Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Solmussa | Matilda T.

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 29.03.19 20:58

30.3.2019

Mä olin ollut aamun töissä ja ajanut suoraan tallille kuin päivässä ei olisi mitään erikoista. Zelia oli ollut oma vireä itsensä, mutta mä ollut meinannut saada sitä ollenkaan niin hyväksi kuin parina edellisenä päivänä. Kiitos Laurin ratsutuksen, Zelia oli pysynyt kokonaisvaltaisesti parempana, mutta toi joka päivään omat kommerverkkinsä ihan luonteensa puolesta.

Kun olin tullut kotiin, ajatukset olivat päässeet ensimmäisen kerran kunnolla valloilleen. Jesse oli ilmoittanut eilen menevänsä lauantain kunniaksi Heidin luo, koska kaksikolla oli puhuttavaa - niiden yhteisestä lapsesta. Kun mies oli kertonut olleensa tiistainakin Heidin luona kasaamassa pinnasänkyä niiden yhteiselle lapselle, mun oli ollut vaikea olla ajatuksen kanssa.

Vaikeaa oli myös istuttaa kuvioon Lauri, joka oli Jessen kertoman mukaan ollut myös paikalla. Mitä helvettiä Merikanto touhusi? Oliko siitä tulossa isäpuoli Heidin lapselle nyt, kun sekin ehti kasailla vauvalle tarvittavia kalusteita iltapuhteinaan? Jesse oli ollut Laurin läsnäolosta kertoessaan yhtä ilahtuneen oloinen kuin mä olin sen ja Heidin kahvitteluhetkestä, enkä mä ymmärtänyt sitäkään. Miksi Jesseä häiritsi, että Heidin elämässä oli mies, joka nyt sattui hämmentävästi olemaan meidän molempien valmentaja?

Mun oli vaikea myöntää itselleni, että mua huoletti. Ensimmäistä kertaa mun sisälleni oli pesiytynyt epävarmuus siitä, että pystyisin elämään mukana yhtälössä, jossa Jessellä oli jatkuvasti toinen nainen. Ei siinä perinteisessä mielessä, vaan yhteisen lapsen äitinä. Siksi mä kai olin sanonut Jesselle, ettei sen tarvinnut kiirehtiä tai tulla mun luokseni, koska kaipasin yksinoloa.

Istuuduin ikkunalaudalle juuri, kun kuulin puhelimen tärisevän pöydällä. Kurkotin nappaamaan sen käteeni ja peruutin takaisin ikkunalaudalle. Lauri Merikanto soittaa sai mun kulmani kohoamaan sekunniksi ennen puhelimen nostamista korvalle.

“Matilda”, mumahdin. Ei ollut Laurin tapaista soitella lauantai-iltana etenkään, kun me ei oltu viestitelty koko viikolla.
Hei, häiritsenkö?” puhelimesta kuului.
“Et”, huoahdin katse ikkunasta avautuvassa maisemassa, joka oli tullut tutuksi reilun vuoden aikana.
Ehtisitkö käydä ratsastamassa Vargasia alkuviikosta?”
“Ehdin.”
Hyvä, kiitos.

Sitten vähäsanaisesta puhelusta tuli vieläkin vähäsanaisempi eli oikeastaan sanaton. Mä tuijotin Kallan keskustan kolhoa siluettia ja mietin, mitä Lauri mahtoi sillä hetkellä katsoa.

“Olitko sä-” ”Miten teillä-”
Me esitettiin kysymykset yhtä aikaa, tai ainakin yritettiin. Molempien reaktio oli vaieta, jonka jälkeen mä kiristelin leukapieliäni ja Lauri rykäisi.
Sano vaan”, mies yskähti. Vedin syvään henkeä ja yritin muistaa, mitä olin edes aikonut kysyä.
“Olitko sä kasaamassa Heidin ja Jessen tulevan lapsen kalusteita?” töksäytin terävämmin kuin olin ajatellut.
Olin”, Lauri vastasi ja oli hetken hiljaa. “Miten teillä menee? Jessen ja tuon kaiken kanssa?
Yllätyin siitä, että Vargasista soittanut Merikanto kyseli multa niin henkilökohtaisia asioita, koska henkilökohtaisuus ei ollut meidän kummankaan juttu.
“No en mä tiedä”, puuskahdin. “Jostain syystä mä olen ainoa, joka ei kasaa pinnasänkyjä.”

Lauri oli taas hiljaa ja mä mietin, pitikö se mua jotenkin hankalana. Mun teki mieli kysyä, mitä se toimitti Heidin kanssa, mutta pidemmän päälle mua ei edes kiinnostanut tietää. Mua kiinnosti vain se, kuinka usein Jesse alkaisi liueta raskaana olevan naisen luo. Miksi mä olin sanonut haluavani olla illan yksin? Miksi mä en ollut pyytänyt miestä tulemaan luokseni päättäen kertoa sille sen tarkkaan varjelemani salaisuuden, joka antoi syyn kaikelle käyttäytymiselleni vauva-asian ympärillä?

“Hyvin meillä menee, me lähdetään reissuun”, puuskahdin muistaessani kioskiyrittäjän aamuisen viestin. Mä saisin siirrettyä osan kesälomastani keväälle, joten se oli nyt Jessestä kiinni - kuten sillä hetkellä ilmeisesti koko meidän suhteen tulevaisuus.
Ai. Kuulostaa hyvältä”, Lauri vastasi ja alkoi kuulostaa enemmän siltä neutraalilta Laurilta, johon olin tottunut.

Puhelun jälkeen mulla oli yhtä tyhjä olo kuin ennen sitäkin. Jos Laurin kaltainen ihminen kysyi multa, miten meillä meni tuorehkon miesystäväni kanssa, oli varmaan mietittävä syyt, jotka olivat ajaneet Merikannon siihen tungetteluun.

Ja siitä huolimatta mä kaipasin Jesseä mun viereen. Nojasin pääni ikkunan viileään lasiin ja pohdin, oliko mies käyttänyt muhun ajatustakaan sen jälkeen, kun oli sujahtanut vauvakuplaan jo toistamiseen sillä viikolla. Mun silmät seurasivat kadulla ajavaa autoa, jonka valot näyttivät kovilta tummuneessa illassa. Sitä samaa kovuutta mä yritin valaa itseeni samalla, kun suljin silmäni ja annoin itseni vaipua hetkeksi jonnekin muualle.

Missä oot kun mä tarviin sua
Ja sun vähän hölmöö naurua
Lasken ohi ajavii autoja
Lauantai-iltana, lauantai-iltana
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 11.05.19 18:25

11.5.2019
(edellisenä päivänä tapahtunutta)

Puhelimen herätyskello oli jäänyt päälle ja sen tasaiseen ääneen herätessään Matilda oli hetken kuvitellut, että kyseessä oli työpäivä. Tummien silmien katse harhaili hetken makuuhuoneen katossa, ennen kuin violettihiuksinen nainen sai vakuutettua itsensä siihen, että oli lauantaiaamu eikä hänellä ollut töitä.

Hetken levottoman pyörimisen jälkeen Matilda luovutti, nousi ylös ja oikaisi rullaamansa aluslakanan. Vanha parkettilattia narahteli naisen jalkojen alla, kun tämä käveli keittiöön ja kohtasi eilisillasta muistuttavan viinipullon, joka oli jäänyt tiskipöydälle, johon Lauri sen oli käsistään laskenut.

"Hei", Lauri tervehti Matildan avattua oven. Miehen hymy ei tarttunut naiseen, joka väisti tehdäkseen tilaa kompaktiin eteiseen. Matildasta tuntui samaan aikaan huojentavalta ja epämukavalta, että Lauri oli tullut käymään. Olosuhteet olivat mitä olivat ja sen molemmat käsittivät - siksi Lauri kai oli ajanut Orijoelta Kallaan auringonlaskun jälkeen.

"Otatko jotain juotavaa? Mulla on valkkaria", Matilda huoahti keittiötasoon nojaten.
"Kai tässä lasillisen kärsii juoda", vaatteet kotonaan vaihtamassa käynyt Lauri vastasi. Miehen katse tutkaili violettihiuksisen kasvoja, koska nainen vältteli katsekontaktia ja vaikutti poissaolevalta. Matilda laski kaapista kaivamansa valkoviinilasit pöydälle ja kun nainen avasi korkin alkaen kaataa viiniä toiseen lasiin, Lauri huomasi violettihiuksisen käden tärisevän.


Matilda tuijotti tyhjän viinipullon etikettiä ja huokaisi syvään. Nainen sulki hetkeksi silmänsä ja yritti sulkea mielestään pois mielikuvan, joka oli kummitellut hänen unissaan pitkin yötä. Siinä mielikuvassa Jesse seisoi äitinsä sairaalasängyn vieressä Heidi rinnallaan. Seuraavassa hengenvedossa Matilda palasi mielessään Laurin kanssa käytyihin keskusteluihin, joissa oli puitu paitsi Jessen ja Heidin motiiveja, myös Heidin ja Laurin välistä kanssakäymistä.

"Miten teillä menee?" Lauri kysyi täysin yllättäen, vaikka oli esittänyt samanlaisen kysymyksen aiemminkin. Silloin Matilda oli kertonut pariskunnan lähtevän ulkomaille kuin vakuutellakseen, että kaikki oli ollut hyvin.
"Älä viitsi", Matilda puuskahti nostamatta katsettaan pöydän pinnasta Lauriin, jonka kanssa ei olisi välttämättä halunnut käydä sitä keskustelua. "Mä olen kissavahtina ja Heidi lohduttaa mun.. Mun miesystävää."

Lauri nielaisi, kun Matildan katse lopulta nousi pöydän ääressä istuvaan mieheen. Naisen katse kertoi olennaisimman siitä, mitä violettihiuksisen päässä sillä hetkellä liikkui epätietoisuuden ja alemmuudentunteen lisäksi.
"Tietääkö Jesse.. Siitä", Lauri aloitti tajuten hyvin nopeasti, ettei saanut sanotuksi niitä sanoja, jotka oli itse menneisyydessä kuullut Matildan huulilta.
"Ei", Matilda vastasi nopeasti, nipistäen huulensa tiukaksi viivaksi. Mielikuva Jesseen nojaavasta Heidistä suuren vauvavatsansa kanssa irvaili naisen mielessä Laurin kysymyksen myötä. Rehellisesti sanottuna Matilda ei ollut edes muistanut kertoneensa Laurille niin henkilökohtaisen, intiimin asian itsestään - tosin siitä illasta muistot olivat muutenkin hämärän peitossa.


Matilda latasi kahvinkeitintä yrittäen estää muistojen vyörymistä mieleensä. Se oli ollut vain harmiton reissu yksille Laurin kanssa aikana ennen Kallaa. Merikanto oli ollut pienempi nimi Suomen valmennuspiireissä ja reissannut nykyistä pienempien valmennusryhmien perässä. Ja kun Lauri oli pyytänyt Matildaa mukaansa kaljalle, kummankaan mielessä ei ollut käynyt, että yön pikkutunteina jaettaisiin enemmän kuin puhelinnumerot.

Lauri seurasi viiniä santsaavan Matildan eleitä, joista mies oli vähitellen oppinut päättelemään paljonkin naisen ajatuksista. Oli yllättävää, että kaksikko istui Kallan keskustassa sijaitsevassa kaksiossa jonkinlaiselle ystävä-portaalle nousseina, kun otti huomioon, että sen yöhön venähtäneen illan jälkeen kumpikin oli halunnut ottaa etäisyyttä ja päättänyt jatkaa seuraavalla kerralla vuosien päästä kuin henkilökohtaisempaa suhdetta ei olisi ehtinyt koskaan syntyä.

Suhteeksi sitä ei oikeastaan voinut kuvata missään todellisuudessa. Lauri oli yrittänyt muistella sitä iltaa ja jatkuvasti sivuraiteille harhautuneita keskusteluita, joiden jälkeen mies oli unohtanut alkuperäiset motiivinsa Matildan kutsumiseksi paikalliseen. Nainen, jonka panssari oli vaikuttanut alusta alkaen rikkoutumattomalta, oli avautunut elämästään pikkupäissään ja todennut perään, että halusi muuttaa ylläpitohevosensa kanssa.

"Entä sä ja Heidi?" Matilda kysyi. Naisen katse oli haastava ja Lauri hapuili hetken vastausta kysymykseen, jota oli itsekin pyöritellyt hiljaa mielessään sen jälkeen, kun Heidi oli ilmoittanut lentävänsä Jessen tueksi.
"Kuinka niin?" Lauri kysyi, mutta Matildan katse ei hellittänyt. Seuraavaksi mies huomasi kertovansa Heidin kanssa vaihdetuista suudelmista, joiden jälkeen Lauri oli luullut tilanteen taantuneen kaverilliselle tasolle. Se luulo oli kuitenkin osoittautunut vääräksi Heidin kertoessa ihastumisestaan, jonka jälkeen Lauri oli havahtunut siihen, kuinka brunetessa yhdistyivät juuri ne piirteet, joita Lauri arvosti.

"Se saa lapsen", Lauri naurahti vaisusti. "Ja lentää lapsen isän - sun miesystävän - tueksi sormia napsauttamalla."
Matildan oli vaikea pitää kasvonsa peruslukemilla, kun Laurin sanat iskeytyivät päin näköä. Jos Merikanto kyseenalaisti Jessen ja Heidin nykyiset välit, kuinka Matildan piti niihin suhtautua?
"Samassa veneessä ollaan", violettihiuksinen totesi kohottaessaan viinilasinsa huulilleen.


Kun Matilda muisteli Laurin sanoja nyt, hän ei ollut lainkaan varma, kenen panokset viime vuorokauden matkustelujen vuoksi olivat korkeimmat.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 14.05.19 18:37

13.5.2019
kirjoitettu yhdessä @Jesse A.:n kanssa

Matilda oli lähtenyt töihin kävellen ja koska vielä iltavuoron päätteeksi oli valoisaa, nainen päätti lähteä kävellen Jessen asunnolle ruokkimaan kissat. Kissakolmikko ei ollut käyttäytynyt erityisen poikkeavasti niiden päivien aikana, kun Matilda oli ilmestynyt aamuin illoin asunnolle, kipannut kupit täyteen ruokaa ja vaihtanut juomaveden. Nainen oli jo ehtinyt niin rutinoitua käynteihinsä, että oli saanut suljettua niiden perimmäisen syyn mielestään.

Oven takaa kuului vaativaa naukumista. Avain pyörähti lukossa ja Matilda pujahti vauhdilla sisälle ovenraosta, johon Pirskatti oli yrittänyt heti ahtautua. Jos violettihiuksinen nainen oli rutinoitunut muutamassa päivässä, olivat kyllä kissatkin: ne tiesivät liki minuutilleen, milloin niiden henkilökohtainen ruokakuski saapui.

“Joo joo”, Matilda puuskahti sytyttäessään keittiöön valot. Kaikki kolme kissaa kehräsivät kiinni naisen jaloissa, kun tämä nosti tyhjät ruokakupit keittiötasolle ja alkoi lapata niihin kuvottavalta haisevaa märkäruokaa.
“Olkaa niin hyvät”, nainen huoahti hiljaa laskiessaan kupit takaisin lattialle. Kissat unohtivat Matildan sillä samaisella sekunnilla ja nainen sai kaikessa rauhassa huuhtoa vesikupin ja laskea sen täyteen puhdasta vettä.

Matilda oli vaipunut ajatuksiinsa sammuttaessaan valot ja suunnatessaan eteiseen. Nainen kiskoi tennareita jalkaansa ajatukset Jessessä, josta oli kuulunut viimeisen vuorokauden aikana harvakseltaan eli sen verran, että oli kertonut äitinsä heränneen. Siitä syystä mies oli kertonut tulevansa takaisin Kallaan seuraavalla järkevällä junalla, jonka saapumisaikaa Matilda ei tiennyt. Sen sijaan Jesse ei ollut kertonut Matildalle asiaa, josta nainen oli jo kuullut Laurilta: Heidin matkustamista Ouluun. Laurin kanssa käyty keskustelu oli helpottanut Matildan yöllisiä mietteitä, sillä Merikanto oli vaikuttanut aivan yhtä hämmentyneeltä siitä, että Jessen tulevan lapsen äiti oli vain ottanut ja lähtenyt Jessen tueksi, kun Matilda täytti lupaustaan kissanhoitajana.

Jesse olisi halunnut jäädä vielä pariksi päiväksi Ouluun äitinsä tueksi, mutta Ritva oli lähes pakottanut hänet lähtemään takaisin Kallaan.
"En minä täältä mihinkään häviä. Sinulla on velvollisuuksia kotonakin", Ritva oli tokaissut viitaten niin töihin, eläimiin, Matildaan kuin Heidiinkin. Nainen oli ollut otettu kuultuaan, että Heidi oli käynyt myös häntä katsomassa ja hieman häntä harmitti, ettei ollut silloin tajuissaan ollut.
Niinpä Jesse oli seuraavana päivänä hypännyt junaan ja hänen oli kyllä ollut tarkoitus ilmoittaa Matildalle olevansa Kallassa joskus yhdeksän jälkeen illalla, mutta puhelimesta oli loppunut akku kesken matkan. Hän oli tiistaina kaikessa lähtöhässäkässä unohtanut oman laturinsa kotiin ja Oulussa ollessaan oli tarvittaessa lainannut Siljan laturia, muttei ollut aamulla herätessään tajunnut edes tarkistaa puhelimen akkutasoa.

Kotiportailla seistessään miehellä oli hieman ristiriitaiset fiilikset. Vaikka hän olisi halunnut jäädä vielä Ouluun, oli hänestä kuitenkin mukavaa olla jälleen kotona. Huoli äidistä tuskin poistuisi mielestä ihan heti, mutta hän yritti parhaansa mukaan luottaa lääkärien sanoihin: Ritva paranisi kyllä ja pääsisi kotiin viimeistään kuukauden kuluttua.
Jesse odotti kohtaavansa eteisessä vain kissat, mutta kolmikkoa ei näkynyt missään. Miehen kasvot sulivat hymyyn, sillä eteisessä oli vastassa jotain paljon parempaa.
“Hei”, mies tervehti Matildaa ja laski pikkuisen laukkunsa lattialle jalkojensa juureen.

Matilda oli jähmettynyt täysin kuullessaan askeleet kuistilla. Nainen oli ehtinyt juuri suoristautua, kun kuuli avaimen kääntyvän lukkopesässä ja tajusi kauhistuksekseen, että ovi avautui. Ei nyt. Ei vielä.
“Hei”, Matilda toisti silmät yllätyksestä laajentuneina, eikä yrityksestään huolimatta saanut kasvoilleen yhtä lämmintä hymyä, joka Jessen kasvoilla komeili. Olikohan mies aidosti hyvillään Matildan tapaamisesta, vaikka olikin loppujen lopuksi saanut seuraa Ouluun?

“Olin just lähdössä, tulin vain ruokkimaan kissat töiden jälkeen”, Matilda mumahti hämärässä eteisessä. Nainen tuijotti Jesseä yrittäen ymmärtää, miksi tuttujen kasvojen näkeminen aiheutti niin ristiriitaisia tunteita. Ehkä siksi, että Jesse oli unohtanut mainita Heidistä ja ilman Lauria Matilda olisi taistellut työvuoronsa läpi järjettömän huolen ja omantunnon tuskien kanssa? Se, että Heidistä oli ollut tueksi oli kunnioitettavaa, sillä Matildan omat, äitiin ja sairaalaympäristöön liittyvät muistot olivat liian kipeitä.

“Ei kai sinun vielä tarvitse lähteä?” Jesse huokaisi yrittäen tulkita Matildan ilmeitä. Nainen ei vaikuttanut niin ilahtuneelta kohtaamisesta kuin olisi voinut olettaa.
“Minun piti kyllä ilmoittaa, että olen tulossa, mutta puhelimesta loppui akku”, Jesse kertoi kävellessään Matildan eteen ja kosketti varovaisesti naisen käsivartta. Hän olisi halunnut halata naista, jota oli kaivannut Oulussa ollessaan kaikesta muusta huolimatta, mutta jokin violettihiuksisen naisen olemuksessa jarrutti miestä.

Oliko jotain sattunut hänen poissaollessaan? Eivät he niin aktiivisesti olleet yhteyttä pitäneet kuluneiden päivien aikana, mutta Jesse uskoi, että Matilda olisi kertonut jos jotain olisi tapahtunut.
Kaikki kolme kissaa oli tullut pyörimään miehen jalkoihin ruokansa syötyään ja Jesse vilkaisi niitä todetakseen, että ainakin ne olivat kunnossa, ennen kuin nosti kysyvän katseen takaisin tummiin silmiin.

“Eipä kai”, Matilda mumahti ja alkoi riisua juuri jalkoihinsa kiskoneita kenkiä. Nainen yritti tunnustella reaktioita, joita Jessen kosketus oli herättänyt, mutta toistaiseksi ne olivat kaikkea muuta kuin mitä Matilda olisi toivonut. Nainen ei olisi halunnut reagoida niin pidättäytyen, mutta viime päivinä päässä pyörineet ajatukset olivat tehneet tehtävänsä.

“Sujuiko kotimatka hyvin?” Matilda kysyi peruuntuessaan pois eteisestä takaisin keittiöön, johon sytytti äsken sammuttamansa valot. Kissat ilmestyivät heti naisen jalkoihin, mutta tämä toivoi, että ne luovuttaisivat nopeasti extraruokien haaveilunsa.

“Sujui kyllä”, Jesse vastasi seuratessaan Matildaa keittiöön. Hän oli astivinaan sen jännityksen, mikä sillä hetkellä asunnossa vallitsi, mutta se ei ollut sellaista jännitystä kuin mitä se oli joskus ollut.
“Ei ollut exiä tällä kertaa samassa junassa”, mies naurahti ja esti epämääräisen irvistyksen karkaamisen kasvoilleen. Hän oli kertonut Matildalle törmänneensä Milaan menomatkalla ja mietti, miksi sen kertominen oli ollut niin helppoa, mutta Heidin vierailusta mainitseminen ei.

Jesse huokaisi syvään ja hieroskeli hetken takaraivoaan hämmentyneenä. Johtuiko Matildan kireys siitä, että hän oli viettänyt junamatkan Milan seurassa? Hän oli kyllä kertonut, että he olivat vain juoneet muutamat kaljat ja nainen oli jatkanut matkaansa Rovaniemelle Jessen jäätyä pois kyydistä. Mitään muuta ei ollut tapahtunut eikä heidän välillä tulisi enää ikinä mitään tapahtumaankaan.

Eikä tulisi tapahtumaan Heidinkään kanssa.

“Heidi kävi Oulussa”, mies sylkäisi sanat suustaan sen enempää ajattelematta ja jäi odottamaan Matildan reaktiota asiaan. Suu puristui tiukaksi viivaksi ja hän valmistautui henkisesti siihen, että nainen kävelisi ovesta ulos sanaakaan sanomatta.
“Ai jaa”, Matilda mumahti katsomatta suoraan vihreisiin silmiin. Nainen ei halunnut paljastaa Jesselle heti tienneensä Heidistä, koska halusi kuulla siitä ensin mieheltä itseltään.
“Sepä.. Mukavaa. Kai se oli mukavaa?” Matilda takelteli onnistumatta olemaan niin välinpitämätön kuin olisi halunnut. Todellisuudessa pinnan alla kuohui niin, ettei nainen tiennyt miten päin olla. Koko ajatus Jessestä ja Heidistä, joka antaisi miehelle pian lapsen, johon Matildalla ei olisi saumaa yhdenkään miehen kanssa, tuntui musertavalta. Miksi Jesse enää edes katsoisi violettihiuksista naista, josta ei ollut edes tueksi tiukan paikan tullen ja joka kelpasi paremmin kissavahdiksi?

“Kai se oli ihan.. Mukavaa”, Jesse mutisi yrittäen saada sanansa aseteltua niin, etteivät ne olisi kuulostaneet aivan vääriltä. Heidin läsnäolo oli hieman rauhoittanut mieltä, mutta silti mies olisi halunnut mieluummin Matildan vierelleen. Mutta sitä hän ei voisi sanoa ilman, että olisi kuulostanut jotenkin syyllistävän naisystäväänsä siitä, ettei tämä ollut Oulussa Jessen tukena.

“En minä häntä sinne kutsunut jos sitä mietit”, mies jatkoi hetken hiljaisuuden jälkeen. “Heidi itse halusi tulla katsomaan äitiä, koska halusi nähdä lapsensa ainoan elossa olevan isoäidin… Mahdollisesti viimeisen kerran.”

Jesse laski hetkeksi katseensa lattiaan, koska kaikki ne pelon tunteet äidin menettämisestä puskivat jälleen pintaan, ennen kuin kohdisti vihreät silmänsä takaisin Matildaan, joka näytti välttelevän hänen katsettaan.
“Niin”, Matilda vastasi turtuneesti. “Enpä kyllä miettinyt.”

Naisen suu napsahti kiinni, kun hän kääntyi keittiötasojen puoleen, kaivoi kaapista juomalasin ja laski siihen vettä.
“Minä kuulin Heidin lähdöstä jo perjantaina”, Matilda kertoi käännyttyään takaisin Jessen puoleen. Ilme naisen kasvoilla ei värähtänyt, kun tämä kohtasi vihreiden silmien katseen ja nosti vesilasin huulilleen.

(toinen osa)
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 10.08.19 18:04

10.8.2019

Elokuu oli edennyt liian nopeasti. Pyörittelin tyhjää kahvikuppia kädessäni tuijottaen seinäkalenteria, joka kertoi mun viivytelleen. Ensin oli ollut helppo laittaa kaikki Power Jumpin jälkeisen väsymyksen ja myöhemmin työkiireiden piikkiin, mutta enää mulla ei ollut tekosyitä. Mun olisi pakko nähdä Jessen lapsi.

Huokaus livahti huuliltani. Vilkaisin puhelinta hermostuneena, koska olin kysynyt Jessen suunnitelmia hetki sitten viestillä. Tiesin miehen arjen pyörivän tällä hetkellä lapsen ympärillä, enkä mä voinut syyttää Jesseä siitä - en tietenkään. Lähinnä mua hävetti se, kuinka kovan rajan olin vetänyt meidän yhteisen ajan ja tämän Jessen muun elämän välille, koska itsehän mä olin vakuutellut pystyväni olemaan osa kokonaisuutta.

Se oli kuitenkin yllättänyt mut, se puhdas lamaantuminen, jonka Jessen ja Heidin lapsen syntymä oli aiheuttanut. Ensin olin voinut sysätä asian sivuun ja olla ajattelematta sitä, mutta yhtenä yönä asia oli valjennut mulle: kaikki oli muuttunut. Sen yön mä olin pyörinyt nihkeissä lakanoissa nähden levottomia unia siitä, miten mä pelkäsin Jessen jälkikasvun tapaamista, koska tiesin mitä siitä seuraisi.

Ahdistusta. Ristiriitaa.

Mä olin yrittänyt rohkaista itseäni sillä, että Jessen onnellisuus tarttuisi kyllä muhunkin. Niinä hetkinä, kun pystyin sulkemaan omat tunteeni ulkopuolelle, mun sydän oli ollut haljeta vihreiden silmien syttyneestä katseesta joka kerta, kun vauva oli tullut puheeksi. Mä tiesin, että Jesse oli kulkenut pitkän matkan siihen pisteeseen, jossa se pystyi näyttämään tunteensa, joita mies oli varmasti empinyt useasti. Sellaisina hetkinä mä olin kerta toisensa jälkeen toivonut olevani helpompi, vahvempi ja kykenevä sanomaan vaikeitakin ajatuksia ääneen. Mä olisin halunnut olla tukena ja iloita mukana siitä huolimatta, että tunsin joka kerta piston sisälläni.

Sairaalaan mä en olisi missään ulottuvuudessa voinut mennä. Mä kammosin kliinisyyttä ja desinfiointiaineen katkua, koska yhdistin ne äitiin. Laskin kahvikupin tiskipöydälle vapisevin käsin, kun muistot yrittivät ottaa vallan ajoista, jolloin kaikki oli ollut pelkkää sumua ja jonka jälkeisestä ajasta mulla oli vain hämäriä muistikuvia.

Mutta Heidi ja lapsi olivat olleet kotona jo toista viikkoa, joten kammo sairaalaympäristöön ei oikeastaan ollut enää pätevä tekosyy ja mä tiesin sen. Puhelin alkoi väristä pöydällä ja mä vedin syvään henkeä katseen tarkentuessa Jessen nimeen näytöllä.
"Moi", mumahdin ja jatkoin samaan hengenvetoon loputkin asiastani. "Haluatko sä, että mä tulen mukaan Heidin luo?"
Mun ääneni oli epävireinen, vaikka mä kuinka yritin taistella sen tasaiseksi samaan aikaan huulille nousevan epävarman hymyn kanssa.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 24.08.19 11:16

24.8.2019

Sä rakastit mua ku mä en rakastanu itseäni
En tajuu miten sen oon voinu peittää itseltäni
Pidän elämäni itsekkäästi itselläni
Ja pidän fiilikset visusti aina itselläni


Viime aikoina mä olin tuntenut erilaisia asioita. Yhtenä päivänä töissä olin havahtunut siihen, että tunsin kaipaavani Kristerin yliampuvia ja rajoja koettelevia kommentteja mun olemuksestani. Seuraavana päivänä olin kaivannut Jesseä ja tuntenut samaan aikaan painetta siitä, miten rajoitin miehen onnea vauvakuplastaan, johon se vajosi aina, kun mä en ollut paikalla. Silloin olin ajatellut hetken, että olisi ollut kaikille helpointa, jos en olisi sitonut Jesseä itseeni yhtään enempää ja mies voisi nauttia lapsestaan ilman huolta siitä, kestikö naisystävä sitä.

Yritin hymyillä tervehtiessäni Sallaa, joka oli kioskin uusin vahvistus. Nuoren naisen kasvoilta näkyi into uutta työtä kohtaan ja mä todella toivoin, että se kantaisi vielä siinäkin vaiheessa, kun asiakaskunta ja pitkäksi venähtäneet työvuorot tekisivät tehtävänsä. Kun työ ei enää antanut sulle mitään muuta kuin pankkitilille sen välttämättömän rahasumman, jolla rahoitit paitsi oman, myös hevosesi elämän.

Kotimatkalla satoi vettä. Lenkkareiden kärjet kastuivat hetkessä, kun asfaltilla seisova vesi tarttui kengänpohjiin ja roiskui auttamatta jaloille. Mä vedin syvään henkeä ja vilkaisin puhelinta toivoen, että Jesse olisi laittanut viestin, koska mies tiesi mun päässeen aamuvuorosta ja rataestekoe oli jo ohi.
Mitään viestiä ei kuitenkaan näkynyt. Mä tiesin, että Ritva oli saapunut Kallaan ja että sekä tuore mummo että isä olivat käyneet Heidin ja lapsen luona. Eikä mua oltu pyydetty mukaan.

Siitä mä en kuitenkaan voinut syyttää Jesseä. Enhän mä tiennyt, oliko Ritva halunnut tavata lapsenlapsensa vain lähipiirin kesken. Toisaalta mä en tiennyt, oliko Jesse halunnut vain suojella mua tilanteelta, jonka mies oli tiennyt mulle vaikeaksi. Mä en kuitenkaan halunnut olla vaikea. Kun mä olin viime aikoina pyöritellyt päässäni kaikkea sitä, joka oli saanut meidät tähän pisteeseen, mut oli vallannut tarve tehdä asialle jotain. Jesse oli kiskonut mut pois kierteestä, jossa olin uskotellut itselleni kaiken olevan hyvin vielä senkin jälkeen, kun mua oli satutettu. Vaikka mä olin tuskaillut meidän ikäeroamme, Jessestä oli tullut hyvin nopeasti - ja silti niin seesteisen rauhallisesti - ihminen, jonka olin päästänyt elämääni. Jesse myös tiesi, miksi mun oli ollut pakko punnita tarkasti se tosiasia, että miehestä tuli lopulta isä toisen naisen lapselle.

Käänsin avainta lukkopesässä ja astuin sisälle hämärään asuntoon. Farkkutakki tuntui nahkealta ihoa vasten, kun vedin sen pois päältäni ja ripustin kuivumaan naulakkoon. Mun olo oli sanalla sanoen lohduton, kun mun puhelimeni ei vieläkään ollut ilmoittanut yhdestäkään viestistä. Lohduttomalta näytti myös mun peilikuvani, koska vettä valuvat hiukset ja eksynyt, epävarma katse olivat juuri niitä puolia, joita mä en näyttänyt ihmisille, mutta jotka mä olin näyttänyt Jesselle.

Puhelin värähti laukussa ja hetken mä maalailin mielessäni haavekuvaa, jossa mä istuin ruokapöydässä Jessen ja Ritvan kanssa. Oikeastaan mua ei olisi hetkauttanut, vaikka siihen kuvitelmaan olisivat liittyneet myös Heidi ja lapsi. Mulla oli vain niin järjetön tarve tuntea kuuluvuutta perheeseen, johon mun tarttumapinta tuntui tällä hetkellä olemattomalta radiohiljaisuuden jatkuessa. Pettymys häilähti sisälläni, kun viestin lähettäjä ei ollutkaan Jesse - ei, se oli Sarah.

Sarah 16.30 Runiaciin tänään? Kimppakyyti ois jees.
Matilda 16.31 Jos lähdetään vartin sisällä.

Laskin puhelimen kädestäni ja suuntasin ratsastusvaatekaapille niellen pettymystä, jota en enää halunnut tuntea. Mun täytyisi selvittää ajatukseni tallilla ja jos Jessestä ei kuuluisi iltaan mennessä, mun täytyisi itse ottaa mieheen yhteyttä. Vaikka Jessen ja tämän äidin tekemiset puhuivat kai jollain tapaa puolestaan, mun täytyi olla ottamatta marttyyrin roolia ja tehdä asialle jotain vielä, kun mulla oli siihen mahdollisuus.

Koska jos mä pystyin jo tekemään niin ajatuksen tasolla, olin päässyt siihen pisteeseen, josta tiesin voivani viedä ajatukset teoiksi.

Rakastit mua kun mä en rakastanu itseäni
Ja jotenkin sen silti salasin kai itseltäni
Muistuta mua,
etten ihan niin itsekkäästi pitäis huolta aina vaan itsestäni
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 04.09.19 19:14

2.9.2019
Kirjoitettu yhdessä @Jesse A.:n kanssa, ensimmäinen osa

“Otatko sen hoitolaukun sieltä takapenkiltä?” Jesse kysäisi Matildalta avatessaan lapsen puoleista ovea, kurtisti hämmentyneenä kulmiaan ja mietti, olisiko hänen pitänyt kuitenkin itse kantaa vaippoja, maidonkorviketta, vaatteita ja tuttipulloja täynnä olevan laukku. Lapsen lisäksi.
“Joo”, Matilda mumahti pälyillen taloa, johon hänen miesystävänsä oli talokaupoillaan päätynyt. Nainen ei missään tapauksessa kyseenalaistanut Jessen päätöstä, mutta halusi silti arvioida talon omasta näkökulmastaan.

Matilda odotti, että Jesse sai tyttärensä ulos ja nappasi sitten olalleen hoitolaukun, jonka kantaminen tuntui yllättävän vastuulliselta. Nainen seurasi kantokoppaa vakaasti kantavaa miestä kohti rakennusta, josta tulisi ajan myötä hänellekin tuttu.
“Näyttää hyvältä”, Matilda mutisi mietteliäänä. “Ainakin vielä.”
Nainen valmistautui Jessen katseeseen ilkikurisella virneellä, eikä kavahtanut edes kantokopasta kantautuvaa äännähtelyä.
“Miten se sanonta menikään.. Moni kakku päältä kaunis ja niin edelleen”, mies virnisti naiselle kaivaessaan yksittäistä avainta taskunsa pohjalta.

Hän vilkaisi lastaan, joka näytti ihan tyytyväiseltä eloonsa ääntelystä huolimatta. Tyttö oli saanut maitoannoksensa ennen lähtöä, joten nälän ei pitäisi ihan heti iskeä. Mutta jos iskisi, hän voisi lämmittää maidonkorviketta edellisten asukkaiden jättämässä mikrossa, sillä sähköt talossa oli edelleen.

Hetkeksi Jesse joutui laskemaan tytön kuistille, jotta saisi etuoven auki.
“Pientä pintaremonttiahan tämä vaatii, mutta onhan minulla tässä aikaa leikkiä remonttireiskaa ennen muuttoa”, mies selitti innostuneena päästäessään Matildan edellään eteiseen.
Koska kaukalo lapsineen oli painava kannettava, Jesse irroitti tytön istuimesta ja nosti tämän syliinsä.
"Oletko sä kovakin remontoimaan?" Matilda kysyi aidon kiinnostuneena. Naisen katse seurasi vauvaa, joka pääsi kopasta isänsä syliin ja blokkasi violettihiuksisen etäämmälle. Se taloesittely olisi voinut olla aika erilainen, jos Matilda ja Jesse olisivat tulleet kahdestaan.

Mutta heitä oli silti kolme ja Matilda tiesi, että he kaipasivat sellaista yhteistä aikaa. Niinpä nainen vilkuili vuoroin taloa ja vuoroin tyttölasta, jota Jesse kantoi varmoin ottein.
“En minä nyt kokonaista taloa osaisi itse rakentaa alusta asti, mutta jotain kyllä osaan tehdä”, Jesse selitti hymyillen kävellessään eteisen peilikaappien ohi keittiöön.

“Isällä oli sedän kanssa rakennusfirma. Olin usein isän mukana siitä lähtien, kun minulla joku maalisuti kädessä pysyi ja tiesin, mitä sillä pitää tehdä. Setä sitten palkkasi minut joka kesä töihin sinne. Siihen saakka olin siellä, että lähdin lakia opiskelemaan”, mies selvensi olkiaan kohauttaen yrittäessään olla kurtistelematta kulmiaan turhautuneena. Toisen naisen matkaan karanneesta isästä puhuminen sai aina Jessessä pienen ärtyneisyyden nousemaan.

Mutta onneksi puheenaiheen sai sillä hetkellä vaihdettua nopeasti.
“Keittiö ja olohuone on tässä”, Jesse selitti heidän seisoessaan keskellä avaraa huonetta. Pienen rivitaloasunnon jälkeen talo tuntui valtavalta, vaikka se olikin huomattavasti pienempi kuin Vaahterapolun aikainen asuinrakennus.
“Mmm-h”, Matilda mumahti kierrättäen katsettaan Jessen esittelemässä tilassa, joka oli kieltämättä pintaremontin tarpeessa. Nainen mietti miesystävänsä kertomaa remonttikokemuksestaan, eikä osannut kuvitella nuorta Jesseä remonttireiskaksi - ja siitä suoraan lakimieheksi. Kontrasti tuntui suurelta, mutta toisaalta Matilda ei tiennyt edes millainen Jesse oli ollut ennen Kallaan muuttoaan.

Talo vaikutti potentiaaliselta ja Matilda kertoi sen Jesselle. Samalla nainen tunsi piston sydämessään, koska oli onnistunut välttelemään koko reissun syytä: Jessen sylissä tuhisevaa lasta. Violettihiuksinen siristeli silmiään katsellessaan onnekasta lasta, joka sai sillä hetkellä hänen miesystävänsä lähes jakamattoman huomion.
“Teillä taitaa mennä hyvin”, Matilda totesi hyvin, hyvin varovainen hymy huulillaan ja nyökkäsi Jessen sylissä viihtyvää vauvaa kohti.

Mies katsahti nukahtanutta lastaan hymyillen ja siirsi sitten katseensa takaisin Matildaan.
“Helppo lapsi. Ainakin vielä”, mies naurahti hämillään. Kieltämättä viime yön unet olivat olleet katkonaiset heräilevän vauvan vuoksi, mutta vaikka jatkuva heräily oli Jesseä turhauttanut, hän oli ymmärtänyt sen kuuluvan asiaan. Ja samalla miettinyt, miten Heidi sen kaiken jaksoi.
“Osaa kyllä kiukutellakin. Taitaa olla vain vieraskorea tällä hetkellä”, Jesse hymähti tutkaillen Matildan kasvoja kuin yrittäen lukea tämän ajatuksia.
Mielessä pyörähti aiheen vaihtaminen takaisin talon esittelyyn, mutta he eivät olleet siellä pelkästään talon takia. He olivat siellä myös Matildan ja lapsen vuoksi.
“Niin, varmasti”, Matilda vastasi miettien, jäisikö tilanne sellaiseksi. Että Jessen tytär olisi vieraskorea häntä kohtaan.

Matilda ei ollut pitänyt minkäänkokoista lasta sylissään valovuosiin, mutta kun ajatus ensimmäisen kerran iski naisen päähän, tästä tuntui luontevalta toimia sen mukaan.
“Voisinko mä pitää sitä - häntä - sylissä?” Matilda kysyi hiljaisella, keskittyneellä äänellä. Naisen katse pysyi tiiviisti vauvassa, kun violettihiuksinen peruutti pari askelta jakkaralle, joka oli ilmeisesti jäänyt edellisiltä asukkailta tarpeettomana muuttohässäkän keskellä. Hetken Matilda epäröi: entä jos Jesse ei haluaisi vielä luovuttaa tyttöään hänen syliinsä?

“Tietysti”, mies huokaisi helpottuneena, sillä pienen ohikiitävän hetken hän oli jo kuvitellut, että Matildan perääntyminen kysymyksen jälkeen johtui siitä, että nainen halusi paeta pois paikalta.
Sen ajatuksen takia Jesse soimasi itseään astuessaan Matildan eteen ja kohensi lapsen asentoa käsivarsillaan, jotta nainen voisi ottaa tytön vastaan.
“Muista tukea päätä”, mies sanoi hiljaisen varovaisella äänellä katseen poukkoillessa niin lapsessa kuin Matildassa.
“Muistan”, Matilda mumahti nopeasti, sillä niskan tukeminen oli oikeastaan ainoa asia, josta nainen oli varma ja jota hän oli Jessen otteissa seurannut.

Vauva tuntui hätkähdyttävän kevyeltä ja Matilda räpäytti epäuskoisena silmiään pienen ihmisen painon laskeutuessa hänen käsivarsilleen. Tyttö ynähti, muttei Matildan hetkellisestä jäätymisestä ja odotuksista huolimatta alkanut itkeä uudessa sylissä. Violettihiuksinen tuijotti Jessen tytärtä lähietäisyydeltä ja katseli vuoroin lapsen pieniä sormia, erivärisiä silmiä ja pientä nenää, jonka periyttäneestä vanhemmasta ei päässyt vielä täyteen varmuuteen.

Jossain vaiheessa Matildan katse nousi kysyvänä Jesseen. Mitähän mies ajatteli?


Jesse oli pidätellyt hengitystään ihan huomaamattaan sen jälkeen, kun hänen otteensa oli lopullisesti irronnut lapsesta ja oli ottanut pari askelta taaksepäin, mutta lopulta ilmat olivat paenneet keuhkoista hiljaisen huokauksen saattelemana.

Hän oli seurannut Matildan kasvojen ilmeitä tarkkaavaisesti naisen tutkiessa katseellaan sylissään olevaa pientä ihmistä. Totta kai sieltä paistoi jännittyneisyys, kuten lähes kaikilla, jotka ensimmäisen kerran lapsen syliinsä saivat.
Silmiinpistävää ahdistuneisuutta ei kuitenkaan näkynyt ja sen puuttuminen helpotti miehen sisällä kalvavaa omaa ahdistusta.

Ulkopuolisen silmin tilanne saattaisi vaikuttaa lähes normaalilta: Siinä oli nainen, jolla oli sylissään kuukauden ikäinen lapsi.
Ulkopuoliset eivät kuitenkaan tienneet, miksi tämä tilanne oli heille kaikille merkittävä.

Jesse ei halunnut sanoa mitään tai edes liikahtaa, jottei olisi rikkonut sitä hetkeä, joka vallitsi muuten tyhjässä talossa.
Tummien silmien katseen noustessa häneen itseensä, miehen kasvoille hiipinyt onnellinen hymy vain leveni ja hän nyökkäsi lyhyesti.

Matilda tunnusteli, miltä vauvan sylissä pitäminen tuntui. Se ei ollut niin ahdistavaa kuin nainen oli ajatellut, koska siinä hetkessä kyse oli toisten ihmisten lapsesta eikä nainen osannut suhteuttaa sitä omaan kohtaloonsa. Yllättäen tyttölapsen katseleminen lähietäisyydeltä tuntui helpolta, eikä Matilda estänyt hölmistynyttä hymyä, joka pyrki huulille väkisinkin.

Mutta sitten jokin muuttui. Vauva liikahti Matildan sylissä ja nainen tajusi, että hänen kannattelemansa ihmisenalku oli muuttanut kaiken. Hänen sylissään lepäävä vauva oli syy moneen unettomaan yöhön ja tuskastumiseen, muttei missään nimessä syyllinen. Miten kukaan olisi voinut vierittää sellaista niin pienen ihmisolennon niskaan?

“Otatko hänet?” Matilda kysyi hiljaa tuntiessaan kuristavan tunteen kurkussaan samalla, kun nainen räpytteli silmiään estääkseen täysin arvaamattomien kyynelten nousemisen silmiin. Nainen saikin kuin saikin pidettyä kasvonsa peruslukemilla ojentaessaan vauvan varoen Jesselle.

Miehen kulmat kurtistuivat aavistuksen, kun hän nosti lapsen käsivarsilleen. Tyttö äännähteli tympääntyneenä, muttei kuitenkaan aloittanut jo tutuksi tullutta huutokonserttiaan, joten Jesse saattoi siirtää lapsensa olkapäätä vasten.
“Mitä mietit?” hän kysyi varovaisesti Matildalta sen sijaan, että olisi kysynyt oliko kaikki hyvin tai ehdottanut takapihan tarkistamista. Ei Jesse niin sokea ollut, etteikö olisi huomannut naisen vaihtuvia tunnetiloja.
“Sitä, että olisiko jompi kumpi meistä alkanut kohta huutaa”, Matilda hymähti pienesti virnistäen, mikä sai Jessenkin tyrskähtämään. Sen sanoessaan nainen tunsi olonsa luontevaksi, sillä vaikka se ei ollut koko totuus, se kuvasti hyvin hänen ajatuksiaan.
“Jatketaanko kierrosta?” Matilda kysyi ja kietoi sormensa Jessen käsivarren ympärille toivoen, että mies esittelisi loput talostaan.

Koska Jessen kädet olivat varattuina, hän laski hetkeksi poskensa Matildan päälaelle kuin korvatakseen halauksen. Vaikka hän olikin edelleen tahtomattaan hieman varpaillaan tämän tilanteen suhteen, kuvitteelliset kantapäät laskeutuivat lattiaa kohden pikkuhiljaa. Kyllä he tämän saisivat toimimaan.
“Jatketaan”, hän vastasi eikä voinut olla virnistämättä leveästi: “Odotappa kun näet suihkun. Se näyttää valtavalta siihen pikkuiseen koppiin verrattuna.”
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 13.10.19 14:49

12.10.2019
Kirjoitettu yhdessä @Jesse A.:n kanssa, ensimmäinen osa

Lämmin suihku oli tehnyt hyvää ulkoa tarttuneen kylmän karkoittamiseksi. Matilda kietoutui pyyhkeeseen ja astui hotellihuoneen puolelle kohdistaen katseensa Jesseen. Miehen syntymäpäivä oli jäänyt noteeraamatta Matildalta virallisena juhlapäivänä, koska työvuoro oli sotkenut mahdollisuudet lähteä syömään tai tehdä mitään muutakaan arjesta poikkeavaa. Sen vuoksi nainen oli ollut jopa ihan ilahtunut kuultuaan Heidin tarjoamasta päivällisestä.

“Joko sulla on nälkä?” Matilda kysyi, sillä tänään oli heidän vuoronsa lähteä illalliselle yhdessä. Pöytävaraus oli tehty ajoissa, ettei mikään voisi sotkea suunnitelmia.
“Kieltämättä on”, mies vastasi pöyhien kosteita hiuksiaan. Mikäli heillä ei olisi ollut pöytävarausta, olisi hän saattanut suostuakin Oskarin tarjoamaan ruokailuehdotukseen, mutta toisaalta ei hän myöskään ollut halunnut jäädä enää hetkeksikään Milan seuraan siitäkin huolimatta, että heidän välinsä olivat tätä nykyä lähes normaalit.

Matildan seurassa hän todellakin halusi olla ja sen ajatuksen turvin astahti naisen eteen, jonka jälkeen kietoi kätensä tämän ympärille.
“Mitä muuta haluat tehdä vielä tänään?” Jesse kysäisi, sillä heidän suunnitelmissa oli ollut vain tallilla käynti sekä ravintolaillallinen.
“Olla”, Matilda myönsi huokaisten. “Nauttia siitä, että saan sun jakamattoman huomion.”
Nainen siveli Jessen lämmintä ihoa sormiensa alla ja mietti, miten kauan oli siitä, kun he olivat viimeksi olleet niin konkreettisen irti arjesta, josta oli Sofian syntymän myötä tullut hektistä. Siitä tuntui kuluneen pieni ikuisuus.

“Ellei sulla ole jotain erityistoiveita?” Matilda mumahti kysyvästi kallistaen päätään niin, että näki vihreiden silmien katseen.
“Ajattelin jotain villiä bileiltaa discossa”, Jesse vastasi. Pokerinaama ei todellakaan pitänyt kauaa paikkaansa miehen kasvoilla, sillä suupielet nytkähtivät välittömästi ylöspäin.
“Ei. Tänään vain ollaan kahdestaan”, mies mutisi kumartuessaan suutelemaan naisen huulia. Mitään muuta hän ei siihen iltaan todellakaan kaivannut.

Suudelma venyi pitkäksi ja Jessellä oli täysi työ saada otteensa irti Matildasta käsien valuttua alemmaksi pyyhkeen reunalle.
“No niin, vaatteet päälle ja menoksi”, mies yskähti. Mikäli he halusivat ehtiä ajoissa sinne ravintolaan, oli parempi ryhtyä valmistautumaan.
Jessen puolesta he olisivat voineet perua pöytävarauksensa ja tilata vaikka huonepalvelusta jotain ruokaa jottei olisi tarvinnut pukeutua tai lähteä mihinkään.
“Mmmh”, Matilda mumahti alahuultaan purren ja peruutti laukulleen, jonne oli pakannut asunsa illallista varten. Siihen kuului musta, pitsihihainen paita ja mustat, korkevyötäröiset kangashousut, jotka jalassa Matildan jalat näyttivät naisen mielestä tavallista pidemmiltä - etenkin, kun asuun yhdisti tolppakorot.

“Mä olen valmis”, nainen mumahti puolisen tuntia myöhemmin. Violetit hiukset olivat asettuneet yllättävän maltilliseksi kehykseksi Matildan kasvoille ja kullanhohtoinen silmämeikki toi kaivattua väriä mustan asun piristämiseksi. Tummien silmien katse naulaantui Jesseen ja huulet kaartuivat pieneen hymyyn, kun Matilda katseli huoneen toisella laidalla seisovaa miestä, joka parhaillaan kiinnitti kelloa ranteeseensa.
“Näytät hyvältä. Niin kuin aina”, tummiin farkkuihin ja kauluspaitaan pukeutunut mies totesi mittaillen vihreillä silmillään Matildaa päästä varpaisiin.

Ravintola oli pieni sekä tunnelmallinen ja heille osoitettu nurkkapöytä soi pariskunnalle sopivasti omaa rauhaa.
“Taidan ottaa jonkun kunnon pihvin”, Jesse pohti ääneen tutkittuaan ruokalistaa, jonka kaikki vaihtoehdot siinä nälässä kuulostivat erittäin hyviltä.
“Talon viinikin kuulostaa ihan kokeilemisen arvoiselta”, mies jatkoi siirtäen sitten katseensa Matildaan. Ruokalista laskeutui pöydälle ja Jesse huokaisi tyytyväisenä hymyn noustessa jälleen kerran hänen kasvoilleen.
Hän oli onnellinen, että Matilda oli päässyt lähtemään hänen mukaansa, sillä he todellakin olivat tämän tarpeessa. Kallassa elämä tuntui pyörivän töiden, hevosten ja Sofian ympärillä, mutta täällä he voisivat keskittyä vain toisiinsa.

“Mä aloin yksi päivä miettiä”, Matilda sanoi hiljaa saatuaan eteensä lasillisen talon viiniä, jota he molemmat olivat päätyneet tilaamaan. “Että siitähän on kohta vuosi. Siis siitä, kun me tavattiin. Krouvissa.”
Silloinkin he olivat juoneet viiniä - Matilda omasta tahdostaan, Jesse jostain muusta. Matilda oli ollut silloin aivan toisenlaisessa elämäntilanteessa kuin nyt, eikä olisi voinut aavistaa tuntemattoman miehen tarjoama viinilasillisen muuttavan lopulta kaiken.

Jesse siirsi hetkeksi katseensa viinilasiinsa nolostuneena, koska se ilta ei kuulunut edelleenkään hänen tähtihetkiinsä, mutta oli siitä kuitenkin lopulta seurannut jotain hyvääkin.
“Niinhän siitä taitaa olla”, mies naurahti hämillään vihreiden silmien katseen siirtyessä takaisin seuralaiseensa. Jälleen kerran hän mietti, miten aika saattoikin kulua niin nopeasti, sillä ensi viikolla hän olisi ollut tasan vuoden kallalainen.
“Hyvä ilta”, mies jatkoi tyrskähtäen. “Kukapa olisi silloin uskonut, että vajaan vuoden kuluttua me istuttaisiin tässä?”
Ei Jesse ainakaan. Silloin hän oli halunnut Matildan luokseen vain yhden yön seuran toivossa.

“Onneksi istutaan”, Jesse totesi hiljaa ja kurottautui koskettamaan Matildan käsivartta. Nainen pöydän toisella puolella hymyili vapautuneena siitä, että pystyi vajoamaan siihen hetkeen vieraassa ympäristössä tuntemattomien ihmisten ympäröimänä.

Se hymy viipyi Matildan huulilla vielä silloinkin, kun reilusti viilennyt ilma löi vasten naisen kasvoja ravintolan ulkopuolella. Violettihiuksinen värähti ja hapuili otteen Jessen käsivarresta voidakseen tukeutua mieheen lyhyen kävelymatkan ajaksi.
“Toivottavasti tällainenkin ravintolareissu kelpasi”, ravintolan etukäteen valinnut Matilda hymähti.
“Tietenkin kelpasi. Paremmin kuin hyvin”, Jesse totesi nykäistessään takkinsa vetoketjun ylös asti. Kesän lämpimät illat olivat enää muisto vain ja tilalle oli tullut kylmät syysilmat.
“Seurassakaan mitään valittamista ollut”, mies sanoi leikkisästi ja tuuppasi lähes huomaamattomasti vieressään kulkevaa naista kyynärpäällään.
“Kehtaatkin”, Matilda tuhahti, mulkaisi Jesseä niin uskottavasti kuin osasi ja antoi pienen virneen kohota suupieliinsä.

Hotellin aula oli hiljainen, kun kaksikko käveli marmorikuosisen laattalattian poikki. Matilda näki itsensä hissiseinustan peilistä ja vilkaisi vaivihkaa Jesseä, joka näytti hyvältä aulan pehmeässä valaistuksessa. Violettihiuksinen nainen tunsi pienen jännityksen kipristelevän sisällään samalla, kun vei nahkahansikkaan verhoaman sormensa hissin painikkeelle. Tummat silmät nousivat seuraamaan hissien kulkemisesta kertovia näyttöjä ja Matilda otti ensimmäisen askeleen keskimmäistä hissiä kohti jo ennen merkkiäänen kilahdusta.

Hissi oli tyhjä, kun Matilda astui sisään ja valitsi paikkansa toiselta seinustalta. Nainen kallisti päätään ja upotti katseensa Jesseen, joka kaivoi huonekorttia taskustaan.

Mies huomasi kyllä naisen katseen ja siristi silmiään aavistuksen ennen kuin siirtyi naisen viereen ja nojautui hissin seinää vasten.
Hänen teki mieli tehdä sama kuin edellisellä kerralla heidän yöpyessä hotellissa, mutta malttoi mielensä. Sormenpäät kuitenkin hipaisivat Matildan kättä vaihvihkaa ja Jesse kyllä aisti heidän välillä väreilevän sähkön.

Hissi ehti oikeaan kerrokseen ja sen ovet avautuivat ennen kuin Matilda ehti reagoida Jessen kosketukseen. Nainen hengähti hiljaa ja astui ulos hissistä väistäen nuorta miestä, joka pyrki hissiin neljännen kerroksen hissiaulasta.
"Oliko se tämä?" Matilda mumahti hapuiltuaan hetken ovinumeroiden kanssa. Naisen katse hakeutui Jessen kasvoihin ja mieli yritti järkeillä syitä sille, miksi hississä matkustaminen ja oikean huoneen löytäminen tuntuivat niin.. Sähköisiltä.

Ovi oli oikea ja Jesse avasi sen nopeasti. Hän päästi Matildan edeltään sisälle huoneeseen.
Alahuuli eksyi hetkeksi hampaiden väliin, kun mies seurasi katseellaan naisen riisuuntumista takistaan ja teki itse samoin.
Loppuillan he voisivat keskittyä vain ja ainoastaan toisiinsa sekä olemiseen. Ajatus toi hymyn takaisin Jessen kasvoille, joka ohimennessään hipaisi kevyesti Matildan alaselkää.
Sänky jousti miehen alla, kun hän istahti alas sen reunalle katseen hakeutuessa violettihiuksiseen naiseen.

"Mitä?" Matilda inahti hiljaa, vaikka tiesi varsin hyvin, ettei ollut ainoa jännitteen tilanteessa tunnistava. Nainen käveli hitaasti lähemmäs sänkyä, istuutui Jessen viereen ja huokaisi syvään.
"Milloin me ollaan viimeksi oltu koko ilta puhumatta kaikista muista?" Matilda hymähti ja vajosi sängylle selälleen. Violetit hiukset levisivät naisen pään ympärille, kun tämä jäi katsomaan istumaan jäänyttä Jesseä.
“Liian kauan aikaa sitten”, mies myönsi huokaisten, koska ei sellaista iltaa muistanut.
Varovainen hymy käväisi hänen kasvoillaan, kun laskeutui kyljelleen Matildan viereen.

“Mutta tänään ei puhuta muista”, Jesse totesi päättäväisesti tukiessaan päätään toisella kädellään sillä välin kun toisen käden sormet ujuttivat itsensä Matildan sormien lomaan.
“Vain meistä.”
“Niinkö?” Matilda mumahti eikä edes yrittänyt hillitä kasvoilleen kohoavaa virnettä. “Eikö se ala olla jo tylsä puheenaihe?”
Nainen puri huultaan muutaman hassun sekunnin kuin yrittääkseen todistaa jotain, ennen kuin antoi itsehillintänsä murentua suudelmaksi. Matildan sormet hakeutuivat Jessen hiuksiin ja paidan kankaaseen, koska sinne ne kuuluivat ja vaati miestä kumartumaan lähemmäs.

“Mhhm, selvä. Ei puhuta”, mies virnisti. Hän olisi jatkanut vitsiä ehdottamalla puheenaiheksi vaikka ilmastonmuutosta tai politiikkaa, mutta Matildan huulien kosketus sai nopeasti unohtamaan vitsinheiton.
Sanoja ei todellakaan tarvittu, kun Jessen käsi kulki omia reittejään naisen kylkeä pitkin tämän kohottautuessa puoliksi Matildan ylle.
“Ei puhuta”, Matilda toisti ennen kuin Jessen huulet antoivat tarvittavat syyt pitäytyä lupauksessa.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 09.02.20 16:25

8.2.2020

Equestrian PRO:n verkkokaupan selailu ei rauhoittanut mun mieltäni, kun mietin, oliko kotiin jääminen huomiseen työvuoroon ja saapasturhautumiseen vedoten ollut järkevä idea. Mä olin ollut ärsyyntynyt tallilta tultuani, mutta olin yrittänyt niellä sen siitäkin huolimatta, että Jesse oli muistutellut pitkin viikkoa mittariin pamahtaneesta vuodesta, joka oli aiheuttanut mussa lähinnä ahdistusta.

Vuosi tuntui maagiselta rajalta, jonka jälkeen kokemusteni mukaan kaikki alkoi rakoilla. Siihen asti kantanut alkuhuuma, uuden suhteen viehätys ja kaikki muu kantoi, mutta sitten vastaan iski vuoden rajapyykki. Ja koska mä yritin olla muistuttelematta itseäni huonoista mieskokemuksistani, olin myös yrittänyt skipata vuosipäivähekumoinnin jo ihan siitä syystä, etten halunnut tieten tahtoen manata suhdettamme.

Jesse oli halunnut lähteä baariin uuden vanhan ystävänsä kanssa, josta mies puhui lämpimästi, pitäen kertomansa jutut Stinasta kuitenkin jopa liioitellun kaverillisina. Kun mies oli saanut kutsun, mä olin ollut edelleen siinä uskossa, että olisin lähdössä seuraavana aamuna avaamaan kioskia. Sen lisäksi Stinan kutsu ja Jessen vihreä valo sille oli tökännyt kaikkien mun suojausteni ohi, enkä mä ollut enää osannut peruutella luvattuani kyydin.

Seinäkalenterin vilkaisu kotona oli kuitenkin kertonut muistini tehneen tepposet: mulla olisi edessäni kolme iltavuoroa huomisesta alkaen. Turhautunut huokaus kuulosti äänekkäältä hiljaisessa asunnossa, kun kaivoin puhelimen takataskustani ja laitoin Jesselle viestin varmistaakseni, olivatko he edelleen Krouvissa, jonne mäkin voisin aivan hyvin vääntäytyä. WhatsApp-viesti ei kuitenkaan hetken odottelunkaan jälkeen mennyt perille, joten nostin puhelimen korvalle yrittäen soittaa miesystävälleni.

Valitsemaanne numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä.

Ikävä tunne käpertyi möykyksi vatsaani, kun vedin syvään henkeä katse seinäkellossa, joka juoksi kilpaa ajatusteni kamppailun kanssa. Jos mä halusin mennä, mun täytyisi tehdä päätös nopeasti - olin edelleen suihkun jäljiltä kaikkea muuta kuin baarivaatteissa, eikä mieleeni juolahtanut yhtäkään asukokonaisuutta, johon mukavuudenhaluisessa olotilassani olisin halunnut pukeutua.

Alle puoli tuntia myöhemmin mä olin kuitenkin vaihtanut vaatteet, meikannut kevyesti ja kesyttänyt hiukseni, joita tuulinen ilta ja räntäsade riepottelivat armottomasti harppoessani kohti Krouvia. Olo oli edelleen pölähtänyt, mutta mä tiesin, ettei sitä nähnyt ulospäin ja mä jopa odotin Jessen reaktion näkemistä siinä missä Stinankin. Itsevarma hymy kutitteli suupieltä, kun herkuttelin ajatuksella miesystäväni täydellisestä yllättämisestä.

Krouvin edustalla oli porukkaa, mutta pääsin pujahtamaan ovelle. En marssinut heti peremmälle, vaan pyyhkäisin suurimmat räntähiutaleet villakangastakkini olkapäiltä ja kierrätin katsettani pöydissä. Tarjonta näytti yllättävän naispainotteiselta, minkä vuoksi mun oli helppo havaita Jessen leveät hartiat muiden paikallaolijoiden joukosta - ja tunnistaa miehen seurassa oleva nainen tämän ex-kihlatuksi.

Siristin silmiäni: oliko Stina ollut vain huijausta? Sitten mä havaitsin vilahduksen olkapäästä, joka ei kuulunut Milalle, vaan naiselle, joka jäi piiloon Jessen taakse. Naurusta päätellen tunnelma oli katossa, enkä mä osannut jäädä seuraamaan sitä väistäessäni Milan kääntyvää katsetta palaamalla suorinta tietä ulos.

Joku tarjosi mulle tupakkaa. Käännyin vilkaisemaan keski-ikäistä miestä, kohautin harteitani ja nappasin sen ojentaman savukkeen tuskin kuuluvasti kiittäen. Se oli huono tapa, mutta mä halusin vain päästä irti näystä, jonka olin juuri kohdannut.
"Kai tulet kohta sisälle?" mies tiedusteli tarjottuaan tulta. Mä kohotin toista kulmaani laiskasti.
"En voi", virkoin hitaasti, saaden osakseni hämmentyneen katseen. Onneksi sää alkoi yltyä entistä huonommaksi, eikä kenelläkään ollut taistelutahtoa jäädä tivaamaan multa, miksi olin kirjaimellisesti pistäytynyt paikallisessa.

Kotona mä jumiuduin eteisen peilin eteen. Räntäsade oli piiskannut mun peilikuvani uuteen uskoon lähtötilanteeseen verrattuna, mutta mun silmissäni oli silti ihan uudenlainen kipinä. Se oli vaarallinen, itsepäinen kipinä, joka mun täytyisi tukahduttaa ennen aamua, koska sellaisiin ajatuksiin mulla ei ollut varaa. Mä muistin liian hyvin, miten siinä oli viimeksi käynyt.

Mutta silloin mua oli kohdeltu huonosti. Miten Jesse mua sitten kohteli? Sulki puhelimensa istuakseen iltaa eksänsä ja yhteisen ystävän kanssa?
Mä tiesin, että ajatuksiani yllyttivät pettymys ja historia, minkä vuoksi mun olisi pitänyt antaa jokaisen niistä huuhtoutua pois päästäni ja iholtani suihkun aikana. Mä tiesin, että mun olisi pitänyt päästää irti niistä kietoutuessani omiin lakanoihini, jotka tuntuivat vierailta monen Jessellä nukutun yön jälkeen.

Mä tiesin, että aamulla mä avaisin silmäni ilman yhtäkään kipinää varjellakseni suhdetta, jota en halunnut asettaa tulilinjalle.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Matilda T. lähetetty 27.04.20 19:20

27.4.2020
#hanamiweek

Miltä ammattiratsastajat näyttivät?

Ei sillä, että mä olisin varsinaisesti halunnut näyttää siltä, tai että Hanami Weekille osallistuakseen ei voinut olla amatööritason kilpailija. Aamukahvilla mun mieleeni oli kuitenkin hiipinyt epäilys kisaviikon ennakkopöhinää seuratessani: olivatko meidän kisavarusteemme kunnossa?

Siihen asti olin huolehtinut lähinnä siitä, että mukaan lähtisi juuri sopivasti tavaraa: ei liikaa, etten tukkisi Heidin rekan livingiä, muttei liian vähän, jotta pärjäisin koko reissun. Sitten olin havahtunut miettimään ehkä oleellisinta asiaa, johon pystyin vaikuttamaan oman ratsastukseni lisäksi. Ulkonäköön.

Mä en ollut vuosiin ollut mitenkään ulkonäkökeskeinen, ainakin mitä omaan peilikuvaani tuli. Viihdyin violeteissa hiuksissani, vaikka tiesin niiden herättävän huomiota niin hyvässä kuin pahassakin. Tänään mun oli kuitenkin ollut pakko katsoa Jessen kuvaama kisavideoklippi ja yrittää arvioida, näytimmekö me Zelian kanssa varteenotettavalta ratsukolta. Sipsin varustus oli kunnossa, koska Amanda Sokan kaltaisilla ihmisillä oli rahaa panostaa hevosen varusteisiin ja saisin ottaa mukaan useamman edustushuovan siltä varalta, ettei ensimmäinen pysyisi siistinä. Zelialla taas oli yksi ykköshuopa, jonka rinnalla aiempi edustushuopa näytti jo vähän kulahtaneelta.

Sitten oli vielä mun oma vaatetukseni. Olin aina pitänyt Sokka Luxuriesin sinisestä takistani, täytyihän mun pitää siitä - se oli maksanut hävyttömän paljon. Olin kilpaillut se päälläni jo Haukan kanssa, kun mulla oli ollut järjetön tarve sulautua joukkoon kirjavan orin kanssa violetteine hiuksineni Auburnin luksuspuitteissa, jotka nykyään olivat jo arkipäivää. Mutta sotivatko sininen ja violetti liikaa keskenään? Täytyisikö mun pukeutua mustaan, vaikka kyseessä oli hinnaltaan vain murto-osan siniseen takkiin verrattuna maksava, toisesta hihasta vähän rispaantunut takki?

Hetken tuijottelin hiuksiani peilistä ja mietin, kuinka monta purkkia värinpoistoa violetin hävittäminen vaatisi. Se olisi iso projekti, työvuorolista huusi punaisella ensi viikon aikaisen kesäloman vuoksi enkä mä edes tiennyt, minkä värisen kuontalon seuraavaksi ha-

Ei. Ei. Mun suupielet nytkähtivät ja huulilta pakeni hiljainen naurahdus. Mitä helkkaria mä kuvittelin? Että Zelian nuorten katselmuksen pisteitä pyöristettäisiin alaspäin tai Sipsi päätyisi ottamaan puomin, koska mun hiustenvärini soti kisatakin värin kanssa? Hiukset aukiko mä olin Kirsikka-areenalle kajauttamassa?

En. Sen sijaan mun täytyisi kaivaa Murronmaalta ostamani hiustarvikkeet esiin ja opetella köyttämään hiuspehkoni vielä tavallistakin siistimmälle niskanutturalle, jotta yleisilme silottuisi. Eihän se ratsastusta ja hevosten oikkuja korjannut, mutta ainakin voisin sulkea yhden stressinaiheen pois mielestäni.
Matilda T.
Matilda T.
Hevosenomistaja

Avatar © : VRL-05265
Ikä : 27
Viestien lukumäärä : 1920

http://jinnila.altervista.org/zelia.html

Takaisin alkuun Siirry alas

Solmussa | Matilda T. - Sivu 2 Empty Vs: Solmussa | Matilda T.

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 2 / 2 Edellinen  1, 2

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Voit vastata viesteihin tässä foorumissa