Kellonaika on nyt 30.09.20 1:27

13 osumaa on löytynyt haulle 0

Effin päiväkirja

18.06.2019 / Amandan kouluvalmennus

Istuin loungessa ja tuijotin ikkunasta ulos. Mun lihaksiin särki, mutta jo huomattavasti aiempaa vähemmän. Karsinoiden siivous ja muu tallityö kävi yllättävän eri lihasryhmiin, kuin kaikki muu harrastamani liikunta. Sen lisäksi eilinen muutto jäykisteli edelleenkin lihaksissa. En ihmetellyt ollenkaan enää Jonathanin kuntosalivillitystä, enkä tuloksia, joita tämä oli saanut aikaiseksi. Solmin sotkuiseksi valahtaneet hiukseni uudelleen korkealle poninhännälle ja huokaisin syvään.

Kahvikuppi tuli todella tarpeeseen. Yritin miettiä suunnitelmaa valmiiksi seuraavalle vuorokaudelle. Seuraavaksi olisi vuorossa Amandan kouluvalmennus, yritin olla ajattelematta sitä liiaksi. Lihaksiin sattui nyt jo ihan tarpeeksi. Sen jälkeen hoitaisin Effin pois, veisin sen takaisin laitumelle ja kävisin kaupassa. Hengästyin jo ajatuksissani, sillä mun pitäisi selvitä suihkun kautta siitä vielä yövuoroon Krouviin. Se olisi näin juhannuksen alla varmasti täynnä asiakkaita, vaikka olikin vasta tiistai.
Saisin nukuttua pari tuntia, kunnes pääsisin taas aamutalliin huomenna aamulla.

Enpähän ehtisi ajatella tyhmiä asioita, kuten Robertia ja sitä, että en saanut brittiä mielestäni vieläkään. Sama oli myös Thomaksen kohdalla, siitä mä yritin kuitenkin parhaani mukaan olla huolehtimatta.
Jonathan oli vakuutellut sen olevan ihan kunnossa.

Effi antautui yllättävän helposti kiinni laitumelta. Se oli piehtaroinut itsensä hieman pölyiseksi, mutta onneksi mulla oli aikaa harjata se kunnolla ennen valmennusta. Tamma puhisi tammatallin hoitopaikalla, mutta ei kuopinut. Ei astellut jaloilleni eikä puristanut mua seinän ja itsensä väliin kuullessaan kolahduksen jostain kauempaa.

Oli oikeastaan aika rentouttavaa saada ruunikon karva jälleen hohtamaan puhtauttaan. Sen vuoksi mulle itselleni tuli hieman kiire saada itseni edustuskuntoon ennen valmennusta. Pyyhin kasvoilleni laskeutunutta pölyä pyyhkeen kanssa ennen, kun työnnän kypärän päähäni. Tämä olisi viimeinen Amandan valmennus ennen Saviojan koulukisoja.

Kiristin Effin koulusatulan vyön vielä ennen, kun laskin jalustimet alas ja hyppäsin tamman selkään korokkeelta. Tamma lähti lämpimästä päivästä huolimatta reippaalla tahdilla kävelemään ja sovittelin itseäni paremmin satulaan.
"Jalustimet pois. Tänään katsotaan teidän istunnat kuntoon", Amanda totesi päästyään kuuloetäisyydelle.

Tukahdutin tuskanhuokaukseni ja kurottelin jalustimia Effin kyljiltä sen kaulan päälle ristiin. Mä en tiennyt millä aikoisin selvitä huomisen tallivuoron loppuun saakka, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Ainakaan en tippuisi satulasta, jos kesken kouluradan hukkaisin jalustimet. Enemmän olin kuitenkin huolissani meidän elämämme toisesta vaativasta radasta. Hyväksytyn tuloksen lisäksi toivoin, että olisimme edes vähän lähempänä kärkeä. Spring Circuksen jälkeen Amanda oli antanut vielä yhden mahdollisuuden jatkaa vaativiin etenemistä.
"Parempi opiskella kaikki mahdollinen nyt, kun vielä voidaan", kuiskasin Effille ja keskityin jännittämään vatsalihaksiani vähän lisää.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 18.06.19 20:39
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5299

Effin päiväkirja

04.06.2019 / Amandan kouluvalmennus

"Enemmän eteen", Amanda totesi ja kuulin turhautumisen niinkin lyhyestä lauseesta hyvin selvästi. Kuuma aurinko porotti suoraan maneesin seiniin ja kattoon, eikä siellä ollut juurikaan viileämpi, kuin ulkona. Ainakaan pohja ei huolellisen kastelun vuoksi pölissyt, mutta nihkeään ihoon tuntui silti tarttuvan jokainen ilmassa leijaileva hiukkanen.

Puristin pohkeellani vielä lisää, avasin lantiotani ja pyysin Effiä venyttämään askeltaan ravilisäykseen. Tamma puri hieman kuolaimeen, mutta sain sen nopealla reagoinnilla takaisin pehmeäksi. Lisäys onnistui paremmin, kuin edellinen, tai ainakin oletin niin hiljaisuudesta, joka vallitsi pidättäessäni kirjavan takaisin harjoitusraviin. Hiki valui niskasta selkärankaa pitkin ja kaduin äärettömän paljon vaaleanruskeaa paitavalintaani. Ainakin Amanda näki suoraan valmennuksensa tehon valmennettavastaan.

Lisäysten jälkeen harjoittelimme kokoamista. Effi tuntui hyvältä kuumuudesta huolimatta. Se keskittyi, ohjastuntuma säilyi melko tasaisena koko ajan ja tamma oli suhteellisen helposti muokattavissa.

Kunnes sitten ei ollutkaan.

"Effi kuulolle", Amanda totesi itsestäänselvän kuuloisena, kun harmoninen ratsastuksemme katkesi puoliverisen tunkiessa lapa edellä sisälle. Näin sen sinisten silmien katseesta, että sille oli tullut mitta täyteen sillä erää. Harmi vain, että valmennusta oli jäljellä vieläkin melkein 20 minuuttia.
Hikoilin vielä lisää, ratsastin, puskin ja pidätin, Effi laittoi vastaan jokaisella lihaksellaan. Kiitin luojaani hanskoista, sillä kämmeneni hikoilivat niin huolella, että nahkaohjat olisivat valuneet sormieni välistä vaikka olisin puristanut niitä henkeni edestä.

Melkein kuulin, miten Amandan silmät pyörivät kuopissaan maneesin keskellä. Miten se jo muotoili sanoja mielessään, Sarah siirtyy takaisin vauvaryhmään ja aloittaa Helppo C luokilla kun on valmis.

Ja Effi lopetti taistelemisen, kuin joku olisi painanut katkaisimesta sen valot takaisin päälle. Tamma nosti niskansa ylös ja jatkoi kuuliaista kokoamista siitä, mihin se oli jäänyt vain hetkeä aikaisemmin.

Huokaisin syvään ja mietin miten ruunikon korvien väliin olisi hyvä hankkia sellainen ajatustenlukulaite, joka kertoisi aina mitä siellä liikkui milloinkin. Jos siis liikkui yhtikäs mikään.

Harkitsin hyvin pitkään Effiä suihkutellessani, että olisin vain suunnannut vesiletkun itseni päälle samalla. Jos olisi pessyt sitä samoissa varusteissa, kuin aiemmin keväällä, olisin jopa voinut oikeasti tehdä niin. En kuitenkaan halunnut kostuttaa ratsastusvaatteitani enempää, kuin ne olivat kastuneet valmennuksessa. Pääsisin suihkuun heti, kun olisin saanut Effin hoidettua loppuun.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 08.06.19 20:09
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5299

Effin päiväkirja

23.04.2019 / Amandan kouluvalmennus

Meidän perheellä oli todella vahvat pääsiäisperinteet, me yleensä matkustettiin kotiin silloin, syötiin, juotiin ja käytiin kirkossa. Abuelalle oli todella tärkeää päästä viettämään pyhät perheen kanssa, eikä niistä oltu poikettu tähän mennessä koskaan. Jopa meidän vanhempien kuoleman jälkeen perinnettä oli jatkettu, muokattu uudelle perheelle sopivammaksi.
Patrick oli ilmoittanut, ettei pääse, koska oli hukuttautunut töihin. Mä en ollut vieläkään puhunut sen kanssa kunnolla läpi sen ja Jonathanin tilannetta. Totta puhuakseni, mä olin ihan liian kiireinen ja solmussa oman parisuhteeni kanssa, että olisin jaksanut vatvoa veljen tunne-elämää. Se oli itse lähtenyt takaisin Ausseihin, eikä nytkään voinut saapua Suomeen. Silti, ihan ymmärrettävää.
Gloria oli löytänyt jonkun uuden ukkomiehen, jonka perhe oli lähdössä Rhodokselle pääsiäiseksi ja Gloria saisi kuulemma viettää aikaa miehen kanssa kahden kesken koko sen ajan. Sitä ei muutenkaan kiinnostanut meidän perinteet ja kun Patrick oli päättänyt jättävänsä matkan välistä, ei siskoa ollut kiinnostanut tippaakaan. Sekin oli ihan ymmärrettävää.
Robertilla oli joku super tärkeä konfrenssi jenkeissä, johon se oli lähtenyt jo viikkoja sitten, eikä se ollut tulossa kotiin.

Jäljelle oli jääneet vain minä ja abuela.
Sattuneista syistä myös mun oma osallistumisprosenttini oli melko vähäinen ja abuela oli päättänyt suoriutua perinteistä sitten vain ystäviensä kanssa. Eilisen vierailun myötä olin aika tyytyväinen, että kilpailut, työt ja ratsastaminen pitivät mut niin kiireisenä, etten ollut ehtinyt viettämään kunnolla pääsiäistä.

Selvittelin Effin häntäjouhia verkkaisesti tammatallin sisäpihalla olevalla hoitopuomilla. Lämmin aurinko paistoi pilveettömältä taivaalta ja hento tuulenvire heilutteli käsissäni roikkuvia jouhia. Ihan hetken ajan kaikki tuntui täydelliseltä, lämpenevä kevät ja Effi, joka lepuutti toista takajalkaansa nauttien elämästään.
Henkäisin syvään ja yritin kietoutua siihen lapsenomaiseen tarumaailmaan.
Valmennuksen alkuun oli vielä melkein kaksi tuntia ja kiireettömyys kaiken tapahtuneen keskellä oli tervetullut hetki.

Yritin ohjata ajatukseni kuluneeseen vuoteen Effin kanssa. Miten olin tutustunut arkaan tammaan ja järjettömän pitkän ajan myötä ansainnut hitusen kirjavan luottamusta.
Tai ainakaan se ei enää ihan kovin usein astunut varpailleni.

Hätkähdin, kun kuulin hiekan rahisevan jonkun kenkien alla. Siirsin katseeni sisäpihan toiseen päätyyn ja astuin minua kohden astuneen Effin alta pois. Tamman korvat olivat hörössä ja näin miten se jännitti lihaksiaan.
Kulman takaa saapui ensin savupilvi ja sitten harmaan-ruskeat hiukset. Siristin hieman silmiäni ja koitin selata läpi tallilaisten kasvoja.
"Moi", tervehdin hieman töksähtäen ja katsoin miehen sormien välissä olevaa tupakkaa. Amanda saattaisi hyvänä päivänä sammuttaa sen tupakan itse syyllisen käsivarteen.

"Moi", mies tervehti ja samassa yhdistin sen kasvot Amandan uuteen hevoseen. Siihen, mitä Matilda ratsasti, jolla oli maailman hirvein lempinimi. Soin toiselle ystävällisen hymyn ja väistin uudelleen takapuoltaan tarjoavaa tammaa. Effin iltapäivää selvästi häiritsi sellainen small talk.
"Sarah, Effin hoitaja", esittäydyin ja laskin ruunikon hännän käsistäni.
"Mä oon Aleksanteri, hoidan Sipsiä."

Katsahdin Effiä, joka oli alkanut kuopimaan mukulakiviä rautakenkänsä kanssa. Ehdin älähtää sille, tamma lopetti ja siirsin katseeni takaisin Aleksanteriin. Sisäpiha oli kuitenkin tyhjentynyt mystisesti ja henkäisin yllättyneenä.
Aleksanteri ei tainnut olla tallin sosiaalisin ihminen.
"Ehkä parempi, etten tutustu uusiin ihmisiin enää, vai mitä sanot belleza?"
"Tarpeeksi huolia jo niistä, ketkä tunnen", lisäsin ja astelin Effin harjakassin luokse.

Nousin kevyesti puoliverisen selkään. Sipaisin vielä karanneen hiussuortuvan korvan taakse ja kannustin Effin käyntiin maneesin pitkälle sivulle. Toivoin hartaasti, että nollausvalmennukset tämän ja edellisen Amandan valmennuksen välillä olivat tuottaneet tulosta. Että mekin saataisiin oikeasti kunnon treeni taas, eikä mulkoiluja ja jäisiä tuhahteluja ainoastaan.

"Ohjat. Ravia", Amanda totesi päästyään maneesiin sisälle ja asetteli itsensä kentän keskelle. Perijätär näytti tyylikkäältä, kuten aina ja vaaleat hiukset oli aseteltu täydellisesti luisevien olkapäiden päälle.
Laskin katseeni Effin korvien yli ja annoi ajatusteni vaipua taka-alalle. Effi pyöristi kaulaansa ja venytti askeleitaan, maistellen suussaan olevaa kuolainta rentona.
"Aktiivisempi ravi, Sarah", kylmä ääni komensi ja se oli kuin hunajaa korvilleni.

Tänä yönä tuntisin lihaskipua joka puolella kehoani.
Sen tiedon viimeisteli perijättären sanat. Tänään ratsastettaisiin hevoset aktiiviseksi ja taipuisaksi siirtymisillä ja temponvaihteluilla.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 23.04.19 17:36
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5299

Effin päiväkirja

09.04.2019 / Amandan kouluvalmennus

"Siinä oli kelvollinen siirtyminen, Tilda."
"Pidä Armilla tuo tahti yllä."
"Pohje eteen, Kiia."
"Coco paremmin tuntumalle."

Ei sanaakaan Effistä tai Sarahista.

Puolessa välissä tuntia olin jo luopunut toivosta. Perijättären jäiset silmät kävivät meissä, keskittyivät hetken ja jatkoivat sitten matkaansa seuraavaan ratsukkoon. Me ei oltu edes huomion arvoisia ja yritin taistella turhautumista vastaan.

Effi lähti keskilaukassa ihan yhtä vauhdilla, kuin sunnuntain kilpailuissakin. Liian vauhdilla, kuten tuomarin paperissakin oli lukenut. "Loistava lisäys laukassa, hevosesta tulee kuitenkin liian kiireinen." Sen lisäksi meidän pisteitä oli laskenut lisäyksen jälkeinen kokoaminen, jossa tamma oli teutaroinut ja jäänyt hetkeksi paikalleen pomppimaan.
Niin kävi nytkin.
"Siinä oli tytöt täydellinen esimerkki, miten lisäystä ja sen jälkeistä kokoamista ei tule tehdä."
Mun olisi varmasti pitänyt olla tyytyväinen, että saimme edes yhden kommentin tapaisen valmennuksen edetessä. Sen sijaan turhautti vielä enemmän ja tein kaikkeni, etten antanut sen näkyä ratsastuksessani.

Me oltiin sijoituttu kahdeksanneksi Lehtovaaran kilpailuissa. Ykkössija, neljäs sija ja nyt kahdeksas. Kylmäsi ajatella mihin meidän suoritus tulisi seuraavissa osakilpailuissa päätymään.

Se sijoitus oli kyllä tullut ihan aiheesta, koska olin menettänyt kaiken ratsastustaitoni yllättävän vahvan lisäyksen jäljiltä. Oli alkuradan ansiosta, ettei me oltu helpon luokan viimeisenä sijoitustaulukossa.

Mulla ei ollut edes kuuma, kun meidän valmennus oli loppunut. Amanda keskusteli ensin Tildan kanssa ja sitten Kiian kanssa asiosta, mitä tulisi kehittää.
Perijätär katsoi suoraan silmiini, vastasin tyhjään katseeseen ja katsoin, kuinka Amanda Sokka käänsi mulle selkänsä ja käveli ulos maneesista.

Miten ihminen saattoikaan kaivata tarkoituksellisia mulkaisuja, kivahtavia kommentteja ja sitä, että uin omassa hiessäni valmennuksen jäljiltä?
Kiia ja Tilda keskustelivat hymyillen, antaen tammojensa kävellä loppukäyntejä vieretysten. Keskityin tuijottamaan Effin korvia ja yritin olla ajattelematta mitään. Sitä, kuinka surkea ratsastaja oikeasti olin. Sitä, miten Effin vuokraussopimus purettaisiin varmasti kevään lopuksi. Sitä, miten paska tyttöystävä musta oli tullut.

Ohjasin virkeän puoliverisen maastoja kohti. Tuulessa lepattava enkkuviltti saattaisi päätyä märän ojan pohjalle kanssani, mutta en jaksanut välittää. Sinnepähän sitten jäätyisin ja saisin kävellä takaisin Auburniin märkien vaatteiden kanssa.
Effin korvat kääntyilivät vimmatusti, kun se mietti mikä olisi paras pakoreitti saalistajien varalta.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 09.04.19 12:55
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5299

Effin päiväkirja

26.03.2019 / Amandan kouluvalmennus

Amandaa ei kiinnostanut, että me oltiin oltu viimeksi eilen kouluvalmennuksessa Effin kanssa. Amandaa ei kiinnostanut, että me oltiin oltu aika monessa kouluvalmennuksessa viime aikoina. Amandaa ei myöskään kiinnostanut se, että me oltiin tultu neljänneksi Effin kanssa edellisessä Tie Tähtiin-osakilpailussa. Miksei me oltu voitettu?
Amandaa ei varsinkaan kiinnostanut, että mä olin ihan jumissa henkisesti yhden Raynottin vuoksi.

"Täsmällisemmät pysähdykset, sen pitää seisahtua juuri sillä askeleella, kun pyydetään. Ei kaksi jälkeen tai kaksi ennen."
Puristin pohkeillani Effin takaisin raviin, tein puolipidätteen ja hengähdin syvään. Nyrkki puristui tiiviimmäksi ja Effi pysähtyi, melkein tasajaloin.
"Ei riitä, Sarah", Amanda totesi viileällä äänensävyllä ja tunsin, kuinka hikikarpalot valuivat otsaani pitkin.

Robertin eiliset sanat kaikuivat korvissani, kun kylkilihaksissani sykkivä kipu tuntui vain yltyvän.
"Ei sun oo pakko jatkaa, ei tää oo mikään Amanda Sokan valmennus."

En tiedä tiesiko Amanda, että mä olin eilen tippunut Effiltä, mutta sen tiesin kyllä, että sitä ei kiinnostanut. Tai ehkä vähän, se, että miksi olin mennyt tippumaan. Olinko ollut ajatuksissani, vai antanut Effin kulkea liian omatoimisesti, jolloin se oli ehtinyt ajatella liikaa?
Effi pysähtyi tasajaloin ja tasan siihen, mihin olin halunnut sen pysähtyä. Hyvä Sarah, siinä oli oikea pysähdys. En odottanut niitä sanoja, sillä hiljaisuus oli suurempi kehu Amandan valmennuksessa. En vilkaissut, että oliko perijätär nähnyt pysähdyksen, tottakai oli. Amanda Sokalta ei jäänyt mitään huomaamatta.

"Nyt, kun pysähdykset on saatu siedettäväksi, siirrytään hiomaan istuntaa, jossa on jokaisella paljon työtä", Amanda totesi ja naisen silmissä pilkahti se tuttu sadistinen ilme.

Seuraavan puoli tuntia saimme vuoron perään Kiian ja Tildan kanssa kuulla miten huonosti istuimme hevostemme selässä. Käteni olivat liian leveällä, liian pienessä kulmassa ja nyrkkini pysyivät itsepintaisesti liikaa vaakatasossa. Jalkani oli levoton, pohje epätasainen ja istuin liian etunojassa noin kahden asteen verran.
Etunojaan toki saattoi vaikuttaa se, että en vieläkään ollut ihan varma, oliko kyljessäni vain massiivinen mustelma vai olinko murtanut joitakin kylkiluita tippuessani. Ehkä olin itse myös hieman masokisti, kun maksoin rahaa siitä, että Amanda Sokka nöyryytti minua julkisesti muiden edessä? Ehkä nautin vähän liikaa siitä kivusta, mitä oikein kunnon nöyryyttävä kouluvalmennus sai aikaan kehossani?

"Ihan tarpeeksi hyvä, antakaa pitkät ohjat", Amanda ilmoitti valmennuksen lopuksi ja käveli ulos maneesista.
"Toivottavasti se rääkkää yhtä tehokkaasti myös sitä tähtiryhmäänsä", huokaisin ja sain kaksi väsynyttä naurahdusta vastaukseksi. Ei me ihan toivottomia voitu olla, jos Amanda edelleen vaivautui paikanpäälle meitä valmentamaan.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 25.03.19 13:13
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5299

Cocon päiväkirja

12.3.2019  |  K e v ä ä n   k u r i m u s  

Katala kevätahdistus teki tuloaan. Kevät oli aina ollut lähdöillä ja luopumisilla kuorrutettu. Vielä aikuisiälläkin Suvivirsi sai palan tunteen kurkkuun. Alkukevään kova ja kirkas valo painoi ryhdin lysyyn ja viemäreihin loriseva sulava lumi vei jotakin mennessään. Olisin halunnut sulkea makuuhuoneen verhot ja jäädä talviunelta tuoksuviin lakanoihin, mieluiten jonkun toisen iholle. Tilata pizzaa sänkyyn ja juoda edellisillan viininrippeet aamukahvin päälle. Olla kuin ulkopuolista maailmaa, kevättä, ei olisikaan. Esiin voisin kömpiä kun valo olisi toukokuisen pehmeää ja kesä juuri kääntymässä nurkan takaa.

Kiskaisen turhautuneena peiton vielä hetkeksi pään yli ja murisen tyytymättömänä. Tänään oli peräti neljä asiakastapaamista, joista yksi uuden asiakkaan kanssa, aina vähän raskaampaa. Pino lausuntoja odotti kirjoittajaansa ja työnohjaus rasittaisi päivän päätteeksi. Olisin niin mielelläni skipannut työpäivän ja kelannut suoraan illan valmennukseen. En ollut yhtään sillä tuulella, että jaksaisin olla lempeän tarkkaavaisia huomioita tekevä terapeutti, joka ojenteli nenäliinoja. Olin tänään äreä ja teräväkulmainen, joka halusi haastaa, eikä se sopinut ainakaan päivän ensimmäisen asiakkaan pirtaan.

Kahvilla, kahvilla ja kahvilla raahusti päivä eteenpäin ja lukitessani työhuoneen ovea tunsin ahnaan kofeiinitärinän tekevän tuloaan. Päässä surisi muutenkin ja teki mieli kadota baarin hämärään, metsän hämärään, johonkin mihin päivän viimeiset auringon kirkkaat säteet eivät jaksaisi yltää.

Coco imaisee peilin lailla myrtyneen olemukseni ja tuijottaa minua paheksuen. Harjaan tamman rivakoin vedoin ja setvin aavistuksen tutisevin sormin tummat häntäjouhet. Hengitän hevosen tuoksusta mielenrauhaa ja pistän kimpoilevia ajatuksiani järjestykseen oikomalla huopaa ja laskemalla satulavyön reikiä.

Maneesissa ruunikko huiskaa hännällään kiukkuisena ja kipinöi kun unohdan valmistella siirtymät kunnolla ja annan ajatuksen putoilla uralta pitkin maita ja mantuja.

"Mustamaa! Aiotko ratsastaa vai kiusata sitä tammaa?", Amandan ääni kaikuu maneesissa naisen katsoessa meitä silmiään siristäen.

Puna nousee poskille ja suupielet kiristyvät. Ihan oma moka etten keskittynyt. Läksytys oli täysin ansaittu. Amanda tuntui silti olleen viime aikoina tavallistakin kiukkuisempi ja teki mieli kivahtaa jotakin takaisin, mutta se olisi ollut turhaa purnaamista. Ei nyt oltu reflektoimassa kaamosmasennuksia vaan ratsastamassa. Puren hammasta yhteen ja yritän skarpata poskille nousseen häpeän punan voimin. Kiia ja Armi olivat tänään ainoat tasaiset suorittajat. Effin selkään palannut Sarahkin näytti tavallista jännittyneemmältä.

Taputan tammaani anteeksipyydellen laskeuduttuani satulasta. Ei se sen vika ollut. Coco oli ollut viime viikkoina valmis antamaan kaikkensa treeneissä ja olin siitä tavattoman ylpeä. Nyt pitäisi fokusoida aina hankalan kevään yli ja keskittyä nauttimaan koko ajan kehittyvästä kouluratsustani.

"Ens kerralla paremmin esityksin", Sarah puuskahtaa vieressämme poimien ohjat Effin kaulalta.
"Toivoa sopii tai Amanda vaihtaa meidän ryhmän nimeä", naurahdan kuivasti.
"Koulukauhut?"
"Joo, täysin lupauksettomat. Mut tsemppiä teille kisoihin, eiks ne oo nyt viikonloppuna?"
"On joo, kiitos! Sitä seuraavat on huhtikuussa, 7. päivä, ja sit onki jo finaali. Jännittää hirveesti ehditäänkö me Effin kanssa saada tarpeeks rutiinia."

Päässä päivän vaivannut surina voimistuu kun aivosolut tekevät töitä kaivaakseen minulle muistini lokeroista Sarahin mainitseman päivämäärän. Eihän? Nytkö? Olin ehkä alitajuisesti muistanutkin. Hymyilen hajamielisesti Sarahille ja tunnustelen vatsanpohjalle valahtanutta kylmää painoa.

Ihan turhaan tein tästä numeroa. Ei se päivämäärä mihinkään vaikuttaisi. Toinen osapuoli ei edes muistaisi sitä, eikä käräjäoikeus todellakaan lähettelisi kohteliaita lappuja: "Hyvä vastaanottaja, lähestymiskieltosi henkilöä x kohtaan on päätynyt. Voitte nyt lähestyä henkilöä x." Tyyppi istuisi hyvällä tuurilla lusimassa eikä minun tarvitsisi suoda vanhoille jo haudatuille asioille ajatustakaan.

Kieputan Cocon suitset pakettiin ja venyttelen jäykkää niskaa. Ravistele pois, ei tässä mikään tulisi muuttumaan. Kesä tulisi ja se päivämäärä valuisi ohi. Kaikki pysyisi ennallaan. Hengitä.

kirjoittaja Tilda M.
lähetetty 18.03.19 5:26
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cocon päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 3318

Effin päiväkirja

12.03.2019 / Amandan kouluvalmennus

"Jalustimet pois!" komento kuului välittömästi vaaleaverikön perijättären astellessa maneesiin. Normaalit ihmiset olisivat ehkä toivottaneet hyvät illat ja tervehtinyt valmennettaviaan, mutta se ei ollut Amanda Sokan tyylistä laisinkaan. Effi tuntui freesiltä, ei lainkaan sellaiselta rauhalliselta ja tasaiselta, mitä ehkä toivoisi ratsultaan. Varsinkin tunnilla, jossa ilmeisesti mentäisiin vatsalihasten varassa koko tunti.

Effi yritti karata kuolantuntumaa nostamalla päänsä ylös ja nykimällä etuosaansa ylöspäin. Painoin hellästi pohkeillani ruunikon kylkiin, myötäsin kädellä ja yritin istua paremmin Effin ympärille.
"Sarah ratsastaa Effin takaisin muotoon, nyt ei olla ratsastuskoulussa", Amanda kommentoi ja katseli meitä hieman nenänvarttaan pitkin, silmät sirillään. Yritin hieman kovemmin ja puoliverinen hyväksyi pärskähdellen kohtalonsa, jatkaen liikettään jälleen eteenpäin.

Me oltiin molemmat Effin kanssa hiestä litimärkiä, kun kävelimme tammatalliin valmennuksen jälkeen. Rutinoitunut hevosen hoitaminen antoi hyvää tekemistä käsille, jotka tuntuivat kovin levottomilta muuten. Pesin Effin lämpimällä vedellä huolellisesti, varmistaen, että sen kaikki valkoiset merkit tulivat varmasti puhtaiksi. Rauhallisin ottein kuivasin pehmeällä kumisella hikiviilalla ylimääräiset vedet ruunikon karvapeitteestä.
Käärin herasilmäisen tamman kuivatusloimien alle ja ryhdyin kuivattelemaan sen jalkoja pehmeiden pyyhkeiden avulla.

Siinä vaiheessa mun ajatukset karkasivat, ne halusivat puida painajaisia, joita mä olin nähnyt järjestelmällisesti melkein joka yö, mutta pakotin ajatuksenjuoksun Tie Tähtiin kilpailuihin sen sijaan.
Sunnuntaina meidän pitäisi selvitä hengissä meidän ensimmäisistä tallin ulkopuolisista kilpailuista, eikä asiaa helpottanut ainakaan Riepun kanssa ratsastettu voitto.
Meiltä odotettaisiin paljon ja mä rukoilin Effiä ja ehkä jopa Jumalaa, että me ei oltaisi ainakaan viimeisiä sijottuneiden listalla. Keskivaiheille tähtäämisestä en sanoisi sanallakaan Amandalle, se odottaisi vielä enemmän, kuin muut, että me tuotaisiin seuraava sini-valkoinen ruusuke Auburniin.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 08.03.19 21:13
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5299

Riepun päiväkirja

26.02.2019 / Amandan kouluvalmennus

Riepu oli väsyneen oloinen, kun harjasin sitä verkkaisesti ruunan omassa karsinassa. Sen valkoinen karvapeite oli melko puhdas jo alkujaan, Ellie oli klipannut sen karvat siististi. Edellispäivän Tie Tähtiin kilpailuiden Helppo A luokan voitto jaksoi vieläkin hymyilyttää, vaikka tiesin, että pian joutuisin siitä huolimatta hikoilemaan ihan yhtä lailla, kuin olin Kalla CUP:in sijojen jälkeenkin hikoillut.
Vilkaisin rannekelloa ja nostin jakkaran karsinan puolelle. Annoin Riepun haistella sitä hetken ja kiipesin sitten sen päälle seisomaan. Valkoisen hevosen harja taipui kauniille, tasaiselle hollantilaiselle letille. Olin aina rakastanut laittaa hevosia virheettömään esiintymiskuntoon, eikä sillä ollut väliä oliko edessä kilpailut vaiko Amandan valtavan rento kouluvalmennus.




Olisikohan mahdollista vain rentouttaa kaikki lihakset ja valua perunasäkin lailla Riepun selästä maneesin pohjalle? Huomaisikohan kukaan, jos Riepu jatkaisi vain itsenäisesti siksak-väistöjen tekemistä? Riepun väsymys oli väistynyt, olihan sen huippukunnossa oleva kilpailuhevonen, kuntoonlaiton raukeudesta ei ollut enää ripaustakaan jäljellä. Kovasta treenauksesta huolimatta omat lihakseni huusivat kuitenkin hoosiannaa, enkä tahtonut jaksaa lopputunnista enää pitää itseäni edes pystyssä satulassa. Riepu tietenkin huomasi sen ja ryhtyi possuilemaan juuri, kun se oli näyttänyt Amandankin mielestä hetken siedettävältä.
"Ratsasta sitä hevosta, tai häivy maneesista", Amanda kivahti ja keräsin jostain varavarastojen varavarastosta vielä ripauksen energiaa. Enää kymmenen minuuttia ja saisin lysähtää Riepun kaulalle ja kuolla pois.




"Can you bring me a drink, churri, I'm so thristy", anoin ja katsoin collareissa keittiössä pyörivää miestä väsyneesti.
"Sparkling wine or water?" Thomas kysyi käsi jääkapin ovenkahvalla.
"Mmmm", mietin ja uppouduin syvemmälle sohvan uumeniin vilttini kanssa.
"Both?" vastasin lopulta virnistäen.
"Sure", Thomas vastasi naurahtaen ja otti jääkaapista sekä kuoharipullon, että vesipikarin. Seurasin kuinka brunette kaatoi vettä pitkään lasiin ja kuohuvaa etikettivirheellisesti viskilasiin. Mies kaatoi itselleen myös lasillisen ja kantoi sitten kaikki kolme lasia olohuoneen pöydälle.
"There you go, dear", Thomas sanoi ja otin vesilasin ensin sormieni väliin. Televisiossa pyöri jokin toimintaleffa, kun painauduin lämpimän miehen kylkeen kiinni.
"Thank you, churri."

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 28.02.19 20:08
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3117

Effin päiväkirja

12.02.2019

"Tulkaahan nyt", maarittelin ja kävelin määrätietoisesti eteenpäin kahta riimunnarua perässäni raahaten. Effi ja sen varsa olisivat ilmeisesti vielä halunneet jäädä ulkoilemaan, sen verran hitaasti hevoset kävelivät perässäni tammatallia kohden.

Selvittyäni kulmakarsinalle, lukitsin hevoskaksikon karsinaan ja lähdin hakemaan harjoja varustehuoneesta. Kävellessäni pienen peilin ohitse kauhistuin miten hikiseltä näytin vieläkin. Amanda oli keksinyt koulutunnilla pistää meidät ratsastamaan kunnolla kulmia ja oli puuttunut jokaiseen väsyneeseen virheasentoon kehossani. Perijätär oli selvästi päättänyt jatkaa Susinevan aloittamaa hikivirtaa, emmekä todellakaan olleet päässeet yhtään helpommalla, vaikka melkein kaikki toipuivat vielä viikonlopusta. Mulla oli vieläkin niin kamala treeni-into päällä, ettei hikoileminen ja lihaskipu vieneet pois sitä euforiaa. Mä kehityin ja olin nähnyt sen itsekin.

Pyyhkäisin valuneita meikkejä hieman parempaan jamaan ja letitin kosteat hiukseni löysälle hollantilaiselle, parempi sekin, kuin sotkuinen ponnari.

Kävelin Effin karsinalle ja harjasin tamman ja varsan reippaasti, mutta huolellisesti. Amanda oli vaatinut nähdä varsan liikkeessä maneesissa heti tähtitunnin jälkeen ja vilkaistuani kelloa tajusin, että mulla oli enää viisi minuuttia aikaa.
Asetin ripeästi suojat Effin jalkoihin ja pujotin sen päähän suitset, joiden kuolaimiin kiinnitin juoksutusliinan. Varsalle laitoin kauniit nahkapäitset ja tarkistettuani vielä, että kummatkin olivat virheettömän puhtaita, lähdin taluttamaan kaksikkoa kohti maneesia.

Maneesi tyhjeni juuri valmennettavista, kun kävelimme ovista sisään. Amanda seisoi keskellä tuijottaen puhelintaan, joten lähdin kävelyttämään hevosia uraa pitkin. Effi virkistyi heti ja tartutti sen myös varsaansa, onneksi olin pitkäjänteisesti opettanut orin käyttäytymään edes hiukan narun päässä, niin se ei repinyt itseään irti.

"Päästä se vaan irti ja juoksuta Effiä ravissa", Amanda sanoi yhtäkkiä ja pysäytin hevoset niille jalansijoilleen. Napsautin narun pikkuorin päitsistä ja heitin sen maneesin laidan päälle.
Kävelin keskemmälle maneesia ja pyysin Effiltä ravia. Kävelin Amandan ympärillä isolla ympyrällä, kunnes sain seuraavan toimintaohjeeni.
"Päästä Effi irti. Antaa senkin juosta."
Pysäytin virkeän tamman ja naksautin liinan irti sen suitsista. Peräännyin hieman ja heilautin aavistuksen kättäni. Kirjava ei tarvinnut isompaa kannustinta, vaan lähti pukkilaukkaa vinkuen ja piereskellen mennessään. Arvokas pikkurouva.

Amanda seurasi silmä tarkkana pienen orin liikkeitä, siitä näki, että sillä oli kouluverta suvussaan. Askeleet olivat pitkiä, ilmavia ja joustavia. Pikkuorin kaula oli myös luonnollisella kaarella suurimmaksi osaksi, Inna saisi varsasta hyvän ratsun itselleen.
"Mmh, riittää. Ota ne kiinni ja jäähdyttele kunnolla."
Vaaleat hiukset heilahdellen Amanda käveli maneesista pois, tekemättä elettäkään auttaakseen juoksevien hevosten kiinniotossa.

Olisinpa edes pyytänyt Jonathanin avukseni.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 14.02.19 21:05
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5299

Armin päiväkirja

12.02.2019
#koululupaukset

Kolmas valmennus oli edessä neljän päivän sisään ja ahteri oli jo sanomassa itseään irti. Istuin Armin selässä valoisassa maneesissa ja verryttelin sitä samalla kun kuuntelin Amandan puhetta.
- Tänään keskitytään istuntaan ja huolellisiin teihin. Ei siis oikomista, Amanda sanoi napakasti ja en voinut estää voihkaisua pääsemästä suustani.
- Ja Kiia voi kävellä suoraan ulos jos on tyytymätön, Amanda tokaisi ja mulkaisi minua pahasti. Vedin irvistykseen vääntyneen ilmeeni peruslukemille ja aloin keskittymään ratsastukseen vaikka kroppani oli ottamassa lopputilin. Itse olin kuitenkin törkännyt itseni tähän tehorääkkiin juuri ennen ensimmäisiä kilpailuja joten ei kärsinyt valittaa. Olihan siitä kuitenkin vain hyötyä.

Työskentely käynnissä ei ollut vielä pahakaan ja yhteistyö Armin kanssa sujui mainiosti. Välillä sain moitteita asennosta ja käsien paikoista, mutta pikkuhiljaa nekin oli alkanut löytämään paikkansa valmennuksien ja oman treenin myötä. Ravissa perse sai kuitenkin aikamoista rääkkiä sillä Amanda pisti meidät ratsastamaan harjoitusravissa koko ajan eikä persettä saanut nostaa satulasta hetkeksikään. Äkkiä nainen alkoi laukomaan aikamoista tahtia neuvoja ja korjasi kaikkia ratsukoita vuorotellen. Jotenkin kummasti Amanda sai minut aina tuntemaan ihan paskaksi ratsastajaksi jolla ei ole mitään asiaa hevosen selkään. Luojan kiitos edistyin pikkuhiljaa pitkän tauon jälkeen. En mä ilmeisesti kuitenkaan niin paska ollut kuin itse tunsin olevani. Antoihan Amanda minun edelleen vuokrata Armia ja osallistua jopa tallin ulkopuoliseen valmennukseen ja kilpailuihin.

Valmennuksen edetessä aloin pikkuhiljaa saamaan tuettua hevosta oikein kulmissa ja erilaisissa teissä ilman sen suurempia oikomisia. Armi työskenteli koko ajan innokkaasti eikä sitä tarvinnut potkia missään vaiheessa liikkeelle. Pystyin siis keskittymään enemmän omaan ratsastukseen. Loppuvalmennuksesta olin jo ihan loppu ja kaipasin kunnon kylpyä.
- Sulla on osaava hevonen alla niin käytä se hyväksi. Jos teet paljon töitä niin voit päästä sen kanssa pitkälle. Velttoilulla teistä ei tuu mitään, Amanda sanoi valmennuksen lopussa. Kasvoilleni levisi hymy sillä tätä en ollut osannut odottaa. Tulihan sieltä pieni piikkikin, muttei nainen kyllä haukkunut pystyynkään.

Velttona laskeuduin Armin selästä ja löysäsin satulavyötä samantien. Halasin tammaa onnellisena, sillä vihdoinkin kaikki alkoi näyttämään valoisalta vaikken ollut vielä niin osaava kuin haluaisin. Talutin tamman suoraan pesupaikalle jossa harjasin sen kaikessa rauhassa ja kylmäsin jalat huolellisesti. Naureskelin päässäni sillä näin kuinka vastapäisessä karsinassa asuvan Sipsin uusi hoitaja Aleksanteri yritti epätoivoisesti piiloutua tamman karsinaan karkuun kaikilta jotka kulkivat käytävällä. Käytävällä nimittäin kulki juuri Isbe joka pysähtyi yllättäen kohdallani.
- Voisit tuoda Torun joku päivä näytille, nainen sanoi asiallisesti ja hymyilin stressaantuneen näköiselle naiselle.
- Perjantaina oon tulossa illalla kasilta ratsastaan maneesiin jos kiinnostaa tulla katsomaan, vastasin Isbelle joka näytti mietteliäältä.
- Katotaan jos ehdin, Isbe sanoi ja jatkoi sitten matkaansa kohti Salsan karsinaa.

Tämän jälkeen olinkin jo valmis joten vein Armin omaan karsinaansa rauhoittumaan. Suuntasin katseeni Sipsin karsinalle jossa Aleksanteri piileskeli edelleen.
- Ei täällä enää ketään muita oo. Voit tulla esiin, hihkaisin ja nopeasti nuoren miehen pää pilkisti esiin karsinasta. Naurahdin Aleksanterin ilmeelle sillä hän näytti siltä että voisi juosta karkuun hetkenä minä hyvänsä. Lähdin viemään Armin kamppeet varustehuoneeseen ja huolsin ne asianmukaisesti ennen paikoilleen laittamista. Juuri nyt en kaivannut Amandan moitteita kamppeiden kunnosta joten tein kaiken erityisen huolellisesti. Minulle ei kävisi hyvin jos nainen huomaisi varusteissa jotain moitittavaa. Tällä kertaa ajattelin suunnata kotiin löhöämään ammeeseen ja juomaan lasin viiniä joten astelin suorinta tietä autolle ja lähdin hurauttamaan kotia kohti.
kirjoittaja Kiia K.
lähetetty 13.02.19 8:28
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 71
Luettu: 2930

Armin päiväkirja

29. tammikuuta 2019
#koululupaukset

Kädet hikosivat kuin viimeistä päivää kun kaivelin ratsastuskamppeita kaapistani tyhjässä loungessa. Edessä olisi minun ja Armin toinen valmennus Amandan haukan katseen alla ja odotin sitä kauhulla. Ensimmäinenkään kerta ei mennyt ihan putkeen omalta osaltani vaikka hevonen olikin tehnyt parhaansa ja sain kyllä kuulla siitä. Laske kymmeneen ja hengitä, ajattelin mielessäni ja rauhoituin hieman. Nappasin vielä kypärän matkaani ja suuntasin tammatallin puolelle jossa Armi odotteli jo karsinassaan.

Aikaa oli vielä sopivasti joten harjasin ja varustin tamman kaikessa rauhassa. Pintelit meinasivat kyllä mennä päin persettä kun kädet tärisi kuin vuosisadan pahimmassa krapulassa ja taas sain puhallella. Lopulta kamppeet oli niskassa ja vedin kypärän päähän ennen maneesiin kävelyä. Tämän päivän aiheena oli siirtymiset ja Amanda tarkkaili ratsukoita taukoamatta ja piiskasi jokaista oikein olan takaa. Hiki virtasi valtoimenaan koko valmennuksen ajan ja tuntui että voisin kuolla siihen paikkaan. Alkuun en saanut Armia siirtymään askellajista toiseen siististi ja luontevasti vaan niistä tuli töksähteleviä eikä tarpeeksi napakkoja. Lopulta sain jopa jonkun hymyn tapaisen kun tein töitä kuin pieni eläin ja homma alkoi luistamaan paremmin. Paljoa ei näköjään auttanut vaikka alla oli GP tason kouluratsu.

Loppuverkan aikana pääni oli jo räjähtämispisteessä ja lihakset huusivat hoosiannaa. Miten ihmeessä mä selviän takaisin talliin ja kodista puhumattakaan. Laskeuduin Armin selästä yhtäaikaa Sarahin ja Tildan kanssa ja peräkanaa talutettiin hevoset maneesin ovesta ulos. Olimme ainoat jotka suuntasivat tammatalliin joten menin viimeisenä ja pujahdimme kylmään ulkoilmaan. Edelleen pirteä Armi kulki reippaasti rinnallani ja kiikutin sen suorilta pesukarsinaan. Kamppeet oli reippaasti riisuttu ja kylmäsin tamman jokaisen jalan huolellisesti. Huuhtaisin myös satulan kohdan sillä se oli hieman hikinen ja virutin Armin päänkin jonka ajaksi otin riimun pois päästä ettei se olisi litimärkä. Lopulta sain vietyä tamman omaan karsinaansa jossa se jäi odottelemaan iltasapuskojaan. Itse kiikutin hevosen varusteet takaisin paikoilleen ja meinasin jopa tiputtaa satulan lattialle kun kädet olivat kuin keitetyt spagetit. Onneksi Amanda ei ollut näkemässä, ajattelin mielessäni ja nostin sen paikalleen. Nyt kotiin ja äkkiä.
kirjoittaja Kiia K.
lähetetty 02.02.19 15:16
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 71
Luettu: 2930

Effin päiväkirja

31.01.2019

Henkeäsalpaavan komea.

En ollut liikkunut Effin karsinan ovelta mihinkään moneen tuntiin ja olin ihan varma, että ohikulkijat ajattelivat minun seonneen. En myöskään tiennyt pääsisinkö ikinä yli siitä tiedosta, että lukemattoman monet tallikäynnit olivat palkinneet mut kaikkein täydellisimmällä palkinnollaan - olin nähnyt varsomisen viimeiset hetket.

Effi oli täydellinen äiti. Se oli maannut pitkän aikaa haistellen vastasyntynyttä, märkää varsaansa. Amanda oli seissyt vierelläni ääneti, kun tamma oli noussut seisomaan ja kääntynyt sitten nuolemaan varsaansa kuivaksi. Mä olin pysynyt hiiren hiljaa, koska pelkäsin pienelläkin äänellä rikkovan lumouksen, joka Auburnin varsomiskarsinassa sillä hetkellä tapahtui.
Amanda oli lähtenyt siinä vaiheessa, kun orivarsa oli saanut jalkansa alleen ja löytänyt haparoivin askelin tiensä nisälle. Minut oli rekrytoitu huolehtimaan siitä, että varsan elämän ensimmäiset tunnit sujuisivat hyvin ja kaikki rajapyykit pienen eläimen elämän varmistamiseksi saavutettaisiin.
Onneksi tämä ei ollut ensimmäinen näkemäni vastasyntynyt varsa, muuten olisin ollut hysteerinen.

Kävin keräämässä jälkeiset karsinasta muovipussiin, jotta hetken päästä saapuva eläinlääkäri saisi tutkittua ne. Yritin käydä mielessäni läpi lukuisia varsomisoppaita, joita olin lukenut kuin mielipuoli ennen Effin varsomista.
Enhän ollut unohtanut mitään?

Merjan käytyä tarkistamassa Effin ja varsan kunto, nainen oli tutkinut jälkeiset ja todennut niiden olevan ehjät ja hyväkuntoiset. Eläinlääkäri oli käskenyt seurata Effin ja varsan yleisvointia ja ilmoittaa hänelle heti, jos tulisi jotakin hälyyttävää. Tallin hiljennyttyä ihmisistä uskaltauduin karsinan oven toiselle puolelle ja lukitsin oven perässäni.

Effi oli myös suojelevainen emä. Se seisoi minun ja varsan välissä, pää hieman huolestuneesti kenossa ja sen siniset silmät tarkkailivat hitaita liikkeitäni.
Istuin pehmeiden olkien päälle ihan oven viereen ja käärin jalkani kehoani vasten.
Katsellessani uteliasta orivarsaa mietin edellispäiväistä valmennusta. Amanda oli laittanut meidät ratsastamaan siirtymisiä ja ruoskinut jokaisesta virheestä. Riepu oli meinannut ottaa herneen nenäänsä ja oli vaatinut jokaisen tiedonmurusen, jota aivoni ratsastuksesta tiesivät, että olin saanut räjähdysherkän ruunan pysymään käsissä. Siitä huolimatta, että olin oppinut jo ratsastamaan kimoa hiukan ja hikoilin jo huomattavasti vähemmän ratsastuksen aikana, olin tiistaina ollut kuin uitettu rotta tunnin jälkeen. Amanda oli pusertanut meistä ulos kaiken, mitä vain oli saanut ja kehoni jaksoi edelleen muistuttaa kipeytyneistä lihaksista joka puolella.

Ajatukseni katkesivat pienen, pehmeän turvan koskettaessa sormiani. Pitkät tuntokarvat kutittelivat ihoani ja katselin valkopäistä orivarsaa uskaltamatta hengittää.
"Sinäkö se siellä vatsassa vedit pukkilaukkaa?" kuiskasin hymyn hiipiessä varkain huulilleni. Varsa pärskähti ja liikahti askeleen lähemmäksi. Se oli pitkäjalkainen ja komea kuin mikä, toivoin, että Innalla kestäisi kauan viedä se omaan kotiinsa vieroituksen lähestyessä.

Effi liikahti hieman ja varsa asteli ripeästi emänsä luokse. Tamma katsoi minua jo hieman korvat hörössä ja uskalsin kaivaa taskustani porkkanan, jonka olin sinne piilottanut. Oranssi väri sai Effin kurottamaan kaulaansa kohti kättäni ja huulet hamusivat varovasti tarjotun makupalan parempiin suihin.
"Hieno tamma", kehuin hymyillen ja huokaisin syvään.

Istuin karsinassa vielä melkein tunnin verran vain katsellen kaksikon elämän ensi askeleita. Oli lumoavaa seurata varsan tutkimusmatkaa, se nukkui välillä ja nousi sitten taas syömään ja haistelemaan ympäristöään.
Ulkona paukkui 26 asteen pakkanen ja aurinko valaisi ison varsomiskarsinan hyvin suurista ikkunoista. Varsa saisi odottaa vielä hetken ennen kuin se pääsisi ulos suureen maailmaan.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 31.01.19 18:20
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 113
Luettu: 5299

Riepun päiväkirja

15.01.2019 / Amandan kouluvalmennus


Harjasin kimoa ruunaa rauhallisin vedoin. Hevosen varustaminen tuntui ristiriitaiselta, olin todella iloinen, että sain ratsastaa ruunalla, mutta myös hämmentynyt siitä, ettei Ellien nimeä ollut valmennuslistoissa.
Halusin valmentautua ja kehittyä ratsastajana, Riepu tarjosi siihen loistavan tilaisuuden, koska se oli täysin omanlainen ratsastettavuudeltaan. Olin huomannut miten nopeasti olin kehittynyt Auburnissa, saman määrän oppiminen vei täällä vuoden, jota olin yrittänyt lähes viisi viimeisintä ratsastusvuottani saavuttaa. Pystyin nyt kertomaan ihmisille, että olin vahvasti Helppo A-tasolla. Olin kilpaillut ja valmentautunut ja voittanut.

Siirtyminen seuraavalle vaikeustasolle pelotti ja kiehtoi yhtä paljon. Tullakseni vaativan tason ratsastajaksi minun tulisi tehdä valtavasti töitä ja ratsastaa erilaisia hevosia. Hevosia, jotka pystyisivät opettamaan minua, eikä päinvastoin.
Senkin vuoksi olin onnellinen Riepusta ja Lefasta, jonka ratsastamisen lopettaminen harmitti takaraivossa edelleen. Olin tietenkin onnellinen Adeliinan puolesta, mutta ruunan kanssa olin oppinut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Tottakai siinä ajassa olin myös ehtinyt hiukan kiintyä ruunaan, vaikka olinkin yrittänyt pysytellä mahdollisimman etäisenä.

Riepu näytti komealta sinisessä varustuksessaan, olin itsekin päättänyt pukea tummansiniset farkkuratsastushousut ja valkoisen ohuen pitkähihaisen. Lyhyiden hiusten kiinnittäminen ponnarille vaati pari varmistuspinniä ja sen jälkeen pujotin kypärän päähäni.

Kävelin alkukäynnit taas maastakäsin, jotta sain itsekin pienen lämmön päälle ja olisin mukautuvampi ratsastaja heti alusta saakka. Maneesi oli vielä tyhjä, kuuluin uuteen valmennusryhmään, jossa mukanani oli Tilda ja Kiia. Oli outoa nähdä joku muu, kuin Nita Armin selässä, mutta ymmärsin naisen päätöksen hyvin. Itse en pystyisi luopumaan Effistä varmastikaan kovin helposti, sillä tamma oli kietonut itsensä tiukasti sydämeni ympärille.

Kun Armi ja Coco saapuivat maneesiin, nousin Riepun selkään ja totesin käyntitaivutteluille olevan hyvin aikaa ennen Amandan tuloa. Nostin enkkuviltin ruunan selästä maneesin laidalle ja rupesin taivuttamaan kimoa erilaisilla tehtävillä.

Amanda ei tyypilliseen tapaansa päästänyt meitä helpolla. Treenitauko näkyi ja tuntui omassa ratsastuksessani sen lisäksi, että Riepu tuntui vain riemastuvan mitä vaikeammaksi tehtävät muuttuivat. Vauhti oli sen vastaus kaikkeen ja tuntui lähes mahdottomalta koota hevosta ja pyytää sitä pohkeella eteen, kun sen teki mieli vain kaahata ympäri maneesia.
"Nyt otat kunnon pidätteen, etkä vain nypi sitä suusta. Teet sille selväksi, että sen on kuunneltava sinua. Voin kyllä siirtää sinut alkeisryhmään, jos jatkat samalla tavalla ratsastamista", Amanda totesi kylmällä äänellä ja sai kylmät väreet kutittamaan selkääni hiestä huolimatta.

Amanda laittoi meidät ratsastamaan kulmia neliön muotoisella radalla. Jokainen kulma piti ratsastaa huolellisesti, ilman, että hevonen valui ulos tai sisälle. Kavioura piti kuvitella mielessään ja laittaa hevonen noudattamaan sitä polkua läpi kulman. Amandan tehtävät olivat vaikeita juuri niiden helppouden vuoksi. Nainen keskittyi yksityiskohtiin ja ruoti niitä niin kauan, että asia oli hoidossa. Rakastin perijättären valmennustyyliä, sillä uhkailuineen kaikkineen se sopi minulle. Miten ravissa keskityttiin pitämään käsi paikallaan ja samaa sovellettiin laukassa ja käynnissä. Miten katse tuli pitää juuri siellä, mihin se kuuluikin.

Tänään kulmien lisäksi teimme väistöjä ja avotaivuksia, jotka toki vaikeutuivat niillä sivuilla, joissa ei seinää ollut tukena. Riepu pärski ja jouduin jokaisella askeleella miettimään istunnallani hidasta. Jos hellitin hetkeksikin, Riepu tunsi sen ja kiihdytti, jonka jälkeen kesti taas pitkään saada kimo takaisin tuntumalle.

Arvostin Ellien ratsastustaitoja joka askeleella hiukan enemmän.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 18.01.19 21:48
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3117

Takaisin alkuun

Siirry: