Effin päiväkirja

Effi näytti levolliselta siitäkin huolimatta, että se oli nyt paljon suurempi kuin ensimmäisen tiineytensä aikana. Amanda liu'utti kättään tamman kuperalla kyljellä ja toivoi tuntevansa liikehdintää – mutta turhaan. Orivarsa oli varmasti päiväunilla.

"Sipsiltä on irronnut kenkä." Väritön toteamus pysäytti Amandan käden ja perijätär kohotti katseensa karsinan ulkopuolella seisovaan esteratsastajaan. "Soitanko Sakulle?"
Matilda Tammilehto oli yksi niistä harvoista, jotka uskalsivat puhutella nuorempaa perijätärtä ilman pahoittelua ja änkytystä. Vaikka Amanda kuinka nauttikin aiheuttamastaan pelonsekaisesta kunnioituksesta tallilaisten keskuudessa, oli virkistävää, että hänen ja Sipsin vuokraajan välillä vallitsi kirjoittamaton sääntö: kumpikaan ei tuhlannut toistensa aikaa jonnin joutavuuksilla, ja siksi asiaan päästiin heti.

"Senkun", Amanda kohautti olkiaan. Violettihiuksinen käännähti luvan saatuaan välittömästi kannoillaan. "Mutta Matilda, palvelus!"

Loittonevat askeleet pysähtyivät. "Niin?"

"Jos näet Sarahia, sano että minulla on asiaa." Hetken hiljaisuuden jälkeen Amanda oli kuulevinaan vaimean mumahduksen, minkä hän sitten tulkitsi myöntymiseksi.
Amandan juoksupoikana toimiminen ei varmastikaan kuulunut Matildan korkeimpiin prioriteetteihin, mutta hän tiesi myös sen, että tässä tapauksessa purnaaminen oli turhaa. Nainen oli osoittanut arvonsa ratsastaen Sipsillä sijoille kilpailu toisensa perään ja oli siksi pitkään säästynyt Amandan pahimmalta nakitukselta – siihen verrattuna, mitä Amanda olisi voinut pyytää, viestin vieminen Sarahille oli yhtä yksinkertaista kuin hengittäminen. Sen joko tekee, tai lähtee henki.

Effi hamuili tyytyväisenä kuivikkeiden seasta heinänkorsia, kun Amanda kokeili sen jalkoja. Ne olivat aina olleet kuivat, mutta sen sijaan etujalkojen pitkät vennot vuohiset olivat omiaan aiheuttamaan jännevammoja. Nyt kun Effi ei liikkunut enää kuin tarhaillessaan ja Sarah keskittyi ratsastamaan toinen toistaan väärälajisempaa hevosta, Amanda pelkäsi, että mahdolliset vammat havaittaisiin liian myöhään.

"Halusit jutella?" Ystävällisen huikkauksen kuultuaan perijätär nousi polviltaan ja pyyhkäisi hamppua ratsastushousuiltaan.
"Ei enää kauaa."
"Anteeksi?"
Amanda pyöräytti silmiään ja huokaisi, ikään kuin joutuisi vääntämään yksinkertaisen asian rautalangasta. "Se varsoo pian."
"Ah aivan. Joko sillä on vahatipat, niinkö pian?" Sarahin ääni kihisi jännityksestä. Nainen asteli karsinaan ja Effi hörähti tuttavallisesti vuokraajalleen.

Amanda ei vastannut, vaan taputti tammaa kaulalle väistyen vuorostaan käytävälle.
"Se on rauhallisempi kantavana." Sarah nyökkäsi aavistuksen epävarmasti, mutta ei antanut hyväntuulisen hymynsä varista suupieliltään. "Tauko valmennuksista ja kilpailuista tuli tarpeeseen."
"Varmasti."

Perijättären ratsastussaappaiden kannoista kuului napakka kopina, kun tämä teki lähtöä kartanolle.
"Mene taluttelemaan sitä. Metsään, se pitää siitä. Selvitä myös häntä, se on uskomattoman takkuinen, eikä sitä kehtaa muuten sitoa kun aika koittaa. Kaiken pitää olla täydellistä, kun orivarsani saapuu maailmaan."

Sarah pudisteli päätään. Orivarsa? Jos sellainen todellakin maailmaan tupsahtaisi, saataisiin ehkä vihdoin vahvistus sille, että Amanda aivan oikeasti on noita.

Effi hamuili tien päällä roikkuvasta kuusenoksasta itselleen välipalaa kesken matkan. Sarah antoi sille sen haluaman ajan, koska totta puhuen hänellä ei ollut kiire mihinkään. Kirjavan tamman maha liikahteli karvapeitteen alla, varsa ilmeisesti myös piti maisemanvaihdoksesta.

Kun Matilda oli tullut loungeen kesken kiireettömän kahvihetken ja todennut, että Amanda odotti Effin karsinalla häntä, Sarah oli melkein kaatanut kahvit syliinsä noustessaan ylös. Ajatukset Effin varsomisesta potkuihin olivat risteilleet naisen mielessä, kun tämä oli harpponut tallista toiseen.

"Selvitä myös häntä, se on uskomattoman takkuinen, eikä sitä kehtaa muuten sitoa kun aika koittaa."

Sarahia oli hävettänyt, sillä Effin hyvinvointi oli aina ollut hänelle kaikki kaikessa. Cup startit, toimihenkilötehtävät ja erityisesti kaksi päivää kestänyt krapula olivat kuitenkin vaatineet veronsa. Effi oli jäänyt vähemmälle huomiolle, mitä Sarah kehtasi myöntää ja tottakai Amanda oli näpäyttänyt häntä ranteille asiasta. Kuten kuuluikin.

"Ihanko oikeasti meinasit tehdä toisen orivarsan?" Sarah kysyi metsän hiljaisuudessa Effin haistellessa sammaleen peittämää kiveä. Sen korvat eivät edes värähtäneet hänen suuntaansa, maaston tutkiminen oli selvästi tärkeämpää touhua, kuin tyhjänpäiväiset kyselyt.
Jos Amandaan oli uskominen, asian todellinen laita selviäisi kuitenkin lähiaikoina. Sarahia alkoi huolettaa josko Effi varsoisi Ruunaan kisojen aikana. Hän halusi olla paikalla, ihan kuten oli Mankin kohdalla ollut ja olla ensimmäinen, joka näkisi varsan. Sarah toivoi, että Effi pitäisi lapsen siihen asti, että finaali johon hänen oli pitänyt tammalla alunperin osallistua, olisi ratsastettu, kun varsominen alkaisi.

Kevään merkit olivat selvät linnun lauluista lisääntyviin hiirenkorviin puissa. Miten alkuvuosi olikin hujahtanut ohi niin varkain? Vastahan he olivat olleet Saksassa kansainvälisissä kilpailuissa, niistäkin oli aikaa jo hirvittävän kauan.

Sarah varmisti, ettei metsästä löytynyt ylimääräisiä korvapareja ja kääntyi rapsuttelemaan terapiahevostaan sään viereltä.

"Mitä mieltä sä olet, pitääkö mun kertoa Mikelle lauantaista?"

Hiljaisuus oli monitulkintainen.

"Mä en tiedä mikä helvetin järki oli käydä suutelemassa Isabellaa ja sen jälkeen vielä Robertia. Miksi mä en osaa käyttäytyä humalassa?"
Sarah huokaisi syvään ja painoi kasvonsa pehmeää karvapeitettä vasten. Effi tuoksui tutulta, sen hengitys kuulosti tutulta, vaikka varsan takia olikin hieman pinnallisempaa.

"Eniten silti haluaisin nähdä millaisen prinssin, tai prinsessan sä teet meille. Pieni saksaseikkailija koululegenda jo syntyessään, vai mitä?"

Amandan silmiä särki television valo, mutta unelle ei ollut aikaa. Perijätär oli yrittänyt sivuuttaa Effin varsomisen aiheuttaman ahdistuksen Ben&Jerry's -jäätelöllä ja Frendit-maratoonilla. Risti-istunnassa untuvapeittoon kietoutuneena hän huokaisi syvään, kun Netflix kysyi ehkä jo kymmenennen kerran jatketaanko katselua. Kaukosäädin oli tippunut lattialle tyhjän jäätelöpurkin viereen, eikä sen nostaminen houkutellut sänkyynsä juurtunutta blondia.

Siro etusormi sipaisi iPhonen näyttöä. Ei uusia ilmoituksia. Pala nousi Amandan kurkkuun, kun livekuva Effin karsinasta avautui ruudulle. Varsominen oli edelleen täydessä vauhdissa, mutta karsinassa ei ollut ihmisiä. Se tarkoitti hyvää. Perijätär luotti tässä asiassa sataprosenttisesti Pennaan, joka oli parhaillaan tammatallissa: Kallassa soisi yleinen vaaramerkki ja puolustusvoimat toimittaisivat eläinlääkäriä paikalle, mikäli hännystelijä huomaisi Effin ja varsan tilassa jotain hälyttävää.

Amanda sulki livekuvan ja hautasi kasvonsa peittoon. Oli ollut suuri helpotus, kun vastuun varsojen maailmaan saattamisesta oli voinut sysätä kokonaan Isabellalle ja Pennalle. Vaikka Karkin epäonnisesta maailmaantulosta oli vuosia, ei Amanda ollut unohtanut siitä aiheutunutta paniikkia ja pelkoa, eikä hän siksi enää pystynyt osallistumaan tammojensa tiineyksien loppumetreille. Jopa liveyhteys varsomiskarsinaan alkoi tuntua suurelta virheeltä.

Viestinmerkkiääni herätti pystyyn nukahtaneen ja syliinsä kuolaavan Amandan. Nainen pälyili ympärilleen. Kauanko aikaa oli kulunut? Netflix odotti televisiossa yhä sitkeästi vastausta kysymykseensä.

Kaikki hyvin. Se on ori! Aikaista sanoa, mutta ehkä ruunikko. Iso läsi.
Penna

Tietysti se on ori. Tulen sinne.
Amanda

Amanda tuijotti huojentuneena vastasyntynyttä varsaa valvontakamerakuvassa ja mietti, miltä se mahtaisi ensimmäisenä orilaidunkesänään näyttää. Rääpäle olisi toivottavasti siihen mennessä kasvanut hevosen mittoihin, eikä jäisi ainakaan paljoa vanhempiaan pienemmäksi. Amanda ei tekisi mitään kouluhevosella, jota ratsastaessaan hänen kantapäänsä kyntäisivät maneesin pohjaa.

Sarah oli nukahtanut rekan living-tilassa, kun se oli matkannut vasta noin viiden minuutin ajan Hallavan tallipihasta kotia kohti. Uni oli alkanut siten, että nainen oli lepuuttanut päätään ikkunaa, mutta yksi käännös oli eksyttänyt painopisteen vieressä istuneen Robertin olkapäätä vasten ja siihen se oli sitten jäänyt. Onneksi hän ei ollut sentään kuolannut nukkuessaan, mutta unen jättämä karmea olotila oli ehkä silti pahempi vaihtoehto. Tuntui, kuin olisi juonut viikon putkeen satunnaisia cocktail-drinkkejä ja yritti nyt poistaa alkoholit kehostaan.

"Sorry", Sarah pahoitteli herätessään sopivasti ennen Kallaa.
"You snored", Robert väitti ja hieroi vapautunutta olkapäätään.
"No I didn't. Liar", Sarah haastoi ja janosi kahvia äärimmäisen paljon.
"How would you know?"
"Hmph. I just know."

Haukoitus karkasi huulilta, kun Sarah oli saanut hoidettua Lefan ja sulki sen karsinan oven. Hajamielisen olon vuoksi nainen tarkisti karsinan salvan ainakin kolme kertaa ennen, kun oli varma, että se oli kiinni.
Askeleet yrittivät olla kiireettömät, kun Sarah siirtyi tammatallin puolelle pihan poikki, eikä määränpäästä ollut siinä vaiheessa kysymystäkään.

"Hei belleza", hiljainen tervehdys sai uudenlaisen vastauksen pienen hörähdyksen muodossa. Sarah pujahti olkitaivaaseen ja sulki varsomiskarsinan oven takanaan huolellisesti.
Vaaleanruunikko orivarsa oli rohkea, se tunki itsensä heti vieraansa iholle ja ryhtyi haistelemaan naisen takkia. Harmaan turvan tuntokarvat vapisivat pienen nenän käydessä tarkkaan läpi mustan takin liepeitä.
"Hei muukalainen", Sarah lausui ja hymähti sitten, kun varsa otti ikenillään kiinni kankaasta ja yritti vetää siitä häntä lähemmäksi.

"Mitenkäs täällä pärjätään?" latina kysyi Effiltä malttaen jättää pienen varsan hetkeksi huomiotta. Tamma näytti väsyneeltä, mutta hyväkuntoiselta ja se laski turpansa vuokraajansa kämmenellä, hamuten sitä varovasti herkkujen toivossa. Oli ollut raastavaa lähteä Hallavaan aamulla ja jättää Effi uuden varsansa kanssa kisojen ajaksi. Hän oli aika hyvin saanut pidettyä ajatuksensa Lefassa ja radassa, mutta erityisesti huonon suorituksen jälkeen katumus lähdöstä oli iskenyt ja lujaa.

"En kestä, se on niin söpö", Ellien ääni kuului karsinan ovelta ja sai pehmeän hörähdyksen vastaukseksi varsalta.
"Niin on. Ajattele, Amanda tiesi, että sieltä tulee ori", Sarah vastasi rapsuttaen sekä emää, että varsaa kääntyessään katsomaan ystäväänsä. Orivarsan iho värähteli alkuun, kun se yritti selvästi päättää oliko sellainen koskettelu kivaa vaiko ei, mutta lopulta jäi paikalleen ja peruutti vielä lähemmäksi rapsuttavaa hoitajaansa.
"Mahtaakohan ne pitää sen?" Ellie arpoi pysyen karsinan ulkopuolella.
"Mä en tiedä. Toivottavasti."
"Kai Amanda päättää sen kunhan näkee millaista liikettä siltä löytyy."
"Luulisin."

"Ankalla kaikki hyvin?" Sarah tiedusteli siirtäen nyt toisenkin kätensä syliinsä peruuttaneen varsan selän päälle. Sen karva tuntui untuvaiselta, niin pehmeältä ja kevyeltä.
"Joo. Juotin sen vielä mash-vedellä varmuudeksi."
"Teillä meni sentään kisat aika hyvin."
"Se yksi puomi ärsyttää. Olisi hoitunut pidätteellä. Harmi se teidän säikkyminen", Ellie vastasi pieni säälivä pilkahdus äänessään. Sarah ei ottanut siitä nokkiinsa.
"Niin. Mä kaipaan Effiä, sillä sentään on oikeasti mörköjä kulmissa eikä vain päässään silloin, kun huvittaa. Tai jotenkin tuntuu, että Effin kanssa siihen sätkymiseen on helpompi varautua. Ennakoida ne kulmat."
"Ei mene kauaakaan, että pääset taas sen selkään."
"Mmh."

Ellie lähti kotiinsa, mutta Sarah jäi vielä Effin ja varsan luokse. Univelat tuntuivat sillä sekunnilla olemattomilta, kun vaalea varsa hamuili naisen sormia uteliaana, lyhyt varsaharja joka suuntaan sojottaen.

"Sä olet ihan älyttömän söpö. Toivottavasti Amanda pitää sut kotona."

Olkipeti kahisi hieman pienen orivarsan suoristaessa jalkansa kippurasta suoraksi. Sarah nojasi karsinan puiseen seinään ja juoksutti sormiaan nukkuvan hevoslapsen kiharassa harjassa. Se oli untuvaista, höyhenen kevyttä ja ohutta, kuin seitti. Oli vaikea miettiä, että siitä pienestä eläimestä kasvaisi kuukausien aikana suuri hevonen.

Sarah oli istunut karsinassa ensin piilossa katseilta ja lopulta Unton puruleluna. Ori tykkäsi mutustella asioita, se tutki hoitajansa kevyttoppatakin tarkasti läpi ikenillään, joissa ei luojan kiitos ollut vielä yhtäkään hammasta. Effi söi olkien seasta heiniään tyytyväisen näköisenä. Sarah oli harjannut tamman huolellisesti heti päästettyään Lefan syömään ilataheiniään Amandan kouluvalmennuksen jälkeen.

Unton seisoessa Sarahin jalkojen juuressa rapsuteltavana nainen oli ryhtynyt hiljaa selittämään asioita läpi valkopäiselle varsalle. Se oli kuunnellut tarkkaan ja vaikka Sarah oli puhunut sille espanjaa, ei oria ollut näyttänyt haittaavan pätkääkään. Loppujen lopuksi lyhyen ruokatauon jälkeen varsa oli kellahtanut kumoon naisen lähelle ja venytellessään asettanut päänsä olkipedille Sarahin reiden vierelle. Siihen vaaleanruunikko oli jäänyt ja ummistanut tyytyväisen näköisenä silmänsä.

Sarah jatkoi puhumista, keskittyen nyt läpikäymään tulevan viikonlopun Tie Tähtiin kilpailuita. Lefa oli tuntunut tänään valmennuksessa hyvältä, Amandalta oli melkein irronnut kehuja ruunan keskittyessä täysillä tehtäviin. Myös Sarah oli käyttänyt hyödykseen Laurilta oppimiaan tekniikoita, sulkien ulkomaailman pois heidän pienestä kuplastaan koko tunnin ajaksi. Oli ihan erilaista ratsastaa parin kanssa tai ryhmässä jonkun valmennuksissa, yksin ollessaan niitä muutaman sekunnin hengähdystaukoja ei suotu yhtäkään.
Mutta sitä Sarah oli kaivannutkin koko viime syksyn ja talven ajan, sitä, että sai uppoutua täysillä tekemiseen ja oppia lisää. Tulla taitavammaksi ratsastajaksi, oli se sitten edelleen samalla tasolla, kuin viime vuonna tai ei. Viime aikaisten kisatulosten pohjalta Sarah ei kyseenalaistanut Amandan päätöstä pitää heidät poissa A-radoilta toistaiseksi.

Sarah janosi voittoja, halusi tulla parhaaksi, mutta ymmärsi pikkuhiljaa myös, että se saattaisi vaatia vielä pidemmän reitin. Jokaisesta radasta hän voisi oppia jotakin, myös sunnuntaina edessä olevasta Tie Tähtiin kilpailuista. Ruotsissa Sarah aikoisi keskittyä seuraamaan toisten kilpailusuorituksia, sillä hänellä olisi startit vain kahtena eri päivänä Lefan kanssa.

Ahdisti tuijottaa yksipuolista viestiketjua. Ahdisti yrittää miettiä miten saisi kirjoitettua sanoina tunteet, jotka ailahtelivat häpeästä epäuskoon ja jokaiseen tunnetilaan niiden väliltä.

[Voidaanko jutella?]
[Saanko kertoa edes oman puoleni?]
[Ymmärrän, että oot vihainen, mutta voitko silti tulla käymään?]
[Voidaanko puhua?]

Sarah oli räjähtänyt loungessa, oli ajattelematta sylkenyt sanoja, heitellyt tavaroita ja lopulta käyttäynyt juuri niin, miten abuela oli opettanut olemaan käyttäytymättä. Hän oli nähnyt unta siitä otsikosta, miten sanat olivat muotoutuneet juuri niin tahraaviksi, millaiseksi ne oli tarkoitettukin. Nainen laski puhelimensa sängylleen ja heittäytyi selälleen pehmeän untuvapeiton ja sen päällä olevan päiväpeiton päälle. Ruskeat hiukset levittätyivät vallattomasti latinan pään ympärille sängyllä.

Päätään kääntämällä Sarah näki seinällä olevan kellotaulun ja seurasi sekuntiviisarin matkaa taulun ympäri useamman kierroksen verran. Hänen pitäisi jaksaa lähteä tallille, liikuttaa Lefa ja hoitaa Effi sekä Unto. Eilisen Tie Tähtiin kilpailuiden myötä Sarah oli päässyt nukkumaan vasta kymmenen paikkeilla aamusta ja nyt koko maanantai oli kulunut levottoman unen hapuilussa ja oksettavan väsymyksen kanssa.

[Lähdetkö tallille jos haen sut?]

Kesti viitisen minuuttia, että puhelin kilahti uuden viestin merkiksi ja vastaus sai Sarahin nousemaan verkkaisesti ylös sängystä. Peilistä tuijotti väsyneen ihmisen täydellinen muotokuva ja nainen joutui viettämään hetken jos toisenkin kylpyhuoneen peilin edessä, jotta kehtasi lyödä lippiksen päähänsä ja lähteä ajamaan kohti tuttua kerrostalon pihaa.

Ellie ei näyttänyt juurikaan sen paremmalta, vaikka oli käyttänyt luultavasti yhtä paljon aikaa peilin edessä, kun Sarah itse.

“Mä olen juonut niin paljon kahvia, että pissaan mustaa loppuviikon”, Sarah paljasti saaden ystävänsä irvistämään.
“Joskus mä pohdin miksi meistä tuli ystäviä”, Ellie kertoi ja hetken päästä väsynyt nauru pakotti Sarahin melkein pysäyttämään bemarin kesken lyhyen tallimatkan.

Effin harjaaminen helpotti kaikkea, pahaa oloa niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Harjan liike tamman kirjavalla karvapeitteellä oli hidasta, terapeuttista niin liikkeen suorittajalle, kuin sen vastaanottajallekin. Unto pureskeli tamman häntäjouhia innoissaan antaen hetken rauhan hoitajalleen.

Sarah mietti miten paljon pieni varsa ehtisi kasvaa sillä välin, kun hän olisi ensi viikolla ensin kaksi päivää valmennuksessa, sitten Tie Tähtiin kilpailuissa Hopiavuoressa ja matkustaisi siitä vielä viikoksi Ruotsiin kilpailuihin.
Puolitoista viikkoa oli pitkä aika hevoslapsen elämässä.

“Sä olet ihan hupsu”, nainen hymähti Unton siirtyessä ikeniensä kanssa Sarahin takin kimppuun. Loputtoman kärsivällisesti nainen työnsi varsan pään kauemmaksi, tämän jatkaessa mukavaa ajanvietettään ihmisensä parissa.

Miken viesti saisi odottaa ehkä hyvien yöunien jälkeen huomiseen?

"Hei! Auh", Sarah parahti, kun Unton vasta kasvattamat maitohampaat saivat väliinsä hupparin kankaan sijaan siivun käsivarren ihoa. Nainen hieroi kohtaa irvistäen, siihen ihan varmana jäisi mustelma. Pieni varsa katseli häntä vähän matkan päästä, korvat hörössä ja varsin viattoman näköisenä.
"Senkin hirviö", Sarah hymähti, mutta virnisti silti. Orissa oli ainakin luonnetta, se oli käsittämättömän rohkea, eikä siten ollut varmastikaan tullut lainkaan emäänsä. Effi luimisti varsalleen sen käydessä maitobaarilla ilmeisesti hieman liian kovakouraisesti. Takajalka nousi varoittavasti ja Unto rauhottui hieman.

Kumisuka jatkoi pyörivää liikettään ruunikon tamman karvapeitteellä. Nainen katsahti kelloa ja totesi, että hänellä oli vielä puolisen tuntia aikaa harjailla Effi siistiksi. Tamma nautti selvästi hemmottelustaan ja Sarah antoi ajatustensa juosta juuri sinne, mihin ne halusivat mennä. Kuitenkaan luvan saatuaan ne eivät kulkeneetkaan Tie Tähtiin kilpailuihin, kolmen tunnin kilpailumatkaan heti sunnuntaiaamusta tai pakkauslistaan, joka oli pitkä, kuin nälkävuosi. Sen lisäksi, että hänen pitäisi pakata kilpailutavarat Hopiavuoren kisoja varten, pitäisi myös ottaa mukaan Hanami-weekin edestä vaatteita, kisavermeitä ja tuhat ja yksi muuta asiaa. Pakkausaikaa ei ollut kuin muutama päivä, sillä torstai-illasta lauantai-iltaan asti Sarah olisi Tyra Tyrkkyluntin kouluklinikalla valmentautumassa Robertin kanssa.

Ei, niiden sijaan ajatuksissa pyöri äiti ja isä ja vappu, jonka aikana he olivat päättäneet lähteä metsäretkelle. Sarah oli ollut niin nuori, että odotettua pidempi patikointimatka oli ollut liikaa lapsen jaloille ja isä oli joutunut kantamaan hänet viimeiset kilometrit laavupaikalle. Sarah muisti miten isosisko oli katsonut häntä kadehtien ja yrittänyt sanoa, ettei hänkään jaksanut. Äiti oli koskenut Glorian niskaa hellästi ja sanonut, ettei ollut enää pitkä matka. Sarah ei ollut uskaltanut näyttää siskolle kieltään, mutta oli rutistanut isän kaulaa hetken verran vähän kovemmin.
Laavulla he olivat paistaneet makkaroita, äiti oli leikannut kotona leipoman leipänsä paksuiksi siivuiksi ja Sarah oli syönyt vatsansa niin pinkeäksi, ettei ollut jaksanut syödä enää nuotiolla paahdettuja vaahtokarkkeja.

Sarah irrottautui muisteluistaan kyykistyessään käärimään Effin jalkoihin sen koulusuojia. Tuntui melkein yhtä pitkältä ajalta, kun hän oli viimeksi laittanut ne tamman jalkaan sen vuoksi, että oli lähdössä treenaamaan puoliverisellä. Se oli ollut Dressage Mastersien jälkeen, silloin Effin varsaloma oli alkanut.

Unto juoksi minkä jaloistaan pääsi ensimmäiset minuutit. Sarahin piti hieman houkutella Effi liikkeeseen, se kun olisi mieluusti jäänyt vain haistelemaan maneesin pohjahiekkaa. Amanda seisoi ratsastusareenan keskellä, katse terävästi Unton jokaista askelta seuraten. Ori hidasti raville ja yhtäkkiä sen koko olemus muuttui rallivarsasta kehittyväksi kouluhevoseksi. Se ei ollutkaan enää söpö pikkuvarsa, kun sen jalat nousivat liiotellun paljon ja liike suuntautui ylämäkeen paremmin, kuin Effillä ikinä oli suuntautunut.
Äänetön vau karkasi Effiä hätystelevän Sarahin huulilta ja yhtäkkiä käsivartta ei kivistänytkään enää niin kovin. Unto heilautti päätään ja näytti niin ylpeältä, ettei kukaan hevonen oikeasti voinut näyttää siltä.

Sillä hetkellä Sarah epäili, ettei Unto lähtisi kenenkään matkaan Auburnista, sillä jopa Amanda näytti salaa hymyilevän kivikasvojensa takana.

Kiiltävät, mustat nahkasaappaat heilahtelivat aavistuksen vapaina roikkuvien jalustimien vierellä. Sarahin ei olisi tarvinnut liikauttaa jalkaansa paljoakaan saadakseen saappaiden kärjet takaisin jalustimiin turvaan. Koulusatula ei antanut kehon lysähtää ryhdittömäksi edes rentona, vaan piti itsepintaisesti treenatun keskivartalon paketissa.
Sarah kuunteli sateen hiljaista ropinaa puiden lehtiä vasten ja pyyhkäisi välillä kypärän lippaan muodostuneen pisaran etusormellaan pois. Effin saderatsastusloimi kahisi käynnin rytmissä hiljaisesti, kavioiden ääni pehmeällä metsäpolulla oli lähes äänetön.

Kirjavan tamman selkään paluu oli tuntunut melkein siltä, kuin olisi kotiinsa päässyt pitkän reissun jäljiltä. Olihan hän ratsastanut Effiä satunnaisesti silloinkin, kun Unto oli vielä asunut samassa yksiössä emänsä kanssa, mutta ei se ollut tuntunut samalta. Effi oli aina ollut kireä, vaikkei se silmiinnähden ollutkaan välittänyt vahtia toista varsaansa ihan yhtä maanisesti, kuin Mankia. Vierotuksen jälkeen hetkittäin tamma oli alkanut jo rentoutua enemmän ja nyt se ei enää vastannut jälkikasvulleen sen hirnuessa emänsä tai purulelunsa (Sarahin) perään laidunaitansa takaa.

Kalla CUP:n toisessa osakilpailuissa he olivat startanneet ensimmäisen varsaloman jälkeisen ratansa. Sarah oli pyrkinyt keskittämään kilpailuhenkisen suorituksensa tasaiseksi, siistiksi radaksi ja oli omasta mielestään tehnyt juurikin niin. 67,343 prosentin tulos helposta A:sta kotiradalla lämmitti enemmän mieltä, kuin vaativan sijoitus Lefalla 68,786% tuloksella.
Sarah mietti sateen ääniä kuunnellessaan, ettei haluaisi ehkä enää ikinä ratsastaa muilla hevosilla, kuin Effillä. Se oli kuitenkin valhekuva, hyvin räikeä sellainen, sillä kehittymiseen tarvittiin aina useampi kuin yksi hevonen.

Vaikka olihan Robertillakin vain Harry.

Latina oli joskus miettinyt oman hevosen ostamista. Usein se hiipi ajatuksiin sellaisina hetkinä, kun olisi tehnyt mieli lähteä johonkin järjettömän kauaksi kisoihin vain siksi, että olisi päässyt kisaamaan. Ja silloin, kun Amanda järkkymättömänä oli kertonut hänelle, ettei heillä ollut mitään asiaa vielä A:n luokkiin.
Tunne oli kuitenkin aina ohimenevä, sillä oma hevonen rajottaisi yhtä lailla, kuin antaisi vapauksia. Se oli hirvittävän suuri vastuu ja kuten Sarah oli Robertille joskus paljastanut, toisi mukanaan myös viimeisen päätöksen tekemisen jossain vaiheessa. Nainen tiesi, ettei olisi ikinä valmis päättämään yhdenkään eläimen elämää, oli se sitten kuinka armollista tai ei.

Effin varsaloma oli kuitenkin tehnyt hyvää sekä Sarahille, että tammalle itselleenkin. Molempien työmotivaatio tuntui olevan huipussaan ja hiljalleen ajatus tason nostamisesta ei ollutkaan enää aivan saavuttamattomissa. Treeneissä sujui hyvin ja tehtävät olivat lähes poikkeuksetta tuntuneet toteutettavissa olevilta. Se loi toivoa kauden tavotteisiin, jotka olivat luonnollisesti yhtä korkealla, kuin odotuksetkin.

Viileä, napakka tuulenpuuska heilautti ratsastusloimen helmaa ja tunkeutui kuoritakin sisälle olemattoman pienistä raoista. Effi terävöityi samanaikaisesti, kun Sarah värähti kylmästä ja nainen päätti heilauttaa jalustimet takaisin jalkoihiinsa.
"Ravataan pieni pätkä, niin säästytään ehkä kaatosateelta", brunette mietti ääneen ja kannusti painoavuilla kirjavan raville. He olivat vielä parinkymmenen minuutin matkan päässä tallilta, ravilla ajan saisi nipistettyä varttiin. Tummat pilvet puiden lomassa olivat syventyneet lähes tummansinisiksi ja enteilivät pian alkavaa ukkoskuuroa.

Ratsukko selvisi vaivaiset parikymmentä metriä ennen taivaan repeämistä ja Sarahin oli pakko siirtää kierroksia keräilevä tammansa takaisin käyntiin. Vauhti ei enää auttaisi heitä.
Nainen pohti jäisikö pitämään sadetta suuren kuusen alle vai jatkaisiko matkaansa vain, jotta pääsisi takaisin tallille edes joskus. Koska kukaan ei voinut sanoa kauanko rankkasade kestäisi, Sarah päätti jatkaa käynnissä ja yritti kiristää hupun reunoja tiiviimmin kasvojaan vasten. Effi heitteli päätään protestiksi, sen turpa rypistyi närkästyneen näköisesti ja suu kävi kuolaimia purren.

Tallin piha oli kuin majakka myrskyn keskellä. Lämpimän valkoiset valot johdattivat läpimärän ratsukon yksityistallin ovelle. Sarah hyppäsi tahmeasti satulasta alas, tuntien kuinka loimi oli vierittänyt sadeveden hänen takistaan ruskeiden ratsastushousujen luokse. He jättivät märät jäljet yksityistallin käytävälle naisen taluttaessa Effin suoraan solariumiin. Samalla varustehuoneen ovi aukesi ja Sarah vilkaisi kuka tallissa liikkui vielä niin myöhään illasta.
"Vilja! Hitsi mikä tuuri, voisitkohan sä käydä hakemassa Effin riimun tammatallista? Se on se ruskea siinä ykköskarsinan luona", nainen pyysi avaen samalla Effin loimen solkia kohmeisilla sormillaan.
"Juku sä olet ihan läpimärkä!" Vilja näytti siltä, ettei se oikein tiennyt pitikö sen nauraa vai olla huolissaan. Naisen kasvot vääntelehtivät kahden toiminnon välillä tasaisesti.
"Siellä tuli pieni kesäsade kesken maastoreissun", Sarah paljasi yrittäen hillitä käsiensä tärinää. Kesäilta ei ollutkaan niin lämmin, kun kylmä saderintama tiputti lämpötilan kymmeneen asteeseen ja oli kastunut läpimäräksi. "Se riimu?"
"Tietty, menossa jo", Vilja muisti ja lähti sitten rivakasti askeltamaan tammatallia lähinnä olevan uloskäynnin suuntaan.

Ratsastusloimi oli onneksi pitänyt satulan ja Effin selän sateelta suojassa, mutta tamman pää, kaula, maha ja jalat olivat läpimärät. Sarah laski koulusatulan solariumin viereiseen telineeseen ja avasi kankisuitsien remmit valmiiksi riimun saapumista odottaessaan. Solariumin lamput muuttuivat hehkuvan punaisiksi tarjoten välittömästi helpottavan lämmöntunteen. Vilja saapui riimun kanssa ja Sarah sai vaihdettua suitset pois ja kiinnitettyä kirjavan naruihin.
"Mä voin kyllä ottaa siltä suojat ja katsoa sitä, jos sä käyt vaihtamassa kuivaa päälle?" Vilja ehdotti, mutta Sarah pudisti päätään. Hän tiesi kyllä nuoremman Sokan tiukan linjauksen siitä, kuka hänen hevosiinsa koskisi.
"Kiitos, mutta kyllä mä nyt jo pärjään. Olitko sä menossa liikuttamaan Konnaa vai?"
"Joo, mun piti käydä juoksuttamassa se", Vilja kertoi. "Oletko sä nyt ihan varma? Saat jonkun hypotermian kohta."
"Olen olen. Mene vaan, kiitos avusta", Sarah nyökkäsi hymyillen ja avasi takkinsa, jonka vedenpitävyys oli hävinnyt ensimmäisten minuuttien aikana rankkasateessa. Harmaa pitkähihainen liimautui ikävästi ihoon kiinni, muttei onneksi näyttänyt vaihtuvan läpikuultavaksi kastuessaan.

Vilja oli epäröinyt vielä hetken, mutta lähtenyt sitten hoitamaan Konnaa, kun Sarah oli kyykistynyt käärimään märkiä pinteleitä Effin jaloista pois. Niin kauan, kun nainen pysytteli itsekin solariumin alla, ei kylmyys päässyt kietomaan otettaan aivan luihin saakka.

Oli tietyllä tavalla omituista ajatella, että ajan saatossa oli alkanut tuntua turvalliselta ratsastaa läpi vaativan b:n ratoja. Että vain muutamassa vuodessa Sarah oli kehittynyt ratsastajana niin paljon, että vaativan tason startit olivat alkaneet tuntua helpoilta.
Siitä tunteesta oli vähän jäljellä sinä aamuna. Kuten monet kesän lopun aamut, sekin oli sumuinen ja epäselvä, ihan kuin edes sää itse ei osannut päättää sataisiko sinä päivänä vai ei. Yöllinen kosteus velloi ilmassa samaan tapaan, kuin jännitys latinoverisen kilpaurheilijan vatsanpohjassa. Sillä sitä hän oli nykyään ennen kaikkea.
Kilpaurheilija.

Tarkistuslista käytiin läpi samalla tavalla, kuin aina ennenkin. Satula, huopa, suitset ja pintelit. Kilpailunumero, punainen nauha ja letityskuminauhat. Passi, riimu ja naru. Sarah tarkisti vielä kerran, että mustassa putkikassissa oli loput omista kisavarusteistaan, sillä valkoiset housut olivat turvassa kollareidensa alla jalassa ja valkoinen kisapaita kevyen takin alla. Kotona laitetut hiukset tuntuivat edelleen olevan jämäkästi kiinni eikä yksikään hiussuortuva ollut karannut tiukalta nutturalta.

"Valmista?" Sarah kysyi Ellieltä, joka oli näpertänyt tyylikkäät sykeröt ruunikon harjaan. Effi seisoi valppaan näköisenä hoitopaikalla, tutkien ympäristöään hevosia syövien maahisten varalta.
"Valmista", Ellie varmisti ja lähti vielä pesemään käsiään ennen hevosten lastausta.
"Onko Ruuta näkynyt?" Sarah kuiskasi espanjaksi tamman korvaan, sen käännellessä silmiään epäilevästi ympäri tallin käytävää.

Hän oli ristinyt yhden puoliverisen möröistä Ruuksi, se oli tuntunut ainakin hetkeksi auttavan suhtautumaan huumorilla äkillisiin sätkykohtauksiin ratsastuksen ja talutuksen aikana.


Seppeleessä kaikki tuntui pieneltä, vaikka järjestelyihin oli selkeästi laitettu aikaa. Sitä tosiasiaa, että kyseessä kuitenkin oli ratsastuskoulu, ei kuitenkaan mikään järjestäjätahon työtunti saisi poistettua. Sarah oli viime aikoina tottunut kilpailemaan isommissa paikoissa ja välimatkat täällä tuntuivat melkein naurettavan pieniltä. Hän melkein näki parkkipaikalta kentälle, jossa ratsastettiin juuri helpon a:n viimeisiä ratoja.

"Mennäänkö katsomaan ratoja hetkeksi?" Ellie kysyi.
Sarah näki silmäkulmastaan vilahduksen jotain pientä ja vaaleaa, joka sai hänet pudistamaan päätään.
“Ei, näkeehän ne täältäkin”, nainen vastasi, miettien osasiko ystävä lukea häntä kuin avointa kirjaa. Lyhyen tuijotuksen jälkeen Ellie vaihtoi asentoa niin, että tämän pitkät blondit hiussuortuvat valuivat olkapään takaa kasvojen vierelle.

“Kuka se on?”
“Kuka?” Hämäystaktiikka oli kuin epätoivoinen heitto pimeässä - saattoi vain toivoa, että se osuisi kohteeseensa. Hetken auton vierellä oli hiljaista.
“Joku poikako?” Ellie jatkoi kuitenkin hiillostamista.
“Ei.”
“Mutta liittyy poikaan, eikö? Ainahan ne liittyy.”
“Mä en tiedä mistä sä puhut”, Sarah vastasi saaden sinisten silmien katseen muuttumaan entistä kapeammaksi.
“Hauskaa miten sä vieläkin luulet, etten mä saa selville”, Ellie lopetti virnistäen ja Sarah pyöräytti silmiään huvittuneena.

Jännitys palasi uomiinsa Sarahin käveltyä kanslian jonoon Effin passi kädessään, katse hajamielisesti kentällä pyörivässä ratsukossa. Entä jos hän nolaisi itsensä täysin ensimmäisessä a:n radassaan? Unohtaisi seuraavan liikkeen tai ohjaisi vahingossa Effin väärässä kohdassa ympyrälle? Mitä jos Effi näkisi Ruun kentän laidalla ja päättäisi, että sen pitelemä sateenvarjo olisi tänään kuolettavan pelottava ja jähmettyisi täysin?

“Ai sä olet laskeutunut pilvilinnoista ja alentunut osallistumaan ratsastuskoulun kilpailuihin?”
Sarahin teki mieli kaataa ämpärillinen kylmää vettä takanaan olevan ihmisen päälle, mutta malttoi mielensä ja puri vain huultaan hetken hieman liian kovin. Myrkyllisen ystävällinen hymy huulillaan Sarah kääntyi katsomaan itseään yli 20 senttiä lyhyempää vaaleaverikköä. Pitäen huolen, että suuntasi aluksi katseensa aavistuksen liian ylös, palauttaen sen sitten jääprinsessan silmiin.

“Ah, Inkeri. Anteeksi, en ensin nähnyt sua”, Sarah lausahti pitäen hymyn huulillaan.
“Hauska nähdä, että sä voit joskus irtautua siitä sun…ystävästä.” Inkerin hymy oli myrkyllinen.
“Aina yhtä ystävällinen Inkeri”, Sarah puoliksi huokaisi ja pakotti itsensä olemaan kääntymättä takaisin kanslian puoleen. Robert olisi mieluusti saanut kyllä olla ratkomassa omat riitansa exänsä kanssa hänen puolestaan.

“Aina”, Inkeri lausahti, kuin hakien riidan viimeistä sanaa keskustelussa, joka oli kuulostanut väkinäiseltä jopa sen kuulijoiden korvissa. Vaaleaverikkö kääntyi kannoillaan ja marssi päättäväisen näköisenä toiseen suuntaan, jättäen Sarahin odottamaan omaa vuoroaan jonossa, joka ei tuntunut liikkuvan senttiäkään.

Odottamaan rataa, joka ehkä määrittäisi jälleen yksinomaa hänen tulevaisuuttaan kilparatsastajana.

Seppele Cup
Avoin sarja / Vaativa A / sijoitus 5/30

"Howdy, partner", Sarah lähestulkoon liukui ajatuksiinsa vaipuneen Robertin viereen Kastanja-areenan katsomon penkillä. Säikähtäneet silmät nousivat puhelimen näytöstä naisen silmiin ja tämä virnisti voitokkaasti.
"Partner?" Robert kysyi toivuttuaan järkytyksestään, vilkaisten heidän kahden jalkoja joiden väliin ei olisi saanut mahdutettua edes kreppipaperia. Siitä huolimatta, että ratsastusareenan puolella aloitteli juuri valmennustaan Ceen kanssa mies, jonka viereltä Sarah oli sinä aamuna herännyt, hän ei siirtynyt senttiäkään kauemmaksi toisesta.
"Enemmän partner-in-crime, kuin partner-in-bed, you know", Sarah selvensi ja kohotti kulmaansa vain sen verran, että ilmeestä saattoi päätellä ettei häntä olisi haitannut olla jälkimmäinenkään.
"Huh?"
"Mä en tiedä kuulitko jo, mutta Sokat ovat päättäneet järjestää after rideille vähän toisenlaista liikuntaa..."
"I really..." Robertin käsi kävi sen kurittomissa hiuksissa.
"Ei mitään sellaista, hölmö. Vaan jalkapalloa, beachfutista, you know. Ja mähän tietenkin osallistuvana ihmisenä ilmottauduin mukaan, ajatellen sellaista rentoa meininkiä, mutta sitten." Sarah huokaisi syvään, hakien selvästi dramaattista hetkeä eikä suostunut vilkaisemaan kentälle, jossa Cee käski Miken keskittyä ratsastamiseen.

"Yes?" Robert kallisti päätään, toisen silmät kapenivat ihan aavistuksen ajatusten yrittäessä löytää paikkaansa tarinasta.

"Mä tajusin, että enhän mä voi pelata jos en osaa. Yhtään. Sitten mä puolivahingossa löin vetoa Hurun kanssa, että meidän joukkue voittaa sen ja niin."
Robert nojautui taaksepäin ja sen kasvoilla kävi lyhyen hetken sellainen poikamainen virne, joka sai paantuneenkin hevostytön mahanpohjassa tapahtumaan jotain hykertelyä.
"Mutta! Koko tarinan tärkein pointti on siis se, että mä muistin miten sä olet juuri oikea ihminen ratkaisemaan mun ongelman. So pretty please, opetatko sä mut pelaamaan jalkapalloa ennen osareita? Ja mä tarvitsen sut myös mun joukkueeseen, koska täytyyhän jonkun laittaa Hurulle jauhot suuhun ja mä lupaan, että jaan voiton sun kanssa, me ei kyllä sovittu vielä mikä on voiton panoksena, mutta..."
"Sarah", Robert keskeytti yllättävän ponnekkaasti. Sarah hengähti terävästi, sillä kaikki se puhuminen oli saanut hänet hengästymään.
"Niin?"
"I'm in, jos annat mun nyt keskittyä seuraamaan tätä valmennusta? Ja hengität välillä."

Sarah virnisti, hänen teki melkein mieli halata Robertia, mutta malttoi mielensä kaikkien paikalla olevien asianomasten vuoksi.
"Sä olet paras."
He jäivät hetkeksi seuraamaan valmennusta, Mikke ratsasti Velmulla aavistuksen epätasaisen näköisesti. Sarah näki rypyn tummien kulmakarvojen välissä, ohjia puristavat sormet näyttivät levottomilta. Cee huomautti jälleen kerran, että Miken pitäisi rentoutua ja istua paremmin hevosensa ympärille. Jemiina ja Nita liittyivät heidän seuraansa ja myös Isabellan pitämää Nakin ja Minkan valmennusta näytti seuraavan muutama tallilainen.

"Mun pitää lähteä laittamaan Effi kuntoon Amandan valmennusta varten", Sarah kertoi kun Mikke siirtyi kävelemään välikäyntejä. Velmu näytti edelleen tyytymättömältä ja Sarah mietti keskittyisikö Mikke paremmin, kun hän ei olisi katsomossa.
"Jutellaan myöhemmin harkoista", nainen lisäsi vielä Robertille ja hipsi sitten tammatallia kohden.

"Hei belleza", Sarah tervehti karsinassa odottavaa ruunikkoa. Se kyhnytti otsaansa hetken ajan hoitajansa käsivartta vasten ja jatkoi sitten heinänkorsien etsimistä kuivikkeiden seasta.
"Saat ruoat sitten valmennuksen jälkeen", nainen kertoi hymyillen ja pujotti tummanruskean riimun Effin päähän. He olivat startanneet jo kahdessa vaativan A:n tason kilpailuissa, joista ensimmäisessä olleet sijoilla ja toisessakin saaneet hyväksytyn 65% tuloksen.

Tammatallin ovi kävi tuoden mukanaan pienen tuulenvireen viilenevästä syysillasta.
"Sarah, ootko täällä?" Innan ääni kaikui käytävillä.
"Joo."
"Ootko jo valmis? Mennäänkö alkukäynnit maastossa?"
"Joo, mennään vaan." Sarah irroitti hoitopaikan narun Effin riimusta ja näpersi suitset nopeasti riimun tilalle. Nainen heitti vielä ohuen viltin tamman takaosan päälle ja talutti sitten kirjavan pihalle, jossa Inna ja Bansku odottivat jo.

Sarahista tuntui, että Robert oli mitä ilmeisemmin löytänyt oman sisäisen valmentajansa ja uppoutunut heidän futistreeneihin ihan kunnolla. Siitä kieli muunmuassa naisen normaalia lyhyempi askel tämän kantaessa painavaa koulusatulaa tammatallin käytävää pitkin. Reisiin sattui niin paljon, että Sarah ei ollut ihan varma pääsisikö edes Effin selkään ja samalla linjalla oli takapuoli, jonka istuttaminen satulaan kuulosti sillä hetkellä melkein iljettävältä.

"Mitä sä oikeen klenkkaat siinä?" Vaalea hiuspehko ilmestyi Sarahin näkökenttään ja tämä oli melkein valmis heittämään vaaleanruskean satulan Antonin niskaan.
"Mun beba on kipeä", nainen puuskahti ja naurahti vähän samalla, koska näki jo Antonin ilmeestä miten sen ajatukset lähtivät laukalle.
"Ootko sä... ratsastanut liikaa?" mies kysyi niin viattoman näköisenä, että pokan pitäminen rakoili hervottoman naurun alta epätoivoisesti.
"En. Mä olen treenannut. Mutta nyt, kun satuit siihen, niin saat kyllä auttaa mua laittamaan Effin kuntoon. Olehyväkiitos", Sarah tuuppasi satulan Antonin käsiin ja työnsi yhdistelmää lähemmäksi kulmakarsinaa.
"Kai mä voin", mies myöntyi edelleen Sarahin kävelytyyliä huvittuneena seuraten.
"Loistavaa. Etkä pelottele sitä mihinkään tiloihin sitten."
"En lupaa mitään."

Anton myös sai taluttaa ruunikon maneesiin valmiiksi ja sillä aikaa, kun mies kävelytti sen alkukäyntejä Sarah yritti venytellä. Hän oli ajatellut alunperin menevänsä kunnon koulutreenin tänään, mutta ymmärsi ettei siitä tulisi luultavasti yhtään mitään.
"Pitääkö sut vinssata satulaan?" Anton kysyi pitäessään Effin ohjista kiinni. Sarah näytti ystävälleen kieltä ja tuhahti kovaan ääneen.
"Odota nyt hetki", nainen ähkäisi ja nosti jalkansa jalustimeen, eikä lainkaan niin elegantin näköisesti, kuin yleensä. Jos Amanda olisi nähnyt, häntä ei luultavasti olisi päästetty lähellekään Effiä siinä kunnossa.
"Mitä sä oikeasti oot oikein treenannut? Ootko sä menossa johonkin twerkkauksen maailmanmestaruuksiin?" Anton kysyi, kun Sarah vihdoin sai itsensä istumaan satulaan ja irvisti hieman kivusta. Nauru kaikui muuten tyhjässä maneesissa.
"Kyllä", nainen sai sanotuksi ja keräsi vihdoin nahkaohjat käsiinsä.
"No mä jään vielä hetkeksi seuraamaan miten sun treenaukset sujuu lihasjumien kanssa", Anton lupasi ja kiersi katsomoon istumaan. Tänään taisi olla vain keventelypäivä.

Mitä ilmeisemmin Anton lopulta luotti siihen, että Sarah pysyisi selässä, sillä mies oli hipsinyt vähin äänin ulos maneesista. Effi tuntui vähän väsyneeltä, joten Sarah päätteli että oli ollut mahdollisesti hyvä vain ettei sille päivälle sopinut hikitreenit. Tamma asteli yllättävän tyytyväisen oloisena käyntiä uraa pitkin sen ratsastajan venytellessä jalkojaan jalustimet heiluen vapaasti hevosen kyljillä. Hiljaisuuden keskellä Sarah antoi ajatustensa vaeltaa ja huomasi hyvin pian rentoutuvansa pitkästä aikaa pelkästä kavion äänistä hiekkaa vasten. Vuosi oli hujahtanut ihan älyttömän nopeasti ja lukuisat värit metsien lehtipuissa kieli siitä, kuinka pitkällä syksyä oltiin jo.

Päällimmäisenä siltä vuodelta jäisi varmasti kisoista tasonnosto vaativaan A:han, Tie Tähtiin, Hannabyn sekä Shelyesin kilpailut ja ehkä kiteytettynä omanlainen itsenäistyminen. Hän oli opetellut olemaan yksin, tehnyt virheitä ja hairahtanut useammankin kerran, mutta selvinnyt silti kaikesta ilman romahtamista.
Kivuilta ei oltu vältytty, niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta hän oli saanut uusia ystäviä ja ehkä vähän myös kasvanut ihmisenä?

Ja olihan hän saanut ihan uuden hevosystävänkin, joka osoitti rakkautensa puremalla ja litistämällä seinää vasten aina katseen välttäessä. Kuka olikin keksinyt sanonnan, että rakkaudesta se hevonenkin potkii?

"Onko sulla minkäännäköistä hajua mihin sä olisit voinut sen laittaa?"
Jonathan kääntyi katsomaan selkänsä takana melkein hyperventiloivaa naista. Paniikki oli iskemässä niin lujaa, ettei tämän ajatukset enää kulkeneet. Ne puuroituivat sellaiseen solmuun, että langan päätä oli mahdoton lähteä etsimään.
"Kai mä olisin sen jo löytänyt itsekin, jos muistaisin! Mun pitää olla viiden minuutin päästä verryttelemässä, Jonny!!" Sarahin kädet hakkasivat kun tämä yritti miettiä mihin oli viime kisojen jälkeen piilottanut valkoiset ratsastushanskansa.
"Etkö sä voi mennä ilman? Tai lainata joltain?"
Sarah naurahti epäuskonsa keskellä.
"Ilman? Nää ei ole mitkään seurakilpailut. Etsi kovemmin, pakko ne on olla siellä, kaikki muut paikat on jo käyty läpi."

Ehkä hän jossain universumissa olisi selvinnyt yhdestä startista ilman valkoisia hanskoja, Sarah mietti puristaessaan tummanruskeita arkiratsastushanskoja nyrkinsä sisällä, mutta ei näistä. Ei tällä tasolla.

Juuri, kun Sarah oli luovuttamassa ja lähtemässä kysymään Effiä taluttelevalta Ellieltä josko tämä olisi mahdollisesti jättänyt omat kisahanskansa kaappiinsa, voitokas hahaa kantautui kaapin syövereistä. Meripihkaiset silmät kääntyivät salamannopeina lattiasta Jonathaniin, joka puristi yhtä hansikasta kädessään.
"Toinenkin varmaan tuolla perällä. Miten sä oletkaan saanut ne ängettyä noin kauaksi?"
"Mä en tiedä, herranjumala mun sydän hakkaa. Sen yhden kerran, kun oletan, että multa löytyy kotitallilta kaikki tarpeellinen", Sarah huokaisi pidellen toisella kädellä vatsaansa, jossa myllersi samalla jännitys lähestyvästä vaativan A:n luokasta.
"Muista hengittää, ettei mun tarvitse suorittaa tekohengitystä. Pilaisin vaan sun huulipunat", Jonathan nauroi ja heitti löytämänsä toisen hansikkaan ystäväänsä kohti. Sarah ei ehtinyt ottaa sitä kiinni, vaan käsine läsähti pienen äänen kera naisen rintakehään ja valui siitä maahan.
"Tahdikasta, Raynott."
"Sori."

Kaksikko tervehti Shelyesin porukkaa, jotka kävelivät heitä vastaan tammatallin käytävällä ja kiirehtivät sitten ulos. Jonathan lähti jatkamaan pohjanhuolto-tehtäviään ja Sarah etsi kirjavaa puoliveristä ja sen blondia taluttajaa lukuisien muiden kouluhevosten joukosta. Punainen rusetti ruskea-musta-valkeassa hännässä erotti tamman toisten joukosta selvästi, sille oli annettu kunnioitettava alue omaan käyttöönsä, kuten pitikin.
"Hei", Sarah tervehti hengästyneenä. Ellie katsahti kelloaan.
"Sä olet myöhässä."
"En löytänyt hanskoja, Jonathan auttoi", Sarah selitti ja sai ystävänsä kulman kohoamaan. Jossain muussa tilanteessa nainen oli varmasti maininnut jotakin "auttamisesta", mutta kun kyseessä oli hänen eksänsä ja mies sattui olemaan vakavan puoleisessa parisuhteessa toisen Reyesin kanssa, ei sellaiselle vitsinpuolikkaalle ollut sijaa.
"Se on vähän levottoman oloinen", Ellie kertoi auttaessaan Sarahin selkään.
"Hyvä tietää. Pitää antaa oma aikansa ennen rataa siis."
"Kannattaa."

Sarah eristi heidät pieneen omaan kuplaansa, taivutteli Effiä verryttelyssä eri askellajeissa ja pyrki rauhoittamaan kuohuvan tamman. Sen suu vaahtosi ja kaula muuttui valkoiseksi nivel- ja kankiohjien hangatessa klipattua karvaa vasten. Sarah tiesi, että vaikka hänestä tuntui siltä kuin hänen naamansa olisi ollut kirkkaanpunainen, se pysyi meikin ansiosta tasaisen oliivisena. Tuska ei näkynyt ulospäin ja siihen ajatukseen nainen kietoi itsensä kuullessaan oman nimensä valmistautuvien ratsukoiden ensimmäisenä. Aliisa oli ilmeisesti jälleen rohmunut mikrofonin itselleen, sillä Pennan ääntä ei kovaäänisistä ollut kuulunut koko päivänä.
"Miltä se tuntuu?" Ellie kysyi repiessään valkoisia koulusuojia tamman jaloista pois.
"Siltä, että hymy naamalle ja kentälle", Sarah puuskahti ja yritti poistaa ympäristöstä kaikki lukuunottamatta kouluradan kirjaimia ja sen rajoja. Tyylipuhtaaseen suoritukseen keskittyminen auttoi vähän ja huulille nouseva itsevarma hymy tuntui jo vähän helpommalta, kun Aliisa lausui heidän nimensä ja he lähtivät radalle tasapainoisessa kootussa ravissa.


Kalla CUP
Vaativa A / sijoitus 7/10 (64,759%)


Hoidettuaan Effin takaisin karsinaan heiniensä pariin, Sarah ja Ellie suunnistivat takaisin kisakatsomoon.
"Etkoillaanko vähäsen?" Ellie ehdotti, eikä ystävää tarvinnut kahdesti houkutella. Kaksikko käveli buffettiin ja kahden viinilasin kera istuivat seuraamaan kür luokan suorituksia. Sarahia ei haitannut olla puolivälissä omaa luokkaansa, B-ratojen suorituspainotteinen ratsastaminen oli kertaheitolla vaihtunut siihen, että nainen pyrki keskittymään enemmän omaan ratsastukseensa. Jos muut ratsastivat paremmin, sille ei voinut mitään. Se tunne kumpusi ennen kaikkea epävarmuudesta, sillä vaikka kahden luokan välillä ei ollut suuria eroja, Effi ei nousisi siltä tasolta enää ylemmäksi. Sitä myötä ei ehkä Sarahkaan.

Ajatus ei ollut kuitenkaan vielä ajankohtainen, nämä olivat heidän kolmannet kilpailut sillä tasolla ja edessä olisi mahdollisesti vielä vuosien yhteistyö maailman parhaan hevosystävän kanssa.

"Muista sitten, että meidän pitää olla vielä pelikunnossa illemmalla", Ellie muistutti Grand Prix luokkien aikana.
"Muistetaan", Sarah virnisteli ja kilautti viinilasinsa ystävänsä lasia vasten. Jalkapallon pelaaminen sujuisi paremmin pienessä sievässä, eikä ainakaan sattuisi enää niin kovin, jos pallo osuisi taas vähän turhan kovaa johonkin kohtaa kehoa. Reidessä haaleneva mustelma muistutti vieläkin siitä kerrasta, kun harjoituksissa Robert oli päässyt vähän turhan hyvin pelimoodiin ja potkaissut pallon vauhdilla häntä päin.

Oranssin sävyiset vaahteralehdet pyörivät tuulen armoilla epäsäännöllisellä ympyrällä matkatessaan kohti ratsukkoa, joka eteni käyntiä kauniisti valaistussa ratsastuspuistossa. Tuuli tarttui hevosen takaosan suojana olevaan paksuun enkkuvilttiin, tuoden kylmän ilmavirran lämpimien lihasten luokse. Klipattu karva ei antanut juurikaan anteeksi viileydelle ja sai ruunikon ottamaan muutaman sivuttaisen askeleen korvat epämiellyttävästi päässä pyörien. Effi pärskähti kerran, kahdesti ja heilautti päätään niin että sen kaulalla oleva kankiohja valahti toiselle sivulle. Sarah kumartui lähemmäksi etuosaa ja kiersi ohjan takaisin paikalleen, hengähtäen syvään ja värähtäen itsekin kevyttoppatakkiin tarrautuvasta tuulesta.

Amanda Sokka oli ollut armoton. Vaativat 60 minuuttia työtä tuntuivat sekä ratsastajan että ratsun kehossa loppukäynneissä. He olivat treenanneet hevosen ja ratsastajan suoruutta, eikä varmasti yksikään muu olisi saanut suoristamisesta keksittyä niin vaativia tehtäviä. Kukaan muu ei olisi saanut sitä kuulostamaan melkein rakettitieteeltä, mitä se tietenkin oli. Jos toinen oli vähän vino oikealle ja toinen vasemmalle, hevosen vahvuus oikeassa ja ratsastajan ehkä vasemmassa, yhtälössä oli monta muuttujaa ennen täydellistä harmoniaa. Siinäkin saattoi hikoilla yllättävän paljon, kun yritti vain istua hevosen selässä tekemättä mitään.

Puoliksi paljaaksi riisutut lehtipuut loivat pitkiä varjoja kuun ja keinotekoisen valaistuksen alla. Lokakuu kävi viimeisiä päiviään, viikon päästä olisi halloween ja sitten alkaisi marraskuu. Vuosi oli hujahtanut ohitse niin vauhdilla, että Sarah ei ollut edes varma mitä kaikkea oli tapahtunut sen vuoden puolella.

Effi pysähtyi, nosti kaulansa pystyyn ja lukitsi korvansa edessä aukeavaan pimeyteen. Ratsastuspuiston reunan takaa alkoi metsä, johon ei riittänyt valoa edes niin selvänä syysiltana. Sarah kuunteli tarkkaan, puristi nivelohjia sormiensa kanssa ja yritti nähdä sen, mitä Effi niin sydämistyneenä tuijotti. Tamman kyljet kohosivat kiihtyvään tahtiin. Ainut ääni, joka erottui oli lähellä olevan rannan aallot, joita tuuli työnsi eteenpäin suojaisasta alueesta huolimatta.

"Men..." Sarah oli juuri pyytämässä, kun puiden välistä vilahti jokin vaalea, selvästi tummasta taustastaan erottuva hahmo. Nyt Sarah tunsi Effin sydämen hakkaavan ratsastussaappaitaan vasten ja kumpikin heistä tuntui pidättävän hengitystään.

Sitten Effi päätti, että oli ollut tarpeeksi urhea tarpeeksi kauan ja lähti siltä seisomalta sellaiseen kiitolaukkaan, että heidän enkkuvilttinsä meinasi jäädä Sarahin lailla sille paikalle. Oppinsa kantapään kautta käyneenä Sarah sai pidettyä itsensä (ja vilttinsä) hevosen tahdissa ja hidasti tamman jännittyneen ravin kautta käyntiin. Se puhalteli ilmoille sellaisia sotanorsun törähdyksiä, että oli metsässä piilotellut peura tai haamu, se ei uskaltaisi lähellekään enää sen jälkeen.

"Sooo, rauhassa, hieno. Soo", Sarah rauhoitteli ja taputti toisella kädellä tamman jännittynyttä kaulaa.
Se siitä rentouttavasta loppukäynnistä aidatussa ratsastuspuistossa.

Tammatalli oli hiljainen, kun kaksikko vihdoin pääsi sinne asti. Tallityöntekijät olivat jättäneet heille osan valoista päälle, sillä Amandan myöhäisen tunninpidon myötä Sarah oli usein lukitsemassa talleja ennen kotiinlähtöään. Hevosten heinien rouskutus ja kuivikkeiden kahina sai naisen mielen rentoutumaan aavistuksen. Tallin lämpö otti heidät avosylin vastaan ja jykevä ulko-ovi sulki ulkomaailman pimeyden ja äänet taakseen. Sarah pysäytti Effin karsinan eteen, riisui tammalta satulan ja koulusuojat pois ennen kun päästi ruunikon pyörähtämään omaan karsinaansa. Kuolaimet kalahtivat hieman suitsien valuessa pois Effin päästä ja tamma suuntasi suoraan heinäkasan kimppuun. Se tuntui unohtaneen täysin vielä hetki sitten vallinneen pelkotilansa ja hyvä niin.

Myöhäisestä ajasta ja väsyneestä kehostaan huolimatta Sarah kävi Effin nahkavarusteet läpi kostean sienen kanssa ja niputti kankisuitset siististi tamman suitsikoukkuun. Tallin sisäpiha kivetyksineen näytti syksystä huolimatta melkein romanttiselta lämpimässä valaistuksessa, joka kimpoili rakennuksen seinistä toisiin. Sarah unohtui tuijottamaan sitä suljettuaan jo valot satulahuoneesta, käsi ovenkahvalla leväten. Täydellisyyden rikkoi jälleen sama vaalea hahmoa muistuttava välähdys, joka tuntui enemmän mielikuvituksen tuotteelta kuin miltään oikealta asialta. Sarah tuijotti jälleen tallin pihaa ja yritti katsoa josko sama ilmiö toistuisi toisenkin kerran.
Entä jos se olikin joku murtovaras, joka odottaisi vain pihan tyhjenemistä? Ajatus oli niin absurdi, että nainen naurahti hieman ääneen. Eikö siinä tapauksessa hahmo olisi ollut tumma, varjoakin synkempi jotta ei erottuisi taustastaan?

Sarah tarkisti tammatallin asukkaiden ovet, tarkisti kaikki ulko-ovet ja että ne olivat kunnolla lukittuina ennen kun sammutti loputkin valot tallista ja lukitsi viimeisenkin oven takanaan. Varmuuden vuoksi hän lähetti vielä Pennalle mahdollisimman vähän väritetyn viestin siitä, että pitäisi hieman normaalia enemmän vahtia yön aikana.

Oli parempi nähdä harhoja ja todeta ne ääneen, kuin olla vain hiljaa ja huomata ne todellisiksi sitten kun vahinko olisi jo käynyt.

Ehkä se oli vain lähestyvä pyhäinpäivä, joka teki temppujaan hänen mielessään?
Vaiko vain muisto kahden vuoden takaa?

Kaikki lähti siitä, kun Sarah oli haaveillut lähdöstä Halloween-teemaisiin kilpailuihin Ansamaahan mutta samalla ei ollut halunnut ajaa sinne yksin. Kun Isabellan nimi oli noussut osallistujalistoille, nainen tunsi olevansa melkein nurkkaan ahdettu. Kyytiasia selviäisi vain kysymällä vanhemmalta perijättäreltä jospa tämän rekassa olisi tilaa Cecilian ratsujen lisäksi Effille. Kesti muutaman päivän, että Sarah oli saanut kerättyä tarpeeksi sisua avaamaan keskusteluun.

Kuitenkin kohtalo palkitsi hänet jostakin sen lyhyen matkan varrella mitä loungen kahvinkeittimestä oli ollut perijättären toimistoon. Anton Seljavaara oli sangen suoranaisesti törmännyt häneen oleskelutilan ovella ja ilkikurinen virne oli levittäytynyt naisen suupieleen.
"Mitä? Löitkö sä pääsi?" Anton oli kysynyt. Ehei.
"Sä lähdet Vilalla kisoihin Ansamaahan ylihuomenna, mä kerron Isabellalle. Kiitos!"

Anton oli kai ollut niin häkeltynyt, ettei se ollut osannut sanoa edes ei.

Cee ja Isabella olivat päätyneet rekan etuosaan ja livingin puolella Sarah venytteli jäseniään väsyneen oloisena suoran maantien puuduttamana. Anton oli kai nukahtanut jo ennen tallin pihasta poistumista ja nojaili huurtuneeseen ikkunaan päällään. Kouluradan ohjelma heijastui puhelimen näytöstä Sarahin väsyneisiin silmiin tämän taistellessa vielä hetken unta vastaan. Olihan se tietenkin parempi ratsastaa hyvin levänneenä kuin univelat silmäpusseissa roikkuen. Toisaalta se olisi kai sopinut teemaan loistavasti.

Effi seisoi tarkkaavaisena rekan vieressä. Riimu sen päässä oli kiinnitetty naruun, joka oli solmittu tukevasti kuljetusautoon kiinni. Tamman korvat kääntyilivät palkintojen jaosta saapuvan Antonin ja Vilan suuntaan.
"Kannatti ilmeisesti lähteä?" Sarah tiedusteli ruusukkeen liehuessa tumman tamman suitsista. Isabella oli saanut samanlaisen edellisestä luokasta Kamin kanssa ja nyt heidän kisaporukastaan oli starttaamatta vain kouluratsastajat - Sarah ja Cecilia. Jälkimmäinen oli jo verkannut hyvän tovin arabinsa kanssa.
"No joo", Anton myönsi ja liukui alas tyytyväiseltä näyttävän Vilan selästä. Kaksikko oli tullut kolmansiksi 120 sentin luokassa.
"Onnea", Sarah lisäsi vielä ja kiristi Effin satulavyön reiän verran kireämmäksi.
"Kiitos. Tsemppiä teidän luokkaan", Anton toivotti ja sitoi ratsunsa hyvän välimatkan päähän hevosrekan kylkeen.

Kai se oli vain uskottava, että mitä pelottavampi miljöö sitä paremmin Effi kuunteli. Se kulki jo verryttelyssä kuin ajatus, joka valmisteli ratsastajaansa katastrofiin radalla. Sitä ei kuitenkaan tullut, vaan puoliverinen suoritti tasaisen näyttävästi koko vaativan radan ja seisahtui lopputervehdykseen täysin tasajaloin. Syvältä kupliva onnentunne sai Sarahin kumartumaan sen kirjavaa harjaa vasten ja rutistamaan kaulaa käsillään rapsutusten ohessa. Vaikka se ei riittäisi sijoille, Effi oli tehnyt valtavan hienoa työtä ja ansaitsi kiitoksensa.
Tuomari oli mitä ilmeisemmin samaa mieltä antaessaan heille vain 0.05% huonomman tuloksen kuin voittajalle. Sarah sai Auburnin ratsukoiden kolmannen ruusukkeen siltä päivältä ja huulille noussut hymy ei hälvennyt päivän edetessä yhtään mihinkään. Hän ehti juuri katsomaan Ceen ja Minan radan, vaalea tamma taisteli tuntumaa vasten eikä selvästi ollut parhaimmillaan pitkän kisapäivän päätteeksi.

Harvest Moon Show
Vaativa A / sijoitus 2/5 (69.850%)

Mä hölmö olin taas kävellyt ansaan, jonka asettajana toimi pörröpäinen lapsi-ihminen, joka omisti monta lempinimeä ja niistä (ei välttämättä) käytetyin oli Viivi.
"Saraaah", tyttö venytteli vokaaleja nimessäni niin italialaisittain, että mun päähän koski.
"Niin Viivi?" kysyin hyvin suomalaisittain ja sain vaivoin pidettyä silmäni suorassa niiden kuopissa. Jostain syystä niillä oli kova tahto pyöriä ihan omiaan sillä hetkellä.
"Pontusta voisi kävelyttää, eikö", Viivi asetteli äänenpainonsa huolellisesti niin ettei lausetta voinut kuvitella kysymykseksi. Tytön äiti vilkaisi mua pahoittelevasti ja mä nyökkäsin niin asiallisesti mitä kykenin.
"Tottakai."

Ahne poni näki ohuen lumipeitteen alta pilkottavan ruohonkorren ja nykäisi varsin vaativana sitä kohden. Yhden askeleen verran mä olin märkä rätti sen paksun kaulan tönäisemänä ennen, kun sain orin takaisin hallintaan. Sitä harmitti ihan selvästi, niin tuimasti se tuijotti mua otsaharjansa takaa.
"Älä nyt säkin aloita", huokaisin ja kiersin suurta ympyrää lumi kenkieni alla narskuen. Sen käden, millä en pitänyt ruunikkoa poissa ruohomättäiltä, tungin syvälle pehmeän untuvatakin taskun syövereihin ja yritin olla huomaamatta miten Inkeri odotti verryttelyyn pääsyä kirjavan ponitammansa kanssa. Mä pidin huolen, että olin hävinnyt johonkin katsomon pimeimpään nurkkaan odottamaan, kun Viivi verrytteli energisen orinsa kanssa. En todellakaan aikonut mennä jakamaan tytölle mitään verryttelyvinkkejä, Viivin äiti sai hoitaa sen ihan itse. Onneksi huomenna saisin tästä kärsimyksestä palkaksi kyydin Ceen autossa Seppeleeseen eikä mun tarvinnut miettiä kenet keksisin ottaa Effin kyytikaveriksi Auburnista. Aina välillä oli erityisen haastavaa kisata hevosella, joka ei suostunut matkustamaan yksin.

"Tuliko siitä mitään?" kysyin Ceeltä tämän kivutessa istumaan viereeni. Viivi starttaisi seuraavana Pontsolla ja nyt saatoimme vain ristiä sormemme ja toivoa ettei se suistuisi selästä.
"Loppua kohden vähän jo parempi", nainen lausui diplomaattisesti.
"Seuraavana vuorossa Vivienne Blankley - Prontoponzio", kuuluttaja kertoi takellellen Pontson nimen kanssa ihan huolella ja me pidätimme hengitystämme melkein koko suorituksen ajan Viivin äidin kanssa. Kyllä sen nyt jo tiesi mitä saarnaa kuuluttajan osaamattomuudesta kieliä kohtaan saisimme kuunnella kotimatkan ajan.

**

Effi oli täysin valmis kuljetukseen, kun tammatallin ulko-ovi vedettiin voimalla auki. Hevoset nostivat päätään karsinoissaan, kun hyväntuulinen kiharapilvi asteli hoitopaikalle.
"Mä tulin tänään sun kisahoitajaksi", Viivi ilmoitti ilman huomenia ja yritti tavoitella kosketusta välttelevää Effin turpaa. Mä sadattelin vain vähäsen hiljaa mielessäni.
"Ai. Mä rekrytoisin kyllä Antonin jo siihen hommaan. Se tuntui hyvin halukkaalta", paljastin ja Viivi heilautti kättään kuin huitoakseen pois sellaiset ajatukset.
"Kyllä sekin voi tulla. Oh, onpa kauniit letit. Pontsolla on ihan liian paksu harja että sille saisi näin siistit sykeröt. Pitäisi ehkä nyppiä..."
"Ootteko jo valmiita? Anton odottaa satulahuoneessa, se voisi kaivata kantoapua", keskeytin ja Effi näytti silmiin nähden helpottuneelta kun sen tilaan tunkeutunut lapsi perääntyi vähän. Viivi ei nähnyt vaivaa estääkseen silmiensä pyörähtävän.
"Kai mä voin käydä auttamassa. Saanko sitten taluttaa Effin autoon?"
"Mä talutan sen aina itse, se voi olla hankala", torjuin ja näin miten Viivin kulmien väliin ilmestyi ryppy.
"Kyllä mä osaan..."
"Mä uskon kyllä, mutta silti ei. Jonkun toisen hevosen kohdalla sitten joskus."
"Ajattele jos sä olisit esteratsastaja ja tarvitsisit radankävelyn ajaksi apua. Etkö sä sittenkään antaisi mun taluttaa Effiä?" Viivi jaksoi inttää harmistuneen näköisenä.
"En sittenkään. Amanda ei antaisi mulle ikinä anteeksi."

Viivi häipyi sitten, omiaan höpisten, kohti satulahuonetta ja mä tunsin vain pienen virneen nousevan huulilleni kun tyttö huudahti "Antooon" satulahuoneen ovelta. Melkein kuulin sen tuskaisen huokaisun miehen huulilta ennen oven sulkeutumista kikkarapään perässä.

Mun oli ihan pakko ruveta keskittymään tämän päivän kisasuoritukseen vaikka miten houkuttelikin kuunnella Viivin saarnaa Antonille siitä miten kilpailuhevosten ruokinta piti hoitaa vastuuntuntoisesti ja tarkasti. Penna oli kuulemma kertonut sille.

Cee starttasi mustalla arabillaan kahdessa ensimmäisessä luokassa. Se oli aivan ihana hevonen oriksi ja mun oli pakko livahtaa ihan sekunniksi katsomaan niiden Helpon A:n startti. Anton jäi kiistelemään Viivin kanssa siitä kumpi oli saanut luvan taluttaa Effiä ja mä toivoin että mies pitäisi päänsä eikä antaisi herkän tamman ohjia kuumapäiselle tytölle hetkeksikään.

Mä ponnistin mun Sokka Lux-ratsastusloimen alla seisovan ratsuni selkään Seppeleen parkkipaikalla. Mulla oli kylmä jo nyt, vaikka olin vaihtanut toppatakkini kisatakkiini pari minuuttia aikaisemmin. Onneksi olo helpottuisi edes vähäsen kun pääsisin ratsastamaan kunnolla.
"Sopiiko jos mä käyn vähän...kiertelemässä?" Anton kysyi, kun se oli varmistanut että mulla oli kaikki okei. Kyllä mä olin huomannut miten se oli vilkuillut parkkipaikalla ympärilleen ja osasin vähän aavistella mistä sen löytäisin kisojen jälkeen.
"Siitä vaan", naurahdin ja Viivi näytti ryhdistäytyvän entisestään.
"Mä tulen auttamaan sua verryttelyssä siksi aikaa että äiti tarvii apua Aamoksen kanssa", tyttö kertoi ylpeänä ja lähti kävelemään meidän vierellä kohti verryttelyaluetta.
"Kivaa."

Seppele Cup
Avoin sarja / Vaativa A / sijoitus 2/30 (76,429%)

Effi tuoksui makealta eilisen saippuapesun ja showshine-käsittelyn jäljiltä. Tamma oli nukkunut puhtaalla hamppupedillä yönsä eikä ihme kyllä ollut osunut yhteenkään likaiseen kohtaan karsinassaan. Sen dominant whiten valkaisema karvapeite oli yhä hohtavan puhdas, varmasti osittain huolellisen loimituksen jäljiltä. Sarah taitteli liukaspintaisen, ohutvuorisen tallitoppaloimen Effin karsinan oveen ja katsoi kuinka tamma venytteli kuin koira konsanaan.
"Venytteletkö rataa varten?" Sarah kysyi huvittunut virne suupielessään ja antoi vuokrahevoselleen pienen palan porkkanaa vaaleanharmaiden lökäreiden taskusta. Kisahulina tallilla oli vasta alkamassa, sillä ensimmäinen koululuokka oli vielä edessäpäin.

Sarah harjasi klipatun karvapeitteen läpi huolellisesti pehmeällä harjalla, se ei juurikaan kaivannut syväpuhdistusta enää tänään. Tamma hamuili heinänkorsia lattialta tyytyväisen oloisena ja Sarah heilautti talliloimen takaisin ruunikon selkään harjauksen jälkeen. Effi ei menisi tänään ulos, joten Sarah lähti taluttelemaan tammaa läheiseen ratsastuspuistoon ennen kisoja ja sitten tekisi huolellisen verryttelyn ennen radalle menoa. Sitten se ei ainakaan teloisi itseään tarhassa vieraiden ihmisten ja hevosten pyöriessä kartanon mailla.
"Ihanaa kun on lunta, on niin valoisaa", Sarah huokaisi Ellielle, joka oli tullut heidän mukaansa Riepu narun päässä. Hevoset kävelivät rentoina lumipeitteellä tyttöjen kävellessä niiden välissä vieretysten.
"Kylmä täällä on", Ellie hytisi vaikka sillä oli tarpeeksi vaatetta selvitä paukkupakkasista.
"Mulla on puolet ohuempi toppatakki, kuin sulla eikä mulla ole kylmä", Sarah nauroi ja Ellie mutristi suutaan tavalla, jota ei kovinkaan moni muu ollut nähnyt. Ele oli varattu vain niille, joiden seurassa Ellie tunsi olonsa rennoksi.
"Silti on kylmä", nainen toisti ja veti karvareunaista huppua paremmin piponsa päälle.

Ellie ja Sarah kiirehtivät maneesiin katsomaan ensimmäisen luokan aloituksen. Kiia starttasi ihan ensimmäisenä Innan omistamalla Mangolla, Effin varsa näytti komealta kiiltävän karvansa ja täsmällisten sykeröidensä kera.
"Ajattele jos ostaisit Unton ja kilpailisit sillä hetken päästä näissä samoissa luokissa", Ellie mutisi seuratessaan tarkasti Kiian ja Mangon rataa areenalla.
"Mulle riittää ihan hyvin Effi ainakin nyt. Enkä mä halua omaa hevosta", Sarah vastasi nojaten olkapäällään seinään. He eivät malttaneet käydä istumaan, sillä Ellien pitäisi ihan pian lähteä varustamaan Riepu ja laittamaan Ankan varusteet lähtöä vaille valmiiksi.
"Niin", Ellie huokaisi.
"Katsotaan sitten mitä tapahtuu jos mun taidot näyttäisi riittävän pidemmällekin kuin vain vaativaan. Amanda on sanonut, että Effillä tulee raja vastaan eikä me olla valmennuksissakaan nyt menty kuin vaativaa", Sarah jatkoi.
"Onneksi sä vasta nostit tasoa, niin ei ole mikään kiire selvittää sitä vielä", Ellie lohdutti.
"Totta."
"Mennäänkö?"
"Mennään vaan."

Sarah auttoi Ellietä mielellään, sillä hänellä olisi vielä ruhtinaallisesti aikaa laittaa Effi kuntoon vaB-luokan aikana ja kaiken lisäksi hän starttaisi omassa luokassaan ihan viimeisenä. Kun Ellie nousi Riepun selkään ja lähti verryttelemään, Sarah varusti Ankan loppuun ja lähti taluttamaan sitä loimi pienessä talvisessa tuulenvireessä heiluen. Nyt tallipiha oli täynnä touhua, sillä kilpailut olivat täydessä vireessä.

"Mikke!" Sarah huudahti huomatessaan miehen mustan orinsa selässä. Hän ei tohtinut lähestyä liiaksi Ankan kanssa jottei Velmu kiinnittäisi liikaa huomiota heihin.
"Sun viltti on vähän valunut", nainen huomautti hymyillen ja mies korjasi viltin asentoa Velmun selässä.
"Kiitos", Mikke lausahti ja Sarah huomasi jännityksen toisen äänessä, vaikka yrittikin olla tuntematta toista liiaksi. Pakostikin sitä oppi tuntemaan ihmisestä, jonka lakanoiden välissä oli majaillut epäsäännöllisen säännöllisesti yli vuoden ajan.
"Miltä se tuntuu?" Sarah jatkoi kevyttä keskustelua ja hämmästyi edelleenkin itsekin miten helposti miehen kanssa saattoi vaikuttaa ihan vain hyvänpäivän tuttavalta päivänvalossa.
"Vähän jännittyneeltä, ihan hyvältä silti", Mikke vastasi kääntäen orin kauemmaksi vastaan tulevasta ratsukosta.
"Saraaaah", tuttu ääni keskeytti aikuisten ystävällisen sananvaihdon ja sai Sarahin melkein parkaisemaan ääneen. Mikke katsahti mun taakse ja hoputti Velmun ripeämpään käyntiin.
"Nähdään illemmalla?"
"Tsemppiä radalle!" Sarah lausahti vielä virne suupielessään, joka oli tarkoitettu vain Miken silmille. Naisen kasvot olivat neutraalit tämän kääntyessä katsomaan takanaan yhä lähemmäksi astelevaa Viiviä. Sen teki selvästi mieli juosta, kisasaappaat vähän lumella liukuen mutta malttoi ihme kyllä mielensä.

"Hei Viivi", hän tervehti tyttöä, jonka kisahoitajaksi oli joutunut jo viime viikonloppuna Seppeleessä. Ihme kyllä Sarah oli päässyt siitä työstä oman starttinsa nojalla tänään.
"Näitkö sä mun rataa?" Viivi tiedusteli asettaessaan lyhyet jalkansa melkein samaan tahtiin Sarahin askeleiden kanssa.
"En, olin auttamassa Ellietä tallissa", nainen pahoitteli ja mietti menikö äänensävy läpi tytön tarkasta sihdistä. Pontson tietäen rata oli ollut täysi fiasko tai jotain melkein kouluratsastusta muistuttavaa.
"Harmi", Viivi tokaisi eikä Sarah osannut lukea kumpaan kategoriaan tämän päiväinen luokka oli lokeroitunut.
"Niin."
"Voinko mä jotenkin auttaa? Elliehän starttaa Riepullakin, eikö?"
"Kiitos, mutta meillä on kaikki ihan kunnossa. Kävitkö kysymässä sun äidiltä tarvitseeko se apua?"
"Kävin, ei tarvitse."
"Geeltä?"
"Sama juttu."
"Öh. Nitalta?"
"Ai niin. Ha! Mä käyn kysymässä, grazie!"
Sarah henkäisi vaalean huurupilven kasvojensa eteen kun Viivi lähti kipittämään kohti yksityistallia. Nainen saattoi vain toivoa, että Nitalla olisi kisahoitaja, pitkät hermot tai se olisi jo vaikka maastossa alkukäynneillä.

Riepun päästyä takaisin karsinaansa, Sarah asteli Effin karsinalle ja talutti tamman hoitopaikalle. Se tuntui löytäneen uuden vireystason aamun talutuslenkin jälkeen. Nainen taiteili kauniit sykeröt jo tottuneesti kirjavan harjaan, se taipui helposti tasapaksuille leteille nihkeän pesusienen ja hiusgeelin kera. Rakennekynsien kanssa oli helppo tehdä jakauksista suorat. Sarah tunsi vaipuvansa siihen tuttuun kisapäivien tilaan, jossa viihtyi nykyään todella hyvin. Jännitys kipristeli mahanpohjassa hyväntahtoisesti ja kaikkein eniten nainen piti kotikilpailuista. Silloin ei tarvinnut stressata siitä josko olisi unohtanut jotain kotiin, sillä täällä sen pystyi vain käydä hakemassa nopeasti.

Saatuaan Effin satuloitua ja suitsia vaille valmiiksi, Sarah asteli satulahuoneeseen ja otti kisahousujensa päältä collarit pois ja vahtoi toppatakin alla olleen pitkähihaisen kisatakkiin. Viimeinen katsaus peilistä kertoi, että nuttura hiusverkkoineen oli yhä täydellisesti paikoillaan. Nainen asetti kypärän varovasti päähänsä ja tarkisti, ettei yksikään suortuva ollut karannut asetelmasta. Nahkasaappaiden vetoketjut narahtivat vaivattomasti kiinni ja Sarah käveli takaisin ratsunsa luokse.
"Buena yegua hermosa", nainen kuiskasi Effin silkkisen pehmeää turpaa vasten antaessaan vielä pikaisen suukon sille ennen kankisuitsien laittamista. Hän rakasti sitä tammaa ihan hirvittävän paljon.

Effi tuntui verryttelyssä hyvältä. Yllättävää kyllä sille annettiin melko hyvin tilaa hännässä olevan punaisen rusetin takia ja jokaisen startin myötä verryttelyssä oleva ratsukkomäärä väheni. Lopulta he olivat vain kahdestaan Kastanja-areenalla kun Kiia lähti odottamaan vuoroaan maneesit yhdistävälle käytävälle. Sarah ei nähnyt ketä katsomossa oli tai oliko ketään, sillä nainen keskittyi sillä hetkellä vain ja ainoastaan edessään olevaan kaulaan, sormissaan oleviin nahkaohjiin ja jalkojensa välissä olevaan liikkeeseen. Viimeinen ravilisäys ennen käyntikierrosta, jonka päätteeksi ratsukko siirtyi luokkansa viimeisenä odottamaan vuoroaan.

Kiian rata päättyi ja Sarah pääsi vaihtamaan areenan nimellisen spottivalon valmennuskaverinsa kanssa päittäin. Nainen hymyili ohi ratsastavalle Kiialle ja kannusti sitten Effin raviin, jotta he ehtisivät nähdä kaikki Tammi-areenan möröt ennen kellon kilahdusta. Tuomarit antoivat viimeiset kommenttinsa ja paperit kiidätettiin kansliaan, jossa ne kirjattiin ylös. Kiia ja Toru saivat hyvät prosentit ja sillä hetkellä Sarah keskittyi siihen, miten paljon hänen olisi tehtävä saadakseen vielä paremman tuloksen. Musta ori kouluradalla tiesi automaattisesti parempia lähtöasetelmia, kuin vähän erikoisen värinen tamma. Sarah kuitenkin tiesi, että he olivat hyvässä vireessä ja pystyisivät kyllä lähestymään 70% ratoja kunhan kaikki sujuisi hyvin.

"Luokan viimeisenä starttaa Reyes ja Fiveofive."

Ja niin se alkoi. Vuoden viimeisen Kalla CUP:in viimeinen koulurata heidän osaltaan.

Effi tuntui kevyeltä, siltä kuin sitä olisi voinut ohjata pelkällä pikkurillin liikkeellä kokonaiselle laukkapiruetille. Tamman pärskähdykset tahdittivat laukkapätkiä ja Sarahin oli vaikea hillitä suupielessään viipyvää hymyä. Vaikka kouluratsastus ei ehkä oikeasti ollut ihan niin vakavaa puuhaa, millaiseksi se usein väritettiin, ei tuomarit varmaankaan katsoneet kovinkaan suopeasti virnistelevää ratsastajaa.
Sarahista tuntui hyvältä, ihan siltä kuin hän olisi kuulunut juuri tähän Effin kanssa. Hän ei vieläkään voinut uskoa kuinka pitkän matkan oli kulkenut siitä kun oli saapunut Kallaan uudelleen. Miten pitkälle he olivat päässeet niistä päivistä.

Lopputervehdys, uloshengitys ja Sarah nojautui kiittämään Effiä tamman askeltaessa tyytyväisen oloisena pitkin ohjin areenan toista päätä kohden. Sarahilla ei ollut mitään hajua millaisia prosentteja muut ratsastajat olivat saaneet luokan aikana, ei tiennyt edes millä tuloksella pidettiin sillä hetkellä kärkisijaa. Eikä Sarah edes välittänyt vaikka he olisivat tulleet viimeisiksi tänään, sillä oli melkein kuin joulun henki olisi saavuttanut heidät. Tuntui ihan mielettömän ihanalta lopettaa kausi onnistuneeseen rataan ja tietoon, että he todella olivat lunastaneet paikkansa vaativan A:n radoilla.

"Sarah Reyes ja Fiveofive tulos 67,231%."

Sarah kurotti antamaan korviaan höristelevälle puoliveriselle porkkananpalan kisahousujensa taskusta antaessaan sen astella takaisin verryttelyn puolelle loppuraveihin ja hakemaan kirjavan enkkuviltin päälleen. Loppupäivän ajan Sarah aikoi nauttia kärkitason kouluratsukoista ja illalla kanssakilpailijoidensa seurasta jatkoilla Krouvissa ja yhteisestä taksimatkasta Aarnisuon asunnolle.
Ainakin Viljan kanssa pitäisi ottaa kunnon kuulumistenvaihto viinilasillis(t)en äärellä, sillä hänellä oli ollut jo ikävä kisakaveriaan.

Kalla CUP
Vaativa A / sijoitus 7/13 (67,231%)

Kuului vingahdus, pamahdus ja sen jälkeen maneesiin ei kaikkien yllätykseksi laskeutunutkaan hiljaisuus, vaan alkoi sen päiväinen ruopiminen, ettei voinut erehtyä oliko Effi jäähmettynyt paikoilleen vai ottanut jalat alleen.
"Pidätä! Vedä niistä ohjista!" Amanda suorastaan kiljui ja joku maneesin katsomossa istuvista tallilaisista olisi varmasti voinut vannoa savun nousevan vaaleaverikön korvista.

Effi pysähtyi, sen sieraimet värisivät valtavina ja takaosan lihakset sykkivät jännittyneinä, valmiina syöksymään seuraavalle kierrokselle pienimmästäkin ärsykkeestä. Sarah hellitti aavistuksen pohkeita, joilla puristamalla oli saanut itsensä pidettyä hervottoman kokoisen pukin jälkeisessä kiitolaukassa kyydissä. Hän tunsi jalkojensa välissä olevan eläimen sydämen pamahdukset kiihtyneenä rytminä eikä ollut kysymystäkään oliko hevonen pelleilemässä vaiko aidosti peloissaan.
"Laita se töihin", käsky kävi ja Sarah hädin tuskin sai hipaista saappaiden reunalla hevosen kylkiä kun se jo syöksähti eteen. Ohjastuntuma kiristyi ja jännittyneenä Effi ravasi eteenpäin kuin viulun kieli, valmiina katkeamaan.

Kaikki oli lähtenyt vaimeasta tumahduksen äänestä, jota oli edeltänyt hiljaisuus ja rentojen hevosten pärskähdykset. Bansku oli hädin tuskin siirtänyt korvaansa lumen tiputtua maneesin katolta, mutta Effi ei ollut aivan niin zen asian kanssa. Kulman ratsastamista työstänyt Sarah oli tajunnut tapahtumat vasta saatuaan kirjavan seisautettua pitkän sivun toisen pään kulmaa vasten. Effin takakaviosta oli jäänyt pieni kolo reunan puupanelointiin siihen kohti, missä se oli latonut täysiä takajaloillaan pelottavaa ääntä kohden.

Sarah katsoi irvistellen maneesin pohjaan syntyneitä jälkiä ja totesi pääsevänsä haravointihommiin vielä hikisen valmennuksen päätteeksi.

Välikohtauksen jälkeen Amanda laittoi heidät niin tiukkaan syyniin, ettei kumpikaan olisi varmasti huomannut edes ufojen laskeutumista keskelle areenaa. Effi puuskutti ja höyrysi lämmitetystä maneesista huolimatta eikä Sarah muistanut koska olisi viimeksi hikoillut niin kovin valmennuksessa. Jos nuorempi perijätär oli joskus ollut hiemankaan anteeksiantavalla tuulella, siitä ei ollut jälkeäkään sillä hetkellä.

"Enemmän ravia, sen pitää nousta paremmin ylämäkeen", Amanda komensi ja Sarah painosti tammaa hieman raipalla ohjaten takaosasta. Olisi ollut helppoa työstää hevonen isoksi liikkeiltään ja sitten pidättää se kokoon kangen kanssa, mutta nivelillä siihen tarvittiin oikeasti vain lihaksia ja taitoa. Effi tuntui vieläkin siltä, kuin se olisi halunnut räiskiä menemään, mutta taipui pikkuhiljaa ratsastajansa pyyntöihin. Sarah vilkaisi ravia peileistä ja totesi itsekin sen olevan parempi kuin hetki sitten. Sillä ravilla olisi kelvannut päästellä radallakin helposti ysin edestä vähintään.
Ehkä heidän pitäisi useamminkin ennen rataa herätellä Effiä jollain pienillä kauhukorteilla jos se kerran sen jälkeen suoritti niin lennokkaasti askellajit läpi?

"Oho", tallissa heitä vastaan kävellyt Mikke lausahti yllättyneenä. Sarah ja Effi näyttivät molemmat siltä, kuin olisivat tulleet juuri vähintään kymmenen kilometrin laukkaspurtilta. Tai Amanda Sokan kouluvalmennuksesta.
"Älä edes aloita", Sarah huokaisi ja pyöräytti väsyneen tamman suoraan pesupaikalle. Se roikotti päätään kaikkensa antaneena ja sen otsalta valui vähän hikeä sen valkoiselle turvalle. "Jaksatko antaa sen riimun siitä karsinan luota?"
"Tietysti", Mikke vastasi ja käveli Effin karsinalle ja toi sieltä mukanaan ruskean riimun. Effi yritti hinkata päätään hoitajaansa saatuaan suitset päästään, mutta Sarah väisteli kuolaisia suupieliä kuin ammattilainen. Mikke näytti siltä kuin olisi pohtinut odotettiinko hänen jäävän auttamaan vielä lisää vai saisiko hän jatkaa matkaansa. Sarah olisi mieluusti antanut Effin sata kiloa sillä hetkellä painavan satulan miehen käsivarsille, mutta ei ollut varma venyisikö Miken ystävällisyys niin pitkälle erityisesti kun satulan ja hevosen välissä oleva huopa oli tummunut hiestä.
"Sä voit kyllä mennä, kiitos avusta", nainen lopulta ratkaisi eikä tiennyt välähtikö sinisissä silmissä pettymys vai helpotus.
"Nähdään myöhemmin?" Mikke kuitenkin kysyi otettuaan jo yhden askeleen kauemmaksi. Katse oli paljonpuhuva, sillä heidän lisäksi ei tammatallissa ollut sillä hetkellä ketään.
"Joo", Sarah lupasi ja pakotti huulilleen pienen hymyn, vaikka olisi mielellään todennut kaipaavansa vain lämpimän suihkun ja pehmeän pedin sille illalle.  Viinilasillisen jälkeen hän olisi varmasti sammunut tyynyjen väliin vähin äänin.

Saatuaan Effin karsinan lepoon kuivausloimien alle, Sarah siirtyi puhdistamaan tamman varusteita. Ne eivät kaivanneet kevyttä saippuapesua enempää ja käytetyn satulahuovan nainen nakkasi pyykkikoriin ja vaihtoi vain tilalle uuden, puhtaan huovan. Sarah tarkisti vielä, että kaikki oli siististi paikoillaan ennen, kun hipsi viilentyneen hien aiheuttaman hytinän kera loungeen ja lukittautui suihkutilaan vaihtovaatteiden kanssa. Lämmin vesi tuntui taivaallisen ihanalta, mutta viivyttelyn houkuttelusta huolimatta piti suihkun mahdollisimman lyhyenä.

Mikke Aarnisuo
paikalla

Kamala nälkä. Onko sulla ruokaa vai tuonko vaikka pitsat tullessani?
20:38

Voin tilata kotiin, lähdetkö jo?
20:39

Joo, vaihdan Effin loimen vielä, kiitos
20:39

Hyvä, nähdään kohta.
20:40

Inna käveli Sarahia vastaan tallikäytävällä, kun hän oli menossa vaihtamaan Effin loimea kuivaan. Naisen kulmat kohosivat hieman, kun tämän katse kiersi ratsastussaappaista talvisiin kiilakorkokenkiin vaihtuneissa kengissä ja vaatetuksessa, joka ei todella sopinut edes sen tasoiselle tallille.
"Treffeille menossa?" Inna ehdotti epäilevän näköisenä.
"Joo, sopii vain toivoa etten nukahda kesken kaiken", Sarah naurahti sulkiessaan toppatakkinsa vetoketjua.
"Jospa sun seuralainen pitäisi huolen ettei niin käy?"
"Saa nähdä", Sarah vastasi huvittuneena. Hän epäili ettei Mikke arvostaisi kesken elokuvaillan nukkumaan käynyttä naisseuralaista kovin paljoa. Tai mistä sitä tietäisi - kokeilemalla sekin selviäisi, latina pohti huvittuneena peitellen haukotusta hihansuuhunsa.

Aamutallin jälkeen Sarah otti ensimmäiseksi käsiteltäväkseen Unton, joka pursui nuoren orin energiaa. Huolellisen harjauksen ja siistimisen jälkeen nainen talutti vaaleanruunikon lumiselle kentälle ja antoi sen juosta liinan päässä. Orin puremistaipumukset olivat hieman rauhoittuneet talven myötä, mutta edelleen sen seurassa sai olla varuillaan. Unto pukitteli liinan päässä ja kiihdytteli niin, että lumi vain pöllysi, mutta pysyi kuitenkin nätisti käsissä. Se ei yrittänytkään karata kauemmaksi eikä juoksutusraippaa kunnioittaen yrittänyt myös liukua Sarahia kohti. Unto tuntui kuitenkin nauttivan ulkoilustaan ja pääsi takaisin tarhaansa Kärpän ja Buugin seuraan.

Sarah oikaisi kartanon ja lumisen suihkulähteen välistä tallipihan toiseen laitaan ja pyydysti ruunikon vuokrahevosensa Armin ja Hanin seurasta sisälle. Effi oli eilen tehnyt kovan treenin ja tänään Sarah oli ajatellut menevänsä sillä ilman satulaa maneesiin. Tamma saisi rennon liikutuksen eikä naisen tarvinnut kuin pujottaa suitset sen päähän, laittaa suojat sille jalkaan ja jättää ulkoloimi karsinan edustalle. Hän oli harjannut kirjavan jo aamulla ennen ulosvientiä.

"Hei Gee", Sarah tervehti naista, joka ratsasti Rillalla. Nainen nyökkäsi tervehdyksensä siirtäen sitten keskittymisensä lähestyvään esteeseen. Rytmikäs laukka vei ratsukon esteelle ja sen yli ilman ongelmia. Effi jännittyi hetkeksi, mutta rentoutui melko pian tottuessaan Rillan ja Geen menoon. Sarah hyppäsi tamman selkään ja antoi sen kävellä pitkin ohjin uraa pitkin vältellen joutumasta Rillan tielle. Gee lopetti hyppäämisen ja ryhtyi ravaamaan loppuraveja saaden Effin rentoutumaan entistä enemmän. Tamma ei todellakaan ollut mikään esteratsu, sillä oli aivan täysin kouluhevosen sielunelämä.

Gee ja Rilla vaihtuivat Antoniin ja Vilaan. Sarah ei kuitenkaan jäänyt juttelemaan ystävänsä kanssa pidemmäksi aikaa antaessaan Effin ravata maneesissa. Sen sisäloimen pinta oli liukas grippipaikkaisia ratsastushousujakin vasten ja Sarah joutui pitämään ajatuksensa täysin tasapainon pitämisessä ettei olisi valunut lyhyiden ravipätkien aikana selästä. Effi ei vieläkään ollut ihan täydellinen ratsu satulattomaan menoon, sillä se oli edelleen hieman epäluotettava eteenpäinpyrkimyksessään. Se saattoi pyrkiä toisinaan oikeastaan mihin tahansa muuhun suuntaan, kuin eteenpäin.

"Joko sä ilmottauduit kisoihin?" Sarah kysyi lopetettuaan ravisiirtymisten tekemisen.
"Jo. Mennään 120cm luokkaan Vilan kanssa", Anton kertoi. "Entä itse?"
"En ole ehtinyt vielä. Täytyy varmaan viikonloppuna ilmottautua. Meinasin kyllä mennä kanssa vaan yhden luokan."
"Onhan se helpompi, kun ei tarvitse murehtia kuin yhdestä aikataulusta."
"Äläpä."

Kaksikko antoi tammojen kävellä vieretysten pitäen kuitenkin reilun välin toisiinsa. Kumpikaan ei halunnut antaa hevosten alkaa selvitellä välejään.

"Tuleeko meille kisaajia norjasta?" Sarah sitten uteli vielä. Isabella oli kysynyt eilen Auburnin whatsapp-ryhmässä muunmuassa liikuttajaa Minalle ja Cavalle ja samaan syssyyn Aliisa oli lähettänyt terveisiä tallilaisille. Antonin paljonpuhuva kakka-emoji tuskin oli jäänyt keneltäkään huomaamatta eikä Sarah viitsinyt kysellä oliko miehellä ikävä maailmalle lähtenyttä Aliisaa. Oli helpompi udella norjalaiskaunottaresta sen sijaan.
"Eiköhän", Anton vastasi salamyhkäisesti saaden Sarahin naurahtamaan. Sen huulilla viipyilevä onnellinen hymy sai naisen pitämään Soniasta vieläkin enemmän. Vaikka toinen oli kaukana, vaikutus Antoniin tuntui ainakin olevan vain positiivinen. Sarahista tuntui mukavalta nähdä toinen niin onnellisena.
"Mä en lainaa mun asuntoa silti enää", latina vannoi saaden vuorostaan Antonin nauramaan.
"Eiköhän me pärjätä ilmankin", mies vakuutteli. Sitten tämä kertoi Sonian uudesta orista, sysirautiaasta australianhevosesta.

Ratsastuksen jälkeen Sarah vei Effinkin vielä uudestaan ulkoilemaan ja kävi paluumatkalla hengailemassa kakkostarhan portilla. Mina kaivoi lunta hieman kauempana, katsahti häntä kohden ja jatkoi puuhailuaan ulos päässeen Rillan kanssa. Hän oli ilman toista ajatustakaan esittänyt halukkuutensa ryhtyä liikuttamaan Minaa, sen verran mukavaa sen selässä oli ollut. Sarah mietti vaaleanrautiasta katsellessaan mitä tulevaisuus toisi mukanaan kaiken ollessa siinä vaiheessa vielä auki. Jos kaikki sujuisi hyvin hän pääsisi ainakin valmentautumaan tamman kanssa, ehkä jopa kilpailuihin asti. Ideaalimaailmassa Sarah ajatteli pääsevänsä ehkä joskus jopa kisamatkalle kahden tamman kanssa, vaikka siinä vaiheessa viimeistään hänen pitäisi pestata joku kisahoitajakseen.

"Onko sun ihan pakko olla siellä työmatkalla nyt?" Sarah huokaisi istuessaan eteisen lattialla valtavan peilikaapin edessä. Lattialla hänen vieressään oli meikkipussi, viinilasi ja puhelin.
"No arvaa miten paljon mieluummin olisin siellä aloittelemassa sun kanssa, kuin yksin täällä hotellihuoneessa. Mä hukun sipseihin, ymmärrätkö?" Ellien ääni parkaisi kaiuttimesta saaden vastaanottajansa tyrskähtämään.
"Hukut sipseihin? Eikö viini sopisi paremmin yksinäiseen hotelli-iltaan?"
"No on mulla sitäkin", Ellie tunnusti ja kuului naurahtavan vähän. Naisten puhelun taustaäänenä kuului vaimea musiikki, johon kumpikaan ei tuntunut keskittyvän. "Uskotko, että mä luen oikeasti horoskooppeja täällä silkkaa tylsyyttäni. Horoskooppeja!"
"Viivikin luki mulle horoskooppeja ihan into piukeana. Sokkien teemakisat on saanut hyvän vastaanoton lehtien horoskooppipalstoilla. Tuskin niillä on ollut näin paljon lukijoita aikoihin", Sarah epäili huvittuneena.
"Älä ihmettele jos tänään vähän törmäilet ja sähläät aivan vaivattomissa paikoissa, sillä täysikuu osuu merkkiisi hankalassa kulmassa ja muistuttaa välittömästi elleivät tunteet ja tavoitteet ole tasapainossa, kaksosista sanotaan", Ellie osasi kertoa. "Että ole sitten varovainen siellä jatkoilla."
"Samoin, varovasti siellä hotellihuoneessa ystävä hyvä", Sarah vastasi nauraen.
"Pahinta mitä mä voin täällä sählätä on valkoviiniä lakanoihin ja niitäkään mun ei tarvitse itse siivota", Ellie kertoi ylpeän kuuloisena.
"No mä yritän olla sähläämättä sitten jatkoilla mitään täysikuusta huolimatta", Sarah lupasi huvittuneena.

"No miten sun radat meni?" Ellie vaihtoi aihetta, vaikka Sarah epäili, että toinen oli ollut nenä kiinni equipessa hänen suorituksien ajan.
Sarah huokaisi syvään saaden aurinkopuuterin leijailemaan pienenä pilvenä hänen collareiden kankaalle. Nainen pyyhkäisi sen sormellaan pois, mutta meikistä jäi pieni raita siitä huolimatta.
"Niinkö hyvin?" Ellie kysyi ja kuului juovan sitä kuuluisaa viiniään. Sarah seurasi esimerkkiä.
"No Minan kanssa nyt ei ollutkaan mitään odotuksia, se oli enemmän säätöjen testailua ja ehkä mä vähän ratsastin varovasti, koska se oli edelleen Ceen asetuksilla. En mä tiedä, ihan kivalta se tuntui, mutta vähän mitäänsanomattomalta. Ehkä seuraavalla kerralla mä uskallan pyytää siltä enemmän, kun tunnen sen vähän paremmin?"
"Tietysti. Onhan se nyt ihan eri mennä, kun joku muu on ratsastanut sua ennen. Mites Effin kanssa sitten?"
Sarah huokaisi uudelleen.

"En mä nyt ehkä odottanut, että me saataisiin jotain kasikympin prosentteja, mutta odotin mä nyt vähän enemmän, kuin kuusseiska ja puoli. Me oltiin aika puolivälissä tuloksia", Sarah kertoi ja muisteli miten kisapäivä kahden tamman kanssa oli mennyt. Hän oli jälleen laittanut kirjavan kuntoon hyvissä ajoin, sillä oli halunnut taiteilla harjan letityksen rauhassa täydelliseksi. Effi vihasi kiirettä enemmän, kuin mitään ja hosumalla siitä sai vain jännittyneen kamelieläintä muistuttavan ratsun esille. Sarah oli saanut musta-valkoisen harjan rutiininomaisesti sykeröille samalla, kun Effi oli nauttinut aamuheiniään omassa karsinassaan. Tamma oli vaikuttanut rennolta ja tyytyväiseltä elämäänsä siitä huolimatta, että tammatallissa oli ollut jälleen vierasta porukkaa ja hevosta sähläämässä.

Sarah oli ehtinyt käydä harjaamassa Untonkin ennen, kun ori oli viety ulos ihan vain siltä varalta, että joku vieraista sattuisi eksymään sen tarhan luo ja haluaisi ottaa siitä vaikka kuvan. Hän ei ollut halunnut, että Amanda Sokan silmien eteen tuotaisiin kuva heinäpäisestä villikkonuoresta, jonka toinen poski oli täynnä sitä itseään, kun ori oli hakenut jotain lämmintä ja pehmeää päänsä alle keskellä yötä. Miten se osasikin aina etsiä karsinastaan sen yhden kasan ja painaa päänsä keskelle sontaansa?

Effin kanssa Sarah oli saanut pärjätä yksin, kun luotettu kisahoitaja Ellie oli edelleen työmatkallaan. Vaikka hänellä oli ollut periaatteessa hyvin aikaa ennen A-luokan starttia, Effi tarvitsi mahdollisimman pitkän verryttelyajan tottuakseen jälleen kotinurkkien hälinään.
Samaan aikaan verryttelyssä ollut Vilja oli kuitenkin tarjonnut pienen irtioton kisatunnelmista. Sarah oli kyllä nähnyt naisen jo aiemmin päivällä, mutta jostain syystä kaksikko syventyi hevostensa selässä vaihtamaan kuulumisia vielä paremmin. Viljan uusi kisaratsu Sydney oli näyttänyt kauniilta, sellaiselta herkältä, mutta samaan aikaan kokeneelta kisakonkarilta.
"Meidän pitää lähteä yhdessä maastoilemaan joskus", Sarah oli todennut nauraen.
"Hei mikä mahtava idea!" Vilja oli vastannut heti iloisena. "Voit samalla testata tätä, jos haluat?"
"Oikeasti? Todellakin haluan", Sarah oli vastannut yllättyneenä. Hän oli ehkä jo hieman menettänyt sydämensä kirjavalle Sydney-tammalle.

Effin rata oli mennyt tahmeasti, tamma oli tarponut melkein kuin siirapissa ja Sarah oli saanut tehdä töitä ihan kunnolla saadakseen siitä edes kohtalaista liikettä irti. Se oli tuntunut epätodelliselta, sillä Effi ei ollut ollut väsynyt ja se oli käyttäytynyt verryttelyssäkin ihan hyvin, eikä esimerkiksi ollut purkanut kaikkea energiaansa pöllöilemällä.

Mina oli onneksi laitettu hänelle valmiiksi - Märta oli hampaitaan kiristellen varustanut ja letittänyt sen, varmasti enemmän Ceen vuoksi, kuin hänen.
"Kätevää, että teidän starttien välissä oli niin pitkä aika", Märta oli henkäissyt syyllistävästi. Aika oli ollut liian pitkä Minan taluttelulle, joten naisen oli pitänyt purkaa varusteet välissä ja laittaa ne uudelleen päälle ennen Sarahin starttia.
"Ehti ainakin palautua hyvin välissä", Sarah oli muistuttanut ponnistaessaan rautiaan selkään.

Märta oli näyttänyt samanaikaisesti sekä ilahtuneelta, että katkeralta ottaessaan hoitohevosensa Sarahilta vaativan B:n jälkeen. Minan sinihius oli varmasti halunnut pärjäävän paremmin, mutta ilmeisesti sen ratsastajan saama huono prosenttimäärä oli silti hyvää suoritusta parempi. Sarah oli kuitenkin ihan tyytyväinen suoritukseen uuden hevosen kanssa, sillä Mina oli herkkyydestään huolimatta aika erilainen ratsu, kuin Effi. Sen lisäksi Cee oli ratsastanut sillä omaan tyyliinsä jo aiemmin päivällä, joten kaikki asetukset olivat olleet niin sanotusti toisen ihmisen tekemiä. Siihen auttaisi vain aika ja kokemus, Sarah oli todennut itselleen ja ollut armollinen itselleen edes sen verran.

"Mihin sä oikein katosit?" Ellien ääni havahdutti Sarahin jälleen takaisin nykyhetkeen.
"En mihinkään, mietin vain mihin aikaan mun pitäisi lähteä Krouviin", Sarah valehteli sujuvasti ja veti meikkipussinsa vetoketjun kiinni. Tyhjä viinilasi kalahti lattiaa vasten äänekkäästi.
"Älä nyt liian ajoissa ainakaan. Saat olla mun seurana siihen asti", Ellie totesi huvittuneena.
"Onhan mulla tässä vielä vähän etkoiltavaa, olisin kyllä hyvin voinut ottaa jonkun ihan oikeasti tänne mun seuraksi", Sarah nurisi.
"Enkö mä muka riitä?" Ellie yritti kuulostaa loukkaantuneelta.
"Enhän mä näe miten humalassa sä olet! Kukaan ei ole sanomassa mulle että nyt riittää", Sarah väitti nauraen.
"Et ainakaan tarpeeksi, jos olet noin ilkeä sun parhaalle ystävälle."
"Lisää viiniä?" Sarah ehdotti ja nousi meikkauspisteeltään. Tyytyväinen virne nousi naisen punatuille huulille tämän tarkastellessa iltameikkiään pienen välimatkan päästä.
"Lisää viiniä", Ellie vastasi ja kuului itsekin kaatavan itselleen lasintäytettä. Korallinpunainen mekko saisi odottaa henkarissaan vielä ainakin sen lasillisen ajan.

Loppuillan tunnelmia.

Kalla CUP
Vaativa A / sijoitus 11/23 (67,500%)

Onko nyt varmasti kaikki, 302 sanaa
Kolmen hevosen tavarat oli eroteltu siististi eri kasoihin, jokainen nimetty tietenkin selvästi mille hevoselle kuului. Penna oli käynyt tarkastamassa Auburnin rekan valmiiksi matkalaisia varten ja kaikki tuntui muutenkin olevan jo pelottavan hyvällä mallilla.
“Tarkistatko Penna vielä satulakaapit, että kaikissa on tarvittavat tavarat?” Isabella kysyi tavaroiden keskellä seisovalta mieheltä. Tämä tunki kädessään olevan puisen kirjoitusalustan tarkistuslistoineen kainaloonsa ja lähti satulahuoneesta jättäen perijättären ja Sarahin kahden kesken. Joskus ennen Sarah olisi tuntenut olonsa kiusalliseksi jäädessään yksin Isabellan seuraan, mutta nyt naisen mielessä oli ihan liikaa asioita antaakseen sille ajatustakaan. Olivathan he muutenkin kulkeneet jo pitkän matkan niistä ajoista, jolloin heidän suhteensa oli kärsinyt kireydestä Thomaksen vuoksi.

“Parempi varmaan pakata sekä ratsastusloimi että viltti mukaan?” Sarah mietti ääneen saaden hyväksyvän vastauksen huoneen toiselta puolelta. Latina lisäsi Effin loimikassiin vielä pehmeän enkkuviltin. He olivat kuitenkin lähdössä pohjoiseen ja Effin luokka ratsastettaisiin vielä ulkokentällä kaiken lisäksi.

Kolmen hevosen tavarat sujahtivat rekan tavaratilaan vaivattomasti, ne odottaisivat siellä valmiina lähtöä varten. Sarah oli pakannut myös omat tavaransa jo valmiiksi ja iso putkikassi oli viety jo rekan livingin puolelle heti tallille tullessa.

Kun lähtöaika vihdoin läheni, alkoi hevosten lastaus. Isabellan esteratsut kävelivät autoon ongelmitta, mutta Amandan omistama kirjava tamma päätti ettei halunnut lähteä kodin turvasta mihinkään. Anton yritti hätyyttää Effiä sen takaa, mutta sai tamman vain väistelemään sivulta toiselle.
“Odota hetki”, Sarah pyysi saaden Antonin peruuttamaan hieman. Vasta, kun Effi totesi itse tilanteen - ettei se pääsisi siitä muualle, kuin autoon sillä kertaa - tamma luovutti ja asteli ramppia pitkin ylös ilman avustuksia. Sylvi ja Kami söivät autossa jo heiniään kun Sarah kiinnitti ruunikon omalle paikalleen. Niille kaikille jäi mukavasti tilaa olla, kun autoon ei tarvinnut mahduttaa kolmea enempää.

Melko pian matkan alkamisesta Sarah laittoi kuulokkeet korvilleen ja uppoutui kouluratavideoiden pariin. Anton sai pitää ainakin hetken aikaa seuraa Isabellalle ihan yksin. Heillä olisi vielä monta tuntia edessään kohti Eurosimtourin ensimmäistä osakilpailua Norjassa.


Saapuminen Tromssaan, 381 sanaa
Sarah oli käynyt Norjassa tasan kerran aikaisemmin - silloin hän oli ratsastanut Shelyesissä, joka sijaitsi vajaan 7 tunnin ajomatkan päässä hieman etelämpänä. Tällä kertaa kilpailut olivat huomattavasti suuremmat, johan sen kertoi pääluokkien vaikeustasokin. Mahanpohjassa helmeili kutkuttava jännitys, sillä tämä olisi naisen ensimmäinen kansainvälisen tason sarjakilpailuosallistuminen ja vaikka ensimmäinen osakilpailu järjestettiinkin kylmässä pohjolassa, seuraavissa matkustettaisiin jo paljon lämpimämpiin maihin. Eniten Sarah kuitenkin odotti finaalia, sillä Monaco kohteena kuulosti täydelliseltä. Ja hän pääsisi vielä ratsastamaan siellä kilpaa.

Sarah seurasi kuuliaisesti kokeneempaa kisaseuralaistaan Effin kanssa, kun he vihdoin saivat Auburnin hevosrekan parkkiin ja ryhtyivät purkamaan hevosia Tromsø Grand Arenan tallialueella. Isabella talutti hevostaan kuin olisi ollut kotonaan, vaikka Sarah oli kuullut matkan aikana naisen suusta, että häntäkin jännitti. Naisella oli kaksi hevosta mukanaan ja Sarah mietti kuinka itse ei pystyisi varmasti ikinä jakamaan huomiotaan monelle eri ratsulle sen kokoisissa kilpailuissa. Tosin, Effissä riitti kyllä hevosta useammallekin käsiparille, kuten se silläkin hetkellä todisti. Anton oli taluttanut jonon viimeisenä kulkevan Sylvin Effin turva-alueen sisäpuolelle ja ensimmäisenä kulkeva yritti nyt osua jälkimmäisen päähän kaviollaan. Anton pysähtyi kalpean näköisenä ja antoi heidän välisen etäisyyden kasvaa pidemmäksi ja Effi rauhoittui lopulta.
“Sori”, Anton ähkäisi.
“Ei se mitään, eihän se osunut?” Sarah varmisti vielä. Isabella ei ollut onneksi edes huomannut koko välikohtausta.
“Ei”, Anton vastasi.
“Hyvä.”

Kun he olivat saaneet rekan tyhjäksi hevosista ja kisakaapeista, Auburnin edustusjoukko lähti purkamaan omia varusteitaan läheiselle hotellille. Anton kuikuili puhelintaan jatkuvasti siihen malliin, ettei Sarahin tarvinnut edes kysyä mitä toinen oikein odotteli. He olivat kuitenkin Norjassa, Antonin ei-vielä-tyttöystäväksi-kutsuttu Sonia asui Norjassa ja mies oli paljastanut shelyläisten aikeet tulla katsojiksi jo aikaisemmin viikolla.

“Onko teillä nälkä?” Isabella kysyi yhtäkkiä, kun he odottelivat hotellin aulassa tiskille pääsyä.
“On”, Sarah ja Anton vastasivat yhteen ääneen ja naurahtivat päälle.
“Käydään syömässä hotellin ravintolassa kunhan saadaan huoneet. Riittääkö puoli tuntia valmistautumiseen?” Isabella jatkoi ideointiaan.
“Käy”, Anton ja Sarah lausuivat jälleen päällekkäin. Sarah tunsi nälän kurnivan tyhjässä mahalaukussaan. Hän ehtisi hyvin käydä nopeasti suihkussakin matkan jäljiltä siinä ajassa.
“Hevoset pitää hoitaa sitten vielä illalla”, Isabella mietti ääneen heidän edetessä jälleen yhden seurueen lähemmäs tiskiä.
“Mä voin hoitaa”, Sarah tarjoutui, sillä hän oli ajatellut käyvänsä vielä verryttelemässä matkasta jäykistyneen Effin ulkoareenalla.
“Kiitos”, Isabella nyökkäsi ja pohti sitten selvästi tarvitsisiko hänen antaa jatko-ohjeita naiselle.
“Juotan niille extramashit”, Sarah luki toisen ajatukset ja hymyili maltillisesti.
“Kiitos”, Isabella toisti ja soi hänelle myös pienen hymyn.  


Matkustuksen jälkeistä venyttelyä, 351 sanaa
Sarahin kaulassa heilahteli avainnauha ja siinä kiinni oleva kulkulupa tämän astellessa lumisissa maisemissa kohti tallirakennusta. Aurinko oli painunut jo horisonttiin jo ennen heidän saapumistaan perille ja kellertävä katuvalaistus sai kaupungin näyttämään jotenkin lämpimän aavemaiselta. Effi näytti levottomalta, vaikka se oli päässyt tallikavereidensa Kamin ja Sylvin väliseen karsinaan.
“Hei belleza”, Sarah henkäisi pujahdettuaan tamman karsinan ovesta sisälle. Effi puhisi hetken aikaa, mutta tuli sitten hetkeksi rapsuteltavaksi. Sarah ei uskonut, että se jaksaisi koko kisaviikkoa hyperventiloida, mutta sen näkisi vasta ajan myötä. Tamma oli varsin tarkka rutiineistaan ja kotiutui vaihtelevin tuloksin eri kisapaikoille yleensä.

Klipattu ja loimitettu karvapeite oli nopeasti käyty läpi ja Sarah varusti Effin tottunein liikkein. Kirjava sai jalkoihinsa ruskeat pintelit ja häntäänsä punaisen rusetin, joka koristaisi sen häntää koko kisaviikon ajan. Sarah ei halunnut ottaa riskejä, että joku GP-tason koulu- tai estehevonen joutuisi Effin potkaisemaksi jos joku erehtyisi ratsastamaan liian läheltä.

Sarah veti toppatakkinsa vetoketjun tiukasti kiinni ja pujotti kypärän tiukalle poninhännälle sidottujen hiustensa päälle. Effin hokkikengät kaikuivat tallikäytävällä ja Sarah nousi tamman selkään heti ulos päästyään. Lauantaina ratsastettava nuorten hevosten vaativa A kisattaisiin lämmitetyllä Warm Snow Arenalla, joten ratsukko suuntasi kulkunsa sitä kohti. Sarah ei nähnyt mitään järkeä totuttaa Effiä isojen luokkien areenaan, vaikka olisi päässyt siellä tuulensuojaan, sillä he eivät astuisi kaviollakaan sen suuntaan itse starttinsa aikana.
Ulkokentällä oli muutama muukin ratsukko, jokainen näytti keskittyvän vain omaan tekemiseensä eikä Sarah tuntenut tungettelevansa liittyessään Effin kanssa toisten seuraan.

Matkustaminen tuntui selvänä jäykkyytenä kirjavan liikkeissä ja Sarah oli varsin tyytyväinen päätökseensä tulla liikuttamaan tamma jo ensimmäisenä iltana kevyesti. Effi sai kulkea hieman pidemmässä muodossa ja Sarah taivutteli sitä ensin käynnissä ja sitten kevyessä ravissa, jättäen kolmannen askellajin odottamaan huomiseen.

Kevyen puolituntisen jälkeen ratsukko suuntasi ulos areenalta, Sarahia kiehtoi kovin ajatus maastoilusta, mutta oli parempi vain pysyä kilpailualueella. Effi alkoi hieman jo rentoutua, vaikka rauhallista siitä ei saanut vielä tekemälläkään. Sarah pysäytti tamman hieman syrjään ja silitteli sen kirjavaa karvapeitettä rauhalliseen tahtiin. Nainen antoi katseensa kiertää kisa-alueessa, illan hiljentämässä liikenteessä ja kirkkaan yötaivaan tähtikuvioissa. Kisahulinat alkaisivat todenteolla huomenna ja Sarah halusi nauttia sen hetken ympäröivästä hiljaisuudesta. Hän haluaisi ehdottomasti tutustua ympäristöönsä paremmin ja päätti tehdä sen huomenna aamulla pienen juoksulenkin Tromssassa.


Kisakatsomossa ihan yksin, 400 sanaa
Anton oli hävinnyt kuvioista sillä siunaamalla sekunnilla, kun Sonia oli ilmoittanut päässeensä paikan päälle, Isabella oli joko kisakatsomossa esteareenalla tai tekemässä etätöitä hotellilla, joten Sarah oli päätynyt Warm Snow Arenan katsomoon ihan yksikseen. Katsojille varatut viltit olivat kovassa käytössä, vaikka pakkasta oli vain neljä astetta. Napapiirin läheisyys tuntui luissa ja ytimissä saakka.

Vaativan B:n luokan seuraaminen tuntui omituiselta, sillä vaikka nyt oltiin isoilla areenoilla, Sarah huomasi ajattelevansa tuon tuosta hetkiä radoissa, jotka olisi itse ratsastanut eri tavalla. Hän tiesi, että olisi ajatustensa kanssa yksin ja ehkä juuri sen vuoksi salli itsensä vaipua niiden syleilyyn. Se oli kuin leikki - jos hän olisi nyt istumassa tuomarin penkillä, millaisia arvosanoja hän antaisi ratsukoille? Kun jokainen ratsukko ratsasti saman radan, oli oikeastaan aika vaivatonta ryhtyä vertailemaan ratoja toisiinsa, kun muisti jokaisen arvostelukohdan ulkoa.

Sitä iloa kuitenkin kesti vain vaativan luokan ajan, sillä seuraavana alkava inter oli täysin Sarahin ulottumattomissa. Voi olla, että hän vuosien päästä voisi itsekin haaveilla starttaavansa sillä tasolla, mutta kun oli vasta siirtynyt vaativaan A:han, oli ihan turha kurkotella mahdottomiin. Nainen kuitenkin oli ladannut ratapohjan puhelimeensa ja muutaman ensimmäisen ratsukon jälkeen latina osasi jo keskittyä arvostelukohtien sijaan suorituksiin. Ero edelliseen luokkaan oli valtava ja se yksinään alleviivasi miten pitkä tie Sarahilla olisi edessään jos hän havittelisi tulevaisuudelleen yhä korkeampia luokkatasoja. Hän oli joskus vitsaillut Robertille haastavansa miehen Grand Prix-tasolla, mutta se oli toden totta ollut vain vitsailua. Vaikka ei Sarah sulkenut sitä mahdollisuutta täysin - ainahan sitä sai haaveilla ja tietysti aina piti olla tavoitteita elämässä.

“Sorry”, vieraan miehen ääni keskeytti pilvilinnoissa leijailevan Sarahin ajatukset. Nainen siirsi katseensa radalta vieressään seisovaan vaaleaverikköön. Jos joku ihminen saattoi näyttää norjalaiselta, niin se mies huolettoman näköisine hiuksineen ja talvivaatteidenkin läpi loistavine lihaksineen.
“Yeah?” Sarah kysyi ja paransi hieman valunutta ryhtiään paremmaksi.
“Is this seat taken?” norjalainen kysyi vahvalla murteella.
“No, go ahead”, Sarah antoi luvan ja väläytti hymyn toppatakkiin kietoutuneelle nuorukaiselle.
“I’m Ejnar”, mies esittäytyi vahvistaen Sarahin arvailuja tämän kansalaisuudesta.
“Sarah”, latina vastasi ja siirsi katseensa jäänsinisistä silmistä takaisin kentälle. Vaikka keho hieman laittoikin vastaan, Sarah muistutti itselleen että oli täällä vain ja ainoastaan kilpailujen vuoksi. Sosiaaliset tilanteet saisivat jäädä vain lapsille sallitulle tasolle.
“Quite nice riders today. They’ve all been really on best behavior, don’t you think?” Ejnar ilmaisi mielipiteensä saaden Sarahin mumahtamaan myöntävästi.

Sarahin kylmä linja kesti noin viisitoista minuuttia, kun hän jo antautui täydelle rata-analysointilinjalle uuden tuttavuutensa kanssa. Ejnar osoittautui täysiveriseksi kouluratsastajaksi, joten jutun keksiminen ei ollut todellakaan vaikeaa.


Muista hengittää sitten, 409 sanaa
Sarah oli auttanut Antonia Kamin ja Sylvin hoitamisessa perjantaina kymppiluokan aikana. Isabellan kahden hevosen kanssa toimiminen oli ollut oikeastaan aika mukavaa, erityisesti kun Sarah oli todella ollut vain lisäkäsiparina muunmuassa letittämisessä ja taluttamisessa. Isabellan esiintymistä oli ollut myös innostavaa katsella, sillä ainut merkki hermostuksesta oli tarkkasilmäisen huomattavissa ollut käsien tärinä odotushetkillä. Isabella suoritti, keskittyi ja näytti istuvan eleettömästi kummankin tamman selässä. Ratsastaminen todella oli huipussaan vasta silloin, kun katsoja ei nähnyt ratsastajan tekevän selässä juuri mitään. Jos Sarah olisi ollut kiinnostunut esteratsastuksesta vähääkään, hän olisi ehdottomasti hakeutunut juuri Isabellan valmennukseen. Sen sijaan hän pääsi nuoremman perijättären ruoskittavaksi kerran viikossa, kuten jokainen itsensä rankaisemisesta nauttiva ihminen halusikin.

Lauantaina Sarahin luokka oli vuorossa ensimmäisenä, mutta se ei onneksi alkanut kukonlaulun aikaan. Naisella itsellään ei ollut hevosenhoitajaa mukanaan, Anton oli vapautettu nauttimaan Sonian seurasta ja Isabella hoiti omia kisaratsujaan eilisten suoritusten jäljiltä.
Yksitoista säntillistä sykeröä koristi Effin kirjavaa kaulaa, ne oli kiinnitetty geelillä ja langalla eivätkä varmasti lähtisi karkailemaan vaikka tamma esittäisi mitä kevätjuhlaliikkeitä radalla. Hevonen oli jo hieman rauhoittunut keskiviikosta, mutta edelleen se kuunteli tarkkaavaisesti ympäristöään. Sarah taiteili otsatukan vielä sykerölle Effin syödessä heiniä, he olivat varusteita vaille valmiit koitokseen.

Effi tuntui verryttelyssä hyvältä, se kuunteli ratsastajaansa ja tuntui vastaavan apuihin terävästi. Sarah antoi sen ensin kulkea pidemmässä muodossa, kylmässä ilmassa sen lihakset tarvitsivat hieman enemmän aikaa lämmetä ja alkoi vasta sitten hakemaan siltä kootumpaa muotoa.
Alavatsassa kipristelevä jännitys alkoi muuttaa muotoaan ja kauhukseen Sarah tajusi tarvitsevansa sittenkin hetken kisahoitajaa elämäänsä. Anton ei tietenkään edes sattumalta ollut missään näköpiirissä, mutta verryttelyalueen reunalla Cecilian kanssa keskusteleva Isabella oli. Sarah puntaroi hetken ajan olisiko järkevää odottaa vain startin jälkeen, mutta päätyi lopulta ratsastamaan Effin Isabellan ja Ceen luokse tervehtien kaksikkoa hymyillen.

“Voitko pitää tätä ihan hetken, mun pitää päästä pissalle”, Sarah möläytti suoraan ja irvisti hieman itselleen laskeutuessaan tasajaloin kisaratsunsa selästä. Isabella otti hämmentyneesti nyökäten Effin ohjat käsiinsä ja Sarah kiirehti verryttelyn vieressä sijaitsevia vessoja kohden. Vaikka hän oli omasta mielestään käynyt juuri vessassa ennen karsinasta lähtöä, teki hermostuneisuus oman jekkunsa kisapäivään.

Isabella ei näyttänyt ihan hirveän kärsivältä seisoessaan kirjavan kouluhevosen vieressä. Sarah oli jo kuvitellut Effin ajaneen perijättären hermoromahduksen partaalle säpsyilyllään ja yleisellä (kirjavalla) olemuksellaan.
“Kiitos”, Sarah muisti sanoa päästyään kaksikon lähettyville. Hän ponnisti takaisin satulaan litraa tai kahta kevyempänä ja kuuli nimensä mainittavan valmistautuvien joukossa.
“Onnea radalle”, Isabella sanoi päästäessään Effin ohjista irti.
“Kiitos”, Sarah toisti itseään ja ohjasi sitten tamman kohti Warm Snow Arenaa.

Kaikki menisi hyvin kyllä, nainen ajatteli mielessään näpertäessään kankiohjia sormiensa välissä. Pitäisi vain muistaa vielä hengittää.


Eurosimtour, 1. osakilpailu, Norja (tulokset)
Vaativa A / sijoitus 1/25 (85,000%)
2000v€

Ehjiä sukkia, 309 sanaa
Sarah oli hädin tuskin ehtinyt pestä vaatteensa edellisen reissun jäljiltä, kun hän sai jo levitellä matkalaukkunsa uudelleen makuuhuoneen sängyn päälle. Daniel Susinevan valmennuviikonloppu oli tullut hyvään saumaan ennen kisoja, vaikka hän olikin ratsastanut siellä toisella kisahevosellaan, mutta palautumisaikaa se ei antanut. Kaiken lisäksi Sarahin piti nyt myös muistaa, että hänellä oli tyttöystävävelvollisuuksia, vaikka Mikke olikin ollut varsin ymmärtäväinen. Miehen käytöksestä oli kuitenkin huomattavissa pientä katkeruutta, kun Sarah oli keskittynyt enemmän pakkauslistansa tarkistamiseen, kuin kaulallaan vaeltaviin suudelmiin.

“Pitäisikö sun mennä pakkaamaan sitten?” Mikke oli kysynyt huokaisunsa lomasta. Sarah tunsi edelleen olonsa omituiseksi heidän muuttuneen suhdestatuksen takia eikä oikein osannut käyttäytyä täysin luonnollisesti. Olo oli jäykkä niin matkustamisen, kuin häntä tarkkailevien silmäparienkin vuoksi.
“Ehdin mä huomenna”, Sarah oli vastannut ja yrittänyt siirtää ajatuksensa sinisiin silmiin.
“Mä en jaksaisi jakaa sun huomiota sen pakkauslistan kanssa enää”, Mikke oli vastannut terävästi.
“Mä laitan sen pois”, Sarah oli luvannut ja päästänyt lapun valumaan sormiensa välistä yöpöydän päälle.

Hän oli kuitenkin herännyt jo varhain seuraavana aamuna, ladannut kahvinkeittimen Mikelle valmiiksi ja ajanut kotiinsa pakkauslista takataskuaan poltellen. Hänen pitäisi ehtiä matkalaukun lisäksi valmistelemaan Effi pitkää kuljetusta varten, vaikka Penna oli varmasti tehnyt jo suuren osan niistä valmisteluista. Nenäkäs tallimestari oli siinä suhteessa varsin hyödyllinen ja hoiti niin Isabellan, kuin hänenkin kisahevosensa moitteettoman tarkasti.

Kiireisen elämän vuoksi myös shoppailureissut olivat jääneet vähemmälle, sen Sarah sai huomata varsin konkreettisesti käydessään läpi sukkalaatikkoaan. Hän ei tiennyt oliko vain kirjaimellisesti juossut sukkansa puhki vai oliko pesukone tai kenties kuivausrumpu repinyt suuren osan hänen käyttösukistaan reiällisiksi. Kaikesta huolimatta nainen huomasi omistavansa vain muutamat ehjät sukat ja huokaisi väsyneesti. Tottakai hän ehtisi vielä käydä kaiken pakkaamisen ohessa kaupassa ostamassa itselleen ehjiä sukkia lisää.

Ehkä jotain sini-valkoisia viikonlopun kisojen inspiroimina? Tai sitten vain perus mustia, sillä niitä tulisi ainakin käytettyä Sim Tourin osakilpailuiden jälkeenkin jossakin. Hän voisi pyytää vaikka Ellien mukaan ostosreissulle niin ehtisi viettämään tunnin jos toisenkin parhaan ystävänsä kanssa myös.


Kolme naista ja tammaa, 311 sanaa
Vaikka Sarah rakasti reissata luottohoitajansa Seljavaaran kanssa, tuntui virkistävältä matkustaa pelkässä naisseurueessa. Valvontakamerasta näkyi hyvin kolmen levollise(hko)n tamman ruokahetki, kun hytissä istuva kolmikko jakoi oman eväshetkensä Skotlannin maaperällä. He olisivat ihan pian perillä Edinburghin kisahulinassa ja sekä Sarah että Isabella pääsisi starttaamaan nuorilla tammoillaan perjantaina. Sarah myös salaa haaveili pääsevänsä maastoilemaan nummille ja pohdiskeli missä vaiheessa olisi paras hetki ottaa ajatus esille Isabellan ja kisahoitajaksi mukaan lähteneen Jemiinan kanssa. He keskustelivat varsoista - erityisesti Jemiinan Buugista ja Effin nuorimmaisesta Untosta. Kaksi orivarsaa tarhasi kolmestaan angloarabi Kärpän kanssa ja tuntuivat olevan kaikki kolme oikeita ikiliikkujia. Vain Untosta oli kasvamassa kouluhevonen, kun kahdesta muusta varsasta odotettiin kenttäratsuja tulevaisuuden kisakentille.

"Annatko Sarah vichypullon jääkaapista?" kuskin paikalla istuva Isabella pyysi.
"Tietysti", latina vastasi ja asteli livingin puolelle minijääkaapin luokse. Siellä oli eväiden lisäksi pari pulloa skumppaa viilenemässä mahdollisten ruusukkeiden varalta. Tai menisi ne hyvin myös huonojen suoritusten hukuttamiseen, jos sikseen oli tapahtuva.

Sarah palasi takaisin paikalleen annettuaan yhden pulloista Isabellalle, yhden Jemiinalle ja kolmannen vielä itselleen ja yritti vältellä ajatuksia siitä, kun oli viimeksi vieraillut Iso-Britanniassa. Thomaksen ja tämän Nanan kanssa vietetty aika oli ollut taianomainen ja vaikka muisto itsessään esiintyi onnellisen haikeana naisen mielikuvissa, sattui silti edelleen muistaa, että se elämä oli pysyvästi taakse jäänyttä. Vaikka Sarah uskoi päässeensä jo pintapuolisesti yli ex-rakkaastaan, niin voimakkaat tunteet tuskin ikinä tulisivat häviämään hänen mielensä syövereistä. Ja vaikka hänellä oli nyt uusi seurustelukumppani, Sarah ei osannut sanoa tulisiko tunteensa Mikkeä kohtaan jonain päivänä nousemaan sieluun poltettujen haavojen yli.

"Me taidetaan olla perillä", Jemiina lausahti saaden mielensä syövereihin syöksyneen latinan takaisin siihen hetkeen. Kisajännitys humahti voimakkaasti iholle, se hiipi korvissa suhisevan veren mukana kylkiluiden väliin ja asettui mahanpohjaan kipristelevänä tuntemuksena. Keskiaikaiset puitteet vaikuttavan linnan äärellä tuntuivat omalla tavallaan eksoottisilta, kun oli tottunut nykyaikaisempiin ympäristöihin. Onneksi sääennuste lupasi melko hyvää säätä, vaikka Sarah oli kyllä pakannut sadetakkinsa mukaan ihan varmuuden vuoksi.

Nyt oli aika unohtaa miehet ja keskittyä kisaviikonloppuun naisseurassa.


Hyvin se menee, 312 sanaa
Sarah tunsi sinisten silmien poltteen ihossaan ommellessaan viimeistä sykeröä ruunikon tamman musta-valkeassa harjassa. Tunne ei kuitenkaan ollut painostava, mutta sen kannustava asenne jäi auttamatta jännityksen varjoon. Sarah näki itsekin kuinka hänen sormensa tärisivät itsepäisen narun tapellessa viimeiseen asti häntä vastaan.
“Hyvin se menee, älä huoli”, Jemiina lausahti ja sivusilmällään Sarah näki valkoisen hammasrivistön vilahtavan.
“Mulla on ihan sellainen olo, että mä olen unohtanut jotain”, latina paljasti ja vilkaisi nopeasti kisahoitajaansa. Perjantainen aamupäivä Edinburghissa oli alkanut pari astetta eilistä viileämpänä, mutta sadepilvet olivat pysytelleen vaaleiden tovereidensa edestä poissa. Sateen mahdollisuus tietysti aina häilyi puolipilvisen sään reunoilla, mutta sillä hetkellä aurinko lupasi pitää kisaajat kuivana.

“Effillä on satula, vyö, huopa, suitset, kisanumero ja letit?” Jemiina auttoi listaamaan ja Sarah nyökkäsi. “Ja pintelit”, nainen lisäsi tarkkaavaisena saaden sillä kertaa Jemiinan nyökkäämään. “Aivan.”

“Sulla itselläsi on kypärä, hanskat, saappaat, kisavaatteet, kannukset ja hiukset kiinni?” Jemiina jatkoi.
“On. Ehkä mä olen vain vainoharhainen?” Sarah epäili ja yritti hengittää syvään rauhoittaakseen kurkkuunsa pyrkivää sydäntään. Hänellä olisi vartti aikaa vielä ennen, kun hänen pitäisi nousta Effin selkään.
“Vessa?” Jemiina muisti vielä kysyä.
“Kävin. Viimeksi mulla iski pissahätä juuri ennen rataa, joten sen muistin kyllä sata varmasti”, latina naurahti saaden Jemiinan hymyilemään leveästi.
“Voin kyllä sitten hakea jos jotain jäi, mutta epäilen kyllä vahvasti. Te molemmat näytätte valmiilta”, kisahoitaja totesi ja rapsutti yllättävän seesteiseltä vaikuttavan Effin turpaa. Sarahia hieman epäilytti kuinka luontevan rauhallinen tamma oli vaikka Jemiina ei ollut kovin tuttu tyyppi pitämään ohjia käsissään. Effillä varmaan alkaisi vuosisadan kiima juuri ennen radalle lähtöä ja se jumittaisi jo portille korvat itsepäisesti luimussa.

Jemiina talutteli kevyen viltin alle piilotettua kisaratsua tottunein elkein eikä ainakaan ulospäin näyttänyt olevansa häkeltynyt valtavien kisapuitteiden tunnelmasta. Sarah ei ollut tutustunut kisahoitajaansa kovin syvällisesti, vaikka tunsikin tämän jo nyt paremmin, kuin ennen heidän ulkomaille sijoittunutta kisamatkaansa. Mutta jos Jemiina selvisi Effin ja hänen kisakiukkujen kaltaisista tulikokeista noin rennon näköisenä, niin kyseessä ei voinut olla kovin paha tyyppi.


Eurosimtour, 2. osakilpailu, Skotlanti (tulokset)
Vaativa A / sijoitus 1/25 (85,714%)
2000v€

Sarah tuijotti valkoista paperinpalaa, johon oli kirjattu numeroita siistissä linjassa allekkain. Numeroiden vieressä lähes jokaisessa kohdassa oli merkintöjä; kiireinen, epätasainen tuntuma, poikittaa, tahti ei säily.

Ympärillä oleva meteli tuntuu etäiseltä, Sarah näki silmäkulmastaan liikettä kun Kristiina Korpi ratsasti mustalla orillaan GP-radan alkutervehdykseen. Kukaan ei katsonut häntä, mutta samaan aikaan naisella oli sellainen olo, että jokaisen katse kohdistui häneen ilkkuen. Ahdistus asettui aloilleen, sai hengityksen kulkemaan raskaasti jokaisella hengenvedolla ja tumman pilven kietoutumaan hänen ympärilleen.

Matka oli järkyttävän pitkä kansainvälisten ratojen 85,714% suorituksesta tämän päiväiseen 59,886 prosenttiin.

Ja syy oli yksin hänessä, vaikka Sarah ei ollut vieläkään oikein ymmärtänyt mitä oli tapahtunut verryttelyn ja alkutervehdyksen välillä. Tasapainoisesta, hyvin lämmitellystä, kokeneesta ratsukosta oli tullut ratsastuskoulutasoinen epäharmoninen, toisistaan täysin irrallinen kaksikko. Effin radan lisäksi myös Minan rata oli sujunut tänään todella huonosti. Häpeä sai korvalehdet punehtumaan ja Sarah veti lippalakkiaan syvemmälle silmiensä eteen.

"Mitäs sä täällä oikein mökötät?"

Ääni sai Sarahin irvistämään, mutta tämä kohoitti katseensa siitä huolimatta nuoreen Viiviin. Tytön kurittomat kutrit oli selvästi taisteltu geelin kanssa tiukalle nutturalle, mutta siitä huolimatta muutama kihara oli karannut muodostelmasta. Viivi oli edennyt Pontuksen kanssa heA-tasolle ja tyttö oli ratsastanut ponin kanssa tänäänkin vahvan radan reilulla 66 prosentin tuloksella. Sarahia kylmäsi ajatella, että tyttö ohittaisi hänet kisakentillä alta aikayksikön sillä tahdilla.
"En mä mökötä", Sarah vastasi aikuismaisen lapselliseen äänensävyyn ja siirsi katseensa takaisin kisakentälle, tuntien viereisen penkin heilahtavan Viivin romahtaessa siihen melko huolimattoman oloisesti.
"Siksikö kun et saanut yhtään ruusuketta tänään? Älä huoli, mäkään en saanut yhtäkään, vaikka olisin kyllä ansainnut."
"En mä mökötä", Sarah toisti ihan yhtä vakuuttavasti, kuin hetki sitten.
"No näytät siltä kyllä. Ratsastit aika huonosti kyllä", Viivi uskalsi möläyttää ja yritti paikkailla sanojaan pahoittelevan irvistyksen kanssa, joka tuntui vain piikittelevän häpeilevää vuosien 2020 ja 2019 koulucup ranking-voittajaa.
"Tai että näytti vähän siltä, että teillä oli tänään vaan huono päivä", tyttö lisäsi nopeasti, kun tumma pilvi keskustelukumppanin kasvoilla ei ollut hälvennyt.

Sarah ei vastannut mitään Viivin tiukkaan tuijotukseen ja hetken päästä ruskeat silmät siirtyivät esimerkin voimasta kilpakentälle.

Hiljaisuus venyi ja mitä pidemmälle Grand Prix luokka eteni, sen huonompi mieli Sarahille syntyi. Syy oli kuitenkin aivan eri, mitä hetki sitten.
"Sä ratsastit hyvin tänään. Miltä Pontus tuntui selästä käsin?" Sarah lopulta luovutti saaden Viivin silmien tuikkeen syttymään uudelleen. Vaikka hänellä oli huono päivä, Viivi kaikessa rasittavuudessaan ei silti ollut ansainnut niin kylmää kohtelua.
"Tosi hyvältä, kiva että huomasit. Ekassa luokassa se ei ollut ihan niin kuulolla, mutta me otettiin se sitten vaan ihan verryttelynä kuitenkin. Tokassa me oltiin sitten jo paremmin synkassa ja se kuunteli tosi hyvin. Mä en tiedä mitä tuomarit oikein katseli, kun eivät antaneet meille pelkkiä kymppejä, mutta pitää vain tyytyä siihen, mitä saatiin", Viivi selitti iloisesti ja vähitellen tytön positiivisuus sai muutaman pilven rakoilemaan Reyesinkin sadetaivaalla.

Viivistä poiketen hän ainakin voisi hukuttaa tunnemyrskynsä hetken päästä alkavilla jatkoilla. Tequilaa tuskin olisi tarjolla, mutta kyllä sitä hyvän humalan muistakin cocktaileista saisi varmasti.

Kalla CUP
Vaativa A / sijoitus 12/14 (59,886%)

Sade ryöpsähteli tuulen voimasta loungen ikkunaa vasten, se sai hämärän ulkoilman näyttämään sumealta ja epätarkalta. Sarah nojasi tuolin selkänojaa vasten omiin ajatuksiinsa uppoutuneena, jalat taitettu tiukasti itseään vasten tuolilla ja tallikengät lojuivat sotkuisesti kyljillään pöydän alla.
Kapeat sormet kietoutuivat tiukemmin kuuman kahvikupin ympärille ja nainen hengähti syvään, yrittäen saada päähänsä edes hetkeksi jonkinlaisen järkevän ajatuksenjuoksun siinä kuitenkaan onnistumatta.

Sarah tiesi, että hänen tulisi nousta ylös, kävellä kaapilleen ja pukea päälleen ratsastushousut ja lähteä treenaamaan Effin kanssa alati lähestyviin osakilpailuihin. Minalla oli sentään tänään vapaapäivä, joten sen liikuttamisesta latinan ei tarvinnut murehtia. Ajatusten siirtäminen teoiksi ei ottanut toimiakseen ja Sarah henkäisi uudelleen syvään. Nainen ei voinut ymmärtää mihin oli hävittänyt kaiken motivaationsa ja ilman sitä treenaaminen tuntui melkein vastenmieliseltä. Se oli sellaista mekaanista suorittamista, joka saattoi ulospäin näyttää hyvältä ja tyylipuhtaalta, mutta siitä puuttui sielu. Siitä puuttui palo onnistua.

"Ciao", ääni sai Sarahin hätkähtämään silmiinnähden ja melkein täysi kahvikuppi kävi hyvin lähellä putoamista. Meripihkaiset silmät siirtyivät pahoittelevan näköiseen hahmoon.
"Sorry, I thought you heard me", Marc totesi ja näytti vielä enemmän siltä, että oli todella pahoillaan.
"Oh, I'm sorry. I was a bit lost in my thoughts, all good", Sarah kiirehti sanomaan ja antoi kehonsa rentoutua aavistuksen. Katse seurasi kuinka italiaano kaatoi itselleen kuppiin kahvia ja istui sitten toiselle puolelle pöytää aavistuksen jäykän näköisenä.

"You alright?" Sarah tiedusteli ja rypisti hieman kulmaansa.
"Yeah. It's really nothing. Just tested the arena surface yesterday with Cava. Just a small bruise, guess I was lucky", Marc kertoi saaden Sarahin hymyilemään aavistuksen pahoittelevasti.
"Certainly know how it feels."
"Don't we all."
Kovinkaan moni ratsastaja tuskin oli selvinnyt elämästään täysin ilman putoamisia, joten oli melko oikeutettua olettaa, että sen tunteen tiesi kyllä jokainen.

Marcin saapuminen loungeen sai Sarahin lopulta nousemaan jaloilleen ja vaihtamaan asunsa sellaiseen, jossa kehtaisi kiivetä hevosen selkään. Nainen asteli tammatalliin kypärä kainalossaan ja kannukset askelten tahdissa kilahdellen. Effi söi omassa karsinassaan heiniään melko tyytyväisen oloisena. Se oli todentotta kotiutunut Auburniin, tai ainakin oli todennut oman karsinansa suhteellisen turvalliseksi paikaksi.
"Hola belleza", Sarah lausahti hiljaisesti ja antoi silkkisen pehmeän turvan kohdata syksyn kylmettämät sormensa. Effi puhalsi niihin lämmintä ilmaa ja antoi luottohenkilölleen hetken ajaksi jakamattoman huomionsa, jatkaen sitten heiniensä syömistä.
Sarah sulki karsinan oven antaen tammalle vielä hetkeksi ruokarauhan ja kävi hakemassa sen varusteet valmiiksi karsinan edustalle.

Tottunein liikkein Sarah varusti rakkaan vuoratammansa ja talutti sen enkkuvilttiin vuorattuna maneesiin. Kastanjassa oli menossa Jessen valmennus, joten kaksikon oli pakko selviytyä Tammi-areenan maastoesteiden seassa. Ne oli onneksi kasattu Saarnin päätyyn, mutta aiheutti siitä huolimatta ylimääräistä säätämistä herkän hevosen kanssa.

Sarah upottautui treeniinsä niin tehokkaasti, ettei taaskaan huomioinut ympäristöään laisinkaan. Liikkeet tuntuivat edelleenkin mekaanisilta ja vaikka Effi suoritti ne tämällisesti ja tyylipuhtaasti, Sarah saatoi tuntea selkään ettei sekään antanut parastaan. Nainen hidasti harjoitusravista käyntiin huokaisun kera ja antoi Effin kävellä puolipitkin ohjin.
"Helkkari se näyttää hienolta", katsomosta kantautui ja Sarah sai keräillä sydämensä palasia hetken ajan kurkustaan Effin pelästyttyä melkein yhtä paljon ääntä, kuin ratsastajansakin.
"Kiitti", Sarah sai henkäistyä ja naurahti saadakseen kehonsa uudelleen rentoutumaan. Tämä sinihius oli huomattavasti toista ystävällisempää sorttia.
"Toivottavasti me näytetään Armin kanssa viel joskus noin hyviltä. Meidän treenit on sujunut kyl tosi loistavasti tähän asti", Louna kertoi ja vaihtoi asentoa maneesin penkillä kevyttoppatakki rahisten. Sarah mietti miten ei taaskaan ollut huomannut toisen saapumista samaan tilaan kanssaan.
"Ihan varmasti", latina vastasi vaikka epäili kyllä että Louna tiesi kyllä itsekin kehittyvänsä huimaa tahtia koko ajan. Sarah muisteli, että tämä oli joskus kertonut omistavansa oman poninkin, mutta ei ollut kovin varma siitä tiedonjyväsestä.

"Älä anna mun häiritä. Meinasin mennä kattoo eka Jessen valkkaa, mut näinkin sut täällä. Mieluummin mä kouluratsastusta seuraan", Louna kertoi hymyillen. Jos Sarahin oli valittava tallin sinihiuksisista itselleen katsoja, se oli ehdottomasti ennemin Louna, kuin Märta. Jälkimmäinen oli ihan tarpeeksi usein läsnä Minaa ratsastaessa.
"Ei haittaa", Sarah totesi lopulta ja loi lyhyen hymyn Lounan suuntaan ennen kuin keräsi ohjat takaisin käsiinsä ja jatkoi ratsastamista.

Se ei vieläkään tuntunut ihan siltä, miltä sen piti tuntua syvällä sisuskaluissa.

Toppatakkiin ja paksuun kaulahuiviin pukeutunut Sarah erottui pariisilaisesta katsomosta kuin punainen vaate. Nainen oli kiivennyt penkkirivistöjen yläosaan ja valinnut paikakseen sellaisen nurkan, jossa sai istua aivan yksin. Satunnainen niiskaus kuului tuskin kahta riviä kauemmaksi, mutta hän ei halunnut tartuttaa ketään muuta ranskalaiseen kausiflunssaan.

Jos Sarah olisi ollut täysin kunnossa, olisi viikon aikana käydyt tunnetilat melkein huvittava muisto tulevaisuutta ajatellen, mutta latinaa ei naurattanut. Häntä ärsytti, kun ei tiennyt missä kohtaa mättäsi tällä hetkellä. Miksei ratsastaminen tuntunut hyvältä enää?
Neljännen Kalla CUP osakilpailun jäljiltä Sarah oli kirjaimellisesti kiristellyt hampaitaan eikä ollut puhunut kenellekään loppupäivän aikana. Oli ollut kovin ristiriitaista ottaa vastaan Gaalassa Koulurankingin kultainen hevosenpääpatsas, kun tunsi itsensä täydeksi epäonnistujaksi. Hän oli kuitenkin hymyillyt, nauranut ja ottanut kiitosten kera vastaan onnittelut kisa- ja tallikavereilta.

Sarah oli lähtenyt Pariisiin, toiveenaan että maisemanmuutos ja kansainvälinen tunnelma olisivat saaneet sytytettyä taas sen palon, jonka kanssa nainen oli ratsastanut koko Auburnissa vietetyn ajan. Että hänellä olisi ehkä Minan kokemuksen ja Ceen avun kautta ehkä mahdollisuuksia miettiä pyhän yrjön luokkia ensi vuodelle, mutta ei.

Tiistaina ratsastetun vaativan B:n tulokset eivät kertoneet, että hän oli valmis edes seuraavan päivän A-luokkiin. Minan prosentit 67,500 eivät periaatteessa olleet huonot, mutta luokan tasoon nähden ne olivat täysin keskinkertaiset. Effi oli jäänyt (varmasti ratsastajan mielialan takia) puolitehoiseksi ja kerännyt kasaan 61,200% tuloksen. Sarah ei todellakaan ollut tyytyväinen itseensä, vaikka hevoset olivatkin käyttäytyneet olosuhteisiin nähden hyvin.
Keskiviikkona Sarah oli tuntenut olonsa hieman omituiseksi, mutta oli ajatellut heikon olon johtuvan vain huonoista yöunista ja syömättömyydestä. Nainen oli käynyt hotellin aamupalalla ja yrittänyt syödä mahdollisimman paljon hedelmiä ja kuitua, mutta olo ei kohentunut siitä juurikaan.

Effi ja Mina olivat molemmat selvästi keskustelleet yön aikana, että tänään ei kannattaisi luottaa tuohon heikkopäiseen valkoisiin housuihin pukeutuneeseen täti-ihmiseen tippaakaan. Tammat olivat jo kuntoonlaitossa ylienergisen oloisia ja Sarahilla oli täysi työ saada kaksikko letitettyä loppuun asti. Sillä olotilalla päästiin tuloksissa luokan loppupäähän, kun Effille irtosi 60,643% tulos ja Minalle vain 59,429%.

"Mä kuolen häpeään", Sarah oli älähtänyt saatuaan vihdoin hoidettua Effin ja Minan heiniensä äärelle. Lause ei ollut tarkoitettu kenenkään kuultavaksi, mutta tietenkin Kiia oli kuullut hänet kulkiessaan Vito-orin karsinalle.
"Ihan turhaan. Sulla oli vaan huono päivä. Ja hevosilla myös", tallikaveri lohdutti saaden Sarahin irvistämään.
"En mä tiedä. Ehkä ennemin kuukausi. Tai puolivuosikas", latina huoahti ja painoi kätensä otsalleen, joka tuntui lämpimältä. Ruusukkeista ei ollut tarvinnut haaveilla ihan hetkeen.
"Kaikille sattuu niitä. Sähän olet treenannut ihan hulluna kuitenkin?" Kiia johdatteli.
"Jotenkin ajattelisi että sillä saisi niitä tuloksiakin sitten", Sarah yritti naurahtaa, mutta ele jäi jälleen enemmän irvistyksen puolelle. Kiia näytti pahoittelevalta.
"Kyllä ne palaset sitten loksahtaa ajallaan paikalleen", nainen jaksoi vielä tsempata empaattisesti.
"Toivottavasti."

Huono olo oli illan mittaan vaihtunut nenäliinojen haalimiseksi ja aivasteluksi, Sarah oli lopulta melkein nukahtanut hotellihuoneen kylpyammeeseen ja mennyt nukkumaan jo seitsemältä, pyydettyään että Kiia ruokkisi Effin ja Minan hänen puolestaan.

Tänään aamulla Sarah oli vääntäynyt väkisin ylös sängystä ja käynyt kävelyttämässä tammat Saint-Lambertin kauniissa miljöössä. Mina starttasi iltapäivällä vielä Inter ykkösen Ceen kanssa, mutta Effin suoritukset oltiin jo taputeltu tältä reissulta. Sarah kiillotti Minan valmiiksi ja letitti sen kermaisen harjan kauniiksi. Tamma jäi talliloimensa alle syömään heiniään ja Sarah suuntasi paikalliseen apteekkiin hakemaan flunssalääkkeitä. Hän ehti takaisin katsomoon juuri parahiksi PSG luokan alkaessa ja majottautui omaan rauhaansa. Cee ei tarvinnut hänen apuaan verryttelyssä tai kuntoonlaitossa, sillä starttasi vain Minalla viimeisessä luokassa.

Sarah taputti hurjasti Viljan ja Konnan huikealle radalle, mutta ei saanut ääntä kurkustaan koittaessaan lähettää kilpatoverilleen onnitteluja ääniviestin muodossa whatsappiin.

Hiton mukava Pariisin reissu kyllä.