Kellonaika on nyt 26.10.21 11:14

12 osumaa on löytynyt haulle 0

More than meets the eye | Sarah R.

13.07.2021

Kotiin palaaminen tuntui aina yhtä hyvältä. Paitsi nyt paikka, johon Sarah oli palaamassa ei ollut hänen kotinsa - se kävi varsin selväksi, kun etuovella nainen painoi ovikelloa avainten etsimisen sijasta.
Kai Antonin hylkääminen Norjaan oli jollakin tavoin saanut Sarahin tuntemaan kaipuuta tutun katon alle, tutun ihmisen lähelle. Anton oli ollut niin sydämistynyt kisamatkalle lähtiessä, kun Sonia oli jättänyt kertomatta olleensa Suomessa Seppeleessä kilpailemassa ja mies oli ollut varma, ettei norjalaiskaunotar enää jaksanut hänen seuraansa. Sarah oli yrittänyt kertoa ystävälleen, ettei Sonian kaltaiset naiset niin vain sanomatta kyllästyneet Antonin kaltaisiin miehiin, mutta minkäs hän todellisuudessa tiesi. Asiat olivat onneksi kuitenkin olleet juurikin niin tyhjän paisuttelua, mitä latina oli arvellutkin ja lempi loiskui kaksikon välillä jo saapumispäivänä. Siitäkin huolimatta, että Anton oli vannonut punkkaavansa Auburnin rekassa koko kisaviikonlopun ajan.

Kun Sarah oli työntänyt ystävänsä rekan kyydistä (ei nyt ihan vauhdissa mutta silti) heidän lähtiessä kotimatkalle, nainen oli tuntenut piston sydämessään. Se oli valehtelematta ensimmäinen kerta, kun hän tajusi ikävöivänsä pehmeitä lakanoita ihoaan vasten ja tasaista, tuttua hengitystä vierellään. Se oli tunne, jonka Sarah tiesi olevan sallittu itselleen, mutta joka sai kuitenkin olon tuntemaan hieman huonoksi. Se tunne oli tullut tutuksi paljon suuremmassa mittakaavassa menneinä vuosina. Oliko hänellä sittenkään oikeutta tuntea niin toistakin miestä kohtaan ja tarkoittiko se automaattisesti, että jotain enemmänkin oli tuloillaan? Ajatus oli saanut ikävän tunteen kiertymään henkitorven ympärille, mutta onneksi se oli hälventynyt pitkän ajomatkan aikana.

"Hei", tervehdys lausuttiin hymyn saattelemana. Mahanpohjassa kutitteli lupaavasti, se tunne oli ainakin tuttu ja äärimmäisen toivottu.
"Hei", Mikke vastasi ja näytti hänkin ilahtuvan ovensa taakse ilmestyneestä naisesta. Tummaverikkö joutui kumartamaan hieman, antoi kätensä eksyä Sarahin alaselälle painaessaan suudelman tämän huulille. Kevyeksi tervehdykseksi tarkoitettu suudelma syventyi tunteiden ottaessa vallan ja kuulumisten vaihto vaihtui aavistuksen väkivaltaiseksi vetoketjujen ja nappien availuksi. Sarah tunsi eteisen kaapin selkäänsä vasten, kaapin metallinen vedin uppoutui ikävästi selkärankaan, mutta kipu sai vain tummiin hiuksiin uponneet sormet puristamaan hieman kovempaa. Musta putkikassi valui olkapäältä lattialle tömähtäen raskaasti mennessään ja pariskunta meinasi kompastua siihen hapuillessaan sokkona makuuhuonetta kohti. Mikke nosti Sarahin kevyesti syliinsä, hoitaen suunnistamisen heidän kummankin puolesta ja antaen naiselle hetken enemmän aikaa juoksuttaa sormiaan lämpöä hohkaavalla selän iholla.

Siinä hetkessä Sarahin tai Miken elämässä ei ollut enää muita ihmisiä, oli vain he kaksi ja se hetki. Sitä erityisesti latina tunnusti kaivanneensa.


Sarah hengitti syvään kosteaa yöilmaa. Kaikkialla oli hiljaista, linnut eivät visertäneet eikä mistään kuulunut liikenteen ääniä. Kesäyön aurinko oli kadonnut kauaksi metsän taakse, mutta se valaisi taivaan punaisen ja oranssin sävyillä pitäen suojaisan takapihan yksityiskohtineen näkyvillä. Puutarha oli paljas - vain muutama puu ja syrjemmässä oleva helppohoitoinen kukkapenkki rikkoivat robottiruohonleikkurin jäljiltä säntillisen lyhyen ruohikkomaiseman. Tuntui tarpeelliselta varastaa se hetki itselleen, kääriytyneenä untuvaisen pehmeään peittoon ja varpaat kosteaa nurmea vasten leväten. Sarah mietti miten usein oli istunut siinä samaisessa paikassa, joka ei edes kuulunut hänelle.

"Hei", ääni havahdutti naisen ajatuksistaan. Meripihkaiset silmät kohosivat tummanpuhuvasta metsiköstä ja siirtyivät katsomaan tulijaa. Sinisten silmien välissä oli tuskin havaittavissa oleva ryppy, mutta Sarah pystyi vain miettimään oliko Aarnisuo ikinä ennen kävellyt takapihallaan pelkissä boksereissa ja peittoon kääriytyneenä. Näky sai ujon hymyn nousemaan latinan suupieleen.
"Hei", tämä tervehti takaisin. Norjan kilpailureissun aiheuttama jännite oli purettu vain hetkiä aiemmin jättäen jälkeensä vain kaksi ihmistä, jotka olivat enimmissä määrin muukalaisia toisilleen. Siten heidän suhteensa näyttäytyi maailmalle ja siten Sarah tiesi pysyvänsä tunteidensa puolesta niskan päällä.

"Eikö sua palele?" Mikke kysyi pysähtyen naisen vierelle, pitäen omat paljaat varpaansa tarkasti pation puolella.
"Ei. Istutko?" Sarah ehdotti ja sai ensireaktiona vain entistä syvemmän rypyn muodostumaan tummien kulmakarvojen välille. Mikke ei kuitenkaan laittanut vastaan, vaan istui Sarahin vierelle, kyseenalaistamatta esitettyä pyyntöä. Sarah nojasi lähemmäksi pitkää miestä, tunsi pian käsivarret ympärillään ja lämpimän kehon kylkeään vasten. Naisen pää siirtyi lähemmäksi, nojautui toisen solisluuta vasten ja jäi siihen vain olemaan. Hän oli aina pitänyt Miken käyttämästä tuoksusta ja veti sitä keuhkoihinsa tunnustellen herättäisikö se minkäänlaisia tuntemuksia mielessään.

"Onpa hiljaista", Mikke sanoi saaden Sarahin mumahtamaan. Sormet eksyivät toisen kylkiluille, mutta ei samalla tavalla kiusoitellen, kuin hetki sitten.
"Kiitos, että olet siinä", Sarah lausui, nielaisten palan kurkustaan, jonka ikävä toista ihmistä kohtaan oli nostanut sinne. Mikke liikahti hieman hänen vierellään, Sarah ei halunnut tietää oliko se kiusallisuudesta vaiko kiitollisuudesta.
"Tietenkin", mies kuitenkin sanoi ääneen ja kumartui lähemmäksi, antaen keuhkonsa täyttyä Sarahin käyttämän shampoon makeudesta. Pitkät sormet juoksivat hitaasti naisen hiusten lomassa saaden niiden omistajankin hengähtämään syvään.

Ehkä heidän oli kuitenkin hyvä olla siinä, piilossa maailman katseilta? Ihan vain toistensa seurassa.
Ehkä se voisi vielä riittää jonain päivänä.

Eihän sydämen ikävä voinut kestää ikuisesti?

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 16.07.21 21:28
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

Tallipäiväkirja 2020-21

Silmäpelipalapeli
Iltatallissa 29. huhtikuuta 2021
#eeli #jusmus #sarael

@Sarah R. @Rasmus A. @Mikke A.

Se oli sellainen mies, jonka seurassa menin vääjäämättä vähän hämilleni. Rasmuksen kanssa seurustelu ei tehnyt minua immuuniksi kiusaantuneisuudelle, joka minuun aina pujahti, kun vietin aikaa viehättävien miesten seurassa, ja Elias Lammi oli aivan taatusti viehättävä. En edes puhu vain hänen ulkomuodostaan, joka kyllä sekin puhutteli minua. Järjellä ajatellen se ei ollut mikään ihme: oikeastaanhan hoikkarakenteinen, kuohkeatukkainen ja viivottimella vedetyllä kasvojen luustolla varustettu Elias, Eeli, Eeli muistutti kovasti Rasmusta, mutta oli vain pidempi ja pukeutui ehkä huolitellummin.

Eeli, kuten hän tahtoi itseään kutsuttavan, oli viehättävä myös käytökseltään. Hän löysi yhteistä jutunjuurta jopa minun kanssa, vaikka olinkin ujo tuppisuu. Olin vähän sellainen aina, mutta kuten todettua, puoleensavetävien miesten seurassa koin oloni kaikkein hankalimmaksi. Tulin niin kiusallisen tietoiseksi omasta sosiaalisesta kömpelöydestäni ja siitä, miten tylsä loppupeleissä olin, etten meinannut uskaltaa sanoa yhtikäs mitään pelätessäni, että jokaisen umpitylsän ja irrelevantin virkkeen myötä napsuttelisin lisää nauloja arkkuun, jonka sisällä olin minä itse ja ulkopuolella kyltti "tylsimys".

Tämä Auburnin uusi oppisopimusopiskelija ei kuitenkaan vaikuttanut edes huomaavan, etten ollut mielenkiintoinen ihminen.
"Näytät tosi tutulta!" hän sanoi lähes heti tavattuaan minut, ja kun hetken aikaa asiaa pohdimme, tulimme siihen tulokseen, että olimme takuuvarmasti nähneet toisiamme ohimennen Murronmaan yliopistolla ja opiskeluihin liittyvissä riennoissa. Vaikka olimmekin eri tiedekunnissa, pääkirjastomme oli luonnollisesti yhteinen, ja ainejärjestönsä melko aktiivisena jäsenenä ja sosiaalisena tyyppinä Eeli kertoi käyvänsä välillä milloin missäkin tapahtumissa. Olin minäkin jossakin käynyt, sen minkä olin hevosmenoiltani ehtinyt, sillä yritin ottaa opiskeluajoista edes jotakin muutakin irti kuin opintopisteitä. Ennen kaikkea yritin pysytellä opiskeluporukkani kannoilla, noin niin kuin sosiaalisesti, mikä edellytti naaman näyttämistä mahdollisuuksien mukaan.

Eeli oli kiinnostunut siitä, miten yhdistin akateemisen elämäni (kuten hän opiskelemista tuli nimittäneeksi) useamman hevosen hyvinvoinnista ja kouluttamisesta huolehtimiseen ja tallitöihin.
"Kyllä se jotenkin menee", sanoin vain, enkä lisännyt, että eniten paletissa huoletti parisuhteen tola, sillä sangen usein kävi niin, että jos jostakin oli tingittävä, valinta kohdistui olosuhteiden pakosta yhteiseen aikaan Rasmuksen kanssa. Muut asiat eivät voineet odottaa: hevoset, yliopisto ja työnantaja eivät olleet yhtä ymmärtäväisiä ja joustavia kiireiden suhteen kuin poikaystäväni, joka itsekin eli melkoisen täyttä elämää.

Mutta aivan erityisen kiinnostunut iltatalliperehdytettävämme oli nähdäkseni Sarah Reyesistä. Iltatalli oli varsinaisesti Sarahin ja minun vastuulla tänään, ja olimme saaneet Eelin perehdytettäväksemme. Oikeastaan mies oli jo varsin omatoiminen ja olisi varmasti pärjännyt toisena tekijänä ihan kaksistaan kumman tahansa meistä kanssa, mutta oppisopimusopiskelijoiden kuului kai saada tietty määrä ohjaustakin, ja sitä me nyt annoimme.

Viimeisimmän tietoni mukaan Sarah oli parisuhteessa, mutta sitä Eeli ei todennäköisesti tiennyt. Seurailin kaksikon vuorovaikutusta sivusilmällä, ja kiinnitin huomiota siihen, ettei Sarah vahingossakaan maininnut Mikael Aarnisuota. Se lievitti hieman kolkuttelevaa omatuntoani siitä, etten itsekään ollut sanallakaan ilmaissut tälle vetävänä pitämälleni miehelle seurustelevani (olisiko pitänyt?) hänen lyhyemmän ja ei-akateemisen versionsa kanssa. (Omatunto ryskytti taas: niinkö ajattelin Rasmuksesta? Ei, oli lakattava heti alkuunsa rinnastamasta Eeliä tai ylipäänsä ketään omaan avomieheeni, etenkään sellaiseen vertailevaan sävyyn. Kuinka huono puoliso oikein olinkaan?)

Eeli oli hyvin vaikuttuneen oloinen Sarahin ratsastuksellisista saavutuksista ja kyselikin iltatallin aikana ummet ja lammet hänen hevoshistoriastaan ja kehitysharppauksistaan. Mies kehui, eikä lainkaan vuolaasti vaan juuri sopivasti että se oli luontevaa, Kallan tämänhetkisen kouluratsastuskomeetan nousua parissa hassussa vuodessa helppoja luokkia kilpailevasta vuokraajasta kansainvälisiä vaativia luokkia kiertäväksi tähtöseksi. Oman arvioni mukaan ihailu miehen silmissä oli vilpitöntä, ja mieluusti hän Sarahia ihailevasti silmäilikin, ja kun Sarah hymyili ja nauroi hänelle, se näytti ilahduttavan Eeliä kovin. Itse jättäydyin mieluusti syrjemmälle ja tein omia töitäni etäämmällä oppisopimusopiskelijamme huomiosta, joka sai minut toisin kuin Sarahin hämilleni, vaikka olikin minuun kohdistuessaan miedompaa ja asiapitoisempaa kuin työkaveriini. Niin arvelin.

Siksi aivoni menivätkin tiiviille rusetille, kun olimme huikanneet heipat ja hyvät illanjatkot Eelille, suunnanneet itse yksityistalliin ja kohdanneet siellä Branilta varusteita purkavan Rasmuksen. Sarah tervehti Rasmusta yhtä reippaasti ja tuttavallisesti kuin Eeliä, ja naurahti sitten:
"Sinuna pitäisin Rasmus varani! Tontille on ehkä astellut kilpailija."
Rasmuksen naamasta näki, ettei hän ymmärtänyt Sarahia sen enempää kuin minäkään. Työkaverini kuitenkin selvitti nopeasti ja hämmentävästi tilannetta minun ymmyrkäisiä kasvojani katsellen:
"No mitä? Etkö sä muka aistinut mitään? Siis se Eelihän on päivänselvästi kiinnostunut susta. Sehän halusi koko ajan jutella sun kanssa opiskelujutuista, flirttaili ja houkutteli sua niihin vapputapahtumiin. Ja sano mun sanoneen, ei oo mikään yleispakollinen tapa kehua toisten haalareiden väriä esteettisesti miellyttäväksi. Tiiä mitä osaa susta haalareissa se pitää esteettisesti miellyttävänä, hahhah."

Sitten Sarah tapautti Rasmusta ohimennen olalle.

"Vaikka eihän sulla nyt oikeasti tietty mitään syytä huoleen ole", hän lohdutteli, enkä punastukseltani ja vaivaantuneisuudeltani kyennyt katsomaan, miltä Rasmuksen naama näytti kaikkia näitä vihjailuita ja niitä seuraavia lohdun sanoja kuunnellessa. "Jusua luotettavampaa tyttöystävää ei varmasti olekaan! Tehän ootte niin hyvä pari muutenkin."

Sitten Sarah jatkoi matkaa, ja vilkaistuani poikaystävääni pahoittelevana / syyllisyydentuntoisena / vaivaantuneena (en osannut itsekään eritellä, mikä tuntemuksistani kaikkein voimakkaimmin nousi esiin) riensin hänen peräänsä.

"Olitko sä tosissasi?" kysyin hämmästyneisyyteni ja orastavan uteliaisuuteni rohkaisemani Sarahilta.
"Täh? Olin, tietysti. Etkö oikeasti huomannut miten kiinnostunut se oli?"
"Huomasin, mutta ei se musta ollut kiinnostunut", ilmoitin oman kantani, ja sitten seurasin Sarahia loungeen. "Sehän oli ihan sun perään."
Sarah pysähtyi kaappinsa eteen ja katsoi minua ensin epäuskoisena ja sitten mietteliäänä.
"Jaa", hän sanoi hitaasti.
"Enempihän se sun kanssa jutteli", totesin.
"No joo, mutta mä olen kyllä vähän puheliaampi kuin sä", Sarah sanoi, arvostelematta, ihan vain todetakseen, että puhui kenen tahansa kanssa enemmän kuin minä.
"Joo, mutta kaikki se kiinnostus... ja katseet", ehdin sanoa, ennen kuin selkäni takaa kuuluvat äänet vaiensivat minut.

Hyvä että vaikenin, ajattelin sydän hetkeksi seisahtuen, kun astahdin pois pukuhuoneen avautuvan oven tieltä ja kohtasin Miken tympeän katseen. Mies ei ollut ilopilleri koskaan, vaikka Aliisa joskus olikin väittänyt, että pohjimmiltaan Mikke oli iloluontoinen mutta jollakin tapaa toksisesta maskuliinisuudesta tai muusta aikamme haitallisesta ilmiöstä kärsivä turilas. Nyt hän kuitenkin loi minuun niin ärtyneen katseen, että olisi voinut kuvitella, että olimme arkkivihollisia. Nopeasti hänen ilmeensä kuitenkin neutralisoitui.

"Moi!"
"Hei."
"Hei... hei. Otan vain takkini..."

Poistuin. Oli tilanteita, joihin en tosiaankaan halunnut jäädä kolmanneksi pyöräksi, ja tämä oli yksi niistä. Pyöriskellessäni käytävää pitkin eteenpäin oivalsin, että edessä odotteli mahdollisuus toisestakin kiusallisesta tilanteesta. Rasmuksen kanssa saatoin kuitenkin välttää sen. Se oli parisuhteemme kulttuuri, ja siihen ydinkulttuuriin nojauduin nytkin, kun osuimme toistemme reiteille. En hiiskahtanut sanaakaan Elias Lammista tai Sarah Reyesin höpinöistä, vaan käyttäydyin liioitellun pirteästi ja ehdottomasti niin kuin mitään Eeliin liittyvää keskustelua ei olisi käytykään.

"Hei! Oletko sä valmis lähtemään? Mä nimittäin olen! Oliko hyvät treenit? Ai niin - näin tänään Nitaa, se voisi ehkä lähteä mukaan sinne Nowakin valmennukseen, niin kuin, apukäsiksi ja kuvaamaan, hauskaa..."

Ääneni oli kirkas ja niin valitettavasti poskieni punakin.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 29.04.21 13:21
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Tallipäiväkirja 2020-21
Vastaukset: 21
Luettu: 1078

More than meets the eye | Sarah R.

06.03.2021
Kirjoitettu yhdessä @Mikke A. kanssa.

BMW:n moottori kävi Auburnin parkkipaikalla, sen jäiset ikkunat sulivat hiljalleen puhaltimien ansiosta. Autossa oli yhä viileää ja Sarah värähti kylmästä. Nainen tuijotti puhelimensa näyttöä, keskustelua johon ei ollut tullut uutta viestiä viikkoon.
"Onnea radalle"
"Samoin"

Sarah huokaisi syvään ja hieroi ohimoitaan. Hän oli kriiseillyt koko alkuviikon - kaivannut ystäviään jotka olivat eläneet omia elämiään lauantain jälkeen ihan normaaliin tapaan. Sarah olisi halunnut eniten puhua Ellielle tai Antonille, vaikka jälkimmäisellä oli luultavasti sydänlasit liian syvällä silmiensä peittona, että olisi voinut olla puolueeton kannanottaja aiheeseen. Elliellä oli kiire töissä ja Sarah tiesi ettei suhdekriisiä ratkottu puolen tunnin facetime-puhelulla. Hän oli jopa miettinyt puhuvansa Jonathanin kanssa, mutta tämän veljen vuoksi Sarah oli sulkenut sen vaihtoehdon heti alkuunsa.

"Ootko kotona?" Sarah naputti viestikenttään ja painoi enter ennen kuin ehti katua. Ihoa kihelmöi, iltatallin aikana juodut kahvikupilliset toivat vain oman teränsä mukaan leikkiin, sormet etsivät epätoivoisesti tekemistä kun hänen viestinsä nurkassa olleet väkäset muuttuivat sinisiksi. Kesti liian kauan, että puhelin värähti viestin merkiksi.
"Olen"

Kylmää, Sarah ajatteli ensin ja ummisti sitten silmänsä, painaen luomia sormillaan niin kovaa että näki tähtiä. Heidän olisi pakko puhua, eikä asiat varmasti ainakaan helpottuisi jos hän vain katoaisi Norjaan ensi viikon lopuksi sanomatta sanaakaan. Vaikka siten Mikke itse oli viime vuonna ratkaissut heidän kriisinsä.

Nähtävästi heillä oli tapana testata toistensa kärsivällisyyttä aina kevään tullen.

Ahdisti ajatellakin, että he olivat olleet yhdessä olematta yhdessä tarpeeksi kauan, että saattoi ajatella heillä olevan jo vuosittaisia tapoja.

"Hyvä"

Sarah kirjoitti vielä, heitti puhelimensa viereiselle penkille ja antoi auton liukua pois tallialueelta. Syteen tai saveen, hän oli ottanut ensimmäisen askeleen.
Ajomatka oli auttamatta liian lyhyt, vaikka nainen oli pysähtynyt antamaan tietä suojatien eteen ja hidastellut joka risteyksessä. Sarah sammutti auton moottorin, vilkaisi vielä itseään taustapeilistä ennen ulos astumista. Kengät narisivat pakkaslumessa naisen astellessa kohti valkoisen kivitalon etuovea. Ovikello soi vaimeasti ja Sarah jäi odottamaan, solmu mahanpohjassaan vain kiristyen joka sekunti enemmän.

Ovikellon ääni tiesi yleensä Mikelle ainoastaan yhtä vierasta. Miestä ei oltu siunattu isolla kaveriporukalla ja se vähäinenkin kaveri oli menetetty kun Mikke oli viettänyt yönsä aikoinaan Matiaksen tyttöystävän kanssa. Tummatukkainen mies osasi odottaa kuka oven takana oli jo ihan aiemmin saadun viestin perusteella, vaikka siinä ei mainittu sanallakaan saapumista paikalle.

Mikke laski kahvikupin marmoripäällysteiselle sohvapöydälle ja käveli reippaasti avaamaan ulko-ovea. Oven ulkopuolella seisoi odotetusti meripihkasilmäinen kaunotar, joka vain vilkaisi Aarnisuota pikaisesti.
"Moi Sarah", Mikke hymyili ja laski naisen ohitseen sisälle. Mies seurasi kuinka nainen riisui päällystakkinsa ja jätti kenkänsä eteiseen.
Sarah ei ollut sanonut siihen mennessä sanaakaan ja mies arveli tietävänsä mitä oli meneillään.

Vaikka naisen teki mieli möläyttää ajatuksensa heti eteisen matolla, hän asteli syvemmälle asuntoon sen enempää lupia kysymättä, mitä normaalistikaan. Sarah tiedosti kyllä kuinka omituista oli käyttäytyä sillä tavoin sillä hetkellä, mutta tarvitsi jotakin tekemistä kootessaan viimeisiä ajatuksiaan. Tuoreen kahvin tuoksu johdatteli naisen keittiöön ja kahvipannun luokse, jossa oli vielä kupillinen odottamassa.

Sarah tiedosti silmäparin itsessään, tiedosti että häneltä odotettiin keskustelun avausta. Tiedosti, että hän itse oli syyllinen heidän sen hetkiseen epätasapainoon.
Nainen istuutui kahvikuppi käsissään sille samaiselle sohvalle, josta Mikke oli hetki sitten noussut ja antoi katseensa vihdoin kohdata sinisten silmien odotuksen. Yritti saada luettua ajatukset niiden takaa, tuloksetta.

"Mun kai pitäisi aloittaa anteeksipyynnöllä, mutta se on vähän hankalaa, kun ei ole oikeasti pahoillaan. Tai olen mä ehkä vähän siitä miten mä toimin, mutta en siitä mitä tapahtui", Sarah hengähti lopulta ja juoksutti sormeaan hiuksissaan, jotka oli letitetty kahdelle hollantilIaiselle letille tallitöiden vuoksi.

Jossain toisessa tilanteessa Mikke ei olisi varmasti tiennyt lainkaan mistä olisi ollut kyse, mutta nyt asia oli melkein ilmiselvä. Olihan miehen omassakin päässä liikkunut vaikka minkälaisia skenaarioita erään illan jälkeen.

Huokaisten Mikke istuutui Sarahin viereen sohvalle. Hän laittoi toisen kätensä lohduttavasti naisen reidelle ja mietti mitä sanoisi. Mikke tiesi mitä iltaa aihe koski, mutta ei tiennyt Sarahin omia ajatuksia. Koskiko tämä nyt Inkeriä vai sen jälkeistä tapahtumarikasta hetkeä?

"Mitä sä haluat pyytää anteeksi?" Miken oli aivan pakko kysyä saadakseen varmuus aiheesta.
"Sitä, että mä toimin ilman että kysyin sulta ensin. Että mä käyttäydyin - ei, olin… no, mustasukkainen", Sarah täsmensi. He olivat kirjoittaneet selvät säännöt tälle suhteelle, Sarah itse oli vaatinut niin ja sitten hän oli käynyt ilman kysymistä toimimaan täysin päinvastoin ja suudellut Mikkeä kesken jatkojuhlien kaikkien nähden.
"Ei varmasti jäänyt keneltäkään auburnlaiselta epäselväksi, että me ei olla vain kavereita", Sarah lisäsi vielä ja yritti päättää mielessään laskisiko oman kätensä Miken käden päälle vai ei. Olisiko ele ollut liian tyttöystävällinen? Halusiko hän käyttäytyä siten? Nainen kallisti kahvikuppia huuliaan vasten lopettaakseen hysteerisen ajatuksenjuoksun päänsä sisällä.

Mikke kuunteli Sarahia ja hänen oli vaikeaa istua siinä ilman, että ilme muuttui sanojen aikana yhtään. Miehen katse oli kuitenkin siirtynyt naisesta lattian tasolle ja kaksikon välille syntyi syvä hiljaisuus Sarahin juodessa kahvia. Lopulta Mikke kuitenkin antoi sinisten silmiensä katsoa taas Sarahia.
"Mä en vaan ymmärrä miksi", Mikke sai sanotuksi. "Sähän halusit meidän järjestelyä alunperinkin."

Mies kyllä ymmärsi Sarahin ajatuksia, koska oli tuntenut itsekin katkeruutta jo siitä, että nainen oli viettänyt aikaansa jouluna Thomaksen kanssa. Sitä Mikke ei vaan kehdannut kertoa. Edes tässä tilanteessa.

Käsi liukui Sarahin reideltä pois ilman sen kummempaa ajatustyötä mieheltä. Miken katse pysyi koko ajan tyynenä, vaikka hänen mielensä ei sitä todellakaan ollut. Ele ei kuitenkaan jäänyt latinalta huomaamatta ja erityisesti sitä seurannut harmituksen tunne kyti selvänä naisen mielessä.
Sarah olisi hyvin voinut syytellä Inkeriä, että sen nimenomaisen vaaleaverikön näkeminen Miken vierellä oli aiheuttanut tunnekuohun. Tai että alkoholi olisi sumentanut hänen arviointikykynsä. Tai sitä miten alkuperäisessä sopumuksessa he eivät flirttailleet toisille toistensa nähden. Se olisi kuitenkin kaikki ollut vain pintaraapaisu syvemmällä olevasta ongelmasta ja ajanut keskustelun aivan väärille urille. Nyt piti käyttäytyä kuin aikuiset.

"Mä tiedän", Sarah huokaisi lopulta ja puri alahuultaan yrittäessään päättää. Hän piti vieressään istuvasta miehestä paljon, liikaa oman päänsä ja historiansa huomioon ottaen, mutta oliko hän todella valmis laittamaan itsensä likoon?

"Olisitko sä mieluummin lähtenyt kotiin Inkerin kanssa?" latina huomasi kysyvänsä ja tajusi pelkäävänsä vastausta heti sen jälkeen. Mikke kuitenkin tiesi tunteensa Sarahia kohtaan ja heti kysymyksen jälkeen hän pyöritti päätänsä.
"En. Jos mä olisin halunnut enemmän sitä niin miksi mä jätin Inkerin yksin ja lähdin sun perään?"

Sitten mies huokaisi, tuumi hetken ja katsoi latinaa syvälle silmiin.
"Mä välitän susta ihan oikeasti ja oli meillä mikä järjestely tahansa niin kyllä mä kaikkien ylitse valitsen aina sut."

Sarahin selkärankaa pitkin valui kylmät väreet, niiden vaikutus tuntui ihan sormenpäissä asti. Jos hän oli ollut siihen asti epävarma tilanteesta - epävarma tunteistaan, Miken sanojen jälkeen se kaikki jännitys ikään kuin vain haihtui pois. Vaikka muisto särkyneistä ja särjetyistä sydämistä painoi Sarahin mielen sopukoissa, tämä ei yhtäkkiä osannut keksiä enää yhtäkään hyvää syytä miksi oli jarrutellut niin kovin kaikkea vastaan jo pitkään.

"Toivoisitko sä jotain muutosta meidän järjestelyihin?" Sarah kysyi antaen katsekontaktin syventyä entisestään. Naisen kahvikupista vapaan käden sormet liukuivat varoen Miken kämmenselälle ja hieman haparoiden haki pitkiä sormia omiensa lomaan. Ele tuntui oudolta, mutta samaan aikaan juuri oikealta, kun heidän suhteensa tuntui muutenkin olevan käännekohdassa sillä hetkellä.

Sarahin ele sai Miken nielaisemaan. Hän katsoi edelleen meripihkasilmiin ja ensimmäinen ajatus oli vain kuinka tämä välitti todella paljon tästä naisesta. Silti Sarahin kysymys sai Miken tuumimaan hetken tätä kaikkea. Mies nosti toisen kätensä sivelemään hellästi naisen kasvoja siirtäen samalla hiussortuvan sivuun. Kosketus oli niin varovainen, että olisi voinut kuvitella naisen menevän rikki kovemmasta kosketuksesta.

"Mä olen toivonut sitä jo jonkun aikaa. Mä kuitenkin kunnioitan sun toivetta jos haluat jatkaa näin.. Tän kaiken jälkeen haluan kuitenkin, että tiedät mun haluavan enemmän. En halua menettää sua kellekään toiselle", Mikke sanoi ja muisteli jälleen Sarahin joulua, jolloin mies oli kuumeisesti joutunut miettimään kuka tai mikä Thomas naiselle oli. Silloin hän oli tiennyt, ettei Sarah ollut kuka tahansa nainen hänelle itselleen.
"Haluaisitko sä jatkaa meidän järjestelyä?"

Miken kosketus oli jättänyt jälkeensä kihelmöivän tunteen ja se sai Sarahin suupielen nykimään hymyn edellä. Tämä laski puolillaan olevan kahvikupin pöydälle ja hivuttautui lähemmäksi miestä. Jatkojen läheltä piti-tilanne oli laittanut latinan miettimään tosissaan kuinka heidän suhteensa oli pysynyt toimivana jo yli vuoden. Että ne alun pelkät fyysiset kipinät olivat pikkuhiljaa levittäytyneet myös henkiselle puolelle. Hän ei ollut vain aikaisemmin uskaltanut myöntää sitä itselleen.
"Mäkin välitän susta tosi paljon", Sarah lopulta vastasi pysähtyen vain pienen matkan päähän toisen kasvoista, antaen vuorostaan omien sormiensa liukua teräväpiirteisillä kasvoilla edessään.

"Ja mä olen saattanut muuttaa mieltäni siitä seurustelu-jutusta, mutta voisin ehkä kaivata vielä vähän suostuttelua", Sarah lisäsi hivuttautuen vielä vähän lähemmäksi houkuttelevia huulia. Sydän hakkasi rintakehässä alati kovenevaa tahtia, kun latina tuijotti syvänsinisiin silmiin ja antoi visusti omaan rasiaansa pakattujen tunteidensa karata hieman raotetun kannen alta. Olo oli paniikin sijan yhtäkkiä mukava ja lämmin.

Mikke katsoi Sarahia ja antoi pienen hymyn ilmestyä väkisinkin omille kasvoilleen. Lähellä oleva nainen oli hyvin vaikea vastustaa ja nopein ottein mies kaatoi Sarahin sohvalle ollen silti edelleen yhtä lähellä latinan pehmeitä huulia.
"Miten paljon neiti kaipaakaan sitä suostuttelua?" Mikke virnisti hieman ennen kuin suuteli naista ilman että jäi odottamaan Sarahin vastausta. Tyytyväinen henkäys karkasi naisen huulilta.

Oliko hänestä todella juuri tullut Aarnisuon tyttöystävä?

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 18.03.21 16:49
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

More than meets the eye | Sarah R.

27.02.2021
Kirjoitettu yhdessä Miken ja Inkerin kanssa.


Krouvissa soi musiikki - sen yli ei ollut mahdotonta keskustella, mutta hieman hankalaa se oli kuitenkin. Ratsastajat olivat hajaantuneet pieneen ryhmiin, kaikki olivat pukeutuneet siististi vaikka pukukoodia ei oltu annettu. Sarah oli ostanut tilaisuutta varten uuden mekon, se oli korallinpunainen spagettiolkaimilla ja puoleen väliin reittä nousevalla halkiolla. Mekon pituus oli juuri oikea korkokenkien kanssa helman viistäessä maata kevyesti.
Sarah oli niin uppoutunut keskustelemaan Antonin ja Sonian kanssa naisen uudesta varsasta, ettei huomannut lainkaan baaritiskillä näkyviä varoitusmerkkejä. Nainen katseli norjalaiskaunottaren puhelimen näytöltä kuvia hevoslapsesta haltioituneena ja nautti täydellisen makuisesta viskistä lasinsa pohjalla. Vaikka hän oli teknisesti ottaen omalla työpaikallaan, Sarahilla ei ollut mitään vaikeuksia antaa itsensä valua pikkuhiljaa syvemmälle humalan auvoiseen syleilyyn.

Ratsastuskilpailuiden paras osuus oli aina niiden jälkeiset juhlat -- ainakin Inkerin mielestä. Se oli jälleen hivuttautunut kyynärpäätaktiikalla baaritiskille jo aivan liian monetta kertaa sinä iltana ja kailottanut tilauksensa; vodkarussianin ja tequilashotin. Se oli kaikkien niiden hienojen kilparatsastajien ympäröimänä kuin kala vedessä; se tunnisti jo kasvoja; se saattoi jo jutellakin niille. Nekin saattoivat tuntea sen, siis Inkeri Johansenin, liekkijärveläisen tuntiratsastajan. Mutta eihän Inkeri ollut enää ollut tuntiratsastaja aikoihin -- se oli jo yksi heistä. Ja sekös tuntuikin hyvältä.

Eräitä kasvoja Inkeri ei silti tunnistanut. Ne istuivat sen vieressä baarijakkaralla; katse pyöri tuopissa. Niitä kehysti laitetut, mustat hiukset ja musta parta, siististi ajettu --  tietenkin. Kivat, Inkeri ajatteli -- muuta sen ei tarvinnut ajatella -- ja heitti eteensä ilmestyneen shotin kurkusta alas. Tätä varten se oli laittanut huulipunaa, tätä varten se oli kaivanut kaapistaan mustan mekon, kaikkien niiden kulahtaneiden tallivaatteiden takaa. Tätä varten se oli laittanut hiukset kauniisti, eikä ollut melkein tunnistanut itseäänkään hotellihuoneen peilistä.

“Hei”, se hymyillen liukui sulavasti lähemmäs kasvojen omistajaa, istui.

“Moi”, mies tervehti hieman epäröiden, kohotti leukaansa hieman, katsoi arvioiden. “Kuka sä olet?”

“Inkeri”, nainen vastasi itsevarmasti pitäen katsekontaktin, ja mietti hetken ennen kuin täsmensi: “Esteratsastaja.”

Mikael naurahti.
"Vai että ihan esteratsastaja", lauseesta ei pystynyt päättelemään oliko se ihan neutraalisti sanottu vai jopa hieman ivalliseen sävyyn. Aarnisuo oli harvinaisen tunnettu siitä, että hän piti esteratsastusta leikkimisenä, eikä vakavana urheilulajina. Toki jonkin verran mies oli joutunut muuttamaan ajattelutapaansa jo hevosensa liikuttajan vuoksi, joka oli päättänyt silloin tällöin hypätä Velmunkin kanssa. Silloinhan sen täytyi olla ihan hyväksyttävä liikutusmuoto. Varsinkin tänään mies oli vielä ihan positiivisella tuulella; olihan hänen debyyttinsä Velmun kanssa johtanut Kalla Cupissa jopa sijoitukseen asti vaativa a -tasolla.

Sen enempää kommentoimatta asiaa Mikke päätyi silmäilemään sievän oloista naista päästä varpaisiin. Huoliteltu olemus ja tyylikäs musta mekko pisti heti miehen silmään ja pieni hymy kävikin tämän huulilla hänen esittäytyessään ylpeänä.


"Mikke Aarnisuo. Kouluratsastaja."

Sen olemus oli viileä ja etäinen, mutta Inkeri ei välittänyt. Jos mies silmäili häntä päästä varpaisiin kuin arvoiden hänen kelpoisuuttaan seuralaiseksi, teki Inkeri aivan samoin, yhtään häpeilemättä. Mikke vaikutti jonkin verran vanhemmalta, jonkin verran valmiimmalta ja jonkin verran erilaiselta, mutta jonkin verran se myös kiehtoi. Sen nimi ei sanonut Inkerille mitään, mutta se oli vain hyvä asia. Se ei kaivannut tänä iltana tuttuja, ei edes tutun tuttuja.

“Vai että oikein kouluratsastaja”, Inkeri vastasi sävykkäästi, itsevarmasti ja risti korkokenkien verhoamat jalkansa baarijakkaralla kääntyen enemmän Miken suuntaan. “Sitten sä tiedät varmaan Daniel Susinevan. Mä olin sillä töissä hetken, ja ollaan vähän niin kuin kavereita.”

Mies hymähti nyökäten, väläytti jälleen puolikkaan hymyn. Puolikas hymy oli jo puoli voittoa, Inkeri ajatteli ja hymyili itsekin ennen kuin nosti juomansa huulilleen.

Mikke ihaili tietyllä tavalla Inkeriksi esittäytyneen itsevarmuutta ja se väistämättä kiehtoi tuhlaripojan mieltä.
"Joo tiedän sen kyllä. Käyn Susinevan valmennuksissa joka kuukausi", mies kertoi ja päätti juoda välissä tuoppinsa tyhjäksi.

Ennen keskustelun jatkamista Aarnisuo päätti tilata baarimikolta lisää juotavaa. Olihan nyt sentään Kalla Cupin juhlinnat menossa.
"Laita mulle olut ja neidille kanssa haluamansa juoma."
Mikke silmäili Inkeriä tyytyväisenä odotellessaan samalla uutta juomaansa.
"Sittenhän maailma on aika pieni jos kerta Susinevan tunnet. Ihan sen kunniaksi voit juoda mun piikkiin tänä iltana ja ehkäpä voisit samalla kertoa itsestäsi vähän lisää…"


Jos Matias ei olisi saapunut Sarahin,  Antonin ja Sonian valloittamaan nurkkaloossiin juomia notkuvan tarjottimen kera, nainen olisi luultavasti huomannut kuinka baaritiskillä kehittyi vaarallinen tilanne. Nyt hän kuitenkin joutui jakamaan huomionsa niin tiiviisti oman pöytäseurueensa kesken, ettei edes yrittänyt vilkuilla hevosihmisten välistä tiskin suuntaan.



Vasta kun Sarah oli keskustellut ainakin sadan eri tutun kanssa ja karistanut vihdoin Matiaksenkin kannoiltaan (nuori mies oli tehnyt selväksi voivansa mielellään toistaa Seppeleen jatkoilla tapahtuneen), kun vihdoin lähti luovimaan tietään vessoja kohden. Sieltä tullessaan latina vihdoin näki - oli kuin kaikki hänen ja toisiaan vasten nojailevan kaksikon välissä olevat ihmiset olisivat antaneet hänen katseelleen tilaa.
Naisen mahanpohjassa muljahti ikävästi, tunnekuohua seurasi utuinen järjen ääni jossakin takaraivossa - hänen pitäisi hengittää hetki ja antaa ajatustensa järjestäytyä ennen kuin tekisi jotain hätiköityä.

Sarah tunsi ristiriidan sisuskaluissaan - hänellä ei ollut mitään oikeutta keskeyttää näkyä edessään. Hän ei halunnut normaalistikaan lähestyä Inkeriä, saatika siinä tilanteessa, mutta toisaalta hän tiesi ettei antaisi itselleen ikinä anteeksi jos ei nyt kävelisi tiskille ja tekisi Mikelle itsensä nähdyksi tai vähintään mielipiteensä selväksi. Sarah tuijotti edelleen kaksikkoa, Inkerin kasvoja ja Miken kaulaa jotka lähentyivät huolestuttavan intiimisti. Hän saattoi melkein kuulla kuinka aavistuksen kumartuneen tummaverikön korvanjuureen kuiskattiin jotain "näytätkö missä sä asut" tapaista.


Mustasukkaisuus ei pukenut latinoa, se oli tullut harvinaisen selväksi jo Thomaksen aikana, mutta tässä suhteessa - joka ei edes ollut sellainen - se oli aivan uusi vieras. Nainen ei vieläkään tiennyt mitä hänen olisi pitänyt tehdä, kun joku kosketti hänen käsivarttaan. Ele oli kai tarkoitettu ystävälliseksi, mutta sai sähkövirran syöksymään kipeänä Sarahin verisuonissa. Se tunne sai hänen verensä miltei kiehumaan.
"Sarah kuunteletko sä edes?" sanat kaikuivat kuuroille korville.
"Sori, mun pitää mennä", nainen lausahti tunnistamatta omaa ääntään ja saattoi vain antaa jalkojensa johdattaa itsensä kohti surman suuta. Korvissa humisi vaarallisesti.

Mikke näki Sarahin liian myöhään, sen saattoi havaita lähes luimuun käyvästä ilmeestä ja säikähdyksestä sinisissä silmissä. Sarah saattoi vielä havaita viimeisen kerran mielensä sopukoilla ajatuksen, jossa hänellä ei ollut oikeutta tehdä mitään tilanteen estämiseksi.
"Hei", latinan huulilta kuului tumman sävyisenä eikä vaarallisen omiva katse hievahtanutkaan Miken silmistä. Jos jossain, niin siinä leikissä Sarah oli mestari.

Vielä kolme sekuntia sitten mukavaa, suorastaan ihanaa iltaa viettäneen Inkerin ihokarvat nousivat pystyyn kylmien väreiden hiipiessä pitkin selkää. Heidät keskeyttänyt oli tuttu, sen olemus oli tuttu ja inhottavat, meripihkan väriset silmät vasta tutut olivatkin. Intiimiksi käynyt tunnelma oli tiessään, valunut viemäristä alas. Ei ollut enää kosketusta, ei sanoja, ei sähköä. Miehen sinisten silmien katse ei enää tehnyt hulluksi; se oli jäätynyt. Inkeri puri hammasta, eikä hengittänyt. Sitä suututti; se nosti kätensä puuskaan ja painoi silmänsä pieniksi viiruiksi.

Se oli ollut tässä tilanteessa aiemminkin.

“Voi kappas”, Inkerin huulilta karkasi pisteliäästi ennen kuin Mikke ehti sanoa sanaakaan. “Maailmanomistajahan se siinä. Miten mukava yllätys, mutta harmi kyllä, nyt meillä ei ole oikein aikaa jutella.”

Se oli ollut tässä tilanteessa aiemminkin, eikä todella aikonut hävitä uudelleen.


Mikke oli tilanteesta aivan hämillään. Normaalisti mies olisi varmaan ihan onnellinen kahden naisen seurasta, mutta nyt kun naiset näyttivät siltä, että voisivat murhata toisensa katseellaan siihen paikkaan niin nyt ei.

"Sarah, moi", mies katsoi Sarahia hyvin epävarmasti ja välillä katse siirtyi Inkeriin. Tunsiko jälkimmäinen Sarahin? Miken kasvoilla ei ollut enää tietoakaan hymystä, joka oli äsken vielä koristanut niin Inkerin kuin miehenkin kasvoja. Nyt kukaan ei hymyillyt. Lähinnä Mikkeä mietitytti miksi Sarah oli tullut tilanteeseen jos oli kuitenkin itse alkujaan sanonut, että muiden tapailu oli hyväksyttävää.
Mies avasi suutaan sanoakseen jotain, mutta sitten hän sulki suunsa, koska ei keksinyt vaivaannuttavaan tilanteeseen sanottavaa Inkerin sanojen jälkeen.
Sarah ei vieläkään katsonut Inkeriä, käyttäytyi oikeastaan aivan kuin toinen ei olisi ollut siinä lainkaan.

"Mä voisin lainata sua ihan hetkeksi, jos sopii?" latina piti äänensä pehmeänä, vaikka hänen teki mieli huutaa. Punatuille huulille piirtyi hymy, jonka tarkoitusperää oli mahdoton selvittää.
"Ei todellakaan sovi", Inkeri vastasi Miken puolesta ja Sarah vihdoin siirsi katseensa toiseen naiseen. Siihen, joka oli juuri hyvää vauhtia viemässä (hänen) miestään jatkoilta toisaalle.
"Inkeri rakas, mä en puhunut sulle", Sarah sanoi ryhdistäytyen punaisessa mekossaan niin, että varmasti näyttäytyisi Inkerin kulmasta katsovansa häntä pitkin nenänvarttaan. Kasvoja kuitenkin koristi hymy koko ajan - Sarah varoi antautumasta hyökkäyslinjalle, sillä se ei voittaisi Miken huomiota positiivisella tavalla.

Aarnisuo vähän pelkäsikin meneillään olevaa tilannetta, sillä ei ehkä pahemmin arvostanut naisten välillä olevaa draamaa, mitä mies ei tässä tilanteessa ihan ymmärtänyt.


"Sarah, onko se tärkeää vai voiko se odottaa myöhempään?" Mikke kysyi meripihkasilmäiseltä naiselta ja katsoi tätä kysyvästi kallistaen hieman päätään. Mies ei halunnut olla Sarahille mitenkään töykeä vaan hän halusi olla tilanteessa mahdollisimman neutraali. Naisten draamailut kostautuivat monesti miehille.

Sarahin päässä surisi oudosti. Hän toivoi, ettei olisi juonut ihan niin paljoa, sillä ajatusten prosessoiminen tuntui äärimmäisen hitaalta sillä hetkellä. Ne matelivat kuin hunajaloukussa, pyristellen avuttomasti. Nainen yritti päättää seuraavaa siirtoaan, muttei yhtäkkiä osannut kuin tuijottaa Miken silmiä. Verkkokalvoille piirtyi kuva Inkeristä, kietoutuneena valkoisiin lakanoihin ja Miken kädet toisen ympärillä. Hän tiesi, ettei voisi enää astua jalallaan siihen taloon jos se tapahtuisi oikeasti.

"Ei se ole mitään tärkeää", Sarah kuuli itsensä sanovan ja tunsi kasvojensa piirtyvän hymyyn. Hän ei osannut sanoa kuinka kierolta se näytti, sillä ei aivan kontrolloinut itseään täydellisesti sillä hetkellä.
"Pidä hauskaa. Ei Inkeri varmaan ihan kaikkien kanssa ole samanlainen psykopaatti", Sarah naurahti kylmästi ja astui askeleen taaksepäin jättääkseen nuoren parin omiin puuhiinsa. Hän oli saanut tarpeekseen koko tilanteesta.

Inkerin kasvot vääntyivät ainakin satakahdeksankymmentä asetta ympäri ja otsa rypistyi. Sitä ärsytti Sarahin olemus aivan liikaa -- paljon enemmän kuin se olisi halunnut. Naisen ilkeät sanat olisi pitänyt jättää huomiotta. Ei olisi pitänyt ärsyyntyä, sillä se oli voittavassa asemassa. Se oli saanut Miken tänä iltana pauloihinsa, ja mitä ikinä miehen ja Sarahin välillä olikaan -- kaikki oli heitetty pois ja unohdettu. Huultaan purren Inkeri nosti leukaansa aavistuksen verran ylös, katsoi perääntyvää Sarahia jäisesti ja laski toisen kätensä omistavasti Miken reidelle.

“Hyvä”, se sähähti tiukasti, “sillä sunkin on korkea aika oppia, että kaikkea tässä maailmassa ei voi omistaa pelkän nätin naaman avulla.”

Mikke pysytteli hiljaa Sarahin ja Inkerin sanojen aikana. Miehen kasvoille tuli hämmentynyt ilme, sillä hän ei ollut yhtään tietoinen mitä naisten välillä oli meneillään. Miken katse seurasi hieman haikeana Sarahia, joka halusi poistua tilanteesta ja tämä säpsähtikin Inkerin äkillistä kosketusta reidellään. Katse siirtyi pikaisesti vaaleampaan naiseen ja siinä hetkessä Mikael oli varmaan ensimmäistä kertaa epävarma. Miten tällaiseen tilanteeseen piti reagoida? Pieni paniikki saattoi jopa näkyä miehen yleensä niin kylmiltä kasvoilta.

"Omistaa?" Sarah naurahti uudelleen ja astui lähemmäksi, kuin Inkerin koukku olisi iskenyt suoraan hänen selkäänsä ja siima veti häntä kohti katastrofia. Hän pysähtyi vasta päästyään Inkerin lähelle niin, että saattoi tuntea toisen hengityksen kasvoillaan.
"Siitäkö tässä on kyse? Luulitko sä omistavasi Robertinkin ja siksi kävit vain kasuaalisti käskemässä mun pysyä kaukana siitä? Sä olet vieläkin niin kiinni siinä ideassa, että mä muka varastaisin sun miehen, kun mitään ei tapahtunut. Vai oletko sä nähnyt mun kaulailevan sen kanssa teidän eron jälkeen? Me ollaan ystäviä ja mulla on ihan törkeän hyvännäköinen ja ihana mies mun elämässäni ja se ei todellakaan ole Robert. Joten jos vaikka pakkaisit sen juniorimestaruusnauhasi laukkuusi ja lähtisit vaikka kohti sitä sun ratsastuskoulua ja jätät meidät aikuiset murehtimaan maailman pyörimisestä, comprender?" Sarahin silmät kaventuivat, mutta siitä huolimatta kellertävät silmät löivät lieskoja huolellisesti taivutettujen ripsien keskellä.


“Komprendeer”, Inkeri länkytti sarkastisesti edessään vihaa leiskuvan naisen espanjankieliselle lausahdukselle. “Mä en ole sanonut omistavani ketään. Kukahan siinä Robertissa mahtaa olla edelleen kiinni, kun piti tämäkin asia kaivaa esiin vielä? Oikein korostaa, kuinka et ole enää sen kanssa. Vau, aplodien paikka.”

Inkeri taputti käsiään muutaman kerran yhteen ja oli tyytyväinen. Sarah oli räjähtänyt ensin, juuri niin kuin se oli suunnitellutkin. Inkeri oli harjoitellut. Se ei enää jäisi kakkoseksi tummahipiäisille pitkäkoiville.

“Ja mitä ratsastuskouluun tulee”, Inkeri hörppäsi pohjat juomastaan, “kannattaisi sunkin varmaan harrastaa hieman sitä hienostolinnaa halvemmassa paikassa, niin olisi joskus ehkä varaa omaankin hevoseen.”

Ja jätti kokonaan huomiotta juniorimestaruusnauhan, jonka se oli voittanut osallistuttuaan vahingossa väärään luokkaan. Se hävetti, se nolotti, se ärsytti. Mutta ei tänään.

Sarahin käsi tärähti vähän, se oli luontainen reaktio johon liittyi väkivaltaa ja Inkerin verta, sekä mahdollisesti yksi pahoinpitelysyyte ja erottaminen ainakin Auburnista. Ja ehkä molemmista työpaikoista, jos hyvä tuuri kävisi. Humalansakin keskellä nainen kuitenkin sai pidettyä itsehillintänsä rippeistä kiinni ja lyömisen sijaan naurahti ylimielisesti.
"Söpöä, pikku niña luulee osaavansa purra", Sarah hymähti ja astui sitten taaksepäin uudemman kerran.

"Oli mukava nähdä taas, Inkeri. Mikke." Sarah hengähti hieman ja kääntyi sitten ympäri, punainen hameenhelma leijui ilmassa hetken ajan heidän välissään kunnes seurasi omistajaansa vessojen suunnalle. Sarah yritti saada hengitystään kulkemaan, mutta tunsi vain sen käyvän hankalammaksi jokaisella hengenvedolla. Hän ei omistanut Mikkeä eikä voinut käskeä tätä tekemään tai olemaan tekemättä mitään. Ei vaikka miten olisi halunnut.

Mikke oli jäänyt varsin sanattomaksi naisten riidan keskellä ja Sarahin viimein poistuttua kokonaan paikalta myös Inkeri oli tuntunut menettäneen kiinnostuksen miestä kohtaan. Koko tilanne oli paisunut rennosta hetkestä ihan liikaa ja edes hyvästejä sanomatta Mikke jätti Inkerin baaritiskille juomien kera.

Aarnisuo nousi pöydästä ja kiirehti etsimään meripihkasilmäistä naista, vaikka saikin oudoksuvia katseita välillä muilta. Sarahin ja Inkerin riita oli selvästi huomattu myös muiden toimesta. Nyt Mikke ei välittänyt niistä katseista, koska hänellä oli tärkeämpää mielessä.


Juuri ennen kuin Sarah ehti mennä vessoille niin Mikke pysäytti naisen olkapäistä.
"Sarah, mitä hemmettiä tuo nyt oli?"
Mies katsoi sinisillä silmillään kysyvästi naista tietämättä tarkoittiko riitaa vai sitä, että Sarah oli tullut keskeyttämään hänet ja Inkerin.
Sarah puri huultaan, hengittäminen tuntui vieläkin vaikealta ja Miken katse ei auttanut siinä lainkaan. Naisen teki mieli pitää toiselle oikein kunnon saarna siitä minkälaisiin naisiin tämä kohdisti huomionsa, mutta ei saanut sanoja suustaan. Sarah oli aina ollut parempi purkamaan tunteitaan fyysisesti ja siksi kai tuntui vain oikealta tarrata Miken paidan kauluksesta kiinni ja painaa huulet tämän huulia vasten.

"Mitä...? Sarah, ihmiset näkee", Mikke älähti ja otti yllättyneenä askeleen taaksepäin. Sarahin silmistä paistoi halu ja tämän rintakehä kohoili kuin maratonin jäljiltä.
"Mä en välitä", nainen hengähti ja suuteli Mikkeä uudelleen, antaen sormiensa upota tämän huolellisesti aseteltujen hiusten lomaan. Tällä kertaa Mikke ei vetäytynyt suudelmasta, vaan painoi naisen selän käytävän seinää vasten. Vessan lukko napsahti kovaäänisesti heidän perässään, sillä hetkellä Sarah tiesi voittaneensa tämän erän.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 03.03.21 19:27
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

More than meets the eye | Sarah R.

24.12.2020
Kirjoitettu yhdessä Thomaksen ja Miken kanssa.

“Mmm, joo, kyllä se käy. Joskus viideltä? Hyvä, nähdään sitten”, Sarah lopetti puhelun hymyillen ja käveli sitten tutusta ovesta sisälle. Myönnettäköön, hänen ja abuelan välit olivat kiristyneet siitä mitä ne olivat joskus olleet, mutta joulua ei jätetty välistä oli mikä tahansa hiertänyt heidän välejään. Sarah potki mustat korkokengät jaloistaan eteisessä ja nuuhkaisi jouluruokien täyttämää sisäilmaa.
“Hola, abuela”, Sarah tervehti ja kävi halaamassa isoäitiään, joka työsti viimeisiä jouluruokia keittiössä. Vanhaksi naiseksi Elisa oli edelleen tarmokas ja tuntui jopa nuortuneen silmissä sydänkohtauksen jälkeen.
“Hola Sarah, Feliz Navidad.”
“Feliz Navidad.”

Hiljaisuutta, jonka täytti joululaulut kesti vain hetken verran, kun ulko-ovi kävi uudemman kerran. Patrickin naurun olisi tunnistanut kuka tahansa ja Sarah oli hieman lämmennyt veljelleen sen jälkeen kun tämä oli alkanut seurustella Jonathanin kanssa.
“You should’ve seen his face!” Jonathan nauraa räkätti Patrickin kanssa Thomaksen kustannuksella. Vanhempi veljistä oli kertonut, kuinka Thomas oli monta vuotta takaperin pyytänyt mummiltaan G.I. Joe -nukkea joululahjaksi ja Grace oli autuaan tietämättömänä ostanut Thomakselle kyseisen hahmon naisversion.

Thomaksen sydän jyskytti rinnassa. Nuori ei ollut nähnyt Sarahia vähään aikaan ja kaikista maailman paikoista, hän oli viettämässä joulua naisen perheen kanssa. Elisa oli syystä tai toisesta laittanut Patrckin kautta viestiä Thomakselle, että tämäkin oli tervetullut joulupöytään tänäkin vuonna, sikäli tämä viettäisi juhlan Suomessa. Thomas ei ollut suoraan sanoen uskaltanut kieltäytyä naisen kutsusta.

“Hei Elisa, mahtavat tuoksut, kuten aina”, Jonathan sanoi astellessaan keittiön puolelle. “Merry Christmas”, hän jatkoi ja ojensi vanhemmalle naiselle pienen punaiseen käärepaperiin käärityn lahjan. “Patrick valitsi sen.”
"Hey lads", Sarah hymähti tiskin toiselta puolelta, jättäen täysin huomiotta sen pienen rytmihäiriön sydämessään, jonka Thomaksen näkeminen sai edelleenkin aikaiseksi. Elisa kiitteli kamalasti saamastaan lahjasta ja kehuistaan, oli oikeastaan vähän omituista ajatella miten niin pullantuoksuinen vanha nainen saattoi vain hetkessä ryhtyä oikeaksi mafiosoksi, jolle ei tullut mieleenkään ryppyillä.

"Mitäs teidän valtakuntaan kuuluu?" Sarah kysyi Jonathanilta ja veljeltään. Kaksikolla oli pitänyt ilmeisen kiirettä, sillä naisesta tuntui ettei ollut nähnyt ystäväänsä ikuisuuteen. Meripihkaisten silmien katse kävi Thomaksessa ja jollain tavalla aiempaa rennompi hymy käväisi Sarahin punatuilla huulilla ennen, kun tämä käänsi huomionsa takaisin Jonathaniin. Mustan pitsireunaisen mekon korkean kauluksen alla oli tutuksi käynyt kevyt paino viime joulun lahjasta, kauniista riipuksesta jonka Thomas oli hänelle ostanut. Sarah ei muistanut enää aikaa koska se ei olisi ollut hänen kaulassaan.

"Haluatko ihan varmasti kuulla?" Jonathan naurahti veikeä hymy huulillaan ja kaappasi Patrickin kainaloonsa. Ilme Sarahin kasvoilla kertoi, ettei yksityiskohtia olisi tarve käydä läpi.
"The usual", Jonathan lisäsi. "Tosiaan, Thomas sai tavallaan ylennyksen maalaamolla." Ylpeys kuulsi Jonathanin äänestä.
"Ei sitä ihan ylennykseksi sanoisi", Thomas sanoi nolona laskien katseensa jalkoihinsa. "Pienehkö vastuualue lisää, that's it."
"Pfft, so modest", vanhempi veljistä tuuppaisi toista ja hymyili leveästi. Thomas vilkaisi kulmiensa alta Sarahia ja tunsi verensä lähenevän kiehumispistettä. Hyvällä tavalla. Vuosi sitten mies oli antanut toiselle lahjaksi kultaisen riipuksen. Olikohan latina heittänyt sen pois? Myynyt rahoiksi kultasepälle?
"Oi, onneksi olkoon", abuela puuttui keskusteluun ja vaati saada tietää lisää heti, kun ruoat saataisiin kannettua pöytään. Nuoriso otti astioita kantoon ja kattoi valtavan pöydän ruokailutilassa. Sarah mietti miten abuela oli löytänytkin jälleen niin täydelliseltä vaikuttavan kuusen ja kuka sen oli koristellut.

"Sanoinhan, että sininen sopii kuuseen hyvin", Patrick tokaisi kuin olisi kuullut mitä Sarah ajatteli.
"Olit aivan oikeassa", abuela myötäili ja istutti kaikki pöydän ääreen.
"Ruvetkaahan syömään sitten ja Thomas, kerrohan siitä sinun ylennyksestäsi. Toivoisin kyllä välillä, että Sarah löytäisi sellaisen työn itselleen jossa pääsisi etenemään", Elisa höpisi ja katsoi sitten nuorempaa vierastaan lämmin tuike silmäkulmassaan eikä välittänyt Sarahin silmienpyörittelystä tuon taivaallistakaan.


Thomas ei tiennyt, kuinka oli ansainnut Elisalta näin lämmintä kohtelua. Eihän kaksikko edes tavanneet toisiaan niin usein. Nuori ojenteli lisukekippoja eteenpäin sitä mukaan, kun vieressä istuva Patrick ojensi niitä hänelle. Thomas kertoi lyhyesti keskustelustaan pomonsa kanssa, kuinka tämä oli osoittanut työhönsä enemmän panostusta kuin ennen, ja miten se myös näkyi hänen työnsä laadussa.
"Ei oo broidi juossu likkojen perässä nii siks se on ehtiny tekee töitäki", Jonathan niljaili ja yritti olla katsomatta Sarahia. Hän oli tietoinen nuoren parin viileistä (paremman sanan puutteessa) väleistä, eikä toivonut jäädä siihen väliin enempää kuin oli jo aikanaan ollut.
"Mistäs sä sen tiedät?" Sarah kuitenkin kysyi yllättävän kepeällä äänensävyllä ja muodosti kasvoilleen pienen virnistyksenkin katsoessaan kumpaakin Raynottin veljeksistä. He olivat Thomaksen kanssa eronneet hyvissä väleissä juhannuksen eksymistapauksen jälkeen ja Sarah koitti kepillä jäätä josko he olisivat jo pääseet sellaiseen pisteeseen missä toiselle saattoi jo vähän naljailla.
"Well… Joka kerta, ku oon käyny ton kämpillä syystä tai toisesta, siellä haisee feminiinisen hajuveden sijaan hiki ja paska. Excuse my language", Jonathan katsoi pahoitellen Elisaan ja käänsi sitten huomionsa takaisin Thomasiin.
"Hiki ja raha, veliseni", Thomas korjasi ja naurahti. Nuori vilkaisi Sarahia ja hymyili tälle pehmeästi. Pieni toivon kipinä mahdollisesta tulevaisuudesta naisen kanssa syttyi Thomaksen rinnassa.


Ruokailu jatkui kevyen jutustelun säestyksellä ja Jonathanilla oli pitkästä aikaa olo, että Thomaskin tosissaan nautti olostaan Reyesin taloudessa. Vanhempi veljistä oli ollut hieman huolissaan Thomaksen hukuttautuessa töihin, ettei tämä osaisi enää olla sosiaalisissa tilanteissa. Mutta hei, kyseessä oli Thomas. Perheen social (butter)fly. Totta kai nuori mies osasi.

“Etkö aio syödä tuon enempää?” abuela kysyi huolestuneen näköisenä Sarahilta, kun naisen lautanen oli harvinaisen tyhjillään eikä tämä ottanut lisää ruokaa, vaikka koko pöytä notkui herkuista.
“Mä lupasin mennä illemmalla yhden kaverin kanssa syömään, tulen huomenna sitten santsaamaan”, Sarah kertoi ja vaikka hänen äänensä ei värähtänytkään, nainen piti huolen ettei vilkaissutkaan Thomaksen suuntaan. Hän saattoi vain toivoa, että Jonathan ei ryhtyisi tivaamaan lisätietoja tästä kaverista, jonka tunsi, vaikkei tiennyt tuntevansa.
"Friend, eh?" Jonathanin kasvoilla kuitenkin käväisi vihjaileva hymy. Hän tunsi Sarahia sen verran, ettei uskonut tämän lähtevän vain kaverin kanssa syömään kesken Elisan laittaman ruoan.
“Niin, kaverin”, Sarah vastasi pitäen katseensa vakaana katsoessaan ystäväänsä. Periaatteessa eiväthän he Miken kanssa olleet kavereita enempää. Paitsi ehkä osittain vähän harmaalla alueella, mutta eihän sitä laskettu.
Thomas tunsi piston rinnassaan, vaikkei tällä ollut mitään oikeutta olla mustasukkainen tai mitään muutakaan sen tyylistä. Yrittäen saada huomionsa toisaalle Sarahin mainitsemasta ystävästä, Thomas kiitti Elisaa ruoasta ja tarjoutui auttamaan astioiden viemisessä takaisin keittiön puolelle.

Jonathan laski viimeisen puulastan kuivaustelineeseen altaan yllä olevaan kaappiin ja kuivasi kätensä keittiössä olevaan pyyhkeeseen.
"Kiitos avusta, Jonathan ja Thomas. Olisipa omat lapsenlapseni yhtä avuliaita", Elisa kiitteli ja nyökkäsi päällään lähes huomaamattomasti Patrickin suuntaan. Aussi puhui jostain Sarahin kanssa eikä kiinnittänyt mitään huomiota keittiön suulla käytävään keskusteluun. Sisarusten keskusteluhetki kuitenkin keskeytyi ovikellon soittoon ja hetken ajan kaikki katsoivat vain toisiaan. Abuela oli lähdössä avaamaan ovea, kun Patrick ponnahti ylös.
“Voin käydä”, mies tokaisi ja kiirehti eteisen suuntaan.

Sarah nousi myös pöydästä ylös ja hakeutui Thomaksen luokse. Jonathan ja Elisa hävisivät kuin sanattomalla sopimuksella olohuoneen puolelle.
“Hei, mitä sulle kuuluu?” Sarah kysyi hiljaisella äänellä ja nojasi hymyillen keittiön ovensuuhun. He eivät olleet jutelleet kunnolla pitkään aikaan ja naista kiinnosti kuinka toisen arki oli sujunut juhannuksen jälkeen. Ylennyksen lisäksi tietenkin.
"No velihän sen tossa safkan ohessa sanoki; töitä", Thomas naurahti ja hymyili pienesti. "Teilläki taas cup ohi, varmaan iha ok fiilis ottaa taas vähä rennommin. Jos ehtis muuallekki ku satulaan", mies lisäsi. Hän ei odottanut naisen tajuavan suoralta kädeltä miehen vihjausta siitä, josko tältä löytyisi aikaa myös Thomakselle. Nuoren miehen taskussa kuumotteli reilun sadan euron lahjakortti Horzen liikkeeseen. Se ei voittaisi edellisvuoden lahjaa, mutta hän halusi antaa Sarahille edes jotain. Ja tämä lahja varmasti tulisi käyttöön.


“Löysin tämmöisen, tää on vissiin sulle sisko”, Patrickin ääni keskeytti kaksikon keskustelun ja he kääntyivät katsomaan näkyviin ilmestynyttä hahmoa yhtä aikaa.

Mikke tunsi molempien henkilöiden katseen itsessään Patrickin sanojen jälkeen liiankin hyvin, sillä hän ei ollut tottunut olemaan huomion keskipiste oikeastaan missään muualla kuin hetken omalla vuorollaan kilpailukenttien sisäpuolella tai sitten, noh, toki Sarahin kanssa yksityisesti, mutta sitä ei laskettu tähän tilanteeseen mukaan. Nyt mies tervehti muita hieman lyhytsanaisesti ja vasta sen jälkeen Mikke alkoikin hahmottamaan paremmin kenen kanssa hän jakoi huoneen. Sarah seisoi toisen miehen kanssa keittiön ovensuussa ja tunsi pienen piston rinnassaan. Oliko se mustasukkaisuutta? Eikö Sarahin pitänyt olla Elisan luona ainoastaan veljensä ja tämän poikaystävän kanssa?

"Mikke..?" Sarah äännähti yllättyneenä ja siirsi katseensa olohuoneen suureen seinäkelloon. Se näytti varttia yli viisi ja latina mietti oliko ruokapöydällä oleva puhelin sammunut vai mennyt äänettömälle. Ajatus tietysti hälveni johonkin taka-alalle, kun asetelma upposi vihdoin myös naisen päähän. Mikke, joka ei ollut poikaystävä mutta häilyi sillä rajalla, seisoi hänen isoäitinsä kodissa ja paikalla oli abuelan lisäksi vähän kriittisempi yleisö. Sarah olisi halunnut vilkaista vieressään seisovaa Thomasta, mutta ei uskaltanut. Hän ei halunnut nähdä sitä katsetta eksänsä kasvoilla, josta välitti yhä liian paljon. Ei, vaikka tietenkään Sarah ei ikinä myöntäisi että Mikke oli muuta kuin kaveri hänelle.

"Öh, mun puhelin taisi sammua, anteeksi. Haluatko lähteä...heti?" Sarah kysyi Mikeltä ja tunsi lämmön nousevan iholleen. Abuela tuijotti vuorotellen häntä ja Mikkeä, yrittäen selvästi selvittää katseellaan kuka toinen oli miehiään.
"Ei teillä mikään kiire varmasti ole, voimmehan tarjota kaverillesi vaikka glögiä ja joulupipareita, jos hän haluaa", abuela lausahti muotoillen sanansa kuin kysymykseksi, mutta antoi samalla ymmärtää että poispääsystä oli turha haaveilla.
Jonathan pääsi juuri ja juuri keittiöön vessasta, kun näki tutun henkilön huomion keskipisteenä.
"Mikke perkele", mies naurahti ja lätkäsi tätä kevyesti selkään. Mies kiersi katsettaan paikalla olevissa ihmisissä, eikä voinut olla sivuuttamatta Sarahin tukalalta vaikuttavaa oloa, eikä Thomaksen "haluan-pois-täältä" -ilmettä.

Jonathan puikkelehti Patrickin viereen ja antoi miehelle pikaisen pusun poskelle.
"Meijän varmaa pitää lähtee liukenee", mies sanoi. "Lupasin Lyylille porkkanoita joululahjaks." Kuullessaan veljensä kommentin, Thomas taisteli pysyäkseen paikallaan, ettei olisi juossut suoraa päätä eteiseen ja ovesta ulos. Kukaan ei kuitenkaan liikkunut.

Mikke katsoi kaikkia paikalla olevia vuorotellen piilottaen samalla pienen epävarmuuden minkä tunsi rinnassaan. Muiden kysymykset ja tukala tilanne ei helpottanut lainkaan sitä mielentilaa mikä oli tullut jo silloin kun hän tiesi, että hänen pitäisi hakea Sarah ovelta. Nyt Miken katse mittaili päästä varpaisiin Sarahin vieressä seisovaa miestä, joka vaikutti vähintään yhtä ahdistuneelta kuin hän itse. Aarnisuo joutui käymään pienen sisäisen kamppailun ryhdistäytyäkseen.
"Kiitos tarjouksesta", Mikke kiitti Elisaa miellyttävästä tarjouksesta, vaikka ajattelikin, että tarjouksen takana piili jotain muutakin. Siitä välittämättä mies siirsi katseensa Thomasin kautta Sarahiin. "Sarah, meidän pitää varmaan kuitenkin jo mennä, että ehditään. Pöytävaraus odottaa…"
Miken levoton katse kävi Jonathanissa, Patrickissa ja sitten se palasi Sarahin kautta viimeiseen mieheen.

“Joo”, Sarah äännähti saamatta kuitenkaan jalkojaan liikkeelle. Koko tilanne tuntui niin absurdilta - siinä Mikke tapasi juuri ensimmäistä kertaa hänen isoäitinsä, veljensä ja ennen kaikkea eksänsä jouluaattona, vaikka nainen ei ollut varma tiesikö Mikke mikä hänen ja Thomaksen status oli nykyään.
“Mitäs sinä Mikke sitten teet työksesi, jos saan kysyä?” abuela jatkoi sädekehänsä kiillottelua vaikka Sarah aavisteli kyllä mikä keveiden kysymysten takana lymyili. Se, että Elisa oli kutsunut Thomaksen tänäkin jouluna heidän luokseen oli vain puoliksi naisen ystävällisyydestä kiinni. Tuskin abuelan mielipide Thomaksesta ja yhdestä rakkaudesta oli muuttunut sinä aikana juurikaan. “Sarah ei olekaan kertonut sinusta oikeastaan mitään”, nainen jatkoi ottamatta kuuleviin korviinsa nuorison lähtöaikeita.

"Olen ratsuttaja ja opetan satunnaisesti paria ratsastajaa ystäväni tallilla." Mikke kertoi lyhyesti(vaikka hieman epäröiden). Hän ei halunnut leuhkia rahatilanteellaan, vaikka ei myöskään piilotellut sitä. Tilanne oli miehelle täysin uusi, eikä hän tiennyt miten tällaiseen piti reagoida.
"Tunnetaan Sarahin kanssa myös tallilta.." Mies jatkoi Elisan suuntaan, kunnes  puuttui kiusalliseen tilanteeseen viemällä huomion toisaalle itsestään. Mikke käännähti yllättäen Thomaksen puoleen ja tarjosi kättään käteltäväksi.
"Mekään ei olla vielä nähty. Mikke Aarnisuo."
Thomas taisi hetken liian pitkään katsoa Miken ojennettua kättä, mutta tarttui siihen ja kätteli toista kuin ketä tahansa muuta. Paitsi Mikke ei välttämättä ollut kuka tahansa. Sehän saattoi olla Sarahin uusi mies tai jotain. Ajatus kaikui Thomaksen mielessä.
"Thomas Raynott", nuorempi vastasi ja piti äänensä vakaana, eikä paljastanut epävarmuuttaan muille.

Jonathan oli kauhulla seurannut tilannetta vierestä ja huomaamattaan rutistanut miehensä käsivartta yha kovempaa ja kovempaa. Vasta Patrickin hiljainen murahdus sai Jonathanin virkoamaan oikean elämän lähes telenovelasta ja hellittämään otettaan.


Mikke katsoi epäröiden Thomakseksi esittäytynyttä miestä ja vilkaisi Sarahia sivusilmällään. Miehen päässä liikkui monen monia skenaarioita mitä tämä Thomas oli naiselle. Olihan hänet sentään kutsuttu Elisan joulupöytään, Mikkeä ei. Samalla sana Raynott jäi Aarnisuon päähän ja katse siirtyi hitaasti Jonathaniin.
"Ootte siis ihan sukua?" Veljiä tai serkuksia ihan varmasti, Mikke päätteli ja samalla hän pohti yrittikö Jonathan tarkoituksella tutustuttaa Thomaksen Sarahiin?

"Öh, joo. Thomas on Jonnyn veli", Sarah sai vihdoin äänensä takaisin. Vatsan ympärillä tuntui epämiellyttävä paine, ihan kuin joku olisi kiristänyt korsettia liian kireälle. Nainen saattoi jo kuvitella kuinka keskustelu siirtyisi hänen ja Thomaksen tuntemiseen ja halusi välttää sen jos vain oli mahdollista. Sarah pakotti jalkansa liikkeelle, vaikka ne tuntuivat lähinnä hyytelöltä. Petturipuhelin odotti sammuneena ruokapöydällä ja Sarah otti sen käsiinsä, nähden sitten isoäitinsä ilmeen, kun tämä siirsi katseensa Sarahista Mikkeen. Sarah yritti pudistaa päätään, mutta ele ei ehtinyt toteutukseen kun abuela oli jo äänessä.

"Oletko sinä Sarahin poikaystävä?"
Sarah tunsi veren pakenevan kehostaan ja myös Mikke vaivaantui kysymyksestä vähän liiankin näkyvästi. Mies avasi suunsa vastatakseen heti jotain, mutta sanaakaan ei tullut ulos, joten tämä kääntyi nopeasti katsoamaan Sarahia. Naisen katse kuitenkin kertoi paljon, joten Aarnisuon täytyi vastata tähän selvästi aivan itse.
"Ööm.. en ole.. mmh.. kuten tuossa aiemmin mainitsin niin ollaan vaan tallikavereita." Mikke oli kuin peura ajovaloissa, eikä hieman epäröivä vastaus tuntunut kelpaavan täysin Elisalle.
“Joo”, Sarah sai tokaistua ja yritti sitten raapia kasaan viimeisiä itsevarmuutensa rippeitä. Koko tilanne tuntui olevan niin tulenarka, että sen pitkittämisestä ei seuraisi mitään hyvää.
“Me mennään nyt”, nainen sanoi, mutta ei lainkaan niin päättäväisesti mitä olisi ehkä pitänyt.

Mikke ainakin näytti helpottuneelta Sarahin lähes työntäessä miehen edeltä eteiseen, kaksikko puki ulkovaatteet päälleen melkein ennätysnopeasti ja latina yritti olla ajattelematta tilanteen jälkipyykkiä sillä hetkellä. Ehkä olisi jopa helpompi vakuuttaa läheiset pelkästä ystävyyssuhteesta kun sen toinen osapuoli ei olisi siinä herättelemässä sähköisiä tuntemuksia pelkällä läsnäolollaan?
“Sarah?” abuela kuului huhuilevan jostain olohuoneen ja eteisen välimaastossa. Luojalle kiitos hidastuneista jaloista, nainen ehti ajatella.
“Mene, mene”, Sarah kuiskasi Mikelle pidätellen jo nauruaan tajutessaan tilanteen koomisuuden. Siinä he juoksivat pakoon mummo-ikäistä vanhusta ja tämän teräviä kysymyksiä. Ulko-ovi avautui vauhdilla ja ihan viimeiseksi ennen sen sulkeutumista Sarah huusi heipat isoäidilleen, veljelleen, exälleen ja ystävälleen.


Hyvä ettei tummanharmaa Porcshe sutinut Miken kääntäessä sen keulan kohti ravintolaillallista.
“Ei meillä enää ole mikään kiire”, Sarah muistutti virnistäen, toivoen ettei Mikke ollut turhan järkyttynyt kaikesta.
“Paitsi meidän pöytävaraukseen, jäädään ilman ruokaa vielä”, mies muistutti ja vilkaisi vieressään istuvaa naista merkitsevästi. Kai se oli jännityksen jälkeinen tila tai ehkä se, etteivät he olleet ehtineet nähdä muutamaan päivään, mutta yhtäkkiä Sarahin ei enää tehnytkään mieli ravintolaan.
“Haittaisiko se niin kamalasti? Voidaan tietysti tilata kotiinkin vaikka pitsaa”, nainen ehdotti hipaisten sormillaan tummien hiusten reunalta, kaulan herkkää ihoa. Se tuntui lämpimältä viileitä sormia vasten ja kosketus sai Miken värähtämään.

Katseet kohtasivat ja vain hetken ajan Sarah mietti miten turvallista olikaan kun kuski ei kiinnittänyt huomiota edessä aukeavaan tiehen. Kumpikaan heistä ei yhtäkkiä enää muistanut mitä viisi minuuttia sitten oli tapahtunut.


kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 18.01.21 21:00
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

More than meets the eye | Sarah R.

09.05.2020
#hanamiweek2020
Kirjoitettu yhdessä @Mikke A. kanssa.

Lue ensimmäinen osa.


Mikke nielaisi kuunnellessaan Sarahin sanoja sitä kuinka entiseen ei voi palata. Mies tiesi, että salailu olisi nykyään mahdotonta, mutta silti tämä ei halunnut menettää naista. Kaiken piti olla tunteetonta hauskanpitoa, mutta Mikke ymmärsi viimeistään nyt, että tunteetkin olivat päässeet vahingossa mukaan ja miksei olisi päässyt? Sarah oli upea nainen. Mikke risti kätensä ja katsoi naista varovasti.

"Sarah, tiedän, että meillä molemmilla oli syyt miksi me haluttiin pitää kaikki salassa. Kaikki kuitenkin paljastui ja.. ja nytkö me vaan annetaan olla?" Mikke nielaisi uudestaan ja tunsi olonsa pikkuhiljaa hyvinkin harmistuneeksi. Sitä mielialaa hän ei kuitenkaan halunnut näyttää ulospäin. Ulospäin näkyi vain ilmeettömät kasvot.
"Kaikki on paljastunut. Pitääkö sen kuitenkaan loppujen lopuksi haitata meitä? Mä en pyydä sulta suhdetta Sarah. Haluan vain meidät viettämään yhdessä aikaa, koska, noh, se oli mukavaa."

Ei ollut vaikea leikitellä asialla, omassa mielessään ja maailmassa, jossa kaikki sujui ongelmitta. Sarah huomasi vertailevansa Mikkeä Thomakseen, ihan kuten tulisi varmasti vielä pitkään tekemään. Hän oli rakastanut Thomasta koko sydämellään ja rakasti edelleen, se fakta ei muuttuisi vaikka miten yrittäisi unohtaa. Nainen huokaisi lähes ääneti, sillä Miken tarjous kuulosti jopa liian hyvältä ollakseen totta.
Siinä hänellä oli komea mies, hevosihminen ja sellainen, jonka kanssa ei tarvinnut keskustella monimutkaisista tunteista. Sarah tiesi, ettei ikinä rakastuisi Mikkeen, mies oli liian itsenäinen sellaisiin tunteisiin, ainakin kaiken sen perusteella, mitä hän tiesi toisesta.
Sarah ei halunnut ajatella miten vähän oikeasti tunsi Mikkeä, vaikka lopulta se oli vain hyvä asia. Kumpikaan ei tiennyt toistensa salaisuuksia, ei lempivärejä eikä haaveita.

"Mitä, jos mä löydän toisen miehen ja vien kotiini? Tuletko sä mustasukkaiseksi, kun me ei olla suhteessa ja pidetään vain hauskaa?" Sarahin ääni oli kylmempi, mitä hän oli tarkoittanut. Nainen yritti pehmentää sanojaan pienellä hymyllä, varovaisena sovinnoneleenä.
"Hypoteettisesti kysyen, tietenkin", latina lisäsi ja antoi toisen kätensä pudota jo hieman rennompana sivulleen.

"Mä en tiedä", Mikke huokaisi varovaisesti. "Mä tiedän vaan sen, että en halua menettää sitä mitä meillä on ollut. Me ei olla suhteessa niin en mä voi sua tosin syytelläkään mistään, mutta.." mies haroi taas hiuksiaan epävarmana itsekin siitä mitä halusi ja mikä olisi oikein tässä vaiheessa. Hän näki edessään vain ihanan naisen, jonka kanssa hän oli viettänyt ihania hetkiä. Haluaisiko hän jakaa Sarahin muiden kanssa?
"En mä haluaisi kuitenkaan tietää niistä muista. Ne ei kuulu mulle." Ellei meille tule joskus jotain enemmänkin. Ajatusta ei voinut vain sanoa ääneen.

"Sano vaan rehellisesti mitä mieltä oot meistä", Mikke laski kätensä hieroen hetken samalla rannettaan. Kipu oli alkanut hellittää hieman, mutta silti sitä vähän aristi. "Mä haluan tietää, että onko meidän juttu ollut sullekin mieleistä vai olitko sä jopa helpottunut, että kaikki olisi ohi kiinnijäämisen jälkeen?"

Sarah tiesi, että helpointa kaikille olisi vain nyökätä, antaa Miken luulla, ettei heidän kuukausia kestänyt salasuhteensa ollut tarkoittanut hänelle mitään. Se ehkäisisi tulevia katkeria ajatuksia, sekä säästäisi heidän kummankin tunne-elämän kivuilta. Naisen olisi kuulunut sanoa, että oli helpottunut, että kaikki oli ohitse.
"Mä…" lause keskeytyi nielaisulla ja Sarah pudotti katseensa hetkeksi pois sinisistä silmistä. Mielessä pyöri niin monta asiaa, kun hän yritti jäsennellä ajatuksiaan sanoiksi.
"Mä olen ollut todella tyytyväinen meidän järjestelyyn, ennen sun veljen aiheuttamaa välikohtausta. Vaikka tän kaiken piti olla silloin yhden illan erehdys, mä olin iloinen, että se jatkui, koska viihdyn sun seurassa."

Sarah nosti katseensa takaisin ja tunsi pitkästä aikaa mahanpohjassaan tutun kihelmöinnin, johon oli tottunut Miken seurassa. Hän ei varsinaisesti ollut yllättynyt, sillä mustahiuksinen mies oli erittäin hyvännäköinen ja itsevarma.
"Mä en rupea sitten pitämään sua kädestä julkisilla paikoilla tai hehkuttamaan kaikille miten kuuma sä olet", Sarah lopulta lausahti antaen vakavan ilmeensä sulaa vinoon hymyyn, joka kertoi eleenä enemmän, kuin yksinkertainen "kyllä".

Mikke ei voinut pidätellä naurahdustaan Sarahin sanojen jälkeen ja miehenkin kasvoille ilmestyi viimein hymy.
"Hyvä! Kuulostaa kuule tosi hyvältä", Mikke nauroi ja astui naista lähemmäs. Hetken aikaa hän mietti jos uskaltaisi paljastaa omia salaisuuksiaan, mutta lopulta Mikke päätti, ettei ne kuuluneet tähän tilanteeseen.

"Eli kaikki on nyt hyvin?" Aarnisuo hymyili kysyvästi  katsoen Sarahia samalla syvälle silmiin. Niihin silmiin hän oli silloin joskus ihastunut ja edelleen ne vetivät miestä puoleensa..
"On", Sarah varmisti nyökäten ja hetken mielijohteesta painoi lyhyen suudelman Miken huulille. Tai sen piti alunperin olla lyhyt sovinnon ele, mutta jotenkin nainen jäikin hetkeksi siihen, sormet tummien hiusten seassa ja vain varpaat maata koskien pituuseron vuoksi. Hengästynyt naurahdus purkautui Sarahin huulilta tämän vihdoin ottaessa askeleen taaemmaksi. Tilanne olisi vaivatta jatkunut siihen, että hän olisi selvittänyt paremmin missä huoneessa Mikke nukkui kisaviikon ajan.

"Mun täytyy mennä takaisin ja etsiä Ellie, lupasin sille tulla kohta takaisin ja nyt on mennyt vähän pidempikin 'kohta'", Sarah kertoi puolikas virne suupielessään.
"Haluatko sä tulla myös, rekkaparkilla on jotkut grillibileet, kylmää juomaa ja hyvällä tuurilla saa yhden makkaran varastettua grillistä?" nainen kysyi tutkien Miken silmiä tarkkaavaisena.

Mikke mietti vain hetken vastausta kysymykseen, koska mies oli kerrankin oikeasti hyvällä tuulella, vaikka kilpailuviikko Ruotsissa oli muuten mennyt vähän huonosti.
"Voisin mä itse asiassa tullakin", Mikke virnisti ja lähti kävelemään hymyillen Sarahin perään. Kylmä juoma maistuisi aina.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 12.05.20 19:16
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

More than meets the eye | Sarah R.

14.04.2020

Auburnin talli oli hiljainen siihen aikaan tiistai-iltapäivänä. Sarah oli juuri käynyt hoitamassa Effin ja Unton, jota ennen oli käynyt ratsastamassa Lefan kanssa tehokkaan treenin aurinkoisella kentällä. Perijättärien tunnollinen kastelujärjestely piti sinäkin säänä kentän pohjan pölisemättömänä, sillä vaikka ulkona oli niin kuivaa, että viranomaiset olivat antaneet ruohikkopalovaroituksen, ei Auburnin kentän pohja ollut kuiva.

“Mitä tää on?” Ellie kysyi ja avasi tuoreimman Kallan Sanoman etusivun Sarahin eteen tämän käveltyä tammatallista päätalliin.
“Mikä?” Sarah kysyi yllättyen ystävänsä salamyhkäisyydestä.
“No tämä. Eikö teidän pitäny pitää matalaa profiilia?” Ellie tivasi saaden vasta sitten naisen keskittämään katseensa etusivulla olevaan kuvaan. Se oli mustavalkoinen, vain puolet puolikkaasta sivusta, mutta siitä erottui ihan selkeästi kuutamo ja kaksi hahmoa.

Jokin muljahti Sarahin mahanpohjassa.

“Mun on pakko lähteä valmennukseen, mutta saat tulla illalla valmennusten jälkeen selittämään juurta jaksain miksi sä olet etusivulla”, Ellie kertoi ja lähti selvästi vastahakoisesti ulko-ovesta, jota Sarah piti yhä järkyttyneenä auki.

Paperi rapisi naisen rypistäessä lehden kasaan käsiinsä, ajatuksensa yhtä soljuvina, kuin aamuinen kaurapuuronsa, johon oli lisännyt vähän liian vähän vettä.

Kuumottava tunne levisi niskasta poskipäille ja siitä alemmas selkärankaa, kun loungen oven ääni sai Sarahin takaisin nykyhetkeen. Tummien hiusten vilahdus ennen oven sulkeutumista sai naisen jalkoihin liikettä, sisuskalujen alkaessa kiehua vähitellen lisää ja lisää.

Loungen ovi kävi uudelleen ja pahaa-aavistamaton uhri oli juuri kaatamassa itselleen taivaalliselta tuoksuvaa kahvikupillista, kun sanomalehti osui miehen käsivarrelle ja osittain myös kahvikupille. Liike jatkui posliinikupin putoamisella ja lopulta päättyi siihen, että musta neste levisi tiskialtaan reunoille, lattialle ja mustille ratsastushousuille valkoisen kahvimukin särkyessä loungen lattialle.

“Mit...”

Mikael Aarnisuo, mitä helvettiä?” Sarah jylähti niin, että saattoi melkein nähdä huoneen ikkunanpielien värähtävän.
“Mitä helvettiä itsellesi, Sarah. Mä olen sanonut, että vihaan Mika…”
“Cállate el infierno!”
“Mitä..?”
“Ole hiljaa! Minkä helvetin takia musta ja susta on kuva Kallan Sanomien etusivulla?”
“Häh?”

Sarah melkein nauroi niin epä-Mikkemäiselle äännähdykselle.

“Sun veljen kirjoittama artikkeli. Siitä miten sä olet esittelet sun varallisuutta - aika selvästi viitaten muhun - siellä varainkeruu-juhlassa. Me sovittiin, että tämä pysyy piilossa ja sitten viet mut tietoisesti sun reportteriveljen eteen sun suvun luokse!”

Sarah kiehui raivosta, eikä tajunnut edes katsoa oliko loungessa joku sillä hetkellä. Nainen päätteli, että jos joku olisi eksynyt huoneeseen, mahdollisimman äänetön poistuminen olisi tapahtunut jo huudon alkumetreillä. Ja olihan se nyt julkista tietoa, että Reyes oli koristanut Aarnisuon käsivartta jo jonkin aikaa, oikein etusivun uutinen.

Mikke näytti hämmentyneeltä laskien sitten katseensa kahvin sotkemaan sanomalehteen, joka makasi rypistyneenä miehen jaloissa. Sarah seurasi katsetta, näki miten irvokkaasti uutisen otsikko huusi juorunnälkäisiä lukijoita selvittämään lisätietoja tästä seuralaisesta.
Mikael Aarnisuo esittelee varallisuuttaan hyväntekeväisyystapahtumassa.

Sarah värähti inhosta, tuntien itsensä melkein maksetuksi seuralaiseksi timanttikoru kaulassaan siinä kuvassa.

“Mä en voi uskoa, että sä olit näin ajattelematon. Tajuatko yhtään miltä musta tuntuu? Että mua esitellään sun omaisuutena?” Sokea raivo oli vaihtunut epäuskoon, pää heilahti puolelta toiselle naisen perääntyessä hitaasti sotkusta, joka oli sekä fyysistä, että henkistä.

“Siivoa noi ennen, kun Amanda tai Isabella näkee mitä sä olet tehnyt niiden omaisuudelle”, Sarah totesi vielä liian rauhallisella äänensävyllä tilanteeseen nähden ennen, kuin kääntyi ja marssi loungesta tallin puolelle.
Hän ei ollut antanut Mikelle tilaisuutta puolustautua, selittää asiaa, mutta tiesi, että mies sanoisi mitä tahansa pehmittääkseen omaa osuuttaan lehtiartikkelista. Vaikka toinen ei ollut itse kirjoittanut koko roskaa, hän olisi voinut edes varoittaa Sarahia veljensä ammatista ennen juhlia.

Sarah olisi mieluusti lähtenyt suoraan pois tallilta, mutta oli luvannut Ellielle hoitaa Ankan tälle kuntoon seuraavaa valmennusta varten. Nainen joutui nielemään raivonsa vielä siksi aikaa, että sai kimon tamman kuntoon ja sen jälkeen riisumaan Riepulta vielä varusteet pois. Vasta sitten brunette pääsi lähtemään kohti parkkipaikkaa.

Bemarin ratin takana tunnemyrsky purkautui vihdoin jättäen jälkeensä vain hallitsemattoman tärinän ja tyhjyyden. Sarah starttasi auton ja käänsi sen keulan kohti Ellien asuntoa, johon pääsisi sisälle etukäteen omalla avaimellaan.

Ensin hänen pitäisi kuitenkin käydä alkossa, sillä Ellien viinivarastot eivät riittäisi asian setvimiseen alkuunkaan.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 15.04.20 18:14
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

More than meets the eye | Sarah R.

01.03.2020

Sarah heräsi auringonvalon kutitellessa silmäluomiaan puoliksi suljettujen verhojen välistä. Nainen avasi raukeana silmänsä, ei voinut olla hymyilemättä tuntiessaan lämpimän kehon kylkeään vasten. Vahva käsivarsi oli kietoutunut rennosti hänen ympärilleen, kutitellen pehmeän peiton alla paljasta vatsan ihoa. Sarah käänsi päätään hieman sivulle nähdäkseen Miken kasvot. Ne näyttivät pehmeiltä unen tuoman rentouden myötä, komeilta ja sellaisilta, jotka saivat edelleen Sarahin kehon heräämään sähköisenä.

Etu- ja keskisormi hipaisivat miehen ohimoa tämän siirtäessä otsalle karanneen suortuvan sivuun. Hänellä ei ollut tänä aamuna kiire mihinkään, joten salli itselleen sen hetken tutkia Miken kasvoja paremmin. Sarah ei halunnut oppia tuntemaan toista liian hyvin, he eivät puhuneet vaikeista asioista, eivät jakaneet tärkeitä tietoja. Se riitti, että toinen kohteli häntä hyvin ja tyydytti tarpeet, jotka muutoin ohjailisivat naisen elämää liiaksi.

Alahuultaan purren Sarah jatkoi sormiensa matkaa, hitaasti ja niin kevyesti, että kosketus oli hädin tuskin tunnettavissa. Se vaelsi vahvoilta leukaperiltä karheaa leuan ihoa vasten kurkulle, siitä solisluulle ja rintakehälle, joka kohoili tasaisesti hengityksen tahdissa.

Niinkin pieni kosketus kuitenkin havahdutti miehen hereille ja Mikke loi kasvoilleen pienen hymyn avaamatta silmiään. Sarahin sormien kosketus oli hyvin hellä ja miehestä oli mukava herätä naisen kosketukseen. Tuli mukava tunne kun Sarah ei tavalliseen tapaansa lähtenyt nopeasti pois vierestä vaan jäi siihen makaamaan edes hetkeksi. Silloin oli helppo jäädä nauttimaan vain siitä olosta ja tunteesta, minkä nainen läsnäolollaan aiheutti.

Mikael kiristi otettaan Sarahin ympärillä ja antoi pehmeän suudelman tämän otsalle. Mies oli hyvin uninen edelleen, mutta avatessaan
silmänsä hänestä tuntui, että nainen häikäisi enemmän kuin talviaurinko. Hymy Miken kasvoilla leveni ja tämä silitteli meripihkasilmäistä naista tyytyväisenä.

”Huomenta kaunokainen”, mies virnisti varovasti silitellen Sarahia ja haroi toisella kädellään hiuksiaan siistimmiksi.
”Nukuitko hyvin?”

Sarah hymähti, huulilla yhä viipyilevä kaari syveni entisestään tämän hengittäessä ihollaan vaeltavia sormia vasten. Ajan saatossa Miken kodin kylmyys ja koditon tuntu oli muuttunut, nainen oli tottunut yleellisten kankaiden pehmeyteen ja tilaan, joka nyt jo muistutti omistajastaan.
“Huomenta, nukuin”, Sarah vastasi värähtäen sitten toisen löytäessä aran kohdan seikkailevilla sormillaan.
“Entä sinä?” nainen kysyi jatkaen sitten Miken rintakehälle unohtuneen kätensä matkaa alemmaksi, kylkiluille, lihasten muodostamille kumpareille.

“Nukutko edelleen?” Sarah jatkoi virnistäen, nähden kuinka uni viipyili Miken kasvonpiirteissä itsepintaisena.

Mikke naurahti unisena naisen kysymykselle ja pyöritteli päätään. Samalla mies kuitenkin antoi katseensa viipyillä Sarahin kasvoilla ja mietti oliko äskeinen värähdys tarkoittanutkin jotain. Mikke ei kuitenkaan kehdannut kysyä. Kyllä nainen kertoisi jos jokin olisi vialla.

”En sentään ja nukuin minäkin”, mies hymyili ja jatkoi naisen kyljen sivelyä sormellaan.
”Hyvät unenlahjat pienestä pitäen.”

Mikke olisi halunnut olla siinä hetkessä ikuisuuden ja nauttia naisen seurasta koko päivän, mutta hän tajusi olevansa liian janoinen jäädäkseen siihen yhtään pidemmäksi aikaa. Miehen kurkku tuntui kuivalta ja hän halusi ehdottomasti lasillisen vettä ennen kuin nauttisi Sarahin seurasta enemmän. Mikke nousi hitaasti istumaan sängyn reunalle ja kertoi hakevansa juotavaa.

”Tuonko sinulle?”
“Tuo vain, kiitos.”

Sarahia harmitti nähdä toisen nousevan ylös, tuntea kuinka patja heilahti Miken siirtyessä jaloilleen sängyn vierelle. Hän kuitenkin nieli tunteensa, nosti puhelimensa yöpöydältä ja siirsi huomionsa hetkellisesti onnitteluviesteihin, joita oli saapunut useampi. Ellie oli lähettänyt linkin Kallan Sanomien sivuille, jossa kerrottiin hänen voittaneen Kalla CUP:in kouluratsastusrakingin.

... ranking-voiton vei kauden aikana erityisen kunnianhimoiseksi ja kilpailunhaluiseksi osoittautunut Sarah Reyes.

Latina tuijotti sanoja, yrittäen yhdistää niitä ajatuksissaan. Pyörittely sai vienon punan kohoamaan oliivinruskealle iholle, hengityksen tiivistymään aavistuksen. Ja kun Mikke palasi vesilasiensa kanssa, Sarah hymyili miehelle typerän onnellisena, ensi kertaa vailla suojamuureja. Riemuissaan.

“Mä voitin”, nainen henkäisi pitäen puhelintaan rintakehäänsä makaavaa peittoa vasten.

Mikke tuijotti iloista naista vesilaseja pidellen ja mietti kuumeisesti pitäisikö tämän tietää mitä nainen oli voittanut. Lottosiko Sarah?

”Mitä sä voitit?” Miken oli ihan pakko lopulta kysyä suoraan, jottei olisi seissyt vain tyhmänä sängyn edessä. Samalla mies ojensi yhden vesilaseista naiselle ja istuutui itsekin sängylle. Oma lasi laitettiin yhden kulauksen jälkeen yöpöydälle.

Sarah selitti jotain Kalla CUP:ista ja rankingista. Mikellä kesti hetken tajuta mistä oli kyse, mutta tajuttuaan asian tämän ilme kirkastui. Mies hypähti ilahtuneena osittain naisen päälle ja pussasi tätä onnellisena huulille. Mikke osasi olla tuima, mutta nyt hän oli aidosti iloinen Sarahin puolesta. Mies kyllä tajusi mitä voitto merkitsi.

”Onnea!” Mikke virnisti suukotellessaan naista. ”Tätähän pitää juhlistaa jotenkin!”
Sarah nauroi miehen huulia vasten, antaen puhelimensa liukua liukasta peittoa pitkin johonkin karvalankamaton uumeniin. Onneksi hän oli ehtinyt pelastaa vesilasin yöpöydälle, sillä sekin olisi luultavasti päätynyt johonkin lattiatasoon sisältöineen päivineen naisen kietoessa kätensä Miken selän taakse ja katsoi toista merkitsevästi silmiin.

“Aloitetaan vaikka tällä ja ehkä sitten aamupalalla?” Sarah mutisi uppoutuen sitten suutelemaan Mikkeä kunnolla, säälimättä miestä lainkaan kosketuksensa alla.


Sarah käänteli munakkaita pannulla, tuntien olonsa rennoksi, vaikka seisoikin keittiössä alusvaatteissaan ja Miken vaatehuoneesta varastetussa vaaleansinisessä kauluspaidassa. Se oli ehkä aavistuksen kliseistä, mutta Sarah ei välittänyt. Hän kaatoi kaksi valkoista kahvikuppia täyteen, jättämättä maitovaraa ja ojensi sitten toisen Mikelle hymyillen.
“Herra on hyvä”, brunette mumahti sivuuttaen hetken parisuhdemaisen tunnelman voitonhuumassaan vaivattomasti.

”Kiitos”, Mikke otti ojennetun kahvikupin ja suukotti Sarahia nopeasti otsalle, jonka jälkeen alkoi kaivelemaan kaapeista kaksi lautasta munakkaita varten. Yhtäkkiä mies muisti, että tällä oli oikeasti asiaakin naiselle, sillä oli saanut aamulla viestin ainoalta elossa olevalta sukulaiseltaan jos Matiasta ei laskettu.

”Ainiin”, Mikke aloitti vähän epäröivästi, saaden Sarahin vilkaisemaan häntä nopeasti.
”Mun pitää osallistua huhtikuun eka viikonloppu sedän varainkeruujuhliin Helsingissä  ja ajattelin kysäistä haluaisitko tulla sinne mun seuralaiseksi? Siellä on kyllä tosi tylsää, mutta olisi ihana saada sut mukaan.”

Sarah hämmentyi ensin, sillä vaikka Mikke oli vienyt häntä treffeille mitä hienompiin paikkoihin, he eivät olleet tehneet mitään sen enempää yhdessä. Nainen mietti miten juhliin osallistuminen kuulosti epäilyttävän paljon vakavammalta asialta, kuin sen hetkinen hyvämielinen hengailu sängyssä tai Miken sohvalla.
Ajatus hälveni kuitenkin miehen katseen alla, kun Sarah nyökkäsi hitaasti, antaen sitten suupielensä taipua hymyyn.
“Kunhan saan ruokaa, niin olen tyytyväinen”, nainen kommentoi sitten virnistäen ja mietti miten he keksisivät varmasti toisilleen ajanvietettä, mikäli juhlat todella olisi niin tylsät, mitä Mikke oli kertonut.

Sarahin vastaus sai miehen yhtä onnelliseksi kuin nainen oli itse CUP:ista.

”Ihana juttu! Ruokaa siellä pitäs olla setäni tuntien vähän liikaakin”, Mikke kertoi, jatkaen: ”Mun pikkuveli Matiaskin tulee sitten sinne niin älä ihmettele jos saadaan pahoja katseita. Ne ei liity suhun sitten mitenkään.”

Mikkeä vähän ehkä pelotti viedä Sarahia noin vain veljensä ja setänsä eteen. Eihän nainen ollut hänen tyttöystävänsä tai mitään. Saisipahan Matias kuitenkin kerrankin luun kurkkuunsa kun Mikke toisi kerrankin naisen Siljan jälkeen mukaan.

“Okei”, brunette nyökkäsi äänellä, josta oli vaikea kuulla läpi oikeastaan mitään tunnetilaa. Hän ei kysynyt miksi, ei kysynyt millainen perhe Mikellä oli tai miten hänen odotettaisiin esittäytyvän, jos joku kysyisi ketä hän oli Mikelle.

Sarah ei antanut perheen mainitsemisen näkyä kasvoillaan, vaikka epäilys kalvoikin naisen sisintä äänellä, jota oli vaikea sivuuttaa. Perheen tapaamisesta olisi joku voinut päätellä jotakin, mutta eihän se heidän tapauksessaan tarkoittanut mitään.

Huolellisesti varjeltu salaisuus alkoi pikkuhiljaa vuotaa - se saattoi vielä olla pieniä juovia lasin kyljessä, mutta Sarah epäili purojen vaihtuvan äkkiä vuolaiksi koskiksi, jos asiaa ei säädeltäisi millään tavoin.

Mutta ensin hän halusi keskittyä kahviin ja aamupalaan, jota kurniva maha kaipasi kipeästi.

Kirjoitettu yhdessä Miken kanssa.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 01.03.20 19:25
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

More than meets the eye | Sarah R.

23.12.2019

Jouluaaton aatto Helsingissä ravintola Palacessa, jossa oli merellinen näköala ja siistit tilat. Mikke Aarnisuo oli kutsunut Sarahin illastamaan kanssaan hulppeassa ravintolassa, koska oli viihtynyt tämän kanssa yllättävän hyvin sen yhden yön jälkeen. Mies koki naisen erityiseksi ja halusi, että Sarah kokisi olonsa hyväksi hänen lähellään. Tällaista Mikke ei ollut kokenut sitten Siljan jälkeen ja halusi kokeilla jos tämän naisen kanssa onnistaisi paremmin.

Heille ojennettiin ruokalistat, mutta Mikke katsoi sen yli hetken vain seuralaistaan.
"Mukava kun lähdit mukaani. Noin kauniin seuralaisen kanssa kehtaa ollakin", Mikke virnisti ja palautti katseensa listaan.
"Kuka nyt hyvästä ruoasta ja seurasta haluaisi kieltäytyä?" Sarah vastasi vino hymy huulillaan. Hän ei tuntenut oloaan lainkaan ylipukeutuneeksi tummansinisessä, kokopitkässä mekossaan, jonka puoleen reiteen ylettyvä halkio piti kevyempänä kokonaisuutena. Ja tietysti seuralaisen mielenkiinnon hänessä itsessään, kuten suunnitelmaan luonnollisesti kuului. Yksinkertainen, mutta vahva meikki ja huolellisesti asetellut kiharat loivat yhdessä aikuismaisen tyylikkään kokonaisuuden.

"Mitä sä ajattelit syödä?" Sarah kysyi viedessään viinilasia huulilleen. Katse viipyi hämärässä valaistuksessa tummuneissa silmissä, joiden väritys kilpaili hänen mekkonsa kanssa.
"Savustettu taimen voisi kuulostaa hyvältä", Mikke vastasi jatkaen listan selaamista tietäen samalla kuitenkin miten viehättävältä hänen seuralaisensa näytti. Hän ei olisi malttanut millään pitää katsettaan erossa Sarahista, muttei halunnut vaikuttaa liian helpolta. Sitä hän taisi kuitenkin hieman olla, koska kuka nyt naiskauneudelle sanoisi ei?

"Joo sen mä voisin ottaa", mies laski listan alas pöydälle ja nosti katseensa Sarahiin. "Entäs sä?"
Mikke antoi katseensa seilailla naisen kasvoilla varsin avoimesti, eikä uppoutunut nyt pelkästään tämän silmiin, kuten yleensä. Hemmetti miten kaunis Sarah olikaan, Mikke tuumi mielessään ja hymyili hieman kuunnellessaan sitten naisen vastausta.
"Mietin ihan samaa, taimen kuulostaa hyvältä", Sarah myönsi. Ravintolan pehmeä, hieman ehkä hämärä valaistus loi tunnelman joulusta. Nainen oli oikeastaan ihan tyytyväinen, että Mikke oli päättänyt pyytää hänet mukaansa syömään juuri tänään. Huomenna Sarah menisi abuelalle, johon myös Jonathan ja Patrick oli kutsuttu. Joulu kotona tuntui hyvältä, vaikka muut sisarukset olivatkin ilmoittaneet, etteivät aikoneet tulla kotiin pyhien ajaksi.

Tarjoilija kävi, Mikke antoi heidän tilauksensa miehelle ja tämä vei mukanaan listat, joiden taakse oli ollut helppo piiloutua. Sarah juoksutti etusormeaan hitaasti viinilasin jalkaa pitkin, yrittäen olla virnistelemättä sähköisen tunnelman alla. Miken katse sai unohtamaan kaiken muun, sillä sen edessä piti keskittyä olemaan kiemurtelematta. Sillä oli edelleen mahanpohjaa kutitteleva vaikutus Sarahin kehossa.
Se tunne oli naurettavan tuttu ja sen kanssa nainen osasi olla.

"Hankitko sä Velmulle joululahjaa?" Sarah kysyi silkasta uteliaisuudesta.
Mikke naurahti huvittuneesti naisen kysymykselle.
"En tietenkään. Se on kuitenkin vaan hevonen. Ei se osaa arvostaa sellaista kuten me ihmiset", mies tuumi ja mietti milloin olisi sopiva hetki ojentaa Sarahin lahja. Miken mielestä oli ollut ihan sopivaa hankkia kaunottarelle ansaitsemansa, koska olivathan he viettäneet aikaa kuitenkin yhdessä melko paljon.  Sarah myös tiesi Mikestä enemmän kuin muut ainakin yhdestä asiasta mitä Rovaniemellä oli tapahtunut Shaleran kanssa. Siitä ei puhuttaisi kellekään.

"Vai oletko sinä eri mieltä asiasta?, Mikke katsoi naista, johon hän oli aivan hullaantunut. Naiset osasivat lahja-asioissa olla tunteellisempia.
"Sun hevonen se on", Sarah vastasi diplomaattisesti, huvittunut hymy punatuilla huulillaan.
"Mä ostin Effille omenan joululahjaksi", nainen paljasti kuitenkin, sillä olihan siinäkin lahjaidea taustalla. Tamma oli pyöristynyt ihan valtavan paljon nopeammin tämän tiineyden myötä, vaikka Sarah kyllä tiesi, että niin usein kävi. Hän oli huomannut myös odottavansa uutta varsaa jo, mietti millainen sieltä tällä kertaa syntyisi ja olisiko se lainkaan isoveljensä kaltainen.

"No joo se on varmasti haluttu lahja", Mikke myönsi ja vilkuili välillä tulisiko heidän ruokansa jo. Nälkä hiipi koko ajan kovemmaksi. Sarahia hymyilytti yhä enemmän.
"Mä vaan palkitsen Velmua aina hyvin tehdystä työstä. Siinä on jo palkkiota kerrakseen".
Samalla Mikke mietti toista hevostansa Shaleraa, joka ei ollut vakuuttanut miestä vielä osaamisellaan. Jospa siis Velmu tekisi sen ensivuonna.

"Oh, katso. Ruoka tulee", Mikke hymyili ilahtuneesti huomatessaan tarjoilijan kävellessä heidän suuntaansa.
"Tuoksuupa hyvältä", Sarah kommentoi saatuaan höyryävän kuuman lautasen eteensä. Se ainakin päihitti vanhat lasagnejämät mennen tullen.
"Kiitos", nainen muisti vielä lisätä ennen, kun tarjoilija ehti poistua heidän pöytänsä luota.

Ruoka myös oli hyvää, vaikka annoskoko olikin Sarahin mieleen aavistuksen turhan niukka. Se jätti kuitenkin hyvin tilaa jälkiruoalle, jota odotellessaan nainen viihdytti itseään seuralaistaan härnäämällä. Viinin ja ruokailua ennen nautittujen drinkkien voimalla Sarah tunsi olonsa rennon mukavaksi. Katse pysyi tiiviisti Miken silmissä, kun pöydän päällä lepäävää kättä hipaistiin kevyesti etusormella.
"Mitäs herra Aarnisuo oli suunnitellut ruokailun jälkeen?" Sarah kysyi pitäen kasvonsa yllättävän hyvin viattoman näköisinä, vain suupielessä nykivä virne kertoi ajatuksen kysymyksen takana.
Mikke virnisti hyväntuulisena ja totesi vain, että nainen näkisi sen sitten. Myös silmää iskettiin ilkikurisesti Sarahille.

Jälkiruoan jälkeen Mikke tunsi olonsa varsin kylläiseksi, mutta ei millään malttanut pitää kasvoillaan maltillista ilmettä. Yllätykset olivat aina kivoja, mutta nyt mies ainoastaan odotti seuralaisensa reaktiota tulevaan.
"Sarah", Mikke aloitti laittaen kätensä Sarahin kämmenen päälle. "Mä tiedän, ettei olla kauheen kauaa tunnettu tai mitään, mutta sun seura on ollut mulle aivan ihanaa."

Välissä tuhlaajapoika nyökkää vastaan kävelevälle tarjoilijalle ja hän vaikuttaa heti tietävän mistä on kyse. Sitten Mikke palauttaa katseensa kauniiseen seuralaiseensa, jonka sydän lyö yhtäkkiä kovin epäilevänä epätahdissa.

"Haluan antaa sulle pienen lahjan osoituksena siitä miten olen sitä arvostanut", mies hymyilee samalla kun tarjoilija palaa hopeisen tarjottimen kanssa kuin kuningas konsanaan.
Mikke nousee ylös tuoliltaan kiittäen tarjoilijaa ja ottaa esineen tarjottimen päältä hymyillen. Mies kyykistyy Sarahin viereen ojentaen tälle suurta timanttikaulakorua.

Sarah tuijotti korua, ajatukset tukehtuen johonkin kurkunpäähän. Naisen suu aukesi, kun katse siirtyi sokaisevan häikäisevästä korusta sen ojentajaan ja tämä tajusi miten kyseenalaisessa asennossa korua tarjottiin.
"Mikke…" Sarah inahti ja vilkaisi lähipöytiin, joissa istuvien pariskuntien katseet vastasivat uteliaina, lähes odottavina.

"Herranjumala, onko se… et sä… mä…" naisen kämmen peitti tämän toimimattoman suun ja katse nousi lähes villinä korua edelleen ojentavaan Mikkeen.
"Enhän mä voi ottaa tota vastaan. Sehän on ihan törkeän kallis. Liian kallis. Eihän me… mehän vaan tapaillaan?"
Sarah tunsi olonsa äärimmäisen epävarmaksi, äänensä olevan enemmän hengittämistä, kuin selvää puhetta. Se oli tilanne, johon ei ollut koskaan edes kuvitellut joutuvansa. Lahja, jollaista ei kenelläkään ollut varaa antaa. Naisen ihon alle hiipinyt polttava tunne sai paikallaan istumisesta lähes mahdottoman tehtävän.

Naisen reaktio yllätti Miken. Silkan onnen sijasta näyttikö Sarah jopa järkyttyneeltä? Liikkeen myyjä kun oli taannut, että tuolla korulla ilahduttaisi naisen kuin naisen.

"Totta kai sä voit ottaa sen vastaan. Eihän tää mikään sormus oo. Lahja pelkästään", mies yritti naurahtaa, mutta väkinäisyys tuli pakosti hieman läpi.
"Halusin antaa sulle jotain yhtä kaunista mitä säkin oot", Mikke hymyili yrittäen ojentaa korua lähemmäs Sarahia.
Nainen tunsi olonsa hyvin epämukavaksi, mutta ymmärsi myös, että jos ei ottaisi lahjaa vastaan, lahjan antaja ottaisi sen luultavasti loukkauksena. Moraali huusi, ettei koru ollut lähellekään hyväksyttävä lahja, samaan aikaan ristiriitaisesti myös, että koru oli ihan mielettömän kaunis. Silti, liian kallis.

Timantit tuntuivat viileiltä kämmenen ihoa vasten, kun koru vihdoin siirtyi Mikeltä Sarahille. Oli kauhistuttavaa pitää jotain niin arvokasta korua käsissään, saatika ajatella edes koskaan laittavansa sen kaulaansa.
"Kiitos. Mä olen vaan… no, hämmentynyt. En tiedä missä voisin ikinä käyttää näin näyttävää korua." Epävarma hymy kävi bruneten huulilla, se oli nopea, ennemmin reaktio, kuin tunne.
"Se on ehkä vähän liikaa", Sarah huokaisi lopuksi nostaen katseensa kämmenensä sisällä olevasta korusta Mikkeen. Sillä kertaa hymy oli aidompi, ele lahjasta oli tässä tapauksessa ehkä arvottomampi, kuin lahja itse, mutta tärkeämpi sen saajalle.

Sarahin ottaessa korun viimein vastaan myös Mikke palasi penkillensä istumaan. Hän tarkkaili naisen reaktiota ja ei ollut täysin varma tilanteesta.
"Ei se oo liikaa", mies sanoi kuin todetakseen asian vain itselleen. Eihän HÄN voisi ostaa naiselle vääränlaista lahjaa. Eihän?
"Sitäpaitsi sitä ei ole pakko käyttää jos et tahdo. Pitäähän naisella kuitenkin olla varastossa koruja tilanteeseen kuin tilanteeseen".

Sarah siristi hieman silmiään. Hän ei vieläkään täysin pitänyt siitä, että Mikke oli ostanut niin kalliin lahjan hänelle, varsinkaan tilanteessa, jossa lahjoja ei odotettu jaettavan. Sarah ei itse ollut ostanut lahjoja, ei isoäidilleen, eikä varsinkaan sen hetkiselle deitilleen, muttei suostunut tuntemaan huonoa omaatuntoa. Hän oli yrittänyt kieltäytyä lahjasta ystävällisesti, mutta epäili Miken ottavan asian edelleenkin enemmän loukkauksena.

"Kiitos", Sarah toisti vielä kerran, antaen lämpimän hymyn nousta huulilleen. Epävarma ajatus nousi naisen mieleen, kun tämä katsoi jälleen v-muotoista, timantteja täynnä olevaa korua. Hän ei tiennyt halusiko Mikke, että hän laittaisi korun heti kaulaansa.
"Jospa pidät siitä", Mikke vain totesi ja vaihtoi aika nopeasti puheenaihetta jättäen Sarahin miettimään mitä tekisi korun kanssa.
Mies oli huomannut vain empivän naisen ja päätti ettei korusta tehtäisi tälle iltaa isompaa aihetta. Se oli lahja, siinä se.
"Tietysti", Sarah totesi, muttei lainkaan varmasti.

Kirjoitettu yhdessä Miken kanssa.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 06.01.20 16:18
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

More than meets the eye | Sarah R.

17.12.2019

Siitä oli hetki, kun Sarah oli viimeksi nähnyt sen unen. Silloin hän oli vielä asunut abuelan luona, ollut vielä Thomaksen tyttöystävä, nukkunut vielä yksin.

"Sarah, mitä helvettiä, herää!"

Sumu, joka väreili painajaisen ja heräämisen välissä oli melkein liian sakea, jotta Sarah olisi tajunnut mitä keho oli tekemässä. Nainen sai sittenkin pidäteltyä itsensä, suuntasi sivulle päin suunnatun voiman ylöspäin ja samalla löi melkein päänsä yhteen Miken kanssa.
Sarah hätkähti, kun kädet kietoutuivat aavistuksen epävarmoina hänen ympärilleen. Sormet sivelivät takkuun pakkautuneita hiuksia ja ilmassa leijui kysymyksiä, joihin nainen ei halunnut vastata.
"Ootko sä kunnossa?" Mikke kysyi lopulta, kun tunsi rintakehää vasten sydämen sykkeen rauhoittuvan.
Sarah nyökkäsi hieman, pyyhki kyyneleiden kostuttamia kasvojaan hieman ja tuijotti hämärän huoneen toista laitaa.

Miksi hän olikaan jäänyt yöksi?

"Sori, näin painajaista", nainen kuiskasi käheällä äänellä. Olo tuntui tunnottomalta.
"Huomasin", Mikke melkein naurahti, tukehduttaen eleen, kuin arpoen, että tilanne ei välttämättä sallinut niin kevyttä otetta.
"Mä olen kunnossa. Kiitos", Sarah lisäsi ja liikahti hieman, hämmentyneenä siitä, kuinka Mikke oli edelleen siinä.

"Käyn hakemassa vettä. Mene vaan takaisin nukkumaan", nainen mumahti lopulta, kun olo kävi lähes sietämättömän tukalaksi. Hän nosti kehoaan pitelevän käden huulilleen, suukotti rystysiä loihtien pienen hymyn kasvoilleen sen jälkeen. Mikke nyökkäsi, selkeästi jo jälleen uneliaana ja painautui takaisin silkkisten lakanoiden joukkoon.
Sarah nousi ylös, kietoi lähes olemattoman kevyen aamutakin ympärilleen ja hiipi ovensuuhun. Hän kuuli miten miehen hengitys tasaantui, ääni sai ylähuulen eksymään latinan hampaiden väliin jollakin tapaa helpottuneena.

Omakotitalon hiljaisuus oli täydellistä. Jokainen pinta, joka talossa oli, huusi rahankäyttöä. Keittiön kivitasolla oleva porschen avain sopi sisustukseen lähes täydellisen saumattomasti.
Valtava vesilasi painoi jonkin verran, sen läpi hohkaava kylmyys asettui sormenpäihin nopeasti. Sarah huokaisi syvään ja nojasi kuistin ovenpieleen, katsellen lasin läpi pimeyden ja katuvalojen ristiriitoja. Pitkiä varjoja, jotka tuntuivat kurottelevan kohti jotakin.

Sarahin teki mieli soittaa ainoalle ihmiselle Kallassa, joka ymmärtäisi. Keskustelu oli käyty unettoman yön keskellä, pehmeän ja turvallisen parivuoteen lakanoiden välissä. Pimeydessä, jossa toinen ei ollut nähnyt toisen kyyneleitä ja toinen ei ollut voinut lukea järkytystä toisen kasvoilta. Tilanteessa, jossa kumpikin oli luottanut henkensä toisen käsiin, luullen, että kaikki se riittäisi pitämään heidät yhdessä loppuelämänsä.
Thomaksen nimi näytti kylmältä puhelimen näytöllä, hyvin etäiseltä muistolta. Vaikka Sarah oli ennenkin pitänyt pelkästään etu- ja sukunimen rakkaansa yhteystietotekstissä, jokin oli silti muuttunut. Se oli tietysti enemmän puhelimen pitäjän tunnetilasta kiinni, vaikka sillä hetkellä ikävä kuristi henkitorvea kipeästi.

Kaikesta huolimatta Sarah ei painanut vihreää kuvaketta, sammutti vain näytön ja painoi otsansa viileää vesilasia vasten.

Muisto oli utuinen, mutta samalla kovin kirkas. Sanat, jotka olivat lausuttu kylmän tunteettomasti, valtavan kokoinen käsi ja viattomuus, joka oli karissut ensimmäisen lyönnin myötä. Maksu virheistä, joihin hän oli kytketty vain verensä puolesta.

Musta nahkasohva narahti hieman Sarahin istuessa. Kaikki tuntui vieraalta, sisustus, josta puuttui naisen kosketus, hajut, joita ei oikeasti ollut juurikaan. Latina ei tuntenut oloaan kotoisaksi siinä asunnossa, sieltä puuttui täydellisyyden rikkova pehmeys, arkisuus. Sarah ei tuntenut asunnon omistajaa, eikä asunto itse antanut Mikestä sen syvempää kuvaa.

Palatessaan takaisin makuuhuoneeseen, nainen mietti hetken, että olisi kerännyt lattialle yllättävän huolettomasti ripotellut vaatteensa ja lähtenyt kotiin. Siellä oli tutut hajut, tutut lakanat ja seinät, jotka eivät murehtineet itkuisista unista.
Hetken Sarah tuijotti kevyesti nousevaa rintakehää, lähes lumoutuen sen tasaisesta liikehdinnästä. Kadehtien unta, joka mahdollisti rauhan.

Patja liikahti vain hieman naisen pujahtaessa takaisin lakanoiden väliin. Olisi helpompi lähteä kotiin aamulla, ei painajainen ollut Miken syytä.

Käsi kietoutui Sarahin ympärille, saaden tämän jännittymään taas hetkeksi. Se kuitenkin auttoi, sillä kaikesta huolimatta brunette lipui uneen vain muutamaa hengenvetoa myöhemmin.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 17.12.19 21:44
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 103
Luettu: 4802

Onko nyt ainoastaan kahvia?

21.11.2019, iltapäivää loungessa
@Sarah R. Mukaan
#sarael

Mikke laittoi Velmun suitset nätisti nippuun ja siitä omalle paikalleen. Treeni orin kanssa oli ollut yllättävän hyvä, mutta kuntosalin ja ratsastuksen jälkeen miestä väsytti. Olihan siinä liikkumista jo kerrakseen ja kunnon ruokailu oli jäänyt tältä päivältä kokonaan välistä. Mies jäi haaveilemaan kunnon kahvikupposesta samalla kun käveli loungeen kaapilleen.

Ratsastussaappaat vaihtuivat ripeästi tennareihin ja sen jälkeen kaappia järjesteltiin vähäsen. Niin kuin joka päivä.

Mikke iski lopulta kaappinsa kiinni ja käveli peremmälle huoneeseen, jossa ei onneksi tähän aikaan ollut työmiehiä. Itse asiassa siellä oli jotain paljon parempaa.

"Sarah!", mies lausahti yllättyen itsekin miten reippaasti nimi tuli. Nainen oli selin Mikkeen, mutta hän olisi tunnistanut tuon takapuolen missä vain.
kirjoittaja Mikke A.
lähetetty 20.11.19 15:31
 
Etsi: Arkisto 2019
Aihe: Onko nyt ainoastaan kahvia?
Vastaukset: 12
Luettu: 249

Sarah Reyes | Effin vuokraaja

Suhdekuviot

Tuttavat ja ystävät:
Mikael Aarnisuo - poikaystävä #sarael
Jesse Aro - tuttava
Vivienne Blankley - tuttava, välttelee
Ellie von Brandt - paras ystävä
Robert Harrington - ystävä, ihastunut (edelleen), yrittää olla olematta #sarbert
Inkeri Johansen - ei tule toimeen (Robertin exä)
Leo Kajaste - kesäyön tuttu (Gabin veli)
Vilja Kuiri - kisa-/viinikaveri
Adelina van Leeuwen - kaveri
Julia Luoti - kaveri
Lauri Merikanto - entinen kakkosvalmentaja, käy ratsastamassa tämän hevosia
Nita Merisalo - kaveri
Jonathan Raynott - ystävä, Patrickin avopuoliso
Thomas Raynott - ex-avopuoliso, tulee vähän jo toimeen vaivaannuttavasti #thorah
Anton Seljavaara - ystävä, yhdenyönheila (ei vaikuttanut ystävyyssuhteeseen) #reyvaara
Amanda Sokka - vastuuvalmentaja, kunnioittaa ja ihailee suuresti
Isabella Sokka - tuttava, ollut sotkuja Thomaksen vuoksi, nykyään jo ihan hyvissä väleissä
Daniel Susineva - kakkosvalmentaja
Metti Säilä - tuttava
Matilda Tammilehto - kaveri

Perhe:
Elisa Reyes "abuela" - isoäiti, välit aavistuksen viileät, mutta ystävälliset
Alberto ja Maria Reyes - vanhemmat, kuolleet 2015
Robert Reyes - isoveli, välit etäiset
Gloria Reyes - isosisko, välit viileät ja etäiset
Patrick Reyes - isoveli, välit tuttavalliset, kinastelevat paljon
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 06.10.19 11:49
 
Etsi: Tallilaisten profiilit
Aihe: Sarah Reyes | Effin vuokraaja
Vastaukset: 6
Luettu: 2020

Takaisin alkuun

Siirry: