Kellonaika on nyt 28.09.20 0:00

2 osumaa on löytynyt haulle 0

More than meets the eye | Sarah R.

30.09.2018

“Onneksi olkoon, olet voittanut lotossa 3,6 miljoonaa”, miesääni sanoi utuisena ja mun sydän meinasi pysähtyä. Rahat annettiin mulle käteisenä ja lähdin iloisesti kotiin valtava putkikassi selässäni. Mä olin rikas!

Kotimatkalla mä keksin ensimmäisen tuhlauskohteeni, kun ajoin automyymälän ohitse. Pysäköin sen pihalle ja nappasin mustan maasturibemarin avaimet käteeni. Heitin myyjälle aimo tukun rahaa käteen ja kaasuttelin uuden autoni kanssa pois kaupan pihasta.

En ajanutkaan kotiin, kuten olin suunnitellut, sillä mun oli aivan pakko mennä kertomaan Effille, että olin voittanut rahaa. En aikoisi hylätä tammaa, vaan jatkaisin sen vuokraamista ihan normaalisti. Siitä oli tullut niin tärkeä osa elämääni.

Tallipihassa tajusin yhtäkkiä maailman mahtavimman jekun Isabella Sokalle. Nainen oli ansainnut edes pienen näpäytyksen kaikesta harmista, jota oli aiheuttanut ja olin keksinyt keinon. Soitin heti hevoskauppiaalle ja käskin hänen tuoda 30 kirjavinta hevosta Auburnin tallille, Isabella kun tunnetusti inhosi kirjavia hevosia. Effi varmasti tykkäisi omannäköisestä seurasta paljon.

Tallilta lähdin taas ajelemaan uudella autollani, kun näin ihanan näköisen tontin tien vieressä. Ostaisin sen heti ja rakentaisin siihen itselleni kodin. Soitin heti Thomakselle ja kysyin haluaisiko hän muuttaa kanssani asumaan uuteen kotiini. Tottakai se halusi.

Hetken päästä mulle alkoi tulla sellainen olo, että jokin oli vinossa. Jostain kuului kovaäänistä meteliä ja se vain voimistui joka hetki. Pyörin ympyrää ja koitin löytää äänen lähdettä.

Piip piip piip piip.

Herätyskello herätti mut ja jouduin hetken makaamaan sängyssä ja selvittelemään ajatuksiani. Muistelin untani ja pudistin päätäni virnistellen.
Uusi auto olisi ollut ihan kiva, mutta muut hankintani olivat olleet enemmän tai vähemmän katastrofaalisia. Onneksi se oli ollut vain unta.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 30.09.18 23:56
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 94
Luettu: 3231

Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Hartaita toiveita
Tiistai, 25. syyskuuta 2018#sarahinhaaste9 #matildanhaaste2

Huone mun ympärillä oli hiljainen. Se oli aivan tuttu; se oli mun oman yksiöni sydän. Tunnelma oli kuitenkin vieras. Häkeltynyt. Yllättynyt. Epäuskoinen.

Musta tuntui kuin seinät olisivat tuijottaneet mua henkeään pidätellen ja odottaneet mun reaktiota. Ihan kuin kellon viisarit olisivat takoneet samaa tahtia mun hämmästyneen sydämeni kanssa. Kuin ilmastoinnin humina olisi ollut kaikua kohinalle, joka oli mun kyvyttömyyttä muodostaa järkeviä, sanallisia ajatuksia.

Seitsemän oikein. Kuinka sopiva ajoitus, mietin ja itkin helpotuksesta. Miljoonapotti toteuttaisi mun hartaimman toiveeni; kaksikin. Rahalla mä saisin terveen Laran, ja terve Lara tekisi Rasmuksen onnelliseksi. Sitä mä halusin.

Mutta kun uni alkoi haihtua, mun ensimmäinen oivallus oli se, ettei rahalla voinut ostaa terveyttä. Ei edes monella miljoonalla. Uuden hevosen voisin Rasmukselle ostaa, mutta se ei olisi sama. Se ei olisi Lara. Mutta ehkä, jos löytäisin oikein hyvän hevosen, ja ehkä jos meillä olisi rajaton budjetti Laran hoitamiseen... Rasmus voisi kilpailla hyvällä hevosellaan sillä välin, kun joku taitava eläinlääketieteen edelläkävijä ilmestyisi rahan houkuttelemana kertomaan, että hän tiesi miten mistä tahansa hevosesta tehtäisiin ehjä.

Pidin silmiäni yhä suljettuna, sillä halusin pitää unenrippeistä kiinni. Halusin uskoa, että mulla oli ratkaisun avain Rasmuksen ja Laran jalkaongelmiin. Kuponki. Ratkaisun lottokuponki.

Mutta ei mulla ollut.

Valvemaailmassa mä en ollut miljonääri.

Jos olisin ollut, ajattelin räväyttäessäni silmät auki, moni asia olisi ollut toisin, mutta taikavoimia mulla ei sittenkään olisi ollut. Mietin, kulkivatkohan Rasmuksenkin unet samoja polkuja kuin mun. Oli klinikkapäivä, ja jos mua hermostutti, Rasmuksesta kaiken täytyi tuntua vielä kamalammalta.

Mulla oli niin levoton olo, etten mä saanut enää unta, vaikka olisin voinut vielä nukkua. Mulla oli aikaa.

Nousin kuitenkin istumaan ja annoin katseeni kiertää asunnossani. Ei siinä ollut paljon kierrettävää, sillä se oli hirveän pieni ja tylsä. Pohdiskelin hajamielisenä, olisinko viihtynyt kotona paremmin, jos olisin ottanut asiakseni sisustaa sitä kivemmin. En ollut koskaan raaskinut. Se vaati rahaa ja päätöksentekoa.

Rahaa. Sisustamista. Loin itselleni ajatusleikin, jotta mulla olisi jotakin mihin keskittyä. Siinä sängylläni istuskellen pohdiskelin, mitä muuttaisin asunnossani, jos todella olisin käsittämättömän rikas.

Suunnilleen kaiken, oli mun ensimmäinen ajatus.

Asunto oli tuntunut aluksi jännittävältä uudelta alulta, ja siksi mä olin pitänyt siitä. Olin ollut peloissanikin, mutta jossakin siellä jännityksen alla oli kytenyt miellyttävä uutuudentuntu. Asunto itsessään oli vanha ja pinnat olivat kuluneita. Rappukäytävän värimaailma oli jumahtanut varmaan jonnekin 70-luvulle ja siellä leijui ikääntyneen kerrostalon haju. Sitä oli vaikea kuvailla, mutta se oli selkeästi tunnistettavissa. Uutuudenviehätys kohdistui siis pikemminkin siihen aivan entisestä poikkeavaan elämään ja vapauteen, jota asunto mulle edusti, kuin itse ympäristöön.

Jos asunnolla ei olisi ollut sitä mielleyhtymää vapauteen ja itsenäisyyteen, olisin varmasti inhonnut sitä. Nousin sängystä ja tunsin muovimaton jalkapohjieni alla. Sen ainakin vaihtaisin.

Seitsemän askelta, ja mä olin ohittanut pienen pöytäryhmäni ja seisoin keittiönurkkauksessani. Niin pieni mun asunto oli. Se oli harmillista silloin, kun oli oikein levoton olo. Sellaisina aikoina - niin kuin tänään Laran tuomiota odotellessani - mulla oli tapana haahuilla ympäriinsä. Tässä yksiön irvikuvassa oli äkkiä seinät vastassa joka suunnassa. Ehkä mun asunto yritti kannustaa mua aloittamaan juoksuharrastuksen. Lenkkipoluilla olisi enemmän tilaa purkaa levottomuutta. Loputtomasti enemmän.

Keittiölle mä tekisin paljon, mietin laittaessani itselleni aamupalaa. Jostakin käsittämättömästä syystä sen rajallisia säilytystiloja oli hukattu pölyäkeräileviksi avohyllyiksi. Se ei toiminut lainkaan näin pikkiriikkisessä tilassa. Ruman liesituulettimenrotiskon olisin vaihtanut empimättä. Ruokapöydän pitäisin, sillä sen ympärille sijoittui monia hyviä muistoja.

Se, kun me pelattiin sen ääressä Hannan kanssa korttia pienessä hiprakassa. Se, kun Kimmo istui pöydän toisella puolella ja selitti politiikkaa, josta sillä oli aika vähän tietoa mutta paljon voimakkaita mielipiteitä. Se, kun me istuttiin Rasmuksen kanssa vastakkain ja juotiin aamukahvia ja hymyiltiin molemmat mukeihimme, koska ei kehdattu virnuilla toisillemmekaan.

Kahvinkeitin kurlutteli ja mä mittasin kaurahiutaleita lautaselleni ja ajattelin, että vaikka tämä ympäristö nyt olikin koruton, elämä sen sisällä ei ollut ollut sitä.

Elämä rumassa pienessä yksiössä oli ollut aika hyvää, ja se oli jotakin, mitä ei lottokupongilla kykenisi koskaan lunastamaan.

Se ajatus toi ripauksen hellyyttä ja arvostusta mun hypoteettisiin remonttisuunnitelmiin.

Ei kuitenkaan riittävästi. Kun mun visioiva mieli oli kulkenut läpi jokaisen nurkan ja seinänvierustan, mä ajattelin silti, että jos mä voittaisin lotossa, mä saattaisin ehkä kuitenkin vuokrata tai jopa ostaa jonkun toisen asunnon - niillä rahoilla, joilla en kuitenkaan pystyisi ostamaan terveyttä sitä tarvitseville, huomasin ajattelevani murheellisena. Sysäsin sen ajatuskulun toistaiseksi syrjään. Turha murehtia ennen kuin tietää mitä murehtii, tolkutin itselleni, ja pakotin itseni palaamaan ajatusleikin pariin.

Mä voisin luoda uusia hyviä muistoja jossakin muuallakin kuin tässä pienessä kopperossa.

En mä silti unohtaisi tätä asuntoa. Se oli mun ensimmäinen varsinainen oma koti. En ollut täällä tyttärenä, en vieraana enkä työsuhteen vuoksi.

Ajatusleikki oli tyynnyttänyt mun mieltä, ja se oli hyvä. Mä en halunnut olla tänään hermoraunio, vaan vakaa ja tyyni.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 24.09.18 21:52
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.
Vastaukset: 105
Luettu: 6475

Takaisin alkuun

Siirry: