Lefan päiväkirja

Lefa korskui, sen liike suuntautui väkisin paineen myötä ylöspäin, kun se olisi halunnut vain mennä.
"Suuntaa liike eteen, painetta takajaloille", Amanda huokaisi ja Sarah kuuli miten ruskeat silmät pyörivät silmäkuopissaan turhautuneina. Lefan etujalat laskeutuivat takaisin maneesin pohjalle ja ruuna nytkähti liikkeelle sellaisella vauhdilla, että ratsastajansa oli pakko puristaa mustia jouhia sormiensa välissä, jottei olisi horjahtanut taaksepäin.

"Sitten uudestaan", Amanda vaati ja Sarah ohjasi Lefan diagonaalilinjalle kootussa laukassa. Ruuna ennakoi, mutta sen ratsastaja piti painonsa oikealla, ei antanut hevosen ryhtyä tekemään omia johtopäätöksiä.
Ensimmäinen laukanvaihto oli valtava, se oli ennemminkin hyppy, jota seurasi johtavan jalan vaihtuminen, mutta Sarah pysyi tasapainossa. Hän teki pidätteen, laski kahteen ja kolmannella vaihtoi takaisin oikealle, antaen samalla pohkeella vastaavan avun ruunalle. Seuraava vaihto tuli ihan yhtä nopeasti, vaati ihan yhtä lailla valmistelua ja täsmällisyyttä.

Lefa uhkasi nousta uudelleen takasilleen, sitä se oli tehnyt turhautuessaan melkein koko valmennuksen ajan ja Sarahin sisäreidet olivat lähestulkoon tunnottomat tasapainon pitämisestä. Napakka pohjeapu ennakoi jälleen kerran, saaden ruunan siltä erää luovuttamaan ja he saivat vaihtosarjan loppuun asti.

"Muuten ihan siedettävä, mutta viimeiseen vaihtoon tuli neljä askelta. Perusjuttuja, Sarah", Amanda kertoi pudistaen päätään pettyneen näköisenä ja siirsi sitten huomionsa Banskulla ratsastavaan Innaan.

Lefalla riitti virtaa vielä pesupaikallakin, johon se oli päätynyt hikisenä ja ryntäät kuolasta kosteina. Sarah kääri pehmeät pintelit ruunan jaloista, vaikka ruunikko siirtyi jatkuvasti uuteen asentoon, kuin yrittäen saada pintelikäärön karkaamaan naisen käsistä.
"Menikö hyvin?" Tilda kysyi pysähtyessään pesupaikan vierelle Cocon satula käsivarrellaan.
"No jaa, oli vähän säädöt hukassa. Mä en käsitä miten tässä hevosessa voi vieläkin olla näin paljon virtaa. Me oltiin eilen Susinevan valkassa ja silti se jaksaa sählätä, kuten näkyy", Sarah vastasi ja ruuna tönäisi häntä lavallaan olkapäähän. Liike sai naisen horjahtamaan hieman sivulle, kun käsi jo tuuppi Lefaa kauemmaksi itsestään.
"Sillä on herkkä sielu ja draamanhalua", Tilda kertoi ja Sarah näki miten toisen suupieli nyki.
"Rakastatko huomiota, Lefa hyvä?" Sarah kysyi, kun ruuna vihdoin asettui noin puoleksi sekunniksi katsomaan ihmisiä vierellään. Narut heilahtivat, kun ruunikko heilautti päätään ylös ja alas.
"Tuon selvempää myöntymistä ei ole olemassa", Tilda julisti nauraen ja jatkoi matkaansa tammansa karsinalle.

"Hölmö", Sarah huokaisi ja käänsi lämpimän veden päälle.

"Ketäs sä aiot kosia ylihuomenna?"

"Mitä?" Sarah yskähti ja yritti olla vaikuttamatta säikähtäneeltä kääntyessään katsomaan pesupaikan vierelle ilmestynyttä Jonathania.
"Sun on pakko kosia, karkauspäivä", Jonny jatkoi ja kohautti olkaansa, joka ei nojannut puiseen seinään.
"Mun ei ole pakko tehdä mitään ja sitä paitsi - ketä mä muka kosisin?" Sarah oli huojentunut, ettei tuntenut oloaan ahdistuneeksi aiheen äärellä Thomaksen ja viime vuoden takia. Eikä Mikke ollut ihan sellaista naitavaa tyyppiä, paitsi sanan toisessa merkityksessä.
"En mä tiedä, vaikka sitä Robertia? Vai väitätkö, että sä olet ihan ilman minkään miehen olemassaoloa ollut koko ajan niin "kiireinen"?" Jonathan heilutti etu- ja keskisormiaan ilmassa turhan innokkaasti viimeisen sanan kohdalla.
"Mä olen kiireinen, koska käyn kahdessa työpaikassa, salilla ja tallilla. Nytkin mulla oli kaksi valmennusta peräkkäisinä päivinä. Miten ihanaa."
"Pyh."
"Pyh itsellesi. Kuivaatko sen puolen?" Sarah kysyi - tai ehkä pikemminkin komensi heittäessään hikiviilan entisen tallimestarin syliin.

"Orjuuttamista", Jonny mutisi, mutta ryhtyi sitten toteuttamaan ystävänsä toivetta.

"Ehditkö sä pitsalle vai onko kiire avomiehen luokse?" Sarah kysyi ja vilkaisi Jonathania Lefan selän yli. Hän näki miten termin käyttö sai miehen virnuilemaan.
"Kyllä mä ehdin", tämä vastasi lopulta.
"Hyvä. Sä tarjoat", Sarah lopetti ja näytti Jonnylle kieltään.

Sarah pysäytti bemarin niin, että se ei varmasti ollut edes Hurun mielestä suorassa tallin parkkipaikalla. Korkokengät napsuivat hiekkatiellä, joka oli onneksi kuivunut eilisen sateen jälkeen. Ihonmyötäiset pillifarkut ja valkoinen peplumtoppi mustan kangastakin alla korkokenkiin yhdistettyinä eivät kuuluneet edes Auburnin kaltaiseen luxustallin arkilookkiin. Nainen tiedosti asian varsin hyvin yrittäessään olla juoksematta käytävällä Pennan huutaessa jotain nopeusvaroituksista hänen peräänsä. Katse kävi kädessä olevassa rannekellossa, joka kertoi ajan olevan koko ajan vain lähempänä kolmea.

Sarah ei ehtinyt olla siveellinen ja vaihtaa vaatteita vessan rauhassa, vaan repi, potki ja riuhtoi päällään olleet vaatekerrat lattialle ja pujahti tummansinisiin farkkuratsastushousuihin ja mustaan pitkähihaiseen loungessa toivoen, ettei Seljavaara osuisi juuri sillä hetkellä huoneeseen. Vaatteiden vaihto onnistui ilman ylimääräisiä silmäpareja ja Sarah heitti vaatteet kaappinsa pohjalle ja repi ruskeat saappaat jalkoihinsa.

"Mä luulin ettet sä ollutkaan tulossa!" Matilda huudahti hoitopaikalta, jossa Zelia oli varmasti suitsia vaille valmis.
"Mä oon tulossa kyllä, mä koitan olla nopea!" Sarah vastasi ja pikakäveli tarhoille niin nopeasti, kuin vain pystyi. Hän oli aina ajoissa, aina valmis aikaansa edellä ja sen kaltainen myöhästely oli täysin luonteenvastaista.

Lefa ravasi hänen vierellään, eikä Sarah voinut komentaa ruunaa asettumaan, sillä saattoi kävellä hieman nopeampaa hevosen rinnalla. Nainen katsoi ympärilleen ja oli tyytyväinen, ettei Penna ollut poistunut tallirakennuksesta. Pienin rangaistus, jonka hän keksi itselleen sillä hetkellä oli kuukauden porttikielto ja katumusharjoitukset joka tunnille.

"Mä menen jo", Matilda kertoi, kun nainen talutti Lefan hoitopaikan ohitse tallin perälle satulahuoneen viereiselle hoitopaikalle, jossa oli solarium.
"Joo", Sarah puhisi kääntäessään ruunan ympäri.

Oli äärimmäisen vaikeaa olla tartuttamatta kiireen tuntua hevoseen ja samalla toimia ripeästi, mutta Sarah yritti parhaansa. Hän tiesi, että hätäilemällä saattaisi säästää minuutin tai kaksi, mutta saisi sitten maksaa niistä minuuteista koko valmennuksen ajan. Lauri ehkä olisi suopeampi myöhästymiselle, kuin Amanda?

Alkukäynnit jäivät lyhyiksi, mutta Sarah selvisi Lefan selkään ennen kolmea.
"Noniin. Aloitetaan ihan ensiksi käynnissä pysähdyksillä, kiinnittäkää huomiota huolelliseen valmistautumiseen ja laskekaa mielessä viiteen, jonka jälkeen siirtyminen käyntiin. Jokaisen sivun keskellä kahdeksan metrin voltti, tehdään niistä tasaisen pyöreitä."
"Hyvä ajoitus", Matilda kommentoi kääntäessään Zelian vastakkaiselle sivulle.
Sarah naurahti ja pudisti päätään, kannustaen sitten Lefan käyntiin. Onneksi he eivät aloittaneet suoraan ravista tai laukasta.

Lefa oli odotetusti levoton, mutta Sarah osasi jo pikkuhiljaa hyödyntää sen levottomuuden omaksi hyödykseen. Hän useimmiten halusi kuluttaa ne ensimmäiset vinoudet ja kuolaimen pureskelut omatoimisessa verryttelyssään, mutta olosuhteiden pakosta nainen pyrki vain minimoimaan virkeän ratsunsa epatasapainoisuuden.
"Mitenkäs teillä on mennyt kisoissa?" Lauri kysyi kävellessään heidän vierellään käyntitehtävien ajan. Heidän valmennussuhteensa perustui nimenomaan siihen, Lauria kiinnosti miten häntä oli jännittänyt ja kuinka hän peitteli hermostuneisuutensa ennen radan alkua. Kysyi millä tavoin hän oli itse valmistautunut kisapäivään, kertoi miten kannattaisi suhtautua, mikäli mokaisi radalla.
"Vaihtelevasti. Osittain saatu tosi hyviä ratoja, mutta välillä molempien keskittyminen tuntuu herpaantuvan erinäisten ulkoisten tekijöiden vuoksi", Sarah vastasi totuudenmukaisesti. Hän oli vihdoin päässyt eroon päänsä sisällä olevista häiriötekijöistä, minkä kanssa oli taistellut edellisen vuoden. Nyt epäonnistumisten syynä tuntui jatkuvasti olevan sekä Lefan, että Effin kanssa se, että joku aivasti, tuuli liikautti jonkun sateenvarjoa tai jonkun lapsi alkoi itkeä katsomossa.

"Sun täytyy opetella sulkemaan ne ulkopuolelle radan ajaksi, ihan kuten ollaan harjoiteltu. Parrasvaloissa olet yksin, Sarah, ihan minkä hevosen kanssa tahansa. Elämä odottaa kyllä radan jälkeenkin", mies sanoi ja nyökkäsi sitten täsmällisen voltin jälkeen. Lauri siirtyi maneesin toiselle reunalle, eikä Sarah kuullut mitä tämä keskusteli Matildan kanssa.

Käynnin jälkeen siirryttiin raviin, muokattiin tehtävää niin, että siirtymiset olivat vuorotellen käynnin ja pysähdyksen välillä. Volttien kokoa vaihdeltiin 8 ja 10 metrin välillä. Ravista siirryttiin laukkaan, jossa volttien koko suureni jälleen ja askellajin vaihtoon lisättiin ravisiirtymiset. Tehtävät pidettiin yksinkertaisina, jotta ne suoritettiin täydellisyyteen pyrkien. Sarah piti siitä vaikeiden asioiden opettelun ohessa, että saattoi nollata tavallaan aivonsa siihen, kuinka jokaisen askeleen tuli sopia ennalta määrättyihin paikkoihin.
Voltit pysyivät pyöreinä ja valmennuksen päätteeksi kiireen tuntu oli vaihtunut jälleen kerran onnistumiseen.

"Nyt viikonloppuna keskityt siihen, että suoritatte parhaanne ja suljette ulkomaailman ulkopuolelle. Siellä radalla olette vain te, alkutervehdyksestä lopputervehdykseen."
"Eiköhän se onnistu", Sarah mietti hymyillen antaessaan Lefalle pitkät ohjat ja taputtaessaan ruunaa kaulalle onnistuneen valmennuksen päätteeksi.

Maanantain valmennus oli sujunut Sarahin osalta hyvin, he olivat Kiian ja Torun kanssa päässeet treenaamaan kokoamista ja väistöjä. Lefan esteveri näkyi selvästi laukan kokoamisessa, mutta Daniel oli painottanut siihen, ettei pelkkä kokoaminen riittänyt. Hevosen piti myös edetä, eikä muuttua tyhjäksi edestä, kuten Lefalla oli tapana. Se olisi mieluusti jäänyt pomppimaan takasilleen ja näyttänyt miten korkealle osaisi hypätä seisaaltaan.
Pikkuhiljaa ruuna oli siirtänyt painoa takaisin kuolaintutumalle ja he olivat päässeet jatkamaan kootussa laukassa työskentelemistä. Puolipiruetit olivat tuntuneet yllättävän kevyiltä hyväntuulisella hevosella ja Daniel oli jälleen antanut hyviä vinkkejä itsenäisiin harjoituksiin ja kilpailutilanteisiin.

Sarah harjasi ruunikkoa hoitopaikalla hitain liikkein, se oli puhdas jo ennestään, mutta nainen piti silti harjaamisesta, eikä pitänyt kiirettä. Ruuna tuijotti käytävää vasemmalla ja oikealla puolellaan, vaihdellen jalkojensa paikkaa betonilattialla samaan tahtiin.
“Asetuhan sitten, guapo.” Rento, palautteleva ravitreeni sopisi hyvin tiukkien treenipäivien väliin, sillä heillä olisi torstaina Amandan koulutreeni ja viikonloppuna Ruunaalla kaksipäiväiset koulukilpailut.

Jonathan kuuli tutun äänen nurkan takaa ja lähes hiipi virnuillen Sarahin luo. Molempien treenatessa tulevaan osakilpailuun, kaksikon yhteinen aika oli ollut vähäistä. Lyylin kanssa treenaus oli vienyt mieheltä hermoja, jaksamista sekä huumorintajua. Nuori oli selkeästi lahjakas, mutta sen keskittymiskyky oli kaksivuotiaan ihmislapsen tasolla. Varmaan vieläkin alempana. Viime osakilpailun koulurata, jonka kaksikko oli mennyt täysin harjoituksena, oli sujunut enemmän kuin hyvin ja Jonathan halusi osallistua Lyylin kanssa ensimmäistä kertaa esteradalle.

“Heyooooo”, Jonathan naurahti nähdessään Sarahin Lefan kyljen vieressä puunaamassa tätä. Ruuna oli enemmän kuin puhdas. “Varo, tota menoo sulla on allas karvaton hevonen”, mies naurahti ja nojautui seinää vasten. Vasta Sarahin suoristaessa itsensä nauraen, britti astui lähemmäs ja veti naisen halaukseen.
"Luulen kyllä, et saan hetken hinkata, että Lefasta loppuisi karvat", brunette huomautti rutistaessaan ystäväänsä käsillään. Katse nousi eleen loppuessa Jonathanin silmiin, tutkien tarkkaavaisesti kasvonpiirteisiin kätkeytyneet tunnetilat.

"Penna kertoisi tähän väliin valtavan kasan harjauksesta saatuja hyötyjä puhtauden lisäksi", Sarah lisäsi siristäen silmiään merkitsevästi. Keneltäkään ei varmasti ollut jäänyt huomaamatta uuden tallimestarin neuroottiset tavat ylihuolehtia perijättärien hevosista.

"Mitä suunnitelmissa?" nainen kysyi pudottaessaan harjan takaisin Lefan harjakassiin. Hevonen oli suojia, satulaa ja suitsia vaille ratsastuskunnossa ja häneltä itseltään puuttui enää kypärä. Tummanruskeat ratsastushousut sopivat hyvin Lefan selkään siinä missä ne sopivat Effinkin ratsastukseen.
“Maastoon. En kykene mihinkään sen hienompaan tänään, enkä usko että Lyylikään innostuisi mistään sen kummemmasta”, Jonathan hymähti. Lyylin revittyä kenkänsä tarhassa, tamma tuskin kaipaisi enempää jännitystä päivään Saku Huotarin lisäksi.
“Se repäs kengän eilen irti, joten sen energia työskentelyyn paneutumiseen meni jo”, mies jatkoi kohauttaen olkiaan. Jonathan tunki toisen käden taskuunsa ja vasemmalla tavoitteli Lefan turpaa. Ruuna näytti hieman raukealta, mutta oli varmasti valmis Sarahin vaativaan ratsastukseen.
“Sitä paitsi siellä on hyvä ilma. So why not?”

Sarah mietti hetken rentoa ravitreeniä maneesissa ja vertaili sitä kevyeeseen maastotyöskentelyyn. Jonathan tuskin laittaisi hanttiin, jos he tunkisivat kaksikon mukaan.
"Meinasitko mennä kovaakin? Me voitais ehkä tulla seuraksi, jos et suunnitellut mitään intervallitreenejä", nainen uteli. Onneksi hän ei ollut ehtinyt pintelöimään ruunan jalkoja, sillä maastoon ne eivät sopisi.
“Ehei. Vaikka ehkä mun ratsu saattais olla toista mieltä”, mies naurahti ja tunki myös vasemman käden taskuunsa. Lyylin kuntoon laittamisessa ei menisi kauaa, sillä kengityksen jälkeen mies oli harjannut pahimmat kurat pois nuoren jaloista sekä mahasta. Loimista oli onneksi jotain hyötyä näin loska-aikaan.
“Jätin nuoren karsinaa venailee meijän maastoo, niin se tuskin on ehtiny itteään likaamaan, nii ei tarvi laittaa ku kamat sille päälle nii ollaa ready.”

"Kumpi ehtii ensin?" Sarah haastoi napaten virnuillen harjakassin olalleen. Sitä ei kannattanut jättää hoitopaikan vierelle edes maaston ajaksi, tai syyllisyys julistettaisiin kuvineen päivineen ilmoitustaululla. Sarah asteli satulahuoneeseen rivakalla askeleella, Lefan satula ja suitset olivat omilla paikoillaan, eikä niitä tarvinnut etsiä.
Jonathan lähes hölkkäsi laittamaan omaa (uljasta) ratsuaan valmiiksi ja virnuili kuin pikku poika. Mies oli iloinen saadessaan kaverin maastoon ja vielä parempaa; se kaveri oli Sarah.

Lyyli mulkoili oman karsinansa suojasta ja hörähti hiljaa nähdessään Jonathanin tallikäytävällä.
“Hei taas rakas”, mies leperteli omalle hevoselleen ja kuten aina, ylpeyden tunne pyyhkäisi miehen yli. Sen sijaan Jonathan käveli suoraan varustehuoneen puolelle ja otti satulan sekä suitset toiseen käteen ja poimi pölyharjan tamman pakista.
Tamma katsoi mielenkiinnolla mitä Jonathan touhusi tavaroiden kanssa karsinan ulkopuolella, kunnes mies avasi karsinan alaoven ja pujahti tamman yksiöön.

Vajaa vartti myöhemmin Jonathan napsautti kypäränsä soljen kiinni, otti ohjat Lyylin kaulalta ja lähti taluttamaan tammaansa tallin pihalle. Sarah odotti jo Lefan satulassa ja naisen huulilla oli voitonriemuinen hymy.
“Okay, okay… Don’t need to rub it in”, mies naurahti ja pysäytti Lyylin hyvän matkan päähän Lefasta, laski jalustimet alas ja punnersi itsensä tamman selkään. Lyyli oli lähtemässä omia teitään, mutta kuunteli pomoa satulassa ja pysähtyi.
“Yhtä menohalunen ku Eela”, Jonathan naurahti. “Sanoin tänää Sakulle, et tää on ku kopio mammastaan.”
"No niin se taitaa olla", Sarah myönsi, sillä hänelle oli molemmat tammat tulleet tutuiksi muunmuassa tallivuorojen myötä.
"Me voidaan mennä edellä, jarruna", nainen tarjoutui ohjaten Lefan tallipihalta pois vievälle tielle.

Aurinko välähteli puiden väleistä metsäpolulle, mutta Lefa ei väistellyt niitä, kuten Effi olisi varmasti tehnyt.
"Mitäs Raynottin elämään?" Sarah kysyi ja kääntyi satulassa sen verran, että näki katsoa Jonathania ja Lyyliä.
Jo tässä vaiheessa maastoa (eli ehkä 800 metriä tallin pihasta) Jonathan oli iloinen Sarahin ollessa jarruna Lefan kanssa. Lyyli koko ajan yritti ryöstää raviin ja muutaman kerran jopa hypähteli paikallaan kuin keinuhevonen.
“Hevosia. Sun veljeä”, mies nauraa räkätti ja vinkkasi Sarahille. Mies tiesi, ettei nainen kaivannut mitään yksityiskohtaisempaa kertausta.
"Hyi", Sarah inahti, vaikka virnisti huvittuneena.
“Jännittääks osari? Oon nähny pätkii teijän valkoista ja ihan hyvältähän se näyttää”, Jonathan jatkoi.

"No vähän, ei pahasti. Onhan meillä tässä nyt vielä kaksi Amandan valmennusta ja kisat Ruunaalla ennen kouluosista", Sarah kertoi, tyytyväisenä kiireisestä aikataulustaan ja siitä, että heidän kehittymisensä oli noteerattu myös Jonnyn puolesta.
"Toivon eniten että Lefa olisi yhtä rento ja toimiva tuomarin ja yleisön edessä, kuin treeneissä. Ja tietysti mä myös", nainen lisäsi mietteliäänä. Se, että Robert oli starttaamassa osakilpailuissa aata tuntui oudon epäreilulta, vaikka Sarah tiesi ettei etenkin ratsuvaihdosten vuoksi ollut vielä valmis kisaamaan sillä tasolla. Oli ihan eri asia työstää liikkeitä treeneissä, mitä oli suorittaa niitä kisoissa.

Toinen osa.

Koulukilpailut Ruunaankosken tilalla

1. Helppo A
Luokassa sijoitus 4/7 (65,357%)

2. Vaativa B
Luokassa sijoitus 3/5 (67,500%)

7. Vaativa B
Luokassa sijoitus 4/4 (65,357%)

Kohmeat kädet painautuivat syvälle kevyttoppatakin taskuihin. Sarahin hengitys höyrysi ja ulos hengitetyn ilman matkaa oli helppo seurata viileässä kevätaamussa tallipihan kelmeiden valojen alla. Valaistus jätti maahan pyöreät oranssiin taittavat valokeilat, antaen hämärälle selkeät ääriviivat. Tuulen heiluttamat puunoksat, jotka talvi oli jättänyt paljaiksi, loivat kiemurtelevia varjoja tielle.
Sarah kuunteli kenkiensä alla rasahtelevaa hiekkaa ja pysähtyi hetkeksi, vaikka pakkanen yrittikin hiipiä väkisin vaatteiden alle. Kaikki näytti rauhalliselta, vain edessä olevassa tallirakennuksessa näkyi elon merkkejä, kun hevoset odottivat aamupalaansa malttamattomina. Hän oli sopinut Ellien kanssa hoitavansa Riepun ja Lefan aamuruokinnan ja oli jättänyt tyytyväisenä nukkuvan ystävänsä majatalon parivuoteeseen vain hetki sitten. Nainen jatkoi matkaansa ja käveli hämärästä tallin valaistukseen, haukoitellen makeasti sulkiessaan ovea takanaan.

"Huomenta pojat", Sarah hymähti päästyään kimon ja ruunikon luokse. Hevoset venyttelivät ja Lefa ryhtyi välittömästi kuopimaan betonilattiaa etusellaan. Se oli malttamaton, mutta lopetti levottomuutensa saatuaan heinää turpansa eteen.
Sarah pyyhki heinänkorsia ruudullisilta flanellihousuiltaan ja kyykistyi karsinoiden edessä olevien ruokapurkkien eteen tehdäkseen kaksikolle väkirehuannokset valmiiksi.

"Mornin'", väsynyt tervehdys tavoitti naisen ja sai tämän katsomaan taakseen niin, että pään päälle kerätty nuttura uhkasi aueta ponnariltaan. Sarah virnisti huomatessaan, että Robert oli myös mitä ilmeisemmin päättänyt jatkaa uniaan aamuruokinnan jälkeen, ainakin jos sotkuisia hiuksia ja yöpukua muistuttavaa vaatetusta oli uskominen.

"Morning. You know I could've taken care of her feeding too if you would've asked", Sarah huomautti ja nyppi silmäkulmastaan unihiekkoja sormellaan.
"Mmhh. Couldn't sleep that well. Might as well do this myself", Robert vastasi hieroen kasvojaan ennen, kun antoi harmaalle hevoselleen heinät. Sarah haukoitteli uudelleen ja keskittyi sitten mittaamaan kivennäisiä siniseen ja oranssiin ruokintaämpäriin. Ruunat söivät saman verran sport mixiä, kauraa ja kivennäistä, joten niiden ruokien teko oli varsin yksinkertaista puuhaa. Lämmin vesi turvottaisi ruoat nopeasti, mutta jätti silti Sarahille hetken aikaa hukattavaksi väliin.

Hän mietti hetken jos olisi kuluttanut ajan harjaamalla ruunat, mutta ne olivat nukkuneet siististi purupedeillään, eikä kuiviketta ollut näkyvissä kuin kummankin hevosen kyljellä. Tuijotettuaan heiniään syöviä Lefaa ja Riepua hetken pohdiskelevasti, Sarah kääntyi ympäri ja asteli Harryn karsinalle jossa Robert toteutti sitä, jonka hän oli vasta jättänyt väliin, eli harjasi hevostaan.

"How you've been?" Sarah kysyi ja nojasi kaltereihin käsivarsillaan. Harry haisteli hänen sormiaan hetken aikaa ja painoi sitten otsansa niitä vasten rapsutuksien toivossa. Hevosen omistaja sen sijaan oli vielä hiljaa, Sarah saattoi melkein kuvitella miten selin häneen olevan miehen otsalle muodostui ryppy, kun tämä mietti.
"Fine. Why?" vastaus oli odotetun lyhyt ja tulkitsematon. Sinisten silmien katse kävi hänessä nopeasti ja palasi sitten takaisin takajalkaan, jota oli käsitellyt ennen katsetta pehmeän harjan kanssa.
"No reason. Wondered how you've been. Just a friendly question."
"Right." Jostain syystä kuulosti siltä, kuin Robert ei olisi uskonut häntä, Sarah mietti oliko se juuri ystävä-sananvalinta, joka aiheutti epäilyksen.
Nainen ei kuitenkaan luovuttanut vielä siinä kohtaa, vaan jatkoi keskustelua kunnes se soljui vähemmän jäykästi, kunnes sai edes pienen rentoutuneen naurahduksen kaltaisen karkaamaan Robertin huulilta. Miettimättä sekuntia pidempään mitä muuta olisi voinut toivoa niiltä samaisilta huulilta sillä hetkellä.

Kännykän ajastin kertoi hiljaisilla piippauksilla mössöjen olevan valmiita tarjoiltavaksi ja Sarah siirtyi kauemmaksi Harryn karsinan viereltä.
"Good luck today", Sarah totesi hymyillen, hymyn syventyessä sitten virneeksi tämä jatkaessa, "sassenach."
Lefa kolisteli rehuämpäriään sen verran kovaan ääneen, ettei Sarah kuullut Robertin nurinoita kyseisen sanan käyttämisestä.

Niin todentuntuinen uni oli ollut, että herätyskellon äänen kesti kauan tunkeutua Sarahin tajuntaan. Majatalon huone oli hiljainen, valtava parisänky hänen vierellään tyhjä. Ellie ei ollut lähtenyt Ruunaalle hänen kanssaan, Robertin Harry tamma ei ollut osallistunut lauantain luokkiin, joten sen omistaja ajaisi vasta tänään hevosensa paikalle.
Sarah istui hetken pimeydessä, sotkuinen peitto puoliksi paljaiden sääriensä peitossa.

He olivat eilen tulleet Lefan kanssa molemmissa radoissa puoleen väliin tuloksia. Nainen toivoi onnensa käätyvän tänään pääluokan startatessa, sillä sellainen keskinkertaisuus tuntui omituisen tyhjältä. Kun ei ollut huono, muttei tarpeeksi hyväkään.

Pitkän päivän päätteeksi Sarah yritti saada vauhkoksi muuttuneen kisaratsunsa yksin koppiin. Se ei halunnut mennä, ihan kuten radallakin, nosteli vain etujalkojaan ja näytti silmänvalkuaisiaan. Sarah tunsi olonsa voimattomaksi yhteistyöhaluttoman ruunan narun päässä.

"Tarviitko apua?"

Meripihkaiset silmät kääntyivät katsomaan kysyjää. Se oli nuori poika, tuskin täysi-ikäistynyt, Sarah tunnisti sen jonkun ratsastajan kisahoitajaksi.
"Jos sä viitsit suostutella sitä liinalla vähän?" Sarah ehdotti, sillä ei voinut ojentaa Amanda Sokan hevosta puolitutun käsiin. Siitä vasta soppa olisi syntynyt, jos Lefa olisi karannut ja hävinnyt hämärtyvään iltametsään.
"Kierrä kaukaa, se saattaa potkia", nainen lisäsi vielä ja liinan henkisen avun kanssa sai talutettua ruunikon traileriin.
"Kiitos!" Sarah tajusi huutaa pojan perään, jonka nimeä ei ollut edes älynnyt tiedustella.

Musta BMW pysähtyi tien sivussa olevan Stop-merkin kohdalle ja oikealle suunnattu vilkku naksui muuten hiljaisessa ohjaamossa. Sarah tuijotti laskevaa aurinkoa ja vasta punertavan valon sumentuessa epämääräiseksi sumuksi, tajusi itkevänsä.
Se oli turhautumista, liian kauan sisällä pidettyä pahaa oloa ja yksinkertaisesti väsymystä.

Vaikka hän kuinka yritti parhaansa, treenasi kuin hullu ja matkusti ties mihin päästäkseen kisoihin, hänestä oli tulossa keskinkertainen kouluratsastaja. Lefa oli ihana hevonen, mutta Sarahin oli ikävä Effiä, ikävä sitä onnistumisen riemua ja tukea epäonnen hetkillä.

Sarah alkoi kyseenalaistaa itseään, niin ratsastajana, kuin ihmisenäkin. Jos seuraavan viikonlopun cup startit menisivät yhtä huonosti, Amanda varmasti kertoisi hänelle, että olisi turha yrittää edes kehittyä yhtään paremmaksi. Että hän oli ja tulisi aina olemaan vain ratsastuskoulutasoinen ratsastaja. Että kukaan ei ottaisi häntä tosissaan kilpaurheilijana.

Kopista kantautuva vaativa pauke sai Sarahin pyyhkimään raivokkaasti poskiaan ja niille valuneita maskaran jäämiä. Yhdistelmä lähti liikkeelle tyhjässä risteyksessä, kotiin ei onneksi olisi pitkä matka.

"Hei Nita, mitä sulle kuuluu?" Sarah kysyi heittäessään vaihtovaatteensa kaappiinsa. Hän käveli tiskialtaan luo ja kurotteli yläkaapista itselleen kahvimukin.
"Hyvää. Leevi oli tänään tosi hyvä ratsastaa", Nita kertoi hymyillen käänsi katseensa takaisin puhelimeensa. Sarah sai kahvinsa ja istui sitten Nitaa vastapäätä. Nainen ei tuntunut vieläkään saavan katsettaan puhelimestaan.

"Mitä sä oikein selaat siellä?"
"Mmh? Ai, sori. Tie Tähtiin-juttuja. Ilmottautuminen on auki vielä tänään ja huomenna", Nita kertoi. Jokin Sarahin mielessä loksahti paikalleen. Oliko niistäkin kulunut taas vuosi?
"Ei hitto, näytä!"

Sarah ei ollut varma missä vaiheessa Inna oli ilmestynyt loungeen, mutta kaikki kolme tuijottivat Nitan puhelimen näyttöä pöydän ääressä.
"Kai meidän pitäisi saada neljäskin tiimiin?" Inna mietti ääneen.
"Kolmekin riittää. Tosin neljä on suositeltu määrä. Ketä me saadaan vielä mukaan?"

"Mulla on yksi idea", Sarah kertoi ja tunsi kahden naisen katseet itsessään.
"Noh?" kysymys esitettiin samaan aikaan.
"Mä kysyn siltä ensin, palaan asiaan tänään illalla. Uskokaa pois, se on ihan täydellinen lisä tiimiin", Sarah salaili virnistellen. Ei hänen tarvinnut miettiä hetkeäkään etteikö neljäs jäsen olisi juuri sopiva.

"Mun pitää lähteä nyt ratsastamaan Lefa, mutta mä ilmoitan kyllä teille heti, kun tiedän", Sarah lupasi ja laittoi tyhjentyneen kahvikuppinsa tiskikoneeseen huuhdeltuaan sen juoksevan veden alla. Hän nappasi kypäränsä kaapistaan ja lähti sitten tallin puolelle.
Lefa oli ollut siisti ulkoilija pienestä ravasta huolimatta ja sen kuntoonlaitto oli helppo tehtävä. Ruuna saisi huomisen vapaaksi, mutta sunnuntaina olisi todellinen kisapäivä.

Vaikka suunnitelmat muuttuivat nopeasti, Sarah tunsi varmuutta siitä, että he olivat valmiit uuteen Tie Tähtiin-kevääseen. Nainen toivoi tietysti, että pääsisi Effin kanssa takaisin kisakentille, mutta se saisi nyt ensin viettää rauhassa mammalomaansa. Vaikka heillä ei Lefan kanssa viimeaikoina ollut mennyt kisoissa turhan hyvin, ruuna oli silti huippu treenikaverina. Nytkin se kulki tasaisessa muodossa jyrkkää raviväistöä, sen askeleessa oli jo huomattavasti helpompi istua. Sarah vaihtoi suuntaa väistättämällä ruunan koko diagonaalilinjan lävitse ja jatkoi harjoittelua toiseen kierrokseen.

Yöllä Krouvin tiskin takana tauolla ollessaan Sarah soitti sekä Innalle että Nitalle, että Robert Harrington liittyisi heidän joukkueeseen.

“Yngghhhh” Sarah mutisi jossain pehmeiden lakanoiden välissä herätyskellon jatkaessa vaativaa soimista.
“Voitko sammuttaa sen, jos et aio kerran nousta?”
“En, mun on pakko nousta.”
“Jos sä olet jo hereillä, sammuta se herätys. Mun päähän koskee”, sotkuinen mytty kääntyi saaden patjan heilahtamaan. Miken äänensävy ei ollut kovin ystävällinen ja pään päälle siirtynyt tyyny alleviivasi miehen viestin. Sarah hiljensi puhelimensa ja vääntäytyi istumaan sängyn reunalle, lämpimään peittoon kääriytyneenä. Jos nukkui kahdessa päivässä kolme tuntia, oli ihan oikeutettua vaatia hetken ennen tomeraa aamun aloitusta.

Kahvia, sitä hän tarvitsi. Paljon.

Kapselikeitin surisi ja pikkuhiljaa tuoreen kahvin tuoksu kantautui Sarahin nenään. Hän malttoi odottaa koneen sammumiseen asti vain hädin tuskin, kun kietoi sormensa lämpiävän valkoisen kupin ympärille.

Meikkaaminen sujui puoliautomaatiolla, väsyneet ajatukset kävivät läpi mitä kaikkea hän oli pakannut mukaan kisoja varten. Se, että hän oli tullut Miken luokse yöksi juhlien jälkeen oli tuntunut ihan hyvältä ajatukselta ennen, kun oli ilmoittautunut Tie Tähtiin kisoihin. Koska Sarah oli mennyt sopimaan sen jo ennalta miehen kanssa, hän ei ollut viitsinyt perua yllättävän kisa-aamun vuoksi ja olihan hänellä ollut mukanaan kaikki tarvitsemansa.

Valkoiset kisahousut näyttivät virheettömiltä ja Sarah kiristi mustan nahkavyön vyötärölleen ja kaatoi viimeiset kahvitipat suuhunsa. Hyvänä valmistautujana nainen oli pakannut mukaansa pienen termosmukin, jonka täytti nyt toisella kapselikahvilla.

Hetken ajan Sarah mietti, että kävisi ilmoittamassa sänkyyn jääneelle Mikelle lähtevänsä, mutta toinen luultavasti oli jo täydessä unessa.

Musta bemari lämpeni nopeasti ja vieläkin hieman uninen kuski peruutti pois omakotitalon ajotieltä. Aamun toinen kahvikupillinen hävisi lyhyen ajomatkan aikana ja Sarah pysäköi autonsa Auburnin tallin parkkipaikalle. Se oli harvinaisen täysi, mutta autojen määrä ei hämmästyttänyt, kun useampi ratsukko oli lähdössä Hallavaan.

Kofeiini alkoi vaikuttaa, sillä Sarah tervehti iloisesti ensimmäistä tallissa vastaan tulevaa ihmistä, joka sattui olemaan aamutallivuorossa ollut Minka.

“Huomenta Lefa”, nainen hymähti päästyään vihdoin ruunan karsinalle. Se oli pysynyt siistinä yön ja Sarah ryhtyi harjaamaan puoliveristä aivan ensimmäiseksi. Hoitopaikalla seisova ruuna oli selvästi vielä hieman unessa, sillä se antoi letittää harjansa ilman jatkuvaa steppailua edestakaisin.
Valkoiset fleecepintelit asettuivat ensimmäisellä käärimisyrityksellä täydellisesti ja hetken ajan nainen tuudittautui sisäisen perfektionistinsa onneen. Jos hän yrittäisi olla niinkin pienistä asioista iloinen tänään, kisapäivästä voisi muodostua hyvä tuloksista huolimatta.

Ei sillä, kaikesta huolimatta Sarah oli lähdössä Hallavaan voitto mielessään. Kaikki tai ei mitään, vai miten se meni?

Tie Tähtiin 1. osakilpailu
4. Vaativa B
Luokassa sijoitus 10/12

Sarah tuijotti yhä tummemmiksi käyviä pilviä ja mietti käytäisiinkö kisat kaatosateen rummutuksen tahdissa. Lefa oli lastautunut autoon vasta kolmannella yrittämällä, sillä ihan selkeästi alkoi vähän jo riittää viime aikojen reissaamiset. Sarah tiesi, että ruuna nauttisi taas päästessään kisapaikalle.
Kääntäessään päätään, nainen lukitsi katseensa ohikiitäväksi hetkeksi Robertiin. Mitä olikaan tapahtunut vuoden aikana, että he kaksi kilpailivat nyt samassa tiimissä, vaikka silti toisiaan vastaan. Tietenkin, eiväthän he olisi osanneet olla ilman jonkinlaista mittelöintiä keskenään, oli se sitten hyvässä hengessä tai ei.

"Haluutko sä puolet?" Ellie kysyi ja ojensi myslipatukkaa Sarahia kohden.
"Voin ottaa, kiitos", latina vastasi hymyillen. Viime vuoden rankingvoitto ei painanut yllättäen raskaana hartioilla, vaikka olisi voinut. Sarah opetteli pikkuhiljaa siihen, että yrittäisi parhaansa ja antaisi sitten kohtalon päättää kuinka lopputuloksessa kävisi. Se oli tietenkin kaunis ajatus, mutta siitä pitäisi myös pitää kiinni.

Inna starttaisi Mankilla ensimmäisenä heidän tiimistään ja se otettiin autosta ulos siten myös ensimmäisten joukossa. Sarah piti ajatuksesta, että Effi oli jollain tapaa mukana kisoissa, vaikkakin vain oman varsansa kautta sillä hetkellä.
"Mä voin pitää sitä", nainen tarjoutui, kun Innan piti laittaa vielä itsensä kisakuntoon.

Lefa oli levottomalla tuulella ja Sarah sai väistellä kavioiden alta varustaessaan hevosta. Sen letit olivat pysyneet täydellisinä, nyt piti vain toivoa, ettei ruuna saisi repäistyä sykeröitä millään.
Harry käveli ensimmäisenä, sen pystyharja erotti sen selkeimmin sitä seuraavista hevosista. Sarah piti Lefan kauempana, sitä kiinnosti kamalan paljon vieraan tamman haju ja se pörhenteli, muistaen kuinka siitä oli tullut ruuna vasta myöhään elämässään. Kaksikon takana asteli rauhallinen Armi selässään Nita.
Jotenkin Sarah piti siitä, että Nita oli valinnut vanhan vuokrahevosensa Tie Tähtiin kilpailuihin.

Lefa pörhenteli verryttelyareenalla vielä enemmän. Sarah hyödynsi sen korkean muodon, uteliaan katseen ja korkealle kohoavat askeleet. Hän ratsasti ruunalla keskittynyt ilme kasvoillaan, taivutti ja venytti samalla tavalla, mitä oli lukuisat kerrat aiemminkin. Laski askeleet pysähdykseen ja hengähti syvään ennen puolipidätettä. Hevonen pysähtyi, se mutusti kuolainta suussaan, malttoi seistä lasketun neljä sekuntia ja hyppäsi kevyesti suoraan takaisin raviin.
Sisäkäsi kävi nopeasti kaulalla, valkoinen kisahuopa maneesin ikkunasta taittuvasta auringonvalosta säkenöiden. Sää oli sittenkin heidän puolellaan.

Kisahuumassa oli jotain taianomaista. Siinä, miten se imi kaiken itseensä, niin hyvät, kuin pahatkin ajatukset. Se oli sillä tavoin anteeksiantava, että aina tuli seuraavat kilpailut.
Aina tuli uusi mahdollisuus.

"Break a leg, Sarah Reyes", Robert muisti toivottaa ennen, kun hän ratsasti Lefan kouluaitojen sisäpuolelle. Se oli muisto menneisyydestä, eikä Sarahin ollut vaikea pitää suupieliään hymyssä ohjatessaan ruunan Hallavan kentän keskihalkaisijalle.

Siitä se alkaisi.

"Menehän siitä", Sarah hopuutti ja ohjasi ruunikon ympyrälle liinan päähän. Lefa heilutteli päätään sen verran, mitä juoksutusapu antoi myöden. Se protestoi hieman, kalisutteli kuolaimiaan nostaessaan lennokkaan ravin. Liina nyki vaativasti Sarahin kädessä, mutta nainen ei antanut sen häiritä, hevonen asettuisi kyllä pian. Juoksutuspiiskan pää piirsi tasaista ympyrää manenesin hiekkaan heidän välilleen, kuin asettaen rajan kummallekin.

Hän ei olisi halunnut velloa, mutta joka hetki, kun unohti keskittyä ajattelemaan muita asioita, mieli palasi radalle. Lefa oli tuntunut hyvältä, rennolta. Sen jalat olivat nostaneet pölyn kentällä ja Sarah oli tuntenut selkään asti kuinka elastiselta hevonen oli näyttänyt. Tuntuma suuhun oli ollut tasainen, nivel- ja kankiohjat pehmeän jämäkästi sormien lomassa.
Pysähdys oli ollut tasan, Sarah oli oppinut tietämään sen satulasta käsin. Niitä pysähdyksiä oli harjoiteltu tuhansia, peilien edessä, Amandan edessä ja monen muunkin valmentajan edessä. Lefan pää ei ollut liikkunut senttiäkään oikean käden luovuttaessa ohjat vasempaan ja siirtyessään alkutervehdykseen. Liikkeellelähtö oli ollut voimakas, sellainen, joka sai ensimmäisestä laukka-askeleesta lähtien katsojan haltioitumaan näkemästään. Sarah oli saanut elämänsä ensimmäisen yhdeksikön keskilaukasta, hän luotti Lefaan nyt, antoi sen venyttää askeleensa ylös ja eteen.

B:stä alkanut keskiravi oli lopulta koitunut heidän turmiokseen. Sekin oli alkanut täydellisesti, Lefa oli oppinut heilauttamaan etujalkansa hieman esiintyäkseen. Keskivaiheilla, vähän ennen I:tä, tahti oli rikkoutunut, Sarah näki syyn vasta kahden askeleen päästä. Kulmassa olleesta kukkakoristeesta oli tippunut terälehti, se leijaili tuulen mukana radalle ja pysähtyi sitten, kuten aikakin oli tuntunut pysähtyneen. Lefa korskahti, se oli antanut Sarahille sekunnin sadasosan aikaa varautua, tarrautua satulan etukaareen sormillaan.

Jos siinä kohdassa oltaisiin arvosteltu takaosakäännöstä, tai jos he olisivat olleet reining-radalla, papereihin olisi luultavasti annettu arvosanaksi 10. Sarah oli saanut Lefan kääntymään niin pitkälle, että se oli jälleen turpa oikeaan suuntaan, mutta tiesi, että papereissa olisi merkintä virheestä.
Niistä punamerkityistä pisteistä oli tulossa enemmän ja enemmän tapa.

Lefa juoksi nyt rauhallisena tasaisella ympyrällä, nosti laukan heti, kun siltä pyydettiin. 13 vuorokautta seuraaviin kilpailuihin.

Sarah tekisi kaikkensa, jotta Lehtovaarassa heidän koulupapereissaan ei olisi yhden yhtä virhettä. Että ei pettäisi tiimiään.

Oranssit fleecepintelit asettuivat täydellisesti tummiin jalkoihin, etujaloissa juuri polven alapuolelle ja takajaloissa inan kintereen alle. Sarah suoristi vielä oikean etujalan pintelin tarran, sillä Lefa oli heilauttanut jalkaansa, kun hän oli laittanut tarran ensimmäisen kerran kiinni. Ruskea karvapeite kiilsi hoitopaikan valoja vasten, kun oranssi kouluhuopa heilahti Lefan selkään.

"Näyhön valmennukseen menossa?" Gabriella kysyi kävellessään tyhjien kottikärryjen kanssa hoitopaikan ohitse.
"Joo. Tuun sitten vähän myöhässä iltatalliin, ettette ihmettele Jonnyn kanssa", Sarah muistutti kiristäessään satulavyötä.
"Muistelinkin, että Isabella mainitsi jotain siitä", Gabriella myötäili ja jatkoi sitten lyhyiden kuulumisten vaihdon jälkeen töitään. Sarah sai Lefan valmiiksi, heilautti nivelohjat pois ruunan kaulalta ja lähti taluttamaan sitä ulos tallista.

Lefa asteli suihkulähteen ohi rauhallisena ja Sarah ehti jo toivomaan, että tämän päivän valmennuksessa saisi nauttia oikeasti ratsastuksesta, eikä vain miettiä millä tavoin ruuna haluaisi piristää omaa elämäänsä. Hän nousi satulaan kentän vierellä ja seurasi hetken edellisen valmennusryhmän menoa.

Alkukäynnit maastossa veivät ratsukon lammen ohitse aarnimetsän siimekseen. Sarah tunnusteli nahkaohjaa sormiensa välissä antaen Lefan päättää käynnin nopeuden ja heidän reittinsä. He olivat monesti kävelleet niitä polkuja ja kumpikin tiesi suunnilleen miten kauan jokaisen reitin kiertämisessä kulki.

Viittä vaille yksi Sarah ja Lefa astelivat aarnimetsästä takaisin tallipihaan. Anna, Nita ja Robert odottelivat kentän läheisyydessä pääsyä portista ja Kiia näkyi ilmestyvän Torun kanssa juuri näköpiiriin.
"Howdy", Sarah tervehti hymyillen pysäyttäessään Lefan tammojen lähelle. Se höristeli korviaan naisseuralle ja hörähteli hieman, asettuen sitten pienestä kuolainmuistutuksesta.

Edellisessä ryhmässä oli ollut vain Janna tallin omaa väkeä ja vieraista vain Outin ratsu Jussi oli Sarahille ennestään tuttu. Nainen mietti mihin Eetu oli jäänyt ja miten Jussi oli päätynyt uuden ratsastajan kanssa Tie Tähtiin karkeloihin.
Kysymykset saivat kuitenkin jäädä, kun kentän portit vihdoin avautuivat ja vaativan ratsukot pääsivät aitojen sisäpuolelle. Edellisen valmennusryhmän ihmiset lähtivät hevosineen ja Heidi aloitti heidän valmennuksensa pyytäen kaikki nostamaan ravin.

Auringonpaiste lämmitti niin, että saattoi melkein kuvitella kesän kolkuttelevan ihan nurkan takana.

Amanda oli armottomalla tuulella, perijätär ei selvästi ollut vähääkään tyytyväinen oppilaansa viimeaikaisista suorituksista kisaradoilla. Kehuja ei juurikaan sadellut koko valmennuksen aikana Innalle, joka ratsasti viimeisiä oripäiviään viettävällä Banskulla - vielä vähemmän Lefan selässä hikoilevalle Sarahille. Hikikarpalot juoksivat naisen selkärankaa pitkin, pikeepaita liimautui ikävästi ihoon ja kypärän sisällä pää tuntui kiehuvan sietokykynsä rajoilla. Reisiä, pohkeita, vatsa- ja selkälihaksia poltteli niin kovin, että Sarah pohti pystyisikö kävelemään seuraavana päivänä.

Amanda ei jäänyt maneesiin neuvomaan ratasuorituksissa tai keskustelemaan kuulumisia, kun oli vihdoin vapauttanut ratsastajansa loppuraveille. Hiljaisuus Tammi-areenalla kieli loppuunajetuista ratsastajista ja kuin yhteisestä päätöksestä Lefa ja Bansku siirtyivät käyntiin.

"Maastoon?" Sarah ehdotti molempien venytellessä jalkojaan hevosten kyljillä päästettyään jalustimet jaloistaan.
"Mennään vaan", Inna suostui ja lähti johtamaan nelikkoa maneesista ulos. Vielä hetken verran hiljaisuus antoi tilaa hämärtyvän illan äänille, joita luonto heidän ympärillään tarjosi.

"Lähteekö Verneri sinne Lehtovaaran kisoihin myös?" Sarah kysyi pyöritellessään nilkkojaan Lefan kylkien vierellä. Ruunan kanssa sentään se oli mahdollista, se kun oli huomattavasti maastovarmempi hevonen, mitä Effi oli.
"Lähtee se, Jannalla pitää olla huoltaja mukana niin pitkällä reissulla", Inna osasi kertoa.
"Ihan kiva, ettei sun tarvitse ajaa koko matkaa", Sarah lisäsi. He olivat sopineet Innan toimivan toisen rekan kuskina ja Rasmus toimisi toisen rekan ratinhaltijana.
"Koska se Banskun ruunaus olikaan?"
"Tasan viikon päästä", Inna vastasi eikä Sarah osannut kuulla äänestä oliko ruunaus hyvä vai huono asia toisen mielestä. Tosin, eihän päätöstä ollut tehnyt kukaan muu, kuin Inna itse, joten ei se kokonaan voinut olla huono juttu.

Tallin valaistu piha oli lähes sokaisevan kirkas hämärään metsään tottuneille silmille. Sarahin piti räpytellä silmiään jonkin verran totuttaakseen näkönsä valaistukseen ja liukui varoen alas Lefan selästä. Hiki oli kuivunut jo hieman ruunan karvapeitteellä, mutta se kaipaisi siitä huolimatta vähintään vesihuuhtelua ennen iltaheiniään.
"Sopiiko jos meen ekana pesarille? Me ollaan nopeita", Sarah lupaili ja kurvasi ruskean hevosen pesupaikalle. Vesihöyry ympäröi kaksikon hetkeksi, kun valkoisena vaahtona irtoava hikivesi valui Lefan jalkoja pitkin pesarin lattialle ja siitä kaivoon. Metalliviila poisti suuren osan vedestä ja Sarah talutti ruunan seuraavaksi solariumin alle varustehuonetta vastapäätä.

"Pesari vapaa", Sarah huikkasi Innalle, joka oli viemässä Banskun satulaa ja suitsia juuri omalle paikalleen.
"Kiitti", nainen vastasi ja lähti sitten pesemään oman hevosensa hiet pois.

Solariumin alla ja hyötykäyttäen Lefan harjan kosteuden, Sarah tasoitti sen harjan ja lyhensi häntäjouhet vuohisen mittaan. Samalla vaivalla sakset siistivät ruunurajan- ja vuohiskarvat lyhyiksi. Odottaessaan, että Lefa kuivuisi tarpeeksi, nainen unohtui rapsuttamaan sitä korvan takaa. Ruuna laski päänsä niin alas, mitä narut antoivat myöden ja sulki silmänsä tyytyväisen oloisena. Siihen oli helppo unohtua Tie Tähtiin kiireiden keskellä ja nauttia hetken verran vain hevosen tuoksuisesta elämästä.

"Sä olet oikeasti ihan kiva tyyppi", Sarah tunnusti hymyillen. Ei siitä ikinä tulisi niin tärkeää, mitä Effistä, mutta Lefa oli kyllä ansainnut paikkansa naisen sydämessä kaikesta huolimatta. Vaikka heillä nyt olikin menossa joku juhlaliikekausi kisaradoilla.

Sarah istui Robertin oikealla puolella radion soidessa hiljaa taustalla. Alkumatkan suunnittelukeskustelut olivat pikkuhiljaa hiipuneet ja naisen huomio oli siirtynyt ikkunasta aukeavalle maisemalle. Hän katseli puita, jotka vaihtuivat välillä peltoaukeiksi, joissain oli havaittavissa ihan pieni vihreän vivahde, kun oikein tarkasti tuijotti. Sarah mietti oliko koskaan ollut Robertin kyydissä ja oliko ollut kaksin autossa tämän kanssa sen yhden aamukyydityksen jälkeen.

"Pysähdytäänkö seuraavalla huoltsikalla? Tarviin kahvia", Sarah ehdotti kääntyen katsomaan jälleen Robertia. Toisen katse pysyi tiessä, kun otsa rypistyi ihan vähän, Sarah näki miten aikataulut vilisivät miehen ajatuksissa.
"Kai me ehditään. Jos et viivy kauaa", Robert myöntyi.
"Mä osaan olla nopea. Jos haluan", Sarah puolustautui virne suupielessään.
"Fine."

Harry seisoi trailerin vierellä ja Lefa lastaussillan kulmalla, jotta hevoset olivat tarpeeksi kaukana toisistaan. Sarah joutui kiertämään Harryn ja tammaa satuloivan Robertin hakiessaan Lefan varusteita. Ruuna tuntui keräävän jo valmiiksi kierroksia jäädessään sekunneiksi yksin trailerin taakse.

"Mulla on ikävä Effiä", Sarah huokaisi Lefan hirnuessa kadonneiden ystäviensä perään.

Saga Isberg oli Sarahille vieras nimi, mutta nainen oli silti tarttunut ahnaasti Tie Tähtiin kisojen puitteissa tarjottuun valmennukseen. Oli toisaalta jännittävää ratsastaa Harryn ja Robertin edellä Hopiavuoren maneesiin. Edellinen ryhmä oli juuri lopettanut ja tummahiuksinen nainen keskusteli Jussin selässä olevalle brunetelle naiselle. Sarahista oli outoa nähdä tummanruunikon hevosen selässä joku muu, kuin kisakentiltä tuttu Eetu.

Sagan tullessa kävelemään Lefan vierelle, Sarah yritti olla tuijottamatta. Mustat hiukset ja tarkkaavainen katse sai naisen menettämään hetkeksi kuuntelukykynsä, kunnes katse muuttui odottavaksi ja Sarah hymyili anteeksipyytävästi.
"Sori", huomiointikykynsä takaisin saanut latina pahoitteli ja keskittyi sitten vastaamaan Sagalle kuinka he toimivat ratsukkona. Sarah ei olisi halunnut painottaa niin paljon Lefan ongelmakohtia, mutta huomasi keskittyvänsä sillä hetkellä enemmän hevosensa, kuin itsensä kehittämiseen. Se ei ehkä ollut toimivin lähtökohta valmennuksissa ottaen huomioon heidän viimeisimmän kisakauden tulokset.

Sarah heitti kuitenkin ajatuksensa nurkkaan Sagan huomauttaessa ajatuksissaan ratsastavasta naisesta. Katse laski edellä ravaavan Robertin selästä Lefan levottomasti kääntyileviin korviin ja pikkuhiljaa Sarah rakensi kuplan hevosensa ympärille. Saga käski hänen siirtämään kätensä ruunan satulaan kiinni ja vaikka idea tuntui omituiselta - että muuttamalla oman kätensä kovaksi ja joustamattomaksi, hän saisi hevosestaan kevyemmän ja pehmeämmän - Sarah totteli.

Saga antoi valmennuksen päätteeksi oman mielipiteensä julki.

Sarahin oli tärkeää keskittyä koko valmennuksen ajan olemaan läsnä, niin henkisesti kuin fyysisesti, ja nimenomaan hevostaan ajatellen. Hetkeäkään ei sopinut matkustaa, mutta liian paljoakaan ei saanut tehdä; sun pitää antaa sille tilaa suorittaa, kyllä se osaa itekin! Se kerää kierroksia jos sä yliratsastat. Sarah joutuikin kulkemaan lähes puolet valmennuksesta satulan etukaaresta kiinni pitämällä, jotta käsiin löytyisi täydellinen rauha ja tuntuma pysyisi hevoselle miellyttävänä. Saga huomasi, että kun Sarahin ratsu mieluummin matki sirkushevosta, sitä ennakoi aina pieni hitaampi liike. Tehtäväksi kotiin Sarah saikin oppia tuntemaan sen selästäkin ja reagoimaan samalla sekunnilla, jotta pakka pysyisi kasassa. Refleksiharjoituksia siis tiedossa!

"Käärin sut kohta vaaleanpunaiseen, jos ei asetu", Sarah uhkaili ja vilkaisi ruunikkoa tuimasti. Se heilautti päätään niin, että seinissä kiinni olevat narut kolahtivat äänekkäästi. Ruuna oli täynnä tarmoa, se olisi varmasti vaatinut ainakin puolen tunnin laukkamaaston laantuakseen, mutta Sarah epäili tunnin koulutreenin väsyttävän hevosen vielä paremmin.

Uhkailuista huolimatta latina talutti oranssiin värimaailmaan somistetun Lefan maneesiin hyvissä ajoin ennen Susinevan ilmestymistä paikalle. Nainen kävelytti hevosta useamman kierroksen verran, miettien samalla Tie Tähtiin valmentajan, Sagan sanoja ratsastajan verryttelyistä ja venyttelystä. Lefa ei arvostanut turpansa vieressä heiluvia käsivarsia paljoakaan, mutta korvat puoliksi luimussa sieti taluttajansa hölmöilyjä.

Samaan aikaan, kun Kiia tuli maneesiin Torun kanssa, Sarah heilautti juuri oikeaa jalkaansa mustan koulusatulan ylitse.
"Hei", nainen tervehti kisakumppaniaan, jonka tumma hevonen höristeli korviaan yhä paikallaan seisovaa Lefaa kohden.
"Hei, selvittiin onneksi tänne asti. Torulla meni toi tuuli vähän korvienväliin", Kiia naurahti. Mitä ilmeisemmin matka Purtseilta Auburniin oli taittunut maastossa, eikä trailerilla.
"Hyvin verrytelty ratsu ainakin?" Sarah ehdotti virnistäen.
"No sitä on kyllä", toinen vastasi pudistaen päätään.

Kun koko elämä pyöri vielä muutaman viikon Tie Tähtiin-kisojen ympärillä, niin myös kuukausittainen valmennus Daniel Susinevan kanssa päätyi harjoituksiin, joilla saataisiin seuraavasta osakilpailusta kaikki mahdollinen hyöty irti. Daniel kyseli yllättävän kiinnostuneena (siis kysyi ylipäätään), että milloin seuraava osakilpailu olisi ja miten he olivat päätyneet tekemään siirtymisen Lehtovaarasta Hannabyyn. Keskustelutuokio kesti muutaman sekunnin, jonka jälkeen mies käski valmennettavansa raville ja ottamaan hevoset kunnolla kuulolle.

Päivästä tuli melko nopeasti siirtymisriitti, kun niitä harjoiteltiin sekä askeleen sisällä, että askellajista toiseen. Lefalla kiehui tietenkin ensimmäisenä kiinni ja se rupesi hyppimään ylöspäin, mutta Sarah handlasi tilanteen jo melko nopeasti. Ainakin jotain hyötyä aktiivisesta treenikeväästä oli - sitä kehittyi nopeasti niissä asioissa, joihin keskittyi kovin.

"Lefalla siinä hyvä siirtyminen, nyt vain otat tavaksi ottaa jokaisen siirtymisen samalla linjalla."

Sarah mietti missä vaiheessa kilparatsastajan uraa kävi se siirtyminen, missä hevoset eivät enää olleet omapäisiä eläimiä, vaan niistä tuli koneita, joiden kanssa jokainen siirtyminen oli mahdollista suorittaa samalla tavalla. Että se ei ollut enää olosuhteista ja vähän tuurista kiinni, että hevonen askelsi ihan jokaisen askeleensa juuri niin, kuin sen ratsastaja halusi.
Sarah mietti koska pääsisi itse siihen tilanteeseen, vai pääsisikö koskaan.

BMW pysähtyi Auburnin parkkipaikalle hitaasta liu'usta. Sarahin ei tehnyt yhtään mieli nousta autosta ja selvittää miten moni tallilaisista olisi mahdollisesti nähnyt hänen ja Miken kuvan lehdessä. Naista kismitti monikin asia koko hommassa, mutta kaikkein eniten hän tunsi olonsa petetyksi. Oli vaikea järkeillä tilannetta, kun Sarahista tuntui, että nyt koko kylä luuli hänen olevan Miken rahojen perässä.

Sarahin oli pakko nousta autosta, kun Minka askelsi tallirakennusten suunnalta kohti parkkipaikkaa. Lyhyen tervehdyksen saattelemana nainen kiirehti päätalliin ja yritti olla vaikuttamatta siltä, että astelisi käytävän reunoja pitkin. Luimistelu kuitenkin auttoi, sillä lounge oli tyhjänä Sarahin käydessä vaihtamassa lenkkareiden tilalle ratsastussaappaat ja teki vaihdon lippalakista ratsastuskypärään.

Lefa härnäsi Sipsiä tarhassa, se heittäytyi kuitenkin aina kosketusetäisyyden ulkopuolelle tamman halkoessa ilmaa hampaillaan kahden hevosen väliltä. Ruuna heilutteli iloisena päätään ja päätti kerrankin ravata portille Sarahia vastaan. Se mitä ilmeisemmin oli kyllästynyt ja kaipasi tekemistä kouluvalmennustensa ja Tie Tähtiin kisoihin valmistautumisen ohessa.
Lefa ei kuitenkaan ymmärtänyt lausetta pitää matalaa profiilia, sillä ruuna korskahteli tyytyväisenä kovaan ääneen, sieraimet suurina ja hirnahteli tuon tuosta itseään ihmetteleville hevosille.

Ruunan harjaus tapahtui ennätysnopeasti ja Sarah nosti poikkeuksellisesti estesatulan sen selkään. Nainen räpelsi nopeasti Ellieltä jääneet jalustimet itselleen hieman pidemmiksi ja talutti energiaa pursuavan hevosen tallin pihalle. Lefa jaksoi malttaa juuri sen verran kauan, että Sarah sai painonsa jalustimen varaan ja lähti jo innokkaasti kohti kenttää, korvat niin hörössä, että niihin ihan varmasti sattui.

"Toinen suunta", Sarah puhisi ja käänsi hieman väkivalloin ruunan laitumia kohti. Se ei olisi millään aluksi halunnut vaihtaa menosuuntaansa, mutta pienen matkan päästä tajusi pääsevänsä paljon parempaan treeniin.

Sarah antoi Lefan kävellä reippaasti, sillä kerrankin heillä ei ollut ketään muuta asettamassa tahtia. Ruunan askel oli matkaavoittava ja jollakin tasolla Sarah yritti painaa mieleensä, että sen käynti kouluradallakin voisi olla niin pitkää ja elastista. Että tältä sen pitäisi tuntua selästä käsin, kun sen päästää keskikäyntiin pituushalkaisijalle.

Ajatuksissaan Sarah myös yritti järjestellä ajatuksiaan tulevasta viikonlopusta. Jos häntä oli hieman harmittanut Miken jättäytyminen pois Tie Tähtiin koitoksesta, nyt sellainen tunne oli hävinnyt täysin. Tilalla oli helpotus, sillä 10 tunnin automatka miehen seurassa olisi ollut katastrofi jokaisen näkökulmasta. Jäljelle jäävät kilpakumppanit eivät luultavasti olleet sillä hetkellä myöskään kovin hyvää seuraa, mutta Sarahin pitäisi vain olla välittämättä niistä. Jossakin takaraivossaan pieni toiveikas ääni kyseenalaisti miten paljon Kallalaiset oikeasti lukivat sanomalehtiä, mutta järki tiesi, että artikkelista luultavasti tietäisi jo kaikki viikonloppuun mennessä.

Vaikka Sarahia ei oltu mainittu siinä nimeltä, kuva kertoi hänet - heidät tunteville enemmän, kuin tuhat sanaa. Vaikka olihan asian jossakin vaiheessa pakko tulla esille jollakin tapaa, ei nainen ollut kuvitellut sen iskevän ihan niin lujaa kulman takaa ja siinä muodossa.

Lefa ravasi isolla askeleella ja Sarah keskittyi hetkeksi hevoseen. Se ei ansainnut hajamielistä ihmistä selkäänsä, ei ollut sen vika, että sen ratsastaja oli niin typerä. Hyvän laukkasuoran alussa nainen ei pidätellyt hevosta, vaan kietoi sormensa mustaan harjaan ja painautui sen kaulaa vasten. Lefan kaviot rummuttivat pehmeää maastopolkua janoisina ja Sarah antoi sen juosta niin kovaa, kuin se itse halusi.

Sen hetken ajan unohtuivat juorut, artikkelit, treenit ja kilpailut. Ei ollut Lehtovaaran Tie Tähtiin kisoja viikonloppuna. Ei ollut Hannaby Hanami viikkoa Ruotsissa.

Oli vain tyttö ja hevonen sekä suora tie heidän edessään.

Kannukset kilahtelivat satunnaisesti messinkisiä jalustimia vasten, ääni hukkui kuitenkin maneesissa treenaavien ratsukoiden ääniin. Sarah pyöritteli nilkkojaan Lefan kyljillä sen verran, mitä ruskeat ratsastussaappaat antoivat myöden. Ruuna venytti kaulaansa pitkälle alas ja pikkuhiljaa sen tiiviisti kohoilevat kyljet alkoivat rauhoittua ja hengitys tasaantua kiivaasta viimeistelytreenistä.

Huomenna Lefalla olisi vapaapäivä, jonka aikana se ja 10 muuta hevosta matkustaisi Kallasta Lehtovaaraan. Valmistelut oli tietenkin aloitettu jo hyvissä ajoin ja siitä huolimatta, että tallimestari Vaanila ei ollut tulossa matkalle mukaan, mies oli päättänyt järjestellä heidän suunnitelmiaan uusiksi oman mielensä mukaisesti. Sarahille oli oikeastaan aivan sama millaisessa järjestyksessä hevoset menivät rekkoihin, sillä Effin sijasta hänellä oli kaikkien kanssa toimeen tuleva Lefa kilparatsunaan. Se oli yksi niistä asioista, joista hän piti ruunikossa - se stressasi äärimmäisen vähän ja tuntui kotiutuvan jokaiselle kisapaikalle melkein välittömästi.

Sarah liukui mustasta koulusatulasta maneesin pohjalle hallitun vähäeleisesti. Ruuna malttoi seistä paikoillaan sen ajan, mitä naisella meni vyön pidentämiseen ja jalustimien ylös nostamiseen, vaikka olisikin halunnut hinkata suupieliään etupolviinsa.

"Ovi!" Sarah varoitti taluttaessaan hevosen maneesista talliin johtavalle katetulle väylälle. Rautakengät kolahtelivat pohjaa vasten ja ääni kaikui tilassa heidän astellessa tallin ovista sisään.

Valkoinen ämpäri täyttyi valkoisella vaahdolla Sarahin odottaessa astian täyttymistä lämpimällä vedellä. Nainen pudotti keltaisen, paksun sienen vaahdon keskelle ja seurasi kuinka se hivuttautui valkean massan sisään ja hävisi lopulta kokonaan näkyvistä. Veden tulo lakkasi Sarahin käännettyä hanan pois päältä ja nainen kantoi saippuavettä täynnä olevan ämpärin vettä valuvan Lefan vierelle.

"Mitä sä teet?" Jonathan ilmestyi jostakin puisen jakkaran kanssa ja pysäköi itsensä pesupaikkaa vastapäätä olevalle seinälle.
"Miltä näyttää?" Sarah kysyi ja vilkaisi ystäväänsä merkitsevästi. Penna tulisi luultavasti häätämään tallin turvallisuuden riskeeraavan miehen alta aikayksikön.
"Mitä sä teet?" nainen kysyi, sillä hänen tietojensa mukaan Jonathanilla oli aamutalli vielä kesken.
"Kahvitaukoilen", toinen vastasi esittäen sitten syliinsä piiloutunutta kahvimukia.
"Penna häätää sut varmasti, jos se näkee", Sarah varoitti ja sai vain vaivoin pidettyä suupieleensä hiipivän virneen loitolla.
"Se tulee töihin vasta kahdelta, se varmaan on mittailemassa ratsastuspuiston puiden etäisyyksiä vielä tähän aikaan", Jonathan arveli pohtiva ilme kasvoillaan.

"Jännittääkö lähtö?" Jonathan kysyi ja ryysti kahvimukistaan hyvältä tuoksuvaa nestettä suuhunsa. Sarah hinkkasi Lefan oikean takajalan jalkoista sukkaa täydellisen hohtavaksi, kiittäen siinäkin kohtaa, ettei kisaratsunaan ollut melkein puoliksi valkoinen Effi.
"Ei", nainen vastasi lyhyesti ja mietti oliko Jonathan lukenut Kallan Sanomia viimeaikoina. Sarah oli jutellut asiasta vain Ellien kanssa ja Robertin lähettämä kuittailu oli ollut selvä tieto siitä, että britti oli nähnyt kuvan. Jonathan ei siis joko tiennyt, tai ei tohtinut tuoda asiaa julki ainakaan perjantai aamupäivällä ruuhkaisessa tallirakennuksessa.
"Ehdin onneksi vielä hyvin putsaamaan Lefan tavarat ennen iltatallia", Sarah lisäsi ottaen letkun käteensä. Valkea vaahtomassa liukui vähitellen tummaa peitinkarvaa pitkin jalkojen kautta lattialle ja siitä viemäriin.
"Auttaisin siinä, mutta en halua. Riittää ihan, että saan pidettyä Lyylin ja Eelan varusteet puhtaina", Jonathan vastasi virnistäen ja kaatoi loppuja kahveja mukistaan.
"Mä pärjään kyllä yksin, kiitos", Sarah vastasi ja kääntyi keskittymään Lefan takaosaan, jottei olisi näyttänyt Jonathanille kasvoillaan käynyttä ilmettä, joka kieli siitä, ettei Mikke-asiaa oltu vielä käsitelty ihan loppuun saakka.

Lefa pääsi vihdoin solariumiin kuivattelemaan ja Sarah taiteili sen välillä hieman kurittomaksi ryhtyvän harjan vielä varmuudeksi taivutusleteille kosteana. Showshine suihke kuivattaisi karvan vielä nopeammin, lisäisi kiiltoa ja estäisi pölyn tarttumisen ruunikon karvoihin. Häntään Sarah suihkutti sitä hieman runsaammin, jotta mustat jouhet pääsisivät oikeuksiinsa sunnuntain kilpailuissa.

Sillä välin, kun Lefa nautti lämpölamppujen alla, oli hyvin aikaa käydä satulahuoneessa aloittamassa varusteiden puhdistus. Sarah aloitti satulasta, sillä siinä meni huomattavasti vähemmän aikaa, kuin suitsien kanssa. Nainen irroitti oranssin satulahuovan ja laittoi sen pesupinoon, vaikka siinä oli vain hieman likaa. Se ehtisi hyvin kuivua kisaviikonlopun aikana ja olisi valmis taas käytettäväksi maanantaina.

“Ootko sä hereillä?” kuiskaus oli hädin tuskin kuuluva pimeässä hotellihuoneessa. Vain seinään kiinnitetty ilmastoinnin hallintapaneelin vihreä valo loi aavemaisia varjoja huoneeseen.
“Joo”, kuului vastaus jostakin tyynyvuoren sisältä. Sarah käänsi kylkeä ja repi yhden tyynyn lattialle heidän välistään.
“Kauanko vielä aamupalalle?” nainen kysyi yrittäen erottaa pimeyden keskeltä ystävänsä kasvonpiirteitä.
“Mä katon”, Ellie totesi ja sänky heilahti toisen siirtyessä yöpöydän ääreen. Hetken aikaa puhelin valaisi kaiken liian kirkkaasti, kunnes näyttö mukautui huoneen valomäärään ja vähensi itse kirkkauttaan.
“Puoli tuntia”, Ellie osasi kertoa ja huokaisi syvään.
“Sama kai se on nousta ylös. Mä käyn suihkussa nopeesti”, Sarah totesi ja napsautti yöpöydän valon päälle. Musta, pitsinen yöpaita valahti suoraksi naisen astellessa kylpyhuoneeseen kipeytyneitä lihaksiaan venytellen.

Runsas aamupalabuffet näytti taivaalliselta ja oli täydellinen alku kisapäivälle. Sarah hamstrasi lautaselleen puuroa, vesimelonia, viinirypäleitä, leivän ja pari lasillista appelsiinimehua. Ellien lautanen näytti myös hyvin houkuttelevalta ja ystävykset valloittivat ravintolan valtavalta ikkunaseinämältä nurkkapöydän itselleen.
“Isabella ei varmana vaivaudu aamupalalle”, Sarah epäili pyyhittyään salin katseellaan.
“Ei, se tilaa sen huoneeseen tietenkin”, Ellie osasi kertoa.
“Ehkä meidänkin olisi pitänyt?” Sarah mietti.
“Et sä olisi kuitenkaan osannut arvioida miten paljon haluat syödä ja sulle olis jääny nälkä”, Ellie muistutti saaden aikaisesta aamupalasta huolimatta hehkeältä näyttävät naiset nauramaan ääneen.

Lefa tuntui olevan hyvällä tuulella pitkästä matkustamisesta huolimatta. Sarahin olisi tehnyt mieli ratsastaa Robertin ja Harryn luokse ja ehdottaa uusintaa viime vuoden alkukäynneille, mutta malttoi mielensä. Naisesta tuntui, ettei toinen juurikaan halunnut olla hänen seurassaan sillä hetkellä ja hän ei itsekään halunnut joutua antamaan lisätietoja siitä lehtileikkeestä. Joten maastoilujen sijasta Sarah ohjasi ruunan kentän suunnalle, johan he pääsisivät melko pian verryttelemään.

Ruunikko oli kankea, eilinen matkustus tuntui siltikin vaikuttaneen Lefan ratsastettavuuteen. Sarah oli talutellut sitä illalla ja aamulla ja antanut ruunan kävellä mahdollisimman pitkät alkukäynnit. Nainen keskittyi taivuttelemaan hevosen kylkiä, antoi sille paljon tilaa ravissa ja teki paljon siirtymisiä saadakseen Lefan kunnolla käyntiin.

Radalle oli kuitenkin lähdettävä, Sarah jäi kaipaamaan pidempää verryttelyä ratsastaessaan ruunan valkoisten aitojen sisään. Hän istui harjotusravissa mahdollisimman pitkään antaen Lefalle kaiken mahdollisen ajan totuttautua maneesin koristeisiin ja yleisöön. Lopulta Lefan kaviot johdattivat heidät keskiuralle kootussa laukassa.

Ruuna pysähtyi täsmällisesti I:ssä ja malttoi seistä paikoillaan Sarahin nyökätessä tuomareille alkutervehdyksen.

Sarah uhmasi kohtaloa ja talutti satulattoman Lefan Tammi-areenalle. Siellä oli pari muutakin ratsukkoa, mutta Sarah oli liian väsynyt jaksaakseen huomioida tarkemmin ketä ne olivat. Pääasia oli, ettei ratsukoiden joukossa ollut yhtään pystyharjaista puoliveristä - ei tammaa eikä oria.

Eilinen Tie Tähtiin kilpailu matkustuksineen oli ollut rankkaa, mutta kun siihen päälle lisäsi vielä suhdedraamaa säädön kanssa, joka ei ollut parisuhde juuri siitä nimenomaisesta syystä - Sarah oli täysin poikki. Lefa tuntui nauttivan siitä, että sen ja selässään olevan ratsastajan välillä ei ollut raskasta koulupenkkiä, ruuna askelsi maneesin reunoja pitkin korvat tyytyväisesti hörössä.

Viides sija ei ollut mitenkään häpeä, ei tietenkään, mutta se, että hän oli kaikesta työstään huolimatta vasta omalla tasollaan jaetulla seitsemännellä sijalla puolessa välissä kilpailu-urakkaa, oli häpeällistä. Viime vuoden dominointi oli vaihtunut räpellykseksi ja sillä hetkellä Sarah kaipasi niin kipeästi takaisin Effin selkään, ettei osannut edes kerätä Lefan ohjia lyhyemmiksi.
Niinpä he askelsivat käyntiä päämäärättömästi pitkin Tammi-areenaa yli tunnin verran, kunnes Minka ohjasi Hanin heidän vierelleen.

“Onko kaikki hyvin?” sinihiuksinen nainen kysyi saaden Lefan selässä istuvan Sarahin hätkähtämään.
“Hmh? Tai siis on, joo, miten niin?” hämmennys paistoi naisen kasvoilla ja äänessä.
“Mietin vaan. Kun sä kävelit sillä jo ennen, kun tulin Hanin kanssa ja kävelet vieläkin, vaikka mä treenasin tällä juuri melkein tunnin verran. Näytät vähän poissaolevalta.”

“Ai. Meillä oli vaan vähän pitkä viikonloppu. Tai viikko. Kevät? En mä tiedä”, Sarah pohdiskeli, eikä jaksanut edes naurahtaa sanojensa päätteeksi.
“No, toivottavasti kohta helpottaa”, Minka yritti lohduttaa kirvoittaen lopulta naurahduksen Sarahin huulilta.
“No, en usko. Mutta hyvä, että on tekemistä. Ei tule tylsää”, nainen arpoi ja tunsi olonsa jo ehkä hitusen helpommaksi.
“Kiitos, että kysyit”, Sarah jatkoi vielä nostaen väsyneille huulille hymyn.
“Tietysti.”

Lefa pysähtyi keskelle maneesia ja ryhtyi hinkkaamaan suupieliään etupolvensa sisäsyrjään. Sarah liukui ruunan selästä hitaasti alas ja rapsutti sitä hetken kaulalta. Lefa oli ihana hevonen, vaikka viime aikoina naisesta oli alkanut tuntua siltä, ettei ruuna ollut yhteensopiva hänen kanssaan. Heillä oli takanaan viisi voittoa kisaurallaan, joista viimeisin oli helmikuulta Ruunaalta helposta A:sta lähes 70% saavutuksella.
Ehkä heillä oli vain huonompi hetki kisoissaan sillä hetkellä, Sarah muistutti itselleen, että oli silti onnellinen muiden tiimiläistensä hienosta menestyksestä Lehtovaarassa.
Oli ollut hyvä idea suostutella Robert mukaan Verivaahteroihin, sillä ilman miehen panostusta hänen omat sijoituksensa olisivat raahanneet Nitan ja Innan sijoituksia huomattavasti alemmaksi.

Luoja, että hävetti olla oman tiiminsä pohjimmaisena pistesaldoilla.

Kolme, kaksi, yksi, Lefa pysähtyi auringonpaisteessa tasajaloin niin, että sen alle jäi tasan ruunan muotoinen varjo. Sen suu avautui hieman, kankikentjun vaimea kilahdus paljasti liikkeen ohjia määrätietoisesti puristaviin sormiin. Alempi ohja liikahti hieman, se oli pelkkä pikkurillin liikahdus, mutta sen jälkeen ketju ei enää kilahtanut.

Takajalat jännittyivät sisäjalan siirtyessä muutaman sentin taaemmaksi. Kannus ehti hädintuskin hipaisemaan lyhyeksi klipattua kylkeä, kun ruunikko nosti etupäätään ja yhdisti takaosan liikkeen laukaksi. Ratsastajan oikeassa korvassa oli valkoinen, langaton kuuloke. Musiikki vaihtuisi 20 sekunnin kuluttua ja silloin heidän pitäisi olla kentän toisella laidalla. Askellaji vaihtuu raviin ja ratsastaja hengähtää syvään, tyhjentäen päänsä kaikista muista teknillisistä tiedoista. On olemassa vain yksi rata, yksi musiikki.

Rumpujen pärinää, elektroninen piano, vähitellen nouseva rytmi. Kolme, kaksi, yksi, laukannosto. Sitä rataa ei oltu suunniteltu kiirehtivälle hevoselle, mutta laukka muovautuu sopimaan aikamääreeseen. Lyhyt hiljaisuus, jonka aikana laukka siirretään, ei pudoteta, raville ja pituushalkaisijan keskiravi ajoittuu täydellisesti.
Muistot vievät takaisin joulukuun alkuun, vieraaseen maahan ja kirjavaan hevoseen. Ensimmäisen kür-radan täydellisyyteen ja mieltä järisyttäviin 83,333 prosentteihin. Effiin, joka katseli heitä lempeästi olemattoman otsatukkansa takaa omasta tarhastaan, pieni vaaleanruunikko orivarsa vierellään.

Musiikki pysähtyy, kuten pysähtyy ratsukkokin. Aivan ajallaan ja täydellisessä muodossa. Käsi käy nopeasti kaulalla, ennen kun korvanapissa vaihtuu kappale Cian Chandelierista Celine Dionin Lying Down:iin.

Kisajärjestäjä ei ole julkaissut vielä seuraavan osakilpailun rataa. Joka tunti puhelimen näytön yläreunassa pyörii kärsimätön nuoli, tuoden päivitetyn sivun hänen eteensä samanlaisena, kuin hetki sitten. Miten heidän pitäisi valmistautua niin lyhyen ajan päästä oleviin kilpailuihin ilman kouluohjelmaa?
Ne muistetaan kaikki ulkoa, tietenkin. Unissaan ja vaikka vähän krapulassakin, mutta Lefan kanssa piti harjoitella. Sen kanssa piti keskittyä niihin asioihin, jotka olisivat vaikeita vaaditussa ohjelmassa. Sen kanssa ei sopinut lähteä soitellen sotaan.

You can't take this from me
Can't you see I won’t take this lying down?
And I can hear you when you speak your poison
Bitter words can't hurt me now

Hevonen pärskähteli venyttessään kaulaansa alemmaksi. Sen askel oli rento, matkaavoittava ja ratsastaja tiesi ruunan toipuneen matkustuksestaan täysin. Seuraavat osakilpailut olisivat sentään 7 tuntia lähempänä, kuin edelliset.

Inna oli koulussaan Kauhajoella Effin esikoisvarsan Mankin kanssa ja koska nainen oli toisella puolella Suomea, heidän yhteisestä Amanda Sokan valmennuksesta tulikin yksinäinen Amanda Sokan valmennus. Se yleensä tarkoitti sitä, että sekunnin hengähdysaikaa ei suotu ja että lihakset olivat aivan varmasti maitohapoilla tunnin päätteeksi. Ja voi kuinka Sarah nauttikaan itsensä kiduttamisesta.

Valmennnuksessa ei keskusteltu lehtiartikkeleista, ei mieskuvioista, ei unettomuuksista eikä varsinkaan Tie Tähtiin kilpailuista. Vaikka vanhempi Sokan siskoista olikin päättänyt olla läsnäoleva puoli jokaisessa osakilpailussa, ei nuorempi väräyttänyt edes yhtä karvaa kulmastaan sellaisten tapahtumien vuoksi. Oli oikeastaan aika omituista miten helposri Sarah ajautui mielentilaan, jossa ei ollu taaskaan mitään muuta, kuin se hetki. Ei ollut Robertia ja Nitaa maneesin katsomossa, jonne nainen oli valmennuksen alussa vilkaissut kiristäessään satulavyötä. Oli vain armoton lihaskipu, hiki ja tarkkasilmäinen valmentaja.

Amanda huomautti käden liikkeestä, pohkeen paikasta ja selkärangasta, joka oli noin kaksi astetta liikaa vasemmalla. Rangan vinous vei lantion vinoon ja se puolestaan sai Lefan korjaamaan asentonsa virheelliseksi. Amanda työskenteli millin tarkkuudella, jossa anteeksiantamattomuus pohjustui pienimpäänkin virheeseen.
Sarahin pikkurilli oli liian auki, jolloin kankiohja jäi vähän löysäksi ja tuntuma suuhun kärsi.
Ne oli niitä yksityiskohtia, joita useampi valmentaja ei nähnyt, mutta jotka eivät Amanda Sokan punakynältä piiloutuneet.

Pimeys oli laskemassa kartanon ylle Sarahin ohjatessa Lefan loppukäynneille maastoon. Yltäkylläinen metsä tarjosi lintujen orkesterin, hyttysten ininän ja yllä lentävän lentokoneen matalan murinan. Ratsastuspuiston valaistuilla poluilla naista ei kauhistuttanut alati tummemmaksi muuttuva ympäristö ja malttoi sulkea silmänsä sekunniksi vain kuunnellakseen.
Hiekan rahina metallisia kenkiä vasten, kuperan kavionpohjan voimistaessa ääntä entisestään. Ilmassa tuoksui aurinkoisen päivän jättämä lämpö, jonka maapohjan kosteus täytti nyt viileydellään. Kohta olisi kesä, vihreät lehtipuut ja kärpäset ympärillä. Unettomat yöt ja illanvietot rannalla.

Sarah toivoi kesältään paljon, eikä tiennyt vielä mitä kaikkea se pitäisi sisällään.

Se oli aikaa kisakevään jälkeen. Silloin Tie Tähtiin olisi ratsastettu ja olisi selvinnyt kuka kruunattaisiin tämän vuoden Koulutähdeksi Expert-luokassa. Sarah epäili jo, ettei olisi mukana voittotaistossa, muttei antaisi periksi ennen finaalin lopputervehdystä. Siihen asti hän taistelisi, hikikarpalot selällään ja sormet verillä, koska peliä ei oltu menetetty ennen, kuin se oli ohi.
Sarahin oli pakko uskoa siihen.

"Oliko sulla jotain reittisuunnitelmaa?" Sarah kysyi ponnistaessaan Lefan estesatulaan kartanon pihalla. Matilda oli päässyt jo tammansa selkään ja pudisti nyt päätään kypärän alta karanneet violetit kiharat heiluen.
"Mennäänkö ihan rauhassa vai kovaa?" Matilda kysyi synnyttäen kysymyksellään paljon puhuvan virneen Sarahin huulille. Tämä tähtäsi oikean jalkansa jalustimeen ja tarkisti sitten satulavyön kireyden.
"Lujaa?" Sarah mietti ja sai varovaisen virneen Matildankin kasvoille.
"Mä tiedän sopivan reitin. Menkää te vaan edeltä, mä huutelen reittiohjeet", nainen lupasi ja Sarah kannusti Lefan matkaavoittavaan käyntiin.

Kello oli niin vähän, että puiden latvat värjäytyivät nousevan auringon myötä purppuran eri sävyihin. Hiljainen metsä tuntui vasta heräilevän aamuun kartanon mailla.

"Miten teillä on mennyt siellä Tie Tähtiin kisoissa?" Matilda kuului kysyvän heidän ohittaessaan pienen puron.
"Reheellisesti sanoen? Helvetin huonosti", Sarah puuskahti ja kääntyi sitten irvistämään takanaan kävelevälle ratsukolle. Matildan kulma oli kohonnut aavistuksen.
"Ekoissa kisoissa me oltiin kymmenensiä ja viime viikonloppuna viidensiä. Tuloslistoilla me ollaan jaetulla kuudennella sijalla yhden Rosan kanssa. Melkein 9 pistettä jäljessä kärjestä", nainen kertoi ja puri alahuultaan.
Matilda tiesi kyllä miltä hänestä tuntui, sillä toinen oli rämpinyt syvällä nuoren tammansa kilpauran alkumetreillä. Siksi Sarahista tuntui luottavaiselta kertoa mietteistään naiselle.

"Onhan teillä tässä vielä aikaa parantaa?" Matilda kysyi ja katsoi Sarahia kysyvästi kypärän lipan alta.
"Niin. Pitää vaan toivoa, ettei me olla vikoja viikon päästä Hopiavuorella", Sarah mietti. Keskustelu siirtyi osakilpailun jälkeiseen viikkoon, joka vietettäisiin kokonaisuudessaan Ruotsin Markarydissä.

"Ravataanko? Kilsan päässä alkaa hyvä laukkasuora jyrkän mutkan jälkeen", Matilda ehdotti ja Sarah kannusti Lefan raviin. Oli ollut hyvä idea lähteä maastoilemaan Zelian seurana, sillä kasvoja vasten iskevä tuuli jätti huolet sijoituksista ja kilpailuista jälkeen. Erityisesti laukkasuoran alkaessa, kietoessaan sormensa Lefan mustaan harjaan ja noustessaan satulasta jalustimien varaan.
Ehkä sen ei olisikaan niin väliä, vaikka he eivät näyttäisikään kynsiään tämän vuoden Tie Tähtiin kisoissa?

Siitä huolimatta, että Sarah yritti opettaa itsensä vain nauttimaan matkasta, kisatunnelmasta ja -seurasta, nainen tiesi, ettei taustalla lymyävä kilpailuhenkisyys hellitäisi koskaan. Se oli kuin olisi yrittänyt muuttua extrovertistä introvertiksi, hän kykenisi kyllä olemaan hiljaa, mutta huulilla viipyisi jatkuvasti mielipiteitä, kysymyksiä ja puheenaiheita ääneen sanottavaksi.

Kello oli paljon, kun Sarahin päänsärky vihdoin voitti unentarpeen. Makuuhuoneen suljettujen kaihtimien välistä ei vieläkään karannut huoneeseen auringonvaloa, mutta saumakohdat tarjosivat pieniä pilkahduksia siellä täällä. Ne piirsivät seiniin ja sängylle valojuovia pimeyden keskelle.

Patja liikahti hieman, Anton oli edelleen täydessä unessa, kaivautuneena johonkin pehmeän peiton ja useamman tyynyn väliin. Sarah liukui mahdollisimman hitaasti pois lämpimän peiton alta, paljaiden varpaiden kaivautuessa pehmeän nukkamaton syleilyyn. Hän hivutti vaatekaapista käsivarrelleen collarit ja lämpimän hupparin ja livahti makuuhuoneen ovenpielestä huomattavasti valoisamman asunnon puolelle.

Sarah kävi pikasuihkussa, jättäen eilisestä yhä kiharoilla olevat hiuksensa sotkuiselle nutturalle päänsä päälle ja napsautti kahvinkeittimen päälle. Eilisen illan ja yön aikana nautitun alkoholimäärän huomioon ottaen Sarah piti suorastaan ihmeenä, että oli onnistunut nukkumaan Seljavaaran kanssa samassa sängyssä ilman minkäänlaisia lipsahduksia. Silti pieni irtiotto arjesta ja maailmanparannus ystävän seurassa olivat olleet juuri se, mitä nainen oli kaivannutkin vapaaviikonlopultaan.
Ennen suihkua nautitut särkylääkkeet auttoivat vasta vähän ja nainen käpertyi sohvalle viltin alle kahvikuppinsa kanssa. Televisiossa pyöri Moderni perhe, joka tuntui juuri sopivalta ohjelmalta siihen mielentilaan. Silmäluomet tuntuivat raskailta ja pikkuhiljaa kipulääkkeiden alkaessa vaikuttaa, latina vaipui kevyeeseen uneen television jatkaessa kuitenkin ohjelmaansa.

Makuuhuoneen ovi avattiin ja Sarah hätkähti hereille. Antonin hiukset olivat sikinsokin ja mies hieroi silmiään tuskaisen näköisenä. Sarahin oli pakko nauraa ääneen ystävälleen.
"Sä näytät ihan zombilta", nainen huomautti ja sai jotain epämääräistä älämölöä vastaukseksi Antonin selviytyessä kylpyhuoneeseen.
"Sieltä hyllyköstä voit ottaa pyyhkeen lainaan, jos haluut käydä suihkussa!" Sarah huusi suljetun oven läpi.
"Joorrgghhh", Anton kuului vastaavan ja hetken päästä kylpyhuoneesta kuului juoksevan veden kohinaa. Ainakaan toisen ei tarvinnut peseytyä marjoilta tuoksuvalla suihkusaippualla, sillä Jonathanilta oli jäänyt joku saippuapurkki kämppisajalta suihkutelineeseen.

"Lähdetään sitten. Vien sut kotiin sitten tallin jälkeen", Sarah kannusti ja tiedosti itsekin olevansa vähän liian pirteä Antonin seuraan sillä hetkellä. Nainen oli oppinut taitavaksi krapulanpiilotuksessa, se vaati vain vähän enemmän sitoutumista ja tarkkaavaisuutta.
"Mulla on nälkä", Anton valitti nojatessaan päätään bemarin hanttarin puolen viileään ikkunaan.
"No voidaan pysähtyä Monacossa kotimatkalla", Sarah lupasi vino virne huulillaan.

Lefa ravasi liinan päässä virkeän oloisena. Ruuna näytti olevan tyytyväinen tapahtumarikkaaseen elämäänsä, sillä se harvoin näytti happamalta töihin joutuessaan. Sarah oli miettinyt oliko hänelle tai Lefalle - tai kummallekin yhdessä liikaa juosta jokaisesta mahdollisesta paikasta seuraavaan kevään mittaan. Olihan se ottanut veronsa, Sarah huomasi arvostavansa vapaita hetkiä yhä enemmän, mutta tuntui edelleenkin kaiken sen arvoiselta. Ensi viikolla heillä olisi torstaihin asti kotitreeniä, perjantaina ja lauantaina intensiivinen treenaus Tyra Tyrkkyluntin kanssa ja sitten sunnuntaina Tie Tähtiin osakilpailut.

Sarah oli harjoitellut päässään Hopiavuoressa käytävän luokan lukemattomia kertoja. Se oli hyvä ohjelma, B:10, Sarahista tuntui, että Lefasta saisi sen aikana paljon hyviä pätkiä irti. Ainut huolenaihe oli lisätyn laukan jälkeinen kulma, jossa naisen pitäisi saada ruunasta hyvä liike esiin, hallittua se ja vielä vaihdettua laukka juuri, kun olisi M:n kohdalla. Jos Lefa possuilisi, vaihdosta tulisi tasapainoton ja siitä maksettaisiin vielä lopputervehdyksessäkin.

Mutta jos ruuna olisi kuulolla ja Sarah ratsastaisi jokaisen askeleen niin hyvin, kuin osaisi, B:10 saattaisi olla heidän voitto-ohjelmansa.

Sarah ratsasti Lefaa vastalaukassa Ruunaankosken maneesissa Oskarin, Robertin ja Viljan seurassa. Ruuna pärskähteli jännittyneenä ja nainen tunsi selkärangassaan kuinka takaosa pyrki jatkuvasti ulos linjalta.
“Sarah, takaosa takaisin, ratsasta se vain rohkeammin pohkeiden väliin”, maneesin keskellä seisova pitkä kouluratsastajan täydellinen ruumiillistuma lausui. 66-vuotiaan Tyran katse oli terävä tämän seuratessa tarkasti jokaista askelta, sekä hevosta että sen selässä istuvaa ratsastajaa. Sarah siirsi ulkopohjetta aavistuksen taaemmaksi, Lefa herkistyi ja vaihtoi laukan.
“Ei haittaa, vaihda vain takaisin ja pidä paino ulkojalustimella selkeämmin”, Tyra sanoi ja seurasi taas kuinka ruunikko ruuna vaihtoi laukan, edestakaisin pyörivät korvat jännityksestä kertoen. Ruuna olisi halunnut tietenkin tehdä asian itselleen helpommaksi, eikä sitä olisi huvittanut juuri sillä hetkellä pysyä vastalaukassa ja suorassa. Takaosa siirtyi taas ulos ja Sarah sai vaivoin pidettyä turhautuneen huokauksen huuliltaan.

He olivat tehneet saman tehtävän satoja kertoja onnistuneesti, mutta nyt hän ei muka osannut kertoa Lefalle kuinka vastalaukkaa mentiin suorana. Ehkä koko kiireinen kilpailukevät, Tie Tähtiin osakilpailuiden paineet menestymisen suhteen ja erityisesti Hopiavuoresta starttaava Ruotsi-matka saivat normaalisti hyvin keskittyvän naisen haparoimaan ja unohtamaan kuinka ratsastettiin kunnolla.
“Jää Lefan kanssa hetkeksi pääty-ympyrälle ja houkuttele sitä asettumaan hieman sisällepäin.”

Harry kulki suorana, Sarah huomioi ja niin kulki myös maneesissa laukkaavat orit. Nainen siirsi katseensa Robertista tämän takana olevaan peiliin nähdäkseen itsensä Lefan selässä. Käsi nousi sentin ylemmäksi, mutta muuta huomioitavaa ei Sarah nähnyt Amanda Sokan viilaamassa asennossaan. Selkä oli suora, jalat sopivan tiiviit ruunikon ympärillä ja leuka pysyi poissa rintakehästä. Vasta viime aikoina Sarah oli huomannut miten paljon paremmaksi hänen istuntansa oli kehittynyt Amandan silmien alla.

“Noin, anna sen jatkaa suoralla uralla ja katsotaan josko takaosa pysyisi nyt paremmin linjalla. Muista pitää pohkeet työssä edelleen, anna sille tekemistä jokaiselle askeleelle nyt, kun sitä ei selvästi houkuttele olla automaattivaihteella. Parempi siinä.”

Yksi askel kerrallaan Sarah opetteli kuinka kertoa Lefalle haluamansa asian.

Hoitaessaan ruunaa yökuntoon, nainen ei pitänyt kiirettä, vaikka kahdeksalta alkaisi illallinen majatalolla. Sarah kylmäsi Lefan jalat huolellisesti, tarkisti sen korvanpäistä hännänjuureen ja juotti ruunalle mash-vettä elektrolyyttilisän kera. Kaksi valmennusta samana päivänä oli vaatinut veronsa ja nainen kyllä huomasi, että hevonen oli väsynyt. Oli kuitenkin eri asia ratsastaa kaksi rataa samana päivänä kilpailuissa, kuin kaksi valmennusta, sillä radalla oltiin vain jotain minuutteja, riippuen kouluohjelmasta.
“Sä pärjäsit tosi hyvin”, Sarah kehui rapsuttaessaan ruunan kaulaa sen keskittyessä kaivelemaan huulillaan juotavansa pohjalla olevia mössöjä.

“Tämäkö oli se Sokkien hevonen?” puolituttu ääni kysyi Lefan karsinan ulkopuolelta. Spiken omistaja, Oskari nojaili kaltereihin tarkkaavaisen näköisenä.
“Joo, Leafocean Zei”, Sarah vastasi ystävällisen hymyn kera.
“Niin muistelinkin”, Oskari mietti ja hetken verran kaksikko keskusteli miehen orista ja erityisesti sen isäorista, Kiian Torusta. Sarah kertoi, että nainen kilpaili hänen kanssaan sunnuntaina samassa luokassa mustan hevosensa kanssa Tie Tähtiin-osakilpailuissa.


Illallisen jälkeen Sarah kävi suihkussa ja vaikka nainen tunsi itsensä kuolemanväsyneeksi, tämä puki päälleen mustat farkut, viininpunaisen neulepuseron ja air maxit jalkoihinsa. Viljaa ei näkynyt missään, Sarah olisi pyytänyt huonekaveriaan mukaansa muuten kävellessään takaisin majatalon alakerran lounge-tilaan. Siellä ei näkynyt myöskään ykkösryhmän tyyppejä, joten nainen tarttui puhelimeensa ja soitti hovikuskilleen.
“Yeah?”
“Tuu alakertaan, pelataan vaikka bilistä?”
“What? You’re kiddin’, right?”
“No. Come on. You can’t be going to sleep yet. Or are you?”
“No.”
“Tule sitten.”

Linja hiljeni, sillä Sarah painoi punaista luuria ennen, kun Robert ehtisi keksiä tekosyitä miksi Oskari Käkiharjun kanssa jaetussa huoneessa oli alkamassa juuri uniaika.

“Hah, mä olin ihan varma, ettet tulisi”, Sarah naurahti huvittuneena kilpakumppaninsa vihdoin ilmestyessä alakertaan. Sen selvästi vielä suihkun jäljiltä kosteiden hiusten päällä oli lippis väärinpäin ja jos Sarah ei olisi nähnyt toista niin usein ratsastuskypärä päässä, hän olisi epäillyt, että se lakki oli kasvattanut juuret omistajansa päähän.

“Vilja oli eksynyt mun huoneeseen”, Robert yhtäkkiä kertoi heidän yrittäessä päättää oliko sillä niin väliä, jos biljardipallot olisivat väärässä järjestyksessä pöydällä.
“Mitä?” Sarah kysyi kulmat hämmästyksestä nousten. Nainen ei tiennyt oliko tämä tarinan alku verrattavissa siihen, kun yksinäinen nainen kutsui putkimiehen kotiinsa.
“Se kai luuli olevansa omassaan. Sanoi, että se oli virhearvio”, Robert selvensi hieroessaan sinistä liitua biljardikeppinsä päähän. Sarah nauroi ääneen. Hän ei ollut tutustunut huonetoveriinsa mitenkään erityisen hyvin, sillä jotenkin he olivat osuneet juuri eri aikoihin heille osoitettuun huoneeseen.
“Don’t laugh at me”, Robert pyrki näyttämään loukkaantuneelta, vaikka Sarah näki miten toisen suupieli nyki.
“Come on, that’s just funny!”
“No it ain’t”
“Yeah it is”, Sarah intti ja tuuppasi sitten Robertia pöydän päähän.
“Sä saat aloittaa, mun täytyy määrittää olenko mä yhtä surkea vai surkeampi tässä kuin sä”, nainen kertoi virnistäen.
“At least get me a beer, will you?” Robert ähkäisi yrittäessään mallailla kamalan ammattitaitoisesti valkoisen pallon lyöntisuuntaa pöydän päädyssä.
“Sure”, Sarah lupasi.

Sarah yritti olla järjestelmällinen, oikeastaan vain siksi, ettei Penna Vaanila tulisi päsmäröimään sotkuisesta varustehuoneesta työn puolessa välissä. Nainen nimittäin näki jo sielunsa silmin kuinka tallimestari tulisi repimään siististi niputetut suitset hänen käsistään ja kaataisi koko vetoketjullisen muovisäkin varustehuoneen lattialle ja kertoisi kuinka laskennallisesti pitäisi aina aloittaa satulahuovista, eikä pikkutilpehöörille tilaa jättävistä suitsista.

Pakkauslista oli pitkä, sillä hänen pitäisi pakata ei vain yhteen kilpailuun, vaan lisäksi vielä yhteen ulkomaankisaviikkoon. Varusteet kiilsivät puhtauttaan, sillä Sarah oli juuri käyttänyt tunteja niiden siistimiseen hoidettuaan ensin Lefan valmennusretkeltä yhdeksi yöksi vielä kotikarsinaansa lepäämään. Nainen haukoitteli ja lähti kohta kohdalta tulostetulta listalta pakkaamaan varusteita kassiin.

Aachensuitset
Kankisuitset
Varakuolaimet
Valkoiset koulusuojat (4)
Varasuojat (4)
Pintelit (8)
Pintelipatjat (6)
Kilpailunumero (2)
Kilpailuhuopa (2)
Satulahuopa
Varajalustimet
Varajalustinhinat
Varasatulavyö
Reikäpihdit
Sakset
Showshine
Letityskuminauhapussi (2)
Liimapinteli (4)
EA-pussi
Hevosen passi
Varariimu (2)
Riimunnaru (2)
Heinäverkko

Satula, kuljetussuojat, ruokintaämpäri, kuljetusnaru ja -riimu tulisivat vasta aamulla pakkaukseen tai käyttöön. Harjakassia tarvittiin vielä ja kolmas pussi letityskuminauhoja jäi kassiin, sillä hän letittäisi Lefan aamulla kotona ennen Hopiavuoreen lähtöä.

Vetoketju sulkeutui vain nipin napin, kassissa ei ollut tilaa yhdellekään tavaralle, tai se repeäisi liitoksistaan. Kisakaappi olisi ehdottomasti yksi hankintatarve tulevaisuudessa, jos Sarah aikoisi useamminkin ryhtyä sellaisiin yli viikonlopun kestäviin kisareissuihin. Nyt tavarat menivät kuitenkin vielä suhteellisen kivuttomasti Auburnin rekassa omille paikoilleen ja siellä ne odottaisivat myös Ruotsin reissussa.

Sarah hädin tuskin malttoi odottaa, että pääsisi näkemään paikanpäällä millainen Hannaby Hanami Week olisi. Hän oli tietenkin katsonut kuvia; satoja ja taas satoja sekä Stall Falkencreutzin miljööstä että Hannabyn linnan hulppeista tiloista otettuina. Kirsikkapuisto, jonka luvattiin olevan täydessä kukinnassaan juuri kilpailuviikon aikana. Sitä Sarah ehkä odotti kaikkein eniten.
Ja luxushuoneen jakamista parhaan ystävänsä kanssa. Ellien läsnäolo teki Hopiavuoresta ja Hannabystä täydellistä, sillä viimeksi elämänsä ensimmäisellä ulkomaankilpailumatkallaan, nainen ei ollut ollut mukana kilpailemassa, vain kisahoitajana. Nyt hän saisi jakaa koko kilpailukokemuksen Ellien kanssa, he muistaisivat ensi viikon koko lopun elämäänsä, menivät kisastartit sitten miten tahansa.

Vatsanpohjassa kutitteli jännitys hyvällä tavalla. Tähän elämään voisi vaikka tottua?
Kunhan hän vain muistaisi nyt ottaa ihan kaiken tarpeellisen mukaansa huomenna aamulla kukonlaulun aikaan, kun Auburnin rekka starttaisi tallin pihasta ja he hakisivat Purtseilta kaikki muut hevoset, paitsi Harryn.

Kolmen tunnin ajomatka Kallasta oli hujahtanut ohitse nopeammin, kuin olisi voinut olettaa. Sarahin niskaan taiteiltu nuttura kiristi, mutta se oli jo tuttu tunnetila kisapäiviltä. Paksut hiukset vaativat kaksi hiusverkkoa ja nutturan päälle oli kiinnitetty yksinkertainen, mutta kaunis rivistö suuria swarovskin timantteja, jotka kimaltelivat valon osuessa niihin. Nainen asetteli mustan, mattapintaisen kypärän varovasti päähänsä. Leukahihna napsahti kiinni ja sormet suoristivat vielä valkoisen plastronin kilpailutakin alla. Punatut huulet harjoittelivat maltillista hymyä, joka sai vahvasti meikatut silmätkin kimmeltämään ihan eri tavoin.

Hän oli valmis.

Kannukset kilahtivat rekan portaiden metallia vasten naisen astellessa auringonpaisteeseen. Maneesin vierustalle parkkeeratun hevosrekan ympärillä oli täysi kuhina päällä, hevosia taluteltiin, varustettiin ja ratsastajat tarkistelivat vielä omia varusteitaan. Pienen matkan päässä odotti ruunikko hevonen, kankiohja kaulalla ja nivelohja tyylikkään vaaleaverikön käsissä. Jäänsiniset silmät kohtasivat meripihkaiset ja naiset vaihtoivat paljonpuhuvan virnistyksen.

Lefan karva kiilsi auringossa ja sen häntä heilahteli ajoittaisen tuulen mukana sivulle Sarahin noustessa sen selkään. Ruuna oli kärsimätön, mutta Ellie ei päästänyt sitä astumaan askeltakaan eteenpäin.
"Tyylipisteistä saat ainakin kympin", ystävä kertoi saaden lämpimän tunteen läikähtämään kuulijansa rintakehässä.
"Se on ainut, mihin pystyin vielä vaikuttamaan. Herran haltuun, luulisin", Sarah vastasi ja henkäisi vielä hermostuneesti.
"Mä uskon teihin", Ellie rohkaisi vielä ja silitti Lefan kaulaa.
"Kiitos", Sarah hymyili ja otti sitten nivelohjan sormiensä väliin.

Verryttely tapahtui maneesissa, joten heillä oli vain lyhyt matka kävellä rekalta maneesin ovelle.
"Sarah Reyes", nainen kertoi nimensä verryttelyä valvovalle tallilaiselle. Toinen silmäili listan läpi ja väisti sitten.
"Saatte mennä", tämä kertoi ja päästi ratsukon hämärältä tuntuvaan maneesiin.

Ehkä tyylikkyys oli jälleen hieman yliampuvan puolella Tie Tähtiin kilpailuissa ja otsonmäkeläisessä Hopiavuoren miljöössä, mutta taaskaan Sarah ei välittänyt. Hän oli tottunut ylipukeutumaan, oli siinä oma viehätyksensä saada toiset tuntemaan itsensä alipukeutuneeksi, nainen ajatteli hymynkare suupielessään kannustaessaan Lefan raviin.

He liukuivat maneesissa lähes äänettömästi, Sarah istui lähellä hevosta ja piti nilkkansa eleettöminä vaihtaessaan laukkaa lävistäjälinjalla. Sillä hetkelläkään, ruuhkaisessa verryttelytilanteessa, ei ollut olemassa muita, kuin hän ja hevonen. Lefa tuntui hyvältä, se oli kuuliainen ja hereillä - vastasi apuihin välittömästi ja juuri siihen askeleeseen, missä Sarah halusikin.

"Sarah Reyes valmistautuu!" verryttelynvalvoja osasi kertoa ja nainen ohjasi lämmenneen hevosensa maneesista kirkkaaseen ulkoilmaan. Sarah ei seurannut edellisen ratsukon rataa, vaan toisti päässään omansa vielä kerran ja silitti Lefan kaulaa pohdiskelevasti. Ruuna tuntui vieläkin rennolta ja Sarah halusi pitää sen siinä mielentilassa viimeiseen hetkeen asti.