Armin päiväkirja

Mä juoksin pitkin tallia puoliksi paniikissa. Okei, ketä mä huijaan. Ihan täysin paniikissa. Mulla olisi kohta uuden valmentajan pitämä valmennus ja mä en löytänyt mistään omaa kypärääni. Eikä mulla tietenkään toista ollut. Mä en tiedä mihin ihmeeseen se oli voinut kadota. Juuri eilenhän mä olin sitä käyttänyt ja laittanut sen omalle paikalleen kaappiini. Nyt se oli poissa. Ja mulla tosiaan alkaisi ihan juuri Anton Koskisen pitämä valmennus.

Ei auttanut kuin lainata jonkun kypärää, mutta ongelma oli, että kenen. Ketään ei näkynyt mailla halmeilla, koko talli oli kuin ihmeen kaupalla tyhjä ihmisistä. Oikeastaan vaikutti siltä, että tallissa oli mun lisäkseni vain Armi. Ei hemmetti. Olisikohan Nikon kypärä mulle liian iso? Todennäköisesti, mies oli aika isopäinen tapaus. Siinä olikin ne se kypärä, jota uskaltaisin ihan oikeasti lainata ilman luvan kysymistä. Perijättäret ei tulisi kysymykseenkään, jos jäisin kiinni (todennäköisyys olisi aika suuri) mä olisin vainaa.

Mä en keksinyt ketään, jolta olisin uskaltanut lainata ja jolla voisi olla suurinpiirtein samankokoinen pää kuin mulla. Joten mä menin Nikon kaapille, nappasin kypärän ja kääntelin sitä käsissäni. Jos se ei valuisi mun silmille, niin mä tuskin kuolisin ja kukaan ei huomaisi, ettei mulla ollut omaa kypärää. Mä painoin kypärän päähäni ja heiluttelin vähän päätäni. Olihan se vähän iso, mutta jos mä vääntäisin hiukseni jotenkin sopivasti, se voisi parantaa tilannetta. Ja Armi toivottavasti ei tänään keksisi kouluvalmennuksessa heittää mua selästään alas. Tosin kerta se olisi ensimmäinenkin, kunhan ei tänään tulisi.

Joten me päästiin punarautiaan kanssa maneesiin ihan aikataulussa. Anton Koskinen ei vaikuttanut kauheen puheliaalta valmentajalta, kun mä moikkasin tämän saapuessa. Olikohan valmentajan ammatti ihan sopiva miehelle? Se oli kuitenkin asiakaspalvelua ja joutui olemaan ihmistenkin kanssa tekemisissä. Mä yritin pistää Armia kävelemään reippaasti, mutta tammalle harvinaisesti tämä oli todella laiska. Laiskasti se vain huiski välillä hännällään puolelta toiselle. Tästä tulisi todella mukava valmennus.

Armi oli varmaan ensimmäistä kertaa ihan kamala. Ei mitään reaktiota mihinkään, tai siis varmaan viiden minuutin viiveellä, ihan sama mitä mä tein siellä selässä. Siirtymiset tuli juuri sillä kamalalla viiveellä, vaikka mä mielestäni ilmoitin Armille ihan selkeästi mitä haluan. Ja vaikka kuinka koitin herkistellä, Armi vain löntysti menemään. Väistöistä nyt ei edes puhuta, se oli yksinkertaisesti vain niin kamalaa. Antonin ohjeet kyllä olivat hyviä ja niistä olisi varmasti hyötyä. Kunhan Armi olisi vähän enempi motivoitunut työntekoon, sillä tänään siitä ei vain tullut mitään.

"Kiitos hirveesti Armi, annettiin hieno kuva uudelle valmentajalle. En varmaan kehtaa ikinä mennä sen valmennukseen enää", mä tuhisin puoliveriselle, kun Anton oli lähtenyt ja me oltiin kahdestaan jääty kävelemään. Paitsi, mulla olisi ensi viikon torstaina Antonin estevalmennus Ramidalla. Voi luoja, mä tulisin niin kuolemaan. Mä en luottanut yhtään, että nuori tamma osaisi käyttäytyä ollenkaan. Palattuamme talliin, mä kävin palauttamassa Nikon kypärän paikoilleen. Ainakaan vielä mä en jäänyt kiinni siitä, paitsi Nikon kohdalla se tuskin olisi paha tilanne. Välillä kypärä oli vähän valahtanut naamalle, mutta muuten se oli ollut ihan passeli lainakypärä. Kun mä vilkaisin omaan kaappiini, niin mun kypärä oli siinä omalla paikallaan. Mistä hemmetistä se siihen oli ilmestynyt valmennuksen aikana?

Ajellessani kohti Auburnia aloin jännittämään vähän lisää sillä en oikeastaan tiennyt yhtään millaista siellä olisi ja sopeutuisinko talliporukkaan. Olinhan käynyt siellä pari kertaa tutustumassa Toruun, mutten enää hirveästi muistanut mitään siitä sillä silloinkin olin jännittänyt ihan mielettömästi. Pysäköin auton vapaaseen kohtaan parkkipaikalla ja katselin uteliaana ympärilleni. Näky oli kyllä yhtä vaikuttava kuin muistinkin. Päättelin että Armi olisi tähän aikaan tarhassa joten lähdin kävelemään tarhojen vierustaa vilkuillen uteliaana niissä seisoskelevia hevosia. Olin nähnyt Armin kuvista ja kerran jopa livenä joten tunnistaisin neitokaisen kyllä sen nähdessäni. Kauaa ei kyllä tarvinnut etsiä sillä jo tokassa vastaan tulevassa tarhassa näkyi tutun näköinen punarautias hevonen joka oli satavarmasti Armi. Sen kaverina siellä oli vaaleanrautias tamma joka selvästikin piti minua jotenkin uhkana kun lähti ravaamaan korkein askelin pöristen omiaan. Kutsuin Armia nimeltä ja tamma tuli portille todella uteliaana. Rapsuttelin kauniin tamman punaista päätä ja kiitin luojaa että se oli kuulemma todella rauhallinen ja helppo tapaus, juuri sellainen mitä kaipasin Torun rinnalle.

Pujotin riimun Armin päähän ja otin sen portista ulos ennenkuin sen tarhakaveri tulisi takaisin sen läheisyyteen. Katselin mistä pääsisin neidin kanssa talliin sillä tiesin että se asusti jossain tuossa edessäni olevassa tallissa. Keskellä rakennusta oli näköjään ovi ja pujahdettiin siitä sisään. Pysäytyn Armin hetkeksi käytävälle sillä katselin ympärilleni miettien mihin päin seuraavaksi.
- Armin karsina on täällä Effin vieressä, joku brunette tyttö sanoi hieman ujon puoleisesti ja osoitti erästä karsinaa.
- Ai, kiitos. Olinki vähän hukassa. Mä oon Kiia, vastasin tytölle itsekin ujosti ja talutin Armin omaan karsinaansa. Viereisestä karsinasta kuului vain nimi Sarah ja sen jälkeen tuli hiljaista. Eipä se minua haitannut sillä kaipasinkin nyt vain hiljaisuutta pitkän matkan jälkeen. Jätin Armin hetkeksi karsinaansa kun lähdin etsimään neitokaisen harjoja. Oletin että Sarah oli tullut äsken varustehuoneesta joten suuntasin samaiselle ovelle. Kurkkasin varovaisesti ovesta huoneeseen ja olin näköjään ollut oikeassa. Vilkuilin ympärilleni ja paikallistin Armin varusteiden paikat nopeasti ja sen jälkeen huomasin hyllynkin jossa Armin harjat olivat. Nappasin ne matkaani ja suuntasin takaisin tallin puolelle.

Utelias tamma oli minua vastassa kun tulin takaisin ja ihan ensimmäiseksi annoin sille paljon rakkautta ja rapsutuksia sillä kaipasin itsekin kipeästi tälläistä herkkää hetkeä. Armi oli vain tyytyväinen saamaansa huomioon eikä näyttänyt olevan moksiskaan siitä että sen hoitaja oli vaihtunut lennosta. Pikkuhiljaa aloin sitten harjailemaan Armin punaista karvaa huolellisesti ja kävin sen läpi useampaan kertaan joka puolelta. Ehkä myös hieman liioitellun huolellisesti, mutta aikaahan tässä on kun muuttokuormakin tulee vasta neljän tunnin päästä enkä viitsisi mennä istumaan tyhjään kämppään ihan vielä. Utelias neitokainen oli jatkuvasti tutkimassa taskujani ilmeisesti herkkujen toivossa ja naurahdin sen pettyneelle ilmeelle kun mitään ei löytynyt. Kun kaviotkin oli puhdistettu ja jouhet selvitetty niin olin enemmän kuin tyytyväinen. Istahdin väsyneenä tamman karsinan lattialle ja sainkin heti Armin pään syliini. En tiedä kuinka kauan me vain oltiin siinä mutta yhtäkkiä havahduin haavemaailmasta maan pinnalle takaisin kun käytävältä alkoi kuulua hevosen askelia. Sarah tuli näköjään takaisin Effin kanssa joten päätin viedä harjat takaisin hyllyyn ja vein Armin takaisin pihalle kaverinsa seuraksi. Nyt ilmeisesti en ollutkaan tarhakaverin mielestä niin pelottava ja tamma tuli jopa tervehtimään kun otin Armilta riimun pois päästä. Rapsuttelin vaaleanrautiasta tammaa hetken aikaa ennenkuin päätin lähteä suuntaamaan uuteen kotiini. En tiennyt mitä odottaa ja varmasti siivottavaa olisi ennenkuin kamppeet tuodaan joten hommaa riittää. Seuraavalla kerralla sitten tutustuisin paremmin paikkoihin ja etsisin käsiini jomman kumman sisaruksista. En kuitenkaan ollut vielä valmis kohtaamaan hoitohevoseni omistajaa Amandaa joten se saisi todellakin jäädä seuraavaan kertaan.

18. joulukuuta 2018

Olin tuntenut itseni ihme hiippariksi viime päivinä kun onnistuin kuin onnistuinkin monena päivänä käymään tallilla hoitamassa Torun ja Armin molemmat ilman että täytyi olla sen kummemmin sosiaalinen. Muutamia ihmisiä oli vastaan tullut ja tunnistin joitain jo ulkonäöllisesti, mutta esittelyasteelle ei kyllä olla päästy kun olin aina nopeasti livahtanut johonkin karkuun. Hieman kirosin mielessäni etten ollut vielä törmännyt kertaakaan hoitohevoseni omistajaan Amandaan sillä tiesin että sekin täytyisi hoitaa vaikka salaa olinkin tyytyväinen ettei sitä ole vielä tapahtunut. Pakko myöntää että aloin ehkä hieman kammoamaankin naisten kohtaamista. Ehkä se tapahtuisi tänään, ehkä ei.

Kurvasin autolla Auburnin pihaan tottuneesti ja suuntasin suorilta hakemaan Armia tarhasta. Tamma tuli innokkaasti portille minua vastaan ja alkoi heti tutkimaan taskujani herkkujen toivossa. Sä tiedät ettei mulla oo sulle mitään tälläkään kertaa, naurahdin neitokaiselle ja pujotin riimun sen päähän. Just ja just päästiin pujahtamaan portista ulos ennenkuin tarhakaverit tulivat myös katselemaan mitä siellä tapahtuu. Sori tytöt te jäätte ulos, hihkaisin uteliaille tammoille jotka kuikuilivat portilla ja astelin tammatalliin Armi perässäni. Meinasin saada sydänkohtauksen kun Armin karsinan läheisessä varsomiskarsinassa majailevan Hanin vuokraaja pölähti karsinasta juuri kun ohi oltiin menossa. Arvaukseni meni oikein, sillä nainen esitteli itsensä Minkaksi ja hävisi paikalta yhtä nopeasti kun oli siihen tullutkin. Vähän tuntui että tulisinkohan koskaan tutustumaan tähän porukkaan kun itse osasin olla aikamoinen tuppisuu uusien ihmisten kanssa, mutta ehkä se siitä joskus. Siinä mietiskellessäni olin hakenut Armin harjat ja puunailin sitä pitkin rauhallisin vedoin sillä olin jo käynyt taistelemassa Torunkin kanssa Purtseilla niin minulla ei ollut mihinkään kiire.

Taisin minä siinä uppoutua omiin ajatuksiinikin sillä en ollut huomannut että karsinan ovelle oli ilmestynyt kaunis blondi täydellisine vaatteineen ja säikähdin niin että varmasti tuli lusikallinen housuun kun nainen avasi suunsa.
- Armi tarvii liikuntaa kun sitä ei oo liikutettu kunnolla sen jälkeen kun Nita lopetti vuokrauksen. Kevyt käynti- ja ravityöskentely riittää, Amanda tokaisi ovelta katsellen minua kuin arvioiden.
- O-okei, takeltelin järkyttyneenä sillä tätä hetkeä olin kammonnut jo päiviä ja siinä se Amanda seisoi yhtäkkiä edessäni ja itse tuijotin naista suu auki sillä tätä en osannut odottaa.
- Niin että hopi hopi hommiin, Amanda sanoi ja hyvä ettei taputtanut käsiään yhteen jotta saisi minuun liikettä. Nainen katosi yhtä nopeasti karsinan ovelta kuin oli tullutkin ja ihmettelin oliko kaikki tallilla yhtä hyviä ilmestymään ja katoamaan kuin tyhjästä.

Harjailin nuokkuvan Armin loppuun ja kuiskuttelin sille innoissaan että nyt sitä päästäänkin sitten hommiin kunnolla. Tamma hörähti ystävällisesti vastaukseksi ja harjauksen päätteeksi lähdin hakemaan hevosen kamppeet karsinalle. Satula, suitset ja pintelit löytyi helposti omilta paikoiltaan ja hyvä etten pomppinut takaisin karsinalle innoissani sillä olihan siitä jo kauan aikaa kun viimeksi päässyt hevosen selkään. Tänään kyllä neitokainen saisi tyytyä tosi iiseihin juttuihin sillä täytyisi jo itselläkin muistella vähän miten sitä ratsastettiinkaan. Armi seisoi kiltisti paikoillaan kun pyörittelin vaaleansiniset pintelit joka jalkaan ja laitoin muutkin vermeet sille niskaan. Siinä vaiheessa kirosin jo itseni alimpaan helvettiin sillä olin unohtanut kypärän ja ratsastussaappaat autoon. Noh, pihalla oli ihan hyvä ilma niin ei kai se auta kun käydä Armin kans pieni mutka parkkipaikalla. Otin ohjat kaulalta ja lähdin taluttamaan neitiä parkkikselle. Tuntui luksukselta että melkein tyhjällä parkkipaikalla pystyin jättämään tamman ohjat kaulalla seisoskelemaan auton vierelle kun itse tasapainottelin kostealla maalla keplotellen saappaat jalkaan ilman että olisin naamallani maassa. Armi katseli ihmeissään rimpuiluani ja lopulta onnistuin kun päähäni välähti että voinhan mä istahtaa auton penkille. Oon minäkin tyhmä!

Lopulta kypärä oli päässä ja saappaat jalassa niin sain lukittua auton ovet ja päätin nousta neitokaisen selkään jo siinä parkkiksella. Onneksi tamma ei ollut korkea niin selkään oli helppo kivuta ja kun satulavyö oli tarkistettu ja jalustimet sopivan pituiset niin asteltiin maneesille. Jouduin jalkautumaan että sain oven avattua ja hihkaisin kuuluvasti tulostamme ennenkuin astuttiin sisään. Eihän siellä ollut kuin yksi ratsukko jota en tunnistanut ja kiitin onneani sillä häpesin hieman ruosteessa olevia taitojani. Kipusin tamman selkään takaisin kun ovi oli taas kiinni ja hetken aikaa käveltiin pitkin ohjin että tottuisin istumaan taas selässä. Huomasin kyllä heti että alla oli taitava ratsu ja Armi kuunteli koko ajan että josko pitäisi jo jotain tehdä. Pysyin poissa toisen ratsukon edestä ja aloin pikkuhiljaa kokoamaan ohjia ja testailemaan miten homma alkaa luistamaan. Armi asteli isoin askelin jo käynnissä ja sain koko ajan keskittyä täysillä työskentelyyn kun jalat meinasi lähteä seilailemaan omia teitään käsien kaverina ja istuntakin oli ihan päin persettä. Tein paljon voltteja ja muita perusjuttuja suurimman osan ajasta käynnistä ja Armikin näytti olevan tyytyväinen rennompaan menoon. Raviavut saatuaan tamma sitten lähti hieman vauhdikkaasti liikkeelle ja pienillä pidätteillä hillitsin sen menoa. Ai kamala näytän varmaan ihan perunasäkiltä täällä selässä, mutisin kun ravissa oli äärimmäisen hankala istua. Lopulta luovutin ja otin enemmän kevyttä ravia sillä kroppa alkoi olla ihan muussina vaikkei kovinkaan kauan oltu työskennelty ja vaihdeltiin askellajia käynnin ja ravin väliä kun yritin saada taas jotain järkeä omaan kroppaan. Toinen ratsukko oli jo lähtenyt maneesista ja lopulta oltiin yksin loppukäynteihin asti. Hyppäsin selästä alas maneesin keskellä ja löysäsin vyötä ennenkuin lähdin viemään neitokaista takaisin tammatalliin. Ovella törmättiin pariin ratsukkoon jotka olivat tulossa sisään ja hiljaa tervehdin heitä ja luikahdin ulos.

Tallissa riisuin Armilta kamppeet niskasta ja harjailin sen vielä kertaalleen ja tarkistin jalat huolellisesti. Tänään oli menty niin kevyesti ettei kylmäystä tarvittu eikä niissä tuntunut lämpöä tai turvotusta. Tamma nautiskeli huomiosta täysin siemauksin ja halasin tammaa onnellisena. Kyllä tämä vielä alkaa sujumaan, kuiskuttelin sille vielä ennenkuin lähdin viemään kamppeita takaisin varustehuoneeseen. Huone oli tyhjää täynnä joten sain kaikessa hiljaisuudessa mietiskellä pyöritellessäni pinteleitä ja putsaillessani niitä enimmistä lioista. Kun satula ja suitsetkin oli huollettu ja laitettu siististi paikoilleen niin lähdin viemään Armin takaisin raikkaaseen ulkoilmaan kavereiden seuraan tarhaan jossa kaksi neitokaista jo odotteli kaveriaan. Tummempi niistä ei oikein minusta välittänyt ja ravasi kauemmas kun avasin portin ja pujahdin Armin kanssa sisäpuolelle sulkien portin perässämme. Rautias Mina seisoskeli lähistöllä odottaen kaveriaan ja kun päästin Armin vapaaksi niin se lähti astelemaan kavereidensa seuraan kauemmas. Kyllä tämä vielä tästä, ajattelin astellessani takaisin autolleni.

Olin käynyt aamulla pitämässä pienen koulutus session Torun kanssa ja kipaisin kotiin tekemään vähän töitä. Ne alkoivat kuitenkin nyt tulla jo korvista ulos joten päätin lähteä Auburniin hoitamaan ja liikuttamaan Armin että rentoutuisin vähän. Olihan joulun aika ja Torun temput alkaneet jo viemään vähän voimia. Neitokainen tuli innokkaana portille vastaan kun kävin hakemassa sen tarhasta ja asteltiin suorilta talliin jossa oli täysi hulina ja vilinä päällä. Olin jo tottunut tammatallissa pyörivän porukan läsnäoloon, mutten ollut vielä jutustellut kenenkään kanssa kun olin huono tekemään alotteita. Tälläkin kertaa vain tyydyin moikkaamaan vastaan tulevia ihmisiä kun vein Armin karsinaan ja hain sen harjat varustehuoneesta. Harjasin tamman kaikessa rauhassa ja pyörittelin pintelit sen jalkoihin neitokaisen tökkiessä minua päällään kerjäten huomiota, tai luultavasti herkkuja. Annoin sille välillä sen kaipaamaa huomiota jonka jälkeen kipaisin viemässä harjat pois ja nappasin suitset ja satulan käsiini. Pullistelematta ja ongelmitta sain kamppeet tamman niskaan ja pääsin taluttamaan sen pihalle.

Tällä kertaa nousin selkään heti ovien edestä ja ohjasin sen maastopoluille. Armi asteli reippaassa käynnissä pitkin ohjin ja näytti nauttivan kun pääsi metsän siimekseen jossa ei näkynyt mitään liikettä missään. Lämpötila oli nollissa joten ei ollut pelkoa naamankaan jäätymisestä tällä reissulla. Pikkuhiljaa aloin ottamaan Armia paremmin tuntumalle ja kiristin ohjia, sillä ei tästä reissusta ihan löhöämistä tulisi vaikka niin tekisi mieli. Keskityin pääasiassa omaan istuntaan ja käsien ja jalkojen toimintaan, vaikka nekin alkoivat pikkuhiljaa ottaa paikkaansa pitkän tauon jälkeen. Valmistelin ravin noston ja Armi nosti melkein jo ajatuksestani rennon, mutta reippaan ravin. Pikkuhiljaa Armi lopetti myös kiemurtelemisen kun vihdoin ruhoni asettui keskelle satulaa pomppuisessa ravissa. Pari pätkää meni oikein mukavasti ja neitikin alkoi käyttämään enemmän takapäätänsäkin ja huomasin heti eron sen liikkeissä. Hymyilin itsekseni sillä tajusin että vihdoinkin homma alkoi luistaa paremmin enkä näyttänyt perunasäkiltä Armin selässä. Laukkaa en tälläkään kertaa viitsinyt ottaa sillä maa oli paikka paikoin hieman liukas ja meille molemmille riitti tälläinen rento käynti-ravi maastoreissu.

Auburnin piha tuli ihan liian nopeasti taas eteen ja huokaisin. Hyppäsin selästä alas ja talutin Armin sen omaan karsinaansa ottaen kampeet sen niskasta pois samantien. Harjasin tamman vielä kertaalleen läpi ja tarkistin jalat ennenkuin lähdin viemään kamppeet takaisin varustehuoneeseen. Säikähdin hieman sillä viereisen karsinan tamman, Effin, vuokraaja oli siellä kun avasin oven ja moikkasin Sarahia ujosti. Hiljaa molemmat laittelivat hoidokkiensa varusteita kunnes päätin avata suuni sillä ikuinen hiljaisuus tallilaisten kanssa ei voisi jatkua. Hieman ehkä vaivautuneesti vaihdettiin muutama sana siinä varusteita puhdistaessa ja puheenaiheena oli tottakai hevoset. Kauaakaan siinä ei ehditty lätistä kun Sarahin piti lähteä tallin puolelle huolehtimaan Effistä ja jäin yksin tyhjään varustehuoneeseen. Kädet ehkä hieman tärisi äskeisestä tuokiosta kun ripustin varusteet paikoilleen ja lähdin takaisin karsinalle. Armi otti minut innokkaasti vastaan ja istahdin sen karsinaan hetkeksi miettimään asioita eikä aikaakaan kun tamma laski päänsä syliini. Tovi jos toinenkin siinä vierähti ennenkuin nousin ylös, puhdistin vaatteet karsinan alusista ja pujotin riimun Armin päähän. Pitäähän neidin päästä vielä ulos kavereiden kanssa ja minun täytyisi käydä vielä Purtsilassa.

10. tammikuuta 2019

Iloisesti vihellellen astelin Auburnin pihalla sillä olin käynyt heittämässä ridakamppeet autoon. Elämä oli jotenkin niin ihanaa kun kaikki palaset alkoivat vihdoinkin loksahtelemaan paikoilleen. Toru alkoi rauhoittumaan ja asiat Arminkin kanssa luistivat paremmin kuin ennen. Suuntasin takaisin talliin tekemään vielä ratsastuksen jälkeistä kunnon harjaustuokiota neitokaisen kanssa ennenkuin veisin sen takaisin ulos. Armi oli taas hellyttävällä tuulella ja annoin sille paljon huomiota. Olin jo kävelemässä tarhalta takaisin tammatalliin huoltamaan Armin varusteet kun tajusin etten ollut vielä kertaakaan käynyt yksityistallissa vilkaisemassa paikkoja. Irvistin hieman sillä tajusin että siellä saattaisi olla liuta uusia ihmisiä, mutten jaksanut välittää siitä juuri nyt.

Aukaisin hiljaa lantalan läheisyydessä olevan oven ja kurkkasin sisään. Aina jaksoin yllättyä tilojen hienoudesta. Ihme ja kumma en edes säpsähtänyt kun läheisestä karsinasta eteeni pölähti takkutukkainen nainen hyvinkin vauhdikkaasti. Sitä kesti jopa kaksi sekunttia, ennätys.
- Moi mä oon Kiia, hihkaisin jo ennenkuin edes tajusin puhuvani vähän turhan isoon ääneen. Pelkäsin etten uskaltaisi avata suutani ja se vain pääsi suustani. Hyvä etten läimässyt kättäni suun eteen mutta juuri viime hetkillä sain estettyä sen. Noloa, ajattelin itsekseni.
- Aliisa. Cavan hoitaja, nainen esitteli itsensä ja pelkäsin porautuvan lattian läpi maan alle. Nyt se jännitys sitten iski päälle ja pahasti. Se siitä rohkeasta ja hyvästä fiiliksestä. Mietin jo kuumeisesti päässäni pakosuunnitelmia ja katseeni harhaili pitkin käytävää. Tossa on vieressä joku ovi, ajattelin.
- Sä oot vissiin joku uus, Aliisa totesi ja nyökkäsin pienesti.
- Alotin aika vasta Armin hoitajana, vastasin ja stressitaso laski pikkuhiljaa. Ehkä tää ei oliskaan niin paha kuin kuvittelin.

Lopulta mun ei tarvinu suurinpiirtein ku kuunnella sillä Aliisa näytti olevan puheliasta sorttia ja puhua pulputti kuin papupata. Ilmeisesti se oletti että seuraan sitä suunnatessaan loungeen puhuen edelleen. Ou nou, ajattelin mielessäni sillä tuohon huoneeseen en ollut vielä koskaan uskaltanut astua. Kohteliaasti kuitenkin kipitin Aliisan perässä ja huokaisin helpotuksesta sillä siellä ei ollut kuin yksi ihminen ja seki näytti ihan sairaan nuorelta. Helpotus ei kyllä kauaa kestänyt, sillä huomasin että Pennaksi esittäytynyt mies oli jotenkin niin ärsyttävän kuuloinen aloittaessaan ihmeellisen selityksen hevosten käytösongelmista. Mistä näitä puheripulisia nyt oikein sataa! Aliisa alkoi väittelemään miehen kanssa eikä kumpikaan enää huomannut minua. Vilkaisin nopeasti missä oma kaappini olisi että voin myöhemmin tuoda kamppeita sinne.
- Meen nyt, heitin kaksikolle ja lähdin hirveää kyytiä painelemaan takaisin tammatalliin. Tutkimusmatkailu saa luvan riittää tältä päivältä. Tammatallissa oli onneksi hiljaista ja uppouduin puhdistelemaan Armin varusteita ylhäässä yksinäisyydessä. Nautinnollista!

Penna Vaanilasta alkoi tulla yksi maanvaiva ja tuntui että se oli vaanimassa joka nurkan takana etsien seuraavaa uhriaan. Tähän asti olin itse onnistunut välttelemään miestä melko hyvin vaikka itse sanonkin, mutta tänään se ei vain oikein onnistunut. Olin ottanut kotoa matkaan vaihtokamppeita ja suuntasin ensimmäisenä viemään niitä loungen kaappiin kun olin sen paikallistanut muutama päivä sitten. Tottakai mun tuurilla Penna istuskeli siellä yksin ja hyöki päälle kuin yleinen syyttäjä alkaen selostamaan omia mielipiteitään hevosten loimituksista.
- Penna tänne ja pikkusen vikkelään, kuului käytävän puolelta selvästikin Amandan käskevä ääni ja vielä kiukkuinen sellainen. Toivottavasti Penna parka ei oo menny kämmäämään jotain ja saisi blondin vihat niskoilleen. Pääsin kuitenkin itse pälkähästä eikä tarvinnut kuunnella miehen höpötyksiä yhtään enempää. Järjestin kamppeet siististi ja suuntasin tammatallin puolelle ennenkuin Penna ehtii tulla takaisin.

Koukkasin ensin Armin tarhalle jossa tamma norkoili portilla Effin kanssa. Vähän kyllä ihmettelin että Effi pysytteli portin läheisyydessä vaikka lähestyin sitä, mutta lähempänä hoksasin että Sarah oli juuri ottamassa sitä kiinni. Tervehdin naista hymyillen samalla kun pujahdin tarhan puolelle.
- Ootan teidätki nii päästään samalla portin aukasulla, Sarah sanoi ja yritti rauhoitella hieman levotonta Effiä. Nopeasti Armikin oli narun nokassa ja lähdettiin tammatallia kohti kunnon tipujonossa. Hymyilin katsellessani pyöristynyttä tammaa takaa päin ja odotin innolla että senkin varsa syntyisi. Tuleekohan siitä yhtä kaunis kuin Effi, mietiskelin itsekseni ja havahduin ajatuksistani kun meinasin kävellä suoraan päin ulko-ovea. Perhana tää ei oo mun päivä.

Yllätyin kun Sarah alkoi juttelemaan minulle samalla kun harjaili Effiä viereisessä karsinassa. Kaikessa rauhassa me hoidettiin hevoset ja jutusteltiin hevosista rennossa hengessä vaikka molemmat ehkä vähän vielä jännitti toisen seuraa. Pikkuhiljaa jännitys kuitenkin alkoi laukeamaan. Pyörittelin pintelit tottuneesti hevosen jalkoihin ja heitin varusteet niskaan reippaasti. Nappasin kypärän päähän karsinan edestä ja lähdin taluttamaan neitokaista ovea kohti. Säikähdin hiiteen asti kun Penna asteli just sisäpihalta sisään ku me oltiin menossa ulos.
- Penna perkele, parkaisin vähän turhan isoon ääneen. Taas. Samantien puna nousi kasvoilleni kun nolotti ja ryntäsin Armin kanssa maneesia kohti kuin Usain Bolt parhaimpina aikoinaan. Mies jäi katsomaan perääni oudosti enkä kyllä suoraan sanottuna ihmettele yhtään. Mikä möläyttelijä musta on tullu! Mä en vaan voinu käsittää miten noin hyvännäkönen jätkä voikin olla niin ärsyttävä. Armi katseli minua ihmeissään kun mutisin itsekseni matkalla ja ovella pysähdyin rauhoittelemaan itseäni ja rapsuttelin Armia hetken aikaa. Tarpeeksi rauhoituttuani hihkaisin kuuluvasti oven avauksesta ja pujahdimme sisään.

Kaikessa rauhassa tein alkuverryttelyt väistellen muita maneesissa olijoita ja taivuttelin Armia. Tamma kulki jälleen kuin ihmisen mieli eikä siitä minun kanssa aina ollut hyötyä. Pienikin muutos istunnassa sai Armin kiemurtelemaan allani ja kirosin mielessäni kuin merimies konsanaan. Amanda oli nimittäin saapastellut juuri paikalle kun Armi kulki ihan päin honkia ja ravi oli hieman tökkivää. Keskity, ajattelin ja tein kaikkeni että tamma kulkisi nätisti omistajansa nenän edessä. Kunnon keskittyminen auttoi ja Armin askeleet alkoivat taas pehmenemään ja rentoutumaan. Olin alkanut ottamaan tamman kanssa pieniä pätkiä laukkatyöskentelyäkin ja tein pitkän sivun alussa laukannoston.
- Valmistele laukannosto kunnolla. Korjaa istuntaa, Amandan kylmä ääni kuului maneesin laidalta. Tein töitä käskettyä ja seuraava meni jo paremmin. Tunsin naisen katseen selässäni kun ratsastin ja jotenkin tuntui että se sai minut yrittämään paljon enemmän.

Lopulta päästin Armin kulkemaan vapaassa käynnissä pitkin ohjin. En ollut edes huomannut että edelliset ratsukot olivat jo häipyneet ja pari uutta tullut tilalle. Amandakin oli kivunnut yhden hevosensa selkään ja huokaisin helpotuksesta. Ainakaan tänään en saisi haukkuja kehnosta ratsastuksesta. Jo hieman rennompana lähdin taluttamaan Armia takaisin tammatalliin.

Kädet hikosivat kuin viimeistä päivää kun kaivelin ratsastuskamppeita kaapistani tyhjässä loungessa. Edessä olisi minun ja Armin toinen valmennus Amandan haukan katseen alla ja odotin sitä kauhulla. Ensimmäinenkään kerta ei mennyt ihan putkeen omalta osaltani vaikka hevonen olikin tehnyt parhaansa ja sain kyllä kuulla siitä. Laske kymmeneen ja hengitä, ajattelin mielessäni ja rauhoituin hieman. Nappasin vielä kypärän matkaani ja suuntasin tammatallin puolelle jossa Armi odotteli jo karsinassaan.

Aikaa oli vielä sopivasti joten harjasin ja varustin tamman kaikessa rauhassa. Pintelit meinasivat kyllä mennä päin persettä kun kädet tärisi kuin vuosisadan pahimmassa krapulassa ja taas sain puhallella. Lopulta kamppeet oli niskassa ja vedin kypärän päähän ennen maneesiin kävelyä. Tämän päivän aiheena oli siirtymiset ja Amanda tarkkaili ratsukoita taukoamatta ja piiskasi jokaista oikein olan takaa. Hiki virtasi valtoimenaan koko valmennuksen ajan ja tuntui että voisin kuolla siihen paikkaan. Alkuun en saanut Armia siirtymään askellajista toiseen siististi ja luontevasti vaan niistä tuli töksähteleviä eikä tarpeeksi napakkoja. Lopulta sain jopa jonkun hymyn tapaisen kun tein töitä kuin pieni eläin ja homma alkoi luistamaan paremmin. Paljoa ei näköjään auttanut vaikka alla oli GP tason kouluratsu.

Loppuverkan aikana pääni oli jo räjähtämispisteessä ja lihakset huusivat hoosiannaa. Miten ihmeessä mä selviän takaisin talliin ja kodista puhumattakaan. Laskeuduin Armin selästä yhtäaikaa Sarahin ja Tildan kanssa ja peräkanaa talutettiin hevoset maneesin ovesta ulos. Olimme ainoat jotka suuntasivat tammatalliin joten menin viimeisenä ja pujahdimme kylmään ulkoilmaan. Edelleen pirteä Armi kulki reippaasti rinnallani ja kiikutin sen suorilta pesukarsinaan. Kamppeet oli reippaasti riisuttu ja kylmäsin tamman jokaisen jalan huolellisesti. Huuhtaisin myös satulan kohdan sillä se oli hieman hikinen ja virutin Armin päänkin jonka ajaksi otin riimun pois päästä ettei se olisi litimärkä. Lopulta sain vietyä tamman omaan karsinaansa jossa se jäi odottelemaan iltasapuskojaan. Itse kiikutin hevosen varusteet takaisin paikoilleen ja meinasin jopa tiputtaa satulan lattialle kun kädet olivat kuin keitetyt spagetit. Onneksi Amanda ei ollut näkemässä, ajattelin mielessäni ja nostin sen paikalleen. Nyt kotiin ja äkkiä.

Oli aika alkaa valmistautumaan kisakauden avaukseen joka olisi seuraavan viikon sunnuntaina Kalla CUPin muodossa ja olin ilmoittautunut Susinevan kaksipäiväiseen kouluvalmennus ryhmään. Kädet täristen harjailin Armia valmiiksi iltapäivän valmennukseen ja päässäni pyöri miljoonia ajatuksia. Entä jos mä mokaan tän täysin ja Daniel heittää mut pois ryhmästä kesken kaiken. Tai vielä pahempaa, Amanda ilmoittaisi etten oo vielä valmis osallistumaan kisoihin sen hevosella kun kuulee kuinka surkee ratsastaja oon. Armi ei näyttänyt olevan moksiskaan vaikka olin hermostunut ja seisoskeli kaikessa rauhassa keskellä karsinaa nauttien harjauksesta. Tarkistin varusteet kahteen kertaan ennenkuin sitten talutin vetelin jaloin tamman maneesiin.

Ryhmässä oli kolme muutakin ratsastajaa joista en tuntenut ketään. Ava ja sen musta suomenhevonen oli ainoa ratsukko jonka tiesin edes ulkonäöltä ja pelkoni kasvoi sisällä. Mä oon taatusti ryhmän paskin ratsastaja. Miten pirussa mä saatoinki jännittää valmennusta näin paljon! Kokosin itseni nopeasti ja nousin Armin selkään hieman tärisevin jaloin ja käsin.

- Mitäs te sitten olette? Satulaanpalaajia? Yleishöntsäilijöitä? Jaaha. No, mennään tällä sitten, eiköhän tästä jotakin ratsastuksentapaista saada aikaiseksi. Ja jos ei... No. Ainakin lihaskipua teille ja päänsärkyä mulle, Daniel Susineva sanoi heti alkuun ja ajattelin miehen olevan hieman outo. Tän päivän aiheena oli ravityöskentely ja parahdin mielessäni. Vatsalihas parkani. Perse parkani. Koko valmennuksen ajan yritin keskittyä täysillä siihen mitä oltiin tekemässä ja yllätyin positiivisesti kun en saanutkaan heti ensimmäisenä haukkuja. Onneksi sentään alla oli osaava hevonen joka auttaisi minut ehkä kunnialla näiden läpi. Jännitys helpotti valmennuksen edetessä ja lopussa meidän meno oli jopa mukavan rentoa vaikka Daniel piiskasi meitä ihan urakalla. Armi kulki rennosti eteenpäin ja onnistuin itsekin parantamaan istuntaani joka oli ollut vähän kyseenalaista tähän mennessä.

Valmennuksen jälkeen laskeuduin Armin selästä ja vatsalihakseni ja ahterini tosiaan huusivat hoosiannaa. Kävelin kuin paskat housussa hevosen kanssa takaisin tammatalliin ja riisuin samantien hikisen kypärän päästäni. Hoidin Armin huolellisesti ratsastuksen jälkeen että se olisi taas iskussa huomisen valmennuksessa. Tamma nautti ylimääräisestä huomiosta täysillä ja laski päänsä syliini. Siinä me tovi jos toinenki vietettiin sylikkäin pesukarsinassa kunnes havahduin siihen että Sarah oli tullut paikalle.
- Sähän näytät väsyneeltä, nainen sanoi enkä voinut kyllä väittää vastaankaan.
- Daniel piiskasi meitä ihan urakalla enkä istu varmaan viikkoon, vastasin ja naurahdin vähän.
- Sen kyllä uskon, Sarah naurahti kurkkiessaan läheiseen varsomiskarsinaan jossa Effi oli kauniin varsansa kanssa. Nainen huokaili hiljaa kuten monena muunakin päivänä.

Olin vienyt Armin takaisin karsinansa joten pääsin itsekin naisen seuraksi norkoilemaan karsinalle. Varusteet ehtisi viedä myöhemminkin.
- Oot kyllä onnekas kun saat hoitaa myös pikkuvarsaa, sanoin hieman kateellisena. Itselläni varsakuume vain kasvoi vaikka Torun kanssa kakara aika olikin ollut tuskallinen.
- Niin oon. Toivottavasti sitä onnea kestää vielä vähän aikaa, Sarah huokaili ja luikahti sitten karsinan puolelle. En kehdannut jäädä tuijottamaan tätä herkkää hetkeä joten kerroin lähteväni viemään kamppeita ja suihkuun ennenkuin lähdin. Varusteiden huollon jälkeen suuntasin loungeen ja melkein suorinta tietä suihkuun jotta voisin jäädä hyvillä mielin pidemmäksi aikaa seuraamaan muiden valmennuksia.

Vatsalihakset huusivat edelleen hoosiannaa kun sunnuntai aamuna kömmin tallille katselemaan muiden valmennuksia ja odottamaan oman ryhmän alkua. Katsomossa oli muitakin notkumassa ja seuraamassa ratsukoiden menoa. Jossain vaiheessa oman valmennuksensa jälkeen myös Sarah istahti viereeni ja juttelimme tovin jos toisenkin ratsastamisesta ja hevosista.
- Joko jännittää oma valmennus, nainen kysyi yhtäkkiä.
- Arvaa vaan. Hyvä etten joudu juoksemaan vessaan vartin välein, vastasin ja naurahdin pienesti. Sarah hymyili lohduttavasti sillä nainen tiesi itsekin että Daniel osasi olla kova valmentaja ja pisti kyllä töihin.
- Kyllä te pärjäätte. Mä ainakin pidän peukkuja, Sarah sanoi kannustavasti ja hymyilin vastaukseksi. Perhoset alkoivat leijailemaan vatsassa mitä lähemmäksi valmennusaika tulisi ja sainkin painella maneesista ulos hyvissä ajoin jotta ehtisin hoitaa kaiken ennen alkua.

Armi nuokkui karsinassaan kun menin sinne kantaen tamman kaikkia kamppeita ja harjoja. Nyt olin jo vähän rauhallisempi kuin eilen mutta edelleen kädet hieman tärisi kun harjasin hevosen ja pyörittelin pintelit sen jalkoihin. Tarkistin taas kunnolla että satula oli oikealla kohdalla ja suitset eivät kiristäneet tai roikkuneet mistään. Kaiken ollessa valmista vetäsin hanskat käteen ja kypärän päähän ja lähdin taluttamaan Armin maneesiin.

- Puserretaan napakkuutta niin heppoihin kuin ratsastajiin. Haussa täydelliset laukannostot ja pysähdykset, Daniel ilmoitti heti kättelyssä. Tästä tulisi itselle kyllä haastavaa sillä niissä olisi parannettavaa vielä enemmän kuin tarpeeksi.
- Valmistele siirtyminen kunnolla ja käytä enemmän istuntaa, Daniel ohjasi napakasti ja yritin tehdä kaikkeni että homma onnistuisi. Huomasin selvästi että jokainen lihas työskenteli täysillä ja tulisin olemaan ihan raato tämän jälkeen. Pysähdykset alkoivat olevaan vähemmän töksähteleviä pikkuhiljaa, mutta laukannostoissa olisi vielä parannettavaa. En vain yksinkertaisesti osannut antaa laukka-apuja tarpeeksi tasaisesti että nostosta tulisi siisti mahdollisimman pienillä avuilla. Kyllähän se loppua kohti parani ainakin vähän eikä Daniel tuijottanut enää meitä niin tuimasti kuin aluksi.
- Vielä lisää treeniä niin kyllä teistä vielä on kilpakentille, Daniel kommentoi vielä lopuksi ja huokaisin helpotuksesta. Valmennus oli päättynyt.

Kiikutin Armin suorilta pesukarsinalle jossa riisuin siltä kamppeet ja kylmäsin jalat huolellisesti. Lässytin sille kaikkea samalla kun hoidin sitä sillä Armi oli ollut oikein mallikas ratsu vaikka itse olin kämmäillyt aika lahjakkaasti välillä. Lopulta Armi asettui rauhassa levolle karsinaan kun kipaisin viemään kamppeet paikoilleen ja suuntasin loungen suihkuun. Kuuman veden alla ajattelin vain tulevaa viikkoa kun edessä olisi vielä kaksi valmennusta ennen sunnuntain Kalla CUPin ensimmäistä osakilpailua. Olin ilmoittautunut vain KN Special luokkaan, mutta silti jännitin sitä enemmän kuin kilpailemista koskaan.

Kolmas valmennus oli edessä neljän päivän sisään ja ahteri oli jo sanomassa itseään irti. Istuin Armin selässä valoisassa maneesissa ja verryttelin sitä samalla kun kuuntelin Amandan puhetta.
- Tänään keskitytään istuntaan ja huolellisiin teihin. Ei siis oikomista, Amanda sanoi napakasti ja en voinut estää voihkaisua pääsemästä suustani.
- Ja Kiia voi kävellä suoraan ulos jos on tyytymätön, Amanda tokaisi ja mulkaisi minua pahasti. Vedin irvistykseen vääntyneen ilmeeni peruslukemille ja aloin keskittymään ratsastukseen vaikka kroppani oli ottamassa lopputilin. Itse olin kuitenkin törkännyt itseni tähän tehorääkkiin juuri ennen ensimmäisiä kilpailuja joten ei kärsinyt valittaa. Olihan siitä kuitenkin vain hyötyä.

Työskentely käynnissä ei ollut vielä pahakaan ja yhteistyö Armin kanssa sujui mainiosti. Välillä sain moitteita asennosta ja käsien paikoista, mutta pikkuhiljaa nekin oli alkanut löytämään paikkansa valmennuksien ja oman treenin myötä. Ravissa perse sai kuitenkin aikamoista rääkkiä sillä Amanda pisti meidät ratsastamaan harjoitusravissa koko ajan eikä persettä saanut nostaa satulasta hetkeksikään. Äkkiä nainen alkoi laukomaan aikamoista tahtia neuvoja ja korjasi kaikkia ratsukoita vuorotellen. Jotenkin kummasti Amanda sai minut aina tuntemaan ihan paskaksi ratsastajaksi jolla ei ole mitään asiaa hevosen selkään. Luojan kiitos edistyin pikkuhiljaa pitkän tauon jälkeen. En mä ilmeisesti kuitenkaan niin paska ollut kuin itse tunsin olevani. Antoihan Amanda minun edelleen vuokrata Armia ja osallistua jopa tallin ulkopuoliseen valmennukseen ja kilpailuihin.

Valmennuksen edetessä aloin pikkuhiljaa saamaan tuettua hevosta oikein kulmissa ja erilaisissa teissä ilman sen suurempia oikomisia. Armi työskenteli koko ajan innokkaasti eikä sitä tarvinnut potkia missään vaiheessa liikkeelle. Pystyin siis keskittymään enemmän omaan ratsastukseen. Loppuvalmennuksesta olin jo ihan loppu ja kaipasin kunnon kylpyä.
- Sulla on osaava hevonen alla niin käytä se hyväksi. Jos teet paljon töitä niin voit päästä sen kanssa pitkälle. Velttoilulla teistä ei tuu mitään, Amanda sanoi valmennuksen lopussa. Kasvoilleni levisi hymy sillä tätä en ollut osannut odottaa. Tulihan sieltä pieni piikkikin, muttei nainen kyllä haukkunut pystyynkään.

Velttona laskeuduin Armin selästä ja löysäsin satulavyötä samantien. Halasin tammaa onnellisena, sillä vihdoinkin kaikki alkoi näyttämään valoisalta vaikken ollut vielä niin osaava kuin haluaisin. Talutin tamman suoraan pesupaikalle jossa harjasin sen kaikessa rauhassa ja kylmäsin jalat huolellisesti. Naureskelin päässäni sillä näin kuinka vastapäisessä karsinassa asuvan Sipsin uusi hoitaja Aleksanteri yritti epätoivoisesti piiloutua tamman karsinaan karkuun kaikilta jotka kulkivat käytävällä. Käytävällä nimittäin kulki juuri Isbe joka pysähtyi yllättäen kohdallani.
- Voisit tuoda Torun joku päivä näytille, nainen sanoi asiallisesti ja hymyilin stressaantuneen näköiselle naiselle.
- Perjantaina oon tulossa illalla kasilta ratsastaan maneesiin jos kiinnostaa tulla katsomaan, vastasin Isbelle joka näytti mietteliäältä.
- Katotaan jos ehdin, Isbe sanoi ja jatkoi sitten matkaansa kohti Salsan karsinaa.

Tämän jälkeen olinkin jo valmis joten vein Armin omaan karsinaansa rauhoittumaan. Suuntasin katseeni Sipsin karsinalle jossa Aleksanteri piileskeli edelleen.
- Ei täällä enää ketään muita oo. Voit tulla esiin, hihkaisin ja nopeasti nuoren miehen pää pilkisti esiin karsinasta. Naurahdin Aleksanterin ilmeelle sillä hän näytti siltä että voisi juosta karkuun hetkenä minä hyvänsä. Lähdin viemään Armin kamppeet varustehuoneeseen ja huolsin ne asianmukaisesti ennen paikoilleen laittamista. Juuri nyt en kaivannut Amandan moitteita kamppeiden kunnosta joten tein kaiken erityisen huolellisesti. Minulle ei kävisi hyvin jos nainen huomaisi varusteissa jotain moitittavaa. Tällä kertaa ajattelin suunnata kotiin löhöämään ammeeseen ja juomaan lasin viiniä joten astelin suorinta tietä autolle ja lähdin hurauttamaan kotia kohti.

Tarkistin jo varmaan viidennettä kertaa että onhan kaikki tarvittava mukana kun lähtö Hallavaan oli edessä. Se oli myös eräänlainen tapa pitää hermot kurissa, sillä olihan edessä eka ulkopuolinen valmennus. Kaiken kukkuraksi Penna Vaanila oli lähdössä meille kuskiksi ja minun teki vain mieli hypätä lähimpään kaivoon ja jäädä sinne. Mies oli kuitenkin ainoa täysi-ikäinen minun lisäksi autossa joten pakko kai se oli kestää. Kiikutin Armin kamppeet autoon ennenkuin kävin hakemassa puunatun ja loimitetun tamman lastattavaksi. Neitokainen otti tilanteen rauhallisesti ja käveli suoraan autoon.

Matka tuntui kestävän ikuisuuden kuunnellessa Pennan ainaisia selityksiä kaikesta mahdollisesta hevosiin liittyvistä asioista. Myös Avan ja Santun jutustelu kuului taustalta ja vajosin syvemmälle auton penkkiin. Hallavan pihassa kuitenkin piristyin sillä pääsin vihdoinkin tekemään muutakin kuin istumaan. Hermot olivat riekaleina ja joutuisin vielä odottelemaan yli kaksi tuntia omaa valmennustani paikan päällä. Penna onneksi suuntasi aika nopeasti seuraamaan muiden valmennuksia ja jäin yksin Armin kanssa.

Tänään ei onneksi ollut paljoa pakkasta joten otin Armin ulos autosta ja lähdin taluttelemaan sitä hieman pihamaalla jotta se saisi venytellä hieman jalkojaan. Takaisin autolle tullessa näin kun ruskeahiuksinen nuori nainen tuli juuri autosta ulos. Olin nähnyt hänet joskus Auburnissa joten tiesin ettei kyseessä ollut mikään varas. Nainen tuli Armin luokse hieman aran oloisesti ja alkoi rapsuttelemaan tammaa otsasta. Katsoin naista kummastuneena.
- Mä oon siis Nita. Armin entinen vuokraaja, Nita sanoi kun huomasi kummallisen ilmeeni.
- Ahaa. Kiia. Armin nykyinen vuokraaja, vastasin ja hymyilin naiselle rohkaisevasti.
- Haluaks auttaa mua laittaan Armin valmiiks. Mua jännittää niin että meinaa jalat lähtee alta, kysäisin Nitalta sillä tiesin että naisen valmennus olisi joskus myöhemmin. Olin kuullut siitäkin Pennalta joka selvästikin tiesi kaikkien aikataulut.
- Mielelläni, Nita sanoi ja nousin sitten Armin kanssa takaisin autoon.

Nita jäi varustamaan Armia sillä aikaa kun itse menin haukkaamaan pientä välipalaa. Pieni heikotus oli iskenyt nimittäin kun olin kyykistynyt Armin jalkojen juureen. Kaivellessani repusta eväitä Penna päätti ilmestyä paikalle ja pälättämään kuinka olisi kohta minun vuoro ja mitä minun pitäisi muistaa ja tehdä. Lopulta en enää kestänyt miehen selityksiä ja sulloin sen suuhun juuri kädessäni olleen banaanin. Pennan ilme oli kieltämättä näkemisen arvoinen ja miehen takaa kuului tirskahdus kun Nita oli tullut hakemaan Armin satulaa ja suitsia. Mies jäi hölmistyneenä mussuttamaan sitä banaania ja me tytöt pujahdimme takaisin Armin tykö. Nitan kanssa oli helppo jutustella siinä varustamisen ohella ja nopeasti tamma olikin valmis. Vaihdoin itse vähän kampetta jonka jälkeen lähdin Nitan perässä kohti maneesia.

Jo valmennuksen alussa huomasin, että tehovalmennus viikko oli tehnyt tehtävänsä kun Aleksi pisti meidät kulkemaan pituushalkaisijalla ja pysähtymään kuten oikeissa kouluratsastus kilpailuissa. Sain Armin pysähtymään yllättävän tasaisesti vaikka kuulemma pitäisi käyttää vielä enemmän istuntaa apuna. Armi liikkui koko valmennuksen ajan tasaisen varmasti vaikka itse tein välillä ihan ihmeellisiä virheitä. Välillä en muistanut valmistella siirtymistä tai seuraavaa tehtävää kunnolla ja sain kyllä kuulla siitä samantien. Hiki virtasi kypärän alla kun Aleksi piiskasi meitä töihin ihan urakalla ja pisti tekemään järkyttävän määrän siirtymisiä, voltteja ja pääty-ympyröitä. Kaiken piti tapahtua juuri siinä missä kuuluikin eikä siitä tingitty yhtään. Ympyröiden ja volttien piti olla pyöreitä ja siirtymisien siistejä ja tarpeeksi energisiä, muttei mitään sähköjänis meininkiäkään. Pakko myöntää että ne alkoivat jo sujua paremmin ja osasin tukea osaavaa hevosta sopivasti ettei mikään lähtenyt liiraamaan. Vielä olisi kyllä parannettavaa, mutta tästä on hyvä suunnata eteenpäin.

Valmennuksen loputtua Nita auttoi laittamaan loimen Armin selkään ja perseeni alle, sillä lähdin kävelemään pienet loppuverkat lähimaastoon. Armi venytti kaulaansa onnessaan ja itse nautin viileydestä tuon rääkin jälkeen. Palattuani tamman kanssa autolle Nita oli jo hävinnyt huolehtimaan omasta ratsustaan ja ystävällisesti Penna auttoi minua riisumaan hevoselta kamppeet. Hoidin sen kaikessa rauhassa matkakuntoon ennenkuin kiinnitin sen autoon paikalleen ja pääsimme paluumatkalle kohti Auburnia. Kotiin kun pääsen niin nukun ainakin viikon, ajattelin ja lysähdin taas auton etupenkille ja suljin silmäni.

Ensimmäiset kilpailut Armilla oli edessä ja olin viime päivinä valehtelematta viettänyt tunteja kierrellen eri kauppoja ja tuhlannut rahaa enemmän kuin tarpeeksi jotta näyttäisimme edustavilta. Armilla oli ennestään kultareunuksinen kisahuopa joten olin päättänyt jatkaa kultateemaa muuallekin. Ostin tammalle kivan näköisen uuden otsapannan jossa oli kultaisia swarovski kristalleja, sekä itselleni kultaisia hiuskoristeita joita voisin laittaa myös Armin harjaan. Eräästä korukaupasta löytyi vielä kauniit kultaiset korvakorut ja kaulakoru jotka lähtivät ehdottomasti matkaani. Olin myös nähnyt Sokka Luxuries mallistossa kivan näköisen kilpailutakin kultaisilla reunuksilla joten maksoin itseni kipeäksi ostessani sen. Pakkohan se kyllä oli, sillä minulla ei ollut vielä minkäänlaista kisatakkia olemassa.

Sunnuntai aamuna heräsin todella aikaisin jotta ehtisin laittaa itseni valmiiksi. Odotellessani kahvin valmistumista kävin pikaisesti suihkussa ja kuivasin hiukset kuivaajalla. Aamukahvia hörppiessä meikkasin kevyesti ja laitoin hiukset siistille nutturalle. Olin edellisenä iltana kiinnittänyt kultaiset koristeet siistiksi nauhaksi ja sain pujotettua sen sopivaan kohtaan nutturaan. Korvakorut korviin ja kaulakoru kaulaan ja olin pikkuhiljaa valmis. Kilpailuvaatteet oli siististi pakattuna pukupussiin joten niiden likaantumisesta ei tarvinnut huolehtia. Nappasin kaikki tarvittavat kamppeet matkaan ja lähdin ajamaan kohti Auburnia.

Olin jo edellisenä päivänä nähnyt Amandan palkkaaman juhlasuunnittelijan kätten jäljen käydessäni hoitamassa Armin joten en yllättynyt paikkojen hienoudesta. Pihapiirissä ja talleissa kävi hulina ja vilinä kun suuntasin ensimmäisenä viemään kisakamppeet loungeen. Näin nyt paikan päällä enemmän ihmisiä kuin koskaan aikaisemmin yhtäaikaa ja kaikki iskeytyi minuun kuin halolla olisi lyöty päähän. Nyt olisi oikeasti tosi kyseessä ja kisapäivä. Veltoin jaloin astelin loungen puolelle jossa Sarah tervehti minua jännittyneen kuuloisesti. Nainen starttaisi samassa luokassa kuin minä ja valmistautui myös tulevaan koitokseen. En viitsinyt vielä vaihtaa kisakamppeita päälle joten suuntasin tammatallin puolelle jossa Armi odotteli minua jo karsinassaan.

Ihan ensimmäisenä kävin hakemassa varustehuoneesta tamman harjat ja puunasin sen päästä kavioihin huolellisesti. Armin punainen karvapeite kiilteli kauniisti ja jalkojen sukat olivat ihanan valkoiset. Tottunein ottein letitin Armin harjan ja pyörittelin ne pienille sieville sykeröille. Vielä koristeiden kiinnitys ja kaikki olisi valmiina. Tänään kyllä toivoi että olisi olemassa kisahoitaja, mutta toisaalta touhuaminen vähensi jännitystä mukavasti. Kipaisin vielä uusiksi loungen puolelle vaihtaakseni vaatteet jonka jälkeen saisikin alkaa varustamaan Armia.

Hyvä etten päästellyt alleni jo verryttelyssä ja vuoroani odotellessa. Niin paljon jännitin. En ollut kilpaillut ennen kuin ehkä parissa pikku kotikisassa lapsosena ratsastuskoulun ponilla. Olin toiseksi viimeinen lähtölistoissa joten ehdin nähdä ennen omaa vuoroani muutaman suorituksen. Matildan ja Zelian ollessa radalla aloin jo jännittämään ihan urakalla ja kuljin Armin selässä käynnissä odotellessani omaa vuoroa. Sitten tulikin jo oma vuoroni ja ohjasin kokeneen Armin kouluratojen sisäpuolelle. Itsestä tuntui että tein tyhmiä pieniä virheitä radalla, mutta onneksi osaava Armi antoi asioita anteeksi. Keskityin täysillä ratsastamaan radan kunnialla läpi eikä ollut kaukana etten olisi valunut velttona tamman satulasta kun rata oli vihdoin ohi ja sain ohjata Armin ulos.

Halasin Armia istuessani sen selässä ja taputin kaulalle sillä suoritus oli mennyt paremmin kuin olin ajatellut. Jäin radan läheisyyteen katsomaan Adelinan ja Lefan suorituksen sillä he olisivat viimeiset tässä luokassa. En viitsinyt laskeutua hevosen selästä alas sillä tulokset tulisivat pian enkä tiennyt yhtään miten meilläkään oli mennyt. Viimein Isabellan ääni kuulutti ensimmäisen luokan tulokset ja meinasin pyörtyä kuullessani että olin voittanut. Mitä, miten, häh. Onnellisena kävimme Armin kanssa hakemassa ruusukkeen palkintojen jaosta. Tällä hetkellä kaikki tuntui jotenkin ihan uskomattomalta ja usko tulevaisuuteen vain kasvoi.

Palkintojen jaon jälkeen kiskaisin jonkun avuliaan avustuksella Armin selkään loimen ja suuntasin neidin kanssa tekemään loppukäynnit maastoon. Oli vain pakko päästä vähän tuulettumaan ja rauhoittumaan. Onneksi pakkasta ei ollut kuin pari astetta ja oli selkeää joten lähimaastoissa oli mukava pyöriä hetken aikaa. Takaisin tullessa yritin pujotella kaikkien ohitse että pääsisin tammatallille. Tallin edessä laskeuduin selästä ja talutin neidin sisälle.

Pesukarsina oli onneksi vapaa joten kiikutin Armin suoraan sinne ja riisuin siltä varusteet. Kylmäsin jalat hyvin ja harjailin neitokaisen läpikotaisin. Sykerötkin sai jo irrotella, mutta koristeet otin kyllä talteen. Mistä sitä ikinä tietää jos niitä tarvitsee joskus. Kun hevonen oli hoidettu ja laitettu karsinaan, sekä varusteet huollettu niin painelin takaisin loungeen. Nappasin farkut ja muut mukavammat vaatteet matkaani ja kävin vaihtamassa kisakamppeet pois. Nuttura ja koristeet saisivat kyllä vielä jäädä, otan ne pois kotona. Päätin käydä haukkaamassa jotain syötävää ja mennä sitten seuraamaan loppuajan kisoja. Mistäs sitä ikinä tietää vaikka joku sattuisi tarvitsemaan apuakin.

Onni on helppo vuokrahevonen jonka kanssa valmennus ja kisamatkat menivät helposti. Tulin tähän johtopäätökseen kun olin seurannut aikaisemmin Auburnin pihassa Adelinan ja Pennan taistelua saadakseen Lefan nousemaan auton kyytiin. Lopulta varusteet ja hevoset oli kyydissä ja pääsimme ajamaan kohti Seppelettä.

Seppeleen pihassa katselin ympärilleni uteliaana sillä en ollut käynyt siellä ennen. Olimme hyvissä ajoin paikalla kun Ava ja Santtu ratsastaisivat ensimmäisessä ryhmässä. Itse en jännittänyt enää matkoja läheskään niin paljon ja oloni olikin harvinaisen rento. Nappasin Armin alas autosta ja lähdin käveleskelemään pitkin pihoja tutustuakseni paikkoihin etukäteen, järjestettäisiinhän seuraava osakilpailu kyseisessä paikassa. Maneesi ja kenttä löytyi helposti kivan näköiseltä tallipihalta ja suuntasin leppoisasti löntystelevän tamman kanssa takaisin autolle. Olihan eka ryhmä jo alkanut ja itse ratsastaisin seuraavassa.

Näin kun Adelina oli jo varustamassa Lefaa ja päätin ryhtyä itsekin toimeen. Harjailin ja varustin Armin joka oli mukavan pirteällä tuulella tänään. Sain käärittyä vaaleansiniset pintelit helposti sen jalkoihin ja tarkistin vielä että saman värinen satulahuopa oli varmasti kunnolla. Auburnia edustaessa ei ole varaa virheisiin. Vielä kypärä päähän ja hanskat käteen ja menoksi. Talutin Armin maneesiin kun edellinen ryhmä lopetteli ja nousin tamman selkään.

Anne laittoi meidät alkuverkaksi kävelemään, menemään kevyttä ravia ja laukkaa.
- Vähän reippaampaa ravia kaikilta ja Kiia lakkaa vain matkustamasta, Anne sanoi ja punastuin hieman. Pakko myöntää että saatoin hetkeksi unohtua vain matkustamaan Armin selässä enkä keskittynyt hommaan. Anne kiinnitti huomiota kaikkien istuntaan ja enemmänkin sen avulla täytyisi tehdä muutamia käynti-ravi siirtymisiä. Lävistäjällä tehtiin ravin sisällä askelpidennyksiä joissa itselläni oli hieman ongelmia. Istunta, pidäte, pohkeet, mietin mielessäni mutta silti homma ei meinannut aluksi onnistua.
- Pohkeet kiinni hevoseen äläkä nojaa taaksepäin, Anne hihkaisi minulle ja yritin parhaani mukaan toteuttaa tätä. Pikkuhiljaa pakka alkoi pysyä kasassa ja melkein hihkuin onnesta. Onnistuin!

Laukannostojen treenaus sujui meiltä jo paremmin kun olin niitä jo aikaisemmin treenaillut Armin kanssa. Tamman ollessa vireällä tuulella niistä tuli vähän lennokkaita alkuun ja sain moitteita samantien Annelta. Pakko myöntää ettei ensimmäiset varmastikaan näyttäneet kovinkaan hallituilta. Aloin valmistelemaan laukannoston paremmin ja Armi toimi täysin apujeni mukaan. Nostoista alkoi tulla hallittuja ja tasapainoisempia, vaikkakin omassa ratsastuksessa olisi vieläkin parannettavaa. Välillä saatoin jäädä kiinni sisäohjaan ja yritin kiinnittää siihen erityistä huomiota nostoissa.

Valmennuksen lopussa päästiin hevosten kanssa kulkemaan rennossa ravissa eteen-alas ja Armi venytti onnessaan kaulaansa. Sen askellus oli ihanan pehmeää ja tuntui että voisin tehdä sitä aina. Loppukäyntien jälkeen huokaisin helpostuksesta kun yksi valmennus oli taas takana päin. Laskeuduin Armin selästä ja löysäsin satulavyötä valmiiksi. Olin jo unohtanut että Sarah ja Riepu osallistuivat seuraavaan ryhmään ja säikähdin kun nainen tervehti minua tullessaan maneesin keskelle. Moikkasin takaisin ja lähdin taluttamaan Armin takaisin autolle. Olin itse tyytyväinen ja hevonenkin näytti tyytyväiseltä joten kaikki tuntui hyvältä.

Oih kahvia, ajattelin kun astelin tyhjään loungeen ja näin pannussa ihanaa mustaa juomaa. Otin höyryävää kahvia kuppiin ja istahdin mietiskelemään yksin. Kauaa se yksinäisyys ei kestänytkään kun joku tummatukkainen nainen asteli ovesta sisään ja suuntasi myös hakemaan kahvia. Kahvin keittäjä ilmeisesti selvisi.
- Me ei ollakaan ilmeisesti vielä tavattu. Gabriella, nainen sanoi ja istui varovaisesti seuraani.
- Ei vissiin ollakaan. Kiia, vastasin ja hymyilin pienesti.
- Oon siis tallityöntekijä ja omistan ton Reiskan, nainen sanoi ja mietin kuumeisesti mikä hevonen on Reiska. Sitten päähäni välähti että olihan tallilla se kirjava täykkitamma jonka lempinimeä ihmettelin kerran.
- Ahaa. Mä oon Armin vuokraaja ja onhan mulla oma hevonenkin tuolla Purtsilassa, kerroin ja hörppäsin lisää kahvia. Siinä sitten jutusteltiin tovi ennenkuin minulle välähti että kello on kohta puoli viis ja Armi seisoi vielä karsinassa hoitamatta.
- Nyt pitää mennä tai myöhästyn valkasta, sanoin Gabriellalle ja ryntäsin paikalta. Hienoa Kiia, hienoa.

Joku oli onneksi jo hakenut Armin sisälle, joten pääsin suorilta harjaamaan tammaa. Myös Sarah oli ilmestynyt Effin karsinaan hoitamaan tammaa ja varsaa, joten siinä rennosti jutusteltiin samalla. Valitettavasti myös Penna päätti paukahtaa paikalle juuri kun oli kiire.
- Vauhtia tai sä myöhästyt sun valmennuksesta, mies sanoi ensimmäisenä ja mulkaisin miestä hyvinkin pahasti. Jos katse voisi tappaa niin Penna olisi nyt vain märkä läntti tallin käytävällä.
- Kyllä mä nyt sen tiiän. En mä tarvi sua siitä muistuttamaan, tokaisin ehkä vähän turhankin tylysti. Mitäs tulee sanomaan asioita jotka mä tiedän jo ennestään ja stressi vain kasvoi hetki hetkeltä. Yritin päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos kun mies puhua pulputti jotain karsinan ovella, ja itse keskityin varustamaan Armia. Tamma seisoi onneksi rauhassa paikoillaan kun pyörittelin pintelit sen jalkoihin ja laitoin varusteet sen päälle. Nappasin kypärän ja hanskat karsinan edestä ja talutin Armin kohti maneesia jättäen Pennan nököttämään talliin.

Aikaisemmin en ole ollut Isabellan valmennuksessa, sillä Amanda piti aina meidän ryhmän. Odotin tätä jopa innolla nyt kun stressi helpotti ehtiessäni ajoissa maneesiin. Alkuvalmennuksesta Isabella keskittyi meidän kanssa enemmän istuntaan ja siistiin, täsmälliseen ratsastukseen pysähdysten sekä käynti- ja ravisiirtymisten kautta. Nämä alkoivat olla meille jo tuttua eikä niissä kovinkaan kummoisia ongelmia ollut. Mitä nyt en aina muistakut valmistella siirtymistä kunnolla ja siitä tuli vähän kökkö.

Sitten alettiin tekemään ravissa ja laukassa kahdeksikkoa molempiin suuntiin. Kahdeksikolla tehdään siirtymisiä eri askellajien välillä, ja siinä alkoi tulla itsellä pienoisia ongelmia. Kahdeksikot ei olleet ihan täydellisiä kun en saanut tuettua Armia oikein ohjan ja pohkeen avulla. Isabella korjasi kaikkien virheitä tasaisen tappavaan tahtiin ja pikkuhiljaa ne alkoivat sujua paljon paremmin. Valmennuksen loputtua olin ihan loppu ja kaipasin vain lisää kahvia. Hoidin Armin pois kaikessa rauhassa ja palasin sitten maneesiin seuraamaan muita ryhmiä.

// 425 sanaa //

Tää viikko oli ollut mulle ja Armille helpompaa, sillä olimme päässeet hengähtämään valmennuksien osalta. Olihan tiistaina ollut yksi, mutta se oli onneksi ollut tutussa ja turvallisessa kotiympäristössä. Se mahdollisti työn teon myös valmentautumisen ohella, joka muuten on osoittautunut haastavammaksi kuin ajattelin. Ainakin kiireellisempinä viikkoina kun valmennuksia sateli kuin sieniä sateella.

Tänään kuitenkin suuntaisimme Saaristoon jossa Henry Sääri valmistelisi meitä Tie Tähtiin kisan toiseen osakilpailuun. Kuumeisesti yritin pakkailla kaikki tarvittavat kamppeet autoon ja puunailla Armin edustuskuntoon. Kuten aina kun lähdettiin vieraaseen paikkaan edustamaan Auburnia. Vaikka jännitin aina valmennuksia, oli matkat ainakin mukavia Auburnin luksukselta tuntuvalla kuljetusautolla. Matkan ajaksi lysähdin lähimpään penkkiin ja ummistin silmäni kiinni. Nyt kun ei ollut järin puhelias olo, vaikka autossa olisikin ollut juttuseuraa.

Perillä porukan junnut valmistautui ja lähti ensimmäisenä omaan valkkaansa joten me muut jäätiin vain jumittamaan autolle. Kauaa en kyllä sitäkään jaksanut tehdä, sillä Pennan pölötys alkoi käymään hieman hermoille. Otin Armin ulos autosta vikkelään ja me lähdettiin seikkailemaan Saariston tallin pihamaalle. Maneesi oli heti parkkipaikan kuppeessa joten se oli helposti löydetty. Tämän vuoksi me suunnattiinkin sitten toiseen suuntaan jollekin hiekkaradan alkupätkälle. Hetken aikaa käveltyä me palattiin Armin kanssa takaisin autolle ja aloin pikkuhiljaa harjailemaan ja varustamaan sitä.

Valmennuksen alkaessa kävi ilmi, että Henry keskittyisi todella paljon istuntaan ja hevosen tasaiseen työskentelymuotoon. Armi kyllä kulki oikein nätisti koko ajan, mitä nyt välillä meni miten sattuu omien pikku mokien vuoksi. Istuntani oli onneksi aktiivisen valmentautumisen johdosta parantunut huomattavasti aikaisempaan, mutta silti siitä vielä löytyi näköjään puutteita. Kolmikaarisella kiemurauralla en osannut tukea Armia oikein jotta se olisi kulkenut kuten pitää. Tämän johdosta hyvin koulutettu tamma hieman kiemurteli allani eikä oikein tiennyt miten pitäisi toimia. Vaikka yrittihän se parhaansa korjailla virheitäni.

Onneksi voltitkin alkoivat olla pyöreitä ja tahti pysyi hyvin yllä koko ajan. Hieman suoristamiset oli ongelmana, mutta eiköhän sekin paranisi ajan kanssa. Laukkasiirtymiset sentään puolestaan sujuivat jo yllättävän hyvin eikä Henry keksinyt kovin paljoa moitittavaa. Ei ainakaan mitään kauhean pahoja virheitä joita olisi vaikeampaa lähteä korjaamaan. Loppuvalmennuksesta me kuljettiin Armin kanssa rennosti ympäri maneesia ja meno alkoi näyttämään taas jopa ihan ratsastukselta. Kun vihdoin Henry ilmoitti valmennuksen loppuneeksi huokaisin helpotuksesta. Mahani huusi nälästä ja väsymys alkoi painaa koko kroppaa.

Velttona laskeuduin Armin selästä ja löysäsin satulavyötä ennenkuin talutin neitokaisen takaisin autolle. Sarah oli siellä valmistelemassa Effiä valmennukseen eikä niillä näyttänyt oikein yhteistyökään pelaavan. Effi kun näytti välttelevän tällä hetkellä kaikkea kuin ruttoa. Sidoin Armin kiinni autolla ja vaihdoin suitset ihan ensimmäisenä vaaleansiniseen riimuun. Tämän jälkeen hoidin kaiken muun järjestelmällisesti ja kaikessa rauhassa. Meneehän meillä vielä hetki että päästään lähtemään takaisinpäin. Lopulta Armi oli riisuttu varusteista, harjattu ja loimitettu joten lastasin sen takaisin autoon.

Edellisen päivän kisat oli taas menny oikein mukavasti ja olin tyytyväinen neljänteen sijaani. Kisareissu tuntui koko kropassa, mutta siitä huolimatta odotin ihan innolla tämän päiväistä valmennusta. Lauri Merikanto oli nimittäin saapunut jälleen Auburniin valmentamaan ja minähän tietenkin olin ollut heti haukkana paikalla ilmoittautumassa. Nita ja Sarah ratsastaisivat samassa ryhmässä, mikä tuntui hieman hassulta sillä me kisattiinkin ihan eri tasoilla. Nyt sillä ei kuitenkaan ollut väliä.

Tasan yhdeltä olin jo maneesissa ja istuin kuin tatti Armin selässä. Kuuntelin tarkkaavaisesti Laurin ohjeet ensimmäiseen harjoitukseen kävellen suurella ympyrällä miehen läheisyydessä. Alkuvalmennus mentiin hieman pidemmillä ohjilla kaikissa askellajeissa. Armin kanssa oli yllättävän helppoa ratsastaa eteen ilman että tamma lähtisi pakenemaan alta. Ravissa kulmien volteissa ravi meinasi kuitenkin hyytyä ihan oman mokan takia, sillä jotenkin keskittymiskyky oli kuin kultakalalla tällä hetkellä. Laukassa homma meni jo paljon paremmin eikä suurempia oikomisiakaan kulmissa tullut.

Verryttelyjen jälkeen siirryttiin puomitehtäviin. Käynnissä puomitehtävät oli meille aika helppoja, sillä Armi tuntui suoriutuvan niistä vaikka unissaan. Ravissa en kuitenkaan saanut tuettua tammaa oikein väistöissä ja tamman takapuoli meinasi lähteä seikkailemaan omille teilleen. Tässä kun sitten mokasin niin myös puomeille tultiin kehnomman puoleisesti ja pari puomia kolahtikin. Lauri huuteli neuvoja sen minkä kerkesi, mutta ei meillä mennyt ihan niin kehnosti kuin Sarahilla. Ravityöskentelyssä naisella oli vaikeuksia Effin kanssa ja kuulin kuinka puolit kolisivat takanani minkä kerkesi. Jokaisen suorituksen jälkeen seuraava meni jo onneksi paremmin. Laukassa jätin väistöt suosiolla väliin vaikka allani olikin osaava ratsu. Tyydyin menemään helpomman kautta, vaikkei ehkä Amanda olisi hyväksynyt sitä alkuunkaan. Valmennuksen jälkeen olin rättiväsynyt ja puolikuollut, joten hoitaisin vain ratsuni pois ja suuntaisin kotiin suihkuun ja päikkäreille.

En olisi yhtään ihmetellyt vaikka tänään kaikki kaikkoaisi ympäriltäni, sillä olinhan minä kuin kaksoisolento zombien kanssa. Hiukset ei meinannut suorentua huonostikaan, silmien alla oli järkyttävät silmäpussit ja koko kroppa vapisi unenpuutteesta. Edellispäivien kilpailut ja valmennukset oli vetäneet minusta aika hyvin mehut ja siihen päälle Torun uskomattomat tempaukset oli saaneet minut kuoleman partaalle. Oli ilmeisesti ollut virhe yrittääkään liikuttaa oria pitkien päivien päätteeksi.

Varmaan kuudennen kahvikupillisen jälkeen olin saanut itseni edes jotenkuten ihmisen näköiseksi ja uskalsin istahtaa auton rattiin ilman pelkoa rattiin nukahtamisesta. Punaiset hiukset kuitenkin hapsottivat hieman ja sidoin ne ponnarille autossa ennenkuin astelin loungeen. Paikan päällä oli muutamia ihmisiä joiden kanssa en oikeastaan ollut koskaan sen kummemmin jutellut. Nimeltäkin tiesin vain Adelinan, joka oli tullut tutuksi kisa- ja valmennusmatkoilta. Ja sekin vain nimellisesti. Vaihdoin nopeasti ratsastussaappaat jalkaani ja nappasin kypärän ja hanskat matkaan.

Tammatallissa oli ihanan hiljaista ja sain kaikessa hiljaisuudessa harjailla Armia. Tamma seisoi rentoutuneena paikoillaan ja korvat lerpattivat sivuille.
- Sinä se ainakin osaat ottaa rennosti, supattelin tammalle joka vain käänsi hetkeksi toista korvaa kuunnellakseen ja käänsi sen sitten takaisin rennosti sivulle. Pyörittelin pintelit huolellisesti jokaiseen jalkaan ja nostin sitten satulan hevosen selkään. Satulahuovan suoristuksen sain tehdä molemmilta puolilta, sillä se oli mennyt ihan ihmeellisesti ruttuun. Tänään ei näköjään onnistu tämäkään, mutisin itsekseni ja kiesin Armin toiselle puolelle. Vielä satulavyön kiristys ja suitset niin ollaan valmiita lähtöön.

Maneesissa huomasin että meidän ryhmään osallistuisi minun lisäksi ainoastaan Adelina ja jonkun toisen tallin ratsastaja, Linnea. Ruuhkaa ei kyllä pääsisi tulemaan ja jotenkin tuntui että aikamoiseen rääkkiin jouduttaisiin näin pienellä porukalla. Tämän päivän valmentajana oli Heidi, johon olin törmännyt pari kertaa Purtsilassa. Sen kummemmin en ollut naisen kanssa jutellut, joten en oikein tiennyt millainen Heidi lopulta olisi ihmisenä tai valmentajana.

Ihan aluksi nainen pisti meitä treenaamaan alku- ja lopputervehdyksiä. Se nyt ei ehkä olisi välttämättä niin hankala homma näin väsyneenäkin, tai niin sitä ainakin luulisi.
- Käytä enemmän istuntaa apuna pysähdyksessä, Heidi neuvoi kun olin puoli nukuksissa yrittänyt tehdä harjoitusta ja vielä aika heikolla menestyksellä. Armi kun seisoi sitten lopulta ihan miten sattuu. Yritin keskittyä ihan täysillä valmennukseen ja pikkuhiljaa aloin heräämäänkin kunnolla tähän päivään. Ainakin hetkeksi.

Tämän alkaessa sujumaan aloitettiinkin tekemään siistejä siirtymisiä askellajista toiseen. Niitä olin treenaillut Armin kanssa jatkuvasti ja ne sujuivat meiltä jo ihan hyvin. Välillä valmistelut jäi puolitiehen ja niistä sainkin samantien muistuttelua. Kroppa huusi hoosiannaa kun jokainen lihas teki loppuvalmennuksen ajan töitä, mutta keskittyminen kannatti. Lopulta Heidi päästi meidät itsenäiseen loppuverkkaan, joka tarkoitti minulla ja Armilla pientä maastolenkkiä. Heitin ohuen loimen tamman selkään, istahdin itse takaisin satulaan sen päälle ja ohjasin hevosen kohti maastopolkuja.

// 418 sanaa //

Neljän päivän vapaat oli tehny hyvää niin minulle kuin Armillekin. Jotenkin tuntui että hevonenkin pursusi ihan erilaista energiaa leppoisampien päivien jälkeen. Ensimmäisenä kiikutin tamman varusteet pihalle parkkeerattuun autoon jotta ne ei vahingossakaan unohtuisi. Olisihan sekin näky, että pölähdettäisiin valmennukseen ilman satulaa tai suitsia. Pystyin kuvittelemaan Amandan happaman ilmeen jos näin kävisi ja se sai minut vain olemaan entistä huolellisempi. Nyt ei kärsisi saada naisen vihoja niskaan, ettei elämästä tulisi epämukavaa. Kiireitä kun pukkasi Armin kanssa enemmän kuin tarpeeksi.

Tälläisiä oli ajatukseni kävellessäni takaisin tammatalliin, jossa myös Sarah oli valmistelemassa Effiä matkaan. Armi kurkisteli karsinan oven yli korvat pystyssä ja alkoi hamuamaan taskujani samantien kun pääsin tarpeeksi lähelle. Naurahdin tamman innokkuudelle etsiä herkkuja samalla kuin huikkasin huomenet myös Sarahille. Nainen oli uppoutunut hoitamaan vuokrahevostaan, joten en viitsinyt häiritä enempää. Huonomuistisena olin unohtanut napata tamman harjapakin ja kuljetussuojat matkan varrella matkaan, joten jouduin suuntaamaan hakemaan sen.

Armi seisoskeli paikoillaan koko harjauksen ajan, vaikkakin kerjäsi välillä huomiota ja herkkuja. Pitkin vedoin puhdistin hevosen kauttaaltaan ja selvitin sen jokaisen jouhen huolellisesti. Tämän jälkeen sujautin kuljetussuojat joka jalkaan ja tarkistn että tarrat kunnolla kiinni. Tästä ei mennytkään sitten kauaa kun Penna tuli ilmoittamaan minulle ja Sarahille, että oli aika lastata hevoset ja lähteä. Pujotin riimun hevosen päähän ja peräkanaa talutimme hevoset pihalle. Armi talutettiin autoon ennen Effiä jotta myös jälkimmäinen nousisi hieman paremmin autoon. Kun kaikki oli autossa, niin päästiin matkaan.

Hallavan parkkipaikalle päästyämme hevosia alettiin purkamaan autosta ja jokainen tuntui hajaantuvan eri suuntiin. Itse päädyin johonkin Hallavan lähimaastoihin taluttelemaan Armia matkan jäljiltä. Pian säpsähdin kun kuulin selkäni takaa tervehdyksen, joka oli ilmeisesti tarkoitettu minulle.
- Onko se sun oma hevonen, Linnea kysyi päästessään meidän kohdalle. Nainen oli tuttu useista valmennuksista, joissa olimme yhtäaikaa.
- Ei. Tää on Auburn Estaten hevonen ja mä vaan vuokraan tätä. Entä sulla, vastasin ja hymyilin hiukan.
- Tää on mun oma. Meni omat ja varastetut varat ostaessani tän tossa reilu pari kuukautta sitten Latviasta, nainen vitsaili ja irvisti hieman.
- Sen mä kyllä uskon. Mulla oma hevonen Auburnin lähitallilla ja iteki sain maksaa siitä sievoisen summan ku se on lahjakas Auburnin kasvatti, kerroin pikku monsterista.
- Miten sä sit toisen hevosta vuokraat jos sulla oma hevonen, Linnea kysyi kummastuneena.
- Se on vasta kolme vuotias orivarsa niin pakko itellä kehittyä että saan vietyä sitä eteenpäin. Nytkin Amanda ratsuttaa sitä joka toinen viikko, kerroin Torusta vähän lisää.
- Ahaa no sit ihan ymmärrettävää. Meillä on miehen kans oma pikkutalli, mut ei meillä kyl oo vara pitää itellä kun pari omaa hevosta vaikka karsinoita on viis, Linnea sanoi haikeasti. Ilmeisesti nainen olisi halunnut itselleen enemmänkin hevosia.

Siinä sitten jumahdettiin juttelemaan tovin jos toisenkin eikä kumpikaan huomannut ajan kulua. Linnea vaikutti mukavalta ihmiseltä ja voisin jopa tutustua naiseen paremmin. Eipä noita ystäviä Kallan läheisyydessä järin paljoa ollut ja nekin enemmänkin tuttavia. Tulihan siinä sitten molemmilla kiire lähteä varustamaan ratsut valmennusta varten.

Puoli kolmen aikaan ratsastin Armin kanssa Sateen tallin maneesiin, sillä valmennuksemme alkaisi kohtapuolin. Siinä kävellessämme pitkillä ohjilla Susanna kertoi tämän päivän valmennuksen ohjelman. Selostuksen jälkeen nainen laittoi meidät suorittamaan itsenäisen kevyen alkuverryttelyn. Kokosin rennosti kulkevan Armin ohjat kunnolla käsiini ja lämmittelin sitä Susannan seuratessa kaikkia ratsukoita. Meidän ryhmässä ei ollut minun lisäkseni kuin Linnea ja Mistel, joten nainen pystyi helpostikin neuvomaan kaikkia.
- Vähän reippaampaa tahtia. Nyt hevonen kulkee aika laiskanpuoleisesti, Susanna sanoi ja kohdisti sanat minulle. Tein töitä käskettyä ja huomasin heti muutoksen tamman askelissa.

Lämmittelyn jälkeen aloittelimme ravityöskentelyä pääty-ympyröillä. Molemmille ympyröille Susanna oli laittanut törreröt joiden kohdalle pitäisi pysähtyä suoraan ravista. Pysähtymisiä olin treenaillut viime aikoina Armin kanssa aika paljonkin niin valmennuksissa kuin kotonakin, joten ne ei tuottaneet meille paljoakaan ongelmia. Jos jotain pieniä virheitä tuli, niin ne johtuivat minusta eikä hevosesta.
- Lisätään toiselle pitkälle sivulle loiva kiemuraura, koko uraa keskiravissa, ja pysähdykset ympyröillä suoraan ravista, Susanna sanoi.
- Toisella pitkällä sivulla pysähdys ja peruutus 5 askelta, ja jatkuu keskiravi, nainen jatkoi.

Työskentelin Armin kanssa hiki hatussa ja jouduin itse tekemään paljon enemmän töitä kun hevonen. Susanna neuvoi jokaista ratsukkoa vuoron perään ja oli mukavaa vaihtelua edelliseen valmennukseen. Amanda oli nimittäin piiskannut meitä armottomasti koko tunnin ajan. Susanna vaikutti paljon rennommalta ja ymmärtäväisemmältä, vaikka olikin tarkka. Peruutuksissa itse tein pari kertaa virheen ja Armi teki parikin ylimääräistä peruutusaskelta ennenkuin tajusin asian. Hoksaamisen jälkeen homma alkoi taas sujua paremmin ja Susannalta tuli kommentteja pääasiassa vain istuntaani tai käsien asentoon liittyen. Armin kanssa kaikki oli helppoa jos vain osasi itse pyytää.

- Edellinen tehtävä jää ja nyt tullaan ravissa nelikaarista ja tyhjällä pitkällä sivulla keskilaukkaa, Susannan käsky kävi ja vaihdoimme lennosta harjoitusta. Nelikaarisessa Armi taipui mukavasti allani, eikä mennyt yhtään sen hitaampaa tai nopeampaa kuin pyysin. Alkuun en tukenut hevosta tarpeeksi pohkeella ja ohjalla, joten Armi lähti hieman kiemurtelemaan miten sattuu allani. Susanna neuvoi rauhallisesti koko ajan ja pikkuhiljaa homma alkoi jopa näyttää taas kouluratsastukselta.

Lopussa Susanna laittoi meidät ratsastamaan kouluradan jotta voisi kertoa hyviä neuvoja, ja korjata mahdollisia epäkohtia. Meidän suoritus meni omasta mielestä ihan hyvin ja olin tyytyväinen kun se oli ohitse. Susanna oli joutunut muutamia neuvoja heittelemään kesken radan ja painotti eteenkin valmistelemaan hevosen paremmin seuraavaan tehtävään.

Ihan lopussa pääsimme sitten omatoimiseen loppuverryttelyyn jossa Susanna neuvoi kiinnittämään huomiota eteenkin omaan istuntaan. Itselläni se oli jo parantunut huomattavasti siitä kun aloittelin Armilla ratsastamista. Armi vaikutti hyvinkin tyytyväiseltä kun pääsi kävelemään pitkin ohjin ympäri maneesia. Koska meidän porukkaa oli vielä seuraavissakin ryhmissä, niin päätin heittää loimen Armin selkään ja lähteä kävelemään vielä vähän raittiiseen ulkoilmaan.

Koko aamupäivän olin tehnyt kotoa käsin töitä, jonka jälkeen oli vielä ollut Torun liikutus. Molemmat oli vienyt aika hyvin energioita itseltäni, mutta jotenkin tuntui että Armilla olisi tänään energiaa meidän molempien edestä. Sillä oli nimittäin ollut valmennukseton alkuviikko ja liikutuksesta oli näin ollen tullut hieman kevyempää kaksin köpötellessä.

Tämän lisäksi mieltäni painoi se, että olin tuhlannut pari päivää aikaisemmin toisen kerran pienen omaisuuden omaan hevoseen. Kyllä, hevoseen. Miten ihmeessä mulla on aikaa hoitaa kolmea hevosta. En tiedä mikä mielenhäiriö minulle oli iskenyt, kun olin lähtenyt tarjouskilpailuun usean muun ostajaehdokkaan kanssa. Tähän vaikutti vahvasti se, että kyseessä oleva tammavarsa oli Armin tyttärentytär ja vielä kauniin voikon värinen. Nyt sitten alkaa kuumeisesti etsimään sille tallipaikkaa ja mielellään jopa ylläpitokotia jossa olisi joku joka voisi viedä varsaa eteenpäin.

Auburnin pihassa oli jo hulinaa ja vilinää kun kurvasin parkkipaikalle, sillä ensimmäinen valmennusryhmä on juuri alkamassa. Matkalla tammatalliin bongasin Linnean kävelemässä tallipihalla hevosensa kanssa kohti tammatallia. Tervehdin tutuksi käynyttä naista ja jatkoin matkaa talliin samaa matkaa.
- Mihinhän karsinaan tän voi laittaa, Linnea pähkäili käytävällä ja mietin hetken aikaa.
- Voit laittaa sen vaikka tohon missä olit viimeksiki ku se on täysin tyhjä karsina, osoitin naiselle läheistä karsinaa.
- Ja jos tarvii niin tossa on pesu- ja hoitopaikat jossa voi kans varustaa, jatkoin ja näytin niidenkin paikat kaiken varalta.
- Kiitos, Linnea vastasi ja talutti päätä heiluttelevan tamman karsinaan. Tämän jälkeen nainen katosi hakemaan ilmeisesti varusteita.

Kipaisin itsekin hakemassa Armin harjat ja palatessani hevonen näytti siltä, että hänelle pitäisi antaa kaikki maailman herkut kun en huomioinut sitä samantien talliin tullessa. Naurahdin taskujani kaivelevalle tammalle ja aloin puhdistamaan sen karvapeitettä järjestelmällisesti. Pian Linneakin saapui paikalle ja talutti hevosensa viereiselle pesupaikalle. Siinä sitten pystyttiin jutustelemaan hevosista ja kaikesta muusta hevosia varustaessa.
- Et sattuis tietämään ketään joka vois ottaa tammavarsan koulutukseen, heitin Linnealle yhtäkkiä kun tajusin että hänelläkin saattaisi olla kontakteja.
- Hmmmm. En oo ihan varma ottaako Markokaan vielä ku sillä lähti edellinen ihan vasta. Meidän tallin valmentaja siis joka nyt pitää meille tän, Linnea sanoi mietteliäänä.
- Hetkonen seis siis mitä mikä hevonen, nainen jatkoi kummastuneen näköisenä.
- Ostin pari päivää sitten koulusukusen tammavarsan ja kun mulla ei oo oikeen aikaa kahteen nuoreen nii etin sille ulkopuolista kouluttajaa, vastasin irvistäen.
- No oho, Linnea hihkaisi vähän turhan isoon ääneen ja naisen hevonen säpsähti.
- Voithan sä kysyä Markolta valmennuksen jälkeen, nainen jatkoi hiljaisemmalla äänellä.
- Vois kai sitä, sanoin laittaessani kypärää päähäni.

Valmennuksen aikana ainakin huomasin, että miehellä oli homma hallussa. Marko neuvoi meitä ammattitaitoisesti ja kärsivällisesti koko tunnin aikana, eikä hien valumiselta voinut välttyä. Armi oli tänään energisellä tuulella ja lysähdin väsyneenä alas selästä kun rääkki oli ohi. Talutin tamman samantien Markon luokse ja hieman arasti kysäisin asiasta. Mies antoi numeronsa ja pyysi soittelemaan seuraavana päivänä, sillä olisi kyllä kiinnostunut. Stressi helpotti hieman tämän kuullessani ja spagettijalkoineni painelin sitten tallin puolelle hoitamaan Armin pois.

// 459 sanaa //