Kellonaika on nyt 26.09.20 16:51

79 osumaa on löytynyt haulle 0

Puten päiväkirja

Tulevaisuudensuunnitelmia

31.8.2020
#merikantovalmentaa

Viimeiset kaksi viikkoa Auburnissa alkaisi huomenna, enkä ollut vielä kerennyt tehdä sen tarkempia suunnitelmia Puten varalle. Sitä oli muutamat juonioriratsastajat käyneet katsomassa ja Käkiharjuilla kisoissa käytyämme, siitä oli kiinnostunut useampikin esteratsastaja. Putte suoritti todella virheetöntä rataa ja itsekin olin silloin skarpeimmillani. Ykkös- ja kolmossija nollaradoilla olivat tähän mennessä kautemme kohokohtia. Minulla oli kuitenkin vielä hetki aikaa päättää ruunan kohtalo ja toivoin todella, että se saisi majailla Kalla Cupin loppuun asti Auburnissa ja sen jälkeen lähteä toivottavasti uudelle omistajalle. Pitäisi vain muistaa kysyä asiaa.

Ankka palaisi myös muutaman viikon kuluttua Suomeen. Ratsutusjakso ei ollut mennyt ihan suunnitellusti, sillä siellä selvisi, ettei orista olisi koskaan kenttäratsuksi – se oli liian arka. Tarkoituksenani oli vielä osallistua orin kanssa syyspäiväntasauksessa esteiden junioriluokkaan ja sen jälkeen sekin lähtisi myyntiin. Tiedossa oli siis hevoseton loppuvuosi, sillä sopivaa uutta ratsua ei ollut vielä löytynyt. Olin etsinyt jo lähes starttivalmista kenttähevosta, joka suoriutuisi vähintään CIC1 -radoista. Tarjonta on vaan näyttänyt niin heikolta, että pitänee kohta alkaa katselemaan kenttävarsoja.

Silittelin voikon ratsuni karvaa kävellessäni sen kanssa alkukäyntejä maastossa. Laurin estevalmennus alkaisi kymmenen minuutin päästä – aiheena lähestymiset ja uusinta. Yritin tsempata itseäni koko edellisen yön, etten siirtäisi turhautumistani Putteen. Valmennukset olivat menneet meidän osaltamme viimepäivinä hyvin, mutta en ollut tyytyväinen viikonlopun kisasuorituksiin. Putte oli tehnyt parhaansa, mutta oma keskittymiseni oli jossain aivan muualla ja näin ollen niin koulu- kuin estesuorituksetkin olivat menneet penkin alle. En edes tiedä kenen idea oli startata kolmessa eri luokassa _saman_ päivän aikana, kun ensimmäinenkin luokka oli alisuoriutumista. Jestas.

--

”Sehän näyttää oikein mukavalta ja rennolta”, Lauri sanoi ravatessamme alkuverryttelyn maapuomeja.
”Jep”, vastasin ja karistin kaikki muut ajatukset pois mielestäni. Nyt pitää keskittyä vain valmennukseen.
kirjoittaja Jemiina R.
lähetetty 09.09.20 11:29
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Puten päiväkirja
Vastaukset: 4
Luettu: 152

Ankan päiväkirja

FLOW
tiistaina 08/09/2020
#merikantovalmentaa

Kohta se taas olisi, Kalla CUP nimittäin. Elliestä tuntui, kuin vastahan viime osakilpailu olisi ollut. Hän ei ollut juuri kilpaillut koko kesänä, vaan keskittyi lähinnä treenaamiseen sen minkä töiltään ja opiskeluiltaan ehti. Onneksi molemmat ratsut olivat hyvässä vireessä ja välttyneet loukkaantumisilta. Heti ajatuksen pulpahtaessa mieleen vaaleaverikkö koputti karsinan puista seinää. Ei pitäisi mennä edes ajattelemaan tuollaista, kohta jompikumpi kimoista katkaisisi jalkansa.

Viime osakilpailu oli mennyt hyvin. Puhdas perusrata ja uusinta Ellien elämän ensimmäisellä 130cm radalla, eikä sijoittuminenkaan ollut ollut kovin kaukana. Se lämmitti kyllä metrikahdenkymmenen jälkeen, jolla jo toisella esteellä oli puomi kolahtanut maahan. Ankan kanssa olisi hyvä jatkaa samoilla luokilla myös seuraavassa osakilpailussa. Kesän treenit olivat sujuneet tasaista tahtia ja yhteinen sävel tuntui löytyneen jo paljon kevättä paremmin.

Ellie avasi karsinan oven ja lähti taluttamaan Ankkaa kohti Kastanja-areenaa. Valmennus alkaisi pian, mutta hänellä oli riittävästi aikaa saada tamma vertymään. Ellie hyppäsi selkään ja lähti ratsastamaan rennossa käynnissä. Kimo käveli rennon letkeästi, muttei missään nimessä hitaasti. Tuntui hienolta huomata, miten paljon yhteistyö ja perusratsastus oli kehittynyt. Sen he tuntuivat todistaneet myös viime osakilpailun kouluratsastusluokassa, jossa Ellie sijoittui peräti molemmilla ratsuillaan. Hetken aikaa hän oli miettinyt, olisiko hänen aika panostaa enemmän myös tähän lajiin. Esteratsastus kuitenkin veti vaaleaverikköä puoleensa kuin magneetti, eikä Ellie nähnyt itseään kouluratsastajana ainakaan kovin vaikeissa luokissa.

”Iltaa, miltä se Ankka tänään tuntuu?” maneesin laidalta kuului. Lauri saapui maneesiin täsmällisesti tasalta. Ellie hidasti tamman käyntiin ja ohjasi sen lähemmäs valmentajaa.

”Oikein kivalta, se on ollut aika hyvä koko viime viikon”, nainen vastasi. He vaihtoivat nopeasti hevosiin liittyvät kuulumiset ennen valmennuksen alkua.

Ankka tuntui suunnilleen samalta, kuin viime viikollakin. Se hyppäsi innokkaasti, oli hyvin avuilla ja eteni rytmikkäästi. Ellie tunsi pystyvänsä vaikuttamaan hevoseen hyvin esteiden välillä ja erityisesti lävistäjän okserille oli tullut monta hyvää lähestymistä. Ellie ohjasi tamman suhteutetulle linjalle. Puolipidäte, puolipidäte, hyppy. Kimo liisi helposti metrisen pystyn ylitse. Ellie käänsi tamman pääty-ympyrälle.

”Ulkoavut unohtuivat, tule vielä uudestaan”, Lauri komensi ja Ellie nyökkäsi. Hän oli huomannut, kuinka keskittyminen oli herpaantunut ja ulko-ohja karannut hetkeksi. Ellie käänsi hevosen uudestaan kavalettiympyrälle ja suoritti tehtävän puhtaasti.

Rataa hypätessä meno meinasi yltyä villiksi, kun Ankka kiihdytti vauhtia ulkoa kuuluneen rysäyksen seurauksena ja he laukkasivat esteestä ohi. Ellie istui syvälle satulaan ja käänsi tamman voltille. Kuka ihme siellä oikein kolisteli? He jatkoivat rataa normaalisti, mutta paras flow tuntui kadonneen. Valmennus oli kaikkineen sujunut kuitenkin ihan hyvin, joten Ellie ei jäänyt miettimään asiaa sen kummemmin. Tästä olisi hyvä jatkaa kohti Syyspäiväntasausta.
kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 08.09.20 22:39
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Ankan päiväkirja
Vastaukset: 33
Luettu: 1806

Akun päiväkirja

06.08.2020
#merikantovalmentaa


Torstaiaamuna satoi kuin saavista kaatamalla, joten Ulpu ja Aku, Vilja ja Konna sekä Lauri Merikanto suuntasivat maneesiin, jonka nimi oli Paju. Ulpusta se oli hauskaa – hänellä oli Paju-niminen pikkusisko. Pikkusisko-Pajua tosin ei olisi saanut maneesi-Pajuun edes veitsellä uhaten, sillä luonnonlapsi ei ratsastanut maneeesissa eikä kyllä rehellisyyden nimissä olisi vapaaehtoisesti edes lähestynyt Auburnin kartanoa.

Heidän sekalaista seurakuntaansa lukuun ottamatta tallilla oli vain työntekijä, niin aikainen aamu oli. Ulpu kuului niihin ihmisiin, jotka saattoivat nukkua missä vain milloin vain ja olivat lopun aikaa virkeitä. Hänelle kello kahdeksan estevalmennus sopi hyvin, etenkin kun hän oli edellispäivänä tavannut Rasmus Alsilan ja saanut kuulla, että tämä olisi erittäin mielellään tullut katsomaan valmennusta, jos se olisi ollut hieman myöhemmin. Tietenkään Ulpulla ei ollut mitään Rasmus Alsilaa vastaan niin kuin hänellä ei ollut mitään salattavaakaan omassa ratsastuksessaan ja työskentelyssään, mutta Ulpu epäili, että jos mies näkisi miten Aku liikkui ja hyppäsi nykyään, Ulpu saisi loppupestinsä ajan tyytyä välipäivien käyntiköpöttelyihin.

Aku nimittäin oli kehittynyt. Se oli kerännyt viime viikkojen aikana massaa ja muuttunut melkein oikean täysikasvuisen hevosen näköiseksi, mikä oli vaikuttanut myös orin liikkumiseen. Sen askelissa oli joustoa ja rytmiä aivan eri tavalla kuin ennen, ja se myös hyppäsi niin irtohypytyksessä kuin ratsastettunakin huomattavasti voimakkaammin ja pyöreämmin läpi selän.

Jos halusi, tietenkin. Jos ei halunnut, se ei hypännyt ollenkaan. Ulpu toivoi, että Aku olisi vastaanottavaisella tuulella ja he saisivat valmennuksesta suurimman mahdollisimman hyödyn irti. Kovin montaa kertaa tänä kesänä niitä tuskin enää olisi - nytkin ilmassa oli syksyä jo sen verran, että Ulpu oli heittänyt jo loimen Akun takaosalle alkukävelyiden ajaksi. Syyskuun puoliväli läheni vääjäämättä.

Aku onnistui kuitenkin yllättämään Ulpun sateen ropistessa maneesin kattoon ja Merikannon huudellessa ohjeitaan omaan jämäkkään tyyliinsä. Ori tuntui ehkä jopa hivenen väsyneeltä eikä esitellyt lainkaan sille tyypillisiä ylimääräisiä sivuloikkia, kierteellä tai ilman. Toki Ulpu sai olla koko ajan tarkkana ja keskittyä siihen, että hevonen pysyi hänen allaan, mutta tällä kertaa Akulle saattoi antaa luvan edetä hieman reippaamminkin ilman, että se katosi paikalta. He saivat hyviä toistoja monenlaisille puomi- ja kavalettitehtäville ja sujuvia hyppyjä pienten esteiden yli.

Ulpu oli tyytyväinen, mutta päätti kuitenkin, että Aku saisi enemmän tai vähemmän levätä seuraavan viikon - nuori hevonen oli joutunut lyhyessä ajassa prosessoimaan paljon uutta. Ehkä jos itse Rasmus Alsila haluaisi orin loman jälkeen kavuta sen satulaan, Ulpulle riittäisi töitä nyt ja jatkossakin.
kirjoittaja Ulpu V.
lähetetty 13.08.20 22:18
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Akun päiväkirja
Vastaukset: 5
Luettu: 211

Akun päiväkirja

27.07.2020
#merikantovalmentaa


Toinen kesätallilainen Vilja sai Ulpun houkuteltua valmennukseen juuri ennen Rasmus Alsilan paluuta Suomeen. Se oli hilpeän erikoinen kombinaatio: pitkäsääri-Vilja ja kouluratsu-Konna, tappijalka-Ulpu ja estejunnu-Aku, kenttäratsastaja-Merikanto ja pitkä liuta puomitehtäviä Auburnin lentokentän kokoisella ulkoareenalla. Kentäksi Ulpu ei edes kehdannut sitä kutsua.

Ulpu ei ihan hirveän usein käynyt valmennuksissa asiakkaidensa hevosilla, ja koska hänellä ei ollut omaa, käytännössä hän ei ylipäätänsä käynyt valmennuksissa hirveän usein. Mutta koska Jaana Alsila oli avokätisesti luvannut maksaa, jos Ulpu haluaisi jokusen kerran valmentautua Akulla kesän aikana, hän oli suostunut Vilja Kuirin valmennuskaveripyyntöön mielellään. Akulle tekisi hyvää päästä työskentelemään porukassa ja kuka tiesi, ehkä Merikannon Latella saattaisi olla jokunen ässä hihassaankin.

Akulla ei (onneksi, Ulpu mietti) ollut ässiä hihassaan, mutta kaikki vanhat temput se kyllä esitteli heti valmennuksen aluksi. Ori puhisi ja pärräsi, sipsutti hetken ravia kaula kaarella ja heitti sitten sellaisen pukin, että sen takajalkojen ja maan väliin olisi mahtunut kaksi Ulpua päällekkäin. Konna katseli nuoriherra Sodankäynnin taidon loikkia kiinnostuneesti ja mietti selvästi, pitäisikö senkin ottaa hieman kipinää, mutta naiset hevosten satuloissa vain naureskelivat ja jatkoivat ympyröiden kääntämistä valmentajan ohjeiden mukaisesti.

Valmennuksen aiheena oli helpot puomitehtävät suoralla ja kaarevalla uralla, ja ne tukivat mukavasti niin koulu- kuin estehevosenkin aihion kehittymistä. Aku, joka oli elämässään jo jonkun verran puomeja nähnyt, esitti parhaat tiikerinloikkansa puomien yli eikä meinannut millään ymmärtää, että puomeja saattoi ylittää myös RAVISSA, VOITTEKO USKOA! Ulpu kyllä sinällään nautti orin teknisesti mahdottoman lahjakkaasta hyppytyylistä ja kuplivasta energiasta, mutta Merikanto yritti toppuutella kaksikkoa ja saada ilmavaraa hieman pienemmäksi.

Konna taas oli Ulpun silmään aika tyypillinen kouluhevonen eikä aivan varma siitä, miten sen pitäisi jalkansa asetella. Välillä ori astui kerralla kolmen puomin yli, välillä sipsutti kolme askelta yhden askeleen väliin. Erityisesti viimeistä enteilevässä pidemmässä, kääntämistä ja suoristamista vaativassa puomitehtävässä Konna välillä tuntui pysyvän pystyssä silkalla sinnikkyydellä.

”No sehän meni hyvin”, Vilja huikkasi iloisesti Ulpulle Konnan saatua jalkansa järjestykseen. ”Näyttäkääpäs mallia koulutuuppareille!”

Aku laittoi korvansa luimuun ja Ulpu lyhensi ohjaa tuuman verran, ennen kuin siirsi ratsunsa raviin puolittaisen laukka-askeleen saattelemana ja ohjasi sen puomitehtävälle. Akun sinnikkyys loppui paljon ennen kuin Konnan ja se hyppäsi pukkilaukalla yhden kokonaisen tehtävänosan yli, mutta rentoutui lopulta sen verran, että suostui hölkkäämään suoralla linjalla olevien puomien yli keskeltä ja kurinalaisesti. Siihen oli hyvä lopettaa – siltä erää, sillä Ulpusta tuntui, että hän saattaisi tarvita vielä revanssin.
kirjoittaja Ulpu V.
lähetetty 29.07.20 11:28
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Akun päiväkirja
Vastaukset: 5
Luettu: 211

Ennin päiväkirja

27.07.2020

#merikantovalmentaa

Enni tuntui allani enemmän kengurulta kuin hevoselta ja hetkittäin minusta tuntui, että ratsastaisin Torulla enkä Ennillä. Maiseman muutos oli saanut tamman herkistymään entisestään ja sillä oli selvästikin menossa jokin mörkövaihe. Ensimmäisen varttitunnin Enni kyttäili jokaista kulmaa kuin sieltä hyppäisi hirveä kauhea hirviö ja söisi tamman elävältä.
"Pohkeet kiinni kylkiin mutta älä purista. Rentouta koko kroppa. Nyt sun oma jännittyneisyys tarttuu hevoseen" Lauri opasti keskellä kenttää. Mies oli minulle uusi tuttavuus ja sen vuoksi olin itse hieman jännittänyt tätä valmennusta. Asiaa ei auttanut yhtään, etten ollut itse ratsastanut Enniä pitkään aikaan kunnolla eikä meidän yhteistyö ratsukkona toiminut vielä kovinkaan kummoisesti.

Loppua kohden aloin tuntemaan kuinka Enni alkoi rentoutumaan allani eikä se enää kyttäillyt jokaista kulmaa ja puskaa. En ollut tottunut ratsastamaan ihan näin herkällä hevosella, joten Laurilla riitti töitä löytääkseen parhaimmat tavat auttaakseen meitä ratsukkona. Valmennus kesti vain 45 minuuttia eikä koko sinä aikana tehty mitään kovin monimutkaista, mutta silti olin läpimärkä hiestä kun annoin Ennille lopuksi pitkät ohjat. Tamma venytti kaulaansa tyytyväisenä kävellessään kenttää ympäri kun kuuntelin samalla Laurilta viimeisiä neuvoja.

Siinä Enniä pois hoitaessani mietin monia asioita. Ainakin epäilykseni ilmoittautua Merikannon oppiin oli karissut siinä vaiheessa kun ensimmäinen valmennus oli ohitse. Mies vaikutti meille tällä hetkellä hyvältä vaihtoehdolta valmentajaksi kun tasokaan ei vielä päätä huimaa. Tämä hetkinen pelkoni oli enemmänkin, että olinko ilmoittanut Ennin liian nopeasti kilpailuihin, sillä tamma ehtisi olla vain reilu viikon minulla ennen seuraavia kilpailuja. Olihan se startannut Tiituksen kanssa useammissa kilpailuissa, mutta itse en ollut ehtinyt pahemmin treenailla tammalla. Onneksi senkin startin voisi tarvittaessa perua mikäli alkaa tuntua ettei homma ala toimimaan. Ennen kisoja olisi vielä torstaina yksi Laurin valmennus jonka jälkeen päättäisin starttaanko tammalla Storywoodsissa vai en.
kirjoittaja Kiia K.
lähetetty 28.07.20 16:09
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Ennin päiväkirja
Vastaukset: 2
Luettu: 67

Konnan päiväkirja


Lauri Merikannon pitämän puomivalmennuksen jälkeen Konna oli liidellyt monta päivää niin irtonaisesti ja hyvällä asenteella, että olin eilen naputellut kesäkoutsille uutta viestiä.

20.39 Onnistuu maanantaina esim. 16.45 alkaen. Tuletko taas yksin?

Olin vahvistanut kellonajan ja luvannut ilmoittaa, mikäli löytäisin treeniseuraa. En olisi ehkä edes ajatellut asiaa, mutta mitä enemmän pyörittelin sitä mielessäni, sitä paremmalta ajatus alkoi tuntua. Olin valmentautunut niin paljon yksikseni, että olisi mukavaa, suorastaan ihanaa saada seuraa jakamaan hikipisarat ja kolisevat puomit.

Tänään olinkin tervehtinyt jokaista vastaantulijaa potentiaalisena valmennuskollegana. Ensimmäisenä olin esittänyt kysymyksen Sarahille, joka oli irvistänyt.
“Keskityn Effiin nyt sileällä”, nainen pahoitteli ja mä hymyilin takaisin.
“Ei se mitään! Onko sulla vinkata mulle seuraavaa uhria?” virnistin. Sarah vastasi virnistykseen ja näytti mietteliäältä.
“Monilla on jo omat valmennuskuvionsa. Mutta entä muut kesätallilaiset?” Sarah ehdotti ja sipaisi Konnan turpaa, joka tunkeutui itsepintaisesti karsinasta, vaikka yritin seistä ovenraossa blokaten orini kurkistelut.

Ehdin ratsastaa Konnan, joka oli vastavuoroisesti sen verran nihkeä, että päätin lukita huomisen maastopäiväksi, ennen kuin näin yhtäkään kesähessua oman peilikuvani lisäksi. Olin juuri lähdössä roudaamaan porkkanoita kerjäävää orinpahasta pesupaikalle, kun käytävältä kantautuva kopina pakotti mut odottamaan vielä hetken.

“Moi!” hihkaisin ennen kuin edes näin kaksijalkaista, koska tunnistin tämän taluttavan hevosen Konnan karsinanaapuriksi. En vain ollut vielä kertaakaan osunut karsinoille niin, että paikalla olisi myös ollut sen komean eläimen omistaja.
“Sulla on tosi hieno hevonen, ihailin sitä eilen”, jatkoin miltei samaan hengenvetoon.
“Ei tämä mun ole”, lyhyehkö naishenkilö vastasi reippaasti hymyillen. “Mutta kiitos silti.”

Sen sijaan, että olisin lähtenyt Konnan kanssa pesupaikalle, päädyinkin nojailemaan naapurikarsinan oveen. Vilkaisu oven nimikylttiin muistutti mieleen tummanruunikon kutsumanimen ja antoi hyvät lähtökohdat suostuttelulle.
“Mitäs te Akun kanssa treenaatte?” kysyin kiinnostuneena, tajuten sitten ääneen hörähtäen, etten ollut edes muistanut esittäytyä. “Hei mä oon muuten Vilja.”

“Ulpu”, nainen, Ulpu, vastasi napaten harjan käteensä. “Me treenataan milloin mitäkin, nyt alkuun ihan perusjuttuja - minä lähinnä yritän pysyä kyydissä. Ratsutan tätä siis.”
Kohotin yllättyneenä kulmiani: oliko Aku vielä niin noviisi?
“Olisitko halunnut tulla mun kanssa Laurin - siis sen Merikannon - valmennukseen maanantaina? Me tarvitaan Konnan kanssa vielä tukea puomeilla, koska niitä ei kouluradoilla ole paljoa näkynyt”, naurahdin jääden napittamaan Ulpua silmät toiveikkaina tuikehtien. Vaaleaverikkö näytti yllätetyltä, epäröivältä ja mietteliäältä samaan aikaan, joten kiirehdin jatkamaan:
“Sun täytyy vaan sanoa joo ja olla sen kanssa valmiina varttia vaille viis, mä hoidan loput!”

Konnan pesun jälkeen naputtelin Merikannolle viestin, jossa kerroin ylpeänä hoitaneeni sille toisenkin asiakkaan ja esitin kainon toiveen helpoista tehtävistä nuorelle ratsulle, ettei Ulpu kantaisi mulle kaunaa ihan koko kesää.
kirjoittaja Vilja K.
lähetetty 24.07.20 12:40
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Konnan päiväkirja
Vastaukset: 4
Luettu: 203

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Kallassa 20.7.2020
#merikantovalmentaa

Sokkien tallialueesta oli kesän mittaan tullut entistäkin tutumpi Laurille, joka oli saanut uusia valmennettavia Auburnin kesätallilaisista. Mies ei ollut pistänyt pahakseen, kun Isabella oli kysynyt, voisiko välittää Laurin yhteystiedot vuokrasopimusten solmimisen lomassa, jotta uudetkin tallilaiset tietäisivät tallin valmennustarjonnan.

Uusien lisäksi entisetkin valmennettavat treenasivat ahkerasti. Laurin vakiovalmennettavien ryhmä oli kutistunut Sarahin päätettyä valmennussuhteensa ja Avan ollessa kesän ulkomailla. Matilda oli kuitenkin jatkanut entiseen tapaansa ja Viivi teetätti Laurilla töitä useamman valmennettavan edestä.

Lauri ei ollut kovin kokenut juniorivalmentaja, koska oli aiemmin valmentanut aikuisempia ratsastajia. Se oli puhdasta sattumaa, sillä kaikenikäiset asiakkaat olivat asiakkaita ja jos halu kehittymiseen löytyi, Lauri halusi tarjota apuaan. Vivienne vain sattui olemaan suurempi persoona, eikä tytön saama lainaratsu - Avan suomenpienhevonen - ollut ainakaan hillinnyt tämän egoa. Viivin valmentaminen vastasi arviolta kolmen poniratsukon ryhmän kaitsemista, sillä huomio ei saanut herpaantua hetkeksikään, eikä Lauri kokemuksesta vähätellyt asiaa lainkaan.

Noin viikon takainen valmennus oli erityisesti jäänyt Laurin mieleen: Viivin ratsu oli vaihtunut ja yllättäen kontrolliharjoitukseksi suunniteltu treeni olikin kääntynyt laitumesta löysistyneen moottorin käynnistelyyn. Sen valmennuksen aikana Lauri oli ehtinyt hörpätä vettä useammankin kerran, koska Viivin ratsu ei ollut meinannut sinkoutua avaruuteen miehen tietämättä.

Valmennuksen jälkeen käyty keskustelu oli kuitenkin syy, jonka vuoksi Lauri rinnasti Viviennen kokonaiseen ponityttöjengiin. Tyttö oli nimittäin saanut päähänsä, että Cariad - Heidin Cariad - kaipaisi liikutusapua ja tarjonnut sitten silmääkään räpäyttämättä itseään pestiin. Lauri oli jo maalaillut kauhukuvia kadonneesta Cariadista ja järkyttyneestä Heidistä, mutta oli sitten toppuutellut Viiviä niin hienovaraisesti kuin oli siinä hetkessä kyennyt. Vaikka tyttö oli lopulta poistunut kohti metsää lainaratsunsa kanssa ihan tyytyväiseltä vaikuttaen, Lauri saattoi silti vain toivoa, ettei tämä keksisi mitään uutta loistoideaa ja putkahtaisi esimerkiksi Runiaciin, koska siinä kulki miehen senhetkisen juniorikokemuksen raja.

“Joko me voidaan tulla?” reipas ääni kysyi ja havahdutti Laurin puomien verkkaisesta asettelusta. Nopea kellon vilkaisu kertoi ratsukon olevan viitisen minuuttia etuajassa, mutta niin oli tapansa mukaan valmentajakin.
“Ilman muuta, täällä on jo valmista”, Lauri hymähti, suoristautui ja jäi katsomaan kentälle kävelevää ratsukkoa. Suurehkon orin karva kiilteli ilta-auringossa kilpaa sen nahkavarusteiden kanssa, eikä koulupainotteisuus olisi voinut paistaa läpi ratsukosta yhtään enempää.

“Puomitreeniä, vai?” Lauri uteli kiinnostunut katse silmissään ja sai Viljaksi viime viikolla esittäytyneen naisen nyökkäämään hymyillen.
“Jep. Haluan saada monipuolisuutta treeneihin, jotain muutakin kuin puskissa rymyämistä koulutreenien kylkeen”, nainen virnisti. “Mutta toistaiseksi kaikki puomeihin ja miniesteisiin liittyvä on ollut meidän kohdalla katastrofaalista.”

Lauri nyökkäsi.
“No, eiköhän asialle voi jotain tehdä”, mies totesi. “Voit keventää uralla ja lämmitellä sitä omalla tyylilläsi. Aloitetaan puomit sitten käynnissä, niin vältetään katastrofit.”

Kolme varttia myöhemmin ruunikon kaula oli hionnut, mutta se käveli tyytyväisen oloisena kaulaansa venytellen. Viljan kasvoilla oli leveä hymy, kun nainen taputti oriaan ja huiskautti kättään portin kupeella.
“Kiitos tästä!” nainen heläytti. “Katsotaan se ensi viikon aika, eiköhän se johonkin saada sovittua.”
“Eiköhän”, Lauri vastasi puomi sylissään ja vilkaisi kentältä poistuvaa ratsukkoa vielä viimeisen kerran.

Lauri ehti järjestellä puomit uusiksi ja nostaa ne jo aiemmin valmistelemiensa tolppien väliin Jemiinan saapumiseen mennessä. Koko kesäksi valmennukset kerralla varannut nainen oli tehnyt hyvää työtä suomenhevosruunansa kanssa edellisessä estevalmennuksessa. Lauri oli saanut siitä osviittaa ratsukon vahvuuksista ja heikkouksista ja suunnitellut senpäiväisen treenin palvelemaan paitsi niitä, myös suuntaamaan katseen ratsukon tuleviin estekisoihin.

“Anna sen sujua. Pidä laukka yllä kaarteessa, suorista ja hellitä. Kun laukka pyörii, älä prässää sitä turhaan. Se voi ottaa puomeja siksikin”, Lauri ohjeisti, kun ratsukko otti viimeisiä verryttelyhyppyjä. Ruunivoikko hyppäsi ruotsalaisen okserin puhtaasti, mikä oli selkeä parannus aiempaan pudotukseen.

“Seuraavaksi tulet nämä ratana: pysty, tasaokseri, sarja, aaltolankku, ruotsalainen okseri. Muista huolellinen lähestyminen ykköselle, koska jos rysäytätte sitä päin, pakka levähtää heti alkuunsa - radan ensimmäinen este on oikeastaan tärkein. Tasaokserille tarpeeksi rohkeasti eteen kulmasta, että se saa voimaa hyppyyn. Sarjalla ei ylimääräistä, se tuli sen hyvin. Aaltolankulle suoristus kunnolla, tai se jyrää sen taas. Viimeiselle okserille samaan tapaan kuin äsken, ei liikaa säätämistä. Perusradan tempo riittää tässä vaiheessa, tavoittele nollatulosta.”

Lauri seurasi ratsukon työskentelyä mutisten tarkkoja ohjeita sinne tänne: puolipidäte, myötää, ulko-ohja tukee, suorista, vähän eteen.
“Se oli aika hyvä”, Lauri totesi, kun Jemiina siirsi pienesti puuskuttavan ratsunsa raviin. “Se b-osa olisi pysynyt ylhäällä, jos se hyppy a-osalle ei olisi ollut niin laakea. Mutta hyvä korjaus lankulle, se pysyi siitä hyvin irti.”

“Vieläkö jaksaa?” Lauri tiedusteli pieni hymy huulillaan välikäyntien päätteeksi ja nappasi Jemiinan ojentaman vesipullon takaisin portin kupeeseen. Nojautuessaan aitaan viimeisiä ohjeita korkeammalle radalle antaen Lauri tunsi olonsa kotoisaksi: valmentaminen tuntui sillä hetkellä ainoalta oikealta työltä hänelle.
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 21.07.20 14:45
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 58
Luettu: 2226

Puten päiväkirja

Throwback estevalmennukseen

13. heinäkuuta 2020

#merikantovalmentaa

"Se ei kieltämättä oikein tahdo pysyä irti puomeista. Tällainen jumppailu tekee sille hyvää ja matalammatkin korkeudet riittävät. Ravissa hypyt olivat alusta asti terävämpiä, eikä puomeja kolissut - kannattaa siis ottaa niitä mukaan omaankin treeniin. Laukassa se parani loppua kohden ja innari palveli tavoitetta hyvin: sen oli noustava heti edellisen hypyn jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa."

Lauri Merikannon sanat estevalmennuksen jälkeen olivat lohduttavat kuulla. Olin ollut jo pitkään sitä mieltä, että kyllä Putesta vielä skouppia löytyisi. Kun Merikannon tasoinen valmentaja vahvisti aatteeni, olin haljeta onnesta. Me hyppäisimme tänä vuonna vielä 110 cm luokkia, nyt kun on oikeanlaiset avaimet kädessä ja niitä osataan (ehkä) käyttää. Hymyilin itsekseni kylmätessäni ruunan jalkoja. Estetreenejä valmentajan kanssa tulee olemaan vielä lähes joka viikko, ja kuten Merikanto suositteli, lisään innaritreenejä myös omiin harjoituksiini.

Putte joi antaumuksella melassivettään. Sille päivän treeni oli ollut aika rankka, mutta se suoriutui siitä kuitenkin loistavasti. Huomenna kävisin sen kanssa palauttavalla maastokäppäilyllä, ja sen jälkeen jatkuisi treenit kouluväännön merkeissä. Lauantaina määränpäänä on taas Storywoods ja koulukisat. Vaikken kilpaillut cupissa ihan tosissani (koska en halua leimaantua kouluratsastajaksi), oli finaalipaikka saatava. Pietari nappasi finaalipaikan heti ensimmäisestä osakilpailusta ja pakkohan mun on sille näyttää, että kyllä mekin pärjäämme. Toki Pietarilla on hieno kouluratsu – tai no kouluratsun alku – ja mulla vaan Putte. Mutta silti.

Kun Putte oli juonut vetensä, talutin sen karsinaansa, jossa väkirehut ja heinät jo odottivat. Ruuna työnsi turpansa heti kuppiin ja alkoi mutustelemaan ruokaansa. Välillä se napsaisi tukon heinää ja yritti samaan syssyyn syödä lisää rehuja. Sottapytty. Katselin vielä hetken hevostani ja lähdin sitten viemään omia tavaroitani toisen tallin puolelle. Kartanon pihalla oli hiljaista. Yökosteus oli jo laskeutunut maahan ja hento sumuverho peitti suurinta osaa pihapiiristä. Ilma oli tyyni ja hieman aavemainen. Kaunista, ajattelin ja astuin sisään yksityistalliin. Valot oli tallin puolelta jo suljettu, joten hipsin nopeasti loungeen. Laitoin osan valoista päälle, jotta näkisin vaihtaa vaatteeni ja järjestellä kaappini. Kun olin valmis, siirryin tallin puolelle pimeyteen. Muutamasta karsinasta kuului vaimeaa hörinää.
”Minä täällä vain”, kuiskasin hevosille ja hiivin nopeasti ulos. Ketään ei edelleenkään näkynyt. Päärakennuksessa kuitenkin paloi muutama valo, kuten myös tallin vintillä.
kirjoittaja Jemiina R.
lähetetty 20.07.20 19:27
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Puten päiväkirja
Vastaukset: 4
Luettu: 152

Sepon päiväkirja

» 14.07.2020 - allenamento (valmennus)

Mä valmentautuisin taas Sepolla, enkä ollut ihan varma mitä siitä ajattelin. Pontus oli tietysti lomansa ansainnut (ja okei kokeilin, se ei vieläkään antanut kiinni, kelit olivat taas vähän parantuneet ja mokoma viihtyi laitumellaan). Seppokaan ei ollut ihan helppo pala, mutta aika nopeasti hoksasin, että Sepon pystyi yksinkertaisesti juoksemaan kiinni. Sen laiskistumis-pulskistumis-aste oli jo sen verran kova, että nuoren ja vetreän Pontson hurjat karkusprintit olivat lauhkealle Sepolle muisto vain (tai sitten se ei ollut koskaan hoksannutkaan tehdä niin. Seppo oli sentään rehti suomalainen ja Pontus liero italialainen).

No, oli miten oli, siellä mä spurttasin ha-haata ja voittoani tuulettaen Seppoa kiinni, kun mister Harrington ilmaantui Purtsien pihapiiriin ja katsoi mua varsin kurttuisesti. Sen ilmeestä näki, että se kyllä tunnisti mut, mutta näytti pohtivan oliko mulla lupaa. Ai että, se jos mikä herätti röyhkeyteni ja suorastaan pöyhistin itseni ja talutin laahustavan Sepponi aivan Roobertin silmien alta.

“Hello”, tervehdin kaikkein julkeimman ilmeeni saattelemana ja Robertto mutisi jotain takaisin. Mun ihmistuntemustutkani värähti: satavarmaan misterin hartiajännitys pakeni ja se livahtikin talliin. Eli toisin sanoen, joko se ei pitänyt mua varkaana tai sitten juuri Sepon varkaus ei nyt niin hetkauttanut. Muita mahdollisia skenaariota tuskin oli, koska kyllähän me kaksi oltiin aika tuttavallisissa väleissä etten sanoisi. Yhteisiä koulukilpailuita ja saunailtoja alkoi jo olla alla, vaikka lähimainkaan Tildan, Aliisan tai Nitan tasolle signore Roberto ei ystävyysluokituksessani päässytkään.  

Seppo oli taas tosi lunki varustaa, ja sen kanssa oli varsin turvallista (joskin siis myös hidasta) kävellä metsien halki Auburniin. Maremoncherino odotteli kentällä jo, ja tässä se naisten hysteerisyys taas nähtiin, Lauri kun tokaisi meidät nähtyään: “Ahaa, vai niin”, sen sijaan että olisi Isabellan tavoin syytellyt hevosvarkauksista. Sitä paitsi, mulla oli ihan oikeasti Avan lupa ja suorastaan toive liikuttaa Seppoa.

Niinpä tämä valmennus alkoi ilman sinänsä viihdyttävää draamaa. Näin kyllä Laurin harkitsevaisesta ilmeestä, että se varmaan raksutteli pitäytyäkö Pontukselle suunnitellussa valmennusohjelmassa. Onneksi se oli niin aikuinen että muutokset kauhistuttivat, joten pystyin lopettamaan hengityksen pidättämisen, kun Late julisti laukka-  ja puomivalmennuksen alkaneeksi. Jes!

Mutta voihan Seppo. Seppo ei ollut ollenkaan niin holtiton ja vaarallinen kuin Pontus, mutta aivan yhtä kömpelö se oli. Puomit ylittyivät tahdikkaasti enemmän tuurilla kuin taidolla tai sitten niihin kolauteltiin.

“Voimakkaampi laukka! Pitää liikkua ensin eteen, että saat sen koottua paremmin takaosalle! Korjaa istunta, joustava lantio – Viivi älä liioittele. Pehmeä käsi mutta älä anna ohjan valahtaa! Ajattele Seppoa ylämäkeen!”
Hikifestareitahan se taas tarkoitti, vaikka me tehtiin loma-Sepon kanssa parhaamme.
“Okei, ota käyntiin. Aloitetaan uudestaan. Voimakas, hyvä käynti joka etenee. Vasta kunnon käynnistä laukannosto. Ja Viivi, nosto. Valmistele hyvin, ei ole kiire.”

Siinä Sepon käyntiä puljatessani mä ehdin taas ajatella. Haaveilla. Että esimerkiksi miksi en ollut Josefinan tai Rasmuksen kanssa samassa valkkaryhmässä, nehän olivat kanssa häipyneet Eurooppaan. Koska voi pojat, sitten mä voisin kiitää Branilla tai Grannilla! Tuntea tuulen tuiverruksen kurittomilla hiuskiehkuroilla kovassa laukassa, kokea korkeanpaikankammoa hurjilla esteillä ja ehkä kenties mätkähtää kerran tai kaksi juhlallisesti hiekkaan, kun mun ratsuni olisivat niin huippuja ja vaikeita!

“Hyvä! Noin! Ja siitä laukka!” Lauri huudahti yhtäkkiä ja havahduin pelästyen. Ilmeisesti haaveet olivat saaneet vartaloni liitämään ja istuntani ratsastamaan Seppoa eteenpäin, ja vihdoinkin signore oli tyytyväinen meidän käyntiin. Sen kummempia ajattelematta nostin laukan, jonka Seppo siis vain nosti ja jopa ylläpiti, mistä sain tietysti itse lisää voimaa ja luottamusta. Siivitin meitä puomitehtävälle leikkien, että allani olisi ollut Bran, jonka harjassa olisi sulkia ja taustalla soisi Spiritin tunnusmusiikki. No, oikeastaan Sepostakin saisi aika hienon intiaanihevosen, sillä juuri nyt se puski ja pomppi puomit voimakkaalla tynnyrilaukalla niin makeasti, että olin hukkua onnistumisen tunteeseen.

“Hienosti! Hyvä Viivi, löytyihän se Sepon moottori. Ota vähän kevyttä ravia vielä ja anna venyttää – mutta älä heitä ohjia pois! Säilytä pieni tuntuma, hyvä! Saatko sen itse vietyä Purtseille?”  
“Eiköhän me tänne tultukin? Ei huolta Maremoncherino, Seppo ei maastossa hötkyile. Varsinkaan näin kuumalla. Perille meillä kyllä kestää päästä, mutta tuleepahan hyvät loppukäynnit.”
Lauri nyökkäsi, oli jo korjannut puomit pois meidän loppuravien aikana ja aikoi lähteä, kun mä huikkasin: “Kuulehan!”
“No?”
“Mä oon vähän ymmärtänyt, että Purtsit tykkää kun kartanon ratsastajat välillä menee niiden hevosilla.”
“Öhöm, niin?”
“Niin sitä vaan että eikö se sun naikkonen oo esimerkiksi hirveän kiireinen kun on se kakar..lapsi? Että varmaan kaipaisi liikutusapua. Mä saattaisin hyvin ehtiä hypätä Cariadilla, jos tarvitsee.”
“Mhhmm. Kaunis ajatus, Viivi, mutta Cariad taitaa olla sinulle vielä vähän liian… reaktiivinen”, Lauri hymyili – sillä ärsyttävällä tavalla, joka onnistui juuri ja juuri jäämään sovittelevalle puolelle eikä toiminut Viivi-provokaattorina.
“Vai niin”, pukahdin vähän pettyneenä.
“Sitä paitsi Heidi voi jo hyvin ratsastaa. Cariad on niistä kahdesta se, joka palautuu mammalomastaan.”
“Ai sen takia sitä ei näkynyt keväällä kisoissa!”
“Niin. Ja sinähän autat nyt Sepon kanssa, ei taitaisi aika riittää.”
“No jooo mutta Seppo on kesän kevyellä käytöllä ja Jannakin menee sillä. Ja mun pitää kotonakin ratsastaa äitin hevosia.” Hups.
“No sitten varsinkaan! Ethän sinä ehtisikään. Ja kohtahan Pontuskin jo palailee lomalta.”
“Joo, jos se suostuu”, livautin hieman lannistuneena.
“Hei, tänään meni tosi hienosti Sepon kanssa. Laiskoja ja hitaita hevosia on monesti paljon vaikeampi ratsastaa kuin reippaita. Opit enemmän.”

Ja sitten mä vähän piristyin. Seppo oli tosiaan ollut kiva, ja ihan sama miten pulska se jo oli: tämän jälkeen me molemmat herkuteltaisiin.

kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 17.07.20 16:56
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sepon päiväkirja
Vastaukset: 51
Luettu: 2004

Pontson päiväkirja

Grattata
[raapaisu]


Venerdì 26.6.2020

Vernerin valmennus oli peruttu, sillä Kalla CUP:n estekilpailut olivat tänään. Se oli hirveän harmi, sillä juuri Verkku antoi mun kokeilla Pontson kanssa kaikkein eniten. Sitä ei haitannut, jos me välillä mentiin hieman holtittomasti.

Verkku oli viestitellyt, että mun kannattaisi tehdä joku rento ja valmisteleva jumppailu aamupäivällä valkan sijaan. Rataa ei kuulemma enää kannattanut hinkata, ja mä olin ajatellut totella. Vaan Pontuspa ei antanut kiinni. Se hiihteli laitumen perimmässä nurkassa, siellä kilsojen päässä, jonne mä olin porkkanat hyppysissäni ja hiki päässä laahustanut. Merda!!

Eli, ei jumppailtu valmistavaa treeniä. Sen sijaan heitin poniani yhdellä porkkanalla ja syötin loput Leeville ja Banskulle, niille about ainoille järkeville hevosotuksille sillä halvatun oriruunapoikien sekopäisellä laitumella.


Vaikka me ei Pontuksen kanssa eilen valmistauduttu, niin kisasin itse esteet. Mielummin olisin hypännyt Pontuksella, ori olisi ollut niin paljon pientä ja siroa tammaa uskottavampi ratsu tulevan pro-urani kannalta. Mutta, yhtä kaikki, olin niin sanotusti hyvissä kilpatunnelmissa.

Pontuksen kalastaminen oli jälleen raskain etappi. Hiippailin laitumelle sarastuksen aikaan ja toin mukanani jos mitäkin herkkuja ja ruoka-annoksia – TURHAAN. Kököttelin laitumella useamman tunnin, Pontson pysytellessä riimunnarun kantaman ulottumattomissa. Ja sitten. Nita, Minka ja Inna tulivat hakemaan ratsujaan, ja Pontus yksinkertaisesti lipui vanavedessä. Meinasin kuolla hermostuneen-patoutuneen-helpottuneeseen nauruuni.

Verkka sujui tahmeasti mutta sujui, ja radalla Pontus syttyi ja LIITELI. Neljäs sija ja meidän parhaat prosentit helposta beestä!! Ja noin vain kaikki tottettelemattomuudet oli anteeksi annettu. Pontus oli maailman paras poni.

Martedì 30.6.2020
#merikantovalmentaa

Kisamenestyksen jälkeistä humua kesti aikansa. Käytännössä se tarkoitti sitä, että kohauttelin vain olkiani ja pulikoitsin kesäpäiväjatkoilla vähät välittäen siitä, että Pontus oli päättänyt ottaa omaa lomaa eikä nyt vaan antanut kiinni. Valmennuspäivänä oli kuitenkin tosi kyseessä; varsinkin, kun olin etukäteen ohjelmasta tiirannut, että tänään signore antaisi luvan hypätä. Päättäväisyyteni tavoitti Pontuksenkin ja pyydystys sujui verraten helposti.

Kävi kuitenkin niin, että hypyt olivat pienoinen pettymys. “Esteet” oli lähestulkoon kaivettu maahan, valkku pakotti ravilähestymisiin ja kaikenlaisiin voltteihin ennen ja jälkeen esteen. Silloin oli käytännössä mahdoton kaahata! Treeni kehitti (muka) kontrollia (tylsää!), mutta silti  Pontus kompuroi omiin jalkoihinsa ja onnistui teilaamaan minimaalisimmatkin esteet. Me suoriuduttiin niin kertakaikkisen surkeasti, että suunnittelin ilmoittavani Pontuksen johonkin työhevosten kilpoihin. Lanaajana se olisi varmasti luonnonlahjakkuus.

tottelemattomat #raapaleet
110 / 115 / 118 sanaa
kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 17.07.20 13:33
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pontson päiväkirja
Vastaukset: 14
Luettu: 687

Pontson päiväkirja

Caldo
[helle]


#throwback
Martedì, 16.6.2020

Tiistain valmennus ei ollut oikeastaan valmennus, vaan maasto. Larbusa, eli signore Lauri reippaili meidän mukana. Ava oli häippässyt Belgiaan(!!!) ja tunnelma oli alkuun kyllä suoraan sanottuna lattea. Yksinäinen valmennus oli kuin märkä rätti läimäistynä kasvoille, ja sen rätin mukana tuli selkeä viesti: “lälläslää, Avasta tulee kilparatsastaja, sinä harjoittelet talutusratsastusta maastossa. Kävellen”.

Oli siis varsin selvää että mökötin. Olin mököttänyt jo päivää ennen, sillä signor päivitti tulevien valmennusten suunnitelmat hirveän kätevästi niin, että pystyin katsomaan ne mobiililla. Verkku ei ollut sellaisista jutuista varmaan kuullutkaan ja Isben ajanhallinta oli katastrofaalista, joten niiden valkoista ei koskaan sanonut varmaksi. Mutta signorin valmennuksia saattoi odottaa ahnaasti tai mököttäen. Isbellekin ehdin jo valittaa, että eikö nyt downgreidattu vähän liikaa tasossa, mutta sen mielestä tämä oli “loistava idea”. Pyh ja pah sanon minä! Oikeasti se varmaan öögaili Lauria ja oli siksi aina samaa mieltä.

Vielä kello kuuteentoista mennessä olin ollut vakuuttunut, että käyntipuheet olivat huijausta ja todellisuudessa me lasetettaisiin laukkasuoralla täysiä ja Larbusa kellottaisi aikoja. MUTTA EI. Haaveet kaatuivat ja melkoinen käsijarru se signore sitten olikin.

“Älä anna sen ravailla paikallaan”, Maremoncherino toppuutteli rauhallisella äänellä, kun Pontukseni olisi kerrankin ollut ladattuna toimintaan.
“Mpphh.”
Pontuksella oli energiaa, se oli syönyt laitumella vatsansa täyteen vihreää ruutia. Jos vähän antaisi sen mennä...
“Pidä hyvä tuntuma, istu syvemmälle satulaan. Vatsalihakset Viivi! Kokoa vähän. Istu oikein piukasti, että se tiputtaisi käyntiin!”
“Mpphh.” No piru sitten. Tottelin, ja hiki alkoi heti vieriä.
“Noin! Hyvä, ja anna kuitenkin kävellä. Älä jännitä jalkoja, ne saavat liikkua rennosti käynnin tahtiin. Ei kuitenkaan liikaa, Viivi.”
Ka-pläh, heilutanko vaiko enkö? Hienovaraisuus on hienostuneille. Minä olen hurjapää. Mitä muutakaan käynnissä puuhaisi?? Siinähän sitä touhuaikaa juuri on!
“Okei, selkeästi olette tehtävää vailla. Käännytään tuonne polulle, ei mennä ihan järvilaitumelle asti. Sitten hyvä istunta, istuinluut alle ja jalat oikeaan paikkaansa, noin, ja sitten kevyeen istuntaan!”

Ha! Vihdoinkin! Kuulosti jo estetreeniltä ja siitähän Viivit ja Pontukset innostuivat. Maremoncherino kulki edeltä ja aikas reippaasti ollakseen tavan ihminen, ehkä se oli sellainen himourheilija. Pontus joutui ihan ottamaan askeleita siinä perässä, vaikka se taisikin kaahata käyntiä ihan mielellään – sillä tavalla pääsi helpommin ötököitä pakoon (onneksi olin pukenut ponille öttöloimen, se olisi varmaan muuten repinyt pelihousunsa ja laukannut pukitellen taivaanrantaan).

Siinäpä sitten kyyristelin satulassa, väistelin hämähäkinseittisiä oksia ja kuvittelin olevani jockey, kun jossain vaiheessa kinttuni ja takapuoleni väsyivät. Piru enpäs luovuttaisi!! Mokomat jalkapölkyt, minähän jaksaisin ja minähän jatkaisin.

Larbusa kääntyi silloin tällöin katsomaan; vähän törkeästikin tiiraili punehtunutta naamaani ja käski välillä hengittämään ja joskus pitämään taukoja. Ihan kuin olisin vielä tässä, jos en hengittänyt halooo! Ihan niin pahoja torkkuja en ollut koulussa ottanut, etten sitä tietäisi.

”Voidaan ravata tässä tiellä pätkä”, valkku sanoi, kun livahdimme hyttymöttöjä kuhisevalta metsäpolulta hiekkatielle. “Aika kuuma päivä.”
“No sanopa muuta”, puhisin.
Larbusa lähti hölkkäämään meidän rinnalla ja näin, miten se vähän nyki hikeentynyttä teepaitaansa.
“Ota pois vaan!” hörähdin, mutta Larppa vaan hymyili kohteliaasti ja jatkoi hölköttelyään.

Olin juuri pyyhkimässä maailman tulisimpia hikipisaroita silmistäni, kun Pontus yhtäkkiä ampaisi. Ja kun sanon ampaisi, niin pullukkani ihan todellakin pamautti täyteen laukkaan aivan nollavauhdeista. Horjahdin satulassa ja melkein tökkäsin itseäni silmään.
“Pidätteet ja istu itse satulaan!!!”

Plää plää ja aina samat ohjeet! Parempi oli vähän odottaa – Pontus ei ollut heikkohermoisten ratsu. Ja niin vaan minä tiesin: ei me tälläkään kertaa pitkälle laukattu. Ehkä puolikas suora täysiä, sitten muutama pukki, äkkipysähdys ja äkäistä potkimista paikallaan. Lauri juoksi meidät helponnäköisesti kiinni ja oli aavistuksen huolestunut ja huohottava.

“Ei hätää, näitä sattuu joskus!” hihitin, sillä hetki oli ollut oikein virkistävä. Milloinpa viimeksi olin päässyt roikkumaan Pontuksen kyydissä kuin pikkuapina!! Tasapainoa piti haastaa, mistä puheenollen potkiminen jatkui edelleen.
“Oho. KUOLE!!!” karjaisin, ja läimäytin Pontusta pyllyn päälle voimallisesti. Se oli riski, koska kyllä, Pontuksella oli pukkinappi ja varauduinkin pahimpaan, mutta tällä kertaa läimäytys sammutti pukkilaitteen. “Paarmanpirulainen puri sitä takapuolesta!!!”  
“Ahaa”, Lauri tokaisi ja Pontus puuskutti raskaasti. Hötkyily helteellä oli poniparalle aika rankkaa.
“Otetaan vielä sitä ravia ihan rauhallisesti”, valkku päätti, ja mun kävi vähän sääliksi sitä. Hölkkäillä nyt helteellä hevosen tahtiin!! Vaikka, no, kävi pian selväksi että Pontus oli meistä eniten rikki. Sen vauhti suli helteessä ja koko otus oli vetelä kuin sormiin sulanut herkkusuklaalevy.

Se oli harmi se, koska valkun silmä ehti hölkänkin lomassa vahtia ponini laiskasti nousevia takajalkoja ja käskyttää minua tekemään asialle milloin mitäkin. Ja mitä se sitten tarkoitti? Niin. Sitä, että kaikista muhkean leppoisista lähtökohdista huolimatta neiti Vivienne Blankley oli se, jonka tukkahiki valui kaikkein suurimpana purona pitkin Auburnin kartanon helteisen kuumia maastoja.

kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 17.07.20 12:36
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pontson päiväkirja
Vastaukset: 14
Luettu: 687

Puten päiväkirja

Valmennuspäivä

maanantaina 6. heinäkuuta 2020

#merikantovalmentaa

Jemiina poistui toimistosta paperinivaska käsissään. Hän oli juuri ollut kirjoittamassa kesätallipaikkasopimusta Isabellan kanssa. Sopimus käsitti puolihoitopaikan syyskuun viidenteentoistapäivään saakka, rehut sitten kun Jemiinan omat rehuvarastot tyhjentyisivät sekä tarhan siivouksen. Karsinan siivouksen sekä liikutuksen hän oli valmis tekemään itse, sillä töitä naisella ei tällä hetkellä ollut ja aikaa tallilla pyörimiseen oli riittämiin. Jemiina oli irtisanonut Vientareen työpaikkansa toukokuun lopussa, sillä hänen oli päästävä kylästä pois heti. Hän oli vuokrannut Murronmaalta pienen kalustetun yksiön, joka oli joltain opiskelijalta kesävuokralla, mutta nyt hänellä oli aikeissa hankkia pysyvämpi asunto joko kaupungista tai Kallasta. Sekä työpaikka. Jemiina oli lähettänyt muutamia avoimia työhakemuksia mm. Kallan kuntosalille ja Murronmaan liikuntakeskukseen, niin pt:n, hierojan kuin fysioterapeutinkin hommiin.

- Kappas! Kukas se sieltä tulee?! Huudahti Ellen Jemiinan työnnettyä päänsä loungen ovesta sisään. - Naista ei ookkaan näkynyt hetkeen, Ellen jatkoi noustessaan halaamaan Jemiinaa. Jemiina naurahti ja vastasi tallikaverinsa halaukseen.
- Mukava nähdä, Jemiina sanoi ja loi silmäyksen Elleniin. Jemiinan entinen kilpaponi oli aikoinaan ollut Ellenin ratsun karsinanaapuri, ja naiset olivat muutenkin tulleet hyvin juttuun kun Jemiina vielä kävi Auburnissa. Jemiina irrotti otteensa Ellenistä ja kääntyi katsomaan tallituvassa olevaa toista henkilöä.
- Jemiina, vaaleatukkainen nainen sanoi ystävällisesti.
- Ellie, Jemiina vastasi ja levitti käsivartensa uuteen halaukseen. - Mukava nähdä sinuakin.
- Samoin, Ellie vastasi. - Siitä on aikaa, hän jatkoi.
- Niin on, Jemiina sanoi ja hymyili molemmille kavereilleen leveästi.
- Mulla alkaa valmennus tunnin päästä, joten pitää siihen lähteä valmistautumaan, Jemiina sanoi penkoessaan kaappiaan. - Mutta olisi mukava joku päivä käydä läpi kuulumisia, vaikka lasillisella, hän jatkoi kypärä ja saappaat käsissään.
- Todellakin! Ellie hihkaisi. - Laitellaan viestiä ja sovitaan päivä, hän jatkoi. Ellen ja Jemiina nyökkäsivät.
- Nähdään! Jemiina huikkasi vielä loungen ovelta ja lähti kiiruhtamaan kohti tammatallia.

--

Jemiina oli hakenut Puten tarhasta, harjannut sen, letittänyt tuuhean harjan siistille ranskanletille ja varustanut ruunan hyvissä ajoin ennen valmentajan saapumista. Hän oli kerennyt taluttaa ratsunsa kentälle ja nousta jo selkään, kun Lauri Merikanto saapui paikalle.
- Hyvää iltaa, mies sanoi astuessaan portista sisään.
- Iltaa, Jemiina huikkasi ohittaessaan miehen. Nainen oli pyytänyt Puttea kävelemään, jotta alkukäynteihin ei tuhlautuisi liikaa aikaa.
- Tosiaan, mä olen Lauri, Lauri Merikanto, mies esitteli itsensä. - Ja siellä selässä oli Jemiina? Ja Puhuri, eikös vain? Tämä jatkoi varmistellen.
- Kyllä, Jemiina Rajala, Jemiina nyökkäsi. Ja aivan, Virmalan Puhuri, mutta Puteksi kutsutaan, nainen jatkoi ja taputti ratsuaan kaulalle.
- Mukava tutustua, Merikanto sanoi. Jemiina yhtyi miehen sanoihin nyökäten.
- Aletaanpas sitten hommiin, voit kerätä ohjat käteen, valmentaja sanoi lyöden kämmenet yhteen. - Ajattelin jos käytäisiin vaan kaikki askellajit läpi. Tehdään sellaista tehtävää, jossa tulee paljon suoristamista, asetuksien vaihtoa ja taivuttamista. Täten näkisin, miten hevosesi liikkuu ja myös sinun ratsastustyyliäsi, hän jatkoi silmäillessään Jemiinan reaktiota. Jemiina nyökkäsi.

Ratsukko aloitti käyntityöskentelyllä – S-R suoraan, R käännös vuorotellen oikeaan tai vasempaan. He tekivät samaa tietä myös ravissa, keventäen. Seuraavaksi valmentaja pyysi Jemiinaa istumaan perusistuntaan ja tekemään I-kirjaimesta voltit molempiin suuntiin, muuten reitti pysyi samana. Kun tätä tehtävää oli tultu muutaman kerran, sai ratsukko lyhyet välikäynnit. Käyntien aikana Merikanto kertoi laukkatehtävän ohjeet. Reitti pysyi lähes samana, S-R radan poikki, I:ssä voltti siihen suuntaan, kumpaan aikoi R:stä kääntyä, voltin jälkeen laukannosto I:stä ja laukkaa E-S tai H-S puoleen väliin saakka suunnasta riippuen, jonka jälkeen uudestaan S-R linjalle. Kulmien ratsastaminen, suoristus ja suoraan ratsastaminen, asetus oikeaan – vasempaan, taipuuko vai punkeeko, hevosen reagointi apuihin ja siirtymiset. Näitä asioita valmentaja tarkasteli ratsukon työskentelyssä ja oli näkemäänsä ihan tyytyväinen.
- Näen potentiaalia, mutta tekemistä on, Merikanto sanoi valmennuksen loputtua. Jemiina oli samaa mieltä. Nainen kiitti valmentajaa ja kertoi odottavansa torstain valmennusta innolla.
kirjoittaja Jemiina R.
lähetetty 08.07.20 23:40
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Puten päiväkirja
Vastaukset: 4
Luettu: 152

Merikannon kesävalmennukset heinä-syyskuu 2020

Kesävalmennukset heinä-syyskuu


Kenttä- ja esteratsastajana sekä molempien lajien valmentajana uraansa rakentanut Lauri Merikanto valmentaa kesällä vakiovalmennettaviensa lisäksi Auburnin muita ratsukoita arkipäivinä. Tässä onkin oiva mahdollisuus treenaamiseen myös kesätallilaisille! Valmennukset pyörivät pääasiassa varausten mukaan yksityis- tai pienryhmätunnein (max. 3 ratsukkoa, ryhmä kasattava itse), mutta myös ryhmävalmennuksia järjestetään satunnaisesti sileällä, esteillä ja maastoesteillä. Valmennuksista ilmoitetaan tässä viestiketjussa ja ratsukot valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lauria on kuvattu Auburnin kartanon puolelta seuraavasti: Lauri on valmentajana monipuolinen. Mies on Saksassa valmentaessaan tutustunut myös mentaalipuoleen, ja huomioikin työssään psyykkisen valmentamisen – kuten huipputasolla kuuluukin. Pitkän kilpauransa ja vahvan lajiosaamisen ansiosta Lauri pitää taitavia tekniikkavalmennuksia este- ja kenttäratsukoille.

Valmennukset pyörivät "varaa ja kirjoita" -systeemillä, ellei toisin ilmoiteta - valmennukset toimivat siis inspiraationa tarinointiin. Ensimmäisen kuitatun valmennuksen jälkeen seuraaviin valmennuksiin saat valmentajalta pari tehtäväesimerkkiä ja tilanteesta riippuen valmennuksen aikaisia/jälkeisiä repliikkejä. Näitä täytteitä lisätään valmennuskalenteriin kuittausten mukaan. Ahkerat treenaajat saavat siis varmasti paljon irti kesästä, koska Lauri tunnetusti panostaa valmennettaviinsa!

Valmennuskuittauksen voi julkaista hevosen päiväkirjassa foorumille - muista käyttää kuittauksissa tägiä #merikantovalmentaa

Hinnasto ja varauskalenteri

Yksityisvalmennus 30-60 min 35-70e
Ryhmätunti (max. 3 ratsukkoa) 60 min 70e jaettuna osallistujien kesken


Varaa valmennus tässä viestiketjussa tai discordissa (nimimerkki: Matilda) ilmoittamalla seuraavat asiat:

Ratsastaja - Ratsu (sivujen osoite) / Ratsukot
Päivämäärä (ma-pe), aamu/keskipäivä/iltapäivä/ilta yksityisvalmennuksen kohdalla myös aikatoive 30-60 min
Sileä/este/maastoeste (valitse painotus), ratsukon taso
Mahdolliset toiveet valmennuksen aiheeseen liittyen


Varauskalenteri:

6.7.2020
klo 9 ulkokentällä @Mia R. - Hera
Tutustumista ratsukon ja valmentajan välillä. Kaikki askellajit läpi hakien rentoa liikkumista hyvällä asenteella.

klo 19-20 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Tutustumista ratsukon ja valmentajan välillä. Kaikki askellajit läpi hakien rentoa liikkumista hyvällä asenteella.

9.7.2020
klo 9-10 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Nelikaarinen kiemuraura: asetus, taivutus, suoristus. Tahti suoralla vs. kaarteessa, kaikki askellajit.
Valmentajan sanomaa:
"Alkuun riittää, että se asettuu - muista suoristaa kunnolla kaarteiden välissä. Liike säilyy läpi kaarteen, eikä se saa valahtaa sisäpohjetta vasten. Ulko-ohjan tuki on tässä kaiken a ja o."
"Ravissa se on selkeästi parempi kuin käynnissä, saat sen ratsastettua aktiivisemmaksi ja suoristettua kunnolla. Varmista, että kaarteet säilyvät saman kokoisina."
"Voit tulla ensin laukassa vaihtaen laukat ravin kautta. Jos tuntuu ja se vaihtaa, voidaan katsoa vaihtoja muutaman kierroksen jälkeen sillä ehdolla, ettei pakka leviä."
"Laukassa on nyt hyvä tahti. Hellitä aina, kun se hellittää - pieni myötäys sisäohjasta. Noin, katso, sekin hellittää."

13.7.2020
klo 19-20 derbyllä @Jemiina R. - Putte
Innarit ja kavaletit ravi- ja laukkalähestymisillä (suora ja kaareva lähestyminen).
Valmentajan loppukommentti:
"Se ei kieltämättä oikein tahdo pysyä irti puomeista. Tällainen jumppailu tekee sille hyvää ja matalammatkin korkeudet riittävät. Ravissa hypyt olivat alusta asti terävämpiä, eikä puomeja kolissut - kannattaa siis ottaa niitä mukaan omaankin treeniin. Laukassa se parani loppua kohden ja innari palveli tavoitetta hyvin: sen oli noustava heti edellisen hypyn jälkeen. Tästä on hyvä jatkaa."

16.7.2020
klo 9-10 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Verryttely kisatyyliin siirtymisillä ja asetuksen vaihdoksilla. Haastavimmat pätkät ohjelmasta.

20.7.2020
klo 18-18.45 ulkokentällä @Vilja K. - Konna
Helppoja puomiharjoituksia kaikissa askellajeissa.
klo 19-20 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Lyhyt esterata (pysty, tasaokseri, pysty-pysty -sarja, aaltolankku, ruotsalainen okseri). Verryttelyhypyt yksittäisille esteille, rata läpi kahteen kertaan 80 cm ja 90-100 cm korkeuksilla.

23.7.2020
klo 9-10 maastoesteradalla @Jemiina R. - Putte
Laukkatreeni vaihtelevilla osuuksilla (ylämäet vs. alamäet), ihanneajan tavoittelu. Muutama hyppy helpon radan esteille.

27.7.2020
klo 16.45-17.45 ulkokentällä @Vilja K. - Konna + @Ulpu V. - Aku
Yksinkertaisia puomitehtäviä suorilla ja kaarevilla urilla kaikissa askellajeissa ratsukoiden rentous edellä.
klo 18-18.45 ulkokentällä @Kiia K. - Enni
Tutustumista ratsukon ja valmentajan välillä. Kaikki askellajit läpi hakien rentoa liikkumista hyvällä asenteella.
klo 19-20 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Laukan säätely suhteutetulla linjalla (pysty-okseri). Vinot lähestymiset pystylle. Esteet max. 110 cm.

30.7.2020
klo 9-10 derbyllä @Jemiina R. - Putte
Tarkkuusharjoituksia ravipuomeilla. Muutama, harkittu hyppy max. 80-100 cm korkeudella suhteutetulla linjalla (ristikko-puomi-pysty).
klo 10.15-10.45 ulkokentällä @Kiia K. - Enni
Asetuksenvaihdot ympyrällä. Siirtymisiä ympyrällä sekä diagonaalilla kaikissa askellajeissa.
Valmentajan loppukommentti:
"Tänäänhän se jo rentoutui pätkittäin, jolloin sait luonnollisesti sitä työstettyä enemmän ja paremmaksi. Kun se alkoi liikkua rehellisesti kroppansa läpi ja otti selän käyttöön, siirtymisissä oli hyvä tasapaino molempiin suuntiin. Laukka olisi saanut rullata vähän paremmin, mutta laitetaan se päädyn kyttäämisen piikkiin. Ulkokentällä työskentely on teille selvästi tarpeellista, että tuollaiset jännitystilat saadaan purettua."

3.8.2020
klo 17.30-18 ulkokentällä @Nita M. - Rinna
Kaikki askellajit läpi hakien rentoa liikkumista hyvällä asenteella, kaarevia uria hyödyntäen.
klo 18-18.45 ulkokentällä @Kiia K. - Enni
Rentouden hakeminen kaikissa askellajeissa kiemurauria hyödyntäen. Alkuverryttelyt pidemmällä ohjalla, kokoaminen asteittain.
Valmentajan sanomaa:
"Älä kiirehdi ohjien kokoamisen kanssa - se liikkuu hyvin ja rennosti siinä. Kehu."
"Aseta, taivuta ja suorista. Jos jätät jonkin pois, se kolmikaarinen kiemuraura jää tekemättä."
"Saatte tulla keskimmäisen kaarteen laukassa vasta, kun saat sen rehellisesti taipumaan ravissa."
"Noin, siinä oli mallikelpoinen loiva kiemura! Voit tulla seuraavan harjoitusravissa ja kuvitella teidät kouluradalle."
klo 19-20 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Siksak-väistöt käynnissä ja ravissa. Laukkatyöskentelyä ilman jalustimia.

6.8.2020
klo 8-8.45 maneesissa (Paju) @Ulpu V. - Aku + @Vilja K. - Konna
Puomi- ja kavalettiharjoituksia mm. volteilla ja loivalla kiemurauralla. Pieniä hyppyjä ratsukoiden tahtotilan mukaan ponnistuspuomien tukemana ravissa ja/tai laukassa.
Valmentajan sanomaa:
"Saisit ratsastaa Akun raviin vähän lisää voimaa - Konna taas voisi tulla ne puomit työskentelyravissa eikä yrittää ylittää kahta kerrallaan."
"Aika uskottava laukanvaihto Vilja, vaikka enhän minä sitä pyytänyt. Ulpu, tule vain vielä kerran ja anna sen sujua vähän enemmän, jos pakka ei tunnu leviävän."
"Kehu sitä, Ulpu - tuo viimeinen hyppyhän oli jo aika kontrolloitu. Vilja tulee edelleen ravissa ja jättää ne korkean koulun liikkeet vähemmälle."
klo 9-10 maneesissa (Paju) @Jemiina R. - Putte
Erikoisesteet (muuri, vesimatto, erilaiset lankut) max. 90 cm korkeudella.
klo 10.15-10.45 ulkokentällä  @Kiia K. - Enni
Siksak-väistöt käynnissä ja ravissa. Vastalaukkaa loivalla kiemurauralla.
klo 10.45-11.30 ulkokentällä @Nita M. - Leevi
Kokoamisharjoituksia pääty-ympyröillä ja volteilla kaikissa askellajeissa. Vastalaukkatyöskentelyä puoliympyröillä.

10.8.2020
klo 17.30-18 ulkokentällä @Nita M. - Rinna
Kolmikaarinen kiemuraura käynnissä ja ravissa. Laukkatyöskentelyä keskiympyrällä.
klo 18-18.45 ulkokentällä @Kiia K. - Enni
Jumppaa avotaivutuksilla. Askeleenpidennykset ja keskiaskellajit lävistäjillä.
klo 19-20 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Avo- ja sulkutaivutukset käynnissä ja ravissa. Vastalaukka suoralla uralla.

13.8.2020
klo 9-10 maneesissa (Paju) @Jemiina R. - Putte
Rentous siirtymisissä, hevosen suoristaminen ilman seinän tukea, väistöt keskihalkaisijalta uralle kaikissa askellajeissa.
klo 10-10.30 maneesissa (Paju) @Kiia K. - Enni
Kisamainen verryttely: siirtymiset, pysähdykset, apujen tarkastaminen. Laukkatyöskentelyä lävistäjillä.
klo 9.45-10.30 maneesissa (Paju) @Nita M. - Leevi
Siksak-väistöt diagonaalilla käynnissä ja ravissa. Laukkaväistöt vs. laukkasulut diagonaalilta uraa kohti.

17.8.2020
klo 17.30-18 ulkokentällä @Nita M. - Rinna
Helppoja kokoamisharjoituksia käynnissä ja ravissa. Laukkaa pidemmässä muodossa suoralla uralla hevosen rentous edellä.
klo 18-18.45 ulkokentällä @Kiia K. - Enni
Ratsastajan toivoman (etukäteen) kouluradan hankalimpien osien treenaamista: ratsukko esittää pätkät ensin itse, sitten valmentajan tukemana.
klo 19-20 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Palautteleva eteen-alas suuntautuva treeni, paljon käynti- ja ravityöskentelyä.

20.8.2020
klo 9-10 maastoesterata @Jemiina R. - Putte
Vesieste yhdellä ja kahdella hypyllä. Hyppyjä CIC1-tason esteille, tekniikan hiomista.
klo 10.30-11 maneesissa (Paju) @Kiia K. - Enni
Ratsastajan istuntaan keskittyminen: istunnan vakaus siirtymisissä ja kaikissa askellajeissa, tarvittaessa ilman jalustimia.
klo 11-11.45 maneesissa (Paju) @Nita M. - Leevi
Keskiaskellajit ja puhtaat, pehmeät siirtymiset suorilla urilla (pitkät sivut, lävistäjät). Laukanvaihto askeleessa pituushalkaisijalla.

24.8.2020
klo 18.15-18.45 ulkokentällä @Nita M. - Rinna
Tasapainoisen voltin ratsastaminen käynnissä ja ravissa. Laukkaa lävistäjillä, lopuksi keskiravin mallailua.
klo 19-20 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Rataharjoitus max. 110 cm korkeudella.

25.8.2020
klo 12-12.45 ulkokentällä @Kiia K. - Enni
Pohkeenväistöt erilaisilla jyrkkyyksillä kaikissa askellajeissa, rentous ja eteenpäinpyrkimys säilyy.

27.8.2020
klo 9-10 maneesissa (Paju) @Jemiina R. - Putte
Verryttely puomien avulla. Keskiaskellajien mallaamista lävistäjillä.
klo 10-10.30 maneesissa (Paju) @Kiia K. - Enni
Irrottelevaa jumppaa ratsukolle: puomeja käynnissä ja ravissa. Laukkaa kevyessä istunnassa eteen uralla, jonka jälkeen hevosen työstäminen hyväksi pääty-ympyrällä.
klo 10.45-11.30 maneesissa (Paju) @Nita M. - Leevi
Käyntityöskentelyä: työskentelykäynti, keskikäynti, lisätty käynti. Siirtyminen pysähdyksistä raviin. Keskilaukkaa lävistäjillä.

31.8.2020
klo 19-19.45 ulkokentällä @Kiia K. - Enni + @Nita M. - Rinna
Verryttelyä ympyräkahdeksikolla kaikissa askellajeissa. Pysähdykset diagonaalilla ravista ja laukasta, tavoitteena rennot mutta napakat tasajalkapysähdykset.
klo 19-20 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Erilaiset lähestymisvaihtoehdot yksittäisille esteille. Viiden esteen uusinnan ratsastaminen (tempo, tiet), 100-110 cm.

3.9.2020
klo 9-10 ulkokentällä @Jemiina R. - Putte
Laukan säätely esteistunnassa. Tekniikkaharjoituksia pienillä (max. 70 cm) korkeuksilla lyhyin ja pitkin lähestymisin.
klo 10.15-10.45 ulkokentällä @Kiia K. - Enni
Nelikaarinen kiemuraura, eri osiot eri askellajissa: suoristus, asetus, taivutus, tahti. Keskikäynnin mallailua pitkällä sivulla.
klo 10.45-11.15 ulkokentällä @Nita M. - Leevi
Etukäteen sovitun kouluradan haastavimpien osien treenaamista koulukisamaisen verryttelyn jälkeen.

7.9.2020
klo 14.45-15.30 ulkokentällä @Kiia K. - Enni + @Nita M. - Rinna
Hevosta virittelevä verryttely kaikissa askellajeissa voltteja ja pääty-ympyröitä hyödyntäen. Laukan työstäminen kuntoon sekä kokoaminen uran sisäpuolella pysyen. Sujuvat laukanvaihdot käynnin kautta lävistäjillä.
klo 16-17 maastoesteradalla @Jemiina R. - Putte
Radanpätkä ratsastajan omin ratkaisun vs. valmentajan vinkein, helpon ja CIC1 -radan esteillä.

10.9.2020
klo 9-10 maneesissa (Varpu) @Jemiina R. - Putte
Asetuksen vaihdot keskiympyrällä. Työskentelyä ympyräkahdeksikolla myötä- ja vastalaukassa.
klo 10-10.30 maneesissa (Varpu) @Kiia K. - Enni
Pohkeenväistöt diagonaalilta uralle kaikissa askellajeissa, kokoaminen päädyissä rentous säilyttäen.
klo 10.30-11.15 maneesissa (Varpu) @Nita M. - Leevi
Siirtymiset kootusta askellajista keskiaskellajiin ja takaisin. Jumppaa avotaivutuksilla.

14.9.2020
klo 16.15-17 maneesissa (Varpu) @Nita M. - Rinna
Rataharjoitus ennalta sovitusta kouluohjelmasta. Optimaalinen alkuverryttely, radan ratsastaminen ilman neuvoja sekä haastavimpien osioiden hiomista.
klo 17-17.45 maneesissa (Varpu) @Kiia K. - Enni
Rataharjoitus ennalta sovitusta kouluohjelmasta. Optimaalinen alkuverryttely, radan ratsastaminen ilman neuvoja sekä haastavimpien osioiden hiomista.
klo 18-19 maneesissa (Varpu) @Jemiina R. - Putte
Verryttely ravilähestymisillä pikkuesteille. Trippeli- ja okseriharjoituksia (myötääminen pituusesteillä), 100-110 cm.


kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 27.06.20 11:13
 
Etsi: Valmennukset
Aihe: Merikannon kesävalmennukset heinä-syyskuu 2020
Vastaukset: 6
Luettu: 283

Ankan päiväkirja

Puomivalmennus
tiistaina 28/04/2020
#merikantovalmentaa #tietähtiin2020

Ellie harjasi Ankkaa rivakoin vedoin kuivikemurusten lennellessä karsinassa. Se oli piehtaroinut ja valkoisen karvan saamiseksi siistin näköiseksi meni tavallista enemmän aikaa. Tänään oli viimeinen valmennus ennen sekä viikonlopun osakilpailuja, että Ruotsin kilpailuviikkoa. Hän oli tosin jo oppinut sen, että meni valmennukset miten hyvin tahansa, kilpailuissa saattoi aina sattua jotain yllättävää.

Saatuaan ratsunsa varustettua Ellie talutti sen maneesiin ja nousi selkään. Ankka tuntui poikkeuksellisesti hieman jäykältä ja pahimmat skenaariot alkoivat pyöriä naisen päässä. Miksi tamma oli jäykkä, oliko jokin vikana? Mitä jos Ankka olisi epäpuhdas? Ellie yritti vilkuilla maneesin peileistä hevosen askellusta, mutta se näytti puhtaalta. Ehkä hän vain kuvitteli. Eihän pieni jäykkyys nyt vaarallista olisi, sillehän saattoi olla vaikka kuinka monta syytä. Eihän hän itsekään ollut joka päivä yhtä vetreä.

Verryttelyiden jälkeen tamma tuntui selkeästi paremmalta, vaikkakaan ei aivan niin hyvältä, kuin esimerkiksi viime viikolla tai viikonloppuna. Tasalta Lauri saapui maneesiin, asetellen pari puomia areenalle.
”Tehdään tänään vähän vastalaukkaa ja laukanvaihtoja, se tekee hyvää tasapainolle”, Merikanto ohjeisti ja valmennus käynnistyi.

Valmennus ei sujunut missään nimessä huonosti. Ankka tuntui tekevän parhaansa ja kuuntelevan apuja hyvin, mutta tietynlainen flow, joka edellisissä valmennuksissa oli ilmennyt, oli poissa. Mitä se mahtoi tarkoittaa viikonlopun kisojen kannalta, sitä Ellie ei tiennyt. Ehkä tunne palaisi, ehkä ei. Ellie taputti tamman vaaleaa kaulaa siirtäessään sen käyntiin ja valutti ohjaa pidemmäksi sormiensa lomasta.

”Mua jännittää”, Ellie puuskahti Sarahille loungessa. ”Tai ei jännitä, vaan pikemminkin turhauttaa”, hän korjasi nopeasti. ”Haluaisin jo päästä hyppäämään sen luokan.”
”Tiedän tunteen”, latina nyökkäsi.
”Mitä luulet, mahtaakohan Cava olla taas viimeisten joukossa?” Sarah kysyi.
”Toivottavasti ei”, Ellie irvisti. ”Ja toivottavasti edes joku meistä vihdoin sijoittuisi esteillä.”

Erityisesti Ellie toivoi itse sijoittuvansa, olisi noloa jäädä taas matalammalle sijalle kuin Anton. Ellie ei kokenut valmentautumisen ja treenaamisen määrän näkyneen viime aikoina lainkaan omassa kisamenestyksessään. Entä jos Ankka ei yksinkertaisesti vain ollut oikeanlainen ratsu hänelle? Katuikohan Isabella päätöstä antaa Ellien kilpailla hienolla hevosellaan.
kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 02.05.20 17:29
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Ankan päiväkirja
Vastaukset: 33
Luettu: 1806

Riepun päiväkirja

Lainaratsulla
torstaina 30/04/2020
#merikantovalmentaa #tietähtiin2020

Valkoinen hevonen seisoi paikoillaan, korvat rennosti sivuilla ja katse pehmeänä. Sen vieressä oli ruunikko tamma, huomattavasti virkeämpänä ja takajalka kaivaten jo liikettä. Sarah venytti vasemman jalkansa jalustimeen, ponnisti lähellä satulaa ja kiersi oikean jalkansa Riepun toiselle kyljelle.
Ruuna hengähti syvään, odotti vielä hetken, kun sen ratsastaja varmisti vielä satulavyön kireyden.

Sarahin ajatukset viipyilivät alkukäyntien ajan loppuviikossa. Tyran valmennuksessa, johon hän lähtisi Lefan kanssa Merikannon tunnin jälkeen. Robert oli suostunut ottamaan heidät mukaansa matkan varrelta, järkeväähän se oli, etteivät he ajaisi peräkkäin Ruunaalle puoliksi tyhjillä kopeilla. Eikä Sarah tietenkään ollut lainkaan harmissaan, että joutuisi viettämään Robertin seurassa aikaansa.

Ajatuksissa pyöri myös Hopiavuori ja Tie Tähtiin kisat, joita kahden pettymyksenkin jälkeen Sarah halusi odottaa positiivisin mielin. Ehkä hän oli nyt vain joutunut hetkeksi keskinkertaisuuden tielle, oli aika antaa muiden loistaa parrasvaloissa, joita Sarah oli vallinnut koko viime vuoden.
Mieleen palasi ruusuke Dressage Mastersin kür luokasta, joka oli ollut olemattoman pienellä tuloserolla toinen. Sarah muisti sen kautta, että hän oli edelleen hyvä ratsastaja, mutta että sillä hetkellä - Lefan kanssa, ei parrasvaloissa ollut tilaa.

Vain aika näyttäisi olisiko sunnuntainakaan.

"Laitan Matildalle kaksi estettä, Sarah keskittyy Riepulla tänään siihen, kuinka suorittaa hyvä verryttely ennen rataa. Jos ideana on saada reaktiivinen hevonen kuulolle, ensimmäisenä ratsastajan pitää keskittyä vain omaan ratsastukseensa.
Erityisesti Lefa huomaa kyllä, mikäli sen selässä haahuillaan, siltä Sarah näytät juuri nyt. Vaikka sulla on eri hevonen alla ja tiivis loppuviikko edessä, ajatukset tulee olla tässä hetkessä, tämän hevosen selässä, eikö?"
Sarah nyökkäsi ja hymyili aavistuksen.

Jalka rennoksi, pohjelihas hevosen kylkeä vasten ja nilkka jäntevästi sivulla. Nainen keräsi nivelohjan pari senttiä lyhyemmäksi ja pyysi istunnallaan kimon raville.

Matildalla oli ilmeisesti myös ajatukset muualla, sillä Lauri joutui muistuttamaan naista esteelle lähestymisestä ja ulko-ohjan tuesta. Ne olivat itsestään selviä asioita silloin, kun mieli oli siinä hetkessä, edessä olevassa esteessä, mutta jos ajatukset harhailivat, ne unohtuivat varsin helposti.
Sarah heitti huomionsa pois valmennuskaveristaan, nyt oli aika keskittyä vain omaan suoritukseen ja vasta loppukäyntien jälkeen hän voisi jatkaa viikonlopun miettimistä.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 02.05.20 12:54
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3109

Ankan päiväkirja

Kilpailustressiä
tiistaina 21/04/2020
#merikantovalmentaa #tietähtiin2020 #hanamiweek

Muista palautuminen, Ellie ajatteli Merikannon kommenttia kylmätessään Ankan jalkoja. Tamman palautumisesta hän osasi kyllä huolehtia, mutta henkilökohtainen palautuminen jäi helposti unholaan. Vaalea turpa hipoi hevosen jalkoihin kumartuneen naisen selkää ja sai hänet hymyilemään mielessä myllertävissä tunteista huolimatta. Ellietä turhautti Merikannon valmennuksen jälkeen. Ei siksi, että valmennus olisi mennyt huonosti, vaan juuri siksi, että se oli mennyt hyvin. Joka ikinen valmennus oli tuntunut tähän asti menneen hyvin, mutta se ei tuntunut millään reflektoituvan kisasuorituksiin.

Laurin kommentit valmennuksissa olivat tuntuneet rohkaisevilta, eikä mies pitänyt ratsukkoa lainkaan surkeana. Muutama valmennuksen lähestymisestä oli ollut suorastaan loistava ja Ankka tuntui vastaanottavan Ellien apuja erinomaisesti. Rankka treenaaminen alkoi kuitenkin vaatia veronsa ja vaaleaverikkö huomasi hetken aikaa ajattelevansa, että olisivatpa Tie Tähtiin kilpailut jo pian ohi. Vielä yksi osakilpailu ja finaali olisivat kuitenkin edessä.

Kaiken lisäksi Isabella oli kysynyt, haluaisiko Ellie hypätä Ankalla pari luokkaa Hanami Weekissa Markarydissa. Tietysti hän oli sanout kyllä, olihan se nyt valtavan hieno mahdollisuus. Ei sellaisesta voinut kieltäytyä. Sitä paitsi Sarahkin oli menossa, eivätkä he olleet voineet vastustaa kiusausta varata hienoa sviittiä linnaan hotellista. Irtiotto arjesta tekisi varmasti hyvää, ja mikäs sen parempaa kuin lomailla ratsastuskilpailuja katsellessa.

Elliestä kuitenkin tuntui, että Tie Tähtiin kilpailusarjan, Hanami Weekin ja Kalla CUP:in toisen osakilpailun jälkeen hän haluaisi pitää pienen, ihan vain muutaman viikon tauon kilpailuista ja rankasta treenaamisesta. Niiden sijaan hän voisi keskittyä maastoiluun, rentoon ratsasteluun ja ihan vain hevosten kanssa oleiluun, ilman paineita menestymisestä. Ainakin nyt hänestä tuntui siltä, mutta saattoihan olla, ettei hän suunnitelmistaan huolimatta malttaisi pysyä poissa kisakentiltä saati valmennuksista. Tällä hetkellä stressi ja turhautuminen vain tuntui ylitsepääsemättömältä.

Puolentoista viikon päästä oli kuitenkin aika suunnata kohti Seinäjokea, jossa kolmas osakilpailu olisi. Sieltä olisi määrä matkata suoraan Ruotsiin, eikä Ellie uskaltanut edes ajatella sitä tavaramäärää, jonka hän pakkaisi mukaan matkaan. Olihan nyt viikon reissulle varauduttava ainakin reilulla määrällä vaatekertoja. Hänen ei kuitenkaan tarvitsisi miettiä pakkaamista vielä hetkeen, sillä lähtöön olisi aikaa, ainakin reilu viikko.
kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 30.04.20 11:41
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Ankan päiväkirja
Vastaukset: 33
Luettu: 1806

Zelian päiväkirja


En ollut kuvitellutkaan itselleni riehakasta vapunaattoa, mutta Zelian satulassa hikoilu oli joka tapauksessa kaukana siitä, mitä olin ennen Hannabyn kisaviikolle ilmoittautumista ajatellut.
"Rentouta hartiat Matilda", Lauri huomautti heti sen perään, kun se oli korjannut mun vasenta nyrkkiäni, joka oli valahtanut liian alas. "Ja aktivoi sen takasia, nyt ne eivät ole vielä saapuneet maneesiin asti."

Lauri oli ottanut mun ja Sarahin sileänvalmennuksen aiheeksi täydellisen kisaverryttelyn ratsastamisen, mikä oli hyvin osuva teema meille molemmille, vaikka kilpailimmekin eri lajeissa. Lauri oli fiksannut teemaa pystyttämällä maneesinpuolikkaaseen kaksi estettä, joille mä kuulemma saisin ottaa pari hyppyä, joiden aikana mun täytyisi saada Zelia hyväksi - ihan kuten kisaverryttelyssäkin. Normaalisti me pysyimme sileänvalmennuksissa sileällä, mutta mä tiesin Laurin haluavan tukea mun valmistautumistani kilpailuihin ja mä olin otettu sen omistautuneisuudesta. Toisaalta miehen läsnäolo sai mut myös pyörittelemään päässäni sitä, olisiko mun sittenkin pitänyt maksaa Lauri esittämään Zelia nuorten estehevosten katselmuksessa.

"Skarppina lähestymisissä: et voi päästää sitä ajelehtimaan noin. Ja se sukeltaminen ei ainakaan edesauta tilannetta", Lauri tykitti niin, että mä aloin tosissani miettiä, mitä järkeä siinä kaikessa oli. Miten mä yhtäkkiä saatoin tuntea itseni niin uusavuttomaksi oman tammani satulassa, joka muuten oli pelannut hyvin Michaelin fiksauksen jälkeen. Olin hierottanut Zelian viikonloppuna Iivarilla, joka oli todennut selän aristuksen kadonneen ja toivottanut onnea Ruotsin matkan suhteen.

Onnea mä todella tarvitsinkin, koska olin selvästi paitsi sokeuttanut estesilmäni, myös kadottanut kyvyn ratsastaa hevostani suoralla uralla.
"Ulko-ohja tukee", Laurin ääni muistutti, kun yritin vain keskittyä siihen, ettei Zelian kiireiseltä tuntunut laukka levähtäisi kokonaan. Kun tamma kaikesta huolimatta junttasi itsensä lukkoon edestä ja rikkoi raville, mä puuskahdin turhautuneena ja nipistin huulet tiukaksi viivaksi.

Ja siihen hiljeni Laurikin. Se kommentoi hetken Sarahin ratsastusta ja palautti sitten huomionsa muhun ja siihen, että annoin Zelian kävellä löysällä ohjalla siitä huolimatta, että homma oli äsken levähtänyt käsiini.
"Kokoa ohjat ja nosta laukka", Merikanto ohjeisti ja mä tunnistin miehen äänenpainosta neutraalin tsemppihengen, jota en ollut kuvitellut enää tässä vaiheessa tarvitsevani. "Tyhjennä pää, koska tässä vaiheessa on ihan turha ottaa paineita. Niitä ei kannata ottaa Ruotsissakaan, vaikka sellainen tunne iskee varmasti päälle."

Mietin Laurin sanoja, tein puolipidätteen ja annoin Zelian keinahtaa laukkaan. Jo parin askeleen jälkeen tamma rentoutui takaisin pehmeälle kuolaintuntumalle ja jäi odottamaan seuraavia ohjeita.
"Este", ilmoitin itsenäisesti, kun laukka tuntui hyvältä. Ohjasin ruunikon kohti arviolta metrin korkeuteen nostettua pystyä, jota kohti Zelia alkoi heti imeä. Laskin kolme viimeistä askelta mielessäni ja kumarruin mukaan hyppyyn pitäen ylävartalon pystyssä.
"Taputa", Lauri tokaisi heti esteen jälkeen. "Hevosta ja itseäsi."

En mä tiennyt, oliko yksi onnistuminen yksittäisessä tehtävässä muun kuin Zelian kaulan rapsuttamisen arvoista, mutta ehkä huono kenraali pitäisi mun mielen kirkkaana ja aistit terävinä. Kisamatka tulisi olemaan isoin kilpailuympäristö, jossa me oltiin Zelian kanssa koskaan kilpailtu, mutta samalla mahdollisuus tutustua tammaani vielä vähän enemmän. Meidät molemmat heitettäisiin pois tutusta arjesta, joka mittaisi väkisinkin luottamusta, jota olin kohta rakentanut kaksi vuotta.

Markaryd ja Hanami Week näyttäisivät paljon ja antaisivat varmasti perspektiiviä sille, miten halusin tulevaisuudessa harrastaa Zelian kanssa. Hymähdin itsekseni antaessani ruunikolle pidempää ohjaa siirtäessäni sen raviin, jossa oli sitä yhtä aikaista voimaa ja letkeyttä, jota tamman liikkumiseen oli viime kuukausina tullut paljon.

Tämän valmiimpia me emme tässä vaiheessa olisi.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 30.04.20 6:57
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Zelian päiväkirja
Vastaukset: 59
Luettu: 2881

Pontson päiväkirja

Mare | Moncherino
[meri | kanto]


Martedì, 21.4.2020

Mä olin ollut takaisin Suomessa vasta ihan pari hupsua päivää (suurimman osan niistä äitin höösättävänä tai halittavana, kun sillä oli muka ollut niiin kova ikävä), ja olin huisin pettynyt, kun kukaan ei huomioinut keväisen Italian paahtamia poskipäitäni tai talven jäljiltä estradille astahtaneita pisamiani. Kukaan ei myöskään huudahtanut ”ai hei Viivi!”, ”olipa ikävä sinua Viivi!” tai ”oliko ihana reissu Viivi?”. Oli kuin mun kaksiviikkoistani padren huomassa ei oltaisi huomattukaan.

Ja sitten oli sekin asia, että tapasin tietenkin Hannen. Hanne, tuo läpikotaisin tummaan verhottu muttei lainkaan pelottava olento, oli kuulemma tykännyt Pontuksesta. Se oli Hannen mukaan ”liikkunut tosi kivasti ja kuunnellut ihan pieniäkin pidätteitä, kunhan yhteinen sävel kokeilukerran jälkeen löytyi”. Siis niin kuin häh. Esimerkiksi miksi Pontus ei ollut näyttänyt Hannelle todellisia hampaitaan, edes pikkiriikkisesti? Ja miksi tämä Hanne oli harjannut karvat satulahuovasta, puhdistanut suojat ja muutkin varusteet, viikannut Pontson loimet niin suoraan, että oma tarkkuuteni kalpeni, ja muutenkin hoitanut ponin kunnialla. Että che?? Mikä juju oli omistaa silmäterä ja laatia sen hoitamisen säännöt, jos liikuttaja ei kerta kaikkiaan mokannut?? Jossain vähäpätöisessä seikassa olisin toivonut niin käyvän.

Äiti oli lässyttänyt sille Hannelle lässyttämästä päästyään, kiitellyt hyvästä ratsastelusta ja näin, joten itse ajattelin olla vain cool ja nyökäyttää sen merkiksi, ettei valitettavaa ollut.
”Pontus oli todella iloinen yllätys. Tykkäsin kovasti, vaikkei toki hypättykään. Sileällä se oli kyllä hurjan taitava”, Hanne jatkoi kehujaan ja varmasti jo liioitteli, useissa kehuissa oli aina jotain perin juurin epäilyttävää. En pystynyt vastustelemaan: aloin tehdä huulillani sellaista mnä-mnä-mnä-mnää -mäkätystä, kun matkitaan jonkun tylsiä puheita. Äiti tuuppaisi ja sihautti (koko!) nimeni niin hiljaa (ja päivänselvästi torumistarkoituksessa), ettei Hanne kyllä kuullut tai ainakaan saanut selvää.

”Voin jatkossakin auttaa, jos tarvitset liikutusapua”, Hanne jatkoi, ja kääntyi nyt uskaliaasti katsomaan minua suoraan silmiin. Ärsyynnyin, samaan tapaan kuin käärmeet tai leijonat tai mitä näitä nyt on, kun katse laukaisee hyökkäämisvaiston. Silmät siristyivät mittailemaan vastustajaa, kun tyhmä äiti keskeytti. Nyhti käsistäni tax-freen pussukkaa, johon olin käskystä ostellut kosolti lempisuklaitani. Luulin että ne tulisivat meille! Minulle! Mutta ei, lukuisat toffifeet, marbout ja fazerin siniset (kaikki monikossa, kyllä) menisivätkin Hannelle palkkioksi Pontuksen liikutuksesta. Senhän olisi pitänyt maksaa siitä elämyksestä minulle! Äiti oli juksannut suklaa-asian kanssa, ja oli lähellä etteivät kuumat kyyneleet kastelleet Auburnin tallikäytävää, kun äänetön taistelu muovikassista kääntyi äidin voitoksi.

Marssin kiukuissani pois – okei, huusin graziet niitä tarkoittamatta, en ollut täysin käytöstavaton sentään – ja paukautin itseni vauhdilla loungeen. Pöllämystynyt valmentajani, Lauri Merikanto, jonka nimen käännöstä en ollut aivan vielä päättänyt (Moncherino di Mare vai sittenkin ihan vain pokkana yhteen Maremoncherino? –kuulosti ihan päheältä kyllä), nytkäytti säikähtäneenä päätään. Se hörppi seisaaltaan kaffea, kamalaa suodatettua tietenkin, niin kuin suomalaisilla ja äipällä oli tapana, ja mä vingahdin anteeksi. Sitäkös reaktiota pelästyin vähän itsekin.
”Ei ollut tarkoitus törmätä tänne näin vauhdilla.”
Oho, selityskin! Mikä minuun oli mennyt?

Signore Lauri tokeni nopeasti ja näytti yhtäkkiä ihan seesteiseltä, vaikkei istuutunutkaan kahvikupposensa kanssa. Seisoskeli vain, niin kuin olisi aikonutkin tehdä niin(?).
”Kaakaota ennen valmennusta?”
Häh, miksi aina tarjottiin kaakaomukillisia? Niin kuin lapselle? Vaikka olihan niillekin paikkansa, sen myönnän. Päädyin kuitenkin vastaamaan sovinaisemmin, olihan se valmentaja kuitenkin.
”Äh, ei, sittenpä vasta tukka sauhuaa. Sitä paitsi menetin juuri hervottoman pussillisen suklaata.”
”Vai niin. Sepä ikävää”, Lauri vastasi – noin vain. Ei kysellyt, kyseenalaistanut tai tiristellyt sääliä ääneensä. Kuulosti ymmärtävältä. Ehkä sekin piti kovasti toffifeestä.

Nyökäytin aikuismaisesti ja pohdiskelin, josko sittenkin tujaus espressoa, mutta sittenkään ei: oli ehkä parempi, jos valmennuksessa vain toinen meistä olisi tuliseen menoon viritetty.
”Nähdään pian maneesissa!” huikkasin, kun ratsastustamineet olivat pinossa sylissäni ja tursuileva kaappi työnnetty vauhdilla melkein-kiinni. Piru, ovi kinnasi taas. No, ei auttanut. Jos talvipipo ja -takki tahtoivat ulkoilemaan, niin sitten ne varmasti tekisivät niin.

***

Sain tuta elämäni yllätyksen. Pontus, tuo uljas ratsuponiorini, oli mielettömän huikea ja kevyt ratsastaa. Se liikkui reippaasti ja höyhenenkevyesti eteenpäin kuin Spirit villi ja vapaa konsanaan, enkä keksinyt asialle mitään muuta selitystä kuin että sillä oli ollut Viiviään ikävä. Edes Pontuksella oli ollut ikävä, ja nyt se näytti mammalleen parastaan!!

Valmennus oli muutenkin oikeastaan aika helppo. Nyt me ei kävelty liikoja (onneksi – ihme), koska käynnit ovat kyllä vähän haastavia. Siinä ehtii touhuta niin hirvittävän paljon yhden askeleen aikana, että korjauksetkin menevät jo ihan pieleen. No, mitä me sitten tehtiin, oli Vivienne Blankleyn erityisalaa: ympyrät. Ympyrätyöskentelyä ja täydellisen pyöreää ympyrää en tähtivoittoni jälkeen unohtaisi tasan koskaan. Pontus taipui ja asettui kuin unelma, se oli notkea kuin maitolasiin humpsahtanut näkkileipä. Väistöt lähtivät lonkkien ja sisäjalan hipaisevasta paineesta, Lauri kehui meitä paljon, joskin myönnän, käyntiversioita oli hieman puuduttavaa tehdä. Fuskasinkin muutaman kerran omasta mielestäni hurjan kekseliäästi Pontson muka riistäytyneen raviin kesken käyntiväistön, mutta signore ehkä aavisteli totuuksia korjatessaan: ”Käynnissä, Viivi”, ihan tyynesti vain.

Loppuun me vähän koottiin laukkaa. Laukkajutut olivat mun suosikkejani, mutta tänään Pontus liikkui niin hyvin, etten olisi mitenkään  malttanut himmailla sitä.
”Viivi, istu syvälle satulaan ja tee paljon pieniä puolipidätteitä. Se ei saa lähteä puskemaan omin päin, kun tarkoituksena on koota laukkaa”, Lauri kehtasi sanoa, kun luulin ettei se katsonut ja saatettiin irrotella muutama sala-askel – väärä taktiikka ilmeisesti, sillä se siirtyi kehumaan Avaa. Phah! Ava. Aina tekemässä niin kuin valkku sanoo. Eikö sillä ollut lainkaan mielikuvitusta!

Mutta sitten tein kuitenkin niin, että keskityin vähän. Tein niitä signoren käskemiä puolipidätteitä, jooo jooo ihan pieniä, kun Pontuksella vähän tunteet kuumeni. Sehän kuulkaas toimi! Pontuksen vauhti jäi energiaksi, se polki oikein mallikkaasti ja voimakkaasti ylöspäin. Mä ihan tunsin sen! Ja me saatiin Laurilta oikea kehu, kyllä mielestäni vieläpä parempi kuin minkä Ava oli saanut. Sen voimin oli hyvä humpsuttaa loppuverryttelyt ja kaahottaa hetkinen maneesissa tukka putkella ravaten. Puolipidätteitä käytin vasta, kun Lauri niin sanoi, vaikka olihan se vähän oikeassa. Ravi putosi aika hitsin huikeaksi ja Pontus oikeasti venytti kaulaansa. Valmennuksen jälkeen Pontus sai pulleimman koskaan tapaamani porkkanan, koska se oli sen poissaoloni kestettyään ansainnut.

kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 24.04.20 23:07
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pontson päiväkirja
Vastaukset: 14
Luettu: 687

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto


Lauri oli alkanut tottua lähes viikottaisiin käynteihin Auburnissa. Koska valmennusten kuukausimäärät olivat nousseet Kallassa, mies oli alkanut keskittää Etelä-Suomen valmennusvarauksia yhä tiiviimmin nippuihin, jolloin ajokerrat olivat vähentyneet ja aikaa jäi muuhunkin. Kisakauden tiivistyessä se oli Laurille helpottavaa, koska Ruunaan Malja oli alkanut ja pian koittaisi myös Markarydin reissu Hannaby Hanami Weekin vuoksi.

"Viivi, istu syvälle satulaan ja tee paljon pieniä puolipidätteitä. Se ei saa lähteä puskemaan omin päin, kun tarkoituksena on koota laukkaa", Lauri ohjeisti maneesinpuolikkaassa laukkaavaa ratsukkoa ja käänsi sitten huomionsa toiseen ratsukkoon. "Hyvä Ava. Myötää välillä sisäohjasta, houkuttele sitä pyöristämään niskaansa - juuri noin."

Viivin ja Avan tehotuntien jälkeen Laurista tuntui kevyeltä jatkaa Ellien yksityisvalmennukseen, vaikka toisaalta kahden nuoremman ratsastajan valmentaminen kehitti miestä uran kannalta uudella tavalla. Lauri oli toki valmentanut junnuja aiemminkin, mutta hänen vakiovalmennettaviensa joukko oli aiemmin koostunut lähinnä täysi-ikäisistä ratsastajista.
"Näitä vinoja lähestymisiä voi tarpeen tullen hyödyntää myös kisaradalla", Lauri totesi pienesti hymyillen, kun Ellie oli pienen alkushokin jälkeen saanut Ankan tuotua sujuvasti lopulta reilun metrin korkeuteen nostetulle pystylle vinosta lähestymisestä huolimatta. Ratsukon tiukka kilpailu- ja treenitahti alkoi näkyä, mutta kaikesta huolimatta Ellien asenne ja motivaatio tuntuivat pysyvän hyvinä.

"Muista palautuminen", Lauri totesi vielä valmennuksen päätteeksi. "Molempien osalta."
Niiden sanojen siivittämänä mies käveli ulos maneesista miettien omaa kilpailufiilistään loppuvuodelta - miten kilpailemiseen oli alkanut yllättäen turtua ja miten se ei ollut enää tuonut samanlaista tunnetta kuin aiemmin. Tauko oli tehnyt hyvää monta vuotta työkseen kilpailleelle Laurille ja nyt mies oli lähdössä kokeilemaan Vegasin kanssa isompia luokkia kansainvälisille kilparadoille. Lauri oli harkinnut luokkavalintoja pitkään päätyen lopulta ilmoittamaan tamman 135-145 -luokkiin. Mies oli Saksan vuosinaan nähnyt, miten ahneet ratsastajat olivat pilanneet hyviä kilpahevosia, mutta luotti Vegasin fysiikkaan ja tiesi, että tamma oli ehtinyt ennen Suomeen muuttoa tehdä muutamia 150-luokkia.

Lauri heilautti kättään Isabellalle, jonka aina yhtä hillitty ja säntillinen ulkomuoto oli helppo tunnistaa pihamaalla ja jatkoi matkaansa parkkipaikalle. Hän oli törmännyt Isabellaan edellispäivänä varustaessaan Jinxiä kuntoon Arnen valmennukseen ja vaihtanut pari sanaa perijättären kanssa, pääasiassa lähestyvästä kisaviikosta. Isabella oli tuomassa nuoren tammansa Hannaby Young Stars -katselmukseen, johon myös Jinxi oli ilmoitettu.

"Tuollainen ennakkouutisointi saattaisi aiheuttaa paineita", Arne oli todennut viitaten Häst&Sportin verkkouutiseen, jonka Heidi oli bongannut heti tuoreeltaan.
"Niin", Lauri oli vastannut ja vaihtanut laukan välittämättä Jinxin suureleisestä vaihdosta, johon kuului totuttuun tapaan kaikkea ylimääräistä. "Saattaisi varmaan."

Se, että Mayerin välittämä Jinxi oli nostettu kysymysmerkit-otsikon alle, ei ollut hetkauttanut Lauria. Kysymysmerkki Jinxi todellakin oli, sen mies allekirjoitti täysin, eikä siksi ollut asettanut sen suurempia odotuksia tamman suhteen. Jos he pääsisivät ratojen loppuun ja Jinxi käyttäytyisi katselmuksessa edes jotenkin, kilpailuviikon saisi hyvillä mielin lisätä tamman CV:hen myynnin koittaessa.

Valmennuksen lopputulemana Arne oli todennut, että Jinxi oli niin valmis katselmukseen kuin sen luontoinen tamma saattoi siinä iässä olla. Rosengård oli nyökkäillyt hyväksyvästi kysyttyään Laurin luokkavalinnoista trakehnerin osalta - sopivasti haastetta loppuviikkoa kohti ja toisaalta juuri sitä kapasiteetin testaamista, mitä tässä vaiheessa täytyikin tehdä.

Kallassa paistoi aurinko, kun Lauri starttasi maasturinsa aikeenaan ajaa suoraan Runiaciin. Kilpailut lähestyivät, mutta kun valmistelut aloitti ajoissa, Lauri uskoi koko tallin porukan starttaavan matkaan ilman suurempia ongelmia.
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 23.04.20 15:32
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 58
Luettu: 2226

Sepon päiväkirja

» 21.04.2020 - teinin päiväkirja

Mun päähän koski ihan julmetusti, kun yritin kiristää Sepon satulavyötä. Se pullisteli, puhisi ja vaikka mä miten yritin ajoittaa voimattoman kiristysyritykseni oikein, se pirun poni haukkoi henkeään niin nopeasti, etten ehtinyt edes puristaa kunnolla nahkaremmistä ennen kun se oli jo vetänyt taas keuhkot täyteen ilmaa.
Ja ihan varmana se tyhjentäisi ne ilmasta kunhan kurottelisin jalkaa jalustimeen.

Viikonloppu oli mennyt vähän lujaa. Janna oli keskittynyt niin syvästi sen Tähtikisoihin (joihin mä olin päättänyt olevani jo liian ansioitunut yrittääkseni piestä muita uudelleen), että mä olin puolivahingossa ajautunut rinnakkaisluokan Matiaksen ja Paavon seuraan. Mä olin hiipinyt lauantai-illalla takaovesta ulos, kun äiti parkui jotain draamaleffaa olohuoneen sohvalla viinilasin ja viltin kanssa, tiesin, että se sammuisi siihen ennen lopputekstejä.

Mulla oli ollut vähän kylmä pelkässä nahkatakissa Paavon mopon kyydissä, mutta se oli käskenyt mun laittaa kädet sen takin taskuihin, sen fleecevuori oli lämmittänyt nopeasti mun jähmeiset kädet. Ehkä se oli myös osittain sen takin läpi huokuva lämpö, musta tuntui, että Paavolla oli normaalia korkeampi ruumiinlämpö ihan koko ajan.

Me oltiin päädytty jonkun kotibileisiin. Matias oli tuonut mulle siideriä ja kertonut miten sen tyttöystävä tulisi vasta vähän myöhemmin. Jos mun olisi pitänyt välttämättä muistaa sen nimi, se olisi ehkä alkanut S:llä. Joku Saara tai Saana tai jotain. Se oli kuulemma hyvä tyyppi, tosi ymmärtäväinen ja joustava.
Mulle selvis sen illan aikana, että joustavuus siinä suhteessa saattoi liittyä jotenkin vieraissa käymiseen, ainakin siihen tahtiin Matias oli yrittänyt tunkea kieltään mun kitarisoihin yhden hitaan biisin aikana. Mä olin tietysti vetänyt sitä ympäri korvia, koska se ei ollut tajunnut, ettei Ava Pulkkanen osunut samalle sivulle, tai oikeastaan edes kirjalle helpon kanssa.

"Kaikki okei?" Paavo istui ulkokeinuun mun viereen niin, että mun huolella aloittama keinuva liike sotkeutui pyöriväksi heilahteluksi.
"Joo, tietty", mä vastasin ja hymyilin sille vähän. Muistin miten lämmin sen takin alla oli ja työnsin kädet omiin taskuihini.
"Sori sen Matiaksen puolesta, se on välillä vähän egoisti, kun se juo", Paavo osasi kertoa. Mä vaan kohtautin olkiani.
"Sillä on naama kipeä huomenna", virnistin vähän.
"Ihan varmana", poika hymähti.

Makea savu leijaili mun ympärillä, leikitellen melkein härnäten.
"Haluutsä?" Paavo kysyi ja ojensi sätkää lähemmäksi. Mä tiesin, ettei mun olisi pitänyt.
"Voin mä."

Mun ympyrä valui uhkaavasti kohti Pontuksen ja Viivin ympyrää ja Lauri huhuili mut takaisin siihen hetkeen.
“Ava, kaikki hyvin?”
“On on”, mä vakuutin ja ohjasin mun mustan pommini takaisin omalle ympyrälleni. Enhän mä nyt sille voinut kertoa miten nieleskelin edelleen oksennusta ja miten mua huimasi piskuisen ponini selässä. Ihan yhtä lailla olin selvinnyt eilen koulupäivästä, niin selviäisin valmennuksestakin. Se mun piti myöntää, etten ihan hirveästi muistanut Jannan tilityspuhelusta sunnuntailta, kun se oli kertonut miten oli tullut esteillä toiseksi viimeiseksi.

Vielä vähemmän muistin miten olin päätynyt kotiin ennen aamua, koska sen sätkän ja parin seuraavan siiderin jälkeen mä olin ollut vähän kuin unessa. Mä olin aika varma, että osan jutuista olin kuvitellut, mutta toisista en ollut ihan varma. Paavon mä muistin ja sen, miten sen ruskeat silmät olivat olleet ihan kamalan lähellä jossain vaiheessa. Hauskaa mulla ainakin oli ollut. Sen takia hikoilin korkeakauluksisessa paidassa Merikannon valmennuksessa sillä hetkellä, koska mikään määrä meikkiä ei ollut peittänyt tumman violetteja jälkiä mun kaulalta.

“Samat väistätykset ravissa, Ava laittaa Sepon myös kunnolla töihin. Se käy nyt puoliteholla, kuten ratsastajansakin”, Laurin ääni saavutti taas jonkun tason mun tietoisuudesta ja mä ryhdyin vihdoin ajattelemaan. Mun seuraava valmennus olisi kahden viikon päästä, vaikka olinkin voittanut viimeisen cupin koululuokan, kaikilla neljällä ensimmäisellä oli 68 alkanut prosenttimäärä. Mistään murskavoitosta ei siis voitu puhua.

Mun oli pakko ruveta keskittymään.

kirjoittaja Ava P.
lähetetty 21.04.20 20:52
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sepon päiväkirja
Vastaukset: 51
Luettu: 2004

Ankan päiväkirja

Tie Tähtiin estevalmennus
tiistaina 14/04/2020
#merikantovalmentaa #tietähtiin2020

Ankka seisoi rennosti paikallaan täysin valmiiksi varustettuna. Ellie kipusi kimon tamman selkään ja lähti verryttelemään sitä valmennusta varten. Naisen vatsalihaksia pakotti jo, mutta sitkeästi hän aikoi ratsastaa seuraavankin valmennuksen vähintään yhtä hyvin, kuin edellisenkin. Voitontahto oli iskostunut naisen päähän niin syvälle, ettei sitä hevillä lannistettaisi. Sitä paitsi, kyllähän kuka tahansa kilparatsastaja ratsastaisi kolmekin valmennusta peräkkäin ilman valitusta, eikä Ellie aikonut olla yhtään heikompi.

Valmennuksessa oli Ellien kanssa myös Anton, Rasmus sekä kaksi muuta naista, joita Ellie ei tuntenut. Toisella näistä oli kaunis ruunikko, jolla oli päässään erikoinen läsi. Sen hän muisti nähneensä viime osakilpailuissa, olisivatkohan he sijoittuneet luokan loppupäähän?

Valmennuksen aiheena oli uusinnan ratsastaminen, mikä sopi Ellielle erityisen hyvin, sillä heidän heikkoutensa oli ollut nimenomaan uusinta. Perusradat he hyppäsivät pääosin puhtaasti, mutta uusinnassa jokin meni pieleen, oli se sitten huolimaton ratsastus Ellien osalta tai huonosti kannattimissaan pysyvä puomi – luultavasti molemmat. Ankka eteni innokkaasti esteille ja hyppäsi rohkeasti. Ellien tehtäväksi jäi ainoastaan arvioida ponnistuspaikka oikein ja tuoda hevonen esteelle niin, että se pystyi ylipäänsä hyppäämään.

”Muista antaa sen hypätä”, Merikanto muistutti. ”Älä tee enää liikaa esteellä, se osaa kyllä hypätä itsekin.”
Ellie puhahti radan jälkeen. Sitähän hän oli koko ajan yrittänytkin tehdä – antaa hevosen hypätä. Ankka oli kuitenkin ylittänyt kaikki esteet puhtaasti ja Elliekin oli ratsastanut mielestään huolellisesti. Hän oli kuitenkin kiitollinen, kun Merikanto vihdoin ilmoitti valmennuksen olevan lopussa ja Ellie saattoi siirtyä kävelemään loppukäyntejä. Naisen kaikki lihakset tuntuivat olevan niin lopussa, ettei hän tiennyt, pysyisikö enää pystyssä laskeuduttuaan tamman selästä alas.

Sarah luultavasti odotti jo avatun viinipullon kanssa Ellien kotona. Toivottavasti brunette ei ollut tyhjentänyt vielä ihan koko pulloa, sillä Ellielläkin oli jano rankkojen valmennusten jälkeen. Hän riisui Ankalta varusteet mahdollisimman nopeasti päästäkseen pian juoruilemaan ystävänsä kanssa. Mieleen nousi yhtäkkiä muisto Sarahin tuskastuneesta ilmeestä maneesissa ja teoriat alkoivat pyöriä Ellien päässä. Olikohan lehtijuttu saanut naisen niin tolaltaan? Hän ottaisi asiasta selvää. Heti kun vain saisi kylmättyä Ankan jalat.
kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 18.04.20 12:39
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Ankan päiväkirja
Vastaukset: 33
Luettu: 1806

Ankan päiväkirja

Estevalmennus
tiistaina 07/04/2020
#merikantovalmentaa #tietähtiin2020

”Anna sen edetä, anna edetä… puolipidäte… noin”, Merikanto kommentoi, kun Ellie oli ylittänyt onnistuneesti matalan suhteutetun linjan kimolla ratsullaan. Ankka oli vireä ja reipas, eikä sitä juuri tarvinnut kehottaa etenemään esteille. Sen sijaan Ellien piti itse yrittää rauhoittua selässä ja antaa tamman hypätä.

”Se vähän karkasi kaarteessa ulos, mutta muuten hyvin.”
Ellie nyökkäsi kommentille ja lupasi mielessään yrittää seuraavan kerran saada hevosen paremmin ohjan ja pohkeen väliin. Vaaleaverikkö vilkaisi areenan toisessa päässä ravaavaa Sipsiä, jonka Matilda ohjasi seuraavaksi esteille. Ratsukko hyppäsi hyvin, vaikka ilmeisesti tammalla olisi ollut paukkuja reippaampaankin menoon. Ellie tuhahti hiljaa. Mikseivät radat sujuneet hänellä yhtä hyvin kuin Sipsillä ja Matildalla?

Valmennuksen päätteeksi Ellie lähti ratsastamaan Ankan kanssa loppukäynnit maastoon Matildan jäädessä vielä maneesiin. Ulkona ajatukset lähtivät väkisinkin harhailemaan seuraavaan Tie Tähtiin osakilpailuun, johon olisi Ellien mielestä voinut olla hieman enemmän aikaa. Hänestä tuntui, kuin olisi hädin tuskin vasta ehtinyt tutustua Ankkaan. Jos he olisivat treenanneet yhdessä pidempään, heillä olisi varmasti jo useampi ruusuke taskussa.

Käytettävissä oleva aika huomioiden, Ellie aikoi kuitenkin treenata niin paljon kuin ehtisi, ottaen tietenkin huomioon myös hevosen jaksamisen. Käveltyään riittävästi hän palasi takaisin tallin pihaan, laskeutui tamman selästä ja talutti Ankan karsinaansa.

”Oliko hyvä maastoreissu, vai missä olittekaan?” kuului Jonathanin ääni. Se oli ilmeisesti tullut varustehuoneesta, sillä sylissään sillä oli huolimattomasti taiteltu loimi.
”Valmennuksessa”, Ellie tokaisi ja kumartui kimon jalkoihin riisumaan suojia. ”Mutta ihan okei, kai.”
Jonathan nykäisi loimen sisältä valahtanutta vyötä takaisin pakettiin. Ellien olisi tehnyt mieli taitella viltti siistimmin, mutta se olisi turhaa, sillä luultavasti loimi olisi menossa Lyylin päälle.

”Olisi voinut mennä paremminkin, tai siis, me tarvitaan vielä vähän rutiina että saadaan uusiintojenkin puomit pysymään paikallaan”, vaaleaverkön analyysi kuului.
”Ihan hyvinhän se viime osakilpailu meni. Ainakin olet pysynyt satulassa”, Jonny virnisti.
”No se nyt tästä vielä puuttuisi”, Ellie tuhahti ja sulki Ankan karsinan oven.

”Mä menen nyt viemään nämä varusteet, nähdään”, ja niin Ellie lähti varustehuoneeseen ja Jonny Lyylin karsinalle vapaata kättään hyvästiksi huiskauttaen.
kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 16.04.20 12:28
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Ankan päiväkirja
Vastaukset: 33
Luettu: 1806

Sipsin päiväkirja


Sipsi meinasi hiiltyä kunnolla, kun mä vaadin sitä kääntymään voltille suhteutetun linjan välissä sen sijaan, että olisin antanut tamman sujua pystyltä okserille.
"Rentouta käsi, älä jää puristamaan pohkeella", Lauri mutisi, kun Sipsi protestoi pukittamalla. Tamman korvat olivat painaantuneet kiinni niskaan, koska sitä turhautti aivan kuten hetkeä aiemmin treenatulla vinolla lähestymiselläkin. Vaikka harjoitukset eivät olleet Sipsille vaikeita, sillä olisi selvästi ollut enemmän menohalua ja tarkkuutta vaativat tehtävät lähinnä ärsyttivät tammaa.

"Sillä on kyllä mainio hyppytekniikka", Lauri totesi mulle valmennuksen jälkeen, kun Ellie oli jo poistunut maneesista Ankan kanssa. Nainen oli lähtenyt uudella kilparatsullaan mukaan sarjakilpailuun, joka oli hujahtanut mun tutkani ohitse niin kertaheitolla, että olin kokenut viisaimmaksi jättää tiiviisti aikataulutetun kisarupeaman väliin. Zelialle se olisi ollut liikaa, ja Sipsille liian vähän - juuri nyt mulla ei ollut tahtotilaa tahkota 120-luokkia niin lyhyen ajan sisään.

"Niin on", huoahdin. "Olisi isommillekin esteille."
Lauri vilkaisi mua ja käveli hetken hiljaa Sipsin vieressä.
"Olettehan te menneet treeneissä kolmeakymppiä ratanakin", mies totesi. Mä tiesin, ettei se todennut sellaisia asioita lämpimikseen, koska Lauri oli juuri sellainen valmentaja, joka halusi tukea ja varmistaa, että ratsukko oli valmis tasonnousuun.
"Mutta kun Ruunaalla ei ole metrikaksviittä", puuskahdin, vaikka sekin korkeus oli jollain tapaa jo koettu. Ei täysin nollatuloksin, mutta viimeisimpänä rataharjoituksissa täysin virheettömällä radalla.

"Voisitte mennä kolmenkympin", Lauri jatkoi ja mä pudistin epäilevänä päätäni. Miehen katse oli mietteliäs, kun se pysähtyi Sipsin viereen saaden tamman pysähtymään hämmentyneenä: mitä nyt kuului tehdä?
"Mene sitten Zelialla", Merikanto totesi tyynesti kuin siinä ei olisi ollut mitään ihmeellistä, että mies oli Sipsistä puhuessa tempaissut keskusteluun mukaan mun oman tammani. "Kymppi siis - ota metri alle jos siltä tuntuu. Sen jälkeen saatat vaikka ymmärtää, että nyt on jo korkea aika nostaa vaatimustasoa. Zelia on ainakin ollut valmis jo monet kisat."

Valmennus päättyi niihin sanoihin, sillä kisoihin havahtunut Lauri halusi lähteä hoitamaan omat ilmoittautumisensa. Mun oli tehnyt mieli huikata miehen perään, kuinka se olisi voinut startata Zelialla mun puolesta ja kuinka mä en vielä ollut Sipsin kanssa valmis kolmeenkymppiin. Ja muita tekosyitä, joille Lauri ei olisi korvaansa lotkauttanut.

Ehkä mies oli oikeassa ja suurin ylitettävä kynnys oli mun korvieni välissä. Sipsi pärskähti samalla hetkellä kuin niitatakseen ajatuksen mun takaraivooni. Ruunaa tuli epäilemättä liian nopeasti vuokrahevoseni osalta, mutta mun täytyisi mahduttaa kisakalenteriin muutama kokeiluluontoinen startti kesään mennessä.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 07.04.20 19:30
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sipsin päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 1457

Ankan päiväkirja

Pohkeenväistöjä ja kitkerää kahvia
tiistaina 31/03/2020
#merikantovalmentaa

Kimon tamman pehmeä käynti keinutti Ellietä ratsukon kävellessä ympäri maneesia pitkin ohjin. Ankka käveli reippaasti eteenpäin, eikä tuntunut lainkaan jännittyneeltä. Sileävalmennus tuli totisesti juuri oikealla hetkellä, sillä viikonlopun osakilpailu osoitti, että Elliellä ja Ankalla oli vielä tehtävää yhteistyön ja perusratsastuksen hiomisessa. Suuria ongelmia heillä ei niinkään ollut, mutta se jokin yhteistyöstä vielä puuttui.

Ellie keräsi ohjaa ja lähti ratsastamaan tammaa ravissa. Hän piti Ankasta. Ankan askellajeihin oli helppo mukautua ja se oli monellakin tapaa samankaltainen ratsastaa kuin Riepu. Reaktiivinen ja energinen, joka vaati vakaan käden. Siihen hän oli tottunut kimon ruunankin kanssa. Vaikka Lefankin kanssa oli hauska hypätä, oli Ankka kuitenkin aivan eri tasolla. Siltä löytyi kokemusta korkeammistakin luokista, eikä Ellie malttanut odottaa, että pääsisi etenemään itsekin uudelle luokkakorkeudelle.

Kaviot rummuttivat tasaisesti maneesin pintaa, kun ratsukko ravasi hyvässä tahdissa kahdeksikkoa. Tamma tuntui rennolta ja innokkaalta, mikä lupaili hyvää valmennusta. Ellie teki muutamia laukannostoja, kunnes Ankka tuntui hyvin verrytellyltä. Merikannon saapuessa maneesiin ratsukko oli jo siirtynyt kävelemään välikäyntejä ennen valmennuksen alkua.

”Tehdään tänään vähän perustyöskentelyä ja pohkeenväistöjä”, Lauri ohjeisti Ellien kerätessä taas ohjaa. Vaaleaverikkö kokosi ratsuaan ja lähti työskentelemään uralla. Pohkeenväistöistä Ellie piti. Niissä oli sopivasti haastetta, mutta ei ollut liikkeenä liian vaikeakaan.

Valmennus meni hyvin. Etenkin, jos sitä vertasi osakilpailuun, jossa ratsastus radoilla oli jännittynyttä ja hätäistä. Tänään kuitenkin kaikki tuntui sujuvan ja Ankka oli miellyttävä ratsastaa. Ellie päästi kimon tarhaansa ja katseli hymyillen sen ravatessa irrotellen toiseen päätyyn. Heidän yhteistyönsä suunta olisi ainoastaan ylöspäin, siitä vaaleaverikkö oli varma.

”Hei”, Ellie tervehti lyhyesti astuessaan Loungeen. ”Onko kahvia jäljellä?”
Pöydän ääressä istuva Anton vilkaisi kahvinkeittimen suuntaan ja nyökkäsi.
”Taitaa siellä vielä kupin verran olla.”

Ellie harppoi keittiöön ja kaatoi itselleen kupin kahvia, joka koostui tosiaan pannun pohjalla olevista jäämistä.
”Yyh, maistuu palaneelta”, Ellie nyrpisti nenäänsä maistettuaan kupista, mutta istui siitä huolimatta pöydän ääreen kahvinsa kanssa. Hänellä ei olisi aikaa keittää uuttakaan. Ellie tyhjensi kahvikuppinsa nopeasti selaten samalla Instagramia ja nousi sitten seisomaan.

”Viitsitkö keittää seuraaville lisää kahvia, mä en nyt ehdi – pitää mennä”, Ellie tokaisi hymyillen Antonille, joka ei vaikuttanut kovinkaan kiireiseltä ja poistui niine hyvineen tallin puolelle.
kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 03.04.20 10:57
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Ankan päiväkirja
Vastaukset: 33
Luettu: 1806

Hevosvaihdoksia ja siksak-väistöjä

2.4.2020 Auburnin tallissa ja maneesissa (Paju)
#merikantovalmentaa

Valmennusratsut poikkeuksellisesti:
Matilda - Sipsi
@Sarah R. - Zelia

(suljettu)

"Saat valita minkä huovan otat", mutisin yksityistallin varustehuoneessa. Tuntui hassulta selittää Zelian varustevalikoimasta ja pahoitella, että tammalla oli vain estesatula. En edes muistanut, milloin Zelian selässä oli vierailevana ratsastajana käynyt kukaan muu kuin Lauri, joten oli varmaan ihan luonnollista kokea pientä stressiä.

Mua ei kuitenkaan ahdistanut luovuttaa hevostani lainaan, koska kyseessä oli Sarah, jonka taitoihin mä luotin. Effin vuokraajana nainen oli kyllä tottunut herkempiin ratsuihin, vaikka estepainotteinen Zelia saattaisikin olla pieni kulttuurishokki. Toisaalta mä myös janosin nähdä, mitä Sarah saisi irti Zeliasta valmennuksessa, enkä osannut pelätä kaikkia mahdollisia kehuja, joita Lauri saattaisi pudotella pitkin valmennusta - Sarah oli kouluratsastaja ja olisi ihme, ellei nainen saisi Zeliasta irti hyviä pätkiä. Kaikki kehut olisivat myös kehuja tammalleni, jonka edistymisestä olin vastuussa valmentajieni tuella.

Zelian testaaminen nimenomaan Laurin valmennuksessa oli ollut Sarahin idea. Kun me oltiin hahmoteltu kisahuumassa sovittua ratsastuskertaa molempien aikatauluun viestein, Sarah oli muistuttanut yhteisestä valmennuksesta ja laittanut sen jälkeen huomattavan monta emojia. Hetken odottelun jälkeen nainen oli paljastanut ideansa, johon mä en ollut kokenut tarpeelliseksi esittää vastaväitteitä.

"Te varmaan pärjäätte", mumahdin vilkaisten hoitopaikan suuntaan, jossa Zelia heilutteli kyllästyneenä päätään kuin kokeillen, oliko Sarah varmasti varmistanut narujen olevan molemmilta puolin kiinni seinissä. "Soita, jos et löydä jotain."
Koska Zelian luovuttaminen Sarahin valmennusratsuksi oli tarkoittanut, että mä pääsin vaihtelun vuoksi sileän treeniin Sipsin kanssa, mun täytyi myös rientää tammatallin puolelle ehtiikseni varustaa ratsuni.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 02.04.20 18:39
 
Etsi: Arkisto 2020
Aihe: Hevosvaihdoksia ja siksak-väistöjä
Vastaukset: 14
Luettu: 161

Takaisin alkuun

Sivu 1 / 4 1, 2, 3, 4  Seuraava

Siirry: