Kellonaika on nyt 27.09.20 22:39

3 osumaa on löytynyt haulle 0

Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Jos olisin rakastanut
Perjantai, 21. syyskuuta 2018 -- #ellienhaaste4 #jusunhaaste7

Ping.

Hannalla oli asiaa.

Ping ping ping.

Ei kun se olikin meidän vanhan kaveriporukan ryhmächatti. Se oli niitä viestiketjuja, jotka ihan yhtäkkiä aktivoituivat kahdeksankymmenen viestin ajaksi ja oli sitten taas kaksi kuukautta hiljaa. Nyt meillä selvästi oli jokin elämää suurempi puheenaihe. Mietoa uteliaisuutta tuntien avasin keskustelun.

Har ni kollat fb?

Ei, mä en ollut vilkaissut facebookia hetkeen. Mä aina unohdin sen olemassaolon, sillä se ei enää ollut erityisen kiinnostava saati aktiivinen sosiaalinen media. Sen suurin anti oli satunnaiset vanhojen tuttujen etäisesti kiinnostavat kuulumiset, joita porukka kuitenkin päivitti sinne enää harvoin.

Freddi har förlovat sig

Sen täytyi olla totta, mä arvelin, mutta menin silti tarkistamaan asian itse. Siellähän se odotteli: Fredrik Lundgren oli kihloissa käyttäjän Maria Suutarila kanssa. Mä huomasin pyöräyttäväni silmiäni. Kuka muka meni tämän ikäisenä kihloihin? Niin kuin että hei, 20-vuotiaasta ikuisuuteen, eiköhän sovita tämä tässä ja nyt? Suloinen ajatus, mutta...

Tänk om det vore du, Josefina

Freddi tietysti meni. Vakava poika, hontelo ja pelkkää pitkää raajaa koko tyyppi. Hirveän suloinen omalla hassulla ja kömpelöllä tavallaan. Luokkakuvissa sillä oli jostakin syystä aina silmät puoliksi kiinni ja se näytti ihan sammuvalta juopolta. Me yritettiin joskus opettaa sitä pitämään silmiä auki kuvissa, tai rohkeammat opetti ja mä hymyilin kannustavasti vähän syrjemmässä.

Hah hah

Ja se vakava poika oli yhtäkkiä osa meidän pientä porukkaa, koska sen paras kaveri sattui seurustelemaan pari vuotta meidän porukan keskushenkilön, Hetan, kanssa. Heta oli aina vähän liian valovoimainen viettääkseen aikaa meidän muiden kanssa, koska me oltiin nössöjä, mutta se teki niin silti eikä koskaan haikaillut laadukkaampaa seuraa. Heta oli ystävällinen ihan kaikille, Freddillekin, mutta ehkä mä olin vielä ystävällisempi, koska sitten Freddi uskaltautui myöntämään ihan viime hetkellä haaveilleensa vanhojen tanssimisesta mun kanssa. Silloin mä olin jo ollut monta viikkoa epätoivoisen varma siitä, että jäisin ilman paria. Olin tavallaan jo päättänyt, ettei se edes haitannut.

Men Josefina har någon annan nu

Ja me tanssittiin, eikä edes niin kömpelösti kuin olisi voinut luulla. No, pussaaminen oli todella kiusallista ja sen olisimme ehkä voineet jättää tekemättäkin, mutta muilta osin itse päivästä jäi mukavat muistot. Freddi ei kyllä vaikuttanut katuvan. Se oli kuin pieni koiranpentu - vielä miellyttämisenhaluisempi kuin mä, ja se kiintyi voimakkaasti tyyppeihin, jotka oli sille ystävällisiä.

Hanna!

Niin kuin muhun. Koko se kevät me hengailtiin vähän puolivillaisesti. Istuttiin kirjastossa opiskelemassa, käytiin ostamassa berliininmunkit lukutauolla, joskus pyöräiltiin yhdessä ja jotenkin kummallisesti ajauduttiin aina samoille kursseille. Tytöt kiusoittelivat. Mua ahdisti vähän, ja tavallaan mä halusin olla iloinen, mutta en sitten kuitenkaan ollut.

Men Jusu! Vem då? När? Hur?

Kesällä meidän porukkaan tuli uusi tyttö. Kuin varkain mä huomasin olevani kolmas pyörä. Sitten mä unohduin kuviosta kokonaan. Freddi oli ihan Mariansa pauloissa, ja salaa mä olin siitä tosi helpottunut. Kukaan muu kuin Hanna ei tiennyt, etten mä ollut koskaan osannut ihastua Freddiin, vaikka olin yrittänyt, koska olin ajatellut sen olevan sille tärkeää. Kesän loputtua mä lähdin vaihtoon, ja sen lukuvuoden aikana Freddi kirjoitti pitkästä matikasta täydet pisteet ja pääsi suoraan opiskelemaan haluamaansa alaa. Tietysti se pääsi. Mariakin sai opiskelupaikan, ja ne muutti yhdessä uudelle paikkakunnalle.

Ups, sori Jusu, lipsahti

En mä ajatellut asiaa enää muuten, mutta sitten kun kuuli sellaisia uutisia, niin kyllä sitä palasi ajatuksissaan ajassa taaksepäin. Esitti itselleen kysymyksen: mitä jos? Aika montakin sellaista. Mitä jos mä olisin osannut rakastua Freddiin? Olisikohan sen kiitollinen kiintymys kantanut pidemmän päälle? Olisiko se kuitenkin ihastunut Mariaan? Olisiko se odottanut mun vaihdon ajan?

Oot mahdoton Hanna

Olisiko Freddi kosinut muakin 20-vuotiaana ja julkaissut ison pinon valokuvia, joissa se olisi näyttänyt hirveän onnelliselta ja rakastuneelta? Olisinkohan mäkin näyttänyt sellaiselta?

Vi behöver mera info

Voi luoja. Mä en todellakaan olisi halunnut olla mikään tuleva rouva Lundgren. Mutta niin siinä olisi varmaan käynyt, jos Freddi ei olisi tykästynyt Mariaansa. Mä olisin ollut liian kiltti sanoakseni sille, etten mä halunnut seurustella sen kanssa, puhumattakaan siitä jos se olisi kysynyt haluanko mä sen kanssa naimisiin. Koska Freddi oli vielä kiltimpi ja pehmeämpi kuin mä, ja se ei olisi edes särkynyt palasiksi kieltävän vastauksen saadessaan, vaan kutistunut olemattomiin ja näyttänyt surulliselta niin tehdessään.

Äh, vi får se om ni kanske träffar honom nån gång

Meidänhän ei olisi tarvinnut edes hankkia kultaista noutajaa, koska Freddi olisi hoitanut sen viran ihan hyvin itsekin. Oltaisiin vaan ostettu talo, farmariauto ja kaksi lasta. Tai siis, tietenkään me ei oltaisi ostettu lapsia, mutta muuten. Sitten me oltaisiin eletty siinä meidän talossa ja puhuttu vain siitä, kumpi hakisi lapset tarhasta, ja Freddi olisi ollut hirveän onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, koska ei se vaatinut enempääkään. Mä olisin ehkä miettinyt, oliko tämä nyt sitten sitä rakkautta. En olisi koskaan uskaltanut oikeasti ottaa selvää, mutta olisin varmaan miettinyt.

Uu!

Mä olin ihan kamala ihminen. Mulla ei ollut mitään oikeutta ajatella niin ilkeästi Freddistä, joka oli maailman kultaisin (hups) ja kiltein ja hyväntahtoisin ja vilpittömin ihminen. Mä sain kyllä olla helpottunut siitä, että asiat olivat menneet niin kuin olivat, mutta ilkeilylle ei ollut sijaa.

Han heter Rasmus

Ja oikeastaan oli ihan turhaa jossitella. Asiat oli niin kuin olivat. Hyvin.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 21.09.18 19:48
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.
Vastaukset: 105
Luettu: 6475

More than meets the eye | Sarah R.

20.09.2018

Ai että mä vihasin lankuttamista.

Silti lopetin vasta, kun mun koko keho tärisi ja voimat loppuivat ihan täysin. Makasin lattialla hetken mahallani ja puuskutin. Miten mä olinkin näin huonossa kunnossa? Päätin syyttää Thomasta, parisuhde oli saanut mut ihan selkeästi laiskistumaan.

Sillä voimalla mä pakotin itseni ulos ovesta ja lenkille.

Alkulenkin ajan mä keskityin vain jalkojeni alla olevaan pururataan. Se oli täynnä keltaisia havunneulasia, ne vaimensivat juoksuaskeleitani entisestään. Ilma oli edelleen lämmin, vaikka tuuli kuljetti selkeästi syksyn viimaa mukanaan.

Kun vihdoin tajusin nostaa katseeni ylöspäin ja häkellyin niin, että mun oli pysähdyttävä kesken juoksuaskeleen. Missä vaiheessa oli tullut oikeasti syksy?
Annoin katseeni kiertää jo hieman kellastuneissa lehtipuissa ja niiden takana laskevassa auringossa, se värjäsi taivaanrannan upeisiin purppuran ja oranssin väreihin. Se sai mut miettimään aikaa, jonka olin viettänyt parisuhteessa.

En ollut vieläkään kertonut Thomakselle mun historiaa täysin. Mies oli kerta toisensa jälkeen osoittanut olevansa luottamuksen arvoinen, mutta silti mä en ollut kyennyt kertomaan sille. Ehkä se johtui siitä, etten itsekään halunnut muistella asioita. Niiden ääneen sanominen tuntui niin lopulliselta.
Mulla oli silti jonkin asteinen luottamuspula ja luultavasti se tulisi aina varjostamaan elämääni. Se oli syy, miksei mulla ollut ollut ketään ennen Thomasta. Mä en halunnut avautua kenellekään oikeasti.

Syksyinen tuoksu levisi nenääni, auringolaskun myötä se vain voimistui ja vedin syvään henkeä. Mieleni rauhottui hieman ja jatkoin juoksemista vähän rennommalla askeleella, kuin aikaisemmin. Muistin pitää katseeni ympäristössäni ja pidin huolen, että tallensin jokaisen alkavan ruskan merkin mieleeni.
Mä rakastin Thomasta ja se ansaitsi tietää vielä jonain päivänä kaiken musta. Ehkä mä vielä joskus olisi valmis kertomaan sille. Rakkaus oli siitä kummallinen juttu, että se laittoi tekemään asioita, joista ei pitänyt.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 20.09.18 19:50
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 94
Luettu: 3231

Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo

21.8.2018

Mä heräsin haukotellen, enkä millään olisi halunnut nousta. Olisin mielelläni nukkunut vaikka loppupäivän, mutta enää ei uni tullutkaan. Olokin oli heikon puoleinen, hemmetin Auburnin juhlat. Päätä kivisti vähän, mutta pahempikin olisi voinut olla. Mua harmitti kun Niko ei ollut mun vieressä, eikä mua huvittanut jäädä sänkyyn yksin makaamaan. Joten mä nousin ylös ja kaivoin tavaroideni seasta itselleni paidan ja housut.

"Huomenta. Haluutko aamupalaa?" kuului ääni heti kun mä pääsin alkovin puolelta pois pörröisiä hiuksiani haroen.
"Huomenta ja en. Ei vielä pysty syömään mitään, mutta janoon mä kuolen", kähisin tajutessani kuinka jano mulla oikeasti olikaan. Mä vilkuilin pelkkä pyyhe päällä olevaa miestä, joka kiltisti täytti mulle vesilasin. Mun harmikseni blondi lähti sitten ilmeisesti pukemaan jotain päälle. Mä suuntasin hinkkaamaan hampaitani puhtaiksi.

Meidän palatessa keittiöön ja tilanteen ollessa kiusallinen, mä huokaisin istahtaessani keittiön pöydän ääreen. Kyllähän mä muistin eilisen ja sen, että meidän pitäisi puhua. Jostain. Mä vain olin tahtonut unohtaa sen ja jatkaa vain normaalisti. Tosin, koska me oltaisiin oltu Nikon kanssa jotenkin normaaleja? Viime juhlien jälkeen oli aamu ollut yhtä vaikea, tosin ihan eri syystä.
"Onks kaikki hyvin?" mä päädyin kysymään, jotta saisin jotenkin rikottua hiljaisuuden. Mä katsoin Nikoa, joka taas ei pystynyt katsomaan mua. Mua pelotti tai jännitti tai molempia.

“Mä… mä en tiiä mitä mä sanoisin”, mies aloitti nojaten tiskipöytään. Tämän katse kierteli seinillä, oikeastaan kaikkialla muualla kuin mussa. Mä jäin odottamaan hiljaa, koska en mä tiennyt mitä olisin sanonut.
“Mä en tiedä, mikä mut sai ahdistumaan niin paljon, et jätin sut yksin eilen”, tämä jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
“Ei se haittaa, ei meidän muutenkaan tarvii olla kiinni toisissamme”, mä selitin. Oikeasti mä pelkäsin aina itse tehneeni jotain väärin, mutta mä en sanoisi siitä. Ainakaan nyt. Nyt oli Nikon vuoro puhua, jos tämä haluaisi. Nyt ei ollut aika käydä läpi mun typeriä, päänsisäisiä ongelmia.

“Hitto, tää on vielä vaikeempaa kun kuvittelin”, Niko ähkäisi. Tämä näytti siltä, että räjähtäisi jos ei pääsisi lyömään kohta jotain.
“Ei sun oo pakko puhua, jos et halua. Ja jos Gabi pystyi auttamaan sua jotenkin, niin se on hienoa”, mä kerroin omat johtopäätökseni ääneen. En mä oikeasti tiennyt, mitä Gabi ja Niko oli tehnyt tai puhunut eilen. Mä vain päättelin itse, omilla pienillä viinipäissään olevilla aivoillani sen. Enkä nytkään ollut asiasta eri mieltä, vaikka ihan selvinpäin olinkin.
“Sun ei tarvi murehtia sitä, et mun ja Gabin välillä ois mitään”, mies hymähti. Olinko mä niin läpinäkyvä, että toinen tajusi heti mun ajatelleen jotain sen suuntaista? Ehkä olinkin. Niko selitti vielä siitä, kuinka Gabi oli vain sattunut osumaan paikalle.

“Muistatko kun mä pari kuukautta sitten saunassa puhuin siitä, kuinka äiti ei hyväksynyt mun yhtä suhdetta aikanaan?” Niko kysyi älyttömän varovasti. Mä vain nyökkäsin vastaukseksi, jonka mies ilmeisesti huomasi.
“Äiti oli eiliseen asti ainut, joka siitä tiesi. Kukaan mun frendeistäkään ei koskaan saanut tietää asiasta ja se ikään kuin haudattiin maton alle nopeesti paljastumisen jälkeen. Se alko koulussa, ihan vahingossa. Aattelin ensin et ei tää voi olla mahollista, se et ihastuisin siihen. Sit tuli yhet bileet ja tilanne pääs karkaamaan käsistä. Ja me seurusteltiin koko kesä, kunnes se selvis äidille ja pakotti meidät eroomaan. Ei olla juteltu juurikaan sen jälkeen", mies selitti pitkän pätkän, hieman hymyillen.

Mä kuuntelin Nikoa lähinnä hämmentyneenä. Miten multa oli saattanut mennä ohi, että Niko oli seurustellut jonkun kanssa? Ja ilmeisesti se oli mennyt ohi myös Jimiltä, kerta asiasta ei tiennyt juuri kukaan. Mutta mikä siinä suhteessa oli aiheuttanut sen, että se piti salata kaikilta? Se, että Niko hymyili, helpotti kuitenkin mun oloani hieman.
"Kuka se oli?" mä töksäytin, koska en osannut olla kysymättäkään. Mun aivoissani pyöri yksi koululaisten ruletti, mutta kukaan ei tuntunut loogiselta.

“Se… Se oli yks…” mies takelteli, saaden lopulta pukahdettua nimen “Manu."
Niko näytti siltä, että olisi halunnut juosta tilanteesta pois ja lujaa. Ja mitä mä tein? Mun tasapaino petti ja mä tipahdin lattialle. Kuka hemmetti tippuu lattialle, kun poikaystävä kertoo seurustelleensa joskus pojan kanssa? Mä olisin halunnut vajota puolestani maan alle.
"Hups, ei se ihan noin järkyttävä juttu ollut", mä naurahdin vaikeasti, jääden istumaan lattialle. "Mut Manu?"
Mä sain vastaukseksi nyökkäyksen. Niko näytti siltä, ettei oikein tiennyt miten päin olla tai miten reagoida mun tippumiseen.
"Vooi, te olitte varmasti söpö pari. Ja sun äitis sais olla vähän avarakatseisempi", totesin hetken miettimisen jälkeen virnistäen ja yrittäen unohtaa mun tippumisen, vaikka mä edelleen istuin lattialla.
“Voi helvetti sun kanssas. Mut ton avarakatseisuuden allekirjotan täysin”, Niko mutisi silmiään pyöräyttäen.

Tässäkö se Nikon “suuri salaisuus” nyt oli? Niin kauan kun mies ei ollut umpihomo, mun kokemusten perusteella siitä ei todellakaan ollut kyse, niin mulle oli se ja sama, keiden kanssa Niko oli seurustellut aikaisemmin.
“Pelkäsiks sä kertoo mulle siks, et mä voisin suuttua tai loukkaantua tosta? Niinkö huonosti sä mut tunnet?” mä kysyin ehkä vähän epäreilusti, mutta mun oli pakko.
“Näinä aikoina ei ihmisistä oikeen tiedä”, Niko huokaisi. Nyt oli mun vuoro pyöritellä silmiäni.
“En mä tiedä. Kellekään äijälle en varmastikaan vois puhuu tästä, mimmit tuntuu ottavan tän kevyemmin. Tai ainakin Gabi ja sä otitte sen aika kevyesti”, mies jatkoi.
"Nyt sä aliarvioit mut sekä Jimin. Mä voisin vannoa, että Jimillä ei olis ollut mitään asiaa vastaan", mä pukahdin ja yritin sivuttaa taas esille nousseen Gabin.

"Mä oon pahoillani, se ei ollu koskaan mun tarkotus", Niko sanoi tullessaan istumaan mun eteen. Me istuttiin kumpikin jalat ristissä ja nyt polvet vastakkain. Mies otti mua käsistä kiinni ja katsoi silmiin. Mä tuhahdin.
"Hitto sun kanssas, en mä sulle voi vihotella", nauroin päätäni pudistellen. Toinen oli vieläkin niin kauhistuneen näköinen. Painoin suudelman Nikon huulille, jolla vakuuttelin yhtä paljon Nikolle kuin itsellenikin, että kaikki oli ihan hyvin.

Siinä lattialla istuessa mä tajusin, kuinka pahasti mä olin rakastumassa Nikoon, ellen ollut jo. Mistä hitosta mä sen olisin tiennyt? Mä lähinnä pelkäsin, että olisin yksin tunteideni kanssa. Kyllähän mä tiesin Nikon välittävän musta. Oltiinhan me tunnettu melkein aina, vaikka me ei kaikkea toisistamme tiedettykään. Mun edessäni istuva blondi sai mut pelkäämään, hermostumaan, nolostumaan ja vaikka mitä. Silti mä olin onnellisempi kuin aikoihin, mutta samalla mä pelkäsin sen loppuvan yhtä nopeasti kuin alkoikin.

kirjoittaja Nita M.
lähetetty 20.09.18 16:31
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kun kyynelii peittää glitterii | Nita Merisalo
Vastaukset: 31
Luettu: 861

Takaisin alkuun

Siirry: