Kellonaika on nyt 12.08.20 3:19

22 osumaa on löytynyt haulle 0

Meidhirin päiväkirja

9.2.2019

Me oltiin varmaankin Auburnin suttuisin parivaljakko tällä hetkellä ja varmasti tulevaisuudessakin. Perjantain juhliminen oli vienyt voimia sen verran, että heräsin vasta vähän yli kaksitoista, kun mamma tuli huutamaan ovelle että enkö mä meinaa valmennukseen osallistuakaan, tulinko katumapäälle, koska mulla oli sellanen iso muhku, josta ei ollut kouluratsastukseen(kaan). Juosten vedin ensimmäiset talliaiheiset vaatteet päälle ja kiisin banaani kädessä ulos pikku Audilleni. En varmanakaan ollut ajokunnossa.

Tulin kaasu pohjassa Auburnin parkkipaikalle ja hyvä kun en hypännyt liikkuvasta autosta ulos. Jäinen tallipiha vaikeutti huomattavasti matkaa tarhalle, jossa Meidhir seisoskeli auringon alla. Se ei pistänyt pahakseen kiinniottoa. Eikä madellut mun perässä talliin, ei se tosin koskaan, mutta en ois ihmettellyt jos se tänään olis niin tehnyt. Äkkiä heppa kiinni käytävälle. Loimi vittuun ja harja käteen. Kävin hepan pikapikaa läpi ja lähdin hakemaan varusteita.

‘’Paljonko kello on?’’ kysyin liilatukkaselta, jonka bongasin kauempaa.

‘’Ootpa sä myöhässä’’, Matilda, joka ei koskaan juuri puhunut, huomautti Zelian karsinalta. ‘’Kymmenen vaille.’’

‘’Okei… Hyvä huomio.’’

‘’Ja öö… ooksä kattonu peiliin tänään?’’

‘’En ehtinyt ollenkaan, eileen meni myöhään villi ilta ja lähin kotoota juosten hyvä kun housut tajusin laittaa päälle’’, irvistän ja pyyhkäisen silmien ympäriltä ja sormenpäät tummui. Kiva. Oikein edustuskunnossa.

Riisuin vaaleanpunaisen riimun kaulalle ja suitsin orin vikkelään, se oli ollut nätisti koko lyhyen ajan jonka se oli ehtinyt seistä, kun mä lähdin jo raijaamaan sitä maneesin ovea päin. Siellä oli jo Rasmus ja Isabella. Pikavilkaisulla en nähnyt vielä meidän valmentajaa, jonka olin stalkannut sosiaalisesta mediasta. Talutin Meikun lähimmän jakkaran luo ja kipusin selkään. Vasta sitten huomasin mun kengät. Kirkkaan siniset TreTornin kumisaappaat tuntui oikein hakevan huomiota maneesissa. Housuiksi olin sentään kiskonut ratsastuslegginssit, vaikka ei ne missään parhaassa kunnossa olleet. Keltainen huppari päällä musta tuntui päivänsäteelle, vaikken sille naamasta ainakaan näyttänyt. Jos oikein kuulin niin Isabella taisi kommentoida meidän ulkoasua ‘’oisit yrittänyt edes’’ -kommentilla, kun se ratsasti ohi nuorella tammallaan. Hävettiköhän sitä. En ihmettelisi, sillä sentään kiilsi kaikki nahkakappaleet ja vaatteet oli viimesen päälle. Niin oli muillakin kyllä.

Jos pitäisin sisällä muhivan pahan olon sisällä koko valmennuksen ajan palkitsisin itseni kyllä kebab-annoksella. Mutta jos oksennus tulisi, Amanda todennäköisesti potkisi meidät pihalle mun omilla kumisaappailla. Tää oli näytönpaikka.



#susinevapiiskaa
kirjoittaja Ellen N.
lähetetty 27.02.19 22:41
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Meidhirin päiväkirja
Vastaukset: 34
Luettu: 1920

Branin päiväkirja

Matkasuunnitelmia
17. helmikuuta 2019 #susinevapiiskaa #routinetrophy

Helmikuun puolivälissä tapahtui kaikenlaista.

Ensinnäkin Daniel Susineva, joku kouluratsastajien kouluratsastaja, saapui valmentamaan Auburniin ja koska mä olin Isabellan pakottamana ilmoittautunut treeniin, siellä mä sitten ratsastin muiden mukana koulua. Kahtena päivänä peräkkäin. Mun ja Branin kuherruskuukausi oli ilmiselvästi ohi ja pikkuorista oli kuoriutunut yllättävänkin voimakastahtoinen ratsu, jolla oli paljon omia mielipiteitä ja loputtomasti egoa ja rohkeutta niitä esitellä.

Susineva oli toki tehnyt parhaansa mua auttaakseen ja käynyt Braninkin selässä kääntymässä, ja saanut sen tietysti liikkumaan kuin paraskin kouluhevonen, mutta mun kommunikaatio orin suuntaan ei vaan sinä viikonloppuna toiminut. Niinpä niistä valmennuksista ei hirveästi jäänyt jälkipolville kerrottavaa ja mulle lähinnä epävarma tunne omista kyvyistäni. Olinko mä onnistunut pilaamaan Branin, joka ei ollut edes mun? Selviäisinkö mä päivääkään Hanne Hevoskauppiaan myyntiratsujen satuloissa? Missä mielenhäiriössä mä olin edes alun perin kuvitellut, että voisin ratsastaa TYÖKSENI? Tietenkään musta ei olisi siihen.

Isabella edelleen kuvitteli toisin, ja niinpä se oli käskenyt mua hyppäämään Winter Fairissa myös Ankalla ja Vilalla, ja samaan syssyyn ilmoittanut Ankan ja Cavan Ruotsiin Routine Trophylle Rasmus Alsilan eli meikämandoliinin ratsastamana. Josefina lähtisi mukaan omien ratsujensa kanssa, ja Huru tulisi hoitajaksi myös – tietenkin.

Ja perillä meitä odottaisi mm. Alexander Rosengård, joten kestämistä olisi, mutta varmaan myös hienojakin hetkiä. Niinä hetkinä, kun mä en ollut varma siitä, että nolaisin itseni karsealla tavalla kaikkien tuttujen ja tuntemattomien edessä, mä olin tilaisuudesta itse asiassa aika innoissani. Nähtäväksi jäisi, toteutuisivatko mun kaikki pahimmat painajaiset vai jotain muuta.

Hanne Hevoskauppias sen sijaan ei ollut tietenkään älyttömän innoissaan siitä, että mä olisin heti alkuun useamman viikon poissa, mutta olin mä puhunut sille ulkomaanreissuista Isabellan hevosilla jo ensimmäisellä tapaamisella, joten se sanoi pistävänsä asian järjestymään. Niinpä mä olin edelleen menossa sille töihin 18. helmikuuta alkaen.

Päivää ennen sitä, sunnuntaina, kun talli oli jo hiljentynyt jo kisojen jäljiltä, mä hipsin Branin kanssa tuulesta sisälle naama punaisena ja silmät vuotaen. Me oltiin käyty kävelemässä pitkä lenkki, ja vaikka lämpötila oli juuri ja juuri miinuksen puolella, pureva tuuli oli saanut mut syväjäähän jo alkumatkasta. Bran oli laittanut silmät sirrilleen ja pään alas ja käynyt urheasti tuulta päin, mutta sekin tuntui olevan iloinen päästessään takaisin karsinansa lämpöön.

Mä olin saanut siltä varusteet pois ja talliloimen päälle, kun Aliisa paukkasi jostain paikalle. Mä olin kuvitellut, että olisin jo kuullut jos se olisi vielä tallilla, mutta niin vain se kuikuili yhtäkkiä Branin karsinan ovella ja rapsutteli ylisosiaalista hevosta muina naisina.

”Mä kuulemma lähden teidän kanssa Ruotsiin”, se heläytti. ”Onpa mukavaa!”

”Joo niin mä kuulin”, mä vastasin vähän lannistuneena. Luullakseni me oltaisiin selvitty Josefinan kanssa kahdestaankin, kun ei mulla ollut kuin kolme hypättävää ja sillä kai kaksi, mutta Isabella ei ollut kysynyt enkä mä aikonut väittää vastaan, etteikö kokeneesta käsiparista voisi olla hyötyä. Vaikka Aliisan tapauksessa siitä olisi varmaan jotain haittaakin.

”Täytyy joku päivä istua porukalla alas ja tehdä matkasuunnitelma”, Aliisa ilmoitti seuraavaksi. ”Tai siis sä, mä ja Jusu.”

Mä näytin varmaan epäileväiseltä, sillä se jatkoi: ”Niin katsotaan paras reitti ajaa ja muut sellaiset jutut!”

Sillä oli pointti, mutta henkisesti mä huokaisin. Olin jo sivuuttanut koko matkustusasian. Kuinka monta tuntia sinne ajaisi? Miten mä selviäisin matkasta Aliisan kanssa? Selviäisinkö mä ollenkaan?
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 17.02.19 18:48
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Branin päiväkirja
Vastaukset: 38
Luettu: 1877

Kamin päiväkirja

"Kyllä esteratsastajatkin voivat ratsastaa"
Kouluvalmennus (tutustuminen), 9.2.2019 @Daniel S.
Susinevan valmennusviikonloppu #susinevapiiskaa #fiftyshadesofdaniel

Aihe: Susineva alkaa kutsua sinulla väärällä nimellä, etkä kehtaa korjata.
Tyydytkö kohtaloosi koko viikonlopun ajan?

Daniel Susineva oli merkillinen mies. Ihmisenä vähän niin kuin minäkin: kuivakka, mutta salaa kyllä varsin huumorintajuinen. Valmentajana Susineva oli omaa luokkaansa. Koska tuo luokka oli korkea ja laji väärä, en todellakaan ilmoittautunut miehen valmennuksiin kouluratsullani. Minalta saattoi jo vaatia piffit ja paffit sekä niiden väliset täydelliset siirtymiset, mutta vain jos tiesi mitä pyysi. Minä en tietänyt, en enää sillä tasolla enkä etenkään asiantuntijan silmien alla.

Niinpä ratsunani höyrysi Kami, jolle olin paniikissa metsästänyt sopivinta koulusatulaa vain tätä valmennusta varten. Apuun oli rientänyt aina yhtä suloisen avulias Michael Merenheimo, joka oli millintarkasti asetellut juuri oikeanlaisen geelityynyn Ankalle kuuluvan satulan alle.

Amandaa ei enää esteratsujen kohdalla maneesissa näkynyt, mutta itse Susineva oli yllättävän myötämielinen alkuspiikissään, vaikka täysin positiivinen sen sisältö ei ollut: ”Montako esteratsastajaa mahtuu yhteen talliin?? Kaksi ryhmää??? Ahaa, nämähän on keskenkasvuisia räpiköijiä. Niistä mä pidän.”

Niin tai näin, Susineva sai varovaisen hymyn huulilleni ja oli aika näyttää, että esteratsastajatkin saattoivat keskittyä hypyttömään ratsastamiseen. Sitähän se esteratsastuskin lopulta oli – esteiden välien ratsastamista, kuten mieleni teki herra Susinevalle huomauttaa (varmasti turhaan, Daniel tiesi sen ja olisi pätenyt päälle jotain muutakin).

Oli jokseenkin outoa ratsastaa Kamilla ryhmävalmennuksessa. Minun lisäkseni Daniel keskittyi Matildaan ja Zeliaan; Elleniin ja Meidhiriin; sekä Rasmukseen ja Braniin, joiden menosta olin erityisen kiinnostunut itsekkäistä syistä. Susineva sai minut kuitenkin vilkuiluistani kiinni ja napautti keskittymään omaan ratsuun.

Valmennus oli vasta ensimmäinen kahdesta, mutta ennen huomista tapaisin Danielin vielä illallisen merkeissä. Epäilin kuitenkin, että tästä ei tulisi samankaltaista aamuyöhön venähtävää viinittelyä kuin Merikannon kanssa. Etenkin, kun myös Amanda oli läsnä. Muutenhan Danielilla meni kuuleman mukaan hieman heikosti suhteessaan. Mies oli jopa minua nuorempi, vaikka lapsensaanti olikin tuntuvasti heikentänyt tämän markkina-arvoa silmissäni...

”Vaimo rakas, keskity siihen ratsastamiseen. Puolipidäte! Taivuta Kamilaa paremmin!”
Olin tukehtua kuvitteelliseen pullaani.
Daniel Susineva katsoi minua hievahtamatta maneesin keskiosasta, eikä mikään miehen olemuksessa viitannut äskeiseen lipsahdukseen. Reagoiko joku muu? Annoin katseeni kiertää kanssaratsastajissani sekä yleisössä, mutta katsomossa olevat kaksi henkilöä olivat syventyneet jutteluun ja ratsastajat hikoilivat tehtäviensä parissa.

Ehkä olin kuullut väärin? Tai varmasti olinkin, minähän ajattelin juuri Danielin perhe-elämää.
Tein pikaisia puolipidätteitä parhaani mukaan ja kääntelin Kamia pienille volteille epämääräisen stressi-tuskanhien peitossa. Vaimottelu oli todella kuumottavaa.

”Lynn, nyt ihan tosissaan. Kuulolle se, äläkä irrota pohkeitasi kokonaan”, Daniel jatkoi, enkä vain mitenkään saattanut kuvitella toistamiseen. Apua, pitäisikö minun sanoa jotain?? Katsomossa Heidi Näyhö ja Lauri Merikanto vilkaisivat toisiinsa – varmasti vilkaisivat! Kuulivatko he saman? Josefinakin kulki penkkirivien välissä parhaillaan, epäilemättä tullakseen katsomaan poikaystävänsä ratsastusta.

Hiki jatkoi valumistaan kun puristin takapuoltani tiiviisti satulaan, joka oli väärän tamman oma ja yritin keskittyä rentoon mutta tiiviiseen istuntaan.
”Kädet ylemmäs, Lynn!”
TAAS! Se sanoi sen taas!!

Pasmani menivät aivan sekaisin. Laukannosto oli, no, paska. Lynn, Lynn, Lynn. En voinut ajatella muuta, vaikka Daniel olikin nyt hiljaa. Ja miksi Heidi ja Lauri istuvat vierekkäin? Oliko niillä jotakin juttua?? Kuvittelinko viikon takaisen flirtin Laurin kanssa vain omassa päässäni, vaikka oikeasti mies oli intohimoisessa suhteessa Heidiin? Heidi olikin ollut outo. Yleensä himovalmentautuva nainen ei ollut osallistunut juuri mihinkään, ja Kalla CUP:ssakin naisen hevosilla hyppäisi joku aivan tuntematon. Miten saatoin taas olla näin pihalla Kallan sosiaalielämän tärkeimmistä tiedonmurusista –

”Nyt et kyllä keskity lainkaan. Mikä tuo äskeinen oli? Ravihevonen ryöstämässä laukalle? Näkisin mielelläni noston”, Daniel kritisoi närkästyneenä, varmasti syystä. Nyökkäsin punehtuneena ja toivoin, ettei mies näkisi Kamilan selässä vaimoaan. Vai oliko se sittenkin hyvä asia? Oliko minussa ainesta Susinevaksi?

”Isabella!”
Huh! Vihdoin! Miten mieltäylentävää tulla nuhdelluksi omalla nimellään. Hengitys tasaantui, tai ainakin aloitti prosessin tasaantuakseen joskus. Myös tähän asti töhöilyäni tiukasti tarkkaillut Daniel siirsi katseensa hetkeksi muihin ja sain kaivattua aikaa kasata pakettini.

Kami taipui ja asettui kuuliaisesti heti, kun keskityin istuntaani ja hengitykseen. Pehmensin kättäni ja tamma myötäsi välittömästi. Oli ihanaa saada toivottu reaktio ja tietää, että ratsu oli rehellinen. Läsnä olevista miehistä en saattanut sanoa samaa. Daniel Susineva, mitä oikein ajattelit?? Entäs sinä, Lauri Merikanto – pyöritteletkö hevosnaisia ajanvietteeksi?

Vaikka toisaalta, mitäpä se minulle kuuluisi, vaikka pyörittelisi. Ehkä Danielin alitajunta oli oikeassa ja neiti Sokassa olisikin rakastajattaren sijaan vaimoainesta. (Hah!!)
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 14.02.19 16:45
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Kamin päiväkirja
Vastaukset: 11
Luettu: 641

Cocon päiväkirja

9.2.2019  |  I s ä k o m p l e k s e j a   Daniel Susinevan valmennukset

Minua oli aina vaivannut jonkin asteinen Freudilainen isäkompleksi. Ehkä se johtui kliseisesti siitä että olin kasvanut ilman isää. Niin, ja siitä tietysti, että en ollut koskaan kokeillut miehiä. Kaikki sopi kuvaan tällä terävällä keittiöpsykologiallani koska tähän aihealueeseen oikeat terapeutinoppini eivät riittäneet. Siinä se isäkompleksi nyt tänään seisoi kun seurasin Daniel Susinevaa maneesin katsomosta kahvikuppini takaa. Se oli sellaista viatonta ihastumista, himoa, tietynlaisiin perusmiehiin. Turvallisen oloisiin, omalla tavallaan karismaattisiin. Nämä miehet olivat tietysti aina olleet myös itseäni vanhempia, mutta Susinevaa tuijottaessani tajusin että olin saavuttanut sen iän. Olin itse yhtä vanha. Kriisi.

Ryystän ison kulauksen kahvia ja ravistelen nämä täysin asiaankuulumattomat ajatuksenkulut päästäni. Olin kerrankin ajoissa seuraamassa muita ryhmiä ja istuin maneesin nurkassa tyytyväisenä kahvitermarini kanssa. Ehtisin imeä itseeni oppia koko aamupäivän ja ottaa selvää mikä meitä odottaisi iltapäivällä. Niin, ja senkin vuoksi, että tiesin Kaajapuron Vernerin pyörivän Auburnissa tänään, liimasin itseni mielummin maneesin penkkiin kuin pyörin ympäri tallia. Vältin kiusallisia kohtaamisia sekä itseni että miehen takia.

Jos unohdettiin kummalliset seksuaalisviritteiset kuumotukseni, pidin ihan oikeasti Susinevan tyylistä valmentaa. Kurinalainen ja tiukka, huumoriltaan suorastaan lakoninen, mutta rahtusen lempeä, ja mies tiesi todellakin mistä puhui -se oli sitä karismaa. Melkein toivoin, että olisin raaskinut hassata vielä rahaa Cocon ratsutukseen. Ehkä kehtaisin tiedustella ratsutusta jollekin viikonlopun ulkopuoliselle ajankohdalle, jos nyt kykenisin pokerinaamalla katsomaan miestä vielä silmiin.

Itse Amandakin oli purjehtinut maneesiin seuraamaan valmennettaviaan Susinevan piinassa, mikä oli varsin yllättävää niin aikaiseen ajankohtaan. Ojennan kahvitermariani blondille kun tämän ilme alka näyttää siltä, että mukana tuotu kupillinen on tyhjentynyt. Sanaton dialogi, josta saatoin aistia kiitoksen naisen täyttäessä kuppinsa.

***

“Tää on kyllä ihan tarpeellinen terapiasessio äskeisten esteratsastajien ryhmien jälkeen. Mua hymyilyttää harvat asiat, mutta nuoret kouluhevoset pääsee kyllä aika lähelle. Pliis, älkää pilatko sitä multa ratsastamalla paskasti.”

Kahvit oli juotu ja pitäisi olla ratsastamatta paskasti. Hitto miten paljon pissatti vaikka olin kompensoinut ylimääräisiä kahvikupillisia reippaalla vessassa ravaamisella. Coco pörisi vieraita hevosia maneesissa. Inna oli esitellyt Cocon ikäisen ruunikkonsa Kaaraksi. Kolmas ratsukko oli minulle tuiki tuntematon mallinkasvoinen nuori mies valppaan näköisen kimon kanssa.

Merikannon valmennuksesta olimme saaneet kivan itsevarmuusboostin ja olin jännittänyt etukäteen vähän vähemmän. Nyt Coco kuitenkin nyppi ohjaa ja oli kovinkin menohaluinen eilisen vapaapäivän jäljiltä. Otan ruunikkoa paremmin haltuuni ja vilkaisen valmentajaamme, jonka katse kiertää tutkiskelevasti ratsukosta toiseen. Hengitä se pissahätä nyt pois, manaan mielessäni.

Viikonlopun valmennusten ohjelma kuulosti ihan meille räätälöidyltä ja olin vielä jättänyt ilmoittautumatta CUP:in osakilpailuun ajatuksella, että jos tämä viikonloppu sujuisi, voisimme testimielessä ratsastaa osakilpailussa myös Helpon A:n. Cocon pitäisi  alkaa olla ihan pätevä siihen koitokseen. Juuri nyt ei tosin tuntunut yhtään niin pätevältä. Krister varmaan peittäisi silmänsä katsomossa, jos olisi päässyt paikalle. Sivulauseista olin ollut tulkitsevinani tämän vähän enemmänkin fanittavan herra Susinevaa.

”Coco kilttiii, maltahan nyt”, mutisen ratsulleni, joka löytää onneksi rakoilevan keskittymiskykynsä kun pääsemme kunnolla töihin. Minä pusken hikeä jo ensimmäisen vartin jälkeen osin jännityksestä, osin ehkä pidätellystä pissahädästä. Coco esittelee sen sijaan iloisena liikelaajuttaan turhankin railakkaasti.

”Pidä se sun hyvä takapuoli penkissä äläkä anna sen tamman liueta paikalta", valmentajamme jyrähtää.

Hetkinen.  Pidä se sun - hyvä - takapuoli penkissä; pidä se sun takapuoli hyvin penkissä; hyvin pidetty takapuoli. Hyvä hyvä. Kuulin eittämättä väärin kun olin ladannut aamun kahvin lisäksi keittiöpsykologiallani. Nyt ilme kuriin koska olin ainoa jolla se värähti. Susineva oli varmasti vain lauseensa välissä kehaissut Innan erinomaisesti liikkuvaa ratsua. Onneksi posket kuumottivat jo otsalle nousseiden hikikarpaloiden myötä. Mutta olihan se tietysti, hyvä takapuoli nimittäin.

kirjoittaja Tilda M.
lähetetty 13.02.19 22:52
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Cocon päiväkirja
Vastaukset: 43
Luettu: 3267

Sepon päiväkirja

» 12.02.2019 - kameran kätköissä

"Ai niin, mä en tainnut lähettää tätä vielä sulle", Janna sanoi yhtäkkiä kesken tyttöjen leffaillan.
"Ai mitä?" Ava kysyi ja käänsi viipyillen katseensa ruudusta ystäväänsä.
"Otin Seposta kuvan ennen, kun menit sen kanssa sinne Susinevan valmennukseen viikonloppuna", tyttö vastasi hymyillen ja samassa Avan kännykkä kilahti viestin merkiksi.
Ava otti kännykkänsä esiin ja painoi kuvan auki ruudulle.

Topics tagged under susinevapiiskaa on Foorumi | Auburn Estate UprdCK

kirjoittaja Ava P.
lähetetty 12.02.19 21:46
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sepon päiväkirja
Vastaukset: 51
Luettu: 1937

Lefan päiväkirja

10.02.2019 - Susinevan kiusattavana part 2

Mä heräsin puoli kuudelta kramppiin mun oikeassa pohkeessa. Pompin ympäri kämppää ja yritin saada suonenvedon loppumaan. Voi hemmetin Susineva treeneineen, mä olin puolikuollut ja mun suussa tuntui saharalta. Enhän mä nyt voinut olla näin rapakunnossa kun kävin salilla ja olin käynyt muutamaan otteeseen keikistelemässä bikineissä uimassa uimahallilla. Istuin totaalihajonneena keittiössä ja postasin meemin instaani. Isabellan tykättyä kuvastani olin varma perijättären vittuilevan minulle sydämellään. Piti varmaan laiskana, huonona tai jotain muuta vähemmän mairittelevaa, mutta ei vain ylevyydessään kehdannut kommentoida asiaan mitään. Mutristelin naamaani ja painuin takaisin sänkyyn, ehkä elämä näyttäisi mukavammalta muutaman tunnin kuluttua.

Siinä missä olimme eilen ravanneet, ravanneet ja ravanneet, keskityimme tällä kertaa napakkuuteen, reagointiin, pysähdyksiin ja täydellisiin laukannostoihin. Lienee sanomattakin selvää, että Lefan kanssa emme olleet parhaimmillamme tässäkään tehtävässä. Lefa halusi nostaa laukan kun sitä itseään huvitti ja pysähtyä mielummin vasta muutaman päänhetkuttelun ja poikittamisen jälkeen. Pahinta epäonnistumisissamme oli se, että tiesin kaikkien tietävän Lefan taidoista. Mua pelotti jatkuvasti, että Amanda marssisi paikalle ja häätäisi mut pois koko Auburnista pilaamasta hienoa ruunaansa.

Kuivakan palautteen ja loppukäyntien jälkeen mä olin valmis vaihtamaan kaikki mun ratsastuskamppeet suklaapatukkaan. Tai ehkä levyyn, mulla oli melko uusi kypärä. Laahustin jalat kipeänä talliin ja sain tallimestarilta virnistyksen. Katsoin miestä silmät viiruina ja käskin "Joonatanin" olla hiljaa. Otin Lefan varusteet pois yhteisymmärryksen vallitessa minun ja hevosen välillä. Kerrankin ruuna ei hölmöillyt mitään, enkä minäkään jaksanut höpötellä sille mitään ylimääräistä. Taputin ruunikkoa kaulalle ennen kuin suljin karsinan oven. Tilanne vaatisi runsaasti viiniä, suklaata ja juustoja.
kirjoittaja Adelina van L.
lähetetty 12.02.19 21:01
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3333

Armin päiväkirja

10. helmikuuta 2019
#susinevapiiskaa

Vatsalihakset huusivat edelleen hoosiannaa kun sunnuntai aamuna kömmin tallille katselemaan muiden valmennuksia ja odottamaan oman ryhmän alkua. Katsomossa oli muitakin notkumassa ja seuraamassa ratsukoiden menoa. Jossain vaiheessa oman valmennuksensa jälkeen myös Sarah istahti viereeni ja juttelimme tovin jos toisenkin ratsastamisesta ja hevosista.
- Joko jännittää oma valmennus, nainen kysyi yhtäkkiä.
- Arvaa vaan. Hyvä etten joudu juoksemaan vessaan vartin välein, vastasin ja naurahdin pienesti. Sarah hymyili lohduttavasti sillä nainen tiesi itsekin että Daniel osasi olla kova valmentaja ja pisti kyllä töihin.
- Kyllä te pärjäätte. Mä ainakin pidän peukkuja, Sarah sanoi kannustavasti ja hymyilin vastaukseksi. Perhoset alkoivat leijailemaan vatsassa mitä lähemmäksi valmennusaika tulisi ja sainkin painella maneesista ulos hyvissä ajoin jotta ehtisin hoitaa kaiken ennen alkua.

Armi nuokkui karsinassaan kun menin sinne kantaen tamman kaikkia kamppeita ja harjoja. Nyt olin jo vähän rauhallisempi kuin eilen mutta edelleen kädet hieman tärisi kun harjasin hevosen ja pyörittelin pintelit sen jalkoihin. Tarkistin taas kunnolla että satula oli oikealla kohdalla ja suitset eivät kiristäneet tai roikkuneet mistään. Kaiken ollessa valmista vetäsin hanskat käteen ja kypärän päähän ja lähdin taluttamaan Armin maneesiin.

- Puserretaan napakkuutta niin heppoihin kuin ratsastajiin. Haussa täydelliset laukannostot ja pysähdykset, Daniel ilmoitti heti kättelyssä. Tästä tulisi itselle kyllä haastavaa sillä niissä olisi parannettavaa vielä enemmän kuin tarpeeksi.
- Valmistele siirtyminen kunnolla ja käytä enemmän istuntaa, Daniel ohjasi napakasti ja yritin tehdä kaikkeni että homma onnistuisi. Huomasin selvästi että jokainen lihas työskenteli täysillä ja tulisin olemaan ihan raato tämän jälkeen. Pysähdykset alkoivat olevaan vähemmän töksähteleviä pikkuhiljaa, mutta laukannostoissa olisi vielä parannettavaa. En vain yksinkertaisesti osannut antaa laukka-apuja tarpeeksi tasaisesti että nostosta tulisi siisti mahdollisimman pienillä avuilla. Kyllähän se loppua kohti parani ainakin vähän eikä Daniel tuijottanut enää meitä niin tuimasti kuin aluksi.
- Vielä lisää treeniä niin kyllä teistä vielä on kilpakentille, Daniel kommentoi vielä lopuksi ja huokaisin helpotuksesta. Valmennus oli päättynyt.

Kiikutin Armin suorilta pesukarsinalle jossa riisuin siltä kamppeet ja kylmäsin jalat huolellisesti. Lässytin sille kaikkea samalla kun hoidin sitä sillä Armi oli ollut oikein mallikas ratsu vaikka itse olin kämmäillyt aika lahjakkaasti välillä. Lopulta Armi asettui rauhassa levolle karsinaan kun kipaisin viemään kamppeet paikoilleen ja suuntasin loungen suihkuun. Kuuman veden alla ajattelin vain tulevaa viikkoa kun edessä olisi vielä kaksi valmennusta ennen sunnuntain Kalla CUPin ensimmäistä osakilpailua. Olin ilmoittautunut vain KN Special luokkaan, mutta silti jännitin sitä enemmän kuin kilpailemista koskaan.
kirjoittaja Kiia K.
lähetetty 12.02.19 14:18
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 71
Luettu: 2865

Armin päiväkirja

09. helmikuuta 2019
#susinevapiiskaa

Oli aika alkaa valmistautumaan kisakauden avaukseen joka olisi seuraavan viikon sunnuntaina Kalla CUPin muodossa ja olin ilmoittautunut Susinevan kaksipäiväiseen kouluvalmennus ryhmään. Kädet täristen harjailin Armia valmiiksi iltapäivän valmennukseen ja päässäni pyöri miljoonia ajatuksia. Entä jos mä mokaan tän täysin ja Daniel heittää mut pois ryhmästä kesken kaiken. Tai vielä pahempaa, Amanda ilmoittaisi etten oo vielä valmis osallistumaan kisoihin sen hevosella kun kuulee kuinka surkee ratsastaja oon. Armi ei näyttänyt olevan moksiskaan vaikka olin hermostunut ja seisoskeli kaikessa rauhassa keskellä karsinaa nauttien harjauksesta. Tarkistin varusteet kahteen kertaan ennenkuin sitten talutin vetelin jaloin tamman maneesiin.

Ryhmässä oli kolme muutakin ratsastajaa joista en tuntenut ketään. Ava ja sen musta suomenhevonen oli ainoa ratsukko jonka tiesin edes ulkonäöltä ja pelkoni kasvoi sisällä. Mä oon taatusti ryhmän paskin ratsastaja. Miten pirussa mä saatoinki jännittää valmennusta näin paljon! Kokosin itseni nopeasti ja nousin Armin selkään hieman tärisevin jaloin ja käsin.

- Mitäs te sitten olette? Satulaanpalaajia? Yleishöntsäilijöitä? Jaaha. No, mennään tällä sitten, eiköhän tästä jotakin ratsastuksentapaista saada aikaiseksi. Ja jos ei... No. Ainakin lihaskipua teille ja päänsärkyä mulle, Daniel Susineva sanoi heti alkuun ja ajattelin miehen olevan hieman outo. Tän päivän aiheena oli ravityöskentely ja parahdin mielessäni. Vatsalihas parkani. Perse parkani. Koko valmennuksen ajan yritin keskittyä täysillä siihen mitä oltiin tekemässä ja yllätyin positiivisesti kun en saanutkaan heti ensimmäisenä haukkuja. Onneksi sentään alla oli osaava hevonen joka auttaisi minut ehkä kunnialla näiden läpi. Jännitys helpotti valmennuksen edetessä ja lopussa meidän meno oli jopa mukavan rentoa vaikka Daniel piiskasi meitä ihan urakalla. Armi kulki rennosti eteenpäin ja onnistuin itsekin parantamaan istuntaani joka oli ollut vähän kyseenalaista tähän mennessä.

Valmennuksen jälkeen laskeuduin Armin selästä ja vatsalihakseni ja ahterini tosiaan huusivat hoosiannaa. Kävelin kuin paskat housussa hevosen kanssa takaisin tammatalliin ja riisuin samantien hikisen kypärän päästäni. Hoidin Armin huolellisesti ratsastuksen jälkeen että se olisi taas iskussa huomisen valmennuksessa. Tamma nautti ylimääräisestä huomiosta täysillä ja laski päänsä syliini. Siinä me tovi jos toinenki vietettiin sylikkäin pesukarsinassa kunnes havahduin siihen että Sarah oli tullut paikalle.
- Sähän näytät väsyneeltä, nainen sanoi enkä voinut kyllä väittää vastaankaan.
- Daniel piiskasi meitä ihan urakalla enkä istu varmaan viikkoon, vastasin ja naurahdin vähän.
- Sen kyllä uskon, Sarah naurahti kurkkiessaan läheiseen varsomiskarsinaan jossa Effi oli kauniin varsansa kanssa. Nainen huokaili hiljaa kuten monena muunakin päivänä.

Olin vienyt Armin takaisin karsinansa joten pääsin itsekin naisen seuraksi norkoilemaan karsinalle. Varusteet ehtisi viedä myöhemminkin.
- Oot kyllä onnekas kun saat hoitaa myös pikkuvarsaa, sanoin hieman kateellisena. Itselläni varsakuume vain kasvoi vaikka Torun kanssa kakara aika olikin ollut tuskallinen.
- Niin oon. Toivottavasti sitä onnea kestää vielä vähän aikaa, Sarah huokaili ja luikahti sitten karsinan puolelle. En kehdannut jäädä tuijottamaan tätä herkkää hetkeä joten kerroin lähteväni viemään kamppeita ja suihkuun ennenkuin lähdin. Varusteiden huollon jälkeen suuntasin loungeen ja melkein suorinta tietä suihkuun jotta voisin jäädä hyvillä mielin pidemmäksi aikaa seuraamaan muiden valmennuksia.
kirjoittaja Kiia K.
lähetetty 12.02.19 13:22
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Armin päiväkirja
Vastaukset: 71
Luettu: 2865

Riepun päiväkirja

10.02.2019 / Danielin kouluvalmennus

Maneesin seinistä kaikui nopeatempoinen kumahtelu, kun Riepu revitteli maneesissa. Sen kaviot olivat vikkelät, askel pitkä ja maneesin pitkä sivu taittui valehtelematta seitsemällä laukka-askeleella.
Valkoisen, kiiltäväksi ja tahrattomaksi puunatun ruunan selässä Sarahin vatsalihakset tärisivät melkein silmiinnähden rajusti, kun tämä yritti istunnallaan saada vauhtia pienemmäksi. Jännittyneet sormet puristuivat nyrkkiin ja oikeana oleva ulko-ohja nousi aavistuksen verran ylöspäin. Latino ei halunnut houkutella Riepua päättämään vauhtiaan ylöspäin niin rajusti, että hän päätyisi maneesin seinää vasten vauhdilla.

"Jos eilen pyysin tehoja, niin nyt pyydän rauhaa. Hätäilemällä ei tule hyvä. Otetaan hetkeksi paine pois molemmilta ja aloitetaan puhtaalta pöydältä, kun nyt sekä hevonen että ratsastaja on päässeet vähän turhan kierroksille. Sellaista se on, kun tehdään asioita, jotka on jo pois mukavuusalueelta, ja sieltä sä joudut nyt eteenpäin oppiaksesi poistumaankin. Palataan tehtävään, kun meillä on taas tietty rentous."

Daniel oli pyytänyt heiltä laukkalisäystä ja yhden pitkän sivun verran Riepu oli näyttänyt parastaan, se oli voimakas hevonen, jonka takapäässä oli reilusti lihasta estetreeneistä ja ruuna rakasti vauhtia. Sen mielestä ei kuitenkaan ollut reilua lopettaa laukkalisäystä lyhyen sivun alkuun, vaan se oli päättänyt jatkaa retkeilyä vielä pari kierrosta. Sarahin oli tehnyt mieli pidättää rajusti ja pysäyttää hevonen lännentyyliin istuma-asentoon, mutta oli saanut estettyä itsensä viime tipassa. Riepu olisi vetänyt muutaman vesimelonin sieraimeensa sellaisesta, eikä Sarah halunnut rankaista ruunaa eteenpäinpyrkimyksestä. Oli hänen taidoistaan kiinni, ettei sitä saatu valjastettua oikeaan ratsastukseen.

Sen jälkeen, kun Riepu oli vihdoin hidastanut lennokkaaseen raviin, ratsukko työsti kaksitahtista askellajia pitkään. Kimo lensi edelleen voimakkaasti eteenpäin, mutta ainakin se näytti jonkin verran hallitummalta, kuin laukkatyöskentely.
He tekivät paljon voltteja, taivutuksia ja hevosen nopeutta hidastavia tehtäviä. Daniel oli halunnut herättää heidät ja nyt molempien pitäisi opetella myös rauhoittumaan. Sarah yritti unohtaa lennokkaan laukkaoperaation, joka oli tuonut melkein vedet silmiin ja keskittyi hengittämään mahdollisimman rauhallisesti.
Pikkuhiljaa ratsukko alkoi toimia taas yhteisymmärryksessä, myös Riepu oli harmaan hikivaahdon peitossa, kun Daniel vihdoin antoi kaikkensa antaneen ratsastajan siirtää hevosensa käyntiin.

Sarah olisi mielellään jäänyt maneesiin kävelemään, mutta uuden valmennuksen alettua kaksikko joutui poistumaan ulkoilmaan. Valtava höyrypilvi seurasi ratsastusloimen alle peitettyä ratsukkoa, kenellekään ei ainakaan jäänyt epäselväksi, että Susinevan valmennuksissa joutui oikeasti töihin.

Topics tagged under susinevapiiskaa on Foorumi | Auburn Estate DDnJlo

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 12.02.19 12:18
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 59
Luettu: 3010

Lefan päiväkirja

09.02.2019 - Lauantairääkki

Mä käytin tarpeettoman kauan itseni pynttäämiseen, jotta olisin mahdollisimman edustava aamun yksityistunnilla, joka alkaisi yhdeksältä. Daniel Susinevan saapuminen Auburniin ei ollut mikään pikkujuttu ja Merikannon valmennuksista viisastuneena mä ymmärsin varata myös yksityistunnin tälläkertaa. Muikistelin peilin edessä ja olin satavarma miehen hurmaantumisesta. Olikohan sillä tyttöystävää tai jotain muuta säätöä? Eipä varmaankaan.

Me olisimme päivän ensimmäinen ratsukko ja tahdoin tehdä vaikutuksen valmentajaamme. Lefa oli edustava, olin letittänyt sille otsaharjaan sykerön. Ruunan nahkavarusteet kiiltelivät kilpaa punertavanruskean karvan kanssa ja tiesin, että näytimme ihan äärettömän hyvältä. Lefa pörisi ja oli ihan menossa alusta saakka, eikä omassakaan fiiliksessä ollut valittamista.

Daniel saapui juuri ajallaan, ei liian aikaisin, eikä liian myöhään. Mä olin ehitinyt lämmitellä Lefan kunnolla ja ruuna oli ollut yllättävän mukava. Se ei ollut pelleillyt lainkaan niin paljon kuin yleensä, mutta taianomaisuus lässähti Danielin saapumiseen. Joko mä aloin hermoilla tai sitten Lefa ei pitänyt yleisöstä.

"Tulet iltapäivästäkin treeniin?" Daniel kysyi kuivakan esittelyn jälkeen. "Onnea sitten vain. En tuplatreeneistä huolimatta katsele mitään löysäilyä. Tehdään täysillä töitä nyt kun on töihin ryhdytty."

Nyökkäsin miehelle. Ihme heebo, miten se ei edes huomannut, että olin ihana? Missä kaikki flirtti tai ylipäätään mikään huomiointi? Tuhahdin ja odotin turhaan koko tunnin jotain ylistystä ja glooriaa siitä, kuinka olin ihana ja reipas. Mä olin närkästynyt. Daniel oli varmaan sokea, siitä sen täytyi johtua.



Sarah käveli tallikäytävällä vastaan kun raahasin Lefaa nyreissäni talliin.
"Mistäs te ootte tulossa?" Brunette kysyi.
"Yksityistunnilta", totesin tyytymättömänä.
"Ai, menikö jotenki huonosti?" Sarah kysyi varovasti.
"Ei, tai silleen joo. Me keskityttiin yksinkertaisesti vain mun istuntaan ja siihen, että kaikki tapahtu just eikä melkein siinä pisteessä ku piti. Musta tuntuu, ettei se mies nähnyt mitään hyvää mun ratsastuksessa tai mussa ylipäätään", puuskahdin ja otin Lefan satulan pois. "Plus mun jalat, vatsalihakset ja ihan kaikki on niin kuolleet."
"Anna vaan mulle", Sarah sanoi ja otti satulan käsivarsilleen. "Siis miten teillä sitten meni huonosti? Eikö kemiat kohdannu vai?"
"No en mä tiedä siis se oli kuivempi ku mun paistama porsas, jonka mä unohdin yön yli uuniin. Susineva ei lähteny vahingossakaan mukaan mihinkään läppään, eikä jotenki en mä tiedä.. Onkohan se aina tommonen? Sen täytyy olla melko yksinäinen" Irvistin ja ojensin suitset Sarhaille. "Lefa oli ihan superhieno eniveis."
"En mä tiedä. Eikö sillä oo pieni lapsikin, jos se on vaan väsyny?" Sarah tarjosi puolustusta valmentajalle.
"Ai siis sillä on lapsi? Eli naisystävä-vaimokin. Wow", mumisin ja siirryin irroittamaan suojia.



Kahden aikoihin olin jälleen satulassa. Mä olin päättänyt tarkkailla Susinevaa entistä tarkemmin. Sinihiuksisen Avan olemassaolo ärsytti. Mä olin ihan satavarma, että teini keimaili Antonille. Antonille, jota kohtaan mä yritin pysytellä viileän kohteliaana, jotta kukaan ei ymmärtäis mitö Jusun synttäreiden jälkeen tapahtuikaan. Susineva mua ihmetytti. Jos sillä tosiaan oli vaimo ja kaikkea, ei se voinut olla ihan äärettömän kummallinen. Eihän?

"Mitäs te sitten olette? Satulaanpalaajia? Yleishöntsäilijöitä? Jaaha. No, mennään tällä sitten, eiköhän tästä jotakin ratsastuksentapaista saada aikaiseksi. Ja jos ei… No. Ainakin lihaskipua teille ja päänsärkyä mulle", Daniel aloitti.

Ei hitto se oli  outo. Miten kukaan oli koskaan päätynyt naimisiin tuollaisen miehen kanssa? Joko sen vaimo oli myös outo tai sitten Danielilla oli salattuja avuja. Hymynkare kohosi suupieleeni, niin sen täytyi olla. Hymynkare ei pysynyt kauaa kasvoillani kun siirryimme tekemään ravityöskentelyä. Viidentoista minuutin jälkeen mä olin varma kuolemastani ja puolen tunnin kuluttua mä olisin antanut mitä vain, jotta olisin päässyt pois rääkkäyksestä.

Ava keimaili edelleen Antonille ja kauhukuvat läsähtivät mieleeni. Olikohan Ava kuullut Antonin avuista ja siksi flirttaili miehelle? Toivottavasti Anton ymmärsi pysyä naperosta erossa, ettei saisi syytettä lapseen sekaantumisesta. Mitä mä oikeastaan edes tiesin Antonista? Oliko sillä jotain virityksiä johonkin suuntaan? Miehen somesta ei löytynyt tarpeeksi stalkattavaa, joten mun täytyisi ottaa asiasta selvää perinteisin keinoin. Huru saisi auttaa mua.
kirjoittaja Adelina van L.
lähetetty 11.02.19 15:12
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3333

Leevin päiväkirja


Leevi nakkeli niskojaan ja pörisi, kun se huomasi, etten mä keskittynyt ihan täysin valmennuksessa. Se otti pari tanssiaskelta bongatessaan tääs lähettyvillä olevan Minan. Hitto vie, maneesissa oli oikea ori ja mun allani oleva ruuna käyttäytyi orimaisemmin kuin se. Mä yritin työntää Daniel Susinevan kanssa käydyn keskustelun loungessa, mutta mä en malttanut olla miettimättä, millainen varsa miehellä olisi myynnissä.

"Nita keskity. Nyt se valui ravista käyntiin ja takaisin, eikä tehnyt napakoita siirtymisiä", Daniel herätti mut varsamaailmasta. Joten mä ryhdistäydyin, eihän kukaan myisi mulle mitään tulevaisuuden koululupausta, jos mä ratsastaisin valmista hevosta jo niin huonosti. Leevikin huomasi mun muutoksen selässä ja rupesi sekin keskittymään töihin. Siirtymiset askellajien väleillä tulivat napakasti ja ilman valumisia, sekä peruutukset lähtivät suoraan ja siististi.

Ruuna oli tänään vähän pliisu. Ehkä se oli vähän nuutunut eilisestä valmennuksesta, koska siinäkään ei hieltä vältytty kumpikaan. Vielä pitäisi kummankin jaksaa hetken aikaa.
"Nyt Nita Leevi vain kipittää eteenpäin, eikä sen askel ole pidentynyt ollenkaan."
"Nita siirrä käsiäsi edemmäs, mutta älä muuta tuntumaa. Nyt sun kädet ei mahdu kun pidätät."
"Jalka hiljaa, äläkä yritä istunnalla tuuppia sitä eteenpäin."

Hiki valui kyllä ihan urakalla, kun me päästiin kävelemään loppukäyntejä. Edellisen päivän valmennus oli mennyt paljon paremmin, mutta sitä oli nyt turha itkeä. Aina ei mennyt putkeen ja tänään me oltiin ehkä kumpikin vähän väsyneitä sekä mulla keskittyminen ei ollut ihan huippuluokkaa. Huomenna olisi pakko pitää kevyt päivä, koska tiistaina olisi taas Amandan valmennus. Ja sitten pitäisikin ottaa viimeistelytreenit, sillä sunnuntaina kisattaisiin.
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 10.02.19 16:09
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Leevin päiväkirja
Vastaukset: 42
Luettu: 1878

Tallipäiväkirja 2017-19

10.2.2019 #susinevapiiskaa

kirjoitettu yhdessä @Daniel S. kanssa


Daniel Susineva ei tyypillisesti ollut järin kiinnostunut muiden ihmisten asioista. Hän kysyi kuulumisia, jos se oli sosiaalisen paineen vuoksi pakollista, muttei odottanut pitkiä ja polveilevia vastauksia. Jos miehelle itselleen esitti klassisen ”mitä kuuluu” -kysymyksen, saattoi saada vastaukseksi neutraalin olankohautuksen, ehkä hymähdyksen tai villeimmillään jopa ”mitäs tässä” -henkisen lausahduksen (ei koskaan enempää kuin kolme sanaa).

Siksi olikin ehkä hieman hämmästyttävää löytää mies tilanteesta, jossa hän harkitsi vapaaehtoisesti aloittavansa keskustelun suunnilleen teini-ikäisen tyttöihmisen kanssa. Siinä he olivat, loungessa, Danielilla kahvikuppi kädessään ja tytöllä puhelin, eikä Daniel Susineva tiennyt, kuinka riistää tämän huomio sosiaalisesta mediasta itseensä.

”Sinullahan ei ole omaa hevosta”, mies aloitti tajutessaan, että kello tikitti. Vain kymmenen minuutin kuluttua hän aloittaisi valmennuspäivän Janna Kaajapurosta, tuntematomasta suuruudesta, ja Daniel ei koskaan ollut myöhässä hevosasioiden suhteen. Siksi tämä keskustelu piti käydä nopeasti pois päiväjärjestyksestä.

Nita oli saapunut hyvissä ajoin Auburniin ennen valmennustaan, vähän ehkä turhankin ajoissa, joten nuori nainen päätyi istuskelemaan loungeen puhelimensa kera. Niin uppoutunut tämä oli Instagramin syövereihin, että melkein hätkähti kun joku alkoikin puhumaan.

"Ei ole juu", Nita vahvisti hieman hämmentyneenä, vaikka Daniel Susinevan lausahdus taisi olla enemmän toteamus kuin kysymys. Nainen laski puhelimen syliinsä, jääden odottamaan mistä oli kyse. Oletettavasti miehellä oli joku pointti olemassa, koska tämä harvemmin avasi suutaan ihan muuten vain.

Daniel oli joskus taatusti ollut sosiaalisempi. Nyt tuntui hankalalta saada keskustelua aluilleen, mutta aikaraja avitti; ei auttanut jäädä sutimaan paikalleen kun maaliin piti päästä yhdeksässä minuutissa ja seitsemässä sekunnissa.

“Olet tainnut vuokrata Sokkien hevosia nyt, mitä, yli vuoden?” Daniel tiedusteli, vaikka tiesikin jo.
“Jep”, Nita nyökkäsi pohdiskelevaisen näköisenä, kuin yllättyneenä tästä vaitonaisen valmentajan yhtäkkisestä sosiaalisuuden hetkestä - ja ehkä pohdiskellen, mihin keskustelu oli menossa.
“Mitkä sun tavoitteet on? Pidemmän päälle”, kouluvalmentaja kysyi suoraviivaisesti.

“No tota, kehittyä niin pitkälle kun rahkeet riittää. Täällähän nyt on kaikki mahollisuudet siihen. Ja oon mä sitä omaakin hevosta vähän katellu, niiku vuokrahevosen rinnalle”, Nita vastasi edelleen mietteliäänä. Oman hevosen hankinta ei vain ollutkaan niin helppoa, sillä hyvät nuoret ja varsat tuntuivat olevan kiven alla. Yhtäkin Nita oli käynyt katsomassa, mutta jopa tämä oli nähnyt, ettei siitä tulisi kunnollista kouluratsua vaikka niin väitettiin.

Sieltä se tuli, kuin tietoisesti tarjoiltuna. Daniel ei ollut uskoa hyvää tuuriaan. Eihän tästä niin vaikea juttutuokio ehkä tulisikaan!

“Sitä pohdinkin, että riittävätkö hyvätkään vuokrahevoset loppuun saakka”, mies lausui mietiskellen seuraavaa siirtoaan. Hänellä oli varsa, joka tuli saada kaupaksi, eivätkä hevoset myyneet itseään vaikka olisivat olleet miten laadukkaita. “Oma on kuitenkin aina asia erikseen. Onko sulla oman osto sitten kovinkin ajankohtainen asia?”

Hiljalleen Nitalle alkoi ehkä valjeta, mitä Daniel ajoi takaa kysymyksillään. Tosin tilanne oli silti hämmentävä, koska mies oli puhunut varmaan lyhyen hetken sisään enemmän kuin edellisen päivän valmennuksessa yhteensä.
“No en mä oo pitänyt kiirettä, etin vielä sitä, mikä tuntuis sopivalta”, nainen kohautti olkiaan. Daniel tuntui olevan aina kovin tyytyväinen naisen vastauksiin, tai mitä nyt melkein kivikasvoisesta miehestä pystyi lukemaan.
“Oletko miettinyt nuorta”, Daniel tarjoili ja hymyili vähäsen, ehkä. Nitan oli vaikea päättää, oliko miehen suupielten jännittyminen hymy vai - no, jotakin muuta. Hän ei ehtinyt vastata toteavaan sävyyn esitettyyn kysymykseen, ennen kuin mies puhui jälleen (jopas jotakin).

“Mä kasvatan kouluhevosia”, Daniel Susineva kertoi ja Nita nyökkäsi sen merkiksi, että tiesi. Olihan hän käynyt miehen kotitallillakin. “Tällä hetkellä mulla on kaksi varsaa myynnissä, vanhempi orivarsa jo varattu mutta nuori tammavarsa ihan vapaana. Se voisi kiinnostaa sua, jos haluat laadukkaan kouluhevosen.”

Nainen ei voinut käsittää tuuriaan. Tämä muisteli Daniel Susinevan kasvattien ja ylipäätään hevosien olevan todella hienoja, joten myytävänä oleva tammavarsa olisi varmasti myös hieno. Ja sillä ihan taatusti olisi potentiaalia kouluradoille. Mutta miksi mies puhui siitä juuri hänelle?
“Laadukas koulutamma kyllä kuulostaa hyvältä. Kyllähän sitä voisi ainakin katsomaan tulla”, Nita yritti hillitä itseään, vaikka tämän melkein teki mieli kiljua. Saattoiko hän löytää oman hevosen puolitutulta valmentajalta?
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 10.02.19 12:32
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Tallipäiväkirja 2017-19
Vastaukset: 60
Luettu: 4451

Banskun päiväkirja

10.02.2019
Tuo ärsyttävä poika
#susinevapiiskaa
Banskua tuskin ärsytti ärsyttävä vieras sen karsinan ovella, mutta mua ärsytti. Paljon ärsytystä! En ees tiedä mistä Penna Ärsyttävä oli siihen ilmestynyt. Tähän asti olin saanut kuunnella sen luentoja ulkopuolisena, kun se oli kertonut jollekin muullekin tietämiään asioita.

Ehkäpä se tosiasia, että Effi oli viimein varsonut ja mun nimeni Fiveomangon omistajana oli tullut julki, oli saanut Pennan jostain ihmeen syystä tulemaan kertomaan mulle faktoja. Kiinnitin karvallisten koulusuojien viimeisen tarran paikalleen ja nousin seisomaan.

”…juuri siksi varsojen käsittely on erittäin tärkeää”, Penna paasasi yhä, enkä oikeastaan ollut kuunnellut pojan puhetta ollenkaan. ”Mä oon nähnyt, ettet sä kamalasti ole vielä käsitellyt…”
”Kuules Penna”, keskeytin pojan sormi pystyssä. ”Kerro mulle kuinka monta varsaa sä oot kasvattanut?”
Joo, en mäkään nyt satoja tai edes kymmeniä, mutta se ei nyt tässä oo pointti.
”Öö, en yhtään, mutta luin erään artikkelin, jossa käsiteltiin tutkimusta ja siinä artikkelissa…”
”Mua ei kiinnosta sun artikkelis”, murahdin. ”Mulla on kyllä kokemusta varsojen kasvattimesta, joten painu vittuun tutkimuksies kanssa.”

Mä sain harteilleni maailman suurimman loukkaantuneen tuhahduksen. Okei, joo, saatoin olla turhan ilkeä pellavapäälle, mutta se oli juuri nyt ärsyttänyt mua aivan liikaa. Sitä paitsi ainakin se lähti. Pyöräytin itse vielä silmiä Pennan perään.

Mulla ei todellakaan ollut aikaa kuunnella Penna Ärsyttävän tilastotietoutta. Tänään oli kolmas päivä Danielin valmennusviikonlopusta ja mä olisin ihan juuri näillä minuuteilla myöhässä omasta valmennuksestani. Ryhmän viimeinen mä olinkin, kun viimein talutin Banskun maneesiin ja nousin pikaisesti selkään. Daniel tosin taisi olla vielä juomassa aamukahviaan. Sillä oli ollut jo pari yksityisvalmennusta aamupäivälle.

”Ja sitten raviin”, Daniel tokaisi heti, kun saapui maneesiin. ”Toivottavasti opitte eilisestä jotain. Tänään painotetaan erityisesti siirtymisiin ja lisäyksiin. Pistetään hevoset kulkemaan oikein.”
Ja niin me tehtiin siirtymisiä siirtymisien perään. Ensin käynti-ravi-käynti-pysähdys-peruutus-ravi, sitten ravi-laukka-ravi-käynti-ravi-laukka ja vielä käynti-laukka-käynti-laukka. Siirtymiset ovatkin erittäin tärkeitä, ja Danielilta sai hieman erinäköistä näkökulmaa niiden tekemiseen.

”Inna, vaikuta enemmän Banskuun.” Saatoin nähdä kuinka mies pyöritti silmiään aina hevoseni nimen sanoessaan. ”Sillä on luonnostaan hyvä askel ja tasapaino, mutta se ei tarkoita sitä, että saat jäädä kyytiläiseks.”
Nyökkäsin. Daniel ei päästänyt meitä yhtään lipsumaan sekunniksikaan oikeasta asennosta ja piti muutenkin huolen, että jokainen meistä vaikutti koko ajan ratsuunsa. Satulassa ei nukuttu.

Kenellekään ei varmasti tullut yllätyksenä iholle noussut hiki, kun kävelimme loppukäyntejä. Daniel kävi jokaisen kanssa erikseen kommentit kokonaisuutena koko valmennusviikonlopusta. Pääsi mieskin harppomaan, kun käveli hevosten rinnalla.
”..ne hankilaukat vielä, kun niitä on”, Daniel ohjeisti mua. ”Oot hyvin tehny sillä laukkatreenejä, mutta se kaipaa enemmän voimaa.”

Nyökkäilin.
”Mä oon aatellu ruunata sen”, kerroin. ”Ehkä sillä on johonkin jokin vaikutus.”
”Helpottaa se kisamatkoja”, oli miehen ainut kommentti asiaan.
No, ei se ollut mun ainoa syy miksi olin asiaa miettinyt viime päivinä.

Valmennuksen jälkeen hoidin nopeasti Banskun pois, vein sen tarhaan ja suuntasin heti tieni takaisin maneesille. Istahdin katsomoon hiljaisuudessa seuraamaan Verkun valmennusta. Olikohan sillä parempi päivä kuin eilen? Joskus miestä oli niin järkyttävän vaikea tulkita. Nytkin miehellä oli niin keskittynyt ilme, etten tiennyt mitä mieltä se itse oli omasta tekemisestä.

Hieraisin silmiäni, koska niitä kutitti ja yritin heti perään yskäistä mahdollisimman hiljaa kyynärvarteeni. Hittolainen, tätä vauhtia Daniel käskisi mut pois.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 10.02.19 0:23
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3339

Kuunteluoppilaat

10.02.2019, Auburnin maneesi / ei avoin, mukaan @Lauri M., @Matilda T. ja @Jesse A.

Auburnin maneesissa ei ollut "pimeää nurkkaa", mutta toppatakkiin käpertynyt nainen yritti silti ehkä hieman edes piiloutua katseilta, kun Matildan, Rasmuksen, Ellenin ja Isabellan valmennus alkoi sunnuntaina. Tuttu mieshenkilö istui eturivissä, katse kohdistettuna kentällä tapahtuvaan valmennukseen. Jesse ei ollut nähnyt Heidiä ja nainen toivoi asian pysyvän sellaisena. Heidi toivoi, että Matildan ratsastus olisi tarpeeksi kiinnostavaa, ettei miehen tarvitsisi lähteä etsimään tuttuja kasvoja selkänsä takaa.

Matilda ratsasti hyvin, se bruneten piti myöntää, tosin ei hänellä ollut mitään naista vastaan. Tämä oli sattunut vain joutumaan välikädeksi Heidin ja Jessen lapselliselle pulmatilanteelle.

Daniel oli valmentajana melko yksinkertainen, tämä piti yksinkertaisista hevosista ja valmensi oppilaitaan yksinkertaiseen ratsastamiseen. Ratsastettuaan Zevin eilen mies oli todennut orin olevan hiukan liian draamanhakuinen omaan makuunsa. Daniel oli tietenkin ollut oikeassa, Zevi oli esiintymishaluinen ja näyttävä hevonen, joka vaati hiukan lisäponnisteluita, jotta sen sai kulkemaan reheellisesti. Heidi piti Danielista ja tämä oli hyvä valmentaja, mutta kun oli talli täynnä enemmän tai vähemmän draamailevaa hevosta, lisäpisteitä ei tainnut saada kovinkaan paljoa.
Heidi kohensi asentoaan katsomon penkillä, mustat (äitiys)farkut olivat olleet hyvä valinta tyylikkäiden katsojien joukkoon, eikä maneesissa onneksi ollut kamalan kylmä.

kirjoittaja Heidi N.
lähetetty 09.02.19 15:39
 
Etsi: Arkisto 2019
Aihe: Kuunteluoppilaat
Vastaukset: 32
Luettu: 468

Zelian päiväkirja

10.2.2019

Daniel Susineva oli niitä ratsastusmaailman guruja, joista mä en ollut vielä tehnyt mitään selvää johtopäätöstä. Mä tiesin sen kasvattaneen ja sisäänratsastaneen Zelian, joten mun motiivini osallistua miehen valmennukseen oli se, että Susineva jos joku tiesi mikä mun tammani oli. Paino sanalla mikä, koska välillä mä en mennyt takuuseen, oliko se edes Rosengårdien jalostustyön tulos vai vaihtunut vahingossa johonkin puolimuuliin.

Perjantaina mun omissa treeneissäni Zelia oli pelännyt kaikkea: maneesin nurkkia, päätyyn jätettyjä maapuomeja ja lopulta jopa maneesiin saapunutta ratsukkoa. Mä olin yrittänyt ratsastaa siirtymisiä täydelliseen "sinkoa ratsastaja selästäsi" -tilaan virittäytyneellä ruunikolla, joka oli lopulta tehnyt yhden siistin siirtymisen laukasta raviin ilman ylimääräistä kiemurtelua. Siihen mä olin asiat jättänyt ja siitä mä olin lauantaina sitten ilolla jatkanut Danielin tiukassa valvonnassa.

Zelia ei siis ollut lauantaina ollut mitenkään parhaimmillaan. Siitä huolimatta mä olin vain ratsastanut, ratsastanut ja ratsastanut, koska olin nähnyt Zelian Merikannon kanssa ja tiesin, mihin siihen oli. Mun oli vain täytynyt saada tamma keskittymään, motivoitua se työntekoon ja kuunnella Danielin jokainen ohje ja kommentti.

Lopputulema oli ollut se, että Zelia täytyi saada rauhallisemmaksi ja vastaanottavaisemmaksi, ja mun täytyi selkeyttää apujani. Se ei ollut tullut mitenkään yllätyksenä, vaikka kausittain olinkin saanut tamman huomattavasti yhteistyökykyisemmäksi. Oman istuntani virheet mä olin suurimmalti osin tiedostanut kaikessa kriittisyydessäni, mutta Danielin korjausehdotukset olivat tarjonneet uusia tapoja korjata niitä.

"Miltä se tänään tuntuu?" Daniel kysyi, kun olin työstänyt Zeliaa hetken kevyessä ravissa kaarevia teitä hyödyntäen.
"Ihan hyvältä", myönsin, koska tamma ei ollut keksinyt vielä mitään ylimääräistä eikä vaikuttanut erityisen energiseltä.
"Sitten laitat sen vain myös näyttämään siltä", Susineva totesi ja mä vedin syvään henkeä: se olikin ihan perhanan helppoa.

Mä yritin muistella, miltä Zelia oli tuntunut koeratsastuksissa. Silloin musta oli tuntunut, etten uskaltanut vaikuttaa reaktiiviseen tammaan lainkaan. Nyt mulla oli se rohkeus, mutta epäröin silti, koska mua tarkkaili mies, joka oli pyöräyttänyt Zelian ratsunuran käyntiin.
"Suunta on oikea", Daniel totesi täysin yllättäen, kun olin työstänyt Zelian laukkaa niin kauan, että mun vatsalihaksia pakotti. Mies oli halunnut laukkaan ilmaa, koska tamman liikkeet eivät olleet luonnostaan millään muotoa ilmavat ja lennokkaat. Vilkaisin vaivihkaa Danielin kasvoja ja yritin arpoa, miksi se oli sanonut niin, vaikkei mies ollut missään vaiheessa vahvistanut, että olisin saanut laukkaan sen kaipaamaa boostausta.

Ehkä Zelia oli Susinevan mielestä niin onneton ratsunalku, että riitti, että suunta oli oikea - vaikka se suunta olisi ollut takavasemmalle ja ojaan.

"Miltä se tuntuu nyt?" Susineva kysyi hektisen ja työntäyteisen, mutta tuloksellisen kolmevarttisen päätteeksi. Mä annoin Zelian venyttää kaulaansa ravissa ja nautin sen letkeästä ravista antaen ruunikon siirtyä käyntiin pitkän uloshengityksen mukana.
"Hyvältä", totesin painokkaasti. Käänsin katseeni Danieliin, jonka valmennuksissa ratsastaminen oli ollut tehokasta myös siksi, että mä olin jokaisen miehen katseen edessä ratsastamani minuutin halunnut vakuuttaa, ettei Zelian myyminen minulle ollut ollut virhe. Todellisuudessa mun täytyi todistella sitä enemmän itselleni, koska mitä Susinevaan tuli, sen kiinnostus estepainotteisiin ratsuihin ei tuntunut olevan murto-osaakaan kouluratsuihin verrattuna.

"Mmm-h, siltä se myös hetken näytti", Daniel totesi lyhyesti. "Onhan se vähän.. Omalaatuinen."
Daniel kääntyi nuorta tammaansa ratsastavan Isabellan suuntaan ja mä tuijotin hämmentyneenä omalaatuisen Zelian korvia. Kai herra Susineva tiesi Zelian sisäänratsastajana ja myyjänä parhaiten, millä adjektiiveilla mun tammaani sopi kuvailla. Kun mä nostin katsettani hieman, tajusin kauhukseni tunnistavani tutut kasvot katsomosta.

Mitä Lauri Merikanto teki Auburnin maneesin katsomossa mun valmennukseni aikana? Mies oli eilen soittanut mulle muina miehinä kertoakseen, että oli vienyt orinsa Heidin tallille ja teki itsekin muuttoa Orijoelle. Mä en tiennyt kuinka kauan Lauri oli katsomossa istunut, mutta se nyökkäsi mulle tuttavallisesti ja mä vastasin vähän jähmeämmällä, pakonomaisella päänliikahduksella.

Aivan kuin Danielin haukankatse ei olisi riittänyt. Onneksi mä en ollut tajunnut Merikantoa aiemmin. Tai sitä, että muhun katseensa juuri porannut, Laurin vieressä istuva naishenkilö oli Heidi. Voi hyvä helvetti, sehän oli team Runiac tallinomistajineen ja uusine vuokralaisineen.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 09.02.19 15:23
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Zelian päiväkirja
Vastaukset: 57
Luettu: 2753

Riepun päiväkirja

08.02.2019 / Danielin kouluvalmennus

Kello oli vartin yli kuusi, kun Daniel käänsi tarkat silmänsä Riepuun ja minuun. Oli sanomattakin selvää, että ulkoinen puoli meistä oli virheettömässä kunnossa. Riepun huopa oli puhdas ja suorassa, pintelit kääritty neuroottisen täydellisesti ja kaikki ruunan nahkavarusteet kiilsivät puhtaina. Oli edelleen outoa hoitaa Ellien ruuna ratsastuskuntoon. Lohduttauduin ajatuksessa, että ei menisi enää kauaa, että Effi olisi takaisin työkunnossa.

Intensiivisestä kuntosalitreenauksesta oli ainaki sellainen hyöty, etten hionnut heti alkutunnista litimäräksi. Riepulla ratsastaminen tuntui tänään melkein jopa kiitettävän helpolta ja Danielin kommentti tuki ajatustani, että se myös näytti hyvältä.

"Tämä vaikuttaa sulle aika sopivalta hevoselta, jos aiot oppia ratsastamaan. Älä ota tätä väärin, olethan sä jo matkalla kohti oikeita kouluratoja. Nyt vaan pitää irrota pikkusievästä ja pyrkiä enempään kuin sievältä näyttävään ratsastamiseen. Eleetön saa olla sitten kun on myös tehokas."

Oli jännittävää olla sillä tavalla yksityisvalmennuksissa. Hetkenkään hengähdystaukoa ei ollut luvassa, mutta koin useampia oivalluksen hetkiä, kun kaikki huomio oli itsessäni. Daniel osasi huomauttaa heti valuvasta kädestä, pohkeen paikasta ja riittämättömästä kokoamisesta. Amanda myös puuttui niihin, mutta useamman ratsastajan ryhmässä saattoi huomautukset tulla inan viiveellä.
Daniel oli kovin eleetön ja vähäpuheinen, mutta ehdottomasti silti hyvin tehokas ja sai hien virtaamaan pienellä vaivalla.

Onneksi saisin huomenna pitää välipäivän ja palautua lihaksia kurittavasta treenistä ja sitten lähteä sunnuntaina uusin ajatuksin valmennukseen.
Toivoin, että Riepukin osaisi käyttäytyä yhtä hyvin sunnuntaina, kuin tänäänkin.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 09.02.19 14:27
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 59
Luettu: 3010

Vilan päiväkirja

kirjoittaja Anton S.
lähetetty 09.02.19 13:45
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 98
Luettu: 4243

Leevin päiväkirja



Oli jännittävää olla ryhmässä "oikeat kouluratsukot". Milloin musta oli oikein tullut sellainen? Osittain jännitti myös mennä taas eri valmentajan silmän alle Leevin kanssa, vaikka sitähän me juuri tarvittiinkin. Treeniä, valvotusti ja itsenäisesti, ennen kisakauden alkua. Kalla CUP alkaisi taas ja mä halusin lähteä myös ulkopuolisiin kisoihin. Ulkopuolisten kisojen kanssa mä olin Armin kanssa vähän löysäillyt, me vähän jumahdettiin Tie tähtiin jälkeen vain pysyttelemään kotikisoissa.

Daniel Susineva pisti meidät kunnolla töihin, mutta se oli hyödyllinen valmennus. Ei humputteluvalmennuksesta olisi juurikaan hyötyä, ainakaan niissä määrin mitä tälläisistä. Susineva oli tullut mulle tutuksi valmentajaksi sen aikana, mitä mä olin ollut Auburnissa. Leevi kuitenkin veti valmennuksessa hyvin ja vaikka mä olin väsynyt valmennuksen jälkeen, enkä välittänyt ajatella seuraavaa päivää päivää vielä, niin mä olin tyytyväinen. Vuokrahevosen vaihto taisi oikeasti tehdä mulle hyvää.
Topics tagged under susinevapiiskaa on Foorumi | Auburn Estate Nitajaleevi0902
kirjoittaja Nita M.
lähetetty 09.02.19 12:36
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Leevin päiväkirja
Vastaukset: 42
Luettu: 1878

Banskun päiväkirja

09.02.2019
Oikeat kouluratsukot
#susinevapiiskaa
”Aivan, eli näihin tepsii pelko?” Daniel kysyi katsomossa istuvalta Amanda Sokalta.
”Eittämättä”, oli perijättären kylmän kiskoinen vastaus.
Oli tarpeeksi kuumottavaa osallistua pitkästä aikaa Danielin valmennukseen, eikä siihen olisi tarvittu omavalmentajan läsnäoloa. Sanotaanko vaikka niin, että ihan senkään takia mitä me joudutaan Nitan kanssa ensi viikon tiistaina kohtaamaan, jos me nyt ratsastetaan täysin penkin alle.

Mut oli ehkä hieman yllättänyt kuinka paljon jännitin Danielin valmennusta. Miehen katseen alla ratsastaminen oli mulle arkipäivää, kun mä töissä kipusin sen hevosien selkään. Nyt oli kuitenkin eri tilanne. Mä istuin mun oman hevosen selässä, jonka Daniel oli mulle löytänyt ja jonka se oli eilen läpiratsastanut. Ei tulisi kuulonkaan esittää sille huonoa ratsastusta, vaikka se oli juuri hetki sitten haukkunut meidät Amandalle. Kiva juttu.

Me alotettiin alkuverkalla (tietysti) ravissa tekemällä avotaivutuksia ja ympyröitä.
”Enemmän ulkoapuja Inna”, Danielin ääni komensi. ”Ja takaosa aktiivisemmin mukaan. Rauhalliset kädet, eikä turhaa jalan heiluntaa.”
Mihinkä tulokseen mä olin päässyt viimeksi Amandan valmennuksen jälkeen? Ai, niin siihen että mä olin oppinut pitämään raajani paikallaan. Se ei näköjään pätenyt Danielin valmennuksessa. Muokkasin moodini Amandan valmennuksien tyyliseksi. Kaikki raajat paikalleen, äläkä lopeta hengittämistä! Onneksi Amandan tiukka katse katsoi aina jokaista, joka sai noottia. Sen avulla pääsi normivalmennuksien tunnelmaan.

Verryttelyt oli pian verrytelty ja me aloitettiin kunnon työskentely. Valmennuksen pääaiheena oli laukkatyöskentely. Se kävi mulle paremmin kuin hyvin. Sitä me oltiin treenattu Banskun kanssa ahkerasti jo vuoden verran.
”Pidä rytmi mielessä”, Daniel kommentoi mulle. ”Kosketa raipalla, että se ottaa takajalat paremmin mukaan. Se yhä laahaa niitä vaan messissä.”
Alkuun me työstettiin laukkaa pääty-ympyröillä, vaihdettiin suuntaa.

Daniel halusi paneutua tänään erityisesti vaihtoihin. Me tehtiinkin niitä erilaisilla reiteillä. Kokorataleikkaalla, pituus- ja keskihalkaisijalla, kahdeksikolla.. Mä huomasin ite kuinka Bansku on kehittynyt niissä roimasti. Vielä viime vuonna sen vaihdot olivat arkoja, eikä se välttämättä aina saanut takajalkoja heti mukaan. Nyt se teki lennokkaampia vaihtoja ja sai kaikki jalatkin messiin. Montaa peräkkäistä vaihtoa me ei oltu vielä edes kokeiltu, ja aina vaihtojen välissä oli vähintään viisi askelta. Sitä meidän pitäisikin treenata, kun tähtäimessä oli seuraavaksi vaativa A:n luokat.

Saisi nähdä mentäisiinkö tämä kausi vielä pelkästään vaativa B-luokilla vai olisiko meistä jo loppuvuodesta astetta vaativampaan.

”Hyvä, just noin Inna!” Daniel kommentoi vaihtoani.
Mä en oikeastaan tiedä ottiko Daniel uhkailevansa pelottelutyylin valmennuksiin, koska mä en yksinkertaisesti osannut pelätä sitä. Se aiheutti kyllä paineita, mutta ei todellakaan edellä mainittua tunnetta. Ehkä se onnistui pelottelemaan tiukkuudellaan Nitaa ja Mikkeä?

Hien se kyllä sai tehtävillään jokaisen niskaan ja selkään. Mun kasvot punoittivat paloauton tapaan, kun viimein päästiin siirtämään hevoset loppukäynneille. Danielin yleiset kommentit meni multa aivan ohi korvien. Jospa sillä ei ollut mitään kovin tärkeää?
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 08.02.19 20:04
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3339

Loven päiväkirja

Mies joka kääri pintelit itse
#susinevapiiskaa
Auburnin kartano, Kalla
8. helmikuuta 2019

"Tarviitko apua?" tuttu ääni kysyi. Sävy oli näennäisen ystävällinen, mutta Loven jalkoihin kyykistyneen Verneri Kaajapuron niskaa poltteli tummanruskeiden silmien tarkkaavainen katse.

Gabriella Stern tarkoitti varmasti hyvää, mutta juuri sillä hetkellä nainen sai sen kuulostamaan enemmän sääliltä kuin avuliaisuudelta. Verneri vilkaisi varovaisesti Loven oikeaa etujalkaa. Oliko pinteli oikeasti niin vinossa, että se houkutteli paikalle asiansa osaavan heppatytön? Sellaisen, joka oli rullannut pinteleitä hoitohevosensa jalkoihin jo ennen kuin oli ravannut ilman taluttajaa. Gabriella oli takuulla yksi heistä.

"En." Ensimmäiset pyöräytykset olivat haastavimpia. Mies piti patjaa ja sen päällä olevaa rullan päätä toisella kädellä paikoillaan, ja kiersi toisella pintelin kanssa vasemman etujalan säären. "Pärjään kyllä."

Pintelirulla tipahti lattialle ja rullautui auki.

"Okei", Gabriella kohautti olkiaan ja vältti hymyilemästä huvittuneena.


Verneri painoi kämmenensä vasten reisiä ja selkä kumarassa hengitti syvään. Keuhkot ahmivat happea rintakehän kohoillessa tiheän puuskutuksen tahtiin, mutta Verneriä ei fyysinen rasitus haitannut. Ei, hänellä oli tänään jo toistamiseen nöyryytetty olo, ja se teki paljon kipeämpää kuin liitoksistaan repeilevät hengityselimet. Ensin Vernerin pintelöintitaitoja oli epäsuorasti epäillyt Gabriella Stern, ja nyt hänen ratsastustaitonsa kyseenalaisti itse Daniel Susineva - mies, jonka valmennuksesta hän maksoi, ja joka oli päättänyt nousta itse mustan puoliveriorin selkään.

"Pysäytä se." Daniel oli osoittanut sormellaan Vernerille, että hänen tulisi hypätä alas satulasta. Mies ei ollut osannut odottaa sellaista käskyä, joten häkeltyneenä hän oli vain nyökännyt hitaasti ja roikkunut jalustimessa, kun Susineva oli ottanut ohjat kirjaimellisesti käsiinsä.

Verneri kelasi mielessään uudestaan ja uudestaan tilannetta edeltänyttä aivan liian vauhdikasta ympyrätyöskentelyä, jonka aikana Susineva oli useaan otteeseen vaatinut miestä vaikuttamaan oriin paremmin. Verneri oli tehnyt parhaansa, mutta Loven laukka oli aivan liian voimakasta jotta pidätteet olisivat menneet läpi — eikä siksi kääntämisestä tullut mitään.

Mies kohotti varovasti katseensa ratsastussaappaiden kärjistä kuunnellen ympärillään laukkaavien ratsukoiden pärskähdyksiä ja maneesin pohjaa tömisyttäviä kavioniskuja. Häpeän ja suuttumuksen takia Verneri oli hetken salaa toivonut, että Love olisi kuskannut Susinevaa pitkin maneesia kuin sätkynukkea, jotta mies olisi päässyt toteamaan "Siinäs näet". Vauhti ja sen säätelemisen mahdottomuus eivät johtuneet Verneristä, vaan Lovesta itsestään. Sitä ei saisi koskaan rauhoittumaan eikä taipumaan.

Mutta se ei ollut totta. Verneri nimittäin näki Loven satulaan nousseen Susinevan ratsastavan mustaa puoliverioria, joka vauhdin perusteella oli edelleen sama hevonen, mutta joka ei vastustellut tuntumaa vaan laukkasi haluttua tietä keskiympyrällä asettuen ja taipuen.
Topics tagged under susinevapiiskaa on Foorumi | Auburn Estate Danijalove

"Tämä on ori." Daniel totesi niin kuin se olisi selittänyt kaiken.

Vernerin hengitys oli tasaantunut (tai salpaantunut) siitä tosiasiasta, että kyse oli ratsastajan, ei suinkaan hevosen, osaamattomuudesta. Mies pyyhki hikeä otsaltaan ratsastustakkinsa hihaan ja nosti kätensä sitten puuskaan. Jos Daniel Susineva ei olisi koskaan häpäissyt häntä ratsastajana, käskyttänyt alas ratsunsa selästä kesken valmennuksen ja noussut itse orin selkään, hän ei olisi ehkä ikinä saanut tietää vajaavaisuudestaan.

"Maastoesteradalla sinulla on kilometrejä aikaa kääntää, mutta kouluradalla ei." Love hidasti Susinevan näkymättömästä pidätteestä laukkaansa, muljautti silmiään ja sivalsi hännällään ilmaa. Ori oli selvästi epämukavuusalueellaan, eikä niellyt pyrähtelemättä kouluratsastajan vaatimuksia. "Tämä on herkkä hevonen, joka vaatii vakaat mutta vahvat avut. Sinun ongelmasi on, että ettet ratsasta sitä tarpeeksi rohkeasti — enkä tarkoita nyt hanat kaakossa lasetettua päätöntä uusintaa, kylmäpäisyys on eriasia."

Verneri nyökkäsi ja vilkaisi yleisöön. Siellä täällä naamoja, jotka herkeämättä tarkkailivat valmennuksen etenemistä. Pitivätkö he nyt alas käskytettyä miestä säälittävänä, ehkä osaamattomana? Tietäisikö tämä lisää avuntarjoajia? Kysyisikö joku seuraavalla maneesivuorolla, voisiko auttaa Loven ratsastuksessa? Ehkä tulla selkään Vernerin sijasta?

Susinevan ääni havahdutti miehen ajatuksistaan. Daniel ohjeisti muita valmennuksessa olevia samalla, kun noitui Lovesta kouluhevosta.

"Noniin Kaajapuro", mies siirsi mustan orin käyntiin. Se venytti kaulaansa pitkälle eteen-alas ja pärskähti kaksi kertaa putkeen. "Sun vuoro."

----

Verneri talutti villaloimeen ja kuljetussuojiin puetun orin parkkipaikkalle. Valkoisen Subarun perässä olevan trailerin lastaussillalla seisoi piponsa alta kirkkain silmin hymyilevä Inna Paakkanen. Sotaveteraanin tyttöystävällä oli ollut myös Susinevan valmennus aamupäivällä, vain vajaa tunti ennen Vernerin julkista nöyryytystä.

"Varmistanko että se kävelee koppiin?" Inna kysyi hyväntuulisesti. Nainen tunsi Loven metkut ja tiesi, ettei se aina ollut yhteistyökykyisin matkustaja.

"Ei tarvii." Verneri oli kyllästynyt hevosmiestaitojensa aliarviointiin ja käsitti tyttöystävänsä sanat tahallaan väärin ottaen ne itseensä. "Käynnistä vaan jo auto ja mee sisälle lämmittelemään."

Inna nyökkäsi ja vilkaisi vielä temppuilevan Loven kanssa painivaa Verneriä olkansa yli, ennen kuin istahti ratin taakse. Nainen oli nähnyt vain lopun poikaystävänsä valmennuksesta, eikä Love ollut koskaan ollut niin hyvin motivoitunut työntekoon sileällä. Rehellisesti sanottuna pojat olivat näyttäneet enemmän kouluratsukolta kuin yksissäkään kisoissa tai treeneissä sitä ennen. Verneri oli ollut kuitenkin välittömästi valmennuksen jälkeen pahantuulinen, eikä ollut suostunut edes kertomaan, mistä se johtui.

Inna käänsi puhallinta kovemmalle ja painoi penkinlämmittimen päälle. Ehkä totuuden saisi kaivettua Verneristä ulos myöhemmin illalla viinilasillisen äärellä.
kirjoittaja Verneri K.
lähetetty 08.02.19 19:19
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Loven päiväkirja
Vastaukset: 9
Luettu: 928

Banskun päiväkirja

08.02.2019
ratsutus, 16.45-17.15
#susinevapiiskaa
Seurasin hiljaisuudessa maneesissa, kun työnantajani ratsasti hevosellani. Daniel vaikutti keskittyneeltä ja vakavalta. Se ei ollut mitään uutta, mutta kasvoilla huomasin aina välillä pienen nykäisin, joka kertoi miehen olevan tyytyväinen ratsuun. Huh. Pelkäsin saavani saarnan orin pilaamisesta.

Bansku pidensi hienosti raviaan, kun Daniel ratsasti sen lävistäjälle ja hidasti miehen huomaamattomasta pidätteestä. Danielin ei ollut tarkoitus tehdä mitään haastavaa Banskun kanssa. Ensin mä olin ilmoittanut meidät ainoastaan yhteen valmennusryhmään, mutta ratsutuspaikan ammottaessa tyhjyyttään vielä muutaman päivän päästä, kirjoitin Banskun nimen siihen.

Se oli ihan hyvä idea, joka olisi pitänyt tajuta hieman aikaisemmin. Noh, totta puhuen pystyisinhän mä ottamaan Banskun ihan mikä tahansa päivä töihin ja tuupata sen Danielin ratsastettavaksi. Kotioloissa Daniel kuitenkin näkisi miten Bansku todellisuudessa toimii. Miehellä olisi myös paremmat mahdollisuudet neuvoa meitä viikonlopun valmennuksissa.

Pihla oli tehnyt Banskun kanssa viikon aikana tosi paljon hyvää työtä. Bansku oli rento, mutta saanut selkeästi hyvää treeniä. Onneksi Pihla oli taitava ratsastaja. En mä kyllä muuten olisi naiselta pyytänytkään sitä. Pihlalla oli kuitenkin sata kilsaa matkaa suuntaansa. Me sovittiin, että maksaisin hänen bensakulunsa, muuten Pihla halusi kuulemma korvata mun vaivannäköni Sintin kanssa.

Havahduin Banskun pärskähdykseen ja kohotin katseeni takaisin ratsukkoon, joka liikkui nyt sulavasti loppuraveja. Nostin itseni ylös selkäännousujakkaralta, mutta jäin vielä seisomaan pois kaksikon tieltä. Vasta miehen pysäyttäessä Banskun ja laskeuduttuaan selästä, kävelin niiden luokse ja taputin Banskua kaulalle.

”No?”
”Jos unohdetaan tämän typeärä nimi, niin kiva hevonenhan tämä on”, Daniel aloitti ja pyöräytin silmiä – yhä vaan se jaksoi. ”Pistäisin sen vähitellen punttikuurille, koska nyt alkaa olla se kohta koulutuksessa, että ylöspäin nousuun pitää rakentaa aika paljon voimaa. Hyödynnä Inna nyt ainakin hyvät hankikelit, pistä sen hanuri hikoilemaan.”

Nyökkäsin ymmärtäväisesti. Me käytiin kyllä paljon maastossa, mutta lähinnä loppukäynneillä tai kevyinä päivinä.
”Joo, pistetään heti ensi viikolle kalenteriin hankilaukat”, tokaisin ja tartuin Banskun kankiohjista kiinni.
”Kyllä tästä sulle GP-hevonen tehdään, eikä tarvitse edes taikoa, kun tässä on jo palaset siihen. Pitää vaan pinota ne oikein”, Daniel sanoi ja puoliksi jopa hymyili.
Mies taputti oriani kaulalle ja hymyilin tyytyväisenä.

Me ei keretty sen enempää juttelemaan, kun Amanda Sokka ilmestyi maneesiin hevosensa kanssa. Ruunikko Capu oli näyttävä tapaus täysissä varusteissaan ja kaksikko loisti aina, kun ne näin.
”Nähdään huomenna”, sanoin Danielille.

Oli parempi poistua paikalta, kun Amanda tuli paikalle. Emmehän me tietenkään halunneet olla perijättären tiellä.
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 08.02.19 8:28
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3339

Susinevan valmennukset 8.-10.02.2019

Daniel Susinevan valmennukset

8.-10. helmikuuta 2019

Hevosihmiset tunnistaa siitä, että heidän mielestään viikonloput eivät suinkaan ole rentoutumista vaan intensiivistä treenausta tai kilpailumatkoja varten. Kallaan saakka vihdoin valmentamaan saapuvan Daniel Susinevan kurinalainen treeni-ideologia varmaan siivittää jokaisen ylittämään itsensä. Ankaruuden vastapainona siinä on - uskokaa tai älkää - rahtunen huumoria ja empatiaakin mukana, vaikkei miehen hymyttömiä vitsejä kyllä aina tunnista vitseiksi.

Tämä homma hoidetaan nyt kepeällä otteella, vaikka itse treenit tietenkin ovat totisinta totta, sillä Daniel Susineva ei ole mikään kepeämielinen mies. Valmennusryhmistä on kirjoitettu lyhyet tunnelmaa luonnehtivat tekstinpätkät ja aihepiirit toki tarjoillaan valmiina, mutta sen jälkeen pallo on ratsastajilla. Tarjolla on muutamia tehtäväehdotuksia, jotka voi ilmoittautumisen yhteydessä varata itselleen kirjoitettavaksi tai piirrettäväksi, jos haluaa valmennuskuittailuun erilaista haastetta. Kuittauspakkoa ei ole, mutta CUP-pisteitä ropisee ja saatan intoutua kommentoimaan kuittaustekstejä.
Topics tagged under susinevapiiskaa on Foorumi | Auburn Estate ChKWJx

Tapahtuman virallinen tägi on #susinevapiiskaa.

Ohjelma

Viikonlopun ajaksi on muodostettu seitsemän ryhmää (oikeudet osallistujamäärän mukaisiin muutoksiin pidätetään), jotka treenaavat kahtena peräkkäisenä päivänä herra Susinevan johdolla.

Daniel saapuu Kallaan perjantaina ja voi illan aikana läpiratsastaa hevosia pyynnöstä (& maksusta, ofc). Läpiratsastuksista ja yksityistunneista kirjoitan repliikin tai pari Danielin ajatuksia ratsusta/ratsukosta. Myös lauantaina ja sunnuntaiaamuna on mahdollisuus palkata Daniel ratsastamaan hevostaan ao. aikataulujen mukaan (ajat sopivat myös kuolettavan kalliille yksityistunneille):
Tsekkaa ajat ja kommentit!:

Pe 16.45-17.15  Banana Mania (Inna P.)

"Jos unohdetaan tämän typeärä nimi, niin kiva hevonenhan tämä on. Pistäisin sen vähitellen punttikuurille, koska nyt alkaa olla se kohta koulutuksessa, että ylöspäin nousuun pitää rakentaa aika paljon voimaa. Hyödynnä Inna nyt ainakin hyvät hankikelit, pistä sen hanuri hikoilemaan. Kyllä tästä sulle GP-hevonen tehdään, eikä tarvitse edes taikoa, kun tässä on jo palaset siihen. Pitää vaan pinota ne oikein."
Pe 17.15-18.00 Roibrant Cadbury (Amanda S.)

"Sä oot varmaan odottanut että pääset elvistelemään uudella hevosella. Mikä tää nyt olikaan, casanolainen? Hmm. Kiva, korkeajalkainen."
*hetki sotilaallisen vaitonaista työskentelyä*
"En inhoa tätä hevosta. Sillä on parempi asenne ja viehättävämpi luonne kuin omistajallaan."
Pe 18.15-19.00 Yksityisvalmennus: Sarah Reyes - No Worries

"Tämä vaikuttaa sulle aika sopivalta hevoselta, jos aiot oppia ratsastamaan. Älä ota tätä väärin, olethan sä jo matkalla kohti oikeita kouluratoja. Nyt vaan pitää irrota pikkusievästä ja pyrkiä enempään kuin sievältä näyttävään ratsastamiseen. Eleetön saa olla sitten kun on myös tehokas."
Pe 20.15-21.00 Tigraine (Jusu R.)

*Epäilee ratsastavansa paatuneella ratsastuskouluhevosella.*
"Mielenkiintoinen persoona tämä. Onko se aina tällainen? Sanoisin melkein, että kopea."
*Aikaa kuluu*
"No niin, alkaa pehmetä."
La 9.00-9.45 Adelina van Leeuwen - Leafocean Zei

"Tulet iltapäivästäkin treeniin?" *Kohottaa katseen osallistujalistoistaan, joita on plärännyt* "Onnea sitten vain. En tuplatreeneistä huolimatta katsele mitään löysäilyä. Tehdään täysillä töitä nyt kun on töihin ryhdytty."
La 17.15-18.00 Cazenovia Fall (Heidi N.)

"Joo-o. Rehellisesti sanottuna ehkä turhaa draamaa tässä hevosessa, mutta ei se huono ole. Nyt kun se alkaa luopua ylimääräisestä pullistelusta, musta vasta tuntuu että se rupeaa samalla vastaamaan rehellisemmin siihen mitä mä pyysin eikä viilaile vaan linssiin kaulanfleksailulla ja kauhomisella. Tää on varmaan sellainen joka saa ihan hyviä pisteitä vaikkei olisi vielä kunnolla duunissakaan. Ookoo, paranee, alkaa tulla paremmin läpi kropastaan."
Su 8.00-8.45 Yksityisvalmennus: Sarah Reyes - No Worries

"Jos eilen pyysin tehoja, niin nyt pyydän rauhaa. Hätäilemällä ei tule hyvä. Otetaan hetkeksi paine pois molemmilta ja aloitetaan puhtaalta pöydältä, kun nyt sekä hevonen että ratsastaja on päässeet vähän turhan kierroksille. Sellaista se on, kun tehdään asioita, jotka on jo pois mukavuusalueelta, ja sieltä sä joudut nyt eteenpäin oppiaksesi poistumaankin. Palataan tehtävään, kun meillä on taas tietty rentous."
Su 9.00-9.45 Janna Kaajapuro - Sharazan Aihe D

"Joo-o, siirtymät eivät kyllä olleet aivan täsmällisiä. Jatketaan niillä. Yritetään saada teille vähän liukumaa ravi-käynti-siirtymiin, liikkeen ei sovi tyssätä tuolla tavalla kun tehdään siirtymä alaspäin."
*Tuntee olonsa ratsastuskouluopettajaksi. Valmistautuu selventämään kädestä pitäen, miten tehdä siirtymisiä askellajista toiseen. Kärsivällisesti.*


Valmennusryhmät


Ryhmä 1: Oikeat kouluratsukot 3/3

“Onpa kotoisaa. Nämä hevosethan näyttävät ihan kouluhevosilta. Tehdäänkö sitten teistäkin kouluratsastajan näköisiä? Siinä sitä on hommaa, ei meinaan hyvältä näytä. Amanda, miten sä näitä oikein valmennat?”
“Näyttäisi ne sunkin edessä paremmalta, jos sulla olisi mun auktoriteetti.”
“Aivan, eli näihin tepsii pelko?”
“Eittämättä.”
“No niin sitten, tiedänpä millä tasolla rupean teitä prässäämään. Ja Amanda, saat pysyä katsomossa vain niin kauan kuin maltat pitää suusi tukossa. Täällä valmennan nyt minä.”

Ja niin Daniel valmensi, ja ratsukot hikoilivat, ja Amanda Sokka kaikkien hämmästykseksi istui katsomossa suu melkein maireana viivana.

Kenelle?
Vaativaa ja siitä ylöspäin treenaavat ratsukot.

Aikataulu & aiheet:
La klo 10.00-10.45: Laukkatyöskentely. Erityisesti vaihdot.
Su klo 10.00-10.45: Lisäykset, siirtymät, askellajien työstöä. Hakusessa irtonaisesti ja tarmokkaasti liikkuvat hevoset.

Mukana:
Nita Merisalo - Kallan Vermilion
Inna Paakkanen - Banana Mania
Mikael Aarnisuo - JB Mirameir

Ryhmä 2: Kuinka ratsastaa siedettävä kenttäkilpailun koulukoe 3/4

“Mulla on vuosien kokemus kenttäratsukoista. Menin naimisiinkin yhden kenttäratsastajan kanssa. En siis pidä teitä mitenkään inkompetentteina, mutta todella toivon, etten joudu käyttämään kaikkea aikaa hutiloinnista huomautteluun. Joskus niin käy. Ei kai pidetä kouluratsastusta kiinnostavana, tärkeänä ja kautta tai omana vahvuutena. Nyt pistetään homma kiinnostamaan; jos tulit tänne hölköttelemään niin painele saman tien maastoon, ennen kuin me muut aletaan tehdä töitä sen eteen, että tästä vielä joskus tulee teidän vahvuus.”

Kenelle?
Kenttää kilpaileville ratsastajille ratsuineen. Daa.

Aikataulu & aiheet:
La klo 10.45-11.30: Se perinteinen: istunta, apujenkäyttö ja pilkuntarkka ratsastus. Sisältää paljon ympyrätyöskentelyä.
Su klo 10.45-11.30: Kenttäkisojen kouluohjelmista pöllittyjä tehtäviä. Nyt ne tehdään niin kuin ne kuuluu tehdä.

Mukana:
Verneri Kaajapuro - Hateyouloveyou 21 Aihe F
Jesse Aro - Cranleigh Cha-Cha
Gabriella Stern - Burningrage xx

Ryhmä 3: Kyllä esteratsastajatkin voivat ratsastaa, part I 2/4

“Mä valmensin tossa äsken kenttäratsastajia. Ilmeisesti täällä on suunta vain alaspäin… No mutta, käydään hommiin, niin nousee ne esteratsastajienkin nenät hevosten niskoista ja kädet jalustinten luota sinne minne kuuluu.”

Kenelle?
Esteratsastajille. Tässä ryhmässä lähtökohtaisesti seuraava enempi vaatimusastetta, mutta sovelletaan ratsukkokohtaisesti jos on tarvis.

Aikataulu & aiheet:
La klo 11.30-12.15: Fokuksena ratsastajat ja apujenkäyttö, hevosen nopea reagointi apuihin. Perinteisen sileäntyöskentelyn kautta etsitään oman hevosen tämänhetkisiä heikkouksia ja pohditaan miten tukea hevosta omalla ratsastuksella - eikä vain pohdita, vaan tehdään.
Su klo 11.30-12.15: Laukan säätelyharjoituksia puomeilla ja ilman.

Mukana:
Josefina Rosengård - Rosengårds Trinket
Jonathan Raynott - Erelas

Ryhmä 4: Kyllä esteratsastajatkin voivat ratsastaa, part II 4/4

“Montako esteratsastajaa mahtuu yhteen talliin?? Kaksi ryhmää??? Ahaa, nämähän on keskenkasvuisia räpiköijiä. Niistä mä pidän.”

Kenelle?
Esteratsastajille, ensisijaisesti nuoret hevoset tähän ryhmään. Ryhmä työskentelee hevosten koulutustarpeet edellä ja ratsastajaan suhtaudutaan sen mukaisesti niin, että tämän tehtävä on kehittää hevosta.

Aikataulu & aiheet:
La klo 13.00-13.45: Tsekkaus: missä mennään hevosten osalta? Mitä nämä hevoset tarvitsevat, jotta niiden ratsastettavuus kehittyisi estetreenejä silmälläpitäen paremmaksi?
Su klo 13.00-13.45: Jokaiselle ratsukolle niin paljon yksilöllistä huomiota kuin suinkin kerkeää. Tehtävät suunnitellaan edellispäivän pohjalta kunkin hevosen koulutuksellinen tilanne ja haasteet huomioonottaen. Tehokkuuden nimissä tehtävät ovat yleishyödyllisiä, mutta aina jotakin tai joitakuita ratsukoita ajatellen valittuja.

Mukana:
Matilda Tammilehto - Rosengårds Zelia Aihe K
Rasmus Alsila - Bertram
Ellen Nylund - Cork's Meidhir Aihe J
Isabella Sokka - Rosengårds Kamila Aihe H

Ryhmä 5: Kouluratsulapset 3/3

“Tää on kyllä ihan tarpeellinen terapiasessio äskeisten esteratsastajien ryhmien jälkeen. Mua hymyilyttää harvat asiat, mutta nuoret kouluhevoset pääsee kyllä aika lähelle. Pliis, älkää pilatko sitä multa ratsastamalla paskasti.”

Kenelle?
Nuorille kouluhevosille.

Aikataulu & aiheet:
La klo 13.45-14.30: Hevoset notkeiksi, suoriksi ja tahdikkaiksi. Jumppailevaa perustyöskentelyä.
Su klo 13.45-14.30: Kohti tasapainoista kokoamista - ja miten ratsastaa taas eteen ilman että pakka hajoaa?

Mukana:
Sasu Ruusu - Damiaan v.d. Lodewijk
Inna Paakkanen - Sinevan Carnival
Tilda Mustamaa - Kallan Acacia

Ryhmä 6: Sekametelisoppa 4/4

“Mitäs te sitten olette? Satulaanpalaajia? Yleishöntsäilijöitä? Jaaha. No, mennään tällä sitten, eiköhän tästä jotakin ratsastuksentapaista saada aikaiseksi. Ja jos ei… No. Ainakin lihaskipua teille ja päänsärkyä mulle.”

Kenelle?
Rumasti sanottuna niille, jotka eivät ole oikeita koulu-, este- tai kenttäratsastajia, ts. haahuilijoille ja/tai lahjattomille ja/tai niille, jotka eivät oikeastaan löytäneet paikkaansa muista ryhmistä.

Aikataulu & aiheet:
La klo 14.30-15.15: Ravia, ravia, ravia, siis niin, että sisuskalut hölskyy ja kunto loppuu. Jo ekana päivänä.
Su klo 14.30-15.15: Puserretaan napakkuutta niin heppoihin kuin ratsastajiin. Haussa täydelliset laukannostot ja pysähdykset.

Mukana:
Anton Seljavaara - Vilanna d'Azuré Aihe N
Ava Pulkkanen - Sysivalkee
Adelina van Leeuwen - Leafocean Zei Aihe B
Kiia Kalliokoski - Audrey v. Helmwald

Ryhmä 7: Amanda 1/1 (6/5)

“Kuinka miellyttävää, että alennuit treenaamaan mun ohjauksessani.”
“Mä en halua miellyttävää treeniä.”
*pahaaenteilevä hymynkare*

Kenelle?
Rakkaalle kilpakumppanille.

Aikataulu & aiheet:
Pe klo 19.00-20.00: Zeta. Raviohjelma, fokuksena piaffe & passage.
La klo 16.00-17.00: Zeta. Laukkaohjelma, fokuksena piruetit & vaihtosarjat kaarevalla uralla.
Su klo 15.30-16.30: Capu. Jahka se lakkaa pärisemästä, mittaillaan sen koottuja ja lisättyjä askellajeja.

Ilmoittaudu

Ilmoittaudu viimeistään 6.2. Mainitse viestissäsi:
- Ratsukon nimet, ratsun osoite
- Ryhmä ja/tai läpiratsastus- tai yksityistuntivaraus
- Mahdollinen tehtävävaraus (vapaaksi jääneitä voi kuitenkin napsia ilmoittautumisajan päätyttyä varailemattakin käyttöön)

Ratsastajan tulee olla Auburnissa tai Kaajapuroilla aktiivisena oleva hahmo. Hevosen voi tuoda ulkopuoleltakin. Hevonen voi osallistua yhteen ryhmään; ratsastaja voi jaksaessaan tulla useampaankin, mikäli tilaa jää. Useampaan ryhmään ilmoittautuneet laitetaan jonoon haluttuun ryhmään.

Tehtävät

Kurkkaa ja varaa - tai keksi ihan itse omasi:
A) Erehdyit kuvittelemaan, että pääset helpommalla kuin Amanda Sokan valmennuksissa. Missä vaiheessa sinulle valkeni, että olitkin pahan kerran hakoteillä?
* B) Tehtävät voisivat sujua teiltä mallikkaasti, mutta ajatuksesi askartelevat polttavamman kysymyksen äärellä: kuinka kukaan on päätynyt naimisiin noin totisen miehen kanssa?
C) Saiko nauraa? Et ole ihan varma, oliko valmentajan lakoninen lausahdus vitsi.
* D) Kehtaako kysyä? Valmentajalta lipsahtaa niin ufoa kouluratsastusslangia, ettet oikeastaan ymmärrä. Pelkäätkö kasvojenmenetystä vai pyydätkö vääntämään ratapölkkyä?
E) Olet treenannut Susinevan johdolla jo ennenkin. Annat ennen valmennusta selviytymisneuvoja jollekulle toiselle. Oletko aidosti ystävä vai johdatko harhateille?
* F) Valmentaja nousee kesken tunnin hevosesi selkään. Mitä oikein urpoilit?
G) Hevosesi tekee hienoimman laukanvaihtosarjan ikinä. Et todellakaan tiennyt sen kykenevän sellaiseen.
* H) Susineva alkaa kutsua sinulla väärällä nimellä, etkä kehtaa korjata. Tyydytkö kohtaloosi koko viikonlopun ajan?
I) Mikä on nolointa, mitä voisi valmennuksen aikana tapahtua? Jaapa tuoretta kokemusasiantuntijuuttasi, ole hyvä.
* J) Sinun ja ratsusi ulkoasu saa osakseen piiiitkän katseen. Miksi?
* K) Daniel yllättää lausahtamalla jotakin lohdullista. Kysymys kuuluu: kuinka kamala hevosesi täytyy olla, jotta Daniel Susinevalta heruu myötätuntoa?
L) Nyt saatoit kuulla väärin. Olet kuitenkin melko varma, ettei naimisissa oleva totinen kouluvalmentaja todellisuudessa kehaissut sinun takapuoltasi.
M) Eksyit Internetiin. Teet esitutkintaa vierailevasta valmentajasta ja löydät - niin, mitä oikeastaan tulitkaan löytäneeksi?
* N) Some laulaa. Mitä läväytät eetteriin viikonlopun aikana?

*Tähdellä merkityt varattu.
kirjoittaja Daniel S.
lähetetty 23.01.19 11:04
 
Etsi: Valmennukset 2019
Aihe: Susinevan valmennukset 8.-10.02.2019
Vastaukset: 18
Luettu: 607

Takaisin alkuun

Siirry: