Kellonaika on nyt 20.10.21 1:11

5 osumaa on löytynyt haulle 0

Pontson päiväkirja

Lacrima
[kyynel]


#kohtaamisiakallassa #talvipäivänseisaus
Venerdì 18.12.2020

Mulla ja Pontsolla oli suuri koitos vasta edessäpäin, mutta en silti ollut tippaakaan huolissani. Me oltiin käyty Pontson kanssa edeltävällä viikolla Seppele CUP:ssa vähän näyttäytymässä ja oikeastaan melkeinpä dominoimassa tutustumissarjan helppo B -luokkaa. Rankingia ei tänä vuonna voitettu, koska en ollut osallistunut aiempaan osakilpailuun. Aika selvää, että muuten pokaalit olisivat tulleet Kallaan.

Vähän hassua oli tietysti se, että ruusuketta ei tullut. Sinänsä kuitenkin ihan sama: mitäpä sitä jollain koristeella tekisi, kun arvostelupapereissa komeili meidän uusi ennätys, 74,500 %. Sellaisilla papereilla voisi haistatella Kalla CUP:ssakin. (En todellakaan kuunnellut äidin kommentteja lepsusta ja “joulunhuuruisesta” tuomarista, mokomakin guastafeste, ilonpilaaja. Pölvästikin ymmärsi, että Seppeleen kisojen taso oli ollut huima, ja se tietysti teki mamasta jonkin vielä vähemmän ja yksinkertaisemman olennon kuin pölvästin).

Auburnissa kävi melkoinen kuhina, sillä estepäivä oli käynnissä. Silloin oli musta aina jotenkin hurjempi ja vauhdikkaampi tunnelma kuin koulupäivänä, mikä tietysti jätti aika paljon vastuuta mulle ja Pontsolle. Jonkun piti tarjoilla se kuuluisa show. Isbe oli tehnyt ihan hyvää työtä kenttäpäivinä ja jes, Juusokin oli vähän yrittänyt! Kuusitoista virhepistettä kentän estekokeesta oli jo kohtalaisen mojova suoritus, vaikka Isben ja Cavan lyömättömälle yhteistyöttömyydelle sillä ei hävittykään.

Päivän toinen luokka, satakymppi, oli hetki sitten ratsastettu kokonaan ja mä olin tietysti vislannut villisti Nitalle, joka oli päässyt Ramidansa kanssa kunniakierrokselle. Luokkien välissä oli tauko, ja koska maneesin vessoissa oli ollut jonoa, olin reippaasti kipittänyt loungeen asti. Olin jo paluumatkalla, kun mä kohtasin varsin Kiintoisan Keskustelun. Tai sananvaihdon. Oli miten oli, korvat olivat taatusti höröllään.

“Mihin helvettiin mä olen taas lupautunut.”
Ha! Röyhkeää. Kiroilla nyt valkulle. Tosin, Matildasta olinkin aina saanut aika hyvät vibat. Sillä oli se sellainen tukka (ei ehkä niin muhkea kuin mulla, mutta väri vahvisti ehdottomasti sen auraa). Siitä sai voimaa valkulle vihoitteluun – mä ymmärsin kyllä. Vai hetkinen… Jotain oli kyllä pielessä. Ehkä Matilda oli lannistanut tukkaansa liiaksi, taltuttanut sitä vaikka hiuslakalla koska kilpailut, ja siksi sen äänensävykin kuulosti nyt… no, lannistuneelta. Ei se ainakaan coolisti valkulle puuskahtanut.

“Ei muuta kuin satulaan. Nähdään vähän ajan päästä”, valkku sanoi, HA, ja aika julkeasti sittenkin. Törkkäsi vain ohjat Matildalle, kehtasi hymyilläkin ja lähti. Ja KENEN ohjat se törkkäsikään?? Ei se nyt kyllä mikään Zelia ollut. Joku muu.

Tiirasin sitä heppaa keskittyneesti. Me oltiin Auburnin pihamaalla, Lauri harppoi jo kaukana, ja sitten Matilda alkoi mutista itsekseen. Mä pinnistelin kuuloani – voihan tukka, se oli tänään kuriton ja vähän niin kuin äänenvaimennin – enkä saanut selvää, tsemppasiko Matilda itseään, manasiko se Laurin sinne mainitsemaansa helvettiin vai rukoiltiinko tässä nyt jotain korkeampia voimia. Mä olin laittamaisillani vedon manausten hyväksi, kun sitten tapahtui jotain aika kamalaa. Tavallaan.

Meidän katseet kohtasi. Tai oikeasti varmaan Matildan silmät vaan kompastuivat mun tuijotukseeni. Mä luulen, että se hoksasi mut vasta myöhemmin. Tiedättekö, katsoi kyllä muhun, muttei tavallaan nähnyt ihan vielä mitään. Sitä paitsi Matildasta puuttui nyt se coolius. Se ei ollut niin viileän etäinen kuin yleensä tai selvästikään aikonut noitua mua helvettiin.

Ei, vaan mikä pelottavampaa, se oli enemmänkin kuin Shrek-elokuvien saapasjalkakissa. Silmissä kiilteli pieniä kyynelten alkuja, mikä näytti oikeasti aika maagiselta. Mä vain tuijotin, lumoutuneena tietenkin, miten kyynelkupla kimmelsi ja pullistui silmän pinnassa – purskahtaisiko se?? – mutta sitten Matilda räpäytti, ja mä valmistauduin lentäviin kyyneliin ja ne todistaneen henkilön (mun) kohtaamaan vihaan (koska Matilda ei vaikuttanut tyypiltä, joka tykkäisi tihrustaa itkujaan julkisesti).

Mitään sellaista ei tapahtunut. Kimaltavia kyyneleitä ei selkeästikään ollut tarpeeksi itkuun, eikä Matildan viha tai edes paheksuva katse vyörynyt voimalla mun ylitseni. Se ei näyttänyt yhtään itseltään, vaan hassun hauraalta ja viattomalta jotenkin yllätetyssä ilmeessään. Mä hoksasin, että tolta se varmasti näytti niiden edessä, joita se ehkä jopa rakasti. Ehkä sillä oli jopa jotain sydänsuruja – vaan eipä ehkä sittenkään, ei kai niiden suhde valkun kanssa ollut sellainen. Ne olivat varmaan taas ne Nummelan ponitallin kirjat, jotka höpsäännyttivät mun pään, vaikka SILTI, juuri tollaisen näköiseksi mä olin sydänsuruiset ajatellut.

“Vau. Makee tamma. Kuka se on?”
Vaikka me katsottiin koko ajan toisiamme, Matilda ei ensin tajunnut mun puhuvan sille. Se vastasi viiveellä, vähän epäröiden (eikä vieläkään näyttänyt coolin vittumaiselta): “Vegas.”
“AI! Siis valkun Vegas??”
“Mmm.”
“Wau!”
“Mmm.”
“Se on varmaan huippu.”
Ei enää vastausta, edes mutinaa.
“Teillä menee varmasti tosi hyvin. Vau.”
Okei, ei vieläkään edes uutta mutinaa. Sallittakoon, mä toistin ehkä itseäni. Nyt pitäisi olla enemmän Aikuinen, joten kröhäisin: “Aika rohkeeta startata sillä. Teillä meni kyllä hyvin Zeliankin kanssa. Luulenpa, että pistätte Vegasin kanssa aika monelle luun kurkkuun.”
“Mmmh.”
“Kannattaa varmaan silti varman päälle kokeilla onnentoivotus”, ehdotin ystävällisesti. Italialainen taikausko istui mussa syvässä, eikä se mun nähdäkseni suomalaisiakaan haitannut, jos ei sitten aina toiminutkaan. “Mä toivotan sut nyt suden suuhun, koska sinnehän te olette tavallaan menossa, niin vastaat sitten vaan crepi. Se meinaa pahan onnen suden kuolemaa. Ok?”

Matilda vilkaisi muhun, eikä se vieläkään vaikuttanut vihaiselta. Mutta kuunteliko se? Vähän epäröiden mä silti halusin sille onnea kilpailuun, joten julistin: “In bocca al lupo!” ja toivoin todella, ettei Matilda jäisi jumiin sinne, suden suuhun. Se kuitenkin mutisi jotain, ehkä oikeastikin toivotti sille kuolemaa. Tai sitten se tahtoi vaan eroon tilanteesta tai ei alun alkaenkaan kuunnellut, missä tapauksessa mä en valitettavasti voinut auttaa. Valkku-parka, sen tamma saattoi olla matkalla suden suuhun. Omaa osuuttani asiaan mä en kuitenkaan koskaan tunnustaisi.

kirjoittaja Vivienne B.
lähetetty 19.12.20 14:36
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Pontson päiväkirja
Vastaukset: 19
Luettu: 1191

Solmussa | Matilda T.

18.12.2020
#talvipäivänseisaus #kohtaamisiakallassa @Alexander R. (alkutilanne)

Jessen omistaman Inkan kilpaileminen samassa luokassa Zelian kanssa ei ollut suoranaisesti häirinnyt keskittymistäni, koska olin onnistunut välttämään Jessen itsensä näkemistä Antonin istuttua Inkan satulassa. Kirjavan tamman näkeminen oli kuitenkin palauttanut mieleeni viime viikonlopun tapahtumat ja saanut kisavireeni rakoilemaan hetkellisesti. Harpoin portaita kohti kahviota niin ajatuksiini vaipuneena, että olin törmätä johonkin. Oli sinänsä erikoista, että se oli mahdollista, koska pohdinnoistani huolimatta mun katseeni oli koko ajan tarkkaillut ympäristöä ja tämän yllättävän käänteen oli täytynyt pölähtää eteeni jostakin.

Se joku osoittautui nopealla vilkaisulla Alexander Rosengårdiksi, jonka silmien alla olin valmentautunut pari viikkoa sitten. Ne samat silmät valvoivat mua silläkin hetkellä ja vaikken mä olisi voinut nimittää niitä valmennuksenkaan aikana kovin ymmärtäväisiksi, olivat ne nyt suorastaan pöyristyneen tympeät - ja se johtui silminnähden minusta.

“Tukit koko portaikon”, nuoriherra Rosengård ilmoitti happamana. Mä tuijotin sitä kasvot äimistyksestä vakavina ja aloin ymmärtää, että mun edessäni saattoi seistä ihka-aito Alexander - ei valmentajan tai minkään muunkaan roolin taakse kätkeytynyt hahmo.
“Minäkö?” kysyin katse terävänä, mikä oli minustakin hivenen yllättävää. Mä pyrin aina suhtautumaan valmentajiin tietyllä kunnioituksella, mutta nyt Alexanderin kaikkea muuta kuin siloiteltu rooli portaikkosuhaajana oli saanut mut ärtymään. Ei pahasti, mutta sen verran, etten mä nähtävästi voinut sivuuttaa asiaa - ja Alexanderia.

“Niin, sinä”, Rosengård jatkoi ja mä huokaisin tuskin kuuluvasti. Miten Alexander saattoi olla niin läheistä sukua Jusulle, joka olisi päällekävellyn roolissakin ottanut syyn automaattisesti niskoilleen ja pahoitellut vuolaasti?

Hetken mielessäni häivähti ajatus siitä, saattaisiko Alexanderin kohtelu johtua siitä, että mies olisi sattunut näkemään uusintaratani Zelian kanssa ja turhautunut siitä, miten olin tyrinyt mahdollisuuden nollarataan hänen perheensä kasvattajanimeä kantavalla ratsulla, jolla olin myös valmentautunut hänen silmiensä alla. Se tuntui kaukaa haetulta, mutta Alexander vaikutti niin erikoiselta persoonalta, etten pitänyt sitä mahdottomanakaan.

“Ei ollut tarkoitus - sä vaan käytännössä pyörähdit mun eteeni”, huomautin toinen kulma kohonneena. Alexanderin suusta kantautui tuhahdus ja mä seurasin, kuinka miehen katse nousi tuijottamaan hetkeksi seinää aivan kuin mä olisin niin naurettavan tilanteen johdosta voinut olla Alexanderin suurin vastoinkäyminen sinä päivänä. Sitten se palautui muhun, enkä osannut arvioida, oliko pahin terä katseesta hälvennyt vai oliko miehen turhautuminen vain muuttanut muotoaan.

“Mä voisin kyllä jatkaa matkaani”, totesin tilanteeseen kyllästyneenä ja yritin väistää oikealle - siis juuri siihen suuntaan, johon Alexanderkin samalla hetkellä väisti. Nostin käteni pystyyn stop-merkin tavoin ja väistin toiseen suuntaan askeltaen itseni samalla miehen ohi ennen kuin se ehti törmäillä uudelleen. Yllättävistä ongelmanratkaisutaidoistani hetkellisesti hyvinkin ilahtuneena väläytin Alexanderille merkitsevän “toivottavasti päiväsi ei mennyt pilalle, vaikken oikeastaan välitä” -hymyn ja jatkoin matkaani kohti kahviota miettien, olisinkohan sittenkään valmis nuoriherra Rosengårdin valmennettavaksi toistamiseen.
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 17.12.20 7:50
 
Etsi: Spin off
Aihe: Solmussa | Matilda T.
Vastaukset: 43
Luettu: 2391

Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset

#kohtaamisiakallassa #talvipäivänseisaus

@Cecilia B.: Alkutilanne
Usch, lapsi tallilla. Alexander seisahtui turvallisen etäisyyden päähän tuosta mankuvasta, kärttävästä olennosta. Tahtova ilme lapsen kasvoilla ärsytti Alexanderia, joka, rehellisyyden nimissä, oli vihoviimeinen ihminen väittämään, että lasten tai ylipäänsä kenenkään piti tyytyä nöyrästi siihen mitä sai. Mies itse oli tahtonut paljon kaikenlaista läpi elämänsä: kaikenlaista, tosiaan, mutta ei koskaan lapsia. Tai, koskaan ja koskaan, miten senkin nyt sitten otti. Alexander tiesi, että tässä asiassa mielenmuutosoikeus oli hänen puolellaan, sillä ikä ei ollut hänelle yhtä armoton kuin hänen kumppanilleen (tuskin sentään nykyiselle; jollekin tulevalle, mikäli se Alexanderista riippuisi).

Lapsen hätistely luudalla näytti hauskalta ja asiaankuuluvalta harrasteelta. Alexander ei mahtanut mitään ivalliselle nauruntyrskähdykselle, kun käkkärätukkainen kakara pyyhälsi suurieleisesti pois paikalta.
"Oho, anteeksi. En huomannut että täällä oli muitakin. No, onneksi se edes toimi", hoikka vaaleaverikkö naurahti, ja Alexander tuhlasi hetken elämästään tämän mittailemiseen. Auttamatta liian vanha ja väsynyt, oli miehen tuomio, mutta ei hän sentään kuuluttanut sellaista ääneen. Niin typerä ja tökerö hän ei kerta kaikkiaan ollut.
"Olisin varmasti turvautunut samaan tekniikkaan", Alexander lausui sileällä kohteliaisuudella silaistut sanansa. "Hälisevät lapset ja hyvät hevoset eivät ole lempiyhdistelmäni."
"Niinpä kai, tuskin hevostenkaan mielestä", nainen tuumasi ja peitti haukotuksen kädellään.
"Totta puhuen nautin tallista, jossa ei käy lapsia lainkaan", Alexander tuumasi olkiaan kohauttaen, kun tuntui luontevammalta jatkaa keskustelua kuin päättää se seinään.
"Sellaisessa on takuulla puolensa."
"Ammattimaisempi tuntu, ainakin."
"Niin. No, tuo", hänen keskustelukumppaninsa sanoi ja nyökäytti päätään paikalta poistuneen lapsihenkilön perään, "on minun omani, ja hän on käytännössä kasvanut ponien selkään. Ehkäpä sillä tavalla kasvaa tulevia ammattilaisia, jos ei muuta. Vaikka se nyt vielä, miten sanoitkaan, hälisee."

Ah. Tietenkin. Alexander oli kompastunut helppoon ansaan: kenties hän oli tullut äidin suorien vaaleiden hiusten ja lapsen tumman kiharapehkon hämäämäksi, tai ehkä hänen ensiarvionsa kaksikon ikäerosta oli ollut liian mieto. Hänen keskustelukumppaninsahan saattoi olla vieläkin vanhempi kuin hän oli ensivaikutelman perusteella arvannut. Viimeistään silloin lässähti Alexanderin vähäisinkin mielenkiinto juuttua keskusteluun tämän naisen kanssa, jos sellaista oli koskaan ollutkaan.

"Millä hevosella kilpailetkaan?" hänen keskustelukumppaninsa yhtäkkiä havahtui tiedustelemaan.

Näyttikö Alexander muka siltä, että aikoi kilpailla kouluratsastuksessa? Frakista ei ollut tietoakaan, hänen housunsa olivat oliivinvihreät ja hän oli Alexander Rosengård. Sangen pian hän mittelisi esteratsastuksen suomenmestaruusmitaleista.

Lopulta Alexanderin ei tarvinnut tehdä selkoa tilanteesta.

"Ha! Tuoko muka kilpailisi tänään, kouluratsastuspäivänä, kouluratsastuksessa?" kantautui Märta Merenheimon kuiva ääni hänen selkänsä takaa, ja sanoja seuraava kiherrys oli vähintäänkin omituisen kuuloinen. "Sehän on Ruusengoord, esteratsastusjumalien maanpäällinen jälkeläinen."
"No mutta ihanko totta! Niinpäs - niinpäs taidatkin olla - Alexander, eikö?" tunnistus iski Ceciliaan hämmästyttävän kovalla viiveellä. "Olen Cee Blankley! Tai siis, Cee. Isabellan ystävätär."

Eih. Se, että nainen käytti itsestään tär-loppupäätettä, oli Alexanderille lähes liikaa. Alexanderin mielestä vain ikääntyneet ja/tai teeskentelijät puhuivat sillä tavalla ja/tai joskus hän itse siitä syystä, että pölyyntyneen suomen kielen kaivaminen komeron perukoilta johti yltiöpäiseen muodollisuuteen.

"Mukava tutustua", mies kuitenkin sanoi kuin hyvätapaisempikin herrasmies konsanaan ja ojensi kätensä käteltäväksi, mikä kirvoitti tirskahduksen/kirskahduksen Märtassa.
"Todella", Cee nyökytteli, mutta naisen keskittyminen oli jo hairahtanut muihin asioihin.
"Jätän teidät valmistautumaan... jännittävään kouluratsastuskoitokseen", Alexander lausahti. "Minun omat kilpailuni on tosiaan kilpailtu jo eilen. Olen vain katsojana tänään, joten lienee syytä siirtyä tekemään juuri sitä - siis katsomaan." Hetken harkittuaan hän päätti toivottaa kohteliaisuuden nimissä onnea.
"No mutta kiitos, Alexander", Märta vastasi imelästi.
Cee vain nyökkäsi poissaolevana ja hymyili perään niin kuin olisi vasta muistanut, miten se tehtiin. Uurteet hänen suupieliensä ympärillä syvenivät. Vai että Isabella Sokan ystävätär, Alexander pohdiskeli. Näytti pikemminkin Isabellan puutarhurilta ulkoilman käsittelemine ihoineen.
kirjoittaja Alexander R.
lähetetty 16.12.20 17:03
 
Etsi: Vierassalonki
Aihe: Kalla CUP 2020 -kilpailutuotokset
Vastaukset: 15
Luettu: 883

Talvipäivänseisaus, Kalla CUP:n 4. osakilpailu

Kohtaamisia Kallassa


#kohtaamisiakallassa – Cupin vapaaehtoisen tuotoksen toteutustapa 2.



Ohjeet


- Esittele hahmosi ja kaavailemasi tilanne alla oleviin kysymyksiin vastaten.
- Jos haluat tehdä tämän tuotoksen useampaan kertaan, esittele yhtä monta hahmoa tai saman hahmon eri tilannetta kuin itse aiot kirjoittaa.
- Oman tuotoksesi ei tarvitse olla samalle hahmolle kuin jonka esittelet tässä topikissa
- Esittelyt 3.12. mennessä tähän topikiin (siihen asti saa myös tarvittaessa muokata viestiään)
- Kirjoitusaikaa 4.12.–20.12. (jos ilmoittaudut, tee tuotos!)

Ilmoita esittelyssäsi nämä tiedot:

[*url=http://linkki esittelysivulle]Hahmon Etunimi Sukunimi[*/url]
Missä Tapahtumapaikka haluamallasi tarkkuudella: Auburnissa/Kallassa yleisesti tai tarkemmin (Krouvissa, loungessa, maneesissa...)
Milloin Tapahtuma-aika haluamallasi tarkkuudella: jompikumpi Cup-viikonlopuista tai jokin tietty päivä, mahd. kellonaika
Mitä Mitä tapahtuu? Mahdollisia vaihtoehtoja:
- jokin repliikki, jonka hahmosi sanoo (toisen hahmolle tai toisen hahmon kuullen: vahingossa tai tarkoituksella)
- kuvaus hahmosi tunnetilasta / ulkomuodosta / käytöksestä tms. kyseisessä paikassa ja ajassa
- kokonainen kappale (3. persoonassa) kirjoittamaasi tekstiä, josta toinen kirjoittaja jatkaa
- jokin muu, tiivisti ilmaistu idea toisen kirjoitettavaksi?

* Poista tähdet


Kirjoittaminen ja hahmojen varaaminen:
- Lähtökohtaisesti vain yksi tuotos yhdestä aiheesta – selaa topikia varausten varalta!
- Voit varata jonkin tilanteen itsellesi maksimissaan päiväksi – tee varaus tähän topikkiin siis vasta sitten, kun alat kirjoittaa. Jos teksti ei valmistu varauspäivänä, aihe vapautuu jälleen. (Et voi varata samaa aihetta peräkkäisinä päivinä, myöhemmin kyllä, jos muita kiinnostuneita ei ole ilmaantunut.)
- Julkaise valmis teksti foorumilla heti tai ilmoita sen valmistumisesta topikkiin (= aihe ei ole sitten enää muiden varattavissa).
- Ulkopuoliset: Jos julkaiset tekstin jonkin toisen tallin foorumilla, jaa linkki tuotokseen tässä topikissa!
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 17.11.20 12:48
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2020
Aihe: Talvipäivänseisaus, Kalla CUP:n 4. osakilpailu
Vastaukset: 4
Luettu: 442

Talvipäivänseisaus, Kalla CUP:n 4. osakilpailu

❄ Talvipäivänseisaus ❄
(Kalla CUP:n 4. osakilpailu)
#talvipäivänseisaus #kallacup2020

Aikataulu:

Kenttäratsastus 11.-13.12.
Esteratsastus 18.12.
Kouluratsastus 19.12.
VIP torstaina 3.12.

Tervetuloa osallistumaan!

After ride
Kallan Krouvissa #krouvi
- Illanistujaiset, lauantaina 19.12. (klo 02 asti)
- Ei pukukoodia (ei yksityistilaisuus)


Osakilpailun tuotokset
Katso ohjeet ja vaihtoehdot kutsusta!
Tuotosten tekeminen vapaaehtoista, tulokset arvotaan normaaliin tapaan.
#mitenmeni  #kohtaamisiakallassa  #kirjoitushaaste

➡ Vierassalonki vierailijatuotoksille

Sää kilpailuviikonloppuina
❄ Maisema on talvinen: pikkupakkasta (1-5 astetta), ajoittaista lumisadetta.



RANKING 2020  blue unicorn  KALLA CUP INFO blue unicorn PISTEYTYS (KIRJAUTUNEILLE)
Kallalaiset: Laske omat rankingpisteesi sunnuntaihin 27.12. mennessä!
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 17.11.20 12:41
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2020
Aihe: Talvipäivänseisaus, Kalla CUP:n 4. osakilpailu
Vastaukset: 4
Luettu: 442

Takaisin alkuun

Siirry: