50 shades of Jonathan

Päivä, jota en ikinä halunnut nähdä, koitti juuri nyt. Miksi, oi miksi ? Rakkaalla peltilehmälläni oli tänään leimaus, ainakin piti olla. Pohja oli ruostunut liiaksi, eikä Novani saanut enää armonaikaa. Sen elämä päättyisi tähän.

En kuitenkaan halunnut myydä sitä romuttamolle, joten eräs jokkisharrastaja huomasi ilmoitukseni muuten hyväkuntoisesta projektiladasta, ja halusi ostaa tämän itselleen seuraavaksi kisa-autoksi. Teimme kaupat ja sainkin rakkaastani sievoisen summan. Mies sanoi, ettei ollut koskaan nähnyt yhtä hyvässä kunnossa olevaa Novaa. Eihän tämä punakone vielä mikään seniori ollut, mutta hienosti se oli minua palvellut viimeiset kuusi vuotta. Nyt olisi sen aika saada kunnolla turpaan vanhalta Opelilta.

Päädyimme siis veljeni kanssa etsimään uutta autoa nettiautosta, ja monta hyvää varteenotettavaa vaihtoehtoa löytyi. Olimme ihan omisssa autostratosfääreissämme, kun mummomme soitti.

"Hi, Nana! How is it going?" olin iloinen mummoni soitosta, en ollut moneen viikkoon jutellut tämän kanssa. Emmekä nähneet kovin usein, mummini oli jäänyt Englantiin meidän muuttaessa pois.
"No, my Nova kind of broke down.. Yeah, I had to sell it. I know you loved it. Mee too! Best car ever made!" veljeni oli yksi niistä, joka ei voinut ymmärtää mummini ja minun yhteistä rakkautta Ladaa kohtaan.
"No way! You're joking, right?! Whoa! I truly, madly deeply love you Nana, don't you ever forget that!" tässä vaiheessa veljelläni ei ollut enää minkäänlaista hajua mistä puhuimme. Ei sillä etteikö hän ymmärtänyt, mutta sanotaanko, että mummimme osaa aina yllättää, varsinkin silloin kun emme sitä osaa odottaa. Lopetin puhelun, naureskelin hetken itsekseni.

"Nana just sold her car... That magnificent Rolls Royce, you probably don't even remember it.. Anyways, she got a lot money for it and she's going to give that money to me... I just can't imagine that." veljeni ei saanut sanaa suustaan, mutta tiesin hänen haluavan tietää millaisesta rahasummasta puhuisimme..

"I don't know how much excatly, but it has many zeros in it!"

Sumuinen, kylmä ja vetinen helmikuinen päivä. Edeltävänä päivänä oli ollut pari astetta plussan puolella ja se näkyi heti loskaisena ja vetisenä maastona minne tahansa meni. Isä soitti eilen ja sovittiin tarkemmin mihinkä aikaan lähtisimme Tommyn kanssa hänen luokseen. Vanhempieni erosta oli kulunut nyt suurin piirtein neljä vuotta. Siitä lähtien olimme ravanneet vuoroviikoin isämme luona. En yhtään jaksanut sitä enää. Isäkin oli alkanut huutamaan meille enemmän.

”Jonathan, Thomas. Get in the car right now. I won't tell you third time.” isän katse oli kylmä ja tunteeton. Olimme jääneet leikkimään pihan lumikasan päälle Isän pakatessa laukkujamme mustaan Focukseen. Ei isä tuollainen ollut ennen Suomeen muuttoa. Miksi hän nyt käyttäytyi tuolla tavalla.

Ajomatka isäni kotiin kesi reilun tunnin. Hän asui naapurikunnassa. Isän asunto oli ränsistyneessä ja vanhassa kerrostalossa, josta emme tunteneet Tommyn kanssa ketään. Ihmisiä ei näkynyt tontilla päiväsaikaan, joten leikimme usein kahdestaan pihalla, mutta isä sanoi usein, ettemme saisi olla muualla kuin sisällä, jos vaikka jotain sattuisi. Öisin kuului välillä pamahduksia, mutta kysyessämme siitä isältä, hän sanoi jonkun räjäyttelevän raketteja. Tiesimme kyllä Tommyn kanssa miltä raketti kuulosti. Nuo äänet olivat pelottavampia.

Joka arkiaamu isämme ajoi meidät takaisin kotipaikkakunnallemme kouluun. Minä olin kuutosluokkalainen ja Tommy kolmosluokkalainen. Pidin huolta veljestäni koulupäivän aikana. Molemmilla meillä oli joitain kavereita, mutta Tommy puhui huonompaa suomea kuin minä. Siksi häntä kiusattiin. Menin usein Tommyn ja kiusaajien väliin ja sain monesti nenilleni. Opettajat toruivat kiusaajia ja kysyivät miksen tullut sanomaan mitään. Miksi menit väliin haastamaan riitaa?

Koulupäivän jälkeen isän luona tuli lisää huutoa. Miksi oli silmäkulma turvonnut ja purppura? Miksi huulessa oli haava? Miksi päässä tuntui kuhmu? Tein kuulemma kaiken väärin. En silti voinut antaa niiden isompien poikien kiusata Tommya. Onneksi ylä-aste on samassa rakennuksessa, joten voin pitää huolta veljestäni myös tulevaisuudessa.

Kiivettiin Jonnan kanssa aina sitä samaa reittiä meijän yhteiseen turvapaikkaan. Kukaan muu ei ainakaan meijän tietääkseen käyny täällä. Kytömäellä oli nimensä mukaan mäki, jonka päällä kasvo iso vaahtera. Sen suurimmilla oksilla olis voinu roikkuu vaikka aikuinen ilman, että se olis antanu periks. Tänne me usein tultiin Jonnan kans puhumaan kaikesta mitä oltiin nähty ja tehty yhessä. Vähän niinku viikon yhteenveto. Seillä me usein istuttiin samalla oksalla monta tuntia, joka viikko.

Jonna oli nätti. Eri tavalla niinku muut meijän ikäset. Jonnal oli hyvä sydän ja se hyväksy mut sellasena ku olin, huonosti suomee puhuvana turistina. Tai no enhän mä turisti ollu, mut ei mulla myöskään ollu Suomen kansalaisuutta. Jonnalta mä opin oikeestaan kaikki kirosanat, sanonnat ja vähän jopa slangia, et pärjäisin itekseni sitte työelämässä.

”Jonny…-” brunette alotti hiljaa puhumaan ”-sä tiiät et tykkään susta ?”
Nyökkäsin Jonnalle vastaukseksi ja hymyilin tälle. Tiesin sen varsin hyvin, samainen likka oli jättäny mulle vitosluokasta asti lappuja pulpettiin tai reppuun. Allekirjotuksena oli aina J.E.T.
”Siis.. Äh.. Meinaan et tiiät sen et tykkään-tykkään susta” Jonna alkoi punastua eikä tyttö tohennut enää katsoa silmiin.
”Voi Jonna Elisa Törmä.. Tiesin alusta asti kuka jätti niitä söpöjä lappuja mun reppuun” hymyilin tytölle. Myönnän että muakin jännitti se, mihin tää tilanne tästä muuttuis. Jonna varovasti katto mua ja hymyili takas. Se hivuttautu sentti sentiltä lähemmäs mua ja ihan hiljaa paino päänsä mun olkapäälle.

Mäki tykkäsin Jonnasta.

”Raynott Jonathan. Mitäs me tehdään sinun kanssasi?” rehtori kattoo mua silmiin sen pyöreiden silmälasien yli. Mun ei pitäis olla täällä. Mä vaa puolustin mun veljee niiku aina ennenki. En mä haluu et mun broidii kiusataan. En mä salli sitä. Sit ku mä meen väliin nii mut käsketään rehtorin luo.

Mä tönäsen sen jätkän seinää vasten ja kuulen kuinka siltä lähtee ilmat pihalle. Se yrittää lähtee pois, mut mä oon nopeempi ja lyön sitä vatsaan. Se taipuu kaksin kerroin maahan ja mä jään odottaa. Se yrittää nousta pystyyn ja ottaa pari askelta sivuun. Mä kamppaan sen mun viereen ja se jää maahan uikuttamaan.

”Tuo episodi tuolla ulkona ei unohdu ihan hevillä. Tiedäthän sinä, miten vakavasta asiasta on nyt kyse?” rehtori kattoo mua edelleen. En aio vastaa sille. Ei mulla oo mitään sanottavaa. Katon seinillä roikkuvia tauluja ja diplomeja. Pöydän takana istuva mies sanoo jotain ulkona tapahtuneeseen liittyen. Esitän etten mä ymmärrä. Vastaan sille englanniks.

Se makaa maassa mun alla samalla ku lyön sitä uudestaan ja uudestaan. Must tuntuu et se itkee, mut sen vasen silmäkulma vuotaa verta. Samoin sen nenä. Mua sattuu rystysiin, mutten välitä siit kivusta. Ootan hetken että se saa silmät auki. Katon sitä suoraan sieluun ja kiroon sille englanniks. Tiiän et se ymmärtää. Haluun et se ymmärtää.

”Minun on pakko soittaa teille kotiin ja pyytää jompaa kumpaa vanhemmistasi tulemaan tänne koululle. Tätä ei ihan niin vain selvitetä. Ymmärrätkö?” en vieläkää kato rehtoriin. Ymmärränhän mä, mut osaaks sä selittää tätä mun porukoille. Ja sitä paitsi, saan kuitenki turpaan himassa, et ehkä niiden ei ees tarvii tajuu. Riittää et porukat saa soiton sulta, nii faija latoo päin näköö.

Joku oppilas yrittää repii mua pois. Laitan vastaan ja mun kyynärpää osuu sen mahaan. Kaveri väisti suosiolla. En haluu et muihin sattuu. Ainoastaan et tää kusipää kärsii. Lataan pari iskuu sen mahaan ja se samalla sylkäsee verta mun kasvoille. Mua alkaa vituttaa enemmän. Isken sitä uudestaan silmäkulmaan. Toivottavasti se oppii tästä.

”Hello mr. Raynott. I’m in my office with your son. He got into a fight today. Jonathan hit one of his classmates multiple times. He says he just defended his brother, Thomas.” rehtori katto mua koko puhelun ajan sen lasien yli. Arvelin faijan kysyneen kuka se oppilas oli. ”Sami Rajala.”

Aurinko oli painunu horisontin taa aikaa sitten. Yhä aikasemmin oli jo pimee. Mua pelotti. En uskonu olevani valmis tähän. Joka vuos sama. Tänä syksynä demoneja oli ilmestyny pari lisää niiden voitettujen tilalle. Lähes jokanen puu oli oranssin, punasen ja keltasen eri sävyjä täynnä. Tuuli yritti karistaa viimesetkin lehet maahan ennen yöpakkasien tuloa.

Katulamput oli vielä kesäajassa, eikä ne ollu ennen kymmentä päällä. Ainoo valopilkku kadulla oli mun tupakan tulipää. Sieltä täältä ikkunoista loisti joko hehkulampun tai television valo. Mul tuli yksinäinen olo. Olin vihanen itelleni. Vihanen elämälle. Tsekkasin puhelimesta työvuorot. Huomenna vapaata. Kallan Krouviin siis.

Astuin ovista sisälle, pikku-lauantai, joten porukkaa oli löytänyt paikalle. Kävelin suoraan tiskille ja tilasin vodkaa shotillisen sekä kolmoskarhun siihen kylkeen.  Join shotin tiskillä ja iskin lasin väärinpäin tasolle. Otin juomani tiskiltä ja kävelin nurkkapöytään, jossa olimme aikaisemmin Miken kanssa istuneet. Nyt mul olis kunnolla aikaa ajatella. Aikaa selvittää mun päätä. Mun ajatuksia.

Mun ja Mikael Grenin kohtaamine oli rauhallisempi ku odotin. Olisin niin halunnu vetää sitä turpaan. Ellie kuulemma oli se joka suuteli Mikaelia, ei toisinpäin. Uskaltaisinko mä kysyy Ellieltä suoraan ? Jos mä halusin tietää mitä siellä oikeesti tapahtu, mun olis pakko. Pelkäsin kuitenki Ellien vastausta. Lähetin blondille viestin ja Ellie vastas heti. ”Mitä sä tarkotat?” Seuraavaan viestiin kirjoitin suoraan mitä Mikael mulle sano.

Tuntihan siinä vierähti, enemmänkin. Katoin koko ajan puhelinta, millon blondi vastais. Tässä ajassa olin polttanu puol askii tupakkaa ja kumonnu neljä karhuu alas kurkusta. Humalatila ei ollu kaukana. Samassa Ellie vastas. Voi vittu.

Mä kävelin ensimmäisen ihmisen viereen joka vaan sattu silmiin. Kolmekymppinen mies. Iso tiikeri-aiheinen tatuointi paisto niskasta. ”Hei kaveri !” huusin sille. ”Luuleksä et toi tatuointi on jotenki hieno. Tollanen kissimirri niskassa. Ooks sä nyt niinku tussun alla” nauroin päin miehen näköä. Kaveri ei ollut mua paljoa isompi, mut viinapää tais olla vahvempi. Ainakaan se ei ollu nii päissän ku minä.

Seuraava muistikuva multa on Krouvin takapihalta. Jonna istuu mun vieressä ja pitää jääpussia mun vasemman silmäkulman päällä. Mun suussa maistuu veri, silmää kirvelee. Joko hiki tai veri. Ja mun polvi on veressä. Vai että sellanen pikkulauantai.

”Miten sä aina onnistut saamaan ittes tälläseen. En haluis joka helvetin kuukaus olla kattomas sun perään, tajuuthan sä sen” brunette katto mua silmiin. Tää ei ollu ollenkaan mikään uus tilanne mun ja Jonnan historiassa. Mä yleensä annoin tai otin turpaan ja Jonna ootti nurkan takana jääpussin kans. Nyt en tiiä miten se oli eksyny Krouviin. ”Miten sä tiesit et oon täällä ?” kysyin Jonnalta. Se vaan katto mua silmiin.

”Jonathan… Mä tunnen sut sen verran hyvin” Jonnan ääni oli lempee. Ei yhtään tuomitseva tai pettyny. Samassa se paino huulensa kiinni mun huuliin.

Vedin itteni irti Jonnasta. Mitä se oikein yritti? Se ties musta ja Elliestä. Se ties et meist on tullu par... Ja siihen loppu se ajatus. Jonna ei tienny. En ollu kertonu sille. Voi paska.
”Jonna hei, mä seurustelen Ellien kans..” mutisin suu edelleen verisenä. Katoin Jonnan ilmettä. Tai no ilmeetöntä ilmettä.
”Tiiän. Mut eks sä haluis ees vähän kostaa sille siitä mitä Ellie teki sulle” Jonna vastas ja nyt sillä oli se sama pirullinen ilme, mikä ilmesty joka kerta ennen ku se meinas tehä jotain oikeesti kieroo.
”Älä jaksa, seriously. Oon Elllien kans” en mä tienny mitä mun olis pitäny sanoo Jonnalle et se uskois mua.
”Joo joo, mä tiiän kyllä, mut eiks sun pitäis miettii vielä mitä me voit..”
”Hetkinen-” keskeytin Jonnan puheet ”-mitä sä puhut siitä et mitä Ellie teki mulle ?” loin niin murhaavan katseen Jonnaan, et uskoin sen oikeesti säikähtäneen hieman. Sen naama meni ihan valkoseks ja voin vannoo nähneeni sen silmissä puhasta pelkoo.
”Sä ite kerroit !” toi oli vale. Tiesin kyl millon Jonna valehtelee.
”Älä kuseta. Paskin vale minkä oon ikinä kuullu” kuulustelin brunettea. ”Kerrohan kaikki”
”No mä ehkä saatoin kattoo sun ja Ellien viestit…” tulihan se sieltä.
”Voi vittu Jonna ! Sä tiiät tasan tarkkaa mitä mä oon sanonu sulle tosta ! Mun puhelin, mun asiat ! En mäkää sun tavaroita pengo tai lue sun ja muiden ihmisten keskusteluja. Voi jumalauta.”

Nousin ylös ehkä liian nopeesti, sillä mun päässä alko heti huimaa ja kadotin tasapainon. Jonna nous heti ylös ja tarjos tukeensa. Mä työnsin sen kuitenkin pois kiroten hiljaa, mut oon varma et se kuuli.
”Ihan sama mulle, suit yourself ! Sä tiiät että mä rakastan sua, oon aina rakastanu ja tuun aina rakastaa, mikset sä voi valita mua ?!” no nyt se jo itkee. Voi helvetti.
”Jonna, usko, mä en halua sua. Mä en tunne tota samaa sua kohtaan. En oo ikinä tuntenu. Se ’juttu’ mikä meillä joskus oli, c’moon ! Se kesti kuukauden. Jos multa kysytään, se ei olis kestäny sitäkää. Mä säälin sua” tässä vaiheessa olis varmaan ollu hyvä myöntää, et olin edelleen päissäni, mut toisaalta kerranki tuntu hyvältä saada sanottuu koko totuus ja kaikki mitä mulla oli mielessä. Mut Jonna ei halunnu antaa periks.
”Mitä helvettiä sä ees näät siinä juniorissa ?!” Jonna huus nii kovaa et varmasti kaikki kuuli, baarissa ja kaduilla.

”Mä rakastan sitä !”

Vihdoin ja viimein. Siinä me seistiin kaikki rivissä. Puvut päällä ja hiukset laitettuna. Pari likkaakin oli rivis mukana, Kiira ja Sonja.
”Kolme vuotta teitä valmisteltiin ja opetettiin. Nyt teistä on tullut automekaanikkoja !” kuului rehtorin puheen viimeiset lauseet. Yleisö taputti ja me oltiin kaiken keskipisteenä. Me kymmenen. Joo ei meitä paljoo ollu, mut tarpeeks. Meijän luokkahenki oli tosi hyvä ja viihdyttiin toistemme seurassa. Se niin kutsuttu meijän porukka koostu musta, Topista, Antista, Kiirasta ja Sonjasta.

Neljä tuntii myöhemmin oli käyty kaupassa hakee kaljaa ja Alkosta viinaa. Istuttiin keskellä puistoo Kallassa ja korkattiin. ”Meijän kunniaks, meijän voitolle opettajii vastaan, meijän tulevaisuudelle !” kuulu onnittelu kaikkien suusta yhtä aikaa. Tänä iltana mikää ei lannistais meitä. Me oltiin voittamattomia. Ja me oltiin todella, todella humalassa.

Antti oli luokan priimus. Se veti jokasesta kurssista kolmosen arvosanat ja nyt se kehuskeli niillä meille kaikille. Kiira oli just ja just päässy kaikista läpi ja se naureskeli, ettei se ikinä sais työpaikkaa niillä numeroilla. Oli kesän alku ja yöt oli jo lämpimiä. Istuttiin ruudullisella viltillä koko konkkaronkka ja juotiin oikein kahella kädellä joka iikka.

Yhes välis Antti sano käyvänsä moikkaa jotain kaveriaan puiston laidalla. Kuulemma joku blondi. Naureskeltiin Antille perään, että siltä varmaan lohkeis. Se näytti meille keskaria takasi ja sano et hää ei sakkolihaan koske. Me juteltiin Kiiran ja Sonjan kanssa siitä, mitä ne oikein odotti elämältä. Topi naureskeli meille ku oltiin muka niin syvällisiä.

Antti palas reilun puolen tunnin päästä ja se sano tulleensa lahjojen kans takasin. Sen peräs sipsutteli se blondi jota se oli lähteny moikkaa. Muistan kuin pelottavan näkönen se blondi oli. Ei sitä uskaltanu silmiinkää kattoo ku tuntu et sielu jääty. Loppu ilta meni todella vauhdikkaasti. Mulla ei itellää ollu mitään tarkempia muistikuvia. Päällimmäisenä varmaanki se kuinka Kiira ja Sonja pääty nuolee kahestaan meijän muiden kattoessa vierestä. Antti ja Topi yritti saada niitä kimppakivaan, mut likat oli liian kiireisiä toistensa kanssa. Sen jälkeen on taas ihan mustaa.

Seuraavana aamuna mä heräsin ihan jäätävään darraan. Ihme kyllä olin jotenki selvinny himaa. Nousin ylös sängystä ja melki kompastuin lattial nukkuneesee Sonjaan. Kirosin siinä oman aikani ja lähin vessaan. Kun mä tulin takasin, tajusin et Kiira oli nukkunu mun kainalos koko yön. Mulla ei ollu mitään tietoa siitä, mitä tääl oli viel yön aikana tapahtunu.

Kuulin Sonjalta myöhemmi päivällä, et se oli todistanu mun ja Kiiran villii ja kiimasta yötä. Mua hävetti ihan saatanasti. Tilattii yhessä pitsaa mun kämpille ja otettii lungisti. Päätettii viel kutsuu porukka koolle ja siitä lähti toinen ryyppypäivä.

Tasottavat tuli tarpeeseen ja Antti ilmesty viinalaatikon kans. Oli kuulemma käyny Virosta hakee. Siinä se kesä oikeestaan meni. En mä mitään duunia mistää saanu, mut alkoholia löyty kaupasta ja Antti aina taiko jostain uuden laatikon Leijonaa.

Lokakuun lopussa mä sain viestin Topilta. Antti oli kuollu. Se oli humalapäissään lähteny ajaa autoo ja vetäny sen kolmen kaupungin päässä suoraa jokeen. Se ei saanu turvavyötä auki ja se oli hukkunu. Se ehti kuulemma olla neljä päivää siellä. Ees sen oma mutsi ei voinu käydä kattoo sitä.

Mun tärkeimmät ihmissuhteetki kärsi ton kesän aikana ihan liikaa. Ei mulla ollu mitään tietoo missä mun broidi meni. Nana oli yrittäny oman aikansa saada muhun yhteyden mut oli luovuttanu sen jälkee ku haistatin sille pitkät.

Mä olin kussu aika paljon kaikkee mun ympärilläki. Mä olin painostanu Kiiraa ottaa pikavippei, et saatii lisää alkoholii. Kesän lopus sen luottotiedot oli mennyttä. Se syytti mua siit kaikesta ja mä huusin takasin et mitäpäs kuunteli. Jotenki me päädyttiin sit juhlii sen luo ja sen illan jälkee se sai häädön. Seki oli kuulemma mun syytä ku olin heittäny sen sohvan ensin ikkunasta ulos. Myöhemmi kirosin sitä, et Kiira asu ekas kerrokses. Olin menny sen sohvan peräs pihalle ja ajattelin palauttaa sen Kiiralle ikkunan kautta. Erehyin asunnosta ja Kiira joutu korvaa jotenkin sen naapurille uuden ikkunan.

Kiira punkkas sit mun luona, tarkemmi ottaen mun vieressä, monta kuukautta ennen ku se löys itelleen jonku jätkän Helsingistä. Sen jälkeen en oo siitä kuullu. Topi lähti pohjoseen opiskelee lisää ja Sonja romahti vielä pahemmin. Se joutu suljetulle moneks kuukaudeks. Kyl mä alkuun sitä kävin moikkaa, mut jotenki seki sit jäi.

Törmättii Jonnan kans sattumalt Kallassa. Ei oltu nähty peruskoulun päättäreiden jälkeen. Seki ilta meni todella sumussa. Jonna naureskeli, et viimenen kerta ku se näki mut, mä lähin puol alastomana sen vanhempien luota ku se oli ”salakuljettanu” mut nukkuu niille, ettei mun faija olis suuttunu yhtää enempää ja saanu uuden syyn käydä päälle. Ei sekää yö tainnu iha viaton olla, mut en mä todellakaa siit ylpee oo. Hyh. Vieläki tulee kylmii väreitä.

Ilta oli jo pimenemässä ja olin matkalla himaan tallilta. Paitsi etten mä liikkunu mihinkään. Olin täysin paikallani. Ainoastaa mun rintakehä laski ja nous tasaseen tahtiin kun mä hengitin. Mun edessä oli korkee valkonen kerrostalo. Toisella puolella oli Kallan keskuspuisto. Kaduilla ei ollut ketään. Puisto oli tyhjä.

Välillä näin silmäkulmasta kuinka keltasii lehtiä putoili maahan. Kaikki muu ympärillä meni ohi. Mä olin lukinnu katseeni talon ulko-oveen. Ootin näkeväni liikettä sen luona. Ootin näkeväni jonkun kävelevän siitä sisälle tai ulos. Ootin Elliee.

Tallilla ku mä käynnistin auton, olin täynnä rohkeutta mennä juttelee blondille. Kuitenki ajomatkan aikana tallilta tähän pisteeseen se kaikki rohkeus oli varissu maahan. Nyt mä enää istuin autossa ja ootin jotain. Ihmettä varmaan. Sitä, et joku tulis kääntää kelloja taaksepäin viikon verran. Niin pitkään et oisin osannu lähtee blondin elämäst ennen tätä kaikkee. Ennen ku oisin ehtiny satuttaa Elliee. Kurkelan sanat kuitenki sai mut taas itkee ja potee huonoo omatuntoo siitä, mitä kaikkee oli viikossa ehtiny tapahtuu.

”Oh my freaking God !” hautasin kasvoni punaiseen huppariini samalla kun mun veli Thomas nauro mulle.
”Miten sä voit olla noin paniikissa yhen tytön takia ?” Thomas katto mua täysin hämmentyneenä. Tommy oli tullu mun luokse puhumaan ylläri-pylläri; tytöistä ja parisuhteista. ”Se on kuule silkkaa pelii toi parisuhde. Ihan sama millane se toinen on, se on kahen ihmisen leikki” Thomas katto mua huvittuneena.

”Ensinnäkin, eiks mun pitäis vanhempana antaa sulle neuvoja ja toiseks, ei oo mikä tahansa likka. Se on Ellie !” näytin Thomasille kuvan blondista.
”Shieeeet. Sä oot broidi kuses !” Thomas katto mua silmät pyöreenä.
”I KNOW !” nyökyttelin päätäni, ihme ettei se lähtenyt irti. ”Mulla ei oikeesti oo harmainta aavistusta mitä mä teen ton muijan kans.” tunsin kuinka epätoivo hiipi lähemmäksi. ”Just ku kaikki menee hyvin ja niin poispäin, oon ihan lukossa kaiken kans mikä millää tavalla liittyy, you know.. siihen….” hävetti myöntää pikkubroidille ettei mulla ollu mitään kokemusta lähemmästä kontaktista ku pussailusta.

”Voi Jonny. Oot sä itelles sopan keittäny. Mut jostai se pitää alottaa” Thomas sano ja vinkkas mulle silmää. Tönäsin nuorta olkapäästä.
”Helppo sun on sanoo, jätkä kaato muijii jo seiskaluokalla !” nauroin takaisin. Tottahan se oli, Thomas oli meistä kahdesta se player. En minä vaikka olinkin meistä se paremman näköinen (itsekehu haisee…).

”No ootko yrittäny mitää alotetta ylipäätään ?” Thomas kysy multa oikeesti vakavana. Olin aikanaan auttanu Thomasia ku se oli ihan paniikissa luullessaan sen eksän olevan paksuna, nyt olis Thomaksen vuoro auttaa mua ees pääsee siihen, et olis aihetta pelkoon.
”You name it ! Monesti, mut Ellie tuntuu aina vaihtavan puheenaihetta. Siis don’t get me wrong, mul ei oo mikää kiire mihinkää suurempaan ja totta kai kunnioitan Elliee siinä mitä se haluu ja sanoo, mut on miehilläkin tarpeet !” jaaa sieltä saapui epätoivo ja hävetys. ”Niin monet kerrat oon haudannu itteni hupparin sisää mahollisimman syvälle, ettei tää yks julmetun tatti olis koko ajan kiipeemäs johki” osoitin sormellani haaroihini.

”Voi veliseni. Sitä sanotaan kiihottuneisuudeksi” Thomas vinkkasi mulle silmää. Löin sitä uudestaan vasempaan hartiaan. ”No joo joo, uskon et tiiät nää basic jutut, mut mites Ellie, onks se neitsyt ?” Thomas katto mua kysyvästi.
”Öö.. No se on syntyny toukokuus nii eiks se oo härkä ?” katsoin Thomasta, miten tää liittyy mihinkää?
”Idiootti. Tarkotan et onks Ellie neitsyt, onks se päässy painaa ?” Thomas nauroi.
”Hyi älä puhu mun naisesta tolleen ! Ja mistä minä tiiän, ei me olla puhuttu tollasista. Hyi ! EI !” esitin oksentavani Thomaksen syliin tämän nauraessa vieläkin äänekkäämmin. ”En mä haluu painostaa sitä mihinkää, tai ees vaikuttaa siltä, mut ihanko ei päästäs niiku eteenpäi. Niiku sanoin, Ellie vaihtaa puheenaihetta aika sopivasti just sillo ku asiat menis vakavammaks. Tai niiku… Äh, kyl sä tiiät mitä meinaan.”

”Entä jos vaa kylmänviileesti sanot sille suoraan ?” Thomas näytti olevan vakavissaan. Ei mulla iki päivänä olis sellaseen pokkaa. Hulluko toi poika oli?
”En mä sellast kehtaa. Ehkä mä vaa elän selibaatis koko lopun ikäni” voivottelin ja toivoin ettei siitä tulisi totta.
”Ainahan sä voit soittaa Jonnalle” Thomas vinkkasi mulle silmää. Löin sitä vielä kolmannen kerran.

Hevosenhoitajan tutkinnon aloitus. Oh boy. Mitäköhän tästäki tulis. Vuosikurssilla -14 on 11 likkaa ja yks jätkä mun lisäks, Markus. Ekoilla viikoilla ei oikein uskallettu puhuu toisillemme ja hengattiinki aika paljon yksin. Likoilla klikkas heti ja kyl sen huomas, et ne puhu meistä jätkistä. Terri, jonka kans eniten juttelin koko vuoden aikana paljasti, et likoilla oli ollu kilpailu siit, kuka pääsee ekana kaataa meijät molemmat jätkät. Näin jälkeenpäin voin sanoo, et hyvä vaan et pysyttii kaukana.

Markus oli about mun pitunen ja sama vartalotyyppi. Vähän ehkä hontelompi. Tummat, lähes mustat hiukset ja vihreet silmät. Ei lävistyksiä tai tatuointeja. Markus kuulosti alkuun tosi kiltiltä pojalta ja mammanmussulta. Nope. Väärässä olin.

Markus ja mut laitettiin samaan aamutalliin parin ohjaajan kanssa. Täs vaihees kouluu oli takana jo pari kuukautta, joten jutut alko olee peruskauraa. Nolona ja ehkä vähän egoillen puhuttii eka päivä, mut illasta olin Novalla lähössä kylille ja Markus kysy kyytii. Matka meni oikeestaan ihan hyvin. Puhuttiin monta lausetta toistemme päälle, mut silti kuuli mitä toinen sano. Meil oli varmaan kolme stooria kerralla ilmassa.

Kaupungil päätettii käydä yksillä ja vaihettiin lisää kuulumisia. Markus oli ihan yllättyny siit et olin britti. Se ei kuulemma huomannu mitään aksenttii mun puhees. Mä taas väitän et se oli vaa kohtelias. Juotii pintit tyhjiks ja jatkettii matkaa. En kehannu lähtee suoraan auton rattii joten pyörittii vähän siellä sun täällä ja tutustuttii toisiimme. Markus oli tosi avoin ja se puhu suoraan olevansa adoptoitu yksin elävän naisen perheeseen. Joku siinä lauseessa kolahti liikaa tai väärään paikkaan, sillä Markus hiljeni ku seinää, enkä uskaltanu udella siltä enempää.

Loppureissun ajan oli paljon hiljasempaa ku tulomatkalla, mut toisaalta mua ei haitannu. Olin kuullu nii paljo informaatioo Markuksesta ja sen taustasta. Yhes välis se näytti jopa surkeelta ja avuttomalta. Päätin yrittää piristää sen mieltä ja heitin vitsillä ilmaan. ”Jos sul ikinä on paska olla, mä kyl kuuntelen ja vaikka halaan.” tuuppasin sitä kevyesti ja ”miehisesti” olkapäähän ja samassa se käänty mua vasten ja kieto kätensä mun ympärille. En mä nyt kehannu sitä pois työntää nii halasin sitte takasi.

”No mitä ?” veljeni Thomas vastasi todella kiukkuisena puhelimeen.
”Alotanko kuulustelun nyt vai heti ?” en ees vaivautunu tervehtimään idiootti-veljeäni.
”Älä nyt saatana. Oon muutenki auton ratissa..” Thomas intti takasin.
”Okei… Kello on kaheksan aamulla, mihin helvettiin sä oot oikein menossa ?”
”Himaan” nuori vastasi mulle takasin. Halusinko ees tietää? En. Silti kysyin.
”Joku pano vai ? Mites pitkällä tällä kertaa ?” Thomas saattoi kuulla halveksunnan mun äänestä.
”Auburnissa.”
”No mitä vittua Thomas ?! Kuka saatana siellä vois muka sulle olla ? Olisit nyt eka multa kysyny. Voi Jumalauta…” kirosin kiroamistani. Miten… Kaikista maailman ihmisistä Thomaksen oli ihan pakko mennä Auburniin Annan luo yöksi.. Mun työkaverin ja periaatteessa pomon.
”Isabella Sokka, herraseni. Äläkä yhtään ala ! Oot vaa kateelline ku et ite päässy” Thomas nauro mulle.
”Voi nyt saatana, se on mun pomo !” Okei. Must tuntuu et vähän oksensin suuhun. ”Haluuksä ihan oikeesti et saan potkut ?”
”Älä Jonny jaksa. Pano se vaa oli, ei mitää suur…”
”Katokki ettei se tapahu enää uudestaan. Jos nään sut kartanolla ees kerran, heitän sut omin pikku kätösin lantalaan uimaan !” Rukoilin joka ikistä Jumalaa ja Saatanaa.
”Okei… No älä sit mee tallille torstaina !” sanottuaan tämän, Thomas sulki puhelimen.
”You fucking twat. Really ?! Are intentionally trying to get me fired ?!” huusin OnePlussaani, vaikkei toisessa päässä ollut ketään.
Jos jotain hyvää tästä puhelusta sai, ainakin marketin mummoilla oli näkemisen arvoiset ilmeet.

Kello oli seittemän alkuillasta ku avasin kotioven ja jätin kengät eteiseen. Takeista päätellen faija ja mutsi oli molemmat kotona, Thomas tietenki jossai juoksemas tyttöjen peräs. Se ei olis ainakaa yllätys. Heitin repun omaa huoneeseeni ja painelin keittiöön, jossa mutsi hääräski iltaruokaa.

”Noh, kohta on sullakin peruskoulu käyty. Puoli vuotta jos jaksat kunnolla suorittaa” mutsi aina jakso muistuttaa mua mun numeroista ja käyttäytymisest koulussa. Arvelin jonki olevan vaihteeks vialla ku mutsi ei kattonu muhun.

”Joo joo, ei sun tarvi huolehtii enää. Enköhä mä näil tulevil numeroi liha hyvi tuu pääsee sinne amiksee” joka kerta sama vastaus. Vilkasin mutsii sen pilkkoes porkkanoit keittoo varten. Sil oli taas uusii mustelmii. Miksei faija lopettanu. Menin naisen vieree ja pakotin sen kattoo mua silmiin. Faija oli saanu mutsin taas itkee.
”Mis faija on” kysyin jäisellä äänellä.
”Jonathan, älä nyt. Kaikki on hyvin” ja samat vakuuttelut niiku aina. Ne saatto kelvata Thomakselle, muttei mulle. ”Isäs on terassilla tupakalla, ei kannata häiritä enää…” lauseen loppua kohden mutsin sanat oli enää kuiskaus.

Menin terassin ovelle, laitoin lenkkarit jalkaan ja painelin ulos. Lunta oli satanu taas lähemmäs puol metrii lisää edellisiltana sataneen hangen päälle. En vieläkää ollu tottunu Suomen talveen.
”Dad ?” etsin faijaa katseella mut missään ei näkyny hohtavaa tulipäätä tai savuu. ”Dad ?!” huusin jo vihasemmin. ”You hit mom ? Again ?! And don't try to deny, I saw the bruises.” iso mies ilmesty varaston takaa rööki suupielessä. ”And you’re drinking, again…?” mua ei juominen kiinnostanu.
”Listen you little piece of shit. What happened between your mom and me, is our busniess. Stay out of it. And I mean it.” mies ei korottanu ääntää tai kuulostanu vihaselta. Humalassa se kuitenki oli, viina hais monen metrin päähän.
”I’ve had it ! I hate to see mom like that !” en mä itkeny mut mun ääni kuulosti siltä. Tai no en itkeny ainaka vielä.
”Bohoo, you cry baby. You want one too ?” se nosti nyrkkiään ilmaan ja nauro.

”It wouldn’t be the first time. You should know that.” vastasin kyynisesti takasin. Se käveli lähemmäs mua ja heitti tumpin hankeen, ihan kute joka talvi. Niitä natsoja me sitte Thomaksen kans keväällä kerättiin roskiin.

You asked for it.

Istuttiin kaikki neljä pöydän ääres syömäs päivällistä. Thomas oli värjänny hiuksiinsa vaaleit raitoi. Faija oli humalassa. Mutsilla mustelmat otsalla ja ohimol. Mulla musta silmä.
”So Thomas, son. How’s school ?” isä kysy ihan ku mua ei olis ollu siin.
”Fine, dad..” Thomas oli selkeesti vähä peloissaan. Se ties et faija oli väkivaltanen, eikä mun musta silmä ollu ensimmäinen. Kyl faija henkisesti satutti meit molempii, mut ainoastaa mä sain nyrkistä.

”Good, you know we want you to study harder, so you can get better education and better job in the fut…” faijan lause jäi kesken ku se näki et katoin sitä kulmien alta. “Jonathan, something to say ?”
“Fuck you.” katoin sitä edelleen sen humalaisiin harmaisiin silmiin. ”I wouldn’t care if you got hit by a car. I wouldn’t care if you died.”
“Oh, Jonathan. Get up. NOW !” no nyt se huus ja kaikki sen sanoma kuulu meille kaikille loud and clear. Mutsii selkeesti pelotti. Se tuijotti keittoaan ja oli ihan hiljaa. Thomas teki samoin.

Seistiin pöydän ääres, minä ja faija. ”Get your coat.” se sano. Täst oli tulossa viikottainen tapa. Joko tiistaina tai perjantaina. Viime viikolla se oli kyl maanantai. Rauhallisesti hain takkini ja puin sen päälle. ”Shoes.” faija teki samoin. Se laitto takin niskaan ja kengät jalkaan. ”Out.”

Terassilla seistii kasvotusten. ”This time, you’re not coming inside.” nää sanat kuulin ensimmäistä kertaa. ”Tavallisesti” faija anto viel enemmä turpaan, jonka jälkeen palattii sisälle jatkaa ruokailuu. Näköjään ei tänään.

”You can’t be serious !? It’s freezing !” huusin takasin ja hytisin nyt jo ajatuksesta.
”No shit ?! But guess what ? It’s not my fucking problem.” se mäjäytti ensimmäisen nyrkin mun mahaan ja heti perään ohimoon. Kaaduin hanges makaavien tumppien päälle ja kirsikkana kakun päälle, faija potkas mua kylkeen. Seuraavana kuulin terassin oven lukon naksahtavan.

Makasin siinä jonkun aikaa, kunnes nousin istumaan seinää vasten. Kuulin pari koputusta ikkunaan. Käännyin kattoo ja näin Thomaksen, joka piti valkosta A4:sta ikkunaa vasten. Se oli mustalla tussilla kirjottanu siihe jotain. Jouduin lukee lauseen kahesti, enne ku sisäistin mitä siin oli.

Can’t let you in, dad’s watching… Sorry…

Se oli mun elämäni pisin yö.

Miten voi ihminen olla näin tyhmä. Haluisin laittaa kaikki omat mokat kokemattomuuden piikkiin, mut viimesin tempaus oli kyl ihan silkkaa tyhmyyttä. Ottaa toinen, lähes vieras likka yöks viereen. En mä tienny miten mä selittäsin Ellielle sen, et mun teot oli vaan pelkkää hyvää. En mä halunnu satuttaa ketään, saatika laittaa Dannii puun ja kuoren väliin. Oikeestaan brunette oli nyt Ellien ja kiven välissä. Mä olin jo kaukana maanpinnan alapuolella.

Jotenki puolautomaattisesti ajoin Ellien talon eteen. Justhan mä olin tääl kuukaus sit samojen fiilisten kans. Paitsi sillon Dannin tilalla oli Jonna, joka kylläkin oli käyny mun päälle, enkä mä sen. Hyhhyh. Vilkasin auton ikkunasta Ellien kerrokseen, naisel oli valot päällä, joten ehkä se olis kotona. Keräsin joka ikisen rohkeuden palasen jotka oli rapissu maahan ja nousin autosta.

Ai perkele. Summeri. Enhän mä sitä muistanu. Yleensä menny ovesta sisään blondin kanssa, jolla oli avaimet, ja ulos onneks pääs ilman taikasanoja. Kuitenki onni tais olla mun puolella, nimittäin joku talon asukki oli just tulossa pihalle. Samalla oven avauksella pääsin sisälle.

En olis malttanu oottaa hissin kiipeemistä viimeseen kerrokseen, vaan pienessä boksissa pyörin ympyrää ja mietin jotain edes hieman fiksua sanottavaa. Mun mieli löi tyhjää ja pienen pieni ääni huus, ettei siit kumminka mitää tuu. Lähe kotiin itkee. Seison tyttöystäväni kotioven takana turhankin pitkään tekemättä mitään. Rohkastuin kuitenki soittamaa ovikelloo. Nyt vaan odotin.

Odotin edelleen. Monen minuutin jälkeen. Vilkaisin kelloa puhelimesta. Ai. Olin ollut paikallani vajaat kaksi minuuttia. Se tuntu ikuisuudelta. Soitin kelloa uudestaan. En todellakaa tienny mitä mä olisin sanonu, mut ehkä blondin avatessa oven, saisin ees jotain äänneltyä. Ei mitään. Koko rappu oli hiljaa. Yhden oven takaa kuului yskäisy. Luulikohan joku naapuri, et olin joku stalkkeri tai rosvo? Päätin lähteä paikalta ennen ku joku soittais poliisit.

En kestäny mennä enää hissillä, joten harpoin portaissa joka toisen askelman yli. Halusin raitista ilmaa. Halusin ulos. Mua ahisti ja pieni paniikkikohtaus oli hiipimäs lähemmäs. Melkee juoksin talon aulan läpi ja rymistelin ovesta ulos. Varmasti joku asukas pitäis mua ihan hulluna. Vilkasin taas ylimmän kerroksen ikkunoihin. Valot palo edelleen. Naisen oli pakko olla kotona. Mut ehkä Ellie ei vaan halunnu nähä mua enää. Jos en kerran voinu kasvotusten naiselle puhuu, nii viesti olis toisiks paras vaihtoehto.

En tiiä haluuks kuulla musta enää mitään, tai ylipäätään kuulla mun nimee mainittavan missään. Tiiän et kusin taas asioita ja pahasti. Sua en ikinä haluis satuttaa, mut jotenki onnistun siin valitettavan usein. Mä en mitenkää pysty ikinä todistaa sulle siitä yöstä mitään ja siks toivon et uskot mua, ku sanon et tarjosin vaa yösijan. Ymmärsin Dannin puheista, et se asuu kaukana, eikä se saanu sen kavereit kii, joilla oli sen himan avaimet. En halunnu jättää sitä likkaa yöks ulos. Ite joutunu viettää liia monta kylmää tuntii pakkases faijan takia. Oon oikeesti pahoillani etten miettiny pidemmälle…

- Jonathan

#jellie ?

Olin miettiny kaikkee mitä oltiin Isabellan kans puhuttu aamutallissa maanantaina ja brunette oli saanu mut ylipuhuttuu, etten lähtis vielä takas britteihin. Lyötiin kiinni vuodesta. Jos marraskuussa 2018 olis yhtä paska tilanne kun nyt, saisin lähtee.

Avasin kotioven ja heitin kengät naulakon alle. Katoin itteeni eteisen peilistä. Jotenki olin kyllästyny näkee itteni tällasena. Halusin alottaa täysin uuden luvun mun elämäs. Vedin kengät takas jalkaan ja painelin lähikauppaan hakee hiusvärii. Laitoin broidille viestiä et uudet tuulet koittas. Sain takasin pelkän kysymysmerkin.

Pesin hiusvärin pois ja kuivasin hiuksia pyyhkeeseen. Pian sais käydä parturissaki… Ellei sitte rakas tyttöystäväni osais leikkaa. Onneks löytyy kone omasta takaa. Tutkin peilikuvaani, mut edelleen kaipasin jotain muutosta. Tuijotin nenärengastani sekä huulikorua. Pois vaan. Heitin korut peilikaappiin odottamaan, jos niille tuliski viel käyttöö.

Menin tupakalle ja iltahämärässä sain otettua veljelleni vielä kuvan itestäni pienen fiksauksen jälkeen. ”Uudet tuulet, you know.” Veljeni vastasi ja viestissä tämä kuulosti reilusti mua vanhemmalta. ”Hienoa, kasvoit aikuiseks ja otit ne naamarojut pois.”

Aamuvuoro oli vihdoin ohi. Pääsin irtautumaan tallilta puol neljän aikoihin ja suuntasin suoraan kämpille. Huomenna olis kisojen jatkot, enkä ollu kysyny Elliee mun seuralaiseks. Enkä oo varma kehtaisinko ees viimesten tapahtumien jälkeen. Vielä pahempaa olis, jos ilmaantuisin jonkun toisen likan kans. Parempi varmaan sit mennä vaa yksin. Onneks mun ei tarvii olla siel koko iltaa, jos alkaa ahistaa liikaa. Isbe varmaan ainakin ymmärtää.

Avasin kotioven ja kenkiä riisumatta kävelin kaapille, etsin käsiini paperia sekä kynän ja istahdin sängyn reunalle kirjoittamaan. Heitin varmaan lähemmäs kolmekymmentä huonosti muotoiltua tekstiä lattialle. Kun mä vihdoin olin saanu mieleiseni tekstin paperille, luin sen viel moneen kertaan kirjotusvirheiden varalta, taittelin ja laitoin taskuun.

Pysäytin auton blondin asunnon edustalle. Mulla olis taas ongelmana päästä alaovesta sisään. Nousin autosta ja lukitsin ovet. Soitin yli viiteen eri asuntoon ja kerroin olevani lehdenjakaja, ennen kuin joku mummo avas oven lukituksen asunnostaan. Harpoin sisään mahdollisimman nopeasti, mutta myös normaalisti. En todellakaan kaivannut mitään harmia, en enempää.

Hissi oli ylimmässä kerroksessa, joten ajattelin pääseväni nopeammin ylös portaita. Puolessa välissä taloa mun polvi alko huutaa Hoosiannaa. Se ei näköjään vieläkään oikein meinannu kestää tällasta. Mut kyllä se sitte ratsastuksen kesti. Pah.

Seisoin taas Ellien oven takana. Ehkä liiankin pitkään, kuten viimeks. Nyt mulla oli kirjottamani paperi kädessä, et laittasin sen blondin postiluukusta sisään. Mun mieli oli vuorotellen teon puolesta ja vastaan. Ei tän näin vaikeeta pitäny olla. Turhautuneisuus alko painaa päälle. Mut ei asiat paranis, jossei ees yritä. Pudotin lapun ovessa olevasta luukusta ja poistuin nopeasti paikalta.

#jellie ?

Unensekaisena hapuilin blondia vieressäni, mut harmikseni Ellie oli näköjään noussu jo ylös. Venyttlelin pitkään ja hartaasti, kunnes nousin ylös pehmeästä sängystä. Jäin viel istumaan sängynlaidalle ja keräämään ajatuksia edellisillasta. Puhuttiin Ellien kanssa, tai no oikeestaan mä puhuin tytön nuokkuessa humalaisena mun edessä ja mun käsityksen mukaan rauha olis nyt maassa. Mieleen tunki myös muistikuvat illalla tekemästäni tunnustuksesta. You know that I love you. Veikkaampa, et se oli menny blondilta ihan ohi.

Havahuin kuitenki kahvin tuoksuun huoneessa ja pienillä vähäisillä krapulavoimilla suuntasin keittiöön. Ellie oli tehny meille aamiaista. Thank god.
"Tuoksuuko täällä kahvi ?" kysyin blondilta.
"Huomenta vaan sullekin" Ellie vastas ja tuli halaa mua, antaen pusun mun poskelle. "Mä tein aamiaisa" likka jatko.
Istuin pöydän ääreen ja tosiaan, Ellie oli tehny aamiaista, mut vaan mulle. Tais olla blondillakin pieni hangover.

Nostin kupin huulille ja otin ensimmäisen huikan kuumasta juomasta. Oikein tunsin miten mun kroppa ilahtu tästä kofeiinitarjonnasta.
"Ollaanko me nyt siis okei ?" mun oli ihan pakko kysyy tätä. Vaik vähä jo arvailin tilannetta sen perusteella, et olin jääny Ellien viereen nukkumaan ja saanu tältä oikein mukavan tervehdyksen pari minuuttia takaperin.
"Joo, ollaan kai. Kunhan tästä lähtien mä oon ainut, joka sun vieressä nukkuu" Ellie vastas. Noissa sinisissä silmissä palo päättäväisyys ja täydellinen itsevarmuus, mut silti blondi virnuili mulle.
"Totta kai, rakas" sanoin hymyillen ja annoin aamiaispöydän yli tytölle suukon.

***

Pääsin lähtee kämpille reilua tuntia myöhemmin, sillä en mitenkään olis halunnu sammuttaa lämmintä suihkua. Voin vaikka vannoo, et taisin nukahtaa sinne pariks minuutiks. Koska olin menny kartanolle edellisiltana taksilla, oma bemmi odottikin pihassa. Naureskelin itekseni, et mitäköhän naapurit mietti, kun on illalla lähteny hienoissa vaatteissa taksilla pihasta ja palaa kävellen vähän nuhjuisen näköisenä.

Kertasin vielä illan tapahtumia ja päälimmäisenä mieleen tuli Isabellan huoli siitä, etten jois itteeni rapakuntoon. Myönnettäköön, mieli teki, mut halusin saada Ellien kans asiat selviks, enemmän tai vähemmän. Myös ajatus Verneristä lähemmäs blondin iholla hiipi takasin. En mä siitä enää haluu alkaa Ellien kans väittelee, mut aion kysyy mieheltä, mitä ne sen oudot katseet meitä kohtaan siin tanssilattial oli. Verneri varmaan luuli etten huomannu. Mut hei, en mä sokee oo.

”Heeei, mitä mies ?” kysyin Villeltä miehen päästessä sovittuun paikkaan (lähes) ajoissa.
”Wadap dog !” blondi vastas mulle. ”Mitä sun naamalle on tapahtunu ?” Ville katto mun muodonmuutosta pyörein silmin. Halasimme pikaisesti ja taputin miestä olalle.
”Mä aikuistuin” nauroin ääneen. Ville näytti todella epäluuloselta ja tiesin et mies sais tästä vitsejä murjastua.
”Kuulehan Jonathan, sä aikuistut vasta sitte ku mä saan sut sänkyyn” Ville vinkkas mulle silmää.

Tunnetaan Villen kanssa monta vuotta takaperin ja mies on ollu mun peruskallio siitä lähin ku tutustuttiin. Ville näytti kaikkien vuosien jälkeen siltä samalta teiniltä, jonka tapasin ekan kerran Orijoella. Toisin ku mä, Ville on pesunkestävä homo ja se onki ehkä syy miks tullaan hyvin juttuun.

Lillin Limppu oli meidän kantapaikka, valitettavasti vahvin juoma jonka täältä sai, oli musta kahvi. Ville ei ole pitkään aikaan koskenut alkoholiin, joten yleensä nähdäänki kahvin äärellä. Ite otin pelkän maitokaakaon, mut vannoutuneena kahvipoikana Ville otti talon sumppia.

”Noh, mitäs sä oot oikein puuhaillu ? Susta ei oo paljoo kuulunu sen jälkee ku muutit Kallaan” Ville kysy multa ku suunnattiin juomien kans ikkunapöytään. ”Ja by the way, tykkään sun uudesta lookista” mies hymyili.
”Ensinnäkin kiitos-” virnistin ”-ja toisekseen, sain töitä siltä ökytallilta, Auburnista !” kerroin ihan innostuneena. Ville ties mun rakkaudesta kaviojalkasiin ja tää ihminen oli saanu mut ympäripuhuttuu hevosenhoitajan tutkinnosta.
”Oikeesti ? Hienoo ! Oon ylpee susta Johnny Boy” blondi ylisi ja hörppäsi höyryävää kahvia suuresta kupista. ”Mites miesrintamalla ?” Ville jatkoi.
”Aina sä jaksat kysellä nää ”tärkeimmät” eka, vai mitä ?” nauroin miehelle. ”No eii, siis miesrintamalla ei mitään, mut kyl mulla likkakaveri on, Ellie” sanoin ylpeänä. ”Tosi kivikkoine tie tää on ollu, mut eiköhän tää nyt tästä.”
”Voe Jonny, eiköhän sunki ois aika vaihtaa iha kokonaan miehiin” Ville virnuili ja läppäs mua hellästi olalle. ”Harmi, ettei meistä sillon tullu mitään.”
”Ehkä ihan hyvä. Kaks kovapäistä maailmanvaltaajaa olis ollu liikaa tälle yhteiskunnalle” nauroin. Vanhempi pariskunta viereisessä pöydässä mulkas meitä aikas selkeesti, vilkasin näitä ja nainen jatko tuijottamistaan aviomiehensä kääntäessä katseen pois.

Juteltiin Villen kanssa kaikki kannot ja kivet mitä eteen oli sattunu ja muisteltiin myös vanhoja kavereita, joista toinen ties enemmän ja toinen taas vähemmän. Moni oli muuttanut Helsinkiin taikka kehyskuntiin, yks lähteny ihan pohjoseen. Ville asu nykyään kämppiksensä Juuson kanssa, kuulemma ne oli vaan kavereita. Vaikka kuinka tivasin, Ville ei muuta myöntäny.

Tunnin ja yhen santsikupin jälkeen mun puhelin piti ääntä. Eka en ees tajunnu sitä, ennen ku Ville kysy oliko se mun. Luin viestin hätäseen, mut sisäistin siitä ihan tarpeeks.
”Hei Ville oon tosi pahoillani, mun on pakko mennä. Thomas meinaa taas kusta asioita ja pahasti. Pitää nähä taas oikeesti paremmalla ajalla ja tuu ihmeessä käymään Kallassa joku päivä ! Vaikket kaljaa juokaan, sun pitää nähä Krouvin karaokeilta ! Ja Kingis on väli iha söpöjäki tapauksia” vinkkasin miehelle silmää.


Seisoin autoni vieressä, tupakka toisessa kädessä ja puhelin toisessa.

Oon tosi pahoillani Jonny. Avauduin ihan liikaa sun veljelle ja se selkeästi ahdistu. Pyydä joskus anteeksi mun puolesta ja no, ainakaan meidän epämääräinen juttu ei taida jatkua. xoxo Isbe

Mitä helvettiä Thomas oli nyt tehny. Vielä pahempaa, mitä sen päässä oikein liikku. Tiesin bruneten luulevan sanoneen jotain väärää tai epäsoveliasta, mut kyse ei ollenkaan ollu siitä mitä Isbe oli sanonu. Enemmänkin siitä mitä Thomas olis sanomassa sille. Vastasin Isabellan viestiin nopeasti.

I got this. xoxo J

Käveltiin käsi kädessä Kytömäen keskustassa. Moni vanhempi ihminen katto meitä ku ruttoa. Kumminki ääni mun vieres yritti rauhotella mua. Tiesin, ettei kenelläkää olis mitään varaa sanoo. Valitettavasti tällanen näky täs kyläs ei ollu mikään joka päivänen juttu.

Pysähyttiin Lillin Limppuun kahville. Mä tilasin meille molemmille ja tiskin takana ollu nuori likka katto meit hymy huulilla. Saatiin juomat ja asetuttiin pyöreeseen nurkkapöytään istumaan. Vihreet silmät katto mua kysyvästi.
”No, mikä painaa mieltä ?” Markus kysy multa.
”Mua alkaa vituttaa kaikkien ihmisten katseet, ihanku oltais jotai epämuodostuneita friikkejä” vastasin turhautuneena. Toisaalta mua huvitti, Markus oli meistä kahesta se feminiinisempi osapuoli joka huolehti kaikesta turhasta. ”Haluisin yhen päivän, et voitas olla just niiku me ollaan, ilman mitään mulkoiluu tai huuteluita..”
”Jon.. Rakas.. Kyl se päivä viel tulee. Okei ?” kirkkaat silmät katto muhun ja huomasin miehen silmissä sen saman luottamuksen jonka näin ku istuttii Harjussa ekoilla kaljoilla ikinä.

Juotiin kahvit ja lähtiessä huudettiin kiitokset tiskin taa. Se sama likka heilautti meille kättä hyvästiks. Nuoren tytön ele oli ainoo hyväntahtonen juttu tuntemattomalta koko päivänä.
”Voidaanks mennä vaik sun kämpille, en jaksa näit katseit enää..” kysyin mieheltä. Markus nyökkäs mulle.
”Mitä sä haluisit tehä ?” vihjaileva virne kasvoillaan Markus pysäytti mut ja käänty mun eteen.
Naurahdin. Mua hieman lyhyempi mies yritti isotella vai? ”Josset lakkaa vittuilemast mulle, näytän sulle kuka sen kaapin paikan oikeen määrää” nauroin ja halasin miestä. Markus veti itteään irti ja paino hellän suudelman mun huulille. ”Voidaanko kattoo Drag Racee Netflixist ?” kysyin herkän hetkemme jälkeen. Markus tuuppas mua olkapäähän ja nauro. I’ll take that as a yes.

Lösähin Markuksen kämpän tummanharmaalle sohvalle ja avasin vieressä olevan läppärin. Markus rohjahti mun viereen ja heitti jalkansa mun syliin.
”Muutetaaks yhteen ?” kysymys tuli mulle ihan puskista. Katoin Markusta ihmeissäni ja yritin tulkita tän ilmettä jotenki.
”Öö.. Eiks oo sun mielest vähä liia aikasta ? Ollaa hädin tuskin seurustelu kahta kuukautta” katsoin miestä.
”No, mä ainaki haluisin, mut enhä mä voi sua pakottaa” ääni kuulosti pettyneeltä. Shit.
”En mä halunnu pahottaa sun mieltä, mut mul on hädin tuskin mun oma elämä kasas. En haluu repii sua siihen samaan paskaan messiin… Kyl sä sen tiiät.”
”Tiedän tiedän… Mut mitä jos sä asuisit mun luona sillee off the record ? Saisit lähtee ihan millon haluut. Tietenki toivon ettet lähtis..”
Otin miehen mun kainaloon ja haroin tummia hiuksia. Vihreet silmät katteli mua ja mä katoin takas. Oltiin kiinnytty toisiimme varmaan ennätysvauhtia. Markukselle olin kertonu kaiken mitä mun vanhempien, oikeestaa isän kans, oli tapahtunu, mut mikään siitä ei näyttäny haittaavan sitä.

Painoin huulet miehen kaulaan joka antautu mun kosketukselle täysin. En tuntenu itteeni yhtään epävarmaks tai riittämättömäks. Tiesin, et oon turvassa kaikilta katseilta. Markus hyväksy mut sellasena ku oon. Tunsin viileet kädet mun kyljellä hupparin ja paidan alla. Työnsin läppäriä pidemmälle mun vierestä, et Markus ei olis sen päällä, ku mies kiipes mun syliin. Revin Markuksen paidan pois paljastaen sileän ja päivettyneen rintakehän. Kuljetin käsiäni miehen selällä ja annoin pusuja rinnalle. Markuksen kädet haro mun punasia hiuksia ja mies hengitti raskaasti mun olkaa vasten. Oliko mahollista haluta ja rakastaa toista näin nopeesti?

Markuksen ilmaannuttua Auburniin, en yhtään tienny miten päin olis pitäny olla. Ensijärkytyksen jälkeen oli kyl pitkä pätkä hiljasuutta. Siinä ajassa ehin hoitaa Eelan iltatallia varten ja huitoa Gabille, joka oli Minan karsinassa, että tässä olis nyt se Krouvissa mainittu eksä. Gabin kannustava naurunsekanen peukutus ei ollu auttanu asiaan.

Pahottelut, Gabi, siit keskarista mitä näytin.


Pionin nurkkapöytä ikkunoiden vieressä ja kaks höyryävää kahvia. Kaks hermostunutta nuorta ja kiusallinen hiljasuus. Markus oli seurannu mua omalla autollaan Kallan keskustaan tallilta. Ulkopuolisten silmiin me näytettiin varmaan kuuro-mykkä –pariskunnalta. Ja pakko se oli itelleen myöntää, en ollu tottunu Markuksen kans tällaseen hiljasuuteen. Tunsin miehen täydellisesti. Brunetelle teki tiukkaa pysyy vaiti tällasia aikoja. Pakko se hiljasuus oli rikkoo.
”Näytät hyvältä” sanoin puolittaisen hymyn kanssa. ”Kuulin Villeltä, et muutit takasin johki suuntaa Kytömäelle ?”
”Kiitos, nii säki, vaikka ne punaset hiukset sopi sulle paremmi, näytät nyt liian aikuiselta” Markus vastasi ja jatkoi ”Joo en mä siellä oo kauaa ehtiny olee, mut samalt se näyttää ku ennenki. Mut mitä sulle muuten kuuluu ?”


”Iha hyvää. Sain vihdoin duunipaikan hevosten luota” naurahdin ja yllätyin itsekin reaktiooni.
”Sitähän sä aina halusitki, ainaki ennen” miehen ääni kuulosti melankoliselta ja haikealta. ”Sori jos kysyn liian suoraa, mut onks sul joku mies ?” Markus laski katseensa kahviinsa. Ite otin hörpyn omastani, ainoastaa todetakseni sen olevan edelleen ihan helvetin kuumaa.
”Ei mul mitää sellast-” Markus nosti samantien katseensa muhun, pieni toivonkipinä silmissään ”-mut mulla on tyttöystävä.”
”Ainii, sä kuljet molempii suuntii..” Markus naurahti pakonomaisesti. ”Ei siin mitää, good for you.”
”Entäs ite ? Kukaa hullu ei muuta takas Kytömäelle ellei siel oo joku jonka takii muuttaa” naurahdin vähän jo rennommin.
”Eei, muutin mutsin takia. Sen dementia on menny huonommaks.”

-- Ai niin, muistinko mainita ? Markus on adoptiolapsi ja puhuessaan äidistään, kyseessä on nyt lähes 70-vuotias nainen, syntyperäinen Kytömäkeläinen.

”Ei se varmaan enää muaka muistais, mut jos vaa voisin auttaa mitenkää, tekisin kyl kaikkeni” sanoin miehelle. Vihreät silmät katto muhun ja tiesin, et Markus tekis mitä tahansa äitinsä vuoks.
”Kyl se susta välil kyselee, teit siihe lähtemättömän vaikutuksen-” Markus laski taas katseensa kahviin ja naurahti ”-mut on sen arki vaikeeta. Asun oikeestaa mun vanhas huonees. Helpompi jeesaa äitii siitä ku omast kämpäst.”
Siirsin katseeni miehestä valkeaan näkymään ikkunasta. Näkymä muistutti etäsesti kevättä 2016. Tarkalleen ottaen maaliskuuta. Mun ja Markuksen erosta oli nyt reilu puoltoista vuotta. Muistin edelleen jokasen illan joka vietettii yhessä ennen ku muutin miehen luo. Jokanen tappelu joka käytiin läpi, mut pysyttiin yhessä. Paitsi se viimenen.

”Oon pahoillani kaikest mitä sillo sulle sanoin” en kattonu Markusta, mut mies ties tasan tarkkaan mistä mä puhuin. ”Olin vihanen, pettyny enkä todellakaa täysin järjissäni sillo.”
”Mä tiiän Jon, mä tiiän… Mut kaikki on nyt ok ?” Markus laski kätensä mun käden päälle. Mite tutulta ja turvalliselta se tuntukaa. ”Ethän sä oo enää satuttanu ittees mitenkää ?”
”En oo, eikä sun sitä paitsi tarvii enää huolehtii musta-” vedin käteni pois ja käänsin katseen vihreisiin silmiin, jotka tutki mun kasvoja ”-oon jo iso poika” naurahdin puolittain.

”Sori ku vaa tupsahdin sinne tallille sillee, mut halusin nähä sut” Markus paljasti. Ite olin just puhunu Gabin kanssa Krouvissa, haluisinko nähä Markusta. Sillo en tienny, mut miehen ilmaantuessa maneesiin olin kaiken sen yllättyneisyyden ja surun alla ilonen.
”Ei se mitää, ihan kiva nähä tällee ku kaikki savu on hälvenny” myönsin. Katsoin edelleen vihreitä luottavaisia silmiä, joita olin monta kertaa ennenkin tutkinut. Muistin, miten oltii Markuksen kans väitelty sen silmien väristä, kuinka vasen oli vaaleemman sävynen ku oikee. ”Olin oikeessa” hymyilin.
”Ai mistä ?” Markus katto mua hämmentyneenä. Se ei yhtään tajunnu mistä puhuin.
”Sun vasen silmä on vaaleempi ku oikee” laskin katseeni kahviin ja hymyilin salaa lämpimälle muistolle.
”Nii joo se-” Markus naurahti ”-tiiän et oot oikees. Et olit jo sillon. En vaa halunnu antaa sulle siit väittelyst voittoo.”
”Kyl mä sen tiiän, siks siitä oliki hauska väitellä aina…” yht’ äkkii mulle tuli fiilis, ettei oltais oltu päivääkää puhumatta meijän eron jälkeen. Markuksen läsnäolo tuntu niin tutulta ja mukavalta. Luontevalta oikeestaan. ”We had a good run, you know..”
”Jep..” mies vastasi ja vilkuili itekkin ulos. Meijän väliin putos se sama hiljasuus mikä me ehittiin melkein haudata kaiken puheen alle. Siinä se kuitenki taas oli. Juotiin kahvia sanomatta sanaakaa. Kateltii ulos ja vaivihkaa toisen huomaamatta toisiimme. Markus ei ollu vanhentunu päivääkään. Siks miehen kans olemine tuntu nii turvalliselta. Ihanku oltais hypätty ajas taaksepäin kesään 2015, ku kaikki oli hyvin.

”Jon… Haluisin viel yrittää sun kans…”

Istuin Krouvissa oottamassa Thomasia paikalle. Lähetin viestin reilu vartti sitten ja laskeskelin Auburnista ajavan kylälle samassa ajassa. Voihan olla, et broidi jäi pan…
”Mitä nyt ?” Thomas sano mun selän takaa.
”Sori siit ihmeen kohtauksest aikasemmi” sanoin vilpittömästi nuoremmalle. Thomas istu mun vieree baarijakkaralle ja pyys Kasperilta cockiksen.

”Kyl mä tiiän et oot äkkipikane ja nii edellee, mut ei se voi olla sun syy jokasee ihmeen kohtaukseen minkä saat” Thomas ripitti mua.
”Mä en oo se joka jätti asioita pimentoon” viilsin veljeni sielua katseellani. ”Mä tiiän, et sulla on jotain tunteita Isbee kohtaan, se on mulle ihan fine, mut oliks unohtanu meijän diilin ? Bros before…, no.. hoes.” virnistin varovasti. Thomas naurahti takasin ja kilautti cockistaan mun tuoppiin.

”Jep. Bros before hoes. Kyl mun olis pitäny sulle kertoo, mut Nana ei halunnu et tiiät viel täs vaihees. Sen oli tarkotus soittaa sulle viikonloppuna.”
”Täs vaihees ? Jos mä yhtään ymmärsin siitä mitä sanoit, nii Nanalla ei välttämättä ees oo huomista ?” tiesin veljen vaa kuunnelleen Nanan toivetta, mut olisin toivonu Thomaksen kertovan täst mulle heti.

”I know, I know.. Kyl mäki haluisin tehä jotai Nanan vuoks.. Iha vaa et saatais se ämmä kuntoo” Thomas nauro vähä vetisil silmil.
”Lähetäänkö sinne jouluks ?” sain pikaisen idean päähäni. En tienny miten se käytännössä tulis onnistuu, mut ainaki ennen mun huutoo Isbe oli sanonu et kaikki saahaan kyl järjestettyy, taval tai toisel. ”Lennetää sinne parin viikon pääst ja ollaa vuoden vaihteen yli ?”
Thomas mietti hetken ja nyökytti sit innoissaa. ”Sähä voit kysyy Elliee messiin ?”

”Sitä vähän mietinki… Varmaa seki haluis vähäks aikaa ’lomalle’ Suomesta..” pohdin ääneen. ”Alan kattoo lippuja huomenissa.”
”Isbee mun on varmaan turha ees kysyy. En usko sen lähtevän varsinka tän iltasen jälkeen. Olisit nähny miten persiisii ammuttu karhu se oli” Thomas virnuili. Se kumminki vaa tykkäs. Veli siis.
”No se menee mun piikkii” totesin. Otin puhelimen käteeni tiskiltä, avasin lukituksen ja kirjotin Isbelle viestin.

Viimesiä päiviä vietiin. Meillä olis lähipäivinä Ellien ja Thomasin kanssa lento takasin Suomeen ja samalla alkais taas arki. Ainakin mulla ja broidilla. Ellie todennäkösesti vaan treenais kahta kauheemmin seuraavaan Cupiin mun ja Eelan viedessä voitto esteillä viime vuoden puolella. Blondi muutenki mökötti mulle tulosten julkasun jälkeen pari päivää. Pikkunen kiiltelevä kaulakoru kuitenki lepytti likan mielen viimesenkin vihan. Mistä tiiän? En mä muuten olis saanu pusuu poskelle!

”Just open it…” mulkasin veljeeni tämän ravistellessa Nanan antamaa synttärilahjaa.
”Waaait, I think I know what it is !” Thomasin kasvoilta paisto innokkuus ja uteliaisuus. Nuorikko repi paperin suurehkon laatikon ympäriltä ja katto vuorotellen lahjaansa ja vuorotellen Nanaa. Thomas asetti laatikon suurelle mahonkipöydälle sohvan eteen ja nousi halaamaan mummoa. ”Oh, thank you Grace!” Katsahin Ellieen, joka istu mun vieressä lahjaks saatu koru kaulassa ja käsi mun kädessä.

Vilkaistiin Ellien kanssa laatikon etuosaa. Nintendo. ”Seriously” virnuilin Thomasia. ”DS? This is so freaking old ! No offense Nana.” Harmaahiuksinen nainen naurahti ja heilutti kättään kuin jättääkseen kommentin sikseen. ”You’ve got to be fuc…-” Thomas vilkasi Nanaan joka kohotti toruvasti kulmaansa ”-kidding me. This is The Nintendo. This actually works and it has the best games ever made!” Thomas oli kuin seittemän vuotias, jolloin poika sai multa mun vanhan Gameboyn. Mua huvitti nähä broidi niin täpinöissään.

”You two make a lovely couple” Nana ilmoitti lämmin hymy huulillaan. ”And Ellie, please take good care of my grandson. I know he can be a little hard to handle sometimes” nainen naurahti viekas pilke katseessaan.
”I will, I promise” Ellie katto mua sinisillä silmillään ja Thomas selkeesti halus huomion takas itteensä.
”Oh, I almost forgot ! Jonathan, you probably should let Isabella know that our flight is super late.”
”Shit..” katsoin nopeesti mummooni anteekspyytävästi kiroilusta. ”She said something about a morning shift the next morning..”

”Clarify me one thing-” Nana selvitti kurkkuaan ja jatkoi ”-Why do you, Jonathan, have to tell something like that to Thomas’ lady friend ?” Mun ja Ellien katseet käänty salaman lailla mun veljeen. Broidi oli valahtanu ihan valkoseks. Näköjään Thomas ei ollu kertonu deittailevansa (enemmän ja vähemmän) mun pomoa.
”You are so screwed Thomas” Ellie nauro ja nosti kämmenen suunsa eteen. Nana katto Thomasia yhtenä isona kysymysmerkkinä ja mun huulilla oli vittumainen Mitäs-et-kertonu -ilme.
”Umm… Isabella is his… Öhh…” Thomas jäi takeltelemaan liikaa viimeseen sanaan joten päätettiin auttaa sitä Ellien kans. Kuin tykin suusta yhtä aikaa nostettiin kissa pöydälle ja kerrottiin Nanalle miten asia on:
”Boss…” virnuiltiin brunetelle vierekkäin samalla kun Gracen kasvoille nous hämmentyneisyys ja uusien kysymysten tulva.

Thomas yritti kuumeisesti keksii jotain, millä kääntää äsken paljon haluamansa huomio muualle ja heitti ilmoille toisen hauskan faktan. Lause oli selkeästi osotettu enemmän Nanalle kuin mulle tai mun tyttöystävälle.
”Jonathan is gay !” Thomas osotti mua etusormellaan ja hetken se tais olla jopa hengittämättä. Se herkeemättä katto Nanan reaktioo.
”Oh I know honey. Don’t be silly. Even blind people can see that.”
”Hey !” kohotin kulmiani Nanalle samalla kun Ellie nauraa räkätti mun vieressä.
”Shush you-” Nana nopeesti vilkas mua ja kääns sitte silmänsä takasin mun veljeen. ”-You know very well what happened here last time.”
”Yeah yeah… I’ve learned my lesson. Don’t worry Nana. Besides, she’s a lot older than me…” Thomas tajus vast lauseensa jälkeen sanoneen liikaa. Olin varma et viimestää nyt mummon keuhkot (tai sydän) pettäis ja uus vuos päästäs alottaa sairaalassa.
”Well in that case. Ellie ?-” tummanvihreät silmät siirtyivät blondiin ”-Could you be so dear and look after both of these knuckleheads ?” Ellie ei naurultaan pystyny ääneen vastaa, joten likka nyökytti päätään oikein suureleisesti ja selkeästi myöntymisen merkiksi.
”Great. Well, who wants more cake ?” Grace nousi nojatuolistaan ja oli kuin koko edellistä keskustelua ei olisi koskaan ollut.

Sunnuntai. Ei mitenkään normaalia erilaisempi päivä.

Mulla oli olosuhteisiin nähden ihan ok fiilis. Eela odotteli karsinassa tänpäiväsiä treenejä ja kävin kattomassa sille harjat ja varusteet valmiiks boksin viereen telineisiin. Kahvin mä kyllä ehtisin nopeesti vetästä loungessa. En ymmärrä vieläkää, miks join päiväkahvit tallilla, vaikka kartanolla oli ihan hyvin toimiva keitin. Kai se oli vaan nii tavaks tullu juttu.

Avasin loungen oven rennoin liikkein, mut koko mun kroppa jännitty tajutessani Ellien istuvan pöydän ääressä uppoutuneena puhelimeensa. Tervehin blondia varovasti ja todella, todella välinpitämättömästi likka vastas koruttomalla "moi":lla. Mun päässä hammasrattaat pyöri ihan liian nopeeta vauhtia. Silti olin jumissa. Ei oltu puhuttu perjantaisen viestirumban jälkeen mitään.

"Meijän pitäis varmaan puhuu vähä...." alotin varovasti ja istuin nuorta naista vastapäätä pöydän ääreen.
"No puhutaan vaan, mitä asiaa ?" blondi vastas yhtä hyytävästi ku mitä tervehdys oli. Mun teki mieli kääntää ääni ja puhetyyli todella sarkastiseen sävyyn ja vastata säästä, mutta maltoin mieleni ja katoin blondia sinisiin silmiin.
"Me."
"Eikö meillä mee ihan hyvin, lukuunottamatta sitä, että sä säädät jatkuvasti muiden naisten kanssa - tai mistä mä tiedän, varmaan miestenkin" blondi vastas viileesti katse lähes koko ajan puhelimen näytössä. Välillä kauniit silmät nous mun katseen tasolle, mut nopeesti nainen palautti huomionsa Omenaan.

"En todellakaan usko sun olevan ok sen kans, joten voidaanks me vaan yrittää sopii tää ?" vedin henkee välissä ja laskin katseen käsiin. "Mä tiiän mokanneeni, pyyän niist kaikist kerroist anteeks... Mitä muuta mä voin tehä ?"
"Mä en vaan ymmärrä, etkö sä saa pidettyä itseäs kurissa vai eikö sua vaan kiinnosta meidän suhde ollenkaan?" Ellie nosti silmänsä muhun ja huomio puhelimen näyttöön katkes. Mun päässä sinkoili miljoona ajatusta siitä, mitä mieltä mä olin meijän suhteesta ja siitä, mitä mä siitä halusin.

"Ellie... Rakas ? Totta kai mua kiinnostaa meijän suhde. En mä nii sanonu... Mut.. Äh.." Mitä mä sanoisin? Mitä mä haluisin tuoda julki. En tiiä. Silti päädyin avaa sanasen arkkuni ehkä vähän sivuraiteita hipoen. "Mä en suoraan sanoen tunne sua. En oo nähny sun porukoita, etkä sä ikinä puhu niistä ? To be honest, mä en tiiä kenen kanssa mä seurustelen." Mä huomasin ihan liian hyvin, miten epävarmalta mun ääni kuulosti. Ja sen varmasti myös kuuli.

"Siis sä väität ettet tunne mua koska et oo nähny mun porukoita? Miten ne nyt tähän liittyy? En mä voi sille mitään, että ne on kokoajan poissa eikä niillä ole koskaan aikaa nähdä" likka nous penkiltä ku raketti ja mä pelkäsin sen jo lähtevän. Fuck. Ellien silmis näky loukkaantuneisuus ja hämmennys. Hienosti Jonathan, paskoit loputki. Happy now?

"Ei, en mä sitä... Tarkotan siis, et en oikeesti tunne sua niin ku haluisin. Et oo halukas puhuu sun menneisyydestä, joka on tehny susta sellasen ku oot nyt" mun ääni hiljeni lauseen loppua. Mua pelotti se, mihin tää keskustelu oli menossa. Tai mihin mä pelkäsin sen menevän. "Ellie, sä tiiät mitä mä sua kohtaan tunnen, mut must tuntuu, et rakastan sitä ihmistä, minkälaiseks mä sut oon omas päässäni tehny, just sen takia, ku en tunne sua yhtään paremmin." Mä en yhtään tienny, tajusko blondi mitään mitä yritin selittää. Varovasti mä kiteytin kaiken yhteen lauseeseen. "Must tuntuu, et rakastan sitä Elllietä, joka on vaan mun mielessä."

"Sun mielessä? Me ollaan oltu yhdessä melkein puoli vuotta, kyllähän sun pitäis mut jotenkin tuntea, vai luuletko että mä oon vaan esittänyt jotain? Jos sä haluat kuulla jotain mun menneisyydestä, niin kysy! En voi lukea sun ajatuksia tai tietää, millaiseksi sä sitten mut kuvittelet, mutta sä et ilmeisesti ainakaan ole sellainen, kun mä kuvittelin" Ellien ääni nous vähintään kolme oktaavia korkeemmaks ja uhkaavasti (kuten arvelin) blondi lähti harppoo kohti ovee. Jotenki refleksinä nousin nuoren naisen eteen, estäen pääsyn tallin käytävälle.

Vähän aikaa pelkäsin antavani jotenki uhkaavan kuvan kattoessani blondia silmiin. Tein nimittäin saman liikkeen, mitä mun oma faija teki ennen turpasaunaa. Nopeesti suljin silmäni ja hiljaa rukoilin, ettei Ellie lähtis.
"Mä kysyn tasan kerran; haluuks sä olla mun kanssa, vaikka sun sanojes mukaan, oon erilainen ku kuvittelit."Mun äänessä oli enemmän varmuutta, ku mitä odotin. Siitä rohkastuneena avasin silmät ja kohtasin uudestaan jäisen katseen. Blondi oli selkeesti loukkaantunu ja Ellien sanojen seurauksena, olin nyt myös minä.

"Mä oon vaan väsynyt odottamaan taas seuraavaa kertaa, kun sä jäät kiinni siitä, että teet jotain kyseenalaista jonkun toisen kanssa" blondi risti kätensä rintojen alle ja katto mua suoraan silmiin. Sen ääni ei ollu enää niin terävä, mut elekieli ja äänensävy kerto naisen olevan edelleen loukkaantunu.
"Uskon tietäväni, mitä sä haluisit ja toivoisit mun vastaavan tohon, mut valitettavasti mä en voi. Sillo kusettaisin sua sekä itteeni" nyt jos ikinä oli se oikee aika olla rehellinen. Elliellä taasen ei tainnu olla Riepun kakkakikkaretta enempää hajua siitä, mitä mä sille sanoin. Tai mitä rivien välistä vois lukee. Ellie kurtisti kulmiaan ja kysyvä ilme kasvoillaan katto mua.
"Mitä sä tarkotat?"

Mä käännyin pois Ellien edestä ja nojauduin seinään mun takana. Mun oli pakko vetää henkee väliin. Tähänkö tää oli tullu. Hienot kuus vitun kuukautta ja nyt kaikki menis ku viemäristä alas?
"Sellanen mä oon. Josset sä pysty hyväksyy mua tällasena, nii.." mä annoin loppulauseen jäädä hiljaseks.
"Ai luuletko sä, että mä hyväksyisin sen, että sä flirttailet muiden kanssa mun selän takana?" naisen ääni oli taas terävämpi. Mä tiesin pyytäväni Ellieltä jotain, mitä se ei ite voinu käsittää tai antaa myöten. Toisin sanoen, pyysin kuuta taivaalta.
"En mä mitenkä voi olettaa sun olevan fine kaiken tän kans..." hieroin kämmenillä kasvoja ja vetäsin parit hiussuortuvat takas päälaelle. Helvetti se parturi... No sen ehtii myöhemminki. "Mä en oo ollu ennen näin.. äh.. niiku monogamia on mulle uus juttu. Markuksen kans oltii vapaammin ja siit muodostu mulle normi." Tiesin Markuksen mainitsemisen tässä keskustelussa olevan virhe. Iso sellanen. "I swear, mä oikeesti yritin alkuun, yritän edellee. Se on vaa jotain, mitä mä en osaa niiku sä."

"Mä en aio olla vaan mikään yksi nainen sun haaremissa. Jos sä et pysty sitoutumaan olemaan vaan mun kanssa, niin ehkä tää oli sit tässä." Ellien sanat ei jääny epäselväks. Ei todellakaan.

Sunnuntai. Ei mitenkään normaalia erilaisempi päivä. Tai niin mä luulin.

Avasin oven Ellielle, joka sulavasti istahti bemaritaksin takapenkille. Kiersin auton ja istahdin itse naisen taakse. Moottori hurahti käyntiin ja virne naamallani katoin hymyilevää nuorta mun vieressä. Tummanpunainen mekko näytti täydelliseltä Ellien päällä. En mä itekkä pahalta näyttäny uudessa puvussa, joka oltiin tyylitietoisen Thomaksen kanssa käyty valitsemassa. Tiesin Ellien haluavansa pitää mekon täydellisen puhtaana, päädyin tupakoimaan vasta hotellissa parvekkeella. Enhän halunnu pilaa meijän ensimmäistä vuosipäivää tupakan hajuisella mekolla.

Tarjoilija esittäytyi Sannaksi, kertoi palvelevansa meitä tänä iltana ja ojensi samaan syssyyn juomalistan mun käsiin. Selasin tarjontaa ja päädyin ottamaan pullon Boizel Grand Vintage Champagnea. Ellien lähes huomaamaton nyökkäys hyväksytti mun valinnan. Ja nopeammin kuin ehdin sanoa oman nimeni, Sanna the waitress toi kaksi lasia ja tilaamamme pullon pöytään. Ruokalistalta valitsin itselleni konjakilla liekitettyä limousinhärkää sekä valkosipuliperunoita, rakas naiseni päätyi kevyempään versioon ja valitsi grillattua kuhaa, emmervehnää ja hummerikastiketta.

Puhuimme paljon hevosista, totta kai, muistoistani Englantia koskien sekä suhteestani Tommyyn. Oli paljon asioita, joita Ellie ei musta vielä tienny ja mua ihmetytti se, miten oltiin päästy näin pitkälle niin vähällä tiedolla toisesta. Naurettiin molemmat ajatukselle, että ehkä oltiin rakastuttu siihen tunteeseen, joka pyöri vatsanpohjassa toisen ollessa lähellä. Ei niinkään siihen ihmiseen itseensä. Eihän se ollu mitenkään mahollista!


Romanttinen iltamme sujui täydellisesti. Ruoka oli taivaallista ja olimme kumonneet skumppapullon lisäksi kaksi valkoviinipulloa. Olipa hyvä, että tultiin taksilla. Ite en ollu ton juomamäärän jälkeen mitenkään turvallinen kuski. Ja kaikki se juominen laittoi kusettamaan. Ilmaisin asian hienovaraisesti naiselleni ja poistuin miestenhuoneeseen. Pisuaarilla ollessani viereeni tuli toinen mies ja ilman suurempaa ihmettelyä mies katsoi muhun ja hymyili. Olisiko pitänyt tervehtiä vai? Kasvot olivat tutut. Ei helvetti. Mikael Gren. Se toruvasti pudisteli päätään ja hoki, miten kusin asiat.

Lähes juoksin ulos vessasta ja olin törmätä tarjoilijaamme Sannaan. Tummahiuksinen nainen paino mut seinää vasten ja kävi päälle. Mä yritin selittää sille, et olin varattu ja mun oma naiseni istuis just tän ravintolan pöydän ääressä oottaen mua. Tummat laineet pitkin naisen selkää se paino huulensa mun kaulaan ja haro mun hiuksia oikeella kädellään. Mä en voinu liikkua.

Mä yritin ettii katseellani Elliee ravintolan salista, mut vaaleet hiukset ja kauniit kasvot oli sekottunu tilan hämärään ja usvaiseen ilmaan. Mä en erottanu kenenkää kasvoja. Sitten Sanna irrottautu musta ja katoin sitä silmiin. Tarjoilijamme oli muuttanut ulkomuotonsa Gabriellaksi. Mitä täällä oikee tapahtu?! Se kysy multa, oliko fiksua yrittää lähennellä sitä Krouvin ulkopuolella. Olinko mä oikeesti niin sairas.

Samassa mä huomasin näkökentän nurkassa tutut kasvot, vaaleet hiukset ja sen punasen mekon. Ellie näki kaiken. Toistelin sille, et voisin selittää kyl kaiken, ettei se ollu mun vika tai mun idea. Mä yritin vakuuttaa olevani oikeesti kunnon jätkä. Yks kyynel vieri blondin poskipäälle. Ellien ilme ei muuttunut. Jostain takaa ilmesty Mikael ja Ellie tarttu sen käsikynkkään. Ne jätti mut yksin siihen vessojen luo, Sanna-tarjoilijan/Gabin liuetessa paikalta. Mä jäin yksin tyhjään ravintolaan ja seinät alko kaatuu mun päälle.

Sit mä heräsin. Voi vittu. Olin ihan hikinen ja potkinu peiton lattialle, tyynyt oli epämääräsesti joutunu sängyn ja seinän väliin, lähes lattialle siis. Mua oksetti. Juoksin vessaan posliiniastian päälle ja annoin kaiken tulla ulos. Mä kelasin sitä unta uudestaan ja uudestaan istuessani kylppärin lattialla. Mä voin edelleen pahoin, mut enää ei onneks oksettanu. Vilkasin rannekellosta, miten myöhä oli. Varttii vaille viis aamulla. Kai sitä vois lähtee talliin.