Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Sepon päiväkirja

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

Sepon päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Sepon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Vivienne B. lähetetty 17.07.20 14:50

» 10.07.2020 - piacere (ystävänpalvelus)

“VIIVI! Herranjumala a-pu-a! MITÄ sä oikein teet!”
Katsoin Isbeä hölmistyneesti. Mistä nyt oikein tuuli? Viuhdoin päälläni niskoja naksauttelevaa ympyrää ja yritin paikallistaa ongelmaa. Portti ei ollut kaatunut, satula oli paikallaan, suitset päässä, itselläni oli kypärä, horisontissa tallusti pari ratsukkoa mutta nähtävästi ilman ongelmia, kenttä oli tyhjä…
“Tä?” möläytin sitten, kun en kerta kaikkiaan keksinyt kummitädin perin kummallisen ja täysin ylitsevuotavan pöyristyksen syytä. Oliko teepaita kenties liian vähäinen varustus tihkusateeseen?
“Eikö Pontus antanut kiinni?” se hinkaisi.
“No ei ja mehän sovittiin, että se voi pitää ihan oikeasti lomaa.”
“Niin sovittiin, mutta ethän sinä voi varastaa kesätallilaisten hevosia… herranen aika… Onko edes lupaa, apua, mitä tästä nyt tulee, Kuiske on ihan nuorikin vielä...”
“Kuiske? Mikä Kuiske?” hölmistyin, kun Isabella jatkoi hysteeristä hönkimistään.

Mutta sitten mun hoksottimissa leikkasi.
“Ai! HA-HA! Luulitko että tämä on Kissa!! HA-HA!”
“Kuiske”, Isbe kehtasi korjata sähähtäen.
“Kissa. Tai siis, ei ole Kissa eikä varsinkaan Kuiske koska Kuiske on Kissa, mieti nyt vähän mikä on cool lempinimi. Isbe haloo, tämä on SEPPO! Silmä käteen tai ikänäkö tarkastukseen.”
Kummitäti kehtasi mulkaista ja pahasti sittenkin, mutta Viivipä ei ollut tänään lainkaan säikyllä tuulella. Tilanne oli herkullinen!!
“Etkö oikeasti tunnista ruunaa tammasta hi-hi-hi… Ja entäs Sepon herasilmät! Sepon laidunvatsa!”
“Viiii-vi.”
“Senkö takia sun omat hevoset on kokoelma erilaisia perusvärejä khi-hih-hii...”
“Viivi, RIITTÄÄ jo!”

“Mitäs täällä hepuloidaan?” Vilaa taluttava Anton uskalsi kysyä hekotellen, mutta vannon että sillä tuli pupu pöksyyn Isben ilmeen nähtyään.
“Ö-höm, voiko tänne tulla...?” perässä Effin kanssa kulkeva Sarah kysyi varovaisesti ja mun mielestä jopa mielistellen.
“Voi. Viiville riittää puoli kenttää.” Oho. Olipa Isbellä mennyt tunteisiin.
“Isbe tarvii rillit!!! Luuli Seppoa nuoreksi tammaksi hahahahaaa.”
“Viivi. Ohjat käteen ja aloitetaan.”

Ja sitten. Se käsky tuli jotenkin niin vakavasti, että hauska juttu valui ihan hukkaan. Kukaan ei uskaltanut nauraa, vaan Anton ja Sarah livahtivat kentälle vähin äänin ja pirun kummitäti kosti rääkkäämällä mua ja pontson-pulleaksi itsensä syönyttä Seppoa (joka ihan totta ei näyttänyt nuorelta tammalta vaan enemmänkin esim. tiineeltä tammalta, satulavyö oli ollut ihan to-del-la vaikea kiinnittää).  

Hiki valui ja Seppo örisi. Meidän piti hinkata väistöjä harjoitusravissa, ja Sepon ravi pompotti muuten paljon enemmän kuin Pontuksen. Väistöt olivat aina pielessä: joko enemmän ristiaskelia tai sitten vähemmän jyrkkyyttä ja enemmän eteen. Laukannostot piti olla terävämpiä eikä laukkaan saanut ajaa, mutta en kyllä ymmärtänyt miten Ava sai Sepon toimimaan. Se oli yritteliäs, mutta vaikea ja Isbe oli kiukkuinen ja vaativa. Olisi pitänyt ratsastaa Seppo tasapainoon ja enemmän takaosalle, mutta en mä siihen pystynyt. Lopulta Isbe kiipesi itse selkään ja paukautti pullukan muutaman kierroksen aikana suunnilleen avuille.

Ja joo, olihan se sen jälkeen vetreämpi ja kivempi, ei roikkunut kuolaimessa tai nojannut hulluna eteen. Mutta vaikka meillä oli säännöllisesti käyntitaukoja, olivat mun jalkani ylikypsää spagettia sitten kun mä viimein olin ratsastanut Sepon takaisin Purtseille ja valahtanut satulasta alas. Takapuoli oli hullun hikimärkä, vaikkei ollut edes niin kuuma, ja teeppari oli liimautunut kroppaan kiinni (siinä oli noin yksi osaa hikeä ja kaksi osaa sadevettä). Seppo oli aivan hikeentynyt ja sateen pisaroitsema (otin snäpin Avalle), joten huuhdoin sen (toinen snäppi) ja lopulta se pääsi mössöt syötyään laitumelle, minne kierähti tietenkin heti mutaisimpaan kohtaan hakemaan kuorrutteen (kolmas snäppi).

Kun Seppo oli vapautettu palveluksestaan ja varusteet huoliteltu huterille telineilleen satulahuoneeseen, jonka ovi lähes hyökkäsi mun päälleni saranoiltaan, mä yritin lähteä kävelemään Auburniin. Mutta ei auttanut. Se oli noin kolme metriä ja istuma-asentoon hiekkatielle.
“Äitiiii. Isbe piti hirveen valmennuksen. Tuu hakee Purtseilta mä en jaksa kävellä Auburniin tai bussille.” Itku auttoi, ja puolen tunnin odottelun (sometauon) jälkeen mama kurvasi hakemaan mut kotiin syömään ja vetelehtimään loppupäiväksi.


_________________
Viivin esittely
Vivienne B.
Vivienne B.
Hevosenomistaja

Ikä : 13
Viestien lukumäärä : 76

Jusu R., Sarah R. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Sepon päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Sepon päiväkirja

Viesti kirjoittaja Vivienne B. lähetetty 17.07.20 16:56

» 14.07.2020 - allenamento (valmennus)

Mä valmentautuisin taas Sepolla, enkä ollut ihan varma mitä siitä ajattelin. Pontus oli tietysti lomansa ansainnut (ja okei kokeilin, se ei vieläkään antanut kiinni, kelit olivat taas vähän parantuneet ja mokoma viihtyi laitumellaan). Seppokaan ei ollut ihan helppo pala, mutta aika nopeasti hoksasin, että Sepon pystyi yksinkertaisesti juoksemaan kiinni. Sen laiskistumis-pulskistumis-aste oli jo sen verran kova, että nuoren ja vetreän Pontson hurjat karkusprintit olivat lauhkealle Sepolle muisto vain (tai sitten se ei ollut koskaan hoksannutkaan tehdä niin. Seppo oli sentään rehti suomalainen ja Pontus liero italialainen).

No, oli miten oli, siellä mä spurttasin ha-haata ja voittoani tuulettaen Seppoa kiinni, kun mister Harrington ilmaantui Purtsien pihapiiriin ja katsoi mua varsin kurttuisesti. Sen ilmeestä näki, että se kyllä tunnisti mut, mutta näytti pohtivan oliko mulla lupaa. Ai että, se jos mikä herätti röyhkeyteni ja suorastaan pöyhistin itseni ja talutin laahustavan Sepponi aivan Roobertin silmien alta.

“Hello”, tervehdin kaikkein julkeimman ilmeeni saattelemana ja Robertto mutisi jotain takaisin. Mun ihmistuntemustutkani värähti: satavarmaan misterin hartiajännitys pakeni ja se livahtikin talliin. Eli toisin sanoen, joko se ei pitänyt mua varkaana tai sitten juuri Sepon varkaus ei nyt niin hetkauttanut. Muita mahdollisia skenaariota tuskin oli, koska kyllähän me kaksi oltiin aika tuttavallisissa väleissä etten sanoisi. Yhteisiä koulukilpailuita ja saunailtoja alkoi jo olla alla, vaikka lähimainkaan Tildan, Aliisan tai Nitan tasolle signore Roberto ei ystävyysluokituksessani päässytkään.  

Seppo oli taas tosi lunki varustaa, ja sen kanssa oli varsin turvallista (joskin siis myös hidasta) kävellä metsien halki Auburniin. Maremoncherino odotteli kentällä jo, ja tässä se naisten hysteerisyys taas nähtiin, Lauri kun tokaisi meidät nähtyään: “Ahaa, vai niin”, sen sijaan että olisi Isabellan tavoin syytellyt hevosvarkauksista. Sitä paitsi, mulla oli ihan oikeasti Avan lupa ja suorastaan toive liikuttaa Seppoa.

Niinpä tämä valmennus alkoi ilman sinänsä viihdyttävää draamaa. Näin kyllä Laurin harkitsevaisesta ilmeestä, että se varmaan raksutteli pitäytyäkö Pontukselle suunnitellussa valmennusohjelmassa. Onneksi se oli niin aikuinen että muutokset kauhistuttivat, joten pystyin lopettamaan hengityksen pidättämisen, kun Late julisti laukka-  ja puomivalmennuksen alkaneeksi. Jes!

Mutta voihan Seppo. Seppo ei ollut ollenkaan niin holtiton ja vaarallinen kuin Pontus, mutta aivan yhtä kömpelö se oli. Puomit ylittyivät tahdikkaasti enemmän tuurilla kuin taidolla tai sitten niihin kolauteltiin.

“Voimakkaampi laukka! Pitää liikkua ensin eteen, että saat sen koottua paremmin takaosalle! Korjaa istunta, joustava lantio – Viivi älä liioittele. Pehmeä käsi mutta älä anna ohjan valahtaa! Ajattele Seppoa ylämäkeen!”
Hikifestareitahan se taas tarkoitti, vaikka me tehtiin loma-Sepon kanssa parhaamme.
“Okei, ota käyntiin. Aloitetaan uudestaan. Voimakas, hyvä käynti joka etenee. Vasta kunnon käynnistä laukannosto. Ja Viivi, nosto. Valmistele hyvin, ei ole kiire.”

Siinä Sepon käyntiä puljatessani mä ehdin taas ajatella. Haaveilla. Että esimerkiksi miksi en ollut Josefinan tai Rasmuksen kanssa samassa valkkaryhmässä, nehän olivat kanssa häipyneet Eurooppaan. Koska voi pojat, sitten mä voisin kiitää Branilla tai Grannilla! Tuntea tuulen tuiverruksen kurittomilla hiuskiehkuroilla kovassa laukassa, kokea korkeanpaikankammoa hurjilla esteillä ja ehkä kenties mätkähtää kerran tai kaksi juhlallisesti hiekkaan, kun mun ratsuni olisivat niin huippuja ja vaikeita!

“Hyvä! Noin! Ja siitä laukka!” Lauri huudahti yhtäkkiä ja havahduin pelästyen. Ilmeisesti haaveet olivat saaneet vartaloni liitämään ja istuntani ratsastamaan Seppoa eteenpäin, ja vihdoinkin signore oli tyytyväinen meidän käyntiin. Sen kummempia ajattelematta nostin laukan, jonka Seppo siis vain nosti ja jopa ylläpiti, mistä sain tietysti itse lisää voimaa ja luottamusta. Siivitin meitä puomitehtävälle leikkien, että allani olisi ollut Bran, jonka harjassa olisi sulkia ja taustalla soisi Spiritin tunnusmusiikki. No, oikeastaan Sepostakin saisi aika hienon intiaanihevosen, sillä juuri nyt se puski ja pomppi puomit voimakkaalla tynnyrilaukalla niin makeasti, että olin hukkua onnistumisen tunteeseen.

“Hienosti! Hyvä Viivi, löytyihän se Sepon moottori. Ota vähän kevyttä ravia vielä ja anna venyttää – mutta älä heitä ohjia pois! Säilytä pieni tuntuma, hyvä! Saatko sen itse vietyä Purtseille?”  
“Eiköhän me tänne tultukin? Ei huolta Maremoncherino, Seppo ei maastossa hötkyile. Varsinkaan näin kuumalla. Perille meillä kyllä kestää päästä, mutta tuleepahan hyvät loppukäynnit.”
Lauri nyökkäsi, oli jo korjannut puomit pois meidän loppuravien aikana ja aikoi lähteä, kun mä huikkasin: “Kuulehan!”
“No?”
“Mä oon vähän ymmärtänyt, että Purtsit tykkää kun kartanon ratsastajat välillä menee niiden hevosilla.”
“Öhöm, niin?”
“Niin sitä vaan että eikö se sun naikkonen oo esimerkiksi hirveän kiireinen kun on se kakar..lapsi? Että varmaan kaipaisi liikutusapua. Mä saattaisin hyvin ehtiä hypätä Cariadilla, jos tarvitsee.”
“Mhhmm. Kaunis ajatus, Viivi, mutta Cariad taitaa olla sinulle vielä vähän liian… reaktiivinen”, Lauri hymyili – sillä ärsyttävällä tavalla, joka onnistui juuri ja juuri jäämään sovittelevalle puolelle eikä toiminut Viivi-provokaattorina.
“Vai niin”, pukahdin vähän pettyneenä.
“Sitä paitsi Heidi voi jo hyvin ratsastaa. Cariad on niistä kahdesta se, joka palautuu mammalomastaan.”
“Ai sen takia sitä ei näkynyt keväällä kisoissa!”
“Niin. Ja sinähän autat nyt Sepon kanssa, ei taitaisi aika riittää.”
“No jooo mutta Seppo on kesän kevyellä käytöllä ja Jannakin menee sillä. Ja mun pitää kotonakin ratsastaa äitin hevosia.” Hups.
“No sitten varsinkaan! Ethän sinä ehtisikään. Ja kohtahan Pontuskin jo palailee lomalta.”
“Joo, jos se suostuu”, livautin hieman lannistuneena.
“Hei, tänään meni tosi hienosti Sepon kanssa. Laiskoja ja hitaita hevosia on monesti paljon vaikeampi ratsastaa kuin reippaita. Opit enemmän.”

Ja sitten mä vähän piristyin. Seppo oli tosiaan ollut kiva, ja ihan sama miten pulska se jo oli: tämän jälkeen me molemmat herkuteltaisiin.


_________________
Viivin esittely
Vivienne B.
Vivienne B.
Hevosenomistaja

Ikä : 13
Viestien lukumäärä : 76

Jusu R., Sarah R. and Lauri M. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa