Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Pikin päiväkirja

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

Pikin päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Pikin päiväkirja

Viesti  Jusu R. 20.10.21 18:46

Merta edemmäs leikkimään
Kuuvuoressa 8.-10. lokakuuta 2021: Pennilä Derby
Jusu ja Piki kokeilevat kenttäratsastusta Ahvenanmaalla saakka

Pennilä Derby
Harrasteluokka
Sijoitus 2/3
Ohje: liitä osallistumisen yhteyteen lyhyt sanallinen kuvaus (N. 100 sanaa)/kuva ratsukon valmistautumisesta kauden viimeiseen ulkokenttäkilpailuun. Teemana syksy!

Tuotos
Rasmus luulee, että palelen. Eihän se ole mikään typerä luulo: on lokakuu ja Penningessä tuulee. Koleuden keskellä valmistelen mustaa tammaa koulukokeeseen ja yritän ajatella, että ei tämä ole sen kummempaa kuin estekisatkaan. Todellisuudessa kenttäratsastus on minulle vierasta maaperää ja hytisen silkkaa jännitystäni, vaikka pitkäaikainen valmentajani, kenttäratsastaja Verneri Kaajapuro, onkin meitä pitkin syksyä harjoittanut.

Olemme askeltaneet kouluohjelman niin moneen kertaan, että on vain Pennan lanausinnon ansiota, ettei se ole piirtynyt pysyvästi kentänpohjaan. Kuulaina syyspäivinä olemme hypänneet maastoesteitä, eikä siinä ole juuri ehtinyt ruskaa ihailla, sillä Pikin kanssa puuha on menoa ja meininkiä. Eivätkä maastoilumme ole rajoittuneet kirkkaisiin, syysauringon värittämiin päiviin: kunnon kenttäratsastajat ovat säänkestäviä, ja vaikka minä oikeastaan olen hemmoteltu esteratsastaja, tänä viikonloppuna aion esittää osani kunnolla, jotta Piki saa loistaa.

Palaute
Tuotokseen on saatu hieno tarinanomainen tunnelma, joka tempaisee mukaansa.
Syksyn tulon voi tuntea! Lukija jää odottamaan, miten tarina jatkuu. Onnistunut läpiluotaus hetkestä toiseen.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1220

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Takaisin alkuun Siirry alas

Pikin päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Pikin päiväkirja

Viesti  Jusu R. 20.10.21 19:34

Yritteliäs pariskunta
13. lokakuuta 2021
Rasmuksen ja Josefinan uudet kuviot alkavat loksahdella paikoilleen

Isabella Sokka ottaa uutisen vastaan kuten olettaa sopii: vailla suurempaa tunteen paloa ja tekemättä asiasta sen kummempaa numeroa. Josefina, jota irtisanoutuminen on jännittänyt suuresti siitä huolimatta, ettei hän odottanutkaan työnantajansa järjestävän kohtausta, huojentuu ja puhkeaa vapautuneeseen hymyyn kiittäessään Isabellaa kuluneista vuosista tallityöntekijänä. Kiittämisen aihetta onkin paljon, sillä Josefinalle työ on tarjonnut omaa, itse ansaittua rahaa ja itsenäisyydentuntua, ja lisäksi Isabella on ollut ihailtavan joustava antaessaan hänen reissata kesäisin Rasmuksen mukana Saksaan ja sovittaa työaikatauluja opintoihin. Kaikkea sitä entinen tallityöntekijä ei kuitenkaan sano ääneen, vaan antaa merkitysten kiteytyä lyhyeen kiitokseen ja hyvästelyyn ennen poistumista.

Vaikka eiväthän hyvästit toki lopulliset ole. Josefina on jatkossakin tuttu näky Auburnissa.

"Nyt se on tehty", Josefina kertoo Brania harjaavalle Rasmukselle. "Mä kerroin Isabellalle."
"Ai, no hyvä, tai, niin, mitäs se sanoi siihen?" hänen puoleensa kääntyvä puoliso sanoo ja yskäisee (Bran on nauttinut aurinkoisesta syyspäivästä piehtaroimalla ja sen karvasta pöllähtelee pölypilviä jokaisella kumisuan kuopsauksella).
Josefina hymyilee ja siirtyy aivan karsinan ovensuuhun, jolloin Rasmus ymmärtää myös astahtaa häntä kohti.
"Toivotti meille onnea ja uskoi, että me pärjätään hienosti", nuori nainen toistaa toimistossa käydyn keskustelun ydinasiat ja levittää vähän käsiään. Poikaystävä vastaa kutsuun. Nuoret halaavat toisiaan ja hätkähtävät erilleen toisistaan, kun Jonathan Raynott rullaa lantakärryt kulman takaa ruunaköörin ja upean uuden Sienna-tulokkaan luota Fellun tyhjän karsinan edustalle.

"Moro", tallityöntekijä tervehtii. "Don't mind me! Lappaan vaan shaissea tässä. En kerro kellekään, että täällä söpöstellään."
"Joo, öh, moi. Me tästä, tai siis, ollaan lähdössä kohta maastoon", supliikki-Rasmus selittää.
"Aa no hyvä tietää! Putsaan Bränikän karsinan sitten sillä välin", Jonny hymähtää.
"Voisithan sä Rasmus jo ottaa sen hoitopaikalle, niin ette oo tiellä", Josefina ehdottaa ja katsahtaa kelloa. "Mulla on Piki jo harjattuna, niin mulla ei mee sen satuloinnissa kauan."
"Mulla menee hetki, ennen kun tää on taas kirjava eikä hiekanvärinen", Rasmus huokaisee, ja naapurikarsinasta kuuluu Jonnyn myötätuntoinen naurahdus; onhan mies itsekin kirjavan Lyylin omistaja, vaikka tamma nyt onkin muualla.
"Feel ya. Valkoisten läiskien esiinkaivelu se vasta onkin mukavaa", Jonny toteaa.
"Sanos muuta. Mutta joo, me tästä siirrytään pois tieltä", Rasmus lupaa.

Josefina jää hetkeksi auttamaan puolisoaan tämän ratsun puunaamisessa. Kummatkin heippaavat takaisin ohikulkiessaan tervehtiville Innalle, Jennalle ja Nitalle, joista vain jälkimmäinen jää hetkeksi rupattelemaan. Muilla on ratsastusvaatteista päätellen lähinnä päivän treeni mielessään. Nita varoittaa, että myöhäisiltapäiväksi on vielä luvattu sadetta ja illaksi myrskyisiä tuulenpuuskia, mikä pistää Josefinaan ja Rasmukseen liikettä.

"Mä menen satuloimaan Pikin. Nähdään kohta suihkulähteellä", Josefina sanoo ja katoaa kiireen vilkkaa tammatalliin. Sateiden ja tuulten riepomaksi joutuminen ei juuri houkuta, kun aikaa vilustumisen potemiselle ei hektisestä elämästä liikene. On siis paras ratsastaa hyvän sään aikana.

"On kyllä hulppeeta, kun on tämmöiset puitteet", Rasmus tuumaa, kun he hieman myöhemmin kävelyttävät hevosiaan lammen rantaa seuraillen ohi derbykentän ja kohti ratsastuspuistoa.
"Sanos muuta", huokaa Josefina ja naurahtaa sitten. "Joskus mulla on melkein huono omatunto siitä, että mä tykkään niin paljon pitää Pikiä täällä."
"Häh?"
"Nokun se tuntuu pettuuruudelta Purtsilaa kohtaan."
"Mutta onhan sulla siellä vielä hevosia kaksin verroin", Rasmus muistuttaa.
"No on", Josefina myöntää, "enkä mä vieläkään nirpistele nenääni, kun menen sinne. Mä viihdyn Purtsilassa hyvin aina kun käyn. Mutta sanonpa vaan, että tähän ylellisyyteen on taas helppo tottua."
"Varmasti. Sä kun olet vielä kasvanutkin kartanossa. Ei teilläkään mikään rupuinen latotalli ole", Rasmus kommentoi.
"No ei. Mä olen tottunut elämässä aika hyvään", Josefina tunnustaa syntinsä, eikä sano ääneen miettineensä joskus, kuinka masentavilta kasvoja vasten läpsivät realiteetit tuntuisivat, jos he koskaan etsisivät tallitiloja omalla budjetillaan. Olkoonkin, että hänellä on perittyä varallisuutta! Eikä Rasmuskaan ole köyhyydessä varttunut; onko kukaan, kellä on mahdollisuus pitää hevosta tai vaikka useampaa?

"Tämä toiminimiasia alkaa nyt tuntua jo tosi konkreettiselta", Josefina toteaa, kun he ovat antaneet hevosten ravailla rennosti ratsastuspuiston hyväpohjaisilla teillä. "Kun oon kertonut Isabellalle, Heidille ja Laurille."
"On kyllä ollut kiva kuulla, että niiden kaikkien mielestä meillä riittää luultavasti asiakaskuntaa", Rasmus, jota Josefina on joutunut hieman (mutta yllättävän vähän, oikeastaan) houkuttelemaan ideansa taakse.
"Niinpä. Mutta tämä on hyvää aluetta hevosalan yrittäjille, ja meille tää on paras mahdollinen ajoitus. Just nyt meillä on nimeä", Josefina sanoo.
"Sulla on kyllä ollut aina. Sä olet kuitenkin Rosengård", Rasmus huomauttaa, eikä mitenkään ilkeästi tai kateellisesti. "Ja sä teet hyvää jälkeä nuorten kanssa. Hyviä tuloksia."

Piki, elävä esimerkki Josefinan kädenjäljestä, säpsähtää tuulenpuuskaa. Se säästää Josefinan vastaamasta Rasmukselle. Hän kerää ohjat vikkelästi paremmalle tuntumalle, tyynnyttää kipittävälle raville loikanneen tammansa ja hidastaa vauhdin takaisin käyntiin. Bran, rohkea kenttähevonen, on kuin ei olisi huomannutkaan mustan hevosen hötkyilyä. Josefina on suoraan sanottuna kiitollinen Pikille, sillä hänen mielensä on vaeltanut kinkkisille poluille.

Niin kovasti kuin hän halusikin pyristellä opintojen muodossa irti vanhempiensa vaikutusvallasta, veri on alkanut vetää takaisin hevosten pariin; siis vahvemmin kuin harrastuksen muodossa. Toisinaan Josefina ajattelee, että olisi parempi olla erinomainen ratsuttaja kuin keskinkertainen lääkisopiskelija, josta kehittyy osaamistaan kyseenalaistava, alati stressaantunut lääkäri. Ratsailla elämä joustaisikin paremmin: jos Rasmusta ja häntä huvittaisi lähteä ikuisiksi ajoiksi Riesenbeckiin tai muualle kilpaurheilun ja ammattimaisen ratsastuksen perässä, sittenpähän lähtisivät. Ja vaikkei Josefina henno luopua opiskelupaikastaan, jonka eteen teki kovasti töitä, hän haalii oljenkorsia käden ulottuville.

Yhteinen toiminimi Rasmuksen kanssa on yksi niistä, ja epäilemättä tukevin. Ei mikään oljenkorsi, vaan köysi, josta kiskomalla pääsee vaikka vastakkaiselle rannalle saakka, jos elo kallalaisena lääketieteilijänä ei kannakaan. Yrittäjyys on, kenties ensivilkaisulta hivenen yllättävästi mutta toiselta ei niinkään, Josefinalle toinen luonto: hän on kasvanut yrittäjäperheessä ja ottanut itsekin tuntumaa aiheeseen sosiaalisen median yhteistöidensä kautta. Hevosalan töiden tekeminen ja laskuttaminen joustavasti toiminimellä ei enää tunnu suurelta, pelottavalta seikkailulta, kun asiaa on makustellut muutaman viikon ajan mielessään. Ilahduttavaa kyllä, Rasmuskin on todella saatu ylipuhuttua mukaan. Heistä on tulossa yrittäjäpariskunta.

Kaipa Josefina olisi ryhtynyt toimeen yksinkin, mutta kaksin aina kaunihimpi.

"Eipä sunkaan meriittejä pidä sivuuttaa", hän sanoo painokkaasti puolisolleen. "Voitit Kalla Cupin viime vuonna. Tänä vuonna voit voittaa vaikka kahdessa lajissa. Puhumattakaan siitä, että sijotuit juuri kentässä kansainvälisellä tasolla. Jos sä et oo hyvässä nosteessa niin kukas sitten?"

Rasmuksen posket ehkä punoittavat vähäsen. Siinä ei ole mitään, mitä Josefina ei olisi sanonut eräänä syyskuun lopun iltana ensi kertaa kertoessaan Rasmukselle yritysideastaan, mutta kehujen vastaanottaminen ei ole miehelle sen helpompaa kuin hänen puolisolleenkaan. Niinpä niin: yhtäkkiä Rasmus ehdottaa laukkapyrähdystä. Josefinan tekee mieli kysyä, yrittääkö hän laukata ylistystä karkuun, mutta hän malttaa mielensä ja kielensä.

Piki ja Bran syttyvät laukasta, tietysti! Nehän ovat kaksi meneväistä ja energistä hevosta. Vauhti tuulettaa ratsastajien ajatuksia. Kävelyttäessään hevosiaan tallipihalle he jo laskevat leikkiä toiminimestä.

"Jos se ei olisikaan mikään asiallinen Rosengård-Alsila", Rasmus ehdottaa, ja Josefina pistää vikkelästi väliin heidän pysäyttäessään ratsujaan suihkulähteen vierelle:
"Tai Alsila-Rosengård."
"Niin. Jos keksitäänkin jotakin ihan muuta, vaikka jotain ihan älytöntä niin kuin..."

Hiekalla rahisevat askeleet saavat nuoret hiljenemään ja vilkaisemaan tulijan suuntaan. Se näky ja ennen kaikkea näyn viileä katse saa navakatkin lokakuun tuulet tuntumaan leppeiltä ja lämpöisiltä. Märta Merenheimoa ei Rasmuksen ja Josefinan sukunimien minkäänsorttinen yhdistely ilahduta, ja sen hänen ilmeensä antaa kyllä ilmi. Nainen rypistää Minan tuttua ruskearuudullista ratsastusvilttiä sylissään; epäilemättä hän on saanut tehtävänannoksi kuljettaa sen kentälle suuren rautiaan tamman loppuverryttelyjä varten, mutta parhaillaan Märta näyttää harkitsevan, paiskaisiko loimen kohti inhokkipariskuntansa hevosia säikäyttääkseen ne pahan kerran.

"Aina oikea päivänpaiste", Rasmus mutisee Märtan hylättyä potentiaaliset pahat suunnitelmansa ja jatkettua matkaa, ja hörähtää sitten: "Teeämii Ratsupaiste. Loistoratsu."
"En kyllä anna sun päättää nimeä", Josefina suhahtaa muka kauhuissaan, vaikka tietääkin Rasmuksen vain vitsailevan.

Tai ainakin toivoo.

Miehen olisi paras vain vitsailla!

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1220

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Isabella S., Matilda T., Inna P., Sarah R., Venla L., Louna R. and Jenna A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Pikin päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Pikin päiväkirja

Viesti  Jusu R. 20.10.21 20:01

Sunnuntaikisailua
17. lokakuuta 2021
#pikkucup

Jos kilpailut olisivat missä tahansa muualla kuin kotitallilla, Josefina ei vaivautuisi lähtemään. Aamu on ollut kurja päänsärkyineen ja särkyvine kahvikuppeineen päivineen, ja ehkä vuosi muutenkin niin pitkä ja intensiivinen, ettei ajatus kilpailuista herätä enää innostusta. Oman tallin kilpailuissa on kuitenkin oiva tilaisuus näyttää Pikille 125:n senttimetrin luokkakorkeutta sopivana testinä sille, missä tamman tasonnoston kanssa oikein mennään. Ei Pikkucupia tarvitse ottaa liian tosissaan, Josefina muistuttaa itseään, niiskaisee ja suuntaa loungeen. Nenäliinaa hän kaipaa kipeästi tullessaan kirpeästä syysilmasta sisätiloihin.

Lounge on Auburnin väen turvasatama. Sinne eivät ulkopuoliset kilpailijat tule, ja tunnelma on lähes kuin minä tahansa tallipäivänä. Ihmisiä tulee ja menee sitä mukaan kun heidän starttiaikansa sallivat. Toistaiseksi suurin osa läsnäolijoista on esteratsastajia, sillä päivän viimeinen koululuokka on vielä käynnissä.

"Ciao, Jusu!" tokaisee Viivi, johon Josefina on vähällä törmätä loungeen astuessaan. "Ja più tardi. Pitää mennä puhumaan Pontukselle järkeä, että se hyppäisi hyvin. Me startataan ekassa luokassa näet."
"Onnea siihen. Miten meni koulukisat?" Josefina kysyy kohteliaisuuttaan.
"Kuuskyt ja risat Pontson kanssa", Viivi kertoo ja mutristaa huuliaan. "Mutta ei sillä kyllä sijoituttu. Tuomari palkitsi isolla kädellä puokkeja ja suokkeja. Ponit ei tainneet olla sen mieleen, eikä varsinkaan arabit."

Niine hyvineen Viivi poistuu paikalta.

"Kuka siellä oikein tuomaroi?" Josefina kysyy kaappiaan penkovalta Antonilta voidakseen arvioida teinitytön syytösten paikkaansapitävyyttä; näkemättä kouluratsukoiden suorituksia on mahdotonta sanoa, onko skaala ollut erirotuisilla ratsuilla erilainen vai ovatko puoliveriset ja suomenhevoset vain aidosti pyyhkineet muilla lattiaa.
"Mä en kyllä tiedä", Anton vastaa. "Jonny ehkä muistaisi, mutta se meni pesemään Haikun jalkoja. Ei voi kisata rapaisella hevosella edes Pikkucupissa."
"Kuka ratsastaa rapaisella hevosella ylipäänsä", tuhahtaa Ellie nenäänsä sievästi nirpistäen, vilkaisee kelloa ja tokaisee sitten: "Sarahin starttiaika on kymmenen minuutin päästä. Menen pitämään peukkuja."
"Vaikka se ei sellaisia tarvitsekaan", Anton toteaa suu kuivana, mikä jättää Josefinan arvioimaan, mahtaako Seljavaara itse olla vähän hermostunut ja kaivata peukkujenpitelyä. Ainakin Josefina itse huomaa olevansa rahtusen kateellinen Sarahin ja Ellien toisiaan tukevasta kilpasisaruudesta.

No, onhan hänelläkin sentään Heidi ja Rasmuskin. Kummatkin ovat saapuneet kisapaikalle Runiacissa asuvien hevosten kanssa ja kummatkin toivovat hänelle epäilemättä hyvää. Ei siis syytä suurempaan kateuteen, vaikka Auburnin it-girleihin lukeutuminen Josefinan salattuihin hupsuihin haaveisiin kuuluukin. Asioihin, joiden Josefina luulee parantavan elämäänsä; niin kuin jollain aikavälillä oman asunnon, hevosissa perusvärien suoran omistaminen tai kihlausta, jollaista suhteen toinen osapuoli tuskin osaa kaipailla.

"Onnea kisoihin", Josefina toivottaa hajamielisenä Antonille ja lähtee hakemaan vielä tarhailevaa Pikiä sisään.

Aikaa on runsain mitoin, mutta juuri sitä Josefina kaipaakin. Vaikka kyseessä on Pikkucup eikä suuret arvokilpailut, hän tahtoo letittää Pikin harjan. Se on osa rutiinia, kuin siirtymäriitti kilparatsastajaksi. Sievä sykerörivi tekee mustasta tammasta viimeistellyn ja huolitellun näköisen, ja lettien tekoon kuluva aika antaa Josefinalle tilaisuuden jättää kaiken kilpailuja edeltävän taakseen ja suunnata keskittymisensä tuleviin hetkiin.

Aivan viimeiseksi Josefina vaihtaa itse ylleen kilpa-asunsa. Yhteistyö Isakin äidin yrityksen kanssa jatkuu: Lumo Bridlen uudet Rider-tuotteet ratsastajille ovat rantautuneet Josefinan testattavaksi. Kaunis helmenharmaa kilpailupaita tuntuu toistaiseksi hyvin istuvalta ja hengittävältä. Kilpailusaappaitaan hän vielä odottaa saapuvaksi; ne ovat uniikit ja mittatilauksena tehdyt, eikä valmistusprosessia voi hoputtaa. Josefina aavistelee jo, miten hyvän mielen saappaat tuovat tullessaa. Vuodet ja some ovat ehkä tehneet Josefinasta aiempaa turhamaisemman. Hän ei kuitenkaan voi kiistää, etteikö mukana olisi tullut myös itsevarmuutta ja rohkeutta. Jusurosenina oleminen on ollut jännittävää, mutta myös vapauttavaa. Jususta on tullut osa häntä; enää hän ei ole pelkkä Josefina Rosengård, äidin ja isän kuuliainen pikku lintunen.

Piki sen sijaan on kuuliainen. Tamma tuntuu verryttelyssä hyvältä, eikä Josefinan lettisykeröitä tehdessä saavuttama zen-olotila horju. Kaksi verryttelyhypyistä Piki tekee ehkä hivenen liioitellen, innokkaasti ja voimalla, ja vaikka ratsastaja toivookin sen säästelevän sellaisia voimannäytteitä isommille radoille, tuntuu hevosen itsevarma meno lupaukselta jostakin suuresta. Sellaisen lupauksen kanssa on hyvä lähteä verryttelystä Tammi-areenalle valmistautumaan rataan.

Esteet eivät näytä erityisen suurilta. Piki tarjoilee Josefinalle suuren hypyn ensimmäiselle esteelle, mutta ryhtyy sitten ajattelemaan eteen eikä liihottele toisen esteen yli enää yhtään niin liioitellen. Josefina suoristaa ryhtiään, hengittää syvään ja ratsastaa. Hän keskittyy kaarteisiin. Kun hän saa mustan tamman hyvin apujensa väliin ja ratsastettua sen tasapainoisesti kaarteisiin ja niistä ulos, loppu tuntuu sujuvan kuin itsestään. Piki etenee hyvässä ratatemmossa ja on itsevarma. Tasainen, puhdas perusrata heittää heidät uusintaan.

"Hyvä rata", Pariisin kenttäkisareissulla tutuksi tullut Jemiina kehaisee, kun Josefina ratsastaa hänen ohitseen.
"Ja ajatella, että aamulla vielä mietin, kannattaako startata ollenkaan", Josefina naurahtaa vastaukseksi lähes rennosti.
"Älä? No, hyvä että fiilis kääntyi tällaiseksi! Pidän peukkuja uusinnassa."
"Kiitti."

No, ruusukkeille asti eivät ne peukut Pikiä ja Josefinaa siivitä, mutta hyvin lähelle kuitenkin. Metrikolmenkympin radat eivät tunnu yhtään kaukaiselta tavoitteelta. Ehkäpä, jos Josefina vain suinkin vielä jaksaa, loppuvuodesta voisi yhden tai kaksi starttia sille tasolle vielä haalia. Ja jos ei niin syystä tai toisesta tapahdu, aina on ensi kevät.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1220

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Isabella S., Ellie von B., Sarah R., Venla L., Louna R. and Jenna A. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Pikin päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Pikin päiväkirja

Viesti  Jusu R. 31.10.21 12:53

Vieläkö on ruskaa jäljellä
31. lokakuuta 2021

Pikin päiväkirja - Sivu 3 Pikihyppy

Okei. Myönnetään: ruskaa saa digitaalisesti aikaiseksi, vaikka olisikin jo lähes marraskuu ja enää itsepäisimmät lehdet roikkuisivat viimeisillä voimillaan puiden oksilla. Myönnetään myös, että tuntui hiton hyvältä kääntää Piki Rasmuksen ja Viivin yllyttämänä isolle pystylle, kiinnittää katse hevosen hörökorvien läpi esteeseen ja luottaa, että pikimusta tamma ei pettäisi mua tälläkään kertaa. Jos jäljellä oli ripauksia halloweenjuhlien jälkeisestä väsymyksestä, viimeistään tämän hypyn aikana tuuli tempaisi ne mukanaan.

Piki on mun hyvän mielen hevonen.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1220

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Matilda T., Inna P., Sarah R., Louna R. and Marc Di B. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Pikin päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Pikin päiväkirja

Viesti  Jusu R. 06.11.21 21:23

Jatketaan harjoituksia
7. marraskuuta 2021

Josefinaa naurattaa Pikin tomera olemus ja askelten päättäväisyys, kun merkitön musta tamma marssii traileriin. Ei tarvitse arvailla, lähteekö hevonen mielellään matkaan. On kuin Piki tietäisi pääsevänsä tekemään jotakin hauskaa; ainakin Josefina uskoo ratsunsa nauttivan rataharjoituksista, joihin he ovat päättäneet Rasmuksen kanssa lähteä. Heidi heidät sinne on kutsunut, ja miksipä he eivät menisi, kun kerran on täysimittainen kilpailuidenomainen esterata käytettävissä vain lyhyen ajomatkan päässä Auburnista. Josefina uskoo valmistelun voimaan: ensi kaudella häämöttävä kisaratojen korotus ei tunnu missään, jos he jo nyt harjoittelevat monipuolisesti ja määrätietoisesti tavoitteensa suunnassa.

"Nämä on kyllä niin helppoja tyyppejä!" Cella melkein irvistää lastattuaan Branin Pikin perässä koppiin. "Windiä kun yrittäisi lastata niin se kyllä kasvattaisi juuret tallin pihaan vaikka ihan kiusallaan! Varmaan osittain vaan siksi sitä ei ole Seppeleestä myyty minnekään, vaikka se syö ponikerholaisia elävältä. Ikä ja terveys menisi, ennen kuin se olisi autossa, ja sittenkin se olisi siellä takaperin ja…"

Josefina hymyilee Cellan puheen polveillessa eteenpäin (ja hieman muihinkin suuntiin). He ovat kaksin matkassa ja tapaavat Rasmuksen perillä Runiacissa, minne mies on käynyt hakemassa Carrin Keinupuun tallilta. Muitakin tuttuja on tulossa paikalle, ja Runiacissa piisaa vilinää. Vaikkei missään näy kisatakkeja ja valkoisia ratsastushousuja, päivässä on urheilullista tunnelmaa. Tulosmonitorikin on viritelty näyttämään virhepisteitä ja aikaa, vaikka tuloslistoja ei rataharjoituksista muodostetakaan. Jokaisella ratsukolla on kymmenen minuuttia käytettävänä rata-alueella parhaaksi katsomallaan tavalla, ja varmasti ainakin osa ratsukoista ottaa ilon irti mahdollisuudesta ratsastaa kelloa vastaan niin kuin oikeissa kisoissa konsanaan. Josefina itse on vielä kahden vaiheilla: Pikin kanssa heidän päätavoitteensa on hypätä siivo, tasainen rata itselleen vielä melko uudella korkeudella, mutta olisihan toki suotavaa löytää oikea ratatempokin. Ehkä radan kellottamisesta ei olisi haittaa. Ajatukset Pikissä ja radanratsastuksessa Josefina hädin tuskin kuuntelee Cellan höpinöitä hetkeen, mutta havahtuu sitten soimaamaan itseään käytöstavattomuudesta ja ryhtyy seurallisemmaksi.

"Hyvä kun oot mukana", Josefina sanoo Cellalle, kun he tarkistavat päivän aikataulua katsomon oveen kiinnitetystä listasta.
"Joo. Ties minkä kaaoksen Rasmus muuten saisi aikaiseksi", hoitajaksi lähtenyt vaaleaverikkö, jonka rinnalla yli 170-senttinen Josefina tuntee itsensä oikeaksi kirahviksi, tuumaa. "Ei varmasti olisi ajallaan missään minkään hevosensa kanssa."
"Kiitos luottamuksesta", kuuluu kuivakka lausahdus heidän selkiensä takaa.

Naiset käännähtävät kuin yhdestä päätöksestä Rasmuksen puoleen. Cella naurahtaa anteeksipyytelemättömästi, Josefina puolestaan punastuu hieman niin kuin olisi itse ääneen epäillyt miehen kykyä suoriutua rataharjoituksista aikataulujen mukaisesti kolmen oriinsa kanssa. Rasmuksella on kädet kevyttoppatakkinsa taskuissa ja hartiat hieman koholla vastauksena navakkaan tuuleen, mutta pahastuneelta hän ei näytä, ja Josefinan poskien puna saattaisi nopeasti hellittääkin, ellei mies lietsoisi lisää samaa laatua nojautumalla kädet yhä taskuissa tuikkaamaan suukkoa hänen poskelleen. Julkinen hellyydenosoitus saa Josefina Rosengårdin potemaan ujouden ja mielihyvän hätkähdyttävää seosta. Kaikeksi onneksi heidän kolmas pyöränsä ei tunnu pitävän pariskuntien sisäisiä suukkoja järisyttävän mullistavana asiana vaan aivan tavallisena kanssakäymisenä; Cella sivuuttaa pusun niin kuin näkisi sellaisia tuon tuostakin ja kääntää keskittymisen itse asiaan eli päivän etenemiseen.

"Aku menee ekana", hän sanoo ja ottaa luontevasti päivän organisaatio-ohjat käsiinsä, jotta ratsastajien ei tarvitse pidellä kuin hevostensa kirjaimellisia ohjaksia.

Ja niin Aku meneekin. Alsiloiden nuori ori on komea ja kehittynyt hyvässä tahdissa. Josefina ehtii katselemaan alkuosan Akun rata-ajasta, ennen kuin joutuu lähtemään kävelyttämään Pikiä, jotta sekin olisi valmis ajallaan. Näkemäänsä tyytyväinen Josefina ajattelee itsekseen hymyillen Riesaa, Akun tytärtä, eikä yhtäkkiä meinaa malttaa odottaa että tammavarsa kasvaisi isoksi ja pääsisi näyttämään hänelle kykynsä ja kapasiteettinsa. Ensikertalaiskasvattajan mielessä viriää ylpeä varmuus siitä, että Riesasta tulee hieno. Ehkä joskus se voisi kilpailla isoja luokkia Rasmuksen kanssa, joka on heistä kahdesta rohkeampi ja todennäköisempi huipulle asti kiipeäjä. Ajatus tuntuu upealta. Oma kasvatti oman aviomiehen ratsuna huipputasolla. Josefinan sydän sykähtää. Tottahan he ovat naimisissa sitten, kun nyt vuottakaan täyttämätön Riesa alkaa nousta isoihin liigoihin — ja taivas (tai siis tulevaisuus) yksin tietää, mitä muuta elämä on siihen mennessä tuonut mukanaan.

Mutta oikotietä tulevaisuuteen ei ole. On vain nykyhetkiä toisensa perään, ja juuri nyt Josefina ryhtyy virittelemään energistä Pikiä työskentelymoodiin. Hän tekee siirtymisiä ja yrittää parhaansa mukaan ratsastaa ne yhtä täsmällisesti kuin tekee osuessaan joskus harvoin Tammi-areenalle yhtä aikaa Amanda Sokan kanssa. Hän tunnustelee hevosta allaan ja miettii, onko se tasainen molempiin suuntiin. Hän käy kerta toisensa jälkeen läpi oman kehonsa ja keskittyy hevoselle antamiinsa apuihin niin kuin valmistautuisi uransa tärkeimpään arvokilpailukoitokseen. Kun he menevät muutaman verryttelyhypyn jälkeen rata-alueelle, Josefina hakee vielä yksittäisiä lähestymisiä eri esteille, ennen kuin vinkkaa ajanottajalle merkiksi siitä, että aikoo aloittaa radan suorittamisen ja toivoo kierrosta kellotettavaksi.

Harjoitusrata ei ole huolellisesta valmistautumisesta huolimatta heidän paras suorituksensa. Kerran Josefina nyppii hätäpäissään ja osin tiedostamattaan kaarteessa laukan liian pieneksi, eivätkä he pääse kunnolla perille okserille. Nöyrä Piki yrittää silti hypätä, koska niin se ajattelee ratsastajansa haluavan sen tekevän, eikä Josefina tee mitään estääkseen hevosta koska ei sillä hetkellä ole varma, haluaako hevosen pysähtyvän vai hyppäävän. Hän päätyy olemaan tekemättä mitään. Mustan tamman hyväsydäminen hyppy kantaa heidät hipaisematta etupuomin yli, muttei enää takapuomin. Sitä ensimmäistä puomia seuraa heti perään toinen, kun Josefina edellisestä tyhmästä ratkaisustaan säikähtäneenä tekee seuraavan ja hoputtaa Pikiä eteenpäin niin, että se levähtää pitkäksi. Kaukaa lähtevä laaka hyppy lakaisee pystyesteen puomin mukanaan.

Onneksi niitä kahta katastrofia seuraa pitkä kaarre, jonka aikana Josefina ehtii hengitellä häpeissään syvään pari kertaa ja koota pakkansa. Kun nainen alkaa taas ratsastaa järkevästi, kiltti pieni puoliverinen tekee sievää työtä ja hyppää hyvin. Vasta aivan viimeisessä lähestymisessä heidä keskittymisensä herpaantuu hetkeksi. Hitusen huono lähestyminen kostautuu kolmantena puomina radan viimeiseltä esteeltä. Josefinan sisällä velloo kurja epäonnistumisentunne, mutta kuin kovapintaisempi kilpaurheilija konsanaan hän lakaisee sen hetkeksi sivuun ja hyödyntää jäljellä olevat minuuttinsa rata-alueella hakemalla hyvän laukan ja korjaamalla radan aikana tekemänsä virheet. Piki ansaitsee paljon silityksiä heidän siirtyessään seuraavan ratsukon tieltä pois.

"Hyvä harjoitusrata", kehaisee heidän lähettyvilleen sattunut Lauri valmentajamaiseen tyyliin (Josefina miettii, mahtaako ympäristö ja tapahtuman henki kytkeä hänessä sellaisen roolin päälle, vaikkei mies hänen oma valmentajansa olekaan; tuskinpa sentään kyse on silkasta pätemisen ilosta vaan jostakin syvemmästä, identiteettiin kytkeytyvästä kannustimesta, joka saa palautteen kumpuamaan ilmoille).
"No jaa", Josefina huokaisee, mutta hymyilee – hymy on epäonnistumisen latistama mutta hymy silti. "Niin kai sanotaan, että virheistä oppii."
"Niin oppii. Eikä ilman virheitä pääse nousemaan aiempaa vaikeammalle tasolle", Lauri muistuttaa Josefinaa oppimisprosessin luonteesta ja antaa sitten konkreettista palautetta hänen suorittamisestaan: "Käytit ajan radalla viisaasti. Hyvä nähdä, että on vielä nuoria ratsastajia, jotka ottaa aikansa analysoidakseen mitä piti oppia eikä vain hurauta ratoja ratojen perään. Onhan ratojen hyppääminen epäilemättä jännittävämpää ja hauskempaa kuin raaka perustyö."
"Mä teen kyllä perustyötä mielelläni", Josefina sanoo täydestä sydämestä ja jättää tarttumatta siihen, miten hänen ystävänsä miesystävä kuulostaa nuorista ratsastajista puhuessaan siltä kuin mieltäisi itsensä jo suurin piirtein keski-ikäiseksi.
"Sen huomaa laittamistasi nuorista hevosista", Lauri tuumaa, ennen kuin jatkaa matkaansa.

Viimeinen kommentti on balsamia Josefinan mielelle. Kolme puomia eli kaksitoista epävirallista virhepistettä ei yhtäkkiä tunnu enää niin kovin pahalta. Mitä niistä, mitä yhdestä radasta! Etenkään, kun se oli vasta maistiainen tulevasta tasosta. Josefina ei sentään ajattele, etteivätkö he koskaan suoriutuisi yksissäkään kisoissa kolmea puomia paremmin tuloksin. Puhtaita ratoja kyllä tulee, mutta jostain pitää aloittaa opin polku niitä kohti.

Rasmus ehtii hypätä Branilla, ennen kuin Josefina on hoitanut Pikin käsistään. Kovasti vaalentuneen Carrin suoritusta katsomaan nainen kuitenkin ennättää juuri parahiksi Heidi kintereillään. Ystävysten tiet ovat kohdanneet, kun Josefina on käynyt Runiacin päätallissa kyselemässä Niilolta Belisan kuulumiset, ja yhdessä kuulumisia vaihdellen he ovat suunnanneet takaisin maneesiin. Kuulumistenvaihto taukoaa, kun Rasmus kääntää kimon orin kohti ensimmäistä estettä. Josefina pidättää hengitystään. Esteet, joita on hänen ja Pikin rata-ajan jälkeen jo korotettu isompaa hyppääville ratsukoille, näyttävät valtavilta. Vaan valtava on Carrin hyppykin. Siitä näkee, että se on Dustyn poika. Dustyyn Josefina uskoo voimakkaan hyppytyylin periytyneen Meinrad-isäorista, sillä Carrin emänemä Misty ei varsinaisesti ole samantyyppinen voimanpesä kuin mainitut siitä periytyneet jälkipolvet.

Rasmus Alsila Rosengårds-ratsunsa selässä lumoaa Josefinan, joka on vain tusinaa tuokiota aiemmin ajatellut lämmöllä laadukkaita esteratsuja, joita voisi mielitiettynsä käyttöön kasvattaa — jo olemassaolevaa Riesaa etunenässä. Hyviä hevosia Rasmus ansaitsisikin. Katsomon kaidetta puristaen Josefina seuraa miehen ratsastusta herkeämättä.

Siinä on jotakin vaikuttavaa. Josefina on nähnyt paljon hyvää ratsastusta elämänsä aikana ja tehnyt tarkkoja havaintoja lukuisien ammattilaisten ja alansa huippujenkin eleistä ratsujensa selässä, mutta koskaan ennen hän ei ole tuntenut muiden tekemisestä tällaista ylpeyttä. Tosissaan Carria suurella radalla ratsastava Rasmus on komea, vetovoimainen näky: miehen katse on voimakas ja kasvot keskittyneet, ja vakavuuden kovaa pintaa siloittaa hauskalla, tutulla tavalla kypärän reunan alta kurkisteleva pehmeä kiharapehko. Kädet myötäävät, kun hevonen sitä tarvitsee, ja jäntevästi Rasmus korjaa tasapainoaan välittömästi suuresta hypystä laskeutumista seuraavalla askeleella ja on jo matkalla seuraavalle esteelle. Kai se on se päämäärätietoisuus, Josefina lopulta erittelee, joka saa hänen sydämensä pamppailemaan. Päämäärätietoisuuden ja atleettisuuden yhdistelmä… ja se, miten viimeisen esteen jälkeen Rasmus aivan ensimmäisenä kehuu ja kiittää hevosta väläyttäen pienen hymynkin itsekseen ennen kuin edes vilkaisee tulostaululta aikaa. Viimeistään sitten Josefina sulaa hymyyn, kun miehen katse löytää hänet heti tulostauluun katsahtamisen jälkeen. Vinkkasiko Rasmus ehkä jopa ohimennen silmää hänelle vai virnistikö vain? Josefina ei ole aivan varma.

"Sehän näytti sujuvalta", Heidi kommentoi tyytyväisenä. "Laadukas hevonen. Rasmus ratsasti tehokkaasti."
"Se kosi", Josefina kertoo ikään kuin ohimennen ja lähestulkoon kuin se olisi mikä tahansa järkevä jatkumo äskeisen suorituksen analysoimiselle. "Halloweenina."
"Mitä?" ystävänsä kasuaalin sävyn harhauttama ja hämmentämä Heidi kysyy ja naurahtaa sitten yhä ymmärtämättä ihan kuulemaansa. "Siis odotas nyt. Kosi? No mitä sä sitten sanoit?"

Josefina hymähtää.

"Menin tietysti vähän paniikkiin", hän toteaa.
"Tieetysti", Heidi pistää vikkelästi väliin ja hymyilee lempeästi ystävälle, jolle hätääntyminen moisessa tilanteessa on varsin luonteenomaista toimintaa.
"Kun en ollut osannut yhtään odottaa sitä. Mutta sain mä sitten sanottua, että joo."
"Ihanaa! Onnea! Tosi ilahduttava uutinen."
"Niin", Josefina hymähtää vähän häveliäänä, uppoaa hetkeksi mietteliääseen hiljaisuuteen hiljaisuuteen ja kohauttaa sitten hartioitaan. "Nytten pitäisi vaan kertoa mun perheellekin."
"Ne varmasti ilahtuu", Heidi kannustaa.
"Niin kai", Josefina yrittää olla samaa mieltä, muttei usko sanoihin täydestä sydämestään. Niin tehdäkseen hän muistaa vielä aivan liian elävästi Power Jumpien jatkot ja Alexanderin, joka vihjaisi pitävänsä Rasmusta kullankaivajana... niin suoraan että sitä saattoi hädin tuskin pitää vihjauksena.
"No, kaikki aikanaan", Heidi tuumaa sitten. "Kyllä hyvä tilaisuus kertoa niille varmasti koittaa pian. Hyville uutisille on aina aikaa.”

Varmasti. Vaan entäpä uutisille, joiden hyvyys on kuulijan korvassa? Josefina puraisee alahuultaan ja toteaa sitten, että on aika lähteä viemään Brania, Pikiä ja Cellaa takaisin Auburniin, mistä jälkimmäisenä mainitun on vielä ehdittävä johonkin järjelliseen aikaan lähtemään kotiinsa (tai mihin hän sitten ikinä onkaan menossa; mistäpä Josefina, joka ei ole kysynyt, sen tietäisi). Rasmuksen Josefina näkee taas joskus myöhään illalla, kun he kummatkin ehtivät kotiin asti, ja varmaa on, etteivät he ainakaan keskustele siitä, milloin olisi hyvä hetki kertoa kosinnasta kummankaan tai varsinkaan Josefinan vanhemmille. Onneksi aina voi jutella hevosista.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1220

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Isabella S., Ellie von B., Rasmus A., Matilda T., Inna P., Sarah R., Venla L. and Louna R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Pikin päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Pikin päiväkirja

Viesti  Jusu R. 28.11.21 16:25

Kaudenkaatajaiset
7. marraskuuta 2021
#kallacupsagittarius

"Tästä on oikeastaan tullut mulle merkki lähestyvästä joulusta", Josefina sanoo. "Lähtölaskenta alkaa."

Ympärillä vallitsee tuttu, keskittynyt hulina. Penna häärää tärkeänä, Tiina Kaajapuro on ratamestarin ominaisuudessa paikalla varmistamassa kaiken olevan niin kuin pitää ja Koivun majatalon tutuksi tulleet työntekijät viimeistelevät tarjoiluiden esillelaittoa. Valkoisia kisahousuja vilahtelee jo siellä täällä; Rasmuskin, joka kilpailee juniorimestaruusluokassa Akun kanssa, on jo kisavaatteissaan.

"Ai", vastaa Rasmus, joka ei oikeastaan ole ajatellut Kalla Cupin päätösosakilpailun ja lähestyvän joulun yhteyttä. Mutta kun Josefina sen sanoo ääneen, se tuntuu todelta. Niin kiinteästi kietoutuu Cup heidän vuodenkiertoonsa, ettei ole ihme, että se asettuu merkkipaaluiksi juhlakausille.
"Ylihuomennahan on eka adventtisunnuntaikin jo", Josefina sanoo ja näyttää tyytyväiseltä.

Hän rakastaa joulua. Se ei ole salaisuus eikä yllätys. Hiljaisuus ja rauhoittuminen tekevät joulusta Josefinan lempijuhlan, ja talven lapselle joulukuusta alkaa hänen omin vuodenaikansa. Niin elähdyttäviä kuin ovatkin hektiset kesät Saksassa, tätä Josefina on odottanut kokonaisen vuoden verran: pieniä ja kiristyviä pakkasia, lupaa kätkeytyä suuriin ja lämpöisiin toppavaatteisiin, kotia valaisevia led-tuikkuja ja iltoja loimottavan kakluunin äärellä glögimuki käden ulottuvilla höyryten.

"Tulisipa jo pysyvä lumi", Josefina toivoo, kun he kävelevät hakemaan Akua verryteltäväksi.
"Ei kai nyt sentään vielä", viimevuotiset lumityöurakat yhä kirkkaasti muistava Rasmus vastaa. "Tai ei ainakaan paljon vielä. Valkea maa olis kyllä kiva. Tulis valoa ja tunnelmaa."
"Sinä vanha tunnelmoija", Josefina naurahtaa kepeän ilkikurisesti. Vastaukseksi hän saa vain tuhahduksen pehmeän tuuppaisun olkavarteensa.

* * * * *

Mikä onnekas sattuma onkaan, että Josefina on jo sulavasti solahtanut joulumielelle. Häntä jaksaa hädin tuskin harmittaa se, että Piki kaikista maailman hevosista kieltäytyy kaikista maailman esteistä simppelillä, tutulla sinivalkoisella pystyesteellä. Ties mitä se on katsomossa, jota kohti este ylitetään, nähnyt, Josefina miettii. Hevonen ei tunnu samalla tavalla suoritusvarmalta kuin jo pitkään ennen tätä.

Musta tamma on epätavallisen energisellä päällä, eikä energia sinänsä ole Pikin kohdalla mitään uutta, mutta jo verryttelystä saakka sen suonissa virtaava vauhti on tuntunut purkautuvan iloitteleviksi kuohahduksiksi. Kisaradallakin se on tuntunut enemmän herkkänahkaiselta Pisanjilta kuin omalta itseltään: hevosen reaktioita apuihin on totuttua vaikeampi ennakoida, ja loppujen lopuksi Josefina on tyytyväinen itseensä, kun he pääsevät maalilinjan yli vain yksi kielto rasitteenaan. Tulos olisi voinut olla huonompikin. Armollisella lempeydellä ratsastaja rapsuttaa ratsunsa mustan harjan tyveä, kun he poistuvat radalta.

Aina ei voi olla Pikinkään paras päivä. Josefina antaa hevosen hölkätä, kunnes se on jotakuinkin rento, ja lähtee kylmenevää ilmaa uhmaten ulos kävelemään loppukäynnit. Hän silittelee hevosensa kaulaa ja lupaa sille, että tästä alkaa sen joululoma. Muutama viikko kevennettyä, palauttelevaa ja notkistelevaa liikuntaa ilman kisapaineita tekee heille hyvää. Kun vuosi kääntyy uudeksi, he ovat taas hyvässä iskussa ja valmiit kilpailemaan isommilla radoilla, siitä Josefina on varma.

_________________
Tigraine
Ugh Fine
Jusu R.
Jusu R.
Kaajapurolainen

Avatar © : Lynn
Ikä : 23
Viestien lukumäärä : 1220

https://www.instagram.com/jusurosen/ http://lauantaimaalari.net/y/granni/

Rasmus A., Jemiina R., Inna P., Sarah R., Jesse A., Louna R., Marc Di B. and Maarit V. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

Pikin päiväkirja - Sivu 3 Empty Vs: Pikin päiväkirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa