Effin päiväkirja

Harjasin Effin ripein ottein hoitopaikalla. Muut hevoset söivät tyytyväisinä iltaruokiaan ja Effilläkin taisi olla melkoinen nälkä jo. Se oli syönyt vain pienen osan iltaheinistään ennen, kuin olin vienyt sen iltaratsastukselle maneesiin.

Tutkin tamman jalat huolellisesti, vaikkei se ollut tippumiseni jälkeen riekkunut, oli silti mahdollista, että se olisi saanut jonkun naarmun jalkaansa, jota en ollut huomannut maneesissa. Jalat olivat kuitenkin ehjät ja sain huokaista helpotuksesta.
Jos saisin päättää oman supervoimani, se olisi ehdottomasti röntgenkatse. Sillä saisin kuvattua Effin jalat joka ratsastuksen jälkeen ja varmistettua Amandalle, että tammassa ei ollut mitään fyysistä vikaa. Se olisi kätevää muutenkin erilaisten kipujen diagnosoimisissa, pystyisin heti katsomaan oliko hevosen nikamissa tai muualla vaurioita.

Katsahdin Effiin, joka vilkuili taakseen epäilevänä. Mahtoikohan se edelleen kokea hoitajansa petoeläimenä, joka vain johdatti häntä teurastukseen hyssytellen nätisti?
Jos Effi olisi saanut päättää, se olisi ehdottomasti syntynyt lintuna. Silloin se pääsisi lehahtamaan karkuun välittömästi vaaran uhatessa, eikä sen tarvitsisi kuikuilla niin paljon taakseen. Ehkä pöllö olisi oikea lajivalinta, silloin se ainakin saisi katsottua myös taakseen vain päätään käätämällä?

Virnistelin ajatukselle ja vein tamman karsinaansa. Se hyökkäsi väkirehujensa kimppuun ahnaasti, mulkaisten minua vielä paheksuvasti.
Kyllä, Effi olisi ihan varmasti pöllö, jos se saisi itse päättää.

Sarah katsoi täriseviä käsiään autonsa ratissa ja puristi kovempaa. Kello oli vasta seitsemän, mutta tänään oli niin tärkeä päivä, että tallilla ei voinut olla liian aikaisin.

Eilinen oli onneksi mennyt estekilpailuiden puomien nostamisessa, eikä nainen ollut ehtinyt jännittää ihan koko päivää. Lotta oli ollut melko vähäsanainen ja asettanut itsensä radan toiseen päähän, joten keskustelun sijaan latino oli keskittänyt huomionsa ratsukoiden seuraamiseen.
Illan tullen kuitenkin kotona yksin ollessaan mahanpohja oli kiertynyt tuhottoman suurelle solmulle, eikä olemisesta meinannut tulla mitään. Jos joku olisi maininnut, että kilpailuita ennen kannatti nukkua hyvin, olisi Sarah voinut nauraa itsensä mielipuoleksi. Katon yksityiskohdat olivat erottuneet heikosti ulkoa kajastaneessa valossa, mutta silti nainen oli laskenut jokaisen laudan, jota makuuhuoneen katossa oli.

Auto pysähtyi melko tyhjälle parkkipaikalle. Sarah sulki hetkeksi silmänsä ja yritti keskittyä hengittämiseen, mutta jokaisella sisäänvedolla möykky kurkussa kasvoi hieman isommaksi.
Jos hän mokaisi tänään, Amanda Sokka heittäisi hänet omakätisesti pihalle tallilta, se oli varmaa.

Effi söi aamuheiniään autuaan tietämättömänä kaikesta, mitä joutuisi kokemaan tänään. Ainakin yksi heistä oli siis nukkunut ilmeisen hyvin, sillä Effi myös seisoi hoitopaikalla täysin liikkumatta, kun Sarah tärisevin käsin taiteili musta-valkoista harjaa tasaisille sykeröille. Hiusgeeli auttoi pitämään karkailevat suortuvat kurissa ja antoi harjalle hienon kiillon.
Keskittyessään letittämiseen, Sarahin olo parani hetkeksi. Ehkäpä tästä päivästä selvittäisiinkin kunnialla?

Kello oli varttia yli yhdeksän, kun täydessä kilpailuvarusteissa oleva ratsukko astui tammatallista ulkoilmaan. Sarah oli saanut tungettua paksut hiuksensa tiukalle nutturalle hiusverkon sisälle ja Effin varusteet hohkasivat puhtauttaan. Tamman suitsissa oleva numerolappu hymyilytti latinoa. Amandalla oli ihan varmasti näppinsä hevosnumeron kanssa, sillä sellaista tuuria ei vain käynyt kenellekkään.
Sarah päätti hypätä Effin selkään jo tallin edessä, siten hän ainakin pysyisi riekkuvan tamman mukana, jos tämä päättäisi poistua tallialueelta omatoimisesti.

Kello löi tasan 10 ja kilpailut alkoivat vauhdilla. Sarah istui energiaa pursuvan tamman selässä odottamassa omaa vuoroaan ja koitti puoliväkisin seurata Inna Paakkasen suoritusta. KN Special oli melko helppo rata, Sarah oli ratsastanut sen moneen otteeseen jo ennen Villeä tai Effiä ja varsinkin tämän radan hän osaisi vaikka unissaan. Inna sai 64,545 prosenttia ja poistui radalta, antaen seuraavalle ratsukolle tilaa. Effi taisteli jo portilla vastaan, mutta rauhallisesti Sarah antoi sille aikaa puhista ja pian ratsukko ravasi aitojen sisäpuolella.

Radalta Sarah ei muistanut mitään pysähdyttyään lopputervehdykseen. Välähdyksiä harjoituslaukasta, joka oli mennyt kamalan hyvin. Pääty-ympyrä, jolla Effi oli koittanut tunkea sisälle. Pysähdys, joka päätti utuisen tunnelman ja käsi, joka kiitti hevosta hyvästä työstä.
Kuulutuksen, jossa sanottiin, että Sarah Reyes ja Fiveofive olivat saaneet prosenteiksi 70,682 %.

Odotus luokan päättymiseen tuntui ikuisuuttakin pidemmältä. Jokaisen kuulutuksen kohdalla Sarah oli aivan varma, että joku oli saanut heitä paremmat prosentit, mutta viimeisen ratsukon jälkeen totuus oli kohdattava. He olivat oikeasti voittaneet.
Effi ei tietenkään halunnut seistä palkintojen jaossa paikoillaan, mutta sinivalkoinen ruusuke saatiin paikalleen ja muutkin ratsukot palkittua.


Sarah näki vilauksen Amanda Sokasta ja olisi voinut vaikka vannoa nähneensä jotain hyväksyvän hymyn kaltaista naisen kasvoilla. Jälkikäteen ajateltuna se oli luultavasti ollut vain harhaluulo, koska eihän Amanda hymyillyt koskaan hyväksyvästi.

Helpossa Aassa latino keskittyi enemmän omaan istuntaansa, sillä hän oli aikaisemmin saanut palautetta jäntevyydestä. Effi kulki hyvin ja he saivat yhteensä 64 prosenttia radalta, joka riitti lopulta viidenteen sijaan.

Sarah iloitsi siitä, että heidän ensimmäiset kilpailut olivat menneet niin hyvin. Viides sija helposta Aasta ei ollut paha, ottaen huomioon, että luokkataso oli ollut melko vaativa. Effi sai vaahtopesun ja kourallisen porkkanoita, tamma tuntui olevan melko poikki ja sai jäädä kuivattelemaan omaan karsinaansa siksi aikaa, kun Sarah kävi seuraamassa vielä loput vaativan Been ratsukoista.

Hän saisi sittenkin jatkaa Effin vuokraajana ja nyt he olivat osoittaneet muillekin, etteivät he olleet ihan turhia sunnuntairatsastelijoita.

Istuin katsomossa ihan hiljaa, uskaltamatta edes hengittää. Maneesissa kulkeva ratsukko rikkoi hiljaisuuden tasaisella, rytmikkäällä rummutuksella enkä saanut katsettani irti heistä. Tuntui ihan siltä, kuin ilmassa olisi ollut taikaa ja minä sain esiintyvältä ratsukolta yksityisesityksen.

Amanda ratsasti eleettömästi, kiiltävät saappaanvarret virheettöminä ja jokainen hius oli aseteltu huolellisesti omalle paikalleen. Ihailin naisen tyylikkyyttä ja eleganttisuutta, kun tämä liidätti Effin lisätyssä ravissa lävistäjän toiseen päähän. Kokoaminen tapahtui juuri toivotussa askeleessa, se oli kuin laskelmoitu muutos, jolloin hevonen tiesi toimia oikein.

Pidin katseeni kiinni ratsukossa ja yritin imeä näkyä kuin sieni. Halusin oppia ratsastamaan kuin Amanda, vaikka tiesin, etten tulisi ikinä olemaan yhtä hyvä.

Tiesin ratsastuksen tulevan päätökseensä pian, kun Amanda aloitti keventämään ravissa. Nousin vastahakoisesti penkiltä ja kävelin äänettömästi, mutta ripeästi areenalle. Pysähdyin lähelle ovea, josta Amanda oli ilmestynytkin ja nainen pysäytti kirjavan eteeni.
Otin tamman ohjista kiinni ja hymyilin pienesti Amandalle, joka laskeutui eleettömästi Effin satulasta.
"Taluta kunnon loppukäynnit ja katsokin, että sen jalat ovat puhtaat huomenna", nainen totesi ja vilkaisin tamman valkoisia sukkia. Tietysti perijätär oli huomannut sen kohdan takajalassa, mihin Effi oli päättänyt osua kakatessaan alkukäyntien aikana.
Nyökkäsin jämäkästi ymmärrykseksi ja katsoin, kun Amanda poistui maneesista.

Henkäisimme Effin kanssa syvään yhtä aikaa oven sulkeuduttua.
"Sä olit upea", kehuin tammaa ja käännyin hymyillen katsomaan sen herasilmiä. Huomenna käärisin tamman elmukelmuun ja irrottaisin ne vasta sillä sekunnilla, kun Amanda saapui ratsastamaan tammaa. Ajatukselle virnistellen nostin satulasta jalustimen ylös, löysäsin vyötä yhdellä reiällä ja naksautin kieltäni saadakseni meidät liikkelle.

"Mierda", kirosin ääneen, kun katsoin vettä valuvan sadeloimen alta paljastuvaa tammaa. Effi oli tavoistaan poiketen päättänyt nukkua yönsä vähemmän puhtaassa kohdassa karsinaa ja sen vasen kylki oli törkyisen näköinen. Huokaisin syvään ja tartuin greenspot removeriin ja suihkin sitä kellertäviin kohtiin reilulla kädellä. Effi väisteli suihkepullon ääntä kai tavan vuoksi, sillä säikähtänyt se ei todellakaan ollut. Vilkuili vain taakseen hymynkaare turvassaan ja mietti, että siitäs sait ihminen.

Tehojynssäyksen vuoksi mulla oli hiki päällä jo siinä vaiheessa, kun nostin tummanruskean kouluhuovan tamman selkään. Asettelin sen huolellisesti oikeaan kohtaan ja nostin sen päälle koulusatulan. Effi liikahti vyötä kiristäessä, mutta en välittänyt siitä, vaan keskityin saamaan soljen reiästä lävitse.
Saatuani meidät lähtövalmiiksi katsoin tamman vielä kertaalleen lävitse, se oli puhdas ja varusteet siistit, joten naksautin kieltäni ja lähdin johdattamaan meitä maneesille. Värikäs enkkuviltti suojasi satulaa ja Effiä syyssateelta matkan ajan.

Amandan valmennuksessa oli selkeästi tänään suosittu askellaji - nimittäin laukka. En ollut varmaan eläissäni laukannut niin paljon valmennuksessa. Viimeaikaisista lisääntyneistä vatsalihastreeneistä huolimatta aloin tuntea jossain vaiheessa valmennuksen vaikutuksen myös mahassani. Laitoin kuitenkin vitosvaihteen silmään, sillä nyt ei todellakaan ollut laiskottelun aika. Effi kulki kauniisti tuntumalla koko ajan ja jos nyt rupeaisin veltoksi, valahtaisi koko pakka käsistä välittömästi.

Amandan antaessa ohjeet seuraavaan tehtävään saimme ravata pienen hetken ja hengittelin syvään venyttääkseni pian kramppaavia vatsalihaksiani.

Laukanvaihdoissa laskin askeleita tarkkaan ja kuin reseptiä seuraten kävin läpi huolellisesti jokaisen tarvittavan avun ennen vaihtoaskelta. Effi oli tosi hyvin kuulolla ja vaihdoista tuli todella täsmälliset ja eleettömät, vaikka en ollutkaan tehnyt niitä ihan hirveästi tamman kanssa.

Valmennuksen jälkeen hyppäsin alas satulasta ja laitoin Effille viltin päälle, jotta sen lihakset eivät kylmettyisi viilenevässä ilmassa niin kovin. Talutin loppukäynnit maastakäsin ja sain itsekin hieman jäähtyä hiestäni ennen ulosmenoa. Effi oli ollut lähestulkoon täydellinen tänään, mutta en tuudittautunut siihen harhaluuloon lainkaan. Tämän päivän hyvä fiilis tasapainoitettaisiin vielä jossain vaiheessa aivan varmasti.

Kun Effi oli pesty, kuivattu, juotettu ja loimitettu, Sarah talutti tamman pesupaikalta omaan karsinaansa, jossa odotti tuppo heinää. Nainen päästi ruunikon irti, käveli karsinan ulkopuolelle ja sulki oven perässään.
Huolellisen varustekatsauksen jälkeen Sarah vaihtoi ratsastussaappaat siisteihin jodhpureihin ja päätti sitten suunnistaa vielä loungeen kahvikupilliselle. Huutava nälkä kurni naisen mahassa, mutta tämä sivuutti sen. Kotona odottaisi eilisen jämäspagetit.

Sarah avasi loungen oven ja asteli sisään kiinnittäen hiuksiaan uudelleen korkealle poninhännälle.
"Ai säkin oot täällä? Onko kahvia?" nainen tervehtii loungessa majailevaa Innaa hymyillen.
"Mm, kerrankin ei oo kiire", Inna naurahti samalla, kun veti kaappinsa luona takkinsa vetoketjun kiinni. "En itseasiassa tiiä.. en oo kattonu."

Nuorempi brunette siirtyi kahvikeittimen luokse. Tyhjähän se oli. Ihme, yleensä Loungessa oli aina kahvia.
"Otatko, jos keitän?" Sarah tiedusteli Innalta.
"En mä taida kiitos", Inna irvisti. "Oon juonu tänään jo ainakin viis isoa mukillista. Kohta en saa enää unta, kun on kamalat kahvipärinät. Aattelin tästä hilppasta Hesen drive inin kautta", nainen naurahti vielä päälle.
"En mä sitten keitä, turha vain yhdelle laittaa. Äläkä puhu ruoasta, mulla on ihan kamala nälkä", Sarah vastasi virnistäen.

Inna naurahti ja kaappasi jo käsilaukkunsa olalle.
"No, mutta kiitos valmennusseurasta. Toivottavasti säkin löydät ruokaa", Inna sanoi.
Sarah meinasi huikata moikat naiselle, mutta päättikin sitten kokeillä jäätä kepillä. He eivät olleet valmennuksien lisäksi jutelleet kovinkaan paljon Innan kanssa.
"Haluaisitkos sä ruokaseuraa? Olisi kiva tutustua suhunkin vähän paremmin. Ei ole pakko tietenkään", Sarah varmisti vielä ja hymyili.

Inna oli jo kääntynyt kohti ovea, mutta pyörähti takaisin Sarahia kohti. Ai ruokaseuraa? Kotona odottivat kyllä koirat ja hevoset, jonka takia nainen olikin meinannut hakea vain Hesestä sapuskaa.
"Mikä ettei", Inna kuitenkin vastasi. "Haluutko jonnekin tiettyyn paikkaan?"
"Mennäänkö Monacoon? Vai haluutko välttämättä Heselle, sekin käy paremmin, kuin hyvin", Sarah ilahtui siitä, että Inna oli halukas menemään syömään yhdessä.

Kaksikko päätyi suuntaamaan Monacoon, pizzeriaan Kallan keskustassa. Sarah pysäköi bemarinsa pizzerian parkkipaikalle ja nousi autosta. Tummansiniset farkkuratsastushousut olivat onneksi siistit, eivätkä heinän ja mudan peitossa. Pikeepaidan helman nainen oli tunkenut housujen alle ja sen päälle pukenut mustan toppatakin. Ehkä pizzerian omistajat antaisivat kevyen tallintuoksun anteeksi.

Inna ei ollut ennen käynyt Monacossa, mutta tiesi kyllä mihin he olivat saapuneet. Nainen veti oven auki ja päästi Sarahin ensimmäisenä sisään. Pizzan herkullinen tuoksu tulvi heti Innan nenään, kun hän seurasi toista naista kynnyksen ylitse sisäpuolelle. Sarah johdatti heidät parin ihmisen jonoon.

Jonotusaika antoi Innalle aikaa miettiä mitä söisi. Raskas aamuvuoro ja kouluvalmennus eivät tuoneet hetkeäkään mieleen salaatteja. Nekin kyllä varmasti olisivat täällä herkullisia. Ehkäpä hän ottaisi vain pizzan?

Viimein edellä olleet teinit saivat tilauksensa valmiiksi ja siirtyivät pöytään odottamaan. Sarah viittoi Innaa tilaamaan ensin, joten Inna meni tiskille mietteliäänä.
"Pitsa, johon kebab, katkarapu, herkkusieni ja ööö oliivi", nainen tilasi. "Sekä pieni kola."
Maksettuaan, Inna sai kolalasinsa.
"Mä meen etsiin jo pöydän, niin tilaa rauhassa", Inna kertoi Sarahille.
"Joo."

Monaco ei ollut täynnä asiakkaista, joten tyhjän pöydän löytäminen hieman rauhallisemmasta paikasta ei ollut vaikeaa. Nurkkapöytä ja vielä ikkunan vieressä. Inna laski lasinsa pöydälle ja riisui takkinsa tuolin selkänojalle, ennen kuin istahti alas odottamaan Sarahia.

Kolalasi nousi juuri meikittömille huulille, kun Sarah ilmestyi pöydän luokse ja istahti alas. Kaksikon keskuuteen laskeutui hieman vaivaantunut hiljaisuus. Innalla ei ollut ainakaan mitään hajua mistä puhua. He eivät olleet Sarahin kanssa kuin tallituttuja, joten jonkin henkilökohtaisen asian tiedusteli ei sopinut tilanteeseen.

Lopulta nainen selvitti kurkkuaan.
"Miten teillä meni radan ratsastus?" Inna tiedusteli. "Amanda laitto meidät ainakin miljoona kertaan toistaan", Inna pyöräytti silmiään.
Helppo A:n ohjelmassa Amanda oli tosiaan laittanut heidät toistamaan takaosakäännös kohdan monen monta kertaa. Vaativa B:ssä valmentajalle oli aiheuttanut tuhahteluja huonot voltit ja laukan tahdin säilyttäminen.

"Ei mitenkään kamalan hyvin", Sarah tunnusti naurahtaen. Nainen oli valinnut kasvispizzan kylkiäiseksi veden, koska tällä oli valmennuksen jälkeen hirvittävä jano. Eikä tämä pitänyt muutenkaan limppareista juurikaan.
"Effi oli tosi sählä eikä oikein jaksanut keskittyä. Puski sisälle koko ajan ja varsinkin Helpon A:n rataharjoituksen vastalaukka puoliympyröissä se pisti ihan leikkimiseksi. Olin jo ihan varma, että Amanda repii mut alas tamman selästä ja kieltää tulemasta kilometriä lähemmäs tallia."

Monacon henkilökunta oli yllättävän nopeita, sillä heidän pizzat saapuivat jo nyt pöytään. Sarah katsoi nälkäisenä mozzarella-paprika-tomaatti-basilika pizzaansa ja haukkasi siitä höyryävän kuuman palan ennen vastauksensa jatkamista.
"Mutta onneksi saatiin lopuksi ihan kelvollinen suoritus. Amanda kyllä haukkui meidät molemmat ihan lyttyyn. Täytyy vaan tehdä reilusti enemmän töitä vielä ennen kisoja ja ratsastaa myös Lefalla pariin otteeseen. Aiotko sä osallistua kisoihin jollakin muullakin hevosella, kuin vain Banskulla?" Sarah uteli aidosti kiinnostuneena.

"Kiitti", Inna sanoi pizzan tuojalla ennen kuin siirsi huomionsa takaisin Sarahiin. "En mä oikeastaan oo varma vielä."
Innan naurahdus oli epävarma lauseen perään. Tottahan se oli. Hän ei oikein tiennyt ketä hevosia oli viisasta tuoda kilpailemaan. Viime kerralla esimerkiksi Hazelin kanssa tehty suoritus oli aivan farssi.

"Kiinnostavaa kyllä, että sä osallistut myös Lefalla", Inna jatkoi ja kertoi Sarahille, kun leikkasi pizzan keskustasta itselleen palan.
Pizzan reunat saisivat jäädä paikoilleen. Inna ei syönyt niitä koskaan.

"Okei", Sarah vastasi Innan epämääräiseen vastaukseen ja hymyili toiselle. Mahtoi olla kiireistä omistaa monta hevosta, nainen ajatteli.
"Se oli vähän sellainen hetken mielijohde oikeastaan", latino selvensi ja virnisti.

"Tykästyin siihen vähän silloin Amandan kouluvalmennuksessa ja Amanda antoi ymmärtää, että sen kanssa voisi saada startata kisoissa. Effiin mun on tarkoitus panostaa, mutta toivoisin Lefan opettavan mulle vielä lisää ratsastuksessa. Ehkä jopa asioita, joita voin sitten kokeilla Effin kanssa. Ei mulla ole oikeastaan paljoakaan odotuksia Lefan suhteen, se on niin vaativa, vaikkakin osaava, että me mennään vaan kokeilemaan kepillä jäätä startin suhteen", Sarah kertoi pizzansyönnin lomasta. Inna vaikutti olevan melko vähäsanainen ainakin näin tuntemattoman tallikaverin seurassa, mutta latinoa se ei haitannut. Hän oli kyllä tottunut olemaan se puhuva osapuoli useimmiten.

Inna nosti pizzaan keskittyneen katseensa Sarahiin. Hän ei uskaltanut myöntää, että ei ollut oikeastaan kuunnellut naista. Nälkä oli niin suuri, joten pizzan syöminen vei hänen kaiken huomionsa.
"No, eiköhän teillä ihan hyvin mee joka tapauksessa", Inna päätti yrittää diplomaattista vastausta.
Eihän sitä kehdannut tietenkään myöntää, että ei ollut kuunnellut. Inna peitteli nolostuksen hymyn taakse.

"Kiitos", Sarah vastasi hymyillen edelleen aidosti edessään istuvalle Innalle. Mielessään hän laittoi muistiin, että kysyisi Amandalta mahdollisia treenipäiviä Lefankin kanssa ennen kilpailuja.
"Mites teillä muuten menee Banskun kanssa? Se on kamalan kivan oloinen, mitä olen teitä valmennuksissa ehtinyt seurata", Sarah kysyi vielä. Pizza oli hävinnyt ennätysnopeasti lautaselta naisen mahaan ja tämä tunsi rajansa tulleen vastaan. Viimeiset palat saisi pyytää kotiinviemisiksi.

"Vaihtelevasti", Inna kohautti olkiaan.
"Kuinka niin?"
"Tai siis hyvin pääosin tietty", Inna naurahti. "Se vaatii vielä paljon kestävyyttä työhön. Vaativampi ryhmä on napannu siitä veronsa."
"Aa, no treenillä sitäkin saa lisää", Sarah tokaisi.
"Jep, niin saa. Me ollaan lisätty paljon laukkatyöskentelyä."

Inna söi pitsansa loppuun ja katsoi sitten kelloa.
"Oho, mun on aivan pakko mennä", hän naurahti ja nousi ylös vetääkseen takkinsa päälle. "Kiitti ruokaseurasta."
"Joo, kiitti sullekin”, Sarah hymyili. "Otetaan joskus uudestaan."
"Ehdottomasti paremmalla ajalla."

Inna heilautti kättään hyvästiksi ja katosi sitten ovesta pihalle.

Sarah käveli reippain askelin tammatallin takaovesta ulos ja ensimmäiseen tammatarhaan. Effi seisoi Armin ja Minan kanssa sulassa sovussa pienen matkan päässä, tammat olivat kylki kyljessä Armin toimittaessa keskimmäisen virkaa.
"Effii", nainen huhuili hymyillen ja puristi kädessään olevaa porkkananpalaa. Tamma nosti korvansa ylös, mutta ei liikahtanut sen lisäksi senttiäkään. Sarah siirsi vapaalla kädellään hiuksensa korvan taakse ja käveli rauhallisesti tammakolmikon luokse.
"Hei Armi ja Mina", nainen tervehti rautiaita ja pujotti riimun Effin päähän. Tamma osasi jo odottaa porkkanaansa, Sarah antoi sen hymyillen ja rapsutti ruunikon korvan takaa.

Effin kuntoonlaitto sujui jo omanlaisella rutiinilla, tamman käytös hoitopaikalla oli parantunut huomattavasti siitä, mitä se oli alkukesästä ollut. Ei kirjava vieläkään paikoillaan ollut ja se vilkuili edelleen ympärilleen mahdollisten saalieläinten varalta, mutta Sarahin kohdalla ainakin varpaita ei enää tallottu ja harjauksen aikana tamma osasi seistä hiljaa.

Kaksikko käveli rinnatusten maneesille, Sarah oli laittanut enkkuviltin tamman selkään. Alkukäynnit nainen käveli maastakäsin, seuraten maneesissa työskentelevien Annan ja Gabriellan ratsastusta tarkkaavaisena. Reiska tuntui olevan virkeällä tuulella ja brunetella oli melkoinen työ pitää pakka kasassa.

Sarah nosti viltin Effin selästä ja laski sen maneesin reunalle. Nainen käveli keskelle maneesia, laski jalustimet alas ja kiristi satulavyötä vielä reiällä. Nainen nousi ruunikon selkään kevyesti ja otti ohjat käsiinsä.
Effillä oli myös menohaluja, Sarah pyrki ohjaamaan sen energian siihen, mitä halusi tamman tekevän, eikä siihen, mitä tamma halusi tehdä. Se oli yllättävä haastavaa ja yhteistyö rakoili jonkin verran, mutta nainen oli myös tyytyväinen omaan kehitykseensä.

Laukannostossa Effi pyrähti eteen ja Sarah joutui pidättämään vähän kovemmin saadakseen kirjavan takaisin hallintaan. Effi pärskähti ja heilautti päätään protestiksi, mutta rauhoittui sitten ratsastajansa hallittavaksi.

Loppukäyntien ajaksi Sarah suuntasi Effin kanssa lähimaastoon. Nainen huomasi päätyvänsä saman hautalehdon ääreen, jossa Lefa oli viimeksi pyhäinpäivänä pelästynyt jotain. Automaattisesti brunette etsi ympäristöstä syitä sille, mutta kaikki näytti ihan normaalilta. Sarahin katse pysähtyi hautakiveen, johon oli kaivettu nimi Domer II.
Surullinen ajatus kävi naisen mielessä, kun tämä ajatteli kiven symbolia menetettyjen rakkaiden muistamisesta. Hän toivoi, että olisi voinut nähdä vanhempansa edes kerran, vaikka tiesi sen olevan mahdotonta.

Hieman haikeana Sarah hoiti Effin pois. Saatuaan ruunikon loimitettua, nainen vei sen takaisin tarhaan ja lähti hakemaan Lefan nelostarhan ruunaporukasta.

Sarah varusti Effiä hiljaisena hoitopaikalla. Nainen väisteli mekaanisesti tamman sivuliikkeitä ja unohtui hetkeksi tuijottamaan tamman takajalkoja roikottaen kädessään koulusuojia.
Havahtuessaan jälleen liikkeelle latino tiesi, että oli vedettävä suojakuori päälle ja näytellä, sillä Amanda ei kuuntelisi hetkeäkään tekosyitä. Kunnioitus perijätärtä ja tämän kirjavaa hevosta kohtaan olivat riittävät kannusteet siihen, että ensimmäistä kertaa viikkoihin nainen puki kasvoilleen hymyn ja painoi ratsastuskypäränsä päähänsä.

Effi kulki levottomana eteenpäin, se vierasti jalustimien painoa säkänsä päällä ja Sarah mietti olisiko ollut fiksumpaa vain ottaa hihnat kokonaan irti. Vielä kierroksen nainen jaksoi odottaa, jonka jälkeen pysäytti Effin tamman viltin luokse maneesin seinälle.
"Sarah, nyt ei ole mikään tauko", Amanda huusi välittömästi.
"Otan jalustimet kokonaan irti, Effi ei rentoudu kun ne on kaulalla", Sarah vastasi ja repi hihnat irti. Amanda ei sanonut enää mitään, mutta latino tunsi polttavan katseen itsessään.

Kuten Sarah oli aavistellutkin, Effi myötäsi paremmin ja lopetti ylimääräisen venkoilun välittömästi. Naisen lihakset huusivat kuolemaa, mutta tämä otti kivun ilomielin vastaan. Se oli aina ollut tervetullut häiriötekijä, kun vaihtoehtoina olivat pelko ja ahdistus.
Amandan armoton ruoskinta sai Sarahin hetkittäin jopa unohtamaan kotona odottavan tilanteen ja keskittymään kunnolla ratsastukseen. Tehtävät olivat vaativia, eikä Sarah onnistunut niissä kertaakaan ensimmäisellä kerralla, usein vasta kolmannella toistolls ratsukko sai hyväksyttävän suorituksen ja sen jälkeen sai keskittyä tekemään saman uudelleen.

Hiki virtasi pitkähihaisen paidan alla ja Sarah pyyhkäisi hikikarpaloita pois otsaltaan. Effi oli myös hikivaahdon peitossa, vaikka Sarah oli klipannut tamman vasta pari viikkoa sitten viimeksi. Sekin oli ollut oikea tahtojen taisto, joka oli lopulta vaatinut rauhoittavaa Effille ja muutaman laastarin klippaajan sormille onnistuakseen.

Sarah käveli pitkät loppukäynnit maneesissa ja jäi sinne vielä toisten poistuttua takaisin talliin. Effi pyöritteli korviaan jäätyään yksin, muttei ainakaan huutanut kavereidensa perään. Latino tuijotti Effin korvia ja mietti miten paljon voimaa tamma antoi hänelle. Vaikka oli kulunut vasta hetki siitä, kun heidän yhteiselonsa oli alkanut, Sarah oli syvästi kiintynyt kirjavaan.
"Gracias cariño", Sarah kuiskasi ja rapsutti ruunikon harjanjuuresta. Effi kääntyi katsomaan ratsastajaansa ja höristi hieman korviaan. Sillä oli nälkä ja se halusi vain päästä talliin iltaruoilleen.
"Mennään, mennään", nainen sanoi hymyillen ja hyppäsi alas tamman satulasta.

Kaikki loppuu aikanaan
Ei ainakaan tää, ei ainakaan tää
Kipua

Olisin nauranut, jos olisin uskaltanut, kun tajusin mikä kappale mulla soi päässä.
"Jalka taakse!" Amanda huusi, se näki ihan varmasti mun ajatukseni.
Effi kulki levottomana ja tiesin sen johtuvan omasta istunnastani. Reidet, selkä, vatsa, kyljet, pohkeet - jopa mun varpaat olivat ihan viittä vaille krampissa ja valmennus oli vasta puolessa välissä.
"Leuka ylös, älä tuijota sitä Effin niskaa!"
Noin, nyt alkaa niskalihaksetkin vielä sattumaan.

"Kävelkää hetki. Ja miettikää oletteko oikeasti valmiita kisoihin, kaikilla on vielä paljon tehtävää", Amanda armahti meidät hetkeksi ja luulisin, että jokainen henkäisi helpotuksesta.
"Herranjumala mun lihakset särkee", Tilda henkäisi Lefan selästä. Ruunan askeleissa oli vielä hankalampi istua, kuin Effin.
"No arvaa", vastasin ja vilkaisin Amandaa. Nainen selasi puhelintaan, mutta tiesin sen olevan haukan tavoin valppaana. En uskaltanut vieläkään rentouttaa jalkojani.

"Ja sitten jatkuu, nostakaa laukka ja jääkää kahdelle pääty-ympyrälle, Inna ja Sarah toiseen päätyyn ja Tilda ja Anna toiseen. Pidetään välimatkat tasan", Amanda ilmoitti ja ratsastin Innan ja Valerien perässä toiseen päätyyn. Effi yritti säikkyä jotain varjo-oliota ensimmäisillä kierroksilla ja yritin pitää tamman omalla paikallaan sisäpohkeella.
"Sisäjalka paikallaan", Amanda huomautti heti ja tunsin kuinka hikikarpalot vierivät selkärankaa pitkin.

Join ainakin kolme litraa vettä, kun olin saanut Effin pestyä hiestä ja vuorattua loimivuoren alle.
"Kyllä huomenna tekee kipeetä", Anna totesi kävellessään loungeen.
"Jos edes sunnuntaihin mennessä olisi helpottanut, niin olisin kyllä kiitollinen", vastasin virnistäen ja istuin kahvipöydän ääreen.
"Auuu", ynähdin, kun reiteni kramppasivat taas.
"Kuuma kylpy tai pitkä sauna tehtävälistalla tänään", Anna jatkoi ja seurasi, kun hakkasin reittäni nyrkillä.
"Kiitos vinkeistä."

Kävelin takaisin tammatalliin ja yritin venytellä samalla. Effi söi heiniään tyytyväisenä karsinassaan ja vilkaisin sen loimia, ne saisivat olla vielä hetken päällä, jonka jälkeen vaihtaisin ne kuiviin. Päätin odotellessani puhdistaa tamman varusteet perusteellisesti. Tammatalli oli hiljainen ja hyräilin varustehuoneessa ääneen Jess Glynnen Thursday biisiä. Abuela oli onneksi jo melko hyvässä kunnossa, mutta mua jännitti ihan kamalasti, sillä sisarukseni olivat tulossa ensi viikolla käymään kotona. Jos selviäisin hengissä cupista ja perheestäni, niin tiesin olevani voittamaton.
"Jännittääkö?" kysyi ääni ja hätkähdin. Luulin olleeni yksin. Käännyin katsomaan selkäni taakse, Ellie nojaili hymyillen satulahuoneen ovenkarmiin.
"No jännittää. Eikö sua sitten?" Ellie kohautti olkapäitään.
"Älä valehtele", sanoin ja virnistin.
"No jännittää tottakai."
"Hyvä. Haluutko muuten olla mun kisahoitajana? Saat pidellä Effiä sen aikaa, kun meen Lefalla. Sillä kuulemma aloittaa joku uusi hoitaja, ehkä se voi laittaa sen kuntoon."
"Voin mä. Sä varmaan voit auttaa mua?"
"Tietenkin."
"Hyvä. Mennäänkö kahville?" Ellie katsoi mua tutkivasti. Mä en ollut kertonut sille mitään abuelasta, mutta ehkä nainen oli aavistellut jotain viimeiaikaisesta hiljaisuudesta.
"Mennään vaan. Täytyy vaan vaihtaa Effin loimi. Mun jokaiseen lihakseen sattuu."
"Uskon", Ellie nauroi ja tuli auttamaan mua Effin loimen vaihdossa.

Rosengårdin esteleirillä vieraita hevosia ratsastaessani olin päättänyt, että minun olisi syytä tehdä sitä enemmänkin: poistua mukavuusalueeltani ja kokeilla erilaisia hevosia. Auburn Estatessa jos jossain oli toinen toistaan osaavampia hevosia, joilta voisin oppia paljon. Niinpä olin ilmoittautunut heti ensimmäisenä Amandan avoimeen kouluvalmennukseen, jossa ratsuina olisivat perijättärien hevoset.

Sain tietää ratsuni vasta kävellessäni valmennuspäivänä loungeen katsomaan Amandan kauniilla käsialalla kirjoitettua tuntilistaa. Effi. Tammassa oli paljon samaa kuin Epissä: molemmat oli rekisteröity hollanninpuoliverisiksi, mutta täysiveristä oli suvussa paljon. Muistelin Isabellan kertoneen, että Effin isä oli puhdas täysiverinen. Makustellessani asiaa lähdin hakemaan Epiä tarhasta. Hevosella olisi tänään kevyt juoksutuspäivä, sillä tiesin Amandan kouluvalmennusten olevan pahemmanlaatuista rääkkiä. Jotain armoa.

…

Tutustuessani Effiin huomasin, että siinä oli muutakin perustavanlaatuista eroa Epiin kuin herasilmät ja valkoiset läiskät. Se oli todella epäluuloinen uudesta kaksijalkaisesta sen karsinassa. Olihan Epikin herkkä ja usein tuli hännän alla, mutta Effi oli myös arka. Epi oli jopa tyhmänrohkea. Kirjavan korvat painuivat luimuun ja se alkoi steppailla, kun otin askeleen lähemmäs. Pysähdyin niille sijoilleni, hengitin syvään ja rentoutin koko kropan. Annoin Effin pälyillä ja puhista kaikessa rauhassa. Miten kaunis tamma olikaan!

Hevonen oli myös yllättävän puhdas. Asialla oli varmaan ollut tamman hoitaja. Muistin kyllä latinon kasvot upeine silmineen, mutta nimimuistini oli vähän hatara, kuten aina. Olin kiitollinen hänelle, sillä nyt ehdin antaa seuraavat puoli tuntia hevoselle aikaa päättää, etten olisi uhaksi.

Minä en kuitenkaan ollut ainoa hevosia syövä hirviö Effin illassa. Näkymätön sellainen oli ilmiselvästi myös maneesin nurkassa. Tamma hyppäsi valtavan sivuloikan aikeissaan lähteä tuhatta ja sataa karkuun. Sydän alkoi tykyttää tuhatta ja sataa, ja Amandan kivahtaessa oikein säpsähdin satulassa. Effi tanssahteli hermostuneena allani, mutta sain pidätteet läpi. Kolme muutakin hevosta ottivat kierroksia Effin säpsyilystä ja tuntuivat vahtaavan tyhjää nurkkaa. Kylmät väreet kulkivat selkäpiissäni. Olinko katsonut liikaa kauhuelokuvia Halloweenin kolkuttaessa ovella?

#kouluvalmennus

Tammatallin satulahuone saattoi näyttää sotkuiselta ulkopuolisen silmin. Sarah istui lapsekkaasti sotkun keskellä lattialla jalat ristissä ja hyräili korvanapeissa soivan Celine Dionin kappaleen mukaan. Naisella oli kädessään Effin kankisuitsien niskahihna, pyyhe ja satulasaippualla kyllästetty kostea sieni. Joku oli ripustanut satulahuoneen ikkunaan jouluvalot, joiden lämmin hehku täytti huoneen, pimeys oli juuri laskeutunut tallin pihaan.

Kun jokainen nahka oli puhdistettu pakkomielteisen huolellisesti, alkoi kierros alusta rasvan kanssa. Sarah piti huolen siitä, että käytti voidetta juuri sopivasti, jotta varuste kiiltäisi, mutta ei tuntuisi rasvaiselta kädessä. Kuolaimet nainen oli upottanut puhtaaseen vesisankoon likoamaan, vaikka ne olivatkin lähes uutta vastaavat.
Rasvauksen jälkeen alkoi kokoamisvaihe. Sarah aloitti otsapannasta, pujotti sen niskahihnaan paikalleen, sen jälkeen tuli turpahihnan vuoro. Latino tiesi tasan mihin reikiin varusteet kuuluivat, vaikka nahkaan ei ollut jäänyt juuri minkäänlaista kulumajälkeä. Kuolaimet oli helppo kuivauksen jälkeen kiinnittää oikein päin, nainen muisti kuinka oli nuorempana joutunut miettimään päänsä puhki miten päin kuolaimet piti laittaa. Kankisuitsien kanssa se oli ollut kaksi kertaa hankalampaa, mutta sitten jonain päivänä Sarah oli vain tiennyt.

Viimeisenä nainen kiinnitti ohjat sekä kankikuolaimiin, että nivelkuolaimiin. Tarkasteltuaan työnsä tulosta tarkasti, Sarah niputti suitset kauniisti ja nousi lattialta laittaakseen ne takaisin omalle paikalleen. Jännitys kutkutteli vatsanpohjassa, naista jännitti viikonlopun kilpailut todella paljon.
Sarah käveli Effin koulusatulan luokse ja irroitti siitä kaiken ylimääräisen niin, että jäljelle jäi pelkkä satulan runko. Nainen kävi satulan huolellisesti läpi saippuan kanssa, niin päälipuolen, kuin myös hevosta vasten tulevan puolen. Jokaisen sauman ja kolon Sarah tarkasti järjestelmällisesti.
Puhdistuksen jälkeen nainen rasvasi satulan takakaaren ulko-osan, etukaaren ulko-osan ja siiven takaosan, johon ratsastajan jalka ei asettunut. Rasvaa Sarah levitti myös siiven ja rungon välisiin osiin, mutta hevosen ja ratsastajan kosketuspinnat nainen jätti ilman rasvaa, sillä se vähentäisi kitkaa ja hankaloittaisi istumista, sekä lyhentäisi satulan käyttöikää.

Sarah pesi vielä jalustimet, niiden hihnat ja satulavyön. Nainen vaihtoi satulaan valmiiksi jo valkoisen koulusatulahuovan, johon oli kirjailtu Reyes ja jota koristi Auburnin kaunis logo. Hän huokaisi syvään ja toivoi, että kilpailut meinisivät sunnuntaina hyvin. Effi ei ollut ollut ihan parhaimmillaan keskiviikon treeneissä ja Sarah itse oli vieläkin hieman kipeänä istuntaharjotteista. Sarah myös mietti Effin tulevaa astutusta ja varsalomaa, miten hänen tulisi osata kouluttaa varsa hyvin käyttäytyväksi ja uudelle omistajalleen sopivaksi. Hän mietti millainen varsa Effistä ja Banskusta syntyisi, isot merkit sillä ainakin toivottavasti olisi ja kauniit askellajit.

Sarah otti porkkananpalan käteensä ja lähti satulahuoneesta ulos. Reitti Effin tarhalle oli tuttu, Sarah huhuili kirjavaa luokseen ja tamma askelsi jopa muutaman askeleen vastaan.
"Taitava tamma", Sarah kehui ja ojensi porkkanan ruunikolle. Saatuaan riimun ja narun hevosen päähän, Sarah jäi vielä hetkeksi paikoilleen ja silitti tamman kaulaa rauhallisin liikkein. Effi kuunteli edelleen ympäristöään tarkkaavaisena, mutta malttoi seistä paikoillaan ja vilkaisi hoitajaansa miettivän näköisenä. Sarah ei ottanut tamman luottamusta itsestäänselvyytenä, oli mennyt kauan rakentaa se tyhjästä ja tarvittiin vain pieni virheliike ja rakentamisen saisi aloittaa jälleen alusta. Effi oli tehty posliinista, vaikka se sisimmässään olikin kovin vahva ja hieno hevonen. Se vain itse taisi unohtaa sen toisinaan.

"Mennäänkö?" Sarah kysyi hiljaisella äänellä ja ratsukko lähti kävelemään porttia kohden lumen hiljentäessä heidän askeleensa vaimeaksi narahteluksi. Nainen ei vienyt hevosta talliin, vaan jatkoi kentälle ja ryhtyi kävelemään uraa pitkin taluttaen ruunikkoa perässään. Sarah pysähteli, kääntyi ja peruutti satunnaisesti, Effi seurasi tarkkaavaisena ja väisti alta, kun nainen peruutti kohden.

Puolen tunnin päästä Sarah käveli tammatalliin Effi perässään. Nainen vei tamman pesupaikalle ja riisui siltä ulko- ja sisäloimet päältä. Hän kasteli hevosen lämpimällä vedellä kauttaaltaan ja upotti ison sienen saippuaveteen. Sarah pesi jokaisen sentin hevosesta huolellisesti ja käytti kimoshampoota jouhiin sekä valkoisiin karvoihin. Nainen huuhteli Effin huolellisesti, suihkutti selvitysainetta häntäjouhiin ja kuivasi ylimääräiset vedet kumisen viilan kanssa pois. Sarah asetteli kaksi kuivatusloimea tamman selkään ja otti käteensä sakset. Nainen mittasi hännän tasan vuohisen pituuteen ja leikkasi ylimääräiset jouhet pois. Jokaisen kavion ruunurajan karvat Sarah siisti saksilla kavion linjan mukaisesti, myös jalan takaosasta vuohiskuopasta nainen leikkasi ylimääräiset karvat pois.
Sarah oli klippauksen yhteydessä viimeksi leikannut harjan oikean mittaiseksi, joten tänään se ei tarvinnut huoltotoimenpiteitä. Korvakarvoja Effille ei juurikaan kasvanut, joten myöskään niihin naisen ei tarvinnut koskea.

Loimien vaihdon yhteydessä Sarah tarkisti vielä kerran, että Effi näytti edustuskelpoiselta tämän vuoden viimeisiä osakilpailuita varten. Tamma kuopaisi kaviollaan turhautuneena ja sai Sarahin hymyilemään.
"Joo, joo, kyllä sä olet valmis", latino sanoi ja irroitti narut tamman riimusta. Nainen talutti hevosen sen karsinaan ja otti riimun pois Effin päästä. Hänen ei tarvinnut murehtia siitä, että toinen sotkisi itsensä, sillä se ei ollut puoliverisen tapaista.
"Hyvää yötä, kaunotar", Sarah kuiskasi tammalle ja rapsutti sitä hetken vielä sään kohdalta. Hymyillen latino sulki Effin karsinan oven ja ryhtyi siivoamaan jälkiään vielä ennen kotiin lähtöä.

Osa 1, kun kaikki on vielä hyvin

Sarah harjasi Effiä innostuneena. Hän oli ollut muutaman kerran mukana tamman astutuksessa, joten tiesi hyvin mitä tammalla oli edessään. Mahdollisuus uudesta elämästä ja pienestä (kirjavasta) varsasta sai Sarahin virnistelemään onnesta. Onneksi se ei olisi ensimmäinen varsa, jota nainen hoitaisi.
Latino kietoi pintelin Effin häntäruodon päälle, jotta se pysyisi puhtaana. Nainen oli taluttanut Effiä lähes päivittäin Leevin karsinan edestä ja nyt vihdoin se oli luimistelun sijaan höristänyt korviaan ja kääntänyt lopulta takapäätään ruunaa kohden. Hännän nostaminen oli viimeinen merkeistä, jonka jälkeen perijättäretkin olivat olleet tyytyväisiä tilanteeseen.

"Tulehan tamma", Sarah tokaisi ja lähti kävelemään karsinasta tallin toista päätyä kohden. Effillä oli päässään suitset ja riimu, sillä nainen aavisteli, että kapea pakkopilttuu saattaisi aiheuttaa jonkin verran jännitystä tammassa. Sarah oli käynyt tutustumassa tammatalliin rakennettuun siemennyspisteeseen jo etukäteen, joten tiesi miten se oli tehty ja mihin heidän pitäisi mennä.
"Taluta se tuosta, mene puomin ali ja kiinnitä riimusta molemmin puolin kiinni", ennestään Sarahille tuntematon eläinlääkäri sanoi.
"Se ei varmaan mene kovin helpolla", nainen vastasi ja sai vastaukseksi kulman kohotuksen eläinlääkärin avustajalta.
"Kyllä ne kaikki jotenkin sinne saadaan", tämä totesi ja sai Sarahin henkäisemään äänettömästi. Effi vilkuili jo sulkeutunutta ovea kohden siihen malliin, että kohta ei olisi enää mikään helppoa.

Osa 2, henkensä edestä

"Mä otan ton harjan, tää on ihan naurettavaa!"
"Sen jälkeen se ei tule tähän huoneeseen enää ikinä. Mä yritän vielä kerran, odota vähän kauempana, jooko?" Sarah tunsi tuskanhien puskevan pintaan, hän kiitti vuolaasti hanskojaan, jotka olivat säästäneen kämmenet narun polttamiselta. Effistä lähti sellaisia ääniä, että Sarah ei tiennyt hevosten pystyvän sellaisiin urahteluihin. Se mölisi silmänvalkuaiset vilkkuen ja pisti kaikella tahdonvoimallaan vastaan. Sarah oli vetänyt tamman päätä joka suuntaan ja ainut osa, joka hevosesta oli liikkunut, oli matalalle asettunut kaula.
Sarah löysäsi narusta, henkäisi syvään ja sulki silmänsä hetkeksi. Hän pyristeli eroon siitä turhautuneisuudesta ja kireydestä, jota kahdenkymmenen minuutin taistelu oli saanut pintaan.
"Tulehan sitten", nainen maanitteli ja taikoi taskustaan porkkanan. Tamman toinen korva kääntyi luimusta eteenpäin ja turpa pitkällä Effi kurotteli porkkanaa edessään. Sarah varoi laittamasta lainkaan painetta kädessään olevaan naruun ja viiden minuutin jälkeen Effin taakse jäänyt portti saatiin vihdoin kiinni. Syötin porkkanan tammalle nopeasti ja kiinnitin sen riimusta kiinni, ettei se keksisi hypätä pystyyn ja saisi itseään kiipeliin.

Effin takaosa niiasi, kun avustaja nappasi kiinni tamman hännästä. Effi inahti ja nosti takajalkaansa ylös varoitukseksi. Sarah puristi huulensa yhteen, hän ei ollut koskaan nähnyt tamman uhkailevan ketään takajalallaan. Se oli herkkä hevonen, joka pelkäsi vähän kaikkea, mutta vihainen se ei kuitenkaan ollut ollut ikinä.

Siinä vaiheessa homma meni mielenkiintoiseksi, kun eläinlääkäri lähestyi hanskalla peitetyllä kädellään Effin takapuolta. Tamma istui takaporttia vasten ja kiljahti vihaisesti, sen silmät pyörivät päässä ja siinä vaiheessa, kun eläinlääkäri jatkoi sen vastustelusta huolimatta, Sarah ehti juuri väistää yhteen kalahtavaa hammasrivistöä.
"Täältähän löytyy neljän sentin folliikkeli", eläinlääkäri tokaisi ja Sarah väisti jälleen Effin hampaita. Tamma ei näyttänyt kiittävän saamastaan kohtelusta kovinkaan paljoa. Nainen mietti mielessään tiineystarkastuksia, mikäli Effi nyt saataisiin ylipäätänsä tiineeksi. Nyt kirjava jo tiesi mikä sitä odottaisi sen oven takana.

Effi aloitti rimpuilun ja eläinlääkäri poistui takavasemmalle melko nopeasti pitääkseen kätensä yhtenä kappaleena. Tamma heittäytyi pakkopilttuun laitoja vasten ja örisi siihen malliin, että jos pilttuu ei hajoaisi, niin joku koulutamman luista saattaisi.
"Hei hei, whoa, rauhoitu", Sarah nykäisi hieman kädessään olevasta narusta ja Effi heilautti päätään ylös ja taakse niin pitkälle, kun narut antoivat myöden.
"Täytyy laittaa sille tippa rauhoittavaa illalla, kun siemennetään se", avustaja totesi ääneen ja eläinlääkäri nyökkäsi.
"Effi, nyt asetut!" Sarah sanoi määrätietoisesti ja pysyi itse rauhallisena. Tamma lopetti ryskäämisen ja mulkoili taakseen korvat niskassa kiinni.
Avustaja pesi vielä Effin takapään pikaisesti, onneksi takaportti esti Effin potkun avustajaa kohden.
"Avaan tän kohta, se varmaan tulee aika vauhdilla, varaudu", avustaja kertoi ja latino irroitti Effin riimun naruista. Toisella kädellä Sarah piti kiinni tamman päitsistä ja toisella narusta kyykistyen jo valmiiksi siihen, että pääsisi nopeasti etupuomin alta kirjavan perässä.
"Valmis", Sarah totesi ja avustaja vastasi avaavansa nyt.

Osa 3, loukattu nainen

"Hei! Pidätkö tästä kiinni ihan sekunnin?" Sarah huikkasi nähtyään Jonathanin, joka oli ilmeisesti hoitamassa juuri Eelaa.
"Pidä ihan kunnolla, se on vähän..loukkaantunut", nainen lisäsi ojennettuaan edelleen luimivan tamman narun tallimestarille.
"Onko sillä haava jossain?" Jonathan kysyi ja sai latinon tyrskähtämään.
"Ei sillä tavalla loukkantunut. Niin kuin nainen, tiedätkö? Kiukkuinen ja häpäisty", Sarah täsmensi ja Jonathan otti kaksin käsin narusta kiinni.
"Yritän saada tuon pintelin sen hännästä pois", nainen kertoi ja rapsutteli Effiä sään kohdalta ensin reilusti. Tamma mulkoili taakseen, mutta tyytyi vain heilauttamaan häntäänsä varoittavasti. Sarah yritti laatia päässään toimintasuunnitelmaa, parasta olisi ehkä vain pyrkiä nopeuteen.

Sarahin ensimmäinen lähestyminen sai Effin potkaisemaan naista melkein sääreen.
"Älä komenna!" latino ehti kieltämään, kun Jonathan oli jo melkein nykäissyt pitelemästään riimunnarusta. Mies keskeytti aikeensa kysyvän näköisenä.
"Koita vaan pitää se rauhassa paikallaan, se ei ota komentelua hyvin vastaan", Sarah selvensi ja jatkoi rapsuttelua.

Sekunnin kiinnipito venyi varttituntiin, kunnes Sarah vihdoin sai sen verran kiinni pintelistä, että sai nykäistyä sen pois Effin hännästä.
"Huh, olipas siinä projekti."
"Oletan, ettei Effi pitänyt lääkärikäynnistään?" Jonathan naurahti kuivasti, ele vaati selvästi mieheltä ponnistuksia.
"Ei pitänyt ei. Illalla se pitää vielä tehdä uusiksi, kun se astutetaan. Onneksi eläinlääkäri lupasi antaa sille pienen paukun, että on vähän rauhallisempi." Sarah kertoi ja silmäili karsinassa levottomasti pyörivää tammaa mietteliäänä. Onneksi se ei ollut saanut haavoja itseensä siitä teutaroinnistaan.

Osa 4, luottamus rakoilee

Sarah oli kiitollinen siitä, että oli jättänyt Effille riimun päähän. Se ei silti helpottanut kovin paljoa, kun tamma tarjosi pelkkää takapäätään jalka ylhäällä, kun joku uskalsi avata sen karsinan oven. Nainen oli ajatellut vievänsä kirjavan ulos ennen illan siemennystä, mutta oli luovuttanut sen suhteen, kun oli tunnin verran yrittänyt päästä Effin karsinaan tuloksetta. Oli ihan turha vaarantaa terveyttään, tamma ei yhteen karsinapäivään kuolisi.

Tilannetta ei nyt tietenkään auttanut se, että eläinlääkäri seisoi Effin karsinan edessä ruisku kädessään. Tamman korvat eivät heilahtaneet edes porkkanalle ja Sarah mietti miten pitkään saisi tehdä töitä, että ansaitsisi kirjavan luottamuksen jälleen.
Nopeiden reaktioiden avulla latino sai vihdoin puoliverisen narun päähän. Onneksi rauhoituspiikki laitettiin kaulasuoneen, eikä tamma ehtinyt reagoimaan edes, kun eläinlääkäri oli jo saanut aineen ulos neulasta.
"Annetaan sille ihan hetki. Voit tuoda sen sitten, kun aine on ehtinyt vaikuttaa kunnolla", tämä kertoi ja lähti tallin toiseen päähän. Latino tutkaili narun päässä olevaa tammaa, jonka pää laski alaspäin pikkuhiljaa ja katse harhaili hieman.
"Voi Effi, ei se oikeasti ole noin kamalaa", Sarah sanoi ja viimeisillä järjenvoimalla tamma vielä mulkaisi vuokraajaansa pahasti. Kokeillaanko, se olisi varmasti todennut, jos olisi osannut puhua.

Humalaisen Effin saaminen pakkopilttuuseen oli vähän helpompaa, mutta edelleen tamma laittoi hanttiin. Avustaja uskalsi työntää voimalla kirjavaa takapäästä ja Sarah kiinnitti jälleen riimun naruihin.
Tällä kertaa Effin häntä käärittiin muovihanskan sisälle ja avustaja alkoi laittamaan eläinlääkärin työtehtävää varten tammaa valmiiksi. Sen kasvoilta heijastui rauhoitteesta huolimatta epäusko ja suoraan sanoen vitutus. Jos Effi olisi ollut täysin hereillä, Sarah tiesi, että tamman ilmeet olisivat olleet pienin murheista.

"Noin, se oli sitten toivottavasti sillä selvä. Ainakin se oli ovuloinut jo, joten pitäisi selvitä vain yhdellä reissulla. Katsotaan se kahden viikon päästä uudestaan", eläinlääkäri totesi toimenpiteen lopuksi. Sarah rapsutti Effin otsaa sekaavin tuntemuksin.
Effin kanssa tiineys ei ollut mikään läpihuuto-juttu ja varsan syntymä tulisi mullistamaan tamman maailman entisestään. Kukaan ei voinut ennustaa tulisiko lohikäärme-tammasta loisto äiti, ylisuojelevainen, vai kiroaisiko se varsansa maan rakoon heti sen nähtyään?
Vain aika näyttäisi.

Tallille ajaminen tuntui kutkuttavan jännittävältä. Englantiin lähteminen oli ollut ihanaa, Thomas oli saanut mut todella yllätettyä matkalla. Mies oli vain ilmestynyt oveni taakse ja sanonut, että mulla oli vartti aikaa pakata.
Kauhistuttavaa matkasta oli tehnyt Effin tiineys ja se, että varsa saattaisi syntyä koska tahansa. Mä en tiennyt mitä olisin tehnyt, jos se olisi sattunut syntymään juuri silloin, kun olin ollut kaukana Suomesta.

Bemari pysähtyi hiukan liukuen tallin tutulle parkkipaikalle. Ellie oli lähettänyt mulle kuumottavan ihania varsakuvia tammatalliin syntyneistä varsoista. Erityisesti Hanin varsa oli valloittanut sydämeni värillään ja kuultuani sen nimen, olin ollut aivan myyty. Kallan Behitha oli niin kaunis, että hetken toivoin, että olisin voinut ostaa varsan itselleni.

Effi oli tarhassa pallomahansa kanssa. Se oli tiineyden myötä ihan vähän rauhoittunut, eikä enää tarhassa ollessaan hyppinyt kaninloikkaa liukkaalla pohjalla. Kamalan usein siis.
Epäluuloinen katse seurasi mua, kun kävelin porkkana kourassa loimikasan alla olevan tamman luokse. Astutukseen vaadittu kohtelu oli jättänyt pitkän jäljen meidän väliseen luottamukseen, eikä se mielestäni ollut vieläkään ennallaan.
"Hei belleza", tervehdin tammaa ja annoin sille porkkanan, kun se oli antanut kiinni.

Ratsastus oli jäänyt tiineyden loppuvaiheiden myötä vähemmälle, onneksi olin saanut ratsastaa Lefalla toisinaan. Effin kanssa touhuaminen oli silti kamalan kivaa, vaikka se olikin useimmiten vain taluttelua maneesissa, kun ulkona oli liian kylmä tai liukasta.
Effi tuijotti peilikuvaansa maneesin peilistä. Sen sieraimet laajenivat hengityksen mukaan ja tarkat silmät tutkivat heijastavaa pintaa mielenkiinnolla. Seisoin narun päässä ja seurasin ruunikon tuijottelua vähän hymyillen.

Ovelta kuuluva vislaus sai korvat kääntymään salamannopeasti taakse ja niiden perässä Effin pää kääntyi katsomaan tulijoita. Vaaleanrautias ori, Balaclava saapui hirnahduksen kera hoitajansa perässä ja Aliisa hymyili meille heilauttaen kättään. Liike olisi saanut Effin kaltaisen hevosen kavahtamaan vauhdilla taakse, mutta Cava ei korvaansa liikauttanut. Ori keskittyi hetken esiintymään yleisölleen, mutta sen jälkeen saimme hetken kävellä hiljaisuudessa.
Ovi aukesi uudemman kerran ja Tildan hevonen, Coco talutettiin sen uuden hoitajan toimesta maneesiin. Ilmeisesti tämä aika oli yleinen talutushetki, sillä niin me kolme kävelimme ympyrää pitkin uraa, kunnioittavat välimatkat pitäen. Aliisa ja Krister puhuivat toisilleen, mutta suljin äänet korvistani. Olin niin paljon keskittynyt muihin asioihin viime aikoina, että Effi saisi jakamattoman huomioni ainakin tänään.

Vähän vajaan tunnin kävelyn jälkeen talutin kirjavan tallipihan poikki tammatalliin. Se ei ollut saanut varsakarsinaa vielä, sillä kaikissa kolmessa oli jo asukkaat.
Tamman tuttu karsina oli onneksi rauhallinen ja harjasin Effiä melkein tunnin verran, käyden läpi sen jokaisen jouhen ja karvan. Tajusin kuinka kova ikävä mulla oli ollut ruunikkoa, sen eleitä ja luonnetta.
"Eres un caballito especial", kuiskasin tammalle, joka edelleenkin jännitti seuraani hiukan enemmän, kuin aikaisemmin.

Riepun liikuttamisen jälkeen olin todennut pikasuihkun olevan ihan tarpeellinen. Onneksi säilytin kaapissa aina vaihtovaatteet, niin sain vaihdettua puhtaat, kuivat vaatteet päälleni. Lökärit ja löysä huppari eivät ehkä kuvastaneet kartanon pukeutumisetikettiä, mutta ainakin ne olivat mukavat päällä.

"Hei tamma", tervehdin pehmeällä äänellä. Effin korvat kääntyilivät pihavalojen kajastuksessa, kun se jälleen arpoi oliko mulla haulikko selän takana vai ei.
Riimun lukko naksahti äänekkäästi kiinni ja lähdin johdattamaan loimien alla olevaa kirjavaa kohti lumisen tarhan porttia.

Tammatallissa oli hiljaista, vein Effin karsinaan ja ryhdyin riisumaan ruskeaa toppaloimea sen päältä pois. Soljet oli helppo avata, ryntäiden kohdalla oleva tarranauha piti repeävän äänen, kun avasin sen. Effi nosti päätään epäluuloisena, vaikka se kuuli ne äänet suunnilleen kerran päivässä, ainakin talvisin.
Viikkasin loimen säntillisen suoraksi ja suljin karsinan oven siksi aikaa, kun hain harjat satulahuoneesta.

Satulahuoneessa kaivoin puhelimeni taskustani ja avasin viestiketjun, jonka vastaanottajana oli Ellie.
Riepu oli aika vauhdissa tänään, tosi harmi, ettet kerennyt tallille. Tuuthan seuraavalla kerralla?
Lähetin viestin ja nappasin Effin harjat kantoon. Matkalla karsinalle puhelimeni kilahti viestin merkiksi.
Tulen.

Viesti oli lyhyt, mutta siitä saattoi lukea silti rivien välistä kuinka naista kismitti tilanne. Mä olin parhaani mukaan yrittänyt pysyä mahdollisimman nöyränä, koska meidän ystävyys painoi ehdottomasti vaakakupissa omia ratsastustaitojani enemmän.
Mahtavaa, mennäänkö huomenna vaikka kahville?
Mennään vaan.
Sillä kertaa sain jopa hymiön vastauksen loppuun.

Effin harja kiilsi, vaikka olin pessyt sen viimeksi ikuisuus sitten. Tai siltä se ainakin tuntui, kun ei enää viikottain hikitreenin päätteeksi tarvinnut antaa sille vaahtokylpyä.
Harjatessani tamman kylkeä, sen kupeissa alkoi hirvittävä temmellys. Leveä virne nousi huulilleni ja painoin kämmeneni varovasti kirjavan kylkeä vasten. Tunsin varsan kavion liikkeet sormieni alla.
Sydämeni hakkasi hetken kovempaa.

"Voi miten mä haluaisin jo tavata sut, pikkuinen", kuiskasin ja lopetin sitten lepertelyn Effin liikahtaessa levottomasti minua kohti hiukan.
Jatkoin harjaamista, toivoen, ettei varsomiseen menisi enää kauaa.

Kävin taluttamassa Effiä jälleen kerran maneesissa melkein tunnin ajan. Väistelimme siellä treenaavia ratsukoita ja haistelimme jokaisen nurkan läpi huolellisesti.
Vaikka mä rakastin ratsastamista, niin sellainen hengailu rakkaan hevosen kanssa oli aika ihanaa myöskin.

Mun teki niin mieli päästä ratsastamaan.

Se tunne oli tullut pikkuhiljaa, salakavalasti ja olin koittanut pitää sen mielestäni hokemalla, että kohta saisin hoitaa pikkuvarsaa ja unohtaisin ratsastelut.
Auburn oli valmennusympäristöineen kuitenkin saanut ajatusmallini niin treenausvalmiuteen, että kärsin lähes vieroitusoireista.

Effin kanssa tunnin kävelyretki maastoon ei ollut helpottanut ikävääni laisinkaan, päinvastoin. Mietin kuinka ihanaa olisi edes ravata aurinkoisella lumen peittämällä peltoaukealla. Miten olisin voinut säätää jotain pientä taivutusta puoli tuntia hikipäissäni maneesissa. Miten olin saanut ratsastaa jo pitkän aikaa yli 4 kertaa viikossa säännöllisesti ja kunnolla treenaten.

Harjasin hoitohevostani pitkin vedoin, siitä oli tullut kamalan hellyydenkipeä nyt viime viikoina. Uskoin silti vakaasti, että varsan synnyttyä Effistä tulisi lohikäärme, joko se vihaisi varsaansa tai sitten ihmisiä, jotka yrittäisivät tulla sen varsan lähelle. Ainut keino ehkäistä jälkimmäistä oli syöttää kirjavalle porkkanoita niin paljon, että se ehkä erehtyisi luulemaan mua porkkanaksi eikä ihmiseksi.

Odotin huomista ratsastusta Riepun kanssa todella paljon. Ellie oli luvannut tulla mukaani ja jännitys toisen edessä ratsastamisesta sai mahanpohjani hiukan kipristelemään. Ruuna oli ensimmäisellä ja toisella kerralla mennyt vain kovaa eteen ja olin molempien kertojen jälkeen ollut ihan uitettu hiestä. Se teki kuitenki hyvää pääkopalleni, sillä sain ratsastaa ja vielä ihan tosissani.
Riepun kanssa ei todellakaan vain humputeltu puolivillaisesti menemään, tai sai tuntea sen nahoissaan vähintään kymmenen laukkakierroksen verran.

"Effi on niin kivan rauhallinen", ääni keskeytti haaveiluni ja käänsin katseeni karsinan ovella seisovaan hahmoon. Effi haisteli Kiian kättä varovasti.
"Se on valitettavasti vain ilmeisesti tiineydestä johtuva häiriötila", vastasin virnistäen, Kiia ei ollut nähnyt tammaa normaalissa aivotoiminnassa.
"Ai, onko se sitten kovin rauhaton muuten?" Armin uusi hoitaja kysyi ja nyökkäsin hymyillen.
"Se pelkää omaa varjoaankin", lisäsin ja rapsutin silmiään ummistavaa ruunikkoa harjan alta.
"En kyllä laittaisi pahakseni, jos se jäisi tiineyden jälkeenkin tällaiseksi", sanoin virnistäen.

"Voi pölhö", naurahdin vähän kaula kaarella ja sieraimet suurena seisovaa tammaa. Sen jalat nykivät hieman pakoreaktion velloessa ruunikon sisällä ja tamma katsoi minua epäusko silmissään.
Tammatallissa kaikui kova törähdys, kun Effi päästi paineen sieraimistaan ja vältteli katsomasta karsinan perälle.

"Katso, sun karsina on ihan tässä vieressä.." taas uusi pörinä-ääni ja tamma heilautti päätään niskuroiden. Sen teki mieli poistua kuolemansellistään, mutta ovi oli tiiviisti suljettu js seisoin itse vielä sen edessä. Ei sillä, että se olisi miettinyt kahdesti jättää mua petojen hampaisiin juosten itse ylitseni varmistaakseen, että olisin ensin suupalana.

"Mitä ihmettä se mesoaa?" Jonathan tuli karsinan ovelle ja Effi hätkähti niin, että hyppäsi vähän ilmaan.
"Se joutui uuteen karsinaan", vastasin, sillä muistin saman käytöksen ensimmäisiltä yhteisiltä päiviltämme. Ja jokaisesta uudesta asiasta sen jälkeen.
"Siitäkö se ottaa noin paljon kierroksia?"
"Se pitää rutiineista", vastasin huokaisten ja nojasin karsinan ovea vasten.

Jonathan lähti ja seurasin tamman arkaa tutustumista uuteen elinympäristöönsä. Se ei itse tiennyt eläneensä koko ajan kyseisen neliön naapurina ja olihan tässä boksissa ihan omat möröt selätettävänä. Huolellisen desinfioinninkin jäljiltä varmasti edellisen asukkaan hajut.

Kun Effi uskalsi jo haistella oviaukon lähellä olevat seinät ja kuivikkeet, siirryin rauhallisin askelin karsinan toiseen päätyyn. Tilava alue oli Effille varmasti pelottava, siinä oli paljon enemmän neliöitä tarkkailtavana.
Porkkanoiden avulla tamma onneksi uskalsi kävellä karsinan päätyseinän luokse ja jäi siihen epäluuloisen näköisenä seisomaan.
"Taitavasti", kehuin.
Effi tuhahti kuuluvasti ja tunnin hengailun jälkeen uskalsin jättää sen karsinaan hetkeksi yksin, että sain haettua harjat tamman karsinalta.

Ei ollut helppoa olla Effi näinä päivinä selvästikään.
Toivottavasti varsan saaminen ei järkyttäisi tammaa kovin pahasti. Olin kuullut kauhutarinoita varsoneista tammoista, miten yksikin oli noussut ylös varsottuaan ja pelästynyt sitten jälkeisiä niin paljon, että oli potkinut takajaloillaan niin kauan, että ne olivat irronneet lopulta. Siinä varsaan osuminen tai sen päälle tallominen olisivat todella vaarallinen mahdollisuus.
Toivoin todella, että Effistä tulisi maailman paras emä varsalleen.

Kovat harjat olivat jääneet käyttämättöminä ruskean harjakassin pohjalle. Pehmeä luonnoharja kävi läpi levottomana seisovan ruunikon karvapeitettä, puhuin rauhoittelevalla äänellä tammalle. Sen korvat kääntyilivät epäluuloisina ja epäilin, ettei viimeisillään tiine Effi ollut nukkunut juurikaan viimeyönä. Tukala olo varmasti teki osansa, mutta vieraaseen karsinaan muuttaminen ei ollut käynyt ihan niin rauhallisesti, kuin tavallisten hevosten kanssa.

Sen sijaan, että olisin ottanut Effin tutulle hoitopaikalle käsittelyyn, harjasin sen nyt joka päivä vähintään kerran sen uudessa karsinassa. Tamma oli rauhoittunut jo paljon siitä, mitä se oli ollut tiistaina, mutta vieläkään sen korvat eivät pysähtyneet juurikaan rentoina vain olemaan.
"Hieno", kehuin ja silitin ruunikon vatsaa pitkin, kevein liikkein. Maha oli jo laskeutunut jonkin verran ja toivoin sen merkkaavan lähestyvää varsomista. Oli ehkä liikaa toivottu, että saisin itse olla paikalla kirjavan varsomisessa, mutta käymällä kahdesti tallilla tuplasin ainakin mahdollisuuteni.

Harjauksen jälkeen kävin hakemassa pesupaikalta ämpärin ja täytin siihen suunnilleen 1/4 lämmintä vettä ja otin mukaani pesusienen.
Effi sai haistella ämpäriä, sientä ja vettä, joka oli hieman liian lämmintä ollakseen tamman mielestä juomakelpoista. Kävin sienen kanssa ruunikon tamman ruoka-astian, suolakiven ja -telineen sekä juomakupin. Ne olivat tietysti melko puhtaat jo alun alkaenkin, mutta pidin sellaisista pikkutöistä ja tein puhdistuksen suunnilleen pari kertaa viikossa. Ei siitä ainakaan haittaa ollut.

Puhdistusoperaationi jatkui satulahuoneen puolella. Effin varusteet olivat niputettu kauniisti omille paikoilleen sen ratsastuksen jäädessä tauolle mahan kasvettua liian suureksi satulalle ja kiukkuisen käytöksen jälkeen. Tamman satula oli kääritty huolellisesti suojan alle ja kaikki huovat olivat viikattuina ja pestyinä Effin kaapissa, odottaen sitä päivää, kun tammalla saisi taas ratsastaa.
En puhdistanut varusteita minkään aineen kanssa, sivelin ne vain läpi nahkarasvan kanssa ja kiillotin kuolaimet puhtaan kankaan kanssa.
Kaapin silmäilin silmämääräisesti läpi, kaikki tavarat olivat siististi järjestyksessä ja loimet sekä huovat viikattu lähes viivottimen kanssa kaapin hyllyille.

Jotta tallikäynti ei olisi ainoastaan pintapuolista siivoilua, suuntasin seuraavaksi yksityistallin puolelle ja kävelin kuntosalin ovesta sisään. Vaikka kisaratsuni olikin plussapallona, ei se ollut mikään tekosyy lopettaa omaa treenaamista. Riepu sai edelleen hien tehokkaasti pintaan, vaikka olin oppinut jo hieman ratsastamaan ruunaa paremmin. Se oli kuitenkin sykäissyt kuntoiluinnon takaisin raiteilleen, vaikka kuntoilu olikin vain hiukan vähentynyt treenikaudesta joulun ajaksi. Juoksemassa kävin silti lähes joka päivä ja kuntosalillakin olin pyrkinyt käymään edes kahdesti viikossa.

Riisuin toppavaatteet ja vaihdoin salikengät talvikenkien tilalle, kiinnitin polkkatukkani korkealle ponnarille. Ihan kaikki hiukset eivät suostuneet siellä pysymään, mutta annoin niiden olla tällä kertaa.

Tunnin treenin jälkeen venyttelin vielä hetken aikaa ja puin sitten ulkovaatteet salivaatteiden päälle. Suihkussa kävisin vasta kotona, mutta ennen lähtöä kävisin vielä ruunikon tamman luona.
Kävelin tammatallin läpi varsomiskarsinan ovelle ja annoin Effille raotetusta ovesta porkkananpalasen ja silitin hetken sen puhisevaa turpaa.

"Do you always have to be at the stable?" Thomas asked and made me sigh out loud.
"Yes, churri. Right now I do. Effi is going to foal any day now.."
"..and you don't want to miss it. I get it. I just miss you."
"I miss you too", I answered and sat down at the table. The lounge was quiet and only the coffee machine was making any noise.

"I'll make it up to you. I promise, churri."
A long silence fell between us and I wondered if Thomas had hung up on me.
"With interest, remember that", he finally replied and I could hear the smirk on his face.
"I promise, churri", I repeated and smiled.

"I hope she gives birth soon so I can get my girlfriend back", Thomas added and made me sigh again.
"I hope so too. Only then I can't leave the foals side or I'll miss it growing up", I teased him a little knowing it would make him slightly mad.
"I'm joking, churri. I think Isabella will throw me out if she sees me here too often. And Amanda too", I calmed Thomas and smirked a little.

The coffee machine had stopped and I rose to get a cup of it. Familiar voice filled my ears and made my blood grave the caffeine.
"You drinking coffee there?" Thomas asked and I suddenly remembered I hadn't hanged up yet.
"Yeah. You want some?"
"Yes, but not from the stables."
"It tastes the same everywhere, silly", I told him and could hear him laugh a little.
"There it has the unique shitty savor", he said.
"You know the lounge is cleaner than your apartment?"
"I seriously doubt that."
"Trust me", I told him and sat down again. I had to wait a little for the coffee to cool down.

"Do you want to come over tonight?" Thomas asked and made my heart jump a little. It was so funny it still did that even though we had been together quite long time.
"I can see where this is going", I answered and sipped a mouthful of coffee.
There was a small break and I could almost hear Thomas glancing around at his workplace where I knew he was in. My cheeks flushed a little and a smirk rose to my face. I loved teasing him like this.
"A little champagne and good food and a little music.."
"You're driving me crazy, woman."
"I know, churri. A week is as long for me as it is for you."
"I doubt it. Are you coming?"
"Of course."

I heard the door open and sat up straight.
"Now I got to go. See you tonight, churri."
"Love you."
"Love you too."

I hung up the phone and looked up. Penna stood there and studied my face. I had heard things about him, mostly from Adelina. He had said hi to me many times, but hadn't really spoken to me.
I rose to my feet and drank the rest of the coffee with one gulp. Penna glared the magazines and tried to act occupied.
I left him wondering and made my way to Effi's paddock.

Effi stood at the middle, still a acting a little leery around Zeta. She really had a serious amount of trust issues, one could only hope that one day there would be a lot less of them. We had our moments, but I could still feel that Effi was always holding a little back and I knew it wasn't that she wanted to remain suspicious.
It was just her nature, something that was wired in deep.

She glanced at me but didn't move a bone. She would never be the horse that came running to the gate when she saw her beloved human.

Henkeäsalpaavan komea.

En ollut liikkunut Effin karsinan ovelta mihinkään moneen tuntiin ja olin ihan varma, että ohikulkijat ajattelivat minun seonneen. En myöskään tiennyt pääsisinkö ikinä yli siitä tiedosta, että lukemattoman monet tallikäynnit olivat palkinneet mut kaikkein täydellisimmällä palkinnollaan - olin nähnyt varsomisen viimeiset hetket.

Effi oli täydellinen äiti. Se oli maannut pitkän aikaa haistellen vastasyntynyttä, märkää varsaansa. Amanda oli seissyt vierelläni ääneti, kun tamma oli noussut seisomaan ja kääntynyt sitten nuolemaan varsaansa kuivaksi. Mä olin pysynyt hiiren hiljaa, koska pelkäsin pienelläkin äänellä rikkovan lumouksen, joka Auburnin varsomiskarsinassa sillä hetkellä tapahtui.
Amanda oli lähtenyt siinä vaiheessa, kun orivarsa oli saanut jalkansa alleen ja löytänyt haparoivin askelin tiensä nisälle. Minut oli rekrytoitu huolehtimaan siitä, että varsan elämän ensimmäiset tunnit sujuisivat hyvin ja kaikki rajapyykit pienen eläimen elämän varmistamiseksi saavutettaisiin.
Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen näkemäni vastasyntynyt varsa, muuten olisin ollut hysteerinen.

Kävin keräämässä jälkeiset karsinasta muovipussiin, jotta hetken päästä saapuva eläinlääkäri saisi tutkittua ne. Yritin käydä mielessäni läpi lukuisia varsomisoppaita, joita olin lukenut kuin mielipuoli ennen Effin varsomista.
Enhän ollut unohtanut mitään?

Merjan käytyä tarkistamassa Effin ja varsan kunto, nainen oli tutkinut jälkeiset ja todennut niiden olevan ehjät ja hyväkuntoiset. Eläinlääkäri oli käskenyt seurata Effin ja varsan yleisvointia ja ilmoittaa hänelle heti, jos tulisi jotakin hälyyttävää. Tallin hiljennyttyä ihmisistä uskaltauduin karsinan oven toiselle puolelle ja lukitsin oven perässäni.

Effi oli myös suojelevainen emä. Se seisoi minun ja varsan välissä, pää hieman huolestuneesti kenossa ja sen siniset silmät tarkkailivat hitaita liikkeitäni.
Istuin pehmeiden olkien päälle ihan oven viereen ja käärin jalkani kehoani vasten.
Katsellessani uteliasta orivarsaa mietin edellispäiväistä valmennusta. Amanda oli laittanut meidät ratsastamaan siirtymisiä ja ruoskinut jokaisesta virheestä. Riepu oli meinannut ottaa herneen nenäänsä ja oli vaatinut jokaisen tiedonmurusen, jota aivoni ratsastuksesta tiesivät, että olin saanut räjähdysherkän ruunan pysymään käsissä. Siitä huolimatta, että olin oppinut jo ratsastamaan kimoa hiukan ja hikoilin jo huomattavasti vähemmän ratsastuksen aikana, olin tiistaina ollut kuin uitettu rotta tunnin jälkeen. Amanda oli pusertanut meistä ulos kaiken, mitä vain oli saanut ja kehoni jaksoi edelleen muistuttaa kipeytyneistä lihaksista joka puolella.

Ajatukseni katkesivat pienen, pehmeän turvan koskettaessa sormiani. Pitkät tuntokarvat kutittelivat ihoani ja katselin valkopäistä orivarsaa uskaltamatta hengittää.
"Sinäkö se siellä vatsassa vedit pukkilaukkaa?" kuiskasin hymyn hiipiessä varkain huulilleni. Varsa pärskähti ja liikahti askeleen lähemmäksi. Se oli pitkäjalkainen ja komea kuin mikä, toivoin, että Innalla kestäisi kauan viedä se omaan kotiinsa vieroituksen lähestyessä.

Effi liikahti hieman ja varsa asteli ripeästi emänsä luokse. Tamma katsoi minua jo hieman korvat hörössä ja uskalsin kaivaa taskustani porkkanan, jonka olin sinne piilottanut. Oranssi väri sai Effin kurottamaan kaulaansa kohti kättäni ja huulet hamusivat varovasti tarjotun makupalan parempiin suihin.
"Hieno tamma", kehuin hymyillen ja huokaisin syvään.

Istuin karsinassa vielä melkein tunnin verran vain katsellen kaksikon elämän ensi askeleita. Oli lumoavaa seurata varsan tutkimusmatkaa, se nukkui välillä ja nousi sitten taas syömään ja haistelemaan ympäristöään.
Ulkona paukkui 26 asteen pakkanen ja aurinko valaisi ison varsomiskarsinan hyvin suurista ikkunoista. Varsa saisi odottaa vielä hetken ennen kuin se pääsisi ulos suureen maailmaan.

"Tulkaahan nyt", maarittelin ja kävelin määrätietoisesti eteenpäin kahta riimunnarua perässäni raahaten. Effi ja sen varsa olisivat ilmeisesti vielä halunneet jäädä ulkoilemaan, sen verran hitaasti hevoset kävelivät perässäni tammatallia kohden.

Selvittyäni kulmakarsinalle, lukitsin hevoskaksikon karsinaan ja lähdin hakemaan harjoja varustehuoneesta. Kävellessäni pienen peilin ohitse kauhistuin miten hikiseltä näytin vieläkin. Amanda oli keksinyt koulutunnilla pistää meidät ratsastamaan kunnolla kulmia ja oli puuttunut jokaiseen väsyneeseen virheasentoon kehossani. Perijätär oli selvästi päättänyt jatkaa Susinevan aloittamaa hikivirtaa, emmekä todellakaan olleet päässeet yhtään helpommalla, vaikka melkein kaikki toipuivat vielä viikonlopusta. Mulla oli vieläkin niin kamala treeni-into päällä, ettei hikoileminen ja lihaskipu vieneet pois sitä euforiaa. Mä kehityin ja olin nähnyt sen itsekin.

Pyyhkäisin valuneita meikkejä hieman parempaan jamaan ja letitin kosteat hiukseni löysälle hollantilaiselle, parempi sekin, kuin sotkuinen ponnari.

Kävelin Effin karsinalle ja harjasin tamman ja varsan reippaasti, mutta huolellisesti. Amanda oli vaatinut nähdä varsan liikkeessä maneesissa heti tähtitunnin jälkeen ja vilkaistuani kelloa tajusin, että mulla oli enää viisi minuuttia aikaa.
Asetin ripeästi suojat Effin jalkoihin ja pujotin sen päähän suitset, joiden kuolaimiin kiinnitin juoksutusliinan. Varsalle laitoin kauniit nahkapäitset ja tarkistettuani vielä, että kummatkin olivat virheettömän puhtaita, lähdin taluttamaan kaksikkoa kohti maneesia.

Maneesi tyhjeni juuri valmennettavista, kun kävelimme ovista sisään. Amanda seisoi keskellä tuijottaen puhelintaan, joten lähdin kävelyttämään hevosia uraa pitkin. Effi virkistyi heti ja tartutti sen myös varsaansa, onneksi olin pitkäjänteisesti opettanut orin käyttäytymään edes hiukan narun päässä, niin se ei repinyt itseään irti.

"Päästä se vaan irti ja juoksuta Effiä ravissa", Amanda sanoi yhtäkkiä ja pysäytin hevoset niille jalansijoilleen. Napsautin narun pikkuorin päitsistä ja heitin sen maneesin laidan päälle.
Kävelin keskemmälle maneesia ja pyysin Effiltä ravia. Kävelin Amandan ympärillä isolla ympyrällä, kunnes sain seuraavan toimintaohjeeni.
"Päästä Effi irti. Antaa senkin juosta."
Pysäytin virkeän tamman ja naksautin liinan irti sen suitsista. Peräännyin hieman ja heilautin aavistuksen kättäni. Kirjava ei tarvinnut isompaa kannustinta, vaan lähti pukkilaukkaa vinkuen ja piereskellen mennessään. Arvokas pikkurouva.

Amanda seurasi silmä tarkkana pienen orin liikkeitä, siitä näki, että sillä oli kouluverta suvussaan. Askeleet olivat pitkiä, ilmavia ja joustavia. Pikkuorin kaula oli myös luonnollisella kaarella suurimmaksi osaksi, Inna saisi varsasta hyvän ratsun itselleen.
"Mmh, riittää. Ota ne kiinni ja jäähdyttele kunnolla."
Vaaleat hiukset heilahdellen Amanda käveli maneesista pois, tekemättä elettäkään auttaakseen juoksevien hevosten kiinniotossa.

Olisinpa edes pyytänyt Jonathanin avukseni.

"Ihan rauhassa nyt", rauhoittelin tärisevää tammaa ja kuulin oman ääneni värähtävän. Näin jälkeenpäin ajateltuna olisin voinut pyytää vaikka Adelinan maneesiin istumaan edes ensimmäiseksi viideksi minuutiksi, jotta joku osaisi soittaa ambulanssin paikalle tarvittaessa.
Irroitin juoksutusliinan Effin suitsista ja laskin sen maneesin laidalle viikatun enkkuviltin vierelle. Toisessa kädessä pitelemäni ohja melkein karkasi sormieni välistä, kun ruunikko nykäisi päätään ylöspäin.
"Olisikohan mun pitänyt ottaa meille gramaanit?" kysyin naurahtaen, kun tarkistin vielä koulusatulan kiinnitykset ja jalustimet. En ainakaan varusterikon vuoksi söisi hiekkaa tänään.

Selkäännousu olisi saanut Amandan kiljumaan raivosta, ehkä sen takia perijätär oli ystävällisesti antanut minulle kunnian olla ensimmäinen Effin selässä varsaloman jälkeen ja nainen oli myös antanut minulle täydellisen rauhan. Sillä samalla sekunnilla, kun oikea jalkani oli noussut selkäännousujakkaralta ilmaan, Effi oli lähtenyt jo liikkeelle ravia muistuttavassa askellajissa. Lysähdin kaulan kautta satulaan ja löysin oikean jalustimen jalkaani tuurilla.
Ponnistin itseni istuma-asentoon ennen kuin Effi olisi keksinyt ruveta sähläämään jotain ravia pahempaa. Keräsin ohjat ja pidätin energisen tamman takaisin käyntiin.
"Noniin, turbovaihde pois ja lähdetään ihan ykkösellä eteen, querida."

Olihan se nyt aika kamalaa katsottavaa, tai siltä se ainakin tuntui selästä käsin. Jos ratsastajan tulisi pitää hevonen pohkeen edessä, niin tänään olin tyytyväinen jo siihen, että Effi pysyi mun pohkeiden välissä. Sekosin laskuissa kymmenennen raivoisan pelästymisen jälkeen ja aloin kaipaamaan lapsena käyttämääni turvaliiviä melko paljon. Tuurilla - koska taidolla siinä ei ollut mitään tekemistä - pysyin Effin selässä sen puoli tuntia, mitä sillä ratsastin. Me oltiin molemmat hiestä märkiä, kun hyppäsin lopulta tukevasti jaloilleni kirjavan selästä, vaikka askellajeina olivat olleet vain käynti ja muutamat ravipätkät. Toki lisänä ne lukuisat laukkalähdöt, kun maneesin kulmiin oli Effin loman aikana ilmestynyt monta uutta mörköä vaanimaan.

Talutettuani Effiä vielä vartin verran maastakäsin maneesissa, siirryimme vihdoin takaisin tammatalliin, jossa melkein vieroitusikäinen Manki odotti meitä. Inna oli käynyt hoitamassa orivarsan ratsastuksen aikana, mutta naista ei näkynyt enää missään. Olin oppinut kerrasta olla kertomatta varsan omistajalle niistä asioista, mitä pienen hevosenalun kanssa olin tehnyt.
"Hola pequeño monstruo", tervehdin varsaa, joka väisti hienosti, kun talutin sen emän takaisin karsinaan. Manki alkoi juoda heti ja sain sillä välin purettua Effin varusteet ilman auttavia maitohampaita. Amanda olisi ollut riemuissaan pienistä puremajäljistä kalliissa satulassa tai suitsissa.

Annoin kaksikolle rauhan siksi aikaa, että pesin pintapuolisesti Effin varusteet. Ne olivat puhtaat jo valmiiksi, mutta olivat olleet käyttämättöminä ja pesu teki nahalle hyvää. Hypistelin tamman varustekaapissa olevaa uutta satulahuopaa, joka oli perijättärien omasta varustekokoelmasta. Ottaisin sen käyttöön vasta Seppeleen valmennuksessa, tai mikäli Amanda haluaisi ratsastaa Effiä ennen sitä.

Perusteellisen harjauksen jälkeen loimitin Effin ja varsan ja vein kaksikon vielä ulkoilemaan hetkeksi viimeisten auringonsäteiden alle, iltatallin tekijä hakisi ne sisälle parin tunnin päästä.

Pieni krapula oli kamalan hirvittävä ja Effi ei ainakaan sirkustempuillaan helpottanut kylmänhikeäni laskemaan. Olin humpsahtanut sen satulasta alas ja suussani maistui hiekka ja muut maatuvat ainekset, joita hyvinkin huolletun maneesin pohjalta löytyi. Päänsärky oli ihan järkyttävä, kun koitin saada kiinni maneesissa irrallaan irroittelevaa äitiyslomalta palaavaa kirjavaa tammaa.

"Effi por favor.." anoin, kun ruunikko lähti taas kerran vinkuen juoksemaan karkuun.
"Tarviiksä apua?" ruskeahiuksinen Nita kysyi maneesin ovelta. Kai se oli kuullut Effin ilonhirnahdukset ja tullut katsomaan mikä meininki meillä oli.
"No jos vaan viitsit. Se on vähän turhan villillä tuulella varsaloman jäljiltä, sai tiputettua mut ravista", vastasin huokaisten turhautuneena.
"Ei kai sattunut?"
"Ei, pari mustelmaa ehkä. Ylpeys tässä enemmän kärsi", vastasin ja lähdimme ahdistamaan Effiä nurkkaan.

"Kiitos avusta, ehkä me taas pärjätään", sanoin Nitalle, kun Effi oli jälleen turvallisesti kiinnipidettynä.
"Jäänkö hetkeksi?" nainen kysyi ja pudistin päätäni tomerasti.
"Kyllä me selvitään", vastasin ja hymyilin. Päänsärky ei ollut kyllä helpottanut juurikaan, mutta uskoin, että tippumiselta ei olisi vältytty edes ilman krapulaa.

Effi oli juossut itsensä sen verran lämpimäksi ja rauhoittunut rutkasti, että uskalsin jopa nostaa sen kanssa laukat ensimmäistä kertaa. Tamma oli kankea ja vastusteli hieman, mutta kyllä ne vanhat opit alkoivat muistua mieleen kummallekin pikkuhiljaa.
Sitä putoamista lukuunottamatta ratsastuskerrasta krapulassa oli tullut oikein onnistunut.

Ehkä ratsunvaihdos kesken Tie Tähtiin kilpailuita onnistuisi vähemmän kivuliaasti, kuin olin alunperin pelännyt. Kunhan Manki lähtisi Innan matkaan, saisin ruveta ratsastamaan tammaa hieman kovemmin ja palautella sen kisakuntoon tuossa tuokiossa. Hevosen ehdoilla tietenkin ja rauhassa, ettei Effi saisi mitään mitään vaivoja liian nopeasta kuntoutuksesta.

Siitä oli nyt neljä päivää, kun mä olin viimeksi nähnyt Thomaksen. Mun sydäntä kylmäsi edelleen se, etten mä enää ollut varma oliko mulla enää poikaystävää vai ei. Mä olin käskenyt sen pysymään poissa ja radiohiljaisuus oli ollut täydellinen.

Me oltiin ensimmäistä kertaa ikinä Effin kanssa poissa Auburnin mailta. Amanda oli käskenyt letittää sen häntään punaisen nauhan, enkä ollut kyseenalaistanut naisen käskyä hetkeäkään. Riepu oli kävellyt rekkaan epäröimättä lainkaan ja Effin takia me oltiin meinattu myöhästyä meidän aikataulusta.
"Mä voin ottaa Effin ekana ulos", sanoin, kun Penna oli pysäköinyt rekan Saariston parkkipaikalle. Meidän valmennus alkaisi vasta kahdelta, mutta Effille ei edes vajaa kuuden tunnin tutustumisaika vieraalla alueella olisi liian vähän.
Ruunikko tuli vauhdilla lastaussiltaa pitkin alas, onneksi olin pukenut sille suitset ennen seinän avaamista ja liikkumatilaa antoi sopivasti pitkä liina.
"Onko jo ikävä Riepua?", Adelina kysyi ja irvistin hieman.
"Vähän, mutta toisaalta ihana päästä taas Effin kanssa kunnon treeniin", vastasin huokaisten. Effi hirnui kovaa ja yritti hyppiä pystyyn, sen kaikki kotona kehittyneet käytöstavat olivat unohtuneet sen siliän tien, kun olimme sulkeneet rekan perälaudan ennen Auburnista lähtöä.

Ava ja Santtu rupesivat laittamaan ponejaan kuntoon ja lähdin Nitan kanssa kävelemään Leevin perässä Saariston hevosopiston tallialuetta läpi. Leevi käveli melko nätisti, Effistä ei voinut sanoa samaa. Jotkut heppatytöt koittivat ihastella kirjavaa ja astelivat uhkaavasti lähemmäs, mutta tulivat ilmeisesti toisiin ajatuksiin, kun Effi melkein hyppäsi niiden päälle.
"Sori, tää on vähän eläväinen", pahoittelin, vaikken ollutkaan pahoillani. Vielä kun pysyisin tänään sen selässä, näyttäisin kaikille miten hyvä ratsastaja musta oli tullut.

Kuusi tuntia oli melko pitkä aika roikkua kaikkea säikkyvän kirjavan tamman liinan päässä, mutta onneksi sain sentään jotain tekemistä viiden tunnin jälkeen, kun ryhdyin valmistautumaan valmennukseen.
"Ihan hetki vielä, prinsessa", rukoilin, kun tamma vältteli satulahuovan painoa, kuin ammattilainen. Jostain syystä kaikki apulaiset olivat kaikonneet ympäriltämme, eikä kuskina toimiva Penna vilkaissutkaan mun suuntaan. Mun teki mieli kysyä mikä sen ongelma oli, mutta toisaalta olin hyvin kiitollinen hiljaisuudesta miehen seurassa. Olin melko varma, että katuisin sitä päivää, jolloin vihdoin kysyisin miksei Penna Vaanila halunnut keskustella kanssani.

Meinasin nauraa ääneen, kun kuulin tehtävänannon. Rentous ja tasaisuus. Effin kanssa.
Huolimatta siitä, että koko tunti oli pohjustettu meidän epäonnistumiselle, me yritettiin silti parhaamme. Effi oli edelleen varsaloman jäljiltä jäykkä, uusi paikka jännitti sitä todella paljon ja mä huomasin tottuneeni jo Riepun valtaviin estehevosen askeleisiin. Ruunikon askeleet olivat hieman ponimaiset, ne olivat lyhyet ja nopeat, siinä missä Riepu oli suurieleinen ja kuitenkin vähän hitaampi, vaikka reaktiivinen olikin. Effi oli silti hyvin tutun tuntuinen ja mä huomasin ajoittain, että varsalomaa edeltävät näppäimet olivat edelleen olemassa. Niiden esille kaivaminen vaatisi vain kamalasti työtä ja pitkäjänteisyyttä.