Triggered

Mä olin toivonut, ettei Jonathan kysyisi sitä. Että se jäisi, jos siltä tuntuisi, tai että se lähtisi. Molemmat vaihtoehdot olisivat sopineet mulle. Mistä lähtien miehen lähtemisestä oli tullut niin suuri juttu? Me oltiin osattu nukkua yksin sängyissämme ennen juhannustakin ja osattaisiin edelleen. Tavallaan mä toivoin, ettei me oltaisi lähdetty kokeilemaan yhteiseloa niin tosissamme - kaikki olisi yksinkertaisempaa, jos voisin mennä Jonathanin luo yöksi silloin kun siltä tuntui.

"Ei tehdä tästä liian vaikeaa", huoahdin. Kosketin Jonathanin kämmentä ja sivelin ihoa mietteliäänä. Voisinko mä pyytää miestä lähtemään ilman, että se aiheuttaisi sanatonta kränää meidän välille? Mä en halunnut loukata Jonathanin tunteita yhtään enempää.

"Jää vielä yöksi?" kysyin hiljaa. Se tuntui sopivan ympäripyöreältä ja jätti toivoa sille, että aamulla mun mieli olisi selkeämpi. Mä halusin saada tämän toimimaan, mutta mä tiesin liian hyvin, etten voisi pakottaa itseäni. Kumarruin eteenpäin tavoittaakseni tummien silmien katseen ja nojauduin hitaasti lähemmäs painaakseni huuleni Jonathanin poskelle jonkinlaisena rauhaneleenä.

Matildan silmät olivat edelleen utuiset. Nainen ollu kattonu mua lähes koko iltana silmiin, enkä tiedä miksi. Myös pieni pusu poskelle oli tervetullut. Varovasti painoin suudelman naisen huulille, kokeillen. Vedin syvään henkeä ja annoin itseni rentoutua täysin ensimmäisen kerran koko episodin alettua.

"I'm so, so sorry.. I didn't mean to react like that", pahoittelin painaen kasvoni naisen kaulalle, hengittäen naisen tuoksua kuin ensimmäistä kertaa. "I'm sorry for all the shit that I've done." Joku solmu avautu mun mielessä ja tunsin helpotuksen aallon vyöryvän mun yli. Tuoden mukana liiallisen tunteellisuuden mun miehisyyttä ajatellen. Mä en todellakaan aikois itkee (toistamiseen) Matildan edessä.

Jonathanin kosketus tuntui hyvältä. Se antoi varmuutta siitä, että punapää ei enää vain pehmittänyt lähtöään, vaan aikoi oikeasti olla ja pysyä mun vieressäni. Ja silti se hämmensi mua edelleen.

"Kuka tahansa olisi reagoinut noin", totesin Jonathanin mutistua sanat mun kaulani iholle. Mietin omaa reaktiotani miehen asemassa ja se laski fiilistä hetkellisesti: kuka katsoi tällaista naista paria kuukautta pidempään? Mä annoin itsestäni niin vähän kerrallaan, että useampi olisi jo turhautunut. Niin kuin mä olin itsekin.

Mutta ehkä me oltiin nyt tasoissa: kumpikin oli saanut pettyä. Musta se omalla tavallaan kuului asiaan, koska mun odotukset mistään romanttisesta eivät olleet vain ruusujen terälehtiä. Mä tiesin, että piikit tuntuivat ikäviltä, mutta mussa olikin jotain masokistin piirteitä.

"Ollaanko me okei?" hymähdin hiljaa.

Edelleen mua mietitytti se, miks Matilda oli lähteny asunnosta "lenkille" sateeseen kesken sen tilanteen. Oliko se vaan naisen tapa käsitellä asioita? Tekisikö Matilda sen uudestaan?
"Promise me, no matter what, you won't ever run away from me like that."

Kiersin käteni naisen ympäri ja vedin tämän rintaani vasten. Jos tällasen shit shown jälkeen me aiottii pysyy yhessä, pelissä oli pakko olla jotain syvempää kuin ihastumista. Puolin ja toisin. Mä olin valmis odottaa Matildaa, mut kuten kaikella, myös sillä oli rajansa ja rukoilin naisen ehtivän ennen sitä.

"Teen kaikkeni et saadaan tää toimii", mutisin Matildan hiuksiin. "Haluun vaan et oot onnelline. Jos et oo sitä mun kans, mä...", nielin loput lauseesta. En halunnu ajatella sitä vaihtoehtoa.

Mulle pakoreaktio oli luonnollinen, mutta nyökkäsin silti Jonathanin sanoille. Oli helpottavaa, että sanojensa päätteeksi mies kietoi kätensä ympärilleni ja piti musta kiinni. Koska sitä mä halusin.

"Olen mä", vastasin nopeasti, ettei Jonathan voisi luulla mitään muuta. Mulla oli jo ollut kaikki mahdollisuudet perääntyä, joten meillä oli jotain toivoa.
"Validimpaa olisi miettiä, miten sä voit olla onnellinen mun kanssa", virnistin. Ennen kuin mies ehti vastata, olin kääntänyt päätäni ja tavoittanut tutut huulet.