Kellonaika on nyt 29.09.20 13:15

1 osuma on löytynyt haulle 0

Lefan päiväkirja


Sarah ratsasti Lefaa vastalaukassa Ruunaankosken maneesissa Oskarin, Robertin ja Viljan seurassa. Ruuna pärskähteli jännittyneenä ja nainen tunsi selkärangassaan kuinka takaosa pyrki jatkuvasti ulos linjalta.
“Sarah, takaosa takaisin, ratsasta se vain rohkeammin pohkeiden väliin”, maneesin keskellä seisova pitkä kouluratsastajan täydellinen ruumiillistuma lausui. 66-vuotiaan Tyran katse oli terävä tämän seuratessa tarkasti jokaista askelta, sekä hevosta että sen selässä istuvaa ratsastajaa. Sarah siirsi ulkopohjetta aavistuksen taaemmaksi, Lefa herkistyi ja vaihtoi laukan.
“Ei haittaa, vaihda vain takaisin ja pidä paino ulkojalustimella selkeämmin”, Tyra sanoi ja seurasi taas kuinka ruunikko ruuna vaihtoi laukan, edestakaisin pyörivät korvat jännityksestä kertoen. Ruuna olisi halunnut tietenkin tehdä asian itselleen helpommaksi, eikä sitä olisi huvittanut juuri sillä hetkellä pysyä vastalaukassa ja suorassa. Takaosa siirtyi taas ulos ja Sarah sai vaivoin pidettyä turhautuneen huokauksen huuliltaan.

He olivat tehneet saman tehtävän satoja kertoja onnistuneesti, mutta nyt hän ei muka osannut kertoa Lefalle kuinka vastalaukkaa mentiin suorana. Ehkä koko kiireinen kilpailukevät, Tie Tähtiin osakilpailuiden paineet menestymisen suhteen ja erityisesti Hopiavuoresta starttaava Ruotsi-matka saivat normaalisti hyvin keskittyvän naisen haparoimaan ja unohtamaan kuinka ratsastettiin kunnolla.
“Jää Lefan kanssa hetkeksi pääty-ympyrälle ja houkuttele sitä asettumaan hieman sisällepäin.”

Harry kulki suorana, Sarah huomioi ja niin kulki myös maneesissa laukkaavat orit. Nainen siirsi katseensa Robertista tämän takana olevaan peiliin nähdäkseen itsensä Lefan selässä. Käsi nousi sentin ylemmäksi, mutta muuta huomioitavaa ei Sarah nähnyt Amanda Sokan viilaamassa asennossaan. Selkä oli suora, jalat sopivan tiiviit ruunikon ympärillä ja leuka pysyi poissa rintakehästä. Vasta viime aikoina Sarah oli huomannut miten paljon paremmaksi hänen istuntansa oli kehittynyt Amandan silmien alla.

“Noin, anna sen jatkaa suoralla uralla ja katsotaan josko takaosa pysyisi nyt paremmin linjalla. Muista pitää pohkeet työssä edelleen, anna sille tekemistä jokaiselle askeleelle nyt, kun sitä ei selvästi houkuttele olla automaattivaihteella. Parempi siinä.”

Yksi askel kerrallaan Sarah opetteli kuinka kertoa Lefalle haluamansa asian.

Hoitaessaan ruunaa yökuntoon, nainen ei pitänyt kiirettä, vaikka kahdeksalta alkaisi illallinen majatalolla. Sarah kylmäsi Lefan jalat huolellisesti, tarkisti sen korvanpäistä hännänjuureen ja juotti ruunalle mash-vettä elektrolyyttilisän kera. Kaksi valmennusta samana päivänä oli vaatinut veronsa ja nainen kyllä huomasi, että hevonen oli väsynyt. Oli kuitenkin eri asia ratsastaa kaksi rataa samana päivänä kilpailuissa, kuin kaksi valmennusta, sillä radalla oltiin vain jotain minuutteja, riippuen kouluohjelmasta.
“Sä pärjäsit tosi hyvin”, Sarah kehui rapsuttaessaan ruunan kaulaa sen keskittyessä kaivelemaan huulillaan juotavansa pohjalla olevia mössöjä.

“Tämäkö oli se Sokkien hevonen?” puolituttu ääni kysyi Lefan karsinan ulkopuolelta. Spiken omistaja, Oskari nojaili kaltereihin tarkkaavaisen näköisenä.
“Joo, Leafocean Zei”, Sarah vastasi ystävällisen hymyn kera.
“Niin muistelinkin”, Oskari mietti ja hetken verran kaksikko keskusteli miehen orista ja erityisesti sen isäorista, Kiian Torusta. Sarah kertoi, että nainen kilpaili hänen kanssaan sunnuntaina samassa luokassa mustan hevosensa kanssa Tie Tähtiin-osakilpailuissa.


Illallisen jälkeen Sarah kävi suihkussa ja vaikka nainen tunsi itsensä kuolemanväsyneeksi, tämä puki päälleen mustat farkut, viininpunaisen neulepuseron ja air maxit jalkoihinsa. Viljaa ei näkynyt missään, Sarah olisi pyytänyt huonekaveriaan mukaansa muuten kävellessään takaisin majatalon alakerran lounge-tilaan. Siellä ei näkynyt myöskään ykkösryhmän tyyppejä, joten nainen tarttui puhelimeensa ja soitti hovikuskilleen.
“Yeah?”
“Tuu alakertaan, pelataan vaikka bilistä?”
“What? You’re kiddin’, right?”
“No. Come on. You can’t be going to sleep yet. Or are you?”
“No.”
“Tule sitten.”

Linja hiljeni, sillä Sarah painoi punaista luuria ennen, kun Robert ehtisi keksiä tekosyitä miksi Oskari Käkiharjun kanssa jaetussa huoneessa oli alkamassa juuri uniaika.

“Hah, mä olin ihan varma, ettet tulisi”, Sarah naurahti huvittuneena kilpakumppaninsa vihdoin ilmestyessä alakertaan. Sen selvästi vielä suihkun jäljiltä kosteiden hiusten päällä oli lippis väärinpäin ja jos Sarah ei olisi nähnyt toista niin usein ratsastuskypärä päässä, hän olisi epäillyt, että se lakki oli kasvattanut juuret omistajansa päähän.

“Vilja oli eksynyt mun huoneeseen”, Robert yhtäkkiä kertoi heidän yrittäessä päättää oliko sillä niin väliä, jos biljardipallot olisivat väärässä järjestyksessä pöydällä.
“Mitä?” Sarah kysyi kulmat hämmästyksestä nousten. Nainen ei tiennyt oliko tämä tarinan alku verrattavissa siihen, kun yksinäinen nainen kutsui putkimiehen kotiinsa.
“Se kai luuli olevansa omassaan. Sanoi, että se oli virhearvio”, Robert selvensi hieroessaan sinistä liitua biljardikeppinsä päähän. Sarah nauroi ääneen. Hän ei ollut tutustunut huonetoveriinsa mitenkään erityisen hyvin, sillä jotenkin he olivat osuneet juuri eri aikoihin heille osoitettuun huoneeseen.
“Don’t laugh at me”, Robert pyrki näyttämään loukkaantuneelta, vaikka Sarah näki miten toisen suupieli nyki.
“Come on, that’s just funny!”
“No it ain’t”
“Yeah it is”, Sarah intti ja tuuppasi sitten Robertia pöydän päähän.
“Sä saat aloittaa, mun täytyy määrittää olenko mä yhtä surkea vai surkeampi tässä kuin sä”, nainen kertoi virnistäen.
“At least get me a beer, will you?” Robert ähkäisi yrittäessään mallailla kamalan ammattitaitoisesti valkoisen pallon lyöntisuuntaa pöydän päädyssä.
“Sure”, Sarah lupasi.
kirjoittaja Sarah R.
lähetetty 02.05.20 12:58
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Lefan päiväkirja
Vastaukset: 81
Luettu: 3453

Takaisin alkuun

Siirry: