More than meets the eye | Sarah R.

The crazy latina life?

05.06.2018

Play ►

One foot in front of the other babe
One breath leads to another yeah
Just keep moving, oh
Look within for the strength today
Listen out for the voice to say
Just keep moving, oh
Go, go, go
Figure it out, figure it out, but don't stop moving
Go, go, go
Figure it out, figure it out, you can do this

Keskityin neulasten peittämään polkuun, väistelin kantoja ja kiviä, tunsin sydämeni hakkaavan ja keuhkoni vetivät ilmaa sisään kiihtyvään tahtiin. Lihaksia poltti, mutta se sai minut vain lisäämään vauhtia, korvissa pauhaava musiikki antoi voimaa jatkaa ja minulla oli lämmin, vaikka ulkona tuuli kovin ja lämpöasteet olivat tippuneet kesäisistä yli 20 asteen helteistä hetkeksi lähemmäs kymmentä astetta.

So my love, keep on running
You gotta get through today, yeah
There my love, keep on running
Gotta keep those tears at bay, oh
Oh, my love, don't stop burning
Gonna send them up in flames
In flames

Mä unohdin hetkeksi sen puhelun, joka oli muuttanut mun elämäni. Taas kerran, juuri, kun olin päässyt jaloilleni ja melkein jo uskonut, että nyt mulla olisi ollut vihdoin oikeus elää itseäni varten. Jalat kramppasi, mutta mä jatkoin juoksemista, se sai keskittymään fyysiseen kipuun, eikä henkiseen.

Don't stop, tomorrow's another day
Don't stop, tomorrow you'll feel no pain
Just keep moving, oh
Don't stop the past'll trip you up
You know, right now's gotta be enough
Just keep moving

Lopulta mun oli pakko pysähtyä, keuhkot haukkoivat ilmaa ja sydän tuntui räjähtävän, eikä kulunut kauaa, kun ajatukset saivat mut kiinni. Mun abuela oli sairastunut ja tarvitsisi muutaman kuukauden ajan apua kotonaan selviämiseen. Suomi hyvinvointivaltiona ei kuitenkaan aikonut maksaa siitä, että lonkkansa murtanut vanhus olisi saanut apua valtiolta, vaan koska mummilla oli elossa oleva sukulainen Suomessa, niin ne antoi ilomielin sen tehtävän mun käsiini.
Me oltiin tosi läheisiä abuelan kanssa, mutta sen loukkaantuminen merkitsi sitä, että mun oli muutettava toiselle puolelle Suomea Kallaan, missä mummikin asui. Mun oli keskeytettävä opintoni ja jätettävä elämäni, ystäväni ja haaveeni tänne odottamaan mummin paranemista.
Mutta kaikkein pahinta tilanteessa oli se, että mun oli lopetettava Villen, maailman ihanimman andalusialaisruunan, vuokraaminen. Ville oli kuulunut mun elämään jo kaksi vuotta ja mä olin ihan rakastunut barokkihevosen kultaiseen luonteeseen ja siihen, miten se oli vienyt mut puskaratsastajasta helpon A:n tasolle. Sen lisäksi Ville oli auttanut mua todella paljon pääsemään yli mun vanhempien kuolemasta.

Villen omistaja ei pystynyt itse enää ratsastamaan sillä ja mä olin ollut suuri apu ruunan kunnon ylläpitämisessä ja nyt, kun jouduin lopettamaan, niin ruunan omistajan oli pakko laittaa se myyntiin. Sitä oli joku teini-ikäinen tyttö käynyt katsomassa eilen ja tänään Laura, ruunan omistaja, oli laittanut viestiä, että ne ostaisivat sen.
Pahinta kaikessa oli kai se, että mulla ei ollut ketään, ketä syyttäisi. Asiat olivat vain lähteneet käsistä omalla painollaan ja mun oli vain katsottava vierestä, kun kaikki, mihin olin tukeutunut opintojen kautta, lipusi käsistäni. Tottakai mä olin onneissani siitä, että pääsisin näkemään mummia, mutta hinta, jonka jouduin maksamaan, tuntui tällä hetkellä ihan kohtuuttoman suurelta.

Suihkun jälkeen pukeuduin farkkuihin ja valkoiseen t-paitaan, nostin painavan laukun olalleni ja katsoin ihanaa yksiötäni vielä viimeisen kerran. Siitäkin mun oli luovuttava, koska mulla ei ollut varaa maksaa käyttämättömästä asunnosta monen kuukauden vuokraa samalla, kun olisin Kallassa. Hymähdin ja painoin ulko-oven takanani kiinni, ojensin avaimet entiselle vuokranantajalleni, jolla tuskin oli ollut vaikeuksia löytää asuntoon uudet asukkaat lyhyelläkin varoitusajalla.
”Kiitos, toivottavasti sun mummi tervehtyy”, Jarno totesi kohteliaana ja mä nyökkäsin.

Kävelin valkoisen bemarin luokse ja heitin kassini jo hyvin täynnä olevalle takapenkille. Mun koko elämäni oli siinä autossa, jonka olin saanut perintönä vanhemmiltani 17-vuotiaana.
Käynnistin moottorin ja käänsin auton nokan kohti Kallaa, yritin kovin pitää katkerat kyyneleet sisälläni, sillä niille ei ollut sijaa abuelan kotona.

Go, go, go
Figure it out, figure it out, but don't stop moving
Go, go, go
Figure it out, figure it out, you can do this

22.06.2018

Oli vähän outoa hölkätä ilman musiikkia hiljaisuudessa, mutta onneksi seura pelasti tilanteen. Thomas juoksi kevyellä askeleella mun vieressä, kumpikaan ei sanonut sanaakaan, mua vaan hymyilytti koko ajan. Aurinko oli laskemassa hyvää vauhtia, mutta meillä ei ollut kiire mihinkään. Hidastimme kävelyvauhtiin, jotta molempien hengitys tasaantuisi ennen seuraavaa hölkkäosuutta.
"No offence, but I really didn't think you could run this good, you're like a pro at this", sanoin virnuillen ja Thomas jaksoi esittää loukkaantunutta.
"I'm a pro at everything, honey", Thomas vastasi sen maailman ihanimman ilkikurisen virneen kera. Mä naurahdin ääneen.
"Race you to the top?" kysyin, kun edessämme avautui ylämäki.

Thomas hypähti juoksuun ilman vastausta, nauraen mulle.
"Hey, that's cheating!" älähdin ja lähdin jahtaamaan miestä. Thomas ehti mäen päälle ennen mua.
"You play dirty, I see", sanoin virnistäen ja tummaverikkö kaappasi mut yhtäkkiä syliinsä, katsoen intensiivisesti silmiini. Mun oli yhtäkkiä hankala hengittää.
"Always", Thomas vastasi ja päästi irti, jatkaen sitten hölkkäämistä alamäkeen.
"You coming?" kuului huuto perästä, kun mä vielä keräilin itseäni mäen päällä. Thomas nauroi, kun vihdoin sain jalkani liikkeelle.

Pysähdyimme ihailemaan auringonlaskua erään kallion päälle, taivas loisti purppurana ja suomen luonto näytti taas parastaan.
"Gosh it's so pretty here", henkäisin.
"I know", Thomaksen ääni oli matala ja katsahdin mieheen. Tämä katseli mua virnuillen siihen tapaan, joka sai jalkani notkahtamaan. Mies kietoi kätensä mun alaselälle ja veti mut ihan lähelle. Mun sydän löi kovaa, eikä se liittynyt enää juoksemiseen mitenkään.
Mä olin niin onnellinen siinä hetkessä, että toivoin sen kestävän ikuisuuden.

08.07.2018

Aselaukun paino tuntui turvalliselta oikealla olkapäällä. Kävelin autolta ampumaradan paviljongin suuntaan ja odotin hetken omaa vuoroani, jotta pääsin ratavalvojan eteen.
Kirjoitin nimeni kävilistaan ja sain Compak-radan langattoman lähettimen käteeni. Siitä oli ihan liian kauan aikaa, kun olin viimeksi käynyt ampumassa. Ratavalvoja oli uusi työntekijä, enkä kehdannut kysyä missä Janne oli, tai oliko mies enää edes töissä koko paikassa. Painoin suojalasit päähäni ja kävelin Compak radalle pieni jännityskutina vatsanpohjassani.

Laskin aselaukun maahan ja laitoin kuulosuojaimet päähän, aseen lataaminen kävi automaatilla lihasmuistista. Tarkistin vielä haulikon ja nostin sen olkaani vasten, hakien ampuma-asentoa hetken aikaa.
Adrenaliini virtasi siitä sekunnista lähtien, kun ensimmäinen kiekko osui näkökenttääni. Korvissa suhisi, kun seurasin kiekon lentoa ja puristin liipasimesta, varautuen aseen rekyyliin. Kuulosuojaimista huolimatta suuliekin pamaus soi korvissa hetken, ensimmäinen kiekko jatkoi matkaansa kokonaisena ja laskeutui metsään.

Hengähdin syvään ja keskityin odottamaan seuraavaa kiekkoa. Tällä kertaa haulit osuivat kohteeseen ja kiekko pirstoutui ilmassa. Tyytyväinen virne kohosi kasvoilleni, muistin taas syyn, miksi olin rakastunut tähän harrastukseen niin kovin.

Juuri, kun olin saanut aseeni pakattua takaisin laukkuun ja kuulosuojaimet riisuttua, käveli radalle viidessä kymmenissä oleva mies leveän virneen kera.
"Mitäs mitäs, pongasin heti sun nimen listalta, kun Patu sanoi, että Compak-radalle meni joku tyttö", Jannen ääni oli matala, kamalan isällinen, sellainen täynnä auktoriteettia.
"Mä jo ajattelin, että mihis sä oot luukulta hävinnyt, kun en nähnyt sua", vastasin virnuillen ja halasin miestä tiukasti.
"Ukko eläköityi ja jätti paikan pyörittämisen mun harteille, aika kuluu nykyään enemmän paperitöissä, kun tiskillä", Janne vastasi ja katsoi mua mittailevasti katseellaan.
"Sä se vaan kaunistut vuosi vuodelta", mies totesi isälliseen sävyyn.
"Kiitos", sanoin virnistäen. Mun harmaat lökärit ja musta treenitoppi varmasti imartelivat mun aikuismaista olemusta ihan hirveästi. Hiuksetkin olivat sotkuisella nutturalla päälaella.

Janne halusi käyttää mut kahvilan kautta, se oli remontoitu viimeisen päälle vähän western-tyyliseksi. Mä istuin kulmapöytään ja ihastelin valtavan kokoista kärrynpyörää, joka toimi valaisimena. Mies palasi takaisin kahden kahvin ja pullan kanssa.
"En tiedä juotko sä edelleen kahvisi mustana", Janne arvuutteli ja mä nyökkäsin.
"Mustana", varmistin vielä.

Me juteltiin joku puolisen tuntia siitä, mitä kaikkea oli tapahtunut mun opiskeluihin lähdön jälkeen ja abuelan tilanteesta tietysti. Janne oli aikanaan opettanut mut ampumaan ja mies oli alusta asti ollut tosi isähahmo, side oli voimistunut sen jälkeen, kun mun vanhemmat olivat kuolleet. Jannen puhelin soi ja tämä nousi lopulta ylös pahoittelevana.
"Toivottavasti tulet pian uudestaan, mä haluan nähdä miten sä ammut nykyään", mies totesi vielä ennen lähtöään.

27.07.2017

Nuori nainen oli ristinyt jalkansa ja kuunteli pää hieman kenossa historianopettajan sijaisen luentoa. Nuoren professorin ääni oli matala ja piti huomion helposti itsessään niinkin tylsässä aihealueessa, kuin Rooman valtakunnan historia. Bruneten katse harhaili useamman kerran tyylikkääseen kauluspaitaan ja hyvin istuviin suoriin housuihin. Mies selvästi piti itsestään huolta, sillä lihakset olivat selkeästi nähtävissä vaatteiden alta, vieno hymy nousi huomaamatta Sarahin huulille, kun tämä huomasi ajatuksensa karanneen aihealueesta. Nostaessaan katseensa takaisin Vuoren kasvoihin, tämä huomasi tuijottavansa suoraan syvän sinisiin silmiin. Tarkkaavainen katse pysyi vakaana, miehen oikea kulma kohosi aavistuksen kysyvästi. Tämä jatkoi edelleen sujuvasti luentoaan, irrottamatta katsettaan nuoresta naisesta.

Sarah hymyili vähän leveämmin, ilme kohosi vaivatta ja naisen oli tehtävä kovasti työtä ollakseen purematta alahuultaan. Vaaleiden silmien katse kaventui hieman ja siirtyi vaivatta takaisin tietokoneen näytölle seuraavan kuvan vaihtuessa miehen takana olevalle valkokankaalle. Latino tunsi sydämensä hakkaavan vähän epätahtiin ja henkäisi syvään rauhoittaakseen uudelle vaihteelle siirtynyttä kehoaan. Nainen tiesi uivansa itselleen kuulumattomissa vesissä, mutta pienestä leikistä ei kukaan loukkaantunut. Luokkahuoneen valot välkähtivät päälle ja Sarahin oli räpäytettävä muutamaan kertaan silmien sopeutuessa äkilliseen kirkkauteen.

"Seuraavalla tunnilla pidämme pienen pistokokeen tunnin aiheista. Lukekaa materiaalit läpi huolellisesti", Vuoren ääni kajahti kolahtelevia tuolinjalkoja vastaan. Sarah istui paikoillaan ja antoi kiireisimpien lähteä ensin. Nainen pakkasi tavaroitaan verkkaisesti, kunnes huomasi yhtäkkiä olevansa viimeinen ihminen luokkahuoneessa, jos ei professoria laskettu.
"Reyesillä ei taida olla kiirettä seuraavalle luennolle?" Vuori kysyi, kun oli saanut omat tavaransa pakattua konjakinruskeaan nahkalaukkuun. Sarah tunsi mahanpohjassaan mukavaa kihelmöintiä.
"Ei oikeastaan, äidinkieli alkaa vasta kahden tunnin päästä", latino vastasi ääni kevyenä. Musta olkalaukku oli pakattu ja nainen nosti sen olkapäälleen, suunnaten sitten tuolirivin toiseen päähän rappusiin, jotka johtivat ulko-ovelle.
"Kuulostaa tehokkaalta opiskeluajalta", Vuori jatkoi ja virnisti poikamaiseen tapaan. Sarahin oli vaikea olla hymyilemättä.
"Joku voisi väittää niin", nainen vastasi ja käveli kaksi porrasta professoria edellä portaita ylöspäin. Bruneten ihoa kihelmöi ajatus toisesta niin lähellä, eikä tämä tehnyt mitään estelläkseen ajatusta seikkailemasta mielessään.
"Parempia suunnitelmia tiedossa, niinkö?"
"Mahdollisesti", Sarahin ääni pysyi kevyenä, vaikka tämän sisällä myllersi.

Vuori kiirehti avaamaan oven korkokenkiin ja valkoiseen mekkoon pukeutuneelle opiskelijalle. Latino hymyili kauniisti ja kiitti toista ystävällisestä eleestä.
"Hyvää päivänjatkoa, Vuori", Sarah toivotti ja tarkasteli vielä kerran sinisten silmien väriä. Niissä oli havaittavissa pieni pilke, joka viehätti naista suunnattomasti.
"Kiitos samoin, Reyes", Vuori vastasi ja vastasi bruneten katseeseen vakaasti, hieman mietteliäänä. Mies hymyili vielä, jonka jälkeen kääntyi ja lähti kävelemään opettajien tiloja kohti. Sarah huomasi katselevansa jälleen suorien housujen takamusta vino hymy huulillaan ja hengähti jälleen syvään. Vuoressa oli sen verran silmänruokaa, että opiskeluelämä tuntui oikein mukavalta sillä hetkellä.


29.07.2017

19:24 Leevi: Illanistujaiset Janilla, ootko messissä?
19:30 Sarah: Miksikäs ei
19:31 Leevi: Great, nähään siellä

Taksi pysähtyi harmaan omakotitalon eteen. Sarah nousi kyydistä maksettuaan kuskille ja suoristi sinisen mekkonsa helmaa kevyesti. Mekon väriin täydellisesti sopivat siniset avonaiset korkokengät napsahtelivat betonilaattoja vasten, kun nainen käveli pihatietä pitkin talon etuovelle. Se oli auki ja sisältä kuului iloista puheensorinaa, Sarah jätti kengät jalkaansa ja asteli peremmälle. Olohuoneessa ollut nuorisojoukko tervehti brunettea lämpimästi lukuun ottamatta vihreäpaitaista naista blondin miehen vieressä. Oona siristeli silmiään ja nappasi läpinäkyvän selkeästi Markon kädestä kiinni, nainen oli saanut jostain mieleensä, että Sarah oli hänen poikaystävänsä perässä. Sarah jätti Oonan ylimielisen olemuksen omaan arvoonsa ja istui Leevin viereen, joka oli löytänyt paikan harmaan kangassohvan pohjalta.
Sarahin oli helppo päästä juttuun mukaan ja nautti kaveripiirinsä seurasta paljon. Leevi toi naiselle siideriä ja parin tunnin päästä väki päätti lähteä paikalliseen yökerhoon jatkamaan lauantai-iltaa. Sarah lähti mielellään mukaan, sillä tällä oli kerrankin vapaapäivä tiedossa seuraavana päivänä. Hänellä oli useimmiten vuokrahevosensa hoito aina viikonloppuisin, mutta Villellä oli ollut rokotus edellisenä päivänä ja se saisi viettää pari päivää laidunlomaa.

"Cosmo?" Leevi kysyi ennen baaritiskille suuntaamista. Sarah pudisti päätään.
"Martini mieluummin", nainen korjasi ja sai jämäkän nyökkäyksen vastaukseksi ja heti sen perään Leevi tunki itsensä täyden tiskin luokse. Sarah siirtyi hetkeksi istumaan pöytään, jonka osa ryhmästä oli saanut vallattua.
Musiikki tunkeutui syvälle tärykalvoihin ja teki keskustelemisesta hankalaa. Hetken päästä Leevi ilmestyi pöydän ääreen ja ojensi brunetelle tämän drinkkilasin. Nainen hymyili kiitollisena ja kohotti lasia aavistuksen kiittääkseen, jonka jälkeen maistoi viileää juomaa. Siinä oli mukavasti makua ja auttoi Sarahia rentoutumaan entisestään.
Hetken päästä nainen siirtyi tanssilattialle ja antoi musiikin viedä mennessään.

Pienet hikikarpalot nousivat pintaan ja Sarah siirtyi tanssilattialta takaisin pöydän ääreen, joka nuokkui tyhjistä ja puolityhjistä juomalaseista. Nainen istui vapaalle jakkaralle ja horjahti hieman vieressä istuvaa Markoa päin.
"Lo siento" latino pahoitteli naurahtaen Markon auttaessa hänet takaisin tasapainoon hymyillen humalaisesti. Miehen edessä oli kolme tyhjää kaljatuoppia ja pari shottilasia, eikä silmien katseesta tarvinnut arvuutella juomien vaikuttaneen tämän arviointikykyyn. Ilman varoitusta mies nojautui eteenpäin Sarahia kohden ja suuteli tätä. Sarah jäykistyi ja työnsi miehen kauemmas, ilme Markon kasvoilla oli säikähtänyt.
"Mitä helvettiä?" Oona sihahti hampaidensa välistä ja katsoi raivon vallassa kaksikkoa käännyttyään juuri sopivasti katsomaan poikaystäväänsä nähdäkseen tämän suutelevan toista naista. Sarah nosti kätensä pystyyn ja nousi seisomaan.
"Mä en tehnyt mitään", brunette puolustautui ja jännityksen tunsi kasvavan ryhmän sisällä. Marko näytti siltä, kuin olisi voinut vajota maan alle, eikä tehnyt elettäkään selittääkseen tekojaan naiselleen. Oona nousi tuolilta ryminällä, jakkara kaatui lattialle kovalla pamahduksella, eikä ollut epäilystäkään mitä nainen halusi tehdä seuraavaksi.

Sarah nosti kätensä pystyyn rauhan merkiksi ja peruutti muutaman askeleen kauemmas, Vilhelmi sai napattua Oonan käsivarresta kiinni, mutta nainen rimpuili minkä kerkesi. Latino ei pelännyt itsensä puolesta, mutta ei myöskään halunnut ruveta esittelemään muille osaamistaan erilaisissa lukitusmetodeissa.

"Onko kaikki hyvin?" matala ääni kysyi Sarahin vieressä ja tämä hätkähti hieman yllättyneenä. Nainen kääntyi katsomaan Vuorta, jolla oli rennosti oluttuoppi kädessään ja kysyvä katse, josta paistoi silti edelleen auktoriteetti. Aavistuksen huojuva seisomisasento paljasti kuitenkin miehen ottaneen kädessään olevaa tuoppia useamman.
Oona lopetti rimpuilun, vaikka sen silmissä salamoi edelleen.
"On", Sarah vakuutteli ja onnistui hymyilemään hieman. Nainen olisi halunnut päästä pois tilanteesta, mutta toivoi, ettei sitä voinut lukea tämän kasvoilta ihan suoraan
"Haittaako, jos lainaan Sarahia hetkeksi?" Vuori kysyi virallisen kuuloisena ja sai liudan päänpudistuksia vastaukseksi. Nainen ihmetteli miksi professori halusi keskustella hänen kanssaan, mutta seurasi tätä kuuliaisena baarin uloskäynnille ja muutaman metrin päähän seinän viereen.

Vuori kääntyi katsomaan oppilastaan ja hymyili, eleessä oli jotain humalaisen pehmeää ja Sarah hymyili takaisin.
"Ajattelin, että raitis ilma tekisi ihan hyvää", Vuori selitti ja otti hörpyn oluestaan, jonka oli onnistunut viemään baarin ulkopuolelle ilman kiinni jäämistä.
"Kiitos", Sarah vastasi ja nojasi takanaan olevaan seinään. Jalkoja puristi vähän tanssimisesta ja täpärästi vältetty tappelu oli vienyt naiselta yllättävän paljon energiaa.
"Saanko arvata, että kyse oli pojasta?" Vuori jatkoi yllättäen ja sai silmänsä sulkeneen Sarahin avaamaan silmänsä ja katsomaan mieheen yllättyneenä.
"Oonan poikaystävällä oli ilmeisen selkeät lähestymistaktiikat mua kohtaan, eikä Oona ihan tajunnut, että se en ollut minä, joka tunki kieltään toisen kitalakeen", vastaus oli yllättävän kevyt, Sarah oli hieman jo tottunut mustasukkaisiin naisiin.
"Pojilla on tapana luulla, että ne voi vain ottaa haluamansa ilman seuraamuksia", Sarah mietti ääneen ja huokaisi syvään. Nainen oli lopen kyllästynyt tapoihin, joilla häntä oli kosiskeltu teini-ikäisestä asti.
"Eipä osalla miehistäkään taida olla kovin valistunut elämänkatsomus siinä suhteessa", Vuori vastasi ja joi tuoppinsa tyhjäksi.
Yhtäkkiä Sarah tajusi miehen seisovan aika lähellä ja naisen ihoa alkoi kihelmöidä. Brunette puri huomaamattaan alahuultaan ja tutki sinisiä silmiä mietteliäänä.

"Onko sulla sitten?" Sarah kysyi ja siristi silmiään haastavasti.
"Mitä?" Vuori kysyi ja vastasi katseeseen vakaasti.
"Valistunut elämänkatsomus naisten suhteen?” latino tarkensi, lähes pidättäen hengitystään.
"Ehdottomasti", Vuori vastasi ja virnisti vähän poikamaisesti. Sarah huomasi taas jalkojensa muuttuneen epävakaiksi.

"Haluatko mennä vielä sisälle? Itse ajattelin ottaa tässä vaiheessa jo taksin kotiin", Vuori rikkoi jännityksen ja Sarah huomasi värähtävänsä kylmästä. Kesästä huolimatta ilta oli viilenemässä ja väsymys hyökyi naisen yli, kuin aalto.
"Kotiin", brunette vastasi lyhyesti ja Vuori liikahti taksitolpalla seisovaa taksia kohden. Niitä oli vain yksi ja seuraava ilmestyisi luultavasti vasta puolen tunnin perästä.
"Jaetaanko taksi?" Vuori kysyi yllättäen.
"En jaksaisi odottaa puolta tuntia seuraavaa", tämä täsmensi Sarahin ajatusten mukaisesti. Latino nyökkäsi ja istui takapenkille, antaen sitten tilaa perässä tulevalle miehelle.

Molemmat kertoivat omat osoitteensa ja taksikuski totesi vievänsä ensin Vuoren kotiin, sillä tämä asui kauempana. Radio soi taustalla, kun auto nytkähti liikkeelle ja Sarah lähetti Leeville viestin lähteneensä kotiin jo. Laskettuaan puhelimensa nainen huomasi tarkkailevan silmäparin itsessään ja kääntyi katsomaan vieressään istuvaa miestä.
"Qué?" Sarah kysyi. Vuori pyyhkäisi hiussuortuvan naisen kasvoilta korvan taakse, mutta veti kätensä pois yllättyneenä.
"Anteeksi", mies sopersi ja laski katseensa.
"Mistä?" latino henkäisi, tajuten sydämensä hakkaavan rinnassaan. Mahtoikohan toinen kuulla sen?
"Ajatuksistani. Sopimattomasta eleestäni", Vuori vastasi ja hymyili varovasti, nostaen katseensa. Silmissä paloi tunteita, jotka Sarah tunsi omassa katseessaankin.

Mutka tiessä horjautti sivuttain kääntyneen naisen lähes vieressä istuvan miehen syliin, Sarah yllättyi itsekin, ettei tehnyt elettäkään vetäytyäkseen. Takapenkillä vallitseva sähköisyys oli käsin kosketeltavaa, Sarah unohti kaiken muun ympäriltään, keskittyi vain käteen, joka oli ottanut hänen käsivarrestaan kiinni estääkseen naisen kaatumisen.
Varovasti brunette nojasi vielä lähemmäs, kuin hänellä olisi ollut edessään villieläin, joka säikkyisi liian äkkinäisistä liikkeistä. Vuori yritti muistaa asemansa ja perääntyä, mutta ei voinut liikkua, meripihkan väriset silmät olivat saaneet hänestä otteen, eikä mies halunnut muistaa mitään muuta.
Hän nojasi myös lähemmäs, kohdaten naisen pehmeät huulet omissaan. Suudelma oli aluksi varovainen, kokeileva, mutta syventyi pian intohimoiseksi.

Auto pysähtyi, mies maksoi kuskille ja kaksikko käveli rivitalon ulko-ovelle kompastellen toistensa jalkoihin. Avaimet kolahtivat lattialle ja niitä seurasivat yksittäiset vaatekappaleet. Sarah viivytteli, siveli miehen kylkiä ja hukuttautui himon valtaan, unohtaen sen seuraamukset lahjakkaasti.
Ynähdys karkasi naisen huulilta miehen näykätessä varovasti toisen kaulaa.
Sänky oli pehmeä ja viileä hetken Sarahin paljasta selkää vasten.

16.08.2018 / I can't help falling in love with you

Wise men say only fools rush in
But I can't help falling in love with you
Shall I stay?
Would it be a sin

// Taustamusiikki vaihtui uusimmasta pop-kappaleesta rock henkiseen ja mulla alkoi loppua kärsivällisyys kesken.
"Now that we've coverd the gun and rock part - you want to get out of here?" -S //

Siitä meidän tarina oli alkanut. Työhaastattelusta harmittomaan flirttailuun. Thomas oli vaikuttanut mukavan kevyeltä seuralaiselta, miehen katse oli saanut mussa heräämään jonkun alkukantaisen himon. Mä olin jättäytynyt sen vietäväksi ja sopinut, että se päättyisi aamulla. Me oltiin nautittu siitä yöstä, mutta aamulla olin huomannut, että en ollutkaan valmis sanomaan hyvästi.

// Mä en ees tajunnu, et mun olis pitäny päästää naisesta irti. Tilanne tuntu turvalliselta ja pelottavan hyvältä, mut samalla pahalta. Koska mun pitäs lähtee. Haluun jäädä! mun mieli huus, mut vaiensin äänen, päästin naisesta irti ja käännyin lähteäkseni. -T //

If I can't help falling in love with you?
Like a river flows surely to the sea
Darling so it goes
Some things are meant to be

// Thomas palasi pöytään kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Mä yritin analysoida oliko mies tosissaan vai ihan helvetin hyvä näyttelijä. Mun mieli pelasi omaa peliään ja korvissa alkoi kohisemaan vaarallisesti. Mä tiesin mihin tää peli päätyis. -S //

Me oltiin molemmat taisteltu sitä vastaan. Kaksi rikkinäistä, jotka eivät olleet halunneet tuoda ketään sotkuiseen elämäänsä kärsimään. Me oltiin molemmat vuorollamme testattu toistemme rajoja, mutta jotenkin silti päädytty takaisin toisen lähelle.

// Hymyilin Sarahille ja vedin tämän lähemmäs ihan kiinni kylkeeni.
"Day by day, I promise", annoin pusun Sarahin päälaelle ja vedin keuhkoni täyteen naisen omaa ja hentoa shampoon tuoksua. -T //

Take my hand, take my whole life too
For I can't help falling in love with you
Like a river flows surely to the sea
Darling so it goes
Some things are meant to be

// "Gosh it's so pretty here", henkäisin.
"I know", Thomaksen ääni oli matala ja katsahdin mieheen. Tämä katseli mua virnuillen siihen tapaan, joka sai jalkani notkahtamaan. Mies kietoi kätensä mun alaselälle ja veti mut ihan lähelle. Mun sydän löi kovaa, eikä se liittynyt enää juoksemiseen mitenkään. -S //

Mä katsoin, kuinka mies mun vieressäni hengitti tasaisesti. Rintakehä nousi ja laski ja mä yritin erottaa kasvojen piirteitä pimeässä. Kello oli melkein viisi, Thomaksen pitäisi kohta nousta ylös ja lähteä töihin. Mä olin tullut työvuorosta pari tuntia sitten, enkä vieläkään ollut nukahtanut.
Silitin miehen hiuksia varovasti, etten vain herättäisi toista. Mun kasvoille hiipi hymy, joka kumpusi syvältä sisältäni. Liikahdin vähän lähemmäs ja suljin silmäni, hengittäen miehen tuoksua keuhkoihini. Aina ei voi itse valita tunteidensa kohdetta tai sitä, millä vauhdilla asiat etenivät.

For I can't help falling in love with you

12.08.2018

Julia:
Mä otin vihdoin härkää kiinni sarvista. Pyysin aamutuimassa ensimmäisen vastaantulijan, tässä tilanteessa Sarahin, maneesiin avuksi nostamaan esteitä, kun nousin Valerien selkään päättäväisesti. Tänään mä hyppäisin sillä ihan itse. Sarahilla ei ollut tietoa meidän taustoista, eikä tarvinnutkaan olla, kun se suostui avukseni. Ideana olikin, ettei naisella olisi harmainta aavistustakaan. Niin varma mä onnistumisestani melkein jo olin.

Laukkuutin energistä voikkoa pääty-ympyrällä ja yritin parhaani saada sen suuren laukan osumaan puomin päälle. Valerie oli ajoittain turhankin innokas pelkkään laukkaamiseen ja päätti ylittää vaihtelun vuoksi puomin jättimäisellä loikalla, vaikka tiesi varsin hyvin, mitä siltä haluttiin. Sarah pudisteli päätään naureskellen, keskemmällä maneesia estetolppaan nojatessaan. Kieltämättä havaittavissa oli pieniä järkkytyneitä, kouluhevosmaisia piirteitä.

Minimaaliset esteet ylittyivät nuorikolta leikiten vaikka kuperkeikoin, vain omassa istunnassani oli parantamisen varaa. Ja siihen aioin keskittyäkin, jolloin pyysin Sarahia nostamaan viimeisen esteen vajaan puolen metrin korkuiseksi pystyksi. Pelko ei silti ollut saanut minua valtaansa, vaikka pieni jännitys kipristelikin mahanpohjassa. Hengähdin syvään. Mä osasin kyllä.

Tein napakan käyntinoston kaarteesta, johon Valerie syöksähti häntä huiskien. Sen askellus oli tarmokasta, itsevarmaa. Se helpotti mua entisestään, joten istuin pidättämään sarjalle kääntyvää ratsuani. Este esteeltä suurenevat hypyt irroittivat minut satulasta juuri sopivasti, enkä pystyltä alastulon jälkeen tuntenut mitään muuta kuin puhdasta tyytyväisyyttä.

Ja kipua, tietysti, kun Valerie kompastui ilopukkinsa jälkeen pitkiin kinttuihinsa ja mä siinä rytäkässä menetin tasapainoni - täydellisesti. Samoin kuin tajuntani.


Sarah:
Valerien etupää läheni uhkaavasti maata ja tamma potki etujalkojaan alleen minkä kerkesi, ettei kaatuisi kumoon. Seurasin, kuin hidastettuna kuinka Julia irtosi satulasta ja lensi ilmassa, tömähtäen sitten kovaa maneesin pohjalle. Mun sydän jätti lyönnin välistä, kun lähdin hölkkäämään naista kohti.
"Julia?" ääneni särähti, kun kaaduin polvilleni tajuttoman naisen viereen.
"Öö hä", oli ensimmäinen sana Julian suusta, kun tämä heräili maneesinpohjalta. Kosketin varovasti tämän poskea.
"Ootko kunnossa? Sattuuko johonkin?" yritin pysyä rauhallisena ja tarkkailla naisen kehonkieltä.
"Sä oot ainakin", Julia vastasi ja virnisti hölmösti. Mä hymyilin tahattomasti.
"No sattuuko johonkin?"

Julian vastaus oli kuiskaustakin hiljaisempi ja kumarruin lähemmäs kuullakseni.
"Mitä?" kysyin lempeästi ja seurasin Julian pupillien toimintaa, ainakin ne reagoivat hyvin.
"Kylkeen vähän", nainen toisti ja katsoi mua silmiin yllättävän intensiivisesti. Julian käsi nousi mun poskelle ja tämä kohottautui ylemmäs, kohti minua, purren alahuultaan.
Mun sydän hakkasi lujempaa ja hengittäminen tuntui hankalalta.

"Julia, mitä sä teet?" kuiskasin.
"Ajattelin, että suudelma voisi helpottaa tähän kipuun", nainen vastasi ja virnisti.
"Niinkö?" virne kohosi huulilleni.

Kumarruin lähemmäs ja suutelin naista otsalle, hyvin äidillisesti ja kohottauduin sitten virne huulillani kauemmas.
"Helpottiko?"
"Ei tarpeeksi", nainen huokaisi ja sai mut pudistamaan päätäni.

Valerie oli ilmeisesti toipunut järkytyksestään ja käveli luoksemme jääden metrin päähän meistä. Tamma tarkkaili maassa edelleen makaavaa omistajaansa, selkeästi hieman pahoillaan tapahtuneesta.
"Pystytkö jatkamaan vielä?" kysyin ja siirsin katseeni takaisin Juliaan.
"Mitä?" Julia kysyi hymyillen edelleen.
"No ratsastusta", vastasin hymyillen.
"Ratsastusta? Ois tässä parempaakin tekemistä.."
"Julia!" älähdin. Uskomaton nainen.
"Mitää?" vaaleaverikkö näytti mahdollisimman viatonta ilmettä.

"Haluatko yrittää nousta ylös, vai meinasitko makoilla siinä vielä kauankin?"
"Niin kauan, kunnes sä autat mut ylös", Julia vastasi ja pyöräytin silmiäni.
"Sä olet ihan mahdoton", sanoin virnistäen ja varovasti autoin naisen istuma-asentoon aluksi. Julia irvisti vähän kivusta, mutta ei menettänyt uudelleen tajuntaansa. Istuimme siinä hetken. Autoin Julian seisomaan ja tämä näytti jo vähän paremmalta. Ajattelin antaa tämän itse seistä, sillä jos toinen yrittäisi vielä ratsastaa, niin pakkohan tämän oli itse kyetä seisomaan.
"Pitele mua vielä hetki?" nainen kuitenkin ynähti ja kiedoin käteni vaaleaverikön selän taakse.

"En kyllä kykene enää ratsaille mutta tähän voisin jäädä", Julia sanoi vielä ja mua hymyilytti.
"Tarviikohan sut viedä ihan lääkärille asti?" mietin ääneen.
"Sä riität", vaaleaverikkö vastasi ja pysyi paikoillaan vielä hetken.

Sitten yhtäkkiä Julia irrottautui ja käveli Valerien luokse. Nainen otti tamman ohjista kiinni ja vilkaisi vielä mua kohti.
"Mä menen nyt, tiedät mistä mut löytää", Julia totesi ja näytti hetken siltä, että olisi tullut halaamaan mua. Jäin tilannetta kummeksuen seisomaan keskelle maneesia ja liikahdin vasta, kun ovi oli sulkeutunut ratsukon perässä. En vieläkään tajunnut mitä oli tapahtunut ja oliko Julia ihan kunnossa, mutta luotin siihen, että nainen hakeutuisi itse sairaalaan, jos tarve vaati.
Keräsin esteet pois ja tasoitin pohjan siitä kohti, missä Valerie oli ruopannut kompastuttuaan ja vilkaisin painaumaa, johon Julia oli pudonnut.

Vielä ennen lähtöäni lähetin naiselle viestin, jossa pyysin tätä varmistamaan illalla, että oli kunnossa.

19.08.2018

Siivous rauhoitti hermojani, tosin sille olisi voinut keksiä jonkun muun ajankohdan, kuin viiden aikaan aamuyöstä. Onneksi abuela asui ylä- eikä alakerrassa, niin äänet eivät kantautuneet hänen asuntoonsa niin hyvin. Imuroinnin ja lattioiden pesun jälkeen olin päättänyt järjestellä vaatekaappini kuntoon. Käteeni osui vanha olkalaukku, se oli mustaa nahkaa ja siinä oli kultainen kanttaus ja olkaketju. Sehän sopisi hyvin huomisiin teekutsuihin.
Nappasin laukun käteeni ja katsoin sen sisälle. Vanha, kulunut paperinpala oli taiteltuna pohjalle ja sydämeni hypähti. Nostin paperin varovasti käteeni ja avasin sen, tuntien kyynelten nousevan silmiin.
Muistin vieläkin, kuinka poliisi oli luovuttanut minulle kirjeen, joka oli löytynyt äidin käsilaukusta onnettomuuden jälkeen.

31.07.2017

"Ville!" älähdin, kun ruuna oli säikähtänyt ukkosen jyrinää ja riuhtonut itsensä kädestäni taluttaessani sitä tarhaan.
"Ei hitto, tule tänne, hölmö", maanittelin ja vilkaisin rannekelloani. Mulla ei todellakaan ollut aikaa tähän, mun pitäisi olla koulussa tunnin päästä. Valkoinen ruuna pysähtyi ruohotupolle ja sain sen kiinni onneksi. Huokaisin helpotuksesta ja talutin ruunan tarhaan asti ilman irtiottoja. Taivas jyrähti toisen kerran juuri, kun olin saanut narun irroitettua riimusta ja Ville syöksyi ympäri ja pukitti niin, että kaviot kävivät vain parin kymmenen sentin päästä kasvoistani.
"Hei!" älähdin, mutta ruuna oli laiduntarhassaan jo kaukana. Tuhahdin ja lähdin kiirehtien autolleni. Pitäisi vielä ehtiä ajamaan koululle ja selviämään tunnille.

Mulla oli ensimmäisenä historiaa ja mua jännitti ihan pirusti. Mahanpohjassa myllersi ja sydän hakkasi, kun istuin auditorion penkissä, yrittäen näyttää rauhalliselta ja kasuaalilta. Näkiköhän joku, että olin ihan hermona?

Ovi aukesi ja mä olin varma, että kuolen sydänkohtaukseen. Sitten huomasinkin, että tulija olikin vieras, mutta tällä oli kuitenkin koulun henkilökuntakortti kaulassaan ja mies käveli luokan eteen rennosti. Mun päässä vilisi tuhat ja yksi ajatusta, sillä Vuoren sijaisuuden olisi pitänyt kestää vielä kuukauden verran.
"Hyvää huomenta luokka", professori toivotti ja sai vastaukseksi epämääräistä muminaa. Samalla hetkellä kuului naksahdus ja tuoli petti altani. Muksahdin lattialle istuinosan perässä ja toivoin, että olisin tippunut samalla lattian läpi. Mua nolotti niin kovin, että hautasin kasvot käteeni hetkeksi.
"Sori", pahoittelin ja siirryin yhden istuimen verran vasemmalle. Kaikki katsoivat mua virnistellen ja yritin pitää punaisen värin poissa kasvoiltani. Hitto mikä päivä.

"Nimeni on Isotalo, Riku Isotalo ja olen teidän uusi historianopettajanne. Valitettavasti aiempi sijaisenne, Vuori, on irtisanoutunut virastaan, joten minä opetan lopun sijaisuuden."

Veri pakeni kasvoiltani ja mun ei enää tarvinnut huolehtia punastumista. Mun oli vaikea hengittää ja jos mulla olisi ollut edes Vuoren puhelinnumero, olisin samantien vaatinut mieheltä vastauksia. Olinko mä oikeasti irtisanomisen syy, vai oliko jotain tapahtunut?
Eihän kukaan nyt työtään lopettanut mun takiani, eihän?

Mun oli vaikea keskittyä, mutta koulun jälkeen olin vielä menossa liikuttamaan Villen. Päästyäni tallille harjasin ruunan hajamielisesti, laitoin sille pelkät suitset ja talutin kentälle. Pilvet olivat vieläkin mustia, mutta sadetta ei ollut kuulunut koko päivänä ja oletin, että selviäisimme lyhyestä ratsastuksesta ilman kastumista.
Aloitin pohkeenväistöillä, Ville kiemurteli allani ja jouduin aktiivisesti nakuttamaan sitä kylkeen, jotta ruuna tulisi paremmin kuulolle. Nostimme ravin ja kimo heitteli päätään levottomana. Halusin turhautua, mutta tiesin, että olin itse syypää ruunan käytökseen. Nostin laukan ja annoin hevosen laukata pitkin ohjin ympäri kenttää. Puolen kierroksen kohdalla kuin taikaiskusta taivas repesi kaatosateeseen, enkä ehtinyt saamaan Villeä edes käyntiin, kun olin jo läpimärkä.
Vaihtovaatteet olivat tietenkin kotona.

Hyppäsin alas ruunan selästä ja talutin loppukäynnit maastakäsin. Päivä oli yhtä tasaista alamäkeä, enkä halunnut edes ajatella mitä kaikkea ehtisi käymään vielä ennen, kuin pääsisin kotiin asti.

23.08.2018

- Oletpas sinä hyvällä tuulella tänään.
- Ai?
- Olet hyräillyt melkein tunnin jo.
- Mulla on vain hyvä päivä.
- Liittyykö Thomas siihen jotenkin?
- Kyllä.
- Onko tapahtunut jotain erikoista. Ja annatkos minulle voileivän siinä samalla?
- Halutko kahviakin?
- Kyllä, kiitos.

- Niin onko?
- Mitä?
- Tapahtunut jotakin erikoista.
- Täytyykö aina olla jotain erikoista, eikö saa vain olla hyvällä tuulella, abuela?
- Ei tietenkään tarvitse. Olet vain jotenkin..onnellisemman näköinen.
- Mä olen onnellinen. Mulla on ihana abuela, ihana poikaystävä ja ihana hoitohevonen. Mitä muuta nainen tarvitsee?
- Perheen.
- Johan mä sanoin, että mulla on sut ja Thomas.
- Niin, mutta lapsia. Niitäkin nainen tarvitsee.
- Abuela!
- Mitä? Sinäkin olet parhaassa iässä lasten tekoon.
- Niin, että nyt aletaan jo lastentekoon heti, kun on löytänyt miehen elämäänsä?
- No tottahan toki.
- Saanko nyt edes seurustella hetken aikaa ensin?
- Tottakai. Mutta kannattaahan asiaa alkaa miettimään.
- Ehkä sitten joskus, häiden jälkeen.
- Häiden?!
- Niin, siis joskus 10 vuoden päästä, jos Thomas kestää mua niin kauan.
- Tottakai se kestää, nättiä tyttöä, jolla on aivot. Tyhmähän se olisi, jos ei kestäisi.
- Niin, abuela. Mutta ihan aina ei elämä ole niin mustavalkoista.
- Oli se minulle ja sinun isoisällesi.
- Te elitte ihan eri maailmassa, abuela.
- Toden totta elimme. Nykyaikana ei voi edes lapsista puhua ilman kamalaa hössötystä.
- Anteeksi. Mutta me ei todellakaan olla hankkimassa lapsia vielä.
- Siskosikin on raskaana.
- Ahaa. Että nyt minunkin pitäisi?
- No ei, mutta olisihan lapset mukavia. Gloriasta ei edes tiedä aikooko se pitää sitä lastaan.
- Kaipa se on sen oma asia. Onko sillä edes miestä?
- Jonkun naimisissa olevan kanssa se viimeaikoina on viettänyt ilmeisesti aikaa.
- Eipä yllätä tosiaankaan.
- Joko se kahvi on valmista?

24.08.2018

Abuela huomasi mun olevan aika väsynyt. Keitin naiselle juuri kahvia, olin päättänyt tänään vieraille paljon puhutulla Purtsien tallilla katsastamassa paikan. En toki ollut kertonut tulostani kenellekään, joten jännitys kutkutti vatsanpohjassa.
"Kyllä sun ikäisenä pitäisi jaksaa paremmin, Sarah. Tiedäthän, miten sanonta kuuluu - vierivä kivi ei sammu."
"Sammaloidu", korjasin hymyillen.
"Mitä?"
"Se sanonta on, että vierivä kivi ei sammaloidu."
"Ahaa. No, joka tapauksessa sinun tulisi olla aktiivisempi, jotta pysyt hyvässä kunnossa vielä tämän ikäisenä", abuela moitti.
"Kyllä kyllä", myöntelin ja yritin olla pyöräyttämättä silmiäni.
"Ei minun pitäisi joutua vääntämään asioita rautanaulasta kanssasi."
En vaivautunut korjaamaan naulaa raudaksi, hymyilin vain ja hyvästelin abuelan. Kai ikä oli tehnyt mummista hieman höperömmän.

Pysäköin autoni Purtsien tallin pihaan, mutta kuitenkin mahdollisimman syrjään. En tiennyt oliko Verneri tietoinen siitä, ketä olin, enkä oikeastaan halunnut ottaa siitä selvääkään. Tallin hevoset olivat tarhoissa ja jäin katselemaan niitä tarkkaavaisena. Hopeanmusta tamma erottui joukosta selkeästi ja muut olivatkin hieman enemmän perusvärisiä.
Erotin myös Auburnissa käyneen hiljaisen tytön tummanruunikon nuorikon, joka seisoi pää heinäkasassa yrmyn näköisenä.

Talliympäristö oli hiljainen ja hevoset olivat rauhassa tarhoissaan. Ei ollut vaikea ymmärtää, että hevoset varmasti viihtyivät tallilla hyvin.
Itse toki viihdyin paremmin isommassa tallissa, mutta sekin oli tietenkin makukysymys. Näin liikettä silmäkulmassani ja kyykistyin puskan taakse.
Liikkeen aiheuttaja ei ollutkaan ihminen, vaan ilmeisesti pihattolaiset. Sielläkin oli muutama hevonen, tyytyväisen näköisiä nekin.

En kehdannut lähteä tutkimaan tallia sisältä, joten askelsin päättäväisenä autolle ja starttasin pois tallipihasta. Nyt ainakin tietäisin minkälaisesta paikasta puhuttiin seuraavan kerran, kun joku mainitsisi Purtsien tallin.

26.08.2018 - entä jos..?

Kello oli puoli yksi yöllä. Krouvissa oli talo täynnä väkeä ja Sarahilla oli vielä puoli tuntia töitä jäljellä. Nainen jakoi drinkkejä jo ammattitaitoisesti, muisti hymyillä ja flirttailla asiakkaille. Tippejä oli kerääntynyt jo parin sadan edestä, ilmeisesti Kallassa oli pidetty jonkinlainen konfrenssi ja bisnesmiehet olivat reiluja tippinsä kanssa.
"Otatko vielä jotain, meiltä löytyy ihanaa viskiä", Sarah ehdotti kaljupäiselle miehelle ja hymyili salaperäisesti.
"No miksikäs ei", mies myöntyi ja brunette kaatoi lasiin tummaa viskiä.

Tippilasiin viisikymppiä lisää.

"Tuoppi karhua", tuttu miesääni sanoi ja Sarah nosti katseensa vain nähdäkseen jäänsiniset silmät edessään.
"Vuori", ääni oli tuskin kuiskausta kovempi, eikä baarin metelissä nainen itsekään kuullut ääntään.
"Iso vai pieni?" asiakaspalvelijan ääni kysyi Sarahin äänellä.
"Iso", Vuori vastasi ja latino otti lasipinosta yhden käteensä.
Vuori sai tuoppinsa ja jätti kympin tiskille, kääntyen pois ja kävellen yhteen pöydeistä.
Sarah yritti keskittyä työhönsä, mutta huomasi tuon tuosta katsovansa pöytää kohden, jossa Vuori istui. Miksi toinen oli tullut tänne? Ja miksei mies ollut sanonut mitään, ihan varmasti tämä oli tunnistanut tarjoilijansa? Sarah pohti kysymyksiä kysymyksien perään, kunnes kello oli lopulta yksi ja nainen pääsi vaihtamaan työvaatteensa.

Latino viivytteli pukuhuoneessa. Hän piteli kädessään puhelintaan, jossa oli Thomaksen yhteystiedot esillä. Kuuluiko hänen ilmoittaa miehelle Vuoren läsnäolosta? Pitäisikö hänen käydä keskustelemassa Vuoren kanssa vai ei? Oliko Vuori tullut tänne vain hänen takiaan?
Sarah sammutti puhelimensa näytön, katsahti peiliin ja tiesi, mitä hänen oli tehtävä. Nainen käveli baarin puolelle takatilasta ja sivuilleen katsomatta käveli ulos Krouvista.

"Reyes, odota!" huuto sai naisen kiihdyttämään askeleitaan. Hän ei kaivannut tätä, ei enää, eikä varsinkaan juuri nyt.
"Hei, odota, ole kiltti."
Sarahin käsivarteen tartuttiin ja nainen ei voinut vaistoilleen mitään. Sekunneissa mies oli kuristusotteessa, selkä talon seinää vasten.
"Mä en halua sulta mitään, jätä mut rauhaan!" nainen sylki sanat suustaan ja katsoi opettajaansa katseessaan pelkää tulta. Vuoren katse oli säikähtänyt, mutta päättäväinen.
"Haluan vain selittää.."
"Ei kiinnosta. Mä olen kerrankin onnellinen, enkä edes tajua mitä näin sussa. Sä olet naimisissa, sulla on lapsi, end of story, sabio?"

Sarah hengitti raskaasti ja tajusi kehonsa edelleen reagoivan väärin Vuoren kehoa vasten. Nainen irroitti otteensa ja perääntyi.
Hän ajatteli Thomasta ja lähti uudelleen kävelemään.
"Etkö sä halua tietää, edes miksi?"
Sarah halusi jatkaa kävelemistä, mutta naisen jalat eivät enää totelleet. Ne pysähtyivät ja silmät suljettuina tämä huokaisi syvään.
"No miksi? Miksi sä häivyit sanomatta sanaakaan? Miksi sä et kertonut sun vaimosta? Tai lapsesta? Miksi sä tulit Kallaan? Miksi Krouviin? Ja ennen kaikkia, minkä helvetin takia sä seuraat mua?" naisen ääni oli kohonnut ja tämä puri alahuultaan rauhoittuakseen. Tämä kääntyi hitaasti Vuoren puoleen, katseessa pyhää raivoa. Miksi Vuori oli tehnyt hänestä toisen naisen?

"Jos mä en olisi ollut naimisissa, niin ehkä.."
"Ehkä mitä? Me oltaisiin voitu jatkaa meidän suhdetta?"
"Ei. Tai siis kyllä. En mä tiedä."
"Sä olit silti mun opettaja. Meitä ei olisi ikinä ollut."
"Mutta jos en olisi ollut sun opettajasi.."
"Ei. Meillä ei silti ole mitään yhteistä."
"Hei, mä en pakottanut sua mihinkään."
Vuori käveli lähemmäs ja Sarah halusi perääntyä. Halusi soittaa Thomakselle, että tarvitsi tätä ja että rakasti miestä yli kaiken. Naisen keho pysyi kuitenkin paikoillaan, kuin olisi halvaantunut. Vuori pysähtyi puolen metrin päähän, hieroi niskaansa epävarmana.
"Mitä sä haluat kuulla?" Sarahin ääni värähti ja tämä tunsi kyynelten nousevan silmiinsä.
"Että mä halusin sua? Että mä olin ihastunut suhun ja nautin jokaisesta hetkestä?"
"No nautitko?" Vuoren katse oli humalainen ja niissä oli samanlainen pilke, kuin silloin vuosi sitten. Sarah nielaisi.
"Sä olet naimisissa", naisen ääni oli liian heikko. Se oli hauras ja Sarah vihasi olla niin voimaton.
"Niin mä olin viimeksikin." Vuori koski naista hellästi käsivarresta, irroittamatta katsettaan niistä meripihkan värisistä silmistä.

Sarah mietti Thomasta. Vahvaa miestä, joka sai hänen olonsa vahvaksi. Tuntemaan olonsa rakastetuksi ja hyväksytyksi. Turvalliseksi. Vuori oli kaiken sen vastakohta. Mies oli heikkous, uhka ja täynnä pelkkää himoa.

"Ei." Sarah sanoi päättäväisyyttä äänessään. Hän työnsi Vuoren kauemmas.
"Jätä mut rauhaan", nainen jatkoi ja kääntyi.
Vuori ei lähtenyt seuraamaan, hyvä niin, koska Sarah ei ollut lainkaan varma olisiko pystynyt torjumaan miestä enää uudelleen.

Jos Vuori olisi jäänyt vuosi sitten, Sarah ei olisi jäänyt Kallaan. Hän ei olisi tavannut Thomasta, ei Effiä eikä Ellietä. Hän ei olisi onnellinen, eikä tuntisi oloaan vieläkään turvalliseksi. Hän ei ikinä vaarantaisi suhdettaan Thomakseen jonkun Vuoren kaltaisen miehen vuoksi. Ei kenenkään miehen vuoksi.

Rakastan sua. Tekstiviesti miehelle oli lyhyt ja sai Sarahin olon paremmaksi. Thomas oli hänen tukensa ja turvansa ja nainen ei päästäisi sitä käsistään. Ikinä.

02.09.2018

Makasin olohuoneen luonnonvalkoisella karvamatolla silmät suljettuina. Fleurien Hurricane täytti huoneen ja luikerteli ajatuksieni läpi. Keskityin hengitykseeni ja kuuntelin sanoja mieli tyhjänä.

I can feel your heart hanging in the air
I'm counting every step as you climb the stairs
It's buried in your bones, I see it in your closed eyes
Turning in, this is harder than we know
We hold it in the most when we're wearing thin

Comin' like a hurricane, I take it in real slow
The world is spinning like a weather vane
Fragile and composed
Though I am breaking down again
I am aching now to let you in

Tunsin sykkeeni hidastuvan, hengitin musiikin tahdissa.

Seven times it came when you were not awake
Seven times the flame, too much to take
The sky burns red against your skin
The world we know turns in the wind

Comin' like a hurricane, I take it in real slow
The world is spinning like a weather vane
Fragile and composed
Though I am breaking down again
I am aching now to let you in

Matto tuntui pehmeältä sormien välissä. Etusormeni pyöri pientä ympyrää tunnustellen lankoja ja keskitin ajatukseni siihen. Koko maailma hävisi ympäriltä.

It's all we know, all we know, the hurricane
Falling slow, falling slow in the pouring rain
It's all we know, all we know, the hurricane
Falling slow, falling slow in the pouring rain
Watch it go, watch it go, we stay the same
And I don't know, I don't know how it can change
Watch it go, watch it go, we stay the same
And I don't know, I don't know how it can change

And I don't know, I don't know how it can change
It's all we know, all we know, the hurricane

Avasin silmäni ja oloni oli raukea. Olin unohtanut jo kuinka terapeuttista musiikin kuuntelu oli, kun siihen uppoutui täysin.

Puhelimeni värähti vieressäni. Viesti oli Anssilta.
"Mulla oli mökki varattu ens viikonlopuks yhen muidun kanssa, mutta mulle tulikin työkeikka. Kaikki ois maksettu valmiiks, haluutteko käyttää sen sun miehes kanssa tilaisuuden?"
Tuijotin näyttöä epäuskoisena. Ilmainen mökkiviikonloppu Thomaksen kanssa? Demonios si!

Unbroken K-18

12.09.2018

Mulla oli kylmä.

***

10-vuotias tyttö kietoutui tiukemmin vanhaan, tunkkaiselta haisevaan villavilttiin. Kovan betonilattian ja tytön välissä oli vain ohut patja ja kivi hohkasi syksyn kylmyyttä armotta patjan läpi. Pimeä huone oli kostea eikä katonrajassa olevasta pienestä likaisesta ikkunasta tulvinut valoa juurikaan sisälle. Kauniisti aseteltu ponnari oli sotkeutunut ja hiukset takkuiset. Hiljaiset nyyhkäykset olivat kuihtuneet jo kauan sitten, kun huonoa englantia puhunut mies oli huitaissut tyttöä kasvoihin valtavan kätensä kanssa ja käskenyt olemaan hiljaa.

Pienessä huoneessa oli patjan ja tytön lisäksi vain ruostunut pesuallas ja ruskeaksi pinttynyt wc istuin, jossa ei ollut edes muovista kantta jäljellä. Sarah oli pidättänyt vessahätäänsä viimeiseen asti, mutta kylmästä täristen uskaltautunut lopulta istumaan pöntölle käsiensä varassa pissalle. Hanasta tullut ruskea vesi oli saanut tytön melkein uudestaan itkemään. Hänellä oli valtavan kova jano, mutta pelkäsi enemmän sairastuvansa vedestä ja oli palannut janoisena takaisin kylmälle patjalle viltin alle.

Sarah kaipasi vanhempiaan. Hän ei ymmärtänyt miksi miehet olivat halunneet hänet. Miksi harmaa pakettiauto oli pysähtynyt kadunkulmassa iloisesti tanssahtelevan tytön luokse ja pelottavat miehet olivat hiljentäneet hänen huutonsa valtavan kokoisilla kämmenillään. Sarah oli pyristellyt vastaan, mutta miesten ote oli pitänyt. Valtava käsi peitti suun lisäksi osittain nenän ja Sarah oli vaipunut tajuttomaksi hapenpuutteesta. Hän ei muistanut kuinka oli päätynyt tähän pimeään huoneeseen. Ei tiennyt oliko siitä tunteja vai päiviä vai viikkoja, kun hän oli viimeksi nähnyt vanhempansa. Sarahilla oli ikävä jopa sisaruksiaan, vaikka he aina pilkkasivat häntä eivätkä halunneet leikkiä hänen kanssaan. Hän lupasi leikkiä ihan hiljaa tästä lähtien, kun vain pääsisi kotiin.
Tytön alahuuli vapisi, kun tämä yritti pidättää kyyneleitä. Miehet löisivät häntä uudestaan, jos he näkisivät hänen itkevän.

"Han pagado ya?"
"Sí."
"Bueno."
"Dejamos que la chica se vaya ahora?"
"Aún no."
"Que?"
"Todavía tengo uso para ella."

Sarah istui selkä seinää vasten ja halasi polviaan. Hän katsoi, kuinka valtavan kokoinen mies lähestyi häntä ontosti nauraen. Tyttö halusi huutaa, kiljua ja potkia. Juosta pakoon, suoraan kotiin ja lukittautua huoneeseensa ikuisuudeksi.
Tytön huulilta ei karannut inahdustakaan. Hän ei antaisi miehelle uudestaan sitä tyydytystä, että tämä oli saanut hänet itkemään.

***

"Sarah, herää! Se oli vain unta! Sarah!!" abuelan ääni hätkähdytti mut hereille. Nainen katsoi mua huolestuneena, tajusin kasvoni olevan märät, kosketin poskeani sormellani ja tajusin itkeväni.
"Huusit niin kovin, että heräsin yläkerrassa. Juoksin katsomaan mikä oli hätänä. Ovatko painajaisesi palanneet takaisin?" abuela kosketti olkapäätäni ja huomasin hätkähtäväni.
"Mä olen ihan kunnossa", vakuutin, vaikka halusin halata naista enemmän, kuin mitään. Jokin mun sisälläni kuitenkin esti mua. Yritin hymyillä, vaikka se luultavasti näytti enemmän irvistykseltä.
"Oletko varma?"
Nyökkäsin.
"Mene vain takaisin nukkumaan. Anteeksi, jos herätin sinut."
Abuela nousi epäröiden. Istuin sängyssäni kuin patsas ja seurasin, kuinka nainen askelsi portaille ja hävisi asunnosta sammuttaen valot perässään. Mun sydän hakkasi niin kovaa, että ajattelin sen repeytyvän ulos rintakehästäni ihan koska vain.

Tärisin kauttaaltani, olin unissani potkinut lämpimän peiton päältäni ja revin sen väkivaltaisesti takaisin päälleni. Käperryin kyljelleni ja vedin jalat itseäni vasten. Keskityin hengittämiseen, laskin rytmiä päässäni ja upottauduin siihen, kuin henkeni olisi ollut sen varassa.
Sisään, ulos, sisään, ulos.
"Sä olet turvassa", kuiskasin tuskin kuuluvalla äänellä.
Estás intacto.

20.09.2018

Ai että mä vihasin lankuttamista.

Silti lopetin vasta, kun mun koko keho tärisi ja voimat loppuivat ihan täysin. Makasin lattialla hetken mahallani ja puuskutin. Miten mä olinkin näin huonossa kunnossa? Päätin syyttää Thomasta, parisuhde oli saanut mut ihan selkeästi laiskistumaan.

Sillä voimalla mä pakotin itseni ulos ovesta ja lenkille.

Alkulenkin ajan mä keskityin vain jalkojeni alla olevaan pururataan. Se oli täynnä keltaisia havunneulasia, ne vaimensivat juoksuaskeleitani entisestään. Ilma oli edelleen lämmin, vaikka tuuli kuljetti selkeästi syksyn viimaa mukanaan.

Kun vihdoin tajusin nostaa katseeni ylöspäin ja häkellyin niin, että mun oli pysähdyttävä kesken juoksuaskeleen. Missä vaiheessa oli tullut oikeasti syksy?
Annoin katseeni kiertää jo hieman kellastuneissa lehtipuissa ja niiden takana laskevassa auringossa, se värjäsi taivaanrannan upeisiin purppuran ja oranssin väreihin. Se sai mut miettimään aikaa, jonka olin viettänyt parisuhteessa.

En ollut vieläkään kertonut Thomakselle mun historiaa täysin. Mies oli kerta toisensa jälkeen osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen, mutta silti mä en ollut kyennyt kertomaan sille. Ehkä se johtui siitä, etten itsekään halunnut muistella asioita. Niiden ääneen sanominen tuntui niin lopulliselta.
Mulla oli silti jonkin asteinen luottamuspula ja luultavasti se tulisi aina varjostamaan elämääni. Se oli syy, miksei mulla ollut ollut ketään ennen Thomasta. Mä en halunnut avautua kenellekään oikeasti.

Syksyinen tuoksu levisi nenääni, auringolaskun myötä se vain voimistui ja vedin syvään henkeä. Mieleni rauhottui hieman ja jatkoin juoksemista vähän rennommalla askeleella, kuin aikaisemmin. Muistin pitää katseeni ympäristössäni ja pidin huolen, että tallensin jokaisen alkavan ruskan merkin mieleeni.
Mä rakastin Thomasta ja se ansaitsi tietää vielä jonain päivänä kaiken musta. Ehkä mä vielä joskus olisi valmis kertomaan sille. Rakkaus oli siitä kummallinen juttu, että se laittoi tekemään asioita, joista ei pitänyt.

04.07.2002

Avaimet kilahtivat, kun mies heitti ne puiseen avainkulhoon, joka sijaitsi eteisen lipaston päällä. Mies riisui mustat nahkakengät jaloistaan ja avasi eteisen välioven hengähtäen syvään. Musta nahkalaukku jäi eteisen lattialle ja tummahiuksista vastaan juoksi kaunis lapsi, jonka kiharat hiukset oli kiinnitetty letille.
“Papi!” tyttö huudahti iloisesti ja tarrautui kyykistyneen miehen kaulaan.
“Hola nena", mies tervehti ja hymyili väsyneen onnellisesti. Valkoinen kauluspaita rypistyi pienten sormien alla, mutta mies ei välittänyt.

Olohuoneessa istuivat kolme muuta lasta, vanhimman pojan kädessä oli tiedelehti, josta tämä luki intohimoisesti artikkeleita. Pojan suurin haave oli ura tieteiden parissa ja katse ei noussut perheen isän kotiintulon vuoksi.
“Kuinka kaikkien päivä on mennyt?” isä kysyi ja sai mutinaa vastaukseksi kaksosilta, jotka istuivat television ääressä kylki kyljessä. Vanhin poika ei kuullut kysymystä, hän oli aivan liian uppoutunut omaan maailmaansa.
“Hyvin. Mä leikin Vionan kanssa ainakin tuhat tuntia ja autoin äitiä siivoomisessa ja järjestelin mun lelut ja söin”, neljän vuoden ikäinen lettipäinen tytär vastasi. Hän on sisaruksista nuorin.
“Johan kuulostaa hyvältä”, mies vastasi hymyillen ja silitti tytön poskea hellästi.

Perheen äiti oli kattanut ruokapöydän täyteen herkullisen näköistä ruokaa. Aterimet olivat aseteltu täydellisesti.
“Äiti minä haluan veitsen myös”, pikkutyttö vaati huomattuaan jälleen jääneensä ilman.
“Hyvä on, mutta muista olla varovainen”, äiti myöntyi hymyillen. Lapsi otti terävän veitsen ylpeänä pieneen käteensä ja leikkasi lautaselle asetettua lihaa varovasti. Liha oli kuitenkin kamalan hankala leikata ja veitsi luiskahti tytön kädestä. Veitsi jätti pienen viillon tytön käteen ja tämä tuijotti peloissaan punaiseksi värjäytynyttä osaa ihossaan. Veri valui melkein lautaselle ennen, kun äiti nappasi tyttären käden lautasliinan sisään.
“Voi kulta”, tämä huokaisi ja katsoi tytärtä pettyneenä.
Tytär alkoi itkemään, kun tajusi, ettei saa pitkään aikaan veistä enää käyttöönsä. Miten hänen pitikin olla niin kömpelö!

23.09.2018

Kello oli 9 sunnuntai aamuna ja olin töiden jälkeen tehnyt sen virheen, että olin jäänyt työkavereiden kanssa viettämään iltaa. Ja kun baarimikot pääsivät juomaan suljettuun baariin, kaikkihan sen tiesivät, ettei siinä käynyt hyvin. Mä heräsin vessan lattialta ja nousin varovasti seisomaan. Peilistä mua katsoi haahkaja, jolla oli meikit pitkin poskia ja hiukset pystyssä. Yritin siistiä ripsivärejä altaan reunalla olevalla pyyhkeellä ja kiinnitin sotkuisen ponnarin uudestaan harjaamatta hiuksia.

Vasta, kun poistuin vessasta, tajusin, että mä en ollut kotona. Paniikki ehti iskeä edelleen pienessä humalassa olevaan mieleen, en kai mä ollut tehnyt mitään edesvastuutonta??

Laura älähti sohvalta jotain ja sykkeeni laski hieman.
"Lähe kotiin, Reyes", nainen ynähti ja käänsi kylkeä. Huokaisin helpotuksesta ja hipsin asunnosta ulos hihitystä pidätellen. Maailma huojui vielä aavistuksen.

Hauskanpito loppui päästyäni alaovesta ulos. Muistin, että olin luvannut lähteä Isabellan vetämälle lenkille alle tunnin päästä.
Ja mä olin vieläkin vähän kännissä.

Ylpeys ei antanut myöden, vaan soitin taksin ja pyysin miestä ajamaan Auburniin. Mulla ei ollut aikaa käydä kotona edes vaihtamassa vaatteita, onneksi musta t-paita ja hiukan venyvät housut antoivat hieman anteeksi. Onni oli myös, että töissä ei saanut pitää korkokenkiä, niin jalassani oli lenkkarit jo valmiiksi. Vaikka eipä ne olleet mitkään oikeat juoksukengät.

Meinasin vielä jänistää tallin pihassa, mutta pakotin itseni ulos taksista ja lähdin etsimään Isabellaa. Toivottavasti lenkille olisi lähdössä joku muukin, etten joutuisi yksin silmätikuksi.

Humalainen ajatus oli läsnä vahvasti, jäin rapsuttelemaan jotain hevosta tarhan aidan vierelle hölmönä hymyillen, kunnes muistin taas määränpääni. Vilkaisin kelloa ja tajusin sen olevan jo viittä vaille. Haahuilin ensin tammatallissa, jonka jälkeen kävin vanhassa tallissa, ennen kuin tajusin mennä kartanon eteen suihkulähteen luokse, jossa muutama ihminen jo odottelikin.

Isabella Sokka asteli trendikkäissä jumppavaatteissaan kartanon portaita alas ja en voinut, kuin ihailla naisen tyylikkyyttä jopa lenkille lähtiessä. Kiristin vähän sotkuista ponnariani ja toivoin, että poskille levinneet meikit olisivat edes hieman kurissa.
Isabella katsoi mua järkyttyneen näköisenä, mutta ei sanonut mitään.

Mua rupesi vaan hihityttämään.

Tosin sekin loppui lyhyeen, kun lähdimme kävelemään alkuverryttelyitä ja mä kävin ekassa puskassa tyhjentämässä vatsalaukkuni sisällön.

Mutta selvisin kuitenkin hengissä 6km lenkistä, humalassa ja sopimattomilla lenkkivaatteilla.

22.09.2018

Avasin auton takaluukun iloisesti hymyillen. Thomas tuli vierelleni ja nosti valtavan taulun käsiinsä, minä suljin takaluukun ja riensin avaamaan asuntoni ulko-oven miehelle.
Mies nurisi jotain painavasta lastista ja mä yritin olla hihittämättä kaksimieliselle ajatukselle.

"Where do you want this?" Thomas kysyi kulma koholla.
"I don't know. Maybe over the bed?" vastasin mietteliäänä ja mies käveli makuuhuoneeseen iso taulu käsissään.

"Here?"
"Yes, could you put it up, churri?" kysyin hymyillen ja mies huokaisi dramaattisesti.
"Where do you keep your tools?"
"In the closet, where else?"

Thomas käveli komerolle ja avasi oven.
"You have so many horse paintings already, why haven't you putted them on the walls?" mies kysyi löydettyään aarrekätköni komeron perältä.
"Well, there's this little thing called I don't know how", myönsin nolona ja Thomas syöksähti komerosta katsomaan mua ihmeissään.
"You don't know how to hammer a nail to the wall? Really?"
"I don't. It always ends up with a crooked nail or a sore finger, I'm just not cut out for it."
"This I need to see", Thomas totesi virnistäen ja ojensi mulle löytämänsä vasaran ja naulan.

Tällä kertaa naula vääntyi ja mulla oli kipeä peukalo, kun löin vasaralla molempiin vinottain ja kiroilin hetken aikaa espanjaksi.
"That was terrible!" Thomas huudahti, vaikka näyttikin epävarmalta siitä, että pitikö hänen lohduttaa loukannutta naistaan, eikä ilkkua tälle.
"Thanks, honey. So now, can you put them up?"
"Sure, anything for you", Thomas myöntyi ja antoi mulle sentään lohdutussuudelman.

Parissakymmenessä minuutissa mä olin saanut mun ihanat eri kirpputoireilta kerätyt hevostaulut seinille ja hymyilin innoissani. Oli todella kiva, että oma mies ei pelännyt työkaluja ja osasi pelastaa neidon hädästä tarpeen tullen.
"Thank you."

24.09.2018

Keittiön pöydälle oli rypistetty paperinpala. Kävelin sen luokse ja avasin sen, paperille oli rustattu vaikealukuisella kaunolla kirjailtu runo.

Effi on aivan ihana
ei yhtään liian lihava.
Se suuttuu tosi helposti
ja haistaa sun pelkosi.
Effi tykkää porkkanoista
siksi syötän sille moista.
Kun Effillä ratsastaa maneesissa
täytyy keskittyy sata lasissa.
En haluu, että se ikinä muuttuu
annetaan sen halutessaan suuttuu.
Jos Effiä tulee ikävä
ei kukaan muu heppa oo riittävä.

Effi pelkää ihan kaikkea, voi sitä ressua
liikkuvia oksia, ihmisiä ja varsinkin pressua.
Jos Effi pelästyy kunnolla,
se saattaa sun varpaat runnoa.
Muista siis käyttää turvakenkiä
niin ei tarvitse kävellessä empiä.
Effiä ei saa kamalasti halaa
se suuttuu eikä enää palaa.
Kohtele siis tammaa hienosti
niin ei tarvitse sanoa hyvästi.

Tuijotin sitä paperia sanattomana, luin sen vielä toisen kerran läpi ja heitin roskikseen.
Jos vaikka unohtaisin kokonaan tallielämän seuraavan kerran, kun menen juomaan vähän liikaa alkoholia?

26.09.2018

Olin käynyt aamulla taluttelemassa Effiä maneesissa, sillä järkyttävä syysmyrsky vesisateineen ei hirveästi ollut houkutellut kentälle tai maastoon. Istuin nyt kotona ja katsoin telkkarista Castlen uusintoja, käpertyneenä vilttiin ja valtavan kokonen kahvikuppi käsissäni.

Ajatukseni harhaili alkukesään, kun olin muuttanut takaisin Kallaan. Nyt, kun ajattelin asiaa, mulla ei ollut enää yhtään ikävä vanhaan asuntooni, vaikka siitä luopuminen olikin tuntunut hirveältä menetykseltä.
Miten mun koko elämäni oli mahtunut bemarin sisälle, kun olin jättänyt kaikki huonekalut taakseni ja pakannut vain vaatteet ja muut tärkeimmät tavarat? Pahvilaatikoita oli mahtunut takapenkille 4, kaksi isoa ja kaksi pienempää, takaluukkuun olin tunkenut kaikki vaatteeni ja apukuskin paikalle olin sitonut turvavöihin ruukkukasvini. Vilkaisin vehreää palmua huoneen nurkassa ja hymyilin hieman.

Castle loppui ja televisiosta alkoi jotain kullanhuuhtomis-ohjelmia ja sammutin television. Tuuli ujelsi ulkona ja sadepisarat ropisivat ikkunoihin. Mulle heräsi ihan kamala siivousvimma ja nousin vauhdilla ylös sohvalta.

Makuuhuoneen 180-senttisen sängyn alle oli kerääntynyt pölypalloja ja imuroidessani siirsin puiset yöpöydät syrjään, jotta sain imuroitua niidenkin alta. Harmaaseen karvamattoon oli tarttunut paljon likaa ja vietin pitkään imuroidessani sitä puhtaaksi. Lipaston alle imuri onneksi mahtui helposti, sitä ei siirretty ilman apuvoimia paikoiltaan.
Olohuoneen L-mallinen kulmasohva oli raskas, mutta sain sen siirrettyä sen verran seinän vierestä, että sain puhtaaksi lattian sen alta.

Tv-tasoa en myöskään siirtänyt, sillä taulutelevision johdot oli huolellisesti aseteltu sen taakse, enkä olisi jaksanut asetella niitä uudelleen. Jatkoin matkaani avokeittiön puolelle, siellä ei ollut mattoja ja imurointi oli huomattavasti ripeämpää. Pienen, pyöreän ruokapöydän valkoiset pinnatuolit aiheuttivat hieman kolinaa, kun suulake työnsi niitä hieman syrjään kulkiessaan.

Vessan harmaa kaakelilattia oli melko puhdas, sillä olin siivonnut siellä vain pari päivää sitten. Imuroin kuitenkin tummanharmaan karvamaton, jotta siihen olisi mielyttävä astua suihkun jälkeen paljain jaloin.

Imuroinnin jälkeen pesin lattiapinnat ja siivosin keittiön huolellisesti. Siivouspäivät olivat inhottavia, mutta puhtaasta kodista nauttivat silti kaikki. Istahdin takaisin sohvalle ihailemaan työni tulosta ja hymyilin leveästi. Olin ehkä ansainnut lasillisen valkoviiniä?

30.09.2018

“Onneksi olkoon, olet voittanut lotossa 3,6 miljoonaa”, miesääni sanoi utuisena ja mun sydän meinasi pysähtyä. Rahat annettiin mulle käteisenä ja lähdin iloisesti kotiin valtava putkikassi selässäni. Mä olin rikas!

Kotimatkalla mä keksin ensimmäisen tuhlauskohteeni, kun ajoin automyymälän ohitse. Pysäköin sen pihalle ja nappasin mustan maasturibemarin avaimet käteeni. Heitin myyjälle aimo tukun rahaa käteen ja kaasuttelin uuden autoni kanssa pois kaupan pihasta.

En ajanutkaan kotiin, kuten olin suunnitellut, sillä mun oli aivan pakko mennä kertomaan Effille, että olin voittanut rahaa. En aikoisi hylätä tammaa, vaan jatkaisin sen vuokraamista ihan normaalisti. Siitä oli tullut niin tärkeä osa elämääni.

Tallipihassa tajusin yhtäkkiä maailman mahtavimman jekun Isabella Sokalle. Nainen oli ansainnut edes pienen näpäytyksen kaikesta harmista, jota oli aiheuttanut ja olin keksinyt keinon. Soitin heti hevoskauppiaalle ja käskin hänen tuoda 30 kirjavinta hevosta Auburnin tallille, Isabella kun tunnetusti inhosi kirjavia hevosia. Effi varmasti tykkäisi omannäköisestä seurasta paljon.

Tallilta lähdin taas ajelemaan uudella autollani, kun näin ihanan näköisen tontin tien vieressä. Ostaisin sen heti ja rakentaisin siihen itselleni kodin. Soitin heti Thomakselle ja kysyin haluaisiko hän muuttaa kanssani asumaan uuteen kotiini. Tottakai se halusi.

Hetken päästä mulle alkoi tulla sellainen olo, että jokin oli vinossa. Jostain kuului kovaäänistä meteliä ja se vain voimistui joka hetki. Pyörin ympyrää ja koitin löytää äänen lähdettä.

Piip piip piip piip.

Herätyskello herätti mut ja jouduin hetken makaamaan sängyssä ja selvittelemään ajatuksiani. Muistelin untani ja pudistin päätäni virnistellen.
Uusi auto olisi ollut ihan kiva, mutta muut hankintani olivat olleet enemmän tai vähemmän katastrofaalisia. Onneksi se oli ollut vain unta.

04.11.2018

Tuijotin kynttilän liekkiä, kuin transsissa. Asunnossa leijaili ruoan tuoksu, keittiön tasolla oleva munakello tikitti tasaista tahtia ja hiljainen taustamusiikki loi lisätunnelmaa kellariasuntoon.

Ovikello soi ja havahduin takaisin siihen hetkeen. Kävellessäni ovelle vilkaisin itseäni peilistä. Tummansinisen maximekon kaula-aukko oli syvään uurrettu v, joka ylettyi melkein puoleen mahaan asti kuitenkin paljastaen vain pienen kaistaleen ihoa. Tummansiniset 15cm korkeat avokkaat ja hopeinen riipus kaulalla viimeistelivät asukokonaisuuden.
Ulko-ovi aukesi kevyesti narahtaen ja hymyilin vienosti sen takana seisovalle miehelle.
"Hola, churri" tervehdin ja suukotin tummaverikköä kevyesti. Ihailin hetken pukuun ahtautunutta ulkomuotoa virnuillen ja väistin sitten sivuun, jotta toinen pääsi kävelemään asuntoon sisälle.

"Wine?" kysyin ja sain nyökkäyksen vastaukseksi. Suljin ulko-oven ja kävelin takaisin keittiön puolelle miehen perässä. Otin isot viinilasit kaapista ja kaadoin niihin valkkaria pullosta, jonka olin hetki sitten jo avannut valmiiksi.
"Thanks", Thomas kiitti ja otti lasin vastaan hymyillen. Tuijotin vaaleita silmiä ja tunsin kutkuttavan tunteen mahanpohjassani. Oli kuin jokin näkemätön voima olisi vetänyt mua tummahiuksisen miehen lähelle. Olin juuri astumassa lähemmäs, kun munakello pirahti.

Käännyin vastahakoisesti ympäri ja kävelin uunin luokse. Avasin luukun ja odotin hetken, että kuuma höyry poistui ja avoimen uunin lähestyminen oli turvallista meikit päässä. Harmaat patalaput käsieni suojana noukin perunat ja kanat pois uunista lieden päälle. Suljin luukun ja tunsin käsivarsien kietoutuvan mahani ympärille.
"You can go sit at the table, darling", lausahdin, vaikka painauduinkin miestä vasten hymyillen.
"I figured you needed help with the dishes", Thomas lausui ja kuulin pienen karheuden äänestä läpi. Mua hymyilytti lisää.

Annoin Thomaksen kantaa astiat pöytään asti ja herrasmiehenä tämä myös muisti avustaa tuolin kanssa, kun istuin alas. Sormet sipaisivat selkääni härnäten ja tunsin kylmien väreiden kulkevan pitkin kehoani. Nostin viinilasin tärisevin käsin huulilleni ja keskityin sen pehmeyteen, toivoen eleen peittävän alleen kiihtyvän sykkeeni.

Vaikka olin käyttänyt ruoan valmistukseen aikaa tuntikausia, en siltikään pystynyt keskittymään siitä nauttimiseen. Puhe asunnossa oli kevyttä, arkipäivästä, mutta tunnelma ei niinkään. Kipinät sinkoilivat, kuin me emme olisi nähneet kuukauteen, vaikka siitä olikin todellisuudessa vain viisi päivää aikaa. Thomaksella oli ollut kiireitä töissä, emmekä olleet saaneet aikatauluja sopimaan mitenkään.
Pienikin tauko oli selvästi kummallekin ollut liikaa.

Yritin keskittyä taas lepattelevaan kynttilänvaloon, mutta ajatukset harhailivat entistä enemmän, eikä katse pysynyt oranssissa liekissä hetkeä kauempaa. Pieni virne nousi kasvoilleni, kun työnsin tuolia vähän taaemmas ja lähdin kävelemään hitaasti makuuhuonetta kohden.
"Care to join me?", kuulin itseni kysyvän ja vaikka en katsonut taakseni, kuulin kuinka tuoli narahti lattiaa vasten, kuin vastauksena kysymykseeni.

10.11.2018

"Woah", Thomas reagoi juuri niin, kuin Sarah oli toivonutkin. Hymy levisi naisen kasvoille välittömästi, kun tämä suukotti miestään huulille.
"Shall we?" nainen kysyi ja nyökkäsi kahvilaa kohti. Thomas nyökkäsi virnistäen ja laski kätensä latinon alaselälle. Sarah asteli edeltä kahvilan sisälle ja pariskunta asettui jonoon.

"Tuplaespresso ilman lisukkeita ja porkkanakakku", Sarah tilasi omansa ja Thomas teki oman tilauksensa. Heidät ohjattiin istumaan, tarjoilija toisi tuotteet pöytään. He kävelivät kulmapöytään ja istuivat samalle puolelle.

Thomas juoksutti sormiaan tyttöystävänsä hiuksissa.
"You really cut them short", mies totesi hymyillen.
"I felt like a change, plus they'll grow back", Sarah vastasi. Olo oli aina ihanan kevyt hiustenleikkuun jälkeen.

Pariskunnan juomat ja makeiset saapuivat kahden tarjottimen päällä ja kumpikin keskittyi nauttimaan niistä. Sarah nojasi edelleen Thomaksen kylkeen.
"I love you", nainen kuiskasi toisen korvaan, ihan kuin se olisi ollut suuri salaisuus, eikä muut kahvilan ihmisistä saaneet kuulla sitä.
"I love you too", Thomas vastasi virnistäen sitä virnettään, jota Sarah ei ollut muiden kohdalla tavannut miehen kasvoilla. Miten hän rakastikaan sitä virnettä.

14.11.2018 - the downfall

Valkoinen BMW pysähtyi tutulle paikalle pihatiellä. Sarah nousi autosta valkoiset korkokengät edellä, hän muisti vieläkin miten ajokoulun opettaja oli läksyttänyt häntä väärästä kenkävalinnasta jokaisella ajotunnilla. Ajatus sai naisen hymyilemään, kun tämä työnsi auton oven kiinni. Pienellä liikkeellä tämä suoristi valkosen kynähameen helman ja suunnisti sitten yläpihalle.

"Abuela, estoy en casa ahora", Sarah huudahti avatessaan ulko-oven. Hiljaisuus vastaanotti naisen.
"Abuela?" Sarah kysyi ja pieni ryppy ilmestyi bruneten otsaan. Oliko toinen sittenkin lähtenyt johonkin?

Sarah käveli ensin isoäitinsä makuuhuoneeseen, todeten sen tyhjäksi. Seuraavaksi tämä suuntasi kylpyhuoneeseen, toimistoon ja lopulta olohuoneeseen. Missään ei näkynyt jälkeäkään naisen isoäidistä.

"Estás aquí?"

"Sarah.." heikko ääni kantautui latinon korviin ja tämä tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä.
"Abuela?" nainen kiirehti keittiöön, josta löysi vihdoin etsimänsä.
"Abuela!!" Sarah huudahti ja ryntäsi maassa makaavan isoäitinsä vierelle. Tämä piteli vasenta rintaansa ja hengitti kiivaasti.
Sarah kaatoi käsilaukkunsa sisällön lattialle ja etsi epätoivoisesti puhelimensa käsiinsä. Se lipesi tärisevistä käsistä ja nainen joutui etsimään laitteen uudelleen käsiinsä.
Sarahin ääni meinasi pettää, kun vihdoin puhelimen kaiuttimesta kuului naisen ääni.
"Hätäkeskus, mikä on hätänä?"

Kului ikuisuudelta tuntuva aika, kunnes siniset valot täyttivät hämärän asunnon, sireeni hiljeni, mutta valot jäivät luomaan aavemaisen valaistuksen. Sarah nousi jaloilleen ja kiirehti päästämään ensihoitajat asuntoon. Toinen heistä jäi keskustelemaan naisen kanssa ja toinen meni heikosti tajuissaan olevan vanhuksen luokse keittiöön.

"Mikä sinun nimesi on?" Sarah havahtui kysymykseen, jota ensihoitaja oli kysynyt jo monesti. Nainen katsoi, kuinka kolmas ihminen ilmestyi asuntoon ja käveli paarien kanssa keittiöön.
"Sarah Reyes", latino kuuli itsensä vastaavan, vaikka oli ihan varma, ettei ollut puhunut itse.
"..rytmihäiriöitä...pinnallinen hengitys...vakava kohtaus", sanoja, jotka kantautuivat keittiöstä Sarahin korviin. Häntä alkoi heikottaa.

"Onko hän isoäitisi?"
"On."
"Mikä hänen nimensä on?"
"Abue.. Elisa Reyes."
"Mitä tapahtui?"
"Minä..", Sarah tunsi voimiensa loppuvan hetkenä minä hyvänsä. Hän nojasi seinään takanaan ja yritti repiä katseensa isoäidistään, jota ensihoitajat olivat juuri siirtämässä paareille.
"Sarah? Tämä on tärkeää, jotta saamme annettua sairaalaan esitiedot."
"Anteeksi.."
Sanat tuntuivat häviävän, vaikka nainen kuinka yritti selventää ajatuksiaan. Häntä pelotti.
"Tulin kotiin ja löysin hänet, soitin hätänumeroon. En tiedä enempää, olen pahoillani."
"Tämä auttaa jo paljon. Koska olit viimeksi yhteydessä häneen?"
"Kaksi tuntia sitten."
"Kuulostiko hän silloin ihan omalta itseltään?"
"Kyllä, kai. En tiedä", kyyneleet sumensivat Sarahin näkökentän ja tämä puristi silmänsä kiinni.
"Voitko soittaa jollekin?"
"En.. en tiedä", Sarah vastasi ja puristi kyntensä ihon läpi nyrkissään. Kipu toi takaisin todellisuuden ja osan hallinnasta.
"Yritä, jos saat jonkun seuraksesi. Viemme isoäitisi sairaalaan, ilmoitamme, kun olemme saaneet hänet stabiiliksi. Voitte tulla myöhemmin vierailulle."

Sarah seurasi voimattomana, kun hänen isoäitinsä vietiin ulos asunnosta. Happinaamari kasvoillaan tämä näytti niin heikolta. Kosketuskin olisi riittänyt särkemään toisen pirstaleiksi. Hauras olento.

"Sarah", ensihoitaja sanoi vielä.
"Mmh?"
"Me teemme kaikkemme, jotta isoäitisi paranee", tämä vakuutteli.
Silti Sarah ei tuntenut oloaan yhtään varmaksi.

Ovi sulkeutui, sireenin ääni palasi ja hetken päästä hiljaisuus laskeutui omakotitaloon. Sarah vaipui lattialle, kun hänen jalkansa pettivät vihdoin ja nainen tuijotti tyhjänä ulko-ovea.
Miten hän olikaan kehdannut hetken olla onnellinen?

18.11.2018

Tuijotin puhelimen viestikenttää. Aloitin kirjottamaan viestiä, mutta ensimmäisen sanan jälkeen multa loppui ajatus ja jouduin taas alottamaan alusta.

Miten kukaan kertoi sisaruksilleen tekstiviestillä, että isoäiti oli sairaalassa?

Istuin pimeässä olohuoneessa hiljaisuuden keskellä. Ainut valonlähde oli ikkunoista tulviva katuvalaistus ja mun puhelimeni himmeä näyttö.
Säikähdin, kun puhelin piippasi viestin merkiksi.

How are you?

Thomas. Mies oli lähettänyt mulle saman viestin joka päivä, kun me ei oltu nähty. Keskiviikkona Thomas oli välttämättä halunnut jäädä yöksi ja siitä huolimatta, että tämä oli tehnyt kaikkensa saadakseen mut väsytettyä, olin maannut koko yön ja kuunnellut tasaista tuhinaa vieressäni.
Sitten mä olin halunnut olla yksin, vaikka kaiken järjen mukaan mun olisi pitänyt haluta takertua rakkaaseeni kaikin mahdollisin tavoin.

Hanging in there. U?

Koitin palata takaisin tehtävään, joka mun oli pakko hoitaa alta pois. Kuka odotti viisi päivää ennen, kun ilmoitti hätätapauksesta perheelleen?

Fine. Just got out of work. You want me to come over?

Suljin silmäni hetkeksi. Vaikka ajatus houkutteli, en kuitenkaan halunnut häiritä miehen yöunia kyljenvaihdoilla ja ähinöilläni. Thomas saisi paljon paremmin nukuttua ilman mun vauhkoamista.

No, but thanks for the offer. Maybe tomorrow.

Mä tiesin, että Thomaksen työntäminen kauemmas ei ollut oikea keino käsitellä asioita, mutta mä tein sen silti. Mä kaipasin miehen kainaloon, mutta silti halusin olla yksin. Velloa painajaisissani, kun sain hetkeksi nukuttua. Sireeneistä ja vilkkuvista valoista, siitä tuskaisesta ilmeestä, joka abuelan kasvoilla oli ollut, kun mä olin löytänyt sen.
Miten sä kerrot kenellekään siitä?

Are you sure?

Yes. Love you.

Love you too. Text me later if you feel like it.

Mä tiesin jo nyt, että vaikka mä haluaisin, niin en laittaisi viestiä. Mun kuului kärsiä tää yksin ja keksiä se pirun viesti Robertille, Glorialle ja Patrickille.
Huokaisin syvään ja suljin silmäni hetkeksi.

Elisa sai sydänkohtauksen keskiviikkona. Se on nyt sairaalassa, pääsee lääkäreiden mukaan kotiin ensi viikolla mahdollisesti.

Lähetin viestin, ennen kuin ehdin katua ja laitoin puhelimen äänettömälle ja nakkasin sen sohvatyynyjen väliin.