Effin päiväkirja

Sarah kaivautui syvemmälle toppatakkinsa karvareunaisen hupun sisälle, tuulen heittäessä armottomasti valkoista töhnää naisen kasvoille siitä huolimatta. Hiutaleet jäivät jumiin kulmakarvoihin ja ripsien väleihin ja Sarah arpoi olisiko mennyt varttiakaan, että hänestä olisi muodostunut epämääräisen lumiukon hahmotelma jos olisi jäänyt hetkeksi seisomaan paikoilleen.

Effi ei antanut kiinni, tamma päästi hänet melkein kosketusetäisyydelle ja inahti sitten, lähtien pukitellen pienen matkan päähän. Sarahia turhautti, mutta kärsivällisesti nainen jatkoi kinoksissa tarpomista tunnottomaksi kylmettyneissä sormissaan porkkanaa pidellen.

Syy tähän yhtäkkiseen utopistiseen paluuseen heidän suhteensa lähtötilanteeseen talsi korvat hörössä Sarahin perässä - se piti pienen välimatkan vieraaseen ihmiseen, mutta eniten sitä taisi kiinnostaa se kohmettunut Effille tarkoitettu porkkana.
Effi oli hevonen, joka eli rutiineista ja tutun turvallisista asioista. Jos sen karsinassa oli yhtäkkiä väärän väristä kuiviketta, sen piti puhkua ja puhista hetken aikaa pohdiskellen sopiko alustaa kokeilla kavio kerrallaan vai ei. Jos sen laumaan yhtäkkiä ilmestyi massiivinen kylmäverinen, oli ehdottomasti tarpeellista epäillä ihan kaikkea ja kaikkia. Jos vaikka se sama tuttu porkkana olisikin tänään myrkytetty hajuttomalla ja mauttomalla hermomyrkyllä.

Sarah ei halunnut turhautua kirjavaan kylmäveriseen, se oli oikeasti tosi symppiksen näköinen, mutta naisella oli jalassaan ohuet ratsastushousut ja talvinen viima jäädytti jalat tunnottomiksi.
"Effi, por favor", latina ynähti, kun tamma ehkä kahdennettakymmenettä kertaa karkasi hänen sormenpäidensä ulottuvilta.
"Voitko nyt antaa edes vähän tilaa?" Sarah lausahti parin metrin päähän pysähtyneeltä irlannin cobilta.
"Haiku? Vähän apua?" nainen kysyi rautiaalta puoliveriseltä, mutta se pitäytyi väritoverinsa kyljessä kiinni ja seurasi surkuhupaisaa näytelmää jalkaansa liikauttamatta.

"Tarviitko apua?" Sarah hätkähti huudahdusta portin suunnalta ja katsahti taakseen. Hän ei ollut varsinaisesti esittäytynyt ongelmansa aiheuttajan omistajaan, sillä oli muutenkin vältellyt ihmisiä tallilla melkein ammatikseen viimeisten viikkojen aikana, mutta tiesi itseään lähestyvän bruneten olevan Hestian omistaja.
"Oletko sä ottamassa Hestiaa sisälle?" Sarah kysyi ohittaen avuntarjouksen, sillä ei todellakaan halunnut naisen lähestyvän Effiä siinä tilassa. Hän ei pääsisi sen jälkeen ratsastamaan tunteihin.
"Meinasin kyllä, mutta voin kyllä auttaa sua kiinniotossakin", nainen tarjoutui ystävällisesti.
Sarah nielaisi terävän ein. Hän oli hyvää vauhtia maalaamassa itsestään ylimielisen snobin kuvan äksyilyllään, joten yritti vaihtaa lähestymistapaansa, vaikka hermot olivatkin viimeisillä rihmoilla kiinni.
"Ota vaan se Hestia", latina lopulta tokaisi ja yritti pehmentää sanojensa kulmia pienellä hymynaihiolla, mutta sen aitoudesta saattoi olla montaa mieltä. "Kiitos", nainen lisäsi vielä saadakseen jälleen häivennettyä ärsytystään vieraan silmissä.

Hestian ja omistajansa hävittyä tammatallin lämpöön (Sarah ajatteli haikeudella), Effi alkoi näyttämään luovuttamisen merkkejä. Tamma ei ollut reagoinut näin suuresti Haikun tultua laumaansa, mutta Hestia ei juurikaan sulautunut sujuvasti muiden puoliveristen joukkoon. Ehkä Effi oli kateellinen, kun ei ollutkaan enää tarhaporukkansa ainoa sinisilmä?

Sarah oli umpijäässä saadessaan vihdoin riimunarun napsautettua Effin ruskeaan riimuun kiinni. Tamma oli energinen ja loimi kahisten yritti ravata lyhyen matkan portilta tallille. Sarahin teki mieli äristä kirjavalle, mutta piti mölyt mahassaan. Latina jätti sen puhisemaan karsinaansa ja lähti itse yksityistallin loungeen lämmittelemään sormiinsa tuntoaistia kahvikupillisen ja lämpöpatterin äärelle. Olisi ihan turha lähteä ratsastamaan, jos ei tiennyt edes millä sormella ohjia piteli.

"Sukkahiki haisee", Anton totesi ilmestyttyään loungen puolelle ja sai Sarahin tuhahtamaan ääneen.
"Sä haiset", nainen palautti irvistäen, sillä patteria vasten olevat varpaat tuntuivat katkeavan irti seuraavaksi verenkierron palatessa niihin vähitellen.
"Joitko jo kaiken kahvin?"
"No en. Tiedätkö sä mikä sen Hestian omistajan nimi on?" Sarah kysyi ystävältään. Anton kääntyi katsomaan häntä kaataen samalla kuppiinsa mustaa elämäneliksiiriä.
"Eikö se ollut joku Petra? Miten niin?"
"Ei mitenkään", Sarah vältteli ja kaatoi loput kuppinsa sisällöstä kitusiinsa. Ehkä hän saisi joskus tulevaisuudessa aikaiseksi käytyä pyytämässä anteeksi käytöstään, mutta tänään se energia käytettäisiin laukkaväistöjen parissa.

Jos Effi siis malttaisi keskittyä työntekoon järkyttävän elämänmuutoksensa ohessa.

Perjantaina Vaativa B - 34 osallistujaa, 5 sijoittuu
10. Sarah Reyes – Fiveofive 65,779%

Perjantaina Vaativa A - 24 osallistujaa, 4 sijoittuu
11. Sarah Reyes – Fiveofive 60.646 %


Lauantaina Vaativa A - 34 osallistujaa, 6 sijoittuu
6. Sarah Reyes - Fiveofive 72,143%




Maanantaina Vaativa B - 35 osallistujaa, 9 sijoittuu
15. FI Sarah Reyes - Fiveofive 65,211%

Tiistaina Vaativa A - 32 osallistujaa, 8 sijoittuu
1. FI Sarah Reyes - Fiveofive 73,645%



Sarah pyöritteli sormiensa välissä viileää kultariipusta, joka oli koristanut hänen kaulaansa jo jonkin aikaa. Hän oli huomannut, että aika oli muuttunut häilyväksi käsitteeksi elämässään. Toisinaan se saattoi olla sekunnintarkka, kuten ennen kilpailusuoritusta kun jokainen verryttelyyn suunniteltu sekunti oli käytettävä hyödykseen. Joskus minuutit ennen selkäännousua tuntui tunneilta ja joskus ne saattoivat liukua sormista kuin ratsastuskentän hiekka putoamisen jälkeen. Sarah ei enää muistanut tarkkaa hetkeä koska kultakoru oli päätynyt kaapin pohjalta hänen kaulaansa, mutta muisti korurasian terävät reunat kämmentään vasten, kun Thomas oli antanut sen hänelle.
Muisto sai hymyn käymään huolellisesti punatuilla huulilla, kunnes soran rahina toi ajatukset takaisin siihen hetkeen.

Vaaleanpunaiset kirsikankukat saivat toisenkin muiston nousemaan ajatusten pyörteisiin. Sarah kohotti kuohuviinilasin huulilleen ja antoi kuplivan juoman häiritä ajatuksenjuoksuaan hetkellisesti. Hän oli kuitenkin salaa toivonut, että Aarnisuon nimi olisi ilmestynyt jälki-ilmottautuneisiin ja että hänellä olisi ollut joku, jonka kanssa juhlia sinivalkoista ruusukettaan.
Mikkeä olisi ärsyttänyt ettei hän olisi voittanut, mutta mies olisi myös ollut aidosti iloinen siitä että Sarah oli.
Effi oli tuntunut taas omalta itseltään, vaikka asiaan vaikutti varmasti enemmän se, että Sarah alkoi tuntea itsensä jälleen omalta itseltään. Vaikka Miken kanssa seurustelu ei ollut varsinaisesti vaikuttanut Sarahin ratsastusvireeseen, niin se oli toiminut hyvänä häiriötekijänä omien ongelmien käsittelyyn ja ero oli pakottanut naisen käymään uudelleen pohjalla päästäkseen takaisin jaloilleen.

"Hei, mitä sä täällä yksin mökötät?" Viljan ääni kaikui puutarhan nurkassa, johon juhlamusiikki kuului vain vaimeasti. Sarah loihti kasvoilleen väsyneen virneen ja risti jalkansa tulenpunaisen cocktailmekkonsa uumenissa. Markarydin kevät oli onneksi Suomea pidemmällä ja halkion paljastama reisi ei palellut edes auringon painuttua nukkumaan.
"En mä mökötä", Sarah vastasi lopulta, kun Vilja istui vähemmän ryhdikkäästi hänen viereensä. Nainen näytti tyrmäävän upealta asussaan, mutta onnistui silti kantamaan itsensä kuin olisi rojahtanut taukohuoneen sohvalle ratsastushousuissaan.

"Mä toin viinaa", Vilja paljasti kuiskien niin kovaa, että jaba-alueellakin varmasti kuultiin. Sarah nauroi, he olivat tänä vuonna lähentyneet valtavasti kiertäessään samoja kilpailuita ja ratsastaessaan yhdessä Runiacissa Laurin ja Heidin hevosia.
"Meidän pitää ratsastaa vielä huomenna", Sarah muistutti, mutta otti kulauksen tequilapullosta irvistäen polttavalle tunteelle kurkussaan. Hän oli aivan liian selvinpäin nauttiakseen kokemuksesta.

"Mutta siis oikeasti, mikset sä ole tuolla juhlimassa? Ihan varmasti sun fanijoukot haluaisi onnitella sua hienosta radasta jiiänee", Vilja jatkoi ja elehti käsillään hurraahuutoja kuin parempikin cheerleader.
"Mä yritin etsiä Antonin käsiini, mutta en löytänyt sitä ja eksyin tänne. Kyllä mä meinasin ihan kohta tulla takaisin juhliin", Sarah vastasi päätään huvittuneena pudistellen. Oli ikävä ikävöidä niin monia eri ihmisiä, mutta hän alkoi pikkuhiljaa oppimaan elämään sen tunteen kanssa.
"Mulla on ihan täydellinen lääke tähän tilanteeseen", Vilja vakuutti ja ryhtyi kuumeisesti kaivamaan laukkuaan. Nainen näpersi puhelintaan innoissaan ja heilautti raivokkaasti kasvoilleen putoavat kiharat olkansa taakse. Pian puhelimen kaiuttimista alkoi soida Icona Popin I Love It - kappale.
"Mitä? Tää on mun voimabiisi", Vilja vakuutti nauraen ja tartutti sen Sarahiinkin.

I got this feeling on the summer day when you were gone
I crashed my car into the bridge, I watched, I let it burn
I threw your shit into a bag and pushed it down the stairs
I crashed my car into the bridge

I don't care, I love it
I don't care

You're on a different road, I'm in the Milky Way
You want me down on Earth, but I am up in space
You're so damn hard to please, we gotta kill this switch
You're from the '70s, but I'm a '90s bitch

"Joko sä oot valmis bilettää?" Vilja kysyi heiluessaan musiikin tahtiin Sarahin käsivarsien toisessa päässä.
"Estas loca", Sarah nauroi ja kaksikko lähti tanssahdellen kohti cocktailtilaisuutta. Ehtisihän tässä vielä pokaamaan jonkun söpön ratsastajamiehen ennen huomista kisapäivää.