More than meets the eye | Sarah R.

06.03.2021
Kirjoitettu yhdessä @Mikke A. kanssa.

BMW:n moottori kävi Auburnin parkkipaikalla, sen jäiset ikkunat sulivat hiljalleen puhaltimien ansiosta. Autossa oli yhä viileää ja Sarah värähti kylmästä. Nainen tuijotti puhelimensa näyttöä, keskustelua johon ei ollut tullut uutta viestiä viikkoon.
"Onnea radalle"
"Samoin"

Sarah huokaisi syvään ja hieroi ohimoitaan. Hän oli kriiseillyt koko alkuviikon - kaivannut ystäviään jotka olivat eläneet omia elämiään lauantain jälkeen ihan normaaliin tapaan. Sarah olisi halunnut eniten puhua Ellielle tai Antonille, vaikka jälkimmäisellä oli luultavasti sydänlasit liian syvällä silmiensä peittona, että olisi voinut olla puolueeton kannanottaja aiheeseen. Elliellä oli kiire töissä ja Sarah tiesi ettei suhdekriisiä ratkottu puolen tunnin facetime-puhelulla. Hän oli jopa miettinyt puhuvansa Jonathanin kanssa, mutta tämän veljen vuoksi Sarah oli sulkenut sen vaihtoehdon heti alkuunsa.

"Ootko kotona?" Sarah naputti viestikenttään ja painoi enter ennen kuin ehti katua. Ihoa kihelmöi, iltatallin aikana juodut kahvikupilliset toivat vain oman teränsä mukaan leikkiin, sormet etsivät epätoivoisesti tekemistä kun hänen viestinsä nurkassa olleet väkäset muuttuivat sinisiksi. Kesti liian kauan, että puhelin värähti viestin merkiksi.
"Olen"

Kylmää, Sarah ajatteli ensin ja ummisti sitten silmänsä, painaen luomia sormillaan niin kovaa että näki tähtiä. Heidän olisi pakko puhua, eikä asiat varmasti ainakaan helpottuisi jos hän vain katoaisi Norjaan ensi viikon lopuksi sanomatta sanaakaan. Vaikka siten Mikke itse oli viime vuonna ratkaissut heidän kriisinsä.

Nähtävästi heillä oli tapana testata toistensa kärsivällisyyttä aina kevään tullen.

Ahdisti ajatellakin, että he olivat olleet yhdessä olematta yhdessä tarpeeksi kauan, että saattoi ajatella heillä olevan jo vuosittaisia tapoja.

"Hyvä"

Sarah kirjoitti vielä, heitti puhelimensa viereiselle penkille ja antoi auton liukua pois tallialueelta. Syteen tai saveen, hän oli ottanut ensimmäisen askeleen.
Ajomatka oli auttamatta liian lyhyt, vaikka nainen oli pysähtynyt antamaan tietä suojatien eteen ja hidastellut joka risteyksessä. Sarah sammutti auton moottorin, vilkaisi vielä itseään taustapeilistä ennen ulos astumista. Kengät narisivat pakkaslumessa naisen astellessa kohti valkoisen kivitalon etuovea. Ovikello soi vaimeasti ja Sarah jäi odottamaan, solmu mahanpohjassaan vain kiristyen joka sekunti enemmän.

Ovikellon ääni tiesi yleensä Mikelle ainoastaan yhtä vierasta. Miestä ei oltu siunattu isolla kaveriporukalla ja se vähäinenkin kaveri oli menetetty kun Mikke oli viettänyt yönsä aikoinaan Matiaksen tyttöystävän kanssa. Tummatukkainen mies osasi odottaa kuka oven takana oli jo ihan aiemmin saadun viestin perusteella, vaikka siinä ei mainittu sanallakaan saapumista paikalle.

Mikke laski kahvikupin marmoripäällysteiselle sohvapöydälle ja käveli reippaasti avaamaan ulko-ovea. Oven ulkopuolella seisoi odotetusti meripihkasilmäinen kaunotar, joka vain vilkaisi Aarnisuota pikaisesti.
"Moi Sarah", Mikke hymyili ja laski naisen ohitseen sisälle. Mies seurasi kuinka nainen riisui päällystakkinsa ja jätti kenkänsä eteiseen.
Sarah ei ollut sanonut siihen mennessä sanaakaan ja mies arveli tietävänsä mitä oli meneillään.

Vaikka naisen teki mieli möläyttää ajatuksensa heti eteisen matolla, hän asteli syvemmälle asuntoon sen enempää lupia kysymättä, mitä normaalistikaan. Sarah tiedosti kyllä kuinka omituista oli käyttäytyä sillä tavoin sillä hetkellä, mutta tarvitsi jotakin tekemistä kootessaan viimeisiä ajatuksiaan. Tuoreen kahvin tuoksu johdatteli naisen keittiöön ja kahvipannun luokse, jossa oli vielä kupillinen odottamassa.

Sarah tiedosti silmäparin itsessään, tiedosti että häneltä odotettiin keskustelun avausta. Tiedosti, että hän itse oli syyllinen heidän sen hetkiseen epätasapainoon.
Nainen istuutui kahvikuppi käsissään sille samaiselle sohvalle, josta Mikke oli hetki sitten noussut ja antoi katseensa vihdoin kohdata sinisten silmien odotuksen. Yritti saada luettua ajatukset niiden takaa, tuloksetta.

"Mun kai pitäisi aloittaa anteeksipyynnöllä, mutta se on vähän hankalaa, kun ei ole oikeasti pahoillaan. Tai olen mä ehkä vähän siitä miten mä toimin, mutta en siitä mitä tapahtui", Sarah hengähti lopulta ja juoksutti sormeaan hiuksissaan, jotka oli letitetty kahdelle hollantilIaiselle letille tallitöiden vuoksi.

Jossain toisessa tilanteessa Mikke ei olisi varmasti tiennyt lainkaan mistä olisi ollut kyse, mutta nyt asia oli melkein ilmiselvä. Olihan miehen omassakin päässä liikkunut vaikka minkälaisia skenaarioita erään illan jälkeen.

Huokaisten Mikke istuutui Sarahin viereen sohvalle. Hän laittoi toisen kätensä lohduttavasti naisen reidelle ja mietti mitä sanoisi. Mikke tiesi mitä iltaa aihe koski, mutta ei tiennyt Sarahin omia ajatuksia. Koskiko tämä nyt Inkeriä vai sen jälkeistä tapahtumarikasta hetkeä?

"Mitä sä haluat pyytää anteeksi?" Miken oli aivan pakko kysyä saadakseen varmuus aiheesta.
"Sitä, että mä toimin ilman että kysyin sulta ensin. Että mä käyttäydyin - ei, olin… no, mustasukkainen", Sarah täsmensi. He olivat kirjoittaneet selvät säännöt tälle suhteelle, Sarah itse oli vaatinut niin ja sitten hän oli käynyt ilman kysymistä toimimaan täysin päinvastoin ja suudellut Mikkeä kesken jatkojuhlien kaikkien nähden.
"Ei varmasti jäänyt keneltäkään auburnlaiselta epäselväksi, että me ei olla vain kavereita", Sarah lisäsi vielä ja yritti päättää mielessään laskisiko oman kätensä Miken käden päälle vai ei. Olisiko ele ollut liian tyttöystävällinen? Halusiko hän käyttäytyä siten? Nainen kallisti kahvikuppia huuliaan vasten lopettaakseen hysteerisen ajatuksenjuoksun päänsä sisällä.

Mikke kuunteli Sarahia ja hänen oli vaikeaa istua siinä ilman, että ilme muuttui sanojen aikana yhtään. Miehen katse oli kuitenkin siirtynyt naisesta lattian tasolle ja kaksikon välille syntyi syvä hiljaisuus Sarahin juodessa kahvia. Lopulta Mikke kuitenkin antoi sinisten silmiensä katsoa taas Sarahia.
"Mä en vaan ymmärrä miksi", Mikke sai sanotuksi. "Sähän halusit meidän järjestelyä alunperinkin."

Mies kyllä ymmärsi Sarahin ajatuksia, koska oli tuntenut itsekin katkeruutta jo siitä, että nainen oli viettänyt aikaansa jouluna Thomaksen kanssa. Sitä Mikke ei vaan kehdannut kertoa. Edes tässä tilanteessa.

Käsi liukui Sarahin reideltä pois ilman sen kummempaa ajatustyötä mieheltä. Miken katse pysyi koko ajan tyynenä, vaikka hänen mielensä ei sitä todellakaan ollut. Ele ei kuitenkaan jäänyt latinalta huomaamatta ja erityisesti sitä seurannut harmituksen tunne kyti selvänä naisen mielessä.
Sarah olisi hyvin voinut syytellä Inkeriä, että sen nimenomaisen vaaleaverikön näkeminen Miken vierellä oli aiheuttanut tunnekuohun. Tai että alkoholi olisi sumentanut hänen arviointikykynsä. Tai sitä miten alkuperäisessä sopumuksessa he eivät flirttailleet toisille toistensa nähden. Se olisi kuitenkin kaikki ollut vain pintaraapaisu syvemmällä olevasta ongelmasta ja ajanut keskustelun aivan väärille urille. Nyt piti käyttäytyä kuin aikuiset.

"Mä tiedän", Sarah huokaisi lopulta ja puri alahuultaan yrittäessään päättää. Hän piti vieressään istuvasta miehestä paljon, liikaa oman päänsä ja historiansa huomioon ottaen, mutta oliko hän todella valmis laittamaan itsensä likoon?

"Olisitko sä mieluummin lähtenyt kotiin Inkerin kanssa?" latina huomasi kysyvänsä ja tajusi pelkäävänsä vastausta heti sen jälkeen. Mikke kuitenkin tiesi tunteensa Sarahia kohtaan ja heti kysymyksen jälkeen hän pyöritti päätänsä.
"En. Jos mä olisin halunnut enemmän sitä niin miksi mä jätin Inkerin yksin ja lähdin sun perään?"

Sitten mies huokaisi, tuumi hetken ja katsoi latinaa syvälle silmiin.
"Mä välitän susta ihan oikeasti ja oli meillä mikä järjestely tahansa niin kyllä mä kaikkien ylitse valitsen aina sut."

Sarahin selkärankaa pitkin valui kylmät väreet, niiden vaikutus tuntui ihan sormenpäissä asti. Jos hän oli ollut siihen asti epävarma tilanteesta - epävarma tunteistaan, Miken sanojen jälkeen se kaikki jännitys ikään kuin vain haihtui pois. Vaikka muisto särkyneistä ja särjetyistä sydämistä painoi Sarahin mielen sopukoissa, tämä ei yhtäkkiä osannut keksiä enää yhtäkään hyvää syytä miksi oli jarrutellut niin kovin kaikkea vastaan jo pitkään.

"Toivoisitko sä jotain muutosta meidän järjestelyihin?" Sarah kysyi antaen katsekontaktin syventyä entisestään. Naisen kahvikupista vapaan käden sormet liukuivat varoen Miken kämmenselälle ja hieman haparoiden haki pitkiä sormia omiensa lomaan. Ele tuntui oudolta, mutta samaan aikaan juuri oikealta, kun heidän suhteensa tuntui muutenkin olevan käännekohdassa sillä hetkellä.

Sarahin ele sai Miken nielaisemaan. Hän katsoi edelleen meripihkasilmiin ja ensimmäinen ajatus oli vain kuinka tämä välitti todella paljon tästä naisesta. Silti Sarahin kysymys sai Miken tuumimaan hetken tätä kaikkea. Mies nosti toisen kätensä sivelemään hellästi naisen kasvoja siirtäen samalla hiussortuvan sivuun. Kosketus oli niin varovainen, että olisi voinut kuvitella naisen menevän rikki kovemmasta kosketuksesta.

"Mä olen toivonut sitä jo jonkun aikaa. Mä kuitenkin kunnioitan sun toivetta jos haluat jatkaa näin.. Tän kaiken jälkeen haluan kuitenkin, että tiedät mun haluavan enemmän. En halua menettää sua kellekään toiselle", Mikke sanoi ja muisteli jälleen Sarahin joulua, jolloin mies oli kuumeisesti joutunut miettimään kuka tai mikä Thomas naiselle oli. Silloin hän oli tiennyt, ettei Sarah ollut kuka tahansa nainen hänelle itselleen.
"Haluaisitko sä jatkaa meidän järjestelyä?"

Miken kosketus oli jättänyt jälkeensä kihelmöivän tunteen ja se sai Sarahin suupielen nykimään hymyn edellä. Tämä laski puolillaan olevan kahvikupin pöydälle ja hivuttautui lähemmäksi miestä. Jatkojen läheltä piti-tilanne oli laittanut latinan miettimään tosissaan kuinka heidän suhteensa oli pysynyt toimivana jo yli vuoden. Että ne alun pelkät fyysiset kipinät olivat pikkuhiljaa levittäytyneet myös henkiselle puolelle. Hän ei ollut vain aikaisemmin uskaltanut myöntää sitä itselleen.
"Mäkin välitän susta tosi paljon", Sarah lopulta vastasi pysähtyen vain pienen matkan päähän toisen kasvoista, antaen vuorostaan omien sormiensa liukua teräväpiirteisillä kasvoilla edessään.

"Ja mä olen saattanut muuttaa mieltäni siitä seurustelu-jutusta, mutta voisin ehkä kaivata vielä vähän suostuttelua", Sarah lisäsi hivuttautuen vielä vähän lähemmäksi houkuttelevia huulia. Sydän hakkasi rintakehässä alati kovenevaa tahtia, kun latina tuijotti syvänsinisiin silmiin ja antoi visusti omaan rasiaansa pakattujen tunteidensa karata hieman raotetun kannen alta. Olo oli paniikin sijan yhtäkkiä mukava ja lämmin.

Mikke katsoi Sarahia ja antoi pienen hymyn ilmestyä väkisinkin omille kasvoilleen. Lähellä oleva nainen oli hyvin vaikea vastustaa ja nopein ottein mies kaatoi Sarahin sohvalle ollen silti edelleen yhtä lähellä latinan pehmeitä huulia.
"Miten paljon neiti kaipaakaan sitä suostuttelua?" Mikke virnisti hieman ennen kuin suuteli naista ilman että jäi odottamaan Sarahin vastausta. Tyytyväinen henkäys karkasi naisen huulilta.

Oliko hänestä todella juuri tullut Aarnisuon tyttöystävä?

17.04.2021

Kaikki oli oikeastaan saanut alkunsa varsin viattomasta instagram kuvasta - juuri siitä, minkä Kallan yllätyspariskunta oli ladannut jo viime viikonloppuna. Sarahia virnistytti väkisin kävellessään pitkänhuiskean blondin vieressä kevätauringon lämmittämiä pikkukylän katuja pitkin. Anton tunnisti omakotitalon, jossa Sarah ei itse ollut käynyt vielä koskaan ja asteli reteästi etuovelle. Sisään mies ei sentään uskaltanut talsia, vaikka epäilemättä ovi oli jätetty lukitsematta siihen aikaan päivästä.
"Oliko niillä Sofia muuten tällä viikolla?" Sarah tajusi kysyä samaan aikaan, kun Antonin rystyset kohtasivat puuoven.
"Mistä mä tiedän?" Anton vastasi näyttäen siltä, että hänkö muka osasi Aron lapsenhoitorutiinit ulkoa?
"No kohta sen näkee. Ainakin niiden autot on pihassa", Sarah naurahti ja molemmat hiljentyivät odottamaan lähestyvien askeleiden muuttumista lukon kolahdukseksi ja saranoiden narinaksi.

"Moi?" Matildan kasvoilta saattoi kerrankin lukea tunnetilan - sen verran hämmentynyt nainen oli.
"Heippa."
"Mooi."
Kaksikko vastasi yhtä aikaa ja katsahtivat toisiaan, kuin keskustellen kumpi aloittaisi kertomaan miksi he seisoivat Jessen ja Matildan kotioven takana kahden muovipussin kera. Hiljaisuus venyi, kunnes Sarah purskahti nauramaan.

"Me tultiin grillaamaan, toivottavasti teillä on nälkä", latina tokaisi vihdoin ja tunkeutui ovea vartioivan Matildan ohitse. Toivottavasti he eivät olleet keskeyttäneet mitään helliä hetkiä, vaikka olohuoneesta kantautui sellainen lapsenomainen kikatus, että tuskinpa. Jos Matilda oli kivikasvoineen näyttänyt yllättyneeltä, Jesse ilmaisi asian ainakin tuplasti vahvempana.

"Moi me tultiin grillaamaan toivottavasti teillä on nälkä", Sarah toisti itseään ja pysähtyi sitten olohuoneen reunalle tuntien pehmeän tömähdyksen selässään. Sokea ystävä oli luonnollisesti seurannut ihan hänen kannoillaan ja yllättyi äkillisestä seisahtumisesta niin kovin, ettei ehtinyt pysäyttää vauhtiaan ajoissa.
"Ei sun nyt ihan syliin tarvi tulla", Sarah nauroi ja seurasi kuinka kevyesti punastunut Anton astui kauemmaksi mutisten anteeksipyyntöä.

Alkujärkytyksen jälkeen Jesse ja Anton lähtivät laittamaan grilliä tulille Sofian (joka todella oli isänsä luona sillä viikolla ja vierasti Antonia ja Sarahia jonkin verran, jälkimmäistä vielä enemmän) kanssa ja Sarah jäi Matildan kanssa valmistelemaan grilliruokia keittiön puolelle.
"En ymmärrä mistä teille tuli mieleen tulla tänne grillaamaan", Matilda puuskahti lopulta, kun Sarah oli vähät välittänyt ystävänsä puhumattomuudesta. Latina oli juonut Antonin kanssa pari tölkillistä olutta kauniin ilman kunniaksi Krouvin terassilla kun molemmat olivat tunteneet ylitsepääsemättömän tarpeen kuumalle makkaralle. Sille ruoalle, ei miesten housuissa olevalle, se keskustelu oli hörötelty jo läpi ennen lähtöä.

"Meille iski nälkä ja muistettiin että te olitte jo avanneet grillikauden. Ajateltiin että teilläkin on nälkä", Sarah vastasi kasatessaan lautasia puiselle tarjoiluastialle.
"Eikä kummallekaan tullut mieleen soittaa tai laittaa viestiä?" Matilda jatkoi keskustelua, jota epäilemättä käytiin sillä hetkellä grillin äärellä.
"No ei, me haluttiin yllättää teidät. Eikö ollut kuitenkin aika kiva yllätys?"
"Entä jos me ei oltaisi oltu kotona?" Matilda vastasi epäilevänä.
“Sitten teillä olisi ollut ruoka valmiina, kun olisitte tulleet”, Sarah päätteli ylpeänä ja lähti sitten kantamaan astioita ja osaa ruuista ulos. Hän ei tiennyt olivatko Jesse ja Matilda kantaneet jo pöydän ja tuoleja ulos, mutta ei todellakaan aikonut syödä sisällä lämpimänä, aurinkoisena kevätpäivänä. Anton varmasti auttaisi Jesseä kantamaan mokomat kalusteet terassille, jos olisi tarve.

Silläkin uhalla, että Sarah ja Anton leimattaisiin päiväjuopoiksi, kaksikko jatkoi olutlinjalla. Eivät he nyt ihan kunnon humalassa olleetkaan - kävelymatkalla kauppakierroksineen oli varmasti poltettu jo suurin osa alkoholista. Jessekin suostui ottamaan tölkillisen, Matilda päätti pysyä vesilinjalla suostuttelusta huolimatta. Grillistä nousi herkullinen tuoksu ja alun kankeuden jälkeen Arot, Tammilehdot ja Näyhötkin alkoivat lämmetä yllätysvierailleen ja keskustelu lennähti nopeasti hevosaiheisiin.

“Joko Salli on varsonut?” Sarah kysyi, muistaen yhtäkkiä kuulleensa joskus Jessen tamman tiineydestä. Hänellä ei ollut lainkaan hajua oliko se viime vuonna, mutta Jessen ilme ei muuttunut mitenkään oudoksi, joten kysymys saattoi olla ihan ajankohtainen.
“Ei vielä”, mies vastasi kertoen sitten odottavansa varsaa kyllä innolla.
“Toivottavasti siitä ei tule samanlaista, kuin Effin tokasta varsasta. Vaikka Unto osaa olla aivan tosi ihana, suurimmaksi osaksi se on ihan hiton rasittava. Musta tuntuu, että siinä on enemmän petoa, kuin hevosta”, Sarah totesi huvittuneena. Nytkin käsivartta koristi yksi kellertäväksi muuttunut mustelma, kun hän oli kävellyt ajattelematta orin kaulan ali harjauksessa.

Joku ulkopuolinen olisi varmasti voinut luulla, että siinä kaksi pariskuntaa vietti aikaa takapihalla grillin ääressä, eikä olisi varmaankaan ollut kovin kaukana todellisuudesta. Vaikka Sarah tätä nykyä olikin ihan parisuhteessa, hän huomasi hyvin usein jakavansa asioitaan Seljikselle. Antonista oli tullut vähän kuin uusi Jonny, sillä entinen tallimestari viihtyi yhä enemmän kotona avomiehensä kanssa. Miestä ei näkynyt myöskään tallilla kovinkaan usein ja Sarah oli vähän huomaamattaan siirtänyt avautumistarpeensa yleisemmin läsnä olevaan Antoniin. Mikke sai vähän kuin kiillotetun osuuden kaikesta - ei sitä kuraisen maastolenkin jälkeen oluelle kaipaavaa naista, vaan sen viinilasillisen äärellä viihtyvän suihkunraikkaan version.

“Kutsuisin teidät yksille Krouviin, mutta ette te taida päästä”, Sarah hymähti heidän tehdessä lähtöä Antonin kanssa.
“Joo ei, meillä on koti-ilta saunoineen päivineen tiedossa”, Matilda vastasi eikä näyttänyt tippaakaan tyytymättömältä iltansa suunnitelmiin. Sarah ajatteli, että ilman vauvaa siinä olisi ihan hyvä ilta hänenkin mielestään.
“Mekin ehkä kyllä mennään saunaan. Tai sitten sammutaan olohuoneeseen, aika näyttää”, Sarah nauroi ja tökkäsi Antonia kylkeen.
“Tolla asenteella lähden kyllä kotiin mieluummin”, Anton tokaisi.
“Nössö”, Sarah voivotteli työntäessään vaaleaverikköä ulos edellään.
“Itse olet”, Anton vastasi ja ovi heidän perässään sulkeutui kolahtaen.

“Ne on ihan kuin vanha pariskunta”, Matilda totesi Jesselle käännyttyään katsomaan tätä ja Sofiaa.
“Niin on”, Jesse myötäili naurahtaen.

28.06.2021
Kirjoitettu yhdessä @Thomas R. kanssa.

Puhelimen ääni tunkeutui levottoman unen läpi, Sarahin oli pakko tuijottaa hämärää kattoa hetken aikaa saadakseen kiinni todellisuudesta.
"Sarah", nainen ynähti tuntemattomalle numerolle ja vilkaisi kelloa - se oli neljä aamuyöstä.
"Hei neiti, anteeksi häiriö", vanhempi miesääni aloitti puhelun ja hyvin pian latina oli jo eteisessä pujottamassa kenkiä jalkaansa. Rappukäytävä oli hiljainen ja hissin tulossa kesti pienen ikuisuuden. Juhannuksen kestänyt ryyppäysputki (ei sitä oikein muuksikaan voinut sanoa) Antonin kanssa oli saanut olon jokseenkin huteraksi ja humala taisi edelleen olla vahvasti läsnä.

"Olen todella pahoillani, en tiennyt mitä muutakaan tehdä. Olitte hänen hätäyhteyshenkilö, sain numeronne hänen puhelimestaan."
Sarah katsahti taksin takapenkillä röhnöttävää kehoa ja huokaisi syvään.
"Kiitos, teit ihan oikein. Voin maksaa hänen matkansa", Sarah sanoi ja kaivoi puhelimensa taskustaan. Mobilepayn kautta siirretyt eurot toivat eteen seuraavan ongelman - kuinka raahata 80 kiloa velttoa lihaa rappukäytävään, hissiin ja vielä siitä kotioven taakse? Taksikuski astui taaemmaksi eikä tehnyt elettäkään auttaakseen Sarahia kun tämä kumartui takapenkille ja veti ensin miehen kunnolla istumaan. Kevyt ravistelu ei tuottanut tulosta, mutta hieman aggressiivisempi heiluttelu ja poskella käynyt kämmenselkä saivat potilaan virkoamaan edes vähän.
"Huomenta. Pääsetkö ylös?" Sarah kysyi naurahtaen ja tarkkaili tuttuja silmiä edessään.
Virne levisi Thomaksen huulille.
"Am I in heaven?" nuori kysyi katsoessaan tuttuja silmiä, jotka promillemäärä oli saanut näkymään tuplana. Enempää ei britti ehtinyt sanoa, kun tunsi varman otteen käsivarressaan, joka repi häntä ulos mustasta Audista.

Sarah sai todella ponnistella saadakseen itseään pidemmän miehen sisälle. Hississä toinen painautui nojaamaan vielä enemmän naista vasten, puristaen tämän itsensä ja hissin metallisen seinän väliin. Sarah yritti olla ajattelematta hengitystä niskassaan tai kylkiluita puristavia käsiä ympärillään kovinkaan paljoa. Muuten he eivät ainakaan kävelisi lyhyttä matkaa hissiltä asunnolle.

Lyyhistyen pehmeälle sohvalle, Thomas sulki jälleen silmänsä ja hekotti kevyesti.
"The fuck are you doing here?" Mies ei keksinyt yhtäkään hyvää syytä sille, miksi latina oli hänen asunnollaan.
"Apparently paying your taxi", Sarah hymähti huvittuneena, istuen itsekin sohvalle melko voimattomana. Viikonloppu vaati selvästi veronsa ja lyhyeksi jääneet yöunet eivät varsinaisesti auttaneet asiaa. Latina mietti olisiko hänen aika hankkia itselleen kahden makuuhuoneen asunto, sillä yökyläilijöitä tuntui riittävän.
"Did you have a fun evening?" Sarah kysyi kääntäen kasvonsa Thomasta kohti. Nainen saattoi olla vieläkin hieman humalassa illan jäljiltä.
"Hell yeah! Sami ate five moths for a shot of vodka, even tho' he would've gotten the booze anyways", Thomas sopersi ja hieroi käsillään kasvojaan. Laskiessaan kätensä vatsansa päälle, kostea kangas sai miehen avaamaan silmänsä. Tumman t-paidan helma sekä farkkujen etumus sen alla olivat märät. Muistikuva yöllisestä vesisodasta vyöryi miehen mieleen. Housujen taskusta löytyi palanen lähes läpinäkyvää lateksia.
"And we had a fight with water filled condoms. It wasn't like any of us could've used them in any other way", naurunpuuska pääsi karkaamaan Thomaksen suusta ja tämä käänsi katseensa Sarahiin. "I know for a fact, you would've loved it."
"Oh my God", Sarah pudisti päätään huvittuneena. Hän oli jo unohtanut miten viihdyttävää seuraa humalainen Thomas oli.

Nuori kumartui eteenpäin ja humalaisen silmä-käsikoordinaation turvin yritti saada märän paidan yltään, sotkeutuen kuitenkin käsivarsiinsa.
"Little help here?"
"Hey, I'm not your mot… okay, fine. Just stay still and raise your arms", Sarah huokaisi huvittuneena ja pyöräytti silmiään. Hän nousi ylös ja tarttui paitamyttyyn, jonka Thomas oli pyörittänyt lyhyessä hetkessä tiukkaan solmuun. Vaatekappale ei antanut hevillä periksi ja Sarah alkoi jo miettiä keittiösaksien hakemista, kun kostea paita yhtäkkiä antoi periksi ja horjahdutti naisen vaarallisen oloisesti kohti lasista sohvapöytää. Viime hetkellä nainen sai tasapainonsa pidettyä ja katsahti edessään istuvaa paidatonta eksäänsä, yrittäen olla katsomatta selkeästi piirtyviä lihasten muotoja.
"You alright?" Sarah kysyi naurahtaen ja puristi kosteaa paitaa sormiensa välissä yrittäen rauhoittaa hakkaavan sydämensä, joka ei ollut saanut muistiota nykyisestä parisuhdestatuksesta.
"I'm always wine. Fine I mean", Thomas sanoi ja hieroi taas kasvojaan. Humalatila ei tuntunut antavan periksi seuraavien minuuttien aikana, joten kaiken näkyminen kahtena piti vain kestää. Sekä silmien kiinni pitämistä tulisi välttää, ellei haluaisi kokea miltä Suomen Tivolin High Voltage tuntui jokaisella kerralla näkökentän ollessa pimeänä.

Hiljalleen ymmärrys siitä, ettei Thomas ollutkaan omassa kodissaan löi vasten tämän humalaista näköä. Mies vilkaisi naista vieressään, joka piteli rutistusotteessa miehen paitaa.
"You know that's going to leave wrinkles", Thomas toinen kulma koholla virnuillen sanoi latinalle. Nuori huomasi myös lyhyet vilkaisut yläkroppaansa ja virne levisi.
"We both know how gorgeus I am. No need to be so secretive."

Sarah havahtui tuijotuksestaan, vilkaisi kädessään olevaa kangasmyttyä, Thomasta ja taas paitaa, kunnes lopulta heitti kostean vaatekappaleen omistajansa kasvoja kohti.
"I wasn't looking", nainen väitti ja hieraisi kasvojaan turhautuneena siitä, että humalainen Thomas oli tajunnut hänen katsovan ja vielä huomauttanut asiasta.
"But if you're really that sharp still, maybe I should call you another taxi to take you home?" Sarah ehdotti, vaikka ei todellisuudessa ollut päästämässä Thomasta enää sohvalta mihinkään. Nukkukoot humalansa siinä pois.
"You also have a piece of condom still on your chest, just so you know", Sarah huomautti vielä huvittuneempaan äänensävyyn ja pakotti itsensä hakemaan kaksi lasillista vettä keittiön puolelta.
Thomas laski katseensa rinnalleen ja huomasi vaivaisen sormenpään kokoisen palasen ihollaan, otti sen sormiensa väliin ja neppasi kohti Sarahia tämän palatessa lasien kanssa.
"Something to remember me by." Surullinen katse välähti Thomaksen silmissä ja nuori oli varma, että nainen oli myös nähnyt sen. Thomas heilautti kuitenkin kättään ilmassa ja vaihtoi nopeasti aihetta.
"So, I'll get the bed and you sleep on the couch?"
"No", Sarah vastasi nopeasti.
"We both get the bed?" Huvittuneisuus täytti britin mielen ja manifestoitui nauruna, jota Thomas ei itsekään ollut kuullut vähään aikaan. Ennen kuin Thomas antoi Sarahille mahdollisuutta vastata, mies pudisti päätään ja otti vesilasin pöydältä ja tyhjensi sen yhdellä kulauksella.
"Just keep guessing", Sarah naurahti, ilon läikähtäen perhosen siipien värinänä rintakehässään kuullessaan Thomaksen nauravan niin rennosti. Siitä oli tovi, kun nainen oli viimeksi kuullut sen.

"Alright, let's get you sleeping young man, you - and I - have a long day of headache waiting in the morning. But you really do need to get those pants off too, I don't want you to ruin my couch" Sarah kytki sisäisen äitihahmonsa päälle ja ojensi Thomakselle tyynyn ja ohuen peiton, jotka oli jääneet Antonin jäljiltä odottamaan kaappiin siirtymistä. Haukotus karkasi itse äitihahmonkin huulilta, vaikka tosiasiassa naisen ajatukset olivat sillä hetkellä vähiten nukkumaanmenossa. Sitä ajatusta Sarah ei kuitenkaan aikonut näyttää ulospäin, sillä olihan hänellä poikaystävä, jonka olinpaikasta ei ollut sillä hetkellä kylläkään tietoinen.
"Did you know I was coming to crash here or did you have a nightly visitors earlier?" Thomas vilkaisi Sarahia ja tämän sohvalle heittämiä petivaatteita. Kipu vihlaisi Thomaksen rintaa. Vaikkei kaksikko ollutkaan enää pitänyt kummemmin yhteyttä toisiinsa, Thomas oli pitänyt yllä toivoa siitä, ettei Sarah olisi löytänyt miestä vierelleen. Mutta puoli vuotta takaperin käyty kohtaaminen tallin tuttavuuden kanssa oli varjostanut Thomaksen ajatuksia. Olivatkohan he enää tekemisissä?
"No, I had a friend over this weekend", Sarah vastasi totuudenmukaisesti, mutta ei aikonut selventää asiaa sen enempää. Anton ei ollut mikään sellainen yövieras, jos unohdettiin, että mies oli perjantaina herännyt alasti Sarahin vierestä. Mutta se nyt oli ihan vain väärinkäsitys Antonin puolelta.

Mies kampesi itsensä sohvalta ylös ja haroi nopeasti hiuspehkoaan, ennen kuin sivuutti kivun ja kaipauksen, vilkaisi Sarahia, housujensa sepalusta ja otti askeleen kohti naista.
"I'm afraid I'm way too fucked up to do this without your help, sweety", mies virnisti ja katsoi jälleen latinaa edessään. Jos Sarah lähtisi leikkiin mukaan, britillä voisi olla vielä mahdollisuus voittaa naisen sydän itselleen. Jos ei… Sitten ei.
"Seriously, Thomas?" Sarah nauroi, mutta tajusi samalla miten paljon sormet halusivat jatkaa leikkiä. Ja keuhkot. Ja sydän. Olo oli yhtäkkiä hatarampi, mitä hetki sitten ja syy siihen seisoi takkuisen hiuspehkon kanssa naisen edessä, ilman paitaa ja kohta ilman housuja.

"I do kinda think you wouldn't want me to be another of your drunken mistakes, mister", Sarah huomautti loppujen lopuksi saatuaan hillittyä sen idiootin sisällään, joka halusi palavasti kuroa heidän välisen matkan umpeen ja upottaa sormensa Thomaksen sotkuisiin hiuksiin. Siinä menisi ihan selkeä raja hiekassa parisuhteen pettämisessä, jos hän alkaisi availemaan toisen miehen sepalusta keskellä yötä.
"We both know I have made a huge mistake in the past, and it has nothing to do with sleeping with you." Thomas ei uskaltanut irroittaa katsettaan naisesta. Kuitenkin se, ettei Sarah ollut paennut paikalta takoi lisää toivoa Thomaksen rintaan. Toisaalta, latina ei ole ikinä ollut luovuttavaa tai pakenevaa tyyppiä. Ja sitä Thomas rakasti toisessa. Tätä hän ei kuitenkaan voisi sanoa ääneen vaikka kuinka halusi. Mies ei halunnut maalata piruja seinille tai kokeilla onneaan enempää.
"Well, if either of us wants to get some sleep, I guess we should…", sanat eivät suostuneet lähteä Thomaksen suusta. Nuori ei halunnut yön loppuvan ihan vielä. Toinen varovainen askel Sarahia kohti tuntui maailman pelottavimmalta, mutta silti luontevimmalta asialta.

Sarah seurasi tapahtumaa utuisen verhon takaa, joka lamaannutti elintoiminnot sydäntä lukuunottamatta, sillä se halkaisisi pian naisen rintakehän auki. Latina oli aivan varma, että Thomas näkisi sen raivoisan liikkeen hänen ihollaan.
"...go to sleep. Yeah", Sarah henkäisi voimattomasti ja mietti miten kauan Thomas Raynott tulisi olemaan hänen kryptoniittinsä. Meripihkaiset silmät tuijottivat tuttuja silmiä, näki niissä vieläkin yksityiskohdat, jotka olivat kauan sitten tulleet tutuiksi.
"I need to go pee", Sarah keksi mieleensä ensimmäisenä tulleen syyn liikkua, mutta jalat eivät totelleet vieläkään. Thomas katsoi naista, joka ei kuitenkaan liikkunut kylpyhuoneen suntaan.
"Are you waiting for me to offer some help or…?" virne levisi miehen huulille ja Thomas saattoi kuulla Sarahin pidättävän hengitystään. Kaksikon väliin mahtui tällä hetkellä muutama sunnuntaihesari, mutta silti välimatka tuntui liian pitkältä. Thomas vastusti kiusausta koskettaa brunettea ja yritti keksiä jotain muuta tekemistä käsilleen. Rikkomatta katsekontaktiaan hän avasi sepaluksensa ja työnsi farkut nilkkoihinsa. Sarahin ilme ei näyttänyt värähtävän milliäkään, muttei myöskään naisen katse britin silmistä.
"Are you sure you're done with me? For good?"

Se oli melkein kuin suoraan kohtaus Kauniista ja Rohkeista.

No. Sarah tiesi, ettei voinut sanoa sitä ääneen. Ei vain voinut. Hänen luonteenlujuutta ei oltu ikinä vielä testattu niin kovin, kuin sillä hetkellä. Nainen saattoi tuntea Thomaksen ruumiinlämmön ihollaan - miten helposti ja vaivatta hän olisi vain voinut nojata muutaman sentin eteenpäin ja koskettaa toista.

"Mierda", Sarah kuitenkin sanoi ääneen, työnsi Thomaksen kohti sohvatyynyjä ja sen sijaan, että olisi mennyt itse perässä, pakeni vessaan lukiten oven takanaan. Oli vaikea hengittää ja hän joutui haukkomaan henkeään saadakseen keuhkonsa pakotettua toimimaan. Kirosanalitanja juoksi naisen kielenpäällä kun tämä kumartui altaan ylle ja kastoi kasvonsa jääkylmällä vedellä. Se tuntui melkein kiehuvan pelkästä kosketuksesta herkkää ihoa vasten.
Koputus kylpyhuoneen oveen kuulosti ihan liian äänekkäältä Thomaksen korvissa.
"Sarah, honey, I'm sorry. I didn't mean to upset you…", ääni oli vaimea, mutta mies oli varma että toinen kuulisi sen veden kohinan yli. Thomas ei tiennyt, mikä oli enää sallittua ja mikä ei. Oliko hän kuitenkin ylittänyt jonkin näkymättömän rajan, jota ei olisi saanut missään nimessä ylittää?
"Please, open the door. I don't want to leave things like this."

Hiljaisuus venyi venymistään, eikä miehellä ollut enää mitään hajua, miten päin olla tai mitä sanoa. Oliko kuitenkin ollut virhe antaa puhelin taksikuskille ja ohjeistaa soittamaan sillä noutaja määränpäässä. Thomas oli uskonut miehen soittavan veljelleen. Toisin kävi.
"I can go if you want."
Kylpyhuoneen ovi aukesi ja huomattavasti hillitymmän oloinen Sarah paljastui sen takaa. Nainen katsoi Thomaksen silmiä, tiesi tarkkaan tunteet niiden takana.
"It's okay. Let's just go to sleep now, we're both just too drunk to do anything smart." Sarah oli löytänyt vessareissunsa aikana vähän lisää rippeitä itsehillinnästään.
"What if I don't want to do anything smart?" Thomas kysyi, nojaten vessan oviaukkoon pelkissä boksereissaan. Sarah piti huolen siitä, että hänen katseensa ei laskenut toisen solisluita alemmaksi. Siinä kohtaa olisi ollut täydellinen hetki mainita Mikestä, mutta Sarah ei saanut sanoja suustaan.

"I…" nainen aloitti, nielaisi yrittäen kostuttaa kuivunutta kurkkuaan. Ei sen pitänyt olla näin vaikeaa. "I wish it was that easy. I really do."
Sarah piti kiinni kynsin ja hampain siitä järjen äänestä, jonka ääni oli hädin tuskin kuultavissa. "Good night, encantador", Sarah hymyili väsyneesti.
Thomas katsoi naisen kävelevän ohitseen makuuhuoneeseensa ja pettymys valtasi miehen mielen. Olisiko tilanne erilainen, jos Thomas olisi tehnyt tai sanonut jotain eritavalla? Makuuhuoneen oven sulkeutuminen sulki myös Thomaksen ulos Sarahin elämästä. Tai ainakin siltä se tuntui sillä hetkellä.

Mies rakensi itselleen vaatimattomampaakin vaatimattomamman pedin sohvalle ja joi loput nesteet vesilasistaan. Mies vilkasi makuuhuoneen ovea ja lopulta asteli sen taakse, koputti siihen ja  raotti ovea hieman.
"I love you. Even when you don't want me to. I won't give up fighting for you. Not until you say so."
Sarah, joka oli juuri pohtinut kuuluiko hänen ilmoittaa poikaystävälleen yövieraastaan, makasi pimeydessä käsi suunsa edessä täysin liikkumatta. Hän saattoi kuulla veren kohisevan suonissaan, tiesi ettei ne sanat tulisi ikinä tuntumaan samalta kenenkään muun sanomana. Mitä hän olisikaan antanut, että olisi kyennyt pyytämään toista lopettamaan hänen puolestaan taistelemisen ja siirtymään eteenpäin. Hän oli yrittänyt jo niin kauan, ettei enää tiennyt kuinka saada mies ymmärtämään, että oli hänen omaksi parhaakseen jos hän vain unohtaisi yhden typerän Sarah Reyesin edes olleen elämässään. Oman särkyneen sydämensä nainen kykeni kantamaan suurimmaksi osaksi aikaa, mutta britin sydämen hän halusi olevan taas ehjä.
Thomas lähti, varmasti luullen Sarahin nukkuvan ja vasta sitten nainen saattoi hengittää jälleen. Pimeyden keskellä hän ei erottanut edes oven ääriviivoja huoneen toisessa päässä. Ääni hiljaisuuden keskellä oli kuiskaustakin heikompi, "I love you too."

Lopulta Sarah ei laittanut Mikelle viestiä, yrittäen myydä ajatuksen itselleen, ettei Thomaksen yökyläily ollut sen isompi asia kuin Antonin tai Ellien. Hän oli Miken kanssa parisuhteessa eikä toistaisi virhettään uudelleen, ei vaikka houkutus oli tällä kertaa vähintään miljoona kertaa suurempi.

13.07.2021

Kotiin palaaminen tuntui aina yhtä hyvältä. Paitsi nyt paikka, johon Sarah oli palaamassa ei ollut hänen kotinsa - se kävi varsin selväksi, kun etuovella nainen painoi ovikelloa avainten etsimisen sijasta.
Kai Antonin hylkääminen Norjaan oli jollakin tavoin saanut Sarahin tuntemaan kaipuuta tutun katon alle, tutun ihmisen lähelle. Anton oli ollut niin sydämistynyt kisamatkalle lähtiessä, kun Sonia oli jättänyt kertomatta olleensa Suomessa Seppeleessä kilpailemassa ja mies oli ollut varma, ettei norjalaiskaunotar enää jaksanut hänen seuraansa. Sarah oli yrittänyt kertoa ystävälleen, ettei Sonian kaltaiset naiset niin vain sanomatta kyllästyneet Antonin kaltaisiin miehiin, mutta minkäs hän todellisuudessa tiesi. Asiat olivat onneksi kuitenkin olleet juurikin niin tyhjän paisuttelua, mitä latina oli arvellutkin ja lempi loiskui kaksikon välillä jo saapumispäivänä. Siitäkin huolimatta, että Anton oli vannonut punkkaavansa Auburnin rekassa koko kisaviikonlopun ajan.

Kun Sarah oli työntänyt ystävänsä rekan kyydistä (ei nyt ihan vauhdissa mutta silti) heidän lähtiessä kotimatkalle, nainen oli tuntenut piston sydämessään. Se oli valehtelematta ensimmäinen kerta, kun hän tajusi ikävöivänsä pehmeitä lakanoita ihoaan vasten ja tasaista, tuttua hengitystä vierellään. Se oli tunne, jonka Sarah tiesi olevan sallittu itselleen, mutta joka sai kuitenkin olon tuntemaan hieman huonoksi. Se tunne oli tullut tutuksi paljon suuremmassa mittakaavassa menneinä vuosina. Oliko hänellä sittenkään oikeutta tuntea niin toistakin miestä kohtaan ja tarkoittiko se automaattisesti, että jotain enemmänkin oli tuloillaan? Ajatus oli saanut ikävän tunteen kiertymään henkitorven ympärille, mutta onneksi se oli hälventynyt pitkän ajomatkan aikana.

"Hei", tervehdys lausuttiin hymyn saattelemana. Mahanpohjassa kutitteli lupaavasti, se tunne oli ainakin tuttu ja äärimmäisen toivottu.
"Hei", Mikke vastasi ja näytti hänkin ilahtuvan ovensa taakse ilmestyneestä naisesta. Tummaverikkö joutui kumartamaan hieman, antoi kätensä eksyä Sarahin alaselälle painaessaan suudelman tämän huulille. Kevyeksi tervehdykseksi tarkoitettu suudelma syventyi tunteiden ottaessa vallan ja kuulumisten vaihto vaihtui aavistuksen väkivaltaiseksi vetoketjujen ja nappien availuksi. Sarah tunsi eteisen kaapin selkäänsä vasten, kaapin metallinen vedin uppoutui ikävästi selkärankaan, mutta kipu sai vain tummiin hiuksiin uponneet sormet puristamaan hieman kovempaa. Musta putkikassi valui olkapäältä lattialle tömähtäen raskaasti mennessään ja pariskunta meinasi kompastua siihen hapuillessaan sokkona makuuhuonetta kohti. Mikke nosti Sarahin kevyesti syliinsä, hoitaen suunnistamisen heidän kummankin puolesta ja antaen naiselle hetken enemmän aikaa juoksuttaa sormiaan lämpöä hohkaavalla selän iholla.

Siinä hetkessä Sarahin tai Miken elämässä ei ollut enää muita ihmisiä, oli vain he kaksi ja se hetki. Sitä erityisesti latina tunnusti kaivanneensa.


Sarah hengitti syvään kosteaa yöilmaa. Kaikkialla oli hiljaista, linnut eivät visertäneet eikä mistään kuulunut liikenteen ääniä. Kesäyön aurinko oli kadonnut kauaksi metsän taakse, mutta se valaisi taivaan punaisen ja oranssin sävyillä pitäen suojaisan takapihan yksityiskohtineen näkyvillä. Puutarha oli paljas - vain muutama puu ja syrjemmässä oleva helppohoitoinen kukkapenkki rikkoivat robottiruohonleikkurin jäljiltä säntillisen lyhyen ruohikkomaiseman. Tuntui tarpeelliselta varastaa se hetki itselleen, kääriytyneenä untuvaisen pehmeään peittoon ja varpaat kosteaa nurmea vasten leväten. Sarah mietti miten usein oli istunut siinä samaisessa paikassa, joka ei edes kuulunut hänelle.

"Hei", ääni havahdutti naisen ajatuksistaan. Meripihkaiset silmät kohosivat tummanpuhuvasta metsiköstä ja siirtyivät katsomaan tulijaa. Sinisten silmien välissä oli tuskin havaittavissa oleva ryppy, mutta Sarah pystyi vain miettimään oliko Aarnisuo ikinä ennen kävellyt takapihallaan pelkissä boksereissa ja peittoon kääriytyneenä. Näky sai ujon hymyn nousemaan latinan suupieleen.
"Hei", tämä tervehti takaisin. Norjan kilpailureissun aiheuttama jännite oli purettu vain hetkiä aiemmin jättäen jälkeensä vain kaksi ihmistä, jotka olivat enimmissä määrin muukalaisia toisilleen. Siten heidän suhteensa näyttäytyi maailmalle ja siten Sarah tiesi pysyvänsä tunteidensa puolesta niskan päällä.

"Eikö sua palele?" Mikke kysyi pysähtyen naisen vierelle, pitäen omat paljaat varpaansa tarkasti pation puolella.
"Ei. Istutko?" Sarah ehdotti ja sai ensireaktiona vain entistä syvemmän rypyn muodostumaan tummien kulmakarvojen välille. Mikke ei kuitenkaan laittanut vastaan, vaan istui Sarahin vierelle, kyseenalaistamatta esitettyä pyyntöä. Sarah nojasi lähemmäksi pitkää miestä, tunsi pian käsivarret ympärillään ja lämpimän kehon kylkeään vasten. Naisen pää siirtyi lähemmäksi, nojautui toisen solisluuta vasten ja jäi siihen vain olemaan. Hän oli aina pitänyt Miken käyttämästä tuoksusta ja veti sitä keuhkoihinsa tunnustellen herättäisikö se minkäänlaisia tuntemuksia mielessään.

"Onpa hiljaista", Mikke sanoi saaden Sarahin mumahtamaan. Sormet eksyivät toisen kylkiluille, mutta ei samalla tavalla kiusoitellen, kuin hetki sitten.
"Kiitos, että olet siinä", Sarah lausui, nielaisten palan kurkustaan, jonka ikävä toista ihmistä kohtaan oli nostanut sinne. Mikke liikahti hieman hänen vierellään, Sarah ei halunnut tietää oliko se kiusallisuudesta vaiko kiitollisuudesta.
"Tietenkin", mies kuitenkin sanoi ääneen ja kumartui lähemmäksi, antaen keuhkonsa täyttyä Sarahin käyttämän shampoon makeudesta. Pitkät sormet juoksivat hitaasti naisen hiusten lomassa saaden niiden omistajankin hengähtämään syvään.

Ehkä heidän oli kuitenkin hyvä olla siinä, piilossa maailman katseilta? Ihan vain toistensa seurassa.
Ehkä se voisi vielä riittää jonain päivänä.

Eihän sydämen ikävä voinut kestää ikuisesti?

23.10.2021 - osa 1

Patrick oli valinnut Murronmaan tyylitietoisimman sekä prameimman ravintolan, mitä Jonathan oli pelännytkin. Sarahia valinta oli miellyttänyt, sillä latinan kaapista löytyi sata ja yksi sopivaa mekkoa tämän kaltaisiin tilaisuuksiin. Jonathan oli vaatinut Patrickia kutsumaan myös muun perheensä, mukaan lukien edelleen Australiassa asuvan siskonsa ja vastahakoisena toinen oli lopulta suostunut. Thomas sen sijaan oli ilmoittanut tulevansa vasta ryyppäjäisiin. Töissä kuulemma oli kiire. Jonathan ei ollut täysin uskonut kommenttiin, muttei halunnut tapella veljensä kanssa.

Jonathanin tummansininen pikkutakki oli Patrickin valitsema, tietenkin, eikä miehen tyylitaju ollut pettänyt tälläkään kertaa. Britti tunsi itsensä ihan siniveriseksi näin hienoissa tamineissa ja oli lähes säikähtänyt omaa peilikuvaansa kotona ennen lähtöä.

Sarah oli pohtinut omalta osaltaan illan rientoihin lähtemistä aivan liian kauan. Nainen oli tietenkin ollut tulossa, siitä ei ollut kysymystäkään, mutta osallistuisiko yksin vai ei - pohdinta oli aiheuttanut melkein harmaita hiuksia. Sarah oli lopulta rohkaistunut ja kysynyt Mikeltä lähtisikö tämä perhepäivälliselle, odottanut pikemminkin miehen kieltäytyvän kohteliaasti kuin antavan myötävän vastauksen.

Siinä he kuitenkin istuivat, taksin takapenkillä juhlavaatteissaan ja aivan uudenlainen jännitys asettui naisen mahan pohjalle. Meripihkaiset silmät tuijottivat peltomaisemia näkemättä mitään, sormet tumman kuparin sävyisen mekon reunaa näpertäen. Hän ei ollut virallisesti esitellyt perheelleen poikaystäviään, Thomasta lukuunottamatta ja tänään myös Thomas olisi paikalla, tai niin Sarah ainakin oletti. Mikelle nainen ei ollut vieläkään kertonut eksästään, eikä eksälleen oikeastaan Mikestä sen puolin.

Mikke huomasi Sarahin katseen katoavan jonnekin kaukaisuuteen ja laski kämmenensä toisen reidelle.
"Hei, onko sulla jotain mielessä?" mies kysyi, sillä harvoin Sarah vaikutti niin poissaolevalta kun oltiin juhliin menossa. "Onko kaikki okei?"

Sinisilmäinen tuhlaripoika haki naisen katsetta ja huomaamatta painoi kättään tiiviimmin tämän mekkoa vasten. Mikke oli nähnyt Patrickia ja Jonathania vain muutamia kertoja tallin ulkopuolella, jonka takia piti itseään juhliin aavistuksen ulkopuolisena. Sarahin kysyessä häntä aiemmin mukaan, oli hän totta kai suostunut, vaikka muu seura vähän epäilyttikin omalla tavallaan. Tyytyväinen nainen tarkoitti tyytyväistä miestä ja Mikke ei halunnut pilata heidän suhdettaan jättäytymällä kaikesta pois.

Taksi kaarsi ravintolan eteen ennen kuin Sarah ehti vastata Miken kysymyksiin. Ennen kuin kumpikaan ehtisi sanoa tai ajatella mitään, Jonathan repäisi apukuskin puolelta takaoven auki ja virnisti sen sisällä istuville ihmisille.
“Heeeeeei”, britti sanoi ja kuin sydämet silmissään katsoi Sarahia. Sitten Mikaelia. Mikael? Oliko Patrick sanonut siskolleen hän + avec? Nähtävästi? Noh, itsepähän kaksikko maksaisivat ruokansa, toivottavasti. “Tää olis ollu todella noloo, jos siinä istuis ihan jotku muut ku te”, Jonathan naurahti ja astui syrjään oven vierestä pitäen sitä auki.


Sarah oli tietenkin laittanut parastaan, siitä ei ollut epäilystäkään ja myös Mikael oli onnistunut asuvalinnassaan; casual, niin kuin pitkin.
“Patrcik on sisällä ottamassa meidän pöytää jo vastaan. Elisa ja sun siskos on kans siellä”, mies jatkoi ja huomasi Sarahin jännittyneisyyden. Mikael taasen näytti siltä, että oli juuri paskonut housuunsa ja jännitti, huomaisiko kukaan. “Älä huoli, one-who-must-not-be-named ei oo paikalla.”
"En tiedä ketä niistä odotan vähiten näkeväni", Sarah hymähti ja tarttui sitten Mikkeä kädestä kiinni, hakien eleestä voimaa kävellä perheensä eteen miesystävänsä kanssa. Rohkaiseva hymy ei ehkä vakuuttanut ketään, mutta Sarah yritti parhaansa.
"Pyydän jo nyt anteeksi mun perheen puolesta", Sarah huomautti, vaikka muisti kyllä oman mielipiteensä Miken veljestä varsin selkeästi ja seurasi Jonathania sitten suoraan suden suuhun.

Mikke ei edes tiennyt miksi nämä juhlat jännittivät häntä ylipäätänsä niin paljon. Hitto vie hänhän oli koko elämänsä tottunut kiertelemään kaikenlaisissa kissanristiäisissä ja edes Sarah ei ollut hänelle enää vieras. Kaikesta huolimatta Mikke oli taitamaton mitä tuli sosiaalisiin tilanteisiin ja nytkin hän lähes raahautui Sarahin otteessa sisälle, vaikka siis oli itse lupautunut tähän.

"Ei tarvii pyydellä", perhe se taisi olla pahin myös Mikellä itsellään.


Sarah onnistui siirtämään puheenaiheen lähes taukoamatta tuoreeseen kihlapariin aina, kun abuela yritti ottaa Mikkeä kuulusteluun. Tämä oli kuitenkin joutunut jo piinapenkkiin jouluna, kun heidän suhteensa ei ollut vielä ollut niinkään parisuhde, vaan jokin ihan muu suhde. Gloria nautti tilanteesta selvästi kaikkein eniten, mutta oli pysynyt epäilyttävän kohteliaana punaisessa, varsin antavassa mekossaan viiniä siemaillen. Tarjoilijat olivat tuoneet onneksi ruokajuomat nopeasti pöytään.
"Eikö sulla Jonathan ollut se herkullisen näköinen pikkuvelikin? Missäs sä sitä piilottelet?" Gloria näpäytti lopulta, kun keskustelu oli kääntynyt liiaksi hääsuunnitteluun ja muihin "tylsiin" puheenaiheisiin. Jonathan oli vetää kuplivat väärään kurkkuun ja siltä kuulosti myös Sarah pöydän toisella puolella.
“Jos se piilottelu ois musta kii, oisin lähettäny sen Albaniaan aika päiviä sitten”, Jonathan naurahti ja potkaisi kevyesti Patrickia jalkaan pöydän alla. Mies saisi auttaa kihlattunsa pois tästä kuopasta mahdollisimman nopeasti, mutta aussi pysyi hiljaa. “Se on kai töissä as we speak”, britti jatkoi ja otti uuden suullisen shampanjaa. Olisiko Jonathanin pitänyt kirjoittaa iltaa varten jonkinlaiset cheat sheetit, jos puheenaiheet alkaisivat loppumaan tai keskustelu kääntyisi kaikkien odotusten mukaisesti Thomakseen?

“Mikke-”, Jonathan aloitti, mutta aivot löivät tyhjää. Mistä tämä voisi mitenkään aloittaa keskustelua miehen kanssa? Ainoa yhteinen asia, jonka britti keksi, oli hevoset ja suuri prosenttiosuus pöydästä ei siihen harrastukseen kuulunut. “-Sarah ei oo tainnu kertaakaan mainita miten te oikein päädyitte laittaa hynttyyt yhteen.” Samalla sekunnilla Jonathan tiesi saavansa Sarahilta pataan, mutta sen sijaan se olikin Patrick. Miehen älähdys kertoi Sarahin potkaisseen väärää jalkaa.

Mikke nielaisi juomaansa väärään kurkkuun Jonathanin kysymyksen myötä. Mies joutui hetken yskimään, vaikka salaa toivoikin kuolevansa siihen paikkaan ja päätti sitten vetäistä ruokajuomansa lähestulkoon kerralla alas. Anova katse vilkaisi meripihkasilmäistä naista, mutta ahdistuneen oloinen vastakatse kertoi, että mies oli nyt omillaan.

"Tuota.. hmm..", Mikke yritti tuumailla. "Vaikea sanoa tarkkaan. Kaipa se vain kun tallilla jakaa niin monessa asiassa samat mielenkiinnon kohteet niin oli vain helppo lähteä tutustumaan. Pikkuhiljaa siitä sitten.."
Jos Sarah oli joskus ollut kiitollinen Mikelle, se ei ollut mitään verrattuna tähän hetkeen. Kiusalliset tapahtumat Krouvissa elivät polttavan tarkkoina yhä naisen mielessä, mutta tämä Miken maalaama kuva oli paljon helpomman tuntuinen versio.
"Jokos täällä ollaan valmiita tilaamaan?" tarjoilijan kysymys katkaisi täydellisesti kiusallisen hetken. Sarah piti huolen jälleen tarjoilijan lähtiessä siirtää puheenaiheet kepeimmille laitumille.


Ruokailu alkoi suht kiusallisissa merkeissä, mutta muutamien lasillisten jälkeen juttu alkoi sujua paremmin ja pian puhuttiinkin ihan jostain muusta kuin hevosista, kihlajaisista, häistä taikka kunkin parisuhteesta. Elisa päivitteli jonkin maan menoa sodan ja sekasorron keskellä, mutta Jonathan tuskin pääsi juttuun messiin. Mies oli ollut liian keskittynyt Lyylin muuttoon ja uuden hevosen kotiuttamiseen, että kaikki ulkomaan uutiset olivat menneet täysin ohi. Vasta kun Gloria heitti jonkin epäasiallisen kommentin jälkiruoasta, Jonathan havahtui kunnolla tilanteeseen ja vilkuili pöytää; lähes jokainen oli saanut syötyä ja Sarah ehti jo mainita laskun pyytämisen. Jonathan vilkaisi Patrickia ja yritti saada tämän ilmeestä selvää, oliko tämä mennyt lupaamaan koko illallisen heidän piikkiin? Tietenkin oli, mutta herrasmiehenä britin kihlattu maksoi laskun, kuiskutti Jonathanille pervon kommentin luonnossa maksamisesta ja painoi pusun tämän poskelle.

After partyt olivat paikallisessa kuppilassa ja koko ravintolan seurue meinasi osallistua, paitsi Elisa. Sarah veljensä kanssa saattoi vanhemman rouvan taksiin ja katsoi, että tämä pääsisi oikeaan osoitteeseen.
“Nyt loppu juominen ja aletaan ryyppää”, Jonathan naurahti ja toivoi seuraavien tuntien juomiskelun vähän rentouttavan tilannetta.
“Congratulations, brother”, Thomaksen ääni kuului britin selän takaa ja läimäys keskelle selkää lähes karkoitti kaiken ilman Jonathanin keuhkoista.
“Kiitos kiitos, I guess”, mies vastasi. Thomas kohteliaana tervehti Gloriaa (pilke silmäkulmassaan, tietenkin) ja kääntyi Mikaelin puoleen kysymysmerkin muotoisena.

Mikke muisti Thomaksen viime joululta. Silloinkin tunnelma oli ollut varsin jäätävä ja nytkin nähdessään hänet tämä puri hampaitaan hieman yhteen. Hän ei tiennyt täsmälleen mitä Sarahin ja Thomaksen välillä oli ollut, mutta Mikke muisti naisen viipyilevät katseet miehessä silloin aikoinaan. Ihan jo sen takia Mikke tiesi, ettei heistä kahdesta tulisi koskaan kavereita. Ainakin näin hän ajatteli. Nyt hän vain nyökkäsi miehelle tervehdykseksi pienen hymyn kera ja meni samalla suojelevasti lähemmäs meripihkasilmäistä kaunotarta. Suojelun kohteena oleva Sarah tunsi melkein irtautuvansa kehostaan, tai ainakin toivoi niin tapahtuvan. Jo muutenkin syksyn myötä sisuskaluja painanut ahdistuneisuus tuntui vain korostuvan sillä hetkellä. Salaa mielessään nainen oli jo ehtinyt toivoa, ettei kyseistä tilannetta välttämättä syntyisikään sinä iltana, mutta toiveet olivat kaikuneet kuuroille korville.

Kuinkas muutenkaan.

Miken käsi laskeutui Sarahin lantiolle, varsin maltillisessa mielessä, mutta ele tuntui naisesta silti samalta kuin toinen olisi repinyt hänen vaatteensa pois ja ottanut hänet siinä kadulla muiden edessä. Sarah keskittyi olemaan paikallaan, ettei olisi värähtänytkään syyllisyyden alla.
"Mennään sitten ihmiset, mulla on jano", Patrick oli lopulta se, joka pyyhkäisi hirviön hetkellisesti maton alle ja työnsi edeltään Jonathania, joka melkein törmäsi Thomakseen pakottaen tämän kävelemään heidän haluamaansa suuntaan. Gloria sipsutti korkokenkineen Thomaksen vierelle ja Sarah jäi Miken kanssa seurueen viimeisiksi. Nainen hengähti pinnallisesti ja kietoi sitten sormensa Miken sormien lomaan. Eikä saanut vieläkään sanaakaan suustaan ulos.

“I don’t like where this is going”, Jonathan kuiskasi Patrickin korvaan seurueen astuessa kapakan ovista sisään. Jännittyneisyyttä olisi voinut leikata veitsellä.
“Just keep your cool, pomme.” Jonathan huokaisi syvään kihlattunsa sanojen myötä ja rukoili kaikkia Jumalia, että ilta menisi hyvin tästä eteenpäin.
“Tequilaa, koko poppoolle”, Thomas sanoi päästessään tiskille. “Mä tarjoon”, mies lisäsi nähdessään Jonathanin kauhistuneen ilmeen. Gloria sen sijaan taisi juonia mielessään vaikka ja minkälaista, jos nuoremmalta Raynottilta kysyttäisiin.
“Nope, I don’t like that”, Jonathan jatkoi aikaisempaa kommenttiaan Patrickille ja näytti kauhistuneelta. Hieman viipyillen mies kuitenkin tarttui veljensä ojentamaan lasiin muiden juhlijoiden esimerkkiä seuraten.
Thomas sen sijaan oli valmiina kaaokseen. Eikä miestä kiinnostanut kuka hurrikaanin silmään joutuisi, sillä tänään hän ei jaksanut välittää mistään. Sarahin näkeminen ei ollut yllätys, mutta mieskarkki tämän käsipuolessa ei ollut kuulunut miehen suunnitelmiin. Tämän illan piti olla reconciliation. Niimpä Thomas tilasi toisen kierroksen.

Miken illan suunnitelma oli ollut pysyä hiljaa Sarahin vierellä tai takana ja selvitä illasta ilman turhia sosiaalisia kontakteja. Thomas oli kuitenkin tullut paikalle ikään kuin villinä korttina ja jostain kumman syystä Mikaelin teki mieli tehdä tuttavuutta tämän hurmurimiehen kanssa. Hieman epäillen tämä irtaantui Sarahista ja käveli pitkin askelin Thomaksen viereen tiskille.
"Kerta sitä noin auliisti tarjotaan muille niin ehkäpä minä lupaudun tarjoamaan seuraavan kierroksen", Mikke naurahti kylmänviileästi ja ojensi jopa kättään Thomaksen suuntaan. "Me ei ollakaan vielä esittäydytty kunnolla. Mikke Aarnisuo."

23.10.2021 - osa 2

Nuori Raynott häkeltyi ja oli mennä täysin lukkoon, kunnes sai otteen itsestään, keräsi ajatuksensa ja tarttui ojennettuun käteen.
“Thomas Raynott, pleasure”, nuori vastasi vaikkei se todellisuudessaan mikään pleasure ollutkaan. Mutta pitihän sitä vähän näyttää omistavansa käytöstapoja ja samalla nuoleskella vieraiden ihmisten pers-.
“Thomas on mun nuorempi veli ja on hienosti myöhässä”, Jonathan lisäsi veljensä selän takaa keskeyttäen Thomaksen ajatuksen. Patrick kuitenkin repäisi rakkaan kihlattunsa pois selkeästi räjähdysherkästä tilanteesta ja Thomas kiitteli tätä mielessään.
“Still going strong?” Thomas kysyi ja katsoi arvioiden Mikaelia ja Sarahia, joka oli löytänyt tiensä viinojen luokse, yrittäen selvästi valita millä niistä pääsisi nopeiten tukevaan humalaan.

Mikke katsoi Sarahia hymyillen ja katsoi Thomasta aavistuksen voitontahtoisesti. Oli kaksikolla millainen tausta tahansa niin Sarah oli nyt hänen.
"Joo. Mikäpä tässä, elämä on yllätyksiä täynnä", Mikke ei olisi uskonut pääsevänsä enää mihinkään oikeaan suhteeseen Siljan, Dannin ja Mimmin jälkeen, mutta siinä hän nyt vain oli!

"Miten sä tunnet Sarahin?" Mikke päätti kysyä, sillä se olikin ollut pohjimmainen ajatus mennä juttelemaan miehelle. "Huomaan hänestä, että tunnette, mutta sinusta en ole oikein kuullut." Totta kai Mikke aavisteli jotain, mutta hän halusi tietää kaiken suoraan.
Samalla Aarnisuo tilasi uuden kierroksen shotteja kaikille.
Thomas odotti saavansa shotin käteensä, kurkusta alas ja polttamaan sisuskalujaan ennen kuin vastasi kysymykseen, joka nosti enemmän muistoja pintaan kuin oli sallittua.
“Me seurusteltiin, asuttiin jopa yhessä”, Thomas sanoi, tilasi vielä yhden Vodka-paukun, huitaisi sen tuulensuojiin ja jatkoi sitten, “kosinkin vielä.”

Jonathan kuuli tämän kaiken keskustelun menevän eteenpäin ja helvetin nopeasti yritti päästä kohti täystuhoa. Patrickin ote käsivarressa kuitenkin esti menemästä väliin ja Jonathanin oli pakko antaa asian olla. Sitä paitsi, ei se hänelle kuulunut, vaikka kiinnostikin enemmän kuin kihlattunsa ja Glorian puheet uudesta sohvamallistosta ja verhotangoista, tai jostain.

Mikke kuunteli Thomaksen sanoja hieman yllättyneenä, mutta myös aavistuksen närkästyneenä. Tiesihän hän, että heillä oli ollut jotain taustaa, mutta näin isoa uutista mies ei ollut kuitenkaan odottanut. Aarnisuo tilasi uuden shotin ja joi sen alas. Kasvoilta oikein paistoi hetkellisesti vittuuntuneisuus, mutta sen jälkeen Mikke muuttui kylmemmäksi. Pieni ivallinen virne tuli mustatukkaisen kasvoille kun hän päätti todeta:

"No sepä meni paskasti."
“Toivottavasti sulla on parempi onni”, Thomas vastasi, väläytti Mikaelille ivailevan hymyn ja tilasi itselleen pintin olutta. “Or not.”


Parin shottilasillisen rohkaisemana Sarah lähestyi räjähdysherkkää tapahtumaa varovaisin askelin. Hän ei ollut kuullut sanaakaan miesten välisestä keskustelusta, mutta ainakaan nyrkit eivät olleet heiluneet ja se jos jokin tuntui jo voitolta. Latina yritti miettiä millä tavoin lähestyisi mieskaksikkoa, muttei ollut keksinyt vastausta vielä siihen mennessä, kun pysähtyi lopulta Miken viereen ja näki vilahduksen Thomaksen huulille nousseesta hymystä. Se ei ollut kovin imarteleva.
Naisen katse siirtyi miehestä toiseen, yritti päätellä oliko kissa nostettu jo pöydälle vaiko ei.

Mikke huomasi meripihkasilmäisen tulleen paikalle samalla kun hän itse katsoi Thomasta paheksuen.
"Noh... tulevaisuudesta ei voi tietää, mutta ainakaan sä et voi enää tehdä näin.."
Aarnisuo käännähti Sarahin suuntaan ja suuteli tätä himokkaasti hetken huulille. Shotit alkoivat selkeästi jo hieman vaikuttamaan ja ilta ei ollut ainakaan menossa rauhallisempaan suuntaan. Mikke katsoi Sarahia silmiin ja hymyili hieman.

Sarah sen sijaan ei hymyillyt. Ei, koska nainen tunsi kuolevansa sillä hetkellä. Asiat, jotka liittyivät jollain tapaa Thomakseen olivat edelleen varsin arkoja Sarahin elämässä ja juuri nyt, vaikkakin jo hieman humalassa, nainen tiedosti varsin hyvin että häntä ei oltu suudeltu pelkästä kosketuksen tarpeesta. Siitäkin huolimatta latinan ihoa kihelmöi, samaan tapaan mitä se oli tehnyt heidän melkein jäädessä kiinni suutelemassa loungessa muutamaan otteeseen ennen suhteensa julki tuomista.

Ennen, kun tilanne ehti lopulta räjähtää suuntaan jos toiseen, Thomaksen vierelle ilmestyi pitkät hiukset heilahtaen tulenpunainen paholainen. Myrkyllinen hymy naisen huulilla tuntui pistelevän kaiken jännityksenkin lävitse.
"Thomas, tanssitaanko?" Gloria kysyi laskien kätensä häikäilemättömästi toisen kaulan ja solisluun taitteeseen.
“Yes, let’s”, Thomas vastasi Sarahin vanhemman siskon ehdotukseen, varoittamatta veti naisen huulet kiinni omiinsa ja vei kätensä tämän takamukselle. Irroittaessaan otteensa naisen huulista, Thomas kääntyi vielä nopeasti Sarahin ja Mikaelin puoleen ja kertoi elämänsä suurimman valheen tähän mennessä.
“And Michael, why would I want to do that?” Thomaksen huulilla kävi viekas hymy ja mies piti huolen siitä, ettei suru sen takana näkynyt läpi, ainakaan Mikaelille. Enempää odottamatta mies ohjasi Glorian kämmen tämän alaselällä kohti tanssilattiaa ja sulki mielestään kivuliaan kohtauksen nimeltä Sarah ja Mikael.


Jonathan näki kaksikon poistumisen ja repäisi otteensa irti Patrickin kädestä.
“Be right back, honey”, mies sanoi, muttei uskonut kihlattunsa kuulleen tätä. Britti asteli suoraan Sarahin ja tämän miesystävän luo, otti Sarahia kiinni käsivarresta ja veti tämän sivumpaan kohti ulko-ovea.
“What the actual fuck?”

Sarah oli juuri aikeissa pyytää anteeksi Mikeltä, selittää mikä oli motiivi Thomaksen käytöksen takana, kun Jonathan kiskaisi hänet kauemmaksi melkein katkoen piikkikorot jalkojensa alla. Ne selvisivät kuitenkin koettelemuksestaan ja tasapainokin löytyi pienen haparoinnin jälkeen. Nainen ei ollut ehtinyt edes tajuamaan kuinka hänen siskonsa oli varsin oksettavasti hyökännyt Thomaksen kimppuun.
"Mitä sä mulle kiroat, sun veljesi tässä skitsoaa? Eikö ole parempi, että se näkee Miken nyt eikä sitten häissä vasta?" Sarah älähti, eikä suostunut katsomaan toisiaan hinkkaavaa paria tanssilattialla. Helvetin Gloria.
"Sä tiedät miten arkana Thomas edelleen susta on. Yllätyin et saavuit Mikaelin kanssa, that's all", Jonathan vastasi. Aarnisuon ilmaantuminen oli ollut aikamoinen yllätys vanhemmalle veljistä, joten nuorempi oli varmasti vielä enemmän disoriented Mikaelin läsnäolosta, varsinkin Sarahin seuralaisena.
"All I'm asking, keep it subtle, yes?" Jonathan vielä pyysi ja katsoi anoen ystäväänsä, ennen kuin päästi tämän otteestaan ja palasi oman miehensä luo syvään huokaisten.

Sarahin teki mieli nauraa ja huomauttaa miten subtle Thomas oli sillä hetkellä. Irvistys naisen kasvoilla vaihtui neutraalimpaan ilmeeseen, kun nainen siirtyi takaisin poikaystävänsä luokse. Pitäen tietenkin huolen siitä, ettei vilkaissutkaan entistään kohden.
"Mikke", Sarah aloitti ja veti syvään henkeä, "mä olen pahoillani."
Miten hän selittäisi tilanteen miehelle ilman, että repisi omia arpiaan enempää auki?


Aarnisuo oli seurannut tyttöystävänsä katoamista Jonathanin matkaan, mutta toisaalta se pieni yksin oleminen teki miehelle hyvää. Se rauhoitti hermoja edes vähäsen. Silti se pieni mustasukkaisuus oli jäänyt Miken takaraivoon muhimaan.
"Mikset sä kertonut mulle koskaan?" Mikke huokaisi miettimättä itse naisen tarkoitusperiä sen enempää. "Olisitko sä edes koskaan kertonut, että Thomas oli aika isokin juttu sulle?"
Sarah nielaisi.
"En mä… tiedä. Se vaan - no, on aihepiiri, mihin en kamalan mielelläni uppoudu. Tai siis, eihän me olla muutenkaan puhuttu niistä", Sarah lopulta vastasi juoksuttaen sormiaan hiustensa lomassa. Ne tuntuivat takkuisilta kihartamisen ja hiuslakan jäljiltä. Naisen katse vaelsi kuin kutsuttuna Gloriaan ja Thomakseen, sisko näytti juuri kuiskivan jotain miehen korvaan. Sarah ei voinut olla irvistämättä ajatellessaan mitä sanoja heidän välillään vaihdettiin. Nyt, kun latina oli saanu katseensa kohdistettua kaksikkoon, sen irroittaminen tuntui lähes mahdottomalta.

Aarnisuo napsautti sormiaan kuin herätykseksi, sillä huomasi minne meripihkasilmän katse vei.
"Et oo tosissas.." Mikke huokaisi jälleen, mutta ilme pehmeni hiukan. "Sano ees rehellisesti mulle nyt heti onko sulla vielä tunteita sitä kohtaan kun se tuntuu tällä hetkellä ainakin kiinnostavammalta kuin minä."
Mies haroi hiuksiaan, pyöritteli päätään ja katsoi sitten haikeasti Sarahia -naista, jota hän rakasti niin paljon. Mitä kaikkea kaunottaren päässä liikkui?

Sarah sai vihdoin katseensa irti, Thomas oli vahingossa katsonut heitä kohden Miken napsauttaessa sormiaan eikä yhteyden katkaiseminen käynyt mitenkään helposti. Sarah luuli tietävänsä mitä Thomas halusi hänelle sanoa, mutta seuratessaan tämän liikehdintää siskoaan vasten oli vaikea tietää halusiko tämä vain vaihtaa siskosta toiseen. Tämän vuoksi latina ei myöskään sisäistänyt Miken sanoja ihan kokonaan.
"Ei tietenkään ole", Sarah huomautti, sillä olihan Mikke tietenkin kiinnostavampi, kuin Thomas. Tai ainakin piti olla.
"Mä en nyt oikein ymmärrä mikä tässä on niin iso asia; mä olen täällä sun kanssasi. Pyysin sut tänne, en Thomasta. Mistä hitosta mä tiedän, ettei sulla ole ihan samanlaisia salaisuuksia? Pahempia vielä? Niin, mä en ole udellut niistä ihan yhtä lailla, kun sä et ole udellut mun salaisuuksiani. Suonet anteeksi jos käyn onnittelemassa veljeäni ja sen kihlattua", Sarahin puolustusmekanismit starttasivat nousevan humalan siivittäminä ja nainen työnsi Miken pois tieltään ja lähti Patrickia ja Jonathania kohden.

Mikke nielaisi, sillä tiesi omaavansa salaisuuden mitä ei ollut kenellekään oikeastaan kertonut ja hetken ajan mies meinasi tyytyä epämääräiseen kohtaloonsa, jossa Thomas jäisi vainoamaan ainakin ajatustasolla hänen ja Sarahin elämää. Pieni ajatus (varmaan ihan shottien takia) päätti miehen pään sisällä kuitenkin toisin ja Aarnisuo nappasi naisen ranteesta kiinni. Ei kovaa, mutta niin, että se pysäytti Sarahin edes hetkeksi.
"Sarah, mua ei kiinnosta muut salaisuudet kuin sellaiset, jotka vievät huomiosi pois musta. En mäkään tuijota muita naisia kun sä oot mun vieressä.."
Sarah nykäisi ranteensa vapaaksi, tuntien kuinka veri kiehui suoniensa sisällä, sydämen pumpatessa sitä vain kiihtyvällä tahdilla eteenpäin. Nainen joutui laskemaan viiteen, jottei olisi lastannut Mikelle täyslaidallista tekstiä, jota mies ei lopulta oikeasti edes ansainnut. Tilanne oli kärjistynyt monen eri muuttujan kautta, mutta Sarahin oli sillä hetkellä vaikea muistaa kuka oli siinä kaikkein eniten syyllinen.

"Kerro sitten rehellisesti - miten sä itse reagoisit, jos näkisit sun eksän hinkkaamassa itseään sun omaa veljeä vasten? Näetkö sä edes mitä Gloria tekee sen kanssa? Olitko sä tässä, kun ne suuteli mun naaman edessä ennen, kun ne lähti tanssimaan? Mä lupaan, että samassa tilanteessa mä en todellakaan alkaisi kyseenalaistamaan mitä meidän parisuhteessa tapahtuu." Sarah melkein sähisi. Ne kriittiset viisi sekuntia oli saanut naisen kohdistamaan kuohunnan aavistuksen ymmärrettävämpään perspektiiviin, mutta ei ollut saanut vielä vietyä veitsenteriä sanojen keskeltä. Totuudenmukaisemmin hän olisi kertonut kuinka mustasukkaisuus repi järjen hivenet mielessään ja kuinka naisen olisi tehnyt mieli marssia siltä seisomalta tanssivan kaksikon väliin ja muistuttaa Thomasta millaisilla tunteilla britti sillä hetkellä leikki.


Mikael oli hetken hiljaa ja katsoi Sarahia epäröiden. Hän ei tykännyt siitä, että heillä oli erimielisyyksiä ja vieläpä tällaisesta asiasta. Mikke ei halunnut syyllistää Sarahia mitenkään tai varsinkaan turhaan, mutta miehen oli vaikea jättää tätä asiaa roikkumaan.
"Mua ei yksinkertaisesti kiinnostaisi", sinisilmäinen vastasi totuudenmukaisesti. "Eksät saa tehdä hitto vie mitä ikinä haluavatkaan ja mun aikuinen veli samoten - ne ei mulle kuulu." Toki tässä oli sekin juju mukana, ettei Mikkeä kiinnostanut muutenkaan hänen veljensä tekemiset. Matias oli nykyään hänelle vain ilmaa ja se tuskin tulisi muuttumaan mihinkään suuntaan. Jos Silja olisi mennyt hänen luokseen niin Mikke olisi lähinnä nauranut.
"Miksi sua kiinnostaa niin paljon niiden tekemiset. Eikö mun seura riitä?"
Viimeinen lause kuulosti jo melkein anovalta.

Sarah tuijotti poikaystäväänsä aavistuksen epäuskoisena, unohtaen toden totta siksi hetkeksi jopa huonon olonsa aiheuttajat tanssilattialla. Naisen mielessä kävi ajatus, jota häpesi välittömästi. Silti, hän mietti miten siitä itsevarmasta adoniksesta oli yhtäkkiä muuttunut oikea pikkupoika yhdessä hujauksessa.
Sarah huokaisi syvään, sai hädin tuskin pysäytettyä silmänsä pyörähtämässä kuopissaan ja hieroi otsaansa.
"No ehkä mun ei pitäisi välittää, mutta selvästi meillä on sitten eri ajatusmaailmat kummallakin. Mutta se, että mä välitän muistakin ihmisistä ei ole pois sulta. Sä olet edelleenkin se, kenet mä valitsin. Ja toivottavasti myös se, jonka viereen mä saan nukahtaa yöksi, ellet sä halua nyt lähteä sitten yksin kotiin? Mä ainakin tarvitsen lisää juotavaa." Sarah huokaisi uudelleen ja siirtyi metrin päässä olevalle tiskille odottamaan baarimikkoa, katsahtaen sitten odottavasti Mikkeä. Hän ei todellakaan tiennyt oliko tummaverikkö saanut lopulta tarpeekseen menneisyyteensä takertuvasta tyttöystävästään.

Mikke kuitenkin huokaisten kääntyi myös baaritiskille.
"Iltahan on vasta alussa."
Sitä mies ei tiennyt, että tulisiko aihe vielä joskus puheeksi, mutta nyt Aarnisuo kaipasi todellakin alkoholia.

24.12.2021

Imuri kaatui kovaäänisesti puulattiaa vasten, sitä seurasi sekalainen liuta kirosanoja kolmella eri kielellä ja imuri saatettiin takaisin säilytyspaikkaansa eteisen kaappiin. Sarah katsoi asuntoaan, joka kiilsi lattiasta kattoon, yrittää löytää sieltä vielä edes yhtä pölypalloa siivottavakseen, mutta sellaista ei löytynyt. Jopa isolehtiset viherkasvit oli pyyhitty pölyistä ja astianpesukoneessa ei ollut edes yhtä likaista lusikkaa odottamassa tiskausta.
Sarah istui turhautuneena sohvalle, viipyi siinä ehkä sen viisi sekuntia ja ponnahti takaisin jaloilleen. Kello oli vasta yhdeksän aamulla ja aurinko yritti parhaansa mukaan tuoda edes muutaman tunnin valoa pohjoisen kansalle. Sarah vilkaisi kännykkäänsä ja suoristi toisella kädellään sohvan käsinojalla lepäävän viltin viikattua kulmaa.

Olisi ollut helppo astella porraskäytävään sukkineen ja hiipiä yhden kerroksen alemmas, kuten nainen oli etenkin viime aikoina tehnyt, mutta Anton oli viettämässä joulua äitinsä luona sillä hetkellä. Hetken ajan Sarah ajatteli että olisi voinut mainostaa ystävälleen ilmaista siivouspalvelua vain siksi, että saisi itselleen jotain muuta ajateltavaa, mutta sekään ei auttaisi juuri tähän hetkeen.
Latina joi lasillisen vettä, tiskasi lasin ja laittoi sen kuivumaan tiskikaappiin.

Yksinäisyys, se tunne hiipi jälleen ihan varkain naisen mieleen. Sarah avasi viestiketjun, jossa oli Miken nimi ja tuijotti viestejä. Oli omituista kuinka miehestä eroaminen ei ollut herättänyt lainkaan katkeruutta tai vihaa. Se oli tehnyt hänen olostaan vain tyhjän ja surullisen. Yksinäisen. Siis vielä enemmän, mitä se oli ollut ennen kun Mikke oli lähtenyt Belgiaan seuraamaan unelmiaan.
Kyyneleet saapuivat, ihan kuten Sarah oli odottanutkin erehtyessään avaamaan viestiketjun. Ne olivat jo tuttu vieras tässä uudessa yksinäisessä arjessa.

Sarah tiesi, ettei ollut rakastunut Mikkeen samalla tavalla, kuin Thomakseen. Hän ei tiennyt johtuiko se siitä, ettei ollut antanut itselleen milliäkään periksi siinä asiassa vai siitä, ettei heidän välinen suhteensa ollut polttanut niin sietämättömän kuumasti. Sarah oli kuitenkin hyvää vauhtia ollut rakastumassa, sillä jos koko suhde olisi pohjustunut vain hyvään seksiin ja seuraan, ei hänestä nyt tuntuisi näin kamalalta. Ikävä kaiversi sisuskaluja, mutta oli myös helpottavaa tiedostaa se, ettei kipu ollut lainkaan niin elintoimintoja lamaannuttavaa, mitä se oli ollut Thomaksesta eroamisen jälkeen.

Sarahin kyyneleiden sumentama katse eksyi olohuoneen alkoholihyllylle. Se oli vaatinut säännöllistä täyttöä viime aikoina ja nainen oli kerran jos toisenkin miettinyt olikohan siitä muodostumassa oikeasti ongelma. Pitäisikö hänen alkaa tutustumaan AA-kerhojen tarjontaan? Ne varmasti rakastaisivat häntä, erityisesti kun hän kertoisi työskentelevänsä baarissa.

Puhelin kilahti, Sarah avasi veljensä lähettämän viestin.
Mihin aikaan ootte menossa abuelalle?

Sarah irvisti. Hän ei ollut varsinaisesti ollut kertonut perheelleen uudistuneesta parisuhdestatuksestaan. Ajatus perheillallisesta kaikkien kuulusteltavana ei houkuttanut.
En oo joulua kotona, sori, Sarah valehteli ja heitti puhelimensa jonnekin sohvatyynyjen väliin. Nyt pitäisi vain toivoa, ettei Jonathan olisi menossa tallille samaan aikaan, kuin hän. Ehkä sammuttaja varmuuden vuoksi vielä valot asunnosta.


Auburnissa oli hiljaista, suurin osa ihmisistä oli joulun vietossa kodeissaan tai sukulaisillaan. Pihavalot ja joulutunnelmaa nostattavat koristevalot olivat ainoa valonlähde pihalla, parkkipaikalla oli vain Sarahin ja jouluaatoksi joutuneen lomittajan autot. Latina askelsi melkein hiipien tammatalliin, joka tuoksui kotoisasti hevosilta ja heiniltä. Sarah pujahti Effin karsinaan ja upotti kasvonsa sen valko-mustan harjan sekaan.

”Mitä sä teet?”

Sarah pelästyi melkein puoli kuoliaaksi ja niin teki Effikin. Tamma syöksyi karsinan takaseinälle ja puhisi siellä.
”Mitä helvettiä sä säikyttelet hevosia täällä?” Sarah sähähti vielä enemmän säikähtäneen näköiseltä lomittajalta.
”Mä vain…” tyttö raukka koitti puolustautua, mutta aivan turhaan.
”Painu takaisin töihin ennen kun soitan Sokille”, Sarah jatkoi saaden vaaleaverikön säntäämään karsinalta ulko-ovia kohti.
”Äläkä juokse tallissa!” latina huudahti lomittajan perään vihaisesti.

Hiljaisuuden laskeuduttua talliin Sarah yritti lähestyä Effiä saadakseen uudelleen kiinni melkein saavutetusta rentoudesta, mutta virittynyt hevonen ei päästänyt häntä lähelleen.
”Helvetti”, Sarah huokaisi ja poistui karsinasta. Hänellä ei ollut sillä hetkellä kärsivällisyyttä rauhoittaa tammaa takaisin levolliseen mielentilaan.

Sarah istui autoonsa, tietämättä itsekään mihin ajaisi sen seuraavaksi. Hän ei halunnut kotiin, missä seinät kaatuivat päälle. Hän ei halunnut abuelan lukse, jossa kysymyksistä ei tulisi loppua. Hän ei voinut mennä ystäviensä luokse, sillä jokainen oli viettämässä joulua perheidensä luona. Baarit eivät olleet tänään auki, jopa Kallan räkälänä tunnettu Kippis oli pyhän vuoksi suljettu.

Mitä teki ihminen, joka ei halunnut olla kenenkään seurassa, mutta ei myöskään yksin?

Sarahilla ei ollut hajuakaan.

31.12.2021-1.1.2022

Jos joku olisi ajanut Sarahin pään yli hevosrekalla, se luultavasti olisi sattunut vähemmän kuin olo sillä hetkellä. Nainen ynähti epämiellyttävän olon myötä ja yritti varovasti avata silmiään. Makuuhuoneessa oli hämärää, vaikka ulkona luultavasti oltiin jo pitkällä uuden vuoden ja uuden päivän puolella. Eilinen lumisade tuskin oli loppunut vieläkään ja siksi makuuhuoneen ikkunaverhojen välistä ei ainakaan siivilöitynyt mikään romanttinen auringonsäde.

Silmäluomet antoivat vihdoin periksi, samaan aikaan myös kehon tuntoaistit alkoivat palautua vähitellen uomiinsa. Sarah tajusi raskaan tunteen rintakehässään johtuvan henkisen ja fyysisen huonon olon lisäksi siitä, että hän ei nukkunut sängyssään yksin.

Eikä oikeastaan nukkunut edes omassa sängyssään.

Sarah ei uskaltanut liikuttaa päätään kahdestakin syystä. Ensinnäkin, sen kaltainen liike olisi varmasti siinä vaiheessa heräämisprosessia saanut oksennuksen nousemaan suuhun ja päänsäryn pahenemaan vielä kiduttavammaksi. Toiseksi siksi, ettei halunnut herättää ihmistä joka hengitti edelleen varsin rauhalliseen tahtiin toisella puolella sänkyä.
Muistoissa päällimmäisenä oli se keski-ikäistyvä mies, jonka profiili huusi jopa humalaisten ajatusten läpi juomien terästäjäksi ja hetken aikaa Sarah mietti oliko hänet huumattu yöllä.

Varovasti, niin hiljaa että siinä kului varmasti minuutteja, nainen vaihtoi asentoaan ja melkeinpä liukui sängystä alas oman peittonsa kera. Toinen paksuista peitoista peitti suurimman osan näystä, mutta tyynyn päällä nukkuvasta päästä ei voinut erehtyä. Sarah ei saanut hetkeen edes henkeä prosessoidessaan sänkykaveriaan ja tuntui oikeasti siltä, kuin se hevosrekka olisi juuri ajanut häntä päin. Ei vittu, Sarah kirosi mielessään ja peitti kasvonsa käsiinsä.
Miten helvetin tyhmä ihminen saattoi ollakaan?



Thomas oli asettanut itselleen yhden tavoitteen; ettei hän viettäisi vuodenvaihdetta yksin. Se, millainen aktiviteetti sillä hetkellä olisi kyseessä, ei ollut niin merkitsevää. Kunhan mies vain saisi ajatuksiaan pois Sarahista, Mikaelista ja kihlajaisjuhlasta.

Piinaavat flashbackit unissa olivat ajaneet miehen hulluuden partaalle ja viettämään enemmän aikaa töissä, baareissa sekä puhelimen deittisovelluksissa, kuin unessa. Muutaman tunnin yöunet eivät pitkälle kantaisi ja tätä menoa nuori mies menettäisi järkensä lopullisesti.

Murronmaan vilkkaimman yökerhon taso oli laskenut viime käynnistä huomattavasti. Vessat olivat täynnä tyhjiä laseja, sirpaleita sekä seinillä erinäisiä eritteitä. Jos tahmaiselta tanssilattialta ei löytyisi ketään kiinnostavaa, Thomas vaihtaisi lokaatiotaan. Ehkä naapurikunnassa arvostettiin enemmän yleistä puhtautta sekä hygieniaa.

Viimeinen vilkaisu suttuiseen peiliin, hiukset pois silmiltä ja valkoinen kauluspaita ojennukseen. Thomas virnisti itsevarmana ja päätti lisätä yhden asian illan agendaan; mies ei haluaisi tietää tulevan petikumppaninsa nimeä. Tunneside ja tuttavuus olivat tänä iltana kirosanoja.

Saman baarin tiskillä oli käynnissä tilanne, joka olisi saanut kokemattoman bilettäjän ahdistumaan. Viinanhuuruinen illanvietto kaveriporukassa oli vaihtunut yhden turhan innokkaan miehen iskuyritysten välttelyyn - Sarah oli varma, että kyseisen epäherrasmiehen taskusta löytyisi kyllä jotain terästysaineita illan sujuvoittamiseksi.

"Hei kiitos ja hyvää illanjatkoa, toivottavasti ei törmätä enää", Sarah totesi lopulta ja kiirehti drinkkilaseineen mahdollisimman ripeästi pois. Se oli kai kohtalon ivaa, että tielle sattui eräs tuttavallinen kauluspaitaan pukeutunut nuori mies samaan aikaan, kun lähentelijämies huuteli hänen peräänsä.
"Öh", Sarah älähti tuijottaen tuttuihin silmiin, toivoen ettei olisi ehtinyt nauttimaan ihan niin monta drinkkiä illan aikana.
"Hei älä nyt mee, mä en ehtinyt edes kysyä sun nimeä", keski-ikää lähentelevä mieshenkilö sammalsi Sarahin takana.

Sarahin kasvot britin edessä olivat kuin salama kirkkaalta taivaalta. Nainen oli viimeinen, johon Thomas oli uskonut törmäävänsä. Mies vilkaisi Sarahin perässä marssivaa herraa. Vaikka Thomas tiesi naisen kykenevän pelastamaan itsensä pulasta, nuoren teki mieli astua kaksikon väliin ja olla se "urhea ritari valkoisessa haarniskassa". Se kuitenkin oli enemmän Jonathanin heiniä. Thomas katsahti uudestaan Sarahiin kysyvä ilme kasvoillaan.
"Me molemmat tiedetään, ettet tarvitse apua, enkä sitä toisaalta edes tarjoaisi", Thomas sanoi viileästi ja työnsi kätensä tummien farkkujen taskuihin.

Vanhojen, jo käsiteltyjen ja lähes kuopattujen tunteiden pintaan nousemista mies ei kohdalleen toivonut. Ei nyt, eikä enää ikinä. Hän oli oppinut läksynsä, eikä avaisi sydäntään enää kenellekään niin paljoa, kuin edessään seisovalle latinalle.
Sarah hymähti, kieltämättä hänen mielessään oli hetkellisesti käynyt heittäytyä tilanteen uhriksi, mutta Thomas oli oikeassa.
"En mä pyytänytkään", nainen vastasi ja hymyili toiselle yllättävän rennosti, humalan ehdottomasti siivittäen sitä rentoutta.
"Haluutko sä juotavaa, voin tarjota?" nainen jatkoi kuitenkin tiedostaen, että stalkkerityyppi pysyi nyt pienen välimatkan päässä. "Vai odotetaanko sua jossain?" Sarah vilkaisi britin taakse tutkiakseen saiko sillä hetkellä osakseen kiukkuisia katseita jostakin pöydistä tai tanssilattialta.
"Kyllähän sä tiedät, etten ota neideiltä juomia vastaan", Thomas kieltäytyi tarjouksesta. Virne kuitenkin vetäisi toisen suupielen kohti baarin kattoa ja Thomas laski oikean kätensä Sarahin alaselälle, ohjaten tämän baaritiskin suuntaan. Ohittaessa Sarahin aikaisemman kosijan, Thomas korotti ääntään tarpeettomasti.
"Let me buy you a drink."

Keskustelu oli alkoholista huolimatta hieman takkuilevaa ja kiusallista. Thomas oli vältellyt mainitsemasta Mikkeä, sillä mies ei jaksaisi nyt kuunnella sitä, kuinka onnellisia he kaksi olivat ja miten Sarahia harmitti, ettei hänen rakkautensa ollut paikalla. Tai ainakaan Mikke ei ollut ängennyt kaksikon väliin. Thomas kuitenkin huomasi olevansa turhan lähellä Sarahia, mutta puolusteli paikkaansa sillä, ettei veisi liikaa tilaa muilta asiakkailta. Mies vilkaisi rannekelloaan; 23.13. Vuorokautta ei ollut kovinkaan kauaa jäljellä. Thomaksen illan suunnitelma oli menossa kohti Helvettiä, jos aikoi jäädä Sarah Reyesin seuraan.

Humaltuessaan vielä lisää Sarah huomasi kalloaan jyskyttävän sisäisen äänensä hiipuvan hiljaksiin pois. Nainen osasi nauttia Thomaksen läsnäolosta pitkästä aikaa eikä tuntunut muistavan lainkaan kuinka oli todistanut siskonsa lähentelevän eksäänsä Jonathanin ja Patrickin kihlajaisjuhlissa. Tequila ja muut kirjavat shottilasit pitivät ne ajatukset kaukana.
“Onko sulla menoa?” Sarah kysyi naurahtaen huomattuaan toisen kellon katselun ja tönäisi Thomasta kiusoittelevasti käsivarteen. Ehkä he sittenkin kiusallisuuden jälkeen voisivat jollain tasolla ainakin pysyä kavereina? Nainen nieli vakuuttavasti häivähdykset mustasukkaisuudestaan kuvitellessaan jonkun pienen blondin odottelevan Raynottia illan päätteeksi kotiinsa. Vaikka heistä tulisikin kavereita, niin Sarahin pitäisi opetella olemaan reagoimatta sellaisiin tuntemuksiin.
Hän ei todellakaan kaivannut sillä hetkellä yhtään lisää draamaa elämäänsä miesten muodossa.

Thomas hymähti. Olihan miehellä tarkoitus jo olla menossa, mutta vanhan tuttavan väliintulo oli keskeyttänyt suunnitelmat. Mies siirsi katseensa lasistaan naiseen.
"Ei oikeastaan", tämä vastasi ja toinen suupieli nousi hieman. Tummat silmät katsoivat takaisin Thomakseen ja tunne siitä, kuinka Sarah oli joskus nähnyt niin paljon pintaa syvemmälle palasivat mieleen kuin luonnostaan. Lämmin virtaus miehen ihon alla ylsi päästä varpaisiin ja Thomaksen oli käännettävä katseensa pois, ennen kuin lämpö ottaisi miehestä täyden vallan.
"Eikö Mikaelia kiinnostanut sun seuras näin tärkeänä päivänä?" Lasi kohottautui britin huulille tyhjentäen lasin sisällön. Pieni ele kädellä tiskin takana työskentelevälle miehelle riitti ja pian lasissa oli uusi annos viskiä. Tilanne oli lähes elokuvamainen. Kaksi nuorta, entiset rakastavaiset, hennot, mutta katkerat tunteet sekä toiseen ulottuvuuteen kadonnut taustamelu.

Sarah heilautti hiuksensa pois kasvojensa edestä ja nielaisi, katse tiskin takana olevissa viinapulloissa. Vasta vaihtuneen parisuhdestatuksen ääneen sanominen tuntui edelleen oudolta, nainen tiesi että se myös antaisi Thomakselle täysin uudenlaisen ajatusmaailman. Latina siirsi katseensa lasinsa pohjalle ja kertoi sitten totuuden.
“Se muutti Belgiaan, eli en usko” Sarah totesi ja kumosi loput myrkynvihreästä cocktailista nieluunsa, laskien sitten meripihkaiset silmänsä takaisin Thomakseen nähdäkseen miehen reaktion uutiseen.
Miehen kulmat nousivat vain muutamaksi sekunniksi. Belgiaan? Thomaksella itsellään ei ollut kokemusta kaukosuhteesta, mutta oli kuullut sen olevan vähintäänkin haasteellinen tilanne.
"Ymmärtäisin vaikkapa Kalla-Helsinki välin, mutta eikös Belgia oo vähän turhan kaukana, että pystyis mitään järkevää parisuhdetta pitää yllä?" Thomas tutki naisen kasvoja etsien edes pientä vihjettä siitä, mitä Sarah ajatteli tai tunsi juuri sillä hetkellä. Mutta kuten ennenkin, latinan kehonkieli ei paljasti yhtä paljon kuin kaksikon tavatessa ensimmäistä kertaa. Nainen oli arvoitus ja yhä uudestaan se kiehtoi Thomasia.
Sarah naurahti, kuivahkosti, mutta kuitenkin. Sormet kiersivät tyhjän lasin reunalla ja olkapäät kohosivat aavistuksen alleviivatakseen tilannetta toiselle.
“Eihän siinä pystykään. Anssi ja sen kaverit päätti tuoda mut tänne ettei mun tarvinnut kuulemma viettää uutta vuotta yksin, mutta sitten ne lähti johonkin Turun suunnalle jatkoille ja jätti mut tänne sitten kuitenkin yksin. Mutta eipä se haittaa, täältä saa alkoholia ja tutustuu mukaviin uusiin ihmisiin”, Sarah totesi virnistäen ja vilkaisi joko aiempi herrasmies oli hävinnyt baaritiskiltä. Nähtävästi mies oli löytänyt itselleen uuden mahdollisen uhrin ja jututti jotain punapäätä sillä hetkellä. Anton oli myös yrittänyt kosiskella häntä Jusun luo bileisiin, mutta muiden tallikavereiden näkeminen ei juuri nyt ollut tuntunut kovin mukavalta.
"Eikös uuteen tuttavuuteen tutustuminen oo vähän hankalaa jos yrittää päästä tältä karkuun?" mies virnisti ja nojautui muutaman sentin lähemmäs Sarahia. Ja mikä helvetti naisen so called kavereita vaivasi? Jättää nyt nuori nainen yksin yökerhoon? Thomas huomasi naisen vilkaisevan uudemman kerran tyhjää lasia kädessään. Britti tilasi naiselle uuden ja vaati saada maksaa toisen kierroksen.
"Äläkä luule, että yrittäisin juottaa sua humalaan. Ei kuulu omiin tapoihin", vaikka kyllähän Sarahin pitäisi se uskoa.
Nainen naurahti ja yritti tunkea kehossaan heräilevät tuntemukset johonkin honoluluun tuntiessaan Thomaksen tulevan lähemmäksi.
"Ainakaan sä et yritä livauttaa sinne mitään ylimääräistä", Sarah huomautti kulmaansa kohottaen ja virnisti.
"I would never."
"I know", nainen kohotti uutta drinkkilasia heidän välissään ja kilautti sitä kevyesti Thomaksen lasia vasten.
"Paskalle uudelle vuodelle?"
"And may there be many more to come!"

Thomas kuuli selkänsä takaa miehen äänen huutavan musiikin yli, ettei keskiyöhön ollut kuin viisi minuuttia. Britin suunnittelema ilta oli mennyt täysin päinvastaisesti, mutta sekunnin asiaa mietittyään, Thomas tuli siihen tulokseen, että mieluummin istui tiskillä ystävän seurassa. Varsinkin tämän ollessa Sarah.
"Vien sulta näköjään mahdollisuuden uuden vuoden suudelmaan."
Sarah nauroi ääneen. Se tuntui hyvältä ottaen huomioon miten syvissä vesissä hän oli uinut viime aikoina.
"Älä nyt, kyllä me vielä jotkut tarpeeksi epätoivoiset tyypit löydetään", Sarah huomautti ja kääntyi sivuttain baaritiskillä niin, että näki tanssilattialle paremmin.

Vaaleanruskeat silmät kiersivät väkijoukossa, Sarah hymähti huvittuneena tajutessaan miten salakavalasti humala oli syventynyt baaritiskillä istuessa.
"Tuolla näyttäisi ainakin olevan yksinäinen naikkonen, aika sopivan näköinen uhri sulle", latina kertoi virnistellen ja osoitti tanssilattian reunalla tanssivaa brunettea. Thomas seurasi Sarahin katsetta ja irvisti lähes huomaamattomasti.
"Toihan on varmaan puol päätä mua pidempi. Yritäksä nolaa mut, Reyes?" mies vastasi ja käänsi katseensa naiseen vierellään, kuitenkin kääntäen huomionsa takaisin muihin ihmisiin, ennen kuin näyttäisi liian epätoivoiselta Sarahin suhteen.
"Tuolla olis sulle", mies jatkoi ja nyökkäsi nuoren miehen suuntaan. Nahkahousut ja tumma tiukka paita yllään, vieras blondi keikutti lanteitaan kaiuttimista soivan musiikin tahtiin. Sarah tuuppasi Thomasta nauraen.
"Hei, kyllä mäkin sulle jonkun pubiruusun ehdin etsiä", latina uhkaili ja kurotteli nähdäkseen väkijoukon ylitse takarivin penkeille. "Tuolla, ihan täydellinen", Sarah totesi, mutta ennen kun sormi ehti osoittamaan oikeaan suuntaan, baarissa alkoi lähtölaskenta.

"Kymmenen."
"Yhdeksän."
Sarah kääntyi pahoittelevan näköisenä Thomasta kohti.
"Kahdeksan."
"Seitsemän."
"Sä ehdit vielä juoksemaan sen bruneten luokse jos tahdot", Sarah joutui nojautumaan ihan Thomaksen korvanjuureen saadakseen äänensä kuuluviin.
"Kuusi."
"Meh, eikös mulla oo tässä jo yks brunette?" Thomas virnisti Pepsodent-hymyään ja antoi katseensa tutkia Sarahin silmiä.
"Viisi."
"Neljä."
"Why aren't you running?" Thomas kysyi huomattavasti hiljaisemmalla äänellä, toivoen Sarahin kuitenkin kuulevan miehen sanat.
"Kolme."
"Kaksi."
"I'm too drunk to run", Sarah vastasi toinen suupieli nykien.
"Yksi."

Se tuntui kamalan luonnolliselta, kuin joku olisi sovittanut yhteen kahtia haljenneen kiven palasia. Sarahin sormet tiesivät tasan tarkkaan miltä Thomaksen leukaperät tuntuivat suudelman pitkittyessä vuodenvaihdetta juhlistavien ihmisten keskellä.
Thomas ei kuullut iloitsevia ihmisiä heidän ympärillään, saatika tuntenut jonkun käsivarren osuvan miehen selkään. Thomas tunsi Sarahin edessään ja naisen lämpimän ihon vaatteiden alta. Mies tiesi tämän tien olevan mahdollisesti petollinen, varsinkin jos hän ei pian ottaisi etäisyyttä latinaan.

Thomas keräsi kaiken tahdonvoimansa ja irroitti huulensa Sarahin huulista. Mies avasi silmänsä ja näki hämärässä naisen silmät kirkkaina ja kimmeltävinä. Seuraavia sanoja hän ei ehtinyt miettiä kahdesti.
"Leave with me." Please.



Sarah katsoi ympärilleen hämärässä huoneessa ja yritti paikallistaa vaatteensa. Yksitellen nainen löysi nyt aivan täysin riittämättömältä tuntuvat vaatekappaleet ja hiippaili edelleen peittoon kääriytyneenä pukemaan ne päälleen makuuhuoneen ulkopuolelle. Thomas vaihtoi kylkeä, joka sai latinan pysähtymään sydän kurkussaan pamppaillen, mutta jatkoi sitten untaan. Nainen puki vaatteet päälleen, yritti edes hieman siistiä kasvojaan ja hiuksiaan uskaltamatta edes ajatella vessaan menemistä ja selvisi eteiseen asti. Untuvatakki kahisi ihan liian kovaa Sarahin kietoutuessa sen lämpöön, mutta sen jälkeen pakomatka tyssäsi kuin seinään.

Eteinen näytti suhteellisen siistiltä, vain Thomaksen eilen käyttämät kengät lojuivat sotkuisina keskellä lattiaa. Muut miehen kengistä olivat säntillisessä rivissä telineessä, mutta yksikään niistä ei kuulunut Sarahille. Epäusko ja paniikki heräilivät naisen sisällä tämän yrittäessä etsiä kenkiään eteisen lähistöltä. Oliko hän lähtenyt eilen baarista kengät jalassa vai oliko Thomas kantanut hänet reppuselässä sisälle samalla tavalla, kuin Robert silloin joskus?

Pakosuunnitelma oli auttamattomasti loppu, sillä vaikka kesällä hän olisi voinut ehkä sipsutella kotiin paljasjaloin, näin keskitalvella se ei käynyt. Thomaksen kenkien lainaaminen ei myöskään tullut kuuloonkaan, sillä miehen jalan koko oli joku viisi numeroa isompi kuin latinan.

Tappionsa myöntäen, itkupotkuraivareita nieleskellen Sarah käveli takaisin makuuhuoneeseen, jossa hänen entinen poikaystävänsä ja myöntämättömästi elämänsä rakkaus nukkui edelleen typerän tietämättömänä koko tilanteesta. Sarah tuijotti näkyä hetken aikaa, kunnes sisuuntui tarpeeksi ja nosti lattialta yhden koristetyynyistä.
Tähtäys oli täydellinen, se onnistui jopa usean metrin päästä sängystä ja tyyny lävähti Thomaksen yläruumiiseen ja sitä kautta vielä päähän, josta se heilahti lattialle vaimeasti tömähtäen.
"The hell…?" Thomas mutisi unen rajamailla ja nosti kätensä kasvojensa eteen suojaksi toiselta potentiaaliselta hyökkäykseltä. Toistakymmentä sekuntia kerättyään itseään mies avasi varoen silmänsä ja sängynpäädyn vieressä seisoi kotimatkaa varten valmis nainen.
"Niin että wham bam thank you ma'am?" mies kysyi ja virnisti väsyneen näköisenä. Krapula oli hiuksenhieno, lähes olematon. Kiitos hyvän aterian ennen illan juominkeja. Thomas nousi käsivarsiensa varaan ja katsoi yövierastaan. "Paitsi siinä tilanteessa et herättäis mua… Vai halusitko musta vielä jotain?" Pilke miehen silmäkulmassa oli varmasti naiselle tuttu ja siitä syystä Sarah pyöräytti silmiään niin että silmissä meinasi pimentyä.

"Mä en löydä mun kenkiä", nainen kertoi ja risti kätensä rintakehänsä päälle untuvatakin kahistessa edelleenkin ihan liian kovaäänisesti hänen päällään. Thomaksen olemus sai henkisen huonon olon vain lisääntymään, sillä Sarah huomasi katseensa karkaavan peiton alta paljastuneeseen paljaaseen yläruumiiseen tahtomattaankin.
"Melko tarpeellinen osa asua, että pääsen kotiin", latina lisäsi ja käänsi katseensa Thomaksesta yöpöydän kautta vaatekaapeille jotta sai vaeltavat silmänsä kuriin. Miehen aiemmat sanat olisivat nostaneet pienen virneen huulille jos krapulapäänsärky ei olisi jyskyttänyt niin armottomasti otsalohkossa. Ja jos Sarahia ei olisi hävettänyt niin helvetisti.

Mies työnsi paksun täkin sivuun ja nousi ylös sängyltä, veti lattialla lepäävät bokserit jalkaansa ja nosti katseensa huokaisten Sarahiin.
"Noh, etitään. Kerta neidillä on niin kova kiire", Thomas sanoi peittäen pettymyksensä hymyn taakse. Edellisilta oli ollut kaikkea muuta kuin odotettavissa, eikä Thomasta kaduttanut tippaakaan.
Britti poistui Sarahin perässä makuuhuoneesta yhdistetyn olohuoneen ja keittiön puolelle. Muutamia minuutteja pyörittyään ympäri asuntoa, toinen naisen jalkineista pilkisti sohvan alta. Mies kumartui poimimaan sen ja näki toisenkin kengän lähes seinän vieressä, syvällä sohvan alla.
"Vielä jotain muuta hukassa?"

Itsetunto, sana tuli ensimmäisenä mieleen, mutta Sarah vain pudisti päätään ja puristi löytyneitä korkokenkiään käsissään. Jos tunnelma oli kenkiä etsiessä ollut vaivaannuttava, niin nyt kun yhteinen tavoite oli saavutettu, tunnelma painostui entisestään. Sarah tunsi kylmän käden kietoutuvan kaulansa ympärille eikä yhtäkkiä osannut enää katsoa Thomasta silmiin. Päätä särki edelleen niin kovin, että aivot tuntuivat räjähtävän hetkenä minä hyvänsä. Sarah halusi pyytää anteeksi, seuraavassa hetkessä ajatteli kiitoksen sopivan paremmin tilanteeseen ja hetken päästä ajatteli voivansa vain juosta ulos asunnosta sanomatta sanaakaan. Hän halusi tietää katuiko Thomas viime yötä, halusi todeta että se oli virhe. Halusi sanoa, että ei halunnut lähteä enää koskaan pois. Halusi kivun loppuvan.
Ei halunnut enää ikinä särkeä yhden yhtäkään sydäntä.

"Mä en…" Sarah aloitti ja sulki suunsa tietämättä yhtään miten lause jatkuisi siitä. Katse pysyi edelleen olohuoneen karvalankamatossa liikkumattomana.
Thomas oli seurannut hiljaa vierestä toisen kamppailua. Sarahin ilme tai eleet eivät kertoneet muuta, kuin toisen olevan enemmän ja vähemmän puun ja kuoren välissä. Syytä sille Thomas saattoi vain arvata. Oliko Sarah kuitenkin pahoillaan viime yöstä? Vai jotain ihan muuta?
"I know. One time only ja silleen. Hetken hairahdus." Taidokkaasti muka rehellisyydeksi ja totuudeksi peitelty lause sai britin rinnassa aikaan kirkkaan piston kipua. Ei Thomas haluaisi Sarahin lähtevän. Varsinkaan nyt, kun muistot Englannissa vietetystä vuodenvaihteesta nousivat pintaan. Mies katsoi Sarahia tumput suorana ja odotti, tyrmäisikö Sarah Thomaksen kommentin heti vai vasta myöhemmin.

Sarah nieleskeli sanojaan, ilmaa ja tennispallon kokoista palaa kurkustaan. Kyyneleet polttelivat karvaina naisen silmäkulmissa, kun tämä valjasti kaiken tahdonvoimansa pitääkseen niitä nousemasta silmiinsä. Sarah tunsi olonsa hirvittävän uupuneeksi eikä yhtäkkiä olisi millään jaksanut edes seistä jaloillaan.
"Mä en voi tällä hetkellä kovin hyvin", sanat valuivat ulos kuin vesi liian täynnä olleen astian reunoilta. Sarahin ääni kuulosti melkein ontolta. "Mä en halua että sä vihaat mua."
Sanat lätkähtivät Thomaksen kasvoille kuin märkä lahna kuumana kesäpäivänä. "Vihaa? Mistä sä sellasen kuvan oot saanu?"

Thomas huomasi toisen välttelevän katsekontaktia ja varoen otti muutaman askeleen eteenpäin. Mies nosti toisen kätensä Sarahin olalle ja puristi kevyesti.
"I could never." Varovainen hymy nousi britin huulille ja Thomas tiesi liikkuvansa vaarallisilla vesillä. Mies tiesi olevansa vähintäänkin k*sessa, jos nainen puhuisi yhtään enempää tunteistaan tai niiden olemattomuudesta.
Sarah ei tiennyt miten selittäisi sanoin sen valtavan solmukasan sisuskaluissaan, kun ei itsekään ollut edelleenkään selvittänyt ensimmäistäkään niistä solmuista auki. Meripihkaiset silmät nousivat melkein pelästyneen näköisinä kohtaamaan Thomaksen huolestuneen katseen miehen kosketuksen seurauksena. Sarah tunsi olonsa yhä enemmän vain yksinkertaisesti väsyneeksi.

"Koska mä särjin sun sydämen. Koska mä revin ne haavat auki joka kerta, kun mun itsehillintä pettää sun seurassa. Koska sun pitäisi vihata mua kaiken sen jälkeen mitä mä olen tehnyt sulle", Sarah kertoi uskaltamatta liikkua senttiäkään ettei olisi romahtanut fyysisesti ja henkisesti. Hän ei muistanut koska olisi viimeksi puhunut kenenkään kanssa niin rehellisesti, vaikka pelkäsi jokaista sanaa mitä suustaan päästi. Ne viilsivät matkallaan niin kovin, että hengittäminen muuttui jälleen vaikeammaksi.
"Ja aika parantaa tai jotain, funny how that works", Thomas sanoi pehmeästi ja silitti peukalollaan toisen olkaa. Vaikka välissä oli paksu untuvatakki, mies tunsi toisen iholta lähtevän lämmön sen läpi. Thomas myös kuuli kivun, hämmentyneisyyden sekä jonkin asteen pelon Sarahin äänessä. Ehkä kaksikolla kuitenkin oli selvittämättömiä asioita välillään.

Thomas päästi naisen olasta irti, otti askeleen taaksepäin ja henkäisi syvään hymyillen.
"Let's start over. Hi, I'm Thomas", mies sanoi ojentaen oikean kätensä Sarahille. Britti toivoi edessään seisovan naisen saavan tilanteesta edes jotain huumoria irti. Toinen lähes alasti ja toinen täysissä ulkovaatteissa.
Sarah empi hetken, mutta nosti sitten kätensä ja kietoi sormensa toisen käden ympärille. Eleen virallisuudesta huolimatta nainen huomasi kuinka ihokosketus toiseen sai edelleen sormenpäät sähköisiksi ja rintakehässä lepattelemaan.
"Hi Thomas, I'm Sarah. Do you have some ibuprofen, I have a terrible headache?" Sarah sanoi varovasti, tuskin havaittavissa oleva hymynkare suupielessään. Tunnekuohunta ei ollut vieläkään täysin laskeutunut, mutta Thomaksen rentous oli väkisinkin tarttuvaa laatua.
"Sure."

Thomas antoi Sarahille muutaman tabletin ja vesilasin. Naisen jäädessä olohuoneeseen sohvan käsinojalle istumaan ja juomaan, mies perääntyi makuuhuoneeseen pukemaan edes vähän enemmän vaatetta päälle. Tänään ei olisi kiire mihinkään, joten rennot colleget ja huppari saisi riittää. Thomas vilkaisi itseään peilistä ja haroi nopeasti hiuksiaan, ennen kuin palasi Sarahin luo.
"Jos haluut, voidaan syödä aamiainen yhessä?" Thomas toivoi Sarahin tarttuvan tilaisuuteen, mutta ymmärsi täysin jos nainen kuitenkin valitsisi kotimatkan yhdessä vietetyn yön jälkeen. Nainen oli avannut toppatakkinsa ja pohti vaihtoehtojaan muutaman sekunnin ajan. Lopulta Sarah antoi kurnivan vatsansa tehdä päätöksen puolestaan.

"Sure."

19.02.2022

Krouvin lasiseiniä piiskasi armoton myrskytuuli, se yhdessä pistävän lumisateen kanssa olivat pitäneet baarin asiakaskunnan melko minimissä vaikka oli normaalisti viikon kiireisin päivä. Jenna oli ilmoittanut ettei päässyt töihin myrskyn takia ja Sarah seisoi sen vuoksi kahdestaan Tuomaksen kanssa tiskin takana kiillottamassa juomalaseja, niin kliseiseltä kuin se kuulostikin.
“Pitäisikö järjestellä hyllyt uusiksi?” Tuomas mietti ääneen, mutta ei saanut vastausta tiskiä tuijottavalta Sarahilta. Nainen melkein tunsi kuinka takataskussa oleva puhelin poltteli kankaan läpi ja ajatukset pyörivät melkein maanisesti kielletyn aiheen ympärillä.
“Mmh?” nainen hymähti tajuttuaan kysyvän katseen itsessään.
“Ei mitään”, Tuomas totesi kulmaansa kohottaen ja siirtyi palvelemaan yhtä heidän kuudesta asiakkaistaan, joiden kaljahammasta oli kolottanut myrskystä huolimatta. Sarah tiesi että melkein jokainen niistä asui samassa korttelista, joten myrskyn uhoaminen ei ollut kovinkaan pitkäkestoinen haitta.

Sarah oli toivonut kiireisen työillan pitävän ajatuksensa kurissa, mutta se idea valui viemäristä samaan tahtiin kun lumihiutaleet sulivat lämmintä ikkunaa vasten ja muuttuivat vesitipoiksi lasin pintaan.

Suomen säätila ei näyttänyt parhaimpia puoliaan ja vielä ihan tällaista keliä ei ollut italialainen joutunut todistamaan Suomessa asumansa hieman reilun vuoden aikana. Säätila oli tehnyt työnteosta hieman hankalampaa varsinkin nuorten hevosten kanssa ja mies oli saanutkin kokea muutamia läheltä piti tilanteita putoamisten kanssa. Kuitenkin yksi työpäivä oli taas pulkassa ja mies oli käynyt nopeasti kotonaan suihkussa sekä vaihtamassa vaatteet, ennen kuin tuo oli suunnannut kohti Krouvia.

Matkallaan tuo kuuli ja tunsi miten puhelimensa alkoi soimaan ja kaivettuaan sen esiin, puoliksi äänetön huokaisu karkasi tuon huulilta, ennen kuin Marc liu’utti puhelimensa vastauspalkkia. Kuulemansa sai miehen kulmat painumaan vain tiukemmin kurttuun ja astellessaan Krouvin ovista sisään, Marc näytti varmasti myrskynmerkiltä. Muutama pikainen, painokaastikin lausuttu italiankielinen sana sai toimia puhelun päätöksenä, ennen kuin linja sammutettiin ja miehen katse nousi tiskin takana seisoviin henkilöihin.
“Hei Sarah. Sanko viski?” uupunut hymyntapainen nousi tummapiirteisen huulille, toisen osoittaessa tilauksensa naiselle.
"Hei, tietysti", Sarah vastasi havahtuen ajatuksistaan ja joutui ottamaan parin sekunnin herättelyajan itselleen yrittäessään saada aivotoimintansa uudelleen käyntiin. Sormet nostivat tiskille viskilasin ja kysyttyään Marcilta muutaman tarkentavan kysymyksen viskitilaukseen, latina ojensi lasin tiskin yli tallikaverilleen maksupäätteen kera.

"Mitä kuuluu?" Sarah jatkoi keskustelua saatuaan jonkin häiriötekijän iltaansa ja pyyhkäisi ohimennen tiskiin ilmestyneet nestetipat pyyhkeeseensä. Nainen mietti olisiko englanti ollut keskustelukielenä Marcille mieluisampi, mutta totesi sitten että toinen osaisi kyllä vaihtaa sen itse halutessaan. Sarah muisti että Marc oli halunnut opiskella suomea ja sen kaltainen kevyt keskustelu oli hyvää opetusta.

Eteen ilmestynyt lasi ja sen täytteeksi tullut kullanruskea neste sai vihreät silmät seurakseen ja maksettuaan juomansa mies tarttui lasiinsa, pyöräyttäen nestettä hienoisesti sitä ympäri, ennen kuin lasi nousi huulille. Liike oli oikeastaan vain aikaa voittaakseen ja lopulta toinen päätti olla rehellinen.
“En ma varma. Huonoja utisia kotoa. Emilo parane huonosti. Lakari ei varma mita odota” katse pysyi lasissa, ennen kuin se nousi uudelleen huulille ja nyt tyhjentyen lopunkin. “Pita kai vain toivo paras” mies päätti pohdintansa. Kyllähän lääkärit olivat varoittaneet siitä että takapakkeja tulisi matkan varrella joten ne olivat odotettavissa vaikka siltikin ne masentivat.

“Ah, anteksi tama” vihreiden silmien katse nousi kohti tiskin toisella puolella seisovaa latinoa. “Miten sula mene?” mies käänsi keskustelun ympäri, toivoen että ei olisi vaikuttanut liian synkältä.
"Mä oon pahoillani", Sarah sanoi ryhdistäytyen omassa itsesäälissään rypemisestä. Olemattomat ongelmansa tuntuivat varsin mitättömiltä Marcin huonojen uutisten rinnalla.
"No toivottavasti hän on kohta menossa parempaan suuntaan", latina jatkoi vielä miettien mitä vastaisi omasta voinnistaan toiselle. Toisaalta Marc oli avannut melko henkilökohtaisesti kuulumisiaan, mutta Sarah ei ollut itsekään varma mitä hänelle itselleen sillä hetkellä kuului. Meripihkaiset silmät vilkaisivat tiskin takana seisovaa Tuomasta, ettei tämä ollut selän takana kuuntelemassa.

"En mäkään oikein tiedä. Ei mulla ole mitään syytä kai sille ettei kaikki olisi hyvin, mutta silti tuntuu siltä ettei mikään ole hyvin. Kamalan vaikea selittää", Sarah vastasi suutaan mutristaen tyytymättömänä. Hän ei ollut ihan varma kuinka hyvin Marc ymmärtäisi pidempää keskustelua suomeksi, mutta ei myöskään vaihtanut kieltä ennen toisen pyyntöä.

Tiskin toisella puolella olevan naisen sanojen prosessointiin italialaisella meni ehkä hieman pidempi hetki, mutta toinen ei kuitenkaan halunnut pyytää naista toistamaan sanomaansa englanniksi. Uuden kielen opettelu ei ollut kovinkaan mutkatonta miehelle, mutta hitaasti ja varmasti tuon sanavarasto karttui ja keskustelut pitenivät.

“Tutu tune. Especially now. En ma tieda misa priorities are. Tyo taala. Muta ehka mun pitaisi ola kotona. I don’t know what I would do there because he’s in the best care possible” vihreä katse kierteli edessään seisovasta meripihkasilmäisestä naisesta tyhjentyneeseen viskilasiin. Sieltä se nousi tutkimaan hyvinkin tyhjän oloista krouvia kunnes palasi Sarahiin, joka seisoi edelleen tiskin toisella puolella.
“Saisinko ma vielä vini? Punainen. Vähän. Joku hyva” sanat lipuivat ulos italialaisen huulilta, ennen kuin tuo oikeastaan edes päätti oliko toinenkin juoma hyvä vai huono asia tälle illalle. Ehkä mies olisi kuitenkin ansainnut vielä lasinsa punaista.

"Tietysti", Sarah vastasi ja kääntyi kaivamaan punaviinilasin ja -pullon selkänsä takaa. Ei hän osannut sanoa olisiko parempi, että Marc olisi kotonaan murehtimassa Emiliota vaiko odottamassa täällä uutisia. Nainen ei tiennyt itsekään kumpi vaihtoehto ajaisi vähemmän hulluuden partaalle.
"Ehkä parempi, että on ainakin jotain tekemistä ettei ole yksin ajatuksensa kanssa", Sarah lopulta päätteli ojentaen viinilasin sen pyytäjälle. Naisen olisi itsensäkin tehnyt mieli osallistua pullon tyhjentämiseen, mutta oli tiskin väärällä puolella.

Sarah tutki italialaisen kasvoja, niiltä paistoi selvästi huoli tätä Emiliota kohtaan.
"Tell me more about Emilio", nainen ehdotti, sillä toisen kuunteleminen saisi ainakin hieman omia ajatuksiaan vietyä pois puhelimestaan.
Kysymys jonka Sarah esitti, oli sellainen johon vastaamista Marc oli vältellyt menneiden vuosien aikana. Miten kertoa asioista siten, että tuota ei ajateltaisi kauheana ihmisenä?
“Emilio is my twin brother. He is… was a football player but he’s been in a coma for years until he woked up during the new year. No one knew when or if he would woke up or he will even rehabilitate after all of these years. It’s a miracle that he’s awake and rehabilitating even a little bit. Doctors did told us that there’s no guarantee what will happen but still I hope that things would go well and he could come home” viinilasi pyöri sormissa, paljastaen sanoista puuttuvan epävarmuuden.

“It’s… it’s my fault that he ended up in a coma. We… we were racing… racing in the slopes out from the marked track when he fell from a high speed. He… he hit into a tree. I… I went to get help as fast as I could, but the hit had been too hard and he was announced to fallen into a coma. I’ve blamed my self from his situation for the past years as I was the one who urged him to race” kaikessa ahdistavuudessaan puhuminen helpotti miehen oloa, vaikka tuo tunsikin poltteen luomiensa takana. Väsymys, ahdistus ja stressi saivat varmasti toisen tunteellisemmaksi kuin mitä tuo viitsi näyttää ja pari pikaista räpäytystä, sekä kröhäisy saivat toimia kyyneleiden karkotukseen.
“Anteksi. Ma puhuin varman lika. En ma puhunu tasta vuosi. Ymaran kyla jos aihe ei kinosta tai ole mukava” jokin hymyntapainen yritettiin nostaa italialaisen kasvoille, edes hieman valaistakseen ja pahoitellakseen yllättävää avautumista.
Sarah oli yllättynyt, jos asian pystyi ilmaisemaan lievästi. Nainen hymyili pehmeästi Marcille, pitkästä aikaa täysin läsnä olevana. Edes ikkunoita helisyttävä tuulenpuuska ei saanut Sarahia irroittamaan huomiotaan tallikaveristaan.

"Please don't apologise, that must've been a really hard time for you. It sounds like an accident, it could've happened to anyone. It's not like you pushed him to the trees or anything. I suppose it's still easier to say you should forgive yourself than actually doing it, but you really should", Sarah huomautti ja lorautti täytettä Marcin viinilasiin. "It’s on the house", nainen totesi.

Sarahia melkein hävetti omat pienet murheensa, vaikkei sellaisia saanut ikinä vertailla. "How are you holding up?"

”Depends on a day. If it’s just a regular day with work and no news from home it’s a good day. If it’s a day with news from home it depends from the quality of the news. Of course the distance between Finland and Italy doesn’t help especially now when I’m busy with work and horses. Maybe if I could get Quinn sold fast managin time could be easier. Altough keeping busy helps with thoughts.” Vihreät silmät katselivat viinilasia joka oli täyttynyt pyytämättä.

”It might sound harsh to you but maybe things were easier when Emilio was in coma. At least time to time it felt like there was more hope than there is some days at this point.” Lasi nousi italialaisen huulille, tuon antaen lasista kadota totuttua suuremman siivun. ”I definately owe you one” vihersilmäinen nyökkäsi kohti lasiaan, hymyillen Sarahille ystävällisesti.
"You can buy me a glass when I get off work. I don’t think Tuomas actually needs me here, not in this weather. I do hope Emilio would recover quickly, in the meantime you just try not to fall into despair. Keeping busy sadly helps only while you're actually busy, but then when you slow down it all comes rushing in, believe me - I know", nainen vastasi irvistäen hieman pahoillaan.

"If he wakes up, would you leave Finland and go back home for good?" Sarah tiedusteli. Eivät he varsinaisesti olleet ystävystyneet italialaisen kanssa, mutta Sarah oli kyllä jo tottunut näkemään toisen Auburnin käytävillä.

“Maybe if I did not have footing in here I might go back. Right now Finland still feels good and a fresh break after being a competitive rider for so long. I mean I do appreciate everything that I learned from Giulio and that we can still work together but trying something else feels good for now. Maybe if the situation with Emilio takes a big steps forward I need to speak with Isabella and Amanda if I could take month or two off with Cava and to go home and spend some time with my family. Well of course, if all goes well it might be difficult to stay away from a foal, especially when you know that it will be your own” virneeseen taittuva hymy katosi viinilasin reunan taakse, miehen paljastaessa ensimmäiselle henkilölle ikinä tulevat muutokset hevostilanteessaan - jos vain luoja sen soisi.

Totta kai vuosi siten mies oli miettinyt palaamista takaisin kotimaahansa paljon enemmän kuin mitä se oli nykyään tuolla mielessä, vaikkakin tapahtuneet muutokset olivatkin saaneet tuota pohtimaan uudelleen sijoittumistaan. “Maybe the luck is that the flight is only few hours so it’s easy to visit home even for a long weekend if the schedual allows” mies lisäsi vielä, ennen kuin nosti viinilasinsa uudelleen huulilleen.

Sarah tarttui varsa-syöttiin mielellään, sillä aisti keskustelun muutenkin vaihtuvan aavistuksen kevyempään sävyyn.
"You're getting a foal? That's cool", nainen lausui ja mietti omaa vastuuvarsaansa Auburnissa, joka oli vähän vähemmän "cool". Unton sielu oli kai Fellun perintöä vaikkei ori ollut edes sukua nuorukaiselle. Sarah toivoi, että Marcin varsa olisi aavistuksen kiltimpää kaliiperia, vaikka toisaalta mies viihtyi Cavan kanssa eikä sekään hevonen ollut ihan kiltteyden perikuva.

“Yeah. It should born somewhere around late June - early July. It’s from the black mare - Sinevan Leslie - that I’ve been doing dressage with. As the stallion it’s this Selle Francais stallion Cashmere Cap. Hopefully the foal will be a nice all rounder but only time will tell where the potential lays and if the foal even has a soul of a competition horse. Well, I’m not even sure if it would be a big loss not to have it as a show horse as I do have great horses to be ridden right now and there’s been plenty of fierce ones during the past sixteen years that I’ve been riding more or less competive.” Tyhjä, oikeastaan mitään näkemätön katse nousi italialaisen silmiin tuon miettiessä kaikkia niitä hevosia joiden kanssa tuo oli päässyt tekemään töitä niin hyvässä kuin myös pahassa. Mies hymähti itsekseen muistellessaan varsinkin alkutaivalta Noblessimon kanssa ja kaikkia niitä loukkaantumisia joita punainen ori oli miehelle aiheuttanut.

"Hope everything goes well and you get a healthy, strong horse for yourself", Sarah vastasi hymyillen, joutuen sitten poistumaan Marcin edestä hetkeksi kahden muun asiakkaan tullessa tiskille samanaikaisesti. Yksi istui nurkkapöydässä sen näköisenä, että nukahtaisi tuoppinsa ääreen hetken päästä. Sarah ei kuitenkaan lähtenyt herättelemään miestä, sillä tämä ei juurikaan vienyt muilta asiakkailta tilaa eikä aiheuttanut häiriötä.

"Mä luulen Sarah että sä voit kyllä lähteä jo kotiin jos haluut", Tuomas totesi Sarahin kävellessä sen ohitse.
"Okei", nainen totesi, sillä turhaan hän seisoi tiskin takana kun asiakkaita ei ollut edes kourallista.
"It seems you can buy me that drink soon. I'll be right back", Sarah totesi Marcille ja kävi nopeasti vaihtamassa työvaatteensa tavallisiin farkkuihin ja pitkähihaiseen.

Sarah poistui ymmärrettävästikin palvelemaan muita asiakkaita, joita krouvissa oli kourallinen italialaisen lisäksi. Tuon vaihdettua muutama sana toisen työvuorossa olleen baarimikon kanssa, palasi naisen huomio viinilasiaan viimeistelevään mieheen. Nyökkäys, tai jokin sen tapainen sai toimia kuittauksena Sarahin sanoille, ennen kuin tuo katosi vihreiden silmien näkökentästä. Lopulta nainen palasi, ottaen paikkansa tummahiuksisen vierestä.
“Shall we go somewhere else or are you allowed to drink here?” sanoihin oli punottu ehkä hieman enemmän painokkuutta kuin kysymykseen oli tarkoitettu, mutta erhe oli jo tehty. Viimeinen sentti tummanpunaista nestettä katosi lasista, ennen kuin tyhjä, muutaman lasin reunalle jääneen tipan edelleen sisältävä palautettiin tiskille, johon se laskeutui vaimeasti kolahtaen.
Sarah ei kuitenkaan lukenut sanoja minään, huiskautti kättänsä vain naurahtaen ja pudisti päätään.
“Thankfully my boss doesn’t care. As long as I don’t get too tipsy, that is”, nainen vastasi ja sai kiinnitettyä työkaverinsa huomion. Hetken päästä molempien edessä oli uudet lasilliset viiniä, sillä myös Sarah oli päättänyt seurata tallikaverinsa esimerkkiä juomavalintansa suhteen.

Oli ihan virkistävää päästä keskustelemaan kevyistä puheenaiheista edes yhden myrskyisän illan verran sellaisen ihmisen kanssa, joka ei tiennyt juuri mitään menneisyyden haamuista.

22.05.2022

Jonathan preppasi possun kasslerpihvejä sekä grillivartaita keittiössä Patrickin tullessa Alkon reissulta takaisin. Tietenkin britti oli unohtanut tärkeimmän; nestemäisen sosiaalisten tilanteiden helpottajan. Ja tänäiltana niitä saattaisi ihan tosissaan tarvita. Kaksikko oli kutsunut Sarahin luokseen grillaamaan ja Jonathan oli vahingossa möläyttänyt sen veljelleen ja Thomas oli kysynyt saada liittyä seuraan. Sarahilta oli tullut hieman empivä vastaus, kuitenkin myönteinen sellainen.

"Neljä pulloa varmaan riittää", Patrick sanoi nostaessaan mustan muovipussin keittiön tasolle Jonathanin viereen.
"Hope so. Muuten joudutaan korkkaa toi Kossupullo jääkaapista", mies naurahti takaisin ja antoi nopean pusun kihlattunsa poskelle. "Nää on pikkuhiljaa valmiina grilliin. Eiköhän se kauhukaksikkokin kohta pelmaha paikalle."
"Hengissä, toivottavasti", Patrick vastasi ja naurahti. Jonathan protestoi miehensä kommenttia tuuppaamalla tätä kevyesti kylkeen. Britin pyöräyttäessään silmiään, Patrcik läiskäisi toista avokämmenellä takamukseen aiheuttaen lähes koiramaisen ulahduksen miehestä.

Thomas oli juuri päässyt autoonsa ratin taakse ja otti puhelimensa taskusta. Nopea viesti Sarahille kertoi miehen saapuvan kymmenen minuutin sisään naisen asunnon luo. Ehkä tälläinen varoaika olisi tarpeeksi pitkä, jottei nuoremman Raynottin tarvitsisi odotella kolmea joulua toisen kotipihalla kuumassa auringon paahteessa ilmastoinnin huutaessa kovempaa kuin suihkuturbiinimoottori isossa Boeing-lentokoneessa.

Sarah lopulta ilmestyi kerrostalon alaovista 12 minuuttia myöhemmin mustissa korkeavyötäröisissä housuissa, kultaisessa topissa ja korkokengissään. Naisen käsivarrella lepäsi pitkähihainen illan viileämpää kotimatkaa varten. Kiharretut hiukset eivät näyttäneet lainkaan siltä, että ne oli saatu valmiiksi viisi minuuttia sitten ja punatut huulet hississä maalatuilta. Aikaisen kisa-aamun takia päivä oli tuntunut ainakin viikon mittaiselta, mutta hyvä ruoka kelpasi aina jonka vuoksi Sarah oli lupautunut lopulta tulemaan veljensä ja ystävänsä illanviettoon.

“Tarjoaisin sullekin, mutta itsepähän halusit ajaa”, Sarah naurahti kallistaen sitten oluttölkkiä huuliaan vasten varoen huuliaan tai läikyttämästä juomaa rinnuksilleen.
“Juoppo”, Thomas kiusasi ja vaihtoi vaihteen päälle. “Etkä sitten sotke mun autoa”, mies jatkoi nähtyään naisen tyylin juoda. “Olisit ees pillin ottanu tohon…” Sarah vain mulkaisi toista vastaukseksi ja napsautti turvavyönsä kiinni.

Parkkeerattuaan auton veljensä talonyhtiön vieraspaikalle, Thomas nousi autosta ja oli jo menossa avaamaan Sarahin puolen oven, kun nainen ennätti ensin. Se siitä nykypäivän ritarillisuudesta. Sen sijaan mies kärsivällisesti odotti naisen laittavan oven kiinni ja lukitsi ne keskuslukituksella. Kaksikko suuntasi veljiensä (ai kamala, en kestä) etuovelle ja soitti kelloa. Pian lukko kolahti ja Patrick oli kaksikkoa vastassa.

Järkytys miehen kasvoilla hälveni hitaasti ja Sarah mietti miten toinen ikinä sai palkkaa muka näyttelemisestä. Nainen tunkeutui väkisin oviaukkoon jäätyneen veljensä ohitse päätään pudistellen.
“Varo, ettei kärpäset lennä sisään”, latina varoitti virnistäen.
“Ajattelin vaan että teillähän sattui sitten hyvin aikataulut yksiin”, Patrick tokaisi kurkkuaan selvitellen, ihmetellen edelleen miten oven takana oli ollut niin sopuisan hiljaista ennen ovikellon soittoa.
“Käskitte olla tähän aikaan. Missä Jonny on?” Sarah jatkoi, mutta ei jäänyt odottelemaan vastausta vaan potki korkokengät jaloistaan ja suuntasi peremmälle asuntoon, jossa tuoksui herkullinen grilliruoka.

Kuulessaan askeleet ilmaantuvan terassin oven luo, Jonathan vilkaisi olkansa yli ja näki Sarahin paljasjaloin.
“Etkös sä ole jo oppinut, että kyllä meillä voi kalkatella menemään korkkareissa”, naurahdus karkasi miehen huulilta ja tämä asteli naisen luo vetäen tämän halaukseen. “Onnittelut luokkavoitosta”, mies lisäsi ja rutisti naista hieman lujempaa.
“Kiitos”, Sarah henkäisi, Jonathanin halit tuntuivat aina niin ihanan kotoisilta. Sellaisilta, kuin veljen halien kuului tuntua, nainen huomasi miettivänsä.
“Mä en edes muista mihin aikaan mä heräsin tänään. Kuka aloittaa kisat kahdeksalta aamulla?”, latina nauroi ja jäi grillimestarin kylkeen kiinni tämän käydessä tarkistamassa kypsyviä lihoja.
“Miltä Haiku vaikutti tänään?” Sarah tiedusteli, hän oli eilen tehnyt hevosen kanssa paljon taivutuksia ja siirtymisiä jotka toivottavasti näkyivät vielä tämän päivän treenissä.
“Notkeelta ku piipunrassi”, Jonathan vastasi kiitollisena. Sarahista oli iso apu varsinkin ruunan taivuttelussa, johon naisella oli enemmän eväitä kouluratsastuksen ansiosta.

Thomas vaikutti Patrickin silmiin varmasti vähintäänkin eksyneeltä, vaikka oli käynyt veljensä luona toista tusinaa kertaa viimeisten muutaman kuukauden aikana. Silti tämän illan asetelma oli outo, varsinkin kun Thomas oli lupautunut Heidin ja Laurin tärkeänä päivänä Sarahin plus ykköseksi. Tästä tuskin Jonathan tai Patrick tiesi, sillä kettuilua ei ollut kuulunut.
“Onneks on lämpimät kelit tulleet Suomen päälle”, Thomas sanoi. Helvetti, näinkö suomalainen miehestä oli tullut, ettei enää small talkia osannut ja ainoa puheenaihe oli sää?! “Onks teillä paljonkin ulkokuvauksia tai jotain?” mies lisäsi ja otti muutaman hapuilevan askeleen keittiötä (alkoholia) kohti.
Patrick tuijotti Thomasta yrittäen melkein lukea tätä pelkän katseensa kanssa. Hän oli aina pitänyt toisesta, mutta oli tarkoituksella jättäytynyt aina muiden seuraan. Thomas oli hyvä siskolle, mutta muuten toisesta ei tainnut olla paljoakaan iloa.
“Joo. Kirsikkapuut kukkii nyt niin niitä tehty tässä pari viikkoa”, Patrick tokaisi vaivaantuneesti. Mies seurasi kuin eksynyt kauris Thomasta keittiön puolelle ja nojasi tiskipöytään ristien kätensä rinnuksilleen.

“Mitenkäs sun… työt?” Patrick ei muistanut mitä Jonathanin veli teki työkseen, mutta eipä kai sitä tarvinnutkaan tietää?
“Työt on työtä. Valitettavasti jengi edelleen kolaroi ja sitä kautta pitää mut työllistettynä”, Thomas vastasi miehelle ja vilkuili samalla vaivihkaa keittiön tasoja etsien veljensä lupaamaa viinilasia. Sitä ei kuitenkaan valitettavasti näkynyt. Sen sijaan Thomas keskittyi tuijottelemaan pitkin ja poikin huoneistoa. Patrick oli tyytynyt vain nyökkäilemään Thomaksen vastaukselle ja britti epäili, ettei miehen vastaus tainnut kertoa Patrickille juuri mitään.

Kuin salaisesta ja hiljaisesta toiveesta Jonathan huuteli terassin puolelta, että olisi aika siirtyä pöytään. Thomas huokaisi mielessään helpotuksesta ja viittilöi kädellään kohti takapihaa.
“Varmaan kannattaa siirtyä tohon suuntaan, ennen ku tulee huutista”, mies heitti kuivan vitsin ja kääntyi kohti terassin ovea.
“Joskus sitä kaipaa vähän huutista”, Patrick vitsaili tyytyväisenä, mutta seurasi Thomasta ulos.

Jonathan lappasi parhaillaan lihoja, vartaita ja muita lisukkeita lautasille ja vei niitä pöytään saadessaan lautasen täyteen. Sarah oli löytänyt jo oman paikkansa tumman puisen pöydän äärestä ja Thomas mietti hetken, olisiko outoa, jos hän istuisi naisen viereen vai pitäisikö mennä tätä vastapäätä. Mies päätyi ottamaan itselleen paikan viistoon naisen paikasta ja kävi katseellaan läpi pöydän antimia. Sekä pöydälle sijoitettuja viinejä.
“Ette varmaan laita pahaksenne”, mies sanoi ja otti valkoviinipullon käteensä, avasi sen ja kaatoi itselleen sekä veljelleen lasin. Patrick oli ottanut punviinipullon omaan haltuunsa ja kaatoi siitä reilusti yli ravintola-annoksen. Thomas viittasi pullolla Sarahin suuntaan ja jäi odottamaan naisen vastausta.

Sarah nosti suuren viinilasin pöydältä ja kurotti sen kanssa Thomasta kohden hymyillen välittämättä Jonathanin kysyvästä katseesta pöydän toisella.
“Kiitos”, nainen totesi lasin ollessa puolellaan ja ryhdistäytyi takaisin tuolissaan.
“Ai niin, salaatti unohtui jääkaappiin”, Patrick totesi ja oli jo nousemassa ylös, kun Sarah nousi seisomaan.
“Ei hätää, mä voin hakea”, nainen totesi ja hipsi keittiöön hakemaan salaattikulhoa. Valtava lasikulho painoi jonkin verran, mutta pysyi otteessa kunhan piti siitä molemmilla käsillä kiinni. Sarah mietti mitä kiviä pojat oli laittaneet salaattiin että se painoi niin paljon vai oliko itse kulhossa jotain rautavahvistuksia.
“Joko nyt oli kaikki?” Sarah kysyi laskiessaan kulhon varovasti pöydälle.
“Pitäis olla”, Jonathan vastasi ja istuutui omalle paikalleen Thomaksen viereen.

Asetelma oli kuin mikäkin kuulustelu. Raynottit pöydän toisella puolella ja Reyesit toisella. Kumpi puolisko aloittaisi kysymyksillä?
"Nyt vielä kaikkien kuullen; onnittelut Sarahille tän päivän luokkavoitosta ja vai mitä, että huomenna kisataan intterissä tai jopa Grand Prixssä", Jonathan nosti lasinsa ja hymyili leveästi ystävälleen iloisena tämän saavutuksesta. Kaksi muuta miestä seurasivat perässä ja Jonathan toivoi, ettei Thomas laukoisi mitään ala-arvoista tai typerää kommenttia, mutta nuorempi veljeksistä pysyi hiljaa ja hymyili hieman.
Sarah nauroi ääneen rennosti.
“Ehkä mä nyt opettelen ensin nää pyhän yrjön (Patrick meinasi tukehtua viiniinsä) asiat ja katsotaan sitä jatkoa sitten joskus tulevaisuudessa”, Sarah totesi Jonathanin suuruudenhakuisille sanoille. Eihän hän ollut ikinä unelmoinut pääsevänsä edes näin pitkälle koulu-urallaan, mutta kuka tietäisi miten korkealle nainen päätyisi?

Nelikko aloitti kukin vuorollaan keräämään ruokaa omalle lautaselleen ja kierrätti antimia pitkin poikin muille pöydän ääressä istujille. Muutamaan otteeseen oli joko viinipullo tai -lasi kaatua, mutta suuremmilta vaaratilanteilta vältyttiin. Puheensorina yltyi sitä vilkkaamaksi, mitä enemmän viinipulloissa oli ilmaa nesteen sijaan. Ainoastaan Thomas piti kirjaa omasta juomisestaan, olihan mies lupautunut viemään Sarahin kotiin illan päätteeksi.
"Ainii, by the way, minkä värisen kravatin tai rusetin etin viikon päähän?" Thomas täytti pienen hiljaisen hetken kysymyksellään. Sarah oli juuri tunkenut haarukan täydeltä lihaa suuhunsa, joten joutui odotuttamaan vastaustaan hetken.
“Sininen käy hyvin, eikä väliä kumpi”, Sarah vastasi ja kurotti viinilasinsa jälleen käsiinsä. Patricin ja Jonathanin päät kääntyivät Sarahin ja Thomaksen välillä kuin langasta vedettyinä. Jotenkin molemmat osasivat synkronoida liikkeensä toiseen sopivaksi.
“Voin laittaa sulle kuvan kyllä huomenna vaikka”, Sarah lisäsi ja huomasi sitten vasta pöytäseurueen hiljentyneen kummallisesti.

Sarah katsoi Patrickia ja sitten Jonathania. Naisen kulma nousi aavistuksen kysyvästi.
“Mitä?” tämä kysyi nostaessaan grillattuja kasviksia suuhunsa.
"Wha… Whe… Who… The fuck?!" Jonathan sai vihdoin pihahdettua suustaan ja näytti puulla päähän lyödyltä, kuten näytti myös Patrick. Thomas ei ollut osannut - tai muistanut - kertoa veljelleen tulevasta hääjuhlasta ja omasta osallisuudestaan siinä.
"Okei… Ömm… Sarah pyys mua plus ykköseks häihin." Thomas laski kertoja, kuinka monesti veljensä räpäytti silmiään katsoessaan nuorempaa ja Sarahia vuorotellen.
"As in omat häät…?"
"Ei nyt sentään, idiootti."
"Jeesus… Mä luulin et skippasin muutaman vuoden ja teidän kihlat. Tai jotain", helpottuneisuus paistoi Jonathanin äänestä.
“En yllättyisi”, Patrick totesi nasevasti väliin, sillä siskosta ei koskaan tiennyt.
“Hei!” Sarah ähkäisi.
"Joku Heidi menee naimisiin, ihme ettei Sarah kysyny sua?" Thomas selvensi ja otti ison suullisen viiniä. Paskat ajokuntoisuudesta.
“Kysyin itse asiassa”, Sarah totesi sivuhuomiona huvittuneena Jonathanin ja Patrickin järkytykseen, “mutta sillä oli jotain parempaa tekemistä. Sulla ei”, nainen jatkoi ja virnisti hieman. Oli oikeastaan aika mahtavaa olla vihdoin ja viimein Thomaksen kanssa niin hyvissä väleissä, että hääjuhliin osallistuminen miehen kanssa ei aiheuttanut ahdistavia ajatuksia. Sarah oli päättänyt vähentää ylireagointia tilanteissa, joissa saattoi vain nauttia hetkestä ja seurasta ja samalla heittänyt menemään mä en saa, mun ei pitäisi-ajattelutyylin. Miksei hän voisi olla ystäviä Thomaksen kanssa?

“Onko siinä jotain ihmeellistä muka?” Sarah kysyi Jonathanilta, kun tämä näytti edelleen nieleskelevän kaktuksia kurkustaan ja Patrick oli hukuttautumassa viinilasiinsa.
Jonathan vilkaisi useampaan otteeseen pöydän ääressä istuvia henkilöitä ja mietti miten muotoilisi asian. Lopulta mies avasi suunsa;
"Sori, taisin unohtaa kissan uuniin", tämä tokaisi ja nousi vauhdilla pöydästä, lähes kaataen tuolin mennessään.
Thomas lätkäisi otsalleen vanhan kunnon face palmin ja ilmaisi pahoittelunsa ennen kuin lähti veljensä perään.

“Ootteko te taas yhdessä?” Patrick kysyi Raynottien poistettua itsensä terassilta. Terävä katse ei näyttänyt enää yhtään humalan pehmittämältä.
“Mitä vittua se sulle kuuluu? Ja ei”, Sarah vastasi ihan yhtä terävästi ja risti jalkansa pidellen viinilasia sormissaan.
“Tottakai se kuuluu. Mä olen menossa naimisiin sen veljen kanssa. Mä en jaksa sitä että te ette tuu toimeen ja seuraavassa hetkessä ootte panemassa jossain pusikossa…”
“Mitä helvettiä? Lopeta. Me ollaan vaan ystäviä. Luulin että sä jos joku olisit tyytyväinen että mä tuun toimeen sun tulevan aviomiehen suvun kanssa”, Sarah huomautti ja vastusti halua heittää yksi parsa isoveljen päähän.
“Selvä. Parempi pitää se siinä toimeen tulemisessa sitten”, Patrick jatkoi vielä ja mulkaisi siskoaan.

"Spit it out", Thomas vaati vakavana keittiössä seisovalta veljeltään. Nuorempi Raynott tiesi kyllä mitä veljellä oli mielessään, muttei halunnut olla se, joka sanoisi sen ensimmäisenä ääneen.
"Lopeta ennen ku alotatkaan." Jonathanin ääni oli vakaa ja miehen olemus järkkymätön mielipiteensä kanssa.
"Mikä?" Thomas esitti tietämätöntä.
"Sarah jatko eteenpäin. Se on aidosti hieno ihminen, älä lähe enää tähän typerään leikkiin toisen tunteiden ja elämän kanssa, just ku sil on kaikki oikeesti hyvin."
"Noinko sä ajattelet musta?" Nuorempi tunsi piston rinnassaan. Thomas oli loukkaantunut veljensä sanoista, mutta sisimmässään ymmärsi mistä tämä puhui.
"Grow the fuck up." Jonathan kaivoi aikaisemmin Patrickille mainitsemansa viinapullon jääkaapista sekä muutaman shottilasin. "Before you hurt her. Again." Jonathan jätti veljensä keittiöön palatessaan terassille. Britti asetti tuomisensa pöytään ja julisti päivällisen muuttuneen ryyppäjäisiksi, jollei kenelläkään ollut sanaa sitä vastaan.

“Mä käyn vessassa”, Sarah kertoi välittömästi Jonathanin ilmestyttyä viinapullon kanssa ulos terassille ja käveli paljain jaloin sisälle, jossa Thomas vielä nojaili keittiön pöytää vasten. Latina tuijotti hetken toisen selkää, joka kohoili hengityksen tahdissa ja käveli sitten tämän viereen ottaen jääkaapista olutpullot heille molemmille.
“Saitko palopuheen?” Sarah kysyi naurahtaen hieman ja ojensi coronaa Thomakselle.
"Se varmaan oli luettavissa enemmän uhkaukseks", Thomas vastasi ja otti kylmän pullon vastaan. Aikaisemmin vastaava kommentti olisi tullut miehen suusta huumorilla höystettynä. Nyt se tuntui olevan hautajaisiakin vakavampi asia. "Ei se väärässä oo", mies lisäsi ja vilkaisi naista kulmiensa alta. "Sorry." Mies veti syvään henkeä, pakotti huulilleen pienen hymyn ja kaivoi avainnipun taskustaan, jossa killui pullonavaaja kuin keravalaisella konsanaan.
“Patrick luuli että me ollaan kohta panemassa jossain pusikossa”, Sarah paljasti yrittäen suhtautua tilanteeseen hieman kevyemmällä otteella, kuin Thomas selkeästi. Kommentti sai nuoren britin hätkähtämään. Tai oikeastaan Sarahin tyyli sanoa lause aiheutti sen. Vaikka molemmilla oli pelisäännöt tiedossa, Thomas ei ollut varma oliko pelkkä ystävyys jotain, mitä mies halusi. Mies oli jäänyt katsomaan Sarahin silmiin ehkä vähän turhankin pitkäksi aikaa ja tunsi mielensä heittävän volttia kilpaa vatsansa kanssa.
"Varmaan pitäs mennä takas tonne, ettei ne tosissaa luule mitää…"
"Joo, mä meen käymään vielä vessassa", Sarah vastasi ja jätti Thomaksen keittiöön.

"Ehkä oli virhe pyytää noi kaks yhtä aikaa tänne", Jonathan sanoi istuuduttuaan Sarahin paikalle ja painettuaan päänsä kihlattunsa olalle. "Meidän suku, ja oikeestaan myös teidän, on aika kamala."
Jonathan kaivoi Patrickin vapaan käden omaansa ja rutisti sitä hieman. "Voidaanko kadota kaikelta ja kaikilta", Jonathan jatkoi ennen kuin ehti pysäyttää ajatustaan karkaamasta. Lause nosti pinnalle aikaisemmat mietteet tallilla olessa. Hawajin ja Vegasin. Helvetti.
“You tell me”, Patrick huokaisi ja veti Jonathanin kunnolla kainaloonsa. Häntä inhotti olla välikätenä siskon miesseikkailuissa, eikö toinen voinut vain käyttäytyä kerrankin?
“Kerro vaan mihin haluut mennä, niin lähdetään vaikka heti”, Patrick jatkoi ja haki Jonathanin katseen itseensä painaen sitten huulensa miehen huulille varovasti hymyillen. “Mä tilaan yksityiskoneen jos sä pakkaat laukut.”
"Done. When do we leave?" Jonathan vastasi lähes samalla sekunnilla, kun Patrick oli saanut oman asiansa sanottua. Raynott varasti vielä yhden suudelman mieheltään, ennen kuin käänsi katseensa terassille palaavaan Thomakseen.
"Truce?" Jonathan kysyi veljeltään.
"Truce", Thomas vastasi hieman hymyillen. Nuorempi istui takaisin omalle penkilleen ja täytti hiljaisuudessa viinilasinsa. Ehkä illan juomingin jäisivät alle nollan ja viiden jos paikallinen poliisi sattuisi tulemaan vastaan.

Jonathan lepuutti edelleen päätään Patrickin olalla, eikä ollut aikeissa liikkua siitä ellei olisi ihan pakko. Sarah palasi myös ulkoilmaan muiden seuraan, mulkaisi Jonathania paikkansa viemisestä, mutta istuutui Thomaksen viereen. Muutaman kiusallisehkon hetken jälkeen keskustelu elpyi.


Sarah oli illan edetessä muistanut heränneensä ennen auringonnousua ja sen laskettua takaisin horisonttiin viini ja väsymys pakottivat naisen ajattelemaan kotiinlähtöä. Jonathan ja Patrick tuskin huomasivat että kumpainenkin vieraistaan häipyi samalla oven avauksella, sillä avopuolisot alkoivat näyttää vakuuttavasti siltä etteivät välittäneet enää vieraistaan, sen verran rohkeaksi kaksikon elekieli oli muuttunut.
“Ootko ihan varma ettet halunnut jäädä katsomaan vähän homopornoa?” Sarah kiusasi kuskiaan, joka oli menettänyt ajo-oikeutensa jo monta viinilasillista sitten. Kaksikko seisoi rivitaloalueen parkkipaikalla odottamassa taksia, jonka mies oli tilannut jo ennen heidän lähtöään.
“Luulin, et muistat mun nauttivan ainoastaan saksalaisesta kääpiöhomopornosta?” Thomas naurahti ja työnsi kädet farkkujensa taskuihin. Vaikka kesä oli hiljalleen tehnyt tuloaan Kallaan, illat ja yöt olivat vielä suhteellisen viileitä. Thomas oli tilannut kaksikolle taksin hyvissä ajoin, mutta nyt firman sovellus näytti, että parivaljakon kulkupeli olisi hieman myöhässä. Thomasta se ei haitannut, sillä nuori oli pitkään toivonut pääsevänsä viettämään iltaa Sarahin kanssa, vaikkei tätä itselleen suostunutkaan myöntämään. Britti katsoi naista vierellään kulmiensa alta ja hymyili hieman. Vaikkei kaksikon välit ikinä lämpenisikään siihen, mitä ne joskus olivat, Thomas oli oppinut nauttimaan Sarahin seurasta myös ihan ystävänä.
“Ah, aivan. Harmi ettei meidän veljet ole kääpiöitä sitten”, nainen huomautti leveä virne huulillaan ja kietoi kätensä ympärilleen. Oli edelleen aikoja, kun Sarah tunsi olonsa kiusalliseksi Thomaksen seurassa, mutta siihen vaadittiin usein ulkopuolinen henkilö joka odotti häneltä tietynlaista käytösmallia.

Silloin, kun he olivat vain kahdestaan Sarah tunsi olonsa hyväksi. Ei aina täysin, mutta pohjimmiltaan. Vapaammaksi.

“Mä en usko, että se taksi on tulossa”, latina huomautti kun he olivat vielä varttia myöhemmin odottamassa kellertävää huomiovaloa ohi ajavien autojen katoilla.
“Ehkä parempi vain kävellä?” Sarah ehdotti vaikka lämpimän taksin takapenkille vajoaminen olikin sillä hetkellä ensimmäisenä hänen toivomuslistallaan. Yön kosteus hiipi iholle saaden sen nousemaan kananlihalle ja naisen huulet alkoivat jo hieman sinertää kylmästä. Thomas huomasi naisen värähtävän viileästä ilmasta ja arpoi, olisiko liian ystävällistä tai poikaystävätyyppistä käytöstä tarjota toiselle omaa takkia viileän ilman torjumiseen. Sanomatta mitään, Thomas asteli omalle autolleen, avasi ovet, otti kevyen toppatakkinsa auton takapenkiltä, sulki oven ja lukitsi auton keskuslukituksella.
“Joku vielä suuttuu, jos tuut kipeeks”, mies sanoi palatessaan Sarahin luo ja kysymättä asetti tummansinisen takin naisen harteille.
Sarah, joka oli seurannut Thomaksen liikehdintää ei edes arponut olisiko ollut kohteliasta kieltäytyä takista vaiko ei, vaan otti sen kiitollisena vastaan.
“Itsepähän lähdin kesävaatteissa”, nainen kuitenkin muistutti kun he alkoivat kävellä katulamppujen valaisemia katuja kohti Sarahin asuntoa.

Thomas käveli vähän liian lähellä, Sarah huomasi tiedostavansa joka kerta, kun heidän takkiensa hihat hipaisivat toisiaan. Miehen suu kävi koko ajan, joten Sarah epäili Thomaksen itsensä tajuavan edes miten pienellä vaivalla hän olisi voinut vain liikauttaa kättään aavistuksen ja se olisi osunut toisen kämmentä vasten. Tuntui vaarallisen hyvältä vain tuntea olonsa huolettomaksi komean brittipojan seurassa pikkukylän sokkeloisilla kaduilla.

Se ajatus osottautui pieneksi murheeksi siinä vaiheessa, kun ensimmäiset sadepisarat ropisivat katukivetykseen.
“Arvaa tuleeko sieltä kaatosade kun me ollaan kirjaimellisesti kahden korttelin päässä mun asunnolta?” Sarah ehti vitsailla, kunnes Ukko Ylijumala päätti osoittaa todeksi yhden “toiveen”. Valtavat pisarat iskeytyvät moukarin tavoin heidän päälleen ja he pääsivät ehkä puoli korttelia eteenpäin kun autotielle alkoi jo muodostua lätäköitä.

“Ei helvetti mä olen litimärkä”, Sarah nauroi hengästyneenä, kun he vihdoin pääsivät kerrostalon alaovelle sateensuojaan. Nainen kaivoi avaimiaan käsilaukustaan ja vilkaisi Thomaksen suuntaan, joka yritti juuri ravistella sormillaan vettä valuvia hiuksiaan hieman edes kuivemmaksi. Sadepisarat tuntuivat melkein höyrystyvän miehen kasvoilta, sillä heidän ympärillään velloi kesäisen sateen sumu.
Sarah katsoi kuinka yksi tummista hiussuortuvista jäi itsepäisesti Thomaksen otsalle ja kahta ajatusta miettimättä huomasi jo sormiensa korjanneen ne takaisin paikalleen. Latina jähmettyi tajutessaan mitä oli tekemässä.

“Anteeksi”, nainen henkäisi ja tajusi vieläkin hengittävänsä melko kiivaasti.
Alaoven syvennyksen kelmeä valo olisi missä tahansa muussa tilanteessa saanut Thomaksen mieleen jonkin kusitunnelin Helsingin keskustassa, mutta illan aikana nautittu alkoholi oli saanut mielen pehmenemään ja nyt valon sävy muistutti enemmän joko auringon nousua tai laskua. Kellertävä valo sai Sarahin silmien värin loistamaan tavallista kirkkaammin ja Thomas taisteli itsensä kanssa pitääkseen kehonsa oman käskytyksensä alla. Sarah laski katseensa käsilaukkunsa syvyyksiin ja näytti jopa hieman nololta. Thomas otti puolikkaan askeleen eteenpäin ja saattoi haistaa Sarahin käyttämän hajuveden. Sama, taikka lähes identtinen tuoksu, kuin vanhoina hyvinä päivinä.
“Munhan se pitäis anteeks pyytää, kun en tuonu sua autolla himaan vaikka lupasin”, mies sanoi ja asetti etusormensa naisen leuan alle ja nosti tämän kasvot itseensä. Vain pieni vilkaisu naisen huuliin aiheutti pahimmanlaatuisen perhosten pyörremyrskyn miehen vatsassa.

Sarah uskalsi hädin tuskin hengittää tuntiessaan Thomaksen hengityksen ihollaan. Aiemmin raskas hengitys muuttui pinnalliseksi ja jokainen solu naisen sisällä halusi kuroa heidät erottavan välimatkan umpeen.
“Ei mua haitannut kävellä”, Sarah kuuli itsensä sanovan ja puristi kätensä tiukasti terävää avainnippua vasten. Yllättäen kipu ei auttanut tilannetta, vaan sai naisen vain muistamaan mielessään ne lukuisat kerrat kuinka oli puristanut samojen sormien lomaan Thomaksen hiuksia tulisten suudelmien vaeltaessa kehollaan.

Sarah tunsi kiehuvansa.

Ulko-ovi naksahti auki äänekkäästi kiusaantuneen yskäisyn saattelemana.
“Anteeksi”, nuori nainen lausahti ja ajoi Sarahin ja Thomaksen väistämään tieltään törmäillen toisiinsa kuin tivolissa konsanaan. Sarah pakotti itsensä katsomaan punaverikön loitonevaa selkää saadakseen itsehillintänsä kasaan.
“Tule. Sä voit nukkua mun luona tämän yön”, nainen totesi pehmeästi ja otti Thomaksen kädestä kiinni. Hän ajatteli jossain optimistin hölmöydessään eleen olevan enemmän ystävällinen, kuin romanttinen, kunnes tajusi miten toisen kädestä lähti kihelmöiviä sähköimpulsseja käsivarteen ja sitä kautta koko kehoonsa.

Hissi odotti heitä jo onneksi valmiiksi alhaalla ja Sarahin oli vaikea olla nojaamatta Thomasta vasten odottaessaan omaa kerrostaan. Naisen rintakehä kohoili kiivaasti, kun tämä puri alahuultaan ollakseen kääntymättä toista kohden. Thomas sai vaivoin pidettyä oman hengityksensä normaalin rajoissa. Kovaääninen hiljaisuus kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan valtasi hissin korin lattiasta kattoon ja jos kuunteli tarkkaan, saattoi kuulla kaksikon sydänten lyövän kovempaa ja kovempaa, mitä korkeammalle kori vaijerien varassa nousi. Thomas oli nähnyt 50 Shades of Greyn (valitettavasti) ja harkitsi vakavasti toistavansa hissikohtauksen. Kirkas kilahdus kuitenkin katkaisi ajatuksen ja ovet avautuivat verkkaisesti. Sarah piti edelleen Thomaksen kädestä kiinni ja lähti viemään brittiä kohti oikeaa ovea. Avainnippu kilahteli esineiden osuessa toisiinsa. Thomas päästi vastentahtoisesti irti Sarahin kädestä, jotta nainen saisi kaivettua oikean avaimen nipusta ja avattua oven.
“Ei sun tarvi mulle yöpaikkaa antaa, kyllä mä omaankin sänkyyn voin mennä”, Thomas kokeili, josko pakoreitti oli edes mahdollisuus. Molemmat käytävässä seisovat hiprakkaiset nuoret aikuiset tiesivät, kuinka helvetisti itsekuria tuleva yö saattaisi vaatia. Ja tässä olisi viimeinen hetki perääntyä, jos se enää oli mahdollista.

Sarah tiesi että olisi ollut parempi antaa toisen jäädä rappukäytävään odottamaan uutta taksia, joka saattaisi tulla tai olla tulematta. Nainen myös pienissä aivoissaan mietti olisiko se antanut pahemmin kuvan, etteivät he voineet muka olla ystäviä kuin se, että hän malttaisi olla riisumatta toisen farkkuja väkivaltaisesti suljettujen ovien takana? Lukko naksahti ja ovi antoi hieman periksi melkein kaataen Sarahin lattialle mukanaan, niin ajatustensa pyörteissä toinen oli.

“Älä höpise, sä olet litimärkä. Mä voin keittää meille vaikka kaakaota ja sä voit nukkua…sohvalla. Ei siitä ole vaivaa”, Sarah vastasi nielaisten lauseen välissä ja uskalsi vihdoin katsoa päihtyneisiin silmiin takanaan. Nainen mietti kiilsikö hänen omat silmänsä yhtälailla alkoholin ja adrenaliinin vaikutuksesta. Thomas tunnusteli lausetta mielessään. Sohvalla… Totta kai mies nukkuisi sohvalla. Ei tulisi kysymykseenkään edes harkita saman patjan päällä nukkumista. Eihän ystävät sellaiseen ryhdy. Edes humalassa.

Sarahin tehdessä lupaamaansa kuumaa kaakaota keittiön puolella, Thomas parkkeerasi takamuksensa naisen sohvalle olohuoneen puolelle. Mies ei nähnyt mitä selän takana tapahtui, mutta kuuli mukien kilinää ja lusikoiden kalketta. Jokaisen äänen hiljennyttyä, Thomas sulki silmänsä ja varautui tuntemaan Sarahin kädet hartioillaan, niskassa tai käsivarsilla. Kertaakaan näin ei kuitenkaan tapahtunut ja jokainen uusi kilahdus sai miehen silmät auki nopeammin kuin olisi ehtinyt kissaa sanoa. Ulkona yllättänyt rankkasade oli päässyt tunkeutumaan Thomaksen parkatakin läpi ja nihkeä kangas liimautui iholle. Käsivarret ja hartiat olivat kärsineet eniten ja useaan otteeseen Thomas oli aikeissa riisua vaaleanharmaan collegen päältään. Britti ei asunut tässä kodissa. Ei ollut kytköksissä tähän asuntoon niin, että voisi olla siellä kuin kotonaan. Sarah ilmestyi miehen vierelle kaksi höyryävää kuppia kädessään, ojentaen toisen Thomakselle.

Sarahin teki mieli puhua säästä, hitto vie vaikka neulomisesta jottei olisi keskittynyt niin kovin siihen miten Thomaksen sormet liikahtelivat kuuman kaakaokupin pinnalla tai siihen miten miehen ripsissä oli vieläkin vähän vesipisaroita sateen jäljiltä. Sarah seurasi miten tippa valui tummia hiuksia pitkin ja irtautui niiden päässä, miten se putosi kuilun alapäähän toisen olkapäälle ja imeytyi jo valmiiksi kostealle kankaalle. Sarah tiedosti miten hengittäminen tuntui niin paljon ajattelemiselta ja miten ei ollut kuullut lainkaan mitä Thomas oli juuri sanonut.
“Mmmh?” nainen mumahti ja lukitsi katseensa tuttuihin silmiin, jotka näyttivät sillä hetkellä melkein harmailta. Sarahin sormet liikkuivat kuin itsestään, ne halusivat muistaa oliko britin leukaperät yhä samanlaiset kuin ennen. Oliko ne muuttuneet vuosien myötä terävimmiksi vai pehmenneet kuten Sarahin ajatukset sillä hetkellä?

Sun pitää lopettaa, Sarah melkein kiljui itselleen.
Mä en pysty lopettaa, kaikui tyhjyydessä.

Thomas naurahti toisen havahtumiseen ja suoristi selkäänsä, käänsi katseensa takaisin Sarahin kasvoihin ja veti henkeä.
“Nii että enhä mä hypi kenenkään varpaille tai mitään olemalla täällä sun kanssa. You know, kahdestaan…?” Miehen ääni oli juuri niin epävarma kuin miltä Thomaksesta juuri sillä sekunnilla tuntui. Viimeinen, mitä nuori tähän tilanteeseen halusi olisi mustasukkainen poikaystävä, joka tiesi kaksikon historiasta ja näki, kuinka sohvalla nököttävä parivaljakko oli suuntaamassa vaarallisille, muttei vieraille vesille. Thomaksen olisi tarvinnut liikauttaa itseään vain muutaman sentin, jotta olisi istunut kiinni Sarahin kyljessä ja ajatus oli kutkuttava. Jos naisella oli joku, se vain toisi tilanteeseen uuden houkuttelevan elementin. Britti oli kuitenkin uskotellut itselleen kasvaneen isoksi ja aikuiseksi, mutta teinipojan ajatukset kaksikon välisestä painiottelusta pehmeällä sängyllä oli hiljalleen voittamassa Thomaksen pään sisällä käytävää kamppailua. Onneksi vesipisarat miehen hiuksissa peittivät tuskanhien nuoren otsalla. Thomas tunsi otteensa lipsuvan oman itsehillintänsä kanssa ja halusi palavasti koskettaa Sarahia kuten oli joskus koskettanut.

Sarahin teki mieli nauraa, mutta pihaustakaan ei kuulunut tai näkynyt. Sen sijaan pieni hymynkare karkasi tämän suupieleen pään heiluessa puolelta toiselle olkapäiden välissä.
“Mä olisin varmaan pyytänyt sellaista tyyppiä mun deitiksi häihin jos sellainen olisi olemassa. Siksi mä pyysin sua, tiedätkö - kaverina?” Sarah puhui, mutta tajusi äänensä värisevän oudosti. Ei, hän ei voinut olla lankeamassa tähän samaan syntiin kuin ennenkin, eihän? Naisen keho kuitenkin halusi, se suorastaan janosi sitä syntiä iholleen. Eivätkö kaveritkin voineet vain vähän pussailla humalassa?
“Entä…” Sarahin ääni petti tämän liikahtaessa hieman kangassohvaa vasten. Ääni tuntui rikkovan äänivalleja naisen korvissa. “...entä sulla? Kotona?” latina mietti ymmärsikö toinen kysymystä katkonaisten sanojen takana, uudesta vuodesta oli pieni ikuisuus aikaa eikä Sarah voinut myöskään olettaa etteikö Thomaksella olisi tyttöystävää odottamassa. Se ei varsinaisesti ollut exien nykyisten kavereiden top 10 puheenaiheista.
Nyt oli Thomaksen vuoro pudistaa päätään naurahtaen.
“Ei ole”, mies vastasi ja omaan korvaan ne kaksi sanaa kuulostivat hätäisiltä, kuin niiden ääneen sanominen antaisi luvan johonkin kiellettyyn ja vaaralliseen. Thomas nojautui myös selkänojaa vasten ja tunsi Sarahin olkapään omaansa vasten. Britti yritti pitää katseensa kaakaomukissa. Neste ei enää höyrynnyt niin paljoa ja muki oli enää vain lämmin kämmentä vasten. Thomas kallisti päänsä naisen olalle ja sulki silmänsä. Hetkeksi kipinät ja himo nuoren mielessä hiljenivät ja turvallisuuden tunne yhdessä pehmeän lämmön kanssa nousivat pintaan. Thomas kuuli Sarahin sydämenlyönnit ja keskittyi niihin. Hetkeksi aika ja paikka vaihtuivat ja mies saattoi tuntea olevansa kotonaan rakastamansa naisen kanssa.

Rakastamansa? Britti nosti päänsä nopeasti ylös ja tuijotti eteensä kuin olisi juuri tajunnut vastauksen elämän tarkoitukseen.

Jos Thomas aikoi pitää Sarahin ystävänään, rakkauden pitäisi väistyä. Ainakin toistaiseksi. Mies ei halunnut pilata sitä, minkä oli onnistunut uudestaan naisen kanssa rakentamaan ja kaikki se, kaatuisi sillä sekunnilla, kun Thomas kaataisi naisen alleen sängylle.

Sarah hätkähti Thomaksen ryhdistäytyessä vierellään. Hänellä ei ollut hajuakaan ajatuksista tummien hiusten alla ja toisin kuin britin rauhoittuneet mielenharjoitukset Sarah tunsi edelleen kutisevan ihonsa sisällä. Olkavartta poltteli siitä missä Thomas oli juuri lepuuttanut päätänsä. Toisen liikehdintä sai jonkun alkukantaisen vaiston ottamaan vallan Sarahin kehossa ja puoliksi täynnä ollut kaakaokuppi tämän kädessä päätyi kilahtaen olohuoneen matolle naisen kääntyessä sohvalla sivuttain Thomasta kohden.
Sarah nielaisi, tiesi ettei olisi kannattanut antaa kehon jatkaa sitä pidemmälle.

Thomas maistui kaakaolta ja viiniltä. Sarahin sormet löysivät paikkansa toisen leukaperiltä vanhasta tottumuksesta ja keho kaartui vastaamaan toisen muotoja. Suudelma oli varovainen, melkein kysyvä ja Sarah pelkäsi kuollakseen että Thomas työntäisi hänet sylistään lattialle kun hän halusi vain päästä toista lähemmäksi. Tästä hetkestä Thomas oli uskaltanut unelmoida vain harvoin, ettei vahingossakaan manaisi demoneja tai muitakaan mörköjä tuhoamaan tuota mahdollisuutta. Ja tässä se nyt oli. Britti kiersi kätensä Sarahin selän taa ja veti naisen vielä lähemmäs itseään antaen itsestään kaiken mitä oli tällä hetkellä annettavissa.

”I didn’t mean to kiss him, it just happened.”

Thomas ei ollut uskoa omia ajatuksiaan, niiden kaivaessa yli kolme vuotta vanhoja tapahtumia tällaisella hetkellä. Mies siirsi kätensä naisen harteille ja työnsi tätä hellästi kauemmas. Juuri tuollainen perseily oli viimeksi tuhonnut kaksikon suhteen. Juuri tuollainen harkitsematon eläminen molempien osalta oli hajoittanut parhaan asian Thomaksen elämässä.
“If, and only if, there will ever be us again, I wanna do it right.”

Sarahista tuntui melkeinpä siltä, kuin Thomas olisi tosiaan työntänyt hänet olohuoneen matolle. Naisen oli vaikea hengittää ja melkein kuuli veren kiehuvan suonissaan.
“Vihreää!” Sarah vinkaisi kuin joku olisi juuri lyönyt naista palleaan. Thomas räpytti silmiään hämmästyneenä.
“What…?” mies älähti Sarahin noustessa ylös ja horjataessa hieman taaksepäin. Nainen nyökkäsi tarmokkaasti.
“Se mun mekko, laitan vihreää. Haluutko nähdä sen?” Sarah jatkoi ja hieroi niskaansa saadakseen kihelmöinnin loppumaan selkärangassaan. Puulla päähän lyöty Thomas nyökkäsi hitaasti ja epävarmana. Sarahin olemus oli muuttunut kuin raipan iskusta. Nainen katosi hetkeksi makuuhuoneen puolelle ja Thomas jäi hölmistyneenä tuijottamaan perään, kunnes sai jalkansa toimimaan ja nousi ylös sohvalta. Mies asteli rauhallisesti (ja varovaisesti) ovensuulle ja kuunteli tarkkaan viereisen huoneen ääniä. Thomas vilkaisi seinän takaa juuri kun Sarah sai mekkonsa esille. Se oli smaragdinvihreä maksimekko spagettiolkaimilla ja vartalonmyötäisellä yläosalla.
“Kaunis, kuten aina”, Thomas sanoi katse kiinni Sarahissa, eikä vaatekappaleessa jota nainen piti esillä. Hymy nousi Thomaksen huulille ja hetken kaikki tuntui olevan kuin ennen. Thomas puntaroi vaihtoehtojaan hetken Sarahin katsoessa miestä ihmeissään.
“F*ck it”, Thomas tuumasi naurahtaen rennosti, otti mekon Sarahin käsistä ja heitti sen lattialle. Toivottavasti miehen ei tarvitsisi hakea itselleen hautakiveä heti aamulla.

Thomas otti naisen lähelleen ja painoi huulensa naisen kaulalle. Sama tuoksu leijaili miehen nenään kuin ulkona aikaisemmin ja vain muutamaa minuuttia aiemmin sohvalla. Jos Sarah oli aloittanut tilanteen, nainen tuskin laittaisi pahakseen, jos Thomas jatkaisi sitä. Nainen ynähti ja antoi silmiensä pyörähtää melkein ympäri tuntiessaan ihonsa syttyvän tuleen kohdista, joihin Thomaksen huulet koskivat. Sarahin sormet syyhysivät päästä kostean paidan alle. Vaatekappale päätyi nopeasti lattialle Sarahin mekon vierelle. Nainen antautui Thomaksen vietäväksi, ehkä hän katuisi tätä huomenna, mutta huominen tuntui vielä olevan ikuisuuden päässä.
Sitä paitsi, olivathan he hairahtaneet tähän aiemminkin tänä vuonna.

Parisänky otti Sarahin syleilyynsä pehmeänä ja viileänä polttavan kuumaa ihoa vasten. Nainen ei tiennyt missä vaiheessa hänen paitansa oli hävinnyt, mutta Thomas oli aina ollut näppärä käsistään.
“Wait”, Sarah henkäisi kun miehen huulet etenivät hänen solisluultaan alemmaksi. Thomas jähmettyi välittömästi. Sarah hymyili lempeästi ja täytti keuhkonsa tutulla tuoksulla. Se oli kuin huumetta humalaisille aivoille.
“Can we just sleep tonight? If that’s okay?” nainen kysyi karhealla äänellä pitäen yhä Thomaksen leukaperistä sormillaan kiinni. Meripihkaiset silmät eivät irrottaneet otettaan toisen silmistä, jälleen kerran uskoen että mies karkaisi sekunnin päästä ja jättäisi hänet yksin viileään vuoteeseen.
"Sure", Thomas vastasi hiljaa, antoi vielä viimeisen suudelman Sarahin iholle ja kömpi sängyllä naisen vierelle. Mies potki loputkin vaatteet päältään ja päätti lainata auttavaa kättä myös Sarahin vaatteille. Naureskellen hetken aikaa kaksikko oli yhtä raajojen sekamelskaa.

Britti kiersi käsivartensa edessään kyljellään makaavan naisen ympäri ja veti keuhkot täyteen tuttua tuoksua. Tietenkin miestä harmitti naisen yht äkkinen käsijarrun veto, mikä mies se sellainen oli jota ei harmittanut? Thomas kuitenkin tyytyi hyvillämielin hopeasijaan sängyllä makaavan naisen viereen.
"You think we're a lost cause by now?" Thomas kuiskasi naisen korvaan ja katsoi pimeään ulkoilmaan sängyltä. Sarah hengitti syvään, koittaen rauhoittaa kylkiluidensa suojassa hakkaavaa sydäntään. Hän halusi vastata ettei tietenkään olleet, mutta ei voinut valehdella. Ei Thomakselle.
“I honestly don’t know”, Sarah lopulta totesi hiljaisella äänellä ja upotti kasvonsa toisen kaulaa vasten.
Miksi helvetissä elämän piti olla niin vaikeaa?

03.09.2023

Sarah oli saanut Minan hoidettua ja varusteet purettua Lounan avustuksella jälleen äärimmäisen nopeasti. Näppärä tyttö viritti sinisen ruusukkeen Minan karsinan oveen.
"Noin, nyt on kaikki valmista", Louna ilmoitti ja ihaili kauempaa työnsä jälkeä, kiiltävää hevosta ja ruusuketta sen ovessa.
"Kiitos taas, susta oli suunnattoman suuri apu. Letitkin oli ihan täydelliset", Sarah vastasi hymyillen ja huomasi miten Lounan olemus samaan aikaan ylpistyi hieman ja myös vaivaantui samalla.

"No oli se yksi vähän ehkä vino…" tyttö toppuutteli ja sai Sarahin huulet kaartumaan pehmeään hymyyn.
"Ei mulla ollut vatupassia, ihan suorilta ne kaikki näyttivät", latina virnisti ja hengähti syvään.

Onneksi hän oli pakannut juhlavaatteet mukaansa, sillä aikoi lähteä vielä ajamaan takaisin Seppeleen after rideen ja jäädä sinne vielä yöksi. Antonin ja Sonian nurkkiin Sarah ei halunnut, sillä vaikka olikin vastoin oletuksia täysin rakastunut pieniin kaksostyttöihin, hän ei halunnut herätä pitkin yötä lasten huutamisiin.

Niinpä Sarah suuntasi kohti Liekkijärveä käytyään loungen suihkussa ja vaihdettuaan juhlavat, mutta syksyisempään ilmaan sopivat vaatteet päälleen. Ajomatkan aikana nainen kertasi vielä tänään ratsastamaansa Interin rataa, jossa Mina oli toiminut kuin ajatus ja he olivat saaneet 71.996% tuloksen. Voittajalla, Majina Misangilla tulos oli ollut vain karvan verran yli 72 prosenttia. Majina oli kisannut sillä tasolla ja korkeammallakin vuosia ja Sarah oli itse siirtynyt Intermediate tasolle vasta hiljattain.

Anton vastasi halaukseen vähän jähmeästi, mutta vastasi kuitenkin. Välirikon jälkeen heidän välinsä eivät olleet enää palautuneet aivan samalla tasolle mitä ennen riitaa. Sarah huomasi sen itsekin, kuinka aiemmin oli ollut täysin ajattelematta, luonnollisesti ja läsnä hetkessä ja nyt takaraivossa kävi aina ajatus siitä miten piti vähän jatkuvasti yrittää. Yrittää olla rennompi, yrittää nauraa vapautuneemmin, yrittää luottaa toiseen.
Hyviä ystäviä he olivat edelleenkin, Sarahilla oli hauskaa vaikka olikin pääosin vieraiden keskuudessa. Anton oli lähtenyt juhliin ilman Soniaa, vaikka Antonin äiti olikin heillä kylässä ja lupautunut hoitamaan kaksosia. Sonia oli kuulemma sen verran väsynyt, että oli päättänyt ottaa tilaisuudesta kaiken irti ja levätä kerrankin.

Anton esitteli Mannyn, Emmanuelin, kuin he eivät olisi tavanneet aiemmin. Sarah tiesi Mannyn ennestään, miehen käsivarteen oli siihen aikaan kasvanut kiinni iilimato jonka läsnäolo oli huutavan poissaoleva tänä iltana ja muutenkin viime aikoina. He eivät olleet nähneet sitten vuoden 2022 Sommersolvervin jossa Inkeri oli heittänyt Sarahia lasilla päähän ja ilta oli päätynyt sairaalareissuun.
Sarah muisti miten aiemmin Mannyn ja Inkerin nähdessään oli ajatellut, että miten paljon blondiin sattuisi lisää jos hän saisi Mannyn huomion itseensä. Robertin kanssa se huomio oli ollut puolittainen vahinko, Sarah ei ollut tiennyt tekevänsä toiselle paskasti, mutta Inkeri oli jo silloin vihannut häntä. Miken kohdalla hän oli tehnyt tietoisen päätöksen, jonka ansiosta oli vähän tahtomattaankin päätynyt seurustelusuhteeseen, joka oli tuomittu jo ennen aikojaansa. Silloin Sarah oli halunnut voittaa ja oikeastaan oli enemmän puolustanut vain omaansa.

Mutta Manny.

Manny oli ollut Inkerin, niin selvästi, että jos Sarah oli tuijottanut Mannya ennen pitkään, Inkeri oli vienyt sen muualle.

Sarah ei halunnut kysyä, tuoda esille nimeä jonka olemassaolo oli vain välttämätön paha. Oliko Manny ja Inkeri vielä yhdessä, olivatko ne ikinä olleet. Manny ei puhunut Inkeristä sanaakaan, se kertoi miten ihana kesä sillä oli ollut Kanadassa Orange Woodin tilalla. Kertoi pienestä varsastaan, Nayasta, jonka oli juuri ostanut ja näytti videoita sen kauniista askellajeista. Niin ylpeänä, että joku ei-hevosihminen olisi voinut luulla puhuvan lapsestaan.

Sarahia kiehtoi italialaisen miehen olemus, se oli niin tässä hetkessä kiinni ja niin aito, että naisen oli jälleen mietittävä miten joku Inkerin kaltainen ei ollut mädännyttänyt niin puhdasta ihmistä piloille. Sarah oli tykännyt instagramissa sen surffauskuvista, tiesi miltä paidan peittämä iho näytti.
Manny suki pitkiä hiuksia sormillaan ja Sarah liikahti lähemmäksi. Ehkä se alkoi leikkinä alkuillasta, mutta nyt nainen halusi tietää miten vaikeaa olisi varastaa yksi suudelma italialaismieheltä.

Oli kyse kostosta, kokeilusta vai aidosti kiinnostuksesta, Sarah oli iloinen että Manny lähti saattamaan sitä hotellille. Antonin ruoja oli livennyt paikalta kesken juhlien ilman että oli edes hyvästejä heittänyt, vaikka mies oli melko selvästi ollut omasta mielestään parittajan roolissa  niin tyytyväisenä se oli näytellyt peukkuaan pitkin iltaa ja ei-niin-huomaamattomasti vältellyt liittymistä uudelleen heidän seuraansa.

"Anteeksi vielä, kun kaadoin olutta sun päälle", Manny sanoi, kun he kävelivät aulan läpi kohti hissejä. Sarahia hymyilytti, sen askel huojui vähän humalan takia.
"Ei se haittaa, mä olen ennenkin saanut juomia päälleni. Töissäkin välillä", nainen vastasi ja antoi sormiensa pyyhkäistä toisen kämmenselkää vasten.
"Ai salillako?" Manny kysyi ja painoi hissin kutsunappia. Sarah nojasi viileään seinään selällään, asettaen itsensä miehen ja hissin väliin.
"Ei kun aiemmin. Kun olin baarimikkona", Sarah vastasi ja tutki vihreitä silmiä. Manny kertoi, että siitä ei tulisi ikinä hyvää työntekijää tiskin taakse, mutta Sarahia kiehtoi enemmän sen nutturalta karkailevat hiussuortuvat kuin mikään muu.

"Manny…", Sarah aloitti mutta hissin kilahdus ja ovien aukeaminen keskeytti lauseen. Nainen hymyili pehmeästi ja nappasi toisen kädestä kiinni, veti sen perässään hissiin.
"Voin eksyä jos et saata perille asti", Sarah kertoi eikä päästänyt irti, pujotti sormensa Mannyn sormien lomaan. Meripihkaiset silmät eivät laskeneet miehen kasvoilta, oli vaikea pysyä paikallaan ja odottaa. Sarah oli tottunut, että tässä vaiheessa viimeistään sen ei tarvinnut enää pyytää.

Tosin viime kerrasta oli jo sen verran aikaa, että ehkä se oli unohtanut?

Mannyn sormet olivat varovaiset ensin, ne kysyivät hirveästi lupia ja etenivät kuin jossain odottaisi sähkölanka. Sarah yritti kertoa sanomatta, että se ei halunnut rajoja, se ei aikonut mumahtaa toisen huulia vasten kieltääkseen sitä etenemästä enempää. Ehkä sen olisi pitänyt, kuka tiesi, mutta kukaan ei ollut kertomassa ettei saanut koskea. Sarah ei muistanut jääkuningattaresta hiussuortuvaakaan, kun antoi käsiensä kaivautua Mannyn paidan alla hohkaavaan ihoon. Inkerin vaikutusvalta ei enää ylettynyt siihen huoneeseen.

"Ootko sä ihan varma?" Manny hengähti Sarahin huulia vasten, hengästyneenä ja kädet naisen lantiolla, odottaen. Sarah katsoi toista silmiin, hymyili pehmeästi ja nyökkäsi hädin tuskin huomattavasti.
"Täysin."

Sen jälkeen Manny ei enää kysynyt lupaa.


Hyvää huomenta.

10.10.2023


Sarah ja Jesse olivat päättäneet lähteä yhtä matkaa Kallasta Liekkijärvelle. Sarah oli luvannut ajaa, vaikka Jesse olikin hetken taistellut vastaan, oli mies lopulta myöntynyt istumaan matkustajana kyydissä.

Sarah oli pukenut päälleen viininpunaisen cocktailmekon, joka jätti kehon ylälinjan paljaaksi, mutta oli samalla helmastaan soveliaasti polvipituinen. Samansävyiset korkeat korkokengät kruunasivat lookin ja hiuksensa latina oli kihartanut täydellisille laineille.

Kastetilaisuus oli kaunis ja vaikka Sarah ei olisi ikipäivänä voinut kuvitella pitävänsä lapsista, oli Antonin ja Sonian kaksoset vieneet naisen sydämen tyystin. Sarah huomasi silmiensä kostuvan, kun hänen syliinsä luotettu sinisilmäinen tyttö kastettiin Aida Antoinette Stordahl Seljavaaksi ja Jessen sylissä ollut ruskeasilmäinen prinsessa Saga Sigridiksi.

Sarah piti Aidaa sylissään vielä pitkään kasteen jälkeen, vaikka kädet väsyivät ja tyttö tuntui hehkuvan lämpöä kuin pieni patteri, nainen ei suostunut laskemaan Aidaa otteestaan. Oli suunnattoman suuri kunnia tulla valituksi Antonin ja Sonian lasten kummiksi ja Sarah aikoi ottaa kummitäteytensä varsin vakavasti. Lopulta nainen ei halunnut saada omia lapsia, joten Saga ja Aida saisivat tyydyttää jokaisen vauvanvaate-hullutuksen, koruostoksen ja leikkipuistossa käynnin mitä Sarahin mieleen tulisi juolahtamaan.

"Mä en voi käsittää vieläkään miten sun geeneistä voi tulla jotain noin söpöä", Sarah nauroi romahtaessaan Antonin viereen sohvalle. Anton tunki sormensa kipeästi naisen kylkiluiden väliin niin, että Sarah kiljahti naurahtaen ja muut vieraat soivat heihin hieman kummastuneita katseita.
"Sonia varmaan luovuttanut itseltään vaan järkyttävän määrän geenejä, niin ei voi tulla kuin täydellistä", Sarah jatkoi ja kiemurteli ystävänsä kutitusotteessa.
"Sä oot kamala", Anton huokaisi luovutettuaan kutituksessaan.
"Säkin", Sarah virnisti ja huokaisi syvään.
"Mä oon aika ylpee susta. Oot aika mahtava isä", nainen jatkoi ja käänsi päätään sohvatyynyjä vasten Antoniin. Miehen huulilla oli lämmin hymy.

Kaksoset laitettiin yöpuulle ja Anton lähti lämmittämään saunaa, Savusalontielle valui vähitellen lisää Antonin ja Sonian uusia seppele-ystäviä rääppiäisille.
Sarah puhui pitkään Salman kanssa, yritti sosialisoitua muidenkin vieraiden kanssa ja mietti taas kerran mitä Robertille mahtoi kuulua. Se tulisi luultavasti aina olemaan asia, jota nainen pohti kun edes puhuttiin Seppeleestä. Toki nykyään myös Mannyn menemiset kiinnosti Sarahia normaalia enemmän, vaikka miestä ei näkynytkään rääppiäisillä.

Jesse alkoi jo haukotella uhkaavasti ja Sarah tiesi, että oli aika lähteä takaisin kotiin. Häntä harmitti, että välimatka oli niin pitkä, sillä halusi useamminkin käydä kyläilemässä uuden kummityttönsä luona. Sonia oli mennyt jo nukkumaan, joten hyvästeltäväksi jäi pelkästään Anton, jota Sarah halasi pitkään.
"Saatte tekin tulla Kallaan kyläilemään", Sarah huomautti naurahtaen ja Anton mainitsi jotain lasten kanssa matkustamisesta.

Pimeys ja tihkusade vaikeuttivat näkemistä ajomatkalla, mutta onneksi tielle ei sattunut peuroja tai hirviä ja Sarah jätti Jessen turvallisesti kotipihalleen.
"Sano Matildalle terveisiä", nainen sanoi hymyillen ennen, kun Jesse sulki auton oven.

Vaikka kotona oli hyvä olla, Sarah huomasi jälleen kerran sen tyhjyyden. Antonin koti oli täynnä elämää, ääntä ja naurua. Sarah painoi television päälle ja kietoutui sohvalla olevan viltin sisälle.

Hän kaivoi puhelimensa esiin ja laittoi Jonathanille viestin, että saisi luvan tulla huomenna katsomaan Frendi-maratonia.
Jonathan vastasi, että olisi mielellään tullut, mutta he olivat menossa Patrickin kanssa johonkin kirottuun taidenäyttelyyn Helsinkiin.
Ei sitten.

17.11.2023

Päivien käydessä lyhyemmiksi ei ollut pienintäkään toivoa, että perille olisi ehtinyt valoisan aikaan. Bonnie ja Jackie olivat ajat sitten rauhoittuneet nukkumaan ja Mannyn teki mieli kaataa termoksesta kahvia vähän naamallekin, että se olisi pysynyt paremmin hereillä. Ajomatka Antonin sukumökille Lappiin oli puuduttava. Vastaantulijoita näkyi entistä harvemmin, mitä enemmän kello tuli ja mitä syvemmälle Lapin perukoille eksyttiin.

Lopulta navigaattori ilmoitti käännöksestä - Manny hätkähti, mokoma laite kun ei ollut pitänyt ääntä ikuisuuksiin ja äkillinen naisen ääni pimeällä tiellä ja yksin autossa oli karmivaa. Lumisade oli äitynyt sankaksi pyryksi ja Manny väänsi radiota pienemmälle tihrustaessaan tienviittaa. Oltiin niin perämetsässä, etteivät radiokanavatkaan kunnolla toimineet ja ainoa kanava, joka suostui toimimaan, soitti Arttu Wiskarin Kuningaslohen vähintään kerran tunnissa. Vaikka Anton oli lähestulkoon patistanut Mannyn tälle yksinäiselle mökkielämykselle “rentoutumismielessä”, ainakaan matkan aikana Manny ei juuri ollut huomannut itsessään rentoutumisen merkkejä.

Pieni tie jatkui mutkitellen matalahkon mäntymetsän suojiin. Tie - jos sitä oli aikoihin muutenkaan aurattu - oli ainakin nyt sen verran lumen peittämä, että Manny pelkäsi auton jäävän jumiin. Urhoollisesti äidin pösö kuitenkin selvitti tiensä läpi kilometrien pituisen mökkitien, kunnes lopulta Manny erotti pikkuruisen pihan ja vielä pikkuruisemman mökin. Vihdoin perillä.

Lumisateessa ja pimeässä oli vaikea erottaa kunnolla mitään, mutta Manny uskoi havainneensa pihan reunalla puuliiterin, josta Anton oli puhunut, ja jossa avainten oli määrä olla hirsien välissä kätkössä. Oli ehkä parasta hakea avaimet ensin, ennen tavaroiden purkamista - kääräistyään sätkän ja nostettuaan kaulukset ylös Manny astui ulos tuiskuun.

Bonnie ja Jackie riehaantuivat lumesta päästyään pitkän matkapäivän jälkeen ulos. Manny katseli niiden kirmailua kahlatessaan polvensyvyisessä hangessa kohti puuliiteriä. Jokin kuitenkin oli hullusti - ikään kuin mökin ikkunoista olisi kajastanut valoa. Manny räpytteli silmiään lumipyryssä. Kyllä, hän näki oikein. Kuuraisten ikkunoiden läpi siivilöityi neliskanttiset valojuovat pihan hangelle.

Ei helvetin helvetti. Se saattoi tarkoittaa vain kahta asiaa - joko Antonin sukulaisia oli päättänyt tulla yhtä aikaa lomailemaan (Manny ei yhtään olisi ihmetellyt, vaikka Anton olisi unohtanut ilmoittaa hänen olevan menossa juuri tänä viikonloppuna), tai sitten mökkiin oli murtauduttu. Pihassa ei näkynyt yhtään ajoneuvoja ja lumisade oli peittänyt mökissä olijoiden jäljetkin alleen.

Manny epäröi. Kai mahdolliset sukulaiset olisivat nyt autolla tulleet? Kyseessä oli pakko olla murtovarkaita. Ehkä niillä oli paku parkissa jossain vähän matkan päässä, ja nyt ne rauhassa nauttivat mökin antimista ja pakkailivat mukaansa kaikkea mitä mökistä irti lähti.

Täällä jumalan selän takana poliiseillakin kestäisi ikuisuus saapua. Siispä jäljelle ei jäänyt kuin omankädenoikeus - Manny tarttui mökin seinustalla olevaan lumilapioon ja hiipi ulko-ovelle. Jos murtovarkaat kävisivät päälle, olisipahan ainakin jotain millä puolustautua.

Manny laski hitaasti kolmeen ja avasi oven.


Anton oli jo tovi sitten muistuttanut Sarahia vuosien takaisesta käynnistä Lapin mökillä. Sarah oli nauranut ja miettinyt miten hauskaa heillä oli ollut siellä ja miten koko retki oli ollut täydellinen pään nollaus. Nainen ei välttämättä juuri tässä elämäntilanteessa halunnut paeta mitään samalla tavalla, kuin viimeksi, mutta hektinen arki ja abuelan sairastelut olivat vaatineet oman veronsa jaksamisesta. Lisäksi olisihan se nyt kovin hyvä pitää yllä erätaitoja, Anton oli naureskellut ja sanonut, että Sarah saisi kyllä koska tahansa lainata mökkiä ilmaiseksi.

Ei sillä, että niin alkeellisista oloista olisi muutenkaan mitään rahaa voinut pyytää.

Sarah oli kypsytellyt ajatusta ja lopulta laittanut Antonille viestiä, että tarttuisi miehen tarjoukseen. Kahdeksan tunnin ajomatkan sijaan nainen oli päättänyt varata itselleen lentolipun ja maksaa taksikyydin lentokentältä mökille ja takaisin. Ruoat ja juomat mukanaan taksissa Sarah oli päättänyt tälläkin kertaa laittaa puhelimensa virrat pois, sillä irtiotto arjesta ei ollut täydellinen jos viesti-ilmoitukset kajahtivat erämökissä tuon tuosta.

Sarah oli asettautunut kodiksi pieneen mökkiin, kamina oli syttynyt tälläkin kertaa ilman ongelmia ja lämmitti hirsirakennusta tehokkaasti. Lapissa oli jo talvi, lumitöitä olisi huomenna pakko tehdä, mutta tänään Sarah oli päättänyt vain istua mökissä ja siivota siellä. Anton ei selvästi ollut käynyt itse mökillä ihan hetkeen, ainakaan hämähäkinseiteistä päätellen.

Sarah pyyhki pölyjä kuulokkeet korvillaan, täysin ajatuksissaan eikä huomannut pihalle ilmestyneitä ajovaloja. Kuulokkeiden läpi pyrki kuitenkin koiran haukahdus ja nainen pysähtyi niille sijoilleen. Ripeästi Sarah veti kuulokkeet pois korviltaan ja alkoi kuunnella kuinka mökin terassilla kuului selkeästi askeleet. Lähimpänä ollut hiilihanko tuntui kylmältä kämmentä vasten, kun latina valmistautui kohtaamaan mahdollisen tunkeutujan.

Ovi aukesi rämähtäen ja kylmä tuuli puski sisälle mökkiin.

Manny piteli lumilapiota kädessään ja jähmettyi kesken liikkeen nähdessään sisällä olevan hahmon. Kesti sekunti, kaksi, ja Mannyn ilme valahti yllättyneen epäuskoiseksi. Se laski nopeasti lumilapion, joka oli tanassa kuin peitsi ja päästi hämmentyneen naurahduksen.

“Sarah?”

Sarah seisoi yhä metallinen tanko kädessään, yritti prosessoida sitä, että Manny seisoi siinä mökin oviaukossa, lumilapio kädessään.
"Mit - mitä helvettiä sä täällä teet?" Sarah hengähti ja tajusi vihdoin osoittavansa miestä edelleen hangolla ja heilautti sen sulavalla ranneliikkeellä alaspäin.
"Tai siis, moi. Miksi sä olet täällä?" Sarah naurahti myös epäuskoisesti. Hän tajusi ensireaktionsa antavan melko terävän kuvan ja vaihtoi asentoaan vähemmän hyökkääväksi.

Se, että Manny oli viimeksi nähnyt hänet täysin eri tilanteessa ja vaatteissa, sai latinan aavistuksen jopa itsetietoiseksi. Puna-valkoiset villasukat, karvavuorelliset tummanharmaat lökärit ja ylisuuri puna-valkoinen villapaita eivät aivan vetäneet vertoja aftereiden juhlamekolle. Sarah pudotti katseensa kahteen koiraan, jotka paukkasivat sisään sillä hetkellä Mannyn jalkojen juuresta ja juoksivat salamana naisen luokse, hypäten yhtä aikaa tätä päin ja kaataen varautumattoman Sarahin selälleen tomuisen räsymaton syleilyyn.

Manny ei ennättänyt vastaamaan mitään - se mietti, mitä olisi sanonut, oliko sattunut joku väärinkäsitys? Bonnie ja Jackie kuitenkin keskeyttivät Mannyn pohdinnan rynnistämälle sisälle sellaisella tarmolla, että Sarahista ehti näkyä vain vilahdus kun se jo kaatua tömähti mökin lattialle koirien kaatamana.

Manny ähkäisi ja nakkasi lumilapion kädestään, loikkasi sisälle ja veti koirat pois Sarahin päältä hieman kauhistuneen näköisenä.

“Bonnie! Jackie!” Manny komensi ja koirat väistivät hännät heiluen, hieman pahoittelevan näköisenä. Manny, joka ei vieläkään oikein ymmärtänyt kunnolla mitä ylipäätään tapahtui, ojensi pikaisesti kätensä Sarahille.

“Anteeksi ihan hirveästi! Ei kai sattunut?”

Sarah nauroi edelleen melko hämillään ja tarttui ojennettuun käteen, vetäen itsensä jaloilleen. Lukuunottamatta pientä jomotusta takapuolessa, joka oli ottanut lattian ensimmäisenä vastaan, kaikki tuntui säilyneen ehjänä.
"Joo, ei sattunut. Eikä se haittaa", Sarah vastasi ja tajusi vihdoin päästää irti Mannyn kädestä. Koirat haistelivat innoissaan Sarahin auki olevaa laukkua ja nainen saattoi jo nähdä mielessään miten ne kaivoivat sieltä leikkikalukseen hänen alusvaatteitaan tai jotain muuta.

"Laitatko oven kiinni, lämpö karkaa? Antonille selkeästi sattui joku vahinko-tuplabuukkaus tälle viikonlopulle", Sarah arvuutteli ja hymyili Mannylle aavistuksen pahoittelevasti.

“Aa - öh - tietty”, Manny sanoi hieman häkeltyneenä ja kääntyi ripeästi sulkemaan oven. Kääntyessään takaisin Sarahiin päin se vei käden niskaansa hieman kiusaantuneena ja katsahti nopeasti pienen mökin läpi, ennen kuin vei katseensa latinaan.

“Joo, näköjään”, Manny sanahti. “En tiennytkään, että tää on näin suosittu lomakohde.”

Manny virnisti vähän. Se ei oikein tiennyt, mitä tehdä - se liikahteli hieman epämukavan näköisenä aloillaan ja niiskaisi pienesti. Mannysta tuntui ikävästi siltä, että se oli kauhean ahdistava ja tungetteleva ilmestyessään sillä tavalla noin vain keskellä Lapin erämaata sijaitsevalle mökille yhtä aikaa Sarahin kanssa, vaikka eihän hän oikeasti ollut todellakaan tiennyt, että Sarahkin sattui siellä olemaan.

“Tota - mä voin kyllä ottaa vaikka jonkun hotellin? Luulis, että tässä lähellä ois joku. Tai ainakin jonkun 200 kilometrin säteellä”, Manny naurahti hieman epäröiden ja levitti hieman käsiään.
Sarahin kulmat kohosivat aavistuksen ja nainen punnitsi vaihtoehtojaan. Sille alkoi hiipiä tunne, että Antonin vahinko ei ollutkaan vahinko, mutta ei puhunut epäilyjään ääneen.

"Ja missaisit tämän luksushotellin elämyksen?" Sarah virnisti aavistuksen.
"Mä uskon, että me molemmat mahdutaan tänne kyllä hyvin. Vaikka tää nyt tuli vähän yllättäen, niin onhan seurassa aina mukavempaa. Jos sä siis haluat jäädä?" nainen jatkoi ja tarkkaili Mannyn reaktiota kiinnostuneena. Hänelle oli jäänyt heidän yhteisestä yöstä ja aamusta vain hyviä muistoja ja Manny ihmisenä oli ehkä yksi mukavimmista, jonka Sarah tunsi.

Manny naurahti. Lumi oli sulanut sen hartioille ja hiuksiin, joiden päistä valui nyt pieniä, kylmiä pisaroita takin kaulukseen.

“Tää on kyllä hulppea”, se sanoi suupielestään pienesti hymyillen. Se vaihteli hetken painoa jalalta toiselle, katsahti Sarahiin ja kääntyi sitten puoliksi ovea kohti.

“No, jos mä haen tavarat autosta? Ei kyllä huvittaisi lähteä tonne myräkkään enää ajamaan.”

Manny vilkaisi koiriinsa, puri huultaan ja hymyili sitten vähän vapautuneemmin.

“Ja joo - ei mulle seura oo pahitteeksi.”


Siinä vaiheessa, kun Manny oli saanut toisen korttipelin säännöt opetettua naiselle, Sarah venytteli keittiön pikkuisella jakkaralla ja vilkaisi ulos. Pimeydessä heijastui edelleen valtavan kokoisia lumihiutaleita ikkunasta kajastavaa valoa vasten.
"Lämmitetäänkö sauna? Mulla olis saunajuomiakin tuolla jääkaapissa", Sarah ehdotti ja käänsi katseensa Mannyyn. Pieni hymy viipyili naisen huulilla, kun se muisteli edellisiä löylyjä metsälammen rantasaunassa. Se piti edelleen paikkaansa parhaiden löylyjen listalla eikä erämökkeily ollut mökkeilyä ilman saunaa. Ehdotuksen taustalla tuskin ainakaan oli mahdollisuus nauttia silmänruoasta, sillä Manny vähemmissä vaatteissa ei ainakaan huonontaisi mökkeilykokemusta. Pitihän sitä nyt jotain korvausta saada Antonin hataran mielen tuplabookkauksesta?

Manny sekoitteli kortteja harjaantuneesti ja nosti katseensa Sarahiin, joka ehdotti saunomista. Pieni hymy viipyili miehen huulilla, kun se painoi katseensa takaisin kortteihin ja vaihtoi asentoa tuolilla hieman parempaan. Kyllähän Manny saunoisi mielellään, vaikkakin häveliäisyyssyistä sen olisi varmaankin pidettävä pyyhe päällään, kun ei uimahousujakaan mukaan sattunut.

“Joo, lämmitetään vaan”, se sanoi, laski korttipinon pöydälle ja nojasi taaksepäin. “Tässä oli vissiin joku ranta? En tossa kelissä hirveän hyvin hahmottanut tota pihaa.”

Lumi oli alkanut kasaantumaan ikkunanpieliin niin, että ruuduista näkyvä alue kävi jatkuvasti pienemmäksi. Jos sää jatkuisi yhtä huonona huomennakin, ulkoilu voisi olla melko nihkeää. Lumikenkiä tuolla kyllä joka tapauksessa tarvittaisiin.
Sarah nyökkäsi ja hymähti myöntävästi. Kaminan kekäleet olivat mustuneet, joten he saivat senkin puolesta lähteä saunanlämmityspuuhiin vaikka heti.

"Täytyy varmaan ottaa nyt jo saunakamppeet mukaan ja odotella siellä lämpenemistä, mä en ainakaan jaksa tarpoa edestakaisin lisäämään puita tuolla lumessa", Sarah huomautti hymyillen ja nousi seisomaan. Liike herätti myös kaminan viereen nukahtaneet koirat, jotka venyttelivät maireasti ja tulivat sitten häntiään heilutellen kerjäämään rapsutuksia. Onneksi tällä kertaa huomattavasti rauhallisemmin.

"Kumpi näistä oli Bonnie ja kumpi Jackie?" Sarah kysyi kumartuessaan rapsuttamaan koiria yhtä aikaa. Jackie nuolaisi naisen leukaperää onnellisen näköisenä.

Manny kaiveli pyyhettä kassistaan ja vilkaisi Sarahia olkansa yli. Koirat aistivat, että johonkin oltiin lähdössä, mutta pian ne taas rauhoittuisivat nukkumaan kun kaksikko olisi lähtenyt saunaan.

“Bonnie on se blue merle aussie”, Manny sanoi. Hymy levisi miehen kasvoille, kun se katsoi koiriensa hyörivän iloisena Sarahin ympärillä. Koirat olivat Mannylle kaikki kaikessa, olleet aina. “Ja Jackie on se bordercollie. Se on vielä aika kakara”, Manny nauroi.

Mannylla oli otsalamppu, jonka avulla kaksikko luovi tiensä puuliiterin kautta pienelle, pimeälle saunalle. Manny repi saunan oven auki, lumihanki pisti hieman vastaan, ja teki Sarahille tilaa. Saunan pukutila oli kylmä, mutta lämpiäisi onneksi nopeasti, kunhan sauna saataisiin tulille.

Pian kiukaassa loimusikin iloinen roihu ja kaksikko istahti pukutilan kapealle penkille nauttimaan saunajuomia jo hieman etukäteen. Manny tutki puista laatikkoa, josta oli löytynyt sytykkeitä ja muutama tyhjä oluttölkki - eittämättä Antonin jäämistöä.

“Täällä on kynttilöitä”, Manny sanoi ja muisteli nähneensä seinällä lyhdyn. Saatiinpahan vähän valoa tähänkin pirttiin.

“Pitäiskö laittaa vielä ikkunanpieleen pari tuikkua, niin saisi vähän spa-tunnelmaa?”, Manny jatkoi virnistäen pienesti.
Sarah virnisti myös.
"Aika romanttista", nainen totesi kiusoitellen ja kallisti oluttölkkiä huuliaan vasten. Pukutilassa oli edelleen aika kylmä, sillä kiuas ei ollut vielä saanut lämmitettyä tilaa tarpeeksi. Hengitys huurusi jokaisella hengenvedolla.

Kynttilöiden pehmeä lepatus loi varjoja huoneeseen ja sai Mannyn kasvot näyttämään normaalia terävämmiltä. Sarah tutki miehen piirteitä lämpimän oranssissa valossa ja hymyili pienesti vetäen sitten polvensa rintakehäänsä vasten.
"Kiusasiko Anton sua kovin meidän viime kertaisen yökyläilyn jälkeen?" Sarah tiedusteli. Hän oli kyllä saanut oman osuutensa kuulusteluista etenkin, kun Manny oli kyydinnyt naisen Antonin ja Sonian luokse seuraavana aamuna.

Manny vilkaisi Sarahia sivusilmällä, sen suupielen kaartuessa hymyyn. Naurahtaen mies köhäisi hieman kurkkuaan ja nojasi kyynärpäillään polviinsa.

“Kyllähän se vähän jotain muistutteli”, Manny virnisti ja katsahti Sarahiin. Niin, Anton oli ollut varsinainen Ulla Taalasmaa uteluidensa kanssa sen jälkeen, kun kaksikko oli päätynyt viettämään yhteistä yötä Seppele Cupin afterridejen päätteeksi. Ei kai Manny sitä pistänyt pahakseen, vaikka sen tyyliin ei varsinaisesti kuulunutkaan omien asioidensa - etenkään seuraelämänsä - levittely.

“Onhan se aina kiva, kun kaverit on kiinnostuneita miten mulla menee.”

Saunan lämpö alkoi hohkaamaan nopeasti pukutilan puolelle. Manny oli jo heittänyt ulkovaatteensa naulaan, mutta kun edessä oli loppujen vaatekerroksien riisuminen, alkoi Mannya hieman arveluttamaan.

“Haittaako, jos heitän ilkosilleen? Ei, tuota, sattunut nyt mitään saunavaatetta mukaan.”
Sarah katsahti Mannyä, toinen suupieli nousi pieneen virnistykseen.
"En mäkään suoranaisesti odottanut vieraita ja pakannut bikineitä mukaan", nainen vastasi ja veti villapaidan alla olleen mustan topin päänsä yli.

"Ei haittaa siis", Sarah varmisti vielä, meinattuaan ensin kiusoitella miestä siitä, ettei tämä onneksi ollut ensimmäinen kerta alasti toisen seurassa. Nainen kaatoi tölkkinsä pohjalle jääneet juomat kurkkuunsa ja siirtyi sitten saunan puolelle. Puilla vuorattu lattia tuntui edelleen kylmältä paljaita jalkoja vasten ja Sarah ei jäänyt odottelemaan Mannyä kiivetessään lauteiden lämpöön. Sauna tuoksui kotoisalta ja kiukaan pesässä rätisevät puut kuulostivat äärimmäisen rentouttavilta.
Sarah kääntyi nojaamaan saunan seinää vasten ja nosti jalkansa lauteille koukkuun viereensä.

"Sä saat toimia löylymestarina", Sarah ilmoitti Mannylle hymyillen. Naisen katse saattoi harhailla tuon tuosta toisen keholla viipyilevästi.

Pienen saunan löylyt olivat todellakin pehmeät. Manny otti mielellään vastaan löylymestarin pestin ja pian saunassa leijaili kostea, lämmin vesihöyry. Seinän laudat polttelivat selkää, kun Manny nojasi taaksepäin, pyyhkäisi kasvoille kihartuvia kosteita hiussuortuvia pois kasvoiltaan ja tarkensi katseensa höyryn läpi Sarahiin.

Naisen kasvonpiirteet olivat hämärässäkin tyrmäävän kauniit ja kostea iho kimmelsi lyhdyn heikossa valonkajossa.

“Enpä kyllä ois vielä aamulla arvannut, että tässä istutaan sun kanssa illalla saunomassa keskellä Lappia.”

Manny naurahti vähän ja sihautti auki uuden juoman. Nyt, kun alun kankeudesta oltiin jo jokseenkin päästy löylyjen ja muutaman juoman siivittämänä, Mannysta oli oikeastaan ihan mukavaa, että Sarahkin oli täällä. Vaikka outoahan se olisi siltikin.

“Mitä luulet, oliko tää Seljavaaralta ihan puhdas vahinko kumminkaan?”

Sarahia nauratti. Sitä samaa hän oli itse miettinyt.
"Ei varmana ollut. Millä se sut houkutteli ajamaan tänne? Sä et vissiin ole käynyt täällä edes ennen?" Sarah tiedusteli huvittuneesti hymyillen. Saakelin Seljavaara, kun leikki taas cupidoa. Vaikka ei Sarah laittanut yhtään pahakseen, Manny oli oikein hyvä valinta Antonilta. Nainen antoi jalkojensa valua vähän lähemmäksi Mannyä niin, että varpaat koskivat kevyesti miehen reiden ihoa.

“Se paskiainen”, Manny vitsaili ja heitti lisää löylyä. Kuuma ilma sai Mannyn hieman kumartumaan, ennen kuin se jatkoi puhallellen. “Se väitti, että oon rentoutumisen tarpeessa ja käski tänne. En tosiaan ollut käynyt täällä ennen, mietin jo että minne kadotukseen se on mut lähettänyt.”

Sarahin kosketus sai Mannyn kääntämään katseensa naiseen. Sen silmäkulmissa nyki samalla, kun sen kasvot jännittyivät hymyyn, ennen kuin se laski katseensa alas Sarahin vartaloa pitkin lauteille niiden väliin. Mannyn suuta kuivasi, eikä tällä kertaa juoman puutteesta.

“Mä voisin käydä ulkona happihyppelyllä”, Manny tokaisi. Sillä oli kuuma, eikä latina varsinaisesti viilentänyt tunnelmaa läsnäolollaan ja kosketuksellaan.

Sarahia hymyilytti, nainen antoi Mannyn lähteä saunasta ensin ja vääntäytyi sitten itsekin ylös ja ulos. Latinan iho höyrysi, kun hän asteli pimeään ulkoilmaan. Pakkanen pisteli varpaissa, vaikka Sarah oli ottanut lainacrocsit jalkoihinsa. Valtavat lumihiutaleet leijailivat sadunomaisesti edelleen taivaalta, erämaan pimeys oli niin täydellinen. Edes tähtiä tai kuuta ei erottanut paksun pilvimassan takaa.

"Ihanan hiljaista", Sarah kommentoi matalalla äänellä, uskaltamatta rikkoa luonnon hiljaisuutta. Jossain kaukana huhuili pöllö ja jokin toinen eläin availi myös ääntään, mutta nainen ei tunnistanut mikä se oli.

Mannynkin oli pakko myöntää, että Anton oli kyllä ollut ainakin yhdessä asiassa oikeassa - mökillä oli rentouttavaa. Mies nojasi saunan seinustaan ja hengitteli raikasta ilmaa. Lumisade oli jo peittänyt Mannyn ja Sarahin jäljet lähestulkoon piiloon, tilalla oli vain pehmoiselta näyttävä, valkea hanki.

Mannyn katse harhaili jälleen Sarahiin, ja ihan kuin joku olisi heittänyt lisää löylyä, Manny tunsi jälleen kuumuuden hulahtavan ylitseen.

“Pakko varmaan ottaa pieni kylpy”, Manny ilmoitti ripeästi, ennen kuin tiputti pyyhkeen hankeen ja sukelsi valkeaan, kylmään lumeen.
Sarah seurasi tyrmistyneenä kuinka Manny suorastaan katosi valkoiseen puuterilumeen ilkosillaan.

"Sä oot ihan hullu!" nainen älähti nauraen ja nielaisi. Lumikylpy näytti kyllä pehmeältä. Pienen kannustuksen myötä myös Sarah antoi pyyhkeensä valua saunan portaalle ja antautui jääkylmän lumen syleilyyn. Joka paikkaa pisteli ja noustessaan ylös Sarah tunsi olevansa täysin hereillä.

"Hyi saatana", nainen mutisi kalisevien hampaidensa läpi ja kiirehti nauraen takaisin saunan pesutilaan. Lämpö tulvahti kylmää ihoa vasten kuin kiinteä seinämä ja sai Sarahin haukkomaan henkeään vielä lisää. Latinan hiuksiin oli tarttunut hangen seassa olleita kuivuneita lehtiä.

Mannya nauratti, sellaisella puolihysteerisellä tavalla jota ihminen nauraa kohdatessaan jotakin joka tuntuu epämiellyttävältä. Kylmä lumi vasten kuumaa ihoa tuntui irvokkaalta ja todellakin pyyhki mennessään niin tukalan olon kuin ajatuksetkin, ja kömmittyään ylös Manny juoksi nopeasti Sarahin perässä saunan lämpöön. Kiirehtiessään sisälle Manny törmäsi Sarahiin ja ehti refleksinomaisesti tarttua naisesta kiinni, ennen kuin se ehti horjahtaa.

“Sori”, Manny nauroi. Sarah tuntui samaan aikaan lämpimältä ja kylmältä - nopeasti Manny tajusi, ettei ollut ollut näin lähellä toista sitten hotelliyön.
Sarah nauroi myös, oli kiitollinen ettei päätynyt jo toista kertaa tänään pyllähtämään lattialle Mannyn (tai sen koirien) takia. Naisen katse pysyi toisen silmissä eikä liikahtanut kauemmaksi vaikka Mannyn hiuksista tippuvat vesipisarat tuntuivat jääpuikoilta osuessaan hänen paljaalle iholleen.

Tilanne tuntui tutulta ja luonnolliselta, Mannyn kädet vahvoilta Sarahin ympärillä, mutta tällä kertaa latino päätti olla itse tekemättä aloitetta. Meripihkaiset silmät eivät päästäneet irti, mutta naisen sormet liukuivat kokeilevasti toisen lumen kylmentämillä kyljillä.

Manny ehti tasata hengitystään vain hetken. Sen katse harhaili Sarahin silmiin, leukaperiin ja lopulta huulille, ja kun Sarahin kädet vaelsivat miehen kyljille, se uskalsi vihdoin laskea oman kätensä sen alaselälle ja kuroa niiden välillä olevan pienen matkan umpeen. Mannyn huulet painautuivat hieman kysyvästi Sarahin huulille, ikään kuin varmistellen, saiko se tehdä niin.

Hetken Sarahia hymyilytti Mannyn huulia vasten, nainen ei voinut olla miettimättä Antonia ja sitä miten se myhäili jossain Savusalontien sohvalla kahden tyttärensä ja Sonian kanssa. Sitten Mannyn kädet osuivat arkaan paikkaan eikä Sarahin mieleen mahtunut enää mitään muuta, kuin Manny.

Kiuas oli sammunut jo tovi sitten ja Manny joutui hieman tappelemaan saadakseen sinne uudelleen tulen. Onneksi saunassa oli edelleen lämmin ja pian huone täyttyi jälleen rätisevän puun äänistä ja vienosta savun tuoksusta.
Sarah nojasi taas seinään selällään ja nosti tällä kertaa jalkansa Mannyn syliin, väsynyt mutta äärimmäisen tyytyväinen hymy huulillaan.
"Mä en ehkä halua lähteä täältä enää", Sarah mumahti. Sillä oli hyvä, lämmin ja raukea olo.

Manny naurahti vähän. Se nojasi rennosti saunan seinään ja katseli kiukaan luukun raosta lepattavaa kajastusta samalla, kun alkoi hieromaan Sarahin pohkeita.

“En mäkään.”

18.11.2023

Sarah ja Manny olivat kiertäneet metsälammen koirien kanssa heti aamupalan jälkeen. Lumen vuoksi retkessä oli mennyt melkein 1,5 tuntia, kun normaalisti sen olisi taittanut puolessa. He eivät olleet löytäneet lumikenkiä, vaikka sellaiset aivan varmasti mökillä oli ja olivat päätyneet siihen, että ehkä ne oli jätetty huolimattomasti johonkin pihalle ja nyt niitä oli mahdoton löytää lumen alta.
Sarah ei olisi ikinä uskonut, että Mannyn kanssa oli niin helppo vain olla, hän saattoi huoletta puuskuttaa ja nauraa rämmittyään lumessa ja aloittaa lumisodan jossa sai itse aivan yhtä lailla lumipesun, kuin toinenkin. Sarahin oli äärimmäisen helppoa hengittää Mannyn seurassa ja se oli tervetullut tunne kovin täsmällisen ja tarkan elämän keskellä.

"Mä en ymmärrä miten ihmiset voi elää omakotitaloissa isolla pihalla ilman jotain lumilinkoa tai traktoria", Sarah huokaisi kaaduttuaan selälleen lumikinokseen sen jälkeen, kun he olivat saaneet raivattua mökin pihamaan tärkeimmät väylät pois lumesta. Taivas näytti harmaalta, vaikka oli vielä valoisaa, luultavasti he saisivat uuden lumimyrskyn niskaansa illan ja yön aikana.

“Haba kasvaa, kun tekee pihahommia”, Manny naurahti. Se kellahti hankeen Sarahin viereen ja nakkasi kinoksesta lumikokkareen metsänrajaan, jonne koirat iloisesti pomppivat sitä etsimään. Sarah nauroi.

“Millainen sun kämppä on?” Manny kysyi sitten. Se katsoi Sarahiin ja yritti kuvitella sen asuntoa - se oli varmasti siisti ja tyylikäs, kuten Sarahkin. Vaikka miksei Sarahissa olisi voinut asua joku hieman boheemimpikin puoli.
"Ihan perus kerrostalokaksio kai? On se aika iso, siinä on sauna ja lasitettu parveke ja iso keittiö suoraan olohuoneen yhteydessä. Se on kuudennessa kerroksessa, Kallan keskustassa", Sarah kertoi ja käänsi katseensa Mannyyn pieni hymy huulillaan.
"Paljon harmaata, ruskeaa ja vihreää", nainen lisäsi. Ei se osannut kuvailla asuntoaan sen paremmin.
"Sä voit tulla katsomaan sitä joskus, jos eksyt Kallan suuntaan", Sarah hymyili.

"Entä sun?"

Manny hymyili pienesti. Ehkä se joskus ottaisi asiakseen lähteä Kallaan, tiedä häntä. Ei Liekkijärveltä sinne lopen kauaa ajaisi.

“Mä asun rivitalossa”, Manny kertoi. “Se on omistusasunto. Aika pieni, mutta ihan kotoisa. Remontoin sen aikoinaan, silloin kun ostin sen siellä oli vielä edellisen asukkaan ruusutapetit 70-luvulta ja myrkynvihreä vessa”, se jatkoi naurahtaen.

Ei Manny ollut mikään varsinainen sisustusintoilija, mutta se oli ollut jo hieman liikaa jopa hänelle.

“Siinä on pieni takapiha ja metsä ja lenkkipolut alkaa heti talon vierestä. Musta ei varmaan ois kerrostaloasujaksi”, se myönsi sitten hymyillen.

Sarah nauroi tapeteille ja Mannyn tunnustukselle. Vaati kieltämättä omanlaisen luonteen selvitä aamuseitsemältä aloittavista kiviporauksista ja jonkun naapurin bangoharjoituksista.
"Eikö myrkynvihreä vessa ollut sisustussuunnittelijan unelma?" Sarah kysyi ja huokaisi sitten syvään.

"Pitäiskö mennä tekemään ruokaa, mulla alkaa olla vähän nälkä", nainen ehdotti. Noustessaan ylös se pölläytti "vahingossa" lunta vielä maissa olevan Mannyn päälle.
"Hupsii", Sarah totesi virnistäen nähdessään miten toinen oli valkoisen puuterilumen peitossa.

Manny pärski lunta naamaltaan ja nousi salamavauhtia Sarahin perään, joka vaistomaisesti kiristi tahtia. Nauraen Manny nakkasi - hieman huti - lunta Sarahin suuntaan ja nauroi.
Ruuanlaittomahdollisuudet olivat rajalliset, sillä mökki oli hyvin askeettinen. Onneksi oli viiniä, sillä sen voimin kokkailu oli ehdottomasti mukavampaa eikä “keittiön” puutteetkaan harmittaneet.

“Ootko nähnyt niitä videoita, missä joku mies kokkaa jossain metsässä talvisin ihan hulluja gourmet-annoksia?” Manny kysyi Sarahilta silputessaan ruohosipulia vanhan, visakoivusta tehdyn leikkuulaudan päällä. “Oiskohan meidänkin pitänyt kokeilla?”

Sarah hymähti huvittuneena.
"Olisko meistä aineksia erämökin top chef-kilpailuun?" nainen kysyi odottaessaan, että voinokare suli keittolevyllä olevalla vanhalla valurautapannulla. Herkullinen ruoan tuoksu täytti mökin ja sai koirat haistelemaan ilmaa innoissaan.
"En oo siis nähnyt niitä, mut voin vaan kuvitella", Sarah jatkoi hymyillen ja hörppäsi punaviiniä, jota oli kaatanut kuksaan, sillä mökissä ei ollut kirjaimellisesti muita mukeja. Edes muovisia kerttismukeja.
"Tykkäätkö sä laittaa ruokaa?" Sarah tiedusteli ja laski kaksi pihviä paistinpannulle.

“Todellakin olisi”, Manny sanoi ja kaatoi silputut ruohosipulit avattuun jogurttipurkkiin. Se alkoi leikkaamaan valkosipulia ja kohautti Sarahille olkiaan. “No, kai mä tykkään. En mä oo silleen varsinaisesti ikinä aatellu asiaa. Pakkohan sitä on syödä henkensä pitimiksi, niin miksei siitä ruuasta sitten samalla vaivalla tekis maistuvaa. Et kai mä oon salaa sisälläni joku pieni hifistelijä”, se naurahti.

Bonnie ja Jackie olivat hivuttautuneet Sarahin taakse makupaloja kerjäämään. Mannyn matala käsky ja tiukka katse saivat ne kuitenkin valumaan takaisin makuupaikoilleen, josta ne edelleen herkeämättä seurasivat kaksikon ruuanlaittoa.
Sarahia hymyilytti miten koirat tottelivat Mannyä, vaikka houkutus paistuvan lihan tuoksussa oli varmasti vastustamaton. Sarah ei ollut itse ikinä ajatellut hankkivansa koiraa, sillä määrällä mitä latina matkusteli kisoissa ympäri Eurooppaa, ei voinut sitoutua olemaan kotona.

"Pieni hifistely on aina hyvästä. Mä oon aina tykännyt laittaa ruokaa, mutta toisaalta se on ohjelmoitu syvälle mun abuelan toimesta. Me kokataan edelleen sen kanssa yhdessä joka kuukausi, vaikka nykyään se taitaa olla enemmän mun kokkailuja kun abuela seuraa keittiön pöydän ääressä mun tekemisiä ja huutaa jos laitan liikaa paprikaa tai suolaa johonkin", Sarah hymyili hieman surumielisesti, kunnes heilautti kasvoilleen karanneen hiussuortuvan olkansa taakse ja vilkaisi Mannyä kohti.

"Mun viini loppui jo", Sarah naurahti ja näytti tyhjää kuksaa Mannylle kuin ei olisi tiennyt mihin punainen juoma oli kadonnut.

“Kuulostaa mukavalta”, Manny sanoi vilpittömästi. Se vilkaisi Sarahia pienesti hymyillen. “Mun nonna on jo kuollut, mutta muistan että se teki tosi hyviä lihapullia. Sen taidot ei kyllä tainneet ikävä kyllä periytyä isälle - sillä on nykyään kodinhoitaja, joka tekee ruuat.”

Manny laski jogurttipurkin kädestään ja kääntyi virnistäen kurkistamaan Sarahin kuksaa todetakseen sen tyhjäksi.

“No katos vaan. Mullakin taitaa olla enää vaan tilkka pohjalla… Mihin lie menevät”, se naurahti ja ojensi pöydällä olevaa viinipulloa lähemmäs Sarahia kaataakseen sille uuden kuksallisen.

“Laitetaanko täysi kuksallinen?”

Sarah ojensi kuksaansa nauraen. Se oli otettu siitä, että Manny oli kertonut omasta nonnastaan ja isästään, mutta myös iloinen ettei sanat laskeneet heitä kurjaan hiljaisuuteen jossa muisteltiin vain edesmenneitä sukulaisia. Sarahilla niitä riitti liiaksikin.
"Anna mennä. Varmaan hiiret juo, koska me ei ainakaan näitä olla tyhjennetty. Kuksa on kyllä varmana sana, joka ei ihan joka ulkomaalaistaustaiselta kovin herkästi solju ulos", Sarah huomautti ja yritti olla hytkymättä liikaa kun Manny toimi viininkaatajana.

"Kuksa-kippikset sille? Että ollaan Lapissa, kuksimassa? Kuksien kanssa?" Sarah yritti olla nauramatta, mutta tyhjään mahaan kaadetut viinit tekivät olosta pehmeän ja vähän leijuvan.

Manny nauroi kaataessaan viiniä Sarahin kuksaan. Se pyyhkäisi silmäkulmaansa ja kaatoi itselleenkin uuden kuksallisen, suottako sitä kursailemaan.

“Todellakin”, Manny sanoi kippistellessään Sarahin kanssa. “Kuksimiselle”, se virnisti.


Kokkailu sujui varsin hilpeissä merkeissä ja ruoastakin tuli oikein maittavaa. Kylläisenä olo ei ollut ihan niin viinin sumentama kuin vielä kokatessa, mutta fiilis pysyi yhä katossa. Manny joutuisi toden totta myöntämään, että Antonin juoni oli kaiken kaikkiaan onnistunut - sillä ei ollut aikoihin ollut näin hauskaa.


“Todellakin sahataan avanto!” Manny julisti Sarahille, kun ne istuskelivat kamiinan ääressä ja miettivät illan aktiviteetteja. “Jos ei löydy moottorisahaa, hakataan vaikka kirveellä reikä siihen lampeen.”

Sarah katsoi Mannyä katseella, joka oli sekoitus hupia, epäuskoa ja kunnioitusta.
"Anton ei suostunut uimaan vaikka lampi oli silloin vielä sula", Sarah paljasti velmu ilme kasvoillaan.
"Pitää varmaan lämmittää ensin sauna valmiiksi, ettei kuolla hypotermiaan?" nainen muistutti ja nojasi Mannyn lämmintä kylkeä vasten. Pelkäsi vähän miten kovaa todellisuus iskisi huomenna illalla, kun heidän suunnittelematon retkensä olisi ohitse.

“Joo, sauna on kyllä ehdottomasti pakollinen”, Manny myönsi hymyillen. Se kietoi toisen kätensä Sarahin ympärille ja suoristi hieman jalkojaan, jotka alkoivat puutumaan lattialla istuskellessa. Se sulki hetkeksi silmänsä ja kuunteli vain kamiinasta kuuluvaa tulen rätinää.

"Millainen sun isä on? Tai ei sun tarvitse puhua siitä jos et halua", Sarah lisäsi vielä ja katsahti Mannyn leuan suuntaan.

“Vaikea ihminen”, Manny sanoi sitten, avaten silmänsä. Se haki hetken sanoja ja vilkaisi sivuttain Sarahia, joka nojasi sitä vasten. “Ei me olla hirveästi tekemisissä. Se ei ehkä hirveästi… arvosta mua sillä tavalla, tai musta ei ehkä tullut sellainen kuin se ois halunnut”, se selitti. Se hymyili vähän, vaikkakin hieman vaisusti.
“Me arvostetaan vähän eri asioita elämässä. Sille tärkeintä on raha, menestys… Kaikki sellainen, mitä mä en taas pidä niin tärkeänä.”

Manny otti siemauksen viiniä ja puristi sitten Sarahin kättä pienesti - se ei halunnut synkistää tunnelmaa kertomalla, miten perseestä sen isä oli.

“Entä sun perhe? Millainen se on?”

Sarah oli kuunnellut Mannyn puhetta isästään ja nähnyt siinä paljon samoja puolia oman abuelansa kanssa. Heidän välinsä olivat juuri sen vuoksi hyvin vaihtelevat, välillä ne olivat menneet täysin poikki. Kuten silloin, kun Sarah oli eronnut Thomaksesta. Nainen huokaisi syvään, kun Manny kysyi odotetusti kysymyksen takaisin. Hän olisi voinut valehdella, hyvin helposti, mutta Manny tuntui sellaiselta ihmiseltä jolle Sarah pystyi kertomaan totuuden. Niin hyvässä, kuin pahassa.

"Mun vanhemmat on molemmat kuolleet, ne ajoi kolarin rattijuopon kanssa sinä iltana, kun mä täytin seitsemäntoista. Ne oli molemmat kyllä aika ihania ihmisiä, mutta vaativat myös kotona aika paljon. Abuela on aina ollut myös tosi tiukka ja sen kanssa on välillä aika vaikea tulla toimeen", Sarah kertoi. Naisen ääni kuulosti aiempaa raskaammalta ja viinillä täytetty kuksa kallistui jälleen huulia vasten, kuin huuhtoakseen kurkkuun nousseen palan mennessään.

"Mä en tiedä miten paljon lapsuusajan traumoista jaksat kuunnella, mutta niitä löytyy joka sormelle", Sarah naurahti kuivasti ja hieroi ohimoitaan sillä kädellä, millä ei pidellyt kuksaansa.

Mannyn vatsanpohjassa tuntui ikävä muljahdus, kun Sarah kertoi vanhemmistaan. Vahvan ja paksun kuoren alla piili rankkoja, vaikeita kokemuksia, joiden kaltaisia Manny ei osannut omalle kohdalleen kuvitella. Toisinaan hänestä kyllä tuntui, ettei hänellä käytännössä ollut isää - ainakaan sellaista, millaisiksi isät yleensä miellettiin - eivät he olleet toistensa elämissä kuin satunnaisina, väkinäisinä puheluina kerran pari vuodessa. Mutta siitä huolimatta hänellä oli isä, vaikkakin etäinen ja kylmä sellainen.

“Otan osaa”, Manny sanoi vilpittömästi. Se silitti pienesti Sarahin käsivartta ja hymyili sitten vähän.
"Kiitos."

“Mä oon ihan hyvä kuuntelija”, se vakuutti. “Jos siis haluat kertoa. Ei meidän oo pakko nyt niistä puhua.”

Huomaamattaan Manny alkoi ajatella, ettei tämä kerta, kun se puhui Sarahin kanssa näin syvällisiä, varmastikaan olisi viimeinen laatuaan.

"Sä olet kyllä hyvä kuuntelija", Sarah myönsi hymyillen, katsoen Mannyn sormia jolla se silitti hänen kättään. Nainen puntaroi vielä hetken ja päätti sitten avata edes suppeasti asioita menneisyydestään. Syistä, miksi se oli lopulta viety väkisin potkunyrkkeilytunneille ja miksi se edelleen nukkui välillä pistoolilaukku yöpöytänsä laatikossa. Vaikka aihe oli raskas, Sarah ei itkenyt, se oli jo joitain vuosia sitten turtunut menneisyyteensä. Nyt se yritti vain löytää tarinalleen sanoja, jotka saivat sen kuulostamaan edes vähän helpommalta. Ei niin valtavalta tankilliselta jäävettä niskassa, mitä se oli ollut elää.

"Mutta mä oon ihan kunnossa nyt, ainakin tällä hetkellä. Tuntuu hyvältä puhua niistä välillä ääneen. Tai kun, mä en ole puhunut näistä oikeasti melkein kenenkään kanssa, esimerkiksi Antonin. Se tietää kyllä vähän, mutta ei… kaikkea", Sarah lopetti ja hengitti taas syvään kuin se olisi pidättänyt sitä siihen asti. Jotenkin avattu viinipullo oli loppunut ja kaminassa oli enää vaivaiselta näyttävä punainen hehku jäljellä.

Manny kuunteli Sarahin tarinaa keskeyttämättä. Se pystyi vain hatarasti kuvittelemaan toisen kokemaa - asettamaan asioita omaan perspektiiviin, eikä se siltikään voinut täysin kuvitella, mitä kaikkea toinen oli käynyt elämässään läpi. Mannya oli koko elämä kiusattu sen italialaisjuurista, se oli kuunnellut mafialäppää ja muuta mautonta ja typerää, mutta Sarahille pahat ihmiset olivat olleet todellisuutta. Sellainen jättäisi varmasti ikuiset arvet.

“Mä oon pahoillani siitä, mitä sä oot joutunut kestämään ja käymään läpi. Toi kaikki… Toi on tosi rankkaa. Ja sä oot ollu tosi nuori”, Manny sanoi. Se tiukensi hieman otettaan Sarahista ja painoi leukansa vasten toisen päälakea. Ei sellaisia asioita soisi kenenkään kokevan, mistä Sarah oli kertonut. “Sä oot vahva, kun oot jaksanut kaiken ton läpi. Ja rohkea, kun kerrot niistä”, se lisäsi.

Kaminan hehku kieli, että olisi pian aika lähteä lämmittämään saunaa. Manny silitti Sarahin hiuksia ja laski tyhjän kuksansa maahan.

“Onneks toi kaikki on nyt takana päin”, Manny sanoi sitten ja hymyili pienesti. “Pitäiskö meidän lähtee kohta saunaan huuhtomaan kaikki synkät jutut pois?”

Sarahilla oli outo olo, sekä hyvällä ja pahalla tavalla, mutta Manny osasi suhtautua kaikkeen juuri oikein. Löysi juuri oikeat sanat. Naiselle merkkasi paljon se, ettei toinen kaikesta huolimatta ryhtynyt säälimään häntä.

“Mä haluan ainakin sinne avantoon”, Sarah naurahti ja siirsi jälleen ajatuksensa siihen lukolliseen kaappiin, missä ne olivat asuneet vuosikausia. Latina puristi Mannyn kylkiä vielä hetken, nautti turvallisuuden tunteesta jollaista ei ollut kokenut taas hetkeen. Sen oli hyvä ja lämmin olla siinä, eikä varmasti olisi noussut ylös ellei mieli olisi pakottanut.


“Mun mielestä meidän pitää myös kostaa jotenkin Antonille se, että se on juoninut meidän selän takana näin röyhkeästi”, Sarah totesi, kun olivat päässeet vihdoin ulos. He olivat nimittäin saattaneet unohtua hetkeksi suutelemaan mökin lattialle.

Manny virnisti Sarahille tarpoessaan lumihangessa kohti saunarakennusta. Mökkireissun aikana se oli oppinut Sarahista paljon ja ehtinyt nähdä siinä erilaisia puolia, kuin mitä se oli tähän asti ohimennen nähnyt jossakin samoissa juhlissa tai missä ne olivatkaan sattuneet lähinnä Antonin kautta törmäämään, mutta tämä leikkisä ja ilkikurinen puoli oli Mannyn ehdoton suosikki. Sen lisäksi Manny oli myös ehdottoman samaa mieltä siitä, että Anton ansaitsi pienen, leikkimielisen koston, vaikka todellisuudessa Manny oli sitä mieltä, että Seljavaaran juoni olikin ollut erinomaisen onnistunut idea.

“Onko ehdotuksia?” Manny sanoi samalla kun tarkasteli pihavajasta löytynyttä moottorisahaa, joka toivon mukaan toimisi, jotta avantoa ei tarvitsisi hakata käsivoimin.
“Mä en tiedä. Jotenkin olisi ehkä hyvä jättää tänne mökille jokin yllätys löydettäväksi”, Sarah tuumi hymyillen ja seurasi miten Manny käänteli sahaa käsissään ja hätkähti, kun se lähti käymään ensimmäisellä nykäisyllä. Mies sammutti sahan vielä, sillä heidän piti vielä päättää mihin kohti leikkaisivat avannon.

“Tyyliin järjestellään mökin huonekalut uusiksi tai en mä tiedä, maalataan sille taulu”, latina luetteli päähänsä pulppuavia ajatuksiaan ääneen samalla, kun kaksikko järkeili hyvän kohdan uimareissulleen ja Manny valmistautui sahaamaan jäähän aukon heille.

Manny mittaili katseellaan sopivan kokoista aluetta ja katsahti suupielet nykien Sarahiin.

“Hah, taulu kuulostaa aika pahalta. Ja jos me annetaan se lahjana sille, senhän on pakko pitää se ja laittaa se vähintään paraatipaikalle esiin”, Manny virnisti. Se avasi takkinsa ja nakkasi sen laiturin päähän, se olisi kuitenkin sahatessa vain tiellä, ja juodut viinitkin lämmittivät ihan riittävästi.

“Mun mielestä toi on hyvä idea. Voidaan saunan jälkeen vähän leikkiä Pablo Picassoa ja Frida Kahloa”, se lisäsi vielä, hymyili ja käynnisti moottorisahan. Ei mennyt kauaa, kun lampeen ilmestyi neliskanttinen, tumma avannonreikä, joka oli Mannyn mieliksi vielä kohtuullisen siistikin.

“Ai jai”, Manny sanoi. “Nyt ei voi sitten enää perua.”
Sarah virnisti leveästi. Se oli käynyt sahauksen välissä laittamassa saunan pesään valkean ja nyt lammen yllä leijaili puulta tuoksuva savupilvi.
“Haukutko sä mua pelkuriksi?” Sarah nauroi ja antoi takkinsa valua käsivarsiaan pitkin lumen peittämälle laiturille. Haastava katse pysyi Mannyssä, kun hanskoista vapautetut sormet alkoivat nykiä ulkohousuja alaspäin.
“Kuulin, että nössöt käy saunassa ennen avantoa”, se kertoi viekas ilme yhä kasvoillaan. Jälleen yksi vaatekappale päätyi tämän jalkoihin.

“Mun mielestä esimerkiksi viimeinen avannossa häviää ja häviäjä joutuu päättämään millaisen taulun me maalataan”, Sarah huomautti, sillä oli enää kolme vaatekappaletta päällään ja kylmä tuulen puhallus sai sen ihon nousemaan kananlihalle.

Manny sävähti. Avantoon, ilman saunaa!

“Julmuri”, se pihahti dramaattisesti, mutta alkoi sitten leveästi virnistellen riisumaan vaatteitaan niin nopeasti, että se varmaan teki samalla jonkinlaisen riisuutumisen maailmanennätyksen. Vaikkei ehkä heti uskonut, Mannyssakin asui pieni kilpailuhenki.

Manny potki kenkiä jalastaan ja nauroi Sarahille, joka oli pistänyt Mannyn kirimisen kyllä merkille. Viini oli lämmitti kroppaa sen verran, että Manny ei olisi ihmetellyt, vaikka iholta olisi jo noussut pakkasilmassa pieni höyry ilman saunaakin. Lumi nipisteli jalkapohjia ja vasta harppoessaan kohti avannon reunaa Manny tajusi kunnolla, mitä oli juuri tekemässä seuraavaksi.

“Hyisssaa…” se mumisi hampaat irvessä, samalla kun se pysähtyi töksähtäen avannon reunalle ja katsoi mustaa vettä, jossa lillui jäänpalasia. Pitikö tässä nyt sitten tehdä Jack Dawsonit, ja näyttää hienolle neidolle miten jääveteen hukutaan?

“Hullujen hommaa”, Sarah älähti, sen hengitys oli jo nyt katkonaista eikä se ollut edes päässyt avantoon asti. Latina katsahti Mannyyn, irvisti ja laskeutui sitten ensin kyykkyyn ja sitten liukui hyiseen järveen. Sarahin huulilta karkasi naurun ja kiljahduksen sekoitus, kun kylmyys iski joka paikkaan samaan aikaan. Tuntui siltä kuin olisi juonut pannullisen mustaa kahvia ja energiajuoman jälkiruoaksi. Sarah ei tiennyt oliko Manny tullut avantoon samaan aikaan, ennen vai jälkeen, mutta sen hampaat kalisivat niin kovaa että koko lampi raikasi.

Sarah nauroi, ei muistanut koska oli viimeksi tuntenut olevansa niin elossa.

“Sau-naan?” Sarah ehdotti henkeään haukkoen, koko keho kylmästä täristen.

Mannykin oli hulahtanut kylmän jääveden syleilyyn. Siitä tuntui kun sen keuhkot olisivat puristuneet tyhjiksi, ja vaikka se ehkä oli yrittänyt huutaa, sen huulilta karkasi vain tukahdutettua pihinää. Veri kohisi korvissa ja Manny samaan aikaan tunsi olevansa elossa ja ehkä tekevänsä kuolemaa - olo oli loistava ja kamala.

“Hhh-jo-joo”, se sanoi, sen koko kroppa oli jäykistynyt ja hartiat hipoivat korvia. Miten tässä oli tarkoitus rentoutua??

“Äkkiä”, se ähkäisi ja ponnisti itsensä jään reunalle. Sitä alkoi naurattaa, se ei voinut uskoa käyneensä juuri avannossa vapaaehtoisesti. Onneksi sauna oli lähellä ja valmiina lämmittämään niiden jäävedessä uitetut kehot takaisin normaaliin.

“Huh, mun veri kiertää varmaan valonnopeudella”, Manny nauroi niin, että sen hampaat paljastuivat. Sen silmät olivat ammollaan äskeisen kamaluuden jäljiltä.

“Mä en tiedä, kumpi sinne meni eka, mutta hitto me ollaan kyllä sissejä, kun ylipäätään mentiin!”

Sarah nauroi myös.
“Mäkään en tiedä”, nainen myönsi, he olivat hylänneet vaatteensa pihalle sillä ne ehtisi kyllä hakea kunhan olisivat istuneet saunassa esimerkiksi tunnin tai kaksi. Sen hampaat kalisi edelleen vaikka olivat selvinneet sentään jo lauteille asti.

“Hetken mä luulin, että kuolen sinne”, Sarah paljasti halatessaan polviaan ylälauteella. Sen teki melkein mieli käpertyä kiuasta vasten, niin kylmä sillä oli vieläkin. Nainen nauroi, kun se ei vieläkään saanut kalinaa loppumaan.
“Mun hampaat irtoaa varmaan kohta jos en lämpeä. Voidaan tehdä niistä taideteos Antonille”, Sarah ehdotti katsoen Mannyyn, että kai sekin hytisi vielä.

“Sama”, Manny nauroi. Senkin hampaat löivät loukkua ja saunan kiukaasta nouseva vesihöyry nipisteli ihoa nyt yhtä lailla kuin kylmä vesikin oli hetki sitten tehnyt. Manny vilkaisi Sarahia ja naurahti.

“Joo… Vähän niin kuin siellä Parikkalan patsaspuistossa. Missä on niitä karmivia betonipatsaita, joilla on ihmisen hampaat…” Manny selitti, mutta hiljeni sitten, kun tajusi miten oudolta sen jutut varmasti kuulostivat. Se katsoi hetken Sarahia, joka oli käpertynyt lauteille ja joka yhä näytti palelevan, vaikka ne olivatkin selvinneet saunan lämpöön.

“Tuu tänne”, Manny sanoi sitten, hymyili vähän ja ojensi kätensä, kutsuen Sarahia sen kainaloon lämmittelemään.
Nainen siirtyi lauteilla lähemmäksi Mannyä ja totesi toisen olevan jo huomattavasti itseään lämpimämpi. Sarah ei tarvinnut isompia houkutteluja painautuessaan ihan kiinni miehen kylkeen. Manny tuoksui savulta ja lampivedeltä.
“Mä en oo ikinä käynyt Parikkalassa”, Sarah paljasti, kun sen sisuskalut alkoivat vähitellen sulaa. “Hammaspatsaat kuulostaa kuumottavilta”, nainen jatkoi hymyillen.

“Mä näin muuten jotain vesivärejä ehkä saunan kaapissa, kun etsin uutta tulitikkuaskia”, Sarah kertoi nojaten nyt jo rennompana puoliksi seinään ja puoliksi yhä Mannyyn. Nainen silitti ajatuksissaan toisen kämmenselkää sormillaan.
“Siihen taideteokseen”, latina lisäsi ja kääntyi jälleen katsomaan miestä silmiin.

Manny oli hymähtänyt huulet kevyesti hymyyn kaartuneina Sarahin Parikkala-kommenttiin, ei niinkään siksi, että se olisi huvittanut, vaan siksi, että naisen läheisyys tuntui niin hyvältä. Manny otti hieman paremman asennon lauteilla ja asettui niin, että Sarah pääsi oikaisemaan itsensä mukavasti sitä vasten.

“Mmh, et oo menettänyt mitään”, Manny sanoi vaimeasti. Se sulki hetkeksi silmänsä.

“Mitä me maalataan? Omakuvat? Muotokuvat toisista? Mä varoitan, että mä en oo todellakaan mikään taidemaalari”, se naurahti sitten. Se katsoi alaviistoon Sarahia, hymyili ja siirteli sitten hajamielisesti naisen hiuksia, jotka olivat liimaantuneet sen solisluita vasten.

Sarah olisi voinut sulaa siihen askeettisen erämökin saunan lauteille lopun elämäkseen. Avannon jälkeinen euforia oli vallannut naisen kehon ja mielen, Mannyn lempeä katse ja kosketus tuntui sielussa asti. Sarah ei halunnut miettiä aikaa viikonlopun jälkeen, mutta tiesi että arki löisi kasvoille pahemmin, kuin äskeinen avantouinti.

Latina hymyili, käänsi päätään nähdäkseen Mannyn kasvot paremmin. Antoi itselleen ihan hetken vain ihailla italialaisveren veistelemiä kasvoja, jotka näyttivät siltä etteivät satuttaisi hämähäkkiäkään tuvan seinässä ellei olisi pakko.

“Mäkään en ole mikään taidemaalari”, Sarah hymähti. Se yritti miettiä mitä tyhmää ne voisivat maalata ilman, että alkaisivat piirtämään mitään kikkelinkuvia Antonin seinille.
“Jotain abstraktia siis ja ehdottomasti jotain härskiä, se ei ole muuten tarpeeksi hyvä kosto”, nainen virnisti.

Manny naurahti pienesti hykerrellen. Sarah onnistui sytyttämään siinä inspiraation liekkejä - ja ehkä nautitulla viinilläkin oli osuutensa asiaan - mutta nyt sen mielessä risteili ilkikurinen idea.

Manny käänsi katseensa Sarahiin ja painoi hetkeksi huulensa naisen huulille, hymyili niitä vasten ja irrottautui sitten katsomaan Sarahia kuin edessä olevaa taideteosta.

“Ehkä me ikuistetaan meidän parhaat puolet Antonille?” se vihjasi ja nauroi, toivoen että Sarah saisi kiinni, mitä se aikoi. Manny nakkasi vielä viimeiset löylyt kiukaalle, ennen kuin pyyhkäisi hiukset pois kasvoiltaan ja työnsi hellästi Sarahia ylös lauteilta.

“Lähdetään etsimään meille kangasta.”


Mökkiä ei tarvinnut penkoa kauaa, luultavasti siksi, että se oli niin kamalan pieni. Manny löysi vanhan lakanan, jonka sai näppärästi leikeltyä sopivan kokoiseksi neliöksi, johon se ja Sarah voisivat loihtia ikimuistoisen lahjan niiden amorille.

“Mä ostan sille uudet lakanat, jos se alkaa nillittää”, Manny tuumi ja levitti lakanan mökin lattialle. Bonnie ja Jackie katselivat makuupaikaltaan kaksikon touhuja, mutteivat vaivautuneet ottamaan osaa alkavaan taideprojektiin.
Sarah hihitti, kuin pikkutyttö ja sen oli pakko hörpätä vodkaa suoraan pullosta. Latina ei muistanut että olisi pitkään aikaan tai ehkä ikinä käyttäytynyt näin lapsellisesti.
“Se ei varmaan huomaa mitään lakanoita, kun se ihailee meidän taidetta”, Sarah huomautti ja tarjosi vodkapulloa myös Mannylle.

“Mä voin olla eka”, nainen tarjoutui, sillä saadakseen teoksista hyvät heidän piti auttaa toinen toistaan. Maali tuntui kylmältä ihoa vasten ja Sarah hätkähti vähän aluksi.

Mökki raikasi naurusta, vaati melkoista akrobatiaa saattaa teos kunnialla loppuun, mutta noustessaan takaisin seisomaan Sarah saattoi vain ihailla kankaaseen ilmestynyttä taidetta.
“Ihan kuin Picasso”, latina repesi nauramaan ja kääntyi katsomaan Mannyä.
“Sun vuoro.”

Manny tunsi olevansa humalassa. Se nauroi ja horjui vähän riisuessaan vaatteitaan, kunnes sillä ei ollut päällään rihmankiertämääkään. Se arvioi lakanaa katseellaan ja katseli sitten vesivärejä, joista oli levinnyt taiteilun lomassa väriä lattiallekin.

“Mitä luulet, mikä väri korostaa mun sisintä olemusta parhaiten?” Manny nauroi, kastoi sitten sormensa siniseen väriin ja alkoi sivellä sitä itseensä.

Kaikkea hullua sitä olikin tullut tehtyä - mutta että omien kankkujen kuvien ikuistaminen lakanaan, erämökissä, tällaisessa seurassa? Ehei, tämä meni heittämällä hulluimpien asioiden top kolmoseen. Ei tätä varmaan Seljavaarakaan uskoisi, ellei saisi todisteena lakanaa lahjaksi.

Sarah nauroi niin kovaa, että naisen jalat pettivät ja päätyi kolisten lattialla olevan maton sekaan. Maali sen ihossa oli onneksi jo kuivunut ettei mattokin saanut uutta taiteellista muotokuvaa itseensä. Sarahin oli pakko yskiä välissä ja keskittyä taas hengittämiseen, ettei olisi tukehtunut omaan nauruunsa. Anton ei varmaan saisi sanaakaan ulos itsestään nähdessään yllätystaideteokset mökkinsä seinällä seuraavalla vierailukerrallaan.

“Hitto mä haluaisin olla kärpäsenä katossa, kun se tulee tänne”, Sarah huokaisi, kun he astuivat vähän taaemmas ihailemaan sänkyjen päälle seinään kiinnitettyä lakanaa. Muodoista ei jäänyt epäselväksi kumpi oli Sarahin ja kumpi Mannyn.

“Niin mäkin”, Manny virnisti. Se oli nauranut ja hymyillyt niin paljon, että sen poskilihaksiin koski. Mitään niin hauskaa Manny ei ollut tehnyt miesmuistiin.

“Meidän pitää varmaan mennä uudelleen vielä peseytymään”, Sarah huomautti nauraen. Sillä oli sellainen olo, kuin olisi lentänyt pilvissä eikä huomisesta ollut huolta.

“Joo”, Manny sanoi ja kaappasi Sarahin syleilyynsä. “Varmaan yhdet sotketut lakanat riittää.”

19.11.2023

Sarah heräsi sunnuntaiaamuna ennen Mannyä. Miehen kädet olivat vieläkin tämän ympärillä, latina antoi itselleen hetken seurata toisen levollisia kasvoja ja kuunnella miten Manny tuhisi välillä kevyesti unissaan. Sarah siirsi varovasti miehen kasvoille karanneet hiussuortuvat tämän korvan taakse ja huokaisi syvään, tietäen heidän kuplansa elävän nyt viimeisiä tuntejaan.

Sarah sai keploteltua itsensä kapealta sängyltä pois niin, ettei Manny herännyt. Mökissä oli kylmä ja nainen sytytti ensitöikseen kamiinaan tulen ja laittoi kahvipannun lämpenemään sen päälle.

Ulkona oli vielä pimeää, kun Sarah päästi koirat ulos ja istui itse paksun viltin kanssa terassin penkille kuksassa höyryävän kahvikupillisen kanssa. Nainen piteli kädessään puhelintaan, jonka oli pitänyt pois päältä perjantaista lähtien ja painoi lopulta virtanäppäintä jolla kapistus lähti jälleen henkiin.
Sarah naurahti Antonin viestille, “Muistakaa ehkäisy. Ja siivota”, saateltuna pusuhymiön kera. Siivouksen lisäksi Anton saisi ihailla uutta sisustuselementtiä mökissään. Samassa näyttöön ilmestyi tekstiviesti, joka sai Sarahin hymyn hyytymään kerrasta.

Hyvä nti Reyes. Lentonne on valitettavasti peruttu konerikon vuoksi. Emme valitettavasti pysty korvaamaan reittiä vaihtoehtoisilla kuljetuksilla. Pahoittelemme, mikäli tämä aiheuttaa Teille haittaa.

Mökin ovi avautui narahtaen, ja Manny käveli ulos boksereihin, t-paitaan ja huppariin pukeutuneena. Se painoi oven takanaan kiinni, sytytti sätkän ja nojasi sitten mökin terassin kaiteeseen kuksa täynnä höyryävää kahvia.

“Huomenta”, se sanoi, silmät vielä hieman sameina ja hiukset hupun alta hapsottaen. Se hieroi kämmenellään silmäkulmaansa ja haukotteli, ennen kuin sen katse hieman valpastui, kun se huomasi Sarahin ilmeen.

“Onko jotain käynyt?”

Sarah nosti katseensa puhelimestaan, jolla oli alkanut salapoliisin tavoin selvitystöihin. Ryppy kulmakarvojen välistä hävisi välittömästi, kun sen katse osui Mannyyn, mies näytti vasta heränneeltä ja silti niin komealta, että Sarahin mahanpohjassa muljahti mukavasti. Naisen suupieli kaartui väkisin vinoon hymyyn.

“Huomenta”, latina hymähti ja nosti kätensä kutsuakseen Mannyn viereensä viltin alle istumaan.
“Mun lento on peruttu, konerikon vuoksi. Yritin selvitellä lähteekö täältä jotain bussia tai junaa Kallaan tänään, mutta vähän heikolta näyttää”, Sarah kertoi huolenaiheensa. “Mut enköhän mä viimeistään huomenna sinne pääse”, nainen jatkoi.

Manny istui Sarahin viereen ja vilkaisi sen puhelinta, jossa oli avoimena lentoaikatauluja. Bonnie ja Jackie riensivät tervehtimään omistajaansa, ennen kuin ne säntäsivät lumihankeen peuhaamaan. Ne olisivat varmasti viihtyneet mökillä pidempäänkin.

“No pääsethän sä mun kyydillä”, Manny tokaisi. Se katsoi kulmiensa alta Sarahia samalla kun otti henkoset sätkästään ja virnisti. “Jos siis uskallat tulla mun kyytiin.”
“No jos siitä ei oo kauheesti vaivaa, niin tietty uskallan”, Sarah hymyili ja sen hymy syventyi sitten vähän.
“Onhan tässä jo koeajoa suoritettu”, nainen vitsaili ja lepuutti päänsä Mannyn olkaa vasten. Huoli kotiin pääsystä helpotti välittömästi.

Manny naurahti ja kietoi kätensä Sarahin hartioiden ympärille. Se hengitteli naisen tuoksua, joka oli sekoitus eilistä saunaa, kamiinan savua ja hento ripaus raikasta hajustetta, ehkä sen kosteusvoiteesta. Koirat ilakoivat, Jackie oli löytänyt hangen kätköistä männynoksan, joka suussaan se juoksi Bonnieta karkuun. Mannyn jalkojen iho oli noussut hennolle kananlihalle, ulkona oli raikas, pureva muutaman asteen pakkanen.

“Mä voin tehdä meille aamupalaa”, Manny sanoi sitten ja hellitti hieman otettaan samalla kun otti huikan jo melko jäähtyneestä kahvista. “Ei meillä oo lähdön kanssa mikään kiire, ellei sulla siis oo jotain? Ehditään rauhassa pakata ja sitä rataa.”
“Mm, kuulostaa hyvältä”, Sarah hengähti syvään, senkin alkoi tulla jo vähän viileä.
“Ei mulla oo kiire mihinkään”, nainen varmisti ja seurasi sitten koiria ja Mannyä sisätiloihin. Kaminassa oli edelleen hiillos ja Sarah lykkäsi pesään lisää puita ja istui sen edustalle lattialle odottamaan herkullisen tuoksuista aamupalatarjoilua.

Mannyn koirat onneksi osasivat pysyä erossa lattialle levitetyistä lautasista, kun he pitivät aamupalapiknikkiään kaminan edessä tyynyjen ja peittojen keskellä.
“Ootko sä viihtynyt Seppeleessä?” Sarah kysyi vieressään istuvalta mieheltä puristaen sormissaan sämpyläänsä ja kahvikuksaansa.

Manny oikaisi itsensä räsymatolle loikoiluasentoon ja nyökkäsi Sarahille.

“Joo, oon mä”, se vastasi ja se hymähti huvittuneesti. “Vaikka meidän tallinomistaja onkin aika… mielenkiintoinen.”

Manny pureskeli hetken sämpyläänsä, katseli Sarahin silmiä, jotka näyttivät kamiinan liekkien ja sarastavan auringon valossa suorastaan säkenöivän.

“Ja onhan siellä aina välillä kaikenlaista, kähinää ja sellaista, kyllä sä varmaan tiiät. Entä Auburn? Sä varmaan viihdyt siellä hyvin.”
Sarah hymyili, se oli kyllä kuullut Antonilta tallin mielenkiintoisesta omistajasta kaiken tarvittavan. Sokat olisivat syöneet sellaisen äijän iltapalakseen jos olisi ilmestynyt Auburniin sotkemaan nurkkia kivillään.

“Viihdyn, mä olen oppinut siellä ihan järkyttävän paljon. Noussut koulukentillä tosi lyhyessä ajassa inter-tasolle ja nytkin mulla on kolme eri hevosta kisattavana”, Sarah kaatoi itsensä mahalleen Mannyn vierelle, nojasi päätään käsiinsä.

“Tuntuu vaan oudolta, kun ennen mulla oli siellä kaikki ystävät ja nyt melkein kaikki niistä on muuttanut jonnekin. Että onko sitä itse vain jotenkin jäänyt paikoilleen vai löytänyt vain kotinsa. En mä kyllä varmaan osaisi enää toimia missään muussa tallissa, kuin Auburnissa. Siellä on kuitenkin kaikki, mitä ihminen voi tallilta toivoa ja vielä lisää. Kuulostaa varmaan kamalan snobilta, mutta mä en oikeasti selviä enää ilman solariumia”, Sarah virnisti ja upotti kasvonsa käsiinsä hetkeksi.

Manny nauroi ja silitti Sarahin selkää, kun nainen kumartui haudaten kasvonsa käsiinsä. He toden totta elivät niin eri maailmoissa, olivat niin erilaisia - ja silti Manny huomasi nauttivansa Sarahin seurasta aivan suunnattomasti. Se tuntui jollain tapaa rikkaudelta.

“Ja mä varmaan kuulostan ihan puskajussilta, kun sanon, että mä en vois elää ilman vähän vinoja hirsiseiniä, lukinseittejä ja mudan ja pölyn tuomaa maalaisidylliä”, se nauroi ja kääntyi selälleen, katsellen mökin kattoa ja miettien paluuta takaisin Liekkijärvelle ja takaisin arkeen. Manny käänsi päätään niin, että se pystyi näkemään Sarahin leukaperät ja laineikkaat hiukset, ja se hymyili vähän. Ei se uskaltanut sanoa sitä ääneen, sillä se ei halunnut kuulostaa typerältä, mutta tavallaan siitä olisi ollut kiva, jos Sarahkin olisi ollut osa sen arkea. Ettei se asuisi niin etäällä ja ettei niiden näkeminen olisi vain Anton Seljavaaran virittämien ansojen varassa.

Sarah nauroi Mannyn puskajussi-kommentille ja mietti ettei hirsiseinät kuitenkaan niin pahalta kuulostaneet. Nainen nautti myös tästä puolesta elämäänsä, vaikka se olikin pelkkää loman suomaa erikoisuutta.
“Puskajussi ja kartanoprinsessa kuulostaa hyvältä kirjasarjalta”, Sarah huomautti virnistellen ja laski leukansa miehen rintakehälle. Latina antoi sormiensa kaivautua Mannyn hupparin taskuun lämmittelemään. Se ei tiennyt mitään miehen ajatuksista, mutta sen teki pahaa miettiä että huomenna olisi taas kotonaan yksin omassa asunnossaan jonka kotoisuus oli vähän kerrallaan häviämässä.

Ajatus levisi niin kuristava tunteena, että Sarah hivuttautui lähemmäksi Mannyn huulia ja painoi omansa niitä vasten. Jos tämä oli heidän hetkensä, nainen halusi ottaa siitä jokaisen minuutin muistoihinsa.


Ajokeli takaisin etelään oli parempi kuin menomatkalla. Ajaminen oli muutenkin paljon miellyttävämpää nyt, kun oli matkaseuraa - kun auto oli lämmennyt ja matka päässyt kunnolla alkamaan, kaksikko riisui hiljalleen takkinsa ja syventyi keskustelemaan niitä näitä. Sarah oli ottanut mukavan asennon pelkääjän paikalla ja Manny sai ajaa lähestulkoon autioilla teillä, sillä liikenne oli vähäistä.

“Tää radiokanava on ihan kamala”, Manny pahoitteli, kun ainoa toimiva kanava, joka oli menomatkalla pakottanut pelkkää Arttu Wiskaria vaikutti edelleen luuppaavan Kuningaslohta. “Voidaan kyllä ostaa huoltsikalta joku alennus-cd samalla, kun pysähdyn tankille.”
Sarah nauroi, sillä radio oli todella tarjonnut vain pahintaan kotimatkan aikana.
“Kiitä vaan onneasi ettei sun tarvitse kuunnella mun laulua”, nainen paljasti sillä Anton oli joutunut kärsimään autokaraokesta viime reissulla.

Huoltoaseman cd-levykokoelma koostui lähinnä joululevyistä ja jostain Samu Sedän jumppakokoelmista. Sarah irvisti, sillä niiden välillä ei ollut yksikään rahan arvoinen uhraus.
“Voi olla, että joudut sittenkin tyytymään mun livesooloon”, nainen naurahti kun Manny ilmestyi sen selän taakse.

“Ei mä sitäkään pistä pahakseni”, Manny virnisti ja kumartui selaamaan levyjä, jotka lepäsivät pölyttymässä pienen alelaarin pohjalla. Se kopeloi levyjä ja käänsi katseensa Sarahiin.

“Kohtalo puuttuu peliin…”, Manny sanoi ja yritti parhaansa mukaan pitää vakavaa naamaa. Se nosti korista kirkuvan persikanvärisen levynkannen, jossa luki suurin kirjaimin “SUOMIHITTIKIMARA”.

“Otetaanko tää? Jos tää on ihan sietämättömän kamala, voidaan antaa tääkin Antonille. Vaikka mä luulen että kahdentoista Kuningaslohen jälkeen Reetukin kuulostaa laatumusalta.”
Sarahin oli vaikea pidätellä nauruaan muuten hiljaisella huoltoasemalla. Paikan myyjä näytti muutenkin niin nyrpeältä, että sen oli ollut pakko laskea puhelin käsistään ja näyttää siltä kuin sitä olisi kiinnostanut palvella asiakkaita siihen aikaan illasta.
“Antonille on luvassa paljon kiitosta reissun järkkäämisestä”, Sarah virnisteli.
“Otetaan vaan”, nainen lisäsi ja nappasi läheiseltä hyllyltä vielä sipsipussin. Kaksikon takit kahisivat toisiaan vasten, kun he astelivat kassalle.

“Mä maksan”, Sarah ilmoitti ja lykkäsi oman korttinsa lukijaan ennen mahdollisia vastalauseita. Manny joutui kuitenkin ajamaan melko ison koukkauksen Kallaan ja oli vain oikein, että nainen maksaisi edes osuutensa bensasta.

Matka jatkui suomihittien parissa ja Sarah kuunteli kuinka Manny lauloi hiljaa kappaleiden mukana. Mies oli viikonlopun aikana kaivanut kitaransa esille useampaan otteeseen, Sarah oli nauttinut suuresti saatuaan kuunnella toisen lauluääntä. Latina tarkkaili Mannyn keskittyneitä kasvoja, mietti hiljaa miksi piti olla niin rikkinäinen ettei voinut antaa toiselle oikeaa tilaisuutta elämästään. Että tässä sille tarjottiin miestä, jonka pelkkä läsnäolo sai tuntemaan olonsa rauhalliseksi ja tasapainoiseksi. Manny oli kuitenkin vain unelmaa, Sarah tiesi että jossain vaiheessa sen pakoreaktio iskisi vauhdilla ja pilaisi taas kaiken.

Sarahin kaltaisten ihmisten ei ollut tarkoitus löytää elämäänsä oikeita ihmisiä.

“Käänny seuraavasta”, Sarah neuvoi kun he alkoivat lähestyä Kallaa. Kumpikaan ei ollut kaivanut esille navigaattoria, mutta tie oli onneksi tuttu.

Manny hiljensi musiikkia ja kääntyi Sarahin neuvomaan suuntaan. Maisemat olivat jo ajat sitten vaihtuneet Lapin talvisista näkymistä vähälumisempiin ja aurinkokin oli painunut mailleen. Manny veti syvään henkeä ja yritti keskittyä ajamiseen, vaikka se tiesi, että jokainen ajettu kilometri tarkoitti sitä, että hyvästit olivat lähempänä.

Kun auto kaarsi vihdoin Sarahin kotipihaan, Manny sammutti radion ja kääntyi katsomaan Sarahin kasvoja. Se hymyili vähän samalla, kun se kuljetti sormiaan rattia pitkin, ennen kuin kurotti kätensä ja laski sen varovasti Sarahin kämmenelle.

“Mulla oli kiva viikonloppu”, se sanoi ja virnisti pienesti. “Vaikkei se ihan alkuperäisten suunnitelmien mukaan mennytkään.”
Sarah hengähti syvään ja siirsi kättään niin, että sai kiedottua Mannyn sormet lomittain omiensa ympärille. Latina tuijotti heidän käsiään, mietti miten helvetissä ne saattoivat sopia niin täydellisesti toisiinsa.

Naisen katse nousi Mannyn silmiin ja sekin nosti kasvoilleen hymyn, vilkaisi sitten kerrostaloa heidän edessään ja takaisin toisen silmiä.
“En kyllä keksi miten siitä olisi saanut paremman”, Sarah myönsi, siltä tuntui ihan kuin joku olisi kietonut kylmät sormensa sen kurkun ympärille.

“Tuutko yöksi mun luo?” Sarah ennemmin hengitti kysymyksen kuin lausui sen. Manny oli kuin lämmin leirinuotio pakkasen keskellä eikä nainen ollut vielä valmis palaamaan takaisin pimeyteensä, joka tuntui kovin tummalta sillä hetkellä.

Manny katsoi Sarahin kasvoja, sen sydän jätti ehkä lyönnin välistä. Sen peukalo silitti Sarahin sormia samalla, kun ilma autossa kävi yhtäkkiä ohuemmaksi.

Manny kumartui hieman eteenpäin ja sammutti auton moottorin.

“Tuun”, se sanoi hiljaa ja hymyili hämärässä Sarahille. Ehkä matka Liekkijärvelle olisi helpompi päivänvalossa.

Ehkä vielä yksi yö ei rikkoisi sitä.

01.01.2024

28.01.2024

Tuulilasinpyyhkijät vetivät hiljakseen satavaa lunta pois auton tuulilasista. Sää oli leuto, melkein plussan puolella, ja taivas oli niin häikäisevän valkoinen, että Manny oli asettanut aurinkolasit silmilleen. Moottori hurisi levollisesti, mutta se ei rauhoittanut Mannyn oloa.

Mies vilkaisi itseään taustapeilistä. Tummat hiukset pilkottivat harmaan neulepipon alta, niiden latvat olivat kääntyneet kurittomille pyörteille. Musta takki - se ainoa siisti sellainen - lojui pelkääjän paikalla ja Manny suoristi kauluspaitaansa, joka oli pesun jäljiltä hieman ryppyinen. Se olisi kai pitänyt silittää ennen päälle laittoa, mutta Manny ei ollut sellainen mies, joka silitti vaatteitaan.
Oliko se orastava kevät tai lisääntyvä valon määrä, joka oli saanut hänet näin levottomaksi? Manny pyyhkäisi toista kämmentään farkkujensa lahkeeseen ja käänsi lämmitystä pienemmälle. Manny oli todellakin tänään vetänyt farkut jalkaansa - ne olivat olleet niin kauan käyttämättöminä, että ne olivat tuoksahtaneet vaatekomerolta - ja Manny oli pessyt ne ja nakannut ne paniikissa kuivuriin.

Katse hakeutui edessä päin siintävään kylttiin, joka lähestyessään kertoi, että Kallaan oli enää kymmenen kilometriä matkaa. Miehen leukaperät kiristyivät, hellittivät sitten ja sen katse palautui takaisin tien pintaan.

Ei, kyse ei ollut keväästä. Kyse oli Kallasta ja Sarah Reyesistä ja siitä, että vaikka Manny oli vain ehdottanut kahvittelua ja pitänyt visusti mielessään, että kyseessä todella oli vain jotakin niin arkista ja normaalia kuin kahvittelu, oli hän silti pukeutunut tänään paremmin ja käyttänyt eilen illalla tunteja googlatessaan paikallisia kahviloita arvosteluineen. Siitäkin huolimatta, ettei hän ollut pyytänyt Sarahia treffeille, eikä sellaisista ollut koskaan ollutkaan mitään puhetta, Manny mietti, oliko tässä silti se mahdollisuus, että hän - kaikesta huolimatta - oli kuin olikin menossa treffeille Sarah Reyesin kanssa?
Ja siinä tapauksessa, jos hän tietämättään oli tekemässä juuri niin, hän halusi varmistaa, ettei tällä kertaa nolaisi itseään ilmestymällä paikalle sen näköisenä, että hän olisi viettänyt edellisen yönsä jossakin kodittomien majapaikassa.

Miehen sormet vaelsivat hajamielisesti takin taskulle, etsivät sieltä puhelimen ja vetivät sen esiin. Manny katsoi kelloa, joka lähestyi puolta päivää, ja kirjoitti sitten lyhyen viestin, jossa se kertoi olevansa pian perillä.


Sarah oli juuri kaivamassa meikkipussistaan kulmakynäänsä, kun naisen puhelimen näyttö heräsi henkiin ja sen ilmoituksissa näkyi uusi viesti Mannylta. Latinan suupielet kaartuivat tahattomasti pieneen hymyyn, kun se laski sormensa näytölle ja avasi viestiketjun. Hänen ei tarvinnut kertoa toiselle osoitettaan, tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun Manny oli ajanut kerrostalon parkkipaikalle.
Vastattuaan olevansa pian valmis, Sarah nojasi lähemmäs peiliä ja antoi sormiensa puristua kevyesti kulmakynän ympärille. Nainen pyöräytti vielä käsiään siististi laineille aseteltujen ruskeiden hiustensa seassa, yhden itsepintaisen kiemuran hakeutuessa omille teilleen ja sammutti pesuhuoneen valon astuessaan eteisen puolelle. Keskellä mattoa odottivat mustat polvien yli ylettyvät saapikkaat, jotka korkeudestaan huolimatta jättivät pienen, sukkahousuilla peitetyn ihonkaistaleen näkyviin mustan hameenhelman alle.

Sarah taiteili saapikkaat jalkoihinsa, niiden korko oli melko maltillinen naisen normaaleihin kenkiin, mutta näin talvella oli parempi malttaa mielensä kuin taittaa nilkkansa. Latina kietoutui vielä vaaleanruskeaan villakangastakkiinsa, jonka helma ylettyi pidemmälle, kuin naisen hame ja asteli ulos asunnostaan. Porraskäytävässä kaikui, kun Sarah painoi ovensa kiinni ja kiilakorot napsuivat kevyesti jokaisen askeleen kohdalla tämän suunnatessa hissille.

Hissin hiljaisuudessa Sarah yritti keskittyä kaikkeen muuhun, kuin mahanpohjassaan leijailevaan tunteeseen. Hän ei osannut sanoa miksi se, että Manny oli ehdottanut kahville lähtemistä oli saanut naisen odottamaan viikon loppumista varsin innolla. Hissin ovet aukesivat ja Sarah jätti levottomat ajatuksensa taakseen astellen ulko-ovelle ja aurinkoiseen talvipäivään.


Hymy muotoutui naisen huulille välittömästi, kun näki Mannyn auton kääntyvän tieltä parkkipaikalle. Sarah hengähti syvään ja odotti, että ajoneuvo pysähtyi ennen kun laski katseensa Mannyn aurinkolasien peittämistä kasvoista.
“Melkein odotin kyllä sitä kylpytakkia”, Sarah huomautti suupieli virneeseen kaartuen avatessaan auton oven. Manny näytti olleen juuri irroittamassa turvavyötään, kun Sarah tajusi olleensa aavistuksen malttamaton rynnätessään suinpäin sisälle.
“Moi”, Sarah hengähti vähän pahoittelevaan sävyyn ja istui autoon ennen kun ajaisi kahviseuransa takaisin kotiinsa.

Mannyn kasvoilla käväisi monenlaisten ilmeiden kirjo aina pienestä säikähdyksestä hämmentyneeseen, ennen kuin se hymyili pienesti aurinkolasiensa takaa. Syke oli kohonnut kuin varkain oven äkillisesti avautuessa ja mies yritti piilotella pientä jännittyneisyyttään sen napatessa nopeasti takkinsa pois Sarahin tieltä, ennen kuin nainen istuutui autoon, tuoden mukanaan raikkaan hajuveden tuulahduksen.

“Se takavarikoitiin todisteena siveellisyyden julkisesta loukkaamisesta”, Manny vastasi suupielestään. Sen kädet lepäsivät sen sylissä ja sormet tavailivat ratin alaosaa hieman levottomina.
“Moi vaan”, Manny sanoi sitten. Se käänsi katseensa Sarahiin edelleen vähän hymyillen ja otti sitten aurinkolasit päästään, ettei vaikuttaisi epäkohteliaalta. Silmiään siristellen Manny kurkotti laskemaan aurinkoläpän alas ja painoi jalan kytkimelle.

“Onko sulla mielessä joku paikka, mihin haluaisit mennä?” se kysyi ja pyyhki kojelaudalle laskeutunutta pölyä. Mannya ärsytti tulla heti niin tietoiseksi kaikesta - kojelaudan pölykerroksesta, Bonnien karvoista housunpuntissa, sen omasta äänestä ja kyvyttömyydestä olla rento ja luonteva.


Sarah katsoi Mannya, sen pipon alta pilkottavia hiuksia ja vähän ryppyistä kauluspaitaa. Seurasi hetken, miten toisen sormet liikahtelivat ja mietti välittömästi missä kaikkialla ne olivat seikkailleet. Nainen nosti nopeasti katseensa takaisin Mannyn kasvoihin, pakotti juoksevat ajatuksensa takaisin keskusteluun ennen kun vaatisi heidän käyvän nopeasti tarkistamassa ettei uuni ollut jäänyt päälle. Tai makuuhuoneen valo vaikka.

“Harmi”, Sarah huomautti viitaten takavarikointiin ja kallisti sitten päätään aavistuksen, sen teki yhtäkkiä hirveästi mieli koskettaa Mannyn kasvoja, tuntea toisen leuan sängen karheuden sormiensa alla. Nainen ei kuitenkaan nostanut kättään kuskin suuntaan, vaan veti sen sijaan turvavyön kehonsa ylitse ja antoi sen naksahtaa paikalleen.

“Kallan Pioni on ihana kahvila ja lähellä, mutta Murronmaassa on useampi vaihtoehto jos jaksat vielä ajaa hetken pidempään? Se on puolen tunnin päässä tästä”, Sarah kertoi viipyilevä hymy huulillaan, yritti olla purematta alahuultaan kehonsa reagoidessa varsin vahvasti Mannylta tuoksuvaan autoon. Nainen ei oikeasti välittänyt vaikka Manny olisi vienyt sen läheiseen puistoon kävelylle, hän olisi silti nauttinut vain saadessaan olla toisen seurassa hetken.

Auto lähti liikkeelle hiljaa valutellen ja Manny vilkaisi, ettei takaa ajanut ketään ennen kuin käänsi autonsa ympäri.
“Jaksan mä”, Manny vakuutti. Ajaessaan ulos parkkipaikalta risteykseen se katsahti Sarahia ja hymyili. “En oo ikinä käynyt Murronmaassa. Mennään vaan sinne.”


Mannysta oli ehkä huojentavaakin, ettei sen tarvinnut heti nousta ja astella sisään kahvilaan, vaan että se sai hetken ajaa ja totutella Sarahin läsnäoloon. Se rääkkäsi aivojaan ja yritti muistella, millaiselta siitä oli tuntunut Sarahin seurassa ennen niitä yksiä Seppeleen after rideja, jotka yön pikkutunneilla päättyivät Lieken hotellihuoneeseen, mutta tuntui kuin niistä ajoista olisi ollut pieni ikuisuus. Ihan kuin välissä olisi tapahtunut hirveän paljon, vaikka loppupeleissä Mannyn päivät olivat kuluneet lähinnä vain toimettomuudessa velloen.
“Miten sun vuosi on lähtenyt käyntiin?” Manny tiedusteli sitten, vilkaisten Sarahia sivusilmällä. Se oli saanut Sarahista sellaisen kuvan, että se ei ainakaan viihtynyt turhaan tyhjänpanttina - tuntuipa sillä olevan useinkin monta rautaa tulessa. Se vaikutti olevan hengästyttävä ihminen silläkin saralla.
Sarah käänsi katseensa lumisilta pientareilta Mannyyn, tunsi kuinka huonon omatunnon aalto pyyhkäisi ylitseen muistaessaan käyneensä useammalla kuin yksillä treffeillä viimeisen kuukauden aikana. Hölmö ajatus, Sarah sanoi itselleen kuitenkin päättäväisesti ja vei ajatuksensa pois kauas muista ihmisistä. Kukaan niistä muista ei ollut loppupeleissä päässyt nauttimaan hänen seurastaan toista kertaa, toisin kuin Manny.

“Hyvin pääosin, vaikka Effin kanssa onkin ollut vähän enemmän ongelmia. Sillä on huomenna hieronta, josko sieltä löytyisi joku syy sen herkistelyyn ja päästään starttaamaan ensi viikonloppuna hyvällä mielellä Rihtniemen kisoissa. Välillä ehkä tuntuu, että vuorokauden tunnit loppuu kesken kolmen kisahevosen ja muutaman ratsutettavan kanssa, mutta en vaihtaisi niitä mihinkään”, Sarah kertoi hymyillen. Tänäänkin hän oli aamulla noussut aikaisin, ratsastanut Poesyn ja Minan ja juoksuttanut vielä Effin ennen kun oli palannut kotiinsa valmistautumaan.

“Kiireisesti siis”, nainen lisäsi naurahtaen ja hengähti syvään, antaen itsensä uppoutua jälleen Mannyn läsnäolon tuomaan rauhaan. Sarah oli ehtinyt unohtaa miten toinen tuntui saavan juoksevat ajatuksensa hidastamaan vauhtia ja antamaan tilaa vain sille hetkelle. Jälleen kerran hänen teki mieli koskettaa toista, edes ohimennen saadakseen vedettyä itsensä vielä paremmin siihen rauhan tunteeseen.


“Entä sun? Miten Nayan kanssa sujuu?” Sarah kysyi ja piti edelleen kätensä visusti sylissään. Sormet kaipasivat kuumeisesti jotain tekemistä ja nainen alkoi huomaamattaan nyppimään kynnellään peukalon kynsinauhaa. Se oli tapa, jonka Sarah oli aloittanut lapsena ja saanut lopetettua vasta vuosia myöhemmin. Tapa, joka edelleen nousi aika ajoin esille, mutta ei onneksi enää niin neuroottisena kuin ennen.

Manny kuunteli kun Sarah kertoili alkaneesta vuodesta ja kiireistään, eikä yllättynyt kuulemastaan. Hymy hiipi miehen kasvoille ja se vilkaisi pariin otteeseen silmäkulmastaan vieressään istuvaa latinoa, jonka hajuvesi oli jo ajat sitten sekoittunut osaksi auton sisäilmaa, aivan kuten Mannykin oli onnistunut hiljalleen rentoutumaan ja sulautumaan osaksi vallitsevaa tilannetta.

“Hmm, toivotaan, että Effi siitä tokenee”, Manny sanoi. Fiveofive, se oli nimi, jonka Mannykin muisti - hevonen, jolla Sarah kilpaili. Ja muisti Manny senkin, että Effi oli hauskan värinen kirjava sinisillä silmillä, ja että Sarah oli muutamia vuosia sitten voittanut sen kanssa Euro Sim Tourin nuortenluokan - Manny oli saattanut eksyä silloin tällöin Sarahin instagramiin ja vain selata kuvia. Mannysta tuntui yhtäkkiä, että se oli kamalan creepy niin tehdessään, ja se pyyhki ajatukset mielestään aivan kuin peläten, että Sarah olisi saattanut muutoin kuulla mitä sen mielessä liikkui.

“Nayan kanssa menee hyvin. Se muutti Liekkivaellukseen, vähän syrjemmäs Seppeleestä. Se on oikeastaan ihan hyvä. Mä en… Tai, musta on ihan kiva, kun on vähän omaa rauhaa.”
Murronmaan kyltti ilmoitti, että he olivat saapuneet kaupunkiin. Paikka oli ensinäkemältä iso ja Kallaa vilkkaampi, ja Manny joutui keskittymään vähän enemmän ajamiseen nyt, kun he saapuivat taajamaan.

“Sä saat toimia kartturina”, Manny sanoi huristellessaan liikenneympyrään, josta se jatkoi summanmutikassa suoraan eteenpäin.
Sarah olisi halunnut tarttua kiinni Mannyn sanoihin omasta rauhasta ja tapaan, jolla toisen sanat olivat tuntuneet takertuvan toisiinsa lauseen sisällä. Hän oli kuvitellut saavansa miehen innostumaan varsastaan, puhuvan rentoutuneen uppoutuneena tavoista, joilla oli alkanut kouluttaa pienestä varsasta toimivaa harrastushevosta itselleen. Sarah nielaisi sanat, joita nousi huulilleen kuin itsestään, päätti antaa ajatuksensa sen sijaan hänelle luotettuun tehtävään - navigointiin.

Murronmaa oli onneksi tuttu Sarahille, hän oli elänyt Kallassa niin kauan että sen lähikaupunki oli kuin toinen koti tässä vaiheessa. Ei kestänyt kauaa, kun Mannyn auto pysähtyi yhdelle keskustan parkkipaikoista. Astuessaan ulos autosta, Sarah joutui ottamaan tukea auton kyljestä pysyäkseen pystyssä jäällä, jonka päällä oli kimmeltävä vesikerros. Vaikka kaupunki oli hyvin hiekoitettu, ihan joka paikkaan edes hiekoitusautot eivät olleet ehtineet.
“Ehkä luistimet olisi ollut parempi kenkävalinta?” Sarah naurahti selvitessään kaatumatta jalkakäytävälle. Eikö sopiva toive tälle päivälle ollut ettei joutuisi aivotärähdyksen kera päivystykseen?
Mannykin oli luistellut tiensä peilijäällä olevalta parkkipaikalta turvaan jalkakäytävälle, joka oli sentään edes jotenkuten hiekoitettu, vaikka suojakelin vuoksi sora tuntui painuneen suurimmaksi osaksi jään alle piiloon. Mies naurahti Sarahin sanoille.

“Varovasti, tai kohta Effi ei ole ainoa, joka on hierontaa vailla.”
Sen kummemmin ajattelematta Manny tarjosi käsivarttaan Sarahille. Se vain tuntui luonnolliselta - ehkä siksi, että Sarah oli ottanut puheeksi tien liukkauden - tai sitten Manny oli vain jo niin tottunut olemaan toista lähellä.
Hassua, olihan heillä takanaan kuitenkin verrattain vähän yhteisiä hetkiä.
Sarah ei epäröinyt tarttua Mannyn käsivarteen, ehkä jopa vähän huolestui miten saadessaan vihdoin luvan kanssa koskettaa toista, olo tuntui välittömästi helpommalta. Kuin olisi seissyt tunkkaisessa varastossa ja pääsi vihdoin takaisin ulos hengittämään. Sarah antoi sormiensa puristaa miehen takin hihaa sekä tasapainonsa että olonsa vuoksi.
“Nyt ainakin kaadutaan yhdessä, jos kaadutaan”, nainen virnisti ja johdatti sitten heidät kulman taakse kohti uutta kuppilaa, jossa oli halunnut pistäytyä jo jonkin aikaa.


Manny avasi heille oven ja Sarah päästi vastahakoisesti irti toisen käsivarresta. Tiskille ei onneksi ollut jonoa kuin muutaman asiakkaan verran, heidän löytäessä oman paikkansa Sarah antoi katseensa kiertää tummanpuhuvassa tilassa. Yhdelle seinistä oli ripustettu mustan metalliritilän päälle vihreä lehtiköynnös, joka rikkoi sopivasti harmaan ja tummanruskean värimaailman. Iso osa pöydistä oli jo varattu, mutta näyttivät myös siltä, että olisivat vapautumassa aivan pian.
Sarah siirsi katseensa hetkeksi Mannyyn, hymyili ja pyyhkäisi tahallaan sormillaan toisen kämmenselkää kääntyessään katsomaan vitriinin herkullisia leivonnaisia. Nälkä nousi välittömästi naisen mahanpohjalle, muistuttaen edellisestä ruoasta olevan jo useampi tunti aikaa. Kaikki tiskin tuotteet näyttivät hyviltä, mutta lopulta Sarah päätyi ottamaan kanatoastin, suklaahippukeksin ja ison kupin mustaa kahvia. Barista kertoi heidän tarjoilevan tuotteet suoraan pöytiin ja otti sitten Mannyn tilauksen vastaan.

Sarah huomasi ikkunan vieressä olevan kulmapöydän olevan vapaa ja sen pehmeän näköinen nahkasohva houkutteli uppoutumaan itseensä. Nainen johdatti heidät pöydän ääreen ja ripusti sitten takkinsa pöydän vieressä olevaan koukkuun ennen kun kääntyi katsomaan Mannya.
“Sä näytät hyvältä”, Sarah kommentoi vino hymy huulillaan viipyen, huomasi taas käsiensä hakeutuvan kuin itsestään kohti Mannya ennen kun sai pysäytettyä ne viime hetkellä. Toisen kylkien sijaan nainen päätyi suoristamaan mekkonsa etuosaa muutamalla sulavalla liikkeellä ja liukui sitten istumaan nahkasohvalle ikkunan viereen, jättäen Mannylle valinnan istua viereensä tai pienen pöydän toiselle puolelle.

Manny asetteli takkinsa naulakkoon Sarahin takin viereen. Sohva, jolle Sarah istuutui, oli leveä, mutta Mannyn mielessä häivähti silti, olisiko tyhmää tai liian tungettelevaa istuutua viereen. Lopulta se kuitenkin päätti tehdä juuri niin - istuessaan se hymyili Sarahin kommentille, ehkä aavistuksen ujosti.
“Niin säkin”, se sanoi, antoi katseensa vaeltaa hetken Sarahin huolitelluilla kasvoilla ja paidan kaula-aukon takaa paljastuvilla solisluilla, ennen kuin nojautui kevyesti sohvan selkänojaa vasten.
“Kiva, kun pääsit lähtemään kahville”, Manny sanoi sitten. Sen ajatukset olivat mökkireissun jälkeen harhailleet useamman kerran Sarahiin, muistelleet naisen kasvoja, ääntä, naurua… Nyt, kun se oli jälleen siinä, Manny tunsi kauheaa tarvetta tallettaa jokainen yksityiskohta mieleensä.

Tarjoilija toi pöytään kaksikon tilauksen; Sarahin toastin, kahvin ja suklaahippukeksin; sekä Mannyn paahtopaistipatongin, sitruunaleivoksen sekä rooibos-teen. Manny kiitti ja tarttui patonkiinsa, josta leijaili herkullinen tuoksu.
“Ootko ajatellut milloin tulla Liekkijärvelle?” Manny kysyi, ja tarkensi sitten: “Antonin ja Sonian lapsia katsomaan? Etkös ollut toisen kummi.”
Sarah hymyili Mannyn tarkennukselle, hymy vain syventyi naisen ajatellessa pieniä kaksostyttöjä, Aidaa ja Sagaa, joista ensimmäisen kummitädiksi oli päätynyt. Hän ei ollut erityisemmin ikinä ollut mikään lapsi-ihminen, Sarah epäili omien äidinvaistojensa ikinä heräävän ikiroudastaan, mutta siitä huolimatta Sonian ja Antonin pienet tytöt olivat nousseet välittömästi naisen elämän tärkeimmiksi pieniksi ihmisiksi.

“Pian”, Sarah vastasi hymyillen edelleen, painaen höyryävän kahvikupin varovasti huuliaan vasten ja antaen sen kuumuuden vieriä kieleltään kurkkuunsa.
“Ensi viikonloppuna mulla on kisat, mutta ehkä sitä seuraavana? Voisin mahdollisesti viipyä yön yli, jos sieltä löytyisi sopiva majoitusvaihtoehto kaltaiselleni vaatimattomalle kartanoprinsessalle?” Sarah tiedusteli viaton ilme kasvoillaan, viitaten heidän keskusteluihinsa Lapin erämaassa. Nainen huomasi ajattelevansa enemmänkin asioita, joita he olivat tehneet kyseisellä mökillä ja antoi jalkojensa liikahtaa niin, että hänen reitensä kosketti kevyesti Mannyn jalkaa.
Sarah nosti toastin käsiinsä saadakseen levottomille ajatuksilleen muuta tekemistä, ennen kuin alkaisi haaveilla koskettavansa lisää eri kohtia vieressään istuvan miehen kehosta.

“Mahdollisesti”, Manny virnisti pienesti samalla kun puhalsi teekuppiinsa. “Kaskikujan kartano varmasti majoittaa.”
Joo, ehkä Mannyn rivitaloasunto ei mennyt ihan kartano-kastiin, mutta kyllä sieltä aina paikka Sarahille löytyisi. Mannyn ajatukset vaeltelivat hetken pyykkivuorissa ja sohvan alta pilkottavissa koirankarvapalleroissa, ennen kuin se pyyhki ne pois mielestään - eihän Sarah kuitenkaan vielä tänään olisi tulossa Liekkijärvelle. Hänellä olisi kyllä aikaa kuurata asuntonsa valheellisen puhtaaksi.
Sarahin kosketus sai Mannyssa aikaan lämpimän vyöryn jossakin rintalastan takana. Mies antoi oman jalkansa levätä Sarahin jalkaa vasten, ja mielessään se samaan aikaan kirosi ja kiitteli, että sen käsillä oli sillä hetkellä tekemistä, kun se piteli teekuppia sormiensa lomassa.

“Mäkin oon lähdössä kisamatkalle huhtikuussa. Texasiin”, Manny kertoi sitten. Sen hymy syveni hieman, kun se ajatteli tulevaa Westernweekiä. “Lähdetään sinne taas Majinan ja Dochasin kanssa. Sä varmaan tiedät Misangit.”
Sarah huomasi vatsanpohjassaan mukavaa värähtelyä Mannyn virneen nähdessään, vaikka se oli kovin huomaamaton ele miehen huulilla. Sitten toinen kertoi olevansa lähdössä kisamatkalle Amerikkaan ja Sarahin ylitse pyyhkäisi samaan aikaan kaksi ääripäistä tunnetta, jotka sai naisen pitäytymään hiljaa ehkä sekunnin tai kaksi normaalia pidempään. Sarah ei ymmärtänyt miksi Mannyn lähteminen sai hänet tuntemaan ikävää, etenkin kun toisen matka ei luultavasti olisi kuukausia, jos tämä oli kerran menossa kilpailuihin sinne. Nainen työnsi ajatukset syvälle sisimpäänsä, niiden analysointiin ehtisi myöhemminkin.
“Texasiin asti?” Sarah lopulta vastasi, tyytyväisenä siitä että äänestään kuului vain se ikävän toveri, ylpeys ja ilo toisen puolesta. “Misangit ovat tuttuja, Majina ja Anton olivat hyviä ystäviä jo vuosia sitten ja tutustuin heihin Antonin kautta”, hän jatkoi ja virnisti sitten.

“Mä osaan kyllä ystävystyä muidenkin, kuin Antonin ystävien kanssa, jos uskot?” Sarah kertoi murtaen palan keksistään vaikka ei ollut ehtinyt syömään leipäänsä loppuun saakka.
Manny hymyili niin, että miehestä paistoi miten onnellinen se oli tulevasta matkastaan Texasiin. Viime vuoden reissu oli todellakin vienyt miehen sydämen mennessään - kaikki se tunnelma, ihmiset, uudet tuttavuudet… Mannysta oli tuntunut siltä, kuin hän olisi viimeinkin tullut kotiin.

“Joo. Viime vuonna voitto oli jo lähellä, mutta jäätiin nippa nappa toisiksi. Tänä vuonna sitten lähdetään vähän uudistetulla tiimillä ja tarkoitus olisi tänä vuonna napata kultaa”, Manny paljasti ja virnisti vähän. “Eräs Magnus Antonini tulee meidän tiimiin. En tunne kaveria, mutta ainakin nimen perusteella kuulostaa siltä, että mä en oo enää tiimin ainoa el italiano.”
Paahtopaistipatonki oli jo aikoja sitten kadonnut lautaselta Mannyn vatsaan ja mies ennätti maistaa sitruunaleivostaan, ennen kuin se nauroi Sarahin sanoille. Manny peitti suunsa kädellään ja virnisti, kunhan oli ensin syönyt suunsa tyhjäksi.

Anton oli kyllä onnistunut ihmeellisellä tavalla yhdistämään Mannyn sille aivan ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa. Misangit, Sarah… Manny ei olisi varmasti koskaan vaihtanut sanaakaan kenenkään heidän kanssaan ilman Antonia. Oli se Seljavaara vaan aikamoinen.

“Ehkä mulla ei ole varaa epäillä”, Manny nauroi. Sarah tunsi vihdoin onnistuneensa saadessaan Mannyn nauramaan, se oli kuin palkinto jota nainen ei ollut tajunnut odottaneensa.


Kahvin jälkeen Sarah ei ollut vielä valmis palaamaan kotiin, mutta he olivat huomaamattaan viihtyneet pienen pöydän ääressä niin kauan että Mannylla alkoi olla jo kiire kotiin. Mies ei ollut ilmaissut asiaa suoraan, mutta Sarah oli ymmärtänyt kyllä etteivät koirat voineet odottaa loputtomasti ulos pääsemistä.

“Kiitos, mulla oli kivaa”, Sarah lausahti, eikä voinut pitää aivan kaikkea ääneensä valunutta pettymystä kuulumattomissa. Mannyn auto kävi tyhjäkäynnillä naisen parkkipaikalla, aurinko oli jo aikaa sitten siirtänyt vastuunsa katuvaloille. Sarah olisi halunnut kutsua Mannyn sisälle, mutta tiesi ettei se ollut enää tämän päivän aikatauluissa mahdollista. Naista harmitti jälleen kerran välimatka Kallan ja Liekkijärven välillä.
“Mulla myös”, Manny sanoi. Sen käsi lepäsi rennosti vaihdekepin päällä, toisen käden sormet kulkivat hitaasti ratin alaosaa pitkin. Mies siirsi katseensa Sarahiin, ensin sivusilmällä, sitten hitaasti päätään kääntäen. Tuli hetkeksi hiljaista, ainoastaan moottori hurisi vaimeasti, ja Manny mietti - pitäisikö sen..? Sen katse hapuili Sarahin silmissä ja huulilla, odottavasti, kuin tukea tai lupaa pyytäen.

Sarahin huulille piirtyi tietäväinen hymy, sen sormet kävivät viemässä hiussuortuvan korvan taakse, kuin viivytellen. Naisen teki mieli kiusoitella Mannya edes vähän lisää, mutta sen teki jotain muuta mieli sitäkin enemmän. Ei vaatinut paljoakaan hivuttautua lähemmäksi.
Manny maistui vieläkin sitruunalta, Sarah virnisti vähän toisen huulia vasten tajutessaan. Helvetti miten se oli kaivannut tätä. Sarah ei edes tajunnut että oli melkein kiivennyt Mannyn syliin asti ennen, kun tunsi vaihdekepin uppoutuvan johonkin kylkiluidensa väliin. Kipu sai naisen siirtämään asentoaan äkisti ja sen myötä parkkipaikalla kaikui terävä tööttäys joka sai Sarahin vihdoin hidastamaan vähän.
He molemmat nauroivat säikähtäneinä, hengästyneinä. Sarah tuijotti Mannyn silmiä yrittäessään tasata hengitystään, virnistys hiipien huulilleen.

“Turvallista kotimatkaa. Nähdään parin viikon päästä”, Sarah hengähti ja suuteli Mannya vielä kerran ennen kun päästi toisen suuntaamaan kotiinsa.

24.02.2024

Kun Sarah heräsi, oli Matilda jo lähtenyt - luultavasti tallille, vaikka mistä nainen sen olisi tiennyt vaikka toinen olisi mennyt käymään Artun luona Murronmaassa. Kahvinkeitin oli kuitenkin ladattu valmiiksi ja tiskipöydälle jätetyn croissant-pussin päälle liimattu post-it lappu, joka käski syömään leivokset pois. Sarah oli nauttinut uudesta kämppiksestään, vaikka toki kuvitteli toisen kaipaavan ehkä mieluusti omaa huonetta tilassa jossa yksityisyyttä oli melko vaikea toteuttaa. Matilda oli kuitenkin vakuutellut, että heidän väliaikainen rakennelma seinämineen oli aivan riittävästi. Sarahin ei auttanut kuin uskoa, silti hän yritti parhaansa tehdäkseen ystävänsä olonsa mahdollisimman mukavaksi.

Matilda oli huolehtinut omalta osaltaan majapaikkansa tarjoajan viihtyvyydestä hakemalla toisinaan aamupalatarpeita, toisinaan tyhjentämällä astianpesukoneen tai varmistamalla, että väsynyt Sarah pääsi suoraan lämmitettyyn saunaan illalla kotiutuessaan. Heidän symbioosinsa oli asettautunut hyvin nopeasti sopiville urilleen ja iltaisin, jos molemmat sattuivat istumaan sohvalla, he katsoivat Gilmoren tyttöjä tai muita hömppäsarjoja ja nauttivat lasillisen viiniä tai tekivät retken kaupan karkkihyllylle.

Sarah kaivoi puhelimensa esille ja avasi viestiketjun kummityttönsä äidin kanssa.

Minä 10:18
Hi honey
Did he leave already?

Sonia 10:24
No. Still here

Minä 10:25
He's not going to do anything stupid
I think he got the message already
Do you want me to call him and
remind him to behave?

Sonia 10:31
No, but thanks
Can I call you later?

Minä 10:34
Of course love
I'll keep my phone with me

Sonia 10:36
[Tärähtänyt kuva lattialla leikkivistä kaksosista]

Minä 10:38
I just can't handle it
Why are they so freaking cute??

I feel I could just squeeze them
Like forever

Sonia 10:44
I know, right?
I think they got it from me

Minä 10:47
Def. Anton is not that cute
Okay.
That was a lie
Why is he so dumb though?

Sonia 10:55
Your guess is as good as mine

Sarah laittoi puhelimensa alas ja kävi nopeasti suihkussa. Hänen ei tarvinnut tänään käydä tallilla, kuin juoksuttamassa Poesy, joten tallille lähdössä ei ollut mitään kiirettä. Nainen ei kuitenkaan saanut päästään Soniaa, joka jäisi koko päiväksi ja illaksi ja ehkä yöksi yksin tyttöjensä kanssa, kun Anton lähti Aliisan kanssa Jusun ja Rasmuksen hääjuhliin. Sarah oli odottanut saisiko kutsun vai ei häihin, mutta lopulta kukaan muu Auburnista ei ollut sellaista saanut, kuin Merikannot. Oli toki ihan ymmärrettävää, sillä vaikka hänkin oli molempien kanssa ollut tekemisissä tallilla, ei kumpikaan kuulunut varsinaisesti Sarahin ystäväpiiriin. Ehkä, jos juhlat olisi järjestetty hääparin asuessa vielä Kallassa, hän olisi saanut kutsun.

Lopulta nainen laittoi Matildalle kysymyksen, josko nainen olisi voinut juoksuttaa Poesyn ollessaan tallilla. Toisen vastausta ei tarvinnut kauaa odotella ja Sarah käveli makuuhuoneeseen, kaivoi kaapin pohjalta putkikassinsa ja alkoi täyttää sitä vaatteilla ja perustarpeilla.

BMW kulki sohjoisilla teillä vakaasti, Sarah oli ajanut sen kanssa moniin kisoihin ja mikään sää ei tuntunut olevan liikaa luotettavalle autolle. Tie, jolla nainen ajoi oli varsin tuttu ja etenkin viime aikoina se oli muodostunut yhdeksi käytetyimmäksi reiteiksi Kallasta lähtevistä tieosuuksista. Radiossa soi 90-luvun hitit ja Sarah hyräili osan kappaleiden mukana, muistaen kääntyä vielä ennen määränpäätänsä isomman kaupan parkkipaikalle.

Ostoskärryt täyttyivät tasaisesti erilaisista tuotteista, mutta eniten aikaa nainen käytti karkkikäytävällä ja kasvonaamioita valitessaan. Ohi kulkiessaan Sarah nappasi vielä muutaman heräteostoksen ja lähti kassan kautta kohti lopullista määränpäätään.

Ovikellon ääni kuului ulko-oven läpi ja Sarah odotti kärsivällisesti. Sisältä kuului iloista jokeltelua, paljon norjankielisiä sanoja ja lopulta ovi avautui.

"What the..." Sonia hengähti, pitäen Aidaa sylissään, hämmentyneen näköisenä.
"Surprise!" Sarah naurahti virnistäen ja näytti kieltään innoissaan nauravalle kummilapselleen.
"Take these and I can hold her?" Sarah ehdotti ja ojensi kahta täysinäistä kauppakassia ystävälleen, joka otti ne vastaan yhtä hämmentynyt ilme huulillaan ja luopui tyttärestään yrittäen nähdä kassien läpi niiden sisällön.
"Can I come in or do I have to stand here the whole night?"
"...night?" Sonia toisti ja nosti katseensa Sarahin silmiin, pysäyttäen ne matkan varrella naisen olalla lepäävään putkikassiin.

Sonian silmät täyttyivät kyynelistä, joka sai Sarahin huolestumaan välittömästi.
"Hey..."
"It's fine! I'm fine! It's... just been a long week. You know?" Sonia vakuutteli pyyhkien kyyneleitään kämmenselkäänsä. Sarah nosti vapaan kätensä ystävänsä olalle.

"Well, lets see if something in those bags will cheer you up?" Sarah ehdotti hymyillen ja seurasi vihdoin Soniaa sisälle.

"OH MY GOD you brought the Fazer suklaa lakritsi? I love these!"

"I know honey", Sarah virnisti ja laskeutui lattialle pehmeän maton päälle leikkimään Sagan ja Aidan kanssa sillä välin, kun Sonia kaivoi raivoikkaan innostuneesti hänen tuomia ostoskasseja keittiössä. Sarah kaivoi puhelimestaan vielä yhden viestiketjun ennen kun pyhittäisi iltansa tytöille.

Minä 16:40
Hei
Oon Liekkiksellä yötä Sonian luona
Voisin aamulla kaivata kahviseuraa jos oot vapaana?

03.03.2024

Pehmeä, kultainen valonjuova oli ensimmäinen asia, joka sai Sarahin havahtumaan hereille aamulla. Se oli vaeltanut kirjahyllyjä pitkin naisen kasvoille ja teki sillä hetkellä ikkunalaudalla lepäävien viherkasvien lehdistä läpikultavia. Pehmeän sängyn lakanat olivat solmussa, mutta silti yksikään osa Sarahista ei ollut peiton lämmön ulkopuolella. Hänen huulensa nousivat tahattomasti pieneen, uneliaaseen hymyyn, kun muistot viime yöstä alkoivat tulvia hitaasti mieleen. Ne syyt, miksi yksi tyynyistä oli edelleen puoliksi sängyn alla ja yksi kulma patjasta oli ilman lakanaa.

“Tiesitkö, että joskus juuri ennen auringonnousua taivaanrannassa saattaa näkyä optisen illuusion vuoksi vihreä välähdys?”

Mannyn sormet olivat varovaiset, kun ne siirsivät Sarahin kasvoille karanneet kiharat tämän korvan taakse.

Sarahin hymy syventyi entisestään, kun se tunsi miehen vahvan hauiksen päänsä alla. Tunsi, kuinka paljasta rintakehää vasten lyövä sydän poikkesi hieman tasaisesta rytmistään, kun Sarah vihdoin avasi silmänsä ja kohtasi toisen vihreät silmät. Hän tiesi meripihkaisten silmiensä muuttuvan eläväksi tulimereksi punaisten auringonsäteiden valossa. Seurasi lähes sokaisevan valon läpi kuinka Mannyn katse tutki niitä, kunnes mies kurottautui sen verran lähemmäksi, että heidän huulensa kohtasivat.

Sarah olisi voinut jäädä siihen ikuisesti. Mannyn syleilyyn, sen ihmisen luokse joka piti hänen levottomuutensa loitolla. Siinä missä Thomas oli ollut loimuava tulipatsas, Manny oli kuin tyyni meri kesäaamuna. Juuri sellainen, ketä Sarah kaipasi uituaan niin käsittämättömän pitkään ajan ristiaallokossa armottomien virtojen armoilla.

Manny pesi hampaitaan pesuhuoneen altaalla, kun Sarah riisui päältään sen saman kauluspaidan, joka miehellä oli ollut päällään eilen. Heidän katseensa kohtasivat peilin kautta, Sarah näki kuinka aataminomena toisen kaulalla liikahti alas ja takaisin ylös, se sai naisen suupielen kaartumaan virneeseen.
“Tuletko vielä kerran näyttämään miten sun suihkua käytettiinkään?” Sarah kysyi saaden äänensä kuulostamaan yllättävän viattomalta. Mannyn suupielestä karkasi pieni juova vaahdonnutta hammastahnaa, joka sai Sarahin virnistämään vain kahta kovemmin.

Mannya ei tarvinnut pyytää kahdesti.

Tunnin lenkin jälkeen Bonnie ja Jackie söivät tyytyväisinä aamupalaansa ja Mannyn keittiö tulvi herkullisissa tuoksuissa. Sarah pilkkoi kurkkuviipaleita ihailtavan täsmällisiin paloihin ja kaikki tuntui niin normaalilta, että siihen tunteeseen oli pelottavan helppoa vain hukuttautua.
Kannettuaan kurkut pöydän ääreen, nainen katseli hetken Mannya, joka seisoi lieden ääressä selin häntä kohden. Sarah astui tämän luokse ja kietoi kätensä miehen ympärille, hukutti kasvonsa toisen paidan selkämyksen kankaaseen ja vain hengitti. Hän tunsi Mannyn nojaavan aavistuksen taaksepäin, tunsi kuinka toinen miehen käsistä tarttui hänen käsivarteensa ja kuinka pienillä liikahduksilla Mannyn peukalo silitti hänen ranteensa ihoa.


“Hyvä että edes toinen meistä oikeasti nukkui täällä”, Sarah naurahti avatessaan hotellihuoneensa oven ja nähdessään ettei sänky ollut enää yhtä koskematon kuin heidän lähtiessä eilen Jusun ja Rasmuksen tupareihin.
“Mä luulin, että sä lähdit jonkun palomiehen matkaan”, Sarah lisäsi riisuessaan korkokenkiään ja huomasi miten Matildan kasvoilla kävi virne.
“Onhan sellainen voinut hyvin olla hotellissakin yötä?” Matilda vastasi sellaisella äänensävyllä, ettei Sarah osannut arvata oliko palomies todella ollut huoneessa yötä vai oliko Matilda nukkunut yönsä ilman häiriötekijöitä. Hän oli juuri tiedustelemassa lisää tästä huhusta, kun hänen ystävänsä kulma nousi pahaenteisesti.
“Ja missä sä vietit yösi?” Matilda kysyi. Sarah sai melko nopeasti huulilleen levinneen virneen haltuun, mutta Matildalta se ei selvästi jäänyt huomaamatta. Kuten ei sekään, että hänen takkinsa alta paljastui eilinen juhlamekko.

“Etkä edes kämppiksellesi esitellyt sitä Mannya”, Matilda piikitteli, kun Sarah kyykistyi matkalaukkunsa vierelle etsimään itselleen hieman arkisempia vaatteita kotimatkaa varten. Kauaa heillä ei ollut aikaa, että huone pitäisi luovuttaa ja matka Kallaan alkaisi.
“Ehkä ensi kerralla sitten”, Sarah hymyili ja antoi vihreän mekkonsa valahtaa jalkojensa juurelle, vetäen samaan aikaan t-paitaa päänsä ylitse.
“Otan tuon lupauksena”, Matilda naurahti jossain naisen selän takana.


Sarah yritti soittaa Sonialle, kun Matilda kävi vastaanottotiskillä kirjaamassa heidät ulos, mutta naisen puhelin oli kai mennyt pois päältä, sillä siihen ei saanut yhteyttä.
“Mä en tiedä pitääkö mun olla huolissani Soniasta”, Sarah puuskahti kun Matilda palasi hänen luokseen.
“Ai?”
Sarah huokaisi uudelleen ja kertasi eilisen illan tapahtumat, kuinka Sonia oli itkien tullut hänen luokseen ja miten Anton oli selittänyt jotain jostain Julista ja Jusun vaatekaapista ja alusvaatekuvista ja siitä miten Juli oli ollut puolialasti Sonian löytäessä ne kaapista juhlissa. Kertoi senkin, ettei tämä ollut valitettavasti ensimmäinen kerta kun Anton oli tehnyt jotain yhtä epäilyttävää.

“Ja sitten se sauna paloi enkä mä tiedä mihin Sonia lähti, se ei ole vastannut mun viesteihin tai puheluihin”, Sarah lopetti. He olivat siirtyneet istumaan hotellin aulassa olevan baarin pöytien ääreen kahvikuppien kera.
Matilda näytti mietteliäältä.
“En usko, että Sonia on lähtenyt kauas. Onhan sillä lapsetkin eikä perhettä täällä”, nainen mietti ääneen ja sai Sarahin lysähtämään penkkinsä selkänojaa vasten.
“Helvetti mikä sotku taas”, nainen hieroi kasvojaan kämmeniinsä. Mannyn luona vallinnut rauha tuntui häviävän tavallistakin nopeammin tällä kertaa.

Sitten Sarah nosti katseensa kämmenistään ja näki norjalaisen ystävänsä seisovan hotellin tiskillä.

Huojennus levisi Sarahin sisuskaluihin, kuin olisi laskeutunut lämpimään kylpyveteen talvi-iltana. Hän puoliksi juoksi lyhyen välimatkan pöydästä tiskille.
“Sonia!” Sarah nielaisi kurkkuunsa nousseen palasen nähdessään ystävänsä väsyneet, itkusta vähän turvonneet kasvot ja enempää kyselemättä kietoi kätensä tiukasti tämän ympärille. Sonia tuoksui hotellin saippualta ja savulta ja Sarah tunsi kuinka pieni keho alkoi värähdellä hiljaisen itkun voimasta häntä vasten.

23.04.2024

Oli jo myöhäinen ilta, kun Poesyn, Effin ja Minan tavarat oli purettu ja hevoset hoidettu matkan jäljiltä takaisin karsinoihinsa. Effin toinen takanen oli vähän turvotellut ja Sarah oli käärinyt siihen varmuuden vuoksi betadinehauteen, sillä oli löytänyt pienen haavan tamman vuohisen yläpuolelta. Penna oli luvannut tarkkailla jalkaa mikäli se vaatisi lisätoimenpiteitä, mutta oli myös ollut tyytyväinen Sarahin tekemään hauteeseen.

Sarah oli käyttänyt hyödykseen Auburnin suihkutiloja, sillä oletti Matildan olevan jo nukkumassa palatessaan kotiin eikä halunnut häiritä naista turhaan, kun tallillakin oli vallan erinomaiset peseytymismahdollisuudet. Lounan Sarah oli lähettänyt kotiinsa jo heti, kun olivat saaneet auton tyhjäksi ja todennut siivoavansa loput itsekseen.

Oli ihanaa saada olla hetken aikaa yksin, sillä tällä hetkellä nainen oli oikeastaan jatkuvasti jonkun seurassa. Se oli tietenkin hänen oma valintansa ja 98% ajasta juuri se, mitä hän kaipasikin, mutta välillä oli mahtavaa saada vain olla.

Sarah heitti laukkunsa auton takapenkille ja lähti ajamaan kotiin.

Puolessa välissä matkaa hän kuitenkin kääntyi yhdestä risteyksestä eri suuntaan ja ajoi hiekkatielle, jonka päädyssä ei ollut käynyt hetkeen. Se oli ennen ollut yksi naisen lenkkipoluista, mutta viime aikoina kiire oli pitänyt tämän vain lyhyemmillä reiteillä. Tien päässä oli pieni käännöspaikka, johon Sarah jätti autonsa, puki päälleen paksumman takkinsa ja viltin auton takaluukusta.
Pimeässä, kuunvalo ainoana valonlähteenään, Sarahilla kesti normaalia pidempään päästä polkua pitkin aukiolle, josta avautui pieni näköala Kallan lehteviin metsiin. Hän kietoi viltin ympärilleen ja asettautui istumaan erään kuusen juurelle, jonka juurakko oli muovautunut melkein täydelliseksi penkiksi. Sarah oli piiloutunut tänne usein nuorempana ja paikka tuntui edelleen kotoisalta, turvalliselta.

Tuijotettuaan hetken tähtitaivasta, jonne kylän valosaaste ei yltänyt, Sarah kaivoi puhelimen takkinsa taskusta. Puhelin soi hetken, kunnes linja hiljeni ja toisessa päässä kuului uninen "huomenta".

"Tarkoitat varmaan 'iltaa'", Sarah tarkensi naurahtaen ja nielaisi tuntiessaan lämmön läikähtävän sisuskaluissaan kuullessaan linjan toisessa päässä toisen naurahduksen. Helvetti miten vaarallista.
"Iltaa sitten, ma'am", Manny korjasi. Puhelimen äänistä päätellen se vaihtoi asentoaan.
"Ootko sä oikeasti vielä nukkumassa?"
"En enää", Manny vastasi.
"Me voidaan kyllä soitella myöhemminkin. Tai aiemmin, ei mun ole pakko..."
"Nyt on ihan hyvä. Miten teidän reissu meni?"

Sarah huokaisi ja kertoi sitten miten Anton oli juossut kaljakorin hinnasta paljasjaloin pitkin Groenendaalin tulppanipeltoja. Tai oli sillä sukat jalassa sentään. Manny nauroi.
"Maksaisin kyllä kaljakopallisen nähdäkseni sen livenä", mies totesi ja ryki unen karhentamaa kurkkuaan.
"Kelpaako video?" Sarah kysyi viekkaasti ja sai Mannyn nauramaan kahta kovemmin.

Manny vuorostaan kertoi kuinka he olivat käyneet viikonloppuna yöpymässä vuorilla Dewnin kanssa. Mies kuvaili Kanadan tähtitaivasta, leirinuotion taianomaista hehkua ja jokia joiden vesi oli kristallinkirkasta. Sarah tuijotti Kallan yötaivasta ja saattoi melkein kuvitella itsensä Mannyn kuvailemaan vuoristoon. Ikävä läikähti aiempaa voimakkaammin naisen vatsanpohjassa ja tämä joutui hetken olemaan hiljaa linjan toisessa päässä.

"Ootko sä vielä siellä?"
"Joo", Sarah nielaisi ja vaihtoi asentoaan vähän.
"Onko kaikki hyvin?" Manny kysyi. Sarah hymyili vähän, edes huono puhelinyhteys ei saanut miehen tarkkoja korvia huijattua.
"Joo. Kunhan vaan...", Sarah joutui hetken miettimään miten sanoittaisi ajatuksensa. Tuntui typerältä kietoutua näin kovin ikävään, kun he eivät muutenkaan nähneet edes viikottain.
"Tiedän", Manny sanoi kuitenkin.
"Hyvä", Sarah vastasi ja sai hetken nieleskellä palaa kurkustaan, jottei silmiin nousseet kyyneleet olisivat vyöryneet valloilleen.

He puhuivat puhelimessa niin kauan, että Mannyn oveen kävi koputus.
"Mun täytyy varmaan mennä, lupasin lähteä hakemaan karjaa läheisestä huutokaupasta kotiin aamupalan jälkeen", mies tokaisi ja huusi sitten tulevansa ihan kohta englanniksi.
"Sä olet kyllä ihan oikea cowboy", Sarah naurahti hymyillen.
"Yes ma'am", Manny vastasi ja miehen äänestä kuului läpi tämän virne.
"Lopeta tai joudun ostamaan lentoliput sinne vielä", Sarah uhkaili.
"Kuulostaisi kamalalta kohtalolta", Manny kiusoitteli.
"En keksi pahempaa."

Sarah istui vielä tovin piilopaikassaan puhelun loputtua, tuijottamassa yötaivasta ja hengittämässä puhdasta ulkoilmaa keuhkoihinsa. Lopulta tämän oli pakko nousta ylös ja lähteä suunnistamaan takaisin autolleen, sillä matkaväsymys alkoi tuntua vähitellen ylivoimaiselta. Ennen autoonsa istumista Sarah kuitenkin katsahti vielä tähtitaivaalle ja näki tähdenlennon horisontissa.

Hiljaa nainen lähetti toiveensa tähtitaivaalle ja istui takaisin autoonsa.

21.07.2024

Sarahin oli vaikea lakata hymyilemästä, vaikka kello oli neljä aamuyöstä ja Helsingin kadut olivat muutamaa taksia vaille hiljaiset. Keskustassa toki olisi varmasti ollut ihmisiä, matkalla kotiin baareista tai vaihtoehtoisesti jo aikaiseen aamuvuoroon, mutta Helsinki-Vantaan lentoasemalle johtavalla tiellä sai ajella melkein yksin.
Nainen oli kietonut hiuksensa matalalle nutturalle, josta muutama lyhyempi suortuva oli karannut ja kehysti tämän meikittömiä kasvoja. Valtavan kokoinen kahvikuppi oli juotu jo tyhjäksi ennen ajomatkan puoltaväliä, vaikka kerrankin naisesta tuntui siltä ettei olisi välttämättä edes tarvinnut kofeiinia pysyäkseen hereillä.

“Aja kakkosterminaalin parkkihalliin”, Sarah opasti ratin takana istuvaa Mannya ja mies teki työtä käskettyä. Sarah oli yllättänyt itsensäkin kuinka kevyesti oli lopulta pakannut, matkalaukku liukui vaivatta pyöriensä päällä naisen perässä heidän askeltaessaan nousevan auringon valaisemaan terminaaliin.
Turvatarkastus sujui ongelmitta ja pian kaksikko löysi tiensä pieneen, söpöön kahvilaan jossa tilasivat itselleen aamupalaa.

Aika tuntui pysähtyneen.

Sarah rakasti lentämistä ja tuijotti jälleen kerran haltioituneena ikkunasta avartuvaa maailmaa. Syvän oranssiset pilvet vaihtuivat siniseen taivaaseen, kun aurinko nousi tarpeeksi korkealle. Tuntui hengästyttävältä katsoa maailmaa niin korkealta, Sarah kääntyi hymyillen katsomaan Mannya, joka tutki lentoyhtiön lehtiartikkeleita.
“Mä haaveilin pienenä, että musta tulisi lentäjä”, Sarah paljasti vino hymy huulillaan ja liikautti jalkaansa niin, että hänen polvensa kosketti kevyesti Mannyn polvea.
“Lentäjä?” Manny toisti nostaessaan katseensa lehdestään, toisen äänensävyssä ei ollut tippaakaan ivaa.
“Ajattelin, että lähtisin vapaaehtoisena armeijaan ja ryhtyisin lentämään hävittäjillä tai helikoptereilla”, Sarah virnisti niin, että pieni ryppy nousi naisen nenän juureen.
“Susta olisi tullut varmasti todella hyvä siinä”, Manny vastasi lopulta hymyillen ja hipaisi sormellaan Sarahin rannetta.
“Epäilemättä”, Sarah vastasi hymyillen, jännitys uudelleen vatsanpohjassaan kuplien.

Muutaman tunnin päästä kone aloitti vihdoin laskeutumisen ja he selvisivät yhtenä kappaleena Malagan lentokentälle. Sarahista tuntui omituiselta kuunnella toista äidinkieltään ympärillään ja jäi muutaman kerran epähuomiossa tuijottamaan lähellä olevia ihmisiä kuunnellessaan heidän keskusteluitaan. Hän ei ollut ikinä kaikesta matkustelustaan huolimatta päätynyt Espanjan maaperälle ja kokemus tuntui alkuun omituiselta.

“Tuo taitaa olla meille”, Manny sanoi ja Sarah siirsi huomionsa heidän vierellään kävelleestä kahdesta naisesta aulaan, jossa seisoi oppaita eri kohdissa suurten opastelappujensa kanssa. Yksi oppaista piti kädessään heidän määränpäänsä nimeä ja kaksikko suunnisti miehen luokse.

“Hola, cómo estás?” mies tervehti heitä tuttavallisesti leveän hymyn kera.
“Los Barrios?” mies esitti jatkokysymyksen ja esittäytyi Mateoksi.

“Hola, estamos bien. Sí, a Los Barrios gracias”, Sarah vastasi hymyillen ja vilkaisi sitten Mannya.
“Nice to meet you, I'm Sarah and this is Manny”, nainen jatkoi sitten englanniksi. Hän ehtisi kyllä harjoittaa espanjaansa riittävästi matkan aikana.

Koko ajomatkan ajan kaksikko pysyi hiljaa ja vain tuijotti ikkunoista avautuvia maisemia. Tuntui uskomattomalta miten kaunista kaikkialla oli, vihreitä vuoria ja kallioita, syviä rotkoja ja turkoosin väristä vettä. Valkoisia rantoja, jotka tuntuivat jatkuvan kilometritolkulla. Vuorotellen he osoittivat asioita, joita halusivat toisen näkevän ja kuuntelivat auton radiosta soivaa musiikkia hurmoksen vallassa.


Los Barriosissa heidät otettiin vastaan lämminhenkisesti, Sarahista tuntui aivan siltä kuin olisi tullut kotiin. Heidät johdatettiin suoraan maatilan esittelykierrokselle. Sarah livautti kätensä Mannyn sormien lomaan ja tunsi lämpimän läikähdyksen sisällään, kun mies puristi hymyn kera hänen kättään hieman tiukemmin takaisin. Tuntui melkein siltä, kuin joku olisi sulkenut moottoritien melun yhtäkkiä pois päältä Sarahin päästä ja jättänyt tilalleen ihanan, rentouttavan hiljaisuuden.

Tuntui siltä, kuin olisi vihdoin kotona.

“And on that side of the farm we have our very popular wedding venue. Would you like a tour of it?”
Sarah vilkaisi Mannya virnistäen yllättyneenä.
“I think we're good, thank you anyways”, Sarah vastasi ja he jatkoivat kierroksensa loppuun ja pääsivät lopulta suoraan katettuun illallispöytään.

Heidän huoneensa oli kotoisa ja kaunis. Valkoiset seinät oli täynnä värikkäitä koriste-esineitä ja huoneen takaseinä oli pelkkää lasia. Sarah henkäisi ääneen nähdessään uskomattoman maiseman verhojen takaa - he olivat korkealla meren pinnan yläpuolella ja saivat todistaa maagista auringonlaskua esteettömästi omasta huoneestaan.

"Luoja miten kaunista", Sarah hengähti ja vei kätensä sydämensä päälle. Manny kietoi kätensä hänen ympärilleen ja miehen hengitys kutitti Sarahin kaulan herkkää ihoa. Hän värähti ja nojasi Mannyn rintakehää vasten. Sarahilla oli niin onnellinen olla, että se melkein sattui.

"Mitä jos mä en haluakaan enää lähteä kotiin täältä?" Sarah kysyi ja kääntyi ympäri nähdäkseen Mannyn kasvot. Kultainen auringonlasku värjäsi miehen vihreisiin silmiin ruskean eri sävyjä. Manny hymyili ja siirsi naisen kasvoille pudonneet hiussuortuvat tämän korvan taakse.
"Sitten meidän pitää vaan jäädä tänne", Manny vastasi virnistäen. Sarah painoi huulensa miehen huulia vasten ja antoi itsensä uskoa niin, vaikka edes vain hetken verran.

22.07.2024
"Täällä on kaunista, eikö totta?"


24.07.2024