Foorumi | Auburn Estate
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

The Journal

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 10.05.20 12:46

08.05.2020

#hanamiweek

"Tahdon suihkuun", Matilda huokaisi, kun olimme saapuneet majatalolle hevosten hoidon ja naisen tavaroiden hakemisen jälkeen.
"Saatan liittyä seuraan", iskin violettihiuksiselle silmää kaivaessani huoneen avaimia taskusta. Matilda nojautui seinää vasten paljon puhuva ilme kasvoillaan ja odotti, että jäykähkö ovi aukesi.
"Saatatpa liittyäkin", nainen mumahti työntyessään ohitseni huoneeseen ja hipaisi käsivarttani.
Pureskelin huultani, noukin lattialle lasketut laukut käsiini ja olin luikkimassa itsekin sisälle huoneeseen, kun äidin ääni kantautui käytävän toisesta päästä.

"Siinähän te olette! Juuri olin soittamassa", äiti papatti työntäessään Sofiaa rattaissa meitä kohti. Huokaisin syvään ja samanlainen huokaus kuului myös Matildan suunnasta.
"Minulla on nälkä. Sofia söi juuri. Voisimme lähteä käymään siellä kilpailualueella. Eikö siellä ollut niitä ruokapaikkoja sun muuta nähtävää hevosten lisäksi?" äiti pälätti ja kyselemättä työntyi rattaiden kanssa sisään meidän huoneeseen. "Hei Matilda! Kiva nähdä sinuakin!"
"Suihkuun me oltiin menossa", mutisin sulkiessani oven perässäni ja irvistin äidin selän takaa Matildalle pahoittelevasti.
"No, menkää. Me voidaan kyllä odottaa sen aikaa", äiti nyökytteli. "Vai mitä Sofia?"
"Mä meen ensin", Matilda totesi, siristeli minulle ilkikurisesti silmiään ja katosi sitten kylpyhuoneen suuntaan.

"Älä mullistele siinä. Kyllä te ehditte halailla sitten illemmalla", äiti tokaisi, kun olin ehkä vähän turhautuneesti vilkaissut hänen suuntaansa Matildan poistuttua näköpiiristä.
En tiedä johtuiko turhautuminen enemmän siitä, etten saanut viettää Matildan kanssa pientä hetkeä aivan kahdestaan muutaman päivän tauon jälkeen vai siitä, että olin saanut äidistä jo totaalisen yliannostuksen.
Jos olisin tupakkaa polttanut, olisin varmaan matkan aikana pysähtynyt viiden minuutin välein johonkin hermosavuille. Laivamatkan aikana sentään saatoin paeta tarkistamaan Inkan vointia, kun alkoi nuppia kiristämään äidin jutut.

Onneksi äiti sentään oli itsekin tajunnut, ettei majottuisi meidän kanssa samassa huoneessa ja paluumatkallakaan ei samaan hyttiin tulisi.
"En halua olla häiriköimässä mikäli haluatte toisen lapsenlapsen minulle tehdä", oli äiti todennut.

"Onpas kauniita nuo kirsikkapuut! Käydään kyllä sielläkin kävelemässä. Mutta nyt ensin ruokaa", äiti huokaili, kun olimme saapuneet koko porukalla takaisin linnan tapahtuma-alueelle.
Äiti tarttui minua käsivarresta kiinni kuin käskeäkseen hidastamaan vauhtia. Matilda ei sitä huomannut vaan määrätietoisesti käveli kohti ravintola-aluetta.
"Olisi aika romanttinen kosintapaikka tuo puisto", äiti supatti. "Vink vink."
Tällä silmien pyörittelyn määrällä voisi luulla, että silmät olisivat jo pomppineet pois paikoiltaan. Vaikka kuinka olin käskenyt äitiä rauhoittumaan juttujensa kanssa, ei lapsi- ja hääpuheet loppuneet sitten millään.

"Mistä tiedät ettei Matilda odota sellaisia?" äiti jatkoi sipittelyään.
"Tiedänpä vain", yskähdin ja kumarruin ojentamaan Sofialle tytön lelun, joka oli valahtanut rattaissa istuvan tytön jalkoihin.
"Jos minä olisin sinä niin olisin kyllä jo..."
"Mutta kun et ole", tuhahdin ja harpoin Matildan kiinni. Tässä mitään sormuksia ryhdytä sovittelemaan vähän päälle vuoden seurustelun jälkeen. Ei vielä moneen vuoteen... Jos ikinä.
"Mihin jäit?" nainen hymähti huvittuneena ja kiersi etusormensa minun sormen ympärille.
"Äiti", selitin lyhyesti, suukotin nopeasti naisen poskea ja hymyilin sitten leveästi.

Tämä oli hyvä näin.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1410

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 02.06.20 21:31

30.05.2020


"Salli ja Salsa on pikkulaitumella", Oskari Käkiharju totesi, kun olimme Matildan kanssa löytäneet miehen tallinsa varustehuoneesta. "Näytän tien."
"Salsa?" toisin uteliaan kysyvästi.
Mies edessäni hieraisi partaansa ja nyökkäsi.
"Salty Salsa. Sillä nimellä me ollaan sitä kutsuttu. Ei ole vielä kiveen lyöty, joten voi sen vaihtaakin jos haluat", mies kertoi ja viittoili sitten seuraamaan itseään.
"Ei tietenkään tarvitse vaihtaa", toppuutelin hymyillen. "Hyvä nimi."
Oskarin tulevaisuuden kenttähevonenhan se tammavarsa oli, joten minulle oli aivan sama millä nimellä sitä kutsuttaisiin.

Mutta Salli oli minun ja tietenkin halusin nähdä, millaisen varsan se oli maailmaan tuonut. Olin tietenkin saanut niin Oskarilta kuin Milaltakin kuvia sekä videoita ruunikosta hevosenalusta, mutta luonnollisesti tahdoin nähdä tämän ihmeen myös ihan omin silmin.

"Siellähän ne", Oskari hymähti kun olimme saapuneet pienen matkan päässä sijaitsevalle laitumelle.
Mies nyökkäsi kaksikkoa kohti enkä voinut olla hymyilemättä leveästi. Pitkäjalkainen varsa poukkoili ruohikon nyhtämiseen keskittyneen emänsä ympärillä.

Kutsuin Sallia nimeltä ja tamma nosti päänsä ylös. Hetken se näytti epäröivän mitä tehdä, mutta lähti sitten hitaasti löntystelemään meitä kohti varsan seuratessa perässä.
"Mitä akkeli?" kysäisin, kun Salli oli päässyt aidan viereen ja silitin sen otsaa jokseenkin haikea hymy kasvoillani. Salsa pysytteli hetken emänsä takana vähän epäröivän näköisenä, mutta uskaltautui lopulta itsekin tulemaan lähemmäs.

"Saa sinne aidan toisellekin puolelle mennä", Oskari mutisi takanani. Ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun olin jo luikahtanut aitojen välistä laitumen puolelle ja viitoin Matildaa seuraamaan minua.
Salli hieman luimisteli Matildalle, kun tämä teki tuttavuutta Salsan kanssa, mutta rauhoittui tajutessaan ettei nainen ollut sen varsaa viemässä yhtään mihinkään tai tekemässä sille jotain pahaa.
"Sinustako se kasvaa kaikkien aikojen kenttähevonen?" utelin viikon ikäiseltä varsalta, joka hamusi turvallaan kättäni.
"Toivottavasti", Oskari totesi ja nojautui puuaitaa vasten.
Toivottavasti tosiaan.

"Kaikista kenttähevosistaan se sellaisia povaa, mutta ei ole vielä näytöt vakuuttanut yhdenkään kohdalla", Milan kanssa paikalle pölähtänyt Reija naurahti kuivasti. Painaumat naisten hiuksilla kieli siitä, että he olivat juuri tulleet ratsastamasta.
"No, ne on kaikki vielä vähän nuoria", Oskari murahti nolostuneena.
"Inka taitaa olla ainoa, joka on pärjännyt paremmin kuin hyvin", Mila kohautti harteitaan vältellen Matildan katsomista.
"Sun pitää antaa toistekin hevosiasi jollekin muulle lainaan niin ne saavat kisamenestystä", Reija jatkoi miehelle naljailuaan ja ulkopuolisen korviin se saattoi kuulostaa ilkeältä, mutta sekä miehen että naisen kasvoilla häilyvät hymyt kertoi, että tämä tämmöinen sananvaihto oli sellainen heidän juttu.
"Matildalle kans varmasti liikenisi joku estehevonen tuolta tallista, koska joku on yllättäen raahannut lisää hevosia tänne", Reija jatkoi hetken kuluttua saaden Milan tuhahtamaan lähes äänettömästi. "Etkös sinä esteratsastajia ollut?"
"Joo", Matilda mumahti yllättyneenä. "Mutta Sipsi ja Zelia riittää."
"Antonille joku heppa täältä ylläpitoon", Mila ehdotti mairea hymy kasvoillaan. "Et ottanut sitä tänään mukaasi?"

Pyörittelin päätäni huvittuneena. Olin minä kyllä mieheltä kysynyt, haluaisiko lähteä mukaan, mutta hän oli mutissut naama punaisena jotain muista kiireistä. Olin yllättynyt, sillä tuntui kuin Anton olisi viime aikoina suostunut kaikkeen mitä keksin ehdottaa, muttei minua harmittanut yhtään vaikkei hän lähtenyt Tampereelle.
Työkaverini, Iiro, oli nimittäin lyönyt minulle kesämökkinsä avaimet kouraan kuultuaan, että olimme Matildan kanssa menossa piipahtamaan Tampereella ja ilmoitti, että voisimme yöpyä siellä mikäli haluaisimme. Ja tietenki halusimme.

"Antonilla oli jo jotain muita suunnitelmia", kerroin Milalle ja keskityin sitten rapsuttelemaan niin Sallia kuin Salsaakin.
"Harmi", Mila hymähti.
Seljavaara oli  Stinalle (syystäkin) ärähtänyt Ruunaankosken reissulla, joten en usko että mies olisi jaksanut Milankaan iskuyrityksiä. Ei tarvinnut kovin kummoinen ihmistuntija olla, että tajusi miehellä olevan naishuolia.
Stina oli kyllä lopulta pyytänyt anteeksi huonoja juttujaan ja Anton vastavuoroisesti yllättävää purkaustaan, jonka jälkeen kaksikko oli lyönyt kättäpäälle sekä sopineet, että joku päivä lähtisivät sinne kaljalle yhdessä ilman mitään irstailuhommia.


"Olehan kiltisti", sanoin Sallille, kun oli aika tehdä lähtöä.
"Sinä myös", hymyilin Salsalle.
Tuntui edelleen vaikealta jättää Salli sinne, vaikka tiesin ettei sillä ollut mitään hätää. Turhaan olin etukäteen varsomistakin stressannut, sillä Salli oli kuulema hoitanut homman kotiin ihan leikittä eikä mitään ongelmia ollut. Ja nyt sillä oli vierellään terve tammavarsa.

Kahvit juotuamme suuntasimme Matildan kanssa Iiron mökille navigaattorin ohjeiden mukaisesti. Olin pelotellut Matildaa sillä, että mökki olisi aivan alkeellinen tuulessa heiluva tönö, missä ei ollut sähköä saati sisävessaa, mutta todellisuudessa se tönö oli moderni mökki kaikkine hienouksineen.
"Tarkoittaako tämä nyt sitä, ettei juhannuksena tarvitse nukkua teltassa?" Matilda kohotteli kulmakarvojaan, kun olimme tehneet kaksikerroksiselle huvilalle tupatarkastuksen ja päätyneet takapihan terassille, mistä aukeni näkymä järvelle.
"Ei? Tietenki nukumme teltassa", virnistin leveästi. "Se on meidän perinne nyt."
Matilda tiiraili minua siristyneillä silmillään, mikä sai minut nauramaan ääneen ja pudistamaan päätäni.
"Eiköhän me jätetä se telttailu sellaiseen hetkeen, kun Sofia ei ole luonani", naurahdin kietoessani käsivarteni naisen ympärille.
"Mhhmm", Matilda mutisi kurotellessaan suudelman huulilleni kuin tehdäkseen selväksi, että saisin unohtaa tuollaiset telttapuheet heti kättelyssä.

Olimme lämmittäneet rantasaunan ja tulleet pienelle happihyppelylle ulos.
"Olisi kyllä kiva tällainen oma kesämökki", mietiskelin ja siemaisin olutta sanojeni päätteeksi.
"Etkö sä vasta haaveillut omasta paljusta?" Matilda naurahti tiukentaen pyyhettä ympärillään.
"Joo, mutta palju olisi omassa pihassa ja mökki.. Jossain järven rannassa", vastasin.
"Vai niin", Matilda huokaisi huvittuneena ennen kuin nosti oman juomansa huulilleen.
"Tämä nyt ei ole mökkiä nähnytkään. Liian hieno pelkäksi mökiksi", jatkoin viitaten Iiron huvilantapaiseen. "Mutta sellainen joku pienempi, missä olisi vaikka peltoa tai muuta sellaista ympärillä. Mieti nyt, pääsisi Salli, Zelia ja Inkakin viettämään lomaa meidän kanssa omalle laitumelle."
"Inka?" Matilda toisti toinen kulmakarva kysyvästi koholla.
"Niin, miksei? Eiköhän se Oskari sen vähintään lomailemaan päästäisi luokseni jatkossakin", kohauttelin harteitani.
"Kuulosti jo siltä, että olisit sen ostamassa", Matilda mutisi tutkaillen minua katseellaan. Hymyilin ja jatkoin olkien nykimistä ylös alas. En voinut kieltää etteikö ajatus Inkan virallisesta omistajuudesta ollut käynyt mielessäni useammin kuin kerran lähes päivittäin, mutta ei minulla ollut aikaa kahdelle hevoselle ja Salli oli kuitenkin minun Se Hevonen.

"Ajatus Zelian kuukauden lomasta lähinnä hirvittää", nainen vieressäni totesi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Eihän sen ole pakko lomailla koko aikaa. Joku sellainen mökki, minkä läheisyydessä menee monta erilaista metsätietä missä ratsastaa niin ei loppuis teillä kesken ojatkaan, mihin peruutella", vitsailin ja sain kiitokseksi Matildan rystyset olkapäähäni.
"Sä se et päästä irti tuosta jutusta ikinä?" violettihiuksinen nainen tuhahti suupieli nykien.
"En. Kuten en myöskään siitä, että emme ole vieläkään sitä karaokea laulaneet yhdessä", virnistin.
"Ai, mä luulin että ne sun ajomatkan laulamiset olis korvanneet sen", Matilda huokaisi ja minä vain pudistelin päätäni tomerasti.
Olin ollut niin hyvällä tuulella Tampereelle lähdettyämme, että olin laulaa hoilottanut radion mukana, mutta vänkärin puolella istuva nainen ei ollut ihan vakuuttunut laulutaidoistani.

"Minä lähden nyt kyllä uimaan", ilmoitin sitten ja lähdin astelemaan kohti laituria. "Tuletko sinä?"
Matilda tuijotti minua epäuskoisena ja kertoi sitten, ettei hänellä mitään uimapukua ollut mukana.
"Kuka täällä sellaisia tarvitsee?" ihmettelin ja suureleisesti nykäisin pyyhkeen pois lanteiltani.
"Ei täällä ole mitään naapureita näkemässä", kerroin viskatessani sanojeni päätteeksi pyyhkeen pajupuskaan. "Ja mikä mökkireissu se sellainen on jos ei naku-uinnilla käy?"
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1410

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Takaisin alkuun Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 30.06.20 22:15

THROWBACK: 18.05.2020

Kirjoitettu yhdessä @Heidi N. kanssa

Safiirinsininen Lexus pysähtyi hiekkapohjaiselle parkkipaikalle, kuivan pölyn lentäessä vielä metrejä auton ohitse. Taustapeilistä näkyi kasvot, jotka tarkkailivat ympäristöään uteliaasti, Sofia ei poikkeuksellisesti ollut nukahtanut ajomatkan aikana.
"Otatko Sofian?" Heidi kysyi vieressään istuneelta Jesseltä, joka nyökkäsi myöntävästi avatessaan auton turvavyötä.

Parkkipaikalla oli vain kaksi muuta autoa, valkoiseksi maalatut aidat näyttivät melkein vasta maalatuilta ja ruoho niiden vierellä oli ajettu täsmällisen lyhyeksi. Paikasta pidettiin selvästi hyvää huolta. Ranch-tyylinen portti toivotti vieraat tervetulleeksi.
Heidi nosti takaluukusta rattaat, jotka aukenivat yhdellä sulavalla liikkeellä. Siitä tiesi, etteivät ne olleet markkinoiden halvimmasta päästä.
"Osuipa ihana sää kohdalle", nainen lausahti hymyillen auttaessaan Jesseä pujottamaan heidän lapsensa jalkoja rattaiden valjaisiin. Aurinko lämmitti juuri sopivasti tekemättä päivästä liian kuumaa vielä siihen aikaan vuodesta.

"Niin osui", Jesse totesi suoristaessaan selkänsä ja nosti sitten kassin olalleen.
He olivat suunnitelleet yhteistä, "perheen" keskeistä reissua lähiseudulle avattuun kotieläinpihaan jo hyvän tovin, mutta tänään he vihdoin olivat päässeet lähtemään henkilökohtaisten aikataulujen antaessa myöten.

"Minä tarjoan", mies ilmoitti, kun he olivat lippuluukulla. Sofiasta ei maksua mennyt eikä aikuisten lippukaan viittä euroa enempää maksaneet.
"Mukavaa päivää", nuori tyttö luukun takana hihkaisi heidän peräänsä.
"Kiitos."

"Tämähän on nätti paikka", Jesse mietiskeli ääneen, kun he lähestyivät ensimmäisiä aitauksia.
"Niin on, näyttää ihan samalta, kuin kuvissa", Heidi myötäili hymyillen, nähden lauman suloisia lampaita pienen matkan päässä. Ne söivät ruohoa rauhassa, kunnes yksi valkoinen lammas nosti päänsä ja huomasi heidät. Pehmeä "bää" kuului lampaan suusta ja se lähti kävelemään heitä kohti. Muu lauma seurasi perässä ja Heidiä hymyilytti vielä lisää.
"Näkee kyllä, että ne tietää ihmisten antavan rapsutuksia", nainen totesi kyykistyessään Sofian rattaiden viereen aidan vierelle. Kyltit ‘Ethän syötä eläimiä’ kertoivat, etteivät lampaat tulleet makupalojen perässä ihmisten luokse.

"Katso Sofia, lampaita", Heidi selitti lapselle ja osoitti kädellään eläinten suuntaan. Tyttö nauroi ja heilutteli käsiään, olisi halunnut selvästi vielä lähemmäksi.
Jesse rapsutti yhtä aidan vierelle tullutta lammasta päälaelta ja virnisteli itsekseen.
"Kuka teistä haluaa paistiksi?" mies kysäisi ja yksi taaemmaksi jääneistä lampaista ilmoitti halukkuutensa. "Mää!"
"Jesse!" Heidi tuhahti.
"Anteeksi", mies pahoitteli, muttei voinut olla jatkamatta virnuiluaan.
"Ne maistuu muutenkin ihan villasukalta", Jesse kumartui kuiskaamaan Sofialle.
"Villasukalta?" kuiskauksen kuullut Heidi nauroi ääneen ja pudisti päätään huvittuneena.
"Näinkö niitä nirsoja lapsia tehdään?" nainen kysyi toinen kulma koholla ja rapsutteli yhtä ruskeaa lammasta. Eläin haisteli hänen kättään ja laski uudelleen päänsä sormien ulottuville.
"Tietenkin", Jesse virnisti.

"Mitäs meillä on seuraavaksi tiedossa?" Heidi mietti heidän jätettyä lammasaitauksen taakseen.
Jesse tutkaili pientä karttapaperia, jonka he olivat ottaneet lippuluukulta kaiken varmuuden vuoksi mukaansa.
"Sikoja", mies ilmoitti suupieli nykien.

Pari valtavan kokoista sikaa makasi pahnoissaan.
"Kappas, isi on tuolla", Jesse naureskeli osoittaen sanansa Sofialle.
Jossain vähän matkan päässä huusi aasi kamalalla äänellään ja mies joutui purra poskensa sisäpintaa, ettei olisi letkauttanut jotain Laurinkin näkemisestä. Vaikka hän oli jo aika päiviä sitten hyväksynyt Merikannon läsnäolon tyttärensä, Heidin ja Matildan elämässä, ei mies siltikään pahemmin kyseisestä Laurista pitänyt.
Heidin mielessä kävi nopeasti ajatuksia menneisyydestä, jotka oli päättänyt antaa vieressään kulkevalle miehelle anteeksi jo, mutta jotka muistuttivat olemassaolostaan edelleen sellaisina hetkinä. Hymy tämän huulilla ei kuitenkaan laskenut, leikilläänhän Jesse oli itseään siaksi kutsunut.

"On sulla aika hyvä itsetunto, jos vertaat itseäsi sikoihin", Heidi mainitsi kulmaansa kohoitellen, katsellen sitten Sofian reaktiota valtavan kokoisiin eläimiin. Tyttö katseli sillä hetkellä ennemmin maassa olevia kiviä rattaidensa reunan yli, kuin itse tarkoitettuun suuntaan.
"Sofia tuumaa, että kyllä hän on isiä katsellut kotonakin", Heidi ehdotti virnistäen.
"Kyllästymiseen saakka", Jesse lausui ja lähti sitten työntämään rattaita eteenpäin.

Vuohet ja kanat eivät jaksaneet Sofiaa kiinnostaa, mutta pupujen luo tultaessa paikalla ollut työntekijä nosti yhden kanin syliinsä ja kertoi, että sitä saisi silittääkin.
"Haluatko?" Jesse kyseli tytöltä, joka katsoi luppakorvaista kania silmät ymmyrkäisinä.
"Näin, katsos, sievästi", mies ohjeisti ja varovaisesti siveli kanin pehmeää turkkia kämmenellään.
Sofian silitystaktiikka ei ihan yhtä hellävarainen ollut, sillä tyttö tarrasi karvaan koko kourallaan ja päästeli hämmentyneitä ääniä suustaan. Kani ei kuitenkaan vaikuttanut hermostuvan kovakouraisesta käsittelystä tai sitten ei vain uskaltanut liikkua niin kuin Jesse epäili.
"Pitäisikö ostaa Sofialle pupu?" Jesse naureskeli tytön haltioituneen ilmeen nähdessään.
"Ei ehkä?" Heidi naurahti seuraten tyttärensä nauravaisia kasvoja onnellisena.
"Eiköhän yksi koira ja yhdeksän hevosta ja pari ponia riitä näin alkuun", nainen lisäsi toista kulmaansa huvittuneena nostellen. Harvalla alle 1-vuotiaalla oli kotona edes yhtä lemmikkiä, mutta Sofia oli jo virallisestikin yhden ponin omistaja.
"Ja ne kolme kissaa", Jesse muistutti hymyillen. Milan kissojahan ne alunperin oli, mutta eipä nainen ollut niiden perään kysellyt eikä mies kollikolmikkoa enää Santaselle olisi takaisin antanutkaan.
"Ja kolme kissaa", Heidi toisti hymyillen.

Sofia jatkoi pupun silittämistä, samalla tyylillä, mitä kotona käsitteli Miloa. Pikkuhiljaa kovat otteet pehmenivät niin, ettei silitys näyttänyt enää niin repimiseltä.
"Hienosti, Sofia", Heidi kehui ja siirsi tytön ohutta pipoa hieman parempaan asentoon. Tuntui hullulta ajatella, ettei menisi enää montaa viikkoa siihen, että Sofia täyttäisi vuoden. Aika oli kulunut kuin siivillä, vastahan tyttö syntyi.
"Mitenkäs muuten Salli voi?" Heidi kysyi ja nosti katseensa rattaiden toisella puolella kyykistyneeseen mieheen.
"Paksusti", Jesse naurahti. "Laskettuaika on kesäkuun alussa, mutta Oskari vähän veikkaili ettei Salli siihen asti jaksa pidätellä sitä varsaa."
"Ihanaa", Heidi kommentoi virnistellen. Varsat olivat aina ihania.

Mies huokaisi syvään ja yritti taikoa kasvoilleen sellaista innostunutta hymyä, onnistuen siinä osittain.
Mutta silti edellisen tamman menetys varsomisessa painoi mieltä monen vuoden jälkeenkin. Siitäkin huolimatta, että Salli oli jo yhden varsan maailmaan tuonut ilman ongelmia.

"Sitten ei tarvitse odottaa muuta kuin että saisi Sallin takaisin kotiin", mies totesi. Hänellä oli todellakin ikävä ruunikkoa tammaansa, mutta myös Inka oli vienyt Jessen sydämen mennessään helpon luonteensa ja huomattavasti paremman kisamenestyksen myötä. Ei hän olisi enää halunnut luopua Inkasta, mutta sopimus oli sopimus. Kirjava tamma oli Jessellä vain sen aikaa että Salli olisi valmis muuttamaan takaisin Kaajapuroille.
"Äkkiä sekin aika menee", Heidi sanoi tutkiessaan tunteiden häivähdyksiä lapsensa isän kasvoilla. Hän olisi halunnut sanoa tuntevansa Jessen niin hyvin, että olisi voinut eritellä ne tunteet selkeästi, mutta totuus oli toinen. Naisen oli tyydyttävä siihen, mikä näytettiin selkeästi hänelle.

"Entä töissä?" Heidi jatkoi kyselyään, sillä tuntui kuin siitä olisi pieni ikuisuus, kun he olivat ehtineet kunnolla jutella kahden - tai, no, kolmen kesken.
"Siellä ei mitään ihmeempiä. Paperitöitä lähinnä taas vaihteeksi kun ei ole mitään muita menoja", Jesse kertoi hymyillen.
"Sillähän me ei Ruotsiinkaan päästy lähtemään teidän kanssa samaa matkaa, kun oli yksi isompi juttu käräjillä", mies selvensi.
Jos he olisivat Sofian ja Inkan kanssa lähteneet Runiacin porukan kanssa samoihin aikoihin Ruotsiin, olisi hän todellakin ottanut Hannelen mukaan ja maksanut naiselle  Sofian hoitamisesta majoitusten sun muiden lisäksi. Viikko Ritvan kanssa olisi ollut aivan liikaa, vaikka äiti rakas Jesselle olikin.

"Mitäs sinulle?" mies kysyi vastavuoroisesti pupua pitelevän työntekijän kuunnellessa keskustelua uteliaan kuuloisena.
Jesse nyökkäsi tälle kiitoksensa ja nytkäytti rattaat taas liikkeelle.
"Hyvää", Heidi vastasi kävellessään verkkaisesti Jessen vierellä. Töistä hän ei voinut miehen kanssa puhua, mutta hevosista kyllä. Se oli helppo aihe ylläpitää.

"Malachain kanssa tuntuu pikkuhiljaa kaikki loksahtelevan paikalleen, taisi tauko toisistamme tehdä ihan hyvää kummallekin. Nuorten kanssa sujuu myös tosi hyvin. Se nuori ori, joka oli Ruotsissakin, Bruno siis, tuntuu myös edistyvän harppauksin", Heidi kertoi hymyillen. Hän oli itsekin yllättynyt miten pelokas nuori hevonen tuntui paranevan päivä päivältä. Sen liikkeet kelpasivat nyt jo korkeampiin luokkiin, mutta nainen tiesi, ettei Brunon pää kestäisi vaikeampia kisatilanteita vielä.
"Hyvä kuulla", Jesse vastasi lämpimästi naisen hymyyn.

"Minä en kieltämättä tiedä, mitä tekisin Inkan ja Sallin suhteen. Haluaisin pitää molemmat, mutta Inka tosiaan on Oskarin hevonen edelleen. Salli varmasti jaksaisi vielä yhden tai kaksi kisakautta, mutta kun meidän menestys on ollut vähän mitä on ja Inkan kanssa puolestaan mennyt yllättävän hyvin, niin…" mies alkoi jostain syystä selittämään vierellään kulkevalle naiselle ja kohautti harteitaan.
"Tai sitten Sallin kanssa ratsastajan taidot tyssäsi isommissa luokissa?" Jesse naurahti ja pudisti sitten päätään kertoakseen ettei aivan tosissaan ollut. Olihan hän kisannut vaativissa luokissa ennenkin ja pärjännyt.
Heidi tutki Jessen kasvoja miehen puhuessa, kepeäksi piilotettujen sanojen taustalla kyto selvästi aito huoli. Nainen oli itsekin huomannut miten paljon paremmin Inka sopi Jesselle. Sitä ei kuitenkaan voinut sanoa suoraan ääneen, sillä Salli oli omistajalleen todella tärkeä ja Inka ei ollut miehen oma edes. Hän ei tiennyt myöskään olisiko Oskari halukas jatkamaan järjestelyä varsan vieroituksen jälkeen.

"Onko se mitenkään vaihtoehto, että saisit pitää molemmat? Tai jos Oskari haluaisi tehdä Sallilla toisenkin varsan? Sun kannattaa ehkä keskustella Oskarin kanssa eri vaihtoehdoista, sehän saattaisi jopa kiinnostua jostain diilistä?" Heidi ehdotti, vaikka varmasti Jesse oli jo miettinyt asiaa monelta eri kantilta.
"Ei kai minulla aika riitä kahteen hevoseen", Jesse huokaisi jokseenkin lannistuneena, mutta hymyili sitten leveästi.
"Onhan tässä vielä aikaa miettiä mitä tehdä ja pitää tietenkin kysyä Oskariltakin, että oliko hänellä jotain muita suunnitelmia Inkan varalle", hän sanoi. Nyt kun Inka oli näyttänyt taitonsa Jessen kanssa eikä ollut epäilystäkään oliko siitä kilpahevoseksi, saattoi Oskari hyvinkin haluta tammansa takaisin, jotta pääsisi itse sillä kilpailemaan. Heidi myötäili ajatusta pää eteen ja taakse pehmeästi heiluen, pohtiva ilme kasvoillaan.

"Mutta nyt minulla ainakin tekee mieli jäätelöä ja kahvia", Jesse ilmoitti ja nyökkäsi pienen kioskikyhäelmän suuntaan.
"Haetaan niitä siis. Me otetaan Sofian kanssa kyllä kahvin sijaan mehua, en pysty juomaan mitään lämmintä tällä kelillä", Heidi naurahti ja kolmikko lähti sitten kioskin suuntaan.

Kaksi trip-mehua, kolme jäätelöä ja yksi kahvimuki käsissään he siirtyivät läheiselle penkille istumaan, jossa Sofian rattaat saatiin helposti varjon puolelle.
"Mahtaakohan kesästä tulla lämmin, jos nyt jo on näin hyvä sää?" Heidi pohti yrittäessään osua muovilusikalla innosta huitovien käsien lomasta Sofian suuhun. Tyttö hapuili lusikkaa omiin käsiinsä, mutta Heidi piti siitä jämerästi kiinni. Muuten jäätelöä olisi enemmän tämän vaatteilla, kuin mahan sisällä.
"Toivottavasti", Jesse mutisi puhallellessaan kahvikuppiinsa.

"Mitäs me Sofian synttäreille keksitään?" mies kysyi. Kohtahan tyttö olisi jo vuoden ikäinen.
"Mä en ole ehtinyt edes miettiä niitä vielä. Ei kai mitään hirveän erikoista?" Heidi mietti syöttäessään tyttärelleen sulavaa jäätelöä varovasti.
"Jos vaikka kahvittelut meillä? Voisit kutsua äitisi ja siskosikin, kummitkin vaikka?" nainen jatkoi ja nojasi sitten hetkeksi puupenkin selkänojaan. Auringon lämpö tuntui ihanalta paljaita käsivarsia vasten.
"Äiti nyt tulisi vaikkei kutsuttaisi", Jesse nauroi. "Kahvittelut kuulostaa hyvältä. Sofiahan ei tietenkään vielä taida  synttäreiden päälle mitään ymmärtää, mutta pitäähän sitä silti juhlia."

Mies kumartui lähemmäs tytärtään lempeä hymy kasvoillaan.
"Voit sitten myöhemmin juhlia kavereiden kesken. Muttei mitään ryyppyjuhlia! Ei ainakaan seitsemääntoista vuoteen", Jesse totesi vakavalla äänensävyllä, mutta nykivä suupieli jokseenkin romutti isän sanat.

"Aina sitä voi toivoa", Heidi naurahti. Teini-Sofian aikakauteen olisi vielä pitkä aika ja sitähän ei kukaan tiennyt miten hankala lapsi tytöstä oli tulossa.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1410

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Jusu R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 17.07.20 20:30

17.07.2020


Se oli jo tuttu näky, kun aamulla tai päiväunien jälkeen menit Sofiaa hakemaan pinnasängystään pois ja tyttö seistä tönötti siellä sängyssään laidasta kiinni pitäen. Myös sohvapöydällä olevat tavarat olivat saaneet usein kyytiä tytön noustua seisomaan sitä vasten ja kuroteltua tavaroita käsiinsä.

Mutta olihan se huikea näky, kun Sofia vihdoin päästi irti tuesta ja otti ensimmäisen varovaisen askeleensa... Toisen... Kolmannen..
Kohta se jo varmaan juoksee...

The Journal - Sivu 3 Sofiafirst
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1410

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Sarah R. likes this post

Takaisin alkuun Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 26.07.20 21:23

26.07.2020


Sen mitä Matildan auttamiselta ehdin, ennätin myös viettämään aikaa Sofian kanssa.
Synttärisankari jaksoi hienosti seurata kisoja sylistäni, mutta kyllähän se uni jossain vaiheessa tuli ihan väkisin.

Minua ei haitannut yhtään, vaikken tänä vuonna itse Power Jumpissa kilpaillut. Oli ihan mukavaa olla ihan vain sivustaseuraajana, vaikka kyllähän se jännitys minuunkin tarttui.
Ehkäpä ensi vuonna olisin taas itse satulassa ja jännittämässä omaa vuoroani?
Mutta millä hevosella? Se jää nähtäväksi.

The Journal - Sivu 3 Sof1
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1410

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S. and Jusu R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 08.08.20 21:12

07.08.2020


Tilanteessa ei ollut mitään ihmeellistä.

Lukemattomat kerrat olin illan päätteeksi vetänyt Matildan kainalooni saman peiton alle ja nukahtanut siihen, kun olin naisen selkärankaa tai olkapäätä sivellyt sormenpäilläni ihan vain herätäkseni seuraavana aamuna Matildan vierestä.

Siinäkään ei ollut mitään ihmeellistä, että Isabellan valmennuksen jälkeen olimme Matildan kanssa istuneet loungessa kahvilla ja miettineet, pitäisikö lämmittää sauna ja mitä söisimme.

Tai siinä, että olimme iltaisin käpertyneet sohvan nurkkaan viltin alle kissojen vallatessa loput sohvasta ja yrittäneet katsoa jotain suoratoistopalvelun tarjoamaa sarjaa tai leffaa.

Tai ylipäätään siinä, että olimme yhdessä.

Pientä eriskummallista vivahdetta tilanteeseen toi kuitenkin se, että ainakin kahden kuukauden ajan minä ja Matilda jakaisimme saman katon, joka päivä ja joka tunti, lukuunottmatta töitä ja tallireissuja.
Eikä se minua todellakaan haitannut! Päinvastoin.

Olinhan minä meille toivonut enemmän yhteistä aikaa, mutten ihan ajatellut sen tapahtuvan Matildan asunnon kustannuksella.
Kun olin maanantaina löytänyt naisen istumasta minun etuovella, olin tajunnut heti hänen ilmeestään ettei kannattaisi heittää vitsiä jostain lukkojen taa jäämisestä.

Enkä vitsaillut missään vaiheessa sinä iltana. Matilda oli luonnollisesti poissa toltaltaan ja minä yritin parhaani mukaan olla hänen tukenaan. Oli sanomattakin selvää, että nainen "muuttaisi" luokseni, en olisi päästänyt häntä mihinkään muuallekaan.
Zelian kohdalla en osannut auttaa muuta kuin vannomalla kaiken järjestyvän sekä lupaamalla, että mikäli tamman jalassa olisi jotain pahempaa kuin paise ja vaatisi leikkauksen tai jotain, auttaisin kyllä kuluissa. Matilda oli siihen tietenkin vastaan laittanut ilmoittamalla, että maksaisi kyllä itse hevosensa kulut, mutta annoin sen mennä ohi korvieni.

Mutta Zelialla onneksi oli ollut vain se paise. Se kuntoutuisi siitä nopeasti ja hyvä niin.
Olihan minunkin hevosilla aina välillä jotain jalkaongelmia ollut ja aina ne olivat säikäyttäneet pahanpäiväisesti. Ja tiesin myös, miltä tuntuu jos se hevonen jouduttaisiinkin lopettamaan. Danielan ja sen varsan lähtöön en osannut kyllä varautua yhtään. Kaiken piti olla hyvin, mutta synnytyksessä oli tullut komplikaatioita eikä kumpikaan selvinnyt. Siksi olin Sallin viimeisintä tiineyttä panikoinut ihan liikaa, vaikka olihan sillä jo yksi (elävä) jälkeläinen maailmalla.

Rauha oli siis maassa sillä hetkellä.
"Tule sinäkin sinne Innalle", ehdotin pieni virne suupieltä kutitellen. Inna oli pyytänyt minua luokseen asentelemaan jotain hyllyjä seinille ja tietenkin olin suostunut.

Matilda tuhahti ja katseli minua epäileväisesti kulmiensa alta.
"Mä vähän luulen, että Inna haluaa mut sinne yhtä paljon kuin minä haluan sinne lähteä", nainen puuskahti lopulta ja nosti sylissään makoilevan Pirskatin sohvatyynyn päälle.
En tiennyt, mikä naisten välejä niin kovasti kaihersi, mutta sen tiesin etteivät he todellakaan mitään ystävyksiä olleet.
"Eli jäät mieluummin tänne siivoomaan? Hyvä. Kissojen hiekkalaatikot pitäisi putsata, pyykkiäkin on kertynyt eikä imurointikaan pahitteeksi olisi. Pölytkin voisit pyyhkäistä..." heittelin päästäni pieniä kotihommia, mitä Matilda voisi tehdä minun poissaollessani. En minä tosissani tietenkään ollut.

Matilda käveli luokseni, kiersi kätensä ympärilleni ja tuijotti minua syvälle silmiin. Kerta toisensa jälkeen nuo tummat silmät saivat minut valtaansa, vaikka olin niihin tuijotellut lukemattomat kerrat.
"Mieluumin minä raahaisin sinut nyt tuohon sohvalle tai makkariin enkä päästäisi mihinkään", nainen totesi pilke silmäkulmassaan samalla, kun hänen kätensä etsivät tiensä paitani alle. "Nämä sun vaatteet kaipaavat pesua ainakin..."
"Houkutteleva tarjous... Mutta lupasin jo mennä auttamaan Innaa", mutisin ja painoin hetkeksi huuleni Matildan huulia vasten.
"Mutta pidä tuo ajatus... Ei minulla kauaa mene", naurahdin vetäytyessäni hieman kauemmaksi naisesta.

Tavallisesti tällaisessa tilanteessa Matilda olisi todennäköisesti lähtenyt omalle asunnolleen, mutta koska se asunto oli tosiaan asuinkelvoton vielä pari kuukautta, nainen jäisi sinne minun luokseni. Väliaikaiseen kotiinsa.
Eikä minua haittaisi yhtään, vaikka väliaikaisesta tulisi pysyvä.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1410

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Jusu R. and Matilda T. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 13.09.20 19:47

13.09.2020


"Sun puhelin soi", Matilda tuhahti ja tyrkkäsi puhelimen keittiön tason toiselta laidalta leipäpussin sekä margariinirasian välistä luokseni.
Vilkaisin näyttöä. Mila soittaa.  
Pureskelin alahuultani, mutisin sorit Matildalle ja livahdin puhelimen kanssa pois keittiöstä ennen kuin painoin vihreää luuria.
"Niin?"

Minä en ollut niitä ihmisiä, jotka kuuluttivat suunnitelmansa kaikille heti kun jokin idea oli päähän pälkähtänyt.
Ihan vain siksi, että matkassa saattoi olla monta monituista muuttujaa eikä kaikki sujuisi suunnitelmien mukaan ja sitten pitäisi selitellä, miksi jokin asia ei olisi toteutunut.

Siksi olin ollut jonkin aikaa kuin tulisilla hiilillä. Idea oli muhinut päässäni jo jonkin aikaa, mutta sen toteuttaminen vaatisi järjestelyjä ja paljon. Tuttuun tapaan olin listannut plussat sekä miinukset päässäni, miettinyt kannattaisiko ja lopulta todennut, että kannttaisi. Tuli mitä tuli.

"Juttelin Oskarin kanssa... Olisit kyllä voinut kysyä siltä ihan itsekin" Mila aloitti ja piti dramaattisen tauon, eli veti keuhkot täyteen nikotiinia.
"Kyllä se käy", exäni totesi puhaltaen savut ulos suustaan.
"Mahtavaa", hymähdin ilahtuneena. "Minä maksan sinulle kyllä."
Mila naurahti väkinäisesti: "Ei tarvi. Mieluusti minä Sallin perään katson... Ja varsan."
"Niin, sitten joskus."
"Niin, sitten kun se syntyy."
"Niin..."
"Niin... Noh, onnea orin etsintään vain sitten..."
"Jep. Kiitos sinulle. Nähdään... Joskus?" huokaisin ja kuulin kuinka Mila naurahti linjan toisessa päässä.
"Perjantaina viimeistään. Kai mun pitää lähteä auttaan tota Oskari sinne kenttäkisoihin."
"Aivan. Perjantaina... Jutellaan sitten lisää."
"Joo, ollaan yhteyksissä..."

Lopetin puhelun ja palasin takaisin iltapalavalmistelujen ääreen.
Matilda vaikutti hieman kireältä enkä voinut häntä siitä moittiakaan. Olisin ollut minäkin mikäli olisin huomannut jonkun Jonathanin hänelle soittavan ja nainen olisi heti luikkinut toiseen huoneeseen vastaamaan puheluun.

Voitelin leipäni loppuun ja vilkaisin vieressäni seisovaa naista, joka oli niin kuin en olisi juuri saanut mystistä puhelua Milalta.
"Astutan Sallin", kerroin.
"Astutat? Taas?"
"Niin", huokaisin syvään. Salli oli minulle rakas ja vaikkei sillä ikää hirveästi vielä ollutkaan, tiesin ettei meidän kisailut tulisi olemaan jatkossakaan kovin ruusukevoittoista kun taas Inkan kanssa olin päässyt siihen pärjäämisen makuun.

Siksi minun ja Sallin olisi parempi jättää kisailut sikseen ja miettiä sitten myöhemmin mitä tamman kanssa tekisin. Siksi päässäni oli alkanut kytemään ajatus Sallin astuttamisesta ja siitä syntyvän varsan pitäisin itselläni.
Kouluttaisin sen itse ja toivottavasti joskus myöhemmin pääsisin starttamaan kyseisen yksilön kanssa kisoissakin - ehkä jopa Sofiakin pääsisi?

"Entä Inka?" Matilda kysäisi siirtyessään leipälautasensa kanssa pöydän ääreen.
"Se on minulla siihen saakka, että saan Sallin ja sen tulevan varsan kotiin", vastasin.
Mutta ennen sitä Salli jäisi vielä joksikin aikaa Tampereelle ja minä tietenkin maksaisin tammasta aiheutuvat kulut Käkiharjuille.
"Mhhm, mistäs tiedät että Kaajapuroilla on tilaa molemmille?" violettihiuksinen nainen tivasi.

Niin, en tiennytkään.
Elämässä oli niin monta muuttujaa ettei kaikkea voinut varmaksi lyödä lukkoo. Mutta sen tiesin, että Salli ja sen tuleva varsa jäisi minulle. Kyllä minä niille jonkun katon pään päälle löytäisin.

Ja ehkä Inkallekin, sillä jossain mielen syövereissä olin alkanut ihan oikeasti haaveilemaan myös siitä, että kirjavan tamman papereissa lukisi omistajan kohdalla Jesse Aro.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1410

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Matilda T., Sarah R. and Lidia R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 07.10.20 17:38

03.10.2020


Myrttisuon maastoestevalmennuksen jälkeen olut maistui erittäin hyvältä ja saunan lämpökin rentoutti mukavasti. Seurassani olevan Juuson röyhtäily kyllä vähän latisti tunnelmaa, mutta ei se mitään.
"Pitäiskö baariin?" Sherman ehdotti viskattuaan lisää löylyä. "Tilataan taksi ja mennään."
"Ei. Maksaa", totesin, hörppäsin olutta ja nojauduin seinää vasten.
"Mila kuskiksi", Juuso hörähti ja mulkaisin miestä. Just joo.
"Nyt on lauantai-ilta. Luuletko että se on ajokunnossa enää tähän aikaan?" mutisin silmien painuessa kiinni. "Ja vaikka olisikin selvinpäin niin ei todellakaan sitä kuskiksi."
Mieluummin vaikka se taksi kuin ilta exäni seurassa, koska tietenkin Mila olisi tuppautunut koko illaksi meidän seuraan.

"Meinaatko, että tulisi kotona sanomista?" Juuso kysäisi. "Eihän sille Matildalle tarvitse kertoa mitään..."
Tuhahdin.
"En minä sillä... Ukkojen iltahan tämän piti olla ja tietojeni mukaan Mila ei mies ole."
"Viimeksi ku vilkaisit niin ei ollut?"
"Niin..."
JOS Mila olisikin ollut kuskina ja meidän seurassa koko illan, olisin siitä varmasti Matildalle jotain maininnut enkä alkaisi sitä mitenkään "salailemaan", koska sellaisesta ei kuitenkaan seuraisi mitään hyvää.
Kyllähän sen tiesi, kenen luo Matilda heti ensimmäiseksi menisi purnaamaan typerää miesystäväänsä... Ellei ollut siellä tälläkin hetkellä.
Kurtistin kulmiani. Tuskin oli...

"En minä kyllä mihinkään baariin jaksaisi edes lähteä", sanoin hetken hiljaisuuden jälkeen.  
"Vanhuus", Juuso tiesi kertoa.
"Sepä", naurahdin. Synttäritkin olisi ensi viikonloppuna, mutta niiden juhlimiset saisivat jäädä välistä. Olinkin Juusolle sanonut, että nämä voi olla epäviralliset synttärijuhalt tässä samalla.

Juuso ryysti kaljaansa mietteliään näköisenä hetken ennen kuin avasi suunsa jälleen: "Tiesitkö muuten että Vaahterapolku on taas myynnissä?"
"En."
"Joo... Avioero vissiin tuli."

Hymähdin. Ei mitään uutta sen talon katon alla vaikkei me Milan kanssa naimisiin asti - onneksi - ehdittykään. Ehkä olin ollut typerän katkera tilukset ostaneelle pariskunnalle kun noin vain veivät kodin minulta, mutta eiköhän se syy ollut enemmänkin Milan kuin heidän.
Silti välillä kaipasin sinne takaisin, mutta ne ajat olivat ollutta ja mennyttä.

"Pitäisikö ostaa se?" virnistin.
Juuso vilkaisi minua, ei sanonut mitään, heitti lisää löylyä ja hetken irvisteltyään ilmoitti lähtevänsä suihkuun.
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1410

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Isabella S., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Jesse A. lähetetty 16.10.20 17:34

15.10.2020


"Tehkääs tilaa", mutisin kissakolmikolle, jotka olivat vallanneet sohvan ja työnsin Toheloa Pirskatin kylkeen kiinni istuessani itse niiden sekä Perskatin väliin. Kurotin kaukosäätimen sohvapöydältä ja painoin tv:n päälle.
"Mitä katsotaan?" kysäisin karvaiselta joukolta nuudelikulhoon puhaltelun ohessa.

Tuntui oudolta olla kotona ihan yksin.
Olin eilen kotiutunut Isabellan valmennuksesta ja keittiössä ruokaa laittamassa ollut Matilda oli kertonut, että vesivahingosta johtunut remontti oli valmis ja hän pääsisi palaamaan omaan asuntoonsa heti seuraavana päivänä.
"Sehän on kiva", olin saanut sanottua hymyn kera. En tiedä kuinka paljon Matilda oli kaivannut omaan kotiinsa, mutta minä en olisi halunnut päästää häntä sinne ollenkaan.
Olin jo niin tottunut siihen, että Matilda oli "aina" paikalla että hetkittäin oli unohtunut, että se meidän yhteisasuminen oli vain väliaikainen järjestely.

Eihän se pelkkää ruusuilla tanssimista ollut, koska kyllähän meillä oli jotain riitoja ollut, mutta ne oli pyritty sopimaan heti. Missäpä parisuhteessa ei välillä tulisi erimielisyyksiä?
Äidin vierailun aikana Matilda oli hetkittäin näyttänyt siltä, että pakkaisi tavaransa ja muuttaisi vaikka Koivun majataloon - minä hänen perässään, sillä tietäähän sen mitä Ritva Aro kuvitteli, kun kuuli meidän asuvan yhdessä (väliaikaisesti-sanaa hän ei ottanut kuuleviin korviinsakaan).
Hääpuheilta ei todellakaan vältytty ja oli äiti jopa kärrännyt jotain häälehtiäkin olkkarinpöydälle, unohtamatta jatkuvaa häämekkojen sekä vihkisormuksien googlailuja.
Minun ja Matildan keuhkoista oli päässyt pitkä helpotuksen huokaus yhtäaikaa, kun ovi oli sulkeutunut äidin perässä ja hän olin lähtenyt vihdoin takaisin Ouluun.

Söin nuudelini kanavasurffailun ohessa ja mietiskelin, mitä sitten tekisi kun puhelin piippasi viestin merkiksi.
Matilda 18:38 Tämä ei näytä enää kodilta
Tutkailin mukana tullutta kuvaa kulmat kurtussa. Lattia oli täysin erilainen kuin ennen.
Jos en olisi tiennyt, että se oli naisen asunnolta, en olisi sitä välttämättä tunnistanut itsekään. Hymähdin huvittuneena ja päätin soittaa naisystävälleni.

"Eihän tuo nyt niin paha ole?" sanoin tervehdyksien jälkeen.
"No, ei kai, mutta en tiedä" Matilda huokaisi syvään. "Tuo lattia..."
"Joku söpö matto siihen vain niin et edes huomaa millainen lattia siinä on", ehdotin huvittuneena.
"SÖPÖ matto?" nainen tuhahti, mutta kuulin äänestä hänen hymyilevän.
"Prinsessoja ja kukkasia?", nauroin, pureskelin huultani ja räpläsin pottuvarpaallani oman mattoni reunaa.
"Tai sitten voit valita uuden maton tänne. Kissojen ja Sofian takia ainakin tämä olohuoneen matto kaipaisi eläkkeelle", ehdotin. "Miksei muutkin..."
"Niin..."
"Niin..."

"Tuutko yöksi?" Matilda kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Saatanpa vaikka tullakin", ilmoitin. "Ruokin nämä kolme ja tulen sitten."
Jesse A.
Jesse A.
Kaajapurolainen

Avatar © : VRL-11936
Ikä : 35
Viestien lukumäärä : 1410

http://vaahterapolku.altervista.org/y/chacha.html

Matilda T., Inna P. and Sarah R. like this post

Takaisin alkuun Siirry alas

The Journal - Sivu 3 Empty Vs: The Journal

Viesti kirjoittaja Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Sivu 3 / 3 Edellinen  1, 2, 3

Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa