Kellonaika on nyt 27.09.20 23:28

3 osumaa on löytynyt haulle 0

Grannin päiväkirja

Edustusketkut
27. syyskuuta 2018 -- #jullenhaaste2 #avanhaaste

No siinähän kävi sitten tietenkin niin, että kun Rasmus nyt kerta toden totta jäi mun luokse yöksi, mulle tuli aamulla aivan järjetön kiire. Olin luvannut itselleni olla tallilla kahdeksalta, koska siten mä ehtisin mukavasti pakkaamaan kaikki Granniksen Rosengårdiin lähtevät varusteet ihan rauhassa. Heidi tulisi kymmenen maissa myös tallille. Olimme sopineet yhteisestä maastoretkestä. Iltapäivällä menisin johonkin kahvakuulajumppaan, mikä oli ajatuksena aika pelottava, kun otti huomioon, miten huonoa mun menestys esineiden kädessä pitämisessä oli viime aikoina ollut. Toivottavasti siinä jumppasalissa olisi kestävä lattia.

Jaa niin miksikö tuli kiire? Senhän te haluaisitte tietää.

Sanotaanko vaan, että jotenkin ajantaju muuttui venyvämmäksi ja vanuvammaksi, kun unohtui katselemaan vasta herännyttä Rasmus Alsilaa, joka näytti vastustamattoman söpöltä ja halusi käyttää aamun ensimmäiset hetket mun rutistamiseen.

Sitten kello oli puoli kahdeksan ja Rasmus, joka oli lähdössä töihin, saattoi vain hypätä vaatteisiinsa ja huristaa tiehensä. Mun olisi ehkä pitänyt kammata tukkani ja ehkä sitaista ripsaria silmiin ja ehkäpä olisin halunnut näyttää muutenkin vähän huolitellummalta, mutta jotta koko päivän aikataulut eivät menisi pilalle, päädyin poistumaan samalla ovenavauksella Rasmuksen kanssa. Collegehousut, sotkuinen nuttura ja helposti jalkaan sujahtavat ikivanhat jodhpurit saivat välttää tänään. Toivottavasti hevoseni ei olisi kovinkaan Granttu, hah hah.

"Huomenta!" huiskaisin livahtaessani talliin, missä - mun onnekseni - oli vain Pekka tekemässä aamuhommia. "Grannilaisen saa jättää sisälle."
"No huomenta, huomenta. Minäpä olinkin juuri aikeissa ottaa neiti Ketkun narunpäähän ja viedä tarhaan. Oiva ajoitus", Pekka rupatteli leppoisasti, ja mä mietin, mitä pahaa mun Graniittisydän olikaan mahtanut tehdä ansaitakseen lisänimen "neiti Ketku".
"Onko se ollut ihan hirveä?" kysyinkin huolissani.
"Jaa kuka? Tigraine? Ei. Vähän tiikerin vikaa vain, kun ruokia jaetaan."
"Juu... se on sellainen. Porsas."

Tallin ovi mun selän takana avautui. Kuten nykyään aina Purtsilla, mä jännityin, koska odotin teinikaksikkoa. Avaa ei nyt ollut hetkeen näkynyt, mutta...

"Iskä? Kai sä oot kohta valmis?" kiekaisi Janna.

Vastahakoisesti mä vilkaisin sitä, vaikka oikeastaan halusin vain pitää meikittömät kasvoni Jannalta piilossa. Kaduin typerää tekoani heti, kun näin mimmin itsensä. Se oli selvästi kouluun lähdössä, tai mistä mä tiesin minne, mutta ei ainakaan tallille. Ei se ollut pukeutunut mitenkään mahdottomiin merkkivaateunelmiin, mutta jollakin keljulla tempulla se oli saanut kokonaisuuden näyttämään hirvittävän näppärältä. Persoonalliselta. Miellyttävältä. Sen kampauskin oli luontevalla tavalla täsmällisen siisti. Mun käkkyröillä ei sellaista lookkia saavutettaisi, vaikka miten näkisin vaivaa.

Jannan suupielet nytkähtivät, kun se näki mun aamupöhnäisen olemukseni töröttämässä siinä käytävän keskellä.

"Kas, Jusuhan on aikaisin liikkeellä. Grannibanniako katsomassa?" se heläytti kepeään sävyyn.

Niin, eihän Janna koskaan perheenjäsentensä kuullen ollut mulle vahingossakaan yhtään ilkeä. Nyökkäsin vaan takaisin, koska ei mua huvittanut jutellakaan sen kanssa. Siirryin Grannigrisenin karsinan edustalle ja huomasin, että se oli yhtä homssuinen kuin minäkin. Sillä oli heinää otsatukassa. Olisin voinut lyödä vaikka vetoa, että se oli syöksynyt ahneesti heinien kimppuun jo ennen kuin Pekka oli saanut ne kunnolla tarjolle. Ahmatti.

"Iskä, mä myöhästyn kohta, jos me ei jo lähdetä. Olispa mulla jo ajokortti."
"Luoja meitä kaikkia muita sinä päivänä auttakoon, kun Janna saa kortin", Pekka vitsaili.
Multa karkasi vahingossa naurahdus. Janna ei taatusti pitänyt siitä. Nyt se ei kuitenkaan voinut höykyttää mua varomattomasta naureskelustani.

Kaajapurojen poistuttua talliin laskeutui rauha. Mä ryhdyin pakkailemaan järjestelmällisesti kaikkea sitä, mitä en enää ennen lähtöä tarvitsisi. Ratsastusvarusteet jätin kuitenkin paikalleen, sillä niille olisi käyttöä. Heti kun Heidi saapuisi, me lähdettäisiin yhdessä maastoon tammoinemme.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 27.09.18 7:26
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 150
Luettu: 9862

More than meets the eye | Sarah R.

23.09.2018

Kello oli 9 sunnuntai aamuna ja olin töiden jälkeen tehnyt sen virheen, että olin jäänyt työkavereiden kanssa viettämään iltaa. Ja kun baarimikot pääsivät juomaan suljettuun baariin, kaikkihan sen tiesivät, ettei siinä käynyt hyvin. Mä heräsin vessan lattialta ja nousin varovasti seisomaan. Peilistä mua katsoi haahkaja, jolla oli meikit pitkin poskia ja hiukset pystyssä. Yritin siistiä ripsivärejä altaan reunalla olevalla pyyhkeellä ja kiinnitin sotkuisen ponnarin uudestaan harjaamatta hiuksia.

Vasta, kun poistuin vessasta, tajusin, että mä en ollut kotona. Paniikki ehti iskeä edelleen pienessä humalassa olevaan mieleen, en kai mä ollut tehnyt mitään edesvastuutonta??

Laura älähti sohvalta jotain ja sykkeeni laski hieman.
"Lähe kotiin, Reyes", nainen ynähti ja käänsi kylkeä. Huokaisin helpotuksesta ja hipsin asunnosta ulos hihitystä pidätellen. Maailma huojui vielä aavistuksen.

Hauskanpito loppui päästyäni alaovesta ulos. Muistin, että olin luvannut lähteä Isabellan vetämälle lenkille alle tunnin päästä.
Ja mä olin vieläkin vähän kännissä.

Ylpeys ei antanut myöden, vaan soitin taksin ja pyysin miestä ajamaan Auburniin. Mulla ei ollut aikaa käydä kotona edes vaihtamassa vaatteita, onneksi musta t-paita ja hiukan venyvät housut antoivat hieman anteeksi. Onni oli myös, että töissä ei saanut pitää korkokenkiä, niin jalassani oli lenkkarit jo valmiiksi. Vaikka eipä ne olleet mitkään oikeat juoksukengät.

Meinasin vielä jänistää tallin pihassa, mutta pakotin itseni ulos taksista ja lähdin etsimään Isabellaa. Toivottavasti lenkille olisi lähdössä joku muukin, etten joutuisi yksin silmätikuksi.

Humalainen ajatus oli läsnä vahvasti, jäin rapsuttelemaan jotain hevosta tarhan aidan vierelle hölmönä hymyillen, kunnes muistin taas määränpääni. Vilkaisin kelloa ja tajusin sen olevan jo viittä vaille. Haahuilin ensin tammatallissa, jonka jälkeen kävin vanhassa tallissa, ennen kuin tajusin mennä kartanon eteen suihkulähteen luokse, jossa muutama ihminen jo odottelikin.

Isabella Sokka asteli trendikkäissä jumppavaatteissaan kartanon portaita alas ja en voinut, kuin ihailla naisen tyylikkyyttä jopa lenkille lähtiessä. Kiristin vähän sotkuista ponnariani ja toivoin, että poskille levinneet meikit olisivat edes hieman kurissa.
Isabella katsoi mua järkyttyneen näköisenä, mutta ei sanonut mitään.

Mua rupesi vaan hihityttämään.

Tosin sekin loppui lyhyeen, kun lähdimme kävelemään alkuverryttelyitä ja mä kävin ekassa puskassa tyhjentämässä vatsalaukkuni sisällön.

Mutta selvisin kuitenkin hengissä 6km lenkistä, humalassa ja sopimattomilla lenkkivaatteilla.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 24.09.18 16:36
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 94
Luettu: 3231

Valerien päiväkirja

14. syyskuuta 2018 - #28 #valerienpäiväkirja #lotanhaaste #avanhaaste

Valerien hengästynyt puuskutus täydentää muuten hiljaista kulkuamme syysillassa. Yllättävää sadekuuroa oli turha yrittää laukata karkuun, se saavutti meidät täysiverisukuisen hurjasta vauhdista huolimatta. Voikko hypähtää jokaisen tielle muodustuvan lammikon ylitse turhautuneena, kun minä olen päättänyt antaa kylmien, raskaiden pisaroiden kastella meidät kokonaan. 

Everything's been so messed up here lately
Pretty sure she don't wanna be my baby

Me edettiin omin nokkinemme Kalla Cupia varten helvetin hitaasti - ja huonosti. Totta puhuen, me oltiin tipahdettu ansaan ja jouduttu palaamaan katkerin kasvoin lähtöruutuun kuin Kaninloikassa konsanaan. Luovuttaminen ei tullut kuuloonkaan, olinhan mä suutuspäissäni vakuuttanut Lukakselle peseväni tämän radalla sata nolla. Todellisuudessa mun jaksaminen riitti juuri ja juuri nousemaan sängystä aamuisin.

Everything's gonna be alright
Everything's gonna be okay


Voi itku. Pyyhkäisen sateen tuhrimia silmiäni, kun lämpimät vanat piirtyvät halkomaan poskieni meikin. Ihan kuin sillä olisi mitään merkitystä kaatosateen uhrina, jonka muistan heti meikkivoiteen tarttuessa mustiin roeckleihin. 

It's gonna be a good, good, life
That's what my therapist say


Valerie pysähtyy vastahakoisesti tallin eteen, mutta tiputtaudun silti kyydistä kiireesti. Raivokas kuuro ehtii piiskata pisaroita äänekkäästi arvokkaaseen estesatulaan. Se onkin enää ainoa, mitä tahdon sateelta varjella.
Meistä, kuin taulusienistä, valuva vesi piirtää polun perässämme aina tallin toiseen päähän asti. En haluaisi nähdä ketään haavoittuvassa mielentilassani, likaisissa ja läpimärissä tallivaatteissa, hiussuortuvat sekaisin ja meikit vinksallaan. 

I'm a mess, I'm a loser
I'm a hater, I'm a user


Mutta kohtalolla on vaan hassu taipumus heittää vielä lapio, kun on jo tarpeeksi pohjalla. Huomioni varastaa tumma perijätär, joka raivoavasta myrskystä huolimatta onnistuu näyttämään täydelliseltä. Sateeseen hyvin varustautunut brunette päästää laineikkaat kutrinsa ulos hupun alta ja sipaisee pitkistä ripsistään pisaroita. Ne taitavatkin olla ainoat, jotka sateessa kastuivat... 

I'm obsessed, I'm embarrassed
I'm a mess for your love, it ain't new

Nyökkään perijättärelle hitaasti, hymyilen väkinäisesti, jotta edes joku muuten epäonnistuneessa olemuksessani olisi ennallaan.
Isabella tervehtii yställisesti mutta osaan erottaa sen kasvoilta vahingoniloa, sitten huolestuneisuutta, mutten anna sen pysäyttää minua. En haluaisi selitellä yhtään mitään.
Henkäykset takertuvat keuhkoihin ja rintakehää puristaa. En pysty enää vastustamaan tunnekuohua, vaan valun märkänä rättinä karsinan seinää pitkin lattialle. Kyyneleet tulvivat poskilleni ja sumentavat näkökentän täysin. 

Mä en oikeasti ollut vieläkään päässyt yli Jonnasta, vaikka olin niin uskotellut.
kirjoittaja Julia L.
lähetetty 22.09.18 21:27
 
Etsi: Päiväkirja-arkisto
Aihe: Valerien päiväkirja
Vastaukset: 35
Luettu: 2482

Takaisin alkuun

Siirry: