Tie Tähtiin! Kouluvalmennus 5.4.

Auburnin kartanon maneesilla järjestetään Tie tähtiin -kilpailusarjan kolmanteen osakilpailuun valmistava kouluvalmennus perjantaina 5.4.2019. Auburnin tiimiin kuuluvat ratsukot ovat etusijalla, mutta vapaiksi jääneisiin paikkoihin saavat ilmoittautua kaikki Tähtikilpailijat.

Ryhmät
1. Helppo C (klo 17-18) 2/4
2. Helppo B (klo 18-19) 4/4
3. Helppo A (klo 19-20) 4/4
4. Vaativa B (klo 20-21) 3/4

Valmentajana toimii 29-vuotias Marko Kivipuro. Marko on lempeä, mutta vaativa valmentaja. Kannustava valmennettaviaan kohtaan.

Ilmoittautuminen

Tähän ketjuun (ulkopuolisilta ei vaadi kirjautumista), muodossa:

Taso
Etunimi Sukunimi - [ url=osoite ]Hevonen[/ url]

Älä poista välilyöntejä. Ilmoittautumisviestit poistetaan, kun ratsukko on lisätty osallistujiin.


Valmennuksen kuittaaminen

Yli 200 sanan tarina tai piirros = 1 lisäarpa
Yli 400 sanan tarina = 2 lisäarpaa

Laita tähän ketjuun viesti, jossa on linkki tarinaasi (esimerkiksi hevosen omassa päiväkirjassa) tai postaa se suoraan tänne. Auburnilaiset voivat käyttää tägiä #tietähtiin2019 tarinassaan, eikä linkkiviestiä tähän topiciin tarvita.

Lähetä kuittauksesi viimeistään 5.4.

Osallistujat & valmennuspohjat

1. Helppo C klo 17-18
Ava Pulkkanen - Sysivalkee
Inari Roihu - Oxeye Daisy
-
-

Keskitytään oikeiden teiden seuraamiseen ja kulmien ratsastamiseen, ei oikomisia. Tehdään pysähdyksiä ja siirtymisiä eri askellajien välillä, sekä paljon ympyröitä ja kolmikaarisia kiemurauria. Valmentaja seuraa samalla tarkasti ratsastajien istuntaa, asentoa ja vaikutusta hevoseen.

2. Helppo B klo 18-19
Adelina van Leeuwen - Leafocean Zei
Kiia Kalliokoski - Audrey v. Helmwald
Linnea Närhi - Camelopardalis
Ekku Kinnanen - Orange Wood's Osiris

Keskitytään paljon istuntaan ja täsmälliseen ratsastukseen eri askellajeissa. Siirtymisiä askellajeista toiseen, sekä treenataan pohkeenväistöjä ja vastalaukkaa kiemurauralla.

3. Helppo A klo 19-20
Janna Kaajapuro - Sharazan
Sarah Reyes - Fiveofive
Sasu Ruusu - Damiaan v.d. Lodewijk
Robert Harrington - Harriet V

Alkuvalmennuksesta keskitytään huolelliseen ja siistiin ratsastukseen. Eteenkin istuntaan ja ratsastajan apujen käyttöön kiinnitetään erityistä huomiota. Tämän jälkeen tehdään avo- ja sulkutaivutuksia käynnissä pitkillä sivuilla.

4. Vaativa B klo 20-21
Nita Merisalo - Kallan Vermilion
Rosa Järvelä - Étoile Filante
Elyssa Laaksonen - Hallavan Lurjus
-

Alkuverryttelyn jälkeen treenaillaan koottuja askellajeja. Tavoitteena ryhdikäs, mutta rennosti kulkeva hevonen. Lopussa tehdään laukanvaihtoja kolmikaarisella kiemurauralla. Myös istuntaan, apujen käyttöön ja ratsastajan asentoon kiinnitetään huomiota.

Lisäarvat
Helppo C
Ava Pulkkanen - Sysivalkee (2 lisäarpaa)
Inari Roihu - Oxeye Daisy - ei kuittausta

Helppo B
Adelina van Leeuwen - Leafocean Zei - ei kuittausta
Kiia Kalliokoski - Audrey v. Helmwald (2 lisäarpaa)
Linnea Närhi - Camelopardalis - ei kuittausta
Ekku Kinnanen - Orange Wood's Osiris (2 lisäarpaa)

Helppo A
Janna Kaajapuro - Sharazan - ei kuittausta
Sarah Reyes - Fiveofive (3 lisäarpaa)
Sasu Ruusu - Damiaan v.d. Lodewijk (2 lisäarpaa)
Robert Harrington - Harriet V (2 lisäarpaa)

Vaativa B
Nita Merisalo - Kallan Vermilion (2 lisäarpaa)
Rosa Järvelä - Étoile Filante - ei kuittausta
Elyssa Laaksonen - Hallavan Lurjus (1 lisäarpa)

helppo A: Robert ja Harriet V (874 sanaa)

Harry ravasi Auburnin ulkokentällä vielä aavistuksen jännittyneenä. Robert tiesi, ettei se johtuisi pohjasta: kenttä oli ulkokentäksi sääolosuhteisiin ja vuodenaikaan nähden poikkeuksellisen hyvässä kunnossa. Sen sijaan sitä huoletti, että hevosen jäykkyys ja jännite sen lihaksissa johtuisi liian kireästä valmennustahdista, mutta joku järjenääni sen päässä vakuutteli, että kyseessä oli vain verryttelyn puute, ja verryttelyähän hän oli vasta suorittamassa.

Kauaa hän ei kentällä ehtinyt yksin helppo B -ryhmän jäljiltä pyöriä kun sinne eksyi toinenkin ratsukko. Robert tiesi ratsastajan ja hevosen vain nimeltä ja naamalta, joten se tyytyi nyökkäämään kohteliaasti. Samalla sen katse ajautui kenttää kohti kävelevään ratsukkoon.

Sarah Reyes ratsasti Effinsä tyynesti kentälle. Tamman niskaan oli viskattu enkkuviltti, ja Robert hymähti. Se mietti, miten toisen kylki mahtoi voida sitten muutamien päivien takaisen pudotuksen. Ainakaan sen eleistä, miten se riisui loimen tammaltaan ja laski sen siististi viikattuna aidan päälle, ei näkynyt mitään kovin tuskaisaa tai kankeaa.

Robert ei tiennyt, olisiko se iloinnut vai harmistunut siitä.

Se oli vaarallista.

Sarah antoi Effin kävellä, ja vaikka tamma vaikutti jokseenkin hermostuneelta pälyilevine silmineen ja pyörivine korvineen, tyttö ei näyttänyt ottavan siitä stressiä. Ehkä Robertin käsitys hyvistä ja ennen kaikkea valmiista hevosista oli ollut väärä. Effi nyt ainakaan ei esittänyt itseään kovinkaan kummoisena kilparatsuna hermojensa saralta.

“Moikka”, Sarah tervehti kun ratsukoiden tiet ohittivat toisensa.

“Hi”, Robert tervehti takaisin. Sitä ei varsinaisesti hengästyttänyt, mutta sana kuulosti raskaalta sen huulien välistä karanneena. Se keräili hetken ohjia paremmin käsiinsä, kevennellen rennosti samalla. Kun Sarah ja Effi taas osuivat kohdalle, poika katsahti viime valmennuksessa pahan näköisesti pudonnutta kilpakumppaniaan.

“Ootko ok? Kylki, umm, fine and all?”

“Mm, joo. Vähän se vihoitteli Amandan valmennuksessa seuraavana päivänä, mutta on se jo ihan ok”, Sarah vastasi. Se katsoi Robertia vähän kulmiensa alta, eikä poika osannut lukea sen katsetta tarpeeksi. Tyttö kuitenkin virnisti tälle ravia nostaessaan, teki hetken omiaan, ja katsoi sitten taas Robertia.

Robert katsahti kypärän lippansa alta Sarahia. Amandan valmennuksessa seuraavana päivänä. Oliko se hullu? Poika puri hampaansa yhteen ja keskittyi hetkeksi ratsastukseensa vaikkei siinä vielä ollut sen kummempaa keskityttävää: Harry ravasi matalassa muodossa keskipitkällä askeleella. Se oli suuri hevonen ja sen lämmittely kesti, mutta Robert tiesi, että kiireehtimällä ei saisi aikaiseksi mitään.

Kentälle oli tullut omituinen jännitys, tai ainakin seppeleläisen vatsanpohjaa kouristi. Yhtäkkiä se ei ollutkaan ihan varma siitä, miten verryttelisi Harryn. Kaikki tuntui kummalla tavalla väärältä, aivan kuin poika ei olisi halunnut ratsastaa Sarahin edessä ollenkaan.

“Mites teidän treenit on menneet?” Sarah kysyi yhtäkkiä, hymyillen.

“Ei me olla kamalasti treenattu kotona. Palauteltu vain. Hirveä tahti hevoselle. Ja ne kisatkin on, no, ihan just”, Robert vastasi, ja nyt sitä jo vähän hengästytti reipas keventäminen. Sitten se nosti katseensa Harryn korvista ja katsahti Sarahia merkitsevästi: “Ja ihmiselle.”

Sarah teki ilmeen, joka oli osittain huvittunut, osittain kyllästynyt, ja kohotti kulmaansa. “Olikohan toi tarkotettu mulle?”

“En mä niin sanonut”, Robert huikkasi kevyesti omasta kentänpäädystään. “Yleistin. Ehkä puhuin itsestäni, tai muista tallilaisista, who knows.”

“Vähän kyllä epäilen”, Sarah sanoi, ja se näytti siltä, että sitä nauratti. Robert pudisti päätään ja nosti ratsullaan laukan. Harryn liike oli suurta ja hallitsemattoman näköistä, mutta poika tiesi paremmin kuin alkaa heti kontrolloimaan sitä. Hevonen saisi itse avata lihaksiaan omaa tahtiaan ennen kuin ratsastaja puuttuisi peliin, mikä sopi Robertille paremmin kuin hyvin: se nautti keinuhevosen laukasta ja istui helposti mukana.

Sarahkin oli hiljentynyt, ne laukkasivat Effin kanssa, ja Robert antoi ratsukon olla. Hiljalleen se keskittyi muovaamaan Harryn laukkaa, tietoisena siitä, että vaikka toinen pystyi kontrolloimaan tammaansa enemmän jo lyhyen ajan jälkeen, hän ei pystyisi. Niinpä he hakivat hiljalleen yhdessä kontrollia harmaakorvan laukkaan, ja siinä vaiheessa kun hevonen oli vasta lähellä työskentelymuotoaan, Sarah oli jo loimittamassa Effiä.

Sinisilmäinen tamma pärskähteli tyytyväisen oloisena, ja Robert tunsi kateuden pirstovan sieluaan.

Ratsukko vaihtoi täyskaarrolla suuntaansa, Harryn tehden kauniin laukanvaihdon uralle suoristuttuaan. “Already done?” Robertin oli pakko huikata kun he ratsastivat toisen ratsukon ohi.

“Joo, en halua rasittaa Effiä liikaa ennen valmennusta. Se on aika nopea lämpenemään”, Sarah kertoi huvittuneena, ohjaten tammansa uralle kävelemään, ja naurahti: “Pieni ja nopea on meidän motto.”

“Hmh”, Robert hymähti ja hidasti oman tammansa käyntiin. Se heilautti päätään kärsimättömästi, mutta käveli nyt paremmin, keskittyneemmin. “Iso ja hidas lienee sitten meidän? Hidas ehkä kuvaa henkistä puolta, sitten. Ja iso tietenkin vertikaalista kokoa.”

Se yllättyi kun Sarah nauroi. Olihan se naureskellut ja virnistellyt ja hymyillyt, paljon, mutta rehellisesti nauranut? Ei kertaakaan. Se sai Robertin hymyilemään itselleen, ja se tunsi poskiensa verenkierron yhtäkkiä kuohuvan.

“Anteeksi, mun ajatukset kävi jossain vähän väärissä asioissa. Mutta hyvä teille”, Sarah myhäili, ja katsoi Robertia hassusti. Poika pyöräytti silmiään.

“Oonko mä ilmoittautunut jonnekin naperovalmennukseen?” se kysyi huvittuneena. “Juttujen taso on jokseenkin, hmm, under-developed, maybe even immature, love.”

Se vain lipsahti. Lipsahti kuin saippuapala kädestä, eikä Robert saanut sitä enää takaisin. Se kiitti onneaan, että oli hevosensa selässä ja pystyi painamaan katseensa alas, keskittyen ratsastamaan. Sivusilmällä, se oli näkevinään hymy kuolevan tytönkin kasvoilta.

Shit.

“Etpähän ole yksin henkisesti hidas”, se kuitenkin vastasi, suunpieli ylös nykien. Se sai Robertinkin hymähtämään huvittuneena.

“Right”, se vain totesi ja katsahti rannekelloaan. Olisi paras käydä vielä varikkopysähdyksellä trailerilla ja suunnata sitten maneesille. Se keräili Harryn pitkäksi valahtaneita ohjia ja katsahti Sarahiin.

“I, uh--Mun pitää käydä vielä autolla. Nähdään maneesissa, anyway.”

“Törmäillään.”

“I hope not”, Robert virnisti.

Poika pysäytti ratsunsa kentän keskelle. Sarah katsoi sitä, ja se katsoi takaisin. Jokin siinä oli poikkeuksellista, Robert halusi sanoa, ja se sai sen sydämen lyömään kylkiluuhäkissään kahta kauheammin.

Se vasta olikin vaarallista.

Elyssa - Hallavan Lurjus


Koitan ehtiä vielä kirjottaakin, mutta postaan nyt ainakin tän jo nyt (:

Helppo B,
Ekku & Osiris

Istuin autossa kohti kotitallia Auburnin kouluvalmennuksesta. Minulla oli perässä hevoskärry, jossa uljas ratsuni Osiris matkusti. Olin laskenut puhelimen ajotietokoneen eteen ja pidin ratista molemmin käsin kiinni. Kasvoillani oli hymy.

"Meni ihan tosi hyvin!" kerroin puhelimen toisessa päässä olevalle ukilleni. "Oli tosi kivaa taas harjoitella istuntaa ja etsiä ne istuinluut. Aluksi oli tuntunut oudolta, kun se tuntui niin yksinkertaiselta ajatukselta vain istua siellä. Joo, jätin mä satulan pois tunnin ajaksi ja todellakin kannatti!" En voinut pidätellä enään iloa sisälläni ja annoin kaiken tulla ulos. "Mut vaikka se oli aluksi outoa, otin kaiken palautteen vastaan kunnialla. En mä ollu ees huomannu et mun kantapäät oli noussu ylös, kun valmentaja jo huomautti. Siihen ongelmaan mä kyllä yritän kokoajan kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota, mutta kun ne hit..sin kantapäät ei pysy siellä alhaalla. Voisko ne liimata?" Kysymys oli retorinen ja naurahdin sen päälle. Nojasin hieman eteen, sillä en nähnyt tuliko vasemmalta ketään. Tuli sieltä ja jäin odottamaan vuoroani.

"Huomaa kyllä että itekki rupee kokoajan suhtautuu paremmin näihin uusiin tilanteisiin. Aluks se jännitti tooosi paljon, mut nyt on jo ihan hyvä. Osiriski osaa suhtautua muihin ihmisiin kunnolla, kunhan ite vaan muistaa olla rauhassa. Mut sillä on aina matkustamisen jälkeen jano ja jouduin tänää kysymää joltain tallitytöltä, et oisko mahollista saada oriparalle vettä. Ja olihan se." Jatkoin matkaa kohti Hukkasuota ja puhua pälätin. Tuntui hyvältä purkaa kaikki ukille, joka kuunteli mielellään. "Ja sit ko meillä oli valmentajana joku Marko, muistaakseni. Hän oli ihan tosi hyvännäköinen! Oikein halusin onnistua, että saisin kehuja. Ihan uutta motivaatiota." Ukki nauroi toisessa päässä.

"Meillä oli vastalaukkaa. Se ei onnistunu ei sitten yhtään. Oikeesti yritettiin Ompun kanssa tosissamme, mut siitä ei vaan tullut mitään. Nyt toivotaan ettei kilpailuissa ole enää vastalaukkaa. Sormet ristiin!" Nostin oikean käden ilmaan ja ristin etu- ja keskisormeni. "Mutta ei mua ees sillee harmita se.." Laskin käden takaisin rattiin. ".. Oli liian hyvännäköinen valmentaja. Saisinkohan hänestä säännöllisen opettajan?" nauroin.

“Meitä oli neljä tunnilla ja se oli kyllä hyvän kokoinen ryhmä. Ei tullut liian ahdasta ja oikeesti pystyi keskittymään omaan tekemiseenkin ilman että piti pelätä ravaavansa jonkun kylkeen.” Kello oli jo yhdeksän illalla, joten minulta pääsi haukotus. Ukki kysyi, mitä muuta me olimme tehneet. “Ömm, siirtymisiä. Ravista käyntiin ja raviin meni hyvin, mutta laukasta siirtyminen suoraan käyntiin ei toiminut. Sitä pitää treenata vielä paljon, ennen seuraavaa osakilpailua. Mutta paikkana Auburn oli tosi kaunis ja tykkäsin todella paljon. Porukka oli ystävällistä ja valmentaja oli lempeä. Hän vaati juuri tarpeeksi ja kannusti eteenpäin. Tykkäsin.”

Juttelin vielä loppumatkankin ukin kanssa, vaikka luulen hänen nukahtaneen vähän väliä.

Sanoja 414