Kellonaika on nyt 27.09.20 23:03

3 osumaa on löytynyt haulle 0

Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.

Jos olisin rakastanut
Perjantai, 21. syyskuuta 2018 -- #ellienhaaste4 #jusunhaaste7

Ping.

Hannalla oli asiaa.

Ping ping ping.

Ei kun se olikin meidän vanhan kaveriporukan ryhmächatti. Se oli niitä viestiketjuja, jotka ihan yhtäkkiä aktivoituivat kahdeksankymmenen viestin ajaksi ja oli sitten taas kaksi kuukautta hiljaa. Nyt meillä selvästi oli jokin elämää suurempi puheenaihe. Mietoa uteliaisuutta tuntien avasin keskustelun.

Har ni kollat fb?

Ei, mä en ollut vilkaissut facebookia hetkeen. Mä aina unohdin sen olemassaolon, sillä se ei enää ollut erityisen kiinnostava saati aktiivinen sosiaalinen media. Sen suurin anti oli satunnaiset vanhojen tuttujen etäisesti kiinnostavat kuulumiset, joita porukka kuitenkin päivitti sinne enää harvoin.

Freddi har förlovat sig

Sen täytyi olla totta, mä arvelin, mutta menin silti tarkistamaan asian itse. Siellähän se odotteli: Fredrik Lundgren oli kihloissa käyttäjän Maria Suutarila kanssa. Mä huomasin pyöräyttäväni silmiäni. Kuka muka meni tämän ikäisenä kihloihin? Niin kuin että hei, 20-vuotiaasta ikuisuuteen, eiköhän sovita tämä tässä ja nyt? Suloinen ajatus, mutta...

Tänk om det vore du, Josefina

Freddi tietysti meni. Vakava poika, hontelo ja pelkkää pitkää raajaa koko tyyppi. Hirveän suloinen omalla hassulla ja kömpelöllä tavallaan. Luokkakuvissa sillä oli jostakin syystä aina silmät puoliksi kiinni ja se näytti ihan sammuvalta juopolta. Me yritettiin joskus opettaa sitä pitämään silmiä auki kuvissa, tai rohkeammat opetti ja mä hymyilin kannustavasti vähän syrjemmässä.

Hah hah

Ja se vakava poika oli yhtäkkiä osa meidän pientä porukkaa, koska sen paras kaveri sattui seurustelemaan pari vuotta meidän porukan keskushenkilön, Hetan, kanssa. Heta oli aina vähän liian valovoimainen viettääkseen aikaa meidän muiden kanssa, koska me oltiin nössöjä, mutta se teki niin silti eikä koskaan haikaillut laadukkaampaa seuraa. Heta oli ystävällinen ihan kaikille, Freddillekin, mutta ehkä mä olin vielä ystävällisempi, koska sitten Freddi uskaltautui myöntämään ihan viime hetkellä haaveilleensa vanhojen tanssimisesta mun kanssa. Silloin mä olin jo ollut monta viikkoa epätoivoisen varma siitä, että jäisin ilman paria. Olin tavallaan jo päättänyt, ettei se edes haitannut.

Men Josefina har någon annan nu

Ja me tanssittiin, eikä edes niin kömpelösti kuin olisi voinut luulla. No, pussaaminen oli todella kiusallista ja sen olisimme ehkä voineet jättää tekemättäkin, mutta muilta osin itse päivästä jäi mukavat muistot. Freddi ei kyllä vaikuttanut katuvan. Se oli kuin pieni koiranpentu - vielä miellyttämisenhaluisempi kuin mä, ja se kiintyi voimakkaasti tyyppeihin, jotka oli sille ystävällisiä.

Hanna!

Niin kuin muhun. Koko se kevät me hengailtiin vähän puolivillaisesti. Istuttiin kirjastossa opiskelemassa, käytiin ostamassa berliininmunkit lukutauolla, joskus pyöräiltiin yhdessä ja jotenkin kummallisesti ajauduttiin aina samoille kursseille. Tytöt kiusoittelivat. Mua ahdisti vähän, ja tavallaan mä halusin olla iloinen, mutta en sitten kuitenkaan ollut.

Men Jusu! Vem då? När? Hur?

Kesällä meidän porukkaan tuli uusi tyttö. Kuin varkain mä huomasin olevani kolmas pyörä. Sitten mä unohduin kuviosta kokonaan. Freddi oli ihan Mariansa pauloissa, ja salaa mä olin siitä tosi helpottunut. Kukaan muu kuin Hanna ei tiennyt, etten mä ollut koskaan osannut ihastua Freddiin, vaikka olin yrittänyt, koska olin ajatellut sen olevan sille tärkeää. Kesän loputtua mä lähdin vaihtoon, ja sen lukuvuoden aikana Freddi kirjoitti pitkästä matikasta täydet pisteet ja pääsi suoraan opiskelemaan haluamaansa alaa. Tietysti se pääsi. Mariakin sai opiskelupaikan, ja ne muutti yhdessä uudelle paikkakunnalle.

Ups, sori Jusu, lipsahti

En mä ajatellut asiaa enää muuten, mutta sitten kun kuuli sellaisia uutisia, niin kyllä sitä palasi ajatuksissaan ajassa taaksepäin. Esitti itselleen kysymyksen: mitä jos? Aika montakin sellaista. Mitä jos mä olisin osannut rakastua Freddiin? Olisikohan sen kiitollinen kiintymys kantanut pidemmän päälle? Olisiko se kuitenkin ihastunut Mariaan? Olisiko se odottanut mun vaihdon ajan?

Oot mahdoton Hanna

Olisiko Freddi kosinut muakin 20-vuotiaana ja julkaissut ison pinon valokuvia, joissa se olisi näyttänyt hirveän onnelliselta ja rakastuneelta? Olisinkohan mäkin näyttänyt sellaiselta?

Vi behöver mera info

Voi luoja. Mä en todellakaan olisi halunnut olla mikään tuleva rouva Lundgren. Mutta niin siinä olisi varmaan käynyt, jos Freddi ei olisi tykästynyt Mariaansa. Mä olisin ollut liian kiltti sanoakseni sille, etten mä halunnut seurustella sen kanssa, puhumattakaan siitä jos se olisi kysynyt haluanko mä sen kanssa naimisiin. Koska Freddi oli vielä kiltimpi ja pehmeämpi kuin mä, ja se ei olisi edes särkynyt palasiksi kieltävän vastauksen saadessaan, vaan kutistunut olemattomiin ja näyttänyt surulliselta niin tehdessään.

Äh, vi får se om ni kanske träffar honom nån gång

Meidänhän ei olisi tarvinnut edes hankkia kultaista noutajaa, koska Freddi olisi hoitanut sen viran ihan hyvin itsekin. Oltaisiin vaan ostettu talo, farmariauto ja kaksi lasta. Tai siis, tietenkään me ei oltaisi ostettu lapsia, mutta muuten. Sitten me oltaisiin eletty siinä meidän talossa ja puhuttu vain siitä, kumpi hakisi lapset tarhasta, ja Freddi olisi ollut hirveän onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä, koska ei se vaatinut enempääkään. Mä olisin ehkä miettinyt, oliko tämä nyt sitten sitä rakkautta. En olisi koskaan uskaltanut oikeasti ottaa selvää, mutta olisin varmaan miettinyt.

Uu!

Mä olin ihan kamala ihminen. Mulla ei ollut mitään oikeutta ajatella niin ilkeästi Freddistä, joka oli maailman kultaisin (hups) ja kiltein ja hyväntahtoisin ja vilpittömin ihminen. Mä sain kyllä olla helpottunut siitä, että asiat olivat menneet niin kuin olivat, mutta ilkeilylle ei ollut sijaa.

Han heter Rasmus

Ja oikeastaan oli ihan turhaa jossitella. Asiat oli niin kuin olivat. Hyvin.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 21.09.18 19:48
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.
Vastaukset: 105
Luettu: 6475

Yhtenä iltana | Rasmus A.

tammikuu 2013
Riesenbeck, Saksa

Tie on pimeä ja liukas, sade on sentään lakannut. Joachim ajaa varovasti, jarruttaa jäiseen mukaan. Renkaat vähän sutivat ja Joachimin ilme kiristyy, mutta se saa pidettyä yhdistelmän suorassa ja hidastaa vauhtia vielä vähän. Parempi olla kiirehtimättä. Mä vilkaisen trailerikameraa, mutta Alena ja Calle ovat tottuneita matkustajia ja syövät rauhassa heinää, korvat rennosti vähän lerpallaan.

Mä valun penkillä alemmas ja huokaan, päivä on ollut hyvä mutta pitkä. Vielä tunti kotiin.

syyskuu 2018
Tryon, Yhdysvallat

”Seuraavana jännitys tiivistyy, kun radalle lähtee Suomen toinen edustaja, Rasmus Alsila hevosellaan Calypso. Tämä yksitoistavuotias hevonen on nimestään huolimatta ori ja sen on kasvattanut Alsilan äiti, Jaana Alsila… Tämä on sekä hevosen että ratsastajan ensimmäinen kerta ratsastuksen maailmanmestaruuskilpailuissa, mutta he esittivät lupaavia otteita viime vuoden EM-kilpailuissa ja ovat kolunneet kansainvälisiä areenoita jo useamman vuoden ajan. Tämä on Alsilan ensimmäinen ja tällä hetkellä ainoa kansainvälisen tason ratsu, mutta hyviä vuosia on nuorella miehellä toivottavasti vielä edessä…”

Jotenkin niin Backlund meistä kertoisi kaikelle kansalle Suomen televisiossa. Paljastaisi taatusti, että Callen nimi oli kreikkalaisessa mytologiassa nymfin, vaikka äiti aina kertoi sitkeästi kaikille nimenneensä sen aikoinaan calypso-musiikin mukaan. Tiedättehän, Trinidad & Topagon kansanmusiikkityylin, no ettepä tietenkään tienneet.

Toisaalta, mitäpä väliä jos joku televisiota katsova naurahtaisi Backlundin kommentille. Kuinka moni niistä oli hypännyt MM-kisoissa, tai tulisi koskaan hyppäämäänkään sen puoleen? Niinpä niin.

Calle on rento, mutta joka solu hereillä, kun mä ohjaan sen Tryonin auringossa kylpevälle areenalle. Se katselee esteitä kiinnostuneena, pureskelee vähän kuolainta, ja jos se osaisi puhua se kertoisi mulle, että selvittäisi tämän radan vaikka kolmella jalalla ja takaperin laukaten. Mä rakastan Callessa juuri sitä, sen itseluottamusta ja isoa egoa, sitä että se elää ja hengittää kilpailemista varten. Se on kilpailemista varten tehty; kilpailemista varten minun äitini tekemä.

Aika kaunis ajatus. Vaikka mä ratsastan aina vain itselleni ja hevoselleni, nyt päätän ratsastaa ihan vähän äidillekin.

Mä käyn radan vielä kerran ajatuksissani läpi, korjaan otteen ohjista, nostan laukan, lähtömerkki kilahtaa. Rata näyttää pieneltä ja helpolta. Calle on pienehkö hevonen, mutta näillä areenoilla se kasvaa kymmenen senttiä, ja sen laukka on pelkkää energiaa ja jokainen hyppy taidon ja voiman pettämätön yhdistelmä.

Tiedän että tänään täytyy mennä kovaa voittaakseen, mutta niin tietää Callekin, eikä sitä tarvitse painostaa eikä käskeä. Me edetään yksi kaarre ja yksi este kerrallaan, ja kaikki menee juuri niin kuin suunnitelmissani: mikään ei ole läheltä piti, eikä Calle tee virheitä. Tietenkään.

Viimeinen este on leveä okseri, joka oli näyttänyt rataantutustumisessa isolta ja on hieman hankalan lähestymisen päässä, mutta Callen selästä katsottuna sekin on este vain. Hevonen katsoo sitä, nostaa korvat pystyyn, laukka-askeleet vievät meidän lähemmäs ja lähemmäs kunnes ponnistus lähtee juuri siitä mistä pitikin. Työnnän kättä eteenpäin pitkin Callen mustaa harjaa, vilkaisen alas mutta puomit eivät ole lähelläkään. Me lennetään

Kalla, Suomi

eikä laskeuduta koskaan, sillä uni katkeaa patterista kuuluvaan paukahdukseen ja mä herään sotkuisessa yksiössäni nahkeiden lakanoiden välistä.

Uni valuu pois vaikka yritän puristaa silmät kiinni ja pitää sen luonani vielä hetken. Pitää Callen luonani vielä hetken.

Vitut, siitä on viisi vuotta ja siltikin välillä – en usein, mutta välillä – mä näen vieläkin unia joissa kaikki meni toisin, niin kuin kaiken piti mennä, ja joskus me voitetaan MM-kisoissa, joskus olympialaisissa. Joskus mä vain silitän Callen otsaa hiljaa pitkän, pitkän aikaa, kunnes hevonen haihtuu pois ja huomaan olevani jossain pimeässä veden täyttämässä luolassa yksin. Joskus lampunhenki kysyy, mitä antaisin hänelle jos hän antaisi Callen minulle, ja mä sanon epäröimättä että KAIKEN.

Hetki juuri heräämisen jälkeen on aina raastavin. Helpottaa, kun nousen mahdollisimman hitaasti ja äänettömästi ylös, kävelen varpaillani juomaan vettä, mietin, että jos kaikki ei olisi mennyt niin kuin meni, mulla ei olisi Laraa, eikä Easya, eikä Benkkua.

Eikä Josefinaa, joka nukkuu seinän puolella peittoon nenänpäästä varpaisiin kääriytyneenä ja hengittää niin syvään, ettei taatusti ole vielä herännyt, ja hyvä niin.

#gabinhaaste #ellienhaaste4
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 14.09.18 22:25
 
Etsi: Spin off
Aihe: Yhtenä iltana | Rasmus A.
Vastaukset: 53
Luettu: 2428

More than meets the eye | Sarah R.

26.08.2018 - entä jos..?

Kello oli puoli yksi yöllä. Krouvissa oli talo täynnä väkeä ja Sarahilla oli vielä puoli tuntia töitä jäljellä. Nainen jakoi drinkkejä jo ammattitaitoisesti, muisti hymyillä ja flirttailla asiakkaille. Tippejä oli kerääntynyt jo parin sadan edestä, ilmeisesti Kallassa oli pidetty jonkinlainen konfrenssi ja bisnesmiehet olivat reiluja tippinsä kanssa.
"Otatko vielä jotain, meiltä löytyy ihanaa viskiä", Sarah ehdotti kaljupäiselle miehelle ja hymyili salaperäisesti.
"No miksikäs ei", mies myöntyi ja brunette kaatoi lasiin tummaa viskiä.

Tippilasiin viisikymppiä lisää.

"Tuoppi karhua", tuttu miesääni sanoi ja Sarah nosti katseensa vain nähdäkseen jäänsiniset silmät edessään.
"Vuori", ääni oli tuskin kuiskausta kovempi, eikä baarin metelissä nainen itsekään kuullut ääntään.
"Iso vai pieni?" asiakaspalvelijan ääni kysyi Sarahin äänellä.
"Iso", Vuori vastasi ja latino otti lasipinosta yhden käteensä.
Vuori sai tuoppinsa ja jätti kympin tiskille, kääntyen pois ja kävellen yhteen pöydeistä.
Sarah yritti keskittyä työhönsä, mutta huomasi tuon tuosta katsovansa pöytää kohden, jossa Vuori istui. Miksi toinen oli tullut tänne? Ja miksei mies ollut sanonut mitään, ihan varmasti tämä oli tunnistanut tarjoilijansa? Sarah pohti kysymyksiä kysymyksien perään, kunnes kello oli lopulta yksi ja nainen pääsi vaihtamaan työvaatteensa.

Latino viivytteli pukuhuoneessa. Hän piteli kädessään puhelintaan, jossa oli Thomaksen yhteystiedot esillä. Kuuluiko hänen ilmoittaa miehelle Vuoren läsnäolosta? Pitäisikö hänen käydä keskustelemassa Vuoren kanssa vai ei? Oliko Vuori tullut tänne vain hänen takiaan?
Sarah sammutti puhelimensa näytön, katsahti peiliin ja tiesi, mitä hänen oli tehtävä. Nainen käveli baarin puolelle takatilasta ja sivuilleen katsomatta käveli ulos Krouvista.

"Reyes, odota!" huuto sai naisen kiihdyttämään askeleitaan. Hän ei kaivannut tätä, ei enää, eikä varsinkaan juuri nyt.
"Hei, odota, ole kiltti."
Sarahin käsivarteen tartuttiin ja nainen ei voinut vaistoilleen mitään. Sekunneissa mies oli kuristusotteessa, selkä talon seinää vasten.
"Mä en halua sulta mitään, jätä mut rauhaan!" nainen sylki sanat suustaan ja katsoi opettajaansa katseessaan pelkää tulta. Vuoren katse oli säikähtänyt, mutta päättäväinen.
"Haluan vain selittää.."
"Ei kiinnosta. Mä olen kerrankin onnellinen, enkä edes tajua mitä näin sussa. Sä olet naimisissa, sulla on lapsi, end of story, sabio?"

Sarah hengitti raskaasti ja tajusi kehonsa edelleen reagoivan väärin Vuoren kehoa vasten. Nainen irroitti otteensa ja perääntyi.
Hän ajatteli Thomasta ja lähti uudelleen kävelemään.
"Etkö sä halua tietää, edes miksi?"
Sarah halusi jatkaa kävelemistä, mutta naisen jalat eivät enää totelleet. Ne pysähtyivät ja silmät suljettuina tämä huokaisi syvään.
"No miksi? Miksi sä häivyit sanomatta sanaakaan? Miksi sä et kertonut sun vaimosta? Tai lapsesta? Miksi sä tulit Kallaan? Miksi Krouviin? Ja ennen kaikkia, minkä helvetin takia sä seuraat mua?" naisen ääni oli kohonnut ja tämä puri alahuultaan rauhoittuakseen. Tämä kääntyi hitaasti Vuoren puoleen, katseessa pyhää raivoa. Miksi Vuori oli tehnyt hänestä toisen naisen?

"Jos mä en olisi ollut naimisissa, niin ehkä.."
"Ehkä mitä? Me oltaisiin voitu jatkaa meidän suhdetta?"
"Ei. Tai siis kyllä. En mä tiedä."
"Sä olit silti mun opettaja. Meitä ei olisi ikinä ollut."
"Mutta jos en olisi ollut sun opettajasi.."
"Ei. Meillä ei silti ole mitään yhteistä."
"Hei, mä en pakottanut sua mihinkään."
Vuori käveli lähemmäs ja Sarah halusi perääntyä. Halusi soittaa Thomakselle, että tarvitsi tätä ja että rakasti miestä yli kaiken. Naisen keho pysyi kuitenkin paikoillaan, kuin olisi halvaantunut. Vuori pysähtyi puolen metrin päähän, hieroi niskaansa epävarmana.
"Mitä sä haluat kuulla?" Sarahin ääni värähti ja tämä tunsi kyynelten nousevan silmiinsä.
"Että mä halusin sua? Että mä olin ihastunut suhun ja nautin jokaisesta hetkestä?"
"No nautitko?" Vuoren katse oli humalainen ja niissä oli samanlainen pilke, kuin silloin vuosi sitten. Sarah nielaisi.
"Sä olet naimisissa", naisen ääni oli liian heikko. Se oli hauras ja Sarah vihasi olla niin voimaton.
"Niin mä olin viimeksikin." Vuori koski naista hellästi käsivarresta, irroittamatta katsettaan niistä meripihkan värisistä silmistä.

Sarah mietti Thomasta. Vahvaa miestä, joka sai hänen olonsa vahvaksi. Tuntemaan olonsa rakastetuksi ja hyväksytyksi. Turvalliseksi. Vuori oli kaiken sen vastakohta. Mies oli heikkous, uhka ja täynnä pelkkää himoa.

"Ei." Sarah sanoi päättäväisyyttä äänessään. Hän työnsi Vuoren kauemmas.
"Jätä mut rauhaan", nainen jatkoi ja kääntyi.
Vuori ei lähtenyt seuraamaan, hyvä niin, koska Sarah ei ollut lainkaan varma olisiko pystynyt torjumaan miestä enää uudelleen.

Jos Vuori olisi jäänyt vuosi sitten, Sarah ei olisi jäänyt Kallaan. Hän ei olisi tavannut Thomasta, ei Effiä eikä Ellietä. Hän ei olisi onnellinen, eikä tuntisi oloaan vieläkään turvalliseksi. Hän ei ikinä vaarantaisi suhdettaan Thomakseen jonkun Vuoren kaltaisen miehen vuoksi. Ei kenenkään miehen vuoksi.

Rakastan sua. Tekstiviesti miehelle oli lyhyt ja sai Sarahin olon paremmaksi. Thomas oli hänen tukensa ja turvansa ja nainen ei päästäisi sitä käsistään. Ikinä.

kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 26.08.18 20:40
 
Etsi: Spin off
Aihe: More than meets the eye | Sarah R.
Vastaukset: 94
Luettu: 3231

Takaisin alkuun

Siirry: