Kellonaika on nyt 14.08.20 16:43

8 osumaa on löytynyt haulle 0

Grannin päiväkirja

Pause
20. huhtikuuta 2020 #arnenvalmennus

Virheiden vyöry ei vain lopu. Mä en tiedä mistä se kaikki säännönmukainen, systemaattinen vikaanmeneminen alkaa: tiedän vain, etten osaa nollata tilannetta. En ehdi juuri vilkaistakaan muita valmennusryhmäläisiäni, Rasmusta ja Tittaa, sillä mulla on kädet täynnä oma mokiani ja niistä seuraavia katastrofeja. Granni höyryää, enkä tarkoita että sillä tavalla kuin ihmisiho saunan vilvoittelutauolla, vaan se kuumuu ja kipinöi, viskelee päätään, pyörittelee silmiään ja korviaan.

Isä näkee tietysti, että Grannin kireys on vain jatketta omalleni. Tavallaan minä tiedän sen itsekin, mutta tiedostamisesta on kamalan pitkä matka korjaamiseen. Virheitä on niin monta ja ne ovat niin ikävästi limittäin, lomittain, päällekäin ja peräkkäin etten minä tiedä, mistä päästä lähden vyyhtiä purkamaan.

"Josefina, nu måste du ta det lungt. Slappna av i axlarna och benen, låt handen vara elastisk. Låt henne andas, helt enkelt."

Ja minä ihan totta yritän antaa hevoselleni tilaa ja rentouttaa oman kehoni, pehmentää ohjastuntumaa ja antaa nostamani laukan rullata kohti tehtävää, jonka isä on meille rakentanut. Meillä on jo suora linja ensimmäiselle esteelle, kun musta yhtäkkiä tuntuukin siltä, että me tullaan ajautumaan tosi huonoon paikkaan. Silloin toimin hätäisesti ja ikään kuin isken yhtäkkiä käsijarrun päälle, kai vähän kuin ostaakseni meille lisää aikaa ennen estettä, vaikka oikeasti mun olisi tietenkin vain pitänyt antaa hevosen edetä ja ehkä ratsastaa vähän eteen ennemmin kuin taakse. Isä hermostuu ja korottaa ääntään jo ennen kuin Granni tekee huonon hypyn ja pudottaa okserin puomit: ei vain etu- tai takapuomia, vaan ne molemmat.

"Nämen, vad gör du? Hallå?!" isä lähes karjaisee, ja se huutaa vain harvoin, koska yleensä sen ei tarvitse puhua lujaa tullakseen kuulluksi. "Josefina! Keskeytä tehtävä. Mene päätyyn kävelemään."

Häpeä syö mua elävältä. En meinaa edes saada Grannia siirtymään käyntiin, minun mielestäni siksi että se vain on kierroksilla, mutta todellisuudessa syy on tietenkin omani. Jännittynyt kehoni puristaa Grannia ja saa sen kiihdyttämään, kun se yrittää paeta minun tukahduttavaa otettani siitä. Teen sen käyntiin siirtämiseksi niin ruman pidätteen, että poden siitä huonoa omatuntoa vielä seuraavalla viikollakin. Sitten annan hevosen löntystää päätyyn, minne me jäämme käveleksimään ja olemaan pois muiden tieltä.

Mua on alkanut harmittaa koko valmennusryhmä. Ei siksi, ettäkö isän johdolla treenaaminen olisi musta mitenkään kamala asia, tai että pitäisin kanssavalmentautujiani jotenkin epämiellyttävinä (olisipa surkeaa; seurustelen sentään toisen heistä kanssa). Se vaan, että mun päähän on pinttynyt ajatus, että tässä sitä nyt ollaan vetämässä koko ryhmän tasoa alaspäin isän silmien edessä. Juuri nyt tasoeroa ei ole, poislukien tämä kannaltani surkeasti ratsastettu valmennuskerta, mutta tulevaisuudessa mä en tule nousemaan Grannin kanssa meidän nykyiseltä tasolta mihinkään ja toiset kaksi puolestaan aivan takuulla tahtovat nousta ja nousta.

Nyt ei kuitenkaan auta itkeä, vaikka ei se kyllä kaukana ole. Jollakin ihmeellisellä päättäväisyydellä ryhdyn rentouttamaan kehoani ja mieltäni, jotta pystyisin taas keskittymään valmennukseen. Meillä on ollut Grannin kanssa paljon hyviä päiviä ja treenejä, ja tämä ihmeellinen epäonnistumisten kimara on toden teolla yllättänyt minut. Isä vilkaisee meitä välillä, ja minä tiedän mitä se ajattelee: pystynkö kokoamaan itseni vai annanko epäonnistumisen muodostua itseään ruokkivaksi tavaksi?

"Hyvä, Josefina. Nollaa tilanne. Sitten kokeilemme uudelleen", isä sanoo hetken kuluttua, ja keskittyy sitten taas Titta Tyyskään antaen minulle tilaa jatkaa pelikorttieni uudelleenjärjestelyä.

Tuntuu oikeastaan aika mahtavalta, että vielä sen saman valmennuksen aikana me teemme Grannin kanssa oikein sujuvia suorituksia isän rakentamilla tehtävillä. Yritän painaa tunteen visusti mieleeni. Ehkä se sitten on sieltä kaivettavissa seuraavan kerran, kun alkaa tuntua, että olen epäonnistumisten lohduttomassa pyörteessä.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 27.04.20 19:16
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 146
Luettu: 9461

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto


Lauri oli alkanut tottua lähes viikottaisiin käynteihin Auburnissa. Koska valmennusten kuukausimäärät olivat nousseet Kallassa, mies oli alkanut keskittää Etelä-Suomen valmennusvarauksia yhä tiiviimmin nippuihin, jolloin ajokerrat olivat vähentyneet ja aikaa jäi muuhunkin. Kisakauden tiivistyessä se oli Laurille helpottavaa, koska Ruunaan Malja oli alkanut ja pian koittaisi myös Markarydin reissu Hannaby Hanami Weekin vuoksi.

"Viivi, istu syvälle satulaan ja tee paljon pieniä puolipidätteitä. Se ei saa lähteä puskemaan omin päin, kun tarkoituksena on koota laukkaa", Lauri ohjeisti maneesinpuolikkaassa laukkaavaa ratsukkoa ja käänsi sitten huomionsa toiseen ratsukkoon. "Hyvä Ava. Myötää välillä sisäohjasta, houkuttele sitä pyöristämään niskaansa - juuri noin."

Viivin ja Avan tehotuntien jälkeen Laurista tuntui kevyeltä jatkaa Ellien yksityisvalmennukseen, vaikka toisaalta kahden nuoremman ratsastajan valmentaminen kehitti miestä uran kannalta uudella tavalla. Lauri oli toki valmentanut junnuja aiemminkin, mutta hänen vakiovalmennettaviensa joukko oli aiemmin koostunut lähinnä täysi-ikäisistä ratsastajista.
"Näitä vinoja lähestymisiä voi tarpeen tullen hyödyntää myös kisaradalla", Lauri totesi pienesti hymyillen, kun Ellie oli pienen alkushokin jälkeen saanut Ankan tuotua sujuvasti lopulta reilun metrin korkeuteen nostetulle pystylle vinosta lähestymisestä huolimatta. Ratsukon tiukka kilpailu- ja treenitahti alkoi näkyä, mutta kaikesta huolimatta Ellien asenne ja motivaatio tuntuivat pysyvän hyvinä.

"Muista palautuminen", Lauri totesi vielä valmennuksen päätteeksi. "Molempien osalta."
Niiden sanojen siivittämänä mies käveli ulos maneesista miettien omaa kilpailufiilistään loppuvuodelta - miten kilpailemiseen oli alkanut yllättäen turtua ja miten se ei ollut enää tuonut samanlaista tunnetta kuin aiemmin. Tauko oli tehnyt hyvää monta vuotta työkseen kilpailleelle Laurille ja nyt mies oli lähdössä kokeilemaan Vegasin kanssa isompia luokkia kansainvälisille kilparadoille. Lauri oli harkinnut luokkavalintoja pitkään päätyen lopulta ilmoittamaan tamman 135-145 -luokkiin. Mies oli Saksan vuosinaan nähnyt, miten ahneet ratsastajat olivat pilanneet hyviä kilpahevosia, mutta luotti Vegasin fysiikkaan ja tiesi, että tamma oli ehtinyt ennen Suomeen muuttoa tehdä muutamia 150-luokkia.

Lauri heilautti kättään Isabellalle, jonka aina yhtä hillitty ja säntillinen ulkomuoto oli helppo tunnistaa pihamaalla ja jatkoi matkaansa parkkipaikalle. Hän oli törmännyt Isabellaan edellispäivänä varustaessaan Jinxiä kuntoon Arnen valmennukseen ja vaihtanut pari sanaa perijättären kanssa, pääasiassa lähestyvästä kisaviikosta. Isabella oli tuomassa nuoren tammansa Hannaby Young Stars -katselmukseen, johon myös Jinxi oli ilmoitettu.

"Tuollainen ennakkouutisointi saattaisi aiheuttaa paineita", Arne oli todennut viitaten Häst&Sportin verkkouutiseen, jonka Heidi oli bongannut heti tuoreeltaan.
"Niin", Lauri oli vastannut ja vaihtanut laukan välittämättä Jinxin suureleisestä vaihdosta, johon kuului totuttuun tapaan kaikkea ylimääräistä. "Saattaisi varmaan."

Se, että Mayerin välittämä Jinxi oli nostettu kysymysmerkit-otsikon alle, ei ollut hetkauttanut Lauria. Kysymysmerkki Jinxi todellakin oli, sen mies allekirjoitti täysin, eikä siksi ollut asettanut sen suurempia odotuksia tamman suhteen. Jos he pääsisivät ratojen loppuun ja Jinxi käyttäytyisi katselmuksessa edes jotenkin, kilpailuviikon saisi hyvillä mielin lisätä tamman CV:hen myynnin koittaessa.

Valmennuksen lopputulemana Arne oli todennut, että Jinxi oli niin valmis katselmukseen kuin sen luontoinen tamma saattoi siinä iässä olla. Rosengård oli nyökkäillyt hyväksyvästi kysyttyään Laurin luokkavalinnoista trakehnerin osalta - sopivasti haastetta loppuviikkoa kohti ja toisaalta juuri sitä kapasiteetin testaamista, mitä tässä vaiheessa täytyikin tehdä.

Kallassa paistoi aurinko, kun Lauri starttasi maasturinsa aikeenaan ajaa suoraan Runiaciin. Kilpailut lähestyivät, mutta kun valmistelut aloitti ajoissa, Lauri uskoi koko tallin porukan starttaavan matkaan ilman suurempia ongelmia.
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 23.04.20 15:32
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 54
Luettu: 2062

Meidhirin päiväkirja

Arnen valmennus 2.3.2020. #arnenvalmennus

Meidän ensimmäinen valmennus Meikun kanssa oli jännittävää vaihtelua Isben valmennuksiin. Niillä oli kumminkin erilainen valmennustapa. Me oltiin ei niin hyvän sään takia maneesissa hyppäämässä. Ja sitähän mies harmitteli. Musta tuntui että se sanoi koko valmennuksen aikana vähintään kymmenen kertaa siitä kuinka olisi mieluummin ulkona, kuinka nää asiat vois tehdä paremmin ulkona, kuinka pihalla nyt ei ollut oikeesti edes niin huono sää.

Meikku oli sillon ihan hyvä. Se oli ollut vapaalla sunnuntain ja lauantaina juoksutin sen liinassa. Möhköllä oli siis ihan hyvää energiaa ei liian paljon turhaa ja me saatiin se Arnen ohjeilla hyvin suunnattua oikeisiin asioihin. Miehellä oli todella maanläheinen tapa valmentaa, se oli rauhallinen ja tuntui ottavan irti kaiken siitä että mä olin suomenruotsalainen.

‘’Sitt stilla.’’

‘’Låt honom galoppera.’’

‘’Tänk på hindret.’’

Suurin osa sen ohjeista oli mulle sitä kuinka mun pitäisi välillä vaan istua eikä koittaa kokoajan joka suunnasta vaikuttaa Meikkuun, mä sain luvan kanssa antaa sen laukata vähän enemmän, ja mun piti ajatella tulevaa estettä, pelkästään ajatella. Nyt tosin hypättiin kavaletteja. Mä olin varma, että Arnen aurinkomerkki ja ehkä jopa merkurius oli molemmat maamerkeissä. Uskoin että sen merkurius oli härässä.

Me hypättiin kavaletteja kolmikaarisella kiemurauralla niin, että kavaletteja oli jokaisessa kaarteessa sekä keskihalkaisijalla. Arne halusi keskittyä kuulemma meidän hallittuihin laukanvaihtoihin ja siihen että laukka oli samaa koko tehtävän ajan, nyt ei vaadittu vaihtelevuutta vaan tasaisuutta. Oli kivaa olla valmennuksessa vaan yhden toisen ratsukon kanssa, niin sekä mun että Meikun keskittymiskyky oli parempi.

Tehtävä mitä me tehtiin vaati tarkkaa ratsastusta että tultiin joka väliin samalla laukalla, koska etäisyydet oli samat joka suunnasta. Siinä meillä oli Meikun kanssa ensin vähän vaikeuksia, koska vauhti kiihtyi ja sit hidastin ja tuli huono hyppy jollekin kavaletille eli tultiin sitten liian pohjaan ja liian pitkäksi eteen valui hyppy ja tuli taas vaikea etäisyys seuraavalle kavaletille. Mutta kyllä me siitä sitten tsempattiin Arnen ruotsinkielisten sanojen avulla itsemme kohtuu siistiin suoritukseen, kun olin ensin saanut Vernerin suorituksista suorituspaineita. Se selkeesti toimi.

--

Isben valmennus 11.3.2020 #isbenvalmennus

‘’Mä olin suunnitellut että näin ensimmäiseksi valmennukseksi me vaan katseltaisiin että mistä sitä lähdetäänkään liikkeelle. Saatte kyllä parit hypyt ottaa, mutta tänään painotetaan selkeästi enemmän sileätyöskentelyyn. Ellen saat ainakin heti katsoa, ettei Meikku ala käpertymään virkkuukoukku-asentoon. Yritä saada se rennoksi.’’

Me lähdettiin ravissa liikkeelle ottaen toisella pääty-ympyrällä mukaan puomi, joka sokeripaloista päätellen nousisi kavaletiksi. Meikku oli intopiukeena ja ravasi pää korkealla nyökyssä. Se ravasi kuin shetlanninponi, todella pienin askelin ihan kuin shetlanninponi. Tuntui kuin oltaisiin oltu enemmän paikoillaan kuin etenemässä. Isbe paukutti mulle faktoja tiskiin - kuin stereotyyppinen kaksonen, sen kaksonen myös merkuriuksessa ei helpottanut - kuinka ratsastaa Meikku isompaan raviin. Faktoja tippui taivaalta mulle niskaan sen verran paljon etten ees tienny mistä ottaa koppia.

‘’Anna sille ohjaa ja anna sen edetä!’’

Mä lipsautin ohjaa sormien välistä ja vauhti kiihtyi. Sillä välin kuin kamppailin saadakseni orin rennoksi suurempaan raviin Isbe keskittyi enemmän Rasmukseen ja sen heppaan. Mun pää pääsi rauhoittumaan hetkeksi ja pystyin keskittymään vaan mun hevoseen ja kun se oli taas ihan hyvä Isbe kehui meitä. ‘’Paljon parempi noin Ellen. Periaatteessa, ootte siis kumminkin aikalailla samassa tilanteessa kuin alussa?’’ nainen kyseenalaisti sen jälkeen.

‘’Kyllä Meikku on yleensä parempi ja sen on huomattavasti helpompi keskittyä oikeisiin asioihin, mutta tänään on taas vähän vaikeampi päivä’’, vastasin ohi ravatessa.

‘’Sun pitää itse pysyä rennompana, älä ala sähläämään!’’

Kun me aloitettiin laukkatyöskentely ensin sillä puomilla, oli mulla ja Meikulla sama ongelma kuin ravissa. Ori laukkasi alakaula pullollaan ja mulla oli kauheat vaikeudet saada pidätteet läpi. ‘’Haloja, Ellen, ajatus pitää sulla olla nyt eteenpäin. Nouse jalustimille ja anna vähän ohjaa. Et sä saa sitä rennoksi jos sä nypit sitä joka askeleella. Joo se saisi laukata hitaammin, mutta rentona.’’

Mä tein työtä käskettyä. Meidhir alkoi pikkuhiljaa tuntumaan paremmalta. Se alkoi käyttämään selkäänsä. Kun meillä oli lyhyet välikäynnit pienen keskustelun lomassa Isbe nosti puomin kavaletiksi ja kävi säätämässä diagonaalilla olevaa estettä.

‘’Tullaan ympyrällä kavaletti ja siitä diagonaalille ja ristikko, miettikää tulevaa suuntaa, jos laukka ei heti vaihdu niin rauhassa vaihdatte.’’

Meikku oli edelleen ihan intona ja tulitti menemään. Siltikään se ei tiputellut puomeja. ‘’Se on sentään oppinut nostamaan jalkojaan!’’ Isbe naurahti meidän kolmannen suorituksen jälkeen. Tullaan sitten kavaletti, ristikko ja okseri pitkällä sivulla. Rasse voit aloittaa.’’

Me tehtiin ihan simppeliä tehtävää ja silti se tuntui tosi vaikealle. Isben suu vaahtosi kun se kaksosten kärsimättömyydellä neuvoi vuorotellen istunnasta, vaikuttamisesta ja tavoitteista, välillä jopa sekaisin. Se hoksasi valonnopeudella uutta asiaa meidän menosta ja lopuksi se näytti pyyhkivän suupieliään. Viimeisen suorituksen jälkeen se jutteli meille pitkät tovit tulevista valmennuksista ja siitä mihin meidän omatoimisissa treeneissä kannattaisi keskittyä. Mulle ja Meikulle se vielä antoi neuvoksi liikuttaa ori päivää ennen valmennusta vähän paremmin, että voisi keskittyä muuhun kuin vauhtiin. Ainakin tiesin mitä tekisin huhtikuun toisena tiistaina.
kirjoittaja Ellen N.
lähetetty 24.03.20 15:09
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Meidhirin päiväkirja
Vastaukset: 34
Luettu: 1920

Branin päiväkirja

Korjaussarjoja
23. maaliskuuta 2020 #arnenvalmennus #kevatpaivantasaus

Kalla Cup oli alkanut kenttäratsastuksella, ja mä olin tietysti alkuvuoden menestyksestä innostuneena ilmoittautunut vanhan tutun helpon sijaan CIC1-luokkaan.

Bran teki hienon kouluohjelman ja hyppäsi varmasti myös maastoesteet hallissa, mutta sunnuntain estekokeella hevoselta lähti ns. lapasesta. Siinä kävi sitten niin, että me valuttiin lopputuloksissa keskitason heikommalle puolelle ja mä sain hevostalli.netin ratsastuspalstalta myöhemmin kuulla kunniani.

Lähettäjä: ?
Päivämäärä: 22.3.20 19:34:18

Vahvaa suorittamista Anna Sareelta! R. Alsila taas oli näköjään niin innostunut tästä kenttähommasta että unohti täysin miten rataesteitä hypätään.

Lähettäjä: minttu
Päivämäärä: 22.3.20 19:39:23

joo, oli kyllä kohtuullisen myötähäpeää herättävä suoritus sen kirjavan kanssa… miten ne rosengårditkin sille niitä hevosiaan työntää kun tulostaso on tämä

Lähettäjä: -.-
Päivämäärä: 22.3.20 19:42:05

Ens viikolla näköjään kisaa taas Sokan sisarten hevosellakin. Piiri pieni pyörii Kallassakin, ei voi muuta sanoa!


Mä en jaksanut ottaa kommenteista itseeni enkä kertonut Josefinalle (lähinnä siksi, etten mä kehdannut paljastaa oikeasti lukevani hötönettiä). Tiesinhän mä itsekin, että ei se nyt ihan putkeen ollut mennyt. Bran ei ollut tuntunut sunnuntainakaan väsyneeltä, päinvastoin, mutta vauhdinsäätely- ja ohjauslaitteisto oli kadonnut kahden ensimmäisen esteen jälkeen täysin ja mä olin suorastaan yllättynyt, että virhepisteitä oli loppujen lopuksi kertynyt vain 12 eikä esimerkiksi 48.

Niinpä me maanantaina Arnen valmennuksessa keskityttiin tekemään korjaussarjaa ja fiksaamaan se, mitä fiksattavissa oli. Me hypättiin muutaman esteen radanpätkiä ja treenattiin erityisesti kaarteiden ratsastusta, mikä oli osoittautunut edellispäivänä kisoissa melko lailla mahdottomaksi. Vaikeita kaarevat linjat olivat nytkin, mutta Bran oli kuitenkin jo vähän paremmin kuulolla. Esteet pidettiin matalina, sillä kisarupeama oli kuitenkin ollut raskas, joten liian ylpeä puomien pysymisestä kannattimillaan ei silti voinut olla.

”Voihan se olla, että kun sillä kroppa ja aivot vähän väsyvät, se ratkoo asioita lisäämällä vauhtia”, Arne pohti meidän kävellessä loppukäyntejä. ”Vaikka se ei tuntuisi nuutuneelta, niin on silti mahdollista, että sillä on paukut jo vähän loppu. Kunnonkohotusta ja huolellista sileän treeniä ennen seuraavia kisoja, sanoisin.”

”Ei tässä ihmeitä ehdi tekemään, kun seuraavat kisat on jo keskiviikkona”, mä hymähdin. ”Koulukisat tosin vain.”

”No, niiden jälkeen sitten maastoon spurttailemaan”, Arne kannusti ja hymyili. ”Kuinkas Coralin kanssa on sujunut?”

Hyvinhän sen kanssa oli tosiaankin mennyt. Viikonloppuna ori pääsisi kunnon tulikokeeseen: ensin Kalla Cupiin perjantaina ja sunnuntaina hyppäämään yhden luokan Ruunaankoskelle. Täytyi myöntää, että vähän mua jännitti lähteä kisaamaan sen kanssa ensimmäistä kertaa kunnolla, ja mä toivoin, ettei me annettaisi hevostalli.netin leideille enempää moittimisen aihetta.

Yksi mukavakin juttu sunnuntaihin oli mahtunut, mä mietin myöhemmin valmennuksen jälkeen hieroessani linimenttiä Branin jalkoihin. Mä olin törmännyt Cellaan.

Me oltiin tunnettu aikoja sitten, vähän Laran hankkimisen molemmin puolin, kun me oltiin molemmat käyty Susikalliossa kaukana Kallasta. Mäkin olin hetken aikaa ollut siellä ihan vain hoitajana, kun olin Callen menettämisen jälkimainingeissa miettinyt, ratsastaisinko enää koskaan – tosissani tai ollenkaan. Cella oli ollut pieni, vaalea, kovaääninen, iloinen ja hevosten kanssa taitava. Ei me mitään sydänystäviä kai oltu, koska mä en harrastanut sydänystäviä, mutta jonkunlaisia kavereita kuitenkin. Cella oli hyvä tyyppi.

Ja sitten mä olin vuosien jälkeen törmännyt siihen Auburnin kartanon pihamaalla.

Se oli ollut outoa, mutta ei läheskään niin outoa kuin esim. Märtan tapaaminen vuosien tauon jälkeen, ja Cellalla juttu luisti kuten ennenkin. Mä saatoin etäisesti tavoittaa oman 17-vuotiaan itseni, kun Cella oli avuliaasti tullut mun mukaan kylmäämään Branin jalkoja ja me oltiin vaihdettu viime vuosien kuulumisia. Kaikenlaista sitä oli ehtinyt tapahtua, itse kullekin.

”Mustahan tulisi hyvä groomi”, Cella oli naureskellut harjattuaan ja loimitettuaan sillä välin, kun mä putsasin varusteita.

”Ota yhteyttä sit jos paluu hevosenhoitajaksi kiinnostaa”, mä olin ähkäissyt kädet kyynärpäitä myöten satulasaippuavaahdossa. ”Mulla näitä ratsuja ja kisapäiviä riittää.”

Cella oli katsahtanut muhun tutkivasti. ”Voin mä oikeastikin lähteä joskus auttelemaan”, se oli kohauttanut hartioitaan ja rapsutellut silmät ummessa nauttivaa Brania poskelta. ”Saa kysyä.”

Me oltiin siirrytty muihin aiheisiin, mutta nyt mä mietin, pitäisikö mun oikeasti laittaa Cellalle viesti. Perjantaina mä hyppäisin taas kolmella orilla, ja koska Bran ei ollut niistä yksi, sillekään tuskin riittäisi montaa minuuttia huomiota. Ehkä Cella voisi auttaa sen kanssa, jos se oli ollut tosissaan siitä, että sitä voisi kysyä. Kehtaisinko?

20.-22.3. Kalla Cup Kevätpäiväntasaus - kenttäratsastus - CIC1 - sijoitus 4/7
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 23.03.20 17:14
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Branin päiväkirja
Vastaukset: 38
Luettu: 1882

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto


Hiekkatie pölisi, kun yhdistelmä lipui kohti Kallaa ja Auburnin tallialuetta. Lauri yritti olla ajattelematta, mitä Jinxi mahtoi sillä hetkellä puuhata trailerissa, koska tamma oli pistänyt elämänsä risaiseksi kotitallilla ja sabotoinut lähtöä kaikin keinoin. Onneksi Heidi oli alun perinkin ollut aikeissa lähteä mukaan, koska apukäsistä oli ollut hyötyä oikukkaan, tahallaan hankalaksi heittäytyneen tamman lastaamisessa.

"Miten sä meinasit jaksaa valmentautua heti kolmipäiväisten kisojen jälkeen?" Heidi pohti ääneen, kun Auburnin risteys näkyi jo ja valmennukseen osallistumista oli kaikin puolin myöhäistä alkaa perua.
"Mä starttasin vain yhdellä ratsulla", Lauri vastasi ja loi merkitsevän katseen naisystäväänsä. "Ja mä olen kuitenkin ollut kenttäratsastaja jo jonkin aikaa - ja olen edelleen - joten sitä ei voi sanoa ylitsepääsemättömän rankaksi suoritukseksi, vaikka kyllähän Vargas saakin palautella alkuviikon."

Heidin hyväntuulinen naurahdus sai Laurin suupielen nykäisemään: miehestä oli tuntunut hyvältä tituleerata itseään taas kenttäratsastajaksi, koska viime aikoina se ei ollut millään tapaa ollut itsestäänselvyys. Viime kausi Vargasin kanssa oli ollut rataestepainotteinen ja koska ori oli myös joutunut kesken kauden hetkeksi telakalle, paluu kenttäradoille oli tuntunut kaukaiselta ajatukselta. Loppuvuoden kisatauko oli antanut aikaa panostaa treeniin uudella tapaa töiden lomassa ja saanut Laurin tekemään päätöksen siitä, että kauden avauskisat antaisivat näkökulmaa lajivalintaan, jota täytyi selkiyttää Vargasin osalta.

"Ne kouluosuuden prosentit olivat kyllä kovat", Heidi huokaisi vain hetki ennen kuin Laurin ajama auto pysähtyi maanantaiseen tapaan hiljaiselle parkkialueelle.
"Niin", Lauri vastasi tiedostaen itsekin, että oli saanut osakokeista sitä, mitä oli lähtenyt hakemaan ja vähän enemmänkin: tasaista suoritusta ilman turhia lajin osalta vietetyn tauon tuomia paineita.
"Siitä täytyy kyllä antaa kiitos Sarahillekin - se on tehnyt hyvää työtä Vargasin kanssa sileällä", Lauri totesi, sillä mies tiedosti myös Vargasin vuokraajan roolin arjessa. Ilman Sarahin panostusta Vargasin koulutreenit eivät olisi olleet yhtä tasaisen laadukkaita, koska useamman hevosen ja töiden kanssa tasapainoileva Lauri ei olisi mitenkään ehtinyt panostaa kaikkiin treeneihinsä niin hyvin kuin olisi halunnut.

Jinxin hirnunnan täytyi kantaa kauas, sillä tamman kiljahtelut aiheuttivat välittömän vastareaktion pihamaalla tarhaavilta hevosilta. Osa vastasi samalla mitalla, osa esitteli liikelaajuuksiaan ja loput olivat vähintään jähmettyneet hetkeksi heiniensä ääreltä tuijottamaan äänen lähdettä.
"Varmaan ihan hyvä, etteivät sun muut hevoset ole näin... Dramaattisia", Heidi kommentoi kulmiaan kohotellen, kun Jinxi pyörähteli liinan päässä silmänvalkuaisiaan väläytellen.
"Varmaan", Lauri virnisti ja kahmaisi tamman harjapakin vapaaseen käteensä lähtien taluttamaan Jinxiä kohti yksityistallia, jotta ehtisi varustaa tamman ja mennä aloittamaan verryttelyn ajoissa.

Dramaattisuus oli perustavanlaatuinen ero Jinxin ja Vargasin, mutta myös Vegasin välillä. Vargas oli osoittanut kylmäpäisyytensä etenkin maastoesteillä, jotka eivät olleet aiemmissa rataharjoituksissa menneet kummoisesti. Ori oli ollut skarppina, vaikka Laurin ajatukset olivat alkuun yrittäneet lipua lajipainotuksiin ja siihen, kuinka paljon paremmin Vargasin fysiikka toimi maastossa halliolosuhteisiin verrattuna orin kestävyyden päästessä kunnolla oikeuksiinsa. Rataesteillä Lauri oli ollut eniten kotonaan: esteet olivat tuntuneet pieniltä ja Vargas oli edennyt hyvin. Halliolosuhteet tekivät kuitenkin aina tehtävänsä suurilaukkaisen orin kanssa ja auttamatta ahtaaksi käynyt sarjaväli oli sinetöinyt muutoin hyvältä tuntuneet radan tulokseksi neljä virhepistettä. Se oli kuitenkin riittänyt kokonaistuloksissa kolmanteen sijaan, joka oli merkinnyt Vargasin lajivalinnan kanssa kamppailleelle Laurille henkisesti enemmän kuin moni olisi arvannut.

Jinxi oli asettunut aloilleen varustamisen ajaksi, koska tallikäytävällä oli riittänyt tarpeeksi virikettä levottomuutta osoittaneelle tammalle ja se oli jämähtänyt pälyilemään ympärilleen sen sijaan, että olisi kohdistanut huomiotaan varustustilanteeseen.
"Se näyttää hienolta noissa varusteissa", Heidi huokaisi selkeästi tyytyväisenä itseensä - olihan nainen tehnyt suurimman työn hyvin niukan varustemäärän kanssa Suomeen saapuneen hevosen lajikohtaisen varustuksen eteen. Koska Heidin agendana oli valmennuksen seuraamisen lisäksi myös jatkaa Jinxin kehityksen taltiointia, nainen oli ehdottomasti halunnut, että tummanpunaruunikko edustaisi valmennuksessa samoissa varusteissa, jotka Lauri olisi valinnut korkeintaan kisoihin.

Jinxi tuntui repeävän liitoksistaan jo valmennuksen alussa, vaikka siinä vaiheessa tamma oli vasta nähnyt esteitä. Lauri tiesi kuitenkin, ettei Jinxin kanssa auttanut mikään muu kuin tasainen työstäminen ja tilanteen sietäminen, koska järeämmät ratkaisut provosoivat tammaa entisestään ja Lauri halusi löytää kultaisen keskitien, jotta tamman myyminen eteenpäin olisi tulevaisuudessa mahdollista.

Arnen kommentit olivat juuri sitä, mitä Lauri oli valmentajanvalinnallaan hakenutkin: Rosengård tiesi mistä puhui, koska miehellä oli pitkän linjan kokemusta erilaisista ratsuista, ratsukoista ja valmentamisesta, eikä se edes yrittänyt kaunistella tilannetta. Toisaalta Arnen kommenteista paistoi myös läpi se, ettei mies missään vaiheessa valmennusta - edes Jinxin ensimmäisten itsetuhoisten hyppyjen jälkeen - antanut olettaa, että olisi pitänyt Laurin ratsastamaa tammaa millään muotoa mahdottomana tapauksena.

Lauri huomasi Heidin hymyn, kun nainen laski kännykän alas viimeisen tehtävän päätteeksi päätteeksi. Arnen laatimat estetehtävät olivat laittaneet Jinxin maltin koetukselle, mutta suoneet Laurille mahdollisuuden sopeuttaa omaa tekemistään entistä sopivammaksi punertavalle sähikäiselle, joka oli halunnut säntillisesti pysyä irti puomeista estekorkeudesta riippumatta.

”Tja, kyllä siitä hevonen tulee”, Arne tuumasi huolettomasti ja vaikutti oikeasti olevan luottavaisella päällä. ”Meillä on ollut kotona näitä, hmm, sanotaanko – härpäkkeitä. Syttyy nopeasti, reagoi nopeasti, ja nopealla radalla se on vain hyvä, jos ratsastaja tietää mitä tekee. Paineensiedossa on tekemistä, ja tuskin se koskaan on tasainen suorittaja mutta suoritushevonen kuitenkin. Hyppyä löytyy, ja halua mennä, ja niistä aineksista on ennenkin rakennettu kilpahevosia.”

"Varmasti tulee", Lauri myötäili keventäessään kaulaansa kiitettävän rennosti venyttelevän Jinxin satulassa. "Tekemistähän tässä riittää, mutta se olikin tietoinen valinta meiltä molemmilta."
Tummien silmien katse lipui hetkeksi Arnesta Heidiin, joka käveli maneesinpuolikkaan keskiosasta kohti seinustaa. Jos Sarahista oli ollut korvaamaton apu Laurin omien hevosten viikottaisen treenirytmin säilymisen kannalta, oli Heidi tehnyt Jinxin kanssa vähintään yhtä hyvää työtä. Jinxin kaltaiselle ratsulle teki hyvää tottua vaihtuviin ratsastajiin, kun kyseessä oli kaksi ammatikseen ratsastavaa ihmistä, ja ennen kaikea joutua Heidin säntillisten ja kevyiden apujen vaikutuksen piiriin. Jos Jinxistä halusi koulia esteradoilla pärjäävän ratsun, johon pystyi vaikuttamaan ilman, että tamman ainoa ratkaisu apuihin oli päätön hyppy huonoimmasta mahdollisesta ponnistuspaikasta, täytyi työ sileällä tehdä huolella.

"Kiitos videoinnista", Lauri ähkäisi saatuaan Heidin puhelimen nenänsä eteen heti Jinxin selästä jalkauduttuaan. Brunette hymyili tietäväisesti napatessaan tamman ohjat mahdollistaen Laurille muutaman videoklipin katselun matkalla maneesista talliin.
"Hetkittäin se näyttää jo ihan järkevältä", Lauri totesi, mutta irvisti perään nähdessään kuinka pieneltä tuntunut pukki suhteutetun linjan okserin jälkeen ei ollutkaan ollut ihan niin pieni. "Mutta onhan tässä vielä matkaa."
"Onneksi ei ole mikään kiire", Heidi hymähti ja nojautui hetkeksi Lauria vasten Jinxin huomion kiinnittyessä vastaan tulevaan mustanruunikkoon, joka oli taluttajineen todennäköisesti suuntaamassa myös Arnen silmien alle.
"Onneksi", Lauri vastasi itsekseen hymyillen ja sujautti puhelimen naisystävänsä takin taskuun painaen nopean suukon tämän viileälle poskipäälle.
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 22.03.20 15:38
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 54
Luettu: 2062

Grannin päiväkirja

Valmennusviikko
24. helmikuuta 2020 #arnenvalmennus
26. helmikuuta 2020 #susineva


Valmennusviikon teema oli poikkeuksellisen hidas Granni. Niin supermiellyttävä kuin se olikin ollut viimeiset viikot, nyt se sitten tietysti kävi aivan tolkuttoman hitaaksi jalalle. Hämmennyin siitä käänteestä niin, etten oikeastaan ihan heti edes tiennyt, mitä olisin tehnyt ongelman ratkaistakseni.

Onneksi ei tarvinnut keksiä ratkaisuja yksin. Isä oli ilmoittanut jatkavansa valmentamista Kallassa kerran kuussa, ja niin minä olin sitten sopinut itsellenikin paikan hänen ryhmissään. Muutoin jatkaisin treenejäni kuten tavallista: Vernerin viikottaisissa valmennuksissa keskittyisimme vuoroviikoin taikka tarpeen mukaan sileään ja hyppyihin. Rytmi oli ollut tähän saakka hyvä, joten ei kai sitä sopinut peukaloida.

Tällä viikolla Vernerin valmennus kylläkin tiputettiin pois kalenterista, sillä isän lisäksi myös Daniel Susineva purjehti kotimaan kallaisaan kolkkaan.

Olin kyllä tosi helpottunut siitä, että isän valmennus oli ensiksi. Sillä tavalla en tullut enää herra Susinevan treeneissä niin kovin pahasti yllätetyksi, kun Granni yhtäkkiä olikin ihan erilainen kuin ennen. Vaikeaa oli ratsastus molemmissa valmennuksissa, mutta kummankin valmentajan rauhallinen läsnäolo kyllä helpotti kummasti minun elämääni.

Topics tagged under arnenvalmennus on Foorumi | Auburn Estate Arnentreeni1

Isä pisti meidät kiemurtelemaan ja kaartelemaan oikein urakalla, ja siinäpä vasta kävivätkin selkeästi ilmi meidän tämänhetkiset, kuin tyhjästä tupsahtaneet ongelmat: Granni oli pitkästä aikaa kehno taipumaan oikealle. Mä ihan säikähdin, kun se ei yhtäkkiä asettunut ja taipunutkaan vaivattomasti molempiin suuntiin niin kuin sillä oli jo hyvän aikaa ollut tapana. Isä rauhoitteli. Hevosillakin oli hyviä ja huonoja päiviä, eikä yhden huonomman ratsastuksen vuoksi kannattanut vielä tehdä kuoppadiagnoosia. Kyllä Granni siitä sitten vertyikin aika hyvin, mikä rauhoitti mun mieltä. Päätin jättää murehtimisen toistaiseksi sikseen ja katsoa, mitä loppuviikon ratsasteluista tulisi. Hierojalle soitin kuitenkin, sillä todennäköisimmältä selitykseltä sillä tavalla vähän yhtäkkiä alkaneeseen toispuoleiseen jähmeyteen tuntui niin minusta kuin isästäkin jokin lihaskiristely. Ties vaikka Granni olisi tarhaillessaan liukastunut?

Topics tagged under arnenvalmennus on Foorumi | Auburn Estate Susineva1

Susinevan valmennusta jännitin tietysti enemmän kuin isän, mutta loppujen lopuksi ihan turhaan. Sen jälkeen kun Granni oli ensin ihan heti siinä alkuvalmennuksesta tehnyt Danielille selväksi joko a) mielipiteensä kouluratsastusharjoituksista ("katsopa kun ojennan jalkaani, näetkös, osaan jo kaiken eli voidaan hypätä") tai b) saaneensa jalkaan uudet hienot suojat, homma lähti rullaamaan.

No, vähän takkuisesti kyllä, sillä Granni oli taas koko alkutunnin aika hidas ja raskas ratsastaa. Oli vähän kuin se olisi ollut puoliksi nukuksissa, toisin kuin valmennuskaverinsa Zelia, joka kyllä oli hereillä. Nyt se ei kuitenkaan tuntunut yhtä pahasti toispuoleiselta kuin maanantaina, vaikkei ehkä täydellisen normaali vielä ollutkaan, joten huokaisin siltä osin helpotuksesta. Pikkuhiljaa Danielin puomitehtävät alkoivat purra ja minunkin hevoseeni tuli eloa, ja kun sen kintut alkoivat nousta aiempaa terhakkaammin, minua alkoi ihan hymyilyttää. Tuntui kuin olisin ratsastanut hienommallakin hevosella!

Tietenkin Granni oli minusta kamalan hieno hevonen aina paitsi silloin, kun se käyttäytyi typerästi, mutta olihan se aika makeeta, kun se alkoi ihaan tosissaan työskenellä. Daniel Susineva nyt ei näyttänyt mitenkään hirvittävän vaikuttuneelta, mutta enpä minä olettanutkaan saavani häneltä ostotarjousta melko keskinkertaisesta estehevosestani. Ja jos sellainen hupsutus olisi päässyt tapahtumaan, niin aivan taatusti olisin silti pitänyt Grannin itselläni.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 29.02.20 12:53
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Grannin päiväkirja
Vastaukset: 146
Luettu: 9461

Valmennusaikataulut

Arne Rosengårdin valmennukset

#arnenvalmennus
Arne valmentaa joka valmennuskuukauden ensimmäisenä maanantaina.

Ulkoilmaihmisenä suosii derbyä; maneesissa kökitään jos on pakko.

AjankohtaPaikkaRyhmä
1. ma klo 15-161/2 derby (säävarauksella Varpu)Tamma
Lauri & Jinxi
1. ma klo 16-171/2 derby (säävarauksella Varpu)Kuntoon ja loistoon
Verneri & Love
Ryhmässä tilaa!
1. ma klo 17-18Derby (säävarauksella Kastanja)(Iki)Nuoret
Ellen & Meikku
Isabella & Kami
Verneri & Salsa
1. ma klo 18-19Derby (säävarauksella Kastanja)130cm-nousijat
Josefina & Granni
Rasmus & Bran
Titta T. & Ryyni


Tehtäväpankki:
Hevosinfon treenit
SRL:n vakioratoja
Youtube show jumping excercises
-- Esim.
---- puomeja (+ pikkuhyppyjä; videolla tekee vain yhtä tehtävää mutta asettelu antaa ideaa moneen)
---- Kavalettihommia (ja muut Malin & Peder -sarjan tehtävät)

Topics tagged under arnenvalmennus on Foorumi | Auburn Estate Puomitehtava
Alempi: ravissa ja/tai laukassa
Ylempi: Monta käyttötapaa, saa kehitellä!


Daniel Susinevan valmennukset

#susineva
AjankohtaPaikkaRyhmä
4. ma klo 15-16Kastanja~VaB
Kiia & Toru
Sarah & Lefa/Effi
4. ma klo 16-17Kastanja~heA
Mikke & Velmu
Tilaa toiselle ratsukolle
4. ma klo 17-18VarpuAma
Amanda & Armi / Mina
4. ma klo 18-19KastanjaVa->
Robert & Harry ⁇
Vilja & Konna
Anmari & Apricot
4. ma klo 19-20Varpu~Va
Nita & Leevi
kirjoittaja Daniel S.
lähetetty 12.02.20 21:52
 
Etsi: Valmennukset
Aihe: Valmennusaikataulut
Vastaukset: 6
Luettu: 826

Meidhirin päiväkirja

Cork's Meidhir
id-o, mkm, 172cm

Topics tagged under arnenvalmennus on Foorumi | Auburn Estate 791542_084fb8cb3b37427d83543d9987c523be~mv2

Sivuille | Ruokinta




Tarhaa yksin tarhassa 11 (tarhanaapureina Cava ja Pontus&Kärppä)
Asuu karsinassa O8 (karsinanaapurina O7 Bansku)




Tarhaus:
- riimu jää päähän tarhassa
- sateesta riippuen vuoreton tai vuorellinen sadeloimi
- pakkasen puolella: kevyt toppaloimi
- -10 asteen pakkasella: paksu toppaloimi
- vielä kylmemmällä paksu toppaloimi ja siihen kiinni kaulakappale



Valmennukset 2020:


Arnen valmennukset (klo 17-18 Derby/Kastanja):  
#arnenvalmennus (Ellen & Meikku
Isabella & Kami
Verneri & Salsa)


2.3.
Isben valmennukset (klo 17-18 Kastanja):
#isbenvalmennus (Rasmus & Bran,
Ellen & Meikku,
Anna & Epi)



18.3
kirjoittaja Ellen N.
lähetetty 27.06.17 11:43
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Meidhirin päiväkirja
Vastaukset: 34
Luettu: 1920

Takaisin alkuun

Siirry: