Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Heidin elämää

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 4 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti  Heidi M. 09.01.22 12:39

09.01.2022

Eilisestä tähän päivään:
Laurista tuntui, ettei hän ollut nukkunut koko yönä silmäystäkään. Todellinen unimäärä lähenteli ehkä kolmea tuntia, eikä se ollut riittänyt selventämään miehen ajatuksia. Koko yön päässä pyörineet ajatukset siitä, miten Heidi oli voinut tulla raskaaksi ja mitä alkanut vuosi tulisi pitämään sisällään olivat lopulta päättyneet järisyttävään huoleen siitä, etenisikö raskaus hyvin. Lauri ei ollut alan asiantuntija, mutta tiesi lähipiiristään tapauksen, jossa auvoisa odotus perheenlisäyksestä oli vaihtunut silmänräpäyksessä suureen suruun. Pelko tuntui vieraalta, koska Lauri ei ollut aavistanut joutuvansa käsittelemään sitä vielä tässä vaiheessa elämäänsä, mutta tiesi sen myös osaltaan puhuvan puolestaan.

“Huomenta”, Lauri murahti hiljaa käännettyään päätään sen verran, että huomasi Heidin olevan hereillä. Siniset silmät katsoivat miestä sängyn toiselta puolelta ja niistä paistoi paitsi väsymys, myös samanlainen ajatusten sekavuus, jonka Lauri oletti olevan luettavissa myös hänen silmistään.
“Millainen olo sulla on?” Lauri kysyi huolestunut, tuskin näkyvä hymy huulillaan. Mies oli eilisillan pimeinä tunteina tajunnut kysyä Heidiltä tämän oireista, jotka olivat johtaneet raskaustestin ostoon ja tekemiseen ja oli siitä lähtien miettinyt, millainen lopputalvi naisella olisi edessään. Voisiko Heidi tehdä normaalisti töitä? Täytyisikö Laurin vähentää omia töitään, jos Heidin tila olisi heikko? Kuinka kauan heidän täytyisi odottaa ensimmäistä neuvolakäyntiä tai ylipäänsä varmistusta siitä, että nainen todella oli raskaana ja raskaus eteni oikein?

“Väsyttää kamalasti”, Heidi kertoi ja haukotteli sanojensa päätteeksi kuin alleviivatakseen niiden merkitystä. He olivat kai vuorotelleen kuunnelleet toistensa hengitystiheyttä ja lakanoiden kahinoita molempien vaihtaessa asentoa yöllä melkein vuoronperään. Nainen kuitenkin huomasi olevansa jo paljon vähemmän ahdistunut ajatuksissaan ja että kaiken sen vuorokauteen tiivistetyn negatiivisuuden tilalle oli hiljaa hiipimässä myös positiivisia tuntemuksia. Heidi ei voinut vielä tietenkään sanoa olevansa onnensa kukkuloilla tästä yllättävästä käänteestä heidän elämässään, mutta ei myöskään kammoksunut ajatusta enää yhtä kovin kuin eilen aamulla.
Kaikkein pahin vaihe oli käyty eilen läpi, Laurin ensireaktio uutiseen, joten tästä eteenpäin naisen pitäisi enää murehtia omasta kehostaan ja ajatuksistaan. Se ei pelottanut tässä vaiheessa yhtään niin kovin, kuin raskaudesta kertominen omalle puolisolleen.

“Edelleen aika sekava kuitenkin, mutta ei ehkä enää niin pahasti, kuin eilen”, Heidi jatkoi väsyneesti ja siirsi kätensä oman peittonsa alta toisen alle ja etsi sormiinsa Laurin käden saadakseen edes pienen kosketus kontaktin toiseen.
“Saitko sä yhtään nukuttua?” nainen kysyi pieni huoli äänessään, sillä oli luonnollisesti pahoillaan aiheuttaessaan toiselle sellaista epämukavuutta ettei tämä ollut saanut unen päästä kiinni.

"Hetkittäin", Lauri huokaisi väsyneesti hymyillen. Mies siveli sormillaan Heidin kämmenselkää ja pakotti hetkeksi kaikki ylimääräiset, suurimman osan yöstä valvottaneet ajatukset pois.
"Mennäänkö tekemään aamupalaa?" Lauri kysyi kuin se olisi ollut mikä tahansa sunnuntaiaamu. Heidin huulilla häivähti pieni hymy, kun tämä nyökkäsi vastaukseksi.

Lauri nosti pakastimesta löytyneet patongit pellille ja uuniin ja kääntyi vilkaisemaan keittiöön viiveellä ilmestynyttä Heidiä.
"Kaikki ok?" mies kysyi kulmat kurtistuneena. Sitä seuraavat kuukaudet ilmeisesti tulisivat olemaan – jatkuvaa huolta siitä, oliko kaikki hyvin.
"Ei, mutta kyllä mä selviän", Heidi kertoi ja nojasi kylkensä saareketta vasten. Hän oli pukenut päällensä mukavimmat vaatteet, jotka oli kaapistaan löytänyt ja kietoi nyt kätensä itsensä ympärille, sulkien hupparin kankaan pehmeyden sormiensa väliin. Heidi mietti jo kodin ulkopuolisia asioita, sillä oli täyttänyt päänsä sen sisäisillä asioilla liialti. Jaksaisiko hän käydä tallilla tänään? Mihin aikaan Jesse toisi Sofian kotiin? Huomaisiko mies, että jotain oli muuttunut?
Miten Jesse ja Matilda suhtautuisivat uutiseen? Entä Sofia?

Heidi hymähti ääneen saaden miehensä tiedustelemaan miksi.
"Murehdin jo koko maailman menoja, kun ei yhteen raskaustestiin keskittyminen näköjään riitä", nainen huokaisi syvään ja hieroi ohimoitaan. Näkyiköhän unettomuus mustina silmänalusina ja turvonneina kasvoina? "Voisin ensiksi murehtia saanko pidettyä aamupalan edes sisälläni, eilen en saanut", Heidi jatkoi puolikas hymy suupielessään seuratessaan Laurin liikehdintää keittiössä.

"Ai", Lauri murahti yllättyneenä. Alkoiko raskauspahoinvointi todella heti? Lauri alkoi oitis tuskailla hiljaa mielessään, miten saisi pidettyä Heidin tolpillaan, jos nainen ei kykenisi syömään kunnolla.
"Teen smoothien, voit vähän kokeilla minkä tyyppinen aamupalavaihtoehto on toimivin", Lauri totesi katsellessaan jääkaapin sisältöä. Mies keräili tarpeet yksinkertaiseen smoothieen ja avasi keittiötasolla seisovan blenderin kannen.
"Ota jotain juotavaa ja istu alas", Lauri pyysi vilkaistuaan saarekkeeseen nojailevaa naista. "Mä hoidan kaiken pöytään."

"En mä ole rikki, vaikka… no okei, mennään mennään", Heidi melkein naurahti Laurin ilmeelle, joka ei antanut vastaväitteille sijaa. Ehkä hän antoi toisen murehtia hetken ja nauttisi pöytään tarjoilusta. Nainen otti tuoremehulasillisen ja istui ruokapöydän ääreen samalle tuolilla, jossa oli eilen odottanut avopuolisoaan kotiutuvaksi.
Siniset silmät seurasivat kuinka Lauri hössötti, sekoitti marjoja tehosekoittimeen ja asteli edestakaisin muistaessaan aina jotain mitä oli unohtanut aamupalatarjoilustaan.

Lopulta hotelliaamupalalla ei ollut mitään mahdollisuuksia kilpailla sillä, minkä Lauri oli saanut loihdittua ruokapöydälle ja Heidi mietti oliko kaikkien raaka-aineet todella olleet heidän jääkaapissaan valmiina vai oliko mies käynyt jossain välissä hänen huomaamattaan kaupassakin.
"Voitko istua alas jo, me voidaan kohta ruokkia naapuritkin", Heidi sanoi vino hymy huulillaan saaden Laurin murahtamaan, mutta lopulta istumaan häntä vastapäätä.
"Kiitos", nainen jatkoi ja tarttui täyteen smoothielasiin. Lasi oli jo hänen huulillaan, kun pöydän toiselta puolelta annettu katse meinasi korventaa siihen melkein reiän.

"Saat säkin syödä, mä en jaksa tätä kaikkea", Heidi huomautti ja kohotti kulmiaan merkitsevästi miehelleen.
"Joo, tietysti", Lauri naurahti. Miehen keskittyminen oli ollut Heidin ilmeiden ja eleiden seuraamisessa, mutta tämä pakotti huomionsa hetkeksi toisaalle ja kasasi lautaselleen syötävää.
"Mitä haluat tehdä tänään? Ajattelin alun perin käydä ratsastamassa vähintään Vegasin ja Vargasin, mutta se ei ole pakollista", Lauri mutisi ja muisti yhtäkkiä Garnetin, joka oli hiipunut taka-alalle hyvin pian eilisen kotiutumisen jälkeen. Voisiko Lauri enää edes harkita uutta hevosta? Täytyisikö hänen ennakoida tilannetta ja tehdä kalenteriin tilaa ajalle, kun hänen lapsensa syntyisi? Ajatus tuntui Laurista edelleen absurdilta, eikä mies ollut varma, tajusiko hän asiaa todella vieläkään.

"Milloin sulla – tai siis meillä – on… Laskettu aika? Minne se ajoittuu?" Lauri kysyi varoen ja yritti jäsennellä ajatuksiaan. "Mun piti ilmoittaa Matteolle ja Akselille viikonlopun aikana, lähdetäänkö miettimään sitä diiliä vai ei. Ehkä mun ei kannata sotkea tähän vuoteen enää enempää sitouttavia asioita."
Laurin teki mieli haudata hetkeksi kasvonsa käsiinsä, koska kaikki tuntui sillä hetkellä niin sekavalta. Sen sijaan mies tyytyi jäytämään patonginpalaa ja huuhtomaan sen alas smoothiella.
"Älä edes harkitse että jättäisit noin mielettömän tilaisuuden käyttämättä", Heidi totesi varsin tiukkaan äänensävyyn sivuuttaen Laurin kysymyksen lasketusta ajasta. Heillä olisi yhdeksän kuukautta aikaa järjestellä asioita, jos testin tulos olisi edes luotettava (mitä Heidi ei oikeasti epäillyt, mutta kaikkea saattoi sattua) eikä tässä hässäkässä päätetty sellaisia asioita. "Mä haluan kuulla kaiken siitä sun koeratsastuksesta, mutta mä en anna sun kieltäytyä siitä diilistä tämän takia."

Heidi yritti saada Laurin ilmeen edes hieman muuttumaan ja tunnelmaa kevennettyä edes pikkuisen heittämällä miestä viinirypäleellä rintakehään. "Luulen, että johonkin syyskuun tienoille, en ole ehtinyt tehdä mitään isompia laskelmia", nainen lopulta vastasi laskettuun aikaan viitaten. "Testin mukaan hedelmöittymisestä on kaksi tai kolme viikkoa, mutta pillereiden takia en tiedä varmaksi. Mä en kyllä edelleenkään ymmärrä miten tämä on edes mahdollista, eikö niissä ole joku 99,9% varmuus?" Kysymys oli ehkä enemmän vain ääneen todettu huomio, mutta siitä huolimatta Heidi nousi tuolistaan niin määrätietoisesti, että Lauri luultavasti meinasi hänen juoksevan halailemaan vessanpönttöä.

Nainen kuitenkin palasi takaisin ruokapöydän ääreen pillerirasian kanssa ja repi sieltä ulos paperisen ohjeen, joka olisi melkein voinut mennä lapsen peitosta kokonsa puolesta.
"Suurin mahdollinen luotettavuus saavutetaan ottamalla tabletit 24 tunnin välein… Suoja voi heikentyä jo 27 tunnin jälkeen", Heidi mutisi puoliääneen lukiessaan ohjetta. Lauri seurasi naisen kasvoja ja huomasi, kuinka tämän otsa ensin rypistyi ja kasvot jähmettyivät sitten lähes ilmeettömiksi.
"Mitä?" mies yskähti hämmentyneenä.
"Tässä sanotaan, että jos pillerin ottaa vahingossa liian myöhään, täytyisi käyttää lisäehkäisyä seitsemän vuorokauden ajan", Heidi ähkäisi. "Mä en todellakaan muistanut tuota ja se joulu…"
Lauri uskoi ymmärtävänsä, mitä Heidi tarkoitti: he olivat järjestäneet tietoisesti lyhyen joululoman itselleen ja esimerkiksi joulupäivän aamuna he olivat nukkuneet pitkälle aamupäivään normaalista poiketen. Ja mitä iltoihin ja kahdenkeskiseen aikaan tuli… Lauri yskähti taas ja mietti, miten tällainen aloitus vuodelle ei joulun pyhinä ollut käynyt pienessä mielessäkään.

"Niin", Lauri virkkoi hitaasti. "Eli se melkein satasen varmuus notkahti hetkeksi ja se… Riitti."
Heidi selvitti kurkkuaan ja nyökkäsi hitaasti. Niin niitä lapsia nähtävästi tehtiin hänen kohdallaan, vähän vahingossa ja pienellä mahdollisuudella. Nainen ei enää kuitenkaan ollut eilisen kaltaisessa shokkitilassa ja pystyi nyt jopa nieleskelemään ruokansa ja ajattelemaan edes hiukan. Asiat eivät tuntuneet enää niin toivottomilta.
"Pitää soittaa huomenna neuvolaan ja lähteä sitten siitä eteenpäin. Ja varmistaa, että se testi oli ihan varmasti oikeassa", Heidi totesi. Lauri nyökkäsi tietämättä lainkaan, miten prosessi eteni, mutta luottaen samalla siihen, että Heidi kyllä tiesi oikean tavan toimia. Se loi miehen mieleen varmuutta ja säästi heidät tiedonhaulta kaiken muun myllerryksen keskellä.

Ruokailu jatkui ja viimeisiä smoothiehippuja nieleskellessään Heidin ajatukset palasivat Laurin reissuun ja hevoseen, jonka päätöstä mies edelleen oli empimässä.
"Soitatko sä Matteolle ja Akselille?" Heidi tiedusteli laskien tyhjän lasin pöydälle heidän väliinsä. Lauri tuijotti sinisiä silmiä hetken ja puntaroi vastaustaan. Vaikka Heidi oli jo tehnyt selväksi, ettei raskaus ollut syy suunnitelman perumiselle, Lauri oli edelleen epävarma siitä, voisiko antaa sekä raskaudelle että Garnetille tarpeeksi aikaa kaiken muun ohella.
"Varmaan", mies mutisi hiuksiaan haroen ja laski katseensa Heidin silmistä.
"Varmaan?" nainen toisti ryppy keskellä otsaansa. Heidi huokaisi ääneen, tietäen ettei antaisi itselleen ikinä anteeksi jos sen kaltainen tilaisuus nyt valuisi Laurin sormista hänen huolimattomuutensa vuoksi.

Heidi nousi ylös ja asteli pöydän toiselle puolelle, istuen miehen vieressä olevalle penkille.
"Jos leikitään ihan minuutin verran, että kun sä tulit kotiin eilen mä kyselin kaiken siitä sun koeratsastuksesta enkä kertonut sulle raskausuutisia. Mitä sä olisit vastannut äskeiseen kysymykseen?" Heidi kysyi uudelleen ja piti katseensa Laurin silmissä, vaikka ne eivät sillä hetkellä vastanneet hänen katseeseensa. "Mä haluan, että sä teet tän päätöksen itsesi takia, etkä sen mitä tulevaisuus ehkä tuo tullessaan."

Lauri kuunteli Heidin sanoja ja mietti, kuinka olisi aivan hyvin voinut sanoa ne jollekin toiselle vastaavassa tilanteessa. Nainen oli oikeassa: Garnetin koeratsastuksen jälkeisen vuorokauden Lauri oli vain varmistellut raha-asioitaan ja miettinyt, mitä kaikkea varmistettavaa hänellä vielä orin nykyiseltä omistajakaksikolta oli.
"Kiitos, kun sanoit tuon", Lauri huokaisi hymyillen avovaimolleen. "Jos ajattelen vain sitä diiliä, se kieltämättä on liian hyvä ohitettavaksi."

Kaksikolla oli siis edessään kahden asian hoitaminen puhelimitse – neuvola-ajan varaaminen ja Garnet-diilin edistäminen. Sillä hetkellä Lauri ei kuitenkaan halunnut miettiä kumpaakaan, vaan keskittyä vielä hetken vain ja ainoastaan Heidiin.
"Syödään loppuun ja mennään vielä hetkeksi sänkyyn", Lauri totesi pehmeä katse silmissään. "Ehditään tallille iltapäivälläkin, eikä sun ole edes pakko lähteä, jos et jaksa."
"Hyvä", Heidi vastasi hymyillen ja kurotti oman lautasensa puoliksi syödyn voileivän kera pöydän toiselta puolelta eteensä.

Aamupalan jälkeen molemmat nukahtivat melkein välittömästi syvään uneen ja vain varmuuden vuoksi laitettu herätyskello herätti heidät siitä unesta kahden tunnin päästä.
Illalla hieman aiottua kevyemmän tallikäynnin ja samalla hoidetun ostosreissun jälkeen Heidi ja Lauri istuivat uudemman kerran ruokapöydän ääressä puhelimen ajastimen vieriessä tasaisesti alaspäin. Äänimerkin jälkeen oli Laurin vuoro kurotella muovinen tikku sormiinsa heidän viereltään ja Heidi seurasi aavistuksen jännittyneenä miehen eleitä tämän tutkiessa testin tulosta.

"Kaksi viivaa tarkoitti raskaana?" Lauri varmisti.
"Kyllä", Heidi vastasi eikä tuntenut nyt oloaan enää ylitsepääsemättömän huonoksi. Nyt pinnan alla kyti jo hiukan positiivisempi jännitys tulevasta.

Kirjoitettu yhdessä @Lauri M. kanssa.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 1093

http://teepa.net/h/cariad.php

Jemiina R., Jesse A., Louna R. and Katherine J. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 4 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti  Heidi M. 07.02.22 22:31

04.02.2022

Ritva Arolla oli tullut hirveä ikävä Sofiaa, joten hän oli jälleen kerran matkustanut Kallaan tapaamaan lapsenlastaan. Nainen tiesi, että nyt olisi Sofian isä-viikonloppu, joten mikäs sen parempi ajankohta vierailulle?

Tuttuun tapaan hän ei ollut ilmoittanut pojalleen mitään etukäteen. Soittanut vain Kallan juna-asemalta kysyäkseen, pitäisikö tilata taksi vai tulisiko Jesse hakemaan.
Ritvan poika oli tietenkin lähtenyt hakemaan yllätysvieraan rautatieasemalta tyttärensä kanssa, sillä he olivat jo muutenkin tehneet lähtöä tallille sillä hetkellä.

Pikainen “äiti mitä ilmeisemmin on meillä viikonlopun”-viesti oli lähtenyt Jessen puhelimesta Matildalle, kun mies oli astunut ulos ovesta ja kertonut Sofialle, että ennen tallille menoa pitäisi hakea mummu asemalta.
“MUMMUUU!” tyttö oli hihkunut niin että koko naapurusto raikui ja Jesse oli naurahtanut huvittuneena. Edes joku oli innoissaan Ritva Aron tapaamisesta… Tietenkin Jesselläkin oli ollut jokseenkin ikävä äitiään, mutta pieni ennakkovaroitus saapumisesta olisi ollut paikallaan.

Ritva oli vain huiskaissut pojalleen tervehdyksentapaisen parkkipaikalla, viskannut tavaransa auton peräkonttiin ja syöksynyt sitten takapenkille Sofian seuraksi lässyttäen niin, että sylki meinasi lentää.
“Me sitten mennään tallille ihan ensimmäiseksi”, Jesse ilmoitti.
“Ihan miten vain!” Ritva hihkaisi. “Ei minua kiinnosta, kunhan saan tämän ihanan mussukan kanssa viettää aikaa!”
“Ihan miten vain”, Jesse toisti äitinsä sanat hiljaa ja lähti kohti Purtsilaa.

Heidi oli juuri saanut Cariadin takaisin tarhaansa Grannin seuraksi, kun Jesse pysäköi autonsa tallin pihalle. Ei ollut yllätys eikä mikään, ettei nainen päässyt livahtamaan seurueen huomaamatta, kun Sofia ilmaisi näkevänsä äitinsä varsin kimeään äänensävyyn.
“No hei rakas”, Heidi naurahti tytön syöksyessä syliinsä. Nainen kumartui lapsen tasolle ja kuiskasi tämän korvaan muistutuksen ympäristöstä ja sopivista käytöstavoista siellä.
“Anteeksi”, Sofia mutristi huuliaan ja Heidi hymyili suukottaen tytärtään pipon peittämälle otsalle. Seuraavana halausjonossa oli Sofian isoäiti, sillä Ritva ei välittänyt siitä miten Heidi ei teknisesti ottaen ollut perheenjäsen, vaan kohteli naista kuin sukulaistaan.

“Mä en tiennytkään, että sä olit tulossa vierailulle”, Heidi totesi päästessään irti Ritvan tiukasta otteesta. Siniset silmät katsahtivat Jesseä, joka näytti juurikin siltä, että tavoistaan räikeästi (ei) poiketen, tämän äiti oli jälleen kerran piipahtanut kysymättä Kallaan.
“Tuli ikävä teitä, joten päätin tulla piipahtamaan”, Ritva nyökytteli päättäväisesti.
“Tietenkin kaikkein eniten tätä naperoa”, nainen nauroi ja taputti Sofiaa olkapäälle.
“Joo, sain hetki sitten puhelun äidiltä, että tarvitsisi kyydin juna-asemalta meille, koska oli juuri saapunut Kallaan”, Jesse huokaisi syvään ja soi Heidille turhautuneen, mutta huvittuneen hymyn. “Mutta olimme juuri tekemässä lähtöä Sofian kanssa tänne, joten… Tässä ollaan.”

Ritva hymyili leveästi koko joukkiolle. Olisihan hänen ehkä pitänyt antaa pieni ennakkovaroitus saapumisestaan, mutta yllätysvierailut olivat aina hauskoja! Ainakin hänen mielestään.
Ja jos hän olisi ehdottanut tulevansa kylään, Jesse olisi todennäköisesti keksinyt tuhat ja yksi tekosyytä, miksei tänä viikonloppuna sopinut sellaiset vierailut.
“No, ainakin äiti tapaa myös Ginan heti kättelyssä”, Jesse kohautti harteitaan. Toivottavasti Ritva ei kuvitellut, että Jessen “uusi hevonen” olisi joku Inka Kakkonen… Ruunikolla kun oli enemmän luonnetta niin hyvässä kuin pahassakin.

Ritva ei kuitenkaan kuunnellut poikansa höpinöitä. Hänen tutkaileva katse oli nimittäin kiinnittynyt Heidiin.
“Sinähän ihan hehkut”, nainen sanoa paukautti tietäväisen oloisena ja tyytyväinen virne kohosi hänen kasvoilleen. “Sinä olet raskaana! Etkö olekin?”
“Äiti!” Jesse ähkäisi nolostuneena ja loi Heidiin pahoittelevan katseen. Ritva Aro kyllä usein höpötti omiaan, mutta että noin suoraan töksäytteli epäilyksiään.
“Ole sinä hiljaa!” Ritva puuskahti pojalleen. “Kyllä naiset nämä jutut huomaa ennen teitä typeriä kakslahkeisia!”

Jesse aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla, koska ei oikein tiennyt, miten pahoittelisi tilannetta Heidille. Sofian äitihän olisi toki jo kertonut hänelle, mikäli tyttö olisi saamassa pikkusisaruksen? Vai olisiko?
“Kuinka pitkällä olet jo?” Ritva kysyä paukautti.

Heidillä oli ehkä parin sekunnin aika käydä keskustelu omassa päässään kaiken kieltämisestä loukkaantumiseen ja asian myöntämiseen, tuntien samalla Ritvan pistävän tarkan katseen itsessään. Hänen oli pakko vilkaista ympärilleen varmistaakseen, että he todella seisoivat nelistään tallin pihassa ja riittävän kaukana rakennuksista, joissa saattaisi olla uteliaita korvia.
“No itse asiassa… Yhdeksännellä viikolla”, Heidi lopulta myönsi, todeten mielessään että asia tulisi julki joka tapauksessa ennemmin tai myöhemmin. Mikäs sen parempi aika, kuin tämä hetki.

Nainen oli miettinyt missä vaiheessa kertoisi Sofialle tulevasta pikkusisaruksestaan, mutta tajunnut hyvin nopeasti, että Jesselle tulisi kertoa uutinen samaan aikaan sillä Sofia tuskin osaisi olla puhumatta asiasta isänsä kanssa. Alkuraskaus ei kuitenkaan ollut sujunut aivan niin ongelmattomasti, kuin Sofian kanssa jos puhuttiin fyysisistä puolista, jonka vuoksi Heidi ei ollut uskaltanut kertoa uutista vielä Laurin lisäksi kenellekään. Mikään ei tietenkään ollut vieläkään varmaa raskauden jatkumisen suhteen, mutta Heidillä oli jo hieman helpompi olla ja tietenkin nainen toivoi kovasti, ettei asian laita muuttuisi siitä huonompaan suuntaan.

“Oi! Onnea!” Ritva hihkui ja Jessekin sai onniteltua Heidiä täysin vilpittömästi. Vanhat muistot puskivat pintaan ja miehen teki mieli kysyä, oliko nainen kertonut jo Laurille asiasta vai aikoiko pimittää tietoa kuukauden päivät.
Tietenkin hän oli onnellinen Heidin ja Laurin puolesta vaikkei ollut odottanut tällaista uutista kuulevansa ihan heti.
“Kuulitko Sofia, sinä saat pikkuveljen tai -siskon!” Ritva hössötti tytölle.
“Kiva!” tyttö totesi ja Jesse epäili, ettei tämä oikein käsittänyt mistä oli kyse.
“Heppojen luo”, Sofia komensi, mikä sai miehen naurahtamaan.
“Mennään ihan kohta”, Jesse mutisi ja soi Heidille leveän hymyn.
“Se niistä lapsivapaista viikoista sitten”, mies vitsaili lempeään sävyyn.

"Eipä ole suuri menetys", Heidi vastasi hymyillen, iloisena siitä että myrskyn lailla alkunsa saanut ajatus raskaudesta oli nopeasti tyyntynyt ja tuonut mukanaan jännittävän odotuksen tunteen. Vaikka hänen olonsa oli ollut viimeiset viikot fyysisesti melko huono aamupahoinvointineen, huimauksineen ja muine vaivoineen, hän ei hävennyt tätä raskautta samalla tavalla kuin Sofian kanssa oli alkuun hävennyt.

"Me kerrotaan muille vasta hetken päästä, joten olisin varsin kiitollinen, jos uutiset eivät leviäisi perheen ulkopuolelle ihan vielä. Matildalle saat tietysti kertoa, se on ihan selvä", Heidi toivoi ja katsoi sekä Jesseä että Ritvaa merkitsevästi silmiin. Kallassa uutiset saattoivat kulkea nopeasti, mutta he halusivat Laurin kanssa olla itse niiden levityksestä vastuussa - Jesse nyt tuskin oli juoksemassa välittömästi ulkomailta palanneen Avan luokse levittämään uutista, mutta Ritva esimerkiksi saattaisi alkaa hössöttämään ääneen kaiken maailman vauva-asioita huomaamattaan.
“Pidän suuni kiinni”, Jesse vannoi. Ei ollut hänen tehtävänsä kailottaa koko kansalle vauvauutisia.
“Ja pidän huolen, että hänkin pitää kielenkannat kurissa”, mies jatkoi mulkaisten äitiään, joka vain nyrpisteli nenäänsä turhautuneena.
“Hyvä on. Olen hiljaa”, Ritva tuhahteli. “Vaikka noin iloisia uutisia kertoisi kyllä mielellään.”
“Kiitos”, Heidi sanoi hieman huvittuneena Ritvan tuhahtelusta.

Jesse huokaisi syvään, vilkaisi tallipihaa pitkin viipottavan Sofian suuntaan ja lähti tytön perään kiireen vilkkaa. Tyttö kyllä osasi käyttäytyä hevosten seurassa, mutta välillä lapsen innokkuus otti vallan ja mies jo kuvitteli tytön hakevan jonkun toisen hevosen talutukseen ilman lupaa.

“Vielä kun he Matildan kanssa kertoisivat minulle tällaisia uutisia, olisin tooodella onnellinen”, Ritva huokaili haaveileva ilme kasvoillaan. “Tietenkin olen onnellinen myös teidän puolesta, mutta olisihan se toinenkin lapsenlapsi ihana.”
Vaikka nainen edelleen hetkittäin toivoi, että Jesse ja Heidi olisivat pariskunta, ei hän sitä ajatusta vieläkään ääneen lausunut, vaikka usein puhui ennen kuin ajatteli.
“Mutta voin olla tälle uudelle varamummun tapainen! Onhan se kuitenkin Sofian sisko tai veli, tai vaikka molemmat! Tiedä vaikka kaksoset tulisi!” Ritva höpötti iloiseen sävyyn.
Heidin oli pakko naurahtaa ääneen, vaikka salli itselleen parin sekunnin kauhunsekaisen olotilan ajatellessaan kaksosia mahassaan. Onneksi siellä oli varhaisultrassa näkynyt vain yksi alkio, joten tuplaraskaus oli varsin epätodennäköinen.

“Tietenkin olet varamummu myös Sofian pikkusisarukselle, mä olisin oikein iloinen siitä. Lapsella ei voi ikinä olla tarpeeksi isovanhempia elämässään”, nainen vastasi tiedostaen varsin hyvin, ettei tuonut omalta puoleltaan ensimmäistäkään sukulaista Sofian tai uuden vauvan elämään.
Mutta ne olivat kipeitä muistoja johonkin toiseen aikaan ja paikkaan muisteltaviksi, eivät tähän pakkaspäivään Ritva Aron seurassa.
“Ja mitä tulee Matildan ja Jessen tilanteeseen, niin kyllä he sitten kertovat, jos sellainen aika joskus tulee eteen. Joskus on parempi vain antaa asioiden rullata omalla painollaan, eihän sitä tiedä haluavatko he edes lapsia”, Heidi lisäsi sitten muistaen varsin hyvin Laurin ystävien lapsenhankintavaikeudet ja toisten tuttujen valinnat siitä, ettei lapsia hankittaisi ikinä. “Asia voi olla varsin arka joillekin ihmisille, sitä ei voi ikinä tietää”, nainen lisäsi hymyillen diplomaattisesti.

“Hmh, kauan sillä Jessellä meni kertoa Sofiastaki”, Ritva jutteli lähinnä itselleen. “Mutta ehkä vielä joku kaunis päivä. Ehkä he odottavat, että ovat olleet pidempään kuin, mitä, kolme vuotta olleet yhdessä sitä harmillista välirikkoa lukuunottamatta. Mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa, vaikka en minäkään enää mikään nuori ole. Tiedä milloin lähtö tulee ja harmittaisi kyllä jos en Jessen toista lasta koskaan tapaisi.”
Marttyyrinviitta puki Ritvaa hetkittäin, ainakin hänen omasta mielestään. Heidi yritti olla tarttumatta teräviin sanoihin, jotka olisivat paremmin suunnattuina Jessen suunnalle. Miehen viivästynyt uutisten jakaminen Sofian kohdalla liittyi hankaliin tilanteisiin ja tunteisiin joita Heidi ei halunnut muistella oikeastaan enää ikinä.
Hän ei myöskään alkaisi arvuuttelemaan olisiko Matildan ja Jessen haaveissa raskautua vaiko ei tai missä vaiheessa sellainen mahdollisesti tapahtuisi. Eiväthän he Laurinkaan kanssa olleet suunnitelleet lapsiluvun lisääntymistä ihan vielä.

“Mutta en pidättele sinua tämän pidempään. Onnea vielä ja kerrohan Laurillekin terveisiä”, Ritva hymyili leveästi Heidille tajuttuaan, että Jesse ja Sofia olivat hävinneet näköpiiristä.
“Kiitos ja kerron tietenkin”, Heidi vastasi. “Oli ihana nähdä taas”, nainen lisäsi ja katseli sitten Ritvan takin selkämystä naisen lähtiessä tarhoille metsästämään poikaansa ja lapsenlastaan. Heidi saattoi huokaista helpotuksesta, sillä tajusi jännittäneensä raskausuutisen kertomista Jesselle jonkin verran. Tällä kertaa se oli sujunut huomattavasti ensimmäistä kertaa helpommin, joka oli jo voitto itsessään.

Ehkä tästä raskaudesta uskaltaisi jopa oikeasti nauttia? Siis kunhan aamupahoinvoinnit ja huimaukset sun muut helpottaisivat joskus.

Kirjoitettu yhdessä @Jesse A. kanssa.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 1093

http://teepa.net/h/cariad.php

Matilda T., Inna P., Louna R. and Jenna A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 4 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti  Heidi M. 02.03.22 10:10

Heidin elämää - Sivu 4 VYzCkB
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 1093

http://teepa.net/h/cariad.php

Isabella S., Matilda T., Louna R. and Jenna A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 4 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti  Heidi M. 06.04.22 22:13

06.04.2022

Rautias Eyon ravasi pehmein askelin eteenpäin - ori venytti kaulaansa pitkälle nauttien selvästi palauttelevasta treenistään sinä päivänä. Heidi joutui jo turvautumaan sopivasti venyviin ratsastuslegginsseihin, eikä ratsastanut enää kovinkaan rankkoja treenejä hevosillaan, mutta ei missään nimessä tuntenut oloaan tukalaksi täysiverisen selässä. Pieni vauvakumpu peittyi täysin kevyttoppatakin alle edelleenkin eikä ollut vielä arkiaskareiden tiellä. Heidin olo oli onneksi alkuraskauden jälkeen paljon ollut jo parempi.

“Haluutko hypätä vai käskenkö Helin kerätä esteet pois?” Jeramyn ääni sai Heidin katseen kääntymään päädyssä olleesta peilistä itseensä. Katse liukui maneesiin levitettyjen esteiden ylitse, siinä oli hitunen haikeutta, kun se palasi takaisin Jeramyn kysyviin kasvoihin.
“Ei tarvitse. Lauri varmasti voi hyödyntää niitä myöhemmin”, Heidi vastasi neutraalisti, ylpeänä itsehillinnästään ja sai vastaukseksi vain hälläväliä-olkienkohautuksen.

Maneesi tyhjeni Jeramyn ja Lellen poistuessa talliin menevistä ovista Heidi antoi katseensa siirtyä uudelleen esteille. Siitä oli joku nelisen kuukautta, kun hän oli viimeksi kääntänyt hevosen kohti hyppyä. Malttanut odottaa ponnistuspaikkaa ja antanut huuman viedä mennessään. Alkuraskaus huonoine oloineen ja huimauksineen ei ollut juurikaan antanut sijaa edes kunnon sileäntreenille, saatika sitten esteille.
Olon helpotuttua Heidi ei ollut tuntenut oloaan enää varmaksi esteiden välissä ja lopulta Lauri oli kiteyttänyt hankalat tunteet lupaukseksi - esteet odottaisivat kyllä synnytyksen jälkeenkin.

Mutta sehän ei toki tarkoittanut sitä, etteikö Heidi olisi kaivannut hyppäämistä.

Nainen liukui Eyonin selästä alas ja antoi orin kävellä vierellään rentona loppukäyntien ajan. He hakivat maneesin reunalta talikon ja kävelivät siistimässä lantakasan keskikentältä. Maneesitallin ovi avautui kevyesti ja heidät saatteli talliin Jinxin kimeä hirnahdus. Heidi oli luopunut täysin tamman liikutusvastuusta ja Lauri oli saanut jollain ihmeellä suostuteltua Matildan jakamaan kanssaan sen ratsastusvuorot. Jinxi ja Matilda olivat tulleet tähän asti hyvin toimeen keskenään, onneksi naisella oli kokemusta haasteellisista tammoista. Heidi oli vain iloinen siitä, ettei joutunut potemaan huonoa omatuntoa sysätessään Jinxin liikuntaa täysin tulevan aviopuolisonsa niskaan.

Oli naisesta muutenkin ollut jollain tapaa helpompi luovuttaa ohjakset hevostensa kilpailuttamisesta muille, Runiacissa oli tätä nykyä paljon laajempi tiimi ja Heidi luotti näiden taitoihin pitää sekä koulu- että esteratsunsa kisakunnossa.

Avioelämä läheni päivä päivältä ja raskauslaskurin lisäksi Heidin puhelimessa tikitti hääpäivä-laskuri. Ensimmäinen näytti 158 vuorokautta ja toinen 52. Vivia ja Jusu olivat molemmat onneksi tarjonneet auttavat kätensä häävalmisteluiden suhteen ja jopa Ritva oli lähetellyt jos minkälaisia hää-artikkeleita ja neuvoja kotoaan käsin. Oli Sofian mummo ehdottanut myös useampaan kertaan voivansa tulla ihan paikan päälle neuvojaan antamaan, mutta toistaiseksi Heidi ja Jesse olivat saaneet Ritvan pysymään oman kotikylänsä rajojen sisällä.
Jesse oli ilmaissut olevansa vain tyytyväinen, että äitinsä sai purettua hääintonsa johonkin muuhun, kuin hänen ja Matildan suunnille edes hetkeksi.

Myöhemmin samana päivänä Heidi istui olohuoneen lattialla Laurin ja Sofian kanssa. Heillä oli toimiva työrinki koottuna ja pino kirjekuoria sekä kutsukortteja jaloissaan. Sofia oli tietenkin vaatinut postimerkkipisteen itselleen ja se oli sopinut tiimin aikuisille varsin hyvin. Lauri piteli sulkemaansa kirjekuorta tukevasti kädessään ja ohjasi innokkaita pikkukäsiä vieressään maltillisesti oikeaan kohtaan kuoren yläkulmaan. Sofia taputti innoissaan ja sai laskea kuoren punottuun koriin vieressään muiden valmiiden kutsujen joukkoon.

Heidin elämää - Sivu 4 Haakutsu

“Mehän voidaan viedä nämä postiin vielä tänään, kun lähdetään kauppaan”, Heidi ehdotti hymyillen.
“Viedään vain”, Lauri vastasi ja auttoi uljaan prinssin lailla morsiamensa lattialta ylös. Mies kietoi kätensä Heidin vyötäsille ja suukotti naisen ohimoa rakastavasti.
“En malta odottaa, että vauvan liikkeet tuntuu”, Lauri hymähti ja antoi tummien silmiensä ihailla tulevan lapsensa äidin kasvoja. Ne näyttivät melkein hehkuvan raskauden myötä.
“Mä odotan huomista ultraa ihan hirveästi”, Heidi paljasti hymyillen ja vei sormensa miehen niskaan, antaen niiden vaeltaa pehmeässä hiusrajassa verkkaisesti.
“Samoin”, Lauri lisäsi hymyillen rakastavasti.

Sofian syötyä välipalansa kolmikko suuntasi ulos ja lähtivät kohti Orijoen keskustaa Heidin autolla. He kantoivat kaupan ovella olevalle postilaatikolle kuoripinonsa ja Sofian avustuksella saivat hääkutsut pudotettua sen syövereihin. Oli helpottavaa saada iso tehtävä häälistalta ruksittua yli ja keskittyä huomiseen rv18 ultraäänitutkimukseen. Seuraavaksi naisen pitäisi varata aika pukusovitukseen ja keksiä minkälaisilla kengillä haluaisi astella alttarille h-hetkenä.

Heidi seurasi hymyillen kuinka Lauri ja Sofia yrittivät päättää mitkä omenoista näyttivät kaikkein herkullisimmilta. Oli aivan ihanaa ajatella, että muutaman kuukauden kuluttua heidän pieni perheensä lisääntyisi yhdellä pienellä vauvalla.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 1093

http://teepa.net/h/cariad.php

Isabella S., Matilda T., Louna R. and Jenna A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 4 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti  Heidi M. 13.09.22 18:46

13.–14.09.2022

Eyon odotti kuuliaisesti, kun sen omistajatar hengitteli hetken aikaa nojaten orin kylkeä vasten. Rautiaan korvat kääntyilivät rauhallisesti tallipihalla kuuluvien äänten tahdissa kun heidän matkansa jatkui vihdoin kohti tallia.
“Ootko sä nyt ihan varma, että sun kannattaa… tiedäthän?” Viljami kysyi epäröiden nähdessään Heidin kävelevän kohti Eyonin karsinaa.
“Mitä? Hoitaa omia hevosiani vai?” Heidi kysyi hymyillen, hän arvosti miehen huolenpitoa, mutta ei nähnyt sille aihetta.
“Mutta eikö nuo ole supistuksia?” mies kysyi yhä epävarmemmalla äänensävyllä. Heidi naurahti.
“Mmm, ne on harjoitussupistuksia. Niitä on ollut tässä jo useampana iltana, en mä vielä synnytä”, nainen vakuutteli. Kyllä hän yhden lapsen äitinä sitten tietäisi, kun h-hetki koittaisi.

“Mä voin hakea Malachain”, Viljami tarjoutui lähes käskevään äänensävyyn ja kiirehti tallista ennen, kun Heidi ehti kissaa sanoa. Nainen oli aivan varma, että Lauri oli maksanut hänen työntekijöilleen jonkun kuukausittaisen bonusrahan ettei kukaan heistä antaisi Heidin taluttaa mustaa oria raskautensa viimeisinä kuukausina.

Ulkona ei ollut enää kuin pari hevosta, joten Heidi suuntasi rehuhuoneelle laskemaan oliko Martin varmasti pitänyt vastuualueeseensa kuuluvien rehujenhankintojen kunnossa. Hän ei muistanut olleensa Sofian raskauden viime hetkillä ihan niin lyllertävässä kunnossa, mutta toisaalta aika kultasi muistot ja silloin hän oli ollut ensisynnyttäjä. Heidi pysähtyi rehuhuoneen ovelle, joltain oli tippunut siihen pala rehusäkistä ja nainen kyykistyi poimimaan sitä lattialta.
Ylöspääsy ei ollutkaan ihan niin yksinkertainen operaatio ja Heidiä alkoi naurattamaan, kun jalkalihakset eivät suostuneet tottelemaan yrityksistä huolimatta.
“Viljamii!” Heidi kutsui kuullessaan askelia takanaan.
“Apua, mitä tapahtui!?” Viljami juoksi hätääntyneenä edelleen nauravan työnantajansa luokse.
“Ei mitään. Mä en vaan pääse enää ylös, voitko auttaa?” Heidi kysyi ja nosti käsivarsiaan että Viljami sai pujotettua kätensä hänen kainaloidensa alle. Oli siinäkin kansainvälinen ratsastaja, kun ei päässyt edes kyykystä enää ylös, nainen ajatteli nauraen saaden Viljaminkin jo vähän naurahtamaan.
“Käykö sulle useinkin näin?” mies kysyi saatettuaan työnantajansa takaisin seisoma-asentoon.
“Täytyy myöntää, että ei ikinä ennen”, Heidi nauroi ja tunsi yhtäkkiä lämpimän virtauksen jaloissaan.

Vaati kaiken itsehillinnän olla nauramatta vielä lisää ja kertoa Viljamille, että hän oli juuri pissannut housuihinsa nauraessaan. Heidi kuitenkin ajatteli edes sen verran säilyttävänsä kunnioituksen työntekijänsä silmissä, että passitti miehen takaisin töihinsä ennen kun vaappui vessaan tarkastamaan tilanteen vakavuuden. Hän oli onneksi varautunut vaihtohousuilla, mutta tajusi hiljalleen että pelkät vaihtohousut eivät pelastaneet tässä tapauksessa.

Heidi otti puhelimensa esiin siinä tallin vessassa istuessaan ja avasi Laurin viestikeskustelun, jossa viimeisimpänä hän oli toivonut lisää mansikkajäätelöä kaupasta. Naisen piti miettiä pitkään millä saatesanoilla antaisi aviomiehelleen tiedoksi että synnytys oli vihdoin oikeasti käynnistynyt.

***

Kello lähenteli yhdeksää, kun Lauri antoi viimeisiä palautteita Auburnin maneesissa jäähdyttelevälle ratsukolle. Ilta valmennusten parissa oli ollut pitkä, kuten tiistait yleensä olivat. Tänään neljän valmennuksen putki oli kuitenkin vaatinut Laurilta erityisen paljon keskittymistä, koska mies oli ollut jo useamman vuorokauden kuin tulisilla hiilillä odottaessaan, milloin alkaisi tapahtua – Heidin laskettu aika oli ollut sunnuntaina, mutta vauva ei ollut vielä halunnut päättää yksiönsä vuokrasopimusta.

Lauri kaivoi puhelimen taskustaan ja miehen sydän jätti pari lyöntiä välistä, kun tämä huomasi Heidin laittaneen viestin parikymmentä minuuttia sitten.

Heidi klo 20.31: Tulisitko varmuuden vuoksi sieltä suoraan kotiin sen kaupan sijaan?

“Hei, sori, mun täytyy lähteä”, Lauri mutisi luoden Venlaan nopean, pahoittelevan katseen. “Palataan.”

Laurin pää tuntui hitaalta, kun tämä harppoi pimeän tallipihan poikki kohti parkkipaikkaa ja mietti, mitä Heidin kryptinen viesti oli tarkoittanut. Nainen ei vastannut puhelimeen ja huoli läikähti Laurin rinnassa – oliko synnytys käynnistynyt? Missä Heidi oli?

Lauri puristi auton rattia rystyset valkeina jättäessään Kallan taakseen reilulla ylinopeudella. Matka tuntui kestävän ikuisuuden, vaikka todellisuudessa Lauri ei ollut ajanut Auburnin ja uuden kotinsa väliä koskaan niin nopeasti. Pihavalot olivat päällä ja talosta paistoi valonkajo, joka sai Laurin tuntemaan hetkellistä huojennusta, kunnes miehen katse osui tyhjään autotalliin. Heidin autosta ei ollut jälkeäkään, vaikka nainen oli halunnut väen vängällä lähteä käymään tallilla samaan aikaan kun Lauri oli suunnannut valmennusreissulle.

Mies ajoi poikkeuksellisesti auton oven eteen ja riensi portaat ylös kuistille. Ovi ei ollut lukossa, mutta Lauri marssi eteiseen kulmat edelleen mietteliäästi kurtussa.
“Heidi?” tämä kysyi kuuluvalla äänellä, saaden vastaukseksi epämääräisen ynähdyksen. Lauri käveli suorinta tietä keittiöön, josta löysi saarekkeeseen nojailevan vaimonsa.

“Hei, onko kaikki okei?” Lauri kysyi pingottuneella äänellä, vaikka näki vastauksen Heidin kasvoilta. “Millä sä tulit tallilta? Miksi sä et vastannut puhelimeen? Syntyykö se nyt?”
Heidiä hymyilytti miehensä kysymystulva, hän heijasi kehoaan puolelta toiselle päästäkseen yli juuri sillä hetkellä puristavasta supistuksesta.

“Viljami heitti mut kotiin, mun puhelin on eteisessä ja ei ihan juuri nyt, mutta toivottavasti ei monenkaan tunnin päästä”, nainen vastasi irtautuen saarekkeesta painaakseen suudelman aviomiehensä huulille.
“Haetko sairaalakassin yläkerrasta valmiiksi autoon? Meillä ei ole mikään kiire”, Heidi totesi yrittäen ylimaallisen rauhallisella asenteellaan rauhoittaa kireäksi pingottunutta Lauria.
“Miten sun valmennukset meni?” nainen kysyi ennen kuin päästi toisen käsistään.

Lauri nyökkäsi hitaasti – sairaalakassi. Se, joka oli odottanut pakattuna jo useamman viikon ja jonka tärkeyttä Heidi oli painottanut.
“Ne… Meni”, Lauri mutisi samalla, kun liikahti kohti yläkertaan vieviä portaita. Sillä hetkellä mies ei edes kyennyt muistamaan, mitä ratsukoita oli samana iltana valmentanut. Mies harppoi portaat ylös ennätysvauhtia, nappasi laukun makuuhuoneen nurkasta ja palasi alakertaan kasvot vakavina.

“Koskeeko suhun?” mies kysyi ennätettyään vaimonsa vierelle laskien toisen kätensä varovasti tämän selälle. Synnytysvalmennuksen kaikki vinkit tuntuivat kaikonneen Laurin muistista ja tämä tunsi olonsa yllättävän avuttomaksi katsoessaan, miten Heidi pyrki hallitsemaan tilannetta pitkin puhalluksin ja kevyin heijauksin.

“Mmm, se kuuluu asiaan”, Heidi mumahti edelleen hymyillen, sillä kivusta huolimatta hän tiesi että kohta he saisivat tavata heidän lapsensa.
“Haluatko sä soittaa sun vanhemmille?” hän kysyi Laurilta, sillä miehen vanhemmat olivat olleet tiiviisti mukana raskauden hetkissä ja etenkin loppuvaiheilla pariskunta oli pitänyt ulkomailla asuviin Tuijaan ja Olaviin yhteyttä päivittäin. Heidi oli itse laittanut Jesselle ja Ritvalle molemmille viestiä kotimatkalla tallilta, sillä Jessestä ja tämän perheestä oli Sofian myötä tullut naiselle perhettä etenkin, kun hänellä itsellään ei ollut elossa yhtäkään sukulaista.

“Hyvä idea”, Lauri murahti levottomana, vaikka tämän ei tehnyt sillä hetkellä lainkaan mieli keskittyä mihinkään muuhun kuin Heidin käynnistyneeseen synnytykseen. “Mutta oletko sä aivan varma, ettei meidän täytyisi jo lähteä?”
Heidin napakka katse sai Laurin nostamaan kätensä pystyyn ja peruuntumaan sivummalle, koska mies halusi keittää kahvia samalla, kun tavoittelisi vanhempiaan.

”Teillä on siellä nyt jännät paikat. Mutta hyvin se menee, Heidi tietää mitä tuleman pitää ja sinä olet hänen tukenaan”, Laurin äiti totesi rauhalliseen tapaansa, kun Lauri oli saanut kakistettua syyn myöhäiselle soitolleen.
“Niin”, Lauri puuskahti leukaperiään kiristellen. Mies vilkuili Heidiä, joka otti supistuksia vastaan ääntäkään päästämättä.
”Isä lähettää myös terveisiä molemmille. Pitäkää meidät ajantasalla, saa soittaa vaikka yölläkin”, Tuija vannotti vielä ennen puhelun päättymistä.
“Tietysti”, Lauri murahti. “Viestitellään. Moi.”

Pari kuppia kahvia ryystänyt mies palasi Heidin viereen ja kumartui painamaan kevyen suukon tämän päälaelle.
“Äiti ja isä lähettivät terveisiä”, Lauri kertoi ja loi huolestuneen katseen vaimoonsa. “Oletko sä saanut syötyä mitään?”
“Kiitos, ei mulla ole ainakaan nyt nälkä. Mutta ehkä vähän myöhemmin?” Heidi vastasi hymyillen ja siirtyi keittiön pöydän ääreen istumaan jalkojen väsyessä. “Vettä voisin kyllä ottaa”, nainen lisäsi ja Lauri kiirehti täyttämään vaimonsa toivomuksen.

“Ja kyllä sä voit syödä, jos sulla on nälkä. Ja vaikka ei olisikaan”, Heidi totesi vielä hymyillen, saaden hetken levon supistuksen välissä. Hänen teki mieli siirtyä olohuoneessa odottavalle sohvalle, mutta epäili ettei ehkä jaksaisi vielä ainakaan kävellä niin kauaksi.
“Ja Milon voisi käyttää ulkona varmuuden vuoksi, jos siitä ei ole liikaa vaivaa?” Heidi lisäsi. Hän ei tiennyt miten kauan heillä menisi sairaalassa, mutta Vivia oli onneksi luvannut käydä hoitamassa koiran mikäli synnytys venyisi ja Lauri ei pääsisi kotiin välissä.

Seuraavien tuntien aikana Lauri söi ja yritti tarjoilla Heidille pientä välipalaa hedelmistä jogurttiin, ulkoilutti Milon ja sopi Vivian kanssa koiran hoitamisesta sekä kuunteli Heidin yhteydenpitoa sairaalaan. Mies oli juuri torkahtanut nojatuoliin Heidin nukahdettua jo hetkeä aiemmin sohvalle, kun havahtui Heidin terävään hengenvetoon. Lauri kaivoi puhelimensa vaistomaisesti esiin ja alkoi kellottaa supistusta, kuten Heidi oli aiemmin hänelle ohjeistanut.

“Se oli vielä pidempi kuin edellinen”, Lauri huomautti, vaikka Heidi oli varmasti tajunnut asian itsekin. Mies tunsi olonsa jälleen kerran avuttomaksi tuskaisen vaimonsa vierellä ja toivoi, että tämä antaisi pian periksi sairaalaan lähdön kanssa.

“Joko lähdetään?” Lauri kysyi, kun supistukset olivat puolta tuntia myöhemmin sekä pidentyneet että säännöllistyneet.
“Lähdetään vaan”, Heidi myöntyi lopulta ja antoi Laurin hössöttää ympärillään ja saattaa itsensä autoon.
“Lauri?” nainen kysyi, kun toinen käynnisti autoa.
“Niin?” Lauri kysyi ja kääntyi katsomaan häntä vakavana. Heidiä alkoi pakostikin hymyilyttämään.
“Se sairaalakassi. Ja suljetko ulko-oven?” nainen muistutti ja katsoi kuinka ruskeat silmät pongahtivat hänen taakseen auki olevaan oveen.

Sairaalassa heitä oltiin vastassa pyörätuolin kanssa, vaikka Heidi olikin vakuutellut kaikille pystyvänsä kyllä kävelemään osastolle ihan itsekin. Nainen kuitenkin huomasi hississä olevansa varsin iloinen pyörätuolista, kun seuraava supistus alkoi ja samalla alkoivat myös kivut kuin joku olisi kääntänyt katkaisimesta tehoja yhtäkkiä valtavasti lisää. Heidin suusta karkasi kivulias ynähdys kun hengittämisestä tulikin aivan mahdotonta ja silmissä sumeni ihan hetkeksi.

Lauri oli nostanut sairaalakassin olalleen ja työntänyt Heidin pyörätuolia hoitajan ohjaamaan suuntaan täysin autopilotille vaipuneena. Mies havahtui nykyhetkeen vasta Heidin tuskaisen äännähdyksen kuullessaan ja loi ahdistuneen silmäyksen vaimoonsa. Hissin ovien avautuessa Lauri joutui hetken keräilemään itseään saadakseen raajansa toimimaan, kun hoitajan määrätietoiset askeleet marssittivat heidät ensimmäiseen huoneeseen, jossa heitä vastassa oli myös Mariaksi esittäytyvä kätilö.

Lauri istui tuolilla puristaen toista kättään nyrkkiin ja pitäen toisella kiinni Heidin kädestä. Mies ei pysynyt perässä suurimmassa osassa kätilön suusta tulevassa informaatiotulvassa, mutta rekisteröi sanat synnytyssaliin ja nyt heti. Tummissa silmissä välähti hätäännys, jonka Lauri pyrki sulkemaan pois kääntäessään katseensa Heidiin. Syntyisikö lapsi nyt, vaikka he olivat vasta saapuneet sairaalaan?

“Vaikka teillä oli synnytyssuunnitelmassa epiduraali, niin sitä ei nyt valitettavasti ehditä antamaan”, kätilö totesi heidän siirtyessä saliin ja Heidi olisi voinut vaikka kiroilla, jos ei olisi keskittynyt sillä hetkellä selviämään jälleen yhdestä supistuksesta, jotka eivät olleet enää ollenkaan epämukavia, vaan terävän kivun saattamia hyökyaaltoja joiden loppuminen tiesi vain seuraavan alkamista. Naisen silmissä kello oli pysähtynyt, vaikka he olivatkin nopeasti synnytyssalin puolella ja kätilö ojensi välittömästi ilokaasunaamarin hänen eteensä. Heidi ei kuitenkaan ehtinyt edes tarttua maskiin synnytyslääkärin todetessa, että oli aika ponnistaa. Kaikki muuttui niin nopeasti rennosta, hitaasti etenevästä valmistelusta tosihetkeen, että Heidi huomasi pelkäävänsä ensimmäistä kertaa synnyttämistä. Siniset silmät hakivat hetken, kunnes kohtasivat Laurin huolestuneen katseen. Hänen oli pakko selvitä tästä, nainen ajatteli ja puristi miehensä kättä omassaan.

Kysymykset risteilivät Laurin päässä, kun tämä muisteli synnytysvalmennuksen oppeja ja Heidin kertomusta aiemmasta synnytyksestään. Miten synnytys oli edennyt näin vauhdilla? Olivatko he lähteneet sairaalaan liian myöhään? Entä jos lapsi olisi syntynyt matkalla? Lauri oli kuvitellut, että sairaalaan saapumisen jälkeen he olisivat jatkaneet odottamista ja Heidi olisi saanut kivunlievitystä sen sijaan, että joutuisi ottamaan kaiken vastaan pelkän ilokaasun varassa.

“Hengitä”, Lauri pyysi silittäen Heidin kämmenselkää naisen puristaessa hänen kättään kaikilla voimillaan. Laurin olo oli kamala, koska hän ei voinut tehdä enempää. Toisaalta mies tiesi, että kaikista maailman ihmisistä Heidi löytäisi sisältään sisun kestää tapahtuman, joka ei toivottavasti kestäisi kauaa.

Heidän kätilönsä määrätietoiset ja rauhalliset ohjeet tuntuivat saattavan Heidin oikeaan mielentilaan, eikä Lauri halunnut prässätä naista enempää. Mies pysyi hiljaa ja keskittyi kehumaan Heidiä hiljaisin sanoin silloin, kun kätilö viesti tilanteen etenevän.

“Onneksi olkoon, teidän pienellä pojallanne oli kiire saapua maailmaan”, kätilö totesi hymyillen pian sen jälkeen, kun he olivat kuulleet ensimmäisen parkaisun. Laurin olo oli epätodellinen, kun hän katsoi pientä vauvaa, jonka kätilö avusti Heidin syliin. Pieni olento parkaisi vielä kerran, ennen kuin nykivät raajat rauhoittuivat hetkeksi.

“Sä olet uskomaton”, Lauri mutisi suukottaen Heidin päälakea ja kohottaen kätensä koskettamaan lapsen pieniä sormia. Heidin oli pakko räpytellä silmiään nähdäkseen kyynelverhon läpi heidän poikansa kasvot kunnolla, pienet ruskeat haituvat tämän päälaella ja varovasti aukeavien silmien ruskean sävyn. Hän oli vailla sanoja tuijottaessaan pientä vauvaa sylissään, tuntiessaan Laurin vierellään. Sanaton kaikesta siitä rakkaudesta jonka kivulias synnytys oli saattanut maailmaan, unohtaen jokaisella vauvan hengenvedolla vähän lisää minuutteja joiden syvyyksissä oli ollut juuri hukkumaisillaan.

“Hän on täydellinen”, Heidi lopulta sain hengähdettyä itkusta värisevällä äänellä.

Heidin elämää - Sivu 4 Latejabebe22p

Kirjoitettu yhdessä @Lauri M. kanssa.
Heidi M.
Heidi M.
Kaajapurolainen

Ikä : 30
Viestien lukumäärä : 1093

http://teepa.net/h/cariad.php

Isabella S., Jusu R., Louna R., Marc Di B. and Voitto J. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Heidin elämää - Sivu 4 Empty Vs: Heidin elämää

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 4 / 4 Edellinen  1, 2, 3, 4

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa