Kellonaika on nyt 24.11.20 11:36

5 osumaa on löytynyt haulle 0

Grannin päiväkirja

No niillä jäljillä
14. syyskuuta 2018 -- #raynottinhaaste2

Granni kertoo kouluvalmennuksesta
Voi luoooooooja. KAIKKEA SITÄ joutuu kestämään. Maastoilusta pidän, mutta että maastoilua prinsessasessan ja maalais-mikä-tuo-on-palleron kanssa? Ihminen on kuin suolapatsas. Miksi? Me ollaan rymytty läpi näistä metsistä monta kertaa ennenkin, eikä koskaan ole mitään käynyt. Pari kertaa on ollut ilmassa sellainen mahdollisuus, että olisi voinut käydä, mutta meikähepo on pitänyt visusti huolen, että silloin poistutaan täydellä tärinällä pois paikalta. Ihmisellä ei ole mitään hätää mun kanssa. Kyllä mä hoidan.

Ihminen ei hoitaisi mitään, jos sen ei olisi pakko. Onneksi olen mä, toiminnan tamma, joka kyllä tiedän, miten tätä maailmaa pyöritetään. Sillä lailla esimerkiksi, että painaa korvat niskaan ja kääntää pyllyn kaikelle ärsyttävälle. Jos ärsyttävä on lisäksi tyhmä, niin kuin maatiais-Seppo, sille voi polkaista äkäisesti jalkaa. Pitäisi ymmärtää, että on parempi pysyä kaukana. Mutta eihän se ymmärrä, vaan pyrkii nuuhkuttamaan mun häntää polkaisusta huolimatta.

Vinkaisu auttaa aina. Etenkin, jos sitä säestää vielä vihaisemmalla jalanhuitaisulla. Ihminen jäykistyy selässä entisestään ja mua ärrrrrrsyttää, kun se puristaa etukavionsa tiukoiksi ja mun suupieliä aivan takuulla nipistää. Joku päivä mä vielä nipistän ihmistä suupielistä, kun keksin, miten sen teen.

Maastoprutkuttelu on pelkkää alkua.

En juuri ymmärrä ihmisten puheita, mutta se pitkä sana, jolla tarkoitetaan esteetöntä menoa elikkä turhaa haahuilua tasaisessa aitauksessa... se on niin paha kirosana, etten edes toista sitä. Voi jumankuikka kun se on tylsää. Ei jaksa. Pyyntöjä toisen perään, ja musta tuntuu, ettei edes ihminen tiedä, mitä se haluaa. Miksi me mennään tätä samaa koko ajan uudestaan ja uudestaan? Miksei me vaan mennä yli esteestä ja sitten seuraavalle? Sitä mä tajuan, siitä mä pidän. Kaikki esteet on tehty ylitettäviksi.

Paitsi näillä kirosanatunneilla. Näillä ei ylitetä yhtään kirotun estettä. Tuskin edes laukataan. Hölkhölkhölk, suoraan, mutkitellen ja sivulle, miksi sivulle, miksei eteen, en mee mihinkään jos en saa mennä eteen, miksi pitää huojua sivulle?? Ai jumannnsviiiiduska, tämä se vasta on typeräääääääää.

Oho.

Vahingossa rentouduin.

Oli niin tylsää, että varmaan torkahdin vain. Siitä se johtui.

Miksi se tuntui ihan mukavalta?

Miksi se tapahtui uudestaan??

Miksi rentouduin vasten tietoista tahtoani???

(Onko mulla sellaista, olen hevonen????)

Hmm. Tuntuu hassulta. Ihminen ei ärsytä niin paljon. Kuikuilen sivusilmällä keski-ihmistä, joka huutaa, ja jota muut ihmiset jännittää ihan sikana. Tekeekö se keski-ihminen huutaessaan jotakin sellaista, mikä saa mun ihmisen tuntumaan siedettävämmältä? Vastentahtoisesti mä huomaan, että meillä on mun ihmisen kanssa oikeastaan aika mukavaa, kun se oppii olemaan kunnolla, no, ihmisiksi.

Ei se kuitenkaan huomenna muista, miten sellainen tapahtuu, mutta mä päätän kannustaa sitä muistamaan. Jos teen nyt niin kuin se haluaa, ehkä se kokeilee mukavana oloa toistekin.

Sitten prinsessasessa ravaa liian läheltä ohi ja mä mietin, pitäisikö heittäytyä kilipääksi.

En mä sitten kuitenkaan heittäydy. Ei tunnu siltä, että haluaisin heittäytyä. Kai tämä hölkköttely nyt on ihan jees kuitenkin. Tämän kerran. Ensi kerralla voisi taas palata vanhoihin hyväksi havaittuihin pahoihin tuuliin. Ei liikaa iloittelua yhteen kuukauteen, kuitenkaan.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 14.09.18 23:08
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 151
Luettu: 10003

Vilan päiväkirja

31.08.2018

Miesihminen pyöri ympärilläni hiljaa hyräillen, sukien samalla upeaa mustaa karvaani kiiltäväksi. En tiedä, mistä tuo mies oli elämääni ilmestynyt, mutta ilmeisesti tämä oli yksi "minun ihmisistäni" tätä nykyä. Ei se minua haitannut. Tyyppi piti minusta hyvää huolta ja vaikka minulla olikin hieman ikävä Josefin-nimistä ihmistä, olin jo tottunut tämän Antonin touhuihin.
Eihän tuo hirveästi mitään jutellut, mutta pienet eleet ja taputukset saivat minut tuntemaan olon rakastetuksi. Ja se riitti mulle. Ihmisten mongerrus oli muutenkin hetkittäin aika kryptistä.

Kun jo valmiiksi kaunis kroppani oli harjattu putipuhtaaksi, Anton laittoi jalkoihini suojat, satulan selkääni ja pienen taistelun jälkeen myös nahkahärpäkkeet koristivat päätäni. Pureskelin kuolaimia innostuneena. Tiesin, että pääsisin liikkumaan taas!
Anton irrotti minut hoitopaikan kettingeistä ja lähti taluttamaan kohti maneesia. Olin revetä liitoksistani, mutta hienot neidit eivät näytä sitä. Sisäisesti saatoin hirnahdella ilosta.

Ykkösihmiseni, Isabella,  odotti meitä maneesissa. Näin, että sinne oli kasattu pieni esterata ja innostukseni vain kasvoi. jes! Esteitä!
Ihmiset vaihtoivat pari sanaa ja Isabella nousi selkääni. Kiltisti kiersimme kaviouraa pitkin jonkin aikaa ja totttelin aina, kun selässäni kulkeva ihminen käski tekemää jotain. Kuitenkin odotin innolla, että pääsisin hyppäämään.

Vihdoin sain luvan lähteä esteille. Jummijammi! Olisin mieluusti sännännyt esteeltä toiselle  harja putkella, mutta Isabella muistutti minua siitä, että mennään hänen tahdilla, ei minun. Himpskatti. Saaaatoin minä joskus nuorempana vähät välittää selässä keikkujan komennoista, mutta huomasin ettei se loppupeleissä kannattanut. Ihmiset olivat huomattavasti anteliaampana herkkujen suhteen iloisina kuin silloin, kun heidän naamat olivat yhtä rutussa kuin naapurikarsinan Eelan peppureikä. Oho, ei noin saa sanoa.

Kyllä meidän treenit hyvin meni loppupeleissä. Pari pudotusta tuli, mutta Anton nöyränä poikana kävi laittamassa puomit takaisin paikoilleen.
Isabella ohjasi minut maneesin keskelle, laskeutui selästä ja ojensi ohjat Antonille.
"Voit tehdä loppukäynnit sen kanssa."
Anton otti ohjat käteensä mutisen hämmmästyneenä, ettei hänellä ollut edes kypärää mukana. Isabella kohautti harteitaan, otti omansa päästään ja ojensi sen miehelle.
"Kai tää hetken sun päässä pysyy. Tuo seuraavalla kerralla oma mukanas... "
Anton iski kypärän päähänsä, kirosi sen puristavan vähän, mutta lopulta sovitti jalkaansa jalustimeen ja ponnisti satulaan. Ough.. Kyllä oli painoeroa näillä kahdella...

Hetken mies tuntui miettivän, mitä siellä selässä pitikään tehdä, mutta lopulta tunsn tutun puristuksen kyljissäni ja lähdin liikkeelle. Rauhallisesti köpöteltiin käyntiä kaviouraa pitkin, tehden välillä voltteja ja ympyröitä.
Isabella vahti meitä tiukasti koko suorituksen ajan ja taisipa siellä pieni hymykin lopussa vilahtaa.
Anton laskeutui selästäni hymyillen kuin Naantalin aurinko.
"Etköhän sinä jatkossa voi hoitaa nää alku- ja loppuverryttelyt. Jonkin ajan päästä voit kyllä kouluratsastustreenejä tehdä itsenäisesti, Ihan miten sinusta itsestäsi tuntuu..." Isabella selitti, kun Anton ojensi tälle kypärän takaisin.

Anton talutti minut ulos maneesista leveästi hymyillen. Talliin päästyämme mies jopa antoi pienen halin ja kehui, kuinka hieno  tamma olen. Kertois nyt ees jotain uutta...

#raynottinhaaste2
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 31.08.18 19:04
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 106
Luettu: 4847

Banskun päiväkirja

Hello there in other side of screen!
#raynottinhaaste #raynottinhaaste2

My name is Banana Mania but my owner call me Bansku! You can do so too! You know I’m horse so I don’t write very good english. Don’t mind my mistakes and please you should not tell them about to my mommy. She will get angry.. I think.
I’m from Denmark! Hej!

I really want to tell you something! I really love a lot of bananas. You know them? They are yellow and look pretty like pe… okay, mommy, I will not say it.

Do you know my mommy? She is Inna and I think she hate Jonathan Shithead because of this challenge. I don’t know if she love bananas as much I do. But she love me! Aww..

I met a mare yesterday. She was so so so beatiful! Just as black as me. White marks and everything. I think I’m in love! That human girl called her by Fellu.. Oh.. I think that maybe she was stallion. Oh my. I wonder if he like bananas too.

Do you want to know what I’m scare of? I really do afraid of apocalypse. Do you know what that mean? ALL bananas will disappear! Then I can’t eat banan anymore. Scary as Amanda.. I don’t like when she yells to me.

Oh, I would like to tell you something I do like! I do like Isabella! She sneaks in the evenings to give me a banana. Shh! It’s a secret because my mommy does not know!

I will go now! It was fun to speak to you, be well!

By all love
Banana Mania
(who love his mommy and bananas)
kirjoittaja Inna P.
lähetetty 23.08.18 1:00
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Banskun päiväkirja
Vastaukset: 61
Luettu: 3561

Riepun päiväkirja

32. Riepu tarinoi: vauhdin hurmaa!
Keskiviikko 22/08/2018

Lepuutin silmiäni nauttien aamun hiljaisuudesta. Aina välillä jostain päin kuuluva rasahdus sai korvani liikahtamaan aavistuksen äänen suuntaan, mutta muutoin en jaksanut liikauttaa eväänikään, ellei maailmanloppu ollut käsillä. Jossain vaiheessa aamua tallin ovet avautuivat ja ensimmäinen kaksijalkainen saapui puuhastelemaan. Kiitos vaan tallirauhan rikkomisesta, ajattelin, kun Leevi alkoi pyöriä levottomasti karsinassaan aamuheinien toivossa. Kuitenkin päätin itsekin hieman kuopia ruoantoivossa, ehkä ne tulisivat tällä kertaa nopeammin, jos vähän hoputtaisi.

Aivan liian pienen aamupalan jälkeen pääsimme laitumelle nauttimaan lounaasta. Minua taluttanut ihminen ärähti tyytymättömänä kävellessäni liian reippain askelin, mutta minulla oli kiire. Voisin vaikka kuolla nälkään! Viheriölle päästyäni kävin saman tien ruohon kimppuun. Parempi syödä varastoon nyt, kun vielä pystyi. Mistä sitä tiesi, milloin ruohotarjoilu loppuisi ja joutuisimme seisomaan taas niissä ruohottomissa aitauksissa.

Aivan liian pian laitumelle juoksi vaaleahiuksinen tyttö, jolla näytti olevan kamala kiire. Se oli Ellie, yksi niistä ihmisistä, jotka viettivät kanssani aikaa useiten. Sillä oli myös usein herkkuja, joten kohotin katseeni ruohikosta. Tällä kertaa nainen kuitenkin vain sujautti päähäni riimun ja lähti raahaamaan minua raivokkaasti pois tarhasta. Ota ihan iisisti, Ellie, mihin meillä on muka tällainen hoppu? Sitä paitsi, unohdit lahjoa herkuilla!

Herkkuja tai rapsutuksia ei kuulunut edes karsinassa, johon minut pian jätettiin. Olipa tylyä kohtelua. Tavanomaisen ja mukavan pitkän harjailu ja rapsutustuokion sijaan Ellie siveli kylkeni pikaisesti ja iski sitten varusteet päälleni. Kilttinä hevosena seisoin tyynesti paikallani ja kävelin tytön perässä maneesiin, mutta kiireinen alku oli saanut minut jo hieman huonolle tuulelle. Jos Elliellä ei ollut aikaa harjailla, ei minullakaan olisi aikaa pyöriä maneesissa. Parempi suorittaa kaikki temput siis kiireesti pois alta.

Kiihdytin vauhtiin heti lähtöluvan saatuani. Mitä nopeammin liikkuisin, sitä nopeammin pääsisin pois, eikö? Päätin oikaista vähän kulmissa aikaa säästääkseni ja painaa korvat luimuun saadakseni ulkomuodostani aerodynaamisemman. Yritin olla välittämättä jatkuvista nykäisyistä ohjissa, jotka yrittivät kaiketi hidastaa minua. Ei tänne tultu kuhnailemaan, lisää vauhtia siis vain!

Kiisin maneesissa kuin täysiverinen laukkaradalla ja ylitin kaikki esteet nopeasti, korkealta ja erittäin tyylikkäästi. Ole huoleti Ellie, voit rentoutua sillä välin, kun minä teen kaiken työn. Olin lähes ylpeä siitä, miten nopeasti olin suoriutunut, kun vihdoin selästäni laskeuduttiin. Aika kului kuin siivillä ja hauskaa oli, eikö niin Ellie?

Matka jatkui maneesista karsinaan ja pääsin pois ahdistavasta varustuksesta. Ihana vapaus! Tämän jälkeen Ellie jopa tarjosi porkkanaa ja rapsutuksia, jotka otin innoissaan vastaan. Saatoin ehkä hetken jopa tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että olin kiirehtinyt maneesissa sellaista tahtia. Mutta sellaiset ajatukset unohtuivat sekunnissa, kun pääsin jälleen nauttimaan laitumen ruohotarjoiluista.

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 22.08.18 13:01
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3185

Effin päiväkirja

19.08.2018

Karhu!
Huh, väärä hälytys, se olikin vain Eela, ajattelin huojentuneena.
"Effi!" huuto kuului laitumen portilta. Nostin pääni ruohosta ja katsoin äänen suuntaan. Se tyttö taas, miksi sen pitää tulla joka päivä? Luimistin hieman korviani, en jaksaisi tänään lähteä mihinkään.
"Tule nyt", tyttö houkutteli ja näin sen kädessä jotain oranssia.
Porkkana!
Korvani singahtivat eteenpäin, hitto mun tekikin mieli porkkanaa, miten sopivaa. Hyvillä mielin kävelin tytön luokse. Kuin tyhjästä sen kädessä olikin riimu, jonka se pujotti päähäni, mutta mä sain sen porkkanan. Rouskutin kasvista iloisena, kunnes sen loputtua tajusin olevani kytkettynä tyttöön ja matkalla talliin. Taas se sai huijattua mua.
Susi!
Hyppäsin sivuille, tarkemmalla katselulla huomasin, että se olikin vain puska, tosin en luottaisi siihen, sillä sudetkin osaavat naamioitua. Varmuuden vuoksi tein väistöliikkeitä talliin asti, niin ei sudet ainakaan pääsisi yllättämään. Tyttö vei minut taas siihen tilaan, missä narut pitävät minut paikoillani. Inhosin sitä, että en päässyt pyörimällä tarkistamaan selustaani. Sitten se tyttö jätti minut yksin, ihan varmasti oli vain jättänyt minut uhrilahjaksi pedoille. Kuulin ääniä ja yritin löytää niiden lähteen. En satavarmana luovuttaisi ilman taistelua!

Tyttö palasi, eikä pedot olleet löytäneet minua, joten rauhoituin hieman.
"Älä huoli, saat tänään pitää vapaapäivän", tyttö sanoi. Mitähän sekin tarkoitti?
Seuraavaksi tyttö otti esiin pehmeän näköisen harjan. Se oli kiva, pidin siitä miten se rapsutti ihoani. Saatoin ehkä hieman ummistaa silmiäni, tyttö oli osoittanut huolehtivansa selustastani ainakin suurimmaksi osaksi.

Sen mukavan hoitorituaalin jälkeen tyttö ei hakenutkaan sitä ahdistavaa nahkaista vyölaukkua tai niitä metallijuttuja mun suuhun. Sen sijaan lähdimme kävelemään takaisin laitumelle, joka ilahdutti mua suunnattomasti.

Ilvekset!
Ne mä olin unohtanut kokonaan. Paluumatkalla esittelin niille mun etukavioita, koska tiesin, että ne katselivat mua metsän siimeksessä. Tyttö yritti kai selittää, että se pitäisi ne loitolla, mutta parempi oli varmistaa, kuin katua. Yhdessä vaiheessa saatoin vahingossa tuupata tyttöä vähän kovemmin, kun esittelin väistöliikkeitäni. Onneksi tyttö oli kiva, eikä suuttunut mulle, niin kuin jotkut.
Tyttö talutti mut laitumen portista sisälle ja rapsutteli hetken. Mä tykkäsin siitä ihan, mutta samalla ajattelin, että lauman keskellä sudet, karhut ja ilvekset söisivät muut ensin ja ehtisin pakenemaan paikalta itse. Tai ainakin pedot eivät olisi enää niin nälkäisiä, kun ne pääsisivät mun luokse. Ehkä ne säästäisivät mut.

Tunsin riimun putoavan päästäni ja iloitsin vapaudesta, niin kuin aina. Nyt äkkiä lauman keskelle, että pedot eivät syö mua!

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 19.08.18 14:13
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 115
Luettu: 5509

Takaisin alkuun

Siirry: