PääsivuMeidhirin päiväkirja
Sivu 1 / 2
Sivu 1 / 2 • 1, 2 
Meidhirin päiväkirja
Ellen N. 27.06.17 11:43
Cork's Meidhir
Tarhaa yksin tarhassa 11 (tarhanaapureina Cava ja Pontus&Kärppä)
Asuu karsinassa O8 (karsinanaapurina O7 Bansku)
Tarhaus:
- riimu jää päähän tarhassa
- sateesta riippuen vuoreton tai vuorellinen sadeloimi
- pakkasen puolella: kevyt toppaloimi
- -10 asteen pakkasella: paksu toppaloimi
- vielä kylmemmällä paksu toppaloimi ja siihen kiinni kaulakappale
Valmennukset 2020:
| Arnen valmennukset (klo 17-18 Derby/Kastanja): #arnenvalmennus (Ellen & Meikku Isabella & Kami Verneri & Salsa) 2.3. | Isben valmennukset (klo 17-18 Kastanja): #isbenvalmennus (Rasmus & Bran, Ellen & Meikku, Anna & Epi) 18.3 |
Viimeinen muokkaaja, Ellen N. pvm 24.03.20 10:09, muokattu 10 kertaa
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Från Irland till Finland
Ellen N. 27.06.17 14:11
17.6.2017
''Tästä intohimoiselle, huumorintajuiselle ratsastajalle nuori seitsemän vuotias irlannintyöhevosori, josta muokata omanlaisensa'', huusi huutokaupan järjestänyt mies kentän keskeltä, kun sisälle juoksutettiin kimoutuva, pärskivä hevonen. ''Alkuhinta £ 8000.''
Se oli silloin kun muhun iski. Iski niin kovaa, että hyppäsin puiselta penkiltä seisomaan ja nostin meidän tarjouskyltin ilmaan ja olin siinä samalla lyödä jotain lihavaa miestä naamaan, joka nautti hot dogia.
''Siellä nuori nainen!'' mies huusi ja osoitti mua. ''£ 9000?''
Joku toinen katsomon toiselta puolelta tarjosi ja sai mun adrenaliinin virtaamaan. Se olisin nimittäin minä, joka tän hevosen ostaa. Mamma kiskoi mua käsivarresta alas ja suhisi kiukkuisesti. Mä olin saanut tarpeekseni siitä, mä en enää jaksanut tehdä kuten se halusi. Mä olin kahdeksantoista ja olin ihan tarpeeksi kypsä päättämään edes oman hevoseni. Ensimmäistä kertaa. Aina ennen mamma oli päättnyt mulle mun omat ponit. Harrastus alkoi shetlanninponista, joka opetti mulle koko homman perustan, todellakin perustan sillä sen kanssa vietin enemmän aikaa ojan pohjalla jalustimesta roikkuen kuin selässä. Siitä welshiin, jonka kanssa pääsin jo kilparadoille ja kehittymään. Siinä välissä ennen viimeistä poniani ratsastin sirolla ratsuponilla ja viimeisin ja rakkain Cole, connemaraori, jonka kanssa hyppäsin kisoissa metrin ratoja ja kävimme myös koulukilpailuissa HeA tasolla. Näillä neljällä ponilla yhteistä oli se, että mamma oli ne ostanut huutokaupasta, tästä samaisesta huutokaupasta kuin missä me nyt oltiin.
''£ 10 000?''
Nostin kyltin uudestaan ilmaan ja mies huomioi mut. Ruunaa taluttava siististi pukeutunut mies koitti huomaamattomasti huiskia orin turvan sivummalle, jottei sillä menisi sormet orin ystävällisen huomionannon yhteydessä. Ja mä sen kuin rakastuin hetki hetkeltä enemmän. Sen voimakkaat, mutta kevyet askeleet jymisi hiekkapohjaisella kentällä, joka pölysi hieman. Lyhyeksi kynitty harja oli vähän säälittävän näköinen, mutta etutukka oltiin saatu sykerölle ja sen häntä sentään oli kiiltävä ja pitkä.
''£ 11 000? Eikö? Nuori mies siellä.''
''£ 12 000? Ei? No 11 500? Kyllä, mustahiuksinen nainen.''
''£ 13 000? Nuori nainen haluaa selvästi tämän hevosen'', mies kommentoi, kun tarjosin.
''£ 14 000? Eikö kukaan enää, eikö? Ei sitten. Ensimmäinen... toinen... kolmas... Jaaaaa ori lähtee nuorelle kauniille naiselle!'' mies löi nuijalla pöytään ja kirjoitti ylös numeroni jollekin paperille.
Valkoinen hammashymyni leveni etisestään ja oli lähellä ettei mun posket haljennu kun katsoin äitin myrtsiä ilmettä. Siitä näki niin selvästi, että se oli enemmän kuin pettynyt muhun. Ja hetken epäröin tehneeni virheen. Istuin alas takaisin paikalleni ja katsoin äitiä tiukasti, joka ei irrottanut katsetta mun kullanruskeista silmistä, kunnes mä sitten lopetin tuijotuskilpailun. Me istuttiin ihan hiljaa loppuajan huutokaupasta. Mä snäppäsin siinä samalla innokkaasti kavereille, jotka kyseli innokkaina olinko löytänyt hevosta. Äiti puristi mun vieressä esittelylehtistä rystyset valkeina.
Huutokaupan loputtua ihmismassa alkoi purkautua uloskäynneille. Me seurattiin äitin kanssa jotain vanhaa pariskuntaa, ne oli ostanu jonkun tanakan ponin. Ja jutteli nyt selkeellä brittiaksentilla innokkaina toisilleen. Niillä oli vähän eri tunnelma kuin mulla ja mammalla.
''Mä en lupautunut hommaamaan sulle tällästä hevosta. Sun oli tarkotus ostaa hevonen, jolla kehittyä oikeasti, joku täysiverinen tai puoliverinen, jossa täysveristä. Mutta että sä ostit tollasen raakaleen, jossa ei oo kyllä yhtään tippaa täysveristä. Ellen, mä oon pettynyt suhun. Sä tiedät sen. Isäkään ei myöntyisi tohon hevoseen. Se haluaa sulle parasta, kuten mäkin. Ja toi hevonen ei sitä sulle ole. Sä voit varmasti vielä perua kaupan. Ellen, snälla'', äiti narisi.
''Pappa betalar'', totesin.
''Tottakai maksaa, mutta haluatko sä muka tohon tuhlata rahaa, eikös se ole sulle vähän liian raskas?''
Mä jätin vastaamatta ja sitten me oltiin taas hiljaa. Siitä oli tullut tapa meidän kesken. Olla hiljaa kun ei jaksa enää nahistella. Me käyttäydyttiin mamman kanssa välillä kuin siskokset, kinasteltiin ja silleen, toisaalta mamma oli aika nuori vielä. Sellanen gold digger. Me jatkettiin alueen 146 etsimistä. Ja kun näin sen kauempaa kiristin tahtia ja melkein juoksin lopun matkaa hevosten luo. Niitä oli kolme kiinnitetty traileriin ja ne söi nyt tyytyväisinä ruohoa. Vilkaisin olkani yli. Mamma tuli perässä hitaasti mutta varmasti. Nuori mies näki mun tulevan kohti niiden hevosia, joten tuli vastaan pikkumatkan.
''John Michelson'', se ojensi kätensä mulle.
''Ellen Nylund'', tartuin reippaana käteen. ''Ostin hevosen numero 132.''
''Aivan, täällä se on. Meidhir, Cork's Meidhir'', mies esitteli hevosen nimeltä mulle, joka kääntyi katsomaan meitä tummanruskeilla silmillään ja pureskelu pysähtyi hetkeksi, kun se tarkkaili. Ja kun mitään ei tapahtunut jatkoi se taas.
Äiti oli tullut meidän taakse seisomaan. Ja katsoi oria nenänvartta pitkin, aliarvioivasti.
''Mennäänpä allekirjoittamaan kaikki tarvittavat laput ja sovitaan päivämäärä orin muutolle'', John totesi hymyillen ja seurasin sitä. Mamma jäi seisomaan paikoilleen ja pudisti mulle päätään. Hymyilin sille vain voittoisasti. Ja pian mulla oli oma hevonen, jonka itse ostin ja sen papereissa oli mun oma nimi. Mä päätin sen asioista. Ja ori lentäisi Suomeen tässä lähipäivinä ja sitä ennen mun pitäisi etsiä sille tallipaikka.
27.6.2017
En mä sitä tallipaikkaa ehtinyt edes etsiä, kun mamma jo totesi mulle, että mun uusi hevonen muuttaa vastikään uudelleen avattuun Auburn Estateen. Mamma oli asunut tällä paikkakunnalla nuorena ja muisti miltä se silloin oli näyttänyt.
‘’Ostit sä millasen hevosen tahansa, niin parasta sillekin pitää vaan tarjota’’, mamma toisti ties kuinka monetta kertaa tällä kahden tunnin automatkalla Turkuun. Ja lausahduksella se tietysti meinasi Auburnia, jonne Meidhir oli saanut tallipaikan. Mutta mä tiesin, että asialla oli myös taka-ajatus, sillä nyt kun mun hevonen asui paikkakunnan prameimmalla tallilla pystyi mamma kerskua miten paljon tahansa sen niin kutsutuille kavereille. Ne oli mitä pahin jengi kisakatsomossa. Jos joku on joskus käynyt katsomassa junnulätkää ne tietää millasia ne mammat on jotka huutaa katsomosta lapsilleen kannustushuutoja. Mamma on just sellanen.
Kello oli noin kymmenen kun mamma parkkeerasi Range Roverin trailerineen sataman parkkipaikalle. Laiva oli tullut jo paikalle ja se oli purettu. Me nähtiin iso hevosauto sivussa, jossa oli rauhallisempaa ja siinä oli ovet apposen auki, mutta hepat sisällä. Jokunen muu hevostaan hakemaan tullut keskusteli kuljettajan kanssa ulkopuolella, kun me käveltiin niitten luo. Siinä sitä sitten juteltiin vähän Burtin kanssa ennen kuin heppoja alettiin ottamaan pihalle. Meidhir ei ollut ekana vaan Burt talutti ulos ensin pari ponia. Kun mies lähti hakemaan mun omaa oria vatsa heitti melkein ympäri. Jännitti, mutta hyvällä tavalla.
Menin miestä vastaan laskusillan päähän ja kun se ojensi mulle turvan ympäri kietaistun riimunnarun mun tärisevät kädet tasoittui. Talutin orin sivummalle ja pysäytin sen. Meidhir katseli pää korkealla ympärilleen ja pörisi. Rapsuttelin sitä säästä vähän ja tarjosin käteni haisteltaviksi. Mamma jutteli Burtin kanssa hetken ennen kuin tuli meijän luo.
‘’Eiköhän lähdetä’’, mamma totesi laskiessaan Ray Banit silmille otsalta ja lähti autoa kohti.
Meillä oli vähän vaikeuksia ensin saada Meidhir traileriin, mutta lopulta ori käveli parilla suurella harppauksella sisään ja mä sidoin sen vetosolmulla tankoon. Sille oli heinäpussissa pari kiloa heinää. Mamman suljettua takaoven taputin oria ja lähdin sitten sivuovesta pihalle. Ori jäi hiljaa traileriin kun suljin oven ja istuin sitten pelkääjän paikalle. Mamma lähti ajamaan ja mä valitsin Spotifystä kappaleen soimaan. Kahden tunnin ajomatka sujui hyvin perille Auburniin asti. Ja parkeerattuamme tilavalle parkkipaikalle hyppäsin innokkaana pihalle ja traileriin sivuovesta. Meidhir oli tomerana korvat hörössä, kun tulin sisään. Se ei ollut juuri koskenut heinään.
‘’Avaan oven’’, kuului huikkaus pihalta ja mä vedin vetosolmun auki.
Ori peruutti pihalle vähintään yhtä kovaa kuin sisälle tuli. Ja pysähtyi sitten hämmästyneenä saatuaan jalat tasaiselle maanpinnalle. Eikä kauaakaan kun meidän luo tuli reippain askelin ruskeatukkainen nainen.
‘’Mä olinkin kuulevani auton tulevan’’, se sanoi ja kätteli sitten mamman kanssa, joka seisoi lähempänä ja tuli sitten mun ja Meidhirin luo.
‘’Isabella Sokka’’, se sanoi hillitysti ja ojensi pehmeän kätensä.
‘’Ellen Nylund’’, hymyilin naiselle säteilevästi ja tartuin käteen.
‘’Ja tää on kai Cork’s Meidhir’’, se siirsi katseensa oriin, joka katseli takaisin. ‘’No moikka.’’
Katselin kuinka tallin toinen omistajatar teki tuttavuutta mun orin kanssa. Ja sisällä kupli tyytyväisyys. Nainen tuli orin kanssa toimeen, joten pyysin tätä pitämään narusta ja mä riisuin kuljetussuojat, jotta hevosen olisi mukavampi. Kuuntelin mamman ja Isabellan juttelevan.
‘’Se kasi karsina onnistuu siis, se mitä toivoitte’’, nainen osoitti nyt sanansa mullekin. ‘’Tarhaus yksin nyt alkuun ainakin.’’
Nyökkäsin. ‘’Jees super, Meidhir on kyllä kai tarhannu jonkun kanssa, tai niin mä ymmärsin, mutta se on varmaan parempi antaa sen olla eka yksin. Voisko sen nyt pistää tarhaan, kun se on matkannut koko päivän?’’
‘’Tottakai, seuratkaa perässä’’, Isabella sanoi ja ojensi narun mulle takaisin.
Mamma ei ollut, naurettavaa kyllä, koskenutkaan vielä Meidhiriin. Ties mitä se ajatteli että sen siististi laitetuille kynsille käy kun se koskee johonkin muuhun kuin täysiveriseen. Mutta en antanut sen haitata. Tai pikemminkin koitin antaa asian olla, mutta ärsyttihän mua. Toisin kuin Meidhiriä, joka juoksi ees taas tarhassa ja pärski ja hirnui muille pihalla oleville hevosille.
‘’Mennäänkös kirjottamaan kaikki sopimukset ja ohjeet tulevaisuudelle?’’ Isabella kysyi.
‘’No mennään’’, vastasin ja loin vielä katseen Meidhiriin. Ori juoksi edelleen, mutta nyt rauhallisemmin. Mä toivoin orin sopeutuvan tänne. Ja tietysti, että meillä synkkaisi. Mun pitäisi näyttää mammalle, että ei hevosen tarvitse olla täysiverinen hypätäkseen hyvin. Todistaa sille, että mä pärjään ilman sitä, varsinkin nyt kun hevonen oli Auburnissa niin sitä ei ehkä tarvisi heti traikulla heittää minnekään. Pitäisi kai ajokorin lisäksi hommata se, jolla saa vetää traileria perässä niin en olisi mammasta riippuvainen. Mä en halunnut olla. Toisaalta se tuskin haluaisi kauheasti tulla edes katsomaan Meidhiriä, ehkä se olisi hyväkin. Me saataisiin rauhassa luoda pohja ja tutustua toisiimme ilman, että mamma painostaa hikirääkkiin ja tuloksiin ilman treeniä.
''Tästä intohimoiselle, huumorintajuiselle ratsastajalle nuori seitsemän vuotias irlannintyöhevosori, josta muokata omanlaisensa'', huusi huutokaupan järjestänyt mies kentän keskeltä, kun sisälle juoksutettiin kimoutuva, pärskivä hevonen. ''Alkuhinta £ 8000.''
Se oli silloin kun muhun iski. Iski niin kovaa, että hyppäsin puiselta penkiltä seisomaan ja nostin meidän tarjouskyltin ilmaan ja olin siinä samalla lyödä jotain lihavaa miestä naamaan, joka nautti hot dogia.
''Siellä nuori nainen!'' mies huusi ja osoitti mua. ''£ 9000?''
Joku toinen katsomon toiselta puolelta tarjosi ja sai mun adrenaliinin virtaamaan. Se olisin nimittäin minä, joka tän hevosen ostaa. Mamma kiskoi mua käsivarresta alas ja suhisi kiukkuisesti. Mä olin saanut tarpeekseni siitä, mä en enää jaksanut tehdä kuten se halusi. Mä olin kahdeksantoista ja olin ihan tarpeeksi kypsä päättämään edes oman hevoseni. Ensimmäistä kertaa. Aina ennen mamma oli päättnyt mulle mun omat ponit. Harrastus alkoi shetlanninponista, joka opetti mulle koko homman perustan, todellakin perustan sillä sen kanssa vietin enemmän aikaa ojan pohjalla jalustimesta roikkuen kuin selässä. Siitä welshiin, jonka kanssa pääsin jo kilparadoille ja kehittymään. Siinä välissä ennen viimeistä poniani ratsastin sirolla ratsuponilla ja viimeisin ja rakkain Cole, connemaraori, jonka kanssa hyppäsin kisoissa metrin ratoja ja kävimme myös koulukilpailuissa HeA tasolla. Näillä neljällä ponilla yhteistä oli se, että mamma oli ne ostanut huutokaupasta, tästä samaisesta huutokaupasta kuin missä me nyt oltiin.
''£ 10 000?''
Nostin kyltin uudestaan ilmaan ja mies huomioi mut. Ruunaa taluttava siististi pukeutunut mies koitti huomaamattomasti huiskia orin turvan sivummalle, jottei sillä menisi sormet orin ystävällisen huomionannon yhteydessä. Ja mä sen kuin rakastuin hetki hetkeltä enemmän. Sen voimakkaat, mutta kevyet askeleet jymisi hiekkapohjaisella kentällä, joka pölysi hieman. Lyhyeksi kynitty harja oli vähän säälittävän näköinen, mutta etutukka oltiin saatu sykerölle ja sen häntä sentään oli kiiltävä ja pitkä.
''£ 11 000? Eikö? Nuori mies siellä.''
''£ 12 000? Ei? No 11 500? Kyllä, mustahiuksinen nainen.''
''£ 13 000? Nuori nainen haluaa selvästi tämän hevosen'', mies kommentoi, kun tarjosin.
''£ 14 000? Eikö kukaan enää, eikö? Ei sitten. Ensimmäinen... toinen... kolmas... Jaaaaa ori lähtee nuorelle kauniille naiselle!'' mies löi nuijalla pöytään ja kirjoitti ylös numeroni jollekin paperille.
Valkoinen hammashymyni leveni etisestään ja oli lähellä ettei mun posket haljennu kun katsoin äitin myrtsiä ilmettä. Siitä näki niin selvästi, että se oli enemmän kuin pettynyt muhun. Ja hetken epäröin tehneeni virheen. Istuin alas takaisin paikalleni ja katsoin äitiä tiukasti, joka ei irrottanut katsetta mun kullanruskeista silmistä, kunnes mä sitten lopetin tuijotuskilpailun. Me istuttiin ihan hiljaa loppuajan huutokaupasta. Mä snäppäsin siinä samalla innokkaasti kavereille, jotka kyseli innokkaina olinko löytänyt hevosta. Äiti puristi mun vieressä esittelylehtistä rystyset valkeina.
Huutokaupan loputtua ihmismassa alkoi purkautua uloskäynneille. Me seurattiin äitin kanssa jotain vanhaa pariskuntaa, ne oli ostanu jonkun tanakan ponin. Ja jutteli nyt selkeellä brittiaksentilla innokkaina toisilleen. Niillä oli vähän eri tunnelma kuin mulla ja mammalla.
''Mä en lupautunut hommaamaan sulle tällästä hevosta. Sun oli tarkotus ostaa hevonen, jolla kehittyä oikeasti, joku täysiverinen tai puoliverinen, jossa täysveristä. Mutta että sä ostit tollasen raakaleen, jossa ei oo kyllä yhtään tippaa täysveristä. Ellen, mä oon pettynyt suhun. Sä tiedät sen. Isäkään ei myöntyisi tohon hevoseen. Se haluaa sulle parasta, kuten mäkin. Ja toi hevonen ei sitä sulle ole. Sä voit varmasti vielä perua kaupan. Ellen, snälla'', äiti narisi.
''Pappa betalar'', totesin.
''Tottakai maksaa, mutta haluatko sä muka tohon tuhlata rahaa, eikös se ole sulle vähän liian raskas?''
Mä jätin vastaamatta ja sitten me oltiin taas hiljaa. Siitä oli tullut tapa meidän kesken. Olla hiljaa kun ei jaksa enää nahistella. Me käyttäydyttiin mamman kanssa välillä kuin siskokset, kinasteltiin ja silleen, toisaalta mamma oli aika nuori vielä. Sellanen gold digger. Me jatkettiin alueen 146 etsimistä. Ja kun näin sen kauempaa kiristin tahtia ja melkein juoksin lopun matkaa hevosten luo. Niitä oli kolme kiinnitetty traileriin ja ne söi nyt tyytyväisinä ruohoa. Vilkaisin olkani yli. Mamma tuli perässä hitaasti mutta varmasti. Nuori mies näki mun tulevan kohti niiden hevosia, joten tuli vastaan pikkumatkan.
''John Michelson'', se ojensi kätensä mulle.
''Ellen Nylund'', tartuin reippaana käteen. ''Ostin hevosen numero 132.''
''Aivan, täällä se on. Meidhir, Cork's Meidhir'', mies esitteli hevosen nimeltä mulle, joka kääntyi katsomaan meitä tummanruskeilla silmillään ja pureskelu pysähtyi hetkeksi, kun se tarkkaili. Ja kun mitään ei tapahtunut jatkoi se taas.
Äiti oli tullut meidän taakse seisomaan. Ja katsoi oria nenänvartta pitkin, aliarvioivasti.
''Mennäänpä allekirjoittamaan kaikki tarvittavat laput ja sovitaan päivämäärä orin muutolle'', John totesi hymyillen ja seurasin sitä. Mamma jäi seisomaan paikoilleen ja pudisti mulle päätään. Hymyilin sille vain voittoisasti. Ja pian mulla oli oma hevonen, jonka itse ostin ja sen papereissa oli mun oma nimi. Mä päätin sen asioista. Ja ori lentäisi Suomeen tässä lähipäivinä ja sitä ennen mun pitäisi etsiä sille tallipaikka.
27.6.2017
En mä sitä tallipaikkaa ehtinyt edes etsiä, kun mamma jo totesi mulle, että mun uusi hevonen muuttaa vastikään uudelleen avattuun Auburn Estateen. Mamma oli asunut tällä paikkakunnalla nuorena ja muisti miltä se silloin oli näyttänyt.
‘’Ostit sä millasen hevosen tahansa, niin parasta sillekin pitää vaan tarjota’’, mamma toisti ties kuinka monetta kertaa tällä kahden tunnin automatkalla Turkuun. Ja lausahduksella se tietysti meinasi Auburnia, jonne Meidhir oli saanut tallipaikan. Mutta mä tiesin, että asialla oli myös taka-ajatus, sillä nyt kun mun hevonen asui paikkakunnan prameimmalla tallilla pystyi mamma kerskua miten paljon tahansa sen niin kutsutuille kavereille. Ne oli mitä pahin jengi kisakatsomossa. Jos joku on joskus käynyt katsomassa junnulätkää ne tietää millasia ne mammat on jotka huutaa katsomosta lapsilleen kannustushuutoja. Mamma on just sellanen.
Kello oli noin kymmenen kun mamma parkkeerasi Range Roverin trailerineen sataman parkkipaikalle. Laiva oli tullut jo paikalle ja se oli purettu. Me nähtiin iso hevosauto sivussa, jossa oli rauhallisempaa ja siinä oli ovet apposen auki, mutta hepat sisällä. Jokunen muu hevostaan hakemaan tullut keskusteli kuljettajan kanssa ulkopuolella, kun me käveltiin niitten luo. Siinä sitä sitten juteltiin vähän Burtin kanssa ennen kuin heppoja alettiin ottamaan pihalle. Meidhir ei ollut ekana vaan Burt talutti ulos ensin pari ponia. Kun mies lähti hakemaan mun omaa oria vatsa heitti melkein ympäri. Jännitti, mutta hyvällä tavalla.
Menin miestä vastaan laskusillan päähän ja kun se ojensi mulle turvan ympäri kietaistun riimunnarun mun tärisevät kädet tasoittui. Talutin orin sivummalle ja pysäytin sen. Meidhir katseli pää korkealla ympärilleen ja pörisi. Rapsuttelin sitä säästä vähän ja tarjosin käteni haisteltaviksi. Mamma jutteli Burtin kanssa hetken ennen kuin tuli meijän luo.
‘’Eiköhän lähdetä’’, mamma totesi laskiessaan Ray Banit silmille otsalta ja lähti autoa kohti.
Meillä oli vähän vaikeuksia ensin saada Meidhir traileriin, mutta lopulta ori käveli parilla suurella harppauksella sisään ja mä sidoin sen vetosolmulla tankoon. Sille oli heinäpussissa pari kiloa heinää. Mamman suljettua takaoven taputin oria ja lähdin sitten sivuovesta pihalle. Ori jäi hiljaa traileriin kun suljin oven ja istuin sitten pelkääjän paikalle. Mamma lähti ajamaan ja mä valitsin Spotifystä kappaleen soimaan. Kahden tunnin ajomatka sujui hyvin perille Auburniin asti. Ja parkeerattuamme tilavalle parkkipaikalle hyppäsin innokkaana pihalle ja traileriin sivuovesta. Meidhir oli tomerana korvat hörössä, kun tulin sisään. Se ei ollut juuri koskenut heinään.
‘’Avaan oven’’, kuului huikkaus pihalta ja mä vedin vetosolmun auki.
Ori peruutti pihalle vähintään yhtä kovaa kuin sisälle tuli. Ja pysähtyi sitten hämmästyneenä saatuaan jalat tasaiselle maanpinnalle. Eikä kauaakaan kun meidän luo tuli reippain askelin ruskeatukkainen nainen.
‘’Mä olinkin kuulevani auton tulevan’’, se sanoi ja kätteli sitten mamman kanssa, joka seisoi lähempänä ja tuli sitten mun ja Meidhirin luo.
‘’Isabella Sokka’’, se sanoi hillitysti ja ojensi pehmeän kätensä.
‘’Ellen Nylund’’, hymyilin naiselle säteilevästi ja tartuin käteen.
‘’Ja tää on kai Cork’s Meidhir’’, se siirsi katseensa oriin, joka katseli takaisin. ‘’No moikka.’’
Katselin kuinka tallin toinen omistajatar teki tuttavuutta mun orin kanssa. Ja sisällä kupli tyytyväisyys. Nainen tuli orin kanssa toimeen, joten pyysin tätä pitämään narusta ja mä riisuin kuljetussuojat, jotta hevosen olisi mukavampi. Kuuntelin mamman ja Isabellan juttelevan.
‘’Se kasi karsina onnistuu siis, se mitä toivoitte’’, nainen osoitti nyt sanansa mullekin. ‘’Tarhaus yksin nyt alkuun ainakin.’’
Nyökkäsin. ‘’Jees super, Meidhir on kyllä kai tarhannu jonkun kanssa, tai niin mä ymmärsin, mutta se on varmaan parempi antaa sen olla eka yksin. Voisko sen nyt pistää tarhaan, kun se on matkannut koko päivän?’’
‘’Tottakai, seuratkaa perässä’’, Isabella sanoi ja ojensi narun mulle takaisin.
Mamma ei ollut, naurettavaa kyllä, koskenutkaan vielä Meidhiriin. Ties mitä se ajatteli että sen siististi laitetuille kynsille käy kun se koskee johonkin muuhun kuin täysiveriseen. Mutta en antanut sen haitata. Tai pikemminkin koitin antaa asian olla, mutta ärsyttihän mua. Toisin kuin Meidhiriä, joka juoksi ees taas tarhassa ja pärski ja hirnui muille pihalla oleville hevosille.
‘’Mennäänkös kirjottamaan kaikki sopimukset ja ohjeet tulevaisuudelle?’’ Isabella kysyi.
‘’No mennään’’, vastasin ja loin vielä katseen Meidhiriin. Ori juoksi edelleen, mutta nyt rauhallisemmin. Mä toivoin orin sopeutuvan tänne. Ja tietysti, että meillä synkkaisi. Mun pitäisi näyttää mammalle, että ei hevosen tarvitse olla täysiverinen hypätäkseen hyvin. Todistaa sille, että mä pärjään ilman sitä, varsinkin nyt kun hevonen oli Auburnissa niin sitä ei ehkä tarvisi heti traikulla heittää minnekään. Pitäisi kai ajokorin lisäksi hommata se, jolla saa vetää traileria perässä niin en olisi mammasta riippuvainen. Mä en halunnut olla. Toisaalta se tuskin haluaisi kauheasti tulla edes katsomaan Meidhiriä, ehkä se olisi hyväkin. Me saataisiin rauhassa luoda pohja ja tutustua toisiimme ilman, että mamma painostaa hikirääkkiin ja tuloksiin ilman treeniä.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Den första ordentliga motionen
Ellen N. 29.06.17 11:10
29.6.2017
Mä olin herännyt aamuvirkkuna jo kahdeksalta ilman herätyskelloa ja käynyt sitten pienellä aamulenkillä vain herätäkseni mamman nalkutukseen, joka alkoi aamupalapöydässä joka oli tapansa mukaisesti katettu valmiiksi. Croissantit, luomujugurtit, paahdetut paahtoleivät, hedelmät, leivänpäälliset oli valmiina ja mamma keitti itselleen vielä kahvia. Istuin pöydän ääreen ja otin lautaselle syötävät ennen kuin sekoitin itselleni kaakaota. Mä en tykännyt kahvista paitsi jäätälössä ja suklaassa. Pappa oli mitä ilmeisemmin jo syönyt ja lähtemässä töihin.
''Ellen-kulta'', mamma aloitti pappan tullessa keittiöön.
Nousin halaamaan ja toivottamaan 'God morgon' ennen kuin vastasin mammalle, joka katsoi mua tuimasti.
''Nå?''
''Ootko sä vielä ratsastanut sillä sun uudella hevosella?''
''Minna..'' pappa varoitti lempeästi ja mamma mulkaisi sitä.
''Mä oon ihan tosissani'', mamma irvisti.
''En oo, kuinka niin?'' tuijotin haastavasti mammaa.
''No kun mietis nyt. Mieti oikeesti päällä - älä sydämmellä. Se on seitsenvuotias ja se on edelleen lähtökuopissa. Suurin osa seitsenvuotiaista on vähintäänkin jo melkein tavoitetasossaan.''
''Mitä sitten, ne sano mulle että sen kanssa ei olla kiirehditty, kun on tarvinnu omaa aikaa'', vastasin.
''Mutta ootkos aatellu, että sillä saattaa olla oikeasti päässä vikaa tai jotain, kai se muuten olis treenattu jo pidemmälle?''
''En oo aatellu, enkä aattele. Mä lähen nyt tallille, et hei vaan'', nousin pöydästä jättäen astiat pöytään ja kuulin mamman nalkuttavan siitä.
''Mä vaan haluan, että se...'' oli se mitä kuulin mamman mumisevan pappalle, ennen kuin se otti sen haliin. Paiskasin oven kiinni.
Musta tuntui hyvälle, mä olin eilen tehnyt tuttavuutta Minkan kanssa, joka vaikutti tosi mukavalle. Vaikka ei ulkonäöltään ollut niitä, joihin mielelläni tutustuin. Pinnallista kyllä kaikki mun ystäväpiirissä oli suurinpiirtein blondeja eikä mulla varmaan mitä muistaisin ollut koskaan edes ollut kaveria, jolla olisi punaiset hiukset saati sitten siniset. Mutta oli miten oli Minka vaikutti kivalle, sen kanssa voisi tulla toimeenkin. Tallilla.
Meidhir oli antanut tarhasti kivasti kiinni ja olin saanut sen turvallisesti talliin vaikka se olikin säikähtänyt jotain lehtä, joka tuulen mukana oli liikkunut. Nyt se kuitenkin oli sidottuna karsinassa ja mä harjasin sen pöllyävää harmaata karvaa ja ori seisoi tosi nätisti korvat hörössä. Mutta otti aina askeleen eteenpäin ja tunki turpansa kalterien välistä kun joku käveli käytävällä. Kavioita ottaessa tuli pieni probleema, kun ori ei tuntunut tajuavan nostaa jalkojaan katsellessaan intiimisti käytävälle.
‘’Haloo nyt’’, tiuskaisin sille ja se vilkaisi mua sivusilmällä. ‘’Nosta jalka.’’
Ja pienen selonteon jälkeen ori nosti kavionsa. Ja sitten kolmen muun kanssa ei ollutkaan enää ongelmaa. Taputin sitä pepulle ja nappasin sitten karsinan oven edestä suojat. Mä pelasin varman päälle. Tää oli eka kunnon liikutus Auburniin saapumisen jälkeen, joten virtaa saattoi olla. Eilen ori juoksi tarhassaan taas ja esitteli liitäviä liikkeitään kaikille, jotka siihen katseen loi, joten ihan vaan sen takia että sen jalat ei kolhiintuisi juostessa. Etusuojien kanssa ei ollut ongelmaa, mutta takasuojia laittaessa ori koukisti jalan mahan alle, mutta onnistuin kuitenkin saamaan vaaleanpunaiset hivarit sen kinttuihin. Otin koukusta suitset. Riisuin vaaleanpunaisen riimun kaulalle ja suitsin Meidhirin. Se sujui helposti. Oudon helposti. Kiinnitin deltan suitsiin ja liinan siihen ja talutin sitten innokkaan orin karsinasta kentälle, joka oli tyhjä. Onneksi. Toisaalta kellokaan ei ollut vielä paljon. Jätin juoksutusraipan kentän laidalle.
Talutin oria molempiin suuntiin käynnissä ensin. Ja se puhisi ja sipsutti sen sijaan että olisi kävellyt kunnolla. Mä pohdin kahden valinnan välillä, juoksuttaako ori ensin vai päästää se vaan suosiolla irti. Päädyin kuitenkin ekaan vaihtoehtoon ja avustin Meidhirin ympyrälle. Se malttoi kävellä vain hetken kunnes nosti ravin ilman käskyä. Annoin sen kuitenkin jatkaa ravissa. Ori heilutteli päätään ja katseli pihalle ja hirnahti saaden vastauksen joltain toiselta. Se otti suuria askelia, jotka oli ilmavia. Se ei ollut raskas. Se ei ollut niin kuin mamma arvioi. Vaihdoimme suuntaa ja ori sai ravata toiseenkin. Kunnes ajattelin sen olevan tarpeeksi vertynyt. Ja kävin napsauttamassa liinan deltasta irti. Meidhir seisoi mua katsellen hämmentyneenä, kunnes mun heilauttaessa liinaa se pinkaisi matkaan. Ihan hyvä, että laitoin suojat, ajattelin, kun kuului vaan kamalaa kopinaa orin tehdessä täyskäännöksiä, pukkeja, ninjaloikkia ja täysstoppeja. Se näytti hyvälle, mutta toivoin silti ettei se tekisi niistä mitään mun ollessa selässä. Skit. Uskaltaakohan sitä koska selkään. Koska sitä pitää uskaltaa.
Mä olin herännyt aamuvirkkuna jo kahdeksalta ilman herätyskelloa ja käynyt sitten pienellä aamulenkillä vain herätäkseni mamman nalkutukseen, joka alkoi aamupalapöydässä joka oli tapansa mukaisesti katettu valmiiksi. Croissantit, luomujugurtit, paahdetut paahtoleivät, hedelmät, leivänpäälliset oli valmiina ja mamma keitti itselleen vielä kahvia. Istuin pöydän ääreen ja otin lautaselle syötävät ennen kuin sekoitin itselleni kaakaota. Mä en tykännyt kahvista paitsi jäätälössä ja suklaassa. Pappa oli mitä ilmeisemmin jo syönyt ja lähtemässä töihin.
''Ellen-kulta'', mamma aloitti pappan tullessa keittiöön.
Nousin halaamaan ja toivottamaan 'God morgon' ennen kuin vastasin mammalle, joka katsoi mua tuimasti.
''Nå?''
''Ootko sä vielä ratsastanut sillä sun uudella hevosella?''
''Minna..'' pappa varoitti lempeästi ja mamma mulkaisi sitä.
''Mä oon ihan tosissani'', mamma irvisti.
''En oo, kuinka niin?'' tuijotin haastavasti mammaa.
''No kun mietis nyt. Mieti oikeesti päällä - älä sydämmellä. Se on seitsenvuotias ja se on edelleen lähtökuopissa. Suurin osa seitsenvuotiaista on vähintäänkin jo melkein tavoitetasossaan.''
''Mitä sitten, ne sano mulle että sen kanssa ei olla kiirehditty, kun on tarvinnu omaa aikaa'', vastasin.
''Mutta ootkos aatellu, että sillä saattaa olla oikeasti päässä vikaa tai jotain, kai se muuten olis treenattu jo pidemmälle?''
''En oo aatellu, enkä aattele. Mä lähen nyt tallille, et hei vaan'', nousin pöydästä jättäen astiat pöytään ja kuulin mamman nalkuttavan siitä.
''Mä vaan haluan, että se...'' oli se mitä kuulin mamman mumisevan pappalle, ennen kuin se otti sen haliin. Paiskasin oven kiinni.
Musta tuntui hyvälle, mä olin eilen tehnyt tuttavuutta Minkan kanssa, joka vaikutti tosi mukavalle. Vaikka ei ulkonäöltään ollut niitä, joihin mielelläni tutustuin. Pinnallista kyllä kaikki mun ystäväpiirissä oli suurinpiirtein blondeja eikä mulla varmaan mitä muistaisin ollut koskaan edes ollut kaveria, jolla olisi punaiset hiukset saati sitten siniset. Mutta oli miten oli Minka vaikutti kivalle, sen kanssa voisi tulla toimeenkin. Tallilla.
Meidhir oli antanut tarhasti kivasti kiinni ja olin saanut sen turvallisesti talliin vaikka se olikin säikähtänyt jotain lehtä, joka tuulen mukana oli liikkunut. Nyt se kuitenkin oli sidottuna karsinassa ja mä harjasin sen pöllyävää harmaata karvaa ja ori seisoi tosi nätisti korvat hörössä. Mutta otti aina askeleen eteenpäin ja tunki turpansa kalterien välistä kun joku käveli käytävällä. Kavioita ottaessa tuli pieni probleema, kun ori ei tuntunut tajuavan nostaa jalkojaan katsellessaan intiimisti käytävälle.
‘’Haloo nyt’’, tiuskaisin sille ja se vilkaisi mua sivusilmällä. ‘’Nosta jalka.’’
Ja pienen selonteon jälkeen ori nosti kavionsa. Ja sitten kolmen muun kanssa ei ollutkaan enää ongelmaa. Taputin sitä pepulle ja nappasin sitten karsinan oven edestä suojat. Mä pelasin varman päälle. Tää oli eka kunnon liikutus Auburniin saapumisen jälkeen, joten virtaa saattoi olla. Eilen ori juoksi tarhassaan taas ja esitteli liitäviä liikkeitään kaikille, jotka siihen katseen loi, joten ihan vaan sen takia että sen jalat ei kolhiintuisi juostessa. Etusuojien kanssa ei ollut ongelmaa, mutta takasuojia laittaessa ori koukisti jalan mahan alle, mutta onnistuin kuitenkin saamaan vaaleanpunaiset hivarit sen kinttuihin. Otin koukusta suitset. Riisuin vaaleanpunaisen riimun kaulalle ja suitsin Meidhirin. Se sujui helposti. Oudon helposti. Kiinnitin deltan suitsiin ja liinan siihen ja talutin sitten innokkaan orin karsinasta kentälle, joka oli tyhjä. Onneksi. Toisaalta kellokaan ei ollut vielä paljon. Jätin juoksutusraipan kentän laidalle.
Talutin oria molempiin suuntiin käynnissä ensin. Ja se puhisi ja sipsutti sen sijaan että olisi kävellyt kunnolla. Mä pohdin kahden valinnan välillä, juoksuttaako ori ensin vai päästää se vaan suosiolla irti. Päädyin kuitenkin ekaan vaihtoehtoon ja avustin Meidhirin ympyrälle. Se malttoi kävellä vain hetken kunnes nosti ravin ilman käskyä. Annoin sen kuitenkin jatkaa ravissa. Ori heilutteli päätään ja katseli pihalle ja hirnahti saaden vastauksen joltain toiselta. Se otti suuria askelia, jotka oli ilmavia. Se ei ollut raskas. Se ei ollut niin kuin mamma arvioi. Vaihdoimme suuntaa ja ori sai ravata toiseenkin. Kunnes ajattelin sen olevan tarpeeksi vertynyt. Ja kävin napsauttamassa liinan deltasta irti. Meidhir seisoi mua katsellen hämmentyneenä, kunnes mun heilauttaessa liinaa se pinkaisi matkaan. Ihan hyvä, että laitoin suojat, ajattelin, kun kuului vaan kamalaa kopinaa orin tehdessä täyskäännöksiä, pukkeja, ninjaloikkia ja täysstoppeja. Se näytti hyvälle, mutta toivoin silti ettei se tekisi niistä mitään mun ollessa selässä. Skit. Uskaltaakohan sitä koska selkään. Koska sitä pitää uskaltaa.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Den första ridningen
Ellen N. 03.07.17 19:53
3.7.2017
Maanantaiaamu oli mitä todennäköisemmin rauhallinen ja voisin yksin hävetä, jos Meidhir pelleilisi tai heittäisi mut selästään tai tekisi jotain muuta typerää, olin ajatellut aamulla herätessäni kahdeksalta ilman herätyskelloa. Tallille tultua olin hakenut pihalla auringon paisteessa nuokkuvan orin, näytti ihan sille että se oli kotiutunut Auburniin. Taluttaessa se oli virkistynyt ja käveli ripeästi talliin hieman mun edellä. Hoitaminen sujui kuin transsissa mun jännittäessä ehkä vähän tulevaa ratsastusta. Kädet väristen vedin punaisten Tretornien vetoketjut kiinni ja ruskean kypärän päähän.
Nyt mä istuin tyytyväisenä orin reippaassa käynnissä, se ei malttanut kävellä edes loppukäyntejä rauhassa. Me oltiin menty vajaa tunti tehden alussa tosi paljon käyntitehtäviä, pääasiassa sellasia jotka vaati paljon keskittymistä, koska Meidhir kyttäs kaikkea. Ravissa se eteni reippaassa tahdissa pää korkealla martingaalit tiukalla, ei asettunut kulmissa, juoksi ympyrällä apuja vasten ja säpsyi välillä jotain turhaa. Ravissa ei mennyt siis kauhean hyvin ja laukka oli oikea pohjanoteeraus. Ori laukkasi melkein paikoillaan ihan jännittyneenä, tai siis ei kai sitä laukaksikaan voinut sanoa enemmänkin ehkä pikkupukkeja. Sitten kun mä sain tarpeekseni sen käytöksestä annoin sille vähän reippaammin pohjetta ja se säntäsi matkaan. Skit. Me kiidettiin uralla. Ori jytisti menemään ja mä koitin istua satulaan ja saada apuja jotenkin edes läpi. Ja tää oli vasta vasen laukka.
Laukkojen jälkeen se kuitenkin alkoi pikkuhiljaa tuntua ihan hyvälle ja tällä siis meinaan, että pystyttiin ravaamaan pyöreä voltti asettuen sisälle ja tekemään siirtyminen ravista käyntiin ilman koko sivun kestävää riitelyä ja nostamaan ravi ilman laukannostoa. Pyöreäksi se ei kertaakaan tullut ei antanut sitten yhtään periksi, mutta toisaalta tää oli eka ratsastus Suomessa, ekaa kertaa mä selässä eikä se ollut kovin hyvin koulutettu. Että siihen nähden se kai meni ainakin lopussa kohtalaisesti, alkuratsastuksesta ei puhuta. Mä toivoin totisesti ettei kukaan nähnyt meitä. Loppukäyntien aikana se sinitukkainen Minka käveli kentän ohi katsoen meitä kiinnostuneena. Ja päätti sitten jäädä kentän aidalle katsomaan kuinka ori kipitti menemään.
''Menikö hyvin?'' se huikkasi.
''Ei todellakaan'', naurahdin.
''Hä kui ei?'' Minka naurahti.
''Siis... se oli ihan hirvee, juoksi ku kirahvi tai hyppelehti paikoillaan varsinkin laukatessa'', pudistin päätäni.
''No eikös tää ollut teidän eka ratsastus?''
''Jå, mutta olisinhan mä halunnut sen paremmin kuitenkin menevän, voitko muuten ottaa meistä kuvan?''
''Tottakai'', Minka lupasi ja tuli kentälle, mä annoin sille mun puhelimen ja se peruutti vähän ottaakseen meistä kuvan jossa molemmat näkyi hyvin.
''Tack'', hymyilin ja otin puhelimen takaisin.
''Juu ei mitään'', se vastasi hymyyn ja selitti sitten jotain Hanista ja lähti. Mä kävelin vielä pari kierrosta Meidhirin kanssa, jolle tosissani mietin helpompaa kutsumanimeä.
Maanantaiaamu oli mitä todennäköisemmin rauhallinen ja voisin yksin hävetä, jos Meidhir pelleilisi tai heittäisi mut selästään tai tekisi jotain muuta typerää, olin ajatellut aamulla herätessäni kahdeksalta ilman herätyskelloa. Tallille tultua olin hakenut pihalla auringon paisteessa nuokkuvan orin, näytti ihan sille että se oli kotiutunut Auburniin. Taluttaessa se oli virkistynyt ja käveli ripeästi talliin hieman mun edellä. Hoitaminen sujui kuin transsissa mun jännittäessä ehkä vähän tulevaa ratsastusta. Kädet väristen vedin punaisten Tretornien vetoketjut kiinni ja ruskean kypärän päähän.
Nyt mä istuin tyytyväisenä orin reippaassa käynnissä, se ei malttanut kävellä edes loppukäyntejä rauhassa. Me oltiin menty vajaa tunti tehden alussa tosi paljon käyntitehtäviä, pääasiassa sellasia jotka vaati paljon keskittymistä, koska Meidhir kyttäs kaikkea. Ravissa se eteni reippaassa tahdissa pää korkealla martingaalit tiukalla, ei asettunut kulmissa, juoksi ympyrällä apuja vasten ja säpsyi välillä jotain turhaa. Ravissa ei mennyt siis kauhean hyvin ja laukka oli oikea pohjanoteeraus. Ori laukkasi melkein paikoillaan ihan jännittyneenä, tai siis ei kai sitä laukaksikaan voinut sanoa enemmänkin ehkä pikkupukkeja. Sitten kun mä sain tarpeekseni sen käytöksestä annoin sille vähän reippaammin pohjetta ja se säntäsi matkaan. Skit. Me kiidettiin uralla. Ori jytisti menemään ja mä koitin istua satulaan ja saada apuja jotenkin edes läpi. Ja tää oli vasta vasen laukka.
Laukkojen jälkeen se kuitenkin alkoi pikkuhiljaa tuntua ihan hyvälle ja tällä siis meinaan, että pystyttiin ravaamaan pyöreä voltti asettuen sisälle ja tekemään siirtyminen ravista käyntiin ilman koko sivun kestävää riitelyä ja nostamaan ravi ilman laukannostoa. Pyöreäksi se ei kertaakaan tullut ei antanut sitten yhtään periksi, mutta toisaalta tää oli eka ratsastus Suomessa, ekaa kertaa mä selässä eikä se ollut kovin hyvin koulutettu. Että siihen nähden se kai meni ainakin lopussa kohtalaisesti, alkuratsastuksesta ei puhuta. Mä toivoin totisesti ettei kukaan nähnyt meitä. Loppukäyntien aikana se sinitukkainen Minka käveli kentän ohi katsoen meitä kiinnostuneena. Ja päätti sitten jäädä kentän aidalle katsomaan kuinka ori kipitti menemään.
''Menikö hyvin?'' se huikkasi.
''Ei todellakaan'', naurahdin.
''Hä kui ei?'' Minka naurahti.
''Siis... se oli ihan hirvee, juoksi ku kirahvi tai hyppelehti paikoillaan varsinkin laukatessa'', pudistin päätäni.
''No eikös tää ollut teidän eka ratsastus?''
''Jå, mutta olisinhan mä halunnut sen paremmin kuitenkin menevän, voitko muuten ottaa meistä kuvan?''
''Tottakai'', Minka lupasi ja tuli kentälle, mä annoin sille mun puhelimen ja se peruutti vähän ottaakseen meistä kuvan jossa molemmat näkyi hyvin.
''Tack'', hymyilin ja otin puhelimen takaisin.
''Juu ei mitään'', se vastasi hymyyn ja selitti sitten jotain Hanista ja lähti. Mä kävelin vielä pari kierrosta Meidhirin kanssa, jolle tosissani mietin helpompaa kutsumanimeä.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Vi ska börja träna!
Ellen N. 17.07.17 20:57
17.7.2017
Meillä oli Meidhirin kanssa mennyt ratsastukset vähän niin ja näin, välillä parempia päiviä ja sitten taas huonompia. Tää oli molempia samaan aikaan. Mä olin Isabellan kanssa jutellut vähän orin treenaamisesta ja siinä samalla nainen oli ehdottanut kutsumanimiä pojalle, jonka nimen lausuminen oikein ei ollut sopivin suomalaisten suuhun. Itte en ollu vielä päättäny mikskä mä oria kutsuisin Meidhir oli ihan käypä ainakin toistaiseksi. Sen mä olin kuitenkin päättänyt itselleni jo huomatessani orin tuomat haasteet että mä tosiaan kiipeisin sen selkään, tietenkin vaihtelevasti juoksutusta yms, mutta mä muistin edelleen yhen kaverin kaverin tutun joka ei uskaltanut omaa hevostaan ratsastaa eikä siitä hyvää seurannut.
Tänään oli kuitenkin tarkoitus testata puomeja Meidhirin kanssa. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa, joka ei muuten enää oo tyhmää kaahotusta kirahvina, tai siis onhan se välillä, mutta ei koko aikaa. Ori vähän innostui puomeilla ja pääasiassa treeni meni siihen, että se piti välissä rauhoitella ja saada takaisin kuulolle ja edes jotenkin rennoksi. Tyytyväinen mä kuitenkin olin verrattuna eiliseen pohjamunaukseen. Heh.
Meillä oli Meidhirin kanssa mennyt ratsastukset vähän niin ja näin, välillä parempia päiviä ja sitten taas huonompia. Tää oli molempia samaan aikaan. Mä olin Isabellan kanssa jutellut vähän orin treenaamisesta ja siinä samalla nainen oli ehdottanut kutsumanimiä pojalle, jonka nimen lausuminen oikein ei ollut sopivin suomalaisten suuhun. Itte en ollu vielä päättäny mikskä mä oria kutsuisin Meidhir oli ihan käypä ainakin toistaiseksi. Sen mä olin kuitenkin päättänyt itselleni jo huomatessani orin tuomat haasteet että mä tosiaan kiipeisin sen selkään, tietenkin vaihtelevasti juoksutusta yms, mutta mä muistin edelleen yhen kaverin kaverin tutun joka ei uskaltanut omaa hevostaan ratsastaa eikä siitä hyvää seurannut.
Tänään oli kuitenkin tarkoitus testata puomeja Meidhirin kanssa. Ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi laukassa, joka ei muuten enää oo tyhmää kaahotusta kirahvina, tai siis onhan se välillä, mutta ei koko aikaa. Ori vähän innostui puomeilla ja pääasiassa treeni meni siihen, että se piti välissä rauhoitella ja saada takaisin kuulolle ja edes jotenkin rennoksi. Tyytyväinen mä kuitenkin olin verrattuna eiliseen pohjamunaukseen. Heh.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Vem är rädd för ridhuset?
Ellen N. 25.07.17 11:16
25.7.2017
‘’För guds skull, Meidhir’’, tuhahdin orille sen hypätessä varmaan sadatta kertaa uralta sen sisäpuolelle kun tuuli iski kattoon. Maneesin kattoon niinpä niin. Ekaa kertaa oltiin nyt maneesissa, koska tänään satoi. Sellasta kivaa kesäsadetta, jota tuli ku saavista kaatamalla. Me oltiin puolituntia nyt tehty erilaisia käyntitehtäviä. Erittäin alkeellisia pohkeenväistöjä, pieniä kiemurauria sekä voltteja. Kaikkea pientä, joiden pitäisi saada orin ajatukset pysymään työnteossa. Mutta ei.
Mä olin just viimeistelemässä volttia uralle. Asettuminen, taipumisesta puhumattakaan, oli jotenkin ihan mahdotonta. Vaikka ori voltin alkuun pysyisikin asettuneena sisälle niin uralle palatessa se vääntyi ulospäin ässälle. Just viimeistelemässä voltilta paluuta uralle, kun pihalta kuului viheltelyä ja pian maneesin ovea alettiin avaamaan. Meidhir jännittyi kauttaaltaan ja mä höpisin sille kerätessäni ohjia vielä paremmin käsiini. Kun oviaukosta ilmestyi sisälle valkoinen hevosen pää ja ruskeahiuksinen nainen, jonka tunnistin Alessaksi, Meidhir säpsähti taaksepäin ja heitti pään ilmaan. Mutta tunnistettuaan toisen oikeaksi hevoseksi eikä miksikään maneesin kummitukseksi ori alkoi höristä kuin hullu.
‘’Hei’’, Alessa hymyili. ‘’Voidaanko me tulla kans tänne sadetta turvaan?’’
‘’Javisst’’, irvistin ja pyysin oria varovasti eteenpäin.
‘’Ompa sillä asiaa’’, Alessa naurahti kun kävelimme uraa pitkin lähemmäs heitä.
‘’No on, raasu oli ihan kauhuissaan yksin täällä, tais olla sille aikamoinen helpotus saada seuraa.’’
‘’Haha, raukka’’, brune loi Meidhiriin säälivän katseen.
Toinen ratsukko alkoi kävellä alkukäyntejään ja Meidhir alkoi rauhoittua. Mä jatkoin sen kanssa käynnissä viisi kaarista kiemurauraa, jotta ori saisi muuta tekemistä. Ja mun hämmästykseksi se tuntui heti paremmalta. Asettui vähän paremmin tai ainakin rehellisemmin ja käynti ei ollut kuin muurahaisella ratsastaisi. Mä päätin, että uskallan ottaa sen kanssa raviakin niin se pääsee liikkumaan kunnolla. Varovasti pökkäsin orin istunnalla kiireiseen raviin. Ja taas me alotettiin samasta kuin käynnissä. Jalat kävi tuhotonta tahtia alla ja kaula oli yhtä jäykkä kuin rautakanki.
Tein sen kanssa suuria ympyröitä ja loivikaarteita pitkillä sivuilla. Meidhir kyllä liikkui takaa eteen ja hyvin, mutta ei kohti kuolaintuntumaa. Ori ravasi tahdikkaasti allani ja teki kyllä vaaditut helpot kiemurat mitä siltä vaadin, mutta jos jalka kävi vähääkään liian lähellä kylkeä liian kovaa heilautti se kiukkuisena päätään ja otti pienen ihme hypyn. Sade oli rauhoittunut, mutta edelleen se kopisi vasten peltikattoa. Meidhirkin pystyi keskittymään muuhunkin kuin ropinaan nyt kun Lasse ja Alessa oli myös kauhujen talossa. Mä kyllä vähän epäilin oria. Se oli seitsemänvuotias ja vaikka sitä ei oltu kunnolla koulutettukaan oli se varmasti käynyt joskus maneesissa. Ei tää mitenkään voinut olla sen eka kerta.
Tehtyäni molempiin suuntiin tehtäviä ja ori oli paremman tuntuinen muttei hyvä, siirsin sen käyntiin ja tein vielä parit pysähdykset ennen pidempien ohjien antamista. Laukkaa mä en edes kokeilisi. Meillä oli huominen aikaa ottaa laukkaa ennen ensimmäistä valmennusta. Estevalmennusta. Mä toivon, että Isabella löytää jotain hyviä neuvoja ja keinoja meille, jotta saataisiin kehitys oikeille raiteille. Meidhir venytti kaulaansa, mutta käveli edelleen kiireisesti eteenpäin. Hetken päästä käänsin orin kaartoon ja pysäytin. Taputin sitä kaulalle ja irrotin jalustimet jaloista ennen maahan laskeutumista. Löysäsin koulusatulan vyötä parilla reiällä ja nostin jalustimet ylös. Vedin ohjat kaulalta ja kävelin orin kanssa vielä maastakäsin pari kierrosta. Nappasin maneesin katsomon reunalta mun sadetakin ja vedin sen päälle.
‘’Nå men, me mennään nytten’’, ilmoitin Alessalle ja avasin varovasti maneesin oven Meidhirin seistessä mun selän takana.
‘’Juu’’, nainen vastasi.
Sain Meidhirin pihalle ja käänsin sen katoksen alla, jotta sain suljettua oven. Ori katseli korvat hörössä tekemisiäni ja taputin sitä vielä kertaalleen kaulalle. Tää oli kyllä kätevää, kun maneesilta tallille oli näin lyhyt matka ja katoskin vielä. Pääsimme talliin ja Meidhir alkoi höristä parille sisällä olevalle hevoselle. Me käveltiin toimiston, rehuhuoneen, pesarin, hoitopaikan ja rivin karsinoita ohi orin karsinalle, jossa käänsin sen pään ovelle. Avasin suitsien lukot ja sitten satulavyön vetäen ensin satulan harmaasta selästä käsivarrelleni ja sitten suitset. Vein varusteet heti satulahuoneeseen niiden omille paikoille ja palasin sitten lattiaa kuopivan orin luo.
‘’Nåååååh, vad gör du då?’’ mumisin sille avatessani karsinan ovea. Huomionkipeä ori puski heti vastaan ja alkoi hinkata silmäkulmaansa mun takkiin. Nauroin ääneen orille ja rapsutin sitä korvan takaa samalla kun se antaumuksella hinkkas itteään mua vasten.
‘’Räcker det?’’ kysyin siltä ja astuin sitten askeleen taaksepäin ottaakseni harjalaatikosta pehmeän suan, jolla kävin orin läpi. Sillä oli ohut, sileä karva, joten sen harjaamiseen ei juuri aikaa mennyt. Mitä nyt se joskus oli piehtaroinut itsensä ruskeaksi, mutta muuten se oli vaivaton harjattava. Harjattuani sen läpi nostin vielä jalat ja katsoin ettei kavioissa ollut mitään. Ori koitti kiskoa jalkojaan ensin otteestani pois, mutta kun ei onnistunut antoi olla. Taputin sitä persukselle, josta puuttui paljon lihasta, mutta sitä olisi tarkoitus saada tilalle. Palasin orin etupuolelle. Se katsoi mua suurilla, tummilla silmillään takaisin mun kullanruskeisiin. Nojauduin karsinan seinään ja nostin käteni rapsuttaakseni sitä otsasta, mutta Meidhir nosti päänsä ylös. Tuhahdin ja odotin. Pää palasi kuitenkin takaisin alas ja mä yritin uudelleen. Me vietettiin siinä hetki, mun rapsutellessa sen päätä ja korvan taustoja. Ja varmaan ekaa kertaa sen ollessa mun omistuksessa, musta tuntui, että se oli mun oma.
‘’För guds skull, Meidhir’’, tuhahdin orille sen hypätessä varmaan sadatta kertaa uralta sen sisäpuolelle kun tuuli iski kattoon. Maneesin kattoon niinpä niin. Ekaa kertaa oltiin nyt maneesissa, koska tänään satoi. Sellasta kivaa kesäsadetta, jota tuli ku saavista kaatamalla. Me oltiin puolituntia nyt tehty erilaisia käyntitehtäviä. Erittäin alkeellisia pohkeenväistöjä, pieniä kiemurauria sekä voltteja. Kaikkea pientä, joiden pitäisi saada orin ajatukset pysymään työnteossa. Mutta ei.
Mä olin just viimeistelemässä volttia uralle. Asettuminen, taipumisesta puhumattakaan, oli jotenkin ihan mahdotonta. Vaikka ori voltin alkuun pysyisikin asettuneena sisälle niin uralle palatessa se vääntyi ulospäin ässälle. Just viimeistelemässä voltilta paluuta uralle, kun pihalta kuului viheltelyä ja pian maneesin ovea alettiin avaamaan. Meidhir jännittyi kauttaaltaan ja mä höpisin sille kerätessäni ohjia vielä paremmin käsiini. Kun oviaukosta ilmestyi sisälle valkoinen hevosen pää ja ruskeahiuksinen nainen, jonka tunnistin Alessaksi, Meidhir säpsähti taaksepäin ja heitti pään ilmaan. Mutta tunnistettuaan toisen oikeaksi hevoseksi eikä miksikään maneesin kummitukseksi ori alkoi höristä kuin hullu.
‘’Hei’’, Alessa hymyili. ‘’Voidaanko me tulla kans tänne sadetta turvaan?’’
‘’Javisst’’, irvistin ja pyysin oria varovasti eteenpäin.
‘’Ompa sillä asiaa’’, Alessa naurahti kun kävelimme uraa pitkin lähemmäs heitä.
‘’No on, raasu oli ihan kauhuissaan yksin täällä, tais olla sille aikamoinen helpotus saada seuraa.’’
‘’Haha, raukka’’, brune loi Meidhiriin säälivän katseen.
Toinen ratsukko alkoi kävellä alkukäyntejään ja Meidhir alkoi rauhoittua. Mä jatkoin sen kanssa käynnissä viisi kaarista kiemurauraa, jotta ori saisi muuta tekemistä. Ja mun hämmästykseksi se tuntui heti paremmalta. Asettui vähän paremmin tai ainakin rehellisemmin ja käynti ei ollut kuin muurahaisella ratsastaisi. Mä päätin, että uskallan ottaa sen kanssa raviakin niin se pääsee liikkumaan kunnolla. Varovasti pökkäsin orin istunnalla kiireiseen raviin. Ja taas me alotettiin samasta kuin käynnissä. Jalat kävi tuhotonta tahtia alla ja kaula oli yhtä jäykkä kuin rautakanki.
Tein sen kanssa suuria ympyröitä ja loivikaarteita pitkillä sivuilla. Meidhir kyllä liikkui takaa eteen ja hyvin, mutta ei kohti kuolaintuntumaa. Ori ravasi tahdikkaasti allani ja teki kyllä vaaditut helpot kiemurat mitä siltä vaadin, mutta jos jalka kävi vähääkään liian lähellä kylkeä liian kovaa heilautti se kiukkuisena päätään ja otti pienen ihme hypyn. Sade oli rauhoittunut, mutta edelleen se kopisi vasten peltikattoa. Meidhirkin pystyi keskittymään muuhunkin kuin ropinaan nyt kun Lasse ja Alessa oli myös kauhujen talossa. Mä kyllä vähän epäilin oria. Se oli seitsemänvuotias ja vaikka sitä ei oltu kunnolla koulutettukaan oli se varmasti käynyt joskus maneesissa. Ei tää mitenkään voinut olla sen eka kerta.
Tehtyäni molempiin suuntiin tehtäviä ja ori oli paremman tuntuinen muttei hyvä, siirsin sen käyntiin ja tein vielä parit pysähdykset ennen pidempien ohjien antamista. Laukkaa mä en edes kokeilisi. Meillä oli huominen aikaa ottaa laukkaa ennen ensimmäistä valmennusta. Estevalmennusta. Mä toivon, että Isabella löytää jotain hyviä neuvoja ja keinoja meille, jotta saataisiin kehitys oikeille raiteille. Meidhir venytti kaulaansa, mutta käveli edelleen kiireisesti eteenpäin. Hetken päästä käänsin orin kaartoon ja pysäytin. Taputin sitä kaulalle ja irrotin jalustimet jaloista ennen maahan laskeutumista. Löysäsin koulusatulan vyötä parilla reiällä ja nostin jalustimet ylös. Vedin ohjat kaulalta ja kävelin orin kanssa vielä maastakäsin pari kierrosta. Nappasin maneesin katsomon reunalta mun sadetakin ja vedin sen päälle.
‘’Nå men, me mennään nytten’’, ilmoitin Alessalle ja avasin varovasti maneesin oven Meidhirin seistessä mun selän takana.
‘’Juu’’, nainen vastasi.
Sain Meidhirin pihalle ja käänsin sen katoksen alla, jotta sain suljettua oven. Ori katseli korvat hörössä tekemisiäni ja taputin sitä vielä kertaalleen kaulalle. Tää oli kyllä kätevää, kun maneesilta tallille oli näin lyhyt matka ja katoskin vielä. Pääsimme talliin ja Meidhir alkoi höristä parille sisällä olevalle hevoselle. Me käveltiin toimiston, rehuhuoneen, pesarin, hoitopaikan ja rivin karsinoita ohi orin karsinalle, jossa käänsin sen pään ovelle. Avasin suitsien lukot ja sitten satulavyön vetäen ensin satulan harmaasta selästä käsivarrelleni ja sitten suitset. Vein varusteet heti satulahuoneeseen niiden omille paikoille ja palasin sitten lattiaa kuopivan orin luo.
‘’Nåååååh, vad gör du då?’’ mumisin sille avatessani karsinan ovea. Huomionkipeä ori puski heti vastaan ja alkoi hinkata silmäkulmaansa mun takkiin. Nauroin ääneen orille ja rapsutin sitä korvan takaa samalla kun se antaumuksella hinkkas itteään mua vasten.
‘’Räcker det?’’ kysyin siltä ja astuin sitten askeleen taaksepäin ottaakseni harjalaatikosta pehmeän suan, jolla kävin orin läpi. Sillä oli ohut, sileä karva, joten sen harjaamiseen ei juuri aikaa mennyt. Mitä nyt se joskus oli piehtaroinut itsensä ruskeaksi, mutta muuten se oli vaivaton harjattava. Harjattuani sen läpi nostin vielä jalat ja katsoin ettei kavioissa ollut mitään. Ori koitti kiskoa jalkojaan ensin otteestani pois, mutta kun ei onnistunut antoi olla. Taputin sitä persukselle, josta puuttui paljon lihasta, mutta sitä olisi tarkoitus saada tilalle. Palasin orin etupuolelle. Se katsoi mua suurilla, tummilla silmillään takaisin mun kullanruskeisiin. Nojauduin karsinan seinään ja nostin käteni rapsuttaakseni sitä otsasta, mutta Meidhir nosti päänsä ylös. Tuhahdin ja odotin. Pää palasi kuitenkin takaisin alas ja mä yritin uudelleen. Me vietettiin siinä hetki, mun rapsutellessa sen päätä ja korvan taustoja. Ja varmaan ekaa kertaa sen ollessa mun omistuksessa, musta tuntui, että se oli mun oma.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Intervallträning i manegen
Ellen N. 01.09.17 14:12
1.9.2017
Mä olin saanut neuvokseni aloittaa Meikun kunnon kohotuksen ja ottanut asian tosissaan. Niin tosissaan mitä mä orin kanssa voisin ottaa. Kunnon kohotus, niinpä niin. Sitä kuvittelis että orilla olis kunto parempi ku Usain Boltilla mutta todellisuudessa se tais olla kuin Donald Trump ainakin tällä hetkellä, kun Meidhir tuijotti mua karsinasta johon olin sen laittanut. Pihalla satoi ja ori näytti raukalle seistessään tarhassa vaaleanpunainen sadeloimi päällä, eikä sitä haitannut yhtään se että toin sen sisälle. Ainakaan siinä vaiheessa. Nyt oli eri ääni kellossa ja ori kuopi maata ja puhisi.
Auburnissa oli alkanut tapahtua kun uusi työntekijä Jonny oli saapunut. Mä olin miehen kaa vaihtanut vaan pari sanaa, vaikka erilaisesta ja lävistetystä ulkonäöstään huolimatta vaikutti ihan siedettävälle. Alkanut tapahtua eli draamaa oli kai syntynyt ja kaikkee outoo oli tapahtunut. Kuten käytävällä palanut kynttilä sekä joku ihme kummitus oli tallin uusin villitys josta puhuttiin jopa lukiossa. Mä sain sitten selitellä mun kavereille, joilla oli omia hevosia, ettei mun heppa millään sekopäitten tallilla ollut. Mä olin kuitenkin vältellyt kaikkea mahdollista tallidraamaa ja käynyt ratsastamassa Meikkua aina heti koulun jälkeen kun tallissa ei juuri muita ollut. Mun elämässä oli muutenki draama, teinidraamaa.
Harjattuani orin puhdistin sen suuret kaviot mudasta, jota oli tarhaan ilmestynyt kun syyssateet oli alkaneet. Sen harja pitäisi leikata pian uudestaan pystyksi kun se alkoi jo hapsottaa. Biotiinit teki tehtävänsä. Varustin orin koulusatulalla ja suitsilla joissa oli meksikolainen turparemmi remppaturppiksen sijaan. Mä vaihtelin niitten kanssa. Esteille olin todennut rempan paremmaksi. Esteille joita ei juuri oltu valmennuksen jälkeen menty. Puomeja pääasiassa, jotta ori alkaisi todella nostella jalkojaan eikä jyräisi kaiken läpi. Meikku oli nyt Auburnin täyteläin hevonen, kun olin kuullut Alessalta, että meinaisi vaihtaa Lassen johonkin reaktiivisempaan. Mun muhku oli kyllä reaktiivinen.
Talutin orin maneesiin, joka oli lanattu ja tyhjillään. Ori katseli epäluuloisena tyhjää tilaa, kun suljin oven. Talutin sitä pari kierrosta ympäri maneesia ja kävin sitten nappaamassa jakkaran maneesin laidalta. Ori koitti pyöriä mun ympärillä kun laskin jalustimia ja koitin kiristää vyötä.
‘’På riktiiiiigt, Meidhiiir….’’ manguin. ‘’Sluta med det där.’’
Kun olin lyhyen kinastelun jälkeen päässyt kiipeämään selkään annoin orin kävellä vapain ohjin maneesissa. Se oli tottunut jo olemaan yksin siellä, tai suhteellisen tottunut, nyt sen kanssa pystyi jo tekemään muutakin kuin rauhoittelemaan. Kentällä oli kuitenkin kivempi mennä. Aloitin Meidhirin kanssa pysähdyksillä pitkille sivuille ja voltit jokaiseen nurkkaan. Jos Meidhir oli mulle tullessaan kulkenut kirahvina niin se oli vaihtanut näkökulmaansa maailmaan ja kulki nyt virkkuukoukkuna olematta missään vaiheessa rehellisesti kuolaimella. Joten ratsastin sitä vähän pidemmällä ohjalla houkutellen sitä jalalla kohti kuolaintuntumaa.
Ravissa pyörittelin suuria ympyröitä jokaiselle sivulle ja tein sitten siirtymisiä. Ratsastamalla neljä askelta käyntiä ja kuusi ravia myös ympyröillä. Se liikkui reippaasti eteenpäin, mutta mä koitin saada sitä rauhallisempaan tahtiin alkamatta vetokilpailuun, joten vatsalihakset oli kyllä kovilla. Ensimmäinen laukannosto oli revittelyä ja perä lensi, mutta mä aloin olla jo tottunut orin pelleilyihin, joten liimauduin vaan satulaan. Mä annoin sen laukata pari kierrosta maneesia ympäri ja siirsin sitten raviin, ravasin kierroksen ja nostin uudelleen laukan. Me tehtiin pientä intervalliharjoitusta. Kierros laukkaa ja pari ravissa. Meidhir alkoi alkuinostumisen jälkeen tinttailla ja tehdä sivuaskelia laukannostoissa. Kun innostus vaihtui tylsyyteen tais ori tajuta ettei sillä ollut hyvä kunto vaan adrenaliini motivoi sitä kiukuttelu alkoi. Tää oli myös jokaisen ratsastuskerran juttu ennen se tuli vaan aiemmin. Vaihdoin silti suunnan ja vaadin siltä laukkaa ja ravia maneesia ympäri, en kuitenkaan ihan hulluna vaan parin noston jälkeen taputin oria kaulalle ja annoin sille vähän ohjaa, jos se vaikka haluaisi rentoutua eteen ja alas.
Parin rennon ravi kierroksen jälkeen siirsin orin käyntiin. Se pärskähti pitkät ohjat saadessaan ja kumartui hinkkaamaan vasenta etujalkaa. Pyysin sen uudelleen liikkeelle ja kuuntelimme molemmat sateen ropinaa vasten maneesin kattoa. Mä jättäisin orin varmaan talliin, varsinkin jos siellä olisi joku toinen, ettei Meikun tarvisi olla yksikseen. Muuten se varmaan porautuisi karsinan seinästä läpi. Pysäytin orin maneesin ovelle ja hyppäsin selästä alas. Nostin jalustimet ylös ja löysäsin vähän vyötä. Talutin orin talliin, jonne oli tullut muita talliaisia ja hevosia lähestyihän kello jo neljää. Moikkasin Haittan komeaa omistajaa pirteästi taluttaessani Meidhirin siitä ohi.
Riisuin orin varusteet ja jätin ne varustetelineelle karsinan ulkopuolelle siksi aikaa kun harjasin oria. Meidhir oli ratsastuksen jälkeen rauhallisempi ja seisoskeli puoli nukuksissa nojaten päällä seinään. Taputin sitä ja poistuin sitten karsinasta viemään varusteet satulahuoneeseen. Laitoin koulusatulan päälle satulasuojan ja niputin ruskeat suitset. Ja kävelin sitten reippain askelin tallitupaan vaihtamaan saappaat Niken lenkkareihin. Kypärän laitoin myös kaappiin ja suin seksikkään kypäräkampauksen saaneet hikiset hiukset uuteen muotoon. Tallituvassa istui Jemiina ja Lotta, joille moikkasin. Naiset eivät jutelleet tai jos juttelivat oli puhe katkennut mun tullessa sisään. Join lasillisen kylmää vettä. Syyksi paljastui myöhemmin Amanda, joka loi meihin kaikkiin aliarvioivan katseen vessasta tullessaan. Irvistin Lotalle ja Jemiinalle ja poistuin sitten vaaleaverikön perässä tallliin.
Tallissa oli muitakin hevosia, joten päätin jättää Meikun karsinaan. En mä raaskinut sitä viedä sateeseen vaikka Irlannissa se oli varmasti saanut kokea monet rankkasateet. Ori oli kuitenkin vähän hikinen, olin pessyt sen nopeesti sienellä hikisistä kohdista ja sadeloimi, jonka olin laittanut kuivumaan oli edelleen kostea. Kävin sanomassa Meikulle heipat ja lähdin sitten ovelle, joka oli lähinnä parkkipaikkaa. Vedin Peakin tuulitakin hupun päähän, avasin Audin ovet sateen suojasta ja kipitin sitten auton luo. Mun meikit oli edelleen on fleek ja mulla oli illan suunnitelmissa netflix and chill, joten en halunnut tulla märäksi. Vielä. Bluetoothin kautta Tygat soimaan ja menoks, suihkuun pitäisi ehtiä.
Mä olin saanut neuvokseni aloittaa Meikun kunnon kohotuksen ja ottanut asian tosissaan. Niin tosissaan mitä mä orin kanssa voisin ottaa. Kunnon kohotus, niinpä niin. Sitä kuvittelis että orilla olis kunto parempi ku Usain Boltilla mutta todellisuudessa se tais olla kuin Donald Trump ainakin tällä hetkellä, kun Meidhir tuijotti mua karsinasta johon olin sen laittanut. Pihalla satoi ja ori näytti raukalle seistessään tarhassa vaaleanpunainen sadeloimi päällä, eikä sitä haitannut yhtään se että toin sen sisälle. Ainakaan siinä vaiheessa. Nyt oli eri ääni kellossa ja ori kuopi maata ja puhisi.
Auburnissa oli alkanut tapahtua kun uusi työntekijä Jonny oli saapunut. Mä olin miehen kaa vaihtanut vaan pari sanaa, vaikka erilaisesta ja lävistetystä ulkonäöstään huolimatta vaikutti ihan siedettävälle. Alkanut tapahtua eli draamaa oli kai syntynyt ja kaikkee outoo oli tapahtunut. Kuten käytävällä palanut kynttilä sekä joku ihme kummitus oli tallin uusin villitys josta puhuttiin jopa lukiossa. Mä sain sitten selitellä mun kavereille, joilla oli omia hevosia, ettei mun heppa millään sekopäitten tallilla ollut. Mä olin kuitenkin vältellyt kaikkea mahdollista tallidraamaa ja käynyt ratsastamassa Meikkua aina heti koulun jälkeen kun tallissa ei juuri muita ollut. Mun elämässä oli muutenki draama, teinidraamaa.
Harjattuani orin puhdistin sen suuret kaviot mudasta, jota oli tarhaan ilmestynyt kun syyssateet oli alkaneet. Sen harja pitäisi leikata pian uudestaan pystyksi kun se alkoi jo hapsottaa. Biotiinit teki tehtävänsä. Varustin orin koulusatulalla ja suitsilla joissa oli meksikolainen turparemmi remppaturppiksen sijaan. Mä vaihtelin niitten kanssa. Esteille olin todennut rempan paremmaksi. Esteille joita ei juuri oltu valmennuksen jälkeen menty. Puomeja pääasiassa, jotta ori alkaisi todella nostella jalkojaan eikä jyräisi kaiken läpi. Meikku oli nyt Auburnin täyteläin hevonen, kun olin kuullut Alessalta, että meinaisi vaihtaa Lassen johonkin reaktiivisempaan. Mun muhku oli kyllä reaktiivinen.
Talutin orin maneesiin, joka oli lanattu ja tyhjillään. Ori katseli epäluuloisena tyhjää tilaa, kun suljin oven. Talutin sitä pari kierrosta ympäri maneesia ja kävin sitten nappaamassa jakkaran maneesin laidalta. Ori koitti pyöriä mun ympärillä kun laskin jalustimia ja koitin kiristää vyötä.
‘’På riktiiiiigt, Meidhiiir….’’ manguin. ‘’Sluta med det där.’’
Kun olin lyhyen kinastelun jälkeen päässyt kiipeämään selkään annoin orin kävellä vapain ohjin maneesissa. Se oli tottunut jo olemaan yksin siellä, tai suhteellisen tottunut, nyt sen kanssa pystyi jo tekemään muutakin kuin rauhoittelemaan. Kentällä oli kuitenkin kivempi mennä. Aloitin Meidhirin kanssa pysähdyksillä pitkille sivuille ja voltit jokaiseen nurkkaan. Jos Meidhir oli mulle tullessaan kulkenut kirahvina niin se oli vaihtanut näkökulmaansa maailmaan ja kulki nyt virkkuukoukkuna olematta missään vaiheessa rehellisesti kuolaimella. Joten ratsastin sitä vähän pidemmällä ohjalla houkutellen sitä jalalla kohti kuolaintuntumaa.
Ravissa pyörittelin suuria ympyröitä jokaiselle sivulle ja tein sitten siirtymisiä. Ratsastamalla neljä askelta käyntiä ja kuusi ravia myös ympyröillä. Se liikkui reippaasti eteenpäin, mutta mä koitin saada sitä rauhallisempaan tahtiin alkamatta vetokilpailuun, joten vatsalihakset oli kyllä kovilla. Ensimmäinen laukannosto oli revittelyä ja perä lensi, mutta mä aloin olla jo tottunut orin pelleilyihin, joten liimauduin vaan satulaan. Mä annoin sen laukata pari kierrosta maneesia ympäri ja siirsin sitten raviin, ravasin kierroksen ja nostin uudelleen laukan. Me tehtiin pientä intervalliharjoitusta. Kierros laukkaa ja pari ravissa. Meidhir alkoi alkuinostumisen jälkeen tinttailla ja tehdä sivuaskelia laukannostoissa. Kun innostus vaihtui tylsyyteen tais ori tajuta ettei sillä ollut hyvä kunto vaan adrenaliini motivoi sitä kiukuttelu alkoi. Tää oli myös jokaisen ratsastuskerran juttu ennen se tuli vaan aiemmin. Vaihdoin silti suunnan ja vaadin siltä laukkaa ja ravia maneesia ympäri, en kuitenkaan ihan hulluna vaan parin noston jälkeen taputin oria kaulalle ja annoin sille vähän ohjaa, jos se vaikka haluaisi rentoutua eteen ja alas.
Parin rennon ravi kierroksen jälkeen siirsin orin käyntiin. Se pärskähti pitkät ohjat saadessaan ja kumartui hinkkaamaan vasenta etujalkaa. Pyysin sen uudelleen liikkeelle ja kuuntelimme molemmat sateen ropinaa vasten maneesin kattoa. Mä jättäisin orin varmaan talliin, varsinkin jos siellä olisi joku toinen, ettei Meikun tarvisi olla yksikseen. Muuten se varmaan porautuisi karsinan seinästä läpi. Pysäytin orin maneesin ovelle ja hyppäsin selästä alas. Nostin jalustimet ylös ja löysäsin vähän vyötä. Talutin orin talliin, jonne oli tullut muita talliaisia ja hevosia lähestyihän kello jo neljää. Moikkasin Haittan komeaa omistajaa pirteästi taluttaessani Meidhirin siitä ohi.
Riisuin orin varusteet ja jätin ne varustetelineelle karsinan ulkopuolelle siksi aikaa kun harjasin oria. Meidhir oli ratsastuksen jälkeen rauhallisempi ja seisoskeli puoli nukuksissa nojaten päällä seinään. Taputin sitä ja poistuin sitten karsinasta viemään varusteet satulahuoneeseen. Laitoin koulusatulan päälle satulasuojan ja niputin ruskeat suitset. Ja kävelin sitten reippain askelin tallitupaan vaihtamaan saappaat Niken lenkkareihin. Kypärän laitoin myös kaappiin ja suin seksikkään kypäräkampauksen saaneet hikiset hiukset uuteen muotoon. Tallituvassa istui Jemiina ja Lotta, joille moikkasin. Naiset eivät jutelleet tai jos juttelivat oli puhe katkennut mun tullessa sisään. Join lasillisen kylmää vettä. Syyksi paljastui myöhemmin Amanda, joka loi meihin kaikkiin aliarvioivan katseen vessasta tullessaan. Irvistin Lotalle ja Jemiinalle ja poistuin sitten vaaleaverikön perässä tallliin.
Tallissa oli muitakin hevosia, joten päätin jättää Meikun karsinaan. En mä raaskinut sitä viedä sateeseen vaikka Irlannissa se oli varmasti saanut kokea monet rankkasateet. Ori oli kuitenkin vähän hikinen, olin pessyt sen nopeesti sienellä hikisistä kohdista ja sadeloimi, jonka olin laittanut kuivumaan oli edelleen kostea. Kävin sanomassa Meikulle heipat ja lähdin sitten ovelle, joka oli lähinnä parkkipaikkaa. Vedin Peakin tuulitakin hupun päähän, avasin Audin ovet sateen suojasta ja kipitin sitten auton luo. Mun meikit oli edelleen on fleek ja mulla oli illan suunnitelmissa netflix and chill, joten en halunnut tulla märäksi. Vielä. Bluetoothin kautta Tygat soimaan ja menoks, suihkuun pitäisi ehtiä.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
i terrängen
Ellen N. 29.10.17 16:18
29.10.2017
Mä olin pitänyt vähän matalaa profiilia Auburnin Kartanon tilalla. Aivan. Meidhir asui siellä edelleen, vaikka Amanda kuinka uhkasi sillon jatkoilla pistää sen pihalle. Mä tai ehkä ennemmin mamma oli hoitanut asian ja paikka oli vielä meidän. Mä olin kyllä juu pyytänyt käytöstäni anteeksi, vaikka en oikeasti katunut. Mitä hittoa, kyllähän sitä saat toista sanoa ilonpilaajaksi, se on sitten ilonpilaajan vaika jos se vetää herneen nenään niinkin pienestä asiasta. Mamma oli sitten vielä tullut käymään ja jutellut asian Amandan sekä Isabellan kanssa. Kiitos vaan mammalle, vaikka se sanoikin mulle, että oli sanonut naisille ettei itekkään pitänyt Meidhiristä, joten ei pitäisi sitä pahana vaikka ori oltas heitetty pihalle ja mulle hommattu joku toinen hevonen.
Mulla oli kuitenkin edelleen Meidhir ja meillä meni suhteellisen hyvin. Ei mitenkään loistavasti, mutta paremmin kuin alussa. Ori oli saanut järkeä ja tasapainoa, eikä se lähtenyt heti käsistä kun sade, jota oli tullut ihan urakalla, löi maneesin kattoon. Nyt ori seisoi käytävälle kytkettynä ja meidän seuraan maastoon lähtevät Jemiina, jonka velin kanssa meillä oli jotain, ja Tevi valmistautui ponin karsinassa. Loimeen paketoitu ori oli onneksi melko helppo harjata, sillä kurassa oli ainoastaan jalat, kaula sekä tietysti sen vaaleanpunainen loimi, jota oli saatu jo pariin otteeseen paikata.
Sunnuntai aamupäivä oli hiljaisen puoleinen ja ainoastaan Jonnya oli näkynyt. Meidhir lepuutti rauhallisen näköisenä takajalkaansa, mutta sen heiluvat korvat kertoi sen olevan valppaana.
‘’Ooksä missä vaiheessa?’’ kysyin Jemiinalta, joka aikoi ratsastaa.
‘’Meen just hakemaan varusteet ja sitten aika pian’’, nainen vastas.
Mä olin jo hakenut Meidhirin suitset, joitten kuolainta lämmittelin käsissäni. Mä pelaisin varman päälle ja taluttaisin oria. Meidhir oli asunut jo melko kauan Auburnissa, mutta mä olin onnistunut olemaan menemättä maastoon vielä kertaakaan. Syinä oli se, etten ollut vielä uskaltanut mennä ja toinen oli että mä en ihan yksinkertaisesti ollut mikään maastoilija. Jemiina palas Tevin karsinalle ja sen poni pörähti. Nainen heitti satulan ruunikon selkään ja mä odottelin vielä hetken ja suitsin sitten Meidhirin.
‘’Onko sulla väliä minne päin mennään?’’ Jemiina kysyi seistessämme tallipihalla. Nainen oli jo kiivennyt ponin selkään ja mä olin kerännyt liinan siistiksi vasempaan käteen.
‘’Ei oo, sähän se konkari meistä oot’’, irvistin. Mä olin varustautunut lenkkarein silläkin uhalla että ori talloisi mun varpaat, mutta näillä nyt oli vaan kivempi kävellä kuin saappailla. Ne tulis kuitenkin vaan kuraan eikä mamma tykkäis. Olihan ne kalliit.
‘’No lähetään sitten tänne päin’’, Jemiina totes ja pyys ponin liikkeelle. ‘’Mennäänkö me edellä vai?’’
‘’No katotaan mitä Meikku tykkää’’, sanoin ja Jemiina nyökkäs.
Meillä meni kaiken kaikkiaan suhteellisen hyvin. Mitä nyt pari vastaantulevaa autoa sekä joku lenkkeilijä horjutti Meidhirin itsetuntoa ja se melkein väisti ojaan, josta ongin sen ylös. Me jopa otetiin ravi pätkä, mutta en mä kauheen kauaa jaksanut juosta, joten se oli ihan lyhyt. Meidhir tuntui ihan tyytyväiseltä meidän lyhyeen maastolenkkiin, ehkä sille tekis hyvää tehä tätä useemmin. Viimestään sitten talvella, kun on kunnon hanki, niin pääsee hankilaukkaamaan. Se on kivaa. Kumpikin oreista tuntui olevan sitä mieltä, että ois voinut lenkkeillä vielä lisää, mutta me käytiin kääntymässä jonkun tien päässä ja palattiin sitten talliin.
‘’Kiitos tosiaan seurasta’’, sanoin Jemiinalle, kun olin heittääs loimea orin selkään.
‘’Joo eipä mitään, kysy vaan sitten kun tarviit taas seuraa’’, se hymyili. Se oli ystävällinen ja musta tuntui usein ilkeelle sen seurassa.
Me lähettiin viemään oreja yhtä matkaa pihalle. Meidhirin loimi kahisi letkeiden askelten tahdissa. Avasin portin ja käännytin orin sen toisella puolella, jotta sain suljettua oven ennen kuin päästin sen irti. ‘’Fin är du’’, sanoin sille ja taputin sen harmaata kaulaa. Ori tutki mun kädet herkkujen toivossa ja kun mitään ei ollut, eikä sormet olleet porkkanoita Meidhir lähti mun luota pois ja käveli tarhan takanurkkaan nököttämään.
Mä olin pitänyt vähän matalaa profiilia Auburnin Kartanon tilalla. Aivan. Meidhir asui siellä edelleen, vaikka Amanda kuinka uhkasi sillon jatkoilla pistää sen pihalle. Mä tai ehkä ennemmin mamma oli hoitanut asian ja paikka oli vielä meidän. Mä olin kyllä juu pyytänyt käytöstäni anteeksi, vaikka en oikeasti katunut. Mitä hittoa, kyllähän sitä saat toista sanoa ilonpilaajaksi, se on sitten ilonpilaajan vaika jos se vetää herneen nenään niinkin pienestä asiasta. Mamma oli sitten vielä tullut käymään ja jutellut asian Amandan sekä Isabellan kanssa. Kiitos vaan mammalle, vaikka se sanoikin mulle, että oli sanonut naisille ettei itekkään pitänyt Meidhiristä, joten ei pitäisi sitä pahana vaikka ori oltas heitetty pihalle ja mulle hommattu joku toinen hevonen.
Mulla oli kuitenkin edelleen Meidhir ja meillä meni suhteellisen hyvin. Ei mitenkään loistavasti, mutta paremmin kuin alussa. Ori oli saanut järkeä ja tasapainoa, eikä se lähtenyt heti käsistä kun sade, jota oli tullut ihan urakalla, löi maneesin kattoon. Nyt ori seisoi käytävälle kytkettynä ja meidän seuraan maastoon lähtevät Jemiina, jonka velin kanssa meillä oli jotain, ja Tevi valmistautui ponin karsinassa. Loimeen paketoitu ori oli onneksi melko helppo harjata, sillä kurassa oli ainoastaan jalat, kaula sekä tietysti sen vaaleanpunainen loimi, jota oli saatu jo pariin otteeseen paikata.
Sunnuntai aamupäivä oli hiljaisen puoleinen ja ainoastaan Jonnya oli näkynyt. Meidhir lepuutti rauhallisen näköisenä takajalkaansa, mutta sen heiluvat korvat kertoi sen olevan valppaana.
‘’Ooksä missä vaiheessa?’’ kysyin Jemiinalta, joka aikoi ratsastaa.
‘’Meen just hakemaan varusteet ja sitten aika pian’’, nainen vastas.
Mä olin jo hakenut Meidhirin suitset, joitten kuolainta lämmittelin käsissäni. Mä pelaisin varman päälle ja taluttaisin oria. Meidhir oli asunut jo melko kauan Auburnissa, mutta mä olin onnistunut olemaan menemättä maastoon vielä kertaakaan. Syinä oli se, etten ollut vielä uskaltanut mennä ja toinen oli että mä en ihan yksinkertaisesti ollut mikään maastoilija. Jemiina palas Tevin karsinalle ja sen poni pörähti. Nainen heitti satulan ruunikon selkään ja mä odottelin vielä hetken ja suitsin sitten Meidhirin.
‘’Onko sulla väliä minne päin mennään?’’ Jemiina kysyi seistessämme tallipihalla. Nainen oli jo kiivennyt ponin selkään ja mä olin kerännyt liinan siistiksi vasempaan käteen.
‘’Ei oo, sähän se konkari meistä oot’’, irvistin. Mä olin varustautunut lenkkarein silläkin uhalla että ori talloisi mun varpaat, mutta näillä nyt oli vaan kivempi kävellä kuin saappailla. Ne tulis kuitenkin vaan kuraan eikä mamma tykkäis. Olihan ne kalliit.
‘’No lähetään sitten tänne päin’’, Jemiina totes ja pyys ponin liikkeelle. ‘’Mennäänkö me edellä vai?’’
‘’No katotaan mitä Meikku tykkää’’, sanoin ja Jemiina nyökkäs.
Meillä meni kaiken kaikkiaan suhteellisen hyvin. Mitä nyt pari vastaantulevaa autoa sekä joku lenkkeilijä horjutti Meidhirin itsetuntoa ja se melkein väisti ojaan, josta ongin sen ylös. Me jopa otetiin ravi pätkä, mutta en mä kauheen kauaa jaksanut juosta, joten se oli ihan lyhyt. Meidhir tuntui ihan tyytyväiseltä meidän lyhyeen maastolenkkiin, ehkä sille tekis hyvää tehä tätä useemmin. Viimestään sitten talvella, kun on kunnon hanki, niin pääsee hankilaukkaamaan. Se on kivaa. Kumpikin oreista tuntui olevan sitä mieltä, että ois voinut lenkkeillä vielä lisää, mutta me käytiin kääntymässä jonkun tien päässä ja palattiin sitten talliin.
‘’Kiitos tosiaan seurasta’’, sanoin Jemiinalle, kun olin heittääs loimea orin selkään.
‘’Joo eipä mitään, kysy vaan sitten kun tarviit taas seuraa’’, se hymyili. Se oli ystävällinen ja musta tuntui usein ilkeelle sen seurassa.
Me lähettiin viemään oreja yhtä matkaa pihalle. Meidhirin loimi kahisi letkeiden askelten tahdissa. Avasin portin ja käännytin orin sen toisella puolella, jotta sain suljettua oven ennen kuin päästin sen irti. ‘’Fin är du’’, sanoin sille ja taputin sen harmaata kaulaa. Ori tutki mun kädet herkkujen toivossa ja kun mitään ei ollut, eikä sormet olleet porkkanoita Meidhir lähti mun luota pois ja käveli tarhan takanurkkaan nököttämään.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Lite självständigt hoppning
Ellen N. 23.11.17 9:15
23.11.2017
Koska mä en jostain syystä tullut kovin monen Auburnilaisen kanssa toimeen olin näin koeviikon vapaapäivän takia saanut seurakseni vanhalta tallilta kaverin. Kello oli vasta kymmentä ja mä olin jo hakenut sisälle Meidhirin ja odottelin kaverini saapumista. Selittänyt Annalle suu vaahdoten pienessä jännityksessä, että hyppäisin Meikulla tänään. Nainen siivosi ahkerana karsinoita, mutta kuunteli mun selittelyä. Meidhir seisoi käytävällä rauhassa, nyt kun talli oli muuten tyhjä sillä ei ollut paljoakaan asioita ihmeteltävänä tai kytättävänä. Anna oli hyvä kuuntelemaan, vaikka meijän tuttavuus ei alkanut kaikista parhaiten. Tai sellasia viboja sain.
‘’Ellen, är du här?’’ kuului varovainen huikkaus ovelta.
‘’Jap’’, vastasin lyhyesti kumarasta putsatessani toista takasta.
‘’Asså vilken jävla väder det är’’, Joel jutusteli kävellessään meidän luo.
‘’Mhmm, tack gode gud vi har manege här å’’, irvistin ja kävelin halaamaan kaveriani. ‘’Länge sen.’’
‘’Ja, för länge’’, Joel myönsi.
Anna oli siirtynyt kauemmas. Tyrkkäsin kaviokoukun pojalle ja käsin putsata toisen puolen jalat. Mä lähdin hakemaan varusteita. Estepenkki, martsat ja suitset. Orin suojat oli sen harjapakissa, joka vaati todellakin putsausta. Palasin takaisin Meidhirin ja Joelin luo ja ne teki jo ystävyyttä. Ori vaan näytti vähän epäluuloiselle. Sitä se teetti, kun sitä pääasiassa hoiti vaan yks ihminen, vaikka työntekijät sitä ulos ja sisään ottikin. Mä olin melkein sata varma, että Amanda oli antanut muitten hoitaa orin, jos oli valinnan varaa. Se ei ollut mitenkään innostunein Meidhiristä. Saati musta. Nyökkäs se mulle välillä tervehdykseksi suu tiukalla viivalla silmät pyörähdellen. Mä näytin varmaan samalle, vaikka koitin pitää naaman peruslukemilla.
‘’Du får lägga skydden åt han’’, komensin ja heitin kaks paria vaaleanpunaisia, pestyjä suojia pojalle, joka nyökkäs.
Mä nostin ruskean estesatulan selkään ja kävin toisella puolella suoristamassa uuden huovan ja laskemassa vyön alas. Heitin martsat kaulaan ja mahalenkin vedin vyön läpi sitten kiristin sen orin luimiessa ja nostellessa takajalkojaan tehden Joelille hankalammaksi laittaa suojat sille. Laitoin kypärän vielä päähän ja suitsin sitten muuten valmiin orin. Saappaat olin vaihtanut jo heti kun olin Meidhirin sisälle tuonut.
Me lähdettiin kohti maneesia, mutta huikkasin vielä Annalle: ‘’Toivota onnea.’’
‘’Onnea’’, kuului kauempaa ja talutin orin ovesta ulos. Onneksi maneesin ja tallin välillä oli katos ja se oli lyhyt matka. Silti me saatiin kokea tuiskuava lumi naamassa ja Meidhir kavahti sitä.
Talutin maneesissa sitä pari kierrosta, ennen kuin jakkaran haettuani nousin selkään.
‘’Du kan börja bygga hinder åt oss’’, sanoin pojalle korkeuksista. Kiristin orin satulavyötä ennen kuin päästin sen liikkeelle. Mä olin ainoa, joka oli vielä Suomessa oloaikana koskaan ratsastanut Meikulla, joten jalustimet oli aina samat. Ja siitä oli muokkautunut mun tyyppinen hevonen pikkuhiljaa, saa nähdä miten meillä menee valmennusviikolla, johon oltiin osallistuttu kolmen muun Auburnilaisen kanssa.
Ori käveli reippaaseen tahtiin uran sisäpuolella. Se puhisi ja heilutteli vähän päätään. Onnistuneiden koulukisojen jälkeen mä olin innostunut kouluratsastuksesta vielä enemmän. Kisasinhan mä edellisillä poneilla koulua hyvällä menestyksellä, mutta fiilis oli nyt ihan eri. Viitoin ja selitin Joelille miten rakentaa ja poika teki työtä käskettyä. Alussa en juuri voinut mitään satulassa edes heilua, nyt Meidhir ei ollut siitä moksiskaan, paitsi jos se oli äkillistä. Pikkuhiljaa meille alkoi muodostua esteitä. Kummallekin lävistäjälle ja yks halkaisijalle. Lopuks tyytyväisen näköinen Joel siirtyi sivummalle.
Keräsin ohjat ja ori otti pari ravi askelta alkuun ja jatkoi sitten käynnissä. Maneesin katto piti inhottavaa ääntä, joka sai mut vähän nojig, mutta koitin olla rauhassa. Otin pari pysähdystä ja peruutusta ja siirsin orin sitten raviin. Tein loivia kiemuroita pitkille sivuille ja lyhyille käyntiin siirtymiset. Aluks Meidhir vältteli siirtymisiä ja ne oli hätäiset, mutta sain sen pikkuhiljaa hyvään rauhallisen aktiiviseen käyntiin ravista ja takaisin hyvään raviin. Ori tarvi paljon toistoja. Loivilla kaarilla se alkoi taipua. Tein suunnanvaihdon jälkeen samoja juttuja ennen ekoja pikku hyppyjä. Aloitettiin kasikolla. Joel oli laittanut meille matalat ristikot, eli voitiin lähestyä ravissa niitä ja jos tuli laukka niin fine, mutta siirsin sitten raviin hetken päästä.
Meidhir tuntui hyvälle, vaikka otti huonosti tulleella lähestymisellä vähän outoja hyppyjä välillä tai askelia pikemminkin.
‘’Kan du höja upp lite?’’
‘’Visst!’’
Joel korotti esteitä ja sitten me tultiin ekan ravi lähestymisen jälkeen niitä laukassa. Ristikkoina ne pysyi, jotta keskelle oli helppo tähdätä. Ongelmia teetti oikeaan laukkaan laskeutuminen, vaikka mä kuinka koitin oria auttaa ja vihjata. Joten se oli melkeinpä joka hypyn jälkeen raviin ja uus laukannosto. Tosin tosta oli ihan hyöytyä, nostojen avulla alkoi laukka pyörimään paremmin. Mä päätin että tehtäisiin sitten selkeempää tehtävää, missä laukka oli helpompi vaihtaa esteellä. Me tultiin estettä, joka oli keskihalkaisijan mukaisesti, eli tultiin pitkiltä sivuilta. Jyrkempää kasikkoa ikäänkuin. Ympyrä esteelle suunnanvaihto ja ympyrä. Se sujui melkein heti, kun käännös oli jyrkempi sinne oli helpompi ennakoida ettei törmättäisi seinään.
Viimeisen hyvin menneen hypyn jälkeen ohjasin orin uralle ja annoin sen laukata pari kierrosta, mun seistessä jalustimilla. Ori pärski ja ravisti päätään. Mä nauroin tyytyväisyyttäni, kunnes ovelta kuului vihellys ja huuto perään: ‘’Saako tulla?’’
‘’Hetki pieni’’, huikkasin takaisin. Istuin satulaan ja siirsin orin raviin. ‘’Voi tulla.’’
Meidhir kyttäs ovea, joka avautui pikkuhiljaa. Mä ratsastin volttia, kunnes ovi aukesi ja Meidhir saattoi nähdä ketkä tuli. Se oli iloisempi näkemästään kuin mä. Mä olin ehtinyt kuulla parilta naamiaisissa olleelta, mitä siellä oli oikein tapahtunut. Mä en ollut niin tyytyväinen. Mun olis pitänyt olla siellä. Hitto että lähdettiin Ruotsiin moikkaamaan iskän vanhempia. Vaaleatukkainen Josefin talutti maneesiin korviaan jännittyneenä heiluttelevan Vilan. Irvistin. Fan asså. Loppuverkkasin Meidhiriä kiukku ja mustasukkaisuus päässä takoen ja ori juomas sen. Se ei ollut enää yhtään niin letkeä ja kiva kuin ennen kuin noi kaks tuli. Mä en kuitenkaan jaksanut riidellä orin kanssa vaan siirsin sen yhden tarpeeksi hyvän raviväistön jälkeen käyntiin.
‘’Joel, om du orkar kan du bära bort hinderna?’’ kysyin pojalta, koittaen luoda siihen kärsivän ilmeen. Me ei juteltu kumpikaan Josefinin kanssa, eikä se meidän kanssa. Joel alkoi kerätä esteitä pois ja me käveltiin Meikun kanssa sen aikaa.
‘’Du kan nog lämna några bommar’’, Josefin sanoi ihan puskista. Ja Joel nyökkäs sille.
‘’Är de nån skillnad vart?’’
‘’Nääe, typ inre sidan av spår’’, tyttö hymyili.
Mä hyppäsin alas selästä ja nostin jalustimet ylös ja löysäsin vyötä. Meidhir käyttäytyi ihan hyvin nyt vaihteeks tamman seurassa. Lähdin taluttamaan sitä ovelle, jonka Joel meille avasi. Poika sulki sen meidän perässä. ‘’Du behövde inte va så trevlig mot henne’’, mumisin.
Joel katto mua kummastuneena, muttei sanonut mitään. Se tulkitsi mun äänensävystä ihan tarpeeks.
Koska mä en jostain syystä tullut kovin monen Auburnilaisen kanssa toimeen olin näin koeviikon vapaapäivän takia saanut seurakseni vanhalta tallilta kaverin. Kello oli vasta kymmentä ja mä olin jo hakenut sisälle Meidhirin ja odottelin kaverini saapumista. Selittänyt Annalle suu vaahdoten pienessä jännityksessä, että hyppäisin Meikulla tänään. Nainen siivosi ahkerana karsinoita, mutta kuunteli mun selittelyä. Meidhir seisoi käytävällä rauhassa, nyt kun talli oli muuten tyhjä sillä ei ollut paljoakaan asioita ihmeteltävänä tai kytättävänä. Anna oli hyvä kuuntelemaan, vaikka meijän tuttavuus ei alkanut kaikista parhaiten. Tai sellasia viboja sain.
‘’Ellen, är du här?’’ kuului varovainen huikkaus ovelta.
‘’Jap’’, vastasin lyhyesti kumarasta putsatessani toista takasta.
‘’Asså vilken jävla väder det är’’, Joel jutusteli kävellessään meidän luo.
‘’Mhmm, tack gode gud vi har manege här å’’, irvistin ja kävelin halaamaan kaveriani. ‘’Länge sen.’’
‘’Ja, för länge’’, Joel myönsi.
Anna oli siirtynyt kauemmas. Tyrkkäsin kaviokoukun pojalle ja käsin putsata toisen puolen jalat. Mä lähdin hakemaan varusteita. Estepenkki, martsat ja suitset. Orin suojat oli sen harjapakissa, joka vaati todellakin putsausta. Palasin takaisin Meidhirin ja Joelin luo ja ne teki jo ystävyyttä. Ori vaan näytti vähän epäluuloiselle. Sitä se teetti, kun sitä pääasiassa hoiti vaan yks ihminen, vaikka työntekijät sitä ulos ja sisään ottikin. Mä olin melkein sata varma, että Amanda oli antanut muitten hoitaa orin, jos oli valinnan varaa. Se ei ollut mitenkään innostunein Meidhiristä. Saati musta. Nyökkäs se mulle välillä tervehdykseksi suu tiukalla viivalla silmät pyörähdellen. Mä näytin varmaan samalle, vaikka koitin pitää naaman peruslukemilla.
‘’Du får lägga skydden åt han’’, komensin ja heitin kaks paria vaaleanpunaisia, pestyjä suojia pojalle, joka nyökkäs.
Mä nostin ruskean estesatulan selkään ja kävin toisella puolella suoristamassa uuden huovan ja laskemassa vyön alas. Heitin martsat kaulaan ja mahalenkin vedin vyön läpi sitten kiristin sen orin luimiessa ja nostellessa takajalkojaan tehden Joelille hankalammaksi laittaa suojat sille. Laitoin kypärän vielä päähän ja suitsin sitten muuten valmiin orin. Saappaat olin vaihtanut jo heti kun olin Meidhirin sisälle tuonut.
Me lähdettiin kohti maneesia, mutta huikkasin vielä Annalle: ‘’Toivota onnea.’’
‘’Onnea’’, kuului kauempaa ja talutin orin ovesta ulos. Onneksi maneesin ja tallin välillä oli katos ja se oli lyhyt matka. Silti me saatiin kokea tuiskuava lumi naamassa ja Meidhir kavahti sitä.
Talutin maneesissa sitä pari kierrosta, ennen kuin jakkaran haettuani nousin selkään.
‘’Du kan börja bygga hinder åt oss’’, sanoin pojalle korkeuksista. Kiristin orin satulavyötä ennen kuin päästin sen liikkeelle. Mä olin ainoa, joka oli vielä Suomessa oloaikana koskaan ratsastanut Meikulla, joten jalustimet oli aina samat. Ja siitä oli muokkautunut mun tyyppinen hevonen pikkuhiljaa, saa nähdä miten meillä menee valmennusviikolla, johon oltiin osallistuttu kolmen muun Auburnilaisen kanssa.
Ori käveli reippaaseen tahtiin uran sisäpuolella. Se puhisi ja heilutteli vähän päätään. Onnistuneiden koulukisojen jälkeen mä olin innostunut kouluratsastuksesta vielä enemmän. Kisasinhan mä edellisillä poneilla koulua hyvällä menestyksellä, mutta fiilis oli nyt ihan eri. Viitoin ja selitin Joelille miten rakentaa ja poika teki työtä käskettyä. Alussa en juuri voinut mitään satulassa edes heilua, nyt Meidhir ei ollut siitä moksiskaan, paitsi jos se oli äkillistä. Pikkuhiljaa meille alkoi muodostua esteitä. Kummallekin lävistäjälle ja yks halkaisijalle. Lopuks tyytyväisen näköinen Joel siirtyi sivummalle.
Keräsin ohjat ja ori otti pari ravi askelta alkuun ja jatkoi sitten käynnissä. Maneesin katto piti inhottavaa ääntä, joka sai mut vähän nojig, mutta koitin olla rauhassa. Otin pari pysähdystä ja peruutusta ja siirsin orin sitten raviin. Tein loivia kiemuroita pitkille sivuille ja lyhyille käyntiin siirtymiset. Aluks Meidhir vältteli siirtymisiä ja ne oli hätäiset, mutta sain sen pikkuhiljaa hyvään rauhallisen aktiiviseen käyntiin ravista ja takaisin hyvään raviin. Ori tarvi paljon toistoja. Loivilla kaarilla se alkoi taipua. Tein suunnanvaihdon jälkeen samoja juttuja ennen ekoja pikku hyppyjä. Aloitettiin kasikolla. Joel oli laittanut meille matalat ristikot, eli voitiin lähestyä ravissa niitä ja jos tuli laukka niin fine, mutta siirsin sitten raviin hetken päästä.
Meidhir tuntui hyvälle, vaikka otti huonosti tulleella lähestymisellä vähän outoja hyppyjä välillä tai askelia pikemminkin.
‘’Kan du höja upp lite?’’
‘’Visst!’’
Joel korotti esteitä ja sitten me tultiin ekan ravi lähestymisen jälkeen niitä laukassa. Ristikkoina ne pysyi, jotta keskelle oli helppo tähdätä. Ongelmia teetti oikeaan laukkaan laskeutuminen, vaikka mä kuinka koitin oria auttaa ja vihjata. Joten se oli melkeinpä joka hypyn jälkeen raviin ja uus laukannosto. Tosin tosta oli ihan hyöytyä, nostojen avulla alkoi laukka pyörimään paremmin. Mä päätin että tehtäisiin sitten selkeempää tehtävää, missä laukka oli helpompi vaihtaa esteellä. Me tultiin estettä, joka oli keskihalkaisijan mukaisesti, eli tultiin pitkiltä sivuilta. Jyrkempää kasikkoa ikäänkuin. Ympyrä esteelle suunnanvaihto ja ympyrä. Se sujui melkein heti, kun käännös oli jyrkempi sinne oli helpompi ennakoida ettei törmättäisi seinään.
Viimeisen hyvin menneen hypyn jälkeen ohjasin orin uralle ja annoin sen laukata pari kierrosta, mun seistessä jalustimilla. Ori pärski ja ravisti päätään. Mä nauroin tyytyväisyyttäni, kunnes ovelta kuului vihellys ja huuto perään: ‘’Saako tulla?’’
‘’Hetki pieni’’, huikkasin takaisin. Istuin satulaan ja siirsin orin raviin. ‘’Voi tulla.’’
Meidhir kyttäs ovea, joka avautui pikkuhiljaa. Mä ratsastin volttia, kunnes ovi aukesi ja Meidhir saattoi nähdä ketkä tuli. Se oli iloisempi näkemästään kuin mä. Mä olin ehtinyt kuulla parilta naamiaisissa olleelta, mitä siellä oli oikein tapahtunut. Mä en ollut niin tyytyväinen. Mun olis pitänyt olla siellä. Hitto että lähdettiin Ruotsiin moikkaamaan iskän vanhempia. Vaaleatukkainen Josefin talutti maneesiin korviaan jännittyneenä heiluttelevan Vilan. Irvistin. Fan asså. Loppuverkkasin Meidhiriä kiukku ja mustasukkaisuus päässä takoen ja ori juomas sen. Se ei ollut enää yhtään niin letkeä ja kiva kuin ennen kuin noi kaks tuli. Mä en kuitenkaan jaksanut riidellä orin kanssa vaan siirsin sen yhden tarpeeksi hyvän raviväistön jälkeen käyntiin.
‘’Joel, om du orkar kan du bära bort hinderna?’’ kysyin pojalta, koittaen luoda siihen kärsivän ilmeen. Me ei juteltu kumpikaan Josefinin kanssa, eikä se meidän kanssa. Joel alkoi kerätä esteitä pois ja me käveltiin Meikun kanssa sen aikaa.
‘’Du kan nog lämna några bommar’’, Josefin sanoi ihan puskista. Ja Joel nyökkäs sille.
‘’Är de nån skillnad vart?’’
‘’Nääe, typ inre sidan av spår’’, tyttö hymyili.
Mä hyppäsin alas selästä ja nostin jalustimet ylös ja löysäsin vyötä. Meidhir käyttäytyi ihan hyvin nyt vaihteeks tamman seurassa. Lähdin taluttamaan sitä ovelle, jonka Joel meille avasi. Poika sulki sen meidän perässä. ‘’Du behövde inte va så trevlig mot henne’’, mumisin.
Joel katto mua kummastuneena, muttei sanonut mitään. Se tulkitsi mun äänensävystä ihan tarpeeks.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Pose
Ellen N. 26.11.17 12:20
26.11.2017
Uusi pääkuva Meidhiristä ♥
Uusi pääkuva Meidhiristä ♥
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Kallt väder - het hingst
Ellen N. 01.02.18 14:22
1.2.2018
Ori pörisi mulle tarhastaan, jossa se juoksi aidan vieressä. Bansku viereisessä tarhassa seisoi rauhallisesti toista jalkaa lepuuttaen Santun ravatessa häntä koholla Meikun toisessa naapuritarhassa. Kymmenen asteen pakkasta varten vuorattu irlantilainen kimo steppasi paikoillaan mun koittaessa avata tarhan porttia kohmeisin sormin.
‘’Tarviitko apua?’’ kuului kysymys mun selän takaa ja mun käännyttyä mä kohtasin mielettömän vihreän näköiset silmät, saattoi johtua auringon paisteesta joka niihin osui.
‘’Itseasiassa joo’’, vastaan leuka pystyssä, se tosin meinas jäätyä sitten. ‘’Mä en millään saa tota porttia auki.’’
‘’Ahaa, no annapa kun mä katon’’, mies lupasi ja mä siirryin sivuun. Mustatukkanen vetäsi nahkarukkaset käsistään ja aloitti.
‘’Ooksä muuten uus täällä, vai miksen oo nähny sua ennen?’’ jutustelen.
‘’Joo. Vuokraan Santtua.’’
‘’Ai Alessan Santtua, hassua’’, virnistän sen selän takana. ‘’Oon muuten Ellen, mikä on sun nimi?’’
‘’Kookos.’’
‘’HÄ?! Kookos. Pyh’’, rääkäsen.
‘’Kristian Malmstén’’, se avaa asiaa. ‘’Mutta kutsu vaan Kookokseks.’’
‘’Mielellään en’’, mumisen huiviin ja vastaan sitten kuuluvammin. ‘’Uuukei.’’
Hetken se vielä ähersi ja avattuaan portin tunki sinisiksi muuttuneet kädet takaisin hanskoihin.
‘’Ah, tack’’, hymyilen, tungen miehen ovi tarhaan ja napsautan vaaleanpunaisen riimunnarun tuhisevan kimon karvariimuun.
‘’Det va så lite så’’, Kristian vastasi ja lähti kävelemään Santun tarhaa kohti.
Mä kiepautin narun kerran Meikun turvan ympärille ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti. Ori hamusi huulillaan mun punaisen parkatakin toista olkapäätä ja otti pari kertaa hampailla kiinni takista. ‘’Lopeta nyt’’, ärisin sille ja heilautin narua niin että Meikku kavahti hämmentyneenä emännän komentelusta vähän sivulle.
Lämpimässä tallissa päästin orin sen karsinaan ensin. Riisuin vaaleanpunaisen toppaloimen kaulakappaleella karsinan edustalle ja kävin sitten hakemassa orin harjaloodan. Tallissa oli hiljaista ja Kristian oli jäänyt niille teilleen. Mä otin Meidhirin seisomaan käytälle ja aloitin sukimaan lyhyttä harmaanvalkoista karvaa. Ja kun lämpö alkoi pikkuhiljaa palaamaan saatoin riisua parkatakin ja harmaan Peakin pipon päästä. Meidhir seisoi nätisti paikoillaan harjauksen ajan, se oli tullut siinä paremmaksi. Ennen kun se käveli eteen ja taa sen verran mitä ketjut antoi periksi, steppasi sivuttain ja kuopi lattiaa. Ori oli puhdas ja siksi helppo harjata. Se oli puhdas melkein aina, onneksi. Kesällä siitä muuttuisi varmaan vihreä.
Nostin isot kaviot ja putsasin niistä ne vähät lumet mitä oli jäänyt, onneksi oli tilsakumit vaikka vähän me ulkona mentiinkin. Mun oli tarkoitus lähipäivinä lähteä hankilaukkaamaan Meikun kanssa, nyt kun Kallassa oli lunta riittämiin ja se olisi oikeasti hankilaukkaa, jossa Meidhir joutuisi kinttujaan nostelemaan ja tekemään töitä. Joku voisi vaikka lähteä seuraksi, pitänee kysyä, joskus. Ehkä.
Kävin satulahuoneesta, missä istui Nita pyhässä hiljaisuudessaan Armin satula sylissään. Me moikattiin ja mä kyselin siltä miten koeviikko sujui.
‘’Aaa.. kiva’’, hymyilin sille ja nostin koulupenkin telineeltä. ‘’Mieti, tää on mun viimenen koeviikko koskaan, jos siis pääsen lukiosta, ja sitten alkaa melkein jo lukuloma. Se on sitten vaan pyhitetty tallilla pyörimiseen eikä bilsan lukemiseen.’’
Nita naurahti ja mä nappasin Meidhirin suitset koukusta vielä. ‘’Kuulostaa suunnitelmalta.’’
‘’Sitä se onkin’’, hymyilen ja jätän sen sitten satulahuoneeseen jatkamaan hommiaan.
Meidhir katsoi mua korvat hörössä innokkaan näköisenä kun tulin sen näköpiiriin, mutta ei ollut sitä enää kun heitin satulan sen selkään ja laitoin sen kiinni. Laskin riimun kaulalle ja suitsin orin, se ei laittanut vastaan ollenkaan, ei se koskaan, mikä oli kiva. Tietysti. Mä olin ottanut satulahuoneesta myös sivuohjat matkaan ja napsautin ne kiinni vielä vyöhön ja kuolainrenkaaseen. Delta kiinni ja liina siihen. Sitten me oltiin valmiita ja lähdettiin maneesiin, missä Lotta näytti jo kävelevän loppukäyntejä Mustiksen kanssa.
‘’Hej, voidaanko me tulla?’’ huikkasin ovelta.
‘’Tulkaa vaa.’’
Mä suljin oven meidän perässä ja me lähettiin sitten kävelemään Meikun kanssa uran sisäpuolella. Me ei juteltu Lotan kanssa. Me ei koskaan juteltu Lotan kanssa. Se oli ihan okei. Me tehtiin Meidhirin kanssa parit pysähdykset ja peruutukset orin käydessä liian innokkaaksi kävelijäksi. Lotta ja Mustis näytti tekevän lähtöä maneesista ja ne poistui sitten hiljaa.
Mä ohjasin Meikun ympyrälle ovea vastakkaiseen päähän. Se tiesi mistä oli kyse. Mä liinasin sen melkein aina ennen selkään nousua, nyt kun pakkaset oli koventuneet ja ori kävi aina vaan kuumempana. Sillä oli pari päivää vapaata viikossa, pari kevyempää kertaa ja sitten me hypättiin tai mentiin puomeja ainakin kerran viikkoon. Yleensä yksin, seurana vaan Joel, joka oli ruvennut useammin käymään tallilla mun kanssa, tai Annika, toinen vanha tuttu edelliseltä tallilta. Niitä kun ei juuri muuten ehtinyt nähdä. Pyysin Meidhirin raviin ja ori lähti kovaa liikkeelle, esitellen suurta raviaan häntä tötteröllä. Ehkä mun pitäs koittaa liinata Meidhir hangessa ensin, eikä heti lähteä hankilaukoille.
Ori pörisi mulle tarhastaan, jossa se juoksi aidan vieressä. Bansku viereisessä tarhassa seisoi rauhallisesti toista jalkaa lepuuttaen Santun ravatessa häntä koholla Meikun toisessa naapuritarhassa. Kymmenen asteen pakkasta varten vuorattu irlantilainen kimo steppasi paikoillaan mun koittaessa avata tarhan porttia kohmeisin sormin.
‘’Tarviitko apua?’’ kuului kysymys mun selän takaa ja mun käännyttyä mä kohtasin mielettömän vihreän näköiset silmät, saattoi johtua auringon paisteesta joka niihin osui.
‘’Itseasiassa joo’’, vastaan leuka pystyssä, se tosin meinas jäätyä sitten. ‘’Mä en millään saa tota porttia auki.’’
‘’Ahaa, no annapa kun mä katon’’, mies lupasi ja mä siirryin sivuun. Mustatukkanen vetäsi nahkarukkaset käsistään ja aloitti.
‘’Ooksä muuten uus täällä, vai miksen oo nähny sua ennen?’’ jutustelen.
‘’Joo. Vuokraan Santtua.’’
‘’Ai Alessan Santtua, hassua’’, virnistän sen selän takana. ‘’Oon muuten Ellen, mikä on sun nimi?’’
‘’Kookos.’’
‘’HÄ?! Kookos. Pyh’’, rääkäsen.
‘’Kristian Malmstén’’, se avaa asiaa. ‘’Mutta kutsu vaan Kookokseks.’’
‘’Mielellään en’’, mumisen huiviin ja vastaan sitten kuuluvammin. ‘’Uuukei.’’
Hetken se vielä ähersi ja avattuaan portin tunki sinisiksi muuttuneet kädet takaisin hanskoihin.
‘’Ah, tack’’, hymyilen, tungen miehen ovi tarhaan ja napsautan vaaleanpunaisen riimunnarun tuhisevan kimon karvariimuun.
‘’Det va så lite så’’, Kristian vastasi ja lähti kävelemään Santun tarhaa kohti.
Mä kiepautin narun kerran Meikun turvan ympärille ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti. Ori hamusi huulillaan mun punaisen parkatakin toista olkapäätä ja otti pari kertaa hampailla kiinni takista. ‘’Lopeta nyt’’, ärisin sille ja heilautin narua niin että Meikku kavahti hämmentyneenä emännän komentelusta vähän sivulle.
Lämpimässä tallissa päästin orin sen karsinaan ensin. Riisuin vaaleanpunaisen toppaloimen kaulakappaleella karsinan edustalle ja kävin sitten hakemassa orin harjaloodan. Tallissa oli hiljaista ja Kristian oli jäänyt niille teilleen. Mä otin Meidhirin seisomaan käytälle ja aloitin sukimaan lyhyttä harmaanvalkoista karvaa. Ja kun lämpö alkoi pikkuhiljaa palaamaan saatoin riisua parkatakin ja harmaan Peakin pipon päästä. Meidhir seisoi nätisti paikoillaan harjauksen ajan, se oli tullut siinä paremmaksi. Ennen kun se käveli eteen ja taa sen verran mitä ketjut antoi periksi, steppasi sivuttain ja kuopi lattiaa. Ori oli puhdas ja siksi helppo harjata. Se oli puhdas melkein aina, onneksi. Kesällä siitä muuttuisi varmaan vihreä.
Nostin isot kaviot ja putsasin niistä ne vähät lumet mitä oli jäänyt, onneksi oli tilsakumit vaikka vähän me ulkona mentiinkin. Mun oli tarkoitus lähipäivinä lähteä hankilaukkaamaan Meikun kanssa, nyt kun Kallassa oli lunta riittämiin ja se olisi oikeasti hankilaukkaa, jossa Meidhir joutuisi kinttujaan nostelemaan ja tekemään töitä. Joku voisi vaikka lähteä seuraksi, pitänee kysyä, joskus. Ehkä.
Kävin satulahuoneesta, missä istui Nita pyhässä hiljaisuudessaan Armin satula sylissään. Me moikattiin ja mä kyselin siltä miten koeviikko sujui.
‘’Aaa.. kiva’’, hymyilin sille ja nostin koulupenkin telineeltä. ‘’Mieti, tää on mun viimenen koeviikko koskaan, jos siis pääsen lukiosta, ja sitten alkaa melkein jo lukuloma. Se on sitten vaan pyhitetty tallilla pyörimiseen eikä bilsan lukemiseen.’’
Nita naurahti ja mä nappasin Meidhirin suitset koukusta vielä. ‘’Kuulostaa suunnitelmalta.’’
‘’Sitä se onkin’’, hymyilen ja jätän sen sitten satulahuoneeseen jatkamaan hommiaan.
Meidhir katsoi mua korvat hörössä innokkaan näköisenä kun tulin sen näköpiiriin, mutta ei ollut sitä enää kun heitin satulan sen selkään ja laitoin sen kiinni. Laskin riimun kaulalle ja suitsin orin, se ei laittanut vastaan ollenkaan, ei se koskaan, mikä oli kiva. Tietysti. Mä olin ottanut satulahuoneesta myös sivuohjat matkaan ja napsautin ne kiinni vielä vyöhön ja kuolainrenkaaseen. Delta kiinni ja liina siihen. Sitten me oltiin valmiita ja lähdettiin maneesiin, missä Lotta näytti jo kävelevän loppukäyntejä Mustiksen kanssa.
‘’Hej, voidaanko me tulla?’’ huikkasin ovelta.
‘’Tulkaa vaa.’’
Mä suljin oven meidän perässä ja me lähettiin sitten kävelemään Meikun kanssa uran sisäpuolella. Me ei juteltu Lotan kanssa. Me ei koskaan juteltu Lotan kanssa. Se oli ihan okei. Me tehtiin Meidhirin kanssa parit pysähdykset ja peruutukset orin käydessä liian innokkaaksi kävelijäksi. Lotta ja Mustis näytti tekevän lähtöä maneesista ja ne poistui sitten hiljaa.
Mä ohjasin Meikun ympyrälle ovea vastakkaiseen päähän. Se tiesi mistä oli kyse. Mä liinasin sen melkein aina ennen selkään nousua, nyt kun pakkaset oli koventuneet ja ori kävi aina vaan kuumempana. Sillä oli pari päivää vapaata viikossa, pari kevyempää kertaa ja sitten me hypättiin tai mentiin puomeja ainakin kerran viikkoon. Yleensä yksin, seurana vaan Joel, joka oli ruvennut useammin käymään tallilla mun kanssa, tai Annika, toinen vanha tuttu edelliseltä tallilta. Niitä kun ei juuri muuten ehtinyt nähdä. Pyysin Meidhirin raviin ja ori lähti kovaa liikkeelle, esitellen suurta raviaan häntä tötteröllä. Ehkä mun pitäs koittaa liinata Meidhir hangessa ensin, eikä heti lähteä hankilaukoille.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Galopp i snön
Ellen N. 26.02.18 13:11
26.2.2018
Noin tunnin ratsastuksen jälkeen voi sanoa, että hankitreeni meni luihin (mulla ja meikulla) ja ytimiin kuten myös melkein kahdenkymmenen asteen pakkanen (mulla). Tallille päin köpötellessä mulla oli hionnut, väsynyt, pörisevä ori ja hyvä, rauhkea mieli.
Noin tunnin ratsastuksen jälkeen voi sanoa, että hankitreeni meni luihin (mulla ja meikulla) ja ytimiin kuten myös melkein kahdenkymmenen asteen pakkanen (mulla). Tallille päin köpötellessä mulla oli hionnut, väsynyt, pörisevä ori ja hyvä, rauhkea mieli.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Erikoisestevalmennus
Ellen N. 06.04.18 11:40
29.3.2018
Isabella: Meikku on ollut yllättävän rohkea tai ainakaan se ei ole kieltänyt, kun se on päässyt ensin tutustumaan esteeseen, joten käy näyttämässä sille toi vesi nyt alkuun. Noin. Ei sen kummallisempaa. Sitten kerää vaan ohjat kunnolla ja nosta napakka laukka, kerää sitä käyntiä ensin, tollasesta ei tuu muuta kuin löysä nosto ja pitkä, raskas hevonen. Hyvin. Pidä toi laukka. Jalka kiinni koko ajan. Anna sille esteelle reilusti tilaa, jos se tekee samanlaisen hypyn kuin muillekin ensin eli suuresti ja kaukaa. Vähän kiinni ja hellitä. Ja anna edetä.
Meidhir: Jee vi ska hoppa, vi ska jee. Nej men. Vad är det där? Skit. Nej nej. Ska jag hoppa det där. Jag ska hoppa det. Jag är modig stor häst. Skit. Nu kör vi.
Meidhir: YAAAAS. Duktig jag. Men vad fan var det där?!
Isabella: Oho. No ainakaan sä et jääny suuhun roikkumaan kun heitit ohjat pois. Kehu sitä, se hyppäs sen, vaikka näytti vähän epäröivän. Istu satulaan, jatka laukkaa, tee ympyrä. Hidasta sitä istunnalla, kevyt käsi. Älä nyt kuitenkaan ohjaa heitä, Ellen, haloo, se heiluttelee päätään nii tarjoo sille tuki kädestä, mutta älä oo kädellä kova. Nyrkit pystyyn ja istu suoraan! Noin. Kehu sitä. Siirrä vaan käyntiin ja anna sen hetki sulatella asiaa, Alessa voit tulla.
Ellen: Jaaaaaa fiiiiiin är du. Int va de så hemskt. Eller hur? Huh, täähän on mennyt paremmin kuin mitä mä ajattelin, Minka. Ja sä oot toistaseks pysyny selässä, kuten toivoit.
Isabella: Meikku on ollut yllättävän rohkea tai ainakaan se ei ole kieltänyt, kun se on päässyt ensin tutustumaan esteeseen, joten käy näyttämässä sille toi vesi nyt alkuun. Noin. Ei sen kummallisempaa. Sitten kerää vaan ohjat kunnolla ja nosta napakka laukka, kerää sitä käyntiä ensin, tollasesta ei tuu muuta kuin löysä nosto ja pitkä, raskas hevonen. Hyvin. Pidä toi laukka. Jalka kiinni koko ajan. Anna sille esteelle reilusti tilaa, jos se tekee samanlaisen hypyn kuin muillekin ensin eli suuresti ja kaukaa. Vähän kiinni ja hellitä. Ja anna edetä.
Meidhir: Jee vi ska hoppa, vi ska jee. Nej men. Vad är det där? Skit. Nej nej. Ska jag hoppa det där. Jag ska hoppa det. Jag är modig stor häst. Skit. Nu kör vi.
Meidhir: YAAAAS. Duktig jag. Men vad fan var det där?!
Isabella: Oho. No ainakaan sä et jääny suuhun roikkumaan kun heitit ohjat pois. Kehu sitä, se hyppäs sen, vaikka näytti vähän epäröivän. Istu satulaan, jatka laukkaa, tee ympyrä. Hidasta sitä istunnalla, kevyt käsi. Älä nyt kuitenkaan ohjaa heitä, Ellen, haloo, se heiluttelee päätään nii tarjoo sille tuki kädestä, mutta älä oo kädellä kova. Nyrkit pystyyn ja istu suoraan! Noin. Kehu sitä. Siirrä vaan käyntiin ja anna sen hetki sulatella asiaa, Alessa voit tulla.
Ellen: Jaaaaaa fiiiiiin är du. Int va de så hemskt. Eller hur? Huh, täähän on mennyt paremmin kuin mitä mä ajattelin, Minka. Ja sä oot toistaseks pysyny selässä, kuten toivoit.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Estevalmennus (suhteutetut)
Ellen N. 25.05.18 14:56
24.5.
Meidhir pörisi allani innoissaan ja tuntui kuin hyvin kimoutuneella hevosellani oli tuhat jalkaa. Oltiinhan me ulkona nyt menty melkein koko ajan, hyvien lämpimien säiden takia, kuka silloin muka haluaisi sisällä maneesissa mennä vaikka se pysyikin viileänä. Mä olin saanut ratsastushanskoista ja poolopaidoista rusketusraidat. Isabella seisoi kädet ristissä aidalla meidän muiden keräillessä sen komennosta ohjia käsiin.
Alkuravailuiden jälkeen siirryttiin laukkatyöskentelyyn, joka oli sekä Meikun että mun mielestä huisin kivaa. Ensimmäisissä nostoissa lensi pari leikkisää pukkia ja Isabella murahti kun ori pölläytti hiekkaa sen siniselle silitetylle paidalle. Me jatkettiin laukan parissa ensin kaikki pari kierrosta vain laukaten ja ruvettiin sitten tekemään siirtymisiä laukan ja ravin välillä. Niiden piti olla hallittuja siirtymisiä, hevonen piti saada avuille laukasta raviin tultaessa saatava ravi hyväksi ennen uutta nostoa. Mä jouduin usein tehdä rauhoittelevan voltin ennen uutta nostoa. Suorilla urilla nousi vääriä laukkoja, jos mä lähdin nostamaan laukkaa valmistelematta kunnolla.
Me ei saatu yhtäkään puhdasta siirtymistä laukasta käyntiin, vaan siihen väliin tuli aina pari raviaskelta, mutta saatiin käynnistä kyllä nostettua hyviä laukkoja.
‘’Eiköhän aleta sitten hyppäämään’’, Isabella huusi. ‘’Siirtäkää hevoset vaan käyntiin. Aiheenahan on suhteutetut välit, kuten tiedätte. Aloitetaan noilla punaisilla pystyillä, siinä on väli 24 metriä eli noin kuuden laukan väli, mutta mä haluan että te tuutte siihen näin alussa seitsemällä. Jos vaikka Niko aloittaa ja ratkotte ite seuraavat ratsukot, tullaan koko ajan samassa järjestyksessä.’’
Mä otin toimekseni ratsastaa heti Nikon jälkeen, keräilin ohjia ja ratsastin oria napakammaksi käynnissä ja kun poika ratsasti jälkimmäisen esteen yli siirsin sisäjalkaa vähän eteen ja Meidhir pompahti liikkeelle. Mä koitin saada pientä laukkaa aikaiseksi istumalla kunnolla satulassa, tekemällä paljon pidätteitä pitäen kuitenkin jalan lähellä. Me tultiin ihan hyvin ekalle, mutta Meidhir vähän innostui sen jälkeen ja otti huiman suuria loikkia eteenpäin, jolloin me ei todallakaan saatu seitsemää laukkaa ja tultiin liian lähelle tokaa estettä.
‘’Montako laukkaa Ellen?’’ Isabella tivasi katsoen jo seuraavaksi lähestyvää ratsukkoa.
‘’Kuus’’, huikkasin.
‘’Jep.’’
Me tultiin kaikki vielä uudestaan koko homma samoilla noin 60cm korkeuksilla ja nyt me saatiin Meikun kanssa se seitsemän. Sitten vaihdettiin toiselle suhteutetulle, joka oli diagonaalilla vähän lyhyempänä. Siihenkin piti saada ensin enemmän askelia aikaan. Sen jälkeen esteitä nostettiin vähäsen ja samaten lyhennettiin askelten määrää, ekalle suhteutetulle piti nyt saada kuusi laukkaa aikaan. Ja sehän meiltä onnistui. Se oli heti hyvä määrä meille ja Meidhir tuli luontevasti aina toiselle esteelle, vaikka olisi kummallisesti tullutkin ensimmäiselle. Mä sain huutia siitä, että jäin ekalle aina liian pitkäksi aikaa kädellä kiinni, jolloin ori tuli vähän hassusti sille.
Diagonaali oli meille vaikeampi. Se oli ehkä vähän reilu väli meidän laukkaan, jota piti saada viisi siihen, jolloin Meidhir lähti tosi usein tosi kaukaa. Meille hankalinta oli selkeästi ensimmäiselle esteelle hyvin tuleminen. Ja vaikka huonosti ekoille tultiinkin päästiin pääasiassa hyvin toiselle esteelle. Me taidettiin hypätä lopuksi Meikun kanssa metriä. Niin mä ainakin päättelin. Isabella tuntui asennostaan sekä kasvojen vaisusta ilmeestä ihan tyytyväiselle mun ja Meidhirin suorituksiin.
Me päästiin loppuverkkaamaan derbylle. Kaikki hevoset näytti innokkaille, mutta rennoille treenin jälkeen. Meidhir hakeutui vähän alemmas muodossaan ja tuntui käyttävän takajalkojaan kivasti kunnolla. Selkä tuli vähän ylemmäs ja se pärski tyytyväisenä. Mä taputtelin sitä vähä väliä sisäkädellä naama punaisena ja iloisena. Kyllä onnistumisista saattoikin tulla hyvä fiilis.
#estevalmennus
Meidhir pörisi allani innoissaan ja tuntui kuin hyvin kimoutuneella hevosellani oli tuhat jalkaa. Oltiinhan me ulkona nyt menty melkein koko ajan, hyvien lämpimien säiden takia, kuka silloin muka haluaisi sisällä maneesissa mennä vaikka se pysyikin viileänä. Mä olin saanut ratsastushanskoista ja poolopaidoista rusketusraidat. Isabella seisoi kädet ristissä aidalla meidän muiden keräillessä sen komennosta ohjia käsiin.
Alkuravailuiden jälkeen siirryttiin laukkatyöskentelyyn, joka oli sekä Meikun että mun mielestä huisin kivaa. Ensimmäisissä nostoissa lensi pari leikkisää pukkia ja Isabella murahti kun ori pölläytti hiekkaa sen siniselle silitetylle paidalle. Me jatkettiin laukan parissa ensin kaikki pari kierrosta vain laukaten ja ruvettiin sitten tekemään siirtymisiä laukan ja ravin välillä. Niiden piti olla hallittuja siirtymisiä, hevonen piti saada avuille laukasta raviin tultaessa saatava ravi hyväksi ennen uutta nostoa. Mä jouduin usein tehdä rauhoittelevan voltin ennen uutta nostoa. Suorilla urilla nousi vääriä laukkoja, jos mä lähdin nostamaan laukkaa valmistelematta kunnolla.
Me ei saatu yhtäkään puhdasta siirtymistä laukasta käyntiin, vaan siihen väliin tuli aina pari raviaskelta, mutta saatiin käynnistä kyllä nostettua hyviä laukkoja.
‘’Eiköhän aleta sitten hyppäämään’’, Isabella huusi. ‘’Siirtäkää hevoset vaan käyntiin. Aiheenahan on suhteutetut välit, kuten tiedätte. Aloitetaan noilla punaisilla pystyillä, siinä on väli 24 metriä eli noin kuuden laukan väli, mutta mä haluan että te tuutte siihen näin alussa seitsemällä. Jos vaikka Niko aloittaa ja ratkotte ite seuraavat ratsukot, tullaan koko ajan samassa järjestyksessä.’’
Mä otin toimekseni ratsastaa heti Nikon jälkeen, keräilin ohjia ja ratsastin oria napakammaksi käynnissä ja kun poika ratsasti jälkimmäisen esteen yli siirsin sisäjalkaa vähän eteen ja Meidhir pompahti liikkeelle. Mä koitin saada pientä laukkaa aikaiseksi istumalla kunnolla satulassa, tekemällä paljon pidätteitä pitäen kuitenkin jalan lähellä. Me tultiin ihan hyvin ekalle, mutta Meidhir vähän innostui sen jälkeen ja otti huiman suuria loikkia eteenpäin, jolloin me ei todallakaan saatu seitsemää laukkaa ja tultiin liian lähelle tokaa estettä.
‘’Montako laukkaa Ellen?’’ Isabella tivasi katsoen jo seuraavaksi lähestyvää ratsukkoa.
‘’Kuus’’, huikkasin.
‘’Jep.’’
Me tultiin kaikki vielä uudestaan koko homma samoilla noin 60cm korkeuksilla ja nyt me saatiin Meikun kanssa se seitsemän. Sitten vaihdettiin toiselle suhteutetulle, joka oli diagonaalilla vähän lyhyempänä. Siihenkin piti saada ensin enemmän askelia aikaan. Sen jälkeen esteitä nostettiin vähäsen ja samaten lyhennettiin askelten määrää, ekalle suhteutetulle piti nyt saada kuusi laukkaa aikaan. Ja sehän meiltä onnistui. Se oli heti hyvä määrä meille ja Meidhir tuli luontevasti aina toiselle esteelle, vaikka olisi kummallisesti tullutkin ensimmäiselle. Mä sain huutia siitä, että jäin ekalle aina liian pitkäksi aikaa kädellä kiinni, jolloin ori tuli vähän hassusti sille.
Diagonaali oli meille vaikeampi. Se oli ehkä vähän reilu väli meidän laukkaan, jota piti saada viisi siihen, jolloin Meidhir lähti tosi usein tosi kaukaa. Meille hankalinta oli selkeästi ensimmäiselle esteelle hyvin tuleminen. Ja vaikka huonosti ekoille tultiinkin päästiin pääasiassa hyvin toiselle esteelle. Me taidettiin hypätä lopuksi Meikun kanssa metriä. Niin mä ainakin päättelin. Isabella tuntui asennostaan sekä kasvojen vaisusta ilmeestä ihan tyytyväiselle mun ja Meidhirin suorituksiin.
Me päästiin loppuverkkaamaan derbylle. Kaikki hevoset näytti innokkaille, mutta rennoille treenin jälkeen. Meidhir hakeutui vähän alemmas muodossaan ja tuntui käyttävän takajalkojaan kivasti kunnolla. Selkä tuli vähän ylemmäs ja se pärski tyytyväisenä. Mä taputtelin sitä vähä väliä sisäkädellä naama punaisena ja iloisena. Kyllä onnistumisista saattoikin tulla hyvä fiilis.
#estevalmennus
Viimeinen muokkaaja, Ellen N. pvm 02.11.18 9:30, muokattu 1 kertaa
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Yo kuvaus
Ellen N. 11.06.18 19:38
11.06.2018
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Monster hindret
Ellen N. 13.07.18 11:35
13.07.2018
Meidhir laukkasi hyvässä tahdissa allani, kun tein sen kanssa ympyrän ennen kääntämistä kohti kukkaista lankkua, joka ei todennäköisesti ollut kuin 70cm, joska olin käskenyt Jonnyä, joka oli tullut puomipojaksi, pitämään sen matalana. Silti se näytti kohoavan korkeampana kuin metrin okseri, joka meillä oli keskihalkaisijalla. Meidhir oli mulkoillut ja kummastellut, kiertänyt kaukaa ja säpsynyt lankkua koko ratsastuksen ajan ja pian sen oli aika kohdata se silmästä silmään.
Ulkona oli nätti ilma ja niin oli nyt ollut jo viikon. Sadettaja oli ollut aktiivisessa käytössä Auburnin hiekkakentän kunnossapidossa ja silti se pölysi. Kello oli vasta kymmenen pintaan, sillä halusin ratsastaa ennen 25 asteen hellettä, jossa ei jaksaisi susikaan olla. Ori pärski ja heilutteli päätään, koittaen vetää löysemmäksi napakkaa tuntumaa, jota pidin sen suuhun. Meidhir oli nyt kesällä keksinyt kaikenlaista tyhmää mun kiusaksi ja olin maistellut useasti kuivaa hiekkaa. Just kun mä olin mennyt kaikille kertomaan kuinka se oli tullut järkiinsä ja pysyi hyvinkin käsissä maastossa. Pelle.
‘’Tuutko nyt?’’ Jonny kysyi malttamattomana, se oli saanut hyvää viihdettä tältä ratsastukselta kuten oli myös saanut liilahiuksinen Matilda, joka nojaili chillista kentän aitaan. Se oli nojaillut siihen jo tovin. Ja sen tietävä katse ahisti mua enkä yhtään ihmettelisi jos se ahisti myös Meikkua.
‘’Juh’’, ähkäisin ja hellitin vähän ohjaa ja ratsastin enemmän eteenpäin. Kummajaiseste sijaitsi puoli rata leikkaa tiellä ilman sen kummempia apupuomeja. Puna-vihreä kukkaeste vaan nökötti siinä valmiina syömään kimon irlantilaisherran, joka oli vielä tähän asti pysynyt elossa nipin napin.
Ohjasin Meidhirin kohti estettä.
‘’Skänklarna nära, sitt ihop galoppen, rama in’’, supisin ääneen ja tunsin kuinka Meidhir alkoi jännittyä, mitä lähemmäs hevostensyöjäeste tuli. ‘’Lite mer galopp, rama in, uppmuntra, och ett, två, tr-.’’
Fan.
‘’Jee, me saadaan kakkua!’’ kuulin Julian äänen just kun mätkähdin perseelleni hiekkaan. Fan också.
Meidhir laukkasi hyvässä tahdissa allani, kun tein sen kanssa ympyrän ennen kääntämistä kohti kukkaista lankkua, joka ei todennäköisesti ollut kuin 70cm, joska olin käskenyt Jonnyä, joka oli tullut puomipojaksi, pitämään sen matalana. Silti se näytti kohoavan korkeampana kuin metrin okseri, joka meillä oli keskihalkaisijalla. Meidhir oli mulkoillut ja kummastellut, kiertänyt kaukaa ja säpsynyt lankkua koko ratsastuksen ajan ja pian sen oli aika kohdata se silmästä silmään.
Ulkona oli nätti ilma ja niin oli nyt ollut jo viikon. Sadettaja oli ollut aktiivisessa käytössä Auburnin hiekkakentän kunnossapidossa ja silti se pölysi. Kello oli vasta kymmenen pintaan, sillä halusin ratsastaa ennen 25 asteen hellettä, jossa ei jaksaisi susikaan olla. Ori pärski ja heilutteli päätään, koittaen vetää löysemmäksi napakkaa tuntumaa, jota pidin sen suuhun. Meidhir oli nyt kesällä keksinyt kaikenlaista tyhmää mun kiusaksi ja olin maistellut useasti kuivaa hiekkaa. Just kun mä olin mennyt kaikille kertomaan kuinka se oli tullut järkiinsä ja pysyi hyvinkin käsissä maastossa. Pelle.
‘’Tuutko nyt?’’ Jonny kysyi malttamattomana, se oli saanut hyvää viihdettä tältä ratsastukselta kuten oli myös saanut liilahiuksinen Matilda, joka nojaili chillista kentän aitaan. Se oli nojaillut siihen jo tovin. Ja sen tietävä katse ahisti mua enkä yhtään ihmettelisi jos se ahisti myös Meikkua.
‘’Juh’’, ähkäisin ja hellitin vähän ohjaa ja ratsastin enemmän eteenpäin. Kummajaiseste sijaitsi puoli rata leikkaa tiellä ilman sen kummempia apupuomeja. Puna-vihreä kukkaeste vaan nökötti siinä valmiina syömään kimon irlantilaisherran, joka oli vielä tähän asti pysynyt elossa nipin napin.
Ohjasin Meidhirin kohti estettä.
‘’Skänklarna nära, sitt ihop galoppen, rama in’’, supisin ääneen ja tunsin kuinka Meidhir alkoi jännittyä, mitä lähemmäs hevostensyöjäeste tuli. ‘’Lite mer galopp, rama in, uppmuntra, och ett, två, tr-.’’
Fan.
‘’Jee, me saadaan kakkua!’’ kuulin Julian äänen just kun mätkähdin perseelleni hiekkaan. Fan också.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
En regnig dag
Ellen N. 24.08.18 17:16
24.08.2018
Hösten hade kommit och jag hatade det. Det hade nu regnat oregelbundet hela dagen så att banan var blöt och äcklig. Det hade varit hela dagen någon i manegen och man kunde inte få lugn och ro där. Ändå skulle jag och Meidhir dit. Vi skulle aldrig rida i det här vädret eller på en så våt ridbana att man var hela tiden rädd att vi sku till exempel rida omkull.
Meidhir hade haft sin himla söt ljusröd regntäcke på och jag hade lagt den och torka. Han stod nu helt snällt på stallgången och bara såg nyfiket runt omkring. Innas Bansku hade också blivit intagen. Den skrapa golvet med ena frambenen och verkade lite orolig tills Inna kom och hingsten sluta allt den hade gjort hittills. Den låtsades vara en super snäll kille. Jag och Inna hade något chit-chat aktigt typ något om vädret innan hon lade täcket på sin häst och förde ut den.
Vi blev ensamma på stallgången med Meidhir som lekte en dum kille som inte visste hur man skulle lyfta benen då någon ville putsa dem. Vi stred ett stund med det tills han lät bli och jag fick hovarna putsade. Sen hämtade jag Meidhirs utrustning och klädde mig själv med ordentliga ridkläder. Idag gick det snabbt att sadla och tränsa Meidhir så vi var snabbt redo för träning.
Manegen var nästan fullbokad som jag hade anat. Den nya killen, Anton kanske (?), red Vila på en volt. Julia galopperade på ena långsida med Valerie. Nita red skänkelvikningar med Armi. Och den blyga Rasmus led hans häst från marken kanske hade de redan slutat sitt träning.
‘’Hoppas vi också ryms hit’’, skrattade jag och led Meidhir till pallen som någon hade lämnat till mitten.
‘’Jodå, vi ska snart bort’’, sa Rasmus men såg bara neråt på sina fötter.
‘’Ah, okej’’, log jag men det märkte han inte.
Jag gjorde allt färdigt och hoppade sen upp i dressyrsadeln, spände lite sadelgjorden innan lät Meidhir börja skritta runt. Då jag började ta tyglarna spände Meidir sig och lyfte huvudet upp. Jag försökte få honom lite mer avslappnad med skänkelvikningar och öppnor på långsidorna. På kortsidorna gjorde jag små volter där jag ställde honom inåt. Det började bli bättre. Vi bytte varv med andra och sen gjorde jag typ samma sak i andra varven också. Meidhir började bli avslappnad och rund från nacken.
Men som det alltid var då det regnade, blev hingsten stressad igen då vi började komma fram i trav. Jag trava bara en stund på en stor volt för att få honom mjuk och avspänd. Det tog en tid men sen hade jag en fin irländsk under mig som tog med sina bakben. Jag valde att bara byta varv på volten och göra exakt samma sak i andra varven också och strunta i att förstöra allt på rakt spår. Efter en stund fattade vi galopp och jag var super förvånad så galoppen var genast bra och lugnt. Meidhir galopperade i ett helt bra form och orkade vara också böjd inåt. Jag var sååååååå nöjd med både honom och jag. Samma bra galopp fortsatte i andra varv också och jag log som en idiot. Sen klappade jag honom på halsen och tacka honom med rösten innan jag saktade Meidhir ner till traven igen.
Vi travade lite i båda varven runt manegen och Meihir kändes härlig. Sen tog vi ner till skritt och jag gav honom längre tygel. Hingsten frustade och stretchade halsen neråt. Jag klappade hans varma hals och det var supernära att jag inte också krama honom men sen märkte jag Isabella som stod på medellinjen med Anka och rätade upp mig. Isabella stirrade på mig genom sina täta fransar. Var hon arg på mig då jag inte kom till hennes tea garden party fat jag tacka ja. Jag och Sokkas systrarna hade aldrig någon slags chit-chat. Jag var bara en betalande hästägare i deras stall. Och faktiskt, det spelade inte någon roll.
#raynottinhaaste
Hösten hade kommit och jag hatade det. Det hade nu regnat oregelbundet hela dagen så att banan var blöt och äcklig. Det hade varit hela dagen någon i manegen och man kunde inte få lugn och ro där. Ändå skulle jag och Meidhir dit. Vi skulle aldrig rida i det här vädret eller på en så våt ridbana att man var hela tiden rädd att vi sku till exempel rida omkull.
Meidhir hade haft sin himla söt ljusröd regntäcke på och jag hade lagt den och torka. Han stod nu helt snällt på stallgången och bara såg nyfiket runt omkring. Innas Bansku hade också blivit intagen. Den skrapa golvet med ena frambenen och verkade lite orolig tills Inna kom och hingsten sluta allt den hade gjort hittills. Den låtsades vara en super snäll kille. Jag och Inna hade något chit-chat aktigt typ något om vädret innan hon lade täcket på sin häst och förde ut den.
Vi blev ensamma på stallgången med Meidhir som lekte en dum kille som inte visste hur man skulle lyfta benen då någon ville putsa dem. Vi stred ett stund med det tills han lät bli och jag fick hovarna putsade. Sen hämtade jag Meidhirs utrustning och klädde mig själv med ordentliga ridkläder. Idag gick det snabbt att sadla och tränsa Meidhir så vi var snabbt redo för träning.
Manegen var nästan fullbokad som jag hade anat. Den nya killen, Anton kanske (?), red Vila på en volt. Julia galopperade på ena långsida med Valerie. Nita red skänkelvikningar med Armi. Och den blyga Rasmus led hans häst från marken kanske hade de redan slutat sitt träning.
‘’Hoppas vi också ryms hit’’, skrattade jag och led Meidhir till pallen som någon hade lämnat till mitten.
‘’Jodå, vi ska snart bort’’, sa Rasmus men såg bara neråt på sina fötter.
‘’Ah, okej’’, log jag men det märkte han inte.
Jag gjorde allt färdigt och hoppade sen upp i dressyrsadeln, spände lite sadelgjorden innan lät Meidhir börja skritta runt. Då jag började ta tyglarna spände Meidir sig och lyfte huvudet upp. Jag försökte få honom lite mer avslappnad med skänkelvikningar och öppnor på långsidorna. På kortsidorna gjorde jag små volter där jag ställde honom inåt. Det började bli bättre. Vi bytte varv med andra och sen gjorde jag typ samma sak i andra varven också. Meidhir började bli avslappnad och rund från nacken.
Men som det alltid var då det regnade, blev hingsten stressad igen då vi började komma fram i trav. Jag trava bara en stund på en stor volt för att få honom mjuk och avspänd. Det tog en tid men sen hade jag en fin irländsk under mig som tog med sina bakben. Jag valde att bara byta varv på volten och göra exakt samma sak i andra varven också och strunta i att förstöra allt på rakt spår. Efter en stund fattade vi galopp och jag var super förvånad så galoppen var genast bra och lugnt. Meidhir galopperade i ett helt bra form och orkade vara också böjd inåt. Jag var sååååååå nöjd med både honom och jag. Samma bra galopp fortsatte i andra varv också och jag log som en idiot. Sen klappade jag honom på halsen och tacka honom med rösten innan jag saktade Meidhir ner till traven igen.
Vi travade lite i båda varven runt manegen och Meihir kändes härlig. Sen tog vi ner till skritt och jag gav honom längre tygel. Hingsten frustade och stretchade halsen neråt. Jag klappade hans varma hals och det var supernära att jag inte också krama honom men sen märkte jag Isabella som stod på medellinjen med Anka och rätade upp mig. Isabella stirrade på mig genom sina täta fransar. Var hon arg på mig då jag inte kom till hennes tea garden party fat jag tacka ja. Jag och Sokkas systrarna hade aldrig någon slags chit-chat. Jag var bara en betalande hästägare i deras stall. Och faktiskt, det spelade inte någon roll.
#raynottinhaaste
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Astrologin förklarar allt
Ellen N. 24.09.18 22:15
24.9.2018
Mä olin justiinsa liikuttanut Meidhirin, joka oli viime syksyn tavoin alkanut olemaan taas täys perse. Se oli täytynyt liinata tai irtojuoksuttaa viime viikolla joka päivä ennen kuin olin viitsinyt nousta selkään. Korvahuppu päässä me oltiin sitten jännittynein fiiliksin koitettu pysyä pöksyissämme. Maneesi oli ollut ihan kamala. Joko satoi tai tuuli, kun me käytettiin sitä. Ja kumpikaan asioista ei voinut olla enemmän ikävämpää Meikulle, joka oli säpsähtänyt jopa sitä kun Innan Bansku oli ravatessaan aloittanut piereskelemään ihan yhtäkkiä. Hui.
Tämän päivän treeniin oli kuulunut ensin juoksutus apuohjilla ja sitten mä olin ratsastanut päälle tunnin osittain apuohjilla ja lopuksi ilman. Me oltiin tosiaan voitu mennä kentällä, joka oli nyt vähemmän märkä kuin viime viikolla, mutta ne pari lätäkköä jotka oli edelleen kentällä meinasi syödä Meidhirin. Rapa oli roiskunut ja sekä mä että valkoinen, urhea ratsuni oltiin todellisia kurajalkoja. Eikä mua todellakaan ihmetellyt Amandan halveksuva katse kun me jätettiin todennäköisesti vastapestylle tai ainakin lakaistulle käytävälle kuraiset jalanjäljet ovelta pesukarsinaan. Kaikista stalkkausyrityksistä huolimatta mä en ollut saanut selville Amandan syntymäaikaa, joten päättelin sen olevan edelleen jotenkin Neitsyt, jossei se ollut sen tähtimerkki niin ehkä Kuu? Tai Nouseva?
Pesukarsina oli onneksi ihan lähellä Meikun karsinaa, joten me päästiin sinne ikään kuin suojaan Amandan keljulta katseelta. Mutta tottakai mä olin unohtanut riimun ottaa mukaan matkaan kun käveltiin karsinan ohi ja nyt me valuttiin kuraa Meikun kanssa pesukarsinaan Amandan seistessä Annan kanssa Epin karsinalla, josta blondilla oli melkein suora näköala pesukarsinalle. Otin askeleen taaksepäin.
Onneksi talli oli suhteellisen vilkas neljän maissa maanantaina ja alakuloisen oloinen Rasmus asteli pääkäytävälle.
‘’Hei Rasmus!’’ huikkasin sille nopeesti ja mies kääntyi hämmentyneenä katsomaan mua. Se otti pari askelta lähemmäs mua. ‘’Mä en hoksannut ottaa riimua pesariin mukaan, et voisiksä mitenkään hakee sitä mulle tai pitää Meikkua? Mieluummin jos viitsisit hakea sen? Eh’’, virnistin lopetettuani venyneen kysymyksen. Mies nyökkäsi ja kohautti olkiaan.
Mua harmitti ja hämmensi Rasmus. Se oli päätynyt Kaajapurojen tallin Jusun kanssa yhteen ennen kuin mä olin edes ehtinyt paria sanaakaan sanoa Rasmukselle. Ja se oli niin epätavallinen Kaksonen, tosin ehkä se johtui siitä että sillä oli Kalat Kuussa. Stalkkasin useampaa tallilaista vapaa-aikanani, koska mua kiinnosti muiden elämä välillä enemmän kuin omani, joka lähinnä koostui Meidhiristä ja Netflixistä.
‘’Tässä’’, Rasmus oli back vaaleanpunaisen riimun kanssa jonka se ojensi mulle.
‘’Kiitos tosi paljon’’, hymyilin ja otin vastaan riimun ja sitten Rasmus haihtui mumisten savuna ilmaan sillä välin kun käänsin katseeni Meikkuun.
Mä vaihdoin näppärästi suitset riimuun ennen kuin Meidhir ehti reagoida mitenkään ja sitten riisuin satulan, jonka vyö oli todella kurainen. Ja mua ei todellakaan huvittanut alkaa putsauspuuhiin, mutta ilmeisesti täytyi. Tosin nyt kun oli Vaaka Auringossa toivoin jonkun olevan kiltti ja kiva ja tarjoutuvan putsaamaan Meidhirin varusteet, mutta Auburnissa sitä ei tapahtuisi koskaan. Joko kaikilla oli omat henkilökohtaiset putsaajat tai ne putsasi itse hevosten varusteet heti joka liikutuksen jälkeen, koska musta tuntui että ainoastaan Meidhirin varusteet roikkui satulahuoneen telineillä vähän likaisina. Mulla oli kuitenkin Neptunus Kuudennessa Huoneessa eikä mua haitannut lika ja oikeastaan kun asiat oli vähän sekaisin ja likaisia hommat oli mukavampia. Jos Meikun varusteet olisi koko ajan siistit en viitsisi liata niitä. You know?
Laitoin varusteet telineelle ja aloin sitten huuhtelemaan melkein jo täysin kimoutuneita jalkoja, jotka oli nyt tosin kuran peitossa. Meidhir ei pitänyt suihkua ikävänä juttuna vaan seisoi nätisti koko ajan ja näytti katselevan korvat hörössä Rillaa, joka asui pesukarsinasta katsoen käytävän toisella puolella. Tamma piti orin kiinnostuneena muista asioista sen aikaa kun huuhtelin herkkää vatsanalusta. Kun homma oli hoidettu vedin hikiviilalla jaloista enimmät vedet ja pyyhkäsin vähän pyyhkeellä. Sitten talutin orin karsinaansa, jossa se kolusi ruokakipon ja jonkin ihmeen takia myös vesiautomaatin. Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä vaikka vesiautomaatti alkaisi veden sijaan toimittamaan herkkuja.
Vein alustavasti varusteet satulahuoneeseen, jossa ei onneksi ollut kukaan tuomitsemassa kuivunutta kuraa tiputtavaa satulavyötä. Suitset ripustin niiden koukkuun ja vaihdoin ruskeiksi muuttuneet saappaani kumisaappaisiin, jotka olin siirtänyt vaan sivuun siksi aikaa kun ratsastin. Nyt kun tarkemmin miettii, satulavyön harjaus kovemmalla harjalla riittäisi toistaiseksi. Kun taioin itselle harjan käteen ja rapsutin likaa satulavyöstä Amanda syöksyi sisään ilman että yksikään poninhännälle kiinnitetty hiussortuva liikahti liikaa. Kaikki oli kondiksessa. Mä suoristauduin kyyrystä kuin raketti ja kohtasin kylmän katseen. Nainen nosti käsivarsilleen satulan ja olin varma että kuulin sen mumisevan tarkoituksellisen selkeästi ‘’kuvottavaa’’ ennen kuin ovi paiskautui kiinni ja mä jäin roikottamaan harjaa ja satulavyötä varustehuoneeseen. Meidän välit ei selkeästi olleet edelleenkään hyvät, mutta eipä meistä kumpikaan tehnyt mitään sen eteen. Ja tuskin tulisi tekemäänkään ainakaan omasta alotteestaan, mulla on kuitenkin Mars neliökulmassa Uranukseen.
#rassenhaaste4
Mä olin justiinsa liikuttanut Meidhirin, joka oli viime syksyn tavoin alkanut olemaan taas täys perse. Se oli täytynyt liinata tai irtojuoksuttaa viime viikolla joka päivä ennen kuin olin viitsinyt nousta selkään. Korvahuppu päässä me oltiin sitten jännittynein fiiliksin koitettu pysyä pöksyissämme. Maneesi oli ollut ihan kamala. Joko satoi tai tuuli, kun me käytettiin sitä. Ja kumpikaan asioista ei voinut olla enemmän ikävämpää Meikulle, joka oli säpsähtänyt jopa sitä kun Innan Bansku oli ravatessaan aloittanut piereskelemään ihan yhtäkkiä. Hui.
Tämän päivän treeniin oli kuulunut ensin juoksutus apuohjilla ja sitten mä olin ratsastanut päälle tunnin osittain apuohjilla ja lopuksi ilman. Me oltiin tosiaan voitu mennä kentällä, joka oli nyt vähemmän märkä kuin viime viikolla, mutta ne pari lätäkköä jotka oli edelleen kentällä meinasi syödä Meidhirin. Rapa oli roiskunut ja sekä mä että valkoinen, urhea ratsuni oltiin todellisia kurajalkoja. Eikä mua todellakaan ihmetellyt Amandan halveksuva katse kun me jätettiin todennäköisesti vastapestylle tai ainakin lakaistulle käytävälle kuraiset jalanjäljet ovelta pesukarsinaan. Kaikista stalkkausyrityksistä huolimatta mä en ollut saanut selville Amandan syntymäaikaa, joten päättelin sen olevan edelleen jotenkin Neitsyt, jossei se ollut sen tähtimerkki niin ehkä Kuu? Tai Nouseva?
Pesukarsina oli onneksi ihan lähellä Meikun karsinaa, joten me päästiin sinne ikään kuin suojaan Amandan keljulta katseelta. Mutta tottakai mä olin unohtanut riimun ottaa mukaan matkaan kun käveltiin karsinan ohi ja nyt me valuttiin kuraa Meikun kanssa pesukarsinaan Amandan seistessä Annan kanssa Epin karsinalla, josta blondilla oli melkein suora näköala pesukarsinalle. Otin askeleen taaksepäin.
Onneksi talli oli suhteellisen vilkas neljän maissa maanantaina ja alakuloisen oloinen Rasmus asteli pääkäytävälle.
‘’Hei Rasmus!’’ huikkasin sille nopeesti ja mies kääntyi hämmentyneenä katsomaan mua. Se otti pari askelta lähemmäs mua. ‘’Mä en hoksannut ottaa riimua pesariin mukaan, et voisiksä mitenkään hakee sitä mulle tai pitää Meikkua? Mieluummin jos viitsisit hakea sen? Eh’’, virnistin lopetettuani venyneen kysymyksen. Mies nyökkäsi ja kohautti olkiaan.
Mua harmitti ja hämmensi Rasmus. Se oli päätynyt Kaajapurojen tallin Jusun kanssa yhteen ennen kuin mä olin edes ehtinyt paria sanaakaan sanoa Rasmukselle. Ja se oli niin epätavallinen Kaksonen, tosin ehkä se johtui siitä että sillä oli Kalat Kuussa. Stalkkasin useampaa tallilaista vapaa-aikanani, koska mua kiinnosti muiden elämä välillä enemmän kuin omani, joka lähinnä koostui Meidhiristä ja Netflixistä.
‘’Tässä’’, Rasmus oli back vaaleanpunaisen riimun kanssa jonka se ojensi mulle.
‘’Kiitos tosi paljon’’, hymyilin ja otin vastaan riimun ja sitten Rasmus haihtui mumisten savuna ilmaan sillä välin kun käänsin katseeni Meikkuun.
Mä vaihdoin näppärästi suitset riimuun ennen kuin Meidhir ehti reagoida mitenkään ja sitten riisuin satulan, jonka vyö oli todella kurainen. Ja mua ei todellakaan huvittanut alkaa putsauspuuhiin, mutta ilmeisesti täytyi. Tosin nyt kun oli Vaaka Auringossa toivoin jonkun olevan kiltti ja kiva ja tarjoutuvan putsaamaan Meidhirin varusteet, mutta Auburnissa sitä ei tapahtuisi koskaan. Joko kaikilla oli omat henkilökohtaiset putsaajat tai ne putsasi itse hevosten varusteet heti joka liikutuksen jälkeen, koska musta tuntui että ainoastaan Meidhirin varusteet roikkui satulahuoneen telineillä vähän likaisina. Mulla oli kuitenkin Neptunus Kuudennessa Huoneessa eikä mua haitannut lika ja oikeastaan kun asiat oli vähän sekaisin ja likaisia hommat oli mukavampia. Jos Meikun varusteet olisi koko ajan siistit en viitsisi liata niitä. You know?
Laitoin varusteet telineelle ja aloin sitten huuhtelemaan melkein jo täysin kimoutuneita jalkoja, jotka oli nyt tosin kuran peitossa. Meidhir ei pitänyt suihkua ikävänä juttuna vaan seisoi nätisti koko ajan ja näytti katselevan korvat hörössä Rillaa, joka asui pesukarsinasta katsoen käytävän toisella puolella. Tamma piti orin kiinnostuneena muista asioista sen aikaa kun huuhtelin herkkää vatsanalusta. Kun homma oli hoidettu vedin hikiviilalla jaloista enimmät vedet ja pyyhkäsin vähän pyyhkeellä. Sitten talutin orin karsinaansa, jossa se kolusi ruokakipon ja jonkin ihmeen takia myös vesiautomaatin. Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä vaikka vesiautomaatti alkaisi veden sijaan toimittamaan herkkuja.
Vein alustavasti varusteet satulahuoneeseen, jossa ei onneksi ollut kukaan tuomitsemassa kuivunutta kuraa tiputtavaa satulavyötä. Suitset ripustin niiden koukkuun ja vaihdoin ruskeiksi muuttuneet saappaani kumisaappaisiin, jotka olin siirtänyt vaan sivuun siksi aikaa kun ratsastin. Nyt kun tarkemmin miettii, satulavyön harjaus kovemmalla harjalla riittäisi toistaiseksi. Kun taioin itselle harjan käteen ja rapsutin likaa satulavyöstä Amanda syöksyi sisään ilman että yksikään poninhännälle kiinnitetty hiussortuva liikahti liikaa. Kaikki oli kondiksessa. Mä suoristauduin kyyrystä kuin raketti ja kohtasin kylmän katseen. Nainen nosti käsivarsilleen satulan ja olin varma että kuulin sen mumisevan tarkoituksellisen selkeästi ‘’kuvottavaa’’ ennen kuin ovi paiskautui kiinni ja mä jäin roikottamaan harjaa ja satulavyötä varustehuoneeseen. Meidän välit ei selkeästi olleet edelleenkään hyvät, mutta eipä meistä kumpikaan tehnyt mitään sen eteen. Ja tuskin tulisi tekemäänkään ainakaan omasta alotteestaan, mulla on kuitenkin Mars neliökulmassa Uranukseen.
#rassenhaaste4
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Va åtminstone stolt över dina crocs
Ellen N. 31.10.18 21:45
31.10.2018
Mua oli alkanut pikkuhiljaa ahistamaan, se kuinka mä en koskaan tulisi hyppäämään Meidhirillä yli 120cm ratoja. Ja yksi jos toinenkin esteratsastaja Auburnissa omisti siron puoliverisen, ja olin melkein varma että olin saanut kokeneiden esteryhmässä 12.9. pari säälivää katsetta, kun me treenattiin sarjaesteitä, ja maksimissaan esteet oli 120cm. Kyllähän Meidhir niistä yli pääsi ja ilmavaraakin jäi, mutta ei siitä oo hyppäämään sen enempää.
__
TB 12.9. sarjaesteet
Isabella oli koonnut esteitä maneesiin ja mun lisäksi kolme muuta ratsukkoa ravaili puomien yli. Meidhir tuntui ihan hyvälle ja polki reippaasti takaa hakien käteni tuntumaa. Me jopa saatiin pari kehua Isabellalta, jotka ei tietenkään ihan kehuja ollut vaan sellasia vähän ilkeitä puolikehuja ‘’Nyt Meidhir tuli hyvin puomeille, kuten huomasit, vai huomasitko kuinka se ei tällä kertaa kolistellut puomeja.’’ Mamma oli saanut kuulla millanen valmennus oli tänään edessä ja oli tunkeutunut katsomoon, minne oli myös tullut Rasmuksen tyttöysävä, Jusu. Niiden perheellä oli hieno kartano ja hienoja puoliverisiä, mitäköhän sekin mahtoi ajatella mun jytkystä.
Kun alkuverkka oli alta pois me aloitettiin hyppäämään kolmea pystyä, jotka oli vähän uran sisäpuolella. Mun vuoro oli Rasmuksen jälkeen. Meidhir alkoi keräillä kierroksia vuoroaan odotellessa ja pidin sitä pienellä voltilla käynnissä kunnes Isabella oli antanut kommentit Rasmukselle ja kasvatin volttia. Meidhir nosti hyvän pontevan laukan. Eka kierros meni vähän penkin alle, kun Meidhir lähti liian läheltä ekalle esteelle ja tuli jälkimmäisillekin liian lähelle. Olin varma että kuulin mamman hengähtävän pettyneesti. Isabella sätti vähän huonoa ratsastusta ja sain sitten taas odottaa omaa vuoroa.
Me handlattiin Meikun kanssa vielä nää ihan hyvin, mutta kun Isabella muutti esteet innareiksi, me tiputeltiin enemmän kuin mitä Isabellaa olisi huvittanut nostaa takaisin, sitä ei olisi huvittanut nostaa ees yhtä tippunutta puomia. Ehkä jos me oltaisiin treenattu korkeita innareita enemmän, niin ehkä Meidhir jaksaisi paremmin, mutta ei. Kyllä me joku ihan ok suoritus saatiin, mutta kehuja ei.
____
Ori sai mut ajatuksistani kuopaisemalla vaativasti toisella etusellaan. Meidhir oli kiinnitetty käytävälle kummaltakin puolelta. Ratsastuksen jälkeen se oli kevyesti hionnut, vaikka se mä olinkin klipannut sen Annan avustuksella pari viikkoa sitten. Kuivattelut ei kestäneet niin kauan kuin aiemmin syksyllä. Loimitusrumbat oli kylläkin jo alkaneet, kun vuorotellen oli pakkasta ja vuorotellen satoi. Kenttä oli mitä oli ja me oltiinkin lähinnä menty maneesissa. Syysmasennus, jota ei mulle ei ollut tullut, oli kuitenkin tarttunut meihin ratsukkona jollain tapaa. Ratsastus oli ollut ihan ok puuhaa, mutta ei mitään super kivaa, vaikka Meidhir oli alkanut tasaantua vireystilaltaan. Viime viikon valmennus toi uutta puhtia treeniin, kun se meni ihan hyvin. Meidän mittapuulla.
___
TB 24.10. Estevalmennus
Alkutunti sujui hyvin, kun treenattiin puomeja. Mulla oli keskittyminen tapissa ja Meikkua oli ilo ratsastaa kun se oli helpolla tuulella. Puomeille tullessa korvat oli hörössä ja vauhtia oli, mutta kun sen energian sai kohdistettua oikein se ravas hyvässä muodossa ja tuntui että koko kropan läpi, mutta ei yhtä hyvin kuin Ellie Riepulla, jotka sai enemmän kehuja aktiivisista takajaloista.
Me tultiin myös puomeja laukassa mikä oli vaikeampaa, mutta ei mahdotonta. Pääasiassa me osuttiin puomeille ja puomisarjatkin ylittyi pääasiassa samassa rytmissä alusta loppuun, jolloin ei tullut kompurointia. Sen jälkeen me käveltiin hetki, kun Isabella teki viimeistelyjä erikoisesteille, jota hyppäisimme lopputunnista. Vesihauta oli ihan jees ja tuttu kuten oli muurikin, vaikka niille tulikin tosi ylidramatisoidut hypyt. Joissa enemmän tilaa jäi mahan ja estee väliin kuin ponnistus- ja laskeutumiskohtiin yhdessä.
Sitten se kammottavan ihana yksisarviseste. Se oli pahempi ja jännempi kuin vesihauta ja muuri. Ja vaikka Meidhir ei olekaan kieltäjätyyppiä niin nyt se sitten kielsi useamman kerran, joista yksi aiheutti mun tippumisen ja muiden säälivät naurut. Mutta muakin nauratti niin pääsin siitä kyllä yli. Eikä mua sattunut, ja vaikka olisikin niin en olisi sitä näyttänyt muille. Mä olin valmennuksen jälkeen oikein tyytyväinen Meikkuun sekä muhun, Isabellasta en sitten tiedä, mutta ei se kovin pettyneelle näyttänyt.
___
Kun ori oli harjattu ja jalat tsekattu tungin Meidhirin sen omaan karsinaan syömään työntekijän laittamat iltasapuskat kevyt kuivatusloimi päällä, jonka riisuisin vielä ennen kotiin lähtöä. Vein varusteet satulahuoneeseen, joka oli pimeänä. Siellä haisi puhdistusaineelle, joku siivousintoilija oli pessyt varusteet hevosensa liikutuksen jälkeen. Mä en muistanut koska olin sen viimeksi tehnyt. Ehkä ennen Kalla Cupin edellistä osakilpailua, joka meni vähän niin ja näin. Ei siitä sen enempää. Jätin kouluvarusteet niiden paikoille ja kävin tallituvan kautta vaihtamassa saappaat crocseihin ja villasukkiin, mistä oli tullut mun yks vakiasuste joka paikkaan. Nyt jos joku muotipoliisi näkisi se häpeisi takuulla mua, mutta mua ei vähääkään kiinnostanut. Crocsit ja villasukat on bäst.
#estevalmennus
Mua oli alkanut pikkuhiljaa ahistamaan, se kuinka mä en koskaan tulisi hyppäämään Meidhirillä yli 120cm ratoja. Ja yksi jos toinenkin esteratsastaja Auburnissa omisti siron puoliverisen, ja olin melkein varma että olin saanut kokeneiden esteryhmässä 12.9. pari säälivää katsetta, kun me treenattiin sarjaesteitä, ja maksimissaan esteet oli 120cm. Kyllähän Meidhir niistä yli pääsi ja ilmavaraakin jäi, mutta ei siitä oo hyppäämään sen enempää.
__
TB 12.9. sarjaesteet
Isabella oli koonnut esteitä maneesiin ja mun lisäksi kolme muuta ratsukkoa ravaili puomien yli. Meidhir tuntui ihan hyvälle ja polki reippaasti takaa hakien käteni tuntumaa. Me jopa saatiin pari kehua Isabellalta, jotka ei tietenkään ihan kehuja ollut vaan sellasia vähän ilkeitä puolikehuja ‘’Nyt Meidhir tuli hyvin puomeille, kuten huomasit, vai huomasitko kuinka se ei tällä kertaa kolistellut puomeja.’’ Mamma oli saanut kuulla millanen valmennus oli tänään edessä ja oli tunkeutunut katsomoon, minne oli myös tullut Rasmuksen tyttöysävä, Jusu. Niiden perheellä oli hieno kartano ja hienoja puoliverisiä, mitäköhän sekin mahtoi ajatella mun jytkystä.
Kun alkuverkka oli alta pois me aloitettiin hyppäämään kolmea pystyä, jotka oli vähän uran sisäpuolella. Mun vuoro oli Rasmuksen jälkeen. Meidhir alkoi keräillä kierroksia vuoroaan odotellessa ja pidin sitä pienellä voltilla käynnissä kunnes Isabella oli antanut kommentit Rasmukselle ja kasvatin volttia. Meidhir nosti hyvän pontevan laukan. Eka kierros meni vähän penkin alle, kun Meidhir lähti liian läheltä ekalle esteelle ja tuli jälkimmäisillekin liian lähelle. Olin varma että kuulin mamman hengähtävän pettyneesti. Isabella sätti vähän huonoa ratsastusta ja sain sitten taas odottaa omaa vuoroa.
Me handlattiin Meikun kanssa vielä nää ihan hyvin, mutta kun Isabella muutti esteet innareiksi, me tiputeltiin enemmän kuin mitä Isabellaa olisi huvittanut nostaa takaisin, sitä ei olisi huvittanut nostaa ees yhtä tippunutta puomia. Ehkä jos me oltaisiin treenattu korkeita innareita enemmän, niin ehkä Meidhir jaksaisi paremmin, mutta ei. Kyllä me joku ihan ok suoritus saatiin, mutta kehuja ei.
____
Ori sai mut ajatuksistani kuopaisemalla vaativasti toisella etusellaan. Meidhir oli kiinnitetty käytävälle kummaltakin puolelta. Ratsastuksen jälkeen se oli kevyesti hionnut, vaikka se mä olinkin klipannut sen Annan avustuksella pari viikkoa sitten. Kuivattelut ei kestäneet niin kauan kuin aiemmin syksyllä. Loimitusrumbat oli kylläkin jo alkaneet, kun vuorotellen oli pakkasta ja vuorotellen satoi. Kenttä oli mitä oli ja me oltiinkin lähinnä menty maneesissa. Syysmasennus, jota ei mulle ei ollut tullut, oli kuitenkin tarttunut meihin ratsukkona jollain tapaa. Ratsastus oli ollut ihan ok puuhaa, mutta ei mitään super kivaa, vaikka Meidhir oli alkanut tasaantua vireystilaltaan. Viime viikon valmennus toi uutta puhtia treeniin, kun se meni ihan hyvin. Meidän mittapuulla.
___
TB 24.10. Estevalmennus
Alkutunti sujui hyvin, kun treenattiin puomeja. Mulla oli keskittyminen tapissa ja Meikkua oli ilo ratsastaa kun se oli helpolla tuulella. Puomeille tullessa korvat oli hörössä ja vauhtia oli, mutta kun sen energian sai kohdistettua oikein se ravas hyvässä muodossa ja tuntui että koko kropan läpi, mutta ei yhtä hyvin kuin Ellie Riepulla, jotka sai enemmän kehuja aktiivisista takajaloista.
Me tultiin myös puomeja laukassa mikä oli vaikeampaa, mutta ei mahdotonta. Pääasiassa me osuttiin puomeille ja puomisarjatkin ylittyi pääasiassa samassa rytmissä alusta loppuun, jolloin ei tullut kompurointia. Sen jälkeen me käveltiin hetki, kun Isabella teki viimeistelyjä erikoisesteille, jota hyppäisimme lopputunnista. Vesihauta oli ihan jees ja tuttu kuten oli muurikin, vaikka niille tulikin tosi ylidramatisoidut hypyt. Joissa enemmän tilaa jäi mahan ja estee väliin kuin ponnistus- ja laskeutumiskohtiin yhdessä.
Sitten se kammottavan ihana yksisarviseste. Se oli pahempi ja jännempi kuin vesihauta ja muuri. Ja vaikka Meidhir ei olekaan kieltäjätyyppiä niin nyt se sitten kielsi useamman kerran, joista yksi aiheutti mun tippumisen ja muiden säälivät naurut. Mutta muakin nauratti niin pääsin siitä kyllä yli. Eikä mua sattunut, ja vaikka olisikin niin en olisi sitä näyttänyt muille. Mä olin valmennuksen jälkeen oikein tyytyväinen Meikkuun sekä muhun, Isabellasta en sitten tiedä, mutta ei se kovin pettyneelle näyttänyt.
___
Kun ori oli harjattu ja jalat tsekattu tungin Meidhirin sen omaan karsinaan syömään työntekijän laittamat iltasapuskat kevyt kuivatusloimi päällä, jonka riisuisin vielä ennen kotiin lähtöä. Vein varusteet satulahuoneeseen, joka oli pimeänä. Siellä haisi puhdistusaineelle, joku siivousintoilija oli pessyt varusteet hevosensa liikutuksen jälkeen. Mä en muistanut koska olin sen viimeksi tehnyt. Ehkä ennen Kalla Cupin edellistä osakilpailua, joka meni vähän niin ja näin. Ei siitä sen enempää. Jätin kouluvarusteet niiden paikoille ja kävin tallituvan kautta vaihtamassa saappaat crocseihin ja villasukkiin, mistä oli tullut mun yks vakiasuste joka paikkaan. Nyt jos joku muotipoliisi näkisi se häpeisi takuulla mua, mutta mua ei vähääkään kiinnostanut. Crocsit ja villasukat on bäst.
#estevalmennus
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Gråa gamla tights - hit or miss
Ellen N. 03.11.18 13:44
3.11.2018
Auburnin ulkokenttä mäiski, kun Meidhir painoi menemään sitä ympäri. Mä olin päättänyt päästää sen vaan lauantain kunniaksi juoksemaan vapaana kentälle, koska se ansaitsi vapaamman liikutuspäivän. Kumminkin niin, että sen tuli reviteltyä ja liikutettua itsensä ilman että mun hermot kärsi sen menohaluista. Ori räki ja pärski, kun se alun villittelyn jälkeen ravaili kaula pitkänä häntä korkealla. Mä seisoin märällä kentällä punaisissa kumisaappaissa ja harmaissa juoksuhousuissa, jotka oli jo parhaat päivänsä nähneet. Mistä Ellie mulle huomautti kun kumarruin käytävällä putsaamaan Meikun jalkoja ja blondi sattui kävelemään siitä ohi. Mä olin täysin tietoinen niistä housuista ja mistä muut oli tietoisia sen kumarruksen jälkeen. Mutta ei kai siinä.
‘’Ompa siinä näky’’, kuulin kommentin selkäni takaa. Ja kääntyessäni siellä seisoi Anton ja Gabriella.
‘’Joo vissiin on vähän energiaa’’, naurahdin niille ja toivoin että Anton tarkoitti harmaata hevosta ei harmaita housuja, joita aloin katua hetki hetkeltä enemmän. Antonilla oli narun päässä Vila, joka korvat hörössä katseli Meikkua.
Meidhir teki täysstopin, niin että kura lensi ja hiippaili sitten korkein askelin aidalle haistelemaan mustaa tammaa, kun se huomasi sen. Mitä lähemmäs Meidhir kurotteli sitä ahistuneemmaksi Vila muuttui, ja kiljaisi sitten kiukkuisesti niin, että Meidhir hypähti taaksepäin ja lähti kauheaa vauhtia kentän toiselle puolelle.
‘’Ei se ollutkaan niin itsevarma’’, Gabriella naurahti iloisesti ja Anton hymyili myös. Ja miten saattoikaan Gabriellan kommentti olla niin osuva kommentti myös muhun. Mäkin naurahdin, ahdistuneesti tosin. En tiiä miksi olin ahistunut, koska emmä pahalle takaa näyttänyt, mutta tuntui aika typerälle olla niissä tallilla. Vaikka toisaalta tallilla liikuin missä vaatteissa vaan. Ehkä mua ahisti muiden puolesta. Jos niitä sattui ahistamaan mun miltei läpinäkvät kulahtaneet legginssit. Jotain pientä small talkia vielä niiden kanssa ja mä en aikonut kääntyä ympäri ennen kuin ne olisi lähteneet aidan takaa. Kun ne vihdoin lähti vedin hupparin niin alas kun sain ja lähdin jahtaamaan kuraantunutta hevostani, joka koitti vielä saada viimeisiä vihreitä aidan toiselta puolelta.
''I believe I can fly''
Auburnin ulkokenttä mäiski, kun Meidhir painoi menemään sitä ympäri. Mä olin päättänyt päästää sen vaan lauantain kunniaksi juoksemaan vapaana kentälle, koska se ansaitsi vapaamman liikutuspäivän. Kumminkin niin, että sen tuli reviteltyä ja liikutettua itsensä ilman että mun hermot kärsi sen menohaluista. Ori räki ja pärski, kun se alun villittelyn jälkeen ravaili kaula pitkänä häntä korkealla. Mä seisoin märällä kentällä punaisissa kumisaappaissa ja harmaissa juoksuhousuissa, jotka oli jo parhaat päivänsä nähneet. Mistä Ellie mulle huomautti kun kumarruin käytävällä putsaamaan Meikun jalkoja ja blondi sattui kävelemään siitä ohi. Mä olin täysin tietoinen niistä housuista ja mistä muut oli tietoisia sen kumarruksen jälkeen. Mutta ei kai siinä.
‘’Ompa siinä näky’’, kuulin kommentin selkäni takaa. Ja kääntyessäni siellä seisoi Anton ja Gabriella.
‘’Joo vissiin on vähän energiaa’’, naurahdin niille ja toivoin että Anton tarkoitti harmaata hevosta ei harmaita housuja, joita aloin katua hetki hetkeltä enemmän. Antonilla oli narun päässä Vila, joka korvat hörössä katseli Meikkua.
Meidhir teki täysstopin, niin että kura lensi ja hiippaili sitten korkein askelin aidalle haistelemaan mustaa tammaa, kun se huomasi sen. Mitä lähemmäs Meidhir kurotteli sitä ahistuneemmaksi Vila muuttui, ja kiljaisi sitten kiukkuisesti niin, että Meidhir hypähti taaksepäin ja lähti kauheaa vauhtia kentän toiselle puolelle.
‘’Ei se ollutkaan niin itsevarma’’, Gabriella naurahti iloisesti ja Anton hymyili myös. Ja miten saattoikaan Gabriellan kommentti olla niin osuva kommentti myös muhun. Mäkin naurahdin, ahdistuneesti tosin. En tiiä miksi olin ahistunut, koska emmä pahalle takaa näyttänyt, mutta tuntui aika typerälle olla niissä tallilla. Vaikka toisaalta tallilla liikuin missä vaatteissa vaan. Ehkä mua ahisti muiden puolesta. Jos niitä sattui ahistamaan mun miltei läpinäkvät kulahtaneet legginssit. Jotain pientä small talkia vielä niiden kanssa ja mä en aikonut kääntyä ympäri ennen kuin ne olisi lähteneet aidan takaa. Kun ne vihdoin lähti vedin hupparin niin alas kun sain ja lähdin jahtaamaan kuraantunutta hevostani, joka koitti vielä saada viimeisiä vihreitä aidan toiselta puolelta.
''I believe I can fly''
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
i full fart
Ellen N. 08.11.18 10:56
7.11.2018
Mä olin varma, että Meidhirin ajatus, kun me lähdettiin reippaan laukannoston ja parin ilopukin saattelemalla metrin radalle oli juosta vaan kovaa kaikista esteistä läpi. Mutta sekä mun, Isabellan ja muiden valmennettavien yllätykseksi tää rata oli yksi meidän parhaista. Ori oli yksinkertainen ratsastaa, vauhtia oli eikä tarvinnut kuin ohjata esteelle ja Meikku liisi esteiden yli hyvällä fiiliksellä, joka oli mullakin radan aikana ja sen jälkeen. Ainoastaan sarjalle sain varsinaisesti ratsastaa, jotta me mahduttiin siihen väliin. Isabella siitä sanoikin, että mä vaan matkustin, kun kerrankin oli mahdollista. Mutta pitkästä aikaa oli oikeasti hyvä fiilis koko ajan enkä voinut radan jälkeen lopettaa hymyilemistä ja taputtelikin pitkän aikaaa loppuvalkassa hionnutta vaaleaa karvaa. Jonny kommentoi englanniksi valmennuksen jälkeen jotain positiivista ja sanoin sille sitten myös jotain positiivista, mitä jäi sen radasta mieleen eli ei paljoa. Ellie vaan talutti Riepun nokka pystyssä talliin ja heilautti hiuksensa olalta. Saattoi myös tuhahtaa, ehkä jopa positiivisesti.
#estevalmennus
Mä olin varma, että Meidhirin ajatus, kun me lähdettiin reippaan laukannoston ja parin ilopukin saattelemalla metrin radalle oli juosta vaan kovaa kaikista esteistä läpi. Mutta sekä mun, Isabellan ja muiden valmennettavien yllätykseksi tää rata oli yksi meidän parhaista. Ori oli yksinkertainen ratsastaa, vauhtia oli eikä tarvinnut kuin ohjata esteelle ja Meikku liisi esteiden yli hyvällä fiiliksellä, joka oli mullakin radan aikana ja sen jälkeen. Ainoastaan sarjalle sain varsinaisesti ratsastaa, jotta me mahduttiin siihen väliin. Isabella siitä sanoikin, että mä vaan matkustin, kun kerrankin oli mahdollista. Mutta pitkästä aikaa oli oikeasti hyvä fiilis koko ajan enkä voinut radan jälkeen lopettaa hymyilemistä ja taputtelikin pitkän aikaaa loppuvalkassa hionnutta vaaleaa karvaa. Jonny kommentoi englanniksi valmennuksen jälkeen jotain positiivista ja sanoin sille sitten myös jotain positiivista, mitä jäi sen radasta mieleen eli ei paljoa. Ellie vaan talutti Riepun nokka pystyssä talliin ja heilautti hiuksensa olalta. Saattoi myös tuhahtaa, ehkä jopa positiivisesti.
#estevalmennus
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Gulleplutt
Ellen N. 27.01.19 18:59
27.1.2019
''Heeeeeeeeeej, gulleplutt, gullis, pluttis, snutteplutt, gubbstrutt'', lepertelin Meikulle, joka möllötti paikoillaan pakkasessa. Se oli paketoitu loimiin ja vaikutti ihan tyytyväiselle. Se saisi pitää kohtuu rauhallisen päivän, me treenailtaisiin vähän maastakäsin. Loppuvuosi oltiin koitettu pitää rauhallisena, mutta kun Meikku keräs virtaa niin ei siitä mitään sitten tullutkaan ei oikein nytkään, mutta tavoitteista olisi hyvä pitää kiinni. Edes joskus. Oltiinhan me jo osallistuttu taas Isben valkkoihin ja ilmottauduttu Susinevan valkkaan. Ja tän vuoden cupkin tulisi pian. Pitäisi ehkä ottaa muista auburnilaisista vähän enemmän mallia ja alkaa treenata sitä varten, mutta toisaalta, aikaa oli vielä. Ei ollut vielä mikään kauhea kiire.
''Heeeeeeeeeej, gulleplutt, gullis, pluttis, snutteplutt, gubbstrutt'', lepertelin Meikulle, joka möllötti paikoillaan pakkasessa. Se oli paketoitu loimiin ja vaikutti ihan tyytyväiselle. Se saisi pitää kohtuu rauhallisen päivän, me treenailtaisiin vähän maastakäsin. Loppuvuosi oltiin koitettu pitää rauhallisena, mutta kun Meikku keräs virtaa niin ei siitä mitään sitten tullutkaan ei oikein nytkään, mutta tavoitteista olisi hyvä pitää kiinni. Edes joskus. Oltiinhan me jo osallistuttu taas Isben valkkoihin ja ilmottauduttu Susinevan valkkaan. Ja tän vuoden cupkin tulisi pian. Pitäisi ehkä ottaa muista auburnilaisista vähän enemmän mallia ja alkaa treenata sitä varten, mutta toisaalta, aikaa oli vielä. Ei ollut vielä mikään kauhea kiire.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Dagen efter
Ellen N. 27.02.19 22:41
9.2.2019
Me oltiin varmaankin Auburnin suttuisin parivaljakko tällä hetkellä ja varmasti tulevaisuudessakin. Perjantain juhliminen oli vienyt voimia sen verran, että heräsin vasta vähän yli kaksitoista, kun mamma tuli huutamaan ovelle että enkö mä meinaa valmennukseen osallistuakaan, tulinko katumapäälle, koska mulla oli sellanen iso muhku, josta ei ollut kouluratsastukseen(kaan). Juosten vedin ensimmäiset talliaiheiset vaatteet päälle ja kiisin banaani kädessä ulos pikku Audilleni. En varmanakaan ollut ajokunnossa.
Tulin kaasu pohjassa Auburnin parkkipaikalle ja hyvä kun en hypännyt liikkuvasta autosta ulos. Jäinen tallipiha vaikeutti huomattavasti matkaa tarhalle, jossa Meidhir seisoskeli auringon alla. Se ei pistänyt pahakseen kiinniottoa. Eikä madellut mun perässä talliin, ei se tosin koskaan, mutta en ois ihmettellyt jos se tänään olis niin tehnyt. Äkkiä heppa kiinni käytävälle. Loimi vittuun ja harja käteen. Kävin hepan pikapikaa läpi ja lähdin hakemaan varusteita.
‘’Paljonko kello on?’’ kysyin liilatukkaselta, jonka bongasin kauempaa.
‘’Ootpa sä myöhässä’’, Matilda, joka ei koskaan juuri puhunut, huomautti Zelian karsinalta. ‘’Kymmenen vaille.’’
‘’Okei… Hyvä huomio.’’
‘’Ja öö… ooksä kattonu peiliin tänään?’’
‘’En ehtinyt ollenkaan, eileen meni myöhään villi ilta ja lähin kotoota juosten hyvä kun housut tajusin laittaa päälle’’, irvistän ja pyyhkäisen silmien ympäriltä ja sormenpäät tummui. Kiva. Oikein edustuskunnossa.
Riisuin vaaleanpunaisen riimun kaulalle ja suitsin orin vikkelään, se oli ollut nätisti koko lyhyen ajan jonka se oli ehtinyt seistä, kun mä lähdin jo raijaamaan sitä maneesin ovea päin. Siellä oli jo Rasmus ja Isabella. Pikavilkaisulla en nähnyt vielä meidän valmentajaa, jonka olin stalkannut sosiaalisesta mediasta. Talutin Meikun lähimmän jakkaran luo ja kipusin selkään. Vasta sitten huomasin mun kengät. Kirkkaan siniset TreTornin kumisaappaat tuntui oikein hakevan huomiota maneesissa. Housuiksi olin sentään kiskonut ratsastuslegginssit, vaikka ei ne missään parhaassa kunnossa olleet. Keltainen huppari päällä musta tuntui päivänsäteelle, vaikken sille naamasta ainakaan näyttänyt. Jos oikein kuulin niin Isabella taisi kommentoida meidän ulkoasua ‘’oisit yrittänyt edes’’ -kommentilla, kun se ratsasti ohi nuorella tammallaan. Hävettiköhän sitä. En ihmettelisi, sillä sentään kiilsi kaikki nahkakappaleet ja vaatteet oli viimesen päälle. Niin oli muillakin kyllä.
Jos pitäisin sisällä muhivan pahan olon sisällä koko valmennuksen ajan palkitsisin itseni kyllä kebab-annoksella. Mutta jos oksennus tulisi, Amanda todennäköisesti potkisi meidät pihalle mun omilla kumisaappailla. Tää oli näytönpaikka.
#susinevapiiskaa
Me oltiin varmaankin Auburnin suttuisin parivaljakko tällä hetkellä ja varmasti tulevaisuudessakin. Perjantain juhliminen oli vienyt voimia sen verran, että heräsin vasta vähän yli kaksitoista, kun mamma tuli huutamaan ovelle että enkö mä meinaa valmennukseen osallistuakaan, tulinko katumapäälle, koska mulla oli sellanen iso muhku, josta ei ollut kouluratsastukseen(kaan). Juosten vedin ensimmäiset talliaiheiset vaatteet päälle ja kiisin banaani kädessä ulos pikku Audilleni. En varmanakaan ollut ajokunnossa.
Tulin kaasu pohjassa Auburnin parkkipaikalle ja hyvä kun en hypännyt liikkuvasta autosta ulos. Jäinen tallipiha vaikeutti huomattavasti matkaa tarhalle, jossa Meidhir seisoskeli auringon alla. Se ei pistänyt pahakseen kiinniottoa. Eikä madellut mun perässä talliin, ei se tosin koskaan, mutta en ois ihmettellyt jos se tänään olis niin tehnyt. Äkkiä heppa kiinni käytävälle. Loimi vittuun ja harja käteen. Kävin hepan pikapikaa läpi ja lähdin hakemaan varusteita.
‘’Paljonko kello on?’’ kysyin liilatukkaselta, jonka bongasin kauempaa.
‘’Ootpa sä myöhässä’’, Matilda, joka ei koskaan juuri puhunut, huomautti Zelian karsinalta. ‘’Kymmenen vaille.’’
‘’Okei… Hyvä huomio.’’
‘’Ja öö… ooksä kattonu peiliin tänään?’’
‘’En ehtinyt ollenkaan, eileen meni myöhään villi ilta ja lähin kotoota juosten hyvä kun housut tajusin laittaa päälle’’, irvistän ja pyyhkäisen silmien ympäriltä ja sormenpäät tummui. Kiva. Oikein edustuskunnossa.
Riisuin vaaleanpunaisen riimun kaulalle ja suitsin orin vikkelään, se oli ollut nätisti koko lyhyen ajan jonka se oli ehtinyt seistä, kun mä lähdin jo raijaamaan sitä maneesin ovea päin. Siellä oli jo Rasmus ja Isabella. Pikavilkaisulla en nähnyt vielä meidän valmentajaa, jonka olin stalkannut sosiaalisesta mediasta. Talutin Meikun lähimmän jakkaran luo ja kipusin selkään. Vasta sitten huomasin mun kengät. Kirkkaan siniset TreTornin kumisaappaat tuntui oikein hakevan huomiota maneesissa. Housuiksi olin sentään kiskonut ratsastuslegginssit, vaikka ei ne missään parhaassa kunnossa olleet. Keltainen huppari päällä musta tuntui päivänsäteelle, vaikken sille naamasta ainakaan näyttänyt. Jos oikein kuulin niin Isabella taisi kommentoida meidän ulkoasua ‘’oisit yrittänyt edes’’ -kommentilla, kun se ratsasti ohi nuorella tammallaan. Hävettiköhän sitä. En ihmettelisi, sillä sentään kiilsi kaikki nahkakappaleet ja vaatteet oli viimesen päälle. Niin oli muillakin kyllä.
Jos pitäisin sisällä muhivan pahan olon sisällä koko valmennuksen ajan palkitsisin itseni kyllä kebab-annoksella. Mutta jos oksennus tulisi, Amanda todennäköisesti potkisi meidät pihalle mun omilla kumisaappailla. Tää oli näytönpaikka.
#susinevapiiskaa
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
''Jag handlar det här'' -Meidhir
Ellen N. 08.05.19 12:32
17.4.2019
''Jag vet vad jag gör!'' terveisin Meidhir.
Jusun ottama kuva, kun nainen tuli ainakin puomien nostajaksi mukaan. Roolipeli kuvaan liittyen.
''Jag vet vad jag gör!'' terveisin Meidhir.
Jusun ottama kuva, kun nainen tuli ainakin puomien nostajaksi mukaan. Roolipeli kuvaan liittyen.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
En ny utrustning förbättrar allt
Ellen N. 30.05.19 23:47
Onsdag.5.2019
#esteryhmä
Mun ja Meikun valmennusryhmä oli muuttunut, kun esteryhmät yhdistettiin. Ja kaikki oli jees, valmennukset oli jatkuneet meidän osalta ihan hyvin. Mutta muiden osalta ilmeisesti paremmin, mutta tänään siihen tuli muutos. Mä olin kantanut tallille tullessa nipun sinisiä varusteita ja alkanut hyvissä ajoin järjestämään niitä paikoilleen toisin sanoen huopa satulan alle, muut huovat niiden paikoille, suojat orin harjapakkiin ja niin edelleen. Meidän taipaleella alkoi vakavasti otettava vaihe, kun me vaihdettaisiin vaaleanpunaisesta vaaleansiniseen. Mun jykevän komea irlantilaisori sai enemmän oman väriset varusteet niiden tyttöhepenien tilalle.
‘’Kertakaikkiaan’’, käytävällä vastaan kävellyt Jonny totesi, ‘’mistä nyt tuulee?’’
‘’Haha, uudet tuulet ne vaan’’, virnistin miehelle ja tallustin orin karsinalle, jossa se odotti varusteita vaille valmiina.
‘’Nu är det dags att bli en ordentlig kille hör du’’, höpisin uteliaana oven suuhun tulleelle Meikulle. ‘’Olen oikea poika, saat nyt sanoa niinku Pinokkio.’’
Me saatiin valmennuksen alussa muilta valmennettavilta ja Isabellaltakin hitusen kummastelevia katseita, kun ei oltukaan imelän vaaleanpunaisissa ja orilla oli uudet suitset ja kuolainkin testissä, jos kaksoisturppis olisi remppaa ja perus kolmipala full cheekiä parempi. Mulla oli loistava olo. Tänään kaikki tulee onnistumaan ja fiilis on hyvä kohti tulevaa estekisaa. Olin ottanut testiin Meikulle korvahupun, jos se pystyisi sitten keskittymään tekemiseensä paremmin. Jos korvahuppu olisi hyvä päätös niin se laitettaisiin ekaa kertaa myös kisoihin päälle.
Meillä oli tänään sellainen ympäripyörä valmennus, jossa katsottiin vaan että asiat rullaa kaikilla hyvin ja homma luistaa. Kentälle oli koottu kuusi estettä ja niille näytti pystyvän tulla vähän millä teillä tahansa. Isabella kertoi että tänään ei tultaisi korkeita ja kovaa, vaan hallitusti ja haettiin onnistumisia omaa tasoa matalammalla. Alkuverkkojen jälkeen me alettiin tulemaan pitkällä sivulla olevaa linjaa, jonka väli tuli ratsastaa ensin normaalia pienemmässä laukassa, kun testattiin sitä että hevoset oli kuulolla ja myöhemmin isommassa laukassa. Meikku tuntui tavattoman hyvälle ja mä aloin saada entistä suurempaa itsevarmuutta meihin, kun ori jytisi menemään.
Hypättiin kasikolla pari kertaa suoraa keskihalkaisijalla olevaa okseria ja Meidhir vaihtoi laukkoja kuin vanha tekijä, mutta oikoi myös lapa edellä kuin jäykkä tuntihevonen. Ratsastettiin diagonaalin pystylle parit pitkän tien lähestymiset ja sitten huomattavasti lyhyemmät.
Tultiin vielä muita radan osia yksittäin ja sitten niitä alettiin yhdistämään toisiin. Mulla ja Meikulla oli flow päällä, jonka Isbe myös huomasi, se katsoi vähemmän nyrpeenä, kun Meidhir jyräsi menemään sen ohi niin että tanner tutisi. Tuntui vähän liian hyvälle ollakseen totta. Meidän ongelmana ei koskaan ollut ohi meneminen, nyt kun oltiin keskitytty erikoisesteisiin, niin mikään ei tuntunut hätkäyttävän Meikkua. Ongelmana on ollut liika vauhti, huono kontrolli yleisesti ja huonot paikat.
Lopuksi mä ja Meidhir tultiin 80cm rataa, muut tuli vähän korkeempana tai ne jotka kilpaili meitä korkeemmalla tasolla. Jos ei vielä tullut selväksi, niin meidän rata oli lähes mallikelpoinen. Ja fiilis sen jälkeen sekä radalla oli uskomaton. Mulla ei ollut koskaan vielä ollut niin hyvää tunnetta satulaan kuin nyt. Mä hymyilin kuin Vaasan aurinko ja rapsuttelin oria koko loppuajan kun odoteltiin muiden ratsastavan ratansa. Loppuverkoissa Meidhir pärski tyytyväisenä ja ravasi selkä ylhäällä. Kehuin ääneen hevosta ruotsiksi reippaaseen ääneen, jotta keltään ei jäisi huomaamatta mun hyvä fiilis treeniä ja oria kohtaan. Hymyillen ratsastelin ja jos oisin osannut viheltää oisin viheltänyt siinä samalla. Elämä oli ihanaa.
#esteryhmä
Mun ja Meikun valmennusryhmä oli muuttunut, kun esteryhmät yhdistettiin. Ja kaikki oli jees, valmennukset oli jatkuneet meidän osalta ihan hyvin. Mutta muiden osalta ilmeisesti paremmin, mutta tänään siihen tuli muutos. Mä olin kantanut tallille tullessa nipun sinisiä varusteita ja alkanut hyvissä ajoin järjestämään niitä paikoilleen toisin sanoen huopa satulan alle, muut huovat niiden paikoille, suojat orin harjapakkiin ja niin edelleen. Meidän taipaleella alkoi vakavasti otettava vaihe, kun me vaihdettaisiin vaaleanpunaisesta vaaleansiniseen. Mun jykevän komea irlantilaisori sai enemmän oman väriset varusteet niiden tyttöhepenien tilalle.
‘’Kertakaikkiaan’’, käytävällä vastaan kävellyt Jonny totesi, ‘’mistä nyt tuulee?’’
‘’Haha, uudet tuulet ne vaan’’, virnistin miehelle ja tallustin orin karsinalle, jossa se odotti varusteita vaille valmiina.
‘’Nu är det dags att bli en ordentlig kille hör du’’, höpisin uteliaana oven suuhun tulleelle Meikulle. ‘’Olen oikea poika, saat nyt sanoa niinku Pinokkio.’’
Me saatiin valmennuksen alussa muilta valmennettavilta ja Isabellaltakin hitusen kummastelevia katseita, kun ei oltukaan imelän vaaleanpunaisissa ja orilla oli uudet suitset ja kuolainkin testissä, jos kaksoisturppis olisi remppaa ja perus kolmipala full cheekiä parempi. Mulla oli loistava olo. Tänään kaikki tulee onnistumaan ja fiilis on hyvä kohti tulevaa estekisaa. Olin ottanut testiin Meikulle korvahupun, jos se pystyisi sitten keskittymään tekemiseensä paremmin. Jos korvahuppu olisi hyvä päätös niin se laitettaisiin ekaa kertaa myös kisoihin päälle.
Meillä oli tänään sellainen ympäripyörä valmennus, jossa katsottiin vaan että asiat rullaa kaikilla hyvin ja homma luistaa. Kentälle oli koottu kuusi estettä ja niille näytti pystyvän tulla vähän millä teillä tahansa. Isabella kertoi että tänään ei tultaisi korkeita ja kovaa, vaan hallitusti ja haettiin onnistumisia omaa tasoa matalammalla. Alkuverkkojen jälkeen me alettiin tulemaan pitkällä sivulla olevaa linjaa, jonka väli tuli ratsastaa ensin normaalia pienemmässä laukassa, kun testattiin sitä että hevoset oli kuulolla ja myöhemmin isommassa laukassa. Meikku tuntui tavattoman hyvälle ja mä aloin saada entistä suurempaa itsevarmuutta meihin, kun ori jytisi menemään.
Hypättiin kasikolla pari kertaa suoraa keskihalkaisijalla olevaa okseria ja Meidhir vaihtoi laukkoja kuin vanha tekijä, mutta oikoi myös lapa edellä kuin jäykkä tuntihevonen. Ratsastettiin diagonaalin pystylle parit pitkän tien lähestymiset ja sitten huomattavasti lyhyemmät.
Tultiin vielä muita radan osia yksittäin ja sitten niitä alettiin yhdistämään toisiin. Mulla ja Meikulla oli flow päällä, jonka Isbe myös huomasi, se katsoi vähemmän nyrpeenä, kun Meidhir jyräsi menemään sen ohi niin että tanner tutisi. Tuntui vähän liian hyvälle ollakseen totta. Meidän ongelmana ei koskaan ollut ohi meneminen, nyt kun oltiin keskitytty erikoisesteisiin, niin mikään ei tuntunut hätkäyttävän Meikkua. Ongelmana on ollut liika vauhti, huono kontrolli yleisesti ja huonot paikat.
Lopuksi mä ja Meidhir tultiin 80cm rataa, muut tuli vähän korkeempana tai ne jotka kilpaili meitä korkeemmalla tasolla. Jos ei vielä tullut selväksi, niin meidän rata oli lähes mallikelpoinen. Ja fiilis sen jälkeen sekä radalla oli uskomaton. Mulla ei ollut koskaan vielä ollut niin hyvää tunnetta satulaan kuin nyt. Mä hymyilin kuin Vaasan aurinko ja rapsuttelin oria koko loppuajan kun odoteltiin muiden ratsastavan ratansa. Loppuverkoissa Meidhir pärski tyytyväisenä ja ravasi selkä ylhäällä. Kehuin ääneen hevosta ruotsiksi reippaaseen ääneen, jotta keltään ei jäisi huomaamatta mun hyvä fiilis treeniä ja oria kohtaan. Hymyillen ratsastelin ja jos oisin osannut viheltää oisin viheltänyt siinä samalla. Elämä oli ihanaa.
_________________
I'm do, re, mi, fa, so fuckin' done with you
Ellen N.- Entinen tallilainen
- Ikä : 25
Viestien lukumäärä : 89
Sivu 1 / 2 • 1, 2
Sivu 1 / 2
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa