Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 12.12.21 17:54

Kallassa 4.–5.12.2021
#cupgaala2021

Mustaan pukuun luottanut Lauri katseli ympärilleen odottaessaan Heidin kanssa muun gaalaväen joukossa Kalla CUPin palkintojenjaon alkamista. Sen jälkeen jaettaisiin myös Kallan ammattilaisrankingin palkinnot, mutta tänä vuonna Lauri tiesi olevansa auttamatta ulkona palkintosijoilta. Se oli ollut odotettavissa, eikä mies siten osannut olla pahoillaan – Laurin fokus oli kuluvalla kaudella ollut kansainvälisissä kilpailuissa, joiden tuoma tulos oli tyydyttänyt miehen voitonnälän tämän kauden osalta.

“Matildaa jännittää”, Heidi totesi ja Lauri huomasi tämän katselevan vähän matkan päässä seisovaa kaksikkoa, jonka kiharahiuksisempi osapuoli oli tosiaan vaikuttanut jännittyneeltä aiemmin käydyn keskustelun aikana.
“Se haluaa voittaa”, Lauri naurahti matalalla äänellä. “Vaadin myöntämään asian kerran valmennuksen jälkeen, kun se tuli puheeksi.”
“Voitontahtoa täytyy ollakin”, Heidi hymähti ovela hymy huulillaan ja vasta siinä vaiheessa Lauri kiinnitti kunnolla huomionsa naisen huuliin.
“Sun huulipunasi”, mies ähkäisi suupieli nykien. “Se ei tuota… Näköjään kestänyt illallista ihan täysin.”

Heidin ilme meni vaikeaksi, kun nainen nosti vaistomaisesti kätensä huultensa eteen ja alkoi seuraavaksi kaivaa laukkuaan. Sirot sormet nostivat esiin huulipunan, mutta jatkoivat pikkulaukun penkomista.
“Mitä etsit?” Lauri kysyi kulmiaan kurtistellen.
“Peiliä”, Heidi mutisi. “Mun oli tarkoitus ottaa se. Täytyy käydä naistenhuoneessa.”
“Et ehdi enää”, Lauri murahti pahoittelevasti, sillä mies huomasi Verneri Kaajapuron valmistautuvan aloittamaan kenttäratsastuksen palkintojen jakamisen. “Puhelimen etukamera?”
“Apua, se näyttäisi idiootilta”, Heidi parahti hiljaa ja kohotti leukaansa katse Laurissa. “Onko se miten paha?”

Lauri harkitsi sanojaan hetken - paitsi siksi, ettei halunnut saattaa naisystäväänsä entistä epämukavampaan tilanteeseen kertomalla totuuden, myös siksi, ettei kokenut olevansa oikea henkilö raportoimaan huulipunan kulumisasteesta.
“Jos sitä olisi vähän enemmän tuossa alhaalla, kukaan ei huomaisi mitään. Entä jos–”, Lauri mutisi, mutta harkitsi sanojaan vielä hetken, ennen kuin täydensi ehdotuksensa. “Mä autan sua paikkaamaan sen, ja korjaat tilanteen palkintojenjaon jälkeen?”

Heidi ei todennäköisesti olisi halunnut turvautua juuri Laurin apuun sellaisessa tilanteessa, mutta nainen ei myöskään selkeästi halunnut häiritä muita potentiaalisia auttajia gaalaohjelman jatkuttua. Niinpä tämä ojensi punansa Laurille ja astui askeleen lähemmäs vilkaisten vielä viimeisen kerran ympärilleen. Lauri sen sijaan ei edes halunnut miettiä sitä, mahtoiko joku seurata tilannetta, vaan yritti keskittyä toteuttamaan ehdotuksensa niin, ettei se aiheuttaisi suurempaa vahinkoa.

Heidi yritti ynähtää jotain ohjeentapaista, kun huulipuna koski naisen alahuulta. Laurin kasvoilla oli keskittynyt ilme, kun tämä liu’utti punaa varovasti sivulle ja mietti mahtaisiko hänen seuralaisellaan olla kohta näyttävämpikin sotamaalaus.
“Valmis. Tee nyt se juttu, jonka teet normaalistikin”, Lauri mutisi ja hetken miestä hämmentyneenä tuijottanut Heidi ymmärsi, mitä mies ajoi takaa. Nainen pyöräytti huulensa yhteen ja kohotti sitten kysyvästi kulmiaan.
“Yllättävän hyvä”, Lauri virnisti. “Siis oikeasti. Selviät kyllä.”

***

Gaalatunnelma on aistittavissa Villa Atsaleassa edelleen, vaikka virallinen osuus on päättynyt ja Lauri on muiden juhlijoiden tapaan keventänyt asuaan riisumalla puvuntakkinsa.
“Näytät hyvältä”, mies kumartuu sanomaan Heidille. “Edelleen.”
“Punatkin tallella?” nainen virnuilee viinilasinsa takaa ja saa Laurilta vastaukseksi vain ovelan silmäniskun.
“Käydäänkö kierroksella?” Lauri kysyy, sillä juhlapaikka vilisee enemmän tai vähemmän tuttuja ihmisiä ja vapaalle vaihtanut mies on muutoinkin sosiaalisella tuulella.
“Käydään vain”, Heidi hymähtää ja lyöttäytyy Laurin käsipuoleen jättäen tyhjän viinilasinsa pöytään, jonka ääressä he olivat ehtineet istua hetken.

Lauri ja Heidi vaihtavat ensin muutaman sanan lukemattomista kisoista tutuiksi tulleiden Käkiharjujen kanssa, kehuvat ohimennen gaalajärjestelyjä Isabellalle ja löytävät itsensä lopulta yksin coktailpöytään nojailevan Jessen seurasta.
“Matilda lähti käymään tiskillä”, Aro naurahtaa Heidin virnuilulle siitä, onko Jessen loppuyön vastuuna vahtia pariskunnan pokaaleja, jotka nököttävät pöydällä vierekkäin.

Matilda ilmestyi paikalle kahden drinkin kanssa ja laski toisen miesystävänsä eteen.
“Kuulin just Rasmuksen pikkuponivuosista ja häviöitkuista”, Matilda kertoi kasvot ilmeettöminä, kierrättäen katsettaan kaikissa heissä kolmessa. “Hitto mikä tilanne.”
Lauri ei ollut varma, oliko syy naisen sanoissa, tämän puuskahduksessa vai Heidin rakoilevassa ilmeessä, jonka mies sattui huomaamaan, mutta tämä ei kyennyt pidättämään nauruaan. Se tarttui oitis myös Heidiin eikä Jessekään voinut olla pudistelematta huvittuneena päätään, mutta ilme Matildan kasvoilla ei värähtänytkään.

“Eikö voittajan olekaan helppoa hymyillä?” Lauri yskähti Matildalle naurun vaimennuttua ja katui sanojaan jo hetkeä myöhemmin nähdessään, miten ilme naisen kasvoilla meni vaikeammaksi. Jesse näytti tietävän aiheesta enemmän, sillä mies katsoi ensin Matildaa ja laski sitten katseensa lasiinsa.
“Voittajan, joka ei gaalaväen mielestä ansainnut voittoa onnettomilla tuloksillaan”, Matilda virkkoi väkisin väännetty hymy huulillaan. Laurin kulmat kohosivat ja mies tiesi katsomattakin, että Heidi oli yhtä yllättynyt naisen sanoista.

“Siellä on ollut joku mielensäpahoittaja paikalla”, Heidi tokaisi Matildan selitettyä tilanteen lyhyesti.
“Niin – joko kateutta tai tietämättömyyttä. Se teidän rankinginne huomioi kuitenkin vain kallalaiset ratsastajat, joten siellähän olisi voinut pärjätä vaikkei olisi ollut kertaakaan palkintosijoilla – sä olet ollut”, Lauri kommentoi myös tuntien edelleen syyllisyyttä keskustelun avaamisesta. “Ja mitä palkintojenjaon alustuspuheessa kuultiin, siellä taustalla on myös muita arvioitavia asioita.”
“Joo”, Matilda huokaisi katse voittopokaalissaan. “Ärsyttää, että se meni tällä tavalla ihon alle.”
“Tässä lajissa on valitettavan usein aika alttiina arvosteluille”, Heidi sanoi myötätuntoisesti ja Lauri mietti, miten naisella oli aina tapana valita oikeat sanat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

“Mutta, me ainakin tarvitsemme Heidin kanssa juomista – eiköhän kippistetä, käyn ostamassa kuohuvaa”, Lauri ilmoitti ja tunsi pienen puristuksen käsivarressaan. Mies huomasi Heidin katseesta, että tämä piti hänen ideastaan ja vilkaisi vielä kysyvästi Matildaa sekä Jesseä, jotka molemmat nyökkäsivät hyväksymisen merkiksi.
“Loistavaa”, Lauri hymähti ja veti Heidin kainaloonsa. “Palataan asiaan hetken päästä.”

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 33
Viestien lukumäärä : 566

Jemiina R., Jusu R., Sarah R., Jesse A., Louna R. and Katherine J. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 24.12.21 10:58

24.12.2021
Kirjoitettu yhdessä @Heidi N. kanssa

Lumi narskui hevosten kavioiden alla, kun kaksi tammaa käveli vieretysten hiljaisella metsätiellä. Hiljalleen horisonttiin painuva aurinko loi vielä viimeisiä, hentoja säteitä metsään, jota ohut lumikerros onneksi peitti. Lauri toivoi, että lunta tulisi alkuvuodesta lisää ja maisema muuttuisi entistä talvisemmaksi, vaikka leudomman sääjakson päätteeksi valkoinen joulu missä tahansa mittapuussa ilahdutti. Ilahtuneilta vaikuttivat myös aaton maastoreissulle valikoituneet tammat Vegas ja Deria, jotka pärskähtelivät vuorotellen taittaessaan matkaa reippaassa käynnissä.

Viikko oli ollut hektinen viimeisten töiden ja jouluvalmistelujen täytettyä päivät, jotka olivat venyneet auttamatta pitkiksi. Lauri, Heidi ja Sofia olivat viettäneet joulua etukäteen edellisenä sunnuntaina, sillä tänään Sofia oli toisella puolella Suomea. Iltapäivä oli kuitenkin ollut Heidiltä hyvä idea, eikä Sofia varmasti ollut pahastunut tuplajoulusta, joka tarkoitti myös tuplasti mahdollisuuksia lahjojen avaamiseen. Myös Laurin vanhemmat olivat saapuneet Orijoelle sunnuntaina ja viipyneet yön yli, jatkaen maanantaina matkaa Lappiin, jonne Madridissa jo useamman vuoden asunut pariskunta oli tänä vuonna halunnut suunnata jouluksi.

“Saunotaanko ennen vai jälkeen ruoan?” Lauri kysyi Heidiltä vilkaisten vierellään ratsastavaa naista.
“Ennen, ei sitten tarvitse illastaa hevosentuoksuisena”, nainen vastasi hymyillen ja rapsutti punarautiaan tammansa harjamartoa. Kieltämättä joulu ilman Sofiaa oli ensin kuulostanut maailmanlopulta, mutta Heidi tiesi tytön nauttivan ajastaan isänsä kotikonnuilla.
“Vaikka tuskin se haju lähtee kummastakaan tunninkaan saunomisen jälkeen”, Heidi lisäsi naurahtaen. Lauri vastasi heittoon huvittuneella hymyllä miettien, kuinka se, hevosenhaju, oli heidän juttunsa ja niin vahva osa arkea, ettei sitä rekisteröinyt, ellei asiaa nostettu erikseen puheeksi.

“Mun mielestä sä voisit kyllä viihdyttää meitä pienellä joululauluserenadilla”, nainen ehdotti hetken päästä.
“Hei”, Lauri murahti yllättyneen huvittuneesti. “En usko, että se viihdyttäisi yhtään ketään.”
Mies kokosi Vegasin ohjia ja tunsi, miten tamma terävöityi heti - sen askel lyheni tummanrautiaan odottaessa apuja, joiden se tiesi olevan tulossa.
“Laukkaspurtti sen sijaan viihdyttää meitä kaikkia tasapuolisesti”, Lauri virnisti, antoi Heidille muutaman sekunnin aikaa reagoida ja antoi Vegasille luvan nostaa laukan. Tamma hypähti matkaan voimakkaasti ja Lauri kevensi istuntaansa antaakseen ratsulleen tilaa liikkua.

“Hei!”, oli Heidin vuoro huudahtaa kun Deria tarvitsi huomattavasti enemmän aikaa käynnistyäkseen, kun hevostoverinsa. Punarautias ei myöskään saanut ratsastajaltaan suoraan vapaata ohjaa, sillä Heidi ei vielä luottanut siihen ihan sataprosenttisesti.
Pienen hapuilun jälkeen Deria kuitenkin asettui sopivan välimatkan päähän edellä kulkevasta Vegasista.
Tämä oli oikea tapa viettää hevosihmisen joulua, siitä pystyi olemaan varma.

***

Lauri laski toisen punaviinilasin Heidin eteen ruokapöydälle ja vilkaisi kihlattuaan, joka oli pukeutunut punaiseen mekkoon. Naisen kiharaiset hiukset ryöppysivät kiiltävinä yläaselälle, jonka mekko paljasti, eikä Lauri voinut vastustaa kiusausta vaan kumartui suukottamaan avopuolisonsa poskea kädet tämän hartioille laskettuina.
“Näytät tyrmäävän hyvältä”, mies mutisi Heidin korvaan. Lauri itse oli turvautunut mustiin kangashousuihin ja harmaaseen kauluspaitaan, jonka Heidi oli saanut valita. Nainen värähti kosketuksen alla ja hymähti mielissään.
“Kiitos”, hän vastasi nauttien kihlattunsa läheisyydestä. Heidän uusi ruokapöytänsä notkui herkuista, jotka olisi riittänyt varmasti ainakin viidelle illallisvieraalle. Nälkä kurni mahanpohjassa malttamattomana, sen tunteen ylitse kuitenkin nousi kosketus iholla.
“Mitä jos en malta syödä?”, Heidi kysyi virne suupielessään ja kääntyi inan nähdäkseen Laurin paremmin kynttilänvalossa.
“Hmh”, Lauri hymähti ovela hymy huulillaan. “Se olisi vähän ikävästi tehty, kun ottaa huomioon, että ruoka on kohta valmista.”
“Ja sitä paitsi”, Lauri aloitti ottaen askeleen kohti keittiötä, sillä tiesi laatikoiden joutavan pian pois uunista. “Paketitkin ovat vielä vaihtamatta.”
“Ah, aivan”, Heidi vastasi hymyillen.

Joulu kahden kesken oli erilainen kuin edeltäjänsä, mutta Lauri piti intiimistä tunnelmasta, jonka taustalla hiljaa soiva musiikki ja kynttilänvalossa nautittu jouluillallinen loivat.
“Lisää viiniä?” mies kysyi Heidiltä noustessaan viemään astioita pesukoneeseen, antaen avopuolisolleen mahdollisuuden rentoutua ja istua aloillaan vielä hetken.
“Kyllä kiitos”, Heidi huoahti ja kiitti itsekuriaan, ettei ollut syönyt itseään totaaliseen ähkytilaan. Joululla kun oli sellainen vaikutus yleensä. Naisella oli ikävä tytärtään, mutta oli samalla myös kiitollinen siitä, että sai vain olla ja nauttia olostaan. Eikä muistaa nukkumaanmenoaikoja ja iltapesuja.

“Tuntuu oudolta olla ihan kahden kesken”, Heidi totesi ääneen saatuaan lasiinsa täytettä ja miehensä vierelleen. Vivia oli pyytänyt Milon hoitoonsa pyhien ajaksi, joten talossa ei ollut ketään heidän lisäkseen. “Hyvällä tavalla, tietenkin”, nainen lisäsi hymyillen.
“Niin, harvemmin on tullut vietettyä joulua näin pienellä porukalla”, Lauri vastasi muistellen joulujaan, joita oli vuosien mittaan viettänyt niin perheensä kuin ystäviensäkin kesken.

***

Konvehtirasia rapisi, kun Lauri nappasi kulmikkaan konvehdin käteensä ja sujautti sen suuhunsa tarjottuaan rasiaa ensin Heidille. Miehen katse kävi takassa hiljalleen loimuavassa tulessa, ennen kuin palautui sohvalla istuvaan naiseen. Viinilasit olivat vaihtuneet glögimukeihin ja joltain tallilaiselta tulleesta lahjapaketista paljastunut suklaarasia oli korkattu oitis jälkiruoan jälkiruoaksi.
Heidi hymyili tummien silmien katseen alla, tuntui ajoittain edelleen niin epärealistiselta että kaiken heidän kokemansa jälkeen he istuivat yhteisessä kodissaan takkatulen ääressä. Sormukset sormissaan. Naisen katse pysyi Laurin silmissä ja tämä nosti toisen kätensä miehen leukaperälle, tunnusteli niiden karheutta sormiensa alla.

"Hyvää joulua, rakas", ääni oli matala ja Heidi hengähti syvään vetäen toisen tuoksua keuhkoihinsa.
"Hyvää joulua", Lauri vastasi vetäen vierellään istuvan naisen kainaloonsa. Miehen sormet sivelivät tummia hiuksia, kun Heidi painautui häntä vasten. Jos Laurin olisi pitänyt nimetä hetki, jonka hän oli etukäteen toivonut heidän kahdenkeskisen joulunsa sisältävän, mies olisi nimennyt sen pari minuuttia kestävän hetken, jonka aikana kaikki työkiireiden aiheuttama stressi haihtui pois. Olivat vain he ja takassa rätisevä tuli takassa, jonka he olivat itse taloonsa valinneet.

Aattoillassa oli taikansa.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 33
Viestien lukumäärä : 566

Jemiina R., Jusu R. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 04.01.22 10:22

Orijoella 4.1.2022

Lauri kosketti Vegasin kaulaa kiitokseksi ja antoi ohjien lipua pidemmiksi. Tummanrautias venytti kaulaansa ravaten maneesin pitkää sivua letkein askelin. Treeni oli ollut hyvä: paljon puomeja ja pieniä kavaletteja erilaisilla kaarteilla. Vegas tuntui olevan valmiina alkavaan kisakauteen ja Laurin ajatukset olivat jo Hangon kisoissa. Samalla miehen mielessä kyti kuitenkin tuttu ajatus, joka oli pesiytynyt sinne jo viime vuonna.

Yksikin loukkaantuminen, ja haaveet esteratsastajan uran edistämisestä seisahtuisivat.

Lauri oli jo puolentoista kauden ajan laskenut rataesteitä koskevat tavoitteensa Vegasin varaan. Toki tamma ei ollut missään vaiheessa ollut miehen ainoa hypättävä, sillä tämä oli kerryttänyt useita startteja myös Malachailla sekä Jinxillä, joista molemmat olisivat periaatteessa Laurin käytössä myös tällä kaudella. Trakehnerit kuitenkin erosivat Vegasista - Jinxin hyppykapasiteetti ei tulisi riittämään samalle tasolle ja Lauri oli lähes sataprosenttisen varma, ettei tulisi hyppäämään Malachailla 140-luokkia suurempia startteja. Se ei ollut kiinni hevosen kyvykkyydestä vaan ratsukon sopivuudesta toisillensa: Lauri ei ollut koskaan pitänyt mustaa oria käteensä sopivana, vaikka olikin tehnyt sillä ajoittain hyviäkin ratoja.

Vargasin rikkonaisempi kausi parin vuoden takaa oli opettanut, miten hevosen joutuminen telakalle edes hetkellisesti vaikutti treeniin ja kilpailemiseen. Jos omalla tasolla kilpaileminen tai tason nostaminen oli yhden ratsun varassa, oli selvää, että hommat täytyi hyllyttää, jos ratsu poistui edes hetkeksi pelistä. Lauri halusi myös ajatella hevosiaan ja niiden rajallisia kilometrejä ja oli esimerkiksi Vargasin kohdalla valikoinut viime kauden jokaisen kilpailun huolella. Kenttäkisoja ei kuitenkaan edes ollut tarjolla yhtä usein kuin rataesteitä, mikä vain korosti miehen tasapainoilua edistymisen ja kohtuullisten starttimäärien kanssa.

Lauri laskeutui Vegasin satulasta ja talutti tamman maneesitalliin, jonka kokoonpano asukkaiden osalta oli muuttunut vuodenvaihteessa. Jinxi oli palannut päätallin puolelta, sillä Vixenin vieroitus oli edennyt siihen pisteeseen, että varsa oli muuttanut täyspäiväisesti pihattoon Heidin ponitammojen huomaan. Tintti puolestaan oli muuttanut Auburniin, jossa sen ratsastamisesta olisi päävastuussa Matilda. Laurin treenivastuulla olevien hevosten vaihtuminen oli osunut sopivaan kohtaan ja antoi mahdollisuuden lähteä treenaamaan esimerkiksi Jinxiä intensiivisemmin pitäen samalla silmällä kisakalenteria sopivien kilpailujen osalta.

“Onko kukaan ottanut yhteyttä?” Heidin ääni kysyi yllättäen. Lauri käänsi katseensa naiseen, joka oli ilmestynyt talliin miehen huomaamatta. Lauri tuijotti ruskeaverikköä hetken yrittäen ymmärtää, mistä tämä puhui.
“Tarjonnut hevosta?” Lauri hymähti viiveellä, uskoen osuneensa oikeaan. Mies oli puhunut aiheesta eri tahoille loppuvuodesta lähtien, mutta toistaiseksi yksikään käyty keskustelu tai eteenpäin välitetty viesti ei ollut tuonut järkeviä tarjouksia.
“Niin”, Heidi nyökkäsi. “Se tuli mulle aamulla mieleen, mutta en muistanut kysyä.”

Tummien silmien katse oli lämmin ja sitä tuki hymy, joka Laurin kasvoille oli kohonnut.
“Ei mitään uutta”, mies myönsi irvistäen huvittuneena. “En ole edelleenkään aikeissa ottaa sitä nuorta trakehneria. Kiintiö siitä rodusta on täysi.”
Heidi pyöräytti silmiään ja sai Laurin suupielet venymään virneeseen. Ei rodussa oikeasti ollut mitään vikaa, mutta jo pelkkä myyntivideon katsominen oli saanut Laurin kiinnostuksen pakkaselle. Nuoressa orissa oli ollut liikaa Malachaita ja Jinxiä, eikä Lauri halunnut ratsastettavaksi kolmatta sähikäistä.
“Se oli myös niin auttamattoman nuori”, mies jatkoi. “Mutta Sascha käy läpi Saksan tarjontaa, Hartzeille on muutenkin tulossa välitykseen hevosia nyt alkuvuodesta. Sieltä löytyy varmasti potentiaalisia vaihtoehtoja.”
“Martin voi tuoda tullessaan, kun palauttaa Adamaksen”, Heidi virnisti ja kiri viimeiset askeleet heidän väliltään yltääkseen rapsuttamaan hoitopaikalla nuokkuvan Vegasin kaulaa.

“Käydäänkö maastossa?” Lauri huomasi kysyvänsä vilkaistuaan kelloaan. “Jinxi tarvitsee tuulettumista. Jos ollaan ripeitä, ehditään käydä pidempi lenkki ennen kuin mun täytyy lähteä valmentamaan Kallaan.”
“Käydään vaan”, Heidi vastasi hymyillen. “Tuulettuminen tekisi hyvää Ronyallekin.”

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 33
Viestien lukumäärä : 566

Jemiina R., Jusu R., Sarah R., Louna R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 07.01.22 11:37

Tien päällä 7.1.2022

Lauri raotti makuuhuoneen ovea tarkistaakseen, oliko Heidi hereillä.
“Olen lähdössä”, mies mutisi hiljaa, kun peiton alla makaava nainen liikahti.
“Okei”, uninen ääni vastasi. “Aja varovasti.”
Lauri hymähti myöntävän vastauksen ja harppoi sängyn vierelle suukottaakseen aamu-unista avovaimoaan, jota vuodenvaihteen gaalareissu tuntui vieläkin painavan.
“Nähdään huomenna”, Lauri sanoi, loi viimeisen katseen silmänsä jo ummistaneeseen naiseen ja poistui makuuhuoneesta vähin äänin.

Laineen ratsutilan valmennukset alkaisivat alkuillasta ja jatkuisivat vielä lauantaiaamuna, mutta Lauri starttasi autonsa jo aamuhämärässä. Mies oli nimittäin sopinut eilen valmennusmatkalleen ylimääräisen pysähdyspaikan, joka ei liittynyt valmentamiseen. Kyseessä oli koeratsastus, eikä Lauri tiennyt vielä isolle tielle kiihdyttäessäkään, miten asiaan kuuluisi suhtautua.

Akseli Ruusuvuori oli soittanut Laurille vajaa vuorokausi sitten. Mieskaksikko oli kohdannut viime kaudella useissa kisoissa ja päätynyt sen vuoksi vaihtamaan pikaiset kuulumiset Kalla CUPin gaalan jatkoilla. Lauri ei ollut muistanut maininneensa Akselille hevoskuvioistaan ennen kuin Ruusuvuori oli ottanut ne puheeksi puhelimessa ja todennut jääneensä miettimään asiaa.

Akseli oli kertonut perustiedot: upeasukuinen 9-vuotiaaksi juuri kääntynyt hannoverori, joka oli hypännyt Suomessa 160-luokkia Laurille yhtä lailla ratsastuspiireistä tutun Matteo Locatellin ratsastamana.
“Tuttu nimi”, Lauri oli todennut puhelimessa orin nimeen viitaten ja saanut Akselin naurahtamaan.
“Olisin ollut järkyttyneempi, jos ei olisi”, mies oli tokaissut ja Lauri ymmärsi syyn. Ori oli ollut Suomessa vasta pari vuotta, mutta sukunsa vuoksi se oli ehtinyt herättää kiinnostusta sitäkin enemmän.

Koska ori oli Matteon ratsastettavana, Akseli oli ohjannut Laurin olemaan yhteydessä tähän. Ruusuvuori oli kuitenkin puhelun päätteeksi jättänyt pöydälle tarjouksen osamistajuudesta ja kilpailuoikeudesta. Se ei ollut sitä, mitä Lauri oli ajatellut etsivänsä, mutta hevonen oli liian hieno ohitettavaksi kokonaan. Sillä oli myös hintaa ja vaikka Lauri oli varannut uuden hevosen etsintään budjettia, siihen oli syynsä, että Akseli ja Matteo olivat alun perin ostaneet hevosen yhdessä.

“Heii, hyvaa huomenta Lauri!” Matteo Locatelli tervehti leveä hymy huulillaan, kun Lauri oli noussut autostaan ja lähtenyt harppomaan kohti tallirakennusta.
“Huomenta”, Lauri vastasi ja tarttui Matteon ojennettuun käteen. “Täällä oli ilmeisesti hevonen kokeiltavaksi?”
“Kulla! Eika mika tahansa hevonen”, Matteo naurahti. “Garnet!”

Matteo selosti orin taustatarinan italialaisaksentillaan suomen ja englannin taitavana sekoituksena samalla, kun varusti valmiiksi talliin haetun orin valmiiksi. Lauri pisti merkille, että Garnet seisoi aloillaan koko varustuksen ajan ja orin yleisilme näytti muutoinkin tyyneltä, mikä oli aina hyvä ominaisuus kilpahevosessa.

“He’s ready”, Matteo totesi ja taputti kevyesti Garnetin kaulaa. “Oletko valmis? Han on rauhallinen, kuten nakuu, mutta ratsastuksessa han on, hmm, nopea. More… Accelerating.”
Lauri nyökkäsi, sillä mies oli paitsi sattunut näkemään Garnetin kisaradalla, myös kuullut orin ratsastettavuudesta Akselilta.
“Lähdetään vain”, Lauri vastasi, veti kypärän päähänsä ja tarttui Garnetin ohjiin.

Kuten Lauri oli odottanutkin, Garnet oli reaktiivisempi ratsain kuin maasta käsin. Sekä Akselin että Matteon kertoman mukaan ori oli kuitenkin alkanut viimeisten parin vuoden aikana osoittaa iän myötä tasoittumisen merkkejä. Lauri kevensi puoliverisen satulassa eleettömästi ja pyrki pitämään tuntuman kevyenä, mutta vakaana. Matteo nojaili maneesin seinään, eikä vielä hetkeä aiemmin äänessä ollut mies ollut pukahtanut enää sanaakaan Laurin noustua Garnetin satulaan.

Lauri testasi kaikki perusasiat: teki paljon siirtymisiä, taivutteli oria kaarevilla urilla ja kokeili vaihdot sileällä. Garnet nosti tasaisesti kierroksia, mutta pysyi toistakseksi kuulolla.
“Otan pari hyppyä”, Lauri totesi ja kääntyi vetämään enkkuviltin pois orin selästä.
“Buono! Hienoa”, Matteo vastasi ottaessaan vilttiä vastaan. Garnet pärskähti, kun Lauri kokosi ohjia takaisin käsiinsä ja nosti uuden laukan.

Vaikka Lauri oli uransa aikana hypännyt useilla laadukkailla estehevosilla ja luokitteli Vegasinkin sellaiseksi, paini Garnet aivan omassa sarjassaan. Orin hypyt olivat vaivattomia ja vaikka jokainen hyppy lisäsi vain vettä myllyyn ja heikensi hetkellisesti kuumahtaneen kimon ratsastettavuutta, Garnet tuntui silti Laurin mielestä vakaalta.
“Nostan!” Matteo ilmoitti, kun Garnet oli ylittänyt suurehkon okserin hypyllä, joka ei ollut enää niin liioiteltu kuin aiemmat. Lauri antoi orin laukata eteen pitkän sivun poikki, ennen kuin kokosi laukkaa ja käänsi puoliverisen pääty-ympyrälle. Matteo vislasi merkiksi ja Lauri suoristi Garnetin linjalle.

“It’s amazing”, Lauri puuskahti spontaanisti Garnetin laskeuduttua hypystä, jollaista Lauri ei ollut koko ratsastusuransa aikana kokenut. Orista tunsi, miten sen jokainen solu oli tehty hyppäämiseen, eivätkä Akselin ja Matteon ylistyslauseet tuntuneet Laurista enää liioitelluilta. Mies sai kuumahtaneen orin vain vaivoin raviin ja mietti ohimenevän hetken, sopisiko Garnet todella hänen käteensä. Lauri tunsi itsensä ja hevosmakunsa, mutta jokin Garnetissa jätti ne seikat toissijaisiksi.

“No? Mita mielta sina olla?” Matteo tivasi odottava hymy huulillaan Laurin jäähdyteltyä Garnetin kaikessa rauhassa.
“Tämä on kyllä hieno”, mies myönsi hillitty hymy huulillaan. Se oli Laurin tapa peittää pinnan alla vellovat ajatukset ja pelata lisää aikaa niiden perkaamiselle.
“Sinun ei tarvitse paattaa heti! Nuku overnight. Ehdimme miettia asiaa yhdessa, all three”, Matteo vastasi käsiään levitellen. Lauri nyökkäsi myöntyvästi ja kääntyi taputtamaan Garnetia, joka oli taas itse lauhkeus.

Lauri ehti purkaa Garnetin pois, ennen kuin miehen täytyi jatkaa matkaansa ehtiäkseen perille ennen illan ensimmäisen valmennuksen alkua. Lauri hyvästeli Matteon luvaten olla yhteydessä päätöksestään lähipäivinä, vaikka Matteo oli tarjonnut mahdollisuutta toiseen koeratsastukseen. Lauri tiesi kuitenkin, ettei asia muuttuisi toisella koeratsastuksella, sillä Garnet oli osoittanut laatunsa ensimmäiselläkin. Nyt miehen täytyi enää päättää, näkikö hän itse tulevaisuutta orin kanssa ja halusiko sataprosenttisesti oman hevosen sijaan ostaa itselleen kolmanneksen sellaisesta.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 33
Viestien lukumäärä : 566

Jemiina R., Heidi N., Jusu R., Jesse A., Louna R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 08.01.22 11:01

Orijoella 8.1.2022
kirjoitettu yhdessä @Heidi N.:n kanssa

Lauri kääntyi tutulle, yksityiselle tienpätkälle, joka ohjasi hänet metsän suojaan. Vaikka kello oli vielä iltapäivän puolella, pilvisen sään vuoksi päivä tuntui jo hämärtyvän iltaan. Lauri salli itselleen yhden haukotuksen ja yritti samalla nollata ajatuksiaan, jotka pyörivät paitsi valmennettavien kuulumisissa, hyvin suurilta osin myös Garnetissa. Mies tiesi, että kotona odottavaa Heidiä kiinnostaisi kuulla koeratsastuksen jokainen yksityiskohta, sillä toistaiseksi aiheen avaaminen oli tapahtunut vain parin kiireessä kirjoitetun viestin välityksellä.

Lauri ajoi auton talliin sulamaan ja harppoi sitten talolle, jonka ikkunoista tulvi lämmintä valoa.
"Hei", Lauri huikkasi ovelta hapuillen katseellaan Heidiä.

Ruokapöydän ääressä ajatuksiinsa uponnut Heidi hätkähti kuin sähköiskun saaneena Milon noustessa ylös hänen viereltään ja jolkottaessa ovelle vastaan uutta isäntäänsä. Lautanen naisen edessä oli puoliksi syöty ja jo aikoja sitten jäähtynyt, sillä se oli lämmitetty melkein tunti sitten syötäväksi. Heidi joutui fyysisesti hieman ravistelemaan itsensä hereille ja sai kuin saikin loihdittua kasvoilleen jännittyneen hymyn, jonka toivoi pelastavan edes osittain huonosti nukutun yön jäljet silmiensä ympäriltä.

“Hei, onko sulla nälkä? Miten sun reissu meni?” Heidi kysyi mahdollisimman tavallisella äänenpainolla ja suukotti avopuolisoaan pikaisesti käveltyään tätä vastaan keittiön puolelle. Tuhat ja yksi eri mahdollisuutta Laurin reaktioksi oli käyty läpi jo viime yön aikana, sillä Heidi tiesi ettei tekstiviesti tai puhelu ollut oikea tapa kertoa toiselle raskausuutisia. Naista olisi jossain muussa mielentilassa voinut naurattaa se, että jälleen kerran hän oli ruokkimassa ihmistä ensin ja sitten kertomassa plussanneensa raskaustestiin.

Menneisyydessä kummitteli jos minkälaista mörköä, Heidi muisti kuin eilisen miten hirvittävää oli kertoa Jesselle Sofiasta. Miten asiat olivat siitä vain lähteneet käsistä pahemmin, kuin kukaan olisi voinut odottaa. Heidi tiesi, että olosuhteet olivat nyt täysin erit, tiesi että Jessestä oli tullut parempi isä Sofialle, kuin hän olisi ikinä voinut toivoa, mutta hän ei tiennyt kuinka Lauri suhtautuisi tähän edellistäkin yllättävämpään uutiseen elämässään.

Heidi kuitenkin tiesi ettei ehkä selviäisi siitä, mitä joutui käymään läpi ensimmäisen raskautensa aikana, enää uudelleen.
"Joo, vähän kyllä kieltämättä. Nappasin matkalta vain kahvin ja sämpylän, sitä ennen söin Laineilla aamiaista", Lauri vastasi. Mies laski matkalaukkunsa lattialle, koska tiesi ehtivänsä purkaa sen myöhemmin ja palautti sitten katseensa Heidiin.
"Valmennukset sujuivat normaaliin tapaan", Lauri totesi ovelasti hymyillen, jatkaen sitten polttavampaan aiheeseen. "Ja Garnet oli tasan niin laadukas kun sen sukuiselta saattoi odottaa."
“No hyvä”, jääkaapin sisältöä tutkimaan siirtynyt Heidi vastasi jännittyneenä, “kelpaako eilinen kanapasta?” nainen jatkoi kääntymättä katsomaan Lauria. Naisen sydän hakkasi jo yhtä kovaa, kuin tämä olisi juuri juossut talon ympäri ja takaisin sisälle. Kaapin viileys antoi edes hieman lisää armonaikaa ja tämä tarttui lasiseen vuokaan jännityksestä tärisevin käsin. Nainen valjasti kaiken tahdonvoimansa saadakseen astian ehjänä tiskipöydälle asti.
"Käy. Kiitos", Lauri huokaisi ja nojasi saarekkeeseen seuraten katseellaan Heidin odottavaa liikehdintää. Nainen nyökkäsi hitaasti, kaivoi astiakaapista lautasen ja alkoi annostella ruokaa.
"Mä voin itsekin", Lauri naurahti ja otti askeleen lähemmäs, mutta Heidi pudisti päätään.
"Anna mä", nainen mutisi vilkaisten Lauria olkansa yli niin nopeasti, ettei mies ehtinyt edes muodostaa katsekontaktia.

Lauri otti itselleen aterimet ja suuren lasillisen vettä ja istuutui sitten ruokapöydän ääreen odottamaan. Miehen mietteliäs katse ei irronnut Heidistä lainkaan, sillä naisen käytös ei ollut Laurin mielestä normaalia. Heidin kasvoilla oli poissaoleva ilme, kun tämä oli saanut lämmitettyä annoksen mikrossa ja kääntyi ympäri tuodakseen sen Laurille.
"Kiitos", mies hymyili katse avopuolisonsa kasvoissa. Heidi nyökkäsi tapaillen hymyä kasvoilleen ja istuutui sitten hitaasti pöydän ääreen.

"Miten sun aika kului? Onko kaikki… Ihan hyvin?" Lauri tiedusteli yrittäen edelleen tulkita Heidin vaitonaista elekieltä ja sitä, että nainen oli sivuuttanut maininnan Garnetista, jonka laadukkuutta he olivat vielä pari päivää sitten spekuloineet yhdessä.

On, tietenkin, Heidi meinasi vastata melkein automaattisesti, mutta perui sitten aikeensa, joka johti siihen, että nainen avasi suunsa ja sulki sen heti perään kuin olisi haukkonut henkeään. Jos hän oli hetki sitten keksinyt tuhat ja yksi tapaa reagoida uutiseen, Heidi ei yhtäkkiä keksinyt yhtäkään tapaa toimittaa niitä elämänsä rakkaudelle. Pitikö hänen odottaa, että mies olisi syönyt ensin? Kertoa vasta huomenna hyvin nukutun yön jälkeen? Olla kokonaan kertomatta ja odottaa koska tarkkanäköinen mies alkaisi kommentoida hänen kasvavaa mahaansa?

Siniset silmät tuijottivat maljakkoa näkemättä siihen aseteltuja kukkasia lainkaan. Nainen tunsi pahoinvoinnin aallon pyyhkäisevän ylitseen ja ehti ajatella olisiko toisen lautaselle oksentaminen tarpeeksi selvä viesti, kun huono olo ehti jo hälventyä.

“Mä olen raskaana.” Heidin ääni oli väritön, kylmä kuin metalli talvipakkasessa eikä nainen tohtinut nostaa katsettaan nähdäkseen avopuolisonsa reaktiota.

Lauri oli juuri ollut nostamassa haarukallista pastaa suuhunsa, kun Heidi vihdoin avasi suunsa. Mies ei tiennyt, mitä oli odottanut syyksi oudolle käytökselle – stressaavia työasioita, pieleen menneitä treenejä vai yllättäen iskenyttä Sofia-ikävää.
Mä olen raskaana. Laurin katse nousi Heidiin kuin elokuvan hidastetussa kohtauksessa ja mies laski haarukan yhtä viivytellen takaisin vaalealle lautaselle.

"Sä olet", Lauri köhäisi kuin olisi ollut tukehtumassa ruokaan, jota ei ollut koskaan ehtinyt nostaa suuhunsa. "Sä olet mitä?"
Tummat silmät tuijottivat herkeämättä Heidiä, jonka katse oli suunnattu muualle. Laurista tuntui, että hänen kehonsa oli pysähtynyt ja odotti Heidin suupielessä nykivää virnettä; merkkiä, joka olisi kertonut, etteivät sanat olleet totta. Ne eivät voineet olla totta – oli mahdotonta, että Heidi oli raskaana.

"Miten sä.. Miten se voisi olla mahdollista?" Lauri kysyi monotonisesti, haluamatta vieläkään uskoa asiaa todeksi. Se keskustelu oli käyty jo aiemmin, ja molemmat olivat halunneet lykätä asiaa tulevaisuuteen ja ennen kaikkea suunnitella elämää. Heidin kannan Lauri oli ymmärtänyt naisen taustan tiedostaen enemmän kuin hyvin, eikä mies ollut itsekään laittanut vastaan. Perheen perustaminen oli aina ollut Laurille hämärä tulevaisuudenkuva, joka oli vain vahvistunut viime vuosina Heidin kanssa elämisen myötä.

Heidistä tuntui siltä, kuin hänen kaikki jäsenensä olisivat muuttuneet nestemäiseksi. Laurin sanat, hämmentyneestä äänensävystä huolimatta, saivat naisen olon vielä huonommaksi ja kyyneleet nousivat väkisinkin suljettujen silmäluomien taakse. Heidi ei tiennyt olisiko yli-innokas hurraahuuto ollut yhtään sen parempi reaktio, kuin tämä, vai olisiko hän voin toivonut että mies olisi rauhallisesti ilmaissut olevansa iloinen tästä yllätyksestä ruokansa ääressä.

“En mä tiedä”, Heidi nyyhkäisi ja pyyhki raivokkaasti silmäkulmastaan karanneen kyynelen poskeltaan lukitessaan vihdoin katseensa Laurin silmiin. “Mä en ole unohtanut ottaa yhtäkään pilleriä”, nainen lisäsi melkein uhmakkaaseen äänensävyyn ja kiitti onneaan, ettei Sofia ollut täällä nyt. Hän ei tiennyt miten olisi voinut pitää sisuskaluistaan pursuilevat tunnekuohut hallinnassa lapsen edessä. Parin viikon väsymys oli tehnyt oman osuutensa itsehillinnän puuttumiseen.

Laurin sisuskaluja kuristi, kun mies näki Heidin poskella vierivän kyyneleen ja reaktion, jonka se naisessa aiheutti.
"Hei", Lauri sanoi matalalla, hiljaisella äänellä ja nousi ylös. Miehen pää tuntui raskaalta paitsi työreissun, myös uutisen vuoksi.
"En mä niin ajatellutkaan", Lauri murahti kyykistyessään Heidin tuolin viereen. "Ei ollut tarkoitus ilmaista sitä niin. Anteeksi."

Vaikka Lauri oli saanut kasattua ajatuksensa hetkeksi ja pystyi koskemaan Heidin kättä uskottavan rauhallisesti, miehen sisällä kuohui. Raskaus? Lapsi? Miten se kaikki sopisi heidän nykyiseen elämäänsä?
"Miten sä voit?" Lauri kysyi sivellen Heidin kämmenselkää sormillaan.
Heidi nyyhkäisi uudelleen, yrittäen rauhoitella omia ajatuksiaan, jotka lentelivät ääripäästä toiseen. Järkevä puolikas (joka valitettavasti oli häviämässä sillä hetkellä) toisteli, että hän oli itse saanut sisäistää tämän uutisen yksin ollessaan ja jäsennellyt ajatuksiaan jo vuorokauden verran, kun Lauri sai tiedon tässä ja nyt mitä suuremman tarkkailun alla. Järjetön puolikas, joka kovaa vauhtia aurasi järjenhivenet syrjään heitteli kaikki syytökset ja itkut ja ahdistukset ilmoille, antaen kovin sekaavan tunnejärjen Heidille.

“Itkettää”, nainen jäsenteli, yrittäen päästä kiinni heidän suhteensa kulmakivestä - rehellisyydestä. “Väsyttää, oksettaa, kauhistuttaa, pelottaa, ahdistaa. Mites itse?” Heidi ei kyennyt vielä päästämään irti selviytymismekanismistaan, hyökkää ennen kuin toinen ehtii.

Lauri puristi Heidin kättä niin lohduttavasti kuin omalta jähmettymiseltään kykeni.
"En tiedä – mua kiinnostaa nyt vain mitä sä ajattelet", Lauri puuskahti. Mies tutki katseellaan Heidin kasvoja, joilta saattoi lukea kaikki naisen luettelemat tunnetilat.
"Olisit soittanut", Lauri sanoi, vaikka ei ollut varma, miten kauan Heidi oli tiennyt asiasta. "Jo siinä vaiheessa, kun aloit epäillä asiaa."

Heidin vieressä kyykyssä tasapainoileva Lauri tajusi heti sanojensa päätteeksi, ettei asia ollut varmasti ollut Heidille niin yksinkertainen. Lauri pystyi päättelemään sen hyvin naisen edellistä raskautta seuranneena, eikä olisi siksi halunnut syyllistää tätä lainkaan.
"Sori", mies kiirehti huokaisemaan. "Kiitos kun kerroit nyt. Se oli varmasti paras ratkaisu."

Siinä Heidin väsyneitä, huolestuneita kasvoja katsoessaan Lauri huomasi paniikin alta puskevan lämmöntunteen. Mies tarttui Heidin toiseenkin käteen ja yritti kerätä ajatuksiaan niin, että saisi välitettyä naiselle oikeanlaisen viestin.
"Sulla ei ole mitään hätää. Mä en ole lähdössä mihinkään", Lauri lupasi hiljaa ja toivoi, että se riittäisi.

Heidi antoi tunnekuohunsa käydä lakipisteessään, se oli kuohahtanut jälleen vaarallisesti Laurin ensimmäisestä vastauksesta, sen jälkeen ripustautui miehen viimeisiin sanoihin. Kietoi itsensä siihen tuntemukseen ja totesi itselleen, että niiden sanojen takana ei ollut vilppiä. Heidi tunsi toisen jo tarpeeksi hyvin tunnistaakseen valheelliset lausahdukset.
Lauri oli ollut se, joka oli ollut hänen tukenaan silloin, kun lapsi ei ollut ollut edes miehen oma. Silloin, kun heidän suhteessaan ei ollut muita ihastuneita, kuin hän itse. Vähitellen Heidi ymmärsi, että tämä raskaus, vaikka vahinko sekin, ei olisi samalla tavalla epätoivottu, kuin ensimmäisensä.

Naista suretti se, etteivät he olleet saaneet kokea raskausuutista yhdessä. Hän oli toivonut kihlauksen ja häiden suunnittelun sivussa sitä, että kun he päättäisivät yhdessä olevansa valmiit vanhemmaksi, he saisivat istua hyvällä tavalla jännittäen raskaustestin tulosta.
Tämä lapsi olisi haluttu, mutta vain vuoden tai ehkä kaksikin liian aikaisessa.

Heidi käänsi katseensa Lauriin ja näki rakkauden niiden takana. Kyyneleet eivät enää kuunnelleet käskyttäjäänsä, vaan valuivat luvatta naisen poskille ja tippuivat naisen syliin käsille, joita Lauri piteli omissaan.
"Lupaatko?" Heidi kysyi puristaen miehen sormia omiensa lomassa. Normaalisti niin vahva ja kaiken kestävä nainen oli nyt yhtä helposti särkyvä, kuin ohueksi puhallettu lasiesine. Yhden särön päässä täydellisestä tuhosta.
“Lupaan”, Lauri vastasi lähes samaan hengenvetoon. Sen lupauksen mies oli ollut joka tapauksessa sanomassa samana vuonna ääneen häävieraiden läsnäollessa ja vaikka he joutuisivat muuttamaan sitä suunnitelmaa, Laurilla ei ollut aikomustakaan lähteä.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 33
Viestien lukumäärä : 566

Isabella S., Jemiina R., Jusu R., Louna R. and Katherine J. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa