I got a friend in you (on)

Kävellessäni takaisin tallin ovista sisään, huumaava kahvintuoksu tuli vastaan heti ensimetreillä. Astelin suoraan kahvihuoneeseen ja Lotta olikin siellä.
"Ei mennykkä nii pitkää ku ajattelin, mut pyyän etukäteen anteeks jos oon töykee. Jonna taas alko leikkii jotain uhria ja draamailemaan.. Nyt on vähä hermot kireel."

Otin samaisen täysin mustan kupin kuin aamuvuorossa Isben kanssa ja kaadoin kuppiin tätä eliksiiriä. Istuin pöydän ääreen manaten mielessäni Jonnan käytöstä.

Ryhdyin selaamaan päivän lehteä kahvin tippuessa. En huomannut kahvin tippuneen ennen kuin Jonathan saapui tohkeissaan.
"Ai. Naiset kyllä osaavat olla. Täytyy myöntää, että saatan välillä löytää itseni samasta kategoriasta." sanoin.

Suuntasin itsekin kahvinkeittimelle ja otin kaapisti ison mukin, jonka kylkiä koristivat hevossiluetit. Täytin mukin kahvilla ja lisäsin sen sekaan sokeria ja maitoa. Palasin pöydän ääreen lukemaan lehteä.

Jouduin oikeasti keräämään rohkeutta sanoakseni asiani.
"Tota... Voinko kysyy sulta yhen kysymyksen, niiku naisen mielipidettä...?" katsoin varovasti punapäätä kulmieni alta, kun tämä luki lehteä. Nostin kahvikupin kasvojeni suojaksi, jottei Lotta huomannut epävarmuuttani ihan samalla sekunilla.

"Hmmh.. Aina voi kysyä. Vastauksesta en mene takuuseen." Sanoin.

"Mitä voi tehä ihmiselle joka on niin sairaalloisen mustasukkanen, et on selvittäny toisen sometilin tunnukset ja paskonu alkavan ihmissuhteen kolmannen osapuolen kanssa...?" puheeni olikin paljon epävarmempaa kuin kuvittelin..

"Kertoa, ettei hänen olemassaolonsa edes kiinnosta. Ja kaikki paska toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Äläkä ota vastaan niitä vara-aivaimia, jos sulle vielä säilytykseen tarjoaa." Sanoin hetken pohdittuani.

Okei, Lotta ei todellakaan ollut tämän päivän lintuja. "Jotenki se vaa tuntuu nii vaikeelta... Tunnetaa yli kymmenen vuoden takaa, mut ehk sä oot ihan oikees. Liian monesti oon antanu sille anteeks" katsoin Lottaa hieman anteeksi pyydellen. "Ei todellakaan ollu tarkotus kaataa mitää paskaa sun mieleen. En vaa oo kovi hyvä missää mikä koskee naisia.."

"Joskus vaan ihmiset kasvaa erilleen ja on aika siirtyä eteenpäin. Ehkä tämä Jonna tykkää sinusta ja olet pahasti friendzonettanut hänet?" Sanoin mietteliäänä. "Ja ei mitään. En minäkään mikään ihmismielen asiantuntija ole, mutta on mielenkiintoista rakentaa erilaisia ajatusmalleja."

Tyhjensin kahvikuppini ja suljin lehden.

Kuten Lotta, join loputkin kahvit kupistani ja venyttelin oikein leveästi.
"Oot kyl oikees, ei siit oo epäilystäkää.. Kai mun jotenki pitää saaha puhuttuu Jonnan kans, et joko se lopettaa ton tai sitte se oli siinä" ei mulla todellakaan riitä energia lähtee tappelee sellasen ihmisen kanssa. Toivon vaa kaiken menevän hyvin.

Nousin ja huuhtelin mukini tiskialtaassa. "No, mutta luulen, että meidän on aika lähteä ulos." sanoin ja nappasin ratsastushanskani farkkujeni takataskusta ja suuntasin ulos tallituvasta suoraan Mustiksen karsinalle, missä ori seisoi kiltisti.

Poistuin Lotan vanavedessä kahvihuoneesta ja näin naisen menevän kohti orin karsinaa. "Mä meen jo ulos venailee teitä" huikkasin naisen perään.

Ulkona oli hyvä ilma, kaikki pienimmätkin pilvet olivat väistyneet auringon edestä. Viileähkö ja raikas tuuli puhalsi silti jostain. Hengitin syvään ja seisoin hetken aikaa paikallani silmät suljettuna. Havahduin kuitenkin takaani kuuluviin ääniin.

Pyyhkäisin nopeasti harjalla Mustiksen pään puhtaaksi ja nostin ohjat kaulalle. Suitsin orin nopeasti ja laitoin hanskat käteeni. Jonny oli suunnannut ulos tallin toisesta päädystä, juuri siitä ovesta josta tuskin koskaan itse kuljin, mutta päätin seurata hänen reittiään, jotta emme sentään ryhtyisi kävelemään kehässä toisiamme etsien.

Ovi oli hieman jäykkä ja Mustis melkein ryntäsi ulos edeltäni.

Käännyin ympäri ja kirjaimellisesti säikähdin suurta mustaa oria joka oli metrin päässä minusta. "Whoa, ai sellanen säikyttelijä sä oot" puhelin hevoselle. Lotta kompuroi orin viereen, ovi olikin hieman jäykkä.
"Pitää kattoo noi saranat jos vaikka heittäs rasvaa väliin, ei tarvis olla batman saadaksee niitä auki" naurahdin.

"Bätmän? Luuleks sä että lepakot auttaa tuossa yhtään mitään? Ja joo, Mustis muistaakseni ei ole koskaan mennyt tästä ovesta, joten on vähän erilainen elämys." Tuhahdin ja rauhoittelin steppailevaa oria, joka alkoi heti pöristä näköpiirissä oleville tammoille.

"You know.. Batman ja Rob.. tai no ihan sama" hymyilin. "Ehkä oon vaa ikuinen teini." Ori oli todella komea ja sopi Lotalle hyvin. Kaksikko näytti tasapainoisilta ihan jo maasta käsin.

Osoitin maastoreittejä kohti - "Eiköhän mennä ?"

Tuumin näyttäväni pikkuruiselta pörheltävän orin rinnalla, jonka säkäkorkeus oli lähes 10 senttiä enemmän kuin oma pituuteni. Hallitsin orin kuitenkin hyvin, mikä olikin vuosien harjoittelun tulosta. Hymyilin salaa Jonathanin kommentille Batmanista ja Robinista, olihan hän varmasti toki useamman vuoden minua nuorempi.

"Joo, mennään vain. En lupaa, että Mustis kestää kovin pitkään lapasessa, jos se tähän malliin ja pörheltää." Lähdin taluttamaan oria kohti maastopolkuja.

Mustis vaikutti ainakin sivusta seuraajan silmiin rauhallisemmalta, kun pääsimme pois tammojen näköpiiristä. Varmasti Mustis vielä kuuli tammojen liverrykset, mutta ainakaan se ei laittanut vastaan Lotan viedessä sitä syvemmälle metsään.

"Ootko menny paljonki Mustiksella ilman satulaa ?" kysyin. "Mietin vaa ku sanoit ettei se välttämät pysy lapases, et jos sitä olis selästä helpompi hallita..." okei. nyt en todellakaan tiennyt mitä sopersin, tuntui vain sopivalta täyttää hiljaisuus joillain sanoilla.

"Välillä, mutta en täällä. Mustis asui aiemmin oriasemalla, joten oli helpompaa, kun ei ollut naisia sekoittamassa sen päätä koko ajan. Enkä mitä nyt ennen kuin kiimat heikkenee tarpeeksi viitsi ulkona ainakaan ratsastaa ilman satulaa. Lisäksi en lähde kyllä enää hakemaan kypärää." Selitin Jonathanille.

Mustis rentoutui kuitenkin pian tajuttuaan, ettei tänäänkään tarvinnut esittää herrasmiestä leideille.

Enää ? Oliko Lotalle joskus sattunut pahemmin ? Nainen piti menneisyyttään visusti itsellään, mutta oikeestaa me kaikki tehtiin niin. Rohkaistuin kuitenkin kysymään;
"Onks joskus sit käyny pahemmin ?" katsoin naista huoli silmissäni.

Miehen uteliaisuus sai minut havahtumaan. Kukaan ei tiennyt, että olin päätynyt sairaalaan pariksi viikoksi hevoselta tippumisen takia, mutta toki jokainen ratsastaja oli varmasti joskus tippunut.

"Ei sitä koskaan tiedä, mitä voi sattua.." vastasin kiertelevästi ja taputin Mustiksen kaulaa.

"Ihan totta." vaikka arvelin Lotan kommentin viittaavan hevosiin, mieleeni juolahti vain kipeitä tilanteita ihmisten kanssa.

"Itellä ei onneks oo vielä pahempaa sattunu. Pari ruhjetta ja mustelmia" ja tähän lauseeseen kiteytin joka ikisen tapaturmani. Vaikka ainakin joskus vielä keräsin ongelmia itseeni kuin magneetti, olin aina säästyny pahimmalta.

Jonathan oli onnekas, ainakin omasta mielestäni. Tuskin hän oli koskaan saanut lääkärilta kahden kuukauden ratsastuskieltoa? "Noh. Aina on noustu takaisin satulaan..." sanoin vaisusti. Niin, aina, ennemmin tai myöhemmin. Tarkoitti se sitten vaikka kuukausien pakkotaukoa, polte hevosiin ja ratsastamiseen kyti kovin edelleen.

"Mutta joo, kypärä on melko halpa henkivakuutus. Onko sulla muuten mimmonen hevoshistoria?"

"Niin mäki oon kuullu, takasin vaa, jossei nii pahimmas tapaukses pelot jää..." laskin katseeni maahan ja mietin voisiko tuota mitenkään hyödyntää ihmisten kanssa. Ei varmaan.

"Suomeen muutettua pulleahko cob-tamma opetti mulle kaiken oleellisimman, loput opit on koulunpenkiltä" muistelin opiskeluaikoja, olin ainoa poika koko luokalla ja homo-huhu ei auttanut ihmissuhteissa. "Siellä täällä tullu käytyy talleilla, mut enemmän se on puskaratsastusta ollu. Entäs ite ?"

"Hmmh.. Kävin ihan pienenä kai useamman kerran talutusratsastuksissa ja näin. Aloitin ratsastustunnit seitsemänvuotiaana. Kävin eri ratsastuskouluilla, mutta 13 vuotiaana lopetin hyppäämisen tallin vaihtuessa..." Noh ei ehkä yksi valkoinen valhe haittaisi. "14 vuotiaana ryhdyin käymään valmennuksissa ja keräämään säästöön rahaa omaa hevosta varten. Opiskelujen alkaessa en ehtinyt käymään kuin tunnin viikossa ratsastamassa ja opiskelujen päätyttyä jatkoin tunti viikossa linjalla, että sain säästettyä rahaa. Mustiksen ostin pari vuotta sitten ja alkuun Mustis asui ratsastuskoululla, sitten muutti sinne oriasemalle, missä kävi valmentaja säännöllisesti ja nyt ollaan täällä." kerroin tajuamattani oikeastaan, että olin selittänyt melko paljon.

Lotalla oli paljon pidempi ja värikkäämpi hevostausta kuin mulla. Tunsin kateutta. "Olispa mullaki ollu mahollisuus tollaseen nuorempana. Kiitän onneeni siitä et pääsin Kallaan ja sain Eelan treenikaveriks" olin iloinen siitä, että Lotta oli voinut kertoa mulle noinki paljon ja mun oli helppoo puhuu Lotan kans.