Sokka Lux -lanseeraustilaisuus

Lanseeraustilaisuudessa nähdään molemmat Sokan sisaruksista, kuullaan alkusanoissa Sokka Luxuriesin taustoista ja päästään ihastelemaan varusteita mallistojen esittelyssä. Lanseeraustilaisuudessa on mahdollisuus jututtaa perijättäriä, tehdä ostoksia sekä verkostoitua alan ammattilaisten kanssa.

// Tämä roolipeli on avoinna lauantaista 2.3. maanantaihin 4.3. Tarkoitus ei ole välttämättä pelata perinteisimmässä mielessä, vaan käyttää tätä ketjua enemmänkin vieraskirjamaisena esittelynä, kuten missä seurassa saavuit paikalle tai mikä tärkeintä: teitkö ostoksia? Linkit varustekollaaseeihin ovat erittäin toivottavia, mikäli ostoksia tuli tehtyä! Tähän "roolipeliin" on erittäin ok osallistua vain yhden viestin verran, eikä tilanteiden jääminen avoimeksi haittaa. Niitä voi jatkaa vapaamuotoisemmin esimerksiksi spinnarin muodossa tai tulevassa chat-roolipelissä! (K18, infoa tulossa myöhemmin).

Katso kirjoitustärppejä Sweat with Style -tapahtumatopikista ja käytä tämä tilaisuus varustehypistelyyn, Amandan ja Isabellan haastatteluun tai yleiseen fiilistelyyn jatkoja ennakoiden! //

"Estehuopien nimeämistä ei tarvinnut kahdesti miettiä. Erelas on aivan ehdottomasti menestynein hyppääjäni!" selitin tuntemattomalle kyselijälle hymyillen.

Olin jo pitänyt puheenvuoron neutraalien värien kauneudesta ja ajattomuudesta. Smaragdin väriset huovat olin suunnitellut Amandan puolittaisesta painostuksesta: kuullemma mallistossa täytyi olla jokin katseenvangitsija. Kulmakivi, kuten tykkäsin ajatella. Geologiset vitsini hujahtivat todennäköisesti suurimmalta osalta ohi, mutta sain niistä itse salaista tyydytystä.

Onneksi oli aurinkoinen päivä. Pakkasasteita ei ollut juuri nimeksikään, mutta illan säteet valaisivat näytetilamme täydellisesti.

Nyin sammaleenvihreää silkkipuseroani taaksepäin, jottei kaula-aukko paljastuisi liiaksi. Paitiksen parina minulla oli kiiltäväpintaiset, kropatut mustat farkut sekä korkeahkot mustat piikkikorkoiset manolot. Maltoin tuskin odottaa vaihtoa iltamekkooni, joka oli asteen verran mauttomampi. Olin kuitenkin halunnut esiintyä bisness-tyylisissä vaatteissa, olo oli niin pukeutuneena paljon varmempi. Mahtoikohan kukaan muu vaihtaa viime hetkillä asuaan?

Vaeltelin suurten ikkunoiden reunaa ja hymyilin vierailijoille. Auburnilaisten seassa oli muitakin. Toivoin, että joku uskaltaisi paljastaa mietteensä suunnitteluistamme. Ostaisiko näitä kukaan? Oliko kallalaisilla varaa??

Pikkutakkiin sonnustautunut Lauri harppoi liiketilaan ehtien paikalle minuutilleen oikeaan aikaan. Merikanto nyökkäsi tervehdyksen tutuille kasvoille ja huomasi pian, että sellaisia näkyi useammat. Mies oli ehtinyt valmentaa Kallassa niin monia eri ratsukoita, että tuttujen kasvojen noteeraaminen näytti olevan enemmän sääntö kuin poikkeus.

Lauri seurasi katseellaan Isabellaa, joka siirtyi keskeisemmälle paikalle ottaakseen puheenvuoron. Nainen näytti erilaiselta niin virallisessa asussa, vaikkei Sokan kilpa-asukaan varsinaisesti arkinen ollut. Ja sen asunhan Lauri oli viime viikkoina nähnyt, kun Isabella oli ratsastanut miestä vastaan jo peräti kaksissa kenttäkilpailuissa sitten miehen muuton Orijoelle.

"Iltaa", Lauri tervehti vieraiden joukossa lipuvaa Isabellaa kohteliaasti hymyillen. "Ja onnittelut.. Tästä."
Merikannon hymy vaihtui vähän vaikeaksi irvistykseksi, kun mies ei ollut löytää oikeita sanoja Sokkien liikkeen avajaisien kommentoimiseen.
"Ja torstain sijoituksesta, tietenkin", Lauri jatkoi huomattavasti jouhevammin. Valmentajan rooli irtosi helpommin Isabellan tummien silmien edessä.

"Jännittääkö? "

Olin toistellut Jessen kysymystä mielessäni koko matkan. Olin kohauttanut harteitani vastaukseksi lähtiessämme, mutta mitä lähemmäs liiketilaa olimme päässeet, sitä enemmän mua oli ahdistanut. Jännittänyt.

Vedin vielä viimeisen kerran henkeä ennen muiden vieraiden joukkoon harppomista. Kierrätin katsettani ihmisjoukossa ja tajusin, että jännitys oli kaikonnut. Vilkaisin Jesseä, joka näytti edelleen hyvältä ja toivoin, että mäkin näytin. Mekko tuntui taas aika vähältä, vaikka mä tiesin sen näyttävän tyylikkäältä syvälle uurtavasta yläosasta huolimatta.

Alkumalja rentoutti. Mä kuuntelin Amandan sanoja Jessen vieressä seisten ja mietin, mahtoikohan ketään edes kiinnostaa kenen seurassa olin tullut. Nyökkäsin tervehdyksen Laurille, joka seisoi kauempana, ja käänsin sitten katseeni esillä oleviin huopiin.

Sokka Luxuries -lanseeraustilaisuus. Siellä me sitten oltiin, mä huikset suittuina ja Josefina, joka oli MIELETTÖMÄN hyvännäköinen enkä mä malttanut olla tuijottamatta sitä välillä silmät suurina (mutta hetken aikaa vain).

Välillä mä tuijottelin satulahuopia. Mä olin luvannut itselleni, että voisin ostaa Branille yhden uuden huovan Ruostin-kisoja varten, mutta jotenkin mä en osannut valita väriä. Kirjavalle nyt kävisi melkein kaikki, tai joidenkin mielestä ei mikään väri, eikä mun sisäinen esteetikkoni puhua pukahtanut.

Esperite-malliston harmaa, eikun siis martinin värinen huopa oli kiva. Toisaalta musta oli aina muodissa, toisaalta Cavan mukaan nimetyissä huovissa oli myös kivoja sävyjä, vaikkakin ehkä mulle liian räväköitä. Enkä mä tiennyt mikä väri oli sangiovese.

”Olisiko se tää”, mä lopulta kysyin Josefinalta ja osoitin Royal-malliston sinistä huopaa. Siinä oli vähän hopeisia yksityiskohtia ja niin hyvän tuntuinen materiaali, että mä arvasin jo ennen hinnan katsomista, että halpa se ei ollut. Mutta ehkäpä se kestäisi, ja toisi onnea kisoihin.

”Se on kaunis”, Josefina sanoi ja hymyili.

”Niin säkin”, mä vastasin jostain hetken mielijohteesta ja punastuin päälle niin, että näytin varmaan siltä tomaatti-huovalta, niin kuin Aliisa oli aiemmin sanonut. Onneksi sitä ei vielä näkynyt.

Minusta varmaan loisti kilometrien päähän,  etten todellakaan tuntenut oloa mitenkään kotoisaksi siellä muiden joukossa puku päällä pönöttäessä.
Olisin kyllä mieluummin voinu olla vaikka kotona pieruverkkareissa ja kalja kädessä. Mut siellä sitä seistiin, Kallan keskustassa, kuoharilasi kädessä.  

Porukkaa oli paljonkin paikalla. Yritin katseellani etsiä niin Aliisaa kuin Adelinaakin, joiden seuraan vois lyöttäytyä. Enkä nyt tarkoita mitään sellaista lyöttäytymistä!
Liekkö sulautuneet niin hyvin ihmisjoukon sekaan etten niitä mistään bongannut.

Seurailin malliston esittelyjä ja mietin, toisko uusi kisatakki parempaa onnea kisoihin, kun kerran mallistossa oli myös miesten takkeja.
Hinta kyllä hirvitti. Siinähän menis melkein kokonainen palkka yhteen takkiin jos semmosen ostaisin. Eli taidanpa jäädä oottamaan sitä lottovoittoa tai palkankorotusta.
Hah.

Ne olivat Juuson ensimmäiset Auburnin juhlat, joihin hän osallistui. Isabella Sokan kutsusta. Nainen oli kuitenkin niin kiireinen jutellessaan muiden kanssa, joten Juuso suuntasi suosiolla katselemaan esillä olevia tuotteita. Juuso ymmärsi niiden hulppeat hinnat. Materiaali aivan toisenlaista kuin missään muualla, mistä hän oli hevosilleen varusteita ostanut.

Mutta epäilemättä tuotteissa maksoi myös nimi.

Juuso ei ollut ainoa, joka tutkaili tuotteita. Myös hänen entinen tyttöystävänsä, Inna Paakkanen, hypisteli parasta aikaa smaragdin väristä kouluhuopaa. Ennen vanhaan miehellä olisi tullut erityisen vahva nykäisyn tunne… alavatsassa, kun hän olisi nähnyt bruneten mekossa. Musta mekko paljasti virheettömän olkapään ja toispuoleinen nutturakampaus niskan. Vanhoina aikoina Juuso olisi painanut huulensa Innan kaulaa vasten.

”Löytyykö mitään?” Juuso kysyi brunetelta, joka hieman säpsähti.
”Aah, moi”, Inna tervehti. ”Löytyy ja ehkä liikaakin”, nainen naurahti.
”Sepäs kiva”, Juuso tokaisi ja siemaisi jo toisesta alkumaljastaan.
”Entäs ite? Ootko löytäny mitään?”
Kohautin olkiani. ”Toi Tomaatti näyttää hyvältä.”
”Ne kaikki näyttää hyvältä.”
”Ei niitä silti syödä kannata.”

Pakko myöntää, että Sokka Luxin tuotteet olivat laadukkaita ja hienoja, jonka myötä myös ajatus Sallin varusteiden uusimisesta sai lisää tuulta alleen.  Vielä kun osaisi päättää, millaiseksi.

Katselin ympärilleni siemaistessani alkumaljalasin tyhjäksi. Lanseeraustilaisuus oli vetänyt uteliaita vieraita puoleensa. Oli niin tallilta tuttuja kuin tuntemattomiakin.

Vilkaisin vieressäni seisovaa Matildaa.
"Saat valita lahjaksi jotain", kumarruin kuiskaamaan naiselle ja hymyilin sanojeni päätteeksi.
"Ei vastaväitteitä tai kerron kaikille, että sinulla on tänään synttärit", totesin suupieli nykien ja kohotin kulmiani.
Tiesin Matildan kuitenkin kieltäytyvän lahjastaan jos en vähän patistelisi häntä valitsemaan jotain itselleen.

Tuhahtelun, silmien pyörittämisen ja suun mutristelun jälkeen Matilda valitsi itselleen/Zelialle Esperite-mallistosta poskipunan värisen estehuovan.
Itse jäin vielä pähkäilemään, mitä veisin Sallille "tuliaisiksi".

Hohtelin kirkkaassa pinkissäni tyylikkäiden huopien ja suojien ja sensellaisten seassa. En ollut ainoa pinkkiin pukeutuja, ja jos mä olisin ollut vähänkään herkkänahkaisempi tyyppi, mä olisin kyllä loukkaantunut Isabella Sokan paheksuvasta katsahduksesta. En mä kuitenkaan piitannut siitä; musta mun kolttu oli ihan hyvä.

Niin oli monen muunkin vieraan. Annoin katseeni kiertää pukuloistoa ja bongasin muutamia antavia kaula-aukkoja. Sitten bongasin erityisen hyvän pyllyn ja imeydyin vauhdilla sen luokse. Nippa nappa vältin mielihaluni nipistää sitä ja sen sijaan tervehdin ihan sanallisesti:
"Hei Rasmus, mitä sä aiot hankkia Jusun iloksi? Mä ajattelin että tämä sopisi Grannille."

Supattelin salaliittolaismaisesti ihan hiljaa vain, jottei vähän matkan päässä Nitan kanssa sanoja vaihtava henkilö-josta-puhuttiin kuullut mitään.

"Jusun?"
"Niin. Josefinan. Sun tyttöystäväsi, jota sulla on velvollisuus hemmotella."

Me tuijotettiin toisiamme. Mä vähän niin kuin ymmärsin yskän, koska se sama yskä oli ajanut mut Rasmuksen puheille. Viekkaasti mä livautin:

"Liitytkö kimppaan? [Rasmuksen silmät pyörivät hätääntyneenä itään ja länteen] Mähän siis en ikinä antanut Jusulle oikeastaan synttärilahjaa. Jos piffaat kakskymppiä niin saan sille tämän."

Smaragdi jos joku sopisi Grannille. Onneksi Rasmuskin ymmärsi sen (tai se halusi vain päästä musta mahdollisimman kivuttomasti eroon) ja pian mä olin lunastanut Jusulle huovan, joka sopisi täydellisesti Ruotsissa käytettäväksi. Pyörähdin ystäväni Antonin luokse esittelemään ostostani, vaikka se kyllä tietenkin saattoi katsella enemmänkin mun hulmuavan kaarekasta figuuriani. Mä hyväksyin toljotuksen suopealla hymyllä. Kyllä mä kestin katseita.

Kun esittelypuheet olivat ohitse, minua alkoi ihan pikkiriikkisen verran ahdistaa ja ärsyttää virallinen pukeutumiseni. Vaikka toisaalta, aioinhan toki vaihtaa. Ei olisi enää kauaa kestettävää.

Ohitseni lipui Aliisa, joka oli juuri niin pinkki ilmestys, että oli pakko vähän irvistää. Siitä tuli kuitenkin heti paha mieli: Aliisa itse oli kaunis kuin mikä. Miten paksut hiukset ja itseluottamus - se oli aina seksikästä. Uusi hymyisä irvistykseni ei kuitenkaan tavoittanut Hurua ja huokailin.

Pinkkiä oli kaikkialla. Paitsi Nitalla. Nitalla oli kaunis sininen mekko ja mielettömät korkkarit. Tervehdin tyttöä kohteliaasti kunnes katseeni tavoitti seinustalta miesmallin. Tai siis, jos en olisi tiennyt, ettei kyseinen henkilö ollut malli, niin se olisi voinut olla alusvaatemalli, jota olisin heti voinut tarttua k...
"Aaii heei, Sarah", henkäisin. Ei helvetti. Maireinta hymyä naamalle ja esitys päälle, etten olisi mukamas huomannut taustalla häämöttävää kuumaa henkilöä.
Mutta Sarahin katse oli selkeästi seurannut omaani. Oli ehkä parempi avata suu ensin.
"Wau, mikä mekko", valehtelin sujuvasti (miksi ruusukulta? muut metallit olisivat olleet enemmän makuuni, vaikka täytyi myöntää, että kotelomekko nuoli Sarahin siroja muotoja varsin autuaasti ja oli siten malliltaan täydellinen).
"Thomaskin tosi komeana. Hyvää työtä", hymyilin veikeästi, vaikka tiesin ja varmasti Sarahkin tiesi, että Thomas oli aina osannut pukeutua. Ihan itse, ilman sitä kuuluisaa naisen tatsia.

Joten, bongasin toisen komean miehen ja liukenin paikalta latinolle vaikeahkosti hymyillen.
Juuso. Juuso oli saapunut ja hitto se näytti hyvältä.  
Kasvoilleni nousi hymy ja salakavalasti tein poikkeuksen ja laskin paitaani juuri sen verran, että mustat pitsiliivit vilahtivat dekolteesta tyylikkään vilautuksen verran (käsittääkseni bralettet oli suunniteltu vain ja ainoastaan vilautustarkoitukseen, joten..).

En kuitenkaan ehtinyt kahta askelta kauemmas. Juuso ei huomannut minua, vaan katsoi ihan muualle. Seurasin miehen hymyileväisen riisuvaa ilmettä ja mitä näinkään. Se haaveili eksästään!!
Koska sielläpä hän seisoi, ystäväni Inna Paakkanen, Juuson himoitsevan katseen sateenkaaren päässä. En voinut kuitenkaan parhaalla tahdollanikaan syyttää kumpaakaan. Inna näytti aivan helvetin tyrmäävältä. Sen musta pikkumekko oli täydellinen.

Huokaisten pyörähdin itseni ympäri, juuri sopivasti. Kukas muukaan, kuin toinen tilaisuuteen kutsumani mies: Lauri Merikanto.
Hymy livahti kasvoilleni eikä paidan oikomiseen ollut aikaa - Lauri sai siis nauttia Juusolle tarkoitetusta vilautuksesta.
"Iltaa", se sanoi.
"Iltaa", hymyilin takaisin.
Lauri onnitteli 'kaikesta tästä', mistä ilahduin, ja siirtyi sitten kuittailemaan torstain kenttäratsastusjaoksen Cup:n tuloksista. Niinpä niin, Lauri oli sijoittunut minua ja Ankkaa yhtä sijaa paremmin 1,2 pisteen erotuksella meistä. Koulussa ja maastoesteillä mies oli tehnyt juuri ja juuri paremman tuloksen, esteillä hyppäsimme molemmat nollaradan. Verneri oli kuitenkin meitä molempia parempi jopa kymmenen pisteen erotuksella, mistä olin salaa ylpeä.

"Ah, kiitos. Oli aika tiukka kilpailu", totesin silmät välähtäen, vaikka tiedostin, ettei Lauri ilkeillyt.
"Mutta mitä mieltä olet... 'näistä'?" naurahdin ja tein saman kaikkea kuvaavan käsiliikkeen kuin mies aiemmin. "Pidätkö jostakin? Onko jokin väri tai malli suosikkisi?"

Lauri oli aistivinaan, ettei Isabella ollut niin ilahtunut kisamenestyksensä onnitteluista. Niinpä mies vain piti kasvonsa peruslukemilla, kun brunette kiitti kohteliaasti ja käänsi keskustelun takaisin olennaiseen: lanseeraustilaisuuden tuotteisiin.

Lauri yskähti ja kierrätti katsettaan liiketilassa ennen sen kohdistamista takaisin Isabellaan.
"Itse asiassa", mies aloitti antaen hitaan hymyn kohota kasvoilleen. "Minä pidin yhdestä mallista. Neutraalit värit sopivat Vargasille - ja minulle."
Merikanto piti pienen tauon antaen Isabellan nauttia rauhassa siitä, että Lauri oli miettinyt nimenomaan bruneten malliston huovan kotiuttamista.
"Se mus- siis hiilen värinen voisi toimia. Tai sammalen", Lauri jatkoi kallistellen vajunutta kuohuviinilasiaan. Mies piti katseensa Isabellan silmissä huolehtien, ettei se pudonnut vahingossakaan naisen imartelevaan paitaan ja sen paljastamaan ihoon - eihän sellainen sopinut kilpakumppanille ja valmentajalle.

Kutsu oli käynyt, ja Daniel Susineva oli osin kohteliaisuuttaan ja osin paetakseen kotoisaa tunnelmaa suunnannut kulkunsa Kallaan. Missä välissä myrskystä oli tullut synonyymi kotoisuudelle - ei sen väliä. Työn puolesta sosiaalisten suhteiden ylläpitämisellä sen sijaan oli, vaikkei Daniel siitä niin pitänytkään.

Miljonäärillä oli varaa olla myöhässä. Silti tämän saapuminen paikalle keräsi putiikinpitäjien huomion itselleen. Danielin astuessa sisään kumpikin perijätär vilkaisi tätä, mutta vain Isabella erkani keskustelukumppanistaan sanoen tälle jotakin kohteliaan näköisenä.

"Suvaitsit sitten saapua", Isabella Sokka hymähti, eikä vaikuttanut Danielin arvion mukaan kovin pahastuneelta. "Tervetuloa. Amandan puhe on toki jo ohi, mutta kenties täällä on sinulle jotakin muuta kiinnostavaa."

Sävy ei ollut vihjaileva. Jos se olisi ollutkin, ei Daniel Susineva olisi sellaista tunnistanut. Miehen ajatukset olivat muualla, niin kuin niillä oli tapana. Mies sanoi jotakin tilanteeseen sopivaa, muttei edes itse painanut sanojaan mieleen. Isabella vastasi asiakaspalveluhenkisellä puheella, jota Daniel havahtui kuuntelemaan vasta aivan lopussa vaikka nyökkäilikin keskustelunomaisesti.

"... ehkä jotakin vaimolle?" oli Isabellan loppukaneetti.
"Tuskinpa", Daniel sanoi lyhyesti, eikä vaivautunut siloittelemaan tilannetta hymähdyksellä. "Hän aikoo lähteä opiskelemaan."

Niin. Ilmoitusluontoisena asiana Lynn oli luetellut paikkakunnat, joihin aikoi hakea. Epäilemättä hän vain muuttaisi pois ja taakse jäisivät hevosala, aviomies ja yhteinen koti. Lilian ei taatusti jäisi. Daniel tiesi jo lannistuneena, että yhteinen lapsi seuraisi äitiään toiselle paikkakunnalle, olisi se mikä tahansa.

"Anteeksi, minulla on asiaa Innalle", Daniel Susineva ilmoitti yksioikoisesti ja jätti Isabella Sokan pönöttämään yksinään välittämättä siitä, että sellainen teko saattoi herättää tässä närkästystä.

”Ei niitä silti syödä kannata.”
”Niin, no, ei”, Inna mutisi.
Kiusallinen small talk oli tullut Innan osalta päätökseen. Hän mutisi lähtevänsä etsimään Verneriää. Mies oli jäänyt keskustelemaan, kun Inna itse oli mennyt jo hypistelemään ihania huopia. Sieltä oli löytynyt vaikka mitä ja yhtäkkiä kaikki hänen hevosensa tarvitsisivat uudet huovat.

Inna paikansi jo Vernerin, mutta törmäsi Daniel Susinevaan. Brunette yllättyi pomonsa paikalla olosta. Daniel ei ollut tiettävästi tämmöisten juhlien suurkuluttaja. Olisi olettanut miehen paiskivan kotona hommia viimeistä hikipisaraa myöten.
”Hei”, Daniel tervehti.
”Hei.”
Hiljaisuus, jonka aikana Inna tarkasteli Danielin väsyneitä silmiä. Miehellä oli yllään musta puku, jonka kanssa oli tietenkin saman sävyinen kauluspaita. Hilpeää. Okei, Innallakin oli täysin musta pikkumekko yllään, mutta sentään hän oli hieman piristänyt niitä vihertävillä kengillä sekä pikkulaukulla.

”En tiennyt sun olevan tulossa tänään”, Inna tokaisi lopulta.
Daniel Susinevan kanssa oli yllättävän vaikea keskustella muusta kuin hevosista.
”Niin. Hyvät juhlat.”
”On.”
Hitto vie.. tää keskustelu tuntui Innasta vielä kiusallisemmalta small talkilta kuin Juuson kanssa.

Matilda Tammilehto käveli heidän ohitseen. Innan ja Matildan katseet kohtasivat. Brunette nainen siristi silmiään. Hän ei ollut uskonut silmiään, kun oli astellut juhlapaikalle Vernerin kanssa. Ilta oli lähtenyt ihan hyvin liikkeelle miehen asunnolla ennen juhlia, jonka jälkeen Inna oli kohdannut jotain kamalaa. Matilda Tammilehto limaantuneena kiinni Jesse Aroon. Ajatuskin puistatti. Miten Jesse oli voinut alentua Tammilehtoon?

”Kannattaa ehdottomasti katsella tuotteita. Ne on hienoja”, hän neuvoi pomoaan. ”Ehkä sieltä löytyy jotain kivaa bonusta työntekijöille”, Inna vitsaili vielä perään.
”Vai niin”, Daniel vastasi murahtaen.
”Kyllä. Mä tykkäsin erityisesti siitä smaragdin värisestä”, Inna vielä vinkkasi. ”Mutta mä meen etsimään mun seuralaisen.”

Ikävä kyllä Verneri ei enää ollut siellä, missä Inna oli nähnyt miehen viimeksi.

"Hiili, sammal ja kanjoni ovat omat suosikkini! Tikatut ovat kenties miehekkäämpiä? Ainakin ihanan eleettömiä", suosittelin häpeilemättä Laurille. "Taidat kuitenkin tarvita useamman? Eikö hevosella kuulu olla vaihtohuopa?"

Hymyilin valloittavasti ja toivoin pikkuvilautukseni näkyvän. En ihan vielä saanut otetta Laurista. Mies oli sekä flirttaileva että asiallinen, ja tavallaan lipevän poikamiesmäinen mutta sitten taas... ehkä söpö? Saiko niin sanoa? Silmäkulmastani näin sekä Innan kanssa keskustelevan herkullisen Juuson, että Sarahin tiukasti vartioiman ihanan kielletyn Thomasin. Olisipa todella hienoa katsoa samanlaista menoa jatkoillakin. Mistä puheenollen...

"Hei, jäisitkö jatkoillekin? Pidämme periaatteessa vain tallinväelle ajatellun cocktail-tilaisuuden, mutta jos haluat, niin saat kutsustani tulla", räpsyttelin. Huomasin samalla kuitenkin jotain muuta: herra Daniel Susineva astui juuri liiketilaan. Varsin röyhkeästi myöhässä, sanoisin.

"Anteeksi, täytyy käydä toivottelemassa Daniel tervetulleeksi ja kenties myydä samalla muutama huopa", totesin Laurille nauraen. Sivusilmälläni huomasin, että muutamakin neitonen katseli Lauria vähän 'sillä silmällä'. Mies taitaisi löytää uutta keskusteluseuraa silmänräpäyksessä.

Luovittuani Danielin luokse tulin pohtineeksi, miten paljon ratsastavia miehiä paikalla oikein olikaan (ja miten olisin kelpuuttanut kokeiltavakseni heistä kaikki, LOL). Daniel oli kuitenkin naitu mies, joten tälle piti keskustella hieman eri sävyyn. Pettämisestä en ollut  koskaan perustanut (vaikka saatoinkin vasta hetki sitten haaveilla Thomasin k... no niin).

Olin hädin tuskin aloittanut small talkini Danielin kanssa, kun herra Susineva pudotti pienen pommin ja jätti minut aivan yksin selviytymään siitä. Vaimo muuttaisi pois? Kiva tieto kiitos hei, mutta olisiko olennaista kertoa, muutatko sinä mukana?? Vai oliko kaikessa väsymyksessä ja stressissä kyse suhteen huonosta tilasta? Vai vaan vauvasta?

Helvetin Daniel. Kertoa nyt vähän jotain ja hävitä sitten, tyrmäävän Inna Paakkasen perään hänkin.

Jäin hetkeksi seisoskelemaan nöyrästi yksinäni. Tila oli kuitenkin täynnä tuttuja, ja kuin kohtalon johdattamana törmäsin erääseen, jonka nykytilanne arvelutti ja epäilytti minua varsin paljon.
"Heidi", aloitin tervehdykseni. Hymyilin niin leveästi kuin se nyt luonnollisesti oli mahdollista.
"Miten sinä voit?" kysyin näennäisen neutraalisti, mutta tarkkailin pienintäkin reaktiota. Minulle oli alkanut voimistua epäilyksiä, joita Heidin mekkovalinta vain vahvisti. Tuolle helmalle oli oma nimityksensä ja mustaahan käytettiin tunnetusti peittämiseen.
"Sinua ei ole näkynyt hetkeen kilpailuissa tai hevostesi selässä. Kaikki hyvin?"

Isabella oli löytänyt tiensä luokseni, hypistelyni keskeytyi ja tervehdin naista ystävällisen hymyn kera.
"Hei, Isabella", aloitin ja ihmettelin hieman miksi perijätär oli niin kiinnostunut voinnistani. Lisäselvityksen jälkeen epäilyt alkoivat nostaa päätään. Olinko luottanut mustaan, leveähelmaiseen mekkooni liiaksi? Näkyikö alati suureneva raskausmahani jokaisen läsnäolijan silmissä?

Hetken hiljaisuuden jälkeen tajusin, että en ollut vastannut naiselle mitään. Toivoin, että hämmennyksestä lievään epämukavuuteen johtanut ajatukseni ei näkyisi liiaksi kasvoiltani.
"Hyvin, kiitos kysymästä. Olen ollut kovin kiireinen viime aikoina ja sen vuoksi treenaaminen on jäänyt vähemmälle. Lisäksi palkkasin tuttavani uudeksi ratsuttajaksi Runiaciin, niin hän on nyt liikuttanut myös Cariadia."

Tiesin, että Isabella ei tyytyisi niin vähään. Oliko se sitten omassa mielessäni vaiko ei, niin nainen näytti siltä, että tämä tiesi. Olihan se mahdollista, sillä salaisuus oli alkanut leviämään ja erityisesti Avalta olisin odottanut sen levittämistä erityisesti. Yllätyksekseni tyttö oli tainnut pitää uutisen itsellään, ehkä tällä oli omassa Tie Tähtiin-debyytissään liiaksi sulateltavaa.
"Onko se noin selvää?" kysyin lopulta ja hymyilin edelleen, uskaltamatta irroittaa katsettani Isabellan silmistä. Katseeni olisi voinut vaikka harhailla käsittämättömän kuumalta näyttävään isähahmoon, joka seisoi Matilda käsivarressaan pienen matkan päässä.

Kanjoni. Lauri oletti Isabellan tarkoittavan ruskeaa huopaa, jonka oli jättänyt vaihtoehdoista Vargasin konjakinruskean satulan vuoksi. Nyt miehen katse kuitenkin harhaili malliston huopiin, joista kanjonin Isabella oli nimennyt yhdeksi suosikikseen.
"Kuuluu", Lauri hymähti bruneten myyntipuheille. "Ja jos ne ovat yhtä kestäviä kuin lupaillaan, siinähän on huovat loppuelämäksi."
Sanojensa päätteeksi Merikanto soi Isabellalle nopean hymyn ja kohotti kuohuviinilasin huulilleen.

Laurin kulmat kohosivat tuskin huomattavasti Isabellan kertoessa jatkoista.
"Kiitos kutsusta", mies kiitti ensimmäisenä jääden miettimään, olisiko järkevää vastata siihen myöntävästi. Toisaalta Lauri jos kuka tiesi kuinka hevos(seura)piirit toimivat ja ne elivät nimenomaan jatkoista.
"Enköhän minä sinnekin ennätä", Lauri jatkoi katse Isabellan tummissa silmissä. Ne vain vahvistivat ajatusta kanjoninruskeasta satulahuovasta, joka miehen täytyi ilmeisesti ostaa sammalenvihreän huovan lisäksi.

Isabellan poistuttua Lauri hörppäsi lasinsa tyhjäksi, jätti sen tyhjälle tarjottimelle ja seurasi hetken ympärillään liikkuvia ihmisiä. Mies nyökkäsi tervehdykset tutuille kasvoille, ennen kuin huomasi Matildan seuralaisineen tutkivan huomattavasti Laurin omaa makua hempeämmän värisiä huopia.

"Löytyikö sieltä mitään?" Lauri tiedusteli ovela hymy huulillaan Matildan olan yli ja nyökkäsi Jesselle tervehdyksen. Violettihiuksinen nainen pyörähti yllättyneesti ympäri ja nyökkäsi jähmeästi.
"Joo, Jesse halusi välttämättä ostaa", Matilda aloitti, jääden takeltelemaan sanojensa kanssa. "Mulle synttärilahjan."
Naisen ääni hiipui loppua kohti, eikä Lauri ihan saanut kiinni, mitä kamalaa syntymäpäivälahjassa oli.

"Ai", mies ähkäisi. "Onnittelut."
Sanoja seurasi Matildan nopea mulkaisu, joka vaihtui kuitenkin nopeasti pahoittelevaan hymyyn.
"Kiitos", nainen mutisi vilkaisten vieressään seisovaa Jesseä, jonka kanssa oli ilmeisesti saapunut paikalle. Lauri nyökkäsi kohteliaasti ja kääntyi pois jättääkseen kaksikon omaan rauhaansa. Miehen katse osui jälleen Isabellaan, joka keskusteli Heidin kanssa. Koska Lauri ei kehdannut tunkeutua tervehtimään Heidiä, mies jäi katselemaan liikkeen pintelivalikoimaa seuraten naista sivusilmällä siltä varalta, että tämä irtaantuisi keskustelusta.

Amandan valmennukset olivat yllättävän viihdyttävää seurattavaa, kun ei itse tarvinnut olla piinapenkissä. Pieni vahingoniloinen sieluni saattoi tyrskähtää useampaankin otteeseen, kun ensimmäisen ryhmän suomenhevonen, hädin tuskin metrineljääkymmentäkään, pistettiin hikoilemaan, kipakaksikin luokittelemani Sokan haluamaan tahtiin, kuin pieni sika. Ironista tosin, sillä ahdettuani suuhun kaikkea tarjolla olevaa syötävää, saatoin vain tuntea tuon pienen ja pyöreän suomenhevosen tuskan.

Vaikkei rahaa tuhlattavaksi asti ollut, varsinkaan koulusta jättäytymisen jälkeen, pieni kierros Sokkien uudessa varusteliikkeessä poltteli mielessäni. Aina voisi tietysti vedota liian monipuoliseen valikoimaan, jonka vuoksi aivan liian kalliit varusteet saisivat jäädä kimaltelemaan laadukkuuttaan liikkeen hyllylle.
Herättäisin mahdollisimman vähän huomiota mustavalkoraidallisissa suorissa housuissani, johon vain tummanpuhuva rento silkkitoppi toisi kiiltoa. Tylsyyskuolemalta asun pelastaisi suuret, kultaiset korvikset, joista roikkuvien mustien, pitkien tupsujen piti kilpailla huomiosta.
Tartuin nudeen huulipunaani rivakasti, ennenkuin olisi liian myöhäistä.

Äänettömine korkoineni kiertelin liikkeessä katseita vältellen ja hypistelin sydän särkyneenä liian kalliita luomupuuvillaisia huopia. Luojan kiitos, mikään väreistä ei oikein pukisikaan halutulla tavalla voikkoani, joten pelkkä killtävien nauhojen ja timanttien hively ohimennen sai riittää tyydyttämään ostohalujani. Royal-malliston huopaan sijoitettuani täytyisi odottaa vielä seuraava vuosi, että kilpailuhuopa saisi erivärisen kaverin.

Laskin tällä kertaa sivistyneesti siemailemani kuohuviinilasin käsistäni, ehkä uuden tieltä, ehkä poistuakseni, ehkä lähestyäkseni Innaa, en vielä itsekään ollut varma.
Paitsi sitten, kun minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Brunette huomasi minut askeliensa lomasta ja joutui hetken rekisteröimään kavojani superkorkeasta nutturasta tuunattujen etuhiuksien alta.
"Hei. Tyylikäs mekko, oot upee", mä sain sanotuksi, vaikka tosin se piti paljolti paikkansa. Se vain särähti tylsällä äänensävyllään korvaan kuin sarkastisena kommenttina parhaalta ystävältä.

"Missä Verneri on?" Oli minun ensimmäinen kysymykseni, tietysti.

Inna huomasi Julian. Ystävä olisi hyvä korvike kadonneelle Verkulle. Hymy nousi bruneten kasvoille.
”Hei, kiitti, säkin”, hän vastasi naiselle ja halasi tätä nopeasti.

”Mä kadotin sen”, Inna naurahti ja tarkkaili nopeasti Juliaa.
Ystävää ei ollut näkynyt kuin tallilla viime aikoina. Miten sillä mahtoi mennä? Inna pisti silmälle, että Julia ei ollut pistänyt päälleen parhaimmistoa. Julia näytti Innan mielestä kuitenkin aina upealta, mutta ei hän voinut olla miettimättä sekunnin ajan milloin asiat oli muuttunut tällaiseksi. Siis sellaiseksi, jossa aina huppareihin ja tennareihin pukeutuva brunette panosti enemmän.

”Näitkö Jessen?” Innan oli pakko kysyä. ”Se on pistäny varmaan hynttyyt yhteen sen vitun Tammilehdon kanssa.”
Inna ei tiennyt muistiko Julia miksi hänen ja Matildan välillä hiersi. Tai oliko Julia Matildan kanssa hyvää pataa. Se ei tarkoittanut sitä, että Inna alkaisi sietämään violettipäätä yhtään.

Olisihan hän tietysti voinut kysyä ensin mitä Julialle kuului.

”Anteeksi keskeytys”, Juuso hymyili maireasti, kun ilmestyi jonkun bruneten ja Isabellan seuraan.
Vaikka kaksikolla näytti olevan juttu kesken, Juuso katsoi voivansa keskeyttää heidät. Ihan vain sen takia, että hän ei ollut vielä kerennyt kehua Isabellan ja Amandan lanseeraustilaisuutta.

”Erittäin hienot juhlat, Isbe”, Juuso kertoi yli päätä lyhyempää naiselle.
Tuntematon nainen ei aiheuttanut hänessä mitään reaktiota, ei kun Isabella Sokka seisoi siinä persettä hyvin nuolevissa housuissa. Puhumattakaan antavasta topista.
”Voisin tehdä erityisen tilauksen”, Juuso virnuili Isabellalle. ”Ja sun piti konsultoida mua hevosten väreistä, muistatko? Jos sulla vain sattuisi olemaan hetki tai kaksi aikaa.”

Juuso kohotti vihjailevasti kulmiaan ja laski kätensä Isabellan ristiselälle. Tarpeeksi alas, ettei se ollut pelkän ystävyyden merkki. Ennen vastauksen saamista Juuso huomasi kenttäkisoista tutun Merikannon vilkuilevan heidän suuntaan.  Juuso mulkaisi miestä, joka katseli Isbeä selkeästi hieman enemmän mielessään.

Mitä pidemmälle lanseeraustilaisuus eteni, sitä helpompi mun oli olla. Vaikka tilassa oli monia kasvoja, joilta paistavasta reaktiosta saattoi päätellä yhtä tai toista, mä olin saavuttamassa hyvää vauhtia sen pisteen, kun millään ei ollut mitään merkitystä. Kuten millään ei ollutkaan - paitsi sillä, että olin tullut paikalle Jessen kanssa.

"Ei sun olisi tarvinnut", mutisin vaikeasti hymyillen seuralaiselleni, joka oli juuri ostanut mulle syntymäpäivälahjan. Huopa oli kaunis, enkä mä katunut yhtään hempeän värin valintaa: se sopisi Zelialle satavarmasti. Laurikin oli ilmestynyt tervehtimään meitä, enkä mä ollut muodostanut selvää arviota siitä, mikä oli tuonut vastottain Orijoelle muuttaneen miehen paikalle.

Kierrätin katsettani väkijoukossa ja noteerasin pari katsetta: Heidin ja Innan. Näistä jälkimmäinen silmäpari yritti ilmeisesti aiheuttaa mulle telepaattista päänsärkyä tai muuta pisteliästä, enkä mä ollut ensin tajuta, mikä mun läsnäolossani taas niin paljon häiritsi.

Jesse. Se Innaa häiritsi.

"Jesse?" mumahdin vieressäni seisovalle miehelle saadakseni sen huomion itseeni. Vihreistä silmistä oli helppo ottaa kiintopiste, joka auttoi meidän omaan kuplaan vajoamista.
"Skipataanko jatkot ja mennään vaan suoraan mun luo?" pihahdin sipaisten miehen kauluspaidan nappirivistöä. Mun huulillani oli vain Jesselle osoitettu viekas hymy, joka ei hävinnyt mun kasvoilta siinäkään vaiheessa, kun mies kumartui suutelemaan mua säntillisesti asetettujen satulahuopien myyntipöydän edessä. Tiedä sitten, kuka sen näki.

Gabriella ja mä oltiin saavuttu tilaisuuteen yhdessä. Kumminkin pian alkupuheiden ja -maljojen jälkeen mä olin löytäny tieni tuotteiden kautta tarjottavien pöytään. Sokan järjestämissä bileissä ei koskaan ollut "kakksolaatua". Tuskin ykköstäkään. Kaikki oli jus eikä melkein, eikä A-laatu ollut tarpeeksi. Joka ikinen kohta tilaisuudessa oli tehty paremmin kuin täydellisesti.

Kierrätin katsetta pitkin muita juhlijoita. En ollu päässy vielä yhteen mielipiteeseen tutuista naamoista; hyvä vai huono juttu. Thomas oli myös saapunut Sarahin kanssa. Tai no Sarah oli saapunut aikaisemmin. Thomas jossain välissä perästä. Veli nyökkäs mulle tervehdyksen ja katseesta näin veljen pettyneen mun ulkonäköön. Partaan varsinkin. Itse kun ei toinen sellaista saanut kasvatettua vaikka kuinka yritti.

Gabriella löys tiensä uudestaan mun luo.
"Kaikki ok?" Nyökkäsin vastaukseni. Mieli teki vetää kunnon rynnäkkökännit, mutta silloin lähtis työpaikka sekä kämppä. Joten ei kiitos.
"Mieluummin olisin kämpillä juomassa kaljaa sohvalla bokserit jalassa." Mikään ei voittanut totuutta. Gabriella naurahti ja tarttu mua käsivarresta kuin tyttöystävä konsanaan.

Tää oli varmasti meijän ensimmäinen "kunnon" julkinen tapahtuma ja tila pariskuntana. Tai mitä me nyt oltiin. Ja niin oli Jesse ja Matildakin päässeet paikalle. Näin lilapään antavan tappavan katseen toisen naisen, Innan, suuntaan. Ja seuraavalla hetkellä nainen olikin Jessen huomion ja huulten kohteena.

Mua alko oksettaa. Hyh.

No, eiköhän aikainen mies naisensa täältä pienestä varusteliikkestä halutessaan löytäisi.

Kauheaa. Onneksi en sanonut sitä ääneen.
”Näitkö Jessen?” Inna pukahti asiasta toiseen, johon pudistin päätäni. Empä oikeastaan, katseeni oli pysynyt tiukasti pelkissä varusteissa. Veivähtän ne auttamatta suurimman osan huomiostani kimallellessa toinen toistaan kirkkaammin. Tälläkin hetkellä en malttanut pitää näppejäni erossa noista ihanista ruusukultaisista koulusuojista...

"Siis että mitä?" Kivahdin hyllyn takana, etsien katseellani räiskyvää hiustyyliä suosivaa Tammilehtoa. Kauaspa ei tarvinnut kiikaroidakaan, kun katseeni erotti pukuloistosta naisen imuttelemasta meidän Jesseä. Jestas! Eihän mulla ollut tälläisestä harmainta aavistustakaan.

"Aika mautonta", ajattelemattomuutta karkasi huuliltani kun pudistelin päätä ystävätterelleni, joka nyökytteli kovin hämmentyneesti minuun katsoen.
Samassa hetkessä me oltiin palattu Innan kanssa sivulle, mihin oltiin viimekerran jäätykin. Ei siitä päässyt yli eikä ympäri, vaikka Verneri olikin nimitetty tästälähin naisen vakituiseksi kisahoitajaksi.

Mä olin saapunut paikalle ajoissa ihastuttavan pinkissä prinsessamekossani. Tunsin itseni hivenen yksinäiseksi, kunnes viimeinkin näin paikalle saapuneen työnantajani. Mokomakin koppava Sebastian. Onneksi työnantajallani vaikutti olevan hyvä maku ystäviensä suhteen. Theodore vaikutti hyvältä keskustelijalta ja oli vielä komeakin.. En malttanut odottaa mitä ilta toisi tullessaan

Amandan puhe oli tehnyt Pennaan vaikutuksen.

Mies kehräsi tyytyväisesti kuin kermaa kyllikseen saanut kissa ja järjesteli kalkkimaalatun rottinkipöydän päällä olevia Vilanna pintelipaketteja viivasuoraan linjaan. Ajattelemattomat vieraat pitivät Pennan kiireisenä hypistelemällä tuotteita ja jättämällä ne sitten milloin ryppyisinä väärän värin viereen, milloin väärään kokojärjestykseen tai sitten ihan väärän malliston sekaan – joka tapauksessa aina ihan väärin.

Kukaan ei ollut pyytänyt Pennaa pelastamaan lanseeraustilaisuutta katastrofilta, mutta ilman häntä olisi Sokka Luxuries saanut maineensa Second Hand Storena, ei suinkaan eksklusiivisena hevostarvikekauppana. Penna pyyhkäisi Audrey koulusatulahuopaa vasemmalla kädellään jossa oli valkea silkkihansikas, tarkisti että huopa oli ripustimessa suorana ja asetti sen koon mukaan oikeaan väliin rekkiin roikkumaan. Mies tasasi vielä välit, jotta mallisto kestäisi taas hetken katsetta.

"Menestys", Penna huokaisi hymyillen ja röyhensi ylpeänä rintaansa. Miehen silmät kääntyivät tuikkien katsomaan liituraitaisessa harmaassa jakkupuvussa seisovaa Amanda Sokkaa, joka seurasi viileästi hulinaa boutiquessa suomatta tallityöntekijäänsä silmäystäkään. "Onnea vielä, olette onnistuneet luomaan upeita tuotteita. Erityisesti haluaisin antaa krediittiä Vilanna geelipatjoista, joiden integroitu geelipinta tulee olemaan monen kilpahevosen jalkojen pelastus."

Amanda nosti kuohuviinilasin huulilleen, eikä vastannut mitään. Se taisi olla perijättärelle jo iltapäivän kolmas, ehkä neljäs annos. Penna kurtisti vähän kulmiaan, mutta soi kuningattarelle hyväksyvästi muikean hymyn. Niinkin taitavalla kouluratsastajalla kuin Amandalla oli varmasti arvostelukykyä ymmärtää, mikä määrä alkoholia tähän tilaisuuteen olisi sopivaa.

"Ei nyt", Penna puuskahti ja nosti kätensä torjuvasti ilmaan. Violettipäinen Matilda oli osoittanut poskipunan väristä Esperite huopaa, eikä suuren roolin tilaisuudessa ottaneella miehellä ollut aikomustakaan jäädä juttelemaan tyhjänpäiväisille tallitutuille. Sitähän nainen oli varmasti halunnut, jutella Pennan kanssa jostain jonnin joutavasta tuotteisiin liittymättömästä asiasta. "Mulla on hitokseen työm– oooh herranjumala mikä sotku!"

Vaalea kuriton geelistä koppura kiehkura valahti alas Pennan otsalle, kun mies ryntäsi viikkaamaan Royal malliston ratsastusloimia. Asialleen omistautunut tallityöntekijä oli edellisiltana valvonut aamuneljään opetellessaan Sokka Luxuriesin kuvastosta kaikki tuotetiedot ulkoa, ja nyt se kaikki vaiva oli valumassa kankkulan kaivoon – ellei sitten...

"Krhm", Penna rykäisi. "Haluaisin esitellä teille yksityiskohtaisesti laadukkaan Royal malliston ratsastusloimen. Ruotsalaisesta Jämtlandsfår-lampaan villasta valmistetussa loimessa on erinomainen lämmöneristävyys, mutta siitä huolimatta se hengittää hyvin raskaankin treenin aikana. Kuten voitte itse havaita, ratsastusloimessa on kultainen koristenauha ja samettiyksityiskohta–"

Amanda muljautti silmiään ja asteli luunvalkoisissa koroissaan kauemmas, aina boutiquen vaaleakarmisen ikkunan viereen, jotta muiden ihmisten puheensorina peittäisi Vaanilan äänen.

Päässä surisi, huimasikin vähän. Ei sillä tavalla, että mun olisi tarvinnut istua alas sen takia; en mä ollut pyörtymässä. Ei, kyllä mä vähän toivoin istumapaikkaa mutta ihan vain mun jalkojeni takia, koska niitä pakotti. Sille oli syynsä, miksen mä käyttänyt juuri koskaan korkoja. En mataliakaan! Nytpä käytin, ja se oli ehkä ainoa syy siihen, miksi koko hienosti suunniteltu ja organisoitu tapahtuma oli käymässä tuskalliseksi.

Niin joo, ja olihan täällä paljon sosiaalisia kohtaamisiakin, jotka olivat enemmän tai vähemmän jännittäviä. Kun Nitan kanssa juteltuani olin muistanut, että mulla oli asiaa Aliisalle ja lähtenyt etsimään sitä, mä olin hoksannut, että Daniel Susineva oli paikalla.

Sitten mä olinkin pyörähtänyt turvaan lähimmän tutun luo. Se oli onneksi Heidi, enkä joutunut pelottavaa ihmistä paetessani vielä pelottavamman luo.

"Hei!" henkäisin vähän hengästyneenä, ja koska juttukumppanini oli Heidi, selitinkin takaa-ajetun olemukseni: "Tuolla on Daniel Susineva. Mun vanhemmat myi sille hevosen. Jos se on ollut siihen tyytymätön niin mä en kyllä halua olla mitenkään liitettävissä siihen."

Heidi ei ehtinyt lohdutella mua mitenkään (esimerkiksi huomauttamalla, että tuskinpa Daniel Susineva alkaisi huutaa mulle kesken hienojen juhlien mun vanhempieni myymästä hevosesta, josta se oli sitä paitsi tehnyt jo omaan käyttöönsäkin varsan, joten kai se oli siihen tyytyväinen). Meidän luokse pölähti nimittäin juoruilunhaluinen Aliisa ja perässä kiskottu Anton.

"Hei! Tosta pölkystä ei ollut mitään apua kun mä yritin pohtia, mikä toi Merimies oikein on. Siis että mistä se tykkää. Mietin sitä jo kun se oli valmentamassa ja nyt taas", Aliisa hölpötteli, onneksi ihmeellisen hiljaa ollakseen Aliisa, ja sitten se hymyili Heidille: "Upea look! Ja näppärä. Porukka ei taida vieläkään tietää salaisuudesta? Ei ainakaan kaikki."

Niiiiin Aliisa, ei kaikki - esimerkiksi Anton ei välttämättä tiennyt. Hienoa, että nyt sitten kuuluvaan ääneen palaten esitit tuon kysymyksen Heidille. Mun sydän pamppaili vähän, ja mä etsin katseellani Rasmusta. Jo vilauksen näkeminen siitä rauhoitti mua riittävästi, että mä saatoin luoda Aliisaan paljon viestivän katseen.