Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Sipsin päiväkirja

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 17.11.19 13:27

16.11.2019
#fallfeeling

"Hei, ihan mahtavaa, onnea sijoituksesta Zelian kanssa!" Sarah hymyili, kun törmäsin kuuluttajana toimineeseen naiseen tallikäytävällä luokkien välissä.
"Kiitos", vastasin hymy suupielessä edelleen nykien, koska yhtäkkiä ei tuntunutkaan idioottimaiselta hymyillä keskellä vilkasta tallikäytävää ja järkyttää siten kanssatalleilijoita, jotka eivät olleet tottuneet sellaiseen näkyyn.
"Näänkö mä sut seuraavassakin luokassa?" Sarah kysyi kurtistaen kulmiaan sen verran, että arvasin sen muistelevan lähtölistoja mielessään.
"Kolmannessa, hyppään Sipsillä tänään vain kahdenkympin", vastasin havahtuen samalla järkevään ratkaisuuni, joka takasi mulle hengähdystaukoa kokonaisen luokan verran.

Sarahin oli palattava töidensä pariin ja mä lähdin hakemaan Sipsiä iloiten mielessäni siitä, että saisin varustaa tamman kaikessa rauhassa ilman sen hoitajan outoa oleskelua punaruunikon välittömässä läheisyydessä. Made-Madde oli nimittäin ilahduttanut mua läsnäolollaan toimitsijalistoilla, joita munkin nimeni koristi ensi viikonlopun osalta.

Sipsi ei vaikuttanut kiukkuiselta hakiessani sen tarhasta keskeltä harmautta. Vuoden harmain päivä ei tuntunut yhtään liioittelulta, kun talutin nuoremman Sokan putipuhtaaseen loimeen käärittyä tammaa tallipihan poikki seuraten sivusilmällä kisojen elävöittämää tallipihan menoa. Toinen luokka oli alkamassa ja mä tunnistin useamman ratsukon, jonka vuoksi kädenheilautuksen osoittaminen nimenomaan Heidin orin selässä istuvalle Jesselle oli haastavaa - varsinkin, kun miesystäväni ei istunut oman ratsunsa selässä, joka sekin käveli juuri maneesin ovea kohti Anton satulassaan.

"Odotan teiltä tänään puhdasta rataa, Matilda."
Amanda Sokan ääni keskeytti mun infernaalisen keskittyneen suojien asettelun ja hetken mä hapuilin oikeaa suuntaa katseellani karsinan lattiatasolta.
"Se on tavoitteena", mutisin suoristautuessani seisaalleni, koska jääkuningattaren edessä kyykistely tuntui jo vähän liian päälleliimatulta tavalta osoittaa kiitollisuutta kapasiteetikkaasta vuokrahevosesta.
"Se Ruunaankosken tulos oli ala-arvoinen", Amanda jatkoi katse Sipsissä, koska ilmeisesti mun katsomiseni oli ala-arvoisen tuloksen jälkeen mahdotonta. "En halua toista sellaista sotkemaan Sipsin tuloslistoja. Yhdessäkin on sietämistä."

Nyökkäsin, koska jos mä olin jotain oppinut, niin sen, ettei Amandan kanssa kannattanut aloittaa vääntöä. Olisin aivan hyvin voinut muistuttaa kaikista Auburnin kisoista ja Power Jumpista, joiden ruusukkeita neiti Sokka ei selvästi halunnut yhtä hylkäystä ruoskiessaan muistaa. Se ei kuitenkaan olisi ollut sen arvoista siinä vaiheessa, kun olisin joutunut kärsimään Amandan suurennuslasin alla tai pahimmassa tapauksessa jäämään ilman vuokrahevosta.

Päivä tuntui vain harmaantuneen entisestään, kun suuntasin Sipsin kanssa kohti verryttelyä. Amanda oli ollut oikeassa kommentoidessaan Ruunaan tuloksia, koska en mäkään halunnut toista hylkyä. Se oli ollut täysin mun syytäni, koska radan huonon opettelun ja liian hätiköidyn radankävelyn jälkeen oikeat esteet olivat olleet hakusessa eikä edes Sipsin kaltaista, kokenutta ratsua voinut velvoittaa hyppäämään paikoista, joiden paikkaansapitävyydestä ratsastaja ei edes ollut varma.

Perusradan jälkeen sain huokaista helpotuksesta. Korkeus oli tuntunut helpolta metrikahdenkymmenenviiden starttien jälkeen, eikä Sipsi ollut tuntunut ottaneen kieltelyä tavakseen. Toiseksi viimeisenä startanneena mulla oli ollut mahdollisuus taktikoida ja ratsastaa huolelliset lähestymiset sen sijaan, että olisin lähtenyt riskeeraamaan uusintaan pääsyä. Jesse, Jusu, Rasmus, Jonathan ja Ellie olivat myös lunastaneet paikkansa uusintaan parin mulle tuntemattoman ratsastajan lisäksi, joten mä tiesin, että sijoittumisen eteen saisi tehdä töitä. Niinpä mä pidin Sipsin hyvällä tuulella ja seurasin muiden uusintaratoja mahdollisuuksien mukaan.

Lopulta rimaksi asetettiin tuplanolla suhteellisen kovalla ajalla. Nyökkäsin Jusulle, jonka tamma oli ottanut yhden puomin alas muutoin tyylipuhtaalta radalta ja keskitin sitten huomioni Sipsiin, jota katseli sillä hetkellä useampi silmäpari. Auburnin kisoissa oli aina oma tunnelmansa, jonka Suomen mittakaavalla ylelliset puitteet loivat saaden yleisön viihtymään katsomossa vuoden harmaimpana päivänäkin.

Olisi ollut turhaa nöyristelyä todeta uusinnan jälkeen, että parantamisen varaa jäi, koska mä en ollut eläessäni ratsastanut niin hyvää uusintaa. Oletin sen johtuvan siitä, että yleensä startit Sipsin satulassa olivat voitelua haavoille Zelian starttien jälkeen, mutta nyt, kun saldona oli ollut jo yksi ruusuke, olin voinut keskittyä toisen tavoittelemiseen täysin uudesta näkökulmasta. Yritin kuvitella Amandan ilmeen Sarahin hillityn iloisen äänen kertoessa mun ratsastaneen voittoon kolmannessa luokassa, mutta jätin haaveilun sikseen Sipsin spurtatessa omin päin maalilinjan jälkeen.

Mä en nimittäin ollut ratsastanut sitä voittoa Amanda Sokalle tai kenellekään muulle - mä olin ratsastanut sen itselleni.

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Ar_1
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 08.12.19 18:01

8.12.2019

Sipsin korvat nousivat luimusta sen verran, että tamma näytti hetkellisesti leppyneeltä hamutessaan porkkananpuolikkaan kämmeneltäni. Sen jälkeen punaruunikko näytti suunnilleen samalta kuin oli näyttänyt siitä saakka, kun olin hakenut sen tarhasta. Tänään ei selvästi ollut Sipsin päivä, mutta koska Zelia oli vapaalla, punertava tamma saisi täyden huomioni, halusi se sitä tai ei.

Talli oli edelleen hiljaisempi Dressage Mastersiin lähteneen kisaporukan vuoksi, joten mä hyödynsin tilaisuuden ja nostin Sipsin selkään koulusatulan. Amanda ei koskaan ollut erikseen kieltänyt käyttämästä sitä - mä olin vain itse päätynyt aina tuttuun ja turvalliseen estesatulaan. En mä tiennyt oliko se nimenomaan kansainvälisiin koulukisoihin lähteneen joukon, saman lajin edustajien hetkellisesti vähentyneiden silmäparien lukumäärän vai sunnuntaivillityksen syytä, mutta tunne oli kytenyt mun sisällä aamuvuoron alkamisesta lähtien. Mä halusin ratsastaa kunnon koulutreenin.

Koulusatula tuntui vieraalta ja jätin jalat hetkeksi roikkumaan Sipsin kyljille saadakseni lonkkia auki edes sen verran, etteivät jalustimet tuntuisi niin kauhistuttavan pitkiltä. Vaikka ratsastin niin Sipsiä kuin Zeliaakin sileällä valtaosan viikon treenikerroista, olin jo hetken pysynyt tietyssä muotissa ja tietyssä moodissa, jossa puskin treenit läpi. Ne sisälsivät poikkeuksetta siirtymisiä, kaarevia teitä ja temponvaihteluita, mutta musta tuntui, etten ollut tehnyt mitään sen vaativampaa sitten Fellun vuokraamisen.

Sipsi ei ollut kuin Fellu, joka oli konkarina tarjonnut prameimmat liikkeensä siitä huolimatta, että mä olin jäytänyt epävarmana huultani ja näprännyt ohjia. Ei, Sipsi oli jotain päinvastaista - se liikkui kyllä eteen kun mä niin pyysin, mutta siihen se jäi. Alkuverryttelyn jälkeen mun olo oli sanalla sanoen tasapainoton, koska en tuntenut oloani lainkaan kotoisaksi ökyhintaisessa koulusatulassa, joka tuntui imaisevan mut syövereihinsä. Se olisi jopa ollut suotava vertauskuva, koska todellisuudessa Sipsin turhautuneen töksähtelevä sai mut ponnahtelemaan satulassa ja kiristelemään leukaperiäni.

Koska mä olin yhtäkkiä tuntunut kadottaneen kaikki kuluneen vuoden aikana esiin kaivamani ja hyödyntämäni nappulat, siirsin Sipsin takaisin käyntiin ja aloitin homman perustasolta: laskin ohjat pidemmiksi, annoin tamman ottaa oman rytminsä ja keskityin istumaan rennosti keskellä satulaa. Sipsikin vaikutti helpottuneelta ja se oli positiivinen huomio, koska puoliveritamman kanssa oli turha yrittää tehdä mitään väkisin.

Hetken hengittelyn ja rentouden hakemisen jälkeen uskalsin koota ohjia pykälän. Väistätin Sipsiä kulmasta kohti maneesin keskiosaa vilkuillen sivusilmällä maneesissa samalla hetkellä työskenteleviä Elleniä ja Minkaa ratsuineen. Ilta-aika tuntui olevan päiviä vilkkaampaa myös viikonloppuisin, mutta onneksi mulla oli allani juuri Sipsi, josta kanssaratsastajat osasivat pitää omat ratsunsa kaukana.

Kuulin kuolaimen narahtavan, kun Sipsi mupelsi sitä sekunnin ennen siirtymistä raviin. Naulitsin katseeni maneesin toiseen päätyyn, yritin sulautua tamman raviin ja pitää sen tyytyväisenä ohjastuntumaan, jonka pidin niin kevyenä kuin osasin. Sipsiä täytyi ratsastaa silkkihansikkain ja koska koulusatula oli mulle niin suuri kulttuurishokki, se oli tavallista vaikeampaa, muttei mahdotonta.

Jossain vaiheessa mun lantio oli mukautunut Sipsin raviin ja laukkaan, jossa istuminen tuntui liiankin helpolta. Millään muulla tapaa kierroksia nostava tamma ei tehnyt mun oloani helpoksi, vaan laittoi etenkin keskivartalon koetukselle. Laukka vaihtui lävistäjällä terävämmin kuin olisin toivonut, koska mun toinen pohje livahti arviolta puolitoista senttiä liian taakse. En kuitenkaan antanut sen haitata, vaan jatkoin lävistäjän loppuun, siirsin Sipsin päädyssä raviin ja annoin tamman liidellä toisen lävistäjän poikki niin mahtipontisesti kuin se sillä hetkellä mun istuntani rajoissa kykeni.

Ja jos Sipsin alun jännittynyt ravi oli tuottanut mulle vaikeuksia istua satulassa huojumatta kuin sinne köytetty jauhosäkki, keskiravi vaatima kehonhallinta koetteli jo rajoja, koska siitä hevosesta löytyi jousituksia monen edestä.

Sipsi yritti hangata päätään ohuen takkini hihaan, kun kävelytin loppukäyntejä maasta käsin. Se oli paitsi reilua hevosta kohtaan, myös äärimmäisen hyväksi koetukselle joutuneelle lihaksistolleni. Selasin hajamielisenä sosiaalista mediaa Sipsin laahustaessa kyllästyneenä perässäni, kun katseeni osui Sarahin Instagram-päivitykseen. Nainen oli postannut kuvan itsestään ja Effistä, jonka kanssa oli iltapäivällä sijoittunut toiseksi Dressage Mastersin kür-luokassa.

En voinut olla havaitsematta tilanteen koomisuutta, kun tallikaveri debytoi vuokrahevosellaan kansainvälisillä kisakentillä napaten heti sijoituksen mun tuskaillessa samaan aikaan kotitallin maneesissa kirotun koulusatulan ja keskiravin kanssa. Lajinvaihtoa tuskin kannatti niillä spekseillä harkita, mutta niin kauan kuin Sipsi sietäisi kotikutoisia koulutreenejäni, koulusatulassa kitumisesta olisi varmasti hyötyä.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 14.01.20 19:27

11.1.2020
koulukilpailut Runiacissa

Note to myself: se, että sä kaivat vuokrahevosen kouluvarusteet esiin kerran viikossa kuukauden ajan ei tee susta kouluratsastajaa. Se saattaa saada sut sellaiseen mielentilaan, että ilmoittaudut yhden "koulu"treenin viimeisen kahden minuutin onnistumisen euforiassa koulukisoihin peräti kahteen luokkaan. Ja silloin ei auta kuin tankata niitä kirottuja kouluohjelmia, jotka menevät limittäin toistensa kanssa ja saavat vuokrahevosen luimistelemaan viimeisissä, valmistelevissa treeneissä ihan vaan siksi, että turtuneempikin ratsu tajuaisi sun empivän.

Kisapäivä ei kuitenkaan ollut niin fiasko kuin mä olin pelännyt. Oli etua, että kisapaikka oli tuttu ja että paikalla oli Lauri, joka vilkaisi meitä Vegasin satulasta ja totesi, että paketti oli tarpeeksi kasassa helpon B:n ohjelmaa varten - toisen luokan verryttelyssä täytyisi miettiä kokoamisastetta pykälän ylöspäin. Niinpä mä hurautin kouluaitojen sisään, pysäytin Sipsin tuomareiden eteen ja lausuin hiljaa mielessäni rukouksen siitä, ettei Sipsi muutamaan minuuttiin protestoisi mun mahdollisesti epävarmoja apuja ainakaan ihan niin suureleisesti kuin kotona.

Kymmenen euron palkintoraha ja kunniakierroksen seuraaminen ensimmäisenä ei-sijoittuneena ei myöskään tehnyt kenestäkään kouluratsastajaa, mutta mä olin silti tyytyväinen. Sipsi oli liidellyt radan läpi sulavasti ja jos mä olisin ollut itse varmempi, me oltaisiin todennäköisesti sijoituttu. Se oli joka tapauksessa mun mittapuullani hyvä suoritus, josta Sipsi ansaitsi rapsutuksensa ja hetken hermotauon vieraista hevosista lainakarsinassa.

Mä en varsinaisesti harkinnut lajinvaihtoa vielä toisenkaan startin jälkeen - se oli perushyvä, rikkeetön rata, joka olisi kuitenkin vaatinut täsmällisyyttä ja edelleen sitä kuuluisaa rohkeutta yltääkseen edes lähelle sijoitusta - mutten myöskään sulkenut pois vaihtoehtoa, että me startattaisiin Sipsin kanssa koulukisoissa toistekin. Radan jälkeen mä jopa hymyilin vähän, koska kisakauden avaaminen tuntui joka tapauksessa hyvältä enkä mä malttanut odottaa, mitä hyötyä sileän puolen hinkkaaminen ja hankaaminen näitä kisoja varten toisi myös estetreeneihin.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 27.03.20 20:21


Sipsi tanssahteli kuin se olisi ollut menossa ensimmäistä kertaa elämässään esteradalle eikä olisi ollut ihan varma mitä se käytännössä tarkoitti. Se ei ollut kovin lohdullinen havainto, kun kyseessä oli kuitenkin ratsu, jonka kanssa yhteistyö oli sujunut alusta alkaen ja jonka kanssa treenaamiseen olin alkuvuodesta panostanut tavallistakin enemmän. Tämän kauden aikana mä nimittäin halusin ottaa kaiken hyödyn irti Sipsin kapasiteetista ja kokeilla, riittäisivätkö mun rahkeeni suurempiin luokkiin. Rataesteharjoituksissa tämän päivän ratakorkeutta viisi senttiä korkeammat esteet olivat tuntuneet pieniltä, mutta Kalla CUPin näyttävät esteet näyttivät vähintään yhtä suurilta, kun Tammi-areenan katsomoissa parveili yleisöä ja kaikki kanssakilpailijat olivat ratsuineen viimeisen päälle tyylikkäinä.

Vaikka uusi verryttelymaneesi toimi erinomaisesti ja oli ehdottoman hyvä lisä kilpailijan näkökulmasta, mä olin helpottunut päästyäni kaikkia hevosia vihaavan Sipsin kanssa väljemmille vesille. Lähtömerkin jälkeen huomasin kuitenkin ikävöiväni parin ohimenevän sekunnin ajan esteiden sijaan muihin hevosiin keskittyvän tamman käytöstä, koska sen kaviot tuntuivat leimahtavan liekkeihin samalla kellonlyömällä, kun ajanotto käynnistyi ja mulla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin ratsastaa.

Ensimmäisen esteen jälkeen mä olin helpottunut, että hyppy oli ollut järkevä ja olin pysynyt siinä mukana, mutta samaan aikaan hermostunut, koska olisin melkein voinut vannoa Amanda Sokan katseen sinisen, järkyttävän hintaisen Sokka Luxuries -kisatakkini selässä. Jos olisin tiennyt takkia Haukan ylläpitoaikana ostaessani, että se vetäisi jokin päivä toisen perijättären katseen itseensä magneetin lailla, olisin saattanut säästää itseni moiselta stressiltä. Miltähän tuntui olla Amandan hevosen vuokraaja kouluratsastajana, jos mun paineeni olivat tällaiset perijättären estehevosen satulassa?

Koska radalla riitti tekemistä astetta vauhdikkaamman Sipsin kanssa, en ehtinyt kartoittaa katsomoa Amanda-tutkani tarkkuuden varmistaakseni. Sen sijaan mun täytyi miettiä, miten toisin laukkaansa jatkuvasti pidentävän ja esteille vahvasti imevän trakehnerin sarjalle ilman, että se joko liiraisi läpi a-osasta ja pelastaisi nahkansa nipin napin b-osalle tai vastaavasti liioittelisi ensimmäisessä hypyssä niin paljon, ettei ehtisi nousta tarpeeksi jälkimmäiseen hyppyyn. Mun onnekseni Sipsi oli kaikesta vauhdikkuudestaan huolimatta ratsastettavissa ja reagoi viime hetken puolipidätteeseen kuten rutinoituneen esteratsun kuuluikin: perusteellisesti, mutta liiaksi hämmentymättä. Hiekka ropisi puomiin, kun punertava tamma piti itsensä selkeästi irti puomeista ja jatkoi matkaansa kuin mitään pelkoa sarjalla pudottamisesta ei olisi ollutkaan.

Loppurata meni kuuluisassa flow-tilassa: mä näin oikeat ponnistuspaikat ja Sipsi hyppäsi tapansa mukaan rehellisesti, huolella ja liioittelematta. Se oli hyvä piirre tammassa, jonka kanssa oli tarvittaessa mahdollista tehdä nopea rata. Nopeutta mä lähdin tavoittelemaan uusinnassa, jossa ratsastin häpeilemättä parhaimman uusintani. Sipsin kanssa kilpaillessa sitä kuvitteli usein saavuttaneensa maksimaalisen huipun, joka saattoi kuitenkin seuraavan kerran kunniakierrosta johtaessa tuntua kaukaiselta ajatukselta. Sen tunteen varjolla mä uskalsin elätellä toivetta siitä, että me voitaisiin siirtää sama sujuvuus suuremmille esteille.

Koska Sarah ei tällä kertaa ehtinyt pysäyttää mua kuvaushetkeen tai mihinkään muuhunkaan, olin aidon yllättynyt bongatessani puhelimen ilmoituksista päivän toisen merkinnän. Nyt kyseessä oli sarahisareyesin postaama konfetti-GIFillä koristeltu videonpätkä, jossa Sipsi baanasi maneesin päädyn poikki huomattavasti reippaamassa laukassa kuin perässä seuraavan Ellenin ratsu.

@tammilehtomatilda lta ja Sipsiltä ei vauhtia puutu.. Tuplavoitto Auburniin, hyvä tytöt!!

Kalla CUP 2020, 1. osakilpailu
120 cm, 0/0 vp, 1/25

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Ar_1
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 07.04.20 19:30


Sipsi meinasi hiiltyä kunnolla, kun mä vaadin sitä kääntymään voltille suhteutetun linjan välissä sen sijaan, että olisin antanut tamman sujua pystyltä okserille.
"Rentouta käsi, älä jää puristamaan pohkeella", Lauri mutisi, kun Sipsi protestoi pukittamalla. Tamman korvat olivat painaantuneet kiinni niskaan, koska sitä turhautti aivan kuten hetkeä aiemmin treenatulla vinolla lähestymiselläkin. Vaikka harjoitukset eivät olleet Sipsille vaikeita, sillä olisi selvästi ollut enemmän menohalua ja tarkkuutta vaativat tehtävät lähinnä ärsyttivät tammaa.

"Sillä on kyllä mainio hyppytekniikka", Lauri totesi mulle valmennuksen jälkeen, kun Ellie oli jo poistunut maneesista Ankan kanssa. Nainen oli lähtenyt uudella kilparatsullaan mukaan sarjakilpailuun, joka oli hujahtanut mun tutkani ohitse niin kertaheitolla, että olin kokenut viisaimmaksi jättää tiiviisti aikataulutetun kisarupeaman väliin. Zelialle se olisi ollut liikaa, ja Sipsille liian vähän - juuri nyt mulla ei ollut tahtotilaa tahkota 120-luokkia niin lyhyen ajan sisään.

"Niin on", huoahdin. "Olisi isommillekin esteille."
Lauri vilkaisi mua ja käveli hetken hiljaa Sipsin vieressä.
"Olettehan te menneet treeneissä kolmeakymppiä ratanakin", mies totesi. Mä tiesin, ettei se todennut sellaisia asioita lämpimikseen, koska Lauri oli juuri sellainen valmentaja, joka halusi tukea ja varmistaa, että ratsukko oli valmis tasonnousuun.
"Mutta kun Ruunaalla ei ole metrikaksviittä", puuskahdin, vaikka sekin korkeus oli jollain tapaa jo koettu. Ei täysin nollatuloksin, mutta viimeisimpänä rataharjoituksissa täysin virheettömällä radalla.

"Voisitte mennä kolmenkympin", Lauri jatkoi ja mä pudistin epäilevänä päätäni. Miehen katse oli mietteliäs, kun se pysähtyi Sipsin viereen saaden tamman pysähtymään hämmentyneenä: mitä nyt kuului tehdä?
"Mene sitten Zelialla", Merikanto totesi tyynesti kuin siinä ei olisi ollut mitään ihmeellistä, että mies oli Sipsistä puhuessa tempaissut keskusteluun mukaan mun oman tammani. "Kymppi siis - ota metri alle jos siltä tuntuu. Sen jälkeen saatat vaikka ymmärtää, että nyt on jo korkea aika nostaa vaatimustasoa. Zelia on ainakin ollut valmis jo monet kisat."

Valmennus päättyi niihin sanoihin, sillä kisoihin havahtunut Lauri halusi lähteä hoitamaan omat ilmoittautumisensa. Mun oli tehnyt mieli huikata miehen perään, kuinka se olisi voinut startata Zelialla mun puolesta ja kuinka mä en vielä ollut Sipsin kanssa valmis kolmeenkymppiin. Ja muita tekosyitä, joille Lauri ei olisi korvaansa lotkauttanut.

Ehkä mies oli oikeassa ja suurin ylitettävä kynnys oli mun korvieni välissä. Sipsi pärskähti samalla hetkellä kuin niitatakseen ajatuksen mun takaraivooni. Ruunaa tuli epäilemättä liian nopeasti vuokrahevoseni osalta, mutta mun täytyisi mahduttaa kisakalenteriin muutama kokeiluluontoinen startti kesään mennessä.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 06.05.20 9:02

6.5.2020
#hanamiweek

Vedin vaistomaisesti takin vetoketjun kiinni, kun viileä tuulenpuuska yllätti mut matkalla jaba-alueelle. Olin ollut katsomassa Laurin ja Vegasin startin ja saanut heti perään taputtaa ratsukolle muun yleisön joukossa. Ajatus palkintojenjaosta tuntui kaukaiselta, kun näki oman valmentajansa ottamassa vastaan ansaitsemaansa ruusuketta kansainvälisissä kisoissa hevosellaan, jolla se tähtäsi GP-tason esteluokkiin.

“Joo joo”, mutisin Sipsille, joka irvisti mulle jo jaban ovelta. Tamma oli sopeutunut kisaelämään huomattavasti Zeliaa nopeammin, jossa tultiin taas siihen, että Sipsi oli kokeneempi. Kävin tamman läpi harjalla, varustin sen kaikessa rauhassa ja tunsin helpotusta siitä, että oli välipäivä - seuraavat startit olisivat vasta perjantaina. Oli ollut ihanaa raottaa aamulla silmiä rekan matkustamossa ja todeta hiljaa mielessään, että seuraavat päivät kisatunnelmasta voisi vain nauttia ilman painetta omasta ratsastamisesta, koska vaikka mä pidin kilpailemisesta ja olin viimein pääsemässä pois Ruotsin rajojen sisäpuolella iskeneestä kisajännityksestä, oli kokemus mullekin uusi ja kuormittava. Viimekesäinen Power Jump oli ollut siihen mennessä suurin kisarupeama, mutta kotikenttäedun vuoksi sen tuoma jännitysmomentti oli jäänyt huomattavasti pienemmäksi.

Tuntui huojentavalta päästä hetkeksi pois kisa-alueen hulinasta. Nopein reitti Falkencreutzin tallialueelle oli jo tullut tutuksi, eikä Sipsi olisi todennäköisesti ollut moksiskaan, vaikka olisin kiertänyt toista kautta. Vaikka tamma saattoi väläytellä välillä hapanta naamaansa, se oli ollut kokonaisvaltaisesti hyväntuulinen ja vakaa. Mä olin jopa ajatellut, että ehkä Sipsi nautti reissun tuomasta vaihtelusta.

Trakehner ravasi maneesissa kaulaansa venytellen, koska mä halusin sen palautuvan eilisestä startista. Yksi luokka ei tietenkään ollut vaativa suoritus kovakuntoiselle kilparatsulle, joten ehkä palautuminen oli enemmän mun oma tavoitteeni. Ajatus eilisestä suorituksesta oli tasaantunut, vaikka fiilis heti radan jälkeen oli ollut turhautunut: me oltiin otettu perusradalta kahdeksan virhepistettä. Ensin mä olin tuupannut Sipsin aivan liian pohjaan heti ensimmäiselle esteelle ja kun paketti oli vaivoin koottu kasaan parin hypyn jälkeen, punaruunikko oli lähtenyt imemään väärälle esteelle mulle täysin tuntemattomaksi jääneestä syystä ja napannut helpon puomin okserilta, johon en ollut kovasta yrityksestä huolimatta saanut käännettyä tamman huomiota. Rataa seurannut Vivia oli huomannut asian ja lohkaissut siitä hevosten iltaruokinnan aikaan vitsin, joka oli saanut mut suhtautumaan koko starttiin kevyemmin.

Perjantain luokat kuitenkin mietityttivät, koska eilinen rata oli ollut korkeudeltaan helppo. Jäljellä oli kuitenkin kolme rataa, joista kaksi metrikolmenkymmenen korkeudella. Ja jos me olimme juuri ottaneet rutiiniradalta kaksi puomia, täytyisi kahden päivän aikana tapahtua perustavanlaatuinen palautuminen. Lauri starttaisi perjantaina vain kerran, joten mies saattaisi ehtiä mun verryttelyavukseni - jos siis kehtaisin pyytää. Oli kamalan ristiriitaista, että mies oli Markarydissä paitsi kaverina, myös kanssakilpailijana ja valmentajana, jolloin mun täytyi joka kerta miettiä, missä roolissa itse Laurille puhuin.

Sipsi pärskähti nostaessani laukan maneesissa, joka oli puolillaan ratsukoita. Olin onneksi kiinnittänyt tamman häntään punaisen rusetin, jotta mun ei täytyisi kytätä ihan jokaisella askeleella, ajautuisiko joku liian lähelle. Keventäessäni istuntaa mietin tavoitteitani loppuviikolle tullen nopeasti siihen tulokseen, että jo uusintaan pääseminen olisi siihen mennessä saatujen tulosten varjossa harppaus eteenpäin. Sipsi ei kaivannut kokemusta Zelian tapaan, joten mun täytyisi keskittyä enemmän siihen, mitä mä itse halusin.

Se oli helppoa: mä halusin parempia tuloksia, jotta kehtaisin palata Suomeen Amandan tamman kanssa.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 08.05.20 17:32

8.5.2020
#hanamiweek
Jesseilyjä kirjoittanut itse @Jesse A.

“Matilda!” tuttu ääni huhuili, kun olin harppomassa jaboille käytyäni vaihtamassa kisavaatteet rekassa. Takana oli viimeinen yö Heidin mahdollistamassa ilmaismajoituksessa, sillä Jesse oli matkalla Inkan, Sofian ja äitinsä kanssa ja kiitos miesystäväni, saisin nukkua viimeiset yöni majatalon toivottavasti pehmeässä sängyssä. Mulla ei ollut mitään valittamista rekan livingin oltavista tai Vivian seurasta, koska olin yllättänyt itsenikin tutustumalla naiseen niin hyvin alle viikon yhteisasumisen aikana.

“Ai, moi”, hymähdin käännyttyäni kohti Sarahia, joka marssi tarmokkaasti lähemmäs Ellie vanavedessään. Vaaleaverikkö oli viimeisen päälle siloiteltuna kisavaatteissaan ja tajusin, että meidän täytyi startata samassa luokassa - tai jopa molemmissa.
“Oletko säkin lähdössä jo kohta verryttelemään?” Sarah kysyi jääden kävelemään vierelleni.
“Joo”, vastasin saaden vahvistuksen sille, että Elliekin kilpailisi ensimmäisessä luokassa.
“Jännää!” Sarah henkäisi. “Mun startti on vasta esteluokkien jälkeen. Pakko katsoa siis esteitä ainakin Ellien startin verran. Ja sun.”

Nainen virnisti ja mä vastasin siihen pienellä hymyllä.
“Mä menen toisessakin luokassa”, lisäsin kaikkea muuta kuin kasuaalisti, koska jännitys nosti taas päätään. Huomasin Ellien katseen rävähtävän muhun.
“Millä korkeudella se ratsastetaan?” von Brandt tiedusteli kipakasti, mikä ei varsinaisesti rauhoittanut mun mieltäni.
“Sadankolmenkymmenen”, vastasin kuitenkin, enkä voinut olla huomaamatta Ellien kulmien kohoamista. Siinä kohtaa mun sisälläni kuitenkin kuohahti: olihan neiti Täydellisyys nähnyt itsekin mun hyppäävän Laurin valmennuksissa kolmenkympin tehtäviä Sipsillä, jolloin korkeuden ei pitäisi olla maailman kahdeksas ihme.

Sarah ystävineen katosi onneksi eri jabarivistölle, joten mä sain varustaa Sipsin kaikessa rauhassa loppuun ja suunnata verryttelyyn, jossa vilisi monia tuttuja kasvoja: Anton, joka oli jo valmistautumassa lähtövuoroonsa, Josefina, Lauri, Ellie, Rasmus ja Mila, jonka pää nytkähti pieneen tervehdykseen. Mun ajatukset livahtivat automaattisesti Jesseen, jonka olisin jo toivonut saapuneen, jotta mulla olisi ollut joku tuki ja turva Laurin istuessa Jinxin satulassa mun kysymysteni ja neuvon tarpeideni ulottumattomissa.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen olin verrytellyt Sipsin parin vaatimattoman verryttelyhypyn verran, palannut radalta kahden pudotuksen ja kahden aikavirheen kanssa ja istuin tamman satulassa katsomassa, kuinka Anton ja Ellie lähtivät kohti palkintojenjakoa. Sitten mun katseeni seurasi Sarahia, joka kiirehti verryttelykentän laidalta ikuistamaan ystävänsä palkitsemista ja pysähtyi lopulta Lauriin, joka oli ilmeisesti luovuttanut Jinxin Vivialle ja tulossa ilmeestä päätellen pitämään mulle puhuttelun.

Keskustelu meni kutakuinkin näin:
“Mitä sä teit siellä radalla?”
“Yritin saada tämän innostumaan esteistä ja elämästä.”
“Ei, mun mielestä sä nyhdit sen viimeisenkin elämänhalun - ja laukan - pois ja ratsastit käsijarru päällä koko alkuradan.”
“Niin.”
“Miten sä ajattelit selviytyä, kun esteet nousee? Mikä tahansa hevonen ei olisi hypännyt edes tuon kokoisia esteitä noin alitempoisena.”
“Ratsastan?”
“Kyllä. Muuten en päästä sinua radalle ollenkaan.”

Oli turhauttavaa, että alkuviikon jäljiltä mä olin itsekin vetäytynyt kuoreeni. Oli Laurilta melkoinen suoritus saada mut piiskattua pois sykkyrältä ja täydellä sydämellä mukaan hommaan, mutta toisaalta se oli juuri se temppu, jonka Merikanto osasi parhaiten. Se psyykkasi ja haastoi, mutta kehui heti, kun verryttelyhypyt alkoivat onnistua ja valoi muhun uutta uskoa.

“Saat olla kesän ilman valmennuksia, jos palaat siihen aiempaan tekemiseen”, mies ilmoitti vielä ennen kuin meidän oli aika siirtyä nearly there -rinkiin odottamaan lähtövuoroamme ja olin aika varma, että se oli tosissaan.

Kerrankin mun ensimmäinen ajatus radan jälkeen oli, että olin ollut liekeissä. Ei Sipsi, vaikka sekin oli toki tehnyt työnsä hyvällä motivaatiolla ja tukenut mua monessa kohdassa siitä huolimatta, että muutama hyppy maksimikorkuiselle esteelle oli kouraissut vatsanpohjasta. Ensin oli täyttynyt ensimmäinen tavoite, eli uusintaan pääseminen, jonka jälkeen olin sinnitellyt viimeisille esteille saakka kiinni tuplanollissa. Lopulta sen tavoitteen oli vienyt kuumottava trippeli, jolle Sipsi oli pika-arvioni mukaan tehnyt pienen takajalkavirheen.

Olin tietysti jo radalle mennessäni tiennyt, että tuplanollat olisivat taanneet sijoituksen, mutten olisi uskonut ajan riittävän kuudenteen sijaan ennen kuin meidät kuulutettiin palkintojenjakoon. Toivoin taas Jessen läsnäoloa, kun Sipsi sai suitsiinsa valkoisen ruusukkeen ja pääsin rikkomaan tavoitteen, jota en ollut edes uskaltanut asettaa.

“Moi”, mumahdin puhelimeen loppuverryttelyn jälkeen, kun talutin Sipsiä jaboille. Jessen soiton ajankohta oli yllättänyt, koska mies ei ollut osannut arvioida saapumisaikaansa Sofian tarvitsemien pysähdysten tuomien muuttujien vuoksi.
“Tulen vastaan, jätän Sipsin vain nopeasti karsinaansa”, ähkäisin miehen varmistellessa, oliko varmasti ymmärtänyt Inkan majapaikan sijainnin oikein aiemmasta selityksestäni. Riisuin Sipsin satulan ja suitset ruusukkeineen ennätysajassa, survoin varusteet kaappiin ja tyrkkäsin tamman eteen juoman, jonka Vivia oli pyynnöstäni tehnyt valmiiksi, ennen kuin suuntasin kohti parkkipaikkaa.

“Jesse”, huikkasin korottaen ääntäni vain sen verran, että mies kuulisi mut ilman järjetöntä huutamista. Inka oli ollut helppo tunnistaa ja nyt mä toivoin, että miesystäväni tunnistaisi mut siitä huolimatta, että tiukalle nutturalle kesytetyt hiukseni olivat painuneet kypärän alla entistäkin latteimmiksi.
Miehen katse löysi etsimänsä ja kasvoille nousi leveä hymy tämän kiristäessä askeliensa tahtia.
"Hei", väsähtäneen matkaseurueensa majatalolle jättänyt Jesse tervehti.
“Miten matka meni?” hymähdin kurkottautuen painamaan nopean suukon miesystäväni huulille. Se oli nopea siksi, ettemme olleet parkkipaikalla kahdestaan, mutta se ei korreloinut lainkaan sen suudelman kanssa, jonka olisin halunnut antaa.
“Miten tuollainen matka yhden kälättävän äidin ja kiukkuisen lapsen kanssa voisi mennä? Tuntui pieneltä ikuisuudelta”, Jesse naurahti ja kiersi kätensä ympärilleni.
“Ymmärrän”, hymähdin painautuen miestä vasten sen verran mitä tuntemattomien katseiden keskellä kehtasin ja sipaisin uteliaasti korviaan höristelevän Inkan turpaa.

“Tuo nurkkapaikka on Inkan”, kerroin, kun olimme päässeet hevosen kanssa jaba-alueelle. “Siinä asui ensimmäiset pari päivää jonkun muun hevonen, mutta se on kyllä siivottu sen jälkeen.”
Olin henkilökohtaisesti tarkistanut siivousjäljen, sillä mikään ei olisi kamalampaa kuin jaba-asumuksen siivoaminen pitkän matkan päätteeksi. Sipsi luimisteli korviaan uudelle naapurilleen ja mä havahduin tukahduttavaan kuumuuteen, jonka pilvettömältä taivaalta porottava aurinko, jaban tarjoama tuulensuoja ja kisatakki aiheuttivat.
“Tätä voi jo alkaa kutsua helteeksi”, huokaisin laskien takkini kisakaappini päälle.
“Niin voi”, Jesse mutina kuului Inkan väliaikaisesta asumuksesta.
“Miten teillä meni?” mies kysyi kurkatessaan ulos karsinasta ja tutkaili vihreillä silmillään kasvojani. Jessen oli ollut tarkoitus ennättää paikalle ensimmäisen luokan aikoihin, mutta aikataulut eivät aivan olleet pitäneet.

Vakavoiduin hetkeksi, koska tilanne oli liian kutkuttava. Pokerinaaman pitäminen ei ollut mulle normaalistikaan vaikeaa, mutta jo pelkkä ensimmäisen luokan jälkitunnelmien ajatteleminen olisi hyydyttänyt nauravaisimmatkin kasvot.
“Kaksi pudotusta perusradalta, Lauri ei meinannut päästää mua kolmeenkymppiin ollenkaan”, huokaisin vääristelemättä totuutta. Pidin pienen tauon kaivaessani vaivihkaa ruusuketta kisakaapin suojista, nojauduin Inkan jaban oveen ja mutristin huuliani.
“Mutta onneksi päästi”, jatkoin ja nostin valkoisen ruusukkeen Jessen nähtäville tyytyväisesti hymyillen.
Jessen kasvoilla häälynyt hämmentynyt ilme vaihtui huvittuneisuuden kautta leveään virneeseen. Mies nykäisi minut Inkan karsinaan ja halasi pitkään.
“Mahtavaa”, Jesse mutisi hiuksiini. “Sanoinhan, että pärjäät.”

Jessen sanat menivät suoraan ytimeen, koska vajaan viikon yksin pärjäämisen jälkeen tuntui helpottavalta olla niin lähellä ja kuulla Jessen äänestä, miten aidon onnellinen se oli mun puolestani. Tietysti olin jo saanut osani onnitteluista palkintojenjaon jälkeen matkaseurueeltani ja vaikka ne tuntuivat yhtä lailla hyviltä, Jesse oli aina Jesse.

“Minäkin melkein pärjäsin ilman sinua”, mies virnisti nostaessaan leukaani ylöspäin. Jaban suojissa vaihdettu suudelma oli kestoltaan ja tunnelmaltaan paljon henkilökohtaisempi kuin parkkipaikan pikainen pusu.
"Saat pärjätä mun kanssanikin", mumahdin Jessen huulille pusertaen sormiani sen t-paitaan kuin varmistaakseni, ettei mies katoaisi mihinkään.

Siinä se kuitenkin oli kirjavan tammansa kanssa ja mä en olisi voinut olla onnellisempi. Kisaviikko oli jo siihen mennessä ollut antoisa, mutta jaoin kokemuksen enemmän kuin mielelläni edes viikonlopun osalta Jessen kanssa.

Hannaby Hanami Week
130 cm, 0/4 vp, 6/23

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Pieniruusukevalk
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 26.06.20 19:19


Ennen Sipsin verryttelyä mä erehdyin vilkaisemaan puhelinta.
Hei Matilda! Oletko jo ehtinyt miettiä ehdotustani? Meillä olisi paikka auki! Palaathan asiaan mahdollisimman pian.
- Carita


Mun sydän ponnahti kurkkuun - nyt olisi pakko keskittyä kisasuoritukseen, ei entuudestaan tuntemattomasta takataskusta heitettyyn työtarjoukseen. Sipsi yritti pukittaa, mutta mä sain viime hetkellä pukattua tammaa eteenpäin ja palautettua sen ruotuun ennen verryttelualueen hyvän meiningin hämmentämistä. Harhauduin hetkeksi ajatuksissani niihin typeriin juhannustaikoihin, jota seurueeni oli viikko sitten tehnyt. Olikohan joku (Stina) onnistunut manaamaan Sipsin sen sijaan, että olisi nähnyt yöllä tulevan sulhonsa?

Sipsi ei tuntunut hyvältä. Tamma oli auttamattomasti pohkeen takana, tuntui vetelältä ja hyppäsi ponnettomasti keilaten kaksi puomia ensimmäisen viiden esteen aikana. Loppurata oli selviytymistaistelua, sillä kaiken hyvän lisäksi Sipsi provosoitui painoni horjahtamisesta simppelillä pystyllä, jolle tamma ei venynytkään ja paikkasi asian mut yllättäneellä puolikkaalla askeleella.

Kolmeenkymppiin mä petrasin ja sain ilokseni huomata, etten jännittänyt korkeutta enää lainkaan. Kuumuus oli siinä vaiheessa imenyt musta ja ratsustani lähes kaikki mehut, mutta edellisen radan vitutus ja hetkeksi kirkastuneet ajatukset pusersivat meidät uusintaan. Yksi puomi tuntui pieneltä sen rinnalla, että pääsin purkamaan Sipsin ja viilentämään tamman pesupaikalla sekä huuhtomaan kasvoiltani pois hikipisarat ja pinttyneet pohdinnat.

“Miten meni?” Jesse kysyi, enkä ollut lainkaan varma, mitä suoritusta mies tarkoitti.
“Mulle tarjottiin töitä”, vastasin sanoen ääneen ajatuksen, joka oli jyskyttänyt takaraivossani lähes parikymmentä tuntia.
“Mitä?” Jesse ähkäisi. “Milloin? Mistä?

Siinä mä, vuosia ärrätätinä tietynlaista mainetta niittänyt harrastelija-kilparatsastaja koin ainoan loogisen päätöksen kisapäivälle, jonka läpi olin luovinut puuron ja aivan liian vähäisen nesteen voimilla ja sen sijaan, että olisin kertonut miesystävälleni eilisillan tapahtumista, kirjaimellisesti tuuperruin tämän käsivarsille parkkipaikalla. Jesseä se ei ilmeisesti huvittanut, koska kun mä raotin silmiäni parikymmentä sekuntia myöhemmin, mies pakotti vissypullonsa huulilleni kasvot vakavina.

Helleaalto ja suuret pohdinnat eivät selvästi mahtuneet samaan vuorokauteen.

Kalla CUP 2020, 2. osakilpailu
120 cm, 8 vp, 21/25
130 cm, 0-4 vp, 9/21
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Sarah R. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 24.07.20 18:13


Yhtenä hetkenä mä olin ajamassa kohti Kallaa, seuraavana istuin hevosrekan livingissä jossain päin Ahvenanmaata. Mun elämä oli viime viikkoina ollut sellaista hullunmyllyä, että pelkkä ajatus huomisesta kisastartista hengästytti. Uudet työkaverit olivat vaatineet mainetta ja mammonaa, koska olin keltanokkaisena tulokkaana joutunut pyytämään arkivapaita heti urani alkumetreillä ja vaikkei Caritaa tuntunut haitanneen, mä otin siitä yllättävän paljon paineita.

Uusi työ ja myyntiassistentin hektinen, laaja työnkuva oli saanut mut sulkeutumaan omaan kuplaan, johon muiden oli vaikea mahtua. Muilla tarkoitin tietysti Jesseä, joka oli sinnikkään ymmärtäväisesti kysellyt kuulumisia jokaisen työpäivän jälkeen, vaikka olisin yrittänyt livahtaa tallilta asunnolleni prosessoimaan kaikkea työpäivän aikana kokemaani. Olin jo ollut niin kaavoihini kangistunut kioskityöntekijä, että uusi, täysin erilainen työnkuva kuormitti. Caritan mielestä aloitukseni oli ollut vahva ja nainen oli alusta asti hokenut, kuinka mun sulkeutuneempi persoonani yhdistettynä ihmisenlukutaitoihini oli loppujen lopuksi täydellinen kombo, jollaista se oli firmaansa etsinytkin. Mua ei oltu palkattu myyntitykiksi, koska mä en ollut sellainen. Mun paikkani oli neuvottelupöydässä, jossa kasvoin kohti vastuullisempaa pestiä.

Sipsi, jonka kanssa kaikki kisoihin valmistelevat estetreenit olivat olleet selkeästi joko hyviä tai huonoja, ei mitään siltä väliltä, vaikutti ilahtuneelta päästessään viikonlopun majoitukseensa rekkamatkan päätteeksi. Tuijotin punaruunikon päätä, jossa valkoisten karvojen jättämä pieni läntti näytti siinä kulmassa aivan sydämeltä, enkä huomannut ohi marssivaa Antonia.
“Aiotko jäädä siihen koko illaksi?” mies hörähti tuttavallisesti, koska sitähän me oltiin. Tuttuja, treenikavereita.
“Ihan mahdollista”, mutisin hitaasti. Varmistin, että kisakaapin lukko oli kiinni, ennen kuin pyörähdin ympäri seuratakseni Antonia, joka toivon mukaan kertoisi mulle, oliko tallin porukalla valmista suunnitelmaa ruokailun suhteen.

Kävellessäni illallisen jälkeen kävelyttämään, juottamaan ja ruokkimaan Sipsiä, alkoi Mandelbacke ja Power Jump vihdoin iskostua tajuntaani. Tuntui kuin joku olisi poistanut laput silmiltäni ja kun porauduin vielä syvemmälle ajatukseen, tunsin tutut perhoset vatsanpohjassani. Vaikka Markarydin reissun jälkeen oli tuntunut, etteivät mitkään kisat hetkeen voisi tuntua yhtä kutkuttavan jännittäviltä, oli Power Jump ihan oma lukunsa. Ratsuni oli sama kuin viime vuonna, jolloin käteen oli jäänyt arvokasta kokemusta ja violetti ruusuke pääluokasta.

Tänä vuonna en ollut ehtinyt luoda kisoille mitään odotuksia. Sipsi luimisti korviaan, mutta antoi suitsia itsensä ilman hampaiden väläyttelyä. Kun suuntasin trakehnerin kanssa kohti käsihevosaluetta, tiesin jo, mikä ensi vuoden tavoite olisi: oma Zeliani Power Jumpin kisaratsunani. Siksi mun täytyi yrittää nauttia tämän vuoden kisasta kokeneen Sipsin kanssa ihan erityisen paljon.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Isabella S. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 27.07.20 7:14


Kuluva kisakausi oli yhtä vuoristorataa. Viime kauden tasaisen hyvän tekemisen jälkeen pudotukset perusradoilta ja tulosluettelon häntäpään pitäminen lahjakkaalla estehevosella kirvelivät, eikä asiaa auttanut lainkaan se, etten mä tiennyt milloin se päättyisi.

Amanda oli ilmoittanut haluavansa astuttaa Sipsin nimellisellä varoajalla. Sen jälkeen olin elänyt tamman treenien suhteen kontrollista kontrolliin ja hengähtänyt joka kerta, kun tamman omistaja oli pyyhältänyt ohitseni ja ilmoittanut viileällä äänellään, ettei varsan suhteen ollut vieläkään tärpännyt. Ne henkäykset olin tietenkin ajoittanut niin, ettei Amanda Sokka nähnyt, koska mun urani Sipsin ratsastajana olisi voinut päättyä sellaiseen moukkamaisuuteen siinä missä uutiseen tulevasta varsastakin.

Ei ollut mitenkään itsestäänselvyys, että mulla oli käytössäni niin kapasiteetikas esteratsu, jolla ilmoittautuminen Power Jumpiin ei ollut enää toisella kerralla jännittänyt. Viime vuoteen verrattuna rutiinia oli tullut paljon ja estekorkeus noussut pykälän, mikä selitti osaltaan tuloslistojen epävakautta. Mietin usein, miten meidän kisamenestyksestämme oli tasonnousun myötä tullut yhtä vakaa kuin Suomen kesäsäästä: lumoava aurigonpaiste saattoi minä hetkenä hyvänsä vaihtua piiskaavaan vesisateeseen lupaa kysymättä.

Viime vuoden onnistuminen pääluokassa pinttyneenä takaraivossa mä verryttelin Sipsiä, joka tuntui tavallista vireämmältä. Oli turhauttavaa tuntea suorituspaineita paitsi siitä, että oli onnistunut edellisvuonna, mutta myös siitä, että ne saattaisivat olla viimeiset isot kisat, joissa starttaisin punaisen tamman kanssa. Mä en olisi halunnut tuntea haikeutta, koska olin solminut diilin nuoremman Sokan kanssa toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella, jonka lähes ainoa porsaanreikä oli mun kiristyvien lompakonnyörieni lsäksi Amandan täysi oikeus hevosensa astuttamiseen.

Sipsi oli tullut kuvioihin paikkaamaan oman nuoreni aiheuttamaa tarvetta pitää yllä omaa tasoani, mutta loppujen lopuksi tammasta oli tullut kiinteä osa arkeani. Siksi mä tiesin, että ilmaa halkova häntä tarkoitti liian terävää pohjeapua ja hyvä, napakka hyppy sitä, että olin hellittänyt tarpeeksi ajoissa. Sipsi kertoi reaaliajassa, milloin mä tein oikein ja milloin en ja mä toivoin, että jos kausi päättyisi tänä vuonna aiemmin, meille jäisi vielä ainakin yksi onnistunut suoritus vaalittavaksi.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Isabella S. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Sipsin päiväkirja - Sivu 2 Empty Vs: Sipsin päiväkirja

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa