Suakin näkee.

Hymy leveni levenemistään kasvoilla, kun muistelin Jonathanin mainitsemia Krouvi-iltoja. Sillon kyllä tosissaan oltiin kännissä. Nykyään viinapää alko olla jo niin huono, ettei varmaan edes samaan kykenisi.
"Meidän pitäs kyllä joku ilta lähtee taas Krouviin", totesin mietteliäänä. Toivoin miehen innostuvan ajatuksesta myös.

Ja Krouvista pääsemmekin sitten aiheeseen Joachim. En kyllä hirveen mielellään siitä ois puhunu, mutta Jonny vaikutti olevan niin innoissaan siitä, että Gabriella Stern oli mätkäissyt miestä turpaan. Siis nyrkillä, ei bitch slap.

"No tota... Se pyöritti minuu ja Adelinaa yhtä aikaa, kun asuttiin samaan aikaan Saksassa vuosia takaperin. Adelina luulee et mie vein Joachimin siltä ja meillä on aika kireet välit sen takia. Joachim tuli sitten Saksassa vastaan ja yritti kovasti leperrellä, miten rakastaa vielä ja liibalaaba, mutta sit meni hermo ja mottasin", hymähdin muistellessani sitä, kuinka iso mies vikisi pienen naisen kohtelun jälkeen.

"Ouch", sanoin hieman liioitellusti. Ei ihme, että naisella oli palanu päreet sen ukon kanssa. Vähemmästäkin. Toisaalta, olinhan mäkin mennyt ja tunnustanut omia tunteitani ihan vaan että vajaata paria viikkoa myöhemmin mut lempattiin ku nalli kalliolle.

"Muistuta siis, etten tuu vannomaan loputonta rakkauttani sulle", vinkkasin silmää ja toivoin heittoni piristävän naista. "Mä pidän mun naaman ulkonäöstä, se ei kaipais muutoksia."

Valitettavasti mulla ei ollut yhtäkään tuttua Saksanmaalla, joten tämä Joachim pääsis helpolla. Tai no niin helpolla, kuin naisen käsittelyn jälkeen voi päästä. Ainakin miehen ego otti kolauksen, varmasti kovempaa kuin kasvot.

Tuo mies todella sai päivää piristettyä. Vielä jokin hetki aiemmin olin täysin valmis linnotautumaan ylhäiseen yksinäisyyteen, mutta nyt tuntui, etten haluais päivän päättyvän ollenkaan.

"No sie varmaan kuulusit kategoriaan 'poikkeus'", pohdin ääneen. "Ja mitä tulee ulkonäköön, miulla on aika komee ystävä tälleen btw", huikkasin vielä ja kurotuin pörröttämään miehen jo valmiiks sekalaista hiuspehkoa.

Jokatapauksessa, Joachim oli taputeltu ja se mies ei tule enää minua näkemään. Salaa myös toivoin, että saisimme Adelinan kanssa asiat selväksi vielä joskus. Oli toisaalta pirun raskasta olla riidoissa jonkun kanssa, vaikkakin naisessa on ihan hyvin vastusta, pakko myöntää.

"Äläääää", älähdin pikkupoikamaisesti Gabriellan sekoittaessa mun hiuksia entuudestaan. Käänsin suupielet alaspäin ja mutristin alahuulta sen minkä osasin. Tyhmältähän se varmasti näytti, mutta sai hymyn naisen huulille.

Me seisottiin edelleen siinä tiskialtaan vieressä ja tällä kertaa Gabriella näytti hukkuneen ajatuksiinsa. Kumarruin naisen kasvojen eteen ja tutkin toisen silmiä.
"Maa kutsuu Sterniä, maa kutsuu Sterniä...?" huhuilin hymyillen. Hitto jos se Jöäkim-tyyppi nyt pyöri sen mielessä. Ei se mun tarkotus ollu. Hittolainen.

Heilautin vielä varuiksi kättäni tämän kasvojen edessä yrittäen saada naisen huomion takaisin tälle vuosituhannelle ja tähän huoneeseen.

"Ei toimi. Ei oo riittävän vakuuttava", virnistin, mutta lopetin silti. Ei kehdannut pientä miestä kiusata enää enempää. Jonnyllä tais muutenki olla vähän turhan pitkä aika edellisestä hiustenleikkuusta, joten vähän armoo.

Säpsähdin ajatuksistani huomatessani käden heilahtavan naaman edessä. Ja toinen naama oli siinä ihan omani lähellä. Ja ne ruskeat silmät, jotka tapittivat omiani. En edes aikaisemmin ollut tajunnut, miten lumoavat voi ruskeat nappisilmät ollakaan. Pudistin päätäni.

"Sori. Päästin tossa vaan irti menneestä ja päätin jatkaa kohti tulevaa. Toivottavasti valoisaa sellasta", hymähdin hieman nolostuneena.

Huh. Hyvä. Gabi oli ainakin omien sanojensa mukaan ok.
"No jos näyttää liian pimeeltä, niin laita viestii. Etin jostai fikkarin ja tuun näyttää tietä", naurahdin ja asetin käteni toisen olalle.
"Ja mitä tulee Krouvin treffikutsuun, totta helvetissä me mennään! Ei mitään vastalauseita."

Pieni puna nousi naisen poskille. Olinko mä missannut (taas) jotain? Vai oliko toinen yksinkertaisesti vain niin loppu reissaamisen jälkeen. Reiska oli varmasti tehnyt matkustamisesta myös oman tapahtuman. Ainakin niin kuvittelin.
"Sä näytät väsyneeltä", sanoin hymyillen pehmeästi. "En tajuu miten oot vielä tolpillas."

"Hyvä tietää. Voi olla, että tarviin välillä tiennäyttäjää", totesin ja laskin oman käteni Jonathanin käden päälle olkapäälle.

Jonny hyväksy Krouvikutsun ja hyvä niin, edellisestä reissusta alko olla jo liian pitkä tovi. Tosin niinä iltoina yleensä sattuu ja tapahtuu, voiskohan seuraava kerta olla poikkeus? Sen näkee vaan kokemalla.
"Hyvä, muistan tän. Ei tarvi kirjallisena."

Pitäis olla tosi sokea, jossei tajuais poskilla roikkuvia silmäpusseja, jotka tuli matkamuistona ulkomailta mukana. Viimeisin vuorokaus kyllä todellakin oli aika rankka. Onneks Reiska sentään jo oli tallissa hoidettuna.
"Oon tolpillani, koska miulla on hyvää seuraa", hymyilin ja asettauduin nojaamaan päällä Jonathanin olkapäähän.

Otin viimeisimmän kohteliaisuutena. Tietenkin. Kenestä muustakaan Gabriella olisi puhunut? Annoin naisen pitää päätään olallani ja kuuntelin toisen hengitystä hiljaa.
"Ootko sä ihan varma, et lähet tossa vireystilassa ajaa viel himaan?" kysyin varoen huomattavasti hiljemmalla äänellä.

"Koska mä en välttämättä haluis lukee viikon sisään kahta kuolinilmotusta Kallan Sanomien etusivulta", sanoin. Kuolleen naisen henkilöllisyys oli joko täysin tuntematon edelleen, tai sitten media ei vain ollut saanut sitä vielä selville. Ainakaan satavarmana.
"Ja iha rehelline vastaus nyt."

Jos Gabriella myöntäisi olevansa liian väsynyt tai mitään siihen viittaavaa, raahaisin toisen vaikka jaloista kartanolle mun sänkyyn ja punkkaisin ite sohvalla taikka tallin vintillä. Tiedä vaikka Amanda tulis kuulemaan taas uusimmat juorut sinne keskellä yötä.

En meinannu enää jaksaa muuta, ku hymyillä Jonathanin huolehtivaisuudelle - sekin meinas tehä tiukkaa. Kerkesin kyllä siinä olkapäähän nojatessani ja Jonathanin tuoksua sieraimiini vetäessäni miettiä sitä aikaa, kun mies seurustelisi taas. Saisiko ystävä enää samanlaista huomiota osakseen. Siitä piti ottaa kaikki irti vielä, kun mahdollista.

"Kotiin ei ois kyllä pitkä matka, mutta kieltämättä ei houkuttas olla se toinen kuolinilmoituksen uhri", tuumasin ääneen. "- Oiskohan Reiskan vieressä hyvä nukkua?" jatkoin pohdintojani.

Olikohan Jonathanilla tarjota joku vähän parempi vaihtoehto? Kenties mies heittäisi minut kotiin?

Naurahdin.
"Ja riskeeraa löytää sut aamulla kavion kuva otsassa, no thanks", virnuilin, vaikkei Gabi sitä nähnyt. "Tuleha." Kuin hidastetussa filmissä Gabriella nosti päänsä ja tapitti mua hetken kuin koomassa. Hymyilin toiselle ja kiersin käden tämän selän taa. Poistuessamme loungesta, nappasin valot pois päältä ja suljin oven.

Parin minuutin jälkeen avasin oman pienen kämppäni oven kartanon uumenissa ja huidoin Gabin edelläni sisälle. Painelin valoja päälle sitä mukaan kun kävin huoneita läpi ja vilkuilin, josko olin vahingossa (=unohtanut) likaisia vaatteita (boksereita) pitkin ja poikin asuntoa.
"Sä saat sängyn. En tuu häirittee sua, älä huoli."

"Parempi seki ois, ku kuolla autokolarissa", yritin olla mukamas niin hauska, mutta mönkään meni.

Kävelin Jonathanin saattamana kartanolle, koska ei ollut vaihtoehtoja. Ei, koska kyseessä oli ylihuolehtiva ystävä. Toisaalta kun tarkemmin mietti, ehkä oli parempi kapsahtaa ensimmäiseen sänkyyn, mikä vastaan tulee.

Kävelin asuntoon sisälle ja riisuin päällivaatteet naulakkoon. Jonathan kierteli vilkuillen asuntoa ympäri ja ilmoitti minun saavan vallata sängyn yksin.

"Itseasiassa....", aloitin, mutta mietin kehtaisinko jatkaa lausetta. Ehkä ei olisi oikea hetki.

Gabriellan avatessa suunsa lopetin asunnon kiertämisen kuin uuteen paikkaan tullut koira ja käänsin katseeni Gabiin.
"Mmh?", kohotin kulmani kohti Jeesusta ja jäin odottamaan, josko saisin jonkin järkevän lauseen noin väsyneeltä naiselta.

"Gabi, sä tiiät, ettei sun tarvi filtteröidä puheitas mun kans, yes?" otin pari askelta lähemmäs naista ja yritin saada selvää tämän elekielestä. "Jos sä et haluu jäähä tähän, kyl mä voin sut himaan heittää. Kunha et ite lähe enää ratin taa..."

"No eikun mietin vaan tässä..", pohdin vielä pariin otteeseen jatkaisinko. "- Äh. Voitko tulla miun viereen?" pamautin. Noin, sanottu. Jonathanin läheisyys oli tuntunu niin hyvältä ja miksei ystävät vois nukkua vierekkäin. Myös mies ja nainen. Ainakin luulisi niin.

Jäin odottamaan Jonathanin reaktiota pyyntööni, joka oli tarkoitettu täysin pyyteettömäksi ilman taka-ajatuksia, mutta se taisi unohtua mainita. Väsymys meni jo ihan liikaa yliväsymyksen puolelle, ettei järkikään juossut enää turhan lujaa.

"Nyt vaan tarviisin sitä", hymyilin pienesti.

I did not see that coming.

"Sun... viereen...? Ööh... Joo?" mutisin hämmentyneenä naisen pyynnöstä. Oliko Gabilla mielessä jotain enemmänkin? Ei voinut olla. Sehän oli Gabriella. Ja mä olin mä. Me oltiin ystäviä. Ei enempää. Ainakin niin mä olin asian ymmärtänyt.

"Sä saat laittaa eka ittes valmiiks", sanoin ja astuin pois makuuhuoneen ovensuusta. "Mun pitää muutenki kattoo mitä Thomaksel oli asiaa. Ei mikää kiire", sanoin ja yritin kaiken sen hämmentyneisyyden seassa toimia edes jotenkin normaalisti, mutta sekin uskottavuus katos sillä sekunnilla kun iskin varpaat sohvapöydän kulmaan.

Jonathanin hämmentyneisyys sai hymyn nousemaan huulille.
"Ei oo toki pakko, jos se tuntuu jotenki oudolle", tuumasin ja kaduin heti, että edes pyysin. Ehkei mies ollut tottunu nukkumaan ystävänaisten vieressä. Minä olin tehnyt niin joskus ja siitä oli ihan hyvä kokemus. Toimii, jossei ole muita tunteita pelissä, kuin ystävyys. On toki myös friends with benefits-suhteita, mutta tää ei ollut sitä.

Hieman nolostuneena kipaisin miehen makuuhuoneeseen ja istahdin sängylle. Huojuin valveen rajamailla samalla, kun yritin repiä lökäreitä ja sukkia pois jalasta. Ei hitto ois pitäny olla ihan turpa kiinni. Jonny varmaan sai elinikäiset traumat nyt...

Puikahdin peiton alle ja huikkasin Jonnylle olevani valmis. Yritin pitää itteni vielä hetken edes hereillä, mutta tiukkaa se teki.

Sillä aikaa kun Gabi laitto ittään valmiiks nukkumista varten, mä istuin sohvalla ja yritin pitää pääni kasassa. Miten tää tähän oikein meni? Munha piti jäähä sohvalle nukkumaan, mut toinen tuolla makkarissa pyys viereensä. Eihän siinä voinut olla mitään outoa? Olinhan mä aikanaan ottanu Dannin viereeni pakoon pakkasilta. Okei, sillonen tyttöystävä ei siitä innostunut, mut nyt ei ollu sitä tekijää yhtälössä.

Gabin huikatessa olevansa ready, nousin ylös sohvalta ja astelin makuuhuoneen puolelle. Näin Gabriellan peiton alla nukahtamispisteessä ja hetken harkitsin viivytteleväni niin kauan, että toinen nukahtaisi ja voisin luikkia takaisin sohvalle. Riisuin kuitenkin vaatteet yltäni ja hetken mietin, jättäisinkö paidan päälleni. Se kuitenkin olisi voinut olla outoa. Eihän tämä muutenkaan ollut yhtään outo tilanne (huomaa sarkasmi).

Pujahdin peiton alle Gabriellan viereen ja pohdin tovin, mitä toinen oli tarkoittanut haluavansa nukkua mun vieressä. Kuuluko siihen kysymykseen lusikassa olo tai muunlainen fyysinen kontakti. Ei nyt mitään sellaista tietenkään (pervot lopettakaa ajattelu).
"Yritä ny levätä kunnolla...", kuiskasin, vaikka olisin ihan hyvin voinut puhua ääneen.

Seurasin Jonathania ja tämän elehdintää, joka vaikutti vähintään eksyneen koiranpennun hyörimiselle. Mies puikahti peiton alle ja käännyin kattomaan tätä silmiin.
"Kiitos ku oot siinä", kuiskasin ja samassa minut valtasi kauhea haukotusryöppy. Olo oli ku ois kolmen promillen humalassa ollu - ainaki vähintään.

Yritin vieläki pistää nukahtamiselle vastaan ja näytin varmaan tosi freesiltä ku tuijotin edelleen omat silmät ristissä Jonathania silmiin. Tunnelma huoneessa oli vähintään kysyvä ja jopa hiukan kiusallinen, vaikka se ei todellakaan ollu tarkotus. Aamukahvilla saattais olla aika hiljasta porukkaa, jos tässä asunnossa edes minulle sellaista aamulla tarjottiin.

Gabriellan haukottelu sai hymyn nousee mun huulille. Nainen itse tuskin sitä hämärässä näki, toivottavasti ei. Tummat silmät tapitti mua ja mä yritin päättää oliko ok vetää nainen kiinni omaan kylkeen, vai pysyisinkö visusti omalla puolellani sänkyä. Oltiinhan me valmiiks jo saman peiton alla, et ehkä se suurin raja ja muut oli ylitetty.

"Tuu tänne", hymähdin ja hieman jännittyneenä vedin Gabriellan kiinni kylkeeni kiertäen toisen käteni tämän niskan takaa. Se ei tuntunut niin oudolta, kuin mitä mä olin olettanu. Itse asiassa iha ookoolta. Ja mun oli pakko myöntää (ainakin itelleni) et olin ehkä vähän ikävöiny toisen ihmisen kanssa nukkumista, joten... Noh. En sano enempää siitä aiheesta.

Hämmennyin hieman siitä, kun Jonathan koppasi minut kainaloon. Hyvällä tavalla tottakai. Olin ajatellu, että nukutaan jännittyneenä saman peiton alla koko yö. Ja lopputulema ois kumminkin se, että mie oon pölliny peiton, kääriytyny siihen oikein mukavasti toukaksi ja Jonathan-raukka värjöttelee ilman peittoa. Nyt miehellä on mahdollisuus pitää peitto.

Käperryin tiukasti miehen kylkeä vasten ja tuhahdin tyytyväisenä. Miehen keho tuntu vielä hieman jännittyneeltä, mutta se oli lämmin ja tuoksui hyvälle.

Voi toki olla, että Jonny ei suostu enää ikinä nukkumaan kanssani samassa sängyssä tämän yhden yön jälkeen. Se saa aamulla huomata, että toisinaan Gabriella Stern on levoton sielu nukkuessaan ja varsinkin väsyneenä puhua pulpattaa koko yön.

Ennen ku kumpikaa ehti kissaa sanoo, Gabriella Stern oli nukahtanu. Ja helvetin syvään uneen kaiken lisäks. Ei menny kauaa ku sain tapella (kynsin ja hampain) peitosta. Hävisin sen tappelun. Tai ainaki hetken se näytti siltä. Hieman sen jälkeen, ku Gabi oli kieriny ja sotkeutunu täkkiin, nainen käänty takas mun puoleen ja anto about 50% peitosta mun käyttöön.

Brunette oli kyl yks helvetin Ruusunen nukkuessaan; mikään kolahus tai osuma toiseen ei herättäny Gabia. Mätkäsin useempaan kertaan yöpöytää kädelläni tai potkasin vahingossa toista jalkaan omallani. Supisin anteeksipyyntöjä toiselle, vaikka tiesin ettei Gabi kuulisi niitä tai edes muistaisi aamulla.

Hämärässä huoneessa alkoi onneksi erottamaan tavarat ja toisen ihmisen tarkemmin silmien tottuessa pimeään. Vilkaisin Gabriellaa, joka nukkui kyljellään mua päin, suu hieman auki ja kuolavana tyynyllä. Naurahdin ja sipaisin kasvojen eteen pudonneen hiuskiehkuran pois toisen silmiltä.

Hitto... Aamusta tulis mielenkiintonen.

Heräsin aamulla ja miltei säikähdin, kun tajusin, että jonkun käsi on ympärilläni. Ympärille katselu tuotti sen verran tulosta, että tajusin olevani Jonathanin asunnossa kartanolla. Ööö, ilmeisesti olin ollu aika sippi, kun en meinannu muistaa, että tännehän minä illalla päädyin nukkumaan, koska Jonny ei laskenut enää auton rattiin.

Selkäni takaa kuului tasainen tuhina. Ilmeisesti sentään osan yöstä myös mies oli saanut pitää osansa peitosta, muusta en tiennyt. Nostin varovasti käden pois päältäni ja yritin nousta sängystä, mutta käsi ilmestyi takaisin päälleni ja puristi entistä lujempaa. Shit, tästä ei noin vaan pääsekään!

Seuraavassa hetkessä meinasin saada paskahalvauksen, kun todella ärsyttävän kuuloinen herätysääni alkoi kaikua koko huoneessa, johon sitten mieskin havahtui lopulta.
"Öh.. Huomenta", kuiskasin, kun mies oli saanut herätyksen sammutettua.

Se samainen pirinä herätti mut, ihan kuten jokanen aamu ku mulla oli aamutalli. Jouduin sanomaan hyvästit unelle ja pienessä unentokkurassa käännyin sammuttamaan hälytyksen. Pian sen jälkeen sain kuulla huomenet vierestäni.

Gabi.

Mun silmät rävähti auki ja yritin paikantaa itseni, vaatteeni sekä arvokkuuteni. Löysin ainoastaan ensimmäisen. Käänsin pääni naista kohden ja kohtasin tummien silmien katseen.
"Huoomentaa...?" sanoin hitaasti venyttäen oikeastaan jokaista kirjainta. "Tota... Mulla olis aamutallin teko... Nii... Ööh... Sä voit kyl jäädä vaik nukkuu viel jos haluut...?"

Olin nousemassa ylös, tajuten kuitenkin olevan ihan liian aikasta. Ja sillon tajusin sen pahimman. Oltiin herätty naisen kanssa lusikasta. Mä takana. Gabi edessä. Se siinä välissä.
"Ooooohfuckshitpisscunt", hautasin kasvoni kämmeniin.

Jonny tais säikähtää järjestelyä yhtä paljon, kun minä ensin ennenkun toivuin alkujärkytyksestä.
"Joo ei, taidan suunnata kotiin, ettei yön yli pihalla seissy maasturi aiheuta ihmisissä kysymyksiä", totesin.
Tilanne oli oikeestaan aika söpö. Jos oltais oltu Jonnyn kanssa yhessä, oisin varmaan liu'uttanu sormeani miehen rintalihaksia pitkin romanttisesti, mutta no.. Tilanne ei ollut se, niin en päässyt toteuttamaan suunnitelmiani.

En edes ite tajunnu ensin, miks Jonny meni yhtäkkiä niin oudoks, mutta kirosanalitania paljasti jotain, mikä saattaa saada miehet vähän noloksi noin aamutuimaan.
"Tota.. Jospa mie meen keittämään aamukahvia, niin saat pukee rauhassa", väläytin ja pujahdin peiton alta pois. Toisaalta tilanne oli hyvin huvittava, mutta mies ei tainnu olla samaa mieltä.

Nakkasin makkarin lattialta housut mukaan ja suuntasin kohti keittiötä etsimään kahvinkeitintä.

Naisen ehotus kuulosti reilulta ja pian tämä könysi peiton alta ja mä uskalsin nostaa kämmenet kasvojen päältä pois. Yksi ongelma.

1) Älä katso Gabin persettä
2) Älä katso Gabin persettä
3) Katoit just Gabin persettä

You twat. Helahin varmaan ihan punaseks. Miten mä nyt ikinä pääsisin ylös sängystä?! Kumminki se oli naisen joku kiero suunnitelma. Tuskin. Ei Gabi sellasia.

Yllättävän nopeesti pääsin nousee pedistä ylös, onneksi. Vedin lökärit kaapista jalkaan ja astelin keittiöön, josta kahvin tuoksu levisi koko asuntoon.
"Ota vaa kaapeist mitä löydät." En tienny Gabista, mut itellä pahin nolous ja kiusallisuus oli hävinny aamukangen mukana. Luojan kiitos.

Löysin kaapista kaiken tarvittavan kahvinkeittoon ja pian napsautin keittimen päälle. Kahvi ehti jo valua, sekä eksyä kuppiin asti ennenkuin Jonathan suvaitsi saapua makuuhuoneen puolelta.
"Ei siellä tainnu olla ku kivikovia näkkäreitä, joita syödessä hajoo hampaat ja kaks vuotta sitten vanhaks menny tonnikalapurkki", virnistin miehelle olevinaan niin vitsikkäästi.

Hörppäsin kulauksen kuumaa kahvia ja mieli teki aamutupakalle. Olin yrittäny vähentää ja onnistunukin siinä, mutta aamuinen kääryle oli osa heräämisrituaalia, josta ei ihan heti irti päässyt.
"En tiiä siusta, mutta mie ainakin haluan nyt tupakalle", ilmoitin.

Kävellessäni keittiössä Jonathanin ohi, jumahdin taas tapittamaan tätä silmiin kysyvästi. Voi piru noita silmiä!