Kellonaika on nyt 26.10.21 12:22

7 osumaa on löytynyt haulle 0

Vilan päiväkirja

18.12.2020
#talvipäivänseisaus #kirjoitushaaste

Meinasi melkein olla kiire laittaa Vila valmiiksi meidän starttia varten, sillä olimme heti toisina lähtölistalla. Onneksi ei tarvinnut sitä kuitenkaan yksin tehdä, sillä Sonia oli kipaissut avuksi ja yhteistuumin me saatiin tammalle varusteet niskaan salaman nopeasti.
"Kiitos", hymähdin blondille, joka vain hymyili sitä valloittavaa hymyään vastaukseksi.
"Toivota meille onnea", naurahdin sitten.
"Onnea. Muttet sinä voi sinne takki auki lähteä", Sonia virnisti ja ryhtyi napittamaan kisatakkini nappeja, sipaisten sitten rintakehässä "komeilevaa" Seljavaara-nimeä.
"Ei tarvittu hakaneulaa", totesin huvittuneena eikä Soniallakaan enää pokka pitänyt vaan hän nauroi  makeasti. Hakaneulasta tää kaikki oli alkanut...
"Ei tarvittu", nainen kikatti ja astahti sitten askeleen taaksepäin leveästi hymyillen. "Mene nyt."
"Nähdään tämän jälkeen", virkoin lähtiessäni liikkeelle Vila perässäni. Vilkaisin ympärilleni ja kysyin vähän matalemmalla äänellä, tulisiko nainen tänäänkin minun luo yöksi. Eihän me mitenkään salamyhkäisesti oltu kuluneella viikolla yhdessä kuljettu, mut silti en mä halunnut mitään suurta numeroa meidän jonkinsortin jutusta tehdä - ainakaan Auburnissa.
Sonia nyökkäsi silmäänsä iskien ja kieltämättä mun olis tehnyt mieli muiskauttaa sille pikainen pusu huulille ennen poistumistani.

Topics tagged under kirjoitushaaste on Foorumi | Auburn Estate Talvias

Mua jännitti ihan perkeleesti jo verryttelyalueella.
Mä johdin esterankingia - tai ainakin olin johtanut - ja olisin kovasti halunnut onnistua viimeisessä osakilpailussa sekä pitää sen johtopaikkani. Halusin näyttää kaikille ne kuuluisat närhen munat, jotka joskus olivat epäilleet oliko musta mihinkään... Ja toki itsellenikin.
Mutta muut olivat pelanneet varman päälle vuoden viimeisiä osakilpailuja ajatellen ja haalineet useamman kisaratsun alleen.

Eihän mulla ollut suhteita hevospiireihin oikein minkäänlaisia, olin vain se joku Seljavaara, joka kisasi Isabella Sokan hevosella välillä onnistuen ja välillä epäonnistuen, joten ei mulle muita hevosia kisattavaksi tarjottu niin kuin muille. Eikä mulla todellakaan ollut pätäkkää vuokrata toista hevosta ja/tai omistaa omaa hevosta saati valmentautua aktiivisesti. Hyvä että rahat riitti Vilan vuokraamiseen ja kisamaksuihin...

Mutta niin mä vaan olin onnistunut nipistämään muista menoista jo parin vuoden ajan rahaa syrjään ja pitänyt vuokraaja-tittelin itselläni.

Mua jännitti ihan perkeleesti.
Vila liikkui eippain askelin verryttelyalueella, hyppäsi esteen vaivatta ja vähän vaikutti nostavan kierroksiaan.
"Älä nyt perkele lähde käsistä", ajattelin ja sain kuin sainkin jotenkin ihmeellisesti mustan tamman takaisin kuulolle.

Jos me ei tätä kisasuoritusta nappiin vedettäisi, en kehtaisi näyttää naamaani Auburnissa enää ikinä.
Okei, yritin kyllä toitottaa itselleni, että nämä oli meidän ihan ensimmäiset estekilpailut, joten ei pidä olettaakaan, että me mitään ruusuketta kotiin vietäis, mutta silti...

"Seuraavaksi Anton Seljavaara ja Vilanna d'Azuré ", kaiuttimen rätisevä ääni ilmoitti.
Nyt tai ei koskaan...

Tamma ampaisi matkaan ja hienosti se radan ensimmäiset esteet hyppäsi malttaen myös kuunnella minuakin. Olin hemmetin tyytyväinen, kunnes tuli se toiseksi viimeinen este ja tiesin jo sitä lähestyessäni, että nyt meni plörinäksi.
Ja niin meni, vaikka yritinkin korjata vauhtia, mutta este tuli liian nopeasti eteen ja tamma ei ennättänyt ponnistamaan "oikeasta kohdasta", joten puomi kolahti alas.

Kismitti. Ihan perkeleesti.


Mutta nyt kun ajatteli asiaa, sehän oli mennyt yllättävän hyvin ensimmäisiksi estekisoiksi!
Toki sen jälkeen olimme vedelleet myös nollaratoja. Ja nollaratoihin tähtäsin tänäänkin.

Ainahan sitä sai tähdätä ja haaveilla...
Perusrata meni puhtaasti yli, mutta siinä missä Inka oli ollut uusinnassa liian "hidas", Vilalla taas meni höperöinniksi touhu (eikä ratsastaja yrityksistä huolimatta saanut sitä takaisin kuulolle) ja tämänkin luokan uusintaradalta ratsastettiin ulos kahdeksan virhepisteen kera.

Tympäisi.
Ihan saatanasti.

Enin harmitus onneksi hälveni, kun Sonia oli minua vastassa.
Mutta sekin lähtisi jo sunnuntaina takaisin Norjaan ja olisin jälleen kerran vain se "joku Seljavaara", jolla ei ollut Miken rahoja, Rasmuksen ratsastajan taitoja tai mitään muutakaan.
kirjoittaja Anton S.
lähetetty 20.12.20 22:34
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Vilan päiväkirja
Vastaukset: 121
Luettu: 6159

Inkan päiväkirja

18.12.2020


Keskustelu käyty - yllätysyllätys - Antonin ja Jessen välillä.

"No, se meni vituiksi."
"En nyt sanoisi niinkään. Pääsittehän te perusradan puhtaasti läpi."
"Joo, mutta uusinnassa kahdeksan virhepistettä."
"Taisit vähän luovuttaa sen ensimmäisen pudotuksen jälkeen, vai mitä?"
"Ai, sen huomasi?"
"Kieltämättä. Ja Inka vaatii kyllä sitä, että ratsastaja pitää sen laukan yllä eikä anna hidastaa raviin."
"Niin. Tiedän. Ei se mikään Vila oo, millä välillä hirttää kaasu pohjaan."
"Nimenomaan..."
"Noh, tais meikäläisen ranking-voitto mennä siinä."
"Älähän nyt. Teillä on kuitenkin Vilan kanssa enemmän historiaa takana ja tiedät sen metkut, joten tiedä vaikka pärjäisitte paremmin."
"Pffft... Katsotaan nyt. Se tosiaan on Vila. Siitä ei koskaan tiedä."
"Ja minä kun vielä keskiviikkona ajattelin, ettet enää niin helposti heitä hanskoja tiskiin."
"Vähintään riisun ne ja tungen taskuun."
"Pidä ne vain käsissäsi. Minä huolehdin Inkan takaisin Kaajapuroille, mene sinä valmistautumaan seuraavaan luokkaan."
"Et vissiin oo jatkoille tulossa?"
"En… Sofia on minulla ja mitäpä minä siellä jatkoilla tekisin, vaikka Stina tytön perään katsoisi vielä huomennakin."
"Kaljaa mun kanssa ja etsisit itsellesi jonkun laastarin yhdeksi illaksi?"
"Ensinnäkin, sinulla taitaa olla jo parempaakin seuraa siellä, toisekseen ei kiinnosta Matilda-laastarit ja kolmanneksi, vaikka kiinnostaisi niin ei niistä sellaisista tuu muuta kuin lasta ja paskaa."
"Eikö se sanonta mee, että ei tuu lasta eikä paskaakaan?"
"Ei minun kohdalla."
"…. Ai. Niin… Joo, sori. Unohdin."
"Ei se mitään."
"Ei taida meillä kummallakaan mennä kovin kummoisesti tällä hetkellä?"
"Sinulla paremmin kuin minulla. Sinulla on kuitenkin vielä hyväkin mahdollisuus ranking-voittoon ja tyttöystäväkin."
"Ei me Sonian kanssa… Äh, antaa olla."

kirjoittaja Anton S.
lähetetty 19.12.20 18:25
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Inkan päiväkirja
Vastaukset: 48
Luettu: 2058

Kissen päiväkirja



Täydellisen joulun jäljillä
Josefinan & Rasmuksen tarinajoulukalenteri 2020

Luukku 18:
Vuoden viimeinen kisapäivä

Kalla Cupin estekilpailupäivästä oli tulossa kiireinen. Rasmuksella oli hypättävänä Kisse, Bran ja Carri, joista kukin tosin menisi vain yhden luokan, ja Josefinalla neljä rataa kolmella hevosella. Rasmus huomasi, kuinka Josefinaa jännitti, eikä ihmekään: ratsut olivat kaikki hänelle enemmän tai vähemmän vieraita. Onneksi Josefinaa oli auttamassa hänen ratsujensa omistajat ja Rasmusta Inna ja Cella, joten ainakaan groomien puutteesta menestys ei jäisi kiinni.

Inna toi Kissen Auburniin hyvissä ajoin. Tamma ei ollut päässyt oikeisiin kisoihin vielä montaakaan kertaa, ja se katseli Auburnin kisahulinaa jälleen suurella mielenkiinnolla. Kun Rasmus oli kävelemässä esterataa Josefinan kanssa, kuuli hän Tammi-areenalle saakka, kuinka Kisse huuteli ohikulkijoille viereisessä maneesissa. Jos hän oikein tarkasti höristi korviaan, saattoi hän kuulla Cavan vastaavan tallista.

”Kiva, helppo rata”, Rasmuksen arvio radasta kuului. ”Kyllä me Kis-Kisin kanssa tästä varmasti selvitään.”
”Joo, mukava rata kokemattomille hevosille”, Josefina nyökkäsi eikä vaikuttanut enää aivan niin huolestuneelta kuin aamulla.  

Niilo Runola, joka oli laahustanut rataantutustumisen ajan pari metriä heidän perässään, vaikutti sen sijaan entistä huolestuneemmalta. Poika ujuttautui lähemmäs ja kysyi Josefinalta jonkun linjan ratsastamisesta niin pienellä äänellä, ettei hän selvästi halunnut Rasmuksen apua. Rasmus huiskauttikin kättään Josefinalle ja lähti seuraamaan Kissen ääntä. Matkalla hän oli törmätä rataa läpi saapastelevaan Alexander Rosengårdiin, joka sähisi hänelle jotain ruotsinkielistä ennen kuin kohotti katseensa.

”Sori”, Rasmus sanoi ja teki taktisen väistöliikkeen, ja Alexander vastasi samoin ennen kuin pyyhälsi tiehensä. Kilpakumppani mikä kilpakumppani, Rasmus kohautti harteitaan, oli luokka sitten 90 senttimetriä tai 140.

”Pitäkää hyvänänne”, Inna totesi juhlallisesti Rasmuksen otettua häneltä Kissen ohjat. ”Se on aika energisellä tuulella.”

”Joo”, Rasmus vastasi ja ponnisti tamman satulaan Innan yrittäessä pidellä menohaluista hevosta paikoillaan. Kun Rasmus oli saanut jalustimet jalkaan ja Inna päästi irti, Kisse syöksähti eteenpäin säikäyttäen pari ponia tieltään. Onneksi Rasmus oli varautunut ja sai hevosen kolmen pitkän laukka-askeleen jälkeen takaisin ruotuun. Kisse kun oli jo pienestä pitäen osannut tehdä äkkispurtteja – ei aina, mutta silloin tällöin oikein innostuessaan.

18. joulukuuta 2019
Kissen sisäänratsastus oli alkanut lupaavasti. Rasmus ja Inna olivat päättäneet tehdä kolmena iltana putkeen töitä tamman kanssa ja pitää sitten pidemmän tauon ennen seuraavaa kertaa, jotta Kisse saisi prosessoida oppimaansa.

Ensimmäisellä ratsastuskerralla Kisse oli ollut jopa yllättävän rauhallinen ja kantanut Rasmusta selässään varovasti kuin kokeneempikin kehäkettu. Seuraavana päivänä Inna oli pitänyt riimunnarun sijaan kiinni liinan päästä, ja Kisse ja Rasmus olivat ottaneet jo ensimmäiset ravipätkätkin ilmaan yhtään ylimääräistä hypähdystä. Kaiken kaikkiaan tamma tuntui fiksulta ja oppivaiselta, huomattavasti helpommalta kuin Aku, vaikka Rasmus tiesi, että tilanne saattoi toki muuttua hetkenä minä hyvänsä.

Ja kolmantena päivänä, sillä kolmas kerta toden sanoi, tilanne toden totta muuttui. Koska Kisse tuntui jälleen tyyneltä ja suhtautui Rasmuksen selässään kantamiseen tyynesti, Inna päästi muutaman kierroksen jälkeen tamman irti liinasta. Sillä punaisella sekunnilla, kun liinan lukko naksahti irti kuolaimesta, Kisse kiskaisi pitkät korvansa luimuun ja ampaisi laukalle häntä soihtuna perässään.

Rasmus, joka oli varautunut kaikkeen mutta jonka Kisse silti onnistui hivenen yllättämään, tunsi kallistuvansa taaksepäin. Hän sai napattua kiinni satulan etukaaresta ja vedettyä itsensä painovoimaa uhaten takaisin pystyasentoon juuri, kun Purtsilan kentän pitkä sivu parin laukka-askeleen jälkeen loppui ja Kisse, joka ei ollut vielä aivan varma pystyikö ihminen selässä kääntymään ja laukkaamaan yhtä-aikaa, valui pysähdyksiin aitaa päin. Tilanne oli kaiken kaikkiaan ohi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin, ja kentän keskellä Inna oli tikahtua nauruun.


”Yritäs nyt pysyä selässä”, Inna ohjeisti, ja Rasmus heitti tummanpuhuvan vilkaisun naisen suuntaan. Sehän tästä vielä puuttuisi, että Kisse onnistuisi heittämään Rasmuksen selästään ja laukkaisi vapaaksi päästyään kaikki verryttelevät ponit kumoon. Siihen nähden, että jopa kouluratsastaja-Inna oli jo onnistunut ratsastamaan Kissellä ei vain yhden, vaan kaksi puhdasta perusrataa aiemmissa osakilpailuissa, ammattiesteratsastaja-Rasmuksen pitäisi vähintäänkin voittaa.

”Ei paineita”, Rasmus sanoi Kisselle ääneen ja silitti tamman kaulaa. Se oli edelleen valmis ampaisemaan mihin hyvänsä suuntaan, mutta sen propellikorvat pyörähtivät taaksepäin, kun se kuuli Rasmuksen äänen. Rasmus toivoi, että se radalla kuuntelisi myös hänen apujaan – niitä jarruttaviakin.  

#talvipäivänseisaus #kirjoitushaaste
kirjoittaja Rasmus A.
lähetetty 18.12.20 7:54
 
Etsi: Päiväkirjat
Aihe: Kissen päiväkirja
Vastaukset: 25
Luettu: 1703

Solmussa | Matilda T.

18.12.2020
#talvipäivänseisaus #kirjoitushaaste

[Vegas saapuu Auburniin - Matilda & Sarah]

“Ei helvetti - enhän mä voi kilpailla tuolla.”
“Älä viitsi, sehän on ihan mahtavaa. Vegas on tosi miellyttävä ratsastaa.”
“Sanoo kouluratsastaja, jonka mielestä Effinkin kanssa maastoileminen on ihan miellyttävää.
“Oho, onpa sillä kauniit sykeröt! Ainakin te näytätte ihan mielettömiltä, mieti nyt.”
“No niinpä. Onpahan yleisölle jotain muutakin katsottavaa kuin mun hapuiluni.”
“Älä nyt vielä manaa. Ihan samalla tavallahan Sipsikin on kokenut konkari.”

[Valmennussuhde koetuksella - Matilda & Lauri]

“Lauri. Miksi mä istun sun ykkösratsun satulassa?”
“Koska kilpailet sillä. Eikä se kai ole mikään ykkösratsu - onhan minulla Vargaskin.”
“Joo, mutta silti. Mihin valmennussuhteeseen kuuluu käsittämättömien suorituspaineiden romauttaminen valmennettavan harteille?”
“Tähän, ilmeisesti. Mutta pidän tuosta asenteesta, pidä se.”
“Ai käsittämättömät suorituspaineet?”
“Vaikka se. Etpähän ehdi keksiä mitään tekosyitä seuraavaan starttiin.”

[Läheltä piti -tilanteita verryttelyssä - Jusu & Matilda]

“Ai, anteeksi, tämä on vähän menevämpi tapaus.”
“Joo, ei mitään, eiköhän se siitä asetu.”
“Se ei taida paljoa stressata, kokenut kilparatsu kuitenkin.”
“Niin, eihän tämä. Minä kyllä senkin edestä.”
“Sitä se välillä on - mutta eiköhän se hyvin mene.”
“Kiitos. Ja tsemppiä teille, senkin kanssa on mahdollisuuksia vaikka mihin.”

[Hetki ennen starttia - Matilda & Lauri]

“Mä en ole koskaan ollut noin paineissa yhdessäkään kisaverryttelyssä.”
“Siinä oli sitä kuuluisaa tekemisen meininkiä. Muista, ettet voi ensin ratsastaa sitä esteelle ja sitten päättääkin, ettet ratsasta. Se odottaa sun ratkaisuja.”
“Niinpä - jokuhan voisi vaikka luulla, että valmentajan ratsu on täysi automaatti.”
“En tiennytkään, että Matilda Tammilehdolta voi irrota näin paljon juttua.”
“En minäkään.”
“Turha yrittää havitella mitään myönnytyksiä. Starttaat sillä kuten sovittiin ja jos olet radan jälkeen edelleen sitä mieltä, ettei siitä ollut mitään hyötyä, mä tarjoan seuraavan valmennuksen, kuten sovittiin.”

[Heti perusradan jälkeen - Matilda & Lauri]

“No?”
“Ei se ollut niin kamalaa. Mutta onhan tämä ihan sairaan tarkka. Siis siitä mitä mä teen - ja mitä en.”
“Niinpä. Tuo tempo oli ihan riittävä perusradalle, uusinnassa voit miettiä vähän eteen. Muista se tie kutoselta seiskalle: käännä rohkeasti, suorista ja hellitä. Se hyppää kyllä, jos säkin olet menossa.”

[Uusinnan jälkeen verryttelyalueella - Lauri & Matilda]

“Voit laittaa sen toisen puomin sen nimiin - sen olisi pitänyt nousta nopeammin sille b-osalle.”
“Niin, tai mä olisin voinut ratsastaa sen välin paremmin. Mutta se seiska - mä en tajua, miten jäädyin niin totaalisesti.”
“No, pääasia, ettei koko paketti levinnyt siihen. Teillä olisi ollut täydet edellytykset nollaan, mutta näitähän sattuu ja näistä opitaan.”
“Jep. Otatko sä tän nyt heti vai tuonko sen kohta rekalle?”
“Voin ottaa. Tsemppiä kolmeenkymppiin, pidä pää kylmänä.”
“Kiitti. Ja tsemppiä sullekin, jos mä vaikka hautaudun Sipsin karsinaan viimeisen startin jälkeen.”
kirjoittaja Matilda T.
lähetetty 16.12.20 8:12
 
Etsi: Spin off
Aihe: Solmussa | Matilda T.
Vastaukset: 43
Luettu: 2398

Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto


Lauri taputti kenttäratsunsa kaulaa vielä kerran ennen jalkautumista orin satulasta. Vargas oli taas tehnyt työnsä, vaikkei maneesi sopinutkaan fysiikaltaan vahvalle orille yhtä hyvin kuin ulkokauden maastoesterata, mutta alkaneeseen hallikauteen oli vain pakko sopeutua.

“Hei”, Isabellan ääni tervehti havahduttaen Laurin katsomaan ympärilleen. Kartanon perijätär oli ollut lähtövuorossa aiemmin ja ehtinyt jo viedä ratsunsa pois - tai luovuttaa sen hevosenhoitajalleen.
“Hei”, Lauri vastasi vastaten samalla Isabellan hymyyn. Lauri törmäsi Isabellaan lähes viikottain käydessään valmentamassa ratsukoita Auburnissa, mutta päätyi harvemmin juttusille naisen kanssa.
“Miltä maastokoe halliolosuhteissa tuntui?” Isabella tiedusteli, aivan kuin olisi lukenut Laurin ajatukset.
“Siinähän se - teidän maneesissa seinät eivät onneksi kaadu päälle”, Lauri totesi rento hymy huulillaan. Mies löysäsi Vargasin satulavyötä ja nosti jalustimet ylös samalla, kun esitti vastavuoroisesti kysymyksen Isabellan ja naisen ratsastaman täysverisen suorituksesta.

“Minun täytyy nyt jatkaa matkaa”, Isabella pahoitteli lyhyen, mutta asiantäyteisen keskustelun päätteeksi. “Huomiseen! Oletan, että teissä on vastusta.”
Perijättären kasvoilla oli ovela hymynkare, kun tämä onnistui täysin luontevasti taputtamaan Vargasia ja koskettamaan ohimennen Laurin käsivartta samalla, kun liikahti kohti Tammiareenaa. Lauri ei ehtinyt kommentoimaan Isabellan sanoja, vaan jäi katsomaan naisen loittonevaa selkää huvittuneesti hymyillen.

Lauri oli ehtinyt korjata enkkuvilttiä paremmin Vargasin selässä ja lähteä kohti Runiacin vakiopaikaksi muodostunutta varikkoa parkkipaikalla, kun mies huomasi tutun hahmon toisen tallirakennuksen nurkalla. Heidi ei reagoinut Laurin kädenheilautukseen, mutta lähti kävelemään parkkipaikan suuntaan - useampi kymmenen metriä heitä edellä. Lauri huokaisi, koska torstaisen keskustelun jälkeen heidän välinsä olivat olleet tavallista jähmeämmät eikä eilinen, kisaviikonlopun kiireinen avauspäivä ollut tarjonnut mahdollisuutta kunnolliseen keskusteluun.

Runiacin rekka näkyi jo, kun Laurin katse kävi heidän ohittamassaan kartanossa. Mies muisti ne kerrat, kun oli käynyt rakennuksessa - etenkin viimeisimmän, koska se oli sisältänyt kartanon allasosastolla kastuneen Heidin saattamisen kartanolta taksiin ja hänen asunnolleen. Sinä iltana Lauri ei kuitenkaan ollut käynyt kartanossa ensimmäistä kertaa, olihan hän majoittunut siellä jo ennen Orijoelle muuttoaan Matildan koordinoiman valmennusviikonlopun aikaan.

Laurin leukaperät kiristyivät, kun miehen katse kääntyi takaisin Heidiin, joka oli jo päässyt rekalle ja joka ei ollut hiljentänyt vauhtiaan missään vaiheessa antaakseen Laurille ja Vargasille mahdollisuutta ottaa naista kiinni kävelyvauhdilla. Jos Heidin käytös johtui edelleen torstaisesta keskustelusta, nainen ei todennäköisesti pitäisi kuulemastaan, jos Lauri olisi kertonut kartanolla vietetyistä öistä - tai oikeastaan siitä yhdestä, jonka jälkeisenä aamuna mies ei ollut herännyt vierashuoneensa sängystä.
kirjoittaja Lauri M.
lähetetty 12.12.20 17:33
 
Etsi: Spin off
Aihe: Rakkaudesta lajiin | Lauri Merikanto
Vastaukset: 74
Luettu: 3468

Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.



Täydellisen joulun jäljillä
Josefinan & Rasmuksen tarinajoulukalenteri 2020

Luukku 11:
Kuulopuheita

”Ihan kamala idea”, Josefina parahti Rasmukselle kasvot miedosti kalvenneena.
”Eipäs ole, kun loistava.”
”Lois-tava?” tyttöystävä pärskähti epäuskoisena. ”Mikä siinä on loistavaa, että mä, joka olen startannut kenttää tasan kerran elämässäni, teen niin hevosen kanssa, joka ei ole kilpaillut koskaan? Mä en edes ole ratsastanut Maddella kuin muutaman kerran. Ei ole paljon maastoesteitä treenattu.”
”Hallissahan niitä nytkin hypätään, joten ei se nyt niin kamalasti poikkea tavallisesta”, Rasmus vakuutteli silmät kirkkaina, mutta Josefina näytti yhä vähän pakokauhuiselta ja paljon pahoinvoivalta.
“Mua pelottaa tämä kilpaileminen enemmän kuin Joachimia lentäminen”, Josefina kuiskasi ja viittasi viikolla heidän luonaan viihtyneen mutta nyt jo matkoihinsa lähteneen vieraan kotimatkaa edeltävään yllättävään tunnustukseen: Joachim Altmann, jonka Josefina ei osannut kuvitella pelkäävän yhtikäs mitään, kärsi jo lentokoneita ajatellessaan kauhunväristyksistä.
“Tarvitsetko säkin ryypyn”, Rasmus vitsaili.
“E-ei, Joe saa pitää sen selviytymystaktiikan itsellään. Ainakin tänään. Sokat karkottaisi mut Kallasta, jos yrittäisin kilpailla päihtyneenä.”

”Potkiiko kisahermot?” tiedusteli Märta Merenheimo sekä tyytyväisen että ärsyyntyneen näköisenä.
Josefina vastasi mulkaisemalla, Rasmus tipauttamalla aiemmin tyttöystävänsä käsivartta lohdullisesti silitelleen kätensä alas, rykäisemällä ja pakenemalla raukkamaisesti paikalta.
“Pitää alkaa valmistella Brania”, mies yskähti ja hymyili vielä Josefinalle osin kannustavasti, osin Märtan läsnäolosta kiusaantuneena. “Tsemppiä. Hyvin teillä menee, saatpa nähdä!”
Rasmuksen loittonevien askelten ääni ei mitenkään kyennyt peittämään alleen Märtan kitkeränkatkuisia sanoja:
“Fanikerhosi puheenjohtajalla on ilahduttavan kova luotto menestykseesi.”
“Eikä ole. Se vain kannustaa”, Josefina huokaisi ja vilkaisi Maddea, jota sen omistaja Linnea juuri satuloi virkaintoisena.
“Saapa nähdä, kuinka pitkälle kannustuksella ja lainaratsuilla pötkitään!” Märta hyrähti pintasiloitellun ystävällisesti.

“Happamia, sanoi kettu”, tuumasi Linnea Josefinalle, kun Märta poistui paikalta.
“Niin kai”, Josefina mumahti epävarmana.
“Hyvin teillä oikeasti menee”, Linnea vakuutteli. “Tai siis ainakin riittävän hyvin! Koska mä en edellytä teiltä mitään voittoa. Mä haluan mun nuorelle hevoselleni vaan kisakokemusta.”
“Mieluiten varmaan hyvää sellaista kuitenkin”, Josefina arvasi lannistuneena.
“No, olisi positiivista, jos se ei täysin panikoi ja ajattele, että kilpailuissa on aina kamalaa. Kaikki muu on plussaa”, Linnea linjasi ja huomasi hevosensa lainakilparatsastajan vilkuilevan yhä onnettoman näköisenä sinihiuksisen ankeuttajan perään. “Hei. Tuosta mimmistä löyhkäsi vaan kateus siitä, kun sulle luotetaan hevosia ratsastettavaksi.”

Josefina ei vastannut. Tilannetta seuraillut Nita päätti härnätä hieman keventääkseen tilannetta ja saadakseen pian harrasteluokassa starttaavan ystävänsä hermoja hieman heltiämään.

“Ja se on kateellinen sun söötistä poikaystävästä”, Nita huomautti.
“No siitä nyt ihan vähintäänkin”, Linnea linjasi.
“Puolet Kallasta salettiin on”, ilmoitti ohitse kävelevä ja porttivahdin tehtäväänsä valmistautuva Jonathan Raynott. “Kuulemma täällä on kovat oltavat onnellisille parisuhteille. Meni sulla kisat miten meni… at least you got that going for ya. Just sayin’. Tsemppii pönttöön, Jusufina. Sorry… Josefina.”

* * * * *


“Mä olisin niin paljon mieluummin vaikka kokoamassa piparkakkutaloa, ja siinä mä olen sentään tosi surkea.”
“Höpö höpö, teidän verkkahan näytti tosi hyvältä!”
“Joo, mutta kohta pitää mennä aitojen sisään, ja sitten vasta pitääkin näyttää hyvältä.”
“Jusu-kiltti, muista nyt mitä mä sanoin. Mä en odota teiltä sijoitusta. Kukaan ei odota, ellet sitten sä itse.”
“En mä niin suuria luule itsestäni. Äh, keretään vielä vähän kävelemään.”
“Ja sitten ei kun radalle! Rennosti vaan. Madde on tosi tasaisen ja tyytyväisen näköinen.”
“Toivotaan, että se on sitä vielä radallakin.”

* * * * *


“Hieno ohjelma”, heidän luokseen astellut isä kehui.
“Niin mustakin”, Rasmus kohteliaana nyökytteli, mutta Josefina ei puhunut halaistua sanaa.
Menisit pois. Turha tulla imartelemaan, Josefina ajatteli olonsa onnettomaksi tuntien. Oli kurjaa joutua pettymään omaan maailman rakkaimpaan isäänsä niin pahasti, ettei tuntenut oloaan enää laisinkaan mukavaksi tämän seurassa.
“Joko hait pöytäkirjan? Saitte varmasti kelpo prosentit. Ehkä lähestulkoon seitsemänkymmentä”, isä arvioi.
“Hain”, Josefinalta lipsahti, ja sitten hänen oli jatkettava: “Kuuskytkahdeksan. Ja risat.”
“Loistavaa! Sen täytyy olla aika nuori vielä”, Arne arvioi Maddea katsellen ja otti oikeudekseen silittää hevosen kaulaa.
Josefina nyökkäsi jäykästi.
“Kenttäratsastus on jännittävä laji”, isä yritti vielä viritellä keskustelua, ja Josefina kirosi mielessään sitä tosiseikkaa, että he todella kilpailisivat kolme päivää toisiaan vastaan. Kenttäratsastus oli kaikessa vauhdikkuudessaan aivan liian hitaasti ratkeava laji, Josefina ajatteli silloin.

“Tuletteko jouluna —”
“Pitää kävelyttää hevosta”, Josefina keskeytti tylysti isänsä avauksen. “Rasmus, tule.”

“Mutta ihan totta”, Rasmus aloitti, kun he olivat päässeet kuulonkantamaa kauemmas Josefinan isästä.
“Mitä?” Josefina kysyi äkisti äkeän oloisena.
“Mitä me tehdään jouluna? Tai että missä me sitä vietetään. Sä et taida haluta…”
“Ei, en halua. Mä en tahdo mennä kotikotiin esittämään mitään happy families -näytelmää. Me ollaan joulu vaikka kotona tai sun vanhempien luona, tai ihan missä vaan oikeastaan. Missä sä haluaisit olla?” Josefina pyöräytti pallon poikaystävänsä kulmaukseen.
“Ehditään me miettiä sitä vielä. Aattoonhan on vielä aikaa.”
“Niin siihen kyllä on. Sun starttiin ei niinkään — Linnea varmaan ottaa mieluusti Madden jo takaisin hoiviinsa. Tarvitsetko sä apua Branin kanssa?”
“Se on kyllä oikeastaan jo valmis, niin enpä kamalasti. Ellet sitten ratsasta sen koulukoetta mun puolesta.”
“Siihen mä en taida kyetä. Yksikin rata raastoi hermoja jo tarpeeksi, vaikka ihan hyvinhän se menikin. Mä ehkä menen sitten hengailemaan Sofian kanssa”, Josefina tuumasi. “Hannele ehkä arvostaa, jos saa käydä vaikka rauhassa vessassa. Voi olla aika hektistä nyt, kun Sofiakin jo kovasti tykkää kävellä ja juosta…”

Josefina toivotti poikaystävälleen vielä viimeiset tsempit kilpailuihin ja lähti etsimään kummityttöään ja lastenhoitajaa, joka Sofiaa kaitsi lapsen isän kilpaillessa ja äidin tuomaroidessa. Ajatella. Kallan seuraava ratsastajasukupolvi, Josefina ajatteli. Olkoon sen välit vanhempiinsa mutkattomammat kuin hänen omansa.
kirjoittaja Jusu R.
lähetetty 11.12.20 8:36
 
Etsi: Spin off
Aihe: Kiltin tytön päiväkirja | Jusu R.
Vastaukset: 138
Luettu: 9709

Talvipäivänseisaus, Kalla CUP:n 4. osakilpailu

❄ Talvipäivänseisaus ❄
(Kalla CUP:n 4. osakilpailu)
#talvipäivänseisaus #kallacup2020

Aikataulu:

Kenttäratsastus 11.-13.12.
Esteratsastus 18.12.
Kouluratsastus 19.12.
VIP torstaina 3.12.

Tervetuloa osallistumaan!

After ride
Kallan Krouvissa #krouvi
- Illanistujaiset, lauantaina 19.12. (klo 02 asti)
- Ei pukukoodia (ei yksityistilaisuus)


Osakilpailun tuotokset
Katso ohjeet ja vaihtoehdot kutsusta!
Tuotosten tekeminen vapaaehtoista, tulokset arvotaan normaaliin tapaan.
#mitenmeni  #kohtaamisiakallassa  #kirjoitushaaste

➡ Vierassalonki vierailijatuotoksille

Sää kilpailuviikonloppuina
❄ Maisema on talvinen: pikkupakkasta (1-5 astetta), ajoittaista lumisadetta.



RANKING 2020  blue unicorn  KALLA CUP INFO blue unicorn PISTEYTYS (KIRJAUTUNEILLE)
Kallalaiset: Laske omat rankingpisteesi sunnuntaihin 27.12. mennessä!
kirjoittaja Isabella S.
lähetetty 17.11.20 12:41
 
Etsi: Kilpailut ja tapahtumat 2020
Aihe: Talvipäivänseisaus, Kalla CUP:n 4. osakilpailu
Vastaukset: 4
Luettu: 446

Takaisin alkuun

Siirry: