Torun päiväkirja

13.12.2018

Pyörin levottomana sängyssä ja olo oli kuin katujyrän alle jääneellä. En ollut nukkunut varmaan kuin pari tuntia (tai ainakin siltä se tuntuu) edellisenä yönä sillä stressasin ihan hulluna tämän päivän ajomatkaa Torun kanssa ja muuttoa siihen päälle. Ei siinä, olihan mun uus vuokrakämppä siistin näkönen kuvissa ja vielä takapihallinen rivarikaksio joten siinä mielessä olin tyytyväinen. Olihan se paljon parempi kuin tää mun nykyinen pieni kaupunkiasunto jota voisi kutsua ennemminkin koirankopiksi ja oli vielä kallis kuin mikäkin. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni, lopetin murehtimisen ja rupesin kahvin keittoon. Kahvinkeitin olikin melkein ainoa käyttökelpoinen asia mun asunnossa tällä hetkellä sillä kaikki oli pakattuna valmiiksi palkkaamaani muuttofirmaa varten jotka hakisivat kamppeet ja toisivat ne Kallan kylälle iltasella.

Odotellessani kahvin valmistumista painelin vaihtamaan vaatteita ja hätkähdin näkiessäni itseni peilistä. Punaiset pitkät hiukset oli takussa ja silmien alla oli jäätävät silmäpussit. Herranjumala ne pitää saada piiloon. Kiskaisin puhtaat ja siistit tallivaatteet päälle, harjasin hiukset ja meikkasin silmäpussit piiloon ennenkuin suuntasin takaisin keittiöön. Ah, aamukahvi, mikä ihanuus! Kahvin vaikutus ei pettänyt tälläkään kertaa, sillä kolmannen kupin jälkeen tunsin itseni jopa pirteäksi. Sidoin hiukset ponnarille samalla kun etsin kassia jonka ottaisin mukaan kaiken varalta automatkalle. Pienen etsimisen jälkeen löysin sen, heitin sen auton takapenkille ja lähdin ajelemaan tallia kohti.

Toru mekasti tapansa mukaan tarhassa kun kurvasin tallipihalle. Häntä korkealla se ravaili edestakaisin aidan vierustaa ja ajattelin että se on vain hyvä että purkaa energiaa ennen matkaa. Tiesin että ystäväni olisi vain tyytyväinen että pääsee meistä eroon sillä Toru oli onnistunut aiheuttamaan harmaita hiuksia yhdelle jos toisellekin ja komeita hampaanjälkiä on nähty niin takalistoissa kun käsissäkin. En ymmärrä miksei se voi vaan käyttäytyä kuin normaali hevonen eikä kuin joku ihmissyöjä elukka. Ihan ensimmäisenä kiinnitin trailerin auton perään ja peruutin sen tallin ovien läheisyyteen jotta kamppeet on mahdollisimman helppo nostaa autoon. Monet oli naureskellukin kun olin ostanut oriille valmiiksi kisakaapin, sillä he ei usko hetkeäkään että Torun kanssa päästäisiin starttaamaan sellaisissa ikinä. Nyt siitä oli kuitenkin hyötyä sillä olin saanut pakattua sinne paljon hevosen kamppeista jotka nyt roudasin traileriin. "Hätä keinot keksii" sanonta on aika osuva kyllä tähän päivään, sillä olin ystäväni avustuksella asentanut traileriin kameran joka näyttäisi kuvaa langattomana minulle autoon. Eihän matkasta tulis muuten mitään kun saisin olla tarkistelemassa koko ajan että Torulla on kaikki hyvin.

Kun kamppeet oli vihdoinkin autossa niin seuraavana olikin vuorossa itse kauhukakaran valmistelu. Hetken aikaa sainkin väistellä oripojan kavioita kun se veti rallia aina karkuun kun yritin saada sen kiinni. Lopulta se antoi itsensä kiinni ja siitä hyvästä meinasin saada hampaistakin. Näppäsin Torua turvalle ja lähdin taluttamaan sitä portille. Se kuvitteli jälleen olevansa maailman kuulu laukkaratsu ampaistessaan portista ulos ja meinasi nykäistä minutkin mukanaan. Onneksi pidin portista kiinni sillä muuten olisin kyllä raahautunut mukana ja pojun tarhakaveri olisi päässyt karkuteille. Portin suljettuani vein pomppivan oriin talliin jossa kiinnitin sen ristikiinnitykseen käytävälle. Nyt olisi siitä pehmopuolen esittelystä hyötyä sillä stressasin itseni melkein hengiltä kun harjasin hevosta ja valitettavasti Torukin aisti sen alkaen kuopimaan lattiaa villisti. Pakotin itseni rauhoittumaan tai tästä hommasta ei tulisi yhtään mitään. Vedin syvään henkeä ja aloin sitten valmistelemaan Torua tosissaan matkaa varten. Kuljetussuojien tarrat onneksi oli niin uudet että ne ihan varmasti pysyisivät kiinni, tekipä ori mitä tahansa. Pihalla alkoi olla pakkasta joten heitin Torun selkään vielä sitä lämmittävän loimeen ennenkuin astuin pari askelta taaksepäin katsomaan lopputulosta. Musta hevonen näytti komealta ja päädyin unelmoimaan tulevaisuudesta ennenkuin havahduin taas tähän maailmaan Torun pukatessa minua päällään kuin sanoen että nyt mennään. Naurahdin orille sillä olin ennemmin odottanut siltä näykkäisyä kuin ystävällistä elettä ja sydämeni suli. Rapsutin sitä otsasta ja taputin kaulalle ennenkuin irrotin sen käytävältä ja lähdin taluttamaan pihalle. Toru aisti että jotain uutta tulee tapahtumaan eikä meinannut aluksi astella autoon millään. Pyysin erästä tallilaista avuksi lastaukseen ja muutaman yrityksen jälkeen hevonen saatiinkin pysymään kopissa. Ihme ja kumma Toru näytti rauhoittuvan ja alistuvan kohtaloonsa alkaen mussuttamaan heinää verkosta. Ehkä me selvitään hengissä tästä matkasta..

Tarkistaessani kolmanteen kertaan että kaikki oli trailerissa paikallaan ja kiinni, päästiin myös sitten aloittamaan matkan. Tarkistin vielä että kamera toimii ja toimihan se. Edelleen hevonen mussutti heiniä tyytyväisenä. Neljä tuntia ajoa edessä, miten ihmeessä mä selviän hengissä. Matkan ensimmäiset kolme tuntia meni ihme ja kumma ongelmitta ja pakkomielteisenä kamerasta huolimatta kävin tunnin välein tarkistamassa että kaikki oli trailerissa varmasti hyvin. Jokaisella kerralla Toru katsoi minua kuin vähä-älyistä sillä se ei ymmärtänyt miksi kävin kyttäämässä sitä kun kaikki oli hyvin. Viimeisen tunnin aikana kuitenkin ori alkoi jo pikkuhiljaa kyllästyä matkustamiseen eikä mikään ihme kun eihän se ollut tottunut näin pitkiin ajomatkoihin. Olihan se minulle tullessaankin aiheuttanut aikamoista hämminkiä autossa sillä silloinkin oltiin hurautettu tämä täysin sama matka. Autosta alkoi kuulumaan pikkuhiljaa yhä enemmän pauketta ja näin että ori alkoi heittelemään päätänsä villisti. Onneksi päästiin hurauttamaan Kaajapurojen tallin pihaan ennenkuin mitään pahempaa ehti tapahtua.

Katselin pihaa uteliaana ja meinasin liukastuakin kun ajatuksissani kömmin autosta ulos. Tiinaksi esittäytynyt nainen tuli meitä vastaan pihalle toivottamaan tervetulleeksi eikä ketään muuta näkynyt missään. Tultiin ilmeisesti hiljaiseen aikaan. Nainen katsoi kummissaan traileria kun sieltä kuului jäätävää pauketta. Minulle näytettiin mihin karsinaan voin Torun laittaa ja mihin kamppeet voi roudata joten menin nopeasti ottamaan hevosta alas autosta. Tiina oli sen verran apuna että avasi takapuomin kun olin saanut irrotettua hevosen. Toru laskeutui maankamaralle vauhdilla ja alkoi sitten pyöriä villisti ympärilläni. Irrotin nopeasti hevosen jaloissa olevat kuljetussuojat ja oltiin varmasti villi näky pyöriessämme tallipihalla. Taluttelin Torua hetken aikaa pihalla jotta se rauhottuisi ja hirnumisesta ei meinannut tulla loppua kun muut hevoset vastailivat sille tarhoistaan. Varttitunnin kävelyn jälkeen vein hevosen uuteen karsinaansa johon heitin sille vähän lisää heinää jotta se asettuisi. Purin tavarat autosta varustehuoneeseen niiden omille paikoilleen ja lopulta olin ihan uupunut. Vilkaisin vielä Torun karsinaan jossa hevonen mussutti sapuskaansa tyytyväisenä joten päätin lähteä käymään vielä Auburnissa tutustumassa uuteen hoitohevoseeni. Jätin trailerin tallin pihalle paikkaan jossa se ei kuulemma ole tiellä ja hyppäsin autooni uudestaan.

19.12.2018

Toru oli jo näiden muutaman päivän aikana meinannut aiheuttaa harmaita hiuksia itse kenellekin sillä se ei ole näyttänyt oikein osaavan käyttäytyä. Hieman ehkä nolona luikin aina tallille hoitamaan kauhukakarani sillä yleensä aina sain kuulla pikkuherran tempauksista. Eteenkin Verneriin olin törmännyt muutaman kerran ja hieman ehkä säälinkin miestä kun joutuu päivittäin kuskaamaan oria tarhaan ja takaisin. Kurvatessani tallipihalle kuulin selkeästi orini kiihtyneen hirnunnan tarhalta ja sain ottaa jalat alleni että pääsin nopeasti katsomaan mitä se siellä meuhkasi. Se ei tosin ollut kovinkaan hyvä idea sillä viime päivät oli satanut lunta ja pihalla oli hieman liukasta kun ne alkoivat hieman sulamaan lauhan kelin takia. En kyllä äkkiseltään huomannut mitään normaalista poikkeavaa kun pääsin portille eli Toru oli ilmeisesti vain tyytymätön pelkkään tarhassa möllöttämiseen. Se ravaili edestakaisin tarhan aidan vierustaa ja sain maanitella sitä kauan aikaa ennenkuin se suostui kiinni otettavaksi. Kiepsautin riimunnarun turvan ympäri ja lähdin taluttamaan pomppivaa sähköjänistä talliin.

Tallissa Verneri oli lappamassa karsinoista paskaa kun pujahdettiin ovesta sisään ja tuntui että jos katse voisi tappaa niin Toru olisi jo hengetön.
- Toi hevonen on kyllä yksi pirulainen. Huomaa että se on isänsä poika. Kuskaili muaki pitkin pihoja tänä aamuna ku vähän keskittyminen herpaantui, mies manaili ja heitti hieman kiukkuisena lisää lantaa kottareihin.
- Eikääh. Ehkä se joskus lopettaa sun testailemisen, vastasin hieman empien sillä en ollut asiasta yhtään niinkään varma. Onhan se kyllä parantanut tapojansa siitä mitä se oli vuosikin sitten, mutta hitaasti kyllä edistytään. Isäoria kun miettii niin saatan elätellä turhia toiveita.
- Vähän epäilen, Verneri totesi läheisestä karsinasta kiinnittäessäni Torua käytävälle harjauksen ajaksi. Kiskaisin loimen sen selästä ja aloitin harjailemaan sitä pitkin rauhallisin vedoin. Ilmeisesti Torulle oli kerääntynyt liikaa ylimääräistä energiaa sillä se käyttäytyi paljon pahemmin kuin minun kanssani normaalisti. Kaviot hakkasivat lattiaa taukoamatta ja niskan suuntaan suunnattu pää yritti napata kiinni mistä vain ylettyi, tosin hieman huonolla menestyksellä.
- Käyttäydys nyt tai kuskaan sut makkaratehtaalle, ärähdin orille ja se rauhottui, ainakin hetkeksi. Uudestaan se aloitti sen kun Verneri meni kottareiden kanssa ohitse ja hevonen yritti napata palasen miehen käsivarresta, vaikka eihän se tietenkään olisi edes onnistunut kun mies oli oppinut selvästikin varomaan sitä näiden päivien aikana. Perheen teini oli tulossa talliin juuri kun laitoin loimen takaisin Torun selkään ja laitoin riimun alle suitset joihin kiinnitin sitten riimunnarun. Päätin painella suorinta tietä pihalle hevosen kanssa sillä olin oppinut hieman välttelemään Jannaa sillä en oikein välittänyt niin nuorien seurasta.

Toru oli riehakkaalla tuulella ja meinasi lähteä vetämään minuakin perässään. Päätin käydä katsomassa oriin kanssa missä kunnossa tyhjä kenttä olisi jos päästän hevosen juoksemaan vapaana ja purkamaan pahimpia energioita. Kyllähän sinne uskalsi päästää sen hetkeksi juoksemaan ja Toru otti ilon irti asiasta. Itse irvistelin portilla kun seurasin hevosen pieru pukkilaukkaa ympäri kenttää. Kun se sitten itsekseen rauhottui niin nappasin hevosen kiinni ja aika sopivasti sillä tallille alkoi valumaan muutakin porukkaa ja varmasti joku olisi kohta tulossa kentälle. Päätin vielä käydä kävelemässä hevosen kanssa metsäpoluilla ja otettiin vähän maastakäsin työskentelyä. Torulla oli aina niin hirveä kiire jotain pysähdyin aina kun herra yritti lähteä ohittelemaan ja pikkuhiljaa se hoksasi homman jujun. Paluumatkalla se asteli jo rauhallisemmin vierellä vaikka tiesin että hetken päästä se olisi jo unohtanut koko homman. Tallipihalle takaisin päästessä vein Torun takaisin tarhaan ja päätin tulla vielä illalla käymään uusiksi tekemään pojun kanssa uuden koulutus session. Nyt kuitenkin kotiin töiden pariin ja Auburnissakin pitää käydä.

29.12.2018

Joulu tuli ja meni ja olin miettinyt pääni puhki viikkoja mitä tekisin Torun käytöksen ja koulutuksen suhteen. Selvästikin se kaipasi enemmän aktiviteettia jotta pää pysyisi kasassa. Ohjasajoa olin miettinyt monet kerrat muttei minulla olisi edes kaveria joka auttaisi opettamaan sitä siihen puuhaan. Sittenhän minulle välähti että Kallan kylällä on useita ravitalleja ja sieltä varmasti jostain löytyisi tarpeeksi rohkeita kavereita opettamaan Torun ohjasajolle. Kävelymatkan päässä Purtsilasta oli eräs pieni ravitalli jossa oli suokkeja ja lämpöisiä ja pari päivää sitten suuntasinkin reittini sinne kyselemään asiasta. Vastassani oli ollut kolmekymppinen mies joka kertoi että aikaa olisi kyllä jos korvauksesta sovitaan. Tottakai kerroin millainen riiviö oli kyseessä ja Mikoksi esittäytynyt mies vain naurasti ettei hän kuulemma pelkää hankalampiakaan hevosia. Torun kanssa oli aloitettu jo totuttaminen juoksutusvyöhönkin joten ihan alusta ei tarvitsisi aloittaa. Päätös syntyi nopeasti ja Mikko ehdotti että pikku riiviö voi asustaa myös heidän kahdeksan hevosen tallissaan koulutuksen ajan. Sehän kuulosti korvaani vain hyvältä sillä Toru saisi myös samalla pientä käytöskoulua, sillä ehkä näistä miehistä on paremmin kouluttamaan Torua sen suhteen.

Nyt sitten pakkailin Purtsilassa Torun kamppeita jotta saan muutettua pojun hetkeksi uuteen talliin. Piru että tätä kampetta on taas kertynyt!
- Mikä operaatio täällä on meneillään, Verneri kysyi ilmestyen taakseni juuri kun yritin mahduttaa kaikkia Torun loimia varustearkkuun.
- Yritän pakata kamppeita ku vien Torun toviksi koulutukseen toho läheiselle ravitallille, vastasin ja Verneri katsoi minua vähän oudosti.
- Että pääset hetken aikaa helpommalla ku ei oo Torua kiikuttamassa sua pitkin pihoja, jatkoin ja naurahdin hieman.
- Pieni tauko kyllä kelpaa, mies vastasi ja jatkoi sitten matkaansa johonkin heittäen jotain ensin hevosensa kamppeiden joukkoon. Itse jatkoin pakkailua ja hoksasin että pakko kai mun on kirjotella noi loimitusohjeet paperille ettei Toru parka palellu siellä ollessa. Ruokintaa ei onneksi tarvi miettiä kun olin lupautunut laittamaan ne aina valmiiksi joka päivä niinkuin aina täälläkin. Naureskelin itsekseni, sillä Mikko ei selvästikään tiennyt mihin rupesi kun otti hoitoonsa herkkähipiäisen ratsuvarsan.

Vihdoinkin sain kaikki kamppeet nostettua autoon ja pähkäilin hetken aikaa että veisinkö tallille ensin kamppeet vai itse hevosen. Lopulta päätin että ensimmäisenä vien hevosen että voin sitten kamppeita viedessä katsoa miten poju sopeutuu sinne. Toru oli innokkaana tarhan portilla minua vastassa sillä se selvästikin kaipasi muutakin tekemistä kuin aidan vierttä pitkin juoksemista. Pujotin riimun sen päähän ja laitoin riimunnarun turvan ympäri ennekuin otin hevosen ulos tarhasta. Toru päätti jälleen kerran leikkiä kuuluisaa laukkaratsua ja ponkaisi portista isolla loikalla ja meinasin horjahtaa kun se nykäisi enemmän kuin normaalisti. Otin hevosen nopeasti takaisin hallintaan, jätin sille ulkoloimen ja suojat joka jalkoihin ja lähdin taluttamaan sitä kohti läheistä ravitallia. Toru yritti ottaa matkan aikana useamman ravispurtin ja pysäytin sen joka ikinen kerta kun se yritti lähteä ryysimään.

Lyhyeen matkaan meni yllättävän kauan aikaa, mutta vihdoinkin päästiin perille asti.
- Herranjumala mikä varustus tolla hevosella on, Mikko totesi kun tuli meitä tallipihalle vastaan. Niillä ei selvästikään hevosia loimitettu kovin helpolla eikä eteenkään suojitettu niitä ulos.
- Ei tää nyt niin paha oo ja kirjotin ohjeet paperille. Mihis tää riiviö laitetaan, vastasin miehelle ja pitelin kiinni villisti hirnuvan ja pomppivan hevosen riimunnarusta, sillä se oli selvästikin tajunnut että lähettyvillä on uusia tammoja.
- Näytän sen tarhan niin se saa vähän purkaa pahimpia energioita siellä, Mikko vastasi ja lähti kävelemään tarhoille päin. Tallin karsinoiden seinät ja tarhojen aidat oli onneksi korkeat, sillä en tiedä yhtään miten Toru tulee käyttäytymään täällä ja miten se reagoi uuteen vierustoveriin joka näytti olevan leppoisa lämppäriruuna niin sisällä kuin ulkonakin. Irrotin riimunnarun kun sain sen portin sisäpuolelle ja hevonen ponkaisi pukkilaukkaa toiseen päähän samantien. Onneksi se ei pääse pomppaamaan aitojen yli, mietiskelin itsekseni kun lähdettiin tallille päin.
- Kipaisen hakemassa vielä sen kamppeet autolla ja sit kaikki taitaa olla tällä selvä, sanoin Mikolle jonka jälkeen suuntasin takaisin Purtsilaa.

Koska autossa oli jo kaikki kamppeet valmiina niin minun ei tarvinnut kuin hypätä auton rattiin ja kurvata sillä ravitallin pihaan. Heinät onneksi saa tältä tallilta joten mukanani ei rehuista ollut kuin yksi säkki väkirehua ja pari muuta putelia. Ne oli helposti siirretty tallin muiden hevosten rehujen joukkoon, mutta sitäkin enemmän aikaa meni roudata loimet ja muut tarvittavat kamppeet sisälle.
- Ootte te ratsuihmiset hulluja, Mikko taivasteli ja joukkoon tuli myös vähän vanhempi mies.
- Ei meillä hevosilla noin paljon loimia tarvita, vanhempi mies yhtyi Mikon puheisiin ja pyöritteli silmiään.
- Hei ei sille sentään mee ku yks loimi selkään kerralla että ei tää vielä paha oo, vastasin miehille kantaessani tavarat paikoilleen.
- Tässä on vielä kirjalliset ohjeet ja ruuatha tuun ite aina laittamaan valmiiksi, totesin miehille ja hommathan oli sillä sitten selvä. Tallipaikkamme kuitenkin Purtsilassa säilyisi tämän ajan sillä palaammehan me sinne takaisin kunhan Torulle ollaan saatu käytöstapoja ja koulutusta eteenpäin. Kipaisin vielä vilkaisemaan hevostani tarhaan jossa se oli jo tutustunut vierustoveriin. Ihme ja kumma ne vaikuttivat tulevan hyvin toimeen ja hymyilin kun Toru ei kerrankin ollut syömässä toista elävältä. Hyvillä mielin pääsin tästä suuntaamaan kotiin ja jotenkin tuntui että tämä oli todella hyvä päätös. Eiköhän sieltä tule takaisin paremmin käyttäytyvä kaveri.

13.01.2019

Seurasin katseellani pihalla työskentelevää kolmikkoa. Toru oli edistynyt Mikon koulutuksessa hyvin ja ori kulki yllättävänkin rauhallisesti pitkien ohjien edessä ja miehet olivat suunnitelleet jopa kokeilevansa heittää sen perään kärrytkin lähipäivinä. Oriin koulutuksessa apuna olleen Jarnon ei tarvinnut enää kuin olla lähellä seuraamassa että kaikki menisi hyvin ja hyppäisi apuun tarvittaessa. Olin ylpeä Torusta ja koulutuksen aloittamisen jälkeisestä muutoksesta myös hevosessa. Torusta oli tullut tasaisempi kuin aikaisemmin eikä yrittänyt syhkiä joka suuntaan narun nokassakaan.

Lopulta Mikko ohjasi oriin tallin ovien eteen ja menin avuksi taluttamaan hevosen sisälle. Toru näytti haluavan jatkaa kun siihen malliin näytti hapanta naamaa sisälle päästessään. Remelit oli niskasta pois nopeasti ja päätin harjata oriin vielä kertaalleen. Pikkuhiljaa hapan naama suli oriin naamalta ja Toru jopa painoi päänsä syliini kun lopetin harjauksen.
- Oho tuota en ois uskonu, Mikko sanoi kasvoillaan kummastunut ilme.
- Kyllä se aina joskus ja jouluna näyttää pehmopuolta, vastasin miehelle hymyillen.
- Siltä näyttää, Mikko totesi ja paineli sitten ulos tallista.

Heitin Torulle loimen selkään ja kiikutin tanssahtelevan oriin takaisin tarhaan jossa se saisi purkaa loput energiat illan aikana. Ei perhana ne varusteet jäi käytävälle, ajattelin ja kiiruhdin takaisin sisälle. Nahkavarusteet päätyi pestäväksi ja rasvattavaksi ja kankaiset nappaisin matkaani kotiin pesuun. Odotin jo innolla että saisin Torun takaisin Purtsilaan ja pääsisin aloittamaan ratsukoulutuksen. Vielä kun löytäisi jostain sopivan uhkarohkean hyppäämään sen selkään. Noh, se on sen ajan murhe.

16.01.2019

Toru hirnui tallipihalla villisti ja steppaili ympärilläni kun pitkästä aikaa tultiin käymään Purtsilassa sen kanssa. Ilmeisesti kaikkien tulisi tietää että herra on taas paikalla. Oikeastaan tarkoitus ei ollut tulla edes tänne, mutta Toru oli hajottanut sen edelliset suitset ja pakkohan se oli tulla hakemaan uudet. Onneksi olin osannut arvata että vanhat antaa lopulta periksi ja olin hankkinut uudet ajoissa. Huomasin että kentällä oli juuri tummanruunikko hevonen ratsastajineen työskentelemässä ja jumahdin seuraamaan ratsukon menoa hetkeksi.

Toru oli kuitenkin asiasta eri mieltä ja kymmenen minuutin päästä se alkoi kiskomaan minua kohti tallia.
- Juujuu mennään mennään, naurahdin hevoselle ja lähdin kipittämään oriin perässä talliin. Kyllä, hevonen näytti taluttavan minua eikä toisinpäin. Avasin narisevan oven ja luikahdimme sisään nopeasti ettei kylmä pääsisi ennestäänkin jäätävään talliin. Enhän mä jaksanu alkaa köyttään hevosta kiinni käytävälle joten Toru jäikin sitten toljottamaan perääni ovelle kun menin varustehuoneeseen hakemaan uudet suitset.

Sukkelaan sieltä sain sukeltaa takaisin käytävälle sillä liinan nokassa oleva ori alkoi uhkaavasti näyttämään siltä että joku joutuisi kohta sen evääksi. Oikeassa olin, sillä Verneri oli just saapastellu talliin ja jostain kumman syystä oriin ja miehen kohtaaminen ei ollut kovinkaan lämpöinen. Olihan Toru aikaisemmin meinannut viedä siltä raajan jos toisenkin ja kiikutellut miestä pitkin pihaa.
- Onko se riiviökakaran paluu, Verneri kysäisi ja pysyi suosiolla vähän kauempana hevosesta.
- Ei vielä mut viikon sisään joo, vastasin ja virnistelin. Tiesin ettei mies odottaisi sitä yhtään innolla.
- On se kyllä rauhottunu paljon älä pelkää, jatkoin ja meinasin revetä nauruun Vernerin epäuskoiselle ilmeelle.
- Sen kun näkisi, mies vastasi ja katosi hyvinkin vikkelään varustehuoneeseen piiloon Torun hapanta naamaa.
- Me tästä lähetään takasi. Nähellään, sanoin vielä ennenkuin lähdin kiireen vilkkaa taluttamaan hevosta ulos ennenkuin se oikeasti tekee jotain idioottia. Ei olisi ensimmäinen kerta.

Pihalla ratsastanut ratsukko oli juuri astelemassa meitä kohti pihalla ja moikkasin itseäni nuoremmalta näyttävää naista.
- Hieno hevonen, heitin ja osoitin hänen vieressä olevaa tummanruunikkoa hevosta joka näytti olevan tamma. Sen verran Toru siitä kiinnostui.
- Kiitti. Hienohan se on mut vähä haastava, brunette sanoi ujon puoleisesti ja näytti anteeksi pyytelevältä jopa olemassaolostaan.
- Mä katoinki tossa äsken että haastetta riittää. Niijoo mä oon Kiia. Tän riiviön omistaja, vastasin ja hymyilin ystävällisesti.
- Jusu, nainen vastasi. Yritin siinä pidellä Torua kurissa Jusun kanssa jutellessa ja nainen kertoi itse ratsuttaneensa Grannin.
- Ei sua kiinnostais kokeilla hyppiä ekoilla kerroilla Torun selkään ku sen ratsukoulutus pitäs alotella pian, heitin puoliksi vitsillä ja Jusu näytti miettivältä tovin aikaa.
- No ehkä mä voin kokeilla, Jusu sanoi näyttäen edelleen siltä että painuisi mieluiten maan alle. Ottaisikohan tuon nyt sitten tosissaan vai ei, mietiskelin mielessäni.
- No jutellaan siitä tossa kunhan Toru muuttaa takas Purtsilaan. Se on nyt tossa lähiravitallilla ajo-opetuksessa, vastasin Jusulle ja nainen nyökkäsi pienesti. Minulla alkoi olla jo pieniä ongelmia Torun kanssa sillä se hetki hetkeltä alkoi tajuamaan enemmän että tää vieressä oleva hevonenhan on ihana leidi jolle pitää keimailla.
- Mut nyt on pakko mennä että tää pysyy nahoissaan, sanoin vielä ja heipat sanottuani lähdin taluttamaan Torua pois pihamaalta.

Matkan ajan mietiskelin koko ajan että olikohan tuo hiljaisen puoleinen nainen tosissaan vai ei. Se tietenkin selviäisi kunhan taas törmäisin Jusuun ja voisin ottaa asian puheeksi uudestaan. Se kuitenkin olisi toisen päivän murhe, sillä Toru asustaisi vielä hetken aikaa ravitallin puolella. Oriilla alkoi tulla jo mukavasti lihasta luiden päälle ja pikkuhiljaa sen selkään uskaltaisi jopa istuttaakin jonkun. Mietin vain olisiko tuo hiljainen hissukka tarpeeksi rohkea siihen puuhaan kun tajuaisi millaisen otuksen selkään pitäisi kiivetä. Ehkä se onnistuu kun on kerta onnistunut Granninkin kanssa.

21.01.2019

Oli aika palata maan pinnalle ja jatkaa normaalia elämää. Torun kanssa oli aika palata takaisin Purtsilaan ja pakkailin hevosen kamppeita ravitallilla samalla kun jutustelin rennosti paikalla olevan Mikon kanssa. Miehen avustuksella sain kaikki varusteet ja rehusäkit kiikutettua autoon joka oli parkkeerattu tallin ovien eteen. Miehestä oli ollut suuri apu Torun kanssa ja auttanut jopa pitämään kiinni hevosesta kun olin muutaman kerran totutellut jo oria ratsastajaan. En ollut kuin pistänyt painoa sen selkään ja maannut mahallani selässä Mikon pitäessä kiinni joten tällä viikolla päästäisiin hyppäämään kokonaan selkään. Toivottavasti Jusu todella olisi valmis siihen. Toru ei nimittäin ollut kovinkaan rauhallinen silloinkaan kun itse olin maannut sen selässä. Ei se näyttänyt pelkäävän vaan piruili ihan vain huvikseen. Juuri Torun tapaista.

Olin niin innoissani palaamassa takaisin kotitallille että kippasin tavarat aika nopeasti paikoilleen ennenkuin suuntasin jo jalkaisin takaisin ravitallille. Toru oli tarhan portilla innokkaana jo odottelemassa että pääsisi liikkeelle. Se selvästikin aisti että jotain muuttuu taas. Pujotin sen päähän riimun ja lähdin taluttamaan sitä vielä kohti tallirakennusta. Kävin kiittämässä Mikkoa kaikesta avusta ja sovittiin viimeisestä maksusta. Sitten lähdin viemään tanssahtelevaa hevosta Purtsilaa kohti.

Purtsilan pihassa oli rauhallista kun tultiin ja kiikutin oriin suoraan talliin käytävälle ristikiinnitykseen varustamista varten. Se oli liikutettu jo aikaisemmin päivällä mutten luottanut siihen että se olisi riittänyt oriin energian purkuun joten juoksuttaisin Torun vielä varmuuden vuoksi ennenkuin Jusu saapuisi. Kiskoin ulkoloimen pois hevosen selästä ja harjailin päätä heiluttelevaa oria kaikessa rauhassa. Ori käyttäytyi ihmeen hyvin jos lattian hakkaamista ei lasketa. Pyörittelin viuhtoviin jalkoihin siniset pintelit kaiken varalta ja etujalkoihin putsit ettei se vahingossakaan vahingoittaisi vuohisia hokeilla. Torun kanssa koskaan ei voi olla liian varovainen.

Satulan sain aika vaivattomasti selkään ja tarkistin kahteen kertaan ettei mikään ole huonosti ennenkuin kiristin satulavyön. Suitsimisen jälkeen kiinnitin deltan ja juoksutusliinan paikalleen ja lähdin taluttamaan innokasta oria kentälle. Toru liikkui rennosti molempiin suuntiin vaikka välillä meinasikin ottaa pieniä spurtteja. Kesken juoksutuksen Jusukin tallusteli kentän laidalle ja hihkaisin moikat keskittyen enemmän oriin ettei homma mene ihan läskiksi. Pian nappasin oriin keskelle ja taputin sitä kaulalle.

Jusu asteli kentän keskelle hieman jännittyneen näköisenä ja mietin joko naista alkoi kaduttaa kun oli lupautunut tähän hommaan.
- Sun kannattaa varmaan aluks mennä vaan makaan mahalleen selkään ja katotaan mitä se tuumaa siitä, sanoin Jusulle joka nyökäytti päätään. Nainen oli tapansa mukaan hiljainen hiirulainen ja näytti miettivän näköiseltä. Varovasti se nosti jakkaran steppailevan orin viereen ja rapsutteli kaulaa kivutessaan sen päälle. Toru näytti rennolta eikä näyttänyt stressaavan tilanteesta yhtään. Ennemminkin se tahtoisi liikkeelle. Uteliaana se vilkuili naista joka oli nojautumassa sen selän päälle ja itse puhuin ja rauhoittelin oria samalla. Hevosen korvat kääntyilivät taaksepäin sillä se ei hirveästi vissiin arvostanut vierasta ihmistä lähellään. Hampaat lähestyivät uhkaavasti Jusun takapuolta mutta sain estettyä oriin aikeet ennenkuin ne pureutuivat takalistoon. Muuten hevonen oli rauhallinen vaikka tekikin pari sivuaskelta.

- Jos sä haluat niin voit sä kokeilla nousta istuun sen selkään mut ei oo pakko, sanoin Jusulle joka näytti jo vähän rohkeammalta.
- Voin kai mä tietenkin kokeilla, nainen vastasi ja laskeutui ensiksi alas. Talutin Torun takaisin jakkaran viereen ja varovasti Jusu asetti jalkansa jalustimeen ja ponnisti selkään. Torun korvat meni luimuun ja otti muutaman sivuaskeleen. Päätin että olisi parempi lähteä vain kävelemään ettei ori keksisi mitään ihme vinkeitä. Jusu tiesi selvästikin mitä tehdä ja muutaman epäröivän askeleen jälkeen Toru käveli reippaasti naisen käskystä. En uskaltanut päästää liinaa pitkälle, mutta siitä huolimatta parin kierroksen jälkeen hevonen oli sitä mieltä että nyt mennään eikä vain meinata ja yritti rynnistää täyttä laukkaa eteenpäin tehden pari korkeaa pukkia. Jusu hoiti tilanteen hienosti ja pian hevonen oli taas hallinnassa. Ihmettelin suuresti että Toru kuunteli Jusun apuja niinkin hyvin ja yhteisvoimin tilanne saatiinkin hoidettua.

Otettiin vielä käyntiä muutama kierros ettei homma jäisi tuohon epäonnistumiseen jonka jälkeen Jusu kipusi alas selästä.
- Sähä oot hyvä tossa hommassa. Kiitos suuresti ku autat tässä hommassa, sanoin Jusulle hymyillen ja kehuin Torua super paljon.
- Kiitos. Tulihan tuossa kokemusta Grannin kans jo aikaisemmin, nainen vastasi ja hymyili ujon puoleisesti.
- Niin varmasti tulikin, sanoin ja naurahdin. Olin nimittäin nähnyt nyt pari kertaa kuinka itsepäinen tamma osasi olla.
- Onko se sitten keskiviikkona taas sama aika, kysäisin vielä ja Jusu vastasi myöntävästi.
- Se on sovittu sitten, sanoin ja mietin jo mielessäni millainenhan ratsu Torusta oikein tulisi. Ainakin tähän mennessä se on vaikuttanut lupaavalta kouluratsun alulta jonka liikkeissä oli kivasti ilmavuutta, ainakin tarhassa ravaillessa nostellen kinttuja oikein korkealle.

Jusu katosi johonkin koulutuksen jälkeen, ilmeisimmin hoitamaan Grannia. Itse kiikutin Toru pirulaisen talliin jossa riisuin siltä kampeet pois ja harjailin sen vielä kauttaaltaan.
- Kyllä me susta vielä hyvä ratsu saadaan mut sun pitää lopettaa toi ihmisten pureminen, puhuin hevoselle samalla kun touhusin ja Toru katseli minua vain kummallinen ilme naamallaan. Ihan kuin se olisi sanonut että se on vaan hänen tapa pitää hauskaa. Hauskaapa hyvinkin, mutisin mielessäni ja kiikutin kamppeet takaisin paikoilleen. Heitin orin selkään ulkoloimen takaisin ja vein sen tarhaan touhuilemaan omiaan loppupäiväksi. Kyllä tämä vielä tästä.

27.02.2019

Olin pari viikkoa sitten uskaltautunut Auburnin toimistoon keskustelemaan Amandan kanssa Torun ratsutuksesta. Vaikka olin jo alkanut tottumaan hoitohevoseni omistajaan ja valmentajaani niin silti meinasi jännäkakka tulla housuun. Osasihan nainen olla hyvinkin kylmä ja välillä hyvinkin tyly. Käytännön asioista sopiminen oli sinänsä minun puolelta helppoa kun työaikani oli joustavat, mutta piti ottaa huomioon muuttuvat tekijät kuten kaikki valmennukset Armilla. Päädyimme lopulta että keskiviikko illat olisivat parhaimmat Amandalle jotta saisi myös ratsastella ihan rauhassa ilman ylimääräistä poppoota pyörimässä jaloissa.

Nyt sitten olin matkalla Purtsilaan valmistelemaan oria Amandan ensimmäiseen ratsutukseen. Jännitin sitä hulluna, sillä tiesin että nainen oli tarkka kaikesta. Hain energiaa pursuavan oriin tarhasta ja tuntui että se käyttäytyi huonommin kuin normaalisti. Toru meinasi totaalisesti jyrätä ylitseni matkalla talliin ja jouduin tosissani komentamaan sitä että se asettuisi. Kirosin ja irvistin mielessäni, sillä Janna oli juuri puuhailemassa tallissa Sessan parissa. Ilmeisesti parivaljakko oli juuri tulossa ratsastamasta enkä oikein välittänyt tallin nuorison seurasta. Kiikutin Torun mahdollisimman kauaksi tammasta käytävällä ja kiinnitin temppuilevan Torun ristikiinnitykseen. Sitä oli selvästikin alkanut kiinnostamaan neitoseura joten jouduin pitämään sitä kauempana tammoista.

Riisuin loimen Torun selästä ja viikkasin sen siististi sen karsinan eteen. Harjasin Torun tällä kertaa huolellisemmin kuin olisi ollut edes tarpeen, mutta en halunnut että Amandalla olisi mitään moitittavaa oriin ulkonäössä. Hyvä etten kuurannut valkoiset sukatkin puhtaaksi pesuaineella, mutta jätin sen silti väliin ja tyydyin puhdistamaan ne harjalla niin puhtaaksi kuin mahdollista.
- Nyt lopetat tai joudat makkaratehtaalle, ärähdin oriille kun yritin kiinnittää sen vihtoviin jalkoihin suojia. Tämän päivän väriteemana oli niin sanottu smoky eyes joten suojat ja satulahuopa mätsäsivät yhteen täydellisesti ja näyttikin vielä hyvältä. Asettelin satulahuovan Torun selkään ja nostin satulan sen päälle. Kiinnitin kaikki paikoilleen ja kiristin satulavyötä sopivasti. Ulkona oli viileähköä joten laitoin ratsastusloimen vielä paikoilleen. Suitsien laitossa vierähti tovi sillä ori ei malttanut pitää päätä paikoillaan ja yritti haukata käsivarrestanikin palasen. Viimein kaikki oli valmista joten kiinnitin deltan oriin suitsiin ja siihen riimunnarun ja lähdettiin kävelemään kohti Auburnin maneesia.

Matkassa meni pidemmästi kuin ajattelin sillä Torulla oli niin paljon energiaa että se meinasi sinkoilla edes takaisin koko ajan eikä todellakaan sinne minne olisi pitänyt. Lopulta puuskuttaen avasin Auburnin maneesin oven ja vastassa oli kiukkuisen näköinen Amanda. Irvistin mielessäni sillä olimme myöhässä ja nainen ei varmasti olisi asiasta kovinkaan iloinen.
- Oot myöhässä kymmenen minuuttia. Seuraavalla kerralla en todellakaan odottele näin kauaa, Amanda sanoi kylmällä äänensävyllä ja jalkani notkahti siitä äänensävystä.
- Anteeksi. Ei tuu tapahtuun uudestaan. Toru vaan ei ollu, aloitin samalla kun riisuin ratsastusloimea hevosen selästä mutta Amanda keskeytti puheeni kesken lauseen pelkällä käden heilautuksella.
- Seuraavalla kerralla ajoissa, nainen vain tokaisi ja sääti sitten jalustimet itselleen sopivaksi.
- Selvä, vastasin ja pidin kiinni steppailevasta hevosesta kun Amanda nousi Torun selkään.

Amandan ohjatessa Torun uralle itse siirryin katsomon puolelle seuraamaan ratsastusta. Nainen aloitteli käynnissä ihan perus juttuja ja sai päätä viskovan oriin äkkiä kuriin. Kulkisipa se joskus minullakin noin nätisti, ajattelin mielessäni. Ohjaus alkoi olla jo ihan hyvin hallussa joten Amanda teki pääasiassa käynnissä pysähdys ja peruutus harjoituksia jotta hevonen oppisi niitä paremmin. Aluksi Toru ei näyttänyt oikein ymmärtävän että sen pitää peruuttaa, mutta nokkelana hevosena se hoksasi nopeasti jutun jujun. Välillä pakitukset oli kyllä vähemmän hallittuja Torun peruuttaessa aikamoista vauhtia, mutta näköjään oikeanlaisella tuella ja avustuksella Amanda sai homman hallintaan. Välillä nainen nosti hevosella ravin ja Toru askelsi rennon näköisenä ympäri tyhjää maneesia.

Lopulta Amanda ratsasti maneesin ovelle ja laskeutui alas selästä. Kipitin vieläkin nolona ja nappasin Torun taas narun nokkaan.
- Hyvä siitä tulee kovalla työllä, nainen sanoi jo hieman pehmeämmällä äänensävyllä. Jos nyt Amandasta puhuessa voisi ees sanoa sanaa pehmeä. Vähän vähemmän kylmemmällä äänensävyllä on ehkä parempi ilmaisu. Sain naiselta onneksi pari vinkkiä miten saisin Torun kuuntelemaan itseäni paremmin istuessani sen selässä. Näitä pääsisin testailemaan sitten parin päivän päästä.
- Parin viikon päästä sama päivä ja aika, kysyin johon Amanda ei viitsinyt ees vastata. Nyökäytti vaan päätä nokka melkein kiinni puhelimessa ja lähti saapastelemaan ulos. Lähdin itse perässä taluttaen jo huomattavasti rauhallisempaa Torua kun sain kiinnitettyä loimen taas sen selkään. Tällä kertaa en jaksanut kävellä koko matkaa joten pistin kypärän päähän ja kipusin oriin selkään.

Purtsilassa oli täysin hiljaista kun tulin takaisin joten sain kaikessa rauhassa riisua oriilta varusteet, kylmäillä sen jalkoja ja laitella sitä kuntoon yötä varten. Iltasapuskatkin näytti olevan jo hevosten karsinoissa joten Toru pääsi mussuttamaan iltapalaa kun olin kiinnittänyt talliloimen sen selkään ja taluttanut sen karsinaan. Vielä varustehuolto ja sit kotiin nukkumaan.

29.03.2019

Maneesin ollessa tyhjillään vielä varttitunti ennen Purtsilan maneesivuoron loppumista, päätin pikaisesti irtojuoksuttaa Torun. Komea nuori orii päätti kertaalleen poseerata oikein kunnolla spurttien jälkeen.

20.04.2019

Kouluvarsojen laatuarvostelu

Jännitin ihan sairaasti kun lauantai aamuna heräsin hieman väsyneenä. Tänään ajaisin ihan yksin hieman pidemmän matkan Torun kanssa, sillä olin ilmoittanut sen kouluvarsojen laatuarvosteluun, joka järjestettäisiin Oldfinion Dressagen tiloissa. Tallilla ori aisti, että jotain uutta olisi tänään edessä eikä oma jännitykseni auttanut asiaan yhtään. Toru otti siitä itselleen tekosyyn käyttäytyä kuin pahainen kakara, joten meni hetki että sain sen matkakuntoon. Harjasin, loimitin ja letitin harjan ennen lähtöä, jotta hevonen olisi siistin näköinen tilaisuudessa. Traileriin se onneksi asteli toisella yrityksellä, joten siinä ei ainakaan tarvinnut taistella sen kanssa.

Oldfinion Dressagen pihaan päästyämme vasta ne isoimmat ongelmat alkoivat. Toru ei ole koskaan ollut näin isossa tapahtumassa. Tilaisuuteen oli ilmoitettu 23 hevosta meidän lisäksi, joten pihalla kävi hulina ja vilinä ottaessani oria autosta ulos. Suitsitin sen suosiolla ennen kuin otin sen alas kopista, sillä jotenkin aavistin että päivästä tulee aikamoinen. Oikeassahan olin, sillä Toru vaikutti enemmänkin kengurulta kuin hevoselta astellessaan pihalla narun nokassa. Kirosin mielessäni, sillä nyt ei olisi ollut oikea aika oriin tempuille.

Onnekseni sentään olimme ensimmäisenä vuorossa, joten ori ei ehtinyt hermostua ihan täysin. Rakenteesta Toru sai ilokseni tosi hyvät pisteet, vaikkei meinannutkaan pysyä paikoillaan kovinkaan kauaa. Meinasi kyllä tuomareista tulla sen välipalaa, mutta sain käännettyä ajoissa oriin pään pois. Kiesus sentään. Askellajeista puolestaan saatiin ihan susi pisteet, sillä Torun askeleet oli suuren energisyyden ja jännittyneisyyden takia hieman töksähtelevät. Eipä se kyllä meinannut edes pysyä kaikille neljällä jalalla. Suku oli arvioitu jo ennestään, joten lopulta Torun pistemääräksi tuli 17,5p. joka riitti kolmospalkintoon. On kai se parempi kuin ei mitään, ajattelin mielessäni.

Paluumatkalla Toru keskittyi mussuttamaan heiniä verkosta, eikä ryskännyt menemään kuten menomatkalla. Illalla oltiin taas Purtsilan pihassa jossa oli hiljaista kuin huopatossu tehtaassa. Talutin luimistelevan oriin karsinaansa jossa se ryntäsi samantien ruokakupilleen. Otin kuljetussuojat, loimet ja riimun pois ja jätin hevosen mutustelemaan eväitään rauhassa. Itse huokaisin helpotuksesta, että olimme selvinneet reissusta yhtenä kappaleena vaikka mutkia olikin ollut matkassa. Eteenkin oriin käytöksen kanssa. En jaksanut enää tehdä mitään, joten suuntasin kotia kohti.

19.05.2019

Spring Circus (Kalla CUP:n 2. osakilpailu)
KN Special, sijoitus 6/16
#springcircus

Pyörin levottomasti sängyssä eikä ulkoakaan tullut paljoa valoa. Silmät ristissä käännyin kyljelleni ja vilkaisin kelloa. Kuusi aamulla. Kun nukkumisesta ei tullut mitään niin nousin ylös keittämään kahvia ja valmistautumaan päivän kilpailuihin. Väsymys katosi pikkuhiljaa kun sai käytyä suihkussa ja sisuksiin pari kuppia kahvia. Jännitti ihan mielettömästi kun edessä oli ensimmäiset kilpailut Torun kanssa, enkä voinut olla ajattelematta että me mennään kouluaitojen yli niin että rytisee. Kiskaisin päälleni mustat farkut ja tummansinisen topin, sillä halusin olla siistin näköinen kisapaikalla startteja ennen ja jälkeen. Kisakamppeet olin jättänyt tallilla kaappiin joten niistä ei tarvinnut huolehtia. Kiskaisin vielä hupparin päälle ennenkuin lähdin ajamaan Purtsilaa kohti.

Toru oli jätetty pyynnöstäni sisään ettei se sotkisi itseään, mutta aloin miettimään oliko päätös ollu virhe. Oriilla näytti olevan aika paljon energiaa ja jouduin komentamaan sitä reippaalla kädellä ettei se hakkaisi karsinan ovea. Huokasin ja suuntasin sitten hevosen kanssa tallin puolelle jossa letittäisin hevosen harjan. Tervehdin kohteliaasti tallissa olevaa nuorisoa kiinnittäessäni oria käytävälle ja pakenin sitten suorinta tietä varustehuoneeseen hakemaan harjoja ja letitysvermeitä.

Torun käytöksessä olisi ollut parantamisen varaa letittäessäni päätä heiluttelevaa ja lattiaa kuopivaa oria.
- Asetus nyt tai kuskaan sut makkaratehtaalle, ärähdin orille kun olin letittämässä vielä sen häntää ja kiinnitin siihen varmuuden vuoksi punaisen rusetin. Juuri ohi kulkeva, itselleni tuntemattomampi henkilö, Sasu vilkaisi meidän suuntaan hieman kummallisesti. Ilmeisesti mies ei ollut koskaan kuullut tai nähnyt minun hoitavan Torua. Tämäkin tokaisu oli nimittäin melkeimpä päivittäistä Torun kanssa touhutessa. Asettelin satulahuovan ja satulan hevosen selkään huolellisesti ja kiristin vyön sopivasti kävelymatkalle. Suitsiin olin vaihtanut timanttisen otsapannan ja ori näytti komealta kisakamppeissa. Hevosen ollessa valmis kiinnitin sen suitsiin ketjuriimunnarun, irrotin sen käytävältä ja talutin sen raittiiseen ulkoilmaan.

Toru näytti vaistoavan, että jotain uutta tulee tapahtumaan. Se pomppi kuin kenguru vierelläni koko matkan kohti Auburnia eikä kisapaikan hälinä auttanut ollenkaan. Näin jo muutamia ratsukoita valmiina verkkaan ja minusta tuntui että tuun olemaan hieman myöhässä. En ollut nimittäin vielä edes vaihtanut kisakamppeita päälle. Avasin yksäritallin oven ja näin että loungea lähinnä oleva hoitopaikka oli käyttämättömänä. Käytin tilaisuuden hyväksi ja talutin Torun sinne vaatteiden vaihdon ajaksi. Näin, että Nita käveli juuri kohti loungea ja hihkaisin naisen perään.
- Jos sulla ei oo kiirettä nii viitiks pikasesti pitää tätä ja kattoo sen perään pari minuuttia että käyn vaihtaan kamppeet, kysyin Nitalta anovasti. Pelkäsin nimittäin että ori aiheuttaisi ongelmia enkä ollut edes tajunnut ottaa riimua matkaan.
- Onnistuu, nainen vastasi hymyillen ja vastasin hymyyn kiitollisena. Ryntäsin loungeen jossa oli porukkaa enemmän kuin tarpeeksi. Nappasin kisakamppeet kaapista salaman nopeesti ja suuntasin pukutilaa kohti joka onnekseni oli juuri sillä hetkellä vapaana. Parissa minuutissa olin täydessä kisavarustuksessa ja suuntasin ulos loungesta yhtä nopeasti kun olin tullutkin.

Hoitopaikalla Nita katseli Torua uteliaana.
- Tää on vissiin Fellun jälkeläinen, nainen kysyi miettivän näköisenä.
- Joo on, vastasin ja irvistin. Ilmeisesti Fellu on jäänyt tallilaisten mieleen aika hyvin pahana poikana.
- Sen kyllä huomaa, Nita naurahti ja ojensi riimunnarun minulle.
- Niin oon kuullu, naurahdin itsekin ja lähdin taluttamaan oriin ulos tallista. Verryttely on järjestetty derbylle ja jännitin enemmän kuin laki sallii sinne menoa. Toru ei nimittäin ollut koskaan käynyt kyseisellä kentällä. Ensimmäinen luokka oli jo alkanut ja pääsin suuntaamaan suoraan verkkaan. Näin Linnean parkkipaikalla tammansa kanssa ja suuntasin sinne.
- Voinks mä jättää tän riimunnarun tähä radan ajaks. Musta tuntuu että Amanda ja Isabella ei arvostais jos jätän sen johonki muualle lojumaan, kysäisin uudelta ystävältäni naureskellen.
- Tottakai, nainen vastasi. Toru kiinnostui selvästi tammaseurasta ja jouduin nopeasti ottamaan takapakkia ja pahoittelemaan äkillistä lähtöä.

Derbyllä Toru vaikutti jotenkin jännittyneeltä eikä se meinannut liikkua kuten normaalisti. Ratsastin sitä kaikissa askellajeissa ja yritin saada sitä rentoutumaan ja käyttämään takapäätään paremmin. Se ei oikein auttanut vaikka kuinka yritin ja Torukin keskittyi ihan muihin asioihin kun itse suoritukseen. Muut ratsukot väistivät meitä suosiolla nähdessään rusetin sen hännässä, joten sain kunnialla läpi verkat. Pian Santtu kuulutettiin radalle Fifillä ja tiesin sen tarkoittavan meille siirtymistä hiekkakentän puolelle. Jännittyneenä odotin vuoroani ja liiankin nopeasti meidät kuulutettiin radalle.

Radan jälkeen olin väsynyt, mutta tyytyväinen. Suoriuduttiin radasta puhtaasti, vaikka olin ajatellut että tultaisiin aitojen yli niin että rytisee. Melkein samantien minut valtasi kauhun tunne. Luokassa olisi enää kuusi ratsastajaa jonka jälkeen alkaa seuraava luokka jossa starttaisin toisena Armin kanssa. Pääni pyöri kuin pöllöllä kun pitelin kiinni päätä heittelevää oria ja etsin pelastusta. Silmiini osui ainoastaan Isabella, joka seurasi katseellaan seuraavan ratsukon menoa. Kävelin nolostuneena naisen luokse.
- Tota noin. Viitsiks pidellä Torua jonkun aikaa ku me startataan Armin kans kohta eikä mulla oo tälle hoitajaa. Mä vähän niinku unohdin, kysyin naiselta todella nolostuneena. Tuntin punan nousevan kasvoilleni ja varovasti nostin katseeni naisen kasvoihin. Isabella katsoi mietteliäänä minua ja hevosta vuorotellen eikä hän totta puhuakseni näyttänyt kovinkaan innokkaalta.
- En mä yleensä mut voin kai nyt tehdä poikkeuksen, Isabella vastasi edelleen hieman mietteliäänä.
- Iso kiitos. Tuun hakeen sen heti kun saan Armin laitettuu pois, sanoin varovasti hymyillen ja ojensin naiselle oriin ohjat. Toru yritti ensimmäisenä napata Isabellasta palasen välipalaksi. Komensin oria naisen kanssa yhtäaikaa ja liukenin sitten nolostuneena paikalta kohti tammatallia.


Vaatteiden vaihdon jälkeen lähdin etsimään Isabellaa pitkin tallipihaa. Bongasin Isabellan kentän laidalta, mutta hevostani ei näkynyt missään. Paniikki valtasi sisimpäni ja pääni pyöri kuin pöllöllä etsiessäni katseella hevostani. Ilmeisesti se ei ainakaan ole karannut kun Isbe näytti sen verran rauhalliselta. Spagettijaloin lähdin kiertämään tallia ja pian bongasin kengurumaisen mustan hevosen lantalan lähellä. Yllätyin nähdessäni takkutukkaisen Aliisan pitelevän oriin ohjaksia. Kiiruhdin paikalle ja pääsin todistamaan että Toru piti naista ilmeisesti mukavana välipalana. Hampaat napsui Hurun käsivarsia kohti, mutta nainen ei näyttänyt hetkahtavan asiasta ollenkaan.
- Mitä, miten Toru sulla on, takeltelin päästessäni parivaljakon tykö.
- Isabella vaa ojensi ohjat mulle. Ei ilmeisesti oikein arvostanut tätä, Aliisa sanoi ja osoitti temppuilevaa Torua.
- En kyl ihmettele, vastasin ja otin hevoseni ohjat.
- Tää on kyl yks pirulainen. Kiitos muuten kun pidit sitä. Mä idiootti unohdin hankkii tälle tai Armille hoitajan kisojen ajaksi, jatkoin anteeksi pyytelevänä.
- Ei se mitään. Mä oon tottunu, Aliisa sanoi heilauttaen kättä.
- Eihän se onnistunu nappaan susta palasta, kysäisin sillä tajusin että oriilla oli se paha tapa eteenkin muille. Kielteinen vastaus tuli samantien ja huokaisin helpotuksesta.
- Ei kai se auta ku ootella mun ja Armin tulokset ja lähtee sit hoitaan tää pois. Kiitos, sanoin Aliisalle joka oli lähdössä yksäritalliin.
- Eipä mitään, nainen huikkasi ja katosi sitten sisälle.

Siinä edestakaisin pyöriessä pikkuhiljaa rauhoituin ja pyörittelin vain päässäni miksi ihmeessä hevonen oli päätynyt Hurulle. Ilmeisesti Isbe ei sit oikeasti arvostanut Torua ja sen kakaramaista käytöstä. Jatkossa pitää kyl keksii joku ratkaisu tähän ongelmaan. Tovi jos toinenkin odottelua meni ennenkuin kuulin etten päässyt Armin kanssa lähellekään sijoitusta. Pettyneenä lähdin taluttamaan Torua takaisin Purtsilaan. Ehkä seuraavalla kerralla menisi paremmin.

05.11.2019

Kirjoitettu yhdessä Jessen kanssa

Kevyt potku oven alareunaan ja nykäisy. Sillä tavalla saatiin Kaajapurojen tallin ovi auki.
Jesse kurkkasi sisään ja huomasi mustan orin omistajansa kanssa seisoskelevan tallikäytävällä. Tai lähinnä omistaja seisoi kaksi jalkaa tukevasti maassa, mutta hevonen ei meinannut pysyä paikoillaan sitten millään.
“Hei”, mies tervehti punatukkaista Kiiaa. Se tervehdys oli hyvä tiivistys kaikista niistä juttelukerroista heidän välillään. Kuluneen vuoden aikana he eivät olleet jutelleet keskenään sen kummemmin, tervehtineet vain toisiaan niin kuin ketä tahansa puolituttua ja sen jälkeen jatkaneet omia touhujaan niin kuin toinen ei olisi samassa tilassa ollenkaan.

Ja näin Jesse ajatteli käyvän tälläkin kertaa. Hän kiersi Torun niin kaukaa kuin ahdas tallikäytävä sen mahdollisti, sillä ei todellakaan halunnut saada orin kaviosta tai hampaista. Kyllä hän oli useampaan kertaan kuullut, kuinka Verneri tai Kiia olivat noituneet hevosen takia. Ja joka kerta suupieli oli nytkähdellyt huvittuneena ja saanut miehen kiittelemään luojaa siitä, ettei Salli noin mahdoton tapaus ollut.
“Orit…” oli mies mutissut itsekseen.

Jesse kurkisti Sallin karsinaan, totesi sen olevan jo puhdistettu, joten pyörähti ympäri aikeinaan mennä varustehuoneeseen tarkistamaan missä kunnossa tamman varusteet olivat. Niitä olisi hyvä puhdistella ennen viikonlopun kisoja.
Torua ohittaessaan miehen suojaus niin sanotusti petti ja hän sai tuta sen nahoissaan. Nimittäin persnahoissaan, sillä hevonen oli jotenkin onnistunut iskemään hammasrivistönsä miehen kankkuun kiinni.
Jesse älähti hämmentyneenä ja kääntyi katsomaan hevosta, joka näytti erittäin tyytyväiseltä kun taas Kiian naama oli muuttunut punaiseksi joko raivosta tai häpeästä - tai molemmista.

Kiia ei sillä hetkellä tiennyt kumpaa halusi enemmän. Vajota maan alle häpeästä vai tehdä Torusta kinttaat sillä sekunnilla. Juuri kun nainen oli alkanut kuvitella hevosen oppineen käytöstapoja edes vähän. Tai vähintäänkin jättänyt rauhaan muiden ahterit. Jessen ilmeestä päätellen Torun hampaat olivat osuneet juuri sinne ja mitä ilmeisemmin aika napakasti. Toru ei näyttänyt yhtään katuvalta ja naisen torumiset ja komentamiset näyttivät menevän kuin kuuroille korville.
“Sori sori sori ihan kauheesti. En ymmärrä miten se pääs tolleen yllättään” Kiia pyyteli anteeksi naama punaisena helottaen.
Jesse kurkisteli olkansa yli nähdäkseen millaiset jäljet Torun hampaat olivat housujen kankaaseen jättänyt ja pudisteli sitten päätään kääntäessään katseensa takaisin Kiiaan.
“Ei se mitään. Ei ole ensimmäinen kerta, kun joku hevonen minua maistelee”, mies hymyili tyynnyttelevästi. Joku muu olisi ehkä voinut suuttuakin, muttei Jesse jaksanut niin pienestä asiasta hermoja menettää ellei sitten Torun hampaiden kohteena olisi ollut Sofia.

“Taitaa olla melkoinen tapaus tämä kaveri?” Jesse kysäisi ristiessään käsivartensa puuskaan eteensä. Toru oli komea hevonen, sitä ei kyllä kukaan voisi kieltää, luonteessa vain taisi olla parantamisen varaa.
“Kieltämättä töitä siinä riittää enemmän ku tarpeeks” Kiia vastasi edelleen hieman nolona tapahtuneesta. Nainen yritti keskittyä samalla kuopivaan hevoseen ettei pääsisi tapahtumaan enempää vahinkoa. Torun häntäjouhien takut suoristui siinä samalla sormien aukoessa niitä näppärästi.
“Mut jos oot nähny koskaan Amanda Sokan kouluorin Fellun nii ymmärtää miten tästä tullu tällänen. Vaikka ois kai sitä toivonu iän tuovan vähän enemmän käytöstapoja tai edes kiltin emätamman tasottavan luonnetta” Kiia jatkoi kohautellen olkia.

Jesse yritti miettiä, mikä Auburnin hevosista oli Fellu, sillä ei ollut sattuneesta syystä tallin hevosten kanssa pahemmin tekemisissä. Varsinkaan kouluhevosten.
“Olen minä siitä jotain kuullut kyllä”, mies hymähti huvittuneena, kun oli saanut kaivettua Fellun oikean nimen esiin jostain muistin syövereistä ja sen myötä myös osasi yhdistää nimen sekä hevosen ulkonäön toisiinsa.
“En ole pahemmin kouluhevosiin huomiota kiinnittänyt kun en itse sitä lajia harrasta. Kentän kouluosiossa tietenkin vähän, mutta ei niissä kisoissa kouluhevosia ole mukana”, Jesse selitti hymyillen ja ihan huomaamatta hieroskeli kankkuaan johon todennäköisesti nousisi hevosen hammaskaluston muotoinen mustelma. Viikonlopun estekisoista tulisi varmasti mielenkiintoiset sen myötä.

“Eikö kouluhevosten pitäisi olla sellaisia kuuliaisia herranterttuja?” mies vitsaili tutkaillen Torua katseellaan. Hevonen luimisteli edelleen ja Jesse pohti, odottiko se uutta tilaisuutta hänen lihansa maistelemiseen. Sitä se ei tulisi saamaan, sillä mies pysytteli tarkoituksella vähän kauempana.
“Usko tai älä mut ei se oo tällänen kusipää kun nousee sen selkään. Onhan se säpäkkä mut hallittavissa” Kiia vastasi jo hiukan hymyillen, sillä nainen alkoi jo rentoutua tilanteessa. Tottuneesti nainen napautti Torua kädellä turpaan komentaakseen, sillä hevosen naamavärkki yritti lähestyä taas Jesseä uhkaavasti. Ei naista itseäkään kiinnostanut kyykistyä käärimään pinteleitä hevosen jalkoihin jos sillä oli jotain mielihaluja alkaa uhittelemaan lähellä seisovalle miehelle. Mielessään Kiia kirosi miksi Torulla pitikin olla todella huono päivä juuri nyt. Ei se haittaisi jos siitä kärsisi vain nainen itse, mutta juuri nyt talliin sattui yhtäaikaa muitakin.

“Hmhmm, niinhän ne kaikki väittää”, Jesse naureskeli hyväntahtoisesti. Oli vähän vaikea uskoa Kiian sanoja, mutta eihän se välttämättä ihan pötyä ollut. Mies oli kyllä hevosteluhistoriansa aikana nähnyt montakin Torun kaltaista tapausta: hoidettaessa ja maastakäsin aivan mahdoton hevonen, mutta ratsastaessa kiva. Ja myös niitä, jotka muuttuivat kiltistä hevosesta hirveäksi kauhukakaraksi heti satulan selkään saatuaan.

Jotenkin Kiiaa ei yllättänyt, ettei Jesse uskonut hänen sanojaan, ainakaan täysin. Olihan se tietenkin vaikea uskoa, eikä mies ollut tietääkseni nähnyt naista koskaan Torun selässä.
“Saa sitä ihan vapaasti kokeilla jos tahtoo” Kiia heitti Jesselle virnistellen hevosen jalkojen juuressa jossa nainen oli parhaillaan rullailemassa pinteleitä Torun jalkoihin. Ei Kiia haittaisi yhtään saada vapaapäivää hevosen liikutuksesta. Eteenkään nyt kun Armi oli palannut mammalomalta ja kahdella hevosella tiukka treenitahti jatkuisi niinkuin ennenkin. Pienen pientä laiskuuttakin oli ehkä ilmassa.

Jessen silmät siristyivät mietteliäänä. Torulla ratsastaminen oli ehkä ohikiitävän hetken käväissyt miehenkin mielessä, lähinnä vitsinä, mutta toisaalta.. Miksei.
“Kunhan lupaat soittaa ambulanssin heti jos makaan kentän pohjalla kokovartalokipsiä vailla”, mies heitti olkiaan kohautellen.

Jonkin tovin kuluttua teutaroiva Toru oli talutettu kentälle ja Jesse nousi hevosen selkään eikä pystynyt peittämään irvistystään takamuksen osuttua satulaan. Kankkua kun juili edelleen.
Toru liikahteli levottomana muttei kuitenkaan ollut sännännyt välittömästi pukkilaukkaan niin kuin Jesse oli ensin kuvitellut.
“Viime hetken vinkkejä?” mies kysyi Kiialta.
“Kunhan pidät sen liikkeessä niin selviät kyllä. Tylsyyksissä sillä on paha tapa alkaa temppuilemaan enemmän ku normaalisti” nainen vastasi Jessen kysymykseen ja päästi sitten irti ohjista joista Kiia oli vaistomaisesti pitänyt kiinni ihan kuin naisen henki riippuisi siitä. Ainakin Jessen takapuoli säästyi toisilta hampaan jäljiltä. Hieman ehkä jännittyneenä Kiia asteli kentän laidalle ja kietoutui paremmin takkinsa syövereihin katsomaan ratsukon menoa. Nainen ei ollut tottunut siihen, että joku muu kuin hän itse nousee orin selkään.

Jesse oli nyökännyt ymmärtämisen merkiksi ja lähtenyt sitten liikkeelle. Torun korvat pyörivät epäluuloisen oloisesti ja ori tuntui jännittyneeltä kuin odottaen hetkeä, jolloin voisi muutautua kouluhevosesta rodeoratsuksi. Mutta ei se muuttunut, vaikka välillä vähän testasikin outoa ratsastajaansa ylimääräisillä sivuaskelilla ja kohti korkeuksia nousevalla päällään.
Mutta pikkuhiljaa miehet löysivät yhteisen sävelen, joka aina hetkellisesti käväisi epävireen puolella.
Ratsastajankin oli pitänyt muistuttaa itseään siitä että ratsasti nyt herkällä kouluratsulla eikä Sallilla. Tamma vaati napakat avut kun taas Torua ei tarvinnut kuin suurinpiirtein hipaista pohkeilla. Hellät avut ja puolipidätteet, oma pää kylmänä ja hevonen koko ajan liikkeessä… Sen kun muisti niin kaikki sujui.

“Täytyy myöntää ettei tämä niin kusipää selästä käsin ole”, Jesse sanoi kävellessään loppukäyntejä. Ihan pitkiä ohjia hän ei kuitenkaan uskaltanut orille antaa, sillä miehen tuurilla hän olisi kuitenkin maannut tantereessa. Yksi mustelma riitti sille päivää.

Kiia oli seurannut Jessen ja Torun menoa uteliaana, sillä eihän oriin selässä ole tähän mennessä käynyt kuin nainen itse ja Amanda Sokka. Välillä Kiia oli puristanut kätensä nyrkkiin jännityksestä kun hevonen oli yrittänyt testailla, mutta rentoutui aina hetken päästä.
“Miehän sanoin. Ja hyvinhän teillä meni eikä Torukaan päässy niskan päälle vaikka niin aluksi pelkäsinki. Oisit nähny millasta sen kans oli ku se oli oikeesti vielä kakara. Et uskokaan kuin monta kertaa mä oon syöny tän kentän hiekkaa” Kiia naureskeli miehelle joka kiersi kenttää ympäri rennossa käynnissä.
“Jos olisin nähnyt niin en välttämättä olisi nyt selkään noussut”, Jesse totesi hymyillen. Ainahan se alku nuorien hevosten kanssa tuppasi olemaan melkoista taistelua, mutta onneksi ne koulutuksen ja iän lisääntyessä saivat myös järkeä päähän.
Tai ainakin jotkut saivat…

Jesse laskeutui hyvillä mielin Torun selästä. Suitsia pään yli nostaessaan oli taas tulla hampaista, mutta onneksi mies oli sitä tavallaan osannut jo odottaakin ja ennätti väistämään hevosen turpavärkkiä.

“Olet kyllä yhden Sallin liikutuksen velkaa”, Jesse ilmoitti hymyillen ojentaessaan ohjat hevosen omistajalle.
Jos kerran kenttä- ja esteratsastaja oli mennyt kouluhevosella, olisi kouluratsastajan kokeiltava vuorostaan estehevosta.
“Mutta ei tänään. Joku toinen päivä.”
“Se on sit sovittu” Kiia vastasi Jesselle hymyillen.

09.11.2019

Hautauduin paremmin takkini hupun sisään kun yritin ylittää Purtsien tallipihaa pimeässä ja kaiken lisäksi tuulessa ja tuiskussa. Eihän se pieni lumisade haittaisi mitään, mutta hetki sitten yhtäkkiä alkanut jäätävä tuuli siihen päälle teki ilmasta ihan kamalan eikä eteensä nähnyt kovinkaan pitkälle. Ihankuin näin illan tullen muutenkaan näkisi oikein mitään… Torun tarhasta kuului epämääräistä puhinaa ja pörinää ja epäilin vahvasti ettei uljas kouluratsunikaan arvostanut ilmaa kovinkaan paljoa. Kaviot kopisivat pakkasen jäädyttämään maahan kun hevonen ravasi villisti tarhan aidan vierustaa.

Toru jähmettyi melkein jalat harallaan kesken kaiken kun se näki minut. Järkyttyneen näköisenä se tuijotti minua ja puhalsi voimakkaasti höyryävää ilmaa sieraimistaan. Tämän jälkeen lähettiinkin kunnon pieru pukki laukkaa ympäri tarhaa ja lopulta kuului epäilyttävän kuulonen risahdus. Jotenkin tuntui, että siinä repesi sadeloimi jostain kohin ja pahasti.

Kymmenen minuutin odottelun jälkeen Toru vihdoinkin rauhottui ja antoi ottaa kiinni, mutta itse olin kyllä siinä vaiheessa jo ihan jäässä. Epätoivoisesti kopauttelin tallin oven alaosaa jalalla siinä toivossa että se kerrankin aukeaisi suosiolla, muttei niin tietenkään käynyt. Yhtäkkiä ovi avautui sisältä päin enkä osannut varautua siihen ja lensin päistikkaa persiilleni tallipihalle. Kynsin ja hampain roikuin säikähtäneen Torun riimunnarussa ja onnekseni ovesta paukahtanut Verneri riensi nopeasti apuun.

Pääsin kömpimään ylös maasta kankkuani pidellen ja mies oli saanut oriinkin rauhoittumaan sillä aikaa. Verneri talutti hevosen puolestani kiinni tallin käytävälle, sillä oma liikkumiseni ilmeisesti näytti sen verran vaikealta.
“Sori ei ollu tarkotus säikyttää ja kaataa sua kumoon” Verneri sanoi anteeksi pyytelevästi.
“Ei se mitään. Mulla on ollu tänää iha helkatin huono tuuri nii tää menee vaa kaiken muun jatkoksi” vastasin huokaisten. Kipeä takapuoli tästä vielä puuttuikin kun viikon päästä pitäisi startata Kalla CUPissa kahdella hevosella ja molemmilla pitäisi vielä treenatakin.
“Jos sä et tarvi jeesiä missään niin meen hakeen noi muut hevoset sisälle” Verneri sanoi ja hävisi taas ovesta. Tällä kertaa ilmeisesti ei taklannut ketään kumoon mennessään.

Toru oli kuin olikin onnistunut juuri tuhoamaan sadeloimensa ja kirosin mielessäni huolella. Moneskohan tuhottu loimi tämäkin oli. Alkaa tämä Torun ylläpito olemaan kallista lystiä. Toru oli eilen saanut jostain pienen haavan jalkaansa jonka tulin hoitamaan nyt ettei se menisi pahemmaksi. Ainakaan vielä se ei haitannut treenaamista ja hevonen liikkuikin mielellään. Riskiä en kuitenkaan uskaltanut ottaa millään tavalla. Toru viskoi päätänsä villisti ja kuopi etusillaan kun puhdistelin takajalan haavaa. Sain kyllä komentaa sitä rankalla kädellä kun se sai lisäpuhtia temppuiluunsa kun Verneri toi Daimin sisälle.

Olin onneksi siihen mennessä saanut haavan hoidettua, joten heitin talliloimen orin selkään ja kiinnitin ripeästi soljet. Lähdin miehen kanssa samaa matkaa pihalle kun kuskasin Torun siirtotallin puolelle. Tuuli oli jo onneksi hellittämässä ja nyt hämärällä tallipihalla näki edes hieman paremmin. Muut oriit oli jo karsinoissaan odottelemassa iltaeväitään ja niitä kai se Torukin jäi odottelemaan kun jätin sen karsinaansa. Kipeää ahteria kiroten kipitin vielä tallin puolelle hakemaan rikkinäisen loimen matkaani ja jätin samalla lapun että huomenna saa heitellä oriille ulkoloimen niskaan ulos viedessä, sillä Verneriä ei juuri sillä hetkellä näkynyt missään. Lupasin samalla tuoda uuden sadeloimen vanhan tilalle heti kun vain saan ostettua sopivan.

09.11.2019 Danien Susinevan kouluvalmennus

lue tarinan alku Armin päiväkirjasta

Saatuani Armin hoidettua pois valkasta (tai oikeastaan annettuani sen tehtäväksi Viiville joka tarpeeksi kärtti vieressä voivansa auttaa) kiiruhdin pää kolmantena jalkana loungeen. Toivoin kyllä totisesti ettei tieto Viivistä hoitamassa minun tehtäviäni päädy Amandan korviin tai saan kuulla kunniani.
“Onko täällä kahvia. Mä tarvin kahvia nyt” ähisin suurinpiirtein hyökätessäni kahvinkeittimen luokse. En jaksanut edes välittää ketä paikalla sillä hetkellä oli.
“Sulla on vissii huono päivä” kaappiaan kaiveleva Anton kysyi varovaisen oloisesti. Olin niin yllättynyt miehen puhuessa minulle, etten edes ollut normaali ujo itseni vaikka takanani seisoi minulle uusi ihminen. Ihminen jonka kanssa ollaan muutama hassu kerta sanottu terve ja hei hei ja se siitä.
“Ennemminki huono viikko. Mut tää päivä on kyllä paskin” vastasin hörppiessäni kahvia niin nopeasti kuin vain pystyin.
“Tuttu tunne” mies totesi samalla kun ilmeisesti etsi jotain kaapistaan.
“Sori nyt on kyl pakko mennä tai myöhästyn Susinevan valkasta taas” sanoin anteeksi pyytelevästi ja suuntasin ulos loungesta melkein yhtä nopeaa kuin olin sinne saapunutkin.

Tallin puolella Toru piti aikamoista mekkalaa ja otin energisen oriin varustettavaksi hoitopaikalle. Hevonen oli pysynyt puhtaana odotusajan joten pyyhkäisin sitä vain pikaisesti joka puolelta ja laitoin kamppeet sen niskaan. Varmistin että pintelit oli tukevasti jaloissa ja kamppeet muutenkin kunnossa ennenkuin kiskasin kypärän päähän, hanskat käteen ja talutin steppailevan orin maneesiin.

Kello oli sen verran, että ehtisin tehdä vähän paremmat alkuverkat Torun kanssa kuin mitä Armilla. Toru kulki energisesti uraa pitkin eikä sille kyllä kannattanut antaa yhtään enempää ohjaa kuin oli tarpeen. Valmennusryhmässä oli kaksi muutakin ratsukkoa ja pidimme kaikki hyvän välimatkan toisiimme. Onneksi porukassa oli vain oreja niin ehkä Torukin keskittyisi paremmin.

Jotenkin ei yllätä että Torun kanssa oli enemmän ongelmia kuin Armin kanssa. Kupillinen kahvia oli auttanut minua olemaan hereillä vähän paremmin, muttei se paljoa kyllä auttanut kun alla oli hevonen jossa oli energiaa kuin pienessä kylässä. Toru taisi olla vanhin tästä kolmikosta, mutta myös ilmeisesti haastavin.

Koko perhanan tunnin ajan Toru leikki jotai pirun kengurun ja maailman kuulun laukkaratsun sekoitusta joka ei keskittynyt oikeastaan mihinkään. Tuskan hiki valui otsaltani kun yritin saada siitä esille siistiä ja hallittua keskiravia. Daniel yllättävänkin kärsivällisesti jakoi neuvojaan vaikkei näyttänytkään arvostavan sitä etten ollut ihan skarppina tänään kun oli aika valmentautua. Eipäs tuo ihmekään ole kun näkee vaivaa tullakseen valmentamaan tänne asti.

Lisätty ravi oli normaalisti Torun kanssa yllättävänkin helppoa jos se ei ollut yli energisellä tuulella, mutta ori rikkoi sen muutaman kerran laukalle kun en itse saanut pidettyä pakettia tarpeeksi hyvin kasassa. Minun teki niin mieli heittää hanskat tiskiin ja painua kotiin peiton alle piiloon julmaa maailmaa, mutta en vain voinut antaa periksi. Loppuvalmennuksen ajan purin hammasta ja tein juuri niinkuin Daniel neuvoi. Ei ne viimeisetkään tehtävät ihan nappiin menneet, mutta suoriuduttiin niistä kuitenkin ilman totaalista häpeää.

Valkan jälkeen heitin ratsastusloimen Torun selkään ja talutin sen sitten ulkoilmaan. Moikkasin vastaan tulevia tuttuja Auburnin tyyppejä ratsastaessani tallipihan läpi kohti Purtsilaa. Halusin vain kotiin suihkuun ja köllähtää sohvalle viltin alle juomaan teetä.

03.04.2020

#tietähtiin2020

Seitsemän aikaa illalla havahduin, että Purtsien maneesivuoro Auburnin puolella alkaisi tunnin päästä ja mä vaan makasin kotona sohvalla. Mun ois pakko käyttää tää tilaisuus hyväksi treenata Torulla Tie Tähtiin osakilpailua varten hyvällä pohjalla. Purtsien oma kenttä kun oli aina mitä oli. Milloin se oli yhtä pottupeltoa, milloin mutavelliä, milloin taas luistinrata. Koskaan ei oikeastaan voinut aavistaa missä kunnossa se milloinkin olisi. Kiskoin tallivaatteet niskaan hirveää vauhtia ja hyppäsin auton rattiin.

Kilpailujännitykseni taisi tarttua Toruunkin, sillä se ei varmastikaan pysynyt tänään paikalla hetkeäkään. Milloin se kuopi lattiaa, milloin takapää heilui puolelta toiselle, milloin heitteli päätä ylös-alas.
“Oos ny perhana kunnolla tai kuskaan sut oikeesti makkaratehtaalle” uhkailin, vaikken oikeasti toteuttaisi sitä. Toru katsoi minua hetken aikaa kummastuneena ja aloitti saman rumban uudestaan. Onneksi olin jo saanu pintelit jalkoihin niin enää oli satula ja suitset laittamatta. Lopulta sain vedettyä kypärän päähän ja talutettua Torun pihalle. Nousin tottuneesti steppailevan orin selkään ja ohjasin sen kohti Auburnia.

Vihelsin maneesin ovella kuuluvasti ennenkuin astelin sisään. Kukaan ei saanut onneksi hepuleita ja sain laitettua oven perässä kiinni nopeasti. Nousin ripeästi takaisin Torun selkään ja aloitin samantien työskentelyn. Olihan siinä tullu hyvät alkuverkat tänne kävellessä. Pujottelin sujuvasti muiden ratsukkojen seassa treenaillen taivutuksia, laukanvaihtoja ja lisättyä ravia. Jotenkin minulla oli sellainen kutina, että menestys kilpailuissa tulisi eniten kompastumaan niihin jos jotain kömmähdyksiä radalla tulee. Tiesin että koko Tie Tähtiin rupeamasta tulisi tiukka, sillä kilpailisin muita kokeneempia ratsukkoja vastaan ja vielä paljon kokemattomallalla hevosella.

Koko ratsastuksen ajan kuulin päässäni Amandan äänen joka ärsyttävästi hoki tekemiäni virheitä. Milloin piti tehdä enemmän pidätteitä, hillitä ettei lisätty ravi rikkoonnu laukalle, piti saada enemmän napakkuutta laukan vaihtoihin. Lista jatkui loputtomiin ja olin rättiväsynyt ratsastuksen jälkeen. Ilmeisesti Amandan motkotukset virheistä oli jääny eiliseltä valmennukselta hyvin mieleen kun jäi tälleen kummittelemaan vielä kotimatkallakin.

Heitin ratsastusloimen takaisin Torun selkään, talutin sen raikkaaseen ulkoilmaan ja nousin sitten takaisin selkään. Ehkä me selvittäisiin kunnialla. Tärkeintä kai on, ettei mokata ihan urakalla koko hommaa.

04.04.2020

#tietähtiin2020

Heräsin lähempänä puolta päivää ja tunsin itseni hieman väsyneeksi. Olin koko yön miettinyt tulevia Tie Tähtiin kilpailuja, sillä kutsu sinne oli tullut lievästi sanottuna myöhässä. Mietin olinko varmasti valmis osallistumaan Torulla, sillä olin jo luvannut lainata vuokra ratsuani, Armia, Nitalle. Noh, jos ei muuta niin saataisiin ainakin hyvää kisakokemusta jos ei muuta.

Herättyäni kunnolla kävin pyörähtämässä Auburnin puolella, jossa ratsastin Armin ja päädyin lopulta Ellien kynsiin joka oli kasaamassa tiimiä kasaan Tie Tähtiin kisoihin. Lopulta huomasin istuvani loungessa kahvikuppi kädessä Ellien, Antonin ja Rasmuksen kanssa. Meidän tiimi ei vaikuttanut yhtään hassummalta, vaikka itsestäni tuntui oudolta olla porukan ainoa kouluratsastaja. Silmäilin porukkaa hieman jännittyneenä, mutta innostuneena ja uskalsin jopa avata suunikin vaikka poppoo oli minulle suhteellisen uutta.

Illemmalla suuntasin kohti Purtsilaa jossa yksi ärsyttävä orin ketale odotti pesemistä ja letitystä. Hieman harmitti, etten saisi Jannaa jeesimään oriin kanssa koko kilpailusarjan aikana, sillä tyttö oli kuulemma starttaamassa itsekin kyseisissä kilpailuissa. Tytöstä oli tullut korvaamaton apu oriin hoidossa, vaikka oli minua vähän epäilyttänyt ottaa teinityttö haastavan oriin hoitajaksi. Janna oli kuitenkin todistanut pärjäävänsä sen temppujen kanssa, vaikka itse en ollut aivan varma miten olin selvinnyt päivistä kärkkään ja omasta mielestäni vähän ärsyttävänkin tytön kanssa. Iän myötä oli tullut etten enää oikein jaksanut teinejä. Kyllähän sitä olisi selvinnyt yhdestä teinistä, mutta aika usein huomasin olevani jopa kahden teinin ympäröimänä jos Ava sattui liittymään Jannan seuraan. Usein annoin juttujen mennä vain toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos niin hyvin pärjättiin.

Olin näköjään tullut paikalle sen verran myöhään ettei tallissa ollut ainakaan sillä hetkellä ketään. Toru oli jo tuotu sisälle joten kipaisin hakemaan oriin siirtotallin puolelta tallin pesupaikalle. Hevonen kulki perässäni korvat luimussa eikä arvostanut yhtään että sen syöntiä häirittiin. Tunsin suuren hevosen hengityksen niskassani ja aavistin, että kohta hammasrivistö olisi olkapäässäni kiinni. Juuri sopivasti kierähdin ympäri ja komensin Torua joka oli jo iskemässä kiinni. Ori esitti loukkaantunutta vielä silloinkin kun kiinnitin sen tallin puolella ristikiinnitykseen.

Halusin että näyttäisimme hyvältä, joten pesin hevosen huolella korvien päistä kavioihin. Toru oli taas saanuut tarhassa ollessaan itselleen kivat mutasukat joten jalkojen sukkien kuuraamiseen kului varmaan eniten aikaa koko pesu operaatiossa. Monta kertaa meinasin saada kaviosta kun Toru nosteli kinttujaan tyytymättömänä sen minkä kerkesi. Lopulta kuivasin hevosen kauttaaltaan ja heitin sen selkään kaulakappalleellisen talliloimen. Kaulakappale jäi vielä lepäämään hevosen selän päälle kun siistin saksilla hevosen harjan ja hännän. Minusta oli tullut jo aikamoinen mestari letittäjä kun viime aikoina olin saanut tehdä sitä urakkaa jatkuvasti kahdelle hevoselle. Ei mennyt kauaakaan kun Torun harja oli letitetty ja ommeltu pieniksi sykeröiksi. Meinasin alkaa katumaan hevosen hännän letitystä yläosasta, sillä tyytymättömänä Toru uhkaili monottaa useaan otteeseen.

Lopulta olin tyytyväinen aikaan saannokseeni ja kiinnitin kaulakappaleen paikoilleen. Ehkä Toru tajuaisi olla siivosti yön ajan ettei kaikki olisi ollut ihan turhaa. Nopeasti irrotin hevosen ja talutin sen takaisin siirtotalliin jossa se jatkoi antaumuksella iltaheiniensä mussuttamista. Jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan, niin ainakin näyttäisimme Hallavassa hyvältä. Kävin vielä hakemassa satulahuoneesta oriin suitset ja satulan autoon, sillä päätin puhdistella ne kaikessa rauhassa kotona.

05.04.2020

#tietähtiin2020

Tie Tähtiin ensimmäinen osakilpailu oli jo täydessä vauhdissa kun verryttelin Torun kanssa maneesissa. Energinen ja herkkä ori kulki allani välillä kengurun lailla ja sain tehdä jälleen kerran paljon töitä että sain sen rauhoittumaan. Yhtään ei kärsinyt jäädä jännittämään ja miettimään tulevaa starttia tai kaikki leviäisi käsiin täysin. Avo- ja sulkutaivutukset meni kerrankin paremmin kuin aikaisemmin kun osasin itse pyytää Torulta enemmän. Pikkuhiljaa ori alkoi rauhoittua ja askel pehmeni huomattavasti ennen kentälle siirtymistä.

Odottelin omaa vuoroani jännittyneenä. Robert oli parhaillaan radalla Harryn kanssa ja kanssani kentän päädyssä kierteli Kalla cupista tuttu Eve. En ehtinyt paljoa Robertin ja Harryn suoritusta seuraamaan kun joutuin pitelemään aisoissa allani steppailevaa Torua. Vatsasssa lenteli miljoona perhosta, sillä tälläinen äkkilähtö kilpailuihin ei tehnyt yhtään hyvää hermoilleni. Hevonen oli kuitenkin yllättävän rauhallinen steppailuista huolimatta, joten yritin itsekin rauhoittua ja pitää sitä liikkeessä koko ajan. Pian meidät kuulutettiin radalle.

Radan jälkeen en ollut yhtään varma siitä miten meillä meni, mutta kieltämättä olin tyytyväinen. Toru oli tuntunut harvinaisen hyvältä läpi radan ja reippain askelin käveli ulos kouluaitojen sisäpuolelta. Jälkeeni ei ollut kuin yksi ratsukko, joten suosiolla jäin odottelemaan tuloksia kentän läheisyyteen. Jännitys vain kasvoi sisälläni kun kävelin Toru perässäni läheiseen maastoon vievällä tiellä. Näin kauempaa kun viimeinen ratsukko ratsasti pois radalta ja jännitys kasvoi hetki hetkeltä suuremmaksi. Hetken päästä näin kun Janna tuli puoli juoksua meitä kohti.
"Sun pitää mennä palkintojenjakoon. Te tulitte kolmanneksi" tyttö ilmoitti tärkeänä ja Toru otti pienen sivuloikan kun säpsähdin tiedosta.
"Apua.. joo.. okei.." änkytin ja nousin uudestaan hevoseni selkään. Ohjasin sen takaisin kentän suuntaan ja Janna käveli meidän rinnalla.

Palkintojen jaonkaan jälkeen en voinut ymmärtää, että me tosissaan oltiin sijoituttu. Kuin unessa riisuin hevoselta kamppeet ja hoidin sen huolellisesti pois. Ympärillä kävi edelleen aikamoinen vilinä ja jotkut tutut ja puolitutut onnittelivat sijoituksesta oman porukan lisäksi. Tunnistin niistä parhaiten Ennin ylläpitäjän Tiituksen, sekä Even joka starttasi kilpailuissa oriillaan. Olin tutustunut suurinpiirtein ikäiseeni Eveen sattumalta Kalla cupin ensimmäisessä osakilpailussa ja olimme pitäneet yhteyttä sen jälkeen säännöllisesti. Hoidettuani Torun päätin mennä seuraamaan vielä esteluokkia aikani kuluksi.

// 328 sanaa //

06.04.2020

#tietähtiin2020

Eilinen stressi Tie Tähtiin kilpailuissa Hallavassa oli vienyt musta mehut aika hyvin ja väsytti edelleen turkasen paljon, joten Torua satuloidessa päätin pitää maastopäivän. En tiedä kuinka hyvin se sopisi hevoselle joka tuntui keräävän turhankin helposti energiaa, mutta en jaksanut vaivata päätäni sillä. Toru kuopaisi kärsimättömänä lattiaa kun yritin ujuttaa suitsia sen päähän ja ärähdin sille vähän turhankin pahasti. Se kuitenkin tepsi ja tämän jälkeen hevonen oli niin kilttiä poikaa ettei uskoisikaan. Vetäisin liivin vetskarin kiinni, kiskaisin hanskat käteen, kypärän päähän ja talutin sitten hevosen raikkaaseen ulkoilmaan.

Nousin tottuneesti hevosen selkään ja ohjasin sen satulavyön kiristämisen jälkeen maastoa kohti. Toru asteli reippain askelin enkä voinut olla nauttimatta täysin siemauksin auringon säteistä jotka pilkistivät puiden välistä. Toru oli kieltämättä viime aikoina rauhoittunut ratsuna paljon ja jättänyt temppuilut vähemmälle. Tämä oli yksi syy miksi odotin taas toisaalta innolla kisareissua Lappiin Lehtovaaran ratsutilalle. Viime vuonna olin nauttinut reissusta mielettömästi ja nyt kun Torulle on tullut iän myötä sitä rauhallisuuttakin niin luultavasti voisin nauttia reissusta myös sen kanssa. Eniten jännitystä kuitenkin aiheutti matkat, sillä en tiedä vielä mihin väliin se laitetaan ja kuka sen vierustoveri on. Herra kun osasi olla aika valikoiva siitä kenet se hyväksyy ja kenet ei.

Havahduin mietteistäni kun Toru teki yhtäkkiä pienen sivuloikan kun läheisestä pusikosta lintu pyrähti lentoon. Asettumisen jälkeen päätin jättää miettimisen myöhemmälle ja ottaa vähän reippaampaa menoa niin ei menisi ihan haaveiluksi koko reissu. Toru tuntui taas todella hyvältä allani ja oikoi jalkojaan tyytyväisenä kun sai kerrankin mennä vähän reippaammin. Missään vaiheessa se ei onneksi yrittänyt lähteä juoksemaan pois altani ja pysyi mukavasti hallinnassa. Tämä vielä lisäsi innostustani seuraavasta osakilpailusta. Toivoin, että pääsisimme edes puolen välin paremmalle puolelle niin meillä voisi ollakin toivoa kilparadoilla eikä Amandakaan ehkä katsoisi minua aina niin tuimasti kun olin naisen valmennuksessa.

Palatessamme Purtseille oli jo ehtinyt tulla hämärää, joten hoidettuani Torun poissa päätin jättää sen suoraan karsinaansa odottelemaan iltaruokia. Olisipa Verkulla taas vähän helpompi iltatalli kun ei tarvitsisi hakea riiviötä tarhan perimmäisestä nurkasta johon hevonen aina miehen juoksutti ennenkuin antoi kiinni.

// 328 sanaa //

08.04.2020

#tietähtiin2020

Herätessäni oli harvinaisen valoisaa ja vilkaisin puhelimesta paljonko kello on. Tämän tehtyäni hätkähdin rajusti ja pomppasin ylös sängystä katsottuani kelloa uudestaan. Kello oli varttia vaille kaksitoista ja reilu tunnin päästä alkaisi Heidin valkka. Piru vieköön, mutisin itsekseni ja ryntäsin tekemään aamutoimet supernopeaa. Herätyskello joko päätti tänään jättää soimasta tai olin unissani napannut sen pois päältä. Vetäsin jalkaan ensimmäiset ratsastushousut mitkä käteen sattui ja vasta sitten tajusin että niissä oli jäätävä kuolatahra reidessä kun Toru oli eilen pyyhkässy turpansa siihen ratsastuksen jälkeen. Pompin yhdellä jalalla kun revin niitä jalasta ja heti perään kaapista puhtaat jalkaan. Kahvia ei nyt ehi keittää ja hiuksetkin oli takussa kun pyöräytin ne nutturalle.

Kurvasin Purtsilan pihalle hirveää kyytiä ja sain outoja katseita Robertilta joka oli juuri nousemassa hevosensa selkään. Nyt ei ollu aikaa jäädä selostaan miks oon näin pirun myöhässä eikä oikeastaan edes tällä hetkellä huvittanutkaan selitellä itselleni tuntemattomalle ihmiselle mitään. Kunnon pikakävelyä kiirehdin Torun tarhalle ja pujotin riimun sen päähän. Onneksi ori ei vaikuttanu olevan tänään kovin känkkäränkkä tuulella ja sain sen yllättävänkin helposti tallin käytävälle. Pikaharjaus ei meinannut jäädä pikaiseksi kun hevonen oli yllättäen juuri tänään täynnä ruskeita mutalaikkuja ja valkoiset sukat oli kaikkea muuta kuin valkoiset.
"Piru vieköön sunki kans. Oliko pakko sotkee just tänään" kirosin rullatessa pinteleitä hevosen jalkoihin. Nopeasti heitin satulan oriin selkään ja pujotin suitset päähän ennenkuin talutin hevosen tallipihalle.

Nyt oli improvisoitava kun olin sen verran myöhässä ja oli pakko tehdä edes pientä alkuverkkaa matkalla Auburniin. Sain vain toivoa, että se olisi tarpeeksi eikä hevonen alkaisi temppuilemaan mitenkään. Ikuisuudelta tuntuvan matkan jälkeen Auburnin hulppeat puitteet tuli näkösälle ja suuntasin suoraa kentän suuntaan. Muut näytti olevan jo kentän portilla odottelemassa meidän vuoroa ja kiireen vilkkaa siirryin heidän seuraansa. Toru steppaili allani kun moikkasin kaikkia ja meinasi lähteä ryysimään ensimmäisenä kun kentän portti aukesi. Harmitti kyllä, etten ehtinyt nähdä yhtään miten Tiituksella oli mennyt valkka tammani kanssa edellisessä ryhmässä, mutta päätin että kävisin viimeistään näiden Tie Tähtiin kilpailujen jälkeen katsomassa heidän menoa Hopiavuoressa.

// 322 sanaa //

30.11.2020

Torulla tuntui olevan tänään mainio päivä ja se tuntui hyvältä allani. Sen askellus oli kevyttä ja tuntui kuin liitäisin ympäri Auburnin maneesia. Vaihdoin ravista käyntiin ja annoin oriille vähän pidempää ohjaa. Se venytti kaulaansa tyytyväisenä ja puikkelehdimme muiden ratsukkoiden ohitse ovea kohti. Ovella laskeuduin satulasta puhdistamaan hevosen kaviot ja heitin ratsastusloimen sen selkään. Pujahdimme pihan puolelle jossa olin törmätä nurkan takaa tulevaan vaaleatukkaiseen naiseen.
“Ai hei. En ookaan törmänny suhun ennen. Kiia” esittelin itseni.
“Jemiina. Kivan näkönen hevonen sulla” nainen vastasi katsellen Torua.
“Ai sä oot se Buugin omistaja. Sekin on kyllä hienon näkönen nuori kaveri” sanoin hymyillen.
“Miten sä sen tiesit” Jemiina kysyi ja kurtisti kulmiaan.
“Teen välillä tallivuoroja täällä” vastasin ja Jemiina hymähti ymmärryksen merkiksi. Toru pyörähti ympäri kyllästyttyään seisoskelemaan paikoillaan ja Jemiina sai väistää sen takapuolta.
“Mun on ehkä parempi lähtee tän kaa takas Purtseille ennenku se hermostuu” totesin ja kipusin takaisin orin selkään.
“Hei muuten. Ei sua kiinnostais lähtee joskus vaikka yksille” heitin kun istuin tukevasti ison hevosen selässä. Ei ehkä ollut minun tapaista pyytää tuntemattomia yksille, mutta jotenkin tuntui että kaipasin jotain muutakin juttuseuraa kuin nämä nelijalkaiset ystäväni. Nainen katsoi minua hetken ja harkitsi asiaa ennenkuin suostui ehdotukseeni.
“Onks sulla puhelin mukana jos annan mun numeron nii vois myöhemmin sopii ajankohdasta” kysäisin ja Jemiina nyökkäsi. Luettelin puhelinnumeroni jonka muistin onneksi ulkoa ja pyysin Jemiinaa laitteleen viestiä.

Ohjasin steppailevan Torun Purtseja kohti ja se otti muutaman raviaskeleen. Hidastin joka kerta menon takaisin käyntiin ja aloin miettimään äsken käytyä keskustelua. En ollut viikkoihin tehnyt muuta kuin stressannut ja hoitanut hevosia, sekä vahtinut remppamiehiä joten ilta toisen ihmisen kanssa tulisi tarpeeseen. Onneksi oman tallin remppa oli vihdoinkin ohi ja olin saanut edellisellä viikolla muutettua Ennin ja Mankin sinne. Toru sai jäädä vielä asumaan Purtseille, sillä olin luvannut vuokrata kolmannen karsinan serkkuni poneille. Onneksi elämä sujui näinkin ilman suurempia kikkailuja.

02.06.2021

"Nita hei me lähetään kuule Ruotsiin" hihkaisin naiselle joka ratsasti Torulla parhaillaan Purtsilan kentällä. Ei mun ois tarvinnu tänne tänään vaivautua kun Nita olisi kuitenkin huolehtinut oriin tältä päivältä, mutta olin niin innoissani etten voinut olla ajamatta suorinta tietä Purtseille.
"Nii että mitä" Nita kysyi ihmeissään hidastaessaan käyntiin ja ohjatessa oriin minua kohti. Keikuin kentän aidalla ja vaikutin varmaan siltä kuin olisin vetäny pari pannullista kahvia ennen tuloani. Mikä kyllä piti paikkaansa, ainakin melkein.
"Mä löysin ihan Tukholman kuppeelta sellasen myyntitallin jossa vaikutti olevan kivan oloisia hevosia suhteellisen halvallakin" selitin innoissani eikä Toru vaikuttanut arvostavan käsieni liikkeitä puhuessani, sillä ori yritti napata hampaillaan kiinni sormesta. Läppäsin sitä kevyesti turvalle ja Toru pärskähti tyytymättömänä.
"Ooks varma ettei ne oo taas jotai harrastetason hevosia" Nita kysyi mietiskelevän näköisenä, sillä viimeksi kun löysimme jotain lupaavan oloista edullisesti niin kävikin sitten ilmi ettei ilmoitukset ollutkaan täysin totuudenmukaisia. Onneksi sentään tajuttiin vähän kysellä kokeneemmilta neuvoa.
"No siis kuvien ja videoiden perusteella siellä oli ainaki pari katsomisen arvoista ja kysyin Ninaltakin siitä myyjästä. Sillä on kuulemma ihan hyvä maine eikä sillä oo ollu tapana pimittää juttui. Myy kuulemma edullisemmin eteenkin nuoria" vastasin ja seurasin katseellani samalla Torua joka käveli edessäni isolla ympyrällä ettei se turhautuisi.
"No sit vois kyllä harkita vakavasti että kävis kattoon. Ei mua ainakaan haittaa vaikka tuliski uus nuori" Nita tuumasi ja olin naisen kanssa täysin samaa mieltä. Nuorissa oli jotain sellaista josta pidin.
"Mietitään sitä lisää sit ku oot saanu Torun liikutettuu loppuun. Se alkaa selvästikin jo tympääntyä" naurahdin, sillä hevosen ilma alkoi olla hapan kuin sitruuna ja häntä viuhtoi kuin propelli.
"Ihan hyvä idea" nainen vastasi ja kokosi taas oriin ohjat käsiinsä.

Jäin vielä notkumaan kentän laidalle ja seurasin uteliaana miten parivaljakolla meni treenit nykyään. Olin kyllä nähnyt heidät kisaradoilla useamman kerran, mutta halusin uteliaisuudesta nähdä miten kotioloissa meni. Tuntui edelleen hassulta nähdä oma hevonen toisen ratsastettavana, mutta onnekseni en sitä pahemmin ehtinyt miettiä kun Ninakin oli jatkuvasti tuputtamassa minulle hevosiaan ratsastettavaksi. Ainakin mahdollisuuksia kehittyä riitti, mutta silti toisinaan kaipasin päivittäisiä hetkiä kiukkupussi Torun kanssa. Hevosesta oli kuoriutunut iän myötä aikamoinen työmyyrä joka työskenteli mielellään, mutta omasi edelleen erilaisia metkuja jos sitä ei huvittanut. Noh, ei tämä diili Nitan kanssa ikuisuuksia kestäisi ja olin vain iloinen voidessani auttaa ystävääni.