More than meets the eye | Sarah R.

07.09.2019 (edellinen päivä)

“Pitäiskö pistää sauna heti tulille?” Anton ehdotti, kun oli saanut kauppareissun ostokset tungettua jääkaappiin. Enimmäkseen ostokset olivat koostuneet juotavista kuin itse ruokatarpeista, mutta he olivat olleet sen verran fiksuja että olivat käyneet lähikylän pizzeriassa syömässä ennen mökille paluuta.
“Näkee vielä eteensäkin tuolla ulkona”, mies lausahti katse pikkuruisessa ikkunassa.

Hän venytti runkoaan kädet kohti kattoa ja haukotteli makeasti. Koko kroppa tuntui olevan jumissa, sillä heiluva ja nitisevä sänky ei todellakaan ollut mikään ergonomisin nukkumapaikka.  Mutta ehkäpä sauna auttaisi enimpiin kolotuksiin. Ja kalja. Se auttoi kaikkeen, ainakin miehen omissa kuvitelmissa, joten siksi hän kumartui takaisin jääkaapille ja nappasi yhden kylmän huurteisen käteensä.
"Laitetaan", Sarah myötäili. Hän oli kietonut hiuksensa sotkuiselle nutturalle, sillä kahden päivän pesemättömyys tuntui tehneen niistä jo inhottavan tuntuiset. Hän oli saanut vihdoin ihastella Lapin alkavaa ruskaa ja värimaailma oli jo nyt ehdottomasti kaiken vaivan arvoinen.


Sauna syttyi yhtä vaivatta, mitä kamiina oli syttynyt. Sillä välin, kun Sarah latoi puita vielä kiukaaseen, Anton oli sytyttänyt vesipadan alle tulen.
"Ainakaan ei tarvitse jäävedessä peseytyä", Sarah virnisteli ja napsautti tulitikun askia vasten. Se roihahti liekkiin ja sen jälkeen oli helppo suunnata lämpö kuivia puita ja sanomalehteä vasten.
“Aika luksusta ettenkö sanois”, Anton naureskeli. Eihän ämpärimenetelmällä peseytyminen suihkua todellakaan voittanut, mutta olihan se ihan hyvä välillä irtaantua niistä sellaisista mukavuuksista.
Kaivon vesi oli onneksi puhdasta, vaikka ensimmäiset pumppaukset olivatkin syöksäyttäneet rusehtavaa vettä ämpäriin.

“Menee kyllä ainakin tunti ennen kuin päästään kylpemään. Mitäs tehdään sillä välin?” Anton kysäisi istahtaessaan alimmalle lauteelle ja katseli Sarahin touhuja kiukaan kimpussa kaljan juonnin lomassa.
"Keskustellaan tietysti ihonhoidosta ja mietitään miten paljon kauneuden eteen pitää kärsiä", Sarah vihjaili ja nosti merkitsevästi kulmaansa katsoessaan Antonia. Virne hiipi naisen huulille ennen, kun oluttölkki piilotti ilmeen taakseen. Jos hän olisi ollut Ellien kanssa sillä mökillä (olettaen, että nainen olisi suostunut elämään erämökillä ilman juoksevaa vettä ja sisävessaa), aihepiiri olisi varmasti ollut juurikin se.
“No ziiz, mähän kävin just kuule marikyy.. manikyyris laittamas nää mun kynnet kuntoon. Tosi ihqut”, Anton tapaili kimeää teinimäistä äänensävyä esitellen Sarahille lyhyeksi jyrsittyjä kynsiään. Ei, mies ei todellakaan tiennyt kauneudenhoidosta hölkäsen pöläystäkään.

"Mites sulla menee Vilan kanssa?" Sarah kysyi puhtaasta mielenkiinnosta. Hän tiesi, ettei mies ratsastanut yhtä lailla tavoitteellisesti, kuin hän, mutta yksi Juniorinauha voittoruusukkeiden seassa ilmaisi, ettei kisaaminen tainnut olla ihan turhanpäiväinen harrastus.
“Vaihtelevalla menestyksellä”, Anton vastasi olkiaan kohautellen. “Ihan hyvin kuitenkin.”
Hän siemaisi oluttaan katseen harhaillessa saunan seinillä.
“On kyllä viime aikoina toi treenaaminen jäänyt vähiin, kun Isabella ja Jonathan sillä ratsastaa myös, mut eiköhän tää tästä.”
Suu mutristui aavistuksen Jonathanin nimen kohdalla, mutta Anton työnsi katkeruutensa sivuun. Olihan hänelläkin ollut sutinoita ennen Aliisaa, joten väliäkö tuolla vaikka nainen oli lemmiskellytkin Jonathanin kanssa. Ollutta ja mennyttä…
“Käyn mä välillä sitä Jessen tammaakin liikuttelemassa niin eipähä pääse ihan kokonaan unohtumaan, miten siellä selässä istutaan”, mies selitti pyöritellen uhkaavasti tyhjentyvää kaljatölkkiä käsiensä välissä.
“Mut sulla ja Effillä taitaa mennä tosi hyvin?”

Sarah muisteli oliko missään vaiheessa kuullut tai nähnyt Antonia Jessen hevosen selässä.
"No sepä mukavaa", Sarah aloitti ja hymyili sitten hieman leveämmin.
"Ja Effin kanssa meillä menee tosi hyvin. Me edistytään tasaiseen tahtiin ja musta tuntuu, että ollaan aika hyvällä pohjalla nyt."

Latina mietti sitten Lauria ja tämän kahta hevosta. Matildan lisäksi asiasta ei tainnut vieläkään tietää ketään, sillä vaikka Runiacissa oli muidenkin Auburnlaisten hevosia, hän oli saanut välteltyä tuttujen kasvojen kohtaamiset Orijoen tallilla.
"On mulla itseasiassa kaksi muutakin liikuteltavaa Orijoella, mutta ne ei kumpikaan ole kouluhevosia. Kehittävät silti sitten muilla osa-alueilla", Sarah kertoi.
"Tykkään kyllä huomata miten nopeasti kehittyminen on lisääntynyt Auburnin myötä."

Anton oli kuunnellut Sarahin puhetta nyökytellen ymmärtämisen merkiksi.
“Niin, eipä siellä oikein uskalla olla kehittymättäkään”, mies naurahti. Jos hän olisi mennyt jonnekin tavan ratsastuskoululle aloittelemaan ratsastusharrastusta uudestaan, hän tuskin olisi vielä siinä vaiheessa, että olisi uskaltanut kokeilla kilpailemista jollain tallin puhkikulutetulla tuntiratsulla. Eipä sillä, kisaaminen Vilankin kanssa jännitti edelleen.
“Kauankos sä olitkaan sitä Effiä vuokrannut?” mies kysyi. Oli hän ehkä saattanut sitä jo aikaisemminkin kysyä, mutta eipä tuo muisti kaikkein kirkkain ollut. Ainakaan huonojen yöunien ja parin kaljan jälkeen.
"Vuosi sitten kesän alussa aloitin", Sarah vastasi hymyillen. Siitä tähän päivään oli mahtunut paljon iloa, surua, riitoja ja onnea. Latinan mieli mustui aavistuksen muistaessaan miten Thomaksen edellinen tapaaminen oli mennyt.

"Mä olin silloin helppo b tasolla vasta", Sarah lisäsi vielä ja virnisti. Amanda Sokka oli kaikessa kauheudessaan hyvin pätevä valmentava.
“Ahaa, mehän ollaan sitte oltu melkein saman verran Auburnissa”, Anton tuumaili ja könysi sitten ylös lauteelta.
“Mä luulin että olisit ollu kauemminkin”, mies totesi kohauttaen olkiaan. Jos heidän kahden kehittymistä pitäisi verrata, niin Sarah oli reiiiippaasti pidemmällä kuin Anton. Muttei se miestä häirinnyt. Talli nyt oli pullollaan häntä parempia ratsastajia muutenkin.

Anton siirtyi saunasta pukutiloihin ja laski tyhjän tölkin käsistään.
“Tiedätkös, nyt tekisi poikaa kunnon paukku”, mies huikkasi Sarahille. Alkosta kun oli tarttunut mukaan myös pullo kirkasta. Vaihtelua kaljalle, vaikkei Anton nyt niin usein viinaa juonutkaan.
“Tämän illan suunnitelmissa kunnon känni”, Anton ilmoitti päättäväisesti ja yritti vähän hymyilläkin. Kalsarikännit Sarahin kanssa keskellä metsää, ei pöllömpi suunnittelma.
"Nyt puhut Seljavaara vähän, mutta asiaa", latina nauroi ja työnteli sitten miestä edellään kohti mökkiä. Siellä, keskellä ei mitään, olisi huomattavasti pienemmät mahdollisuudet töpeksiä kännissä. Antonin seurassa hän oli ennenkin ollut humalassa, eli miehen edessä ei tarvinnut esittää mitään pikkusiveellistä siideripissistä.


"Kippis", Sarah lausui ja kilautti kaapista löytyneen shottilasin Antonin lasin kanssa yhteen. Juomaa läikähti sormille, Sarah kumosi omansa suuhunsa tuntien sen polton koko matkalla. Irvistys nousi väkisin kasvoille.
Antoninkaan naama ei peruslukemilla pysynyt, kun hän iski tyhjentyneen shottilasin pöytään.
“Jooei, kyllä toi kalja on parempaa”, mies irvisteli. Toisaalta viina meni nopeammin päähän, joten jos oikeasti ne hillittömät perseet aikoi vetää, kannatti kaljan sijasta nauttia väkevämpiä.

“Ei tätä kyllä raakanakaan voi vetää”, Anton puuskahti, kävi hakemassa kaksi pahvimukia ja jääkaapista Jaffa-pullon ennen kuin tälläsi itsensä takaisin huojuvalle penkille. Sarah meinasi mainita jotain nössöydestä, mutta tiesi itsekin, että lantrattuna ryyppääminen ei mennyt ihan niin epätoivoiseksi. Ehkä.

Keskittynyt ilme kasvoillaan mies lorautti pari senttiä viinaa mukien pohjalle ja päälle limukkaa. Toinen mukeista päätyi Sarahin eteen ja toinen Antonin huulille.
Viinan maku kyllä puski vahvasti läpi lantringista huolimatta, muttei se Antonia häirinnyt.
“Ei tällä drinkkitaidoilla ihan taida Krouviin baarimikoksi päästä”, mies virnisti Sarahille. “Sä varmaan osaat tehdä sata kertaa parempia.”
Erämökin juomavaihtoehdot vain olivat aika rajalliset, joten kovin kummoisia drinkkejä niistä ei saisi muutenkaan.
"On tässä jo hyvä alku. Humalaan tässä kuitenkin halutaan päästä", Sarah vastasi virnistellen. Hän oli sammuttanut puhelimensa ilmoitettuaan tarpeellisille ihmisille olevansa tavoitettavissa vasta maanantai-illalla.

Humalanhakuisesta juomisesta kaksikko päätyi saunan lauteille, Sarah oli iloinen, että oli epäilyksistään huolimatta pakannut bikinit mukaansa eikä tarvinnut saunoa sitä myöden yksin tai alasti Antonin kanssa.
"Tässä vaiheessa ne elämän paskat puolet näyttää aika vähäpätöisiltä", nainen huokaisi kiukaan lämpöaallon pyyhkäistessä heidän ylitseen.

Pyyhkeeseen kietoutunut Anton nyökkäsi nojautuessaan seinää vasten. Pienestä nousuhumalasta huolimatta hän ei ollut maininnut Sarahille, kuinka saunassa yleensä kuului olla alasti ja peittänyt omat sukukalleuksensa sinisellä pyyhkeellä uimashortsien unohduttua kotisohvalle.
Eivät he vielä olleet siinä kaveruuspisteessä, että voisivat kekkuloida alasti toistensa edessä - jos nyt koskaan tulisivat olemaankaan.
“Sanoppa muuta”, Anton henkäisi ja vilkaisi vieressään istuvaa naista. Eihän se näky huono ollut, todellakaan, mutta siitä huolimatta hän sulki silmänsä ja keskittyi saunan lämpöön Sarahin vartalon tuijottelun sijasta. Sarah oli kaveri, joten ei kovin toverillista ollut sellainen silmäily.
Ihan niin kuin Aliisakin oli ollut ensin. Kaveri. Turhautunut puuskahdus karkasi Antonin huulilta.
“Vaan sielläpä ne paskat puolet odottelee”, mies murahti.
"Niinhän ne. Tai mun taisi häipyä jo takaisin Englantiin", Sarah vastasi ja vilkaisi sitten Antonia pyöräyttäessään päätään vinosti seinää vasten. Hän ei ollut kertonut Thomaksen käynnistä vielä muille, kuin Jonathanille.

"Thomas kävi uuden kihlattunsa kanssa esittäytymässä viime viikonloppuna", latina paljasti ja heilautti löylykauhasta lisää vettä kiukaalle. Sihahduksen myötä nainen kulautti saunaolutta kurkkuunsa. Päässä surisi jo hyvin, muttei vielä tarpeeksi.

Anton ryki kurkkuaan, sillä oli ollut juuri nielaisemassa kalja-annostaan suusta, kun Sarah oli maininnut Thomasin.
“Kihlatun!?” hän ähkäisi epäuskoisena. “Siis sekö on kihloissa? Milloin te erositte edes, eihän siitä oo kuin, mitä, puoli vuotta? Ja nyt jo kihloissa?!”
Okei, tuota Anton ei todellakaan ollut osannut odottaa. Epäuskoisen huvittunut tyrskähdys purskahti miehen huulilta, kun hän kuvitteli päässään Aliisan lompsivan joku kaunis päivä hänen eteensä kihlasormusta esittelemään. Ei tulisi tapahtumaan, toivon mukaan.

"Jep…" Sarah mutisi ja huomasi, ettei pystynyt vielä nauramaan asialle. Havainto synkisti latinan mielen entisestään, jos hän välitti, hän ei ollut päässyt yli.
"Sen uusi naisystävä myös löi mua avarilla naamaan, eli en ilmeisesti tehnyt kovin hyvää ensivaikutelmaa", Sarah jatkoi, suupieli jo aavistuksen nykien. Hän ei voinut sille mitään, mutta näki edelleen Allisonin teon äärimmäise heikkouden merkkinä, vaikkei hänelläkään ollut aivan puhtaat jauhot pussissaan.

"Ihana elämä, eikö?" nainen hymähti kipaten sitten loput saunajuomastaan kitaansa.
Anton ei vieläkään oikein pystynyt käsittämään kuulemaansa, joten tyytyi vain pudistelemaan epäuskoisena päätään.
“Noh, onnea ja menestystä heille sitten. Tai sitten ei”, mies tuhahti ja katsoi Sarahia.
“Hei mutta, kyllä sä varmasti löydät jonkun paremman kuin joku Thomas”, Anton lausahti filosofisesti. Ihan varmasti Sarahin näköisellä naisella kera mukavan luonteen olisi vientiä. Sitä hän ei epäillyt hetkeäkään.

Anton heitti lisää löylyä, irvisteli hetken paahtavassa kuumuudessa ja kömpi sitten ylös lauteelta.
“Mä lähden ainakin happihyppelylle”, hän puhisi astuessaan narisevalta lauteelta lattialle.

Sarah ei viitsinyt vastata mitään siihen, miten hän löytäisi jonkun. Vakaa päätös siitä, ettei hän ikinä enää tarvitsisi ketään oli se, jossa Sarah halusi pysyä. Tapahtui mitä tapahtui.
"Mä tulen myös. Katsotaan jos rohkenen uimaan", latina virnisteli seuratessaan pyyhe lantiollaan kulkevaa Antonia. Katse liukui havaittavissa olevia selkälihaksia pitkin alemmaksi, kunnes Sarah tajusi mitä oli tekemässä.
Ei. Ystävä.


"Herraisä miten kylmää!!" latina kiljui päästyään takaisin pinnalle. Vesi hänen ympärillään lainehti hypyn jäljiltä ja sen kylmyys teki hengittämisestä vaikeaa. Hampaat kalisivat yhteen, mutta Sarah jollain tavalla silti nautti siitä tunteesta.
"Ootko ihan vvvarma, ettet tule uimaan?" brunette kysyi uidessaan pientä ympyrää laiturin vierellä.
Anton pudisteli päätään tomerasti ja istahti sitten laiturin nokkaan.
“Ei oo uikkareita”, mies virnisti uittaessaan varpaitaan jäätävässä vedessä. Ei todellakaan lähtisi uimaan noin kylmään jorpakkoon, ei vaikka humala kolkuttelikin päänuppia.
Mieluummin hän nauttisi maisemista, mikä kattoi niin laskevassa auringossa kimaltelevan metsälammen kuin siellä uiskentelevan Sarahin.
"Nössö", Sarah velmuili ja ui sitten hieman kauemmaksi laiturista. Vesi oli edelleen hyisen kylmää, mutta ei niin paha, mitä se oli aluksi.
Pienen ohikiitävän hetken Anton pohti, pitäisikö sittenkin vain nakata pyyhe pois ja pulahtaa uimaan, mutta jänisti viime hetkellä.

Hetken uituaan nainen suunnisti takaisin laiturille ja nousi ylös vedestä. Hänen olisi tehnyt mieli suunnata suorilta jaloilta takaisin saunaan, mutta vilkaistuaan Antonia ja seurattuaan tämän katsetta, Sarah jähmettyi paikalleen. Tai niin paikalleen, mitä umpijäässä tärisevä ihminen nyt saattoi olla.

"Ei voi kyllä maisemista valittaa. Tai oikeastaan seurastakaan", brunette lausui ja loi Antoniin sitten humalaisen kiitollisen hymyn. Ele saattoi toki tulla ulos aavistuksen flirttailevalla vivahteella, sillä latina oli humalassa ja Anton näytti… no vähäpukeiselta mieheltä.
“Eipä kyllä”, Anton hymähti. Olisi hän varmasti nauttinut yksinolostakin, mutta Sarahin seura kyllä kruunasi koko viikonlopun.

“Yksinäisten sinkkujen mökkireissu” mies naurahti eikä voinut olla virnistämättä miettiessään, mitä kaksi sinkkua kaukana kaikista voisivatkaan tehdä.
Mutta virne kuitenki katosi nopeasti. Jos ei nyt kuitenkaan… Hänen oli pitänyt pysyä kaukana tallilaisita siinä mielessä, mutta aika surkeasti sekin päätös oli pitänyt. Lipsahtanut jo kolme kertaa - Aliisan kanssa useammankin kerran.

“Hitto täällä oikeasti on kylmä”, Anton hytisi. “Tai sitten en oo vielä tarpeeksi humalassa. Se pitää ainakin korjata ja äkkiä.”
Niinpä mies nousi ylös ja mennessään taputti Sarahia olkapäälle.
"Niin on", latina myötäili ja seurasi illan isäntää kuuliaisesti takaisin saunan puolelle. Lämpö nipisteli kaikkialla, kun kohmeinen keho alkoi jälleen toimimaan.

"Onneksi otettiin lisäoluet mukaan", Sarah päivitteli napatessaan uuden tölkin pukuhuoneen penkiltä sormiinsa. Se oli ehtinyt jo hieman lämmetä, mutta menisi siinä missä kylmäkin kalja.


Sarah oli peseytynyt ensin, antaen seuralaiselleen sitten rauhan nakuilla pesutilassa aivan yksinään. Nainen istahti laiturin penkille katselemaan vielä punaisena auringonlaskun jäljiltä hohtavaa järvimaisemaa. Latina nosti polvet rintaansa vasten ja kietoi kätensä niiden ympärille. Oli outoa ajatella, ettei menisi montaa viikkoa, että järven vesi olisi jäässä ja maisema lumen peittämä. Vuosi oli kulunut aivan liian nopeasti.

“Siinä lämmikettä”, Anton tokaisi ojentaessaan pahvimukillisen Jaffan ja viinan sekoitusta Sarahille. Mies oli käynyt mökistä hakemassa lisää juotavaa peseytymisensä jälkeen, antaen näin Sarahille hetken omaa rauhaa.
"Kiitos."
Kaivettuaan hupparin taskuihin tunkemansa kaljat penkille, hän istahti naisen viereen ja katseli lampea mietteliäänä toivoen, että laho penkki kannattelisi heidän molempien painot.
“Tiedätkös. Tosi kiva, että lähdit mukaan. En kyllä ihan heti uskonut, että oikeasti tulisit”, Anton sanoi tuupaten kevyesti vieressään istuvaa naista.
“Ei varmaan kovin moni muukaan uskois jos kuulisivat”, mies naurahti. Siinäpä olis auburnilaisille juoruilun aihetta.
Sarah hymähti virnistäen. Vaikka hän yrittikin olla välittämättä juoruista, huomasi nainen kuitenkin välillä miettivänsä miten tietyt tilanteet olisivat luettavissa ulkopuolisen silmin. Kuten esimerkiksi se, miten hän oli edellisillä jatkoilla saattanut kaulailla Robertin kanssa hyvinkin näkyvästi yökerhossa.

"En kyllä mäkään olisi uskonut, jos olisi normaali elämäntilanne päällä. Tekee hyvää välillä hypätä suuna päänä tilanteeseen, jossa saattaisi viihtyä. Ja mä olen kyllä viihtynytkin", Sarah vastasi ja huokaisi sitten syvään. Antonin olkapää tuntui pehmeältä poskea vasten.
"Että kiitos sulle, että huolit mukaan. Vaikket nyt saakaan vetäytyä ihan yksin vetelemään kalsarikännejä ja manaamaan sadetta keskelle korpea." Nainen nauroi ääneen mielikuvalleen hyvin yrmeästä Antonista heristelemässä nyrkkejään vettä tiputtelevalle taivaalle.
“No, enköhän mä ehdi kalsarikänneilemään yksin kotonakin, satoi tai paistoi”, mies naurahti huvittuneena. Ei hänellä oikein muutakaan tekemistä tuntunut enää olevankaan.
“Saat sä toki sinnekin tulla seuraksi jos tylsyys iskee”, Anton lausahti nostaessaan käsivartensa ihan vain kaverillisesti Sarahin olkapäiden yli.
"Hah, kiitos", Sarah vastasi ja asettautui mukavasti pehmeää kylkeä vasten. Jaffaviina maistui hyvältä ja humalatila hipoi huoletonta huomista.


"Sä oot oikeesti tosi hyvä ihminen, Anton", nainen kertoi ja nosti katseensa jonnekkin sinisten silmien äärelle.
"Ja ajattele, meinasin pussata sua sillon, kun annoit mun nukkua sun luona. Eli et sä voi ihan huono ihminen olla", huulilla viipyi hölmö, humalainen hymy. Sarahin oli hyvä olla siinä lämpimässä kainalossa, huteran laituripenkin päällä.
“Niin no, en välttämättä olis pahakseni laittanut, vaikka olisitkin pussannut”, mies virnisti. Sekin ilta olisi voinut päättyä ihan toisin, mikäli he oikeasti olisivat suudelleet. Mutta silloin Anton oli ollut huomattavasti vähemmän humalassa, Sarah puolestaan aivan kaatokännissä, joten mies olisi kuitenkin tuntenut olonsa jonkinlaiseksi hyväksikäyttäjäksi.

Anton katsoi Sarahia syvälle silmiin ja mietti, kuinka he nyt kuitenkin olivat siinä, ihan yhtä humalassa molemmat ja sydänsuruissaan.
“Olis varmaan ollut ihan hirveää”, blondi mies vitsaili ja ihan huomaamatta siveli Sarahin käsivartta. Hän kyllä voisi pistää päänsä pantiksi, ettei vieressä istuvan naisen suuteleminen todellakaan olisi hirveää. Siitähän toki voisi ottaa selvääkin.
"Mä olen kyllä aika hyvä suutelemaan", Sarah myönsi ja nojasi sitten vähän lähemmäksi.

Jostain syystä se nojaus jatkui ihan Antonin huulille asti, eikä latinan tarvinnut pohtia siinä oluenmakuisia huulia maistellessaan, että miten sormet eksyivät puolivahingossa vaaleiden hiusten sekaan. Anton oli aika hyvä suutelija myös, Sarah mietti ja nojasi sitten taaksepäin.
"Hups", brunette mumahti ja hihitti sitten.
Antoniakin nauratti koko tilanne, muttei kieltänyt sitä, etteikö Sarahin suuteleminen ollut hyvältä tuntunut. Siitäkin huolimatta, että huulien seikkaillessa toisiaan vasten mielessä oli pyörähtänyt Aliisa sekä miehen itselleen tekemä lupaus, ettei tallilaisiin koskisi enää.

"Ehkä me ei mennä sitä pidemmälle", Sarah virnisteli humalan tehdessä puheesta aavistuksen jo sammaltavaa. Hän ei kuitenkaan siirtynyt kauemmaksi, käänsi vain päätään hieman ja laski poskensa takaisin Antonin olkaa vasten.
Siinä oli hyvä olla.
“Se jos mikä olisi varmasti hirveää”, mies naurahti. “Joten parempi olla kokeilematta.”
Ei. Se ei todellakaan olisi ollut millään tasolla hirveää, mutta Anton ei halunnut pilata tätäkin kaverisuhdetta millään seksillä,vaikka ajatus houkuttelikin.

“Onko nälkä? Vois sytyttää nuotion ja paistaa vaikka makkaraa”, mies kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Päivällä syöty pizza oli pelkkä muisto vain, joten nälkä kurni ainakin Antonin mahanpohjaa.
"On", Sarah vastasi hetkeäkään epäröimättä.

09.09.2019

Antonin puhelimen herätyskello raikasi pikkuisessa metsämökissä aikaisin aamulla ja miehen peiton alta kuului kiroilemista ennen kuin pilpatus loppui.
Eilinen krapula oli muisto vain, mutta nyt olisi seuraava koitos edessä: Nimittäin kahdeksan tunnin kotimatka. Kello ei ollut vielä edes seitsemää, mutta molemmat olivat tulleet yhteisymmärrykseen siitä, että Kallassa olisi hyvä olla ihan ihmisten aikoihin. Antonilla kun olisi huomenna työpäivä.
"Herätys", mies ähkäisi aamukäheällä äänellään viereisessä sängyssä makaavalle peittomytylle ja kurottautui tuuppaamaan varpaillaan Sarahia. Mytty liikahti ja ynisi jotain epämääräistä.
Anton hieroskeli silmäkulmaansa ennen kuin nousi ylös. Kahvia. Oli pakko saada kahvia.

Jostain peiton reunojen alta paljastui kaksi pitkää säärtä ja käsivarsipari, Sarah venytteli pitkään kipeytyneitä lihaksiaan, jota liikunnanpuute ja huono sänky olivat saaneet aikaiseksi. Syvä huokaus karkasi kattoa tuijottavan latinon huulilta.
"Mä en halua", ääni oli kuin epätoivoinen toteamus, jonka saattoi siinä äänenpainossa kuulla vain aikuisen ihmisen suusta. Kun tiesi, että piti siitä huolimatta.

Sarah selvisi keittiön pöydän ääreen villasukat polvissaan ja hupparin huppu päässään. Nainen oli sillä hetkellä kaukana siitä korkokenkiä käyttävästä siististä latinasta, jonka Antonkin oli varmasti tottunut näkemään. Tämä puoli Sarahista oli se, jota ihan jokainen ei päässyt näkemään.
"Sipsiä ja kahvia aamupalaksi. Kyllä nyt etelän tyttöä hemmotellaan", brunette virnisteli ja työnsi sormensa sipsipussiin odottaessaan sitä jälkimmäistä valmistuvaksi.
"Onhan tässä tota terveellistä elämäntapaa harjoitettu koko viikonloppu, niin ei pari sipsiä mitään haittaa", Anton hymyili keitoksiensa äärestä. Kyllä antaisivat Sokat satikutia jos saisivat kuulla miten heidän enemmän ja vähemmän ahkerat ratsastajansa olivat kuntokuuristaan luistaneet.

"Saat kyllä ajaa osan matkasta", mies haukotteli siirtyessään kahvipannun kera pöydän ääreen. "Kunhan et kolaroi mun hienoa Volvoa."
Hienoa auto ei ollut nähnyt kuin ehkä silloin, kun oli naputeltu tehtaalla kasaan. Mutta kyllä sillä tummansinisellä Volvolla eteen- ja taaksepäin pääsi, mikä riitti Antonille ihan hyvin. Ei hänellä kyllä varaa uudempaan autoon olisikaan, vaikka oli auton vaihtaminen mielessä käväissytkin.
"Mä en kyllä vieläkään ymmärrä miksei voitu tulla mun autolla", Sarah mutisi pieni virne huulillaan.

Anton istua törötti penkillään hiuksiaan haroen ja yritti herätä siihen päivään.
"Niiin, se olis ehkä ollut fiksumpaa. Varmaan vie vähemmän polttoainettakin kuin tuo mun syöppö", hän haukotteli.
"Ens kerralla sitten", Anton hymyili leveästi kaataessaan maitoa kahvinsa sekaan. Maitopurkki siirtyi pikkuruisen pöydän yli Sarahille, joka virnisti ja torjui tarjotun maitopurkin.
"Tiedätkö mikä olis kivaa! Vuokrata joskus isommalla porukalla joku mökki jostain", blondin päässä välähti sen jälkeen, kun oli polttanut kielensä kuumaan kahviin. "Vaikka ihan kivaahan meillä on ollut kahdestaankin."
Se sai Sarahin miettimään mökkiretkeä Jonathanin, Matildan ja Thomaksen kanssa. Ehkä samanlainen retki ilman pariskuntia olisi seuraava toteutustapa.
"Mä ainakin oon mukana", latina lupasi.
"Hyvä!" Anton totesi ja ryhtyi sitten miettimään, ketä muita pyytäisi mukaan. Aika lyhyeltä näytti vieraslista miehen päässä sillä hetkellä: Sarah.


Volvon kajarit soittivat huonoa suomipoppia, jonka laulujen sanat kaikki tiesivät. Sarah oli ajanut suunnilleen ensimmäisen puolikkaan matkasta ja antanut sen jälkeen auton omistajalle ajovuoron.
"Aikuineen naineeen mä ooooon…" kaksikko hoilasi hieman nuotin vierestä, sanojen välit täyttyivät naurulla ja juomatauoilla. Sarah nojasi päätään niskatukeen, antoi katseensa ihailla Keski-Suomen maisemia.

"Pitäiskö käydä siellä väliin jääneellä krapulapizzalla jossain, kunhan ollaan Murronmaalla?" Anton ehdotti mutustellessaan huoltoasemalta matkaevääksi ostamaansa sämpylää. Ei se sellainen leipä kauaa aikuisen miehen nälkää pitänyt poissa, mutta jonkin aikaa kuitenkin. Ainakin seuraavalle pissatauko-huoltsikalle saakka.
"Huomenna ehtii palata terveellisen ruokavalion pariin", mies hymähteli huvittuneena. Ihan niin kuin hän koskaan olisi hirveän tarkasti katsonut, mitä suuhunsa pisti.

"Ahh, pitsaa", Sarah mumisi, eilinen pitsanhimo ei ollut lähtenyt mihinkään.

"Huomenna menen kyllä lenkille. Juoksen ainakin puolimaratonin", latina virnuili ja pohti, ettei kyllä välttämättä siltikään jaksaisi tallia enempää. Effille ehkä riittäisi tehokas treeni huomiselle.
"Tai sitten makaan sohvan pohjalla koko päivän ja täytän ristisanoja, kuka tietää", nainen mietti ääneen.
"Jos noista pitäis valita, niin sohva kutsuis", Anton nauroi. Hänen kunnollaan ei puolimaratoneja ainakaan vielä juostaisi, mutta sohvalla maksamiseen kunto riitti aina. "Mut mun pitääkin mennä huomenna jo töihin."
Pelkkä ajatuskin puistatti. Muttei auttanut itku markkinoilla, jostain se piti elantonsa saada ja kaikesta huolimatta Anton piti työstään.

"Ehkä saatan jaksaa tallille mennä töiden jälkeen, mut oli kyllä niin rentouttava viikonloppu et luultavasti vain kaadun suorilta jaloilta sänkyyn töistä tullessa enkä nouse sieltä ennen aamua", mies jatkoi rupatteluaan hymy korvissa.

"Kuulostaa kyllä hyvältä, tuo työn jälkeinen osuus", Sarah virnisteli ja huokaisi syvään rentoutuneena. Lappiretki kaikessa ylä- ja alamäessään oli ollut juuri se, mitä latina oli kaivannutkin.

Sarah oli odottanut sitä pitsaa niin kauan, ettei olisi millään meinannut malttaa odottaa ruokansa jäähtymistä saatuaan sellaisen vihdoin eteensä. Katse kävi vastapäätä istuvassa Antonissa ja näky sai naisen nauramaan ääneen.
"Me oikeasti näytetään siltä, että oltaisiin eletty puskassa viikko tai kaksi", latina kommentoi ja täytti suunsa kuumalla pitsalla.
Anton naureskeli ja hieraisi kämmenellään sänkistä leukaansa.

"Vähän on semmoinen olokin", mies myönsi. Päällä oleva huppari haisi savulta, hieltä ja ehkä vähän vanhalta kaljaltakin.
"Kuumaa suihkua ja omaa pehmeää sänkyä on kyllä ollut ikävä", hän jatkoi katse edessään istuvassa naisessa, joka ei kyllä itsekään näyttänyt niin freessiltä ja huolitetulta kuin yleensä.

Anton antoi katseensa kiertää tutussa pizzeriassa. Aina reissujen jälkeen oli niin haikeaa kuin mukavaakin palata takaisin kotikonnuille.
"Aavistuksen ehkä", Sarah vastasi suupieli virneeseen kaartuen. Hän oli letittänyt hiuksensa kahdelle ranskalaiselle letille, koska edes kaikki maailman kuivashampoo ei olisi pelastanut sillä hetkellä niitä hiuksia.
"Mä oon kyllä jo ihan ähkyssä", latina tunnusti ja nojasi pizzerian loossin selkänojaa vasten. Hän oli saanut puolet pizzastaan syötyä vasta.
"Pitäisiköhän käynnistää puhelin, oli kyllä ihana olla ilman sitä neljä päivää", Sarah mietti ääneen, mutta ei ryhtynyt kaivamaan kännykkäänsä taskustaan ihan vielä.
"Ainakaan mun perään ei kukaan ole kysellyt", mies totesi huuhdeltuaan suunsa kokiksella. Puhelin oli kyllä ollut päällä koko viikonlopun, mutta äänettömällä eikä Anton ollut sitä vilkaissut kuin ohimennen pari kertaa.
Blondikin nojautui selkämystä vasten ja hieroskeli vatsaansa tyytyväisenä. Nälkä oli ainakin lähtenyt ja sen tilalle alkoi uhkaavasti hiipimään pitkästä ajomatkasta sekä täydestä vatsasta johtuva väsymys, mikä sai Antonin haukottelemaan makeasti.

Sarah virnisti huomatessaan miehen haukotuksen, mutta lankesi samaan ansaan heti perään.
"Rankkaa tuo lomailu", latina puuskahti haukotuksen päätteeksi. Toden totta, kotona odottava suihku ja sänky saattaisi kutsua melko nopeasti ottajaansa, kunhan hän pääsisi sinne saakka.
"Mennäänkö?" Sarah kysyi ja nosti katseensa Antonin sinisiin silmiin.
"Mennään", mies nyökkäsi puhistuaan hetken ähkyolonsa kanssa.


"Vieläkö olet sitä mieltä, että olis pitänyt lähteä sillä eikä tuolla mun rotiskolla?" Anton huikkasi konepellin takaa kuskin paikalla istuvalle Sarahille eikä yrittänyt laisinkaan peittää vahingoniloa äänestään.
Bemari ei inahtanutkaan, vaikka Sarah kuinka väänteli ja käänteli avainta virtalukossa. Latina huokaisi turhautuneena ja nousi autosta Antonin vierelle.
"Herra Autokorjaaja-Seljavaara on hyvä ja kertoo tuomionsa", Sarah lausahti ja nosti kätensä puuskaan. Pitkitetty huoltoväli ei ainakaan varmasti auttanut asiaan.

"Epäilen, että sulla on tulpissa vikaa, kun se ei kerran pyöritä konetta ollenkaan. En osaa tarkemmin sanoa ilman parempaa tutkimista. Voidaan hinata se mun töihin huomenna aamulla?" Anton ehdotti.
Sarah huokaisi uudelleen.
"Ei helvetti", latina puuskahti ja hieroi kasvojaan käsiinsä. Hän yritti miettiä kenet olisi saanut hakemaan itsensä kotiin ja millä pääsisi tallille ja… Sarah siirsi katseensa takaisin Antoniin.
"Saanko mä jäädä sun luo yöksi vielä? Kauanko siinä ehkä menee, jos ne on pelkät tulpat?" nainen kysyi ja mietti joko Antonin vieraanvaraisuus olisi kulutettu loppuun.
Mies kallisti päätään ja virnisti. Olisihan hän toki voinut viedä Sarahin kotiinsa vaikka olikin kuluttanut auton penkkiä tänään ihan tarpeeksi. Mutta nainen itse kyseli yösijaa, joten ei Anton vastaankaan laittanut.
"Voit. Eikä siinä mene kuin ehkä tunteroinen jos sitäkään", mies vastasi.

"Saat käydä ensin suihkussa. Siellä on jotain Aliisalta jääneitä kasvojen puhdistuslappusia mitä lieneekään jos tarviit", Anton leikki herrasmiestä ja kurkkasi jääkaappiinsa. Ei siellä ollut kuin valo, pari kaljaa, maitoa ja voirasia, koska hän oli sen tyhjentänyt ennen lähtöä.

"Kiitos", Sarah puuskahti, eikä häntä tarvinnut käskeä kahdesti suihkuun. Sattumalta hän myös tiesi jo mistä sellainen löytyi Antonin asunnosta. Mutta eipä siitä sen enempää.

Puhtaat lökärit ja puhdas toppi tuntuivat taivaallisen hyviltä. Sarahin tummat hiukset tiputtelivat vettä valkoiselle topille tämän kävellessä takaisin olohuoneeseen.
"Toivottavasti en käyttänyt kaikkea lämmintä vettä", latina virnisti, tuntien olonsa noin tuhat kertaa paremmaksi suihkun jäljiltä. Hän nojasi ovenkarmiin ja katsoi Antonia kiitollisena.

Anton oli avannut tylsyyksissään yhden kaljan, vannoen itselleen, että olisi loppukuukauden juomatta.
Tölkki toimi nyt myös hyvänä näköesteenä hölmistyneen tyytyväiselle ilmeelle, mikä oli kohonnut kasvoille sen jälkeen, kun suihkunraikas nainen oli ilmestynyt näköpiiriin.
Ei mitään uutta. Olihan hän nähnyt naisen pelkissä bikineissä pariinkin otteeseen, mutta silti hän ehkä saattoi jäädä sekunniksi liian pitkään jumittamaan katseellaan Sarahin topille tipahtelevia vesipisaroita.
"Jospa et", mies mutisi hymyillen saatuaan katseensa meripihkan värisiin silmiin ja työntyi sitten Sarahin ohitse kohti kylpyhuonetta. Kylmä suihku olisi ehkä muutenkin tarpeen…

Suihku nyt oli muutenkin tarpeeseen eikä mies pitänyt mitään kiirettä tullakseen pois sieltä.
Lopulta hän hipsi ulos kylppäristä pyyhe lanteillaan, vilkaisi sohvalla istuvaa Sarahia ja nykäisi vaatekaapin oven auki.
"Tuleeko sieltä telkkarista mitään katsomisen arvoista?" mies kysyi etsien täydellisen epäjärjestyksessä olevan kaapin syövereistä itselleen puhtaita boksereita.

"Ei oikeastaan. Kung Fu Panda kolmonen tai Bad Moms ainoat vaihtoehdot. Ja yllättäen Modernin Perheen jotain uusintajaksoja", Sarah luetteli selatessaan ohjelmavalikoimaa läpi. Nainen oli saattanut antaa katseensa käydä ohi kävelleessä Antonissa, mutta piti silmänsä nyt visusti television ruudussa.
"Mulle käy oikeastaan kaikki, nukahdan varmaan hetken päästä", latina tunnusti ja haukotteli sanojensa päätteeksi. Tällä kertaa hän pysyisi hänelle osoitetulla sohvalla koko yön, eikä hoipertelisi humalassa Antonin parisängylle vain, koska siinä oli parempi nukkua.
"Moderni Perhe on hyvä", mies mutisi tallustaessaan takaisin vessan suojiin pukeutumaan. Hänen tuurinsa tuntien olisi kuitenkin persaus paljaana kaatunut Sarahin eteen, mikäli olisi yrittänyt keplotella boksereita jalkaansa pyyhkeen alle. Johan hän oli Jusu-paran kerran säikyttänyt vilauttelullaan, joten ei enempää tahattomia nakuiluja tallikavereiden edessä.


"Tehdäänkö taas tasajako. Sä otat peiton ja mä tyynyn?" Anton kysyi istuuntuessaan pehmeälle sohvalle Sarahin viereen t-paitaan ja lökäpöksyihin verhoutuneena.
"En oo vieläkään saanu aikaiseksi ostettua vieraiden varalle ylimääräisiä petivehkeitä. Yleensä nuo yövieraat ovat tulleet saman peiton alle", blondi selitti eikä voinut olla leikillään tuuppaamatta naista kyynärpäällään. Sinnehän se Sarahkin oli edellisellä yökyläkerrallaan eksynyt.

"Sopii, vaikka mun pitää ehkä ostaa sulle vaikka palkaksi yöpaikasta toiset petivaatteet", Sarah nauroi ja painoi televisiosta päälle oikean kanavan.
"Ettei tarvitse sinne saman peiton alle mahtua", latina lisäsi ja tuuppasi takaisin miestä, josta oli ehkä tämän viikonlopun aikana tullut taas vähän läheisempi. Koskaan ei voinut olla liikaa ystäviä.

Mainoskatkon aikana Saran käynnisti vihdoin puhelimensa ja järkyttyi hieman sen aloittaessaan älämölön miljoonan viestin takia.
"Jaahas", brunette mumahti ja lähti purkamaan viestihelvettiä. Jonathan, Ellie, Patrick, Anssi, abuela ja jopa Lauri olivat täyttäneet Whatsapin ja Messengerin. Lauri kysyi Vegasille valvottua treenausta huomiselle. Sarah irvisti hieman, mutta lupautui mennä, siinäpähän sulattelisi kaljojaan ja pizzaa rauhassa.

"Pari viestiä vaan", nainen naurahti ja heitti kännykkänsä sohvan käsinojalle. Suurin osa niistä oli ollut Jonathanilta miehen selkeästi purkaessaan tylsyyttään turhanpäiväisiin memeihin. Sarahin katse kävi Antonissa ja tämä mietti saisiko toinen hänen autonsa kuntoon heti aamusta, jotta ehtisi liikuttamaan Effin ennen Runiacia.
"Ilmeisesti", puhelimen kilkatusta kuunnellut Anton totesi hymyillen.
"Tinderissä tietenkin kaikki miehet toivoneet susta viikonloppuseuraa?" mies sanoi leikkisästi ja pohti sitten, että pitäisikö kyseinen sovellus ladata uudelleen omaan älypuhelimeen, vaikka olikin sitä mieltä että aivan älyvapaata touhua koko tinderöinti. Ehkä se tuotti enemmän "tulosta" naisilla. Varsinkin jos oli sen näköinen nainen kuin hänen vieressään istuva brunette.

"Haha. Luuletko sä, että mä omistaisin Tinderin?" Sarah nauroi ääneen saaden Antonin vain kohauttelemaan olkiaan.

"Mulla on miesseuraa ihan riittävästi ilmankin", latina lisäsi ja iski silmäänsä puolivakavasti. Johan hän oli ollut sinkkunakin vasta...puoli vuotta? Sarah kauhistui ajatusta, sillä kaikesta tuntui olleen vain viikkoja, ei kuukausia - eikä todellakaan puolta vuotta. Sen ajatuksen jälkeen nainen muisti jälleen kysymyksen, joka Robert oli esittänyt baarissa. Hän ei ollut Thomaksen jälkeen ollut muiden, kuin Robertin kanssa. Hän ei seurustellut - ei ollut mitään britin kanssa, mutta silti käyttäytyi, kuin olisi ollut.

Tai olihan hän nyt yhtä Antoniakin suudellut päissään, mutta sitä ei laskettu. Eihän?

"Niin no, et sä varmaan sellaisia tarvitse. Eihän sun varmaan tarvitse mennä kuin tuolla kadulla ensimmäiselle omaa silmää miellyttävälle miehelle ehdottamaan, et miten ois ja se varmasti lähtis sun mukaan", Anton naureskeli ja jätti lisäämättä, että hän ainakin lähtisi mikäli eivät olisi kavereita. Kavereita, jotka nyt vähän olivat pussailleet laiturilla, mutta väliäkös tuolla.
"Tai niin kai se Tinderkin toimii. Tosin kuvat valehtelee aika paljon", mies pohdiskeli. Muutama hänen tinder-deittinsä olivat ainakin olleet aivan erinäköisiä kuin mitä kuvat olivat antaneet ymmärtää.
"Niinhän sitä kuvittelisi", Sarah vastasi virnistellen. Nainen heitti jalkansa koukkuun sohvalle ja nojautui tyynyjen väliin, huokaisten syvään.
"Kiitos vielä, että sain jäädä", Sarah sanoi ja hymyili Antonille kiitollisena.

12.09.2019

"Pue jotain nättiä päälle, pääset kunnon ravintolaan tänään syömään", Patrickin ääni kertoi suljetun makuuhuoneen oven takana. Sarah pysähtyi kesken paidan pukemisen, repi vaatekappaleen takaisin ranteisiinsa ja laski kätensä.
"Mitä?" nainen kysyi epäluuloisena.
"Ravintolaan. Syömään. Tänään", isoveli tavasi ja Sarahin teki mieli heittää jollakin miestä. Mahdollisimman painavalla ja mielellään jollain, jossa olisi terävät kulmat.
"Kuulin kyllä. Miksi? Minne?" hän vastasi ja heitti mustan t-paidan sängylleen.
"Näet sitten. Ihan muuten vaan, pääset säkin ulos tästä asunnosta joskus", Patrick kertoi ja Sarah saattoi miltein kuulla miten miehen olkapäät kohosivat.

"Ihan sama", Sarah huokaisi ja käveli vaatekaapilleen. Mitä ihminen puki päälleen ravintolaan veljensä kanssa?

Pikkumusta kävi hyvin. Siinä oli pitkät hihat, se oli olkaimeton malli ja leikkaus nuoli latinan kehoa juuri oikeista kurveista. Hillityn hyvännäköinen, Sarah mietti ja meikkasi kevyesti. Hän jätti hiuksensa auki, ne olivat kuivuneet sopiville laineille.
"Valmis", Sarah ilmoitti ja asteli olohuoneen puolelle.
"Juuri sopivasti", Patrick vastasi ja siinä samassa ovikello soi. Sarahin kulmat rypistyivät aavistuksen, vielä enemmän, kun veli nousi sohvalta iloisen näköisenä.
"Täydellinen ajoitus", mies mutisi kävellessään eteiseen.

Tuntematon ääni tervehti rappukäytävässä ja Patrick pyysi tämän sisälle. Sarahin mahanpohjassa muljahti ikävästi, hän tajusi veljensä juonen liian myöhään.
"Tässä on Sarah, Sarah, tuttavani Valtteri. Hän on palomies", Patrickin äänestä tihkui ylpeys, kun Sarah mulkaisi veljeään pahasti.
"Ilmeisesti sinä et ole viemässä mua syömään?" latina kysyi, pitäen pahimman terän poissa äänestään Valtterin vuoksi.
"Enhän sanonutkaan niin missään vaiheessa. Kerroin vain, että pääset syömään. En sitä, kenen kanssa. Pahoittelut siskoni puolesta, hän ei ole käynyt sokkotreffeillä pitkään aikaan."

Sarahin teki mieli kieltäytyä kohteliaasti, mutta tiesi, ettei Patrick olisi antanut periksi. Hän huokaisi syvään, luovuttaen vastarintansa jo ennen sen alkamista.
"Sori, mä laitan vaan kengät jalkaan", nainen mumahti ja loi veljeensä vielä terävän katseen. Ei ehkä paras mahdollinen asettelu, Sarah olisi mieluummin jäänyt kotiin hyvän leffan ääreen, siitä huolimatta latina päätti pitää mielensä avoimena.

Valtteri ajoi mustalla, uudehkolla Volvolla, avasi oven herrasmiesmäisesti ja puhui taukoamatta. Töidensä lisäksi mies harrasti salibandyä, lenkkeilyä ja vapaaehtoistyötä eri paikoissa. Sarah yritti keskittyä miehen puheeseen, samalla, kun mietti mihin häntä oltiin viemässä.

"Oletko sä kauankin harrastanut hevosia?" Sarah hätkähti hiljaisuudesta, joka seurasi kysymystä.
"Hmm, lapsesta asti", nainen vastasi ja hymyili. Valtteri näytti hyvältä, mutta ensivaikutelma miehestä ei ollut kovin kaksinen. Tämä nyökkäili ja pysäytti sitten autonsa Murronmaan keskuskadulle vinoparkkiin.
“Sun veljesi suositteli tätä ravintolaa”, Valtteri kertoi, kun he pysähtyivät tummanpuhuvan liikkeen eteen. Sisällä oleva tunnelmavalaistus yhdistettynä lähekkäin istuviin pariskuntiin näytti juuri Patrickin kaltaiselta ravintolalta. Vihreiden silmien katse pysytteli Sarahin kasvoilla hieman liian pitkään, saaden Sarahin hymyilemään ensimmäistä kertaa aidosti sinä iltana.
“Mitä?” nainen kysyi vastaten katseeseen.
“Ei mitään, sulla on kauniit silmät”, Valtteri kertoi ja nykäisi sitten ravintolan oven auki.
“Mä tiedän”, Sarah vastasi virnistäen ja astui hämärään valaistukseen. Hän näki, miten miehen kasvoille levisi virne.

Valtteri jatkoi puhumistaan, mutta Sarah huomasi tahdin hidastuvan jo pikkuhiljaa.
“Sori, mulla on tapana puhua ihan liikaa, kun oon hermostunu”, mies selitti saaden seuralaisensa virnistämään hieman.
“Parempi kai se, kun mykistyä täysin”, latina vastasi ja nojasi pyöreään pöytään kyynärpäällään.
“Miten sä tunnet mun veljen?” Sarah pääsi kysymään ensimmäistä kertaa sinä iltana. Hän ei ollut aivan varma, mutta kuvitteli nähneensä lievän punan leviävän Valtterin kasvoille, ennen, kun tämä rykäisi kurkkuaan hieman.

“Me kuvattiin… sellainen kalenteri.”
“Palomieskalenteri?”
“Jep.”
“Mikä kuukausi sä olit?”
“Kesäkuu.”
“Vai niin… Mitenkäs mun veli siihen liittyy?” Sarahia nauratti vähän.
“Niillä oli jotkut muut kuvaukset samalla paikalla samaan aikaan ja se tuli, no, ihailemaan meidän kuvauksia.”
“Miksen ylläty?”

Sarah oli tyytyväinen siihen, että Valtterin ensivaikutelma oli ollut niin väärä. Miehen kanssa oli hetki hetkeltä helpompi keskustella, se oli sellaista pintaliitoa, jossa ei tarvinnut kertoa vaikeista asioista. Valtteria kiinnosti tietää miten hevosen saisi kääntymään, miten sen sai tekemään mitä halusi ja millaista oli työskennellä baaritiskin takana. Latina nautti siitä, miten vähän mies tiesi hänestä ja että tämän vihreät silmät pysyivät tiiviisti hänen ja ruoan välillä.

“Mun pitää kyllä myöntää, että mä en odottanut sokkotreffien olevan näin mukavia”, Valtteri kommentoi maksettuaan heidän ruokailunsa. Kaksikko käveli hiljaista katua pitkin miehen autoa kohti katuvalojen luodessa kellertävän polun heille.
“Mmm, tämä oli kyllä kokeilemisen arvoinen ilta”, Sarah myönsi ja hymyili hieman. Hän oli jo unohtanut miltä tuntui olla treffeillä.
Lämpimät sormet hivuttautuivat viileiden sormien lomaan varoen, kysyvästi. Sarah tunsi sydämensä lyövän hetken kovempaa, mutta ei vetäytynyt pois. Vihreiden silmien katse pysyi hänessä ja latina hymyili, siinä ei ollut mitään väärää, että käveli hetken käsi kädessä.

“Onko sulla kylmä?” Valtteri kysyi pehmenneellä äänellä ja Sarah pudisti päätään.
“Pärjään kyllä”, nainen lisäsi vielä, mutta siitä huolimatta toinen riisui puvuntakkinsa päältään ja nosti sen latinan olkapäille.
“Kiitos”, Sarah hengähti ja Valtteri laski kätensä hänen alaselälleen.

“Haluatko mennä vielä jonnekin?” kysymys esitettiin toiveikkaalla äänensävyllä, Sarah tutki kasvoja, joita tummat hiukset reunustivat. Ne olivat aseteltu siististi taaksepäin, latina mietti ylettyivätkö ne luonnollisessa tilassaan miehen poskipäille asti.
Halusiko hän viettää vielä aikaa palomiehen seurassa?
“Mulla olisi yksi idea”, Valtteri lisäsi, kun Sarah oli pitkittänyt vastaustaan liiaksi.
“Mikä idea?” latina tiedusteli ja he pysähtyivät Volvon vierelle.
“Näet sitten, jos haluat”, mies vastasi ja hymyili. Pehmeät sormet koskettivat varoen Sarahin ranteen ihoa, brunette ei laskenut katsettaan vihreistä silmistä.
“Hyvä on. Mutta mulla on töitä huomenna aamulla, en voi olla pitkään”, nainen vastasi. Valtteri avasi hänelle auton oven, Sarah huokaisi päästyään istumaan ja mietti mihin oli lupautunutkaan.

“Sun pitää sulkea sun silmät”, Valtteri vaati ja ojensi käsiään heidän väliinsä. Meripihkan väriset silmät tarkkailivat vieraita kasvoja, yrittäen päättää oliko toinen sellaisen luottamuksen arvoinen.
“Lupaan, että se on sen arvoista”, mies lisäsi, kuin lukien hänen ajatuksensa. Sarah siristi silmiään hieman, henkäisi syvään ja sulki sitten silmänsä, ojentaen kätensä toisen käsiin. Hän mietti miten palomiehellä saattoi olla niin pehmeät kädet.

“Tässä pitää vähän varoa, juuria polulla”, Valtteri varoitti.
“Kai sä tiedät, että mulla on viidentoistasentin korot jalassa?”
“Varovasti. Voin mä sut kantaakin.” Sarah kuuli virneen toisen äänestä.
“Ei tarvitse.”

“Istu alas, siinä on penkki”, mies neuvoi. Sarah mietti oliko tämä se kohtaus, missä hänet lukittaisiin kellariin kahleisiin ja pidettäisiin siellä vuosikausia vankina.
Hän istui siitä huolimatta, värähtäen tuntiessaan puisen penkin jalkojensa alla.
“Saat avata”, Valtteri kertoi ja istui hänen viereensä.

He olivat kallion kielekkeellä. Tumma metsä avautui heidän alapuolellaan, se oli musta massa latvojen kurotellessa toinen toistaan korkeammalle. Metsänrajan yläpuolella avautui henkeäsalpaavan kaunis tähtitaivas, jonka reunalla loisti valtavan kokoinen lähes täydessä mitassaan oleva kuu. Sen punertava pinta näytti epätodellisen kauniilta heidän näkökulmastaan.
Sarah ei voinut olla pidättämättä yllättynyttä henkäystään.

“Sanoinhan, että se olisi vaivan arvoista”, Valtteri lausahti, tutkien naisen kasvoja yhtä tarkasti, kuin tämä tutki heidän edessään avautuvaa tähtitaivasta.

Hän muisti kuinka oli tutkinut sitä samaa taivasta uutena vuotena.
Muisti kuinka taivas oli värjäytynyt sinisen ja punaisen väreihin, miten tasaisesti Thomaksen sydän oli lyönyt sinä yönä.

“Anteeksi”, Sarah henkäisi ja pyyhkäisi silmäkulmasta karanneen kyyneleen poskeltaan.
“Kaikki hyvin?”
“On, mä en tiennyt, että tällainen paikka olisi näin lähellä. Täällä on todella kaunista”, latina selitti ja tunsi miten Valtterin käsivarsi kietoutui hänen olkapäälleen. Sarah ei halunnut kehonsa jännittyvän, mutta tunsi sen tekevän juuri niin. Syvään hengittäminen auttoi saamaan jännityksen lievemmäksi. Valtteri tuskin tunsi eroa.

“Mennäänkö?” mies kysyi, kun he olivat istuneet hetken. He olivat puhuneet vain vähän, Sarah oli miettinyt, että tämän paikan oli pakko merkitä Valtterille valtavasti.
“Mennään vain. Kiitos, että näytit tämän”, latina sanoi ja nousi miehen avustamana jaloilleen. He olivat yhtäkkiä kovin lähekkäin, Sarah tuijotti hämärässä Valtterin silmiä. Tummaverikön suu avautui aavistuksen, hetken ajan he vain seisoivat siinä, miettien tekisikö kumpikaan aloitetta.
Pehmeät sormet laskeutuivat Sarahin leukaperälle, katse oli kysyvän varovainen.
“Saanko suudella sua?” Valtterin ääni oli pehmeä, eikä tämä liikkunut milliäkään. Sarah puri vaivihkaa alahuultaan. Hän mietti miten toinen olisi reagoinut, jos hän olisi pudistanut päätään.

Hiussuortuva karkasi korvan takaa, kun latina nyökkäsi pienesti.

Ehkä siinä oli se, että häneltä oli kysytty lupaa ennen suudelmaa. Tai ehkä se, että Valtterin ote ei valunut hänen kehollaan alemmaksi. Ehkä se, ettei se vain tuntunut oikealta.
Sarah vetäytyi kohteliaasti kauemmaksi. Valtterissa oli kaikki, mitä nainen saattoi haluta miehestä. Mutta siitä puuttui kipinä, eikä sitä voinut sytyttää ajankaan kanssa.
“Mennäänkö?” latina kysyi ja kurotti koskettaakseen vielä miehen sileäksi ajettua poskea varovasti. Valtteri nyökkäsi ja he lähtivät kävelemään polkua pitkin paikkaan, johon tummaverikkö oli pysäköinyt autonsa.

17.09.2019

Sarah nyppi etusormen kynnellä irti pientä mutatahraa ruunikonkimon orin etujalasta. Vargas tuntui jännittyneeltä, mutta latina pyrki pitämään ajatuksen poissa mielestään asettaessaan pintelipatjaa orin vasempaan etuseen. Ruskea villapinteli kääriytyi patjan päälle vaivattoman säännöllisesti. Pintelöiminen oli taidetta, jossa pystyi kehittymään ajan kanssa ja Sarah oli harjoitellut paljon.

Valkoinen karvapeite ei juurikaan pölähdellyt naisen laskiessa tummanvihreän Wegan kouluhuovan orin selkään. Hevonen huovan alla liikahti hieman, mutta tyytyi kääntelemään korviaan tanssahtelemisen sijaan. Sarah nosti mustan koulusatulan Vargasin selkään, nosti huopaa ylemmäksi sääntilaa kohden ja kiesi sitten hevosen oikealle puolelle pujottaakseen satulahuovan vastinhihnoihin.
"Hei, hei, hei", Sarah ynähti yllättyneenä orin työntäessä hänet miltein hoitopaikan seinää vasten. Kimo palasi takaisin paikalleen ja hetken päästä heidän seuraansa liittyi hevosen omistaja.

"Heippa", latina tervehti ja mittasi juuri oikean puolen jalustimen pituutta itselleen sopivaksi.
"Hei", Lauri vastasi ja antoi hetken aikaansa Vargasille. Sarah sai sillä aikaa mitattua vasemmankin puolen jalustimen oikean pituiseksi.
"Me ollaankin suitsia vaille valmiit", latina kertoi hymyillen ja laittoi kypärän päähänsä. Anatomisesti muotoillut ruskeat suitset pujahtivat Vargasin päähän, kuin ne olisi varta vasten oria varten tehdyt. Sarah yritti olla irvistämättä tässä vaiheessa varustamista, eikä sanonut ääneen kuinka ruskeiden suitsien kanssa olisi pitänyt käyttää ruskeaa satulaa. Tai sitten Vargasilla olisi pitänyt olla mustat suitset kouluratsastusta varten.

Lämmittelyravin merkitys oli ilmeisesti tänään jätetty kertomatta Vargasille. Se nosti etujalkojaan vaativana, saaden Sarahin hieman yllättyneeksi ratsunsa yllättävästä etenemisestä. Hän oli tottunut kovaan menoon, säpäkkään menoon, mutta sellainen suoranainen machoilu oli täysin uutta. Ville oli ollut espanjalaisrotunsa verran näyttävä, mutta senkään kanssa ratsastaminen ei ollut koskaan tuntunut aivan siltä. Pidätteiden läpisaaminen ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen asia tänään.

"Sillä on näköjään vielä vähän enemmän motivaatiota vapaapäivän jälkeen. Nyt sun täytyy keskittyä kanavoimaan se energia käyttöösi, tai se kiikuttaa sua kuin märkää rättiä. Istu syvälle satulaan, pidä keskivartalon korsetti kasassa ja aseta sille raamit."

Lauri oli ollut siihen saakka hiljaa, mutta miehen äänen kuultuaan Sarah keskittyi noudattamaan tämän sanoja. Vargasin valtava ravi ei muuttunut nopeasti, jokaisen edistysaskeleen myötä ori tuntui hakevan omansa takaisin, kunnes antoi jälleen piirun verran ratsastajalleen periksi. Se pyöristi kaulaansa, jääden aavistuksen tyhjäksi edestä ja Sarah pyrki ratsastamaan aktiivisemmin jalallaan. Hetken ajan Vargas juoksi vain enemmän alta pois ja latinan oli pakko tehdä aavistuksen kovempi pidäte saadakseen orin ymmärtämään, että nyt haettiin vauhtia hitaammaksi ja tuntumaa paremmaksi.
"Pidäte keskivartalosta tai se laittaa kahta kauheammin hanttiin", Lauri ohjeisti kärsivällisesti.

Ratsukko työskenteli kahdeksikolla keskellä maneesia, Sarah sai pikkuhiljaa machoilevan Vargasin kuuntelemaan itseään. Ori pysyi vahvana edestä, sen liike kohdistui edelleen enemmän ylös, kuin eteen, mutta latina päätti antaa asian olla. Joka tapauksessa hänen olisi jossain vaiheessa totuttava sellaiseen ylämäkeen nousevan hevosen ratsastamiseen ja Vargasin kanssa orin omistajan silmien alla sellaista oli ihan hyvä treenata. Eikä Sarah myöskään halunnut rangaista kimoa liikkeestä, joka näytti älyttömän hyvältä joka kierroksella, kun meripihkan väriset silmät näkivät heidät peilistä.
Rentoutumisharjoitukset antoivat ratsukolle rytmin, jota oli helppo noudattaa. Latina vaihtoi suuntaa ja antoi Vargasille yhä selkeät ohjeet. Machomaisuus jäi, mutta Sarah sai Laurin avulla kanavoitua liikkeet omaan käyttöönsä. Meno oli edelleen aavistuksen holtitonta, tahti ei pysynyt täysin tasaisena, mutta ne olivat asioita, joita nainen pystyisi jatkossakin työstämään.

Kontrollin saatuaan Sarah ryhtyi Laurin ohjeistuksella käymään läpi kouluradan ohjelmaa. Hän oli ilmottautunut tänään kuukauden päästä järjestettäviin koulukilpailuihin sekä Effin, että Vargasin kanssa. Siitä huolimatta, että nimen kirjoittaminen osallistujalistaan Laurin hevosella saisi mahdollisesti aikaan reaktioita ihmisissä, Sarah oli tyytyväinen päätökseensä. Vargas oli hyvä kakkoshevonen, sillä kaikesta huolimatta Sarah halusi keskittyä Effiin ja tamman kanssa kehittymiseen.

"Sellainen päivä sitten", latina puuskahti päästäessään Vargasin ohjat liukumaan sormiensa lävitse. Hän olisi ehdottomasti suihkun tarpeessa sen treenin jälkeen. Orin vapaapäivä ja löysempi liikutus ennen vapaata olivat selkeästi tehneet tehtävänsä kirpeän syysilman kanssa.
"Seuraavan kerran voisit laittaa sille kanget. Voidaan sitten miettiä, millä suitsituksella starttaatte", Lauri vastasi ja hymyili ystävällisesti.
Sarahin teki mieli kysyä vitsaillen, että olivatko ne sentään saman väriset satulan kanssa, mutta jätti sanat lausumatta.
"Sopii", nainen virnisti.

24.09.2019

Perheen sisällä ei tunneta henkilökohtaisia rajoja.

"Senkö takia sä et suostu käyttäytymään normaalisti? Koska sä olet ihastunut siihen veljen kaimaan, rakentanut pilvilinnat teidän ympärille?"
"Sä et tiedä mitään mistään, anna olla, ennen, kun mä suutun."
"Hah. Sinä? Suutut? Sä olet hädin tuskin kiukustunut viime aikoina. Pehmentynyt, kuin liian kauan keitetty pasta."
"Mua ei kiinnosta mitä mieltä sä olet, tai mitä ikinä vertauskuvia sä kuvittelet käyttäväsi."
"Silti sä olet. Pehmentynyt. Aiemmin olisit marssinut sen pojanvätyksen luokse ja kertonut sille miten Reyesien kanssa asioidaan."
"Aiemmin mä olinkin idiootti, mun ei tarvitse varmaan kertoa sulle missä suunnassa ulko-ovi on. Käytä sitä."
"Aiemmin sä olit vahva. Tiesit mitä halusit ja otit sen. Sä annat sen kävellä sun yli..."
"Jódete, Patrick!"

Porraskäytävässä kaikui voimalla suljetun oven paukahdus ja kiireiset korot porrastasanteilla.

"Sarah!"

"Piérdete, hermano!"

Navakka tuulenpuuska nappasi avonaisen takin helmasta kiinni saaden sen kantajan hytisemään kylmästä. Vetoketjusta lähti korkea ääni sormien sulkiessa kehon lämmön takin sisälle. Askel jatkoi matkaansa, paljaat kädet piiloutuivat takin lämpimiin taskuihin.
Turhautunut huokaus karkasi syystuulen mukana kellertävien katulamppujen valaisemaa tietä pitkin.

"Viski kuivana, kiitos."
"Yksin liikkeellä?"
"Mmmh. Laita tuplat."
"Vaativaa, Reyes."
"Ole hiljaa ja vinguta mun visaa."

Krouvin kulmapöytä oli hiljainen. Ehkä se johtui siitä, että tiistai ei ollut kaikkein kannattavin ajankohta baari-illalle. Ruskeat kiharat karkasivat niitä pidelleen korvan takaa, kutitellen matkallaan posken herkkää ihoa. Viskilasi kallistui aavistuksen ja laskeutui takaisin tummalle puupöydälle.

"Can you do one little thing?"
"Anything."
"Be mine."
...
"I can't"

Muisto häilyi jossakin viskilasin reunalla, tasapainoillen siinä kuin trapetsitaiteilija kahden rakennuksen välillä. Välillä sen tasapaino järkkyi, kuin kadoten köyden taakse, antaen kuristavan tunteen kantajalleen. Sitten se löysi jälleen tiensä, keho asettui linjaansa ja kaikki oli jälleen melkein, kuten ennenkin.
Viski maistui hyvältä ja samalla se sumensi hieman näkökenttää. Se vei terävimmiltä sirpaleilta niiden voiman, asettautui raskaiden ajatusten ja niiden pohtijan väliin.
Vähän kuin suojamuuri, joka päätti ottaa välillä ohjat omiin sormiinsa.

Seikkailevat kädet tuntuivat hyviltä iholla, joka kaipasi läheisyyttä. Hämyisen baarin vessojen lähellä oleva seinä raapi kiinni vaatteisiin, suudelma vaihtui vaativammaksi, kädet määrätietoisemmiksi. Siihen ajatukseen oli helppo uppoutua, kunnes jokin sisällä hirtti kiinni saaden kaksikon eroamaan väkivaltaisesti. Punaiset veripisarat valuivat miehen leukaperällä.

"Au."
"Sori. Mun pitää mennä."
"Hei, ei se haittaa, kyllä..."
"Mä en... Sori."

Kylmä tuuli oli pahempi kotiinpäin mennessä. Se tunkeutui suljetun takin lävitse, ravisteli luihin ja ytimiin saakka brunettea, jonka pää painui tuulta vasten. Hiukset sotkeentuivat, kiharat tarttuivat toisiinsa ja piilottivat kasvot vastaantulevilta ihmisiltä. Kalla oli hiljainen siihen aikaan yöstä, alarapun ovi narahti hieman auetessaan.

"Patrick?"

Hiljaisuus vastasi pimeässä asunnossa. Eteisen valo surisi hiljaa ja katse kohtasi lipaston päälle jätetyn paperilapun.
Lo siento, hermana.
- P.

Huokaus hukkui hiljaiseen kotiin korkokenkien jäädessä eteisen lattialle epäjärjestykseen. Vaatekappale toisensa perään saatteli matkan eteisestä sängylle, jonka jouset antoivat juuri sopivasti periksi kehon alla. Lämmin untuvapeitto tuntui hetken viileältä kehoa vasten.
Puolikuun loiste valaisi kylmällä sävyllä yksinäisen ihmisen makuuhuoneen jokaisen yksityiskohdan. Se paikka ei sopinut rikkinäisille ihmisille, seinäkellon tikitys tuntui läpäisevän ihon jokaisella iskullaan.

Oli enää neljä tuntia aamuun.

25.09.2019

Keskustan sali oli melko tyhjä siihen aikaan vuorokaudesta. Sarah kietoi käsiinsä siteitä ja antoi katseensa kiertää käyttämättömissä kuntolaitteissa.

"Kiva kun se sun poikaystävä muuttaa Kallaan!"

Se oli kuin kameran salama, sokaisi ihan sekunnin sadasosaksi, kunnes elimistö alkoi jälleen toimia. Pysähtynyt käsi jatkoi tuttua liikettä, pyörittäen sidettä kämmenen ympärille tottuneesti.
Uskoiko hän Märtaa?

Nyrkkeilyhanska tuntui hyvältä kädessä, Sarahilla oli ollut viime aikoina niin kiire, ettei ollut kerennyt kunnolla nyrkkeilemään. Kesti hetken, että nainen sai rytmistä kiinni, salin kajareista soiva suomipoppi ei ainakaan helpottanut asiaa. Turhautunut huokaus karkasi Sarahin huulilta ja tämä asteli äänentoistolaitteen luokse ja vaihtoi sieltä menevämmän soittolistan päälle.

"Eihän mulla ole poikaystävää!"
"Eikö! Voi, luulin, että sen - tai siis sun! - takia se Roobertti tänne muuttaa."

Miksi, tai oikeastaan mistä, Märta olisi keksinyt niin perättömän juorun, jos se ei ollut totta? Mikä idea oli käydä pudottamassa sellainen pommi hänelle, jos tarkoituksena oli vain kiusata valheella? Eikö sitten olisi ollut toimivampaa sanoa vaikka, että Thomas oli muuttamassa takaisin Suomeen uuden avovaimonsa kanssa?
Ei, kyllä tämä nimenomainen pommi toimi paljon tehokkaammin, sillä Sarah ei voinut laskea asiaa mielestään.

Miksei Robert ollut itse sanonut mitään?

Rytmi löytyi kuin itsestään, Sarah yritti olla ajattelematta enempää asiaa. Se kuitenkin pyöri jossakin taustalla ihan, kuin itsepintainen hyttynen, odottaen vain hetkeä, jolloin pyrkiä takaisin iholle. Sen ininä pysytteli lähellä.
Sarah ei ollut puhunut Robertin kanssa kahteen kuukauteen: olihan toinen hyvin selkeästi laskostanut hänen eteensä, ettei halunnut olla edes ystäviä. Siitä huolimatta latinan mielessä häilyi humalaiset suudelmat, seikkailevat sormet iholla ja ... Sarahin ajatukset pysähtyivät nyrkkeilysäkin lyödessä häneltä melkein ilmat pihalle.
"Helvetti", nainen sähähti ja istui salin lattialle.

Jos Sarah olisi ollut kunnon salapoliisi, hän olisi ajanut Kaajapuroille ja tutkinut itse oliko Märtan sanoissa perää. Itsevarmuudestaan huolimatta nainen ei ikinä (enää) kehtaisi astella sinne ilman pätevää syytä. Hän tarvitsisi vähintään rikoskumppanin, eikä Elliellä ollut sen enempää asiaa Purtseille. Tai Jonathanilla. Anton... Antonilla oli.
Sarah virnisti hieman.
Anton liikutti sitä Jessen Sallia Purtseilla ja saattaisi haluta mukaansa puominnostajan? valokuvaajan? Millä verukkeella Anton ottaisi hänet mukaansa?

Tai sitten Sarah vain odottaisi, kuten kuka tahansa kypsä aikuinen tekisi.

Latina irroitti nyrkkeilyhanskat käsistään ja ryhtyi venyttelemään.Takareisiä kiristi naisen kurotellessa otsallaan polviaan kohden, ruskeat hiukset valuivat makaamaan säärien päälle. Nekin olivat kasvaneet pituutta reilusti sen jälkeen, kun puoleen selkään ylettyneet kiharat oli leikattu polkka-pituisiksi melkein vuosi sitten.
Kesä oli vierähtänyt ohi kuin varkain ja Sarahilla ei ollut mitään hajua mitä tulisi tapahtumaan ennen seuraavaa kesää.

Robert Harrington oli ehkä muuttamassa Kallaan, eikä Sarah tiennyt yhtään miten uutiseen olisi pitänyt suhtautua.

28.09.2019

Ensimmäinen osa, kirjoitettu yhdessä Jonathanin kanssa.

"Kolme olutta", nainen tilasi heidän päästyään Krouvin tiskille asti.
"Jonathan maksaa", hän lisäsi Kasperille virnistäen ja antoi ystävälleen tilaa tiskillä. Ja kuin käskyn saaneena (ja sitähän se oli) Jonathan ojensi maksukorttinsa baarin toiselle puolelle.
"Ja mä luulin Patrickin ottavan jotain fancya kuravettä tai jotain", mies lisäsi ja vilkaisi miestään vieressä. Patrick tuhahti huvittuneesti.

Kasper asetti lasit tarjottimelle ja Jonathan otti sen hymyillen tiskiltä. Sarah vei kolmikon seinustalla olevaan loosiin ja pujahti sohvalle pöydän toiselle puolelle. Jonathan asetti tarjottimen pöydälle ja pujahti naista vastapäätä.
"Vielä kerran, kiitos", mies sanoi ja nosti jokaiselle oluen eteen.
"Sä autat mua, mä autan sua", Sarah vastasi hymyillen ja nosti oman oluttuoppinsa huulilleen. Hänen ajatuksensa häilyivät jossakin Märtan tarjoamissa juoruissa ja kisoissa, johon lähtisi maanantaina ensimmäistä kertaa itse kuskina. Luojan kiitos Ellie oli saanut päivän vapaaksi töistä ja tulisi auttamaan häntä.

"Onko teillä suunnitelmia pyhäinpäiväksi? Houkuttelisi vähän järjestää jotkut naamiaiset", Sarah puhui ääneen tarjoten mielelleen muuta ajateltavaa.
"Naamiaiset? Count me in", Jonathan virkkoi ja otti suullisen oluestaan. "En Patusta tiiä, mut mä ainakin voisin vetästä ylleni jonkun maailman typerimmän asun", mies virkkoi ja vilkaisi Patrckia.
"Ellet sä oo ehtiny suunnitella jotai omia menoja ilman mua?" Jonathan laski katseensa kaljaan. Tiedä siitä, vaikka Patrickilla olisi duunikeikka jossain. Taas.
"Jonny on Batman ja Patrick Robin? Vai kissanainen?" Sarah kiusoitteli ja väisti pöydän kulhosta noukitun pähkinän vaivatta. Se päätyi johonkin lattialle naisen selän taakse.
"Ei mulla pitäis olla siellä mitään, tarkistan vielä kotona", Patrick vastasi poikaystävälleen ja siemaili olutta varsin sivistyneesti.

Jonathanin huokaus kertoi enemmän kuin tuhat sanaa.
99% varmuudella Patrick on jossain työkeikalla. Kuten mies on ollut lähes jokaisen viikonlopun kuluneen kahden kolmen kuukauden aikana.

"No… Ilmottele ku tiiät", mies sanoi yrittäen kuulostaa kuin mitään ei olisikaan. Jonathan silti kaipasi Patrickia ja oli muutenkin luonteeltaan enemmän läheisyydenkipeä tyyppi kuin Patrick. Ainakin sen perusteella, mitä mies näytti ulospäin.
"Sarah voiki pukeutuu vaikkapa…. Hmm…", Jonathan käänsi katseensa brunetteen ja naputti etusormellaan leukaansa.
"Snow White. Ehkäpä löydät sun prinssis niist juhlista?"
Sarah nauroi.
"Tai sitten seitsemän pientä kääpiötä? Nehän menee melkein prinssistä", nainen vastasi virnistäen. Hän oli jo kerran luullut löytäneensä oman prinssinsä, mutta se tarina oli lopeteltu vähemmän onnellisesti.

"Jos mä olen lumikki, sä saat olla kääpiö ehdottomasti", Sarah kertoi katse Jonathanissa.
"Sitten mä en tule niihin bileisiin. Edes mun kropalla ei saada naiskääpiötä hyvännäköiseksi", Patrick totesi saaden Sarahin mulkaisemaan veljeään.
"Väitätkö sä, että kääpiöt ei näytä hyvältä?"
"Väitän."
Sarah tuhahti.
"Isn't that extremely racist?" Jonathan kysyi kohottaen kulmiaan Patrickille. "Ja kääpiöistä puheenollen, Patrick vois olla Notre Damen kellonsoittaja. Pessimismi on vahva teissä kahessa", mies jatkoi virnistäen ensin miehelleen ja sitten Sarahille.
Patrick hukutti tuhahduksensa oluttuoppinsa pohjalle. Hän näyttäisi kyllä niille kahdelle kyttyräselkäiset hirviöt.

Ensimmäiset oluet olivat pian juotu ja Jonathan tarjoutui hakemaan uudet. Tiskille ilmestynyt jono kuitenkin kesti ja kesti, mutta pian entinen tallimestari päättäväisenä odotti oman vuoronsa.

"Voitko sä olla vähän vähemmän flirtti mun poikaystävän kanssa?" Patrick kysyi siristäen silmiään. Sarah naurahti epäuskoisesti.
"Vähemmän flirtti? Mä en flirttaile Jonathanin kanssa ja sen lisäksi - etkö sinä ihan itse juuri käskenyt mun flirttailla enemmän?"
"Muiden ihmisten kanssa, ei Jonnyn."
"Kai sä tiedät, että sä et omista sitä?"

Patrick ei vaivautunut vastaamaan edes, mumahti vain käyvänsä vessassa. Sarah huokaisi ja pyöritteli päätään.
Jonathan laski uuden oluttarjottimen pöydälle ja vilkaisi vessojen suuntaan lähtenyttä Patrickia ja sen jälkeen hieman happamalta näyttävää Sarahia.
"You okay? Söitkö sitruunan?" mies naurahti hieman vaivaantuneena. Jos kyseessä olisi kaksikon perhesuhteeseen liittyvä erimielisyys, Jonathan aikoi pysyä mahdollisimman kaukana siitä.
"Mistä mä semmosen olisin yhtäkkiä repinyt?" Sarah kysyi virnistäen. Hän ei aikoisi puhua Partickista mitään tämän selän takana, vaikka houkutus olikin suuri.

"Mitäs uutta sun elämään? Muuta, kuin muutit maailman parhaan tyypin luo asumaan?"
"Uutta? Ei mitään. Kirjaimellisesti", Jonathan hörähti. Kunnes muisti vastaamattoman puhelun veljeltään. "Paitsi… En tiiä kiinnostaako sua viimesimmän jälkeen, mut Thomas oli yrittäny soittaa tos pari iltaa takaperin."

Veljekset olivat olleet täysin radiohiljaisuudessa viimeiset viikot Thomaksen lähdettyä takaisin Britteihin uuden naisensa kanssa illalliskatastrofin jälkeen. Nyt, Jonathan oli tuijottanut puhelimensa näyttöä veljen odottaessa toisen vastaamista. Tuloksetta.
"Ootko sä kuullu siitä?"
"Ai. En, tosin eipä se estojen läpi saisikaan mua kiinni", Sarah vastasi hymähtäen.
"Ehkä se haluaa kutsua sut sen häihin? Että saisi edes yhden todistajan paikalle?" nainen mietti ääneen ja virnisti sitten hieman.
"No sitte saa ettii sen todistajan jostain muualta."

"En usko et edes Nana on tietonen koko järjestelystä…", Jonathan pohti. "Toisaalt haluisin sopii asiat sen luupään kans, mut paskokoot oman elämänsä tollasella mieluummin ku huumeil jiiänee…"
Patrick palasi pöytään yhtä happaman oloisena kuin mitä Sarah oli ollut vielä muutama minuutti takaperin. Jonathan vilkaisi miestä hieman huolestunut ilme kasvoillaan, muttei aikonut kysyä asiasta, jos kerran Sarahillakaan ei ollut mitään sanottavaa aiheeseen.

"Mä haen jotain vähän vahvempaa", nainen kertoi ja lipui pöydästä ennen vastalauseita.

Patrick yritti keräillä ajatuksiaan ja vilkaisi sitten Jonathania.
"Me ei taideta päätyä samaan osoitteeseen tänä yönä?" mies kysyi pitäen hyvin pois äänestään ajatuksensa tästä järjestelystä siskonsa kanssa. Katse tutki ruskeita silmiä mietteliäänä.
"Ööh… Miks mä sain sellasen kuvan aikasemmin et sulla on kämppä itelläs tän viikonlopun…?" Jonathan kohotti kulmaansa Patrickille ja mietti muita vaihtoehtoja illan lopetuksen suhteen.
"I've missed you…", britti myönsi ja käänsi katseen uuteen täyteen oluttuoppiinsa. "Välillä mä mietin ollaanko me oikeesti yhessäyhessä, vai ainoastaa jotai friends with benefits ku ei vietetä paljoa paskaakaan aikaa yhes. Oli se sitte sängys tai sängyn ulkopuolella…"

Jonathan nautti miehensä seurasta, oli kaksikko missä hyvänsä, mutta silti suhde tuntui jollain tavalla puutteelliselta.
"Mut mä toivon, et kunha saan itelleni uuden kämpän, voitas ottaa kunnolla ilo irti ja hengaa enemmä kahen kesken… Vaikkei se mitään sen kummempaa oliskaan… Talking and… Stuff..."

Patrick yritti olla päästämättä virnettä huulilleen, mutta yritys oli tuhoon tuomittu jo alkujaan.
"Sä olet söpö", Patrick kertoi ja juoksutti sormeaan Jonathanin kasvoilla.
"Abuela jäikin kotiin, vaikka ei se alakertaan tule. Eli tavallaan saadaan olla kahdestaan, jos tulet mun luo. Ja mitä tohon aikaan tulee, mulla on vain kiire töissä just nyt. Uudet syysmallit pitää kuvata ja joulu on tulossa ja kaikkea, rautaa pitää takoa, kun se on kuumaa, vai miten se menee."

Patrick otti Jonathanin sormet omiensa lomaan.
"Ja kyllä sä olet mulle paljon enemmän, kuin fwb-suhde. Paljon enemmän", mies lisäsi ja suuteli poikaystäväänsä kiireettömästi.

"Hankkikaa huone. Ei mun huonetta", Sarah virnisti tullessaan takaisin pöytään kuuden shottilasin ja tarjottimen kanssa. Ensimmäinen niistä katosi naisen suuhun samantien.
"Hyi", Sarah irvisti ja veti seuraavan alas.
"Tupla hyi."
Jonathan irroitti otteensa kaljasta ottaakseen sen tilalle ensimmäisen shotin.
"First of all, me ihan varmasti hankitaan tälle illalle huone-", Jonathan kumosi sanojensa välissä myös toisen pikkutilkan tujua alkoholia "-toisekseen sä tällä hetkellä juotat mua sellaseen humalaan, et otan sun broidis tässä ja nyt."
"Tripla hyi", Sarah virnisti.

Mies tunsi punan nousevan kasvoilleen, muttei erottanut oliko se alkoholin vaiko juuri sanottujen sanojen vaikutuksesta. Siitä huolimatta, Jonathan huuhtoi väkevän viinan maun huomattavasti lievemmällä tavaralla suustaan.
"What do you say, bebe", Jonathan vinkkasi silmää Patrickille.
"I'm in", mies vastasi pitäen katseensa Jonathanin kasvoissa. Hän epäili suuresti, ettei toinen ollut valmis viemään uhkailujaan loppuun asti.
"Hei, mä laitan Kasperin heittää teidät ulos, jos alatte riisuutumaan", Sarah varoitti nauraen.

Illan edetessä Sarah jatkoi humalanhakuista juomistaan ja ei enää välittänyt veljensä ja Jonathanin ei-niin-salaisista kähmimisistä. Sarahin neljäs, tai viides olut alkoi hieman jo tökkiä.
"Mä lähden kotiin", hän ilmoitti seuralleen ja lupia odottelematta nousi pöydästä. Takin pukeminen tuntui lukuisien shottien jälkeen hieman haasteelliselta, mutta pian nahkatakki oli naisen päällä oikeinpäin ja vetoketju kiinnitettynä. Askel pysyi yllättävän hyvin suorassa ottaen huomioon miten paljon Sarahin päässä heitti sillä hetkellä.
Ehkä hän selviäisi kotiin asti ilman kaatumista?


Jonathan ja Patrick ottivat vielä yhdet hieman tuhdimmat juomat ja Jonathan aidon uteliaana kyseli miehen viimeisimmistä työkeikoista. Brunette tiesi aussin rakastavan työtään ja halusi tukea tätä, vaikka se tarkoittaisikin miehen jakamista tämän ammatin kanssa. Sekä pomojen. Ja toisten työntekijöiden. Toisten puolialastomien kaverien kanssa...

Britti pudisteli ne ajatukset mielestään ja aikoi nauttia Patrickin seurasta, nyt kun miehellä ei ollut mitään mihin lähteä juuri nyt.

30.09.2019

Sarah pyöri sängyssään levottomana, lakanoiden kahina korvissaan, kuin myrskytuuli puiden latvoissa. Turhautunut huokaus nousi jostakin syvältä ja nainen katsahti puhelintaan. Thomas oli lähettänyt vielä uuden sähköpostin, mutta Sarah poisti ilmoituksen aloitusnäytöstään.
Paljaat varpaat olivat hiljaiset keittiön lattiaa vasten ja nainen vilkaisi olohuoneen hämärään nurkkaan, jossa jossakin peittomytyn välissä nukkui Jonathan, Sarahin tietääkseen yksin. Nopea vilkaisu eteiseen kertoi, ettei veljen kengät olleet ainakaan niiden tavanomaisella paikalla kenkätelineen vieressä. Sarah nosti tummat lenkkarinsa telineestä sormiensa varaan ja avasi ulko-oven mahdollisimman hiljaa.

Kirpeä syksyntuoksuinen ilma otti ohuen takkinsa alle piiloutuneen naisen kylmään halaukseensa tämän päästyä alaovesta ulos. Sarah oli ajatellut menevänsä kävelylle, mutta tajusi varustautuneensa aivan liian ohuilla vaatekerrastoilla ja tärähti kylmästä jo ensimmäisten askelten aikana. Houkutus käydä Krouvissa yksillä houkutteli myös, mutta lopulta Sarah nosti kännykkänsä korvalleen ja odotti sen soivan.

“Hei, oletko kotona?”
Hetken hiljaisuus ja epämääräinen vastaus linjan toisessa päässä.
“Haittaako, jos tulen käymään kahvilla? Tai kaljalla, ihan sama oikeastaan.”
Taas lyhyt hiljaisuus ja myönteinen päätös.
“Nähdään kohta.”

Kallan kadut olivat hiljaiset naisen ajaessa kohti Murronmaata. Satunnaisia autoja lukuunottamatta Sarah oli yksin liikkeessä, ajatustensa pyöriessä jälleen Thomaksessa ja tämän lähettämissä viesteissä. Hänen olisi ehkä ollut parempi jättää vastaamatta alun alkaenkin, mutta yhdestä viestistä seurasi helposti toinen, eikä yksikään ollut ollut edellistä parempi.
Murronmaassa oli muutama ihminen enemmän, mutta tutun rivitalon piha oli katuvaloja lukuunottamatta autio.

Sarah koputti oveen ja värähti jälleen viileydestä, joka hiipi selkärankaa pitkin koko kehoon. Hän piilotti paljaat kätensä kainaloihinsa odottaessaan oven aukeamista.
“Iltaa”, Anton tervehti oven avattuaan ja päästi naisen peremmälle matalaan majaansa, jonka oli pikasiivonnut puhelun saatuaan. Keräillessään pitkin yksiötä levinneitä likaisia vaatteita hän kiitteli mielessään asunnon pientä kokoa.

Siinä Sarahin takin riisumista seuratessaan Anton mietti, mikä naisen oli paikalle lennättänyt siihen vuorokauden aikaan. Ei häntä myöhäinen vieras haitannut ollenkaan, sillä työpäivän päätteeksi suunnittelemansa puolen tunnin nokoset olivat venähtäneet monen tunnin torkuiksi, joten hän oli ollut vielä hereillä Sarahin kutsuessa itsensä kylään eikä väsymyksestä ollut tietoakaan. Huomenna saattaisi töissä väsyttää, mutta se oli sen ajan murhe.

“Kaljaa vai kahvia? Löytyy molempia”, blondi uteli. Milloin häneltä ei muka kaljaa jääkaapista löytyisi?
“Ite en ainakaan tähän aikaan kahvia juo, mut saat sä kyllä itelles keittää.”
“Ehkä kaljaa ennemmin. Mutta en mä yhtä enempää, että pääsen kotiin vielä”, Sarah vastasi virnistäen hieman ja seurasi sitten talon isäntää keittiön puolelle. Anton vilkaisi naista ja naurahti hieman, sillä mielessä oli käynyt vitsi yökyläilystä, mutta tiesi ettei tässä ollut kyse mistään sellaisesta vierailusta.
“Kiitos”, nainen mumahti saadessaan oluttölkin käteensä. Hän tiesi joutuvansa selventämään myöhäistä vierailuajankohtaansa hyvinkin pian Antonille.

“Mulla meinasi kaatua seinät päälle kotona, ajattelin lähteä lenkille ja jäädyin pystyyn jo ulko-ovella. Tämä oli hyvä vaihtoehto sille”, Sarah kertoi istuessaan miehen yksiön sohvalle saaden seurakseen myös Antonin. Hän ei ollut viitsinyt häiritä kisahoitajanaan toiminutta Ellietä, kun tiesi naisella olevan aikainen herätys seuraavana aamuna ja Jonathanille Sarah ei halunnut sillä hetkellä puhua mielessään olevasta asiasta.

“Thomas laittoi mulle viestiä ja yritti pyydellä vuolaasti anteeksi janiinedespäin. Ärsytti sen verran, etten saanut enää unen päästä kiinni”, nainen kertoi ja siirsi katseensa Antonin sinisiin silmiin.
“Sori, jos häiritsin sun uniaikaa.”
“Äh, et sä mitään häirinnyt. Olin muutenkin vielä hereillä”, Anton tokaisi avatessaan oman kaljansa mietteliään näköisenä.
“Joko se Thomas on tullut katumapäälle?” mies kysäisi ja yritti ottaa sellaisen myötätuntoisen ystävän roolin, koska mitään elämänohjeita - ainakaan fiksuja sellaisia - hän ei osaisi antaa, mutta kahden toimivan kuuloelimen myötä hän ainakin oli ihan hyvä kuuntelija.
“En mä tiedä. Ilmeisesti”, Sarah huokaisi ja kohotti oluen huulilleen. Hän ei millään olisi jaksanut vaivata päätään sellaisilla kuvioilla.

“Mitäs uutta sun elämään? Tarjoatko useinkin iltaseuraa yksinäisille naisille nykyään, kun ei tarvinnut edes suostutella kovin paljoa?” nainen kysyi virnistäen pienesti ja risti jalkansa sohvan istuinosalle vaivattoman näköisesti. Aiheen vaihto tuntui sopivalta siihen hetkeen, sillä Sarah ei halunnut kaivaa itseään syvemmälle siihen koloon, jonka olemassaolosta Thomas oli jälleen kerran muistutellut.
“Etkö nähnyt sitä jonoa mikä tossa oven takana oli? Seuraava odottaa jo vuoroaan”, Anton hymähti vieden tölkin huulilleen, kulautti muutaman huikan kurkustaan alas ja laski sitten tölkin jalkojensa väliin. Sarah nauroi hieman ääneen ja yritti olla tukehtumatta olueeseensa.
“Ei, kyllä sä oot viimeisin joka täällä on yöpynyt”, blondi mies sanoi olkiaan kohauttaen.
“Aliisalla on kuulema ikävä mua”, tämä lopulta murahti vähän hämillään. Hän poti huonoa omatuntoa siitä, että oli kiukustunut exälleen loungessa ja useampaan otteeseen oli jo melkein naiselle soittanut pyytäkseen anteeksi, mutta lopulta jänistänyt.
“Tai no, en tiedä onko ikävä minua vai jotain… Muuta”, Anton rykäisi epämääräisesti, vilkaisi sitten Sarahia ja nosti tölkin uudestaan huulilleen. Hän oli enemmän kuuntelija eikä mikään puhuja, joten ei oikein osannut sen enempää Sarahille avautua.

“Vai sillä lailla. Onhan tässä itsekin tullut kaivattua...sitä jotain muuta toisinaan, että osaan ehkä vähän samaistua”, Sarah vastasi virne huulillaan saaden miehenkin suupielen nytkähtelemään.
“Onko sulla sitten ikävä sitä?” nainen kysyi tutkien Antonin kasvoja kysymyksensä jälkeen. Hän oli mennyt pussaamaan toista humalapäissään Lapissa, eikä halunnut sellaisen pienen hairahduksen esittävän pientäkään osaa kaksikon parisuhteen kiemuroissa.
“Vai pelkästään sitä?” Sarah lisäsi ja peitteli leveää virnettään oluttölkkinsä taakse.
“No joo. Kai.. En minä oikein tiedä”, Anton tuhahti muttei voinut olla nauramatta Sarahin jatkokommentille.
“Sitä toki myös”, mies myönsi virnistäen. Viimeisin sellainen kumppani oli ollut Aliisa ennen kuin nainen oli hänelle ilmoittamatta lähtenyt kaverinsa kanssa ulkomaille, joten kyllähän se oli viime aikoina mielessä pyörinyt huomattavasti useammin kuin silloin, kun ikävään sai helpotusta yhden viestin tai puhelun jälkeen.

“Noh, eiköhän sitä helpotusta ole jossain vaiheessa luvassa”, Sarah vastasi ja nojasi sohvan selkänojaan päällään.
“Ikävään ja siihen toiseen asiaan”, hän lisäsi ja huokaisi syvään. Täällä seinät eivät ainakaan kaatuneet ihan samalla tavalla päälle, kuin kotona.
“No, saas nähdä”, Anton murahti huvittuneena.

“Onko sulla niitä kortteja vielä?” nainen kysyi ja pyöräytti päätään selkänojaa vasten Antonia kohden.
“On ne tuolla jossain, ootas”, mies totesi hetken pohdiskeltuaan korttipakan sijaintia ja könysi sitten ylös sohvalta. Collegehousuja ylemmäs nykien hän käveli keittiön puolelle ja kaivoi yhdestä laatikosta korttipakan esiin.
“Löyty”, Anton ilmoitti ja kävi sitten noukkimassa jääkaapista toisen oluen itselleen. Ja varmuuden vuoksi toisen Sarahille, mikäli nainen kuitenkin haluaisi vielä yhden juoda.
Enemmän ja vähemmän ketterällä liikkeellä Anton ponkaisi sohvan selkänojan yli takaisin paikalleen ja ojensi korttipakan naiselle ennen kuin laski tölkit pienelle pöydälle.
“Sulavaa, Seljavaara”, Sarah nauroi ja siirtyi sitten korttipakka kädessään lähemmäksi sohvapöytää.

“Joko me pelataan sitä räsypokkaa, vai jatketaanko sialla? Vai opetatko sä mulle jonkun uuden pelin?” nainen kysyi ja katsahti vieressään istuvaa Antonia kulmiensa alta pieni viekkaus silmäkulmassaan lymyillen. Korttipakan sekoittaminen tuntui aavistuksen holtittomalta ilman katsekontaktia pakan kanssa, mutta Sarah halusi saada pelikaveriltaan mahdollisimman totuudenmukaisen reaktion ehdotettuihin vaihtoehtoihin.
Ehkä Antonin katse oli puolivahingossa skannannut naisen vaatetusta tämän ehdotettua räsypokkaa, mutta nopeasti mies oli kiepsautttanut siniset silmänsä takaisin Sarahin kasvoihin suupieli virneeseen kaartuen.
“Ai, nytkö se räsypokka kelpaiskin?” mies kysäisi toinen kulma koholla. Ei hän pahakseen laittaisi, vaikka Sarah hänen edessään riisuuntuisi, mutta joutui sitten muistuttamaan itseään että he olivat vain kavereita. Jotka olivat kyllä jo toisensa vähissä vaatteissa nähneet…
“Voidaan me jatkaa sillä sialla kyllä”, Anton sanoi lopulta ja kurottautui ottamaan kaljan käsiinsä. Hän nyökkäsi toista tölkkiä kohti kysyvä ilme kasvoillaan.

