Kellonaika on nyt 26.10.20 18:41

32 osumaa on löytynyt haulle 0

Save me a spark

Auburn Lounge 07.04.2018
Mukaan @Ellie von B., Suljettu #jellie

Eela oli taas kulkenu nätisti koko treenin ajan ja mulle oli jääny siitä kans ihan mahtava fiilis. Sileetyöskentely ei ollu kummankaan lempiaihe, mut hammasta purren me saatiin seki suoritettua. Ja vielä kunnialla! Olin antanu tammalle pari porkkanaa treenin jälkeen, ennen tamman huoltamista tarhailukuntoon. Kellokin näytti sopivasti about kuutta, joten olis kahvitauon paikka!

Moccamaster poris tuttua tasasta tahtiaan keittötasolla mun lukiessa Kallan Sanomia. Tai no roskalehtihän se oli. Kallan kokosessa paikassa harvoin tapahtu mitään isompaa. Edellinen kohuttu juttu oli Heidi Sareen hautajaiskutsu lähes etusivulla. Kukakohan tätäkin paskaa oikein kirjotti.

Samassa mun näkökenttään iski muakin kiinnostava teksti “kuuluisalta” juorupalstalta.
Isabella Sokka nähtiin todella kuumissa tunnelmissa blondin naisen kanssa jokunen aika sitten Kingissä.
Well slap my ass and call me Judy! Tätä en ollu brunetesta uskonu.

Huvittuneena ja hieman järkyttyneenä nousin lehden äärestä ja avasin kuivauskaapin. Musta kuppi odotti mua kiltisti samalla paikallaan, kun mihin sen olin jättäny. Kaadoin mukiin tummaa kultaa ja istuin takaisin alas penkille. Olin selin loungen oveen, kun kuulin sen avautuvan. En juorujen lueskelulta kyenny kääntyy kattoo tulijaa. Päätin mä kuitenkin jotain sanoo.
“Iltaapäiväähuomenta, siin on just keitettyy sumppii, you’re welcome!”
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 13.04.18 12:25
 
Etsi: Arkisto 2018
Aihe: Save me a spark
Vastaukset: 11
Luettu: 241

50 shades of Jonathan


Maanantai 05.03.2018

Avasin oven Ellielle, joka sulavasti istahti bemaritaksin takapenkille. Kiersin auton ja istahdin itse naisen taakse. Moottori hurahti käyntiin ja virne naamallani katoin hymyilevää nuorta mun vieressä. Tummanpunainen mekko näytti täydelliseltä Ellien päällä. En mä itekkä pahalta näyttäny uudessa puvussa, joka oltiin tyylitietoisen Thomaksen kanssa käyty valitsemassa. Tiesin Ellien haluavansa pitää mekon täydellisen puhtaana, päädyin tupakoimaan vasta hotellissa parvekkeella. Enhän halunnu pilaa meijän ensimmäistä vuosipäivää tupakan hajuisella mekolla.

Tarjoilija esittäytyi Sannaksi, kertoi palvelevansa meitä tänä iltana ja ojensi samaan syssyyn juomalistan mun käsiin. Selasin tarjontaa ja päädyin ottamaan pullon Boizel Grand Vintage Champagnea. Ellien lähes huomaamaton nyökkäys hyväksytti mun valinnan. Ja nopeammin kuin ehdin sanoa oman nimeni, Sanna the waitress toi kaksi lasia ja tilaamamme pullon pöytään. Ruokalistalta valitsin itselleni konjakilla liekitettyä limousinhärkää sekä valkosipuliperunoita, rakas naiseni päätyi kevyempään versioon ja valitsi grillattua kuhaa, emmervehnää ja hummerikastiketta.

Puhuimme paljon hevosista, totta kai, muistoistani Englantia koskien sekä suhteestani Tommyyn. Oli paljon asioita, joita Ellie ei musta vielä tienny ja mua ihmetytti se, miten oltiin päästy näin pitkälle niin vähällä tiedolla toisesta. Naurettiin molemmat ajatukselle, että ehkä oltiin rakastuttu siihen tunteeseen, joka pyöri vatsanpohjassa toisen ollessa lähellä. Ei niinkään siihen ihmiseen itseensä. Eihän se ollu mitenkään mahollista!


Romanttinen iltamme sujui täydellisesti. Ruoka oli taivaallista ja olimme kumonneet skumppapullon lisäksi kaksi valkoviinipulloa. Olipa hyvä, että tultiin taksilla. Ite en ollu ton juomamäärän jälkeen mitenkään turvallinen kuski. Ja kaikki se juominen laittoi kusettamaan. Ilmaisin asian hienovaraisesti naiselleni ja poistuin miestenhuoneeseen. Pisuaarilla ollessani viereeni tuli toinen mies ja ilman suurempaa ihmettelyä mies katsoi muhun ja hymyili. Olisiko pitänyt tervehtiä vai? Kasvot olivat tutut. Ei helvetti. Mikael Gren. Se toruvasti pudisteli päätään ja hoki, miten kusin asiat.

Lähes juoksin ulos vessasta ja olin törmätä tarjoilijaamme Sannaan. Tummahiuksinen nainen paino mut seinää vasten ja kävi päälle. Mä yritin selittää sille, et olin varattu ja mun oma naiseni istuis just tän ravintolan pöydän ääressä oottaen mua. Tummat laineet pitkin naisen selkää se paino huulensa mun kaulaan ja haro mun hiuksia oikeella kädellään. Mä en voinu liikkua.

Mä yritin ettii katseellani Elliee ravintolan salista, mut vaaleet hiukset ja kauniit kasvot oli sekottunu tilan hämärään ja usvaiseen ilmaan. Mä en erottanu kenenkää kasvoja. Sitten Sanna irrottautu musta ja katoin sitä silmiin. Tarjoilijamme oli muuttanut ulkomuotonsa Gabriellaksi. Mitä täällä oikee tapahtu?! Se kysy multa, oliko fiksua yrittää lähennellä sitä Krouvin ulkopuolella. Olinko mä oikeesti niin sairas.

Samassa mä huomasin näkökentän nurkassa tutut kasvot, vaaleet hiukset ja sen punasen mekon. Ellie näki kaiken. Toistelin sille, et voisin selittää kyl kaiken, ettei se ollu mun vika tai mun idea. Mä yritin vakuuttaa olevani oikeesti kunnon jätkä. Yks kyynel vieri blondin poskipäälle. Ellien ilme ei muuttunut. Jostain takaa ilmesty Mikael ja Ellie tarttu sen käsikynkkään. Ne jätti mut yksin siihen vessojen luo, Sanna-tarjoilijan/Gabin liuetessa paikalta. Mä jäin yksin tyhjään ravintolaan ja seinät alko kaatuu mun päälle.

Sit mä heräsin. Voi vittu. Olin ihan hikinen ja potkinu peiton lattialle, tyynyt oli epämääräsesti joutunu sängyn ja seinän väliin, lähes lattialle siis. Mua oksetti. Juoksin vessaan posliiniastian päälle ja annoin kaiken tulla ulos. Mä kelasin sitä unta uudestaan ja uudestaan istuessani kylppärin lattialla. Mä voin edelleen pahoin, mut enää ei onneks oksettanu. Vilkasin rannekellosta, miten myöhä oli. Varttii vaille viis aamulla. Kai sitä vois lähtee talliin.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 04.03.18 18:40
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

50 shades of Jonathan


Sunnuntai 04.03.2018

Sunnuntai. Ei mitenkään normaalia erilaisempi päivä.

Mulla oli olosuhteisiin nähden ihan ok fiilis. Eela odotteli karsinassa tänpäiväsiä treenejä ja kävin kattomassa sille harjat ja varusteet valmiiks boksin viereen telineisiin. Kahvin mä kyllä ehtisin nopeesti vetästä loungessa. En ymmärrä vieläkää, miks join päiväkahvit tallilla, vaikka kartanolla oli ihan hyvin toimiva keitin. Kai se oli vaan nii tavaks tullu juttu.

Avasin loungen oven rennoin liikkein, mut koko mun kroppa jännitty tajutessani Ellien istuvan pöydän ääressä uppoutuneena puhelimeensa. Tervehin blondia varovasti ja todella, todella välinpitämättömästi likka vastas koruttomalla "moi":lla. Mun päässä hammasrattaat pyöri ihan liian nopeeta vauhtia. Silti olin jumissa. Ei oltu puhuttu perjantaisen viestirumban jälkeen mitään.

"Meijän pitäis varmaan puhuu vähä...." alotin varovasti ja istuin nuorta naista vastapäätä pöydän ääreen.
"No puhutaan vaan, mitä asiaa ?" blondi vastas yhtä hyytävästi ku mitä tervehdys oli. Mun teki mieli kääntää ääni ja puhetyyli todella sarkastiseen sävyyn ja vastata säästä, mutta maltoin mieleni ja katoin blondia sinisiin silmiin.
"Me."
"Eikö meillä mee ihan hyvin, lukuunottamatta sitä, että sä säädät jatkuvasti muiden naisten kanssa - tai mistä mä tiedän, varmaan miestenkin" blondi vastas viileesti katse lähes koko ajan puhelimen näytössä. Välillä kauniit silmät nous mun katseen tasolle, mut nopeesti nainen palautti huomionsa Omenaan.

"En todellakaan usko sun olevan ok sen kans, joten voidaanks me vaan yrittää sopii tää ?" vedin henkee välissä ja laskin katseen käsiin. "Mä tiiän mokanneeni, pyyän niist kaikist kerroist anteeks... Mitä muuta mä voin tehä ?"
"Mä en vaan ymmärrä, etkö sä saa pidettyä itseäs kurissa vai eikö sua vaan kiinnosta meidän suhde ollenkaan?" Ellie nosti silmänsä muhun ja huomio puhelimen näyttöön katkes. Mun päässä sinkoili miljoona ajatusta siitä, mitä mieltä mä olin meijän suhteesta ja siitä, mitä mä siitä halusin.

"Ellie... Rakas ? Totta kai mua kiinnostaa meijän suhde. En mä nii sanonu... Mut.. Äh.." Mitä mä sanoisin? Mitä mä haluisin tuoda julki. En tiiä. Silti päädyin avaa sanasen arkkuni ehkä vähän sivuraiteita hipoen. "Mä en suoraan sanoen tunne sua. En oo nähny sun porukoita, etkä sä ikinä puhu niistä ? To be honest, mä en tiiä kenen kanssa mä seurustelen." Mä huomasin ihan liian hyvin, miten epävarmalta mun ääni kuulosti. Ja sen varmasti myös kuuli.

"Siis sä väität ettet tunne mua koska et oo nähny mun porukoita? Miten ne nyt tähän liittyy? En mä voi sille mitään, että ne on kokoajan poissa eikä niillä ole koskaan aikaa nähdä" likka nous penkiltä ku raketti ja mä pelkäsin sen jo lähtevän. Fuck. Ellien silmis näky loukkaantuneisuus ja hämmennys. Hienosti Jonathan, paskoit loputki. Happy now?

"Ei, en mä sitä... Tarkotan siis, et en oikeesti tunne sua niin ku haluisin. Et oo halukas puhuu sun menneisyydestä, joka on tehny susta sellasen ku oot nyt" mun ääni hiljeni lauseen loppua. Mua pelotti se, mihin tää keskustelu oli menossa. Tai mihin mä pelkäsin sen menevän. "Ellie, sä tiiät mitä mä sua kohtaan tunnen, mut must tuntuu, et rakastan sitä ihmistä, minkälaiseks mä sut oon omas päässäni tehny, just sen takia, ku en tunne sua yhtään paremmin." Mä en yhtään tienny, tajusko blondi mitään mitä yritin selittää. Varovasti mä kiteytin kaiken yhteen lauseeseen. "Must tuntuu, et rakastan sitä Elllietä, joka on vaan mun mielessä."

"Sun mielessä? Me ollaan oltu yhdessä melkein puoli vuotta, kyllähän sun pitäis mut jotenkin tuntea, vai luuletko että mä oon vaan esittänyt jotain? Jos sä haluat kuulla jotain mun menneisyydestä, niin kysy! En voi lukea sun ajatuksia tai tietää, millaiseksi sä sitten mut kuvittelet, mutta sä et ilmeisesti ainakaan ole sellainen, kun mä kuvittelin" Ellien ääni nous vähintään kolme oktaavia korkeemmaks ja uhkaavasti (kuten arvelin) blondi lähti harppoo kohti ovee. Jotenki refleksinä nousin nuoren naisen eteen, estäen pääsyn tallin käytävälle.

Vähän aikaa pelkäsin antavani jotenki uhkaavan kuvan kattoessani blondia silmiin. Tein nimittäin saman liikkeen, mitä mun oma faija teki ennen turpasaunaa. Nopeesti suljin silmäni ja hiljaa rukoilin, ettei Ellie lähtis.
"Mä kysyn tasan kerran; haluuks sä olla mun kanssa, vaikka sun sanojes mukaan, oon erilainen ku kuvittelit."Mun äänessä oli enemmän varmuutta, ku mitä odotin. Siitä rohkastuneena avasin silmät ja kohtasin uudestaan jäisen katseen. Blondi oli selkeesti loukkaantunu ja Ellien sanojen seurauksena, olin nyt myös minä.

"Mä oon vaan väsynyt odottamaan taas seuraavaa kertaa, kun sä jäät kiinni siitä, että teet jotain kyseenalaista jonkun toisen kanssa" blondi risti kätensä rintojen alle ja katto mua suoraan silmiin. Sen ääni ei ollu enää niin terävä, mut elekieli ja äänensävy kerto naisen olevan edelleen loukkaantunu.
"Uskon tietäväni, mitä sä haluisit ja toivoisit mun vastaavan tohon, mut valitettavasti mä en voi. Sillo kusettaisin sua sekä itteeni" nyt jos ikinä oli se oikee aika olla rehellinen. Elliellä taasen ei tainnu olla Riepun kakkakikkaretta enempää hajua siitä, mitä mä sille sanoin. Tai mitä rivien välistä vois lukee. Ellie kurtisti kulmiaan ja kysyvä ilme kasvoillaan katto mua.
"Mitä sä tarkotat?"

Mä käännyin pois Ellien edestä ja nojauduin seinään mun takana. Mun oli pakko vetää henkee väliin. Tähänkö tää oli tullu. Hienot kuus vitun kuukautta ja nyt kaikki menis ku viemäristä alas?
"Sellanen mä oon. Josset sä pysty hyväksyy mua tällasena, nii.." mä annoin loppulauseen jäädä hiljaseks.
"Ai luuletko sä, että mä hyväksyisin sen, että sä flirttailet muiden kanssa mun selän takana?" naisen ääni oli taas terävämpi. Mä tiesin pyytäväni Ellieltä jotain, mitä se ei ite voinu käsittää tai antaa myöten. Toisin sanoen, pyysin kuuta taivaalta.
"En mä mitenkä voi olettaa sun olevan fine kaiken tän kans..." hieroin kämmenillä kasvoja ja vetäsin parit hiussuortuvat takas päälaelle. Helvetti se parturi... No sen ehtii myöhemminki. "Mä en oo ollu ennen näin.. äh.. niiku monogamia on mulle uus juttu. Markuksen kans oltii vapaammin ja siit muodostu mulle normi." Tiesin Markuksen mainitsemisen tässä keskustelussa olevan virhe. Iso sellanen. "I swear, mä oikeesti yritin alkuun, yritän edellee. Se on vaa jotain, mitä mä en osaa niiku sä."

"Mä en aio olla vaan mikään yksi nainen sun haaremissa. Jos sä et pysty sitoutumaan olemaan vaan mun kanssa, niin ehkä tää oli sit tässä." Ellien sanat ei jääny epäselväks. Ei todellakaan.

Sunnuntai. Ei mitenkään normaalia erilaisempi päivä. Tai niin mä luulin.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 02.03.18 21:28
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

Riepun päiväkirja

19. Helmikuinen estetreeni

Kylmä tuuli ravisutteli puiden oksia eikä auringosta ollut näkynyt vilaustakaan pariin päivään. Ellie yritti nostaa takkinsa kauluksia ylemmäs, mutta viima tuntui siitä huolimatta pääsevän jotain kautta kalvamaan niskaa. Riimunnaru kädessään heiluen tyttö asteli kohti vitostarhaa, jossa valkoinen ja ruunikko hevonen söivät juuri päiväruokiaan.

Harmistunut olotila velloi edelleen vaaleaverikön mielessä, vaikka tapahtumista kartanolla oli kulunut jo pari päivää. Jonny oli yrittänyt soittaa ja lähettää viestiä, joihin Ellie oli vastannut lyhyesti, ilmaisematta oikeen minkäänlaisia tunteita. Nainen ei voinut käsittää, miksi juuri hänen parisuhteensa piti sisällään jatkuvaa draamaa? Miksei se ollut, kuin romanttinen prinsessatarina, jossa hän ja Jonny eläisivät elämänsä onnellisina loppuun asti - ilman ylimääräisiä naisia sotkemassa kuvioita. Kuinkakohan monen Auburnin naisen - tai miehen! - kanssa Jonny päättäisi vielä säätää?

Riepu asteli rennosti porttia kohden saatuaan viimeisetkin heinänkorret syötyä. Ellie kurottautui rapsuttamaan ruunaa otsasta, vaisun puolittaisen hymyn karehtiessa naisen kasvoilla. Onneksi hevoset jaksoivat aina piristää päivää, kaikista parisuhdeongelmista huolimatta. Silittelytuokion päätteeksi riimu sujahti kimon päähän ja kaksikko lähti kävelemään kohti tallirakennusta, jossa Ellie pikaisesti harjasi ja varusti ruunan. Mikään ei saisi ajatuksia paremmin muualle kuin vauhdikas estetreeni.

Ellie oli käynyt rakentamassa muutaman pystyn ja okserin esteradan aiemmin jo valmiiksi, mutta taluttaessaan Riepun sisälle maneesiin blondi huomasi saaneensa seuraa. Kaunis vaaleanruunikko tamma laukkasi kentällä hyvässä rytmissä Mikael selässään. Ratsukon rytmi rikkoutui hetkeksi Ellien ja Riepun astuessa sisään, mutta mies palautti kontrollin nopeasti takaisin itselleen, siirtäen tammansa sen jälkeen raviin.

"Sori, mä ajattelin että ehtisin treenata pikaisesti ennen sua", Mikael tokaisi hymyillen pahoittelevasti. "Näin sut kasaamassa rataa aiemmin."
Ellie huiskautti kättään välinpitämättömästi laskiessaan samalla jalustimia noustakseen selkänä." Eiköhän me molemmat mahduta tähän maneesiin."
Ratsuttaja nyökkäsi ja nosti siististi laukan, ohjaten hevosen kohti esterataa. Ellie ei voinut olla ihailematta, miten hyvältä kaksikon yhteistyö näytti - siitäkin huolimatta, että ratsu vaikutti olevan melko nuori.

Ellie ohjasi Riepun kävelemään uralle Mikaelin valloitettua maneesin keskiosan. Ruuna vaikutti olevan valmiina singahtamaan laukkaan samalla hetkellä kuin pohkeet hipaisisivat sen vaaleita kylkiä, joten Ellie ei ottanut turhia riskejä kävelemällä sen kanssa pitkin ohjin, vaan lähti työstämään käyntiä heti. Pakkanen oli saanut hevoset herkiksi, eikä Riepun reipas olemus tehnyt muutenkaan ratsastamista helpoksi. Kierrokset tuntuivat nousevan pienimmistäkin avuista, eikä nainen tuntunut pystyvän vaikuttamaan hevoseensa. Ehkäpä olisi pitänyt kokeilla tänään vaikka juoksuttamista.

Mikael vaikutti lopettelevan treeniään siirtäessään Trixien rentoon raviin ja antaen tälle vähän enemmän ohjaa. Siispä oli vihdoin vaaleaverikön vuoro päästä hyppäämään. Riepu tuntui olevan valmis ylittämään vaikka Kiinan muurin, eikä Ellien olo sen selässä ollut kovinkaan luottavainen.
"Sillä taitaa olla vähän energiaa", Mikael kommentoi seuratessaan toisen ratsukon menoa. Riepu oli ylittänyt kyllä esteen, mutta vauhtia oli sen verran, ettei hyppy ollut missään määrin kontrolloitu.
"Lähesty alkuun vaikka ravissa, esteet on sen verran matalia että kyllä se ne silti ylittää", mies kommentoi. Ellie kurtisti tyytymättömänä kulmiaan. Missä vaiheessa tämä treeni oli muuttunut estevalmennukseksi?

Loppujen lopuksi esteradan hyppääminen ei sujunut niin huonosti, kuin ensimmäisistä hypyistä olisi voinut päätellä. Ellie sai Riepun jopa kuuntelemaan pidätteitä ja malttamaan lähestymisissä, ja joutui harmikseen myöntämään Mikaelin ohjeista olleen apua. Mies oli kävellyt Trixien kanssa maneesissa lähes puoli tuntia opastaessaan naista - kaiketi estevalmentajan rooli oli juurtunut syvemmälle miehen asetuksiin kuin olisi päällepäin arvannut. Mikael ja Trixie kuitenkin menivät menojaan ja Ellie jäi yksin maneesiin loppuverryttelemään. Riepu oli kulkenut kokonaisuudessaan ihan hyvin, vaikka pientä treenitaukoakin oli ollut. Ellie poti aavistuksen huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut treenannut Riepun kanssa niin intensiivisesti ja säännöllisesti kuin olisi pitänyt, mutta nyt asioihin oli tulossa muutos. Blondi ei takuulla antaisi Jonathanin viedä Kalla-CUP:in voittoa naisen nenän edestä tänäkin vuonna.

    Ellie von Brandt


kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 27.02.18 14:31
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3151

Eelan päiväkirja


XX. Lauantai 24.02.2018

Jonathan tuijotti kattoa yläpuolellaan maatessaan vielä sängyllään. Miehen päässä pyöri miljoona ja yksi erilaista variaatiota miten edellisilta olisi voinut mennä. Totuushan oli se, että jätkä oli itse mennyt taas pilaamaan asiansa. Brunette nousi sängyn reunalle istumaan ja keräsi kaikki henkiset sekä fyysiset voimat nousta ylös aamiaiselle.

» Oltiin suunniteltu leffailtaa blondin kanssa jo pidempään. Nyt vihdoin molemmilla olisi vapaa ilta, mulla tallivuoroista ja muista hommista pitkin kartanon maita ja Elliellä shoppailusta. Tai mitä ikinä se nainen tekikään vapaa-ajallaan ku mä en ollu paikalla. Noh, olin taipunu rakkaan tyttöystäväni tahtoon, joten luvassa olisi nyyhkyleffa Remember Me. Voe perkule.

Mies avasi tallin oven ja ensimmäisenä silmät osuivat ylvääseen tammaan omassa karsinassaan. Jonathan asteli ruunikon luo ja avasi karsinan oven päästäkseen laittamaan Eelalle riimua. Tamma viskeli päätään ja mies tiesi eläimen havainneen miehen levottomuuden sekä epävarmuuden. Vaikkei parivaljakko ollut kovin kummoista aikaa yhdessä viettäneet, tamma peilasi välillä liiankin tarkasti vuokraajansa tunteita.

» “Siis mikä tää juttu on? Onks teillä Gabin kanssa jotain meneillään vai?” kuului makkarin puolelta, ku kävin ite kylppärissä siistimässä naamakarvat pois. Se ei todellakaan ollu mikään hyvä juttu. Tajusin jättäneeni puhelimen yöpöydälle, jossa oli mun ja Gabriellan keskustelu auki. Viimeset viestit koski mun typerää tempausta Krouvin ulkopuolella.

Vanhan estekonkarin odottaessa levottomana maneesin keskellä, ratsastaja suoritti viimeistä kiristystä satulavyölle. Tamman jalat nousivat vuorotellen ilmaan. Mitä enemmän ratsu osoitti mieltään, sitä enemmän mies hermostui joka vuorostaan heijastui kahta kauheammin tammaan. Mies nousi satulaan Eelan steppaillessa enemmän ja vähemmän paikallaan. Tämän päivän treenistä oli tulossa mielenkiintoinen.

» Astelin makkariin ja näin Ellien istuvan sängyllä mun puhelin kädessään. Se ei näyttäny todellakaan iloselta. Meijän leffailta tais kaatuu tähän. Istuin naisen viereen sängylle, joka arvatenkin pomppas ite suoraan ylös jaloilleen selaamaan viestejä vielä kauemmas menneisyyteen. Mä vannottelin blondille, ettei meijän välillä ollu mitään.

Tummat kaviot kolahtelivat puomeihin samalla kun ratsastaja yritti pitää itsensä pystyssä ja hevosen selässä. Tummat hiukset pyrkivät karkuun kypärän alta ja silmille valahtaessaan mies sai harjoitella yhdellä kädellä ratsastamista lähes ydinpommia muistuttavalla hevosella. Tasainen laukka kumisi maneesissa ja mies huomasi vaaleahiuksisen naisen katsomossa. Kohteliaasti kaksikko tervehti toisiaan. Kumpikaan ei kuitenkaan hymyillyt. Ei varsinkaan hevosen selässä keikkuva mies.

» “Mikset sä vastaa mun kysymykseen, mitä sä oot sitte tehny? Äläkä yritä mitään kierrellä.” Mä en pääsis tästä tilanteesta pois ilman kiertelyä. Kerroin Ellielle mitä sinä iltana tapahtu siitä lähtien, ku astelin Krouviin. Jälkeenpäin ajateltuna, kaikki sen illan draamat ja kohtaukset tuntuu tosi absurdilta yhtälöltä.

Puomit kolahteli hiekalle, kun ratsukko yritti saada edes yhtä puhdasta kierrosta maneesissa. Vaaleahiuksinen nainen katsoi tuimasti hetken aikaa ratsukon suoritusta, mutta poistui pian paikalta. Kouluratsastuksessa kilpailevan perijättären pirtaan ei mahtunut yhtäkään esteratsukkoa. Jonathan ei pystynyt keskittymään täysillä hevosensa ratsastamiseen. Ajatukset hortoilivat pitkin ja poikin. Tamma huomasi sen.

» Blondi ei todellakaan ollu ees helpottunu mun rehellisyydestä. Seuraavana nainen muistutti mua siitä yöstä, jonka toinen tallilainen, Danni, oli mun luona viettäny. Olin ite jo lähes unohtanu sen. Siinä yössä ei mun mielestä ollu yhtään mitään väärää. Ellie näki asian toisin.

Hevosen hörähdys oli ainoa ääni muuten tyhjässä maneesissa. Levoton ratsukko kiersi hiekalla loputtomalta tuntuvaa loppuverkkaa. Maassa lojuvat puomit olivat ainoa todiste huonosti sujuneesta harjoittelusta. Jonathania ei haluttanut nähdä nyt ketään. Ei edes omaa tyttöystäväänsä. Miehen laskeutuessa satulasta, tamma oli lähdössä omilla luvilla kohti karsinaansa. Bruneten ottaessa ohjat kaulalta ja nostaessaan jalustimia ylös, tamma antoi oman osansa ja katsoi miestä syyttävästi.

» Lopputuloksena Ellie manas mut alimpaan Helvettiin ja mä jäin hölmistyneenä ja itteeni pettyneenä kattomaan, kuinka blondi lähti ovet paukkuen ovesta ulos. Istuin sängyllä ajatusten laukatessa pitkin huonetta. Miten mä olin taas onnistunu kusemaan asiat näin pahasti? Gabille en vois soittaa, oikeestaan en ees halunnu. En voinu sotkee naista tähä tilanteesee yhtää enempää.

Tallissa oli vain muutama henkilö Jonathanin lisäksi. Kirjavan tamman, Valerien omistaja, sekä tummahiuksinen perijätär. Molempia mies tervehti kohteliaasti, mutta painui takaisin omiin ajatuksiinsa. Tumma ja tulinen tamma liikehti levottomana ratsastajan riisuessa sitä varusteista. Sivusilmällä mies näki ruskeaverikön huolestuneen katseen. Tallimestarilla ei olisi aikaa eikä energiaa tilanteen selittelyyn. Ei tänään.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 24.02.18 23:09
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Eelan päiväkirja
Vastaukset: 40
Luettu: 2551

Eelan päiväkirja


XIX. Perjantai 02.02.2018

Pitkästä aikaa mulla oli enemmän ku tunti päivästä vietettävänä tamman kanssa. Työt tallilla ei vieny niin paljoa mun päivästä ku mitä alkuun olin luullu. Tietenkin tyttöystävä sekä kaviovaimo vei enemmän. Ainakin "pahimpina" hetkinä. Kuten nyt. Lähettiin Ellien kans samalla autolla, blondin sillä toisella ratsulla, kohti tallia. Pakko myöntää, mun ego kärsi ku nainen ajo. Hurdur.

Viimesimpien karsinamuutosten jälkeen Eela oli toisessa päässä ja Riepu toisessa päässä tallia, joten saatiin ihan rauhassa hoitaa hevoset kuntoon ilman suurempia puheripuleita tai känkkäränkkäkohtauksia (Elliellä oli se aika kuusta... Säälikää mua). Tamma rauhassam nuokku mun laittaessa sitä valmiiks, eikä se jaksanu ees pullistella satulavyölle. Mitenköhän se noin raukeena oli?

Maneesissa kaiku kahen hevosen kavioiden äänet. Valkea ruuna, selässään vaaleahiuksinen nuori, ylitti metrisiä esteitä kuin vettä vaan. Kaksikon yhteistyö näytti aina vain paremmalta. Olin mä ylpee mun naisesta, vaikkei Ellie ollu saanu haluaamaansa sijotusta viime vuoden cupissa. Jospa niil menis tänä vuonna paremmin. Ilman suurempia draamoja kaikki olis oikeesti mahollista.
"Hyvältä näyttää !" kehuin ratsukkoa.
"Tiedän" blondi vastas tietäen tasan tarkkaan miltä he hevosen kanssa näyttivät. Naurahin blondin kommentille ja Ellieltä sain vastauksena vain pienen irvistyksen, sellaisen jota kukaan muu ei ollut nähnyt. Sellaisen, joka oli tarkotettu vaan mulle.

Eela ponnisti esteen edestä mun antaessa sille vapaudet tehä miten ite näki parhaaks. Vajaan puolen vuoden aikana meki oltiin kehitytty älyttömästi ja mä olin oppinu paljon tammalta. Mut veikkaan, et tammalla oli liian monta kertaa menny muhun hermot. Ja mun istuntaan. Ellie näytti kans tyytyväiseltä meijän suoritukseen pienen radan jälkeen, mut edelleen se kommentoi mun ryhtiä.
"Ota nyt hyvä mies ne hartiat taakse. Yritäksä edes ?!" nainen huomautti pienen huvittuneisuuden sävyttäessä ääntä. Vastalahjaksi mä virnistin blondille.

Loppuverkan ollessa ajankohtanen, ravattiin molemmat uralla. Riepun kaula kaartu kun minkäkin kouluratsun, mut kyllä sen rakenteestakin näki ruunan pärjäävän paremmin esteillä. Ihan kuten Eela. Tamman hermot ei millään jaksas sitä hitsaamista kirjainten välillä yrittäen sipsuttaa mahollisimman koottua ravia. Mä itekki sain ajatuksesta kylmänväreet.

Samalla mun puhelin ääntelehti viestin merkiks. Hidastin tamman käyntiin ja annoin sille enemmän ohjaa. Tilaisuutensa huomattua Eela venytti kaulaansa pitkälle ja hörähti maneesikaverilleen, joka vastasi lähes samantien. Kaivoin yhteydenpitolaitteeni punaisen takin taskusta ja katsoin näyttöä. Miksi helvetissä Amanda Sokka laitto mulle viestiä. Rehellisesti sanoen, en ees muista millo olisin viimeks naisen kanssa puhunu.

Uusi työnimikkeesi on tallimestari. Pakkaa (vähäiset) tavarasi ja muuta kartanoon asap. -AS

Lyhyt ja ytimekäs viesti ei jääny epäselväks. Mä sain just ylennyksen. Eela huomas kans mun innostuksen ja heitäls päätään pari kertaa ja otti ripeempiä askelia. Jouduin vähän pidättää sitä (pitkillä ohjilla, I know, shame on me...) ettei tamma olis ottanu raviin.
"Rakas... Tota. Mä sain just jonkin asteen ylennyksen" nauroin blondille, jonka katse käänty heti muhun ja silmät kirkastu hyvistä uutisista.
Tietenkin nainen kuuli ilmoitukseni ihan eri tavalla;
Rakas, saan enemmän palkkaa joten saat hienompia lahjoja.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 02.02.18 21:29
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Eelan päiväkirja
Vastaukset: 40
Luettu: 2551

50 shades of Jonathan


Torstai 04.01.2018 - East Grinstead

Viimesiä päiviä vietiin. Meillä olis lähipäivinä Ellien ja Thomasin kanssa lento takasin Suomeen ja samalla alkais taas arki. Ainakin mulla ja broidilla. Ellie todennäkösesti vaan treenais kahta kauheemmin seuraavaan Cupiin mun ja Eelan viedessä voitto esteillä viime vuoden puolella. Blondi muutenki mökötti mulle tulosten julkasun jälkeen pari päivää. Pikkunen kiiltelevä kaulakoru kuitenki lepytti likan mielen viimesenkin vihan. Mistä tiiän? En mä muuten olis saanu pusuu poskelle!

”Just open it…” mulkasin veljeeni tämän ravistellessa Nanan antamaa synttärilahjaa.
”Waaait, I think I know what it is !” Thomasin kasvoilta paisto innokkuus ja uteliaisuus. Nuorikko repi paperin suurehkon laatikon ympäriltä ja katto vuorotellen lahjaansa ja vuorotellen Nanaa. Thomas asetti laatikon suurelle mahonkipöydälle sohvan eteen ja nousi halaamaan mummoa. ”Oh, thank you Grace!” Katsahin Ellieen, joka istu mun vieressä lahjaks saatu koru kaulassa ja käsi mun kädessä.

Vilkaistiin Ellien kanssa laatikon etuosaa. Nintendo. ”Seriously” virnuilin Thomasia. ”DS? This is so freaking old ! No offense Nana.” Harmaahiuksinen nainen naurahti ja heilutti kättään kuin jättääkseen kommentin sikseen. ”You’ve got to be fuc…-” Thomas vilkasi Nanaan joka kohotti toruvasti kulmaansa ”-kidding me. This is The Nintendo. This actually works and it has the best games ever made!” Thomas oli kuin seittemän vuotias, jolloin poika sai multa mun vanhan Gameboyn. Mua huvitti nähä broidi niin täpinöissään.

”You two make a lovely couple” Nana ilmoitti lämmin hymy huulillaan. ”And Ellie, please take good care of my grandson. I know he can be a little hard to handle sometimes” nainen naurahti viekas pilke katseessaan.
”I will, I promise” Ellie katto mua sinisillä silmillään ja Thomas selkeesti halus huomion takas itteensä.
”Oh, I almost forgot ! Jonathan, you probably should let Isabella know that our flight is super late.”
”Shit..” katsoin nopeesti mummooni anteekspyytävästi kiroilusta. ”She said something about a morning shift the next morning..”

”Clarify me one thing-” Nana selvitti kurkkuaan ja jatkoi ”-Why do you, Jonathan, have to tell something like that to Thomas’ lady friend ?” Mun ja Ellien katseet käänty salaman lailla mun veljeen. Broidi oli valahtanu ihan valkoseks. Näköjään Thomas ei ollu kertonu deittailevansa (enemmän ja vähemmän) mun pomoa.
”You are so screwed Thomas” Ellie nauro ja nosti kämmenen suunsa eteen. Nana katto Thomasia yhtenä isona kysymysmerkkinä ja mun huulilla oli vittumainen Mitäs-et-kertonu -ilme.
”Umm… Isabella is his… Öhh…” Thomas jäi takeltelemaan liikaa viimeseen sanaan joten päätettiin auttaa sitä Ellien kans. Kuin tykin suusta yhtä aikaa nostettiin kissa pöydälle ja kerrottiin Nanalle miten asia on:
”Boss…” virnuiltiin brunetelle vierekkäin samalla kun Gracen kasvoille nous hämmentyneisyys ja uusien kysymysten tulva.

Thomas yritti kuumeisesti keksii jotain, millä kääntää äsken paljon haluamansa huomio muualle ja heitti ilmoille toisen hauskan faktan. Lause oli selkeästi osotettu enemmän Nanalle kuin mulle tai mun tyttöystävälle.
”Jonathan is gay !” Thomas osotti mua etusormellaan ja hetken se tais olla jopa hengittämättä. Se herkeemättä katto Nanan reaktioo.
”Oh I know honey. Don’t be silly. Even blind people can see that.”
”Hey !” kohotin kulmiani Nanalle samalla kun Ellie nauraa räkätti mun vieressä.
”Shush you-” Nana nopeesti vilkas mua ja kääns sitte silmänsä takasin mun veljeen. ”-You know very well what happened here last time.”
”Yeah yeah… I’ve learned my lesson. Don’t worry Nana. Besides, she’s a lot older than me…” Thomas tajus vast lauseensa jälkeen sanoneen liikaa. Olin varma et viimestää nyt mummon keuhkot (tai sydän) pettäis ja uus vuos päästäs alottaa sairaalassa.
”Well in that case. Ellie ?-” tummanvihreät silmät siirtyivät blondiin ”-Could you be so dear and look after both of these knuckleheads ?” Ellie ei naurultaan pystyny ääneen vastaa, joten likka nyökytti päätään oikein suureleisesti ja selkeästi myöntymisen merkiksi.
”Great. Well, who wants more cake ?” Grace nousi nojatuolistaan ja oli kuin koko edellistä keskustelua ei olisi koskaan ollut.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 05.01.18 19:53
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

Riepun päiväkirja

18. Ystävällisyyden yritystä

Kylmä tuuli ravisutteli puiden oksia eikä auringosta ollut näkynyt vilaustakaan pariin päivään. Ellie yritti nostaa takkinsa kauluksia ylemmäs, mutta viima tuntui siitä huolimatta pääsevän jotain kautta kalvamaan niskaa. Riimunnaru kädessään heiluen tyttö asteli kohti vitostarhaa, jossa valkoinen ja ruunikko söivät juuri päiväruokiaan.

”Eikö tää kylmä koskaan lopu”, Ellie puuskahti Jonathanille, joka asteli juuri ulos tarhan portista. Mies tarttui vaaleaverikköä vyötäröltä ja veti tämän suudelmaan.
”Voi kuule, rakas”, mies hymähti. ”Tää talvi ei oo vielä kunnolla ehtinyt alkaakaan.”
Ellie irvisti Jonathanin vastaukselle. Nainen olisi totta tosiaan halunnut kesän takaisin, eihän tällaisessa loskasohjossa yksinkertaisesti voinut elää, kun ainoa mahdollinen kenkävalinta oli kumisaapas. Vaikka Amanda näyttikin tyrmäävän upealta vaaleanpunaisissa Hai-saappaissaan, ei Ellie olisi vetänyt moista kumikenkää jalkaansa mistään hinnasta.

”Voidaanko me mennä seuraavaksi lomalle jonnekin, missä olisi vähän lämpimämpää? Niin kuin vaikka Floridaan tai Californiaan”, Ellie ehdotti katsellen Riepua. Se oli saanut lähestulkoon ruokansa syötyä, ja viimeisten tarkistusten jälkeen nosti päänsä uteliaana meitä kohti.
”Ihan minne vaan sä tahdot”, Jonny virnisti ja antoi suukon tyttöystävänsä poskelle. ”Mutta mä lähden nyt jatkamaan näitä tallitöitä.”
”Viitsitkö tulla sen jälkeen kuvaamaan mua maneesiin?” Ellie kysyi hymyillen ja Jonathan nyökkäsi myöntävästi.

Ellien pujottautuessa tarhan aitojen sisäpuolelle myös vaalea ruuna lähti kävelemään tyttöä kohti. Luultavasti vain herkkuje toivossa, Ellie ajatteli, mutta oli yhtä kaikki iloinen siitä, ettei hänen tarvinnut rämpiä yhtään pidemmälle lumisessa aitauksessa. Tyttö pujotti riimun Riepun päähän ja lähti taluttamaan tätä kohti tallia. Tarhakaveri Lefa tarkkaili tilannetta kauempana, kuin peläten, että senkin vapaus saatettaisiin riistää hetkenä minä hyvänsä. Se kuitenkin kääntyi takaisin omiin puuhiinsa Ellien ja Riepun kadottua sisään talliin.

Syksyn kurakelien jäätyä kauas taakse oli kimon hevosen puhtaanapito huomattavasti helpompaa. Kun lisäsi suojaksi vielä loimen, ei likaa ollut nimeksikään. Riepu kuitenkin nautti harjauksesta, joten Ellie suki sitä pitkän tovin ennen kuin puki varusteet ruunan päälle. Tyttö oli joutunut vastustamaan houkutusta pukea päällensä uuden Sokka Luxuries -kisatakkinsa, jossa komeili kultaisin kirjaimin siististi kirjailtu von Brandt. Olisihan se hullua treenata tyhjässä maneesissa täydessä kisavarustuksessa. Onneksi Joulukuussa oli sen verran kisoja ja tapahtumia, että takki saisi pian ensimmäisen testikertansa.

Maneesi ei kuitenkaan ollut tyhjä, vaan sen toisessa päädyssä ravasi musta tamma, selässään tyttö, jonka nimeä Ellie joutui hetken miettimään. Josefin, se taisi olla vaaleahiuksisen nimi. Ellie ei ollut varsinaisesti kertaakaan puhunut tälle, eikä oikeastaan osunut edes tallille samaan aikaan – ainakaan muistaakseen. Ratsastaja siirsi Vilan käyntiin ja tervehti pirteästi Ellietä, joka vastasi tehvehdykseen vähemmän innokkaasti. Hän olisi mieluummin ratsastanut maneesissa yksin, kuin väistellyt jotakuta amatööriä.

”Me ollaan tässä just lopettelemassa, voin varmaan jättää noi puomit teille?” Josefin kysyi antaen Vilalle pidempää ohjaa.
”Joo, voit”, Ellie nyökkäsi, ja lisäsi sitten nopean kiitoksen perään, muistaessaan jälleen, että tallilta saattaisi mahdollisesti saada jopa ystäviä vihamiesten sijaan.
”Menikö teidän treeni hyvin?” Ellie kysyi tavoitellen ystävällistä äänensävyä. Josefin tuntui ilahtuvan kysymyksestä, ja tämän kasvoille kohosi puolittainen hymy.
”Ihan mukavasti, vaikka toi pakkanen saikin tän aika pirteäksi.”
”Tän kanssa käy varmaan samalla lailla”, Ellie nyökkäsi ja hyppäsi ruunansa selkään.

Ellie kannusti Riepun raviin Josefinin ja Vilan kadotessa maneesin ovesta talliin. Kuten tyttö aavistelikin, ruuna oli melkoisen reippaalla päällä. Vaikka Ellie oli suunnitellutkin perinteistä koulutreeniä, päätti hän sisällyttää siihen Josefinin maneesiin jättämät puomit. Josko niiden avulla vaikka saisi Riepuun hieman keskittymiskykyä. Avotaivutusta pitkillä sivuilla ja pääty-ympyröillä puomeja kaarevalla linjalla. Alkuun kimo hevonen tuntui valuvan jatkuvasti ulospäin ulko-apujen puuttuessa lähes täysin, mutta pikkuhiljaa ja usean toiston jälkeen Ellie sai ajatuksensa kasaan ja Riepun kuuntelemaan pidätteitä.

”Hyvältä näyttää, rakas”, Jonathanin ääni kuului maneesin katsomosta. Mies nojaili rennosti katsomon reunaan hymyillen aurinkoisesti. Ellie lähetti poikaystävälleen nopean lentosuukon ja keskittyi sitten taas täysin ratsastukseen.
”Muista ottaa niitä kuvia”, vaaleaverikkö muistutti kääntäessän hevosen lävistäjälle.

Riepu ravasi rennosti pitkin uraa, eikä enää juossut pää viidentenä jalkana. Ellie hymyili tyytyväisenä ratsunsa selässä – kerrankin tyttö oli saanut hevosensa kesytettyä jo suhteellisen aikaisin ja voisi keskittyä enemmän koululiikkeiden hiomiseen. Vaikka tässä vaiheessa oli jo aikakin, että kehitystä tapahtui. Viime kisat menivät sen verran penkin alle, että nyt olisi parempi laittaa kaikki panokset peliin. Ellie antoi Riepulle laukka-avut, ja ruuna nosti siististi pyydetyn laukan.

”Olisin jo ihan valmis kisaamaan”, Ellie hehkutti Jonathanille antaessaan Riepulle pitkät ohjat treenin päätteeksi. Ruuna venytti kaulaansa pitkälle alas ja vaikutti tyytyväiseltä.
”Joo, kyllä sä ainakin mut ja Eelan päihität ihan kuus-nolla”, mies naurahti ja asteli keskelle maneesia auttamaan puomien kasaamisessa.

    Ellie von Brandt


kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 19.12.17 10:44
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3151

Rakas päiväkirja...

01.12.2017 – Mäkin sua

Vaaleahiuksisen nuoren naisen kasvot sulivat hymyyn ja pyyhkivät tämän mielestä viimeisimmätkin ärtymyksen rippeet miehen lausuessa ne kolme pientä sanaa niin vilpittömästi, kuin vain joku sanoa saattoi. Ellie pysäytti Riepun keskelle lumista tietä ja käänsi katseensa Jonathaniin.
”Niin mäkin sua.”
Suuria lumihiutaleita leijui hitaasti taivaalta, kuin hidastettuna.


Olohuoneen lampun pehmeä valo loi romanttisen tunnelman pimeään aamuun. Sohvapöydällä oli kaksi puoliksi juotua valkoista kahvimukia sekä tyhjät jugurttikulhot, jotka oli kaavittu tyhjiksi turhan aikaisesta herätyksestä huolimatta. Vaaleat hiukset lepäsivät avoimina pitkin valkoista sohvaa, Jonathanin silittäessä niitä hajamielisesti. Ellie tunsi olonsa onnilliseksi – paljon onnellisemmaksi kuin pitkään aikaan. Nainen kohottautui istumaan miehen sylissä, tämän painaessa suukon blondin huulille. Jonathan ähkäisi, kuin kivusta ja yritti peittää irvistystään Ellien huulia vasten, mutta blondi oli vetäytynyt jo kauemmaksi.

”Onko sun selkä vielä noin kipeä?” Ellie kysyi huolestuneena ja vähän vihaisena. Miksi ihmeessä miehet olivat niin jääräpäisiä, eivätkä voineet mennä ajoissa lääkäriin? Jonnylle olisi luvassa vielä ratsastuskieltoa tuota menoa.
”No joo, on se vähän. Ei kovin paha”, Jonny irvisti, mutta jostain syystä Ellie vaistosi, ettei mies puhunut täysin totta.
”Sun pitäisi mennä lääkäriin, ihan oikeasti”, blondi sanoi päättäväisenä suunpielien mutristuessa aavistuksen. Jonathan mutisi jotain myötävän vastauksen kaltaista, mutta Ellie ei ollut lainkaan vakuuttunut.

”Eikai sun pidä jo lähteä?” Ellie huokaisi yrittäen vedota Jonathaniin mahdollisimman suloisella koiranpentuilmeellä. Vaikka eihän se tietenkään mitään auttaisi. Isabella tuskin heltyisi, vaikka Jonny käyttäisi myöhästymisen syynään sataa suloista koiranpentua, ja tottakai Ellie halusi, että hänen poikaystävällään olisi työpaikka vielä jatkossakin. Ehkä hänen itsensäkin pitäisi hankkia jossain vaiheessa sellainen.

”Mä en uskalla myöhästyä”, Jonathan virnisti ja painoi viimeisen suukon hyvästiksi tyttöystävänsä huulille. ”Tuutko sä tallille tänään?”
”Joo, vähän myöhemmin. Tää kuudelta herääminen ei oo yhtään mun juttu”, vaaleaverikkö irvisti. ”Mutta ehkä sitten, kun sun tallivuoro on loppu. Voidaan mennä ratsastamaan yhdessä. Tai siis mä voin, sä saat korkeintaan tulla katsomaan mun treenejä, ennen kuin saat käytyä siellä lääkärissä.”
Jonathan vilkaisi Ellietä haastavasti, mutta pyöräytti sitten silmiään lannistuneena. Tälle naiselle ei kaiketi sanottu helposti ei.

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 12.12.17 8:08
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakas päiväkirja...
Vastaukset: 18
Luettu: 664

Eelan päiväkirja


XVI. Perjantai 01.12.2017

Joulukuu. Ensimmäinen päivä. Kohta olis jouluaatto ja uus vuos. Harjasin Eelaa hoitopaikalla ja Ellie puuhaili Riepun kanssa ruunan omassa karsinassa. Oltiin puhuttu blondin kanssa yhteisestä maastosta kahestaan. Mä kyl jouduin jättämää idean talutuksen tasolle selän takia. Cupin ensimmäisessä osakilpailussa tullessani tamman selästä komeassa kaaressa, selkä otti enemmän ku vähän kipeetä ja Isabellan monista kehotuksista huolimatta, en vieläkää ollu käyny lääkärissä.

Ellie nous satulaan tallin ulkopuolella ja mulla oli Eela suitsien kanssa ohjien päässä. Lähettiin kohti maastoja ja mulla oli ideana ottaa puheeks tuleva Englannin reissu. Viimesimmän mukaan blondi oli ihan messissä idean kans.
”Onks se 18. päivä sulle ok ? Senhän mä jo Isbelle heitin suunnitelmana” katsahdin Ellieen.
”Kai. Haluisin tietenki päästä rakkaalla Riepulla ratsastaa mahollisimman paljon ennen kisoja, et voitas treenata ja päästä ihan palkintosijoille asti. En mä sulle voi toista kertaa hävitä, mut toisaalta olis mahtavaa päästä hakee Pariisista joku ihana vartaloo myötäilevä mekko Zenin gaalaan” blondin silmissä oli huumorin ja pienen kettuilun lisäks kunnianhimoo ja kilpailuhenkisyyttä. Arvelin saavani nenille, jos pärjättäs Eelan kans paremmin.
”Uskon. Meilläki vielä mummon kans paljo harjoteltavaa. Mulla on ihan jo istunnan kans kädet täynnä” naurahdin. Riepu käveli reippaasti Eelan oikeella puolella ja jouduinki vähän kurottelemaan tamman kaulan yli nähäkseni tyttöystäväni. ”Mut kuten sillo sun luona sanoin, haluisin mennä sinne. Pidemmäks aikaa ku viikoks” en mä voinu  vähätellä mun huolta Nanaa kohtaan.
”En ihmettele.”
”Jos haluut, voit tulla perästä myöhemmin ? Ei meijän oo mikään pakko samaa aikaa mennä” rapsuttelin ruunikkoa kaulasta ja askelsin sen kanssa samaan tahtiin syvemmälle maastoon kauemmaks tallista.

Ellie jätti kommentoimatta puoliks retoriseen kysymykseen. En mä ees olettanu blondin pystyvän suoralta kädeltä mitään siihen sanomaan. Mut mun lähtöön olis reilu kaks viikkoo. Käveltiin pitkä aika hiljasuudessa ja pienet puiden rasahukset ja lumen putoominen oksilta rikko täydellistä rauhaa. Ellie sano ottavansa Riepun kanssa vähän nopeempaa tempoa väliin ja kaksikon vaihtaessa ravin kautta rentoon laukkaan, mulla oli pidättelemistä Eelassa ettei se olis seonnu ja lähteny niiden perään.

Kaksikko katos mutkan taakse. Me jatkettiin Eelan kans rauhallisempaan tahtiin. Ootin jonkun tovin, et kimo ja vaaleaverikkö olis pidemmällä ja lähin hölkkäämään tamman ravatessa vieressä. Mitään isompaa askellusta en ees miettiny. Ja sitä paitsi, Eela ansaitsi väliin vähän rennompia päiviä. Olkoot tää yks niistä.

Pian kuulin tasaisen töminän ja samassa Riepu, Ellie selässään, palas meijän kohille. Eela hörähti tulijoille ja Riepu hirnu vaimeesti. Kumpikaa ei ollu tiistain aamutallia puheeks ja mietin monesti kehtaisinko. Mun toisen eksän ilmaantuminen samalle tallilla oli Ellielle varmasti yhtä yllätys ku mulleki. En mä olettanu näkeväni Markusta enää. En varsinkaa Kallassa tai Kytömäellä. Mies oli kuulemma ite hakenu paikkaa lomittajana Auburniin, eikä Isbellä mitenkää voinu olla mitään tietoo meijän historiasta.

”Kuulin jotain siitä, mitä Markuksen kans puhuitte tiistaina aamulla…” alotin varovasti.
”En mä sitä mitenkää yrittäny peitellä. Ihan sama vaikka koko talli olis kuullu” Ellie sano varmana ja katto eteenpäin kimon korvien välistä. Mä ihailin blondin itsevarmuutta ja rohkeutta tollasis tilanteis.
”Ei sun olis tarvinnu olla niin harsh Markusta kohtaan” totesin. Vilkasin blondiin jonka katse oli edelleen naulittuna horisonttiin.
”Etkö sä tajua miten paljon mua ärsyttää, et jokanen sun eksä tulee Kallaan ja yrittää änkee meidän väliin” Ellie korotti hieman ääntään. Täs vaihees tiesin just tän aiheen olleen väärä valinta.
”Kyllä se muaki vituttaa, mut en mä voi niiden ihmisten päätöksiin vaikuttaa. Sanokoot mitä sanoo, en mä niitä haluu.”
”Eikö täs oo ollu jo ihan tarpeeks draamaa sun mielestä ?” Ellie katto muhun. Joko mun silmät huijas, tai sit blondin silmät oli hiema vettyneet. Pysäytin Eelan ja myös kimo oikeella puolella pysähty. Katoin Ellieen ja nainen katto takas.
”Täs on ollu ihan liikaa draamaa. En todellakaa olis halunnu kokee mitään tästä paskasta mitä on tapahtunu. Mua oikeesti vitutti nähä sut Vernerin deittinä kisojen jatkoilla. Olin vihanen itelleni siitä, mitä olin tehny ja miten olin asioita hoitanu.”

Blondi ei saanu sanaakaa suustaan. Ellie välillä kiers katseellaan ympäril olevii lumisia puita ja pensaita. Pienen hetken nainen rapsutti kimoa kaulalta ja paino pohkeet tän kylkiin jatkaakseen matkaa.
”Hei en mä haluu sun mieltäs enempää pahottaa. For real” sanoin anteekspyytävästi ja kannustin tammaa jatkamaan matkaa. ”Mut sun eteen oon valmis tekee mitä vaan. Sä tiiät sen.” Saatiin tamman pitkien askelien avulla ratsukko kiinni ja pidin katsettani kii Elliessä ja tiessä vuorotellen. Blondi sitkeesti seuras lumista tietä edessä, vaikka selkeesti Ellie olis halunnu myös kattoo mun suuntaan.
”Et ehkä sillo illalla sun kämpillä jatkojen jälkeen kuullu enää, mut mä rakastan sua Ellie.”

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 01.12.17 23:44
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Eelan päiväkirja
Vastaukset: 40
Luettu: 2551

50 shades of Jonathan


17. marraskuuta 2017 - Kalla
The day after

Unensekaisena hapuilin blondia vieressäni, mut harmikseni Ellie oli näköjään noussu jo ylös. Venyttlelin pitkään ja hartaasti, kunnes nousin ylös pehmeästä sängystä. Jäin viel istumaan sängynlaidalle ja keräämään ajatuksia edellisillasta. Puhuttiin Ellien kanssa, tai no oikeestaan mä puhuin tytön nuokkuessa humalaisena mun edessä ja mun käsityksen mukaan rauha olis nyt maassa. Mieleen tunki myös muistikuvat illalla tekemästäni tunnustuksesta. You know that I love you. Veikkaampa, et se oli menny blondilta ihan ohi.

Havahuin kuitenki kahvin tuoksuun huoneessa ja pienillä vähäisillä krapulavoimilla suuntasin keittiöön. Ellie oli tehny meille aamiaista. Thank god.
"Tuoksuuko täällä kahvi ?" kysyin blondilta.
"Huomenta vaan sullekin" Ellie vastas ja tuli halaa mua, antaen pusun mun poskelle. "Mä tein aamiaisa" likka jatko.
Istuin pöydän ääreen ja tosiaan, Ellie oli tehny aamiaista, mut vaan mulle. Tais olla blondillakin pieni hangover.

Nostin kupin huulille ja otin ensimmäisen huikan kuumasta juomasta. Oikein tunsin miten mun kroppa ilahtu tästä kofeiinitarjonnasta.
"Ollaanko me nyt siis okei ?" mun oli ihan pakko kysyy tätä. Vaik vähä jo arvailin tilannetta sen perusteella, et olin jääny Ellien viereen nukkumaan ja saanu tältä oikein mukavan tervehdyksen pari minuuttia takaperin.
"Joo, ollaan kai. Kunhan tästä lähtien mä oon ainut, joka sun vieressä nukkuu" Ellie vastas. Noissa sinisissä silmissä palo päättäväisyys ja täydellinen itsevarmuus, mut silti blondi virnuili mulle.
"Totta kai, rakas" sanoin hymyillen ja annoin aamiaispöydän yli tytölle suukon.

***

Pääsin lähtee kämpille reilua tuntia myöhemmin, sillä en mitenkään olis halunnu sammuttaa lämmintä suihkua. Voin vaikka vannoo, et taisin nukahtaa sinne pariks minuutiks. Koska olin menny kartanolle edellisiltana taksilla, oma bemmi odottikin pihassa. Naureskelin itekseni, et mitäköhän naapurit mietti, kun on illalla lähteny hienoissa vaatteissa taksilla pihasta ja palaa kävellen vähän nuhjuisen näköisenä.

Kertasin vielä illan tapahtumia ja päälimmäisenä mieleen tuli Isabellan huoli siitä, etten jois itteeni rapakuntoon. Myönnettäköön, mieli teki, mut halusin saada Ellien kans asiat selviks, enemmän tai vähemmän. Myös ajatus Verneristä lähemmäs blondin iholla hiipi takasin. En mä siitä enää haluu alkaa Ellien kans väittelee, mut aion kysyy mieheltä, mitä ne sen oudot katseet meitä kohtaan siin tanssilattial oli. Verneri varmaan luuli etten huomannu. Mut hei, en mä sokee oo.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 17.11.17 17:00
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

Rakas päiväkirja...

Kaikki okei

Heräsin aamulla tunteeseen, kuin joku takoisi vasralla kalloani sisältäpäin. Nopea vilkaisu ikkunaan kertoi, ettei kello olisi paljon, sillä ulkona oli vielä pilkkopimeää. Jonathanin lepäsi tasaisesti hengittäen vieressäni, toinen käsi ympärilleni kietoutuneena. Varovasti pujottauduin käden alta pois ja laskeuduin alas sängyltä. Nukkuva ruskeahiuksinen mies sai suunpieleni kaartumaan hymyyn. Muistikuvani eilisillalta olivat melko hatarat, mutta mies oli pahoitellut käytöstään jo riittävästi, enkä jaksanut enää vihoitella tälle.  

Kävelin hitaasti keittiöön etsimään särkylääkettä. Saatuani pienen tabletin nieltyä ja juotua lasillisen vettä vatsani olisi halunnut palauttaa kaiken sisältönsä takaisin ylös. Nojauduin tiskipöytään vetämään muutaman kerran henkeä ja yritin olla oksentamatta. Tuskaisimman pahan olon mentyä ohi ladoin kahvinkeittimen täyteen ja napsautin sen päälle. Laitteen poristessa hiljaa päätin ottaa nopean suihkun, sillä olin yllätys yllätys nukkunut jälleen kerran meikit päällä.

Jonny ei ollut vieläkään herännyt tullessani suihkusta kylpytakkiin kääriytyneenä takaisin keittiöön, joten ajattelin yllättää miehen aamiaisella, mikäli tämä kykenisi ylipäätään syömään mitään. Itselläni ei ainakaan ollut lainkaan nälkä, ja tuskin mikään kiinteä olisi sisälläni pysynytkään. Tein muutaman voileivän, viipaloin pari omenaa ja kaadoin kahteen kuppiin kahvia. Juuri sopivalla hetkellä makuuhuoneesta kuului peittojen kahinaa ja pian Jonnyn unelias pää kurkisti oven raosta.
"Tuoksuuko täällä kahvi?" ruskeahiuksinen kysyi astellessaan boksereissaan lähemmäs. Hymyilin miehelle.
"Huomenta vaan sullekin", hymähdin ja halasin miestä, antaen suukon tämän poskelle. "Mä tein aamiaista."

"Ollaanko me nyt siis okei?" Jonny kysyi siemaisten kahvia valkoisesta kupista. Istuimme keittiön pöydän ääressä, aamiainen levitettynä kutsuvasti esille. Tyydyin juomaan itse pelkkää kahvia ja nakertamaan omenaviipaletta.
"Joo, ollaan kai. Kunhan tästä lähtien mä oon ainut, joka sun vieressä nukkuu", sanoin päättäväisesti ja virnistin sitten.
"Tottakai, rakas", mies vakuutti, kumartuen suutelemaan minua pöydän yli.

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 17.11.17 12:23
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakas päiväkirja...
Vastaukset: 18
Luettu: 664

50 shades of Jonathan


15. marraskuuta 2017 - Kalla

Aamuvuoro oli vihdoin ohi. Pääsin irtautumaan tallilta puol neljän aikoihin ja suuntasin suoraan kämpille. Huomenna olis kisojen jatkot, enkä ollu kysyny Elliee mun seuralaiseks. Enkä oo varma kehtaisinko ees viimesten tapahtumien jälkeen. Vielä pahempaa olis, jos ilmaantuisin jonkun toisen likan kans. Parempi varmaan sit mennä vaa yksin. Onneks mun ei tarvii olla siel koko iltaa, jos alkaa ahistaa liikaa. Isbe varmaan ainakin ymmärtää.

Avasin kotioven ja kenkiä riisumatta kävelin kaapille, etsin käsiini paperia sekä kynän ja istahdin sängyn reunalle kirjoittamaan. Heitin varmaan lähemmäs kolmekymmentä huonosti muotoiltua tekstiä lattialle. Kun mä vihdoin olin saanu mieleiseni tekstin paperille, luin sen viel moneen kertaan kirjotusvirheiden varalta, taittelin ja laitoin taskuun.

Pysäytin auton blondin asunnon edustalle. Mulla olis taas ongelmana päästä alaovesta sisään. Nousin autosta ja lukitsin ovet. Soitin yli viiteen eri asuntoon ja kerroin olevani lehdenjakaja, ennen kuin joku mummo avas oven lukituksen asunnostaan. Harpoin sisään mahdollisimman nopeasti, mutta myös normaalisti. En todellakaan kaivannut mitään harmia, en enempää.

Hissi oli ylimmässä kerroksessa, joten ajattelin pääseväni nopeammin ylös portaita. Puolessa välissä taloa mun polvi alko huutaa Hoosiannaa. Se ei näköjään vieläkään oikein meinannu kestää tällasta. Mut kyllä se sitte ratsastuksen kesti. Pah.

Seisoin taas Ellien oven takana. Ehkä liiankin pitkään, kuten viimeks. Nyt mulla oli kirjottamani paperi kädessä, et laittasin sen blondin postiluukusta sisään. Mun mieli oli vuorotellen teon puolesta ja vastaan. Ei tän näin vaikeeta pitäny olla. Turhautuneisuus alko painaa päälle. Mut ei asiat paranis, jossei ees yritä. Pudotin lapun ovessa olevasta luukusta ja poistuin nopeasti paikalta.

Topics tagged under jellie on Foorumi | Auburn Estate Elliel10
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 15.11.17 19:21
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

Rakas päiväkirja...

12.11.2017 - II

Jonathan oli soittanut ovikelloa ja seissyt oveni takana ilmeisesti vaikka miten kauan, mutten ollut saanut avattua ovea. Kuuntelin vain ovikellon terävää ääntä, toivoen, ettei se soisi enää uudestaan. Tuijotin viestiä puhelimessani tietämättä, mitä ajatella siitä. Viestin selitys kuulosti ihan mahdolliselta, enkä oikeastaan edes ajatellut punapään valehtelevan. Kysehän ei edes ollut siitä, uskoinko tarinan pitävän paikkaansa, vaan siitä, miten paha olo minulla oli ollut tapahtuneen jälkeen. Asetin puhelimeni sohvapöydälle ja poimin sen takaisin käteeni hetkeä myöhemmin.

Kirjoitin vastauksen, ja pyyhin sitten koko viestikentän tyhjäksi. Kirjoitin uuden, mutta sekään ei ollut tarpeeksi hyvä. En yksinkertaisesti saanut omista ajatuksistani sen vertaa selvää, että olisin kyennyt kirjoittamaan Jonnylle vastaukseksi jotain muuta kuin haista paska.

'Musta vain tuntuu niin pahalta, kun sä kerroit siitä mulle kuin se olisi ihan normaalia, että parisuhteessa nukutaan toisten naisten vieressä tyttöystävän ollessa poissa. En tiedä mikä on sun käsitys parisuhteesta, mutta mun on ainakin vähän erilainen. Vai tuntuisko susta kivalta, jos kutsuisin muita miehiä tänne yöksi, mun sänkyyn? Tai olisit voinut edes kysyä lupaa, ilmoittaa etukäteen. Mutta en mä kai sitten merkitse sulle niin paljon.'

En koskaan lähettänyt viestiin vastausta.

kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 14.11.17 6:16
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakas päiväkirja...
Vastaukset: 18
Luettu: 664

50 shades of Jonathan


12. marraskuuta 2017 - Kalla

Miten voi ihminen olla näin tyhmä. Haluisin laittaa kaikki omat mokat kokemattomuuden piikkiin, mut viimesin tempaus oli kyl ihan silkkaa tyhmyyttä. Ottaa toinen, lähes vieras likka yöks viereen. En mä tienny miten mä selittäsin Ellielle sen, et mun teot oli vaan pelkkää hyvää. En mä halunnu satuttaa ketään, saatika laittaa Dannii puun ja kuoren väliin. Oikeestaan brunette oli nyt Ellien ja kiven välissä. Mä olin jo kaukana maanpinnan alapuolella.

Jotenki puolautomaattisesti ajoin Ellien talon eteen. Justhan mä olin tääl kuukaus sit samojen fiilisten kans. Paitsi sillon Dannin tilalla oli Jonna, joka kylläkin oli käyny mun päälle, enkä mä sen. Hyhhyh. Vilkasin auton ikkunasta Ellien kerrokseen, naisel oli valot päällä, joten ehkä se olis kotona. Keräsin joka ikisen rohkeuden palasen jotka oli rapissu maahan ja nousin autosta.

Ai perkele. Summeri. Enhän mä sitä muistanu. Yleensä menny ovesta sisään blondin kanssa, jolla oli avaimet, ja ulos onneks pääs ilman taikasanoja. Kuitenki onni tais olla mun puolella, nimittäin joku talon asukki oli just tulossa pihalle. Samalla oven avauksella pääsin sisälle.

En olis malttanu oottaa hissin kiipeemistä viimeseen kerrokseen, vaan pienessä boksissa pyörin ympyrää ja mietin jotain edes hieman fiksua sanottavaa. Mun mieli löi tyhjää ja pienen pieni ääni huus, ettei siit kumminka mitää tuu. Lähe kotiin itkee. Seison tyttöystäväni kotioven takana turhankin pitkään tekemättä mitään. Rohkastuin kuitenki soittamaa ovikelloo. Nyt vaan odotin.

Odotin edelleen. Monen minuutin jälkeen. Vilkaisin kelloa puhelimesta. Ai. Olin ollut paikallani vajaat kaksi minuuttia. Se tuntu ikuisuudelta. Soitin kelloa uudestaan. En todellakaa tienny mitä mä olisin sanonu, mut ehkä blondin avatessa oven, saisin ees jotain äänneltyä. Ei mitään. Koko rappu oli hiljaa. Yhden oven takaa kuului yskäisy. Luulikohan joku naapuri, et olin joku stalkkeri tai rosvo? Päätin lähteä paikalta ennen ku joku soittais poliisit.

En kestäny mennä enää hissillä, joten harpoin portaissa joka toisen askelman yli. Halusin raitista ilmaa. Halusin ulos. Mua ahisti ja pieni paniikkikohtaus oli hiipimäs lähemmäs. Melkee juoksin talon aulan läpi ja rymistelin ovesta ulos. Varmasti joku asukas pitäis mua ihan hulluna. Vilkasin taas ylimmän kerroksen ikkunoihin. Valot palo edelleen. Naisen oli pakko olla kotona. Mut ehkä Ellie ei vaan halunnu nähä mua enää. Jos en kerran voinu kasvotusten naiselle puhuu, nii viesti olis toisiks paras vaihtoehto.

En tiiä haluuks kuulla musta enää mitään, tai ylipäätään kuulla mun nimee mainittavan missään. Tiiän et kusin taas asioita ja pahasti. Sua en ikinä haluis satuttaa, mut jotenki onnistun siin valitettavan usein. Mä en mitenkää pysty ikinä todistaa sulle siitä yöstä mitään ja siks toivon et uskot mua, ku sanon et tarjosin vaa yösijan. Ymmärsin Dannin puheista, et se asuu kaukana, eikä se saanu sen kavereit kii, joilla oli sen himan avaimet. En halunnu jättää sitä likkaa yöks ulos. Ite joutunu viettää liia monta kylmää tuntii pakkases faijan takia. Oon oikeesti pahoillani etten miettiny pidemmälle…


- Jonathan
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 13.11.17 23:28
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

Mitä sä täällä teet ? (off)

// mukaan @Ellie von B. sekä @Danni K., ei avoin #jellie

Ajoin tallin pihaan ja olin tyytyväinen ettei Ellie ollu täällä. En ihan heti ees uskaltais kohtaa blondia. Viimesin puhelu ei menny suunnitelmien mukaan eikä olla sen jälkee puhuttu.

Kävelin tarhoille ja hain Eelan. Coco ihme kyllä jäi nätisti odottamaan omaa vuoroaan kun hevoset haettais sisälle. Eela karsinaan ja mä harjojen kans peräs. Tamma oli rauhassa paikallaan ja talli oli muutenki hiljane. Ainoastaa talliradiosta kuulu Alman Karma. Jep jep. That bitch don’t play. Totta. Nyt oli mun vuoro kokee se.

Tallin ulko-ovi avautu ja kuulin heti tutun äänen, mut vaan yhet askeleet. Ellie oli puhelimessa. Panikoin. Piilouduin Eelan karsinaan ja esitin tammalle harjaavani sen jalkoja. En saanu blondin puheesta selvää ja toivoin ettei se tajuis mua.
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 10.11.17 14:58
 
Etsi: Arkisto 2017
Aihe: Mitä sä täällä teet ? (off)
Vastaukset: 12
Luettu: 359

Riepun päiväkirja

15. Kolmen formulaa maastossa

Tutkailin hajamielisenä viinipullojen etikettejä. Olin tissutellut lähes kaikki varastoni pullot tyhjiksi, joten tarvitsin pari hyvää Rieslingiä täydennykseksi. Jotain puolimakeaa ainakin. Nappasin koriini myös muutaman punaviinin, ja pian mulla olikin mukanani enemmän pulloja kuin jaksaisin edes kantaa. Vilkaisin kassoille ja olin säikähdyksestä pudottaa koko korillisen viinejä. Tuttu brunette virnisteli kassapojalle viinakset hihnalla odottaen. Piilouduin espanjalaisten punaviinien taakse. En missään nimessä halunnut törmätä tänään Jonnaan.  

”Voinko auttaa jotenkin?” Myyjä kysyi kyykistellessäni hyllyn vieressä.
”Jos saat häädettyä ton yhden idiootin pois täältä”, tuhahdin happamana. ”Miten sen täytyykin aina ilmestyä joka paikkaan, seuraako se mua?”
Myyjä näytti hämmentyneeltä eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Ehdin kuitenkin nousta ylös ennen kuim tämä oli ehtinyt avata suutaan, sillä huomasin Jonnan astuvan myymälän ovesta ulos. Pääsin siis vihdoin maksamaan ostokseni rauhassa.

Vielä Alkon ovesta poistuessani vilkuilin epilevänä ympärilleni, jos vaikka brunette olisi jäänyt vaanimaan lähistölle. Ketään ei kuitenkaan näkynyt, joten kipitin nopeasti autolleni. Päätin vain käydä tiputtamassa viinit ja muut ruokaostokseni asunnolle ja lähteä sitten tallille. Olimme sopineet Jemiinan kanssa maastoreissusta eikä sää toistaiseksi näyttänyt hassummalta. Taivas oli selkeä ja lämpötila hipoi nollaa. Vaihdoin kengät jodphureihin ja lähdin ajamaan kohti Auburnia.

Parkkipaikalla näkyivät ainakin Jonnyn ja Mikaelin autot ja talli näytti olevan muutenkin täynnä porukkaa. Marssin päättäväisenä sisään nyökäten nopean tervehdyksen ohi kävelevälle Minkalle. Suuntasin ensimmäisenä kahvihuoneeseen tarkistamaan oliko Jemiina jo paikalla, sillä ainakaan Lefan karsinalla naista ei näkynyt. Samalla voisin myös vaihtaa vaatteet, sillä farkut eivät oikein soveltuneet ratsastuksen.

Kahvihuoneessa istuilkin Jemiinan lisäksi Jonny, Mikael ja Anna, jokainn kahvikuppi kädessään. Vilkaisin kahvipannua, jossa oli enää tilkka kahvia jäljellä.
”Ette sitten mulle jättäneet yhtään kahvia”, tuhahdin istuen poikaystäväni syliin, painaen suukon tämän huulille. Maistoin kahvin sekä häivähdyksen tupakkaa.
”Sori rakas, ei me tiietty että oot tulossa”, Jonny pahoitteli hymyillen.
”Mä voin laittaa uutta tulemaan”, jo seisomaan noussut Mikael ehdotti ja huuhteli oman mukinsa, joka oli jo ehtinyt tyhjentyä. Jonny loi vaaleaverikköön omituisen katseen. Oliko tämä muka mustasukkainen? Mikaelhan vain tarjoutui keittämään kahvia. Työnsin ajatukset kuitenkin jonnekin mieleni perukoille.

”Maastoreissu vielä suunnitelmissa?” Jonny kysyi sitten, vilkaisten mua ja Jemiinaa.
”Mun puolesta ainakin, siellähän on hyvä ilma”, Jemiina vastasi ja nyökkäsin myöntävästi.
”Mä voisin tulla Eelalla mukaan”, punapää ehdotti. ”Ellei teillä oo joku tyttöjen reissu?”
Suukotin Jonnya otsalle. ”Eiköhän sinne mukaan mahdu.”

Lähdimme tallin pihasta kolmen ratsukon voimin. Hevoset kävelivät reippaasti ja maastosta tulisi epäilemättä vauhdikas. Etenimme leveää hiekkatietä laitumien ohi kohti maastoja.
”Ootteko te menneet ikinä tosta?” Jemiina kysyi osoittaen kapeaa polkua, joka eteni kiemurrellen harvaan metsään. Itse en juurikaan piitannut metsissä rymyämisestä vaan siistit ja hoidetut ratsastustiet sopivat makuuni paremmin.
”Ei näytä tutulta, pitäiskö kokeilla?” punapää ehdotti ja vilkaisi sitten minua. Näytin happamalta eikä seikkailumieleni ollut läheskään tarpeeksi korkealla, että olisin halunnut lähteä väistelemään puiden oksia. Jemiina kuitenkin totesi olkien kohautukseni hyväksyväksi vastaukseksi ja ohjasi Lefan kohti metsäpolkua.

Etenimme Lefa kärjessä ja Eela peränpitäjänä kohti tuntematonta maastoa. Metsikkö kasvoi yhä tiheämpänä, mutta ei vielä kovin vaikeakulkuisena. Hevostenkin menohaluja hillitsi huomattavasti se, ettei tällaisessa maastossa edes kyennyt etenemään kovinkaan nopeasti.
”Entä jos me eksytään?” Huomautin. En oikeastaan juurikaan pelännyt, ettemme löytäisi takaisin, mutta reittivalinta tuntui yhä huonommalta mitä pidemmälle etenimme. Olisin ennemmin tehnyt reippaan laukkamaaston, mutta Jemiinalle ja Jonnylle polku tuntui kelpaavan mainiosti.
”Ei me mitään eksytä”, Jonny rauhoitteli takaani. ”Ja onhan meillä puhelimet mukana. Sitä paitsi, Sokat lähettää varmasti etsintäpartiot matkaan, jos kolme niiden huippuhevosista on yhtäkkiä kadonnut.”
Saatoin kuulla virnistelyn miehen äänestä.

Metsäpolku päättyi pian isommalle tielle, ja pikaisen navigointituokion jälkeen lähdimme suunnistamaan oikealle, josta toivon mukaan pääsisimme takaisin tallille.
”Voidaanko vihdoin laukata?” huokaisin malttamattomana. Muut hyväksyivät ehdotuksen, ja pian kaikki kolme ratsua nelistivät kilpaa tietä pitkin. Vihdoin sitä menoa ja meininkiä! Annoimme hevosten mennä jonkin aikaa, ennen kuin hidastimme ne enemmän tai vähemmän rauhalliseen raviin. Lefa pärski innostuneena ja sillä olisi riittänyt menohaluja vielä toiseen samanlaiseen laukkasuoraan. Riepukin oli eloisa, mutta silti hyvin kontrollissa. Laitumien lähestyessä siirsimme hevoset käyntiin, jotta saatoimme kävellä vielä pitkät loppukäynnit.

”Ei onneksi eksytty”, Jonny virnisti laskeutuessaan Eelan selästä tallin edessä. Pyöräytin miehelle silmiäni.
”No en mä tosissaan niin ajatellutkaan.” Löysäsin Riepun satulavyötä ja nostin jalustimet ylös. Poimin ruunan harjaan takertuneen oksan. Tämän siitä sai, kun möyrii pitkin metsiä - puhdistettavaa ja harjattavaa. Ihan kuin sitä ei olisi jo muutenkin tarpeeksi. Jonny tuntui huomaavan nyrpeän olotilani.
”Hei, Ellie, mikä nyt on?” tämä kysyi, kävellen lähemmäksi Eela perässä seuraten.
”En mä tiedä, kai mua häiritsee vaan kun näin Jonnan tänään”, huokaisin olkiani kohauttaen.
”Ai jaa, puhuitteko jotain?” Jonnyn äänensävy muuttui asteen huolestunemmaksi.
”Eeei, ei se ees nähny mua. Ärsyttää vaan sen olemassaolo”, tuhahdin ja tuijottelin saappaankärkiäni.
”Tiedän, mä en voi estää sitä asumasta tässä kylässä, you know”, punapää hymyli pahoittelevasti ja laski vapaan kätensä olkapäälleni. Nostin katseeni ja hymyilin miehelle. Tottahan se oli, että Jonnan olemassaoloon oli vain totuttava, halusi sitä tai ei.


    Ellie von Brandt



kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 08.11.17 14:17
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Riepun päiväkirja
Vastaukset: 60
Luettu: 3151

Eelan päiväkirja


VIII. Keskiviikko 01.11.2017

Eelan kaviot hakkas maneesin hiekkapohjaa vahvan tamman liikkuessa eteen. Tamma etsi parhaimman ponnistuskohdan ja kaheksankymppinen pysty jäi taakse. Taputin tammaa kaulalle sen pärskähtäessä. Ohjaisn Eelaa seuraavalle, metriselle, okserille. Tamma käänteli korviaan ja asetteli askelluksensa sopivaksi, ite pidin huolta tasapainosta ja siitä etten olis liian kova kuolaimen kans.

Oltiin saatu Isbeltä hyvää palautetta viime valmennuksesta ja brunette oli vinkannu et voitais alkaa treenaa vähän korkeempiaki puomeja. Olin väsäilly maneesiin pari pystyä, okserin ja sarjan. Kasikymppistä ja metristä sekasin. Näköjään Ellie ja Mikael Gren oli myös eksyneet maneesiin. Damn.

Sysäsin kaiken muun taka-alalle ja keskityin ruunikkoon, jonka laukka pyöri tasaiseen tahtiin maneesissa. Tuuli vihelsi ulkona ja Eela huomasi sen kyllä. Korvat vispasivat nopeammin kuin tuuliviiri trombin silmässä. Tamma kuitenkin oli täysin keskittynyt pieneen rataamme. Muistin Isben väännön aamutallin aikana, kun nainen suoristi selkääni. Nainen vaikutti vähän kiusaantuneelta sen jälkeen, ainakin silt se näytti. Ei kai siinä mitään outoo ollu?

Suoristin siis selkäni, toppuuttelin Eelaa käyntiin ja annoin sille enemmän ohjaa. Katsahdin parivaljakkoa katsomossa; Elliellä ainakin oli hauskaa Mikaelin naurattaessa tätä. Oliks niiden ihan pakko tulla tänne just nyt ku treenattiin kisoja varten?!
”Hei rakas, viittikkö tulla tänne kentälle tsekkaa vähä miten mä oikein istun täällä” väläytin leveimmän hymyni blondille. Ellie vastasi nyökkäämällä ja hymyili takas. Mut Mikaelin ei todellakaan oli tarvinnu seuraa. Pudistelin päätäni kuin saadakseni kaikki tyhmät ajatukset ja skenaariot maneesin hiekalle.

Eela tuntui rennolta ja energiseltä vielä puolikkaan treenin jälkeen. Rautamummo se tosiaan on. Ruunikko oli treenin alkuvaiheessa nojannut hieman metalliin, mut kumminki ottanu itteään niskasta kiinni ja alkanu kantaa itteensä paremmin. Kuitenki joka kerran ku ite meinasin lysähtää, myös tamma mun alla tuntu vähän liian veltolta. Onneks se kuitenki tarkkaili mun toimia yhtä tarkasti ku mä sen.

Kiersimme maneesin pariin kertaan kaksikon naureskellessa kentän keskellä. C’moon! Keräsin ohjat käteeni ja maiskuttelin tammalle. Mitään sanomatta ohjasin Eelan ensimmäiselle esteelle, metriselle pystylle. Tamma oli täysillä treenissä mukana, pitäis ottaa oppia. Ruunikko aisti mun mielen harhailua ja kiels seuraavalle esteelle.

”Jonathan, get your head in the game!” Mikael huuteli keskeltä. Vai että High School Musical. Great. Nyökkäsin katsomatta mieheen ja alotin radan uudestaan. Yritin vakuutella sanoillani tammaa täydestä keskittymisestäni ja ei kun seuraavaa puomia kohti, tai noh yli.

Suoritimme radan puhtaasti ja katsahdin Ellieen, joka puheli Mikaelin kanssa. Hidastin vauhtimme käyntiin ja ohjasin tamman kaksikon luo. Halusin oikeastaan ajaa Mikaelin yli, mutta Eela olis varmaan ollu toista mieltä, samoin Ama. Pysäytin tamman Ellien kohdalle ja hymyilin.
”Mites noin katsojan silmiin näytti ?” utelin blondilta.

”Oot edelleen etukenossa. Ei kai se niin vaikeeta oo?” Ellie naurahti mulle. Likka astui Eelan viereen ja taputti tätä kaulalle. Heiluttelin jalustimet irti ja laskeuduin satulasta. Vilkaisin kelloa ja oltiinhan me lähes tunti täällä tamman kanssa pompittu. Laitoin vasemman käden Ellien selän taa ja vedin tän lähemmäs itteeni. Pussasin blondia nopeasti huulille.
”Mä viel kävelen Eelan kans loppuverkan” katsoin Ellietä. Kuin hyvästellen katsoin vanhempaa miestä ”Mikael” nyökkäsin virallisena.


kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 01.11.17 22:16
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Eelan päiväkirja
Vastaukset: 40
Luettu: 2551

Tallipäiväkirja 2017-19


Keskiviikko 25.10.2017 - Lisää draamaa ?

”Ja samalla kun meet talliin, käske Mikaelia tulla rakentaa mulle esterata, sillä ei näyttäny olevan mitään hommaa.” olipas Ellie taas pahalla tuulella... Talutin Eelan tallin puolelle ja suoraan omaan boksiin. Otin satulan pois sen selästä ja jätin sen oven päälle odottamaan. Riimu odotti karsinan ulkopuolella koukussa, johon sen jätinkin, ja kiinnitin sen tamman kaulalle. Avasin suitsien remmit ja vedin nahkanyörit tamman naamalta. Riimu päähän ja tamma saisi odotella hetken.

Mikael G. tulikin sopivasti vastaan matkalla satulahuoneeseen. ”Ellie oikeestaan käski sua maneesiin rakentaa sille pari estettä” naurahdin miehelle joka huvittuneena nyökkäili pari kertaa ja katosi kahvihuoneeseen. Palautin tamman varusteet omille paikoilleen.

Huolellinen mutta pikainen harjaus Eelalle. Kävin vilkaisemassa tallin ovista, josko ulkona vielä sataisi. Taivas oli hiljentynyt ja aurinko oli selvästi matkalla alas. Tamma saisi siis jäädä odottelemaan karsinaan iltasapuskojaan. Rapsuttelin ruunikkoa hetken ja puhelin sille mukavia. Vaikkei mun ja Eelan yhteistä säveltä ollu vielä löytyny, tiesin et ajan kanssa se saatais soimaan nätisti.

Kuulin Mikaelin menevän maneesiin ja päätinkin mennä katsomaan miten kahden vaaleaverikön treeni sujuisi. Ehkä sen jälkee vois pyydellä Ellielt anteeks. Sanoin varmaa jotai vähä hassusti. Naiset… Olin saanu ovee vähän raolleen ku kuulin miehen, Mikaelin, äänen.

”Onko sun henkilökohtainen radanrakentaja lomalla vai halusitko sä vaan vaihtaa komeampaan?” ja mä luulin et Mikael oli mun kaveri ja kunnioitti sitä et oltiin blondin kans pari. Taasko se yritti änkee väliin? Annoin oven hiljalleen sulkeutua, ilman suurempaa ääntä ja suuntasin suoraan autolle. Mun mieliala oli laskenu yhtä nopeesti ku taivaalla möllöttävä aurinko. Eiks kaiken draaman pitäny jo olla ohi?
kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 26.10.17 19:20
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Tallipäiväkirja 2017-19
Vastaukset: 60
Luettu: 4624

Eelan päiväkirja


VI. Keskiviikko 25.10.2017

Kirosin tamman steppailua uralla. Eela oli näköjään saanut lepäiltyä liikaa mun sairastellessa kotona. Eikö kukaan ollu liikuttanu sitä sillä aikaa tarpeeks? Olin poissa kaks päivää, kaksi! Pitkin ohjin kävely uraa pitkin tuntui mahdottomalta ja tamma teki sen selväksi. Jouduin ottamaan ohjaa lyhyemmälle, vaikka alkuverkka olikin pahasti kesken. Eela heilutteli päätään ja viskoi korviaan kaikki mahdolliset ilmansuunnat läpi.

Ohjat tuntumalle ja liikettä kehiin, sitä se tammakin tuntui kaipaavan. Maastoreissu oli tehnyt molemmille hyvää ja tallin ulkopuolella olevassa elämässä oli taas rauha maassa, tai noh… Ellie pakostakin toi sen elämän myös Auburniin. Ei sillä, et haluisin pitää ne erillään. Tuntuuko susta koskaan siltä et joku kattoo sun jokasta liikettä? Jep, sitä vähän minäkin. Kukapa muukaan siellä maneesin katsomossa olisi kuin rakas blondini.

”Miks se on noin hermostunu ?” Ellie kyseli ohittaessamme tämän.
”Koska sä oot siinä ?” naurahdin takaisin. Eela tuntui hermostuneelta, mutta tosiasiassa se johtu musta. Mä olin hermona Ellien läsnäolosta. Likka oli parempi ratsastaja ku mä, kuka tahansa ties sen, mut en halunnu näyttää 10-vuotiaalta alkeiskurssilaiselta oman naisen vieressä. Mun miehinen ego kärsii. ”Viitikko heittää tohon pitkän sivun hollille pari 80 senttistä ?” Blondi sanomatta mitään nous ylös ja kiltisti kanto esteet paikalleen mun ravaillessa tamman kanssa pitkin ja poikin.

”Älä lyö, mut ooks kipee kun tolleen tottelit ? Pitääks mittaa illal kuume ?” vinkkasin virnistyksen saattelemana. Huomasin Ellien murhanhimoisen katseen ja päätin kääntää Eelan kanssa suuntaa. Eli lähteä poispäin blondista. Eela ravasi tasaisesti ja se vaikutti keskittyneeltä. Tiesin sen kuitenkin olevan täynnä energiaa joten täst tulis hikinen treeni, ainaki mulle.

Ehdin vain ajatella laukkaa ja kerran maiskauttaa tamman vaihtaessa vaihdetta isompaan. En kuitenkaan suoraan halunnut runnoa esteiden läpi, joten parit jarrujen kartotukset ennen vauhdin hurmaa. Pari volttia ravissa ja oltiin valmiit. Eela kantoi itseään hienosti ja eikä se tuntunut nojaavan kuolaimeen. Taputin tammaa lempeästi kaulalle ja otin ohjista paremmin kiinni.

Ensimmäinen este sujui hienosti ja taputin itseäni henkisesti siks, etten tullu ryminällä alas. En halunnu kokee sitä uudestaan. En ainakaan iha heti. Esteiden väliin mahtui rutkasti askelia väliin, joten näköjään blondi oli pelannut varmanpäälle. ”Pelkääks sä, et mulle vois sattuu jotain jos nää olis liia lähekkäin ?” huikkasin rauhallisen laukan seasta toisen esteen jälkeen.

”En vaan haluu ottaa riskejä” blondi sanoi vakavana kentän keskeltä. Häh? Miks se noin tuima oli? Teinks mä taas jotain? ”Laitetaan sitte lähemmäks, jos ei kerta kelpaa.”
”Hey, hey, hey… En mä niin sanonu” huikkasin anteekspyytävästi. Likka pysähtyi niille sijoilleen ja katsoi mua syvälle, syvälle sieluun. Mun piti kuitenki keskittyy siihen, ettei Eela menis ihan omia polkujaan. Ohjasin tamman uudestaan esteille ja halusin karistaa mielestäni kaiken turhan pois.

Eela ei laittanut vastaan hyppäämiselle ja se oli valmiina ylittämään lisää puomeja. Vakaasti ja harkitusti se ylitti molemmat esteet ja taputin sitä kaulalle. Huomasin sivusilmällä blondin poistuvan talliin. Voi puskapaska. Salee tein jotain. Ohjasin Eelan voltin ja taivutuksen kautta pystylle. Kilin kolin. Joo, se olis sitte istuntaa lopputreeni.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 25.10.17 18:18
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Eelan päiväkirja
Vastaukset: 40
Luettu: 2551

50 shades of Jonathan


How to get laid 101 - Kalla 21.10.2017

”Oh my freaking God !” hautasin kasvoni punaiseen huppariini samalla kun mun veli Thomas nauro mulle.
”Miten sä voit olla noin paniikissa yhen tytön takia ?” Thomas katto mua täysin hämmentyneenä. Tommy oli tullu mun luokse puhumaan ylläri-pylläri; tytöistä ja parisuhteista. ”Se on kuule silkkaa pelii toi parisuhde. Ihan sama millane se toinen on, se on kahen ihmisen leikki” Thomas katto mua huvittuneena.

”Ensinnäkin, eiks mun pitäis vanhempana antaa sulle neuvoja ja toiseks, ei oo mikä tahansa likka. Se on Ellie !” näytin Thomasille kuvan blondista.
”Shieeeet. Sä oot broidi kuses !” Thomas katto mua silmät pyöreenä.
”I KNOW !” nyökyttelin päätäni, ihme ettei se lähtenyt irti. ”Mulla ei oikeesti oo harmainta aavistusta mitä mä teen ton muijan kans.” tunsin kuinka epätoivo hiipi lähemmäksi. ”Just ku kaikki menee hyvin ja niin poispäin, oon ihan lukossa kaiken kans mikä millää tavalla liittyy, you know.. siihen….” hävetti myöntää pikkubroidille ettei mulla ollu mitään kokemusta lähemmästä kontaktista ku pussailusta.

”Voi Jonny. Oot sä itelles sopan keittäny. Mut jostai se pitää alottaa” Thomas sano ja vinkkas mulle silmää. Tönäsin nuorta olkapäästä.
”Helppo sun on sanoo, jätkä kaato muijii jo seiskaluokalla !” nauroin takaisin. Tottahan se oli, Thomas oli meistä kahdesta se player. En minä vaikka olinkin meistä se paremman näköinen (itsekehu haisee…).

”No ootko yrittäny mitää alotetta ylipäätään ?” Thomas kysy multa oikeesti vakavana. Olin aikanaan auttanu Thomasia ku se oli ihan paniikissa luullessaan sen eksän olevan paksuna, nyt olis Thomaksen vuoro auttaa mua ees pääsee siihen, et olis aihetta pelkoon.
”You name it ! Monesti, mut Ellie tuntuu aina vaihtavan puheenaihetta. Siis don’t get me wrong, mul ei oo mikää kiire mihinkää suurempaan ja totta kai kunnioitan Elliee siinä mitä se haluu ja sanoo, mut on miehilläkin tarpeet !” jaaa sieltä saapui epätoivo ja hävetys. ”Niin monet kerrat oon haudannu itteni hupparin sisää mahollisimman syvälle, ettei tää yks julmetun tatti olis koko ajan kiipeemäs johki” osoitin sormellani haaroihini.

”Voi veliseni. Sitä sanotaan kiihottuneisuudeksi” Thomas vinkkasi mulle silmää. Löin sitä uudestaan vasempaan hartiaan. ”No joo joo, uskon et tiiät nää basic jutut, mut mites Ellie, onks se neitsyt ?” Thomas katto mua kysyvästi.
”Öö.. No se on syntyny toukokuus nii eiks se oo härkä ?” katsoin Thomasta, miten tää liittyy mihinkää?
”Idiootti. Tarkotan et onks Ellie neitsyt, onks se päässy painaa ?” Thomas nauroi.
”Hyi älä puhu mun naisesta tolleen ! Ja mistä minä tiiän, ei me olla puhuttu tollasista. Hyi ! EI !” esitin oksentavani Thomaksen syliin tämän nauraessa vieläkin äänekkäämmin. ”En mä haluu painostaa sitä mihinkää, tai ees vaikuttaa siltä, mut ihanko ei päästäs niiku eteenpäi. Niiku sanoin, Ellie vaihtaa puheenaihetta aika sopivasti just sillo ku asiat menis vakavammaks. Tai niiku… Äh, kyl sä tiiät mitä meinaan.”

”Entä jos vaa kylmänviileesti sanot sille suoraan ?” Thomas näytti olevan vakavissaan. Ei mulla iki päivänä olis sellaseen pokkaa. Hulluko toi poika oli?
”En mä sellast kehtaa. Ehkä mä vaa elän selibaatis koko lopun ikäni” voivottelin ja toivoin ettei siitä tulisi totta.
”Ainahan sä voit soittaa Jonnalle” Thomas vinkkasi mulle silmää. Löin sitä vielä kolmannen kerran.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 23.10.17 20:11
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

50 shades of Jonathan


Oothan tässä vielä huomenna - Kalla 13.10.2017

Ilta oli jo pimenemässä ja olin matkalla himaan tallilta. Paitsi etten mä liikkunu mihinkään. Olin täysin paikallani. Ainoastaa mun rintakehä laski ja nous tasaseen tahtiin kun mä hengitin. Mun edessä oli korkee valkonen kerrostalo. Toisella puolella oli Kallan keskuspuisto. Kaduilla ei ollut ketään. Puisto oli tyhjä.

Välillä näin silmäkulmasta kuinka keltasii lehtiä putoili maahan. Kaikki muu ympärillä meni ohi. Mä olin lukinnu katseeni talon ulko-oveen. Ootin näkeväni liikettä sen luona. Ootin näkeväni jonkun kävelevän siitä sisälle tai ulos. Ootin Elliee.

Tallilla ku mä käynnistin auton, olin täynnä rohkeutta mennä juttelee blondille. Kuitenki ajomatkan aikana tallilta tähän pisteeseen se kaikki rohkeus oli varissu maahan. Nyt mä enää istuin autossa ja ootin jotain. Ihmettä varmaan. Sitä, et joku tulis kääntää kelloja taaksepäin viikon verran. Niin pitkään et oisin osannu lähtee blondin elämäst ennen tätä kaikkee. Ennen ku oisin ehtiny satuttaa Elliee. Kurkelan sanat kuitenki sai mut taas itkee ja potee huonoo omatuntoo siitä, mitä kaikkee oli viikossa ehtiny tapahtuu.

Pimeän tultua mä puristan sun kättäs.
Oothan tässä vielä huomenna.
Sä sanot loppuun lauseet, jotka aloitan.
Ja keräät talteen palaset kun hajoan.
Niin oothan tässä vielä huomenna.
Sä oothan tässä vielä huomenna

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 13.10.17 21:56
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

50 shades of Jonathan


Teksti sisältää voimakasta kielenkäyttöä ::

This is not what I had planned – Kalla 11.10.2017

Vedin itteni irti Jonnasta. Mitä se oikein yritti? Se ties musta ja Elliestä. Se ties et meist on tullu par... Ja siihen loppu se ajatus. Jonna ei tienny. En ollu kertonu sille. Voi paska.
”Jonna hei, mä seurustelen Ellien kans..” mutisin suu edelleen verisenä. Katoin Jonnan ilmettä. Tai no ilmeetöntä ilmettä.
”Tiiän. Mut eks sä haluis ees vähän kostaa sille siitä mitä Ellie teki sulle” Jonna vastas ja nyt sillä oli se sama pirullinen ilme, mikä ilmesty joka kerta ennen ku se meinas tehä jotain oikeesti kieroo.
”Älä jaksa, seriously. Oon Elllien kans” en mä tienny mitä mun olis pitäny sanoo Jonnalle et se uskois mua.
”Joo joo, mä tiiän kyllä, mut eiks sun pitäis miettii vielä mitä me voit..”
”Hetkinen-” keskeytin Jonnan puheet ”-mitä sä puhut siitä et mitä Ellie teki mulle ?” loin niin murhaavan katseen Jonnaan, et uskoin sen oikeesti säikähtäneen hieman. Sen naama meni ihan valkoseks ja voin vannoo nähneeni sen silmissä puhasta pelkoo.
”Sä ite kerroit !” toi oli vale. Tiesin kyl millon Jonna valehtelee.
”Älä kuseta. Paskin vale minkä oon ikinä kuullu” kuulustelin brunettea. ”Kerrohan kaikki”
”No mä ehkä saatoin kattoo sun ja Ellien viestit…” tulihan se sieltä.
”Voi vittu Jonna ! Sä tiiät tasan tarkkaa mitä mä oon sanonu sulle tosta ! Mun puhelin, mun asiat ! En mäkää sun tavaroita pengo tai lue sun ja muiden ihmisten keskusteluja. Voi jumalauta.”

Nousin ylös ehkä liian nopeesti, sillä mun päässä alko heti huimaa ja kadotin tasapainon. Jonna nous heti ylös ja tarjos tukeensa. Mä työnsin sen kuitenkin pois kiroten hiljaa, mut oon varma et se kuuli.
”Ihan sama mulle, suit yourself ! Sä tiiät että mä rakastan sua, oon aina rakastanu ja tuun aina rakastaa, mikset sä voi valita mua ?!” no nyt se jo itkee. Voi helvetti.
”Jonna, usko, mä en halua sua. Mä en tunne tota samaa sua kohtaan. En oo ikinä tuntenu. Se ’juttu’ mikä meillä joskus oli, c’moon ! Se kesti kuukauden. Jos multa kysytään, se ei olis kestäny sitäkää. Mä säälin sua” tässä vaiheessa olis varmaan ollu hyvä myöntää, et olin edelleen päissäni, mut toisaalta kerranki tuntu hyvältä saada sanottuu koko totuus ja kaikki mitä mulla oli mielessä. Mut Jonna ei halunnu antaa periks.
”Mitä helvettiä sä ees näät siinä juniorissa ?!” Jonna huus nii kovaa et varmasti kaikki kuuli, baarissa ja kaduilla.

Mä rakastan sitä !

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 12.10.17 22:44
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

Standing on the other side (on)

Waiting for @Jonna S. #jellie

Thursday, 12.10.

That awkward conversation we had over text messages was spinning in my head. I couldn't stop thinking that Jonny must be so mad at me at the moment. I was scared I had ruined our relationship - again. Why couldn't Mikael just keep his mouth shut? Obviously he just wanted to save his own ass. Anxious and angry at myself I put on my favourite running leggings and tied my hair on a ponytail before stepping out the door to brisk autumn weather. Hopefully a high-speed jog would help me think straight.

I ran all the way to the opposite side of Kalla. The sky had started to darken and I had to turn back if I wanted to get home before it was pitch black. I felt exhausted and out of breath, so I had to walk for some time. Cold breeze whirled yellow leaves across the park and I shivered. I should have took a hoodie with me, it was now October after all.

Then I saw a familiar face standing on the other side of the park. I avoided eye contact, hoping that she wouldn't recognize me. I wasn't in a mood to talk to anyone, not to mention hugging, which was clearly Jonna's thing.
kirjoittaja Ellie von B.
lähetetty 12.10.17 20:32
 
Etsi: Arkisto 2017
Aihe: Standing on the other side (on)
Vastaukset: 8
Luettu: 275

50 shades of Jonathan


Annanko turpaan  vai otatko turpaan ? – Kalla 11.10.2017

Aurinko oli painunu horisontin taa aikaa sitten. Yhä aikasemmin oli jo pimee. Mua pelotti. En uskonu olevani valmis tähän. Joka vuos sama. Tänä syksynä demoneja oli ilmestyny pari lisää niiden voitettujen tilalle. Lähes jokanen puu oli oranssin, punasen ja keltasen eri sävyjä täynnä. Tuuli yritti karistaa viimesetkin lehet maahan ennen yöpakkasien tuloa.

Katulamput oli vielä kesäajassa, eikä ne ollu ennen kymmentä päällä. Ainoo valopilkku kadulla oli mun tupakan tulipää. Sieltä täältä ikkunoista loisti joko hehkulampun tai television valo. Mul tuli yksinäinen olo. Olin vihanen itelleni. Vihanen elämälle. Tsekkasin puhelimesta työvuorot. Huomenna vapaata. Kallan Krouviin siis.

Astuin ovista sisälle, pikku-lauantai, joten porukkaa oli löytänyt paikalle. Kävelin suoraan tiskille ja tilasin vodkaa shotillisen sekä kolmoskarhun siihen kylkeen.  Join shotin tiskillä ja iskin lasin väärinpäin tasolle. Otin juomani tiskiltä ja kävelin nurkkapöytään, jossa olimme aikaisemmin Miken kanssa istuneet. Nyt mul olis kunnolla aikaa ajatella. Aikaa selvittää mun päätä. Mun ajatuksia.

Mun ja Mikael Grenin kohtaamine oli rauhallisempi ku odotin. Olisin niin halunnu vetää sitä turpaan. Ellie kuulemma oli se joka suuteli Mikaelia, ei toisinpäin. Uskaltaisinko mä kysyy Ellieltä suoraan ? Jos mä halusin tietää mitä siellä oikeesti tapahtu, mun olis pakko. Pelkäsin kuitenki Ellien vastausta. Lähetin blondille viestin ja Ellie vastas heti. ”Mitä sä tarkotat?” Seuraavaan viestiin kirjoitin suoraan mitä Mikael mulle sano.

Tuntihan siinä vierähti, enemmänkin. Katoin koko ajan puhelinta, millon blondi vastais. Tässä ajassa olin polttanu puol askii tupakkaa ja kumonnu neljä karhuu alas kurkusta. Humalatila ei ollu kaukana. Samassa Ellie vastas. Voi vittu.

Topics tagged under jellie on Foorumi | Auburn Estate Ecxau

Mä kävelin ensimmäisen ihmisen viereen joka vaan sattu silmiin. Kolmekymppinen mies. Iso tiikeri-aiheinen tatuointi paisto niskasta. ”Hei kaveri !” huusin sille. ”Luuleksä et toi tatuointi on jotenki hieno. Tollanen kissimirri niskassa. Ooks sä nyt niinku tussun alla” nauroin päin miehen näköä. Kaveri ei ollut mua paljoa isompi, mut viinapää tais olla vahvempi. Ainakaan se ei ollu nii päissän ku minä.

Seuraava muistikuva multa on Krouvin takapihalta. Jonna istuu mun vieressä ja pitää jääpussia mun vasemman silmäkulman päällä. Mun suussa maistuu veri, silmää kirvelee. Joko hiki tai veri. Ja mun polvi on veressä. Vai että sellanen pikkulauantai.

”Miten sä aina onnistut saamaan ittes tälläseen. En haluis joka helvetin kuukaus olla kattomas sun perään, tajuuthan sä sen” brunette katto mua silmiin. Tää ei ollu ollenkaan mikään uus tilanne mun ja Jonnan historiassa. Mä yleensä annoin tai otin turpaan ja Jonna ootti nurkan takana jääpussin kans. Nyt en tiiä miten se oli eksyny Krouviin. ”Miten sä tiesit et oon täällä ?” kysyin Jonnalta. Se vaan katto mua silmiin.

”Jonathan… Mä tunnen sut sen verran hyvin” Jonnan ääni oli lempee. Ei yhtään tuomitseva tai pettyny. Samassa se paino huulensa kiinni mun huuliin.

kirjoittaja Jonathan R.
lähetetty 12.10.17 19:43
 
Etsi: Spin off
Aihe: 50 shades of Jonathan
Vastaukset: 74
Luettu: 2997

Takaisin alkuun

Sivu 1 / 2 1, 2  Seuraava

Siirry: