Effin päiväkirja
Sivu 3 / 6
Vs: Effin päiväkirja
12.03.2019 / Amandan kouluvalmennus
"Jalustimet pois!" komento kuului välittömästi vaaleaverikön perijättären astellessa maneesiin. Normaalit ihmiset olisivat ehkä toivottaneet hyvät illat ja tervehtinyt valmennettaviaan, mutta se ei ollut Amanda Sokan tyylistä laisinkaan. Effi tuntui freesiltä, ei lainkaan sellaiselta rauhalliselta ja tasaiselta, mitä ehkä toivoisi ratsultaan. Varsinkin tunnilla, jossa ilmeisesti mentäisiin vatsalihasten varassa koko tunti.
Effi yritti karata kuolantuntumaa nostamalla päänsä ylös ja nykimällä etuosaansa ylöspäin. Painoin hellästi pohkeillani ruunikon kylkiin, myötäsin kädellä ja yritin istua paremmin Effin ympärille.
"Sarah ratsastaa Effin takaisin muotoon, nyt ei olla ratsastuskoulussa", Amanda kommentoi ja katseli meitä hieman nenänvarttaan pitkin, silmät sirillään. Yritin hieman kovemmin ja puoliverinen hyväksyi pärskähdellen kohtalonsa, jatkaen liikettään jälleen eteenpäin.
Me oltiin molemmat Effin kanssa hiestä litimärkiä, kun kävelimme tammatalliin valmennuksen jälkeen. Rutinoitunut hevosen hoitaminen antoi hyvää tekemistä käsille, jotka tuntuivat kovin levottomilta muuten. Pesin Effin lämpimällä vedellä huolellisesti, varmistaen, että sen kaikki valkoiset merkit tulivat varmasti puhtaiksi. Rauhallisin ottein kuivasin pehmeällä kumisella hikiviilalla ylimääräiset vedet ruunikon karvapeitteestä.
Käärin herasilmäisen tamman kuivatusloimien alle ja ryhdyin kuivattelemaan sen jalkoja pehmeiden pyyhkeiden avulla.
Siinä vaiheessa mun ajatukset karkasivat, ne halusivat puida painajaisia, joita mä olin nähnyt järjestelmällisesti melkein joka yö, mutta pakotin ajatuksenjuoksun Tie Tähtiin kilpailuihin sen sijaan.
Sunnuntaina meidän pitäisi selvitä hengissä meidän ensimmäisistä tallin ulkopuolisista kilpailuista, eikä asiaa helpottanut ainakaan Riepun kanssa ratsastettu voitto.
Meiltä odotettaisiin paljon ja mä rukoilin Effiä ja ehkä jopa Jumalaa, että me ei oltaisi ainakaan viimeisiä sijottuneiden listalla. Keskivaiheille tähtäämisestä en sanoisi sanallakaan Amandalle, se odottaisi vielä enemmän, kuin muut, että me tuotaisiin seuraava sini-valkoinen ruusuke Auburniin.
Vs: Effin päiväkirja
15.03.2019 / Danielin kouluvalmennus
Vänrikinmäellä 15. maaliskuuta - kivinen alku
Daniel Susineva tunnisti tavoitteellisen ratsastajan sellaisen nähdessään. He olivat usein niitä tyyppejä, jotka eivät säikähtäneet ja lannistuneet, kun hän vastasi valmennuskyselyihin nuivasti. Moni luovutti, mikäli hän ei heti kättelyssä tarjonnut kolmea eri vaihtoehtoista aikaa valmennukselle vaan ilmoitti olevansa kiireinen. Riittävän motivoituneet ratsastajat kyllä penäsivät senkin jälkeen itselleen sopivaa valmennusaikaa, ja niin teki Auburnin kartanon valmennusviikonlopulta tutuksi tullut Sarah Reyeskin. Tyttö oli valmis jopa saapumaan Danielin luokse, ja tuijotettuaan tovin kalenterimerkintöjään valmentaja toivotti ratsukon tervetulleeksi.
Daniel Susineva tunnisti myös huonon päivän. Tämä oli selvästi tälle ratsukolle yksi niistä. Osa sähellyksestä meni vieraassa paikassa jännittyvän hevosen piikkiin, mutta valmentaja ei ollut niin naiivi, etteikö olisi huomannut myös ratsastajassa olevan vikaa.
"Mun on turha valmentaa ratsastajaa, joka ei keskity", Daniel Susineva tokaisi yksioikoisesti kesken puolivillaisesti suoritettujen ravi-laukkasiirtymien. Niitä pidemmälle ei valmennuksessa oltu vielä edetty, sillä Daniel ei ollut vielä tyytyväinen ratsukon työskentelyyn.
Sarahin niska jänittyi ja katse heilahti kohti valmentajaa.
"Kyllä mä keskityn", ratsastaja intti yhtäkkiä jotenkin hätäisen ja turhautuneen oloisena. "Mä keskityn aina ratsastamiseen."
"Jaa. No sittenhän sä vaan ratsastat paskasti", Daniel tuumasi suorasukaisesti takaisin. Hevosten kanssa hän oli kärsivällinen, lempeäotteinenkin, mutta ratsastajien puppupuheisiin mies ei jaksanut suhtautua silitellen. Nyt miehen ilme oli tutkimaton.
Hienovireinen ymmärryksen sointi äänessään kouluvalmentaja sanoi:
"Mutta sä olet nyt tullut tänne asti ja maksanut yksityisvalmennuksesta. Eiköhän me siis katsota, voidaanko me tehdä asialle jotakin. Ensin mä haen kuitenkin kupin kahvia ja sä nollaat sillä välin tilanteen. Kun mä palaan, me aloitetaan tämä valmennus alusta."
Ihan sama, jos valmennus nyt sitten venyisi, Daniel ajatteli. Miehellä ei ollut tapana antaa aikaansa ilmaiseksi, mutta tänään hänen aikansa ei tuntunun kalliilta. Hän saattoi aivan hyvin toteuttaa suunnitelmansa ja poistua omasta maneesistaan jättäen valmennuksesta maltaita maksavan ratsastajan sinne kahden kesken säikkyilevän, varsaloman jäljiltä vielä vetelän ratsunsa kanssa.
Se ei ollut hienotunteista empatiaa. Pelin viheltäminen poikki johtui siitä, että Susinevaa turhautti hevosen puolesta. Daniel tiesi millaisia olivat huonot ajat; häntä ei siltikään kiinnostanut, mikä nyyhkytarina ratsastajan virettä sotki. Kaikeksi onneksi tämä Sarah osoitti olevansa älyllinen olento eikä ryhtynyt avautumaan aiheesta, kun Daniel jonkun ajan kuluttua palasi maneesiin kupponen kuumaa kätösissään (luoja yksin tietää, miten kiusallinen hetki siitä olisi tullut). Daniel ei kysynyt, mitä ratsastaja oli tehnyt hevosen kanssa hänen poissaollessaan. Mies vain asetteli kaikennäkevän presenssinsä tilaan ja ryhtyi käskyttämään. Etäisellä mielenkiinnolla hän odotti näkevänsä, oliko onnistunut ravistelemaan ratsastajan hereille.
Valmennuksen teemaksi nousi sekä ratsastajan että ratsun keskittymisen ylläpitäminen melko nopeatempoisilla tehtävillä. Daniel teetti Sarahilla ja Effillä aluksi pohkeenväistöjä käynnissä ja ravissa siksakuviona siten, että Sarahin täytyi tarkkailla ratsunsa liikettä.
"Välittömästi, kun se nytkähtää automaattiohjaukselle, vaihdat suuntaa. Nyt se esimerkiksi hakeutuu seinälle, se horjahti jo vasemmalle - älä anna sen jatkaa harppovia ristiaskeleita kohti seinää vaan naps, toiseen suuntaan."
Danielin pää kallistui tuskin havaittavasti, kun mies katseli ratsukon työskentelyä. Välillä mies oli hiljaa ja antoi ratsastajan itse huomata ja korjata virheitä, välillä sanoi jotakin lyhyttä - ja silloin, kun tuntui tarpeelliselta, tyypillisesti vähäpuheinen persoona ohjaili tilannetta pitkällä, rauhallisella puheella. Maneesiin laskeutui tyyni, läsnäoleva tunnelma.
"Joo, ihan oikein, ei haittaa että sen pää nousi. Sen tasapaino horjui, koska se ehti jo kaatua lavalle ja suunnan vaihtuessa se oli valmiiksi pois balanssista. Anna sen kerätä itsensä ja jalkansa. Pysy suorana, älä anna kyljen valua kurttuun, tunnetko missä sun molemmat istuinluut oikein menee? Just, oikea hetki lopettaa väistö oikealle. Näetkö, kun sen korvat kääntyilee suhun? Nyt se miettii, mitä sä oikein haluat. Nyt kun se alkaa tulla vastaanottavaiseksi, vaihdetaan tehtävää."
Sarah ja Effi joutuivat palaamaan siirtymisten pariin. Daniel teetti ratsukolla suurta kahdeksikkoa, jossa hän välillä kehotti heitä jäämään ympyrälle vuorotellen kumpaankin kierrokseen. Ympyröillä ja niitä yhdistävällä lävistäjämaisella tiellä vaihdeltiin niin askellajia kuin -pituuttakin, ja Effin rentoutuessa vaihdeltiin myös myötä- ja vastalaukan välillä.
"Aika peruskauraa", Daniel summasi, "mutta tarpeellista ihan aina ja ihan joka hevosen kanssa. Huomaatko, miten se pysyi nyt paremmassa tasapainossa vastalaukassa? Valmistele siirtyminen harjoitusraviin."
Kello oli tikittänyt reilusti yli valmennuksen aiotun päättymisajan. Vähitellen Daniel ohjeisti Sarahin ratsastamaan loppuraveja, joiden aikana Effi pärski välillä rennon oloisena.
"Eihän se nyt pelkästään huonosti mennyt", Daniel kommentoi, ja se oli kehu, vaikka kovin lakoninen olikin. Sitten mies esitti muutaman ytimekkään kysymyksen kuullakseen Sarahin oman näkökulman valmennuksen sujumiseen sekä tulevaisuuden tavoitteita.
Sarahin mielestä oli mielettömän upeaa päästä Daniel Susinevan valmennettavaksi. Hän oli matkustanut Vänrikinmäelle sinä perjantaipäivänä Pennan kyydissä, perijättäret eivät luovuttaneet hevosiaan ilman valvontaa kenellekään. Ajomatka oli ollut hiljainen ja oli antanut latinolle paljon aikaa ajatella. Itseään, parisuhdettaan ja hiljaista Pennaa, joka ei päästänyt ääntäkään. Hengittikö se edes?
Tie Tähtiin kilpailusarjan myötä Sarahin valmennuskäyttäytyminen oli taantunut - nainen ratsasti puoliteholla, ajatellen samalla asioita, joilla ei ollut tilaa hevosen selässä. Tietenkin Danielin kaltainen huippuvalmentaja näki sen lävitse välittömästi. Miehen antama ajatuskatko antoi Sarahille tarvittavan ajan ripustaa kaiken turhan maneesin laidalle Effin viltin vierelle ja keskittymään. Sillä tavalla, kun valmennuksessa ja ratsastuksessa muutenkin aina piti keskittyä.
Danielin loppukommentti valoi uskoa latinoon, jonka parisuhteen riitatilanne oli aiheuttanut yllättävän suuren häiriötekijän. Tämä oli onnistunut unohtamaan sen, vaikkakin vain hetkeksi ja tekemään sitä, mitä kaikkein eniten halusi. Ratsastaa ja kehittyä.
"Haluaisin ehdottomasti päästä starttaamaan tällä kaudella vaativaa, mutta ennen kaikkea kehittyä ratsastajana yleisesti. Tasaisuus ja monipuolisuus ovat sellaisia osia, joissa on varmasti eniten kehitettävää, joten niihin on panostettava entistä enemmän", nainen oli vastannut hetken pohtimisen jälkeen. Hän mielummin vastasi reheellisesti, kuin oikein ja toi esille omasta mielestään kehitystä vaativia asioita.
#kouluvalmennus, ensimmäinen osa Danielin kirjoittama
Vs: Effin päiväkirja
16.03.2019
Lämmin vesi kimposi aavistuksen ruskeasta karvapeitteestä, ruunikko tamma liikahti hieman ja pärskähti, kun sen sieraimiin kulkeutui vettä. Seurasin katseellani veden kulkemista ja suljin vedentulon, kun hollantilaisen puoliverisen karvapeite oli kokonaan kastunut.
Ruskea ämpäri oli täynnä saippuavettä, sen pinnalla kellui keltainen jumbosieni ja violettiin hieman taittuvaa valkeaa vaahtoa. Nostin sienen käteeni ja lähdin hieromaan saippuaa kirjavaan tammaan. Punaiset korkeavartiset kumisaappaat kumahtelivat lattiaa vasten, kun liikehdin Effin ympärillä.
Koko tamman ollessa saippuoitu, otin käsiini pesuainepullon ja kaadoin violettia nestettä käsiini. Hieroin sitä niihin kohtiin, joista tamman dominant white väritys loisti valkeana ja luonnollisesti myös karkeaan häntään ja harjaan.
Saippuavesi soljui viemäristä ja lämmin höyry nousi puhtaan kiiltävästä tammasta pesarin kattoa kohden. Huuhdellessani kirjavaa häntää, Effi heilautti märkää ruoskaa äkäisesti, kastellen minut lähes läpikotaisin. Haukoin hetken henkeäni, kädet ylhäällä sivuillani ja tunsin kuinka vesi läpäisi ohuen vaatekerroksen ja liimautui iholleni.
"Effi!" ähkäisin ja yritin vetää vatsaani vasten tarttuneen vaatekappaleen kauemmas. Aimo annos vettä oli myös päässyt kumisaappaiden sisälle, letkun vesimäärä riitti hyvin heilahtaessaan täyttämään saappaani.
"Mikäs märkä t-paitakilpailu täällä on?" Ellie kysyi tyrskähtäen ja käännyin katsomaan ystävääni irvistys kasvoillani.
"Haha, tosi hauskaa. Mä olen ihan märkä!" valitin ja yritin pitää virneen pois kasvoiltani.
"Noh, tarvitset säkin suihkun ennen kisoja", Ellie vastasi, eikä edes yrittänyt näyttää olevansa pahoillaan.
"Hyvä valinta muuten pukea mustat rintsikat ja valkoinen paita hevosenpesuun", nainen lisäsi ja osoitti rintojeni suuntaan.
Vilkaisin sormen osoittamaan suuntaan ja ähkäisin.
"Varo vaan, tai kastelen sut seuraavaksi!" huudahdin ystävälleni, joka oli jo hyvää vauhtia kerennyt veden kantosäteen ulkopuolelle.
"Voi helve..." huokaisin ja nostin katseeni mieheen, joka keskeytti sanani.
"Mitä sä täällä kiroi..wou. Kiva asuvalinta", pesarin eteen ilmestynyt Anton ilmaisi ja jäi tuijottamaan rintojani.
"Anton hyvä, mun silmät ovat täällä ylhäällä", totesin ja sormeni nousivat edestäni kasvojeni korkeudelle. Etu- ja keskisormet osoittivat silmiäni.
"Aivan, sori, tuota, kai tiedät, että.."
"Tiedän, kiitos vain. Voitko katsoa Effiä sekunnin, jos vaikka kävisin vaihtamassa vaatteeni?" kysyin ja tuhahdin turhautuneena.
Anton lupasi, edelleen kurkkuaan selvitellen ja yritin livahtaa kaapilleni mahdollisimman nopeasti. En haluaisi enempää julkisuutta hyvän asuvalintani ja vesisuihkun ansiosta.
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 18.03.21 17:45, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
17.03.2019 / Tie Tähtiin 2. osakilpailu / Seppele
3. Helppo A, taitotaso hard
Luokassa sijoitus 4/15!
Hengitä nenän kautta sisään ja suun kautta ulos, mietin ja toteutin ajatukseni käytännössä. Yritin rentouttaa Effin koulusatulaa puristavat jalkani. Katsahdin alas, käteni tärisivät jännityksestä hieman.
"Sarah Reyes?" joku kysyi ja nyökkäsin. Näkökenttäni oli sumentunut, kävin mielessäni läpi tuhannennen kerran helpon koulukentän ohjelmaa.
"Saat mennä", portinvartija tokaisi ja siirsi kouluaitaa sen verran, että sain ratsastettua kirjavan puoliverisen sisälle.
"Näytetään niille, belleza", kuiskasin Effille hengittäen vielä kerran syvään.
"Kuusi, seitsemän, kahdeksan", laskin ääneen ja henkäisin syvään.
Sormet avasivat nopeasti yhden osuuden harjasta ja jakoi sen kahtia.
"Sä olet kyllä vähän liian perfektionisti", Jonathan murjaisi ohi kulkiessaan ja sai irvistyksen kohoamaan kasvoilleni. Mieleni teki näyttää miehelle kieltä, mutta jätin eleen tekemättä.
"Enpähän voi syyttää lettejä, jos meillä menee päin honkia", vastasin ja aloin letittämään jakamiani harjan osia. Kävin osion aina läpi ensin kostealla sienellä, levitin siihen vähän geeliä, letitin sen ja kiinnitin kumilangalla. Olin joskus tehnyt sykeröt kumilangoilla, mutta nykyään osasin tehdä ne kätevästi langalla ja sillä ne myös pysyivät paremmin. Työnsin tylpän neulan kirjavan tamman harjasta läpi pariin otteeseen ja solmin sen tiukasti näkymättömiin.
Saatuani harjan sykeröille, letitin tamman etuharjan ja kääntelin myös sen kauniille pallolle. Effin korvakarvat oli siistitty ja sen karvapeitteessä ei näkynyt pölyhiukkastakaan.
"Häntä vielä ja sitten laitetaan suojat, belleza", kuiskasin tammalle hymyillen ja silitin sen ruskeaa karvaa rauhallisin liikkein. Kävelin hännän luokse ja letitin sen ranskalaiselle letille ihan tyvestä hännän päähän saakka. Kiedoin pehmeän häntäsuojan häntämarron suojaksi.
Effi liikahti hieman hoitopaikalla, kun hain sen valkoiset koulusuojat ja putsit hoitokassin päältä. Aloitin vasemmasta etujalasta, se oli ainoa jalka, jossa ei ollut sukkaa. Kiinnitin koulusuojan suoraan ja tarkistin, että tarrat olivat samanmittaisia. Putsit puin vain etujalkoihin, mutta koulusuojat laitoin jokaiseen jalkaan. Suojien päälle laitoin Effin ruskeat kuljetussuojat, tamman jalat näyttivät tukeilta, mutta olivat ainakin hyvin suojatut ja pysyisivät puhtaina radalle asti.
Asettelin Effin villaloimen sen selkään huolellisesti ja nypin muutaman irtokarvan ruskeasta loimesta irti.
"Mennään sitten", maanittelin Effiä kuljetusrekan lastaussillan alapäässä. Tammalla oli korvat niskassa eikä se liikahtanut juuri mihinkään.
"Joo, menkää te edellä, niin ehkä me päästään imussa ylös asti", totesin Nitalle irvistäen hieman pahoittelevasti.
Leevi käveli autoon miettimättä kahdesti ja Effikin nytkähti liikkeelle. Odotimme ovensuussa, että Leevin väliovi saatiin kiinni ja kiirehdin sitten lukitsemaan kirjavan ja uloskäynnin välille jonkinlaisen kiinteän esteen.
Ajomatkalla Seppeleeseen sulkeuduin kuulokkeiden taakse ja selasin puhelimella kouluohjelmaa. Meillä oli autossa kaikki tavarat mukana, mulla oli kypärä, hanskat, hiusverkko ja -koriste. Jännitti ihan hirveästi, mutta onneksi meidän luokka alkaisi vasta kolmantena. Tiesin, että jokaisen osallistujan katseet olisivat Effissä ja sen ratsastajassa, joka oli voittanut ensimmäisen osakilpailun koululuokan. Miten pystyisin esittämään katsojille ja kilpakumppaneille samanlaisen näytöksen, jossa ainut lopputulos olisi sinivalkoinen ruusuke?
Effi pärisi ja yritin keskittyä asettelemaan sen kouluhuopaa suoraan sen kirjavaan selkään. Hengitin syvään ja yritin asennoitua siihen, että menisimme radalle ja yrittäisimme vain parhaamme.
Ei meiltä voisi kukaan odottaa enempää? Paitsi Amanda. Amanda odotti aina täydellisyyttä, eikä virheille ollut sijaa.
467 sanaa #tietähtiin2019
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 17.03.19 20:24, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
18.03.2019 / Laurin kouluvalmennus
Kisaväsymys ei ottanut väistääkseen, kun talutin Effiä maneesiin. Tammalla oli kouluvalmennuksesta huolimatta päällään varusteiden sekoitus - koulusatulan kaverina oli estekäyttöön tarkoitetut meksikolaiset suitset ja jalassa suojat, joita käytettiin myös vain estetunneilla. Effin kanssa puomit maneesissa tarkoitti vielä tällä hetkellä estetuntia.
Mietin satulan kohdalla, että olisiko sittenkin ollut fiksumpaa vaihtaa estesatulaan. Lopulta olin todennut, että estesatulassa istuminen oli huomattavasti hankalampaa ja koulusatula saisi luvan antaa sen verran myöden. Siinä olin ainakin tottunut istumaan.
"Päivää", tervehdin Lauria saapuessamme maneesiin. Kiristin satulavyön ja talutin kirjavaa vielä muutaman kierroksen maneesia ympäri maastakäsin, jotta saisin itsekin verryteltyä. Pysäytin Effin jakkaran kohdalle, laskin jalustimet ja nousin tamman selkään hieman kankeasti.
Alkuverryttelyiden kohdalla olin melko tyytyväinen väsyneeseen ratsuun ja siihen, ettei ohjia tarvinnut pitää ihan kovin lyhyinä. Effi kulki eteen kaula kaarella, rennosti askeltaen ja sain jopa hieman herätellä tammaa, jottei se olisi ollut liian rentona. Kulmien volteissa Effi pyrki aina välillä lapa edellä sisälle, jota sain korjata ulkopohkeella melko reilustikin välillä. Toivoin, että meillä olisi voinut olla yksi palautteleva päivä Tie Tähtiin kilpailuiden ja Laurin valmennuksen välissä, mutta aina ei saanut valita. Effi heräisi siitä kyllä, kun se tajuaisi, että sen pitäisi juosta puomien yli tänään.
"Aktiivisempi ravi Effillä, se on nyt pohkeen takana", Lauri huomautti ja tein työtä käskettyä. Nostimme laukan ja Effi alkoi pyörivine korvineen näyttämään jo hieman heräämisen merkkejä. Tahaton haukoitus karkasi huuliltani ja toivoin, ettei Lauri ollut nähnyt sitä. Eilinen kisareissu oli ottanut veronsa selvästi pahemmin minussa, kuin varsalomalta palailevassa Effissä.
Lauri kertoi puomitehtävien tarkoituksesta samalla, kun kävelimme. Lähdimme suorittamaan tehtäviä ensin käynnissä ja katsoin tarkkaan kenen perään sijottaisin Effin. Armi tuntui sopivan turvalliselta varaseinältä, joten lähdimme liikkeelle viimeisenä Leevin ja Nitan pitäessä johtoasemaa.
Effin korvat nousivat niin tötterölle, että epäilin sen venäyttävän jonkun lihaksen seuraavaksi. Liioitellun korkealle nostetut kaviot veivät meidät puomien toiselle puolelle, käynnissä ainakin ilman lisäkuvioita.
Ravissa tarina oli sitten eri. Pehmeä, taipuisa kouluratsuni oli tiessään ja tilalla oli puusuinen käärmehevonen, jonka tehtävänä oli sijoittaa mahdollisimman monta ylimääräistä askelta puomien väliin, eteen ja jälkeen. Puomit kalahtelivat tuon tuosta, kun Effi jäi väistelemään edellistä ja huomaamattaan osui jo seuraavaan. Keskittymishäiriö oli ainut tarpeeksi hyvin kuvaileva sana tamman mielentilaan.
Mä yritin vain parhaani ollakseni kirjavan tukena ja vähentääkseni sen kiemurtelua, vaikka se ei ehkä siltä näyttänyt ulkopuolisen silmin.
Laukassa me loistettiin, siis huonolla tavalla. Tiesin, että Effi oli hypännyt aiemmassa kodissaan yli metrin esteitä, mutta tamma itse taisi ollut unohtanut olevansa kykeneväinen estehevonen. Tai ehkä se luki mun kehonkielestäni miten kouluratsastaja mä olin.
Hävetti olla siellä tunnilla Armin ja Leevin seurana.
Lauri ohjeisti meitä parhaan kykynsä mukaan ja jokaisen tehtävän suorituksen jälkeen seuraava oli jo vähän edellistä parempi. Effin korvat eivät vieläkään olleet kääntyneet etukenosta tuumaakaan sivulle, sillä ainakin taisi olla kiemurteluista huolimatta hauskaa.
Mä olisin halunnut osata hypätä, olisin halunnut osata sanoa, että esteet ja puomit olivat peruskauraa, kuka vain osaisi mennä niitä. Sen sijaan huomasin joka puomilla pelkääväni, että Effi päättäisi ottaa maahan kaivetun oksan esteenä ja hyppäävänsä sen ylitse.
Kehoitin kehoani rentoutumaan, mutta tiesin, ettei Effi olisi oikean esteratsastajan kanssa peeloillut niin paljoa. Vähän kyllä, mutta ei niin hävettävän paljon.
Tasajalkahypyin ylitetty puomisarja vei meidän uuden pohjan vielä alemmas, enkä mä tiennyt enää suostuisiko Lauri valmentamaan meitä koskaan uudestaan.
Ehkä mun punaisena helottavat posket viestitti miehelle, miten paljon olisin halunnut osata ratsastaa oikein?
"Mielenkiintoinen hevonen sinulla ratsuna - se näytti hyvältä niihin puomeihin saakka. No mutta, hyvää työskentelyä herkkäsieluisen yksilön kanssa, suosittelen puomityöskentelyä ja siedätyshoitoa jatkossakin. Ei se tainnut suurimmaksi osin ajasta ymmärtää lainkaan, mikä idea puomeilla on, mutta ei sitä voi yrittämisen puutteesta syyttää. Jos ottaa laskuista pois kaiken sen vouhottamisen ja sen, että se yritti ylittää kaikki puomit laukassa yhdellä kertaa, pysyit hyvin tilanteen tasalla. Ennen puomeja vaikutit siihen hyvin ja se on vain fakta, ettei vaikuttamista voi lopettaa kokonaan vaikka se tanssisi ripaskaa puomien takia. Liikaa ei tietenkään saa paineistaa, ainakaan näin herkän ratsun kanssa, mutta ei sitä auta jättää yksinkään. Tämän kohdalla tuli kuitenkin todistettua, että puomeilla saa sitä kuuluisaa ilmaa ja lennokkuutta liikkeisiin."
- Lauri
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 17.03.19 15:08, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
20.03.2019 / Heidin kouluvalmennus
Valkoinen, swarovski-kristallein koristeltu rannekello löi tasan 10. Maneesin keskellä seisoi tummaan toppatakkiin kääriytynyt Heidi, joka selvitti kurkkuaan ja aloitti päivän ensimmäisen valmennuksen kuuluvalla äänellä.
Sarah nosti katseensa rannekellostaan kentän puolelle, jännitys kutkutti mahanpohjassa. Nainen tunsi paineet oman kotitallinsa tiloissa järjestettävästä valmennuksesta. Perijättäret olivat tehneet hyvin selväksi, ettei virheille ollut sijaa. Kevyt huokaisu karkasi katsomon seinään nojaavalta latinolta, kun tämä yritti olla jännittämättä 2 tunnin päästä alkavaa valmennustaan.
Maneesin katsomon reunalla liikkui joku, Sarahin meripihkan väriset silmät liikahtivat nähdessään hahmon lähestyvän. Mies istui kauemmas, ehkä tarkoituksella ja jäi seuraamaan valmennusta. Latino käänsi päätään hieman, tutkaillakseen vaaleilla hiuksilla varustettua kilpakumppaniaan mahdollisimman vaivihkaa.
Nainen muisti toisen hevosen paremmin, kuin hyvin. Se oli hyvin kaunis, tumma tamma sinisillä silmillä, eikä Effi ollut kovin erilainen. Effistä brunette piti erityisen paljon juuri sen värin ja silmien vuoksi.
Katse palasi viipyillen takaisin ratsukoihin. Sarah mietti, että menisikö tutustumaan kilpakumppaniinsa, Amanda ainakin arvostaisi toisten heikkouksien kartottamista. Tai ainakin hyväksyisi hiljaisuudella.
"Moi, mä oon Sarah", nainen esittäytyi siirtyessään vaaleaverikön viereen. Hetken latinon ja britin jalat koskivat toisiinsa, kunnes vaaleaverikkö siirtyi nojaamaan hieman kauemmas.
"Hei", nuorukainen vastasi lopulta.
Sarah hymyili valloittavasti, kuin tilanteessa ei olisi mitään kummallista.
"Ootko tulossa valmennukseen?"
Mies kurtisti kulmiaan ja siirsi sitten katseensa takaisin valmennukseen.
"Joo, helppo A", nuorukainen vastasi viipyilevästi, venyttäen sanojen välejä kuin miettien mitä vastaisi. Sarahin hymy vain syventyi entisestään.
"Mä tulen myös siihen", nainen vastasi, vaikka vaaleaverikkö ehkä tiesikin sen. Mies ei ollut esittäytynyt, Sarah joutui ponnistamaan muististaan osallistujalistaa läpi ja miettimään myös edellisiä valmennuksia.
"Ah", nuorukainen hymähti, edelleen pohtivan näköisenä.
Syteen tai saveen, Sarah päätteli nimen, ehkä toinen korjaisi sitten, jos hän oli väärässä?
"Robertko se oli? Sulla oli se ihana musta herasilmäinen tamma?"
"Robert, mhm", kuului vastaus. Ehkä Sarah häiritsi hieman liikaakin valmennusta seuravaa kilpakumppaniaan?
"Joo, Harry. Se on kyllä samppanja, mutta kyllähän se vähän tummaan harmaaseen kai taittaa", Robert vastasi sitten, raapien niskaansa toisella kädellään.
Sarah mumahti huvittuneena nuorukaisen korjatessa tammansa väriä.
Latino vilkaisi jälleen ratsukoita sivusilmällä, ei hän kovin paljoa odottanut oppivansa niin helposta valmennuksesta, mutta Heidin työskentelyä oli mukava seurata jo etukäteen.
"Onko se sun oma?" nainen kysyi silläkin uhalla, että saattoi kuulostaa uteluineen hieman teinitytöltä. Huulilla viipyilevä hymy ei kuitenkaan ollut lainkaan teinimäinen.
"On", Robert vastasi. "Ostettiin se puoliksi äidin kanssa nelivuotiaana, on se ollut meillä jo, umm… Kuutisen vuotta?"
Kuusi vuotta oli pitkä aika omistaa hevonen, Sarah oli kuusi vuotta sitten ollut itse 14-vuotias ja ratsastanut ratsastuskoulussa vajaa kymmenen vuotta.
"No Worries ei varmaan ole sun. Kaikki nämä hevoset taitava pitkälti olla Sokkien?" Robertin kysymys havahdutti latinon takaisin siihen hetkeen.
"Riepu on Amanda Sokan, mutta mä en itseasiassa kisaa sillä enää. Mun vuokrahevonen on Effi, Fiveofive, se palautuu varsalomalta juuri. Effikin on Amandan, se on aika raaka vielä varsinkin loman jäljiltä", nainen vastasi, ajatellen rakasta kirjavaa hymy huulillaan.
"Mutta kyllä täällä on yksityisiäkin, aika paljonkin itseasiassa. Meidän porukasta puolet ratsastaa omilla ja puolet perijättärien hevosilla", Sarah lisäsi. Hän halusi päästä paremmin perille Robertin hevostaustaan, selvittää miten paljon Seppeleessä treenattiin Tie Tähtiin kisoja varten.
"Ah. Hieno mahdollisuus päästä ratsastamaan hyvillä hevosilla, ja vielä kilpakentille. Seppeleessä on vain ratsastuskouluhevosia, pitkälti", Robert vastasi ja Sarah oli aivan varma, että äänestä kuului jokin outo vivahde. Oliko se kateutta?
Hänen ehkä pitäisi ujuttaa tärkeitä kysymyksiä ovelasti sinne tänne, eikä paljastaa pelikorttejaan sinisilmäiselle nuorukaiselle ihan heti? Sillä tavalla hienovaraisesti.
"Onhan se, mutta kyllä siitä saa maksaakin. Eikä Sokkien hevoset muutamaa poikkeusta lukuunottamatta anna kyllä tuumaakaan ilmaiseksi, kyllä niiden kanssa ihan töitä saa tehdä", brunette vastasi. Ehkä Robert oli sitä mieltä, että Sarah sai kaiken valmiiksi kultatarjoittimella? Nainen oli vähällä tarjota nuorukaiselle tilaisuuden päästä Riepun tai Effin selkään, ehkä sen jälkeen työn määrä eleettömältä näyttävään ratsastukseen selviäisi toiselle.
Sitten Robert siirsi kysymyksellään Sarahin ajatukset täysin muualle.
"Sulla ei ole omaa, sitten?"
"Ei ole omaa, ei vielä, enkä tiedä tuleeko koskaan", Sarah vastasi ja siirsi katseensa Robertin silmiin. Viimeaikoina aimo kolahduksen kokenut itsevarmuus muistutteli olemassaolostaan, komean nuorukaisen kasvoja oli helppo tuijottaa kaino hymy huulilla.
"Haluatko saada esittelykierroksen?" Sarah ehdotti yhtäkkiä. Robert tutki hetken hänen kasvojaan ennen vastausta.
"Hm, toki, jos sulla on aikaa. Ja jos se on luvallista. Meidät aika tiukasti ohjeistettiin tammatalliin ja vain tammatalliin."
"Shall we?" nuorukainen kysyi kädet pusakkansa taskuihin tungettuina.
Robertin kevyt englannin käyttö muljautti Sarahin mahanpohjaa ikävästi. Nainen yritti unohtaa sisälleen syntyneet tunteet ja kovettaa itsensä kilpakumppanin silmiin sopivaksi - nyt ei ollut aika hermoilla ja lipsautella salaisuuksia.
"Mikset tahtoisi omaa hevosta? Jos kilpaileminen kiinnostaa", Robert jatkoi aiemmalla aiheella, saaden Sarahin kohauttamaan olkapäitään.
"En mä tiedä. Se tuntuu vain niin...lopulliselta? Eikä mulla ainakaan tällä hetkellä vain ole sellaista oloa, että tarvitsisin omaa hevosta, Effiä saan käyttää melkein kuin omaani ja joku muu maksaa sen klinikkamaksut", latino vastasi virnistäen. Tekosyitä ne olivat, mutta nainen ei halunnut ajatella asiaa sen syvällisemmin.
"I guess", Robert mumisi vastaukseksi.
"On siinä omat puolensa. Mä olen kasvattanut kaksi varsaakin, en ikinä ajatellut, että musta tulisi kasvattaja, mutta se vain… jotenkin tapahtui."
"Sähän olet sitten jo kokenut hevosmies", latino vastasi pieni virne huulillaan, kahden varsan kasvattaminen kuulosti hienolta, vaikka puolivahingossa ilmeisesti olivatkin syntyneet.
"Täytyy vastata kysyntään. Ensimmäisen se orin omistaja halusi. Sitten tuli tilaisuus astuttaa se oman tallin orilla, se taitaa olla, umm, Paakkasen Innalla nykyään, Ransu. Sillähän on täällä hevonen, kai, Innalla?" Robert vastasi ja virnisti. Sarah yritti olla huomioimatta kyseistä, hyvin poikamaista elettä toisen kasvoilla.
"Mm, on varmaankin", nainen vastasi sopivan epämääräisesti, vaikka tiesikin vastauksen kysymykseen.
He olivat päässeet yksityistallin puolelle ja brunette odotti saisiko häntä vain hieman pidempi nuorukainen jonkinlaisia ihastuneita tuntemuksia näkemästään? Miten tallikäytävä oli lakaistu pölyttömäksi ja katossa roikkuvat kattokruunut olivat oletuksien vastaisesti puhtaat ja seitittömät.
Robert hymähti ja kysyi tallivuokrasta.
"Yhdeksänjapuolisataa", Sarah vastasi ja sai vastaukseksi Robertilta matalan vihellyksen. Kyllä, hän oli ottanut selvää karsinavuokran hinnastosta.
Se oli enemmän, kuin omakotitalon vuokra Kallassa, mutta Sarahin mielestä kaiken palveluiden arvoinen.
"Meillä käy todella paljon valmentajia, hevosista pidetään todella hyvää huolta ja puitteet on moitteettomassa kunnossa", latino jatkoi ja pysähtyi erään oven kohdalle.
"Meillä on myös ilmainen kuntosali kaikkien tallilaisten käytettävissä", nainen kertoi ja osoitti kyseisen paikan ovea sormellaan.
"No sietää ollakin. Kai täällä saa tolla hinnalla jo yöpyä?", Robert kysyi naurahtaen.
"Tottakai saa", tämä lisäsi yöpymiskysymykseen ja oli vähällä vitsailla Robertin yöpymistarpeista.
"Daniel kai maksaa hyvin", Robert jatkoi puhetta Innasta ja ilmeisesti tämän työsuhteesta.
"Tosin, se taitaa kyllä tienatakin. Eikö se just ollut täälläkin valmentamassa?"
"Daniel vai? Oli se", brunette vastasi hymähtäen. Hän ei tiennyt Innan työkuvioista mitään, eikä nainen jaellut sellaisia tietoja tallilla.
"Jatketaanko tarhoille ja kentälle?" Sarah kysyi, sillä pieni osa esittelystä oli tarkoitettu hieman herätellä ajatuksia Robertin päässä ja parhaimmassa tapauksessa aiheuttaa nuorukaiselle liikaa ajatuksia valmennuksen ajaksi.
Tai näin brunette ainakin itselleen uskotteli, sillä eihän hän nyt muutoin olisi kilpakumppaniinsa halunnut tutustua?
"Ai, et halua ottaa painonnostokisaa?" Robert totesi, hymynkare huulillaan ja kädet taskuissaan. "Tai, oikeassa olet, ei sovi väsyttää itseä ennen valmennusta."
Tahaton hymy nousi Sarahin huulille.
"Voidaan me painia valmennuksen jälkeen, jos mittelöinti kiinnostaa", tämä vastasi ajattelematta tyynen ulkokuoren pitämistä. Hänen ehkä olisi pitänyt vihjailla vaaleaverikölle, että potkunyrkkeily ja siihen liittyvä painiharjoittelu olivat tuttua kauraa latinolle, mutta piti suunsa supussa. Ehkä häntä vähän kiinnosti saada selville Robertin fyysinen kunto, vaatteet päällä tietenkin.
"Vai mahdatkohan sä uskaltaa, mä olen kuitenkin heiveröinen tyttö?", Sarah kiusoitteli vielä ja tönäisi Robertia kevyesti olkapäähän, ele oli ehkä turhan tuttavallinen siihen nähden, että he olivat vasta tutustuneet.
"Um, en mä taida", nuorukainen vastasi heikosti. "Ei kai tyttöjen kanssa sovi… painia…"
"Noh, ehkä ensi kerralla sitten."
Sarah huomasi värin vaihtuneen Robertin kasvoilla, tieto sai naisen hymyilemään yhä itsevarmemmin ja sitten vilkaisemaan kelloaan merkitsevästi.
"Itseasiassa mun pitää lähteä laittamaan Effiä kuntoon, se on vielä tarhassa. Haluutko tulla hakemaan sitä mun kanssa?" latino kysyi ja vilkaisi itseään keräilevää nuorukaista vierellään.
"Ootko sä varma, että haluat kilpailevan ratsastajan mukaan?", Robert kysyi hymähtäen, selkeästi kuitenkin harkiten naisen ehdotusta.
Hetken aikaa Sarah mittaili Robertia katseellaan, antaen nuorukaisen ymmärtää, että hän mietti oliko vaaleaverikkö sen arvoinen.
"Noh, ehkä sä sitten ajattelet, että mä oikeasti osaankin jotain", nainen totesi virnistyksellään viestittäen, että ei ollut ihan täysin tosissaan. Hän lähti kävelemään ulko-ovea kohti, josta pääsisi tammatalliin ja sen takana olevaan tarhaan.
"En mä ajatellut, ettetkö osasi", Robert vastasi, mutta ei seurannut.
"Oli hauska tutustua, desafiador", Sarah huikkasi taakseen vielä ennen oven sulkeutumista, puolittainen hymy kasvoillaan. Robertin poikamainen hymy oli jäänyt latinon mieleen ja tämä ei oikein tiennyt oliko se hyvä vai huono asia.
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 18.03.21 17:46, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
25.03.2019 / Dineon kouluvalmennus
Robertin hymykuoppien näkeminen sai Sarahin kasvot hieman punehtumaan hämmennyksestä. Nainen yritti karistella ajatukset pois päästään, sillä hänen pitäisi keskittyä valmennukseen, eikä ajatella vastustajan kasvoja. Sarah ratsasti hyvin, Effi kulki tasaisen kauniissa muodossa ja se puhisi tyytyväisenä vieraasta paikasta huolimatta. Dineon neuvot kuuluivat kaikkien korviin yhtä selvinä.
Ratojen ratsastamisen aikana Sarah seisoi Effin kanssa Jannan ja Sessan vieressä. Nainen seurasi jokaisen radan tarkkaan läpi, yritti oppia niiden kautta myös itse paremmaksi ratsastajaksi.
Robertin aloittaessa ratansa, Sarah ryhdistäytyi huomaamattaan. Meripihkan väriset silmät seurasivat herkeämättä kuinka nuorukainen ratsasti tummaa tammaansa. Naista hymyilytti väkisinkin.
Sarah herätteli Effin kunnolla ja lähti sitten suorittamaan omaa rataansa. Kaikki meni loistavasti siihen saakka, kunnes katsomossa joku aivasti ja Effi näki punaista. Latino ehti hädin tuskin silmäänsä räpäyttää, kun ruunikko oli jo kadonnut hänen altaan ja maa lähestyi uhkaavasti.
Sarah oli satulasta irtoamisen jälkeen saanut keploteltua itsensä sellaiseen asentoon, että maahan osuessaan ei rikkonut kuulokejärjestelmäänsä. Sekuntien sadasosissa tehty päätös oli saattanut naisen myös sellaiseen asentoon, että oli iskeytynyt kylki edellä kovalle pohjalle ja isku oli lyönyt ilmat pihalle kivuliaasti. Naisen ensimmäinen reaktio oli etsiä katseellaan Effi, tamma oli juossut tutuksi käyneen Sessan luokse ja Janna oli napannut sen nivelohjasta kiinni. Luojan kiitos.
"Vouvouvou! Eihän sattunut?" Dineon ääni rätisi kuulokkeesta, joka oli selvinnyt ehjänä.
Hengittäminen sattui, eikä Sarah saanut heti vastattua kuulokkeeseen puhuneelle valmentajalleen mitään. Tilanne ei itsessään ollut mitenkään erityisen vieras, mutta kurjalta se tuntui silti. Naisen katse pysähtyi sinisiin silmiin, olikohan Robert salaa tyytyväinen kilpakumppaninsa tippumisesta?
Robert oli yhtäkkiä hänen edessään, kyykistyneenä ja peitteli omahyväisyytensä loistavasti, jos sitä oli alunperinkään ollut.
"You okay?" mies kysyi.
Brunette nyökkäsi varovasti ja liikutteli sormiaan, sekä varpaitaan varmistaakseen niiden liikkuvuuden. Keuhkot tekivät töitä hulluna saadakseen edes pienen happimäärän naisen kehoon.
"Ilmat vaan lähti", Sarah vastasi katkonaisesti ja nousi varovasti istumaan. Nainen tuijotti sinisiä silmiä, ne olivat aika lähellä ja kovin huolestuneen oloiset. Robertin kasvojen piirteet olivat selkeät, mutta sen leuka oli ihan aavistuksen vino. Sarah mietti oliko se ollut sellainen aina vai liittyikö siihen joku syy.
“Näyttikö edes hyvältä pudotukselta?” Sarah kysyi virnistäen luultavasti enemmän kivusta, kun yritti venyttää kylkeä, jonka päälle oli pudonnut.
"Toi hymy varmaan näytti kauniimmalta sun ajatuksissa", Robert vastasi kulmat huolestuneesti kurtussa.
"Ootko varma?" kysymys liittyi varmasti Sarahin kunnossa olemiseen.
"Kiitos", Sarah hymähti ja pudisti päätään hymyillen. Ennen, kuin nainen ehti vastata Robertin kysymykseen, heidän valmentajansa seisahtui kaksikon luokse otsa rypyssä.
"Kaikki okei? Sattuuko mihinkään?"
"Joo, meni ilmat vaan. Auttakaa mut ylös, niin pääsen ratsastamaan radan loppuun", Sarah sanoi päättäväisesti ja sai kaksi tukevaa käsivartta tuekseen. Nainen jäi taas tuijottamaan Robertin silmiä ja ihmetteli miten ne olivatkaan ihan niin siniset.
"Huimaako?" Dineo kysyi ja Sarah meinasi nyökätä, kunnes sai irroitettua otteensa Robertin kädestä ja laskettua katseensa saappaisiinsa.
"Ei, kiitos avusta", nainen vastasi ja pudisti varovasti vaatteitaan hiekasta. Kypärä ei onneksi ollut koskenutkaan maahan, niin sen eheyttä ei tarvinnut murehtia. Kylkeä hipaisseet sormet aiheuttivat kipureaktion irvistyksineen, mitä Dineo ei onneksi nähnyt. Valmentaja oli lähtenyt noutamaan Effiä Jannan otteesta.
"Eipä", Robertin mutina sai meripihkan väriset silmät tuijottamaan nuorukaista uudestaan.
"Ei sun oo pakko jatkaa, ei tää oo mikään Amanda Sokan valmennus."
Sarah tuhahti, niin voimakkaasti, että sekin sattui kyljessä asti.
"Mitähän se mahtaa sanoa, kun se kuulee, etten mä jatkanut rataa loppuun? Usko pois, Amanda tietää kaiken."
Effi kulki mulkosilmäisen näköisenä vieraan ihmisen takana. Se olisi kulkenut paljon kauempana, jos vain sen ohjat olisivat antaneet myöden. Sarah otti tamman ohjat käsiinsä, kiittäen ja nosti sitten jalkansa jalustimeen. Oikea kylki tuntui siltä, kuin joku olisi iskenyt puukon kylkiluiden väliin, mutta latino puristi hampaansa yhteen ja pujotti jalkansa jalustimeen.
"Kiitos avusta", Sarah sanoi vielä ja hymyili aidosti kiitollisena Robertille.
Nainen ratsasti hetken aikaa jäykän näköisenä, muutaman voltin ja kahdeksikon ravissa. Lopulta tämä jatkoi rataansa siitä, mihin se oli jäänyt ja ratsasti radan loppuun sinnikkäästi.
"Kai sä käyt näyttämässä tota lääkärillä?" Robertin ääni sai Sarahin hätkähtämään ja vilkaisemaan ympäristönsä Auburnlaisten varalta.
"Katsotaan aamulla, että pääsenkö mä sängystä ylös. Päätän sitten", Sarah vastasi hymyillen viekkaasti ja niputti kankisuitset täydellisesti ennen, kun työnsi ne Effin huputetun koulusatulan vieressä olevaan naulakkoon. Effi oli lastautunut ihmeen helposti rekkaan, kai silläkin oli jo tunnit täynnä tältä päivältä. Tamma oli pysäköinyt itsensä ruoka-astian ääreen ja jäänyt siihen.
"Mitä jos et pääse ja jumiudut sun sänkyyn lopun elämääsi?" Robert kysyi ja silmäili rekan suuntaan.
Naurahdus sattui vähän kylkeen vieläkin.
"Onneksi se on siinä tapauksessa tosi hyvä sänky. Siihen on ihan mukava jumiutua", nainen vastasi edelleen hymyillen, saaden Robertin hymähtämään.
Sarah kääntyi katsomaan Robertia kunnolla ja sulki samalla varusteluukun rekan kyljessä.
"Teillä taisi mennä kisat vähän penkin alle?" nainen kiusasi hieman, vaikkakin hyväntahtoisesti. Ehkä hän oli saanut vähän horjutettua toisen ajatuksia kisojen alla ja varmistettua siten paremman sijoituksensa kilpailuista?
"En ehtinyt hirveästi katsoa teidän rataa, kun verryttelin Effiä", Sarah lisäsi ja mietti olisiko ristinyt kätensä rintakehälleen vai antaisiko niiden vain roikkua rennosti kylkien vieressä.
Miksi hän murehti asentoaan niin tarkasti toisen edessä?
"Niin, no, paremmin kun viimeksi. Harry ottaa joskus paineita kun poiketaan rutiineista", Robert vastasi ja sen silmäkulmassa välkähti jokin.
"Teillä meni hyvin, as always. Helppoa hyvällä hevosella, innit?"
"Osaan kyllä samaistua rutiineihin kangistuneisiin hevosiin. Effi on siinä suhteessa kyllä kuningatar", Sarah lisäsi. Naisen hymy vaihtui haastavaan katseeseen, kun Robert väitti hevosta helpoksi.
"Olitko sä juuri samalla tunnilla, jossa se helppo hevonen heitti mut selästään, kun se pelästyi aivastusta?!" Sarah tönäisi toista olkapäähän, kun nuorukainen sattui seisomaan tarpeeksi lähellä liikkeen suorittamiseksi. Ähkäisy karkasi latinon huulilta kyljen vihlaistessa. Robert heilahti liian helpon näköisesti rekkaa vasten.
"Niin se kyllä teki", sinisilmä vastasi naurahtaen.
"Aiheutat mulle henkistä ja fyysistä tuskaa sun vähättelylläsi", brunette mutisi virnuillen ja unohtui taas hetkeksi tuijottamaan niitä pirun silmiä. Hetken nainen mietti, josko Robert olisi halunnut käydä katsomassa kanttiinin tarjoilun. Se olisi ehkä luettu liikaa vihollisen kanssa veljeilyksi, joten Sarah ei ehdottanut ajatustaan ääneen.
"Likasit mun takin. Ansaitset kaiken fyysisen ja henkisen tuskan. Vaikka sen fyysisen taisit kyllä aiheuttaa ihan itse", Robert vastasi huvittuneen näköisenä ja pyyhki samalla takistaan hiekkapölyä rekan kyljestä. Sarah seurasi nuorukaisen liikkeitä hymyillen.
"Voi ei, kyllä sua nyt koetellaan", Sarah vastasi yltiöpäisen pahoittelevalla äänensävyllä.
"Ainakaan mä en enää ole yksin likainen", nainen lisäsi ja näytti vaaleanruskeisiin ratsastushousuihin pinttynyttä hiekkatahraa lantionseudullaan. Robert katsoi likatahraa ja hymyili.
"Mä arvasin, että teit tahallasi", nuorukainen sanoi viitaten takkiinsa. "Mutta amatöörivirhe. Näin ammattilaiset pukeutuu", se esitteli omaa, mustanpuhuvaa vaatetustaan.
"Pyh, tylsää. Tosin onneksi sun tammasikin on musta, niin sä sovit sen kanssa hyvin yhteen", Sarah vitsaili, muistellen Robertin värikorjausta viime kerralla. Ehkä se särähtäisi sopivasti toisen korvaan tälläkin kertaa.
Robert kohotti kulmakarvaansa. "Ootko sä värisokea vai dementikko, vai molempia?" nuorukainen kysyi mahdollisimman vakavana. "Vai kolautitko pääsi?"
Ilkikurinen virne levisi Sarahin kasvoille Robertin reaktiosta.
"Häiritseekö sua noin paljon, että kutsun sun samppanja-väristä, tummaa hevosta mustaksi? Sanon mä Effiäkin ruunikoksi, vaikka se on ruunikko dominant white."
Nainen puri virnistellen alahuultaan ja yritti saada sinisilmän vakavaa ilmettä rakoilemaan edes vähän.
Ei kai pienestä flirttailusta ollut mitään haittaa?
"Sivistymätöntä. Mitä Amanda Sokka tuumaisi jos kuulisi? Ehkä mun pitäisi kertoa sille, lennät vielä kisoista", Robert vastasi, katse harhaillen muualle.
Sarah tuhahti jälleen ääneen. Kylkeen ei enää sattunut ihan niin paljoa.
"Kerro vaan, jos uskallat puhua sen kanssa”, nainen vastasi, pää hieman taipuen kenoon, katse haastavana.
“Tosin ehkä Amandakin näkisi miten vastustaja yrittää vain keksiä tekosyitä, miksi raking listan ykkösenä oleva pitäisi diskata", Sarah lisäsi yrittäen edes vähän peitellä virnistystään. Kyllä hän tiesi, että tilanne saattaisi muuttua vielä radikaalisti ennen finaalia. Mutta menestyksestä piti nauttia silloin, kun sellaista oli saanut.
"Niin, taitaa olla aika, hmm, häikäilemättömiä Sokat. Ehkä parempi, etten asetu niiden tielle, muuten tiputaan kummasti rankingin hännille…"
"Fiksu mies", Sarah kehui ja vain vaivoin sai pidettyä kätensä poissa toisen päälakea taputtamasta. Robertin katseessa välähti jälleen huoli.
"Oothan sä oikeasti kunnossa? Ei se näyttänyt kovin sulavalta se sun laskeutuminen."
"Jalat liikkuu, kädet liikkuu, pää kääntyy ja henki.. no, pihisee edelleen. Enköhän mä selviä. Ehkä parilla mustelmalla?"
Latino hymyili vinosti. Robert oli liikuttavan huolissaan hänen kunnostaan.
"Se varmasti näytti pahemmalta, kuin oli", tämä lisäsi henkäisten syvään.
"Kouluratsastajat harvoin tippuu, niin se jotenkin järkyttää aina enemmän. Kai. Luulisin. Ei me olla mitään turvaliivein vuorattuja kenttäratsastajia kuitenkaan."
Sarah virnisti taas.
"Mä olen kyllä tippunut viime aikoina aika useastikin. Ehkä mä olen extreme-kouluratsastaja sitten?"
Robertin katse viipyi latinossa ja Sarah yritti hengittää mahdollisimman normaalisti. Tilanne oli outo, eikä nainen osannut eritellä miksi. Robert tuntui ihan aidosti mukavalta ihmiseltä.
"Mutta ei mulla kai muuta, sitten. Kunhan tulin, umm, tsekkaamaan."
"No kiitos, tsekkailusta. Yritetään olla ottamatta tavaksi", Sarah vastasi ja katsoi syvälle niihin syvänsinisiin silmiin. Miten niihin oli niin kamalan helppo uppoutua?
Robert keinahti vielä kerran Sarahin suuntaan. Sen katseessa oli jotain ilkikurista.
"Tai ehkä sä olet vain huono", mies lausahti, ennen kuin lähti rekan luota kohti Seppeleen traileria.
"Nähdään Sateentallilla, Sarah Reyes."
"Niinhän sä toivoisit!" Sarah laukoi takaisin nauraen.
"Sé que no puedes esperar por eso!" latino huudahti vielä Robertin perään, koska tottahan se oli. Miksi muuten se olisi tullut kyselemään hänen vointiaan vielä valmennuksen jälkeen? Hitsi sillä oli muuten hyvännäköinen takapuoli, Sarah mietti ja pudisti sitten huvittuneena päätään.
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 18.03.21 17:48, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
26.03.2019 / Amandan kouluvalmennus
Amandaa ei kiinnostanut, että me oltiin oltu viimeksi eilen kouluvalmennuksessa Effin kanssa. Amandaa ei kiinnostanut, että me oltiin oltu aika monessa kouluvalmennuksessa viime aikoina. Amandaa ei myöskään kiinnostanut se, että me oltiin tultu neljänneksi Effin kanssa edellisessä Tie Tähtiin-osakilpailussa. Miksei me oltu voitettu?
Amandaa ei varsinkaan kiinnostanut, että mä olin ihan jumissa henkisesti yhden Raynottin vuoksi.
"Täsmällisemmät pysähdykset, sen pitää seisahtua juuri sillä askeleella, kun pyydetään. Ei kaksi jälkeen tai kaksi ennen."
Puristin pohkeillani Effin takaisin raviin, tein puolipidätteen ja hengähdin syvään. Nyrkki puristui tiiviimmäksi ja Effi pysähtyi, melkein tasajaloin.
"Ei riitä, Sarah", Amanda totesi viileällä äänensävyllä ja tunsin, kuinka hikikarpalot valuivat otsaani pitkin.
Robertin eiliset sanat kaikuivat korvissani, kun kylkilihaksissani sykkivä kipu tuntui vain yltyvän.
"Ei sun oo pakko jatkaa, ei tää oo mikään Amanda Sokan valmennus."
En tiedä tiesiko Amanda, että mä olin eilen tippunut Effiltä, mutta sen tiesin kyllä, että sitä ei kiinnostanut. Tai ehkä vähän, se, että miksi olin mennyt tippumaan. Olinko ollut ajatuksissani, vai antanut Effin kulkea liian omatoimisesti, jolloin se oli ehtinyt ajatella liikaa?
Effi pysähtyi tasajaloin ja tasan siihen, mihin olin halunnut sen pysähtyä. Hyvä Sarah, siinä oli oikea pysähdys. En odottanut niitä sanoja, sillä hiljaisuus oli suurempi kehu Amandan valmennuksessa. En vilkaissut, että oliko perijätär nähnyt pysähdyksen, tottakai oli. Amanda Sokalta ei jäänyt mitään huomaamatta.
"Nyt, kun pysähdykset on saatu siedettäväksi, siirrytään hiomaan istuntaa, jossa on jokaisella paljon työtä", Amanda totesi ja naisen silmissä pilkahti se tuttu sadistinen ilme.
Seuraavan puoli tuntia saimme vuoron perään Kiian ja Tildan kanssa kuulla miten huonosti istuimme hevostemme selässä. Käteni olivat liian leveällä, liian pienessä kulmassa ja nyrkkini pysyivät itsepintaisesti liikaa vaakatasossa. Jalkani oli levoton, pohje epätasainen ja istuin liian etunojassa noin kahden asteen verran.
Etunojaan toki saattoi vaikuttaa se, että en vieläkään ollut ihan varma, oliko kyljessäni vain massiivinen mustelma vai olinko murtanut joitakin kylkiluita tippuessani. Ehkä olin itse myös hieman masokisti, kun maksoin rahaa siitä, että Amanda Sokka nöyryytti minua julkisesti muiden edessä? Ehkä nautin vähän liikaa siitä kivusta, mitä oikein kunnon nöyryyttävä kouluvalmennus sai aikaan kehossani?
"Ihan tarpeeksi hyvä, antakaa pitkät ohjat", Amanda ilmoitti valmennuksen lopuksi ja käveli ulos maneesista.
"Toivottavasti se rääkkää yhtä tehokkaasti myös sitä tähtiryhmäänsä", huokaisin ja sain kaksi väsynyttä naurahdusta vastaukseksi. Ei me ihan toivottomia voitu olla, jos Amanda edelleen vaivautui paikanpäälle meitä valmentamaan.
Vs: Effin päiväkirja
Kello oli tasan neljä, kun Jannan ja Sarahin valmennusryhmä pääsi maneesiin alkuverryttelemään. Sarah oli noussut Effin selkään jo hyvän aikaa sitten, mutta tarkisti nyt vielä keskellä maneesia satulavyön kireyden ja jalustimien pituuden. Effillä ratsasti naisen lisäksi vain Amanda Sokka, joka oli mallinsäärineen aivan toista jalustimiensa kanssa. Onneksi perijättär ei ollut viime aikoina vaatinut päästä tammansa selkään, sillä Tie Tähtiin valmennusten ja osakilpailuiden treenaustahti oli jo itsessään rankka. Kirjava palautui edelleen varsalomaltaan, eikä liiallinen rasitus olisi hyväksi tamman terveydelle.
Susanna vaikutti ystävälliseltä valmentajalta, nainen kävi läpi huolellisesti tehtävät, joita alkaisimme harjoitella seuraavan tunnin aikana. Temput teemana kuulosti melko absurdilta, mutta valmentajan rakentama tunti niiden ympärille alkoi näyttää ihan mielenkiintoiselta.
Alkuverryttelyiden jälkeen Susanna siirtyi Sarahin viereen ja hymyili lämpimästi.
"Teidän selvästi kannattaa painostaa tasaisuuteen, Effi tuntuu olevan hyvin herkkä ja kuuntelee varsinkin painoapuja todella paljon. Jos sun oma paino heittää millinkin, se näkyy todella rajusti sun ratsun liikkeissä. Koita kehittää tasapaino vielä paremmaksi, vaikka se on nyt jo melko hyvä."
Sarah nyökkäsi, hän oli tiedostanut ongelman jo itsekin. Olisi hyvä, että epäkohtiin tarttuisi joku muukin, kuin Amanda.
Ratsukot aloittivat väistätyksillä, sekä kulmien ratsastamisella. Effi pureskeli kankikuolaimiaan ja tunki lapa edellä väkisin väistöissä. Sarah piti kätensä tasaisina ja keskittyi jokaiseen askeleeseen. Seurasi omien jalkojensa asentoa ja ryhtiä, jonka tuli olla liioitellun hyvä. Se osuus onneksi tuli melko luonnostaan latinolta, joka käytti korkokenkiä elääkseen.
"Paremmin puolipidäte läpi, Sarah, muuten hyvä", Susanna kommentoi ja sai Effin ratsastajan henkäisemään syvään. Kaikessa yksinkertaisuudessaan tehtävänanto vaati loistavaa perusratsastusta ja pienten asioiden kanssa tasapainottelua. Niissä Sarah oli aina loistanut ja rakasti nysvätä pikkuisia yksityiskohtia kyllästymiseen saakka.
Sarah vilkaisi aina välillä miten Sessan selässä ratsastavalla Jannalla meni. Latino oli salaa vähän tyytyväinen, ettei ollut Robertin kanssa samassa ryhmässä, sillä miehen läsnäolosta oli alkanut muodostua häiriötekijä. Meripihkan väriset silmät eivät käyneet kertaakaan valmennuksen aikana katsomossa, sillä ne pelkäsivät kohtaavansa tutut siniset silmät sieltä.
Kolmikaarinen kiemuraura tuntui helpolta vastalaukkoineen, kun oli koko alkutunnin ajan hionut tasapainoa kuntoon. Effi pärskähteli tyytyväisenä ja taipui rentona, vaikka Sarah muisti miten tehtävä oli vähän aikaa sitten tuntunut täysin mahdottomalta. Latino oli tyytyväinen ratsunsa ja myös omaan kehitykseensä.
Sarah virnisti hiukan, kun Susanna kehui heidän kiemurauria. Hän ei ollut siis yksin huomannut Effin tasapainoisia kiemuroita.
Oman radan aikana latino painosti kaikkensa. Hän mietti ennalta joka ikisen askeleen, siirtymiset ja kohdat, joissa piti suorittaa eri tehtävät. Nainen laski askeleet pysähtykseen, tunsi miten puoliverinen seisahtui tasajaloin ja hengähti syvään.
"Todella tasainen rata, hyvä Sarah. Muista vielä pitää katse ylhäällä ja nyrkit pystyssä, niin teidän radasta tulee hyvä. Hienoa ratsastamista."
410 sanaa #tietähtiin2019
Vs: Effin päiväkirja
05.04.2019 / Markon kouluvalmennus
Sarah harjasi Effin karvaa huolellisesti lävitse otettuaan heistä söpön yhteiskuvan instagramiin. Tamma söi hyvältä tuoksuvaa heinää omassa karsinassaan ja latino nautti rauhan tunteesta, johon oli hukuttautunut. Heillä oli vielä runsaasti aikaa ennen, kun pitäisi laittaa varusteet selkään ja lähteä verryttelemään.
Hiljainen hyräily kantautui ruunikon karsinasta. Nainen oli ihastunut Alvaro Solerin Loca-biisiin, siinä oli hyvä rytmi ja se jollakin tavalla rauhoitti tulisieluisen latinon mieltä. Vaikka olikin tanssibiisi.
"No quiero verte, no quiero verte irte sin mí, y regálame un beso, sólo por eso vale la pena.."
Metallikengät kalahtivat lattiaa vasten, kun Sarah siirsi ruunikon tamman hoitopaikalle. Effi jäi seisomaan siihen valppaana, kun sen ratsastaja katosi varustehuoneeseen hakemaan tamman varusteita. Musta kypärä löysi tiensä latinon pinneillä ja ponnarilla kiinnitettyjen hiusten päälle. Käsivarrelle mahtui valkoiset pintelit, putsit, Effin koulusatula, huopa ja kankisuitset. Sarahin kannukset välkähtivät valossa puhtauttaan, kun tämä asteli takaisin hoitopaikalle. Nainen nosti ensin Effin satulan sen selkään, kiristi satulavyön ja suoristi valkean kouluhuovan tamman selässä. Valkeat pintelit kääriytyivät ruunikon jalkoihin ja nahkapäällyisteiset putsit istuivat täydellisesti kirjavan etujalkoihin.
Sarah kieputti valko-mustan harjan tottunein sormin tiukalle hollantilaiselle letille, joka näytti melkein siltä, kuin harja olisi sykeröity. Nainen pujotti kankisuitset Effin päähän ja katsoi, että tamman etuharja suoristui ruskean otsapannan päälle.
Effin selkään löytyi vielä enkkuviltti, joka peitti tamman kaulasta häntään saakka. Sarah talutti ruunikon tammatallin sisäpihalle ja nousi siellä olevalta jakkaralta tamman selkään. Kaksikon tie kävi Auburnin kenttää kohden, jossa he suorittaisivat itsenäiset alkuverryttelyt ennen valmennusta.
Sarah antoi Effin kävellä, sillä oli pitkä askel sen kokoiseksi hevoseksi. Tamman korvat kääntyilivät ympäriinsä, ratsukko ei ollut käyskennellyt kentällä syksyn jälkeen. Latino katsahti kartanon edessä olevaa suihkulähdettä, kun pysäytti ruunikon lyhyen sivun keskelle. Nainen katsahti kentän puolelle samalla, kun riisui vilttiä pois Effin ja itsensä välistä. Pieni hymy kohosi tämän huulille, kun Robert sattui vilkaisemaan häntä kohden. Enkkuviltti päätyi aidan päälle ja Sarah pyysi tamman jälleen käyntiin, keräillen ohjia samalla käsiinsä.
"Moikka", latino tervehti Harryn selässä olevaa ratsastajaa ratsastaessaan voltin kautta tämän kohdalle.
"Hi", Robert tervehti jotenkin hengästyneen kuuloisena.
"Ootko ok? Kylki, umm, fine and all?" nuorukainen kysyi ja sai Sarahin virnistämään hieman.
"Mm, joo. Vähän se vihoitteli Amandan valmennuksessa seuraavana päivänä, mutta on se jo ihan ok", Sarah vastasi ja vilkaisi Robertia kulmiensa alta.
Latino virnisti ja nosti Effillä ravin, asettaen sen avotaivutukseen pitkän sivun ajaksi. Ison voltin kautta nainen hidasti tamman takaisin käyntiin ja katsahti uudemman kerran Robertia kohden.
"Mites teidän treenit on menneet?" Sarah kysyi hymyillen.
"Ei me olla kamalasti treenattu kotona. Palauteltu vain. Hirveä tahti hevoselle. Ja ne kisatkin on, no, ihan just", Robert vastasi ja siirsi sitten katseensa Sarahiin.
"Ja ihmiselle."
Sarah muodosti kasvoilleen jonkinlaisen ilmeen irvistyksen ja virnistyksen väliltä.
"Olikohan toi tarkoitettu mulle?" nainen kysyi toinen kulma kohotettuna.
"En mä niin sanonut. Yleistin. Ehkä puhuin itsestäni, tai muista tallilaisista, who knows", Robertin ääni oli kevyt.
"Vähän kyllä epäilen", Sarah vastasi virnistäen. Hetken ajan latino keskittyi Effin lämmittelemiseen. Tamman valkoiset pintelit ja putsit uhkasivat luonnonlakeja, mutta pysyivät lähes kokonaan puhtaina jopa laukkalisäyksen aikana. Nainen hidasti puoliverisen raviin ja se nosteli jalkojaan aktiivisesti. Sarah kevensi sen askeleeseen kevyen näköisesti, tamma pärskähteli tyytyväisenä. Kai se luuli, että se oli päässyt niin helpolla sinä päivänä.
Sarah hidasti tamman takaisin käyntiin ja nosti kentän laidalta enkkuviltin takaisin Effin selkään, jotta sen lihakset eivät viilenisi liialti. Heidän ryhmänsä alkuun oli vielä hetki aikaa.
"Already done?" Robert kysyi, kuuluiko sen äänestä kateutta?
"Joo, en halua rasittaa Effiä liikaa ennen valmennusta. Se on aika nopea lämpenemään", Sarah kertoi virnistäen. Häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta Harryn valtavat askeleet.
"Pieni ja nopea on meidän motto", latino lisäsi naurahtaen ja antoi Effin kävellä. Robert hymähti.
"Hmh. Iso ja hidas lienee sitten meidän? Hidas ehkä kuvaa henkistä puolta, sitten. Ja iso tietenkin vertikaalista kokoa."
Sarah nauroi ääneen ja heilautti kätensä suunsa eteen, jottei keräisi liikaa uteliaita katseita.
"Anteeksi, mun ajatukset kävi jossain vähän väärissä asioissa. Mutta hyvä teille", nainen myhäili virnistellen ja katsoi Robertia pilke silmäkulmassaan. Hän kyllä näki toisen silmien pyöräytyksen.
"Oonko mä ilmoittautunut jonnekin naperovalmennukseen? Juttujen taso on jokseenkin, hmm, under-developed, maybe even immature, love."
Sarah virnuili kevyesti, kunnes Robertin viimeinen sana tavoitti bruneten korvat. Latinon sydän pompahti tahattomasti, vaikka Sarah yritti olla, kuin ei olisi kuullutkaan sitä sanaa. Eihän se ollut tarkoittanut yhtään mitään.
"Etpähän ole yksin henkisesti hidas", latino vastasi virittäen kasvoilleen puolikkaan virneen.
"Right", mies hymähti ja Sarah seurasi sen kellon katsomista. Nuorukaisen katse tavoitti Sarahin silmät hetkeksi.
"I, uh--Mun pitää käydä vielä autolla. Nähdään maneesissa, anyway."
"Törmäillään", nainen vastasi, tietäen, että he aloittaisivat aivan hetken kuluttua valmennuksen, johon kumpikin osallistuisi.
"I hope not", Robert tokaisi virnistäen. Sarah hymyili. Latinolla oli epävarma olo, että miksi, mutta hymyili silti. Vähän liian lämpimästi ja katsoi Robertin silmiin vähän liian pitkään.
Sarah katseli poistuvan ratsukon perään ja antoi Effin sitten kävellä. Toivottavasti Marko ei olisi suunnitellut liian rankkaa treeniä heille.
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 18.03.21 17:50, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
07.04.2019 / Tie Tähtiin 3. osakilpailu / Lehtovaara
3. Helppo A, taitotaso hard
Luokassa sijoitus 8/15
Sarah istui Effin pehmeässä koulusatulassa Lehtovaaran tallialueella. Tamma tuntui yllättävän rennolta, vaikka se olikin keskellä vierasta paikkaa vieraiden hevosten ympäröimänä. Sen ruskeaa karvaa peitti ruskea ratsastusloimi, jossa oli Auburnin logo. Ilma oli lämmennyt huomattavasti maaliskuun viileydestä, mutta loimelle oli edelleen tarvetta. Sarah oli pukeutunut tummanruskeaan softshell takkiin ja valkoisten kisahousujen päällä oli mustat Drylegs-sadesuojat. Ihan varmuuden vuoksi.
Latino kävi mielessään läpi rataansa, vaikka luokan alkuun olikin vielä reilusti yli tunti aikaa. Vaikka hän johtikin tällä hetkellä rankingia, seuraava kilpailija oli vain 1,5 pisteen päässä.
"Ootko unohtanut radan?" tuttu ääni sai ajatuksiinsa vaipuneen Sarahin hätkähtämään.
Hätkähdys sai Effin peruuttamaan muutaman askeleen epäluuloisena. Ohjia pitelevä käsi jännittyi ja jalat kietoutuivat paremmin ruunikon ympärille.
"Mmh, siitähän sä pitäisit, eikö?" nainen kysyi ja levitti hermostuneen näköisen virneen kasvoilleen. Robertin näkeminen sai edelleen luvattoman paljon reaktiota aikaan Sarahin kehossa, vaikka nainen kätki ne hyvin jopa itseltään.
Meripihkan väriset silmät tutkivat poissaolevan näköisinä Robertin ratsua, joka oli hyvin samankaltainen Effin kanssa.
"Mitkä fiilikset?" latino kysyi ja siirsi katseensa niihin pahamaineisen sinisiin silmiin. Robert näytti rennolta Harryn selässä.
"Ihan okei, ei mitkään parhaat", nuorukainen vastasi ja kohtautti olkiaan.
"Tultiin jo eilen aamusta tohon yhdelle tallille muutaman kilsan päähän. Ajettiin läpi yön Salman kanssa. Vähän väsyttää", Robert kertoi haukotellen. Sarah mietti Salman nimeä ja yritti yhdistää kasvoja, mutta ei onnistunut. Kilpailuissa oli liian paljon osallistujia, jotta latino olisi muistanut.
Sarah hymyili hieman. Nainen pystyi samaistumaan uupumukseen, ei sellainen valmentautumistahti ollut hyväksi kenellekään.
"Mmh, tiedän tunteen", latino vastasi. Katse valui karvasuojiin tumman tamman jaloissa, ne jotenkin sotivat Robertin mustaa tyyliä vastaan.
"Kivat suojat", nainen kommentoi ja virnisti aavistuksen.
Sarah tiesi veljeilevänsä vihollisen kanssa, ehkä Robertin kanssa keskusteleminen ei ollut ollut ihan fiksuin päätös latinolta. Hän huomasi viihtyvänsä nuorukaisen seurassa aavistuksen liian hyvin.
Effi rupesi kuopimaan maata kavioidensa alla. Tammaa kyllästytti seisoskella paikallaan, mutta Sarah ei saanut vielä ratsastaa sitä verryttelyareenalle. He olivat kiertäneet tallialuetta kirjaimellisesti kyllästymiseen saakka - se oli ainut keino saada puoliverinen hyväksymään uuden ympäristönsä.
Robert syytti suojistaan hoitajaansa, joka oli ilmeisesti luvannut myös putsata ne. Sarahin kulma nousi yllättyneenä.
"Ai sulla on oikein oma hoitajakin? Mä sentään joudun tekemään kaiken työn ihan itse", nainen kiusasi hymähtäen ja pieni virne viipyili naisen kasvoilla. Robert ei vastannut mitään, vaihtoi vain puheenaihetta sujuvasti.
"Pitäisikö lähteä maastoja katsomaan? Me ollaan ihan luokan lopussa melkein, mites te?"
"Mennään vaan. Paitsi jos sun suunnitelmiin kuuluu eksyttää sun pahin kilpailija Lapin loputtomiin metsiin? Siinä tapauksessa ehkä pitää kieltäytyä."
Effi saisi ainakin virittäytyä kisatunnelmiin rennolla maastoretkellä, väistellen puskassa piilossa olevia vihreitä pieniä miehiä.
"Me startataan viimeisenä. Kai ne säästää parhaan viimeiseksi", Sarah lisäsi ja virnisti kunnolla.
"Hah, eikö se olisi aika surkea suunnitelma ottaen huomioon, että mäkin olisin siellä sitten eksymässä. Että yhdessä eksytään jos eksytään. Millaiset sun erätaidot on?"
Latinoa nauratti.
"No voisit sä vaikka ajaa meidät ojaan ja karauttaa Harryllä karkuun, en mä tiedä millainen ihminen sä olet", Sarah vastasi virnistäen, mutta kannusti kuitenkin Effin liikkeelle.
"Enköhän mä selviäisi sua pidempään, sehän riittää jo erätaidoiksi?" nainen lisäsi vielä nauraen. Jos he menisivät vain pienen lenkin, kyllä Effi ehkä osaisi takaisin tarvittaessa?
"Etkä sitten jätä mua susien armoille, jos Effi heittää mut jorpakkoon!" Sarah tunsi velvollisuudekseen varmistaa vielä.
Robert vannoi, ettei jättäisi.
"Mä en tiedä oletko sä kunnolla katsonut tätä mun hevosta, mutta tällä sotanorsulla ei ensinnäkään karauteta karkuun kovin vikkelästi, saatikka sitten jälkiä jättämättä", nuorukainen vitsaili tuotuaan Harryn kulkemaan Effin vierelle. Effi piti ilmeisesti uudesta tuttavuudestaan, sillä se pysyi rentona, eikä mulkoillut Harryä juurikaan.
"Oltiin syksyllä tallin järjestämällä vaelluksella Inarinjärvellä. Ei oltu siis omilla hevosilla, tai Seppeleen hevosilla, se oli sellainen vaellustalli. Paitsi mä olin ilmoittautunut niin myöhään, ettei mulle riittänyt ratsua, ja ne haki sitten naapuritallilta mulle ratsuhevosen, jonka nimi oli Madame Noir. Se oli joku työhevosristeytys. Ihan valtava. Se oli ratsuhevonen siksi, että sillä joskus ratsastettiin myös. Matami kantoi mua pitkin Lappia niin huoletta, että mulle ei kyllä kehittynyt minkäänlaisia erämiestaitoja. Notskin sytytin kerran."
Robert hymyili, Sarah tajusi taas tuijottavansa sen kirottuja hymykuoppia lumoutuneena. Hymy oli jäänyt myös latinon huulille tarinan myötä.
Miehellä oli hyvin kuvaileva tyyli kertoa asiansa, eikä vaatinut kovia ponnistuksia piirtää mieleensä Matamin ulkonäköä.
"Olisin voinut haluta nähdä sun ilmeen, kun näit uljaan ratsusi ensimmäistä kertaa", latino vastasi ja katsahti vierellään kävelevään hevoseen. Harry ei näyttänyt sotanorsulta, vaikka sen omistaja ehkä olis hieman siihen tyyliin viitannutkin. Tamma oli Effiä korkeampi ja Robertia joutui katselemaan hieman ylöspäin näin läheltä.
"Mä valehtelin sulle silloin Auburnissa", Sarah paljasti yllättäen sanoilla itsensäkin. Sinisten silmien katse oli odottava.
"Kyllä mä haaveilen omasta hevosesta", latino paljasti, antaen äänestään kuulla läpi sen haikeuden. Hän kadehti Robertia ja Harryä, kaksikon luottamussuhdetta ja sitä, miten Robert oli vastuussa itse Harrystä. Mies kuunteli hiljaa, odottaen syytä sille, miksei Sarahilla ollut suunnitelmia siltikään ostaa omaa hevosta. Sarahin ei pitäisi kertoa kilpakumppanilleen syytä.
"Mä vain pelkään liikaa."
Sarah odotti naurua, jota ei tullut.
"Se on ihan ymmärrettävää", Robert kertoi sen sijaan, ääni vähemmän kepeänä, kuin aikaisemmin. Sarah hätkähti hieman.
"Meillä on ollut lapsesta asti hevoset. Mä olin lapsena kansallisen tason poniratsastaja, ja esteillä, I kid you not, koska äiti halusi niin. Sisko myös."
Robert halusi tietää, mikä siinä pelotti niin paljon.
Sarah katsoi Robertia yllättyneenä, vai että poniratsastaja. Nykyisin niin kovin pitkän olemuksensa kanssa Sarahin oli hieman vaikea kuvitella pikku-Robertia tulisieluisen ponin selässä. Siellä se tyytyväisenä keinui Harryn tasaisen pitkän askeleen mukana.
"Mä olisin kuollut, jos olisin törmännyt suhun poni-ikäisenä", Sarah vastasi virnistäen. Hänestä olisi varmana tullut pikku-Robertin kovin fani.
"Ainakaan perhe ei saanut puskettua heppatyttöä susta ulos", latino lisäsi kiusoitellen, huokaisten sitten muistettuaan Robertin kysymyksen.
"En mä tiedä. Menettäminen kai. Eniten ehkä se hetki, kun pitäisi tehdä se viimeinen päätös. Kuolisin itse ennemmin."
Sarah ei ollut aikonut käyttää niin vahvaa ilmaisua, mutta tajusi ääneen sanoessaan itsekin asian oikean laidan.
Latinon katse harhaili metsässä, joka näytti näillä korkeuksilla kovin erilaiselta. Hän mietti miksi tunsi olonsa niin luontevaksi Robertin seurassa? Kaiken järjen mukaan vastustajaa olisi pitänyt mulkoilla pahasti ja inhota.
"Se on vain luonnollista. Meillä on myös koira, ja musta on aika hienoa, että vaikka eläimet ei ole meidän koko elämää täällä, me ollaan kuitenkin niiden koko elämä täällä. On kiva tehdä niiden elämästä hyvää niille", Robert vastasi olkiaan kohautellen.
"Voi miten herkkää", Sarah puoliksi kiusoitteli, vaikka olikin otettu Robertin syvällisestä ajatuksen kulusta. Ei ollut itsestään selvää, että sellaista sanoi ääneen.
Harry kompuroi ja Robert kävi hevosensa kaulalla, kunnes sai kammettua itsensä takaisin pysty-asentoon. Nuorukaisen katse oli vakava ensin, kunnes sen huulille nousi viekas hymy.
"Mutta kyllä mullakin pari kyyneltä pääsi kun myytiin Kärppä, se meidän poni, Briteissä. Mutta mä olinkin ehkä 10-vuotias."
"Sulavaa", Sarah kommentoi Harryn ja Robertin kompasteluita ja tutki sinisten silmien katsetta tämän kertoessa ponistaan.
"Koska sä muutit Englannista Suomeen?" nainen kysyi ja ajatteli Thomasta. Robertissa ja Thomaksessa oli paljon samankaltaisuuksia, vaikka erosivatkin toisistaan valtavasti.
"Ja miksi?"
"No, siis. Ensimmäisen kerran joskus, umm, ehkä 2009? Jotain sitä luokkaa? Sitten toisen kerran 2015. Isän työn takia, äiti on aina halunnut pitää perheen lähellä. Nykyään me ei olla enää, umm, tekemisissä." Robert puhui perheestään vakavana, vaikka yrittikin selvästi ylläpitää kepeyttä kohauttelemalla olkiaan. Sarah mietti syytä välirikolle, mutta ei kysynyt sitä ääneen.
Perheen mainitseminen aiheutti tutun kipureaktion Sarahin sisällä ja tämä keskittyi hetkeksi laskemaan puita, joiden ohi he ratsastivat.
"Kuulostaa raskaalta", latino sanoi lopulta ja siirtyi jälleen katsomaan Robertia. Effi imi ilmeisen paljon rauhallista energiaa vierustoveristaan, sillä se ei ollut sätkyillyt vielä kertaakaan.
Sarah mietti olisiko hänen pitänyt kertoa omista vanhemmistaan. Ehkä toinen kysyisi, jos sitä kiinnostaisi?
Jostakin kuului rasahdus, joka sai ruunikon hevosen pysähtymään. Tamman korvat kääntyilivät vauhdilla ja Sarah laski kantapäänsä alas ja kietoi sormensa Effin satulan kaaren alle.
"Sooo", Sarah rauhoitteli, vaikka tunsikin etujalkojen nousevan jo hieman ilmaan.
"All good?" Robert kysyi rauhallisen näköisen Harryn selästä.
Robertin sanoja seurannut nyökkäys katosi pystyyn hypänneen Effin pään taakse. Sarah nojasi eteen ja painoi kaiken painonsa jalustimille, puristi pohkeensa tamman ympärille. Effi horjahti hieman, haki tasapainoa ja laskeutui neljälle jalalle vain hypätäkseen uudelleen ylös.
"Soo jaa, kaikki hyvin", Sarah rauhoitteli ja Effi korahti hieman. Se valmistautui siirtymään pakotekniikkaan.
"Effi!" latino ärähti hieman ja käänsi rajusti kangesta tamman pään polveensa kiinni. Naisen alla oleva ruunikko tärisi kauttaaltaan ja sen sinisten silmien katse haki ärsykkeitä ympäristöstään.
Hetkeksi koko maailma katosi ratsukon ympäriltä, Effi halusi juosta ja Sarah pakotti tamman pysymään aloillaan.
Hetki hetkeltä ruunikko taipui tutun ihmisen haluun ja Sarah näki sen silmistä, että pahin oli mahdollisesti ohitse.
"Hienosti", nainen kehui ja löysäsi kankiohjaa aavistuksen kokeilevasti.
"Vai sellaista. Melkein jäit susien syötäväksi", Robert vitsaili hieman.
Haluutko kääntyä takaisin?" nuorukainen kysyi kuitenkin seuraavaksi vakavoituen.
"Vain melkein", Sarah vastasi puolittainen virne kasvoillaan ja nyökkäsi sitten myöntävästi.
"Mä taidan tulla alas, on vähän sellainen olo, että se lähtee seuraavasta äänestä ja kovaa, jos oon selässä."
Latino ei irroittanut otettaan ohjista, heitti oikean jalkansa Effin selän yli ja laskeutui pehmeästi maahan. Nainen otti molemmat ohjat kaulalta, kietoi kankiohjan pari kertaa ympäri ja pujotti sen takaisin ruunikon kaulalle. Nivelohja kädessään Sarah katsoi jälleen Robertia.
"Okei", mies vastasi ja ohjasi tammansa takaisin Effin vierelle. Harry näytti ottavan tilanteen huomattavasti rennommin, kuin Effi.
"Pitäiskö munkin tulla alas? Hinkkasin kyllä saappaita eilen pitkälle yöhön..." Robertin sanat saivat Sarahin kasvoille leviämään pienen virneen.
"Paremmassa turvassa sä siellä korkeuksissa olet, jos sudet hyökkää. Mä juoksen takuulla kovempaa, kuin sä", Sarah virnisti leveämmin ja katsoi Robertia ylöspäin. Nainen mietti kestikö nuorukaisen ylpeys pysytellä satulassa vaiko ei.
"Niinhän sä luulet. Mä harrastin yleisurheilua lukiossa", Robert vastasi, tullen kuitenkin Harryn satulasta alas. Latino oli hiljaa mielessään otettu toisen uhrautumisesta. Siis saappaiden vuoksi.
Virne Sarahin kasvoilla ei ottanut laantuakseen.
"Mä juoksin eilen 20 kilometrin lenkin, siitä on vähemmän aikaa, kun sun lukioajastasi", latino kiusasi. Hänen teki niin kovin mieli lähteä hölkälle, mutta Effi esti ajatuksen alkuunsa.
"Lisätään sekin meidän urheilukilpailuihin, heti painiottelun jälkeen."
"Eikä lisätä, en mä nyt oikeasti mitään yleisurheilua harrastanut. Tai edes ollut lukiossa. Kaksoistutkinto ammattikoulussa, ja kortteliliigassa pelasin futista. Palloa voidaan potkia. Taitaa vaan olla vähän tuo välimatka esteenä ellei pistetä pelejä pystyyn valmennuksen jälkeen. Tullaan taas Auburniin huhtikuussa, valmentautumaan", Robert selitti virnuillen.
Sarah naurahti ääneen Robertin sanoille. Ei kai kaikki ihmiset voineet olla niin koukussa liikuntaan, kuin hän?
"Mihin ammattiin sä oot valmistunut?" latino kysyi, kun he astelivat metsätietä eteenpäin. Ratsukoiden maahan painuneet kavionjäljet olivat hyvä suunnistuskeino takaisin sivistyksen pariin.
"En kerro. Ei makeaa mahan täydeltä, Sarah Reyes. You’ve already unlocked level 4, my tragic pony past", Robert vastasi kuitenkin.
"Dramaattista", Sarah voivotteli virne huulillaan.
"Veikkaisin jotain teatteritutkintoa", nainen vitsaili kulma haastavasti koholla.
"Ei sellaisia opiskella ammattikoulussa, silly", Robert vastasi kepeästi. Effi oli rauhoittunut selvästi, kun sai seurata ihmisensä takana. Sarahin kämmen kosketti vahingossa Robertin kättä, kun tämä kääntyi aavistuksen katsomaan takanaan kulkenutta tammaa.
"Pitää käydä, umm, hakemassa Jutalta kisanumero satulahuopaan, muuten", Robert takelteli yhtäkkiä. Sarah tunsi sähkön kiertävän kehossaan, sen tahattoman, tavattoman lyhyen kosketuksen jälkeen. Robertin sanat kuulostivat oudoilta ja latino vältteli katsekontaktia, peläten oman kehonsa reaktiota sellaiseen.
"Tsemppiä kisoihin, Robert. Kunhan et ratsasta meitä paremmin", Sarah sanoi, kun he saapuivat takaisin kisa-alueelle, järkevän välimatkan päässä toistensa käsistä.
"Break a leg, Sarah Reyes", Robert vastasi, kun heidän katseensa kohtasivat vielä viimeistä kertaa.
Jännitys asettautui Sarahin mahanpohjalle, eikä se johtunut edessä olevasta kilpailusuorituksesta. Nainen katsahti jalkoihinsa ja totesi, että kierros rekan luokse oli tarpeellinen, sillä nahkasaappaisiin oli ilmestynyt kuraa.
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 18.03.21 17:51, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
09.04.2019 / Amandan kouluvalmennus
"Siinä oli kelvollinen siirtyminen, Tilda."
"Pidä Armilla tuo tahti yllä."
"Pohje eteen, Kiia."
"Coco paremmin tuntumalle."
Ei sanaakaan Effistä tai Sarahista.
Puolessa välissä tuntia olin jo luopunut toivosta. Perijättären jäiset silmät kävivät meissä, keskittyivät hetken ja jatkoivat sitten matkaansa seuraavaan ratsukkoon. Me ei oltu edes huomion arvoisia ja yritin taistella turhautumista vastaan.
Effi lähti keskilaukassa ihan yhtä vauhdilla, kuin sunnuntain kilpailuissakin. Liian vauhdilla, kuten tuomarin paperissakin oli lukenut. "Loistava lisäys laukassa, hevosesta tulee kuitenkin liian kiireinen." Sen lisäksi meidän pisteitä oli laskenut lisäyksen jälkeinen kokoaminen, jossa tamma oli teutaroinut ja jäänyt hetkeksi paikalleen pomppimaan.
Niin kävi nytkin.
"Siinä oli tytöt täydellinen esimerkki, miten lisäystä ja sen jälkeistä kokoamista ei tule tehdä."
Mun olisi varmasti pitänyt olla tyytyväinen, että saimme edes yhden kommentin tapaisen valmennuksen edetessä. Sen sijaan turhautti vielä enemmän ja tein kaikkeni, etten antanut sen näkyä ratsastuksessani.
Me oltiin sijoituttu kahdeksanneksi Lehtovaaran kilpailuissa. Ykkössija, neljäs sija ja nyt kahdeksas. Kylmäsi ajatella mihin meidän suoritus tulisi seuraavissa osakilpailuissa päätymään.
Se sijoitus oli kyllä tullut ihan aiheesta, koska olin menettänyt kaiken ratsastustaitoni yllättävän vahvan lisäyksen jäljiltä. Oli alkuradan ansiosta, ettei me oltu helpon luokan viimeisenä sijoitustaulukossa.
Mulla ei ollut edes kuuma, kun meidän valmennus oli loppunut. Amanda keskusteli ensin Tildan kanssa ja sitten Kiian kanssa asiosta, mitä tulisi kehittää.
Perijätär katsoi suoraan silmiini, vastasin tyhjään katseeseen ja katsoin, kuinka Amanda Sokka käänsi mulle selkänsä ja käveli ulos maneesista.
Miten ihminen saattoikaan kaivata tarkoituksellisia mulkaisuja, kivahtavia kommentteja ja sitä, että uin omassa hiessäni valmennuksen jäljiltä?
Kiia ja Tilda keskustelivat hymyillen, antaen tammojensa kävellä loppukäyntejä vieretysten. Keskityin tuijottamaan Effin korvia ja yritin olla ajattelematta mitään. Sitä, kuinka surkea ratsastaja oikeasti olin. Sitä, miten Effin vuokraussopimus purettaisiin varmasti kevään lopuksi. Sitä, miten paska tyttöystävä musta oli tullut.
Ohjasin virkeän puoliverisen maastoja kohti. Tuulessa lepattava enkkuviltti saattaisi päätyä märän ojan pohjalle kanssani, mutta en jaksanut välittää. Sinnepähän sitten jäätyisin ja saisin kävellä takaisin Auburniin märkien vaatteiden kanssa.
Effin korvat kääntyilivät vimmatusti, kun se mietti mikä olisi paras pakoreitti saalistajien varalta.
Vs: Effin päiväkirja
13.04.2018 / Laurin kouluvalmennus
Sarah oli jättänyt omasta ja Effin varustuksesta pois kaiken kimaltavan. Kaiken, joka oli esiintymistä varten. Latino oli pukenut päälleen ruskeat ratsastushousut ja harmaan, ihonmyötäisen urheilupaidan. Effillä oli jalassaan koulusuojat ja satulansa alla koruton, tummanruskea kouluhuopa. Sarah oli taluttanut hevosta maneesissa puoli kahdeksasta alkaen ja noussut tamman selkään kymmenen minuuttia ennen valmentajansa saapumista.
"Huomenta", Sarah tervehti Lauri Merikantoa, joka oli kävellyt juuri maneesiin. Latino pysäytti Effin miehen viereen, eikä koristanut kasvojaan koruttomalla hymyllä.
"Huomenta", Lauri nyökkäsi takaisin katse Sarahin ratsussa, joka näytti vireältä kellonajan huomioiden.
"Mä haluan, että sä laitat mut ratsastamaan tosissani, niin, että mä unohdan kaiken muun, paitsi tämän hetken. Huomautat jokaisesta pienestäkin asiasta ja opetat mut keskittymään", Sarah kertoi ja katsoi tummanruskeita silmiä vakaasti. Nainen oli soittanut Laurille muutama päivä sitten, katkerana ja turhautuneena. Kaikki tuntui liian vaikealta ja miehen edellisistä valmennuksista latino oli saanut irti paljon yksinkertaisena pitämiään asioita. Helppoja perusasioita, joiden pariin nainen halusi palata nyt.
"Meillä meni kilpailuissa alkurata hyvin, mutta puolessa välissä, keskilaukan jälkeen ei sitten enää. Mä lopetin ratsastamisen, koska olin keskittynyt liikaa siihen, miltä me näytettiin. Mä en voi tehdä sitä virhettä enää toista kertaa", Sarah lisäsi ja hengähti terävästi pitääkseen turhautumisen pois äänestään. Hän oli vihdoin hyväksynyt sen, että oli aloitettava kaikki alusta. Pieni paikkailu ei enää riittäisi tasolla, jolle Sarah halusi päästä.
"Siinä tuli aika monta tavoitetta", Lauri huomautti toinen kulma huvittuneesti koholla. Kun Sarah oli soittanut miehelle, tämä oli ollut torpata yksityisvalmennuksen mahdollisuuden tälle viikolle heti alkuunsa. Laurin kalenteri oli täysi, mutta kun mies oli kuitenkin tarkastanut loppuviikon, tämä oli voinut ehdottaa Sarahille lauantaiaamua ennen iltapäivän valmennuskohteeseen ajamista.
"Aloitetaan alkuverryttelystä", Lauri totesi ja nosti kätensä puuskaan. "Jos olet ehtinyt jo kävelyttää sitä, voit siirtyä kevyeen raviin ja jäädä tähän päätyyn ympyrälle."
Sarah nyökkäsi terävästi ja keräsi ohjat käsiinsä. Latino oli pukenut Effille normaalit nivelsuitset ja oli jättänyt kankisuitset tamman varustekaappiin.
Ruunikko heilutti päätään Sarahin pyytäessä sen raviin. Nainen hidasti takaisin käyntiin ja teki siirtymisen uudelleen. Hän ei hyväksyisi itseltään edes alkuverryttelyissä epätäydellisyyttä. Lauri seurasi ruskeaverikön ratsastusta ja pysyi hiljaa, kun Sarah halusi välttämättä uusia ensimmäisen siirtymisen.
Effi ravasi pitkässä muodossa, Sarahin keskittyessä hevosen takaosan aktivoimiseen. Hän tiesi mitä piti tehdä, mutta halusi enemmän. Halusi oppia ihan kaiken mahdollisen, veisi se sitten miten pitkään tahansa. Laurin valmennus saisi olla alkupiste Sarahin uudella oppipolulla.
"Se ravaa hyvin nyt, älä paineista liikaa jalalla", Lauri sanoi ja nosti katseensa Effistä Sarahin kasvojen siluettiin. Naisen ilme kieli tämän omista suorituspaineista, eikä Laurin tarvinnut kahdesti miettiä, mistä työskentely aloitettaisiin: Sarahista ja naisen liiallisesta pingottamisesta.
"Tässä vaiheessa voit tehdä puolet vähemmän", Lauri mutisi kiertäessään pienempää kehää ympyrän sisällä. "Rentouta käsi ja käännä nyrkit pystyyn. Anna jalkojen valua sen kyljille rentoina, älä purista polvella - älä edes käytä pohjetta turhaan. Se ravaa omalla moottorilla ja alkuverryttelyihin täysin riittävällä eteenpäinpyrkimyksellä, palkitse se hellittämällä kaikki avut."
Sarah oli puristanut huulensa tiukaksi viivaksi, mutta Laurin sanat kuultuaan keskittyi rentouttamaan huulensakin. Nainen mietti vartalonsa lihaksia ja keskittyi asioihin, joita Lauri oli pyytänyt häneltä. Nyrkit pystyyn, rennot jalat. Effin korvat kääntyilivät tamman yrittäessä ymmärtää mitä sitä haluttiin. Sarah piti katseensa edessään ja hengitti.
Pikkuhiljaa pään sisällä velloneet ajatukset Thomaksesta ja Robertista alkoivat väistyä kevennyksen ylös-alas-ylös-alas ajatuksen tieltä.
"Voit vaihtaa suunnan sopivassa kohdassa", Lauri ohjeisti. Sarah oli rentoutunut pykälän, mutta se oli myös aiheuttanut sen, ettei naisen ratsu tuntunut enää olevan yhtään varma mitä ratsastaja halusi. Se ei kuitenkaan ollut lainkaan yllättävää, kun otti huomioon ratsukon treenitahdin ja tiiviin kisarupeaman, josta Sarah oli kertonut. Sellaisessa mylläkässä juurtui helposti tiettyyn moodiin, joka oli tässä tapauksessa ylisuorittamisen tarve.
"Väistätä sen takaosaa joka toinen neljännes pois ympyrältä parin askeleen ajaksi. Älä hyökkää apujen kanssa, vaan tee se kaikessa rauhassa. Muutoin voit keskittyä siihen, ettet pyydä siltä mitään ylimääräistä vaan annat sille tilaa liikkua", Lauri virkkoi.
Suunnanmuutoksen ja keskittymistä vaativan tehtävän myötä Sarahin zen-tila alkoi jo järkkyä. Kylmyys, joka vallitsi naisen ja Thomaksen välillä, tuntui juurtuvan latinon luihin ja jäykisti rentoutuneet lihakset. Huomaamattaan Sarah alkoi jännittää käsiään ja pyysi Effiltä väistätyksiä tutun kireässä tahdissa.
Miksi hän oli päästänyt Robertin hiipimään niin lähelle? Miksei hän ollut voinut vain keskittyä omaan valmentautumiseen ja ratsastaa kilpailuissa puhumatta sanaakaan vastustajilleen?
Oliko hän todella tutustunut Robertiin vain siksi, että saisi siten lisätietoa kilpakumppanistaan ja tämän heikkouksista?
"Rohkeammin. Nyt se hakee väistöä, mutta sitten jätät sen yksin. Nyt tarvitaan kultainen keskitie: sinun täytyy työstää sitä ja vaatia siltä asioita, mutta oikein ja oikeaan aikaan", Lauri puhui pysäyttäen hetkeksi kävelynsä. Miehen katse kiersi tyhjässä maneesissa, ennen kuin palasi Sarahiin. Naisen ratsastama Effi viskoi päätään ja pyöritteli hämmentyneenä korviaan, koska ratsastaja tamman satulassa ei saanut kiinni tehtävästä. Lauri antoi Sarahille hetken, mutta kun ratsun hämmennys näytti vain kasvavan, mies veti syvään henkeä, seisahtui paikalleen ja avasi suunsa:
"Sarah, pysäytä se."
Effi pysähtyi tasajaloin. Se hengitti aavistuksen nopeammin, mutta ei ollut hengästynyt. Hevosen kunto oli parantunut huimasti kuukausien myötä varsalomalta palattuaan.
Sarah sen sijaan lähes huohotti, yrittäen pitää silmiinsä kohoneet kyyneleet poissa.
Surkea ratsastaja, surkea ihminen, nainen toisti mielessään ja puri alahuultaan. Tämä ei ollut reilua Effiä kohtaan.
"Tän ei pitäisi olla näin vaikeaa", Sarah huokaisi ja siirsi vaaleanruskeat silmänsä Lauriin.
"Ei se olekaan", ympyrän keskellä seisova mies totesi. "Anna sille pitkät ohjat ja kävele hetki."
Lauri seurasi ilmeitä Sarahin kasvoilla ja mietti, miten jo valmiiksi suorituspaineita itselleen kasaavaa ratsastajaa ei ollut mitään syytä paineistaa yhtään enempää. Vaikka Laurin mentaliteetti valmentamisessa oli ratsukko kokonaisvaltaisena elementtinä, tänään keskittyminen täytyi pitää ratsastajassa.
"Ajattele hetki, ettet tiedä mitään ratsastuksesta. Tunnustele Effiä sun alla, älä jännitä yhtäkään lihasta. Jos käytät pohjetta, se liikkuu eteen. Pidätteillä se hidastaa tai kokoaa. Tehdään nyt niin, että kokoat ohjat ja teet vain sen, mitä pyydän."
Lauri antoi Sarahille hetken prosessoida ajatuksiaan, ennen kuin pyysi naista siirtämään Effin raviin.
"Istu perusistunnassa ja tarkasta, että sun käsivarret ovat lähellä kylkiä. Mieti keskivartaloa: se pysyy kasassa, jolloin sun käsi voi vaan olla paikallaan ja jousto tapahtuu sormilla. Katse pois ratsun korvista. Voit siirtyä uralle ja hyödyntää koko maneesia. Katso, se hakeutuu itse tuntumalle, kun et purista pohkeella tai tee puolipidätettä ihan joka askeleella, koska sen ravi on hyvä noin", Lauri mutisi ohjeita.
Sarah nyökkäsi uudemman kerran ja siirsi Effin käynnin jälkeen raviin. Hän kietoi aivoihinsa ajatuksen, jossa hän oli jälleen ratsastuskoulussa. Jossa hän ratsasti vain omaksi ilokseen, valmiita hevosia, jotka tiesivät miten niiden piti kulkea. Hevosia, jotka eivät olleet pudottaneet häntä selästään kuukauden sisällä liian monta kertaa.
Jokin latinon kehonkielessä muuttui, se oli kuin katkaisimesta olisi käännetty valo pois päältä. Sarah hengitti vähän kevyemmin, antoi itsensä unohtua matkustamaan kirjavan kevyessä askeleessa. Keskittyen vain rentouteen ja siihen, mitä Lauri halusi seuraavaksi.
"Hyvä, Sarah", Lauri mutisi pitäytyen edelleen tavassaan kehua vain silloin, kun siihen oli aihetta. Nyt varsin vakuuttavaa työtä aiemmissa valmennuksissa tehneen ratsukon rimaa oli vain hetkellisesti laskettava alaspäin, jolloin Sarahin hetkellinen satulassa matkustaminen oli tilanteeseen nähden hyvä suoritus.
"Nosta nyt laukka. Voit tehdä päätyyn ympyrän ja tunnustella sen laukkaa - se saa edetä, muttei juosta pois alta. Suorista vasen kylki, nojaat nyt vähän ulos", seuraavat ohjeet kuuluivat. Lauri nyökkäili itsekseen, kun Sarah teki kirjaimellisesti työtä käskettyä ja naisen ratsu näytti suhteellisen tyytyväiseltä, mutta myös edelleen hieman kummastuneelta. Tässä tapauksessa se taisi kuitenkin johtua siitä, että Sarah ei pyytänyt Effiltä mitään muuta kuin tasaista laukkaa ympäri maneesia.
Kun paketti ei levinnyt suunnanvaihdoksenkaan jälkeen, Lauri vilkaisi kelloa ja päätti nostaa vaatimustasoa: sopivasti, muttei liikaa.
"Siirrä se raviin ja käänny päädystä pituushalkaisijalle. Siitä pohkeenväistö vuoroin kumpaankin suuntaan - ensin loivemmin, sitten jyrkemmin. Uralta laukannosto, päätyyn laukkavoltti", maneesin katsomon seinämään nojaava mies ohjeisti. "Ja muista: ei paineita. Jos se protestoi, anna protestoida. Se, että sen turpa nousee hetkeksi ylös ei kaada maailmaa ja homma jatkuu todennäköisesti sujuvammin, jos et ala säätää liikaa ja kaikkea."
Sarah käänsi, käytti pohjetta vain murto-osan omasta normaalista ratsastamisestaan ja oli tyytyväinen Effin reaktioihin. Tamma oli yllättynyt, mutta jatkoi silti työskentelyä, sillekin teki hyvää saada vain kulkea.
Tehtävien lisääntyessä Sarah ei päästänyt itseään enää kippuraan, johon oli joutunut oman elämänsä myötä. Ne eivät kuuluneet satulaan ja askel askeleelta latino alkoi oppia erottamaan kaksi toisistaan.
Effin jalat kulkivat säntillisesti ristiin, kun Sarah pyysi pelkistetyillä avuilla tammalta väistöjä. Ratsastus oli helppoa, kun sen osasi ja pitkästä aikaa naisella oli sellainen olo, että hän todella osasi. Että perusasiat olivat juuri niin helppoja, kuin niiden pitäisikin olla.
"Noin juuri, alat oppia tämän hellittämisen", Lauri naljaili hyväntahtoisesti ja punnitsi hetken vaihtoehtoja. Sarah ja Effi olivat suoriutuneet tehtävästä hyvin, mutta vaikka siihen olisi hyvä lopettaa, Laurista tuntui siltä, että lopputulos olisi parempi jos ratsukko joutuisi palaamaan tehtävään, josta tilanne oli alunperin eskaloitunut.
"Jää laukkaamaan", Lauri ohjeisti, kun Sarah oli päädyssä voltilla. Mies odotti, että Effin jalat kuljettivat ratsukon pitkälle sivulle, ennen kuin jatkoi:
"Käännä se päädystä lävistäjälle ja näytä, miten se keskilaukka irtoaa."
Lauri oli havaitsevinaan pienen muutoksen Sarahin kasvoilla ja huomasi Effin laukan tahdin herpaantuvan hetkeksi.
"Ei, älä muuta mitään. Kun käännät sen lävistäjälle, hellitä taas istunnalla: ajattele eteen ja varmista, ettet istu liikettä vasten. Älä höykyytä, vaan anna keskilaukalle aikansa", mies neuvoi vielä, kun ehti.
Sarah käänsi Effin lävistäjälle, eikä puristanut pohkeella. Tamma lähti samalla voimalla, kuin aiemminkin, mutta sen pää pysyi paikoillaan ja tuntuma suuhun tasaisena. Kankikuolaimen puutteesta huolimatta Effi ei levinnyt käsiin, Sarah ei puristanut ohjaa linjan päässä. Nainen yritti vain ajatella kehonsa kaikilla lihaksilla hitaampaa laukkaa ja Effi hidasti tasaiseen harjoituslaukkaan.
Riemukas virne koristi latinon huulia, kun tämä siirsi Effin raviin ja antoi sille tilaa venyttää kaulaansa.
"Kiitos", Sarah henkäisi pysäytettyään Effin Laurin eteen. Latino henkäisi ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
"Miltä se tuntui lävistäjällä?" Lauri kysyi.
"Siltä, että se oli kontrollissa. Rennolta ja vahvalta samaan aikaan", Sarah vastasi. Lauri nyökkäsi pienesti hymyillen ja totesi hiljaa mielessään, että valmennus oli tainnut antaa Sarahille tämän kaipaamaa apua.
Lauri vilkaisi kelloa, joka kertoi miehen olevan kohta myöhässä suunnittelemastaan lähtöaikataulusta.
"Täytyy lähteä ajamaan kohti pääkaupunkiseutua", Lauri totesi ja vilkaisi Sarahia. Mies toivoi, että nainen oli varannut valmennusrahat mukaansa, koska niiden hakemiseen tallista tuhraantui aikaa.
"Mutta toivottavasti tämä auttoi tähän väliin, ole yhteydessä jos tarvitset aktiviteettia aamuihin", Lauri virkkoi odottaen samalla kohteliaasti, että Sarah saisi tarjota maksua itse.
Kevyt virne kohosi latinon kasvoille. Tämä hyppäsi alas Effin selästä ja ujutti kätensä ratsastushousujen taskuihin ja veti ulos setelinipun.
"Vähän konkreettisempi kiitos ja ehdottomasti olen uudemman kerran yhteydessä", Sarah vastasi ja ojensi rahat Laurille.
"Kiitos", rahat kurottanut Lauri hymähti, nyökkäsi ja kääntyi lähteäkseen. Mies oli jo ottanut ensimmäiset askeleet kohti maneesin ovea, kun kääntyi vielä katsomaan taakseen.
"Tsemppiä sen kanssa, muista olla tekemättä liikaa", Lauri kommentoi yllättävän lohdullisesti, ennen kuin jatkoi harppomistaan ulos ja kohti seuraavaa etappia.
#kouluvalmennus, kirjoitettu yhdessä Laurin kanssa #merikantovalmentaa
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 28.04.19 18:04, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
14.04.2019 / Heidin kouluvalmennus
Pehmeä harja liukui vaivattomasti ruskealla karvapeitteellä. Siihen tarttui valkoisia karvoja Effin takaosan päältä ja osa niistä jäi näkyville karvapeitteen ruskealle osiolle. Pyyhkäisin harjaa oikeaan käteeni ja harjasin irtokarvat pois. Tamman karva kiilsi hoitopaikan valaistuksessa, se oli irroittanut jo kaiken karhean talvikarvan itsestään.
Halusin palavasti jättää elämäni solmut tallirakennuksen jykevien seinien ulkopuolelle. Ne tuntuivat painavan mahanpohjassa kuin lyijypainot, jotka vetivät vain syvemmälle pohjaa kohden. Thomas oli vieläkin Englannissa ja mun oli vain yritettävä pysyä kasassa, kunnes mies tulisi takaisin kotiin. Kertoa sille ihan kaikki ja katsoa miten rikkoisin sen vahvan sydämen, seurata miten sen kasvoille vääntäytyisi inho ja viha sitä ihmistä kohtaan, jota se oli luvannut rakastavansa.
Mä muistin ensimmäisen kerran, kun olin rikkonut pojan sydämen. Mä olin ollut vasta 15-vuotias ja yksi Matias oli ollut ehdottoman ihastunut muhun. Mä olin ollut silloin jo rikkinäinen ja kun se oli kertonut mulle tunteistaan, olin nauranut sille. Muistin vieläkin, miten kyyneleet olivat nousseet Matiaksen vihreisiin silmiin ja se oli kääntynyt ympäri. Jotenkin jopa sen kävelystä olin nähnyt miten mun sanat olivat olleet isku vasten sen kasvoja.
Mä olin syntynyt rikkomaan sydämiä.
Pinteleiden kääriminen tuntui hyvältä. Seurasin tarkasti, kuinka ruskeat fleecepintelit asettuivat valkoisten sukkien päälle säännöllisen kauniiseen muotoon. Laurin sanat kaikuivat päässäni vahvoina.
"Tän ei pitäisi olla näin vaikeaa."
"Ei se olekaan."
Effi tanssahteli allani, kun ratsastin sen maneesin avoimista ovista sisään. Heidi seisoi maneesin keskellä, se oli aika tukevasti raskaana, nyt sen näki sokeakin. Siirsin katseeni uralle ja ratsastin ravissa Effiä eteen, tamman ohjat olivat löysät ja keskityin hetken omaan kehooni. Jännitin pohjetta liikaa, annoin sen kiertyä puoliverisen ympärille rennompana. Vatsalihakset piti aktivoida paremmin, silloin myös tamman takajalat tulisivat paremmin alle.
Mun katse viisti maneesin seiniä, katsoin itseäni peilistä ja näin miten väsyneeltä kasvoni näyttivät. Kiristin kasvojen lihaksia sen verran, että peilistä katsoi iloinen ihminen. Niin yksinkertaista oli näyttää muille, miten kaikki oli ihan kunnossa.
"Ota Effi vain paremmin tuntumalle. Anna sille pohkeen kanssa tilaa edetä silti, ratsasta painoavuilla. Juuri noin. Nyt pidäte ja mieti jo laukkasiirtymistä valmiiksi. Anna sun kehon tehdä työ puolestasi, osaat kyllä", Heidi sanoi ja huomasin miten se tuijotti meitä tarkkaavaisena.
"Ajatus mukaan", valmentajan ääni muistutti ja ajattelin laukannostoa. Effi pärskähti ja hypähti pehmeästi laukkaan, pitäen kuolaintuntuman tasaisena.
"Hyvin siinä. Sitten Jannan vuoro", Heidi kommentoi pehmeästi ja siirsi siniset silmänsä angloarabiin.
Effi tuntui hyvältä. Se tuntui onnelliselta ja tasapainoiselta, miten vastakohta se oli ratsastajaansa sillä hetkellä. Tamma pärskähteli, venytti kaulaansa pitkälle ja asteli ravissa matkaavoittavalla askeleella eteenpäin.
"Sä olet ihan uskomaton", kuiskasin kirjavalle ja hymyilin hetken ihan aidosti iloisena. Sormet hapuilivat musta-valkoisen harjan alta paljastuvaa karvapeitettä.
417 sanaa #tietähtiin2019
Vs: Effin päiväkirja
19.04.2019 / Aleksin kouluvalmennus
Sarah antoi jalkojensa tömähtää kuivalle hiekkapohjalle. Meripihkan väriset silmät kävivät läpi maisemaa, ratsukoita, hevosrekkoja ja -trailereita. Seppeleen auto oli vähän matkan päässä ja sen näkeminen sai latinon puhaltamaan ilmaa keuhkoistaan voimalla.
"Aiotko sä seistä siinä koko päivän?" Sarah kuuli Viivin äänen takanaan ja nytkähti liikkeelle, kuin vastaviritetty vieterilelu. Sokeana ja lähes päämäärättömästi.
Effi kolisteli autossa, se oli täynnä energiaa ja halusi päästä hyödyntämään sitä. Tamma oli ehkä aavistuksen alkanut pitämään matkailusta, mutta lastaustilanne oli edelleenkin yhtä hankala. Kirjava käveli koppiin vain turvahevosen kanssa ja oli erittäin nirso seurastaan. Leevi ja Armi olivat onneksi molemmat Effin hyväksyttyjen listalla.
Sarah naksautti juoksutusliinan ruunikon päitsiin ja päästi sen ulos lämpenevästä rekasta ensimmäisenä. Seuraavaksi tuli Armi ja tamman perässä helpon c:n osallistujat Seppo ja Fifi. Ava näytti tärkeilevältä taluttaessaan virkeää suomenhevostaan. Sen silmät olivat kuin paholaisen, mustan peitinkarvan antaessa täydellisen kontrastin. Seppo oli suomenpienhevoseksi oikeastaan aika hienon näköinen, siksi kai tyttö oli sen itselleen halunnutkin.
"Käydäänkö alkukäynnit maastossa?" Armia harjaava Kiia kysyi ja siirsin katseeni naiseen. Kiia oli Armin kanssa luokkansa johdossa ja kaksikon yhteistyö tuntui muutenkin alkaneen onnistuneesti.
"En mä tänään, Effillä on vapaapäivä alla ja se heittää mut ihan varmana ojaan", Sarah vastasi hymyillen pahoittelevasti. Maastolenkit olivat jääneet siihen, kun tamma oli viimeksi heittänyt latinon vetisen ojan pohjalle kaatosateessa. Uusintaottelu ei houkutellut, varsinkaan vieraassa maastossa ja kun edessä oli valmennus.
"Mä voin lähteä", Nita tarjoutui ja kaksikko ryhtyi yhdessä suunnittelemaan retkeään.
Sarah harjasi Effiä poissaolevasti, hän oli tehnyt viimeisten viikkojen aikana runsaasti harjotuksia, joissa jätti oman painolastinsa maahan. Sotkuiset ajatukset eivät kuuluneet satulaan, vaikka yksi niiden aiheuttaja olikin vain kymmenien metrien päässä heistä.
Latino ei halunnut ajatella brittiä, ei Robertin hymykuoppia, ei sen silmiä, eikä sen sotkuisia hiuksia. Sarah oli antanut tilanteen mennä liian pitkälle ja ainoa vaihtoehto oli etäisyys. Niin hankalaa kuin se olikin näin yhteisten kilpailuiden ja valmennusten aikana.
Effi pärskähteli, se tuntui ruutitynnyriltä bruneten alla, mutta Sarah ratsasti sitä rennon näköisenä. Tamma oli vireä ulkokentän vuoksi, mutta taipui avo- ja sulkutaivutuksiin silti helpon näköisesti. Latino keskittyi omaan rentouteensa, siihen, ettei jännittänyt mitään vääriä lihasryhmiä ja siihen, ettei vahingossakaan vilkaissut Robertin suuntaan. Suuri harmaa tamma kulki aina välillä läheltä, mutta Sarah piti katseensa ruskeissa korvanpäissä. Vatsalihakset huusivat hoosiannaa ja latino puristi niitä tiukemmin. Kipu oli hyvä harhautustekniikka.
Nelikaarinen kiemuraura oli hankalaa jo itsessään, sillä Aleksi oli liittänyt kuvioon paljon tehtäviä, jotka taipuisivat kiireisiksi hyvin helposti. Sarah nosti aavistuksen Effin etupäätä ylemmäs, jotta tamman olisi helpompi koota itseään ja suorittaa rastit täsmällisesti. Kirjavan korvat pyörivät levottomina ensimmäisillä kierroksilla, mutta pikkuhiljaa ne alkoivat rentoutua. Sarah yritti pysyä yhtä rentona, vaikka Robert ja Harry olivat mystisesti siirtyneet tehtävänannossa heitä lähemmäs ja naisen piti huolehtia volttiensa kanssa, ettei ratsastanut kaksikon alle tai päälle.
Laukkalisäysten kohdalla Sarah nollasi itsensä täysin. Kehon lihasmuistissa oli lisäys, jonka nainen oli suorittanut Laurin valmennuksessa. Effi pysyi rentona, kun latino unohti osittain ratsastaa ja ohjasi liikettä vain vartalonsa keskilihaksilla.
Ratsastus oli helppoa silloin, kun siihen keskittyi tarpeeksi ja antoi hevosen tehdä suurimman työn.
484 sanaa #tietähtiin2019
Vs: Effin päiväkirja
20.04.2019 / Oilin kouluvalmennus
Selvisi aika nopeasti, ettei Auburnista tai Kaajapuroilta ollut osallistumassa Oilin keskivertojen kouluvalmennukseen ketään muita. Annoin Effin kävellä rennosti eteen, sillä Aleksin eilisen valmennukset jäljet tuntuivat vieläkin. Eniten ehkä henkisesti, mutta kyllä mun vatsalihaksetkin välillä muistuttelivat olemassaolostaan.
Oili halusi tietää meidän tämän hetkisestä tilanteesta.
"Osallistutaan Effin kanssa Tie Tähtiin kilpasarjaan tässä keväällä ja sen lisäksi harjoitellaan aktiivisesti myös Kalla CUP:ia varten", kerroin aluksi ja tummahiuksinen valmentajani nyökkäsi terävästi.
"Effi oli varsan takia poissa käytöstä alkukaudesta, mutta se on palautunut siitä jo tosi hyvin", jatkoin ja kerroin hieman yksityiskohtaisemmin ongelma-alueistamme.
Nostin kevyen ravin naisen pyynnöstä ja annoin Effille ohjaa. Laurin keskivartaloratsastuksen sijasta Oili keskitti tamman ohjaamisen pohkeelle ja kevennykselle. Siihen keskittyminen tuntui hyvältä, sillä muulle ajatukselle ei jäänyt juurikaan tilaa. Effi kulki eteen rentona ja tuntui luottavan muhun ratsastajana, se tuntui hyvältä. Tamma ei tunkenut lavan kanssa sisälle juurikaan, vaikka sillä olikin vähän vapaampi tuntuma edestä.
Pitkä väistätys diagonaali-linjalla tuntui ensin kiihdyttävän Effin tahtia hirmuisesti. Tamma nosti päänsä ja lyheni selästä liikaa, eikä se meinannut millään rentoutua liikkeessä. Jatkoin kuitenkin tehtävää niin pitkään, kunnes ruunikko laski päänsä alas ja nosti selkälihaksensa takaisin ylös.
Välikäyntien aikana mun ajatukset lähtivät liukumaan, vaikka kuinka yritin pitää ne Effin korvien välissä. Musta oli tullut epävarma ja epävakaa ihminen kaiken sotkun keskellä, enkä enää tiennyt miten helvetissä olin saanut itseni siihen tilanteeseen. Kaiken lisäksi en voinut puhua ajatuksiani selväksi, koska pelkäsin liikaa lähipiirini tuomitsevia katseita ja ajatuksia.
Pelkäsin liikaa, että joku sanoisi ääneen omat ajatukseni - mä olin ihan hirvittävä ihminen.
Kaiken lisäksi en ollut edes puhunut vielä Thomaksen kanssa, koska se oli englannissa, enkä todellakaan alkaisi kertomaan mitään viestillä.
Effi pysähtyi ja palautti mut takaisin maan päälle. Tamma nytkähti uudelleen liikkeelle kevyellä pohkeen kosketuksella ja Oili päätti, että oli aika jatkaa valmennusta.
Mun ajatukset pysyivät solmussa lopputunnin ajan ja Effi näytti juurikin siltä. Tamma oli kireä, mutta suoritti asiat sen verran automaatilla, ettei meille vieras valmentaja näyttänyt huomaavan. Mä tosissani yritin petrata, mutta jossain vaiheessa huomasin koko ajan miettiväni joko Thomasta tai Robertia.
Ja sitä, millä ihmeellä selviäisin ilman henkistä romahdusta edes kesään asti.
Oilin valmennus oli silti tehokas, ehkä olisin vain saanut siitä hiukan enemmän irti paremmassa henkisessä tilassa. Effi pärskähteli loppuraveissa ja venytti kaulaansa, ehkä meillä ei ollut sittenkään mennyt ihan hirveän huonosti.
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 28.04.19 18:03, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
23.04.2019 / Amandan kouluvalmennus
Meidän perheellä oli todella vahvat pääsiäisperinteet, me yleensä matkustettiin kotiin silloin, syötiin, juotiin ja käytiin kirkossa. Abuelalle oli todella tärkeää päästä viettämään pyhät perheen kanssa, eikä niistä oltu poikettu tähän mennessä koskaan. Jopa meidän vanhempien kuoleman jälkeen perinnettä oli jatkettu, muokattu uudelle perheelle sopivammaksi.
Patrick oli ilmoittanut, ettei pääse, koska oli hukuttautunut töihin. Mä en ollut vieläkään puhunut sen kanssa kunnolla läpi sen ja Jonathanin tilannetta. Totta puhuakseni, mä olin ihan liian kiireinen ja solmussa oman parisuhteeni kanssa, että olisin jaksanut vatvoa veljen tunne-elämää. Se oli itse lähtenyt takaisin Ausseihin, eikä nytkään voinut saapua Suomeen. Silti, ihan ymmärrettävää.
Gloria oli löytänyt jonkun uuden ukkomiehen, jonka perhe oli lähdössä Rhodokselle pääsiäiseksi ja Gloria saisi kuulemma viettää aikaa miehen kanssa kahden kesken koko sen ajan. Sitä ei muutenkaan kiinnostanut meidän perinteet ja kun Patrick oli päättänyt jättävänsä matkan välistä, ei siskoa ollut kiinnostanut tippaakaan. Sekin oli ihan ymmärrettävää.
Robertilla oli joku super tärkeä konfrenssi jenkeissä, johon se oli lähtenyt jo viikkoja sitten, eikä se ollut tulossa kotiin.
Jäljelle oli jääneet vain minä ja abuela.
Sattuneista syistä myös mun oma osallistumisprosenttini oli melko vähäinen ja abuela oli päättänyt suoriutua perinteistä sitten vain ystäviensä kanssa. Eilisen vierailun myötä olin aika tyytyväinen, että kilpailut, työt ja ratsastaminen pitivät mut niin kiireisenä, etten ollut ehtinyt viettämään kunnolla pääsiäistä.
Selvittelin Effin häntäjouhia verkkaisesti tammatallin sisäpihalla olevalla hoitopuomilla. Lämmin aurinko paistoi pilveettömältä taivaalta ja hento tuulenvire heilutteli käsissäni roikkuvia jouhia. Ihan hetken ajan kaikki tuntui täydelliseltä, lämpenevä kevät ja Effi, joka lepuutti toista takajalkaansa nauttien elämästään.
Henkäisin syvään ja yritin kietoutua siihen lapsenomaiseen tarumaailmaan.
Valmennuksen alkuun oli vielä melkein kaksi tuntia ja kiireettömyys kaiken tapahtuneen keskellä oli tervetullut hetki.
Yritin ohjata ajatukseni kuluneeseen vuoteen Effin kanssa. Miten olin tutustunut arkaan tammaan ja järjettömän pitkän ajan myötä ansainnut hitusen kirjavan luottamusta.
Tai ainakaan se ei enää ihan kovin usein astunut varpailleni.
Hätkähdin, kun kuulin hiekan rahisevan jonkun kenkien alla. Siirsin katseeni sisäpihan toiseen päätyyn ja astuin minua kohden astuneen Effin alta pois. Tamman korvat olivat hörössä ja näin miten se jännitti lihaksiaan.
Kulman takaa saapui ensin savupilvi ja sitten harmaan-ruskeat hiukset. Siristin hieman silmiäni ja koitin selata läpi tallilaisten kasvoja.
"Moi", tervehdin hieman töksähtäen ja katsoin miehen sormien välissä olevaa tupakkaa. Amanda saattaisi hyvänä päivänä sammuttaa sen tupakan itse syyllisen käsivarteen.
"Moi", mies tervehti ja samassa yhdistin sen kasvot Amandan uuteen hevoseen. Siihen, mitä Matilda ratsasti, jolla oli maailman hirvein lempinimi. Soin toiselle ystävällisen hymyn ja väistin uudelleen takapuoltaan tarjoavaa tammaa. Effin iltapäivää selvästi häiritsi sellainen small talk.
"Sarah, Effin hoitaja", esittäydyin ja laskin ruunikon hännän käsistäni.
"Mä oon Aleksanteri, hoidan Sipsiä."
Katsahdin Effiä, joka oli alkanut kuopimaan mukulakiviä rautakenkänsä kanssa. Ehdin älähtää sille, tamma lopetti ja siirsin katseeni takaisin Aleksanteriin. Sisäpiha oli kuitenkin tyhjentynyt mystisesti ja henkäisin yllättyneenä.
Aleksanteri ei tainnut olla tallin sosiaalisin ihminen.
"Ehkä parempi, etten tutustu uusiin ihmisiin enää, vai mitä sanot belleza?"
"Tarpeeksi huolia jo niistä, ketkä tunnen", lisäsin ja astelin Effin harjakassin luokse.
Nousin kevyesti puoliverisen selkään. Sipaisin vielä karanneen hiussuortuvan korvan taakse ja kannustin Effin käyntiin maneesin pitkälle sivulle. Toivoin hartaasti, että nollausvalmennukset tämän ja edellisen Amandan valmennuksen välillä olivat tuottaneet tulosta. Että mekin saataisiin oikeasti kunnon treeni taas, eikä mulkoiluja ja jäisiä tuhahteluja ainoastaan.
"Ohjat. Ravia", Amanda totesi päästyään maneesiin sisälle ja asetteli itsensä kentän keskelle. Perijätär näytti tyylikkäältä, kuten aina ja vaaleat hiukset oli aseteltu täydellisesti luisevien olkapäiden päälle.
Laskin katseeni Effin korvien yli ja annoi ajatusteni vaipua taka-alalle. Effi pyöristi kaulaansa ja venytti askeleitaan, maistellen suussaan olevaa kuolainta rentona.
"Aktiivisempi ravi, Sarah", kylmä ääni komensi ja se oli kuin hunajaa korvilleni.
Tänä yönä tuntisin lihaskipua joka puolella kehoani.
Sen tiedon viimeisteli perijättären sanat. Tänään ratsastettaisiin hevoset aktiiviseksi ja taipuisaksi siirtymisillä ja temponvaihteluilla.
Vs: Effin päiväkirja
28.04.2019 / Tie Tähtiin 4. osakilpailu / Sateentalli
3. Helppo A, taitotaso hard
Luokassa sijoitus 1/15
Sarah oli päättänyt keskittyä viimeisessä osakilpailussa vain omaan tekemiseen. Effi oli tuntunut hyvältä, eikä sen karvan kiillosta olisi kukaan voinut tietää hoitajansa rikkinäisestä sisimmästä. Latino oli jälleen kerran jäänyt tuijottamaan kaukaisuuteen, kunnes jokin ympäristössä sai tämän napsahtamaan takaisin nykyhetkeen. Ruunikon harja oli letitetty lähes viivottimen kanssa suoraksi ja sen nahkavarusteet kiilsivät puhtauttaan. Sarah tiesi, että kaikki oli valmista hetken päästä alkavaa luokkaa varten.
Effi kulki hermostuneena naisen alla. Tamma tuntui kuumalta, mutta latino ratsasti hevosta liioitellun rennosti verryttelyalueella. Hän teki parhaansa yksinkertaistaakseen ratsastamistaan, saaden sillä sekä itsensä, että Effin keskittymään pieniin asioihin. Korvien asentoon ja hengittämiseen, oikeaan suuntaan ja sulavaan etenemiseen.
Sarahia jännitti ja ahdisti, mutta latino teki kaikkensa pitääkseen ajatuksensa ainoastaan ratsastamisessa. Kilpailuiden jännitys oli tarttuvaa, eikä bruneten tarvinnut kuin keskittyä siihen tunteeseen muiden ylitse. Heidät kuulutettiin radalle, eikä Sarah voinut muuta, kuin hengähtää syvään ja istua Effin ympärille.
Sillä kertaa muistikuvat radalta olivat utuisia, eikä brunette ollut ihan varma miten hyvin tai huonosti heillä oli mennyt. Se tuntui toissijaiselta nyt, kun kaikki satulan ulkopuolelle jätetyt asiat saivat hänet kiinni.
Meripihkan väriset silmät näkivät tutun hahmon kilpailijoiden joukossa, mutta kääntyivät nopeasti takaisin Auburnin rekkaa vasten. Sarah saattoi vieläkin muistaa kuinka toisen kosketus oli kihelmöinyt iholla. Eikä hän halunnut muistaa miltä nuorukaisen huulet olivat maistuneet. Ei nyt, kun latino oli täysin hajalla Thomaksen vuoksi.
Sarah oli saanut Effin hoidettua takaisin rekkaan ja lähti hakemaan itselleen ja tammalle vettä tallista.
"Hei. Alright?" hiljainen, kysyvä ääni kuului bruneten viereltä.
Sarah säpsähti, heilauttaen kädessään olevaa letkua ja sai vettä päälleen suihkun osuessa ämpärin reunaan. Latino sulki silmänsä sekunniksi, yrittäen rauhoittaa itsensä tarpeeksi, jotta pystyisi kohtaamaan Robertin katseen.
"Hei", Sarah lausui ääneen vilkaisten mahdollisimman nopeasti brittiä, kääntäen sitten katseensa takaisin kiduttavan hitaasti täyttyvään ämpäriin saatuaan pullonsa täytettyä. Kysymykseen vastaaminen tuntui huomattavasti vaikeammalta.
"Yeah, you?" latino lopulta sai puserrettua itsestään ulos, kuulostaen omaankin korvaansa hengästyneeltä.
Sarah näki toisen kasvoilta, ettei vastaus ollut mennyt läpi.
"You know, just because it’s small talk, you don’t have to, like, blatantly lie at my face", Robert lausui puolikas hymynkaare huulillaan.
"I feel like you’re avoiding me. I mean, I don’t--tai siis, en tarkoita mitään sillä, eihän me olla mitään best friends for life, mutta musta oli ihan mukavaa kun oli joku, joka ymmärtää kisapaineet ja muuta… I don’t know, ehkä sulla vaan on stressiä, finaalit lähestyy and all, et halua jotain kilpakumppania kärkkymään siihen. I get it. Could’ve mentioned it, though."
Latino puri huultaan.
"Puhutaan kisojen jälkeen, I guess? Or?" Robert jatkoi vielä.
Sarahin katse nousi Robertin silmiin, ennen, kun tämä ehti ajatella sen olevan huono idea. Sillä sitä se todella oli. Älyttömän huono.
"En mä sillä.." latino aloitti sulkien sitten suunsa väkisin. Hän tarvitsi hetken löytääkseen järkeviä lauseita sotkuisesta päästään.
"Kaikki on vain nyt, hankalaa, tiedäthän. Sen lisäksi, että kisat stressaa, niin se, mitä tapahtui, oli liikaa. En olisi ikinä saanut antaa tilanteen päästä niin pitkälle." Sarah huokaisi syvään ja sulki vesihanan viereltään.
"Sori, mulla on nyt vaan vähän.. hirveä viikko takana", latino lopulta puuskahti, laskien katseensa Robertin silmistä.
Vaaleaverikkö pahoitteli.
"It’s not any help, but. Mitä tapahtui? Ei sun ole pakko kertoa, tietenkään", Robert sanoi heiluttaen käsiään.
Sarah yllättyi, nosti katseensa takaisin britin kasvoihin tutkiakseen niitä kunnolla. Latino yritti nähdä merkkejä, jotka kiistäisivät Robertin aidolta kuulostaneet sanat. Pystyisikö hän kertomaan edes pientä osaa totuudesta?
"Ei täällä", Sarah huokaisi lopulta, katsoen ohi käveleviä teinejä, jotka olivat pukeutuneet parhaimpiin ratsastusvarusteisiinsa. Uteliaita korvia oli ihan liikaa.
"Onko sulla aikaa? Jos sua siis oikeasti kiinnostaa tietää."
Robert myöntyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
Sarahista ei enää tuntunut hyvältä idealta edes yrittää avautua Robertille. Miehellä tuntui olevan hänestä kovin kiiltävä kuva, eikä totuuden kertominen ainakaan parantaisi vaaleaverikön suhtautumista häneen.
Tallin ovista vasemmalle käännyttäessä oli rauhallisen näköistä, valkoaitaisessa tarhassa söi heinää hevonen ja tarhan päässä alkoi metsäpolku. Sarah pysähtyi tarhan ja metsän väliin, hieroen otsaansa vaivaantuneena.
Robertin katse odotti, latino oli näkevinään hermostuneisuuden silmien takana. Oikeiden sanojen löytäminen tuntui vähintään yhtä hankalalta, kuin valittujen aiheiden päättäminen.
Mitä järkeä oli olla rehellinen ihmiselle, joka pohjimmiltaan halusi vain menestyä kilpailuissa häntä paremmin? Katse hapuili kaikkialle muualle, paitsi Robertin kasvoille. Abuelan sanat rehellisyydestä kaikuivat naisen päässä.
"Mulla on poikaystävä. Oli. En ole ihan varma enää", Sarah möläytti, tuntien puristavan tunteen mahanpohjassaan, Robert oli ansainnut edes siivun totuudesta. Hän ei silti aikoisi itkeä, vaikka tunsikin kaiken kaatuvan niskaansa vauhdilla.
"Meillä on ollut jo pidemmän aikaa selvittämättömiä asioita ja no, lyhyesti kerrottuna, mä olen todella huono selvittämään asioita. Meidän suudelma oli vain viimeinen niitti suhteelle", latino puhui mahdollisimman nopeasti, pitäen katseensa loppuun saakka metsänrajassa.
Varovasti meripihkan väriset silmät siirtyivät tutkimaan Robertin kasvoja.
"Mun ei todellakaan ollut tarkoitus sotkea sua, tai ketään tähän helvetin sotkuun. Joten anteeksi, kaikesta", Sarahin ääni oli varovainen, se värähteli aavistuksen, jos kuunteli tarkasti. Latino kosketti kaulaansa epävarmana sormillaan ja odotti miten Robert saisi hänestä tarpeekseen ja jättäisi hänet hautautumaan yksin suhdesotkuihinsa.
"What?" oli ensimmäinen reaktio, eikä Sarah yllättynyt. Robert naurahti hermostuneena.
"Mistä sä puhut? Eihän me--I wouldn't do that. I mean, I don't mean--Like, I wou--Look", vaaleaverikkö liikehti vaivaantuneena, yritti selvästi koota ajatuksiaan yhteen.
"Mistä sä oikein puhut?" Robert vihdoin kysyi saaden Sarahin entistä enemmän hämilleen. Robertin epäselvät sanat ainakaan helpottaneet tämän ymmärtämistä. Toisen siniset silmät vaikuttivat olevan selityksiä vailla, eikä latino tiennyt miksi tämä oli reagoinut niin.
"Miten niin mistä?" Sarahin kulmien väliin ilmestyi pieni ryppy, joka oli konkreettinen todiste bruneten yrityksestä ymmärtää Robertin kysymyksen kohdetta.
"Mistä suudelmasta sä puhut?" britti kysyi vihdoin ja viimein suoraan.
Latino tuijotti vaaleaverikköä, epäuskoinen ilme kasvoillaan. Oliko toinen ihan tosissaan? Robertin kasvoilla ei kuitenkaan näkynyt piiruakaan ilkikurisuutta tai peiteltyjä tunteita.
Sarah älähti epämääräisesti.
"Seriously?"
Brunette vaihtoi painoa toiselle puolelle ja huokaisi syvään.
"Sä et muista, että mä suutelin sua Lapissa?"
"You what?" Robert kysyi ja Sarah näki, miten toisen kasvot vaihtoivat väriä. Britin katse ei noussut maasta, vaikka brunette olisi halunnut nähdä silmien takana tapahtuvan ajatustyön.
"Mä--Me juotiin aika paljon. Hotellilla. Kirkkaita."
Sarah painoi päänsä alas, tuoden kämmenensä otsalleen. Ei näin voinut käydä kenellekään.
"No kiva", nainen kommentoi, nostaen sitten katseensa takaisin Robertiin.
"No, se ei silti muuta sitä tosiasiaa, että me todella suudeltiin. Baarissa. Hyvin monen Seppeleläisen keskellä. Olipahan ihan hiton hyvät bileet ilmeisesti", Sarah jatkoi, eikä voinut olla kuulostamatta aavistuksen katkeralta. Latino yritti pyyhkiä mielestään Robertin kaljanmakuisen suudelman, josta toisella selvästi ei ollut edes hämäriä muistikuvia.
"Se oli varmasti kivaa", nuorukainen vastasi.
"I mean - I bet it was great and I’m sorry to have missed it", Robert lisäsi kädet kasvojensa peittona, silmät suljettuina.
"I’m sorry that you’ve got a guy, too. You didn’t mention him, ever, though. I wouldn’t fuck anyone over like that if I’d, like, known."
Sarah yritti pitää itsensä edes suhteellisen kasassa kuunnellessaan Robertin sanoja. Hän oli juuri melko varmasti tuhonnut elämänsä ainoan parisuhteen suudelmalla, jota sen toinen osapuoli ei edes muistanut vaihtaneensa.
"Yeah", latino huokaisi tuskastuneena koko tilanteesta.
"En muista sunkaan kertoneen parisuhdestatustasi missään välissä. Eikä sillä olisi pitänyt olla mitään väliä, sillä mehän ollaan vain kavereita. Jos edes sitä, eihän mulla ole edes sun numeroa", Sarah vastasi ja naurahti kuivasti.
"Kieltämättä aika saavutus suudella kilpakumppania niin, ettei se edes muista sen tapahtuneen. Ikimuistoinen ilta", nainen irvisti ja laski kätensä vieressä olevalle valkealle aidalle. Sarahin teki mieli nyppiä puupinnalta nousevia tikkuja, mutta piti sormensa paikallaan.
"Well, I mean. I don’t think I’d go kissing around if I was, you know, in a proper relationship and all. I’m sorry. I’m not trying to, like, blame you. I guess it’s on me. I’m proper fit and all", Robert vastasi irvistäen, nostaen ensin katseensa kohti taivasta ja laskien sitten sen takaisin häneen. Sarah tarkkaili toisen kasvojen profiilia, yrittäen saada selkoa ajatuksiinsa.
"And I did get second place that day. All celebrations were appropriate", Robert sanoi ja nojasi itsekin aitaa vasten.
"I am sorry, though. Are you guys, like, done done? Because of.. me?"
Sarah ei voinut olla virnistämättä vähän Robertin kehuessa itseään. Syvä huokaus karkasi naisen huulilta, kun tämä katsoi brittiä hetken aikaa, siirtäen sitten katseensa nuorukaisen ohitse kaukaisuuteen.
"Luulen, että ollaan. Mä en ainakaan näe miten me voitaisiin enää jatkaa", latino lausahti purren alahuultaan aavistuksen ajatuksissaan.
"He kissed someone else too. In front of me, before all hell broke loose. Mutta ei se sun vika ollut, itsehän mä sua suutelin, eikä toisinpäin", Sarah kertoi siirtäen sitten katseensa takaisin Robertiin.
"Et sä kuitenkaan ollut mikään kostoväline, just so you know. The kiss just.. happened, nothing more."
"Oh, you did? Why?" Robert kysyi hämmentyneen näköisenä.
Sarah vihasi itseään tuntiessaan mahanpohjansa heittävän hieman ympäri.
"I was drunk, you know. You looked cute not dancing on the dancefloor", latino vastasi yrittäen pitää kasvoilleen nousevan virneen kurissa. Hän yritti kuitenkin puhua vakavasta asiasta.
"Oh. I’m not sure I believe in you", Robert vastasi.
"Well, if you really were that drunk, you’ll just have to take my word for it, sassenach", Sarah vastasi hymyillen varovasti.
"I guess. But would you fuckin’ stop calling me that, weirds me out."
"Well. What now?" Robert kysyi lopulta.
Sarah vastasi sinisten silmien katseeseen miettien vastausta.
"Friends?" latino kysyi ojentaen kättään toiselle pieni virne huulillaan.
"Sure", Robert kohautti olkiaan hymyillen ja tarttui tarjottuun käteen.
"After all, it was you who snogged me."
"Piss off", Sarah naurahti ja henkäisi syvään. Hetken ajan nainen uskoi, että hän selviäisi ehkä yhtenä kappaleena keväästä. Latino hymyili arasti, kun kaksikko lähti kävelemään takaisin kilpailualueelle. Hän ei edes säpsähtänyt, kun Robertin olkapää hipaisi omaansa matkan varrella.
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 18.03.21 17:55, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
30.04.2019
"20 euroo, 60 sentti", sanoi iäkkäämpi taksikuski. Jonathan kaivoi lompakkoaan takataskustaan Thomaksen ihmetellessään kartanon julkisivua.
"Ompas se valkonen…", nuorempi sanoi nenä kiinni auton ikkunassa.
"Hei, naama irti. Ja pyyhi ne hönkäilys siitä samalla", kuski karjahti kuuluvasti ja Thomas kavahti melkein veljensä syliin. Vanhempi Raynott antoi kuskille 25 euroa ja avasi oven lähteäkseen. Thomas otti vaihtorahat ja kampesi itse omasta ovestaan.
"Sä oot kyl niin kännissä. Taas", Jonathan sanoi veljelleen. Thomas tyytyi nyökkäämään ja jatkoi kartanon ihailua.
"Oliskohan Isabella kotona?" Nuorempi katsahti kysyen veljeensä.
"Ei sua varten. Älä luulekaan."
Sarah haukoitteli ja vilkaisi kännykkänsä kelloa, joka näytti 23:16. Amanda oli halunnut ratsastaa Effin tänään ja latino oli hyvänä hoitajana ollut laittamassa tamman kuntoon ja hoitanut sen jälkeen pois. Tamma oli jäänyt tyytyväisenä syömään iltaheiniään, se ei tuntunut lainkaan häirintyneeltä myöhäisestä ratsastusajankohdasta. Nainen sen sijaan oli väsynyt erityisesti kaikesta stressistä, eikä juurikaan kiinnittänyt huomiota kulkusuuntaansa, selaillessaan poissaolevana kännykkäänsä.
Latino pysähtyi kuitenkin kuin seinään kuultuaan aivan liian tutut äänet edestäpäin. Sarah nosti katseensa ja näki veljekset, sekä pois kaartavan taksin. Epätoivoisesti etsien pakotietä, latino tajusi, ettei tulisi löytämään sellaista. Meripihkan väriset silmät pysähtyivät Thomakseen, eikä Sarah saanut jalkojansa enää liikkeelle, pidellen vain kännykkäänsä hieman oudossa kulmassa kädessään.
Sillä hetkellä Jonathan olisi halunnut olla missä tahansa muualla. Vaikka sitten Leon mukiloitavana Gabriellan asunnolla. Thomas sen sijaan oli lukinnut oman katseensa latinaan ja yritti pitää olemuksensa kasassa.
"Pitäskö meijän men…"
"Ei." Thomas keskeytti veljensä kääntämättä katsettaan naisesta.
Vihlova henkinen kipu miehen rinnassa yltyi. Thomas muisti sen illan tapahtumat selkeästi. Kuinka Sarah oli musertanut Thomaksen kertoessaan toisesta miehestä. Vaikka britin silmiin Sarah oli todellakin näyttänyt katuvalta, Thomaksen oli vaikea uskoa sitä.
Sekunnit tuntuivat venyvän ikuisuuksiin, kun Sarah hitaasti prosessoi näkemäänsä. Latino tiedosti hyvin pölyiset collegehousut jaloissaan, hupparin, jossa oli Effin kuolaa ja hiukset, jotka olivat hyvin sotkuisella nutturalla. Hän olisi ehdottomasti halunnut näyttää edes hieman siltä, ettei hänen koko maailmansa ollut pois paikaltaan.
Sarah puri alahuultaan, sillä ei tiennyt kuinka edetä. Nainen muisti erittäin hyvin sormusrasian, jonka oli palauttanut takaisin lipaston perälle päästyään vihdoin ensimmäisestä romahduksestaan yli.
Latino olisi ollut mielellään vaikka Amandan ruoskittavana sillä hetkellä.
Thomas tunsi veljensä käden olkapäällään.
"C'mon, let's go…", Jonathan yritti edelleen saada miestä liikkeelle. Thomas riuhtaisi itsensä irti ja otti kaksi haparoivaa askelta Sarahia kohti. Viha ja humala olivat erittäin paha yhdistelmä keskenään. Tunteet kuohuivat Thomaksen sisällä.
"What? Is there something on my face?" Mies sylki sanojaan kohti naista.
"Thomas, quit it." Jonathanin varma ääni nuoremman selän takaa ei saanut Thomaksen mieltä muuttumaan.
"Or is there something on your face? Maybe another mans lips, perhaps?" Inho huokui Thomaksen äänestä.
Sarahin huulet raottuivat aavistuksen, kun Thomas lähestyi häntä. Naisen ihokarvat nousivat pystyyn britin sanojen myötä ja kuin huomaamattaan, Sarah puristi vapaan kätensä nyrkkiin.
"Fuck off, Thomas", Sarah vastasi ääni vahvempana, kuin pitkään aikaan. Nainen otti haparoivan askeleen sivulle, aikeenaan kävellä veljesten ohitse, mutta ei laskenut katsettaan Thomaksen silmistä. Niissä kyti jotain rajua, jonka tarkoitusperät olivat täysin vieraat Sarahille. Hän ei ollut koskaan nähnyt miestä niin vihaisena.
"Or what? You just want me to take a hike so you can go fuck him, don't you?"
Jonathan repäisi veljeään kauemmas naisesta. Thomas mulkaisi blondia ja mätkäisi tätä nyrkillä rintaan. "Hands off, this is none of your business", Thomas manasi veljeään.
"Actually it is. I'm the stable manager here and it is my job to keep these grounds under order. So either you pull your shit together or I'll get you a ride to jail for the night." Thomas kuuli veljensä äänestä vakavuuden. Nuori tiesi Jonathanin olevan oikeassa. "Your choice", Jonathan lisäsi.
Thomas käänsi huomionsa takaisin Sarahiin.
"Gosh… You have no idea, how much I care for you. Love you. And you betrayed that. You have no right to tell me to fuck off. I left from the apartment, remember?! It's all yours!"
"Oh my God, you’re an idiot! For the last freaking time - there’s nothing between me and Robert. Nothing. You’re acting like a jerk!"
"Yeah, right. And yet you kissed him", Thomas pyöräytti silmiään.
"Stop acting like you’re five years old! I didn’t do any of this to hurt you, but you’re doing an extremely great job at pushing us apart more and more."
Sarah yritti hallita kiukkua äänessään, mutta huomasi sen jäävän vain yritykseksi.
"I told you what would happen, if you walked out that door, you made that choice too. You left me alone with a fucking engagement ring!!"
"I was pushing us apart?! I'm the one who got that fucking ring, why do you think I worked such a long hours at the first place?" Thomaksen äänestä oli kadonnut uhmakkuus. Mies kuulosti pikemminkin periksi antaneelta. Päihitetyltä. "I wanted to commit to you. More than anything… I… I don't know… What ever…"
Thomas kääntyi kannoillaan kohdaten veljensä katseen. Huolestunut isoveli tutki veljeään katsellaan pistäen merkille ainoastaan riutuneen olemuksen. Henkisesti sekä fyysisesti.
Sarahin sisällä kuohui, miten Thomas kehtasi ensin käyttäytyä, kuin kävisi häneen käsiksi hetkenä minä hyvänsä ja sitten perääntyä täysin, jättäen latinon jälleen yksin tilanteeseen.
"If you would have asked me, the right way, I would’ve said yes."
Brunette hengitti pinnallisesti, pitäen katseensa edelleen tiiviisti hänelle selkänsä kääntäneen Thomaksen niskassa. Kyyneleet karkasivat jälleen Sarahin silmistä, eikä tämä voinut estää hiljaisen nyyhkäisyn karkaamista huuliltaan. Kaikki tuntui siinä hetkessä valuneen kuin hiekka naisen sormien lävitse.
"But you didn’t. And now, I’m not sure there’s a way to fix this. Fix us. I can’t believe you could not see, that only you in this whole world had the power to break me." Sarah pyyhki kyyneleitä poskiltaan, yrittäen pitää itsensä kasassa vielä hetken verran.
Nainen vilkaisi Thomaksen takana seisovaa Jonathania. Hän ei enää välittänyt, vaikka vaaleaverikkö näki kaiken, sen rikkoutuneen ihmisen vahvan kuoren sisällä.
"You can have the apartment, I don’t care about it. It’ll never be home for me, since we’re not there together."
Thomaksen ei tarvinnut kuin kuulla nyyhkyttävän naisen hengenvedot, kun miehen oma pato läheni murtumispistettä. Varoen mies kääntyi takaisin Sarahia kohden, näyttäen kaiken haavoittuvaisuuden, joka miehen sisällä lymysi.
"I was waiting for our anniversary, if you need to know…", Thomas laski katseensa maahan ja veti terävästi henkeä.
"And you, churri, still have all the power to break me…"
Thomas jätti Sarahin viimeiset sanat leijumaan ilmaan. Häntä ei kiinnostanut kuka rivitalossa asuisi, niin pitkään, kun kaksikko ei ollut siellä yhdessä. Asunnon oli määrä olla yhteinen aloitus kohti uutta ja tuntematonta. Molempien yllätykseksi uusi ja tuntematon oli petollinen ja tappava.
Suoden viimeisen silmäyksen naiseen, Thomas nyökkäsi kuin hyvästit ja kääntyi veljeään kohti.
"I think we're done for the night…"
Sarah ei saanut henkeä, niin paljon Thomaksen sanat, katse ja koko olemus raastoi latinon sisintä. Se, mitä he olisivat voineet olla, jos kumpikin olisi puhunut toisilleen. Jos Sarah olisi kertonut miten ahdistunut oli muutosta, jos Thomas siitä, miten oli kiireinen tärkeän asian vuoksi.
Hänen teki mieli pysäyttää Thomas, pysäyttää aika ja kietoutua tutun miehen syleilyyn. Kuroa välimatka umpeen heidän väliltään ja kertoa, miten paljon rakasti toista edelleen.
Brunette ei siltikään liikkunut. Sarah seurasi, kuinka Thomas käänsi hänelle selkänsä ja nainen tiesi, että kaikki tulisi muuttumaan. Kumpikaan ei voisi enää sen jälkeen luottaa toiseen, sillä kumpikin oli suudellut toista. Kumpikin oli tehnyt valtavan paljon väärin, eikä Sarah tiennyt miten sellaisesta päästäisi yli.
Jonathan vilkaisi vielä olkansa yli murtunutta naista. Thomas ei näyttänyt yhtään ehjemmältä. Vajaan vuoden jälkeen hajonnut liitto oli varmasti tullut yllätyksenä monelle. Thomas ja Sarah olivat pitäneet tiiviisti yhtä, mutta näköjään paraskin parivaljakko joutuu koville. Liian koville.
"Sooooo… you were planning to propose?" Thomas yllättyi veljensä kysymystä. Veljekset olivat astelleet hiljaisuuden vallitessa sisälle kartanoon, jonka uumenista ei kuulunut ääntäkään.
"Yeah? So?"
"Nothing bad, don't worry. I just… Never saw you as a married man kind of type." Jonathan yritti kuulostaa edes hieman kannustavalta.
"Well, as we can see, apparently I'm not. Sarah… She saw sides of me even I hadn't seen. But I guess it was all too much after all…" Thomaksen hartiat lyyhistyivät kasaan ja Jonathan laittoi käsivartensa veljensä hartioiden ympäri.
"You'll live."
"I know. You know what's the best part of being alone? No one can hurt you."
Kirjoitettu yhdessä Thomaksen/Jonathanin kanssa.
#thorah
#thorah
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 18.03.21 17:57, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
04.05.2019
Ei ollut helppoa pysäköidä Auburnin parkkipaikalle ja sammuttaa bemarin moottori. Tuijotin pitkään kartanon valoja ja mietin oliko Thomas siellä. Jonathanin asunnossa, tallimestarin sohvalla yrittäen katsoa jotain turhanpäiväistä ohjelmaa televisiosta. Ehkä Thomas oli baarissa työkavereidensa tai veljensä kanssa, hukuttamassa ajatuksiaan alkoholiin?
Tarkistin taustapeilistä, että unenpuutteen tummentamat silmänaluset olivat pysyneet vahvan meikkivoiteen alla piilossa ja itkusta punertuneet silmät näyttivät melkein normaaleilta. Yritin hymyillä vähän ja sävähdin eleen väkinäisyyttä.
Suljin auton oven takanani, kävin päässäni läpi matraa, josta oli tullut uusi rukoukseni. "Ne tietää totuuden vain jos sä annat niiden nähdä."
Tunsin mahanpohjassani kouraisun, kun tammatallin ovi kävi ja sieltä asteli tummanpuhuva mies ulos. Helpotuksen huokaisu karkasi huuliltani, kun tajusin nopeasti tulijan olevan Rasmus, eikä Thomas.
"Moikka", tervehdin äänellä, josta ei olisi tiennyt minkään olevan vialla.
"Moi", Rasmus lausahti, hädin tuskin laskien katsettaan minuun kävellessään ohitseni. Mietin oliko Jusu päässyt kumiostoksien jälkeen käyttämään kovalla rahalla ostettuja tuotteita vaiko ei. Kaksikon parisuhde tuntui niin erilaiselta, etten osannut ollenkaan ajatella millä vauhdilla siinä edettäisiin askeleelta toiselle. Varmasti paljon hitaammin, kuin mitä itse oli Thomaksen kanssa edennyt. Vaikka siihen toki vaikutti se, että miehen oli pitänyt olla vain yhden yön suhde, joka oli liian nopeasti syventynyt parisuhteeksi.
Suljin tammatallin sisäpihan taakseni ja astelin suoraan varustehuoneeseen. Effin varusteet olivat tutuilla paikoilla, luonnollisesti pölyttöminä ja karvattomina, kuten aina. Kukaan ei voinut ainakaan tamman varusteiden perusteella arvioida ruunikon hoitajan henkisestä tilasta mitään. Laskin painavan koulusatulan käsivarrelleni ja otin oikeaan käteeni Effin harjat, suojat ja suitset. Kuljin takaperin varustehuoneen ovesta hoitopaikalle, jonka viereen purin lastina olevat varusteeni. Lähdin hakemaan kirjavaa tammatallin takaa tarhasta.
"Hei, belleza", tervehdin Effiä, kun tamma oli arvokkaasti antanut ottaa itsensä kiinni Armin vieressä seisoessaan.
"Mennään tänään ihan vaan kevyesti", kerroin samalla, kun talutin sen portista ulos. Tammatallin hoitopaikalla ruunikko seisoi yllättävän kauniisti, kun varustin sen hiljaisuuden keskellä kuntoon.
Maneesissa oli hiljaista, kun hyppäsin jakkaralta Effin satulaan. Tamma pärskähti ja lähti kävelemään olematonta uraa pitkin eteenpäin. Onnistuin melko hyvin pitämään ajatukseni maneesin seinien sisällä ja pitkän alkukäynnin päätteeksi pyysin ruunikkoa raviin.
Ravin tahti kumisi puisista seinistä ympäri hallia ja unohduin kuuntelemaan sen tasaisuutta. Effi kulki korvat heiluen eteen ja taakse, mutta sitäkään ei tuntunut kovin paljoa vaivaavan maneesin ulkopuolinen elämä. Hiljaisuudessa ratsastaessa saatoin hetken verran hukuttautua onnellisuuteen ja siihen, että mulla oli siinä hetkessä kaikki, mitä tarvitsin elämässäni. Oli vain minä ja Effi, sekä tyhjä kangas, jolle maalaaminen oli meidän vastuullamme. Käänsin tamman pääty-ympyrälle ja väistätin sen takaosaa aavistuksen sisään.
Kävellessäni Effin vierellä loppukäyntejä annoin itseni vaipua ajatuksiini. Samoihin, joita olin pyörittänyt päässäni loputtomalta tuntuneen ajan verran. Miksi Thomas oli kertonut mulle somuksesta. Miksi olin suudellut Robertia. Miksi en potenut siitä enempää huonoa omatuntoa. Miksi Thomaksen ajatteleminen satutti ja helpotti oloani yhtä paljon.
Kaipasin miehen läheisyyttä niin paljon, että olin jo monesti ollut valmis ryömimään polvillani kartanon portaat ylös, jotta Thomas ottaisi mut takaisin. Yön pimeinä hetkinä tuijotin puhelintani miehen yhteystietojen koristaessa näyttöäni ja olin ollut niin valmis soittamaan tälle. Halusin käpertyä toisen kainaloon ja unohtaa ihan kaiken, mitä oli tapahtunut.
En tiedä oliko se ylpeys vai mikä, joka oli pidätellyt tekemästä juuri niin. Pelko siitä, että Thomas ei haluaisikaan antaa anteeksi, tai että mies olisi päättänyt rangaista minua kaikesta. Ajatus siitä, että mitä jos meitä ei oltukaan luotu yhteen? Ajatus siitä, että osaisinko sittenkään antaa toiselle anteeksi kaikista virheistä ja jatkaa elämää normaalin pariskunnan tavoin.
Huokaisin turhautuneena ja katsahdin Effiä.
Olinko sittenkin jossain vaiheessa oikeasti antanut itseni ihastua Robertiin ja mies oli syy siihen, että epäröin antaa ja pyytää anteeksi Thomakselta?
Robertin hymykuopat eivät valehdelleet. Miehen siniset silmät olivat riittäneet vain minulle silloin aulabaarissa ja sen jälkeen myös tanssilattialla. Robert ei ollut vilkaissutkaan muita naisia ja mä olin antautunut sen katseen alla niin helposti.
"Estoy perdiendo la cabeza pronto", huokaisin Effille ja pyysin sen uudelleen liikkeelle. Ehkä mielenvikaiseksi tuleminen olisi helpottavaa sen kaiken ahdistuksen keskellä?
Vs: Effin päiväkirja
08.05.2019
"Effi, vamonos", anelin ja huokaisin syvään. Tamma seisoi kaikilla neljällä jalallaan ja tuijotti mua nenäpiitään pitkin. Ruunikon korvat olivat sen niskaa pitkin varmoina ja liikkumattomina.
"Se on luuta, tamma hyvä. Sillä lakaistaan käytäviä ihan joka ikinen päivä, kyllä sä olet sellaisen ennenkin nähnyt."
Effi puhahti ja ojensi kaulaansa noin viisi senttiä. Puoliverinen ei halunnut liikkua ja me oltiin seisty siinä joku kymmenen minuuttia. Se oli ihan varmasti Penna, joka oli jättänyt harjan viisi senttiä väärään asentoon ihan vain Effin vuoksi. Pitkälle venytetty kärsivällisyyteni alkoi rakoilla, mutta en silti antanut itseni nollata kuukausien pitkäjänteistä työtä vain yhden luudan vuoksi. Hengittelin syvään ja yritin ajatella iloisia ajatuksia, vaikkei niitä montaa tällä hetkellä mahtunutkaan elämääni.
Lopulta vaadittiin vain jokin näkymätön kytkinvaihdos Effin pääkopassa, että kirjava nytkähti liikkeelle. Kiirehdin sen puhinoiden perään ja asettelin kypärääni paremmin päähäni.
"Kentälle, ei maneesiin", ohjeistin steppailevaa tammaa ja käänsin sen ohjasta oikealle. Kartanon edestä en taluttanut ruunikkoa vieläkään, sillä vuodenkaan jälkeen Effi ei ollut tottunut suihkulähteeseen ja sen ääniin.
"Hei, ihan rauhassa nyt, nainen", hidastelin ja jos ohjien päässä ei olisi ollut herkkä tamma, olisin varmasti päässyt vetokisaan puoliverisen kanssa.
Selkään nouseminen viidentoista minuutin maastakävelyn jälkeen osottautui edelleen hankalaksi. Effi halusi edelleen edetä, kun se oli päässyt yli jumittamisesta, mutta nyt sen olisi pitänyt seistä pari sekuntia. Vilkuilin ympärilleni lisäkäsien toivossa, mutta normaalisti niin vilkkaalla tallipihalla ei näkynyt ristin sielua. Velmu, Bran ja Bansku seurasivat silmät tarkkana menoamme ja saatoin melkein kuvitella naurukuplat niiden päiden päälle. Tyhmä ihminen ei osaa edes hypätä kyytiin vauhdista.
Kentän nurkkaan ahdistettuna Effi malttoi seistä juuri sen verran, että sain ponnistettua tamman selkään jakkaralta. Etsin toista jalustinta vielä siinä vaiheessa, kun olimme puolessa välissä pitkää sivua.
Tärkeä itsenäinen treeni valmistautuen Tie Tähtiin finaalia varten alkoi uhkaavasti näyttää hukkaretkeltä. Effi oli kuin jästipäinen lapsi, joka ei halunnut syödä ruokaansa. Tamma heitteli takapäätään ulos, lapaansa sisälle ja mupelsi kuolaintaan niin, että tasaisen kuolaintuntuman säilyttäminen tuntui täysin mahdottomalta. Hengittelin jälleen, tehden mielessäni rauhoitteluharjoituksia, eikä Effiin tarttunut tippaakaan zen-tilastani siitä huolimatta. Se heilutti päätään puolelta toiselle ja aloin tosissani miettimään, että oliko ruunikko kehittelemässä itselleen kiimaa juuri kilpailuiden alle.
Päästin ohjista irti ja Effi meinasi kaatua turvalleen kentän pohjalle. Se heilautti kaulansa uhkarohkeasti ja sai pidettyä meidät pystyssä vastalanatulla kentällä. Tamman korvat kääntyilivät levottomina, kun se yritti suorittaa tarvittavaa ajatusprosessia yhtäkkiseen vapauteensa. Puristin kevyesti pohkeella ja käänsin lantiotani aavistuksen, kirjava kääntyi pyöreälle voltille pärskähtäen.
"Hienosti", kehuin ja pidin ohjien päästä kiinni kolmella sormella. Effi kulki vielä hetken hirvittävän etupainoisena, kunnes tamma alkoi nostamaan itse itseään parempaan muotoon. Laurin opit kaiken unohtamisesta alkoivat pikkuhiljaa ujuttautua ongelmatilanteisiini huomaamattani.
419 sanaa #tietähtiin2019
Vs: Effin päiväkirja
12.05.2019 / Tie Tähtiin Finaali / Hallava
3. Helppo A, taitotaso hard
Luokassa sijoitus 2/15
Finaalissa voitto ja Koulutähti-titteli pistein 60,5!
Sarah haukoitteli pitkään harjatessaan Effin kiiltävää karvaa. Huonosti nukutut yöt tuntuivat painavan latinon sisuskalut kasaan, eikä kisajännitys ainakaan helpottanut toisen olotilaa. Effi puhisi kaltereiden välissä, Sarah oli sitonut sen kiinni ihan varmuuden vuoksi. Harja pysähtyi tamman selän päälle, kun tyhjyyteen tuijottava brunette unohtui omiin ajatuksiinsa.
"Onko sen sykeröt tehty etukäteen? Aika suttuisia kouluradalle, luulisin. Esteillä tuollainen vauhtitukka ehkä menisikin", kuului Sarahille etäisesti tutulla, varsin kimeästi uneliaisuuden läpi porautuvalla äänellä. Kimakkuuden lisäksi äänestä kuulsi ärsyttävällä tavalla näsäviisaus.
Brunette katsahti karsinasta käytävälle: suoraan pirteänä virnuilevaan pikkutyttöön, jonka käkkärätukkaista olemusta ei ollut vaikea tunnistaa. Viivi. Isabellan raivostuttava kummityttö.
"Mitä sä haluat, Viivi?" Sarah huokaisi, pitäen äänensä kuitenkin juuri vaadittavan verran ystävällisenä. Hän ei kaikesta huolimatta haluaisi ainakaan ehdon tahdoin joutua tytön mustalle listalle. Kukaan ei tiennyt miten väritettyinä tarinat päätyisivät Isabellan korviin.
"Mitä mä haluan?? En mä mitään halua, latina-tyttö. Paitsi tietenkin meidän tiimin voittoa."
Viivi porasi tiukan katseensa Sarahiin, joka hieroi ärtyneen oloisesti unihiekkaa silmistään. Nainen yritti antaa ystävällisen vaikutelman, mutta Viivi aisti kyllä sohaisseensa jossain määrin ampiaispesään. Kaikki eivät rakastaneet aikaisia aamuja, mutta Vivienne Blankley rakasti. Juuri tässä oli yksi tärkeimmistä syistä siihen: ihmisistä sai aamuisin ihanan rehellisiä ja vähän alkukantaisiakin reaktioita irti.
Lupia kyselemättä Viivi pujahti Effin lainakarsinaan ja rapsutteli mulkoilevaa tammaa rauhoittelevasti.
"Ollaanpa sitä tuittuisia, kun ei aamurapsut kelpaa", Viivi jupisi Effille, mutta antoi tammalle kuitenkin tilaa tyytyen tarkastelemaan sykeröitä matkan päästä. Ei niissä paljoa hapsuja ollut (Viivillä sattui olemaan tarkka näkö, ja tietyssä valossa erottui pientä pörröisyyttä), mutta juuri pienistä asioista olikin parasta nipottaa. Etenkin aamuisin!
Sarah oli yhä hiljaa ja suupielissä kelmeili näennäinen hymy, mutta Viivi huomasi väsymyksestä raskaiden silmäripsien takaa vaarallisen ilmeen. Ilmeisesti Effin hermostuttaminen ei ollut sallittua, ja Viivi totteli sanatonta käskyä kiltisti. Olihan Effi sentään Amandan hevonen. Tyttö nypläili valkoisia ratsastushousujaan ja vasta silloin Sarah huomasi tytön pukeutuneen päästä varpaisiin kilpailuvaatteisiin.
"Viivi, miksi sä olet pukeutunut noin?" Sarah huokaisi ja jatkoi Effin harjaamista tamman pärskähdettyä tyytyväisenä - hevosia syövä pikkutyttö oli poistunut karsinasta.
Viivi myhäili innostuneena kysymyksestä eikä vastannut heti.
"Aika nokkelaa, vai mitä?"
Tytön toteamus ei kuitenkaan herättänyt Sarahissa tuntemuksia, joten pettyneenä Viivi joutui täydentämään itse.
"Tää on mun cover story. Kun näyttää tältä, kaikki luulee että kisaan ja sitten saan liikkua molemmissa talleissa vapaasti kaikkialla. Eilen mut melkein ajettiin pois, kun kävin katselemassa toisten tiimien heppoja. Huijasin, että mä oon Seppeleen kisaaja. Ajattelin että niillä käy ainakin pikkutyttöjä, kun se on se ratsastuskoulu", kakara selosti tyytyväisenä ja silitteli mustan kilpailutakkinsa brodeerausta (joka oli aivan ilmiselvästi Auburnin).
Viivi huomasi Sarahin katseen ja täydensi: "Älä huoli, ei aikuiset koskaan muista mitä tekosyytä oon käyttänyt. Sitä paitsi jos sulle tulee huono olo, voin startata Effillä kun oon valmiiksi ratsastusvaatteissa."
Onneksi Viivi ei nähnyt Sarahin silmien pyörähdystä, tyttö herkän kirjavan selässä tästä kaikesta vielä puuttuisikin.
448 sanaa #tietähtiin2019
Vs: Effin päiväkirja
15.05.2019
Sarah tuijotti instagramiin postaamaansa kuvaa hymyillen tammatallin satulahuoneessa. Tallissa oli hiljaista niin myöhään ja nainen sai rauhassa puhdistaa Effin varusteita. Korvanapeista kuuluva musiikki sai tämän ajatukset hetkeksi muualle ja latino laski puhelimen takaisin vierelleen lattialle.
Sieni liukui vaivattomasti nahan pinnalla. Siitä lähti hädintuskin mitään likaa irti, mutta Sarah oli silti päättänyt puhdistaa varusteet kunnolla ennen kisoja. Nainen pyyhki saippuaveden pois pehmeällä pyyhkeellä ja nosti nahkarasvan käsiinsä.
Märta lipui sisään satulahuoneeseen kutsumatta. Lienikö syynä uteliaisuus vai mikä, mutta Sarahin näkeminen sai sinihiuksenkin ankkuroimaan itsensä sinne, siirtämään tuolin huoneen reunamilta juuri sopivasti latinamimmin lähettyville.
“Hei”, se hymyili toiselle maireasti ja vilkaisi Minan suitsia ohimennen.
Sarah hätkähti hieman, tajutessaan, että huoneessa oli joku muukin. Hän nykäisi korvanapit irti ja nosti katseensa Märtaan, joka istui melko lähellä. Latino mietti miten uppoutunut oli ollut, kun ei ollut lainkaan huomannut toisen läsnäoloa.
“Hei, mitä kuuluu?” Sarah kysyi silmäillen toisen sinisiä silmiä. Sormet jatkoivat vaalean nahan puhdistamista lihasmuistilla. Latino tiesi Effin varusteiden jokaisen mutkan ja sauman jo ulkoa.
“Hyvää”, Märta vastasi ympäripyöreästi ja pyyhkäisi jotain olemattomia pölyhiukkasia bräniköiltä heppailuhousuiltaan. “Miltä nyt tuntuu kuin tähtikarkelot on ohi? Tyhjältä, hmh?”
Sarah vältti uuden hätkähtämisen vain vaivoi, loihti vain kasvoilleen ystävällisen hymyn, johon kuitenkin livahti ripaus haikeutta. Ehkä se menisi läpi vain kilpailuiden loppumisen harmittelusta.
“Melko lailla, kyllä. Onneksi seuraava Kalla CUP on jo viikonloppuna. Sen jälkeen tuleekin pitkä tauko seuraaviin kisoihin”, nainen vastasi ja nosti seuraavan nahkaremmin rasvattavaksi.
“Mihin luokkiin Mina on menossa?”
“Mhm, niin”, Märta nyökkäsi asiantuntevasti, vaikkei sillä ollut juurikaan muuta tietoa Kalla CUPista kuin että se olisi päätuomarin sihteeri. “Joihinkin. En tiedä. Olen päätuomarin sihteeri.”
Sarah huomasi kohottavansa kulmaansa, kun Märta ei vastannut luokka-kysymykseen. Ehkä toinen ei ollut ottanut vielä selvää.
“Mä olen myös sihteerinä, esteillä”, latino kertoi saaden viimeisen osan kankisuitsista rasvattua.
“Olitko sä myös viime CUP:issa sihteerinä, vai muistanko väärin?”
Märta vilkaisi Sarahia kyseenalaistavasti.
“Yksi niistä”, se sanoi liioitellun kepeästi. “Kuinka niin?”
Sarah pysäytti käsiensä liikkeen, sillä jokin tilanteessa käski naisen ajattelemaan. Meripihkan väriset silmät kävivät Märtan kasvoilla.
“Ei kuinkaan. Mukavaa vain, että sait sellaisen homman uudelleen, missä olit ilmeisesti hyvä. Sokat ei olisi pyytäneet uudemman kerran, jos et olisi ollut hyvä”, Sarah mutisi mietteliäänä. Märta ihmisenä oli edelleen suuri kysymysmerkki latinolle, mutta jokin toisen olemuksessa sai bruneten niskavillat hieman varuilleen.
“Hm”, Märta pohti ääneen ja katsahti mietteliäänä satuloiden peittämään horisonttiin. “Olet oikeassa. Muuten, harmi kun erositte Thomasin kanssa.”
Sarah oli oikeassa myös niskavillojensa suhteen, sillä kylmät väreet kirivät naisen selkää pitkin. Vaikka Thomaksen nimen kuuleminen oli saanut latinon veren kuohahtamaan, tämä käänsi katseensa liioitellun hitaasti takaisin sinisiin silmiin.
“Mistä sä sellaista kuulit?” Sarah kysyi ja nielaisi, miettien näkikö toinen levottoman totuuden kasvoiltaan
“Ohimennen”, Märta kohautti olkiaan ja otti puhelimen takkinsa taskusta. Sitten sen ilme taipui syvän huolestuneeksi: “Jos se on joku salaisuus, niin ehkä ei kannattaisi kailottaa kaikelle maailmaa?”
“Millä lailla kailottaa?” Sarah kysyi siirtäen painoaan levottomana. Lattialla istuminen ei ollut tuntunut lainkaan epämukavalta siihen hetkeen asti. Latino mietti kuumeisesti tiesikö jo koko Auburn, että hän ja Thomas olivat todellakin - ainakin joissain määrin - eronneet.
“No netissä!” Märta puuskahti kuin epätoivoisena.
“Netissä? Mistä sä Märta nyt oikein puhut? Ei me olla Thomaksen kanssa.. tai siis onhan meillä juuri nyt vähän..” Sarah henkäisi tuskastuneen kuuloisena.
“Mitä sä haet tällä?”
Ei-me-olla-tai-onhan-meillä meni ohi kuin korvien kun Märta vihdoin kysymyksen avattua tien kumartui vähän lähemmäs Sarahia ja katsoi tätä tarkkaavaisesti.
“Miten tuollainen umpirakastunut pariskunta ajautuu eroon?”
Sarah tuijotti takaisin. Uskomatta tilanteen olemassaoloa ja ollakseen näyttämättä tunteita, joita Märtan “viaton” utelu oli jälleen saanut liikkeelle. Epävarmuuden kautta latinosta oli kuoriutunut hyvin helppo kuulusteltava ja tämä tiedosti sen itsekin. Sarahia kaiversi myös istua maassa, kun toisella oli silloin myös fyysinen etulyöntiasema.
“Asiahan ei sulle varsinaisesti kuulu, eikö?” nainen lausahti kylmä äänensävy rakoillen liialti.
“Se on vain stressiä kisoista, se menee kyllä ohi”, Sarah lisäsi, vaikkei itse uskonut sanoihinsa piirun vertaa.
“Ah, hm, no”, Märta empi ja nojautui takaisin tuolinsa selkänojaa vasten, katsoen mietteliäästi jonnekin katonrajaan. “Ei periaatteessa, toisaalta, itsepä meni netissä kailottamaan julkisesti.”
Se antoi sanojensa muhia hetken satulahuoneen yhtäkkiä tunkkaisessa ilmassa. Sitten se lisäsi kuin ripauksena sokeria päälle: “Ei liity mitenkään siihen, hmm, poikaan?”
Sarah toivoi siinä vaiheessa, että olisi lätrännyt meikkivoiteen kanssa tarpeettoman pitkään. Pelkät ripsivärit silmissään, latino tiesi kasvojensa värin paljastavan totuuden yhtä selvästi, kuin suora “kyllä” vastaus. Nainen laski katseensa käsissään lepäävään remmikasaan ja yritti olla irvistämättä.
“Mihin poikaan?” sanat kuulostivat kireiltä, liian harkituilta ja Sarah tiesi, että hiljaisuus olisi ollut ehdottomasti parempi vaihtoehto. Kasvojen kuumotus ei meinannut siltikään laskea.
Märta hymyili kuin kissa, jonka viiksistä tihkui yhä kerma. “No sen, josta sä laitoit kuvan Instagramiin. Kuka sen otti?” Se kallisti päätään. “Thomas?”
Sarah olisi halunnut kysyä, että mikä kuva, mutta tiesi paremmin. Miksi hän oli lisännyt sen kuvan instagramiin, syy ei muistunut mieleen juuri sillä sekunnilla.
“Ei, kun Nita otti sen Hallavassa viikonloppuna”, Sarah vastasi yrittäen jatkaa kankisuitsien kokoamista tavalliseen tapaan. Olikohan poskiremmi toisessa vai kolmannessa reiässä? Miksei hän muistanut?
“Thomas ei harrasta hevosia”, Sarah lisäsi vielä itselleen tuntemattomasta syystä. Jos Märta olisi kysynyt hänen sosiaaliturvatunnustaan tai pankkitietoja, latino olisi luultavasti kertonut nekin.
“Ah”, sinihiuksen huulilta karkasi. Pieni äännähdys oli pakahtua itseensä: hidas ja hiljainen, mutta silti niin paljonpuhuva, tietyllä tavalla täyteläinen. Märta otti mukavan asennon tuolissaan, risti koipensa ja nyppi olematonta nukkaa housuistaan.
“Ymmärrän hyvin, että haluaa sellainen, joka harrastaa”, se nyökytteli. Samalla se tunsi pettymyksen valavan kasvojaan uuteen asetelemaan.
“Mä.. mitä..” syvä huokaus nousi Sarahin huulille ja tämä nosti katseensa takaisin Märtan kasvoille.
“En mä ole Thomasta kehenkään vaihtamassa, jos sä sitä murehdit. Voidaanko puhua jostain muusta?” latinoa turhautti, eikä tämä osannut ajatella miksi Märtaa kiinnosti hänen mieshuolensa. Sarah ei myöskään ollut kovin varma, että hetki hetkeltä valmiimmat kanget olisi oikein koottu.
Märtaa turhautti mahdollisesti jopa enemmän. Se ryhdistäytyi tuolissaan ja katsoi Sarahia pää kallistuneena. Siniset hiukset roikkuivat vauhkoina tytön olkapäällä.
“Ei mua kiinnosta thomasit tai robertit tai mitkään muut, vaan ne syyt, jotka ajoivat teidät eroon. Ihan vaan, tiedäthän, tieteellisesti kiinnostaa. On erotilastoja, mutta ei erosyytilastoja.”
“Aivan”, Sarah lausahti miettien oliko missään vaiheessa itse maininnut Robertia nimeltä. Märta todella oli tehnyt kotityönsä huolella, vaikka latino ei tiennyt oliko kaikki vain onnekasta arvailua. Johan hän oli itse antanut laajakirjoisesti lisäfaktoja toisen tietoon.
“Ehkä kerron sitten, mikäli me eroamme oikeasti”, Sarah vastasi ja loi hurmaavimman mahdollisen hymyn Märtalle.
Sinihius puuskahti ja nosti katseensa ylös. “Boooo-riiiing!”
Se vääntelehti tuolissaan, kunnes lopulta nousi ylös ja nosti kädet lanteilleen. “Kertoisit edes jotain! Ihan vain, että, öö, tietää omassa suhteessa varoa.”
Sarah nousi itsekin ylös saatuaan suitset koottua melko lailla oikeaan järjestykseen. Märtan ylilyöntiasema oli menetetty pituuseron näkyessä selvästi heidän välillään.
“Vedä selvät rajat ja tiedosta tekojesi vaikutukset”, Sarah totesi lopulta löytäen sisältään jälleen edes ripauksen itsevarmuuttaan.
“Onnellisuus ei ole koskaan itsestäänselvää”, latino sanoi ja hymyili viileästi. Ruskeat suitset oli nopeasti niputettu säntilliseen muotoon.
“Oliko siinä tarpeeksi jotain?”
Märtan suunpieli kaartoi alaspäin.
“Ei”, se vastasi lakonisesti, totaalisen epävakuuttunut Sarahin yhtäkkisestä hyökkäyksestä. “Ei sitten mitään hyödyllistä.”
Sarah kostutti huuliaan antaakseen ajatuksilleen hetken aikaa rauhoittua.
“Pahoitteluni. Ehkä seuraavalla kerralla sitten?”
“Toivotaan niin”, Märta nyökkäsi hyväksyvästi. Sitten se katsoi Sarahia uudemman kerran, tällä kertaa tietynlainen pilke katseessaan. “Ehkä tähtirupeama, tai jokin, on vaan vienyt susta, hm, särmän.”
Sarah nosti kulmiaan yllättyneenä. Märtan katseeseen oli kuitenkin yllättävän helppo vastata, ehkä siksi, että hän tiesi totuuden särmänsä takana. Sitä oli ehkä jopa liikaakin.
“Voi hyvin olla”, latino vastasi ja hymyili, kääntyi sitten ympäri ja vei kanget omalle paikalleen. Sarah siivosi jälkensä ripeästi ja katsoi Märtaa uudemman kerran.
“Oli mukava jutella”, tämä sanoi, miettien yhä toisen motiiveja kyseisen kuulustelun taustalla.
“Meh”, Märta heilautti toiselle kättään ja suuntasi Minan suitsien luo.
Sarah henkäisi helpottuneena ja asteli sitten satulahuoneesta ulos. Pitäisi jatkossa yrittää muistaa vältellä hieman hienostuneemmin toisen kyselyhetkiä.
Kirjoitettu yhdessä Märtan kanssa.
Vs: Effin päiväkirja
19.05.2019 / Spring Circus, Kalla CUP 2. osakilpailu
Sarah oli saanut vihdoin sekä Effin, että Lefan varusteita vaille starttikuntoon. Oli vienyt paljon kärsivällisyyttä letittää Effi Lefan jälkeen, sillä ruunan kanssa käytetyt ärähdykset oli ollut syytä nieleskellä tehokkaasti. Elliestä oli ollut suuri apu ja tämän lisäkädet tulisivat todella tarpeeseen ensimmäisen luokan alkaessa. Kahdella hevosella kilpaileminen oli edelleen hieman vierasta, mutta Sarah rakasti silti sellaista tietynlaista hyvää painetta.
Latinon oli määrä hakea kilpailuvarusteensa parkkipaikalle jätetystä bemarista, kun tuttu ääni pysäytti tämän askeleen niille sijoilleen.
"For fuck's sake, we didn't forget the fucking reins, huh? Tell me."
Meripihkan väriset silmät tutkailivat tuttua kuljetuskalustoa, eikä Sarah ollut enää varma mitä tehdä. Järki johdatteli naisen jalkoja kohti omaa autoaan, mutta silti ne eivät lähteneet liikkeelle.
"Moi Sarah!" Jutan ääni kajahti ilmoille ja latino tajusi tulleensa nähdyksi. Nuorikko nielaisi ja loihti kasvoilleen epämääräisen hymyn.
"Moi", tämä tervehti ja katsahti Jutan vieressä auton takaosassa pyllistelevää hahmoa.
Robertilla kesti hetki suoristautua täysin näkyviin ja vaikka lippis ja aurinkolasit peittivät osittain toisen kasvot, Sarah tunsi silti sydämensä hypähtävän hieman.
"Moi", britti tervehti puolivillaisesti ja nypläsi käsissään olevia suitsia poissaolevan näköisenä.
"Kaikki ok?" Robert kysyi kohteliaan kuuloisena.
Sarah seisoi suorana, kätkien syvälle sisäänsä kaiken sen, mitä Robertin näkeminen sai aikaiseksi. Tummat hiukset oli vedetty tiukasti geelillä nutturalle ja virheetön meikki koristi latinon kasvoja. Musta toppi ja ihonmyötäiset urheiluhousut eivät sopineet valkoisten kisahousujen täyttämälle parkkipaikalle. Lefa oli koskenut housuja letittäessä ja jättänyt niihin vaaleanharmaan tahran jälkeensä.
"Luonnollisesti", Sarah vastasi jäykän kuuloisena ja harkitsi jatkavansa matkaansa. Hänen ei pitäisi varsinkaan kisapäivänä uppoutua aiheeseen Robert sen syvemmin.
"Sulla?" latino kuitenkin kysyi hieroen sormenpäitään yhteen toisen nyrkkinsä sisällä pitääkseen ajatuksensa edes jotenkuten kasassa.
"Hm, joo", Robert vastasi kallistaen päätään, edelleenkin hyvin poissaolevan näköisenä.
Siniset silmät kuitenkin vihdoin kääntyivät Sarahiin ja kävivät hitaasti läpi tämän kehon aurinkolasien läpi. Latino tunsi kuumoituksen kehossaan, kun toisen katse vaelsi.
"Oliko sulla jotain asiaa?" Robert kysyi saaden naisen hätkähtämään. Britti ei ollut lämmin ja pehmeä, kuten tähän asti, tämän ääni ja eleet olivat harkitun viileitä.
"Asiaa?" latino kysyi naurahtaen epäuskoisen hermostuneena. Sarah yritti uudelleen käskeä jalkojaan liikkeelle, mutta ne pysyivät paikoillaan, kuin juurtuneina. Lähtemisen sijaan ne hapuilivat muutaman askeleen lähemmäs Robertia.
"Ei oikeastaan. Menikö teidän matka hyvin?"
Latinon katse pyyhkäisi pihan poikki, mutta muita auburnlaisia ei näkynyt lähistöllä.
"Hyvin, joo, tuttu matka", Robert vastasi nypläten vieläkin suitsien ja numerolapun kanssa. Sarah seurasi toisen sormien työskentelyä vaihdellen katsettaan tämän kasvojen ja käsien välillä. Robertin hymy tuntui latinon jalkapohjissa asti.
"Fuck", britti kirosi, kun numerolappu ei asettautunut paikalleen. Suitset päätyivät takaisin autoon ja Robertin käsi nousi sen niskaan.
"No, hm, niin."
Sarahin teki mieli auttaa, mutta ei tiennyt olisiko se ollut täysin soveliasta. Amanda Sokan välitön läheisyys oli aina uhka, eikä perijätär olisi katsonut tilannetta läpi sormiensa. Silti latino käveli lähemmäksi, jääden muutaman metrin päähän seisomaan. Jättäen kätensä näennäisen rennosti roikkumaan sivuilleen. Hänen teki mieli kertoa Robertille sen yhden asian, joka sai varomaan jokaista elettä ja sanaa. Tietämättä millaiseksi ihmiseksi tiedon jakaminen itsestään tekisi, Sarah kuitenkin pysyi hiljaa. Robert ei tekisi mitään tiedolla, että hän oli eronnut Thomaksesta lopullisesti.
"Haluatko sä...puhua?" Sarah hapuili tietämättä itsekään miksi oli kysynyt sellaista. Halusiko hän oikeasti tietää mitä Robert ajatteli siitä yöstä? Puhua toiselle omista ajatuksistaan?
Robert ei sanonut mitään.
Sarah odotti, kunnes hiljaisuus venyi lähes sietämättömäksi. Latinon ajatukset veivät tämän lähes hulluuden partaalle, kun tämä yritti olla sotkeutumatta tuhannelle pienelle solmulle.
"Ei vai?" Sarah huokaisi lopulta tuntien epämiellyttävän puristuksen keuhkoissaan.
"Uh, puhua mistä?" Robert vihdoin mumahti.
"En mä tiedä. Sä näytät jotenkin..erityisen kireältä?" Sarah tunsi olonsa yhtäkkiä kovin tungettelevaksi. Oliko hänellä oikeutta kysellä Robertilta tämän kuulumisia, vai ei? Heidän oli kai tarkoitus olla ystäviä, vaikka sen suhteen rajoja oli venytelty liikaakin viimeaikoina. Halusiko Robert vain, että hän häviäisi toisen elämästä kokonaan?
"On vähän...stressiä", britti vastasi harkitun hitaasti lopulta.
"Tai, siis, Seppele lopettaa."
Kaiken itsekontrollinsa keskellä Sarahin kulmakarvat kuitenkin elivät täysin oman tahtonsa mukaisesti. Yllättynyt ilme ei tasaantunut, vaikka latino yritti parhaansa.
"Lopettaa? Kokonaan vai? Pitääkö sun etsiä Harrylle uusi kotitalli?" kysymykset pulpahtivat Sarahin suusta yhtenä jonona, kunnes tämä sai jälleen suljettua suunsa, näyttäen edelleen aavistuksen vaivaantuneelta.
"No, siis, joku ostaa sen. Se rupee yksityistalliksi, kai. Kyllä meille on luvattu tallipaikka, mutta… Niin, en tiedä millaista siellä sitten on? Jos joutuukin vaihtamaan?" Robert vaikutti haikealta kaiken sen keskellä.
"Me ollaan kuitenkin asuttu siellä melkein viis vuotta. Ja mä oon käynyt kauemminkin. Tuntuu oudolta."
"Ai, no hyvä, ettei teitä sitten potkita suoraan ulos sieltä", Sarah vastasi ja uskalsi hymyillä aavistuksen.
"Toivottavasti ette joudu vaihtamaan, jos viihdytte", latino jatkoi ja vastusti ajatustensa siirtymistä takaisin aiheeseen, josta olisi oikeasti halunnut puhua.
"Niin. No. Joskus muutos on hyvästä. Vaikkei sitä haluaisikaan", Robert vastasi.
"Niin", Sarah toisti perässä ja mietti miten paljon muutoksia oli kokenut omassa elämässään viime aikoina. Katse harhaili Robertin keholla luvatta hetken, kunnes tämä sai nostettua sen takaisin toisen kasvoihin.
"Mutta, anyway. Mistä sä halusit puhua?" Robert kysyi hiljaisuuden venytessä heidän välillään.
Sarah tunsi veren lähes pysähtyvän kehossaan, kunnes se toi tukahduttavan lämmön latinon kasvoille ja tämän oli käännettävä kasvonsa hetkeksi muualle. Uskaltaisiko hän?
"Mun piti pyytää anteeksi, siitä viimeviikkoisesta", Sarah lopulta vastasi hieman hiljaisemmalla äänellä, kääntäen haparoivan katseensa takaisin Robertin kasvoihin ja tämän aurinkolaseihin.
"Mistä niin?"
Sarah tuijotti aurinkolasien läpi Robertin silmiä. Halusiko toinen aikuisten oikeasti, että hän sanoisi sen ääneen? Vaikka he olivat suojassa monilta katseilta trailerien välissä, jopa seinillä oli korvat Auburnissa. Tuskainen hengähdys karkasi latinon huulilta.
"Kaikesta. Erityisesti siitä viimeisestä", Sarah vastasi, eikä laskenut katsettaan toisen kasvoista. Miten helposti tämän mieli lähti vaeltamaan hotellin hissiin, toisen painoon kehollaan ja sormiin, jotka kietoutuivat toistensa lomaan.
"Ei siinä kai ole puhuttavaa", Robert vastasi katse hapuillen missä tahansa muualla, kuin Sarahissa.
"Ahaa", Sarah puuskahti, eikä tiennyt oliko pettynyt, surullinen vai iloinen toisen välinpitämättömyydestä. Latinon jalat alkoivat vihdoin muistaa kuka niitä ohjasi ja tämä otti harkitun askeleen taaksepäin.
"No hyvä, että ollaan samalla sivulla sitten molemmat", tämä lisäsi, mutta ei saanut edes pakottamalla pakotettua kasvoilleen mitään hymyn tapaistakaan. Hengittäminen tuntui vaikealta.
"Mhm. Eikö me puhuttu, että…" Robertin ääni hiipui loppua kohden.
"Että mitä?" Sarah haastoi, vaikka tiesikin sen olevan tyhmää. Idioottimaista suorastaan ottaen huomioon sen, että heidän keskustelunsa kuului varsin hyvin muille, erityisesti toisen hoitajalle.
"Että", britti risti kätensä rinnalleen ja vihdoin nosti katseensa Sarahiin.
"Että there’s no point."
Sarah nyökkäsi, hitaasti ja jäykästi, tuntien yhtäkkiä silmiänsä polttelevan niiden taakse kerääntyneiden kyynelten voimastasta. Hän nieleskeli kurkkuunsa noussutta palaa väkisin alas ja kietoi kätensä ympärilleen.
"Yeah", latinon ääni värähti, kun tämä astui uuden askeleen taaksepäin.
Varoittamatta Sarah tunsi poskensa kastuvan karanneen kyyneleen myötä, sormet pyyhkäisivät sen liian tottuneina pois.
"Sorry if I bothered you", latino henkäisi kääntyen sitten lähteäkseen.
"C’mon. You know", Robert lausahti.
Sarahin jalat eivät kantaneet kauemmaksi. Ne jäivät kuin noiduttuina paikalleen, vaikka latino olisi halunnut lähteä. Jatkaa kisapäiväänsä kuin ei olisi tunnevammainen idiootti. Sen sijaan tämä kääntyi puoliksi takaisin Robertia kohden.
Yllättyi miten helpolta tuntui ajatus lähestyä toista uudelleen.
"I'm not taken anymore", sanat karkasivat latinon huulilta vahingossa, tietämättä itsekään miksi oli lopulta sanonut sanat ääneen ajatuksiensa sijaan.
"I’m not sure what you want me to do", britin ääni oli tukahdetun kuuloinen.
"Nothing. Just thought you should know, in all honesty, you know", Sarah vastasi ja nielaisi vaikeana. Tuntui, kuin joku olisi puristanut latinon sydämen nyrkkinsä sisälle ja kokeillut miten paljon painetta se kestäisi ennen, kuin menisi täysin rikki.
"It’s not because of me. Right?" Robert vastasi.
"No", Sarah vastasi jämäkästi, tehden asian selväksi kerralla.
"Things just got too complicated and we both did thing, said things, that there was no going back from. He's better off."
"And you?"
Sarah naurahti kuivasti.
"Me? I'm just a fucking idiotic mess of a human, but I'll live."
Latino puristi ylitseen pyyhkäytyneen tunnekuohun sinne, mihin oli lukinnut kaikki muutkin Thomakseen liittyvät asiat. Sen laatikon seinät olivat jo pullistuneet vaarallisesti, mutta Sarah ei uskaltanut ajatella mitä tapahtuisi niiden pettäessä.
"But you were together, when you kissed me. When you asked me to your room", Robertin ääni tuntui kaukaiselta. Sarahin ajatukset sinkoilivat joka puolella niin kovaa, ettei tämä saanut yhdestäkään kunnolla otetta.
"Yes when I kissed you, no to the last part. At least not fully. We had a fight and he left even I said we were done if he'd leave. He.. he left anyway."
Latino ei halunnut puhua sormuksesta, joka oli vienyt kaikelta pohjan. Sen ajatteleminen ahdisti niin paljon, että Sarah joutui repimään itsensä väkisin takaisin hetkeen, jossa siniset silmät tuijottivat häntä lasiensa takaa.
"Right", Robert vastasi ja laski katseensa maahan. Sarah katsoi miten puuskaan vedetyt kädet liukuivat hieman eri asentoon.
"I don’t--I shouldn’t, I shouldn’t be a part of this. This, umm, you. I don’t know if I can."
"I'm not asking you to be. I can hardly keep my shit together as it is", Sarah huokaisi ja vei kätensä rintakehälleen poissaolevasti.
"I'll try my hardest to, well, keep my distance. Won't kiss you again even if I wanted to, I promise", latino puraisi alahuultaan, tietämättä miten päin olla, sisuskalujen vääntäytyessä solmuun sisällään. Miksi hän oli jälleen antanut sanojensa soljua ulos toisen kuultaviksi niin esteettömästi?
"It’s the stuff like that. You shouldn’t. Just, you shouldn’t say that", Robert kertoi ja kääntyi poispäin Sarahista.
Sarah katsoi Robertia hetken, järjestellen itseään henkisesti. Hän ei voinut syyttää toista sanoistaan, vaikka ne tunkeutuivatkin ihon läpi piikkien tavoin.
"Sorry. Again", latino vastasi ja laski katseensa maahan eteensä. Robert ei halunnut kuulla hänen ajatuksiaan, ei halunnut varmasti olla enää juurikaan muutenkaan hänen kanssaan tekemisissä. Miksi olisi?
"I think I should go now. I really am so sorry for all that I've done. I never.. I never thought any of this would happen. It shouldn't have happened."
Sarah tunsi olonsa väsyneeksi, kuin kaikki tahto olisi puristettu hänestä ulos. Tunteiden tyhjyys tuntui ihan yhtä raastavalta, kuin niiden koko kirjo.
"I--" Robert hengähti.
"I don’t know."
Sarah sulki silmänsä hetkeksi, pudisti sitten päätään ja siirsi katseensa Robertin kasvoihin. Ajatteli sitä kaikkea, mitä olisi halunnut sanoa, asioita, joita olisi halunnut voida tehdä.
Surullinen hymy nousi naisen huulille.
"Brake a leg, Robert. As long as you don't ride better than I do", Sarah sanoi äänellä, jonka kepeys katosi kaiken tunnelatauksen alle.
"Yeah", Robert nielaisi. "You too, I guess."
"Mun pitäisi.." Robert aloitti ja heilautti käsiään traileria kohti.
"Mun pitäisi varmaan mennä."
Sarah nyökkäsi, naurahti ja hengitti sitten syvään.
"Nähdään", latino henkäisi ja huomasi toivovansa sydämensä pohjasta, että sana toteutuisi vielä. Että hän ei ollut kaikessa typeryydessään saanut ajettua Robertia täysin pois elämästään.
Ensimmäinen askel kauemmas britistä tuntui tukahduttavan kaiken ilman ulos Sarahin keuhkoista.
"Ehkä", Robertin ääni tavoitti latinon saaden tämän melkein menettämään itsehillintänsä. Kyyneleitä nieleskellen Sarah käveli kuin sumussa omalle autolleen. Hän oli kaivannut ymmärrystä, tukea, ehkä halauksen, mutta Robertin kylmyys sattui silti enemmän, kuin sen olisi pitänyt. Sarah tiesi, että oli ansainnut sen kaiken - hän oli itse tehnyt kaikki päätöksensä ja saisi nyt elää niiden kanssa.
Kunhan hän vain saisi pidettyä itsensä kasassa vielä pari tuntia, millään ei olisi enää mitään väliä. Kunhan silmiä polttavat kyyneleet pysyisivät poissa vielä vähän aikaa, ne saisivat taas soljua vapaasti, kunnes loppuisivat jälleen hetkeksi.
Viimeinen muokkaaja, Sarah R. pvm 18.03.21 18:06, muokattu 1 kertaa
Vs: Effin päiväkirja
23.05.2019
After washing my teeth I washed my face to get rid of the trifle of sleep in the corner of my eyes. I stared at my tired face, water glistening on my cheekbones. I tried to smile a little, remembering the way Jonathan had made me laugh yesterday. There was a dash of hungover left in me, but it wasn't too bad.
I reached to the shelf on my right and felt the fabric of my makeup pouch between my fingers. Just as I was ready to curl my lashes my hand stopped.
Why did I need to cover the fact I was hurting? Why did I feel the need to show everyone else I wasn't broken?
I lowered my hand and sighed, there had been so many changes in my life, that I had felt the need to keep something to myself. There was a distinct line between my self-respect and the way I presented myself out there.
Never imperfect. I made no mistakes that could be judged by outsiders.
I smiled again, saw how the sun had painted hardly visible freckles on my face. Little imperfections I had hated since I was a teenager. They had told people I wasn't purely latina, that I was just like everyone else.
I could go one day without makeup.
"Breakfast?" I asked Jonny, who was still lying on my couch. His blanket was hardly on him, showing almost every part of his body. Gladly not the parts that were covered under the boxers that had hearts on them.
"Mmmhhh?" I heard him mumbling and smiled while I started to make coffee.
"Rise and shine stablemaster", I called out and could see how Jonathan slowly started to understand things beyond his dreamworld.
"Coffee?" I could hardly hear his murmur.
"On it's way, darling", I told him and started to make some sandwiches.
I let my hand out to feel the wind on my skin. Jonathan was driving and talking something about Lefa and how he had been terrified to jump with him last weekend. I could feel the sun burning my hand and saw the green world that passed by.
How hadn't I seen how summer had creeped in?
My car waited us at the parking lot, Jonathan had told Isabella it was there on purpose so they hadn't wondered why. Jonny said he would hit the shower and I walked behind the mare stable. I could see Effi standing under the shade, sharing her special moment with Armi.
"Hi belleza", I whispered when I got the halter on her.
"Care to graze a little today?"
I led her to a good green spot and watched as she furiously yanked the grass into her mouth.
"No rush, just take your time", I laughed a little and relaxed under the last of spring sunshine. It felt like summer, I could hear birds singing and the wind moving the green leaves in the trees. I still felt broken, but something had happened yesterday. It was almost like breathing had become just a little bit easier. Like I was okay with being this hurt.
I was truly alone, but still surrounded by the people who were meant to be there. My friends, as quirky as they were. And I loved them for all of their imperfections.
I opened my phone and stared the messages I had sent to Robert. I had no idea who he really was or how I still felt the need to keep him in my life. I knew he didn't want to be friends with me, even though I felt like it was the only thing I had to give in this moment.
mikset sä sitten anna olla?
I almost dropped my phone when Effi yanked the lead rope.
"Whoa."
There was a colorful butterfly on her muzzle and she led out a massive snort.
"Oh belleza, it's harmless, there", I tried not to laugh as the butterfly flew away and Effi stared after it like she'd just survived a horrible attack.
"You'll live", I promised and shook my head. I put the phone away to my back pocket and lead Effi pack to the paddock. She had deserved a full day off.
I leaned against the gate and watched Effi return to her early position besides Armi. No doubt she'd tell all about the monster that almost consumed her as lunch.
Jos sä haluat joskus vaikka käydä kahvilla tai jossain, niin ... no, kerro. Voidaan vaikka käydä potkimassa sitä jalkapalloa.
I sent the message before any reasoning could be practised. There were so many things I regretted in life, but meeting Robert wasn't one of them.
Sivu 3 / 6
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa