Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 12.12.21 17:54

Kallassa 4.–5.12.2021
#cupgaala2021

Mustaan pukuun luottanut Lauri katseli ympärilleen odottaessaan Heidin kanssa muun gaalaväen joukossa Kalla CUPin palkintojenjaon alkamista. Sen jälkeen jaettaisiin myös Kallan ammattilaisrankingin palkinnot, mutta tänä vuonna Lauri tiesi olevansa auttamatta ulkona palkintosijoilta. Se oli ollut odotettavissa, eikä mies siten osannut olla pahoillaan – Laurin fokus oli kuluvalla kaudella ollut kansainvälisissä kilpailuissa, joiden tuoma tulos oli tyydyttänyt miehen voitonnälän tämän kauden osalta.

“Matildaa jännittää”, Heidi totesi ja Lauri huomasi tämän katselevan vähän matkan päässä seisovaa kaksikkoa, jonka kiharahiuksisempi osapuoli oli tosiaan vaikuttanut jännittyneeltä aiemmin käydyn keskustelun aikana.
“Se haluaa voittaa”, Lauri naurahti matalalla äänellä. “Vaadin myöntämään asian kerran valmennuksen jälkeen, kun se tuli puheeksi.”
“Voitontahtoa täytyy ollakin”, Heidi hymähti ovela hymy huulillaan ja vasta siinä vaiheessa Lauri kiinnitti kunnolla huomionsa naisen huuliin.
“Sun huulipunasi”, mies ähkäisi suupieli nykien. “Se ei tuota… Näköjään kestänyt illallista ihan täysin.”

Heidin ilme meni vaikeaksi, kun nainen nosti vaistomaisesti kätensä huultensa eteen ja alkoi seuraavaksi kaivaa laukkuaan. Sirot sormet nostivat esiin huulipunan, mutta jatkoivat pikkulaukun penkomista.
“Mitä etsit?” Lauri kysyi kulmiaan kurtistellen.
“Peiliä”, Heidi mutisi. “Mun oli tarkoitus ottaa se. Täytyy käydä naistenhuoneessa.”
“Et ehdi enää”, Lauri murahti pahoittelevasti, sillä mies huomasi Verneri Kaajapuron valmistautuvan aloittamaan kenttäratsastuksen palkintojen jakamisen. “Puhelimen etukamera?”
“Apua, se näyttäisi idiootilta”, Heidi parahti hiljaa ja kohotti leukaansa katse Laurissa. “Onko se miten paha?”

Lauri harkitsi sanojaan hetken - paitsi siksi, ettei halunnut saattaa naisystäväänsä entistä epämukavampaan tilanteeseen kertomalla totuuden, myös siksi, ettei kokenut olevansa oikea henkilö raportoimaan huulipunan kulumisasteesta.
“Jos sitä olisi vähän enemmän tuossa alhaalla, kukaan ei huomaisi mitään. Entä jos–”, Lauri mutisi, mutta harkitsi sanojaan vielä hetken, ennen kuin täydensi ehdotuksensa. “Mä autan sua paikkaamaan sen, ja korjaat tilanteen palkintojenjaon jälkeen?”

Heidi ei todennäköisesti olisi halunnut turvautua juuri Laurin apuun sellaisessa tilanteessa, mutta nainen ei myöskään selkeästi halunnut häiritä muita potentiaalisia auttajia gaalaohjelman jatkuttua. Niinpä tämä ojensi punansa Laurille ja astui askeleen lähemmäs vilkaisten vielä viimeisen kerran ympärilleen. Lauri sen sijaan ei edes halunnut miettiä sitä, mahtoiko joku seurata tilannetta, vaan yritti keskittyä toteuttamaan ehdotuksensa niin, ettei se aiheuttaisi suurempaa vahinkoa.

Heidi yritti ynähtää jotain ohjeentapaista, kun huulipuna koski naisen alahuulta. Laurin kasvoilla oli keskittynyt ilme, kun tämä liu’utti punaa varovasti sivulle ja mietti mahtaisiko hänen seuralaisellaan olla kohta näyttävämpikin sotamaalaus.
“Valmis. Tee nyt se juttu, jonka teet normaalistikin”, Lauri mutisi ja hetken miestä hämmentyneenä tuijottanut Heidi ymmärsi, mitä mies ajoi takaa. Nainen pyöräytti huulensa yhteen ja kohotti sitten kysyvästi kulmiaan.
“Yllättävän hyvä”, Lauri virnisti. “Siis oikeasti. Selviät kyllä.”

***

Gaalatunnelma on aistittavissa Villa Atsaleassa edelleen, vaikka virallinen osuus on päättynyt ja Lauri on muiden juhlijoiden tapaan keventänyt asuaan riisumalla puvuntakkinsa.
“Näytät hyvältä”, mies kumartuu sanomaan Heidille. “Edelleen.”
“Punatkin tallella?” nainen virnuilee viinilasinsa takaa ja saa Laurilta vastaukseksi vain ovelan silmäniskun.
“Käydäänkö kierroksella?” Lauri kysyy, sillä juhlapaikka vilisee enemmän tai vähemmän tuttuja ihmisiä ja vapaalle vaihtanut mies on muutoinkin sosiaalisella tuulella.
“Käydään vain”, Heidi hymähtää ja lyöttäytyy Laurin käsipuoleen jättäen tyhjän viinilasinsa pöytään, jonka ääressä he olivat ehtineet istua hetken.

Lauri ja Heidi vaihtavat ensin muutaman sanan lukemattomista kisoista tutuiksi tulleiden Käkiharjujen kanssa, kehuvat ohimennen gaalajärjestelyjä Isabellalle ja löytävät itsensä lopulta yksin coktailpöytään nojailevan Jessen seurasta.
“Matilda lähti käymään tiskillä”, Aro naurahtaa Heidin virnuilulle siitä, onko Jessen loppuyön vastuuna vahtia pariskunnan pokaaleja, jotka nököttävät pöydällä vierekkäin.

Matilda ilmestyi paikalle kahden drinkin kanssa ja laski toisen miesystävänsä eteen.
“Kuulin just Rasmuksen pikkuponivuosista ja häviöitkuista”, Matilda kertoi kasvot ilmeettöminä, kierrättäen katsettaan kaikissa heissä kolmessa. “Hitto mikä tilanne.”
Lauri ei ollut varma, oliko syy naisen sanoissa, tämän puuskahduksessa vai Heidin rakoilevassa ilmeessä, jonka mies sattui huomaamaan, mutta tämä ei kyennyt pidättämään nauruaan. Se tarttui oitis myös Heidiin eikä Jessekään voinut olla pudistelematta huvittuneena päätään, mutta ilme Matildan kasvoilla ei värähtänytkään.

“Eikö voittajan olekaan helppoa hymyillä?” Lauri yskähti Matildalle naurun vaimennuttua ja katui sanojaan jo hetkeä myöhemmin nähdessään, miten ilme naisen kasvoilla meni vaikeammaksi. Jesse näytti tietävän aiheesta enemmän, sillä mies katsoi ensin Matildaa ja laski sitten katseensa lasiinsa.
“Voittajan, joka ei gaalaväen mielestä ansainnut voittoa onnettomilla tuloksillaan”, Matilda virkkoi väkisin väännetty hymy huulillaan. Laurin kulmat kohosivat ja mies tiesi katsomattakin, että Heidi oli yhtä yllättynyt naisen sanoista.

“Siellä on ollut joku mielensäpahoittaja paikalla”, Heidi tokaisi Matildan selitettyä tilanteen lyhyesti.
“Niin – joko kateutta tai tietämättömyyttä. Se teidän rankinginne huomioi kuitenkin vain kallalaiset ratsastajat, joten siellähän olisi voinut pärjätä vaikkei olisi ollut kertaakaan palkintosijoilla – sä olet ollut”, Lauri kommentoi myös tuntien edelleen syyllisyyttä keskustelun avaamisesta. “Ja mitä palkintojenjaon alustuspuheessa kuultiin, siellä taustalla on myös muita arvioitavia asioita.”
“Joo”, Matilda huokaisi katse voittopokaalissaan. “Ärsyttää, että se meni tällä tavalla ihon alle.”
“Tässä lajissa on valitettavan usein aika alttiina arvosteluille”, Heidi sanoi myötätuntoisesti ja Lauri mietti, miten naisella oli aina tapana valita oikeat sanat tilanteeseen kuin tilanteeseen.

“Mutta, me ainakin tarvitsemme Heidin kanssa juomista – eiköhän kippistetä, käyn ostamassa kuohuvaa”, Lauri ilmoitti ja tunsi pienen puristuksen käsivarressaan. Mies huomasi Heidin katseesta, että tämä piti hänen ideastaan ja vilkaisi vielä kysyvästi Matildaa sekä Jesseä, jotka molemmat nyökkäsivät hyväksymisen merkiksi.
“Loistavaa”, Lauri hymähti ja veti Heidin kainaloonsa. “Palataan asiaan hetken päästä.”

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Jemiina R., Jusu R., Sarah R., Jesse A., Louna R. and Katherine J. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 24.12.21 10:58

24.12.2021
Kirjoitettu yhdessä @Heidi N. kanssa

Lumi narskui hevosten kavioiden alla, kun kaksi tammaa käveli vieretysten hiljaisella metsätiellä. Hiljalleen horisonttiin painuva aurinko loi vielä viimeisiä, hentoja säteitä metsään, jota ohut lumikerros onneksi peitti. Lauri toivoi, että lunta tulisi alkuvuodesta lisää ja maisema muuttuisi entistä talvisemmaksi, vaikka leudomman sääjakson päätteeksi valkoinen joulu missä tahansa mittapuussa ilahdutti. Ilahtuneilta vaikuttivat myös aaton maastoreissulle valikoituneet tammat Vegas ja Deria, jotka pärskähtelivät vuorotellen taittaessaan matkaa reippaassa käynnissä.

Viikko oli ollut hektinen viimeisten töiden ja jouluvalmistelujen täytettyä päivät, jotka olivat venyneet auttamatta pitkiksi. Lauri, Heidi ja Sofia olivat viettäneet joulua etukäteen edellisenä sunnuntaina, sillä tänään Sofia oli toisella puolella Suomea. Iltapäivä oli kuitenkin ollut Heidiltä hyvä idea, eikä Sofia varmasti ollut pahastunut tuplajoulusta, joka tarkoitti myös tuplasti mahdollisuuksia lahjojen avaamiseen. Myös Laurin vanhemmat olivat saapuneet Orijoelle sunnuntaina ja viipyneet yön yli, jatkaen maanantaina matkaa Lappiin, jonne Madridissa jo useamman vuoden asunut pariskunta oli tänä vuonna halunnut suunnata jouluksi.

“Saunotaanko ennen vai jälkeen ruoan?” Lauri kysyi Heidiltä vilkaisten vierellään ratsastavaa naista.
“Ennen, ei sitten tarvitse illastaa hevosentuoksuisena”, nainen vastasi hymyillen ja rapsutti punarautiaan tammansa harjamartoa. Kieltämättä joulu ilman Sofiaa oli ensin kuulostanut maailmanlopulta, mutta Heidi tiesi tytön nauttivan ajastaan isänsä kotikonnuilla.
“Vaikka tuskin se haju lähtee kummastakaan tunninkaan saunomisen jälkeen”, Heidi lisäsi naurahtaen. Lauri vastasi heittoon huvittuneella hymyllä miettien, kuinka se, hevosenhaju, oli heidän juttunsa ja niin vahva osa arkea, ettei sitä rekisteröinyt, ellei asiaa nostettu erikseen puheeksi.

“Mun mielestä sä voisit kyllä viihdyttää meitä pienellä joululauluserenadilla”, nainen ehdotti hetken päästä.
“Hei”, Lauri murahti yllättyneen huvittuneesti. “En usko, että se viihdyttäisi yhtään ketään.”
Mies kokosi Vegasin ohjia ja tunsi, miten tamma terävöityi heti - sen askel lyheni tummanrautiaan odottaessa apuja, joiden se tiesi olevan tulossa.
“Laukkaspurtti sen sijaan viihdyttää meitä kaikkia tasapuolisesti”, Lauri virnisti, antoi Heidille muutaman sekunnin aikaa reagoida ja antoi Vegasille luvan nostaa laukan. Tamma hypähti matkaan voimakkaasti ja Lauri kevensi istuntaansa antaakseen ratsulleen tilaa liikkua.

“Hei!”, oli Heidin vuoro huudahtaa kun Deria tarvitsi huomattavasti enemmän aikaa käynnistyäkseen, kun hevostoverinsa. Punarautias ei myöskään saanut ratsastajaltaan suoraan vapaata ohjaa, sillä Heidi ei vielä luottanut siihen ihan sataprosenttisesti.
Pienen hapuilun jälkeen Deria kuitenkin asettui sopivan välimatkan päähän edellä kulkevasta Vegasista.
Tämä oli oikea tapa viettää hevosihmisen joulua, siitä pystyi olemaan varma.

***

Lauri laski toisen punaviinilasin Heidin eteen ruokapöydälle ja vilkaisi kihlattuaan, joka oli pukeutunut punaiseen mekkoon. Naisen kiharaiset hiukset ryöppysivät kiiltävinä yläaselälle, jonka mekko paljasti, eikä Lauri voinut vastustaa kiusausta vaan kumartui suukottamaan avopuolisonsa poskea kädet tämän hartioille laskettuina.
“Näytät tyrmäävän hyvältä”, mies mutisi Heidin korvaan. Lauri itse oli turvautunut mustiin kangashousuihin ja harmaaseen kauluspaitaan, jonka Heidi oli saanut valita. Nainen värähti kosketuksen alla ja hymähti mielissään.
“Kiitos”, hän vastasi nauttien kihlattunsa läheisyydestä. Heidän uusi ruokapöytänsä notkui herkuista, jotka olisi riittänyt varmasti ainakin viidelle illallisvieraalle. Nälkä kurni mahanpohjassa malttamattomana, sen tunteen ylitse kuitenkin nousi kosketus iholla.
“Mitä jos en malta syödä?”, Heidi kysyi virne suupielessään ja kääntyi inan nähdäkseen Laurin paremmin kynttilänvalossa.
“Hmh”, Lauri hymähti ovela hymy huulillaan. “Se olisi vähän ikävästi tehty, kun ottaa huomioon, että ruoka on kohta valmista.”
“Ja sitä paitsi”, Lauri aloitti ottaen askeleen kohti keittiötä, sillä tiesi laatikoiden joutavan pian pois uunista. “Paketitkin ovat vielä vaihtamatta.”
“Ah, aivan”, Heidi vastasi hymyillen.

Joulu kahden kesken oli erilainen kuin edeltäjänsä, mutta Lauri piti intiimistä tunnelmasta, jonka taustalla hiljaa soiva musiikki ja kynttilänvalossa nautittu jouluillallinen loivat.
“Lisää viiniä?” mies kysyi Heidiltä noustessaan viemään astioita pesukoneeseen, antaen avopuolisolleen mahdollisuuden rentoutua ja istua aloillaan vielä hetken.
“Kyllä kiitos”, Heidi huoahti ja kiitti itsekuriaan, ettei ollut syönyt itseään totaaliseen ähkytilaan. Joululla kun oli sellainen vaikutus yleensä. Naisella oli ikävä tytärtään, mutta oli samalla myös kiitollinen siitä, että sai vain olla ja nauttia olostaan. Eikä muistaa nukkumaanmenoaikoja ja iltapesuja.

“Tuntuu oudolta olla ihan kahden kesken”, Heidi totesi ääneen saatuaan lasiinsa täytettä ja miehensä vierelleen. Vivia oli pyytänyt Milon hoitoonsa pyhien ajaksi, joten talossa ei ollut ketään heidän lisäkseen. “Hyvällä tavalla, tietenkin”, nainen lisäsi hymyillen.
“Niin, harvemmin on tullut vietettyä joulua näin pienellä porukalla”, Lauri vastasi muistellen joulujaan, joita oli vuosien mittaan viettänyt niin perheensä kuin ystäviensäkin kesken.

***

Konvehtirasia rapisi, kun Lauri nappasi kulmikkaan konvehdin käteensä ja sujautti sen suuhunsa tarjottuaan rasiaa ensin Heidille. Miehen katse kävi takassa hiljalleen loimuavassa tulessa, ennen kuin palautui sohvalla istuvaan naiseen. Viinilasit olivat vaihtuneet glögimukeihin ja joltain tallilaiselta tulleesta lahjapaketista paljastunut suklaarasia oli korkattu oitis jälkiruoan jälkiruoaksi.
Heidi hymyili tummien silmien katseen alla, tuntui ajoittain edelleen niin epärealistiselta että kaiken heidän kokemansa jälkeen he istuivat yhteisessä kodissaan takkatulen ääressä. Sormukset sormissaan. Naisen katse pysyi Laurin silmissä ja tämä nosti toisen kätensä miehen leukaperälle, tunnusteli niiden karheutta sormiensa alla.

"Hyvää joulua, rakas", ääni oli matala ja Heidi hengähti syvään vetäen toisen tuoksua keuhkoihinsa.
"Hyvää joulua", Lauri vastasi vetäen vierellään istuvan naisen kainaloonsa. Miehen sormet sivelivät tummia hiuksia, kun Heidi painautui häntä vasten. Jos Laurin olisi pitänyt nimetä hetki, jonka hän oli etukäteen toivonut heidän kahdenkeskisen joulunsa sisältävän, mies olisi nimennyt sen pari minuuttia kestävän hetken, jonka aikana kaikki työkiireiden aiheuttama stressi haihtui pois. Olivat vain he ja takassa rätisevä tuli takassa, jonka he olivat itse taloonsa valinneet.

Aattoillassa oli taikansa.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Jemiina R., Jusu R. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 04.01.22 10:22

Orijoella 4.1.2022

Lauri kosketti Vegasin kaulaa kiitokseksi ja antoi ohjien lipua pidemmiksi. Tummanrautias venytti kaulaansa ravaten maneesin pitkää sivua letkein askelin. Treeni oli ollut hyvä: paljon puomeja ja pieniä kavaletteja erilaisilla kaarteilla. Vegas tuntui olevan valmiina alkavaan kisakauteen ja Laurin ajatukset olivat jo Hangon kisoissa. Samalla miehen mielessä kyti kuitenkin tuttu ajatus, joka oli pesiytynyt sinne jo viime vuonna.

Yksikin loukkaantuminen, ja haaveet esteratsastajan uran edistämisestä seisahtuisivat.

Lauri oli jo puolentoista kauden ajan laskenut rataesteitä koskevat tavoitteensa Vegasin varaan. Toki tamma ei ollut missään vaiheessa ollut miehen ainoa hypättävä, sillä tämä oli kerryttänyt useita startteja myös Malachailla sekä Jinxillä, joista molemmat olisivat periaatteessa Laurin käytössä myös tällä kaudella. Trakehnerit kuitenkin erosivat Vegasista - Jinxin hyppykapasiteetti ei tulisi riittämään samalle tasolle ja Lauri oli lähes sataprosenttisen varma, ettei tulisi hyppäämään Malachailla 140-luokkia suurempia startteja. Se ei ollut kiinni hevosen kyvykkyydestä vaan ratsukon sopivuudesta toisillensa: Lauri ei ollut koskaan pitänyt mustaa oria käteensä sopivana, vaikka olikin tehnyt sillä ajoittain hyviäkin ratoja.

Vargasin rikkonaisempi kausi parin vuoden takaa oli opettanut, miten hevosen joutuminen telakalle edes hetkellisesti vaikutti treeniin ja kilpailemiseen. Jos omalla tasolla kilpaileminen tai tason nostaminen oli yhden ratsun varassa, oli selvää, että hommat täytyi hyllyttää, jos ratsu poistui edes hetkeksi pelistä. Lauri halusi myös ajatella hevosiaan ja niiden rajallisia kilometrejä ja oli esimerkiksi Vargasin kohdalla valikoinut viime kauden jokaisen kilpailun huolella. Kenttäkisoja ei kuitenkaan edes ollut tarjolla yhtä usein kuin rataesteitä, mikä vain korosti miehen tasapainoilua edistymisen ja kohtuullisten starttimäärien kanssa.

Lauri laskeutui Vegasin satulasta ja talutti tamman maneesitalliin, jonka kokoonpano asukkaiden osalta oli muuttunut vuodenvaihteessa. Jinxi oli palannut päätallin puolelta, sillä Vixenin vieroitus oli edennyt siihen pisteeseen, että varsa oli muuttanut täyspäiväisesti pihattoon Heidin ponitammojen huomaan. Tintti puolestaan oli muuttanut Auburniin, jossa sen ratsastamisesta olisi päävastuussa Matilda. Laurin treenivastuulla olevien hevosten vaihtuminen oli osunut sopivaan kohtaan ja antoi mahdollisuuden lähteä treenaamaan esimerkiksi Jinxiä intensiivisemmin pitäen samalla silmällä kisakalenteria sopivien kilpailujen osalta.

“Onko kukaan ottanut yhteyttä?” Heidin ääni kysyi yllättäen. Lauri käänsi katseensa naiseen, joka oli ilmestynyt talliin miehen huomaamatta. Lauri tuijotti ruskeaverikköä hetken yrittäen ymmärtää, mistä tämä puhui.
“Tarjonnut hevosta?” Lauri hymähti viiveellä, uskoen osuneensa oikeaan. Mies oli puhunut aiheesta eri tahoille loppuvuodesta lähtien, mutta toistaiseksi yksikään käyty keskustelu tai eteenpäin välitetty viesti ei ollut tuonut järkeviä tarjouksia.
“Niin”, Heidi nyökkäsi. “Se tuli mulle aamulla mieleen, mutta en muistanut kysyä.”

Tummien silmien katse oli lämmin ja sitä tuki hymy, joka Laurin kasvoille oli kohonnut.
“Ei mitään uutta”, mies myönsi irvistäen huvittuneena. “En ole edelleenkään aikeissa ottaa sitä nuorta trakehneria. Kiintiö siitä rodusta on täysi.”
Heidi pyöräytti silmiään ja sai Laurin suupielet venymään virneeseen. Ei rodussa oikeasti ollut mitään vikaa, mutta jo pelkkä myyntivideon katsominen oli saanut Laurin kiinnostuksen pakkaselle. Nuoressa orissa oli ollut liikaa Malachaita ja Jinxiä, eikä Lauri halunnut ratsastettavaksi kolmatta sähikäistä.
“Se oli myös niin auttamattoman nuori”, mies jatkoi. “Mutta Sascha käy läpi Saksan tarjontaa, Hartzeille on muutenkin tulossa välitykseen hevosia nyt alkuvuodesta. Sieltä löytyy varmasti potentiaalisia vaihtoehtoja.”
“Martin voi tuoda tullessaan, kun palauttaa Adamaksen”, Heidi virnisti ja kiri viimeiset askeleet heidän väliltään yltääkseen rapsuttamaan hoitopaikalla nuokkuvan Vegasin kaulaa.

“Käydäänkö maastossa?” Lauri huomasi kysyvänsä vilkaistuaan kelloaan. “Jinxi tarvitsee tuulettumista. Jos ollaan ripeitä, ehditään käydä pidempi lenkki ennen kuin mun täytyy lähteä valmentamaan Kallaan.”
“Käydään vaan”, Heidi vastasi hymyillen. “Tuulettuminen tekisi hyvää Ronyallekin.”

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Jemiina R., Jusu R., Sarah R., Louna R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 07.01.22 11:37

Tien päällä 7.1.2022

Lauri raotti makuuhuoneen ovea tarkistaakseen, oliko Heidi hereillä.
“Olen lähdössä”, mies mutisi hiljaa, kun peiton alla makaava nainen liikahti.
“Okei”, uninen ääni vastasi. “Aja varovasti.”
Lauri hymähti myöntävän vastauksen ja harppoi sängyn vierelle suukottaakseen aamu-unista avovaimoaan, jota vuodenvaihteen gaalareissu tuntui vieläkin painavan.
“Nähdään huomenna”, Lauri sanoi, loi viimeisen katseen silmänsä jo ummistaneeseen naiseen ja poistui makuuhuoneesta vähin äänin.

Laineen ratsutilan valmennukset alkaisivat alkuillasta ja jatkuisivat vielä lauantaiaamuna, mutta Lauri starttasi autonsa jo aamuhämärässä. Mies oli nimittäin sopinut eilen valmennusmatkalleen ylimääräisen pysähdyspaikan, joka ei liittynyt valmentamiseen. Kyseessä oli koeratsastus, eikä Lauri tiennyt vielä isolle tielle kiihdyttäessäkään, miten asiaan kuuluisi suhtautua.

Akseli Ruusuvuori oli soittanut Laurille vajaa vuorokausi sitten. Mieskaksikko oli kohdannut viime kaudella useissa kisoissa ja päätynyt sen vuoksi vaihtamaan pikaiset kuulumiset Kalla CUPin gaalan jatkoilla. Lauri ei ollut muistanut maininneensa Akselille hevoskuvioistaan ennen kuin Ruusuvuori oli ottanut ne puheeksi puhelimessa ja todennut jääneensä miettimään asiaa.

Akseli oli kertonut perustiedot: upeasukuinen 9-vuotiaaksi juuri kääntynyt hannoverori, joka oli hypännyt Suomessa 160-luokkia Laurille yhtä lailla ratsastuspiireistä tutun Matteo Locatellin ratsastamana.
“Tuttu nimi”, Lauri oli todennut puhelimessa orin nimeen viitaten ja saanut Akselin naurahtamaan.
“Olisin ollut järkyttyneempi, jos ei olisi”, mies oli tokaissut ja Lauri ymmärsi syyn. Ori oli ollut Suomessa vasta pari vuotta, mutta sukunsa vuoksi se oli ehtinyt herättää kiinnostusta sitäkin enemmän.

Koska ori oli Matteon ratsastettavana, Akseli oli ohjannut Laurin olemaan yhteydessä tähän. Ruusuvuori oli kuitenkin puhelun päätteeksi jättänyt pöydälle tarjouksen osamistajuudesta ja kilpailuoikeudesta. Se ei ollut sitä, mitä Lauri oli ajatellut etsivänsä, mutta hevonen oli liian hieno ohitettavaksi kokonaan. Sillä oli myös hintaa ja vaikka Lauri oli varannut uuden hevosen etsintään budjettia, siihen oli syynsä, että Akseli ja Matteo olivat alun perin ostaneet hevosen yhdessä.

“Heii, hyvaa huomenta Lauri!” Matteo Locatelli tervehti leveä hymy huulillaan, kun Lauri oli noussut autostaan ja lähtenyt harppomaan kohti tallirakennusta.
“Huomenta”, Lauri vastasi ja tarttui Matteon ojennettuun käteen. “Täällä oli ilmeisesti hevonen kokeiltavaksi?”
“Kulla! Eika mika tahansa hevonen”, Matteo naurahti. “Garnet!”

Matteo selosti orin taustatarinan italialaisaksentillaan suomen ja englannin taitavana sekoituksena samalla, kun varusti valmiiksi talliin haetun orin valmiiksi. Lauri pisti merkille, että Garnet seisoi aloillaan koko varustuksen ajan ja orin yleisilme näytti muutoinkin tyyneltä, mikä oli aina hyvä ominaisuus kilpahevosessa.

“He’s ready”, Matteo totesi ja taputti kevyesti Garnetin kaulaa. “Oletko valmis? Han on rauhallinen, kuten nakuu, mutta ratsastuksessa han on, hmm, nopea. More… Accelerating.”
Lauri nyökkäsi, sillä mies oli paitsi sattunut näkemään Garnetin kisaradalla, myös kuullut orin ratsastettavuudesta Akselilta.
“Lähdetään vain”, Lauri vastasi, veti kypärän päähänsä ja tarttui Garnetin ohjiin.

Kuten Lauri oli odottanutkin, Garnet oli reaktiivisempi ratsain kuin maasta käsin. Sekä Akselin että Matteon kertoman mukaan ori oli kuitenkin alkanut viimeisten parin vuoden aikana osoittaa iän myötä tasoittumisen merkkejä. Lauri kevensi puoliverisen satulassa eleettömästi ja pyrki pitämään tuntuman kevyenä, mutta vakaana. Matteo nojaili maneesin seinään, eikä vielä hetkeä aiemmin äänessä ollut mies ollut pukahtanut enää sanaakaan Laurin noustua Garnetin satulaan.

Lauri testasi kaikki perusasiat: teki paljon siirtymisiä, taivutteli oria kaarevilla urilla ja kokeili vaihdot sileällä. Garnet nosti tasaisesti kierroksia, mutta pysyi toistakseksi kuulolla.
“Otan pari hyppyä”, Lauri totesi ja kääntyi vetämään enkkuviltin pois orin selästä.
“Buono! Hienoa”, Matteo vastasi ottaessaan vilttiä vastaan. Garnet pärskähti, kun Lauri kokosi ohjia takaisin käsiinsä ja nosti uuden laukan.

Vaikka Lauri oli uransa aikana hypännyt useilla laadukkailla estehevosilla ja luokitteli Vegasinkin sellaiseksi, paini Garnet aivan omassa sarjassaan. Orin hypyt olivat vaivattomia ja vaikka jokainen hyppy lisäsi vain vettä myllyyn ja heikensi hetkellisesti kuumahtaneen kimon ratsastettavuutta, Garnet tuntui silti Laurin mielestä vakaalta.
“Nostan!” Matteo ilmoitti, kun Garnet oli ylittänyt suurehkon okserin hypyllä, joka ei ollut enää niin liioiteltu kuin aiemmat. Lauri antoi orin laukata eteen pitkän sivun poikki, ennen kuin kokosi laukkaa ja käänsi puoliverisen pääty-ympyrälle. Matteo vislasi merkiksi ja Lauri suoristi Garnetin linjalle.

“It’s amazing”, Lauri puuskahti spontaanisti Garnetin laskeuduttua hypystä, jollaista Lauri ei ollut koko ratsastusuransa aikana kokenut. Orista tunsi, miten sen jokainen solu oli tehty hyppäämiseen, eivätkä Akselin ja Matteon ylistyslauseet tuntuneet Laurista enää liioitelluilta. Mies sai kuumahtaneen orin vain vaivoin raviin ja mietti ohimenevän hetken, sopisiko Garnet todella hänen käteensä. Lauri tunsi itsensä ja hevosmakunsa, mutta jokin Garnetissa jätti ne seikat toissijaisiksi.

“No? Mita mielta sina olla?” Matteo tivasi odottava hymy huulillaan Laurin jäähdyteltyä Garnetin kaikessa rauhassa.
“Tämä on kyllä hieno”, mies myönsi hillitty hymy huulillaan. Se oli Laurin tapa peittää pinnan alla vellovat ajatukset ja pelata lisää aikaa niiden perkaamiselle.
“Sinun ei tarvitse paattaa heti! Nuku overnight. Ehdimme miettia asiaa yhdessa, all three”, Matteo vastasi käsiään levitellen. Lauri nyökkäsi myöntyvästi ja kääntyi taputtamaan Garnetia, joka oli taas itse lauhkeus.

Lauri ehti purkaa Garnetin pois, ennen kuin miehen täytyi jatkaa matkaansa ehtiäkseen perille ennen illan ensimmäisen valmennuksen alkua. Lauri hyvästeli Matteon luvaten olla yhteydessä päätöksestään lähipäivinä, vaikka Matteo oli tarjonnut mahdollisuutta toiseen koeratsastukseen. Lauri tiesi kuitenkin, ettei asia muuttuisi toisella koeratsastuksella, sillä Garnet oli osoittanut laatunsa ensimmäiselläkin. Nyt miehen täytyi enää päättää, näkikö hän itse tulevaisuutta orin kanssa ja halusiko sataprosenttisesti oman hevosen sijaan ostaa itselleen kolmanneksen sellaisesta.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Jemiina R., Heidi M., Jusu R., Jesse A., Louna R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 08.01.22 11:01

Orijoella 8.1.2022
kirjoitettu yhdessä @Heidi N.:n kanssa

Lauri kääntyi tutulle, yksityiselle tienpätkälle, joka ohjasi hänet metsän suojaan. Vaikka kello oli vielä iltapäivän puolella, pilvisen sään vuoksi päivä tuntui jo hämärtyvän iltaan. Lauri salli itselleen yhden haukotuksen ja yritti samalla nollata ajatuksiaan, jotka pyörivät paitsi valmennettavien kuulumisissa, hyvin suurilta osin myös Garnetissa. Mies tiesi, että kotona odottavaa Heidiä kiinnostaisi kuulla koeratsastuksen jokainen yksityiskohta, sillä toistaiseksi aiheen avaaminen oli tapahtunut vain parin kiireessä kirjoitetun viestin välityksellä.

Lauri ajoi auton talliin sulamaan ja harppoi sitten talolle, jonka ikkunoista tulvi lämmintä valoa.
"Hei", Lauri huikkasi ovelta hapuillen katseellaan Heidiä.

Ruokapöydän ääressä ajatuksiinsa uponnut Heidi hätkähti kuin sähköiskun saaneena Milon noustessa ylös hänen viereltään ja jolkottaessa ovelle vastaan uutta isäntäänsä. Lautanen naisen edessä oli puoliksi syöty ja jo aikoja sitten jäähtynyt, sillä se oli lämmitetty melkein tunti sitten syötäväksi. Heidi joutui fyysisesti hieman ravistelemaan itsensä hereille ja sai kuin saikin loihdittua kasvoilleen jännittyneen hymyn, jonka toivoi pelastavan edes osittain huonosti nukutun yön jäljet silmiensä ympäriltä.

“Hei, onko sulla nälkä? Miten sun reissu meni?” Heidi kysyi mahdollisimman tavallisella äänenpainolla ja suukotti avopuolisoaan pikaisesti käveltyään tätä vastaan keittiön puolelle. Tuhat ja yksi eri mahdollisuutta Laurin reaktioksi oli käyty läpi jo viime yön aikana, sillä Heidi tiesi ettei tekstiviesti tai puhelu ollut oikea tapa kertoa toiselle raskausuutisia. Naista olisi jossain muussa mielentilassa voinut naurattaa se, että jälleen kerran hän oli ruokkimassa ihmistä ensin ja sitten kertomassa plussanneensa raskaustestiin.

Menneisyydessä kummitteli jos minkälaista mörköä, Heidi muisti kuin eilisen miten hirvittävää oli kertoa Jesselle Sofiasta. Miten asiat olivat siitä vain lähteneet käsistä pahemmin, kuin kukaan olisi voinut odottaa. Heidi tiesi, että olosuhteet olivat nyt täysin erit, tiesi että Jessestä oli tullut parempi isä Sofialle, kuin hän olisi ikinä voinut toivoa, mutta hän ei tiennyt kuinka Lauri suhtautuisi tähän edellistäkin yllättävämpään uutiseen elämässään.

Heidi kuitenkin tiesi ettei ehkä selviäisi siitä, mitä joutui käymään läpi ensimmäisen raskautensa aikana, enää uudelleen.
"Joo, vähän kyllä kieltämättä. Nappasin matkalta vain kahvin ja sämpylän, sitä ennen söin Laineilla aamiaista", Lauri vastasi. Mies laski matkalaukkunsa lattialle, koska tiesi ehtivänsä purkaa sen myöhemmin ja palautti sitten katseensa Heidiin.
"Valmennukset sujuivat normaaliin tapaan", Lauri totesi ovelasti hymyillen, jatkaen sitten polttavampaan aiheeseen. "Ja Garnet oli tasan niin laadukas kun sen sukuiselta saattoi odottaa."
“No hyvä”, jääkaapin sisältöä tutkimaan siirtynyt Heidi vastasi jännittyneenä, “kelpaako eilinen kanapasta?” nainen jatkoi kääntymättä katsomaan Lauria. Naisen sydän hakkasi jo yhtä kovaa, kuin tämä olisi juuri juossut talon ympäri ja takaisin sisälle. Kaapin viileys antoi edes hieman lisää armonaikaa ja tämä tarttui lasiseen vuokaan jännityksestä tärisevin käsin. Nainen valjasti kaiken tahdonvoimansa saadakseen astian ehjänä tiskipöydälle asti.
"Käy. Kiitos", Lauri huokaisi ja nojasi saarekkeeseen seuraten katseellaan Heidin odottavaa liikehdintää. Nainen nyökkäsi hitaasti, kaivoi astiakaapista lautasen ja alkoi annostella ruokaa.
"Mä voin itsekin", Lauri naurahti ja otti askeleen lähemmäs, mutta Heidi pudisti päätään.
"Anna mä", nainen mutisi vilkaisten Lauria olkansa yli niin nopeasti, ettei mies ehtinyt edes muodostaa katsekontaktia.

Lauri otti itselleen aterimet ja suuren lasillisen vettä ja istuutui sitten ruokapöydän ääreen odottamaan. Miehen mietteliäs katse ei irronnut Heidistä lainkaan, sillä naisen käytös ei ollut Laurin mielestä normaalia. Heidin kasvoilla oli poissaoleva ilme, kun tämä oli saanut lämmitettyä annoksen mikrossa ja kääntyi ympäri tuodakseen sen Laurille.
"Kiitos", mies hymyili katse avopuolisonsa kasvoissa. Heidi nyökkäsi tapaillen hymyä kasvoilleen ja istuutui sitten hitaasti pöydän ääreen.

"Miten sun aika kului? Onko kaikki… Ihan hyvin?" Lauri tiedusteli yrittäen edelleen tulkita Heidin vaitonaista elekieltä ja sitä, että nainen oli sivuuttanut maininnan Garnetista, jonka laadukkuutta he olivat vielä pari päivää sitten spekuloineet yhdessä.

On, tietenkin, Heidi meinasi vastata melkein automaattisesti, mutta perui sitten aikeensa, joka johti siihen, että nainen avasi suunsa ja sulki sen heti perään kuin olisi haukkonut henkeään. Jos hän oli hetki sitten keksinyt tuhat ja yksi tapaa reagoida uutiseen, Heidi ei yhtäkkiä keksinyt yhtäkään tapaa toimittaa niitä elämänsä rakkaudelle. Pitikö hänen odottaa, että mies olisi syönyt ensin? Kertoa vasta huomenna hyvin nukutun yön jälkeen? Olla kokonaan kertomatta ja odottaa koska tarkkanäköinen mies alkaisi kommentoida hänen kasvavaa mahaansa?

Siniset silmät tuijottivat maljakkoa näkemättä siihen aseteltuja kukkasia lainkaan. Nainen tunsi pahoinvoinnin aallon pyyhkäisevän ylitseen ja ehti ajatella olisiko toisen lautaselle oksentaminen tarpeeksi selvä viesti, kun huono olo ehti jo hälventyä.

“Mä olen raskaana.” Heidin ääni oli väritön, kylmä kuin metalli talvipakkasessa eikä nainen tohtinut nostaa katsettaan nähdäkseen avopuolisonsa reaktiota.

Lauri oli juuri ollut nostamassa haarukallista pastaa suuhunsa, kun Heidi vihdoin avasi suunsa. Mies ei tiennyt, mitä oli odottanut syyksi oudolle käytökselle – stressaavia työasioita, pieleen menneitä treenejä vai yllättäen iskenyttä Sofia-ikävää.
Mä olen raskaana. Laurin katse nousi Heidiin kuin elokuvan hidastetussa kohtauksessa ja mies laski haarukan yhtä viivytellen takaisin vaalealle lautaselle.

"Sä olet", Lauri köhäisi kuin olisi ollut tukehtumassa ruokaan, jota ei ollut koskaan ehtinyt nostaa suuhunsa. "Sä olet mitä?"
Tummat silmät tuijottivat herkeämättä Heidiä, jonka katse oli suunnattu muualle. Laurista tuntui, että hänen kehonsa oli pysähtynyt ja odotti Heidin suupielessä nykivää virnettä; merkkiä, joka olisi kertonut, etteivät sanat olleet totta. Ne eivät voineet olla totta – oli mahdotonta, että Heidi oli raskaana.

"Miten sä.. Miten se voisi olla mahdollista?" Lauri kysyi monotonisesti, haluamatta vieläkään uskoa asiaa todeksi. Se keskustelu oli käyty jo aiemmin, ja molemmat olivat halunneet lykätä asiaa tulevaisuuteen ja ennen kaikkea suunnitella elämää. Heidin kannan Lauri oli ymmärtänyt naisen taustan tiedostaen enemmän kuin hyvin, eikä mies ollut itsekään laittanut vastaan. Perheen perustaminen oli aina ollut Laurille hämärä tulevaisuudenkuva, joka oli vain vahvistunut viime vuosina Heidin kanssa elämisen myötä.

Heidistä tuntui siltä, kuin hänen kaikki jäsenensä olisivat muuttuneet nestemäiseksi. Laurin sanat, hämmentyneestä äänensävystä huolimatta, saivat naisen olon vielä huonommaksi ja kyyneleet nousivat väkisinkin suljettujen silmäluomien taakse. Heidi ei tiennyt olisiko yli-innokas hurraahuuto ollut yhtään sen parempi reaktio, kuin tämä, vai olisiko hän voin toivonut että mies olisi rauhallisesti ilmaissut olevansa iloinen tästä yllätyksestä ruokansa ääressä.

“En mä tiedä”, Heidi nyyhkäisi ja pyyhki raivokkaasti silmäkulmastaan karanneen kyynelen poskeltaan lukitessaan vihdoin katseensa Laurin silmiin. “Mä en ole unohtanut ottaa yhtäkään pilleriä”, nainen lisäsi melkein uhmakkaaseen äänensävyyn ja kiitti onneaan, ettei Sofia ollut täällä nyt. Hän ei tiennyt miten olisi voinut pitää sisuskaluistaan pursuilevat tunnekuohut hallinnassa lapsen edessä. Parin viikon väsymys oli tehnyt oman osuutensa itsehillinnän puuttumiseen.

Laurin sisuskaluja kuristi, kun mies näki Heidin poskella vierivän kyyneleen ja reaktion, jonka se naisessa aiheutti.
"Hei", Lauri sanoi matalalla, hiljaisella äänellä ja nousi ylös. Miehen pää tuntui raskaalta paitsi työreissun, myös uutisen vuoksi.
"En mä niin ajatellutkaan", Lauri murahti kyykistyessään Heidin tuolin viereen. "Ei ollut tarkoitus ilmaista sitä niin. Anteeksi."

Vaikka Lauri oli saanut kasattua ajatuksensa hetkeksi ja pystyi koskemaan Heidin kättä uskottavan rauhallisesti, miehen sisällä kuohui. Raskaus? Lapsi? Miten se kaikki sopisi heidän nykyiseen elämäänsä?
"Miten sä voit?" Lauri kysyi sivellen Heidin kämmenselkää sormillaan.
Heidi nyyhkäisi uudelleen, yrittäen rauhoitella omia ajatuksiaan, jotka lentelivät ääripäästä toiseen. Järkevä puolikas (joka valitettavasti oli häviämässä sillä hetkellä) toisteli, että hän oli itse saanut sisäistää tämän uutisen yksin ollessaan ja jäsennellyt ajatuksiaan jo vuorokauden verran, kun Lauri sai tiedon tässä ja nyt mitä suuremman tarkkailun alla. Järjetön puolikas, joka kovaa vauhtia aurasi järjenhivenet syrjään heitteli kaikki syytökset ja itkut ja ahdistukset ilmoille, antaen kovin sekaavan tunnejärjen Heidille.

“Itkettää”, nainen jäsenteli, yrittäen päästä kiinni heidän suhteensa kulmakivestä - rehellisyydestä. “Väsyttää, oksettaa, kauhistuttaa, pelottaa, ahdistaa. Mites itse?” Heidi ei kyennyt vielä päästämään irti selviytymismekanismistaan, hyökkää ennen kuin toinen ehtii.

Lauri puristi Heidin kättä niin lohduttavasti kuin omalta jähmettymiseltään kykeni.
"En tiedä – mua kiinnostaa nyt vain mitä sä ajattelet", Lauri puuskahti. Mies tutki katseellaan Heidin kasvoja, joilta saattoi lukea kaikki naisen luettelemat tunnetilat.
"Olisit soittanut", Lauri sanoi, vaikka ei ollut varma, miten kauan Heidi oli tiennyt asiasta. "Jo siinä vaiheessa, kun aloit epäillä asiaa."

Heidin vieressä kyykyssä tasapainoileva Lauri tajusi heti sanojensa päätteeksi, ettei asia ollut varmasti ollut Heidille niin yksinkertainen. Lauri pystyi päättelemään sen hyvin naisen edellistä raskautta seuranneena, eikä olisi siksi halunnut syyllistää tätä lainkaan.
"Sori", mies kiirehti huokaisemaan. "Kiitos kun kerroit nyt. Se oli varmasti paras ratkaisu."

Siinä Heidin väsyneitä, huolestuneita kasvoja katsoessaan Lauri huomasi paniikin alta puskevan lämmöntunteen. Mies tarttui Heidin toiseenkin käteen ja yritti kerätä ajatuksiaan niin, että saisi välitettyä naiselle oikeanlaisen viestin.
"Sulla ei ole mitään hätää. Mä en ole lähdössä mihinkään", Lauri lupasi hiljaa ja toivoi, että se riittäisi.

Heidi antoi tunnekuohunsa käydä lakipisteessään, se oli kuohahtanut jälleen vaarallisesti Laurin ensimmäisestä vastauksesta, sen jälkeen ripustautui miehen viimeisiin sanoihin. Kietoi itsensä siihen tuntemukseen ja totesi itselleen, että niiden sanojen takana ei ollut vilppiä. Heidi tunsi toisen jo tarpeeksi hyvin tunnistaakseen valheelliset lausahdukset.
Lauri oli ollut se, joka oli ollut hänen tukenaan silloin, kun lapsi ei ollut ollut edes miehen oma. Silloin, kun heidän suhteessaan ei ollut muita ihastuneita, kuin hän itse. Vähitellen Heidi ymmärsi, että tämä raskaus, vaikka vahinko sekin, ei olisi samalla tavalla epätoivottu, kuin ensimmäisensä.

Naista suretti se, etteivät he olleet saaneet kokea raskausuutista yhdessä. Hän oli toivonut kihlauksen ja häiden suunnittelun sivussa sitä, että kun he päättäisivät yhdessä olevansa valmiit vanhemmaksi, he saisivat istua hyvällä tavalla jännittäen raskaustestin tulosta.
Tämä lapsi olisi haluttu, mutta vain vuoden tai ehkä kaksikin liian aikaisessa.

Heidi käänsi katseensa Lauriin ja näki rakkauden niiden takana. Kyyneleet eivät enää kuunnelleet käskyttäjäänsä, vaan valuivat luvatta naisen poskille ja tippuivat naisen syliin käsille, joita Lauri piteli omissaan.
"Lupaatko?" Heidi kysyi puristaen miehen sormia omiensa lomassa. Normaalisti niin vahva ja kaiken kestävä nainen oli nyt yhtä helposti särkyvä, kuin ohueksi puhallettu lasiesine. Yhden särön päässä täydellisestä tuhosta.
“Lupaan”, Lauri vastasi lähes samaan hengenvetoon. Sen lupauksen mies oli ollut joka tapauksessa sanomassa samana vuonna ääneen häävieraiden läsnäollessa ja vaikka he joutuisivat muuttamaan sitä suunnitelmaa, Laurilla ei ollut aikomustakaan lähteä.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Isabella S., Jemiina R., Jusu R., Louna R. and Katherine J. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 01.03.22 14:09

Orijoella 1.3.2022

Vargasin tarhaansa juuri laskeneen Laurin katse viipyi loimitetussa orissa, joka harppoi tarhan poikki kuin olisi asunut Runiacin tiluksilla aina. Garnetin muutto helmikuussa oli sujunut mutkattomasti ja jo muutaman tutustumispäivän jälkeen Lauri oli päässyt aloittamaan treenit orin kanssa. Sopimus Garnetin osaomistajuudesta ja siirtymisestä Laurin täyteen treeni- ja kisakäyttöön oli lyöty lukkoon sujuvasti ja Lauri oli hyvin vakuuttunut, että Matteo ja Akseli olivat yhtä tyytyväisiä diiliin.

Garnetin lisäksi tilaa Laurin mielestä oli vienyt tietysti Heidi sekä vauva, joka oli yllättänyt heidät molemmat positiivisella raskaustestillä. Nyt, kun Lauri oli saanut sulatella asiaa toista kuukautta ja nähnyt edellisenä päivänä pienen ihmisen ääriviivat ultraäänikuvassa, oli asia alkanut vihdoin realisoitua – ensimmäinen kolmannes oli takana ja jatkuva epävarmuus tulevasta alkoi vaihtua jännittävään, odottavaan tunteeseen, joka teki Laurin olon levottomaksi aina, kun Heidi ei ollut tämän näköpiirissä. Naisen pahoinvointi oli vihdoin alkanut hellittää, eikä Laurin ollut tarvinnut enää useampaan aamuun turhautua siihen avuttomuuden tunteeseen, jonka Heidin urhea hymy oli aina yrittänyt kumota.

“Hei”, Lauri hymähti löydettyään avopuolisonsa satulahuoneesta. Mies laski Vargasin satulan telineeseen ja ripusti orin suitset seinälle, ennen kuin kääntyi kahmaisemaan selin mieheen seisovan Heidin tiukkaan halaukseen. Laurin kädet hakeutuivat automaattisesti naisen avoimen takin liepeiden alle vatsalle, jonka kummun tunsi, kun tiesi mitä etsiä.
“Miten täällä voidaan?” Lauri mutisi hymyillen Heidin korvaan ja näki, miten naisen suupielet kohosivat hymyyn.
“Hyvin, kuten tunti sittenkin”, nainen vastasi merkitsevällä äänellä ja pyörähti ympäri Laurin käsien lomassa. “Ratsastatko vielä?”
Lauri nyökkäsi ja painautui suukottamaan avovaimonsa huulia.
“Garnetin ainakin. Periaatteessa olisi järkevää ottaa Vegaskin siihen perään, ne estetehtävät sopisivat sillekin, mutta katsotaan”, Lauri vastasi katse sinisissä silmissä.
“Voin auttaa varustuksessa, niin ehdit varmemmin”, Heidi totesi lämmin hymy huulillaan.

Garnet oli jo kuukauden aikana osoittautunut monipuoliseksi hevoseksi, jonka sielunelämään Lauri oli päässyt nopeasti kiinni. Garnet oli hyvin suoraviivainen ratsu ja Lauri oli löytänyt suhteellisen helposti sopivalta tuntuvan viikko-ohjelman. Mies oli myös pitänyt silmällä kilpailukutsuja ja odottanut sopivaa hetkeä startata orilla ensimmäisen kerran. Matteon kertoman perusteella Garnet oli kisoissa kotitreenejä virittyneemmässä tilassa, joten Laurin täytyi vielä harkita sopivaa ratakorkeutta ensimmäisiin kisaolosuhteisiin.

Auringonvaloa tulvi sisään Runiacin maneesin ikkunoista, kun Lauri verrytteli päivän toista kimoa. Garnet tuntui energiseltä kävelypäivän jälkeen, mutta mies uskoi orin olevan silti miellyttävä ratsastaa toissapäiväisen, perusteellisen sileäntreenin jäljiltä. Laurin katse kävi katsomoon istahtaneessa Heidissä, joka oli halunnut tulla seuraamaan treenien alkupuoliskoa.
“Aihojoella on kisaviikonloppu kuukauden päästä”, nainen ilmoitti nostettuaan katseensa puhelimestaan.
“Millaisia luokkia siellä on?” Lauri hymähti keventäessään katsomon ohi.
“Melkein kaikki”, Heidi vastasi. “Nopealla silmäyksellä vaan metriviiskymppi puuttuu. Niillä on siis sekä este- että koululuokat.”
“Täytyy muistaa vilkaista kutsu läpi”, Lauri totesi mietteliäänä ja antoi Garnetille luvan keinahtaa laukkaan. Periaatteessa mies koki heidän olevan valmiita starttaamaan vaikka tulevina viikonloppuina, mutta toisaalta vielä kuukauden pidempi valmistautumisaika ja muutamat rataharjoitukset kotona voisivat muuttaa luokkavalintaa isompaan suuntaan. Niin tai näin, Laurin odotukset verkkaisesti alkanutta kisakautta ajatellen olivat toiveikkaan maltilliset – Garnet toi Laurille ratsastajana lisää mahdollisuuksia, mutta toisaalta tasapainoileminen kilparatsastajan ja valmentajan välillä olisi entisellään ja vaikuttaisi jokaisen kisamatkan lukitsemiseen. Siihen Lauri oli kuitenkin jo tottunut ja tiesi, että voisi ponnahdella niiden identiteettien välillä aina syksyyn saakka. Silloin Laurin täytyisi kuitenkin olla valmis omaksumaan aivan uusi rooli ja miettiä, miten jakaisi aikansa uransa ja perheensä välillä, kun elämän prioriteetit pyörähtäisivät uusiksi.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Isabella S., Sarah R., Anton S., Louna R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 07.05.22 14:01

Markarydissä 5.–6.5.2022
#hanamiweek2022

Torstai
Lauri oli ollut Hannabyn linnan mailla keskellä kisatapahtumaa jo monta päivää, mutta heittäytynyt täysin kisaturistin ja valmentajan rooliin. Mies oli auttanut kenttäratsastuksessa kilpailevaa Martinia sekä rataesteitä hypännyttä Matildaa, joka oli ottanut Laurin ja Heidin kevättalvella heittämän haasteen vastaan ja kilpaillut Jinxillä oman tammansa ohella peräti kahdessa luokassa ottaen toisesta myös ruusukkeen.

“Tästä tulee pitkä päivä”, Heidi mutisi kiillottaessaan Vargasin koulusuitsien turpahihnaa vielä viimeisen kerran ennen orin suitsimista.
“Onneksi siinä on se koululuokka välissä”, Lauri totesi vilkaisten samalla kihlattuaan, jota hän oli saanut lähes päivittäin muistuttaa rennosta mielestä ja lepäämisestä, sillä apuna hääräävän hevosenomistajan ja Laurin henkilökohtaisen groomin roolit ottaneena Heidi vaikutti unohtaneen olevansa raskaana.
“Ja Vilja ja kumppanit auttavat kyllä”, Lauri muistutti vielä kumartuen suukottamaan Heidin päälakea. “Ota ihan rauhassa, ehdin varmasti jokaiselle radalle.”

Vargas aloitti neljän tähden kenttäluokassa vakuuttavasti ja sai ratsastajan lisäksi Heidiltä roimat taputukset.
“Talven työ näkyy”, Heidi myhäili tarjotessaan Vargasille juotavaa heidän päästyä Runiacin jabarivistölle.
“Sietää näkyäkin”, Lauri puuskahti huvittuneena muistellen treenitunteja, joita kouluosuuden kehittämiseen oli maneesin valojen alla käytetty. Heidi oli ollut kommentoimassa treenejä vähintään kerran viikossa ja auttanut Lauria hiomaan niin perusasioita kuin neljän tähden tasolla vaadittavia liikkeitäkin.

Iltapäivällä alkanut 140 senttimetrin rataesteluokka oli Laurin ensimmäinen esteluokka tämän kisareissun aikana. Lauri oli valinnut korkeuden sekä Garnetille että Malachaille lähtökorkeudeksi, josta orien kanssa olisi hyvä jatkaa perjantaille. Garnet, jonka kanssa palaset eivät vielä aiemmissa kisoissa olleet loksahtaneet täysin paikalle orin melko vahvan oman tahdon vuoksi, teki Laurin mielestä parhaan radan siihen mennessä. Tuloslistoja jälkikäteen tarkemmin katsoessaan Laurille oli selvinnyt, että ilman tiukkaa pudotusta uusinnassa aika olisi riittänyt luokan voittoon, jota mies oli lähtenyt ratsastamaankin. Garnet oli kuitenkin ilmeisesti kiirehtinyt liikaa laskeutuessaan kolmoissarjalta, jonka viimeisen esteen puomi oli pudonnut ikävän pienestä kosketuksesta.

Malachaissa täysveri virtasi tänään Garnetia vahvemmin, sillä ori otti perusradalta peräti kaksi huolimattomuuspuomia ja puhisi kierroksiaan pois vielä siinäkin vaiheessa, kun Lauri luovutti orin Vivialle noustakseen Martinin kävelyttämän Garnetin satulaan palkintojenjakoa varten.

“Lauri!” reipas miesääni kajautti ilmoille, kun Garnet käveli kohti kisa-areenan sisäänkäyntiä. Lauri kääntyi katsomaan sivulleen ja tunnisti Garnetin kahden muun omistajan, Matteon ja Akselin kasvot väkijoukosta.
“Gongrats, Garnet oli liek– umm.. in fire!” Matteo kommentoi kädet vinhasti elehtien.
“Mutta ei kuitenkaan liian”, Akseli kiirehti lisäämään ja sai Laurin naurahtamaan.
“Kiitos, kyllä tämä tästä alkaa vähitellen sujua kisatilanteessakin”, Lauri vastasi hilliten samalla puolipidätteellä oria, jota hidas valuminen kisakentälle selkeästi turhautti.
“Kulla sujuu!” Matteo virkkoi itsevarmasti vahvalla aksentillaan. “Garnet on luodut kilparadalle.”

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Hanami2022-5

Perjantai
Lauri kertasi ratapiirrosta päässään. Aamun maastokoe Vargasin kanssa oli meinannut kariutua pahemminkin ratsastajan pienen ajatuskatkoksen vuoksi, mutta lopulta ratsukko oli selvinnyt maaliin neljällä virhepisteellä enimmäisajan ylittymisen vuoksi. Koska Laurilla oli edessään kolme starttia 150 senttimetrin tasolla, mies oli käyttänyt aikaa radan opettelemiseen ja miettinyt reittivalintoja myös eri ratsujen näkökulmasta.

Ensimmäisenä radalle pääsi Garnet, jonka kanssa Lauri samalla avasi koko luokan. Ori oli pysynyt hyvin irti puomeista perusradan läpi ja uusintaan Lauri ei lähtenyt ratsastamaan aikaa, vaan tasaista ja virheetöntä rataa. Garnet oli jo verryttelyssä tuntunut reaktiivisemmalta eiliseen nähden ja Laurin tuntuma osoittautui oikeaksi orin ottaessa kipinää hypyllä okserille, jonka aikana puoliverisen toinen takanen hipoi puomia sitä kuitenkaan pudottamatta. Laukan rytmi häiriintyi Garnetin ponnahtelusta kuitenkin siinä määrin, ettei Lauri ehtinyt saada oria kunnolla eteen kohti vesiestettä, eikä Garnetin hyppy riittänyt orin kovasta yrityksestä huolimatta aivan esteen takalinjan yli.

Toisena radalle pääsi Vegas, joka oli hypännyt Ruotsissa siihen mennessä vain alkuviikosta lyhyen viimeistelytreenin ja säästelevän verryttelyn tämän päivän luokkaa varten. Tamma tuntui Laurin reaktiivisempien ratsujen jälkeen suoraviivaiselta ja tyyneltä, eikä radalla ollut mitään vaikeaa. Lopulta Vegas otti vähän turhan puomin noustuaan liian hitaasti uusinnan sarjan b-osalle, mutta kokonaisuudessaan Lauri oli tyytyväinen tammaansa, jolla olisi lauantaina edessään GP-debyytti. Samalla myös Lauri debytoisi sillä tasolla, sillä kolme vuotta sitten Suomeen saapunut Vegas oli hänen ensimmäinen puhdas esteratsunsa.

Päivän neljäs ratsu Malachai ei saanut radalle terävimmillään ollutta ratsastajaa, mutta suoriutui olosuhteisiin nähden hyvin. Lauri ei ollut hypännyt orilla montaa sen kokoista luokkaa, koska luotto trakehneriin oli ollut vuosien saatossa katkolla. Alkuvuoden aikana Malachai oli kuitenkin ollut ratsastettavuudeltaan parempi kuin koskaan ja Laurista tuntui siltä myös radalla. Ori otti harmittavan puomin Laurin omasta ajatusvirheestä suhteutetulla linjalla, mutta pysyi samalla sivulla ratsastajansa kanssa koko radan ja jätti Laurille siksi hyvän tunteen.

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Hanami2022-muut

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Isabella S., Ava P., Louna R. and Voitto J. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 31.07.22 19:41

Cloudmoorissa 30.7.2022
#powerjump2022

Lauri oli kokenut kilpailija. Se huokui kaikesta miehen tekemisessä ja olemisessa tavaroiden pakkaamisesta mantereen vaihtamiseen ja aina kilpailusuoritukseen valmistautumiseen asti. Siinä missä joku saattoi jännittää kilpailupäivän aamuna niin, ettei aamupalan syömisestä tullut mitään, Lauri aloitti aamunsa parinkymmenen minuutin kevyellä hölkkälenkillä  ja söi rauhassa aamupalan tietäen, että huolella suunniteltu aikataulu kestäisi vielä kevyen lounaan ennen ensimmäistä starttia.

Garnetistakaan ei nähnyt, että se oli kotitallin sijaan toisessa maassa ja söi aamuheiniään tutun karsinan sijaan vierastallin boksissa, jonka edustalla roikkui Runiacin mustakultainen karsinaverho. Lähistöltä kantautuva hermostunut korskunta ei häirinnyt kimoa, jonka aamuhetken keskeyttivät ajoittain vain tammojen kimeät hirnunnat. Silloin Garnet pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan, hörisi matalasti ja jatkoi sitten syömistä, koska sellainen se oli.

Aamu vierähti valmisteluissa: Lauri tarkisti molemmat kisaratsunsa, päästi hevosenhoitajansa letittämään ne ja keskittyi hoitamaan muut valmistelut. Garnet vaikutti rennolta päästessään jaloittelemaan, vaikka esiintyikin tammoille aina mahdollisuuden tullen. Myös sää lupaili hyvää kilpailupäivän onnistumiselle – aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta kevyt tuulenvire piti ilman kevyenä.

“Joitko sen urheilujuoman?” Heidi varmisti yrittäessään pysyä Laurin askelten tahdissa miehen palatessa rekalta, jossa oli käynyt vaihtamassa päälleen kisavaatteet.
“Join”, mies vastasi hidastaen vaistomaisesti vauhtiaan, koska ei halunnut juoksuttaa raskaana olevaa vaimoaan, joka oli vielä saanut luvan matkustaa Englantiin.
“Martin juotti Garnetin?”
“Juotti.”

“Ja sulla on kaikki ok?” Heidi puhahti kulmat kurtussa, ilmeisesti Laurin suppeaan sanalliseen ilmaisuun takertuneena.
“On”, Lauri vastasi suupieli nykäisten ja katsoi vaimoaan, joka tuntui stressaavan suoritusta miestä itseään enemmän. “Kaikki hyvin, lähden kohta verryttelemään.”

Lauri pysähtyi Garnetin karsinan edustalle ja kääntyi suukottamaan Heidin poskea.
“Etsi istumapaikka, älä turhaan seiso”, mies mutisi laskien kätensä kummulle, joka kasvoi kasvamistaan ja teki päivä päivältä realistisemmaksi lähestyvän päivämäärän. Jos Power Jump oli tuntunut lähestyneen kuin varkain, Lauri tiesi lähdön sairaalaan iskevän eteen kuin salama kirkkaalta taivaalta.

“Teen sen”, Heidi vakuutteli hymyillen. “Ja etsin vielä varjopaikankin.”
Hymy karehti Laurin huulilla, kun tämä iski vaimolleen silmää ja kääntyi sitten katsomaan Garnetista vastuussa olevaa Martinia, joka oli pölähtänyt käytävälle tiedustelemaan, lähtisikö jo kävelyttämään oria.

Tuntia myöhemmin Lauri oli valmistautumassa suoritukseensa. Ruskeiden silmien katse kävi läpi rataa, joka oli painunut mieleen jo ensimmäisellä opettelulla. Garnetin askeleet olivat terävät, kun ori käveli kisa-areenan päädyssä tietäen joka solullaan, mitä seuraavaksi oli edessä. Laurin katse valahti katsomoon, josta mies tunnisti hetken hapuilun jälkeen tutun siluetin.

Laurin pää tyhjeni yleensä viimeistään silloin, kun lähtömerkki kajahti ilmoille ja ratsukolla oli lupa aloittaa suorituksensa. Nyt mies huomasi kuitenkin miettivänsä syntymätöntä lastaan ja sitä, miten vähän valmistautumisaikaa enää loppujen lopuksi oli.

Garnet nyppi ohjia ja tanssahteli malttamattomana yrittäen hakea ratsastajansa eleistä lupaa edetä. Lauri pakotti ajatuksensa ensimmäiseen esteeseen, nosti laukan ja yritti ottaa tilanteen haltuun. Garnetin laukka kuljetti heidät nopeasti radan aloittavalle esteelle ja se ylittyi voimakkaalla hypyllä, aivan kuin ori olisi yrittänyt ponnistaa heidät taivaalle saakka.

Mitä sairaalaan täytyisi pakata mukaan?
Toinen este ylittyi puhtaasti.

Miten hän uskaltaisi lasketun ajan lähestyessä nousta edes satulaan, koska lähtö sairaalaan voisi tulla hetkenä minä hyvänsä?
Garnet korjasi Laurin ajatusvirheen kolmannelle esteelle ja sujui samalla draivilla neljännelle.

Miten lopullisesti isäksi tuleminen muuttaisi taivaankappaleiden asentoja – miettisikö hän jatkossa ennen jokaista suurta esteluokkaa lajin vaarallisuutta ja mahdollisuutta loukkaantumiseen?
Kilpakentillä kasvanut Garnet vaistosi ratsastajansa levottomuuden ja viskoi päätään kuin huutaen, kiinnostaisiko Lauria ratsastaa rata loppuun. Se oli Laurin herätys: miehen katse arvioi tottuneesti askeleen sopivuuden kolmoissarjalle, jolle täytyi ratsastaa huolellisesti sisään. Garnet ponnisti a-osalle kevyesti, selvitti b-osan yhtä sujuvasti ja avasi hyvin takaa c-osan okserille, joka oli selkeästi vedetty maksimikorkeuteen.

Kun Garnetin kaviot hipaisivat kilpailukentän pohjaa radan viimeisen esteen jälkeen ja yleisö reagoi asiaan taputuksin, Laurista tuntui kuin hän olisi esteradan sijaan käynyt vuoristoradassa. Miehen syke hipoi pilviä, kun tämä kumartui taputtamaan Garnetin kaulaa ja toivoi, ettei radan alkuosuus ollut näyttänyt yhtä myllertävältä kuin se oli tuntunut.

***

“Jos harkitset myymistä, soita ensimmäisenä minulle.”

Lauri mietti sanoja, jotka muuan eurooppalaisissa hevospiireissä vaikuttava henkilö oli väläyttänyt hänelle verryttelykentän laidalta parin hypyn jälkeen. Laurin ensimmäinen reaktio oli ollut rento naurahdus, mutta kun häntä arviolta kymmenen vuotta vanhemman miehen ilme ei ollut värähtänytkään, Laurin ilme oli vakavoitunut ja tämä oli nyökännyt neutraalisti.

Lauri antoi Vegasin laukata hetken pidemmällä kaulalla odottaen, että ruuhka verryttelyesteiltä hälvenisi. Tummanrautias tuntui hyvältä, mutta Lauri halusi ottaa vielä hypyn tai kaksi okserille varmistaakseen, että Vegas oli lämmennyt kunnolla.

Tamma oli hypännyt ensimmäisen 160-luokkansa toukokuussa ja tehnyt senkin tyylikkäästi sijoittuen. Vegas oli tuonut Laurille enemmän sijoituksia kuin yksikään hevonen, jolla mies oli elämänsä aikana kilpaillut. Tärkeämpää oli kuitenkin Vegasin tarjoama mahdollisuus kehittyä – startti sillä tasolla oli ollut myös Laurille ensimmäinen laatuaan.

Vegas hyppäsi hienosti: se nosti etusensa varmasti ilmaan ja avasi hyvin takaa, jotta takapuomi pysyi varmasti kannattimillaan. Lauri kumartui hieraisemaan tamman kaulaa esteen jälkeen ja tiesi, että se valmistautuminen oli siinä. Enempää ei kannattanut tehdä, koska paukkuja täytyi jättää radallekin. Niinpä Lauri pyysi Vegasin raviin ja antoi tamman venyttää askeltaan kohti verryttelykentän uloskäyntiä.

“Se on pärjännyt hyvin – Power Jump taitaa olla ainoa kompastuskivi?” sinnikäs ääni tiedusteli. Lauri käänsi katseensa Vegasin satulasta mieshahmoon, joka oli ilmaantunut kävelemään tamman vierelle.

“Niin, näissä se ei tosiaan ole sijoittunut”, Lauri vastasi kulmat kevyesti koholla. Vegas pärskähteli, eikä Lauri ollut aivan varma kuinka paljon aikaa heillä oli jäljellä ennen starttia.

“Se on sivuseikka, onhan se pärjännyt kv-kisoissa ja GP-luokat ovat vielä edessä sillä tasolla”, mies virkkoi – tämä oli selvästi tehnyt taustatyönsä hyvin. Lauri nyökkäsi.

“Että nimeä vain summa, jolla myyt”, mies tokaisi ykskantaan. Lauri katsoi eteensä ja tunnusteli allaan kävelevän tamman liikkeitä miettien, miten moni saattaisi siinä tilanteessa laskea päässään nollia.

“Taivas saa pudota niskaani, ennen kuin myyn tämän”, Lauri vastasi hetken hiljaisuuden jälkeen ja hymyili vähän. Ostajaehdokas näytti ensin yllättyneeltä, mutta tyytyi sitten nyökkäämään.

Hymy leveni Laurin kasvoilla, kun tämä vilkaisi Vegasin leppoisasti pyörähteleviä korvia ja mietti, miten kaikelle ei voinut asettaa hintalappua.

Ja kaiken lisäksi heillä oli yksi Power Jump -sijoitus saavuttamattomien tavoitteiden listalla.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Louna R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 11.09.22 13:19

Kallassa 28.5.2022
#merikannot2022
kirjoitettu yhdessä @Heidi M.:n kanssa

Hetki ennen vihkimistä

“Kaikki ok?” Valtteri varmisti vielä, ennen kuin avasi oven. Lauri nyökkäsi bestmanilleen, joka huomasi ystävänsä vakavan ilmeen. Sellaisen, joka kieli siitä, että nyt oli totuuden hetki; että Lauri otti lähestyvän hetken vastaan sillä totisuudella, joka kuului lupaukseen, jonka mies tulisi pian antamaan.

Laurin katse vaelsi häävieraissa, jotka olivat jakautuneet istumaan molemmille puolille käytävää. Lauri vastasi vanhempiensa hymyyn, ennen kuin loi viimeisen vilkaisun bestmaniinsa.
"Sormus edelleen tallella?" mies varmistu matalalla äänellä, suupieli jännityksestä huolimatta nykien.
"On", Valtteri vastasi taputtaen povitaskuaan, jonne oli säilönyt sillä hetkellä tärkeimmän aarteensa, mustan korurasian.

Musiikki kaikui kirkossa ja Lauri veti vielä kerran henkeä, ennen kuin nosti katseensa käytävän toiseen päähän. Sieltä esiin astuva nainen valkoisessa mekossaan näytti lähes epätodelliselta. Laurin sydän pamppaili, mutta miehen suupielet sulivat pehmeään hymyyn katseen tavoittaessa tutut siniset silmät.

Heidi ei muistanut että olisi ikinä jännittänyt niin kovin. Jännitys valtasi kädet ja laittoi ne tärisemään, se myllersi mahapohjassa ja nosti pahoinvoinnit aivan uudelle tasolle. Hän oli juuri päässyt eroon aamupahoinvoinneistaan, joten ne aamut olivat hyvin tuoreessa muistissa eivätkä silti vetäneet vertoja sen hetken nieleskelylle.
Jusu ja Vivia hössöttivät hänen ympärillään, joku asetteli hiuksiin lisää pinnejä kun ne yrittivät karata asetelmastaan ja toinen yritti tarjota vettä morsiamelle. Heidi pelkäsi antavansa ylen alttarilla ja kieltäytyi vedestä, kaikki tuntui sumuiselta ja yhtäkkiä nainen tajusi jääneensä yksin pieneen, viileään huoneeseen. Heidi huomasi miettivänsä kuinka joku oli jättänyt sivuoven raolleen päästääkseen raitista ilmaa huoneeseen, siitä olisi ollut kamalan helppo karata.
Ei, se oli pelkkä jännitys, joka sai hänet ajattelemaan niin. Heidi sulki silmänsä ja keskittyi hetken vain hengittämään, sisään ja ulos, laskien sekunteja niiden välissä. Vauva liikahti ja samaan aikaan kirkon henkilökunta tuli kertomaan, että oli aika.

Heidi ei tiennyt kuinka saisi jalkansa tottelemaan.

Musiikki oli vaimeaa, kirkon salin raskaiden ovienkin läpi kuuli puheensorinan ja Heidi huomasi miettivänsä että hänen tukenaan kuului olla joku. Morsiamen isä saattaa morsiamen alttarille, Jusu oli joskus lukenut ääneen morsiuslehdestä hääseremonian etenemisestä. Heidi oli silloin painanut asian villaisella, se oli hänelle jo vuosia ollut ihan normaalia. Olla vailla isää ja äitiä.

Ikävään ei ehtinyt verhoutua pitkäksi aikaa, kun nainen kuuli kahvan kääntyvän edessään.

Äänten seinämä oli valtava, kun puuovet morsiamen edessä avautuivat. Heidi räpäytti silmiään, kuin olisi yrittänyt sopeutua pimeydestä auringonvaloon ja kesti hetken, että nainen löysi etsimänsä. Heidän välissään oli hirveästi askeleita, Heidi joutui fyysisesti pysäyttämään itsensä ettei olisi kiiruhtanut sen ihmisen luokse joka toi rauhan sieluunsa. Yhtäkkiä käsien tärinä lakkasi ja paha olo vaihtui odottavaksi, siitä viimeistään Heidi tiesi olla varma.
Lauri toi rauhan hänen hektiseen elämäänsä eikä Heidi malttanut olla kiirehtimättä edes vähän sovitusta tahdista kävellessään alttarille, vino hymy huuliaan koristaen.

Alttarilla

"Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, Heidi Elise Näyhö, tahdotko ottaa Lauri Mikael Merikannon aviomieheksesi ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"

Lauri katsoi Heidiä, jolle oli juuri hetkeä aiemmin kertonut tahtovansa ottaa tämän aviovaimokseen, ja tunsi, miten kaikki muu häipyi heidän ympäriltään.

"Tahdon", Heidi vastasi sydämensä pohjasta. Naisen oli vaikea olla muistelematta kaikkia niitä yksittäisiä valintoja ja hetkiä, jotka olivat johtaneet siihen hetkeen. Sitä, miten joissain kohdin kohtalo oli puuttunut peliin ja joissain hetkissä he itse olivat joutuneet tekemään itse päätöksen jatkaa eteenpäin. Eivät he olleet suinkaan selvinneet siihen ilman vastoinkäymisiä, mutta Heidistä tuntui että juuri niiden heikkojen hetkien kautta he olivat molemmat kasvaneet vielä tiukemmin yhteen.
Siitä yhdistelmästä onnea, kyyneleitä ja rakkautta he olivat päätyneet tähän hetkeen ja kysymyksiin, joihin olivat molemmat antaneet rehellisen vastauksensa. Lupauksen jäädä ja jaksaa rakastaa toisiaan lopun ikänsä. Useimmiten se kävisi itsestään, rakkaus siis, mutta aina toisinaan se tulisi kaipaamaan hieman työtä kummaltakin.
Heidi tiesi olevansa valmis viettämään jokaisen päivänsä loppuun asti Laurin kanssa.

Lauri kuuli, miten pappi siunasi heidät ja tiesi, että seuraavaksi oli hänen vuoronsa suudella tuoretta vaimoaan. Miehen kasvot sulivat entistä pehmeämpään hymyyn, kun tämä laski kätensä Heidin vyötärölle ja veti tämän lähemmäs sellaiseen suudelmaan, joka kuului aviomiehen oikeuksiin. Joku vislasi, eikä Lauri voinut olla murahtamatta hiljaa Heidin huulille.

Hetki kahden

Heidi ja Lauri astelivat käsi kädessä pitkin alttaria tuoreena avioparina. He jatkoivat pieneen sivuhuoneeseen joka oli toiminut Heidin valmistautumishuoneena ja sulkivat oven takanaan. Joku oli käynyt sulkemassa sen sivuoven, Heidi ehti huomata, ennen kuin tunsi Laurin kädet lantiollaan ja pyörähti ympäri mekon helman seuratessa aavistuksen jäljessä. Sen viileä kangas liukui pehmeästi naisen paljaita sääriä vasten ja siniset silmät kohtasivat onnesta tuikkivat suklaasilmät.

"Hei aviomies", Heidi lausui pilke silmäkulmassaan. Olo oli kevyt ja kupliva, vaikkei hän ollut luonnollisestikaan juonut yhtään mitään. Heillä olisi hetki aivan kahdestaan kun juhlavieraat siirtyivät kirkon ulkopuolelle saippuakuplapullojensa kera.

“Vaimo”, Lauri nyökkäsi suupieli nykäisten. Vaikka sanan edestä oli lähtenyt vain kolmikirjaiminen etuliite, titteli tuntui uudelta. Lauri kumartui suutelemaan vaimonsa pehmeitä huulia kevyesti, ennen kuin palautti katseensa tämän silmiin.

“Meitä varmaan odotetaan jo”, mies totesi pää kallistuneena ja ojensi kätensä, jotta Heidi pystyi pujottamaan omansa sen lomaan. Matka kirkon oville ei ollut pitkä, eikä tuore aviopari pitänyt kiirettä kävellessään ovien taakse.

“Valmista?” Valtterin ääni sihisi ovenraosta, kun tämä bestmanin huolellisessa roolissaan valmistautui esittelemään heidät. Lauri nyökkäsi ja loi viimeisen katseen Heidiin ennen kuin ovi alkoi avautua ja Valtterin ääni puhua juhlalliseen sävyyn:
“Saanen esitellä – herra ja rouva Merikanto.”

Häävalssi

”Like a river flows
Surely to the sea
Darling, so it goes
Some things are meant to be

Take my hand
Take my whole life, too
For I can't help falling in love with you”


Tuore aviopari keinui viipyilevässä valssissa läpi kappaleen, joka oli valikoitunut häävalssiksi yllättävän vaivattomasti. Laurin huulilla kareili hymy, kun tämä kohtasi Heidin katseen kesken kertosäkeen, jota soittamaan palkatun bändin naissolisti tulkitsi tunteella.

Joku vislasi, kun Lauri tiukensi otettaan Heidin vyötäröltä kappaleen lähestyessä loppuaan. Mies aavisti Heidin hymyilevän, vaikka ei nähnyt tämän ilmettä.
“Se oli melko varmasti Miika”, Lauri mutisi Heidin korvaan huvittunut hymy huulillaan.
“Se on vain kateellinen kun ei pääse itse tanssimaan sun kanssa”, Heidi vastasi ja virnisti sitten miehensä olkaa vasten.

Valkoisen hameen helma heilahti, kun Sofia juoksi halaamaan äitinsä jalkoja vähän ennen kappaleen loppumista. Heidi nauroi, kun tyttö läpsytteli käsillään hänen reittään vaatien syliinpääsyä. Lauri nosti virnistäen Sofian heidän syliinsä ja lapsi painoi päänsä äitinsä olkapäälle halaten heitä kumpaakin tiukasti samanaikaisesti.

Heidi katsoi Lauria, joka sattui juuri sillä hetkellä tutkailemaan Sofian kiharia hiuksia sellainen ylpeän onnellinen hymy huulillaan ja nainen tunsi silmiensä kostuvan. Hän oli nähnyt saman ilmeen monesti Jessen kasvoilla, se oli hymy jonka isä antoi tyttärelleen.
“Rakastan sua”, Heidi kuiskasi Laurin korvaan juuri kun bändi soitti viimeisen soinnun heidän häävalssistaan.

Äitinä hän tiesi, ettei olisi voinut valita puolisokseen ketään Lauria parempaa, sillä nyt Sofialla oli kaksi kotia, joissa tyttöä rakastettiin yhtä paljon. Se oli tuplasti enemmän kuin mitä hänellä itsellään oli ollut lapsena.

Juhlan jälkeen

Koivun Majatalo ei ehkä ollut uusin ja modernein, mutta ehdottomasti helpoin valinta hääyölle. Tuore aviopari oli varannut majatalon suurimman huoneen, joka ei ehkä ollut virallisesti sviitti, mutta henkilökunnan lisäpanostuksella se ei jäänyt kauas suurempien hotellien hääsviiteistä.

“Täällä on alkoholitonta kuohuvaa”, Lauri hymähti napattuaan pullon ja lasit coolerista, joka oli vain yksi lisä, joka huoneeseen oli heitä varten tuotu. Mies kaatoi lasit puolilleen ja ojensi toisen Heidille.
“Otetaanko tämä malja meille?” Lauri kysyi katse vaimossaan, joka näytti vielä siihenkin aikaan yöstä tyrmäävältä valkoisessa mekossaan.

“Otetaan”, Heidi vastasi hymyillen, riisuen kenkänsä huoneen sisäänkäynnin viereen. Siitä huolimatta, että hän oli aivan kuitti, olo oli edelleen hämmästyttävän kevyt ja energinen. Normaalisti he olisivat molemmat olleet tähän aikaan jo nukkumassa, mutta nyt Heidin teki mieli vain tanssahdella pitkin hotellihuonetta tuoreen aviomiehensä kanssa.

“Kiitos. Tästä päivästä ja kaikista siihen johtaneista ja sen jälkeen tulevista”, nainen lausui katsoessaan Lauria syvälle silmiin kuoharilasi sormiensa lomassa ja kallisti lasia huuliaan vasten. Sormet, jotka eivät puristaneet lasia tunnustelivat miehen puvuntakin kangasta ja löysivät tiensä kiinni oleville napeille. Verkkaisella liikkeellä napit antoivat yksi kerrallaan periksi antaen sormille tietä ensin liivin napeille ja sitten kauluspaidan huomattavasti pienemmille napeille. Siniset silmät pysyivät tiukasti Laurin silmissä ja toinen käsi kaatoi lisää kuoharia janoisille huulille, jotka eivät kaivanneet enää pelkästään juomista.

“Kiitos itsellesi”, Lauri vastasi hymynkare huulillaan ja laski katseensa Heidin sormiin, joiden liikehdintä napeilla oli kunnioitettavan määrätietoista. Laurin vapaan käden sormet liukuivat Heidin vyötäröllä tietäen, ettei mekon riisuminen tulisi olemaan mikään yhden käden temppu.

Heidi tunsi häämekkonsa kankaan rypistyvän selässään siitä kohdin, missä Lauri oli siihen asti pitänyt kevyellä otteella kiinni. Naisen suupieleen muodostui paljonpuhuva virne, kun viimeinenkin paitojen napeista oli auennut ja hän antoi sormilleen luvan siirtyä kuumana hohkaavalle iholle.

“Mmmh, älä tuhlaa hyvää kuoharia”, Heidi totesi, kun Lauri meinasi laskea oman lasinsa yöpöydälle. Miehen katse tummeni ja tämän huulilta karkasi tyytymätön murahdus, kun kuoharilasin sisältö katosi Laurin suuhun yhdellä liikkeellä. Sillä välin Heidin sormet olivat löytäneet tiensä jo housujen vyötärölle, ja hän antautui auliisti aviomiehensä käsittelyyn hääyönsä pimeinä tunteina.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Jusu R., Louna R. and Petra L. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Lauri M. 13.09.22 18:53

Kalla-Orijoki-Murronmaa 13.–14.9.2022

Kello lähenteli yhdeksää, kun Lauri antoi viimeisiä palautteita Auburnin maneesissa jäähdyttelevälle ratsukolle. Ilta valmennusten parissa oli ollut pitkä, kuten tiistait yleensä olivat. Tänään neljän valmennuksen putki oli kuitenkin vaatinut Laurilta erityisen paljon keskittymistä, koska mies oli ollut jo useamman vuorokauden kuin tulisilla hiilillä odottaessaan, milloin alkaisi tapahtua – Heidin laskettu aika oli ollut sunnuntaina, mutta vauva ei ollut vielä halunnut päättää yksiönsä vuokrasopimusta.

Lauri kaivoi puhelimen taskustaan ja miehen sydän jätti pari lyöntiä välistä, kun tämä huomasi Heidin laittaneen viestin parikymmentä minuuttia sitten.

Heidi klo 20.31: Tulisitko varmuuden vuoksi sieltä suoraan kotiin sen kaupan sijaan?

“Hei, sori, mun täytyy lähteä”, Lauri mutisi luoden Venlaan nopean, pahoittelevan katseen. “Palataan.”

Laurin pää tuntui hitaalta, kun tämä harppoi pimeän tallipihan poikki kohti parkkipaikkaa ja mietti, mitä Heidin kryptinen viesti oli tarkoittanut. Nainen ei vastannut puhelimeen ja huoli läikähti Laurin rinnassa – oliko synnytys käynnistynyt? Missä Heidi oli?

Lauri puristi auton rattia rystyset valkeina jättäessään Kallan taakseen reilulla ylinopeudella. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka todellisuudessa Lauri ei ollut ajanut Auburnin ja uuden kotinsa väliä koskaan niin nopeasti. Pihavalot olivat päällä ja talosta paistoi valonkajo, joka sai Laurin tuntemaan hetkellistä huojennusta, kunnes miehen katse osui tyhjään autotalliin. Heidin autosta ei ollut jälkeäkään, vaikka nainen oli halunnut väen vängällä lähteä käymään tallilla samaan aikaan kun Lauri oli suunnannut valmennusreissulle.

Mies ajoi poikkeuksellisesti auton oven eteen ja riensi portaat ylös kuistille. Ovi ei ollut lukossa, mutta Lauri marssi eteiseen kulmat edelleen mietteliäästi kurtussa.
“Heidi?” tämä kysyi kuuluvalla äänellä, saaden vastaukseksi epämääräisen ynähdyksen. Lauri käveli suorinta tietä keittiöön, josta löysi saarekkeeseen nojailevan vaimonsa.

“Hei, onko kaikki okei?” Lauri kysyi pingottuneella äänellä, vaikka näki vastauksen Heidin kasvoilta. “Millä sä tulit tallilta? Miksi sä et vastannut puhelimeen? Syntyykö se nyt?”

» Lue koko tarina täältä

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Latejabebe22p
kuva @Heidi M.

_________________
kenttäratsastaja ja -valmentaja (esittely)
Vargaz, Livin' Las Vegaz & Jinxi
Lauri M.
Lauri M.
Valmentaja

Avatar © : VRL-01725
Ikä : 34
Viestien lukumäärä : 572

Jusu R. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto - Sivu 4 Empty Vs: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa