Effin päiväkirja

Effillä ratsastaminen oli ollut jonkin verran haastavaa kilpailuiden vuoksi, mutta Sarah oli saanut tamman liikutettua siitä huolimatta. Latino oli ehtinyt viemään varusteet jo satulahuoneeseen, mutta halusi vielä harjata kirjavan rauhassa tammatallin viileydessä. Kilpailuhälystä huolimatta Effi seisoi melko rauhallisen näköisenä hoitopaikalla. Sarah nosti tummansinisiä farkkuratsastushousuja hieman paremmin valkoisen pikeepaidan päälle ja pyyhkäisi otsalle karanneen hiussuortuvan pois silmiltään. Effi ei juurikaan pölissyt, mutta harjaaminen teki kuitenkin hyvää sen pintaverenkierrolle.

Sarah mietti kuinka kirkkaina viikko sitten kisoja edeltäneet ajatukset olivat soljuneet. Lefan ratsastaminen kutkuttaa hyvällä tavalla. Effi tuntuu hyvältä ensimmäisessä luokassa, vaativan luokan startti jännittää ja huomio on koko päivän vähän vieraissa.
Lievästi sanottuna, latino hymähti. Effin kanssa kolmas sija helposta luokasta oli ollut rauhoittavaa, Lefan hyvä rata oli varmasti osittain jäänyt puutteelliseksi yhteisen harjoitusajan puuttumisen vuoksi. Silti kuudes sija ei ollut paha, ainakaan siihen verrattuna, että Robert oli tullut toiseksi viimeiseksi Harryn kanssa. Vaativassa luokassa latinolla oli ollut tavoitteena saada vain hyväksytty rata ja vaikka he olivatkin jääneet prosenteiltaan viimeiseksi Effin kanssa, suoritus oli ensimmäiseksi vaativaksi ollut silti Sarahin mielestä hyvä. Amanda saattaisi vahingossa unohtaa sen, sillä olivathan he tuoneet ensimmäisestä luokasta ruusukkeen kuitenkin kotiin.

Latino laski pölyharjan Effin ruskeaan hoitolaukkuun ja nosti katseensa huomatessaan silmäkulmassaan liikettä. Sarah ei ollut nähnyt toista koskaan, eikä tämän vaatetus ainakaan antanut ymmärtää tytön olevan kilpailemassa tänään.
"Hei, voinko mä jotenkin auttaa?" Sarah kysyi ja hymyili hieman varautuneesti. Meripihkan väriset silmät tutkivat toisen nyrkkiin puristuneita nyrkkejä.
"Et. Tai joo. Autat helvetin paljon pysymällä mahdollisimman kaukana Robertista."

Sarah yllättyi ja vaikka kuinka yritti pitää ilmeensä neutraalina, oli tunteet hyvin selkeinä luettavissa toisen kasvoilta. Sitä kesti vain muutaman sekunnin, kunnes tunteet hävisivät täysin.
"Robertista?" Sarah hengähti yrittäen edelleen kietoa ajatuksiaan käytävällä seisovan ihmisen ympärille.
"Mistähän helvetistä sä mahdat puhua?" latino tunsi sykkeensä kiihtyvän aavistuksen, eikä silmien katse siirtynyt milliäkään toisen kasvoista.

"Tiedät varmaan varsin hyvin", vieras kommentoi pistävän siniset silmät pysyen latinon silmissä.

Sarah suoristautui täyteen mittaansa, oltuaan edelleen aavistuksen kumarassa harjojen vaihtamisen jälkeen. Effi tuijotti pikkuista hahmoa toinen korva kääntyen intensiivisesti eteen ja taakse.
"Mulla ei valitettavasti taida olla aavistustakaan, mutta voinet valaista asiaa? Vai pitääkö meidän kysyä sitä Robertilta?" Sarahin ääni pysyi tasaisena, vaikka latinon rintakehässä hakkaava sydän kiihdytti tahtiaan armottomasti. Oliko hän juuri päässyt keskustelemaan britin exän, nykyisen tai tulevan kanssa, vai miksi toista ärsytti hänen läsnäolonsa varsin sallitulla alueella niin kovin?

"Sanooko oman poikaystävän pettäminen sulle mitään?. Ei mut niin, todennäköisesti ihan tuttua puuhaa sulle. Varmaan tiesit, ettei Robertkaan varmaan hirveästi arvosta sellaista?" tyttö sähisi vihaisena.

Jos Sarah ei olisi sillä siunaamalla sekunnilla havainnut tallikäytävälle ilmestynyttä Robertia, latino olisi vuodattanut ajatuksiaan hieman tahdittomasti ääneen. Sen sijaan bruneten huulet puristuivat tiukaksi viivaksi, kun tämän sähköä kipinöivät silmät kohdistivat katseensa pienen, nimettömän mekkotytön ohitse..
"Kuuluuko tämä kenties sun seurueeseen?" Sarah kysyi pelottavan tasaisella äänellä ja heilautti kättään aavistuksen tyttöä kohden.

"Tämä?" kaksikko sanoi lähes yhtä aikaa, tytön äänen saadessa Effin hätkähtämään hoitopaikalla. Sen kaviot hapuilivat hetken paikkaansa.
"Mulla on kyllä nimikin. Inkeri, kiva tavata", vieras lausui tuhahtaen.
"Joo, kuuluu", Robert kuului mumisevan jossain taustalla.
Sarah hymähti, vaikka joutuikin jakamaan puolet huomiostaan Effille, joka oli aloittanut betonin kaivamisen.
"Esittäytyisin itsekin, mutta mulla on sellainen olo, että sä tiedät jo kuka mä olen", latino sivalsi ja tiputti kädessään olevan, käyttämättä jääneen harjan Effin harjakoriin.
"Joo, valitettavasti. Ja varmaan tietää kaikki muutkin, kun tolla tavalla hyppelee miehestä toiseen."

"Anteeksi, mutta mitä helvettiä mun elämäni kuuluu sulle? Eiköhän se ole ihan mun oma asiani mitä mä teen tai olen tekemättä parisuhteissani. Kamalan mukavaa kuitenkin, että sä tuomitset itsellesi tuntemattoman ihmisen juorujen perusteella", Sarah piti henkensä edestä kiinni rauhallisesta äänensävystään, vaikka nyt siitä vuoti jo läpi sisällä kuohuva raivo. Effin päitsissä olleet narut kolahtivat voimalla hoitopaikan seiniin ja kiireinen käyntiaskel täytti tallin käytävän. Sarah päästi tamman sen karsinaan ja sulki oven takanaan välttäen vain vaivoin sen paiskautumasta vauhdilla kiinni.

"Hauskaa kuitenkin, että mä olen kuitenkin ollut keskustelunaiheena teillä", latino lisäsi hymyillen kaikkea muuta, kuin ystävällisesti.

"Meillä", Robert lausui ja Sarah seurasi miten sen käsi melkein tarttui tytön käsivarteen.
"Inkeri, meidän kannattaisi mennä jo takaisin."

"Ei kai suututa? Kannattaa miettiä seuraavalla kerralla kahdesti, mitä puuhaa ihmisten ilmoilla ja kenen kanssa", Inkeri lausahti ja katsoi Sarahia juuri niin tappavasti, kuin kykeni. Latino tunsi katseen sisuskaluissaan, mutta ei näyttänyt sen vaikutuksia ulospäin.
"Inkeri", Robertin ääni kuulosti anovalta ja britin katse harhaili heidän välillään.
"Miksi? Senkö vuoksi, että se saattaa ärsyttää jotakuta muuta, siihen tilanteeseen täysin liittymätöntä henkilöä? Vai oletko sä sen tyttöystävä, siitäkö tässä nyt hiertää?" Sarah vastasi tuntien kämmentensä hikoavan itsensä pidättelystä. Naisen rintakehä nousi ja laski tasaisen kiihkeään tahtiin, kun latino piteli vielä hädin tuskin ohjat käsissään itsensä suhteen.

"Ei mulla ole tyttöystävää", Robert julisti inahtaen.

Inkerin katse oli hätääntynyt, tai siltä se ainakin tuntui, kun sinisten silmien katse kohtasi latinon. Ne palasivat nopeasti takaisin Robertiin.
"Joo. Ei kai tässä sitten mitään", tyttö sanoi kohauttaen olkiaan.
Kaiken sen myrskynkin keskellä Inkerin katse tavoitti Sarahin, saaden tämän hengittämisestä hetkeksi vaikeaa. Latino nielaisi, palautti väkisin jännittyneen kehonsa edes aavistuksen rauhallisemmaksi ja siirsi sitten katseensa Robertiin. Katse valui kuitenkin takaisin Inkeriin, joka näytti edelleen kuohuvalta. Sarahin kasvoilta ei voinut lukea juuri mitään sillä hetkellä.

"C’mon", Robert sanoi ja puhui vielä lisää, mutta Sarah ei kuullut mitä. Latino tunsi kuinka hänet suljettiin hetki hetkeltä ulkopuolelle.

"Tosi kivasti muuten pyysitkin mut tänne! Hoitajas välityksellä! Vai oliko sulla edes sananvaltaa tässä asiassa?" Inkerin ääni tavoitti bruneten, joka ei vieläkään osannut sanoa mitään.

"For fuck's sake. No en olisi, jos en haluaisi", Robert älähti saaden Sarahin jälleen tarttumaan kiinni hetkeen, joka muodostui hänen edessään. Hän ei tiennyt miten paljon oli jäänyt kuulematta, mutta latino tiesi kuulleensa silti tarpeeksi.
Inkerin silmät lukittautuivat jälleen bruneten silmiin.
"Ootko nyt tyytyväinen?"

Sarah tunsi tutun ahdistuksen vyöryvän ylleen, se nipisteli varpaiden välissä ja sai olon huteraksi. Meripihkan väriset silmät jatkoivat tuijottamista, vaikka niiden takana tyyneys oli enää seitin ohuen langan varassa.
"Ihan helvetin tyytyväinen", latino vastasi äänellä, joka värisi vaarallisesti kaiken värittömyytensä keskellä.

"Great. Guess we’re all really fuckin’ happy now, aren’t we?" Robert katsoi Inkeriä ja otti tyttöä käsivarresta kiinni, alkaen kävellä poispäin Sarahista.
"Mennään."
"Mä osaan kyllä kävellä itsekin", Inkeri julisti ja repi käsivartensa irti toisen otteesta.

"Haista vittu", tyttö sähisi vielä ennen poistumistaan, sanojen iskeytyessä tikareiden lailla Sarahin ihon alle.

Ensimmäisen kyyneleen karattua Sarah huomasi, ettei kyennyt hillitsemään niitä enää. Sydän lähes rinnastaan ulos hakaten naisen huulilta karkasi tahaton niiskaisu tämän vetäessä syvään henkeä. Tämä tuijotti Robertin selkää ja sen väärin päin käännettyä lippalakkia.
"How did you say it... There’s no point if the other one’s not in it fully, right."
Latinon ääni värisi kaikessa hiljaisuudessa, kun tämä pakotti jalkansa poistumaan satulahuoneeseen, jättäen Robertin käytävälle yksin.

Naksutin kieltäni ravin tahdissa, antaen kirjavalle hevoselle rytmin, johon oli helppo asettautua. Tamma pärskähti ja kulki kulman läpi tasapainoisesti.
"Hieno", kehuin ja kaarroin loivasti kentän toista laitaa kohden diagonaalilinjalle. Istuin syvemmälle satulaan ja puristin aavistuksen pohkeellani, tunsin miten Effin takaosa siirtyi paremmin tamman alle. Sen etujalat heilahtivat liikkeen myötä enemmän ylös ja eteen, tunsin jokaisen askeleen vatsalihaksissani. Hyvissä ajoin ennen kulmaa pidätin sekä istunnalla, että aavistuksen myös kädellä ja Effi palasi takaisin koottuun raviin ilman vastalauseita. Nostin painoni jalustimille ja kevensin kulman läpi, taputtaen ruunikon karvaa sisäkädelläni.
"Taitava", kehuin hymyillen.

Vaativan tason liikkeet olivat edelleen yhtä jännittäviä, niin Effin, kuin omasta mielestäni. Tamma oli tasoltaan korkeammin koulutettu, mutta tähän asti sillä oli ratsastanut Amanda, joka tiesi mitä pyysi. Omat apuni olivat edelleen aavistuksen arkoja ja kokeilevia, sillä olin vasta siirtymässä vaikeustasolta toiselle.
Effi venytti kaulaansa pitkälle, sen kaulassa oli ohjien kohdalla aavistus vaaleaa hikivaahtoa ja epäilin, että myös tamman ryntäät, kainalot ja takajalkojen väli olivat vaalean vaahdon peitossa. Ruskeasta pikeepaidasta ja viileästä aamuilmasta huolimatta olin itsekin hikoillut tunnin aikana reilusti.

"Ja käääyyynti", hidastin kevennystäni ja Effi valui hitaasti ravista keinuvaan käyntiin. Annoin ohjien valua sormieni välistä pitkiksi ja laskin kankiohjan tamman kaulalle. Effi pysähtyi, mutta pyysin sen vielä takaisin käyntiin. Kirjava huokaisi ja jatkoi uraa pitkin kävelemistä vielä muutaman kierroksen ajan.

Metalliset kengät kolahtelivat tammatallin lattiaa vasten, kun talutin ruunikon pesupaikalle. Sen riimu oli viereisen hoitopaikan ja pesupaikan välissä, joten sain pujotettua päitset suitsien tilalle helposti. Irroitin satulavyön ja -huovan ennen, kun nostin satulan pois tamman selästä. Laskin ne läheiseen satulatelineeseen ja seuraavaksi riisuin ruskeat suojat Effin jaloista.

Haalea vesi huuhteli pois kitkerän hajuisen hien tamman karvapeitteestä. Se oli omalla tavallaan alkanut nauttimaan pesuista, ehkä toimituksen jälkeen saatavilla porkkanoilla oli oma osansa asiassa.
Kävin märän karvan läpi kumisella hikiviilalla ja heitin kevyen vohveliloimen Effin selkään. Kylmäpatjojen laitosta piti aina keskustella hetki, mutta pikkuhiljaa kirjava alkoi hyväksyä nekin jalkaansa. Sillä aikaa, kun Effi kuivatteli ja sen jalat saivat kylmähoitoa, putsasin tamman varusteet huolellisesti ja selvitin sen hännän.

Kesä oli oikeastaan aika ihanaa aikaa, ajattelin seuratessani Effin ravaamista takaisin tarhakavereidensa luokse. Se heilautti häntäänsä ja näin miten tamma mietti hetken käyvänsä piehtaroimassa. Tarhan pohjalla oleva ruoho houkutteli kuitenkin enemmän ja ruunikko asettautui syömään. Ensi viikolla ne pääsisivät laitumelle ja toivoin, ettei sen kiinniottaminen olisi aivan niin haastavaa tänä kesänä, mitä se oli viime kesänä ollut.

"Enemmän eteen", Amanda totesi ja kuulin turhautumisen niinkin lyhyestä lauseesta hyvin selvästi. Kuuma aurinko porotti suoraan maneesin seiniin ja kattoon, eikä siellä ollut juurikaan viileämpi, kuin ulkona. Ainakaan pohja ei huolellisen kastelun vuoksi pölissyt, mutta nihkeään ihoon tuntui silti tarttuvan jokainen ilmassa leijaileva hiukkanen.

Puristin pohkeellani vielä lisää, avasin lantiotani ja pyysin Effiä venyttämään askeltaan ravilisäykseen. Tamma puri hieman kuolaimeen, mutta sain sen nopealla reagoinnilla takaisin pehmeäksi. Lisäys onnistui paremmin, kuin edellinen, tai ainakin oletin niin hiljaisuudesta, joka vallitsi pidättäessäni kirjavan takaisin harjoitusraviin. Hiki valui niskasta selkärankaa pitkin ja kaduin äärettömän paljon vaaleanruskeaa paitavalintaani. Ainakin Amanda näki suoraan valmennuksensa tehon valmennettavastaan.

Lisäysten jälkeen harjoittelimme kokoamista. Effi tuntui hyvältä kuumuudesta huolimatta. Se keskittyi, ohjastuntuma säilyi melko tasaisena koko ajan ja tamma oli suhteellisen helposti muokattavissa.

Kunnes sitten ei ollutkaan.

"Effi kuulolle", Amanda totesi itsestäänselvän kuuloisena, kun harmoninen ratsastuksemme katkesi puoliverisen tunkiessa lapa edellä sisälle. Näin sen sinisten silmien katseesta, että sille oli tullut mitta täyteen sillä erää. Harmi vain, että valmennusta oli jäljellä vieläkin melkein 20 minuuttia.
Hikoilin vielä lisää, ratsastin, puskin ja pidätin, Effi laittoi vastaan jokaisella lihaksellaan. Kiitin luojaani hanskoista, sillä kämmeneni hikoilivat niin huolella, että nahkaohjat olisivat valuneet sormieni välistä vaikka olisin puristanut niitä henkeni edestä.

Melkein kuulin, miten Amandan silmät pyörivät kuopissaan maneesin keskellä. Miten se jo muotoili sanoja mielessään, Sarah siirtyy takaisin vauvaryhmään ja aloittaa Helppo C luokilla kun on valmis.

Ja Effi lopetti taistelemisen, kuin joku olisi painanut katkaisimesta sen valot takaisin päälle. Tamma nosti niskansa ylös ja jatkoi kuuliaista kokoamista siitä, mihin se oli jäänyt vain hetkeä aikaisemmin.

Huokaisin syvään ja mietin miten ruunikon korvien väliin olisi hyvä hankkia sellainen ajatustenlukulaite, joka kertoisi aina mitä siellä liikkui milloinkin. Jos siis liikkui yhtikäs mikään.

Harkitsin hyvin pitkään Effiä suihkutellessani, että olisin vain suunnannut vesiletkun itseni päälle samalla. Jos olisi pessyt sitä samoissa varusteissa, kuin aiemmin keväällä, olisin jopa voinut oikeasti tehdä niin. En kuitenkaan halunnut kostuttaa ratsastusvaatteitani enempää, kuin ne olivat kastuneet valmennuksessa. Pääsisin suihkuun heti, kun olisin saanut Effin hoidettua loppuun.

Sarah haukotteli kevyesti kävellessään Jonathanin vierellä kohti kartanoa. Hän oli ratsastanut Effin heti aamusta ja oli käskenyt vapaapäivää viettävän tallimestarin kuvausassistentikseen. Mies oli jupissut yllättävän vähän aamuherätyksestään, mutta oli myös vaatinut vastapalkaksi täyden aamiaistarjoilun asunnollaan sen jälkeen.

Latina selasi järjestelmäkameran kuvia hymy huulillaan ja keskusteli Jonathanin kanssa siitä, miten Effi oli muuttunut täällä ollessaan.

Thomas oli viettänyt yön kartanolla, eikä ollut tähänkään minuuttiin saakka täysin varma siitä, oliko se ollut hyvä asia. Mies ainakin oli päässyt purkamaan ajatuksiaan ja puhumaan tälle yllättävän tärkeän ihmisen kanssa.

Brunette avasi kartanon etuoven ja huomasi kaksi liiankin tuttua tyyppiä rakennuksen portaiden edustalla. Hetken aikaa Thomas oli aikeissa livistää paikalta vaikka hyppäämällä kaiteen yli ja juoksuaskelin katoavansa autoonsa. Hyvät käytöstavat olivat kuitenkin syvällä miehen selkärangassa, joten mies antoi oven sulkeutua takanaan kumean puisen kolahduksen saattelemana.

Sarah nosti katseensa kamerasta automaattisesti kuullessaan edestään sulkeutuvan oven äänen. Hiekka rasahti naisen kengän alla, kun tämän jalka pysähtyi kesken askeleen. Vaaleat silmät tuijottivat suoraan kasvoihin, jotka olivat liian tutut ja aivan väärässä paikassa. Thomas ei enää nukkunut veljensä sohvalla ja tällä ei ollut asiaa sinne tähän aikaan aamusta, ellei…
Latina nielaisi kovaa, eikä osannut muuta, kuin tuijottaa toista.

"Thomas? The hell you’re doing here?" Jonathanin ääni rikkoi painavan hiljaisuuden kolmikon välillä ensimmäisenä.
"Thank God you got rid of the hideous blonde", Thomas naurahti vaivaantuneesti sivuuttaen Sarahin lähes kokonaan. Miehen silmät kuitenkin kävivät säännöllisin väliajoin naisen silmissä, mutta tämä ei saanut sanaakaan suustaan.

"Olitko sä Isabellan luona?" Sarahin ääni oli vakaa, vaikka naisen sisälmykset tuntuivat muuttuneen lähes nesteeksi tämän kehossa. Jalat tuntuivat heikoilta, eivätkä totelleet enää aivojen pakorefleksiä. Latinan katse pysyi toisen silmissä, etsien pienintäkään muutosta tämän kasvoilla.

Thomas piti katseensa Sarahissa.
"Juttelemassa, joo", mies vastasi kuivasti. Thomas ei ollut millään tavalla tilivelvollinen Sarahille, ei enää, vaikka halusi olla. Edes hieman. Ero edelleen kaihersi miehen mielessä ja palasi tämän uniin vähintään neljänä yönä viikossa. Mies vilkaisi kameraa naisen käsissä.
"Tuliko hyviä kuvia?" Thomas näki Jonathanin nyökkäävän pienesti silmäkulmastaan, mutta kysymys ei ollut osoitettu veljelle.
Sarah naurahti kuivasti toisen "juttelemassa" selitykselle. Thomas ei ollut käynyt juttelemassa Isabellan kanssa heidän suhteensa aikana, tuskin aloittaisi nytkään.

"Ne on hevoskuvia, sua tuskin kiinnostaa", nainen vastasi ja repi jalkansa väkisin uudelleen liikkeelle, päästen vain askeleen eteenpäin.
"Otettiin kuvia Effistä ja Sarahista maastojen varrel oleval pellol", Jonathan selitti täyttäen tyhjää ilmaa kolmikon keskellä.
"Cool, ne on sit varmasti hyvii. Ei tarvii epäillä sitä", Thomas sanoi ja pieni hymy karkasi miehen suupieliin. Tietenkin kuvat olivat hyviä. Effi oli miehen muistikuvien mukaan hieman erikoisemman näköinen ja mikä sopikaan paremmin oudon otuksen kylkeen, kuin täydellinen latina.
"Mitä sulle kuuluu?" Täysin spontaani kysymys livahti Thomaksen järjen ohi ja mies huomasi äänen muistuttavan vain etäisesti itseään.

"Vallan loistavaa, kiitos vain kysymästä", Sarah vastasi nopeasti, tukahduttaen kaiken totuuden hiljaisuuteen. Häntä ei juurikaan kiinnostanut vaihdella kuulumisia eksänsä kanssa, joka oli juuri viettänyt yön entisen panonsa luona.
Ei, vaikka kuinka olisi halunnut kokeilla tuoksuiko mies edelleen samalta. Tuntuiko toisen halaaminen edelleen yhtä täydellisen turvalliselta.

"Eiköhän mennä sinne aamupalalle, Jonathan?" latina muistutti ja siirsi katseensa Thomaksesta tämän veljeen. Jonathan tunsi itsensä oudosti kolmanneksi pyöräksi. Vaikkakin turhaan. Silti vanhempi veljistä oli saanut pidettyä hyvää paremmat välit Sarahin kanssa ja nuorempi oli nähtävästi naisen mustalla listalla.

"Kiva nähä, pitkäst aikaa...", Thomas mutisi ja viivytellen asteli kartanon kuistin portaat alas, hellästi osuen Sarahin olkapäähän omallaan.
"And umm… Happy birthday...", mies hymähti ja käänsi selkänsä kaksikolle.
"I'll call you later", Jonathan hihkaisi veljensä perään.
"Don't bother."

"Niin, onhan siitä jo viikko aikaa, kun me viimeksi nähtiin", Sarah napsautti ennen, kun sai estettyä itseään. Latina tunsi edelleenkin olkapäänsä ihon kihelmöivän siitä, mihin Thomas oli ohi kulkiessaan osunut. Nainen oli kääntynyt katsomaan britin selkää, kaipasi koskettaa siihen sormenpäillään. Seurata kasvoilta miten se kosketus saisi sen pienen virneen nousemaan toisen suupieleen niin huolettomasti.
"Sen jälkeen tosin on tainnut tapahtua paljon", meripihkanväriset silmät kapenivat aavistuksen tämän kovettaessa itsensä jälleen henkisesti.

Thomas ei voinut olla kääntymättä ympäri.
"Aaaaaand what that supposed to mean?" Miehen äänessä ei ollut ivaa, vihaa tai mitään muutakaan oikeastaan. Uteliaisuutta kyllä, mutta muuten se oli tyhjää täynnä. Viimeisin Sarahin kanssa vietetty aika oli juurtunut Thomaksen muistiin, mutta sen esille tuominen olisi liian kivuliasta. Ja varmasti kiusallista Jonathanille.
"Absolutely nothing, mujeriego", Sarah totesi kostuttaen huuliaan aavistuksen.

"Have a nice day", latina toivotti levittäen kasvoilleen hymyn, joka ei ylettynyt silmiin saakka. Nainen nosti jälleen jalkansa liikkeelle, vaikka olikin menettänyt lähes kokonaan ruokahalunsa kuvitellessaan Thomaksen ja Isabellan keskustelutuokion yksityiskohtia.
"You too?" Thomas lausui sanat hitaasti kuin testaten niiden kantavuutta.
Mies kääntyi kannoillaan ja lähti kohti parkkipaikkaa. Brunette oli odottanut paljon pahempaa yhteenottoa Sarahin kanssa, mutta kaipa molemmat olivat hiljalleen väsyneet ainaiseen kinailuun ja riidan haastamiseen.

"Viikko sitten?" Jonathan kysyi hiljaa Sarahilta. "Mitä se nyt teki? Ei varmaan mitään hyvää ainakaan."

Sarahin piti nojata hetki kartanon ulko-oveen sen sulkeutuessa heidän ja Thomaksen välillä. Silmien sulkeminen piti silmien takana polttelevat kyyneleet kurissa, ainakin hetken.

"Se ilmesty mun oven taakse, me oltiin molemmat kännissä ja varmaan tiedät mitä sitten tapahtui. Se lähti keskellä yötä sentään sillä kertaa", latina vastasi ja avasi silmänsä nähdäkseen Jonathanin kasvot.

Thomas, joka lähti naisen matkaan tai pölähti toisen oven taa, kuulosti tutummalta Jonathanin korvaan, kuin parisuhde-Thomas. Kuitenkaan tässä yhteydessä se ei varmasti ollut hyvä juttu kummankaan puolesta. Jonathan veti Sarahin kainaloonsa ja lähti johdattamaan tätä yläkertaan.
"Älä huoli, mä jään kyl yöks", mies virnuili ja yritti lähes epätoivoisin menetelmin saada hymyn myös naisen huulille.

Sarah hymähti vähän ja kietoi Jonathania vasten olevan kätensä toisen vyötärön ympärille kiitollisena.
"Noh, tämä viikko on ollut melko maanpinnalle palauttava. Jusu kertoi, että se oli yrittänyt saada sen lähtemään mukaansa ja nyt se on ollut "juttelemassa" Isabella Sokan kanssa aamuun asti. Thomas Raynottit eivät keskustele kuumien naisten kanssa yöt läpeensä", latina tuhahti turhautuneena.

"Kai me sitten ihan aikuisten oikeasti ollaan ohi."

Suru ja ikävä pyyhkäisivät naisen ylitse tukahduttavana, mutta hän myös tiesi, että selviäisi niistä hengissä. Sarah huokaisi syvään ja puri hieman alahuultaan, yrittäen saada itsensä jälleen keskittymään Jonathaniin.

"Sorry to hear that. Thomaksen ajatukset tilanteesta tuskin on yhtään selkeemmät kuin sun...", Jonathan mutisi noustessaan portaita ylös Sarah kainalossaan. Tallimestarista tuntui pahalta kaksikon puolesta. Sivustakatsojan silmin nuoret olivat olleet lähes täydellinen pari, mutta tuskin kukaan tiesi, mitä kaksikon välillä oikeasti tapahtui muiden silmien ulottumattomissa.
"It'll get better." Miehen kannustavat sanat eivät kuulostaneet kovin vakuuttavilta, mutta Jonathan toivoi niiden antavan edes jonkinlaista toivoa naiselle tulevaa ajatellen.

"Toivotaan", Sarahin ääni rakoili aavistuksen latinan purressa melkein alahuulensa rikki.

Istuin loungessa ja tuijotin ikkunasta ulos. Mun lihaksiin särki, mutta jo huomattavasti aiempaa vähemmän. Karsinoiden siivous ja muu tallityö kävi yllättävän eri lihasryhmiin, kuin kaikki muu harrastamani liikunta. Sen lisäksi eilinen muutto jäykisteli edelleenkin lihaksissa. En ihmetellyt ollenkaan enää Jonathanin kuntosalivillitystä, enkä tuloksia, joita tämä oli saanut aikaiseksi. Solmin sotkuiseksi valahtaneet hiukseni uudelleen korkealle poninhännälle ja huokaisin syvään.

Kahvikuppi tuli todella tarpeeseen. Yritin miettiä suunnitelmaa valmiiksi seuraavalle vuorokaudelle. Seuraavaksi olisi vuorossa Amandan kouluvalmennus, yritin olla ajattelematta sitä liiaksi. Lihaksiin sattui nyt jo ihan tarpeeksi. Sen jälkeen hoitaisin Effin pois, veisin sen takaisin laitumelle ja kävisin kaupassa. Hengästyin jo ajatuksissani, sillä mun pitäisi selvitä suihkun kautta siitä vielä yövuoroon Krouviin. Se olisi näin juhannuksen alla varmasti täynnä asiakkaita, vaikka olikin vasta tiistai.
Saisin nukuttua pari tuntia, kunnes pääsisin taas aamutalliin huomenna aamulla.

Enpähän ehtisi ajatella tyhmiä asioita, kuten Robertia ja sitä, että en saanut brittiä mielestäni vieläkään. Sama oli myös Thomaksen kohdalla, siitä mä yritin kuitenkin parhaani mukaan olla huolehtimatta.
Jonathan oli vakuutellut sen olevan ihan kunnossa.

Effi antautui yllättävän helposti kiinni laitumelta. Se oli piehtaroinut itsensä hieman pölyiseksi, mutta onneksi mulla oli aikaa harjata se kunnolla ennen valmennusta. Tamma puhisi tammatallin hoitopaikalla, mutta ei kuopinut. Ei astellut jaloilleni eikä puristanut mua seinän ja itsensä väliin kuullessaan kolahduksen jostain kauempaa.

Oli oikeastaan aika rentouttavaa saada ruunikon karva jälleen hohtamaan puhtauttaan. Sen vuoksi mulle itselleni tuli hieman kiire saada itseni edustuskuntoon ennen valmennusta. Pyyhin kasvoilleni laskeutunutta pölyä pyyhkeen kanssa ennen, kun työnnän kypärän päähäni. Tämä olisi viimeinen Amandan valmennus ennen Saviojan koulukisoja.

Kiristin Effin koulusatulan vyön vielä ennen, kun laskin jalustimet alas ja hyppäsin tamman selkään korokkeelta. Tamma lähti lämpimästä päivästä huolimatta reippaalla tahdilla kävelemään ja sovittelin itseäni paremmin satulaan.
"Jalustimet pois. Tänään katsotaan teidän istunnat kuntoon", Amanda totesi päästyään kuuloetäisyydelle.

Tukahdutin tuskanhuokaukseni ja kurottelin jalustimia Effin kyljiltä sen kaulan päälle ristiin. Mä en tiennyt millä aikoisin selvitä huomisen tallivuoron loppuun saakka, mutta yrittänyttä ei laiteta.

Ainakaan en tippuisi satulasta, jos kesken kouluradan hukkaisin jalustimet. Enemmän olin kuitenkin huolissani meidän elämämme toisesta vaativasta radasta. Hyväksytyn tuloksen lisäksi toivoin, että olisimme edes vähän lähempänä kärkeä. Spring Circuksen jälkeen Amanda oli antanut vielä yhden mahdollisuuden jatkaa vaativiin etenemistä.
"Parempi opiskella kaikki mahdollinen nyt, kun vielä voidaan", kuiskasin Effille ja keskityin jännittämään vatsalihaksiani vähän lisää.

"Älä pudota mua sitten", naurahdin ja hyppäsin ruunikon tamman selkään kentän laidalla olevalta jakkaralta. Effi liikahti aavistuksen ja sain kammeta itseäni vaivalloisesti ylemmäs päästäkseni tamman paljaaseen selkään. Kirjava pärskähti ja heilautti päätään, siitä oli hetki aikaa, kun olimme viimeksi ratsastaneet ilman nahkaista penkkiä välissämme.

Aluksi olo oli hutera, jokaisessa käännöksessä meinasin valahtaa pyöreän tamman selästä kentän pohjalle. Pikkuhiljaa lihakset muistivat miten kuului toimia.
Me pysyttiin käynnissä koko puolituntinen. Haahuttiin vain päämäärättömästi valkoisten lankkuaitojen välissä.
Effi oli mun tämän kesän juhannusheila ja mä olin yllättävän tyytyväinen siihen ajatukseen.

"Saanko mä tulla sun kanssa tallille?" Patrick kysyi ja kallisti päätään aavistuksen. Sarah yritti olla nauramatta niin kovaa, että uudet naapurit häiriintyisivät.
"Mukaan? Tallille?" latina kysyi jalka puoliksi lenkkarin sisällä. Hän näki miten vaaleat hiukset heilahtivat veljen nyökätessä terävästi. Se ei itse kai nähnyt tilanteen ironiaa.
"Et sä viihdy siellä niin kauaa. Mulla on iltatallikin vielä. Pääsen joskus kasin jälkeen vasta", Sarah kertoi ja työnsi jalkansa lopun matkaa kenkään.
"No olisinhan mä voinut vaikka mennä Jonathanin luokse..." Patrickin silmissä välähti vaarallisesti. Syvä huokaus karkasi latinan huulilta, kun tämä kurotteli nappaamaan avaimet eteisessä olevan tuolin päältä.
"Järjestä ihan omat kyytisi poikaystäväsi luokse, querido hermano", nainen vastasi aavistuksen liian terävästi.
"Ei se ole..."
"...sun poikaystävä. Mä tiedän. Ei silti kiinnosta", Sarah lopetti veljensä lauseen ja melkein kuuli miten se pyöräytti silmiään.
"Tee ihan mitä tykkäät, mun kyydissä on turha tulla", brunette lisäsi ja napsautti ulko-oven auki.

Valkoinen bemari vaati pesua, mutta Sarah päätti lykätä sen "kunhan ehdin" - työlistaan. Latina starttasi sen ja peruutti autopaikaltaan vinottain pois, kääntäen sitten auton keulan kohti Auburnia. Hän mietti matkalla mitä tekisi Effin kanssa, sillä maastoilu olisi ollut kaikkein ihanin vaihtoehto, jos kyseessä ei olisi ollut kaikkea liikkuvaa ja liikkumatonta pelkäävä puoliverinen.

Sarah ilahtui ihan erityisesti huomatessaan Ellien auton Auburnin parkkipaikalla. Sammuttaessaan oman autonsa moottorin, latina nappasi viereiseltä penkiltä mustan putkikassin, jossa oli tallivuoron jälkeen tarvittavat vaihtovaatteet. Hän suuntasi kulkunsa päätalliin ja loungeen, jossa aavisteli vaaleaverisen ystävänsä olevan.

Kahvi oli jo aavistuksen haaleaa Ellien siemaillessa sitä vaalesta kupista loungessa. Riepun jäädessä ainakin toistaiseki hyppytauolle sen haluttomuudesta johtuen, oli vaaleaverikkö päättänyt panostaa enemmän sileätyöskentelyyn ja maastoiluun. Ehkä kimo kaipasi vaihtelua elämäänsä eikä Ellie ollut tarjonnut sille riittävästi metsässä samoilua. Tänään olisi hyvä aika aloittaa.

Kuin vaaleaverikön ajatukset lukien loungen ovi avautui ja sisään astui Sarah. Ellien silmät kirkastuivat ja suu kaartui aitoon hymyyn. Hyvän ystävänsä seuraa nainen oli juuri kaivannutkin.

“Hei”, Ellie tervehti iloisesti ja jatkoi suoralla kysymyksellä: “Tuutko mun ja Riepun kanssa maastoon?”
Sarah virnisti, ajatellen, että vaaleaverikkö oli juuri lukenut hänen ajatuksensa.
“Todellakin tulen. Kunhan ette hylkää mua ojaan, jos Effi päättää jättää mut susien ruoaksi”, latina vastasi ja heilautti putkikassinsa kaappinsa pohjalle noukittuaan ensin saappaansa sieltä.
“Me ei varmaan mennä kamalan kovaa, ainakaan tarkoituksella?” Sarah mietti ääneen repiessään lenkkareita jaloistaan.

“Voidaan yrittää tehdä rauhallinen lenkki, mutta Riepullakin on tunnetusti usein virtaa”, Ellie virnisti Sarahille siirtyessään myös kaappinsa luokse. Hän päätti pukea jalkaansa tänään vain jodphurit saappaiden sijasta, sillä näin lämpimänä päivänä oli turha pukea ylimääräistä.

“Nähdäänkö puolen tunnin päästä pihalla?” Ellie ehdotti.
“Sopii”, Sarah nyökkäsi, miettien jo valmiiksi kaiken mahdollisen ongelmatilanteen rauhallisen maaston sijaan. Effi ainakin kehittelisi mielellään väliaikaviihdettä joka puskan kohdalla.


Sarah huokaisi ärtyneenä, tietäen jo selkään noustessaan kerjäävänsä ongelmia kirjavan tamman selässä. Effin energiamäärällä ja säpsyilyllä latina tiesi kuitenkin, ettei myöskään sileäntreenistä olisi tullut mitään. Samalla vaivalla sitä kävi itsensä telomassa jotain kaatunutta puunrunkoa vasten hyvässä seurassa.
“Te saatte mennä edellä, mä rukoilen, että Effi kyttää Riepun takapuolta eikä puskia”, Sarah varmisteli ja kokeili vielä varmuudeksi kypäränsä leukaremmiä sormellaan.

“Sopii”, Ellie nyökkäsi ja ohjasi Riepun ensimmäisenä kohti hiekkatietä. Kimo asteli rennosti eteenpäin, korvat innokkaasti pystyssä. Se kulkisi taatusti kiltisti koko matkan, mutta saattaisi innostua laukkakilpaan jos Effi yrittäisi ohi. Siispä Elliekin piti tiukasti ohjista kiinni.

“Mitä sulla on mielessä?” Ellie kysyi Sarahilta heidän päästessään etenemään sen verran, ettei Auburnin Kartano enää näkynyt mutkan takaa. Brunette vaikutti aavistuksen siltä, kuin jokin painaisi hänen mieltään. Tai sitten muuten vain ärsyyntyneeltä Effin mahdolliseen poukkoiluun.
"Toinen mun isoveljistä tuli takaisin Suomeen kesäksi. Sen elämäntehtävänä on ilmeisesti pakottaa mut puhumaan itsestäni. Se osaa olla aika raskasta seuraa normaalistikin, mutta nyt vielä erityisesti", Sarah kertoi syvän huokauksen kera.
"Ja Robert on siellä myös, vaikka mä tiedän, ettei se saisi olla", lisäys oli aiempaa purkausta hiljaisempi, eikä latina ollut aivan varma hävisikö lause tuulen mukana vaiko ei.

“Ai”, Ellie töksäytti lyhyen tauon päätteeksi ja nykäisi ohjista estääkseen Riepua haukkamasta pensaasta. “Mutta kai se on sentään vähän kiva nähdä sisaruksia? Tai en mä tiedä, kun olen ainoa lapsi.”

“Oletko sä kuullut jotain Robertista?” Ellie kysyi sitten.
"En", Sarah huokaisi ensimmäiseksi Robertiin ja palasi sitten takaisin sisarusaiheeseen.
"Patrick osaa vain olla vähän raskas. Se ei aiemmin ole ollut kovin kiinnostunut veljen roolistaan mun kohdalla, mutta nyt jostain syystä vähän liiaksikin. Varmaan kyllä johtuu Jo…" meripihkan väriset silmät kävivät vaaleissa hiuksissa, jotka valuivat pitkin Ellien selkää. Jonathan ja Patrick taisi olla salaisuus vielä pitkälti perheen ulkopuolella.
"Jonathanista", Sarah päätteli lauseen ja puri alahuulensa sisäpintaa.

Ellien kasvoilla kävi hetken aikaa hämmentynyt ilme, joka muuttui sen jälkeen epäuskoiseksi.
“Siis mitä, onko niiden välillä nyt jotain?” Ellie kääntyi katsomaan Sarahia, nojaten toisella kädellään kevyesti Riepun lautasiin.
“Vastahan se seurusteli Matildan kanssa, vai oliko se nyt Gabriellan kanssa - kuka näissä enää pysyy perässä”, vaaleaverikkö pyöräytti silmiään. Ellietä ei tosiaan jaksanut enää kiinnostaa kenen kanssa Jonny nykyään pyöri.

"Ilmeisesti on. Ne aloitti sen kyllä jo uutena vuotena, mutta nyt, kun Patrick tuli kesäksi Ausseista Suomeen, niin ilmeisesti ne on taas säätämässä jotain. Gabin kanssa se Jonny oli tossa välissä", Sarah kertoi irvistäen.
"Patrick kyllä väittää, ettei niiden välillä ole mitään kovin ihmeellistä, mutta se taitaa valehdella itselleen, sokeakin sen nyt näkee, kun ne on samassa paikassa", latina lisäsi. Effi mulkoili sivuilleen aktiivisesti, mutta pysyi yllättävän rauhallisena Riepun takana.
“Tuollaisia ne Raynottit on”, Ellie julisti. “Ei niistä ole vakavaan suhteeseen.”
Sarah ei maininnut mitään omasta sitoutumisvaikeuksistaan, hän ei voinut syytellä pelkästään Thomasta oman suhteensa kariutumisesta.

Tie kaartui pienen lammen ympäri ja paljasti kauniin maiseman, joka olisi ollut kaunis paikka istua piknikille.
“Mä treenaan muuten Lefalla Power Jumpiin”, Ellie paljasti Sarahille. “Riepun kanssa ei ole oikein sujunut hyppääminen viime aikoina.”
"Ooo", latina intoili saaden Effin tekemään pienen sivuloikan. Normaalin ärinän sijaan se aiheutti naurua ratsastajassaan.
"Vähänkö siistiä, mä olen sun virallinen kisahoitaja sitten. Tai siis harmi, että joudut mennä Lefalla. Mikä Riepulla on?" Sarah sai hädin tuskin pidettyä innostuksensa kurissa.

Sarahin innostuminen sai Ellienkin hymyilemään kevyesti. Tottakai kisahoitaja aina kelpasi, olihan Elliekin ollut monesti auttamassa Sarahia kisoissa.
“En mä oikein tiedä, se vaan alkoi kieltelemään ja eikä oikein halunnut hypätä. Se on kyllä ihan terve muuten”, vaaleaverikkö selosti. Naisen ilme oli muuttunut aavistuksen huolestuneeksi, sillä hän olisi mieluummin hypännyt kisoissa Riepulla, kuin jollain muulla ratsulla.
“Vähän jännittää, miten meidän yhteistyö lähtee Lefan kanssa sujumaan, kun se on vähän erilainen kuin Riepu, hankalampi ainakin”, Ellie pohti sivellen Riepun vaaleaa kaulaa.
"Outoa", Sarah vastasi mietteliäällä äänellä. Hän oli itse saanut kilpailla kimolla alkuvuodesta Effin varsaloman aikana, muttei ollut huomannut hevosessa mitään vikaa. Toisaalta, hän oli tehnyt ruunan kanssa vain koulutreeniä, joka ei ollut verrattavissa esteiden hyppäämiseen.

"Lefa on kyllä aika persoona, mutta silläkin onneksi on työmotivaatio kohdillaan. Kyllä mä uskon, että teillä menee hyvin sen kanssa. Toivottavasti Riepun vaivat menee ohi, te olette sen kanssa niin sopiva pari", Sarah mietti ääneen. Latina tiesi, että olisi ollut samassa tilanteessa ihan hermorauniona, jos kyseessä olisi ollut Effi.
"Onko siitä löydetty mitään fyysistä vikaa?"

» Toinen osa, kirjoitettu yhdessä Ellien kanssa.

1. Helppo A
Luokassa sijoitus 4/21 prosenten 68,214%



2. Vaativa B
Luokassa sijoitus 7/21 prosenten 70,000%



Sarah tunsi olonsa mielettömän hyväksi kirjavan puoliverisen selässä. Perjantaina ratsastetuissa koulukilpailuissa Effi oli saanut helposta luokasta punaisen ruusukkeen 68% tuloksella. Se ei ollut kuitenkaan syyllinen latinan kasvoja koristavaan hymyyn ja pään sisällä oleviin pilvilinnoihin. Toisena startattu vaativa b - heidän toinen yhteinen vaativan tason luokka - oli suoritettu tasan 70% tuloksella. He olivat voittaneet muut Auburnlaiset sopivan mukavalla seitsemännellä sijalla.
Se oli myös varmistanut Sarahin tasonnousun varmaksi. Hän saisi jatkossakin kilpailla Effillä vaativaa, eikä sillä hetkellä kovin moni muu asia naisen elämässä ollut tuntunut niin mahtavalta.

Merikannon valmennuksen alkupuoli oli sujunut ongelmitta, Effin ollessa hyvin kuulolla ja yllättävän rauhallinen ollakseen, noh, Effi. Tamma kulki tasaisessa muodossa ravilisäyksen läpi ja kevään ongelmat tasapainon kanssa olivat poissa. Sarah väistätti kirjavaa keskihalkaisijalta takaisin uralle keskittynyt, mutta rento hymy kasvoillaan. Oli mukava näyttää Laurille sellainen puoli heistä ratsukkona, kun toinen tuntui nähneen vain heidän huonot puolensa.
Tänään oli onneksi hyvä aamu.

“Kehu sitä”, Lauri totesi puhtaan väistön päätteeksi. Mies oli kuunnellut Sarahin kisakuulumiset neutraalisti hymyillen ja todennut sen jälkeen laittavansa ratsukon kisamenestyksestä huolimatta - tai juuri sen vuoksi - kunnolla töihin.
“Voit kävellä hetken, anna sille pidempää ohjaa”, Lauri sanoi kävellessään kentän laidalle vesipullolleen. Vaikka kentän pohja oli hyvin huollettu eikä pölissyt, sopivan lämmin aamupäivä ja ennen Kallaan ajoa ratsastettu Vargas olivat saaneet miehen juomaan jo reilun litran vettä.

Sarah antoi Effille pitkät ohjat ja pyyhkäisi otsalle karanneen hikikarpalon syrjään. Suuta kuivasi, mutta latina oli jättänyt oman vetensä tallin jääkaappiin. Sen ajatteleminen sai kielen tuntumaan hiekkapaperilta, onneksi valmennus oli jo yli puolessa välissä.

“Jatketaan vaan”, Lauri mutisi jääden nojaamaan aitaan kentän päädyssä. “Laukkaa ympyräkahdeksikolla. Sanon, kun haluan vaihdon keskellä, muutoin tulet laukan mukaan myötä- tai vastalaukassa.”
“Okei”, Sarah vastasi ja keräili ohjat uudelleen käsiinsä. Effi oli kävellyt välikäynnit rennosti askeltaen, mutta nyt sen energiavarastot olivat jälleen täyttyneet. Tamma tuntui alkuun hieman levottomalta, mutta asettui nopeasti. Sarah nosti laukan käynnistä keskeltä kentän pitkää sivua ja ohjasi kirjavan halutulle kahdeksikkolinjalle.
Energinen pärskintä alkoi lähes välittömästi ja latina tunsi Effin lämpenevän vaihtojen epäsäännöllisyyden vuoksi. Sen kuumuminen ei kuitenkaan ollut huono asia, sillä se terävöitti sopivasti tamman reaktionopeutta.

Sisäkäsi kävi nopeasti kaulalla onnistuneen vaihdon myötä. Sarah halusi muistaa miltä Effin pitäisi tuntua myös itsenäisissä treeneissä ja kilpailuissa.
“Vaihto oli ok, mutta sen takaosa liiraa pois ympyrältä”, Lauri huomautti. “Ulkopohje paremmin läpi, ulko-ohja vartioi lapaa.”
Lauri ei pyytänyt Sarahia vaihtamaan laukkaan, koska halusi ratsukon tulevan toisen ympyrän vastalaukassa.
“Huolehdi rytmistä, taivuta rohkeammin”, mies mutisi ohjeita. “Ja sitten vaihto.”

Sarah valmisteli huolellisesti, keskittyi siirtämään ajatuksensa oikealle laukalle ja antoi avut täsmälleen oikealla hetkellä. Effi vaihtoi, mutta vain etuosan, takapään jäädessä edelleen vasempaan laukkaan.
“Jäi ristille, korjaa”, Lauri huomautti samaan aikaan, kun Sarah itse oli huomannut. Jalka oli juuri painamassa uutta vaihtokomentoa kirjavan kyljelle, kun tamma veti korvansa niskaa myöden.
Sarahille jäi se sekunti varoitusaikaa, mutta vaihtoa pyytävä keho oli hieman turhan vinossa ottaakseen sitä seuranneen kuvioradan vastaan. Puoliverisen takapää nousi ilmaan ja samaan aikaan se käänsi etupäänsä oikealle, hävittäen ratsastajaltaan kaiken mahdollisuuden pitää itsensä satulassa.

Sarah tiesi sen jo siinä vaiheessa, kun oli nähnyt korvien katoavan Effin niskaan, mutta silti jalustimien häviäminen tuntui yllättävältä. Kentän pohja otti kehon vastaan pehmentämättä iskua juurikaan.
Latina tiesi miten hengittämisen olisi pitänyt tapahtua, mutta ei vain saanut keuhkojaan toimimaan. Effin vinkaisut tuntuivat kaukaisilta tamman iloitessa äkillisestä vapaudestaan, sen takajalkojen lentäessä korkealle ilmaan liian monta kertaa, jotta Sarah olisi pysynyt laskuissa mukana.

“Sattuiko?” Lauri huikkasi liikahtaessaan Sarahia kohti. Kaikki oli tapahtunut nopeasti, eikä Merikanto ollut uskonut Effin olevan niin ripeä liikkeissään. Tummat silmät vilkaisivat kentän toiseen päätyyn laukannutta tammaa, mutta palasivat nopeasti hiekalla retkottavaan naiseen, jonka ilme ei ollut erityisen hilpeä.

Lauri kyykistyi Sarahin viereen ja huomasi helpotuksekseen naisen katseen seuraavan kauempana ilottelevaa ratsua.
“Se oli komea lento”, Lauri mutisi Sarahin olemusta arvioiden. Naisen pihinä kieli ilmojen karanneen tämän keuhkoista ja koska Lauri oli nähnyt monta vastaavaa tapausta, mies antoi Sarahille aikansa hengityksen tasaamiseen.
“Koskeeko mihinkään?” Lauri kysyi, kun Sarah alkoi näyttää jokseenkin kykenevältä puhumaan.
“Ei, kai”, latina vastasi hengästyneenä, yrittäen rauhoittaa ilmaa vaativien keuhkojensa liikettä väkisin. Sormet liikkuivat edelleen ja varpaat myös.

Sarah nousi hitaasti ensin istumaan ja siitä seisomaan. Kyljen kipu oli pistelevä, mutta nainen ajatteli sen lähtevän ajan kanssa helpottumaan. Niin siinä oli ainakin aina ennen käynyt.
“Odota tässä, se ei anna sulle kiinni”, Sarah totesi puolittainen irvistys kasvoillaan yrittäessään virnistää valmentajalleen. Puolivälissä matkaa latina tunsi olonsa hyvinkin kevytpäiseksi, eikä siinä vaiheessa ollut kyse enää ajatuksellisista hattaroista. Nainen jatkoi kuitenkin itsepäisesti matkaa ja sai kentän reunalle pysähtyneen Effin ongelmitta kiinni. Lauri seurasi toimenpidettä kauempaa kulmat mietteliäästi kurtussa, koska Sarahin liikkuminen näytti vaikealta.

“Tonta”, Sarah henkäisi ja talutti tamman hitaasti askeltaen takaisin Merikannon luokse.
“Pidätkö kiinni, se yleensä tässä vaiheessa jaksaa yrittää paeta paikalta uudemman kerran”, nainen totesi ja asetteli kypäräänsä hieman paremmin päähänsä.
Laurin tartuttua ohjiin, Sarah nosti jalkansa jalustimen korkeudelle ja ulahti kivusta, taipuen kaksinkerroin Effin vierelle.
“Mierda”, kirosana karkasi yhteenpuristettujen huulten välistä. Laurin kulmat kohosivat pykälän ja mies oli jo huomauttamassa, kuinka Sarahin kannattaisi vetää vielä hetken henkeä jalat maan tasalla, mutta näki naisen kasvoilta tämän haluavan satulaan.

Sarah pidätti hengitystä ja yritti uudelleen, kivun tuodessa sillä kerralla myös ajatuksen pyörtymisestä. Latina sulki silmänsä ja yritti pitää tajuttomuuden taka-alalla, keskittyen hengittämiseen, vaikka se sattuikin turhan paljon.
“Taitaa kuitenkin koskea?” Lauri murahti toivoen, ettei Sarah ollut satuttanut itseään pahemmin. Effi viskoi päätään ja muljautteli silmiään Laurin komentaessa tammaa aloilleen. Sarah mutisi jotain epämääräistä vastaukseksi.
“Luulen ettei sinun ole viisasta ratsastaa enää tänään”, Lauri totesi sovittelevasti ja arvioi katseellaan, mahtaisiko Sarah pysyä tajuissaan vai täytyisikö naista lähteä kiikuttamaan päivystykseen.
“Haluatko, että lähdetään terveyskeskukseen, vai käynkö tämän satulassa?” Lauri kysyi. “Villi veikkaus, että tälle voi jäädä tällainen perseily päälle?”

Meripihkan väriset silmät löivät tulta ja tappuraa, mutta katseesta näkyi myös järjen hiven kaiken tunteilun seasta.
“Ei mua mihinkään päivystykseen tarvitse viedä. Mutta taidat olla oikeassa siitä ratsastamisesta”, Sarah mutisi kivun värittämällä äänellä. Latina katsahti Effiä, ei se näyttänyt katuvan tekojaan pätkääkään.
“Mä haluaisin niin pyytää sua käymään sen selässä, mutta en mä uskalla luvata Amandan hevosta kenenkään muun ratsastettavaksi”, Sarah myönsi purren alahuultaan epämiellyttävän tilanteen vuoksi. Effi ei olisi saanut saada periksi, mutta jos perijätär huomaisi vieraan ihmisen tammansa selässä, siitä ei seuraisi mitään hyvää.
“Mä kerron Amandalle ja se saa päättää mitä tekee”, latina huokaisi lopulta ja irvisti teon seurauksesta.

“Selvä”, Lauri vastasi tyytyväisenä siihen, ettei Sarah lähtisi itse yrittämään Effin satulaan. Vaikka naisella oli olisi epäilemättä ollut taito saada tamma takaisin ruotuun, putoaminen oli ollut raju.
“Haluatko jättää tämän vajaaksi jääneen ajan ensi kertaan vai maksatko vähemmän?” Lauri kysyi pienesti hymyillen.
“Jätetään se ensi kertaan”, Sarah myönsi ja kaivoi hiekkaisten ratsastushousujen taskusta siististi taitetun setelinipun.
“Kiitos joka tapauksessa, tunti oli tähän asti hyvin antoisa”, latina mumahti ja pieni virne levisi tämän kasvoille rahojen vaihtaessa omistajaa.
"Kiitos", Lauri vastasi ottaessaan vastaan Sarahin ojentamat rahat. "Toivottavasti tokenet pian. Lähden illalla muutamaksi yöksi Saksaan, mutta valmennan taas torstaista lähtien, eli laita vain viestiä kun haluat revanssin."
Lauri hillitsi virneensä, koska Sarahin putoamisessa ja sen jälkeisessä tuskassa ei ollut mitään huvittavaa.
"Nähdään taas", mies hymähti vielä katse Sarahissa, ennen kuin lähti harppomaan autolleen.
"Nähdään. Tsemppiä Saksaan", latina huhuili vielä valmentajan perään ja siirsi sitten katseensa takaisin Effiin. Sen levottomuus ei ollut laantunut vieläkään. Sarah päätti kokeilla kepillä jäätä ja käveli puseronsa luokse kentän laidalle. Siellä oleva puhelin aukesi ja kaivattu numero löytyi turhan helposti.

Sarah ei ollut varma kumpi sattui enemmän, kylki vai korva latinan odottaessa tasaisten tuuttausten katkeamista.
"Amanda Sokka."

Tapahtui aiemmin...

Sarah ei ollut varma kumpi sattui enemmän, tippumisesta kipeytynyt kylki vai puhelinta vasten oleva korva latinan odottaessa tasaisten tuuttausten katkeamista.
"Amanda Sokka."
"Sarah Reyes tässä. Pääsetkö ratsastamaan Effin?"

Piinaavan pitkän hiljaisuuden aikana Amanda Sokka huokaisi, avasi nahkakantisen kalenterin rannekelloaan nopeasti vilkaisten ja etsi oikean kohdan sormeaan päivyrin sivulla liu’uttaen. Kurinalaisin ja lähes virheettömin kaunokirjaimin oli ohuelle viivalle kello yhdentoista viereen kirjailtu "Sarah Reyes & Effi, Merikanto".

Amanda naputti sormellaan toimiston pöytää niin, että puhelimen mikrofoni välittäisi varmasti tyytymättömän nakutuksen Sarahin korvaan.

"Eikö sinun pitäisi olla valmennuksessa?" perijättären kireä ääni vihloi samalla tapaa, kuin liitutaulun pintaa raapivat kynnet.
"Olen, tai siis olin", Sarah vastasi ja inahti hieman Effin nykiessä ohjia kädestään.
"Menetin tasapainoni ja tipuin, Effin liikutus jäi kesken. Se on kunnossa, mutta en itse pysty ratsastamaan sillä tänään."
Latina puri huultaan ja yritti hillitä ihonsa alle hiipinyttä kylmyyttä, joka johtui sekä kivusta, että Amanda Sokan äänestä.

Sarah ei osannut sanoa enempää, ei ilman, että olisi antanut perijättärelle sellaista oloa, että olisi johdatellut toista sanoillaan. Amanda oli saanut tietää toivottavasti tarpeeksi tehdäkseen mielensä mukaisesti.
"Olemme kentällä, vienkö Effin talliin?"

"Tipuit?" Amanda toisti ensin toivoen, että puhelu oli naurettava pila, mutta tajusi sitten, että puhelimeen hiiskuva vuokraaja tyttö odotti ohjeistusta tosissaan.
Perijätär hukutti teräväpiirteiset kasvonsa kämmeniin ja laski mielessään kymmeneen. Tätä olisi pitänyt osata odottaa jo silloin, kun Sarah oli päättänyt omatoimisesti pyytää kenttäratsastajaa pitämään kouluvalmennuksen – piittaamatta Amandan paheksuvista tuhahduksista.

"Pystytkö kävelemään", perijätär ei yrittänyt peitellä ärsyyntymistään, vaan puuskahti puhelimeen. "Tietysti pystyt, kerta et ole ensiavussa ja olet viemässä hevostani tuollaisen farssin jälkeen talliin."

Amanda nousi toimiston työtuolilta ja venytteli kipeitä hartioitaan. Unikulman asiantuntijat olivat erehtyneet pahemman kerran siitä, minkälainen patja tukisi ammattikouluratsastajan selkää yön aikana. Ehkä perijätär purkaisi turhautumista soittamalla asiakaspalveluun heti tämän jälkeen…

"Kävelytät sitä."
"Selvä", Sarah vastasi niin jämäkästi, kuin kivultaan pystyi.
"Nähdään – hmmh – pian. Maneesissa." Amanda ei jäänyt odottamaan hyvästejä, vaan painoi välittömästi punaista luuria.

Sarah sulki silmänsä pariksi sekunniksi sujautettuaan puhelimensa ratsastushousujensa taskuun. Hengittäminen tuntui vaikeammalta jokaisen hengenvedon myötä, mutta latina ei ollut valmis antamaan periksi. Hitaasti, mutta varmasti nainen lähti kiertämään maneesin ovia kohti, pidennettyään ensin jalustimia vaaditun määrän. Effin jalustinhihnat olivat sitkeästä huollosta huolimatta kuluneet kahdesta eri kohdasta. Sillä ratsastivat vain Amanda ja hän, eikä nahkahihnat joutuneet muiden käyttöön.

Effi nyki ohjista, tamma näki normaalia enemmän pelottavia mörköjään ja jokaisen liikkeen myötä satutti taluttajaansa. Sarah puri hammasta ja jatkoi kävelyttämistä, hän saattoi vain toivoa, että Amanda ei viivyttelisi tavallista pidempään. Ohjia pitelemätön käsi painoi tukea kyljelle, jonka päälle latina oli laskeutunut Effin pukin myötä.

"Voi hyvä luoja."

Amanda pelmahti päätään pudistellen maneesiin ja ujutti ratsastushanskat käsiinsä kuin kiireiseen leikkaukseen valmistautuva lääkäri.

"Kai sinä ymmärrät, ettei täällä jaeta urhoollisuudesta mitaleja?" kypärän alle sidottu vaalea poninhäntä liehui ilmassa perijättären liitäessä pitkin askelin kohti Sarah Reyesiä. "Voit ehkä kuvitella olevasi sisukas, mutta tämä on typeryyttä."
Kylkeään pitelevän ja hitaasti linkuttavan vuokraajan käsivarressa kavahteleva saaliseläin näytti pahemman kerran järkyttyneeltä.

"Miksi et lähtenyt lääkäriin?" jääkuningatar tempaisi ohjat Sarahin kädestä. "Minulla ei ole käyttöä rikkinäiselle vuokraajalle."
Effi yritti rynnätä päin Amandaa, mutta sai välittömästi osansa omistajansa kiukusta. Tamma pärskähteli ja pysytteli levottomasti liikehtien yhden askeleen verran jäljessä, kun nainen talutti sen areenan keskelle.

"Roiku." Perijätär laski mukanaan kantamansa jakkaran maahan, jota Effi alkoi väistäen hylkimään kuin samannapainen magneetti. "Hopi hopi."

Sarahin oli turha kertoa Amandalle, että oli murtanut aikaisemmin kylkiluitaan ja tiesi, ettei pistävä kipu ollut yhtä kova. Latina ei kertonut ottaneensa toisen harrastuksensa kautta selville kuinka paljon kipua keho saattoi tuottaa olematta kuitenkaan rikki.

Meripihkan väriset silmät seurasivat tarkasti jääkuningattaren ratsun päässä pyöriviä silmiä samalla, kun antoi tukea selkään nousevalle ratsastajalle. Sarah toivoi, ettei Effi jatkaisi niskurointia, sillä hän ei halunnut oman vuokrahevosensa lähettävän Amanda Sokkaa uudelle ambulanssimatkalle.
"Se pukitti ja teki sivuloikan samaan aikaan laukanvaihtoja tehdessä. En saanut sille puhdasta vaihtoa, se lähti, kun korjasin takaosaa oikeaan laukkaan", Sarah kertoi, pitäen huolen, että ei viitannut sanoillaan pienestikään, että Effi olisi ollut syyllinen. Hän tiesi tässä vaiheessa vuokraussuhdettaan, että vika oli aina hänessä.
Hänen olisi pitänyt pystyä pysymään selässä.
Olisi pitänyt siirtää tamma käyntiin tai pysäyttää se huomatessaan ristilaukan.

"Selviän kyllä kivun kanssa maastakäsin, selkään en silti kykene juuri nyt", Sarah lisäsi vielä, sillä ei halunnut olla epäkohtelias.

Amanda asetti oikean jalkansa jalustimeen ja kokosi ohjat käsiinsä.
"Pakotat minut toistamaan itseäni, Sarah Reyes." Halveksuva katse porautui kipujensa kanssa sinnittelevään tyttöön. "Jos et kykene ratsastamaan, olet riittävän rikki mennäksesi tarkastuttamaan ammattilaisella fyysisen kuntosi. Sitä varten sinut vakuutettu."

Saatuaan merkin perijättäreltä, Effi lähti hermostuneesti astellen kävelemään.
"Minä en arvosta hampaat irvessä selviytymistä. En myöskään valmenna puolikuntoisia, joten selkään pääset vasta, kun olet toimittanut minulle lääkärinlausunnon siitä, ettei pieni pyllähtämisesi kelpaa jatkossa tekosyyksi huonolle suoriutumiselle."
"Hyvä on", latina myönsi pitäen äänestään poissa kaiken turhautuneisuuden vain vaivoin.

Amandan suu oli ohuena viivana tyytymättömyydestä. Puoliveritamman liikkeet muistuttivat enemmän tölttiä kuin käyntiä.

"Ja Sarah", huudahdus maneesin toisesta päädystä pisteli kireää tunnelmaa kuin orapihlajan piikit. "Jatkossa osallistut vain minun valitsemiin valmennuksiin, joita pitää kouluratsastaja, onko selvä?"

"Merikanto on hyvä valmentaja, tämä välikohtaus oli yksin minun syyni", Sarah vastasi nopeasti ennen, kun kylmä järki ehti estää sanoja muodostumasta. Hän ottaisi vastaan kaiken tarvittavan nuhtelun, mutta Merikantoa latina ei suostunut heittämään bussin alle.
"Mutta mikäli olet sitä mieltä, niin tietenkin", latina lisäsi purren alahuultaan pitääkseen tyynen ulkokuorensa kasassa.
Effi oli Amanda hevonen, Sarah tiesi, ettei hänen mielipiteellään ollut merkitystä. Mikäli Amanda Sokka päättäisi, ettei Effi enää saisi osallistua Merikannon valmennuksiin, asia oli juuri niin.

Sarah kantoi selkäännousujakkaran sen omalle paikalle ja piti katseensa Effissä. Hän oli turhautunut siihen, ettei Amanda ollut nähnyt hevosta ennen sen pukittelua.

"Voi sinua tyttö rukkaa", Amanda ratsasti niskojaan nakkelevalla puoliverisellä lennokkaan lisäyksen lävistäjällä. "Sinun tavoitteesihan ovat korkealla kouluratsastuksessa, mmhm?"
"Kyllä."
Effi tuli takaisin koottuun raviin pärskähdellen ja viuhtoen ilmaa villisti hännällään.
"Uskotko todella, että kenttäratsastajalla, joka ratsastaa koulua samalla tasolla kuin sinä nyt, on sinulle jotain enemmän annettavanaan?" Amanda ei luonut Sarahiin silmäystäkään. "Kyllä, Merikanto on hyvä valmentaja – omassa lajissaan ja jollekin muulle."

Perijätär ei ollut tyytyväinen Effiin, ei tyytyväinen Sarahiin. Jostain syystä nainen oli odottanut Reyesiltä enemmän pelisilmää, mutta nyt puoliveritamman vuokraaja osoitti vain olevansa nokkava ja epäkypsä.

"Toivon todella, että ymmärrät mikä on omaksi parhaaksesi."

Joku aavistuksen varomattomampi olisi saattanut mutista ääneen pohjatyön tärkeydestä ja siitä, miten paljon hyötyä oli saada eri tyyppistä valmennusta. Sarah koki itse hyötyneensä Merikannon valmennuksista osa-alueilla, joita ei työstetty Sokan valmennuksissa. Hän ei ollut kuitenkaan niin tyhmä, että olisi sanonut sen ääneen. Ei, kun sillä hetkellä asian ajatteleminenkin tuntui turhan suurelta riskin otolta.
"Hyvä on", Sarah henkäisi niin tarmokkaasti, kuin sillä hetkellä pystyi.

"Hienoa." Amanda päästi toisen kätensä irti ohjista ja osoitti sormellaan maneesin ovea. "Eikö sinun pitäisi olla jossain muualla?"
Effi alkoi hitaasti lämmetä ja rauhoittua, mutta oli kaukana siitä, mitä se parhaimpina päivinään oli kyvykäs esittämään.

"Hei, Sarah, pitkästä aikaa."
"Hei", nainen tervehti valkoiseen takkiin pukeutunutta naislääkäriä hymyillen. Hän oli nähnyt Marjaa huomattavasti useammin lapsena, kun he olivat hänen äitinsä kanssa työskennelleet yhdessä. Pikaisten kuulumisten vaihtamisen jälkeen Sarah vaihtoi puheenaiheen siihen, minkä vuoksi latina oli varannut ajan perhetuttunsa vastaanotolta kaksi päivää tippumisensa jälkeen.
"Mä tarvitsen vain puhtaat paperit, jotta pääsen takaisin ratsastamaan, en muuta", brunette lausui.
"Vieläkö hevoset on se juttu, vai?" Marja kysyi hymyillen ja silmäili edessään olevaa tietokoneen ruutua.
"Vielä", Sarah vastasi, nojaten epämukavaan selkänojaan mahdollisimman rennon näköisesti.

Seuraavaksi hän sai selittää mistä kaikki oli saanut alkunsa ja Marja oli luonnollisesti halunnut tutkia kyljen huolellisesti.
"Sä olet taas vähän turhan laiha, Sarah hyvä", Marja huomautti äidilliseen äänensävyyn.
"Mulla on ollut vaan paljon kiireitä ja sellaista, kyllä mä syön ihan säännöllisesti koko ajan", latina vastasi ja mietti sitten koska oli viimeksi syönyt, jos aamukahvia ei otettu huomioon.
"Mmmh, kunhan et päästä sitä uudelleen samaan tilanteeseen enää", Marja muistutteli ja naisesta näki, että tämä olisi halunnut jatkaa aiheen parissa vielä lisää.
"En", Sarah vastasi mahdollisimman varmasti ja hymyili vakuuttaen sanojaan vielä lisää.
"Tuo kylki on ihan hyvässä kunnossa, parin päivän päästä mustelmakin haalenee varmasti. Kyllä sä ihan ratsastuskunnossa olet jo."

Effi tuntui vakaalta Sarahin keventäessä sillä alkuverryttelyjä maneesissa. Amanda oli ratsastanut sillä useampana päivänä putkeen ja tamma oli selvästi tasoittunut vaativamman treenin alla. Se oli sekä helpottavaa, että masentavaa huomata, mutta nainen muistutti itseään, että oli vielä lapsenkengissä Amandan ratsastutaitoihin verrattuna. Effi ei mitenkään voinut toimia hänellä niin hyvin, kuin omistajansa alla.
Latina antoi ajatustensa kulkea vain ja ainoastaan heidän edessään kulkevassa urassa ja siinä, miltä hevonen tuntui hänen pohkeidensa välissä. Hän istui syvälle koulusatulaan ja tunnusteli takajalkojen liikettä, kuten oli oppinut vuoden aikana tunnustelemaan.

Maneesin peilit toimivat Sarahin ulkopuolisina silminä. Naista harmitti, ettei tässä kuussa ollut perusvalmennuksia, koko talli tuntui kuhisevan lähestyvän Power Jump tapahtuman ympärillä. Hän olisi itse töissä sen viikonlopun ja luonnollisesti myös Ellien henkilökohtaisena avustajana, muuten estekilpailut eivät olleet ainakaan yhtä suuren mielenkiinnon kohteena, kuin samanlainen koulutapahtuma olisi ollut.
Sarah keskittyi ravityöskentelyyn sillä kertaa, vaihteli tempoa ja tehtäviä aktiivisesti, pitäen Effin aivot ja jalat liikkeessä. Tamma oli  rento ja kuuliainen, se tuntui olevan vain tyytyväinen päästessään maneesin viileyteen. Poissa kärpästen, mäkäräisten ja paarmojen ulottuvilta.

Viileä vesi huuhtoi suolaiselta tuoksuvan hien kirjavan karvapeitteeltä. Sarah seurasi vaahtoavan veden kulkua tamman kyljiltä sen jalkoja pitkin lattialle ja siitä lattiakaivoon. Kaikki tuntui oudon hyvältä sillä hetkellä. Hän oli niin tottunut takaraivossa jatkuvasti hakkaavaan puristavaan tunteeseen milloin mistäkin syystä, että sellainen neutraali olotila tuntui vieraalta. Latina tiesi, että ei menisi kauaa, kun seuraava ahdistusaihe ilmestyisi kulman takaa, mutta nautti siitä hetkestä, kun oli vain kesä ja ratsastus.
Iltatalli kuulosti ihanalta, sitä ennen nainen ehtisi nauttia kahvikupillisen ja puhdistaa Effin varusteet kunnolla. Kiireettömyys sai Sarahin hymyilemään tämän viedessä Effiä takaisin laitumelle.

Kurja kevät saisi luvan väistyä kiireettömän kivan kesän tieltä hänen puolestaan.
Vaikka työvuorolistan mukaan tallivuorojen parissa ei tulisi ainakaan liikaa löysäiltyä.

Effi kulki hirvittävän säpäkästi riimunnarun toisessa päässä. Sen korvien välissä höyrysi tänään jotenkin erityisen paljon, pystyin melkein kuvittelemaan miten flipperpallo pujotteli siellä joka suuntaan.
"Hei, rauhoitu nyt vähän", älähdin, kun tamma vinkaisi ja meinasi riuhtoa narun sormieni välistä. Puristin sen pehmeää pintaa hieman kovemmin ja heilautin pärisevän neitokaisen itseni ympäri, pysäyttäen sen lopulta vierelleni.
"Rau-hoi-tu", tavasin ja tuijotin sen epäileviä silmiä intensiivisesti. Epäilin kyllä, että sanani häipyi silti sen korvien kantamattomiin siinä olemattomassa torstaiaamun tuulahduksessa. Päivästä oli tulossa kuuma ja kaiken Power Jump härdellin keskellä halusin selvitä Effin liikuttamisesta mahdollisimman helpolla ja vähällä huomiolla.

Tammatallin hoitopaikat oli jo täynnä hevosia, joten talutin kirjavan suoraan sen omaan karsinaan. Korvia hivelevä kiljahdus antoi ymmärtää, että Neidin vieressä olevassa karsinassa oli saattanut käydä joku vieras hevonen kääntymässä. Se oli Armin pyhättö ja ilmeisti herkkä tamma oli päättänyt, että joku toinen oli käyttänyt hänen ystävänsä kotia julmasti hyväkseen.
Mietin mitä se tuumaisi huomenna, kun siihen oli määrä saapua ihan oikeasti loppuviikoksi vieras hevonen.

Ratsastaminen vähän kevytpäisellä puoliverisellä sujui silti yllättävän kivuttomasti. Se oli alkukäyntien jälkeen yrittänyt tasan kolme kertaa heittää mut selästään, mutta mä olin kehittynyt siinäkin suhteessa paljon Auburnin aikana. Erityisen paljon olin yrittänyt kehittyä siinä viime aikoina. Ilmeisen turhautuneena Effi ajautui tottelevaiseen uomaan ja kulki lennokkaasti ravilisäyksessä juuri, kun joku vierailevista tähdistä hapuili kentän portilla hieman epävarman oloisena. Pidätin ruunikon kootumpaan raviin ja vilkaisin vierasta nopeasti.

"Tulkaa vaan, kyllä tähän mahtuu", lausahdin ääneen ravatessani Effillä portin ohitse, tamman muistaessa lisätä suoraan linjaan tavattoman kätevän väistöliikkeen juuri vieraan ratsukon kohdalle. Sisäpohje muistutti kirjavaa miten suunnitellulta reitiltä poikkeaminen ei kuulunut hyvien kouluhevosten tapoihin.
Effiä tosin ei tainnut kamalasti sekään kiinnostaa, varsinkaan juuri tänään.

Kevyen pesun jälkeen vein ratsuni takaisin laitumelle ja avatessani porttia Effin irtipäästön jälkeen, kaivoin puhelimeni esille kuultuani viestiäänen. Porttia hapuilevat sormet pysähtyivät ilmaan, kun tuijotin viestien lähettäjän nimeä puhelimeni näytöllä.
Tunsin miten turhan rakastava sydämeni hakkasi hetken hieman kovempaa ja miten yhtäkkiä korviani kuumotti entistäkin enemmän niskaan porottavan aamuauringon alla.

Päästyäni portin toiselle puolelle asettauduin nojaamaan sitä vasten ja mietin miten tehokkaasti olin saanut poistettua Harringtonin elämästäni ja ajatuksistani loppujen lopuksi. Olin ollut sille kiitollinen, katkera, vihainen ja ikävöinyt jotain, mitä tiesin, ettei tulisi ikinä olemaan. Miten monta kertaa olin alitajuntaisesti toivonut viestiäänen kuultuani, että se olisi tullut Robertilta ja miten pettymys oli vähitellen muuttunut hyväksynnäksi ja lopulta välinpitämättömyydeksi.

Mä olin jo hyväksynyt sen, että Robert Harrington oli saanut haluamansa ja siirtynyt eteenpäin elämässään.

Silti se nyt pyyteli anteeksi kiireselitysten kera ja mä tiesin uskovani sitä, vaikka ei olisi pitänyt. Sen sinisillä silmillä ja kirotun ihanilla hymykuopilla oli edelleen ote musta, vaikka olin miten uskotellut itselleni toisin. Ainakaan en ollut sille enää vihainen.

Jossakin Power Jump kuulumisten ja työkiireiden lomassa olin maininnut Robertille lauantain kisajatkoista. Olin tuijotellut puhelimeni näyttöä niin kovin intensiivisesti, että olin melkein kävellyt ojaan sillä välin, kun yritin suunnistaa suoralla tiellä takaisin talliin.
Jotenkin sinne väliin mä olin jättänyt sille avoimen kutsun jatkoille, enkä tiennyt oliko se tyhmä vai erittäin tyhmä veto. Olihan siinä tietenkin se vaihtoehto, ettei Robert haluaisi tulla, mutta melkein hirveämpää oli se, että se saattaisi jopa ilmestyä paikalle.

Vasta, kun sormeni osuivat tutun auton ovenkahvalle, tajusin, etten ollut vaihtanut edes tallivaatteita pois. Vähän pölyiset ratsastussaappaat hiostivat kuumalla säällä ja huokaisten työnsin puhelimeni takaisin housujen taskuun.
Mä yritin kovin olla saamatta mitään Ellien kaltaista asukriisiä sillä hetkellä, kun olin jo niin mutkattomasti saanut päätettyä oman asuni aikaisemmin. En varmana lähtisi yhteenkään vaateliikkeeseen vahingossakaan ennen lauantai-iltaa.

Tuijotin hölmö hymy huulillani punaista, kaunista ruusuketta Effin suitsissa. Sen laittaminen tamman päähän oli ollut vaivalloista, sillä kirjavan mielestä sellaiset liehuvat härpäkkeet söivät pieniä puoliverisiä välipalaksi. Ruusukkeen nauhat oli kiedottu poskihihnan alle, jottei tamman sielu järkkyisi enempää kevyen tuulen puhaltaessa palkintojen jaossa olevien hevosten häntiä.

Helpon luokan voittanut suomenhevosori oli järisyttävän komea ollakseen kylmäverinen. Olin ehtinyt seurata voikon kisasuoritusta hetken ja myönsin, että valkeat jouhet omaava suomenhevonen oli täysin eri maata tavallisten suokkien joukossa.
Lefan rata oli sujunut varsin hyvin, mutta Effin vielä paremmin. Sen takia odotimme yleisön edessä sillä hetkellä lupaa lähteä kunniakierrokselle Ada Grandstadin johdolla.

Effin hännässä oleva punainen rusetti oli sävy sävyyn sen suitsissa olevan ruusukkeen kanssa. Tamma osoitti jälleen tarvitsevansa sellaisen, kun yleisöstä joku kehtasi vislata kovaäänisesti taputusten keskellä. Effi reagoi, kuin villieläin konsanaan ja nosti takapäätään korkealle ilmaan. Aavistuksen kevyt istunta ja painopisteen pitäminen jalustimilla antoi etulyöntiaseman, eikä takaosan liikehdintä tuntunut satulaan asti kovin pahasti. Siitä huolimatta pidätin aavistuksen, sillä nyt ei oltu estekisojen kunniakierroksella, jossa pienet pukit olivat vain viihdyttävä lisä esitykseen.

Kaiken sen hypetyksen jälkeen oli vaikea rauhoittaa itsensä ja hevosensa vaativaa rataa varten. Effi oli sitä mieltä, että sen työ oli jo suoritettu ja helpon luokan verryttelyssä tuntunut letkeys oli tiessään. Olin kiitollinen, että sain lisäaikaa kolmen ratsukon verran työstää kirjavasta kuuliaisempi ratsu starttia ennen. Robert ratsasti Harryllä valkoisten aitojen sisällä ja kerrankin sain luvan kanssa rauhassa seurata ratsukon työskentelyä.

Jännitys hiipi varpaiden kautta polvia pitkin mahan pohjaan ja hymyilin britille aavistuksen hermostuneesti vaihtaessani paikkoja tämän kanssa lopputervehdyksen jälkeen.

Tämä oli meidän kolmas vaativa rata, aloin pikkuhiljaa itsekin uskoa siihen, että olin siirtynyt ratsastajana uudelle tasolle.
Seuraava tavoite oli rutiinin kautta päästä kilpailemaan A:n luokissa ja olin aivan varma, että pystyisin siihen kyllä.

Sarah ratsasti Effiä mahdollisimman tasapainossa avotaivutukseen. Hän oli vienyt Danielille valitsemansa ohjelman, B:2, paperit. Meripihkan väristen silmien katse oli tarkkaillut Susinevaa tarkasti, sillä hän tiesi Robertin ratsastavan miehen tallissa nykyään. Se oli sellaista puolittain alitajunnan kautta käytyä silmäilyä, jonka tarkoituksena ei ollut näkyä päällepäin.

Effi pysyi tasapainossa suhteellisen hyvin. Se oli tänään hyvällä tuulella, vaikka ratsastajan keskittymiskyky olikin jostain syystä aavistuksen haparoivaa. Sarah toi kirjavan keskihalkaisijalle ja pyysi siltä keskiravia. Tamma pysyi tahdissa, esitti liikkeen hyvin ja tuli myös kuuliaisesti takaisin ennen kulmaa. Siirtyminen ravista käyntiin sujui täsmällisesti.
Takaosakäännöksissä puoliverisen käynti muuttui hieman liialti maahansidotuksi ja Sarah sai työstää tammaa saadakseen liikkeet aktiivisemmaksi. Toinen takaosakäännös sujui huomattavasti ensimmäistä paremmin ja ratsukko jatkoi sujuvammalla askeleella käyntilisäykseen.

Laukannosto oli jälleen täsmällinen, niitä latina oli harjoitellut satoja, ellei nyt jo tuhansia kertoja. Vastalaukassa Effi vastusteli hieman alkuun, se ei ollut tamman lempiliikkeitä. Tammalle helpointa oli taipua sisälle lapansa kanssa ja vastalaukassa juuri sisälapa oli kaikkein eniten kontrollissa.
Sarah ratsasti parhaansa mukaan, käyden läpi ohjelmaa, jonka harjoittelemista he olivat aloittaneet vain kuukausia sitten. Seuraavaksi tulisi laukanvaihto käynnin kautta ja Sarah tiesi sen olevan helpoin vaihdoista.

Kolmikaarisella uralla latina keskittyi jokaiseen askeleeseen. Effi vaihtoi laukkaa kuitenkin juuri silloin, kun siltä pyydettiin ja nainen muisti kiittää sitä onnistuneiden vaihtojen jälkeen nopeasti. Tamma tuntui hyvältä, Sarahista tuntui siltä, että hän pystyi tänään vaikuttamaan puoliveriseen hyvinkin paljon. Se tunne oli yhä enemmän läsnä heidän treeneissään, vaikka toisinaan edelleen ratsukko otti selvästi takapakkia yhteistyössään.

Peruutus meni aavistuksen vinoon, Sarah yritti korjata oikealle valuvaa takaosaa pohkeellaan ja istunnallaan. Se auttoi vähän, muttei riittävästi, jotta peruutus olisi ollut suora.
Lähtiessään keskilaukkaan, latina tunsi Effin takajalkojen voiman satulan alla ja tamma lähti voimakkaasti eteen. Pidätteet eivät menneet tarpeeksi hyvin perille ja sitä myötä B:ssä vaadittu laukanvaihto viivästyi muutamalla askeleella. Sarah antoi kirjavalle huomattavasti vähemmän tilaa seuraavaan keskilaukkaan, jolloin Effi myös palasi takaisin koottuun askeleeseen pyydettäessä. M:ssä suoritettu laukanvaihto oli täsmällinen ja selkeä.

Radan jälkeen Sarah kuunteli Danielin mielipiteen radasta ja sen ongelmakohdista. Latina nyökkäili antaen Effin kävellä valmentajan ympärillä, sillä se ei kuitenkaan olisi malttanut seistä aloillaan tarpeeksi pitkään heti ratasuorituksen jälkeen.
"Meidän kauden tavoite on vaativien ratojen rutiini, ensi kaudelle sitten lähtisin hakemaan sijoituksia vasta. Me ollaan niin hetki sitten noustu helposta, ettei tunnu realistiselta hakea vielä vaativista rutiinia enempää", Sarah kertoi totuudenmukaisesti. Tietenkin hän halusi sijoittua, halusi olla parempi ja taitavampi, kuin muut. Halusi voittaa, mutta ne tulisivat ehkä sitten ajan myötä.

Puolituntisen jälkeen Sarah lähti maastoon kävelemään loppukäyntejä. Effi puhkui yhä energiaa ja näki mörköjä suunnilleen jokaisen maahan saakka pudonneen kirjavan lehden alla. Sarah tiesi, ettei tammasta varmasti ikinä kuoriutuis rento maastohevonen, jonka kanssa voisi laukkailla niityllä ilman satulaa. Se oli ohjelmoitu syvälle Effin selviytymismekanismiin, että jokaisen puunrungon takana saattoi lymyillä pieniä pilkullisia tammoja syövä petoeläin.

Sarah rapsutti ruunikkoa sään vierestä ja hymyili. Hän rakasti sitä hevosta niin paljon.

4. Helppo A
Luokassa sijoitus 2/3 prosentein 68,750%

5. Vaativa B
Luokassa sijoitus 2/5 prosentein 83,750%



"Kypärä, saappaat, hanskat, kannukset, hiusverkko... Effillä satula, suitset, loimi, suojat, olihan satulavyö ja huopa mukana myös?"
"On joo, laitoin ne satulakaappiin", Ellie vastasi.
"Hyvä. Mä luulen, että me ollaan valmiita", Sarah kertoi ja kiersi yhdistelmän vielä kerran läpi. Jännitys sai sormenpäät kihelmöimään, traileri liikahti hieman Effin tai Riepun hakiessa parempaa asentoa autossa.
"Ihanaa, että lähdit mukaan. Tai lähditte", Sarah sanoi sulkiessaan laina-auton oven. Chevrolet käynnistyi murahtaen, naisesta tuntui hieman oudolta ajaa niin suurta autoa pitkästä aikaa.
"Laitatko sen osoitteen naviin, se löytyy sieltä kisakutsusta?"
"Hoituu", Ellie lupasi hymyillen, kaivoi puhelimensa esiin ja Sarah vaihtoi auton vaihteen D:lle. Yhdistelmä nytkähti liikkeelle, hevosten hakiessa uudelleen jalansijojaan kopissa.

Sarah nosti pahvimukin huulilleen ja maisteli varovasti mustaa kahvia, jonka tuoksu levittäytyi autoon välittömästi. Se oli jäähtynyt juuri tarpeeksi, ettei polttanut suuta liikaa.
"Mihin aikaan se sun eka luokka alkoi?" Ellie kysyi heidän päästyään valtatielle kohti Hämeenlinnaa. Aamun sumu alkoi paikoin jo rakoilemaan nousevan auringon tieltä.
"Se oli arvioitu joskus yhden jälkeen, tosin siellä oli aika vähän osallistujia, niin voi olla aikaisemminkin jo." Nainen vilkaisi trailerikameraa, joka antoi suoran näköyhteyden perässä kulkevaan koppiin ja sen kahteen matkustajaan. Riepu nyhti heinää tyytyväisen näköisenä ja Effi tuijotti ulos ikkunasta. Tamman korvat kääntyilivät ohiajavien autojen tahdissa edestakaisin.

"Jännittääkö?" Ellien ääni katkaisi kilometrejä kestäneen hiljaisuuden, joka oli väritetty radiosta soivilla biiseillä siihen asti. Sarah naurahti.
"Tietysti."
"Starttaaminen vai se, että Robert on siellä myös?" Tietenkin nainen oli selannut osallistujalistan läpi hakiessaan osoitetta puhelimellaan.
"Starttaaminen", Sarah vastasi, eikä hänen ystävältään jäänyt näkemättä kasvoilla käynyt epämääräinen ilme.

Auburnin traileri pysähtyi pehmeästi sille osoitetulle paikalle parkkialueella. Sarah vilkaisi itseään taustapeilistä ja kiristi hieman ponnaria ennen, kuin astui alas lava-autosta.
"Mä käyn ilmottautumassa", nainen kertoi ystävälleen, joka jäi katsomaan oman vuokrahevosensa ja Effin perään trailerin vierelle. Katse vaelsi Pohjantähden tallialueessa, hän ei ollut vielä koskaan käynyt siellä. Sarah työnsi kätensä tummansinisen kevyttoppatakin taskuihin ja askelsi kanslialle.
"Sarah Reyes ja Fiveofive. Kaksi starttia, Helppo A ja Vaativa B", hän kertoi toimihenkilölle, joka ryhtyi etsimään nimeä listoilta sormensa kanssa. Kuulakärkikynä merkkasi kahteen kohtaan pienen v-kirjaimen ja katse nousi ylös.
"Kiitos. Verryttely on kentällä ja kilpailut maneesissa", nainen kertoi ja otti vastaan ilmottautumismaksun. Sarah ei tietenkään yrittänyt nähdä listalta tuttua nimeä ja koristiko listaa siltä kohdin samanlainen v vaiko ei. Hänen taakseen kuitenkin ilmestyi seuraava ilmottautumaan ja naisen oli jätettävä tutkimustyönsä kesken.

"Ainakin me ollaan ajoissa", Sarah mumahti haettuaan kahviosta kummallekin lisää kahvia ja voileivät. Starttiin oli vielä tunteja aikaa.
"Näillä ei ole mitään kiirettä", Ellie kertoi ja otti vastaan saamansa eväät. Hevoset söivät heiniä verkoistaan ja vaikuttivat hyvin levollisilta muutenkin. Riepulla oli selvästi rauhoittava vaikutus Effiinkin.

"Avaa vaan", Sarah huudahti trailerin perässä seisovalle ystävälleen. Effi asteli tummanruskeiden kuljetussuojiensa kanssa varoen ulos lastaussiltaa pitkin. Sen taivastakin kirkkaammat silmät tutkivat ympäristöä, kisatohina oli siinä vaiheessa jo täysillä käynnissä. Sarah oli kiinnittänyt tamman häntään kauas näkyvän, punaisen rusetin jo tallilla. Heidän takaa kulkenut ratsukko huomasi varoituksen ja kaksikko siirsi kulkureittinsä metrejä toiseen suuntaan.
Ellie sulki trailerin lastaussillan ja haki sitten auton satulakaapista varusteita yksi kerrallaan Effin päälle. Sarahin ei tarvinnut kertoa, että huovan piti olla suorassa, tai että satulaan tarttunut pöly piti pyyhkiä. He toimivat, kuin hyvin öljytty kone kirjavan hevosen ympärillä, väistellen sen sivuaskeleita ja jutellen samalla keskenään.

Kun Effi oli valmis, Ellie lähti taluttamaan sitä ja Sarah käveli auton takaovelle. Lenkkarit vaihtuivat mustiin, kiiltäviin saappaisiin, latina tarkisti vielä, että kannukset olivat kunnolla kiinni. Poninhännällä olleet hiukset saivat tuntea hetken vaupauden, kunnes ne sidottiin jälleen, tällä kertaa tiukasti naisen takaraivoa myöden. Säntillinen nuttura syntyi kokemuksella nopeasti ja hiusverkko varmisti, ettei yksikään suortuva karkaisi näkyville. Musta hiuskoriste kiinnittyi nutturan päälle ja Sarah nosti kypärän päähänsä varoen.
Oli inhottavaa jättää lämmin takki autolle, mutta hän vaihtoi siitä huolimatta päälleen mustan kisatakin, jonka vasempaan rinnukseen oli kirjailtu kaunolla Reyes.

Effin selkään nouseminen kävi jo tottumuksesta. Ellie roikkui oikeassa jalustimessa ja hymyili viekkaasti.
"Tsemppiä", nainen toivotti laskien kätensä valkoisten ratsastushousujen peittämälle polvelle.
"Kiitos", Sarah huokaisi, sulki silmänsä ja keskittyi jättämään kaiken omasta elämästään siihen paikkaan, sillä tavoin, kuin Merikanto oli häntä opettanut.
"Ajattele hetki, ettet tiedä mitään ratsastuksesta. Tunnustele Effiä sun alla, älä jännitä yhtäkään lihasta. Jos käytät pohjetta, se liikkuu eteen. Pidätteillä se hidastaa tai kokoaa."

"Mennään", Sarah virnisti avatessaan silmänsä ja he lähtivät Effin kanssa kohti verryttelyä.

Auburnin maneesi oli hiljainen, kun Sarah talutti Effiä katsomon seinänävierustaa pitkin. Tamman selässä oleva enkkuviltti heilahteli sen askelten mukana ja kankiohjat viltin päällä huojui joka askeleessa oikealta vasemmalle. Sarah nypläsi nivelohjia sormiensa välissä, antoi katseensa tutkailla uskomattoman pölyttömiä kattokruunuja hallin katossa. Nainen oli vakuuttunut, että palkatun henkilökunnan lisäksi Auburnissa oli pakko työskennellä kotitonttuja, jotka yön pimeinä tunteina ja silloin, kun kukaan ei ollut katsomassa, pitivät huolen paikan huolitellusta ulkonäöstä ja imagosta, joka kesti tutkailun suurennuslasillakin. Sarah ei tiennyt yhtäkään muuta tallia, jonka käytävältä ei löytynyt heinänkorttakaan, vaikka olisi etsimällä etsinyt.

Effi käveli rauhallisen oloisena hänen perässään vielä monta kierrosta. Se oli edelleen ristiriitainen hevonen, sillä vaikka se selkeästi nautti siitä, että ratsastettavien tehtävien vaikeus oli lisääntynyt, se otti samaisesta asiasta myös hirvittävän helposti stressiä. Sarah oli oppinut jo hieman tasapainoilemaan niiden kahden välillä, mutta useasti edelleenkin kirjava yllätti hänet vetämällä herneen nenään liikkeestä, jonka harjoittelemisesta oli vain pari askelta aiemmin pitänyt.
Sen kaltaista hevosta oli vaikea ennakoida, mutta se oli myös yksi niistä asioista, jonka vuoksi Sarah tunsi edelleen pientä kipristelyä mahanpohjassaan noustessaan vuokrahevosensa selkään. Sillä ratsastaminen ei ollut ikipäivänä tylsää.

Kelta-puna-musta viltti laskeutui täsmällisesti viikattuna maneesin reunan päälle. Huomioidessaan, että edes sinne ei ollut laskeutunut ratsastuskentän pohjalta hiekanjyvääkään, Sarah virnisti hieman. Nainen pysäytti Effin selkäännousujakkaran luokse, kiristi sen satulavyön vielä reiällä ja laski sitten hopeiset jalustimet vaaleanruskeita jalustinhihnoja pitkin alas. Ne olivat liian pitkät, Amanda oli ratsastanut tammalla eilen ja Sarah nosti remmit omiin mittoihinsa sopiviksi. Hihnoissa oli juuri ja juuri nähtävissä pienet viivat niissä kohdin, missä sen ratsastajat halusivat pituuden olevan. Tammalla ratsasti vain kaksi ihmistä, eikä hihnat kuluneet muilta pituuksilta - Sarah tiesi silti miettimättä miten monta reikää jalustimia pidennettiin, kun laittoi Effiä kuntoon sen omistajaa varten.

Effi pärskähteli taipuessaan ravissa täsmälliseen sulkuväistöön diagonaalilinjalla. Tamma pysyi tasaisella tuntumalla liikkeen läpi, Sarah piti kehonsa jämäkästi oikeassa asennossa ja katseensa peileissä, joita löytyi kohtiratsastettavan päädyn seinältä reilusti. Hän tunsi liikkeen satulan läpi ja opiskeli yhdistämään tuntemansa näkemäänsä - joka paikassa ei ollut mahdollisuutta nähdä peileistä millä tavoin hevonen hänen allaan liikkui.
Sarah korjasi Effin takajalkoja, jotka olivat jäämässä jälkeen ja tunnisti pikkuhiljaa myös eron niiden kahden väliltä. Suoristus ennen uraa toimi kiitoksena kaulalla nopeasti käyvän käden lisäksi.

Loppukäyntien ajan nainen mietti seuraavaa viikonloppua, kisoja, joissa starttaisi kolme luokkaa Effillä ja yhden Vargasilla. Ruunaankoski oli uusi kisaympäristö ja Sarah oli jäämässä kisa-alueen majataloon yöksi. Hän mietti pakkaamista, matkustamista Auburnin rekassa, Effin reaktiota lainakarsinaansa, Vargasta, jonka Lauri toisi kisapaikalle valmennusmatkansa varrella. Robertia, joka oli starttaamassa myös Ruunaalla ja joka oli maanantaina voittanut hänet vähän yli puolella prosentilla ja joka oli ehkä myös jäämässä Ruunaalle yöksi. Tunnetta, joka pyöri mahanpohjassa sen ajatuksen ympärillä.
Effi tarjosi jälleen ajatuskierteelle vaihtoehtoja pysähtyessään äkisti ja painaessaan päänsä alas, kuin poni konsanaan. Sarah ei liikahtanut juurikaan satulassa, jonka päällä oli enkkuviltti, sillä hajamielisyydestään huolimatta oli opetellut jo tamman kanssa pitämään itsensä jäntevänä sen selässä.

"Hölmöläinen, belleza", Sarah mumahti ja naksautti kieltään, saaden Effin jatkamaan letkeää käyntiä vielä muutaman kierroksen verran.

Enkkuviltti asettautui Effin selässä paremmin, kun nainen laskeutui satulasta alas. Hän nosti jalustimet ylös, löysäsi satulavyötä ja talutti sitten tammaa vielä hetken aikaa maastakäsin.

Tallissa Sarah hoiti puoliverisen huolellisesti hoitopaikalla. Sen karva oli hieman hionnut, hän jätti tamman kuivumaan loimen alle siksi ajaksi, kun puhdisti varusteet tammatallin satulahuoneessa kuntoon. Hänellä oli vielä muutama tunti aikaa ennen iltatallin alkamista ja oli suunnitellut käyttävänsä sen ajan klipperin kanssa. Sarah oli tuonut koneen päätallista jo valmiiksi, oli tarkastanut sen ja saattoi nyt vain napata laitteen käsiinsä pumpulipallojen kera ja asteli takaisin hoitopaikalle Effin luokse. Niinkin hermostuneeksi hevoseksi kirjava otti klippaamisen yllättävän rennosti, kunhan sen korvat olivat vain peitetty huolella.

Karvapeite oli kuivunut hyvin ja klipperi liukui tamman iholla vaivattomasti. Se oli hiljainen ja laadukas kone, ehkä myös siksi Effi ei vastustellut tummanruskeiden ja valkoisten karvojen päätyessä sen jalkojen ympärille hoitopaikan lattialle.

"Miksi sä klippaat sen nyt jo?"
Sarah pysäytti koneen liikkeen Effin etujalalla ja kääntyi katsomaan kiharapilveä, joka oli yritetty hallita trendikkään pipon alle. Käsivarret tiukasti kehoaan vasten ristittynä ja kasvoillaan uteliaan välinpitämätön ilme, Viivi näytti juuri niin nuorelta, mitä se olikin.
"Ettei sille ehdi kasvaa talvikarvaa ja että se kuivuu nopeasti liikutuksen jälkeen", Sarah vastasi ja jatkoi sitten tarkkuutta vaativaa työtään kolmen valkoisen ja yhden tumman jalan parissa.
"Eihän sitä vielä olis tarvinnu?"
"Ei välttämättä, mutta parempi aloittaa ajoissa", nainen kertoi ja kieltäytyi nostamasta verenpainettaan äkillisen kuulustelun alla.
"Meinasitko sä mennä sen kanssa sinne Ruunaankosken tilan koulukisoihin viikon päästä?"

Sarah epäili Viivin kysymyksen perustuvan ennemmin tietoon, kuin uteliaisuuteen.

"Meinasin", latina kertoi ja siirtyi takajalan pariin.
"Mäkin meinasin ensin tulla Pontsolla, mutta ei ne sitten ole ihan meidän tyyliset kisat kuitenkaan. Pontso on se mun oma poni, jos et tienny."
"Tiesin joo, se on kivan oloinen poni", Sarah vastasi aavistellen vastauksensa voitelevan tytön mieltä oikealla tavalla. Hän jätti tarttumatta siihen, miten Ruunaan helpoin luokka oli A-tasoinen ja että Viivin ja Pontson taso ei luultavasti ollut ihan vielä siellä.
"Se on, vaikka onhan se ori sentään."
"Mmmh."
"Mun pitääkin mennä ratsastamaan nyt, addio!"
"Hyviä treenejä", Sarah mumisi jo kauaksi ehtineelle ponitytölle, jonka askellus oli vähintään tilanomistajan tyylistä.

1. Helppo A
Luokassa sijoitus 14/16 prosentein 60,143%

2. Vaativa B
Luokassa sijoitus 10/13 prosentein 63,929%



Vargas seisoi sen lainakarsinassa tyytyväisen näköisenä. Se oli kokenut kisahevonen, kokenut matkustaja ja näytti juuri siltä. Kokeneelta.
Sarah tuijotti oria hopeisten kaltereiden läpi ja kimo nosti lopulta päänsä. Sen tummat silmät tutkivat häntä, kävivät taustalla näkyvässä karsinassa, jossa oli myös hevonen vieraassa ympäristössä ja jatkoi sitten karsinan pohjalla olevien heinien etsimistä. Vatsanpohjaan asettuva jännitys oli aivan uudenlaista, sillä avatessaan sen karsinan oven, hän ei periaatteessa edustanut enää Auburnia.
Hän edusti Merikantoa ja tämän kilpahevosta, jonka kanssa oli kiertänyt pitkin Suomea kenttä- ja estekilpailuissa.

Vargas oli valpas, mutta siitä huokui rauha, jollaista Effi ei varmasti ikinä löytäisi. Tamman saisi käyttää vuosikausia eri kisapaikoissa, eri tilanteissa, mutta siitä ei siltikään tulisi varmaa hevosta, joka oli kuin kotonaan ihmisvilinässä ja alati muuttuvissa paikoissa.

Kahden hermostuneisuutta täynnä olleen kouluradan jälkeen hänen olisi pitänyt kaiken järjen mukaisesti olla jo aivan loppu ja seurata muiden esimerkkiä majataloon siirtymisestä. Kaikesta siitä huolimatta Sarah laski kypäränsä päähänsä, kietoi pintelit huolellisesti harmaan orin jalkoihin ja tarkisti vielä, että sen suitset olivat tahrattomat.

Pitkän tallin käytävä kumahteli vaimeasti rautakenkien osuessa pehmennettyyn alustaan. Vargas käveli ryhdikkäästi Sarahin vierellä, se oli tullut paikalle omistajansa mukana tunteja aikaisemmin ja lähtisi sieltä vasta huomenna omistajansa mukana takaisin kotiin. Koko sen ajan siinä välissä Vargas, kokenut urheiluhevonen, olisi hänen vastuullaan.

Maneesissa oli hiljaista kilpailuiden jälkeen. Verryttelypuolena käytetty pikkumaneesi oli kotoisan pieni, Sarah kiitti sen hiljaisuudesta ponnistaessaan Vargasin selkään ilman katsojia. Vahva käynti verrytteli hyvin varsinaisen suorituksen jälkeen kiristyneitä lihaksia, Vargas tuntui hyvältä taipuessaan avotaivutukselle pitkällä sivulla. Sen takajalat liikkuivat aktiivisesti ja Sarah saattoi lipua suhteellisen vaivattomasti maailmaan, jossa oli vain se hetki, Vargas ja hän itse.

Kimo hevonen laukkasi valtavalla askeleella, se nautti vapaudesta, jonka sen ratsastaja antoi laskemalla painopisteensä jalustimien varaan. Ori oli tehty laukkaamaan ja askel oli aina ollut luonnollinen sille. Sen vuoksi se oli myös äärimmäisen hyvä kenttähevonen.
Sarah istui tiiviisti satulaan, antoi askelpituuden lyhentyä jännittämällä kehoaan oikeista kohdista ja ryhtyi sitten työstämään tarjottua askellajia paremmin. Vargas huojutti häntä selässään, mutta liike tuntui selkään pahemmalta, miltä se näytti peileistä. Ori kulki tasaisella kuolaintuntumalla ja Sarah saattoi vain toivoa, että se tuntuisi samalta huomenna alku- ja lopputervehdysten välissä.

Juuri sopivasti macho, mutta silti kuulolla oli oikea tasapaino, josta nainen yritti pitää kiinni.

Vargas hirnui kovaäänisesti takaisin, kun maneesin seinien läpi tunkeutui ulkopuolelta kimeä hirnahdus. Sarah tunsi miten pakka oli leviämässä käsiin ja siirtyi välittömästi kahdeksikkolinjalle keskelle maneesia. Ravi tuntui kiireiseltä vain hetken, hänen tehdessä orille selväksi, että oli vielä töissä hetken ajan. Ravin kokoamisaste lyheni liikaa ja Sarah pyysi Vargasta hieman enemmän eteen, tuoden sen sitten raviväistöllä ensin uralta sisälle ja sitten takaisin uralle. Ratsukko eteni maneesissa vielä hetken ravissa, kunnes askellaji vaihtui käyntiin ja ohjat liukuivat naisen sormien välistä pidemmälle.

Kaulalla käyvä käsi oli rauhallinen ja tyytyväinen, Vargas pärskähdeli ja ääni kaikui tyhjän maneesin seiniltä pitkään.

Sarah liukui kimon selästä verkkaisesti maahan. Jalat tuntuivat melkein hyytelöltä naisen johdattaessa hevosta perässään vielä loppukäyntien ajan Ruunaankosken pikkumaneesissa. Ajatus majatalossa odottavasta suihkusta ja lakanoiden pehmeydestä sai mielen raukeaksi. Huomenna hän alottaisi ensin Vargasilla helpon luokan kanssa ja sen jälkeen ratsastaisi vielä Effillä Ruunaan Kypärän ensimmäisessä osakilpailuissa.

Talli oli hiljentynyt entisestään, siellä täällä vilahteli ihmisiä hoitamassa hevosia tai lakaisemassa käytävälle levinneitä puruja. Sarah pysäytti valkoisen orinsa sille osoitetun karsinan edessä ja otti mukaansa Vargasin riimun ja narun sekä ovessa riippuvan villaloimen. Hän talutti puoliverisen vapaalle pesupaikalle ja vaihtoi nivelsuitsien tilalle ruskean nahkariimun. Kuolaimista liukui kuola ja heinäjämät helposti pois lämpimän veden alla ja latina ripusti suitset pesupaikan vieressä olevaan koukkuun odottamaan.
Satula tömähti hieman raskaasti väsyneille käsivarsille, Sarah irroitti tummanvihreän huovan tarrat ja nosti huovan viikattuna satulan päälle. Hän jätti sen läheiselle telineelle ja harjasi sitten kevyesti hionneen karvapeitteen huolellisesti läpi.

Hoitotoimenpiteet sujuivat rutiinilla, oltiin sitten kotona tai kisapaikalla. Juokseva vesi teki kaikesta helpompaa ja saatuaan Vargasin lämpimän villaloimen alle ja pintelit pois, Sarah kiinnitti Laurin tuomat kylmäysletkut orin jalkoihin.
“Haen sulle vähän mash-vettä”, nainen mumahti ja jätti hevosen siksi aikaa yksin pesupaikalle. Vargas joi hyvin, Sarah laski tyhjän ämpärin maahan ottaessaan mytyksi heitetyt pintelit seuraavaksi käsittelyynsä. Niiden rullaaminen tuntui lähes terapialta siinä vaiheessa pitkän kisapäivän päätteeksi.

Hoidettuaan Vargasin lähes kokonaan yökuntoon, Sarah keskitti huomionsa vielä hetkeksi Effiin. Tamma pääsi lyhyelle kävelylle pikkumaneesiin, jossa se yritti jälleen säikkyä jokaista varjoa, jonka kirkkaat valot langettivat. Pitkän liinan tuomalla joustolla Sarah askelsi hiljaisessa hallissa ajatukset kaikkea muuta, kuin kirkkaina. Kirjavan virkeys tuntui käsittämättömältä, vaikka toki se oli saanut levätä jo muutaman tunnin oman kilpailusuorituksensa jäljiltä.

Haukotus karkasi varoittamatta ja sai Sarahin värähtämään hieman. Tämän jälkeen hänen pitäisi enää ruokkia hevosensa, sen jälkeen hän ei soisi niille ajatustakaan (kovin montaa ainakaan) ennen aamuruokintaa.

Effin iltamössöt rakentuivat ilman ajatusta ja tamma ryhtyi syömään väkirehujaan hyvällä ruokahalulla heti ne saatuaan. Sarah tarkisti vielä sisäloimen kiinnitykset ja rapsutti Effiä kaulalta. Pieni hymy piirtyi naisen huulille tämän juoksuttaessa sormiaan musta-valkean harjan läpi, joka oli edelleen kiharapilvenä sykeröiden jäljiltä. Hän ei halunnut ratsastaa kahta päivää samoilla leteillä, jonka lisäksi Effi ei nukkunut rauhassa kiristävän harjan kanssa.

Vargasin rehut olivatkin olleet sitten hieman haastavammat, vaikka Lauri olikin muistanut jättää kattavat ohjeet orin ruokinnasta. Sarah oli tuijottanut listaa perjantaina pakatessaan kimon kisakamoja ja huokaisten ryhtynyt mittaamaan maca-jauhetta, kurkumaa, chian- ja hampunsiemeniä ja harmonia-rehua mukaan lähteviin ruoka-astioihin.
Nainen antoi Vargasille heinää ja väkirehut, tarkistaen lopuksi vielä kummankin hevosen ovien kiinnitykset.

Hiekka rahisi Sarahin ratsastussaappaiden alla tämän astellessa pimeässä illassa kohti valomerenä loistavaa majataloa. Sisältä kuului iloista puheensorinaa, musiikkia ja elämän ääniä. Kellertävät silmät hädin tuskin pyyhkäisivät ratsastajista, hoitajista ja valmentajista koostuvaa väkijoukkoa tämän suunnatessa portaita kohden.
Suihku, ruokaa ja unta, siinä olivat kolme asiaa, joilla Sarah suunnitteli juhlistavansa kisapäivien välistä iltaansa. Huomiset kilpailut eivät jaksaneet jännittää siinä väsymystilassa enää lainkaan.

---

7. Vaativa B, Ruunaan Kypärä -osakilpailu
Luokassa sijoitus 5/8 prosentein 60,714% (14p)
100v€

Sormet pyörähtelivät tasaista tanssiaan valko-mustan harjan kimpussa. Niiden liike oli tuttu, nykyään jo selkärangasta tuleva, eikä liike keskeytynyt edes katseen harhaillessa muualle. Tallin käytävää pitkin käveli saapaspari, jonka omistajan näkeminen lähetti selkäpiitä pitkin kylmät väreet Sarahin kehoon. Kömpelö hymy taipui naisen huulille tämän siirtäessä katseensa takaisin omiin sormiinsa. Ne tärisivät aavistuksen ja hänen oli aloitettava letti alusta uudelleen.
Sarah ei ollu varma miksi tärinä ei ottanut lopettaakseen. Hän oli eilen, monta kertaa aiemmin nähnyt ne siniset silmät, kuullut sen askeleen, jonka uskoi jo tunnistavansa muiden joukosta. Talli hiljeni kavioiden kolinasta ja vesiletkun suhinasta siksi hetkeksi, kun toinen asteli harmaan hevosensa luokse. Sarah saattoi kuulla vaimean tervehdyksen, jota seurasi saranoiden narahdus. Tasainen kohina jatkui ja hän ei kuullut miten lukko kilahti suljetun oven takana.

"Mierda", Sarah kirosi hiljaa, kun letti ei taipunut vieläkään hänen tahtoonsa. Effi liikahti levottomana, se oli seissyt kärsivällisenä siihen saakka, syöden heiniään ja ehkä jopa edes hieman nauttien kisapäivän hulinasta ympärillään. Hän ei ollut varma oliko se edes mahdollista, mutta ainakin näennäisesti eilen hermostunut puoliverinen oli ollut koko tämän aamun rauhallinen.

Valkoiset kuulokkeet upposivat vaivattomasti kuuntelijansa korviin. Ne sulkivat ongelmitta ulkopuoliset äänet, mutta jättivät vaeltavat ajatukset paikalleen.

Mahanpohjaan oli asettunut kivi, joka ei tuntunut liikkuneen sieltä koko viikonloppuna. Perimmäinen syy siihen oli Robert, eikä Sarah voinut olla kieltämättä ajatusta itseltään. Miksi toinen ei ollut vieläkään puhunut hänelle sanaakaan, vaikka oli kävellyt hänen ohitseen miljoonasti? Oliko hän tehnyt jotain väärää? Miksi hän pyöritti Robertia mielessään, kun toista ei selvästikään enää kiinnostanut?

Kädet tärisi vielä vähän lisää.

Sarah sulki silmänsä hetkeksi, nojasi tuttua kaulaa vasten ja hengitti sisään. Hän oli väsynyt ja starttaisi vielä Vargasilla ennen Effiä. Ori oli jo valmis, odotti karsinassaan ratsastajaansa ja nautti aivan varmasti kaikesta hälinästä ympärillään. Sarah oli varustanut kimon hermostuneena ja oli melkein tartuttanut tunteensa myös kilpakumppaniinsa.
Miksi kaikki tuntui tänään niin väärältä?

1. Helppo A
Luokassa sijoitus 10/17 prosentein 66,571%

2. Vaativa B
Luokassa sijoitus 4/7 prosentein 62,143%

7. Vaativa B, Ruunaan Kypärä -osakilpailu
Luokassa sijoitus 5/6 prosentein 65,357% (14p)
100v€

Sarah nyppi olemattomia karvoja valkoisesta kilpailuhuovasta. Sen reunassa oli hopeinen kastanja-logo, joka kertoi ratsukon olevan Kallasta, Auburnin kartanosta.

Vaati omanlaista ryhtiä edustaa niin vanhanaikaista arvomaailmaa. Kartanoa, jonka perijättäret olivat maankuuluja tinkimättömästä laadusta ja kurinalaisuudesta, joka ulottui sekä hevosiin, että niiden ratsastajiin.

Sarahin nutturakampauksesta ei karannut suortuvia naisen suoristautuessa laitettuaan Effin jalkoihin valkoiset koulusuojat. Hiuskoriste kimalteli jopa tallin valossa, vaikka oikeuksiinsa se pääsisi vasta maneesin valaistuksessa.

Effi liikahti hieman, saaden ratsastajansa liikkumaan mukanaan tottunein liikkein. Tamma hirnui ääneen, kun karsinan edestä käveli ratsukko, joka starttaisi aiemmin sinä päivänä.

“Constante, belleza”, Sarah rauhoitteli ja kävi vielä viimeisen kerran läpi napakat, säännölliset sykeröt.

Karsinan ovi kilahti lukon sulkiessa hevosen ja ratsastajan vielä hetkeksi erilleen. Sarah asteli käytävää pitkin jo melko tottuneesti, tämä oli toinen kisaviikonloppu Ruunaalla ja tallin nurkat alkoivat hieman jo muistua mieleen.

Vessa löytyi helposti ja saatuaan jännityksestä kiristävän rakkonsa helpottamaan, nainen jäi tuijottamaan itseään käsienpesualtaan päällä olevasta peilistä. Kasvojen kevyt meikki oli pysynyt virheettömänä ja hiuksiin laitetut lakka- ja geelimäärät olivat edelleen pitäneet tummanruskeat hiukset kurissa. Sormet suoristivat koristeellisen plastronin, kasvoilla käytetty hymy oli harjoitellun maltillinen.

Sarahin untuvatakin taskussa ollut puhelin värähti viestin merkiksi.

Ellien kasvot, vaikkakin vain kuvan muodossa, toivat pientä helpotusta kisajännityksen keskelle.

[Hirveästi tsemppiä!]

[Kiitos, pitää kohta nousta selkään. Jännittää ihan pirusti.]

[Ihanaa, hyvin se menee. Voitatte vaan kaikki, ei sen enempää.]

[Hah. Siihen tähdätään…]

[Jo pelkillä tyylipisteillä ootte kärjessä. Kunhan ratsastat vaan hyvin, niin varma voitto.]

[Kiitos, Effi ainakin tuntui olevan ihan hyvällä tuulella. Laitan viestiä sitten startin jälkeen.]

[Jes, onnea!]

[Gracias]

Kännykkä sujahti takaisin takin taskuun, Sarah loi vielä viimeisen hymyn peilikuvalleen, kuin tsempiksi ja lähti sitten kohti oman vuokrahevosensa karsinaa.

Viisitoista minuuttia, niin hänen pitäisi olla Effin selässä. Tamma oli satulaa ja suitsia vaille valmis, eikä naiselta itseltään puuttunut enää muuta, kuin kypärä ja kisatakki, jotka odottivat karsinan edessä.

Sarah kävi Effin vielä ripeästi läpi pehmeällä luonnonharjalla, joka toi viimeisen silauksen klipatun puoliverisen puhtauteen. Säntillinen harjaaminen ja kiillotusaineen käyttö oli pitänyt jopa leikatun karvan pehmeän ja kiiltävän näköisenä.

Valkoinen kisahuopa istui kirjavan selkään täydellisesti. Sarah nosti ruskean satulan sen päälle varoen, asetellen sitten huovan ja satulan oikeaan linjaan toistensa kanssa. Huovan tarrat kiinnittyivät satulan vastinhihnoihin, varmistaen, ettei se valuisi liikkeessä taaksepäin.

Katse kiersi hevosen läpi naisen kiertäessä oikealle kyljelle kiinnittämään muotoillun satulavyön ensin sen puolen hihnoihin.

Effin ratsastaminen oli aina yhtä jännittävää, mutta erityisen jännittävää siitä teki vierestä ohittavat ratsukot ja ympäristö, jossa tamma ei kulkenut 7 päivää viikossa. Punainen rusetti puoliverisen hännässä oli näkyvä ja antoi heille hieman normaalia enemmän tilaa.

Käyntiverryttelyn jälkeen Sarah viikkasi raidallisen enkkuviltin maneesin laidalle toppatakkinsa viereen, tarkisti vielä satulavyön kireyden ja nosti sitten kevyen ravin.

Effi tuntui virkeältä, yön jäljiltä pihalla pyörivä pakkasilma tuntui nostattaneen tamman vireystason jälleen hieman korkemmalle. Sen selässä liikkuva ratsastaja sai tehdä valtavasti töitä saadakseen virkeyden siirrettyä oikealla tavalla liikkeeseen.

Eteen ja ylös, ei ylös ja ylös.

Sisäänhengitys, pidäte, pohje, hellitä, lisää painetta. Effi toimi, se reagoi apuihin ja kuunteli, siirtymisistä tuli täsmällisiä ja Sarah tunsi kuolaimet kevyinä ohjien päässä. Hän hädin tuskin koski kankiohjaan, Effiä ei saanut ratsastaa väkisin, vaan se piti vähän kuin houkutella liikkeeseen.

Sulkuväistö uralta sisälle ja takaisin uralle, voltti ja laukannosto lyhyen sivun keskeltä. Effi pärskähti kuuluvasti, tukeutui juuri sopivasti kuolaimeen.

“Hieno”, Sarah kuiskasi ja antoi sisäkäden sormien käydä kaulalla nopeasti. Kaikki neljä jalkaa pysähtyivät tasan parinsa viereen ja ratsastaja virnisti hieman.

He olivat valmiit radalle. Sarah suoristautui satulassa, tarkisti ryhtinsä ja hengitti syvään. Kaiutin rätisi hieman ennen linjan aukeamista.

“Seuraavana vuorossa Sarah Reyes, Fiveofive.”

Sarahin teki mieli oksentaa.

"Enemmän" oli päivän sana. Danielin valmennuksen vaikutukset saattoi tuntea vatsalihaksissaan jo ennen, kun siirryttiin raviin.
"Effi enemmän eteen", mies vaati saaden ensimmäiset hikikarpalot nousemaan tummanruskean pitkähihaisen selkäpuolelle. Puoliverinen protestoi, se potkaisi takajalallaan ja työnsi korvansa niskaansa hetkeksi, tammaa piti lämmitellä hellemmin.
"Enemmän pohjetta", Daniel kuitenkin sanoi ja Sarah peitteli irvistyksen kasvoiltaan ja pyysi lisää. Hitaasti, mutta varmasti Effi asettui. Se ymmärsi, että sille asetettiin nyt raamit, joihin sen piti mukautua.

Sarah halusi lisää, halusi jättää keskivaiheen sijoitukset taakseen ja palata takaisin kärkisijoille, joista oli saanut nauttia alkuvuodesta. Halusi matkustaa Saksaan ja kilpailla luokassaan niin, että häntä pidettäisiin vakavasti otettavana vastuksena.
Halusi voittaa, eikä pelkästään siksi, että Effillä olisi hyvä päivä.
Halusi voittaa, koska osasi.

Sarah oli treenannut yksin, treenannut Laurin valmennettavana ja treenannut kuntosalilla. Silti, Daniel Susineva vaati enemmän.
Ja kukapa vapaaehtoisesti Amanda Sokan valmennettavaksi halunnut ei olisi nauttinut sellaisesta ruoskimisesta?

Siinä vaiheessa, kun verenmaku nousi suuhun sappinesteiden kera, Sarah sai luvan siirtää Effin käyntiin. Hän pyyhki hikeä otsaltaan ja naurahti, kun farkkuratsastushousujen reiteen jäi sormista tumma jälki. Vahvasti nieleskellen Sarah sai pidettyä oksennuksen vain ajatuksen tasolla.
Effi pysähtyi mieluusti värikkään enkkuviltin luokse ja sen ratsastaja valui hitaasti alas satulasta. Tamma höyrysi lämpimästä maneesin ilmasta huolimatta ja Sarah tiesi, että hän ei jäänyt kakkoseksi hikinoroinensa. Siitä huolimatta, että naisen olisi tehnyt mieli kävellä suoraan suihkuun, hevonen tuli aina ensimmäisenä.

Kun Effi oli suihkutettu, käyty läpi hikiviilalla ja aseteltu solariumin alle, Sarah kuljetti sen varusteet tammatalliin. Marraskuun kylmä viima pureutui hikisten vaatteiden läpi ja nainen kiihdytti vauhtiaan aavistuksen. Hänellä oli vielä puolitoista tuntia aikaa työvuoron alkuun, eikä järjestelmällinen liike tauonnut hetkeksikään. Se auttoi myös siihen, ettei lämpö ehtinyt karkaamaan kehosta.
Sarah loimitti kuivuneen Effin huolellisesti ja vei sen takaisin tarhaan. Hän ei jäänyt seuraamaan tamman käyskentelyä, vaan kiirehti takaisin päätalliin, loungeen ja suihkuun. Sillä siitä huolimatta, että nuorella oli edessään iltatalli, ei tämä olisi kyennyt olemaan valmennuksen hiessä iltaan asti.

Kierrettyään hiuksensa nutturalle päänsä päälle ja vaihdettuaan puhtaat vaatteet päälleen, Sarah ehti nauttia vielä nopean kupillisen kahvia ennen töihin ryhtymistä. Kahvikuppi tuntui lämpimältä viilenneitä sormia vasten saaden naisen huokaisemaan syvään.

Töiden jälkeen hän ajaisi suoraan Ruunaankoskelle pimeässä, jotta voisi auttaa parasta ystäväänsä huomisissa kisoissa Lefan kanssa. Ajatus isänpäivästä sai kiireen tuntumaan hyvältä, sillä vaeltavat ajatukset eivät päässeet valloilleen, kun piti itsensä kiireisenä.

"Hei Jonny, Minka. Mistä mä aloitan?" Sarah kysyi päästyään takaisin tallin puolelle.

Maneesissa oli hiljaistakin hiljaisempaa, ikkunoista ei kajastanut lämpöä luovaa auringonvaloa. Edes tähtitaivas tai täysikuu eivät tarjonneet lohdullista pilkahdustaan paksujen sadepilvien läpi.
Amanda ratsasti Effillä, se oli vaivatonta ja kaunista, kuten aina. Sarah tukahdutti haukoituksen, joka kieli liian vähän nukutuista öistä ja siitä, että oli pysähtynyt jälleen yhden pitkän päivän päätteeksi maneesin katsomoon.

Iltatalli oli mennyt ohi jo rutiinilla, vettä valuneet sadeloimet oli kannettu kuivumaan ja hevoset söivät Effiä lukuunottamatta jo tyytyväisinä iltaruokiaan.

Tamma säikähti jotain olematonta, sen täydelliseksi hiottu muoto järkkyi tasan kahden askeleen ajaksi, kunnes nyrpeäksi muuttunut Amanda sai sen takaisin kontrolliin. Sarah tiesi, että jos hän olisi ollut selässä, hän olisi kuluttanut seuraavat kaksi kierrosta puoliverisen kokoamiseen.
Siinä oli ero ammattiratsastajan ja sellaisen, joka ei ollut sitä, välillä.

Ehkä vielä jonain päivänä?

Amanda pysäytti Effin, Sarah oli valmiiksi siinä, viikattu viltti käsivarrellaan ja sormet ohjien ympärillä ennen, kun perijättären jalat koskivat maneesin hiekkaa. He eivät vaihtaneet katseita, Amanda ei nyökännyt kiitokseksi tai tarjonnut pientä hymyä hänelle.
Sarah oli jo tottunut, hän osoitti hymynsä Effille, joka höyrysi ja jonka jalkojen välissä ja kaulassa oli hikivaahdon jättämät jäljet.

Maneesin ovi aukesi, Sarah kuuli keskikentälle asti Amandan tyytymättömän tuhahduksen.
"Olet myöhässä", nainen ilmoitti, värittömällä äänellä, joka kantautui myös Sarahin korviin. Brunette katsahti ovelle saatuaan Effin enkkuviltin alle ja irvisti hieman nähdessään siniset hiukset.

Märtan maanantainen purkaus oli jälleen kerran jättänyt Sarahin hämmennyksen valtaan, eikä nainen ollut kovin halukas selvittämään mitä toinen oli tarkoittanut poikaystävillä ja puuhailuilla. Hän aavisteli, Purtsien maneesivuoron ja aiemman viittauksen perusteella, että poikaystävällä viitattiin jälleen kerran Robertiin. Joka tapauksessa Sarahin ei tehnyt mieli kysyä enempää lisätietoja Minaa taluttavalta naiselta.

"Ovi", latina varoitti ja hipsi maneesista ulos kaikessa hiljaisuudessa kirjavan tamman kanssa.
Hän ehtisi ehkä käymään kotona vielä ennen Krouvin työvuoroa, jos pitäisi kiirettä.

"Effi enemmän eteen, hyvä, säilytä kontrolli. Huolellisempi ratsastus kulmaan, teillä on suorakulmion mallinen pohja käytettävissä, ei ovaalia."
"Tasaisempi käsi, siinä parempi, takaosa mukaan myös."
"Anna sille vähän lisää tilaa kädellä, noin, nyt laukka on jo parempi."
#näyhönvalmennus

Sarah kävi läpi mielessään torstain valmennusta samalla, kun talutteli tallitoppaloimen alle peiteltyä kimoa oria kentällä. Vargas tuntui valppaalta, mutta se oli hypännyt tänään Laurin kanssa mestaruusluokassa. Naista harmitti vain aavistuksen verran, että Ruunaalla olisi ollut tänään koulukilpailut ja hän oli töissä kuuluttajana. Järjellä ajateltuna toki muutenkin kaksi kisapäivää peräkkäin olisi ollut ehkä liikaa matkustuksen kera, mutta harmitti se silti, että hän oli sidottu kotitallille. Olihan siinäkin ollut puolensa, nähdä ystävien radat, Jonnyn hullun kiljukaulaisen Cavan kanssa ja Matildan järjettömän hienot nollaradat Zelialla ja Sipsillä. Jos joku oli ruusukkeensa ansainnut, se oli ehdottomasti Matilda. Ellien puolesta tietenkin harmitti vähän, että Lefa oli ottanut puomit molemmista uusinnoista, mutta niille asioille ei aina voinut mitään. Se oli elämää, ihan siinä, missä Vargasin mestaruusluokassa ottama perusradan puomikin oli ollut.
Kisakenttien vähemmän voitokas puoli oli paljon helpompi ottaa vastaan, kun kyseessä ei ollut oma suoritus.

"Tulehan nyt, pöljä", Sarah virnisti vähän, kun Vargas oli jäänyt katsomaan jonnekin valokeilan tuolle puolen, pimeisiin tarhoihin, joissa ei ollut enää yhtäkään hevosta ulkoilemassa. Ori heilautti päätään ja jatkoi sitten kävelyään, sillä olisi huomenna kahden luokan verran tanssimista edessään. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että laittaisin kimon ensin kuntoon, letittäisin, harjaisin ja suojittaisin sen valmiiksi karsinaansa tammatallissa. Vargas joutuisi odottamaan helpon luokan loppuun asti omaa vuoroaan, mutta sen jälkeen ratsastajanvaihdoksen olisi tapahduttava nopeasti. Lauri starttaisi vaativan heti ensimmäisenä, eikä vuoronvaihtoon olisi paljoakaan aikaa.

Tietenkin oli jännittävää startata kenttähevosella kouluradalla, Sarah tiesi mitä mieltä Amanda olisi päätöksestä, mutta sulki äänen mielestään. Hänellä oli mahdollisuus ratsastaa Vargasta, joutui maksamaan siitä ihan yhtä lailla, mitä Effinkin liikuttamisesta (tietysti huomattavasti vähemmän), eikä nainen ollut keksinyt edelleenkään huonoa puolta asiasta. Vargas oli eri tavalla vaativa hevonen, helpompi joissain tapauksissa, kuin Effi ja samalla antoi monipuolisuutta hänen ratsastustaitoihinsa.
Jossakin mahanpohjassa silti kutkutteli ajatus, että Effi menisi paremmin vaativassa luokassa, kuin Vargas, vaikkei hän tietenkään toivonut yhtään pahaa kakkosvalmentajalleen.

Vargas asettautui lainakarsinaansa tyytyväisenä saadessaan heinät eteensä. Sen elämä oli varsin yksinkertaista, mies kun oli, eikä se näyttänyt stressaavan ylimääräistä. Se tuli, suoritti ja oli tyytyväinen meni miten meni. Ihmiset sen ympärillä ehkä stressasivat, toivoivat parempaa menestystä, mutta ei ori itse. Se ei tiennyt lopulta oliko se voittanut koko maailman vai vain ylittänyt itsensä sen päiväisellä suorituksellaan.
Vargas kävelytetty, kaikki kunnossa.
Viesti lähti varsin vähäpuheisen viestiketjun jatkoksi ja Sarah sulki karsinan oven huolellisesti perässään.

Sitten oli vuoro keskittyä tärkeämpään.

"Hei belleza", Sarah henkäisi avatessaan tutun karsinan oven. Effi haisteli hänet huolellisesti läpi, tutki taskut ja totesi sitten, että tämä vieras, mutta vähän tuttu hevosenhaju ei ollut riittävän kiinnostava. Tamma laski päänsä takaisin heiniensä joukkoon, valikoi sieltä alimmat korret suuhunsa ja jatkoi syömistään.
Harja liukui vaivattomasti hyvin hoidetulla karvapeitteellä. Karsinan valoa vasten leijaili vain pieniä pölyhiukkasia, tamman valkoiset karvat hohtivat puhtauttaan.

Se oli hiljainen toivomus, rukous oikeastaan, jonka Sarah lausui upottaessaan sormensa karhean harjan lomaan. Että heidän kilpailunsa menisi hyvin, että Effi pysyisi rauhallisena ja että hän ylettäisi parhaaseen suoritukseen. Ajatus siitä, että Effi pelästyisi ja heittäisi hänet maneesin pohjalle kaikkien katsojien edessä, ei ollut mitenkään mahdoton lopputulos heidän historiansa tietäen. Sarah tiesi, että oli kehittynyt paremmaksi, osasi jo ennakoida ne millisekunteja ennen lähtöä saadut merkit, mutta sekään ei aina riittänyt.

Effillä oli oma sielunelämänsä, eikä siihen voinut vaikuttaa vaikka kuinka halusi välillä.

Se oli näkynyt myös torstaina, kun kirjava oli purrut kuolaimeensa ja vastustellut yhteen nurkkaan menemistä, koska siellä oli varjo. Tietenkään sellaisia ei käyty varovasti katsomassa kesken kisaradan, mutta rataharjoituksen merkeissä Sarah oli antanut puoliveriselle aikaa. Hiipien he olivat pääseet lähemmäksi, kunnes syvän huokauksen myötä se oli todennut, että ei siellä ollutkaan mitään. Ne oli niitä hetkiä, joissa nainen toivoi välillä jossakin mielensä pohjalla, että Effi olisi ehkä aavistuksen kylmäpäisempi, ei niin arka, ei niin herkästi ahdistuva hevonen.

Mutta ei, siltikään Sarah ei olisi vaihtanut kirjavaa pois, ei vaikka hänelle olisi tarjottu yksinoikeudella tasaista, valmista Grand Prix-tasoista hevosta. Niin kauan, kun naisella itsellä olisi sanomista asiaan, Effi pysyisi hänen elämässään.

"Mennäänkö kurkkimaan maneesin möröt jo tänään pois?" brunette kysyi hiljaisella äänellä taluttaessaan puoliveristä kohti tammatallin ulko-ovia. Huomenna olisi kisojen vuoro.

2. Helppo A
Luokassa sijoitus 9/15 prosentein 63,000%

3. Vaativa B
Luokassa sijoitus 7/14 prosentein 69,828%

Juoksumatto kolahteli kenkien osuessa sen pinnalle. Sarah sääti nopeutta kaksi astetta kovemmaksi, tunsi kuinka hiki valui selkärankaa pitkin. Keuhkot tuntuivat halkeavan, sydän hakkasi verta vieden adrenaliinin pidemmälle jokaisen lyönnin myötä.

Naisen ajatukset olivat silti levottomat, ne pyörivät Saksassa ja kilpailuissa, joiden kaltaisiin hänen kaltaisilla ihmisillä ei ollut asiaa. Siitä huolimatta hän oli menossa. Aliisa oli ottanut asian eilen puheeksi, kertonut, että myös Robert oli lähdössä ja että Aliisa itse oli tulossa tämän kisahoitajaksi.
Robert oli lähdössä Saksaan.

Juoksumatto pysähtyi äkisti, Sarah oli ajatuksissaan saanut nykäistyä turvanarun irti ja meinasi siinä vauhdissa juosta koko koneen nurin. Hän päätyi halaamaan konetta haukkoessaan happea, kun oli onnistunut lyömään kylkensä kovaa muovia vasten.

"Jos mun pitäisi veikata, sitä ei kuulu käyttää ihan tuolla tavoin", vieras ääni lausui saaden Sarahin katseen nousemaan lähes villieläimen lailla ovensuuhun.
"Voin kyllä tulla takaisin myöhemmin, jos nyt on huono aika?" muukalainen lisäsi lyhyen hiljaisuuden jälkeen.
"Ei, tule vaan", Sarah myötäili ja naurahti vähän kerätessään itseään irti juoksumatosta. Käsi kävi kyljellä, joka oli ehkä selvinnyt koitoksesta ilman suurempia vaurioita.
"Repäisin turvanarun irti epähuomiossa", nainen selvensi ja nosti housujensa reunassa roikkuvaa narua.
"Taidan siis pysytellä vapaapainoissa tämän kerran", toinen päätti ja Sarah näki miten tämän suupieli nytkähteli virneen alla.
"Sarah, sä taidat olla rakennusporukkaa?" nainen esittäytyi, kun vieras asteli vapaapainojen luokse ja pudotti kassinsa niiden viereen.
"Riku ja niitäpä juuri. Enkö vaikuta heppapojalta?"
"Et mitenkään kovin selvästi ainakaan", Sarah vastasi naurahtaen. Hengitys tasaantui jo hieman.

"Ei sun mun takia tarvitse lähteä", Riku sanoi ja osotti juomapulloa, jonka nainen oli juuri nostanut maasta.
"Mä olin lopettelemassa juuri, pitää mennä ratsastamaan. Saatpahan olla ihan rauhassa", Sarah kertoi ja pujottautui väljään huppariin.
"Ai, no, oli mukava tavata."
"Samoin. Ehkä seuraavalla kerralla yritän olla juoksematta juoksumaton läpi", nainen virnisti hieman.
"Selkeät tavoitteet on hyviä", Riku vastasi, kun Sarah sulki salin oven selkänsä takana.

Brunette pääsi parin askeleen päähän, kun tajusi juoksumaton narun roikkuvan yhä mukanaan. Turhautuneen huokauksen saattelemana nainen irroitti narun ja katsahti oveen, jonka oli juuri sulkenut. Päättäväisin askelin tämän käveli takaisin salin lämpöön.
"Seuraava saattaa kaivata", Sarah kommentoi esitellessään narua jälleen sormissaan. Se naksahti vaivattomasti takaisin paikalleen laitteeseen. Riku nyökkäili vain pieni virne kasvoillaan, saaden naisen kiristämään ulosmarssinsa tahtia entisestään. Noloa.

Effi tuntui hangottelevan vastaan Sarahin pyytäessä siltä uutta ravilisäystä. He olivat saaneet viikonlopun kilpailuista jälleen vain keskinkertaiset tulokset. Helposta luokasta, joka oli oikeasti enää lämmittelyrata vaativaan, he olivat saaneet tasan 63 prosenttia ja jääneet yhdeksänsiksi. Vaativassa molemmat olivat tsempanneet, mutta se oli tuonut siitä huolimatta vain piirun verran alle 70% ja seitsemännen sijan. Sen kaltaisella suorituksella he olisivat pitelemässä hyvin nopeasti häntäpään sijoja Saksassa.

Sarah kaipasi Amandan valmennuksia, kaipasi työtahtia, joka keväällä oli saanut hänet nostettua nopeasti helpoista luokista vaativiin. Kaipasi kylmiä katseita ja kuria, jonka ympärille saattoi rakentaa mahdottomalta tuntuneet odotukset. Sen sijaan hän oli vain saanut uutisia, ohimenevän ilmoituksen, jonka olisi pitänyt saada hänet iloitsemaan.

Ohjat valuivat sormien välistä, oli turha etsiä motivaatiota päivänä, jona sellaista ei ollut tarjolla. Sarah antoi tamman kävellä pitkin ohjin maneesia ympäri.
"Huomenna kokeillaan uudestaan", nainen lupasi hivuttautuessaan alas Effin satulasta.

Laukka pyöri kerrankin hyvin, se tuntui voimakkaalta selkään ja peiliin katsoessaan Sarah myös huomasi sen näyttävän hyvältä. Nainen käänsi Effin pääty-ympyrälle ja siirsi puoliverisen raville. Hän ei halunnut rasittaa hevosta liiaksi, sillä sen pitäisi huomenna matkustaa Rovaniemelle asti trailerissa.
Sarah oli keskustellut Adinan kilpailuista Amandan kanssa ja valmentaja oli ollut sitä mieltä, että jokainen treenikerta ennen Saksaa olisi heille hyväksi. Jostakin rivien välistä, melko helposti, oli luettavissa miten perijätär oli edelleen sitä mieltä, ettei hän ollut tarpeeksi valmis.

Alunperin brunette oli pyytänyt matkaseurakseen Robertia, ihan suoraan tältä itseltään ja saanut vain varsin nopean kieltäytymisen sekä kyseenalaistuksen kisapaikan sijainnista. Sarah oli vastannut viestiin vain yhdellä emojilla, sillä olkien kohauttelu tuntui hyvin luonnolliselta eleeltä.
Jos halusi kokemusta, sitä saattoi yhtä hyvin hakea Lapista asti, sinnehän Robert itsekin oli hevosensa kuljettanut keväällä Tie Tähtiin osakilpailuita varten. Ja vielä helppoon luokkaan, kaiken lisäksi.

Eilen Sarah oli tajunnut, ettei ollut vieläkään saamassa ketään Effin matkaseuraksi ja laittanut talliryhmälle kyselyä, että oliko joku lähdössä. Hän oli miettinyt, josko Tilda olisi ollut lähdössä samoilla aikeilla - viimeisillä valmisteluilla ennen Saksaa, mutta ei. Seuraksi olisi kelvannut oikein hyvin myös Nita tai jopa Innakin, vaikka nainen muistikin lopulta, että viimeiseksi mainittu taisi olla jossakin lomamatkalla Julian kanssa.
Mutta ei.
Mikke oli lähdössä.

Sarah oli kirjoittanut noin kymmenen eri vastausta viestiin, joka tuntui sananvalinnoillaan oikein janoavan kaksimielisiä ajatuksia. Nainen oli odottanut Jonathanin reaktiota, oli ollut melkeinpä varma, että toiselta olisi vähintään toistanut yhden sanoista huutavien lainausmerkkien kanssa.
Kukaan ei kuitenkaan tiennyt. Latina ei ollut uskaltanut kertoa edes Ellielle, että tuntemattomasta yöseuralaisesta oli tullut toisen illan deitti, joka oli vienyt hänet kotiinsa vasta seuraavana aamupäivänä.
Sarah ei ollut vielä ihan varma pitelikö käsissään seuraavaa katastofia vai oliko tässä nyt kyse jostain mutkattomasta järjestelystä. Mikke oli hyvä, monessakin asiassa ja sai läsnäolollaan naisen unohtamaan solmuja, joiden ympärille oli rakentanut tämän uuden elämänsä eron jälkeen.

Kür ohjelman rakentaminen ei ollut ihan lastenleikkiä. Sarahin oli pitänyt konsultoida asiasta melkein kaikilta tutuiltaan, katsoa satoja tunteja erilaisia videopätkiä youtubesta ja etsiä esitykselle kaiken tarpeellisen. Se työ oli tehty ennen, kun hän oli esitellyt ehdotuksensa Amandalle.
Suunnilleen jokainen muu ratsastaja olisi ehkä ajatellut työn olevan jo valmis siinä vaiheessa, mutta Sarah oli elänyt Sokan valmennettavana tarpeeksi pitkään, ettei ollut tuudittautunut siihen ajatukseen. Esitelmä oli vasta pohjatyö, joka täystyrmäyksen jälkeen oli rakennettu uudelleen niin monta kertaa, että Amanda Sokka oli jättänyt sanomatta itse ohjelmaan liittyviä ehdotuksia.

Sarah oli kuitenkin tehnyt kaiken sen työn mielellään, sillä vaikka Saksassa menisi penkin alle, hän oli oppinut taas jotain uutta. Se oli ollut kurkistus maailmaan, johon peruskisaajilla ei ollut menemistä. Se vaati suunnittelemista ja luovuutta, joka jäi melko puutteelliseksi valmiiden ohjelmien pohjalta ratsastettaessa.

Effi oli kulkenut viimeisten viikkojen aikana sen radan läpi niin monta kertaa, että se jopa ennakoi vähän. Sarah ei tietenkään halunnut sitä, halusi olla itse se, joka hidasti ennen kulmaa, sillä seuraavassa kirjaimessa oli siirtyminen. Silti helpotti huomata, että Effi ei esimerkiksi inhonnut hänelle muotoiltua ohjelmaa sydämensä kyllyydestä.
Se kulki tasaisesti, vähän välillä korviaan höristellen, eikä laittanut vastaan, kun Sarah pyysi siltä kuudetta kertaa tiettyä osuutta radasta uudelleen.

Pennan valmistautumisrupeama oli tietysti tarttunut muihinkin. Sen huomasi Nitasta ja Tildasta, jotka olivat muuttaneet käytösmallejaan. Osan ehkä huomaamattaan, mutta Sarah oli myös varma, että osan ihan tahallaan. Hevosia juotettiin eri tavalla treenin jälkeen, varusteet paketoitiin tiiviisti ja testailtiin pieniä juttuja. jotka pitkä matka vaatisi onnistumaan.
Penna oli jakanut kaikille hirvittävän paksut listat kaikesta tarpeellisesta, varasuunnitelmista ja niiden varasuunnitelmista, eikä Sarah ollut itsekään voinut jättää nivaskaa lojumaan yöpöydälleen pitkäksi aikaa. Penna tiesi paljon ja kerrankin sen kaiken sen tiedon jakamisenhalu oli tervetullutta.
Effi matkustaisi Harryn vieressä, eikä nainen ollut varma oliko järjestely ollut puhdas sattuma, vaiko ei.

Sarah murehti paljon, varsinkin öisin. Se oli huolta matkasta, kisoista, ohjelmasta, matkaseurasta, omasta elämästään ja Effin loppuvuodesta. Tamma oli vihdoin hyvässä kisavireessä, Sarah halusi takoa sitä rautaa niin kauan, kun se pysyi kuumana, mutta ei myöskään ollut hevosen omistaja. Hän oli vain vuokraaja, jonka mielipide painoi yhtä vähän, kuin tahra sopimuspaperissa.

Oli omituista miten niin kutkuttavan ihanaan asiaan saattoi liittyä niin katkeria ajatuksia. Adinaviikonlopun jälkeen Effi olisi uudelleen Merjan asiakas ja ilman muuta Sarah oli tulossa avuksi vapaapäivästään huolimatta.
Ehkä koko varsa-asiaan suhtautuminen muuttuisi siinä vaiheessa, jos ja kun sellainen oli oikeasti tulossa? Sieltä tulisi toinen ihan yhtä ihana varsa, mitä Manki oli ollut ja hän saisi jälleen touhuta pienen eläimen kanssa päivittäin.

Mutta kun Sarah olisi halunnut kilpailla ja treenata, kovempaa, mitä oli koskaan ennen halunnut.

19. Vaativa B
Luokassa sijoitus 1/1

Effi oli valmiina satuloituna ja suitsittuna maneesissa jo kahtakymmentäviittä yli yhdeksän. Sarah käveli hiljaisessa hallissa sen ratsastusareenan reunoja pitkin, kypärä kainaloaan hieman epämukavasti painaen. Kaksikko oli selvinnyt Rovaniemestä hyvällä menestyksellä ja Effi oli palautunut hyvin nopeasti matkustuksesta heti kotiin päästyään. Tamma oli omalla tavallaan jo kokenut matkustuksessa, vaikka mikään ei tietenkään ollut itsestäänselvää, erityisesti kirjavan tapauksessa. Matkustusseuralainen, Miken tamma valtavankokoisella päänmerkillään, oli myös käyttäytynyt trailerissa esimerkillisen hyvin. Ehkä molemmat olivat kuluttaneet suuren osan energiastaan kisapaikalla, jonka vuoksi kotimatka oli sujunut todella rauhallisesti.

Puolen jälkeen Sarah pysäytti Effin laidan vierelle ja pujotti kypärän päähänsä. Hän oli kietonut ruskeat hiuksensa tiukalle nutturalle niskaansa, se ei pitänyt ilman hiusverkkoa ihan kaikkia hiuksia kuitenkaan kurissa. Nainen pyyhkäisi karanneet suortuvat korviensa taakse, laski jalustimet alas, tarkisti satulavyön ja nousi sitten jakkaralta vaaleanruskean satulan kyytiin. Effi katsahti maneesiin saapuvaa ratsukkoa, mutta ei lähtenyt paikaltaan mihinkään. Sarah kiitti tammaa ja pyysi sen sitten itse kävelemään.

Effi tuntui rennolta ravissa. Se pysyi hyvin tuntumalla, eikä juurikaan vastustellut, vaikka Sarah teki sen kanssa loivia kiemurauria ja siirtymisiä ravin sisällä. Ajatus pysyi hyvin itse asiassa, sillä lähenevä Saksan lähtöpäivä aiheutti keskittymiseen varsin hyvän motivaattorin. Tämä olisi heidän viimeinen valmennus ennen kansainvälisiä kilpailuita.
Se olisi myös heidän viimeinen valmennus tänä vuonna.

Daniel Susineva asteli maneesiin ilman dramaattista sisääntuloa. Maneesin ovi ei paiskaantunut kiinni, eikä keskikentälle kävely näyttänyt mitenkään myrskyisältä. Ehkä Sarah hieman piti siitä, miten Danielin valmennusten alku ei ollut aina yhtä rauhoittelua, vaikka Amanda tietysti vain piti ratsastajansa varpaillaan.
Ei sopinut unohtaa kenen hevosilla siellä kuitenkin ratsastettiin.

"Tänään teemana on väistöt, tasapaino ja tahti. Aloitetaan helpolla, kaksi lyhyttä väistöä uralta sisälle ja takaisin uralle pitkille sivuille."
Effin satula narahteli hieman kevennyksen tahdissa, kunnes Sarah istui alas ja jäi siihen. Tamma maisteli kuolaintaan puolipidätteen jälkeen, reagoi ihan hyvin pohkeeseen, vaikka takaosa jäikin ensin jälkeen. Sarah korjasi liikkeen ennen, kun Daniel ehti sanoa ja kuuli jonkun hyväksyvän kaltaisen äännähdyksen miehen suunnalta.
"Nopeampi jalka Effillä", Daniel kuitenkin huomautti jo seuraavan väistön alussa. Sarah napautti hieman kiireellisemmin tamman kylkeä pohkeellaan. Hevonen suoristui välittömästi.
"Parempi."

Valmennuksen loppua kohden sekä ratsulla, että ratsastajalla oli jälleen hikikarpalot otsallaan. Effi höyrysi maneesissa, kun Sarah pysäytti hevosen laidalla odottavan enkkuviltin luokse. Sen jalkojen välissä, vyön alla ja kaulalla oli muodostunut valkoista vaahtoa. Kirjava viltti rauhoitti höyryn nousun hetkeksi ja Sarah irroitti kypärän päästään, vaikka epäilikin kampauksensa olevan nyt hyvin paljon vähemmän ilmava. Tuntui hyvältä kävellä tyytyväiseltä näyttävän tamman vierellä, Sarah ei kuitenkaan tuudittautunut siihen valhekuvaan, sillä tunsi vuokrahevosensa jo liian hyvin siihen. Rauha oli rikottu yhdessä sekunnissa, eikä puolihuolimattomasti ohjia pitelevästä kädestä olisi mitään hyötyä siinä vaiheessa.

Sarah katsoi kelloa, kun he pääsivät vihdoin päätallin pesupaikalle. Heillä oli vähän yli tunti aikaa, kunnes Merja saapuisi tammatalliin. Lämmin vesi sai juosta hetken aikaa suoraan lattialle, kun nainen sääti sen lämpötilan Effille miellyttäväksi. Tamma tuijotteli ympärilleen epäluuloisesti, se piti nykyään enemmän tammatallin pesarista, ei enää säikkynyt niin usein ääniä siinä seisoessaan.
Onneksi heillä oli aikaa selvitellä kaikki pelottavat äänet ja liikehdinnät rauhassa.

Onnistuneiden treenien lisäksi Sarah toivoi seisoessaan Effin vierellä lämpölamppujen alla, että myös sen päivän eläinlääkärikäynti olisi onnistunut. Olisi omalla tavallaan aika siistiä, että varsa olisi elämänsä alkutaipaleella heidän mukanaan Saksassa asti.
Tutustuisi isoihin areenoihin jo kauan ennen syntymäänsä.

Jos ikinä, niin nyt Sarah toivoo, että hänen äitinsä ja isänsä istuisivat katsomossa. Sydän lyö niin kovaa, että nainen ajattelee sen lopettavan seuraavaksi ihan kokonaan. Oliko kaikilla ennalta määrätty lukema, että miten monta pumppausta jokaisen sydän kestäisi?
Hengittäminen tuntuu vaikealta, se on kuin olisi väkisin repinyt ilmaa keuhkoihin, jotka eivät halunneet sitä enää. Keho muistaa, Sarah ajattelee, se tietää miten käyttää hapen, vie sen jokaiseen varpaaseen ja sormenpäähän.

Effi ravistaa päätään edestakaisin, se haluaa jo mennä, sitä kyllästyttää vähän seisoa niin kapeassa käytävässä. Ellie tulee lähemmäksi, vaaleanruskea froteepyyhe kädessään ja pyyhkii ruunikon jaloista vaahtoläikät pois.
"Hyvin se menee, hengitä", ystävä muistuttaa saaden Sarahin hymyilemään vähän.

Yleisöstä lähtee kamalan iso melu ja nainen miettii mitä kautta Effi pakenee areenalta. Ehkä se juoksee Harryn luokse, sillä se on viettänyt suuren harmaan tamman kanssa viimeiset päivät? Tai sitten se menisi Amanda Sokan ja Armin luokse, luulisi varmaan, että sen omistaja katsoisi sitä heltyen ja veisi kotiin?

"Sun vuoro", Ellie kertoo saaden plastroninsa takaa tukehtuvan Sarahin havahtumaan mietteistään. Kuuluttaja sanoo heidän nimensä, ei takeltele kummankaan kohdalla yhtään, koska tänään, jos koskaan, Sarah Reyes ja Fiveofive olivat kansainvälinen ratsukko. Pieni hymy kaartuu naisen suupieleen, kun tämä miettii, jos hänen äitinsä olisikin antanut hänelle nimeksi vaikka Säde. Jos hänen isänsä sukunimi olisikin ollut Äyräväinen? Mutta kuuluttaja ääntää Reyes pehmeällä ärrällä, se ei tartu korvaan yhtään niin pahasti, kuin kotimaan kilpailuissa.

Areena tuntuu hiljenevän, valokeila sokaisevan vahvalta ja Sarah ei enää muista mitään muuta, kuin ohjelmansa. Se on taottu syvälle selkärankaan, hän varmasti ratsastaisi sen loppuun, vaikka kuolisi hapenpuutteeseen kesken kaiken.

Musiikki alkaa ja Effi lähtee liikkeelle, sen korvat ei kääntyile, se ei kiemurtele epämukavuudesta. Tamma kuuntelee, vaikka se onkin ehkä enemmän kuolemanpelkoa, kuin rohkeutta, niin se esiintyy. Ihan kuin sen henki riippuisi siitä.
Sarah ajattelee samaa, kun kääntää Effin oikealle. Kuusi askelta laukannostoon.

8. Masters Kür - Kür Master 2019 (taso Vaativa B)
Luokassa sijoitus 2/16 prosentein 83,333%
Kvaalautui finaaliluokkaan
10 000v€




10. Masters Finale - Dressage Master 2019 (taso Vaativa B)
Finaaliluokassa sijoitus 17/24 prosentein 62,857%

Kommentit

- Hyvä ja tasapainoinen kolminaisuus, johon on selvästi panostettu. Erityisesti kuva on erittäin kaunis ja kappalevalinta tukee sitä.
- Hieno kuva, upea ja hyvin kuvattu tarina. Musiikin voi suorastaan kuvitella taustalle!
- Kaunis ja tyylitelty kuva, josta huokuu kisojen arvokkuus ja loistokkuus. Tarina syventää tunnelmaa vielä lisää, tähän tuotokseen on todella laitettu aikaa ja vaivaa.
- Aijaijai! Meinasin antaa tarinasta ja piirroksesta yhteensä neljä pistettä, koska erityisesti piirroksessa näkyi piirtäjän oma uniikki kynänjälki. Sitten huomasin erään karmaisevan virheen! Pintelit! Kouluradalla! Olisi ansainnut hylyn, mutta päätin olla armollinen ja rokottaa vain yhden pisteen.

Yhden tuomarin yleiskommentti: Huikeita suorituksia kaikilta! Tuomarin suosikkeja olivat kaksi hyvin erilaista rataa. Sarah Reyesin ja Fiveofiven hieno kokonaisuus sai tuomarin jopa liikutuksen valtaan, kun taas Avrelian Ismailovin ja Cathedral Gardensin suorituksen tunnelma erottui edukseen muista kilpailijoista.