Kellonaika on nyt 25.01.22 0:07

8 osumaa on löytynyt haulle 0

Kalla CUP 2021 -kilpailutuotokset

{#}cupgaala2021{/#} {#}kallacup2021{/#} {#}kallacupsagittarius{/#}

Alex Kristensen gaalan jatkoissa…
Kolmas daiquiri poltti kurkkua, kun vedin viimeisen kolmasosan kokonaan alas. DJ:n basso sai veren kiertämään kuin itsestään ja päässä huippasi. Oli paska olo. Tämä vuosi oli varmaan yksi huonoimmista kilpailuvuosista tähän mennessä. Heinäkuun Power Jumpissa ei ylletty yhdessäkään luokassa sijoituksille ja loputkin kisat olivat menneet aivan sivuun. Pudotettuja puomeja ei varmaan voinut kaksin käsin laskea. Treenit olivat olleet niin rankat ja turhauttavat, että osa vuoden 2021 Kalla Cupeistakin menivät ohi, ja nyt hädin tuskin saatiin yksi sija. Sinne meni Pro rankingit.

Käännyin baarilta katsomaan muiden kutsuvieraiden sumuiseen parveen. Kaikki liikkui vähän tahmeasti, tai sitten liian nopeasti, sitä oli vaikea erottaa. Basson pumppaus sai varpaat hakkaamaan lattiaa ja vähän teki mieli lähteä heilumaan tanssilattialle. Yhdessä nurkassa näytti olevan tilaa.

Jätin tyhjennetyn lasini baaritiskille ja otin tukea tiskin reunasta, kunnes huippaus rauhoittui. Huomenna kyllä kaduttaisi. Lähdin tanssahdellen ihmismassaa kohti, vetäen mitäänsanomattoman, rennon ilmeen naamalleni. Ennen kuin pääsin edes tanssilattialle saakka, jonkun pidemmän kaverin olkapää tuli tielle ja horjahdin taaksepäin yllätyksestä ja äkillisestä yhteentörmäyksestä.

Musiikin melun yli kuului jotain anteeksipyynnön tapaista, kun ruskeahiuksinen mies hieman avoimessa punaisessa kauluspaidassa kääntyi katsomaan minuun. Siristin silmiäni ja aivot raksuttivat läpi osallistujalistaa; tyyppi näytti jotenkin tutulta.

Kohautin olkiani anteeksipyynnön vastaanottaakseni ja miehen yllätykseksi alkoholin päättäväisyydellä nappasin kiinni tämän käsivarresta ja jatkoin suuntaani tanssilattialle, kun kaiuttimista alkoi kuulua It’s Raining Men biisin remixatut, mutta tutut sävelet.

Huomenna kaduttaisi, mutta ehkä mä tän hauskanpidon nyt ansaitsisin paskan vuoden päätteeksi.


Perjantaina 26.11.2021, esteratsastuksen luokka 6, 150 cm, ratsuna Orange Wood's Lovemix Z
Kisojen vika luokka, tasona 150 senttiä, alla ratsu, jolla on ollut varmaan vuoden paskin kisapäivä. Edellisessä luokassa oltiin hädin tuskin päästy uusintaan ja siellä puomit iloisesti kolisi alas. Lovely taisi ottaa siitä nokkiinsa ja nyt tamma aktiivisesti luimuili mulle, muille ihmisille ja joka ikiselle hevoselle, joka tuli vastaan. Onneksi olin ottanut mukaan rasiallisen punaisia nauhoja, joilla tamma oli nyt koristeltu hännästä otsaharjaan.

Odottelimme molemmat hieman närkästyneinä maneesin sisäänkäynnin luona, odotellen, että mahtuisimme verryttelemään. Olin jo aloitellut kentällä, jossa ei ollut hetkeen ketään, kunnes sitten se täyttyi yhtäkkiä varmaan tusinasta ratsukosta, jotka halusivat päästä valmistautumaan päivän viimeiseen luokkaan. Nyt sitten seisoskeltiin jonossa maneesiin ja perkele kun alkoikin tulla kylmä. Belgiassa ei ollut ihan näin jäistä tähän aikaan vuodesta, pakkasta oli varmaan 10 astetta.

Lopulta sieltä sitten ilmestyi edellinen kilpaileva ratsukko, Oliver Koosch kirjavalla orillaan, ja pääsimme verryttelemään lämmitettyyn halliin. Huokaisin helpotuksesta, kun tajusin, että seuraava kilpailija, Näyhö, oli jo siirtynyt suoritukseensa viereiseen maneesiin, eikä meidän kanssamme ollut kuin Ruusuvuori ruunikolla orillaan. Nousin siis uudelleen ratsaille ja lähdin verryttelemään Lovelya ravissa ja laukassa.

Toinen ratsukko pysytteli nätisti omalla puolellaan maneesia, josta olin yltäkylläisen kiitollinen. Lovely oli kiukusta tiukka, mutta taipui kuitenkin nätisti pyyntöihini ja pääsi keskittymään tekemiseen toisen hevosen vahtimisen sijasta. Molemmat onnistuimme rentoutumaan hieman.

Ruusuvuoren vuoro olisi pian tulossa, joten päätin heittää sivuun omat ylimääräiset kamat, kuten enkkuviltin, jonka olin pitänyt tamman yllä, ettei kylmä iskisi aivan heti. Pysähdyin siis kulmaukseen sopivassa kohtaa ja aloin kiskoa vilttiä oman perseeni alta, kun maneesissa kaikui yhtäkkinen metallinen kolahdus ja Lovely säikähti aivan totaalisesti. Tamma pinkaisi altani valtavin sivuaskelin, enkä kerennyt kuin tarrata ohjista pysyäkseni perässä. Jossain maneesin ovella pilkahti valkoista (uusi verryttelijä?), mutta se ei edes ollut aktiivisin pelkoni, kun yhtäkkiä olimme joutuneet ruunikon orin tielle, jossa se laukkasi kohti estettä ratsastajan huutaessa: ”Out of the way!”

Itse säikähtäneenä, panikoivan hevosen satulassa, keräsin ohjat ja pyysin Lovelyn äkkiä sivuun ratsukon tieltä ja huusin jotain anteeksipyynnön kaltaista pala kurkussa ja sydän tykyttäen. Siinä seisoimme, molemmat hieman henkeä haukkoen, kun kaiuttimista kuulutettiin seuraava ratsukko suoritukseen.

Tästä molempia hieman järkyttäneestä lähes päälle ratsastuksen kohteeksi joutumisesta virhepisteet todennäköisesti sitten johtuivatkin. Kyllä jäi kismittämään, kun melkein olisimme sijoille yltäneet…

(jälkimmäinen tarina tulee löytymään myös Lovelyn päiväkirjasta)
kirjoittaja ScrewDriver
lähetetty 24.12.21 2:51
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kalla CUP 2021 -kilpailutuotokset
Vastaukset: 7
Luettu: 474

Vibes don't lie | Louna R.

Sattumuksia 27.11.
#kallacupsagittarius

Kalla Cupin viimeisen osakilpailun koulupäivä valkeni mukavan kirkkaana. Angel lastautui helposti ja matka Auburniin sujui kivuttomasti. Me menisimme tavalliseen tapaamme helpon aan ja been, toivottavasti yhtä hyvällä tuloksella kuin edellisessä Pikkucupissa. Angelin turpa liikkui riimunnarun solmun ympärillä samalla kun harjasin sen tummanrautiasta karvaa. Poni oli saanut viettää edellisen yön kokovartalosukka päällä, jottei se olisi liannut vaivalla pesemääni karvaa tai Helenan väkertämiä sykeröitä. Ori oli onneksi totellut käskyäni olla turmelematta vaivannäköäni ja hohti nyt kiiltävän puhtaana. Olin vaihtanut satulahuovaksi Sokkien liikkeestä ostamani valkoisen huovan hopeisilla yksityiskohdilla ja jalkoihin taittelin verryttelyn ajaksi suojat. Angel liikuskeli tyypilliseen tapaansa edestakaisin ja suitsien laitto tuntui olevan kolme kertaa haastavampaa kuin normaalisti. Vedin kypärän päähäni ja peruuttelin orini varovasti ulos trailerista.

Olin jo nousemassa selkään, kun muistin jotain tuiki tärkeää Auburnin maneesikäytännöistä.
“Äsh, helkkari. Kaviot”, mutisin ja yritin yksi käsi ponin ohjissa ja toinen trailerin harjapakissa kaivella kaviokoukkua. Angel hirnui jollekin epäilemättä nätille tammalle parkkiksella ja kaduin hieman, että olin häätänyt vanhempani kahvioon trailerilta hääräämästä. Vihreä koukku osui käteeni ja yritin asemoida Angelin jotenkin niin, että se suostuisi pysymään paikallaan. Vilkaisu kelloon kertoi, että verryttelyssä olisi hyvä olla jo aivan hetken päästä ja koko aamun vallinnut jännitys tuntui kasvavan mulle täysin tyypilliseksi kisa-ahdistukseksi.
“No voi nyt hemmetti”, kirosin, kun kaviokoukun metalliosa irtosi kilahtaen ensimmäisen kavion kohdalla. Miten kummassa se voi edes lähteä irti? Katselin neuvottomana ympärilleni ja äkkäsin Marcin läheisen auton vierestä.

Mies oli loistavan muistini mukaan starttaamassa vasta seuraavassa luokassa ja seisoskeli nyt toimettoman oloisena trailereiden vieressä. En muistanut starttasiko Marc tänään millä hevosella, joten ehkei miehellä edes olisi traikkua lähettyvillä.
“Marc, hei! Onko sulla lainata kaviokoukkua? Onnistuin jotenkin hajottamaan omani”, kysyin tuskaisena. Verryttelyssä pitäisi olla jo ihan hetken päästä ja Sokat eivät tunnetusti tykkäisi, jos toisin ulkomaailmasta tavaraa maneesiin. Mies suuntasi katseensa minua kohti ja kohotti kulmiaan.
“Do I have - um what?” Siinä kohti älysin esittäneeni kysymykseni suomeksi ja hymähdin hölmönä jännitykselle, joka ei edes tätä voinut muistaa.
“I mean do you have a hoof ööhh stick? which I could borrow. I somehow broke mine”, kysyin uudestaan ja sain totaalisen aivokatkoksen kaviokoukun kohdalla. Marc onneksi näytti ymmärtävän mitä tarkoitin ja puisteli päätään.
“Sorry, I don’t have”, mies vastasi pahoittelevasti hymyillen.
“Okay um, do you mind holding Angel for a minute? I need to grab my keys. Don’t worry he won’t bite, but I recommend holding on tight in case he figures something. Thanks!” Totesin ennemmin kuin pyysin. Marc onneksi suostui (hyvin hämmentyneenä tosin) ja tyrkkäsin ponini ohjat miehen käsiin.

Äidin mustan auton ovi lennähti auki ja suorastaan syöksyin etsimään reppuani, jonka etutaskussa odottivat kotiavaimeni.
“Hahaa, jes!” mumisin ja kilistelin kädessäni avaimia, joista roikkui hevosen pään muotoinen puinen avaimenperä. Angel tuijotti sieraimet levällään, kun pamautin auton oven kiinni ja pyysin Marcia pitämään orista kiinni vielä hetkisen. Tummanrautias urvelo yritti häsvätä edestakaisin nostellessani jalkoja, mutta lopetti nopeasti, kun oikein ärähdin. Mies mutisi jotain italialta kuulostavaa Angelille - epäilemättä suomalaisten käytöstapoihin viittaavaa - ja rapsutteli sitä kaulasta. Avaimet toimivat varakaviokoukkuna yllättävän hyvin, vaikka harjan puuttuminen haittasikin hieman ja sain nopeasti viimeisenkin kavion putsattua. Heitin avaimet takaisin takapenkille ja vetelin jalustimet satulasta alas.
“Thanks a lot”, kiittelin Marcia, vielä kun mies roikkui satulassa, jottei satula kippaisi ympäri talvimassaa keränneen ponini selässä.
“No problem. Good luck to your class, you have a nice pony”, ruskeatukkainen toivotti ja melkein unohdin kiireessä kiittää.

Rata tuntui menevän kamalasti. Angel liikkui pohkeen takana ja laiskasti, eikä meidän yleensä hyvät tervehdyksetkään onnistuneet ollenkaan.
“Äläs nyt näytä noin happamalta! Vielähän teillä on A menemättä”, äiti kannusti kävelyttäessään Angelia yhdellä Auburnin lukuisista maastoreitiestä. Ilma oli viileä, mutta selkeä ja ori käveli pärskien ja pitkällä kaulalla. Angelia kun ei kiinnostaisi vaikka koulurata menisi miten päin mäntyjä. Puuskahdin ärsyyntyneenä ja pettyneenä.
“Jos meillä menee A yhtä huonosti, niin voidaan yhtä hyvin lähteä kotiin. Koko vuosi on muutenkin menny ihan samanlailla penkin alle.”
“Höpsistä nyt Louna. Sähän oot päässyt tekemään vaikka mitä. Maran ja varsan kanssa puuhailemaan, Armia hoitamaan ja liikuttamaan ja alotithan sä lukionkin. Ei niillä kilpailutuloksilla ole mitään väliä loppupeleissä.”
“Niin mutta onpas, koska… äh.”

Olisin mielelläni kertonut, ettei ketään kiinnostaisi keskinkertaisen kouluratsastajan tulokset ja minun keskinkertaisilla tuloksillani tuskin pääsisi mihinkään. Haaveet kilparatsastajan urasta tuntuivat hautautuvan aina vain syvemmälle ja syvemmälle jokaisen epäonnistuneen radan jälkeen. Pitäisi kehittyä enemmän, ratsastaa enemmän, katsoa ja kuunnella enemmän ja olla aina vain parempi, mutta entä kun ei vain ollut? Oli mahtava tilaisuus päästä treenaamaan Armin kanssa ja harjoittelemaan Angelin kanssa jokapäiväistä ponin omistajuutta, mutta se kaikki tuntui valuvan hukkaan kun tulosta ei tullut.
kirjoittaja Louna R.
lähetetty 19.12.21 16:02
 
Etsi: Spin off
Aihe: Vibes don't lie | Louna R.
Vastaukset: 2
Luettu: 154

Kalla CUP 2021 -kilpailutuotokset

{#}kallacupsagittarius{/#} {#}cupgaala2021{/#} {#}kallacup2021{/#}

Kilpailutuotos löytyy Minin täältä. Kiitos vielä upeasta kilpailuvuodesta koko Mangovian porukan puolesta, ollaan saatu kivasti ihania ruusukkeita hevosten sivujen täytteeksi! onnellinen
kirjoittaja Naella
lähetetty 14.12.21 8:48
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kalla CUP 2021 -kilpailutuotokset
Vastaukset: 7
Luettu: 474

Vilan päiväkirja


Olin vähän pyörällä päästäni, kun 120cm-luokan jälkeen hoidin Sylvin "pois" ja säntäsin vuorostani Vilan karsinalle, jossa Sonia jo minua odottelikin. Se kun oli saanut kunnian laittaa mustan tamman ns. kisakuntoon mun käsien ollessa sidottuna Sylviin.  
Tungin itseni samaan karsinaan elämäni (?) naisten kanssa. Tai no, Sylvi puuttui joukosta, mut..
Isabella oli ehdottanut aikaisemmin, että ottaisin Sylvin ylläpitoon ainakin joksikin aikaa ja olin luvannut miettiä asiaa. Kai meidän kemiat niin sanotusti natsasi sen nuoren tamman kanssa, sillä yhteistyö sujui lähes moitteetta ja lukuunottamatta ihan ensimmäistä kisastarttia, me oltiin napattu sijoitukset joka kerta...
Niin... Olihan niitä startteja huimat viisi takana, mutta JOS tällä tavoin jatkettaisiin niin meillähän menisi loistavasti! Aina sai toivoa... Tiesihän tän mun tuurin.

Mutta kun nyt siirtyisin Sylvin ylläpitäjäksi, se tarkottaisi ylimääräisten kulujen karsimista ja valitettavasti taskujani herkkujen toivossa hamuava Vila olisi yksi niistä. Isabella oli kyllä luvannut, että saisin touhuta Vilan kanssa jatkossakin, mutta en virallisena vuokraajana.
"Sen jalustin on hukassa", Sonia inahti tajutessaan, että olin tullut paikalle.
"What?"
Pikkuinen blondi heilutteli tyhjää hihnaa kädessään ja samalla sekunnilla tajusin, että se oli jalustinhihna eikä siinä ollut sitä The Jalustinta. Noiduin ihan ääneen ja kävin pikaisesti läpi karsinan pohjalliset. Eip. Ei ollut jalustinta missään karsinassa.
"Sorry", Sonia huokaisi. Hymähdin, rapsuttelin hermostuneena takaraivoani ja vilkaisin kelloani. Mun pitäisi olla verryttelyalueella ihan näillä näppäimillä, sillä en todellakaan halunnut lähteä Vilan kanssa kisaradalle mitenkään kylmiltään. Enkä olisi saanutkaan lähteä.
Vähän meinasi kyrsiä, mutta Sonian ilme oli sellainen, että se oli ihan oikeasti pahoillaan.

"Ei ole sinun syy", naurahdin. Koska ei todellakaan ollut. Säntäsin ulos karsinasta varustehuoneeseen. Jalustin oli vielä eilen tallessa, mutta nyt sitä ei löytynyt yhtään mistään. Naureskelin itsekseni, sillä kieltämättä tuli mieleen kaikenmaailman vanhat hevossarjikset sun muut, joissa kisatilanteissa katkesi joko jalustinhihna tai satulavyö sabotaasin takia.
Nyt kyllä oltiin ihan tositilanteessa eikä missään (tyttöjen) tarinoissa.

Ei muuta kuin Sylvin satulasta jalustin mukaan ja takaisin Vilan luo.
"Problem solved", ilmoitin Sonialle hymyillen ja niin oli tamma valmis koitokseen.
Nämä olisi meidän tämän vuoden viimeiset kisat ja totta kai toivoin, että meillä menis Vilan kanssa yhtä hyvin kuin Sylvinkin kanssa. Tai jopa paremmin.

Musta tamma kuitenkin vaikutti jotenkin nihkeältä jo verryttelyssä, joten saatoin jo arvata, ettei taida nämä(kään) meidän kisat olla.
Ja oikeassahan mä olin. Vila ei ollut oma energinen itsensä edes kisaradalla, alkuun tuntui sujuvan, mutta sitten tapahtui jonkinasteinen väsähdys ja puomi tippui yhdeltä esteeltä. Tiesin sen tarkoittavan sitä, ettei meille sijoitusta tullut, mutten antanut hirveästi asian häiritä... Kaksi virhepistettä lisää ylitetystä ajasta kyllä pisti tympimään, mutta eihän sille enää mitään voinut.
Ehkäpä Vilaa vielä painoi viime viikonloppuiset kenttäkisat Isabellan kanssa? Siellä se todellakin oli pistänyt parastaan ja sijoittunut kolmanneksi. Tietenkin olin ollut ylpeä soon-to-be-ex-vuokrahevosestani (ja sen ratsastajasta).

Sonia lohdutteli, että olisihan se meidän suoritus huonomminkin voinut mennä, mikä oli aivan totta.
Mun oli aivan turha haaveilla mistään esterankingin voiton pitämisestä itselläni. Muttei se mitään... Pääasia, että edes Sylvin kanssa oli onnistanut ja kimon tamman kanssa vielä kokeiltaisiin onneamme Seppeleessä muutaman viikon päästä.
Ja mikä parasta, Sonia olisi siellä myös! Hän olisi Suomessa siihen saakka eikä se todellakaan harmittanut yhtään. Pieni kiukutteluni ja mökötyskin oli unohtunut välittömästi, kun nainen oli hypähtänyt kaulaani roikkumaan Suomeen saavuttuaan enkä enää edes muistanut, että olin sille mukamas suuttunut.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 08.12.21 19:44
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 122
Luettu: 6412

Kalla CUP 2021 -kilpailutuotokset

{#}kallacupsagittarius{/#} {#}cupgaala2021{/#}

Tänään oli taas niitä päiviä, kun sai hävetä silmät päästään jo traileriparkissa. Alvan päässä viirasi tänään jopa ehkä hieman enemmän kuin tavallisesti. Oltiin oltu Auburnissa jo lukuisia kertoja aiemminkin, olihan tämä jo vuoden neljäs osakilpailu, mutta silti tammani käyttäytyi, kuin olisi juuri joutunut aivan vieraalle ja ennen kaikkea hyvin vaaralliselle planeetalle. Silmät pyörien ja sieraimet lautasena Alva pyrähteli narun päässä milloin mihinkin ilmansuuntaan ilman mitään tolkkua. Tunsin otsavaltimoni sykkivän kahta kauheammin aina, kun musta tamma avasi suunsa vihlovaan hirnumiseen, mutta yritin silti tuudittautua positiivisuuteen. Monesti tamma oli ratsuna ollut oikein pätevä juuri niinä päivinä, kun en sen hysterian takia meinannut päästä edes kyytiin.

Sitkeä positiivisuuteni alkoi karista, kun edes verryttely ei enteillyt mitään hyvää. Etenemistä löytyi kyllä, mutta suurimmilta osin ainoastaan ylöspäin ja eteenpäinkin vain vauhdikkaina kiihdytysvetoina. Sanoin verryttelyssä ainakin sata kertaa anteeksi, kun aiheutimme kaikille kanssamme samanaikaisesti verryttelyyn joutuneille ratsukoille ylimääräistä ahdistusta yleisen kisajännityksen kaveriksi. Alexandre Raineen ratsastama Lunary Illusion meinasi tyystin hermostua, kun Alva päätti kertaalleen rynnistää tamman luokse turvaan nähtyään maneesin laidalla jotain mukamas pelottavaa, ja Oskari Käkiharjun komea Thornspike keräsi itseensä kierroksia katsellessaan tammani sekoilua. Ainoa, joka välttyi suuremmilta rytmikatkoksilta, oli Nikolai Karevaaran Loge, joka oli hiljattain muuttanut meille Kultasaareen asumaan. Nikolai tunsi jo Alvan metkut ja tiesi pysyä toisessa päässä maneesia.

”Ei helvetti nyt, ootko sä hevonen vai helikopteri?” ärähdin tuskaisesti Alvan pomppiessa jäniksen lailla suunnatessamme verryttelypäädystä kohti kilpa-areenaa. Katsomosta katsottiin meitä kummeksuen; osa taisi miettiä, mitä tällaisella hevosella tehdään vaativan tason kilpailuissa, kun taas toiset hymyilivät minulle osaa ottaen. Kauemmas muista hevosista päästessään Alva tuntui kuitenkin hieman rentoutuvan. Kierroksilla se oli edelleen, mutta askeleet alkoivat edetä myös eteen eivätkä vain ylös. ”Sä oot kyllä yks iso mysteeri koko tamma. Mutta mennääs nyt näyttämään niille, että kyllä sä vaativan kisoihin kuulut”, supisin Alvalle odotellessani lähtömerkkiä.

Alva ei ollut parasta mahdollista itseään radalla, sillä edelleen se tuntui hieman juoksevan alta pois. Arvostelupaperissa tulisi varmasti lukemaan jotain kiireydestä, mutta toisaalta kaikki liikkeet tapahtuivat niin millilleen oikeassa pisteessä ja hyvässä, tasaisessa (joskin hieman nopeassa) rytmissä, että jopa sijoittuminen alkoi yhtäkkiä tuntua mahdolliselta. Onneni kukkuloilla tein hyvin amatöörimäisen virheen unohtamalla tyystin, millaisen pommin selässä istuin, ja annoin luottavaisin mielin pitkää ohjaa suunnatessani pois areenalta. Alva käytti tilaisuuden hyödykseen, kuin panttivanki joka näkee tilaisuutensa koittaneen, ja pinkaisi laukassa kohti verryttelyn ovea päästäkseen ilmeisesti vihdoin ulos tästä ahdistavasta hallista. Maneesin laidalla koko ajan valppaana ollut veljeni kuitenkin astahti ajallaan eteen, ja Konstaan jostain syystä enemmän kuin minuun luottava Alva seisahtui hänen eteensä puuskuttaen. ”Useamminkin kannattaa tulla helikopterilla kisoihin”, totesin virnistäen. Konsta katsoi minua kulmat kurtussa. ”Me ollaan rikkaita, muttei ihan niin rikkaita”, hän totesi silittäessään Alvaa rauhoittavasti. ”Se oli vertauskuva”, mutisin tajuttuani, ettei Konsta ollut kuullut aiempaa kommenttiani.
kirjoittaja Sonja
lähetetty 08.12.21 13:26
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kalla CUP 2021 -kilpailutuotokset
Vastaukset: 7
Luettu: 474

Sipsin päiväkirja


Punaisen rusetin kiinnittäminen Sipsin häntään oli tänään haastavaa, sillä punertava tamma oli levottomalla päällä eikä se ollut pysyä aloillaan karsinassa edes kiinni sidottuna. Näpersin häntään vauhdista pienen letin, jonka päähän sain köytettyä myös tamman persoonallisuudesta kielivän varoitusmerkin, minkä jälkeen kiirehdin varustamaan Sipsin loppuun. Meillä oli edessämme viimeinen yhteinen kisastartti, enkä mä halunnut myöhästyä verryttelystä.

Värjöttelin Sipsin selässä toppatakkiin verhoutuneena antaen tamman kävellä alkukäynnit ratsastuspuistossa kaukana kaikista. Olin oppinut pelaamaan kisapäivinä varman päälle ja pitämään Sipsin loitolla muista hevosista niin kauan kuin se suinkin oli mahdollista. Koska maa oli jäätynyt kovaksi, en pystynyt verryttelemään muita askellajeja maastossa, kuten olin vielä edellisissä osakilpailuissa tehnyt, vaan suuntasin maneesia rauhallisemmalle kentälle ottamaan loput askellajit läpi.

Siinä missä Sipsi oli liikkunut letkeän rennosti kentällä, tamman olemus muuttui verryttelymaneesiin mennessämme kireäksi ja turhautuneeksi. Olin suunnitellut ottavani ensimmäiset hypyt nopeasti, mutta koska Sipsi oli auttamatta lipsahtanut avuiltani keskittyessään muille hevosille luimistelemiseen, jouduin jatkamaan työskentelyä sileällä. Muiden ratsastajien huudot kajahtelivat maneesissa näiden ilmoittaessa esteitä, joille he milloinkin ratsunsa ohjasivat, ja mä yritin vaatia Sipsiltä kootumpaa laukkaa samalla, kun pidin tamman visusti poissa esteiden läheisyydestä.

Kun Sipsi alkoi taas tuntua hyvältä ja koska verryttelyalue koki muutaman minuutin rauhallisemman pätkän valmistautuvien ratsukoiden lipuessa Tammi-areenan puolelle, käytin tilaisuuden hyväkseni.
“Pysty!” huikkasin kovaan ääneen ja yritin olla välittämättä kuulutuksesta, joka kertoi juuri radalla olleen ratsukon virhepistesaldosta. Sipsiä ääni ei hetkauttanut, sillä tamma oli suunnannut huomionsa esteeseen ja lähestyi sitä reippaassa laukassa. Hyppy oli iso, mutta Sipsi tuli hyvin takaisin esteen jälkeen.

“Okseri!” ilmoitin taas kovaan ääneen ja jatkoin suoraan kauempana seisovalle esteelle, jonka yksi ratsukko oli juuri hypännyt. Katsoin estettä arvioiden askeleiden määrää ennen hyppyä, kun huomasin Sipsin äkillisesti luimistavan korvansa. Seuraavaksi mä tajusin tumman ratsun ilmestyneen kuin tyhjästä lähestymislinjallemme okserin eteen. Jouduin ottamaan Sipsiä reilusti kiinni, minkä seurauksena tamma potkaisi takasensa ärsyyntyneenä ilmaan ja jäi hypähtelemään niille sijoilleen.

“Hei!” huutelin eteemme kiilanneen ratsukon perään, jonka tajusin samalla hetkellä tunnistavani. Pyysin Sipsin raviin päästäkseni lähemmäs Jennan ratsastamaa tammaa, jättäytyen kuitenkin turvallisen välimatkan päähän.
“Tossa olisi voinut käydä pahasti”, totesin ärsyyntyneenä ja pidättelin päätään vinhasti viskovaa Sipsiä, joka tuntui olevan raivoissaan.
“Siis missä?” Jenna ähkäisi katsoen meitä kulmat kurtussa.
“Kun kiilasit meidän eteen äsken”, kerroin niin kärsivällisesti kuin kykenin. “Ei verryttelyesteiden edestä tai takaa ratsasteta silloin, kun toinen on ilmoittanut hyppäävänsä sen.”
“Mitä?” Jenna puuskahti epämukava ilme kasvoillaan. “Ethän sä huutanut mitään.”
“Huusin”, mutisin turhautuneena tilanteesta ja Sipsin ärsyyntyneisyydestä. “Mä olin siis jo tulossa siihen esteelle, kun sä ilmestyit tyhjästä.”
“Mä väistin toista ratsukkoa”, Jenna sanoi. “Olisin väistänyt, jos olisin tiennyt, että sä olet tulossa sille esteelle.”

Katsoin nuorta naista kasvot ilmeettöminä ja laskin hiljaa mielessäni kolmeen. Oli turha jankata erimielisyydestä sen enempää, koska mä en tietää, mitä toinen ratsastaja saattoi kuulla tai olla kuulematta. Muut ratsukot olivat pysyneet poissa tieltä ja mä tiesin ilmoittaneeni esteestä, joten kysymykseksi jäi, oliko Jenna voinut olla ääneni kantavuuden ulkopuolella vai omissa ajatuksissaan.

“Okseri!” ilmoitin niin kantavalla äänellä, ettei kenellekään voinut jäädä epäselväksi, että joku ratsukko aikoi seuraavaksi ylittää verryttelyn ainoan okseriesteen. Sipsi singahti laukkaan ja mä yritin tehdä kaikki mahdolliset valmistelut ennen tamman suoristamista okseria kohti. Vaikka Sipsi tuntui taas kaikkea muuta kuin vakaalta, tamma ponnisti esteen yli epäröimättä ja mä taputin sen kaulaa kaikkien kavioiden palauduttua takaisin maneesin huolletulle pohjalle.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 29.11.21 10:22
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Sipsin päiväkirja
Vastaukset: 42
Luettu: 2333

Pikin päiväkirja

Kaudenkaatajaiset
7. marraskuuta 2021
#kallacupsagittarius

"Tästä on oikeastaan tullut mulle merkki lähestyvästä joulusta", Josefina sanoo. "Lähtölaskenta alkaa."

Ympärillä vallitsee tuttu, keskittynyt hulina. Penna häärää tärkeänä, Tiina Kaajapuro on ratamestarin ominaisuudessa paikalla varmistamassa kaiken olevan niin kuin pitää ja Koivun majatalon tutuksi tulleet työntekijät viimeistelevät tarjoiluiden esillelaittoa. Valkoisia kisahousuja vilahtelee jo siellä täällä; Rasmuskin, joka kilpailee juniorimestaruusluokassa Akun kanssa, on jo kisavaatteissaan.

"Ai", vastaa Rasmus, joka ei oikeastaan ole ajatellut Kalla Cupin päätösosakilpailun ja lähestyvän joulun yhteyttä. Mutta kun Josefina sen sanoo ääneen, se tuntuu todelta. Niin kiinteästi kietoutuu Cup heidän vuodenkiertoonsa, ettei ole ihme, että se asettuu merkkipaaluiksi juhlakausille.
"Ylihuomennahan on eka adventtisunnuntaikin jo", Josefina sanoo ja näyttää tyytyväiseltä.

Hän rakastaa joulua. Se ei ole salaisuus eikä yllätys. Hiljaisuus ja rauhoittuminen tekevät joulusta Josefinan lempijuhlan, ja talven lapselle joulukuusta alkaa hänen omin vuodenaikansa. Niin elähdyttäviä kuin ovatkin hektiset kesät Saksassa, tätä Josefina on odottanut kokonaisen vuoden verran: pieniä ja kiristyviä pakkasia, lupaa kätkeytyä suuriin ja lämpöisiin toppavaatteisiin, kotia valaisevia led-tuikkuja ja iltoja loimottavan kakluunin äärellä glögimuki käden ulottuvilla höyryten.

"Tulisipa jo pysyvä lumi", Josefina toivoo, kun he kävelevät hakemaan Akua verryteltäväksi.
"Ei kai nyt sentään vielä", viimevuotiset lumityöurakat yhä kirkkaasti muistava Rasmus vastaa. "Tai ei ainakaan paljon vielä. Valkea maa olis kyllä kiva. Tulis valoa ja tunnelmaa."
"Sinä vanha tunnelmoija", Josefina naurahtaa kepeän ilkikurisesti. Vastaukseksi hän saa vain tuhahduksen pehmeän tuuppaisun olkavarteensa.

* * * * *

Mikä onnekas sattuma onkaan, että Josefina on jo sulavasti solahtanut joulumielelle. Häntä jaksaa hädin tuskin harmittaa se, että Piki kaikista maailman hevosista kieltäytyy kaikista maailman esteistä simppelillä, tutulla sinivalkoisella pystyesteellä. Ties mitä se on katsomossa, jota kohti este ylitetään, nähnyt, Josefina miettii. Hevonen ei tunnu samalla tavalla suoritusvarmalta kuin jo pitkään ennen tätä.

Musta tamma on epätavallisen energisellä päällä, eikä energia sinänsä ole Pikin kohdalla mitään uutta, mutta jo verryttelystä saakka sen suonissa virtaava vauhti on tuntunut purkautuvan iloitteleviksi kuohahduksiksi. Kisaradallakin se on tuntunut enemmän herkkänahkaiselta Pisanjilta kuin omalta itseltään: hevosen reaktioita apuihin on totuttua vaikeampi ennakoida, ja loppujen lopuksi Josefina on tyytyväinen itseensä, kun he pääsevät maalilinjan yli vain yksi kielto rasitteenaan. Tulos olisi voinut olla huonompikin. Armollisella lempeydellä ratsastaja rapsuttaa ratsunsa mustan harjan tyveä, kun he poistuvat radalta.

Aina ei voi olla Pikinkään paras päivä. Josefina antaa hevosen hölkätä, kunnes se on jotakuinkin rento, ja lähtee kylmenevää ilmaa uhmaten ulos kävelemään loppukäynnit. Hän silittelee hevosensa kaulaa ja lupaa sille, että tästä alkaa sen joululoma. Muutama viikko kevennettyä, palauttelevaa ja notkistelevaa liikuntaa ilman kisapaineita tekee heille hyvää. Kun vuosi kääntyy uudeksi, he ovat taas hyvässä iskussa ja valmiit kilpailemaan isommilla radoilla, siitä Josefina on varma.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 28.11.21 16:25
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pikin päiväkirja
Vastaukset: 56
Luettu: 3047

Scorpio & Sagittarius, 4. osakilpailu & Kalla CUP Gaala

♏ Scorpio – Skorpioni ♏
(Kalla CUP:n 4. osakilpailu)
#kallacupscorpio

Kenttäratsastus 19.–21.11.
VIP torstaina 18.11.

♐ Sagittarius – Jousimies ♐
(Kalla CUP:n 4. osakilpailu)
#kallacupsagittarius

Esteratsastus 26.11.
Kouluratsastus 27.11.
VIP torstaina 25.11.

➡ Vierassalonki vierailijatuotoksille

RANKING 2021  blue unicorn  KALLA CUP INFO blue unicorn PISTEYTYS (KIRJAUTUNEILLE)
Kallalaiset: Laske omat aktiivisuuspisteesi viimeistään 18.11. ja kilpailupisteet 4.12. mennessä!
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 22.10.21 19:38
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat
Aihe: Scorpio & Sagittarius, 4. osakilpailu & Kalla CUP Gaala
Vastaukset: 5
Luettu: 410

Takaisin alkuun

Siirry: