Effin päiväkirja

Abuela oli ollut niin onnellinen, että olin muuttanut takaisin kotiin, vaikkakin vain väliaikaisesti. Olin saanut omakotitalon kellarihuoneiston täysin omaan käyttööni, mulla oli oma ulko-ovi ja yläkertaan johtava ovi oli aina lukossa. Alakertaan kuului makuuhuone, oleskelutila, jossa oli kaunis pieni keittiösaareke, sekä pesutilat ja vessa. Asunto oli joskus ollut vuokrakäytössä, mutta nyt ainakin hetken se oli mulle pyhitetty.

Jo parin päivän aikana mun olo oli parantunut, abuela ei tarvinnut apua ihan jatkuvasti, koska kipulääkkeet oli tehokkaita ja tällä oli ystäviä kylässä melko usein.

"Sarah, tulisitko käymään täällä?", juuri asennetusta sisäpuhelimesta kuului ja nousin sohvalta puhelimen luokse.
"Tullaan", vastasin ja hölkkäsin portaat ylös kevyellä askelluksella.

"Hei abuela", tervehdin isoäitiäni ja sain hymyn vastaukseksi.
"Minulla olisi sinulle eräs yllätys", nainen aloitti ja tämän kasvoilla oli salaperäinen hymy.
"Noh?", utelin ja nojasin ovenkarmiin odottava ilme kasvoillani.
"En tiedä muistatko hyvää ystävääni Herttaa, mutta joka tapauksessa hänen lapsenlapsillaan Sokan siskoksilla on valtavan hieno kartanotalli tässä ihan lähellä", abuela kertoi ja nyökkäsin. Kaikki tässä kylässä tunsi Auburnin kartanon.
"Minä otin yhteyttä siihen nuorempaan siskoon, Amandaan ja kysyin olisiko heillä sinulle hevosta vuokrattavaksi, kun tiedän kuinka kova paikka sinulle oli luopua siitä Villestä. Haluaisin, että viihtyisit täällä hyvin sen aikaa ainakin, mitä joudut minua hoitamaan."
Yhtäkkiä tunsin vatsassani vellovan perhoslauman.
"Amanda lupasi selvittää asiaa ja nyt heille kuulemma on tullut hevonen, joka voisi sopia sinulle, sinun pitää vain ajaa sinne tänään viideltä ja katsoa josko innostuisit. Mitäs sanot?"
En sitten yhtikäs mitään. Avasin suuni, mutta sanoja ei vain tullut ulos. Abuela alkoi selvästi jo hieman närkästymään hiljaisuuteen, kunnes vihdoin sain ääneni takaisin.
"Kiitos, abuela, kiitos!"

Ajomatka tallille oli liian nopeasti, mutta silti ihan liian hitaasti ohi ja epäröiden astuin ulos autosta. Olin lähtenyt liikkeelle harmaissa tennareissa, mustissa farkuissa ja harmaassa pikeepaidassa, hiukset soljuivat vapaina olkapäiden ympärillä.
Jännitys kasvoi jokaisen askeleen myötä, ihailin yleellistä kartanopihaa henkisesti suu ammollaan, mutta pidin huolen siitä, että ulospäin näytin tyynen rauhalliselta ja itsevarmalta.

Tallin ovi oli auki, Amanda oli luvannut odottaa toimistossa, jonne onneksi oli melko helppo löytää. Minulla oli ihan tunkeilija olo vieraassa tallissa, vedin syvään henkeä ja koputin itsevarmasti toimiston oveen. Sisältä kuului vaimea hymähdys, jonka saattelemana astelin tyylikkääseen toimistoon, jonka pöydän takana istui ryhdikkäästi nainen punertavissa hiuksissa.

"Sarah Reyes", esittäydyin tomerasti ja sain osakseni piinaavan tarkkaavaisen katseen.
"Elisan lapsenlapsi, eikö?" nainen varmisti ja nyökkäsin.
"Normaalisti emme ottaisi edea harkintaan tapauksia, jossa vuokraajaehdokkaan puolesta on sovittu tapaaminen, mutta kohdallasi teimme nyt poikkeuksen. Osaathan sinä edes ratsastaa?" Amandan ääni oli niin terävä ja kylmä, että se sai niskavillani nousemaan pystyyn.
"Tottakai, olen vuokrannut yhtä andalusialaista, jonka kanssa starttasimme helppoa a:ta viimeksi tänä keväänä", kerroin vakaalla äänellä ja pidin katseeni jäisissä silmissä, jotka yrittivät nähdä lävitseni.
"Hyvä on, saat kokeilla onneasi Effin kanssa, se saapui meille tänään. Ensimmäinen ratsastus tapahtuu valvotusti ja mikäli osoitat pärjääväsi sen kanssa, niin saat ryhtyä sen vuokraajaksi", nyökkäsin ymmärryksen merkiksi ja Amanda nousi ylös.
"Veimme sen suoraan laitumelle, käydään katsomassa sitä siellä. Sen karsina tulee olemaan tammatallissa, kun laidunkausi päättyy."

Kävelin hoikan perijättären perässä ripeään tahtiin laitumelle, jossa lauma hevosia söi rauhassa ruohoa pienen matkan päässä aidasta.
"Se on tuo kirjavan näköinen", Amanda esitteli ja vedin liian terävästi henkeä. Sinisilmäinen tamma näytti uskomattoman kauniilta, sen karva kiilsi kesäauringossa. Siinä kohtaa mä olin jo ihan myyty.

Puristin bemarin rattia kämmenet valkoisina ja pysäköin sen kartanon parkkipaikalle. Mun oli taas vaikea olla tuijottamatta ympäristöä suu ammollaan, kun kävelin tammatalliin. Se ei tuntunut vielä kotoisalta talliympäristöltä, ilmeisesti siellä ei ollut asunut hevosia vielä päivääkään, sillä kaikki sen asukkaat olivat laitumella. Oli hieman aavemaista jopa kävellä tyhjiä käytäviä pitkin, miettien samalla mihin karsinaan Effi mahtaisi muuttaa syksyllä asumaan.

Varustehuone oli saanut jo hieman sisältöä, siellä oli muutamat satulat ja suitset paikoillaan ja niissä selkeästi merkitty hevosten nimet. Effin varusteet oli siis helppo löytää, otin käsivarsilleni sen suitset, harjat, suojat ja juoksutusliinan. Tajusin kaappia sulkiessani napata myös päitset ja narun, sillä tammalla tuskin oli niitä päässään laitumella.

Vein talutusvehkeitä lukuunottamatta tavarat rehuhuoneen viereiselle hoitopaikalle ja lähdin laitumia kohti päättäväisenä.

Lauma oli onneksi melko lähellä porttia ja olin varmuudeksi ottanut kotoa muutaman porkkanan mukaani, joilla lahjoin pari hevosta pysymään paikallaan sillä aikaa, kun metsästin Effiä. Tamma oli helppo löytää, mutta hyvin epäluuloinen lähestyessäni ja siirtyi koko ajan syömään ruohoa parin metrin päähän minusta.

"Effi, mulla on porkkanaa sulle", houkuttelin ja esittelin oranssia kasvista kädessäni. Tamma käänsi korvansa minua kohti, mutta ei tehnyt sen lisäksi elettäkään huomioidakseen minua. Rapsuttelin aikani kuluksi ruunikkoa hevosta, joka oli selkeästi porkkanoiden ystävä.
"Ainakaan sua ei hevosvarkaat vie", jatkoin rauhallista puhumista samalla, kun hivuttauduin hieman lähemmäksi. Kirjavan lihakset nykivät siihen tahtiin, että jos ottaisin vielä yhden askeleen, se siirtyisi taas. Pysähdyin ja odotin hetken.

Muutaman minuutin päästä pääsin jo takapään viereen. Sivelin rauhallisin ottein tamman karvapeitettä, puhellen sille edelleen tyhjänpäiväisiä tarinoita, toivoen, että lauma pysyisi paikoillaan. Effi söi harkiten ruohonkorsia, se selkeästi mietti olinko peto vai ystävä.
Kun vihdoin pääsin lavan kohdalle sain tarjota tammalle palan porkkanaa, jonka se mutusteli hyvin varovasti, ilmeisesti edelleen pohtien tarkoitusperiäni. Toisen porkkanan kohdalla olin ilmeisesti jo ihan okei, koska nyt läsipää haisteli kättäni jo seuraavan toivossa.
"Hieno tamma", kehuin ja annoin vielä yhden porkkanan, jonka kanssa sain pujotettua beigen riimun Effin päähän. Vielä yksi porkkana ja hevonen oli onnistuneesti saatu kiinni.

Matka talliin sisälsi paljon puhinoita, pysähdyksiä ja korskuntaa. Tammatallissa viimeistään ymmärsin, että Effi oli aivan täysin Villen vastakohta - siinä missä andalusiaruunalle oli käynyt kaikki, Effille ei. Hoitopaikkakin oli täynnä vaarallisia silmäpareja, jotka söivät kirjavia tammoja välipalaksi.
"Hölmö, tule vain", maanittelin lempeästi ja puhisten Effi asteli hoitopaikalle seisomaan.

Harjasin Effiä pitkään ja hartaasti, sillä halusin tutustua tammaan kunnolla ennen kentälle siirtymistä. Minua jännitti ja Effiä jännitti, siitä kombosta ei tulisi mitään hyvää nopeammassa askellajissa.
Pikkuhiljaa Effi alkoi rauhoittumaan ja sitä myötä oma jännitykseni väheni. Kavioiden puhdistuksen jälkeen laitoin tammalle suojat jalkaan, asettaen ne huolellisesti oikeille kohdille ja kiristäen ne sopivalle kireydelle.
"Oothan nätisti sitten, mä en halua rikkoa sua heti ekana päivänä?"
Effi tuhahti, kuin luvaten riekkuvansa täysillä koko juoksutuksen ajan.

Aurinko porotti taivaalta täydellä teholla, kun talutin Effiä kentällä alkukäyntien ajan. Tamma tuijotteli kentän viereistä katsomoa, maneesin kulmia, suihkulähdettä ja puita, joiden takana taisi väijyä useampikin tiikeri. Sain varoa visusti varpaitani, kun ruunikko hypähteli eri suuntiin riippuen siitä, mitä kohdetta se sillä hetkellä kyttäsi.
Asetuin kentän keskelle ja päästin varovasti liinaa kädestäni ja yritin parhaani mukaan pitää Effin rauhallisena, sillä tamma näytti hyvin räjähdysalttiilta päästessään ravaamaan.
"Otetaan ihan rauhassa, nähdään vähän sun liikettä ja tutustutaan toisiimme, eikö?" vastaukseksi sain ensimmäisen pukin.

Ihan kuin tamman rauhallisena pitämisessä ei olisi ollut tarpeeksi työtä, niin huomasin silmäkulmassani kentän laidalle saapuneen Amandan. Purin alahuultani ja nyökkäsin naiselle lyhyesti, pitäen katseeni koko ajan ympärilläni ravaavassa puoliverisessä.
"Laukka", komensin napakasti ja Effi pomppasi laukkaan kunnon köyrypukin saattelemana. Puristin liinaa kovemmin kädessäni ja jättäydyin hieman liikkeen taakse antaen Effille täysin neutraalin kuvan itsestäni, etten vain omalla käytökselläni ruokkinut tamman riehumista.
"Whoa", rauhoittelin ja pikkuhiljaa kirjava rauhoittui hieman rennompaan laukkaan, vaikka selkeästi sillä oli menohaluja vielä jäljellä. Annoin tamman laukata rauhassa hieman pidempään ennen kuin pyysin sen raviin takaisin. Vilkaisin kentän laidalle, missä olin nähnyt Amandan, mutta nainen oli jo kadonnut paikalta. Ilmeisesti hevosenkäsittelytaitoni olivat riittäneet ainakin tältä erää, kun Effiä ei oltu vielä takavarikoitu käsistäni.

Vaihdoin vielä suuntaa ja toistimme samat kuviot toiseen suuntaan, sillä jo hieman rauhoittunut tamma näki samat pelottavat asiat jälleen uudesta suunnasta ja olihan se suunnattoman pelottavaa.

Effi oli hikinen juoksutuksen lopuksi, sillä liikkumisen lisäksi aurinko lämmitti hevosen lihaksia. Pitkien loppukäyntien jälkeen tamma oli jo huomattavasti rauhallisempi aloitukseen verrattuna ja pääsimme tutustumaan korkkaamattomaan pesupaikkaan tammatallissa. Sekin oli kovin pelottava, mutta selvisimme siitä yhdessä ilman suurempaa vahinkoa, vain kerran Effi sai astututtua jalalleni hieman, mutta onneksi ei ollut varannut painoa sille jalalle, kun olin jo saanut vedettyä jalkani pois.

Selvisimme myös takaisin laitumelle yhdessä, vaikka kirjava oli kerran saanut pienen kohtauksen, kun lintu oli lähtenyt lintuun juuri vierestämme ja rykinyt itseään sen verran, että piti ihan tehdä töitä pitääkseni narun käsissäni. Laitumen portista päästyämme päätin vielä rapsuttaa Effiä hetken aikaa ja syötin sille pari porkkanaa samalla, kun riisuin päitset sen päästä. Heti, kun viimeinen porkkana oli syöty, kävelin parin askeleen päähän ja ruunikko lähti pukkilaukkaa takaisin lauman luokse. Jäin vielä hetkeksi seuraamaan tamman riekkumista, joka pian onneksi vaihtui ruohon syömiseen, jonka jälkeen lähdin siivoamaan jälkemme tallista.

Harjasin säikkyä tammaa rauhallisin vedoin ja hymisin jotain mieleen noussutta kehtolaulua, Effin korvat pyörivät, kuin hyrrä, mutta se ainakin seisoi paikoillaan. Laitoin valkoiset koulusuojat tamman jalkoihin ja koulusatulan beigen satulahuovan päälle. Kiinnitin omat hiukseni matalalle poninhännälle ja painoin kypärän päähäni. Olin saanut tamman hännän kiiltäväksi selvitysainella, kunhan olin ensin suihkinut sen pöläriin ja sitä kautta harjannut häntään.

Henkäisin syvään rentoutuakseni ja pujotin kankisuitset sätkivän Effin päähän. Ne oli vielä uutuudenkankeat, mutta äkkiäkös ne siitä vetreytyisivät. Tarkistin säädöt huolellisesti, että suitset asettuivat tamman päähän oikein.
"Ole kiltisti sitten", pyysin ruunikolta.

Pysäytin ratsuni kentän keskelle ja ponnistin mahdollisimman eleettömästi puoliverisen selkään. Mulla oli vähän sellainen tunne, että olin kiivennyt ruutitynnyrin päälle. Yritin rentouttaa tamman alkukäynneistä lähtien, mutta huomasin kyllä, että mulla ei ollut mitään hajua millä nappuloilla Effiä ajettiin.
"Ota ohjat", kuului jämäkkä käsky kentän keskeltä, Amanda oli ilmestynyt sinne molempien huomaamatta ja Effi säikähti vähintään yhtä paljon, kuin mä.

Tein työtä käskettyä ja kuuntelin tarkasti perijättären ohjeita, sillä mulla ei ollut kamalasti kokemusta näin herkistä hevosista selästä käsin.
Teimme taivutuksia, pysähdyksiä ja väistöjä ja mä huomasin, että pikkuhiljaa säpsy ratsuni kuunteli mua jo vähän enemmän. Ravissa sain tehdä kaksi kertaa sen verran töitä ja Amanda ei kaunistellut ohjeitaan yhtään.
"Jalka heiluu liikaa ja käsi puolestaan on liian paikallaan, ratsasta enemmän eteen ja pidä käsi pehmeänä."

Mä olin oikeasti hyvässä kunnossa, mutta Amandan tunnin jälkeen olo oli ihan voimaton ja olin valmis suihkuun. Onneksi Effi oli myös hikivaahdon peitossa, eikä tällä kertaa vain sätkyilyn vuoksi, joten molemmilla näytti olevan parantamisen varaa. Mutta vitsi mun hymy ei ottanut laantuakseen, mä olin jo nyt ihan rakastunut Effiin, se oli ihan erilainen, kuin mihin olin tottunut.
Varusteiden purkamisen jälkeen huuhtelin jo vähän rauhallisemman tamman haalealla vedellä ja kuivasin ylimääräiset pois hellästi hikiviilalla.

"Sulla on paljon vielä parannettavaa", Amandan ääni yllätti jälleen, mutta pystyin olemaan sätkähtämättä.
"Mutta niin on Effilläkin. Se tulee vaatimaan paljon työtä ja uhrautumista. Jos sä olet valmis siihen, niin tervetuloa Effin vuokraajaksi."
"Olen mä ja kiitos. Se on aivan ihana tamma", vastasin hymyillen. Amanda tuhahti ja käveli pois.

"Kuulitko Effi, musta sä et pääsekään eroon ihan vielä", mutisin virnistäen ja tamma luimisti vähän korviaan.
Kiva, kiitti, ajattelin naurahtaen ja jatkoin tamman hoitamista.

Sofia Reyesin uusin 123 hitti soi BMW:n kaiuttimista, kun ajoin Auburnia kohti. Yritin työntää päästäni ulos sitä, että jännitin ihan kamalasti Isabellaan törmäämistä. Mulla ei ollut naista kohtaan mitään pahaa verta, mutta perijättären reaktio mun ja Thomaksen näkemisestä oli saanut mut huolestumaan. En todellakaan halunnut aiheuttaa Isabellalle huonoa oloa, vaikka olinkin kaikkien epäonneksi mennyt sekaantumaan naisen entiseen kumppaniin.

De La Ghetto, baby
Disculpe la ignorancia, nunca quise lastimarte

Pysäköin autoni tallin parkkipaikalle ja istuin siinä tovin katsomassa maisemia. Olisin mieluusti mennyt selittämään tilanteen Isabellalle, kertonut, että olin pahoillani, mutta tiesin, että se ei vaikuttaisi mihinkään mitenkään. Nyt oli vain annettava ajan kulua ja toivoa, että tilanne ratkeaisi itsestään.

Kävelin tammatalliin, siellä oli yhä kuolemanhiljaista ja olin visusti pitänyt huolen siitä, että mun ja Effin jäljiltä paikat oli pysyneet puhtaina. Keräsin meidän varusteet hoitopaikan vierelle ja riimu kainalossa lähdin hakemaan tammaa laitumelta.
Matkalla kävelin Jonnyn ohi, mies vaan virnuili mulle ja mun ehkä teki vähän mieli näyttää sille keskaria. Sen sijaan hymyilin nätisti ja nyökkäsin tervehdykseksi. Miehen seurassa ollut lilahiuksinen nainen katsahti muhun myös ja tervehdin tätä samalla tavalla, kuin Jonnyä. Nopeutin kävelytahtiani ja olin pian laitumille johtavalla tiellä.

"Effii!" kutsuin, enkä yllättynyt, että tamman reaktio oli hyvin mitäänsanomaton. Lähelle päästyäni puhelin sille taas rauhallisella äänellä kaikennäköistä ja ennen, kuin huomasinkaan, mä tajusin puhuvani musta ja Thomaksesta. Siitä, miten hämmentynyt mä olin ja miten mä odotin koko ajan, että mies ilmottaisi päätyneensä jonkun toisen naisen lakanoiden väliin.
Mua pelotti eniten se, että Thomas ei itsekään tajuaisi tekoaan ennen, kuin olisi jo myöhäistä.

Effi kuunteli tarkkaavaisena ja antoi mun pujottaa riimun päähänsä ihmeen helpolla. Rapsuttelin tammaa hetken verran, onneksi meillä ei ollut kiire mihinkään. Effi jatkoi epäluuloisena ruohon syöntiä, miettien selkeästi motiivejani tarkkaan.

Talliin päästyämme olimme pelänneet tuulessa huojuvia puita, tiellä olleita oksia ja eritoten kartanon ja yksityistallin välistä näkynyttä suihkulähdettä. Mä vakaasti yritin uskoa, että jonain päivänä se osaisi kävellä tallipihassa ilman pörinää ja puhinaa.
Mä annoin itseni vaipua siihen ihanaan utopistiseen tunteeseen, jossa keskityin vain ja ainoastaan kädessäni olevan harjan seuraavaan vetoon. Välissä piti tietysti väistellä Effiä, kun se kuunteli kauhuissaan erilaisia luonnonääniä, mitä talliin asti kuului, mutta sen lisäksi mun aivot tyhjeni hyvää vauhtia kaikesta ulkopuolisesta. Effi asettui vähän ja mä laitoin sen jalkoihin taas valkoiset koulusuojat. Selkään heitin koulusatulan ja omaan päähäni kypäräni. Suitsimisen jälkeen talutin tamman pihalle ja nousin sisäpihalla sen selkään.

Mä pidin ohjat tuntumalla, kun kiersimme alakautta kentälle, sillä en tohtinut viedä ruunikkoa vielä suihkulähteen vierestä. Kentällä ratsasti juuri brunette nainen mustankirjavan tamman kanssa. Ratsukko näytti hyvältä yhdessä, vaikka hevonen näytti ainakin omaan silmääni melko energiseltä tapaukselta. Effi tuijotti toista väri-ihmettä silmät pyöreinä ja mä rapsutin sen säkää rauhoittavasti.
"Se on hevonen", selitin Effille, joka pörisi jalkojeni välissä rauhattomana.

"Heippa! Mie oon Gabriella, sie taidat olla uusi täällä?" kentällä ratsastava nainen esittäytyi ja oli pysäyttänyt puhisevan tamman pienen matkan päähän.
"Joo, aloin vuokraamaan Effiä. Mä oon Sarah", esittäydyin ja hymyilin vähän. Effi piti onneksi mut kiireisenä alkamalla keulimaan pienesti, enkä ehtinyt jäämään keskustelemaan sen enempää.
"Sori, Effi on vähän herkkis, se ei kamalan paljoa odottele", pahoittelin naurahtaen.
"Ei se mitään, oli hauska tavata!" brunette huudahti mun perään ja poistui kentältä, ilmeisesti lähti kävelemään loppukäynnit maastoon.
Effi hirnui kaverin perään ja mä en voinut olla hymyilemättä.
"Ensin pelätään kamalasti ja sitten ei voida elää ilman?" taas mä ajattelin Thomasta ja mua ja pistin tammaan liikettä. Mun oli pystyttävä olemaan ajattelematta miestä.

Ja niin mä ratsastin, tarkasti jokaisen kulman ja taivutuksen läpi, viilaten jokaista käännöstä ja pysähdystä edellistä paremmaksi. Effi kuunteli melko hyvin, välillä se sai pieniä kohtauksia, hyppi pystyyn ja pukittikin välillä, mutta mitä enemmän mä siltä pyysin, sitä rauhallisempi siitä tuli. Mulla oli kuuma, hiki valui selkää pitkin ja Effin karva oli myös hiestä kostea. Juuri, kun olin saanut sen kulkemaan luotisuorana pitkän sivun, ruunikko päätti lähteä puskemaan lapa edellä kentän keskelle. Mä naputin sisäpohkeella sitä suoraksi ja taivutin samalla sisäohjalla, mutta meni taas puolisentoista kierrosta, että tamma suostui suoristumaan ja jatkamaan työntekoa.
"Hienosti", kehaisin ruunikkoa ja siirsin sen käyntiin antaen sille puolittain pitkät ohjat. Oli ihan hyvä pitää pieni kontrollivara tamman kanssa, ei kannattanut luottaa siihen, ettei se väsyneenäkään keksisi jotain kivaa puhistavaa.

Jalkauduin kentän keskihalkaisijalla ja otin ohjat kaulalta käteeni. Effi oli edelleen valpas, vaikka olin taas ratsastanut sen hikeen ja se kuulosteli ympäristöään etsien sieltä mahdollisia virikkeitä.
"Sun elämä helpottuisi huomattavasti, jos hyväksyisit sen, ettei jokaisen puskan takana ole pieniä hevosia syöviä sapelihammastiikereitä, tiedätkös?" juttelin tammalle ja kävelin sen kanssa maasta käsin kenttää ympäri vielä muutaman kierroksen verran.

Effin karva kiilsi auringossa, kun harjasin sitä tammatallin sisäpihalla olevalla hoitopuomilla. Ruunikko katseli ympärilleen valppaana, kun kiinnitin valkoiset koulusuojat sen jalkoihin, huolehtien, että ne tulivat varmasti suoraan ja etteivät karvat jääneet vahingossakaan vinoon suojien alla. Suojien jälkeen laitoin tummanruskean kouluhuovan Effin selkään ja sen päälle koulusatulan, jonka olin puhdistanut aiemmin sinä päivänä. Ennen suitsien laittoa painoin vielä oman kypäräni poninhännällä olevien hiusten päälle ja suoristin farkkuratsastushousujen päällä olevat mustat saappaani. Effin satulahuovan kanssa samanvärisen tummanruskean pikeepaidan olin tunkenut ratsastushousujen alle.
Kiristin vielä satulavyön ja pujotin kanget ruunikon päähän, ne olivat jo hieman taipuneet muotoonsa ja istuivat Effin päähän täydellisesti. Kiinnitin soljet huolellisesti ja rapsutin tammaa vielä hetken harjauspuomin edessä, ennen kuin siirryimme kentälle. Pääsimme Amandan vaativan silmän alle ensimmäistä kertaa kunnon valmennukseen ja koetin kovin rauhoitella omia hermojani, jottei hermostuminen tarttuisi kirjavaan.

Kentän keskellä keräsin ohjat vasempaan käteeni ja ponnistin puoliverisen selkään kevyesti. Jalustimet olivat sopivat, sen tiesin jo varmaksi, joten päästin Effin kulkemaan alkukäyntejä vapaasti. Amandaa ei vielä näkynyt, sillä olin tullut hyvissä ajoin suorittamaan alkuverryttelyn, jotten tuhlaisi naisen aikaa.
Keventelin ravissa taivuttaen tammaa kumpaakin suuntaan, sen lisäksi teimme temponvaihteluita ja siirtymisiä aktiivisesti, jotta sain Effin hyvin kuulolle heti alusta saakka. Hidastin käyntiin, kun näin Amandan saapuvan kentälle.

Amanda ei säästellyt sanoissaan, jota en oikeastaan olettanutkaan. Jollain masokistisella tasolla pidin siitä, että asioita ei koristeltu ja palaute oli välitöntä, olinhan ratsastamassa perijättären omaa hevosta ja halusin ennen kaikkea kehittyä ratsastajana. Effi oli todella haastava, se tunki sisälle, hakeutui tuntuman taakse ja sitä oli todella vaikea saada pidettyä pohkeen edessä. Melko nopeasti kuitenkin Effi ymmärsi lisäkseni, että nyt ei kannattanut temppuilla liikaa, sillä jokaisen luvattoman uralta poistumisen jälkeen se joutui pääty-ympyrälle tehorääkkiin.
"Ota ravissa avotaivutusta uralle", Amanda komensi ja minä tein työtä käskettyä. Effi oli kerrankin hyvin tuntumalla, kaula kauniisti kaarella ja korvat pysyivät edes hetken rentoina sivuilla, eivätkä pyörineet kartanonpihan äänien mukaan ympäri joka suuntaan.
Hengähdin syvään ja painoin ulkopohkeella Effin uraa kohden, pitäen huolen, että etupää pysyi takapään kanssa oikeassa linjassa. Tamma reagoi apuihini juuri oikealla tavalla ja yritin peittää onnistumisen riemua kiitollisella hymyllä. Effin kaviot kulkivat viistossa uraa kohden juuri siitä kohdasta, josta olin pyrkinytkin.
Amanda oli hiljaa, joten tiesin liikkeen suorituksen hyväksi. Olin aika nopeasti keksinyt, että hiljaisuus oli perijättären kanssa hyvä merkki.
"Kädet!" ääni lopetti haaveiluni ja suoristin nyrkit ja nostin ne oikealle korkeudelle. Effi pärskähti tyytyväisenä ja kiitin sitä nopealla ulkokäden taputuksella. Hikinorot valuivat vielä molempien selkärangasta ennen kuin valmennus oli ohi.

Tammatallin pesupaikalla huuhtelin Effin hikiä pois haalealla vedellä. Ruunikko steppasi hieman, mutta en komentanut sitä, sillä tamma oli ansainnut hyvästä treenistä vähän erivapauksia edes hetkeksi. Lisäksi olin huomannut, että mitä enemmän sitä komensi häiriökäytöksestä, sitä kovemmin tamma sitä harrasti. Joten joissain tapauksissa silmien ummistaminen huonolle käytökselle olikin ihan hyvä juttu.
Kuivasin enimmät vedet pois hikiviilalla ja rasvasin vielä Effin suupielet ja punaisen alueen sen turvasta. Se ei ollut vielä palanut auringossa, mutta varmasti palaisi herkästi, jos sitä ei pitänyt silmällä. Effi pörisi rasvatuubin takia, mutta rauhallisin ottein sain suoritettua senkin hoitotoimenpiteen loppuun asti.
Vein Effin takaisin laitumelle nauttimaan vapaudestaan ja tamma lähtikin laukalla heti irti päästyään laumansa luokse. Onneksi se oli hevosena niin tarkka omasta siisteydestään, että se harvoin kävi piehtaroimassa itseään mutaiseksi. Nytkin se painoi päänsä ruohikkoon heti lauman luokse päästyään ja jäi siihen tyytyväisen näköisenä laiduntamaan.

"Sarah, tuletko käymään?" sisäpuhelimen ääni räsähti vähän, kun abuela päästi puhenapista irti. Hieroin uneliaita silmiäni ja venyttelin selkä kaarella samalla, kun nousin sängyssä istumaan. Peiton lakana oli kietoutunut mun vasemman jalan ympärille ja tyynyt olivat taas ihan sekaisin, osa sängyssä ja osa lattialla. Haukoittelin syvään ja ryömin sängyn laidalle. Nousin seisomaan harmaalle karvamatolle ja näin peilistä miten mun hiukset olivat ihan sotkussa yön jäljiltä.

Puin päälleni mustat shortsit ja valkoisen paidan ja sipsuttelin yläkertaan paljain jaloin, toivottavasti abuela olisi edes keittänyt kahvia, ajattelin. Paitsi se kuului minun töihini tällä hetkellä ja sen vuoksi varmasti minua olikin kutsuttu. Katsahdin kelloon päästyäni abuelan asuntoon ja hätkähdin. Kello oli jo 12, olin nukkunut herätyskelloni yli hyvin sujuvasti.
"Lo siento, me quedé dormido", pahoittelin, kun löysin abuelan olohuoneen sohvalta.
"Está bien", Elisa vastasi hymyillen leveästi.
"Pystyn jo toimimaan melko itsenäisesti, mutta onhan se mukavaa, että olet auttamassa täällä", abuela jatkoi ja istuin sohvalle tämän vierelle.
"Mitä vaille arvon rouva olisi?" kysyin virnistäen ja sain lempeän tukkapöllyn kiitokseksi.
"Kahvia, sekä jotain muutakin aamupalaa", isoäiti vastasi ja silitti poskeani hymyillen.
"Muistutat häntä niin paljon", abuela henkäisi yhtäkkiä surullisen näköisenä. Laskin katseeni käsiini välittömästi, kun suru pyyhkäisi ylitseni.
Nieleskelin kurkkuuni muodostunutta palaa alas ja purin alahuultani, jottei tunteet ottaisi minusta valtaa.
"Minullakin on ikävä isää", sanoin ääni värähtäen ja halasin abuelaa niin tiukasti, kun uskalsin, etten satuttaisi toista.

Ikävä seurasi minua kuitenkin sitkeästi. Huomasin päätyneeni tallille ilman ensimmäistäkään muistikuvaa ajomatkasta. Tunne oli niin vallitseva, että kävelin mahdollisimman ripeästi tammatallin varustehuoneeseen, jotten törmäisi keneenkään matkalla. En olisi jaksanut esittää iloista ja kohteliasta, kun sisälläni velloi myrskyisä valtameri.
Keskitin energiani Effin varusteisiin, jotka kyllä olivat pysyneet päivittäisellä huollolla aivan uuden veroisina, mutta avasin silti soljet, puhdistin ja rasvasin jokaisen remmin huolellisesti.
Varustehuollon jälkeen oloni oli jo parempi, hengitys kulki hieman helpommin ja ajatukseni olivat siirtyneet laitumella odottavaan Effiin. Kävelin laitumen portista sisään ja suunnistin kohti kirjavaa tammaa, se oli onneksi hyvin helppo löytää muiden hevosten keskeltä.
"Joko mä olen edes vähän sun luottamuksen arvoinen?" kysyin hymyillen. Olin hoitanut tammaa nyt melkein kolme viikkoa, mutta edistystä ei ollut todellakaan tapahtunut luottamispuolella. Aivan yhtä epäluuloisesti Effi vilkuili minua valkuiaiset vilahdellen, kun lähestyin sitä hitaasti.

Metrin päähän päästyäni Effi vinkaisi ääneen ja kääntyi pukittaen ympäri, singoten pukkilaukkaan iloisesti päätään viskoen. Mun oli vaikea yrittää olla hymyilemättä.
"Sä olet ihan mahdoton."

20 minuutin houkuttelun jälkeen ruunikko oli vihdoin antanut minun koskea itseensä ja pujottaa riimun Hänen Arvonsa päähän. Olimme selvinneet talliin ja taas sille pahamaineiselle hoitopaikalle, jonka seinät oli ilmeisesti tehty ruusun piikeistä, sillä heti, jos Effi koski takapäällään seinään, se hypähti kauemmas ja mulkoili seinää, kuin se olisi pistänyt häntä.
Harjaussuorituksen jälkeen varustin tamman kouluratsastukseen ja talutin sen kentälle, sulkien portin perässäni huolellisesti. En ollut vielä kertaakaan tippunut ruunikolta, mutta en uskonut tamman jäävän huolehtimaan hyvinvoinnistani, mikäli sattuisin päätymään hiekkakentän pohjalle.

Lyhensin jalustimia roimasti, sillä Amanda oli ratsastanut tammalla eilen ja perijättären mallimittaiset jalat olivat jonkin verran omiani pidemmät. Ponnistin selkään kevyesti ja päästin Effin suoraan kävelemään, sillä tamma ei ollut mikään odottamisen maailmanmestari.
Paneuduin täysin ratsastamiseen, taivuttelin puoliveristä kumpaankin suuntaan ja kumpaankin kierrokseen, sekä ravissa, että laukassa. Effi tunki sisälle aina uuden liikkeen alussa, mutta joka kerta sain sen aikeet estettyä ja liikkeen lopussa tamma kulki kuuliaisena. Harjoittelimme pääty- ja keskiympyröillä, vaihdoimme aktiivisesti suuntaa ja tunsin, kuinka hikikarpalot nousivat pintaan ja hiki valui noroina selkärankaa pitkin.
Kun vihdoin hidastin Effin käyntiin, nostin katseeni kentän pohjasta ja huomasin sen vanhemman Raynottin seisoskelemassa kentän laidalla. En ollut jutellut miehen kanssa ensitapaamisemme jälkeen, mutta epäilin, että punapää oli kyllä Thomaksen suusta kuullut minusta yhtä sun toista.

"Miltä näytti?" kysyin hymyillen päästyäni kuuloetäisyyden päähän.
"Hyvältä, se tunkee aika paljon sisälle", Jonny vastasi reheellisesti ja nyökkäsin.
"Se tuntuu olevan sen ratkaisu jokaiseen pyyntöön", selitin ja kävelin voltin Jonathanin edessä.
"Amandalla se ei tee sitä", totesin vielä. Olin edelleen yltiöpäisen onnellinen, että olin päässyt naisen valmennettavaksi. Vaikkei Amanda ollutkaan mikään lämmin persoona, niin hitto vie se osasi ratsastaa.
"Mhh", Jonnyn vastaus oli pelkkää muminaa.
"Niin oliko sulla jotain asiaa, vai katseletko vain?" kysyin ja pysäytin Effin kohtisuoraan Jonnya kohden. Tamma mulkoili miestä epäluuloisen näköisenä ja yritti jatkaa kävelemistä.
"Kunhan tapan aikaa, oottelen kyytiä", Jonathan vastasi kohoittaen olkiaan.
"Eikö Thomas palauttanut sun auton jo?" kysyin hämmästyneenä.
"Joo, mutta mun auto on keskustassa", mies vastasi hajamielisen näköisenä.
"Okei, no, me jatketaan vielä hetki, niin katsele vain rauhassa, jos haluut", vastasin sitten ja annoin Effin kävellä jälleen.

Jossain vaiheessa Jonathan oli hävinnyt, ilmeisesti miehen kyyti oli saapunut vihdoin, Effi toimi toisella puolikkaalla huomattavasti paremmin jo. Uskaltauduin jopa käymään sen kanssa lyhyen maastokävelylenkin treenin päätteeksi, vaikka joka toisella askeleella sainkin testata tasapainoani, kun Effi kyttäili pensaita ja puiden runkoja.
Tamma ainakin sai mut tehokkaasti unohtamaan koko muun maailman, kun jouduin keskittymään täysillä vain selässä pysymiseen.
Huomenna saisin jännittää Effin ja Amandan pärjäämistä Kalla CUPin koulukilpailuissa.

Heijasin kehoani hiljaa rytmikkään musiikin tahtiin ja kaadoin juomia tarjolle sen, minkä kerkesin. Työstä oli tullut onneksi jo huomattavasti helpompaa ja nyt olin selvinnyt jo kolme viikkoa ilman ensimmäistäkään lasirikkoa tai juoman läikytystä. Kasper ei enää joutunut seuraamaan selkäni takana tekemisiäni. Olin oikeastaan aika ylpeä itsestäni ja siitä, miten nopeasti olin oppinut työnkuvan.

Vuoron jälkeen vaihdoin juoksuvaatteet päälleni ja painoin kuulokkeet korvilleni. Kallassa oli runsaasti laadukkaita juoksupolkuja ja näin aamuyöstä ei tarvinnut välittää paljoakaan vastaantulijoista.
Luonto tuoksui aamulta, ruohikko oli kosteaa ja hento sumu peitteli maata niiltä osin, missä oli hiemankin enemmän vettä.

Feeling my way through the darkness
Guided by a beating heart
I can't tell where the journey will end
But I know where to start
They tell me I'm too young to understand
They say I'm caught up in a dream
Well life will pass me by if I don't open up my eyes
Well that's fine by me

Aviciin kappaleen rytmiin oli helppo juosta, edessäni kohosi pitkä ylämäki ja virnistäen kiristin tahtia. En pysähtynyt mäen päällä, vaikka kehkoni olivat haljeta, alamäkeen oli onneksi vähän helpompi hölkätä hetken ja antaa keholle hieman palautumisaikaa ennen seuraavaa ylämäkeä.

Kävelin viimeisen kilometrin kotiin ja avasin omakotitalon oven, ihmisiä alkoi näkymään enemmän kaduilla, kun työläiset lähtivät tienaamaan rahaa ja opiskelijat kouluihinsa. Mä mietin hetken haikeana omia opintojani, jotka olin häikäilemättömästi keskeyttänyt abuelan loukkaannuttua. En ainakaan tällä hetkellä olisi palaamassa kouluun ihan heti, jos koskaan.

Kävin kylmässä suihkussa, se virkisti sopivasti ja suihkun jälkeen söin aamupalaa ja join kupin kahvia terassilla, jonka olin rakentanut etuoveni viereen viime viikolla. Thomas oli ehkä hieman auttanut ja todellisuudessa roolini oli oikeastaan ollut työnjohtaja ja olin onnellisena ihaillut hikistä työmiestäni. Mies oli vaatinut kyllä, että olin kiinnittänyt edes yhden laudoista paikoilleen, kyllähän mä osasin, mutta oli vain niin paljon viihdyttävämpää tekeytyä blondiksi aina välillä.

Pienenelle terassille mahtui juuri pieni pöytä, pari tuolia ja aurinkovarjo, joka sateen sattuessa pitäisi alueen kuivana. Tarkkailin ohikulkevia ihmisiä ja heräävää naapurustoa ja pohdin kuinka onnellinen olin tällä hetkellä. Mulla oli poikaystävä, jonka kanssa olin seurustellut jo kohta kaksi kuukautta. Se oli itselleni ihan hurjan pitkä aika, sillä kyllästyin yleensä miehiin jo parissa viikossa ihan maksimissaan. Sen lisäksi se, että kumpikaan meistä ylipäätänsä oli onnistunut pysymään parisuhteessa niinkin kauan, oli jo itsessään saavutus. Sen lisäksi abuela oli parantunut jo täysin ja touhusi asioita ihan omaan tapaansa, kuin mitään onnettomuutta ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
Sen lisäksi mulla oli Effi. Se oli niin ihana, etten oikein osannut käsittää sitä itsekään. Kirjava oli alkanut väläyttelemään mulle viime viikkojen aikana vähän luottamuksen merkkejä, se ei enää pyrkinyt lentoon ihan joka kerta, kun hain sen laitumelta. Lisäksi tohdin jättää tamman jo yksin hetkeksi hoitopaikalle, kun tarvitsin jotain varustehuoneesta, eikä se laittanut paikkaa ihan remonttikuntoon siinä ajassa.

Aamupalan jälkeen kello oli jo lähemmäs kahdeksaa ja uskalsin lähteä ajamaan tallille. Aamuruokinta oli loppumaisillaan, kun pysähdyin kartanon parkkipaikalle bemarin kanssa. Lähdin suoraan laitumelle hakemaan Effiä ja tamma antoikin kiinni melko helposti. Olin käynyt lähes päivittäin jo kaksi kuukautta katsomassa kirjavaa ja päivä päivältä tunnollisuus palkittiin pienillä eleillä.
Talutin virkeän ruunikon tammatalliin, jossa oli edelleen hiljaista, sillä sen kaikki asukkaat olivat edelleen laitumella. Effin nimikyltti oli kiinnitetty kuitenkin jo ykköskarsinan oveen ja Armi olisi talliin siirryttyään tamman naapurikarsinassa. Ankka oli onneksi sijoitettu pienen matkan päähän, ettei Viivi tallille sattuessaan ainakaan ihan vieressä touhuisi. Olin muutenkin iloinen, ettei Isabellan hevosista kukaan asunut viereisissä karsinoissa, vaikka tiesin, ettei minun tarvinnut naista vältellä välttämättä. Silti olin tyytyväinen, jos selvisin tallipäivästä ilman perijättären tapaamista.

Hoidin Effin kuntoon hoitopaikalla, kirjava puhisi iloisena, se taisi pitää kaikkein eniten näistä aamuratsastuksista, sillä ainakin omasta mielestäni tamma toimi parhaiten juuri aamuisin. Varustaminen tapahtui jo rutiininomaisesti ja hetken päästä talutinkin itseni kanssa samankorkuista tammaa kentälle. Se oli yöllä tapahtuvan kastelun jäljiltä vielä mukavan kostea, eikä pölissyt lainkaan. Hyppäsin kirjavan selkään korokkeelta ja pyysin sen heti käyntiin. Amanda ei ollut helteiden aikana montaakaa kertaa ratsastanut Effiä, tosin ei kaksikolla ollut Kalla CUPissakaan huonosti mennyt, 70,625 prosenttia oli oikeasti hyvä suoritus parin harjoituskerran jälkeen, vaikkei siellä ollutkaan päässyt Innan tai Danielin ohi kärkisijalle.

Ratsastin Effin melko kevyesti eteen ja alas, huomenna olin suunnitellut meneväni ihan kunnon treenin, joten tälle päivälle riittäisi kevyt venyttely ja läpiratsastus.
Hiki nousi pintaan, vaikka olimme vasta alkuraveissa, sillä aikaisesta ajankohdasta huolimatta ulkona oli jo melkein 30 astetta lämmintä. Effi ravasi pitkillä askeleilla, kaula jopa hieman liian pitkänä ja jouduinkin lyhentämään ohjaa hieman saadakseni tamman kuitenkin selästä kunnolla ylös.

Laukka rullasi hyvin ja Effi jaksoi keskittyä, kun siltä ei pyytänyt muuta, kuin sujuvaa eteenkulkua. Brunette nainen ilmestyi aina välillä näkökenttäämme, naisella oli ilmeisesti aamutallivuoro. Ensimmäisellä kerralla Effin piti tuijottaa brunettea pitkään, mutta sen jälkeen tamma ilmeisesti hyväksyi sen, että tallissa oli muitakin, kuin vain me kaksi. Musta ori tuijotti meitä suihkulähteen takaa omasta tarhastaan ja hirnui välillä, mutta Effi ei vastanut huutoon, niin ori siirsi huomionsa aamuruokiinsa.

Ratsastuksen jälkeen suihkutin Effin haalealla vedellä, ensin varmistettuani, että vesi oli tietysti oikean lämpöistä neidille. Kaavin enimmät vedet karvapeitteestä pehmeän kumiviilan kanssa, jos olisin erehtynyt koskemaan metallisen kanssa herkän tamman hipiää, olisi varmasti ollut helvetti irti. Rasvasin auringossa herkästi palavan vaaleanpunaisen turvan huolellisesti hajuttomalla aurinkorasvalla ja lähdin viemään ruunikkoa takaisin laitumelle laidunkavereidensa luokse.

I brushed Effi with care. She stood quite quietly, her ears turning and twisting to follow the sounds. I hummed quietly and followed my hands with my gaze as they made their way trough the mares coat.
The brush was replaced by boots, I carefully adjusted them to Effis legs. After those I put a saddle on her and then putted on her bridle.

We walked to the outdoor ring and mounted Effi. She was quite frisky and I lead her to walk to the rail.
We started off easy - some flexion and leg yield exercises. Effi warmed up nicely.
__

Effi responded fast to my commands. We continued working in trot and I was careful to make every step count. Amanda was really pedantic, so I had to work extra hard to make sure I sat up straight and Effi was responding accurately.

"Good girl", I praised when Effi did well, she snorted and we continued working until Effi was submissive.
After the ride I washed her thoroughly with shampoo and made sure all her white marks were actually white. I was nervously looking forward to Monday, because then we would have a visiting trainer to look at our riding.

Karhu!
Huh, väärä hälytys, se olikin vain Eela, ajattelin huojentuneena.
"Effi!" huuto kuului laitumen portilta. Nostin pääni ruohosta ja katsoin äänen suuntaan. Se tyttö taas, miksi sen pitää tulla joka päivä? Luimistin hieman korviani, en jaksaisi tänään lähteä mihinkään.
"Tule nyt", tyttö houkutteli ja näin sen kädessä jotain oranssia.
Porkkana!
Korvani singahtivat eteenpäin, hitto mun tekikin mieli porkkanaa, miten sopivaa. Hyvillä mielin kävelin tytön luokse. Kuin tyhjästä sen kädessä olikin riimu, jonka se pujotti päähäni, mutta mä sain sen porkkanan. Rouskutin kasvista iloisena, kunnes sen loputtua tajusin olevani kytkettynä tyttöön ja matkalla talliin. Taas se sai huijattua mua.
Susi!
Hyppäsin sivuille, tarkemmalla katselulla huomasin, että se olikin vain puska, tosin en luottaisi siihen, sillä sudetkin osaavat naamioitua. Varmuuden vuoksi tein väistöliikkeitä talliin asti, niin ei sudet ainakaan pääsisi yllättämään. Tyttö vei minut taas siihen tilaan, missä narut pitävät minut paikoillani. Inhosin sitä, että en päässyt pyörimällä tarkistamaan selustaani. Sitten se tyttö jätti minut yksin, ihan varmasti oli vain jättänyt minut uhrilahjaksi pedoille. Kuulin ääniä ja yritin löytää niiden lähteen. En satavarmana luovuttaisi ilman taistelua!

Tyttö palasi, eikä pedot olleet löytäneet minua, joten rauhoituin hieman.
"Älä huoli, saat tänään pitää vapaapäivän", tyttö sanoi. Mitähän sekin tarkoitti?
Seuraavaksi tyttö otti esiin pehmeän näköisen harjan. Se oli kiva, pidin siitä miten se rapsutti ihoani. Saatoin ehkä hieman ummistaa silmiäni, tyttö oli osoittanut huolehtivansa selustastani ainakin suurimmaksi osaksi.

Sen mukavan hoitorituaalin jälkeen tyttö ei hakenutkaan sitä ahdistavaa nahkaista vyölaukkua tai niitä metallijuttuja mun suuhun. Sen sijaan lähdimme kävelemään takaisin laitumelle, joka ilahdutti mua suunnattomasti.

Ilvekset!
Ne mä olin unohtanut kokonaan. Paluumatkalla esittelin niille mun etukavioita, koska tiesin, että ne katselivat mua metsän siimeksessä. Tyttö yritti kai selittää, että se pitäisi ne loitolla, mutta parempi oli varmistaa, kuin katua. Yhdessä vaiheessa saatoin vahingossa tuupata tyttöä vähän kovemmin, kun esittelin väistöliikkeitäni. Onneksi tyttö oli kiva, eikä suuttunut mulle, niin kuin jotkut.
Tyttö talutti mut laitumen portista sisälle ja rapsutteli hetken. Mä tykkäsin siitä ihan, mutta samalla ajattelin, että lauman keskellä sudet, karhut ja ilvekset söisivät muut ensin ja ehtisin pakenemaan paikalta itse. Tai ainakin pedot eivät olisi enää niin nälkäisiä, kun ne pääsisivät mun luokse. Ehkä ne säästäisivät mut.

Tunsin riimun putoavan päästäni ja iloitsin vapaudesta, niin kuin aina. Nyt äkkiä lauman keskelle, että pedot eivät syö mua!

Mä olin oikeasti letittänyt Effin harjan sykeröille valmennusta varten. Tarkistin vielä, että ruskea kouluhuopa oli paikoillaan ja valkoiset koulusuojat hyvin. Mulla oli saappaat jalassa, pyöreäpäiset kannukset ja farkkuratsastushousut, missä oli blingiä takataskussa. Ruskean pikeepaidan olin laittanut housujen sisään ja hiukset oli kiinnitetty matalalle nutturalle. Kypärä oli…hetkinen, missä?
Levottomana kävin läpi hoitopaikan lähellä olevat varusteet, harjapakki ja Effin suitset oli siinä, mutta mun kypärä ei missään. Muerda!
Kävelin varustehuoneeseen, katsoin kaapin läpi enkä nähnyt sitä missään. Ajatukset juoksi tuhatta ja sataa, mitä mä nyt tekisin? En varmana ratsastaisi Effillä ilman kypärää. Silmiini osui Armin kaappi, Nita.
Vilkaisin kaappiin ja näin Nitan kypärän siinä, uskaltaisinkohan lainata sitä?
Kokeilin sitä päähäni ja kypärä sopi onneksi. Kello oli jo niin paljon, että mun piti olla jo alkukäyntejä tekemässä, mulla ei ollut aikaa kysellä lupia. Toivottavasti nainen ei pahastuisi tai tarvitsisi kypäräänsä ihan vielä.

Nopeasti laitoin suitset Effille ja riensimme kentälle. Hyppäsin tamman selkään satulavyön kiristämisen jälkeen ja olin kävellyt kaksi kierrosta, kun vieras mies käveli kentälle päin. Anton esittäytyi ja keskustelimme mun ja Effin tasoista miehen kanssa ennen valmennuksen aloittamista. Effi ehti onneksi hyvin vertyä ennen raviin siirtymistä.
Effi esitteli useasti sisäpohkeen tehottomuutta ja karkasi venkuilemaan uran sisäpuolelle. Myös sen suu tuntui levottomalta ja tamma kulki ajoittain pää taivasta kohden, kuin kirahvi konsanaan. Mua nolotti, Anton komensi meitä kentän reunalta minkä kerkesi ja mä koitin saada hevosen kunnolla avuille.

Hetken päästä jokin naksahti paikalleen ja Effistä tulikin paljon parempi. Se oli edelleen säpsäkkä, mutta nyt reagoi apuihin ja tuli selkeästi yhteistyöhaluisemmaksi. Anton antoi kehuja ja jatkoimme valmennusta paremmalla energialla.
Effi näki edelleen mörköjä, mutta esitti puhtaita suorituksia useasti ja se valoi muhun toivoa jatkon kilpailuiden osalta. Ehkä me selvittäisiin kisoista kunnialla jossain vaiheessa. Jos siis hyvä tuuri kävisi.

Loppuun Anton halusi meiltä takaosakäännöksiä. Joko mä en osannut kertoa sille tarpeeksi selvästi mitä halusin, tai sitten tamma vain ei halunnut tajuta, mutta Antonin piti oikeasti kädestä pitäen melkein näyttää meille miten tehtävä suoritettiin. Mua nolotti taas, mutta Anton nauroi vain. Me oltiin kuulemma kuitenkin tosi hyvä pari ja työllä saataisiin kaikki ongelmat selätettyä.
Mun pitäisi vain aina huomioida miten herkkä Effi oli ja antaa sille normaalia enemmän tukea henkisesti ja fyysisesti. Tamman kanssa piti aina itse tietää mitä tekee ja rauhallisesti pyytää siltä haluttua liikettä.

Valmennuksen jälkeen pesin hionneen Effin ja palautin hetimiten Nitan kypärän takaisin. Onneksi Effi ei ollut tiputtanut mua tänään.


Kotiin päästyäni näin kypäräni eteisen lipaston päällä. Miksi ihmeessä mä olin sen kotiin tuonut?

Effi seisoi ihan paikoillaan. Tamman korvat olivat höröllä, kun se katseli karsinassaan istuvaa naista tarkkaavaisena. Naisen tummat hiukset oli kiedottu sotkuiselle nutturalle ja harmaat lökärit olivat harvinainen näky tallilla. Sarah tunsi päässään jomotuksen ja istui risti-istunnassa selkä seinää vasten. Silmänsä nainen piti raollaan, sillä Effi saattaisi liikahtaa ja vahingossa yrittää astua päälle.

"Hei kaunokainen", nainen kuiskasi hymyillen ja halusi ojentaa kätensä koskettaakseen pehmeää turpaa. Hän kuitenkin piti kätensä sylissään peläten, että pienikin liike saattaisi rikkoa rauhallisen tamman olotilan.
Eiliset juhlat eivät olleet menneet ihan sunnitellusti. Sarah oli halunnut puhua asiat läpi Isabellan kanssa, mutta oli saanut enemmän, mitä oli toivonut. Mielikuvat Thomaksesta Jonnan kanssa olivat täyttäneet naisen humalaisen levottoman unen ja olivat sekoittuneet myös Isabellaan. Herättyään vieraasta asunnosta, ei tummaverikkö ollut tuntenut oloaan yhtään itsevarmaksi. Oliko hän mustasukkainen?

Ellie oli tarjoillut hänelle kunnollisen aamupalan ja Sarah oli huomannut, ettei ollut syönyt melkein vuorokauteen. Nainen oli ollut kiitollinen uudesta ystävästään ja ihastellut tämän kotia yhä uudelleen. Oli ollut hyvä idea lähteä sinne nukkumaan, sillä Thomaksen viereen ei latino olisi voinut jäädä. Mielikuvat nousivat jälleen päähän ja Sarah päätti keskittyä niiden sijasta itseensä ja Effiin.

"Tiesitkös Effi, että pääset osallistumaan seuraavaan Kalla Cuppiin mun kanssani?" naisen ääni oli edelleen hiljainen, eikä tämä tiennyt miten kauan hän saisi enää olla tallissa. Mikael oli kai hoitamassa toisen tallin hevosia vielä.

"Sen jälkeen katsotaan mitä tehdään seuraavaksi. Mä toivon, että jatketaan kilpailuilla, mutta vain, jos meidän ekoissa kilpailuissa me tehdään hyvä suoritus. Jos ei, niin Amanda taitaa laittaa meidät tehorääkkiin", pieni hymy nousi bruneten kasvoille. Amanda palkkaisi jonkun juoksemaan heidän perässään ruoskan kanssa, jos kilpailusuorituksesta tulisi ala-arvoinen.
"Meillä on kyllä pitkä matka edessämme, mutta hiljaa hyvä tulee, eikö vain?"

Effi tuhahti ja sen korvat laskeutuivat aavistuksen sivulle. Sarah istui tamman karsinassa siihen asti, että Mikael saapui talliin. Hiljaa nainen nousi ylös, tervehti miestä ja lähti kotiin.

Aamulla talli oli täynnä tohinaa, kun hevoset söivät aamuruokiaan ja Jonathan kävi välillä tekemässä erinäisiä askareita. Harjasin Effiä karsinassa samalla, kun tamma söi aamuruokiaan. Yritin olla mahdollisimman huomaamaton, jottei tamma stressaisi läsnäolostani pakollista enempää.

Effi näytti siltä, että se olisi voinut tehdä minusta myynti-ilmoituksen hevospalstoille. Lahjoitetaan tyhmä hoitajatyttö, joka ei ymmärrä ruokinta-aikojen päälle yhtikäs mitään. Pikainen nouto, ei turhia varauksia. Lisätiedot paikanpäällä, ei soittoja.
Hymyilin hieman ajatukselle ja laitoin tamman suojat jalkoihin. Olin vakaasti päättänyt lähteä maastoilemaan, vaikka kirjava ei varmasti ollutkaan samaa mieltä kanssani. Tuskin sen myynti-ilmoitukseenkaan kukaan täysjärkinen olisi tarttunut.

Ruokien loppuessa pujotin meksikolaiset suitset ruunikon päähän ja vasta sitten laitoin estesatulan sen selkään, jottei tamma pääsisi kääntyilemään. Satulan jälkeen kävelytin Effin tallista ulos.
"Me mennään maastoon, otan puhelimen äänettömänä mukaan. Jos meistä ei kuulu, niin ollaan luultavasti lähimmässä ojassa väärinpäin", ohjeistin Jonnylle, joka käveli ohitsemme hakemaan seuraavaa tammaa laitumelle.
"Roger", mies vastasi virnistäen. Se luultavasti ajatteli, että olin itsemurhahakuinen, kun lähdin Effillä varta vasten surman suuhun.

Yllätyin ihan miten nätisti tamma käveli metsäpolulla. Olin laittanut korvahupun suitsien alle, joka ilmeisesti vaimensi ääniä edes sen verran, että Effi ei hätkähtänyt ihan jokaista rasahdusta.
Uskalsin jopa antaa Effin ravata hitaasti yhdellä hieman leveämmällä polulla, mutta pidin ohjat hyvin tuntumalla ihan kaiken varalta.

Edessämme aukesi loiva ylämäki, joka loppui hieman jyrkemmin. Pohdin pari sekuntia vaihtoehtoja, kunnes henkäisin syvään ja annoin tammalle laukkapohkeet. Toivottavasti jyrkkä osuus ylämäestä hidastaisi vauhtia sen verran, että saisin ruunikon takaisin käyntiin.
Effin takaosasta löytyi yllättävän paljon voimaa, kun tamma painoi korvansa luimuun ja ponnisti vauhtiin. Otin sen mustasta harjasta kiinni, jotta saisin kolmannen tukipisteen, jos tamma päättäisi tehdä yllättävän liikkeen.

Olimme melkein ylhäällä ja Effi alkoi itsekseen hidastamaan. Huokaisin helpotuksesta ja istuin satulaan takaisin. Hymyilin onnellisena ja ajattelin, että tämä päivä oli lähes täydellinen.

Effi pysähtyi kuin seinään ja melkein kolautin pääni sen niskaan. Tamma pörisi valtavaan ääneen ja sen korvat sinkoilivat ympäriinsä. Nostaessani katseeni näin valtavan uroshirven mäen päällä, sen mustat silmät katsoivat meitä.

Effi pyörähti ympäri ennen, kuin ehdin kissaa sanomaan ja lähti nelistämään alamäkeen.

Auto lähestyi meitä ihan kamalan kovaa vauhtia. Tunsin Effin jännittyvän allani ja painoin kantapääni alas ihan varmuuden vuoksi. En voinut nostaa kättäni ylös hidastaakseni kuskia, sillä Effi olisi lähtenyt, kuin tykinkuula, jos olisin irroittanut toisen käteni ohjista.
Muistin jälleen uneni, joka oli ehdottomasti plagioitu versio Hevoskuiskaajasta. Se oli häirinnyt minua koko aamun ja nyt se kävisi toteen. Mä menettäisin jonkun raajoistani ja Effistä tulisi vaarallinen itselleenkin.

Aamu oli lähtenyt super hitaasti käyntiin, sillä ajatukseni pyöri vain unessa, jonka olin nähnyt. Olin käpertynyt eilen illalla sohvalle viltin alle jäätelöpurkin kanssa ja katsonut pitkästä aikaa Hevoskuiskaajan. Elokuva ei ollut yhtään niin hyvä enää vanhempana, kuin mitä se oli nuorena joskus ollut. Näin epäkohtia jokaisessa kohtauksessa, mutta yritin parhaani mukaan olla huomioimatta niitä. Olin nukahtanut lopulta ennen elokuvan loppua ja hätkähtänyt hereille vasta parin tunnin päästä.

Unessa mä olin ratsastanut Effillä ja meitä vastaan oli tullut rekka, joka yritti mutaisella tiellä pysähtyä ennen, kuin törmäisi meihin. Effi oli jähmettynyt paikoilleen, eikä suostunut liikkumaan, vaikka yritin potkia sitä täysillä kylkiin.
Mä olin herännyt siihen, kun rekka oli törmännyt ja huomannut herätyskellon soivan vain viiden minuutin kuluttua.

Tallimatkalla olin puristanut rattia rystyset valkoisina ja käyttänyt ennakointia hieman liiankin täsmällisesti. Olin yleensä hyvin rento kuski, mutta epämiellyttävä tunne takaraivossani ei ottanut lähteäkseen.
Effi vaistosi levottomuuteni ja käyttäytyi, kuin teini-ikäinen, enkä millään raaskinut moittia tammaa. Minustahan se vain johtui ja tamma vain reagoi olooni.

Varustettuani kirjavan päätin ottaa härkää sarvista ja hypättyäni Effin selkään ohjasin sen itsepäisesti maastoon. Tamma teutaroi hetken tallipihalla, mutta päättäväisenä ohjasin meidät maastopoluille.

Hetki siinä meni taistellessa, että kumpi oli pomo ja Effi edelleenkin pisti pienen shown pystyyn, jos se halusi säikkyä jotain. Olin kuitenkin saanut meidät molemmat melko rennoiksi ennen, kun tajusin olevani autotien reunassa ja meitä kohti tuli joku Kallan pikku rallikuski, joka ei ollut hevosia varmaan koskaan nähnytkään.

Tajusin ajoneuvon hidastavan ja ennen, kuin se ohitti meidät, sen vauhti oli jo ihan matelunopeuksissa. En nähnyt kuskia, mutta nyökkäsin hymyillen kiitokseksi ja Effi tanssahteli kevyesti ohjien päässä, kun auto ohitti meidät. Huokaisin helpotuksesta ja ohjasin tamman takaisin metsään, jossa ei kulkenut, kuin niitä sarvipäisiä kulkuneuvoja.

Meistä ei ollutkaan tullut rampoja nyyhkyleffan tähtiä, vaan me oltiin selvitty hengissä siitäkin maastoilukokemuksesta.

Ehkä Effistä voisi kohta käyttää jo sanaa maastovarma?

Sarah jännitti tämän päivän kouluvalmennusta todella paljon. Nainen oli käynyt vain yhdellä Amandan valmennuksella ja silloin hän oli ollut yksin tunnilla, nyt olisi vuorossa ratsukon ensimmäinen ryhmävalmennus. Nita tunsi Armin hyvin ja ratsukko oli suorittanut jo onnistuneesti kouluratoja ja olivat valmentautuneet runsaasti. Innaa ei Sarah tuntenut sen enempää, kuin mitä oli muualta kuullut, nainen oli ilmeisen kehittynyt ratsunsa kanssa ja Bansku oli todella potentiaalinen, komea ori.
Latino harjasi Effin ruskea-valkeaa peitinkarvaa mietteliäänä. Hän oli jo tullut tutuksi tamman kanssa, mutta he eivät olleet startannet vielä kertaakaan. Sarah yritti vakuutella itselleen, että oli samantasoinen ratsastaja Nitan ja Innan kanssa, mutta eihän hän mitenkään voinut olla. Hän oli vasta vähän aikaa ratsastanut tosissaan ja Effikin jännittyi uusista asioista edelleen todella paljon. Nainen päätti letittää tamman harjan ja käänsi letit symmetrisille sykeröille. Myös valko-musta etuharja päätyi sykerölle ja häntään Sarah upotti riittävästi showshineä, jotta se kiilsi ja soljui liikkeessä upeasti. Valkoiset koulusuojat nainen oli pessyt edellisenä päivänä ja hohtivat puhtautta kilpaa Effin valkoisten sukkien kanssa. Jos he eivät osaisi mitään, niin ainakin Effi näyttäisi täydelliseltä.

Kun valmennuksen alkuun oli aikaa enää puolisen tuntia, Sarah asetti hiuksensa matalalle poninhännälle ja laittoi kypärän päähänsä. Musta-ruskeat nahkasaappaat oli kiillotettu, Effin varusteet virheettömät ja naisella oli päällään mustat ratsastushousut ja valkoinen pikeepaita, jonka helma oli säntillisesti tungettu housujen alle. Ruskea nahkavyö hopeisella soljella viimeisteli asukokonaisuuden. Sarah suoristi vielä Effin ruskean kouluhuovan, pujotti kankisuitset tamman päähän ja talutti hevosen ulos tammatallista. Kentällä ratsastivat nuorten kouluryhmä, joten noustuaan ratsunsa selkään latino ohjasi tamman maneesiin alkuverryttelyitä varten.

Viisi minuuttia ennen tunnin alkua Sarah postui maneesista ja käveli kentän portin läheisyyteen odottamaan edellisen tunnin loppumista. Amanda jakeli ratsukoille palautteita niin kaukana, ettei ne kuuluneet portille saakka. Latino painoi kantapäänsä alas ja ratsasti kentälle heti, kun oli saanut luvan. Myös Nita ja Inna saapuivat ratsujensa kanssa ja edellisen ryhmän lähdettyä oli meidän ruotimisen aika.

Sarahille selvisi aika nopeasti se, ettei Effi ollut ihan paras mahdollinen hevonen avotaivutuksissa. Tammalla oli luontainen vimma pyrkiä uralta sisälle ja nyt, kun sitä puoliksi kannustettiin siihen, oli kirjava jatkuvasti viemässä itseään keskelle uraa. Amanda kiristeli hampaitaan ja brunette teki parhaansa pitääkseen paketin kasassa.
"Olkapäät suoraksi, jalat rennoksi ja ohjat tuntumalle!" Amandan ääni kaikui kentällä ja latino tunsi, kuinka hikikarpalot juoksivat selkää pitkin alas. Effi viskoi päätään, se alkoi turhautua toistoihin ja siihen, ettei sen annettu kulkea oman tahtonsa mukaan. Pitkän sivun auetessa Sarah keskittyi istuntaansa ja reagoi pienimpäänkin eleeseen välittömästi ja he saivat aikaan täydellisen avotaivutuksen sille sivulle.
"Ja samanlainen seuraavalle pitkälle sivulle", Amanda vaati ja Sarah teki työtä käskettyä. Kyllä jotain piti olla päässä vialla, jotta vapaaehtoisesti vei itsensä sellaiseen rääkkiin, nainen ajatteli mielessään.

Laukassa tehtävä alkoi tuntua inan helpommalta, Effi oli purkanut ilmeisen paljon taisteluhaluaan ravityöskentelyssä. Sarah keskittyi niin täysillä omaan ratsastukseensa, ettei naiselle jäänyt lainkaan aikaa seurata muiden ratsukoiden suoriutumista. Jokainen onneksi sai suunnilleen edes saman verran huutia valmentajalta, joten ei Sarah voinut ihan katastrofaalisen huono olla. Tai ainakin siihen ajatukseen nainen tuudittautui Amandan kertoessa tunnin lopuksi kuinka heidän tulisi parantaa huomattavasti tästä päivästä, jotta kilpailuihin lähteminen olisi edes harkittavissa oleva ajatus.

Tallissa tuntui tunnelma tiivistyvän lähestyvän Kalla CUPin vuoksi. Kaikki tuntuivat olevan täydessä valmennusbuumissa, tai ainakin niin mä selitin oman päätökseni ilmottautua puomitunnille Effin kanssa. Eikä ihan kenen tahansa puomitunnille, vaan Isabella Sokan pitämälle puomitunnille.

I'm gonna die tonight

Solmu mun mahassa ei hellittänyt, kun talutin täyteen estevarusteeseen puettua Effiä kohti kenttää, jossa Ellie ja Matilda jo verryttelivät ratsujaan keskittyneen näköisinä. Vilkaisin kirjavaa tammaa, sillä oli tummanruskea satulahuopa, joka korosti kauniisti vaaleanruskeaa estesatulaa. Tummanruskeat suojat Effin jaloissa toivottavasti suojaisivat sen jänteitä suurimmilta vahingoilta. Suoristin vielä meksikolaisten suojien turpahihnaa ja hengähdin syvään. Mä olin valmis kuolemaan.

Alkuverryttelyiden jälkeen Isabella saapui kartanon suunnalta kentälle, puomit oli kannettu areenalle jo valmiiksi ja perijätär näytti määrätietoiselta. Jouduin heti alkuun lyhentämään lyhyeltä tuntuneita jalustimia noin kolme reikää ja tunsin oloni vähintään jockeyksi alati kuumuvan Effin selässä. Millä hitolla saisin puristettua jalat tamman ympärille, jos se rupeisi riehumaan?
Tein kuitenkin kuten käskettiin ja pyysin kirjavan raville.

Sweat

Effi katsoi mua yläkautta silmiin martingaalista huolimatta. Sen silmät kiilsi hulluna ja se teki jonkun älyttömän nytkähdyksen eteenpäin ja pukitti samalla. Mä puristin polvilla, kuin hullu ja hetkittäin hikikarpalot meinasivat viedä mun näkökyvyn, kun ne vierivät mun silmiini otsalta.
"Whoa, rauhassa", maanittelin, mutta Effi sai siitä vain lisää virtaa. Puomit olisivat hyvin voineet olla vaikka 160cm korkeita oksereita, niin väärin pieni kouluponi niiden yli hyppi. Mun oli vaikea pysyä hevosen mukana, kun en voinut mitenkään varautua hyppyihin ja se sai Effin korskumaan entisestään. Musta tuntui, että Isabella huusi meille silkasta ilosta, kuinka paska ja hikinen ratsastaja voikaan olla?

Lopputunti oli kuitenkin mun pelastukseni. Effi oli hikinen, mä olin hikinen ja kai me molemmat vaan luovutettiin silkasta väsymyksestä lopulta. Tamma loikki yhtäkkiä puomien yli siististi ja rauhallisesti ja mä kevensin sen verran, kun täriseviltä jaloiltani pystyin. Pidin visusti huolen, etten jäänyt vetämään ohjista ja pidin tasaisesti jalkani hevosessa kiinni.
"Noin sun olisi pitänyt ratsastaa koko tunti", Isabella kommentoi, eikä musta ollut väittelemään.

Puomitunti oli ollut loistava treeni kaikessa kauheudessaan Kalla CUPia vasten. Se oli saanut mut tajuamaan, että vaikka olinkin hyvässä kunnossa, niin voisin silti olla paremmassakin. Ei olisi reilua Effiä kohtaan, jos mä vaadin siltä paljon ja itse pääsisin helpommalla. Tamma oli kehittynyt niin paljon siitä, mitä se oli ollut ja mun oli näytettävä samaa kehitystä.

Ehkä sittenkin ilmottautuisin niihin Isabellan kuntotreeneihin?

Mä olin tullut tallille aikasemmin jo taksilla ja kivan alkuhölkkälenkin jälkeen menin vielä hoitaa Effin. Aurinko lämmitti ihanasti syysaamua ja astelin iloisesti hakemaan ihanaa Effi-peffiä sisälle talliin. Tamma-mussukka kuitenkin halusi olla vähän hankala ja juoksi vähän karkuun, mutta mä sain sen ihan helposti kuitenkin kiinni lopulta.

Me käveltiin yhdessä Effiliinin kanssa talliin, jossa mä laitoin sen tosi huolellisesti kuntoon. Mä harjasin tammuskan jokaisella harjalla läpi ja selvitin sormin takut sen harjasta ja hännästä. Putsasin Effiskän kaviot tosi huolellisesti, jonka jälkeen laitoin sen kuntoon tosi nopeesti.

Kävelytin neitiä ainakin 20 minsaa kentällä ennen, kun päästin sen juoksemaan liinan päähän. Se oli ihan super energinen ja pukitteli pari kertaa, mutta sain sen lopulta tosi hyvin kuulolle.

Liikutuksen jälkeen mä otin siltä varusteet pois, harjasin taas tosi hyvin ja vein sen sitte takas ulos. Effimeffi kirmaili iloisesti kavereidensa luokse ja mä hyppelin takas talliin hoitaa sen varusteet. Mä rasvasin ja pesin kaikki varusteet tosi huolella, että Amanda olis tosi ylpeä.

Sitte mä lähin kotiin, koska mun pitäisi herätä aikaisin huomenna aamulla ja piti syödäkin vielä ennen sitä.

Mun päätä särki ihan älyttömästi, mutta buranan voimalla starttasin silti kohti tallia. Effi oli pakko liikuttaa ja varmistaa, etten ollut tehnyt mitään typeryyksiä eilen käydessäni tallilla pienessä sievässä.

Aamutalli oli juuri aluillaan, kun pysäköin autoni parkkipaikalle ja kävelin tammatalliin. Minka oli päässyt ruokkimaan jo tallin hevosia ja huikkasin naiselle hoitavani Effin heti aamusta. Vein tammalle heinää syötäväksi ja puikkelehdin varustehuoneeseen.
Effin suitset oli kadoksissa ja satulasta puuttui jalustimet kokonaan. Mitä helvettiä mä olin eilen oikein tehnyt tallilla?

Alkoi armoton etsintä, mutta mä en löytänyt niitä pirun jalustimia ja suitsia mistään. Mun oli pakko kävellä takaisin tallin puolelle, jossa Minka otti juuri Armin ulos boksista.
"Hei ootko sattumalta nähnyt ylimääräisiä suitsia ja jalustimia missään?" kysyin ja toivoin, ettei nainen kyselisi liikoja.
"Joo, pesarilta vein sellaiset loungeen, kun en tiennyt kenen ne oli", nainen vastasi.
"Kiitos!" huoahdin ja kiirehdin noutamaan tavarat ennen, kun kukaan muu saisi tietää eilisistä seikkailuistani.


Kiireessä kaadoin nahkalaukun sisällön lattialle ja älähdin. Kännykkä laskeutui onneksi pinkin hupparin päälle, mutta huulirasva yritti karata. Nappasin vierivän putkilon vauhdista kiinni ja asettelin tavarat takaisin laukkuun. Puhelimen näytönsäästäjänä oli ihana Nakki-varsa, josta tiesin viimeistään laukun kuuluvan Minkalle.
Toivottavasti toinen ei suuttuisi huolimattomuudestani.

Löysin Effin varusteet pöydältä ja nappasin ne mukaani. Suuntasin takaisin tammatalliin, jossa neiti odotteli minua jo kärsimättömän näköisenä. Ripeästi laitoin itseni kuntoon ja harjasin tamman nopeasti, se oli yön jäljiltä hyvin puhdas. Varustamisen jälkeen menimme maneesiin ja annoin kirjavan kävellä pitkin ohjin hyvät alkukäynnit.

Vaikka ratsastus tuntui hyvin vastenmieliseltä ajatukselta krapulassa, silti huominen kouluvalmennus olisi ihan hirvittävä, jos ei Effiä ratsastaisi tänään kunnolla eteen ja alas.
Pitkin hampain ryhdyin työhön ja olin onnellinen, ettei maneesin laidalta löytynyt yhtään uteliasta silmäparia ihmettelemään kalpean hikistä olemustani.

"Heippa Jonny", moikkasin miestä, joka käveli tallikäytävällä vastaan selkeästi ajatuksiinsa uppoutuneena.
"Ai moi", tämä vastasi heräten tähän maailmaan.
"Mites varsan kanssa sujuu?" kysyin hymyillen.
"Ihan hyvin, kiitti", mies vastasi ja jatkoi matkaansa ulos tallista hajamielisen näköisenä. Tuijotin hetken tämän perään, mutta jätin asian sikseen.

Kävelin loungeen ja otin kahvikupillisen keittimestä.
"Moikka", tervehdin Nitaa, joka selasi kännykkäänsä.
"Hei, jännittääkö tän päivän valmennus?"
"Vähän. Me ei olla tehty ihan hirveästi laukanvaihtoja Effin kanssa, Villellä onneksi jonkin verran", kerroin ja irvistin. Amanda tietysti odottaisi täydellisyyttä ja en tiennyt pystyisinkö antamaan täydellistä suoritusta.
"Hyvin se menee", Nita lohdutti hymyillen.
"Toivottavasti", naurahdin.

"Tiesitkö, että maailman nopein hevonen juoksi yli 70 kilometrin tuntivauhtia?" kysyin Nitalta.
"Ai, enpä tiennyt", nainen vastasi selkeästi hämmentyneenä mun yhtäkkisestä tietoiskusta.
"Onneksi Effi ei pääse niin kovaa, se olisi ihan hullua olla sellaisessa kyydissä hevosen selässä."
Nita nauroi ja kaatoi kylmentyneen kahvinsa lavuaarista.
"Pitäisi varmaan käydä hakemassa ratsut sisälle", huokaisin ääneen.
"Mennäänkö yhtä matkaa?" Nita kysyi ja nousin ylös nyökytellen.

Tammat olivat ihmeen myötämielisiä ja Effikin antoi heti kiinni, rouskutellen porkkanaansa tyytyväisenä. Hevosen varustaminen kävi onneksi jo tottumuksesta, Effikin oli jo oppinut seisomaan hoitopaikalla ilman kiukkuamista. Kirjava piti selkeästi rutiineista ja pyrin aina tekemään tallityöt samassa järjestyksessä.

Inna ja Bansku olivat maneesissa jo, kun kävelytimme Armin ja Effin sinne.
"Heippa", tervehdimme ja Inna moikkasi meille hymyillen.
"Mites Bansku voi?" kysyin naiselta samalla, kun kiristin Effin satulavyötä.
"Hyvin. Se on tuntunut hyvältä viimeaikoina", Inna vastasi ja taivutteli oria tottunein ottein.
"Mites Effi?"
"Hyvin sekin, se taitaa pikkuhiljaa luottaa muhun jo. Tai ainakaan se ei enää joka kerta koita juosta karkuun, kun haen sitä sisälle", kerroin naurahtaen ja pyysin kirjavan käyntiin.

Amandan saavuttua maneesiin rento puhe lakkasi välittömästi ja kaikki hevosia myöten siirtyivät työskentelytilaan.

Effi oli vähän hidas avuille ja meille laukanvaihdot tuntuivat alkutunnista ihan mahdottomalta ajatukselta. Amanda raivosi pää punaisena (vertauskuvallisesti, koska naisen iho pysyi täydellisen värisenä raivon partaallakin) ja me yritettiin Effin kanssa parantaa meidän suoritusta. Mä laukkasin eteen ja nousin vähän kevyempään istuntaan.
Lopulta onneksi Effikin heräsi siihen päivään ja se alkoi kuunnella. Amandan raivoaminen väheni ja lopuksi loppui kokonaan, hiljaisuus oli tässä tapauksessa loistava merkki.

Vesisade piiskasi auton tuulilasia armottomasti syysmyrskyn riehutessa ulkona. Kauniista ruskasta oli turha haaveilla nauttivansa, kun autosta ei meinannut nähdä tuulilasia pidemmälle. Me käveltäisiin tänään maneesissa Effin kanssa, sillä kukaan ei kuulisi mun apua-huutoja kentältä, jos tamma päättäisi ryhtyä sotaan.

Pysähdyin Auburnin pihaan ja juoksin ripeästi hakemaan Effin laitumelta sisälle. Tamma värjöitteli muiden yksisarvisten kanssa sadeloimet niskassa portin luona, joten hakureissu sujui onneksi nopeasti. Effi hölkkäsi ripeän kävelytahtini vierellä ja selvisimme tammatalliin ehjinä.
Effin harjaus sujui nopeasti, sillä se oli melko puhdas edelleenkin.

Suitset päässä, suojat jalassa ja liina kuolaimissa kiinni me suuntasimme maneesille. Se oli onneksi tyhjä ja lähdin kävelemään uraa pitkin valtavan kokoista areenaa ympäri. Effi puhisi ja puhkui ulkona ulvovan tuulen kanssa kilpaa, kiitin onneani, ettei nyt oltu missään peräkylän peltimaneesissa, jossa tuuli olisi nostellut kattopeltejä ilmaan.

Jossain paukahti epämääräisesti ja juoksutusliina poltti käteeni ikävästi, kun Effi ryntäsi vauhdilla kauemmas. Se korskui, puhisi ja töräytteli ilmoille sodanjulistuksia aivan, kuten olin aavistellut jo tallille tullessani. Polte kädessäni sai ärsyyntymisen nousemaan ja mielessäni vilahti osuva myynti-ilmoitus Effille.

Myydään eritysherkkä koulutamma. Vaatii pumpulia noin 100 kiloa päivässä ympärilleen ja korvat pidettävä äänieristettynä joka hetki. Ei osota kiitollisuutta, myydään nyt pikaisesti pois.
Liitekuvaksi laittaisin kuvan Effistä lapsen kanssa, joka olisi vuorattu kipsiin. Kuvatekstissä lukisi, että soveltuu lapsille ja vuodepotilaiksi haluaville.

Uusi vinkaisu herätti mut takaisin todellisuuteen ja aloin rauhoittamaan Effiä äänelläni. Hautasin samalla sotakirveen ja julistin hetkellisen aselevon, ehkä tammalla oli ollut tällä kertaa ihan syytä pelästyä.

Loppukävelyt menivät enemmän, tai vähemmän ilmavalla askeleella ja Effi piteli päätään korkella, korvat kääntyilivät joka suuntaan. Hoidin tamman pois melko ripeällä sykkeellä, sillä en halunnut viedä kirjavalta turhan paljon aikaa, kun se oli sillä tuulella. Sen oli parempi päästä laumansa luokse turvaan, jossa se rauhottuisi välittömästi.

Tallilta lähtiessäni soitin vielä puhelun abuelalle, tämä oli lähtenyt loppuviikoksi ystävänsä luokse ja muistutti minua kukkien kastelusta. Kai siitä piti olla tyytyväinen, että oli sellaisen luottamuksen arvoinen?
Virnistellen ajoin kotiin ja pysäköin autoni mahdollisimman lähelle ulko-ovea.

5 minuuttia
Effi liikkui suhteellisen sujuvasti eteenpäin kaviouralla. Sarah oli ottanut hyödyn siitä, että monet Auburnin ratsastajat olivat lähteneet viikonlopuksi Josefinan vanhempien luokse valmentautumaan. Pyöreät kannukset naisen jaloissa olivat vain pieni lisävaruste, mutta Sarah tiedosti ne hyvin selkeästi, kuten naisen ratsukin. Kirjava tamma kulki hyvin herkkänä eteenpäin, sen jaloissa olevat valkoiset koulusuojat olivat pienen pölyn peitossa jo nyt, vaikka valmennusta oli mennyt vasta hetki.
Valmentajana toimiva mies antoi ohjeita maneesin keskellä ja ratsastaja pyrki parhaansa mukaan suoriutumaan niistä. Effin harja heilahteli ravin tahdissa, etuosa kulki aavistuksen takaosaa sisempänä ja ravi eteni tahdikkaasti eteen.

Käynnissä Koskinen pyysi suorittamaan takaosakäännöksiä, jotka olivat aiheuttaneet ratsukolle edellisellä kerralla harmaita hiuksia. Suorituksista näkyi, että Sarah oli harjoitellut niitä tässä välissä, mutta Koskinen näki silti paljon parannettavaa suorituksissa.
Pikkuhiljaa yhteistyö alkoi sujumaan paremmin ja mies nyökkäsi hyväksyvästi. Sarah keskittyi omaan istuntaansa paljon ja se selkeästi vaikutti myös tahdikkaasti kulkevaan ruunikkoon.

3 minuuttia
Ruunikko dominantwhite väritys erottui hyvin ratsukon kulkiessa eteenpäin maneesissa. Sarah oli halunnut ottaa vielä yhden valmennuksen ennen Kalla CUPia ja Anton Koskinen oli ollut hyvä valinta. Kannusten käyttöä Sarah jännitti edelleen hieman ja se näkyi myös herkistyneessä hevosessa tämän alla.
Effi asettautui hienosti avotaivutukseen kaviouralla, se oli melko kuuliainen, vaikka välillä alkuun pyrkikin uralta sisälle. Koskinen ohjeisti ratsukkoa aktiivisesti.

Käynnin takaosakäännökset sujuivat edellistä kertaa paremmin, vaikkeivat ne täydellisiä olleet vieläkään. Koskinen antoi lisää ohjeita ja ratsukon suoritus parani niiden myötä hyvin paljon. Sarah istui ryhdikkäästi ja ajatteli omaa istuntaansa jatkuvasti, joka näkyi selkästi myös Effin askelluksessa.

1 minuutti
Kalla CUP lähestyi ja Sarah oli ottanut muiden ratsukoiden poissaolon hyötykäyttöön. Nainen ratsasti Koskisen tarkkailevan katseen alla maneesissa. Kannukset olivat vieläkin vieraat ja Effi kulki niiden vuoksi herkempänä, kuin normaalisti.

Avotaivutus sujui melko hyvin ravissa. Takaosakäännökset olivat viimeksi olleet hankalia, mutta Sarah oli harjoitellut niitä paljon ja se näkyi. Koskinen antoi ohjeita aktiivisesti ja oli selkeästi tyytyväinen ratsukon kehitykseen.

(Tarinassa yritin päästä eroon liian rennosta kirjoitustyylistä ja toivoitella hieman kuvailevampaa kirjoittamista kirjakielellä.)

Ratsastin Effillä maneesissa ilman satulaa. Joku olisi voinut väittää minua hulluksi, mutta se oli ollut oikeastaan vierelläni ratsastavan Ellien idea ja olin suostunut siihen heti. Riepu oli kamalan rauhassa, eikä Effikään tuntunut hirvittävän jännittyneeltä. Kirjava oli aika usein hengaillut Riepun seurassa ja taisi luottaa hevosen pitävän hänestä huolen.

"Mä en edes muista koska olisin viimeksi mennyt ilman satulaa ja vain kävellyt. Tuntuu vähän siltä, että viime aikoina ollaan vaan treenattu veren maku suussa", paljastin Ellielle. Naista ei ollut tallilla näkynyt hetkeen, mutta en halunnut tuoda asiaa esille. Oli mulla kuitenkin vähän ollut ikävä, sen verran hyvin nainen oli päässyt ystäväpiiriini.
"No sittenhän tämä tuli juuri hyvään saumaan", nainen naurahti ja jatkoimme kävelyä hetken hiljaisuudessa.

"Jos sä et olis kouluratsastaja, niin missä lajissa sä kisaisit?" Ellie kysyi yhtäkkiä ja mä olin hetken hiljaa ja mietin.
"Kenttäratsastus on aina kiehtonu mua", vastasin lopulta ja näin Ellien ilmeestä, että se ei ollut vastaus, jota vaaleaverikkö oli odottanut.
"Siinä on vain pikkuriikkinen mutka matkassa.." jatkoin ja rapsutin Effiä säästä.
"Mikä?" Ellie kysyi selvästi uteliaana.

"Mulla on ihan hirvittävä estekammo", vastasin lopulta.
"Ai. No se vähän haittaisi kyllä este- ja maasto-osuuksilla", Ellie vastasi virnistäen. Se sai mut nauramaan.
"Kai niiden alikin voi ryömiä?" jatkoin nauraen.
"Totta!"

Naurunremakka kaikui muuten tyhjässä maneesissa. Mä olin kyllä selvästi kaivannut ystävääni.

Olin auttamatta myöhässä, kun kurvasin tallin pihalle. Pimenevät syysillat tuntuivat vyöryvän päälle ihan tajuttoman kovaa vauhtia, eikä mennyt kauaa, kun pitäisi kaivaa taskulamput ja heijastiliivit kaapin perukoilta esille. Tallinpihassa oli onneksi valot, ne auttoivat edes hieman luovimaan tammatalliin.

Effi ja muut olivat jo sisällä, kun saavuin talliin. Nappasin tamman hoitopaikalle ja laitoin sen ennätysvauhtia kuntoon. Ehtisin vielä tänään ratsastamaan pikaisesti ennen tallin sulkemista. Effi oli selkeästi hieman närkästynyt jouduttuaan työvarusteisiin niinkin myöhään, mutta en antanut nyrpeän naaman estää puuhiani. Halusin todistaa itselleni ja Amanda Sokalle, että olisin vastuullinen ja osaava vuokraaja Effille. Kalla CUP oli muiden osalta jo yli puolessa välissä, mutta meille se oli vasta alkamassa.

En törmännyt iltatallin tekijään, joten jätin lapun Effin karsinalle, että olin ratsastamassa ja palaisin pian. Hipsimme maneesiin mahdollisimman ripeästi ja nousin heti tamman selkään.
Effillä oli kuitenkin muita suunnitelmia.

Valot välähtivät pimeäksi ja tamma katosi altani. Näköaistini puuttuessa tasapainoni oli heikko ja tunsin irtautuvani satulasta. Maneesin pohja oli kova kylkeäni vasten ja kiitin onneani, ettei hallissa ollut ketään, joka olisi voinut huutaa kakkua.

"Effii", huhuilin ja yritin antaa silmieni tottua pimeään. Ulkona oli aivan yhtä pimeää, eikä suurista ikkunoista tulvinut valoa lainkaan maneesin puolelle. Jokin liikahti vieressäni ja sydämeni hakkasi yhtäkkiä kovempaa.
"Effi?" ääneni oli vain kuiskaus, minusta tuntui, että emme olleet kaksin tamman kanssa.

Valot räpsähtivät päälle, sokaisten minut ja hevosen hetkeksi täysin. Kun vihdoin sain suuntavaistoni takaisin, löysin Effin takaani seisomasta. Miten se oli päätynyt ääneti viereltäni taakseni?
Otin tamman ohjasta kiinni ja katsoin ympärillemme, enkä nähnyt mitään outoa. Maneesin hiekka oli täynnä kavion- ja jalanjälkiä, vain minun kehoni painauma hiekassa oli tavanomaisesta poikkeava.

Nousin takaisin Effin selkään ja ratsastin sen käynnissä ja ravissa läpi. Tämä saisi olla kyllä viimeinen kerta, kun lähdimme pimeässä ratsastamaan ilman minkäänlaista varalamppua.