Kellonaika on nyt 30.09.20 3:12

3 osumaa on löytynyt haulle 0

Grannin päiväkirja

Nyt ja sitten
28. elokuuta 2018 -- #lotanhaaste2

"Mä olen pahoillani. Mä unohdin sun syntymäpäiväsi. Vaikka vähätkö se sua kiinnostaa", jutustelin Grannille, joka hamusi porkkananpätkän mun kämmeneltä ja näytti liikkuvia leukoja lukuunottamatta ihan samalta kuin ennen porkkanaakin. Tympääntyneeltä. Ei tosiaankaan uteliaalta, elämäniloiselta nuorelta hevoselta.

Granni oli viisivuotias, ja mulla oli suuret suunnitelmat tulevalle kaudelle. Kulunut kausi oli ollut vasta maailmaan ja ratsuhevosen hommiin tutustumista. Siinä hevoseni karsinassa kaikessa hiljaisuudessa seistessäni mä uskalsin myöntää itselleni, että mä olin tyytyväinen sen nelivuotiskauteen. Se oli hypännyt kisoissa kolme puhdasta 80:n senttimetrin perusrataa. Ensimmäisen metrimme olimme korkanneet myös, ja jos siitä halusi positiivisia asioita etsiä, niin ainakin Granni oli tuntunut itsevarmalta. Tyylikkyys oli sitten kärsinyt siitä valtavasta varmuudesta ja vähäisestä viisaudesta, jolla Granni oli ryskännyt menemään Merrin tallilla metrin debyytissään.

Alexander oli esittänyt Grannin estevarsojen laatuarvostelussa muiden nelivuotiaiden ryppään jatkeena. Oli oikeastaan ollut helpotus, että esityspaineet olivat siirtyneet harteille, jotka eivät niiden alla edes nytkähtäneet. Itse olin ollut lentokoneessa matkalla Kanadasta kotiin, kun Granni ja Alexander olivat hoitaneet homman kotiin - ja hienosti olivatkin. Laukkuja odotellessa käynnistin puhelimen, johon kilahti lennon aikana tulleita viestejä. Seassa oli tieto Grannin ykköspalkinnosta. EV-I. Ensimmäisen palkinnon arvoinen estevarsa. Mikä valtava helpotus se oli ollut. Mun terävä henkäisy oli saanut Nitan kuvittelemaan, että muhun sattui, mutta ei muhun sattunut. Tietenkään.

Nyt tulevaisuus oli auki meille. Pohjatyöt oli tehty ja ulkopuolinen arvio tammasta oli saatu. Tulevaisuuteen kuului paljon uutta.

Jos kaikki menisi hyvin, esittäisin Grannin kantakirjaustilaisuudessa sen viisivuotiskaudella. Aivan vielä se ei mun mielestäni ollut valmis esitettäväksi. Se oli aika kookas hevonen, ja se näytti vähän keskeneräiseltä. Olimme käyneet Match Show-näyttelyissä hakemassa vahvistusta omalle arviolleni ja muistuttamassa Grannin mieleen, miten näyttelyissä käyttäydyttiin. Se ei ollut käynyt yhdessäkään kehässä sen jälkeen kun se oli kolmevuotias ja sai viimeisen Finest Foal -arvonimeen vaadittavan sertinsä. Mätsäreiden tuomari oli ihailtavan kannustava, vaikka mulla oli suuria haasteita saada sitruunainen tammani esiintymään edukseen. Grannia ei huvittanut. Mua hävetti. Ystävälliset sanat ja sininen nauha takataskuun tungettuna me palattiin kotiin ainakin sen verran viisaampana, että esiintymistä pitäisi todella harjoitella.

Toinen tammaluokka oli taas kahden parin luokka. Ensimmäinen pari oli kuin yö ja päivä melkein aikuisen Tigrainen imeskellessä sitruunaa ja jo jokuset kissanristiäiset kokeneen Helmiäisen kummastellessa nuoren ruunikon asennetta. Tammojen välisen kontrastin vuoksi punainen nauha meni nopeasti Helmiäiselle, mutta Josefinan ja Tigrainen esiintyminenkin oli siinä mielessä onnistunut, että nuorella tammalla on selkeästi jo päässään ajatus oikeasta näyttelykäyttäytymisestä ja siitä mitä käsittelijä tammalta toivoo. Tamma ei vaan vielä oikein välitä siitä, meneekö asiat nyt ihan oikein vai vain sinnepäin. Todennäköinen tulevaisuuden (näyttely)tähti, ainakin jos pehmenee vähän! Josefinalta kuultujen tulevaisuudentavoitteiden vuoksi tosin pehmenemättäkin tästä tammasta tulee vielä jotain, härkäpäinen tai ei. - Miia


Kantakirjaan Granni oli saatava, joten ei auttanut kuin ruveta rakentamaan sen fysiikkaa ja no, esiintymismotivaatiota paremmaksi, jotta se edes siellä olisi edustuskuntoinen. Mä olin hevoskasvattajien tytär ja tyttärentytär ja vielä ehkä vähän enemmänkin, ja tietysti mä katselin Grannia sillä silmällä, olisiko siitä joskus emäksi. Millaisia oreja mä sille valitsisin? Mitä varsoilta toivoisin? Saisinko ehkä pitää yhden jälkeläisen itsellänikin?

Mutta oli meillä muitakin tavoitteita, jotka piti saavuttaa ennen varsoja. Viisivuotiaana me aloitettaisiin kilpaileminen varmaan metrin luokista. Kotitreenissä pitäisi keskittyä Grannin ratsastettavuuteen, sillä se siitä oli jo nähty, että se osasi hypätä. Eihän se ponnistaminen, liitely ja laskeutuminen vaikeaa ollutkaan, vaan kaikki muu siinä ympärillä. Onneksi Verneri auttaisi. Mulla itselläni ei työkalut riittäneet tähän hevoseen.

Jos metrit lähtisivät rullaamaan, kuka tiesi, millaiset luokkanostot me tehtäisiin. Salaa mä haaveilin jo viisivuotiskautta pidemmälle. Ajattelin, että ideaalitilanteessa me voitaisiin olla valmiita Power Jumpiin, kun Granni olisi kuusivuotias. Se oli jännittävä ajatus.

"On kai turha toivoa, että sä muuttuisit tulevaisuudessa iloiseksi ja hellyydenkipeäksi hevoseksi", mutisin ääneen.

Granni tuijotti mua hetken ja käänsi päänsä sitten suurieleisesti pois.

Kaikenlaisia haaveita sullakin, se vaikutti sanovan, ja olisin voinut vaikka vannoa, että se tuhahti painokkaasti perään.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 28.08.18 18:16
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 150
Luettu: 9881

Effin päiväkirja

21.08.2018

Effi seisoi ihan paikoillaan. Tamman korvat olivat höröllä, kun se katseli karsinassaan istuvaa naista tarkkaavaisena. Naisen tummat hiukset oli kiedottu sotkuiselle nutturalle ja harmaat lökärit olivat harvinainen näky tallilla. Sarah tunsi päässään jomotuksen ja istui risti-istunnassa selkä seinää vasten. Silmänsä nainen piti raollaan, sillä Effi saattaisi liikahtaa ja vahingossa yrittää astua päälle.

"Hei kaunokainen", nainen kuiskasi hymyillen ja halusi ojentaa kätensä koskettaakseen pehmeää turpaa. Hän kuitenkin piti kätensä sylissään peläten, että pienikin liike saattaisi rikkoa rauhallisen tamman olotilan.
Eiliset juhlat eivät olleet menneet ihan sunnitellusti. Sarah oli halunnut puhua asiat läpi Isabellan kanssa, mutta oli saanut enemmän, mitä oli toivonut. Mielikuvat Thomaksesta Jonnan kanssa olivat täyttäneet naisen humalaisen levottoman unen ja olivat sekoittuneet myös Isabellaan. Herättyään vieraasta asunnosta, ei tummaverikkö ollut tuntenut oloaan yhtään itsevarmaksi. Oliko hän mustasukkainen?

Ellie oli tarjoillut hänelle kunnollisen aamupalan ja Sarah oli huomannut, ettei ollut syönyt melkein vuorokauteen. Nainen oli ollut kiitollinen uudesta ystävästään ja ihastellut tämän kotia yhä uudelleen. Oli ollut hyvä idea lähteä sinne nukkumaan, sillä Thomaksen viereen ei latino olisi voinut jäädä. Mielikuvat nousivat jälleen päähän ja Sarah päätti keskittyä niiden sijasta itseensä ja Effiin.

"Tiesitkös Effi, että pääset osallistumaan seuraavaan Kalla Cuppiin mun kanssani?" naisen ääni oli edelleen hiljainen, eikä tämä tiennyt miten kauan hän saisi enää olla tallissa. Mikael oli kai hoitamassa toisen tallin hevosia vielä.

"Sen jälkeen katsotaan mitä tehdään seuraavaksi. Mä toivon, että jatketaan kilpailuilla, mutta vain, jos meidän ekoissa kilpailuissa me tehdään hyvä suoritus. Jos ei, niin Amanda taitaa laittaa meidät tehorääkkiin", pieni hymy nousi bruneten kasvoille. Amanda palkkaisi jonkun juoksemaan heidän perässään ruoskan kanssa, jos kilpailusuorituksesta tulisi ala-arvoinen.
"Meillä on kyllä pitkä matka edessämme, mutta hiljaa hyvä tulee, eikö vain?"

Effi tuhahti ja sen korvat laskeutuivat aavistuksen sivulle. Sarah istui tamman karsinassa siihen asti, että Mikael saapui talliin. Hiljaa nainen nousi ylös, tervehti miestä ja lähti kotiin.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 21.08.18 20:03
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5299

50 shades of Jonathan


Daydreaming

Niinä pieninä hetkinä, kun saa vaan olla ja miettiä kaikkee, tulee väkisin pohdittua sitä, millaista mun arki tulee olee vaavin synnyttyä. Tiedän siihen kuuluvan kaikkee pahaa sen hyvän ohella, mut se siitä tekee varmaan niin mielenkiintosta.

Toivottavasti siitä tulee yhtä pippurinen kuin emänsä ja upea väritykseltään kuten isänsä. Voitais olla kaikkien kisojen keskipisteenä, vaikka en mä siitä huomiosta niin välittäis, kunhan olis hauskaa eikä hevonen luimis koko ajan. Se nauttis hyppäämisestä ihan ku Eela ja jättäis taakseen isoimmatki esteet. Eikä näyttäis hapanta naamaa jos olis mahdollisuus mennä uimaan lähimpään lampeen. Mieluummin se olis kunnon vesipeto ja rakastais polskimisesta.

Entäs jos siitä tulee ihan kamala monsteri? Varpaita tallova ja hampaita kalisteleva Fellu-setä Jr.? Siinä tapauksessa varmaan myisin sen. Isabella ei välttämättä haluis. Ehkä se ottais sen takasin itelleen? Mut toistaalta, oonhan mäkin aika kusipää välillä. Ehkä me löydettäis joku yhteinen (epävireinen) sävel, jonka avulla pääsis päivästä toiseen hengissä. Tai no mä pääsisin.

Mut eniten toivon, et onnistun sen kouluttamisessa ja kasvattamisessa.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 20.08.18 18:22
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2942

Takaisin alkuun

Siirry: