Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Paksuun fleeceloimeen ja kuljetussuojiin vuorattu Eyon peruutti rauhallisesti ulos kopista, jossa se oli herrasmiehenä matkustanut Heidin uusimman poniostoksen kanssa. Lauri taputti orin kaulaa antaessaan sen pyörähtää vierelleen riimunnaru löysänä.
“Vien tämän jo sisälle, saat sen varmaan ulos?” mies kysyi ja virnisti vähän, koska Heidi epäilemättä pärjäsi pienen ponitamman kanssa.
“Joo”, Heidi vahvisti hymyillen.

Eyon höristi korviaan trailerista kantautuvalle kimeälle hirnahdukselle, mutta lähti seuraamaan Lauria kohti tallia rennoin askelein. Kisapäivä oli ollut kevyt, koska normaalista poiketen Lauri oli jättänyt omat hevosensa ja Malachain talliin ja ilmoittanut Ruunaankosken kilpailuihin vain Eyonin, jota oli viritellyt viime aikoina kunnolla takaisin hyppyhommiin Heidin pyynnöstä. Aikamääräisesti lyhyeen treenimäärään nähden Eyon oli suoriutunut isoista, suhteellisen teknisistä radoista hyvin ja Lauri tiesi tarkalleen, mitä asioita hiomalla ori yltäisi sijoituksiin. Se, jatkaisiko Lauri orin kanssa vai toteuttaisiko Heidi hienovaraisen vihjailunsa esteiden pariin palaamisesta oli kuitenkin täysin auki.

Lauri vaihtoi Eyonin fleecen talliloimeen ja otti orilta suojat pois ennen sen laskemista karsinaan aikaisempien iltaheinien pariin. Tallissa oli vielä hiljaista, mutta Lauri uskoi Eyonin viihtyvän paremmin sisällä, jonne muutkin hevoset tunnin sisään otettaisiin.
Ronya oli päässyt Jusun kanssa tänään sijoille ja Heidi pujotti tamman karsinan oveen kauniin, punaisen ruusukkeen. Kermainen poni jäi tyytyväisenä syömään karsinassaan olevia heiniä Eyonin boksia vastapäätä.
“Kannatko sen varusteet, jos mä otan ponin tavarat?” nainen kysyi Laurilta ja kaksikko ryhtyi purkamaan trailerin varustekaappia yhteistuumin.
“Mä kuulin, että sä olit käynyt Jessen kanssa maastoilemassakin”, Heidi aloitti ja vilkaisi vieressään käsilleen tavaroita lastaavaa miestä. Hän oli jättänyt tarkoituksella puhumatta aiheesta tähän saakka.

“Joo”, Lauri vastasi korjaten Eyonin satulan asentoa käsivarrellaan. “On siitä jo hetki, mutta kuitenkin.”
Lauri ei ollut miettinyt maastoreissua jälkeenpäin, koska ei siinä ollut sen erityisemmin ollut mitään mietittävää. Ei vaatinut mieheltä järjetöntä päättelykykyä, että tämä saattoi arvata, mistä Heidi oli ylipäänsä kuullut asiasta.
“Mitäs Jesse siitä kertoi?” Lauri tyytyi tiedustelemaan ja liikahti kohti tallia saatuaan kaikki Eyonin varusteet mukaansa. Heidi liittyi kävelemään tämän kanssa samaan tahtiin.
“Että selvititte välinne, tai ettei ainakaan mitään tappelua saatu aikaan. Kertoi, ettei mun tarvitse olla enää huolissani, että tappelisi minun Laurini kanssa”, Heidi vastasi ja avasi sitten tallin oven päästääkseen miehen kulkemaan siitä ensin. Katse tarkkaili tummia silmiä mahdollisimman neutraaliin sävyyn, hymyn pyrkiessä kuitenkin itsepintaisesti esille.
“Okei”, Lauri yskähti yrittäen pitää huvittuneen virneen poissa kasvoiltaan. Vai niin Jesse oli asian ilmaissut?
“Tiedät myös varmaan, etten minäkään käytä aikaani turhasta taistelemiseen”, Lauri päätyi lisäämään ja vilkaisi Heidiä nykäistessään satulahuoneen oven auki puoliksi vapaalla kädellään.
“Tiedän”, nainen vastasi ja asetteli sitten Ronyan satulan paikalleen. Saatuaan kätensä vapaiksi lopuistakin varusteista, Heidi kääntyi kunnolla Lauria kohti.

“Yllätyin kyllä vähän siitä, että olit kertonut meistä Jesselle.”
Lauri tuijotti hetken sinisiä silmiä ja sulatteli asiaa, jonka Heidi oli nostanut Jessen puheista esiin.
“Ympäripyöreästi, mutta kyllä”, Lauri huokaisi. Mies kyseenalaisti hetkellisesti tavan, jolla Jesse oli välittänyt hänen sanomisensa Heidille, mutta ei jaksanut miettiä sitä liikaa - tärkeintä oli, että he olivat Heidin kanssa samalla sivulla.
“Enhän minä siitä olisi voinut valehdellakaan”, Lauri totesi. Kun mies alkoi miettimään asiaa kunnolla, oli oikeastaan aika outoa, että heistä kahdesta hän oli keskustellut Jessen kanssa aiheesta syvällisemmin.
“En olisi pyytänytkään”, Heidi vastasi hymy nousten huulilleen.
“Kunhan yllätyin”, tämä jatkoi ja livahti sitten hakemaan lisää tavaroita autosta.

Kun traileri oli siirretty sen paikalle hallissa, Heidi ja Lauri kävelivät tallia kohden. Naisen katse pyyhkäisi pihavalojen loisteessa näkyvissä hevosissa.
“Mun tekisi kyllä mieli ratsastaa vielä. Ei auta yhtään nähdä, kun muut kisaa”, Heidi totesi antaen olkapäänsä pyyhkäistä puolivahingossa Laurin olkapäätä vasten. Katse siirtyi tarhoilta tummiin silmiin.
“Ratsastaa? No sen kun ratsastat”, Lauri naurahti huvittuneena ja vilkaisi vierellään kävelevää naista. Tallinomistajana Heidillä oli aika monta hevosta, joista valita itselleen ratsu.
“Ellet ehtinyt jo delegoida jokaisen liikutuksen tältä päivältä?” mies virnisti sulloen kätensä takkinsa taskuihin. “Malachai on vapaalla, mutta Vegas ja Vargas voisivat tarvita liikuntaa.”
Tummissa silmissä häilähti ilkikurinen, haastava katse, kun Lauri odotti Heidin reaktiota heittoonsa.
“Harmi, mä ajattelin jo, että Malachai olisi ollut juuri sopiva tälle illalle”, nainen vitsaili tuntien toisen katseen vaikutuksen kehossaan. Tarjous kiehtoi vaarallisen paljon, hän ei ollut vielä koskaan päässyt Laurin hevosten selkään.

“Sä uskaltaisit päästää mut sun kullannuppujen selkään?” kysymys itsessään oli ehkä absurdi, sillä heistä kahdesta Heidi oli, ainakin ollut, kovatasoisempi ratsastaja. Sitä seurannut virne kertoi kysymyksen todellisen taustan, sillä Lauri oli hyvin tarkka hevostensa ratsastajista.
“Saat valita tänään toisen”, Lauri huomautti katsoen Heidiä merkitsevästi. “Ei makeaa mahan täydeltä.”
Kaksikosta Vargasilla oli ollut rankempi viikko maanantaisten kisojen vuoksi. Lauri oli melkein jo unohtanut kaavailleensa Bailadorin kisoihin osallistumista Vargasin jäätyä hyppytauolle. Ori oli kuitenkin parantunut tauolla roimasti ja esteille palaaminen oli ollut niin sujuvaa, että mies oli uskaltanut pitäytyä suunnitelmassaan, joka oli lopulta tuonut myös sijoituksen kovatasoisessa luokassa. Vargas oli kuitenkin saanut myös olla vapaalla Laurin keskittyessä pari päivää intensiivisemmin Vegasiin ja Malachaihin, joten miehelle oli aivan sama, kumpaan hevoseen Heidi päätyisi - jos päätyisi.

Nainen pohti hetken aikaa, käyttäen samalla ajan hyväkseen tutkimalla kellertävässä valossa varsin komeita kasvonpiirteitä edessään. He olivat pysähtyneet tallin oville, sillä ei ollut järkeä kävellä ensin sisälle ja sitten takaisin ulos hakemaan hevosta sisälle.

“Vegas”, Heidi vihdoin päätti ja antoi kasvonsa sulaa innostuneeseen virneeseen. Hän halusi yhtä palavasti kokeilla kumpaakin Laurin hevosista, mutta Vegas oli silti aavistuksen houkuttelevampi vaihtoehto sillä kerralla.
“Sopii”, Lauri hymähti ja vastusti halua painaa huulensa Heidin huulille. Se olisi kuitenkin ollut varomatonta, koska Viljami valmisteli jo iltatallia ja saattaisi osua kohdalle.
“Voin ottaa Vargasin samalla sisälle, katson mitä teen sen kanssa”, Lauri pohti ääneen ja pukkasi Heidiä vihjailevasti kohti tarhoja. “Haluatko, että mä tarkkailen teitä vai ratsastanko Vargasin samaan aikaan?”
Heidi tunsi olonsa äärimmäisen itsekkääksi kertoessaan vastauksensa, jota ei miettinyt kahta sekuntia kauempaa: “Saat pitää mulle valmennuksen.”

Huolellisesti valitut sanat saivat virneen nousemaan naisen huulille tämän suunnatessa Vegasin tarhalle. Tamma tuli kuuliaisesti vastaan portille, se oli otollinen aika sisäänhaulle hevosten odottaessa muutenkin jo iltaruokiaan. Vargasin tarhalla Lauri otti portilla norkoilleen orin kiinni ja alkoi hahmottelemaan päässään mahdollisia tehtäviä, joita voisi heitellä lennosta Heidille. Mies ei kuitenkaan halunnut suunnitella naisen pyytämää valmennusta liikaa, koska halusi ensin katsoa kaikessa rauhassa, miten kaksikon yhteistyö lähtisi luistamaan.

Heidi vei loimeen käärityn Vegasin hoitopaikalle ja ryhtyi riisumaan siltä loimea lapsenomaisen innostuksen kytiessä naisen sisällä. Lauri vei Vargasin suoraan orin karsinaan, otti kimon sadeloimen pois ja vei sen kuivumaan. Samalla reissulla mies nappasi mukaansa tamman varusteet, jolloin Heidin kannettavaksi jäivät vain harjat ja suojat.
“Millainen fiilis sulla on - mennäänkö vain sileällä vai otetaanko puomeja mukaan?” Lauri tiedusteli nojautuen hoitopaikan seinään. Heidi yritti olla katselematta miestä liian selvällä katseella, kuten esimerkiksi sitä, miten vaatteidenkin läpi saattoi nähdä lihasten muodot käsivarsissa. Sitä, miten kypärän alla sotkeutuneet hiukset olivat kurittomasti solmussa ja niiden lomaan olisi tehnyt mieli ujuttaa sormensa edes hetkeksi.
“Hmm”, nainen mumisi miettiessään vaihtoehtojensa tarkoitusta käytännössä. Hän oli ratsastanut hieman enemmän jo nyt, mutta kaikki se oli painottunut sileälle ja harjoituksiin, jotka olivat kehittäneet uudelleen kehonhallintaa. Puomeja harjoituksissa ei oltu nähty vielä.
“Ehkä puomeja”, Heidi vastasi lopulta harjatessaan tummanrautiaan kiiltävää karvapeitettä.
“Sopii hyvin”, Lauri vastasi ja nappasi harjan käteensä auttaakseen Heidiä Vegasin varustuksessa.

Varttia myöhemmin Lauri harppoi edeltä maneesiin valmistellakseen pari puomitehtävää. Maneesin valot syttyivät hitaasti niiden oltua ilmeisen kauan sammuksissa, mutta se ei estänyt miestä kantamasta puomeja pitkille sivuille. Toiselle pitkälle sivulle tuli neljän puomin ravisarja ja toiseen päätyyn ympyrälle neljä puomia. Tyhjäksi jääneeseen päätyyn Lauri kaavaili vielä kolmen puomin viuhkaa, jossa Heidi pääsisi taivuttelemaan Vegasia voltilla, mutta miehen aikeet keskeytyivät hetkeksi naisen saapuessa hannovertamman kanssa maneesiin.

Kirjoitettu yhdessä @Heidi N.:n kanssa, lue toinen osa täältä.

Heidi pysäytti Valeron tallin seinän viereen ja laski jalustimet alas. Ori mupelsi oliivikuolainta rennon oloisena sen omistajan tarkistaessa satulavyön kireyden. Puinen porrasrakennelma narahteli ratsastussaappaiden alla Heidin noustessa ylemmäksi ja pujottaessaan vasemman jalkansa jalustimeen. Paino laskeutui satulaan pehmeänä, käsi kiitti hevosta kärsivällisyydestä.

Nouseva aurinko pilkisti puiden latvojen takaa, luoden vahvan kellertävän valojuovan vaalealle kentän pohjalle.
"Huomenta", Heidi tervehti kentällä olevaa ratsukkoa pehmeä hymy huulillaan, ohjatessaan tummanrautiasta kouluoria uran sisäpuolelle alkukäynneille.
“Huomenta”, Lauri hymähti takaisin. Vegasin huomio oli herpaantunut hetkeksi Heidin kentälle tuomaan oriin, mutta tamman selässä keventävä mies sai tamman huomion nopeasti takaisin itseensä.
“Luulin, että täällä saa olla itsekseen marraskuusta ensi kevääseen”, Lauri virnisti viitaten selvään valintaansa kentän ja maneesin välillä. Vastalanattu kenttä oli täydellisessä kunnossa, koska yöpakkaset eivät olleet kovettaneet sitä. Kevytuntuvatakki päällään ratsastava Lauri tarkeni ulkona mainiosti kuten ratsastusloimella suojattu Vegaskin.
"Saatoin nähdä teidän tulevan tänne, se mahdollisesti vaikutti valintaani", Heidi vastasi vino virne huulillaan. Valero höristeli korviaan kauniille tammalle ja sen ratsastaja muistutti hellästi pohkeella oria keskittymään. Hetken ajan Heidi leikitteli ajatuksella kahdesta tummanrautiaasta yhdessä ja varsasta, joka olisi voinut olla este- ja kouluhevonen.

"Miten sun viikko on mennyt?" Heidi kysyi mieheltä, jonka oli viimeksi nähnyt viikko sitten. Heidän kahden aikataulut eivät olleet sopineet lainkaan kuluneella viikolla yksiin, liiketapaamiset ja hevosten, sekä Sofian hoitaminen oli pitäneet naisen itsensä kiireisenä.
“Vauhdilla”, Lauri myönsi. Mies oli käynyt ratsuttamassa nuorta ruunaa tunnin ajomatkan päässä kolmena päivänä ja valmentanut siinä sivussa pienen yksityistallin ratsukoita.
“Entä teillä?” Lauri kysyi kääntäen katseensa Heidiin samalla, kun siirsi Vegasin käyntiin ja antoi tammalle hetkeksi pidempää ohjaa. Mies tunsi pienen pistoksen sisällään, koska ei ollut ehtinyt kysyä Heidin kuulumisia aiemmin. Heidän tiensä eivät vain yksinkertaisesti olleet kohdanneet, koska Lauri oli töidensä vuoksi käynyt ratsastamassa joko aikaisin aamusta tai vasta pimeän tultua.
"Hyvin samalla lailla, vauhdilla. Aloin jo ratsastamaan tällä viikolla useampaa hevosta päivässä. Alkaa näkyä niin sanotusti valoa tunnelin päässä", Heidi vastasi naurahtaen. Siltä osa-alueelta paine oli aavistuksen helpottanut hänen mielessään, ettei tarvinnut olla enää ihan niin riippuvainen muista.

"Meinasitko hypätä sen kanssa?" nainen kysyi ja silmäili kentän pohjalla makaavia puomia, siirtäen sitten katseensa takaisin kypärän varjostamiin kasvoihin. Jossain mahanpohjassa pyörähti mukavasti.
“Vähän jumpataan puomeilla”, Lauri vastasi. Mies oli laittanut pitkälle sivulle puomisarjan ja asetellut toiseen päätyyn kolmen puomin viuhkan voltin kaarelle.
“Oletko sä jo ehtinyt esteiden pariin?” Lauri hymähti kootessaan ohjia takaisin käsiin. Vegas pyöritteli kuolainta suussaan ja asettui ohjastuntumalle yhteistyökykyisenä, valmiina töihin. Tamma oli ilman viilennyttyä saanut mukavasti lisää pontta liikkumiseen ja oli ulkokentällä ollut ajoittain jopa säpäkkä, mikä ei haitannut Lauria lainkaan.
"Kavaletteihin saakka Lollolla, en mä muilla ole vielä kehdannut edes ajatella", Heidi vastasi seuraten sitten esimerkkiä ohjien kokoamisesta.

Valeron valtava ravi keskitti ajatukset hetkeksi itse ratsastukseen. Ori vaati ikänsä puolesta jo aiempaa huolellisempaa lämmittelyä, joten nainen antoi puoliverisen kulkea aavistuksen pidemmässä muodossa alkuun. Hän oli juuri Valeron vuoksi harkinnut ostavansa talliin solariumin, jotta vanhemman hevosen olisi saanut lämmiteltyä siinä ennen ja jälkeen ratsastuksen tehokkaammin.
Heidin ratsastuksessa oli tapahtunut reilusti kehitystä viimeisten viikkojen aikana. Vanha, lihasmuistissa säilynyt ryhti oli palautunut ja hän ei tuntenut oloaan enää huteroksi hevosen selässä. Tasapainoinen kevennys jätti Valerolle tilaa venyttää selkälihaksiaan loivien siksak-väistöjen aikana. Pohje muistutti takajalkoja aktiivisemmaksi.

Heidin vastaus oli jättänyt Laurin pohtimaan mahdollista ehdotusta ensimmäisistä estetreeneistä. Mies ei kuitenkaan halunnut tungetella asian kanssa, vaan keskittyi Vegasiin, joka ravasi energisesti kohti puomisarjaa. Yksikään puomi ei kolahtanut, kun aamuvireä tamma asetteli jalkansa huolellisesti väleihin ja pärskähti saadessaan pienen taputuksen onnistuneesta suorituksesta.

Vegasin laukka oli parantunut syksyn mittaan huomattavasti. Koska tamma oli saanut takaosaansa lisää voimaa, laukan kokoaminen oli vaivattomampaa ja sitä oli helpompi työstää. Lauri antoi Vegasin laukata hetken pidemmällä kaulalla, ennen kuin alkoi työstää tamman laukkaa valmiiksi puomeille.

Heidi siirsi Valeron välikäynneille. Kevyttoppatakki hiostutti edelleen aiempaa huonossa kunnossa olevaa naista, mutta tämä ei raaskinut luopua takista viileässä syysilmassa siltikään.
"Pitäisikö mun ostaa talliin solarium?" brunette kysyi ääneen päässään pyörittämänsä aiheen. Vaikka hän olikin yksin tallin omistaja ja vastuussa kaikista hankinnoista, Laurin mielipiteellä oli suuri painoarvo. Heidi piti siitä, että sai kysyä sellaisia kysymyksiä ääneen ja vielä enemmän siitä, että sai kysyä niitä Laurilta.

“Solarium?” Lauri yskähti huvittuneena suoristaessaan Vegasin ulos voltilta, joka oli toisella yrittämällä ollut ihan hyvä. Tummien silmien katse viisti toista ratsukkoa, muttei viipynyt kauaa huomion keskittyessä puomisarjaan.
“Se on kyllä käytännöllinen etenkin näin talvikaudella”, Lauri myönsi siirtäessään Vegasin raviin puomien jälkeen. Vargasin entisellä kotitallilla solarium oli ollut kovassa käytössä, eikä Lauri laittaisi hanttiin sen hankinnan suhteen.
"Niin. Mä en oikein keksi mitään huonoa puolta sen hankkimisesta. Ainahan se on parempi, jos saa hevosen kuivaksi nopeammin ja lihakset lämpimäksi ennen ratsastusta." Heidi oli miettinyt solariumia aiemminkin, muttei ollut vielä päässyt sen hankintavaiheeseen asti.

"Säästäisi ehkä kuivaushuonettakin vähäsen", nainen lisäsi pohtivana. Ajan säästö olisi huomattava myös Sofian kannalta, kun lapsen ei tarvitsisi ihan niin pitkään odottaa ratsastuksen jälkeen.
“Jep, on niitä turhempiakin harkintoja”, Lauri totesi hyväntuulisesti.

Heidi nosti uudelleen ravin ja jäi istumaan harjoitusraviin. Valero yritti ottaa ohi kuljetuista puomeista lämpöä, mutta nainen ohjasi sen energian taidokkaasti omaan käyttöönsä. Ensimmäinen keskiravi oli aavistuksen kiireinen, mutta seuraava oli jo tasapainoisempi. Hän saattoi jälleen keskittyä liikkeiden viilaukseen, eikä pelkästään niiden suorittamiseen.
“Tuotahan voi jo kutsua ratsastamiseksi”, Lauri huomautti virne suupielessään seuratessaan Heidin ratsastusta Vegasin välikäyntien aikana. Mies tiesi, että kommentti voisi poikia heittoja myös toiseen suuntaan, muttei välittänyt siitä. Heidi näytti toiselle kieltä vastaukseksi.

Vegasin työstäminen jatkui puomeilla kootummassa laukassa ja Lauri tunsi ensimmäisen kerran, miten hannovertamma meinasi aidosti kuumua. Miehen huulilla käväisi huvittunut hymy, kun Vegas vaihtoi laukan lennokkaasti ja yritti venyttää laukkaansa lävistäjällä. Lauri istui syvälle satulaan ja ratsasti laukan alleen antamatta keskivartalostaan yhtään periksi, jolloin Vegasin laukka mahtui puomisarjan väleihin ja mies saattoi antaa tamman edetä hetken ajan eteen. Heidi tarkkaili ratsukon työskentelyä puolella silmällä ja nosti sitten itsekin laukan.

Valero hypähti eteen voimalla, mutta ei siitä huolimatta saanut horjautettua liikkeeseen varautunutta ratsastajaansa. Heidi lähti työstämään laukkaa pääty-ympyrällä, väistäen Lauria ja Vegasta aina tarpeen tullen. Valero tuntui hyvältä, vaikka sen treeni ei ollutkaan läheskään sillä tasolla, millä se oli kilpailu-uransa aikana ollut. Ori oli jo omat kilpailunsa suorittanut, eikä Heidi halunnut pyytää siltä enää sellaisia liikkeitä, kuin aiemmin. Myös siksi rautias sopi täydellisesti kunnon kohotukseen, sillä se oli rauhallisin naisen kouluhevosista.

Koska Vegas tuntui vireältä, Lauri keskittyi laukan työstämiseen puomeilla ja ilman. Kun puomit eivät tarjonneet enää uutta haastetta muutaman onnistuneen toiston jälkeen, Lauri otti tilaa kentän toiselta pitkältä sivulta ja mallasi laukka-avoa, josta jatkoi vielä pariksi askeleeksi sulkutaivutukseen. Vegas pysyi yhteistyökykyisenä ja Lauri oli aidon yllättynyt tamman aamuisesta työskentelymotivaatiosta ja moottorista, joka löytyi hannoverilta omasta takaa.

"Lähdetkö loppukäynneille maastoon?" Heidi kysyi siirtäessään orin hengästyneenä loppuraveille. Valero heilautti päätään venyttäessään kaulaansa, lennättäen valkoista kuolavaahtoa Heidin takille.
"Hei kiva, kiitos", nainen naurahti ja pyyhkäisi tummanpunaista kangasta paljailla sormillaan.
"Ihanaa."
“Lähdetään vain”, Vegasia hetken aikaa pois keventänyt Lauri hymähti. Mies katsoi takkiaan pyyhkivää Heidiä huvittuneena ja pysäytti Vegasin portille.
“Menkää vain edeltä”, Lauri hymyili ja korjasi Vegasin ratsastusloimea toisella kädellään.
"Naiset edellä vaikka heikoille jäille, eikö?" Heidi kiusoitteli virnistäen ja laski Valeron ravista käyntiin. Hän antoi orille vapaat ohjat ja ohjasi tämän sitten maastopolkuja kohden.
“Nainen ja ori”, Lauri huomautti vastaten Heidin katseeseen pienellä virneellä.

Metsän hiljaisuus pyöräytti uudelleen Laurin sanat hyppäämisestä Heidin mieleen. Hän oli pallotellut ajatuksia siitä mielessään jo jonkin aikaa.
"Haluaisitko sä joskus hypätä Cariadilla? Sen voisi tuoda tänne vaikka maneesille", nainen kysyi lopulta ja kääntyi puoliksi satulassa ympäri katsoakseen Laurin reaktiota. Ratsuttamiseen liittyi taka-ajatus, jota brunette ei välttämättä halunnut ihan vielä sanoa ääneen.
“Jos niin haluat”, Lauri vastasi. Mies oli hetken hapuillut päähänsä kuvaa Heidin ratsusta, jonka tiesi asuvan Kaajapurojen tallilla, ja jonka oli nähnyt muiden kilpailtavana.
“Tänään tai alkuviikosta minulla jopa olisi aikaa tuollaiselle ylimääräiselle aktiviteetille”, Lauri naurahti ja ohjien lipua pidemmiksi sormiensa lomasta Vegasin venyttäessä kaulaansa.

"No huomenna Purtseilla olisi maneesivuoro Auburnissa, jos sulle sopii heti aamusta? Sitten ei tarvitsisi ajaa tänne asti. Voisin varata sut yksityiskäyttöön täksi illaksi", Heidi ehdotti antaen kulmansa liikahtaa aavistuksen hillityn hymyn nykiessä suupielessään. Jos kerran Laurilla oli aikaa ja hänellä vauvaton viikonloppu, ainakin yksi täydellinen illallinen olisi varsin houkutteleva ajatus. Ja jos sen kanssa nauttisi viinilasillisen, ei sekään haittaisi kovin paljoa.

“Ai?” Lauri hymähti huvittuneen yllättyneenä ja huomasi Heidin sivuprofiilista tämän nykivän suupielen. “Huomiaamu on vapaa, samoin tämä ilta. Voin laittaa ruokaa.”
Tummissa silmissä välähti kiinnostunut katse, kun Lauri odotti Heidin reaktiota tammansa satulassa.
“Sitä ennen täytyy vain ratsastaa vielä Vargas ja Malachai”, mies lisäsi.
"Hmm, ehkä se käy", Heidi vastasi niin ruokaan, kuin siihen, että Laurilla oli vielä kahden hevosen ratsastus ennen vapaata iltaa.
"Vaikka ennemmin olisin kyllä syönyt pakastepizzaa", nainen lisäsi naurahtaen, sillä Laurille tuskin oli uusi tieto, että miehen kokkailut kelpasivat äärimmäisen mieluusti minkä tahansa ravintolaillallisen sijasta.

"Meille vai teille?" Heidi kysyi siristäen silmiään kääntäessään samalla lähes sokkona ratsastamansa Valeron vasemmalle risteyksestä, josta he pääsisivät takaisin tallille.
"Sofia on hoidossa Jessellä aamuun asti", hän lisäsi kevyellä äänellä, ihan vain tiedoksi.
“Minulla on ruokatarvikkeet valmiina”, Lauri vastasi sen enempää miettimättä. “Ja viiniä.”
Miehen ovela katse oli osoitettu vain Heidille, joka vastasi Laurin hymyyn - yhteinen ilta oli sovittu.

Kaksipäiväiset kisaviikonloput olivat olleet Laurille tuttuja pitkin syksyä ja sen mies tunsi noustessaan Vargasin koulusatulaan. Aiemmin työkseen kilpaillut Lauri ei ollut pysähtynyt hetkeen miettimään, mitä uraltaan halusi ja oli havahtunut syyskaudella siihen, ettei ollut asettanut aiemmin totuttuun tapaan itselleen sen tarkempia kisatavoitteita. Kai se oli osasyy siihen, miksi mies puristi kankiohjia käsissään ja kertasi vaativan B:n kouluohjelmaa mielessään, jonne mikään ei tuntunut enää tarttuvan.

Vargas kuitenkin suoritti, pysyipä ratsastaja kunnolla kartalla tai ei. Samoin se oli tehnyt edellisenä päivänä arvoluokan esteradalla, koska sellainen ori oli etenkin esteillä: se teki aina parhaansa. Jopa silloin, kun ratsastajan pää tai sydän ei ollut täysillä mukana tilanteissa, joissa niiden olisi pitänyt olla.

Koulurata ei ollut kenttäratsastajalle luontaisin ympäristö varsinkaan valaistumiselle, jonka Lauri koki kesken lisätyn ravin, jonka tahti ei siksi säilynyt loppuun saakka. Mies kiristeli leukaperiään ja päätti tyhjentää mielensä selviytyäkseen loppuun radasta, jolle ilmoittautumisen motiiviksi alkoi epäillä tarpeellista alleviivausta lajivalinnan oikeellisuudesta.

Heidin kasvoilla oli hymy, mutta Lauri näki kuinka nainen valitsi huolella sanansa radan kiteyttääkseen.
"Se oli ihan potentiaalinen", brunette hymyili, mutta Lauri vain pudisti irvistäen päätään ja antoi Vargasin kävellä reippain askelin naisen ohi välttääkseen maneesin oviaukon ruuhkautumisen. Vargas oli ihan potentiaalinen, mutta sellaisenaan orin kapasiteetti tai ratsastajan mielenlujuus ei riittänyt vaativiin koulukisojen startteihin - kenttäohjelmat olivat asia erikseen.

Koska Vargas oli yöpynyt kartanolla ja paluukyyti lähtisi vasta Jeramyn startattua viimeisessä luokassa, Lauri purki orin tammatallin vuokrakarsinassa ja jätti sen sinne kuivattelemaan. Mies oli harppomassa kohti ulko-ovea, mutta hidasti askeleitaan huomatessaan Sarahin vuokrahevosineen.
"Miten meni?" Lauri kysyi nuorelta naiselta, joka oli ratsastanut Vargasilla helpossa A:ssa hyvän tuloksen jääden tuloslistan paremmalle puoliskolle. Sarahin vastaus meni puolittain ohi ajatuksiinsa vaipuneelta mieheltä, mutta hymy tämän kasvoilla oli vakuuttava.
"Vargas oli ratsastettu hyvin läpi, en vain saanut itse kisavirettä päälle", Lauri hymähti. "Eiköhän nyt ole aika keventää kisarutistuksia loppuvuodeksi."

Lauri löysi Heidin ja kantokopassa nukkuvan Sofian katsomosta odottamassa Jeramyn ja Zevin starttia. Mies tiedosti Heidin kysyvän katseen, mutta naulitsi katseensa kisaradalla suoritustaan lopettelevaan ratsukkoon. Eiliset esteradat kummittelivat enemmän mielessä kuin juuri ratsastettu koulustartti, sillä kumpikaan Laurin ratsastamista oreista ei ollut miehen vaisun ratsastuksen vuoksi yltänyt sijoille. Vargasille sadanneljänkymmenen sentin ratakorkeus ei ollut vielä täysin vakiintunut, mutta perusradan puomi oli tullut helpolta pystyltä. Malachain viikon takainen voitto Ruunaankosken pienemmässä luokassa oli taas ollut muisto vain, kun yli äyräiden kiehunut musta ori oli paukaissut heti radan ensimmäisen esteen yläpuomia päin ja paahtanut vahvana edestä läpi radan tehden toisen virheen pitkällä vedellä. Syytä ei kuitenkaan voinut sysätä vain kuuman orin huolimattomuudeksi, vaan Laurin olisi pitänyt verrytellä ori huolellisemmin jätettyään energian purkamiseksi tarkoitetun pienemmän startin pois.

"Täytyy höllätä", Lauri puuskahti, kun Heidin odottavan kysyvä katse ei jättänyt miestä rauhaan. "Kisojen suhteen."
Sen myöntäminen ei ollut helppoa, mutta sitä seuranneen huojennuksen Lauri pani merkille.
"Kuulostaa järkevältä", Heidi hymähti rohkaisevasti hymyillen ja sipaisi miehen käsivartta. Kosketus oli varovainen, kuten sinisten silmien katsekin.
"Mmm-h", Lauri murahti hiljaa ja kumartui lähemmäs. Miehen huulet hipoivat Heidin poskea, ennen kuin painautuivat naisen huulille nopeaan suudelmaan.
"Saat huolehtia siitä, että myös pitäydyn tässä ratkaisussa", Lauri totesi luoden naiseen merkitsevän katseen, koska siinä missä mies tiesi tarvitsevansa taukoa hektisestä kilpailemisesta voidakseen keskittyä toistaiseksi päivätyön titteliä hallitsevaan valmentamiseen, hän tiesi myös puoltavansa sellaiset päätökset nopeammin kuin Heidi ehkä uskoisikaan.

Heidi palasi makuuhuoneeseen valtavan kirjekuoren kanssa. Se ei antanut vinkkejä sisällöstään, sillä koneella kirjattu osoitetieto etupuolella ei kertonut mitään.
“Lähetti”, nainen kertoi istuessaan takaisin sängylle samalla, kun avasi kuorta. Katse kävi itkuhälyttimessä, joka oli pysynyt harvinaisen hiljaisena sinä aamuna.


“Se on kutsu Zenin uudenvuoden gaalaan. Mä olen käynyt siellä viimeiset kaksi vuotta putkeen”, Heidi lausui ja siirsi katseensa kirjeestä vieressään olevaan mieheen.
“Mahtaakohan Jesse päästää mua tänä vuonna? Lähdetkö sä mun kanssa, jos se ottaa Sofian?”
Laurin kulmat kurtistuivat, kun tämä yritti päästä jyvälle Heidin ajatuksesta. Uudenvuoden gaala?
“Toinen ulkomaanmatka kuukauden sisälle?” mies mutisi mietteliäänä ja haroi hiuksiaan, jotka olivat sekaisin yön jäljiltä. Lauri muisti Zenistä tulleen kisaväen Power Jumpin aikaan, sillä Heidi oli majoittanut ratsukot Runiaciin kisojen alla ja mies itse oli valmentanut Amelieta lainaratsuineen.
“Olen joka tapauksessa lomalla vuoden vaihteessa pari viikkoa”, Lauri totesi kuitenkin pitämättä Heidiä jännityksessä sen pidempään. “Joten jos se hoituu käytännössä, niin miksi ei.”

Lauri jätti tarkentavat kysymykset gaalan sisällöistä sikseen, koska sillä hetkellä mies halusi Heidin takaisin viereensä voidakseen muistuttaa naista siitä, mihin he olivat hetki sitten jääneet. Laurin suupieli nytkähti ilkikuriseen virneeseen, kun mies kurkotti vetämään Heidin pitkälleen päällensä ja painoi huulensa naisen kaulan pehmeälle iholle.
“Juhlitaan yksi päivä kerrallaan”, mies mutisi lämpimälle iholle ja antoi sormiensa tehdä työtä saadakseen Heidin vaatekerrokset yhtä olemattomiksi kuin ne olivat hetki sitten olleet.
“Ai niin”, nainen mumahti virnistäen, eikä edes tajunnut miten kaunis kutsu rypistyi heidän alleen. Ei sillä, että hän olisi unohtanut Laurin paljastuksen ja tunnelman, joka ennen keskeytystä oli vallinnut.

Siihen ei tarvittu paljoa, että Heidi pääsi uudelleen tutkimaan miehen kehoa käsillään ja kiusoittelemaan toista. Kevyt näykkäisy Laurin korvalehdestä tuotti toivottua tulosta naisen tuntiessa miten tummaverikkö värähti hänen allaan. Pitihän hänen nyt antaa Laurille hyvä syntymäpäivälahja merkkipäivän kunniaksi?
Huulet tutkivat leukaperän karheutta ja etenivät pikkuhiljaa kohti miehen omia huulia. Heidi hengitti katkonaisesti yrittäessään pitää toisen kosketuksesta seuranneet ynähdykset kurkussaan.

Lauri oli juuri aikeissa todeta, kuinka ei halunnut yhdenkään lähetin keskeyttävän enää mitään sinä aamuna, kun itkuhälytin kohahti. Miehen kädet jähmettyivät niille sijoilleen ja katse seurasi Heidin reaktiota kuin varmistaakseen, oliko hän kuullut oikein. Kun itkuhälytin välitti toisen, aiempaa kovemman äännähdyksen ja sitä seurasi puhdas rääkäisy, Lauri ei tarvinnut enää vakuuttelua.

“Ei se mitään”, Lauri murahti nähdessään Heidin katseen. Miehen sormet sipaisivat naisen kättä tämän vääntäytyessä ylös, eikä Laurikaan tuntenut tarvetta jäädä sänkyyn. Tummien silmien katse seurasi Heidiä, kun puolialaston nainen keräili taas vaatteitaan ja liukeni paikalta itkuhälyttimen tarjoillessa entistä kovempia ääniä, joita naisen jälkikasvu päästi ilmoille.
“Hei hei hei, shh, kaikki hyvin”, Heidi hyssytteli ja nosti Sofian pinnasängystä syliinsä. Tyttö nikotteli hetken aikaa, mutta rauhottui nopeasti, kun pääsi syliin.

Se oli yksi keskeytysten aamu, mutta nainen tiesi kyllä, että he saisivat jatkaa aamun virettä sitten myöhemmin. Tietysti Heidi oli turhautunut, sillä ilman lähettiä ja Sofiaa sängyssä makoilu olisi voinut jatkua vielä muutaman tunnin ajan, kiireettömästi.
“Löysin tällaisen tyypin”, nainen kertoi kävellessään takaisin makuuhuoneeseen. Sofia hieroi kasvojaan uneliaasti. Neljän kuukauden ikäinen vauva oli syntynyt samana päivänä Laurin kanssa.
“Sofialla on vähän pienempi merkkipäivä, hän täyttää tänään neljä kuukautta”, Heidi kertoi virne huulillaan. Hymy tarttui Laurin huulille, kun mies vilkaisi naisen sylissä ähisevää lasta ja tunsi tarvetta pukea päälleen jotain boksereita enemmän.
“Se on erinomainen merkkipäivä”, Lauri hymähti kurotellessaan housujaan, jotka oli illalla viikannut tuolin selkänojalle odottamaan.

Lauri suuntasi keittämään kahvia pyöritellen samalla päässään Heidin saamaa kutsua. Reissu olisi epäilemättä mielenkiintoinen ja koska hevoset saisivat joka tapauksessa viettää kevyemmän jakson joulun aikaan, niidenkään liikkumattomuudesta ei tarvitsisi ottaa stressiä.
“Onko se gaala isompikin tilaisuus?” Lauri kysyi, koska miehen käsitys Zenin järjestämästä tilaisuudesta oli hatara.
“On se, mekkoja, puheita, tanssia, palkintoja. Mä olen joka vuosi lähtenyt sinne hevosen kera, mutta tällä kertaa ehkä riittää, jos saan sut mukaani”, Heidi kertoi asetellessaan Sofiaa sitteriin. Tyttö heilutteli jalkojaan ja käsiään tiuhaan tahtiin, kunnes sai käsiinsä lelun. Katse nousi lapsen erikoisista silmistä Lauriin, Heidi mietti miltä toinen mahtoi näyttää frakissa.
“Onko sulla frakkia, vai joudutko käymään ostoksilla?” nainen kysyi virnistäen. Hän itse kuitenkin lähtisi etsimään uutta mekkoa juhlia varten.
“Itse asiassa on”, Lauri vastasi naksauttaen keittimen päälle. “Jos vain löydän sen häkkivaraston uumenista.”

Tummien silmien katse seurasi Heidin ja Sofian yhteistä hetkeä. Laurista ei tuntunut enää niin vaikealta seurata sellaista tilannetta, koska he olivat vihdoin tehneet ratkaisun suhteensa tilasta vahvistamalla sen.
“Keitetäänkö puuroa? Vai haluatko jotain muuta?” Lauri kysyi tutkaillen Heidin kasvoja.
“Juhlakalu saa päättää. Mikset sä kertonut, että sulla on synttärit tänään? Olisin vähintään ostanut jotain hyviä aamiaistarpeita. Ja lahjan. Tai kuusi. Mä en edes tiedä paljonko sä täytät”, Heidi vastasi, antoi Sofialle tämän maitopullon, jota tyttö halusi pitää itse pystyssä. Nainen halasi Lauria ja suukotti tätä huulille varpistaen ylettyäkseen.
“Et saanut edes haluamaasi lahjaa, mutta onneksi siihen voidaan palata myöhemmin”, brunette lisäsi mutristaen hieman alahuultaan.

Lauri naurahti samalla, kun kääntyi nostamaan puurohiutalepaketin keittiötasolta.
“Unohtui”, mies kokeili suupieli nykien ja keskittyi hetkeksi mittaamaan veden kattilaan voidakseen nostaa sen liedelle. Tummat silmät vilkaisivat Heidiä, jota selitys ei todennäköisesti ollut miellyttänyt.
“Ei siitä tarvitse tehdä suurta numeroa - kolmekymmentäyksi on maailman turhin ikä”, Lauri puuskahti huvittuneena. “Ei tässä iässä tarvita enää lahjoja.”
“Pyh. Lahjoja on aina ihana saada ja antaa”, Heidi protestoi virnistellen. Hän oli itse saanut mieheltä keväällä iltapalaa syntymäpäivänään, herkku, joka oli parempi, kuin mitkään korulahjat ikinä.

“Haluatko sä tehdä tänään jotain? Pariisiin aamukahville?” Heidi vitsaili ja nauroi ääneen. Ei sillä, jossakin mielentilassa kyseinen ehdotus olisi ollut kyytiä lentokentälle vaille valmis.
“Illallinen Madridissa?”
“Sä olet aivan mahdoton”, Lauri totesi päätään pudistellen eikä peitellyt huvittunutta virnettään. Mies mittasi puurohiutaleet ja kaatoi ne kattilaan kääntyen sitten takaisin Heidin puoleen.
“Kaurapuuroa ja kahvia Suomessa?” Lauri ehdotti päätään kallistaen ja tarttui Heidin ranteeseen vetäen naisen lähelleen. Tumma, liukaspintainen aamutakki tuntui polttavalta miehen sormien alla, mutta tilanne ei ollut enää sopiva, Lauri jätti kankaan rauhaan.
“Mmm, menettelee”, Heidi vastasi naurahtaen, painautuen miestä vasten mielellään. Hänellä ei ollut juurikaan väliä mitä ja missä, kunhan sai olla Laurin ja Sofian kanssa.

“Hyvää syntymäpäivää”, nainen mumahti vielä ja painoi suudelman toisen huulia vasten.

Puuron ja kahvin tuoksu kietoutui kolmikon ympärille, eikä Heidi keksinyt missä olisi sillä hetkellä ollut mieluummin.

Lauri starttasi autonsa pimeällä tallipihalla ja vilkaisi apukuskin paikalle istunutta Heidiä. Mies tunsi olonsa avuttomaksi vaitonaisen naisen vierellä, koska ilta oli ollut tälle raskas. Kun Heidi oli pyytänyt Laurilta kyytiä tallille ja he olivat sopineet jatkavansa matkaa miehen asunnolle, Lauri oli tiennyt mihin lupautui. Rooli henkisenä tukena oli paitsi arvokas, myös omalla tavallaan vaativa ja raskas - henkisesti.

Pyyhkijät viuhtoivat tuulilasiin iskeytyviä lumihiutaleita, joita tuuli paiskoi tielle pakottaen Laurin hiljentämään vauhtia. Radiosta kantautui hiljainen laulu, jota mies yritti tunnistaa tuloksetta odottaessaan tuttua risteystä, josta kääntyä kohti kerrostaloaluetta. Tummat silmät vilkaisivat taas vaivihkaa Heidiä, mutta pää ei saanut muodostettua yhtäkään järkevää lausetta. Tuntui paremmalta olla hiljaa ja Lauri oli melko varma, että sillä hetkellä hänen vieressään istuva nainenkin arvosti sitä.

Heidi piti katseensa jossakin, missä se ei tarttunut yhteenkään yksityiskohtaan. Ajatukset tuntuivat seisahtuneen tämän päässä, sillä niiden liikahtaminenkin tuntui sillä hetkellä liian raskaalta. Ajatuskierre mitä jos härnäsi läsnäolollaan ja nainen pureskeli alahuultaan pitääkseen ne loitolla.
Luissa asti kipristelevä kylmyys sai bruneten värähtämään, vaikka penkinlämmitin hohkasi täysillä lämpöä.

Hänen olisi tehnyt mieli käpertyä vain pieneksi mytyksi ja sillä hetkellä Heidi arvosti Jessen apua Sofian hoitamisessa luultavasti enemmän, kuin ikinä ennen sitä. Jos hänen olisi pitänyt siinä mielentilassa huolehtia pienestä vauvasta, tuska olisi kuohunnut yli äyräiden vaarallisen nopeasti.

“Onpa kurja keli”, Heidi lausahti, värittömällä äänellä, jota ei olisi itsekään tunnistanut omakseen, jos olisi tajunnut kuunnella. Katse ei kääntynyt vieläkään Lauriin, se oli tuntunut koko illan ajan liian vaaralliselta teolta. Oli helpompi olla katsomatta.
“On”, Lauri mutisi ja naksautti vilkun päälle ajoissa ennen risteystä, vaikka tie oli hiljainen. Vauhti putosi risteykseen entisestään, mutta loskainen tie oli silti liukas ja Lauri joutui huolehtimaan ajolinjasta välttääkseen auton perän luisuvan liikahduksen.

Lauri parkkeerasi auton tuttuun ruutuun lähelle taloa ja istui hetken hiljaa auton moottorin sammuttua.
“En ehtinyt käymään päivällä kaupassa”, mies myönsi pahoittelevana ja käänsi katseensa Heidiin. “Ajattelin hakea patonkia tai jotain pientä. Lähdetkö mukaan vai menetkö jo ylös?”
Lähikauppa sijaitsi parinsadan metrin päässä, joten Lauri ei ollut viitsinyt sahata väliä autolla. Miehen katse pysyi Heidissä, kun tämä nousi ulos autosta ja sulki kuskinpuoleisen oven.
“Voin tulla mukaan, vaikka ei mulla ole kyllä nälkä”, nainen vastasi noustuaan autosta hieman jäljessä ylös. Märkä lumi tarttui kenkiin, eikä hän ollut ihan varma kastoiko se sukat läpi vai oliko jalat muuten vain tunnottomat.

Kaupan valot tuntuivat kirkkailta silmissä ja Heidi piti katseensa kivipintaisessa lattiassa. Se oli vähän kuin opaskoira olisi kertonut naiselle suunnan, niin kuuliaisesti tämä pysyi askeleen Laurin perässä. Kassalinjalla Heidille ei tullut mieleenkään protestoida kumpi maksaisi - ei sillä, että se keskustelu olisi muutoinkaan enää ajankohtainen.

Kylmä tuuli paiskautui vasten Lauria, kun tämä astui Heidin edellä ulos kaupan liukuovista ruokakassi kädessään. Koska Heidi oli ilmaissut nälättömyytensä, mies oli päätynyt ostamaan omia ruokatarvikkeitaan ja hedelmiä, joita nainen toivottavasti saisi alas.
“Hyvää iltaa!” naapurin iäkkäämpi rouva täräytti kaksikon palattua Laurin asuintalon pihalle.
“Iltaa”, Lauri vastasi sama, kohtelias hymy huulillaan kuin joka kerta rouvan tavatessaan ja toivoi, ettei tämä jäisi virittelemään keskustelua. Ilmeisesti sää ei ollut mieleinen, sillä nainen jatkoi suoraan matkaansa roskakatokselle ja Lauri pääsi avaamaan rappukäytävän oven Heidille. Nainen yritti tasata sykettään, joka oli noussut naapurin tervehdyksen ja sitä seuranneen säikähdyksen myötä korkeaksi.

“Haluatko jotain lämmintä juotavaa? Teetä, kahvia?” Lauri mutisi heidän päästyä ylös ja asuntoon, josta mies oli lähtenyt aamulla ennen auringonnousua.
“Ehkä teetä. Käyn suihkussa ensin, jos sopii? Mulla on vähän kylmä”, Heidi vastasi raapiessaan jäisiä sormiaan neuletta pitkin riisuessaan toppatakkiaan. Nainen tuijotti hetken märkiä kenkiään, kunnes riisui ne ja mietti sitten pitäisikö hänen viedä ne mukanaan pesuhuoneeseen kuivumaan.
“Joo”, Lauri vastasi nopeasti latoessaan ostoksiaan jääkaappiin. “Sun pyyhe roikkuu seinällä.”

“Vienkö nämä suihkuun kuivumaan, ettei ne kastele sun mattoja?” brunette kysyi lopulta, pitäen katseensa yhä kengissään, jottei vahingossakaan olisi nostanut sitä Laurin silmiin.
“Vie vaan”, Lauri vastasi ja vaikka tummat silmät kuinka yrittivät tavoittaa katsekontaktia, Heidin katse pysyi kengissä. Mies huokaisi äänettömästi ja kääntyi nappaamaan vedenkeittimen kaapista laittaakseen teeveden tulemaan.

Lattialämmitys tuntui kuumalta paljaita varpaita vasten ja Heidi laski omat ja Laurin kengät nurkkaan sanomalehden päälle kuivumaan. Peilin nainen ohitti jälleen tarkoituksella, sillä ei halunnut nähdä kalpeita kasvojaan ja järsittyjä huuliaan sillä hetkellä. Lämmin suihku auttaisi niihin, se toisi jälleen lämpöä kylmentyneisiin jäseneihin ja auttaisi veren liikkeelle kehossa.

Heidi riisui vaaleanharmaan neuleen päältään, sen alta paljastui musta toppi ja käsivarret, jotka näyttivät liian kalpeilta. Kontrasti ihon ja ranteisiin tarttuneen punaisten tahrojen välillä oli valtava. Siniset silmät tuijottivat niitä, kunnes hitaasti mieli ymmärsi mistä ne olivat tulleet.
Kenestä ne olivat siihen jääneet.

Vaaleanpunaisesta ja tumman sinisestä, laukauksista ja loputtomasta hiljaisuudesta.

Kauan pidätetyt kyyneleet eivät kysyneet lupaa, ne nousivat väkevinä, kirvelivät ja polttivat koko matkallaan, kunnes ne päätyivät poskipäitä pitkin mustan topin rinnuksille. Jossakin vaiheessa, hiljaisten nyyhkäysten välissä, Heidi vajosi voimattomana tummanharmaalle kaakelilattialle. Katse tuijotti näkemättä veritahroja, kyynelten sumentaessa ne epämääräisiksi laikuiksi valkoisella taustallaan.

Mitä hän oli mennyt tekemään?

Lauri jätti vedenkeittimen kiehauttamaan vesitilkkaa, purki ostokset loppuun ja pysähtyi kuuntelemaan kylpyhuoneesta kantautuvia ääniä tajuten, ettei sieltä kuulunut veden kohinaa. Miehen katse hakeutui seinäkelloon, kun tämä yritti arvioida, olisiko Heidin pitänyt jo ehtiä suihkun lämpöön vai oliko hän vain vainoharhainen. Kun vedenkeittimen hurina vain voimistui, Lauri tajusi ajan juosseen siitä huolimatta, ettei suihkuun lähtenyt Heidi ollut vielä äänettömyydestä päätellen ollut avannutkaan suihkua.

Askeleet olivat lähes äänettömät, kun Lauri käveli kylpyhuoneen ovelle ja kuunteli taas. Mies nosti kätensä ilmaan ja koputti ovea rystysillään kulmat mietteliäässä kurtussa.
“Kaikki ok?” Lauri kysyi ja katui samalla sekunnilla kysymyksensä muotoa. Kaikki ei Heidin elämässä ollut varmasti sillä hetkellä ok, mutta pelkästä huolestuneisuudesta kummunnut kysymys oli karannut huulilta ennen järjen puuttumista peliin.

Kun vastausta ei kuulunut, Lauri huokaisi taas hiljaa ja raotti ovea. Miehen hengitys salpaantui hetkeksi näystä, joka kylpyhuoneessa odotti, mutta keho toimi nopeammin kuin ajatus: Lauri laskeutui lattiatasoon polvilleen ja sulki Heidin halaukseen, koska siihen tilanteeseen ei sopinut mikään fraasi. Nainen kietoi kätensä toisen olkavarren ympärille ja nojasi lähemmäksi kehon lämpöä, joka tuntui sillä hetkellä kuumemmalta, mitä edes lattialämmitys.
Jollakin tapaa se lämpö toi myös lohtua, vaikka Heidi tiesi, ettei mikään tekisi sen päiväisiä tapahtumia tekemättömäksi.

Laurin tuki oli siitä huolimatta enemmän, niin valtavan paljon enemmän, mihin nainen oli ikipäivänä tottunut. Sydän tuntui lasinsirpaleilta, se puhkoi reikiä keuhkoihin ja hengittäminen kävi vaikeammaksi jokaisella hengenvedolla.
“Anteeksi”, Heidi kuiskasi saatuaan itkun edes hieman hallintaansa. Hävetti, että kyyneleet olivat kastelleet Laurin paidan melkein läpimäräksi. Hengitys kumpuili katkonaisena, ravistellen naisen kehoa nykivin liikkein.
“Älä”, Lauri huokaisi hiljaa. Heidillä oli taipumusta anteeksipyyntöihin tilanteissa, joissa ei olisi tarvinnut ja tämä oli yksi niistä tilanteista.

Lue toinen osa täältä

Suihkun kohina jäi olemattomaksi taustameteliksi puhelimen pitäessä tasaisin väliajoin matalan tuuttaus-äänen.
“Hei”, Heidi tervehti nähdessään tutut kasvot näytöllä.
“Huomenta”, Jesse tervehti selvästi vielä unisena.
“Joko Sofia on hereillä?”
“Onhan se, odota hetki”, Jesse vastasi ja hetken ajan näytöllä näkyi miehen kodin seiniä, kattoa ja paidan reunaa. Onnellinen virne vaihtui Heidin kasvoille, kun Sofia ilmestyi Jessen syliin puhelimen ja miehen väliin.
“Hei, rakas”, nainen hengähti ja tunsi koti-ikävän puristavan ikävästi kurkkuaan. Se sai melkein kyyneleet nousemaan silmiin, mutta Heidi räpytteli ne itsepintaisesti pois.
Sänky heilahti hieman, kun nainen vaihtoi asentoaan oikean jalan puutuessa lähes tunnottomaksi.

Lauri oli muistanut Heidin facetimepuhelun vielä suihkuun mennessään, muttei sieltä palatessaan. Pyyhkeen lanteilleen käärinyt mies harppoi huoneen poikki ja tajusi Heidin puhelimen näytöltä näkyvät kasvot hieman liian myöhään.
“Sori”, Lauri ähkäisi siirtyen pois videopuhelun taustalta kosteita hiuksiaan haroen. Mies ei ollut varma, oliko puhelimen toisessa päässä tyttären ja äidin puhelua mahdollistava Jesse nähnyt hänet ja että oliko sillä loppujen lopuksi mitään väliä. Lauri vilkaisi Heidiä ja irvisti pahoittelevasti, ennen kuin harppoi laukulleen kaivamaan puhtaita vaatteita.
Heidi naurahti ääneen ja hieraisi suupieltään vapaalla kädellään, siirtäen katseensa takaisin ruudulle.
“Tuun hakemaan Sofian huomenna aamulla ennen sun työvuoroa”, nainen lupasi ja yritti peitellä kasvoilleen pyrkivää virnettä.
“Moikka”, tämä hyvästeli ja katkaisi puhelun, heittäen puhelimensa johonkin tyynyjen viereen.
“Sulavaa”, Heidi hymähti kulmaansa kohottaen. Asento sängyllä muuttui hieman, kun puolialastoman kehon ihailu sai paikallaan olemisen lähes sietämättömäksi. Katse ei jättänyt arvailuiden varaan miten pahoillaan hän olisi, jos pyyhe sattumalta päätyisi hotellihuoneen lattialle.

“Melkein muistin, että täällä voi joutua livekuvaan”, Lauri totesi vilkaisten Heidiä olkansa yli puhdas paita käsissään. Mies pinosi loput vaatteet paidan päälle, kääntyi ja naulitsi katseensa sängyllä jokseenkin kiireettömästi istuvaan naiseen.
“Onko meillä kuinka tiukka aikataulu?” Lauri mutisi laskiessaan vaatepinon sängynpäädyssä sijaitsevalle rahille ja nojautui sitten lähemmäs Heidiä. Naisen hento päänpudistus sai ovelan virneen Laurin suupieleen, eikä mies miettinyt pidempään painaessaan huulensa vaativina Heidin huulille.

***

Lauri ei ollut etukäteen varautunut jännittämään tuloksia kenenkään puolesta. Mies oli toki tiennyt Sarahin matkustaneen Saksaan kilpailemaan Amanda Sokan hevosella, muttei ollut olettanut istuvansa katsomossa koko luokan ajan. Heidi istui miehen vieressä selvästi tyytyväisenä siitä, että oli juuri saanut katsoa kokonaisen luokan kür-ohjelmia. Kaksikko oli ehtinyt lounastaa ennen luokan alkua sattuneesta syystä väliin jäänyttä aamupalaa paikatakseen, joten siitäkään syystä heidän ei tarvinnut poistua katsomosta kesken kaiken.

“Sarah sijoittuu”, Lauri totesi, kun kolmanneksi viimeisen ratsukon tulos ilmestyi suurelle screenille. Mies ei uskaltanut käyttää sanaa voittaa, vaikka sillä hetkellä Sarah piti ratsullaan kärkisijaa.
“Se ratsasti tosi hyvin”, Heidi myönsi hymyillen, seuraten hetken ajan Laurin kasvojen profiilia, kunnes seuraavan ratsukon musiikki alkoi. Luokan viimeisenä lähti Avrelian Ismailov punaruunikolla puoliveritammallaan. Nainen ei kadehtinut tuomareiden työtä, sillä kärkisuoritusten tasaisuus oli lähestulkoon mahdotonta arvioitavaa. Sormet silittivät Laurin ristiselkää tämän nojatessa hieman eteenpäin, ilmeisesti jännitys tarttui myös katsomoon tällä kertaa.

“Ei hitto, prosentin tuhannesosan ero”, Heidi älähti, kun viimeisen ratsukon prosentit saatettiin yleisön tietoon. Lauri oli yhtä yllättynyt, koska Sarah oli hävinnyt kovatasoisessa luokassa voittaneen olemattomalla erolla.
“Haluatko sä käydä onnittelemassa?” nainen kysyi siirtäessään katseensa areenalta takaisin vieressään istuvaan Lauriin.
“Joo, ehdottomasti, jos vain päästään tarpeeksi lähelle”, mies vastasi yrittäen päästä jyvälle siitä, miten ohjelma jatkuisi ja missä välissä Sarah olisi mahdollista tavoittaa.

Sarahin ratsu oli helppo erottaa muista. Lauri ehti taikoa kasvoilleen hymyn juuri, ennen kuin vaaleita nahkaohjia kädessään pitävä nainen huomasi hänet.
“Onneksi olkoon”, mies sanoi hymyillen. “Se oli hallittu kokonaisuus.”
Hymy Sarahin kasvoilla oli tarttuvaa, kun Laurin katse harhaili sen ja naisen kilparatsun suitsiin kiinnitetyssä suuressa ruusukkeessa.
“Kiitos!” Sarah henkäisi kasvot hämmentyneen onnellisen punan peitossa. Heidi nyökkäsi hymyillen tervehdyksen kotitallilta jonkin verran tutuksi käyneelle nuorelle naiselle.

“Mä oon ehkä vähän shokissa vielä, mutta ihan järjetöntä! Näitkö sä meidän radan? Sä kyllä ansaitset oman osasi kiitoksista, koska, no, olisin ehkä jähmettynyt spotin alle jo alkutervehdyksessä muuten”, Sarah kuulosti hengästyneeltä. Heidi epäili, että se oli adrenaliinin aiheuttamaa. Nuoren naisen äkillinen ele valmentajaansa kohtaan sai Effin kavahtamaan askeleen taaemmaksi ja Sarah irrottautui halauksesta nopeasti, jottei olisi karkuuttanut hevostaan kisa-alueella.
“Effi oli ihan mieletön”, Sarah lisäsi syvän henkäyksen päätteeksi ja tästä näki miten ylivirittynyt tunnelma alkoi hiljalleen rauhoittua.

"Näin", Lauri vastasi huvittuneena. Se ei ollut hänen valmentajanuransa ensimmäinen kiitos palkintojenjaon jälkeen, vaikka jokaista syytä ja seurausta saattoikin punnita monelta kannalta, mutta ehdottomasti ensimmäinen sen kokoisissa, kansainvälisissä koulukilpailuissa.
"Alan epäillä, näkeekö sinua tämän jälkeen lainkaan Orijoella", Lauri totesi luoden Sarahiin merkitsevän katseen, joka oli tarkoitettu hyväntuuliseksi heitoksi. Mies arvosti Sarahin titteliä hevostensa liikutusapuna ja sitoutumista valmennettavana, muttei pitänyt sitä lajivalintansa puolesta itsestäänselvyytenä.

Sarahin kasvoilla loistanut hymy hiipui hieman, ihan hetkeksi, mutta ele ei jäänyt keneltäkään näkemättä.
"Itse asiassa, Effihän jää varsalomalle näiden kisojen jälkeen. Vai meinasitko, että musta on yhtäkkiä tulossa liian kuuluisa teidän talliin?" Sarah virnisti sitten jo huomattavasti rennommin, sillä tiedosti kyllä edessään seisovien ihmisten meriitit hevosmaailmassa.
"Meidän?" Heidi kysyi suupieli nykien. Lauri vilkaisi huvittuneena naisystäväänsä ja palautti sitten katseensa Sarahiin.
"Tai siis sun. Teidän, isolla t:llä. Tai siis…" Sarah näytti aavistuksen hätääntyneeltä.
"Rauhoitu, kunhan kiusaan", Heidi keskeytti naurahtaen ja katsahti Lauria nopeasti.
"Tsemppiä pääluokkaan vielä", nainen jatkoi hymyillen.
“Älä ota paineita tästä sijoituksesta”, Lauri muistutti luoden valmennettavaansa paljonpuhuvan katseen ennen kuin kiersi kätensä Heidin ympärille johdattaakseen naisen pois vilinästä.

“Noah on näillä korkeuksilla kuuden ja seitsemän välillä. Menee yöhön, että me ollaan Hartzeilla”, Lauri mutisi luettuaan puhelimeensa kilahtaneen viestin. Mies oli menossa Hartzien kilpatallille, jossa hän kokeilisi muutaman Saschan myyntihevosen ja josta käsin kävisi kokeilemassa myös lähitallin ratsuja asiakkaansa puolesta. Laurin entisen pomon luottopakki Noah oli lähtenyt mukaan hevosenhakureissulle ja tarjonnut kyytiä Bremeniin kuultuaan Laurin suunnitelmista.
“Jään tiistaina todennäköisesti Valtterin luo yöksi. Sama ajaa Orijoelle seuraavana aamuna”, Lauri jatkoi suunnitelmiensa avaamista, koska yösija paluumatkalle oli sekin varmistunut vasta tänään Valtterin oman työmatkan vuoksi.
"Tyhmää, että sun pitää lähteä kesken pääluokan. Toivottavasti ne hevoset on hyviä siellä, ettei ole ihan turha reissu", Heidi mietti ääneen. Tietysti olisi ollut ihana lähteä kotiin yhdessä palkintoseremonian jälkeen, mutta järkevästi järjestelty työreissu meni luonnollisesti sen edelle. Hän oli sopinut hakevansa Sofian heti aamusta isältään, kun illan kotiintuloaika oli tytön nukkumaanmenoajan jälkeen vasta.

Heidi olisi tietenkin lähtenyt myös mieluusti Laurin mukaan ja olisi lähtenytkin, jos Sofia ei odottaisi kotona.
"Koitan olla tekemättä tyhmiä hankintoja, kun et ole valvomassa", nainen lisäsi vino virne suupielessään, nojautuen hieman lähemmäksi Lauria. Toisen kehon lämpö oli edelleen houkuttelevan ihanaa.
"Samoin", Lauri virnisti katse sinisissä silmissä. Vaikka mies ei ollut menossa katsomaan hevosta itselleen, oli hän noussut myös Vegasin satulaan kesällä vain kokeilemisen ilosta.

"Mihin haluat? Expoon, katsomoon, kahville, kuohuvalle?" Lauri tiedusteli, koska aikaa oli vielä. Miehen täytyisi hakea tavaransa hotellin matkatavarasäilytyksestä ennen kyydin saapumista, mutta hotellin läheinen sijainti helpotti asiaa.
"Ihan sama, kunhan sä olet siellä", Heidi vastasi tummalla äänenpainolla ja kurottautui sitten painamaan kiireettömän suudelman Laurin huulille.
"Oliko liian siirappista?" brunette kysyi virnistäen ja tutki tummien silmien katsetta, tuntien miehen hengityksen kasvoillaan.
"Rajalla", Lauri irvisti huvittuneena lähinnä siksi, että huomasi muutaman silmäparin uteliaat katseet. Niihin täytyisi tottua, koska Suomessa piirit olivat pienemmät ja silmäparit kuuluisivat suuremmalla todennäköisyydellä tutuille.

"Mennään expon kautta kahville", Lauri päätti ja ohjasi Heidin edelleen väkijoukossa. "Jos vaikka löydät itsellesi jotain joululahjaksi."
Tummissa silmissä välähti, kun Lauri vastasi sinisten silmien yllättyneeseen katseeseen.

Heidi näytti tyrmäävältä violetissa mekossaan, johon soinnutettu huulipuna veti Laurin katsetta puoleensa niin tiiviisti, että miehen täytyi toden teolla keskittyä siirtääkseen huomionsa edes hetkeksi muihin juhlijoihin.
“Näytät upealta”, mies kumartui mutisemaan Heidin korvaan, kun heitä johdatettiin kohti illallispöytää. “Vaikka taisin sanoa sen jo.”

Niin Lauri oli tosiaan sanonut - siinä vaiheessa, kun Heidi oli vielä heilunut heidän huoneessaan aamutakissa, kasvot puoliksi meikattuina ja hiukset kutakuinkin nutturalla. Ja siinä, kun Lauri oli auttanut nyörittämään naisen mekon kiinni ja nähnyt tämän kokonaisuuden ensimmäistä kertaa. Se oli ollut Laurista absurdi hetki, koska mies oli palauttanut itsensä muistoissa Auburnin kartanolle, josta oli pelastanut mekkonsa kastelleen Heidin mukaansa.

Nyt he eivät kuitenkaan olleet kartanossa, vaan linnassa, joka tarjosi heille kaikki tarvittavat palvelut majoituksineen ja illallisineen. Laurin huulilla viipyi maltillinen hymy, kun mies auttoi Heidin istumaan pöydän ääreen asettuen sitten tämän viereen.
"Kiitos", sana oli enemmän hengähdys, kuin selvästi lausuttu kiitos.
Heidi tunsi kuitenkin olonsa itsevarmaksi, vaikka korsetti teki hengittämisestä lähes luonnotonta, tuoden rintakehän liikkeen niin ylös, että jokainen hengenveto tuntui harkitulta eleeltä. Nainen katsoi Lauria vierellään, huolitellun näköistä sänkeä toisen leukaperillä, joka oli kutitellut kasvojensa ihoa ennen juhliin saapumista vaihdettujen suudelmien aikana.

Heidi ajatteli mennyttä vuottaan ja erityisesti vuosi sitten vietettyä iltaa samaisen pöydän ääressä. Miten hänen oli ollut pakko salamyhkäisesti kieltäytyä tarjotuista juomista, miettiä jokaisen hengenvedon ajan kuinka moni paikallaolijoista olisi voinut tajuta miksi hän ei juonut tarjottua viiniä. Eihän sitä kukaan ollut ymmärtänyt, vaikka raskaus olikin silloin tuntunut lähestulkoon punaiselta vaatteelta, selvästi kaikkien näkyvillä, vaikkei todellisuudessa ollutkaan.

“Mun ehkä tekisi vähän mieli jättää juhlallisuudet välistä ja siirtyä suoraan siihen kohtaan, missä meidän huoneen ovi sulkeutuu”, Heidi paljasti matalalla äänellä ennen, kun illallistarjoilu aloitettiin, nojaten sen verran lähemmäksi Lauria, että sanat eivät vuotaneet vieressä istuvien korville. Kevyt virne peiteltiin alaspäin kääntyneillä kasvoilla ja sormilla, jotka asettelivat violetin mekon helmaa parempaan asentoon. Jokin linnan ilmapiirissä sai olon kevyeksi, lähes taianomaiseksi.
“Malttamaton”, Lauri murahti hiljaa, kulmat kevyesti yllätyksestä kohonneina. Kommentti oli toisaalta tullut puun takaa, mutta toisaalta ollut juuri sellainen, jota Heidiltä oli saattanutkin odottaa.
“Katsotaan sitä sitten ensi vuoden puolella”, mies jatkoi suupieli nytkähtäen ja loi sinisiin silmiin merkitsevän katseen ennen kuin kääntyi kertomaan viiniä tarjoavalle tarjoilijalle haluavansa valkoista.

Illallinen eteni kuten illalliset yleensä etenivät: alkuruoka tarjoiltiin nopeasti, jotta nälkäiset pääsivät pälkähästä. Puheensorina täytti salin pääruokaa odotettaessa ja Lauri ehti vaihtaa pari sanaa vastapäätä istuvan suomalaismiehen kanssa ennen kuin Heidi varasti miehen huomion.
“Eikö tuo ole, hmh, epämukava päällä?” Lauri kysyi luoden jokseenkin pinnallisesti hengittävään Heidiin kysyvän katseen. Nainen oli vaatinut Lauria kiristämään korsettia vielä sittenkin, kun mies oli omasta mielestään saanut sen tiukalle. Lauri meinasi jatkaa ehdotuksella nyörityksen löysäämisestä, kun pääruoka saapui ja sen hiljentämä pöytäseurue vei mahdollisuuden hiljaiseltakin kommentilta.

“Kauneuden eteen pitää kärsiä”, Heidi vastasi puoliksi vitsaillen, puoliksi tosissaan.
“Mutta ei se ole oikeastaan kamalan epämukava, kun se on kuitenkin tehny varta vasten sopivaksi”, nainen jatkoi pilkkoessaan lautasellaan olevaa perunaa pienemmäksi. Jos hänen olisi pitänyt käyttää korsettia joka päivä, toisaalta sen epämukavuuteen olisi tottunut, mutta myös toisaalta se olisi ollut melko inhottavaa elämää.
“Onneksi ei tarvitse pitää tätä montaa kertaa vuodessa”, Heidi lisäsi naurahtaen hieman. Jos he asuisivat Dzelzainin linnan kaltaisessa paikassa, olisi sen tyylistä pukeutumista varmasti harrastettava huomattavasti useammin.
“Onneksi”, Lauri toisti huvittuneesti, vaikka frakki oli epäilemättä mekkoa mukavampi päällä.

Nainen vilkaisi Vitaliyaa, jolle ei luultavasti tuottanut lainkaan vaikeuksia hengittää kylkiluita puristavan luukehikon takaa. Laurin katse tarkkaili Heidin kasvoja ja naisen sivuprofiilia, jota tavallista voimakkaampi juhlameikki korosti. Miehen sormet hipaisivat Heidin ohuella hansikkaalla verhottua käsivartta matkalla viinilasille, eikä kerran nykäisevä suupieli jättänyt epäilyksiä siitä, etteikö kosketus olisi ollut harkittu. Se lähetti kylmät väreet naisen selkärankaa pitkin.
Lauri huomasi Amelie Chaputin, hänen muutaman kerran valmentamansa naisen hymyilevän katseiden kohdatessa, eikä syy siihenkään jäänyt ymmärtämättä.

Kun oli aika julistaa tämän vuoden somevaikuttaja, Heidi päätti ottaa kännykkänsä esille. Kuullessaan Josefinan nimen, nainen älähti innostuneena ja laittoi videon välittömästi Sofian kummitädille onnitteluiden kera. Palkinto oli ehdottomasti mennyt sen ansaitsemalle henkilölle.

Jälkiruoan jälkeen oli syytä huokaista. Laurista tuntui hyvältä jaloitella, etenkin, kun sen ehti tehdä vielä ennen valmistautumista vuodenvaihteeseen.
“Vielä jaksaa?” mies hymähti Heidille, joka oli vetäytynyt puuteroimaan nenäänsä. Naisen virheettömästä juhlalookista päätellen tämä oli toden totta käynyt varmistamassa meikkinsä tilanteen, koska huulipuna oli virheetön usean ruokalajin ja viinilasillisen jälkeenkin.
"Jaksaa jaksaa", Heidi vastasi hymyillen ja kietoi sormensa Laurin sormien lomaan. Ihoa peittävä hansikas, vaikka olikin ohutta kangasta, jätti pienen osan tutuksi käyneestä tuntumasta pois. Omalta osaltaan se teki kosketusta hieman sähköisemmän, kun ei tuntenut ihan suoraan toisen ihoa.

Lue toinen osa täältä

Laurin hevosvuosi oli alkanut tasaisesti: mies oli valmentanut, ratsastanut ja viettänyt muutenkin aikaa eri talleilla. Myös vapaa-aikaa oli löytynyt, vaikka se limittyi usein talleiluun Heidin kanssa yhdessä vietetyn ajan myötä. Vuoden orijokelaisuus oli alkanut jumahtaa Lauriin tietynlaisena mielentilana, jonka havaitsemisesta mies itse oli tyytyväinen - enää ei ollut painetta liian pitkien työmatkojen kanssa, kun valmennettavat hajaantuivat eri puolille Suomea.

Vargas ja Vegas olivat olleet täydessä työssä koko tammikuun. Sarah oli jatkanut Vargasin vuokraajana, minkä vuoksi Lauri oli keskittänyt omat treeninsä orin kanssa tekniikkaan esteillä ja yksityiskohtien hiomiseen sileällä unohtamatta kestävyystreenejä maastossa aina pohjien salliessa. Vegas taas oli palannut pienen hyppytauon jälkeen isommille korkeuksille ja Laurista tuntui, että tulevana kautena he voisivat nostaa tasoaan rataesteillä.

Malachain kanssa elo oli vuoristorataa, kuten aina. Lauri oli jatkanut Heidin toiveesta - kuten omasta tahdostaankin - mustan orin ratsastamista ja alkanut miettiä tulevan kauden tavoitteita. Suurin niistä oli tasaisuus, jota Lauri tavoittelisi paitsi kisoissa, myös kotona. Loppuvuodesta Malachai oli ollut hillitympi, kun oikea rytmi treenaamiseen oli löytynyt, mutta joulun ajan lomailun jälkeen tasapaino oli herpaantunut eikä siihen auttaisi muu kuin sen etsiminen uudelleen. Ori oli myös saanut naarmutettua toisen takasensa hokilla, minkä vuoksi jalka oli turvotellut hetken ja pakottanut rauhallisempaan liikuntaan.

“Hei”, tutunpuoleinen ääni tervehti. Lauri kääntyi vilkaisemaan olkansa yli ja pudotti huolimattomuuttaan Vegasin panssarivyön tallikäytävälle. Josefina Rosengård, jonka äänen olisi pitänyt jo tulla Laurille tunnistettavaksi nuoren naisen käydessä Runiacissa ja ratsastaessa hänen valmennuksissaan, kumartui poimimaan vyön ja nosti sen kohtelias hymy huulillaan Laurin sylissä lepäävän, huputetun estesatulan päälle.
“Kiitos”, Lauri ähkäisi ja oli juuri jatkamassa tervehdykseen, kun Josefina ehti avata suunsa uudelleen.
“Onkohan sinulla tiedossa ketään, joka etsii hevosta? Tai siis - sinähän kuljet eri puolilla Suomea. Tunnet ihmisiä. Tarvitseekohan joku heistä hevosta?” Josefina tiedusteli kasvoillaan mietteliäs ja jollain tapaa vaikea ilme.

“Onhan niitä aina välillä”, Lauri vastasi. “Hevosia etsiviä asiakkaita siis. Kuka niitä myy?”
Josefina räpäytti silmiään ja vaikutti hätääntyvän siitä, ettei ollut kertonut Laurin kysymää tietoa heti alkuunsa.
“Dierk. Mayer”, Josefina vastasi nopeasti. Lauri nyökkäsi katse naisessa ja rullasi hetken asiakaslistojaan mielessään. Kenelläkään ei miehen muistin mukaan ollut akuuttia hevospulaa, mutta jos kyseessä oli laadukas hevonen - tai hevosia - Lauri ottaisi mielellään vastaan lisätietoja.
“Mun pitää lähteä hakemaan Belisa. Pitää ehtiä vielä Kallaankin, ettei Grannin liikutus jäisi pimeälle”, Josefina pihahti vilkaistuaan kelloa puhelimensa näytöltä. “Jos haluat, voin antaa Dierkin yhteystiedot. Tai voit kysyä niitä Rasmukselta - tai löydät ne kai itsekin.”
“Löydän”, Lauri vastasi itsekseen hymyillen ja jäi hetkeksi seuraamaan Josefinan loittonevaa selkää.

Dierk Mayerin nimi oli Saksassa useamman vuoden töitä tehneelle Laurille tuttu ja mies tiesi, että tämän myyntihevoset kannattaisi kartoittaa läpi. Vaikka Laurilla ei juuri siinä hetkessä ollutkaan tiedossa asiakasta, jonka hevosenostotarve kolahtaisi tähän saumaan, tilanne voisi muuttua lyhyelläkin aikavälillä. Siksi Lauri ei aikaillut satulahuoneessa, vaan laski Vegasin estesatulan sille tarkoitettuun telineeseen, nappasi valmennusvarausten varalle jätetyn vihkosen käteensä ja istuutui sohvalle kännykkää taskustaan samalla kaivellen.

Puhelun päätteeksi Laurin mieleen - ja samalla vihkoon - oli piirtynyt jonkinlainen käsitys kolmesta keskenään hyvin erilaisesta tammasta. Yhden myyntisyy oli täysin hevosesta riippumaton ja Lauri uskoi, että Mayer saisi sen kaupaksi nopeasti. Holsteintamma, jonka nimen oikeinkirjoituksesta Lauri ei ollut aivan varma, oli vaikuttanut hintaansa nähden kohtuulliselta, muttei olisi miehen ykkössuositus asiakkailleen, koska ei uskonut tamman osuvan kenenkään nykyisen vakioasiakkaansa käteen.

Kolmantena Mayer oli alkanut selostaa trakehnertammasta, joka oli tullut miehelle myytäväksi suoraan kasvattajalta. Vaikka hevonen oli kuulostanut projektilta, johon kuka tahansa ei kisaratsua etsiessään viitsisi lähteä, Mayer oli kertonut kokeilijasta, joka oli käynyt pari päivää sitten. Lauri oli kysynyt lisää, koska kiinnostus samaan aikaan laadukkaalta vaikuttavaa ja huokean hintaista tammaa kohtaan oli nostanut päätään.
"If you're willing to make a counter-offer, better make it quick."

Lauri oli naurahtanut Mayerin sanoille, mutta oli samaan aikaan huojentunut siitä, ettei myyntimies nähnyt hänen mietteliästä ilmettään.
“I’ll be in touch”, Lauri lupasi puhelun päätteeksi, vaikkei tiennyt minkä asian tiimoilta palaisi mihinkään asiaan - eihän yksikään hänen asiakkaistaan edelleenkään ollut maininnut etsivänsä hevosta.

Adamas tuntui aavistuksen hitaalta pohkeelle, kun Heidi laukkuutti hevosta isolla pääty-ympyrällä maneesissa. Ori pärskähteli, se oli selvästi jo väsynyt, mutta pohkeet kimon kyljillä vaativat lisää. Suurikokoinen, musta-valkoinen pystyeste herätteli hevosen uudelleen, sen takajalat siirtyivät syvemmälle rungon alle, etupää keveni jo metrejä ennen ponnistuspaikkaa. Heidi nousi kevyesti jalustimille holsteinin ponnistaessa ilmaan, sen etujalat jäivät hieman löysiksi, valkoisen putsin peittämän kavionkärjen koskettaessa ylintä puomia sen verran, että se jäi heilumaan uhkaavasti kannattimillaan. Laukka päättyi pitkän sivun päähän, Heidi antoi orin ravata ja pidensi ohjaa sen verran, että kimo sai pidennettyä kaulaansa alemmaksi.

“Ensi kerralla herättele se ennen hyppyä, tai menette läpi siitä esteestä”, maneesiin saapunut Lauri huomautti itsekseen hymyillen. “Mutta sähän alat näyttää jo ihan rennolta.”
“Voi kiitos”, Heidi sanoi ripaus sarkasmia äänensävyssään, vaikka levollinen virne nousikin tämän suupieleen.

Mies oli seurannut Heidin alkuvuoden hyppyjä useamman kerran ja todennut niin hiljaa mielessään kuin ääneenkin, että sinnikäs perustyöskentely pienemmillä korkeuksilla oli tehnyt tehtävänsä ja nainen oli saanut itsevarmuutensa takaisin, kyeten nyt hyppäämään jo ihan esteen kokoisia esteitä.
“Soitin äsken Saksaan”, Lauri hymähti ja pysähtyi pystyn viereen katse maneesissa työskentelevässä ratsukossa.
“Ai?” Heidi kysyi kohotellen kulmiaan. Adamas otti hetken herpaantumisen lupana siirtyä melkein käyntiin, mutta orin aikeet estettiin napakalla pohjeavulla. Sen ratsastaja siirsi katseensa takaisin eteenpäin ja teki vasta lyhyen sivun keskellä käyntiin siirtävän pidätteen. Kimo maisteli kuolaintaan kävellessään reipasta tahtia uraa pitkin eteenpäin ja pärskähteli tyytyväisenä, lennättäen sieraimistaan limaa jaloilleen.

“Mitäs Saksaan kuuluu?” nainen kysyi päästäessään vasemmasta kädestään ohjat kokonaan pois, pidellen nahkaohjien päästä oikealla kädellään kiinni. Vilkas mielikuvitus yritti maalailla mielikuvia Laurista ja työmahdollisuudesta, jollaisesta ei voinut kieltäytyä, mutta Heidi työnsi ne päättäväisesti muualle.
“En soittanut Hartzeille”, Lauri vastasi seuraten tiiviisti ilmettä Heidin kasvoilla. “Vaan Dierk Mayerille. Josefinan vinkistä.”
Lauri oli havaitsevinaan ilmeenmuutoksen bruneten kasvoilla ja antoi hymyn levitä huulilleen.
“Siellä oli useampi myyntihevonen ja Josefina kysyi, etsiikö kukaan mun asiakkaista hevosta. Soitin ihan huvin vuoksi, jos jotain voisi vaikka vinkata eteenpäin”, Lauri jatkoi. Miehen ajatukset pyörivät trakehnerissa, josta joku oli jo tehnyt tarjouksen, jonka päihittäminen ei vaatisi järisyttävää summaa.
“Aivan”, Heidi hymähti ja käänsi Adamaksen isolle ympyrälle Laurin ollessa sen keskipisteenä pystyesteen juurella.
“Ainakin Ronya ja muut, mitä sieltä on Suomeen tulleet, ovat olleet varsin laadukkaita. Eli en voi, kuin suositella”, nainen lisäsi hymyillen rennosti. Adamas pysähtyi ja hinkkasi vaahdon peittämiä suupieliään tummanharmaisiin etupolviinsa. Se onneksi tiesi jättää suojansa rauhaan, eikä kuorruttanut niitä kuolaansa. Heidi otti tilaisuuden hyväkseen ja laskeutui kimon selästä huomattavasti sulavammin, kuin silloin, kun Laurin oli pitänyt avustaa nainen maankamaralle.
“Joo, tiedän Mayerin nimeltä”, Lauri vastasi haroen hiuksiaan. Miten hän voisi ottaa asiansa puheeksi?

Lue toinen osa täältä

Kello lähestyi kuutta, kun Lauri parkkeerasi autonsa punertavanruskean mökin edustalle. Himoksen rinteet avautuivat sen takana iltavalaistuksessaan ja autosta nousevan miehen kasvoille nousi hymy, kun tämä ajatteli huomisen laskettelumahdollisuutta. Valtterin voittamaan mökkiviikonloppuun sisältyi paitsi mökki, myös rinneliput ja varusteet heille kaikille.

“Valmistaudu pahimpaan”, Lauri kääntyi murahtamaan Heidille kaksikon selviydyttyä matkatavaroidensa kanssa mökin ovelle. Se oli lukossa, joten Lauri painoi ovikelloa ja jäi tuijottamaan ovea arvaillen, kuka ilmestyisi avaamaan. Muu porukka oli ilmoittanut saapuvansa paikalle jo iltapäivällä, koska kaikki olivat hinkuneet rinteisiin jo ennen mökin saamista. Lauri oli kuitenkin halunnut pitää päivälle sopimansa valmennukset ja antaa myös Heidille mahdollisuuden tehdä työnsä rauhassa.
"Miksi musta tuntuu, että mä olen joutumassa pedon kitaan?" Heidi ehti kysyä ääni hieman jännityksestä väristen ennen, kun oven lukko naksahti ja se avautui narahtaen.

“Tervetuloa”, ovelle ilmaantunut Toni toivotti hyväntuulisesti. Mies koppasi Laurin nopeaan äijähalaukseen, ennen kuin käänsi katseensa tämän vieressä seisovaan naiseen.
“Sä olet kuulemma Heidi”, Toni virkkoi itsekseen hymyillen ja vilkaisi Lauria, jota viikonloppu oli kuumottanut vain Heidin ja hänen ystäviensä kohtaamisen vuoksi. “Toni. Me ollaan tunnettu Laurin kanssa.. Aika pitkään.”
Lauri hymyili taas, kun Toni selvästi arpoi esittäytymisensä jälkeen kättelyn ja halauksen välillä ja päätyi jälkimmäiseen, joskin yllättävän luontevaan sellaiseen.

Heidi naurahti vähän jouduttuaan yllätetyksi tervehdykseen, kädet täynnä kasseja oli hieman vaikea vastata halaukseen, mutta onnistui se jotenkin.
"Ihana tavata vihdoin", nainen lausahti päästyään irti tummahiuksisen käsistä. Hän ei ihan hirveästi ollut kuullut Laurin ystävistä ennen reissua, joten ei tiennyt paljoakaan mitä odottaisi päästyään sisälle mökkiin. Siniset silmät hakivat hieman varmisteluja tutuista kasvoista, vaikkei Heidi tuntenutkaan oloaan niin epävarmaksi, mitä oli kuvitellut.
"Kuin myös", Toni virnisti ja kääntyi katsomaan paikalle rymistelevää kaksikkoa.

"Tuhlaajapojan paluu", Antti hörähti leveä hymy huulillaan ja iski kämmenensä Laurin olkapäälle.
"Teitäkin näkee", Lauri puuskahti hyväntuulisesti katse kavereissaan, joita oli viime vuosina nähnyt harvemmin.
"Korjaan: suakin näkee", Miika huomautti ja pyöräytti sitten katseensa Heidiin. "Tässäkö on syy radiohiljaisuuteen?"
"Mmm-h", Lauri murahti huvittuneena. "Esitelkää itse itsenne."

Heidi ymmärsi melko nopeasti, että oli jonkinlainen nähtävyys ystävien silmissä. Että Lauri ei mitä ilmeisemmin ollut vienyt esiteltäväksi kovin montaa naisystäväänsä vuosien varrella. Brunette ei tuntenut vieläkään oloaan turhan varmaksi uudenlaisessa tilanteessa, mutta piti suupielensä ylhäällä ja yritti painaa mieleensä nimet ja kasvot.

Lauri vilkaisi Heidiä suupieli nykien, ennen kuin survoutui matkatavaroiden kanssa mieskolmikon ohi ja laski ne käsistään nyökäten tervehdyksen olohuoneessa istuvalle kaksikolle.
"Heidi, Valtteri", Lauri viittoi esitelläkseen Heidin. "Jonka asunnon sä tiedätkin. Ja Sanna."
"Tonin parempi puolisko", Sanna kiirehti lisäämään hypähtäessään ylös sohvalta. Nainen ei empinyt halatessaan Lauria, eikä sen enempää kääntyessään Heidin puoleen.
"Ihanaa, että tulit", vaaleaverikkö heläytti halatessaan Heidiä.
"Kiitos, ihanaa, että sain tulla", nainen vastasi Sannalle, helpottuen siitä, ettei ollut ainoa nainen äijäporukassa. Tuntui kuin kaikkien katseet olisivat tutkineet häntä ja Heidi mietti olisiko hänen pitänyt jotenkin pukeutua edustavammin, kuin vain mustiin farkkuihin ja valkoiseen toppatakkiin.

Oli myös outoa tarkkailla Laurin kehonkieltä tämän vaihtaessa kuulumisia Antin ja Miikan kanssa. Varautuneisuus oli vaihtunut opittuun rentouteen ja Heidi yritti miettiä koska sellainen harkitseva puoli Laurista oli noussut pintaan. Sanna kuitenkin vaati huomion takaisin itseensä alkaessaan kysellä hänestä lisää. Aihealue oli juuri siinä, missä Heidi ei halunnut sitä pitää.
"Eikö Lauri ole kertonut musta mitään?" brunette naurahti yrittäen kiertää kysymykset.
"Tärkeimmät", Sanna naurahti. "Mutta kuulisin ne mielelläni myös sulta itseltäsi. Ei tässä mikään kiire ole, viekää ihmeessä tavarat huoneeseen."

Lauri oli vilkuillut Sannan kanssa juttelevaa Heidiä oman kuulumistenvaihtokeskustelunsa lomassa ja huomasi sinisten silmien katseen.
"Oletteko jo jakaneet huoneet?" Lauri kysyi vilkaisten Tonia.
"Joo, te saatte mennä alas", mies vastasi osoittaen portaikkoa.
"Niin, saatte sitten rauhassa pan-", Antti aloitti, mutta lause keskeytyi älähdykseen Miikan pukatessa kyynärpäänsä kaverinsa kylkeen.
"Älä säikytä niitä pois", mustahiuksinen huomautti vilkaisten Heidiä itsekseen virnuillen.

"Sulavaa", Heidi naurahti kävellessään miesporukan ohitse, kohottaen vain kulmaansa hieman sopivasti Laurin kohdalla. Oli helpottavaa päästä hetkeksi irti painostavasta, vaikkakin hyvin ystävällisestä ja vastaanottavaisesta tunnelmasta.


Vaaleanharmaa putkikassi tömähti lattiaa vasten naisen antaessa sen liukua olkapäältään alas. Heidi huokaisi syvään ja kääntyi katsomaan perässään huoneeseen kävellyttä Lauria. Pohdiskeleva hymy viipyi bruneten huulilla tämän venytellessä ajomatkasta kipeytyneitä lihaksiaan. Saman venyttelyn tuloksena käsivarret laskeutuivat sulavasti pidemmän miehen olkapäille, katseen pysyessä yhä tummissa silmissä.
"Sulla on ihania ystäviä", Heidi kertoi hymyn syventyessä huulillaan.
"Katsotaan, oletko tuota mieltä vielä sunnuntainakin", Lauri mutisi, mutta vastasi naisen hymyyn. "Tai huomenna. Ihan mahdollista, että ne tuhoavat ensivaikutelman alle vuorokaudessa."
Lauri tarkoitti lähinnä Miikaa ja Anttia, mutta oli melko varma, että Heidi ymmärsi sen itsekin. Mies kumartui painamaan hitaan suudelman bruneten huulille, ennen kuin työnsi tätä kevyesti kohti ovea.
"Nyt heitän sut suoraan susille", Lauri virnisti.
"Julmaa", nainen vastusteli virneen sulattaessa viimeisetkin valhekuvat vastarinnasta.

"Ottakaa juotavaa jääkaapista, ne teidän tuomat juomat eivät ole vielä viilenneet", Sanna hyysäsi. Lauri nykäisi tupakeittiön jääkaapin oven auki ja nappasi käteensä oluttölkin.
"Haluatko sä jotain?" mies kysyi vetäen Heidin kylkeensä tiedostaen olohuoneen sohvaryhmältä tuijottavat katseet.
"Lonkeroa vaikka, tai siiderikin kelpaa hyvin", brunette vastasi hymyillen pehmeästi tuntiessaan varman käsivarren ympärillään. Tuntui jännittävältä, lähes sähköiseltä joutua niin omistavan eleen vastaanottajaksi sellaisessa seurassa.


Niinkin pienestä ryhmästä lähti yllättävän paljon ääntä, kun heidät oli jaettu joukkueisiin, jotka yrittivät arvata valkotaululle muodostuvaa piirrosta. Antti oli löytänyt esineen siivouskomerosta, se oli kai jäänyt jonkun toimistoporukan jäljiltä sinne.
"Helikopteri?" Heidi arvasi, heittäen idean täysin lonkalta, sillä piirretty kuva ei muistuttanut mitenkään arvattua sanaa.
"Tulihan se sieltä, eikö ole ihan selvä?"

Lyhyen hiljaisuuden jälkeen mökki raikui naurusta ja sitten alkoi jälleen armoton älämölö miten kuva ei ollut mitenkään helikopteri. Lauri kuunteli porukan väittelyä pudistellen huvittuneena päätään, vaikka toisaalta mies oli kaivannut juuri sellaisia hetkiä. Kaveriporukan yhteisille ajanvietoille löytyi vuosi vuodelta harvemmin aikaa ja tuntui pieneltä ihmeeltä, että kaikki olivat päässeet paikalle samana viikonloppuna.

"Otatko Lauri lisää juotavaa?" Valtteri kysyi, kun Lauri palasi vessasta. Mies nyökkäsi vilkaisten sohvalle jäänyttä Heidiä, jonka viereen Sanna oli parkkeerannut pelin päätyttyä.
"Viime talvena oli vähän eri meininki", Valtteri tokaisi huvittuneena. Miehen katse valui Heidiin, joka oli tällä kertaa peräti toinen naisedustaja. Viime talven laskettelureissu oli hoidettu miesvoimin, koska Sanna oli jättänyt reissun välistä kovan flunssan vuoksi.
"Mmh, parempi näin", Lauri vastasi ja sai Valtterilta hyväksyvän nyökkäyksen.

Saunan pehmittämät lihasjumit jatkoivat sulamistaan, kun Heidi asteli Laurin edellä pihalla höyryävään paljuun. Rentoutunut huokaus karkasi naisen huulilta, kun tämä sulki silmänsä hetkeksi nauttiakseen lämmön ja ulkoilman viileyden kontrastista ihollaan.
“Pelastatko, jos meinaan hukkua tähän?” Heidi kysyi viereensä asettuneelta mieheltä. He olivat vielä kahdestaan, mutta loput porukasta luultavasti liittyisivät heidän seuraansa aivan tuota pikaa.
“Pelastan”, Lauri vastasi vetäen Heidin lähelleen. Vedessä se oli helppoa, vaikka brunette oli ilmassakin kevyt. Ajatus sai Laurin hymähtämään itsekseen, mutta selittämisen sijaan mies käänsi Heidin kasvot puoleensa ja painautui suutelemaan tätä vielä, kun siihen oli mahdollisuus.

Viisi minuuttia myöhemmin palju oli täynnä. He mahtuivat siihen juuri sopivasti ja Valtterin virittämä musiikki sekä Antin ja Miikan hoitama juomatarjoilu kohensivat tunnelmaa entisestään. Lauri vilkaisi vieressään istuvaa Heidiä ottaessaan vastaan oluttölkin ja huomasi myös naisen toisella puolella istuvan Sannan seuraavan Heidin olemista entistä tarkemmin.
“Nyt kippistetään”, Antti ilmoitti kohottaessaan kaljatölkkinsä juhlavasti ilmaan.
“Mille?” Toni tarkensi paljun toiselta laidalta.
“Viikonlopulle tietenkin”, Antti puuskahti ilmeisen turhautuneena siitä, ettei Toni ollut osannut päätellä sitä itse. Lauri hillitsi huvittuneisuutensa kohottaessaan maljan muiden tavoin ja siveli Heidin olkapäätä sormenpäillään.

Kevyt olo seurasi kylmien juomien nauttimista, Heidi tunsi olonsa kotoisaksi, vaikka olikin tutustunut Laurin ystäviin vasta eilen illalla. Mies rentoutui ihan eri tavalla siinä seurassa, mutta ei myöskään muuttunut täysin erilaiseen rooliin, joka sekin olisi voinut hyvin olla vaihtoehtona. Heidi nautti kosketuksesta, joka ei kadonnut, vaikka tummaverikkö keskustelikin Valtterin kanssa sillä hetkellä jotain asuntoasioita.

“Tuutko mun seuraksi saunaan lämmittelemään?” Sannan kysymys tuli hieman puun takaa, mutta Heidi suostui tietenkin.
“Tuun kohta takaisin”, nainen mumahti painaen lyhyen suudelman Laurin huulille virnistyksen kera ennen, kun nousi paljusta ylös Sannan perässä. Naiset kävelivät takaisin sisätiloihin, Heidin seuratessa hymyillen edellään kulkevan vaaleaverikön ihon höyryämistä viileää pakkasilmaa vasten.

“Hyi miten kylmä siellä on”, brunette värähti päästyään lämpimään löylytilaan istumaan.
“Onneksi ei mitään kahdenkympin pakkasia”, Sanna naurahti heittäessään vettä kiukaalle.
“Totta”, Heidi hymähti painaessaan päänsä seinää vasten, nauttien lämmöstä, joka levisi kipristeleviin varpaisiin.

Keskustelu kääntyi hetken päästä Sofiaan ja Sannan paljastus sai Heidin hiljenemään.
“Me ollaan yritetty lasta vuoden verran”, nainen kertoi. Siinä hetkessä tuntui lähes rikolliselta miten yksi kerta oli riittänyt viemään tilanteen loppuun asti. Heidi ei oikein tiennyt millä tavoin lähestyisi tilannetta, se ei ollut varmasti mikään helppo asia ottaa puheeksi.
“Joskus se vain ottaa oman aikansa. Toisinaan jo se, että haluaa tulla raskaaksi taitaa aiheuttaa jotenkin sellaisen tilanteen, ettei tärppää”, brunette arpoi pahoittelevana. Sanna ei näyttänyt siltä, että olisi ottanut sanat pahalla.
“Mä tiedän, jotenkin vain turhauttaa, että ei ole vielä raskaana. Miten kauan sulla meni Sofian kanssa?”
Heidi puri alahuultaan, jottei olisi hengähtänyt terävästi epämukavuuden aallon pyyhkäistessä ylitseen.
“Se oli oikeastaan yksi känninen ilta”, nainen paljasti irvistäen pahoittelevasti. “Vahinko. Mutta ehkä siinäkin ratkaisi se tilanteen rentous, en mä tiedä.”


“Vai että tytär”, Miika totesi naisten loistettua hetken poissaolollaan. Lauri oli osannut odottaa puheenaiheen vaihtumista, koska kukaan ei jaksanut kuunnella ripeästi päihtyvän Antin naisasioista vaahtoamista määräänsä enempää.
“Niin”, Lauri vastasi vastaten Miikan katseeseen, joka oli tavallista haastavampi. Lauria vastapäätä istuva mies vilkaisi Tonia ja Valtteria, jotka pysyivät rikostoverillisen hiljaa.
“Se ei tainnut tulla yllätyksenä kaikille”, Miika sanoi lakonisesti ja kulautti tölkkinsä tyhjäksi.
“Ei”, Lauri myönsi jaksamatta vääntää sellaisesta aiheesta. “Se oli pitkään aika arkaluontoista tietoa, siksi näin.”
Vastaus tuntui tyynnyttävän Miikan ainakin hetkeksi, jonka turvin Lauri avasi uuden juoman ja yritti tyhjentää päätään.
“Mutta onhan Heidi aikamoinen pakkaus”, Antti ilmoitti roikkuen paljun laidalla kuin pelkäisi vajoavansa veteen. “Pikkuvikoja joku tytär.”
Lauri naurahti ja se nauru tarttui myös muihin miehiin. Antti oli sanoillaan - kuten yleensä - laukaissut hetkellisesti jähmettyneen tunnelman.

Lauri tiedosti humaltuneensa vasta siinä vaiheessa, kun nousi paljusta lähteäkseen Tonin seuraksi juomanhakureissulle. Ovella vastaan ilmestyvät Heidi ja Sanna näyttivät yllättyneiltä - etenkin Heidi, jonka Lauri koppasi halaukseen.
“Kaikki ok?” mies mutisi tavoitellen sinisten silmien katsetta. Sannan kasvoilla oli tulkitsematon ilme, kun nainen hivuttautui Laurin ohi ja jatkoi matkaansa paljulle.
“On”, Heidi naurahti edelleen yllättyneenä miehen eleestä. Kaksikko horjahti hieman, kun Lauri aloitti liikkeen.
“Mihinkäs te ootte matkalla?” nainen kysyi, sillä Toni oli kävellyt hänen ja Sannan ohitse ennen Lauria. Hän oletti, että tummaverikkö oli menossa samaan suuntaan ystävänsä kanssa. Sormet koskettivat lämpimän vesihöyryn ja pakkasen leikittelemissä hiuksissa, joista yksi suortuva pyrki itsepintaisesti pysymään Laurin otsalla.
"Hakemaan lisää juomista", Lauri vastasi ja rento virne levisi miehen huulille. "Voinko tuoda sulle jotain? Tonilla on kuulemma drinkkitarpeita."
Miehen sormet sivelivät Heidin vyötärön sileää ihoa niin suostuttelevasti, ettei tämä viitsinyt edes odottaa myöntävää vastausta.
"Nähdään paljussa", Lauri ilmoitti, pyöräytti Heidin ohitseen sormet naisen takapuolelle valahtaen ja jatkoi matkaansa sisälle. Heidi jäi hetkeksi hämmentyneenä ja lähes hengästyneenä seisomaan vielä ovensuuhun, sillä Lauri oli mennessään jättänyt sopivasti jännittyneen tunnelman ratkaisematta. Kylmyys kuitenkin teki tehtävänsä melko nopeasti ja nainen siirtyi paljun lämpöön muiden seuraan.

"Nyt päästiin asiaan!" Antti kiekaisi nähtyään Laurin ja Tonin kantamat tarjottimet, joiden drinkki- ja shottilasit katosivat nopeasti paljussa istuvien käsiin. Lauri oli varannut Heidille oman lasin, jonka tarjoili naiselle istuutuen samalla tämän viereen paljuun.
“Kiitos”, Heidi lausahti ja maistoi drinkkiään, irvistäen suullisen jälkeen.
“Herraisä, miten paljon sä oikein laitoit viinaa tähän?” nainen kysyi naurahtaen. Hän oli varautunut makeahkoon, melko laimeaan drinkkiin, eikä lainkaan potkuun, jonka juoma tarjoili nielaisun jälkeen. Muut repesivät nauramaan, kun Heidi tuijotti Lauria epäuskoinen virne huulillaan.
"Vähän enemmän kuin normaalisti?" Lauri ehdotti tyytyväisesti virnistäen.
“Vähän”, nainen toisti, mutta veti drinkkilasin toisen ulottumattomiin, kun mies yritti ottaa sen tutkittavaksi.
“Ehei, mä juon tän kyllä”, Heidi totesi uhmakkaasti, siristäen silmiään huvittuneena.


"Iltapalaa?" Sanna huhuili keittiössä saunan jälkeen. Nainen oli juonut vain muutaman miedon ja syyn siihen tiesivät vain tämän kihlattu ja Heidi.
"Ei kiitos", Lauri puuskahti kuullen itsekin äänensä sammaltavan. Se oli rennon tunnelman, paljun, Antin yllytyksen ja Tonin väkevien yhteisvaikutusta.
"Mä ainakin otan", Laurin vieressä löhöävä Toni ilmoitti ja kumartui vielä ystävänsä puoleen. "Tee sä tolle jotain."
Tonin nyökkäys vei Laurin katseen suoraan sinisiin silmiin, jotka katsoivat miestä muutaman metrin päästä nojatuolista. Lauri kohotti Heidille kulmiaan ja antoi sen saman, typerän sinnikkään virneen levitä huulilleen.
Heidi ei antanut virneen vaikutuksen näkyä kasvoillaan, vaikka ele saikin kihelmöinnin leviämään vaarallisesti koko kehoon. Hän kuunteli puolella korvalla Miikan puhetta tyttöystävästä, josta oli hetki sitten eronnut ja miten naisella oli ollut samanlainen lävistys korvassaan, kuin hänellä.

Heidi sen sijaan mietti millä tekosyyllä saisi Laurin lopettamaan Tonin kanssa keskustelemisen ja mahdollisesti siirtymään alakertaan. Katse ei harhaillut pois tummista silmistä, vaikka hän vastaili Miikan kysymyksiin lähes epäröimättä.
“Mmh?” Heidi kuitenkin mumahti tajutessaan viimeisimmän kysymyksen menneen ohitse.
“Että haluatko sä lisää juotavaa?” Miika toisti saaden vihdoin tuijotuskilpailun loppumaan.
“En mä kiitos”, nainen vastasi tuntien olonsa hyvin kepeäksi humalasta. Hän ei muistanut koska olisi viimeksi nauttinut ihan niin paljon alkoholia. Katse palasi takaisin Laurin silmiin, eikä enää peitellyt halua siirtyä katseilta piiloon ihan niin hyvin, mitä aikaisemmin.

Lauri prosessoi Tonin kehoitusta samalla, kun katseli jäänsinisiä silmiä. Miika mutisi jotain itsekseen raahautuessaan keittiöön katkaisten samalla näköyhteyden muutaman sekunnin ajaksi. Niiden sekuntien aikana Lauri nousi ylös ja ennätti yllättävän nopeasti nojatuolin luo.
"Mitäs tänne kuuluu?" mies mutisi ja nykäisi Heidiä ylös sen verran, että saattoi pujahtaa istumaan tämän alle. Naisen läheisyys tuntui hyvältä ja Laurin sormet livahtivat tämän housujen vyötärölle kuin varkain löytäen kaistaleen paljasta ihoa. Mies oli sillä hetkellä äärimmäisen tyytyväinen elämäänsä, koska oli juonut itsensä rennoksi, viettänyt koko päivän ystäviensä kanssa ja saanut Heidin solahtamaan mukaan porukkaan.

“Hyvää”, nainen vastasi saatuaan itsensä jälleen kerättyä yllätyksen jälkeen. Hän ei ollut tottunut ihan niin avoimesti kiintymystä osoittavaan Lauriin ja joutui hieman prosessoimaan tätä uudenlaista puolta miehestään.
“Sulle taitaa myös kuulua melko hyvää”, Heidi jatkoi hymyillen, värähtäen toisen kosketuksesta hieman. Tuntui lähes mahdottomalta istua paikallaan, varsinkin, kun alustana toimi Laurin syli. Käsi siirtyi tummien hiusten sekaan miehen niskan taakse, katse pysyen tummanruskeissa silmissä janoisena.
“Haittaakohan muita, jos me livahdetaan nukkumaan?” brunette kysyi nojatessaan lähemmäksi Lauria, kutitellen hiljaisella äänellään toisen kaulan herkkää ihoa tahallaan.
"Anttia todennäköisesti. Mutta ei se jaksa siitä kauaa kiukuta", Lauri vastasi pieni virne huulillaan. Mies nousi huokaisten ylös, laski Heidin jaloilleen koska ei luottanut omaan tasapainoonsa heidän molempien puolesta ja kietoi sormensa naisen sormien lomaan. Tonin kasvoilla oli merkitsevä hymy, kun Lauri mutisi keittiön väelle hyvät yöt ja suuntasi Heidi vierellään portaikkoon.

"Villi veikkaus - sulla oli joku taka-ajatus?" Lauri kysyi suljettuaan makuuhuoneen oven Heidin selän takaa. Mies jäi tuijottamaan sinisiä silmiä sulkien samalla naisen itsensä ja oven väliin. Heidi näytti kauniilta saunan ja paljun jälkeisessä lookissaan eikä Lauri voinut vastustaa kasvoilla pyrkivää hymyä.
"Ehkäpä", nainen vastasi ja antoi alahuulensa eksyä hampaidensa väliin. Hengittäminen tuntui miltein mahdottomalta, sydämen lyödessä aivan omalla rytmillään tummien silmien katseen alla. Kädet liukuivat hitaasti olkapäiltä Laurin rintakehälle, kaartaen reittinsä kylkiluilta miehen lantiolle. Sormet painoivat vaativina, mutta yhä varsin kevyellä paineella kehoa lähemmäksi itseään.

"Sä näytät ihan hirvittävän hyvältä", Heidi kuiskasi Laurin korvan juurella ja näykkäisi kevyesti korvanlehteä hampaillaan. Huulet maistelivat kaulan ihoa, pitkittäen tilannetta. Keuhkot täyttyivät jokaisella hengenvedolla tutulla tuoksulla, joka oli nyt saanut lisävivahteen nautituista alkoholijuomista.
"Sä näytät ihan hirvittävän hyvältä", Lauri mutisi takaisin vetäessään Heidin paitaa päättäväisesti pois naisen päältä.

Lauri luotti humalan turmelemaan motoriikkaansa sen verran, että pyöräytti Heidin ympäri ja työnsi tämän sängylle. Naisen oloasun housut oli helppo riisua ja painaa sen jälkeen reiden lämpimälle iholle pari nopeaa, malttamatonta suudelmaa. Tummat, hämärässä mustilta näyttävät silmät pysähtyivät hetkeksi tarkastelemaan Heidin kasvoja, kun mies kumartui sängyllä makaavan bruneten ylle.
Heidin päässä surisi, kun tämä kurottautui suutelemaan pehmeitä huulia edessään. Siitä oli pitkä aika, kun nainen oli tuntenut olonsa niin vapautuneeksi, niin humaltuneeksi.

”Ei tässä oo mitään järkeä.”
“Ei niin.”

Kiihkosta johtunut hengästyminen muuttui ahdistukseksi muistojen tulviessa paineaallon tukahduttavalla voimalla Heidin mieleen. Edellinen kerta, kun hän oli ollut yhtä lailla humalassa, lähes lapsenomaisen naiivi ja yhtä lailla sokeana kiihkosta. Tilanne piirtyi teräväkulmaisena naisen luomien takana, eikä hän pystynyt väistämään sen aiheuttamaa kipua mielessään.
“Lopeta, lopeta”, ääni kuulosti melkein paniikinomaiselta, kun Heidi lähestulkoon työnsi boksereitaan vaille alastoman miehen päältään. Missä vaiheessa Laurin vaatteet oli päätyneet lattialle, siitäkään nainen ei ollut enää varma.

Lauri oli jaloillaan nopeammin kuin miehen aivot ehtivät edes rekisteröidä Heidin sanoja. Se oli vaistonvarainen reaktio ja humalan tuoman sumunkin läpi Lauri muisti kuinka he olivat olleet lähes samanlaisessa tilanteessa syksyllä.
“Mitä?” hiuksiaan harova mies ähkäisi yllättyneenä, jääden tuijottamaan sängyllä makaavaa naista. Heidi oli halunnut Lauria - olihan? Mikä oli muuttunut? Lauri huokaisi raskaasti, vaihtoi painoa levottomasti jalalta toiselle ja tuijotti Heidiä ymmärtämättä syytä tämän sanoille.

“Jesse”, Heidi möläytti ennen, kun sai napautettua suunsa kiinni. Nainen tuijotti tummia silmiä, näki miten nimen sanominen muutti koko asetelman ihan vääränlaiseksi.
“Tai siis. Ei Jesse, ei. Mä en… Voi helvetti.”
Heidi kääri solmuun kiertyneen peiton käsivarsiensa alle ja hukutti kasvonsa pehmeään untuvatäkkiin saadakseen hengityksensä tasaantumaan. Ajatukset tuntuivat utuisilta, paniikin ja levottomuuden hälventyessä jokaisen tuskallisen hengenvedon myötä.

Jesse. Jes-se. Jesse???
Laurin suu oli raottunut ja kulmat painuneet syvään kurttuun, kun mies yritti ymmärtää, miksi Heidi kutsui häntä tyttärensä isän nimellä. Vai kutsuiko? Miksi Heidi puhui Jessestä hetki sen jälkeen, kun Lauri oli riisunut naisen?
“Mitä helvettiä?” Lauri ähkäisi väsyneesti, hieroi kasvojaan ja antoi turhautuneen murahduksen tulla ulos suustaan. Sanat saivat peittoon hukuttautuneen naisen nostamaan kasvonsa ja hengähtämään syvään, vaikkakin edelleen hieman katkonaisesti. Oli yhtäkkiä vaikea löytää sanoja, joilla olisi selittänyt tilanteen Laurille, jolla ei todennäköisesti ollut harmaintakaan ajatusta siitä, miksi tilanne oli pitänyt pysäyttää. Humala ei ainakaan avustanut ajatusten selvittämistä.

Patja liikahti, kun Heidi vaihtoi asentoaan yrittäessään saada mahanpohjaansa asettuneen kiven pois.

“Se oli…”, nainen aloitti, mutta hukkasi lauseen seuraavat sanat, kuin ne olisivat valuneet veden lailla hänen sormiensa lävitse. Turhautunut tuhahdus täydensi hiljaisuutta.
“Me oltiin ihan yhtä humalassa silloin...vuosi sitten. Mä en - mä en saa olla enää niin vastuuton. Ikinä.”
Yhtäkkiä tummanruskeisiin silmiin katsominen tuntui polttavalta ja Heidi laski katseensa polviinsa, jotka oli taittanut eteensä hetki sitten. Sormet näpräsivät pussilakanan reunasta pilkottavaa täkin kulmaa hermostuneina. Hän ei ollut puhunut asiasta sillä tavalla vielä koskaan kenellekään. Valinnoista, joita oli ollut lähes mahdotonta tehdä sitä seuranneessa tilanteessa, jollaiseen kenenkään ei olisi ikinä pitänyt joutua.

Lauri mietti, yritti ymmärtää Heidin sanoja. Se oli olosuhteiden vuoksi normaalia hitaampaa, mutta hitaudenkin läpi mies pystyi tekemään nopean laskutoimituksen.
"Pelkäätkö sä", Lauri ähkäisi hakien oikeita sanoja. "Että tästä.. Että me.. Että sä tulet taas raskaaksi?"
Muissa olosuhteissa Lauri ei olisi esittänyt sellaista kysymystä ääneen. Nyt mies kuitenkin irvisti, vajosi sängylle istumaan ja laski kätensä Heidin jalalle tuntien itsensä suurimman luokan idiootiksi.
“Pelkään”, Heidi pystyi yhtäkkiä vastaamaan täysin rehellisesti, tuntien sanan tuoman helpotuksen. Suurin solmu, joka oli kiristänyt keuhkojen kohdalla antoi hieman periksi, sen jälkeen oli jollakin tapaa kevyempi hengittää. Katse nousi vihdoin polvista sängylle istuneeseen mieheen, Heidi mietti miksi Lauri kesti häntä edelleen. Miten paljon helpompi toisen olisi ollut vain todeta, että se oli liikaa, että hänestä oli liikaa vaivaa?
“Etkö sä sitten pelkää?” kysymys oli hiljainen, eikä nainen osannut enää lukea tilannetta tai sitä, kuinka Lauri reagoisi siihen.

Lauri tuijotti Heidiä hetken vain huomatakseen kuinka raskailta silmäluomet alkoivat tuntua.
"En mä tiedä", mies puuskahti väsyneesti ja laskeutui kyljelleen sängylle kaivautuen toisen peiton alle. Lauri pyörähti selälleen, sulki silmänsä ja veti peittoa ylemmäs.
"Mä en todella tiedä", mies mutisi hitaasti, antaen periksi ylitsepääsemättömälle väsymykselle, joka pyyhki mennessään halun, turhautumisen ja jaksamisen puhua enää mistään. Hyvänyön toivotus jäi Laurin huulille, kun mies vajosi uneen toinen käsi sängyn laidan yli retkottaen.

Sunnuntai oli Laurilla harvoin vapaa valmennuksista, mutta se viikko oli ollut muutenkin poikkeuksellinen. Valmennukset olivat ryhmittyneet kuin itsestään keskelle viikkoa ja loppuviikkoa kohden Lauri oli voinut antaa enemmän huomiota tuoreelle tulokkaalleen, joka ei ollut käytöksellään herättänyt suurta hilpeyttä tallivuoroja hoitavassa Viljamissa. Lauri uskoi Jinxin käytöksen tasaantuvan ruokinnan, liikunnan ja määrätietoisen tasapainon löydyttyä, mutta se selviäisi vain ajan kuluessa.

Jinxin näykkimisen Lauri halusi kitkeä pois ensimmäisenä. Dierk oli kertonut tamman tulleen liian vaikeaksi kasvattajalleen ja siitä huomasi, että ihmiset olivat antaneet sen määrätä. Trakehnerin hampaat tavoittelivat määrätietoisina Laurin hihaa, mutta mies väisti ja jatkoi tamman kiiltävän karvan harjaamista hoitopaikan suojissa.

Rasmus, jolla oli myös täysin vapaapäivä, oli sunnuntaina ajatellut hypätä Easylla. Viisivuotiaaksi kääntynyt ori oli jo siinä iässä, että sitä saattoi alkaa haastaa isompien ja vaativampien tehtävien muodossa. Rasmus talutti kasvattinsa tallikäytävää pitkin kohti hoitopaikkaa, mutta pyöräytti sen vastapäiseen pesukarsinaan, kun huomasi Jinxin irvistelevän hoitopaikalla.

“Terve”, Rasmus sanoi Laurille ja kumartui irrottamaan loimivöitä. Easy pitäisi klipata, hän mietti, se näytti puolipitkässä karvassaan aika epäsiistiltä. “Mitenkäs sen kanssa on mennyt?” Rasmus tiedusteli Laurilta ja vilkaisi Jinxiä. Kaunis se ainakin oli, tumma ja pitkäsäärinen.
“Moi”, Lauri ähkäisi vastaukseksi työntäen samalla raivokkaasti luimivan tamman päätä kauemmas. “Tässähän.. Tämä.”
Rasmuksen ori käyttäytyi Jinxiin verrattuna mallikkaasti etenkin kun otti huomioon sen, että sitä vastapäätä seisoi tamma.
“Ajattelin ottaa tämän tänään ensimmäistä kertaa ratsastettavaksi”, Lauri jatkoi ja kumartui laittamaan suojaa Jinxin etuseen, joka oli varsin kevyt. Heidiä ei vielä näkynyt, vaikka nainen oli vannottanut tulevansa katsomaan Jinxin ensimmäistä ratsastusta Suomessa.

“Mites teillä menee?” Lauri kysyi suojitettuaan tanssahtelevan Jinxin jalat. Mies yritti olla välittämättä tamman käytöksestä niin kauan kuin se ei ollut vaarallista, koska jatkuva komentelu vain provosoisi Jinxiä entisestään. Tummanpunertavat korvat painuivat luimuun, kun Lauri nosti satulan tamman selkään.

Rasmus taitteli Easyn toppaloimen kasaan ja katseli Jinxin kiukuttelua.
“Pomo, tai siis Dierk sanoikin, että se on aika luonne”, hän hymähti. Jinxiin verrattuna Easy oli laama - ainahan se oli ollut kiltti, mutta nyt kun Rasmus oli työskennellyt muiden nuorten kanssa, hän oli tajunnut miten helpolla hän oli orinsa kanssa päässyt.

“Eipä tässä kummempia, perustreeniä vain kohti kisakautta”, Rasmus kohautti harteitaan. Hetken hän mietti, mainitsisiko hän Laurille Rosengårdien Coralista, mutta ei viitsinyt vielä. Tuntui, ettei asiasta voisi olla varma, ennen kuin kimo ori todella olisi saapunut Kallaan. “Sopiiko teille, jos mä tulen yhtä aikaa maneesiin, vai hermostuukohan Jinxi?” Rasmus kurottautui nappaamaan Easyn karsinanovessa roikkuvasta korista harjan ja alkoi käydä oria nopeasti läpi.

"Yksin se stressaa eniten, joten tulkaa vaan", Lauri vastasi kurkottaessaan satulavyötä Jinxin mahan alta. Tamma osoitti mieltään ja saatuaan vyön kiinni Lauri päätti hakea kypäränsä ennen tamman suitsimista.

"Tulkaa perästä", Lauri murahti kaikkea muuta kuin tyytyväisenä Jinxin käytöksestä. Tamma oli vastustanut suitsimista koko sielustaan ja tanssahteli nyt käytävällä. Heidi oli viestittänyt hetki sitten lähtevänsä kohti tallia, mutta vasta päivän ensimmäisen ratsun satulaan valmistautuva Lauri ei malttanut jäädä odottamaan naisystäväänsä, vaan lähti kohti maneesia ennen kuin Jinxillä keittäisi lopullisesti yli.

Trakehnertamma oli tottunut maneesin viikon mittaan ja Lauri käytti hyödykseen tamman hetkellistä keskittymistä katsomon kaiteen seinäkkeeseen. Mies ehti nousta tamman satulaan ennen kuin se keksi tehdä mitään ylimääräistä ja kehaisi Jinxiä tamman lähtiessä harppomaan maneesia pitkin, jännittynein askelin.

Talvessa oli kyllä se hyvä puoli, että hevoset pysyivät kuivina ja puhtaina, talliin jäänyt Rasmus mietti. Harjaamisessa ei mennyt montaakaan minuuttia, joten kun Rasmus talutti satuloidun ja suitsitun Easyn hetkeä myöhemmin maneesiin, Lauri oli Jinxin selässä vasta juuri aloittanut ravityöskentelyn. Tamman korvat olivat liimaantuneet niskaan ja se nakkeli päätään kireästi. Ei varmasti helpoin ratsastettavakaan, Rasmus ajatteli ponnistaessaan Easyn selkään ja ohjatessaan sen kävelemään uran sisäpuolelle. Mutta hevonen olisi varmasti laadukas. Hänkin oli nähnyt siitä hyppyvideon ja vaikuttunut voimakkaasta ponnistuksesta ja elastisesta laukasta.

Rasmus vilkuili sivusilmällä Laurin ja Jinxin työskentelyä Easyn kanssa kävellessään. Lauri oli kyllä taitava ratsastajakin sen lisäksi, että osasi myös valmentaa. Rasmuksesta oli hienoa, että alueella oli useita hyviä valmentajia. Ei tarvinnut tyytyä vain yhteen, vaan sai monipuolisesti erilaisia tehtäviä ja neuvoja.

“Kivat liikkeet”, Rasmus uskalsi kommentoida, kun Lauri jarrutti Jinxin käyntiin. “Mä oon varmaan keväällä tai kesällä taas menossa Saksaan, silloin kulkeutuisi hevonen tai ehkä kaksikin tänne. Jos on sulla tai jollain sun asiakkaalle tarve.”
"Joo", ratsastamiseen uppoutunut Lauri puuskahti ja vasta siirrettyään höyryävän Jinxin hetkeksi käyntiin mies käänsi katseensa Rasmukseen. "Mulla ei varmaan ole - tämäkin tuli tällaiseksi väliprojektiksi - mutta ainahan joku hevosta etsii."

“Joo, palataan asiaan”, Rasmus nyökäytti päätään ja siirsi Easyn raviin kerättyään ensin ohjat käsiinsä. Ei Rasmus vielä edes tiennyt, milloin olisi menossa ja millä kokoonpanolla - eivät he olleet pomon kanssa käyneet muita kun alustavia keskusteluja, eikä päivämääristä ollut vielä mitään puhetta. Eikä Rasmus ollut tietenkään puhunut myöskään Josefinan kanssa. Heillä oli ollut muuta mietittävää muuton ja kaiken kanssa.

Laurin katse osui katsomoon ilmestyneeseen Heidiin, joka oli ilmeisesti halunnut pysyä sivustaseuraajana. Nainen vastasi Laurin hymyyn, kun mies alkoi kuroa hetkeksi löysäämiään ohjia takaisin käsiinsä.

Jinxi oli herkkäsuinen ja se oli vaikea ratsastaa rehellisesti ohjan ja pohkeen väliin, koska tamma olisi mieluiten tuijottanut Lauria yläkautta silmiin. Mies kevensi istuntaansa ja nosti laukan, johon Jinxi vastasi pukilla. Tamma pärskähteli äänekkäästi, kun Lauri patisti sitä eteenpäin ja sai kokea laukan, johon oli kiinnittänyt huomiota jo tamman myyntivideolla.

Rasmus keskittyi työstämään Easya, joka oli tapansa mukaan alkuun hieman hidas pohkeelle. Se oli diesel-mallin hevonen, joka vertyi kohtuullisen hitaasti ja jolla ei ollut mihinkään kiire. Se teki kiltisti töitä, mutta kun haettiin isompaa liikettä, Easy vaati vähän patistelua. Se vaikutti täysin vastakohdalta Jinxille, joka oli kuin tulisilla hiilillä.

Vasta välikäyntien aikana Rasmus lopulta huomasi, että Heidikin oli saapunut katsomoon. Hän ei ollutkaan nähnyt naista hetkeen eikä muistanut Josefinan puhuneen tästä aivan viime aikoina, mutta Heidi näytti iloiselta vilkuttaessaan Rasmukselle. Miksipä ei toisaalta olisi ollut, kun pääsi seuraamaan Jinxin kaltaisen hevosen työskentelyä. Temperamenttisuudestaan huolimatta se vaikutti niin laadukkaalta, että oli taatusti ollut Laurilta ja Heidiltä hyvä ostos. Sen saisi varmasti myytyä hyvällä hinnalla eteenpäin sitten, kun sen aika oli.

Lauri taputti Jinxin kaulaa tamman rentouduttua hetkeksi. Trakehner laukkasi pärskähdellen ja venytti kaulaansa, joten sopivalla hetkellä sen satulassa istuva mies teki pienen puolipidätteen. Jinxi tiputti hieman vastahakoisesti raviin, otti pari kireää askelta ja jäi sitten ravaamaan liioitellun suurta raviaan, joka vaati ratsastajaa keskittymään jokaiseen askeleeseen.

“Eiköhän tästä ratsu saada”, Lauri huikkasi Heidille ratsastaessaan naisen ohi. Mies kevensi Jinxin ravissa aikomuksenaan jättää tamman ensimmäiset treenit lyhyiksi. Alun pään viskomisen ja tanssahtelun jälkeen oli ollut työvoitto saada puoli kierrosta rentoa laukkaa ja loppuravit, joissa tammalle saattoi antaa pykälän pidemmän ohjan ilman, että se yritti kadota alta.
“Dierkin ratsut taitavat olla vähän toista maata, vai?” Lauri puuskahti huvittuneena katse Rasmuksessa, joka ratsasti orillaan ohi ulkokautta reilun välimatkan päästä.

“Täytyy myöntää”, Rasmus huikkasi Laurille ja naurahtikin vähän. “Onhan tämä tällainen tätiratsu. Välillä on kyllä Saksaan ikävä.”
Rasmus käänsi Easyn ravissa pääty-ympyrälle ja taivutti orin sisäpohkeen ympärille. Se tuntui kohtuullisen notkealta ja liikkui hyvin, mutta oikeassa Lauri oli - olihan Easy pomon hevosiin verrattuna auttamattoman lauhkea ja hidas. Eikä sen potentiaali riittänyt lähellekään Dierkin omien ja välittämien hevosten potentiaalia, mutta pitikö toisaalta riittääkään? Ehkä sillä olisi muita vahvuuksia.
“Se ei ole yhtään huono piirre”, Lauri totesi muistaen, miten Rasmuksen nuori oli oli vakuuttanut hänet jo ensimmäisellä ratsastuskerralla. “Vargasistakin tuli ihan menevä peli, vaikkei sekään niin tulta ja tappuraa ole.”

Jinxi sen sijaan oli, vaikkei ollutkaan tullut suoraan Dierkin tallista vaan välityksestä. Ehkä oli siis enemmän kuin suotavaa, että Runiacin katon alla oli useamman ratsastettavuustyypin edustajia.

Lollo ja Vegas olivat kävelleet suoraan traileriin, molemmat katselivat sillä hetkellä oman puolen ikkunastaan maisemia Heidin ajaessa maantietä hieman yli kahdeksaakymppiä. Raptor tuntui tutulta ja turvalliselta, se oli vienyt hänet vuosia kisapaikoille ja toimittanut kotiauton virkaa Sofian syntymään saakka. Navigaattori näytti seuraavan käännöksen olevan vasta kymmenien kilometrien päässä ja radio soitti hiljaisena taustamusiikkia autoon.

“Olipa kiva, että päästiin samaan ryhmään”, Heidi totesi hymyillen ja vilkaisi vieressään istuvaa miestä. Pirkko Repo oli nimenä kummallekin tuttu, mutta kumpikaan ei ollut käynyt itse naisen valmennuksissa kertaakaan.
“Oliko?” Lauri murahti huvittuneena. Mies nojasi toisen kätensä auton oveen ja naputti kahvan nahkaverhoilua sormillaan musiikin tahtiin.
“Saksassa mulla oli yksi treenikaveri, jonka kanssa valmentautumisesta ei tullut mitään”, Lauri kertoi suupieli virneeseen kaartuneena. Christopher oli ollut kelpo treeniseuraa itsenäisissä ratsastuksissa, kisoissa ja etenkin hevosten kestävyyttä harjoittaneilla maastoreissuilla, mutta valmennuksissa homma oli lähes poikkeuksetta mennyt perseilyksi - yleensä Chrisin puolelta.
“Ehkä sä olet helpompi”, Lauri totesi ja vilkaisi ratin takana istuvaa Heidiä merkitsevästi.
“Auts”, Heidi naurahti huvittuneena, pudistaen sitten päätään kiharat heiluen.

Ruunaa oli tuttu ympäristö, eikä Vegas noteerannut maisemanvaihdosta mitenkään. Kuoreensa vetäytynyt tamma oli antanut persoonastaan yhä enemmän ja enemmän sitten kesän, mutta aika-ajoin hannover vaipui omiin maailmoihinsa, joihin ulkopuoliset eivät päässeet mukaan. Laurin ratsuvalinta ei ollut loppujen lopuksi ollut helppo, koska mies olisi halunnut tuoda paikalle Jinxin testatakseen tamman reagointia uuteen paikkaan ja saadakseen vinkkejä sen kanssa työskentelemiseen. Lauri ei kuitenkaan ollut ehtinyt ottaa tarpeeksi paljon hyppyjä Jinxin kanssa viitsiäkseen tuoda tammaa rellestämään muiden hevosten joukkoon, joten valinta oli jäänyt Vargasin ja Vegasin välille. Niiden kahden välillä Lauri oli kallistunut nopeasti uudempaan hevoseensa, jonka kanssa haluaisi kokeilla kapasiteettia rataesteillä tulevalla kaudella.

“Viedään hevoset karsinoihinsa ja haetaan sitten tavarat?” Heidi ehdotti ja käänsi laskostuneen reunan ruskean sisätoppaloimen etuosasta oikeinpäin. Kimo seurasi häntä liiotellun korkeilla askelilla, joka johtui ruskeista kuljetussuojista tamman jaloissa. Lollo oli rento, se kääntyi vieraaseen karsinaan, kuin olisi tullut kotiinsa.

Kuljetussuojien tarrat aukenivat äänekkäästi, Heidi kiinnitti tarrat huolellisesti kiinni ja sujautti suojat yksi kerrallaan kainaloonsa, jottei joutunut laskemaan niitä kuivikkeille.
“Mennäänkö?” nainen kysyi suljettuaan Lollon karsinan oven takanaan ja jätti kuljetussuojat karsinan eteen lakaistulle käytävälle.
“Jep. Aikataulu näyttää hyvältä”, Lauri mutisi vilkaistuaan kelloaan. Odotteluaikaa ei juuri jäisi, mutta varustukseen olisi riittävästi aikaa ja he ehtisivät kävelyttää sekä verrytellä ratsuja hetken. Miehen katse kääntyi tämän vierellä kävelevään brunetteen, joka näytti tyylikkäältä tarkoin valituissa ratsastusvaatteissaan.
“Näytät hyvältä”, Lauri mutisi ääntään madaltaen ja kietaisi kätensä Heidin vyötärölle vastustaen halua liu’uttaa sormiaan ratsastushousujen takataskuille.
Heidi virnisti leveästi, tunsi sanojen vaikutuksen välittömästi itsessään, mutta jatkoi kävelemistä siitä huolimatta.
“Ehkä tunnin hikirääkki muuttaa sitä mielipidettä?” nainen pohti pitäen virneen huulillaan ja suukotti nopeasti Lauria leukaan.

Heidi tunsi olonsa onnelliseksi ojentaessaan satulakaapista Vegasin tavarat Laurille, erityisesti silloin, kun mies väkisin vaati saada kantaa Lollon suitset ja harjalaukun. Nainen lukitsi auton ja satulakaapin ennen, kun kiirehti edeltä lähteneen miehensä perään.
“Siitä tuntuu olevan ihan liian pitkä aika, kun viimeksi kävin valmennuksessa”, Heidi mietti ääneen avatessaan Ruunaankosken tallin ovea Laurille.
“Tuttu tunne”, Lauri vastasi itsekseen irvistäen ja pujahti oviaukkoon jääden pitämään sitä jalallaan auki Heidille. Mies viipyili oviaukossa vielä hetken pitääkseen sitä auki tuntemattomalle naiselle, joka kiitti Lauria kohteliaasti ja katosi suuren tallin käytäville.

“Ollaanko me jo valmiita?” Lauri huikkasi parikymmentä minuuttia myöhemmin. Vegas seisoi karsinassa varustettuna ja pyöritteli verkkaisesti korviaan. Tamman karva kiilsi ja se näytti arkea siistimmältä satulahuovassa, jota Lauri käytti normaalisti vain kisoissa.

“Joo, ihan kohta”, Heidi vastasi kiristäessään vatsapanssaria puoliverisen ympärille.

Kirjoitettu yhdessä @Heidi N.:n kanssa

***

Lauri oli kaivannut aktiivista valmentautumista Saksan vuosistaan saakka, mutta kun mies oli alkanut itse reissata työnsä puolesta valmentamassa muita, omien hevosten kanssa matkustaminen valmennuksiin oli jäänyt vähemmälle. Kaikista viisainta olisi valmentautua kotitallilla, mutta siihen tarvitsi hyvän valmentajan, eikä Lauri ollut toistaiseksi löytänyt sellaista nykyisessä asuinpaikassaan lukuunottamatta naisystäväänsä, jonka satunnaisesti ohjaamista treeneistä Lauri sai poikkeuksetta hyviä eväitä omaan ratsastukseensa.

Vegas tuntui hyvältä alusta alkaen eikä jäänyt yhtään niin pohkeen taakse kuin alkuviikosta, jolloin Lauri olikin päättänyt muuttaa tamman viikkorytmiä valmennusta ajatellen. Yksi sileäntreeni oli vaihtunut irrottelevaan puomijumppaan ja seuraavana päivänä ohjasajoon, jossa mies oli saanut tammasta irti hyvää liikettä.

Pirkko Repo oli nimi, joka oli ollut Laurille tuttu kisapiireistä. Mies oli kuullut naisesta erinäisiä kommentteja, mutta oli päättänyt kohdata GP-ratsastajan ennakkoluulottomasti.
“Te olette kaikki ammattiratsastajia. Olkaa kilttejä ja näyttäkää siltä”, Repo kuittaili ilmeettömästi ja Lauri alkoi välittömästi kelata edellistä kierrostaan suoran linjan vinottaisilla esteillä. Vegas oli edennyt hyvin, mutta hypännyt vähän huolimattoman, laakean hypyn keskimmäiselle pystylle. Se oli tietenkin vaikuttanut askelmääriin, muttei toisaalta tamman suoruuteen - sen säilyttämisessä Lauri oli onnistunut.

Lauri piti siitä, että joku tarkkaili hänen tekemisiään jokaisella askeleella, jonka Vegas otti suuressa maneesissa. Tamma tuntui herkältä avuille ja Lauri tiesi, että se tilaisuus täytyi käyttää hyväksi. Kehitys loppui aina tyytyväisyyteen ja vaikka Vegas oli rutinoitunut esteratsu, Lauri noudatti Pirkon napakoita ohjeita ja ratsasti jokaisen askeleen pienistä korkeuksista lähtien. Siitä oli hyötyä, kun kahdeksikon esteiden korkeutta nostettiin ja Vegas alkoi hieman yllättäen nostaa kierroksia. Tavallisesti flegmaattiseksi jäävä tamma venytti askeltaan kuin varkain ja syöksähti hyppyyn, jonka vuoksi Lauri joutui ottamaan ratsuaan reilummin kiinni esteen jälkeen ehtiäkseen ratsastaa seuraavan lähestymisen loppuun asti.
“Este ei karkaa. Sitä kohti ei tarvitse syöksyä”, Repokin huomautti terävään tapaansa.

Vegasin puhti ei loppunut viimeisessäkään tehtävässä ja Lauri teki kolmosesteellä yhden muutoksen suunnittelemaansa uusintarataan: mies käänsi Vegasin sarjalle puomien välistä ehtien suoristaa tammaa a-osalle vain parin askeleen ajan. Terävänä pysynyt tamma ei kuitenkaan epäröinyt kuten ei sen vinojen lähestymisten pariin valmennuksen aikana loistavasti päässyt ratsastajakaan ja ratsukko suoriutui sarjasta virheittä, jatkaen radanpätkän loppuun kohtuullisessa temmossa.
“Hyväksyttävissä. Tuo yksi tie oli aivan järjetön, mutta toimi. Piste siitä”, Repo tuhahteli ja totesi sitten, että Lauri voisi ratsastaa saman tien paremminkin valmistelemalla sen huolellisemmin ja ylläpitää tempoa tasaisempana läpi radan.

Vegas venytti tyytyväisenä kaulaansa, kun Lauri kevensi tamman satulassa ja rullasi valmennuksen kulkua mielessään. Jos mies oli päässyt yhtään jyvälle Pirkon tavasta antaa palautetta ja laukoa suorasanaisia kommenttejaan, jollaisia Lauri itse omassa valmennustyylissään säästeli, treeneissä täytyisi keskittyä entistä enemmän ratatempoon. Toisaalta Vegas oli saanut positiivista kommenttia hyppytekniikastaan, jota Lauri oli oman käsityksensä mukaan saanut tuettua omalta osaltaan. Kun mies löytäisi kultaisen keskitien eteenpäinpyrkimykseltään vaihtelevan tamman kanssa, Lauri tiesi sen olevan valmis suuremmillekin radoille.

Lue tunnelmia valmennuksen jälkeisestä ajasta täältä

Auringonpaiste osui tuulilasiin ja sai Laurin nostamaan aurinkolasit silmilleen, vaikka matkaa tallille ei ollut enää paljoa. Paluumatka Orijoelle Auburnin maastoesterataharjoitusten jälkeen sujui totuttuun tapaan nopeasti  ja Lauri tiesi ehtivänsä liikuttaa Malachain ennen kuin Heidi palaisi kisamatkaltaan Ruunaalta. Jos Laurilla ei olisi ollut omaa reissuaan Kallaan, mies olisi lähtenyt naisystävänsä mukaan, mutta koska se ei ollut loppujen lopuksi ollut edes vaihtoehto, Lauri oli päättänyt korvata radiohiljaisuuden muilla tavoin.

Lauri oli aloittanut aamunsa ratsastamalla Vegasin ja pakannut sitten Vargasin koppiin. Lähtö maastoesteiden rataharjoituksiin oli ollut nopean päätöksen takana, koska Lauri oli halunnut kokeilla, mitä puoliveriori sanoisi maastoesteistä pitkän tauon jälkeen. Oli aina riski sekoittaa kenttäratsun päätä rataesteillä ja laittaa sitä esimerkiksi hyppäämään vettä isommilla esteradoilla, mutta vasta päivän maastoesteradalla Lauri alkoi tiedostaa, miten hänen täytyisi tehdä valintoja Vargasin painotuksen suhteen. Ori oli ollut suhteellisen hyvä ratsastaa, mutta paras draivi oli jäänyt vain haaveeksi ja jättänyt Laurin vertaamaan suoritusta saman viikon rataestetreeneihin, joissa Vargas oli loistanut isommillakin korkeuksilla.

Lauri vilkuili kelloa varustaessaan Malachaita ratsastuskuntoon ja tiesi ehtivänsä toteuttaa suunnitelmansa, mikäli musta ori ei päättäisi sekoittaa aikataulua kovin pahasti.
“Aika liukuhihnameininkiä”, Viljami kommentoi huvittuneeseen sävyyn, kun Lauri kolmea varttia myöhemmin purki Malachaita ripein ottein solariumin alla. Mies vilkaisi tallityöntekijää suupieli nykien tiedostaen hyvin, mistä kommentti tuli. Yleensä Lauri ei pitänyt sellaista kiirettä ratsunvaihdosten kanssa ja hänen tallirutiininsa noteerannut Viljami huomasi eron helposti varsinkin, kun oli nähnyt Laurin poikkoilun koko päivän osalta.
“Ajattelin viedä Heidin kisamatkan päätteeksi suoraan maastoon”, Lauri kertoi paljastaen motiivinsa Viljamille. “Vivia lupasi hoitaa Zevin pois, että ehditään varmasti valoisan aikana.”
“Ai”, Viljami mutisi kelloa vilkaisten. “Tarvitsetko apua? Ovat ne jo kotimatkalla.”

Viljamin pienellä avustuksella Lauri ehti varustaa Lollon ja Jinxin valmiiksi ja vaihtaa päälleen lämpimämmän takin ennen kuin tuttu yhdistelmä kaartoi tallipihaan. Lauri nojasi tallin oviaukon karmiin kädet puuskassa ja hymyili itsekseen nähdessään Heidin reaktion, kun Vivia kielsi naista tarmokkaasti koskematta trailerin lastaussiltaan viittoen samalla käsillään Laurin suuntaan.
“Hei”, verkkaisesti Heidiä vastaan kävellyt mies hymähti. Laurin kädet kietoutuivat Heidin vyötärölle ja huulet painautuivat suukottamaan naisen huulia välittämättä heidät näkevistä silmäpareista.
“Hyvää naistenpäivää”, Lauri murahti hiljaa ja hymyili katse sinisissä silmissä. “Ei kukkia, sori.”
Hymy miehen huulilla vaihtui tyytyväiseksi virneeksi, kun tämä katseli Heidin kysyvää ilmettä.
“Mutta pari ratsua odottaa lähtöä maastoon”, Lauri valaisi ja liu’utti kätensä Heidin alaselälle ohjaten naista kevyesti kohti tallia.
“Jaahas”, Heidi totesi hämmentyneenä, kun ei oikein muutakaan osannut. Nainen oli varautunut liikuttamaan kisojen jälkeen vielä Adamaksen, Eyonin ja Lollon, sen vuoksi oli paluumatkalla vienyt Sofian jo valmiiksi isänsä luokse, joka oli kotiutunut jo rataharjoituksista.

“Saanko vaihtaa kisahousut pois?” Heidi kysyi päästyään alun hämmennyksestä eroon. Katse valahti valkoisiin ratsastushousuihin, jotka olivat pysyneet yllättävän puhtaina senkin jälkeen, kun hän oli kisojen jälkeen syöttänyt bataattisosetta Sofialle ennen kotiinlähtöä. Maastossa ne tuskin säilyisivät enää valkoisina, vaikkei ulkona ollutkaan onneksi kurakeli sinä päivänä.
“Ehkä”, Lauri naurahti. “Jos olet nopea.”

Jinxi riuhtoi turhautuneena päätään hoitopaikalla, jossa Lauri oli varustanut tamman. Sen maastokerrat oli laskettavissa yhden käden sormilla ja suurin osa niistä oli ollut hyvin käyntipainotteisia, mutta koska tamma ei ollut aiheuttanut kertaakaan mitään varsinaisia vaaratilanteita, Lauri oli viitsinyt valita juuri Jinxin yhteismaastoon.
“Oletettavasti nautit maastosta enemmän tällä ratsujaolla”, Lauri totesi huomattuaan kisahousut pois vaihtaneen Heidin palanneen tallin puolelle. “Mennäänkö?”
“Ehdottomasti. Zevin jälkeen otan Lollon ihan mielelläni”, Heidi vastasi virnistäen pienesti ja otti kiitollisena Viljamilta valkean ratsunsa ohjat itselleen.
“Mennään”, nainen lisäsi ja talutti Lollon ulos Jinxin ja Laurin perässä.

Zevi jäi huutamaan tallin pihalle, kun punainen ja valkea ratsukko poistui käynnissä metsätielle. Jinxin käynti oli tosin enemmän ravimaista, kun tamma tuntui vetävän kierroksia päästessään maailmalle.
“Onko sulla reittisuunnitelmatkin valmiina?” Heidi kysyi hymyillen pidättäessään Lolloa, ettei tämä olisi päässyt turhan lähelle Jinxiä. Vaikka kimo olikin yltiöystävällinen kaikkia kohtaan, ei Jinxistä voinut sanoa samaa.
“Tavallaan”, Lauri irvisti huvittuneena. “Jos mennään alkumatka polkuja ja katsotaan, olisiko pellon pohja tarpeeksi hyvä pienelle spurtille?”
“Sopii”, Heidi nyökkäsi hymyillen.

Lue toinen osa täältä

Hiekkatie pölisi, kun yhdistelmä lipui kohti Kallaa ja Auburnin tallialuetta. Lauri yritti olla ajattelematta, mitä Jinxi mahtoi sillä hetkellä puuhata trailerissa, koska tamma oli pistänyt elämänsä risaiseksi kotitallilla ja sabotoinut lähtöä kaikin keinoin. Onneksi Heidi oli alun perinkin ollut aikeissa lähteä mukaan, koska apukäsistä oli ollut hyötyä oikukkaan, tahallaan hankalaksi heittäytyneen tamman lastaamisessa.

"Miten sä meinasit jaksaa valmentautua heti kolmipäiväisten kisojen jälkeen?" Heidi pohti ääneen, kun Auburnin risteys näkyi jo ja valmennukseen osallistumista oli kaikin puolin myöhäistä alkaa perua.
"Mä starttasin vain yhdellä ratsulla", Lauri vastasi ja loi merkitsevän katseen naisystäväänsä. "Ja mä olen kuitenkin ollut kenttäratsastaja jo jonkin aikaa - ja olen edelleen - joten sitä ei voi sanoa ylitsepääsemättömän rankaksi suoritukseksi, vaikka kyllähän Vargas saakin palautella alkuviikon."

Heidin hyväntuulinen naurahdus sai Laurin suupielen nykäisemään: miehestä oli tuntunut hyvältä tituleerata itseään taas kenttäratsastajaksi, koska viime aikoina se ei ollut millään tapaa ollut itsestäänselvyys. Viime kausi Vargasin kanssa oli ollut rataestepainotteinen ja koska ori oli myös joutunut kesken kauden hetkeksi telakalle, paluu kenttäradoille oli tuntunut kaukaiselta ajatukselta. Loppuvuoden kisatauko oli antanut aikaa panostaa treeniin uudella tapaa töiden lomassa ja saanut Laurin tekemään päätöksen siitä, että kauden avauskisat antaisivat näkökulmaa lajivalintaan, jota täytyi selkiyttää Vargasin osalta.

"Ne kouluosuuden prosentit olivat kyllä kovat", Heidi huokaisi vain hetki ennen kuin Laurin ajama auto pysähtyi maanantaiseen tapaan hiljaiselle parkkialueelle.
"Niin", Lauri vastasi tiedostaen itsekin, että oli saanut osakokeista sitä, mitä oli lähtenyt hakemaan ja vähän enemmänkin: tasaista suoritusta ilman turhia lajin osalta vietetyn tauon tuomia paineita.
"Siitä täytyy kyllä antaa kiitos Sarahillekin - se on tehnyt hyvää työtä Vargasin kanssa sileällä", Lauri totesi, sillä mies tiedosti myös Vargasin vuokraajan roolin arjessa. Ilman Sarahin panostusta Vargasin koulutreenit eivät olisi olleet yhtä tasaisen laadukkaita, koska useamman hevosen ja töiden kanssa tasapainoileva Lauri ei olisi mitenkään ehtinyt panostaa kaikkiin treeneihinsä niin hyvin kuin olisi halunnut.

Jinxin hirnunnan täytyi kantaa kauas, sillä tamman kiljahtelut aiheuttivat välittömän vastareaktion pihamaalla tarhaavilta hevosilta. Osa vastasi samalla mitalla, osa esitteli liikelaajuuksiaan ja loput olivat vähintään jähmettyneet hetkeksi heiniensä ääreltä tuijottamaan äänen lähdettä.
"Varmaan ihan hyvä, etteivät sun muut hevoset ole näin... Dramaattisia", Heidi kommentoi kulmiaan kohotellen, kun Jinxi pyörähteli liinan päässä silmänvalkuaisiaan väläytellen.
"Varmaan", Lauri virnisti ja kahmaisi tamman harjapakin vapaaseen käteensä lähtien taluttamaan Jinxiä kohti yksityistallia, jotta ehtisi varustaa tamman ja mennä aloittamaan verryttelyn ajoissa.

Dramaattisuus oli perustavanlaatuinen ero Jinxin ja Vargasin, mutta myös Vegasin välillä. Vargas oli osoittanut kylmäpäisyytensä etenkin maastoesteillä, jotka eivät olleet aiemmissa rataharjoituksissa menneet kummoisesti. Ori oli ollut skarppina, vaikka Laurin ajatukset olivat alkuun yrittäneet lipua lajipainotuksiin ja siihen, kuinka paljon paremmin Vargasin fysiikka toimi maastossa halliolosuhteisiin verrattuna orin kestävyyden päästessä kunnolla oikeuksiinsa. Rataesteillä Lauri oli ollut eniten kotonaan: esteet olivat tuntuneet pieniltä ja Vargas oli edennyt hyvin. Halliolosuhteet tekivät kuitenkin aina tehtävänsä suurilaukkaisen orin kanssa ja auttamatta ahtaaksi käynyt sarjaväli oli sinetöinyt muutoin hyvältä tuntuneet radan tulokseksi neljä virhepistettä. Se oli kuitenkin riittänyt kokonaistuloksissa kolmanteen sijaan, joka oli merkinnyt Vargasin lajivalinnan kanssa kamppailleelle Laurille henkisesti enemmän kuin moni olisi arvannut.

Jinxi oli asettunut aloilleen varustamisen ajaksi, koska tallikäytävällä oli riittänyt tarpeeksi virikettä levottomuutta osoittaneelle tammalle ja se oli jämähtänyt pälyilemään ympärilleen sen sijaan, että olisi kohdistanut huomiotaan varustustilanteeseen.
"Se näyttää hienolta noissa varusteissa", Heidi huokaisi selkeästi tyytyväisenä itseensä - olihan nainen tehnyt suurimman työn hyvin niukan varustemäärän kanssa Suomeen saapuneen hevosen lajikohtaisen varustuksen eteen. Koska Heidin agendana oli valmennuksen seuraamisen lisäksi myös jatkaa Jinxin kehityksen taltiointia, nainen oli ehdottomasti halunnut, että tummanpunaruunikko edustaisi valmennuksessa samoissa varusteissa, jotka Lauri olisi valinnut korkeintaan kisoihin.

Jinxi tuntui repeävän liitoksistaan jo valmennuksen alussa, vaikka siinä vaiheessa tamma oli vasta nähnyt esteitä. Lauri tiesi kuitenkin, ettei Jinxin kanssa auttanut mikään muu kuin tasainen työstäminen ja tilanteen sietäminen, koska järeämmät ratkaisut provosoivat tammaa entisestään ja Lauri halusi löytää kultaisen keskitien, jotta tamman myyminen eteenpäin olisi tulevaisuudessa mahdollista.

Arnen kommentit olivat juuri sitä, mitä Lauri oli valmentajanvalinnallaan hakenutkin: Rosengård tiesi mistä puhui, koska miehellä oli pitkän linjan kokemusta erilaisista ratsuista, ratsukoista ja valmentamisesta, eikä se edes yrittänyt kaunistella tilannetta. Toisaalta Arnen kommenteista paistoi myös läpi se, ettei mies missään vaiheessa valmennusta - edes Jinxin ensimmäisten itsetuhoisten hyppyjen jälkeen - antanut olettaa, että olisi pitänyt Laurin ratsastamaa tammaa millään muotoa mahdottomana tapauksena.

Lauri huomasi Heidin hymyn, kun nainen laski kännykän alas viimeisen tehtävän päätteeksi päätteeksi. Arnen laatimat estetehtävät olivat laittaneet Jinxin maltin koetukselle, mutta suoneet Laurille mahdollisuuden sopeuttaa omaa tekemistään entistä sopivammaksi punertavalle sähikäiselle, joka oli halunnut säntillisesti pysyä irti puomeista estekorkeudesta riippumatta.

”Tja, kyllä siitä hevonen tulee”, Arne tuumasi huolettomasti ja vaikutti oikeasti olevan luottavaisella päällä. ”Meillä on ollut kotona näitä, hmm, sanotaanko – härpäkkeitä. Syttyy nopeasti, reagoi nopeasti, ja nopealla radalla se on vain hyvä, jos ratsastaja tietää mitä tekee. Paineensiedossa on tekemistä, ja tuskin se koskaan on tasainen suorittaja mutta suoritushevonen kuitenkin. Hyppyä löytyy, ja halua mennä, ja niistä aineksista on ennenkin rakennettu kilpahevosia.”

"Varmasti tulee", Lauri myötäili keventäessään kaulaansa kiitettävän rennosti venyttelevän Jinxin satulassa. "Tekemistähän tässä riittää, mutta se olikin tietoinen valinta meiltä molemmilta."
Tummien silmien katse lipui hetkeksi Arnesta Heidiin, joka käveli maneesinpuolikkaan keskiosasta kohti seinustaa. Jos Sarahista oli ollut korvaamaton apu Laurin omien hevosten viikottaisen treenirytmin säilymisen kannalta, oli Heidi tehnyt Jinxin kanssa vähintään yhtä hyvää työtä. Jinxin kaltaiselle ratsulle teki hyvää tottua vaihtuviin ratsastajiin, kun kyseessä oli kaksi ammatikseen ratsastavaa ihmistä, ja ennen kaikea joutua Heidin säntillisten ja kevyiden apujen vaikutuksen piiriin. Jos Jinxistä halusi koulia esteradoilla pärjäävän ratsun, johon pystyi vaikuttamaan ilman, että tamman ainoa ratkaisu apuihin oli päätön hyppy huonoimmasta mahdollisesta ponnistuspaikasta, täytyi työ sileällä tehdä huolella.

"Kiitos videoinnista", Lauri ähkäisi saatuaan Heidin puhelimen nenänsä eteen heti Jinxin selästä jalkauduttuaan. Brunette hymyili tietäväisesti napatessaan tamman ohjat mahdollistaen Laurille muutaman videoklipin katselun matkalla maneesista talliin.
"Hetkittäin se näyttää jo ihan järkevältä", Lauri totesi, mutta irvisti perään nähdessään kuinka pieneltä tuntunut pukki suhteutetun linjan okserin jälkeen ei ollutkaan ollut ihan niin pieni. "Mutta onhan tässä vielä matkaa."
"Onneksi ei ole mikään kiire", Heidi hymähti ja nojautui hetkeksi Lauria vasten Jinxin huomion kiinnittyessä vastaan tulevaan mustanruunikkoon, joka oli taluttajineen todennäköisesti suuntaamassa myös Arnen silmien alle.
"Onneksi", Lauri vastasi itsekseen hymyillen ja sujautti puhelimen naisystävänsä takin taskuun painaen nopean suukon tämän viileälle poskipäälle.

Lauri seurasi tallipihan vilinää pitäen samalla silmällä nahkaisen taluttimen päässä kävelevää Jinxiä, jonka varustamisen oli ottanut vastuulleen. Vegas pärjäisi päiväkarsinassa heinien ja Runiacin edustajien yhteiseksi kisahoitajaksi mukaan lähteneen Vivianin valvonnassa sen aikaa, että Lauri olisi startannut nuoremmalla tammalla.

Trakehnerin kanssa käsihevosalueella kävelevä mies oli tyytyväinen ratkaisuunsa lähteä kilpailemaan kahdella tammalla sen sijaan, että olisi ottanut mukaan myös Vargasin. Viime viikonlopun pitkä kenttäkilpailurutistus oli taannut Vargasille rennomman, palauttelevan viikon, eikä Lauri ollut raaskinut ilmoittaa oria kilpailemaan toisena viikonloppuna putkeen varsinkin, kun orin veri virtasi selvästi enemmän kenttäpuolelle. Myös valinta Ruunaankosken ja Auburnin kilpailuiden välillä oli ollut loppujen lopuksi helppo, kun puolivahingossa tehty tuplailmoittautuminen oli täytynyt perua Ruunaankosken osalta. Auburniin oli paitsi lyhyempi matka, mutta myös valmennettavien näkeminen kilpailemassa ja Auburnin kisojen harvempi ajoittuminen olivat painaneet vaakakupissa. Ruunaalle ehtisi kevään mittaan, mutta Kalla CUPin seuraavia osakilpailuja odotettaisiin taas hetki.

Noustuaan Jinxin satulaan pitkän taluttelun jälkeen Lauri suuntasi verryttelymaneesiin aikataulussa, joka mahdollisti juuri sopivan napakan verryttelyn. Rataesteharjoituksissa selkeä verryttelytaktiikka oli osoittautunut Jinxin kohdalla parhaaksi, koska liian pitkä veivaaminen muiden hevosten seassa sai tamman kiehahtamaan entistä enemmän.

Ensimmäinen startti oli tasapaksu, jos sellaista sanaa saattoi Jinxin kaltaisen tamman kohdalla käyttää. Trakehner höyrysi, yritti rynniä esteille ja onnistui keilaamaan jo perusradan toisen esteen ylimmän puomin alas. Vaikka muita tuloslistaukseen vaikuttavia virheitä ei tullut eikä Jinxi ollut täydellisen mahdoton ratsastaa, Laurin fiilis tuoreeltaan radan jälkeen oli mitäänsanomaton. Siinä missä hänen valmennettavistaan Ava oli ratsastanut lainaratsullaan tyylikkäästi puhtaan ja Matilda kokonaisuutena yhtä pudotusta lukuunottamatta sujuvan perusradan, mies ei itse osannut vastata radan jälkeen juttelemaan tulleelle Heidille ensin mitään järkevää.
"Täytyy saada se terävämmäksi kymppiin", Lauri mutisi lopulta kasvot vakavan mietteliäinä, koska sellaisella näytöllä Jinxi ei menisi koskaan kaupaksi.

Toisessa luokassa Jinxi todella oli terävämpi - tamma oli nostanut kierroksia, mutta tuntui ensimmäistä kertaa ratsastettavuudeltaan paremmalta. Perusrata ei tuottanut ongelmia ja koska uusintaan tiensä karsi yli puolet luokan lähtijöistä, Lauri päätti ottaa tietoisen riskin ja kokeilla, missä kulki Jinxin raja sopivan kiehumisen ja kiinni leikkaamisen välillä.

"Lauri Merikanto ja Jinxi maaliin puhtaalla radalla ja erinomaisella ajalla", miesääni kuulutti nopeasti sen jälkeen, kun Jinxin kaviot kauhaisivat maneesin hiekkaa uusinnan viimeisenä esteenä komeilleen okserin jälkeen. Tamman korvat olivat liimaantuneet kiinni niskaan ja Lauri ehti vain hädin tuskin varautua napakkaan pukkiin, jonka Jinxi heitti ilmoille alleviivaten luonnettaan täydellisesti. Laurin kasvoilla oli siitä huolimatta pieni hymy ja mies antoi tammalle pidempää ohjaa kumartuen taputtamaan sen kaulaa poistuessaan Tammi-areenalta, jossa oli juuri saanut irti Jinxistä sellaisia hyppyjä, joita oli odottanut siitä asti, kun oli nähnyt tamman myyntivideolla.

Lauri ehti katsomoon sadankahdenkymmenen luokkaan kahvikupin kanssa nähden niin Matildan kuin Heidinkin puhtaat perusradat. Mies seurasi kiinnostuneena luokan loppuun, selasi puhelintaan kahviaan hörppien ja vaihtoi pari sanaa etäisesti tutulta näyttäneen naishenkilön kanssa väistäessään tämän täpärästi katsomossa liikkuessaan.

"Ei yhtään hullummin", Lauri hymähti Heidille, joka oli ottanut Malachain kanssa niukat neljä virhepistettä. Mies tiesi, miten Malachain kanssa esteradalla tilanne oli yleensä kaikki tai ei mitään ja että yksikin virhe saattoi taata sen, että niitä oli pian kaksitoista.
"Niin", Heidi huokaisi vastaten miehen hymyyn. Naisen katse kääntyi ohi ratsastavaan Matildaan ja huulet muodostivat onnittelut uusinnan nollatuloksesta.
"Se oli nopea rata, teillä on hyvät edellytykset sijoittua tai jopa voittaa", Lauri komppasi naisystäväänsä saaden Matildan mutristamaan mietteliäänä huuliaan.
"Otin mallia", nainen heitti pisteliään virneen kera ja jatkoi matkaansa muiden hevosten läheisyydestä kimpaantuneen vuokrahevosensa kanssa.

Laurin kilpailupäivä jatkui kahvin voimalla Vegasin satulassa. Jos Jinxi oli ollut ensimmäisellä radalla mitäänsanomaton, Vegas tuntui normaalia säpäkämmältä ja pian Lauri huomasi ratsastaneensa tammalla puhtaan uusinnan, jossa parasta oli ehdottomasti ollut hannoverin liikkuminen omalla moottorilla. Aika ei lopulta riittänyt voittoon, mutta Vegas tuntui nauttivan kunniakierroksen häntäpäässä laukkaamisesta yhtä paljon.

"Saa nähdä, tuntuvatko esteet miten isoilta tämän kanssa", Lauri mietti ääneen Vivian kuullen. Kisahoitajana toimiva nainen pudisti huvittuneena päätään, silitti Vegasin kaulaa ja kuiskasi maneesin edustan liikennettä seuraavan tammalle jotain. Lauri ei viitsinyt kysyä mitä, mutta jotain taikaa niissä sanoissa oli selvästi ollut: Vegas hyppäsi verryttelyssä kuten kapasiteetikkaan esteratsun kuuluikin ja sai Laurin miettimään puhtaan perusradan ja uusinnan jälkeen tulevan kauden suunnitelmia uusiksi. Vargasin jälkeen sadanneljänkymmenen ratakorkeus oli tuntunut Vegasin kanssa huomattavan helpolta, joten pääpaino kannattaisi starttien osalta siirtää kolmenkympin luokkieen sijaan neljäänkymppiin. Ajatuksen kruunasi päivän kolmas kunniakierros, jolle pääsemiseksi ratsukon oli täytynyt kiristää vauhtia ja tehdä aikaa säästäviä ratkaisuja jättääkseen taakseen muita puhtaita suorituksia.

"Ylpistyt vielä", Heidi kuittaili huvittuneena, kun Lauri taitteli Jinxin ja Vegasin tienaamia ruusukkeita harjapakkiin. "Älä laita niitä sinne vielä - otetaan teistä kuva ennen lähtöä."
Ehdotus epäilytti Lauria aluksi, mutta mies ei osannut sanoa vastaan ja huomasi pian seisovansa tallialueen laitamilla irvistelevän Jinxin ja paikalleen jähmettyneen Vegasin kanssa. Tammojen suitsiin kiinnitetyt ruusukkeet pyörivät tuulenpuuskassa, jonka laannuttua hetkeksi Heidi ilmoitti nappaavansa täydellisen potretin.
"Sun täytyy ladata tämä Tmi Lauri Merikannon Facebook-sivulle", Heidi ilmoitti ja esitteli ylpeänä otostaan, jossa ruusukemäärään lähes ilmeettömänä suhtautuva Laurin katse oli kohdistunut sekunnin sadasosaksi korvansa pystyyn nostaneeseen Jinxiin ja jonka olkapäähän lähes kuolaava, edelleen patsasta matkiva tuplaruusukepäinen Vegas miltei nojasi.
"Katsotaan", Lauri mutisi huvittuneena ja vapautti Vegasin helpottuneena Vivialle voidakseen keskittyä Jinxiin, joka oli tajunnut päivän toisen lastaushetken koettaneen ja yritti kaapia tietään kotiin tallipihan tiiviin pohjan läpi.

Tmi Lauri Merikanto lisäsi uuden kuvan
Juuri nyt

Päivän estekisojen saldo neljä starttia ja kolme ruusuketta. Huomenna vietetään vapaata, mutta ensi viikonlopulle valmennuskalenterissa vielä tilaa. Soita tai laita viestiä, niin katsotaan asiaa.

P.s. Vasemmanpuoleinen tamma tulossa myyntiin tulevalla kaudella, pysy kuulolla!

Tuotosluokan teksti:
"Heiii-di?" kuului ähkäisy hevosauton varustetilasta. Kun vastausta ei kuulunut, Lauri kurkisti ulos hapuillen katseellaan naisystäväänsä, joka tuijotti puhelintaan auton edustalla.
"Heidi", Lauri sihahti napakasti hilliten äänensä korottamista ja sai naisystävänsä niin jakamattoman huomion, että tajusi kuulostaneensa hivenen liian dramaattiselta.

"Niin?" kuului vastaus, kun kirkkaansinisten silmien omistaja nosti kädet puuskaan ja jäi tuijottamaan Lauria selvästi miettien, mikä oli juuri sillä hetkellä niin tärkeää. Kiire se ei ainakaan ollut, koska he olivat saapuneet paikalle ajoissa.
"Mikä tämä on?" Lauri kysyi vilauttaen varustetilassa piilottelemaansa huopaa, josta Heidi ehti sellaisella väläytyksellä nähdä korkeintaan kulman koristetikkauksen.
"Näytä kunnolla", nainen tuhahti puhaltaen ilmat keuhkoistaan ja marssi lähemmäs napaten sitten Laurin tarkoin varjeleman huovan kirkkaaseen valoon. Ilme Heidin kasvoilla vaihtui ärsyyntymisestä yllätykseen ja kun naisen katse palasi Lauriin, se oli edennyt puhtaaseen huvittuneisuuteen.

"Se on Carlee-vainaan perintöhuopa", Heidi pihahti ja Laurin oli pakko vilkaista ympärilleen kuin tarkistaakseen, oliko joku noteerannut autolla tapahtuvaa välikohtausta - ei sillä, että hän siitä sellaista olisi tekemässä.
"Missä Vegasin kisahuopa sitten on?" Lauri murahti hymyttömänä, vaikka yritti pitää äänensä tyynenä. Heidi oli nimenomaan halunnut auttaa hoitamalla satulatarvikkeiden pakkaamisen ja jättänyt miesystävälleen heinien pussittamisen.

"Mä taisin - ha ha ha - napata sen ajatuksissani väärästä pinosta. Pesin tuon Lollon treenihuovaksi", Heidi kertoi kykenemättä pitämään hersyvää nauruaan piilossa. Laurin antoi hartioidensa lysähtää pitkän huokauksen myötä, kun kirkuvan vaaleanpunaista huopaa edelleen käsissään pitävä nainen vajosi kaksin kerroin naurun vuoksi ja sai viimeistään ohikulkijoiden katseet kääntymään itseensä.

Olisi varmasti ollut pahempiakin skenaarioita Ruunaan Maljan epäonniselle avaamiselle, kuten irronnut kenkä, rikkoutunut varuste tai väärän kisaratsun pakkaaminen mukaan - senkin Lauri oli kokenut kilpailuvuosinaan Saksassa. Vegas vaikutti täysin tyytyväiseltä elämäänsä laukatessaan verryttelykentällä pidemmällä kaulalla vaaleanpunaisessa huovassa, joka tuntui Laurista maalitaululta. Miten Heidi oli voinut mennä sekaisin punaisen ja vaaleanpunaisen huovan kanssa? Laurista tuntui, että kaikkien katse viipyi heissä tavallistakin pidempään.

Siinä meni maine, ammattiylpeys ja hyvä kisavire. Kaikki yhden treenikäyttöön arkistoista kaivetun satulahuovan vuoksi.

Jossain kohtaa Lauri päästi irti häpeästä, jonka oli pakannut sisäänsä yllättävän lyhyessä ajassa huomattavan pienestä asiasta. Se tapahtui suunnilleen neljännen ja viidennen esteen välissä, kun mies tajusi, että heitä katsottiin korkeintaan siksi, että Vegas tuntui olevan liekeissä. Jos sama meno jatkaisi maalilinjalle saakka, voisi Lauri omasta puolestaan startata vaaleanpunaisissa kisavarusteissa vaikka koko Maljan.

***

Lauri ajoi hevosautoa kasvot seesteisinä. Kaksipäiväinen kisamatka tulisi päätökseensä puolen tunnin päästä, kun Runiacin kisatiimin viimeisetkin hevoset palaisivat kotitallille ja pääsisivät viettämään ansaitsemiaan lepohetkiä tutussa ympäristössä. Lauri oli jo suunnitellut Vegasille palauttavat pari päivää, jotka sisältäisivät kevyttä hölkkää liinassa ja käyntipainotteisen maaston. Tamma oli tehnyt työnsä erinomaisesti lauantain haparoinnin jälkeen ja toiminut Ruunaan Maljan ensimmäisessä osakilpailuluokassa kuin ajatus.

"Se voittosumma on kaksituhatta", Heidi puuskahti yllättyneenä.
"Jep", Lauri hymähti ja vilkaisi apukuskin paikalla istuvaa naista. Vegas oli tienannut starttimaksut moninkertaisina takaisin ja maksanut samalla reilusti myös matkansa Markarydiin. Lauri oli suunnitellut lähtöä jo ennen Maljaa, mutta oli saanut hyödylliset vahvistukset ajatuksilleen siitä, että mukaan lähtisi myös Jinxi. Nuorempi tamma oli käyttänyt viikonlopun ensimmäisen starttinsa turhanpäiväiseen höyryämiseen ja keilannut puomeja mukaan huolimattomuuttaan, mutta toiminut kahdenkympin luokassa jo huomattavasti paremmin. Lauri oli varma, että Jinxi alkaisi vähitellen tasoittua kilparadoilla ja Ruotsin reissu olisi tammalle arvokas näytön paikka myös myyntiprosessia ajatellen.

"Se on jo summa, josta kannattaakin kilpailla näillä korkeuksilla", Heidi huokaisi ja Lauri huomasi sivusilmällään, kuinka nainen selasi puhelimensa valokuvia.
"Tuliko yhtään hyvää kuvaa?" mies kysyi sivuuttaen Heidin kommentin palkintosummasta. Se oli tietysti hulppea Suomen palkintorahoihin suhteutettuna ja kattoi hyvin kuluja, mutta tärkeämpää Laurille oli tunne siitä, että Vegasin ostaminen oli ollut oikea ratkaisu ja että tammassa riitti potentiaalia.
"Tuli", Heidi myönsi ja Lauri kuuli naisen äänestä tämän kasvoilla loistavan hymyn. Nainen oli voittanut sunnuntain luokkansa Malachailla ja startin katsomaan ehtinyt Lauri oli paitsi videoinut koko radan, myös ehtinyt nappaamaan Heidistä ratsuineen muutaman kuvan palkintojenjaon jälkeen Vegasin satulasta käsin.

"Täytyy alkaa suunnitella Ruotsiin lähteviä hevosia", Lauri totesi ja käänsi taustalla pauhaavaa radiota pykälän pienemmälle. "Ja varata laivamatkat."
"Niin", Heidi myötäili, mutta naisen viekas äänenpaino sai Laurin vilkaisemaan tätä. Bruneten huulilla oli hymy, joka tavoitteli varmasti viattomuutta, muttei ihan yltänyt siihen.
"Kunhan juhlitaan tämän päivän voitot ensin", nainen jatkoi ääntään madaltaen. Lauri siristi silmiään, muttei hillinnyt kohoavaa suupieltään.
"Voidaan ottaa lasilliset", mies nyökkäsi jättäen lauseen kesken paljastamatta ajatuksiaan, jotka eivät kuuluneet autossa matkustavan Vivian korville.
"Mmm-h", Heidi mumahti ja Lauri tunsi, miten naisen sormet laskeutuivat hänen kämmenselälleen.

Kisamatkat yhdessä olivat huopasekaannuksineen ja yhdessä jaettuine voittoineen ehdottomasti juuri sellaista arkea, jota Lauri oli tavoitellut jo kauan.

Lauri oli alkanut tottua lähes viikottaisiin käynteihin Auburnissa. Koska valmennusten kuukausimäärät olivat nousseet Kallassa, mies oli alkanut keskittää Etelä-Suomen valmennusvarauksia yhä tiiviimmin nippuihin, jolloin ajokerrat olivat vähentyneet ja aikaa jäi muuhunkin. Kisakauden tiivistyessä se oli Laurille helpottavaa, koska Ruunaan Malja oli alkanut ja pian koittaisi myös Markarydin reissu Hannaby Hanami Weekin vuoksi.

"Viivi, istu syvälle satulaan ja tee paljon pieniä puolipidätteitä. Se ei saa lähteä puskemaan omin päin, kun tarkoituksena on koota laukkaa", Lauri ohjeisti maneesinpuolikkaassa laukkaavaa ratsukkoa ja käänsi sitten huomionsa toiseen ratsukkoon. "Hyvä Ava. Myötää välillä sisäohjasta, houkuttele sitä pyöristämään niskaansa - juuri noin."

Viivin ja Avan tehotuntien jälkeen Laurista tuntui kevyeltä jatkaa Ellien yksityisvalmennukseen, vaikka toisaalta kahden nuoremman ratsastajan valmentaminen kehitti miestä uran kannalta uudella tavalla. Lauri oli toki valmentanut junnuja aiemminkin, mutta hänen vakiovalmennettaviensa joukko oli aiemmin koostunut lähinnä täysi-ikäisistä ratsastajista.
"Näitä vinoja lähestymisiä voi tarpeen tullen hyödyntää myös kisaradalla", Lauri totesi pienesti hymyillen, kun Ellie oli pienen alkushokin jälkeen saanut Ankan tuotua sujuvasti lopulta reilun metrin korkeuteen nostetulle pystylle vinosta lähestymisestä huolimatta. Ratsukon tiukka kilpailu- ja treenitahti alkoi näkyä, mutta kaikesta huolimatta Ellien asenne ja motivaatio tuntuivat pysyvän hyvinä.

"Muista palautuminen", Lauri totesi vielä valmennuksen päätteeksi. "Molempien osalta."
Niiden sanojen siivittämänä mies käveli ulos maneesista miettien omaa kilpailufiilistään loppuvuodelta - miten kilpailemiseen oli alkanut yllättäen turtua ja miten se ei ollut enää tuonut samanlaista tunnetta kuin aiemmin. Tauko oli tehnyt hyvää monta vuotta työkseen kilpailleelle Laurille ja nyt mies oli lähdössä kokeilemaan Vegasin kanssa isompia luokkia kansainvälisille kilparadoille. Lauri oli harkinnut luokkavalintoja pitkään päätyen lopulta ilmoittamaan tamman 135-145 -luokkiin. Mies oli Saksan vuosinaan nähnyt, miten ahneet ratsastajat olivat pilanneet hyviä kilpahevosia, mutta luotti Vegasin fysiikkaan ja tiesi, että tamma oli ehtinyt ennen Suomeen muuttoa tehdä muutamia 150-luokkia.

Lauri heilautti kättään Isabellalle, jonka aina yhtä hillitty ja säntillinen ulkomuoto oli helppo tunnistaa pihamaalla ja jatkoi matkaansa parkkipaikalle. Hän oli törmännyt Isabellaan edellispäivänä varustaessaan Jinxiä kuntoon Arnen valmennukseen ja vaihtanut pari sanaa perijättären kanssa, pääasiassa lähestyvästä kisaviikosta. Isabella oli tuomassa nuoren tammansa Hannaby Young Stars -katselmukseen, johon myös Jinxi oli ilmoitettu.

"Tuollainen ennakkouutisointi saattaisi aiheuttaa paineita", Arne oli todennut viitaten Häst&Sportin verkkouutiseen, jonka Heidi oli bongannut heti tuoreeltaan.
"Niin", Lauri oli vastannut ja vaihtanut laukan välittämättä Jinxin suureleisestä vaihdosta, johon kuului totuttuun tapaan kaikkea ylimääräistä. "Saattaisi varmaan."

Se, että Mayerin välittämä Jinxi oli nostettu kysymysmerkit-otsikon alle, ei ollut hetkauttanut Lauria. Kysymysmerkki Jinxi todellakin oli, sen mies allekirjoitti täysin, eikä siksi ollut asettanut sen suurempia odotuksia tamman suhteen. Jos he pääsisivät ratojen loppuun ja Jinxi käyttäytyisi katselmuksessa edes jotenkin, kilpailuviikon saisi hyvillä mielin lisätä tamman CV:hen myynnin koittaessa.

Valmennuksen lopputulemana Arne oli todennut, että Jinxi oli niin valmis katselmukseen kuin sen luontoinen tamma saattoi siinä iässä olla. Rosengård oli nyökkäillyt hyväksyvästi kysyttyään Laurin luokkavalinnoista trakehnerin osalta - sopivasti haastetta loppuviikkoa kohti ja toisaalta juuri sitä kapasiteetin testaamista, mitä tässä vaiheessa täytyikin tehdä.

Kallassa paistoi aurinko, kun Lauri starttasi maasturinsa aikeenaan ajaa suoraan Runiaciin. Kilpailut lähestyivät, mutta kun valmistelut aloitti ajoissa, Lauri uskoi koko tallin porukan starttaavan matkaan ilman suurempia ongelmia.

Tuntui kuluneen pieni ikuisuus siitä, kun he olivat startanneet matkaan Orijoelta, hakeneet Matildan tammoineen kyytiin Kallasta ja suunnanneet kohti Helsinkiä. Yön yli kestänyt laivamatka oli sujunut livingissä pätkissä, kun jokainen oli ottanut vuorollaan hevosten vahtivuoron ja hiipinyt rekan puolelle katsomaan, oliko Jinxi vihdoin rauhoittunut, Malachai aloittanut machoilua tai Sipsi jatkanut ajoittaista äksyilyään Vegasille, koska Brunon seinänaapurina sen toisella puolen seisoi oriseinä.

Lauri oli ottanut viimeisen ajovuoron, johon oli valmistautunut kahdella kupilla kahvia. Mies oli tyytyväinen heidän ratkaisuunsa lähteä matkaan jo lauantai-iltana, koska nyt navigaattori arvioi saapumisajan ajoittuvan kahden paikkeille. Heille jäisi aikaa purkaa hevoset ja tavarat kaikessa rauhassa, kävelyttää koko joukko, syödä päivällistä ja miettiä sitten, kannattaisiko osa hevosista ratsastaa kevyesti illalla.

“Tässä kohtaa tulee aina väkisinkin mieleen, mahtoiko kaikki tulla mukaan”, Lauri hymähti vilkaisten apukuskin paikalla istuvaa Heidiä, joka vaikutti innostuneelta. “Kuten oikeat kisavarusteet.”
Laurin suupieli nykäisi, koska mies muisti varsin hyvin pakanneensa itse omien ratsujensa varusteet blokaten samalla mahdollisuuden siihen, että Heidi olisi taas päätynyt ottamaan Vegasille vaaleanpunaisen perintöhuovan.
“Sieltä exposta voi varmasti ostaa sitten jos jotain jäi. Tai sitten käydä jossain lähimmässä varusteliikkeessä, jos ei löydä mieleistään”, Heidi lohdutteli tutkien miehensä kasvonpiirteitä tämän ajaessa tasaista vauhtia aurinkoisella E4-tiellä.

“Pysähdytäänkö vaikka Mjölbyssä, siellä näyttäisi olevan söpö kahvila Nyfiket vaan 5 minuutin päässä meidän reitiltä?” nainen ehdotti tutkiessaan puhelimensa maps-sovellusta. “Vai ajetaanko vain suoraa matkaa perille asti?”

Heidi oli kiitollinen siitä, että merenkäynti oli ollut hyvin pientä viime yönä, eikä hevosten ollut tarvinnut keskittyä pitämään itseään tasapainossa merellä. Hän oli inan huolissaan Brunon huonosta ruokahalusta, mutta epäili orin tasoittuvan sitten, kun pääsisi jaba-alueelle omaan karsinaansa. Malachai huolehti kyllä ruokailustaan huutelunsa ohella ja aina välillä orin protestoidessa erityisen paljon heti livingin seinän toisella puolella, Heidi oli miettinyt kestäisikö vahvistettu seinä hevosen potkut. Onneksi ori oli rauhoittunut muutaman tunnin jälkeen ja satunnaisia huutoja lukuunottamatta oli alkanut jo asettua hieman.

“Voin kyllä ajaa perille asti”, Lauri vastasi. “Mutta jos te haluatte pysähtyä, voidaan ottaa pikastoppi.”
Mies kuulosteli hetken, halusiko joku matkustajista ilmoittaa mielipiteensä. Vivia pysyi hiljaa, mutta huokaus miehen selän takaa oli tuttu.
“Ei tarvitse pysähtyä mun puolesta”, Matildan ääni totesi. Lauri käänsi katseensa Heidiin, jolla pallo nyt oli: jos nainen tahtoisi pysähtyä, he pysähtyisivät.

“Ajetaan suoraan”, Heidi päätti hetken miettimisen jälkeen. Heillä oli kyllä livingin jääkaapissa eväitä nälän varalle ja polttoainetta pitäisi tankata vasta paluumatkan varrella seuraavaksi. Nainen katsahti lattialla, Heidin ja Laurin välissä makaavaa Miloa, koira oli ulkoilutettu satamassa, joten sekin selviäisi kyllä Markarydiin asti ilman ongelmia. Hän olisi voinut jättää koiran kotiin jääneiden Viljamin ja Neean hoidettavaksi, mutta kaksikolla olisi ihan tarpeeksi töitä pyörittäessään Runiacia ilman häntä ja Viviaa. Milo oli onneksi tottunut kisamatkaaja, vaikka viimeisen vuoden se olikin saanut nauttia vain kotikoiran elämästä omistajansa ja tämän tyttären kanssa.

“Ketkä kaikki ottaa kahvia?” Vivia kysyi kahvinkeittimen äärestä mittaillessaan vettä pannuun.
“Mä voin ottaa”, Heidi vastasi ja siirsi katseensa Milosta Lauriin.
"Pidän taukoa", Lauri totesi huvittuneisuutta äänessään. Mies rummutti rattia sormillaan rentoon rytmiin ja kertasi mielessään tulevan viikon startteja, joissa tulisi vastaan uusia haasteita kuten Jinxin esittäminen katselmuksessa - ei siis ollutkaan enää ihan sama, mitä tamma radalla tekisi kun muutakin kuin virhepisteitä ja aikaa arvioitaisiin - ja Vegasin 145-luokan startti, joka olisi ensimmäinen laatuaan sitten tamman omistajuuden siirryttyä Laurille. Vegasin kanssa mies kuitenkin tiesi voivansa edetä tulevaisuudessa GP-luokkiin saakka, joten tekisi hyvää nostaa rimaa pykälä ja kokeilla, miltä se tuntuisi nimenomaan suurella areenalla.

Lue toinen osa täältä

Laurin virne ei ottanut hiipuakseen, vaikka Jinxi kävi kierroksilla vielä loppuverryttelyjenkin jälkeen. Mies jalkautui tamman satulasta puoliksi vauhdissa ja väläytti sitten mitä hurmaavimman hymynsä naisystävälleen, joka näytti yhtä tyytyväiseltä.

“On tämä kyllä yksi”, Lauri puuskahti huvittuneena ja taputti Jinxin kaulaa, joka kiilsi puolipilvisestä säästä huolimatta Vivian ja Heidin tekemän perusteellisen puunauksen jäljiltä. Mies oli esittänyt Jinxin nuorten estehevosten Young Stars -katselmuksessa, jossa tamma oli monien odotusten vastaisesti esiintynyt edukseen. Vielä viikon avauksessa, maanantain 120-luokan radalla trakehner oli ollut pelkkää tulta ja tappuraa, minkä vuoksi yksi pudotus oli tuntunut pieneltä määrältä virhepisteitä tamman keskittymiseen nähden.

“Hieno tyttö”, Jinxin toisella puolella seisova Heidikin kehui. Lauri tiesi, että nainen ajatteli samaa asiaa: niin hyvillä arvosteluilla tamman myynti olisi helpompaa. Virallista myynti-ilmoitusta ei oltu vielä tehty, mutta jos Jinxin tulevaisuudesta oli kyselty, Lauri oli kertonut tamma olevan tulossa myyntiin. Kukaan ei vielä toistaiseksi ollut esittänyt kiinnostusta kipakasta tammasta, mutta koska se oli juuri saanut varsin uskottavat pisteet, Lauri uskoi Jinxin menevän lopulta kaupaksi.
“Sillä on vielä aikaa kehittyä”, Lauri lisäsi. “Siinä paranee ratsastettavuuskin. Toivottavasti”

Helpolla Jinxi ei ollut Lauria tälläkään kertaa päästänyt, mutta sillähän ei ollut mitään merkitystä. Tamma ryysti mash-juomaansa äänekkäästi, kun Lauri asetteli satulahuovan kuivumaan ja nahkavarusteet kisakaappiin.
“Mitäs sitten?” mies hymähti vilkaisten Heidiä, joka oli parkkeerannut itsensä tiimitakissaan Jinxin jaban edustalle. Brunette kallisti päätään ja hymyili vähän.
“Muistaakseni sinulla on tuo ykkösratsusi vielä liikuttamatta”, Heidi mumahti. Siniset silmät seurasivat Lauria, joka liikahti lähemmäs ovela hymy huulillaan.

“Ykkösratsu?” mies toisti hiljaa, kulmat merkitsevästi koholla. Heidi pyöräytti silmiään ja vaikka nainen yritti nojautua taaksepäin, Lauri oli jo ehtinyt kietoa varusteista vapautuneet kätensä tämän ympärille.
“Mennään sitten”, mies murahti suupielet pehmenneinä ja käytti tilaisuuden hyväkseen minuutiksi rauhoittuneella jabarivistöllä varastaen naisystävältään suudelman, jonka oli omasta mielestään ansainnut yhteishevosen kunniallisesta esittämisestä tuomariston edessä.

Keskiviikon rata osoittautui yllättävän tekniseksi varsinkin uusinnan osalta. Vegas oli ollut verryttelystä saakka innokas ja ollut selvästi elementissään sellaisessa ympäristössä. Hetken Lauri oli jopa ollut ihmeissään tamman yhtäkkisestä kepeydestä, mutta todennut itsekseen, että sieltähän hannover oli hänelle tullutkin - kilpakentiltä.

Vegas otti puomin lankkupystyltä, johon lähestyminen tuli tiukasta kaarteesta eikä tamma ehtinyt yksinkertaisesti kerätä tarpeeksi voimaa ponnistukseen. Lauri ja Vegas eivät kuitenkaan erottunut joukosta pudotuksellaan, koska ratamestari oli tehnyt työnsä vähän turhankin huolellisesti, eikä yksikään ratsukko selviytynyt uusinnasta virheittä. Niinpä aika ratkaisi, sillä kertaa Laurin ja Vegasin eduksi.

Laurista tuntui hyvältä pitää taukoa Jinxistä, joka oli tehnyt hyvää työtä, mutta vaati ratsastajaltaan monikertaisen määrän perustyötä Vegasiin verrattuna. Torstaina tummanrautias oli aavistuksen hitaampi ratsastaa, mutta toisaalta Lauri ehti tehdä 135-radalla kaiken rauhassa. Uusinnassa mies teki radikaalin reittivalinnan ja toiseksi viimeisen esteen pudotus maksoi voiton, mutta ainakin he olivat yrittäneet. Vegas kaarsi kaulaansa kunniakierroksella ja hetken Lauri arpoi itsekseen hymyillen, oliko vaisun tammansa vai yleisön edessä machoiluun taipuvan orinsa satulassa.

Ratsukon ensimmäinen 145-startti ei sen sijaan sujunut odotetusti, ei laisinkaan: Vegas vaikutti kyllä halukkaalta etenemään, mutta hyppyjen terävyys oli hiipunut. Tamma otti aivan liian helpon puomin etujalkavirheen vuoksi heti alkuradasta, eikä Lauri saanut sitä sujumaan tarpeeksi kohti pitkää okseria, jonka takapuomi lensi komeassa kaaressa ratsukon perässä. Sen jälkeen molemmat skarppasivat, vaikka siinä vaiheessa taisteltiin enää jumbosijoituksesta - tai oikeastaan sen välttämisestä.

“Lauantaina jatketaan”, Lauri hymähti Heidille, joka oli juuri jalkautumassa mustan orinsa satulasta. Nainen oli päässyt tänään palkintojenjakoon, mikä oli huima parannus keskiviikkoisiin virhepisteisiin. Malachailla treenanneena Lauri tiesi, miten tulokset olivat orin kanssa aina joko tai - joko sen kanssa sujui, tai sitten ei laisinkaan.
“Menenhän mä Brunolla”, Heidi muistutti, koska sen lisäksi, että nainen oli taiteillut mustan paholaisensa virhepisteittä maaliin esteradalta, brunette muuntautuisi päivässä uskottavaksi kouluratsastajaksi.
“Ja minä Jinxillä”, Lauri jatkoi suupieli virneeseen taipuvana. “Mutta tarkoitinkin näitä sankareita.”

Heidin kasvoilla kävi vähän hölmistynyt hymy, ennen kuin naisen suusta kantautui kupliva nauru. Lauri oli varma, että osasyynä siihen oli Malachain suitsia koristava ruusuke, joka pääsisi Vegasin ruusukkeiden kanssa jabojen edustalle odottamaan matkaa Orijoelle kotitallin satulahuoneeseen.
“Tänään juodaan kuohuvaa”, Lauri ilmoitti ja käänsi hymyilevät kasvonsa pois juuri ennen kuin Heidin odottava katse kääntyi mieheen tuohtuneena päätään viskovan Malachain takaa.

Aurinko väläytteli säteitään verhojen lomasta ja sai nukkuvan Heidin kurtistamaan kulmiaan. Laurin huulilla viipyili huvittunut hymy, kun tämä seurasi naisen hidasta heräämistä. Sinisten silmien katse oli seesteinen, kun niiden katse kohdistui sängyllä vaatteet päällä makaavaan mieheen, joka oli täysin valmis lähtemään aamupalalle.
“Huomenta”, Lauri mutisi ja painoi huulensa Heidin poskipäälle. “Rakas.”

Se sana jäi Laurin mieleen. Se välähti miehen mieleen, kun tämä vilkaisi aamupalajonossa linjaston toisella puolella seisovaa Heidiä, tai tunteja myöhemmin, kun sama nainen hymyili jabarivistön toisessa päässä taivaalla lipuvista sinertävän harmaista pilvistä huolimatta.
“Ovatko nämä ok?” Sarahin ääni kysyi havahduttaen Laurin ajatuksistaan. Miehen katse harhaili Heidistä Vegasin harjaan, jonka Sarah oli juuri letittänyt.
“Ovat, tietenkin”, Lauri yskähti. Sarahin ovela hymy kertoi joko sen, että nainen oli kyllä kouluratsastajana tiennyt osanneensa tehdä viimeisen päälle siistit sykeröt tai että tämä oli huomannut Laurin huomion olleen kiinnittyneenä johonkin aivan muuhun.
“Hyvä”, Sarah puuskahti reippaasti. “Onnea matkaan, mun on pakko lähteä vielä auttamaan Ellietä.”

“Onneksi olkoon”, Lauri ehti sanoa Ellielle taiteillessaan Jinxin kanssa kohti palkintojenjakoa. Hänen valmennettavansa oli ottanut ansaitsemansa voiton tyylipuhtaalla uusinnalla, johon muut eivät yhtä hyvän ajan puitteissa olleet onnistuneet. Näiden ratsukoiden joukkoon lukeutui myös Lauri, joka tosin oli täysin tyytyväinen sähikäisensä nollarataan - Jinxillä kun oli taipumusta ottaa turhia puomeja.

“Onnea sijoituksesta”, Lauri onnitteli palkintojenjaon jälkeen puolestaan Josefina Rosengårdia, jonka ratsu näytti yhtä hapanta naamaa kuin Jinxi.
“Kiitos - kuin myös”, Josefina vastasi kohteliaasti hymyillen. Lauri ei ollut valmentanut Josefinaa yhtä paljon kuin esimerkiksi Ellietä, mutta oli ollut silti ilahtunut seurattuaan molempien radat sivusilmällä Jinxiä jäähdytellessään.

“Siitä on tulossa kovaa vauhtia esteratsu”, Heidi virnuili hyväntuulisesti, kun Lauri ja Jinxi pääsivät takaisin jaboille, jonne nainen oli ennättänyt edeltä. Jinxin toinen startti ei ollut tuottanut sijoitusta, sillä tamma oli ottanut puomin ja kolme aikavirhettä, koska Lauri oli halunnut ottaa loppuradan koulutusmielessä antamatta tamman paahtaa liikaa.
“Tätä vauhtia se saadaan myös myytyä sellaiseksi”, Lauri huomautti merkitsevä katse silmissään. Jinxi oli ostettu projektiksi, jonka arvo nousisi eteenpäin viemisen ja kisatulosten ansiosta ja mies oli sitä mieltä, että tamma olisi aika laittaa myyntiin viimeistään loppukesästä. Lauri kilpailisi sillä mielellään vielä kesäkauden, mutta jos sopiva ostaja löytyisi, Jinxi saisi vaihtaa kotia jo aiemmin.

Siinä missä myrskypilvet olivat onneksi säästäneet Jinxin kaltaisen herkkämielisen hevosen viimeiset järjenhivenet, Vegas kastui jo verryttelyn aikana. Kisatakki liimautui kiinni Laurin selkään, kun mies ohjasi tammansa verryttelykentän suurelle okserille ja mukautui suureen hyppyyn, joka enteili hyvää rataa.

Täydessä loistossaan komeileva kirsikkapuisto väritti harmaata säätä yhdessä esteiden kanssa. Lauri odotti lähtömerkkiä, joka viipyi selvästi tuomariston harkitessa, kannattiko ratsukkoa päästää radalle vai odottaa myräkän väistymistä. Sillä hetkellä ei satanut, mutta Cherry Arenalla komeilivat edellisen sateen jättämät rapakot, jotka eivät olleet vielä ehtineet imeytyä. Laurin silmiin areenan kunto oli kuitenkin hyvä, eikä jo verryttelyssä läpimäräksi kastuneella miehellä ollut aikomustakaan vetäytyä startista.

Lähtömerkki tuli, eikä Vegas kyseenalaistanut Laurin päätöstä ratsastaa kisaviikon viimeistä rataa taivaalla vellovasta pilvimassasta huolimatta. Mutta juuri sellainen hevonen Vegas oli: se teki kaiken mitä pyydettiin ja jos ratsastaja sen ansaitsi, vielä vähän enemmän. Tummanrautias ei tuijotellut Hanami Weekin erikoisempiakaan sponsoriesteitä, vaan imi niistä jokaista kohti halukkaana hyppäämään esteet, jotka eivät korkeutensa puolesta tuntuneet koettelevan tamman kapasiteetin rajoja.

Lopulta vain uusintaradan yhden pystyn yläpuomi kolahti niukasti alas, kun Vegas ei tiukan käännöksen jälkeen ehtinyt nousta tarpeeksi nopeasti. Lauri otti virheen omiin nimiinsä, koska oli ottanut tietoisen riskin ja maksoi siitä sijoituksen luokan kolmen parhaan joukossa. Yksi pudotus riitti kuitenkin heittämällä kuudenteen sijaan, joten Vegas pääsi päättämään viikkonsa kunniakierrokselle, johon osallistui peräti kahdeksan ratsukkoa.

Lauri Merikanto on ammatiltaan valmentaja. Hän valmentaa pääasiallisesti kenttä- ja esteratsukoita, mutta on osoittanut lahjoja myös kouluratsukoiden parissa psyykkisen valmentamisen kautta. Tämä tuntuu aiheuttavan pahennusta tietyissä piireissä, mutta mikäpä ei - kilpailu asiakkaista on kovaa.

Entiseltä ammatiltaan Lauri on kilparatsastaja. Ei bisnesguru, kuten kauppatieteiden maisterilta odotettiin, mutta onneksi tämä ura poiki jatkoa oman yritystoiminnan starttaamisen verran. Siihen tietämystä kyllä löytyy, eikä sijoittamisesta kiinnostuneen Laurin tarvitse miettiä, jääkö leivän tuominen pöytään kiinni yhdestä peruuntuneesta valmennuskeikasta.

Ammatinvalinnat tuovat mukanaan erilaisia iloja ja niihin perehdymme tänään, kun L. Merikanto starttaa Ruunaan Maljan toisessa osakilpailussa hevosellaan Livin' Las Vegaz.

Ammatinvalinnan iloja, osa 1: Tervehdi kohteliaasti hymyillen kaikkia, vaikket ole ihan varma, tunnistavatko he sinut ja mistä syystä.

Ammatinvalinnan iloja, osa 2: Yritä myhäillä tyytyväisenä itse aikoinaan hevosellesi tarkkaan valitsemasi kisahuovan päätyessä mukaan naisystäväsi kuolleen tamman "perintöhuovan" sijaan, vaikka taikauskoisuus jyskyttää takaraivossa.

Ammatinvalinnan iloja, osa 3: Mieti, voitko laittaa kaiken perintöhuovan puuttumisen piikkiin, mikäli vastottain kansainvälisillä kilparadoilla hyvin menestynyt ratsu päättääkin, että Ruunaan Maljan toinen osakilpailu on so last season kirsikkapuiden loiston jälkeen.

Ammatinvalinnan iloja, osa 4: Tiedosta hyvin terävästi, että sinulta odotetaan hyvää suoritusta ammatinvalintasi vuoksi eikä ratsusi suorittama kamikaze-hyppy verryttelyssä varsinaisesti tue imagoasi.

Ammatinvalinnan iloja, osa 5: Kun yrität keskittyä omaan suoritukseesi valmistumiseen, voi hyvin olla, että joku kilpailemaan saapunut valmennettavasi tarvitsee apua. Ja sinähän autat, silläkin uhalla, että se on pois omasta suorituksestasi.

Ammatinvalinnan iloja, osa 6: Seurustelukumppaniltasi, joka sattuu ymmärtämään ratsastuksen päälle, ei heru myötätuntoa, jos hevonen tuntuu vähän nihkeältä verryttelyssä - itsepähän et työstänyt sitä tarpeeksi (ja laittanut sille kuolleen hevosen onnenhuopaa).

Ammatinvalinnan iloja, osa 7: Yksikin liian pitkä katse radalla suorittavan ratsukon suuntaan, jota olet joskus valmentanut ja sinun täytyisi kyetä antamaan syvääluotaava analyysi ratsukon suoriutumisesta, vaikka yritit oikeasti vain kerrata suunnittelemiasi teitä mielessäsi.

Ammatinvalinnan iloja, osa 8: Valmentajana sinulta odotetaan virheetöntä ratsastamista, eli turha jäädä edes sekunnin sadasosan jälkeen yllättävässä hypyssä tai olet automaattisesti menettänyt pätevyytesi potentiaalisten - ja ehkä nykyisten - asiakkaiden silmissä.

Ammatinvalinnan iloja, osa 9: Jos taas ratsastat hyvin, vedät innokkaita poniäitejä puoleesi magneetin lailla ja kalenterisi uhkaa ruuhkautua, kun yhtäkkiä jokainen Molla-Maija tarvitsee valmentajakseen Lauri Merikannon.

Ammatinvalinnan iloja, osa 10: Kävi radalla miten tahansa, sinun odotetaan suhtautuvan siihen ammattimaisesti, eli on turha haaveilla kirosanoista tai kypärän dramaattisesta viskaamisesta maahan, kun valmennuksen yksi keskeinen mentaliteetti on hyvän asenteen säilyttäminen.

Lauri taputti oria, joka oli parempi kuin viikkoihin. Vargas pärskähti ja venytti kaulaansa saadessaan pidemmän ohjan, muttei tehnyt elettäkään lisätäkseen salakavalasti vauhtia. Ori ravasi tasan siinä rytmissä, jonka sen ratsastaja oli sille asettanut, koska vaikka se otti selvästi kipinää kisaympäristöstä, se oli koulutettu sellaiseksi. Hallittavaksi. Sellaiseksi, joka ei seonnut keväästä kilahtaneista tammoista silloin, kun huomion täytyi olla suorituksessa.

Alkuvuoden aikana Lauri oli tuntenut olevansa enemmän esteratsastaja. Se johtui kahdesta tammasta, joiden veri veti rataesteille. Samaan aikaan treenit miehen ensimmäisen ikioman kenttäratsun kanssa olivat jatkuneet, mutta kisojen osalta Vargas oli ollut enemmän ja vähemmän telakalla. Toki siihen vaikutti myös vasta Suomen sääolosuhteissa ulkokauden osalta alkava kenttäkausi, mutta Vargasta ei oltu nähty edes esteradoilla tai kouluaitojen sisäpuolella. Se oli pysynyt kotitallilla, jossa sen omistajalla oli ollut aikaa hioa orin treenisuunnitelmia, palauttaa sen kestävyyskuntoa ja käydä päänsisäistä taistelua siitä, oliko nuorempana valittu päälaji edelleen se, joka veti puoleensa. Kevät vihertävine nurmikkoineen ja linnunlauluineen oli kuitenkin herättänyt miehessä vahvan tunteen siitä, että kaikki tunnit kesää varten heräävän metsän siimeksessä eivät olleet menneet hukkaan.

Maastokokeen puolessa välissä Lauria ei enää epäilyttänyt. Vargasin kaviot janosivat maanpintaa, joka oli tuskin ehtinyt toipumaan roudan jättämistä jäljistä ja jonka muut ratsukot olivat jo myllänneet. Puoliveriorin sieraimet värähtelivät, kun sen huomio kiinnittyi penkereeseen, josta hypyn veteen täytyi osua kohdalleen, jotta lähestyminen banketille onnistuisi. Vesipisarat räiskyivät orin ryntäille, kun se laskeutui veteen epäröimättä, teki ratsastajansa vaatimat neljä laukkaa banketille ja jatkoi tasaista, vahvaa laukkaansa ihanneaikaa hipoen.

Ja Lauri oli tyytyväinen; hevoseensa, joka teki jokaisen hypyn koko sydämestään, lajivalintaansa ja ylipäänsä siihen, että he olivati lähestymässä maalilinjaa. Vargas venytti viimeiset askeleet äänekkäästi pärskähdellen, eikä tehnyt edettäkään hidastaakseen ennen kuin Lauri istui tiiviisti satulaan.

Paluu päälajin pariin oli tehty. Miehen katse vajosi ranteessa tikittävään urheilukelloon. Se meni hilkulle.

Tarinaluokka (CIC3)
2/5
"Muista erottuvasti kerrottu 3. persoonassa - hyvä idea! Hyvä ja miellyttävä teksti."

Viikko oli mennyt niin lujaa ohi, että Heidi oli hädin tuskin ehtinyt pysähtymään hengittämään. Naisella oli pitänyt kiirettä töissä, firmalla oli kolme uutta jättitilausta ja järjestelmän päivitys oli saanu jokaisen työntekijän tekemään ympäripyöreitä päiviä. Runiacin hevosista vain muutama oli päässyt liikkeelle niiden omistajan toimesta, mutta sen vuoksi Heidillä oli sielläkin henkilökuntaa. Siitä huolimatta, että Sofia oli ollut viikon isällään, ei parisuhdeaikaa ollut löytynyt tällä viikolla edes lyhyen ratsastusretken verran. Heidillä oli ikävä Lauria, jolla itselläänkin oli pitänyt kiirettä omien töidensä kanssa.

Kallalaisen omakotitalon ikkunoista hehkui lämmin, eloisa valo. Ulkona oli hämärämpää, kuin vuodenaikaan oli sopivaa, sillä taivasta peitti raskaat sadepilvet. Pisarat hakkasivat talon ikkunoita tuulen työntäessä niitä puoleen väliin kuistin terassilaudoitusta.
Pehmeä musiikki soi kaiuttimista, kun Heidi viimeisteli mustan, korkeakauluksisen pitsimekko-lookin syvänpunaisella huulipunalla ja valkokultaisella riipuksella.

Heidi asteli keittiöön, josta levisi herkullinen tuoksu koko taloon. Lauri oli tehnyt hänelle niin usein ruokaa, että nainen halusi toisinaan yllättää miesystävänsä tarjoamalla tälle valmiin pöydän kotiin tullessaan. Laurille itselleen Heidi oli vakuuttanut, että he lähtisivät Murronmaalle ravintolaan syömään.

Laurin pusakassa ei ollut huppua, joten miehen askel oli ripeä tämän harppoessa autolta talon etuovelle. Oikean avaimen löytämisessä kesti juuri sen verran aikaa, että tuuli ennätti heittää viimeisetkin suuret pisarat miehen päälle ennen kuin tämä pääsi livahtamaan sisälle.
“Hei”, Lauri huikkasi haroen varovasti kastuneita hiuksiaan. “Oletko valmis, lähdetäänkö me heti?”

Vasta kysymyksen esitettyään Lauri tajusi ruoan tuoksun, joka leijaili voimakkaana eteiseen saakka. Heidi oli kuitenkin itse ehdottanut ravintolaillallista, joten Lauri ei osannut kyseenalaistaa asiaa, vaan kertasi mielessään juuri ennen lähtöään saamansa puhelun sisältöä.
“Sovin Jinxin koeratsastuksen huomiselle. Iltaan”, Lauri jatkoi, vaikka Heidiä ei vielä näkynyt. Koeratsastus olisi toinen laatuaan, vaikka tamman selkään kapuaisikin kolmas testaaja. Ensimmäiset katsojat olivat etsineet kimppahevosta ja bonganneet Jinxin Ruunaalla, mutta ostoaikeet olivat kariutuneet tamman haastavuuteen. Sen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä, koska Hanami Weekin jälkeen julkaistussa myynti-ilmoituksessa oli alleviivattu Jinxin haastavuutta.

“Sinänsä harmi, jos se lähtee ennen Power Jumpia - vaikka eihän senkään päivämääriä ole vielä lyöty lukkoon - mutta pääasia, että se löytää kodin”, Lauri jatkoi yksinpuheluaan tietämättä täysin, oliko Heidi edes kuuloetäisyydellä. Keittiöstä kantautuva kolahdus sai miehen kurtistamaan kulmiaan ja tekemään päätöksen märän takin riisumisesta ja kenkien jättämisestä eteiseen.

“Oho”, Lauri murahti näkymän avautuessa miehen eteen. Heidi näytti elegantilta mekossaan siitäkin huolimatta, että sitä somistivat patakintaat.
“Ravintolaillallinen?” Lauri virnisti hyväntuulisesti, vaikka alkoi vahvasti epäillä, että Heidi oli vain vedättänyt häntä.
“Mmhh”, nainen mumahti laskien höyryävän uunivuoan korkkialustan päälle. Seuraavaksi patakintailla päällystetyt kädet kietoutuivat tutun kehon ympärille, huulet pysähtyen vain senttien päähän toisista.
“Ravintolaillallinen, mutta paikka vain muuttui?” Heidi ehdotti hengittäen syvään tuoksua, joka tuntui lähestulkoon huumaavalta. Jokainen erossa vietetty päivä oli vain vahvistanut aisteja, saanut kiinnittämään vielä paremmin huomiota pieniin yksityiskohtiin. Laurin kulma kohosi, mutta mies ei sanonut sanaakaan, vaan laski kätensä Heidin sirolle vyötärölle, jota mekon malli korosti.

“Ehkä mä olin vähän itsekäs ja halusin pitää sut kokonaan itselläni?” nainen jatkoi siristäen silmiään sen verran, että mustiksi värjätyt ripset sumensivat näkökenttää aavistuksen.
“Sä tuoksut hyvältä”, Heidi kuiskasi virnistäen, muistaen hyvin kuinka ne samat sanat oli lausuttu useampaan kertaan aiemminkin.  
“Tämä sopii paremmin kuin hyvin”, Lauri huokaisi tyytyväisenä, koska vaikka oli myöntynyt ravintolaideaan aiemmin, mies piti sillä hetkellä enemmän ajatuksesta Heidin talon seinien suojassa pysymisestä. Mies hymyili katsoessaan sinisiä silmiä, mutta hymy vaihtui takaisin virneeksi, kun Laurin katse valui vielä kerran tarkastelemaan Heidin asuvalintaa.

“Sä näytät hyvältä”, mies huomautti terävästi ja painoi kevyen suukon Heidin poskipäälle. “Todella hyvältä.”
“Niinkö?” nainen kysyi henkäisten syvään kosketuksen ansiosta. Hän oli hetki hetkeltä tyytyväisempi valintaansa yllättää Lauri kotiaterialla. Heidin teki suuresti mieli kääntää päätään sen verran, että olisi kohdannut kasvojaan kutittelevat huulet omillaan.

Sen sijaan nainen kuitenkin malttoi mielensä ja vetäytyi kauemmaksi, vaikka se tuntuikin järjettömän vaikealta viikon erossaolon jälkeen.
“Haluaisiko hyvä herra istua pöydän ääreen ja vaikka avata valkoviinipullon valmiiksi?” Heidi kysyi kohottaen kulmaansa merkitsevästi. Laurin katse lipui katettuun pöytään, eikä mies empinyt kauaa, vaan siirtyi pöydän luo antaen Heidille tilaa viimeistellä ruoan.

Viinipullon korkki avautui rasahtaen ja Lauri kaatoi heille molemmille lasilliset, ennen kuin veti Heidin tuolin esiin pöydän alta ja istuutui vastakkaiselle paikalle. Normaaliolosuhteissa, kuten ravintolaympäristössä tai kotikokkina toimiessaan Lauri olisi odottanut Heidin istuutuvan ensin, mutta nyt mies halusi kunnioittaa naisen pyyntöä. Hymy viipyi Laurin huulilla, kun tämä jäi katsomaan pätevänä ruokaa viimeistelevää naista.
“Mitä ruokalistalta löytyy?” mies kysyi uteliaana, koska ei ollut kartoittanut vuoan sisältöä kovin tarkasti katseellaan.
“Uunikanaa riisillä ja kasviksilla”, Heidi vastasi ja laski kaksi lautasta pöydälle, johon oli nostanut kummallekin valmiiksi omat annoksensa.
“Ei ehkä ihan ravintolatasoa, mutta rakkaudella valmistettu”, nainen lisäsi virnistäen eikä voinut olla suukottamatta tummia, vielä hieman kosteita hiuksia ennen pöytään istumista.

“Oliko se nyt se Vilma, joka tulee huomenna?” Heidi jatkoi aihetta, jonka myrskystä saapunut Lauri oli aloittanut ulko-ovella. He molemmat olivat varautuneet Jinxin kohdalla siihen, että sen myyminen olisi vaikeampaa, kuin tasaluonteisen opetusmestarin, eikä Heidi ollut yllättynyt kun ensimmäinen ostajaehdokas ei ollut sopinut tammalle.
“Joo, taisi olla”, Lauri hymähti, sillä oli nimen sijaan painanut mieleensä sovitun kellonajan. “Kertomansa mukaan on kilpaillut menevämmilläkin hevosilla. Jinxi vaan on niin reaktiivinen, ei vain menevä.”
Lauri irvisti Heidille tietäen, että tämä ymmärsi tilanteen. Jinxin myyminen oli prosessi, johon he molemmat olivat sitoutuneet tietämättä kauan se lopulta kestäisi.

“Puhuttiin alustavasti koeajasta, jos se haluaa ottaa sen mukaansa”, Lauri jatkoi vielä ja kohotti sitten viinilasiaan. “Mutta siitä ehditään puhua huomennakin.”
Tummissa silmissä välähti se sama tunne, joka piirtyi miehen huulille hymyn muodossa.
“Mmm, vai niin”, Heidi vastasi virnistäen. Kyllä hän pystyisi hetken keskittymään nauttimaan itse valmistamasta ruoastaan. Ihan pienen hetken.

“Mulla oli ikävä, rakas”, Heidi hengähti laskettuaan viinilasinsa olohuoneen pöydälle ja istuessaan sohvalle asettuneen miehen syliin hajareisin. Mustan mekon helma kiristyi reisien kohdalta naisen nojautuessa lähemmäksi, nostaessa kätensä tummaverikön niskan taakse. Huulet hapuilivat kevyesti ihoa kaulan ja karhean leukaperän rajalla. Kynttilävalo loi teräviä varjoja toisen kasvoille Heidin siirtyessä huulillaan alemmaksi kaulaa pitkin.
"Mmm-h?" Lauri murahti yllättyneenä, muttei lainkaan pahoillaan. Miehen sormet kiertyivät Heidin ympärille ja liukuivat pitsillä tullen lopulta rajalle, jossa vastassa oli naisen lämmin iho.
"Tämä viikko tuntui tavallista pidemmältä", Lauri myönsi, käänsi päätään ja kohtasi sinisten silmien katseen. Suudelma oli maltillinen, koska Lauri tiedosti puolillaan olevan viinilasin nököttävän pöydän reunalla hyvin lähellä Heidin kyynärpäätä.

"Milloin jälkiruoka tarjoillaan?" Lauri virnisti ja käytti tilaisuuden hyväkseen. Miehen sormet nappasivat viinilasin sivummalle ilman, että tummien silmien katse harhautui pois Heidin kasvoilta.
"Mä luulin, että sä et välitä jälkiruoasta", nainen vastasi pilke silmäkulmassaan. Kyllä hän tiesi millaiset jälkiruoat Laurilla oli mielessään, sen pystyi lukemaan hyvin selkeästi tummista silmistä, jotka näyttivät mustilta kynttilänvalossa.

Ulkona myrsky yltyi, sade kohisi peltikattoa vasten yhä kovemmalla äänellä. Heidi nautti selkärangassaan kihelmöivästä tunteesta ja painautui vähän lähemmäksi miestä. Sormet leikkivät hiussuortuvilla malttamattomina.
"Vai haluatko sä puhua siitä valmennustapahtumasta nyt, kun meillä on kerrankin aikaa?" Heidi kysyi virne kutitellen suupieliään.

"Yhdellä ehdolla", jälkiruokakuittailusta huvittuneesti hymyilevä Lauri totesi. "Annat minulle oman tilan tai tästä tulee kaikkea muuta kuin ammattimaista."
Tummien silmien katse oli merkitsevä ja mies antoi käsiensä valahtaa alas.
"En ymmärrä mistä puhut", Heidi vastasi peittämättä itsevarmaa virnettään lainkaan seuralaiseltaan. Hän liukui sohvalle miehen sylistä, napaten matkalla kauemmaksi siirretyn lasinsa takaisin käsiinsä.

"Niin, se treenipaketti", Lauri huokaisi koottuaan hetken ajatuksiaan Heidin kosketuksen jäljiltä. Mies siemaisi viiniään ja pyöritteli päässään ajatuksia, jotka olivat kyteneet siellä siitä lähtien, kun maneesitalli oli valmistunut ja tuonut Runiaciin lisää karsinatilaa, joka mahdollistaisi tilapäismajoituksen useammalle hevoselle.

"Ajankohtaa täytyy vielä miettiä, mutta ajattelin, että perushintaan sisältyisi karsinapaikka ja valmennus per päivä. Lisähinnasta niitä saa enemmänkin, jos kunto kestää", Lauri sanoi avaten ideaansa, josta oli siihen saakka maininnut vain sivulauseessa. "Ja mikä tärkeintä: valmennusrunko olisi modulaarinen, jolloin jokainen saisi painottaa treenit omien tarpeiden mukaan. Ja siihen mä tarvitsen sua, jotta tarjontaan saadaan vaativampaa kouluratsastustakin. Ihmisten majoittaminen täytyy myös miettiä, mutta kai tällä alueella jotain majoitustarjontaa on?"
Heidi nyökkäsi mietteliäänä, tuoden viinilasinsa rintakehäänsä vasten.
"Runiacin lähellä on se yksi majatalo, luulen, että sen omistajalle sopisi jonkinlainen yhteistyö valmennusten suhteen. Sieltä itse asiassa tulee yksi maastopoluista aika suoraan tallin pihaan, ei olisi pitkä matka pyörällä vaikka", nainen kertoi.

"Ja tottakai mä voin myös valmentaa, kunhan ajat saadaan sopimaan kaiken muun kanssa", Heidi lisäsi ristien Laurin jalkojen päälle jääneet jalkansa.
"Saadaan lisäkarsinoitakin tarvittaessa jaboilla ja mun hevosista tammat ainakin voi laittaa laitumelle ja pihattoon siksi aikaa."
"Katsotaan, saadaanko ihan sellaista yleisöryntäystä", Lauri naurahti huvittuneena. "Mutta jos saataisiin pilotoitua tämä idea kesän aikana, voitaisiin harkita sen jatkojalostamista syksymmällä."

Lauri kohensi asentoaan, huokaisi syvään ja hymyili sohvalla istuvalle naiselle.
"Eiköhän siitä joka tapauksessa treenit saada aikaiseksi", mies totesi luottavaisesti ja laski kätensä Heidin kämmenen päälle piirtäen peukalollaan kuviota naisen pehmeälle iholle. Lauri oli kiitollinen siitä, että saattoi visioida valmennustoimintansa kehittämistä yhdessä juuri sen naisen kanssa, jolle jakoi elämänsä muutkin osa-alueet. Heidin seurassa ei tarvinnut pelätä silmien pyörittelyä, tuhahtelua tai kommentteja siitä, miksi Lauri mietti a) töitä ja b) hevosia sekä niiden ratsastajia.

"Tottakai saadaan", Heidi vastasi luottavaisesti ja hymyili sitten pehmeästi miehelle.

"Joko nyt sä haluat sun jälkiruoan?" Siniset silmät tarkkailivat Laurin kasvoja ja viinilasi kallistui punattuja huulia vasten kärsimättömänä.
"Mm-h", Lauri murahti tuskin kuuluvasti. "Vaikka yleensähän mä en perusta sellaisista."
Virne hukkui suudelmaan, joka nivoi kiireisen viikon aiheuttaman kaipuun siihen yhteen, tärkeään hetkeen.

Esteratsastuspiireissä keskikesän juhla huipentuu tänä vuonna Ruunaan Maljan kolmanteen osakilpailuun. Esteratsastajat ovat ottaneet mittaa toisistaan 80-luvulta lähtien, joten kyseessä on perinteikäs kilpailu. Ruunaankosken kilpailukeskuksen järjestämän kuusiosaisen sarjakilpailun luokkakorkeus kasvaa neljännen osakilpailun aikaan, kertoo Orijoelle alkuvuodesta 2019 muuttanut kilparatsastaja ja valmentaja Lauri Merikanto.

“Puomien nouseminen tekee vain hyvää – molemmat joutuvat sitten miettimään tekemistään vielä enemmän”, Merikanto naurahtaa haastattelun lomassa ja viittaa ratsuunsa, kymmenvuotiaaseen hannovertamma Livin’ Las Vegaziin. Vegasiksi kutsuttu ratsu saapui Suomeen Saksasta tallilta, jossa Merikanto työskenteli kaksi vuotta. Vuonna 2017 valmennusmatkat Suomeen alkoivat lisääntyä ja vuoden 2018 alusta saakka Merikanto on pysynyt täyspäiväisesti Suomessa.

“Ruunaan Maljalla on pitkät perinteet ja on hienoa olla mukana. Suomessakin on hyvät puitteet kilpailemiseen, etenkin kesäkaudella”, Merikanto toteaa. Mies on ehtinyt keväällä kilpailla kotimaan lisäksi myös Ruotsin Markarydissa, jossa jäi ratsunsa Vegasin kanssa ilman sijoitusta vain yhdessä kilpailuluokassa.

“Se [Vegas] on rutinoitunut hyppääjä, eikä Maljan korkeus ole ole maksimi, jolla tällä kaudella kilpailemme”, Merikanto kertoo. Ratsukko tavoittelee nousua 150 senttimetrin luokkiin, mutta Merikanto painottaa, että nousu tapahtuu hevosen ehdoilla – jos tapahtuu. Ruunaan Maljan kaksi viimeistä osakilpailua ja finaali kilpaillaan 135/140 senttimetrin korkeudella. Myös palkintorahat nousevat finaalissa.

Tähänastisesta menestyksestä huolimatta Merikanto aikoo pitää pään kylmänä sarjakilpailun seuraavassa osassa.
“Hevosten kanssa ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu”, Merikanto tokaisee huvittuneena, kun häneltä kysytään, lähteekö hän tavoittelemaan sijoitusta. Puhe kääntyy ensimmäisen osakilpailun katastrofiin, kun osa kilparatsun varusteista oli unohtunut kotitallille pakkauserheen vuoksi.

“Siitä lainatusta satulahuovasta on tullut aika hyvä sisäpiirivitsi”, Merikanto valottaa, muttei suostu kertomaan, kuka kokeneen kilparatsastajan taustajoukoista oli tehnyt virheen. Mutta sattumusten kautta ne parhaat tarinat – ja vitsit – aina syntyvätkin.