Meidhirin päiväkirja

20.7.2019 lördag

Mä olin kuullut huhua että Tildan Coco-tamman hoitaja ja sielunsa paholaiselle menettänyt Krister oli jättämässä Kallan. Asiahan ei mua sinänsä liikuttanut. Meidhirin olin ratsastanut maneesissa hypäten pieniä esteitä. Tää kesä kuten edellinen kans oli mennyt vähän ohi. Mä en jaksanut eikä mua huvittanut valmentautua hikisessä säässä. Mä inhosin tulla hikeen, joten oltiin hypätty yksikseen pikkusia esteitä, koska ne ei vaatineet vaivaa.

Kun mä olin jättänyt orin sen karsinaan ja vienyt varusteet satulahuoneeseen käväisin tallituvassa, jossa paholaisen nirppanokkainen kätyri ryysti kahvinsa loppuun mut nähtyä ja hävisi. Näitä hetkiä mulle tuli ikävä jos se meinasi todella jättää Kallan taakseen. Ehkä munkin pitäisi.

21.7.2019 söndag

Lisää auringonpaistetta tänään ja vaikka kuinka ihanaa se oli niin maneesissa toimi ilmastointi ja mun hevonen oli yhtä viileenä. Meidhir oli himo cool tätä nykyä, se tuntui sellaselle tasapaksulle kiltille ruunanrupsukalle, josta lämpö oli vienyt ylimääräiset mehut. Me saatiin jumppailla yksikseen maneesissa, kun muut ilmeisesti halusi nauttia hienoista ilmoista ulkona.

Ori jolkotti tasaisena ympyrää toisen jälkeen ja sain jopa välillä muistuttaa sitä liikkumaan. Tää oli uutta mulle. Mä olin aina joutunut pitämään jalan lähes liimattuna paikoillaan, jotta ori ei luulisi sitä esimerkiksi laukka-avuksi ja sinkoisi menemään. Sanottakoon rehellisesti käsi sydämmellä, että mä olin täysin tyytyväinen tähän versioon mun irlantilaisesta harvinaisuudesta.

22.7.2019 måndag

Mä olin erittäin tyytymätön tähän rakkauden kesään. Tinder oli kuiva kuin aavikko, ei Minka, vaan Sahara. Mulle olis kelvannut lähes ketä tahansa kesäheila, mutta tällä hetkellä mulla ei ollut muita kuin Meidhir, jota olin taluttamassa tallista ulos, se oli saanut tänään vain viilentävän suihkun ja kävelytystä metsässä !pelkkä riimu päässä!

Kun olin taluttelemassa sitä Auburnin pihalla suihkulähteen lotistessa mä tunnistin derbyllä käppäilevät Antonin, Aliisan ja Cavan. Joista nelijalkainen auringossa upeesti kiiltävä ori näytti olevan se kolmas pyörä. Auburnin pihalla oli kauhea hulina, mutta yllätykseksi mä sain silti taluttaa naru löysällä Meikkua, joka ei meinannutkaan yllätykseksi karata paikalta, vaikka tilaisuuksia tulikin.

23.7.2019 tisdag

Aina sitä saattoi yllättyä enemmän ja enemmän itsestään ja siitä kuinka helppoa olikin vältellä ylimääräistä työntekoa. Meidhir oli puettu martingaaliin ja korvahuppuun ja mulla oli päällä turvaliivi, vaikka jo selkään nouseminen sai mut katumaan turvallista päätöstä. Me lähettiin yksin maastoon, kun kaikilla tuntui olevan kalenteri täynnä treeniä. Meidhir on viihtynyt auburnissa super hyvin, paljon paremmin kuin mä ja maastoon lähtiessä se huuteli muille hevosille tarhoihin.

Takaisin tullessa meitä vastaan tuli ilmeisesti rankasti treenanneet Sarah, Effi, Ellie ja Riepu. Moikkasin hymyillen punaposkisia naisia ja Meidhir huusi hulluna niiden hikisille ratsuille ja ohittaessa tavoitteli pöristen kosketusta sirolta Effiltä, mutta kaikki yritykset evättiin.

24.7.2019 onsdag

Tänään satoi. Kiitos siis luontoäidille tästä. Maneesi oli silti tyhjillään, eikä ihmekään, kun tallille tullessa ei parkkipaikalla ollut autoja. Erilaista tähän päivään toi sateen lisäksi Meikun käytös, joka oli taas virkistymään päin. Ja se johtui satavarmana sateesta ja vähän viileämmästä säästä sekä sateen ropinasta, joka selkeästi häiritsi Meikun keskittymistä.

Me oltiin lopettamassa, kun maneesin tuli Märta ja Mina, joita Meikku kummasteli aikalailla. Me moikattiin toisiamme ja sinitukkanen infosi mulle miksi sen hoitohevonen oli kanget suussa. Vai niin, että Mikke tulisi ratsastamaan sillä. Mulle tuli awkward flashback Auburnin juhlista, joissa me uitiin uima-altaassa ja se torju mut, joten me häivyttiin maneesista.

25.7.2019 torsdag

Mä istuin katsomossa ihaillen irtohypytettäviä nuoria, joista osa hyppäsi nyt jo korkeammalle kuin Meikku, uskoin että se saattaisi irtona hypätä kyllä 130, mutta that's it. Ja se oli ihan fine mulle, mutta toisaalta olisihan se kiva jos mä pääsisin joskus hyppäämään oman hepan kanssa korkeempia esteitä kuin 120. Mutta toistaiseksi se oli ihan okei niin. Vaikka mammalla oli tottakai takataskussa etittynä mulle jo potentiaalisempi ratsu.

Viimeisen nuoren hypättyä mä hiippailin kysymään Isabellalta, jos ne voisi jättää hypytyskujan hetkeksi, niin että voisin hypyttää nuorista inspiroituneena Meikun. Pitkän tuomitsevan päätöksen teon jälkeen vastaus oli okei ja mä kiiruhdin laittamaan mun heppaa hyppykuntoon.

#rassenhaaste

5.11.2019

Meidän arki oli Meikun kanssa ihan sitä saatanan samaa. Ei mikään ollut juuri muuttunut syksystä, nyt oli vaan hiton kylmä. Kylmä vaan koko ajan. Mulla meni hermot tosi nopeaa tätä nykyä kun jatkuvasti paleli ja iltasin ei nähnyt enää eteensä kuuden jälkeen. Ärsytti tämmönen. Ärsytti nykyään muutenkin lähes jatkuvasti, se pitäisi lisätä tinder bioon ‘’jatkuvasti vittuuntunut’’ ja miehiä tulisi takuulla ovista ja ikkunoista.

Meidhir oli kasvattanut söpön talvikarvan itselleen niistä osin mistä sitä ei oltu klipattu. Se oli supersöpö. Ja hyvällä tuulella. Lähes jatkuvasti. Ori oli myös oppinut käytöstapoja. Se seistä möllötti käytävällä kuin kiinni liimattu ja katseli vaan korvat hörössä ympärillensä. Jäin vaan hetkeksi ajatuksissani rapsuttelemaan möhköfanttiani, kun kuulin vaivaista muminaa meidän takaa.

‘’Mä en kuule!’’ kivahdan Jusulle, joka odotti kottikärryjen kanssa meidän takana. Ja naisen suu liikkui. En sitten tiiä oliko se ilmastointi, vai mun yleinen mielentila, mutta mä en jaksanut edes kuunnella sen piipitystä. Vaikka Jusu ei muuten koskaan mua ärsyttänyt ihmisenä, se oli mukava kyllä.

‘’Siis mä en ihan oikeesti kuule nyt’’, naurahdan kuivasti naama tympeenä Jusulle, joka näytti vähän hätääntyneelle.

‘’Jos pääsisin tästä ohi’’, se puhui kottikärrylle vähän kovemmalla äänellä.

‘’Toki pääset’’, vastaan ja työnnän Meidhiriä vähän sivuun ja nainen kipittää meidän ohi naama punaisena.

Kun Jusu oli tarpeeksi kaukana uskalsi hoitopaikalla Leeviä harjaava Nita avata suunsa. ‘’Aika kiukkusesti vastattu.’’

‘’No vittu että ärsyttää jos ei uskalla puhua tarpeeks kovaa, että muut kuulis.’’

‘’Niin no’’, Nita totesi vaan, ehkä se oli sitten kuullut. Ja mä olin tulossa kuuroksi. Sen siitä kai saa kun puhuu itte niin kovaa.

Sitten me oltiin taas hiljaa omissa oloissamme. Nita varmaan katsoi parhaaksi olla puhumatta mulle turhia, etten vaan sillekin kivahtais. Ehkä ihan viisasta kun ei kauheasti huvittanut jutella mistään turhasta.

Maa Meikun ympärillä alkoi näyttää valkealle, kun siitä lähti kumisualla karvaa ihan hulluna. Ori oli tyytyväinen kun se sai paljon huomiota ja samalla helpotusta kutittavaan karvanlähtöön. Mä olin ratsastanut Meikkua nyt kolmena päivänä ja tänään aattelin sen saavan vaan harjauksen, koska ulkona oli sentään ainakin viisi astetta pakkasta ja tuuli. Mä palelin nykyään vaikka mulla olisi kuinka paljon vaatteita päällä.

Kun mä sopivasti hytisin kylmästä Auburnin hyvin lämmitetyssä tallissa, Inna avasi oven ja tuli sisälle Banskun kanssa. Naisen naama oli punertava ja sen heppa pörisi. ‘’Laitatko heti oven kii vai laitanko mä?’’ kysyin siltä napakasti, kun viima puhalsi sisälle.

‘’Laita vaan jos viitsit’’, Inna hymyili mulle.

Eihän mua juuri viitsittänyt, mutta kävin sulkemassa sen ystävällisenä eleenä ja itseäni ajatellen, niin nainen sai suoraan kävellä karsinaan harmaan banaaninsa kanssa. Palasin selvittämään mun hevosen häntää. Inna tuli karsinasta ulos varusteiden kanssa ja tuli seisomaan Meikun viereen. ‘’Säkö olit alottanut opiskelemaan jotain heppauraa itelles?’’

Irkku tutkiskeli Innaa ja sen kantamuksia oikeen urakalla.

‘’Juu, ohjaajaksi alotin jatkuvan haun kautta, ja tälleen etänä. Ei mua kauheesti huvita opiskella paikan päällä mua nuorempien kanssa. Ja siis enhän mä täällä tee niitä mun näyttöjä, kun halusin vähän silleen normaalimmalle tallille tekeen hommia, eikä Amanda ois mua varmaan tänne ees ottanu oppimaan, haha.’’

‘’Kuulostaa jännältä’’, se vastas ystävällisesti. ‘’Meinaatko tehdä näyttöjä Meikulla?’’

‘’Meinaan joo, jos se on ok kaikille osapuolille, jos ei niin eiköhän täältäpäin löydä jonkun vaihtoehtosen ratsun. Ainakin sillä oppisopimustallilla on sellasia heppoja, mut ehkä sais omallakin tehä en tiiä.’’

‘’Niin niin ja ehkä täältäkin joku lainais, jos tarpeeks nätisti kysyy.’’

‘’Haha, juu, niin kai.’’

‘’Mieti sitäkin vaihtoehtoa, onhan täällä osaavia hevosia.’’

‘’On on tiiän kyllä.’’

‘’Niiiin. No, mä meen viemään nää varusteet.’’

‘’Juujuu ja mä heitän Meikun takas karsinaan niin pääsen lähteen, oon ihan jäässä.’’

‘’Joo oli kyllä yllättävän kylmä sää.’’

‘’Juu jep’’, sitten se lähti pois nyökäten ensin ja hymyillen sitten suomalaisittain.

Mä en kauheasti ollut koskaan jutellut Innalle, nainen vaikutti perusmukavalle. Asialliselle. Ori irti naruista ja sitten se mökkiin, jonne se jäi kököttämään. Mä jätin valkoiset karvatukot käytävälle ja lähdin Nitalle heipat huikattua pakkaseen. Ja mun naama mutristu. Saattaisin hyvinkin olla kiukkuinen koko saatanan talven.

7.11.2019

Ei ollut enää kuin vähän päälle viikko, kun Kalla cupin viimeinen osakilpailu käytäisiin ja mä haluaisin onnistua siinä viimeisessä kilpailussa. Meillä oli treenaaminen ollut vähän toispuoleista ja enemmäkseen sellaista chillailua, mutta nyt siihen tulisi muutos.

Eilinen hullu Vivienne ja sen tälläkin kertaa hikinen ja höyryävä poni tuli talliin samalla oven avauksella, kun mä olin lähdössä Meikun kanssa maneesiin. Ehkä ne oli tänäänkin kaasutelleet ympäri maneesia.

‘’Oisit ollut näkemässä miten hieno Pontso oli tänään!!!’’ se hihkui mulle.

‘’Nå kiva.’’

‘’Eilinen teki terää sille’’, lapsi hymyili ylpeenä ja onnellisena.

‘’Joo varmasti, ehkä me otetaan teistä mallia tänään.’’

‘’Ei kannata, Amanda on maneesissa.’’

‘’Kiitos varoituksesta’’, irvistin.

Vedin Meikun liikkeelle ja me jatkettiin matkaa maneesiin, joka oli kyllä semmonen luxus, joka jäi monelta kokematta. Mä en edelleenkään jotenkin tajunnut, että me oltiin tälläsessä tallissa. Aina se osas yllättää. Blondi nyrpeä nainen tosissaan laukkasikin hevosellaan työmiesten päädyssä rinnat hölskyen, se oli takuulla suunniteltu juttu. Vaikka se ei sitä ikinä myöntäisikään.

Meidhir pöristeli ja kummasteli oranssiin pukeutuneita miehiä, jotka seisoskeli ja tuijotteli seiniä sekä Amandan heppaa. Hienosti ori pysyi paikallaan selkään noustessa, kun sillä oli tärkeä tuijotustehtävä. Ja hätkähti sitten liikkeelle pyyntöä. Mä päätin pysyä visusti maneesin toisessa päädyssä poissa tieltä.

Meillä oli tosissaan tänään kunnon koulutreeni. Tai ainakin se oli tavoite. Kun me oltiin kävelty tovi aloitin ympyrällä pyytämään oria väistämään ulos. Ensin se hangoitteli vastaan, mutta sitten alkoi väistämään ihan näppärästi. Välillä vaihdoin suuntaa ja me väistettiin myös takaosaa sisälle, mikä oli huomattavasti vaikeampaa meille kummallekin. Ihme ja kumma Amandan läsnäolo sai mut haluamaan treenaamaan paremmin, vaikka ei koko aikaa ihan onnistunutkaan.

Tehtiin Meikun kanssa ravissa samaa hommaa ja oltiin kummatkin niin keskittyneitä, ettei huomattu, kun Amanda ja sen ratsu häipyi maneesista työmiesten kera. Meidhir tapasi tuijottaa tovin ja unohtaa keskittymisen, kun joku vihelteli lähtöään ja ovi aukesi, mutta se teki tänään ihan tosissaan töitä. Laukkaa tehtiin ympyrällä asettaen kierros sisälle ja kierros ulos. Ja mulla oli alla kyllä niin letkeä heppa ettei oo tosikaan.

‘’Fiiin, fiiin häst’’, kehuin sitä.

Siirtelin sen sitten raville ja suoralle uralle. Meidhir oli hikinen ja letkeä. Siis aivan saatanan letkeä. Se oli superfiilis. Kun mä annoin sille vähän ohjaa ja se venytteli kaulaansa alas ja pärski entistä tyytyväisempänä. Mä hymyilin ja vitutus oli kaukana. Ori saisi kyllä ämpärillisen melassivettä, kun talliin päästäisiin.

Ei meidän koko aikaa tarvinnut loppuverkata yksin ja Meidhirin seesteinen maailma järkyttyikin, kun maneesin ovi aukesi yhtäkkiä kovaäänisesti. Sisälle plemahti Aliisa ja sen hoitohevonen.

‘’Äh, unohdin vissiin ilmottaa tulosta’’, se päätteli reippaasti, kun se näki järkyttyneen tasajalkaa seisovan kimon jätin ja naurahti.

‘’Joo niin unohdit’’, irvistin.

‘’Kylläpä sen maailma järkkyi, haha!’’

‘’Pieni maailma isolla hevosella’’, toteen naurahtaen.

‘’Nimenomaan!!’’

Sain orin vielä liikkeelle siitä ja ravailin kierroksen ja siirsin sitten käyntiin. Taputin sitä roimasti ja löysäsin ohjat loppuun. Huomenna me voitaisiin tehdä puomi-kavaletti jumppaa ja lauantaina hypätä, sitten se saisi pitää sunnuntain vapaana ja maanantaina hölkkäisin sen Merikannon valmennusta ajatellen. Suunnitelma oli valmis. Sitten mä voisin käydä klubilla lauantaina ja kärsiä sunnuntain oloja jonkun baarilöydön kanssa tai Williamin. Huomaamattakin sitä rupes hymyilemään.

‘’Vissiin mielekkäitä ajatuksia’’, Aliisa herätti mut haaveista.

‘’Haha joo kyllä’’, hymyilen naiselle.

‘’Hymy paljasti, ettei oo kyse vaan hyvin menneestä ratsastuksesta.’’

‘’On sekin osa hyvää fiilistä, mutta kyllähän sitä lauantaita odottaa aika mielellään, heh’’, virnistän.

‘’Niin meistä jokainen’’, Aliisa myönsi peilaten mun ilmettä, mutta tiedä sitten ajatteliko samoja kun mä. Todennäköisesti. ‘’Saispa.’’

‘’Jep, se ois tavote.’’

‘’Kyllä!’’

‘’Saada siis.’’

‘’Sitä mäkin.’’

30.01.2020

‘’Hei Anton!’’ huikkasin Meidhirin kanssa sisälle tullessa vaaleatukkaiselle miehelle, joka lakaisi apaattisena käytävää. ‘’Onko sulla tekemistä?’’

‘’Nooh, eipä tässä kai oikeastaan, emmä tiiä, tuskin…’’

‘’No mutta loistavaa, haluatko auttaa mua?’’ hymyilin sille säteillen vasta valkaistut hampaat näkyen.

‘’Joo kai mä voin, en mä varmaan muutakaan keksi.’’

‘’Yes, tack, skönt.’’

‘’Hä?’’

‘’Ihanaa kiitos’’, naurahdin ja kiinnitin vihdoin kimon orin käytävälle. ‘’Meikusta on tullu ihan lussu, se vaan chillas äskenkin käytävällä eikä koittanut tunkeutua joka paikkaan.’’

‘’Hmph’’, Anton tuhahti ja tapitti Meikkua. ‘’Mitä mun pitää tehdä?’’

‘’Harjataan se ensin ja sitten letitellään kaikki jouhet’’, selitin intopiukeena.

Mitään sanomatta se kävi omatoimisesti hakemassa jo valmiiksi lähelle tuodusta harjalaatikosta sekä mulle että ittelleen harjat.

‘’Kiitosta’’, hymyilin sille. Meidhir ei kasvata ilmeisestikään kummoista karvaa ja on siitä helppo harjata joten eipä siinä kauheen kauan nenä tuhissut, kun ori oli ok. ‘’Mä olin ajatellut jos sä osaat ees jotenkin kuvata niin saat ottaa rakennekuvan Meikusta, jos et nii mä otan ja pidät kii siitä.’’

‘’Mä en oo ihan kuvakelpoisen näköinen’’, se katseli vaatteitaan pohtien.

‘’Hah, ei sun tarvi kuvaan astua, aattelin ainakin rajata sen niin että ei ole kuin yksi tähti kuvassa ja se on mun mussukka’’, mun ääni lähti loppua kohden lässyttämään ja pussasin oria nopeaa turpaan. Anton naurahti. Lässytin sitten vielä ruotsiksi Meikulle ja rapsutin sen otsaa josta karisi pientä valkoista karvaa.

‘’Sitten voitas seuraavaks hoitaa kuntoon sen häntä, tai sä saat tehä sen ja mä alan sykeröimään harjaa, onko ok?’’

‘’Toki’’, se vastas huomattavasti aiempaa reippaana ja kävi hakemassa harjan häntää varten ja nappas se viisaana myös selvityssuihkeen.

Mä hommasin ittelle jakkaran ja aloin jakamaan orin ratsuharjaa.

‘’Harjasin, mitäs nyt sitten?’’

‘’Letitä siihen ranskalainen sen verta kun siinä sitä martoa on ja sit niillä jouhilla loppuun, sit sellanen lenkki ja kiinni johki sinne sillee et tulee lenkki, kattelin irlannintyöhevosia pari päivää sitten ja sain idean leitittää koko hepan ja tehä häntään sellasen justiinsa, voin näyttää sulle idean siitä.’’

Kun mä etenin tasaisesti siistiä harjaa pidemmälle kuuntelin Antonin itsekriittistä mutinaa kuinka se letti oli kaikkea muuta kuin siisti. Se purki sen letin kans pariin otteeseen ja sitten sai sen valmiiksi. ‘’Ei meinaa nakkisormilla onnistua’’, mutru-Anton totesi.

‘’Haha eiköhän se oo ihan ookoo, ei sitä kuvaa takaapäin oteta. Voitko käydä hakemassa Meikulle suitset ja sit ketjunarun se roikkunee kaapissa. Sil taitaa olla remppaturppis et jos löydät siel kaapis on kans normi et jos jaksat nii vaihda, mut voin mäki tehä sen’’, käskin.

Mä sykeröin harjan loppuun ja sitten siirryin etutukkaan. Meidhir pysyi muuten aika nätisti paikoillan välillä sen pää heilahti toisaalle kun joku käveli talliin sen takaa ja kuopi se kans vähän, mutta yllättävän nätisti se oli loppujen lopuksi. Kannatti opettaa se seisomaan hyvin kaikissa toimenpiteissä.

‘’Vitsi va du e fin o klok häst, mammas lilla sötnos’’, lepersin ja sopersin sille kun sain etutukan sykerölle.

‘’Kummallista porukkaa’’, Anton totesi mun takaa antaakseen mulle orin suitset.

‘’Heppatädit on tälläsiä, itekki takuulla leperrät Vilalle, älä lähe väittää vastaan!’’ virnuilin. ‘’No mutta mennääs sitten’’, sain ketjunarun vielä kuolaimiin kiinni ja pyysin orin eteenpäin.

‘’Ja hei voitko ottaa liinan mukaan käyn juoksuttamassa tän jälkeen!’’

Me käppäiltiin pikkupakkasessa aurattuja talliteitä tallin taakse ottamaan se rakennekuva. Siellä oli nättitausta ja rauhallista, niin ei ollut oria triggeröiviä asioita. Ensin me koitettiin niin, että Anton piti oria, koska en luottanut sen kuvaustaitoihin, vaikka hyvin se hännänkin letitti. Meidhir kuitenkin hääräsi liikaa eikä suostunut seisomaan nätisti, joten hommia vaihdettiin.

‘’Odotatko tässä, niin mä käyn kiertämässä sen kanssa tallin kerran ympäri ihan vaan jos se helpottaisi heti asiaa.’’

‘’Ei kai mulla muutakaan mahdollisuutta oo.’’

‘’Voit tulla aina mukaan.’’

‘’Ehkä mä seison tässä, kävelkää reippaasti!’’

‘’Aina!’’

‘’Noniin onko kamera valmiina??’’ huudan sille kun me käännytään tallin taa kierroksen jälkeen.

Anton otti valmiusasennon ja mä talutin orin reippaasti sen eteen, seisotin ja siirryin sitten itse kauemmas.

‘’Noin, jes, hyvä!’’ Anton innostui.

‘’Loistavaa, saiksä hyvän kuvan?’’

‘’Sain!’’

‘’Ihan loistavaa!’’

‘’Oliks tää tässä?’’

‘’Joo oli, kiitos avusta.’’

‘’Joo eipä mitään’’, se hymyili kainosti. ‘’Tossa on sun puhelin.’’

‘’Jes, kiitos vielä.’’ hymyilin kun vaihdoin liinan kuolainrenkaaseen kiinni ja ojensin sille ketjunarun. ‘’Vietkö talliin? Kiitos!’’

‘’Nu ska vi då fa o jogga lite, eller hur? Min stora fina gosse. Hoppas du har inte för mycket energi. Tänkte att du sku ba jogga lite långsamt och chillt, int så att du stormar och bockar hela tiden’’, höpisin matkalla maneesille Antonin huutaen peräämme: ‘’Hemmetin heppatäti!’’

8.2.2020

Pyöräytin vielä yhden laukkavoltin Meikulla ja siirsin sen sitten raviin. Ori oli tehnyt töitä hyvin. Mä olin oikein tyytyväinen siihen ja sen työpanokseen tänään. Me loppuravailtiin tovi vähän löysemmillä ohjilla, sen jälkeen siirsin kevyestä hiestä höyryävän irlantilaisen käyntiin ja me käppäiltiin hakemaan vilttiä sen päälle. Vanha maneesi oli tyhjillään lauantai-iltapäivänä, kun suurin osa tuntui käyvän tallilla kohtuu aikasin viikonloppuisin tai sitten ne nautti uudesta maneesista ja sen aavistuksen raikkaammasta tuoksusta. Pari kierrosta käyntiä selästä ja hyppäsin sitten talikon ja lantasaavin kohdalla alas. Oman hevosen kikkareet pois hiekan seasta ja sitten pikapikaa tallin lämpöön. Mulla oli kylmä, koska olin ensin ollut tekemässä tallitöitä enkä ollut ehtinyt hakea lämpimämpää päälle tai edes juua lämmittävää vihreetä teetä, mutta ehkä nyt tän jälkeen.

Tallissa oli kohtuu hiljaista, mä jätin ensin Meikun käytävälle, että saisin siltä varusteet mahdollisimman mutkattomasti pois päältä.

‘’Moi Ellen!’’ mua moikattiin selän takaa, kun poistin suojia.

‘’Moikka’’, totesin Tildalle, joka roikotti perässään Fellua.

‘’Olitko ratsastamassa? Oliko maneeseissa porukkaa?’’ Tilda kyseli ystävällisesti terapeuttimainen ilme naamalla.

‘’Olin ja ei ollut ainakaan vanhassa maneesissa’’, kerroin sille samalla kun yhdistin jännesuojat toisiinsa.

‘’Okei, ehkä mekin sit mennään tammi-areenalle’’, Tilda pohti asiaa ja varmaan myös mun päänsisäisiä ajatuksia.

‘’Häh, minne?’’

‘’Tammi-areena eli se sun mukaan vanha maneesi’’, nainen selitti mulle.

‘’Niin joo, aivan, meni vähän ohi.’’

‘’Joo, ymmärrän, mutta kannattanee varoa sanomatta sitä vanhaksi jos täällä on vaikka mielensäpahoittajia’’, Tilda naurahti kuivasti ja osoitti sitten Meikkua koulupiiskalla. ‘’Ootko pian valmis, jos päästäisitte meidät ohi?’’

‘’Juu, ollaan nyt, oota ihan hetki’’, ähisin ja puhisin kun nousin kyykystä ja irrotin orin naruista vaihtaakseni sen paikkaa karsinaan.

‘’Kiitos, kiitos’’, Tilda hymyili ja lähti vanhaan maneesiin.

Mä kävin nopeaan viemässä varusteet ja tavarat satulahuoneeseen, ettei ne olisi tiellä eikä Vaanilalla olisi valittamisen aihetta. Mä olin jostain syystä jatkuvasti sen tiellä tai mun Audi tai hevonen tai varusteet tai asenne. Harmitti että se oli niin perse välillä, sillä sitä oli muuten kiva kattella sen luonne vaan hyppi silmille. Komea poika.

Palasin karsinalle parin harjan kera ja aloin sukimaan oria, joka etsiskeli kuivikkeiden seasta heinänkorsia. Mä harjasin Meikkua kaikessa rauhassa ihanan hiljaisessa tallissa ja otin aikani sen kanssa. Mulla ei ollut kiirettä muualle kuin lämpimään suihkuun. Kun mä olin kyykyssä harjaamassa jo lähes valkoisia jalkoja, kuulin tutun vihellyksen lähestyvän meidän päätyä. Nousin hitaasti ylös ja olin sopivasti muhkean hevoseni takana, josta pystyin tarkkailla kuinka se ensin poikkesi Riepun ja Lefan karsinoilla. Kurkin hevoseni selän yli kalterien välistä kuinka vaaleatukkainen nuori mies painoi naamansa tangolla roikkuvan loimen sisäpuolelle. Kuului syvä sisäänhengitys. Sitten se teki saman Riepun loimelle.

Homma mitä Penna-Kynä teki oli mielenkiintoista näin draamannälkäiselle sivustaseuraajalle. Mies vaihtoi toiselle puolelle ja nuuskaisi myös Epin loimea. Sillä oli pohtiva ilme ja se jopa palasi haistamaan Riepun loimea. Ja vielä kerran Epin. Sitten se lähestyi meitä. Mä pidätin hengitystä ja toivoin ettei se huomaisi mua heti. Tangolla roikkui ratsastusviltti ja toppaloimi. Oli jännittävää tarkkailla kumman loimen se valitsisi. Sitten Penna levitti eteensä toppaloimen sisuksen ja veti syvään henkeä samalla kun se oli naama loimessa kiinni.

‘’Mitä teet?’’ kysyin siltä virne naamalla.

Säikähtänyt nuori mies irrotti otteensa Meikun toppaloimesta ja perääntyi pari askelta.

‘’Veikö kissa kielen, hah?’’ virnuilin ja siirryin karsinasta pois. ‘’Vai oliko niin huumaava haju loimissa?’’

Hetken se vielä näytti tyrmistyneelle sitten se avasi suunsa: ‘’Kuten sä tiedät, mä olen nyt talliMestari(!!), ja minulle hevosten hyvinvointi on todella tärkeää. Eli loimien puhtaus on yksi osa sitä, jos et vielä päätellyt sitä itse. Ja Nyt! teen kartoitusta, jos tarvitsee kertoa Sisaruksille, että antavat varoituksia niille, jotka ei huolehdi hevostensa loimien puhtaudesta’’, Vaanila oli kyllä taitava, ei käy kieltäminen, se oli siirtänyt nolostumisen toisaalle ja dominoi tilannetta verbaalisesti.

‘’Jaa vai niin’’, totesin nasevasti myhäillen, jos mulla ei ollut muuta niin äänensävy oli aseena. ‘’Aattelin, että oisin saanut susta Penna-Kynä Vaanila, jotain teetä muille läikytettäväksi, siitä kuinka näin tallimestarin haistelevan hikisiä loimia, mutta nää kaikki loimet taitaapi olla puhtaita. Vai mitä? Taisit vähän pettyä, oisit takuulla nauttinut vanhasta likaisesta loimesta, jos tykkäät niin meille voi tulla sellasia haistelemaan, varastossa on vanhojen ponien loimet odottamassa uusiokäyttöä. Tervetuloa ja hyvää päivän jatkoa!’’

#vahtimestarivaanila

19.03.2020


Tämän vuoden Kalla Cupin ensimmäiseen osakilpailuun oli aikaa vielä vähän päälle viikko, mutta mä olin alkanut jo valmistautumaan ainakin miettimällä varustusta Meikulle. Koska valinnanvaikeus oli niiiiin paha laitoin orista instagramiin kuvan sekä sinisessä että vaaleanpunaisessa värissä, jotta seuraajat voisi mua auttaa siinä, toki olin ensin kysynyt kavereiltä snapissa. Mulla oli tehty liikutussuunnitelma sekä mulle että orille huomioonottaen tuleva kilpailu ja toistaseksi sitä oltiin noudatettu turhankin tarkasti, mutta mieluummin niin. Meidhir oli varsin hyvässä kunnossa ja olin siistinyt sitä aktiivisesti ja pessyt siitä likatahroja, jotta se kiiltäisi kuin ensilumi viikon päästä. Ja tarkoitus oli onnistua siinä.

#kevatpaivantasaus

22.03.2020

Päräytin nätissä kevätsäässä Auburnin parkkipaikalle söpössä Audi Q3:lla, joka sattui olemaan myös valkoinen kuten mun ihanainen ori, joka pääsisi tänään maastoon. Käppäilin sisälle talliin ja moikkasin vastaantulevaa Innaa, jolle olisin voinut tovin lörpötellä, mutta se jatkoi itsepäisesti matkaansa. ‘’Ei sitten!’’ huusin sille perään. ‘’En mäkään ois sulle jaksanut puhua!’’

Koukkasin tallin kautta hakeakseni kaapista vähän herkkuja Meikulle. Se oli siirtynyt tarhaamaan ajan kanssa koko ajan kauemmas ja kauemmas tallista. En tiiä oliko tallihenkilökunta pitänyt sitä sitten niin lussuna, että se pystyi tarhaamaan kauempana vai mikä homma. Mutta kyllähän se pystyi. Meikku oli vanhentunut henkisesti tietyissä asioissa ja taluttaessa se oli nykyään aika tossu, mitä nyt välillä huuteli, silti se kunnioitti ihmisiä eikä lähtenyt rynnimään typeränä minnekään.

Mun puhelin pirahti viestin merkiksi, kun olin portilla. Meidhir pällisteli tarhan perältä mua, mutta sillä välin kun vastasin Ellien ‘’Oon melkein valmis, missä sä????’’ viestiin ori oli laahustanut portille.

‘’Nämen, vem e här, sötisen ju!’’ sössötin sille ja nappasin naruun. Me käveltiin reippaaseen tahtiin talliin. Jos meni sen tahtiin sille ei jäänyt turhaa aikaa pelleilyyn, oli varsin merkittävä huomio multa joskus silloin.

‘’No tulittehan te!’’ Ellie huikkasi mulle puhelin ilmassa kun sain tallinoven auki. ‘’Laitoin sulle viestiä!!’’

‘’Joo mä näin, mut ku olin jo tääl nii en sit vastannu’’, selitin ja talutin orin sen karsinan kohdalle ja jätin käytävälle.

‘’Mikä ajatustapa toi muka on?’’ Ellie tiuskaisi.

‘’Hahah, mun ajatustapa, tässä me nyt ollaan. Ootteko kuinka valmiita?’’

‘’Varusteet puuttuu’’, Ellie vastas ja tuli moikkaamaan Meikkua.

‘’Niin eli ette läheskään niin valmiita kuin sä sanoit’’, naurahdin. ‘’Mikä ajatustapa toi muka on??’’ matkin sen ääntä. Blondi näytti mulle vaan kieltä ja virnisti sitten.

Riisuin loimen Meikulta ja ylläripylläri se ei ollut likainen. ‘’Ei mulla mee ees kauaa, kun ei se ees oo likanen, karvaahan tästä vaan lähtee.’’

‘’Joo hyvä.’’

Kävin ripeeseen tahtiin kumisualla orin ensin läpi sitten vielä pölysualla. Nostin kaikki jalat ja puhdistin kaviot. Ellie seisoskeli käytävällä puhelin kourassa ja odotti selkeesti et oltaisiin samassa tilanteessa kun se.

‘’Kiva, kun et auta, niin ei päästä nopeempaa matkaan.’’

‘’Ei meillä oo kiire, ota ihan rauhassa’’, se naurahti.

Tuhahdin ja lähdin lähes juoksujalkaa, pikakävellen hakemaan orin varusteita.

‘’KÄYTÄVÄLLÄ EI SAA JUOSTA!’’ kiekaisi toimistosta ulosastuva Penna mulle.

‘’Tallissa ei huudeta’’, totesin sille takas kun pyyhälsin sen ohi. Kiiruhdin varustehuoneeseen ja totesin sitten että mun tarvii vielä vaihtaa saappaat Kuomien tilalle. Kun sain vaihdettua kennät ja otettua varusteet kantoon Penna itte pölähti varustehuoneeseen. ‘’Tallimestarille ei vittuilla, mä pystyn vaikuttamaan sun hevosen olemassaoloon täällä tallilla! HAluatko että kerron Amandalle??’’

‘’Mitä sä sille kerrot? Ai siitä että sä huusit tallissa?’’ katoin sitä pää vinossa. ‘’Ei kannata, saatat saada potkut.’’

Häivyin taas paikalta ennen kuin se ehti vastata. Mä en ollut yhtään Penna tuulella nyt, tai tollasella tuulella. Typerä mies, joka luuli omistavansa koko höskän.

‘’Penna on perseestä’’, totesin Ellielle joka oli mennyt varustamaan Riepua.

Ellie naurahti. ‘’Mutta meidän kannattaa varmaan lähteä pian pihalle ennen kuin se soittaa jollekin.

‘’Meinaatko että se oikeesti soittais?’’

‘’Ei siitä tiedä, luulen et voi tehä sen jos haluaa todistaa tulle olleensa oikeessa.’’

‘’No mutta jaiks, lähetään sitten, me ollaan valmiita.’’

Irrotin orin käytävältä ja siistin karsinan edustan niin, ettei mitään ollut käytävällä, ettei siihen puututtaisi ja talutin orin pihalle. Mä talutin ulkona Meikun jakkaran luokse tallin seinustan viereen ja kimo irlantilainen katseli kiinnostuneena Ellien ratsua, rupsukka Riepua. Siirsin orin sivummalle ja lyhensin vähän jalustimia ja kiristin vyötä. Ulkona oli onneksi tosi kiva sää. Emmä tiiä jos ois satanut niin oltas Ellien kaa varmaan oltu molemmat niin mukavuudenhaluisia että oltaisiin ratsastettu maneesissa sen sijaan.

‘’Onko valmista?’’ kysäisin siltä.

‘’Jep on, me voidaan mennä Riepun kaa edeltä.’’

‘’Käy!’’

Ja ei me päästy edes tallin pihasta tielle, kun edellä menevä Riepu aloitti ottamalla jännittyneenä sivuaskelia.

‘’Onkohan tää kuinka itsemurhayritys?’’ naurahdin Ellielle, jonka vaalea tukka heilahteli samalla lailla kuin Riepun häntä.

‘’No ainakin on nätti sää sellaselle’’, Ellie vastas iloisesti olkansa yli.

Mä koitin pitää hyvää välimatkaa Riepun takapäähän, kun Meidhir aina välillä itsekin innostui edellä menevästä. En tiiä oisko se itse mennyt paremmin edellä, mutta mä en halunnut mennä edellä. Meidän alkukäynti ei ollut varmaan enempää kuin kymmenen askelta kunnon käyntiä.

‘’Voidaanko ravata?’’ Ellie kysyi sitten.

‘’Todellakin, voidaan mun puolesta mennä pitkäänkin’’, huikkasin takaisin.

Sitten Riepu syöksähti raviin ja Meikku teki saman. Linnut visersi, aurinko paistoi keväisesti ja mun kädet teki kuolemaa, kun koitin pidätellä oria, jonka jalat takoi hiekkatietä. Me ravattiin pitkä tovi ennen kuin siirrettiin käyntiin. Nyt käynti oli huomattavasti parempaa molemmilta kimoilta ja saattoi jopa vähän höllätä ohjasta. Me juteltiin jotain pinnallista Ellien kanssa aina kun hevoset käveli. Se oli ihan mukava tyyppi.

Maastoreissu oli itsessään varsin reipas, me otettiin pari laukkasuoraa, joilla hevoset laukkasi niin kovaa, että mulla valui vedet silmistä, toki siihen vaikutti myös mun huutonauru. Meidhir teki laukkapätkillä vähän säälittävää pientä pukkilaukkaa, se ei varmaan parempaan pystynyt kun piti samalla laukata kovaa, että se pysyisi siromman hevosen perässä. Kun me pitkien loppuravailujen ja loppukäyntien jälkeen saavuttiin tallin pihaan Meidir höyrysi ja oli hiessä. Myös Riepu höyrysi. Mulla ja Elliellä punoitti molemmilla naama.

‘’Ihanaa oli, yli-iso kiitos seurasta!’’ hymyilin blondille kun pääsin maahan.

‘’Joo oli kivaa’’, Ellie hymyili takaisin. ‘’Mutta sun kannattanee nyt mennä talliin vikkelään, Amanda kävelee tännepäin!!’’ Ellie supisi mulle ja mä tartuin tomerasti orin ohjiin ja vedin sen talliin.

Arnen valmennus 2.3.2020. #arnenvalmennus

Meidän ensimmäinen valmennus Meikun kanssa oli jännittävää vaihtelua Isben valmennuksiin. Niillä oli kumminkin erilainen valmennustapa. Me oltiin ei niin hyvän sään takia maneesissa hyppäämässä. Ja sitähän mies harmitteli. Musta tuntui että se sanoi koko valmennuksen aikana vähintään kymmenen kertaa siitä kuinka olisi mieluummin ulkona, kuinka nää asiat vois tehdä paremmin ulkona, kuinka pihalla nyt ei ollut oikeesti edes niin huono sää.

Meikku oli sillon ihan hyvä. Se oli ollut vapaalla sunnuntain ja lauantaina juoksutin sen liinassa. Möhköllä oli siis ihan hyvää energiaa ei liian paljon turhaa ja me saatiin se Arnen ohjeilla hyvin suunnattua oikeisiin asioihin. Miehellä oli todella maanläheinen tapa valmentaa, se oli rauhallinen ja tuntui ottavan irti kaiken siitä että mä olin suomenruotsalainen.

‘’Sitt stilla.’’

‘’Låt honom galoppera.’’

‘’Tänk på hindret.’’

Suurin osa sen ohjeista oli mulle sitä kuinka mun pitäisi välillä vaan istua eikä koittaa kokoajan joka suunnasta vaikuttaa Meikkuun, mä sain luvan kanssa antaa sen laukata vähän enemmän, ja mun piti ajatella tulevaa estettä, pelkästään ajatella. Nyt tosin hypättiin kavaletteja. Mä olin varma, että Arnen aurinkomerkki ja ehkä jopa merkurius oli molemmat maamerkeissä. Uskoin että sen merkurius oli härässä.

Me hypättiin kavaletteja kolmikaarisella kiemurauralla niin, että kavaletteja oli jokaisessa kaarteessa sekä keskihalkaisijalla. Arne halusi keskittyä kuulemma meidän hallittuihin laukanvaihtoihin ja siihen että laukka oli samaa koko tehtävän ajan, nyt ei vaadittu vaihtelevuutta vaan tasaisuutta. Oli kivaa olla valmennuksessa vaan yhden toisen ratsukon kanssa, niin sekä mun että Meikun keskittymiskyky oli parempi.

Tehtävä mitä me tehtiin vaati tarkkaa ratsastusta että tultiin joka väliin samalla laukalla, koska etäisyydet oli samat joka suunnasta. Siinä meillä oli Meikun kanssa ensin vähän vaikeuksia, koska vauhti kiihtyi ja sit hidastin ja tuli huono hyppy jollekin kavaletille eli tultiin sitten liian pohjaan ja liian pitkäksi eteen valui hyppy ja tuli taas vaikea etäisyys seuraavalle kavaletille. Mutta kyllä me siitä sitten tsempattiin Arnen ruotsinkielisten sanojen avulla itsemme kohtuu siistiin suoritukseen, kun olin ensin saanut Vernerin suorituksista suorituspaineita. Se selkeesti toimi.

--

Isben valmennus 11.3.2020 #isbenvalmennus

‘’Mä olin suunnitellut että näin ensimmäiseksi valmennukseksi me vaan katseltaisiin että mistä sitä lähdetäänkään liikkeelle. Saatte kyllä parit hypyt ottaa, mutta tänään painotetaan selkeästi enemmän sileätyöskentelyyn. Ellen saat ainakin heti katsoa, ettei Meikku ala käpertymään virkkuukoukku-asentoon. Yritä saada se rennoksi.’’

Me lähdettiin ravissa liikkeelle ottaen toisella pääty-ympyrällä mukaan puomi, joka sokeripaloista päätellen nousisi kavaletiksi. Meikku oli intopiukeena ja ravasi pää korkealla nyökyssä. Se ravasi kuin shetlanninponi, todella pienin askelin ihan kuin shetlanninponi. Tuntui kuin oltaisiin oltu enemmän paikoillaan kuin etenemässä. Isbe paukutti mulle faktoja tiskiin - kuin stereotyyppinen kaksonen, sen kaksonen myös merkuriuksessa ei helpottanut - kuinka ratsastaa Meikku isompaan raviin. Faktoja tippui taivaalta mulle niskaan sen verran paljon etten ees tienny mistä ottaa koppia.

‘’Anna sille ohjaa ja anna sen edetä!’’

Mä lipsautin ohjaa sormien välistä ja vauhti kiihtyi. Sillä välin kuin kamppailin saadakseni orin rennoksi suurempaan raviin Isbe keskittyi enemmän Rasmukseen ja sen heppaan. Mun pää pääsi rauhoittumaan hetkeksi ja pystyin keskittymään vaan mun hevoseen ja kun se oli taas ihan hyvä Isbe kehui meitä. ‘’Paljon parempi noin Ellen. Periaatteessa, ootte siis kumminkin aikalailla samassa tilanteessa kuin alussa?’’ nainen kyseenalaisti sen jälkeen.

‘’Kyllä Meikku on yleensä parempi ja sen on huomattavasti helpompi keskittyä oikeisiin asioihin, mutta tänään on taas vähän vaikeampi päivä’’, vastasin ohi ravatessa.

‘’Sun pitää itse pysyä rennompana, älä ala sähläämään!’’

Kun me aloitettiin laukkatyöskentely ensin sillä puomilla, oli mulla ja Meikulla sama ongelma kuin ravissa. Ori laukkasi alakaula pullollaan ja mulla oli kauheat vaikeudet saada pidätteet läpi. ‘’Haloja, Ellen, ajatus pitää sulla olla nyt eteenpäin. Nouse jalustimille ja anna vähän ohjaa. Et sä saa sitä rennoksi jos sä nypit sitä joka askeleella. Joo se saisi laukata hitaammin, mutta rentona.’’

Mä tein työtä käskettyä. Meidhir alkoi pikkuhiljaa tuntumaan paremmalta. Se alkoi käyttämään selkäänsä. Kun meillä oli lyhyet välikäynnit pienen keskustelun lomassa Isbe nosti puomin kavaletiksi ja kävi säätämässä diagonaalilla olevaa estettä.

‘’Tullaan ympyrällä kavaletti ja siitä diagonaalille ja ristikko, miettikää tulevaa suuntaa, jos laukka ei heti vaihdu niin rauhassa vaihdatte.’’

Meikku oli edelleen ihan intona ja tulitti menemään. Siltikään se ei tiputellut puomeja. ‘’Se on sentään oppinut nostamaan jalkojaan!’’ Isbe naurahti meidän kolmannen suorituksen jälkeen. Tullaan sitten kavaletti, ristikko ja okseri pitkällä sivulla. Rasse voit aloittaa.’’

Me tehtiin ihan simppeliä tehtävää ja silti se tuntui tosi vaikealle. Isben suu vaahtosi kun se kaksosten kärsimättömyydellä neuvoi vuorotellen istunnasta, vaikuttamisesta ja tavoitteista, välillä jopa sekaisin. Se hoksasi valonnopeudella uutta asiaa meidän menosta ja lopuksi se näytti pyyhkivän suupieliään. Viimeisen suorituksen jälkeen se jutteli meille pitkät tovit tulevista valmennuksista ja siitä mihin meidän omatoimisissa treeneissä kannattaisi keskittyä. Mulle ja Meikulle se vielä antoi neuvoksi liikuttaa ori päivää ennen valmennusta vähän paremmin, että voisi keskittyä muuhun kuin vauhtiin. Ainakin tiesin mitä tekisin huhtikuun toisena tiistaina.

25.03.2020

Vielä kaksi päivää ja olisi ensimmäinen Kalla Cupin osakilpailu. Mä olin päättänyt antaa Meikulle huomiseksi vapaapäivän, mä vaan siistisin sen eli pesisin sen mahdollisista kuraläikistä. Mua jännitti perjantai ja mä toivoin tosiaan, että meidän suoritukset ei menisi ihan penkin alle. Muuten mun täytyisi varmaan ottaa ohelle osaavampi hevonen, ruotsalainen puoliveritamma, jota mamma tyrkytti mulle joka päivä, ja sitten siirtää Meikku helpompiin luokkiin ja hakee varmuutta.

Mä keventelin vielä pari kierrosta vanhassa maneeissa antaen sen laskea kaulaansa. Mä olin ollut jo tekemässä aamu- ja päivätallin mun opparitallilla ja tullut sieltä suoraan Auburniin. Meikku maneesiin ja pari kavalettia esiin. Mä tein itsenäisen treenin pienillä kavaleteilla tullen niille erilaisilla teillä. Nyt ori oli hiessä ja mullakin oli kuuma, kun olin toppaliivi-huppari kombolla ratsastanut.

‘’Fin häst’’, kehaisin Meikkua kun se siirtyi harjoitusravista käyntiin ilman ohjastuntumaa. Me käppäiltiin rauhassa loppukäynnit hiljaisessa maneesissa, suurin osa tuntui käyttävän sitä uutta. Ori pärski ja vaikutti tyytyväiselle. Me oltiin kävelty noin 10 minuuttia ja mä pysäytin sen kaartoon. Mä kannoin kavaletit pois ratsastusalueelta ja Meikku käveli perässä kiltisti toki sillä oli ohjaa suussa sitä se mutusti tyytyväisenä.

Tallissa kävi aika tohina, kun ihmiset alkoi jo valmistautua tuleviin kisoihin. Mulla ei kauheesti ollut valmisteltavaa, omasta mielestä, mutta Sarah oli kyllä maininnut että meidän varusteet kaipaisi puunauksen ennen kisoja. Jätin Meikun karsinaansa ja kävin viemässä varusteet paikoilleen. Kun palasin se oli käynyt piehtaroimassa ja oli nyt kuivikkeen peitossa. Hikiseen hevoseen se tarttui kuin kypsä spagetti seinään. Niinpä mä koitin saada suurimman osan kuiviketta pois ennen kuin heitin kuivatusloimen sen niskaan.

Mulla oli Pennan viime näkemisestä vähän harmi fiilis, mä olin ollut kamala. Hormonihöyryinen oinas. Ja kun mä bongasin sen lähtevän tallituvasta kiirehdin sen perään.

‘’Penna HEJ!’’ huikkasin sille kauempaa ja mies pysähtyi. Se katsoi mua päästä varpaisiin ja laittoi kädet puuskaan.

‘’Ah jes, kiva nähä…’’ puhisin. ‘’Mä oon tiedätkö jättesorry viime kerrasta kun me nähtiin.’’

‘’Ai?’’ se sanoi epäuskoa äänessään.

‘’Joo, mä pyyän anteeks. Mä olin kamala, eh. Ihan hormonihöyryissä, kun mulla on tosiaan hormonaalinen ehkäisy niin se vaikuttaa välillä vähän mun käytökseen, etenkin kun mulla on menkat. Oon niinkun kahta kamalampi. Ja mua siis oikeesti hävettää’’, babblasin sille. ‘’Mä mietin jo heti sen jälkeen kun lähin sillon Ellien kanssa maastoon, että mun tarvii pyytää anteeks sulta, ei mun pitäny alkaa perseileen, mut meni vähän tunteisiin. Tiiätkö? Ja ku en heti päässy pyytään anteeks niin se on kalvanu mua nyt sunnuntaista. Että siis förlåt.’’

‘’Mmm joo, kovin rehellistä, ei mun ois kaikkea tarvinnut tietää. Mutta hyvä että pyysit anteeksi’’, se sanoi, nyökkäsi ja lähti.

Mä olin tyytyväinen itseeni en siihen, se ois kans voinu sanoa jotain kilttiä, mutta mä olin sentään kypsä. Oishan se kiva olla hyvässä valossa komean ihmisen silmissä. Mutta tehty mikä tehty. Ainakaan se ei enää kalvanu mua ja mä pystyisin toivottavasti keskittymään perjantaina omaan suoritukseeni esteillä enkä siihen, mitä olin mennyt raivoomaan menkkahuuruissa. Mmm mielenrauhaa. Mun pitää koittaa ensi kuussa samaan aikaan hommata suodatin.