“Katso vain, sä häviät tälläkin kertaa”, Sarah varoitteli ja pudisti sitten päätään toisen tarjotun oluen kohdalla.
“Paljon mahdollista.”
Korttipakka käsissään nainen ryhtyi jakamaan kaksikolle pelin sääntöjen mukaisesti ja yritti löytää mukavaa asentoa sohvalla.

“Sori”, Sarah hymähti pahoittelevasti osuttuaan vahingossa kyynärpäällään vieressään istuvaan Antoniin.
“Sulla on vähän pieni sohvapöytä”, nainen selitti virnistäen ja ojensi sitten miehen osuuden pakasta tämän käteen.
“Ei kai tänne lukaaliin isompaa mahtuiskaan”, Anton kohautteli olkapäitään ja vastavuoroisesti vähemmän vahingossa tuuppasi kyynärpäällään Sarahia ennen kuin mallaili takamustaan paremmin sohvan reunalle. Asento ei ehkä ollut kaikkein ergonomisin, mutta kyllä siinä kumarassa hetken pystyi korttia pöytään nakkelemaan.
“Hei”, Sarah älähti ja tönäisi Antonia päästä kevyesti, virne huulillaan.
“Sä häviät myös tuon pelin hyvin äkkiä”, nainen vittuili sen enempää kiertelemättä ja iski vielä päälle silmäänsä virnistäen.
Anton yritti taikoa kasvoilleen tuimaa ilmettä suoristaessaan selkänsä ja kääntyi hitaasti katsomaan vieressään istuvaa naista, mutta suu kuitenkin vääntyi kuin pakotettuna hymyyn.
“No niinhän sinä luulet”, mies tuhahti ja tuuppasi kevyesti kämmenellään Sarahia olkapäähän.

Sitä seurasi hetken verran epämääräistä ähinää, naurua ja heiluvia jäseniä jokaiseen ilmansuuntaan. Hetken ajan Sarah antoi Antonin luulla olevansa voittamassa, kunnes sulavalla liikkeellä pyöräytti miehen lattianrajaan pehmeän maton päälle ja lukitsi tämän kädet paikalleen.
“Sanoinhan, että häviäisit”, Sarah nauroi ja puhalsi kasvoilleen karanneen hiussuortuvan kauemmaksi. Hetken mielijohteesta nainen suukotti Antonin nenänpäätä, mikä sai miehen räpsäyttämään silmiään hämmentyneenä.
“Siitäs sait, kun rupesit väkivaltaiseksi”, hän lisäsi virnistäen, tasoittaen hengitystään jääden vähän liian lähelle miehen kasvoja. Katse tutki sinisiä silmiä tarkasti, hän ei muistanut olleensa niin lähellä niitä vielä kertaakaan selvinpäin.
“Luovutusvoitto ja kyllä se sinä aloitit”, Anton naurahti eikä oikein tiennyt mitä siitä asetelmasta pitäisi ajatella, muttei toisaalta halunnut siitä ihan heti noustakaan niin hölmöltä kuin se tuntuikin maata lattialla melkein puolet pienemmän naisihmisen selättämänä.
Naisen, jonka lähietäisyydellä olevista silmistä ei saanut irroitettua omaa katsettaan.

Se oli ehkä enemmän reaktio, kuin tahallinen teko, kun Sarah kumartui vielä lähemmäksi maistaakseen vienon oluen maun Antonin huulilla. Nainen kuuli jossain takaraivossaan huutavan varoitusäänen, mutta jokin tilanteessa viehätti liikaa, että tämä olisi lopettanut.

Sarah vetäytyi hieman kauemmaksi, vain sen verran, että saattoi nähdä Antonin kasvot, yrittäen selvittää oliko toinen sitä mieltä, että pidemmälle jatkaminen olisi huono idea.
“Hups”, nainen henkäisi, muttei kuulostanut lainkaan niin pahoittelevalta, mitä oli Lapissa kuulostanut.
Jokin epämääräinen ähkäisyn tapainen pääsi Antonin suusta, koska hänellä kesti hetki tajuta mitä oli tapahtunut. Olivathan he kerran aikaisemminkin suudelleet, mutta se oli ollut vain sellainen kahden kännissä olevan ihmisen pusu. Nyt he olivat kuitenkin selvinpäin…
“Hups tosiaan”, Anton sai sanottua. Ei enää pitänyt tallikavereihin koskea, mutta siitä huolimatta mies huomasi nykäisevänsä toisen kätensä irti Sarahin otteesta ja sen sijaan, että olisi ponnistanut raajansa avulla ylös naisen alta, löysi se tiensä bruneten hiusten sekaan. Hetken hän siinä empi, kannattaisiko ihan oikeasti jatkaa tämän pidemmälle, mutta lopulta itsehillinnän rapistuessa nosti päätään niin että huulet hipaisivat jälleen toisiaan.

Sarah ei empinyt enää sen siirron jälkeen, antoi vapautuneen kätensä laskeutua Antonin kaulalle. Sormien alla saattoi tuntea kiihtyvän sykeen, joka tuntui lyövän samassa tahdissa hänen oman sydämensä kanssa.
Se ei ollut mikään hyvä idea, mutta Sarah ei välittänyt sillä hetkellä tippaakaan.
Latina avusti Antonia tämän paidan riisumisessa ja repi sitten omansa samalla vauhdilla lattialle miehen t-paidan seuraksi. Hän ei välittänyt, vaikkei ollut mitenkään kovin lempeä otteissaan, sillä kaksikko ei kaivannut sillä hetkellä helliä kosketuksia ja kiintymyksellä vaihdettuja suudelmia.

Vaikka Antonin mielessä pyörähti vitsit ikävästä ja räsypokasta Aliisan sekä Thomaksen lisäksi, ne kyllä nopeasti unohtuivat Sarahin riisuttua paitansa.
Omatuntokin siellä edelleen yritti huudella mielipiteitään kaksikon toimista, mutta sitä mies ei enää jaksanut kuunnella tippaakaan. Ehtisi sitä myöhemminkin kuuntelemaan, mies päätti käsien kartoittaessa päällään olevan naisen paljasta ihoa.

“Ylös”, Anton murahti silläkin uhalla, että hetki jotenkin rikkoontuisi ja molemmat tulisivat järkiinsä, sillä mikäli he jatkaisivat leikkiään, olisi sille huomattavasti parempiakin paikkoja kuin nukkamatto lattian rajassa.
Sarah teki työtä käskettyä, muttei perääntynyt kauas, sillä tiesi tilanteen katkeavan hyvin helposti siinäkin mielentilassa. Nainen oli hetken päästä hyvin tietoinen siitä, että Anton oli yli kymmenen senttiä häntä pidempi ja joutui varpistamaan kietoessaan kätensä toisen niskan taakse. Keuhkot tuntuivat halkeavan suudelmien vuoksi, Sarah keskittyi siihen tunteeseen kompuroidessaan miehen sängynkulmaan. Lyhyt naurahdus karkasi naisen huulilta, kun tämä laski kätensä Antonin kylkiä pitkin tämän collegehousujen reunalle asti.

Katse, jolla Sarah varmisti toisen olevan yhä jutussa mukana, oli lyhyt, mutta vaativa. Jollakin tapaa he olivat matkustaneet siihen hetkeen jo kuukausien ajan, vaikkei nainen ollutkaan tajunnut sitä.

Antonin sänky oli edelleen juuri sopivan pehmeä Sarahin tuntiessa huolettomasti pedatun peiton selkänsä alla heidän kaatuessa vähemmän hallitusti jenkkisängylle.

Anton kyllä tiesi, että tilanteen etenemisen voisi vielä lopettaa siihen, muttei todellakaan halunnut lopettaa eikä uskonut Sarahinkaan haluavan, sillä tuskin nainen muuten olisi parhaillaan hankkiutumassa eroon housuistaan samalla, kun blondi potkiskeli omia pois nilkkojensa ympäriltä.

Pieni epävarmuuskin yritti puskea pintaan, sillä yleensä tällaiseen tilanteeseen Anton oli ajautunut tuhannen humalassa ja oli silloin huomattavasti itsevarmempi otteissaan, mutta se tunne sai mennä sinne samaan nurkkaan missä omatunto jo kökötti.


Sillä kertaa Sarah oli saanut Antonin tyynyn tasavertaisessa jakotilaisuudessa, miehen peiton ollessa kummankin jalkojen ja käsien ympärillä tuhannen solmussa. Lakanoiden rypyt hädin tuskin tuntuivat naisen tasatessaan hengitystään.
Olo oli kevyempi, eikä hänen tarvinnut enää miettiä miksi.
Sarah naurahti hieman ja käänsi sitten päätään sen verran, että näki Antonin kasvojen profiilin hämärässä valaistuksessa. Missä välissä olohuoneen kirkas valo oli sammutettu?

“Mä luulen, että pelkkä ‘hups’ ei enää riitä”, nainen sanoi virnistäen. Yllätyksekseen hän ei tuntenut oloaan kurjaksi tai sellaiseksi, mitä nyt normaalisti tyhmien päätösten jälkeen tunsi. Ehkä se johtui siitä, että päätöstä ei oltu tehty hämyisessä baarissa tukevassa humalassa ja nyt ei ollut aamu. Ainakaan ihan vielä.
“Eiii välttämättä”, Anton pyrskähti. Ainakaan vielä ei morkkis ollut iskenyt ja mies toivoi ettei iskisikään. Tuskin morkkista edes tulisi, vaikka eihän äskeinen ehkä järjellä ajateltuna kaikkein fiksuinta ollut.
Erittäin mukavaa, mutta ehkä vähän typerää.

Anton huokaisi syvään ja käännähti selälleen kattoa tuijottamaan.
Hienosti oli pitänyt päätös olla koskematta auburnilaisiin, mutta noh, sattuihan sitä.
“Tossa pelissä tais tulla tasapeli?” mies virnuili ja nosti kätensä ylös kämmen vieressään makaavaa alastonta naista päin.
“Pienet sille?” blondi naurahti kättään heilutellen.
"Voi vittu, Anton", Sarah tyrskähti ja antoi sitten läpyn miehelle naurun säestäessä pienen yksiön sisällä vallinnutta tunnelmaa.

"Mä en kyllä enää lähde ajamaan kotiin, saat luvan kärsiä mun seurasta aamuun asti", nainen totesi ja virnisti.

Ainakin kumpikin oli saanut purettua hieman paineita, jos ei mitään muuta.

01.10.2019

Jonathan vilkaisi Sarahia pelkääjän paikalla. Valkoinen BMW lipui sulavasti asfalttitietä pitkin kohti kaksikon asuntoa. Jonathan ei ollut tallilla viitsinyt ottaa puheeksi aamua, jolloin mies oli herännyt tyhjästä asunnosta, eikä oven kolahdusta joka oli yöllä herättänyt olohuoneessa nukkuneen miehen.
“Okei. Spill the T; mihis sä hiippailit yöllä?” mies virnuili naiselle, jonka katse oli jossain auton ikkunan toisella puolen. Sarah käänsi päätään hitaasti nähdäkseen uuden kämppiksensä virneen.
“Ulos”, nainen vastasi ja kohautti olkiaan aavistuksen. Hän ei ollut tajunnut sikeästi nukkuneen Jonathanin huomanneen poissaoloaan, sillä oli omasta mielestään lähtenyt asunnosta todella hiljaa.
“Koko yöks?” Jonathanin ääni nousi oktaavilla ylös päin, eikä kuulostanut yhtään itseltään. Olihan mies nukahtanut kuin olisi puulla päähän lyöty, mutta kovin sikeäuninen kaveri ei ollut. Varsinkaan uudessa tai vieraassa paikassa. Ja tässä tapauksessa Sarahin asunto ruksasi molemmat kriteerit listalla.
“Mmh, en tiennyt, että huomasit”, nainen vastasi hymyillen, muttei ollut siltikään valmis kertomaan Jonathanille kaikkea yöllisestä retkestään.
“Soooo…… You gonna tell me anything?” mies virnisti uudemman kerran ja vilkaisi naista kohottaen kulmiaan.

Edessä oleva auto jarrutti lähes pysähdyksiin bemarin edessä ja Jonathan manasi hiljaa matalalla äänellä kaikki kusipääperkelekuskit alimpaan helvettiin.
“Menis takasin ajokouluun, saatana”, mies ärähti hieman kovemmalla volyymilla.
“Please, continue… Darling.”
“Mitäs kertomista siinä on?” Sarah kysyi ja tunsi miten virne kutitteli suupieliä.

“Oletko sä ryhtymässä salapoliisiksi, Raynott?” hän jatkoi ja kallisti päätään aavistuksen.
“Se on ammatti muiden haaveiden joukossa, mistä tiesit?” Jonathan naurahti ja kiihdytti vauhdin takaisin sallittuun nopeuteen.

“By the way…. Hauska juttu. Thomas soitti. Ainaki yritti.”
“Ai.” Sarah huokaisi syvään mahdollisimman äänettömästi.
“Mä käskin sen soittaa”, nainen tunnusti lopulta ja irvisti sitten aavistuksen.
“Käskit?” Jonathan ei ollut uskoa kuulemaansa. “Mä luulin ettette te oo puheväleissä.”
Toisaalta, jos Thomas kuunteli jotakuta, se olisi Sarah. Jonathanilla itsellään ei ollut mitään asiaa veljelleen edellisen keskustelun jälkeen.
“No - tavallaan, joo”, nainen vastasi, uusi huokaus tuli kuin varkain jostain tunnesolmusta tämän sisältä.
“Se…” Sarah naurahti vähän, “...laitto sähköpostia, uskotko?”
“Ihme ettei kirjottanut etanapostilla kirjettä...”, Jonathan mutisi kääntyessään kadulle, jolla nykyään asui. Sarahin auto oli asunnon omalla autopaikalla, joten Jonathanin täytyi omia vieraspaikka aina mahdollisuuden tullen itselleen.

“Mitä siinä luki? Muuta ku et sen pitäs soittaa mulle…?”

Sarah hieroi kasvojaan käsiinsä, hän oli harvoin täysin meikittä, eikä voinut kovin usein suorittaa sellaista liikettä niin vapaasti. Nyt kuitenkin, kun oli ensin juossut tallille ja sen jälkeen vielä juoksuttanut Effin ennen Jonathanin työvuoron loppumista, oli ollut ihan turha laittaa edes ripsiväriä.

“Tuhat anteeksipyyntöä ja miljoona tekosyytä, sillä on ikävä ja se oli väärässä ja mitä kaikkea. Se lupasi ryhtyä kukkaispojaksi mun häissä, kun nain jonkun muun miehen ja kerroin sille, ettei kaikki ihmiset nai ensimmäistä vastaantulevaa tyyppiä. Ja käskin soittaa sulle, jos on yksinäinen tai ikävöi perhettään”, Sarah kertoi ja nousi sitten autosta ylös.
“Damn...” Muuta Jonathan ei tähän hätään keksinyt. Mies nousi naisen perästä autosta, lukitsi ovet ja lähti Sarahin perässä kohti rakennuksen ulko-ovea.

Vasta sisällä asunnossa Jonathan sai ajatuksiaan edes hieman järjestykseen. Thomas oli pyytänyt molemmilta anteeksi. Tai ainakin Sarahilta koska nainen oli lukenut viestin. Toisin kuin Jonathan, latina oli ottanut aikaa edes ottaa selvää, mitä nuoremmalla veljellä oli asiaa. Jonathan ei ollut vaivaantunut vastaamaan toisen soittoihin, mutta jos Thomaksella olisi oikeasti ollut järkevää asiaa, olisi nuori varmasti jo laittanut edes yhden tekstiviestin.

“Uskotko sä sitä?”

Kysymys oli sillä tavalla hieman monitahoinen sen kuulijan korvissa, että Sarah ei osannut suorilta sanoa vastausta. Thomas oli luvannut paljon asioita, osaa nainen ei halunnut uskoa.

“En mä tiedä, enkä mä enää välitä. Se saa luvan tehdä ihan mitä se haluaa. Sen takia mä sanoinkin sille, että siirtää energiansa suhun mun sijaan. Sun kanssasi sillä on sotakirves haudattavana, luulisin”, Sarah vastasi lopulta ja ripusti avaimensa eteisessä olevaan avainnaulakkoon. Siitä kai Jonathan oli aamulla päätellyt, ettei hän ollut tullut yöksi kotiin - ja tietenkin autosta, joka oli ollut parkkeerattuna aivan toisella parkkipaikalla yön ajan.

“Että ehkä sä voit vastata seuraavalla kerralla, kun se soittaa, niin se ehkä lopettaa mun härnäämisen?” nainen lisäsi virnistäen ja mietti sitten kävelisikö suoraan suihkuun vai söisikö ensin. Hän oli alkanut pitää enemmän huolta ruokavaliostaan tutun lääkärin sanojen myötä.
“Maybe. En lupaa mitään.” Jonathan sanoi potkittuaan kengät jalastaan eteisessä. Mies heitti puhelimensa sängylleen ja rojahti itse perässä. “Onks meillä kaljaa?”
“En mä tiedä, katso itse, vätys”, Sarah vastasi naurahtaen.

Keskellä viikkoa ryyppääminen ei todellakaan ollut asia, jota mies luuli harrastavansa useamminkin, mutta valitettavasti siitä oli pelottavan nopeasti tulossa tapa.
Thomaksen sanat palasivat bruneten mieleen tuon tuosta ja jotta ne sai pois mielestä, piti turvautua johonkin muuhun asiaan. Esimerkiksi alkoholiin. Toinen erittäin hyvä vaihtoehto oli liikunta, mutta juuri nyt Jonathanilla ei ollut mitään halua lähteä lenkille taikka salille.

“Entäs se sen skitso muija? Sanoks se siitä mitään?”
“Jos sä haluat, voit lukea ihan itse”, Sarah kertoi ja käveli miehen luokse. Hän ojensi toiselle kännykkäänsä, jossa oli sähköposti ja aihe “One Little Piece of Shit Looking For Forgiveness” auki. Jonathan otti puhelimen vastaan ja luki veljensä lähettämän viestin useaan otteeseen kunnes laski puhelimen viereensä sängylle.
“Jaa. Okei. Onkohan se ihan terve päästään?” mies huokaisi ja hieroi kämmenillään kasvojaan. “En yhtään tajuu miten sä kykenit millään tavalla vastaa sille.”

Mitä Jonathan oli kuullut ja ymmärtänyt, Sarahin ja Thomaksen ero oli ollut sotkuinen tavalla tai toisella, eikä Thomaksen puheet nyt tai aikaisemmin auttaneet tilannetta yhtään. Thomas oli kuin tuuliviiri; ilman suuntaa tai päämäärää. Mielipiteet ja tunteet vaihtuivat nopeammin kuin kaksisuuntaista sairastavalla ihmisellä.

Sarah naurahti.
“Sun veljes se on”, nainen kommentoi ja noukki oman puhelimensa Jonathanin viereltä.

“Mä meen suihkuun, voisit ehkä kehitellä meille jotain ruokaa sillä välin?” Sarah lisäsi ja käveli sitten makuuhuoneeseensa hakemaan itselleen puhtaat vaatteet.
“Sure thing, wifey”, mies vastasi ja nousi ähkien ja puhisten sängyltään esittäen annetun tehtävän olevan muka liian vaivalloinen. Jonathan kuitenkin naurahti ja näki Sarahin pudistelevan hymyillen päätään kadotessaan kylpyhuoneen puolelle.

Keittiön kaapeista sekä kylmästä löytyi vaikka ja mitä. Jonathanin omassa asunnossa oli tuskin koskaan ollut niin paljoa ruokatarvikkeita. Brunette päätyi loihtimaan kanan jauhelihasta sekä lasagne-levyistä vuokaan uunissa kypsyvän kana-lasagnen. Kohina kylpyhuoneesta loppui samaan aikaan, kun Jonathan asetti puhelimeensa ajastuksen ruokaa ajatellen.

Sarahin päästessä ulos suihkutilasta, Jonathan oli oven ulkopuolella odottamassa. Naisen ilme oli hämmentynyt, kun mies lähes pomppi vasemmalle ja oikealle kuin pieni lapsi.
“Älä kysy, mut en suosittele astuu tähän tilaan ainakaa puoleen tuntii ku mä pääsen ulos”, mies varoitti virnuillen.

“Hyi, Jonathan”, Sarah naurahti ja antoi sitten kämppikselleen vessarauhan. Märät hiukset kastelivat hupparin olkapäitä naisen vilkaistessa mitä ruokaa Jonathan oli päätynyt valmistamaan. Hän oli salaa tyytyväinen, että puhe Thomaksesta oli saanut toisen unohtamaan viimeöisestä kuulustelemisen.
Nainen käpertyi sohvalle ja painoi televisiosta jotain komediaa taustameluksi. Suihkun lämmön asettuessa Sarahin puhtaiden vaatteiden alle, väsymys tuntui iskevän ja lujaa. Pitkä haukotus karkasi naisen huulilta tämän ottaessa parempaa asentoa sohvalla. Hän oli kiitollinen, että asuntoon levisi herkullinen ruoan tuoksu, eikä Jonathanin yksityisen vessakäynnin hajut.

15 minuuttia myöhemmin Jonathan avasi kylpyhuoneen oven ja huokaisi tyytyväisenä.
“Sun kannattaa tottuu tähän, vähintään kerran päivässä”, mies naurahti ja suunnisti suoraan keittiön puolelle tsekkaamaan ruoan. “Noh, se ei oo palanu vielä, joten hyvä minä”, Jonathan ilakoi ja suunnisti Sarahin luo sohvalle.
“Kyllä susta vielä kokki saadaan”, Sarah kommentoi virnistäen.
Mies koppasi naisen kainaloon ja käänsi päätään katsoen tätä silmiin.
“Nonni kerroha. Missä sä olit yön?”

“Muualla”, hän vastasi naurahtaen.
“Missä sä olit yön?” Sarah kysyi vuorostaan liioitellun uteliaalla äänellä.
“Kotona, toisin kuin eräät”, mies vastasi tyytyväisenä. “Toivottavasti oli ees wörtti reissu, missä ikinä olitkaan.” Jonathan halusi spekuloida ääneen enemmänkin, mm. mahdollisesta yöseurasta taikka karkumatkasta johonkin kauemmas pahuuksien sekaan, mutta piti suunsa kiinni. Eikä Jonathanilla sen puolesta ollut edes varaa sanoa.
“Oli se”, Sarah myönsi nauraen, nauttien silmiinnähden Jonathanin tyydyttämättä jäävästä uteliaisuudesta.

Vajaa tunti myöhemmin brunette kantoi kaksi lautasta aterimien kanssa sohvapöydälle ja näytti vähänkin liian ylpeältä luomukseensa.
“Toivottavasti se maistuu ees jollekin“, mies sanoi ja viittoi naista ottamaan oman lautasensa.
“Mitä sä juot? Voin hakee ku täs oon jaloillani viel.”
“Tuoksuu ainakin hyvältä. Vettä vaan, kiitos”, Sarah vastasi hymyillen. Hän mietti oliko koskaan syönyt Jonathanin valmistamaa ruokaa.
Jonathan laski pöydälle kaksi vesilasia ja istahti takaisin Sarahin viereen ottaen oman lautasensa syliinsä. Odottaen mies katsoi naisen reaktiota tämän ottaessa ensimmäisen suullisen ruokaa.
“Well…?”

Jonathan ei ollut ikinä ollut kummoinen kokki. Enemmänkin kaupan pakastealtaalta suoraan uuniin. Se oli yleensä turvallisempi vaihtoehto, mutta aina Englannissa ollessaan, Grace pakotti miehen opettelemaan kunnon kotiruokaa ja siitä Jonathan oli kiitollinen. Ilman vanhaa rouvaa, mies olisi varmasti paljon huonommassa kunnossa, kuin mitä nyt oli ja eläisi 100 prosenttisesti pakastealtaan antimilla.

“Ihan hirveetä”, Sarah vitsaili puhaltaessaan pahimpia lämpöjä pois haarukkansa päällä olevasta lasagnesta.
“Sun pitäis tehdä useamminkin ruokaa”, nainen kertoi sitten totuudenmukaisesti, sillä ruoka oli hyvää. Elämä oli oikeastaan aika mukavaa siinä uuden kämppiksen ruokia syödessä, hyvän sarjan pyöriessä taustalla. Yökyläily oli todella tehnyt hyvää, vaikka se olikin ollut vähän tyhmä veto.
“Hyvä että kelpaa.” Jonathan oli ylpeä luomuksestaan ja näytti sen myös Sarahille.

13.10.2019

Sarahin oli vaikea jaksaa keskittyä pimeään tiehen siinä vaiheessa vuorokautta. Hän oli jo ajaessaan Nitan kanssa Ruunaalta takaisin tallille tuntenut itsensä väsyneeksi, eikä tunne ollut siitä ainakaan parantunut. Bemarin valokeila lyheni katuvalojen alkaessa ja nainen laski sekunteja siihen, kun saisi sammuttaa auton ja pääsisi kaatumaan omaan sänkyynsä.

Rappukäytävä oli hiljainen, Sarah heilautti olallaan olevaa putkikassia parempaan asentoon odottaessaan hissin saapumista alimpaan kerrokseen. Kilahduksen saattelemana ovet aukesivat ja väsynyt nainen painoi oman kerroksensa nappia, nojaten kylmään metalliin silmät suljettuina.

"Hei Jonny", Sarah huikkasi saatuaan ulko-oven auki. Hän ripusti avaimensa naulaan ja sai vain vaivoin pidettyä laukun olallaan, eikä heittänyt sitä eteisen lattialle. Bruneten silmät hakeutuivat heti vieressään istuvan miehen silmiin.
"Moi Sarah", Jonathan sanoi varoen.
"Hei", Thomas sanoi hiljaa kääntäen katseensa eteisen suuntaan, vaikkei vielä nähnytkään naista.

Thomas oli palannut Suomeen kertomatta siitä yhtään liian aikaisin veljelleen. Nuorempi veljistä oli soittanut Helsinki-Vantaalta ja anellut kyytiä Kallaan sekä mahdollista yösijaa ensimmäiselle parille yölle, kunnes saisi puhuttua tarkemmin entisten työkavereidensa kanssa.

Sarah jähmettyi, keho ei halunnut liikkumaan ja mieli tuntui hyytelöltä, joka ei suostunut selviämään. Hän olisi tunnistanut sen lyhyen tervehdyksen vaikka unissaan.
Terävämpi mieli olisi voinut sinkoilla kysymyksiä ilmoille tahtiin, jossa kukaan ei olisi saanut vastattua niihin. Pitkittyneen hiljaisuuden edetessä entistä vaivaannuttavammaksi, Sarah asteli vihdoin eteisestä olohuoneeseen ja kohtasi näyn, jota ei pahimmassa painajaisissaan olisi sillä hetkellä halunnut nähdä.

Sarah katsoi silmiä, jotka näyttivät väsyneiltä. Oli hullua huomata miten ne yhä saivat perhoset lepattelemaan hänen mahanpohjassaan.

"Miksi Thomas on täällä?" nainen kysyi siirtäen katseensa väkisin Jonathanin silmiin. Niiden omistaja oli sillä hetkellä hyvin kyseenalaisessa maineessa hänen kämppiksenään.
"Se on hyvä kysymys, johon mäkään en oo saanu vielä selkeetä vastausta", mies vastasi ja käänsi katseensa takaisin Thomakseen. Nuorempi veli näytti hieman säikähtäneeltä Sarahin reaktiosta, mutta silti oli iloinen nähdessään toisen.
"To be honest, en mäkään tiiä mitä tääl teen, mut Suomi on mulle enemmän koti ku Britit."

Thomas olisi voinut jäädä isoäitinsä luokse, mutta vanhempi nainen oli tehnyt selväksi, ettei aikoisi katsoa murjottavaa ja itsesäälissä kieriskelevää Thomasta kauaa oman kattonsa alla.
"New start, maybe…", Thomas lisäsi arkana ja vilkaisi kulmiensa alta Sarahia pienen toivon liekin leimahtaessa rinnassaan.

Sarah ei olisi halunnut katsoa Thomasta, mutta se oli varsin mahdotonta puheen ollessa juurikin miehessä. Alahuuli eksyi hampaiden väliin huomaamatta ja Sarah mietti miten pahasti haisi hevoselta ja hieltä sillä hetkellä.
"Niin, mutta miksi sä olet täällä? Kallassa. Mun kotonani", nainen jatkoi saamatta sanojensa taakse ponnetta, joka niihin olisi ehkä pitänyt saada. Keho liikahti levottomana saaden putkikassin melkein valumaan alas väsyneeltä olalta. Katse hapuili veljesten välillä, yrittäen saada tukea toiselta niistä tilanteeseen, joka oli liian hullunkurinen ollakseen totta.
"Mihin muualle mä olisin menny?" Thomaksen äänessä oli ihan liikaa luovuttamista sekä heikkoutta yrittää pitäytyä Sarahin aikaisemmassa toiveessa pysyä kaukana.

"Onko mitenkään mahollista, et tää yks tunari vois olla täs yön tai kaks?" Jonathan haki Sarahin katseen kiinni omaansa ja rukoili hiljaa mielessään. Ei ollut kieltämistä, etteikö kaksikon historia ollut värikäs ja erittäin tapahtumarikas. Ehkä siksi Jonathan sekä Thomas molemmat luottivat Sarahin hyvyyteen vanhojen aikojen takia.

Sarah oli hiljaa, tuijotti ruskeita silmiä nähden niiden takana käydyn keskustelun. Jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu, hänen ei olisi tarvinnut edes miettiä vastaustaan. Miksi Jonathan pyysi häneltä sellaista?

Syvä huokaus karkasi vaietuilta huulilta Sarahin nostaessa kätensä otsalleen. Hän oli liian väsynyt riitelemään, liian väsynyt ajattelemaan.
"Niin kai sitten", tämä lausui lopulta luovuttaen ja astui muutaman askeleen lähemmäksi omaa huonettaan. Hän tunsi olonsa gaselliksi leijonien katseiden alla.
"Mä menen suihkuun", Sarah kertoi avatessaan makuuhuoneen suljettua ovea.

Värisevä huokaus karkasi naisen huulilta tämän astuessa kuuman suihkun alle. Vesipisarat tuntuivat lähes neuloilta iholla, joka tunsi huoneessa pyörivän ilmavirran liian hyvin. Sulkiessaan silmänsä hän näki tummien silmänalusten taakse jääneen katseen uudestaan, näky sai naisen värähtämään kylmästä.
Pesuhuone täyttyi höyryllä lyhyen suihkun aikana ja Sarah pukeutui huoneen nihkeydessä haluamatta kulkea olohuoneen poikki pelkässä pyyhkeessä.

"Onko meillä mitään ruokaa?" nainen kysyi saatuaan hupparin ja lökärit päällensä. Kysymys esitettiin vanhemmalle veljelle, meripihkan väriset silmät eivät suoneet katsetta Thomakselle.
"Tein hiema aikasemmi makaronilaatikkoo, siel on viel aik paljo kaapis", Jonathan vastasi ja nousi sohvalta ylös.
Thomas katsoi veljensä loittonevaa selkää parvekkeen suunnalle. Miten Jonny oli kehdannut jättää pikkuveljensä kahdestaan samaan tilaan Sarahin kanssa? Tilanteesta oli nopeasti muodostumassa hengenvaarallinen Thomakselle.

Käsiään tuijotellen Thomas vältteli nostamatta katsettaan vahingossakaan keittiön suuntaan ja näin vältellen myös Sarahia. Vaikka hiljaisuus painoi miehen hartioita kuin kymmenen kilon betonimurikat, mies ei antaisi periksi. Sen sijaan Thomas yritti miettiä mielessään parhaimman mahdollisen tavan saada suostuteltua itselleen yöpaikan kaverinsa luota nopeammin kuin mitä oli aikoinut. Sarah ei selkeästi halunnut miestä asuntoonsa eikä kaksiossa ollut erityisen paljoa tilaa kolmelle hengelle.

Sarah oli saanut lämmitettyä ruokansa ja seisoi nyt keittiössä kuuma lautanen kämmenellään, hiukset yhä tiputellen vettä suihkun jäljiltä. Hän tutki Thomaksen piirteitä, miehen keskittyessä omiin käsiinsä epäilyttävän intensiivisesti. Sarah ei nähnyt vaatteiden läpi koko totuutta, mutta siitä huolimatta huomasi toisen laihtuneen. Oli outoa katsoa toista niin avoimesti. Inhotti ajatella, että hän oli syyllinen Thomaksen riutuneeseen ulkomuotoon.

Villasukkien peittämä askel oli hiljainen naisen kävellessä olohuoneen pöydän ääreen. Sanojaan nieleskellen tämä laski lautasen pöydälle ja katsahti nopeasti Thomasta.
"Mitä sulle...kuuluu?" Sarah kysyi liioitellun hitaasti, harkiten huolella kuinka järkevää oli aloittaa keskustelua.
Thomas naurahti jännityksen lauetessa miehen rinnassa.
"I've been better." Thomas nosti katseensa Sarahiin ja hymähti. "Sulla menee paremmin, veikkaisin."
Miehellä ei ollut tietoa siitä, oliko Sarahin tie johtanut yhteen sen Robertin kanssa vai ei, ja mies uskoi vahvasti epätietoisuuden olevan parempi vaihtoehto, kuin kuulla kaksikon täydellisestä suhteesta.

Sarah ei yhtynyt naurahdukseen, mutta tunsi kireyden helpottavan aavistuksen sisällään. Jonathanin valmistama ruoka tuoksui taivaalliselta ja nainen kuuli mahansa murisevan nälästä.
"Ihan hyvin, kai", hän vastasi miettien kuinka surkeaksi tunsi olonsa viikonlopun kisamenestyksen jäljiltä.
Puhalluksesta huolimatta makaronilaatikko poltteli ja Sarah irvisti hieman hörpätessään kylmää vettä lisukkeeksi. Kysymys poltteli yhtä kuumana naisen huulilla. Entä Allisonille?

"Olin koulukisoissa, ne meni aika huonosti". nainen kertoi ja nosti uuden haarukallisen suuhunsa.
"Oletettavasti Effillä?" Thomas hämmästyi itsekin muistaessaan hevosen nimen, josta Sarah oli pitänyt huolta jo silloin, kun kaksikko oli vielä ollut yhdessä.
"Oon satavarma, et seuraavat kisat menee teil paremmin."

Hevoset oli edelleen täysin sekavaa aluetta Thomakselle, mutta tämä yritti parhaansa mukaan pysyä perässä. Ainakin oli yrittänyt. Jonathan ei vaivannut veljeään näillä puheilla, mutta nuorempi britti tiesi aiheen olevan todella lähellä Sarahin sydäntä.
"Mmm", nainen myönteli ja vilkaisi sitten makuuhuoneen ovelle, jonka raossa Jonathanin hiuspehko näkyi olevan.

"Meinasitko odottaa siellä kauankin?" Sarah kysyi kovemmalla äänellä jatkaen syömistään veljeksistä välittämättä. Miten helvetissä hän oli ajautunut siihen tilanteeseen?
"En mä mitää oottanu, huomasin seinällä taulun komeesta kaverista, mut sit tajusin sen olevan peili", Jonathan kehui ja asteli olohuoneen puolelle lössähtäen sitten omalle sängylleen vatsalleen.
"Hetken aikaa luulin et olitte jo toistenne kimpussa", tämä lisäsi ja kaivoi puhelimen taskustaan asettaen sen viereensä lattialle.

Thomas mulkaisi veljeään ja niin näytti myös Sarah tekevän.
"Chill… Meinaan, ettette oo vielä tappanu toisiinne." Jonathan naureskeli.

Sarah haukotteli ja värähti jälleen kylmästä, tai ehkä se oli enemmän väsymyksen aiheuttamaa. Nainen olisi ehkä saattanut jaksaa väitellä Jonathanin kanssa virkeämpänä, mutta ei nyt. Kunhan hän pääsisi sänkyynsä, uni tulisi varmasti välittömästi häiriötekijästä huolimatta. Sarah ei halunnut antaa itsensä ajatella sitä, että nukkuisi seuraavan yön vain metrien päässä Thomaksesta.

Ajatukset pyörivät hitaalla vauhdilla naisen päässä, eikä hän tahtonut saada yhdestäkään kunnolla kiinni.
Hiljaisuus laskeutui asuntoon ja vain lautasen kohtaavat aterimet rikkoivat sen. Sarah liikahti sohvalla levottomasti, kankaan kahinan täyttäessä hänen päänsä. Haarukka lipesi sormista ja iskeytyi lattialle, kuin laukeavan aseen paukahdus saaden naisen hätkähtämään. Kolahdus sai myös Thomaksen heräämään horroksestaan ja tämä vilkaisi lattialle pudonnutta esinettä.

"Toi yks tais nukahtaa", Thomas mutisi nostaessaan haarukan lattialta lautasen päälle. Jonathan makasi liikkumatta sängyllään, silmät kiinni selän kohotessa rauhalliseen tahtiin hengenvetojen seurauksena.
"Vieläks se kuorsaa?" mies kysyi kääntäen varoen katseensa Sarahiin.

Sarah nyökkäsi hitaasti, tuijottaen tuttuja silmiä häkeltyneenä. He olivat teknisesti ottaen kahdenkesken asunnossa ja mitä ilmeisimmin molemmat vailla partnereita. Nainen nousi seisomaan, nostaen lautasen käsiinsä.
"Mä menen nukkumaan", Sarah kertoi kuullen äänensä murtuvan aavistuksen sanojen välissä. Keho nytkähti pakotettuna keittiötä kohti.
Thomas halusi seurata Sarahia, mutta tiesi, ettei tällä ollut enää lupaa siihen.
"Tota… Olisko sulla viel jemmassa jossai toinen peitto? Jonathan jätti oleellisimmat jutut hoitamatta… Kyl mulle joku vilttiki kelpaa." Thomaksen äänessä oli haurautta ja alistuvaisuutta.

Se vahva ihminen, joka britti oli ollut vielä vajaa vuosi sitten oli vain muisto, mutta päästyään takaisin jaloilleen, Thomas oli päättänyt löytää sen puolen itsestään uudestaan. Ehjempänä kuin aikaisemmin, maksoi mitä maksoi. Ja sitten oli Sarah.

Ihminen, jonka Thomas oli työntänyt pois luotaan kauemmas kuin mitä luuli. Kauemmas, kuin mitä Thomas olisi ikinä halunnut.
"On joo", Sarah vastasi ja vastentahtoisesti johdatteli exänsä makuuhuoneeseensa. Perimmäisestä kaapista löytyi petivaatteet, jotka nainen ojensi Thomakselle, nostaen pienen hymyn huulilleen.
"Autanko lakanoiden kanssa?" hän kysyi pehmeällä äänellä värähtäen tuntiessaan miehen sormet omissaan luovuttaessaan petivaatekasaa toiselle.
"Jos välttämättä haluut", mies vastasi ja yritti estää hymyä nousemasta huulille. Juuri sitä hymyä, joka oli varattu vain Sarahille.

Thomas levitti ohuen petauspatjan sohvan istuintyynyjen päälle ja otti käsiinsä lakanarullan. Thomas otti toisesta reunasta kiinni ja odotti Sarahin ottavan toisesta päästä. Ihan liian usein Thomaksen katse hakeutui Sarahin kasvoihin ja vasten tahtoaan miehen oli revittävä silmänsä irti naisesta.
Sarah hukutti haukotuksen lakanan taakse asetellessaan sitä petarin päälle. Hän ei halunnut pitkittää hetkeä yhtään tarpeellista pidemmäksi.
"Ota sä täkki, mä otan lakanan", nainen ohjeisti ja vilkaisi kevyesti kuorsaavaa Jonathania taitellessaan peittolakanaa auki. Katse hakeutui takaisin nuorempaan veljeen ja tämän pitelemään untuvapeittoon.

"Anna mulle kulmat", Sarah sanoi hiljaisella äänellä. Thomas joutui ottamaan pakolliset askeleet antaakseen täkin kulmat Sarahille lakanan sisäpuolelle. Pienen hetken Thomas tunsi Sarahin ihon omaansa vasten ja tunsi pulssinsa lyövän muutaman iskun nopeampaa ja kovempaa. Mies kuitenkin päästi irti heti kun saattoi. Kaksikko asetteli pussilakanan suoraksi täkin päälle ja Thomas tarttui tyynyyn ja sen alla olevaan tyynyliinaan, nostaen kuitenkin katseensa nopeasti Sarahiin.
"Thanks. Really."
"De nada", nainen hymähti astuen askeleen kauemmaksi.
"Öitä, Thomas", Sarah kuiskasi ja asteli sitten Jonathanin luokse. Miehen vieressä ollut peitto oli helppo pyöräyttää tämän päälle, vaikka toinen makasikin sängyssään varsin oudossa asennossa. Saatuaan miehen peiton alle, hän vei toisen puhelimen lataukseen varmuuden vuoksi. Sarah toivoi, että Jonny olisi laittanut itselleen herätyksen, jos tällä olisi aamutalli.

Latina kääntyi katsomaan Thomasta, laski katseensa ja lähti kävelemään makuuhuonetta kohti.
"Sarah…", Thomas sanoi hieman kovempaa ja vilkaisi nopeasti veljeään, ettei tämä herännyt. Jonathan korahti ja käänsi kylkeä. Thomas käänsi katseensa takaisin Sarahiin, joka oli pysähtynyt kysyvä ilme kasvoillaan makuuhuoneen oven suuhun.

Nuori britti asteli hitaasti Sarahin eteen ja varoen nosti kätensä naisen harteille. Thomas katsoi naista silmiin anteeksipyyntö silmissään.
"I am so sorry… For everything."

Sarah nielaisi, tuntien kuinka se katse porautui liian syvälle. Hänen oli pakko laskea katseensa toisen epätasaisesti kohoavaan rintakehään. Nyökkäys oli hädin tuskin havaittavissa, kun nainen astui askeleen kauemmaksi, tuntien jykevän puuoven selkäänsä vasten.
"I know." Ääni oli kuiskaustakin hiljaisempi. Sarah nosti katseensa takaisin vaaleisiin silmiin, varmempana, kuin kertaakaan sinä iltana.
"Good night", nainen lisäsi avatessaan oven takanaan ja astuessaan kynnyksen yli.

Ovi sulkeutui naksahtaen ja Sarahista tuntui hetken siltä, ettei saanut enää henkeä. Thomaksen kosketus poltteli olkapäitä vielä pitkään sen jälkeen, kun latina oli käpertynyt lakanoiden väliin sänkyynsä.

Thomas jäi tuijottamaan eteensä sulkeutunutta ovea tyhjä tunne rinnassaan.

"Night…"

Kirjoitettu yhdessä Thomaksen kanssa.

19.10.2019

Ensimmäinen osa.

Lopputekstien lähtiessä liikkeelle Thomas sulki ruudun ja kääntyi sohvalla Sarahia kohti.
“Väsyttääkö?”
"Eeeiii", Sarah vastasi pitkän haukotuksen saattelemana ja naurahti hieman.
"Täydellinen ajoitus", nainen mumahti venytellessään, antaen itsensä valua aavistuksen syvemmälle sohvatyynyjen väliin.

"Haluatko sä jo nukkua, mä voin kyllä mennä myös, suihkun kautta tosin", Sarah selvitteli ja kietoi kätensä puuskaan viltin päällä.
“Not tired.” Lyhyt vastaus tuli ihan liian nopeasti Thomaksen suusta ja mies kröhähti sen perään. “Tai siis jos haluut jutella tai jotain nii voin kyl pitää sulle seuraa.”

Thomas oli aikanaan pitänyt itseään kunnon naistenmiehenä, mutta alusta alkaen Sarahilla oli ollut taito saada britti solmuun sanojensa ja mielensä suhteen. Eikä taito selkeästi ollut kadonnut mihinkään.

Mies liikahti entistä lähemmäs Sarahia ja katsoi toista silmiin.
“What is going on with you?”
Sarah liikahti kauemmaksi, se oli enemmän vaistomaista, kuin tahdonalaista ja huomatessaan liikkeen, nainen pyrki minimoimaan sen tehon Thomaksen silmissä.
"Ei mitään ihmeellistä." Mitä tässä nyt eilen sain varmistuksen siihen, että Robert asuu Kallassa nykyään.
"Töitä, hevosia, salia ja sen sellaista", nainen lisäsi nostaen kasvoilleen puolikkaan hymyn.
"Mitä sulle, joko löysit töitä?" Sarah kysyi vastakysymyksenä löytäessään edelleen sopivaa asentoa Thomaksen katseen alla. Miehen katse putosi hetkeksi Sarahin käsiin ja siitä takaisin naisen kasvoihin.
“Joo pääsin takas samaan mestaan. Jos siel jonku aikaa jaksas olla”, Thomas vastasi. Miehellä ei tosiaan ollut mitään suurempia suunnitelmia tulevaisuutensa kanssa. Muuta, kuin muuttaminen Sarahin luota uuteen omaan asuntoonsa.
"No hyvä", nainen vastasi edes hetken aidosti iloisena toisen puolesta.

“Sain muute kämpän. Reilu kilsa keskustasta. Tai kylältä. Mikä onkaan.” Pieni haikea tunne välähti Thomaksen rinnassa ja sai miehen hymyn hyytymään. Vaikka britti oli alusta alkaen tiennyt nykyisen asetelman olevan vain ja ainoastaan väliaikainen, Thomas oli silti vasten tahtoaan kirjoittanut vuokrasopimuksen. Tuskin Sarah kuitenkaan katsoisi Thomasta päivästä toiseen asunnossaan. Varsinkaan juuri nyt.
"Ai." Sarah hämmentyi, sillä uutisen kuuleminen ei ollutkaan pelkästään helpottavaa. Tunteeseen sekoittui myös pieni määrä haikeutta, joka tuntui omituiselta siinä asianyhteydessä.

"Tai siis, onnea. Koska muutat?"
Sarah mietti olisiko ollut parempi vain siirtyä suihkun kautta nukkumaan siinä vaiheessa. Viimeksi, kun he olivat olleet samassa tilassa kaksin siinä promillemäärässä, järki oli ollut kauana illan toiminnasta. Toki se oli ollut aikaa ennen Allisonia.
“Kuun vaihteessa”, Thomaksen ääni oli hiljainen. Ikkunan takaa hohtavat katuvalot loivat kellertävän sävyn olohuoneeseen ja kaksikon kasvoille. Hämärässäkin valossa Thomas ehti rekisteröidä Sarahin kasvojen pienimmätkin muutokset sekä liikkeet kauemmas miehestä.

“Ei mee pitkää, nii pääset musta eroon”, mies lisäsi nyt jo kuiskaten. Kevyt seitinohut hiprakka oli läsnä ja Thomas tiesi sen olevan enemmän uhka kuin mahdollisuus.
Sarah tiesi, että siihen koukkuun ei olisi kannattanut langeta, mutta tajusi tarttuneensa siihen kuitenkin.
"En mä sitä tarkoittanut ja tiedät sen kyllä. Johan itse suostuin siihen, että saat asua täällä, joten älä rupea marttyyriksi", latina yritti pitää äänenpainonsa mahdollisimman neutraalina, humalan tehdessä siitä kerrassaan mahdotonta.
“En mä sitä”, Thomas lähes keskeytti Sarahin. “Tyhmäkin tajuu sen, etten mä tosiaan ollu sun ensimmäinen vaihtoehto tyypiks, joka punkkais sun sohvalla.”

Thomas oli huomannut naisen olemattoman läsnäolon asunnossa. Milloin toinen karkasi asunnosta ennen Thomasta ja milloin palasi asuntoon vain käydäkseen suihkussa ennen painumista makuuhuoneen puolelle oven taa piiloon.
“For real… Jos sä et haluu mua tänne, sano se.”

If you walk out that door now, we're done.

Thomaksen ilme vakavoitui ja tämä laski katseen käsiinsä. Miehen oli vaikeaa olla naisen lähellä ja se näkyi kauas.
“It wouldn’t be the first time I left, you know.”

Sarah tuijotti. Humalan vuoksi veren kiehumista oli huomattavasti vaikeampi hallita, mutta nainen yritti parhaansa.
"Jos sun on noin paha olla mun kotona, niin lähde. Mä olen tehnyt kantani selväksi päästäessäni sut tänne nukkumaan, en yksin Jonathanin takia. Jos mä en haluaisi sua tänne, sä et myöskään olisi enää täällä."

Jalat olivat petollisen hatarat naisen noustessa ylös. Ne saivat Sarahin horjahtamaan vaarallisen näköisesti sohvapöydän vieressä.
"Helvetti", nainen kirosi hakiessaan tasapainoa. Hänen oli pitänyt suorittaa vakuuttava poistuminen tilanteesta, mutta viski oli päättänyt toisin.
Naisen horjuessa edessään Thomas jätti vastaamatta toisen kommentteihin ja nousi ylös, tarttui Sarahia hartioista ja piti tätä pystyssä, kun toisen jalat oli pettää alta.

“Ja mä oon enemmän ku kiitollinen, et saan olla täällä. Usko pois”, mies hymähti varoen ja katsoi Sarahia silmiin. Kun Thomas oli noin puoli vuotta takaperin kävellyt ulos kaksikon ensimmäisestä yhteisestä kodista, mies ei ikinä kuvitellut enää pääsevänsä näin lähelle Sarahia. Varsinkaan fyysisesti. Eikä tämäkään meinannut riittää miehelle.

Hiprakan antaessa lisäpotkua rohkeudelle ja häikäilemättömyydelle, Thomaksen mielikuvitus juoksi hullun lailla. Sarah tuijotti miehen silmiä miettien, että tilanne oli sillä hetkellä täysin sopimaton. Että Thomaksen ei kuulunut olla niin lähellä.
"No hyvä", nainen vastasi jo vähemmän tomerasti, kuin aikaisemmin ja pyyhkäisi kasvoilleen siirtyneitä hiuksia pois silmiltään. Oli hullunkurista ajatella, että se tyyppi, joka ennen oli saanut polvet pettämään oli sillä hetkellä juurikin niiden varmistimena.

"Mun pitäisi varmaan mennä nukkumaan", Sarah mumahti saamatta kuitenkaan kehoaan tarvittavaan liikkeeseen saattaakseen sanansa teoksi.
“Do you?” Thomas kysyi hiljaa ja piti edelleen kiinni Sarahista. Britti tunsi oman sydämensä hakkaavan tuhatta ja sataa, kuten myös Sarahin. Tai sitten Thomas vain kuvitteli sen kaiken. Kuten mies oli kuvitellut löytävänsä tiensä takaisin Sarahin elämään, muutenkin kuin sohvalla nukkuvana muukalaisena. Historiana.

“Can I hug you? As a friend… Or something…”

Sarahin pää liikahti, ensin varoen ja sitten varmempana. Liike sai mielen sumuiseksi, mutta silti jollakin tapaa myös selvemmäksi. Hän astui askeleen kauemmaksi.
"Se ei taida olla kamalan hyvä idea", nainen vahvisti seuratessaan katseellaan Thomaksen käsien matkaa olkapäiltään miehen sivuille. Seuraavaksi Sarah tajusi kietovansa sormensa toisen kämmenen ympärille ja puristavansa tuttua kättä kevyesti. Katse nousi uudelleen Thomaksen silmiin.

"Jonathan tosin varmasti arvostaisi halausta", nainen vastasi ja irroitti sitten otteensa toisen kädestä, astuen jälleen askeleen kauemmaksi. Hän oli liian humalassa tehdäkseen järkeviä päätöksiä sillä hetkellä. Katse haparoi pesuhuoneen suunnalla.

“Sorry… Some days I kind of forget that we’re broken up… I guess us being together just felt so right”, Thomas mutisi tuntiessaan edelleen Sarahin käden omassaan. “But I’m… Um… Not gonna keep you from your bed any longer.” Thomas kääntyi sohvapöydän puoleen ja noukki sen päällä olevat tyhjät tölkit sekä Sarahin viskilaskin. Varoen britti ohitti Sarahin ihan tämän vierestä ja vilkaisi naista nopeasti silmiin.
“Good night, I guess.”
"Night", Sarah vastasi hengähtäen syvään ja sulki silmänsä saadakseen hatarat ajatuksensa edes jotenkuten kasaan. Matka olohuoneesta kylpyhuoneeseen ei ollut koskaan tuntunut niin pitkältä.

24.10.2019

Sarah ei tiennyt miksi. Hän ei ollut uskaltanut kysyä.

Sormet hipelöivät pehmeitä kankaita ja jäivät tunnustelemaan samettista mekkoa. Katse haparoi asuissa, jotka oli lajiteltu melko lailla aikakausittain. Hän mietti miltä olisi näyttänyt koristeellisessa 1800-luvun mekossa, pelkkä ajatuskin metallisen krinoliinin päälle laittaminen sai tuskanhien otsalle.
Sarah siirsi katseensa Jonathaniin ja irvisti hieman.
"Miksi me ollaan täällä, Jonny?" nainen lopulta uskaltautui kysymään.
"Miss Sassy Bitch", Jonathan vastasi ja katseli pelottavan innoissaan 90-luvun lopun asuja ja kuteita. "Tuli puhe aikasemmin Patun kans siitä, mitä se pukee sun pippaloihi ja tajusin, et mulla ei oo mitään keksittynä. That is why we're here."

Jonathan nosti rekistä tummansinisen paljeteilla koristellun mekon, mallasi sitä edessään kuin vanha tekijä ja pudisti päätään. Sarahia pelotti vähän enemmän.

"Mä - mä ymmärrän, että me haetaan pukua halloweenjuhliin, mutta miksi me ollaan täällä? Miksi sä katsot mekkoja?"

Sarah ei tiennyt oliko se kovinkin epäkohteliasta, mutta ei voinut olla kysymättäkään. Kuvio alkoi maalautua naisen ajatuksissa ja sen hetken päätelmät olivat, että Jonathan oli tulossa lauantaina juhliin mekossa.
"Miksi?" Sarah tuijotti Jonathania suoraan silmiin.
"Why the hell not?" mies naurahti ja käänsi katseensa kauhistuneeseen naiseen. "Live a little, or something", Jonathan lisäsi.

"Hei, voinko mä auttaa jotenkin", nuori blondi kysyi asiakaspalveluosaaminen huokuen tämän kasvoilta. Jonathan vilkaisi naista ja hymyili tälle takaisin.
"Pitäs löytää joku oikeesti upee mekko halloweenia varten", mies vastasi tälle ja laittoi sinisen leningin takaisin rekkiin.
"Mitäs kokoa mahtaa neiti etsiä?" blondi uteli Sarahilta.
"Saanko kuolla?" Sarah kysyi peittäen kasvonsa käsiinsä. Jos hän olisi tiennyt millaisille pukuostoksille oli lupautunut, jopa Thomaksen seura olisi voittanut tämän. Naisen teki hetken ajan mieli kadota rekeissä riveissä olevien mekkojen väleihin ja unohtua sinne.
Itsevarmaa Sarahia ei oltu tehty sellaisiin tilanteisiin.

"Se mekko ei ole mulle", latina selvensi lopulta, kun Jonathan ei saanut jostain syystä suutaan auki. Sarah osoitti ystäväänsä ja huokaisi syvään. Sen lauseen jälkeen myyjä käänsi katseensa hitaasti Jonathaniin, joka virnuili entistä leveämmin.
"Aivan", myyjä sanoi hiljaa ja mittaili katseellaan Jonathania. "Jos onni on sun puolella, muutama tarpeeks iso leninki saaattaa löytyä."

"Sarah, hälp!" Jonathan hihkaisi naurunsekaisesti sovituskopin puolelta. "En taivu!"
"Ehei, Jonny hyvä. Saat selvitä tästä ihan itse. Apinapuvun kanssa mä olisin voinut auttaa, vaikka kantaa sun banaanit, mutta tämän ristiretken saat kulkea ihan itse. Ja onhan sulla avulias myyjä apunasi", Sarah vastasi ja nojasi syvemmälle sovituskoppien edessä olevalle korkeaselkäiselle tuolille. Hän odotti kauhunsekaisin tuntein mitä sovituskopista tulisi hetken päästä ulos. Myyjä kurkisti varoen kopin ovenraosta ja astui sisälle.

Muutama minuutti myöhemmin Jonathan astui ulos nauraen ja lähes itkien. Merensininen mekko mahtui juuri ja juuri miehen ylle ilman, että saumat antoivat periksi. Saman sävyiset hapsut lähtivät kankaasta vieri vierestä ja pisimmät ylettivät lattialle asti. Syvään uurrettu v-kaula-aukko oli todellakin syvä, verrattuna miesten paitoihin.
"Ei helvetti, tää on best", mies nauroi ja katsoi Sarahia. "Voit sä silti kantaa mun banaania", mies virnisti ja näytti kieltä. Brunette kääntyi koppia kohti ja tutki omaa peilikuvaansa peilistä.
"Näyttää nii väärältä, siks tää on hyvä", tämä jatkoi ja heilutteli tasapaksua lantiotaan saaden hapsut heilumaan.

Sarah jäi sanattomaksi. Hän halusi itkeä ja nauraa ja lopulta ei kyennyt muuta, kuin tuijottaa. Ja sulkea suunsa tajuttuaan sen koskettavan melkein liiketilan lattiaa.

Se mekko oli ihan kamala. Niin hirvittävä, että Sarahin teki mieli oksentaa hieman.

"Ei."

Se oli kaikki, mihin nainen pystyi. Pään liike mukaili tämän sanoja.
"Ei, ei ja ei. Ei."
"Well, sadly you don't have a say in this", Jonathan virnuili.
"Olis myös tällänen vaihtoehto. Tarpeeks iso kainaloiden alta ja lantiota ei periaatteessa ole", myyjä toi erittäin haalean violetin asun henkarissa kaksikon eteen. Blondin toinen suupieli nyki nykimistään nähdessään Jonathanin keimailevan sinisessä mekossaan.
"Toi olis ihan salee Patun mieleen", Jonathan osoitti henkarista roikkuvaa asua. Hän saattoi nähdä, kuinka lamppu syttyi, nyt viimeistään blondi hymyili enemmän ymmärtävämmin.
Sarah valui alemmaksi tuolillaan.

"Kai sä tiedät, että sinne on tulossa muitakin ihmisiä. Ihmisiä, jotka sä tunnet, joiden kanssa sä teet töitä?"
"Olen erittäin tietoinen, kiitos huolenpidosta."
"No siinä tapauksessa, sä otat sen, mistä tykkäät. Vaikka apinapuku sopisi sulle ehkä paremmin", Sarah luovutti ja pieni virne nousi naisen suupieleen. Kaiken maailman tilanteisiin Jonathan hänet johdattelikin.
"Thank youuuu! Tällä sinisellä siis mennää. Onha tää iha kamala, mut se on suurin syy", mies naureskeli.

Olisi erittäin mahdollista, että Jonathanin viimeisetkin maineen rippeet katosivat tämän myötä, mutta ainakaan mies ei enää ollut jäämässä tallimestarin virkaan. Se muuttuisi muuten yhdellä sanalla Isabellan suusta. Amanda tuskin jaksaisi välittää niin paljoa.

"Eli, tällä mennään?" myyjä varmisti vielä ja Jonathan nyökkäsi.
"Eikä sanaakaan sun broidille. Saapahan jotain yllätyksiä elämäänsä", Jonathan sanoi (melkein) vakavana Sarahille, joka näytti tässä vaiheessa olevan yhtä tuolin kanssa, jossa istui.
"Älä huoli, mä en kerro tästä kenellekään", Sarah vastasi kohottaen kulmiaan merkitsevästi. Sormet varjostivat silmiä hirvittävältä näyltä samalla, kun nainen hieroi otsaansa.
"Oh Dios, ten piedad", Sarah henkäisi lähes ääneti.

10.11.2019

Oli jo pimeää, kun Sarah hyvästeli Ellien Auburnin parkkipaikalla. Hän katsoi kuinka toisen auto nytkähti liikkeelle ja katosi metsän taakse. Väsymys painoi raskaana kehoa, mutta se ei pidellyt kauaa tunnetta, jota nainen oli vältellyt jo useamman päivän. Hiljaisuus iski kovaa ja Sarah otti auton radion kiitollisena vastaan.

Kallan Wanhan Kirkon parkkipaikka oli autio, eikä Sarah pitänyt kiirettä sammuttaessaan bemarin moottoria, sillä sitä myötä poistui myös musiikki. Katse tuijotti hetken mustaa rattia, juoksutti sormiaan sen lämmitetyllä pinnalla, kaikesta huolimatta hengittämisestä tuli vaikeampaa jokaisella kerralla, kun keuhkot tyhjenivät ilmasta.

Sarah yritti uppoutua paremmin toppatakin hupun taakse, kuin peittääkseen valtavan kynttilämeren näkökentästään. Hautausmaa ei ollut järin suuri, eikä sen polkujen varrelta ollut vaikea muistella mistä kohti piti kääntyä. Askel hidastui, kun hiekan rahina loppui ja märkä nurmi vaimensi viimeisetkin äänet jalkojen alta.
Nainen nielaisi palan kurkustaan pysähtyessään tummanharmaan kiven eteen. Siitä oli luvattoman paljon aikaa, kun hän oli käynyt siellä viimeksi. Hauta oli kaikesta huolimatta pidetty hyvin, abuela oli asiasta hyvin tarkka. Nytkin kahden nimen alla välkehteli kaksi puoliksi palanutta kynttilää.

Sisällä kaikuva tyhjyys väistyi pikkuhiljaa ikävän alta, eikä mennyt kauaa, kun ensimmäinen kyynel vierähti väsyneille kasvoille.
"Hola papá y mamá", Sarah kuiskasi pyyhkiessään poskeaan ja kyykistyi suoristamaan toisen kynttilöistä. Maasta huokuva kylmyys tuntui pureutuvan vaatteidenkin läpi.

Ajatukset poukkoilivat asioissa, joista olisi halunnut puhua äitinsä ja isänsä kanssa. Hän oli ollut sisaruksista ainoa, joka oli viimeiseen hetkeen asti keskustellut ihan kaikesta vanhempiensa kanssa. Robert nyt tietenkään ei ollut ikinä osannut puhua, se kuului loogiseen ajattelutapaan vanhimman veljen elämässä, että mistään ei murehdittu, kun mihinkään ei voinut todella vaikuttaa. Patrick oli puhunut äidille jonkin verran, mutta erityisesti teini-ikä ja sitä myötä huomattavasti aiempaa enemmän heräilevä kiinnostus poikiin oli sulkenut kaksoset vielä lähemmäksi toisiaan.
Sarah kosketti sileää kiveä, mukaili siihen hakattuja kirjaimia.

"Hyvää isänpäivää, papi."

Muistot tekivät kipeää, ne saivat leuan värähtelemään, kun nainen yritti pidätellä kyynelten puroa. Se oli kuin taistelu aikaa vastaan, hävitty jo ennen ensimmäistä iskua. Sarah muisti miten oli kahdeksanvuotiaana kantanut valtavan kokoista puista tarjotinta vanhempiensa makuuhuoneeseen. Gloria oli pitänyt avannut oven hänelle, eikä ollut sillä kertaa edes yrittänyt kampata siskoaan. Isän kasvoille oli levinnyt rakastava hymy, Sarah muisti miten ylpeä oli ollut, ettei ollut läikyttänyt tippaakaan täynnä olleesta mehulasista. Hän oli halannut isää nopeasti, kertonut miten paljon rakasti sitä, että toinen ei ollut koskaan töissä isänpäivinä. Oli kysynyt, jos isä olisi halunnut pysyä sängyssä koko päivän. Äiti oli nauranut, sanonut, että isä varmasti olisi halunnutkin, mutta kotona oli paljon tekemistä.
Jos Sarah olisi voinut, hän olisi halannut isää vielä kovemmin. Sanonut, että rakasti tätä ihan äärettömän paljon ja jäänyt siihen hetkeen ikuisiksi ajoiksi.

Kännykän soittoääni tunkeutui naisen tajuntaan, se oli kuin luvaton vierailija toisesta ajasta. Sarah hapuili puhelimen sormiinsa ja joutui räpyttelemään monta kertaa, ennen kuin sai näytön tekstistä selvää.
"Hei", ääni värähti hieman ja nainen selvitti kurkkuaan, toivoen, ettei itkemisen karheus ollut liian selvästi kuultavissa.
"Pääsetkö pariksi tunniksi töihin, Elinan piti lähteä kotiin kesken vuoron?"
"Joo, hetikö?"
"Mielellään."
"Mulla menee puolisen tuntia."
"Hyvä, kiitos, Sarah."

Katse tuijotti vielä hetken hautakiveä, katkonainen huokaus karkasi huulilta Sarahin noustessa jälleen seisomaan. Uudet kyyneleet polttelivat suljettujen luomien takana, mutta hän työnsi ne itsepintaisesti takaisin.
Hän ehtisi juuri ja juuri käymään kotona suihkussa ja vaihtamaan vaatteensa lupaamassaan ajassa.

Toisaalta Sarah oli kiitollinen, että elämä oli juuri niin hektistä sillä hetkellä. Että ei ehtinyt ajatella menneitä - ihmisiä, paikkoja ja tapahtumia, joita ei saisi ikinä enää takaisin.

04.12.2019

Juoksumaton käyttäminen olisi voinut olla paljon haastavampaa, jos merenkäynti olisi ollut vähänkään kovempi. Sarah piti katseensa visusti huoneen toisessa päässä ja kuunteli musiikkia korvanapeista, jotka heiluivat juoksuaskeleen mukana.

Kahden tunnin lenkin olisi pitänyt väsyttää, mutta Sarah tunsi olonsa liian levottomaksi, jotta olisi liittynyt nukkuvan ystävänsä seuraan. Sen sijaan, hiukset yhä nihkeänä suihkun jäljiltä, nainen asteli valkoisissa Air Maxeissaan kohti kahvilaa. Juokseminen oli herättänyt nälän.
Loisteputkien täyttämän käytävän päässä oli kahvila, se sijaitsi aivan laivan takaosassa. Sarah valitsi itselleen täytetyn ruisleivän, appelsiinimehun ja kahvin, vaikka ne ehkä olivatkin enemmän aamupalatarpeita. Nainen nosti kevyeltä tuntuvan tarjottimen ja kääntyi katsomaan mihin istuisi lähes tyhjässä ruokailutilassa.

Sarah näki Robertin heti, tämän pöytä oli täynnä papereita ja taustalla näkyi vain meren armoton mustuus valtavien ikkunoiden takana. Niin kaukana mantereesta ei ollut valosaasteita, Sarah katsoi omaa peilikuvaansa lähestyessään nurkkapöytää ja yritti olla välittämättä meikittömistä kasvoistaan ja kosteista hiuksistaan, jotka kihartuivat jo nyt hieman.
"Saako istua?" brunette kysyi ja tuijotti Robertia nähdäkseen miten toinen hätkähti ja kahmi levitetyt paperinsa kätensä alle suojaan. Ele sai Sarahin noustamaan vain kulmaansa pienesti.
"Of course", Robert kuitenkin vastasi, näyttäen hyvin väsyneeltä sillä hetkellä. Sarah tunsi pientä lohtua näystä, ettei ollut ainut, jolta yöunet olivat karanneet. Kohtelias hymy vaaleaverikön kasvoilla tuntui sekin väsyneeltä.

"'Sup?" mies kysyi Sarahin laskettua tarjottimensa ja istuessa alas. Tuoli raapaisi lattiaa vasten kovaäänisesti saaden naisen irvistämään hieman.
"Jännittää, ei nukuta. Kahvi tuskin auttaa", brunette vastasi ja henkäisi sitten syvään. Helpotti, ettei toinen ollut kiirehtinyt pois tai käskenyt hänen istua johonkin muuhun pöytään.
"Sä näytät väsyneeltä. Onko kaikki hyvin?" Sarah kysyi, tarttui kahvikupissa olevaan metallilusikkaan ja liikutti sitä verkkaisesti mustassa nesteessä. Ei hän vieläkään tiennyt miten olisi ollut Robertin seurassa, mutta tiesi, että seuraava viikko olisi melko tuskainen, jos pitäisi vältellä toisen seuraa. Eikä Sarah oikeasti halunnut kaikesta huolimatta vältellä Robertia.

Robert nojasi selkänojaansa vasten raskaan henkäyksen saattelemana. Hymähdys, joka seurasi elettä, ei antanut selvää vastausta kysymykseen, toisen levoton elekieli kuitenkin kertoi paljon enemmän. Seuraavaksi kyynerpäät olivat pöytää vasten ja katse pysyi käsissä.
"Vähän sama, en saanut nukuttua. Mennään huomenna sinne Danielin tallillekin, joudun - pääsen? Ehkä ennemmin toi pääsen? Anyway, pääsen ratsastamaan siellä jotain. Joitain. Sekin stressaa. Ja tää helvetin ohjelma."
"Haluatko apua? Siis ohjelman kanssa, siihen ratsastukseen tuskin pystyn vaikuttamaan", Sarah uteli nostaessaan kahvikupin huulilleen. Hän mietti kuviota, joka oli hyvin löyhästi esitelty, hevosta ja Danielia ja vierailua.
"Millaista hevosta?" Sarah kysyi ja laski kupin takaisin tarjottimelle saaden Robertilta huvittuneen naurahduksen vastaukseksi. Jokin toisen olemuksessa muuttui, ehkä rentoutui hieman?
"Ai kilpailijalta, apua? Thanks, but no thanks." Sarah virnisti pienesti. Ottipa mies tosissaan tämän kilpailija-roolinsa.

"En tiedä", Robert myönsi sitten.
"Jotain myyntihevosia, kai. Onko sulla kaksi ohjelmaa vai aiotko vetää saman finaalissa? Jos kvaalaat?"
"Kuulostaa kivalta", Sarah mietti ja siristi sitten silmiään aavistuksen.
"Ensin torjut avun ja sitten jo utelet tietoja, hämärää, Robert", nainen huomautti, kilautti lusikan kupin reunaan ja laski sen tarjottimelle posliinikupin viereen.
"Saman, entä sä?" Sarah kertoi kuitenkin ja risti jalkansa pöydän alla. Katse liukui pimeyden keskellä loistavaan kuunsirppiin, joka ei ollut päässyt ihan vielä puoleen väliin kierrossaan.

Robert nojautui takaisin tuoliaan vasten. Sen katseessä oli jotain haastavaa.

"Eri." Äänensävy ei kuitenkaan vakuuttanut Sarahia.
"Vaan enpä usko kenenkään meistä kvaalaavan. Siellä on GP-ratsastajia. Kyllä vaan piaffet ja passaget on vakuuttavampia kuin yksikään takaosankäännös tai peruutus", Robert lisäsi ja heilautti kättään. Huulilta karannut huokaus ei Sarahin mielestä ollut aivan yhtä välinpitämätön ele, mitä käden heilautus oli ollut.
Nainen kuitenkin naurahti, sillä toisen sanat olivat juuri saman aiheen piirissä, jossa Sarah oli ryvennyt jo jonkin aikaa - epäilyksestä omaan pärjäämiseensä sellaisten huippuratsuiden joukossa.
"Älä viitsi, kyllä ihmeitä tapahtuu", nainen vastasi vailla lohtua äänensävyssään.
"Ollaan ainakin kokemusta rikkaampia sitten", Sarah lisäsi. Oli aika matka siirtyä Tie Tähtiin kisoista kansainvälisiin.

"Ihan hullua kyllä. Että ollaan matkalla Saksaan koulukisoihin. Ei ihan perus viikonloppuretki." Sarah tutki Robertin kasvoja, mietti mennyttä vuotta ehkä tuhannen kerran mielessään ja yritti pohtia miettikö toinen samoja asioita koskaan. Mies piti katseensa käsissään ja vain hymähti vähän, huvittuneesti ehkä.
"Mmh."

Sinisten silmien katse nousi sitten vastaamaan Sarahin tuijotukseen, saaden jonkin paineen tunteen hetkeksi vatsanpohjalle.
"Oliko Rovaniemi hyvä kokemus? Seurakisat kv-kisojen prepiksi, huh?"
Robertin kysymys muutti paineen suuremmaksi, toi pienen aallon epävarmuutta naisen sisäelimiin ja tämä laski pieneksi hetkeksi katseensa omiin käsiinsä. Se kuitenkin nousi takaisin vastaamaan katseeseen nopeasti.
"Mm, voitto teki ihan hyvää", nainen vastasi kohteliaaksi muuttunut hymy huulillaan.
"Sai vähän tuntumaa pidemmästä kisamatkasta taas." Ei, hän ei tuntenut katumusta kisaseuralaisestaan, vaikka mieli yrittikin huijata parhaansa mukaan. Sarah muisti Antonin sanat ja liikahti hieman istuimellaan. Tämä ei ollut oikea aika eikä paikka sille keskustelulle.

"Sain kuivaharjoitella ohjelman läpi tuomarin edessä. Ehkä Effi muistaa sen ulkoa, jos vaikka itse unohdan. Sitten se saakin taas unohtaa kaiken, kun joutuu varsalomalle." Katkeruus rapisi sanoille hiekan lailla, vaikka Sarah ei halunnut sitä sinne. Alahuulen sisäosa eksyi hampaiden väliin ja huulet kaartuivat poissaolevaan hymyyn.
"Ai siellä ei ollut määrättyä ohjelmaa", Robert totesi kallistaen päätään. Ele tuntui hirvittävän tutulta, eikä Sarah ollut varma miksi kiinnitti nyt huomiota siihen niin paljon.

"Palautuiko Effi hyvin? Ensi viikolla on kuitenkin Ruunaalla taas koko viikonloppu... Tulee raskasta. Jos Harry kuivuu kauheesti niin voi olla, että jätetään väliin."
"Joo, se stressaa niin paljon elämässään, että se taitaa olla sen ihan luontainen olotila", Sarah hymähti. Hän rakasti sitä stressipalloa kaikesta huolimatta niin paljon.
"Mä starttaan Lefalla siellä. En muista ootko sä nähnyt sitä koskaan, se on sellainen eloisa ruunikko", nainen kertoi.
"En odota siis ihmeitä Ruunaan kisoista. Harry vaikutti kyllä ainakin vielä ihan tyytyväiseltä autossa. Kävin katsomassa niitä puolisen tuntia sitten", Sarah lisäsi.
"Harry on tottunut", Rober kohautti olkiaan.  
"Sillon kun asuttiin Briteissä niin kilpailtiin talliporukan kanssa usein Irlannissa pikkukansainvälisiä. Yhdessä vaiheessa tuntu, että asuttiin jaboissa."
"Siistiä", nainen kommentoi hymy huulillaan. Hän mietti miten paljon kokemusta sellainen kisaaminen oli antanut toiselle. Sarah vastasi uuteen tuijotukseen järkähtämättä, vaikka se tuntui melkein etsivän jotakin.

"Eikö sulla ollut Lefa niissä ekoissa TT-kisoissa, tai jossain valmennuksessa?"
"Ei. Mä olen vaan startannut sillä Kalla CUPissa pari kertaa. Ratsastin Riepulla, sillä mun kisahoitajan, Ellien, vuokrahevosella silloin ekoissa kisoissa. Se on kimo", Sarah korjasi tuntien katsekontaktin varovaisena kihelmöintinä selkärangassaan. Hymy viipyi haluamattakin huulilla. Robert nyökkäsi.
"Lefalla on vähän sirkushevosen maine, Riepu tykkää mennä vaan kovaa. Kisasitko sä poneilla silloin nuorempana?"
"Fingers crossed he'll fuck you over then, huh", Robert virnisti väsyneesti, ja ponien tullessa puheeksi kasvoilla ollut hymy hyytyi.
"Joo, sisko kasvoi junioriksi niin mulle jäi sen poni. Sillon kisattiin ihan tosissaan. Pippa oli junnujen EM-joukkueessa. Mä en ikinä ehtinyt sinne asti."

"Jotain sellaista", Sarah vastasi hymähtäen ja avasi voileipänsä kääreet. Hän maalaili jälleen kuvaa päässään nuoresta Robertista ja ponista. Sekä siskosta, jonka olemassaolosta ei ollut edes tiennyt.
"Nytkö et sitten kisaa tosissasi? Piilottelet kouluohjelmia ja vietät unettomia öitä toisen stressaavan kilpailijan seurassa", nainen huomautti puolikas virne huulillaan.
"Ja toivot, että sen hevonen olisi ihan tuhma", Sarah lisäsi ja haukkasi leivästään saaden Robertin naurahtamaan.
"Nah, we always wished others were shite."

"S'pose it's different now, innit. Doin' it for me, or something."
Sarah hymyili Robertin sanoille, tuntui hyvältä voida olla toisen seurassa ilman pakoilevia katseita ja musertavaa tunnetta rintakehässä.

"Sä olet kyllä kehittynyt paljon keväästä. Ainakin mun silmissä, toki mähän en tiedä mistään mitään, mutta silti", nainen kertoi asetellessaan leivästä jääneet kääreet tarjottimelle. Hymy pysyi edelleen Sarahin huulilla tämän tutkiessa kiireettömästi väsyneitä kasvoja. Robert kohautti vain olkiaan.
"Niin kai."

Robert hieroi kasvojaan uupuneen oloisena.
"Pitäisi varmaan yrittää nukkua."
Sarah haukotteli meilkein kuin käskettynä.
"Niinhän sitä pitäisi. En kyllä tiedä saanko nukuttua yhtään", nainen myönsi.

"Jännittää niin paljon. Mä en ole ikinä edes käynyt Saksassa."
Tietysti oli olemassa mielikuvat, jotka media eri muodoissa oli maalannut yleisesti, mutta oli aina eri asia päästä kokemaan jokin itse. Sarah kaatoi loput kahvistaan kurkustaan ja värähti viilentyneen juoman vuoksi. Kofeiini ei ainakaan auttaisi saamaan unen päästä kiinni.
"Järkytyt", Robert lupasi huvittuneena.
"Hevosmaana ihan edelläkävijöitä. Se areenakin, se on rakennettu hevoskilpailut mielessä. Siellä on talli sen areenan alla! Ihan oikea talli. Ei mitään jaboja." Toinen alkoi tehdä lähtöä, kerästi paperinsa kainaloonsa ja hieraisi jälleen kasvojaan vapaalla kädellään. Käsi heilahti kahvilan uloskäyntiä kohden.

"I'll walk you?"

Sarah nyökkäsi hymyillen, sujautti avaamattoman mehun housujensa taskuun ja kävi viemässä tarjottimen viereiseen keräilykärryyn.
"Yritän olla näyttämättä liian turistilta sitten. Kerrothan, jos jään tuijottamaan jotain suu auki?"
"Nah, I’ll be right there next to ya", Robert virnisti ja köykäisesti kopautti kyynärpäänsä Sarahin kyynärpäätä vasten.

Sarah naurahti hieman ja asettui sitten verkkaiseen kävelytahtiin Robertin vierelle.
Tänään he ainakin olivat ystäviä, huomio sai rintakehään kiertyneen solmun helpottamaan vähäsen.

Kaksi unetonta jossakin Helsingin ja Travemünden välillä.

09.12.2019

Saksahumu piti Sarahia tiukasti otteessaan. Sen tietysti saattoi tehdä myös tasoittavista lähtenyt humala, jonka ote tuntui lämpimän mukavalta. Nainen oli kymmenen tuhatta euroa rikkaampi, mitä oli lähtiessään, mutta silti keltainen ruusuke matkalaukussa jotenkin tuntui arvokkaammalta. Että hän oli melkein voittanut ensimmäisen kansainvälisen luokkansa ja vielä Effin kanssa.
Suurkilpailuiden valot, tunnelma ja omituinen energia ei ollut lähtenyt silloinkaan, kun latina oli nähnyt Robertin ja Inkerin eilisillä after rideillä. Sekin johtui ehkä humalasta, mutta Inkeri oli lähtenyt ja Robert ei ja Sarahiin oli uponnut tilanteen muodot vasta sen jälkeen, kun Robert oli kadonnut juhlijoiden joukkoon.

Kahden oluttuopin kanssa Sarah puikkelehti laivan yökerhon läpi pienen pyöreän pöydän ääreen. Ellie näytti tyrmäävän upealta muotojaan nuolevassa mekossaan.
“Näin olkaa hyvät”, nainen kommentoi virnistäen ojentaessaan toisen tuopeista ystävälleen.
“Kiitos”, Ellie vastasi ja väläytti leveän hymyn. He olivat tanssineet hyvän musiikin tahdissa, Sarah tunsi olonsa hyvin vapautuneeksi kisajännityksen liukuessa yhä kauemmaksi hänen otteestaan.
Nainen melkein jo haistoi kotinsa ja puhtaat lakanat pehmeällä sängyllään. Kahdelta alkava tallivuoro verottaisi niitä yöunia jonkin verran, mutta samalla huolehtisi, ettei unirytmi vääntyisi ihan tunnistamattomaksi.

“Mene, pöljä”, Sarah nauroi ja melkein tuuppi väkisin ystävänsä hyvännäköisen miehen syleilyyn. Kaksikko olivat silmäilleet toisiaan jo pidemmän aikaa, Ellie ei enää vastustellut liittyessään toisen seuraan tanssilattialla.

Sarah asteli tutun hahmon luokse baaritiskille, vaikka humalan takana järki sanoikin päinvastaista.
“Hey”, nainen hymähti ja siristi hieman silmiään. Robert vastasi tervehdykseen jonkinlaisella hymähdyksen ja heyan välimuodolla.
“Seems weird that it’s over now”, Sarah mietti ja tilasi shotin baarimikolta.
“Yeah. Back to the mud’n’all.” Purtsila ei tainnut olla kovin kotoisa, odotettu kotiinpaluu. Laivan ikkunoita hakkaava sade tuskin olisi yhtään sen pienempi kotona.
“At least you get a free mudding for Harry’s feet.”
“Har har”, Robert vastasi kuivasti, mutta Sarah näki miten sen suupieli nyki hieman.


“Robert no, don’t…”
Muovi kolahteli hiljaa ja Sarah nauroi kämmenensä takaa. Miehen baarista salakuljettama olut läikkyi vain vähän tämän kaatuessa pallomereen.
“Cosy”, Robert mietti ja kahisutti palloja lisää vaihtaessaan asentoaan. Sarah mietti vain hetken, vilkaisi ympärilleen, jotta kukaan ei nähnyt ja astui sitten huomattavasti arvokkaammin toisen perässä. Eri väriset pallot liikkuivat toistensa joukossa naisen istuessa niiden päälle.
“Could hide under the balls, y’know, if someone comes”, Robert mietti juodessaan tuoppiaan tyhjemmäksi.
“You’re too drunk to know when you’re not visible anymore”, Sarah epäili tyrskähtäen.
“‘m never too drunk”, Robert vastusteli ja näytti taas hetken ylpeältä brittipojalta.
“So I’ve heard, sassenach”, Sarah vastasi ja sai toisen irvistämään.
“Stop callin’ me that. Weirds me out.”
Sarah virnisti ja huokaisi sitten syvään. Tuntui hyvältä, aika lapselliselta, mutta suloisen humalan sisällä nainen tuskin huomasi. Pallot kolahtelivat jälleen, meri liikkui Robertin mukana.


“You’re sinking, stop or you’ll drown in the sea of balls”, Sarah varoitti tyrskähtäen ja yritti korjata Robertin takia hyvin epätasapainoiseksi muuttunutta asentoaan.
“Don’t put that on my gravestone”, Robert toivoi ja pysähtyi vasta, kun oli uponnut melkein kokonaan värikkäiden pallojen sekaan.
“No promises made”, nainen vastasi hyväntuulisena.

“Would it be wrong to just fall asleep here?”
“Wake up by kids jumpin’ on us? Sounds dreadful.”
“Yeah, you’re probably right. But it’s still too comfy here.”
“Mmh.”

Sarah sulki silmänsä hetkeksi, yritti hillitä päässään kohisevaa humalaa, joka keinutti laivaa enemmän, kuin sen olisi pitänyt.
"What did she mean? By cheaters and all", nainen kysyi avatessaan silmänsä jälleen.
"Dunno", Robert vastasi, vaikka jokin äänensävyssä tuntui siltä, että toinen tiesi siltikin. Olutlasi viipyi Robertin huulilla eikä Sarah yksinkertaisesti jaksanut udella enempää.
“Oh my god I’m so drunk. I don’t even want to imagine how I’m gonna spend tomorrow”, Sarah tuskaili ja poimi punaisen pallon käteensä. Se lensi pallomeren verkkoseinää päin heilauttaen sitä hetken aikaa. Robert naurahti, eipä toisen ulkoinen olemus yhtään sen selvempi ollut.

“Suppose we should go, or I’ll really fall asleep in here.”
“I want to see how you get off this”, Sarah virnisti ja repi korkokenkiensä remmejä auki. Ne jalassa hän ei ainakaan selviäisi ulos pallomerestä, saatika sitten sänkyynsä. Ainakin kaatuisi matalammalta, jos kaatuisi.
“You want help?” latina kysyi päästyään huojuvana ylös asti. Hän katsoi arvioiden Robertin nousu-yritystä.
“Hold my beer”, toinen vastasi ja ojensi tuopin, jossa oli ehkä neljäsosa olutta jäljellä. Sarah huokaisi dramaattisesti ja yritti sitten olla kikattamatta humalansa takaa seuratessaan Robertin liikehdintää.


Laivan seinä tuntui karhealta olkapäätä vasten.
“Are you sure we’re in the right corridor?”
“Yeah.”
Robertin olkapää tuntui sen sijaan pehmeältä toista olkaa vasten.

“This is me”, Sarah totesi yhtäkkiä tutun oven luona. Kaksikon liike pysähtyi ja Sarah tutki Robertin kasvoja. Olisi ollut naurettavan helppoa astua lähemmäksi ja hiljentää houkuttelevat äänet takaraivosta. Naisen teki mieli, enemmän, kuin oli hyväksi, mutta jostakin humalankin läpi järki pidätteli tekoja.
“A’ight. Well. Good night, Sarah Reyes.”
Sarah hymähti, nojasi huoneen ovea vasten selällään.
“Good night, Robert. Try not to drown in any more seas, will you?”
“No promises.”

“Dulces sueños. Te veo mañana”, Sarah virnisti hieman avatessaan takanaan olevaa ovea.

Tänä iltana järki voitti tunteet.

17.12.2019

Siitä oli hetki, kun Sarah oli viimeksi nähnyt sen unen. Silloin hän oli vielä asunut abuelan luona, ollut vielä Thomaksen tyttöystävä, nukkunut vielä yksin.

"Sarah, mitä helvettiä, herää!"

Sumu, joka väreili painajaisen ja heräämisen välissä oli melkein liian sakea, jotta Sarah olisi tajunnut mitä keho oli tekemässä. Nainen sai sittenkin pidäteltyä itsensä, suuntasi sivulle päin suunnatun voiman ylöspäin ja samalla löi melkein päänsä yhteen Miken kanssa.
Sarah hätkähti, kun kädet kietoutuivat aavistuksen epävarmoina hänen ympärilleen. Sormet sivelivät takkuun pakkautuneita hiuksia ja ilmassa leijui kysymyksiä, joihin nainen ei halunnut vastata.
"Ootko sä kunnossa?" Mikke kysyi lopulta, kun tunsi rintakehää vasten sydämen sykkeen rauhoittuvan.
Sarah nyökkäsi hieman, pyyhki kyyneleiden kostuttamia kasvojaan hieman ja tuijotti hämärän huoneen toista laitaa.

Miksi hän olikaan jäänyt yöksi?

"Sori, näin painajaista", nainen kuiskasi käheällä äänellä. Olo tuntui tunnottomalta.
"Huomasin", Mikke melkein naurahti, tukehduttaen eleen, kuin arpoen, että tilanne ei välttämättä sallinut niin kevyttä otetta.
"Mä olen kunnossa. Kiitos", Sarah lisäsi ja liikahti hieman, hämmentyneenä siitä, kuinka Mikke oli edelleen siinä.

"Käyn hakemassa vettä. Mene vaan takaisin nukkumaan", nainen mumahti lopulta, kun olo kävi lähes sietämättömän tukalaksi. Hän nosti kehoaan pitelevän käden huulilleen, suukotti rystysiä loihtien pienen hymyn kasvoilleen sen jälkeen. Mikke nyökkäsi, selkeästi jo jälleen uneliaana ja painautui takaisin silkkisten lakanoiden joukkoon.
Sarah nousi ylös, kietoi lähes olemattoman kevyen aamutakin ympärilleen ja hiipi ovensuuhun. Hän kuuli miten miehen hengitys tasaantui, ääni sai ylähuulen eksymään latinan hampaiden väliin jollakin tapaa helpottuneena.

Omakotitalon hiljaisuus oli täydellistä. Jokainen pinta, joka talossa oli, huusi rahankäyttöä. Keittiön kivitasolla oleva porschen avain sopi sisustukseen lähes täydellisen saumattomasti.
Valtava vesilasi painoi jonkin verran, sen läpi hohkaava kylmyys asettui sormenpäihin nopeasti. Sarah huokaisi syvään ja nojasi kuistin ovenpieleen, katsellen lasin läpi pimeyden ja katuvalojen ristiriitoja. Pitkiä varjoja, jotka tuntuivat kurottelevan kohti jotakin.

Sarahin teki mieli soittaa ainoalle ihmiselle Kallassa, joka ymmärtäisi. Keskustelu oli käyty unettoman yön keskellä, pehmeän ja turvallisen parivuoteen lakanoiden välissä. Pimeydessä, jossa toinen ei ollut nähnyt toisen kyyneleitä ja toinen ei ollut voinut lukea järkytystä toisen kasvoilta. Tilanteessa, jossa kumpikin oli luottanut henkensä toisen käsiin, luullen, että kaikki se riittäisi pitämään heidät yhdessä loppuelämänsä.
Thomaksen nimi näytti kylmältä puhelimen näytöllä, hyvin etäiseltä muistolta. Vaikka Sarah oli ennenkin pitänyt pelkästään etu- ja sukunimen rakkaansa yhteystietotekstissä, jokin oli silti muuttunut. Se oli tietysti enemmän puhelimen pitäjän tunnetilasta kiinni, vaikka sillä hetkellä ikävä kuristi henkitorvea kipeästi.

Kaikesta huolimatta Sarah ei painanut vihreää kuvaketta, sammutti vain näytön ja painoi otsansa viileää vesilasia vasten.

Muisto oli utuinen, mutta samalla kovin kirkas. Sanat, jotka olivat lausuttu kylmän tunteettomasti, valtavan kokoinen käsi ja viattomuus, joka oli karissut ensimmäisen lyönnin myötä. Maksu virheistä, joihin hän oli kytketty vain verensä puolesta.

Musta nahkasohva narahti hieman Sarahin istuessa. Kaikki tuntui vieraalta, sisustus, josta puuttui naisen kosketus, hajut, joita ei oikeasti ollut juurikaan. Latina ei tuntenut oloaan kotoisaksi siinä asunnossa, sieltä puuttui täydellisyyden rikkova pehmeys, arkisuus. Sarah ei tuntenut asunnon omistajaa, eikä asunto itse antanut Mikestä sen syvempää kuvaa.

Palatessaan takaisin makuuhuoneeseen, nainen mietti hetken, että olisi kerännyt lattialle yllättävän huolettomasti ripotellut vaatteensa ja lähtenyt kotiin. Siellä oli tutut hajut, tutut lakanat ja seinät, jotka eivät murehtineet itkuisista unista.
Hetken Sarah tuijotti kevyesti nousevaa rintakehää, lähes lumoutuen sen tasaisesta liikehdinnästä. Kadehtien unta, joka mahdollisti rauhan.

Patja liikahti vain hieman naisen pujahtaessa takaisin lakanoiden väliin. Olisi helpompi lähteä kotiin aamulla, ei painajainen ollut Miken syytä.

Käsi kietoutui Sarahin ympärille, saaden tämän jännittymään taas hetkeksi. Se kuitenkin auttoi, sillä kaikesta huolimatta brunette lipui uneen vain muutamaa hengenvetoa myöhemmin.

23.12.2019

Jouluaaton aatto Helsingissä ravintola Palacessa, jossa oli merellinen näköala ja siistit tilat. Mikke Aarnisuo oli kutsunut Sarahin illastamaan kanssaan hulppeassa ravintolassa, koska oli viihtynyt tämän kanssa yllättävän hyvin sen yhden yön jälkeen. Mies koki naisen erityiseksi ja halusi, että Sarah kokisi olonsa hyväksi hänen lähellään. Tällaista Mikke ei ollut kokenut sitten Siljan jälkeen ja halusi kokeilla jos tämän naisen kanssa onnistaisi paremmin.

Heille ojennettiin ruokalistat, mutta Mikke katsoi sen yli hetken vain seuralaistaan.
"Mukava kun lähdit mukaani. Noin kauniin seuralaisen kanssa kehtaa ollakin", Mikke virnisti ja palautti katseensa listaan.
"Kuka nyt hyvästä ruoasta ja seurasta haluaisi kieltäytyä?" Sarah vastasi vino hymy huulillaan. Hän ei tuntenut oloaan lainkaan ylipukeutuneeksi tummansinisessä, kokopitkässä mekossaan, jonka puoleen reiteen ylettyvä halkio piti kevyempänä kokonaisuutena. Ja tietysti seuralaisen mielenkiinnon hänessä itsessään, kuten suunnitelmaan luonnollisesti kuului. Yksinkertainen, mutta vahva meikki ja huolellisesti asetellut kiharat loivat yhdessä aikuismaisen tyylikkään kokonaisuuden.

"Mitä sä ajattelit syödä?" Sarah kysyi viedessään viinilasia huulilleen. Katse viipyi hämärässä valaistuksessa tummuneissa silmissä, joiden väritys kilpaili hänen mekkonsa kanssa.
"Savustettu taimen voisi kuulostaa hyvältä", Mikke vastasi jatkaen listan selaamista tietäen samalla kuitenkin miten viehättävältä hänen seuralaisensa näytti. Hän ei olisi malttanut millään pitää katsettaan erossa Sarahista, muttei halunnut vaikuttaa liian helpolta. Sitä hän taisi kuitenkin hieman olla, koska kuka nyt naiskauneudelle sanoisi ei?

"Joo sen mä voisin ottaa", mies laski listan alas pöydälle ja nosti katseensa Sarahiin. "Entäs sä?"
Mikke antoi katseensa seilailla naisen kasvoilla varsin avoimesti, eikä uppoutunut nyt pelkästään tämän silmiin, kuten yleensä. Hemmetti miten kaunis Sarah olikaan, Mikke tuumi mielessään ja hymyili hieman kuunnellessaan sitten naisen vastausta.
"Mietin ihan samaa, taimen kuulostaa hyvältä", Sarah myönsi. Ravintolan pehmeä, hieman ehkä hämärä valaistus loi tunnelman joulusta. Nainen oli oikeastaan ihan tyytyväinen, että Mikke oli päättänyt pyytää hänet mukaansa syömään juuri tänään. Huomenna Sarah menisi abuelalle, johon myös Jonathan ja Patrick oli kutsuttu. Joulu kotona tuntui hyvältä, vaikka muut sisarukset olivatkin ilmoittaneet, etteivät aikoneet tulla kotiin pyhien ajaksi.

Tarjoilija kävi, Mikke antoi heidän tilauksensa miehelle ja tämä vei mukanaan listat, joiden taakse oli ollut helppo piiloutua. Sarah juoksutti etusormeaan hitaasti viinilasin jalkaa pitkin, yrittäen olla virnistelemättä sähköisen tunnelman alla. Miken katse sai unohtamaan kaiken muun, sillä sen edessä piti keskittyä olemaan kiemurtelematta. Sillä oli edelleen mahanpohjaa kutitteleva vaikutus Sarahin kehossa.
Se tunne oli naurettavan tuttu ja sen kanssa nainen osasi olla.

"Hankitko sä Velmulle joululahjaa?" Sarah kysyi silkasta uteliaisuudesta.
Mikke naurahti huvittuneesti naisen kysymykselle.
"En tietenkään. Se on kuitenkin vaan hevonen. Ei se osaa arvostaa sellaista kuten me ihmiset", mies tuumi ja mietti milloin olisi sopiva hetki ojentaa Sarahin lahja. Miken mielestä oli ollut ihan sopivaa hankkia kaunottarelle ansaitsemansa, koska olivathan he viettäneet aikaa kuitenkin yhdessä melko paljon.  Sarah myös tiesi Mikestä enemmän kuin muut ainakin yhdestä asiasta mitä Rovaniemellä oli tapahtunut Shaleran kanssa. Siitä ei puhuttaisi kellekään.

"Vai oletko sinä eri mieltä asiasta?, Mikke katsoi naista, johon hän oli aivan hullaantunut. Naiset osasivat lahja-asioissa olla tunteellisempia.
"Sun hevonen se on", Sarah vastasi diplomaattisesti, huvittunut hymy punatuilla huulillaan.
"Mä ostin Effille omenan joululahjaksi", nainen paljasti kuitenkin, sillä olihan siinäkin lahjaidea taustalla. Tamma oli pyöristynyt ihan valtavan paljon nopeammin tämän tiineyden myötä, vaikka Sarah kyllä tiesi, että niin usein kävi. Hän oli huomannut myös odottavansa uutta varsaa jo, mietti millainen sieltä tällä kertaa syntyisi ja olisiko se lainkaan isoveljensä kaltainen.

"No joo se on varmasti haluttu lahja", Mikke myönsi ja vilkuili välillä tulisiko heidän ruokansa jo. Nälkä hiipi koko ajan kovemmaksi. Sarahia hymyilytti yhä enemmän.
"Mä vaan palkitsen Velmua aina hyvin tehdystä työstä. Siinä on jo palkkiota kerrakseen".
Samalla Mikke mietti toista hevostansa Shaleraa, joka ei ollut vakuuttanut miestä vielä osaamisellaan. Jospa siis Velmu tekisi sen ensivuonna.

"Oh, katso. Ruoka tulee", Mikke hymyili ilahtuneesti huomatessaan tarjoilijan kävellessä heidän suuntaansa.
"Tuoksuupa hyvältä", Sarah kommentoi saatuaan höyryävän kuuman lautasen eteensä. Se ainakin päihitti vanhat lasagnejämät mennen tullen.
"Kiitos", nainen muisti vielä lisätä ennen, kun tarjoilija ehti poistua heidän pöytänsä luota.

Ruoka myös oli hyvää, vaikka annoskoko olikin Sarahin mieleen aavistuksen turhan niukka. Se jätti kuitenkin hyvin tilaa jälkiruoalle, jota odotellessaan nainen viihdytti itseään seuralaistaan härnäämällä. Viinin ja ruokailua ennen nautittujen drinkkien voimalla Sarah tunsi olonsa rennon mukavaksi. Katse pysyi tiiviisti Miken silmissä, kun pöydän päällä lepäävää kättä hipaistiin kevyesti etusormella.
"Mitäs herra Aarnisuo oli suunnitellut ruokailun jälkeen?" Sarah kysyi pitäen kasvonsa yllättävän hyvin viattoman näköisinä, vain suupielessä nykivä virne kertoi ajatuksen kysymyksen takana.
Mikke virnisti hyväntuulisena ja totesi vain, että nainen näkisi sen sitten. Myös silmää iskettiin ilkikurisesti Sarahille.

Jälkiruoan jälkeen Mikke tunsi olonsa varsin kylläiseksi, mutta ei millään malttanut pitää kasvoillaan maltillista ilmettä. Yllätykset olivat aina kivoja, mutta nyt mies ainoastaan odotti seuralaisensa reaktiota tulevaan.
"Sarah", Mikke aloitti laittaen kätensä Sarahin kämmenen päälle. "Mä tiedän, ettei olla kauheen kauaa tunnettu tai mitään, mutta sun seura on ollut mulle aivan ihanaa."

Välissä tuhlaajapoika nyökkää vastaan kävelevälle tarjoilijalle ja hän vaikuttaa heti tietävän mistä on kyse. Sitten Mikke palauttaa katseensa kauniiseen seuralaiseensa, jonka sydän lyö yhtäkkiä kovin epäilevänä epätahdissa.

"Haluan antaa sulle pienen lahjan osoituksena siitä miten olen sitä arvostanut", mies hymyilee samalla kun tarjoilija palaa hopeisen tarjottimen kanssa kuin kuningas konsanaan.
Mikke nousee ylös tuoliltaan kiittäen tarjoilijaa ja ottaa esineen tarjottimen päältä hymyillen. Mies kyykistyy Sarahin viereen ojentaen tälle suurta timanttikaulakorua.

Sarah tuijotti korua, ajatukset tukehtuen johonkin kurkunpäähän. Naisen suu aukesi, kun katse siirtyi sokaisevan häikäisevästä korusta sen ojentajaan ja tämä tajusi miten kyseenalaisessa asennossa korua tarjottiin.
"Mikke…" Sarah inahti ja vilkaisi lähipöytiin, joissa istuvien pariskuntien katseet vastasivat uteliaina, lähes odottavina.

"Herranjumala, onko se… et sä… mä…" naisen kämmen peitti tämän toimimattoman suun ja katse nousi lähes villinä korua edelleen ojentavaan Mikkeen.
"Enhän mä voi ottaa tota vastaan. Sehän on ihan törkeän kallis. Liian kallis. Eihän me… mehän vaan tapaillaan?"
Sarah tunsi olonsa äärimmäisen epävarmaksi, äänensä olevan enemmän hengittämistä, kuin selvää puhetta. Se oli tilanne, johon ei ollut koskaan edes kuvitellut joutuvansa. Lahja, jollaista ei kenelläkään ollut varaa antaa. Naisen ihon alle hiipinyt polttava tunne sai paikallaan istumisesta lähes mahdottoman tehtävän.

Naisen reaktio yllätti Miken. Silkan onnen sijasta näyttikö Sarah jopa järkyttyneeltä? Liikkeen myyjä kun oli taannut, että tuolla korulla ilahduttaisi naisen kuin naisen.

"Totta kai sä voit ottaa sen vastaan. Eihän tää mikään sormus oo. Lahja pelkästään", mies yritti naurahtaa, mutta väkinäisyys tuli pakosti hieman läpi.
"Halusin antaa sulle jotain yhtä kaunista mitä säkin oot", Mikke hymyili yrittäen ojentaa korua lähemmäs Sarahia.
Nainen tunsi olonsa hyvin epämukavaksi, mutta ymmärsi myös, että jos ei ottaisi lahjaa vastaan, lahjan antaja ottaisi sen luultavasti loukkauksena. Moraali huusi, ettei koru ollut lähellekään hyväksyttävä lahja, samaan aikaan ristiriitaisesti myös, että koru oli ihan mielettömän kaunis. Silti, liian kallis.

Timantit tuntuivat viileiltä kämmenen ihoa vasten, kun koru vihdoin siirtyi Mikeltä Sarahille. Oli kauhistuttavaa pitää jotain niin arvokasta korua käsissään, saatika ajatella edes koskaan laittavansa sen kaulaansa.
"Kiitos. Mä olen vaan… no, hämmentynyt. En tiedä missä voisin ikinä käyttää näin näyttävää korua." Epävarma hymy kävi bruneten huulilla, se oli nopea, ennemmin reaktio, kuin tunne.
"Se on ehkä vähän liikaa", Sarah huokaisi lopuksi nostaen katseensa kämmenensä sisällä olevasta korusta Mikkeen. Sillä kertaa hymy oli aidompi, ele lahjasta oli tässä tapauksessa ehkä arvottomampi, kuin lahja itse, mutta tärkeämpi sen saajalle.

Sarahin ottaessa korun viimein vastaan myös Mikke palasi penkillensä istumaan. Hän tarkkaili naisen reaktiota ja ei ollut täysin varma tilanteesta.
"Ei se oo liikaa", mies sanoi kuin todetakseen asian vain itselleen. Eihän HÄN voisi ostaa naiselle vääränlaista lahjaa. Eihän?
"Sitäpaitsi sitä ei ole pakko käyttää jos et tahdo. Pitäähän naisella kuitenkin olla varastossa koruja tilanteeseen kuin tilanteeseen".

Sarah siristi hieman silmiään. Hän ei vieläkään täysin pitänyt siitä, että Mikke oli ostanut niin kalliin lahjan hänelle, varsinkaan tilanteessa, jossa lahjoja ei odotettu jaettavan. Sarah ei itse ollut ostanut lahjoja, ei isoäidilleen, eikä varsinkaan sen hetkiselle deitilleen, muttei suostunut tuntemaan huonoa omaatuntoa. Hän oli yrittänyt kieltäytyä lahjasta ystävällisesti, mutta epäili Miken ottavan asian edelleenkin enemmän loukkauksena.

"Kiitos", Sarah toisti vielä kerran, antaen lämpimän hymyn nousta huulilleen. Epävarma ajatus nousi naisen mieleen, kun tämä katsoi jälleen v-muotoista, timantteja täynnä olevaa korua. Hän ei tiennyt halusiko Mikke, että hän laittaisi korun heti kaulaansa.
"Jospa pidät siitä", Mikke vain totesi ja vaihtoi aika nopeasti puheenaihetta jättäen Sarahin miettimään mitä tekisi korun kanssa.
Mies oli huomannut vain empivän naisen ja päätti ettei korusta tehtäisi tälle iltaa isompaa aihetta. Se oli lahja, siinä se.
"Tietysti", Sarah totesi, muttei lainkaan varmasti.

24.12.2019 - osa 1/2

Mustan, ihonmyötäisen mekon pukeminen joulupöytään saattoi olla enemmän riski, kuin mahdollisuus, mutta Sarah ei välittänyt. Sen kertoi myös mustat, punaisella pohjalla koristellut Louboutinit, joita nainen ei riisunut muiden kenkien viereen eteiseen. Kaulassaan timanttikoru, joka tuntui edelleenkin ihan liian pramealta hänen yllään.
"Feliz Navidad, abuela", Sarah toivotti asetellessaan mustaa villakangastakkiaan naulakkoon. Hän pujotti vyön päät suuriin taskuihin, ettei ne putoaisi pukiessa lenkeistään.
"Ja hyvää joulua Jonny ja Patrick", nainen lisäsi nähdessään ystävänsä ja veljensä seisomassa olohuoneessa munatotit käsissään.

Sarah halasi Jonnyä lämpimästi, veljeään huomattavasti nopeammin ja etsi sitten katseellaan isoäitiään.
"Missä abuela on?" latina kysyi ja vilkaisi lähes valmiiksi katettua pöytää. Lautasia oli viisi, Sarah pani merkille ja ajatteli, että Gloria oli sittenkin tullut Ausseista kotiin jouluksi.
"Ottaa juuri laatikoita uunista", Patrick vastasi ja katsahti poikaystäväänsä hieman varoen. Hän ei tiennyt tiesikö Sarah kuka keittiössä oli auttamassa.

"Jonny, tuutko jeesii?" Thomaksen ääni kuului keittiön suunnalta ja vanhempi veljistä näki, kuinka Sarahin keho jännittyi kuullessaan tutun äänen.
"Coming!" Brunette hihkaisi ja pakeni nopeasti paikalta keittiöön.
Yhtäkkiä tyköistuva mekko tuntui tukehduttavan tiukalta, kun Sarah tuijotti ystävänsä loittonevaa selkää.

Jonathan tunsi kylmän hien koputtelevan, mutta pääsi tunteesta eroon päästessään kauas hieman liian tempperamenttisen naisen luota. Thomas otti vastaan suuren kulhollisen perunalaatikkoa ja laittoi sen keittiön tasolle.
"She's here?"
"Yes." Elisan ääni yllätti Thomaksen, mutta vanhempi nainen hymyili tälle ystävällisesti. "Be good, boys."

Sarahista tuntui, että korkokenkien kannat pitivät epäinhimillisen kovaa ääntä puulattiaa vasten naisen kävellessä keittiöön.
"Miksi Thomas on täällä?" Sarah kysyi ja piti itsepintaisesti katseensa Jonathanissa, jottei olisi tuijottanut kauluspaitaa, jonka ylimmät napit olivat kasuaalisti auki ja hiuksia, joiden sotkuisuus tuntui asettuvan lähes täydellisesti.
"Kutsuin hänet. Kenenkään ei pitäisi viettää joulua yksin", Sarahin yllätykseksi vastaus ei tullut Jonathanilta. Katse siirtyi tyytyväisen näköiseen isoäitiin.

Se katse melkein haastoi olemaan eri mieltä.

Yhtäkkiä oli helpompi katsoa Thomasta, joka tuijotti häntä melkein häiritsevän odottavasti. Kuten kaikki tuntuivat tuijottavan.

Sarah tunsi, kuinka suupielet asettuivat luonnottomaan hymyyn.
"Mä vien nää pöytään", latina hymähti, otti yhden laatikoista ja käveli sen kanssa olohuoneen katetun pöydän ääreen.
"Sarah, wait",Thomas sanoi ja lähti naisen perään. Jonathan katsoi Elisaa huokaisten.
Ihan liian yleellisen näköinen timanttikoru (joka ei mitenkään voinut olla aito) lepäsi Sarahin rintalastan päällä, eikä sallinut jäädä huomaamatta keneltäkään. Thomas saattoi katsoa korua hetken liian pitkään, mutta keräsi paskansa kasaan ja kokosi ajatuksensa.
Britti levitti kätensä sivuilleen Sarahin vieressä ja katsoi tätä luovuttaen.
"Elisa invited me. Okay?" Mies katsoi naista silmiin pyytäen yhteistä rauhaa edes tälle illalle. "I'm here for her. Jos vaan mitenkään sä voit antaa mun olla tän pienen hetken täällä, kiitos. Jos et, mä lähen."

"Mä…" Sarah aloitti ja laski katseensa Thomaksen käsiin, tutki rystysten luita ja yritti hengittää normaalisti.

Jonathan vilkaisi keittiöstä kaksikon perään, mutta vanhemman naisen tekoyskä palautti miehen täysin keittiön piiloon.
"Ei ole kohteliasta salakuunnella toisten asioita", Elisa sanoi vakavasti. Jonathan ehti jo pelästyä, kunnes naisen ilme pehmeni ja tämä naurahti.
"Mua vaan pelottaa molempien puolesta."
Jonathanin mieli palasi kaksikon eroon ja siihen kaikkeen kipuun, joka huokui molemmista.

Sarah nosti katseensa Thomaksen silmiin. Katse haki hetken jotain - mitä, sitä ei edes nainen itse tiennyt.
"Tottakai saat jäädä. Ihan kuten abuela sanoi, ei kenenkään kuulu olla yksin jouluna", hän jatkoi, katsoi katettua pöytää ja kynttilöitä, joiden liekit lepattelivat hänen sydämensä lailla.
"Miten sä oot asettunut uuteen kotiin?" Sarah jatkoi ja siirsi lähimpänä olevaa haarukkaa näön vuoksi vähän lähemmäksi lautasta. Thomas päästi pidätetyn henkäyksen ja hymyili hieman.
"Se on… aika tyhjä…", mies myönsi ja kuuli askeleet takaansa. Patrick oli päättänyt liittäytyä kaksikon seuraan varsin sopivalla hetkellä.

"Sarah, Elisa kaipaa sua keittiöön. Jotain jotain espanjaksi jotain, en tiiä", Jonathan naurahti kantaessaan porkkanalaatikkoa edellisen viereen pöydälle. Mies astui Patrickin eteen ja painoi hellän pusun toisen leualle.
"Yak. Get a room you two", Thomas naurahti ja peitti silmänsä.
"Kiitä onnees ettei olla kämppiksiä", vastasi Jonathan ja veti Patrickin kainaloonsa.
Sarah käytti tilaisuuden hyväkseen ja lipui, niin ääneti, mitä korkokengät antoivat myöden, keittiöön.

"Te olette kyllä soma pari Thomaksen kanssa", abuela totesi nähtyään pojantyttärensä saapuneen.
"Me ei olla yhdessä enää", Sarah muistutti ja kaatoi itselleen lasillisen punaviiniä.
"Höpsis, ei sitä noin vain lakata olemasta. Äläkä nyt mutise mitään."
Sarah huokaisi syvään, hän ei tiennyt millä olisi saanut abuelan ymmärtämään, etteivät he olleet enää parisuhteessa.

Thomaksen pää ilmestyi keittiön puolelle.
"Jotain, minkä kanssa vielä auttaa", nuori mies kysyi hymyillen.
"No jos vielä ottaisit nuo lautaset tuosta valmiiksi pöytään."
"Sure thing", Thomas sanoi ja otti askeleen lähemmäs kaksikkoa hieman epäillen. Mies kuitenkin ryhdistäytyi ja muutaman askeleen jälkeen päätyi Sarahin viereen. Mantelin ja kinuskin tuoksu leijaili naisen ympärillä. Shampoon tuoksu vei Thomaksen viime uuteen vuoteen Englannissa.

Ilotulitukset. Grace. Mökki. Kaikki.

Hymy nousi miehen huulille ja hetken kaikki tuntui normaalilta ja oikealta. Sarahin räpäyttäessä silmiään todellisuus vyöryi Thomaksen yli, jättäen miehen epävarmana ja lannistuneena.
Sarah näki kuinka abuela asteli pois keittiöstä, katseiden kohdatessa, vanhempi nainen nyökkäsi ylöspäin, hymy kutitellen suupieliään.

Katse nousi Thomaksen pään päälle, johon oli jostakin ilmestynyt mistelinoksa. Sarah tunsi sydämensä hypähtävän, ei tiennyt oliko se ihan täysin pakokauhusta. Nainen lipui kauemmaksi, toivoi, ettei Thomas huomaisi syytä.
"Ajattelin, että sä olisit mennyt britteihin jouluksi", Sarah totesi täyttääkseen hiljaisuuden. Hän toivoi, että kaikki olisi muuttunut jo helpommaksi. He olivat selvinneet melkein kuukaudesta samassa asunnossa, yhden illallisen ei olisi pitänyt olla niin vaikeaa.

Thomas vilkaisi samaan suuntaan kuin Sarah ja hymähti nähdessään mistelinoksan.
"Jätän nää pyhät työnteolle", mies sanoi ja työnsi kädet taskuihinsa katsoen Sarahia. "Jonathan on lähössä", Thomas lisäsi nopeasti ja naurahti.
"Mitäs sun vuodenvaihteeseen?"
"En tie…" Sarah aloitti.

"Syyyyyöööömääääään", Jonathanin ääni raikui asunnossa ja Thomas tunsi heti suunnatonta hapeää veljestään. Huutaa nyt toisten kodissa tuolla tavalla.
"...dä", nainen lopetti lauseensa.
"He has no manners…", Thomas sanoi ja viittoi Sarahia ruokailutilaan.
"Mmh", latina mumahti laskiessaan mielessään kymmeneen. Sormet korjasivat hieman kiharrettuja hiuksia, jotka hän oli jättänyt auki. Tuntui omituiselta kävellä Thomaksen edellä olohuoneeseen, Sarah yritti olla miettimättä liikaa kävelyään asettuessaan pöydän ääreen istumaan. Sattumalta ainoat vapaat paikat olivat vierekkäiset, abuelan istuessa pöydän päässä ja Jonathanin ja Patrickin istuessa vierekkäin toisella puolella.

Thomas asettui Sarahin viereen ja vilkaisi merkitsevästi virnuilevaa veljeään. Patrick huomasi sen myös ja tönäisi Jonathania kylkeen.
"Thanks", Thomas kuiskasi Patrickille, joka nyökkäsi vastauksensa.
"Kiitos, Elisa, kutsusta." vanhempi Raynott sanoi ja käänsi huomionsa vanhempaan naiseen pöydän päässä. "Feels like home."

Sarahin kurottaessa kohti punaviinipulloa, Thomaksella oli sama mielessä ja miehen sormenpäät hipaisivat naisen kämmenselkää. Joko Thomas kuvitteli kaiken tai jokainen pöydän ympärillä ollut sielu huomasi kaksikon kosketuksesta aiheutuneen kipinän.
"Sorry, naiset ensin", mies sanoi ja veti kätensä takaisin. Sarah tarttui pulloon tiukasti estääkseen kätensä tärinän muiden silmiltä. Mahanpohjassa velloi ikävästi, kun nainen seurasi tarkkaan lasinsa täyttymistä, jotta punainen neste ei olisi läikkynyt valkoiselle pöytäliinalle.
Se oli yksi niitä hetkiä, kun nainen ajatteli vain selviämistä seuraavaan hengenvetoonsa. Yritti työntää ajatuksistaan pois kaiken muun, kuin mekaanisen suorittamisen. Pullo palautui pöydälle kolahtaen ikävästi, mutta Sarah ei välittänyt. Hän seurasi kuinka pahaenteisesti pullon kaulaa pitkin valui tippa viiniä eikä tehnyt elettäkään korjatakseen tilannetta.

24.12.2019 - osa 2/2

"Syökäähän sitten", abuela totesi hymyillen, selvästi päättäen olla näkemättä lapsenlapsensa ahdinkoa tilanteessa.
“Dig in lads”, Jonathan naurahti ja katsoi nälkäisenä pöydän antimia. Patrickin huokaisu sai kuitenkin miehen kääntämään katseen vierustoveriinsa. “You got a problem, mate?” tämä naurahti ja tuuppasi tätä kevyesti kyynärpäällään Patrickin kylkeen, joka tuhahti huvittuneena.

“Kuulin, et teil meni Effin kans ihan hyvi viimeses osaris”, Thomas sanoi muina miehinä ja vilkaisi Sarahia viinin kaatamisen välissä. Nuorempi Raynott oli varma, että pöytään kannetut kaksi pulloa punaviiniä ei varmasti tulisi riittämään viidelle hengelle. Varsinkaan kun pöydän ääressä istui neljä nuorempaa ja varmasti enemmän kuin tarpeeksi alkoholia juovaa henkilöä.
“Kiitos kysymästä, Lyyli oli oikein hienosti”, Jonathan vastasi virnuillen ja tunsi omassa kyljessään napautuksen. Patrick tiesi, että Jonathan vain kiusasi veljeään, mutta tilanne Sarahin ja Thomaksen välillä vaikutti erittäin räjähdys alttiita.
“Sarah on taitava ratsastaja, pääsee vielä pitkälle, kunhan vain sitoutuu ratsastukseen, eikä luovuta ensimmäisen vastoinkäymisen myötä”, abuela avusti varsin avuliaasti. Sarah tuijotti viinilasia ja vieritti sormeaan sen reunalla, saaden kristallin soimaan hiljaa.
“Déjalo Sarah”, Elisa huomautti aavistuksen tilanteeseen sopimattomalla kovuudella äänessään.
“O que?” Sarah nosti katseensa isoäitiinsä.
“Anna olla, yritetään selvitä tästä ruokailusta ilman sukuriitaa”, Patrick rauhoitteli saaden pikkusiskonsa tuhahtamaan, mutta laskemaan kätensä lopulta lasilta pöydälle.

Jonathan vilkaisi veljeään, joka oli nostanut katseensa Elisaan ja nyökytteli. Joko Thomas ei tajunnut, mitä Elisa oli hakenut takaa lausellaan, tai ei halunnut.
"Speaking of riding…", Jonathan kumartui Patrickin korvan juureen ja virnisti.
"Sarah on taitava Effin kanssa. Itekin oon sitä ollu todistamassa", Thomas sanoi ystävällisesti ja tuuppasi Sarahia kevyesti olkapäähän. Heti sen jälkeen mies katui kosketustaan, kun tunsi väreiden kulkevan pitkin kehoaan. Sarah yritti pysyä paikallaan, eikä nousta liikkeen voimasta ylös ja kävellä talosta ulos.

Vanhemman naisen sanat jäivät kuitenkin vaivaamaan miestä. Oliko Elisa puhunut vain ja ainoastaan naisen harrastuksesta, vai kenties jostain muustakin siinä ohessa.
"Oot kyllä, Elisa, ylittänyt itsesi. This is damn good", Thomas jatkoi kääntäen ajatuksensa ja huomionsa pois vieressään istuvasta naisesta.
“Voi kiitos, Thomas. Mukavaa, että pääsit liittymään seuraan”, Elisa vastasi mairea hymy huulillaan. Yhdellekään huoneessa olijalle ei jäänyt epäselväksi, että nainen oli varsin tyytyväinen aikaansaannokseensa.

Sarah siirteli ruokia lautasellaan ja yritti olla näyttämättä siltä, että närppi ruokaansa. Hän oli odottanut jouluaterialta paljon, tullut paikalle nälkäisenä, mutta jokin koko asetelmassa oli saanut ruokahalun häviämään. Se ei johtunut oikeastaan Thomaksesta, miehen läsnäoloon toinen oli tottunut jo pikkuhiljaa. Enemmän abuelan “piilotettu” asenne siitä, että heidän olisi pitänyt mitä ilmeisemmin sen illan aikana sopia Thomaksen kanssa ja palata takaisin parisuhteeseen häiritsi.

“Soittaisitko jotain, Patrick? Joululauluja”, abuela toivoi, vaikka jättikin kyselyn varsin vähäiseksi äänensävystään. Mies katsoi yllättyneenä isoäitiään, punnitsi selvästi oliko kieltäytyminen sillä hetkellä millään lailla mahdollista ja huokaisi sitten melkein ääneti.
Tuoli vingahti lattiaa vasten Patrickin noustessa ylös ja kävellessä flyygelin luokse. Hän mietti oliko sitä edes viritetty aikoihin ja että osaisiko hän soittaa enää mitään.
Sormet pyyhkivät viileitä koskettimia, eikä katse noussut tarkistamaan tuijottiko joku. Ehkä se oli perherauhan säilyttämisen arvoista, kokeilla edes?

Jonathan seurasi Patrickia flyygelin luo ja nojasi sen päälle. Mies katsoi odottaen Patrickia, jonka soittoa tämä ei ollut kertaakaan kuullut. Aussi näytti rauhalliselta ja keskittyneeltä. Jonathan olisi halunnut mennä tämän viereen istumaan, mutta pysyi paikoillaan ja yritti olla enempää häiritsemättä tätä.

Ensimmäisten äänien, kokeilevien sointujen myötä Sarah poistui vaivihkaa pöydästä. Hänen ei tarvinnut miettiä mihin keittiössä oli piilotettu hyvä viski, yritti vain olla kolistelematta liiaksi kurotellessaan pulloa ylähyllyltä sormiinsa.
Thomas oli seurannut Sarahia keittiöön ja katsoi, kuinka lyhyehkö nainen kurotteli kaappien syövereihin.
"Need help?"
Tuhahdus kertoi kaiken.
"Obviously not. You never do." Thomas hymähti ja nojasi keittiön tasoon.

"Luulin, et tiesit mun tulevan paikalle." Elisa oli laittanut viestiä miehelle ja kertonut kokkaavansa koko perheelle ja toivoi Thomaksen osallistuvan. Hetken nuori oli epäröinyt juurikin hänen ja Sarahin tilanteen takia, mutta tiesi, ettei Elisan kutsusta kieltäydytty.
"You know… I can leave. You clearly are bothered that I'm here."

Sarah sai viskipullon sormiinsa ja hivutti sen reunalle. Lasipullo putosi naisen käsiin ja tämä kääntyi huokaisten ympäri, katse Thomaksen silmissä.

“Missä vaiheessa sä lopetat anteeksipyytämisen?” Olohuoneesta kuuluva kokeileva soitto ei häirinnyt brunettea, vaikka olikin otettu veljensä uhrautumisesta.
“Haluatko sä viskiä?” Sarah kysyi ja heilutteli kullanruskeaa nestettä sisältävää pulloa eksänsä edessä. Vaikka jonkin aikaa oli ollut hyvä, että Thomas pidättäytyi nöyrässä tilassa, se alkoi nykyään syödä miehen omakuvaa liiaksi. Sarah ei halunnut, että toisesta tulisi loppuiäkseen varovaista, vain, koska oli tehnyt muutaman virheen. Vaikka ne virheet, yhdessä Sarahin omien kanssa, olivatkin maksaneet heidän parisuhteensa, rakkauden, josta luopuminen oli tehnyt helvetin kipeää.

"Maybe never and yes please", Thomas vastasi naiselle saaden toisen huokaisemaan syvään. Tämä astui muutaman varovaisen askeleen lähemmäs brunettea ja jäi turvallisen välimatkan päähän toisesta. Olohuoneen puolelta kuuluva pianon ääni teki tilanteesta oudomman, ainakin Thomaksen mielestä. Mies olisi halunnut vetää Sarahin syliinsä ja olla yhtä onnellinen kuin vuosi sitten. Hän oli tunnustanut itselleen olevansa välillä kateellinen veljeään kohtaan.

Polttavan kysymyksen noustessa Thomaksen mieleen, mies vaihteli painoa jalalta toiselle Sarahin kaataessa hänellekin lasillista. Nainen ojensi toisen lasin Thomakselle ja mies kumosi sisällön kerralla suuhunsa. Sarah tuskin arvostaisi sitä selkeästi kalliin viskin kohdalla, mutta uskoi naisen ymmärtävän, miten paljon Thomas oli tarvinnut sitä.

"Do you ever miss us?" Viskin tuoma rohkeus oli nopeampi kuin Thomas oli odottanut ja hieman häpeissään kysymyksestään laski katseensa tyhjään lasiin kädessään. Sarah sen sijaan yritti olla hengittämättä kurkussaan polttelevaa viskiä keuhkoihinsa kysymyksen myötä. Katse tutki hetken tuttuja kasvoja, kunnes mahdollisuus toisen katseen kohtaamiseen kävi liian suureksi ja nainen laski omansa myös lasiinsa. Hän oli juonut viskiään huomattavasti Thomasta maltillisemmin.

Mitä siihen pystyi vastaamaan? En, jolloin hän olisi valehdellut paitsi Thomakselle, myös itselleen. Tottakai hän kaipasi, helppoutta, läheisyyttä ja hyviä hetkiä. Ehkä osaa niistä huonoistakin. Kyllä, paitsi ei siihen pisteeseen asti, että olisi valmis antamaan edelleen palasina olevan sydämensä takaisin miehelle.
Liikaa oli tapahtunut, kummankin elämässä, että sellainen uusi mahdollisuus olisi voinut toimia.
“Joskus. Mutta se kai kuuluu asiaan”, Sarah vastasi lopulta ja nosti viskilasin uudelleen huulilleen.

Thomas asetti oman tyhjän lasinsa keittiön tasolle ja huokaisi syvään. Tietenkin Sarah ajatteli heitä. Niin ajatteli myös Thomas itse. Paljon oli tapahtunut ja niin moni asia muuttunut todella nopeasti. Myös kaksikon ero.

Mies työnsi käden housujensa taskuun ja tunsi pienen litteän rasian sormenpäillään. Hetken aikaa, Elisan kutsun jälkeen, Thomas oli luullut, että Sarah oli pyytänyt isoäitiään kutsumaan nuoren, mutta nähtyään toisen reaktion aikaisemmin illalla, se luulo oli hävinnyt taivaan tuuliin. Thomas kuitenkin otti rasian taskustaan ja asetti sen lasinsa viereen.
"Merry Christmas, Reyes."

Liian iloinen Joulumaa-kappale soi pianon uumenista Patrickin soittaessa flyygeliä, Jonathanin hoilaten laulun sanoja lähes oikein pienen epävireyden kera. Thomas vilkaisi veljeään, nyökkäsi ja asteli Elisan luo sohvan viereen.
"Mun pitäs lähtee kotia kohti. Kiitos kaikesta. For real."

Sarah tuijotti rasiaa, kuin se olisi polttanut hetkenä minä hyvänsä reiän marmoritasoon. Sormet laskeutuivat sen päälle, nainen ei ollut varma pyörtyisikö kohta. Oliko siellä sormus? Ei voinut olla, ei Thomas olisi niin - tyhmä? Rohkea? Halusiko Sarah, että rasiassa olisi ollut se esine, joka oli aiheuttanut niin paljon tuskaa ollakseen niin pieni?

Ulko-ovi kävi ennen, kun nainen ehti avata rasiaa, ääntä hätkähtäen Sarah nosti katseensa ylös. Abuela asteli keittiötä kohden ja brunette hivutti rasian kämmenensä sisään ennen, kun toinen huomasi sitä.
“Mun pitää lähteä, aamutalli huomenna”, Sarah valehteli ja tunsi, kuinka terävän rasian reuna painautui kämmentä vasten kipeästi. Sydän löi ihan liian kovaa, kun nainen yritti astella mahdollisimman hitaasti ulos asunnosta, jottei törmäisi ainakaan Thomakseen enää ulkona.

10.02.2020

Sarah asetti huuhdellun kahvikupin loungen tiskikoneeseen. Nauru hiipui oven käydessä, kun he molemmat Ellien kanssa kääntyivät katsomaan tulijaa.
"Mennäänkö?" Ellie kysyi siirtäessään katseensa Mikestä takaisin ystäväänsä.
"Joo", nainen myöntyi ja sulki tiskikoneen luukun.
"Mihin?" Mikke kysyi saaden Ellien katsomaan jälleen itseään. Mies tuskin oli osallistunut kovin montaa kertaa tämän kanssa keskusteluihin.
"Maneesiin", Ellie kertoi, ihan kuin olisi saanut pudistettua itsensä irti hämmästyksestä.
"Mä tulen ihan kohta, mä tarviin vähän lämpimämpää vaatetta sinne", Sarah sanoi ystävälleen ja siirtyi kaapilleen toisen lähtiessä laittamaan Riepua kuntoon.

"Tuutko säkin?" Sarah kysyi, kun Mikke ei ollut liikkunut senttiäkään siitä, mihin oli pysähtynyt.
"Niin mä suunnittelin", mies vastasi, tutkien häntä katseellaan lähes läpitunkevan tarkasti. Sarah osasi jo olla päästämättä sitä hiipimään ihon alle.
"Kiva. Voin sitten samalla seurata vähän sunkin ratsastusta", nainen vastasi hymyillen. Hän tiesi, että Mikke oli luultavasti vähän loukkaantunut siitä, ettei ollut saanut sovittua yöseuralaistaan viime yöksi. Työvuoroa Krouvissa oli tarjottu vasta illalla, eikä Sarah ollut viitsinyt kieltäytyä.

"Sä menet ihan sileätreenit tänään?" Sarah kysyi Ellieltä pitäessään Riepun vasemmasta jalustimesta kiinni.
"Joo", nainen vastasi noustessaan kimon selkään. Sarah asetteli itsensä maneesin ovensuun viereen selkä vasten puista laitaa. Hän olisi voinut kävellä katsomoon, mutta jäi kuitenkin paikoilleen.
Mikke saapui jossain vaiheessa Velmun kanssa, mutta Sarah ei avustanut miestä tumman hevosensa selkään. Naista hieman inhotti, ettei ollut kertonut vieläkään parhaalle ystävälleen Mikestä, muttei kuitenkaan tarpeeksi, jotta olisi kertonut.

Ajatuksiinsa uppoutuneena Sarah ei huomannut maneesin oven käyvän, vasta tuttu tervehdys sai hänet tajuamaan ketä vieressään seisoi. Robertin hiukset olivat villimmät, mitä aiemmin. Sarah mietti oliko toinen jättänyt yhden parturireissun välistä. Tutut perhoset lehahtivat mahanpohjassa, mutta nainen ei antanut niille huomiotaan.
Ei ollut antanut Saksan jälkeen.

"Ai hei. Suakin näkee", nainen tervehti, eikä äänessä ollut mitään erityistä painoa. Se ei syyllistänyt, eikä kuulostanut yllättyneeltä. Hän vilkaisi maneesissa ratsastavia ratsukoita - Mikkeä ja Ellietä, joista vain toinen vilkaisi heitä hetken vaadittua pidempään. Sarah ei irroittanut selkäänsä maneesin seinästä, vaikka mieli tekikin liikkua edes johonkin.

"Nähtiinhän me kisoissa. Tai, um, se oli kai, no, joulukuuta", Robert vastasi ja Sarah seurasi katseellaan miten sormet haroivat kurittomia hiussuortuvia, kypärä ei ollut ehtinyt vielä päähän asti ja laittanut niitä kuriin.
Sarahia hymyilytti.
"Niinhän se oli", tämä varmisteli ja liikahti vähän hakien uutta asentoa jaloilleen.
"Mitä sulle kuuluu?"

Harry halusi jo mennä, mutta se ei osottanut sitä dramaattisesti ohjia nykien, kunhan otti puolikkaan askeleen eteenpäin. Robert ei kuitenkaan lähtenyt hevosen mukaan, saaden Sarahin tuntemaan olonsa hetken verran hieman lämpimämmäksi. Toisen katse pysyi maassa, ei kohdannut tutkivaa katsetta.
"Eäh." Äänne kuulosti ehkä vähän turhautuneelta.
"Ei me olla oikein treenattu nyt. Kenttä ollut huono. Ja niin. Motivaatio. Töissä. Entä sä? Lefalla nyt?"
Vastaussarja sai Sarahin yhdistelemään pisteitä keskenään. Hän ei ihmetellyt lainkaan, että Purtsien kenttä oli huonossa kunnossa, vaikkei ollutkaan käynyt tallilla kuin kerran tai ehkä kahdesti. Jokainen maneesiton talli oli pulassa vähälumisen talven vuoksi.

Sarah tutki toisen kasvoja katseellaan, vetäen sitten syvään henkeä keuhkoihinsa.
"Lefalla joo. Meillä menee aika hyvin, mutta ei se ole kuitenkaan Effi. Ihan hyvähän se tietysti on mennä muillakin välillä", nainen vastasi ja seurasi miten mustalla suomenhevosella ravaava punahiuksinen tyttö tuijotti heitä otsa rypyssä.

"Sulla taitaa olla ihailija", Sarah kommentoi ja peitti virneensä melko huonosti. Sormet järjestelivät otsahiuksia nopeasti ennen kuin palasivat takaisin selän ja seinän väliin. Oli parempi pitää ne siellä, kuin näpertää takin reunaa tai tehdä jotain muuta yhtä tähdellistä.
Robert näytti melkein huvittuneelta.
"What? That?" toinen pudisteli päätään ja laski katseensa uudelleen maahan.
"Mun piti tulla yksin tänne. En ole ihan varma, miten tässä kävi näin, edes."

Sarahin oli nyt hyvin vaikea olla virnistämättä.
"Ava osaa luovia itsensä kyllä tilanteisiin", hän myönsi. Olihan tyttö tullut Sarahillekin tutuksi tallitöistä, joista teini osasi tarvittaessa myös puhua itsensä irti. Iltatallit Avan kanssa tarkoitti aina enemmän työtä hänelle.

"Mitä sä meinasit tehdä tänään?"
Sarah ei tiennyt itsekään kysyikö Harryn treenistä vaiko Robertin päiväsuunnitelmista, mutta ei ryhtynyt selventämään kysymystä ääneen. Ei hän silti odottanut kahvikutsua tai saliseurapyyntöä toiselta. Hän tiesi jo paremmin.

"Laukanvaihtoja", Robert vastasi heilauttaen olkapäitään ja laski sitten toisen jalustimen alas.
"En sinällään tunne Avaa. Oikeastaan, taisin vasta tänä vuonna oppia sen nimen. Ja tuon ponin..hevosen? Kuka antaa hevosensa nimeksi Seppo?"
Spontaani nauru karkasi Sarahin huulilta ennen kuin tämä ehti tehdä mitään estääkseen sitä.
Ääni sai heidän lähelleen ajautuneen Avan pysäyttämään hevosensa kesken reippaan ravin. Seppo protestoi heittelemällä päätään, ei tainnut olla kovin tyytyväinen omistajansa ronskeihin apuihin.

"Robert, eikö me tultu treenaamaan, eikä flirttailemaan tallitytöille?"

Kysymys kaikui maneesissa mahdottoman kovaäänisesti, saaden Ellien ja Miken kääntämään katseensa Harryyn ja kahteen ihmiseen hevosen vierellä.
"Sori", Sarah totesi hymyillen, eikä kuulostanut lainkaan pahoittelevalta katsoessaan Robertia, vaikka olikin viivytellyt toisen treenausaikeita jo jonkin verran.

Robert tuijotti Avaa ja yllätti sitten Sarahin ja ehkä myös Avan vastauksellaan.
"Mistä sä tiedät mitä mä tulin tänne tekemään? Eihän sun pitäis edes olla täällä!"
Mies kääntyi Sarahin puoleen. "Sorry." Robertin suupielet kääntyivät irvistykseen.
"Gotta go."

Sarah nyökkäsi yhä hymy huulillaan. Joku poltteleva tunne pyörteili tämän mahanpohjalla, hän tiesi kyllä mistä - tai oikeastaan kenestä se johtui.
"It was nice to see you", nainen kommentoi vielä, kunnes huomasi ystävänsä viittaavan häntä luokseen. Pienesti uudelleen nyökäten Sarah ponnisti irti seinästä ja loi vielä viimeisen katseen sinisiin silmiin ennen, kuin suuntasi Ellien ja Riepun luokse.

Mikkeä kohti nainen ei uskaltanut edes vilkaista sillä hetkellä.

Jalat tuntuivat kummallisen huterilta kantaessaan Sarahin kauemmaksi Robertista.

01.03.2020

Sarah heräsi auringonvalon kutitellessa silmäluomiaan puoliksi suljettujen verhojen välistä. Nainen avasi raukeana silmänsä, ei voinut olla hymyilemättä tuntiessaan lämpimän kehon kylkeään vasten. Vahva käsivarsi oli kietoutunut rennosti hänen ympärilleen, kutitellen pehmeän peiton alla paljasta vatsan ihoa. Sarah käänsi päätään hieman sivulle nähdäkseen Miken kasvot. Ne näyttivät pehmeiltä unen tuoman rentouden myötä, komeilta ja sellaisilta, jotka saivat edelleen Sarahin kehon heräämään sähköisenä.

Etu- ja keskisormi hipaisivat miehen ohimoa tämän siirtäessä otsalle karanneen suortuvan sivuun. Hänellä ei ollut tänä aamuna kiire mihinkään, joten salli itselleen sen hetken tutkia Miken kasvoja paremmin. Sarah ei halunnut oppia tuntemaan toista liian hyvin, he eivät puhuneet vaikeista asioista, eivät jakaneet tärkeitä tietoja. Se riitti, että toinen kohteli häntä hyvin ja tyydytti tarpeet, jotka muutoin ohjailisivat naisen elämää liiaksi.

Alahuultaan purren Sarah jatkoi sormiensa matkaa, hitaasti ja niin kevyesti, että kosketus oli hädin tuskin tunnettavissa. Se vaelsi vahvoilta leukaperiltä karheaa leuan ihoa vasten kurkulle, siitä solisluulle ja rintakehälle, joka kohoili tasaisesti hengityksen tahdissa.

Niinkin pieni kosketus kuitenkin havahdutti miehen hereille ja Mikke loi kasvoilleen pienen hymyn avaamatta silmiään. Sarahin sormien kosketus oli hyvin hellä ja miehestä oli mukava herätä naisen kosketukseen. Tuli mukava tunne kun Sarah ei tavalliseen tapaansa lähtenyt nopeasti pois vierestä vaan jäi siihen makaamaan edes hetkeksi. Silloin oli helppo jäädä nauttimaan vain siitä olosta ja tunteesta, minkä nainen läsnäolollaan aiheutti.

Mikael kiristi otettaan Sarahin ympärillä ja antoi pehmeän suudelman tämän otsalle. Mies oli hyvin uninen edelleen, mutta avatessaan
silmänsä hänestä tuntui, että nainen häikäisi enemmän kuin talviaurinko. Hymy Miken kasvoilla leveni ja tämä silitteli meripihkasilmäistä naista tyytyväisenä.

”Huomenta kaunokainen”, mies virnisti varovasti silitellen Sarahia ja haroi toisella kädellään hiuksiaan siistimmiksi.
”Nukuitko hyvin?”

Sarah hymähti, huulilla yhä viipyilevä kaari syveni entisestään tämän hengittäessä ihollaan vaeltavia sormia vasten. Ajan saatossa Miken kodin kylmyys ja koditon tuntu oli muuttunut, nainen oli tottunut yleellisten kankaiden pehmeyteen ja tilaan, joka nyt jo muistutti omistajastaan.
“Huomenta, nukuin”, Sarah vastasi värähtäen sitten toisen löytäessä aran kohdan seikkailevilla sormillaan.
“Entä sinä?” nainen kysyi jatkaen sitten Miken rintakehälle unohtuneen kätensä matkaa alemmaksi, kylkiluille, lihasten muodostamille kumpareille.

“Nukutko edelleen?” Sarah jatkoi virnistäen, nähden kuinka uni viipyili Miken kasvonpiirteissä itsepintaisena.

Mikke naurahti unisena naisen kysymykselle ja pyöritteli päätään. Samalla mies kuitenkin antoi katseensa viipyillä Sarahin kasvoilla ja mietti oliko äskeinen värähdys tarkoittanutkin jotain. Mikke ei kuitenkaan kehdannut kysyä. Kyllä nainen kertoisi jos jokin olisi vialla.

”En sentään ja nukuin minäkin”, mies hymyili ja jatkoi naisen kyljen sivelyä sormellaan.
”Hyvät unenlahjat pienestä pitäen.”

Mikke olisi halunnut olla siinä hetkessä ikuisuuden ja nauttia naisen seurasta koko päivän, mutta hän tajusi olevansa liian janoinen jäädäkseen siihen yhtään pidemmäksi aikaa. Miehen kurkku tuntui kuivalta ja hän halusi ehdottomasti lasillisen vettä ennen kuin nauttisi Sarahin seurasta enemmän. Mikke nousi hitaasti istumaan sängyn reunalle ja kertoi hakevansa juotavaa.

”Tuonko sinulle?”
“Tuo vain, kiitos.”

Sarahia harmitti nähdä toisen nousevan ylös, tuntea kuinka patja heilahti Miken siirtyessä jaloilleen sängyn vierelle. Hän kuitenkin nieli tunteensa, nosti puhelimensa yöpöydältä ja siirsi huomionsa hetkellisesti onnitteluviesteihin, joita oli saapunut useampi. Ellie oli lähettänyt linkin Kallan Sanomien sivuille, jossa kerrottiin hänen voittaneen Kalla CUP:in kouluratsastusrakingin.

... ranking-voiton vei kauden aikana erityisen kunnianhimoiseksi ja kilpailunhaluiseksi osoittautunut Sarah Reyes.

Latina tuijotti sanoja, yrittäen yhdistää niitä ajatuksissaan. Pyörittely sai vienon punan kohoamaan oliivinruskealle iholle, hengityksen tiivistymään aavistuksen. Ja kun Mikke palasi vesilasiensa kanssa, Sarah hymyili miehelle typerän onnellisena, ensi kertaa vailla suojamuureja. Riemuissaan.

“Mä voitin”, nainen henkäisi pitäen puhelintaan rintakehäänsä makaavaa peittoa vasten.

Mikke tuijotti iloista naista vesilaseja pidellen ja mietti kuumeisesti pitäisikö tämän tietää mitä nainen oli voittanut. Lottosiko Sarah?

”Mitä sä voitit?” Miken oli ihan pakko lopulta kysyä suoraan, jottei olisi seissyt vain tyhmänä sängyn edessä. Samalla mies ojensi yhden vesilaseista naiselle ja istuutui itsekin sängylle. Oma lasi laitettiin yhden kulauksen jälkeen yöpöydälle.

Sarah selitti jotain Kalla CUP:ista ja rankingista. Mikellä kesti hetken tajuta mistä oli kyse, mutta tajuttuaan asian tämän ilme kirkastui. Mies hypähti ilahtuneena osittain naisen päälle ja pussasi tätä onnellisena huulille. Mikke osasi olla tuima, mutta nyt hän oli aidosti iloinen Sarahin puolesta. Mies kyllä tajusi mitä voitto merkitsi.

”Onnea!” Mikke virnisti suukotellessaan naista. ”Tätähän pitää juhlistaa jotenkin!”
Sarah nauroi miehen huulia vasten, antaen puhelimensa liukua liukasta peittoa pitkin johonkin karvalankamaton uumeniin. Onneksi hän oli ehtinyt pelastaa vesilasin yöpöydälle, sillä sekin olisi luultavasti päätynyt johonkin lattiatasoon sisältöineen päivineen naisen kietoessa kätensä Miken selän taakse ja katsoi toista merkitsevästi silmiin.

“Aloitetaan vaikka tällä ja ehkä sitten aamupalalla?” Sarah mutisi uppoutuen sitten suutelemaan Mikkeä kunnolla, säälimättä miestä lainkaan kosketuksensa alla.


Sarah käänteli munakkaita pannulla, tuntien olonsa rennoksi, vaikka seisoikin keittiössä alusvaatteissaan ja Miken vaatehuoneesta varastetussa vaaleansinisessä kauluspaidassa. Se oli ehkä aavistuksen kliseistä, mutta Sarah ei välittänyt. Hän kaatoi kaksi valkoista kahvikuppia täyteen, jättämättä maitovaraa ja ojensi sitten toisen Mikelle hymyillen.
“Herra on hyvä”, brunette mumahti sivuuttaen hetken parisuhdemaisen tunnelman voitonhuumassaan vaivattomasti.

”Kiitos”, Mikke otti ojennetun kahvikupin ja suukotti Sarahia nopeasti otsalle, jonka jälkeen alkoi kaivelemaan kaapeista kaksi lautasta munakkaita varten. Yhtäkkiä mies muisti, että tällä oli oikeasti asiaakin naiselle, sillä oli saanut aamulla viestin ainoalta elossa olevalta sukulaiseltaan jos Matiasta ei laskettu.

”Ainiin”, Mikke aloitti vähän epäröivästi, saaden Sarahin vilkaisemaan häntä nopeasti.
”Mun pitää osallistua huhtikuun eka viikonloppu sedän varainkeruujuhliin Helsingissä  ja ajattelin kysäistä haluaisitko tulla sinne mun seuralaiseksi? Siellä on kyllä tosi tylsää, mutta olisi ihana saada sut mukaan.”

Sarah hämmentyi ensin, sillä vaikka Mikke oli vienyt häntä treffeille mitä hienompiin paikkoihin, he eivät olleet tehneet mitään sen enempää yhdessä. Nainen mietti miten juhliin osallistuminen kuulosti epäilyttävän paljon vakavammalta asialta, kuin sen hetkinen hyvämielinen hengailu sängyssä tai Miken sohvalla.
Ajatus hälveni kuitenkin miehen katseen alla, kun Sarah nyökkäsi hitaasti, antaen sitten suupielensä taipua hymyyn.
“Kunhan saan ruokaa, niin olen tyytyväinen”, nainen kommentoi sitten virnistäen ja mietti miten he keksisivät varmasti toisilleen ajanvietettä, mikäli juhlat todella olisi niin tylsät, mitä Mikke oli kertonut.

Sarahin vastaus sai miehen yhtä onnelliseksi kuin nainen oli itse CUP:ista.

”Ihana juttu! Ruokaa siellä pitäs olla setäni tuntien vähän liikaakin”, Mikke kertoi, jatkaen: ”Mun pikkuveli Matiaskin tulee sitten sinne niin älä ihmettele jos saadaan pahoja katseita. Ne ei liity suhun sitten mitenkään.”

Mikkeä vähän ehkä pelotti viedä Sarahia noin vain veljensä ja setänsä eteen. Eihän nainen ollut hänen tyttöystävänsä tai mitään. Saisipahan Matias kuitenkin kerrankin luun kurkkuunsa kun Mikke toisi kerrankin naisen Siljan jälkeen mukaan.

“Okei”, brunette nyökkäsi äänellä, josta oli vaikea kuulla läpi oikeastaan mitään tunnetilaa. Hän ei kysynyt miksi, ei kysynyt millainen perhe Mikellä oli tai miten hänen odotettaisiin esittäytyvän, jos joku kysyisi ketä hän oli Mikelle.

Sarah ei antanut perheen mainitsemisen näkyä kasvoillaan, vaikka epäilys kalvoikin naisen sisintä äänellä, jota oli vaikea sivuuttaa. Perheen tapaamisesta olisi joku voinut päätellä jotakin, mutta eihän se heidän tapauksessaan tarkoittanut mitään.

Huolellisesti varjeltu salaisuus alkoi pikkuhiljaa vuotaa - se saattoi vielä olla pieniä juovia lasin kyljessä, mutta Sarah epäili purojen vaihtuvan äkkiä vuolaiksi koskiksi, jos asiaa ei säädeltäisi millään tavoin.

Mutta ensin hän halusi keskittyä kahviin ja aamupalaan, jota kurniva maha kaipasi kipeästi.

25.03.2020


Naks.
"Mitä..."
"Tosta tuli hyvä."
"Jonn... mitä vittua?"
"Mmm... tosta, hah, toi on hyvä."
"MITÄ sä teet?"
"Otin susta kuvan."
"Laita se puhelin pois. Mä lyön sua kohta."
"Hah. Ole hyvä, siitä tuli täydellinen."
"Mitä helvettiä sä teit mun puhelimella?!!"
"Kato nyt, eikö oo söpö? Ite nukahdit."
"Mä olin eilen iltatallissa ja siitä suoraan yövuorossa baarissa, nukuin kaks tuntia, ratsastin ja tein tänään taas iltatallin, mua väsyttää!"
"Et sä silti voi nukkua kesken kaiken Frendit-maratoonin."
"Itse sä tungit tänne, vaikka sanoin, että mä haluan nukkua."
"Sä olet silti söpö. Jatketaanko?"
"..."
"?"
"Jatketaan."

04.04.2020
#tietähtiin2020

Sarah pyöri valtavan parisängyn lakanoiden keskellä, potkien jalkansa ympärille tiukasti tarrautuvaa kangasta kauemmaksi. Kahden työvuoron jälkeen häntä olisi pitänyt väsyttää, unen olisi pitänyt tulla jo ennen, kun päänsä olisi koskenut tyynyä.
Nopea vilkaisu kelloon kertoi karun totuuden siitä, että hän oli tuhlannut jo kaksi arvokasta tuntia muutenkin vähäisestä lepoajastaan.

"Helvetti", nainen kirosi ja nousi ähkäisten ylös. Teki mieli juoksemaan, mutta olohuoneen nurkassa oleva juoksumatto häiritsisi naapureita ihan liikaa. Siispä latina vaihtoi pitsisen yöpaitansa juoksutrikoisiin ja t-paitaan, työnsi jalkoihinsa lenkkarit ja t-paidan päälle teknisen juoksutakkinsa. Avaimet kilahtivat Sarahin laskiessa ne taskuunsa ja vaikka hän laittoi napit jo siinä vaiheessa korviinsa, malttoi kuitenkin odottaa musiikin päälle laittamisen siihen, että pääsi rappukäytävästä ulos.

Kallan kevyenliikenteenväylät oli vihdoin lakaistu talven jäljistä - hiekoitussorasta ja järkyttävästä pölyn määrästä, jonka lumi oli sitonut ensin itseensä ja sitten sulattanut sen asfaltin pinnalle. Juoksukengät olivat lähes äänettömät naisen siirtyessä hölkkävauhtiin, mitä nopeammin hän saisi veren liikkeelle, sitä nopeammin takin alle tunkeutuva kylmyys vaihtuisi lämpöön.

Ehkä ajatukset Tie Tähtiin kisoista oli se, joka eniten piti naisen hereillä. Kaikki oli tullut niin nopeasti - muistutus kilpailuista, ilmottautuminen ja itse kisapäivä, joka koittaisi huomenna. Niin, kello oli jo sen verran, että lauantain aamu alkaisi pian ja sitä myötä viimeinen päivä ennen neljän osakilpailun sarjaa.
Sarah kiristi tahtia ja vaikka oli tehnyt ennen ulos lähtöä päätöksen pysyä vain kylän valaistuilla teillä, mutta niin vain vanhat tavat veivät metsään ja pururadalle.

Lefa oli valmis kisoihin, stressi ei siis johtunut siitä. Toki heillä oli viime aikoina mennyt huonommin, mitä parhaimpina hetkinään, mutta Sarah yritti parhaansa mukaan niellä ylpeytensä, tai oikeastaan katkeruutensa ja keskittyä kisafiilikseen. Stressi oli noussut siitä, ettei hän ehtisi stressaamaan pakkaamista, lähtöä, matkaa, purkamista ja verryttelyä pidemmällä ajanjaksolla. Hallava oli tuttu ympäristö Sarahille, mutta muistaisiko hän varmasti missä kaikki oli? Kisakamat oli jo valmiiksi pakattuna, sen nainen oli hoitanut ennen nukkumaanmenoa, mutta entä jos jotain silti unohtuisi?

Päästessään takaisin kotiin, Sarah asteli suoraan suihkuun ja yritti antaa lämpimän veden huuhtoa ajatukset kisoista vielä vuorokaudeksi pois.

Vaikka nainen antoi Lefalle vapaapäivän, talli kutsui siitä huolimatta aamupalan jälkeen. Effin varsominen oli lähellä, mutta vielä tamma näytti rauhalliselta syödessään aamuheiniään. Sarah harjasi sen läpi kiireettömästi, pysähtyi rapsuttelemaan parhaista paikoista ja tunnusteli varsan liikkeitä vatsasta.
"Outoa lähteä Tie Tähtiin-kisoihin ilman sua", nainen tunnusti hiljaisessa tammatallissa. Hän malttaisi kyllä vielä hetken odottaa kirjavaa kisaradoille kanssaan.

"Nyt mun pitää mennä pakkaamaan Lefan varusteet", Sarah totesi ja rapsutti Effiä vielä otsasta.

14.04.2020

Auburnin talli oli hiljainen siihen aikaan tiistai-iltapäivänä. Sarah oli juuri käynyt hoitamassa Effin ja Unton, jota ennen oli käynyt ratsastamassa Lefan kanssa tehokkaan treenin aurinkoisella kentällä. Perijättärien tunnollinen kastelujärjestely piti sinäkin säänä kentän pohjan pölisemättömänä, sillä vaikka ulkona oli niin kuivaa, että viranomaiset olivat antaneet ruohikkopalovaroituksen, ei Auburnin kentän pohja ollut kuiva.

“Mitä tää on?” Ellie kysyi ja avasi tuoreimman Kallan Sanoman etusivun Sarahin eteen tämän käveltyä tammatallista päätalliin.
“Mikä?” Sarah kysyi yllättyen ystävänsä salamyhkäisyydestä.
“No tämä. Eikö teidän pitäny pitää matalaa profiilia?” Ellie tivasi saaden vasta sitten naisen keskittämään katseensa etusivulla olevaan kuvaan. Se oli mustavalkoinen, vain puolet puolikkaasta sivusta, mutta siitä erottui ihan selkeästi kuutamo ja kaksi hahmoa.

Jokin muljahti Sarahin mahanpohjassa.

“Mun on pakko lähteä valmennukseen, mutta saat tulla illalla valmennusten jälkeen selittämään juurta jaksain miksi sä olet etusivulla”, Ellie kertoi ja lähti selvästi vastahakoisesti ulko-ovesta, jota Sarah piti yhä järkyttyneenä auki.

Paperi rapisi naisen rypistäessä lehden kasaan käsiinsä, ajatuksensa yhtä soljuvina, kuin aamuinen kaurapuuronsa, johon oli lisännyt vähän liian vähän vettä.

Kuumottava tunne levisi niskasta poskipäille ja siitä alemmas selkärankaa, kun loungen oven ääni sai Sarahin takaisin nykyhetkeen. Tummien hiusten vilahdus ennen oven sulkeutumista sai naisen jalkoihin liikettä, sisuskalujen alkaessa kiehua vähitellen lisää ja lisää.

Loungen ovi kävi uudelleen ja pahaa-aavistamaton uhri oli juuri kaatamassa itselleen taivaalliselta tuoksuvaa kahvikupillista, kun sanomalehti osui miehen käsivarrelle ja osittain myös kahvikupille. Liike jatkui posliinikupin putoamisella ja lopulta päättyi siihen, että musta neste levisi tiskialtaan reunoille, lattialle ja mustille ratsastushousuille valkoisen kahvimukin särkyessä loungen lattialle.

“Mit...”

“Mikael Aarnisuo, mitä helvettiä?” Sarah jylähti niin, että saattoi melkein nähdä huoneen ikkunanpielien värähtävän.
“Mitä helvettiä itsellesi, Sarah. Mä olen sanonut, että vihaan Mika…”
“Cállate el infierno!”
“Mitä..?”
“Ole hiljaa! Minkä helvetin takia musta ja susta on kuva Kallan Sanomien etusivulla?”
“Häh?”

Sarah melkein nauroi niin epä-Mikkemäiselle äännähdykselle.

“Sun veljen kirjoittama artikkeli. Siitä miten sä olet esittelet sun varallisuutta - aika selvästi viitaten muhun - siellä varainkeruu-juhlassa. Me sovittiin, että tämä pysyy piilossa ja sitten viet mut tietoisesti sun reportteriveljen eteen sun suvun luokse!”

Sarah kiehui raivosta, eikä tajunnut edes katsoa oliko loungessa joku sillä hetkellä. Nainen päätteli, että jos joku olisi eksynyt huoneeseen, mahdollisimman äänetön poistuminen olisi tapahtunut jo huudon alkumetreillä. Ja olihan se nyt julkista tietoa, että Reyes oli koristanut Aarnisuon käsivartta jo jonkin aikaa, oikein etusivun uutinen.

Mikke näytti hämmentyneeltä laskien sitten katseensa kahvin sotkemaan sanomalehteen, joka makasi rypistyneenä miehen jaloissa. Sarah seurasi katsetta, näki miten irvokkaasti uutisen otsikko huusi juorunnälkäisiä lukijoita selvittämään lisätietoja tästä seuralaisesta.
Mikael Aarnisuo esittelee varallisuuttaan hyväntekeväisyystapahtumassa.

Sarah värähti inhosta, tuntien itsensä melkein maksetuksi seuralaiseksi timanttikoru kaulassaan siinä kuvassa.

“Mä en voi uskoa, että sä olit näin ajattelematon. Tajuatko yhtään miltä musta tuntuu? Että mua esitellään sun omaisuutena?” Sokea raivo oli vaihtunut epäuskoon, pää heilahti puolelta toiselle naisen perääntyessä hitaasti sotkusta, joka oli sekä fyysistä, että henkistä.

“Siivoa noi ennen, kun Amanda tai Isabella näkee mitä sä olet tehnyt niiden omaisuudelle”, Sarah totesi vielä liian rauhallisella äänensävyllä tilanteeseen nähden ennen, kuin kääntyi ja marssi loungesta tallin puolelle.
Hän ei ollut antanut Mikelle tilaisuutta puolustautua, selittää asiaa, mutta tiesi, että mies sanoisi mitä tahansa pehmittääkseen omaa osuuttaan lehtiartikkelista. Vaikka toinen ei ollut itse kirjoittanut koko roskaa, hän olisi voinut edes varoittaa Sarahia veljensä ammatista ennen juhlia.

Sarah olisi mieluusti lähtenyt suoraan pois tallilta, mutta oli luvannut Ellielle hoitaa Ankan tälle kuntoon seuraavaa valmennusta varten. Nainen joutui nielemään raivonsa vielä siksi aikaa, että sai kimon tamman kuntoon ja sen jälkeen riisumaan Riepulta vielä varusteet pois. Vasta sitten brunette pääsi lähtemään kohti parkkipaikkaa.

Bemarin ratin takana tunnemyrsky purkautui vihdoin jättäen jälkeensä vain hallitsemattoman tärinän ja tyhjyyden. Sarah starttasi auton ja käänsi sen keulan kohti Ellien asuntoa, johon pääsisi sisälle etukäteen omalla avaimellaan.

Ensin hänen pitäisi kuitenkin käydä alkossa, sillä Ellien viinivarastot eivät riittäisi asian setvimiseen alkuunkaan.

17.04.2020
#tietähtiin2020

Raivosiivoaminen oli ehdottomasti yksi Sarahin selviytymismekanismeista. Ylitsepääsemätön tunnetila yleensä valtasi naisen mitä huonoimpina ajankohtina ja keskellä yötä oli yllättäen tämän tapahtuman yleisin hetki.

Aamuherätys ja yli kymmenen tunnin ajomatka seuraavana päivänä eivät asettaneet mitään poikkeusta naisen mielessä, sillä Sarah pyöri lakanoissaan, ajatuksensa siinä miten sotkuiseksi vaatekaappi oli jäänyt illan pakkaamisen jäljiltä.

Sarah yritti olla hiljaa, jottei olisi häirinnyt naapureitaan. Se tästä viikosta vielä puuttuisi, että nainen saisi kirjallisen varoituksen melusta. Sarah yritti olla ajattelematta sunnuntain kisoja, yritti olla keksimättä syitä sille, miksei hän voisi mitenkään olla luokan kärjessä.
Kurottaessaan ylähyllyltä toppatakkia, joka oli jäänyt solmuun naisen vetäessä sen alta sopivaa kevyttoppista Lapin reissulle, Sarah horjahti ja otti hyllyn reunasta tukea. Muovinen kiinnike, joka oli pitänyt hyllyn etureunan paikoillaan, napsahti poikki ja Sarah päätyi lattialle takkien ympäröimänä, hutera hylly vain yhden kiinnikkeen varassa keikkuen.
Latina nousi ylös turhautuneena ja repi hyllyn irti, hänen pitäisi käydä kaupassa ostamassa uusi pidike rikkoutuneen tilalle.

Takkien seasta löytyi rytäkässä avautunut korurasia ja mustan rasian nähdessään Sarah pysähtyi, puoliksi sylissään oleva takki käsistään liukuen.

Hän oli unohtanut täysin, tai ainakin hyvin tehokkaasti vältellyt asiaa. Korurasia oli jäänyt avaamattomana joulun jäljiltä ensin naisen yöpöydän laatikkoon ja sen jälkeen vaatekaapin ylähyllylle. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Nyt rasia oli kuitenkin avattu, jollakin tapaa Sarahin oman käden kautta, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin kohtalon puolesta. Naisen katse ryhtyi etsimään sen sisältöä, sydän hakaten ja epäillen näkyisikö karvalankamaton vierellä sormus vai jokin muu koru. Sarah joutui nostelemaan takkeja tieltään, kunnes jokin kultainen taittoi kattolampun valoa pysäyttäen etsinnät lopullisesti.

Thomas oli ostanut hänelle joululahjaksi kultaisen riipuksen. Korun ovaalin muotoisessa riipuksessa luki kauniilla kaunokirjoituksella Effi ja Sarah tunsi kyyneleiden pyrkivän pintaan välittömästi. Nainen juoksutti sormiaan kaiverruksen ylitse ja tunsi piston sydämessään, että oli pitkittänyt joululahjansa avaamista niin pitkälle. Että ei ollut edes kiittänyt Thomasta tämän antamasta lahjasta, joka oli niin lähellä hänen sydäntään, ettei olisi voinut toivoa parempaa lahjaa.

Sarah jätti sotkun lattialle ja asteli huoneen nurkassa seisovan peilin eteen. Koru laskeutui kauniisti, asettuen juuri solisluiden ja rintalastan yhtymäkohtaan. Nainen huokaisi syvään ja päätti yrittää nukkua vielä muutaman tunnin ennen herätyskellonsa soimista.

Hän voisi kyllä siivota vaatekaapin sotkun loppuun, kun tulisi takaisin kotiin Lehtovaarasta.