Kellonaika on nyt 26.10.21 10:42

16 osumaa on löytynyt haulle 0

Maybe you should try plan D for Dumbass | Anton S.

09.01.2020
Kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa
Lue ensimmäinen osa

"Sorisori… ei helvetti! Anton! Ja Sarah? Mitä te täällä teette!?"
Sarahilla kesti vielä hetken aikaa yhdistellä punaisia hiuksia ja jäänkirkkaita silmiä keskenään kunnes löysi yhteiden.
"Ava?" nainen mumahti irroittaen rintakehäänsä liimautunutta valkoista kangasta ihostaan kauemmaksi sormillaan.

Anton joutui puremaan huultaan, jottei olisi ensinnäkin narissut hyvin tuhlatuista kaljoista saatika märkä t-paitakisoista ja tervehti sitten Avaa. Jos hän ei olisi itse instagramista lukenut törmäilijän täysi-ikäisyydestä, olisi mies veikannut sen livahtaneen sisälle Kingiin väärillä papereilla tai sitten jotain muuta kautta.
"Sulla näkyy… vähän läpi, sori", Ava huomautti Sarahille, joka katsoi vaistomaisesti alaspäin ja totesi saman itsekin. Kiva.
"Siellä on varmaan kyllä aika jono vessaan, mä oon odotellu mun kaveria jo jonkun vartin ainakin sieltä", tyttö kertoi ja näytti aika tyytyväiseltä tilanteeseen pahoitteluistaan huolimatta.

Anton hykerteli itsekseen kaljatuoppiinsa ja yritti olla katsomatta Sarahin rintamusta ihan liian tiiviisti. Olihan hän nähnyt jo aivan kaiken aikaisemminkin, mutta silti.
Sitten hän nyki vähän oman paitansa rintamusta, sillä läikkynyt olut teki tietä paidan läpi iholle, tehden siitä inhottavan nihkeän.
Sarah lähti siistiytymään vessaan ja mies tajusi jääneensä Avan kanssa kahdestaan.
"Jaa, hmm", Anton mutisi kiusaantuneena. Pitäisikö tässä nyt jotain jutunjuurta keksiä vai luikkia jonkun tekosyyn varjolla omille teilleen.
"Noh Anton, mikäs sut tänne Kingiin oikein toi? Ja onnittelut muuten esterankingin voittamisesta, ihme ettei Matilda kirinyt ohi viime metreillä", Ava kuitenkin hoiti keskustelun avauksen ihan ilman pyytämistäkin. Tytön huolella nypityt kulmat nousivat juuri sen verran, että ele näytti huolellisesti harkitulta. Silmien katse oli terävä, vaikka humala yrittikin pehmentää sitä.  
"Sarah", mies vastasi. "Se halusi tulla tänne ku Krouvissa oli vissiin tylsä meno sen makuun."
"Ja kiitti. Se oli kyllä ihme!" Anton sanoi huomattavasti iloisemmin. Hän oli ollut ihan varma, että kohtalaisesti menneen viimeisen osakilpailun jälkeen olisi menettänyt johtopaikkansa esterankingissa, mutta ei. Hän oli kuin olikin voittanut.
Ihmeellistä.
"Ei sullakaan vissiin ihan huonosti menny?" blondi uskalsi kysäistä kaljaansa hörpättyään. Ei hänellä ollut hajuakaan, miten Avalla oli mennyt. Tyttö naurahti, kuivasti ja siihen tyyliin, ettei siitä voinut oikeasti päätellä oliko se halveksuva vai huvittunut.
"Mmh", Ava mumahti epäselvästi. Hän olisi tietysti voinut värittää kuvaa Sepon rajoitteista, mutta se olisi ollut varsin lapsenomaista. Toiseksi viimeinen sija kenttärankingissa jos jokin oli huonosti menemistä. "Sori vielä siitä kaljasta, mä voin kyllä tarjota sulle uuden, jos haluat?"
"Ihan miten vain", Anton kohautti olkiaan. Olisihan hän toki voinut käydä hakemassa ihan omilla rahoillaan uuden kaljan, mutta jos Ava mukamas halusi tarjota uuden, niin mikäpä hän oli kieltäytymäänkään. Säästyisi ainakin omat pennoset sen myötä.

"Ava, mihin sä jäit? Mitä sä höpötät täällä jonkun vanhuksen kanssa?" Avan takaa yhtäkkiä kuului ja tämän viereen ilmestyi brunette tyttö, joka näytti ihan yhtä nuorelta ystävänsä kanssa.
Mies kohotti hämmästyneenä kulmiaan: Vanhus?!? Okei, olihan hän varmaan kymmenen vuotta nais…tyttöjä vanhempi, mutta ei kai alle kolmekymppinen mikään vanhus ole? Pukkaako tässä nyt kaikkien muiden kriisintapaisten lisäksi vielä ikäkriisikin?
"Se on Anton, eikä se ole vanh… no okei, vähän, mutta se on siis mun tallikaveri. Se kisaa sellasen mustan puoliverisen kanssa esteitä", Ava selitti nauraen ystävälleen.
"Tule jo, mä löysin yhden herrasmiehen tuolta, lupasin esitellä sut sille."
"Mä kyllä lupasin jo…"
"Tule nyt."
"Okei. Kiitti Anton, nähdään taas!"

Ava hävisi väkijoukkoon ystävänsä perässä jättäen Antonin ihan hetkeksi yksin, kunnes paitansa vähän kuivemmaksi saanut Sarah ilmestyi tämän luokse.
"Lähtikö se jo, hyvä", nainen hymähti kun ei nähnyt punaista paholaista enää missään.
"Lähdetäänkö jo himaan? Mä haisen ihan oluelta, ällöttää."
Mies huitaisi loput oluet kurkusta alas ja nytkäytti päätään narikan suuntaan. Mitäpä he sielläkään enää tekisivät. Humala oli vahva jo, paidat kaljassa ja kellokin ties mitä.
"Lähdetään. Mä oon kuulema vanhus", Anton tuhahti. "Enhän oo?!"
Sarah nauroi yllättyneenä, miettien mistä Anton oli sellaista keksinyt.
"Sinäkö? Et tietenkään", nainen vannoi kuitenkin päätään pudistellen luoviessaan heille tietä juhlijoiden läpi kohti narikkaa.

Pakkanen oli kiristynyt huomattavasti, tai sitten se vain tuntui siltä nihkeän vaatetuksen vuoksi. Sarah kaivautui jälleen Antonin kainaloon saadakseen edes tipan lämpöä toisen talvitakin suojassa. Nainen kiitteli mielessään, että matka kotiin ei ollut sen pidempi.
"Haluutko sä vielä jotain ennen nukkumaanmenoa? Vettä tai eilistä pastaa? Oluen?" Sarah kysyi repiessään lakanoita makuuhuoneen kaapista vieraalleen.
"Pasta kelpaa. Ja se olut", Anton hymyili leveästi ottaessaan vastaan Sarahin nakkelemia lakanoita.
"Mitä luulet, mitä ne kaks tekee tällä hetkellä?" mies kysäisi mukamas viattomasti viitaten Matildaan ja Jesseen. Kuinkahan morkkis niillä kahdella mahtaisi seuraavana aamuna olla?
"Bylsii tietty", Sarah palautti nauraen ja heitti pastakulhon mikroon, saisi hänkin siitä pienen yöpalan. Anton taiteili sillä välin itselleen nukkumapaikan tutuksi käyneelle sohvalle.

Sarah laski kaksi oluttölkkiä ja kaksi pastalautasta olohuoneen pöydälle ja istui Antonin viereen. Pitkä huokaus toi hajuaistiin jälleen vaatteiden saaman aromin.
"Haluutsä muuten että pesen sun paidan, se on kyllä aamuksi kuiva jo?" Sarah kysyi ja kääntyi katsomaan ystäväänsä.
Anton nuuhkaisi paitaansa. Eihän se kukkasilta tuoksunut…
"Joo, vaikka. Jos siitä ei vaivaa oo", mies naurahti ja odottamatta Sarahin vastausta, nykäisi paidan pois päältään.
Epämääräinen tyrskähdys karkasi hänen huuliltaan. Viimeksi kun hän oli täällä ollut yötä ja riisunut paitansa, oli seuralaisena ollut joku ihan muu kuin Sarah.
Muistojen vallatessa pään, mies ojensi typerästi hymyillen paidan naiselle ja mietti, miten kiva yö se oli ollut.
"Anna äiti hoitaa", Sarah lausahti virnistäen ja kävi samantien heittämässä Antonin ja oman paitansa pesukoneeseen, joka myös kuivaisi ne pesun jälkeen. Nainen tajusi unohtaneensa vaihtopaidan makuuhuoneen puolelle pestessään meikkejään pois, mutta totesi sitten ettei tarvitsisi sellaista. Oli Anton ennenkin nähnyt hänet rintsikoissa.

"Done", Sarah kertoi hymyillen ja istui takaisin Antonin viereen.
Sarahin poistuttua paikalta, mies oli syventynyt lueskelemaan hänen ja Sonian vanhoja keskusteluja pohdiskellen, kehtaisiko siihen aikaan enää mitään viestiä norjalaiselle laittaa. Vaikka hän oli hairahtanut “muutaman kerran” Aliisan kanssa sänkyyn vuoden vaihteen jälkeen, oli miehellä silti Soniaa vähän ikävä - eikä välttämättä ihan vähääkään.

Mies oli jo kirjoittanut viestikenttään "miss you" ihan vain leikitellessään ajatuksella, että sellaisen Sonialle lähettäisi, mutta viereen tupsahtanut vähäpukeinen Sarah sai huomion herpaantumaan.
"Booooobs", Anton virnisti ja siirsi sitten katseensa takaisin puhelimeensa Sarahin naurun saattelemana.
Ei hemmetti… Hän oli sitten vahingossa lähettänyt ikävöintiviestin Sonialle. Muuten ei olisi haitannut, mutta kun viestissä luki "Missä you ☹"
Ilmeisesti Sonia oli vielä hereillä, sillä pian sen alapuolelle ilmestyi: "What? 😂"
"Perse", Anton ähkäisi ihan ääneen.


Anton
Sorry. I mean Missä you.
… Fuck. NO!

Sonia
Are you drunk? 😂😂❤
Anton
Yes… I mean: I MISS you.


Romanttista.

kirjoittaja Anton S.
lähetetty 14.01.21 16:00
 
Etsi: Spin off
Aihe: Maybe you should try plan D for Dumbass | Anton S.
Vastaukset: 87
Luettu: 4192

More than meets the eye | Sarah R.

09.01.2021
Kirjoitettu yhdessä Antonin kanssa.

“Ajattele nyt, jos me oltaisiin noin vastuuttomia. Miksi mä olen nuorin meistä, mutta silti osaan käyttäytyä parhaiten?” Sarah pohdiskeli lumen narskuessa hänen ja Antonin kenkien alla. Kallan keskustassa oli liikehdintää siihen aikaan lauantai aamuyöstä, kaikki kylän nuoret tuntuivat lähteneen viihteelle. He olivat juuri nähneet Matildan ja Jessen vanhan suolan janoamisen eikä ollut kysymystäkään oliko kaksi aikuista ihmistä päättänyt lähteä kiltisti omiin koteihinsa vaiko ei. Eronneet tai ei, niin tämän illan perusteella kumpikaan ei ollut päässyt yli toisesta.

“Parhaiten?” Anton nauroi makeasti. “Joo, ehkä tänä iltana, mutta noin niin kuin muuten sun käyttäytyminen ei ehkä sieltä parhaimmasta päästä oo ollu.”
Kiitokseksi siitä, mies sai kipeän nyrkin iskun olkapäähänsä ja tyytymättömän tuhahduksen.
“Ehkä ne kaks tietää, mitä tekee. Tai sitten luulevat tietävänsä ja sitten itkettää taas, kun sydämet on rikki taas, edelleen, tai jotain”, blondi jatkoi olkapäätään hieroskellen.
Mikäpä hän oli muutenkaan moralisoimaan, ottaen huomioon Aliisan, Sonian ja kaiken sen sotkun kahden naisen välissä.
“Mutta! Se niistä! Pidetään me hauskaa tänään”, Anton sanoi päättäväisesti, rutisti kainalossaan kävelevää Sarahia käsivarrellaan lähemmäs kylkeään ja hellitti sitten otettaan.
“Sopii paremmin, kuin hyvin. Loistavasti. Erittäin loistavasti?” Sarah nauroi ja tunsi kuinka vastuu, velvoitteet ja kurinpito valuivat lumihiutaleiden lailla olkapäiltään maahan.

Kaksikko selvisi Kingin ovelle, jossa heidät vastaanotti yökerhon musiikki, basson pamahdellessa kylkiluiden alle. Se yritti rytmittää sydämen sykkeen uudelleen musiikin tahtiin, onnistuen siinä lähes täydellisesti.
“Nyt näyttää vähän paremmalta”, Sarah virnisteli nähdessään kuinka tanssilattia oli melkein täynnä alle kolmekymppisiä kehoja. Nainen tunsi energian virtaavan lävitseen.
“Ensin tiskille?” hän kysyi nojaten lähemmäksi Antonia jotta tämä kuulisi hänet musiikin ylitse.
“Kyllä kiitos”, mies nauroi, laski kätensä ystävällisin elein naisen alaselälle ja lähti johdattelemaan heitä baaritiskin suuntaan. Parempi meno näytti olevan yökerhossa verrattuna Krouvin suhteellisen hillittyyn tunnelmaan, muttei Anton kyllä oloaan kovin kotoisaksi siellä tuntenut. Ei hän mikään bilehile ollut, vaikka kalja maistuikin…
Ehkä hän oli jo liian vanha sinne. Se ajatus ensin kauhistutti, sitten nauratti. Kolmekymppiset lähestyivät kovaa vauhtia, muttei vielä pariin vuoteen kuitenkaan.
“Mä voin tarjota ekat”, mies ilmoitti mukamas herrasmiesmäisesti. “Sä oot kuitenkin koulurankingin voittaja.”
“Voi miten kilttiä, mutta varsin huono tekosyy kylläkin. Seuraavat sitten mun piikkiin esterankingin voitosta?” Sarah virnisteli, mutta antoi Antonin kuitenkin luovia tiensä tungoksen läpi tiskille, jääden itse hieman kauemmaksi odottamaan.

Nainen antoi katseensa kiertää juhlijoissa, miettien kuinka monet tipattoman tammikuun lupaukset siinä porukassa oli jo pyörretty. Tai ehkä sen ikäiset nuoret eivät lupailleet sellaisia, kun alkoholi ei ollut muodostunut vielä ongelmaksi? Kuka tiesi. Pyörittäessään katsettaan ihmisissä Sarah samalla etsi tuttuja piirteitä, ihmisiä joita tuntisi ja joita ei halunnut tuntea.
Tuijottelu kuitenkin jäi siihen, kun Anton löysi uudelleen hänen luokseen kahden kaljatuopin kera.
“Kiitos. Ei taida kyllä olla yhtään pöytätilaa vapaana”, Sarah kertoi hörpätessään vaahtoavaa nestettä hieman suuhunsa.
“En ainakaan nähnyt, että olis ollut”, mies kertoi ja vielä kertaalleen kuikuili juhlakansan päiden yli mahdollisten vapaiden istumapaikkojen toivossa. Pituudesta oli toki hyötyä, muttei se vapaata tilaa siltikään luonut mihinkään.

“No mutta, kyllä mun jalat kestää tämän seisoskelunkin”, Anton naurahti.
“Mutta kestätkö sä kertoa, mitä sun elämään kuuluu?”
Kyllähän mies tiesi, ettei Sarah mikään avautuja ollut, mutta yleisten kuulumisten vaihtelu oli jäänyt vähän vähemmälle, sillä alkuilta oli kulunut lähinnä Jessen ja Matildan kemian sivusta seuraamiseen.
Sarah kietoi oluttuopin paremmin sormiensa sisälle, sillä ei halunnut sen päätyvän lattialle jonkun innokkaan juhlijan toimesta. Meripihkaiset silmät tutkivat Antonin katsetta eikä havainneet niissä vähääkään pahantahtoisuutta. Pieni hymy kaartui punatuille huulille.
“Kai mä kestän. Vaikka ei siinä paljoakaan ole kerrottavana. Mun aika kuluu pääosin tallilla ja töissä, mahdottoman tylsää arkea vain. Eräs Aarnisuo kyllä piristää aina toisinaan yksinäisiä iltoja, se on osottautunut varsin hyväksi tylsyydentappajaksi ihme kyllä. Omituista miten se ei ole lainkaan mustasukkainen, tai en ainakaan ole huomannut”, Sarah kertoi ja mietti mahtoiko osa sanoista pyyhkiytyä kovan musiikin vietäväksi. Nainen ei tietenkään nähnyt Miken ajatuksiin ja ehkä parempi niin, sillä erityisesti jouluaaton iltana siniset silmät olivat kiiluneet omistushalua.

Anton ei voinut muuta kuin tyrskähtää. Ajatus Mikael Aarnisuosta piristäjänä ja tylsyydentappajana oli aika absurdi, siitäkin huolimatta että hän oli jo jollain tasolla tietoinen Sarahin ja “Kivan” sutinoista.
“Ehkä se on vain hyvä näyttelijä?” mies mietiskeli ääneen.
Edelleen hän mietti Sarahin motiiveja Miken kanssa heilasteluun. Se oli joko puhtaasti raha tai sitten Aarnisuossa oli ihan oikeasti jotain muutakin, mikä ei “tavan tallaajille” avautunut. Iso muna? Ehkä?
Muttei asia edelleenkään Antonille kuulunut, joten ei hän sen enempää asiasta kysellytkään.
“Ei kukaan ole niin hyvä näyttelijä, usko pois ystävä hyvä. Tai mistä sitä tietää? Mutta mitäs sun elämään, muutakin kuin HuruHairahduksia ja Soniaa? Et kai ole löytänyt kolmatta kosiskeltavaa siihen vielä lisäksi? Oikea adonis sustakin kuoriutunut”, Sarah vaihtoi puheenaihetta ja tuijotti Antonia syvälle silmiin yrittäen nähdä tämän ajatukset. Se oli tietysti varsin hankalaa alati paranevan humalatilan vuoksi.

Antonin oli pakko nauraa ja pudistella sitten päätään: “Ei oo kolmatta. Eikä tuu!”
Miehen mielestä oli jo suoranainen ihme, että hänellä ylipäätään oli joku sutina jossain. Ei hän ollut ehkä se kaikkein vetovoimaisin mies naisten mielestä.
Aliisan kanssa nyt sitä sutinaa oli ollut kestänyt parikin vuotta, mutta se nyt oli sellaista säätöä etteivät he aina tainneet itsekään tietää, missä menivät.
Sonia oli vain tulla tupsahtanut hänen elämäänsä ihan yhtäkkiä ja molemmat olivat varmasti ajatelleet sen kaiken jäävän vain siihen yhteen iltaan, mutta niin vain pieni blondi oli osa Antonin sekavaa elämää.
Kuinka kauan? Sitä ei voinut tietää, mutta mies huomasi toivovansa ettei se sieltä ihan heti mihinkään häviäisi.
"No ehkä parempi niin", Sarah filosofoi päätään nyökytellen. "Saattaisit vielä kutsua jokaista toisen nimellä, nyt sentään on vain 50% mahdollisuus siihen", nainen jatkoi virnistellen.

Latina meinasi jo siirtyä vallan muihin aiheisiin, kun tämä yhtäkkiä tömäytti etusormensa Antonin rintakehään, aavistuksen kovakouraisesti jopa.
"Vinkki vitonen vielä jatkoa ajatellen. Pysy siinä ähinässä äläkä voihki mitään nimiä kesken kaiken. Sitten et sotke nimiä tai toimii se sittenkin, kun et muista toisen nimeä, mä tiedän kokemuksesta", Sarah neuvoi tomerasti, kunnes tunsi tönäisyn selkäpuolellaan ja lensi terävästi Antonia päin, joka oli purskahtanut nauruun naisen neuvot kuultuaan. Olut kasteli kummankin rintamuksen ja Sarah kääntyi katsomaan taakseen, valmiina hirttämään tekijän kauluksistaan kunnes tajusi katsovansa etäisesti tuttuihin kasvoihin.


Lue toinen osa.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 14.01.21 15:33
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

More than meets the eye | Sarah R.

13.12.2020
#seppelecup

Mä en oikeasti ollut ihan varma kumman takia enemmän me oltiin ajettu Liekkijärvelle sunnuntai-iltana - juhlimaan mun kakkossijaa vaativassa A:ssa vai että mun kuski pääsisi pukille. Mä olin sen verran hyvä siipimies, että tietysti lähdin ystäväni matkaseuraksi sillä palkalla, että se kuskaisi mut takaisin Kallaan yön pikkutunteina ja mä saisin nauttia illasta alkoholineen päivineen.

Seuraavalla kerralla ehkä kuitenkin muistaisin miettiä kahdesti mun kuskin luotettavuutta, jos samanlainen tilanne tulisi eteeni.

"Mahtaakohan siellä olla paljonkin tuttuja", mä mietin puoliääneen ajomatkalla. Anton oli niin uppoutunut ajamiseen ja puhelimeen sen kädessä, ettei se edes kuullut.
"Harmi etten mä voi juoda, kun oon raskaana..."
"Mitä!?"
"Haha, huijasin. Kokeilin vaan kuunteletko sä edes."
"Tietty."
"Ah, sun vastaamattomuus ja puhelimelle virnuilu hämäsi."
"Ole hiljaa."
"No ilmeisesti sun mielestä oon ollu koko matkan. Susta ei ole kamalasti seuraa, tiesitkö?" mä nauroin ääneen. Anton tajusi sentään laskea puhelimensa hetkeksi.
"Mä olisin voinut kyllä ajaa menomatkan, oisit saanu alotella niitä jumppajuttuja jo etukäteen ihan rauhassa", totesin tietäväisesti virnuillen.
"Mitä ihmeen jumppajuttuja? Miten paljon sä joit niitä sun matkajuomia jo?"
"No sen Sonian lämmittelyä, ihan kuin te olisitte tässä välissä lähetelleet vaan kuivia "mitä sulle kuuluu" viestejä. Seksiviestejä, tiedätkö?"
"Pyh."
Mä näin miten sen posket kuitenkin helähteli siihen malliin, että niiden viestiketju tuskin olisi ihan Viivin luettavissa.

Me päästiin ihan ehjinä perille ja mä tarkkailin iloisena miten Anton virnuili vähän hämmentyneen onnellisen näköisenä, kun Sonia lyöttäytyi heti meidän seuraan. Anton tietysti esitteli meidät ja mä virnistelin huvittuneena.
"Kyllähän me periaatteessa tunnetaan jo aika hyvin", muistuttelin ja sain Soniankin vähän punastelemaan. Kamalan herttaista miten ne molemmat olivat jotenkin söpön ihastuneita toisiinsa, vaikka en itse kyllä kaivannut sellaiseen tilanteeseen yhtään.
Mun onneksi en joutunut ihan pyörimään kaksikon kolmantena pyöränä, kun Sonian tallikaveri ilmestyi jostain meidän seuraan. Se esittäytyi Matiakseksi ja mun oli pakko katsella sitä vähän alaviistoon, koska se oli mua pari senttiä lyhyempi jos mulla ei olisi ollut korkokenkiä jalassa. Matias oli hirvittävän hurmaava ja sen itsevarmuus oli suloista vaikka se oli auttamatta vähän liian nuori, että olisin ottanut sen ihan tosissani. Se istui hetken meidän kanssa loossissa, mutta mun juomanhakuretken jälkeen siellä odotti vain toistensa kyljessä istuskeleva nuoripari. Vaikka en mä ehkä olisi saanut kutsua Antonia nuoreksi kun se kuitenkin oli mua joku viisi vuotta vanhempi.

Mä hipsin sosiaalisoitumaan ja jätin kuhertelukaverit ihan omaan seuraansa. En ollut nähnyt Inkeriä missään, joten uskalsin liikkua porukoissa ihan rauhassa eikä tarvinnut tarkkailla selän taakse ihan koko aikaa. Salma pysäytti mut ja onnitteli hienosta radasta sekä ruusukkeesta.
"Mitähän sille Robertille mahtaa nykyään kuulua, en ole nähnyt sitä kisoissakaan pitkään aikaan?" Salma uteli.
"Ihan hyvää, se on nyt keskittynyt enemmän töihin ja tietysti Harryn isoneva maha ei anna kauaa enää tilaa tavoitteelliselle treenaamiselle", mä vastasin. Enhän mäkään sen seurassa päivittäin ollut, mitä nyt törmäiltiin maneesilla ja kylillä. Pari kertaa olin tunkenut sen ja Aliisan luokse kahville ja me oltiin jatkettu myös satunnaisia futistreenejä viime osakilpailuiden jälkeen.
"No hyvä. Sanotko sille terveisiä?"
"Tietty."

Mä nautin siitä, että sain viettää aikaa muiden ratsastajien keskuudessa ja että mut otettiin tosissaan. Mua ilahdutti aina, kun joku kertoi nähneensä mun ja Effin radan ja että olin ratsastanut kauniisti. Että mä olin solahtanut piireihin ihan vaivihkaa ja tunsin ihmisiä.

Baaritiskiltä löysin sen Matiaksen uudelleen ja se naureskeli mun viskilleni oman drinkkinsä takaa ja virnistelin sille takaisin. Sen seurassa oli aika helppo olla rentona ja ehkä yhteisen humalan siivittämänä meidän jutut lähti aika nopeasti vähän laukalle.
"Hei, me mennään nyt. Soita, kun haluut lähteä?" Anton ilmestyi jostain mun selän taakse. Mä näin miten sen siniset silmät tuikkivat ja sillä näytti olevan vähän kiire takaisin Sonian luo.
"Joo. Matias pitää mulle seuraa kyllä, älä huoli. Pidä hauskaa ja muista turvallisuus ennen kaikkea", vastasin nauraen. Anton melkein mulkaisi mua, mutta se oli kai liian hyvällä tuulella ollakseen oikeasti vihainen. Kun mä käännyin takaisin tiskille, Matias katsoi mua kysyvästi. Se ei tietenkään ollut ymmärtänyt sanaakaan siitä mitä olin puhunut Antonin kanssa. Mä kerroin sille, että saisin soitella kyytini perään myöhemmin ja Matias pohti naureskellen että mihinköhän ne olivat lähteneet.

Mä viihdyin onneksi vallan hyvin Matiaksen seurassa, se ei ollut ihan niin pentu mitä sen ikäiseltä olisi voinut odottaa. Eikä se ollut ensimmäistä kertaa flirttailemassakaan, huomasin kyllä. Se oli yllättävän hurmaava vieraalla kielelläkin ja sen norjalaiskielen pehmentämää englantia oli mukava kuunnella. Vaikka eihän se brittiaksenttia voittanut, mietin ja karistin ajatuksen välittömästi mielestäni.

Yön edetessä siihen pisteeseen, että baarin valot välähtivät mä sain sen päivän opetuksen. Älä luota Antoniin, kun sillä on naisseuraa. Se lurjus ei tietenkään vastannut puhelimeen ja mä aloin oikeasti miettiä saisinko odotella sitä jäätymiskuolemaan asti auton vierellä kun se vihdoin tajuaisi, että baari oli mennyt kiinni ja sillä alkaisi työt muutaman tunnin päästä.
"Voit tulla mun mukaan. Kyllä se Anton soittaa, kunhan ehtii", Matias lupasi. "Lupaan olla kiltisti jos vain haluat."
Mä virnistin sille ja hipaisin sitä vähän olkapäästä. Mahdoinkohan mä olla joku sinisten silmien auttamaton uhri?
"No mennään sitten."

Matiaksen hotellihuone oli ihan siisti, sellainen pikkukaupungin vähän tunnelmaton nukkumapaikka. Mä pudistelin toppatakkini pikkumustan päältä ja potkin samalla kengätkin pois. Meidän pituusero ei ollut enää ihan niin iso ja jotenkin mun sisuskaluissa tuntui vähän katsoa sitä taas silmiin hotellihuoneen intiimissä ympäristössä. Naapurihuoneesta kuului tasaista kolinaa ja erehtymättömiä äännähdyksiä jotka kirvoitti naurun mun huulilta.  
"Tällaista tää on ollut melkein koko viikonlopun", Matias kertoi naureskellen ja kävi hakemassa minibaarista meille juotavaa. Sänky tuntui mukavan pehmeältä, ei lainkaan sellaiselta kovalta millaisia joissain hotelleissa oli.
"Pitäiskö meidän pistää paremmaksi?" mä vitsailin vain puoliksi ja huomasin tuijottavani niihin sinisiin silmiin vähän haastavasti. Matias raukka meinasi ensin tukehtua sen juotavaan ja katsoi mua sitten vähän yllättyneenä.
"Lupasin olla kiltisti", Matias muistutti ja mä näin miten sen rintakehä kohoili vähän tiiviimmin. Mä tunsin miten huoneeseen laskeutui ihan erilainen tunnelma ja kurotin vetämään Matiaksen lähemmäksi.
"Jos mä halusin niin", mä kuiskasin paljonpuhuva virne huulillani. Jos mun oli pakko odottaa sitä hiton Seljistä vielä kauankin, niin olihan mulla tässä tekemistä odottaessani.

Enkä mä kuullut yhtään valituksia Matiaksen suunnalta.

Naapurihuone oli hiljentynyt jossain välissä ja aika sopivaan aikaan Anton vihdoin ilmoitti itsestään. Mä vilkaisin sängyssä makaavaa Matiasta, joka ei ollut mun tavoin vaivautunut pukemaan päälleen edes boksereita ja sovin Antonin kanssa, että se hakisi mut hotellilta. Mä olin kai vieläkin nousuhumalassa.
"Pitää mennä. Nähdään. Tai sitten ei", virnistelin pukiessani toppatakkia takaisin päälleni ja vedin sitten talvikorkokengät jalkoihini. Hotellihuoneen ovi ei ehtinyt edes kunnolla sulkeutua takanani, kun viereisen huoneen ovi avautui.
"Anton?" mun oli pakko nauraa ääneen.
"Mitä sä täällä teet?" Anton kysyi hämmentyneenä ihan kuin se olisi omistanut koko mestan.
"Aaaa", mä äännähdin ymmärtäväisenä.
"Tää selittääkin paljon", jatkoin virnistellen ja kaappasin miehen käsikynkkään.
"Olitko sä... kenen huone toi oli?"
"Mitäs se sulle kuuluu? Mites panohommat?"
"Lopeta."
"En ikinä", mä virnistelin ja tilasin meille hissin.

Kyllähän me ehdittiin Kallaan silläkin aikataululla, vaikka Seljavaara raukka saisi ajaa melkein suoraan mun parkkipaikalta töihinsä.
"Kutsuisin kahville, mut tiiän ettet ehi", mä sanoin haukoitellen, kun se kaarsi pihalle.
"Kyllä mä selviin. Kunhan en nukahda rattiin. Juon sitten pannullisen kahvia töissä", Anton lupaili.
"Rankkaa noi kisahoitajan hommat vai?"
"Äärimmäisen."
"Kiitos kuitenkin ja hyvää yötä semental."
"Mik... tai ihan sama, öitä."

Mä hipsin kotiin, kävin suihkussa ja jatkoin koko automatkan ajan kestäneitä uniani kotisängyn pehmeissä lakanoissa.
Ei mikään huono afterrideretki Liekkijärvelle.

(lue Matiaksen versio)
tunnus: Stalkkaustili salasana: olenutelias

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 17.12.20 18:50
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

Effin päiväkirja

29.10.2020

Kaikki lähti siitä, kun Sarah oli haaveillut lähdöstä Halloween-teemaisiin kilpailuihin Ansamaahan mutta samalla ei ollut halunnut ajaa sinne yksin. Kun Isabellan nimi oli noussut osallistujalistoille, nainen tunsi olevansa melkein nurkkaan ahdettu. Kyytiasia selviäisi vain kysymällä vanhemmalta perijättäreltä jospa tämän rekassa olisi tilaa Cecilian ratsujen lisäksi Effille. Kesti muutaman päivän, että Sarah oli saanut kerättyä tarpeeksi sisua avaamaan keskusteluun.

Kuitenkin kohtalo palkitsi hänet jostakin sen lyhyen matkan varrella mitä loungen kahvinkeittimestä oli ollut perijättären toimistoon. Anton Seljavaara oli sangen suoranaisesti törmännyt häneen oleskelutilan ovella ja ilkikurinen virne oli levittäytynyt naisen suupieleen.
"Mitä? Löitkö sä pääsi?" Anton oli kysynyt. Ehei.
"Sä lähdet Vilalla kisoihin Ansamaahan ylihuomenna, mä kerron Isabellalle. Kiitos!"

Anton oli kai ollut niin häkeltynyt, ettei se ollut osannut sanoa edes ei.

Cee ja Isabella olivat päätyneet rekan etuosaan ja livingin puolella Sarah venytteli jäseniään väsyneen oloisena suoran maantien puuduttamana. Anton oli kai nukahtanut jo ennen tallin pihasta poistumista ja nojaili huurtuneeseen ikkunaan päällään. Kouluradan ohjelma heijastui puhelimen näytöstä Sarahin väsyneisiin silmiin tämän taistellessa vielä hetken unta vastaan. Olihan se tietenkin parempi ratsastaa hyvin levänneenä kuin univelat silmäpusseissa roikkuen. Toisaalta se olisi kai sopinut teemaan loistavasti.

Effi seisoi tarkkaavaisena rekan vieressä. Riimu sen päässä oli kiinnitetty naruun, joka oli solmittu tukevasti kuljetusautoon kiinni. Tamman korvat kääntyilivät palkintojen jaosta saapuvan Antonin ja Vilan suuntaan.
"Kannatti ilmeisesti lähteä?" Sarah tiedusteli ruusukkeen liehuessa tumman tamman suitsista. Isabella oli saanut samanlaisen edellisestä luokasta Kamin kanssa ja nyt heidän kisaporukastaan oli starttaamatta vain kouluratsastajat - Sarah ja Cecilia. Jälkimmäinen oli jo verkannut hyvän tovin arabinsa kanssa.
"No joo", Anton myönsi ja liukui alas tyytyväiseltä näyttävän Vilan selästä. Kaksikko oli tullut kolmansiksi 120 sentin luokassa.
"Onnea", Sarah lisäsi vielä ja kiristi Effin satulavyön reiän verran kireämmäksi.
"Kiitos. Tsemppiä teidän luokkaan", Anton toivotti ja sitoi ratsunsa hyvän välimatkan päähän hevosrekan kylkeen.

Kai se oli vain uskottava, että mitä pelottavampi miljöö sitä paremmin Effi kuunteli. Se kulki jo verryttelyssä kuin ajatus, joka valmisteli ratsastajaansa katastrofiin radalla. Sitä ei kuitenkaan tullut, vaan puoliverinen suoritti tasaisen näyttävästi koko vaativan radan ja seisahtui lopputervehdykseen täysin tasajaloin. Syvältä kupliva onnentunne sai Sarahin kumartumaan sen kirjavaa harjaa vasten ja rutistamaan kaulaa käsillään rapsutusten ohessa. Vaikka se ei riittäisi sijoille, Effi oli tehnyt valtavan hienoa työtä ja ansaitsi kiitoksensa.
Tuomari oli mitä ilmeisemmin samaa mieltä antaessaan heille vain 0.05% huonomman tuloksen kuin voittajalle. Sarah sai Auburnin ratsukoiden kolmannen ruusukkeen siltä päivältä ja huulille noussut hymy ei hälvennyt päivän edetessä yhtään mihinkään. Hän ehti juuri katsomaan Ceen ja Minan radan, vaalea tamma taisteli tuntumaa vasten eikä selvästi ollut parhaimmillaan pitkän kisapäivän päätteeksi.

Harvest Moon Show
Vaativa A / sijoitus 2/5 (69.850%)


Topics tagged under reyvaara on Foorumi | Auburn Estate YBwYIF
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 23.11.20 17:42
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 122
Luettu: 7016

Effin päiväkirja

16.09.2020

Sarahista tuntui, että Robert oli mitä ilmeisemmin löytänyt oman sisäisen valmentajansa ja uppoutunut heidän futistreeneihin ihan kunnolla. Siitä kieli muunmuassa naisen normaalia lyhyempi askel tämän kantaessa painavaa koulusatulaa tammatallin käytävää pitkin. Reisiin sattui niin paljon, että Sarah ei ollut ihan varma pääsisikö edes Effin selkään ja samalla linjalla oli takapuoli, jonka istuttaminen satulaan kuulosti sillä hetkellä melkein iljettävältä.

"Mitä sä oikeen klenkkaat siinä?" Vaalea hiuspehko ilmestyi Sarahin näkökenttään ja tämä oli melkein valmis heittämään vaaleanruskean satulan Antonin niskaan.
"Mun beba on kipeä", nainen puuskahti ja naurahti vähän samalla, koska näki jo Antonin ilmeestä miten sen ajatukset lähtivät laukalle.
"Ootko sä... ratsastanut liikaa?" mies kysyi niin viattoman näköisenä, että pokan pitäminen rakoili hervottoman naurun alta epätoivoisesti.
"En. Mä olen treenannut. Mutta nyt, kun satuit siihen, niin saat kyllä auttaa mua laittamaan Effin kuntoon. Olehyväkiitos", Sarah tuuppasi satulan Antonin käsiin ja työnsi yhdistelmää lähemmäksi kulmakarsinaa.
"Kai mä voin", mies myöntyi edelleen Sarahin kävelytyyliä huvittuneena seuraten.
"Loistavaa. Etkä pelottele sitä mihinkään tiloihin sitten."
"En lupaa mitään."

Anton myös sai taluttaa ruunikon maneesiin valmiiksi ja sillä aikaa, kun mies kävelytti sen alkukäyntejä Sarah yritti venytellä. Hän oli ajatellut alunperin menevänsä kunnon koulutreenin tänään, mutta ymmärsi ettei siitä tulisi luultavasti yhtään mitään.
"Pitääkö sut vinssata satulaan?" Anton kysyi pitäessään Effin ohjista kiinni. Sarah näytti ystävälleen kieltä ja tuhahti kovaan ääneen.
"Odota nyt hetki", nainen ähkäisi ja nosti jalkansa jalustimeen, eikä lainkaan niin elegantin näköisesti, kuin yleensä. Jos Amanda olisi nähnyt, häntä ei luultavasti olisi päästetty lähellekään Effiä siinä kunnossa.
"Mitä sä oikeasti oot oikein treenannut? Ootko sä menossa johonkin twerkkauksen maailmanmestaruuksiin?" Anton kysyi, kun Sarah vihdoin sai itsensä istumaan satulaan ja irvisti hieman kivusta. Nauru kaikui muuten tyhjässä maneesissa.
"Kyllä", nainen sai sanotuksi ja keräsi vihdoin nahkaohjat käsiinsä.
"No mä jään vielä hetkeksi seuraamaan miten sun treenaukset sujuu lihasjumien kanssa", Anton lupasi ja kiersi katsomoon istumaan. Tänään taisi olla vain keventelypäivä.

Mitä ilmeisemmin Anton lopulta luotti siihen, että Sarah pysyisi selässä, sillä mies oli hipsinyt vähin äänin ulos maneesista. Effi tuntui vähän väsyneeltä, joten Sarah päätteli että oli ollut mahdollisesti hyvä vain ettei sille päivälle sopinut hikitreenit. Tamma asteli yllättävän tyytyväisen oloisena käyntiä uraa pitkin sen ratsastajan venytellessä jalkojaan jalustimet heiluen vapaasti hevosen kyljillä. Hiljaisuuden keskellä Sarah antoi ajatustensa vaeltaa ja huomasi hyvin pian rentoutuvansa pitkästä aikaa pelkästä kavion äänistä hiekkaa vasten. Vuosi oli hujahtanut ihan älyttömän nopeasti ja lukuisat värit metsien lehtipuissa kieli siitä, kuinka pitkällä syksyä oltiin jo.

Päällimmäisenä siltä vuodelta jäisi varmasti kisoista tasonnosto vaativaan A:han, Tie Tähtiin, Hannabyn sekä Shelyesin kilpailut ja ehkä kiteytettynä omanlainen itsenäistyminen. Hän oli opetellut olemaan yksin, tehnyt virheitä ja hairahtanut useammankin kerran, mutta selvinnyt silti kaikesta ilman romahtamista.
Kivuilta ei oltu vältytty, niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta hän oli saanut uusia ystäviä ja ehkä vähän myös kasvanut ihmisenä?

Ja olihan hän saanut ihan uuden hevosystävänkin, joka osoitti rakkautensa puremalla ja litistämällä seinää vasten aina katseen välttäessä. Kuka olikin keksinyt sanonnan, että rakkaudesta se hevonenkin potkii?

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 17.09.20 19:02
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 122
Luettu: 7016

More than meets the eye | Sarah R.

21.06.2020
#sommersolverv #shelyes
Kirjoitettu yhdessä Antonin ja Isabellan kanssa.


Valkoviini pyöri verkkaisesti pyöreän lasin reunoja pitkin, Sarahin katse pysyi tarkkaavaisesti Isabella Sokassa, joka keskusteli Sommersolverv-tapahtuman järjestäjien kanssa. Nainen seisoi ryhdikkäästi kesäisestä asustaan huolimatta, oli kuin joku olisi pujottanut tukevaa rautalankaa perijättären luiden ytimiin jo syntymästä.
“Miksiköhän se lähti tänne?” Sarah mumahti puoliääneen ja nosti viinilasin punatuille huulilleen. Niiden väri oli vain hieman kärsinyt vasta nautitusta illallisesta.
“Täh?” Anton havahtui mököttämispuuskastaan Sarahin äänen kuullessaan ja nosti katseensa tuijottamastaan kaljatuopista kaveriinsa.
“Kuka? Isabellako?” mies kysyi ravistellessaan pääkopastaan sen hetkellisen ankeuden sekä itsesäälin, minkä valtaan oli syönnin päälle antautunut. Pieleen menneet ratsastuskisat tympäisi, mutta eihän sille enää mitään voinut.
“Niin”, Sarah vastasi lyhyesti, siristi silmiään ja siirsi vasta sitten katseensa Antoniin. Mies näytti ehkä vähän surkealta, mutta sai silti pienen hymyn kaartumaan latinan suupieleen.
“Tai siis kun se ei ennen käynyt missään, ei vaikka olisi kuinka ollut sopivia luokkia ja nyt se yhtäkkiä käy kaikkialla. Onkohan niillä Amandan kanssa joku verkostoitumiskampanja menossa? Tai Isabellanhan se on hoidettava, kun Amanda on niin… lämmin”, Sarah naurahti. Viini oli tuonut hyvän olon, ihan yhtä lailla kuin hotellihuoneen pöydällä odottava sinipunavalkoinen voittoruusuke vaativasta luokasta.
“Niin, en mä tiiä. Kai sillä on ollu jotain muita kiireitä?” Anton kohautti harteitaan. Hän kun ei pahemmin ollut kiinnittänyt huomiota missä Sokat pyöri ja missä ei.
“Amanda on yhtä lämmin kuin mummon… jokin… Siperian talvipakkasilla”, mies vielä hörähti saaden Sarahin nauramaan ääneen.

“Miksi sua Isabellan menemiset noin mietityttää?” Anton kysäisi kulmat koholla. Kysymys sai Sarahin siirtämään painonsa tuolin selkänojaa vasten, katse kävi kuin houkuteltuna vaaleaverikössä ravintolan toisella puolella ennen palaamista takaisin Antonin kasvoihin.
“Kunhan mietin. Eipä täällä mitään muutakaan mietittävää taida olla”, nainen virnisti pienesti, melkein iskien Seljavaaralle leikkisästi silmää.
“Tai sulla taitaa olla”, Sarah jatkoi ja nyökkäsi vähän liian selkeästi tummaverisen Ansamaan omistajan suuntaan, paljon puhuva katse silmissään.
“Eikä oo”, Anton tuhahti nolostuneena ja nosti tuoppiaan.  “Ellei tätä kaljaa lasketa.”
Sanojensa päätteeksi mies hörppäsi kunnon kulauksen kaljastaan ja yritti olla katsomatta Majinán suuntaan. Ei kukaan voinut kieltää etteikö Majiná ollut kaunis, seksikäs ja mitä näitä ylistäviä sanoja olikaan, mutta nainen oli ensinnäkin varattu ja he olivat vain kavereita.
Tuosta ei tulis ikinä mitään” Anton kuitenkin myönsi nyökäten vähäeleisesti Ansamaan omistajan suuntaan ja huokaisi sitten erittäin syvään.
“Tai no mistäpä mun kohdalla tuliskaan…”

Sarahin tutkiva katse suuntautui sitten Antoniin, se yritti nähdä päivettyneen ihon uurteiden alle, tulkita huokaisun jälkiä miehen sinisissä silmissä.
“Mä tiedän, että tää on ehkä maailman kliseisin kysymys, mutta haluatko sä puhua siitä?” kevyt naurahdus piilotti taakseen aidon huolen ystävästä. Vaikka he olivat hairahtaneet samoihin lakanoihin kerran (jos toisenkin, mutta yhden ainoan kerran sillä tavalla) ja Anton oli ollut aidosti pelkkä laastari, se ei ollut poistanut heidän välistä ystävyyssuhdetta. Sarah oli aidon kiinnostunut miehen hyvinvoinnista, halusi tämä puhua siitä tai ei.
“Vai onko vastaus lisää kaljaa?” latinan toinen kulma kohosi suupielen lailla, odottaen kuitenkin mahdollista avautumista.
“Kalja parantaa aina. Ehkä… Ainakin hetkellisesti”, Anton ainakin yritti virnistää leveästi, mutta se hymy jäi vähän puolitiehen.
“Unohtuu sen avulla ainakin se, ettei mulla onnistu kisat ja vielä vähemmän naiskuviot”, mies tuhahti. Yksi asia oli varma: Kalja ei jättäisi tai unohtaisi Antonin olemassaoloa.

Sarah ei ollut saanut Antonia tanssimaan kanssaan livebändin tahdissa, mutta mies oli suostunut lähteä terassille, joka näytti toimivan tupakoitsijoiden kokoontumispaikkana. Nainen halusi nähdä suurten ikkunoiden takana avautuvan meren paremmin ja samalla haukata vähän happea. Tummansininen haalaripuku oli sama, jota Sarah oli käyttänyt viime vuoden Tie Tähtiin finaalijatkoilla ja sopi täydellisesti Sommersolvervin jatkoille.

Kaksikon luoviessa tietään juhlijoiden läpi kohti terassia, myrkyllisen siniset silmät lukittautuivat meripihkaisiin. Sarah hätkähti ensin, hän ei ollut tajunnut platinablondin eksyneen samalle suunnalle, mutta kovetti katseensa sitten.
“Inkeri”, Sarah tervehti nostaen samalla kylmän kohteliaan hymyn huulilleen. Blondin vieressä seisoi eksyneen näköinen italialainen mies, jonka elekieli ei huutanut seuralaista kovin selvästi. Sarah ei kuitenkaan voinut olla varma.
Tervehtimisen sijaan Inkeri tarttui miestä käsivarresta, mulkaisi Sarahia ja tämän takana kävellyttä Antonia myrkyllisen pistävästi ja marssi kaksikon ohitse takaisin juhlasalia kohti.

Anton tunnisti tuon “Inkerin” jostain, mutta ei saanut päähänsä että mistä.
Muttei häneltä jäänyt huomaamatta naisen myrkyllinen katse, minkä pahin terä oli hälvennyt Antonin kohdatessaan.
Sarahin jatkaessa matkaansa eteenpäin, Anton vilkaisi olkansa yli ja huomasi Inkerin seuralaisensa kera jumittaneen oviaukkoon tuijottamaan heitä.
“Ootko sä kussut ton tyypin muroihin vai mitä se mulkoilee?” Seljavaara supatti Sarahin korvaan.
“Inkerinkö?” naisen varmistus oli yhtä turha, kuin kysyisi kylän juopolta oliko se humalassa.
“Se on Robertin eksä”, Sarah lisäsi huultaan purren ja nojasi terassin kaidetta vasten ajatuksiinsa sotkeutuneena.
“Tai ainakin viimeisen tiedon mukaan ne ei ole enää yhdessä”, nainen lisäsi, koska hän ei ollut Robertista koskaan ihan varma. Nytkin se mokoma oli mennyt anomaan häneltä Merikannon numeron, koska aikoi yhtäkkiä astuttaa koulutammansa kenttähevosella. Kesken kisakauden.

"Ahhaaaa", Anton pureskeli hetken uutta tietoa, hörppäsi oluttaan ja siirteli katsettaan naisten välillä. Inkeri jatkoi mulkoiluaan eikä Anton voinut olla vilkuttamatta sille ilkikurisesti ennen kuin kääntyi Sarahin puoleen.
"Sarah… Ei kai sinulla ole jotain tekemistä niiden eron kanssa?" mies kysyi.
Jos asiat eivät olleet olleet niin sotkuisia koko Robert-aiheen pyörteissä, Sarah olisi katsonut ystäväänsä tyrmistyneenä ja ehkä tuhahtanut loukkaantuneena. Epävarma naurahdus kertoi ehkä sellaiselle ihmiselle ihan riittävästi, joka tunsi naisen, että hän ei ollut kuitenkaan ihan varma vastauksesta.

“Kai nyt aikuiset ihmiset osaavat oman suhteensa sotkea ihan itsekin”, Sarah vastasi diplomaattisesti, ihan kuin hän olisi itse osannut sotkea omansa. Vaikka nainen vannotti edelleen itselleen, että ihastuminen Robertiin ei ollut syy hänen ja Thomaksen eroon, se oli pelannut silti osansa kaikessa.
"Todellakin osaa", Anton murahti. Hänellä oli siitä ihan tarpeeksi omaakin kokemusta.
"Aattelin vain kun se katsoo sua niin kuin olisit tyyliin tappanut sen koiran…"

Supina kuitenkin hiipui, kun Isabella purjehti kaksikon seuraan.
“Kaksinko te täällä lymyätte?” perijätär kiusoitteli, muttei tarkoittanut olla ilkeä. Sen sijaan hän tarkasteli herkeämättä Sarahin ja Antonin katseiden suuntaa saadakseen selville, kenestä nämä olivat juuri puhuneet. Hän ei ollut kuullut sanoja, mutta kireät ilmeet kertoivat keskustelun olleen luonteeltaan... kiintoisa.
“Ei...ihan”, Sarah vastasi eikä voinut olla vilkaisematta vielä kerran Inkeriä ja sen seuralaista, jotka näyttivät häviävän sillä hetkellä takaisin juhliin.

“Tunnetteko Jemiinaa?” Isabella kysyi sitten, sillä oli juuri keskustellut naisen kanssa. “Jemiina vuokrasi Lefaa sen jälkeen kun myi oman kenttäponinsa. Ehdittekö käydä kartanolla samaan aikaan..?”
“Mä en ainakaan tunne”, Sarah paljasti, sillä nimi ei herättänyt mitään muistikuvia. Parhaiten nainen muisti Adelinan Lefan hoitajana ja sen lisäksi hän oli itse hoitanut ruunaa viimeisten kahden vuoden aikana melko paljon.
Antonkin vain pyöritteli päätään. Nimi kun ei sanonut miehelle yhtikäs mitään.
“Mitäs siitä?” Sarah kuitenkin kiinnostui tutkiessaan Isabellan huolellisesti meikattuja kasvoja.
“Ah, ei mitään kummempaa. Ajattelin vain tunnetteko.” Ilmeisesti he eivät olleet puhuneet ainakaan Jemiinasta.
“Ei mun aikana oo Lefalla ollu muita vuokraajia kuin Ade”, Anton mutisi ja saattoipa vähän punastuakin muistellessaan blondia. Jusun synttärit kun oli päättyneet miten oli…

“Aivan. Niinpä niin. Jemiina ehti sitten jo lähteä. Mutta tuttujahan täällä riittää muutenkin, eikö?” se oli tavallaan kysymys, mutta Isabella peitteli pahimman julkeutensa välinpitämättömään ilmeeseen ja juomansa siemailuun.
“On, ainakin seppeleläisiä ja tietysti hallavalaisia”, Sarah kommentoi ja yritti olla irvistämättä ensimmäisen kohteen kohdalla. Ei hänellä muita tallin porukkaa vastaan ollut mitään, mutta Inkerin pisteliäisyys pilasi kokonaisuuden melko vahvasti.
“Ja ansamaalaisia. Tai ainakin Majiná”, Anton mietiskel pitäen ilmeensä suhteellisen neutraalina.
“Pienet on piirit”, mies ennätti lisäämään ennen kuin keskittyi jälleen oluen juontiin.

“Niin, pienet tosiaan”, Isabella lausahti. Sarahin ilmeessä oli jotakin, mitä hän ei aivan tavoittanut. Todennäköisesti kyseessä oli asia, joka ei jälleen kerran kuulunut hänelle lainkaan, mutta joka silti tai juuri siksi kiinnosti. Oikeastaan oli varsin uutta, että hän ja Sarah ylipäätään viettivät aikaa samassa seurueessa. Ruotsissa heillä oli jo ollut jokseenkin normaalit välit, mutta sitä aiempia vapaa-ajan kohtaamisia olivat vaivaannuttaneet sekaantumiset samoihin miehiin. Uusimpana tällaisena oli ilmeisesti Aarnisuo, jonka heilastelu Sarahin kanssa oli yllättänyt Isabellan täysin, mutta ei ollut sitten kuitenkaan yllättänyt ollenkaan (heillä oli kaikesta päätellen hyvin samanlainen maku). Vaan onneksi tämä yhteys oli sentään vielä salaisuus. Kukaan ei tiennyt Isabellan ja Miken lyhyestä, hmm,  romanssista vuosia sitten. Ja hyvä niin.

Antonin tuoppi tyhjeni nopeasti, joten lisää oli saatava.
“Pitäiskö meidän käydä katsomassa se ihmeen discopuoli vai mikä se oli? Jos te haluatte tanssia, tai jotain..” Anton ehdotti.
“Minä en tanssi! Niin kännissä mä en tule olemaan tänä iltana”, blondi ennätti vielä jatkamaan.
Isabellakin havahtui ajatuksistaan, hymyili kohteliaasti.
“Enpä tiedä. Taidan pitäytyä seurustelussa. Stjärndahl näyttää vapautuneen. Hauskaa loppuiltaa! Muistakaa juoda vettä.” Ja niine hyvineen Isabella lipui kohti Salmaa, jonka kanssa oli tainnut rupatella viimeksi keväällä.

“Jotain kirkasta ainakin”, Sarah lupaili virnistellen ja tuuppasi sitten Antonia kylkeen tyrskähdellen jo hieman vapautuneemmin.
“Pidät mut sitten erossa kaikista haastetehtävistä, Seljavaara”, nainen vannotti vielä lähtiessään etsimään lisää alkoholia Anton vanavedessään.
“Ai, mä kun aattelin haastaa sut suuteloimaan niin Inkeriä kuin Isabellaakin”, blondi mies nauroi, saaden kiitokseksi kipakan nyrkin iskun olkapäähänsä.
“Tonto”, Sarah mumisi espanjaksi naurunsa välissä.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 30.06.20 22:25
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

Sarah Reyes | Effin vuokraaja

Suhdekuviot

Tuttavat ja ystävät:
Mikael Aarnisuo - poikaystävä #sarael
Jesse Aro - tuttava
Vivienne Blankley - tuttava, välttelee
Ellie von Brandt - paras ystävä
Robert Harrington - ystävä, ihastunut (edelleen), yrittää olla olematta #sarbert
Inkeri Johansen - ei tule toimeen (Robertin exä)
Leo Kajaste - kesäyön tuttu (Gabin veli)
Vilja Kuiri - kisa-/viinikaveri
Adelina van Leeuwen - kaveri
Julia Luoti - kaveri
Lauri Merikanto - entinen kakkosvalmentaja, käy ratsastamassa tämän hevosia
Nita Merisalo - kaveri
Jonathan Raynott - ystävä, Patrickin avopuoliso
Thomas Raynott - ex-avopuoliso, tulee vähän jo toimeen vaivaannuttavasti #thorah
Anton Seljavaara - ystävä, yhdenyönheila (ei vaikuttanut ystävyyssuhteeseen) #reyvaara
Amanda Sokka - vastuuvalmentaja, kunnioittaa ja ihailee suuresti
Isabella Sokka - tuttava, ollut sotkuja Thomaksen vuoksi, nykyään jo ihan hyvissä väleissä
Daniel Susineva - kakkosvalmentaja
Metti Säilä - tuttava
Matilda Tammilehto - kaveri

Perhe:
Elisa Reyes "abuela" - isoäiti, välit aavistuksen viileät, mutta ystävälliset
Alberto ja Maria Reyes - vanhemmat, kuolleet 2015
Robert Reyes - isoveli, välit etäiset
Gloria Reyes - isosisko, välit viileät ja etäiset
Patrick Reyes - isoveli, välit tuttavalliset, kinastelevat paljon
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 06.10.19 11:49
 
Etsi: Tallilaisten profiilit
Aihe: Sarah Reyes | Effin vuokraaja
Vastaukset: 6
Luettu: 2020

More than meets the eye | Sarah R.

30.09.2019

Sarah pyöri sängyssään levottomana, lakanoiden kahina korvissaan, kuin myrskytuuli puiden latvoissa. Turhautunut huokaus nousi jostakin syvältä ja nainen katsahti puhelintaan. Thomas oli lähettänyt vielä uuden sähköpostin, mutta Sarah poisti ilmoituksen aloitusnäytöstään.
Paljaat varpaat olivat hiljaiset keittiön lattiaa vasten ja nainen vilkaisi olohuoneen hämärään nurkkaan, jossa jossakin peittomytyn välissä nukkui Jonathan, Sarahin tietääkseen yksin. Nopea vilkaisu eteiseen kertoi, ettei veljen kengät olleet ainakaan niiden tavanomaisella paikalla kenkätelineen vieressä. Sarah nosti tummat lenkkarinsa telineestä sormiensa varaan ja avasi ulko-oven mahdollisimman hiljaa.

Kirpeä syksyntuoksuinen ilma otti ohuen takkinsa alle piiloutuneen naisen kylmään halaukseensa tämän päästyä alaovesta ulos. Sarah oli ajatellut menevänsä kävelylle, mutta tajusi varustautuneensa aivan liian ohuilla vaatekerrastoilla ja tärähti kylmästä jo ensimmäisten askelten aikana. Houkutus käydä Krouvissa yksillä houkutteli myös, mutta lopulta Sarah nosti kännykkänsä korvalleen ja odotti sen soivan.

“Hei, oletko kotona?”
Hetken hiljaisuus ja epämääräinen vastaus linjan toisessa päässä.
“Haittaako, jos tulen käymään kahvilla? Tai kaljalla, ihan sama oikeastaan.”
Taas lyhyt hiljaisuus ja myönteinen päätös.
“Nähdään kohta.”

Kallan kadut olivat hiljaiset naisen ajaessa kohti Murronmaata. Satunnaisia autoja lukuunottamatta Sarah oli yksin liikkeessä, ajatustensa pyöriessä jälleen Thomaksessa ja tämän lähettämissä viesteissä. Hänen olisi ehkä ollut parempi jättää vastaamatta alun alkaenkin, mutta yhdestä viestistä seurasi helposti toinen, eikä yksikään ollut ollut edellistä parempi.
Murronmaassa oli muutama ihminen enemmän, mutta tutun rivitalon piha oli katuvaloja lukuunottamatta autio.

Sarah koputti oveen ja värähti jälleen viileydestä, joka hiipi selkärankaa pitkin koko kehoon. Hän piilotti paljaat kätensä kainaloihinsa odottaessaan oven aukeamista.
“Iltaa”, Anton tervehti oven avattuaan ja päästi naisen peremmälle matalaan majaansa, jonka oli pikasiivonnut puhelun saatuaan. Keräillessään pitkin yksiötä levinneitä likaisia vaatteita hän kiitteli mielessään asunnon pientä kokoa.

Siinä Sarahin takin riisumista seuratessaan Anton mietti, mikä naisen oli paikalle lennättänyt siihen vuorokauden aikaan. Ei häntä myöhäinen vieras haitannut ollenkaan, sillä työpäivän päätteeksi suunnittelemansa puolen tunnin nokoset olivat venähtäneet monen tunnin torkuiksi, joten hän oli ollut vielä hereillä Sarahin kutsuessa itsensä kylään eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Huomenna saattaisi töissä väsyttää, mutta se oli sen ajan murhe.

“Kaljaa vai kahvia? Löytyy molempia”, blondi uteli. Milloin häneltä ei muka kaljaa jääkaapista löytyisi?
“Ite en ainakaan tähän aikaan kahvia juo, mut saat sä kyllä itelles keittää.”
“Ehkä kaljaa ennemmin. Mutta en mä yhtä enempää, että pääsen kotiin vielä”, Sarah vastasi virnistäen hieman ja seurasi sitten talon isäntää keittiön puolelle. Anton vilkaisi naista ja naurahti hieman, sillä mielessä oli käynyt vitsi yökyläilystä, mutta tiesi ettei tässä ollut kyse mistään sellaisesta vierailusta.
“Kiitos”, nainen mumahti saadessaan oluttölkin käteensä. Hän tiesi joutuvansa selventämään myöhäistä vierailuajankohtaansa hyvinkin pian Antonille.

“Mulla meinasi kaatua seinät päälle kotona, ajattelin lähteä lenkille ja jäädyin pystyyn jo ulko-ovella. Tämä oli hyvä vaihtoehto sille”, Sarah kertoi istuessaan miehen yksiön sohvalle saaden seurakseen myös Antonin. Hän ei ollut viitsinyt häiritä kisahoitajanaan toiminutta Ellietä, kun tiesi naisella olevan aikainen herätys seuraavana aamuna ja Jonathanille Sarah ei halunnut sillä hetkellä puhua mielessään olevasta asiasta.

“Thomas laittoi mulle viestiä ja yritti pyydellä vuolaasti anteeksi janiinedespäin. Ärsytti sen verran, etten saanut enää unen päästä kiinni”, nainen kertoi ja siirsi katseensa Antonin sinisiin silmiin.
“Sori, jos häiritsin sun uniaikaa.”
“Äh, et sä mitään häirinnyt. Olin muutenkin vielä hereillä”, Anton tokaisi avatessaan oman kaljansa mietteliään näköisenä.
“Joko se Thomas on tullut katumapäälle?” mies kysäisi ja yritti ottaa sellaisen myötätuntoisen ystävän roolin, koska mitään elämänohjeita - ainakaan fiksuja sellaisia - hän ei osaisi antaa, mutta kahden toimivan kuuloelimen myötä hän ainakin oli ihan hyvä kuuntelija.
“En mä tiedä. Ilmeisesti”, Sarah huokaisi ja kohotti oluen huulilleen. Hän ei millään olisi jaksanut vaivata päätään sellaisilla kuvioilla.

“Mitäs uutta sun elämään? Tarjoatko useinkin iltaseuraa yksinäisille naisille nykyään, kun ei tarvinnut edes suostutella kovin paljoa?” nainen kysyi virnistäen pienesti ja risti jalkansa sohvan istuinosalle vaivattoman näköisesti. Aiheen vaihto tuntui sopivalta siihen hetkeen, sillä Sarah ei halunnut kaivaa itseään syvemmälle siihen koloon, jonka olemassaolosta Thomas oli jälleen kerran muistutellut.
“Etkö nähnyt sitä jonoa mikä tossa oven takana oli? Seuraava odottaa jo vuoroaan”, Anton hymähti vieden tölkin huulilleen, kulautti muutaman huikan kurkustaan alas ja laski sitten tölkin jalkojensa väliin. Sarah nauroi hieman ääneen ja yritti olla tukehtumatta olueeseensa.
“Ei, kyllä sä oot viimeisin joka täällä on yöpynyt”, blondi mies sanoi olkiaan kohauttaen.
“Aliisalla on kuulema ikävä mua”, tämä lopulta murahti vähän hämillään. Hän poti huonoa omatuntoa siitä, että oli kiukustunut exälleen loungessa ja useampaan otteeseen oli jo melkein naiselle soittanut pyytäkseen anteeksi, mutta lopulta jänistänyt.
“Tai no, en tiedä onko ikävä minua vai jotain… Muuta”, Anton rykäisi epämääräisesti, vilkaisi sitten Sarahia ja nosti tölkin uudestaan huulilleen. Hän oli enemmän kuuntelija eikä mikään puhuja, joten ei oikein osannut sen enempää Sarahille avautua.

“Vai sillä lailla. Onhan tässä itsekin tullut kaivattua...sitä jotain muuta toisinaan, että osaan ehkä vähän samaistua”, Sarah vastasi virne huulillaan saaden miehenkin suupielen nytkähtelemään.
“Onko sulla sitten ikävä sitä?” nainen kysyi tutkien Antonin kasvoja kysymyksensä jälkeen. Hän oli mennyt pussaamaan toista humalapäissään Lapissa, eikä halunnut sellaisen pienen hairahduksen esittävän pientäkään osaa kaksikon parisuhteen kiemuroissa.
“Vai pelkästään sitä?” Sarah lisäsi ja peitteli leveää virnettään oluttölkkinsä taakse.
“No joo. Kai.. En minä oikein tiedä”, Anton tuhahti muttei voinut olla nauramatta Sarahin jatkokommentille.
Sitä toki myös”, mies myönsi virnistäen. Viimeisin sellainen kumppani oli ollut Aliisa ennen kuin nainen oli hänelle ilmoittamatta lähtenyt kaverinsa kanssa ulkomaille, joten kyllähän se oli viime aikoina mielessä pyörinyt huomattavasti useammin kuin silloin, kun ikävään sai helpotusta yhden viestin tai puhelun jälkeen.

“Noh, eiköhän sitä helpotusta ole jossain vaiheessa luvassa”, Sarah vastasi ja nojasi sohvan selkänojaan päällään.
“Ikävään ja siihen toiseen asiaan”, hän lisäsi ja huokaisi syvään. Täällä seinät eivät ainakaan kaatuneet ihan samalla tavalla päälle, kuin kotona.
“No, saas nähdä”, Anton murahti huvittuneena.

“Onko sulla niitä kortteja vielä?” nainen kysyi ja pyöräytti päätään selkänojaa vasten Antonia kohden.
“On ne tuolla jossain, ootas”, mies totesi hetken pohdiskeltuaan korttipakan sijaintia ja könysi sitten ylös sohvalta. Collegehousuja ylemmäs nykien hän käveli keittiön puolelle ja kaivoi yhdestä laatikosta korttipakan esiin.
“Löyty”, Anton ilmoitti ja kävi sitten noukkimassa jääkaapista toisen oluen itselleen. Ja varmuuden vuoksi toisen Sarahille, mikäli nainen kuitenkin haluaisi vielä yhden juoda.
Enemmän ja vähemmän ketterällä liikkeellä Anton ponkaisi sohvan selkänojan yli takaisin paikalleen ja ojensi korttipakan naiselle ennen kuin laski tölkit pienelle pöydälle.
“Sulavaa, Seljavaara”, Sarah nauroi ja siirtyi sitten korttipakka kädessään lähemmäksi sohvapöytää.

“Joko me pelataan sitä räsypokkaa, vai jatketaanko sialla? Vai opetatko sä mulle jonkun uuden pelin?” nainen kysyi ja katsahti vieressään istuvaa Antonia kulmiensa alta pieni viekkaus silmäkulmassaan lymyillen. Korttipakan sekoittaminen tuntui aavistuksen holtittomalta ilman katsekontaktia pakan kanssa, mutta Sarah halusi saada pelikaveriltaan mahdollisimman totuudenmukaisen reaktion ehdotettuihin vaihtoehtoihin.
Ehkä Antonin katse oli puolivahingossa skannannut naisen vaatetusta tämän ehdotettua räsypokkaa, mutta nopeasti mies oli kiepsautttanut siniset silmänsä takaisin Sarahin kasvoihin suupieli virneeseen kaartuen.
“Ai, nytkö se räsypokka kelpaiskin?” mies kysäisi toinen kulma koholla. Ei hän pahakseen laittaisi, vaikka Sarah hänen edessään riisuuntuisi, mutta joutui sitten muistuttamaan itseään että he olivat vain kavereita. Jotka olivat kyllä jo toisensa vähissä vaatteissa nähneet…
“Voidaan me jatkaa sillä sialla kyllä”, Anton sanoi lopulta ja kurottautui ottamaan kaljan käsiinsä. Hän nyökkäsi toista tölkkiä kohti kysyvä ilme kasvoillaan.

“Katso vain, sä häviät tälläkin kertaa”, Sarah varoitteli ja pudisti sitten päätään toisen tarjotun oluen kohdalla.
“Paljon mahdollista.”
Korttipakka käsissään nainen ryhtyi jakamaan kaksikolle pelin sääntöjen mukaisesti ja yritti löytää mukavaa asentoa sohvalla.

“Sori”, Sarah hymähti pahoittelevasti osuttuaan vahingossa kyynärpäällään vieressään istuvaan Antoniin.
“Sulla on vähän pieni sohvapöytä”, nainen selitti virnistäen ja ojensi sitten miehen osuuden pakasta tämän käteen.
“Ei kai tänne lukaaliin isompaa mahtuiskaan”, Anton kohautteli olkapäitään ja vastavuoroisesti vähemmän vahingossa tuuppasi kyynärpäällään Sarahia ennen kuin mallaili takamustaan paremmin sohvan reunalle. Asento ei ehkä ollut kaikkein ergonomisin, mutta kyllä siinä kumarassa hetken pystyi korttia pöytään nakkelemaan.
“Hei”, Sarah älähti ja tönäisi Antonia päästä kevyesti, virne huulillaan.
“Sä häviät myös tuon pelin hyvin äkkiä”, nainen vittuili sen enempää kiertelemättä ja iski vielä päälle silmäänsä virnistäen.
Anton yritti taikoa kasvoilleen tuimaa ilmettä suoristaessaan selkänsä ja kääntyi hitaasti katsomaan vieressään istuvaa naista, mutta suu kuitenkin vääntyi kuin pakotettuna hymyyn.
“No niinhän sinä luulet”, mies tuhahti ja tuuppasi kevyesti kämmenellään Sarahia olkapäähän.

Sitä seurasi hetken verran epämääräistä ähinää, naurua ja heiluvia jäseniä jokaiseen ilmansuuntaan. Hetken ajan Sarah antoi Antonin luulla olevansa voittamassa, kunnes sulavalla liikkeellä pyöräytti miehen lattianrajaan pehmeän maton päälle ja lukitsi tämän kädet paikalleen.
“Sanoinhan, että häviäisit”, Sarah nauroi ja puhalsi kasvoilleen karanneen hiussuortuvan kauemmaksi. Hetken mielijohteesta nainen suukotti Antonin nenänpäätä, mikä sai miehen räpsäyttämään silmiään hämmentyneenä.
“Siitäs sait, kun rupesit väkivaltaiseksi”, hän lisäsi virnistäen, tasoittaen hengitystään jääden vähän liian lähelle miehen kasvoja. Katse tutki sinisiä silmiä tarkasti, hän ei muistanut olleensa niin lähellä niitä vielä kertaakaan selvinpäin.
“Luovutusvoitto ja kyllä se sinä aloitit”, Anton naurahti eikä oikein tiennyt mitä siitä asetelmasta pitäisi ajatella, muttei toisaalta halunnut siitä ihan heti noustakaan niin hölmöltä kuin se tuntuikin maata lattialla melkein puolet pienemmän naisihmisen selättämänä.
Naisen, jonka lähietäisyydellä olevista silmistä ei saanut irroitettua omaa katsettaan.

Se oli ehkä enemmän reaktio, kuin tahallinen teko, kun Sarah kumartui vielä lähemmäksi maistaakseen vienon oluen maun Antonin huulilla. Nainen kuuli jossain takaraivossaan huutavan varoitusäänen, mutta jokin tilanteessa viehätti liikaa, että tämä olisi lopettanut.

Sarah vetäytyi hieman kauemmaksi, vain sen verran, että saattoi nähdä Antonin kasvot, yrittäen selvittää oliko toinen sitä mieltä, että pidemmälle jatkaminen olisi huono idea.
“Hups”, nainen henkäisi, muttei kuulostanut lainkaan niin pahoittelevalta, mitä oli Lapissa kuulostanut.
Jokin epämääräinen ähkäisyn tapainen pääsi Antonin suusta, koska hänellä kesti hetki tajuta mitä oli tapahtunut. Olivathan he kerran aikaisemminkin suudelleet, mutta se oli ollut vain sellainen kahden kännissä olevan ihmisen pusu. Nyt he olivat kuitenkin selvinpäin…
“Hups tosiaan”, Anton sai sanottua. Ei enää pitänyt tallikavereihin koskea, mutta siitä huolimatta mies huomasi nykäisevänsä toisen kätensä irti Sarahin otteesta ja sen sijaan, että olisi ponnistanut raajansa avulla ylös naisen alta, löysi se tiensä bruneten hiusten sekaan. Hetken hän siinä empi, kannattaisiko ihan oikeasti jatkaa tämän pidemmälle, mutta lopulta itsehillinnän rapistuessa nosti päätään niin että huulet hipaisivat jälleen toisiaan.

Sarah ei empinyt enää sen siirron jälkeen, antoi vapautuneen kätensä laskeutua Antonin kaulalle. Sormien alla saattoi tuntea kiihtyvän sykeen, joka tuntui lyövän samassa tahdissa hänen oman sydämensä kanssa.
Se ei ollut mikään hyvä idea, mutta Sarah ei välittänyt sillä hetkellä tippaakaan.
Latina avusti Antonia tämän paidan riisumisessa ja repi sitten omansa samalla vauhdilla lattialle miehen t-paidan seuraksi. Hän ei välittänyt, vaikkei ollut mitenkään kovin lempeä otteissaan, sillä kaksikko ei kaivannut sillä hetkellä helliä kosketuksia ja kiintymyksellä vaihdettuja suudelmia.

Vaikka Antonin mielessä pyörähti vitsit ikävästä ja räsypokasta Aliisan sekä Thomaksen lisäksi, ne kyllä nopeasti unohtuivat Sarahin riisuttua paitansa.
Omatuntokin siellä edelleen yritti huudella mielipiteitään kaksikon toimista, mutta sitä mies ei enää jaksanut kuunnella tippaakaan. Ehtisi sitä myöhemminkin kuuntelemaan, mies päätti käsien kartoittaessa päällään olevan naisen paljasta ihoa.

“Ylös”, Anton murahti silläkin uhalla, että hetki jotenkin rikkoontuisi ja molemmat tulisivat järkiinsä, sillä mikäli he jatkaisivat leikkiään, olisi sille huomattavasti parempiakin paikkoja kuin nukkamatto lattian rajassa.
Sarah teki työtä käskettyä, muttei perääntynyt kauas, sillä tiesi tilanteen katkeavan hyvin helposti siinäkin mielentilassa. Nainen oli hetken päästä hyvin tietoinen siitä, että Anton oli yli kymmenen senttiä häntä pidempi ja joutui varpistamaan kietoessaan kätensä toisen niskan taakse. Keuhkot tuntuivat halkeavan suudelmien vuoksi, Sarah keskittyi siihen tunteeseen kompuroidessaan miehen sängynkulmaan. Lyhyt naurahdus karkasi naisen huulilta, kun tämä laski kätensä Antonin kylkiä pitkin tämän collegehousujen reunalle asti.

Katse, jolla Sarah varmisti toisen olevan yhä jutussa mukana, oli lyhyt, mutta vaativa. Jollakin tapaa he olivat matkustaneet siihen hetkeen jo kuukausien ajan, vaikkei nainen ollutkaan tajunnut sitä.

Antonin sänky oli edelleen juuri sopivan pehmeä Sarahin tuntiessa huolettomasti pedatun peiton selkänsä alla heidän kaatuessa vähemmän hallitusti jenkkisängylle.

Anton kyllä tiesi, että tilanteen etenemisen voisi vielä lopettaa siihen, muttei todellakaan halunnut lopettaa eikä uskonut Sarahinkaan haluavan, sillä tuskin nainen muuten olisi parhaillaan hankkiutumassa eroon housuistaan samalla, kun blondi potkiskeli omia pois nilkkojensa ympäriltä.

Pieni epävarmuuskin yritti puskea pintaan, sillä yleensä tällaiseen tilanteeseen Anton oli ajautunut tuhannen humalassa ja oli silloin huomattavasti itsevarmempi otteissaan, mutta se tunne sai mennä sinne samaan nurkkaan missä omatunto jo kökötti.


Sillä kertaa Sarah oli saanut Antonin tyynyn tasavertaisessa jakotilaisuudessa, miehen peiton ollessa kummankin jalkojen ja käsien ympärillä tuhannen solmussa. Lakanoiden rypyt hädin tuskin tuntuivat naisen tasatessaan hengitystään.
Olo oli kevyempi, eikä hänen tarvinnut enää miettiä miksi.
Sarah naurahti hieman ja käänsi sitten päätään sen verran, että näki Antonin kasvojen profiilin hämärässä valaistuksessa. Missä välissä olohuoneen kirkas valo oli sammutettu?

“Mä luulen, että pelkkä ‘hups’ ei enää riitä”, nainen sanoi virnistäen. Yllätyksekseen hän ei tuntenut oloaan kurjaksi tai sellaiseksi, mitä nyt normaalisti tyhmien päätösten jälkeen tunsi. Ehkä se johtui siitä, että päätöstä ei oltu tehty hämyisessä baarissa tukevassa humalassa ja nyt ei ollut aamu. Ainakaan ihan vielä.
“Eiii välttämättä”, Anton pyrskähti. Ainakaan vielä ei morkkis ollut iskenyt ja mies toivoi ettei iskisikään. Tuskin morkkista edes tulisi, vaikka eihän äskeinen ehkä järjellä ajateltuna kaikkein fiksuinta ollut.
Erittäin mukavaa, mutta ehkä vähän typerää.

Anton huokaisi syvään ja käännähti selälleen kattoa tuijottamaan.
Hienosti oli pitänyt päätös olla koskematta auburnilaisiin, mutta noh, sattuihan sitä.
“Tossa pelissä tais tulla tasapeli?” mies virnuili ja nosti kätensä ylös kämmen vieressään makaavaa alastonta naista päin.
“Pienet sille?” blondi naurahti kättään heilutellen.
"Voi vittu, Anton", Sarah tyrskähti ja antoi sitten läpyn miehelle naurun säestäessä pienen yksiön sisällä vallinnutta tunnelmaa.

"Mä en kyllä enää lähde ajamaan kotiin, saat luvan kärsiä mun seurasta aamuun asti", nainen totesi ja virnisti.

Ainakin kumpikin oli saanut purettua hieman paineita, jos ei mitään muuta.

Kirjoitettu yhdessä Antonin kanssa.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 30.09.19 23:13
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

More than meets the eye | Sarah R.

09.09.2019

Antonin puhelimen herätyskello raikasi pikkuisessa metsämökissä aikaisin aamulla ja miehen peiton alta kuului kiroilemista ennen kuin pilpatus loppui.
Eilinen krapula oli muisto vain, mutta nyt olisi seuraava koitos edessä: Nimittäin kahdeksan tunnin kotimatka. Kello ei ollut vielä edes seitsemää, mutta molemmat olivat tulleet yhteisymmärrykseen siitä, että Kallassa olisi hyvä olla ihan ihmisten aikoihin. Antonilla kun olisi huomenna työpäivä.
"Herätys", mies ähkäisi aamukäheällä äänellään viereisessä sängyssä makaavalle peittomytylle ja kurottautui tuuppaamaan varpaillaan Sarahia. Mytty liikahti ja ynisi jotain epämääräistä.
Anton hieroskeli silmäkulmaansa ennen kuin nousi ylös. Kahvia. Oli pakko saada kahvia.

Jostain peiton reunojen alta paljastui kaksi pitkää säärtä ja käsivarsipari, Sarah venytteli pitkään kipeytyneitä lihaksiaan, jota liikunnanpuute ja huono sänky olivat saaneet aikaiseksi. Syvä huokaus karkasi kattoa tuijottavan latinon huulilta.
"Mä en halua", ääni oli kuin epätoivoinen toteamus, jonka saattoi siinä äänenpainossa kuulla vain aikuisen ihmisen suusta. Kun tiesi, että piti siitä huolimatta.

Sarah selvisi keittiön pöydän ääreen villasukat polvissaan ja hupparin huppu päässään. Nainen oli sillä hetkellä kaukana siitä korkokenkiä käyttävästä siististä latinasta, jonka Antonkin oli varmasti tottunut näkemään. Tämä puoli Sarahista oli se, jota ihan jokainen ei päässyt näkemään.
"Sipsiä ja kahvia aamupalaksi. Kyllä nyt etelän tyttöä hemmotellaan", brunette virnisteli ja työnsi sormensa sipsipussiin odottaessaan sitä jälkimmäistä valmistuvaksi.
"Onhan tässä tota terveellistä elämäntapaa harjoitettu koko viikonloppu, niin ei pari sipsiä mitään haittaa", Anton hymyili keitoksiensa äärestä. Kyllä antaisivat Sokat satikutia jos saisivat kuulla miten heidän enemmän ja vähemmän ahkerat ratsastajansa olivat kuntokuuristaan luistaneet.

"Saat kyllä ajaa osan matkasta", mies haukotteli siirtyessään kahvipannun kera pöydän ääreen. "Kunhan et kolaroi mun hienoa Volvoa."
Hienoa auto ei ollut nähnyt kuin ehkä silloin, kun oli naputeltu tehtaalla kasaan. Mutta kyllä sillä tummansinisellä Volvolla eteen- ja taaksepäin pääsi, mikä riitti Antonille ihan hyvin. Ei hänellä kyllä varaa uudempaan autoon olisikaan, vaikka oli auton vaihtaminen mielessä käväissytkin.
"Mä en kyllä vieläkään ymmärrä miksei voitu tulla mun autolla", Sarah mutisi pieni virne huulillaan.

Anton istua törötti penkillään hiuksiaan haroen ja yritti herätä siihen päivään.
"Niiin, se olis ehkä ollut fiksumpaa. Varmaan vie vähemmän polttoainettakin kuin tuo mun syöppö", hän haukotteli.
"Ens kerralla sitten", Anton hymyili leveästi kaataessaan maitoa kahvinsa sekaan. Maitopurkki siirtyi pikkuruisen pöydän yli Sarahille, joka virnisti ja torjui tarjotun maitopurkin.
"Tiedätkö mikä olis kivaa! Vuokrata joskus isommalla porukalla joku mökki jostain", blondin päässä välähti sen jälkeen, kun oli polttanut kielensä kuumaan kahviin. "Vaikka ihan kivaahan meillä on ollut kahdestaankin."
Se sai Sarahin miettimään mökkiretkeä Jonathanin, Matildan ja Thomaksen kanssa. Ehkä samanlainen retki ilman pariskuntia olisi seuraava toteutustapa.
"Mä ainakin oon mukana", latina lupasi.
"Hyvä!" Anton totesi ja ryhtyi sitten miettimään, ketä muita pyytäisi mukaan. Aika lyhyeltä näytti vieraslista miehen päässä sillä hetkellä: Sarah.


Volvon kajarit soittivat huonoa suomipoppia, jonka laulujen sanat kaikki tiesivät. Sarah oli ajanut suunnilleen ensimmäisen puolikkaan matkasta ja antanut sen jälkeen auton omistajalle ajovuoron.
"Aikuineen naineeen mä ooooon…" kaksikko hoilasi hieman nuotin vierestä, sanojen välit täyttyivät naurulla ja juomatauoilla. Sarah nojasi päätään niskatukeen, antoi katseensa ihailla Keski-Suomen maisemia.

"Pitäiskö käydä siellä väliin jääneellä krapulapizzalla jossain, kunhan ollaan Murronmaalla?" Anton ehdotti mutustellessaan huoltoasemalta matkaevääksi ostamaansa sämpylää. Ei se sellainen leipä kauaa aikuisen miehen nälkää pitänyt poissa, mutta jonkin aikaa kuitenkin. Ainakin seuraavalle pissatauko-huoltsikalle saakka.
"Huomenna ehtii palata terveellisen ruokavalion pariin", mies hymähteli huvittuneena. Ihan niin kuin hän koskaan olisi hirveän tarkasti katsonut, mitä suuhunsa pisti.

"Ahh, pitsaa", Sarah mumisi, eilinen pitsanhimo ei ollut lähtenyt mihinkään.

"Huomenna menen kyllä lenkille. Juoksen ainakin puolimaratonin", latina virnuili ja pohti, ettei kyllä välttämättä siltikään jaksaisi tallia enempää. Effille ehkä riittäisi tehokas treeni huomiselle.
"Tai sitten makaan sohvan pohjalla koko päivän ja täytän ristisanoja, kuka tietää", nainen mietti ääneen.
"Jos noista pitäis valita, niin sohva kutsuis", Anton nauroi. Hänen kunnollaan ei puolimaratoneja ainakaan vielä juostaisi, mutta sohvalla maksamiseen kunto riitti aina. "Mut mun pitääkin mennä huomenna jo töihin."
Pelkkä ajatuskin puistatti. Muttei auttanut itku markkinoilla, jostain se piti elantonsa saada ja kaikesta huolimatta Anton piti työstään.

"Ehkä saatan jaksaa tallille mennä töiden jälkeen, mut oli kyllä niin rentouttava viikonloppu et luultavasti vain kaadun suorilta jaloilta sänkyyn töistä tullessa enkä nouse sieltä ennen aamua", mies jatkoi rupatteluaan hymy korvissa.

"Kuulostaa kyllä hyvältä, tuo työn jälkeinen osuus", Sarah virnisteli ja huokaisi syvään rentoutuneena. Lappiretki kaikessa ylä- ja alamäessään oli ollut juuri se, mitä latina oli kaivannutkin.

Sarah oli odottanut sitä pitsaa niin kauan, ettei olisi millään meinannut malttaa odottaa ruokansa jäähtymistä saatuaan sellaisen vihdoin eteensä. Katse kävi vastapäätä istuvassa Antonissa ja näky sai naisen nauramaan ääneen.
"Me oikeasti näytetään siltä, että oltaisiin eletty puskassa viikko tai kaksi", latina kommentoi ja täytti suunsa kuumalla pitsalla.
Anton naureskeli ja hieraisi kämmenellään sänkistä leukaansa.

"Vähän on semmoinen olokin", mies myönsi. Päällä oleva huppari haisi savulta, hieltä ja ehkä vähän vanhalta kaljaltakin.
"Kuumaa suihkua ja omaa pehmeää sänkyä on kyllä ollut ikävä", hän jatkoi katse edessään istuvassa naisessa, joka ei kyllä itsekään näyttänyt niin freessiltä ja huolitetulta kuin yleensä.

Anton antoi katseensa kiertää tutussa pizzeriassa. Aina reissujen jälkeen oli niin haikeaa kuin mukavaakin palata takaisin kotikonnuille.
"Aavistuksen ehkä", Sarah vastasi suupieli virneeseen kaartuen. Hän oli letittänyt hiuksensa kahdelle ranskalaiselle letille, koska edes kaikki maailman kuivashampoo ei olisi pelastanut sillä hetkellä niitä hiuksia.
"Mä oon kyllä jo ihan ähkyssä", latina tunnusti ja nojasi pizzerian loossin selkänojaa vasten. Hän oli saanut puolet pizzastaan syötyä vasta.
"Pitäisiköhän käynnistää puhelin, oli kyllä ihana olla ilman sitä neljä päivää", Sarah mietti ääneen, mutta ei ryhtynyt kaivamaan kännykkäänsä taskustaan ihan vielä.
"Ainakaan mun perään ei kukaan ole kysellyt", mies totesi huuhdeltuaan suunsa kokiksella. Puhelin oli kyllä ollut päällä koko viikonlopun, mutta äänettömällä eikä Anton ollut sitä vilkaissut kuin ohimennen pari kertaa.
Blondikin nojautui selkämystä vasten ja hieroskeli vatsaansa tyytyväisenä. Nälkä oli ainakin lähtenyt ja sen tilalle alkoi uhkaavasti hiipimään pitkästä ajomatkasta sekä täydestä vatsasta johtuva väsymys, mikä sai Antonin haukottelemaan makeasti.

Sarah virnisti huomatessaan miehen haukotuksen, mutta lankesi samaan ansaan heti perään.
"Rankkaa tuo lomailu", latina puuskahti haukotuksen päätteeksi. Toden totta, kotona odottava suihku ja sänky saattaisi kutsua melko nopeasti ottajaansa, kunhan hän pääsisi sinne saakka.
"Mennäänkö?" Sarah kysyi ja nosti katseensa Antonin sinisiin silmiin.
"Mennään", mies nyökkäsi puhistuaan hetken ähkyolonsa kanssa.


"Vieläkö olet sitä mieltä, että olis pitänyt lähteä sillä eikä tuolla mun rotiskolla?" Anton huikkasi konepellin takaa kuskin paikalla istuvalle Sarahille eikä yrittänyt laisinkaan peittää vahingoniloa äänestään.
Bemari ei inahtanutkaan, vaikka Sarah kuinka väänteli ja käänteli avainta virtalukossa. Latina huokaisi turhautuneena ja nousi autosta Antonin vierelle.
"Herra Autokorjaaja-Seljavaara on hyvä ja kertoo tuomionsa", Sarah lausahti ja nosti kätensä puuskaan. Pitkitetty huoltoväli ei ainakaan varmasti auttanut asiaan.

"Epäilen, että sulla on tulpissa vikaa, kun se ei kerran pyöritä konetta ollenkaan. En osaa tarkemmin sanoa ilman parempaa tutkimista. Voidaan hinata se mun töihin huomenna aamulla?" Anton ehdotti.
Sarah huokaisi uudelleen.
"Ei helvetti", latina puuskahti ja hieroi kasvojaan käsiinsä. Hän yritti miettiä kenet olisi saanut hakemaan itsensä kotiin ja millä pääsisi tallille ja… Sarah siirsi katseensa takaisin Antoniin.
"Saanko mä jäädä sun luo yöksi vielä? Kauanko siinä ehkä menee, jos ne on pelkät tulpat?" nainen kysyi ja mietti joko Antonin vieraanvaraisuus olisi kulutettu loppuun.
Mies kallisti päätään ja virnisti. Olisihan hän toki voinut viedä Sarahin kotiinsa vaikka olikin kuluttanut auton penkkiä tänään ihan tarpeeksi. Mutta nainen itse kyseli yösijaa, joten ei Anton vastaankaan laittanut.
"Voit. Eikä siinä mene kuin ehkä tunteroinen jos sitäkään", mies vastasi.

"Saat käydä ensin suihkussa. Siellä on jotain Aliisalta jääneitä kasvojen puhdistuslappusia mitä lieneekään jos tarviit", Anton leikki herrasmiestä ja kurkkasi jääkaappiinsa. Ei siellä ollut kuin valo, pari kaljaa, maitoa ja voirasia, koska hän oli sen tyhjentänyt ennen lähtöä.

"Kiitos", Sarah puuskahti, eikä häntä tarvinnut käskeä kahdesti suihkuun. Sattumalta hän myös tiesi jo mistä sellainen löytyi Antonin asunnosta. Mutta eipä siitä sen enempää.

Puhtaat lökärit ja puhdas toppi tuntuivat taivaallisen hyviltä. Sarahin tummat hiukset tiputtelivat vettä valkoiselle topille tämän kävellessä takaisin olohuoneeseen.
"Toivottavasti en käyttänyt kaikkea lämmintä vettä", latina virnisti, tuntien olonsa noin tuhat kertaa paremmaksi suihkun jäljiltä. Hän nojasi ovenkarmiin ja katsoi Antonia kiitollisena.

Anton oli avannut tylsyyksissään yhden kaljan, vannoen itselleen, että olisi loppukuukauden juomatta.
Tölkki toimi nyt myös hyvänä näköesteenä hölmistyneen tyytyväiselle ilmeelle, mikä oli kohonnut kasvoille sen jälkeen, kun suihkunraikas nainen oli ilmestynyt näköpiiriin.
Ei mitään uutta. Olihan hän nähnyt naisen pelkissä bikineissä pariinkin otteeseen, mutta silti hän ehkä saattoi jäädä sekunniksi liian pitkään jumittamaan katseellaan Sarahin topille tipahtelevia vesipisaroita.
"Jospa et", mies mutisi hymyillen saatuaan katseensa meripihkan värisiin silmiin ja työntyi sitten Sarahin ohitse kohti kylpyhuonetta. Kylmä suihku olisi ehkä muutenkin tarpeen…

Suihku nyt oli muutenkin tarpeeseen eikä mies pitänyt mitään kiirettä tullakseen pois sieltä.
Lopulta hän hipsi ulos kylppäristä pyyhe lanteillaan, vilkaisi sohvalla istuvaa Sarahia ja nykäisi vaatekaapin oven auki.
"Tuleeko sieltä telkkarista mitään katsomisen arvoista?" mies kysyi etsien täydellisen epäjärjestyksessä olevan kaapin syövereistä itselleen puhtaita boksereita.

"Ei oikeastaan. Kung Fu Panda kolmonen tai Bad Moms ainoat vaihtoehdot. Ja yllättäen Modernin Perheen jotain uusintajaksoja", Sarah luetteli selatessaan ohjelmavalikoimaa läpi. Nainen oli saattanut antaa katseensa käydä ohi kävelleessä Antonissa, mutta piti silmänsä nyt visusti television ruudussa.
"Mulle käy oikeastaan kaikki, nukahdan varmaan hetken päästä", latina tunnusti ja haukotteli sanojensa päätteeksi. Tällä kertaa hän pysyisi hänelle osoitetulla sohvalla koko yön, eikä hoipertelisi humalassa Antonin parisängylle vain, koska siinä oli parempi nukkua.
"Moderni Perhe on hyvä", mies mutisi tallustaessaan takaisin vessan suojiin pukeutumaan. Hänen tuurinsa tuntien olisi kuitenkin persaus paljaana kaatunut Sarahin eteen, mikäli olisi yrittänyt keplotella boksereita jalkaansa pyyhkeen alle. Johan hän oli Jusu-paran kerran säikyttänyt vilauttelullaan, joten ei enempää tahattomia nakuiluja tallikavereiden edessä.


"Tehdäänkö taas tasajako. Sä otat peiton ja mä tyynyn?" Anton kysyi istuuntuessaan pehmeälle sohvalle Sarahin viereen t-paitaan ja lökäpöksyihin verhoutuneena.
"En oo vieläkään saanu aikaiseksi ostettua vieraiden varalle ylimääräisiä petivehkeitä. Yleensä nuo yövieraat ovat tulleet saman peiton alle", blondi selitti eikä voinut olla leikillään tuuppaamatta naista kyynärpäällään. Sinnehän se Sarahkin oli edellisellä yökyläkerrallaan eksynyt.

"Sopii, vaikka mun pitää ehkä ostaa sulle vaikka palkaksi yöpaikasta toiset petivaatteet", Sarah nauroi ja painoi televisiosta päälle oikean kanavan.
"Ettei tarvitse sinne saman peiton alle mahtua", latina lisäsi ja tuuppasi takaisin miestä, josta oli ehkä tämän viikonlopun aikana tullut taas vähän läheisempi. Koskaan ei voinut olla liikaa ystäviä.

Mainoskatkon aikana Saran käynnisti vihdoin puhelimensa ja järkyttyi hieman sen aloittaessaan älämölön miljoonan viestin takia.
"Jaahas", brunette mumahti ja lähti purkamaan viestihelvettiä. Jonathan, Ellie, Patrick, Anssi, abuela ja jopa Lauri olivat täyttäneet Whatsapin ja Messengerin. Lauri kysyi Vegasille valvottua treenausta huomiselle. Sarah irvisti hieman, mutta lupautui mennä, siinäpähän sulattelisi kaljojaan ja pizzaa rauhassa.

"Pari viestiä vaan", nainen naurahti ja heitti kännykkänsä sohvan käsinojalle. Suurin osa niistä oli ollut Jonathanilta miehen selkeästi purkaessaan tylsyyttään turhanpäiväisiin memeihin. Sarahin katse kävi Antonissa ja tämä mietti saisiko toinen hänen autonsa kuntoon heti aamusta, jotta ehtisi liikuttamaan Effin ennen Runiacia.
"Ilmeisesti", puhelimen kilkatusta kuunnellut Anton totesi hymyillen.
"Tinderissä tietenkin kaikki miehet toivoneet susta viikonloppuseuraa?" mies sanoi leikkisästi ja pohti sitten, että pitäisikö kyseinen sovellus ladata uudelleen omaan älypuhelimeen, vaikka olikin sitä mieltä että aivan älyvapaata touhua koko tinderöinti. Ehkä se tuotti enemmän "tulosta" naisilla. Varsinkin jos oli sen näköinen nainen kuin hänen vieressään istuva brunette.

"Haha. Luuletko sä, että mä omistaisin Tinderin?" Sarah nauroi ääneen saaden Antonin vain kohauttelemaan olkiaan.

"Mulla on miesseuraa ihan riittävästi ilmankin", latina lisäsi ja iski silmäänsä puolivakavasti. Johan hän oli ollut sinkkunakin vasta...puoli vuotta? Sarah kauhistui ajatusta, sillä kaikesta tuntui olleen vain viikkoja, ei kuukausia - eikä todellakaan puolta vuotta. Sen ajatuksen jälkeen nainen muisti jälleen kysymyksen, joka Robert oli esittänyt baarissa. Hän ei ollut Thomaksen jälkeen ollut muiden, kuin Robertin kanssa. Hän ei seurustellut - ei ollut mitään britin kanssa, mutta silti käyttäytyi, kuin olisi ollut.

Tai olihan hän nyt yhtä Antoniakin suudellut päissään, mutta sitä ei laskettu. Eihän?

"Niin no, et sä varmaan sellaisia tarvitse. Eihän sun varmaan tarvitse mennä kuin tuolla kadulla ensimmäiselle omaa silmää miellyttävälle miehelle ehdottamaan, et miten ois ja se varmasti lähtis sun mukaan", Anton naureskeli ja jätti lisäämättä, että hän ainakin lähtisi mikäli eivät olisi kavereita. Kavereita, jotka nyt vähän olivat pussailleet laiturilla, mutta väliäkös tuolla.
"Tai niin kai se Tinderkin toimii. Tosin kuvat valehtelee aika paljon", mies pohdiskeli. Muutama hänen tinder-deittinsä olivat ainakin olleet aivan erinäköisiä kuin mitä kuvat olivat antaneet ymmärtää.
"Niinhän sitä kuvittelisi", Sarah vastasi virnistellen. Nainen heitti jalkansa koukkuun sohvalle ja nojautui tyynyjen väliin, huokaisten syvään.
"Kiitos vielä, että sain jäädä", Sarah sanoi ja hymyili Antonille kiitollisena.

Kirjoitettu yhdessä Antonin kanssa.
#reyvaara
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 10.09.19 18:53
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

Maybe you should try plan D for Dumbass | Anton S.

08.09.2019
kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa
(toinen osa)

"Yyyhhnnngghh", Sarah mutisi kovaa tyynyä vasten. Ikkunoista paistava auringon siivu tuntui julman kovalta suljettuja silmäluomia vasten. Päänsärky tuntui ihan koko kehossa ja peiton lakana nihkeältä ihoa vasten. Täkki oli sotkeutunut niin, ettei Sarah saanut käännettyä edes kylkeä. Mökissä oli niin kylmä, että nenänpää tuntui jäiseltä tuskanhiestä huolimatta.
"Ollaanko me veneessä, vai keinuuko mulla vain päässä?" nainen kysyi tuskaisella äänellä, eikä uskaltanut raottaa silmiään nähdäkseen oliko Anton edes paikalla. Muistot eilisestä oli pätkittäisiä, kuin joku olisi tahrinut mustetta käsikirjoituksen päälle.
"Älä huuda", Anton ähkäisi omasta pedistään. Suussa maistui paska ja päässä tuhoutuneet aivosolut hakkasivat kattilan kansia yhteen. Kunnon känni oli eilen tuntunut hyvältä idealta, mutta sen hetkinen olo kyllä muistutti, ettei se todellakaan ollut fiksua.

Varovaisesti Anton kierähti kyljelleen silläkin uhalla, että pienikin liikahdus sai oksennuksen tunteen kurkkuun.
"Jessus", mies puhisi raotellessaan silmiään. Keho suorastaan huusi juotavaa, joten erittäin vaivalloisesti mies uskaltautui kohottautumaan istumaan nitisevän sängyn laidalle.
Pöydällä lojui tyhjä viinapullo ja ympärille kerääntyneet kaljatölkit kielivät siitä, ettei niitä olisi enää yhtäkään jäljellä.

Keltaista pelastajaa, Jaffaa, kyllä oli. Siitä kiitollisena Anton hörppäsi juotavaa suoraan pullon suusta.
"Ei, hyi", mies nieleskeli, sillä limukan maku toi vain mieleen eiliset viinapaukut. Ei hän mikään krapulaoksentaja ollut, mutta nyt kyllä joutui miettimään pitikö juosta ulos.
Hetken hän siinä kuulosteli oloaan, mutta lopulta palasi omaan sänkyynsä voivottelemaan.

Sarahia olisi voinut naurattaa, jos ei myötätuntokrapula olisi ollut niin paha. Hän yritti selvitellä peittosotkuaan saadakseen kehonsa käärittyä kunnolla lämpimän täkin alle. Suu huusi vettä ja pää särkylääkettä, mutta nouseminen tuntui vieläkin kamalammalta. Häntä kismitti, ettei ollut tajunnut pyytää Antonilta niitä miehen käydessä ylhäällä.

"Olipa kiva känni-ilta eilen. Jos vaikka muistaisi edes puolet siitä, mitä saunaan lähdön jälkeen tapahtui", latina mumisi peiton kätköistä. Hän sai vaivoin avattua silmänsä ja siirsi katseensa vastapäätä makaavaan mieheen.
Sarah tunsi tarvetta nousta ylös ja käyttää ulkohuussin palveluita, mutta krapula painoi edelleen vaakakupissa sitä enemmän. Muistinmenetys ei ollut yleinen ilmiö, mutta se löysi tiensä naisen huonoihin huomisiin kunnon kännäyksen jälkeen.
"Ööm.. No, sä kävit ainakin uimassa", Anton mutisi vetäessään peittoa paremmin ylleen.
"Paistettiin me makkaraakin jossain välissä", mies jatkoi ja siitä muistosta vähän säikähtäneenä vilkaisi ulos ikkunasta. Ei näkynyt hiiltyneitä puita tai savua, joten he toivon mukaan olivat nuotion myös muistaneet sammuttaa. Sarah mumisi jotain epämääräistä vastaukseksi viereiseltä pediltä.

Pitkä ja syvä haukotus lähti purkautumaan miehen suusta, joka loppui huvittuneeseen pärskähdykseen, sillä mieleen muistui hetki laiturin penkillä.
"Taidettiin me vähän pussaillakin", Anton hymähti ja nolostui hieman. Luojan kiitos se oli jäänytkin pelkkään suudelmaan. Jos hommat olisivat lähteneet aivan käsistä, vuosisadan krapulan lisäksi olisi myös jäätävä morkkis sillä hetkellä.
Silmien aukaiseminen sillä vauhdilla oli virhe, jonka Sarah tunsi visusti silmäpohjissaan. Katse tarkentui hirsikattoon, kun nainen yritti muistaa miksi ja missä vaiheessa oli mennyt tekemään niin. Pätkittäin hän alkoi muistaa.

"Niin taidettiin", Sarah vastasi ja siirsi katseensa sitten Antonin suunnille. Vähän tyhmää, joo, muttei mikään emämoka.
"Miksi mä muistan, että sä sanoit sen olevan hirveää?" latina kysyi ja siristi silmiään muka-loukkaantuneena. Itsepintainen virne pyrki siitä huolimatta väkisin huulille. Oli hän huonompiakin ehdokkaita joskus suudellut humalassa. Ja tehnyt vähän muutakin.
"Jaa-a. Taisin vähän huijata", Anton myönsi. Ei se todellakaan hirveää ollut - ainakaan miehen muistin mukaan.

"Ei sulla sattuis olemaan mitään särkylääkkeitä?" Sarah kysyi hieroen ohimoitaan varoen.
Peitelläkseen ilkikuristen virneen naiselta, Anton kurotteli sängyn alla olevan laukkunsa esiin ja kaivoi pikkutaskusta särkylääkepaketin, jonka nakkasi sitten Sarahin viereen. Jokainen liike sai päässä takovan jyskytyksen kovenemaan hetkellisesti ja tuskanhien pintaan.

Tavallaan häntä kadutti se heidän herkkä hetki siellä laiturilla, mutta toisaalta taas ei yhtään. Tilannehan voisi olla myös sillä hetkellä se, että he maksaisivat samalla sängyllä, saman peiton alla. Eikä sekään välttämättä Antonia olisi haitannut yhtään. Ei ainakaan ennen kuin pää selviäisi kunnolla.
Kuolemanpelon lisäksi krapulassa kaipasi myös läheisyyttä, mutta tällä kertaa läheisyys olisi vain samassa mökissä oloa.
"Gracias", Sarah irvisteli ja nousi varovasti istumaan sängyllä, joka natisi inhottavasti hänen allaan. Hitaasti, mutta varmasti nainen nousi jaloilleen, peittoonsa yhä kääriytyneenä ja käveli hakemaan lasillisen vettä päänsärkylääkkeen kyytipojaksi. Hän istui keittiön jakkaralle ja poti krapulaansa hetken aikaa puista pöytää vasten nojaten.

Pikkuhiljaa elämä alkoi voittaa sen verran, että Sarah uskalsi siirtyä takaisin sänkynsä ääreen. Hän puki päälleen ja katsoi sitten Antonia haastavalla katseella.
"Mä yritän selvitä vessaan asti, tule etsimään mut, jos en tule takaisin puolen tunnin sisällä", latina virnisti, vaikka se saattoi näyttää enemmän irvistykseltä.

Anton oli huojunut jossain unen ja valveen rajamailla, mutta Sarahin puhe sai hänet havahtumaan hereille.
"Mhmmm, mutta jos putoat paskahuussin reiästä niin en kyllä nouki sua ylös sieltä", mies puhisi kättään heilutellen. Niin ritarillinen hän ei sentään olisi.

Sarahin lähdettyä mies tuijotteli hetken kattoa miettien tulisiko kuolema kylään nyt vai heti.
Viikatemiestä ei näkynyt, sen sijaan täysi rakko pakotti miehen ylös sängyn pohjalta.
Huterin jaloin hän hoippui mökin nurkalle heittämään kepillisen ja mietti, olikohan vieläkin vähän humalassa.  

"Ootko kuollu sinne?" mies huuteli huussin suuntaan ja itsekseen naureskellen palasi sitten sisälle mökkiin. Ehkäpä kahvi auttaisi siihen olotilaan. Tai vaihtoehtoisesti pahentaisi… Jos se krapula enää siitä pahemmaksi voisi mennä.

Viileä syysilma oli saanut uneliaisuuden kaikkoamaan yllättävän tehokkaasti ja vessassa käymisen jälkeen Sarah oli jäänyt nauttimaan hiljaisuudesta. Sen toki oli katkaissut Anton, joka kaikesta ryminästä päätellen oli päässyt ulos mökistä. Päänsärky helpotti pikkuhiljaa ja latina mietti koska oli viimeksi juonut ihan niin paljon ja humalanhakuisesti.
"Mitä syömistä meillä on vielä?" latina kysyi selvittyään takaisin mökkiin. Siellä haisi vanha viina, joka sai Sarahin melkein yökkäämään. Hän jäi hetkeksi ovensuuhun ja toivoi, että sisätiloissa oleva haju hälvenisi avoimen oven kautta edes hieman.
"Leipää, grillimakkaroita jäi ehkä eiliseltä, sipsiä ja noita pussikeittoja", Anton luetteli muistellen, mitä olivat kaupasta ostaneet. Todella terveellistä…
"Voisin antaa vaikka toisen käden jostain oikein rasvaisesta roskaruoka-annoksesta", mies haaveili ja jatkoi sitten pannukahvin valmistusta keittolevyllä kiroten mielessään ettei ollut tajunnut ottaa omaa kahvinkeitintään mukaan. Sillä kahvin keitto olisi ollut huomattavasti nopeampaa ja helpompaa.

"Ai että, joku tuplajuustotäytteinen pizza, höyryävän kuumana…" Sarahin vatsa murahti vaativan kuuloisena.
"Ole hiljaa", Anton ähkäisi hymyillen.
Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ollut vielä ajokuntoinen, joten he joutuisivat nyt tyytymään tarjolla oleviin tuotteisiin.

"Jos mä paistan meille makkaraleivät?" latina kysyi ja kyykistyi varoen pienen jääkaapin eteen. Hän kaivoi sieltä tarvikkeet ja etsi sitten käsiinsä paistinpannun.
"Olisi ehkä voinut jättää ne viimeiset mukilliset jaffaviinaa ottamatta", nainen päivitteli ja nojasi sitten pöydän kulmaan odottaessaan keittolevyn vapautumista kahvinkeitosta. Sitäkin teki mieli enemmän, kuin elämää sillä sekunnilla.

"Ois ehkä pitänyt", Anton murahti ohimoaan hieroskellen. "Muistaapa taas, miksi sitä viinaa ei kannata juoda. Olis pitäny pysytellä kaljassa niin ei olis näin järkyttävää krapulaa."
Pelkkä hymyileminenkin sattui, mutta siitä huolimatta miehen suupielet kääntyivät ylöspäin.
"No, mutta ainakin oli hauskaa."
"Oli. Ja tuli tarpeeseen, vaikka olisin kyllä pärjännyt ilman krapulaakin", Sarah virnisteli, ilmeen pikkuhiljaa vastatessa myös naisen kasvoilla sellaista, jollaiseksi se oli tarkoitettukin.

"Laulettiinko me jotain suomihittejä nuotion ääressä, vai muistanko mä ihan väärin?" latina kysyi ja hieroi kasvojaan kädellään. Sormet tuntuivat viileiltä ja Sarah oli melkein jo sytyttämässä kaminaan tulen, jotta olisi saanut kehonsa lämpimämmäksi.
Anton purskahti nauruun, mikä tosin loppui lyhyeen viiltävän pääkivun myötä.
"Au."

"Taidettiin me jotain laulaa. Jos sitä laulamiseksi voi kutsua", mies uskaltautui naurahtamaan.
"Säikytettiin varmasti kaikki mahdolliset petoeläimet pois nurkilta hiippailemasta. Ja kaikki muutkin elukat."
Metsäneläimet olivat niillä nurkilla ainoat mökkinaapurit, joten yhteislaulutuokiolla ei järkytetty muita kuin niitä.
"Eläinparat…"

Anton siirsi kahvipannun pois levyltä ja laski sen hetkeksi pöydälle pannunalusen päälle.
"Parempi vaan, vaikka sut ne olisi tietysti ensin syönyt, kun sussa on enemmän syötävää ja sä kuitenkin olet hitaampi, kuin mä", Sarah virnuili ja siirtyi Antonin paikalle kuuman keittolevyn äärelle. Pannulla oleva voi lähti sulamaan ja kiersi lämmön mukana pientä ympyrää.
"Enpä kyllä usko että sinäkään kovin nopeasti karkuun olisit päässyt siinä kunnossa", mies tuhahti.

"Kokkimestarin annosvalikoima on tänään vähän puutteellinen, mutta toivottavasti kelpaa", latina nauroi laskiessaan makkarat pannulle. Niistä lähti kunnon rasvarätinä ja mökin humalankitkerä haju peittyi paistuvan makkaran tuoksuun.
"Eiköhän niillä nälkä lähde", Anton mietti istuessaan jo tutuksi tulleelle paikalleen pöydän ääreen otettuaan maitopurkin jääkaapista. Vaikka krapula olikin valtava, nälkä huuteli mahanpohjassa siitä huolimatta.

Kahvikupillistaan hörppiessä mies katseli makkaroiden kimpussa hääräilevää latinaa hymy huulillaan.
Jos Sarah ei olisi lähtenyt mukaan, Anton olisi varmaan koko viikonlopun vain synkistellyt eroaan, mutta Reyesin seura oli antanut muutakin ajateltavaa kuin Pitkän Miehen Kujan peikkotukkaisen naisen.
"Mitä luulet, olisko teidän välit Thomasin kanssa voineet vielä korjaantua jos se ei olis karannut ulkomaille?" Anton kysyi varovaisesti.  
Sarah huomasi, ettei hänen kehonsa jännittynyt kysymyksen myötä. Joko syy oli krapulassa tai ei, latina ei ryhtynyt analysoimaan sitä sen enempää.

"Mä en tiedä", nainen vastasi käännellen makkaroita niin, että sai voileivät paahtumaan pannulle niiden seuraan. Katse kääntyi Antonia kohden.

"Ei ehkä siltikään. Luulisin."
Oli kyse luottamuksesta, ajanhallinnasta ja sitoutumisesta. Oli kyse Robertista. Oli kyse kaikesta niiden ulkopuolella. Sarah ei suostunut leikkimään peliä, jossa mietittiin mitä jos, sillä tiesi joutuvansa heittämään myös hymykuoppaisen brittimiehen siihen kehään.

"Ehkä meidän aika oli vain loppu", nainen mietti ääneen ja käänsi sitten voileipiä rasvan siristessä pannulla.
"Mä en ole kovin hyvä parisuhteissa, jos ei ole tullut selväksi vielä."

Anton kuunteli Sarahia kulmat kurtussa ja kohautti sitten harteitaan. Kai heidänkin aika Aliisan kanssa oli vain loppunut. Ja sekös harmitti, etenkin kun siinä samassa rytäkässä hän oli menettänyt myös parhaimman ystävänsä.

"Joo no, en minäkään oo mikään parisuhde-ekspertti, pakko myöntää", mies naurahti vähän surumielisesti ja hörppäsi sitten kahviaan. Kahvipuruja tarttui kielen päähän ja mies nyppäsi ne irti sormillaan, jonka jälkeen pyyhkäisi sormensa jalkaansa.

"Jatkossa pidän kyllä kaverit kavereina ja etsin naiseni Auburnin seinien ulkopuolelta", mies puuskahti turhautuneena, mutta yritti kuitenkin hymyillä sanojensa päätteeksi.
"Hah. Ei sitten pusutella enempää", Sarah keljuili, yrittäen vain keventää hyvää alamäkivauhtia saanutta keskustelua, mikä sai Antonin nauramaan. Siihen oli ihan syynsä, että he kaksi olivat keskellä ei mitään, menneisyyden haamujen ulottumattomissa. Pieni virne viipyili silti latinan huulilla tämän laskiessa kaksi muovilautasta puiselle pöydälle.
"Buen provecho", Sarah toivotti ja istui pöydän ääreen. Krapulasta huolimatta ne makkaraleivät näyttivät ihan pirun hyviltä sillä hetkellä.
"Olettaisin, että tohon pitää vastata että kiitos?" Anton kohotti kysyvästi kulmiaan. "Thank you ja sitä rataa?"

"On huvaa", Anton sönkötti suu täynnä kitalakea sekä kieltä polttelevaa kuumaa leipää. Ei se ihan kebabannoksen veroista ollut, mutta ajoi kyllä asiansa kaikella rasvaisuudellaan.
"Jos ei tällä olo helpotu niin sitte ei millään", mies virnisti nielaistuaan suunsa tyhjäksi. "Vaikka sitähän sanotaan, että krapulan pelastaa kolme kovaa p:tä : Pizza, paska ja pano."
Anton naurahti sanojensa päätteeksi nolostuneena. Ei ollut naisseurassa soveliasta tuollaisia juttuja laukoa. Siitä huolimatta Sarah purskahti nauramaan, pieni pala makkaraleipää lensi naisen suusta pöydälle.
"Hups", nainen tyrskähti ja nyppi ruokatähteet takaisin lautasensa syrjään. Naisellista seuraa toden totta.

Neljäs ja viimeinen osa

kirjoittaja Anton S.
lähetetty 09.09.19 20:06
 
Etsi: Spin off
Aihe: Maybe you should try plan D for Dumbass | Anton S.
Vastaukset: 87
Luettu: 4192

More than meets the eye | Sarah R.

07.09.2019 (edellinen päivä)

“Pitäiskö pistää sauna heti tulille?” Anton ehdotti, kun oli saanut kauppareissun ostokset tungettua jääkaappiin. Enimmäkseen ostokset olivat koostuneet juotavista kuin itse ruokatarpeista, mutta he olivat olleet sen verran fiksuja että olivat käyneet lähikylän pizzeriassa syömässä ennen mökille paluuta.
“Näkee vielä eteensäkin tuolla ulkona”, mies lausahti katse pikkuruisessa ikkunassa.

Hän venytti runkoaan kädet kohti kattoa ja haukotteli makeasti. Koko kroppa tuntui olevan jumissa, sillä heiluva ja nitisevä sänky ei todellakaan ollut mikään ergonomisin nukkumapaikka.  Mutta ehkäpä sauna auttaisi enimpiin kolotuksiin. Ja kalja. Se auttoi kaikkeen, ainakin miehen omissa kuvitelmissa, joten siksi hän kumartui takaisin jääkaapille ja nappasi yhden kylmän huurteisen käteensä.
"Laitetaan", Sarah myötäili. Hän oli kietonut hiuksensa sotkuiselle nutturalle, sillä kahden päivän pesemättömyys tuntui tehneen niistä jo inhottavan tuntuiset. Hän oli saanut vihdoin ihastella Lapin alkavaa ruskaa ja värimaailma oli jo nyt ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.


Sauna syttyi yhtä vaivatta, mitä kamiina oli syttynyt. Sillä välin, kun Sarah latoi puita vielä kiukaaseen, Anton oli sytyttänyt vesipadan alle tulen.
"Ainakaan ei tarvitse jäävedessä peseytyä", Sarah virnisteli ja napsautti tulitikun askia vasten. Se roihahti liekkiin ja sen jälkeen oli helppo suunnata lämpö kuivia puita ja sanomalehteä vasten.
“Aika luksusta ettenkö sanois”, Anton naureskeli. Eihän ämpärimenetelmällä peseytyminen suihkua todellakaan voittanut, mutta olihan se ihan hyvä välillä irtaantua niistä sellaisista mukavuuksista.
Kaivon vesi oli onneksi puhdasta, vaikka ensimmäiset pumppaukset olivatkin syöksäyttäneet rusehtavaa vettä ämpäriin.

“Menee kyllä ainakin tunti ennen kuin päästään kylpemään. Mitäs tehdään sillä välin?” Anton kysäisi istahtaessaan alimmalle lauteelle ja katseli Sarahin touhuja kiukaan kimpussa kaljan juonnin lomassa.
"Keskustellaan tietysti ihonhoidosta ja mietitään miten paljon kauneuden eteen pitää kärsiä", Sarah vihjaili ja nosti merkitsevästi kulmaansa katsoessaan Antonia. Virne hiipi naisen huulille ennen, kun oluttölkki piilotti ilmeen taakseen. Jos hän olisi ollut Ellien kanssa sillä mökillä (olettaen, että nainen olisi suostunut elämään erämökillä ilman juoksevaa vettä ja sisävessaa), aihepiiri olisi varmasti ollut juurikin se.
“No ziiz, mähän kävin just kuule marikyy.. manikyyris laittamas nää mun kynnet kuntoon. Tosi ihqut”, Anton tapaili kimeää teinimäistä äänensävyä esitellen Sarahille lyhyeksi jyrsittyjä kynsiään. Ei, mies ei todellakaan tiennyt kauneudenhoidosta hölkäsen pöläystäkään.

"Mites sulla menee Vilan kanssa?" Sarah kysyi puhtaasta mielenkiinnosta. Hän tiesi, ettei mies ratsastanut yhtä lailla tavoitteellisesti, kuin hän, mutta yksi Juniorinauha voittoruusukkeiden seassa ilmaisi, ettei kisaaminen tainnut olla ihan turhanpäiväinen harrastus.
“Vaihtelevalla menestyksellä”, Anton vastasi olkiaan kohautellen. “Ihan hyvin kuitenkin.”
Hän siemaisi oluttaan katseen harhaillessa saunan seinillä.
“On kyllä viime aikoina toi treenaaminen jäänyt vähiin, kun Isabella ja Jonathan sillä ratsastaa myös, mut eiköhän tää tästä.”
Suu mutristui aavistuksen Jonathanin nimen kohdalla, mutta Anton työnsi katkeruutensa sivuun. Olihan hänelläkin ollut sutinoita ennen Aliisaa, joten väliäkö tuolla vaikka nainen oli lemmiskellytkin Jonathanin kanssa. Ollutta ja mennyttä…
“Käyn mä välillä sitä Jessen tammaakin liikuttelemassa niin eipähä pääse ihan kokonaan unohtumaan, miten siellä selässä istutaan”, mies selitti pyöritellen uhkaavasti tyhjentyvää kaljatölkkiä käsiensä välissä.
“Mut sulla ja Effillä taitaa mennä tosi hyvin?”

Sarah muisteli oliko missään vaiheessa kuullut tai nähnyt Antonia Jessen hevosen selässä.
"No sepä mukavaa", Sarah aloitti ja hymyili sitten hieman leveämmin.
"Ja Effin kanssa meillä menee tosi hyvin. Me edistytään tasaiseen tahtiin ja musta tuntuu, että ollaan aika hyvällä pohjalla nyt."

Latina mietti sitten Lauria ja tämän kahta hevosta. Matildan lisäksi asiasta ei tainnut vieläkään tietää ketään, sillä vaikka Runiacissa oli muidenkin Auburnlaisten hevosia, hän oli saanut välteltyä tuttujen kasvojen kohtaamiset Orijoen tallilla.
"On mulla itseasiassa kaksi muutakin liikuteltavaa Orijoella, mutta ne ei kumpikaan ole kouluhevosia. Kehittävät silti sitten muilla osa-alueilla", Sarah kertoi.
"Tykkään kyllä huomata miten nopeasti kehittyminen on lisääntynyt Auburnin myötä."

Anton oli kuunnellut Sarahin puhetta nyökytellen ymmärtämisen merkiksi.
“Niin, eipä siellä oikein uskalla olla kehittymättäkään”, mies naurahti. Jos hän olisi mennyt jonnekin tavan ratsastuskoululle aloittelemaan ratsastusharrastusta uudestaan, hän tuskin olisi vielä siinä vaiheessa, että olisi uskaltanut kokeilla kilpailemista jollain tallin puhkikulutetulla tuntiratsulla. Eipä sillä, kisaaminen Vilankin kanssa jännitti edelleen.
“Kauankos sä olitkaan sitä Effiä vuokrannut?” mies kysyi. Oli hän ehkä saattanut sitä jo aikaisemminkin kysyä, mutta eipä tuo muisti kaikkein kirkkain ollut. Ainakaan huonojen yöunien ja parin kaljan jälkeen.
"Vuosi sitten kesän alussa aloitin", Sarah vastasi hymyillen. Siitä tähän päivään oli mahtunut paljon iloa, surua, riitoja ja onnea. Latinan mieli mustui aavistuksen muistaessaan miten Thomaksen edellinen tapaaminen oli mennyt.

"Mä olin silloin helppo b tasolla vasta", Sarah lisäsi vielä ja virnisti. Amanda Sokka oli kaikessa kauheudessaan hyvin pätevä valmentava.
“Ahaa, mehän ollaan sitte oltu melkein saman verran Auburnissa”, Anton tuumaili ja könysi sitten ylös lauteelta.
“Mä luulin että olisit ollu kauemminkin”, mies totesi kohauttaen olkiaan. Jos heidän kahden kehittymistä pitäisi verrata, niin Sarah oli reiiiippaasti pidemmällä kuin Anton. Muttei se miestä häirinnyt. Talli nyt oli pullollaan häntä parempia ratsastajia muutenkin.

Anton siirtyi saunasta pukutiloihin ja laski tyhjän tölkin käsistään.
“Tiedätkös, nyt tekisi poikaa kunnon paukku”, mies huikkasi Sarahille. Alkosta kun oli tarttunut mukaan myös pullo kirkasta. Vaihtelua kaljalle, vaikkei Anton nyt niin usein viinaa juonutkaan.
“Tämän illan suunnitelmissa kunnon känni”, Anton ilmoitti päättäväisesti ja yritti vähän hymyilläkin. Kalsarikännit Sarahin kanssa keskellä metsää, ei pöllömpi suunnittelma.
"Nyt puhut Seljavaara vähän, mutta asiaa", latina nauroi ja työnteli sitten miestä edellään kohti mökkiä. Siellä, keskellä ei mitään, olisi huomattavasti pienemmät mahdollisuudet töpeksiä kännissä. Antonin seurassa hän oli ennenkin ollut humalassa, eli miehen edessä ei tarvinnut esittää mitään pikkusiveellistä siideripissistä.


"Kippis", Sarah lausui ja kilautti kaapista löytyneen shottilasin Antonin lasin kanssa yhteen. Juomaa läikähti sormille, Sarah kumosi omansa suuhunsa tuntien sen polton koko matkalla. Irvistys nousi väkisin kasvoille.
Antoninkaan naama ei peruslukemilla pysynyt, kun hän iski tyhjentyneen shottilasin pöytään.
“Jooei, kyllä toi kalja on parempaa”, mies irvisteli. Toisaalta viina meni nopeammin päähän, joten jos oikeasti ne hillittömät perseet aikoi vetää, kannatti kaljan sijasta nauttia väkevämpiä.

“Ei tätä kyllä raakanakaan voi vetää”, Anton puuskahti, kävi hakemassa kaksi pahvimukia ja jääkaapista Jaffa-pullon ennen kuin tälläsi itsensä takaisin huojuvalle penkille. Sarah meinasi mainita jotain nössöydestä, mutta tiesi itsekin, että lantrattuna ryyppääminen ei mennyt ihan niin epätoivoiseksi. Ehkä.

Keskittynyt ilme kasvoillaan mies lorautti pari senttiä viinaa mukien pohjalle ja päälle limukkaa. Toinen mukeista päätyi Sarahin eteen ja toinen Antonin huulille.
Viinan maku kyllä puski vahvasti läpi lantringista huolimatta, muttei se Antonia häirinnyt.
“Ei tällä drinkkitaidoilla ihan taida Krouviin baarimikoksi päästä”, mies virnisti Sarahille. “Sä varmaan osaat tehdä sata kertaa parempia.”
Erämökin juomavaihtoehdot vain olivat aika rajalliset, joten kovin kummoisia drinkkejä niistä ei saisi muutenkaan.
"On tässä jo hyvä alku. Humalaan tässä kuitenkin halutaan päästä", Sarah vastasi virnistellen. Hän oli sammuttanut puhelimensa ilmoitettuaan tarpeellisille ihmisille olevansa tavoitettavissa vasta maanantai-illalla.

Humalanhakuisesta juomisesta kaksikko päätyi saunan lauteille, Sarah oli iloinen, että oli epäilyksistään huolimatta pakannut bikinit mukaansa eikä tarvinnut saunoa sitä myöden yksin tai alasti Antonin kanssa.
"Tässä vaiheessa ne elämän paskat puolet näyttää aika vähäpätöisiltä", nainen huokaisi kiukaan lämpöaallon pyyhkäistessä heidän ylitseen.

Pyyhkeeseen kietoutunut Anton nyökkäsi nojautuessaan seinää vasten. Pienestä nousuhumalasta huolimatta hän ei ollut maininnut Sarahille, kuinka saunassa yleensä kuului olla alasti ja peittänyt omat sukukalleuksensa sinisellä pyyhkeellä uimashortsien unohduttua kotisohvalle.
Eivät he vielä olleet siinä kaveruuspisteessä, että voisivat kekkuloida alasti toistensa edessä - jos nyt koskaan tulisivat olemaankaan.
“Sanoppa muuta”, Anton henkäisi ja vilkaisi vieressään istuvaa naista. Eihän se näky huono ollut, todellakaan, mutta siitä huolimatta hän sulki silmänsä ja keskittyi saunan lämpöön Sarahin vartalon tuijottelun sijasta. Sarah oli kaveri, joten ei kovin toverillista ollut sellainen silmäily.
Ihan niin kuin Aliisakin oli ollut ensin. Kaveri. Turhautunut puuskahdus karkasi Antonin huulilta.
“Vaan sielläpä ne paskat puolet odottelee”, mies murahti.
"Niinhän ne. Tai mun taisi häipyä jo takaisin Englantiin", Sarah vastasi ja vilkaisi sitten Antonia pyöräyttäessään päätään vinosti seinää vasten. Hän ei ollut kertonut Thomaksen käynnistä vielä muille, kuin Jonathanille.

"Thomas kävi uuden kihlattunsa kanssa esittäytymässä viime viikonloppuna", latina paljasti ja heilautti löylykauhasta lisää vettä kiukaalle. Sihahduksen myötä nainen kulautti saunaolutta kurkkuunsa. Päässä surisi jo hyvin, muttei vielä tarpeeksi.

Anton ryki kurkkuaan, sillä oli ollut juuri nielaisemassa kalja-annostaan suusta, kun Sarah oli maininnut Thomasin.
“Kihlatun!?” hän ähkäisi epäuskoisena. “Siis sekö on kihloissa? Milloin te erositte edes, eihän siitä oo kuin, mitä, puoli vuotta? Ja nyt jo kihloissa?!”
Okei, tuota Anton ei todellakaan ollut osannut odottaa. Epäuskoisen huvittunut tyrskähdys purskahti miehen huulilta, kun hän kuvitteli päässään Aliisan lompsivan joku kaunis päivä hänen eteensä kihlasormusta esittelemään. Ei tulisi tapahtumaan, toivon mukaan.

"Jep…" Sarah mutisi ja huomasi, ettei pystynyt vielä nauramaan asialle. Havainto synkisti latinan mielen entisestään, jos hän välitti, hän ei ollut päässyt yli.
"Sen uusi naisystävä myös löi mua avarilla naamaan, eli en ilmeisesti tehnyt kovin hyvää ensivaikutelmaa", Sarah jatkoi, suupieli jo aavistuksen nykien. Hän ei voinut sille mitään, mutta näki edelleen Allisonin teon äärimmäise heikkouden merkkinä, vaikkei hänelläkään ollut aivan puhtaat jauhot pussissaan.

"Ihana elämä, eikö?" nainen hymähti kipaten sitten loput saunajuomastaan kitaansa.
Anton ei vieläkään oikein pystynyt käsittämään kuulemaansa, joten tyytyi vain pudistelemaan epäuskoisena päätään.
“Noh, onnea ja menestystä heille sitten. Tai sitten ei”, mies tuhahti ja katsoi Sarahia.
“Hei mutta, kyllä sä varmasti löydät jonkun paremman kuin joku Thomas”, Anton lausahti filosofisesti. Ihan varmasti Sarahin näköisellä naisella kera mukavan luonteen olisi vientiä. Sitä hän ei epäillyt hetkeäkään.

Anton heitti lisää löylyä, irvisteli hetken paahtavassa kuumuudessa ja kömpi sitten ylös lauteelta.
“Mä lähden ainakin happihyppelylle”, hän puhisi astuessaan narisevalta lauteelta lattialle.

Sarah ei viitsinyt vastata mitään siihen, miten hän löytäisi jonkun. Vakaa päätös siitä, ettei hän ikinä enää tarvitsisi ketään oli se, jossa Sarah halusi pysyä. Tapahtui mitä tapahtui.
"Mä tulen myös. Katsotaan jos rohkenen uimaan", latina virnisteli seuratessaan pyyhe lantiollaan kulkevaa Antonia. Katse liukui havaittavissa olevia selkälihaksia pitkin alemmaksi, kunnes Sarah tajusi mitä oli tekemässä.
Ei. Ystävä.


"Herraisä miten kylmää!!" latina kiljui päästyään takaisin pinnalle. Vesi hänen ympärillään lainehti hypyn jäljiltä ja sen kylmyys teki hengittämisestä vaikeaa. Hampaat kalisivat yhteen, mutta Sarah jollain tavalla silti nautti siitä tunteesta.
"Ootko ihan vvvarma, ettet tule uimaan?" brunette kysyi uidessaan pientä ympyrää laiturin vierellä.
Anton pudisteli päätään tomerasti ja istahti sitten laiturin nokkaan.
“Ei oo uikkareita”, mies virnisti uittaessaan varpaitaan jäätävässä vedessä. Ei todellakaan lähtisi uimaan noin kylmään jorpakkoon, ei vaikka humala kolkuttelikin päänuppia.
Mieluummin hän nauttisi maisemista, mikä kattoi niin laskevassa auringossa kimaltelevan metsälammen kuin siellä uiskentelevan Sarahin.
"Nössö", Sarah velmuili ja ui sitten hieman kauemmaksi laiturista. Vesi oli edelleen hyisen kylmää, mutta ei niin paha, mitä se oli aluksi.
Pienen ohikiitävän hetken Anton pohti, pitäisikö sittenkin vain nakata pyyhe pois ja pulahtaa uimaan, mutta jänisti viime hetkellä.

Hetken uituaan nainen suunnisti takaisin laiturille ja nousi ylös vedestä. Hänen olisi tehnyt mieli suunnata suorilta jaloilta takaisin saunaan, mutta vilkaistuaan Antonia ja seurattuaan tämän katsetta, Sarah jähmettyi paikalleen. Tai niin paikalleen, mitä umpijäässä tärisevä ihminen nyt saattoi olla.

"Ei voi kyllä maisemista valittaa. Tai oikeastaan seurastakaan", brunette lausui ja loi Antoniin sitten humalaisen kiitollisen hymyn. Ele saattoi toki tulla ulos aavistuksen flirttailevalla vivahteella, sillä latina oli humalassa ja Anton näytti… no vähäpukeiselta mieheltä.
“Eipä kyllä”, Anton hymähti. Olisi hän varmasti nauttinut yksinolostakin, mutta Sarahin seura kyllä kruunasi koko viikonlopun.

“Yksinäisten sinkkujen mökkireissu” mies naurahti eikä voinut olla virnistämättä miettiessään, mitä kaksi sinkkua kaukana kaikista voisivatkaan tehdä.
Mutta virne kuitenki katosi nopeasti. Jos ei nyt kuitenkaan… Hänen oli pitänyt pysyä kaukana tallilaisita siinä mielessä, mutta aika surkeasti sekin päätös oli pitänyt. Lipsahtanut jo kolme kertaa - Aliisan kanssa useammankin kerran.

“Hitto täällä oikeasti on kylmä”, Anton hytisi. “Tai sitten en oo vielä tarpeeksi humalassa. Se pitää ainakin korjata ja äkkiä.”
Niinpä mies nousi ylös ja mennessään taputti Sarahia olkapäälle.
"Niin on", latina myötäili ja seurasi illan isäntää kuuliaisesti takaisin saunan puolelle. Lämpö nipisteli kaikkialla, kun kohmeinen keho alkoi jälleen toimimaan.

"Onneksi otettiin lisäoluet mukaan", Sarah päivitteli napatessaan uuden tölkin pukuhuoneen penkiltä sormiinsa. Se oli ehtinyt jo hieman lämmetä, mutta menisi siinä missä kylmäkin kalja.

Topics tagged under reyvaara on Foorumi | Auburn Estate Antonsarah

Sarah oli peseytynyt ensin, antaen seuralaiselleen sitten rauhan nakuilla pesutilassa aivan yksinään. Nainen istahti laiturin penkille katselemaan vielä punaisena auringonlaskun jäljiltä hohtavaa järvimaisemaa. Latina nosti polvet rintaansa vasten ja kietoi kätensä niiden ympärille. Oli outoa ajatella, ettei menisi montaa viikkoa, että järven vesi olisi jäässä ja maisema lumen peittämä. Vuosi oli kulunut aivan liian nopeasti.

“Siinä lämmikettä”, Anton tokaisi ojentaessaan pahvimukillisen Jaffan ja viinan sekoitusta Sarahille. Mies oli käynyt mökistä hakemassa lisää juotavaa peseytymisensä jälkeen, antaen näin Sarahille hetken omaa rauhaa.
"Kiitos."
Kaivettuaan hupparin taskuihin tunkemansa kaljat penkille, hän istahti naisen viereen ja katseli lampea mietteliäänä toivoen, että laho penkki kannattelisi heidän molempien painot.
“Tiedätkös. Tosi kiva, että lähdit mukaan. En kyllä ihan heti uskonut, että oikeasti tulisit”, Anton sanoi tuupaten kevyesti vieressään istuvaa naista.
“Ei varmaan kovin moni muukaan uskois jos kuulisivat”, mies naurahti. Siinäpä olis auburnilaisille juoruilun aihetta.
Sarah hymähti virnistäen. Vaikka hän yrittikin olla välittämättä juoruista, huomasi nainen kuitenkin välillä miettivänsä miten tietyt tilanteet olisivat luettavissa ulkopuolisen silmin. Kuten esimerkiksi se, miten hän oli edellisillä jatkoilla saattanut kaulailla Robertin kanssa hyvinkin näkyvästi yökerhossa.

"En kyllä mäkään olisi uskonut, jos olisi normaali elämäntilanne päällä. Tekee hyvää välillä hypätä suuna päänä tilanteeseen, jossa saattaisi viihtyä. Ja mä olen kyllä viihtynytkin", Sarah vastasi ja huokaisi sitten syvään. Antonin olkapää tuntui pehmeältä poskea vasten.
"Että kiitos sulle, että huolit mukaan. Vaikket nyt saakaan vetäytyä ihan yksin vetelemään kalsarikännejä ja manaamaan sadetta keskelle korpea." Nainen nauroi ääneen mielikuvalleen hyvin yrmeästä Antonista heristelemässä nyrkkejään vettä tiputtelevalle taivaalle.
“No, enköhän mä ehdi kalsarikänneilemään yksin kotonakin, satoi tai paistoi”, mies naurahti huvittuneena. Ei hänellä oikein muutakaan tekemistä tuntunut enää olevankaan.
“Saat sä toki sinnekin tulla seuraksi jos tylsyys iskee”, Anton lausahti nostaessaan käsivartensa ihan vain kaverillisesti Sarahin olkapäiden yli.
"Hah, kiitos", Sarah vastasi ja asettautui mukavasti pehmeää kylkeä vasten. Jaffaviina maistui hyvältä ja humalatila hipoi huoletonta huomista.


"Sä oot oikeesti tosi hyvä ihminen, Anton", nainen kertoi ja nosti katseensa jonnekkin sinisten silmien äärelle.
"Ja ajattele, meinasin pussata sua sillon, kun annoit mun nukkua sun luona. Eli et sä voi ihan huono ihminen olla", huulilla viipyi hölmö, humalainen hymy. Sarahin oli hyvä olla siinä lämpimässä kainalossa, huteran laituripenkin päällä.
“Niin no, en välttämättä olis pahakseni laittanut, vaikka olisitkin pussannut”, mies virnisti. Sekin ilta olisi voinut päättyä ihan toisin, mikäli he oikeasti olisivat suudelleet. Mutta silloin Anton oli ollut huomattavasti vähemmän humalassa, Sarah puolestaan aivan kaatokännissä, joten mies olisi kuitenkin tuntenut olonsa jonkinlaiseksi hyväksikäyttäjäksi.

Anton katsoi Sarahia syvälle silmiin ja mietti, kuinka he nyt kuitenkin olivat siinä, ihan yhtä humalassa molemmat ja sydänsuruissaan.
“Olis varmaan ollut ihan hirveää”, blondi mies vitsaili ja ihan huomaamatta siveli Sarahin käsivartta. Hän kyllä voisi pistää päänsä pantiksi, ettei vieressä istuvan naisen suuteleminen todellakaan olisi hirveää. Siitähän toki voisi ottaa selvääkin.
"Mä olen kyllä aika hyvä suutelemaan", Sarah myönsi ja nojasi sitten vähän lähemmäksi.

Jostain syystä se nojaus jatkui ihan Antonin huulille asti, eikä latinan tarvinnut pohtia siinä oluenmakuisia huulia maistellessaan, että miten sormet eksyivät puolivahingossa vaaleiden hiusten sekaan. Anton oli aika hyvä suutelija myös, Sarah mietti ja nojasi sitten taaksepäin.
"Hups", brunette mumahti ja hihitti sitten.
Antoniakin nauratti koko tilanne, muttei kieltänyt sitä, etteikö Sarahin suuteleminen ollut hyvältä tuntunut. Siitäkin huolimatta, että huulien seikkaillessa toisiaan vasten mielessä oli pyörähtänyt Aliisa sekä miehen itselleen tekemä lupaus, ettei tallilaisiin koskisi enää.

"Ehkä me ei mennä sitä pidemmälle", Sarah virnisteli humalan tehdessä puheesta aavistuksen jo sammaltavaa. Hän ei kuitenkaan siirtynyt kauemmaksi, käänsi vain päätään hieman ja laski poskensa takaisin Antonin olkaa vasten.
Siinä oli hyvä olla.
“Se jos mikä olisi varmasti hirveää”, mies naurahti. “Joten parempi olla kokeilematta.”
Ei. Se ei todellakaan olisi ollut millään tasolla hirveää, mutta Anton ei halunnut pilata tätäkin kaverisuhdetta millään seksillä,vaikka ajatus houkuttelikin.

“Onko nälkä? Vois sytyttää nuotion ja paistaa vaikka makkaraa”, mies kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Päivällä syöty pizza oli pelkkä muisto vain, joten nälkä kurni ainakin Antonin mahanpohjaa.
"On", Sarah vastasi hetkeäkään epäröimättä.

Kirjoitettu yhdessä Antonin kanssa.
#reyvaara
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 08.09.19 22:16
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

Maybe you should try plan D for Dumbass | Anton S.

PERJANTAI 6.9.
Kirjoitettu yhdessä Sarahin kanssa

Se oli lähtenyt pienestä juttutuokiosta loungessa, jossa Anton oli maininnut lähtevänsä pohjoiseen sukunsa vanhalle erämökille viikonlopuksi omaan rauhaan, sillä kaipasi hetken irtaantumista Kallasta ja oli jo pyytänyt pomoltakin perjantain sekä maanantain vapaaksi.
Sarah oli ilmoittanut lähtevänsä mukaan, mihin Anton oli sitten naureskellen suostunut. Ei hän nyt ihan oikeasti ajatellut, että nainen tosissaan olisi. Kunhan heitti vitsiä ja niin edelleen…

Mutta niin vain Sarah oli ilmestynyt perjantaiaamuna Antonin oven taa laukkunsa kera.
"Ootko nyt ihan tosissasi?" mies oli päivitellyt. Kyllä, Sarah oli ollut tosissaan. Eikä perääntynyt, vaikka Anton pelotteli mökin alkeellisuudesta.  Sähköt siellä kyllä oli, mutta vessatarpeet pitäisi suorittaa lahoamispisteessä olevassa ulkohuussissa, vesi pitäisi kantaa kaivosta ja niin edelleen.

"On täällä sentään sauna tuolla rannassa", Anton ähkäisi nakatessaan kassinsa toiselle sängylle ja kumartui sitten laittamaan lämpöpatterin johdon seinään.
"Ja ei, en todellakaan lähde viemään sua takasin jos tulit jo katumapäälle", mies hymähti vilkaistessaan seuralaistaan. Ei hirveästi houkutellut toinen kahdeksan tunnin ajomatka…

Anton repäisi kaljalaatikon auki, otti yhden tölkin käteensä ja istahti sängyn laidalle miettien, mitä hiivattia hänen elämässään tapahtui.
"No en mä haluaisikaan", Sarah vastasi naurahtaen ja laski putkikassinsa vapaana olevan sängyn päälle. Se todella oli nähnyt jo parhaat päivänsä, sen jouset narahtivat vaarallisesti latinan istuessa patjalle.
"Kotoisaa", nainen totesi virnistäen ja siirsi katseensa Antoniin. Päätös lyöttäytyä miehen seuraan tuntui ainakin vielä ihan hyvältä, viimepäivien tapahtumien taustalla sellainen järjenvastainen retki oli ollut tervetullut.

"En mä ole ihan niin prinsessa, miltä ehkä näytän", Sarah sanoi ja muisti, että oli aikaisemminkin tämän vuoden sisällä sanonut ne sanat ääneen. Muisto oli samankaltainen, elämän pohjalta tehty päätösten ilta, joka oli johtanut uuden tuttavuuden tapaamiseen.

"Hyvä. Saat tappaa kaikki hämähäkit sitte", Anton tuhahti hymyillen ja silmäili katonrajassa näkyvää hämähäkin verkkoa. Jos Sarah olisi niitä, jotka kiljuivat aina jonkun ötökän nähdessään, saisi nainen nukkua vaikka autossa, koska mies ei jaksaisi kuunnella sellaista.
Mielikuva Sarahista auton takapenkillä peittoon kääriytyneenä sai Anton hymyilemään leveämmin. Ei hän sentään yllättävää seuralaistaan mihinkään autoon laittaisi nukkumaan.
"Sopii", Sarah nauroi.

Anton kaivoi laatikosta toisen tölkin ja ojensi sen Sarahille.
Suunnitelmissa oli ollut lähteä kalastusreissulle yksin, mutta niin ne suunnitelmat vain muuttuivat. Kalastusvehkeet olivat jääneet kotiin eikä hän yksinkään ollut, niin kuin oli ollut tarkoitus.
Seurassa ei todellakaan mitään vikaa ollut, vaikkei Anton oikein tiennyt miten pitäisi Sarahin läsnäoloon suhtautua. Tuntui vähän hölmöltä istua siellä pikkuruisessa mökissä naisen kanssa, mutta toisaalta pitkä ajomatka oli karistanut sen alkujäykkyyden, joten Anton uskoi pystyvänsä rentoutumaan seuralaisensa edessä.

"No, tää kämppä on tässä", mies mutisi viittoessaan kädellään ympärilleen. Ei siinä mökin tapaisessa ollut kuin kaksi sänkyä, pöytä, kamiina ja jääkaappi. Ruoanlaitto tapahtuisi joko keittolevyllä tai nuotiossa paistamalla, kuten myös kahvin keitto.
"Huussi on tuolla takana ja sauna tosiaan rannassa. Uimassaki saa käydä vaikkei se lampi mikään kirkasvetisin ja puhtain olekaan", Anton selitti kaljan hörppimisen lomassa. Uhkaavasti lähestyvä talvi sai jo illat pimenemään, joten Sarah saisi paremman silmäyksen pihapiiriin vasta aamulla.

"Mä voin vaikka laittaa valkean kaminaan", latina nyökkäili ja sihautti saamansa kaljan auki.
"Mutta huomenna haluan kyllä saunaan", Sarah lisäsi virnistäen, nousi narisevalta sängyltä ylös ja siirtyi kaminan eteen. Sen vieressä oli puita, jotka oli varmasti jääneet viime vierailulta, ne syttyisivät varmasti helpolla.
"Joo, pääset saunaan huomenna", Anton nyökytteli.
"Haetko lisää puita, vai haenko mä?" nainen kysyi ja avasi lasiluukulla varustetun oven. Sen sarana vingahti käytön vähyydestä. Puiden latominen tulipesään tuntui terapeuttiselta, eikä kestänyt kauaakaan, että puupino oli sytytintä vaille valmis.

"Onko sulla sytkäriä tai tulitikkuja tai jotain?"

Anton lupautui hakemaan puupinon kamiinan viereen. Noustuaan ylös hän kaiveli kauppakassista tulitikkupaketin ja nakkasi sen naisen syliin.
"Ollos hyvä", mies hymähti, nappasi sitten puiden kantokopan käteensä ja suuntasi kulkunsa ulos ovesta kohti liiteriä.

Puita koppaan latoessaan Anton kirosi mökkiin unohtunutta taskulamppua, mutta hyvin siellä pimeässäkin saattoi touhuta.
Pitkä huokaus pääsi ulos, kun hän mietti miten erilainen reissu olisi ollut jos Aliisa olisi ollut mukana eikä Sarah. Ehkä he olisivat lämmitelleet sillä hetkellä kamiinan sijasta toisiaan…
Mutta tänä viikonloppuna lämmitettäisiin ihan vain kamiinaa ja saunaa. Ei muuta.

"Vittu", mies tuhahti lyötyään itseään polveen yhdellä puukalikalla. Siitä tympääntyneenä hän viskasi kyseisen karahkan johonkin pimeän metsän syövereihin. Ihan niin kuin oli tehnyt parisuhteelleenkin.  Sinne meni, ihan tuosta noin vain.
Blondi jatkoi ääneen kiroilua silkasta noitumisen halusta ennen kuin nappasi täyttyneen kantokopan käsivarrelleen ja suuntasi pimeässä kohti mökkiä.

"Syttykö?" Anton kysäisi kamiinan edessä edelleen kyykkivältä Sarahilta.
"Joo. Kaikki ok?" Sarah kysyi katsoen sisään tullutta miestä kysyvästi. Kaljatölkki oli tyhjentynyt sillä välin jo puolella. Tulen rätinä toi hieman eloa viileään erämökkiin.
"Mmm, on joo", Anton huokaisi laskiessaan puukopan kamiinan viereen. Kaikki oli ok. Loistavasti. Ei voisi paremmin mennäkään.

Mies istui pienelle jakkaralle pöydän ääreen ja otti kaljatölkin käteensä. Katse kämmenien välissä pyörivässä tölkissä hän pohdiskeli syntyjä syviä. Tai no, lähinnä Aliisaa. Olihan hän elämänsä aikana seurustellut aikaisemminkin, mutta yksikään ero ei ollut mieltä vetänyt niin matalaksi kuin tämä viimeisin.
Mutta koska Anton ei halunnut olla mikään synkistelijä, hän tempaisi päänsä ylös ja katsahti Sarahiin.
"Pelataanko vaikka korttia?" hän ehdotti kurotellessaan laukkuaan lattialta. Tekemiset siellä keskellä ei mitään oli aika vähissä, joten Anton oli tajunnut varautua ja viskannut laukkuunsa korttipakan ennen lähtöä.

Sarah ei ihan uskonut Antonin vastausta, mutta ei jäänyt tivaamaan. Hän oli kuullut jo kaiken oleellisen automatkalla, vaikka latina epäili senkin olleen vain pintaraapaisu kaikesta.
"Pelataan vaan. Kunhan ei räsypokkaa", Sarah vastasi nauraen ja asettautui sitten miestä vastapäätä pöydän ääreen. Hän oli varsin kiitollinen harmaista polveen asti ulottuvista villasukistaan ja mietti miten kylmä mökillä olisi ollut talvella kolmenkymmenen asteen pakkasella. Silloin hän olisi mahdollisesti kääriytynyt makuupussiin eikä olisi suostunut tulemaan sieltä ulos.

"Mä en kyllä osaa pelata mitään muuta, kuin sikaa, eli saat opettaa, jos pelataan jotain muuta", Sarah kertoi virnistäen ja hörppäsi uuden siemauksen oluestaan.

"Höh, just sitä räsypokkaa mä olinkin ehdottamassa", Anton virnisti. Ei hän kyllä oikeasti olisi edes kehdannut sellaista ehdottaa, vaikka olihan se saattanut mielessä käväistäkin. Johan hän oli seuralaisensa pariin otteeseen vähissä vaatteissa nähnytkin, joten ei se sinällään olisi ollut mitään uutta.
"Toisaalta se olis varmaan ollu mulle varma häviö, joten ehkä me pelataan sitä sikaa nyt", mies tuhisi huvittuneena kortteja sekoitellessaan. Sarah nauroi ääneen.

Aseteltuaan kortit pöydälle, Anton kurottautui ottamaan uuden kaljan laatikosta ja siirsi tyhjentyneen tölkin pöydän reunalle.
"Sä saat kyllä muistuttaa mua, miten tätä pelataan."
"Sitä ennen sä saat antaa mulle uuden oluen", Sarah mainitsi ja saatuaan tölkin käsiinsä, tämä selosti lyhyesti pelin säännöt läpi. Se, jolla olisi viimeisenä kortteja käsissään pöydällä olevan pyöreän pakan tyhjennettyä, oli häviäjä - eli sika.

"Me ehkä tarvittaisiin joku kitaratyyppi soittamaan tänne", Sarah sanoi pelin alettua, seinäkellon tikitys oli tulen rätinän lisäksi ainoat äänet koko paikassa.
"Jos olis kitara, niin voisin olla se kitaratyyppi", Anton lausahti iskiessään yhden kortin ympyrän keskelle.
"Ei oo kyllä tullut soitettua muutamaan vuoteen, mutta enköhän mä aina yhden Paranoidin osais vetää", mies jatkoi virnistellen. Harva tiesi hänen bänditaustastaan, josta tosin oli jo pieni ikuisuus.
"Meillä oli kuule jätkien kanssa ihan bändikin. Termospullo", Anton valaisi Sarahia, joka tuijotti häntä epäuskon ja ihailun välimuoto kasvoillaan.
"Mä en ole yhtään musikaalisesti lahjakas, mutta nautin kyllä suunnattomasti siitä, kun joku on. Mun isovelihän soitti nuorena flyygeliä, se oli siinä itseasiassa tosi hyväkin."

Sarah löi kortin pöytään, minkä jälkeen oli Antonin vuoro tehdä samoin.

"Mikä nimi on Termospullo?" naurahdus karkasi latinan huulilta tämän siirtäessä katseensa takaisin miehen kasvoille.
"En tosiaan tiedä. Jostain se vaan tuli… Piti äkkiä keksiä nimi bändille, ku oli eka keikka tiedossa", Anton selitti naureskellen.
Kaljatölkki eksyi huulille uudemman kerran ja siniset silmät tutkailivat juoman yli Sarahia. Edelleen tuntui vähän hölmöltä olla siellä juurikin kyseisen naisen kanssa, mutta eiköhän heille ihan kiva viikonloppu tulisi.
"Se sitten myös jäi", mies jatkoi laskettuaan tölkin puiselle pöydälle ja nosti yhden kortin ympyrästä sen jälkeen, kun Sarah oli onnistunut jatkamaan peliä ilman korttien nostelua.
"Hyvä nimi, jää ainakin mieleen. Miten iso teidän Termospullo sitten oli? Siin henkilömäärältään?" Sarah kumosi seuraavalla kerralla hieman reilummin kaljaa tölkistä ja sitä valui suupielen kautta rinnuksille asti. Harmaa villapaita kastui hieman.
"Oho", latina tyrskähti ja pyyhki kostunutta kangasta sormellaan.

"Hyvää hajuvettä", nainen lisäsi ja laski uuden kortin pöydälle. Siitä huolimatta, että hänellä oli siinä vaiheessa vain yksi kortti jäljellä, ei peli ollut vielä lopussa. Pyöreä pakka oli jo rikkoutunut ympyrä, mutta niin kauan, kun kortteja oli pöydässä, peli oli kesken.

"Porsas", Anton vitsaili pää kallellaan. "Se kalja kuuluu juoda eikä kaadella päälleen."
Mies nosti pari korttia ympyrästä ennen kuin muisti Sarahin esittämän kysymyksen.
"Oli meitä neljä siinä bändissä. Söpö poikabändi", blondi velmuili. "Toki me soitettiin itse eikä todellakaan tanssittu niin kuin jotku Backstreet Boysit."
Ei ollut tanssitaitoja miehelle suotu.
"Kamalan söpöä", Sarah virnuili ja mietti Antonia keinuttelemassa itseään koreografian mukaisesti lavalla.

Anton kulautti loput kaljoista kurkusta alas ja kaivoi sitten uuden tölkin pahvilaatikosta.
"Entä sinä? Mitään luurankoja kaapissa nuoruuden jäljiltä?" hän kysäisi vääntäessään rinkulasta kaljan auki.
"Nuori sä kyllä taidat vieläkin olla", mies totesi hymyillen ryystettyään tölkin suuaukolle kuohuneet olutvaahdot pois. Kyllä Anton muisti Sarahin täyttäneen vastikään 21 ja hän itse oli täyttänyt 26 huhtikuussa.
Aliisallakin oli ollut synttärit ihan vasta ja vaikka mies olisi kovasti halunnut naiselle synttärionnittelut lähettää, ei hän kuitenkaan ollut kehdannut. Tuskin Huru haluaisi hänestä kuulla yhtään mitään…
"Onhan niitä kertynyt", Sarah huokaisi luoden sitten piikittelevän silmäyksen Antonin suunnalle.
"En mä nyt mikään lapsi enää ole. Sitä paitsi, mulla on siinä tapauksessa vain enemmän elinvuosia jäljellä, kuin sulla", latina virnuili ja laski uuden kortin pöytään.
"Hei!" Anton naurahti ja viskasi irronneella tölkin rinkulalla naista.

Sarah mietti olisiko kertonut itsestään lisää Antonille. Mies oli ollut paikalla silloin, kun hän oli ollut hankalassa tilanteessa Thomaksen kanssa ja illan tapahtumat olisivat pienellä suunnanmuutoksella voineet päätyä aivan eri asetelmiin. Hän oli iloinen, että heidän välinsä olivat säilyneet hyvinä siitä huolimatta, että mies oli useampaan otteeseen sattunut paikalle, kun ei ehkä olisi pitänyt.

"Mulla on ollut aika hankala nuoruus ja sen myötä luurankojen kasa on myös iso. Osittain myös siksi, että niiden keräily on aloitettu jo ennen mun syntymääni", Sarah kertoi omasta mielestään sopivan diplomaattisesti.
"Mutta harrastuksia, joita kukaan ei välttämättä uskoisi multa löytyvän on kickboxing ja käyn edelleen satunnaisesti ampumaradalla", latina kertoi ja tutkaili Antonin ilmeitä kaataessaan olutta suuhunsa.
Anton kohotteli kulmiaan yllättyneenä. Kyllähän sen jo sokeakin näki, ettei Sarah mikään sohvaperuna ollut, mutta silti naisen mainitsemat harrastukset yllättivät.
"Eli sulle ei kannata vittuilla. Tulee ensin turpaan ja sitten luodista", Anton totesi lopulta leveästi hymyillen. "Ja sitten joutuu sinne sun kaappiin luurangoksi."
Sarah virnisti.

Lisää kaljaa valui miehen kurkusta alas. Tölkin laskeuduttua takaisin pöydän pinnalle, mies pyyhkäisi suupieliään.
"Toiset keräilee Paavo Pesusieni-krääsää ja toiset luurankoja."
Hän oletti, ettei Sarah halunnut sen enempää luurangoistaan avautua, joten jatkoi korttipeliä mietteliäänä.
"Huomenna voitais käydä Alkossa jos haluat juoda muutakin kuin kaljaa. Tällä menolla ne loppuu muutenkin kesken. Tästä on kyllä semmoset kolmisenkymmentä kilometriä lähimpään Alkoon, mut mitäpä se haittaa."
"Sopii varsin hyvin", Sarah vastasi ja nosti viimeisen kortin pakasta, lyöden sen suoraan keskipakkaan.
"Sika", latina ilmoitti virnuillen. Oli hyvä idea tunkea itsensä Antonin seuraksi keskelle korpea. Vaikka tällä olikin mittava kokoelma keltaisia pesusieniä kotonaan.

Toinen osa

kirjoittaja Anton S.
lähetetty 08.09.19 15:05
 
Etsi: Spin off
Aihe: Maybe you should try plan D for Dumbass | Anton S.
Vastaukset: 87
Luettu: 4192

Kukapa näitä nyt laskee?

10.04.2019 / Auburnissa, avoin, mukaan @Anton S.
#reyvaara

Sade alkoi jossain puolessa välissä meidän maastoretkeä. Effi oli ollut reipas, mutta yllättävän kuuliainen siihen asti. Pisaroita tuli ensin harvakseltaan, ne jäivät kimmeltämään ruunikon valkea-mustaan harjaan. Kypärän lippa piti suurimman osan poissa kasvoiltani ja sateen tuoksu täytti metsän.
Hetken päästä sade oli kuitenkin yltynyt ja olin päättänyt pysäyttää Effin erään tuuhean, valtavan kuusen alle. Sen alla olisimme voineet odottaa kaatosateen pahimman hetken. Effillä kuitenkin oli muita suunnitelmia.

Ensin se oli melkein murtanut jalkani heittäytymällä sivulle, juuri sen valtavan kuusen suuntaan ja jalkani oli jäänyt tamman ja kuusen väliin. Siitä pelästyneenä ruunikko oli päättänyt lähteä suorinta tietä kotiin, vähät välittämättä sen selässä karjuvasta ratsastajasta.
Lopulta, kun olin saanut tamman pysäytettyä, se oli tehnyt hienot sliding-stopit ja vetänyt päänsä matalaksi etujalkojensa väliin.
Armottomasta polvien puristuksesta huolimatta olin lentänyt, kuin märkä rätti Effin pään yli puolillaan olevaan ojaan.

Kylmästä täristen olin taluttanut intoa puhkuvan, vähemmän märän hevosen takaisin kotiin ja päättänyt, että meidän maastoyritykset saisivat riittää toviksi. Olin riisunut Effiltä varusteet ja laittanut sille kaksi kuivausloimea päälle, jonka jälkeen olin lopulta selvinnyt kaapilleni ja ruvennut vaihtamaan litimärkiä vaatteita kuiviin. Lounge oli tyhjä ja kaappini sijaitsi oviaukon toisella puolella, joten en jaksanut vaivautua siirtymään vessan suojiin vaihto-operaation ajaksi. Ehtisin kyllä kuulla, jos joku kävelisi loungeen sisälle.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 10.04.19 16:42
 
Etsi: Arkisto 2019
Aihe: Kukapa näitä nyt laskee?
Vastaukset: 19
Luettu: 281

Effin päiväkirja

16.03.2019

Lämmin vesi kimposi aavistuksen ruskeasta karvapeitteestä, ruunikko tamma liikahti hieman ja pärskähti, kun sen sieraimiin kulkeutui vettä. Seurasin katseellani veden kulkemista ja suljin vedentulon, kun hollantilaisen puoliverisen karvapeite oli kokonaan kastunut.

Ruskea ämpäri oli täynnä saippuavettä, sen pinnalla kellui keltainen jumbosieni ja violettiin hieman taittuvaa valkeaa vaahtoa. Nostin sienen käteeni ja lähdin hieromaan saippuaa kirjavaan tammaan. Punaiset korkeavartiset kumisaappaat kumahtelivat lattiaa vasten, kun liikehdin Effin ympärillä.
Koko tamman ollessa saippuoitu, otin käsiini pesuainepullon ja kaadoin violettia nestettä käsiini. Hieroin sitä niihin kohtiin, joista tamman dominant white väritys loisti valkeana ja luonnollisesti myös karkeaan häntään ja harjaan.

Saippuavesi soljui viemäristä ja lämmin höyry nousi puhtaan kiiltävästä tammasta pesarin kattoa kohden. Huuhdellessani kirjavaa häntää, Effi heilautti märkää ruoskaa äkäisesti, kastellen minut lähes läpikotaisin. Haukoin hetken henkeäni, kädet ylhäällä sivuillani ja tunsin kuinka vesi läpäisi ohuen vaatekerroksen ja liimautui iholleni.
"Effi!" ähkäisin ja yritin vetää vatsaani vasten tarttuneen vaatekappaleen kauemmas. Aimo annos vettä oli myös päässyt kumisaappaiden sisälle, letkun vesimäärä riitti hyvin heilahtaessaan täyttämään saappaani.

"Mikäs märkä t-paitakilpailu täällä on?" Ellie kysyi tyrskähtäen ja käännyin katsomaan ystävääni irvistys kasvoillani.
"Haha, tosi hauskaa. Mä olen ihan märkä!" valitin ja yritin pitää virneen pois kasvoiltani.
"Noh, tarvitset säkin suihkun ennen kisoja", Ellie vastasi, eikä edes yrittänyt näyttää olevansa pahoillaan.
"Hyvä valinta muuten pukea mustat rintsikat ja valkoinen paita hevosenpesuun", nainen lisäsi ja osoitti rintojeni suuntaan.
Vilkaisin sormen osoittamaan suuntaan ja ähkäisin.
"Varo vaan, tai kastelen sut seuraavaksi!" huudahdin ystävälleni, joka oli jo hyvää vauhtia kerennyt veden kantosäteen ulkopuolelle.

"Voi helve..." huokaisin ja nostin katseeni mieheen, joka keskeytti sanani.

"Mitä sä täällä kiroi..wou. Kiva asuvalinta", pesarin eteen ilmestynyt Anton ilmaisi ja jäi tuijottamaan rintojani.
"Anton hyvä, mun silmät ovat täällä ylhäällä", totesin ja sormeni nousivat edestäni kasvojeni korkeudelle. Etu- ja keskisormet osoittivat silmiäni.
"Aivan, sori, tuota, kai tiedät, että.."
"Tiedän, kiitos vain. Voitko katsoa Effiä sekunnin, jos vaikka kävisin vaihtamassa vaatteeni?" kysyin ja tuhahdin turhautuneena.
Anton lupasi, edelleen kurkkuaan selvitellen ja yritin livahtaa kaapilleni mahdollisimman nopeasti. En haluaisi enempää julkisuutta hyvän asuvalintani ja vesisuihkun ansiosta.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 16.03.19 14:21
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 122
Luettu: 7016

Drunken Sadness

08.03.2019
Murronmaalla yön kähmeessä, mukana @Sarah R., suljettu
#reyvaara

Olin käynyt tylsyyksissäni nauttimassa pari pitkää huurteista läheisessä kuppilassa, vaikka kuinka olin vielä viikko sitten vannottanut, etten juo enää ikinä. Voin sanoa, että cocktailpartyjen ja jatkojen jatkojen jälkeen krapula oli ollut aika... Hemmetin hirveä.

Mutta tällä kertaa olin ihan oikeasti juonut vain pari siellä kuppilassa, joten olin lähes selvinpäin! Selailin somen ihmeellistä maailmaa siinä kämpille päin tallustellessani, mutta nostaessani silmät ylös puhelimen ruudulta, bongasin jonkun naisen hoipperoivan vähän matkan päässä melkoisen laitamyötäisessä.
Vähän saatoin naureskella kyseisen eläjän humalalle, mutta kun pääsin vähän lähemmäksi, harmaat aivosolut löivät sen verran yhteen, että tajusin tuntevani kyseisen naisen. Ja mietin, mitä ihmettä latino täällä teki tähän aikaan vuorokaudesta.
"Sarah?" huikkasin ennen kuin pääsin sen luo.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 09.03.19 21:43
 
Etsi: Arkisto 2019
Aihe: Drunken Sadness
Vastaukset: 41
Luettu: 571

Sunnuntairatsastelijat

28.10.2018, Auburn / mukaan @Anton S., ei avoin
#reyvaara

Käytin reilusti aikaa Effin kuntoonlaitossa, olin ehkä hieman jopa pakkomielteinen siitä. Hevosen tuli aina olla edustavan näköinen, sillä eihän sitä tiennyt koskaan, että kuka sitä halusi tulla katsomaan. Tamma oli onneksi ruvennut jo tottumaan siihen, että se ei suunnilleen ikinä päässyt viidessä minuutissa töihin ja olin itse ainakin sitä mieltä, että kirjava piti puunauksestaan ihan yhtä paljon, kuin minäkin.

Ruskea koulusatula kiilsi hieman hoitopaikan valoissa, tarkistin vielä, että tummanruskea huopa oli suorassa ja valkoiset koulusuojat täsmällisesti tarrapuoli ulospäin jaloissa. Irroitin riimun tamman päästä ja pujotin kankisuitset Effin päähän. Soljet suljettuani heitin kirjavan enkkuviltin tamman selkään ja lähdimme maneesia kohden.
Ulkoilmassa hengitys höyrysi ja olin onnellinen, että maneesiin ei ollut tammatallista pitkä matka. Aurinko oli jo noussut, mutta lämpötila oli silti hieman miinuksen puolella. Maneesissa olisi onneksi silti lämpimämpi.

Kävelytin Effiä uraa pitkin maastakäsin alkulämmittelyksi ja kävin päässäni läpi asioita, joita minun pitäisi harjoitella tänään tamman kanssa.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 28.10.18 18:20
 
Etsi: Arkisto 2018
Aihe: Sunnuntairatsastelijat
Vastaukset: 20
Luettu: 298

Takaisin alkuun

Siirry: