Kellonaika on nyt 30.09.20 12:00

5 osumaa on löytynyt haulle 0

More than meets the eye | Sarah R.

04.07.2002

Avaimet kilahtivat, kun mies heitti ne puiseen avainkulhoon, joka sijaitsi eteisen lipaston päällä. Mies riisui mustat nahkakengät jaloistaan ja avasi eteisen välioven hengähtäen syvään. Musta nahkalaukku jäi eteisen lattialle ja tummahiuksista vastaan juoksi kaunis lapsi, jonka kiharat hiukset oli kiinnitetty letille.
“Papi!” tyttö huudahti iloisesti ja tarrautui kyykistyneen miehen kaulaan.
“Hola nena", mies tervehti ja hymyili väsyneen onnellisesti. Valkoinen kauluspaita rypistyi pienten sormien alla, mutta mies ei välittänyt.

Olohuoneessa istuivat kolme muuta lasta, vanhimman pojan kädessä oli tiedelehti, josta tämä luki intohimoisesti artikkeleita. Pojan suurin haave oli ura tieteiden parissa ja katse ei noussut perheen isän kotiintulon vuoksi.
“Kuinka kaikkien päivä on mennyt?” isä kysyi ja sai mutinaa vastaukseksi kaksosilta, jotka istuivat television ääressä kylki kyljessä. Vanhin poika ei kuullut kysymystä, hän oli aivan liian uppoutunut omaan maailmaansa.
“Hyvin. Mä leikin Vionan kanssa ainakin tuhat tuntia ja autoin äitiä siivoomisessa ja järjestelin mun lelut ja söin”, neljän vuoden ikäinen lettipäinen tytär vastasi. Hän on sisaruksista nuorin.
“Johan kuulostaa hyvältä”, mies vastasi hymyillen ja silitti tytön poskea hellästi.

Perheen äiti oli kattanut ruokapöydän täyteen herkullisen näköistä ruokaa. Aterimet olivat aseteltu täydellisesti.
“Äiti minä haluan veitsen myös”, pikkutyttö vaati huomattuaan jälleen jääneensä ilman.
“Hyvä on, mutta muista olla varovainen”, äiti myöntyi hymyillen. Lapsi otti terävän veitsen ylpeänä pieneen käteensä ja leikkasi lautaselle asetettua lihaa varovasti. Liha oli kuitenkin kamalan hankala leikata ja veitsi luiskahti tytön kädestä. Veitsi jätti pienen viillon tytön käteen ja tämä tuijotti peloissaan punaiseksi värjäytynyttä osaa ihossaan. Veri valui melkein lautaselle ennen, kun äiti nappasi tyttären käden lautasliinan sisään.
“Voi kulta”, tämä huokaisi ja katsoi tytärtä pettyneenä.
Tytär alkoi itkemään, kun tajusi, ettei saa pitkään aikaan veistä enää käyttöönsä. Miten hänen pitikin olla niin kömpelö!

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 23.09.18 22:05
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 94
Luettu: 3235

Grannin päiväkirja

Reikiä nahkaan
23. syyskuuta 2018#sarahinhaaste4 #jusunhaaste6

Mua muutamat viimepäivät rieponut kuume oli laskenut edellisiltana ja pysynyt sen jälkeen poissa. Olo oli yhä vähän nuutunut, mutta tuntui järjettömän hyvältä olla matkalla tallille. Mä toivoin, ettei Granni ollut parin ylimääräisen vapaan takia aivan hirmuinen hirmulisko, vaan olisi yhä oma välinpitämätön itsensä. Oman turvallisuuteni nimissä mä aioin juoksuttaa sitä tänään. Jos se vaikka sattuisi olemaan hirvittävän energisellä tuulella, mä ehkä kokeilisin ratsastamista mieluummin vasta huomenna. Nyt olo oli vielä vähän voimaton ja pökkelömäinen.

Grannia ei kyllä sitten näyttäneet vapaapäivät kuitenkaan ihan hirveästi vaivanneen. Se seistä möllötti tarhassa aloillaan ja näytti niin tylsistyneeltä kuin suinkin oli mahdollista. Tamman korvat olivat pysyvässä puoliluimussa, eikä se viitsinyt edes heilauttaa niitä, kun mä tupsahdin sen viereen ja otin sen narunpäähän. Jaha.

Harjailin hevostani vähän tavallista kauemmin ihan vaan siitä ilosta, että olin vihdoin sen seurassa. Silloin Granni alkoi jo vähän osoittaa levottomuuden merkkejä. Kai se huolestui, että aioinko mä muuttaa sen kämppikseksi karsinaan.

Juoksuttaessa se oli kohtalaisen asiallinen, aluksi jopa aavistuksen jähmeä. Mutta kyllä se siitä, kunhan sen lihakset lämpenivät ja se alkoi päästä vauhtiin! Oli upeaa katsella laukkaavaa hevosta, jahka se oli vertynyt. Hevoset olivat liikkuvaa runoutta, jos jotakin! Liehuvat mustat jouhet toivat mieleen vapauden ja arojen villihevoset, joiden jouhiin tuuli tarttui aivan niin kuin Granninkin. Vahvat lihakset väreilivät kiiltävän karvan alla, kun hevoseni ponnisti yhä uuteen askeleeseen. Pian se alkoi pärskiä tyytyväisenä, sillä se oli kuitenkin liikkumaan luotu eläin.

Kun olin antanut Grannin liikkua molempiin suuntiin kaikissa askellajeissa ja nähnyt, kuinka tamma rentoutui, pyysin sen takaisin käyntiin. Keräsin liinan siistiksi kiepiksi käteeni, ja teimme loppukäynnit yhdessä lähistön polkuja hyödyntäen. Tallin pihassa kaivoin tallitakkini taskusta namin, jonka Granni hamusi pehmeillä huulillaan kämmeneltäni. Jos se olisi ollut toisenlainen hevonen, se olisi varmasti pärskähtänyt kiitokseksi.

Hoidin hevoseni huolella ja ryhdyin sitten puhdistamaan sen varusteita. Kuolaimet hinkkasin erityisen huolellisesti, sillä en halunnut, että niihin pinttyisi likaa. Harjasin myös satulahuovan irtokarvojen varalta.

Satula vaati tänään erityisiä toimenpiteitä, vaikken ollut käyttänyt sitä. Olin kiinnittänyt viimeksi Grannia satuloidessani huomiota siihen, että toinen jalustinhihnoista vaikutti venähtäneen ikävästi. Päätin vaihtaa uudet hihnat. Ne olivat vielä jäykät, ja arvioin silmämääräisesti, että minun pitäisi ehkä tehdä niihin reikä tai pari lisää. Päätin hoitaa sen homman heti, ja ryhdyin etsimään nahan rei'itintä.

Sellainen löytyi sekalaisesta rompelaatikosta satulahuoneen nurkan lipastosta.

Kummallista, miten sitä voikin mokata tehtävän, jonka on tehnyt ainakin kolmekymmentä kertaa ennenkin! Olin tekemässä viimeistä lisäreikää jalustinhihnaan, kun otteeni yhtäkkiä lipesi! Ikävä pistos sormessa sai minut irvistämään. Tietysti siihen oli tullut haava, mun sormeeni.

No, sellaista tallielämä välillä oli, tuumasin kepeästi. Tein tehtäväni loppuun.

Vielä ennen tallista poistumista piipahdin Grannin karsinalla. Esittelin sille laastarin koristamaa sormeani.
"Katsos, mitä kaikkea kärsin sun vuoksesi", hymähdin hevoselle ja rapsutin sen korvantaustaa.
Se ei pitänyt rapsutuksista. Se käänsi mulle selkänsä ja mulkoili mua karsinan perältä.
"Aha. Ei sitten, senkin sosiaalisuuden huipentuma. Joo joo, kyllä mä menen."

Silmiäni pyöritellen käännyin pois ja suuntasin kulkuni tallin ovelle. No, vaikka mun hevoseni oli yrmeä kuin mikä, mä ajattelin, en mä sitä siltikään vaihtaisi mihinkään muuhun koko maailmassa.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 23.09.18 21:20
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 150
Luettu: 9882

Armin päiväkirja

16.9.2018

Mun tallilla käynti ja treenaaminen oli jäänyt viime aikoina hävettävän vähälle, mutta mulla oli ihan pätevä syy. Ainakin mun mielestä kirjoitukset oli sellaiset. Tosin Amanda ei ehkä ollut samaa mieltä, mutta mä halusin kirjoituksista läpi. Ne olivat jo ihan nurkan takana, mutta mun aivoni tarvitsivat tauon lukemisesta. Mikä olisikaan parempi tapa pitää tauko, kuin lähteä tallille?

Olinhan mä tiistaina käynyt valmennuksessa, koska sitä mä en vain kehdannut jättää väliin. Ja mut ehkä olisi potkittu valmennusryhmästä ulos ja sen jälkeen nirhattu. Joten valmennuksiin mentiin pää kainalossakin tai pää täynnä englannin kielioppia ja lakiasioita sekaisin. Lähtökohdista voi varmaan päätellä, ettei valmennus ihan mennyt putkeen. Mä en saanut Armiin mitään otetta ja avotaivutuksista ei tullut sitten yhtään mitään. Amanda ripitti mua ihan kunnolla ja mä en haluaisi törmätä perijättäreen ennen seuraavaa valmennusta. Joka toivottavasti menisi paremmin.

Nyt mä päätin jättää treenamisen väliin ja lähteä maastoon. Se olisi enemmän tarpeen, kun halusi tyhjentää pään. Koulutreenitkin voisi toimia, mutta mä en jaksanut ajatella mitään. Punarautiaalla taisi olla mua ikävä, sillä Armi kiehnäsi mussa tavallista enemmän. Ainahan se herkkuja ja rapsutuksia kerjäsi, mutta tämä ei ollut ihan sitä. Kiva jos mua kaivattiin. Se ei kyllä ollut kivaa enää siinä kohtaa, kun tamma onnistui kolauttamaan päätään sopivasti mun huuleen, että se aukesi. Kuivat huulet edesauttoivat, mutta silti osuma oli ikävän tuntuinen.
"Kiitos tästä", irvistin kun puhuminenkin sattui huuleen.

Maastossa Armi oli ihmeellisen rauhallinen. Ainakin mä oletin sillä olleen nyt vähän enempi vapaata, jolloin punarautias muuttui hieman tavallista säpsymmäksi. Mä nautiskelin kelistä, syksy oli tulossa ja samalla vain rentouduin hannoverin tasaisten askelien kuljettaessa mua maastopolulla. Se oli aika kivaa, enkä mä siinä kohtaa tajunnut, miksi mä olin jättänyt tallireissut vähemmälle. Ne olisi juuri sitä mitä mä tarvitsisin lukemisen ohella.

Rentous koitui mun kohtaloksi. Mun älähdys sai Armin säpsähtämään ja ottamaan muutamia sivuaskeleita. Oksa, jota mä en ollut rentoudeltani huomannut, sivalsi aika mukavasti mun poskea. Nappasin hanskan kädestä pois ja kokeilin sormillani poskea. Sormet värjäytyivät kivan punaisiksi. Hienoa, huuli halki ja poskessa ilmeisesti kunnon naarmu. Siinä olisikin sitten seliteltävää, varsinkin mun suojelijoille Nikolle ja Jimille. Uskoisikohan kukaan, että mua ei oltu vedetty turpaan? Paitsi Armi ja hemmetin oksa.

kirjoittaja Nita M.
lähetetty 19.09.18 21:35
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 71
Luettu: 2931

Yhtenä iltana | Rasmus A.

tammikuu 2013
Riesenbeck, Saksa

Tie on pimeä ja liukas, sade sentään on lakannut. Joachim ajaa yhdistelmää tyytyväisenä yhdellä kädellä. Sietääkin; se voitti vuoden ensimmäisissä kilpailuissa metrineljäviiden luokan uudella ratsastettavallaan, Alenalla, ja mä tulin kolmanneksi metri kolmessakympissä mun omalla Calypsolla. Joachimia oli ärsyttänyt lähteä vain kahden hevosen kanssa yli tunnin kisamatkan päähän, mutta pomo oli halunnut lepuuttaa nuoria ja GP-hevosia vielä ja Joachimkin oli lakannut nurisemasta päästyään huippukunnossa olevan Alenan satulaan.

Mä en ehdi tajuta mitä tapahtuu. Varmaan tiessä on mutka, varmaan se on vähän jäinenkin. Mä tunnen kuinka auto lähtee voimakkaasti nykäisten sivuluisuun, kiertyy poikittain tielle, ja sitten rysähtää kun traileri kaatuu kyljelleen ojaan.

xxx

Joka puolella on verta. Vittu miten voikin olla paljon verta. Kuuluu ryskettä, veri kohisee mun korvissakin, ja mä huomaan toivovani vimmatusti että se oli Alena joka jäi alle.  

Mutta kyllä se on Alenan suojitettu takajalka, joka potkii toistuvasti ilmaa kun tamma yrittää päästä ylös. Mä ja Joachim revitään sitä taaksepäin ja kun Alena lopulta nousee seisomaan suunnilleen naarmuakaan vailla, mä tiedän jo että toista hevosta me ei tänä iltana saada trailerista elävänä ulos.

Calle hengittää vielä, mutta sen kyljessä on outo lommo ja ainakin toinen etujalka varmaan kokonaan poikki, mä näen luun ja kaikki, ja hevostahan siitä ei enää tehdä.

xxx

Poliisi käy ampumassa Callen sinne ojaan, ja sinne hevosenraato ja traileri jätetään, kun pomo tulee hakemaan eloonjääneet. Se soittaa jonnekin kaatopaikalle ja ne lupaa käydä aamulla siivoamassa vahingot.  Jos mä pystyisin, nauraisin sille miten saksalaista tämäkin vaan on: asiat hoituu, nopeasti, järjestelmällisesti, kylmästi.

Mä en silitä Callea viimeistä kertaa, en oikeastaan katso siihen päinkään. Mä nousen pomon upouuden hevosauton kyytiin. Se ei ollut antanut sitä meille aamulla. Jos olisi, oltaisiinko me kaikki kuolleita vai kaikki elossa?

”You can still stay, Rasmus”, pomo sanoo kun me ollaan päästy moottoritielle. Se vilkaisee mua, mutta mä tuijotan tietä.

”Yeah”, mä vastaan. Yeah right.

xxx


”Take care”, Joachim sanoo lentokentän aulassa ja lyö mua jotenkin veljellisesti selkään.

”Thanks”, mä vastaan. Jättimäinen urheilukassi mun jaloissa on täynnä ratsastuskamoja ja mä mietin, voisinko vaan jättää ne tänne, pyytää Joachimia vaikka polttamaan ne.

Eihän mulla ole enää hevosta millä ratsastaa, niin mitä mä niillä tekisin.

”Come back one day”, Joachim jatkaa. ”We have horses for you to ride, y’know.”

Mun tekisi mieli sanoa, että mä olisin mieluummin loppuelämäni ratsastamatta kuin hyppäisin pikkuluokkia pomon nelivuotiailla viripäillä ja miettisin mitä olisin voinut Callen kanssa saada, mutta mä vain totean samalla kun käännyn jo kohti turvatarkastusta: “Let’s see how it goes.”


#sarahinhaaste4 #rassenhaaste
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 06.09.18 16:07
 
Etsi: Spin off
Aihe: Yhtenä iltana | Rasmus A.
Vastaukset: 53
Luettu: 2435

Rakas päiväkirja...

18.8.2018 - Matin rouge

C’etait un beau jour. Le soleil brillait et Ellie pouvait entenrde les oiseaux chanter. C’etait long temps que elle se si tôt reveiller, mais il y avait quelque chose de magique au tôt les matins. Ellie a couru le long du centre-ville et a écouté le musique avec des écouteurs. Après la course, Ellie pourrait aller á l'étable et faire du cheval. Rien de trop parce que Riepu avait passé une semaine lourde, après tout.

Après quelques kilomètres, Ellie est rentrée chez elle et elle se douché rapidement. Il était environ huit heures quand elle commença à préparer le petit-déjeuner. Une café au lait, porridge au myrtille et pain du chocolat, qui avait était le favori d'Ellie depuis sa voyage á Paris. Elle a decidé manger au balcon parce que le beau temps et que ça allait bientôt arriver en automne.

Mais avant elle a eu le temps de déguster la nourriture, Ellie a connu la douleur brusque. Le couteau s’est échappé de sa main et a laissé une méchante blessure. Le sang coulait sur le sol et Ellie se hâta de trouver quelque chose pour arrêter le saignement. Heureusement, elle a réussi à arrêter le saignement et il n'y a pas eu de véritable urgence.

Ce n'est pas ma journée, pensa Ellie.

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 19.08.18 18:13
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakas päiväkirja...
Vastaukset: 18
Luettu: 658

Takaisin alkuun

Siirry: