Kellonaika on nyt 28.11.20 4:23

3 osumaa on löytynyt haulle 0

Effin päiväkirja

30.09.2018

Olin auttamatta myöhässä, kun kurvasin tallin pihalle. Pimenevät syysillat tuntuivat vyöryvän päälle ihan tajuttoman kovaa vauhtia, eikä mennyt kauaa, kun pitäisi kaivaa taskulamput ja heijastiliivit kaapin perukoilta esille. Tallinpihassa oli onneksi valot, ne auttoivat edes hieman luovimaan tammatalliin.

Effi ja muut olivat jo sisällä, kun saavuin talliin. Nappasin tamman hoitopaikalle ja laitoin sen ennätysvauhtia kuntoon. Ehtisin vielä tänään ratsastamaan pikaisesti ennen tallin sulkemista. Effi oli selkeästi hieman närkästynyt jouduttuaan työvarusteisiin niinkin myöhään, mutta en antanut nyrpeän naaman estää puuhiani. Halusin todistaa itselleni ja Amanda Sokalle, että olisin vastuullinen ja osaava vuokraaja Effille. Kalla CUP oli muiden osalta jo yli puolessa välissä, mutta meille se oli vasta alkamassa.

En törmännyt iltatallin tekijään, joten jätin lapun Effin karsinalle, että olin ratsastamassa ja palaisin pian. Hipsimme maneesiin mahdollisimman ripeästi ja nousin heti tamman selkään.
Effillä oli kuitenkin muita suunnitelmia.

Valot välähtivät pimeäksi ja tamma katosi altani. Näköaistini puuttuessa tasapainoni oli heikko ja tunsin irtautuvani satulasta. Maneesin pohja oli kova kylkeäni vasten ja kiitin onneani, ettei hallissa ollut ketään, joka olisi voinut huutaa kakkua.

"Effii", huhuilin ja yritin antaa silmieni tottua pimeään. Ulkona oli aivan yhtä pimeää, eikä suurista ikkunoista tulvinut valoa lainkaan maneesin puolelle. Jokin liikahti vieressäni ja sydämeni hakkasi yhtäkkiä kovempaa.
"Effi?" ääneni oli vain kuiskaus, minusta tuntui, että emme olleet kaksin tamman kanssa.

Valot räpsähtivät päälle, sokaisten minut ja hevosen hetkeksi täysin. Kun vihdoin sain suuntavaistoni takaisin, löysin Effin takaani seisomasta. Miten se oli päätynyt ääneti viereltäni taakseni?
Otin tamman ohjasta kiinni ja katsoin ympärillemme, enkä nähnyt mitään outoa. Maneesin hiekka oli täynnä kavion- ja jalanjälkiä, vain minun kehoni painauma hiekassa oli tavanomaisesta poikkeava.

Nousin takaisin Effin selkään ja ratsastin sen käynnissä ja ravissa läpi. Tämä saisi olla kyllä viimeinen kerta, kun lähdimme pimeässä ratsastamaan ilman minkäänlaista varalamppua.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 30.09.18 22:58
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Effin päiväkirja
Vastaukset: 115
Luettu: 5539

Grannin päiväkirja

Salaisuuksia ja Sauvakävelevä Setä
27. syyskuuta 2018 -- #sarahinhaaste8

Heidin saapuessa mä olin juuri ehtinyt hakea Cariadin takaisin sisälle sitä varten. Grannin olin jo harjannut, joten saatoin norkoilla Heidin seurana, kun hän harjasi omaa tammaansa. Ryhdyimme varustamaan ratsujamme yhtä aikaa, eikä siinä kummallakaan kovin kauan mennyt.

"Ihana päästä rennosti vaan maastoon", Heidi hymähti, kun hevosten käyntiaskeleet keinuttivat meitä pois tallin pihasta.
"Huomisesta alkaen ei sitten heti ihan rennosti maastoillakaan", povasin.
"Niinpä! Kiinnostavaa päästä näkemään, missä sä olet kasvanut", Heidi kääntyi virnistämään mulle edeltä.

Mä tunsin pienen tökkäisyn mieleni perukoilla. Sellaisen jännityksensekaisen pistoksen, huolestuneen ja hermostuneen.

"Mua rehellisesti sanottuna vähän kauhistuttaa, että leiri järjestetään just mun lapsuudenkodissa", tunnustin.
"Miksi ihmeessä?" Heidi naurahti. "Meillä kaikilla on oma historiamme. Tuskin kukaan muuttaa käsitystään sinusta sun lapsuudenkodin nähdessään."
"Niin, eipä kai", sanoin vähän välttelevästi, ja vaihdoin sitten puheenaihetta - tavallaan. "Siitä mä olen helpottunut, ettei teinikaksikko tule."
"Ne osaa kyllä järjestää melkoisen hälinän ympärilleen, jos tahtovat", kiltti ja ystävällinen Heidi varoi sanomasta kovin pahasti — tai ehkä se vaan oli sen verran mua hyvätapaisempi, ettei se edes ajatellut niin kovin pahasti.

Äännähdin vain myöntävästi. Ratsastimme jonkun aikaa hiljaisuuden vallitessa. Kaviot muksahtelivat polun tiiviiksi tallaantuneeseen pohjaan, ja sitten me saavuttiin hyvälle ravipätkälle. Hevoset vaikuttivat hyväntuulisilta (no, Granni omalla happamuudensivelemällä tavallaan) ja ravasivat halukkaasti eteenpäin. Tuntui tärkeältä, että sain ratsastettua Grannin vetreäksi ja rennoksi ennen Rosengårdiin lähtöä.

Heidin kanssa maastoileminen oli mukavaa. Vähän samalla tavalla kuin Rasmuksen kanssa, Heidin seurassa oli helppo olla hiljaa. Ei tullut sellaista oloa, että oli pakko keksiä jotakin valtavan älykästä, hauskaa tai kiinnostavaa sanottavaa vain jotta toinen ei pitäisi mua tylsänä tai ikävänä ihmisenä.

Yhtä lailla musta kuitenkin tuntui, että mä olisin voinut puhua mistä vain. Heidi ei varmasti nauraisi mulle, jos purkaisin murheitani.

"Kuule Heidi", mä aloitin vähän empien.
"Kerro vain", mua rohkaistiin.
"Oikeastaan tämä on kysymys. Äh. Onko, tota, tai siis. Ilkeileekö teinit sulle ihan kamalasti?"
"Ei kai", Heidi arveli. "Osaa ne olla nenäkkäitä, mutta en mä sanoisi, että ne ilkeilee."
"Kai ne ei vaan uskalla sulle", sanoin vähän surkeana parkaraukkana ja huokaisin syvään, ennen kuin rohkenin paljastaa: "Musta tuntuu, että ne piinaa mua ihan tarkoituksella välillä."

Ennen kuin Heidi ehti vastata, mä huitaisin puheenaiheen pois päiväjärjestyksestä:
"Ei, ei ne kyllä varmaan. Kyllä mä varmaan olen vaan turhan herkkä ja tulkitsen omiani! Tossa mäen päällä voisi varmaan taas ravata."

Mun olo ei ollut keventynyt juurikaan, vaikka olin ottanut teinikaksikon härnäävät puheet puheeksi Heidin kanssa. En mä uskaltanut ruveta ruotimaan asiaa kovin syvällisesti. Musta tuntui, että sitten mä olisin typerä kielijä ja aivan liian herkkänahkainen. Mun pitäisi vaan totella Alexanderia ja parkkiinnuttaa itseäni.

Heidi taisi ymmärtää, etten mä halunnut jatkaa sen aiheen käsittelyä. Se rupatteli kaikesta muusta; sellaisia mukavia, kevyitä puheenaiheita, ja pakkausmietintää, ja kuvausta Malachain viimeisimmistä treeneistä. Kuulin Carleenkin ajantasaiset kuulumiset, ja mua alkoi jo hymyilyttääkin vähän.

Hymy hyytyi nopeasti, kun meitä vastaan marssi tuttu hahmo. Sauvakävelevä Setä oli tullut mua vastaan kerran aikaisemminkin, ja se oli ollut vähällä heittää mua sauvoillaan, kun mä olin sen mielestä ratsastanut väärässä paikassa. Mä olin yrittänyt piipittää, että tämä oli kyllä ihan merkitty ratsastusreitti, mutta Sauvakävelevä Setä ei ollut ottanut mun arkoja vastalauseita kuuleviin korviinsa. Mä olin päätynyt kääntämään Grannin ympäri ja karkaamaan kiireen vilkkaa pois paikalta.

"Voi ei", Heidi tuhahti, mistä mä arvasin, että sekin oli joskus joutunut väistymään Sauvakävelevän Sedän tieltä.

Sauvakävelevä Setä hiiltyi nytkin välittömästi, kun se kuuli kavioiden tömähdyksiä.

"MONTAKO KERTAA PITÄÄ SANOA! EI OLE MITÄÄN ASIAA RATSASTAA METSÄSSÄ!!!!"
"Käännytään pois", supatin Heidille.
"No eikä käännytä! Meillä on täysi oikeus mennä tästä", mun ystävä päätti sisukkaana ja korotti sitten ääntään: "Anteeksi, hyvä herra, mutta kyllä herra on nyt väärässä."

Siitäkös riemu repesi. Cariad loikkasi levottomana taaksepäin, mutta Granni talssi vielä askeleen verran eteenpäin ja höristi uteliaana korviaan, kun Setä karjui suu vaahdossa:
"VÄÄRÄSSÄ!! KYLLÄ NYT ON NEIDIT VÄÄRÄSSÄ PAIKASSA!!!"

Granni oli niin omituinen, mä muistan jälkikäteen miettineeni silloin. Se ei höristä korviaan koskaan, mutta sitten kun sille karjutaan täyttä päätä, se tekee niin.

"Tai kyllähän NEIDIT voi tänne tulla JALKAISIN mutta ELUKAT POIS ULKOILUREITEILTÄ!!" Setä kiekui niin että raikui.

Sitten se heilautti sauvaansa.

"HUS!!!!

Kuulin takaani, kuinka Cariad oli saanut tarpeekseen. Hörökorvainen Granni vain hätkähti vähän, mutta tuijotti lumoutuneena Sauvakävelevää Setää, eikä viitsinyt liikahtaa jalansijoiltaan, vaikka yritin kääntää sen ja usuttaa paluumatkalle.

"Eikö sinun elukkasi yhtään kunnioita ihmistä?" Sauvakävelevä Setä kysyi järkyttyneenä - ja tökkäsi Grannia sauvansa päällä otsaan.

Sitten lähdettiin, ja vauhdilla lähdettiinkin!

Mä en ollut pudonnut pariin vuoteen ennen sitä edellistä kertaa, kun Granni onnistui yllättämään mut maastossa. Nyt sitä yhtä kertaa seurasi vääjäämättä toinen hyvin pian perässä. Grannin liukas äkkikäännös suisti mut tasapainosta, ja kun se säntäsi täyteen vauhtiin ja kiilasi Cariadin vierelle, mä en kestänyt vauhdissa mukana.

Mun vieressä Cariadia hallintaan palautellut Heidi tietysti huomasi heti, että mä lakosin satulasta. Kai enemmänkin tottumuksesta kuin huvin päiten se kiekaisi:
"KAKKUA!" ja jatkoi heti perään: "Oletko sä kunnossa!" ja sitten vielä: ”Mä otan Grannin kii jos saan!”

Meidän takaa raikasi Sauvakävelevän Sedän huuto:
"TE OLETTE HULLUJA!"

Niin me varmaan vähän oltiinkin, hevosihmiset, ihan kollektiivisesti.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 27.09.18 7:34
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 151
Luettu: 10004

Reiskan päiväkirja

25.9.2018 - Maailman nolointa..

Tuijotin maneesin kattoa. Niin miksi hitossa tuijotin? No vaikka siksi, että rakas tulisieluni oli heittänyt minut juuri selästään ja tottakai sain juuri silloin yleisöä. Kuulin puhetta kakusta. Hitto että sekin voi olla niin ärsyttävä perinne. Jos joku tippuu, niin sitten saadaan kakkua. Isabella varmasti ei katsoisi hyvällä, jos tallille ilmestyisi joku oikein makea kermakakku - tai ylipäätänsä mistään kakusta. Olihan perijättären toimesta tallille ilmestynyt ratsastajien kunnossa pysymisen motivoimista varten informaatiota. Sekin vielä. Olin kyllä yllättävän tehokkaasti viime aikoina jaksanut treenata muutakin, kuin hevosta ja sen huomasi. Paitsi tänään. Tänään kyllä vika ei ollut lihaskunnon pettämisessä, vaan ihan jossain muussa.

Nousin varovasti ylös, enkä voinut katsoakaan maneesiin tulijoihin päin. Persettä kolotti, olkapääkin saattoi ehkä ottaa kolhun. Häpeän puna nousi poskille ryhtyessäni kalastamaan iloisesti pukittavaa kirjavaa kiinni ja takaisin hallintaan. Että se osasikin toisinaan olla erittäin raivostuttava. Vielä kertaakaan en ollut onnistunut lentämään rakkaan lohikäärmeeni selästä, mutta tällä kertaa se yllätti niin totaalisesti, että lensin katapultin lailla maneesin pohjalle hevosen jatkaessa rallitteluaan ympäri maneesia.

"Ootko kunnossa Gabi?" Julia tiedusteli huolestuneen kuuloisena.
"Joo, ei tässä mitään. Reiska säikähti oksia, jotka rämis kattoon enkä osannu odottaa mitään näin hienoja kevätjuhlaliikkeitä.." totesin nolona.

Yleensä Reiskan selässä ei saanut päästää ajatuksia karkaamaan mihinkään, mutta kerta toisensa jälkeen huomasin miettiväni Aaronia. Komeaa, mystistä Kallan kesämiestä. Olin myös moneen kertaan mäjäyttänyt itseäni henkisesti poskelle ja käskenyt keskittymään siihen, mitä olin tekemässä. Onnistumatta siinä kuitenkaan kovin kauaa. Reiska oli vaikuttanut muutenkin hieman säikyltä alusta saakka, joten tyhmästä päästä kärsii koko ruumis. Sen olin oppinut kyllä aika hyvin.

Inna tirskahti lähtiessäni kävelemään kohti Reiskaa, mikä ei helpottanut nolostumistani yhtään.
"Mitä?!" kivahdin vähän turhankin painokkaasti naiselle, jonkä sain jostain syystä erityisen huvittuneeksi. Julia yritti pitää naaman peruslukemilla.
"Onks ilmastoidut ratsastushousut joku uus muotivillitys?" nainen totesi ja jatkoi (toivottavasti) tahatonta tyrskähtelyään osoittaen housuni takamusta.

Kurottauduin katsomaan naisen osoittamaan suuntaan ja siellä komeili housujen takasaumassa oikein pitkä ratkeama. En ollut aiemmin tajunnut sitä, koska juuri tänä päivänä olin laittanut kamalat beiget mummoalkkarit jalkaan, jonka kangas tuntui ihoani vasten koko ajan ettei mielessäni käynyt ollenkaan tällainen katastrofi. Sen siitä saa kun on ollut olevinaan tosi kiireinen, että pyykinpesukin on jäänyt niin viime tippaan, ettei muita vaihtoehtoja jäänyt jäljelle. Nyt sai nekin alkkarit lähteä roskiin. Enää koskaan en itseäni suostuisi nolaamaan niiden takia.

Tuhahdin kiukustuneena virittäen takin vyötärölle peittämään tätä maailman nolointa asiaa. Edes hevosen selästä putoaminen ei aiheuttanut niin suurta punaa poskilla. Juliakin oli yhtynyt Innan huvittuneeseen tyrskähtelyyn. Oli siinäkin ystävä. Nauraa toiselle hädän hetkellä.

"Kakkua ei muuten sit tipu." tuhahdin saadessani vihdoin kävelyvauhtiin rauhoittuneen tammani kiinni ja lähdin taluttamaan sitä kohti tallia.
"Sehän nähdään."

#ellienhaaste5, #sarahinhaaste8
kirjoittaja Gabriella S.
lähetetty 25.09.18 15:43
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Reiskan päiväkirja
Vastaukset: 16
Luettu: 887

Takaisin alkuun

Siirry: