I got a friend in you (on)

"Hei jonkun pitää saada nätit tytöt nauramaan" katsoin Lottaan. "Ja sitä paitsi, miksi kaikki pitäis olla niin vakavaa ?"

"Vai, ett nätit tytöt, mutta niitähän täällä riittää.." sanoin. Niin, ne nätit tytöt kuten, Ellie, Amanda ja ties ketkä kaikki muut, jotka näyttivät siltä, että olisivat koko ajan jossain mainoskuvauksissa.

"Totta turiset, niitä riittää ja mä oon onnekas että pääsin yhen kanssa viettämään vapaa-aikaani, ei mulla parempaakaa tekemistä olis" sanoin naiselle. Tarkoitukseni ei ollut olla flirtti, mutta jotenki sanomani lause vain kuulosti sellaiselta. Uskoin Lotan kuitenkin tietävän Elliestä sekä musta.

En ollut varma, miten tulkita Jonathanin lause. Tarkoittiko hän minua vai Älliö-Ellietä? Puhalsin keuhkoni tyhjiksi ja jäin miettimään, minne kääntäisin seuraavaksi keskustelun.

Shit.. Lotta meni hiljaseks. Sanoinkoha vääri jotai...?
"En kai mä sanonu mitää tyhmää...? Menit aika vaisuks.." taputin välissämme kävelevää oria kaulalle.

"Ei.. et... vajosin vain ajatuksiini.." kerroin rehellisenä. Tahdoin toisaalta ottaa miehestä enemmän selvää, mutta toisaalta tahdoinko hengailla Ellien mahdollisen poikaystävän kanssa? Ainakin jatkoilla he olivat olleet kovin läheisiä.

"Onks sulla jotain raskastakin mielen päällä, mulle on sanottu et oon hyvä kuuntelee. Mut tietenkää pakko ei oo" katsoin sinertävää taivasta joka kertoi kylmällä sävyllään talven tulosta.

"Ymh... ei kai... En vain osaa lukea itseäni niihin kauniisiin tyttöihin. Tuntuu, että nykyään voi olla nätti vain täydellisellä mallinvartalolla ja kaikki pitää olla muokattu kirurgin veitsen alla. Mistä sitä tietää, mitä siellä oiskeasti alla lymyilee, joku hirviö varmaan." Puuskahdin. Ellien ja Amandan ajattelu ei ainakaan parantanut mielialaani.

"True beauty comes from within" sanoin Lotalle. Hymyilin katsellessani mustaa auringon valossa kiiltävää oria. "Siks esimerkiks koirat on niin uskollisia, ei niitä kiinnosta miltä näytät, vaan miten niitä kohtelet. Ja tiiän että tää on itsestään selvyys, mut sen saman pitäis pätee myös ihmisissä ja monesti se unohtuu."

Niinhän se oli. Tosin joidenkin ihmisten sisäinen kauneus tuntui vastaavan lähinnä noh.. Psychrolutes marcidusin ulkonäköä. "Niin. Täytyy kyllä myöntää, että tiedän useamman sisäisesti sysiruman ihmisen."

"Toivottavasti mä en näytä sellaselta sun silmiin" rapsutin edelleen oria ja halusin pitää katseeni kiinni hevosessa. Saatoin liikkua erittäin ohuella jäällä enkä halunnut pudota kylmään.

"Jos olisit, luuletko, että olisit nyt täällä minun kanssani?" Kysyin mieheltä.

"Suoraan sanoen, en oo ihan varma. En oikein saa susta selkoo" nyt käänsin katseeni Lottaan ja katsoin tätä tutkivasti.

Miehet, ajattelin ja pyöräytin silmiäni. Mies oli vienyt keskustelun taas aivan väärille raiteille ja minä tyytyväisenä puksuttanut niitä pitkin, kunnes huomasin olevani aivan väärällä asemalla. Annoin tunteiden kirjon paistaa kasvoillani, vaikka tavallisesti pidin tunteeni kovinkin salassa.

"Millaista täällä on ollut?" Kysyin lopulta.

"Ootko oikeesti ok ?" sivuutin punapään kysymyksen hetkellisesti "Oot vähän kuumeisen näkönen." Otin pari nopeampaa ja pidempää askelta päästäkseni Mustiksen edestä Lotan viereen. Nostin kämmenselkäni tämän otsalle joka tuntui hieman lämpimältä.

Ylenpaattinen huolenpito lähes ventovieraalta tuntui hyvin oudolta ja vastenmieliseltä, joten päädyin huitomaan Jonathanin käden kauemmas itsestäni. "Kyllä minä pärjään. Voi olla, että flunssa tekee tuloaan, mutta ei minusta kylläkään tunnu yhtään kipeältä." Koitin selittää. En viitsinyt avautua sisälläni myllertävästä tunnekuohusta.

Lotta hätisteli käteni kauemmas, and I can't blame her. Olihan se varmaan vähän outoa kun lähes tuntematon tuli iholle.
"Sori, mul on vaan vähä sellane luonne et piän ihmisist mun lähel huolta. Ja varsinki ku ollaan isommalla porukalla samalla tallilla, en haluu et kellekkää käy mitään tai et jotai jää huomaamatta ennen ku kaikki menee perseelleen." puolustuspuheeni olisi tuomarin edessä raastuvassa saanut raikuvat buuakset, niin huono se minusta oli. "Haluun vaa et tiiät, jos sul on jotai mist haluut puhuu tai jotain, mä kyl kuuntelen."

Jonathanin puheet kuullostivat siltä, kuin lapsi yrittäisi sepittää vanhemmalle valhetta. Toisaalta uskoin siellä itäneen myös totuuden siemenen. Ei ehkä siis suoraan Hollywood elokuvaan näyttelemään.

Jätin kommentoimatta hänen kommenttiinsa, että voisin puhua hänelle mistä vain.

"Noh. Onkos täällä ketään erityisen nättiä tyttöä?" utelin, sillä en ollut varma Jonathanin ja Ellien tilanteesta.

Lotta sivuutti kysymykseni täysin, tai no tarjoukseni.

"Kysyit aikasemmin miten oon viihtyny täällä ja pakko myöntää et hyvin, oot varmaanki kuullu musta ja Elliestä sitä ja tätä. Niitä juttuja ei oo kieltäminen, mut mikää ei oo varmaa."

"Mikään ei oo varmaan...?" Paitsi se, että he olivat liimautuneita toisiinsa koko laidunlaukkojen jatkojen ajan, ainakin sen mitä itse huomasin. Ajatuksistani huolimatta pystyin näyttämään jopa hieman hämmästyneeltä. Olikohan minulla vielä mahdollisuuksia, vaikka aika syvällä suossa olin jo itse Annan kanssa.

"Me ei olla DTR vielä..." huomasin pettymyksen äänessäni. "Toivon et saatais tilannetta vähän selvitettyy tässä lähipäivinä."

"Ai. Te siis säädätte?" Töksäytin kysymykseni britille.

"Kaipa sen niinkin voi sanoa..." naurahdin. "Toivon et tästä ei tuu sellasta train wreckii niiku muista mun lähes alkaneista parisuhteista."

"Lähes alkaneista? Luulis, että sun kimpussa parveilis kasa semmosia mallinvartaloisia, tip-top naamoilla olevia pikkutyttöjä". Pikkutytöillä tarkoitin lähinnä itseäni 6-10 vuotta nuorempia, mutta toivoin, ettei Jonathan ajattelisi asiaa väärin.

Hyvä etten nauranut kaksin kerroin. "Joo ei sellasia, älä huoli. En kaipaa mitään teinejä juoksentelemaan mun jaloissa. Sitä paitsi, Jonna piti aika hyvin huolen siitä, ettei kenestäkään tullu ihastusta enempää." katsoin Lottaa, mutta edelleen naisen mieli oli kuin lukittu kirstu.