Sokka Lux -lanseeraustilaisuus

Olin myöhässä. Miksi onnistuin aina olemaan myöhässä? Minut jätettäisiin pian kokonaan kaikkien kutsujen ulkopuolelle ja olin alkanut juuri pitää näistä kummallisista pienen piirin seurapiiritapahtumista. Ne olivat täydellinen läpileikkaus aina sen hetkisestä ihmissuhteiden draamankaaresta ja loikka ulos arjesta, snobiulottuvuus. Hyvää juomaa ja kauniiden ratsastajanaisten kauniita sääriä, tänä iltana marmorilattialla, joka maadoitti, tai kohotti, illan tunnelmaan kun astun sisään. Puuduttava asiakastapaaminen pölyisessä iltapäiväauringossa jäi loskaiselle kadulle.

Olin lyhennyttänyt gaalapukuni uudelta vuodelta ja samettimekko toimi täydellisesti pikkumustana. Pikainen ehostautuminen työhuoneen vessassa ei ollut ihan viimeisen päälle koska kuka muka pystyi kesyttämään luonnonkiharan tähän kosteaan vuodenaikaan. Suuret hopeakorvakorut ja korkojen napakka verkkainen kopina saisivat korvata puuttuvan hiuseleganssin.

Uskallan hymyillä ja vähän irvistää pahoittelevasti Amandalle kun kohtaan tämän pistävän katseen, joka harhailee sitten hajamielisenä ikkunasta ulos. Jakkupukuinen Amanda oli… Ei, jos en edes ajattelisi  sanoiksi mitään. Etsin itselleni lasin kuohuvaa ja hypistelen ohimennessäni valkoisia koulusuojia. Pitäisikö tuhlata vielä ihan vain hyvitelläkseen noloa myöhästymistä. Johan Cocon suojien teddykarvasta oli suurin osa tippunut alkukevään myötä loskaisiin ojanpohiin. Tummanpunainen Cava-huopakin saattoi huutaa nimeäni vaikka olin muka jo huopani ostanut.

Tervehdin ohimennessäni Adelinaa, jolla on tyylilleen uskollisesti vaaleanpunainen prinsessamekko ja minulle tuntematon mies seurassaan. Hetkinen, oliko Gabi kiinni Jonnyn käsipuolessa? Tämä suhdekäänne oli jäänyt minulta täysin huomaamatta. Sisäsiittoinen ristiinpariutuminen jatkui kuin saippuasarjoissa. Toisaalta, oliko pienellä kylällä paljon valinnanvaraa. Niin, ei ollut ja minunkin alkava keväinen rakkaudennälkäni kirkui jo valmiiksi turhautumistaan, ja kun ei ollut intohimoista rakkauselämää piti sitä nektaria imeä sitten muista. Kuka muu oli ehtinyt pariutua huomaamattani? Juoruja kiitos. Rakas ystäväni Laura oli joskus esittänyt viiltävän kliseisen analyysin siitä kuinka herkkä taiteilijasieluni ei selvinnyt ilman roihua ja intohimoa vaikka yritin kätkeä sen pragmaattisen terapeutin roolin alle. Pyh, sanoin minä vaikka siinä piili ehkä totuuden siemen. Olin usein vähän tunteellinen hölmö.

Ja tunteellisista hölmöyksistä puheen ollen osuu katseeni Juliaan, jonka kanssa kelluimme yhä ystävyyden ja jonkun rajalla. Emme olleet vaihtaneet montakaan sanaa koko alkuvuoden aikana, ehkä siis tänään, ajattelen ja lyöttäydyn blondin ja tämän ystävän Innan seuraan.

"Aika mautonta", Julia sanoi ja Inna yllättyi.
Hetken aikaa brunette nyökkäily hämmentyneenä, sitten hymyili ja nauroi.
Nauru kuoli, kun hiljainen fakta lyötiin pöytään. Inna tajusi, ettei tiennyt mitä Julialle oikeasti kuului tänä päivänä. He eivät olleet käyneet missään pitkään aikaan. Puhelimessa käydyt keskustelut olivat koskeneet lähinnä Kirppua.

Ne useat tyttöjen illat olivat jääneet unholaan, eikä Inna tiennyt ketä tai mitä syyttäisi. Ainahan Innalla oli kiire, joko kotona, töissä tai muuten hevosten kanssa. Vernerikin oli paljon läsnä, mutta Inna oli ennenkin seurustellut. Luulisi Julian tietävän, että hän tekisi aina aikaa, jos sitä pyydettäisiin.
”Mitä sulle kuuluu?” Inna kysyi. ”Ei olla paljon nähty viime aikoina.”

Tunsiko Inna siitä syyllisyyttä, että he eivät olleet nähneet niin usein? Ehdottomasti. Olisiko Juliankin pitänyt hänen mielestään nosta kissa pöydälle? Ehdottomasti. Tuliko Tilda Mustamaan paikalle väärällä hetkellä? Ehdottomasti.
”Hei”, Inna kuitenkin tervehti lyhyt hiuksista naista hymyillen.

Se siitä hetken juttutuokiosta Julian kanssa, mutta mitä voisi olettaa tällaisissa juhlissa?

Aliisa pölähti eteeni ei-aliisamaisena. Saatoin ehkä vähän vilkaista naisen asuvalintaa ja olemusta sillä silmällä ja pidin kyllä näkemästäni. Krhm.
Huru esitteli Jusulle ostamaansa huopaa ja suu kävi tuttuun tapaan taukoamatta, joten siemailin vain juomistani ja esitin, että olisin puoliakaan naisen puhetulvasta ymmärtänyt.

"Tuo Meripuu!" Aliisa ilmoitti napakasti yks kaks ja nyökkäsi kohti Lauri Merikantoa, joka sillä hetkellä näytti keskustelevan Matildan kanssa. Violettihiuksinen nainen oli tullut paikalle Jessen kanssa ja mietin, vieläkö niiden juttu oli jotenkin monimutkainen ja "salainen".
"Mitä siitä?" kysyin enkä jaksanut edes korjata miehen nimeä.
"No, kun minä mietin jo silloin viimeksi, että mistähän se mahtais tykätä. Tiedäthän. Mikä se on miehiään", Huru höpötti katse tiiviisti Laurissa. Jaahas.

"En kai mä tiedä", tuhahdin. Mulla ollut hajuakaan kenenkään Laurin mieltymyksistä. Eikä rehellisesti edes kiinnostanut tietää.
"Sustakaan oo mitään hyötyä", Aliisa huokaisi dramaattisesti.
Kohotin kulmakarvojani, koska muistini mukaan musta oli ollut jotain hyötyä joskus... Parikin kertaa.

Huru nappasi mua ranteesta kiinni ja veti perässään Jusun ja Heidin luo. Miksi just Jusun... Vaikka mulla puku olikin yllä, olo oli alaston siinä Jusun edessä... Taas.
"Merikanto", korjasin Aliisan kutsuttua Lauria Merimieheksi ja katselin sitten omana pölkkynä itsenäni ympärilleni. Mistähän sitä vois taikoa itselle lisää juotavaa?

Joku salaisuus sai mut taas kääntäämään huomion naisiin. Vaikka yleensä pidin nenäni poissa asioista, jotka ei mulle kuulunut, olin silti aina valmis kuuntelemaan juoruja.
Ilmeisesti se salaisuus liittyi Heidiin, mutta en kyllä tajunnut, mikä se olis voinu olla. Enkä kyllä kysyiskään.

Ei minun ollut tarkoitus siinä kaiken kansan nähden Matildaa suudella, mutta tummien silmien katse sai minut unohtamaan ajan ja paikan.

"Houkutteleva ehdotus", mutisin. Kieltämättä aika pirun houkutteleva.
"Jos haluat, niin voidaan me lähteäkin", virnistin. Sivusilmällä näin Jonathanin hahmon ja se jos mikä sai lähdön tuntumaan vieläkin paremmalta ajatukselta.

Auburnin jatkoilla kuulema sattui ja tapahtui, mutta ei minua ainakaan haittaisi, vaikkei sinne lähdettäisi.

Huomasin myös Juuson kauempana ja olin aikeissa käydä tervehtimässä miestä, mutta kun huomasin hänen olevan Isabellan seurassa, päätin jättää tervehtimisen hieman myöhemmäksi.

Tilaisuus oli näyttävä. Koskapa ei, kun oli Sokan siskoksista kyse. Haettuani alkumaljan, etsin Jonathanin ja nakkasin tämän käsikynkkään, koska ajattelin että ei meitä katsella ihmeissään. Ainahan olimme halailleet ja kävelleet myös käsi kädessä. Siitä en tiennyt, tajusiko joku tarkkasilmäinen asioiden muuttuneen. Pudistin ajatukset päästäni ja keskityin ihastelemaan Sokka Luxuries tuotteita niin tiiviisti, etten ollut huomata Jonathanin vilkuilua Matildan suuntaan.

Olin nykyään ulkona kaikkien suhdekuvioista ja melkein yllätyin nähdessäni violettihiuksisen naisen imuttelemassa julkisesti. Rykäisin melko kovaan ääneen ja tökkäsin varovasti aveciani kyynärpäällä kylkeen.
"Tuijottaminen on epäkohteliasta", sihahdin hampaiden välistä ja toivoin, etten vaikuttanut mustasukkaiselta tyttöystävältä, tai tulevalta sellaiselta - vaiko sittenkin friend with benefitsiltä ilman niitä benefitsejä?

Unohdin kuitenkin pian kaikki tuijottelut tai tuijottelun kohteet ja keskityin jälleen tuijottamaan näkökenttääni sattunutta smaragdin väristä huopaa.
"Hei kato, tää on nimetty Eelan mukaan. Eiks tää smaragdin värinen ois aika pähee? Vaiko sittenkin tää kanjoni?" esittelin intona Jonathanille vaikken tiennyt edes, kuunteleeko koko ukko edes minua.

Jostain syystä kaikilla oli omat keskustelut kesken, enkä tohtinut keskeyttää ketään, joten tyydyin nyökkäämään kaikille vähintäänkin tutuille tervehdykseksi. Eiköhän illan aikana vielä jos jonkinmoista keskustelua saada aikaiseksi. Olisin kyllä halunnut vaihtaa kuulumisia Julian kanssa, koska vaikka olin ollut kotona jo kuukauden, oli meidän aikataulut mennyt totaalisen ristiin. Päätin silti antaa asian olla.

Jos me oltiin oltu joillekin epäselvä yhtälö, sen nopean, mutta sitäkin merkitsevämmän suudelman jälkeen kukaan sen nähnyt ei voinut enää olla pimennossa. Se tuntui samaan aikaan huojentavalta, mutta herätti myös äkillisen tarpeen liueta takavasemmalle. Etenkin siinä vaiheessa, kun huomasin tuijottavani suoraan Jonathanin tummiin Jessen syleilyssä pysytellen.

"Niinpä", ähkäisin nielaisten tajuttuani, että mun täytyisi reagoida Jessen sanoihin siitä huolimatta, että tuijotin ex-poikaystävääni. Jonka käsikynkässä roikkui Gabriella. Gabriella, joka oli tuntunut aina kyseenalaistavan mun ja Jonathanin suhteen ja joka oli kritisoinut ideaa lopulta toteutumattomasta muutosta.
"Käydään kääntymässä", jatkoin käännettyäni katseeni takaisin Jesseen. Mä annoin miehen käden pysyä ympärilläni, vaikka kosketus alkoi tuntua monellakin tapaa polttelevalta.

"Joo ei, tässähän on varmaan ollut kaikenlaista puolin ja toisin", pääsin sanomaan ne kliseiset sanat, jotka tuskin pitivät ikinä paikkaansa. Kyllä, monenlaista oli ollut mutta hiljaisuudelle oli ollut myös syynsä. Sanojen epävarmaa todenmukaisuutta tehosti katsekontakti, joka haki turvaa muualta kuin bruneten syvästä tuijotuksesta.

Mutta, asiasta viidenteen. Sivuutin sen täysin ja pureuduin suoraan asiaan. Mitäkö mulle sitten kuului?
"No, enhän mä enää siellä koulussa käy. Työpaikkakin meni siinä sitten... Vähän tyhjän päällä ollaan, mutta mulla on yks lupaava suunnit-" puheeni katkesi yhtä nopeasti kuin ajatuksenikin, kun näin Mustamaan liittyvän meidän seurueeseen. Sen vaatimattomat luonnolliseen hymyyn nousseet huulet varastivat huomion Innalta, samoin kun tuo syvään uurrettu kaula-aukko...

"Ai hei Tilda", muistin myös sanoa ja halasin tätä kevyesti kohteliaisuuttani. Ja no, siksi koska se oli Tilda. Sen mekon lyhyt helma sai minut katsahtamaan sitä ihan vaivihkaa, ennenkuin taion meille jutunjuurta kuin tyhjästä.
"Joko Cocolle on löytynyt jotain sopivaa seuraviin Cup-osiksiin?" Heitin ensitöikseni, jottei keskustelu meidän Cupvoittajien rykelmässä ottaisi väärää vaihdetta silmään, varsinkaan kun siinä oli jo.. noh, kauniisti sanottuna vivahde vaivaantuneisuutta. Mikäköhän sai sydämenkin pamppailemaan näin lujaa?

Isabella pysyi neutraalina, vastasi samaan tyyliin ennen keskeytystä.
"Vai niin."
Niine sanoineen perijätär lähti Juuson matkaan ja jätti minut hämmentyneenä paikoilleni. Ehkä saisin kuulla tästä vielä, mutta olin tietysti iloinen, etten ollut ihan suoraan vahvistanut Isabellan epäilyksiä.

Sitten Jusu tuli paikalle, kuulostaen hengästyneeltä. Nainen höpisi jotain Daniel Susinevasta ja sen jälkeen heti Aliisa pelmahti paikalle Antonin kanssa.
Aliisan sanat saivat mut epäilemään miten pitkään se kyseessä oleva salaisuus pysyisi salaisuutena.
"Voi kiitos, sulla on myös tosi ihana hame. Mistä se on ostettu?" jätin kommentoimatta salaisuus-asian kokonaan.

Huomasin sillä hetkellä myös Jusun kampauksen alta paljastuvat korvakorut.
"Voi ei, onko noi ne mun ostamat? Miten ihanasti ne sopii sulle!"

Huomasin myös Laurin hieman kauempana, mies katseli minua kohden ja hymyilin tälle lämpimästi. Nyökkäsin tämän liittymään seuraan, jos haluaisi.

Gabi alkoi ihastelemaan Luxin tuotteita. Kukapa niitä ei ihastelisi.
"Mulle on turha puhua väreistä, en mä niistä mitään tiiä", hymähdin ja irroitin otteeni Gabriellasta vain sen verran, että saatoin kiertää käsivarteni naisen selän taakse. Mulla oli hiukan varmempi olo naisen kanssa, mutta silti olisin ollut mieluummin, paljon mieluummin kotona.

Hetken selailtuani tuotteit Gabriellan kanssa, mun oli pakko saada raitista ilmaa.
"Mä käyn ulkona tupakalla. Tuun koht takasin", sanoin brunetelle ja painoin nopean spontaanin pusun tämän poskelle.

Mun katse kävi taas lähemmäs jokaisessa vieraassa. Thomas vilkas mun suuntaan kysyvästi. Nyökkäsin kohti ulko-ovea ja huomasin miehen sanovan jotain Sarahille, ennen kuin lähti mun perään.

Laurin katse oli viipyillyt mietteliäänä Matildan tummemman violeteiksi värjäämissä hiuksissa ja lipsahdellut välillä mustaan mekkoon, kun mies tajusi Jessen vetäneen naisen lähelleen. Merikannon ilme ei värähtänyt tämän todistaessa kaksikon hillittyä syljenvaihtoa, joka ei jättänyt mitään arvailujen varaan. Mies oli tosin nähnyt Jessen Matildan avecina jo loppuvuodesta ja osannut seurata kaksikon katseita sen jälkeen.

Jossain vaiheessa Laurin ja Heidin katseet kohtasivat vihdoin niin, että mies saattoi lopettaa itsekseen pönöttämisen ja luovia tiensä tutun naisen luo.
"Hei", Lauri tervehti pienen hymyn kera. Heidi näytti edustavalta ja hyvin erilaiselta kuin tallilla, mutta vain positiivisessa mielessä.
"Miten olet viihtynyt?" mies kysyi nopeasti, koska hiljaisen seisoskelun jälkeen seura sai Laurin olon mukavammaksi. Mies ei tosin tiennyt, kuinka hyvin Heidi viihtyi kuohuviinilasien keskellä. Ajatus sai Laurin vilkaisemaan vaivihkaa Heidin vatsanseutua, jonka kohouman erotti, jos tajusi, ettei mekon helma olisi ilman kumpua noussut sillä tavoin.

Mä olin tullut ihan ajoissa lanseeraustilaisuuteen ja saanut todeta äkkiä, että mun mekkoni värivalinta oli oikein osuva. Pinkki taisi olla päivän väri, joten mun sininen mekko erottui kivasti joukosta. Tosin korkojani mä aloin katua, sillä ne olivat vähän turhan korkeat näin pitkäaikaiseen seisoskeluun.

Mä juttelin jonkun aikaa Jusun kanssa, joten en mä ihan koko aikaa yksin siellä ollut. Mulle vain pisti silmään sitten kaikki parit, joita oli kyllä enenmmän kuin mä olin odottanut. Hirveästi ihmiset olivat pariutuneet, eivät nyt onneksi ihan niin, ja mulla oli kamalan yksinäinen olo.

Joten mä tein mitä mä nykyään tein, kun joku vaivasi mua. Hukuttauduin hevosjuttuihin. Mun oli pitänyt jo hetken aikaa lähteä katsomaan sitä Daniel Susinevan varsaa, mutta kilpailut ja valmennukset veivät mun ajan ja energian, joten eipä sitä paljoa lähdetty mihinkään ylimääräiseen. Nyt mä pystyin vaihtamaan heppajuttuihin katselemalla niitä ihania pinteleitä. Me tarvittaisiin Leevin kanssa ehdottomasti uudet edustuspintelit, varsinkin kun me pyörittiin nyt niin paljon Auburnin ulkopuolella.

Mä huokailin ihastuksesta, kun ihmettelin koulusuojia. Voi kuinka nekin oli nättejä. Leevi voisi kyllä haluta smokey eyes väriset koulusuojatkin. Tai, ehkä Leevi ei haluaisi koulusuojia, joissa oli glitteriä, mutta mä haluaisin.

Huomasin kyllä, ketä Matilda katsoi. Ajatus jatkojen jättämisestä väliin kiehtoi entistä enemmän.
"Niin, ei meidän siellä kauan tarvitse viipyä", mutisin kohdatessani naisen katseen uudelleen ja yritin taikoa jonkinlaisen hymyn kasvoilleni.

"Tule", totesin ja tartuin Matildaa kädestä kiinni. Lähdin johdattelemaan meitä ihmisjoukon läpi kohti Juusoa sekä tämän seuralaista. Näin ohimennen Heidin juttelemassa Laurin kanssa ja nyökkäsin tälle tervehdykseni, vaikken tiennyt näkikö tämä sitä edes.
"Iltaa", huikkasin Shermanille, joka varmasti kiroaisi minut mielessään huitsin nevadaan, kun olin tullut keskeyttämään hänen ja Isabellan juttutuokion.

"Hei", hymyilin brunetelle naiselle. "Ja onnittelut. Upean malliston olette luoneet."

"Onko se noin selvää?"Heidi kysyi paljonpuhuvan, epäilemättä harkintaa sisältäneen hiljaisuuden jälkeen ja hymyili.
On, ajattelin.
On, mutta silti sitä ei saa sanoa ääneen. JOS olisikin vain lihonnut.
On, jos on kokenut saman itse.

Oli hämmentävää saada vahvistus epäilylle. Luulin kyllä, että jokainen näki Heidin tilan jo. Jokainen nainen ainakin. Arvostin silti halua pitää salaisuus omanaan, niin pitkään kuin se nyt oli mahdollista. Toisaalta juuri salailu oli kaikista raskainta.

Olisin halunnut onnitella ja lohduttaa, olla ehkä iloinen Heidin puolesta. Aioinkin sanoa niin, mutta sitten suustani vain pulpahti: "Vai niin."
Vai niin?? Niinkuin nainen olisi kertonut minulle hammaslääkäriaikansa tai jotain vielä tylsempää?

Onneksi Juuso löysi minut silloin, eikä vaivautunut kyselemään olisiko minulla aikaa. Kiitos kyllä!!
Hymyilin Heidille neutraalin-vaivautuneen hyvästin ja annoin Juuson vetää minut mukanaan.
"Vai konsultoimaan?" naurahdin, ja annoin vauvojen kadota mielestäni.
Juuson käsi lepäsi ensin viattomasti alaselälläni, kun se sitten ryhtyi etsimään konsultoitavaa housujen reunan sisäpuolelta. (Konsultin käsi oli kylläkin liian suuri ja housut liian piukat, Juuso yletti juuri juuri hipaisemaan pikkareiden yläosaa.)

Huomasin tyytyväisenä, että mies oli löytänyt oikeanlaista ostettavaa (minun mallistoani) hirviövärisille hevosilleen. Ajattelin suudella Juusoa ihan nopeasti vain, vähän niin kuin kiitoksena kehuista ja paikalle saapumisesta. Mutta meidät keskeytettiin, sillä tilassa ei varsinaisesti rauhallista nurkkaa ollut. Ehdin hätäisesti puristaa pakaraa, kun mystinen kenttäkilpakumppanimme ja Juuson ilmeisesti hyväkin ystävä Jesse Aro saapui häiriköimään.

Ja kenen kanssa??? Silmäni levisivät hetkeksi lautasiksi, kun rekisteröin Aron otteessa romanttisesti roikkuvan daamin. Matilda Tammilehto, Jonnyn eksä ja Merikannon mahdollinen (todennäköinen?) pano. Olipa se ehtiväinen!
"Kiitos kovasti", vastasin Jessen kehuihin ja loin kysyvän katseen Juusoon, sitten tietäväisen Matildaan.

Missähän vaiheessa tämä heidän romanssinsa oli? Koska jonkintasoinen romanssi tämä selkeästi oli. Matildan ostokset oli pakattu sievästi lahjapakkaukseen, ja maksaja oli epäilemättä herra Aro, jonka puku istui tyylikkään napakasti. Viivähdyksen ajan pohdin, olinko arvioinut Tammilehdon aivan väärin. Ehkä kauniiseen pikkumustaan pukeutunut räväkkätukka olikin siviilissä onnenonkija??

Olin sen verran ajatuksissani, että miesten kiusoittelevan nauravaiselta kuulostava sananvaihto soljui korvistani ulos. Matildan takana rupatteli tuttu kaksikko: Heidi, jonka olin juuri jättänyt onnittelematta; sekä Lauri, josta en saanut selvää. Vaan hetkinen.
Heidin lapsella oli TIETENKIN isä.
Heidillä ei ollut poikaystävää, eikä Verneri ollut pettäjätyyppiä.
Heidi ja Lauri keskustelivat oikein syventyneesti JA OLIVAT KESKUSTELLEET myös maneesissa. Silloin kuin herra Susineva oli aivan varmasti kutsunut minua vaimokseen. He olivat suorastaan nojautuneet toisiinsa ja naureskelleet!! Lisäksi Laurin valmennushinnat olivat melkeinpä naurettavan halpoja - miten se siis elätti itsensä tai miten sillä oli elämisen lisäksi varaa täysihoitoon maneesitallilla? No tietenkin siten, että talli oli Heidin. Karsina spermasta tai jotakin sen suuntaista - kaksikolla oli varmasti joku diili tai sitten tylsä, perinteinen suhde.

Kasvojani koristi muikea hymy, niin tyytyväinen päättelyketjuuni olin. Samalla kierosta Merikannosta tuli kutkuttavan houkutteleva - miten monta naista se oikein koetti pyöritellä? Minuakin?
"Ai anteeksi, mitä sanoitkaan?" kysyin ja nyökkäilin. Vastaukseni säilyivät ympäripyöreinä, sillä huomasin juuri kaksi varsin komeaa ja laatupukuihin pukeutunutta miestä. "Hetkinen vain."
Hymyilin Juusolle valloittavasti mutta karkasin sitten - täytyihän emännän esittäytyä, varsinkin jos ja kun vieraissa haisi raha. Miten en ylipäätään tuntenut heitä? Toisessa oli kylläkin tuttua näköä, jostakin yhteydestä. Kilpailuista varmaan.

En kuitenkaan ehtinyt kaksikolle asti (sen sijaan Adelina ehti), vaan lähes-törmäsin Aliisaan.
"Oi hupsista", pinkki-ilmestys naurahti ja koetti pitää kahden täyden kuohuviinilasillisen pintaa aisoissa.
"Anteeksi, mun moka", totesin ja jatkoin sitten häpeilemättä: "Saattaisinko saada noista toisen?"
"Ole hyvä vain, neiti", Aliisalta livahti ja naisen nauru kihersi tilassa. Skumppia oli ilmeisesti kumottu.
"Olethan tulossa jatkoille?" kysyin hymähtäen ja siemaisin Proseccoa (pukumiehiä mahdollisesti samalla silmäillen).
"Tietenkin!"
"Hienoa. Kuulin muuten teidät."
"Ai?"
"Sangiovese on rypälelajike, oikein tavallinen italialaisissa punaviineissä", kuulin päteväni, tuntien samalla kolmannen-neljännen(ish) kuohuviinilasillisen alkavat vaikutukset. Nyökkäilevä Aliisa oli aikeissa keinahtaa pois, mutta jospa olisinkin hieman vitsikäs. Cava-wappiryhmän perusteella Aliisalla oli oikeanlainen aivorakenne rivouksiin, ja juuri nyt tunsin olevani oikein nokkela.
"Kuule Aliisa", aloitin, ja tämä käännähti vielä ympäri. "Nähdään cock tail -juhlissa."

// Peli on päättynyt //

Jatkot: Fabulous Sokka Lux Launch Cocktail Party!
Erinäiset jatkojen jatkot sekä jälkipuinnit tägillä #sokkaluxlaunch