The Journal

02.07.2019

"Ihan kiva tämä Aatami on oriksi. Esteilläkin", totesin Heidille laskeutuessani kimon hevosen selästä.
Heidi huokaisi syvään ja muljautti silmiään.
"Adamas on", nainen tuhahti.

Virnistin leveästi ja nostin ohjat hevosen pään yli.
Olimme hypänneet muutamat esteet hevosen kanssa ja hyvin oli mennyt. Heidi oli ollut seuraamassa meidän treenejä eikä hirveästi ollut löytänyt korjaamista.
Paitsi ehkä orille antamastani lempinimestä.

Aatami oli kiva ja meidän eräänlainen yhteistyö oli kyllä lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka aika kiireen kanssa sainkin tallien välillä ajella, mutta onneksi Anton ehti aina välillä auttamaan Sallin kanssa.

26.07.2019

Heidi seurasi nurmikentällä laukkaavaa ratsukkoa yrittäen keskittyä edellisen ratsukon tuloskerrontaan samalla. Aurinkoinen päivä oli lähes tuskallisen kuuma, mutta naisen tuskaisuus oli vielä lisätasolla loppuraskauden vuoksi. Ohjelmalehtinen toimitti hyvin viuhkan virkaa ja sen tuoma hetkellinen helpotus tuntui valheellisen hyvältä.

Mila Santanen puikkelehti katsomon penkkirivien välissä etsien vapaata paikkaa johon istahtaa alas seuraamaan päivän viimeisen luokan suorituksia. Oskari ja Shotti olivat startanneet edellisessä luokassa, joten orin hoidettuaan nainen oli päässyt hetkeksi irtaantumaan kisahoitajan roolistaan.
Nainen pälyili ympärilleen vapaan paikan toivossa ja tuttujen kasvojen pelossa. Hän ei todellakaan halunnut törmätä yhteenkään Vaahterapolun aikaiseen tuttavaansa, vaikka Jessen kohtaaminen oli ollut lähellä miehen osallistuttua samaan luokkaan Sallin kanssa kuin Oskarikin oli osallistunut. Mila oli kyllä Jessen nähnyt, mutta entinen kihlattu ei ollut huomannut Milaa.

Vapaa paikka löytyi lopulta tutun henkilön vierestä, mutta nainen ei ollut niin tuttu, etteikö Mila olisi voinut hänen viereensä istua alas.
"Terve Heidi", punapäinen nainen hymyili ja toivoi, ettei hänen surkea nimipäänsä ihan totaalisen väärässä ollut sillä hetkellä. Kyllä hän suurinpiirtein muisti jokaisen, jonka kanssa oli joskus hevoskauppoja hieronut ja Näyhön Heidi oli ollut yksi heistä.
"Ai hei", Heidi tervehti hymyillen ystävällisesti tutut kasvot nähdessään. Oli hieman outoa törmätä Milaan täällä, mutta toisaalta ei sittenkään yhtään.

"Mitäs sä täällä kisoissa teet? Mitä ilmeisemmin et itse ratsastanut?" brunette kysyi ja silmäili naisen rentoa varustusta merkitsevästi.
"Työnantajan orjana", Mila vitsaili eikä voinut olla vilkaisematta vieressään istuvan naisen vatsaa useampaan otteeseen, vaikka yritikin enemmän seurata esteitä hyppäävän ratsukon suoritusta. "Olen yhden orin kisahoitajana. Starttasivat edellisessä luokassa."
"Oi, kivaa", Heidi kommentoi hymyillen.

"Sinäkään et mitä ilmeisemmin ole kilpailemassa tänään. Onneksi olkoon", Mila lausahti hymyillen, kun ratsukko oli ratsastanut ulos radalta. Vierustoverin maha oli naisen mielestä valtavan kokoinen eikä hänellä todellakaan käynyt kateeksi sillä hetkellä. Tällaisella ilmalla viimeisillään raskaana… Tai raskaana ylipäätänsä.
"Milloin laskettuaika?" sinisilmäinen nainen kysyi uteliaana.

Heidi nauroi ääneen saaden muutaman lähellä olevan ihmisen katsahtamaan itseensä. Nainen vaihtoi asentoa puutuneen olon takia ja siirsi katseensa takaisin Milaan.
"Kiitos ja en todellakaan ole. Mutta kolme mun hevosta kisaa", brunette vastasi viimein.

"Ensi kuun alussa, ei enää pitkä aika siis", Heidi lisäsi vielä ja huokaisi syvään. Paperilehtinen kahisi hieman naisen heiluttaessa sitä kasvojensa edessä.
"No ei todellakaan ole. Eihän elokuuhun ole enää kuin mitä… Viikko?" Mila ähkäisi. Niin se vain olisi kesä pian ohi ja kylmä syksy sekä talvi saapuisi.
Punahiuksinen vaihvihkaa tarkisti, oliko Heidin vasemmassa nimettömässä sormusta. Ei ollut. Uteliaisuus nosti jälleen hieman päätään, mutta Mila tyytyi vain hymyilemään Heidille eikä kehdannut kysellä lapsen isästä mitään. Mutta mitä ilmeisemmin joku mies Heidillä oli, vaikkei sormuksia ole vaihdettukaan.
"Kisaako joku sun hevosista tässä luokassa?" Mila kysäisi.

Heidi mietti viikkoa, seitsemää päivää, tai oikeastaan kahdeksaa, jos virallista laskettua aikaa oli uskominen.
"Joo, Look at Snilli, kimo tamma. Se starttaa ihan luokan loppuvaiheilla", nainen vastasi.
"Se on vasta yhdeksän, mutta kamalan rento tapaus silti", Heidi lisäsi ja virnisti ajatellessaan muita hevosiaan. Brunette vaihtoi uudemman kerran asentoaan, tuskallinen olo tuntui seuraavan perässä tänään joka asennonvaihdon jälkeen.
"Aikaisemmin starttasi Cariad ja Malachai kolmessakympissä."

Mila selasi ohjelmalehtisestä lähtölistoja etsien Heidin mainitsemien hevosten nimet ratsastajineen. Hän oletti Heidin miehen osallistuvan naisen hevosilla, mutta jokaisen kohdalla luki eri ratsastajien nimet. Joista yksi ei ainakaan bruneten lapsen isä voisi missään tapauksessa olla. Tai ainakin hän oletti Josefina Rosengårdin olevan naisen nimi.

"Onko sun miehesi hevosihmisiä?" nainen lopulta kysyi katse edelleen lähtölistoissa ja aavistuksen kulmat kurtistuivat jokaisen tutun nimen nimessä. Oli Juliaa, Jesseä, Juusoa, Innan miesystävää Verneriä… Verneriä hän ei ollut koskaan tavannut, mutta oli kyllä kuullut miehestä Innalta.
Vernerin lisäksi oli myös yksi tuttu-muttei-kuitenkaan-tuttu nimi lähtölistoilla: Matilda Tammilehto.
Sen nimen Mila oli kuullut vain kerran toukokuisella junamatkalla Jessen suusta. Jessen naisystävä, jonka sukunimen Mila oli selvittänyt Jessen facebook-profiilin kaverilistoilta heti, kun mies oli Oulussa pois junasta jäänyt.
"Ei mulla ole sellaista tähän hätään", Heidi vastasi pahastumatta toisen kysymyksestä lainkaan. Se oli aivan luonnollinen kysymys tilanteen huomioon ottaen. Rento naurahdus karkasi naisen huulilta.
"Ai, sori, mä luulin... " Mila mutisi nolostuneena ja moitti itseään siitä, että oli mennyt avaamaan suunsa. Luonnollisesti hän oli olettanut, että lapsen isä olisi mukana kuvioissa.

"Mitäs sulle muuten kuuluu?" brunette vaihtoi puheenaihetta ja vilkaisi kentälle, jossa päivän viimeisimmät ratsukot olivat pian vuorossa. Niiden mukana myös hänen oma hevosensa ja Verneri Loven kanssa.
"Mitäs mulle", Mila huokaisi ilahtuneena siitä, että Heidi vaihtoi puheenaihetta noinkin sujuvasti. Hän mietti hetken, milloin he viimeksi olivat tavanneet vieressä istuvan bruneten kanssa.
"Pistin sille Vaahterapolulle lapun luukulle vajaa vuosi sitten, muutin hetkeksi Kanadaan ja tulin nyt keväällä takaisin, kun kaveri tarjosi töitä omalta talliltaan", Mila selitti kuulumisensa pähkinänkuoreen sullottuna. Oli hän välillä miettinyt, oliko ratsastuskoulun myyminen sittenkään ollut niin fiksu idea, mutta toisaalta se oli ollut aivan konkurssin partaalla ettei sitä enää olisi pystynyt pelastamaankaan.
"Oho, siinä vasta pieniä muutoksia", Heidi naurahti hieman, osittain epäuskoisena kuulemastaan. Kyllähän sitä ilman vauvaakin sai elämäänsä vauhtia, kun osui vain oikeat tapahtumat kohdilleen.

Heidi irvisti aavistuksen tuntiessaan jälleen epämiellyttävän olon palaavan. Ne tuntuivat lisääntyvän päivä päivältä ja tänään oli ilmeisen huono päivä. Nainen syytti pitkää istumistuokiota katsomossa, vaikka olikin jaloitellut vähän väliä.

"Seuraavana valmistautuu Jeramy Raeske, Look at Snilli", kuuluttaja keskeytti Heidin tuskailut ja sai huomion siirtymään jälleen kentälle.
Mila kyllä huomasi Heidin tuskailut. Kulmat kurtistuivat huolestuneena aavistuksen, mutta naisen oma ilmekin muuttui nopeasti tuskaiseksi, kun hän huomasi heitä lähestyvän miehen. Se oli niitä liian tuttuja kasvoja, joita Mila ei olisi halunnut nähdä - vaikka jollain tavalla kuitenkin halusi.
"Paska", nainen sihahti tuskin kuuluvasti ja epätoivoisena piiloutumisyrityksenä kumartui aavistuksen raskaana olevan Heidin taakse toivoen, ettei Jesse huomaisi häntä vaan jatkaisi matkaansa… Johonkin.

Kaajapuroille hevosensa vienyt Jesse oli tullut takaisin Auburniin pian sen jälkeen, kun hänen kisa-apuna toiminut Ava oli miehen yllätykseksi lupautunut huolehtimaan Sallista, mikäli Jesse halusi mennä katsomaan kisapäivän viimeiset suoritukset.
Matildaa katseellaan etsinyt mies oli huomannut Heidin katsomosta ja pistänyt merkille naisen tuskaisen olemuksen, mikä sai hänet luonnollisesti huolestuneeksi. Hän harppoi nopeasti naisen luo eikä ensin edes huomannut bruneten toisella puolella kyyristelevää punahiuksista naista.
"Kaikki hyvin?" Jesse kysyi varovaisesti.

Heidi ei ehtinyt reagoimaan Milan sihahdukseen, kun huomasi Jessen lähestyvän. Miehen näkeminen tuntui samaan aikaan mukavalta ja vaivaannuttavalta, siitä huolimatta Heidin kasvoille piirtyi hymy toisen kysymyksen myötä.
"Joo", Heidi vastasi ja kuuli täysin samanaikaisesti viereltään samaisen vastauksen. Siniset silmät siirtyivät tutusta miehestä Milaan, joka näytti varmasti yhtä yllättyneeltä, kuin Heidi itse.

Siitä hetkestä lähti suuret rattaat pyörimään, kesti sekunteja, kun kaikki palaset loksahtelivat paikalleen yksitellen Heidin päässä. Sen saattoi melkein kuulla.
Mila. Jesse. Ritvan sanat Kanadasta, kihloista ja toisen reaktio juuri ennen Jessen ilmestymistä paikalle. Mila ei ollut kovin yleinen nimi hevospiireissä ja brunette syytti yksin raskautta ja sen tuomaa hajamielisyyttä siitä, ettei ollut yhdistänyt ilmeisiä pisteitä mielessään jo silloin.

Jessen kulmat kohosivat, kun hän tajusi kuka Heidin vieressä istui ja Mila näytti siltä, kuin olisi halunnut haihtua savuna ilmaan sillä sekunnilla, mutta heilautti kuitenkin nopeasti kättään miehelle tervehdykseksi.
Jokseenkin huvittunut tuhahdus karkasi Jessen huulilta. Mikä siinä oli, että Milan piti ilmestyä aina silloin paikalle, kun naista vähiten odotti. Joko miehen oven taakse, viereiselle penkille junassa tai kaikista maailman ihmisistä juuri Heidin viereen kisakatsomoon.

Tietenkin.

"Kummalta sä kysyt?" Heidi kysyi mystinen hymy huulillaan, katse tutuissa vihreissä silmissä.
"Sinulta", Jesse vastasi Heidille toettuaan alkuhämmennyksestään ja istui sitten naisen toiselle puolelle välittämättä Milan kulmien kohottelusta heidän suuntaansa.

Punahiuksisen päässä pyörivät kysymykset siitä, mistä ja miten hyvin Jesse ja Heidi toisensa tunsivat. Ilmeisesti sen verran hyvin, että hänen entinen kihlattunsa oli kiinnostunut raskaana olevan naisen voinnista.
Pieni hymy käväisi Milan huulilla, sillä kyllä hän tiesi Jessen olevan ystävällinen ja huolehtiva kaikkia kohtaan.

"Vähän tuskainen olo vain, varmaan kaikesta tästä istumisesta vaan", Heidi vastasi, tiedostaen varsin hyvin Milan läsnäolon tilanteessa. Brunette mietti miltä kaikki mahtoi näyttää toisen silmissä ja sitä, että tiesikö Jesse hänen tietävän kaksikon historiasta.
Katse hakeutui takaisin kentälle lähtömerkin soidessa, Jeramy laukkasi tervehdyksen jälkeen kohti ensimmäistä estettä, kaunista sinistä okseria, kohti.

"Enemmän eteen", Heidi huokaisi hädin tuskin kuuluvalla äänellä ja ensimmäisen esteen jälkeen Lollon vauhti parani hieman.
Ruusuesteen jälkeen nainen joutui sulkemaan silmänsä, ei niinkään jännityksestä, vaan kivusta kehon ylitse pyyhkäisevän aallon myötä. Se sai Heidin ynähtämään aavistuksen ja hetken päästä hän tajusi puristavansa Jessen käsivartta.
Siniset silmät tuijottivat vihreitä kivun helpottaessa ja kaksikon välillä vaihtuvat sanattomat lauseet saattoi melkein kuulla.

"Ei se voi olla", Heidi lausahti voimattoman kuuloisena ja pudisti päätään epäuskoisena.
"Ei vielä", Jesse sanoi säikähtäneenä, vilkaisi Milaa ja käänsi sitten katseensa nopeasti takaisin Heidiin. "Ei nyt."

Milan katse oli seilannut radalla menevän kimon tamman ja vieressä istuvien henkilöiden välillä, joten häneltä ei ollut jäänyt huomaamatta Heidin käden eksyminen exänsä käsivarrelle, kivusta vääntyneet kasvot tai Jessen ilme sen jälkeen, kun raskaana oleva nainen oli hellittänyt otteensa.

"Älä nyt siihen synnytä", punahiuksinen nainen yritti keventää tunnelmaa vitsailemalla, mutta sai vain osakseen vihaisen mulkaisun Jesseltä. Mila irvisti huolestuneena.
Ei kai se Heidi nyt oikeasti voinut siihen synnyttää? Eihän?
"Ehkä se on vain niitä harjoitusversioita?" Heidi epäröi ja alkoi sitten miettiä miten se kuumantuskainen kilpailupäivä ei tainnut sittenkään olla ihan normaalilla tavalla tuskainen.

Seuraava supistus ei jättänyt kuitenkaan mitään arvailuiden varaan, Heidinkin oli myönnettävä se. Nainen ei sanonut sanaakaan, mutta kivun saattoi lukea tämän kasvoilta hyvin selkeästi bruneten yrittäessä pitää hengityksensä kautta itsensä kasassa.

Kuulemma ne erottaa oikeista supistuksista kyllä.

"En mä tiedä, onko parempi ottaa varman päälle?" Heidi mietti epävarmalla, hiljaisella äänellä saatuaan puhekykynsä jälleen takaisin. Hänellä ei ollut hajuakaan kuinka Lollo oli pärjännyt karsinnoissa, se tuntui sillä hetkellä toissijaiselta huolenaiheelta.
"Onko ne säännöllisiä supistuksia? Lääkärihän sanoi, ettei ihan heti tarvitse tulla, mutta kannattaa kuitenkin soittaa jos epäilyttää. Tietävät varautua", Jesse mutisi sydän hakaten rinnassa tuhatta ja sataa.

Mila kuunteli miehen sanoja Heidin toisella puolella hämmentyneenä. Kyllä hän tiesi, ettei Jesse missään vaiheessa jättäisi ainuttakaan raskaana olevaa naista pulaan (tai ketään muutakaan), mutta jokin miehen olemuksessa kertoi, ettei tässä nyt ollut kyse mistään tuttavallisesta huolestumisesta.

"Heh, voisi luulla, että sä olet se isä, kun noin hössötät", Mila naurahti hermostuneena. Ei kai se voisi olla mitenkään mahdollista?
"Ole sinä jumalauta jo hiljaa ja painu vaikka takaisin sinne Kanadaan", Jesse ärähti. Mila räpytteli silmiään ärsyyntyneenä ja hänen teki mieli napauttaa takaisin, mutta puristi huulensa tiukasti yhteen. Heidän jonkinlainen aselepo oli muutenkin hataralla pohjalla, joten Mila ei todellakaan halunnut rikkoa välejään Jesseen riitaa haastamalla.
Varsinkaan sillä hetkellä, kun Jessestä oli mitä ilmeisemmin tulossa isä.

"Lähdetään. Sinulla ei varmaan ole sitä sairaalakassiakaan mukana?" mies mutisi Heidille noustessaan ylös tuolilta ja ojensi kätensä naiselle vetääkseen hänet ylös.
Saattoihan se olla väärä hälytyskin? Eihän se lapsi välttämättä tämän päivän aikana syntyisi, vaikka kyseessä olisi ihan oikeasti synnytyksen käynnistyminen.

"On mulla, autossa, joka on Runiacissa", Heidi vastasi ja yritti hymyillä mahdollisimman rauhoittavasti Jesselle. Nainen kampesi itsensä melko rauhallisen ja normaalin näköisesti ylös, kuin tilanteessa ei olisi mitään outoa. Hän ei kaivannut kentälle katselevien ihmisten huomiota itseensä, varsinkin, jos kyseessä olisi väärä hälytys.
"Oli kiva nähdä Mila pitkästä aikaa", brunette lausahti tuttavalleen, joka selvästi ei ollut täysin ajan tasalla tilanteesta. Heidi ei kuitenkaan nähnyt asiakseen selitellä mitään, sillä se olisi Jessen tehtävä. Mikäli mies itse haluaisi.
"Joo. Niin oli…" Mila mutisi miettien, pitäisikö hänen jotenkin auttaa, mutta ei uskaltanut edes sitä kysyä sillä tiesi,  ettei Jesse todellakaan haluaisi hänen sekaantuvan tilanteeseen yhtään sen enempää. Niinpä nainen jäi pöllämystyneenä istumaan paikoilleen kyseenalaistaen jälleen kerran lupaustaan lähteä Oskarin avuksi Auburniin.
"Nähdään", Jesse puuskahti entiselle kihlatulleen, joka vain nyökkäsi jäykästi takaisin. Sillä hetkellä miehen mieleen ei mahtunut mitään muuta kuin vääjäämättä lähestyvä synnytys, joten ei suonut sen enempää ajatusta Milalle.  Hänen oli vain päästävä pois sieltä Heidin kanssa.

"Mennään ihan rauhassa ja jos vaan mahdollista, niin ei tehdä tästä mitään numeroa", Heidi puhui Jesselle astellessaan miehen perässä penkkirivin päähän ja portaita alas. Katse haki ihmismassasta tuttuja kasvoja, mutta ei löytänyt etsimäänsä.
"Onko sun auto lähellä?" nainen kysyi heidän päästyä jonkin matkaa lasitetun katsomon ulkopuolelle. Heidi ei uskaltanut kiirehtiä, vaikka mieli halusikin.

Pitkä, hermostunut huokaisu pakeni Jessen keuhkoista ja hän käännähti katsomaan Heidiä yrittäen peitellä pientä pakokauhuaan, joka tuntui puskevan pintaan.
"On, ihan parkkipaikan reunalla", mies mutisi ja uskaltautui hymyilemään hieman. Heidi nyökkäsi ja hymyili myös. Vaikka paniikki olikin iskemäisillään, hän oli siitä huolimatta innostunut siitä tiedosta, että jos tässä oikeasti oli h-hetki käsillä, hän olisi ihan pian isä pienelle lapselle.

"Tuleeko niitä supistuksia jo kuinka tiuhaan?" Jesse kysyi huolestuneena kävellessään Heidin vierellä kohti parkkipaikkaa. Hän oli kyllä huomannut, kuinka nainen oli parhaansa mukaan yrittänyt peitellä kipujaan, siinä onnistumatta.

"En mä ole laskenut", Heidi vastasi ja yritti miettiä hetken.
"Koko päivän mulla on ollut kyllä kamalan huono ja levoton olo, mutta ajattelin sen olevan vain kisajännitystä ja istumisesta aiheutunutta tuskaa. Ehkä mä olin niin keskittynyt kilpailuihin, etten tajunnut, että ne oli oikeasti supistuksia?" pieni irvistys saatteli sanat matkaan. Naisen olo ei ainakaan helpottanut, vaikka hän saattoikin nyt huomata selkeän eron kehossaan kivun ja pienemmän kivun väliltä.

"Mun pitää soittaa Laurille", Heidi ähkäisi heidän päästyään autolle.
"Sä saat ajaa", nainen lisäsi virnistäen ja painoi puhelimen korvaansa vasten.
"En minä ajatellutkaan antaa sinun ajaa", mies mutisi ja oli lisäämässä, kuinka olisi ehkä ensin pitänyt soittaa sairaalalle ja ilmoittaa heidän tulostaan, mutta jätti sen sanomatta. Hän ei todellakaan halunnut hermostuttaa Heidiä sen enempää. Tai itseään.

Puhelu oli lyhyt, mutta sitäkin tärkeämpi. Heidi pyysi Merikantoa huolehtimaan hevosten kotiinpääsystä ja ilmoittamaan myös työntekijöilleen, että hän oli lähdössä sairaalaan. Sanojen lausuminen tuntui harkitulta, sillä nainen ei halunnut aiheuttaa Laurille ylimääräisiä kysymyksiä aiheesta, mutta ei myöskään kertoa kovin yksityiskohtaisesti mistään puhelun välityksellä.
Jesse kuunteli puhelua puolella korvalla ja mietti, olisiko Matidallekin pitänyt soittaa, mutta koska hänen täytyi keskittyä ajamiseen - mikäli keskittyminen siinä tilanteessa mahdollista oli -, päätti hän soittaa naisystävälleen heti, kun he olisivat Murronmaalla.
Ellei Lauri tälläkin kertaa juoksisi heti kertomaan Matildalle, missä Jesse ja Heidi olivat.

"Pystytkö sinä kävelemään vai haenko sinulle pyörätuolin?" Jesse huolehti, kun he olivat kaartaneet sairaalan pihaan. Heidin olo oli matkan aikana käynyt entistä tukalammaksi, mikä melkein oli saanut miehen soittamaan ambulanssin tulemaan heitä vastaan.
Matka Kallasta Murronmaalle ei ollut pitkä, mutta Jessestä se oli tuntunut pieneltä ikuisuudelta, vaikka olikin hetkittäin ajanut reipasta ylinopeutta.
"Kai mä pystyn", Heidi vastasi yrittäen hengittää syvään kipuaaltojen heitellessä mieltä, kuin ajelehtivaa laivaa myrskyssä. Oli huomattavasti vaikeampaa sietää kipua nyt, kun oli ajatellut sen tulevan vasta viikon tai kahden päästä. Nainen tiesi kaipaavansa hetken hiljaisuutta päästäkseen sellaiseen mielentilaan, mutta sellaiseen luksukseen ei ollut sillä kertaa varaa.

Uuden supistuksen myötä jalat tuntuivat epävarmoilta ja Heidi joutui ottamaan vierellään kävelevästä Jessestä tukea kivun helpottamiseen saakka.
Ainakaan hän ei ollut kastellut Jessen autoa lapsivedellä, ajatus kimposi jostakin saaden naisen nauramaan ääneen.
"Anteeksi", Heidi ähkäisi ja puhalsi ilmaa huultensa välistä, yrittäen ajatella puhaltavansa samalla kivun pois sisältään.
Kummastunut naurahdus karkasi Jessenkin huulilta. Ei tässä tavallaan mitään hauskaa ollut, mutta naurava nainen sai miehenkin pikkuisen rentoutumaan vaikkei hän edes tiennyt, mille Heidi oli nauranut. Täydellistä rentoutumista ei todellakaan ollut hetkeen tiedossakaan.

Heidät vastaanottanut kätilö ohjasi Heidin pieneen huoneeseen tutkiakseen, missä vaiheessa synnytys jo oli, joten Jesse jäi Heidin pyynnöstä hetkeksi huoneen ulkopuolelle. Hänen ei kuulema tarvitsisi nähdä kaikkia tutkimustoimenpiteitä eikä Jesse vastaankaan laittanut, vaikka oli huomauttamassa että oli naisen ennenkin housuitta nähnyt.
Siinä odotellessa Jesse laittoi Matildalle sekä äidilleen tilannetiedotuksen viestillä. Ritva oli aikonut tulla Kallaan ensi viikolla ja uhannut, ettei lähtisi mihinkään ennen kuin lapsi olisi syntynyt, mutta ilmeisesti tuleva isoäiti nyt myöhästyisi.

Kätilö tuli ulos huoneesta ja kehotti Jesseä menemään sisälle.
Heidi makasi sängyssä supistuksia mittaavat anturit vatsallaan ja näky sai Jessen hymyilemään pikkuisen. Mieleen muistui hänen äitinsä onnettomuuden jälkeinen sairaalahuone omine tutkimuslaitteineen, mutta tällä kertaa huolella oli toisenlaiset kasvot. Positiivisemmat, vaikka samantapainen hermostuneisuus oli läsnä.

"Mitä se sanoi?" mies kysyi siirtyessään istumaan tuolille sängyn viereen ja vilkaisi konetta, joka raksutti jokaisen supistuksen kohdalla. Supistusten, joita tuli koko ajan tiheämpään tahtiin.
Mies rapsutti hermostuneena farkkujensa polvesta karkautuvaa langanpätkää ja kiitteli onneaan, että oli sentään ehtinyt vaihtamaan kisavaatteensa vähän rennompiin ennen Auburniin palaamista. Ja kiitteli myös Avaa. Ilman teiniä hän ei olisi edes ehtinyt takaisin…
"Että kyllä me nyt synnytetään", Heidi huokaisi. Pelon ja ilon, sekä odotuksen tunteet sotkeutuivat kaiken hämmennyksen ja onnen joukkoon naisen sisällä. Se, että supistusten välillä oli vain minuutteja, kertoi synnytyksen etenevän pelottavan nopeaan tahtiin.

"Ei helvetti", Heidi naurahti epäuskoisena ja pudisti päätään. Kun he lähtisivät sairaalasta kotiin, he eivät olisi enää samoja ihmisiä. Heistä oli kovaa, kivuliasta vauhtia tulossa vanhemmat pienelle vauvalle.
"Sinäpä sen sanoit", Jesse hymähti hymyillen ja puristi kannustavasti naisen sormia omiensa lomaan.

Sairaalahuoneeseen laskeutui hiljaisuus oven sulkeutuessa viimeisenkin hoitajan perässä. Hiljaisuus oli niin syvää, että Heidi saattoi kuulla kaikkien kolmen hengityksen äänet. Naisen sormet pitelivät pientä kättä, jonka täydelliset viisi sormea olivat kietoutuneet Heidin etusormen ympärille. Vaaleanpunainen pipo pienen vastasyntyneen päässä tuntui uskomattoman pieneltä.
Siniset silmät eivät tohtineet kääntyä suljetuista silmistä ja niitä ympäröivistä kasvoista.
"Haluatko sä pitää sun tytärtä?" Heidi kysyi nostaen katseensa väkisin Jessen kasvoihin.

Jesse ei saanut sanaakaan ulos suustaan, joten joutui vain nyökkäämään. Mies oli tuntenut olonsa maailman turhimmaksi ihmiseksi synnytyksen aikana ja oli pureskellut hermostuneena kynsien mukana sormenpäänsä lähes vereslihalle.
Hän olisi jotenkin halunnut olla avuksi synnytyksen aikana, muttei luonnollisesti voinut tehdä oikein mitään muuta kuin odottaa.
Vasta sitten, kun tyttö oli ensimmäisen kerran vetänyt ilmaa keuhkoihinsa ja itkenyt, Jesse oli tajunnut kunnolla, mitä juuri oli tapahtunut. Hänestä ihan oikeasti oli tullut isä pienelle tyttölapselle. Maailman paras tunne.

Hän nosti pienen kapaloidun vauvan syliinsä eikä voinut muuta kuin hymyillä liikuttuneena.
"Hei", hän kuiskasi lapselleen. Vaikka hänen elämäänsä mahtui lukuisia hyviä hetkiä, mikään ei voittanut sitä hetkeä, kun sai pidellä omaa lasta ensimmäisen kerran sylissään.

Jesse oli ollut enemmän kuin tyytyväinen päästyään Power Jumpeissa uusintaan saakka, mutta koko finaali oli unohtunut heti, kun hän aikaisemmin päivällä oli kävellyt katsomoon ja nähnyt Heidin ilmeen.
Milan tapaamisen hän oli jo tyystin unohtanut ja sitä ohikiitävää hetkeä lukuunottamatta mies ei entistään sen enempää miettinyt. Tai mitään muutakaan kilpailuviikonloppuun liittyen.
Hänellä oli sylissään oma pieni lapsi, joten kaikki muu todellakin unohtui.

"Olet täydellinen", Jesse mutisi hymyillen tutkaillen oman lapsensa kasvoja ja käänsi sitten katseensa Heidiin.
"En tiedä mitä sanoa.. Kiitos?" mies naurahti ennen kuin vihreät silmät kääntyivät takaisin sylissä nukkuvaan vastasyntyneeseen eikä hän välittänyt, vaikka silmäkulmasta karkasikin pieni kyynel.
Heidi nyökkäsi hymyillen, tunsi sitten poskensa kastuvan kyyneleestä, joka oli karannut kuin varkain. Sitä seurasi vielä monta muutakin, mutta nainen ei lopettanut hymyilemistä. Ne olivat onnen kyyneleitä, eikä Heidi osannut enää muistaa mitään vastoinkäymisiä raskautensa ajalta.

Tyytyväinen huokaus kuului Jessen sylissä olevasta nyytistä, kaikki oli sillä hetkellä täydellistä.

10.08.2019

kirjoitettu yhdessä @Matilda T. ja @Heidi N. kanssa

"Haluatko sä, että mä tulen mukaan Heidin luo?"
Matildan kysymyksen kuultuaan Jessen huulilta oli livahtanut hämmentynyt naurahdus, johon oli sekoittunut jonkinlaista helpotustakin. Matilda oli kysellyt hänen suunnitelmia ja miehen oli ollut tarkoitus soittaa kertoakseen, että menisi käymään tytön sekä Heidin luona ja olisi sen jälkeen voinut tulla Matildan luo - mikäli se olisi hänen naisystävälleen sopinut.

He eivät olleet viime aikoina ehtineet hirveästi aikaa yhdessä viettämään, sillä molemmilla oli ollut työkiireet, hevoset ja Jessellä vastasyntynyt tytär, joka oli luonnollisesti vienyt eniten miehen aikaa kaikesta muusta, vaikka parhaansa mukaan hän oli yrittänyt huomioida tasaisesti muitakin osa-alueita elämässään.

"Haluan", mies vastasi toettuaan Matildan esittämästä yllättävästä kysymyksestä. Tietenkin hän oli jo pitkään halunnut, että Matilda tapaisi tytön, mutta ei ollut halunnut painostaa toista. Hän oli luottanut siihen, että Matilda itse kertoisi, milloin olisi valmis.
"Olin juuri lähdössä. Voin tulla hakemaan sinut."

Haettuaan Matildan kyytiin ja ajaessaan Heidin taloa kohti, Jesse vilkuili syrjäsilmällä  vieressään istuvaa naista, joka parhaansa mukaan yritti peitellä kireyttään.
Jesse oli melkein jo kysymässä, oliko Matilda varma tästä, mutta piti suunsa kiinni. Eivät he voineet loputtomiin lykätä sitä tapaamista.

"Perillä", mies mutisi pysäyttäessään autonsa pihatielle. Hän kääntyi katsomaan Matildaa ja hymyili varovaisesti.
"Joo", nainen puuskahti yrittäen hymyillä urheasti paniikinsekaisen ahdistuksensa läpi. Matildan ajatukset olivat risteilleet koko matkan ja nyt tummien silmien katse skannasi läpi omakotitalon etupihaa yrittäen tehdä pakonomaisia johtopäätöksiä siitä, mitä talon seinät kätkivät sisälleen.

Matildan jalat tuntuivat yllättävän heikoilta, kun nainen nousi ylös autosta ja seurasi Jesseä talon etuovelle. Matilda oli kyllä nähnyt kuvia miesystävänsä ja Heidin tyttövauvasta, mutta oli niitä katsoessaan usein vain vilkaissut kuvaa ja suunnannut katseensa sitten vain sen verran ruudun ohi, että oli edelleen vaikuttanut katsovansa kuvaa. Niin vaikeaa oli ollut katsoa lasta ja nyt Matilda oli menossa samaan tilaan ahdistuksen aiheuttajan kanssa. Jesse koputti ovea rystysillään, ennen kuin painoi kokeillen kahvaa alas saaden Matildan sydämen hakkaamaan.

Milo jolkotti ovelle ensimmäisenä. Sille oli heränny aivan uudenlainen suojeluvietti lapsen syntymän myötä.
"Milo, oma paikka", Heidi komensi ja ruskea koira palasi takaisin olohuoneeseen pedilleen. Varovainen hymy kasvoillaan nainen käveli eteiseen pieni lapsi sylissään.
"Hei, tulkaa vain peremmälle", Heidi lisäsi pysähtyen pienen matkan päähän. Sinisten silmien katse siirtyi vieraasta toiseen, yrittäen olla olematta liian tungetteleva.

Jesse kosketti rohkaisevasti Matildan alaselkää, kun he astuivat peremmälle eteiseen.
Hän hymyili lempeästi Heidin sylissä tuhisevalle vauvalle ja vähän Heidillekin ripustaessaan takkia naulakkoon ennen kuin käänsi katseensa Matildaan.
Mies olisi halunnut olla niin kuin tilanteessa ei olisi ollut mitään epänormaalia: he olivat tulleet Heidin luo vauvaa katsomaan ja siinä se, mutta tilanne oli kyllä kaikkea muuta kuin normaali. Matildan katse hapuili Jessen vihreitä silmiä, sillä jo pieni vilaus Heidin sylissä makaavasta lapsesta oli saanut violettihiuksisen naisen sykkeen nousemaan entisestään. Hetken Matilda tunsi olonsa pakoeläimeksi, jonka jokainen solu oli virittäytynyt valmiiksi pakenemaan paikalta heti tilaisuuden tullen.

Matilda veti äänettömästi henkeä, ennen kuin pakotti katseensa Heidiin. Naisen pää tyhjeni sanoista, joita Matilda oli pyöritellyt tulomatkalla mielessään. Mitä hän voisi muka sanoa naiselle, joka oli synnyttänyt hänen miesystävänsä lapsen.
"Onnea", kuului karhea, huulilta pakotettu ja silti yllättävän luontevalta kuulostava sana. Matildan katse nytkähti pykälän alaspäin ja naisen hengitys salpaantui hetkeksi tummien silmien katsoessa suoraan tyttölasta, jonka syntymä oli muuttanut montakin asiaa hänen elämässään.

"Kiitos", Heidi nyökkäsi kevyesti hymyillen. Tilanteen ylianalysointi kävi helposti, mutta brunette hypäytti vauvan hieman parempaan asentoon ja perääntyi sitten pidemmälle asuntoon.
"Keitin kahvia, jos maistuu", nainen totesi. Hän ei aivan tiennyt millä tavoin olisi pitänyt käyttäytyä niinkin henkilökohtaisessa tilanteessa ja paikassa. Matilda nyökkäsi jähmeästi ja yritti taas hymyillä.

"Haluatko ottaa hänet, niin saatte tutustua paremmin?" Heidi kysyi Jesseltä ja kohotti kulmaansa aavistuksen kysyvästi.
Mies nyökkäsi vastaukseksi ja varovaisesti nosti pikkuisen lapsensa syliinsä. Hän hymyili lapselle leveästi sipaisten hellästi tämän pikkuruisia sormia. Tuntui edelleen käsittämättömältä, että hän oli oikeasti sen pienen ihmisen isä.

Jesse kääntyi lapsi sylissään Matildan puoleen. Leveä hymy oli vaihtunut kysyvän rohkaisevaksi hymyksi, kun mies tutkaili violettihiuksisen kasvojen ilmettä.
Tyttö oli osa hänen elämäänsä ja halusi myös Matildan olevan sitä nyt ja myöhemminkin, muttei Jesse myöskään halunnut että Matildaa ahdistaisi hänen seurassaan - lapsen kanssa tai ilman.
"Tässä hän nyt sitten on", hän lausahti ja otti varovaisen askeleen kohti Matildaa.
Mies kyllä tiesi naisen omat luurangot lapsiin liittyen, muttei halunnut äänensävyllään tai elekielellään viestittää Heidille, että tässä olisi jotain muutakin kuin lapsen ja tämän isän naisystävän ensikohtaaminen. Heidi seurasi tilannetta hetken, mutta poistui sitten keittiöön antaakseen pariskunnalle hetken omaa rauhaa. Epämiellyttävä tunne puristi naisen sisintä, mutta brunette keskitti ajatuksensa kahvikuppien valintaan. Ei siihen, miten hänen lapsensa oli Jessen ja Matildan kanssa eteisessä ja miten sen piti olla hänelle täysin ok.

Matilda hädin tuskin huomasi Heidin lähtevän, sillä hänen katseensa oli nauliintunut Jessen syliin siirtyneessä vauvassa. Nyt, kun nainen oli pakottautunut katsomaan lasta kunnolla, hän ei ollut saada silmiään irti pienestä ihmisenalusta. Matildan päässä ei ollut yhtäkään järkevää sanaa, joilla nainen olisi voinut kuvata senhetkistä tunnetilaansa Jesselle. EIkä hän välttämättä olisi halunnutkaan, koska haltioitumisesta huolimatta pintaan puski myös pettymystä ja surua.

"Niin", Matilda pihahti hiljaa ja nosti katseensa hetkeksi Jessen kasvoihin. Naisesta tuntui ristiriitaiselta tuntea niin sisällään, kun samaan aikaan hänen miesystävänsä huokui onnellisuutta. Matilda olisi halunnut näyttää olevansa onnellinen Jessen puolesta, mutta se tuntui toistaiseksi mahdottomalta.
"Haluatko sä sitä kahvia?" violettihiuksinen mumahti ja käänsi katseensa salamana vauvan yli suuntaan, johon Heidi oli aiemmin kadonnut.
"Tule", mies mutisi nyökäten päällään oikeaan suuntaan ja lähti sitten hieman viivytellen kohti keittiötä. Jossain takaraivossa eli pelko siitä, että Matilda lähtisi ovesta ulos heti, kun hän kääntäisi selkänsä naiselle.

Ei Jesse ollut olettanutkaan, että Matilda olisi innokkaasti vauvaan tutustumassa, mutta se, että nainen oli kaikesta huolimatta mukaan tullut, merkitsi miehelle paljon. Vaikka se saattoi vain vaikeuttaa jo muutenkin epävakaata tilannetta heidän välillään.
Molemmat olivat kyllä ymmärtäneet puoli vuotta sitten, että lapsi tulisi vaikuttamaan heidän tilanteeseen paljon, mutta siitä huolimatta päättäneet olla ihan oikeasti pariskunta. Nyt lapsi oli konkreettisesti siinä.

Päässä sinkoilevista ajatuksista huolimatta Jessen kasvoilla oli onnellinen ilme, kun hän katse lapsessaan käveli keittiöön Heidin luo. Matildan seurassa onnellisuuden näyttäminen tuntui jotenkin väärältä, muttei hän voinut sitä peitelläkään. Eikä halunnutkaan.
"Miten teillä on mennyt täällä?" mies kysyi Heidiltä. Matildan katse seurasi Jessen katsetta keittiössä seisovaan brunetteen, jonka läsnäolosta oli tullut yllättävän toissijaista sen Jessen sylissä makaavan ihmisenalun myötä. Rehellisesti sanottuna Matilda ei enää keksinyt yhtäkään syytä, miksi olisi kokenut Heidin läsnäolon haastavaksi - ei, edessä olivat aivan toisenlaiset haasteet.
"Hyvin. Hän nukkuu aika paljon ja selvästi itkee vain syystä", Heidi vastasi hymyillen, pitäen katseensa Jessen sylissä olevassa vauvassa.
"Käytiin eilen Auburnissa ekaa kertaa Cariadin ja Jeramyn seurana maneesivuorolla. Hän nukkui koko ajan tyytyväisenä kantorepussa", nainen jatkoi vielä.
"Hyvä kuulla", Jesse totesi hymyillen.
"Ota sinä hänet niin minä voin kaataa kahvit", mies lisäsi ja varovaisesti siirsi vauvan Heidin syliin ennen kuin siirtyi kahvinkeittimen luo.
"Otathan sinäkin?" mies kysyi siirtäessään katseensa Matildaan. Violettihiuksinen nainen oli seurannut vauvan siirtymistä sylistä toiseen niin intensiivisesti, että häneltä meni hetki rekisteröidä ja ymmärtää Jessen kysymys.

"Joo, kiitos", Matilda mumahti hetken oudon, piinaavalta tuntuneen hetken jälkeen ja liikahti vaistomaisesti kohti Jesseä voidakseen keskittyä kahvin kaatamiseen sen sijaan, että olisi antanut jakamattoman huomion Heidin pitelemälle vauvalle.
Jesse laski kahvikupit tasolle ja kosketti hellästi Matildan käsivartta katse tummissa silmissä. Oikeasti hän olisi halunnut kietoa kätensä naisen ympärille ja sanoa jotain rauhoittelevaa, mutta Heidin läsnäolo huoneessa esti sen.

Heidi tarkkaili mahdollisimman huomaamattomasti kaksikon elekieltä.
"Miten teillä sujuu treenit hevostenne kanssa?" nainen viritteli keskustelua, sillä aihe tuntui sopivan neutraalilta.
Jesse hymähti hieman vilkaistessaan Heidiä. Sattuneesta syystä hänellä ei ollut viime aikoina ollut hirveästi aikaa treenaamiseen.
"Hyvin kai ne. Anton on auttanut Sallin kanssa ja Aataminkin kanssa ollaan edistytty ihan mukavasti", mies vastasi. Suupieli hieman nytkähti Heidin orille antamansa lempinimen kohdalla, josta oli saanut kuulla kuittailua naiselta.
Vihreäsilmäinen mies kaatoi kahvia kuppeihin ja ojensi yhden niistä Matildalle, jonka jälkeen käveli jääkaapille hakemaan maitopurkin. Matildan katse putosi Jessen ojentamaan kahvikuppiin, kun hän tajusi, että Heidi oli esittänyt kysymyksen heille molemmille.

"Zelia on ollut ihan hyvä", Matilda kertoi yrittäen neutralisoida tilanteen mielessään niin hyvin kuin mahdollista. "Ja Sipsi.. Sijoituttiin sen kanssa Power Jumpissa silloin kun.."
Naisen lause katkesi ja tummien silmien katse nousi Heidiin ja lapseen, jonka suuntaan Matilda nyökkäsi väkinäisesti. Sillon kun teidän lapsenne oli syntynyt ja sekoittanut pakan.
"No hyvä. Ja onnea sijoituksesta, ei mikään helppo saavutus siinä porukassa", brunette vastasi hymyillen, sivuuttaen tällä kertaa Jessen lempinimet täysin.
"Kiitos", Matilda mumahti pienesti hymyillen ja antoi Jessen kaataa maitoa kahviinsa ennen kuin hörppäsi kuumaa juomaa kokeilevasti.

"Ehkä ensi vuonna pääsen itsekin osallistumaan", Heidi lisäsi ja kokeili virnistää ihan vähän.
"Ensi vuonna on sinun vuoro kisata", Jesse sanoi hymyillen kävellessään kahvikuppinsa kanssa pöydän ääreen. "Minä voin mieluusti jäädä katsomoon kannustamaan teitä molempia."
Mies istahti alas ja katse Matildassa taputti tuolia vieressään. Molemmat hänen seurassa olevat naiset olivat huomattavasti motivoituneempia kisaajia kuin hän itse, joten kyllä mies siellä katsomossakin viihtyisi ihan hyvin. Lapsensa kanssa.
Pieni hymy käväisi Jessen huulilla, kun hän mietti, olisiko vuosien päästä kisaradoilla myös hänen tyttärensä.
"Katsotaan", Heidi naurahti, sillä itse kisaaminen tuntui edelleen kovin kaukaiselta ajatukselta. Luonnollisesti hän toivoi, että kaikki sujuisi siihen malliin satulaan palaamisen myötä.

Heidi siirtyi ottamaan oman kahvikuppinsa vierelle ja asetti vauvan hieman paremmin syliinsä. Nainen piilotti haukotuksensa kuppinsa taakse ja sadatteli mielessään nesteen polttaessa varomattoman juojan kieltä.
Brunette meinasi kysyä miten teillä menee? mutta tajusi viime hetkellä hiljentää itsensä. Jokainen mieleen tulviva puheenaihe tuntui epäsopivalta sillä hetkellä.

Matilda siemaili kahviaan välittämättä sen kuumuudesta miettiessään kuumeisesti, odottivatko Jesse ja Heidi hänen jatkavan small talkia, jonka outouden aistivat epäilemättä kaikki paikallaolijat pienintä lukuunottamatta. Naisen katse tavoitteli Jessen katsetta, koska Matilda halusi keskittyä hetkeksi vihreisiin silmiin voidakseen edes yrittää rentoutua.
Mies vastasi katseeseen ja laski kätensä Matildan reidelle pöydän alla.

Hetken päästä hän käänsi katseensa Heidiin ja selvitteli kurkkuaan. Miehellä kun oli ollut Heidille muutenkin uutisia, jotka olivat jo melkein unohtuneet Matildan läsnäolon myötä.
"Testin tulokset tulivat", Jesse sanoi vilkaisten Matildaa ja hymyili sitten  jokseenkin pahoittelevasti Heidille. Nainen kun oli hurjistunut isyystestivaatimuksesta eikä tuntunut sitä vieläkään antaneen anteeksi.
"Ei varmaan tarvitse sanoa tuloksia?" mies huokaisi syvään. Nyt oli mustaa valkoisella, että Heidin sylissä uinuva lapsi oli Jessen. Kivi tuntui vierähtäneen sydämeltä, kun mies oli postista tipahtanutta kirjettä lukenut, vaikka olikin uskonut koko ajan testin osoittavan hänen olevan isä.
"Voidaan varata se lastenvalvojan aika isyydentunnustamiseen ja sopia muista… järjestelyistä", Jesse jatkoi katseensa seilatessa kaikkien huoneessa olevien naispuolisten henkilöiden välillä.

Heidi yritti pitää katseensa tulkitsemattomana uuden aiheen myötä. Väsynyt vastaus aiheeseen olisi ollut jotain hyvinkin kärkästä, mutta muunmuassa Matildan läsnäolo piti bruneten huulet sinetöityinä.
"Hyvä", Heidi vastasi lopulta äänensävyn värähtäessä aavistuksen neutraalilta johonkin vähemmän neutraaliin. Nainen pysäytti hampaidensa väliin eksyneen huulensa viime tipassa.
Lapsen ynähtely edelsi itkua, Heidi oli oppinut jo sen verran äitiydensä aikana. Hän aavisteli sulkeutuvista silmäluomista syyn johtuvan väsymyksestä.
"Lämmitätkö maidon, taitaa olla uniaika", brunette ohjeisti Jesseä vieden itsensä hetkeksi  ulos kiristyneestä tunnelmasta omalta osaltaan. Vauvan laskeminen hoitopöydälle ei ollut vielä koskaan tuntunut niin helpottavalta.

Matilda oli kuunnellut kaksikon keskustelua ajatuksiinsa vaipuneena. Nainen tiesi Jessen epäilyksistä, jotka olivat lopullisesti kumoutuneet isyystestin tulosten tultua. Matilda oli kuullut myös Heidin reaktiosta epäilyksiin ja havaitsi bruneten kasvoilta ja äänestä, kuinka tämä ei ollut ehkä vieläkään sinut asian kanssa. Ja kukapa Matilda oli Heidiä siitä syyllistämäänkään.

"Milloin pidätte ristiäiset?" Matilda kysyi Jesseltä Heidin kaikottua lapsen kanssa. Kysymys oli ilmestynyt violettihiuksisen mieleen vain pari sekuntia ennen sen ääneen esittämistä, mutta ristiäisiin liittyvät kysymykset olivat kyllä pyörineet naisen mielessä aiemminkin. Mikä Matildan rooli ristiäisissä olisi? Seisoisiko hän Jessen - ja Heidin - vierellä kuin paraskin edustusvaimo tai pahin kolmas pyörä, vai piiloutuisiko nainen keittiöön kahvinkeittäjäksi toivoen, ettei kukaan vieraista kysyisi, miltä tuntui olla miesystävän tyttären ristiäisissä muussa kuin äidin roolissa?

"En tiedä vielä", Jesse vastasi kaataessaan maidonkorviketta tuttipulloon keskittynyt ilme kasvoillaan.
Pari päivämäärää oli kyllä noussut esiin, kun he olivat ristiäisistä sekä lapsen nimestä keskustelleet, mutta mitään tiettyä ajankohtaa he eivät olleet vielä lyöneet lukkoon.

Hän laittoi tuttipullon hetkeksi mikroon ja kääntyi katsomaan Matildaa, joka nyökkäsi laskien tyhjän kahvikupin kädestään.

"Todennäköisesti joskus syyskuun alussa", mies jatkoi. Hänen oli tarkoitus jäädä ennen kuun vaihtumista isyyslomalle kolmeksi viikoksi, joten ristiäiset kannatti ajoittaa kyseiseen ajankohtaan, jotta Jesse ehtisi olemaan apuna järjestelyissä.
Mikron piippaus sai miehen jälleen käännähtämään ympäri ja hän otti pikkuisen pullon käteensä, jonka jälkeen ruuvasi pullon päähän tuttiosan.

Tiputtaessaan pari tippaa maitoa kämmenselälleen, hän oli jälleen kasvot kohti Matildaa.
"Kaikki hyvin?" Jesse kysyi hiljaisella äänellä pyyhkiessään valkoiset pisarat paidan helmaansa todettuaan maidon olevan sopivan lämpöistä vauvalle.
"Suunnilleen", Matilda ynähti vaitonaisena. Nainen ei halunnut Heidin kuulevan, koska ei halunnut lisätä tilanteen vaikeutta - ei hän kaivannut Heidin sääliä vauvakuplan keskellä. Matilda otti askeleen kohti Jesseä, mutta empi katseensa kohdistuessa miehen pitämään tuttipulloon, joka oli jälleen kuin huutomerkki heidän välillään.

"Haluan, että olisi", Matilda totesi hiljaa, yrittäen pukea sanoiksi tuntemuksiaan, joiden takia Jessen koskettaminen oli yllättävän vaikeaa. Kaikesta huolimatta nainen laski sormensa Jessen käsivarsille ja painautui kokeilevasti lähemmäs, koska siitäkin huolimatta, ettei aika ja paikka ollut paras mahdollinen, Matilda tunsi kaipaavansa läheisyyttä.
"Ymmärrän", Jesse huokaisi sipaisten Matildan sormia vapaalla kädellään ennen kuin kiersi sen naisen ympärille vetäen tämän hetkeksi lähemmäksi itseään ja suukotti hellästi Matildan otsaa. Ainakin hän yritti ymmärtää naista, vaikkei hän voinut oikeasti sanoa tietävänsä, miltä Matildasta tuntui. Hän halusi ymmärtää.
Ei tilanne miehellekään helppo ollut.
"Vien tämän tytölle ennen kuin jäähtyy liikaa", Jesse mutisi violetteihin hiuksiin ennen kuin hitaasti irrottautui Matildasta. Hetken hän katsoi naisen kasvoja kulmat huolesta kurtistuneena ja lähti sitten Heidin luo.
"Joo", Matilda mumahti Jessen loittonevalle selälle. Naisen katse harhaili näkökentästä kadonneesta miehestä tyhjään keittiöön ja huulilta purkautui huokaus, jota Matilda oli pidätellyt siitä asti, kun vauva oli poistunut hänen näkökentästään. Ensimmäinen tapaaminen oli ollut juuri niin vaikea kuin nainen oli pelännytkin, eikä tämä ollut varma, mitä odottaa seuraavalta kerralta.

20.08.2019

Etupuolelle kiinnitettävä kantoreppu oli kyllä kätevä, mutta vaati se pientä säätämistä kun pienen vauvan nosti ensin auton turvaistuimesta pois ja sen jälkeen repun "kyytiin". Mutta jotenkin minä siinä onnistuin ilman että tyttö hermostui. Omista hermoista en nyt aivan takuuseen mennyt.

Tyttö sylissäni tuhahti ja vilkaisin lasta hymyillen, jonka jälkeen korjasin pientä vaaleanpunaista pipoa tämän päässä.
Heidi oli tuonut lapsen minulle muutamaksi tunniksi, jotta pääsisi käymään kaikessa rauhassa tallilla enkä minä tietenkään ollut kieltäytynyt. Enhän minä edes olisi voinut kieltäytyä saati halunnut. En, vaikka minulla oli sovittu tapaaminen kiinteistövälittäjän kanssa.
Vilkaisin kelloani todetakseni, että olin ollut aivan ajoissa, mutta itse välittäjänainen ei ollut. Tuhahdin jokseenkin turhautuneena vaikka toisaalta eihän minulla mihinkään kiire ollut. Olin nyt kuukauden isyyslomalla, joten minulla oli kyllä aikaa.

Tuijottelin edessäni kohoavaa valkoista tiilitaloa mietteliäänä. Myynti-ilmoitus oli lupaillut kahta makuuhuonetta, tilavaa keittiötä sekä olohuonetta, kodinhoitohuonetta, puulämmitteistä saunaa ja juuri rempattua suihkutilaa. Siellä ei siis olisi mitään pikkuruista suihkukopperoa. Onneksi...
Pientä pintaremonttia muut huoneet vaatisivat, mutta noin niin kuin muuten olin tykästynyt taloon pelkän ilmoituksen perusteella. Sijaintikin oli mitä mainioin: suurinpiirtein sama välimatka niin Kallan keskustaan kuin Heidinkin luo ja aluettakin kuvailtiin lapsiystävälliseksi sekä rauhalliseksi.

Olinhan minä kaikessa hiljaisuudessa käynyt muutamassa asuntonäytössä, mutta mikään niistä taloista ei ollut tehnyt minuun vaikutusta.
Jos ja kun taloa olen ostamassa, halusin että se tuntui minusta oikeasti kodilta enkä halunnut tehdä hätiköityjä päätöksiä. Ei minulla ollut mikään kiire löytää Sitä Oikeaa Taloa. Viihdyin kyllä rivitaloasunnossani. Mutta nyt kun elämääni oli tullut uusi "nainen", oli asunto alkanut käymään ahtaaksi, vaikkei tämä uusin tulokas luonani vielä hirveästi aikaa viettänytkään.
Niinkin ahtaaksi, että olimme viettäneet huomattavasti enemmän aikaa Matildan pienessä kerrostaloasunnossa sen jälkeen, kun olin pinnasängyn kasannut makuuhuoneen nurkkaan.
Kyllä minä sen ymmärsin. Naisystäväni kyllä parhaansa yritti, mutta kyllä minä tiesin ja huomasin sen ahdistuksen. Ja se ahdisti minua.

Ajatustenjuoksun keskeytti kuitenkin pihatielle kaartava musta mersu, jonka kuskinpuoleinen ovi aukeni heti, kun auto oli sammunut.
"Anteeksi kamalasti, olen myöhässä! Oli hieman ruuhkaa tuolla", tummatukkainen nainen selitti nykiessään laukun hihnaa olkapäänsä yli.
Kohautin kulmiani. Kallassa ruuhkaa? Tiistaina? En kuitenkaan jaksanut sen enempää alkaa kyseenalaistamaan nuoren naisen ruuhkapuheita vaan taioin kasvoilleni ystävällisen hymyn.
"Ei se mitään. Mekin tulimme vasta."
Nainen katsahti kantorepussa olevaa lasta, hymyili haltioituneena ja nosti sitten tummat silmänsä takaisin minuun.
"Venla Rintala", tämä ilmoitti ja ojensi sitten kätensä minulle. Tartuin käteen ja asiallisen kädenpuristuksen jälkeen kerroin oman nimeni.
"Lapsen äitikö uskalsi päästää miehensä valitsemaan taloa aivan yksin?" Kiinteistövälittäjä Rintala vitsaili kaivaessan talon avaimia laukustaan. "Vai tuleeko hän myöhemmin paikalle?"
Rykäisin vaivaantuneena. Niin, kai se siltä saattoi vaikuttaa.
"Ei. Yksin minä olen taloa ostamassa", selvensin lopulta vilkaisten kantorepussa oleskelevaa lastani. "Tai no, osittain yksin."
"Oi, anteeksi. Oletin että…" Venla Rintala takelteli sovittaessaan avainta oven lukkopesään vilkuillen samalla minua sekä sylissäni olevaa vauvaa.
"Ei se mitään", hymyilin rohkaisevasti.

Nainen kyllä nopeasti tokeni noloudestaan ja alkoi samantien selittämään talosta, kun olimme päässeet eteiseen. Edellinen omistajapariskunta oli kuulema ollut nuori pariskunta yhden lapsen kanssa, mutta perheenlisäystä oli siunaantunut lisää, joten isompaan taloon muutto oli tullut ajankohtaiseksi.

Venla Rintala kertoi minulle tietoja talosta sitä mukaa, kun kävelimme huoneesta toiseen. Olohuoneen seinät kaipasivat uutta tapettia tai maalipintaa - samoin kahden makuuhuoneen seinät. Toisesta ainakin huomasi, että siellä oli pieni lapsi asustellut, sillä tapettiin oli piirrelty tussilla epämääräisiä kuvioita, joita katsellessa en voinut olla hymyilemättä.
Silittelin sylissäni uinuvan lapsen selkää ja mietin, kuinka menisi vielä hyvä tovi ennen kuin hän kynään tarttuisi ja mahdollisesti tekisi samanlaista taidetta - toivon mukaan ihan vain piirrustuspaperiin.
Keittiö, kodinhoitohuone sekä kylpyhuone saunoineen onneksi olivat moitteettomassa kunnossa - ainakin silmämääräisesti - kiitos vuoden takaisen remontin.

"Takapihalla onkin lapselle jo leikkimökki valmiina", kiinteistövälittäjä selitti aukaistessaan pihalle johtavan oven. Astuin ulos puulaudotteiselle terassille ja annoin katseeni kiertää takapihassa.
Hymähdin bongattuani leikkimökin, joka kyllä oli jo parhaat päivänsä nähnyt. Sen kunnostaminen voisi olla sitten ensikesän projekti.
Kissat varmasti tykkäisivät jos rakentaisin niille ulkoilutarhan siihen terassin jatkeeksi. Olohuoneen ikkunasta pääsisivät kulkemaan ulos ja sisälle…
Paljukin mahtuisi pihaan aivan huoletta. Matildahan se oli juhannuksena naljaillut, kuinka uintimahdollisuus puuttui minun rivitalon takapihalta.
Korkea kuusiaita myös esti naapureiden kuikuilut tontille, vaikka ei tässä nyt heti metrin päässä naapuritaloa ollutkaan.

Huokaisin syvään katkaistakseni ajatusten kulun. Enhän minä välttämättä tätä taloa ostaisi. Mutta jos ostaisin. Ja jos minun tarjous edes hyväksyttäisiin. Siis mikäli sellaisen päätyisin jättämään. Kuntotarkastajankin pitäisi käydä katsomassa taloa...
"Tämähän on tosiaan heti vapaa", Venla huomautti, kun olin jumittautunut siihen takapihan terassin reunalle katselemaan maisemia. Mielikuvissani näin jo lapseni juoksentelevan pitkin pihaa.
"Pääsisitte heti pikkuisen kanssa muuttamaan sitten, kun kaikki tylsät paperihommat on hoidettu", vauvaan katseensa lukittanut nainen jatkoi tietynlaista hempeyttä äänessään.
"Minun pitää miettiä. Huomenna on vielä pari muuta näyttöä", luikautin pienen valkoisen valheen. En halunnut vaikuttaa liian innokkaalta, vaikka tämä talo tuntuikin Siltä Oikealta.

Nainen vieressäni nyökkäsi ja selitti sitten, kuinka talosta toki oli pari muutakin kiinnostunutta ostajaehdokasta jonka vuoksi ei kannattaisi kovin pitkään miettiä. Vähän epäilin hänen sanojaan, mutta en lausunut epäilyjäni ääneen vaan peitin ne leveällä hymyllä.

Kävin vielä kiertelemässä pihaa ennen kuin palasimme sisälle. Eihän se nyt mikään kaikista hienoin tai uusin talo ollut, mutta ei sen tarvinnutkaan olla. En uskonut, että viihtyisin missään liian modernissa talossa. Ei se tuntuisi kodilta.
Tämä tuntui.

"Minä ilmoitan parin päivän sisällä jätänkö tarjouksen", lupasin Venlalle, kun olin saanut tytön takaisin istuimeensa ja teimme lähtöä.
"Hienoa. Sinulla on minun puhelinnumero. Jään odottamaan soittoasi", nainen sanoi hymyillen. Hänen kasvoista loisti jo kauas tieto siitä, että kertoisin puhelimessa kuinka olisin kiinnostunut jättämään tarjouksen ja hän pääsisi sen kyseisen puhelun jälkeen kertomaan työkavereilleen, kuinka oli juuri saanut lyötyä kaupat lukkoon.

Katselin valkoista tiilitaloa hymyillen. Enhän minä välttämättä juuri tätä taloa saisi, matkassa oli vielä muutama muuttuja ennen kuin voisin vaihtaa kotiosoitteeni siihen tontille, mutta aina sai toivoa että kerrankin onnistuisi.
Äiti ainakin repeäisi liitoksistaan, kun kuulisi minun vihdoin löytäneen sen kodin, mistä hän oli jo pitkään minulle papattanut. Äiti myös pääsisi talon näkemään ainakin ulkopäin, sillä oli tulossa torstaina Kallaan, jotta pääsisi seuraamaan kenttäkisoja. Ja kuulema viipyisi luonani ristiäisiin saakka…
Toki äidistä olisi apua juhlien järjestämisessä, mutta luvassa olisi hermojen kiristymistä. Se jos mikä oli varmaa.

Mikään muu ei sillä hetkellä varmalta tuntunutkaan.

20.08.2019

Asuntonäytön jälkeen oli hyvä hetkeksi istahtaa alas heti sen jälkeen, kun olin saanut lapselle vaipan vaihdettua ja maidon lämmitettyä.

"Näistä ei sitten muille kerrota. Väittävät vielä minua vanhaksi", virnistin lapselle, kun olin laskenut tuttipullon alas yöpöydälle ja kaivanut pöydän kaapista lukulasit esiin. Käytin niitä lähinnä vain töissä, mutta nyt minulla oli niille käyttöä myös kotona.
Äiti oli tuonut edellisellä käyntikerrallaan minulle jonkun vanhan lorukirjan laittaen minut lupaamaan, että lukisin sitä tytölle. "Tätä minä aina sinullekin luin."

"Valmista?" mutisin asetellessani lasta paremmin syliin - mukana kulkevaa pehmopupua unohtamatta. Kohensin hieman tyynyjä selkäni takana ennen kuin avasin lorukirjan.
"Okei.. Mitäs täällä sanotaan... Kukkuu, kukkuu, pikkulanttu nukkuu.."

22.08.2019

Leuka nojasi kämmentä vasten ja kohottelin kulmiani eteeni pöydälle ilmestyneen kaljatölkin vuoksi.
"Näytät olevan sen tarpeessa", äiti ilmoitti kääntyessään sitten takaisin jääkaapin puoleen. Olin jo huomauttamassa, että huomenna olisi kentän kouluosuus, joten kaljat kannattaisi jättää juomatta, mutta pidin suuni kiinni ja sihahduksen saattelemana tölkki oli auki.

Reippain ottein äiti valmisti itselleen voileivän ja huomasin hymyileväni sitä toimitusta seuratessani. Kevään onnettomuuden jälkeinen käden "epäkunto" näytti olevan muisto vain, sillä ihan vanhaan tapaan käsi toimi. Kiitos ahkeran kuntouttamisen.
Kuulo toiseen korvaan ei ollut täysin palautunut, mutta se ei äidin menoa hidastanut. Oli kyllä voivotellut, kuinka ei enää kunnolla pystynyt salakuuntelemaan ihmisten keskusteluja, mutta se toisaalta oli niiden salakuunneltavien onni.

Äiti oli tullut aamulla Kallaan ja olimme menneet heti juna-asemalta Heidin luo tyttöä moikkaamaan. Äiti oli kyllä aivan haltioissaan lapsenlapsestaan eikä me Heidin kanssa oltu melkein saatu koskea tyttöön vierailun aikana. Äiti oli touhunnut lapsen kanssa ja käynyt ihan vaunulenkillä tytön kanssa, jonka aikana me olimme saaneet Heidin kanssa keskusteltua tulevasta nimestä sekä tietenkin ristiäisten ajankohdasta. Molemmat olimme saaneet lyötyä niin sanotusti lukkoon.

Heidin luota lähdettyä olin käynyt näyttämässä äidille taloa, josta olin edellisenä päivänä ostotarjouksen jättänyt. En ihan paria päivää ollut siis malttanut odottaa... Venla Rintala oli luvannut ilmoitella ensi viikolla, hyväksyisikö myyjät tarjoustani. Jos kaikki menisi suunnitelmien mukaan, talo olisi minun syyskuun loppuun mennessä.
"Kaksi makuuhuonetta vain?" äiti oli päivitellyt, kun olimme tiirailleet siinä pihatiellä valkoista tiilitaloa.
"Niin. Ei kai sitä enempää tarvitse?" olin vastannut.
"No, ajattelin vain jos te Matildan kanssa teette lapsia niin kohta on taas ahdasta", äiti oli höpöttänyt ja selittänyt, kuinka lapset ajan saatossa haluaisivat omat huoneet. Olin käskenyt lopettamaan sellaiset puheet heti alkuunsa saaden vastaukseksi suun mutristelua.
"Kai Matilda kuitenkin muuttaa tänne myös?" Ritva oli kysäissyt.
"Ei. Tai siis.. Ei me olla puhuttu mitään sellaista", pusersin sanani huulien välistä huokauksen saattelemana. "Eihän me olla oltu kuin jotain puoli vuotta yhdessä, joten ei ole ajankohtaista."
Ei minua ajatus Matildan kanssa saman katon alla asumisesta häirinnyt. Olisihan se varmasti ollut todella mukavaa, mutta olimme sopineet etenevämme suhteessa hitaasti eikä yhteenmuutto puolen vuoden seurustelun jälkeen sellaista olisi.
Suurin hidaste mahdolliselle yhteenmuutolle taisi kuitenkin olla minun lapseni. Ei lyhyt seurusteluaika.

"Kisatko sinua jännittää?" äiti katkaisi kertaukseni päivän kulusta. Vilkaisin leipäänsä mussuttavaa naista ja kohautin vain harteitani vastaukseksi. Jos vain olisin voinut vastata kysymykseen myöntävästi ilman turhia epäröintejä...
"Ajatella, että en ole vielä kertaakaan tullut katsomaan sinun kisoja jos ei niitä teiniaikojen kisoja lasketa", äiti päivitteli. "Mutta kertapa se on ensimmäinenkin."
"Älä nyt kuitenkaan mitään voitonjuhlaa odota", mutisin kaljan hörppäämisen lomasta. Kuten olin sen satatuhatta kertaa sanonut, en minä mikään himokisaaja ollut eikä sijoitukset olleet minulle mitenkään tärkeitä, mutta olisihan se joskus ihan kiva pärjätä vähän paremminkin.
Aatamin kanssa viime viikonloppuinen startti esteillä oli mennyt ihan päin sitä itseään ja Sallin kanssa olimme olleet tuttuun tapaan siinä tuloslistojen keskivaihella. Vika oli ratsastajassa. Sen minä kyllä tiesin.

Äiti söi voileipiään ja minä litkin kaljaani kaikessa hiljaisuudessa.
"Kuuleppas. Olen miettinyt..." äiti aloitti saaden minun nostamaan katseeni pöydän pinnasta takaisin häneen. En välttämättä edes halunnut tietää mitä äiti oli mahdollisesti miettinyt, mutta siitä huolimatta minun kasvoille nousi kysyvä ilme.
"Äläkä nyt suutu!" Ritva Aro älähti. Se lause sai minut aina vetämään syvään henkeä ja toivomaan parasta sekä pelkäämään pahinta. Koskaan ei tiennyt mitä sieltä seuraavaksi tulisi...

"Matilda on nätti kuin mikä ja tosi kivakin, mutta miksi sinä hänet valitsit etkä Heidiä?"
Pyöräytin silmiäni kuopissaan varmaan kymmenen kertaa ympäri ennen kuin lukitsin katseeni takaisin äitiin.
"En minä valinnut ketään", puuskahdin hieroskellen otsaani turhautuneena. Tämä keskustelu kyllä vaatisi toisenkin oluen.
"Valitsithan. Sinä olet Matildan kanssa. Et tyttösi äidin kanssa", äiti huomautti.
"Ei minun ja Heidin välillä edelleenkään ole ollut mitään muuta kuin seksiä."
"Annoitko siitä edes kehkeytyä mitään muuta? Jos et olisi Matildan matkaan lähtenyt niin ehkä sinun ja Heidin välille olisi ajan saatossa..."
"ÄITI!" ärähdin. Vaikka minut synnyttänyt nainen rakas ihminen olikin, niin nyt alkoi menemään minullakin viimeiset hermon rippeet. Ja jo ensimmäisenä iltana.
Vedin muutaman kerran syvään henkeä. Äidin päässä pyörivät kysymykset olivat varmasti kaikkien muidenkin huulilla, mutta vain Ritva Aro uskalsi ne esittää.

"Minä valitsin yksinolon silloin, kun lopetin minun ja Heidin niin sanotun jutun. Joo, Matildan kanssa olimme jo silloin paljon tekemisissä ja minulla todellakin oli tunteita häntä kohtaan, mutten minä silloin tiennyt tulisiko meidän välille mitään kaveruutta kummempaa", puuskahdin noustessani hakemaan uuden oluen tyhjentyneen tilalle.
"Milloin Heidi sitten kertoi sinulle, että on raskaana?" äiti kysyi, kun olin istunut takaisin pöydän ääreen.
"Ehkä kaksi minuuttia sen jälkeen, kun olin sanonut että meidän on parempi jatkossa olla ihan vain kavereita..."
"Ja silti sinä jätit hänet? Et antanut teille edes mahdollisuutta?"

Päästin ilmat ulos keuhkoistani hitaasti.
"Sekö olisi ollut oikein, että olisin ryhtynyt vakavaan suhteeseen Heidin kanssa ihan vain sen takia, että hän odotti minun lasta? Huolimatta siitä, että olin ja olen edelleenkin korviani myöten ihastunut, rakastunut, Matildaan? Sepäs olisikin ollut oikein terve parisuhde. Velvollisuudesta mies jää raskaana olevan naisen luo ja silti haaveilee toisesta naisesta. Ei se olisi ollut oikein ketään kohtaan."

Äiti kuunteli purkaustani kulmat kurtussa. Ei hän tiennyt kuin pienen pintaraapaisun verran tästä kuviosta. Ei kukaan oikeastaan tiennyt sen enempää. Paitsi Juuso, jolle olin joutunut juurta jaksain selittämään, mitä ihmettä minun elämässäni tapahtui.
Otin kunnon hörpyn kaljasta ja katselin hetken ulos keittiön ikkunasta pihamaalle. Elokuun illat olivat jo pimeitä, joten en nähnyt ikkunasta kuin oman kuvajaiseni.
Käänsin vihreät silmäni takaisin äitiin ja kerroin kaiken mitä oli tapahtunut sen jälkeen, kun olin Kallaan muuttanut. Matildasta, Jonathanista, siitä kuinka olin käyttänyt Heidiä unohtaakseni niin Milan kuin Matildankin, abortista (ja siitä kuinka sitä ei tehty) ja miten olimme Matildan kanssa kuitenkin päättäneet yrittää. Lapsettomuusdiagnoosin jätin kertomatta, mutta vähän sivusin asiaa kertomalla kuinka lapsen syntymä ei Matildalle todellakaan ollut helppo asia sulatettavaksi.
Äidin kasvoilla kävi mitä kummallisempia ilmeitä sitä mukaa, kun kertomukseni eteni.
"Okei", hän puuskahti lopulta, nousi ylös, käveli jääkaapille hakemaan itselleenkin kaljan ja istahti takaisin pöydän ääreen.

"Eli sinä vähän niin kuin jätit Heidin sen takia, ettei Heidiin sattuisi?"
"Niin."
"Ja nyt sinä olet kuitenkin Matildan kanssa, joka ei loppujen lopuksi niin leppoisasti lapseen suhtaudukaan? Kuinka sitä jotenkin ahdistaa sinun pieni tyttösi?"
"Niin..."
"Niin. Matildaanko ei tällä hetkellä satu?"

02.09.2019

kirjoitettu yhdessä Matildan kanssa

"Miksen minä saa tulla mukaan?" Ritva motkotti, kun Jesse teki lähtöä lapsen kanssa.
"Siksi", Jesse murahti nostaessaan hoitolaukun olalleen ja nosti sitten turvakaukalon lattialta. Vauva kaukalossa ynähti  ja mies vilkaisi tytärtään, joka katsoa tapitti häntä erivärisillä silmillään. Hän ei voinut olla hymyilemättä lapselleen, joka väläytti hymyn takaisin ja se ele sai hymyn vain syvenemään miehen kasvoilla. Tyttö oli oppinut hymyilemään vastikään, mikä vain kertoi lapsen kehittyvän koko ajan entistä enemmän eikä Jesse sillä hetkellä tiennyt mitään hellyttävämpää kuin lapsensa hymy.
"Olisihan se pikkuinen voinut jäädä tännekin minun kanssa. Kyllä me oltais pärjätty", Ritva vielä yritti turhautuneena eikä voinut millään käsittää, miksei Jesse ottanut häntä mukaan hakemaan talon avaimia kiinteistövälittäjältä.

Jessen jättämä tarjous oli hyväksytty viime viikon maanantaina ja kuntotarkastajakin oli päässyt paikalle heti seuraavana päivänä eikä ollut löytänyt Jessen tulevasta kodista mitään moitittavaa, joten mies pystyisi sanomaan omistavansa talon heti sen jälkeen, kun nimet olisivat papereissa ja pankin lainaamat rahat olisivat vaihtaneet omistajaa.

"Olisitte varmasti, mutta me mennään nyt hakemaan ne avaimet ja käydään sitten hakemassa Matilda, jonka jälkeen mennään katsomaan sitä taloa", Jesse selitti äidilleen, joka tuhahteli silmiään pyöritellen.
"Hyvin minäkin olisin mahtunut mukaan", Ritva Aro puuskahti kädet ristissä. Hän kun ei ollut nähnyt taloa kuin pikaisesti ulkopuolelta.
"Me mennään nyt kolmestaan. Kyllä sinä ehdit sen näkemään vielä monet kerrat", Jesse mutisi peruuttaessaan kohti ulko-ovea hoitolaukku toisessa ja vauva toisessa kädessä.

Matildan "siedätyshoidon" aloittaminen oli siirtynyt viikolla eteenpäin muiden kiireiden vuoksi, mutta tänään olisi ensimmäinen päivä, jolloin he viettäisivät aikaa kolmestaan eikä siihen todellakaan kaivattu Ritvaa hääräämään ympärille.
Tyttö oli ollut edellisellä viikolla isänsä luona yötä ensimmäisen kerran ja edellisen yön myös, mutta he olivat Matildan kanssa tulleet tulokseen ettei heti ensimmäiseksi vietetä kokonaista vuorokautta yhdessä vaan aloiteltaisiin hissukseen.

Kun Jesse sitten oli päässyt livahtamaan henkisesti loukkaantuneen äidin seurasta, hän ajoi suoraan kiinteistövälittäjä Rintalan toimistolle, joka olikin heti ovella vastassa.
Venla Rintala ihasteli hetken tyttövauvaa ennen kuin viittoili miehen lapsineen seuraamaan peremmälle toimistoon.
Ei mennyt kauaakaan, kun Jesse piteli käsissään kolmea avainta tyytyväinen hymy kasvoillaan. Hän oli nyt talonomistaja, niin hullulta kuin se tuntuikin.
"Jos sinun joku ystäväsi haluaa ostaa talon niin ohjaa hänet minun pakeille", Venla höpötti, kun Jesse teki lähtöä.
"Tietysti", mies nyökytteli ovelta, jonne oli jo lapsensa kanssa siirtynyt.
"Ja jos tulee vielä myöhemmin jotain kysyttävää talosta, niin soita ihmeessä. Sinulla on minun puhelinnumero", nainen kehoitti pieni hymynkare suupielessään noustessaan ylös pöydän takaa. "Saat soittaa myös ihan muuten vain..."

Jesse kohotti yllättyneenä kulmiaan saaden Venla Rintalan hieman nolostumaan ja soimaamaan itseään, että oli niin mennyt sanomaan.
"Jos tulee kysyttävää niin tietenkin soitan", vihreäsilmäinen mies sanoi lopulta ja yritti peittää pienen huvittuneisuuden äänessään.
Venla Rintala oli pätevä kiinteistövälittäjä ja ilmiselvästi oli omistautunut työlleen, mutta se ammattimainen kuva hieman romuttui viimeisimmän lauseen myötä Jessen mielessä.
Mikäli Jesse olisi ollut se sinkku yksinhuoltajaisä, kuten Venla oli kuvitellut, olisi mies ehkä voinut soittaakin ihan muuten vain, mutta hänellä oli kuitenkin naisystävä, joka varmaan jo odotteli miestä saapuvaksi.

Ja sen violettihiuksisen naisystävän asunnon parkkipaikalle mies seuraavaksi parkkeerasi autonsa.
"Moi", mies tervehti, kun vänkärin puoleinen ovi aukesi ja tuttu nainen istahti hänen viereensä. Vaistomaisesti Jesse vilkaisi takapenkin turvakaukaloa ennen kuin siirsi vihreät silmänsä Matildaan.
Kieltämättä miestä hieman jännitti, vaikka Matilda oli tytön tavannut aikaisemminkin, mutta tänään he saisivat olla yhdessä ilman Heidiä tai Ritvaa. Ja Jesse toivoi, ettei Matilda piilottelisi oikeita tunteitaan… Olivatpa ne millaisia tahansa.

"Moi", Matilda vastasi yrittäen pitää pingottumisen poissa äänestään. Se oli suhteellisen hankalaa, kun oli seissyt kymmenen minuuttia talon parkkipaikalla ja miettinyt syntyjä syviä - eli Jessen vauvaan siedättymistä. Nainen oli yrittänyt tsempata itseään sillä, että he olivat tilanteessa keskenään, eikä hänen täytyisi stressata Heidin tai Ritvan tarkkailevista katseista. Siitä huolimatta Matilda huomasi, ettei halunnut kääntyä vilkaisemaan takapenkillä matkustavaa vauvaa.

"Sait avaimet?" nainen kysyi vilkaisten miesystäväänsä. Koko Jessen talonostoprosessi oli edennyt niin nopeasti, että Matildan oli vaikea mieltää mies talonomistajaksi. Jessen askel - tai parikin - elämässään olivat saaneet naisen pohtimaan omaa tulevaisuuttaan, sillä kioskin palkalla ja palkkaa jatkuvasti syövän hevosen omistamisella ei osteltu taloja ihan lähivuosina.
"Sain", Jesse vastasi auton lähtiessä liikkeelle parkkipaikalta.
"Kolme peräti", mies hymyili vilkaisten Matildaa. Hän olisi halunnut jatkaa lausettaan, kuinka yksi tulisi naiselle, mutta nieli lopun kuitenkin.
Tietysti Matilda sen saisi, mutta ehkä siinä tilanteessa avainvitsailut kannatti jättää välistä, vaikka naisella oli jo vapaa pääsy miehen rivitaloasuntoon. Viimeisin avaintenvaihto-hässäkkä oli kyllä Jessellä hyvin muistissa ja siitäkin oli selvitty paremmin kuin hyvin pienestä hermostuneisuudesta huolimatta, mutta sillä hetkellä autossa tuntui vallitsevan ihan toisenlainen hermostuneisuus. Jonka perimmäinen syy oli takapenkillä.

"Tästä ei ole edes kovin pitkä matka sinne", Jesse kertoi kääntyessään risteyksestä vasemmalle.
"Näet sinäkin, millaisen murjun olen ostanut", mies ainakin yritti vitsailla ja kosketti kevyesti Matildan käsivartta sen jälkeen, kun oli irroittanut otteensa vaihdekepistä.
"Joo", Matilda ähkäisi huvittuneena. "Sitähän mä tässä eniten jännitän."
Nainen tiesi Jessen ymmärtävän pointin, eikä edes yrittänyt luoda mieheen merkitsevää katsetta.

Takapenkiltä kuuluva epämääräinen ähkäisy sai Matildan sydämen jättämään pari lyöntiä välistä. Naisesta tuntui typerältä reagoida niin, eikä hän miettinyt hetkeäkään kääntyessään kurkistamaan takapenkin matkustajaa Jessen keskittyessä ajamiseen. Tummissa silmissä oli mietteliäs katse, kun ne kohtasivat eriväriset silmät, jotka Matilda oli tuskin huomannut ensitapaamisella.
"Kaikki hyvin?" nainen mutisi hiljaa. Vauvan katse ei pysynyt Matildassa, vaan poukkoili vauvamaisena ikkunasta toiseen ohi vilahtelevien maisemien mukana. Koska tyttö ei vaikuttanut sen hätääntyneemmältä, Matilda suoristautui penkillään ja vilkasi vähän nolostuneena Jesseä.

Mieskin oli vilkaissut taustapeiliä kuultuaan lapsensa äänen, mutta sen jälkeen hänen huomionsa oli hetkellisesti kiinnittynyt Matildaan, joka oli vastoin Jessen odotuksia kääntynyt myös katsomaan takapenkin matkalaista.
Hetkellinen helpotus soljahti miehen lävitse, sillä vaikka Matildan olemus kieli pientä paniikkia, ei se ollut niin vahvana kuin joskus aikaisemmin. Mieltä myös lämmitti naisen yksipuolinen keskustelu vauvan kanssa.

Jesse hymyili naisystävälleen lempeästi ja keskittyi sitten ajamiseen, sillä autossa oli aivan liian kallisarvoinen lasti romutettavaksi. Maltillinen kuski hän oli muutenkin, mutta nyt kyydissä oli kaksi hänen elämänsä tärkeintä naista, joten virheisiin ei ollut varaa.

"Perillä", Jesse ilmoitti kurvatessaan valkoisen tiilitalon eteen. Se oli hänen talonsa. Hänen uusi kotinsa.
Mies sammutti auton, hymyili leveästi Matildalle ja nousi sitten ulos kuskin paikalta katsellen ympärilleen. Etuoven viereen roikkumaan unohdettu kynttilälyhty heilahteli kevyen tuulen tahtiin ja sillä hetkellä hän päätti, että se lyhty saisi myös jäädä siihen.

Toinen osa Matildan päiväkirjassa

08.09.2019 - Kallan Wanha Kirkko

Heidiä jännitti, sen näki sormien hienovaraisena tärinänä naisen taiteillessa valkoista mekkoa tyytyväisesti isänsä käsivarsilla olevan lapsen päälle.
"Käännä vähän", brunette ohjeisti ja heilautti kasvoilleen valuvat kiharat takaisin olkansa taakse. Jesse käänsi vauvaa ja Heidi sai kiinnitettyä viimeisenkin napin kiinni.
"Näytä", Heidi pyysi vino hymy huulillaan ja vaihtoi ilmeensä virneeseen sitten. Vauva näytti täydelliseltä magentanpunaisine koristeväreineen. Sormet suoristivat vielä hieman hiuspantaa.
"Mä voin ottaa hänet vielä hetkeksi, sitten Jusu saa ottaa vauvan kantoon", Heidi sanoi ja otti lapsen Jessen käsistä.

"Taitaa kaikki olla jo paikalla?" Jesse mietti ääneen nykiessään pukunsa hihoja suoriksi. Hän katsahti ympärilleen. Ritva jutteli Juuson kanssa ja miehen ilmeestä näki, että hän olisi halunnut paeta paikalta. Mutta Shermanilla oli vastuutehtävänsä näissä juhlissa, sillä Jesse oli pyytänyt ystäväänsä toiseksi kummiksi.
"On joo", Heidi vastasi. Nainen viittelöi Jusun luokseen, nainen kosketti Rasmusta lyhyesti jättäessään tämän.
"Hei, sun vuorosi", Heidi kertoi ystävänsä päästyä kuuloetäisyydelle. Pieni lapsi vaihtoi jälleen syliä, sen silmät katselivat uteliaina kummitätinsä kasvoja.

Jesse kävi hakemassa Juuson paikalle ja kehoitti sitten muitakin ristiäisvieraita istumaan paikoilleen, sillä oli aika aloittaa kastetilaisuus.
Mies hymyili Matildalle, jonka viereen Ritva oli istahtanut ja viittonut samala Siljalle ja Johannalle merkiksi siitä, että tulisivat istumaan heidän viereensä.

Virren ja rukouksen jälkeen vanhemmat sekä kummit olivat kokoontuneet papin kanssa kastemaljan ympärille.
"Lapsen vanhemmat, Heidi ja Jesse ovat päättäneet kastaa lapsensa kristilliseen uskoon. Lapsen nimeksi he ovat valinneet Sofia Mirella Näyhö. Minä kastan sinut Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen." Tyttölapsi ei pitänyt äännähdystäkään, kun miespappi kastoi hennoilla hiuksilla varustetun päälaen kolmesti. Juuso, Jesse ja Heidi asettivat kätensä Jusun pitelemän Sofian päälle.

Siunaamisen jälkeen pappi sytytti kynttilän, Heidi hymyili lämpimästi tyttärelleen ja yritti olla katsomatta vieraidensa ilmeitä. He olivat saaneet pidettyä lapsen nimen pimennossa kaikilta muilta, paitsi Jusulta ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun valinta sanottiin ääneen. Tunnetta oli vaikea kuvailla, mutta Heidistä tuntui silti, että lapsen matka oli nyt alkanut täysin.

Kun kummit olivat saaneet kummitodistukset käsiinsä, Jesse vilkaisi äitiään, joka näytti turhautuneelta.
"Voitte nyt siirtyä juhlatilaan kakkukahveille", pappi ilmoitti, mikä sai Jessen nytkähtämään kohti perhettään sekä Matildaa.

"Näyhö?" Ritva puuskahti, kun hänen poikansa oli päässyt heidän luokseen.
"Niin", Jesse nyökkäsi.
"Miksei Aro?" nainen jatkoi tivaamistaan, mikä sai sekä Jessen että Siljan pyörittelemään päätään.  
"Siksi", mies huokaisi. Lapsen sukunimestä oli kyllä Heidin kanssa keskusteltu ja molemmat olivat sitä mieltä, että tyttö ottaisi äitinsä sukunimen.
"Yleensä se kyllä menee isän sukunimen mukaan. Olisihan se ollut kiva jatkaa Aron nimeä", Ritva tupisi tuohtuneena. Jesse oli jo muistuttamassa, ettei tässä heidän kuviossaan mitkään yleiset perinteet tai tavat pitäneet paikkaansa.
"Ethän sinä itsekään ole tyttönimeltäsi Aro, joten…"
Ritva kun oli pitänyt ex-miehensä sukunimen avioeron jälkeen silkasta kiusanteon ilosta.
"Mutta Sofia on tosi ihana nimi", Silja huikkasi seurattuaan veljensä sanaharkkaa äidin kanssa. Ei nyt ollut oikea paikka tai aika millekään riitelylle.
"Lähdetään syömään", Jesse mutisi, tarttui Matildaa kädestä ja jätti äitinsä kihisemään yksinään.
Heidi oli kuunnellut Jessen ja Ritvan sananvaihtoa samalla, kun oli ottanut heidän tyttärensä Jusun käsivarsilta takaisin itselleen. Nainen vilkaisi Lauria ja hymyili näylle, vaikkei tämä ollutkaan ensimmäinen kerta, kun hän näki toisen puku päällään.

Vieraiden siirtyessä kirkolta seurakuntasalille, Heidi seurasi Vernerin ja Innan kävelemistä, mietti oliko ollut outoa kutsua kaksikko paikalle. Hän piti yhä Verneriä ystävänään, vaikka heidän ystävyysaikansa oli viimeisen vuoden aikana vähentynyt huomattavasti. Eikä asia tulisi varmastikaan helpottamaan nyt, kun hän oli pienen lapsen äiti.
"Vitsi Sofia on kyllä söpö tänään. Tai onhan se aina, mutta tänään erityisesti", Vivia kommentoi päästyään työnantajansa vierelle kävelemään.
"Mitä pidät nimestä?" Heidi kysyi, vaikka tiesikin jo vastauksen.
"Juuri oikea. Aivan ihana", Vivia kommentoi ja hipaisi vauvan pyöreää poskea lempeästi.

"Tosi kiva, että Innakin on täällä", Ritva lausahti kävellessään Jessen viereen. Vieläkin kuohutti lapsen sukunimi, muttei naisella siihen mitään sananvaltaa ollut, joten parempi hänenkin vain niellä kiukkunsa.
"Niin on", mies nyökkäsi ja vilkaisi sitten nopeasti toisella puolellaan kävelevää Matildaa. Tietysti Jesse oli iloinen, että Inna oli tullut ristiäisiin, vaikka tiesi ettei nainen ilmeisesti tullut kovin hyvin toimeen Matildan saati Heidin kanssa, unohtamatta sitä tosiasiaa että lapsen toinen kummeista oli Innan ex.
"Hah, minä silloin luulin, että sinulla ja Innalla on jotain sutinaa", Ritva naureskeli muistellessaan ensimmäisiä vierailukertojaan Vaahterapolussa.
"Sinä luulit niin Juliastakin", Jesse tuhahti.
"Ah, niinpä taisin luullakin. Väärässä olin", nainen hymähteli ja kurkkasi poikansa ohi violettihiuksista naista.
"Et kuitenkaan Milaa kutsunut?" tämä jatkoi lopulta saaden Jessen pyörittelemään silmiään sekä laskemaan päässään tunteja siihen, että äiti vihdoin lähtisi Siljan kyydissä kotiinsa.
"Sehän se olisikin ollut fiksua", mies huokaisi syvään pitäessään seurakuntasalin ovea auki muille.
Laurin kohdalla Jessen silmät kaventuivat aavistuksen, mutta taikoi kuitenkin kasvoilleen ystävällisen hymyntapaisen. Nyt oli Sofian juhlapäivä, joten mies halusi keskittyä siihen eikä mihinkään turhanpäiväiseen vihanpitoon.

"Kiitos", Heidi sanoi Jesselle, kun mies piti ovea auki. Naiselta ei kaiken hälinänkään keskellä ollu jäänyt huomaamatta miehen kasvojen ilmeen muutos, kun Lauri oli kävellyt ovista muutama ihminen ennen häntä. Brunette epäili kuitenkin, ettei kukaan muu ollut huomannut asiaa ja päätti jättää asian sikseen.

Pitopalvelu oli asetellut kaiken valmiiksi ja turhien pönötysten välttämiseksi Heidi ilmoitti välittömästi kaikille kahvitarjoilun olevan valmis. Hän itse otti vain kupillisen kahvia, sillä Sofian kanssa syömisestä ei olisi tullut mitään. Tyttö nukkui sillä hetkellä tyytyväisen oloisena, mutta Heidi tiesi, että herätessään Sofialla olisi huutava nälkä. Ja nimenomaan huutava.

Heidi istui Laurin viereen, silläkin uhalla, että aiheuttaisi omalla ja lapsensa läsnäolollaan jännitystä miehessä. Hän kyseli hevosten kuulumisia, erityisesti kuinka Malachain kanssa oli mennyt, sillä ori oli vaikuttanut aavistuksen vaisulta viime päivinä.
"Täytynee tilata sille hieroja ensi viikolle", nainen mietti ääneen ja hymyili sitten seuratessaan Sofian ilmeitä tämän nukkuessa.

"Tännehän se mummin kulta karkasi", Ritva höpötti iloisesti istuessaan Heidin toiselle puolelle ja kosketti kevyesti nukkuvaa vauvaa. Hän tervehti Lauria ja esitteli itsensä, jonka jälkeen keskittyi lapsenlapsensa tuijottamiseen.
"Minä voin ottaa hänet jos haluat seurustella vieraiden kanssa", nainen lupautui syötyään herkullisen kakkupalansa.
"En tiedä milloin tuun taas kyläilemään. Lähdetään Siljan ja Johannan kanssa ajelemaan kohti Oulua heti, kun nämä juhlallisuudet on ohi", Ritva jatkoi papattamistaan saaden kuuloetäisyyden päässä seisoskelevan Jessen huokaisemaan helpotuksesta. Johan hän oli kolme viikkoa äitinsä seurasta saanut "nauttia", joten oli todellakin tauon tarpeessa.

Ritva nosti lapsen syliinsä ja lähti sitten kiertelemään vieraiden joukossa. Innalle tietenkin piti käydä hehkuttamassa, kuinka suloisen lapsenlapsen hän oli vihdoin ja viimein saanut ja totta kai uteli, oliko naisella ja Vernerillä suunnitteilla perheenlisäys.
"Häihinkin olisi ihana päästä", nainen huokaili. "Mutta kun ei tuo Jesse…"
"Äiti!" Jesse ärähti.
Ei enää montaa tuntia...

14.09.2019

Kirjoitettu yhdessä Matildan kanssa

Jessen rivitaloasunnon terassikalusteet olivat vaihtaneet paikkaansa takapihalta miehen ostaman talon olohuoneeseen. Hän pyyhkäisi liinalla pöydän sekä penkit puhtaaksi, kaivoi puhelimen hupparinsa taskusta ja lähetti Matildalle viestin, jossa kehotettiin saapumaan talolle kello 19.

Pieni hymy kareili miehen huulilla, kun hän siirtyi keittiön puolelle ja ryhtyi valmistamaan riistakäristystä. Isyysloman ensimmäinen pätkä oli jo loppumaisillaan, sillä maanantaina pitäisi jälleen lähteä töihin ja koska koko "loma" oli mennyt suurimmaksi osaksi Sofiaan, Ritvaan, ristiäisten suunnitteluun, hevosiin sekä talon pintaremontin tekoon, oli yksi asia jäänyt vähemmälle huomiolle: hänen parisuhteensa.
Siksi Jesse oli halunnut pyhittää tämän illan vain ja ainoastaan Matildalle, jolla oli myös kuluneella viikolla ollut omat kiireet töissä ja hevosten parissa.

Kellon lähestyessä seitsemää, Jesse kävi nopeasti sytyttämässä saunan ja palasi sitten keittiöön touhuamaan. Viikolla hän oli ehtinyt käymään Helsingin Ikeassa ja ostanut sieltä ruokailuvälineitä, kattolamppuja sekä sängyn uuteen kotiinsa. Vanha sänky kun oli Vaahterapolusta mukaan otettu, joten oli jo aikakin ostaa uusi. Sen myötä jäisi sekin aika historiaan - ainakin melkein, sillä kissoista Jesse ei luopuisi ennen kuin niistä aika jättäisi.

Ulko-ovi kävi, joten Jesse riensi eteiseen Matildaa vastaan.
"Hei. Toivottavasti et ole vielä syönyt", mies virkkoi iloisesti, suukotti naista nopeasti poskelle ja tarjoutui riisumaan takin violettihiuksisen yltä.
"Öh - en", Matilda mumahti yllättyneenä ja kiemurteli päästäkseen ulos takistaan, josta Jesse oli napannut otteen. Tummissa silmissä oli kysyvä katse ja naisen kulmat pysyivät mietteliäässä kurtussa, kun tämä mittaili Jesseä katseellaan yrittäen päästä kärryille miehen motiivista kutsua hänet uuteen, tulevaan kotiinsa.

"Laitoit siis ruokaa?" Matilda inahti mietteliäänä ja otti varovaisen askeleen eteenpäin. Nainen oli ollut aamuvuorossa, jonka jälkeen oli ratsastanut sekä Zelian että Sipsin. Hetken Matilda oli harkinnut noutoruokaa, mutta oli halunnut ajaa tallilta suoraan kotiin lämpimään suihkuun ja saanut sitten Jessen mystisen viestin. Ensimmäinen ajatus oli kohdistunut Sofiaan, jonka kanssa vietetty aika oli tuntunut olevan myös Jessen ja hänen yhteisen aikansa yleisin teema. Se ei varsinaisesti enää häirinnyt Matildaa ajatuksena, mutta nainen oli silti myöntänyt itselleen, että oli kaivannut myös parisuhdeaikaa. Sen ajatuksen turvin violettihiuksinen kääntyi kohti Jesseä, nosti kädet miehen rintakehälle ja kurottautui painamaan huulensa miehen huulille.

"Mmhmm", Jesse mutisi Matildan huulia vasten ja kiersi hetkeksi kätensä naisen ympärille rutistaakseen tätä kunnolla. Sitten hän irroitti otteensa, hymyili leveästi ja laittoi Matildan takin liukuoven takana olevaan kaappiin roikkumaan.
"Käristystä, pottumuussia ja puolukkahilloa. Toivottavasti tykkäät", mies virnisti ja viittoili naista seuraamaan itseään. Puuttuvien kattolamppujen vuoksi asunnossa oli hämärää, muttei se ainakaan sillä hetkellä Jesseä häirinnyt, sillä hän ajattelin sen vain tuovan omanlaista tunnelmaa taloon.
"Istu sinä tähän", Jesse ohjeisti Matildaa vetäessään yhtä tuolia kauemmaksi pöydästä herrasmiehen elkein.
"Haluatko viiniä vai olutta?" hän jatkoi puhettaan. "Alkossa suosittelivat punaviiniä tai vaaleaa olutta ruokajuomaksi enkä osannut päättää, joten otin molempia."
Jesseä oli jokseenkin nolottanut käydä Alkossa, sillä hänellä oli ollut Sofia mukana, mutta oli kuitenkin uskaltautunut kysymään myyjältä suosituksia juoman suhteen sen sijaan, että olisi napannut ensimmäisen pullon käteensä ja luikkinut kassan kautta ulos myymälästä.

"Viiniä, kiitos", Matilda mumahti hämmentyneenä siitä kaikesta vaivasta, jonka Jesse oli nähnyt. Naisen katse liikahteli pöydän ja miehen välillä, kun tämä yritti päättää, kuuluiko sellaisesta kiittää siinä hetkessä vai vasta ruokailun päätteeksi. Matilda päätti olla vielä toistaiseksi hiljaa ja tyytyi hymyilemään miesystävälleen, jonka saama viinisuositus osoittautui mainioksi.

"Mitä mä olen tehnyt ansaitakseni tämän?" Matilda tiedusteli pieni, utelias virne huulillaan. "Vai oletko sä tehnyt jotain niin kamalaa, että hyvittelet ennen kuin mä edes tiedän asiasta?"
Virne naisen huulilla levisi, kun Matilda loi Jesseen haastavan katseen ja korjasi asentoaan puutarhatuolilla, joka näytti hieman surkuhupaisalta tyhjänpuoleisessa huoneessa.
Jesse vastasi naisen virneeseen istuessaan omalle tuolilleen ruokalautasensa kanssa ja kohautti harteitaan.
"Olet siinä. Se riittää", mies vastasi lopulta ja nyökkäsi Matildan lautasta kohden sen merkiksi, että saisi aloittaa syömisen.
"Ansaitset välillä jotain muutakin kuin grillimakkaraa ja olutta", Jesse sanoi ilkikurisesti yrittäessään jotenkin asetella pitkät jalkansa matalan pöydän alle. Matilda naurahti, pudisti pienesti päätään ja tarttui aterimiin pitäen katseensa vihreissä silmissä.

Jessen laittama ruoka oli hyvää ja punaviini täydensi ruokaa täydellisesti. Matildan ei tarvinnut pakottaa hymyä huulilleen laskiessaan aterimet tyhjälle lautaselle ruokailun päätteeksi.
"Kiitos, se oli täydellistä", nainen kertoi nojaten leukansa käsiinsä. Viinilasi oli lähes tyhjä, kun Matilda nosti sen huulilleen ja jatkoi hymyilyään lasin tyhjennyttyä.
"Hyvä että maistui", Jesse totesi ja nousi ylös tuoliltaan kerätäkseen ruokailuvälineet käsiinsä.
"Jälkiruoka vielä", mies virnisti lähtiessään kuormansa kanssa kohti keittiön tiskiallasta.

Juhannuksena Matilda oli kysellyt mansikoiden perään, jotka olivat kuitenkin Jessellä unohtunut kauppaan, joten tällä kertaa hän oli halunnut pelata varman päälle.
"Tuoreita mansikoita ei enää tähän aikaan oikein saa mistään, mutta…" hän selitti kaivaessaan pakastimesta mansikkajäätelöpaketin. Keskittynyt ilme kasvoillaan Jesse leikkasi jäätelöstä heille omat palaset, jotka asetteli jälkiruokakulhoihin ja lorautti päälle vielä suklaakastiketta.

Laskettuaan annoksen Matildan eteen, hän kevyesti tarttui naisen leuasta kiinni pakottaen tummat silmät itseensä ja suuteli huulia, joista ei tuntunut koskaan saavan tarpeekseen.
Tyytyväinen ilme kasvoillaan Jesse lopulta istui takaisin omalle paikalleen.
"Mä alan kohta epäillä, että sulla on jokin syvempi motiivi tässä", Matilda pihahti huulet suudelmasta jännittävästi kihelmöivinä. Violettihiuksisesta naisesta tuntui edelleen käsittämättömältä, että Jessen kosketus sai hänessä aikaan sellaisen reaktion.
Mies ei kuitenkaan vastannut Matildalle mitään. Kohotteli vain kulmiaan merkitsevästi.
Ei hänellä oikeasti ollut mitään taka-ajatuksia muuta kuin sen verran, että halusi jotenkin korjailla huonoa omatuntoaan viime aikojen kiireiden vuoksi, mutta sen ääneen sanominen ei olisi siihen tilanteeseen sopivaa. Vaikka olihan hän halunnut järjestää tämän illan myös ihan vain Matildan vuoksi. Matildalle.

Jäätelö viilensi huulia - ja tunteita - hetkeksi. Matildaa hymyilytti taas, eikä nainen nähnyt mitään syytä piilotella hänen kasvoillaan harvemmin nähtävää ilmettä Jesseltä.
"Joko te olette toipuneet ristiäisistä?" Matilda kysyi. Kaksikko oli keskustellut ristiäisistä viikolla ja Jesse oli myöntänyt, että valmisteluissa oli ollut jonkin verran stressattavaa jo ihan täysillä mukana hääräävän Ritvan takia.
"Joo. Helpottavaa oikeastaan, että ne on nyt ohi", Jesse myönsi hymy huulillaan. "Ihan senkin takia, että voi kutsua tyttöä Sofiaksi eikä tarvitse keksiä mitään kiertoilmauksia."
Mies vei lusikallisen jäätelöä suuhunsa, laski pikkuisen lusikan takaisin lautaselle eikä voinut olla hymyilemättä entistä leveämmin.

"Ja vielä helpottavampaa on se, että äiti lähti", mies naurahti. Ritva Aro oli ollut ristiäisissä niin sanotusti vauhdissa. Jesse ei uskaltanut edes ajatella, kuinka monelle pariskunnalle hänen äitinsä oli käynyt levittämässä vauva- ja hääkuumetta. Sylikummi oli ainakin joutunut Ritvan kynsiin ja nyt Jessen äiti kovasti oli suunnittelemassa Josefinan sekä Rasmuksen häitä ja kosintaa Josefinan puolesta.
Mies oli kyllä joutunut pohtimaan, oliko sellaisia kuitenkaan ihan heti tulossa, sillä kuulosti siltä, että Ritva olisi jälleen kerran kuvitellut omiaan.
Ritvan vaatiessa Jesseltä Josefinan puhelinnumeroa, mies oli selittänyt ettei hänellä naisen puhelinnumeroa edes ollut - vaikka olikin -  ja hätäpäissään keksinyt jonkun sähköpostiosoitteen, mikä saattaisi ehkä olla Josefinalla käytössä. Toivoen, ettei päästä heitetty sähköpostiosoite olisi oikea.

"Saadaan olla edes hetkittäin ihan kahdestaan", Jesse totesi ojentaessaan kätensä pöydän yli koskettaakseen Matildan käsivartta.
"Niin, se tekee hyvää", nainen vastasi. Matildasta oli tuntunut huojentavalta huomata, miten luontevasti ja ennen kaikkea varomatta sanojaan Jesse oli alkanut puhua ristiäisistä ja Sofiasta, joka oli vielä hetki sitten ollut tukala puheenaihe. Nainen laski kätensä Jessen käden päälle ja katseli hetken vihreitä silmiä. Niiden katse oli aina maadoittanut Matildaa, sillä niitä katsoessaan nainen pystyi unohtamaan heihin kohdistuvan paineen.

"Kiitos", Matilda toisti syötyään jälkiruokansa. Naisen sormet pyyhkäisivät ulkokaluston pöytää ja tämän kasvoilla kävi huvittunut hymy.
"Mielenkiintoinen ruokailuryhmävalinta. Shoppailitko huonekaluja laajemminkin?" Matilda kysyi hilliten nykivää suupieltään.
"Älä kerro kenellekään, mutta nämä minä varastin yhden rivitalon takapihalta", Jesse naurahti taputtaen pöydän pintaa, jonka jälkeen nojautui tuolin selkänojaa vasten pilke silmäkulmassaan.
Kuluneen viikon aikana hän oli ehtinyt jo maalaamaan tulevan makuuhuoneensa seinät ja asentamaan sinne parkettilattian, joten niiltä osin huone oli valmis. Tänään koottua sänkyä lukuunottamatta huonekaluja siellä ei ollut, mutta ei niitä tarvittaisikaan.

"Kattolamppujen lisäksi ostin kyllä sängynkin tuonne minun makkariin", Jesse lausahti toinen kulma koholla eikä edes yrittänyt peitellä paljon puhuvaa ilmettään, mikä kieli siitä että tämä yö voisi olla ensimmäinen yö siinä talossa.
"Sinun makkariin", Matilda toisti suupieli uhmakkaaseen virneeseen nousten. Nainen antoi katseensa porautua vihreisiin silmiin ihan uudella intensiivisyydellä, koska puhe oli kuitenkin päätynyt sänkyyn ja sinne päätyminen muissakin asiayhteyksissä olisi Matildan käsityksen mukaan enemmän kuin toivottavaa molempien mielestä.
"Nukunko minä siis jatkossa jossain vierashuoneessa, vai pääsenkö tähän sun sänkyysi?" violettihiuksinen tiedusteli päätään kallistaen.
"Vierashuonetta täällä ei valitettavasti ole, mutta kunhan saan kaikki tavarani muutettua tänne niin voit nukkua sohvalla", Jesse sanoi vastaten tummien silmien katseeseen haastavasti ja ainakin yritti parhaansa mukaan pitää kasvonsa peruslukemilla itsepintaisen virneen puskiessa takaisin kasvoille.
"Tänä yönä saat kuitenkin nukkua minun sängyssä."

Matilda yritti hillitä virnettä, joka tarttui Jessen huulilta väkisinkin ja nousi hitaasti ylös. Nainen arvioi hetken mielessään ulkokaluston tuolien kestävyyttä, ennen kuin nojautui Jesseä vasten istumatta vielä tämän syliin.
"No", Matilda aloitti. "Esitteletkö tulevan nukkumispaikkani vai tarjoatko lisää viiniä?"
Vihreät silmät lukittuivat tummiin silmiin eikä katse irtaantunut, vaikka mies kohottautui seisomaan kämmenet naisen lantiolla. Hetken Jesse katseli kauniita kasvoja ennen kuin suuteli Matildaa intohimoisesti.

"Ota vain lisää viiniä, käyn lisäämässä sillä välin puita kiukaaseen", Jesse mutisi huultaan purren, kun malttoi irroittaa otteensa Matildasta. Päänsä sisällä hän kävi kamppailua itsehillintänsä kanssa, sillä oikeasti hän olisi halunnut vain raahata naisen makuuhuoneeseen sillä sekunnilla.
Toisaalta pieni kiusoittelu vain lisäs tietynlaistai jännitettä heidän väilllään, joten viivytellen Jesse astahti kauemmaksi naisesta, virnisti ja lähti saunalle tarkistamaan, oliko tulipesä ehtinyt jo sammumaan.
"Okei", Matilda hymähti Jessen loittonevalle selälle ja tarttui huultaan purren viinipulloon, jonka viileään pintaan keskittymällä nainen yritti viilentää tunteitaan.

Tuoli narahti, kun Matilda istui viinilasi sormissaan takaisin pöydän ääreen. Naisen katse kiersi asunnossa ja yritti hahmottaa, miltä se näyttäisi kalustettuna.

Jonkin ajan kuluttua miehen kädet kiertyivät Matildan ympärille, joista toinen kurottautui siirtämään viinilasin sormien ulottumattomiin pyyhkäisten ohimennessään violetit hiuskiehkurat pois kaulalta.
"Haluatko nyt nähdä sen meidän yösijan?" Jesse mutisi huulien hipoessa naisen kaulan herkkää ihoa. Sauna oli ehtinyt jo sammumaan, mutta mies oli sytyttänyt sinne uudet tulet vaikka epäilikin, malttaisivatko he tänään edes saunoa.
Pienet suudelmat kulkivat Matildan kaulalla samalla kun Jesse nautti naisen ihon tutusta tuoksusta.
"Ai sen paljon puhutun sänkysi? Mahdollisesti", Matilda mumahti yrittäen pysyä kiemurtelematta Jessen huulten alla.
"Just sen."


Tyhjän talon turvin he saivat keskittyä vain ja ainoastaan toisiinsa kaukana kaikista. Ei ollut kissoja, ei lapsia eikä heti seinän takana olevia naapureita. Vain he kaksi.
Matalan lattialampun kajastuksessa Jesse katseli Matildan kasvoja vetäessään naisen kainaloonsa.
"Ehkä minä en sinua jatkossakaan sohvalle laita", mies totesi naurahtaen ja sipaisi hiuskiehkuran pois Matildan kasvoilta. Huulet eksyivät hetkeksi paljaalle olkapäälle ennen kuin vihreät silmät siirtyivät tutkailemaan naisen kasvoja.
"Saat tulla tähän minun… meidän sänkyyn", Jesse virnisti. Eihän Matilda virallisesti hänen kanssaan asunut, mutta tulisi toivon mukaan viettämään aikaa siinä sängyssä ja kaikkialla muuallakin talossa, sitten kun mies olisi saanut kaiken valmiiksi ja päässyt muuttamaan omakotitaloon pysyvästi.
Sormet seikkailivat Matildan iholla Jessen miettiessä, että ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa kutsuisivat taloa heidän kodikseen.

15.09.2019 jossain toisessa ulottuvuudessa

Se marraskuinen ilta Krouvissa oli mennyt aivan toisin.
Kolmikko oli viettänyt kivan illan, jonka jälkeen pariskunta oli lähtenyt käsikynkkää kahdestaan kohti Matildan asuntoa, kun taas Jesse oli jäänyt yksin Krouviin juomaan vähän lisää olutta.
Hän ei todellakaan hyväksynyt sitä, että Jonathan oli lyönyt Matildaa, mutta ilmeisesti asia oli jo sovittu eikä siinä Jessen mielipiteitä enää kaivattu. Tuopillisen jälkeen mies oli lähtenyt Kingiin, törmännyt Heidiin ja päätynyt naisen asunnolle jatkoille.

Elo oli jatkanut kulkuaan omaan tahtiinsa. Jesse oli ystävä niin Matildan kuin Jonathaninkin kanssa, vaikka Jessellä edelleen olikin vahvoja tunteita Matildaa kohtaan.

Makuuhuoneessa
Kuvat kehityksissä, käännettynä pöydällä
Ikkunalaudalla, vanhat oppikirjat pitää kukkaa pystyssä

Älä huolehdi, sanot ja sä työnnät itses kiinni kylkeeni
lähelle päästänki
Mut tää on tilapäistä, sä et jää viereeni

Jesse katseli tummia silmiä hämmentynyt hymy huulillaan. Taas siinä oli käynyt niin…
Huono omatunto kolkutteli jossain takaraivossa, mutta mies ei kuunnellut sitä. Hän nykäisi peittoa paremmin ylleen ja kiersi käsivartensa violettihiuksisen naisen ympärille.

Kuinka tämän saamme loppumaan
Se ois helpompaa jos kiinni jäätäisiin
Luokses palaan aina uudestaan
Enkä sänkys reunalta osaa kääntyy takaisin
Kotiin

Jessen pitäisi olla kotona, muttei kuitenkaan halunnut olla.


Matto sängyn reunalla.
Sovittelen jalkani sen kahteen painaumaan
Oon jonkun paikalla
Miehen, jonka tyynyllä nyt etsin unta
Etsin unta

Matilda painautui Jessen kylkeen kiinni, huokaisi syvään ja pian kaksikko nukahti.
Viimeinen ajatus miehen päässä oli, että siinä oli hyvä olla. Liian hyvä…
Matildan vieressä oleminen tuntui oikealta. Mutta se ei ollut. Se oli todellakin väärin. Kaikilla mahdollisilla tavoilla.

Kuinka tämän saamme loppumaan
Se ois helpompaa jos kiinni jäätäisiin
Luokses palaan aina uudestaan
Enkä sänkys reunalta osaa kääntyy takaisin.

Takaisin kotiin.

Aamu sarasti kerrostalon ikkunasta, kun Jessen herätyskello herätti sängyssä lähekkäin nukkuvat ihmiset.
"Minun pitää mennä", mies huokaili violetteihin hiuksiin.
"Mhhm", kuului uninen vastaus peiton alta.

Ulko-ovi kolahti Jessen perässä, kun hän oli astunut eteiseen. Milo juoksi paikalle välittömästi, mikä sai miehen kumartumaan sekä rapsuttamaan koiraa korvan takaa.
Kissojen ilmestyttyä paikalle koira paimensi kolmikon pois Jessen tieltä, jotta hän pääsisi riisumaan takkinsa naulakkoon.
"Hei", kuului Heidin hengästynyt ääni jostain ja hetken kuluttua nainen ilmestyi Sofia sylissään Jessen näköpiiriin. Naisen kasvoilla oli jokseenkin hätääntynyt ilme, minkä Jesse tulkitsi aivan väärin. Hän ajatteli ilmeen johtuvan siitä, että Heidi olisi arvannut missä hänen tuleva aviomiehensä oli ollut.
"Hei", Jesse kuitenkin pakotti kasvoilleen hymyn, nosti Sofian Heidin sylistä omille käsivarsilleen ja suukotti nopeasti naista poskelle.
"Miten meni Helsingissä?" Heidi kysyi varovaisesti vilkuillen olkansa yli.
"Hyvin. Tiedäthän sinä, koulutusviikonloput… Tylsiä", Jesse naurahti väkinäisesti ja keskittyi tyttärensä kasvojen ihailuun, jotta omat kasvot eivät paljastaisi kaikkia niitä valheita, mitä hän oli heidän suhteensa aikana huuliensa välistä päästänyt.
Kuinkahan monta kertaa hän voisi käyttää tekosyynä koulutusviikonloppuja tai pitkäksi venähtäneitä oikeusistuntoja ennen kuin Heidi alkaisi oikeasti epäilemään.

Mikäli Jesse olisi hetkeksi irtaantunut huonosta omaatunnostaan ja uskaltanut nostaa katseensa tyttönsä kasvoista, olisi hän nähnyt kuinka takaovesta livahti ulos Lauri Merikanto, joka jatkoi melkein housut kintuissa juoksuaan kohti kauemmaksi tienvarteen jätettyä autoaan.

"Me ajateltiin lähteä vaunulenkille. Siellä on ruokaa jääkaapissa, lämmitä ihmeessä jos on nälkä", Heidi mutisi hädissään ja nosti sitten Sofian Jessen sylistä.

Kun Heidi ja Sofia olivat poistuneet talosta, Jessen puhelin kilahti viestin merkiksi. Salaa mies toivoi, että viestin laittaja olisi ollut Matilda, mutta huono omatunto vain tiukensi otettaan miehestä viestin lähettäjän nimen luettuaan. Jonathan.
"Voiko tulla käymään kahvilla?"

"Mä oon ihan saatanan paska ihminen", Jonathan ähkäisi takapihan penkillä istuessaan kahvikuppi toisessa ja tupakka toisessa kädessä.
"Kuinka niin?" Jesse uteli miettien, että hän se vasta olikin paska ihminen. Olihan hän viettänyt koko viikonlopun vieressään istuvan miehen naisystävän kanssa.
Jonathan veti tupakkaa keuhkoihinsa kädet täristen, pudisti päätään ja puhalsi sitten savut ulos keuhkoistaan.
"Muistathan sä Sarah Reyesin? Oltiin siellä sen synttäreillä sillo. Heidi oli meille kuskina", tallimestari aloitti varovaisesti ja varoi katsomasta Jesseä, joka nyökkäsi. Kyllä hän Sarahin muisti.
"Sillä on veli, Patrick. Mä eksyin eilen sen sänkyyn. Taas. Ei ollut eka kerta. Eikä varmaan viimeinenkään", Jonathan seposti hätääntyneenä.
Jesse ähkäisi hämmentyneenä eikä oikein tiennyt mitä sanoa. Olisiko hänen pitänyt ripittää Jonathania siitä, kuinka väärin pettäminen oli? Ehkä, mutta… Mikäs hän oli semmoisista antamaan moraalisaarnaa?
"Meinasitko Matildalle kertoa?" Jesse kuitenkin kysyi lopulta.
"En mä tiedä. Pitäisi kyllä. Mutta miten helvetissä mä sen sille kerron? Hei sori, mut mä oon pettänyt sua sun kaverin veljen kanssa. No hard feelings hei!" Jonathanin sanat valuivat ulos tupakansavun mukana.
"Niin.. En tiedä", Jesse huokaisi syvään, katsahti johonkin pikkuhiljaa kellertävien lehtipuiden latvoihin ja mietti, miten hemmetin vaikeaa elämä saattoikaan olla.
Kai se riippui ihan siitä, miten vaikeaa siitä halusi tehdä...


Kuinka tämän saamme loppumaan
Se ois helpompaa jos kiinni jäätäisiin
Luokses palaan aina uudestaan
Enkä sänkys reunalta osaa kääntyy takaisin.

Takaisin kotiin.

22.09.2019

"Hemmetti", huokaisin syvään, kun olimme ratsastaneet Aatamin kanssa ulos Ruunaankosken kisaradalta.
12 virhepistettä... Pudistelin tympääntyneenä päätäni. Ei onnistunut ei nämäkään kisat. Sillä hetkellä mietin, miksi edes olin lupautunut osallistumaan Aatamilla näihin kisoihin, koska ilmeisesti meidän kisasuoritukset meni päin prinkkalaa aina, vaikka Runiacissa treenatessa meidän yhteistyö sujui.
Ja vielä Heidin ehdotuksesta olimme osallistuneet kahteen, tasoamme alempaan luokkaan ihan varmuuden vuoksi. Tällä suorituksella meidän olisi ehkä kuulunut osallistua ihan vain sinne satasen luokkaan. Varmaan olisin ratsastanut sielläkin päin honkia.

Ärsytystä lisäsi myös se, että kyseessä oli Heidin hevonen. Ei Salli. Tammalla jos olisin lähtenyt kisaamaan niin olisin voinut kihistä turhautumistani ihan kaikessa rauhassa, mutta nyt vielä hevosen omistajakin joutui pettymään ratsastukseeni.
Jos Heidi oli edes meihin hirveästi kiinnittänyt huomiota, sillä paikalla oli myös Lauri Merikanto. Kyllä minä olin huomannut Runiacissa käydessäni kaksikon välisen jännitteen ja salaa vaihdetut huomaamattomat katseet aina silloin, kun satuttiin kaikki sinne samaan aikaan. Mutta olin antanut niiden mennä olan kohautuksella ohi. Ei kuulunut minulle millään tavalla.
Kai minä olin pilannut heidän käsityksen kivasta kisapäivästä tulemalla aamulla tallille ja hypännyt samaan autokyytiin heidän kanssaan. Ihme kun eivät olleet pistäneet minua tulemaan perässä omalla autolla Viljamin kanssa.

Laskeuduin Aatamin selästä ja henkäisin syvään. Ei minulla ollut aikaa saati jaksamista kiukutella turhista.
Vielä pitäisi startata toisessa luokassa, vaikka kieltämättä teki mieli heittää hanskat tiskiin ja ilmoittaa Heidille, etten osallistuisi seuraavaan luokkaan ollenkaan. Eiköhän nainen muutenkin löytäisi osaavamman ratsastajan orilleen jatkoa ajatellen. Jeramyn tai Laurin.

"Sehän meni hienosti!" Juuso naljaili. Tietysti hänkin oli paikalla.
"Mmhhmm", puuskahdin.
"Helppo voitto mulle", Sherman jatkoi ja melkein olin jo käskemässä miestä tukkimaan turpansa siitäkin huolimatta, että tämä kettuilu puolin ja toisin oli jo ihan tuttua huttua meidän välillämme.
Työnsin turhautumisen syrjään hetkeksi ja onnistuin taikomaan kasvoilleni ilkikurisen hymyn.
"No, mutta vielä on yksi luokka jäljellä etten vielä siinä sinuna hihkuisi. Pieksetään teidät tämän Aatamin kanssa ihan 100-0", lausahdin parhaalle ystävälleni ja taputin kimoa oria kaulalle.
"Hah! Kattoo tota teidän edellistä suoritusta niin ehkä te pieksätte meidät siinä, kumpi on surkeampi", Juuso nauroi. "Mut mun pitää mennä nyt. Uusintakierros alkaa ihan kohta. Mutta ai niin, eihän se sua koske. Minua kyllä. Heippa!"

Ja tietysti sen paskiaisen piti tulla toiseksi. Kuinkas muutenkaan. En kuitenkaan ehtinyt jäädä kuuntelemaan miehen pottuilua asiasta, sillä oli kiire nousta uudestaan Aatamin selkään, sillä starttaisimme 120cm luokassa heti ensimmäisinä.
Vaikka edelleen ärsytti edellisen luokan viimeinen sija, päätin kuitenkin yrittää parhaani. Tosin olinhan minä yrittänyt aikaisemminkin, mutta kun se ei tunnu riittävän ikinä.
Kokeillaan nyt kuitenkin...

Kannatti kokeilla. Nollarata tuli ja tällä kertaa radalta ulos ratsastaessani kasvoillani oli leveä hymy, mikä oli sekoitus onnellisuutta sekä hämmennystä.
"Toi oli jotain ihmeellistä tuuria vaan", Sherman osasi sanoa, kun tapasimme jälleen verryttelyalueella ennen uusintakierroksen alkua.
"Pyh. Taitoa se oli", tuhahdin. Ei kyllä ollut...
Jotain Juuso vielä veisteli siitä, kuinka kuitenkin voittaisi uusintakierroksen ja sitä myöten myös koko luokan. Mikä toki oli paljon mahdollista, mutten sitä todellakaan miehelle ääneen myöntäisi.

Mutta ei Juuso voittanut. Enkä kyllä minäkään, vaikka uusintakierroksellakin Aatami veti nollaradan. Aika ei kuitenkaan riittänyt ensimmäiseen sijaan, mutta siitä huolimatta olin todellakin tyytyväinen siihen siniseen ruusukkeeseen, mikä orin suitsiin kiinnitettiin.
Katsahdin katsomon suuntaan, mutten nähnyt Matildaa siellä. Nainen kun oli lähtenyt takaisin Auburniin pian sen jälkeen, kun edellinen luokka oli päättynyt ja Anton oli saanut Vilan hoidettua kuljetuskuntoon.
Puraisin huultani vähän pettyneenä. Milloinkas Matilda oli näkemässä niitä hetkiä, kun minä onnistuin edes jossain? Jos hänkään oli minun läsnäoloa kisapaikalla muistanut... Lauri kun oli violettihiuksisenkin huomion vienyt kokonaan.

Viimeiset luokat seurasin Sofian kanssa. Heidi oli luikkinut Laurin seuraan, joten minä huolehdin meidän tyttärestä sen ajan.
"Taitavat pitää minua ihan idioottina?" mutisin rintarepussa nukkuvalle tytölle. Siinäpähän pitäköön.
Väistämättä mietin, kuinka paljon kaksikko vietti aikaansa yhdessä. Ei, ei kuulunut minulle edelleenkään, mutta olin oikeasti huolissani Heidin jaksamisesta. Tietäisiköhän Lauri enemmän kuin minä?
Mietintäni katkaisi puhelimen tärinä, joten kaivoin kapistuksen esiin ja hymyilin vähän nähdessäni soittajan nimen.
"No hei."
"Moi! Onko paha paikka?"
"Ei. Tässä me Sofian kanssa seurataan estekisoja."
"Ahaa, kuulostaa kivalta. Mutta hei, oletko miettinyt sitä meidän ehdotusta?"
"Olen."
"Ja?"
"En sano ei, mutta ehkä minun pitäisi tulla käymään siellä ennen kuin teen lopullisen päätöksen."
"Eli sä suostut. Kiva! Tuu vaan käymään täällä."
"En minä niin sanonut, mutta tulen kyllä kunhan ehdin."
"Melkein sanoit. Noooh, mutta minäpä en häiritse tämän enempää. Ilmoittele kun olet tulossa. Moikka!"
"Heippa, Mila."

25.09.2019

Kirjoitetttu yhdessä Laurin kanssa - ensimmäinen osa

Jesse joutui hetken pureskelemaan alahuultaan, ettei olisi alkanut haastamaan riitaa yhtään sen enempää. Hän ei todellakaan ollut mikään riidanhaluinen ihminen ja mieluummin sopi asiat heti eikä myöhemmin, mutta Laurin kanssa ne mahdollisuudet sopimiseen olivat olleet aika vähissä. Aina oli tullut jotain…
"Kummallisen kiinnostunut sinä olet ollut siitä, miten minulla ja Matildalla menee. Ihan vain valmentajana", Jesse kuitenkin puuskahti lopulta.
"Joten kieltämättä olen miettinyt, mitä sinä oikein haluat Matildasta ottaen huomioon sen pikkujouluillankin", mies jatkoi päätään pudistellen. Hän oli sanonut ne sanat joskus ääneen Matildallekin, mutta nyt kun kuulijana oli Lauri, Jesse tajusi miten hölmöltä ne kuulostivat.

Jesse huokaisi syvään, katsahti pilvien peittämää taivasta ja käänsi sitten katseensa takaisin edellä ratsastavan miehen selkään.
"En mä ole Matildalle pelkkä valmentaja. Mä olen - jos en ystävä niin vähintään kaveri", Lauri vastasi huomaten, kuinka Jessen terävät havainnot alkoivat vaikuttaa myös Laurin neutraaliin asenteeseen. Mies veti syvään henkeä ja laskeskeli hetken mielessään, millä todennäköisyydellä ei sotkisi Matildan pakkaa sanoillaan, jotka naisen olisi ollut pakko sanoa Jessellekin ainakin Laurin logiikan mukaan.
"Minä tiedän, ettei Matilda ole kipuillut teidän tilanteestanne ja Sofian syntymästä turhaan", Lauri päätyi sanomaan ja käänsi ylävartaloaan satulassa sen verran, että tavoitti Jessen katseen. "Joten ymmärrät varmaan miksi mä kyseenalaistin teidän suhteenne silloin talvella. En enää."

Takana tulevan ratsastajan niskakarvat nousivat aavistuksen pystyyn. Lauri siis tiesi. Matilda oli kyllä kertonut, ettei lapsettomuusdiagnoosista tiennyt Jessen lisäksi kuin kaksi muuta ja toinen niistä oli miehen käsityksen mukaan se henkilö, joka oli ollut Matildan kanssa parisuhteessa ja se suhde oli loppunut juurikin siihen lapsettomuuteen. Ei hän kuitenkaan ollut osannut edes kuvitella, että se toinen tilanteesta tietävä olisi ollut Lauri.
Jesse kuitenkin nieli ärtymyksensä, vaikka hänen sisällään kiehui. Kiva tietää, että Matilda oli pystynyt asiasta kertomaan "ihan vain valmentajakaverimitälie"-Laurille, kun hän itse oli melkein joutunut pakottamaan naisen avautumaan tilanteesta.

Laurin huulilta kantautui huokaus, kun mies kääntyi ympäri kooten ajatuksiaan Jessen mainitsemista pikkujouluista. Niiden täytyi olla suhteellisen suuri syy Jessen asenteeseen Lauria kohtaan, koska Matildan miesystävä muisteli iltaa edelleen niin kärkkäästi.
"Ja mitä pikkujouluihin tulee - olin humalassa, ellet muista", Lauri puuskahti. Mies ei ollut jälkeen päin ollut järin ylpeä käytöksestään, jonka Matilda oli onneksi unohtanut nopeasti.
"Onko sinulla vielä jotain hampaankolossa?" Lauri tiedusteli. Laukkapätkä lähestyi ja mies halusi ehtiä ravaamaan vielä hetken ennen reippaampaa pätkää, mutta aina oli aikaa yhdelle kysymykselle.

"On. Heidi", Jesse puuskahti eikä edes yrittänyt peitellä turhautumistaan. Adamas oli huomannut kiristyneen ilmapiirin ja askelsi hieman jännittyneesti eteenpäin, joten ratsastaja joutui hetken keskittymään hevoseen eikä omaan kiukkuunsa.
"En tiedä mitä teidän välillä on. Jotain kuitenkin on, en sokea ole ja Heidi itsekin asiasta joskus maininnut, mutta…" mies aloitteli avautumistaan ja yritti ainakin asetella sanojaan niin, ettei kuulostaisi miltään mustasukkaiselta exäntapaiselta.
"Toivon vain todella, ettet leiki Heidin tunteilla yhtään. Koska hän ei sitä ansaitse", Jesse totesi lopulta. Ei, Heidi ei todellakaan ansainnut hänen jälkeensä mitään sellaista. Ei kukaan ansainnut.  

Lauri ei yllättynyt, että keskustelu oli kääntynyt Matildasta Heidiin, koska jos tilannetta katsoi yleisellä tasolla, Jessellä oli nykyään harteillaan kolmen naisen puolustaminen: Sofian, Heidin ja Matildan. Kaikkien kolmen kohdalla näkökulmat olivat kuitenkin hyvin erilaiset ja niistä Lauria mietitytti eniten Jessen kommentointi Heidiin liittyen.

"Ei. En leiki", Lauri totesi ykskantaan hilliten hiljalleen nousevaa kiehuntaa, joka johtui siitä, että Jesse oli ottanut oikeudekseen kyseenalaistaa sellaisia motiiveja hänestä omien mielipiteidensä pohjalta. Vargas yritti hivuttaa vauhtia nopeammaksi, joten Lauri teki puolipidätteen, ennen kuin edes yritti jatkaa ajatustensa sanoittamista.
"Tässä elämänvaiheessa sellainen ei kävisi mielessäkään ja toisekseen, kuten sanoit, Heidi ei ansaitse sellaista", Lauri jatkoi. Mies oli hivenen yllättynyt siitä, että Jessen epäily Laurin ja Heidin väleistä oli niin hataralla pohjalla, koska kaksikon välit olivat olleet lämpimät jo pidemmän aikaa ja Heidi sekä Jesse olivat sattuneesta syystä olleet suhteellisen paljon tekemisissä toistensa kanssa.
"Hyvä", Jesse murahti.

"Näen tämän tilanteen niin, että minulla on pelottavan hyvä käsitys sinun, Heidin ja Matildan elämäntilanteista ylipäänsä ja se johtuu Matildasta ja Heidistä", Lauri virkkoi yrittäen selventää Jesselle, kuinka kuviossa ei Aroa lukuunottamatta ollut Laurin näkemyksen mukaan irrallisia osia.
Jesse ei voinut olla naurahtamatta mutta se naurahdus ei ollut huvittuneisuutta vaan silkkaa ärsyyntymistä. Vai että ihan pelottavan hyvä käsitys. Ehkä Lauri tiesi siloitellun totuuden, mutta tiesikö ihan kaikkea kuitenkaan? Tarvitsiko edes tietää?
"Sehän on hienoa, että he sentään sinulle avautuvat", Jesse tokaisi tuohtuneena ja hengitteli hetken syvään kasaten niin hermojaan kuin ajatuksiaan.

Lauri hermostui harvoin, mutta sillä hetkellä mies ei miettinyt hetkeäkään pysäyttäessään Vargasin keskelle hiekkatietä ja kääntäessään katseensa Jesseen, joka sai pysäytettyä oman ratsunsa viime tipassa ennen yhteentörmäystä.
"Mikä sinua risoo? Sinulla on elämässäsi kaksi naista, joista kumpikin haluaa tilanteen myös pysyvän niin", Lauri ähkäisi turhautuneena. "Mä en tajua, miten saat väännettyä kaikki tilanteet niin, että syy olisi vain minussa, Heidissä tai Matildassa."
Vargas seisoi maltillisesti aloillaan, mutta Lauri antoi orille luvan liikkua ja suoristautui satulassa.
Jesse olisi halunnut vastata Laurin kysymykseen "Sinä", mutta napsautti huulensa yhteen. Ei Lauri nyt kaikkeen syypää ollut, vaikka olisihan se ollut helppoa miestä kaikesta syyttää ihan silkasta syyttämisen halusta.
"Olenko minä väittänytkään, että syy olisi vain ja ainoastaan teissä?" Jesse huokaisi. Suoraan sanottuna miestä jo vitutti ja vaivoin hän hillitsi halunsa kääntää hevosen turvan osoittamaan aivan päinvastaiseen suuntaan kuin mihin he olivat sillä hetkellä menossa.

Jesse yritti käsitellä sisällään vellovia tunteitaan. Oliko se nyt katkeruutta, mustasukkaisuutta, vihaa vai mitä. Oli mitä oli, mies ei pitänyt niistä ollenkaan.
"Tuntuu vain siltä, että minä olen se kaiken pahan alku ja juuri. Ja kai minä olenkin. Hyvähän se on, että Heidillä sekä Matildalla on joku jolle avautua. Ihan sama minusta. Minä nyt vain satun olemaan toisen lapsen isä ja toisen miesystävä", mies jatkoi avautumistaan, vaikka tiesikin kuulostavansa naurettavalta. "Ei kai minulle tarvitse mitään kertoa. Ellei ole aivan pakko."
Jesse puraisi poskeaan, koska kaikkien negatiivisten tunteiden sekaan sitten livahti myös ärsyttävää itsesääliä. Siitäkään tunteesta mies ei todellakaan tykännyt yhtään, vaikka silti ajatuksiin lipsahti mielikuva siitä, kuinka Lauri oli kaikessa häntä parempi.

"Kai minä olen vain huolissani", Jesse huokaisi. Matilda oli oppinut pukemaan tunteensa sanoiksi myös Jessen seurassa, mutta Heidi ei. Eikä Jesse toisaalta ihmetellyt sitä yhtään, heidän luottamussuhteensa oli rakoillut useampaan otteeseen.
"Heidistä lähinnä", mies tokaisi odottaen Laurin reaktiota sanoihinsa.

"Tuo on aika kärjistetty näkemys, kun ottaa huomioon, että puhumme nimenomaan sinun naisystävästäsi ja lapsesi äidistä", Lauri sanoi, koska vaikka mies ei jaksanut enää vääntää aiheesta, hän halusi tuoda kantansa esiin. Aihealueen puiminen ei pysynyt Laurin mukavuusalueella, koska ilman Matildaa ja Heidiä Jesse olisi ollut todellakin vain valmennettava. Jesse oli kuitenkin kytköksissä kahteen ihmiseen, jotka olivat tavalla tai toisella mukana Laurin elämässä eikä tilanne tulisi muuttumaan.
"Mutta", Lauri jatkoi, koska valmentajamainen, ratkaisukeskeinen puoli alkoi ottaa valtaa kaikin puolin erikoisessa tilanteessa. "Minun roolistani sinun ei tarvitse huolehtia. Matilda on epäilemättä myös tarkentanut, että meidän tilanteemme on pelkästään kaverillinen ja mitä Heidiin tulee.. Se on edennyt jatkuvasti ei-niin-kaverilliseen suuntaan."

Lauri ei ollut totuuden nimissä uhrannut kovinkaan montaa ajatusta sille, miten Jesse kokisi hänen lähentymisensä Heidiin. Se oli johtunut ainoastaan siitä, että Jesse seurusteli Matildan kanssa eikä Heidi ollut nimennyt raskauttaan ja myöhemmin lapsen syntymistä esteeksi heidän väliensä lämpenemiselle.
"Minun ymmärrykseni mukaan siihen - Heidiin - en tarvitse sinun lupaasi, koska tilanteen valossa en koskaan kokenut tulevani kenenkään väliin. Toivon ettet kohdista minusta aiheutuvaa ärsyyntymistä keneenkään muuhun ja mikä olisi oikeastaan vielä toivottavampaa: sanot nyt sanottavasi ja sopeudut tilanteeseen. Matilda on puhunut sinusta pelkkää hyvää ja olen ymmärtänyt, että olette saaneet arjen rullaamaan Heidinkin kanssa", Lauri virkkoi toivoen, että keskustelu alkaisi olla lopuillaan.

Jesse tuhahti, mutta tällä kertaa huvittuneen helpottuneena, vaikka miestä kyllä ärsytti myöntää se, että Lauri oli oikeassa. Siinä hän kyllä nosti kuvitteellista hattua miehelle, ettei tämä alkanut kiemurtelemaan tai selittelemään joutavia vaan sanoi asiansa niin kuin pitikin. Se jos mikä oli arvostettava piirre ihmisessä.
"Niin, ei minulle sinun ja Heidin välit ja tekemiset millään tavalla kuulukkaan. Ei nyt eikä jatkossakaan, ainakaan niin kauan kun ne ei vaikuta Sofiaan", Jesse myönteli hymyillen aavistuksen verran, mutta hymy kaikkosi nopeasti miehen kasvoilta.
"Oli vain vähän hämärän peitossa nuo sinun motiivisi… Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin, niin kai minä ajattelin sinun vain odottavan tilaisuutta iskeä kyntesi Matildaan ja käyttävän Heidiä niin sanotusti jonkinlaisena korvikkeena siinä sivussa."

Jesse liikahti satulassa vaivaantuneena.
"Ihan niin kuin minäkin tein…" mies huokaisi tuskin kuuluvalla äänellä. Vaikkei hän katunut sitä, mitä hänen ja Heidin välillä oli ollut, katui hän sitä miten kusipää hän oli ollut.
"No, sellainen ei kyllä ole ollut mielessä", Lauri tokaisi. Mies oli yllättynyt, että Jesse oli edelleen kiinni pikkujoulujen tapahtumissa, koska mies oletti Matildan onnistuneen asioiden oikaisuissa. Ehkä Jesse oli vain siitä huolimatta tarvinnut vielä Laurinkin vahvistuksen asiasta.
"En halua ottaa kantaa sinun tekoihisi", Lauri sanoi, vaikka oli kyllä ajatuksissaan kyseenalaistanut Jessen ja siinä sivussa myös Matildan teot ja niitä seuranneet päätökset. "Joten ehkä sinäkin voit luottaa minuun sen verran, ettei tällaisia keskusteluja tarvitse enää käydä."
"Toivottavasti voin", Jesse murahti ja oli myös helpottunut, että asia oli saatu edes jotenkin käsiteltyä miesten välillä. Kyllä hän silti oli edelleen hieman varpaillaan Laurin suhteen, mutta päätti kuitenkin antaa miehelle mahdollisuuden osoittaa olevansa sanojensa mittainen mies.
"Niin", Lauri murahti. "En tiedä teistä, mutta me ainakin otetaan reippaampi pätkä."

Vargas ei vastustellut Laurin pyytäessä orin raviin. Vielä vähemmän puoliverinen kyseenalaisti laukannoston, jonka tarpeessa oli sillä hetkellä enemmän ratsastaja kuin ratsu.

10.10.2019

kirjoitettu yhdessä Heidin kanssa

Heidi nosti Sofian turvakaukalon paikalleen ja varmisti, että se oli naksahtanut kunnolla. Tyttö jokelteli iloisena ja heilutteli varpaitaan. Heidi korjasi harmaata pipoa vauvan päässä ja hymyili lapselle, joka oli pakattu lämpimiin vaatteisiin.
Muovista ja kankaasta tehty helistin löysi tiensä Sofian pikkuruisten sormien väliin ja Heidi saattoi sulkea Lexuksen takaoven hyvällä mielellä.

Ajomatka oli vieras, sillä nainen oli käynyt talolla vasta pari kertaa. Heidi pysäytti omakotitalon eteen, toisen auton viereen ja näppäili sitten puhelimestaan tutun numeron.

“Hei, me ollaan sun pihalla, laita vaatteet niskaan ja tule ulos”, Heidi virkkoi puhelimeen ja sulki linjan ennen, kun mies sen toisessa päässä ehti lausua sanaakaan takaisin.
“Isä tulee ihan kohta, Sofia”, hän virnisti taustapeilin kautta näkyvälle lapselle, vaikkei tämä nähnytkään ilmettä.

Pian Jesse ilmestyikin pihalle ja oli suuntaamassa kuskin puolelle kysymään, mitä asiaa Heidillä oli, mutta nainen viittoili hänet kiertämään vänkärin puolelle.
“Hei?” mies tervehti kysyvästi avattuaan oven ja kurkisti sisään autoon. Hänen oli ollut tarkoitus maalata olohuoneen seiniin pohjamaalit odotellessaan Matildan iltavuorosta pääsyä, mutta Heidin puhelu oli keskeyttänyt ikkunoiden karmien suojaamisen.
Heidi taputti vieressään olevaa penkkiä, joten Jesse istahti alas ja katsahti sitten takapenkille nähdäkseen Sofian.
“No, mitä nyt?” hän kysäisi siirtäessään vihreiden silmien katseen lapsensa äitiin. Oliko jotain tapahtunut?

Auto nytkähti liikkeelle ennen, kun Heidi selitti aikeensa.
“Vien sut syömään. Synttäreiden kunniaksi”, nainen kertoi ja virnisti sitten. Hän oli saattanut paremman informaation puutteessa muistaa Jessen syntymäpäivän tämän sotusta virallisista papereista. Sitä tietoa mies ei ollut kuitenkaan vapaaehtoisesti luovuttanut missään välissä.
“Ostin sulle lahjankin”, Heidi lisäsi kaartaessaan pihatieltä pois.
“Ai”, mies mutisi häkeltyneenä. Mistä Heidi tiesi, että tänään oli hänen syntymäpäivänsä, sillä ei hän sitä ollut Facebookiin tai mihinkään muuallekaan julkiseksi tiedoksi laittanut?
Jesse ei ollut koskaan kyseisestä päivästä mitään suurta numeroa tehnyt, sillä se oli hänelle päivä muiden joukossa ja oli ajatellut, että korkeintaan Ritva ja Silja muistaisivat sen. Ja tietenkin Matilda, jolle hän oli ohimennen alkuviikosta maininnut täyttävänsä torstaina jo 34 vuotta.
“Tai siis, kiitos”, Jesse naurahti toivuttuaan enimmästä hämmennyksestä. “Ei sinun olisi tarvinnut…”
“Eipä kestä. Sun lahja on takaluukussa, saat sen, kunhan tullaan takaisin”, Heidi vastasi hymyillen ja suuntasi autonsa kanssa kohti Kallan keskustaa. Matka ei ollut pitkä ja hetken päästä nainen pysäköi autonsa Koivun parkkipaikalle.

“Älä huoli, mä en kertonut kenellekään, että nää on synttärikemut”, nainen hiljensi ääntään lauseen loppua kohden irroittaessaan Sofiaa auton istuimesta.
Jesse katseli ympärilleen miettien, oliko Koivussa edes käynyt sitten Harvest Games-osakilpailuiden jälkeen.
“Hyvä”, mies tuhisi huvittuneena. Synttärilaulu kakkuineen olisi ehkä ollut vähän liikaa, vaikka muuten hän olikin positiivisesti yllättänyt sekä otettu, että Heidi oli syntymäpäivän kunniaksi jotain järjestänyt.
“Minä voin ottaa Sofian”, Jesse tarjoutui leveän hymyn noustessa kasvoille, kun hän näki tyttärensä ensimmäistä kertaa kunnolla sille päivälle.
“Ota vaan”, Heidi vastasi hymyillen ja ojensi pehmeän paketin Jesselle. Sofia ääntelehti tyytyväisenä päästessään isänsä syliin.

“Mitä sä haluaisit syödä?” Heidi kysyi heidän päästyään heille varattuun pöytään. Siniset silmät selasivat ruokalistaa läpi mietteliäinä.
“Taidan ottaa tuon päivän annoksen”, mies vastasi tutkittuaan hetken ruokalistaa.
“Eli jauhelihakeittoa”, hän lisäsi vielä hymyillen.
“Hmmm”, Heidi mumahti, eikä saanut vieläkään päätettyä omaa ruokaansa.

Jesse vilkaisi ympärilleen ja naurahti itsekseen.
“Olenkohan minä tällä kertaa vähän alipukeutunut”, hän selvensi Heidille. Viimeksi he olivat käyneet pikaruokaravintolassa syömässä, jolloin hänellä oli ollut töissä käytettävä puku päällä ja tällä kertaa oli ihan kuluneissa kotivaatteissaan, joissa oli hieman maalitahroja siellä täällä.
Heidi naurahti kevyesti ja pudisti päätään.
“Onneksi täällä on hiljaista näin torstaina, niin ei kovin moni joudu todistamaan näin räikeää etikettivirhettä”, nainen kertoi virnuillen ja sai lopulta päätettyä haluamansa ruoan listalta.

“Mä taidan ottaa kanasalaatin tällä kertaa”, Heidi mietti ääneen ja laski sitten listan pöydälle eteensä.
“Koska ajattelit muuttaa virallisesti uuteen asuntoon?” hän kysyi nostaessaan katseensa vastapäätä istuvan miehen kasvoihin.
“Marraskuun alussa todennäköisesti. Kyllähän sinne voisi muuttaa vaikka heti, mutta ei kai tässä niin kiire vielä ole”, Jesse vastasi hymyillen. Rivitaloasunnon seinät jo kieltämättä tuntuivat luhistuvan päälle mitä enemmän mies ostamassaan talossa aikaansa vietti, mutta onneksi siellä ei enää kauan tarvinnut majailla.
“Okei. Jännittävää”, Heidi vastasi leveä hymy kasvoillaan. Hän oli onnellinen toisen puolesta tämän uuden kodin vuoksi.

Saatuaan ruokansa eteensä, kaksikko ryhtyi nauttimaan Koivun tarjoamista, laadukkaista aterioista. Keskustelu soljui helpompana, kuin mitä se oli raskausaikana koskaan sujunut ja Heidi oli hyvin iloinen siitä, että he olivat päässeet kaikesta vaivaannuttavasta yli. Tuntui oudolta ajatella aikaa, jolloin vaihdetut katseet olivat pitkittyneet ja koskettamisesta oli seurannut sähköisyyttä, jonka purkamisesta kumpikaan ei ollut tuntenut huonoa omatuntoa. Heidi mietti joskus millaisessa tilanteessa he olisivat olleet ilman Sofiaa ja ilman Jessen valintaa ennen raskauden paljastumista.
Jos he olisivat kumpikin edelleen sinkkuja ja tylsistyneinä samassa tilassa kaksistaan.

“Oliko ihan kamala yllätys päästä syömään?” Heidi kysyi tutkittuaan Sofian kasvonpiirteitä hölmön onnellinen hymy huulillaan. Katse nousi Jessen silmiin, joista heidän lapsensa oli selvästi perinyt ominaisuuksia.

“Aivan kamalaa”, Jesse vitsaili. “Olin suunnitellut hakevani Monacosta jotain roskaruokaa remppaevääksi, mutta kyllä tämä tämän kerran kelpaa.”
“Ehkä Koivun ruokalista on vähän Monacon listoja parempi vaihtoehto”, Heidi vastasi virnistäen hieman ja laski aterimet tyhjentyneelle lautaselleen. Tarjoilijan tuotua heidän laskunsa, nainen kuittasi synttärisankarin ruokailun omaan piikkiinsä.

“Mennäänkö, vai pitääkö sun odottaa, että ruoka laskee?” brunette kysyi ja siristi silmiään pilkahdus ilkikurisuutta silmäkulmassaan.
Jesse hieroskeli hetken täyttä vatsaansa, jonka jälkeen venytteli pitkään ja hartaasti. Ei hänellä mikään kiire mihinkään ollut.
“Vanhus kyllä tarvitsee ruokalevon”, mies virnisti ennen kuin nousi ylös tuoliltaan.
“Varo vaan, pääset vanhainkotiin, etkä mihinkään omakotitaloon seuraavaksi”, Heidi piikitteli virnuillen. Seitsemän vuoden ikäero oli riittävän suuri kuittailuun.
“Haenko rollaattorin, vai selviätkö omillasi autolle asti?” nainen kysyi ja kohotti kulmaansa kysyvästi.
“Laita hätänumero jo soittovalmiuteen, kokeilen ensin kävellä omin jaloin”, Jesse sanoi huvittuneena päätään pudistellen ja lähti sitten liioitellun hitaasti sekä vaivalloisen oloisesti etenemään kohti ulko-ovea Sofian kanssa.

“Selvisin!” mies ilmoitti iloisesti Heidin auton luo päästyään. “Ilman sydänkohtauksia.”
Heidi pyöritteli huvittuneena päätään.
“Selviätkö vielä turvaistuimesta, niin pääset takaisin maalailun pariin? Ja saat sitten myös synttärilahjasi”, nainen muistutteli avatessaan kuskin ovea itselleen.


Matka Jessen talolle ei kestänyt kauaa, Heidi tutki omakotitalon julkisivua hymyillen pysäköidessään autonsa sen pihatielle.
“Tästä tulee kyllä hyvä koti”, hän lausahti ja hymyillen katsahti Jesseä.
“Niin tulee”, Jesse nyökkäsi tiiraillen tuulilasin läpi pihamaata. Se oli omalla tavallaan tuntunut kodilta jo silloin, kun mies oli ensimmäisen kerran sisälle kävellyt.

“Haluatko kahvia? Sofiallakin varmaan kohta ruoka-aika?” mies hymyili aukoessaan turvavyötään ja vilkaisi takapenkille, jossa heidän tyttärensä oli.
“Voin mä tulla nopeasti. Pitää kirjoitella vielä vähän töitä tälle päivälle kotona”, Heidi myöntyi ja sammutti Lexuksen moottorin. Ennen, kun Jesse ehti takaovelle, nainen viittelöi syntymäpäiväsankarin takaluukun luokse.

“Hyvää syntymäpäivää”, Heidi totesi hymyillen avatessaan takaluukun ja vetäessään sivuun peitteen, jonka alla Jessen syntymäpäivälahja, A2 kokoinen maalaus odotti.



Jesse tuijotti Sallin muotokuvaa hölmistyneenä ennen kuin sai sanotuksi sanaakaan.
“Se on upea. Kiitos”, mies hymyili leveästi ja kietoi sitten kätensä Heidin ympärille pieneksi hetkeksi.
“Ei sinun todellakaan olisi tarvinnut, mutta kiitos vielä kerran”, Jesse naurahti kääntyessään katsomaan uudemman kerran synttärilahjaansa edelleen jokseenkin pöllämystyneenä.
Heidi virnuili tyytyväisenä. Lahjan päättäminen oli ollut yksi sotasuunnitelma, jonka lopputulos oli vaihdellut kalvosinnapeista paljuun ja siitä uuteen hevoseen.
Maalaus oli siltä listalta ehdottomasti paras vaihtoehto.
“Ei kestä kiittää”, nainen vastasi ja siirtyi sitten irroittamaan Sofiaa jälleen auton turvaistuimesta.

Jesse kantoi maalauksen ovelle, sai jotenkin taiteiltua avaimet taskustaan ja avattua ulko-oven päästääkseen Heidin sekä Sofian edeltää sisälle.
“Tämä taitaa löytää paikkansa täältä olohuoneesta, kunhan saan maalattua seinät”, mies mietiskeli ääneen laskettuaan maalauksen varovaisesti alas käsistään. Vielä se kuitenkin joutuisi lattialla nojailemaan seinää vasten…

Muisto Vaahterapolun ajoilta pilkahti Jessen mieleen eikä hän voinut olla nauramatta ääneen.
“Se on sentään maalaus eikä oikea hevonen”, mies virnuili saaden Heidiltä osakseen erittäin kummastuneen katseen.

“Inna, Julia ja Petra kerran hommasivat Milalle varsan synttärilahjaksi ja toivat sen sisälle Milan huoneeseen”, Jesse selvensi. Silloin heidän välillään ei ollut vielä mitään, mutta oli kuitenkin ollut todistamassa sitä hetkeä kun tallin omistaja oli herätetty ja nainen oli nähnyt ensimmäiseksi pilkullisen varsan huoneessaan.

Heidi naurahti epäuskoisena.
“Mitä!?”
Mielikuva kyseisestä tapahtumasta ja sen toteuttamisesta pyöri naisen mielessä.
“Oliko se känninen toteutus, vai oikeastikko kaikki oli selvinpäin?” Heidi ihmetteli istuessaan varovasti Sofia sylissään Jessen puutarhatuolikalusteille.
“Ihan selvinpäin olivat toteutushetkellä, suunnittelusta en mene vannomaan”, Jesse hymähti edelleen huvittuneena kulkiessaan kahvinkeittimen luo.

“Heistä ei kyllä koskaan tiennyt, mitä keksivät. Olivatpa sitten kännissä tai selvinpäin”, mies totesi suupieli nykien taitellessaan suodatinpussia paikalleen. Meno Vaahterapolussa oli kyllä ollut hetkittäin aika railakasta.
Jonkinasteinen haikeus iski miehen mieleen hänen muistellessa niitä kuvioita, sillä olihan se viisi vuotta ollut kuitenkin mukavaa aikaa, vaikka lopputulema oli mitä oli.

Muttei hän enää niitä aikoja takaisin halunnut.
Oikeastaan, lopputulos oli  täydellinen, vaikka alku Kallassa olikin ollut melkoista hapuilua.
Nyt hänellä oli uusi parisuhde, lapsi, omakotitalo sekä uusia ystäviä, joista Heidi oli yksi tärkeimmistä - eikä pelkästään sen takia, että oli Sofian äiti.

12.10.2019

Kirjoitettu yhdessä Matildan kanssa

Pallo oli lähtenyt pyörimään siitä hetkestä lähtien, kun Mila oli soittanut Jesselle ja kysynyt, vieläkö mies halusi Sallin astuttaa. Jesse oli kieltämättä yllättynyt ja miettinyt, missä vaiheessa hän oli naiselle semmoista puhunut, mutta muisti sitten maininneen asiasta ohimennen erään Facebook-keskustelun aikana. Ei hän sitä nyt aivan tosissaan ollut missään vaiheessa suunnitellut, vaikka useasti olikin pyöritellyt päässään "mitä jos"-vaihtoehtoja.
Mila ei kuitenkaan korvaansakaan lotkauttanut miehen vastaanlaitolle, käski vain kuunnella mitä hänellä oli asiaa.

Milan pomo, Oskari Käkiharju, halusi jättää yhdestä orista itselleen varsan muttei kuitenkaan halunnut käyttää omia tammojaan siihen tarkoitukseen joten oli kysynyt työntekijältään, tietäisikö hän yhtään este- ja/tai kenttäpainotteista tammaa jota voisi  lainata. Ja Milalla oli tullut heti ensimmäiseksi mieleen exänsä hevonen, Cranleigh Cha-Cha, jonka myös Oskari muisti Power Jumpeista siitäkin huolimatta ettei Jessellä ja tammalla ne kisat kovin kummoisesti menneetkään.

Jesse yritti keksiä montakin (teko)syytä miksei suostuisi Milan ja tämän työnantajan ehdotukseen, mutta naisella tuntui olevan ratkaisu kaikkeen jo valmiiksi.
Lopulta mies oli tuhahtanut huvittuneena ja käskenyt Oskaria soittamaan hänelle itse, jotta he voisivat mahdollisista järjestelyistä sopia ilman välikäsiä.

Ja sen takia Jesse nyt seisoi Matildan kanssa Käkiharjujen tallissa mustankirjavan tamman edessä.
Jos kaikki menisi niin kuin oli suunniteltu, Salli muuttaisi vuoden vaihteessa väliaikaisesti Käkiharjuille ja Inkstain Vegas-niminen tamma tulisi ruunikon tilalle Kallaan siihen saakka, että Sallin varsa olisi vieroitettu emästään.
"Nuorihan Inka vielä on, mutta tosi fiksu ja rauhallinen ikäisekseen", Oskari selitti taputtaessaan tamman kaulassa olevaa vaaleaa kohtaa. "Helppoa luokkaa ollaan nyt sen kanssa menty, mutta uskoisin sillä olevan rahkeita myös astetta korkeampaankin luokkaan."
"Tuut varmasti tykkäämään Inkasta", paikalle tamman varusteita kantava Mila vakuutteli. Nainen vilkaisi Matildaa eikä oikein tiennyt, miten pitäisi suhtautua siihen, että Jesse oli ottanut naisystävänsä mukaan. Salaa hän oli ehkä toivonut, että mies olisi tullut yksin, mutta oli myös tavallaan uteliaan kiinnostunut päästessään tapaamaan tämän mystisen Matildan ensimmäistä kertaa. Tietysti hän oli onnellinen Jessen puolesta, mutta silti vähän kaihersi katsoa entistä kihlattuaan toisen naisen vieressä eikä voinut olla huomaamatta Jessen katseita violettihiuksisen suuntaan. Silloin joskus mies oli katsonut häntä ihan samalla tavalla…

Inka oli ratsuna täysin erilainen kuin Salli. Siinä missä miehen oma hevonen oli liiankin energinen ja korvansa hetkittäin kadottava tapaus, Inka oli rauhallinen jonka vauhti välillä hiipui, mikäli ratsastaja unohtui niin sanotusti vain matkustelemaan siellä selässä.
Ei tamma kuitenkaan laiska ollut. Se vain vaati selvät ohjeet, mitä milloinkin piti tehdä ja nuoruudesta johtuva epävarmuus etenkin esteillä vaati ratsastajalta tukea. Hypätä se kuitenkin osasi, sen Jessekin pisti merkille eikä voinut olla hymyilemättä tyytyväisenä.
Ajatus Inkan "lainaamisesta" houkutteli koko ajan enemmän, mutta silti pieni epävarmuus koputteli takaraivossa. Ei Inkan takia vaan Sallin.
Vaikka Sallilla oli jo yksi varsa maailmalla ja eikä sen tiineysajassa tai varsomisessa mitään komplikaatioita ollut, muisto Danielan menettämisestä eli edelleen vahvana miehen mielessä. Silloin hän oli menettänyt tamman sekä varsan samalla kertaa.

"No, miltä vaikutti?" mies kysäisi kentän laitaan nojailevalta Matildalta. Nainen hymyili vastaukseksi tietäen, ettei sitä hymyä nähnyt kukaan muu kuin Jesse siitä huolimatta, että hän oli koko tallilla vietetyn ajan ollut erään toisenkin silmäparin tarkkailun kohteena.
"Mielenkiintoiselta", Matilda myönsi hetken vastaustaan venytettyään ja korjasi asentoaan. Kolea, syksyinen ilma oli saanut naisen liikehtimään kentän laidalla Jessen ratsastuksen ajan eikä tämä ollut yhtään pahoillaan ajatuksesta lämpimään talliin pääsemisestä.
"Se on mun silmään sopivan erilainen kuin Salli", Matilda jatkoi ovela virne suupielessään. "Eli saat siltä varmasti paljon."

Matilda tiesi mistä puhui, koska nainen oli kokenut määräaikaisen ylläpitosopimuksen Haukan kanssa. Silloin mustankirjava ori oli ollut rehellisen sopimaton Matildalle, mutta nainen oli silti jaksanut panostaa Haukan kanssa treenaamiseen, koska loppujen lopuksi kaikki orin satulassa vietetty aika oli vain antanut lisää oppia, mahdollisuuksia ja kokemusta omaa hevosta varten. Naisen ajatukset lipuivat Zelian koeratsastukseen, joka oli palannut Matildan mieleen Jessen koeratsastusta katsoessa. Kaikki se jännitys ja ratsun ylianalysoiminen oli palannut elävänä mieleen eikä Matilda ollut varsinaisesti tuntenut olonsa lainkaan kateelliseksi seuratessaan miesystävänsä ratsastamista maasta käsin.

"Hmm, niin", Jesse myötäili Matildan sanoja. Inka vaikutti potentiaaliselta hevoselta jo yhden ratsastuskerran perusteella eikä hän voinut olla miettimättä, millainen tamma olisi kisatilanteessa, jolloin ilmapiiri väistämättä oli täysin erilainen kuin kotikentän treeneissä.

"Miten on? Lyödäänkö diili lukkoon?" Oskari kysyi, kun he olivat päässeet takaisin talliin ja Mila ryhtyi riisumaan Inkalta varusteita pois kuunnellen tarkkaavaisena miesten keskustelua.
"Eiköhän me lyödä", Jesse nyökkäsi silitellen tamman otsaa hymy kasvoillaan. Vaikka hänestä tuntui kuin olisi jotenkin luopumassa Sallista, oli hän kuitenkin varma päätöksestään.
"Sanoinhan, että se suostuu", Mila huikkasi iloisesti tamman toiselta puolelta saaden Jessen pudistelemaan päätään huvittuneena ja Matildan kulman kohoamaan tuskin havaittavasti.

"Jäättekö syömään? Reija on tehnyt makaronilaatikkoa", Oskari kysyi, kun he olivat käyneet katsomassa Sallin tulevan varsan isäoria, Shottia, sopien samalla käytännönjärjestelyistä ja Mila oli myös näyttänyt parivaljakolle Vernerin Loven jälkeläisen, joka oli syntynyt kuun alussa.
"Kiitos, mutta meillä on muita menoja sovittuna", Jesse vastasi vilkaisten vieressään seisovaa  Matildaa eikä voinut olla virnistämättä. Tampereen reissu mahdollisti myös täysin kahdenkeskistä aikaa pariskunnalle ilman kotikunnan häiriötekijöitä. Matilda nyökkäsi kasvot peruslukemilla, vaikka tunsi huojentuneisuuden leviävän sisälleen: tuntui hyvältä päästä pois Milan silmien alta.

Lue myös toinen osa

10.11.2019

Kirjoitettu yhdessä Heidin kanssa

Heidi oli jättänyt Laurin ja Viljamin hevosten kanssa, ottanut Sofian kantoreppuun ja lähtenyt kiertämään kisa-aluetta. Vaunujen kanssa hevosten keskellä kulkeminen ei houkutellut ja lisäksi nainen piti mieluummin tytön lähellään. Vaaleanharmaa toppapuku oli käsittämättömän pehmeä, Heidi oli monesti miettinyt miksei aikuisten vaatteet tuntuneet koskaan yhtä ihanilta edes uutena.
"Koitetaanko etsiä isi täältä väkijoukosta?" nainen pohti ääneen ja korjasi hieman Sofian silmille valuvaa pipoa. Tyttö katseli häntä erivärisillä silmillään ja hymyili vähän.
"Eiköhän me jostain se löydetä", Heidi jatkoi ja etsi katseellaan Jesseä ihmisten ja hevosten alati liikkuvasta massasta.

He olivat kuitenkin kävelleet huomaamatta vähän matkan päässä seisovan Jessen ohi, mutta mies oli kyllä bongannut kaksikon väkijoukon keskeltä.
“Tsemppiä”, hän kuiskasi Matildalle, suukotti tätä nopeasti poskelle siitäkin huolimatta ettei nainen ollut julkisten hellyydenosoitusten suurin ystävä ja lähti sitten puikkelehtimaan kohti Sofiaa kantavaa Heidiä.

Isänpäivä oli ollut tähän päivään asti Jesselle aikalailla merkityksetön päivä, tavallinen sunnuntai ja niin edelleen. Siitä huolimatta hän oli laittanut joka vuosi isälleen koruttoman isänpäiväonnittelun tekstiviestillä ja saaden siihen joka kerta ihan yhtä koruttoman “kiitos”-vastauksen.
Paitsi tänä vuonna vastauksessa luki: ”Kiitos. Samoin.”
Yksi pieni sana viestin lopussa oli saanut Jessen niin hymyilemään, turhautumaan kuin hämmentymäänkin. Ihme, että Jukka Aro edes muisti Sofian olemassaolon. Ei ollut lapsenlapsi miestä kiinnostanut, muttei Jesse niin ollut edes olettanut, sillä ei miestä tuntunut kiinnostavan edes omien lapsien kuulumiset.

Mutta se yksi pieni sana siellä viestin lopussa merkitsi myös sitä, ettei tämä päivä ollut tavallinen marraskuinen sunnuntai. Se oli ensimmäinen isänpäivä Jesselle isän roolissa.
“Böö”, mies huikkasi päästyään Heidin selän taa ja kosketti tätä kevyesti olkapäälle.
Heidi säikähti, tietysti, mutta ei lyönyt Jesseä kasvoihin, vaikka käsi heilahtikin vaarallisesti toista kohden käännöksen aikana. Mitä helvettiä melkein karkasi tämän huulilta, mutta sai karistettua sanat ennen niiden ääneen lausumista.
Etusormi nousi kuitenkin varoittavasti heidän väliinsä.
“Ei hyvä idea”, tämä kertoi, hymynpuolikkaan noustessa kaikesta huolimatta suupieleen.
“Tosta hyvästä saatat kyllä jäädä kokonaan ilman isänpäivälahjaa”, nainen uhkaili puolitosissaan.
Jesse ei voinut muuta kuin taikoa kasvoilleen ilkikurisen hymyn. Ei hän ollut ajatellut Heidin säikähtävän ihan noin pahanpäiväisesti.
“Sori”, mies tyrskähti.

“Haluatko ottaa Sofian, vai onko sulla kiire?” Heidi kysyi saatuaan sykkeensä tasaantumaan jälleen normaalille tasolle. Heidän tyttärensä ei ollut säikähtänyt äitinsä lailla isänsä huonosta lähestymisestä, vaan jokelteli Jesselle iloisesti, heilutellen pienenpieniä sormiaan miestä kohden.
“Tietenkin haluan”, Jesse sanoi. Ilkikurinen virne oli vaihtunut lämpimäksi hymyksi. Se hymy oli miehen kasvoilla lähes aina Sofian nähdessään. Tänään hän olisi Ruunaalla vain katsojan roolissa eikä kisaajana, joten hän voisi viettää vaikka koko kisapäivän Sofian kanssa.
“Ei isillä koskaan ole niin kiire etteikö sinun kanssa ehtisi olemaan”, Jesse lausahti tytölle sen jälkeen, kun sylinvaihto-operaatio oli suoritettu. Mies huokaisi aavistuksen ja toivoi, että se lause pitäisi paikkaansa.

Heidi kaivoi takataskustaan kortin ja korurasian, ojensi ne sitten pehmeä hymy huulillaan Jesselle, jonka kädet olivat vapaat kantorepun vuoksi.
“Hyvää isänpäivää meiltä”, nainen sanoi, eikä irroittanut katsettaan vihreistä silmistä. Musta kortti oli varsin yksinkertainen, mutta sen päälipuolella oli hopealla maalilla maalattu Sofian kämmenet sydämen muotoon. Hyvää ensimmäistä isänpäivää, luki kortin toisella puolella.
Korurasian sisällä oli hopeasta valmistettu Lumoava Aarni-rannekoru, yksinkertaisen kaunis sekin. Heidi ei tiennyt pitikö Jesse koruista, tai pitäisikö sitä kyseistä korua ikinä ranteessaan, mutta oli joka tapauksessa kaivertanut sen taustalle Sofia Mirella.
“Hmh”, mies naurahti hämmentyneenä. “Kiitos.”
Ei hän olisi tarvinnut mitään, mutta Heidin pieni (ja kallis) ele sai kyllä hyvälle mielelle.
“Lahjot minut ihan pilalle”, Jesse vitsaili ja halasi lapsensa äitiä lyhyesti, mutta lämpimästi. Heidi kun oli jo syntymäpäivälahjaksi tilannut Sallista maalauksen ja nyt vielä ostanut rannekorun. Nainen virnisti leveästi, tyytyväisenä siitä, että lahja mitä ilmeisemmin oli ollut mieluisa.

“Onko sinulla millainen ohjelma tänään? Lähdetäänkö katsomaan kisoja yhdessä vai odottaako joku sinua?” Jesse kysäisi kulmiaan kohotellen. Hän oli tuonut Sofian aikaisin lauantaiaamuna Heidin luo ja huomannut kyllä toisen auton pihamaalla eikä hänelle ollut epäselvää kenelle kyseinen menopeli kuului, vaikkei ollut aikaisemmin kiinnittänyt huomiota siihen, millaisella autolla Lauri ajoi.
“Mennään vaan, mua odotetaan takaisin autolle vasta viimeisen luokan päätyttyä”, Heidi vastasi ja jätti huomiotta ei niin hienovaraisen vihjailun Lauriin liittyen. Huulilla viipyvä hymy kertoi kuitenkin tarkkasilmäiselle, että hän oli hyvin iloinen siitä, että oli olemassa joku, joka todella voisi odottaa häntä.
“Olen siis vapaa siihen saakka, juhlakalun käytettävissä”, brunette lisäsi naurahtaen kevyesti.

Jesse nyökkäsi ensin Heidille ja sitten nytkäytti päätään kohti kisapaikan maneesia. Ei heidän paikkansa ollut siellä kisaratsukoiden seassa vauvan kanssa, joten parempi mennä pois tieltä.
“Mitenkäs teillä on mennyt?” mies kysyi, kun he olivat löytäneet vapaat paikat katsomosta.
“Hyvin”, Heidi vastasi ja testasi oliko Sofialla kylmä, kuuma, tai sopiva olla. Tyttö tuntui aavistuksen lämpimältä sormiin, joten vaatetta oli luultavasti juuri sopivasti päällä.
“Onhan siinä aika järjestely, että saa kaiken tehtyä päivän aikana. Ai niin, ehditkö katsoa töiden jälkeen Sofiaa torstaina? Mulla on valmennuksia silloin kuudesta kymmeneen asti”, nainen jatkoi ja katsoi vieressään istuvaa miestä kysyvästi.
“Varmasti on”, Jesse myötäili. Kyllä hän olisi halunnut olla arkenakin enemmän apuna, mutta töissä piti käydä ja hevosetkin hoitaa.
“Totta kai ehdin”, mies jatkoi nyökyttelyään. “Pääsen töistä viideltä, joten tulen suoraan töistä hakemaan Sofian. Voi hän yöksikin jäädä niin ei venähdä nukkumaanmeno.”
Olisihan hänen toki pitänyt harjoitella osakilpailuja varten, mutta tytär kuitenkin meni sen edelle. Tyttö meni kaiken edelle.
“Ihanaa, kiitos”, Heidi hengähti tyytyväisenä.
“Pyysin äitiä tulemaan kenttäviikonloppuna tänne, koska huomasin sinun olevan tuomarina koulukokeessa ja itse olen aikalailla koko päivän kiinni Aatamissa sekä Sallissa”, Jesse varoitteli pieni hymy huulillaan. “Ei varmaan voi tuomaripöydän taakse lasta ottaa.”
“Hyvä idea ja ei todellakaan voi, ainakaan Sokkien kilpailuissa.”

“Muista sitten antaa meille vähän paremmat pisteet niin pärjättäisiinkin joskus”, mies vinkkasi silmäänsä ennen kuin käänsi katseensa kisaradalle. “Ehkä..”
Heidi naurahti ääneen, seuraten esimerkkiä kisojen katsomisesta.
“Ratsasta hyvin, niin annan paremmat pisteet”, nainen vastasi virnistellen. Hän melkein ehdotti, että Jesse olisi osallistunut valmennukseensa, mutta muisti kuitenkin, että toinen huolehtisi Sofiasta silloin. Ehdotus jäi siis lausumatta ääneen, synnyttäen kuitenkin toisenlaisen ajatuksen Heidin mieleen.
“Haluatko, että pidän sulle ja Sallille tai Adamakselle kouluvalmennuksen joku päivä?” brunette kysyi siirtäen uudelleen katseensa vieressään istuvaan Jesseen.
“Mikä ettei. Ollaan nyt molempien kanssa keskitytty lähinnä esteisiin, joten ehkä se kouluvalmennus tulisi tarpeeseen”, mies mutisi hieroskellen takaraivoaan. “Sovitaan vain mikä päivä.”
“Sen valmennuksen ajan voin varmasti pitää Sofiankin mukana”, Heidi vitsaili virnuillen.

Hetken ajan he keskittyivät seuraamaan kilpailuja, Sofia pysyi tyytyväisenä isänsä syleilyssä ja nukahti lyhyeksi ajaksi. Heräilyn myötä myös tyytymätön yninä alkoi.
“Mennäänkö syömään tässä välissä? Luulen, että myös tytöllä on nälkä jo”, nainen ehdotti ja katsahti Jesseä kysyvästi. Hänellä ainakin oli huutava nälkä, mutta ei tiennyt miten hyvin Jesse oli ehtinyt täyttämään vatsansa päivän aikana.
“Mennään vain. En ole tänään syönyt kuin aamupalan”, Jesse totesi vilkaisten Sofiaa. Ruunaankosken majatalon aamiainen oli ollut täyttävä ja herkullinen, muttei se nälkää ikuisuuksia pitänyt poissa.
Anton oli juuri ratsastanut ulos radalta loistavan tuloksen kera eikä Matildan luokka alkaisi vielä pitkään aikaan, joten siinä välissä oli hyvä rako käydä syömässä, sillä Jesseä ei muiden suoritukset kiinnostaneet niin paljoa, että niitä olisi pakko jäädä katsomaan.

“Ajattelin muuten pitää sen isyysvapaan loppuun vuoden vaihteen jälkeen”, Jesse kertoi, kun he suuntasivat kulkunsa pois katsomosta.
“Ja olen kyllä vähän pohtinut, että pitäisikö meidän sopia joku niin sanostusti virallinen systeemi miten Sofia milloinkin minun luona on?” mies jatkoi. Vaikka heidän puolin ja toisin joustava kuvio oli ollutkin toimiva, jonkinlaista pysyvyyttä siihen olisi hyvä saada.
“Pitäisi varmaan. Oliko sulla joku ajatus siitä?” Heidi kysyi heidän kävellessä kanttiinia kohden. Sofiakin oli asettunut ainakin hetkeksi liikkeessä, kanttiinissa saisi varmasti lapsen maitopullon lämpimäksi.
“Niin no, en minä sen pidemmälle ole asiaa vielä pohtinut”, Jesse naurahti sivellessään Sofian selkää rauhoittelevasti.
“Pohtinut että pitäisi pohtia.”

“No sopisiko sulle vaikka joku viikonloppuvaihtari näin alkuun? Sitten, kun Sofia on vähän vanhempi, niin voidaan muokata sovittelua sen mukaisesti? Vaikka nyt joka toinen viikonloppu?” Heidi ehdotti ja avasi kanttiinin oven Jesselle ja lapselle.
“Se voisi toimiakin”, mies vastasi. “Sovitaan siitä myöhemmin, ei tässä nälässä pysty ajattelemaan…”
Heidi naurahti ja keskittyi sitten Jessen tavoin helpottamaan mahassa kurnivaa näläntunnetta. Sofian maito saatiin lämmitettyä henkilökunnan toimesta mikrossa ja brunette ojensi pullon Jesselle testattuaan sen lämmön ensin.

“Meinasitteko te lähteä heti Matildan luokan jälkeen? Vai jäättekö katsomaan viimeisenkin luokan loppuun?” Heidi kysyi heidän istuttua niin, että näkivät maneesin puolelle pöydän äärestä. Hän halusi nähdä 115-luokassa hyppäävän Javachain, mustan paholaisen poika oli väläytellyt isäorinsa laatua ainakin tähän asti ja oli mielenkiintoista seurata ruunivoikon etenemistä kilpa-areenoilla.
“Eiköhän me aleta tekemään lähtöä heti sen jälkeen. Ellei Matilda sitten halua jäädä katsomaan viimeistä luokkaa”, Jesse vastasi. Vaikka viikonloppuinen reissu Ruunaankoskelle oli ollut mukava, halusi mies silti jo kotiin. Huomenna olisi aikainen herätys, sillä pitäisi ajaa Helsinkiin saakka yhden oikeusistunnon takia ja sitä ennen täytyisi ennättää käydä toimistolla hakemassa tarvittavat paperit. Heidi nyökkäsi pienesti.

Jesse irrotti Sofian kantorepusta ja pyöräytti tytön käsivarsilleen. Pienet sormet kietoutuivat tuttipullon ympärille ja tyytyväinen ilme kasvoillaan lapsi hörppi maitoaan isän tukiessa pulloa kevyesti omalla kädellään.
Ele ei ehkä muista tuntunut niin merkitykselliseltä, mutta miestä se hymyilytti ja samalla myös pieni haikeus valtasi mielen. Kohta hänen ei enää tarvitsisi kannatella tuttipulloa.

“Jos tämä viikonloppu olisi ollut niin sanotusti sinun viikonloppusi, vaikka tyttö minun luonani perjantaina olikin? Ensi viikonloppu sitten minun?”, mies ehdotti haukatessaan ostamaansa leipää.
“Oliko sinulla jotain vastuutehtäviä kisojen aikana? Minä kun en oikein esteradalle tyttöä voi ottaa mukaan ja sunnuntaina olen portilla.”
“Sopii. Ei mulla ole muuta, kuin se kentän kouluosuuden tuomarointi, eli voin hyvin pitää Sofian ensi viikonloppuna. Tullaan tietysti kannustamaan teitä lauantaina”, Heidi lupasi hymyillen, seuraten sydän sulaen Jessen ja Sofian kanssakäymistä. Hän tajusi miten vähän he olivat yhdessä Sofian kanssa, vaikka tietysti aina lapsen vaihtaessa kotia, kumpikin yritti jäädä edes hetkeksi vain olemaan. Se oli tietysti yksi niistä asioista, joista oli pakko joustaa vanhempien asuessa eri osoitteissa ja kun molemmilla oli aivan oma elämänsä.

“Meinasiko Ritva tulla perjantaina vasta vai aiemmin jo? Tiedän sitten varautua”, Heidi pohti ja virnisti hieman. Äiti Aro oli varsinainen luonnonvoima, jonka saapumiseen halusi valmistautua mahdollisimman hyvin.
“Torstaina illasta ainakin näillä näkymin. Mutta äiti on äiti, joten en ihmettelisi vaikka hän seisoisi jo nyt minun oven takana”, Jesse virnisti.
“Tietäisitpä vain kuinka monesti hän ilmestyi Vaahterapolkuunkin tunnin varoitusajalla…”
Heidi nauroi, hän ei kyseenalaistanut Jessen kertomusta vähääkään.
“Onneksi sillä ei ole mun kotiavainta, niin ainakin sen pitää soittaa ovikelloa ennen, kuin pääsee sisälle asti”, nainen jatkoi ja joi sitten loput viilentyneestä kahvistaan.
“Oletko aivan varma? Nyt puhutaan kuitenkin Ritva Arosta”, vihreäsilmäinen mies tyrskähti ennen kuin keskittyi niin itsensä kuin Sofiankin ruokkimiseen.
“En”, nainen myönsi naurahtaen.

“Mennäänkö katsomaan se Matildan rata?” Heidi kysyi, kun koko perhe oli saanut syödäkseen. Javachai oli voittanut 115-luokan mahtavalla tuplanollalla eilen ja tänään uudelleen. Vaikkei kultainen ori ollutkaan naisen oma kasvatti suoranaisesti, sen kisamenestys tuntui äärettömän hyvältä. Jokainen Javan ruusuke oli meriitti lisää sen isäorin seinälle.

“Mennään”, Jesse nyökytteli ja eräänlainen perheentapainen siirtyi takaisin katsomon puolelle.

06.12.2019

"Katso Sofia, äiti on telkkarissa", höpötin sylissäni istuskelevalle tytölle ja osoittelin etusormella tv:tä kohti. Sofia oli kuitenkin enemmän kiinnostunut oman nyrkkinsä imemisestä kuin tv-ruudulla pyörivästä Dressage Mastersin suorasta lähetyksestä, jossa Heidi juuri ojensi Equestrian PRO:n sponsoroiman luokan voittajalle palkintonsa.
Napsaisin nyrkki suussa olevasta lapsesta kuvan ja lähetin sen Heidille saatesanoilla "Näin jännittyneenä katsottiin äitiä telkkarista".

Matilda vieressäni vilkaisi Sofiaa ja hymähti. Tuhahtelua ja hymähtelyä olin naiselta saanut osakseni minäkin tämän illan aikana, kun olin älytv:n kanssa noitunut saadakseni suoran DM-lähetyksen näkymään siitä.
Kunniakierroksen jälkeen tv-selostaja kertoi lähetyksen päättyvän pian, kiitteli katsojia ja tietenkin osallistujia, joten Matilda kurotteli kaukosäätimen sohvapöydältä ja ojensi sen minulle.
"Mitä katsotaan?" kysyin. Nainen kohautteli harteitaan ja käpertyi takaisin kainalooni.
"Ei sieltä taida tulla muuta kuin Linnan Juhlia", naurahdin. Käänsin kanavan Ylelle ja siellähän se presidenttipari kätteli melkein viimeisiä jonossa olevia juhlavieraita.
"Ihan sama mitä katsotaan, vaikka tätä sitten", Matilda mutisi.

Katse harhaili niin Sofiassa kuin Matildassakin enkä voinut olla hymyilemättä. Siinä oli hyvä olla.
"Vähän erilainen itsenäisyyspäivä kuin viime vuonna", virnistelin, mikä sai Matildan katsahtamaan minua tummilla silmillään.
"Mitä me teht.. Ai niin", nainen mumahti pieni hymy kasvoillaan. Sen jälkeen hän kohensi asentoaan kainalossani pureskellen alahuultaan.
Kaikesta erilaisuudestaan huolimatta, se tuntui olevan myös omalla tavallaan paras itsenäisyyspäivä. Minulla kun oli vieressäni niin Sofia kuin Matildakin eikä sen parempaa seuraa ollutkaan.

16.12.2019

Pitkällisen "nyt olisi Sofia päiväunien aika"-väännön jälkeen luovutin, nostin lapsen pinnasängystä pois, kannoin hänet olohuoneeseen ja laskin lattialle levitetyn viltin päälle.

Kävin hakemassa kupposen kahvia ja näky oli tämä

24.12.2019

Jessen, Ritvan, Siljan ja Johannan lisäksi mukana menossa myös @Matilda T. @Heidi N. ja @Lauri M.

Sofian toppahaalari kahahti Heidin toppatakkia vasten - kaksi liukasta kangasta vastakkain valutti sylissä olevaa lasta joka askeleella alemmaksi. Nainen vilkaisi vierellään kävelevää Lauria, mietti mahtoiko toinen jo toivoa vastanneensa yhteiseen joulunviettoon kieltävästi. Toppatakin hupun karvareunus tuntui pehmeältä poskea vasten, kun Heidi käänsi päänsä jälleen kohti omakotitalon etuovea.
“Pari tuntia, me selvitään kyllä”, Heidi lausui rohkaisevasti, ehkä enemmän itselleen, kuin seuralaiselleen ja nosti sitten kätensä, löi oveen kolmesti kevyesti. Hän loi vielä tsemppaavan katseen Lauriin, vino hymy huulillaan ja lapsi kainalossaan.
"Niin", Lauri totesi tyynesti Heidin hymyyn vastaten, vaikka miehen olo oli kaikkea muuta kuin tyyni.

Matilda oli kuullut koputuksen ensimmäisenä. Tummien silmien katse hakeutui Jesseen, kun nainen yritti viestittää miesystävälleen menevänsä ovelle paetakseen hetkeksi keittiössä täyttä häkää puuhastelevalta Ritvalta.
"Moi", Matilda hengähti tunnistettuaan oven takana seisseet hahmot. "Tulkaa sisälle."
Hymy naisen kasvoilla oli suhteellisen aito, kun tämä teki tilaa valmentajalleen ja miesystävänsä lapsen äidille, jotka oli kutsuttu paikalle yhdessä.

Ritvakin oli noteeraanut ulko-oven kolahduksen, joten säntäsi eteiseen iloinen ilme kasvoillaan.
“Sieltähän se mummin kulta tuli! Minulla on kädet ihan graavilohessa kyllä nyt, mutta.. SILJA! Tule ottamaan Sofia niin saa nuori pari rauhassa riisuutua ja JESSE! Tule sinäkin nyt vieraita vastaan ja lopeta se kinkun kuolaaminen niiden kissojen kanssa.”

Sen jälkeen nainen katosi paikalta yhtä nopeasti kuin oli eteiseen pölähtänytkin ja tilalle saapuivat Aron sisarukset.
“Hei”, Jesse hymyili niin Heidille kuin Laurillekin pidellen sylissään vartioimatta jääneen graavilohen kimpussa ollutta mustavalkoista Perskattia. “Jättäkää vain takit siihen peilikaappiin tai jonnekin.”
“Äiti on sitten todella villissä. Hössöttää minkä ehtii”, Silja varoitteli nostaessaan Sofian syliinsä. “Että varautukaa..”
"Kiva", Heidi naurahti ja seurasi kuinka hänen illan suojakilpensä loittoni kauemmaksi. Sofia sylissään kukaa ei olisi kiinnittänyt huomiota ihmiseen lapsen takana.
"Kuulitko, me ollaan nuoripari", nainen virnisti nopeasti Laurille ojentaessaan takkiaan toiselle.

Keittiön kaaos oli sellainen, että ruoanlaittoa muutenkin tavallisesti hieman kaihtava Heidi meinasi perääntyä jo ovensuussa kauemmaksi.
"Me voidaan vaikka kattaa pöytä", nainen lupasi tervehdittyään loppujakin vieraita ja tunki ensin Laurin sylin täyteen lautasia, ennen kun täytti omansa aterimilla ja serveteillä ja laseilla.

***

Lauri kierrätti vaivihkaa katsettaan pöydässä, jonka ääressä koko porukka oli viettänyt jo reippaan tunnin. Ruokaa oli ollut Laurin silmään liioitellun paljon, mutta nopealla silmäyksellä vaikutti siltä, ettei tähteitä riittäisi enää pyhien yli.

Matildan suupieli nytkähti, kun tämä katseli kaksi santsikierrosta tehnyttä Jesseä.
"Parempi mahtua vielä siihen pukin asuun", nainen kumartui mutisemaan vieressään istuvalle miehelle. Vastapäätä istuva Lauri tuntui yrittävän lukea puhetta hänen huuliltaan, mutta Matilda toivoi miehen epäonnistuneen - pukin ilmestyminen toimisi paremmin yllätyksenä. Naisella oli ollut pokassa pitelemistä, kun Ritva oli saapunut joulun viettoon ja tyrkännyt ensimmäisenä joulupukin asun poikansa syliin, koska Sofian ensimmäisenä jouluna täytyi tietenkin olla pukki.
“Liekkö hirveä menetys, vaikken mahtuisikaan”, Jesse murahti huvittuneena. Tietenkin hän oli yrittänyt kieltäytyä joulupukin roolista vedoten siihen, ettei Sofia vielä ymmärtäisi sellaisten päälle, mutta kuten arvata saattaa, Ritvalle vastaan vänkääminen oli ollut yhtä tyhjän kanssa.
“Ja sitä paitsi, eikö pukki yleensä ole vähän pullukka?” mies kuiskasi vielä ja taputti vatsaansa tyytyväinen ilme kasvoillaan ennen kuin huomasi heitä tarkkailevat silmäparit. Nopeasti hän käänsi katseensa edessään olevaan ruokalautaseen peitelläkseen kasvoille hiipivää virnettä.

Heidi sen sijaan ei huomannut käytyä keskustelua, sillä keskittyi sillä hetkellä pitämään sylissään istuvan Sofian sormien ulottumattomissa aterimet, lautasen ja pöytäliinan. Niinkin pieneksi ihmiseksi tytössä oli yllättävän paljon voimaa ja reipas nykäisy joululiinasta olisi varmasti lähettänyt lautaspinon lattialle.
Sellaiset jouluiset perhetapahtumat olivat täysin vieras käsite Heidille, joka oli kasvanut kylmäkiskoisessa kodissa ilman lähisukulaisia. Oli ehkä hieman huono lähtökohta aloittaa perinteet juuri Ritva Aron kanssa, hössöttämisestä ei meinannut tulla loppua. Tuore äiti oli hyvin iloinen vieressään istuvasta Laurista, jonka käsivarren hipaisu pikkurillilläkin sai jollakin tapaa rauhalliseksi. Hymy, joka kävi naisen huulilla katseiden kohdatessa oli nopea ja tarkoitettu vain sen vastaanottajalle.

“Jesse, pitäisikö sinun nyt käydä lisäämässä saunaan puita?” Ritva kysyi kulmat koholla sen jälkeen, kun kaikki olivat hetken saaneet sulatella jouluateriaa ja melkein tuuppasi poikansa kohti kodinhoitohuonetta.
“Mennään, mennään”, mies huokaisi silmiään pyöritellen.
“Ne on ne lahjakassit siellä ulkovarastossa, käyt hakemassa ne sieltä ja kierrät etuovelle”, Ritva kuiskutteli ennen kuin sulki oven jättäen Jessen pukemaan punaisen nutun ylleen.

Iloinen hymy kasvoillaan nainen palasi muiden luo huolehtimaan, että kaikilla olisi jotain juotavaa ja kaappasi sitten Sofian itselleen. Ritva oli tuntenut olonsa jotenkin yksinäiseksi siinä pariskuntien keskellä, vaikka tietenkin oli iloinen lapsiensa ja Heidin onnesta. Mutta ei hän enää yhtäkään miestä riesakseen ottaisi, hullun hommaa sellainen.

Kodinhoitohuoneen oven kautta ulos livahtanut Jesse kiersi etuovelle lahjojen kanssa, huokaisi syvään ja pudisteli huvittuneena päätään ennen kuin koputti oveen.
“Oho! Kukahan sieltä mahtaa tulla?” Ritva myhäili, tyrkkäsi Sofian takaisin Heidin syliin ja kiiruhti ovelle.
“Joulupukki!” nainen huuteli muille mukamas yllättyneenä.

Silja sekä Johanna vilkuilivat toisiaan naurua pidätellen eikä Matildankaan kasvot täysin ilmeettöminä pysyneet, kun Jesse raahusti sisään joulupukin tamineissa ja kyseli, oliko paikalla kilttejä lapsia.
”Ensi vuonna tämän roolin saa vetää joku muu”, mies ajatteli hiljaa mielessään. Mutta koska ei halunnut olla mikään yleinen ankeuttaja, päätti hän kuitenkin eläytyä rooliinsa täysillä.
Heidi tuijotti "pukkia" epäuskoisena ensimmäisen viisi minuuttia, kunnes tajusi vilkaista Ritvan kasvoja. Niillä paistoi riemu ja ylpeys, ainakin yhdelle juhlijalle sellainen lapsellinen pukkihahmo oli todella tärkeä.

Sofia tuijotteli isäänsä valepuvussa hyvin totisen oloisena. Heidi pelkäsi, että lapsi alkaisi itkemään, sillä oli viime aikoina huomannut tytön alkaneen vähän vierastaa oudon näköisiä ihmisiä. Samaa pelkäsi myös Jesse, mutta lapsi oli hänen sylissä ollessaan vain kurtistellut kulmiaan ennen kuin oli pikaisen hymyn väläyttänyt isälleen.
"Sofia on ainakin ollut ihan äärimmäisen kiltti, jos lahjamäärään on uskominen", Heidi hymähti huvittuneena, kun joulupukin lahjakassi alkoi olla melko tyhjä. Suurin osa lahjoista taisi olla Sofialle, Heidi oli tietysti yllättynyt, että oli itsekin ansainnut yhden lahjan. Naisen vieressä istuva Lauri hymyili itsekseen seuratessaan Heidin katsetta tämän eteen ilmestyneeseen pakettiin.
"Saat myöhemmin toisen", mies mutisi hiljaa.
"Vai niin", brunette vastasi hymyillen.

Matilda teki Jesselle tilaa viereensä, kun mies palasi paikalle ilman pukin asua.
"Avaa se ensin", nainen hymähti nyökäten kuution muotoisen paketin suuntaan. Sen sisällä oli konjakinruskealla nahkarannekkeella varustettu kello, johon Matilda oli tykästynyt ensisilmäyksellä.
“Kiitos”, Jesse lausahti onnellisena lahjansa avattuaan, sillä hänellä oli ollut muutenkin aikeina ostaa uusi rannekello itselleen. Mies kiinnitti kellon ranteeseensa ja katseli sitä hetken tyytyväinen ilme kasvoillaan. Jollekin se saattoi olla pelkkä kello, mutta miehelle se oli sillä hetkellä paljon enemmän.
“Sinun vuorosi”, Jesse hymyili Matildalle. Lahjojen ostaminen ei todellakaan kuulunut miehen vahvuuksiin, mutta oli hän sentään yrittänyt.
Matildan lahjasta paljastui hopeinen rannekoru, yhteiseksi vitsiksi tarkoitettu hammasharja sekä käsinkirjoitettu lappu, jossa luvattiin kahdenkeskinen kylpyläviikonloppu vähintään kahdensadan kilometrin päästä Kallasta. Ajankohdan ja paikan saisi Matilda päättää.

Jesse siirsi katseensa Heidiin. Jos Matildan lahjan kanssa oli ollut vaikeuksia, niin Heidin lahja se vasta vaikea olikin ollut päättää. Mies oli havahtunut siinä lahjaa pähkäillessään siihen faktaan ettei oikeastaan tuntenut lapsensa äitiä. Mistä Heidi piti (muutakin kuin hevosista) ja niin edelleen?  
Siksi hän olikin sitten eräs ilta sotkenut Sofian kädet valkoisella vesivärillä,  painanut lapsen värjätyt  kämmenet mustaa pahvia vasten ja laittanut kyseisen “taideteoksen” vähän hienompiin kehyksiin. Äänetön kiitos muodostui naisen huulille tämän kohdatessa vihreiden silmien katseen.


Ritva oli sillä välin käynyt kaivamassa matkalaukustaan sylillisen villasukkia.
“Nämä unohtui joulupukin kassista! Mutta siinä teille kaikille villasukat jalkoja lämmittämään. Hyvää treeniä tälle kädelle nää neulomiset”, nainen papatti nakellessaan kutomiaan sukkia aikuisten syliin. Laurin kohdalla Ritva kuitenkin joutui pysähtymään ja kohauttamaan harteitaan pahoittelevaan sävyyn.
“Sinulle minä tuon villasukat heti seuraavalla kerralla! En nyt ehtinyt kutomaan ylimääräisiä sukkia, koska sain vasta pari päivää sitten kuulla, että Heidillä on joku hellu”, Ritva ilmoitti ja kumartui sitten tempaisemaan Laurin jalan näkyville.
“Äiti!” Jesse sekä Silja naurahtivat yhteen ääneen Ritvan mittaillessa katseellaan Heidin miesystävän jalkaterää. Laurin kulmat olivat kohonneet aavistuksen, mutta mies säilytti kohteliaan hymyn kasvoillaan ja vilkaisi varovasti Heidiä heti, kun Ritva jätti kaksikon rauhaan ja keskitti huomionsa lahjoista väsähtäneeseen Sofiaan. Heidi yritti olla virnistelemättä miettiessään kuinka Lauri oli melkein siltä istumalta ehkä hyväksytty Ritvan puolesta perheeseen. Tsemppaava kädenpuristus vaihdettiin pöydän alla piilossa. Sormien kietoutuessa toistensa lomaan, Heidi tunsi jälleen olonsa hyväksi.

“Se pukki muuten uhkasi, että varastaa sinut joulumuoriksi itselleen”, Jesse virnisti vieressään istuvalle Matildalle sen jälkeen, kun Ritva oli jättänyt Laurin rauhaan ja jatkanut hössöttämistään kaikesta muusta.  
“Tai ainakin näin ensialkuun saunaan”, mies lisäsi sipaisten naisystävänsä polvea.
"Vai niin", Matilda mumahti hiljaa ja yritti pitää hymynsä kurissa. Naisen katse valui Sofiaan tytön ynistessä väsymystään, mutta palautui nopeasti Jesseen.
"Otetaanko ensimmäinen saunavuoro?" Matilda hymähti, kun kellään muullakaan ei tuntunut olevan tulenpalavaa kiirettä lauteille.

"Halusitko sä käydä saunassa, vai käydäänkö kotona?" Heidi kysyi Laurilta kuultuaan jonkun mainitsevan sanan. Ritva oli vienyt lapsenlapsensa ja pohti selvästi oliko tällä uniaika käsillä vaiko ei. Sofia haukotteli ja hieroi silmiään, tyttö ei pysyisi hereillä enää kovin kauaa.
"Miten vain", Lauri vastasi. Mies ei halunnut hoputtaa Heidiä lähtemään, vaikka samaan aikaan saunominen naisen luona tuntui houkuttelevammalta.

"Me mennään saunaan", Matilda mutisi hiljaa Siljalle, jonka kysyvä katse seurasi liikkeelle lähtenyttä naista. Violettihiuksinen haki jääkaapilta kaksi olutta, joiden kanssa jatkoi matkaa omakotitalon kylpyhuoneeseen.
"Siinä", nainen huokaisi tyytyväisenä päästyään piiloon muiden katseilta ja ojensi Jesselle toista tölkkiä. Matilda ei voinut vastustaa kiusausta, vaan painoi huulensa miesystävänsä huulille vedettyään paidan pois päältään.

Yhden pariskunnan kaikottua saunaan, Ritva jatkoi Sofian kanssa ympäriinsä haahuilua hyräillen joululauluja väsyneen oloiselle tytölle.
“Harmi kun ei hoksattu ottaa enemmän varapatjoja mukaan. Olisitte tekin voineet jäädä tänne yöksi”, Ritva voivotteli Heidille silmäillen pöydän ääressä istuvaa pariskuntaa. Hän oli itse majottunut Sofian huoneeseen patjalla kun taas Silja sekä Johanna nukkuivat levitettävällä vuodesohvalla.
“Hyvin olisi mahtunut patja tai kaksi tänne olohuoneeseen vielä.”
"Noh, ehkä ensi kerralla sitten", tuore äiti vastasi, vaikka asia tuskin muuttuisi silloinkaan. Jos Jesse olisi asunut kauempana ja juhlat silti pidetty siellä, olisi vaihtoehto ollut täysin realistinen.

Ritvasta oli tosi ihanaa, että Heidi oli tuonut Laurin niin sanotusti näytille, vaikka olihan hän tavannut miehen Sofian ristiäisissä.  Ja huomannut silloin poikansa kylmäkiskoisuuden Lauria kohtaan, mutta ainakaan tänään ei Jesse ollut ollenkaan mutristellut toisen miehen läsnäololle. Joulunrauhaa vai kenties jotain muuta?
Silja ja Johanna tyrskähtivät Ritvan höpinöille yökyläilystä vaikkei heilläkään olisi ollut mitään sitä vastaan. Tiedä sitten mitä mieltä kaikki muut siitä olisivat olleet.

“Jahas, sauna taitaa olla vapaa”, Ritva heläytti iloisesti huomattuaan Jessen saapuneen takaisin muiden luo puhtaisiin vaatteisiin sonnustautuneena.
“Mahtaakohan tuo poskien puna johtua saunasta vai jostain ihan muusta”, nainen kiusoitteli poikaansa, joka pyöräytti silmiään ja nosti tyttärensä äidin käsivarsilta omilleen.
Ajantaju oli ehkä vähän kadonnut siellä saunassa, mutta eivät he silti Matildan kanssa olleet mitään kiirettä pitäneet, sillä muut eivät olleet ainakaan aikaisemmin kovin innokkaasti saunaan menossa.

"Me aletaan tehdä lähtöä, niin pikkutonttu pääsee omaan sänkyynsä nukkumaan. Kiitos tuhannesti ja oli ihana nähdä kaikkia", Heidi sanoi ja otti tyttärensä tämän isän sylistä itselleen.
"Hyvää joulua vielä, kiitos lahjoista", nainen lisäsi pukiessaan ulkovaatteita Sofian päälle. Tyttö luultavasti nukahtaisi automatkalla, mutta varovaisella siirtelyllä tämän saisi omaan sänkyynsä jatkamaan uniaan.
"Hyvää joulua ja kiitos kaikille illasta", Lauri sanoi ja yritti tavoittaa jokaisen paikallaolijan katseen. Matilda hymyili puolittaisesti ja Jessen nyökkäys oli hyväksyvä, kun Lauri veti takkinsa vetoketjun kiinni ja kääntyi avaamaan talon ulko-ovea.

26.12.2019

Keittiöstä kantautuva puheensorina havahdutti minut hereille. Äidin ääni tuttuun tapaan oli se kaikkein kovaäänisin, kun taas hänen keskustelukumppaneinaan toimivien Siljan ja Johannan puhe kuului hiljasena muminana makuuhuoneen suljetun oven läpi.
Raottelin silmiäni eikä minua olisi vielä yhtään huvittanut nousta ylös enkä ilmeisesti ollut ainoa, sillä sivusilmällä näin violetin kiharapilven katoavan peiton alle tympääntyneen tuhahduksen säestämänä.

Livahdin saman peiton alle ja vedin Matildan kainalooni.
"Huomenta."
"Mhhmmm", kuului vastaus naisen hakiessa parempaa asentoa vieressäni. Sellaisen löydettyään naisen huulilta karkasi tyytyväinen huokaisu ja hän ujutti sormensa minun sormien lomaan. Hymyilin itsekseni enkä voinut vastustaa kiusausta suukottaa hellästi hänen olkapäätä. Ja kaulaa.

Eihän meillä periaatteessa ollut mitään kiirettä nousemisen kanssa. Hyvin voitaisiin hetki vielä makoilla kaikessa rauhassa...
Matildakin taisi olla samaa mieltä, sillä pian hän pyörähti ympäri ja haki huulilleen paikan hetki sitten hänen paljasta ihoa kiusanneilta huulilta.

Tunnelma tosin latistui kuin napista painamalla, sillä makuuhuoneen ovi lennähti auki ja äiti ilmestyi huoneeseen Sofian kanssa. Niinpä tietenkin.
"Missä teillä on suodatinpussit?" äiti tivasi virnistellen. Meidän ilmeet ja salamannopeasti eri puolille sänkyä kierähtämiset eivät varmasti jättäneet mitään arvailujen varaan.
"Siellä keittiön yläkaapissa on lisää jos keittimen vieressä ei enää ole", rykäisin.
"En löytänyt. Voitko tulla näyttämään? Päästään joskus sinne tallillekin", äiti huokaili dramaattisesti.
"Kohta", myönnyin hieroskellen otsaani silmien tuijottaessa vaaleaa kattoa. Kuulin oven sulkeutuvan ja käänsin katseeni Matildaan, joka näytti erittäin turhautuneelta. Turhautti ja hävetti kyllä minuakin.

"Hei, he onneksi lähtevät tänään", irvistin pahoittelevasti ja kierähdin sitten suukottamaan tympääntyneen oloista naista.
"Saadaan olla viikonloppu aivan kahdestaan", hymyilin painaessani otsani Matildan otsaa vasten ja tarkkailin tummia silmiä aivan lähietäisyydeltä. Pitkästä aikaa edessä olisi sellainen viikonloppu, ettei mitään "ylimääräistä" menoa olisi tiedossa.
"Hyvä", Matilda huokaisi ja ilkikurinen ilme kasvoillaan kuljetti sormiaan minun paljaalla alavatsalla. Pysäytin sormien liikkeen kädelläni, nyrpistin nenääni ja vetäydyin kauemmaksi naisesta etten taas unohtaisi huoneen ulkopuolista elämää.
"Aamupalalle siitä", komensin vatsalleen kierähtänyttä naista ja läpsäytin tätä hellästi takapuolelle ennen kuin vääntäydyin ylös sängystä.

Vetäisin housut ja t-paidan ylleni ja kävin näyttämässä äidille, mistä ne suodatinpussit löytyisi. Sen jälkeen liityin lattialla leikkimaton päällä vatsallaan makoilevan Sofian seuraan.
"Mitä näkyy?" kysyin  tytöltä, joka haltioituneena tuijotteli heijastustaan peilinkaltaisesta kukasta.
"Sehän kohta varmaan jo ryömii?" petivaatteita viikkaileva Johanna tuumasi. Katsahdin siskoni naisystävää hymyillen ennen kuin silmäni kiinnittyivät takaisin lapseen, joka oli nauttinut mummonsa jakamattomasta huomiosta koko aamun.
"Yritys on ainakin kova", totesin koskettaen pikkuruisia rystysiä. Raajojen yhteistyö ei vielä aivan pelannut, mutta vimmatusti ne ainakin vispasivat enkä uskonut menevän kauaakaan, kun tyttö hoksaisi miten niitä käytettäisiin eteenpäin pääsemiseksi.
Tällä hetkellä Sofian omatoiminen liikkuminen rajottui kuitenkin vain selältään mahalleen kierähtämiseen ja toisinpäin.

"Kohta se jo kävelee ja juoksee", Silja naureskeli pamauttaen vuodesohvan kannentapaisen kiinni. Sofia hätkähti ääntä, kuten myös lähistöllä norkoilleet kissat, jotka säntäsivät jokainen hännät mutkalla karkuun omiin suuntiinsa.
"Ja ratsastaa", Johanna komppasi.
"Ja juoksee poikien, tyttöjen tai molempien perässä", Silja jatkoi juttua saaden minulta mulkaisun osakseen.
"Ei juokse kenenkään perässä! Vielä moneen vuoteen", mutisin huvittuneena. Sellaiset juoksemiset saisivat odottaa ainakin viistoista vuotta. Tai kaksikymmentä jos minulta kysyttäisiin.
"Oletko sä sitten aina vastassa vävyehdokkaita haulikon kanssa" sisko naljaili hyväntahtoisesti.
"En", hymähdin vääntäytyessäni ylös lattialta. Vanhuus kai se oli iskemässä, sillä se hetken lattialla makoilu oli saanut paikat ihan jumiin.
"Minulla ei ole haulikkoa, mutta kirves löytyy", kerroin Siljalle suunnatessani takaisin keittiön puolelle, jossa äiti ja Matilda laittoivat aamiaistarvikkeita esille.

Sipaisin ohimennessäni Matildan alaselkää sormenpäilläni ja ennätin näkemään pienen hymyn naisen kasvoilla ennen kuin käännyin nostamaan viisi kahvikuppia esille.
Ihan hyvä aamu.

28.12.2019

"Mitä tämä nyt sitten on?" Matilda naurahti hämmentyneenä saavuttuaan keittiöön. Naisen iltavuoron myötä olin ennättänyt valmistelemaan iltaa kaikessa rauhassa.
"Hyvää uutta vuotta", toivotin ja viitoin naista istumaan pöydän ääreen, jolle oli katettu juomista sekä perinteiseen uudenvuoden menuun kuuluvat nakit ja perunasalaatit.
Matilda katsoi minua hetken kulmat koholla, kohautti sitten harteitaan ja istui alas.
"Mistäs nyt tuulee?" nainen kysyi seuratessaan katseellaan kuinka kaadoin hänen lasiinsa viiniä.
"Eikös meidän pitänyt keksiä omia perinteitä?" viitaten juhannuksena käytyyn keskusteluun. "Koska Sofia on vuodenvaihteen täällä eikä sen takia voi juhlia niin kuin viimeksi, joten ajattelin että juhlitaan etukäteen", selitin istuessani itsekin alas ja nautiskelin Matildan huvittuneen hölmistyneestä ilmeestä.

Uudenvuoden vaihteeseen tietenkin kuului ilotulitteet, mutta koska niitä ei vielä saanut ampua, olin ostanut tähtisadetikkuja.
"Hölmö", Matilda oli tokaissut, kun olin johdatellut hänet takapihalle ja kaivanut tikut takkini taskusta esiin.
"Mitä?" virnistin ja sytytin yhden tikuista, jonka ojensin naiselle.
Omani sytyttettyäni me seistiin ihan hiljaa ja katseltiin rätisevää valoshow:ta, minkä jälkeen jäljelle jäi vain ruudin kevyt tuoksu.

"Mitäs muuta meidän uudenvuoden juhlimiseen kuului?" Matilda kysyi, kun olimme menneet takaisin sisälle. Naisen silmäkulmassa pilkahti, kun hän nykäisi minut lähelleen ja ujutti ulkoilmasta viileät sormensa paitani alle. Vaistomaisesti vedin vatsaani sisään mutten perääntynyt, sillä sormien kylmyys tuntui samalla niin inhottavalta kuin hyvältäkin. Enkä olisi malttanut vetääntyä muutenkaan, sillä Matilda kurottautui painamaan huulensa omiani vasten.
"Aamulla vasta", yritin vitsailla, mutta päättäväinen tönäisy sai minut kuitenkin kellahtamaan sohvalle ja vedin violettihiuksisen naisen perässäni.

Kuten vuoden ensimmäisenäkin päivänä, nousin ylös ennen Matildaa ja valmistin aamupalan naisen nukkuessa.
"Huomenta", toivottelin silmiään raottelevalle naiselle. "Täällä olisi munakasta, paahtoleipää ja kahvia."
Matilda piilotti naurahduksensa tyynyyn ennen kuin kohottautui istumaan pieni virne kasvoillaan.
"Luksusta", nainen hymähti minun asetellessa tarjottimen hänen syliinsä ja kiersin sitten omalle puolelleni sänkyä.
"Perinteitä pitää kunnioittaa", virnistin.
"Niin kai", Matilda hymyili ja antoi minulle pienen pusun. "Annetaanko jäähtyä vai..."
"Syö ensin."
Matilda kohautti harteitaan ja nosti sitten toisen paahtoleivistä käteensä. Juuri ennen kuin leipä kohtasi hänen suun, käsi pysähtyi ja tummat silmät kääntyivät minuun.
"Ei kai tämä tarkoita sitä, että mun pitää nukkua juhannuksena taas jossain teltassa?" nainen tivasi silmät sirrillään.
"Eiii tietenkään", mutisin huultani pureskellen. Siitä perinteestä voisimme ehkä vielä keskustella.

14.01.2020

Pieni muovilusikka lähestyi lapsen suuta, mutta huulet pysyivät tiukasti yhdessä. Sofian kasvoilla oli erittäin tuima ilme eikä hän todellakaan pitänyt minun perunaporkkanasoseesta, jonka olin ihan omin käsin tytölle valmistanut.

"Ei tämä nyt niin pahaa voi olla?" naurahdin ja mallin vuoksi vein lusikallisen omaan suuhuni.
"Hyffäää", mutisin taikoen kasvoilleni tyytyväisen hymyn ja hillitsin haluni sylkäistä suussani pyörivän ei-miltään-maistuvan seoksen takaisin lautaselle. Koska suolaa tai muita mausteita ei vielä voinut käyttää Sofian ruoka-annoksissa, olin lorauttanut joukkoon äidinmaidonkorviketta, muttei se todellakaan makua parantanut.

"Tästä se lähtee", hymyilin leveästi, kun Sofia vihdoin oli aukaissut suutaan sen verran, että olin saanut pikkuruisen lusikan tuikattua hänen suuhunsa. Ilme ei edellenkään ollut mitenkään haltioitunut, mutta edes vähän päästiin kokeilemaan kiinteämpää ruokavaliota.
"Tuossa. Olet tämän ansainnut", virnistin ojentaessani maidolla täytetyn tuttipullon tytölle, johon tämä tarttui kuin viimeiseen oljenkorteensa.

20.01.2020

"Pidäthän isällesi sitten peukkuja sunnuntaina?" höpötin vatsani päällä loikoilevalle tytölle, joka haroi pikkuruisilla sormillaan nenääni ja yritin parhaani mukaan väistellä noita pieniä pihtejä, jotka osasivat tarttua kohteisiin aika pirun tiukasti.
Sofia kikatti omiaan ja sätki raajoillaan sinne tänne enkä voinut olla nauramatta.
Olin ollut idiootti, kun edes olin kehdannut vaatia Heidiä tekemään abortin.

Kuluneet pari viikkoa olivat olleet omalla tavallaan rankkoja, mutta sitäkin antoisempia. Olihan pikkulapsen kanssa elo hetkittäin melkoista hiusten päästä repimistä, en silti vaihtaisi pois hetkeäkään. Sain kuitenkin viettää aikaani tyttäreni kanssa.

Viikonlopun tyttö olisi kuitenkin Heidillä ja minä lähtisin Inkan kanssa kokeilemaan esteitä ihan kilpailuluokassa.
Kiian tunteman estevalmentajan Niklas Pentisen luona olimme tamman kanssa pari kertaa kaiken muun hässäkän ohessa käyneet valmentautumassa ja mies oli kehoittanut osallistumaan Kisakeskus Provandon sunnuntain kisoihin.
Olin kyllä hieman epäillyt, olisimmeko vielä valmiita Inkan kanssa ihan kisoihin, mutta kuten Niklaskin oli sanonut: Jos ei muuten niin kokemuksen kannalta.
Ja tottahan mies puhui.

"Pitääkö minun opettaa miten peukaloa - au! - näytetään?" ähisin Sofian tarttuessa minua alahuulesta kiinni.

04.02.2020

"Mitä ihmettä sinä teet?" naurahdin huvittuneena, kun olin kulkenut avonaisen vessanoven ohi ja huomannut Matildan levittelevän jotain mustaa möhnää naamaansa.
"Kasvonaamiota", Matilda mutisi.

Tummien silmien katse käväisi minussa ennen kuin kääntyi takaisin peiliin ja melkein kuulin Matildan miettivän päänsä sisällä olinko kuullut koskaan vessarauhasta. Siitäkin huolimatta nojauduin ovenkarmiin ja jäin seuraamaan naisen touhuja.
Olinhan minä nähnyt vaikka minkälaisia kauneudenhoitorutiineja naisten kanssa seurustellessani, mutta aina ne vähän huvittivat, vaikka pidin kyllä itsekin huolen omasta ihostani.  Tai ainakin yritin pitää.

Koska en kadonnut mihinkään, Matilda huokaisi syvään ja kääntyi katsomaan minua pirullinen pilke silmäkulmassaan sen jälkeen, kun oli saanut omat kasvonsa peitettyä mustalla seoksella.
"Istu", tämä komensi ja osoitti pönttöä etusormellaan. "Laitetaan sullekin."
"Ei varmasti", pudistelin päätäni, mutta naisen siristyvien silmien katseen alla jouduin nostamaan kädet luovuttamisen merkiksi ilmaan ja istahtamaan kannen päälle.

Matilda liikahti eteeni ja alkoi pusertamaan tuubista tahnaa kämmenelleen suupieli pieneen virneeseen venyen.
"Eihän se ole semmoista, joka repii epäpuhtauksien lisäksi naamakarvat ja sielunkin irti ruumiista?" varmistin, kun nainen edessäni oli ennättänyt peittämään puolet kasvoistani mustalla töhnällä.
"Ei tietenkään..."

Sotkemisen jälkeen siirryimme sohvalle odottamaan naamion kuivumista. Telkkarista pyöri joku remppaohjelma, mutta me molemmat keskityimme lähinnä Candy Crush Sagan pelaamiseen. Koukuttava peli...
"Lähetä minulle elämä", huokaisin, kun olin yrittänyt päästä vaikeaa tasoa läpi siinä onnistumatta ja tuhlannut kaikki elämät.
"Kohta", Matilda mutisi. "Peli kesken."
Nypin ajankuluksi naisen villasukista nukkapalloja irti ja odotin, että tämä saisi tasonsa pelattua. Ilmeisesti pyyntöni unohtui, sillä mitään ei tapahtunut.
"Hei.."
"Kooohta."
Tuhahdin ja siirryin Facebookin ihmeelliseen maailmaan. Eipä ollut uutta sielläkään... Vahingossa eksyin muistoihin ja silmilleni lävähti kuva kissakolmikosta tasan vuoden takaa. Kaikki kolme rellottivat tällä hetkellä olohuoneen nurkassa seisovan nojatuolin päällä eri asentoihin valuneina ja saatesanoiksi olin kirjoittanut "Jotkut sentään osaavat ottaa rennosti."

Kurtistelin kulmiani. Matilda oli soittanut pian tuon kuvan oton jälkeen ja tullut käymään. Se oli se ilta, kun...
"Oho", ähkäisin. "Matilda.."
"Joojoo, lähetän sen hemmetin elämän ihan just."
"En minä sitä. Meillä on tänään vuosipäivä", naurahdin ja katsoin kuinka Matilda laski hitaasti puhelintaan sen verran, että näin hänen silmänsä.

Oliko Matilda muistanut? Mikään hänen käytöksessään ei kyllä kielinyt siitä, että olisi muistanut ja olettanut että minäkin olisin tajunnut, mikä päivä tänään oli.

"Mitä?" nainen pihahti.
Nyökyttelin päätäni pieni hymy kasvoillani. Naamio kiristi jo sen verran, ettei kasvoja uskaltanut kovin leveään virneeseen vääntää. Matildakin hymyili aavistuksen ja mutisi sitten lähettävänsä sen elämän minulle.

Eihän vuosi seurustelua mitenkään suuri saavutus ollut, mutta kai se meidän kohdalla oli? Tavallaan.

"Pitäisikö meidän viikonloppuna tehdä jotain erikoista?" kysyin, kun sitten olimme siirtyneet takaisin vessan puolelle kuoriutumaan naamioista.
"Eikö tämä ole jo tarpeeksi erikoista?" Matilda hymähti ja pirullinen ilme kasvoillaan nosti sormenpäänsä minun leualle.
"Niin no, on kyllä", mutisin lumoutuen hetkeksi tummien silmien katseesta. Ne silmät saivat minut usein unohtamaan ympäröivän maailman.

Paluu todellisuuteen tapahtui tasan sillä sekunnilla, kun Matilda oli saanut sormiensa väliin naamioni reunaa ja rivakalla liikkeellä nykäisi osan maskista irti.

"Vit..alis, jumankauta!"
Ei, ei sattunut ollenkaan.

08.02.2020

Olin ajatellut, että olisimme Matildan kanssa viettäneet ihan kivan koti-illan ja juhlistaneet viikolla ollutta vuosipäivää kaksistaan, mutta saihan sitä aina suunnitella. Olin kyllä udellut ideoita, mitä tekisimme, mutta vastaus oli aina ollut "Ihan sama. En tiedä."

Tein minä kuitenkin meille ruokaa, mutta ilmeisesti rikki menneet saappaat olivat vieneet naiselta ruokahalut, kun hän vain närppi annostaan ja noitui rahanmenoa.
"Voin minä sinulle ne saappaat ostaa jos se siitä on kiinni", yritin jotenkin lepytellä violettihiuksista äkäpussia, mutta tämä vain mulkaisi minua murhaavasti ja totesi, että ostaa kyllä itse jalkineensa.
Selvä...

Loppuilta menikin sitten siihen, että tympääntyneen oloinen nainen selasi sohvan nurkassaan nettikauppoja ja minä selailin tv-kanavia siihen saakka, että puhelin kilahti viestin merkiksi.
Stina: "Krouviin. Nyt."
Huokaisin syvään ja vilkaisin Matildaa, joka mulkaisi minua puhelimensa takaa.
"Stina houkuttelee Krouviin", mutisin.
"Senkus menet."
Kurtsistin kulmiani. Mieluummin olisin ollut kotona Matildan kanssa siitäkin huolimatta, että hän oli niin saakelin pahalla päällä että alkoi jo itseäkin turhauttamaan.
"Tuletko mukaan?" kysyin varovaisesti.
"En, aamuvuoro", kuului vastaus. "Itseasiassa taidankin lähteä tästä omalle kämpälle."
"Hei..." yritin sanoa jotain, mutta Matilda oli jo pompannut ylös sohvalta ja marssinut kohti eteistä. Hän oli päättänyt lähteä, joten turha edes yrittää maannitella häntä jäämään. Ei minun ollut mikään pakko lähteä yhtään mihinkään.
"Voin viedä sut", nainen ilmoitti repiessään takkia ylleen.

Ajomatka sujui ihan yhtä jäätävässä tunnelmassa ja mietin, mikä sitä nyt noin kiukutti. Tietääkseni en ollut sanonut tai tehnyt mitään väärää.
"Nähdäänkö huomenna?" uskaltauduin kysymään, kun Matilda oli pysäyttänyt autonsa Krouvin eteen.
"Ihan sama", nainen puuskahti.
"Soittele sitten", murahdin noustessani autosta miettien kuinka mykkänä puhelin huomenna pysyisi ja huomasin Stinan ilmestyvän baarin ovesta ulos samaan aikaan.

"Oho! Sä oikeesti tulit", nainen hihkaisi iloisen hämmästyneenä. Olihan Stina monet kerrat minua Krouviin houkutellut, mutta aina oli jokin este miksen voinut vanhan kaverini kanssa kaljalle lähteä.
"Eikö Matilda tule?" tämä jatkoi sitten, kun Matildan auto kaasutti pois paikalta. Pudistin päätäni katsoen auton takavalojen perään.
"Aamuvuoro", selitin.
"Höh, olis ollut kiva tavata sekin kunnolla", Stina murahti. "Mysteeri-Matilda."
Naurahdin huvittuneena seuraten katseellani naisen tupakan sytyttämistä ennen kuin vihreät silmät suuntautuivat aukeavaan baarin oveen, jonka takaa ilmestyi liiankin tuttu henkilö.
"Moi!" tämä tervehti iloisesti ja mulkaisin Stinaa, joka katseli johonkin taivaalle niin kuin ei mistään mitään tietäisi.
"Moi, mitä sinä täällä teet?" utelin Milalta, joka ojenteli kättään Stinan suuntaan vaatien sytkäriä itselleen.
"Kunhan tulin käymään. Tulin eilen Oskarin kyydissä, kun se kävi Pinkyn astuttamassa sillä Rasmuksen orilla", Mila selitti. "Etkö sä tiennyt, että mä oon täällä? Mä luulin, että Stina sanoi siitä kun sut tänne kutsui."

Pudistin päätäni. Oskari oli kyllä piipahtanut myös Kaajapuroilla Inkaa moikkaamassa, muttei ollut maininnut sanallakaan Milaa. Ja miksi olisikaan?
En tiedä olisiko tieto exäni läsnäolosta vaikuttanut päätökseeni lähteä kotisohvalta yhtään mihinkään. Väleissä me toki olimme, mutta olihan tämä vähän outoa siitä huolimatta.
"Matildako ei tullut?" Mila ihmetteli myös.
"Ei."
"Harmi", nainen kohautteli harteitaan, mutta kasvoista näki ettei tätä oikeasti harmittanut laisinkaan naisystäväni poissaolo. Toisin kuin minua.

Naiset olivat jo hyvässä nousussa humalan suhteen ja nauraa räkättivät omille jutuilleen minun hörppiessä hajamielisesti kaljaani. Koska en halunnut viettää viimeistä vapaapäivääni hirveässä krapulassa, pysyttelin miedoissa juomissa enkä juonut samaa tahtia kuin seuralaiseni.
Oli kyllä mukava pitkästä aikaa nähdä muitakin eikä Milan läsnäolokaan alun jäykkyyden jälkeen häirinnyt ollenkaan.

"Muistatko sen kerran, kun lähdit viemään Milaa suoraan sängystä tallille. Nostit sen olkapäälle ja kannoit sen eteiseen, missä Juuso ja Inna oli?" Stina nauraa rätkätti niin ettei sanoista meinannut selvää saada.
"Ai niin silloin, kun en huomannut ollenkaan ettei Milalla ollut mitään päällä?" hekotin vilkaisten vastapäätä istuvaa naista, jonka naama oli aivan tulipunainen. Pienikokoinen nainen oli ollut helppo niin sanotusti heittää olkapäälle vaikka yhdellä kädellä.
"Joo, just se kerta! Ai saaaakeli", Stina hohotti vatsaansa pidellen ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. "Siinä on Sherman ja Paakkanen traumoja saanut, kun yks värkki paljaana paistaen tulee vastaan eteisessä."
"Ei ole yhtään hauskaa", Mila murahti, mutta lopulta liittyi meidän naurukuoroon. Siinä me sitten naurettiin ja muisteltiin vanhoja aikoja haikean huvittuneina.
"Kuinkahan monesti sen Eetunkin perässä sai juosta, kun oli taikonut itsensä aidan toiselle puolelle?" Mila hymähteli.
"Tai Tohvelin", muistelin suupieli nykien. Siinä oli ollut sellainen ponikaksikko, joiden kanssa ei tylsää hetkeä tullut.
Voi niitä aikoja.

"Tässä paikassa on kyllä aivan surkea tarjonta", Stina jossain vaiheessa päivitteli katsellen ympärilleen. "Missä kaikki miehet? Jesseä ei lasketa."
"Aika köyhää on", Mila myönteli ennen kuin porasi katseensa minuun paljon puhuva ilme kasvoillaan. "Kutsu se Anton tänne!"
Tyrskähdin huvittuneena. Nainen oli kyllä joskus Ruunaalla parhaansa mukaan yrittänyt Seljavaaralle lirkutella, muttei mies vaikuttanut kovin lämpeävän naisen iskuyrityksille. Tai vaihtoehtoisesti ei vain tajunnut, että häntä yritettiin iskeä.
"Joo, vara-Jesse paikalle!" Stinakin innostui.
"Vara-Jesse?"
"Niin, kutsun sitä aina Jesseksi ihan kiusallani kun satun sen tallilla näkemään", vihreähiuksinen nainen selitti. Pudistelin hymy kasvoillani päätäni ja käskin Stinaa olla kiusaamatta Antonia.
"Tykkää kuitenkin", nainen myhäili tuoppiinsa.

Naisten painostuksen alla lähetin sitten Antonille viestin, missä kutsuin hänet Krouviin. Milan ja Stinan harmiksi jouduin hetken kuluttua ilmoittamaan, ettei Anton pääsisi. Kuulema huono rahatilanne eikä ollut kyytiä Kallaan.
"Pahus", Stina huokaisi.
"Sanoppa muuta", Mila komppasi.
"Olisi vissiin pitänyt lähteä Murronmaalle. Siellä varmasti enemmän miehiä", Stina tuhisi tympääntyneen oloisena. "Tiedättekö, siitä on niiiin kauan kun viimeksi olen..."
Ja ennen kuin Stina ehti lauseensa loppuun, ilmoitin hakevani lisää juotavaa. Naisen miehenkaipuujutut oli kuultu niin moneen otteeseen etten mitään menettäisi vaikka tämä uikutus jäisi kuulematta.

Stina kuitenkin lopulta löysi jonkun miehen Krouvista ja nuoleskeli tämän kanssa meidän loossissa antaumuksella.
Me Milan kanssa yritimme olla niin kuin emme olisi edes huomanneetkaan kutevaa "pariskuntaa" vaikka vaikeaa se oli.
"Mielenkiintoinen yö tulossa", punahiuksinen nainen tuhahteli. Ei kyllä käynyt kateeksi Milaa ollenkaan...
"Mun luona jatkot", Stina kähisi haukatessaan happea. "Jesse, tulet myös!"
Pudistin tomerasti päätäni.

"Tuu vaan, olis mullakin jotain seuraa", Mila yritti houkutella vielä taksissa jonka jaoimme. Stinan luo ei kuulema ollut pitkä matka, mutta naisten ja vieraan miehen humalatilan takia oli ehkä parempi mennä autolla.
"Eiköhän minun ole parempi mennä kotiin", totesin etupenkillä istuvalle naiselle ja nojauduin taksin ovea vasten epätoivoinen ilme kasvoillani, sillä vieressäni istuva parivaljakko tuntui jälleen unohtaneen muut ja melkein riisuivat toisensa jo siellä takapenkillä.
"Tuu nyt. En kerro kenellekään jos te haluatte Milan kaa muistella vanhoja, jos ymmärrät mitä tarkoitan", Stinakin vielä yritti, kun taksi oli pysähtynyt kerrostalon eteen. Milakin kohotteli paljon puhuvasti kulmiaan etupenkiltä ja tuhahdin pöllämystyneenä.
Luuliko tämä todellakin, että lähtisin hänen mukaansa muistelemaan vanhoja?
Ei minua kyllä huvittanut lähteä kotiinkaan seiniä tuijottelemaan, mutta jatkot exän, kaverin ja sen baarilöydön kanssa ei todellakaan ollut hyvä idea.

Siitä huolimatta huomasin nousevani taksista ulos vähän sen jälkeen, kun muut olivat häipyneet ovista ulos.
"No niiin, sillä lailla!" Stina hihkaisi. "Et sä ihan nössykkä olekaan."
Niin, en kai?

Sohvalta minä heräsin seuraavana aamuna.
Keittiöstä kuului kolinaa ja kahvi tuoksui koko asunnossa. Hetki meni käsittää, missä minä olin, mutta kun olin kohottautunut istumaan ja Matilda ilmestyi näköpiiriin kahvikuppien kera, pääsin takaisin niin sanotusti kartalle.
"Huomenta", mutisin pahoittelevasti hymyillen, mikä sai Matildan pyöräyttämään silmiään, mutta olin ehkä näkeväni ihan pikkuruisen hymyn tämän kasvoilla.
Stinan ja Milan pettymykseksi jalkani olivat kuljettaneet minut taksista suoraan naapurirapun alaovelle ja portaat ylös noustuani olin päätynyt tutun oven taakse. Matilda ei todellakaan ollut ilahtunut humalaisesta yövieraastaan ja komentanut minut sohvalle nukkumaan, mutta ainakaan hän ei ollut ajanut minua pihalle kiukustaan huolimatta.
"Anteeksi."
Matilda vain pudisteli päätään, istahti viereeni ja ojensi toisen kupeista minulle.

24.04.2020

"Eikö sua huoleta päästää naistas taas karkaamaan ulkomaille?" Stina kysyi huolettomasti rapsuttaessaan syliinsä kaappaamaansa Toheloa leuan alta. Nainen oli tullut pistäytymään kahvilla ja puhe oli kääntynyt tulevaan Ruotsin kisaviikkoon.
"Matilda ilmoittaa ennen lähtöä että haluaa tauon ja löytää jonkun ruotsalaisen Börjen sieltä", vihreähiuksinen nainen tyrskähti huvittuneena.

Kurtistin kulmiani ja laskin pienen ruokalusikan pöydälle Sofian lautasen viereen.
Ei tietenkään huolettanut "päästää" Matildaa "karkaamaan" Ruotsiin, koska luotin häneen.
Mutta silti Stinan sanat saivat huonot kylmät väreet juoksemaan selkäpiitä pitkin ja jonkin asteisen ahdistuksen nousemaan sisälläni.

Olinhan minä luottanut Milaankin.
Sitten hän oli pakannut laukkunsa Kanadaa varten ja lentokentällä lyönyt kihlasormukset kouraan ilmoittaen, että meidän olisi parasta pitää taukoa ainakin siihen saakka että hän palaisi.  Kyllähän Mila takaisin tuli, mutta meidän suhde oli auttamatta kuollut ja kuopattu.
Mikään naisen käytöksessä ei ollut antanut pienintä vihjettäkään, että mahdollisesti haluaisi erota.

Eikä sitä tunnetta huokunut Matildastakaan.

Hän oli luonnollisesti innoissaan tulevasta Ruotsin kisaviikosta - ihan niin kuin Milakin Kanadan matkasta.
Muistin kyllä, kuinka Matilda silloin joskus kaverisuhde-aikoina oli kertonut haaveistaan kuinka haluaisi joskus kilpailla myös ulkomailla ja todennut, että hölmö haave. Ei siinä silloinkaan minun mielestä mitään hölmöä ollut eikä ollut nytkään.

Mutta mitä jos hän nyt havahtuisi ajattelemaan, että minä, minun työt ja Sofia jotenkin rajoitettiin hänen unelmiaan? Olisi helpompi lähteä pitkille kisamatkoille kun kotopuolessa ei olisi ketään odottamassa ja kyselemässä, milloin tulisi takaisin.
Matkoilla tapaisi varmasti monia uusia, mielenkiintoisia, miehiä, joilla oli enemmän kunnianhimoa kilpailemiseen ja aikaa kuin minulla. Vähemmän ikää ja lapsia kuin minulla.
Ehkä Matilda tajuaisi kyllästyvänsä minuun. Tai ehkä hän oli jo.

En voinut lähteä Ruotsiinkaan samaa matkaa. Tulisin perässä Inkan, äidin ja Sofian kanssa. Pienen epäröinnin jälkeen olin kuitenkin ilmoitanut Inkan maastoestenäytökseen vaikka vieläkin vähän kyseenalaistin tamman mukaan ottamista. Yhden luokan takia tuollainen matka?

Stina nosti katseensa Tohelosta minuun.
"Hei! Se oli vitsi!" nainen toppuutteli huomatessaan ilmeeni.
Hymyilin pienesti. Kyllä minä sen tiesin.

"JOS se kuitenkin niin tekisi, lähtisin sinne Ruotsiin vaikka kävellen ja kävisin vääntämässä siltä niskat nurin. Ja hautaisin sinne kirsikkapuiden alle", Stina nyökytteli päättäväisesti enkä voinut olla naurahtamatta.
"Ei se tee", mutisin.
Todellakin toivoin niin.

"Niin, etteköhän te siellä kukkivien kirsikkapuiden alla tee jotain ihan muuta", Stina naureskeli käyttäen Toheloa vastanäyttelijänä imitoidessaan suutelevaa pariskuntaa. Kissan ilme oli järkyttynyt naisen pussaillessa sen poskea ja pian eläin lähtikin valumaan käsien välistä lattialle.
"Mistäs tiedät että ne kukkii silloin?" kysäisin huvittuneena.
"Niihän sitä kutsussa lupailtiin", Stina kohautti harteitaan, hörppäsi kahviaan ja tuhahti.
"Paljosta vetoa, että siellä on kaikki uudet, vanhat ja tulevat pariskunnat kliseisesti suuteloimassa toisiaan pinkkien kukkasten alla ja on niin limaisen romanttista että ihan oksettaa. Jatkot hotellihuoneessa pehmeillä lakanoilla alasti... Tai jos ei sinne asti malta niin sitte hommat hoituu siinä puiden alla. Kilpa-areenalla ratsastetaan hevosella ja kirsikkapuiden katveessa taas..."

Pudistelin huvittuneena päätäni ja pelastin tyhjentyneen ruokalautasen Sofialta.
"Kuulostaa siltä, että haluaisit itsekin sinne pussailemaan", virnistin naiselle asetellessani lautasen tiskikoneeseen. "Lähde meidän mukaan ja iske sinä se Börje."

Stina tuhahteli olkapäät heiluen.
"Lähtisin kyllä, mutta Kaajapuro ilmoitti että töihin joudun", nainen totesi sitten.
"Ei romanttista pussailua sinulle siis", hymähdin kummarrellessani Sofian edessä ja putsasin tytön kasvoille levinneen kasvissoseen. Hymyilin tytölle leveästi ja tämä vastasi takaisin yhtä leveällä yhden hampaan hymyllään.
"Ei. Tosin tässä hädässä laskisin romanttiseksi pussailupaikaksi jopa Purtsilan paskahuussin", Stina huokaisi.